[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fzaBx5Mdl_s4IcoTybTWzg7m0yqBccjZYgarkJcquMwM":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3018,"Suomen historia","Cajan, Juhana Fredrik",1815,1887,"3018-cajan-juhana-fredrik-suomen-historia","3018__Cajan_Juhana_Fredrik__Suomen_historia","Koetteeksi kerrottu lyhykäisessä järjestyksessä","tietokirja",[],[],"fi",1839,null,51741,353175,false,73076,[23],"Finland -- History",[25],"History - Other","\"Suomen historia: Koetteeksi kerrottu lyhykäisessä järjestyksessä\" by J. F. Kainonen is a historical account written in the early 19th century. The book aims to provide a comprehensive and accessible narrative of Finland's history, ranging from ancient times to the contemporary period, in the Finnish language. Importantly, it attempts to synthesize various historical accounts to present a coherent story to Finnish readers.  At the start of the work, the author discusses the motivation behind compiling Finnish history in a systematic manner, which had previously been inadequately recorded. He notes that prior historical references were scattered and often incomplete, existing mainly in religious texts and popular literature. The text elaborates on the challenges faced during the compilation process, acknowledging the various sources and the collaborative nature of the undertaking, while also expressing the hope that this attempt will serve as a foundational step for future Finnish historiography. The author also reflects on the themes of Christianity and native beliefs, setting the stage for exploring the complexity of Finland's historical narrative. (This is an automatically generated summary.)",[],255,"Ensimmäinen suomenkielinen esitys Suomen historiasta muinaisuudesta alkaen. Teos laadittiin Elias Lönnrotin aloitteesta ja julkaistiin alun perin Mehiläinen-lehden osina. Se käy läpi maan vaiheita ja historiallisia tapahtumia tukeutuen aikansa lähteisiin.","J. F. Cajanin 'Suomen historia' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3018.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","SUOMEN HISTORIA\n\nKoetteeksi kerrottu lyhykäisessä järjestyksessä\n\n\nKirj.\n\nJ. F. KAINONEN [Juhana Fredrik Cajan]\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nG. O. Vaseniuksen präntistä,\n1839-1840.\n\n\n\n\n\n\n      Präntättäköön: _J. M. af Tengström_.\n\n\n\n          Suomalainen sananlasku:\n\n             Jumalalla onnen ohjat,\n             Luojalla lykyn avaimet;\n             Vaan ei Kateen kainalossa,\n             Pahansuovan sormen päässä.\n\n\n\n\nEsipuhet.\n\n\nTässä annetaan nyt Suomen rakkaille asujamille ensimmäinen\nyritet kotimaan muinaisten asiain kertomiseen omalla kielellä\nja vähän pitemmässä järjestyksessä. Ennen ei ole tiettävästi\nkotohistoriallisessa aineessa Suomalaisille Lukijoille kirjoitettu\nmuuta, kun aivan vaillinaisia Ajantietoja, joita Virsikirjoissa ja\njoskus erittäinki on präntätty, paitsi sitä lyhykäistä osotusta\nentisissä Turun Viikko-sanomissa.\n\nSyy tähän koetteeseen oli seuraava. Kun Mehiläisen toimittaja, Herra\nTohtori Lönnroti, kuukauskirjassaan tahtoi antaa Suomalaisille\nmaanmiehillensä tietoja kotimaan tapahtuneista asioista, ensimmäisistä\najoista ja nykyiseen aikaan asti, eikä ollut hänellä itsellään, muilta\nSuomen kielen ja muinaistiedon karttumista tarkoittavilta teiltänsä,\ntähän tilaa ja joutoa, niin vaati hän minua asiaan ryhtymään. Samalla\nantoi hän valmiiksi kirjoitettuna avuksi, mitä Historiassa sivv.\n1-12 ja 65-71 löytyy luettavana, joka siis on hänen tekoa, paitsi\nmuutamia muutoksia sanain kirjoittamisen laadussa. Alkutarkoituksena\noli suomentaa v. 1832 Turussa präntättyä ruotsinkielistä opetuskirjaa,\nnimellä: Lärobok i Finlands Historia och Geografi, ja siihen lisäillä\nmuista kirjoista, mitä olisi asiaan sopivaista ja maanmiehille tietä\ntarpeellista. Alakirjoitettu, joka ei katsonut voimainsa määrää,\nrupesi työhön. Mutta työn alla havaitsi hän, kuinka oli vaikeata\nsolmeta yhteen muista kirjoista otetuita tietoja suomennettavan kirjan\nkanssa, ja hänen täytyi melkein kokonaan poiketa mainitun kirjan\nkerrontalaadusta ynnä ruveta tavallaan uutta umpitietä puhkomaan. Turun\npispat pantiin kokoonpitäväksi perusteeksi, ja Ruotsin ynnä Venäjän\nHistorian päätapahtumat ylisen Maanhistorian kanssa yhdistäväksi\nsiteeksi, niinkuin senlaista Suomen Historian kirjoituslaatua jo kotvan\nonki pidetty asianomaisimpana. Paitsi kirjan sisässä nimitetyitä\nlähteitä, joista Porthaani, Tengströmit ja Hippinki erittäin ovat\nmainittavat, ovat kerrotut tiedot Reinin, Arvidssonin, Ryhsin,\nLehnbergin ynnä muittenki tänne koskevista kirjoituksista keksityt\nja kootut. Niin on tämä historiallinen koetet syntynyt, aina joka\nkuukauden Mehiläis-osaksi kokoonajateltu ja valmistettu, eikä ole\npitemmän ajan mietintä hänellä ollut osana. Sentähden onki siinä\nepätasaisuus ja horjuva järjestyksen hakeminen tavattava, jota olemme\nkirjoituksessa Suomen Historian Pääkappaleista kokeneet oikasta,\nosottain siinä samalla, alkavaisen hyväksi, lyhykäisen silmänteen koko\nHistorian sisälläpidosta. Muuten on tämä Historia loppupuolella, jossa\nsen pitäisi olla pisimmän, kuitenki lyhykäisimmästi kerrottu, johonka\non syynä, että tahdoimma viimmevuodella lopettaa koko Historian ja että\naika ja sia ei pitempätä lausetta suvannut eikä sietänyt.\n\nValmistaissa tätä tekoamme ovat, niin asiain tutkiminen ja\njärjestäminen, kun kielenki taintumattomuus tämänlaisiin kirjoituksiin,\nja vielä lisäksi osaamattomuus ja tottumattomuus kirjoittajan puolelta,\nottaneet valistä hyvinki kovaan, eikä ole tässä voitu kun asioita vähän\nsinnepäin suunnitella. Virheitä nimein suomentamisessa, pränttivirheitä\nja muita vikoja on monta, ja niistä ovat tähdellisimmät työn lopulla\nparannetut, sitä myöten kun ne ovat silmään pystyneet. On ehkä muitaki\ntähdellisiä, joit'ei ole havattu. Edellämainituista ja muistaki syistä\nemme pidä tätä Historiata vielä tässä tilassaan aivan soveliaana Suomen\nyhteiselle kansalle luettavaksi; vaan olkoon hän paremman, soveliaamman\nedelläkävijänä. Minkä olisimma mielellämme suoneet on, että ne\nvaikutukset ja uudistukset, kun Jumalan Henki on evangeliumillisessa\nSeurakunnassansa tuon tuostaki aina matkaansaattanut, ja jonka\nainoastaan ennättäväiset vaikutukset pakanaisen ja paavilaisen ajan\npimeydessä ovat tavattavat, paremmin olisivat tulleet silmäin eteen\npannuksi. Ne, ja niiltä siitetty sisällinen Seurakunta, ovat Historian\nytimeksi luettavat; niistä on kaikki laitokset, tapahtumat, kansalliset\nmenestykset ja rasitukset ymmärrettävät; ne ovat ne, kun elähyttävät\nkoko Historian ja antavat sille oikian arvonsa. Mutta niitä asioita ei\nole tässä kun lyhykäisimmästi viittailtu, sillä niihin tarvittaisiin\nsuuri valo ja tarkka tutkiminen, eikä ole meissä ollut sen täyttäjätä,\nja olemme sentähden ennemmin vaikenneet, kun niin korkioista asioista\npahasti ja ikääskun tuulta pieksäin puhuneet. Sen vaan tiedämmä,\nettä missä Seurakunnassa Kristinusko puhtaana elää ja vaikuttaa, sen\nHistoriasta, jos se oikein kirjoitettaisiin, olisi määrättömästi oppia\nsaatavana.\n\nLopuksi tulee mainita, että Suomen Historiassa oppineimpia miehiä\non tarpeellisten kirjain lainaamisella, joskus neuvoillansaki, tätä\nyritystä edesauttaneet, josta heille tässä sydämellisen kiitoksen\nkannamme.\n\nHelsingissä Kesäkuulla v. 1840.\n\n_J. F. Kainonen_.\n\n\n\n\nSUOMEN HISTORIAN PÄÄKAPPALEET.\n\n\nJohdatus (Muistutus).\n\nPakanaisuskon Aika.\n\nTietämättömiltä ajoilta ennen Vapahtajan syntymätä niin vuoteen\n1157 jälkeen Vapahtajan. Usko on pakanainen ja seisoo Luonnon\njumaloittamisessa. Suomalaisten muutot ja asettaumiset. Heidän\nensimmäiset tapaukset ja elämänlaatu.\n\n1. Suomalaisten perisuku ja muutto nykyisille asunmaillensa.\n\nSuomalaisia kansoja peittää aikanansa koko Pohjais-Aasian lakeuden.\nMitenkä niitten oli laita muitten Aasialaisten kansain suhteen.\nMitenkä ne arvattavasti levesivät, joko itäänpäin Amerikaan (e. m.\nGröönlannilaiset), eli länteenpäin Euroopaan, elikkä myös jäi heistä\njoukkoja Siperiaan. Syy heidän eroamiseen. Mitenkä nämät kansat\nHunnein, Avarein, Hunkarilaisten ja Suomalaisten nimellä kulkevat kunne\nkuki Euroopassa, ja mitenkä Lappalaiset ynnä varsinaiset Suomalaiset,\njotka asuskelivat pohjaisimpina kaikista, nykyisen Venäjän maan läpi\nlähenevät nykyisiä asunmaitansa, jättäin Uralitunturin ja Volkajoen\nseuduille pienempiä lahkokansoja jälellensä.\n\n2. Suomalaisten asettauminen maassansa ja heidän ensimmäiset vaiheet.\n\nVarsinaiset Suomalaiset, joista Lappalaiset alusta pitäin jo näyttävät\nolleen eroitettuna, jakautuivat kahtehen joukkoon, Hämäläisiin ja\nKarjalaisiin. Hämäläisten laumaan kuuluivat nykyisen Turun puolessa\nasuvat Suomalaiset eli Sumit, ja myskin luultavasti Virolaiset\nalkuperäsin. Karjalaisille näyttävät Permiäläiset ja Kainulaiset\n(ynnä myöhemmäiset Savolaiset) olleen lähimpiä kansalaisia. Mitenkä\nnämät nimitetyt kansalahkot asettautuivat. Ketä ennen esivanhempaimme\ntännetuloa asui Suomen niemellä. Permiäläisten tila.\n\na) Hämäläiset.\n\nHämäläiset (Jämit) ynnä Suomalaiset (Sumit) ja heidän ensimmäiset\nsodat, enimmiten Novgorodin kanssa.\n\nb) Karjalaiset.\n\nHeidän ystävällisyys Venäläisten kanssa ja sodat niitä vasten.\n\nc) Kainulaiset.\n\nHeidän maata kutsuttiin ulkokansoissa Kväänlanniksi. Eriäminen\nKarjalaisista ja asettuminen kahdenpuolen Pohjanlahta. Sodat Ruotsia\n(ja Norjaa) vasten Karjalaisten kanssa, sittä Karjalaisia vasten\nNorjalaisten kanssa. Faravidi. Thuorolfi Kveldulfssoni. Anundi sodittaa\nKainulaisia.\n\n3. Suomalaisten pakanainen usko.\n\nSen lyhykäinen osotus. Mitenkä se meihin asti säilyneistä loihtu-,\ntarina- ja laulurunoista ynnä muistaki tiedon lähteistä on tutkittava\nja saatava.\n\n4. Suomalaisten pakanaisaikaset tavat ja laitokset.\n\nMitenkä ne olivat heidän senaikuisen uskonsa kanssa yhtäpitäväiset.\nMonesta nykyisen Suomen kansan tavasta voipi taappäin päättää heidän\nsenaikuisehen elämänlaatuun. Mistä muut tiedot tähän tutkintoaineeseen\novat saatavat. Kauppa Skandinavilaisten ja Slavjanein ynnä muittenki\nkanssa.\n\nPaavinuskon Aika.\n\nTämä aika kestää vuodesta 1157 vuoteen 1523, niinmuodoin 366 vuotta.\nKristinusko tulee Suomeen, ehk'ei vielä puhtahassa muodossansa. Ruotsi\npanee Suomen allensa ja tuopi sinne oman maansa lait ja asetukset.\nPaavinusko muodostaa kaikki luontonsa mukaan.\n\n1. Suomen valloittamisen aika (v. 1157-1323, eli 166 vuotta).\n\nMitenkä pakanallisuus vielä on vallallansa, jota vastaan Kristinusko\nsotii. Suomalaisten nimi alkaa tulla yhteiseksi kansan nimeksi. Ruotsin\ntila kun lätee Suomea valloittamaan.\n\na) Ensimmäisestä Ruotsalaisten valloitusretkestä Thuomas pispaan saakka\n(v. 1157-1209.)\n\nRuotsin Kuninkaat: Sverkerin ja Erikin sukukunnat. Erikki IX Pyhä (k.\n1160)\n\nSuomen pispat ja heidän ajan päätapahtumat:\n\n1. Pyhä Henrikki.\n\nHän on pispa Upsalasta ja tulee Suomeen Kuningas Erikki IX kanssa, joka\nvalloittaa osan maastamme sekä rakentaa Turun linnan. Erikki muuttaa\ntänne Ruotsalaisia. Henrikki saarnaa Kristinuskoa ja murhataan v. 1158.\n\nKaarle Sverkerssoni (k. 1168) Voitti Danskan Prinssin Maunus\nHenrikssonin, Erikki IX tappajan, joka jo oli vähän aikaa ollut\nhallituksissa. Knuuti Erikssoni (k. 1195). Löi Kaarle Sverkerssonin\nynnä Vastakuninkaat Kolin ja Burislefin.\n\n2. Rudolphi.\n\nNovgorodin ruhtinas Sviatoslava lyöpi Ruotsalaiset vuonna 1164\nVoronajoen luona. Novgorodilaiset yllyttävät pakanoita Suomen\nkristiseurakuntaa hävittämään. Paavi Aleksanderi III:nen bulla.\nRudolphi tapetaan v. 1178 Kuureilta (Karjalaisilta).\n\n3. Folkviinus.\n\nViissata Vasileivitsa käypi v. 1186 Jämein maata hävittämässä. Heti\nperästä Karjalaiset Määlarijärven seuduilla Ruotsia rosvomassa.\nTappavat pääpispan Johanneksen. Tukhulmia aletaan rakentaa tämänlaisten\nrosvomisten esteeksi.\n\nSverkeri Kaarlssoni (k. 1210).\n\nNovgorodilaiset hävittävät hirmuisesti Suomensa v. 1191 (eli 1198),\npolttavat vastaperustetun Turun kaupungin ja sortavat pian kokonaan sen\nvielä heikon kristiseurakunnan maassamme.\n\nb) Thuomas pispasta Ruotsalaisten toiseen valloitusretkehen saakka\nSuomeen (v. 1209-1249.)\n\nErikki X Knuutssoni (k. 1216). Johani Sverkerssoni (k. 1222).\n\nErikki XI Erikssoni (Sammalkieli ja Nilkku). — Vastakuningassa: Knuuti\nJohanssoni (Pitkä). Folkungein kapina lakkaa v. 1248. Erikki XI kuolee\nv. 1250.\n\n4. Thuomas,\n\nEnglannista, oli ennen jo työskennellyt Suomessakun saapi Paavi\nInnocentius III:lta v. 1109 vahvistuksen pispanvirkaan. Paavi Honorius\nIII:nen v. 1221 kirjoitetusta bullasta nähdään, mitenkä pakanat jo heti\nalusta väijyvät Suomen seurakuntaa. Vasilei Vsevolodovitsa Novgorodista\nkäypi v. 1227 Suomea hävittämässä. Hämäläiset puoleltansa karkaavat\n3000:nen miehen kanssa Venäjälle Issadya ja Aunusta vasten, mutta\nmeneytyvät sillä matkalla. Thuomas levittää innolla Kristinuskoa ja\nperustaa sen uudestansa Suomessa. Paavi Gregorius IX:nen bullat. Ne\nosottavat, mitenkä pakanat väijyvät Suomen kristiseurakuntaa ja mitenkä\nPaavi piti sen asioista huolta. Pispanistuin muutetaan Nousiosta\nRäntämäelle. Gregorius kehoittaa ensistä Kalpaveljejä Virosta, sittä\nSkandinavian asujamia, ristisotaan Suomen pakanoita vasten. V.\n1240 karkaaki Ruotsalaisia, Norjalaisia, Suomalaisia ja Hämäläisiä\nVenäjälle, mutta Ruhtinas Aleksanderi lyöpi heidät Nevajoella ja saapi\nsiitä Nevskin kunnianimen. Saksan Ritarit perustavat Koporin linnan.\nThuomas saapi anottuansa päästön pispanvirasta v. 1245, pakenee\nVenäläisten ja Karjalaisten käsistä Gotlanniin ja kuolee v. 1148\nVisbyyssä.\n\n5. Beero I.\n\nViholliset ahdistavat häntä Suomessa, mutta hän saapi apua Ruotsista.\n\nc) Ruotsalaisten toisesta valloitusretkestä Suomeen niin kolmantehen\nsaakka (v. 1249-1293.)\n\nFolkungein sukukunta. Valdemari (k. 1302.) Hänen isä Birgeri Jaarli,\nRiikin hallitsijana kuolemaansa asti v. 1266, jakaa Herttuakuntia\nmuille pojillensa.\n\nEnnen Beeron aikoja oli sisällinen heikkous estänyt Ruotsin Kuninkaita\nSuomea auttamasta. Nyt tulee v. 1249 Birgeri Jaarli Suomeen, perustaa\nHämeenlinnan ja jättää Ruotsalaisia Uusmaahan asumaan. Hämäläiset\ntunnustavat Kristinuskon. V. 1256 käypi sotajoukko Suomesta ja alkaa\nrakentaa linnaa Nevajoen suulla; mutta Aleksanderi Nevski ajaa heidät\nmatkoinsa ja lähtee vielä seuraavana talvena Hämeeseen, jota hävittää.\nBeero antaa osan tuloistansa Ruotsin Kuninkaalle ja kuolee noin v. 1258.\n\n6. Ragvaldi I.\n\nSuomalaisten täytyy antaa ruvanapua (maatskottia) papistollensa.\nRagvaldi kuolee v. 1266.\n\nMaunus Laduloosi (k. 1290.) Nosti kapinan veljeänsä Valdemaria vasten.\nKuningas Svealaisten yli v. 1276 ja koko Ruotsin vallassa v. 1279.\n\n7. Katillus.\n\nPohjassa käyvät Karjalaiset ja Kainulaiset sotia Norjalaisten kanssa.\nPirkkalaiset saavat v. 1277 Kuningas Maunus Laduloosilta luvan panna\nLappalaiset Pohjanmaalla allensa. Samaan aikaan tulee myös Pohjanmaa\nTurun hiippakunnan alle, s.o. täytyy ottaa Kristinuskon ja antauta\nRuotsin alamaiseksi. Karjalaisiaki ruvettiin nyt Ruotsin alle saamaan.\nPaavi Gregorius X:nes kehoittaa syntein anteella ristisotaan niitä\nvasten. Katillus rupeaa ystävyydessä heitä houkuttelemaan, joka\nonnistaaki niin, että Venäläiset vihastuvat Karjalaisiin ja alkavat\nheitä sodittaa. V. 1284 tulee Ruotsalaisia Suomesta Karjalata varsin\nallensa panemaan, mutta ajetaan pois Novgorodilaisilta. Samaan aikaan\ntule Bengtti, Birgeri Jaarlin poika, Suomen Herttuaksi. Katilluksen\nloppu v. 1286.\n\n8. Johannes I.\n\nHän ja hänen jälkeenseuraajat valittiin Suomen Tuomiokapitulilta. Ennen\nolivat Kuninkaat asettaneet pispoja maahamme. Johannes muutettin v.\n1290 pääpispaksi Upsalaan.\n\nBirgeri Maunussoni (k. 1321.) Marski Thorkeli Knuussoni Siahallitsijana\nv:teen 1303. Birgeri, v. 1306 veljestensä Erikin ja Valdemarin vankina,\njakaa v. 1310 heidän kanssa valtansa, ottaa heidät vankeiksi ja surmaa\nv. 1318; ajetaan Kuningasvallasta.\n\n9. Maunus I.\n\nTämä on ensimmäinen Suomesta kotoperäinen pispa. Ennemmäiset olivat\nenimmästi Vestgööthiläisiä. Novgorodilaiset käyvät v. 1292 Hämeessä\nja hävittävät Aksporin linnan. Samana vuonna karkaa 800 Ruotsalaista\nVenäjälle, jossa tulevat meneytymään. Hämäläisten veroa helpotetaan.\nKarjalan valloitus tulee nyt tapahtumaan.\n\nd) Ruotsalaisten kolmannesta valloitusretkestä Suomeen rauhaan\nsaakka Pähkinäsaaressa (v. 1293-1323). Maunuksen ollessa pispana\nlähtee Thorkeli Knuutssoni v. 1293 Karjalata valloittamaan. Pispa\nPetrus Vesteroosista on hänen seurassa. Thorkeli rakentaa Viipurin\nlinnan. Panee Ruotsin alle 14 Karjalaisten kihlakuntaa ja kääntää\nne Paavinuskoon. Novgorodilaiset tulevat v. 1294 Ruotsalaisia\nViipurista poisajamaan, ehk'ei heidän yritys menesty. Ruotsalaiset\nottavat Venäläisiltä Käkisalmen. Sigge Laaka. V. 1295 ottavat\nVenäläiset Käkisalmen takasin ja tappavat Ruotsalaiset siinä. Thorkeli\nKnuutssoni lähtee v. 1300 uudellensa Karjalaan suurella laivastolla.\nRakentaa Landskruunan. Novgorodilaisten kanssa sota. Haraldi. Matti\nKättilmundssoni. Ruotsalaiset palaavat laivoillansa, jättäin Steenin\nlinnanhaltijaksi Viipuriin. Hävittävät mennessään Inkerinmaata.\nPääruhtinas Andrei Aleksandrovitsa tulee ja hävittää Landskruunan v.\n1301. Pispanistuin on v. 1300 muutettu Räntämäeltä Turkuun. Valdemari\nSuomen Herttuana. Suomi jaetaan noin v. 1306 Turun, Hämeen ja Viipurin\nlinnojen välillä. Maunus pispa kuolee noin 1308.\n\n10. Ragvaldi II.\n\nVenäläiset tahtovat saada Karjalata jällensä. Rakentavat Käkisalmen\nuudestansa ja uudelle paikalle v. 1310. Ruhtinas Dmitrei\nAleksandrovitsan retki Jämein maahan v. 1311. Ruotsalaiset polttavat\nLaatokankaupungin. Karjalaiset tulevat v. 1314 Käkisalmeen ja tappavat\nVenäläiset, jotka vuorostansa tulevat ja tappavat siellä olevat\nKarjalaiset. Ruotsalaiset hävittävät Laatokkajärven seuduilla v. 1317.\nSeuraavana vuonna hävittävät Venäläiset Turun kaupungin (Lyderevin).\nKuusiston vasta rakennettu hovi poltetaan. Ragvaldi kuolee v. 1321.\n\nMaunus Erikssoni (Liehakko, k. 1374). Valittu kolmivuotiassa\nKuninkaaksi v. 1319; samana vuonna Norjassaki. Matti Kättilmundssoni\nSiahallitsijana vuoteen 1333.\n\n11. Benediktus.\n\nRuotsalaiset piirittävät v. 1322 Käkisalmea ja Juri Danilovitsa\nViipuria; ehk'eivät tuumat kummankaan puolen menestyneet. Mainittu\nruhtinas Juri rakentaa v. 1323 Pähkinälinnan Pähkinäsaarelle. Siellä\nsaapi, 8:na p. Syyskuuta, ensimmäinen rauha Ruotsin ja Venäjän välillä\naikaan, jonka kautta Karjala enimmäksi osaksi joutuu Ruotsin alle ja\nvalloittamisen sodat päätyvät. Rajaksi tulee Rajajoki. Rauhan ehdot.\n\n2. Paavinuskon kukoistamisen aika Suomessa (v. 1323-1490, eli 167\nvuotta).\n\nBenediktuksen aikana aletaan Suomen maata raivata. Hän rupeaa\nmyös papiston voimaa ja rikkautta varsin kartuttamaan. Narimontti\nLithoviasta on v. 1333 saanut Nevajoen ympäristöt allensa. Riitoja\nrajalla Paavin- ja Greekanuskoisten Karjalaisten välillä. V. 1337\nKarjalaiset Venäjätä hävittämässä, ja Novgorodilaiset seuraavana\nvuonna sitä kostamassa. Sen perästä käyvät Ruotsalaiset ja Venäläiset\nvuorotellen toistensa maata hävittämässä. Maunus Liehakko estää\nnämät rajasodat ja uudistaa Novgorodin kanssa Pähkinäsaaren rauhan.\nBenediktus kuolee v. 1339.\n\n12. Hemminki.\n\nPyytää lyödä, minkä voipi, papiston ja kirkon alle. Edesauttaa\nloistavaisuutta jumalanpalveluksessa. Viipurilaiset menevät v. 1343\nViron talonpoikia auttamaan. Ruotsalaiset asukkaat Pohjanmaalla\nsaavat v. 1348 luvan käydä kappaa koko Pohjanmaan rantamailla. Samana\nvuonna lähtee Kuningas Maunus Venäjätä Paavinuskoon käännyttämään.\nKastaa Issorilaisia uskoonsa. Ottaa Pähkinälinnan, jonka Venäläiset\nseuraavana vuonna saavat ryntämällä takasin. Novgorodilaiset käyvät v.\n1351 Viipurissa, hävittävät maata. Maunus kulkee Viroon. Lahjoittaa\nPorvon pitäjän, Pernon ja Sipoon kanssa, Paadisten luostarille.\nTekee 23:ksi vuodeksi rauhan Dorpatissa (Tartolinnassa) v. 1351.\nKauhia rutto hävittää maata (Suuri kuolema). Bengti Algotssoni, jolla\nSuomi on ollut läänityksenä ja tullut häneltä kovasti rasitetuksi,\nmenettäa sen veromaansa. Kuningas Erikki, Maunuksen poika, panee\nNiilo Thuuressoni Bjelken hallitusmieheksi maahamme. Kuningas Hookani\nantaa v. 1362 Suomelle saman oikeuden Kuningasvaaleissa, kun muillaki\nRuotsin maanosilla on ollut. Tästä seurasi yhtäläinen oikeus Riikin\nkokouksissa, ja on se Suomen ensimmäiseksi perustuslaiksi luettava.\nAlbrekti Meklenburista piirittää Turun kaupungin ja saapi Niilo\nThuuressonin ynnä pispa Hemmingin puolellensa. Pispa saapi siitä\nmoninaisia etuja. Ulvilalle (Porille) annetaan v. 1365 kaupunkioikeus.\nHemminki kuolee v. 1365.\n\nMaunus Erikssonin vanhin poika, Herttua Erikki, ottaa väkisellä v.\n1350 kruunun isältänsä. Kuolee v. 1359. Toinen poika Hookani, Kuningas\nNorjassa, tulee v. 1362 Ruotsissakivalituksi. Lasketaan isänsä kanssa\nv. 1363 pois vallasta.\n\nKuninkaita vieraista sukukunnista omakansaisten seassa: Albrekti\nMeklenburista (k. 1412). Kuningas Maunus Erikssonin sisaren poika. V.\n1363 Kuninkaaksi. Vankina v. 1389. Irtaalla v. 1395.\n\n13. Henrikki II Hermanninpoika.\n\nSaapi Paavilta huostakirjan Suomen kirkolle. Kokemäessä rakennetaan\nlinnaa, vaan se tulee Kuninkaan käskystä puretuksi. Henrikki kuolee\nnoin v. 1368.\n\n14. Johannes II Petrinpoika.\n\nLyöpi Viipurin linnanhaltijan Suuno Hookanssonin pannaan. Kuolee v.\n1370. Sivu 82.\n\n15. Johannes III Vestfaali.\n\nSuomi on (sitte vuoden 1369) Boo Jönssoni Griipillä läänityksenä.\nMainittu mies rakentaa v. 1371, elikkä seuraavana vuonna, Raaseporin,\njonka linnan alle maata määrätään kuuluvaksi. Boo Jönssoni lähtee v.\n1374 Viipuriin Dorpatin rauhaa pitentämään. Paavi Urbani VI:nen bulla\nvuodelta 1378 näyttää, että vihollisuuksia Venäjän kanssa ainaki oli\nheti noussut. Riita pispa Johanneksen ja Upsalan Pääpispan Birgeri\nGregorinpojan välillä hiippakuntansa rajoista. Kuningas Albrekti\ntuomitsee asian Pääpispan eduksi, mutta Turun pispa voittaa kuitenki\nBoo Jönssonin avulla. Johannes pispa kuolee v. 1384.\n\nMargareta (k. 1412) Valittu Ruotsissa v. 1388. Tekee Kalmariyhdistyksen\nv. 1397. Erikki XIII Pommerista (k. 1459). Valittu Ruotsissa v. 1396.\nMargaretan kanssahallitsija.\n\n16. Beero II Balkki.\n\nEnimmästi rauha Venäjän puolelta. Simeoni Olgerdovitsalla ja Juri\nSviatoslavitsalla ovat, Patrikei Narimantonvitsan perästä, Narimontin\nperintömaat. Suomi otetaan pois Boo Jönssonin perillisiltä, jotka\nsiaan saavat Viipurin lääninensä. Ulkomaalaisten sotamiesten ja\nVitaliveljein rasitukset Suomessa. Kirkon ja pappissäädyn voimat aina\nkasvamassa. Beero Balkki laittaa Arkhidiakonin viran tuomiokapitulissa.\nKuninkaalliset ovat hyväntahtoiset Suomen pispaa ja kirkkoa vasten.\nNunnaluostarin rakentaminen Koroisissa on tuumassa. Tämä pispa kuolee\nv. 1412.\n\n\n17. Maunus II Tavasti.\n\nTämä on paavinajan paraimpia pispoja. Hänen kautta tehdään\njumalanpalvelu ja muu kirkon kohta sen ajan vaatimuksia myöten\ntäysinäiseksi. Ostaa Paadisten luostarilta v. 1428 Porvon pitäjän\njällensä Turun hiippakunnalle. Kuusiston hovi rakennetaan kivestä.\nPorvon kaupungin alku näiltä ajoilta. Sen kivikirkko rakennetaan\nv. 1418. Rauma saapi v. 1441 kaupunkioikeuden. Naantalin luostari\nperustetaan v. 1443 ja sen vierellä syntyy kaupunki. Maunus Tavastin\ntoimesta saapi Suomi Kuninkaallisilta moninaisia etuja, samalla\najalla kun Ruotsissa on suurin kurjuus. Erikki XIII jakaa maamme\nEteläis-Suomen ja Pohjais-Suomen Lakikuntaan. Turkuun asettaa hän\nMaanoikeuden. Erikki Puuke Korsholmasta kapinoipi Pohjanmaalaisten\nkanssa v. 1433 ja yhdistäypi Engelbrektin kanssa. Kaarle Knuutssoni\nsaapi v. 1440 läänitykseksi koko Suomen, jota hänen läänitystä sittä\naina vähennellään. Kuningas Kristopherin Lakikirja annetaan v. 1442.\nSinä vuotena käypi miehiä Suomesta Pleskovan alustaa hävittämässä.\nRuotsalaiset liittouvat v. 1447 Valkin kaupungissa Saksan Ritarein\nkanssa Venäjätä vasten. Seuraavana v:na sotivat he Nevajoella. Kapina\nSatakunnassa. Maunus Tavasti heittää vanhuutensa vuoksi pispanarvon\njälkeenseuraajallensa v. 1450 ja kuolee kaksi vuotta myöhemmin.\n\nEngelbrekti Engelbrektssoni (k. 1436) laskee Erikin Kuningasvirasta\nv. 1434 ja pitää sittä valtaa Ruotsissa. Erikki tulee jällensä\nKuninkaaksi; mutta lasketaan v. 1439 kaikissa riikeissään pois\nKuningasvallasta.\n\nKristopheri Bayerista (k. 1448). Valittu Ruotsin Kuninkaaksi v. 1440.\n\nKaarle Knuutssoni (Bonde) Riikinhoitajana v. 1436-1441.\n\nBengti Jöranssoni ja Niilo Jöranssoni (Oksenstierna) Riikinhaltijana v.\n1448.\n\nKaarle Knuutssoni Valittu v. 1448 Kuninkaaksi Ruotsissa. Pakenee\nDantsigiin v. 1457. Jällensä Kuningassa v. 1464: jällensä\nkruunuhoittana v. 1465; mutta vielä sittäki Kuningassa v. 1467.\n\n18. Olavus Maunuksenpoika.\n\nOn hyvin oppinut mies. Asuu Kuninkaallisten armoissa. Erikki Akselssoni\nTotti ottaa Suomen linnat Kaarle Knuutssonin puollukselta Kristiani\nI:mäiselle. Pispa Olaus kuolee v. 1460.\n\nKristiani I (Oldenburista, k. 1481). Valittu Ruotsin Kuninkaaksi v.\n1457. Laskettu siitä virastansa v. 1464. Sillä välillä:\n\nJönssi Bengtssoni (Oksenstierna) v. 1457,65,66, Kettili Kaarlssoni\n(Vaase) v. 1464 ja Erikki Akselssoni (Totti) v. 1466,67 valtakunnan\nhallitsijoina.\n\n19. Konradi Bitsi.\n\nKivikirkkoja rakennetaan tämän aikana monet. Tuomiokapitulin jäsenet\nmuutetaan v. 1486 Turussa asumaan. Suomen hiippakunnan Messukirja\npräntätään v. 1488. Kun Ruotsissa kapina Kuningasta vasten tapahtuu,\ntavataan pispa Konradi Kristianin puolella. Kaarle Knuutssoni elää\nköyhänä Raaseporin linnansa. — Venäläiset ovat v. 1463 karanneet\nSuomeen ja Kuningas Kristiani tullut heitä kaijoittamaan. Venäläiset\novat sittäki hävittäneet Joutsenossa ja muuallaki. Mutta v. 1468\ntehdään heidän kanssa uusi sotilakko viideksi vuodeksi. Niitten\nkuluttua ovat Venäläiset v. 1473 Suomea hävittämässä. Erikki Kaarlssoni\nVaase sotii Novgorodilaisia vasten. Erikki Akselssoni Totti saapi\nViipurin lahjoitukseksi. Varustaa muurit sen ympäri. Rakentaa\nSavonlinnan. Saapi v. 1479 apuväkeä Steeni Stuurelta. Käypi Venäjätä\nhävittämässä. Erikki Akselssonin kuoltua v. 1480 ovat hänen läänitykset\nSuomessa langenneet veljillensä Iivarille ja Laurille. Steeni Stuure\nomistaa ne sittä itsellensä. Ruotsalaiset lyövät rauhan Saksan seuran\nMestarin Freytagi von Loringhoffin kanssa v. 1488. Papinsaarella\nuudistetaan liitto Venäjätä vasten. Samana vuonna Venäläisiä\nKarjalassa. Pispa Konradi kuolee v. 1489.\n\nSteeni Stuure Vanhempi (k. 1503) Ruotsin Riikinhoitajana vuodesta\n1471-1497 ja v. 1501.\n\n3. Paavinuskon lakastumisen aika Suomessa (v. 1490-1523, eli 33\nvuotta).\n\nViholliset hävittävät koko Paavinajan koreuden: ensistä Venäläiset,\nsittä Danskalaiset.\n\nIivana III Vasileivitsa hallitsee itsevaltiaasti Venäjätä sitte v:n\n1462. Valtaa v. 1470 Novgorodin joka pian menettää voimansa.\n\n\n20. Maunus Niilonpoika Stiernkorssi Särkilahdesta.\n\nOn saanut Saksan Keisarilta Pfaltsigreivin arvon. Hänestä lähin\neivät sodat Venäjän kanssa ole paljaita rosvoretkejä, niinkuin\nennen enimmästi, vaan Venäjän valtiasten ankaroita sotia. Suuri\nVenäläissota alkaa v. 1490. Koko Suomi, paitsi Turun puolta, tulee\nhävitetyksi. Sota näyttää seuraavinaki vuosina pitkittäneen, vaikk'ei\nole siitä täysinäistä tietoja. Danskan Kuningas käypi liittoon Iivana\nVasileivitsan kanssa. V. 1495 hätyyttää Iivana kovasti Suomea.\nVasilei Shuskoi. Savonlinnaa ja Viipuria piiritetään. Knuuti Posse\nlinnanhaltijana. Viipurin pamahus. Venäläiset pötkivät pakoon. Steeni\nStuure tulee sotalaumalla Suomeen. Vasilei Kossoi sotii voitolla Suomea\nvasten v. 1496. Steeni Stuure palaa Ruotsiin. Jättää Svantte Stuuren\nsotajoukon kanssa Suomeen. Svantte Stuure ajaa viholliset maastamme,\nkarkaa Viroon, ottaa Ivangorodin ja palaa Suomeen. Steeni Stuure vuoden\nlopulla taas Suomessa. Svantte palaa suutuksissa Ruotsiin. Steeni\nStuure heti hänen perässä. Steeni menettää valtikkansa ja saapi Danskan\nKuninkaalta Johani II:lta Suomen läänitykseksi, josta häneltä kuitenki\nsuurin osa pian otetaan pois. Pispa Maunus Särkilahdesta laittaa\nDekaanin viran Tuomiokirkolla ja yhteisen atrioitsemisen Turussa.\nKuolee v. 1500.\n\nJohani II (k. 1513). Valittu Ruotsin kuninkaaksi jo 1483, mutta tulee\nvaltaan vasta v:na 1497. Lasketaan Kuningasvirastansa Ruotsissa v. 1501.\n\nSvantte Nilssoni Stuure. Riikinhoitajana Ruotsissa v. 1504 kuolemaansa\nasti v. 1512. Iivana III Vasileivitsa kuole v. 1505. Vasilei IV.\nHallitsee v:teen 1533.\n\n21. Laurentius Mikhaelinpoika Suurpää.\n\nDanskalaista Maunus Frilleä piiritetään Turun linnassa, joka v.\n1502 tulee Steeni Stuure Vanhemmalle otetuksi. Muuki Suomi luopuu\nStuureen. V. 1504 tekee Svantte Stuure Venäjän kanssa sotilakon 20:ksi\najastajaksi, jonka kautta 14 vuotta ennen alkanut Venäläissota loppuu.\nPispa Laurentius Suurpään aikana jaetaan Karjalan ja Savon pitäjiä. Hän\nhalvataan ja kuolee v. 1506.\n\n22. Johannes IV Olavinpoika.\n\nTäytyy ostaa Kuusiston linnan edellisen pispan väeltä. Danskalaiset\nalkavat Suomea hävittää. V. 1509 rosvovat he rantamaita ja 2 p. Elok.\nryöstää sekä tappaa Otto Ruuthi Turussa. V. 1510 ottaa SeveriniNorbyy\nKastelholman linnan. Samana v:na läkähtyy pispa Suomessa ruokapalaan.\n\nSteeni Svantessoni Stuure ( Nuorempi ). Riikinhoitajana Ruotsissa\nvuodesta 1512 kuolinvuoteensa 1520.\n\nKristiani II Tyranno (k. 1559). Kuningas Ruotsissa v:na 1520.\nPoisajettu Ruosin Kuningasistuimelta v. 1521.\n\n23. Arvidi Kurkki.\n\nOn kelpo mies. Sotilakko Venäjän kanssa tulee (v. 1510 eli 1513)\npitennetyksi 60:ksi ajastajaksi. Kristiani II:nen kiihdyttää Suomen\npäälle Venäläisiä, jotka v. 1515, ja kahtena sitä seuraavanaki, käyvät\nSuomessa hävitäntäretkellä. Kristiina Gyllenstiernan puollusmiehinä\nSuomessa ovat: Pispa, Ooke Jöranssoni Totti, Tönnes Erissoni Totti,\nNiilo Eskilssoni Baneeri. Suomen Herroja kutsuu Kristiani Tukhulmiin.\nEivät lähde. Hemminki Gaddi ottaa v. 1520 Suomen Kristianille. Suomen\nHerroja mestataan, ja Hemminki Gaddi niitten seassa. Gustavi Vaase\nlähettää v. 1521 Suomeen Niilo Arvidssoni Vestgööthen ja Henrikki\nJönssonin Haagasta, joitten kanssa Niilo Moonssoni Grabbe Grabbakasta\nyhdistyy. Ne miehet piirittävät Thuomas Volffia Turun linnassa.\nKastelholma antaupi Gustaville. Erikki Fleminki pääsee Turun linnasta,\njota aina piiritetään. Severini Norbyy tulee keväillä Volffia\nauttamaan. Ruotsalaiset pakenevat Hämeen sisälöille. Pispa Arvidi menee\nPohjanmaalle, paeten Ruotsiinpäin, mutta hukkuu merellä v. 1522. Hän on\nviimmeinen Paavinajan pispa. Sivu 107-112.\n\nGustavi Vaase Riikinhoitajana Ruotsissa v. 1521. Kuningassa v. 1522.\n\nNorbyytä Hämeeseen paenneet Suomen Herrat jakautuvat. Erikki Fleminki\nGustavi Vaasen luo. Niilo Grabbe hätyyttää pienellä laivastollansa\nDanskalaisia, jotka hävittävät Suomen rantamaita. Thuomas Volffi, kun\nlähtee ruokatarpeita viemään Tukhulmiin, otetaan Gustavi Vaaselta kiini\nja hirtetään niiniköydellä tammeen. Kuningas Gustavi I, ajettuansa\nDanskalaiset Ruotsista, lähettää Iivari Flemingin Erikki Flemingin\nkanssa sotajoukolla Suomeen, ottamaan maamme Danskalaisilta. Kuusiston,\nTurun ja muutki linnat saavat Gustavin miesten käsiin. Danskan\nsotajoukko pakenee Hämeenlinnan kautta Viipuriin ja sieltä maahansa.\nSuomi on vapautettu v. 1523.\n\n4. Sisämäinen tila Paavinuskon aikana.\n\nKirkollisuuden puoli. Paavi ja Kardinaalit. Priimaspispat, Pääpispat\nja pispat. Suomen Primaspispa Lundissa, ja Pääpispa Upsalassa.\nTuomiokapituli ja sen jäsenet. Pienemmät pappisvirat. Legaatit ja\nBullat. Luostarit ovat Munkki- ja Nunnaluostareita. Virat niissä. Mitä\nlajia luostareita Suomessa löytyi ja mitenkä monta. Koulut maassamme.\nNuorukaiset käyvät ulkomaalla syvemmältä oppimassa. Johannes Budde eli\nRääki. Kirkkoja. Paavinuskon harjoituksia ja uskonaineita.\n\nKansakuntaisuuden puoli. Saksan Keisari. Maallinen hallitus Suomessa\nensistä pispoilla, sittä maallisilla Herroilla. Linnanhaltijat.\nTuomioistuinten ja Keräjäin kohta. Suomalaisia ei tehdä orjiksi\nniinkuin Virolaisia. Mitä lajia maita löytyi Suomessa. Tihunti eli\nKymmenekset. Karjalan ja Helsingin laki. Verojen laatu.\n\nKaupan asiat. Hansalaisten kauppa Missä järjestyksessä kaupungit\nmaassamme syntyivät. Kalanpyynti Pohjanmaalla. Pirkkalaisten kaupat.\n\nUskon ja Tapain tila. Kumpanenki huono. Miten pakanallisuus tällä\najalla sekausi Kristinuskon kanssa. Veljeykset.\n\nEvangeliumin Uskon Aika.\n\nTämä aika kestää vuodesta 1523 nykyiseen aikaamme asti. Puhdas\nEvangeliumi sotii sotimistansa Pakanallisuutta, Paavinuskoa ja muita\nlihallisia oppeja vasten. Sodat Ruotsin ja Venäjän välillä kestävät\nsiksikun Suomi joutuu jälkimäisen Vallan alle, alkain siitäpitäin käydä\nuutta tietä. Valistus ja hyvät kansalliset laitokset ovat rotovasti\nnousemassa.\n\n1. Suomi Ruotsin Vallan alla Evangeliumin Uskon Aikana (v. 1523-1809,\neli 286 vuotta).\n\nPakanaisen, Paavilaisen ja, Lutheruksen Opinparantamisen kautta\npuhdistetun, Evangeliumin Uskon luonto keskenänsä.\n\na) Suomen vapauttamisesta Danskalaisista niin Stolbovan rauhaan saakka\n(v. 1523-1617.)\n\nVaasen kuningassuku: Gustavi I:nen hallitsee Kuningassa sitte v. 1522.\n\nVasilei IV:äs Ivanovitsa hallitsee Tsaarina sitte v. 1505. Valipispa\nErikki Svenssoni hoitaa, erään pispanarvoisen miehen Vincentiuksen\navulla, Suomen kirkon asioita. Petrus Särkilahti tulee Vittembergistä\nja alkaa saarnata puhdasta Evangeliumia Suomessa. Johani Vestgööthe\nVeksööstä kantaa pispantuloja Kuninkaalle. Rauha Venäjän kanssa\ntulee Novgorodissa v. 1524 vahvistetuksi. Erikki Svenssoni lasketaan\nKuninkaalta v. 1526 virastansa. Vesteroosin Riikinkokous v. 1527.\n\n1. Martiinus Skytte, Suomesta syntysin, vihitään v. 1528 kotimaamme\npispaksi. Hän on ensimmäinen evangeliuminen pispa. Hänen aikana häviää\npaavikunnan rakennus Suomessa. Vuonna 1529 pidetään Riikinkokousta\nÖörebruossa. Suomalaiset eli Ruotsalaiset kirkonmenot tulevat\nlatinaisten siaan. Luostarit häviävät. Kruunu vetää kirkon omaisuuksia\nallensa. Pispa Martiinus toimittaa erinäisillä ajoilla nuoria miehiä\nSuomesta ulkomaalle oppimaan. Niitten miesten seassa on Thuomas\nFransinpoika, Mikhaeli Agrikola. Paulus Juusteni, Erikki Härkäpää ja\nJaakko Teitti (Finno?), jotka kotiuttuansa parantavat koulujen tilaa ja\nlevittävät Evangeliumia. Mikhaeli Agrikola kääntää suomeksi suuren osan\npyhästä Raamatusta, joka siihen asti oli ollut aivan suomentamatoin.\nGreivi Johani Hoijasta, jolla on läänityksiä Suomessa, menee v. 1533\nKuninkaan vihollisten, Lybekkiläisten, puolelle. Ruotsi tulee v. 1540\nperintöriikiksi. Kuningas pyytää edesauttaa kauppaa Suomessa ja sinne\nvetää Venäjän kartuttavan kaupan. Kun ei tämä hänen tuumansa onnista\nViipurissa, niin päättää hän sentähden laittaa uuden kauppapaikan\nSantahaminassa, lähellä Helsingforsia, joka kaupunki häneltä v. 1550\ntulee perustetuksi. Se oivallinen pispa Martiinus vaipuu v. 1550\nkuoleman uneen. Sivu 128-134.\n\nIvana IV Vasileivitsa hallitsee Venäjätä v. 1534-1584.\n\n2. Mikhaeli Agrikola, joka ennenki oli edesseisonut pispanvirkaa,\ntehdään v. 1554 Turun hiippakunnan pispaksi. Kuningas on nimittäin\nmainittuna vuonna eroittanut Turusta Viipurin hiippakunnan, asettain\njälkimäisen pääksi Paulus Juustenin. Pirkkalaiset ovat v. 1551\nmenettäneet valtansa Lappalaisten yli. Edelläkäyneistä rajariidoista\nsyttyy v. 1555 ankara sota Venäjän kanssa. Iivana Gregoreivitsa\nBibikova tulee hävittäin Suomeen sotalaumalla. Amiraali Jaakko Bagge\nvastustaa vihollista. Kuningas tulee itse Suomeen sodan asioita\ntaluttamaan. Vuoden 1556 alulla tulevat taas Venäläiset suurella\nsotalaumalla, hävittävät Savonlinnan ja piirittävät Viipuria, joka\ntapahuksesta kuitenki tulee pelastetuksi. Sotilakko tehdään kesäkuussa,\nja miehiä, joitten seassa pispa Agrikola, lähetetään Venäjälle rauhaa\ntekemään, joka v. 1557 solmitaanki 40:ksi vuodeksi. Paluumatkallansa\nVenäjältä kuolee Agrikola viimmeksi mainittuna vuonna. Tähän aikaan\ntehdään koko Suomi Pääruhtinaskunnaksi, ja Kuninkaan poika Johani saapi\nTurunpuolen maata, Satakunnan ja Ahvenanmaan kanssa, herttuakunnaksi\nallensa.\n\n3. Petrus Follingius, kotosin Ruotsista, asetetaan v. 1558 pispaksi\nTurkuun. Hän on pahankurinen mies ja kokee sortaa Suomen kieltä. Vuonna\n1560 pidetään Riikinkokousta Arbogassa. Viron maa antaupi Ruotsin\nalamaiseksi, josta seuraa kauan kestäviä vihollisuuksia Puolan ja\nVenäjän kanssa. Kuningas Erikki laskee Follingiuksen v. 1563 pispan\nvirastansa. Hän kuolee ei kauan jälestä.\n\nErikki XIV (k. 1577) tulee, isänsä Gustavi I:sen v. 1560 kuoltua,\nKuninkaaksi.\n\n4. Paulus Juusteni muutetaan Follingiuksen perästä Viipurista pispaksi\nTurkuun. Viipuriin pannaan Kanuutus Johaninpoika pispaksi, ja kun hän\njo v. 1564 kuolee, saapi Erikki Härkäpää saman viran. Kunigas Erikin\nhallitusaikana käydään sotaa Livossa. Venäjän kanssa saapi sotilakko\naikaan. Herttua Johani elää Turussa, naipi Puolasta ja käyttäypi\nynsiästi veljeänsä Kuningas Erikkiä vastaan. Kuningas lähettää\nSuomeen sotalauman, joka piirittäin ottaa Turun linnan v. 1563, ja\nHerttua joutuu vankeuteen, josta hän vasta v. 1567 pääsee. Johani\nyhdistäypi sen perästä nuoremman veljensä Herttua Kaarlen kanssa\nKuningas Erikkiä vasten, joka vuorostansa v. 1568 otetaan vangiksi.\nJohanin nostua Kuninkaaksi syttyy Venäjän kanssa sota. Ruotsin\nlähettiläiset Venäjälle, joitten päänä pispa Juusteni oli ja joilla\noli tarkoituksena Tsaarin kanssa rauhan asioista keskustella, otetaan\nv. 1569 kiini. Heitä rääkätään vankeudessa pari vuotta. Vuonna 1571\nkarkaavat Venäläiset Suomeen ja hävittävät Äyräpään, Jääsken ja Lappeen\ntienoilla. Rutto liikkuu samalla. Mutta v. 1575 tehdään kaksivuotinen\nsotilakko Suomen puolesta, ehkä sota yhä kestää Virossa. Juustenin\naikana tulee Oulun linna v. 1570 rakennetuksi. Laurentius Petrinpojan\nKirkonjärjestys säätään v. 1571, ja Johani alkaa toden perästä\nPaavinuskoa jällensä maahan pakkaamaan. Juusteni on kotimaan kieltä\nharjoittava mies ja Suomen ensimmäinen nimeltä tuttu historioitsija.\nHän kuolee v. 1576.\n\nJohani III anastaa v.1568 veljensä Kuningasistuimen. Hallitsee\nkuolemaansa asti v. 1592.\n\nPaulus Juustenin perästä sanotaan Turun Kirkkoherran Henrikki\nKnuutinpojan Superintendentin eli Tuomioprovastin arvolla toimittaneen\nTurun, ja Erikki Härkäpään v. 1578 kuoltua arvattavasti Viipurinki,\nhiippakunnan asioita. Tällä ajalla on taas sotimista Venäjätä\nvasten. V. 1577 karkaa Tatarilaisjoukko Suomeen, vaan tapetaan maan\nasukkailta. Seuraavanaki vuonna tulee lauma Venäläisiä Suomeen, käypi\nHelsingforsiin asti, sieltä Viroon. Ruotsi liittoupi Puolan kanssa.\nHenrikki Klaavunpoika Horni sotii voitollisesti Livossa. V. 1579 sotii\nRuotsin armeia kolmelta paikalta vihollista vasten. Mutta v. 1580 saapi\nFranskalainen Pontus de la Gardie esimiehyyden Venäjätä vastaan, ja\nsiitä alkaa sota kokonaan toisin luonnistamaan. Samana vuonna ottaa\nhän Käkisalmen ja Karjalan, joka saa oman Maanherransa (Pähkinälinnan\nlääni). Seuraavana vuonna voittaa hän koko Inkerinmaan. Kun hänell'on\nmielessä mennä Novgorodiaki ottamaan, niin tapahtuu sotilakko Venäjän\nkanssa v. 1583. Näillä ajoilla elää se hengellinen virsiniekka Jaakko\nFinno, noin v. 1580.\n\nSigismundi, Kuningas Puolasta, tulee isänsä Johani III:nen kuoltua\nRuotsinki kuninkaaksi.\n\nHerttua Kaarle on Riikinhoitajana Ruotsissa, kun Kuningas elää Puolan\nmaassa. Sigimundi kuolee v. 1632.\n\nFeodori Ivanovitsa, Venäjän Tsaarina v. 1584-1598.\n\n5. Erikki Erikinpoika.\n\nHänen alle yhdistetään v. 1583 jällensä Turun ja Viipurin hiippakunnat.\nKuningas Johanin aikana rientää hän saada paavilaista lithurgiata\nSuomessa levitetyksi. Näyttää olleen enemmin kavalata laatua.\nTämän aikana on suuri kurjuus Suomessa. Ensivuosina hävittävät\nalituiset karkausretket, niin pohjassa kun etelässä, maatamme.\nRauhan keskustelemisia on tapahtunut useimmasti Plussajoen suulla,\nlähellä Narvaa; niin myöskin v. 1592. Kun siihen aikaan Herttua\nKaarle Sigismundin siasta tulee Riikinhoitajana Ruotsia hallitsemaan,\nottaa hän varjelukseensa ja suojaansa evangeliumisen uskonsa vuoksi\nahdistetut papit. Ne vaikuttavat yhteisen kokouksen Upsalassa v. 1593,\njossa usko tulee paavilaisista lisäyksistä puhdistetuksi ja Evangeliumi\nRuotsin valtakunnassa kaikeksi ajaksi perustetuksi. Siinä kääntyy\npispa Erikki Erikinpoika Evangeliumin puolelle. Klaavu Fleminki on\nnyt Guvernöörinä Suomessa. Hän estelee Sigismundin puolesta kaikella\ntavalla Kaarle Herttuan tuumaa. Herttua lähettää Kaarle Steenbokin\nSuomeen Fleminkiä Kuninkaasta vieroittamaan. Vaan Fleminki ei ole\nhevillä viekoteltu. Hän alkaa nyt lyödä vankeuteen Kaarlen ystäviä.\nKuningas antaa hänelle yhä suuremman vallan. Rauha Venäjän kanssa\npäätetään viimmen Teusiinassa, lähellä Narvaa, v. 1595. Viro tulee\nRuotsille; rajat käydään. Samana vuonna Söderkyöpingin Riikinkokous.\nFleminki saapi uuden hallitusmuodon Suomelle Riikinhoitajan arvon\nkanssa. Hän pitää siellä suuria sotalaumoja, joitten ruokkiminen\nkäypi rahvaalle niin vaikiaksi, että Pohjanmaalaiset lähettävät\nBengti Poutun, Kyrön pitäjästä, Herttualle siitä valittamaan. Herttua\nkehoittaa kapinaan, joka on Nuiasodan nimellä tuttu ja jossa 11,000\nSuomalaista arvellaan henkensä menettäneen. Kapina leviää Karjalaan\nasti. Jaakko Ilkka ja Hanno Krankka, Abrahami Melkhiorssoni, Israeli\nLaarssoni ja hänen kanssa olevat talonpojat lyödään Flemingiltä v.\n1597 Ilmajoen varrella, jonka perästä kapina alkaa asettua. Fleminki\nkuolee samana vuonna ja Arvidi Stoolarmi tulee hänen siaan Sigismundin\nuskolliseksi puoltajaksi Suomessa. Herttua löytäypi sotajoukolla\nSuomessa, ja Fleminki pakenee maan sisään. Turun linnaa piiritetään ja\nsitä puoltaa Flemingin leski miehullisesti. Se tulee viimmen Danieli\nHiortin viekkaudella otetuksi. Herttua palaa vankijoukolla Ruotsiin. V.\n1598 tapahtuu Suomalaisten, makkararetkeksi kutsuttu, karkaus Ruotsiin.\nKaarle voittaa Stongebruon tappelussa samana vuonna Sigismundin,\njoka nyt oli Puolasta tullut sotalaumalla Ruotsiin. Näiltä ajoilta\non Sigismundin vallan loppu Ruotsissa. V. 1599 soditaan ainaki vielä\nSuomessa. Joakhimi Skeli valtaa Herttualle Kastelholman. Herttua itse\ntulee Suomeen, ottaa maan allensa, piirittää Viipurin. Sigismundin\npuoltajia rangaisee hän kovasti. V. 1600 pidetään Linkyöpingissä\nRiikinkokousta, jossa Herttua antaa tuomita hengiltä pois monta yläistä\nRuotsin herraa. Pispa Erikki Erikinpoika, joka oli jällensä pyörähtänyt\npaavinuskon puolelle, tulee samana vuonna menettämään tulonsa ja viisi\nvuotta myöhemmin virkansaki, jonka hän vasta v. 1612 tulee saamaan\ntakasin Gustavi Adolphilta. Kaarle menee Livoon sotimaan Puolalaista\nvastaan. Sieltä palatessansa matkaa hän v. 1602 Turusta Pohjanlahden\nympäri Ruotsiin. V. 1604 pidetään Riikinkokousta Norkyöpingissä,\njossa Ruotsin valtakunnan kruunu annetaan Kaarle IX:nelle. Oulun\nkaupunki perustetaan v. 1605 ja Kajaanan linna v. 1607. Sotaa käydään\nyhä Livossa vaihettelevalla onnella. Kaarle tekee v. 1608 Viipurissa\nliiton Vasilei Shuskoin kanssa Puolaa vastaan. Jaakko de la Gardie,\nPontuksen poika, lähtee sen perästä v. 1609 Venäjälle ja sotii siellä\nmiehen tavalla, vaikka onki paljo vastoinkäymisiä. Monta linnaa lankiaa\nhänen käsiinsä, yksin Novgorodiki. Nyyenskantsia aletaan rakentaa. V.\n1611 perustetaan Vaasan kaupunki. Samana vuonna kuolee Kaarle lX, ja\nGustavi Adolphi tulee hänen siaan. Tila on silloin maassa sisällisesti\nja ulkonaisesti peljättäväinen. Sigismundi Puolasta alkaa hyväillä\nnuoren Kuninkaan kruunua, vaan hän tulee estetyksi. Rauha Danskan\nkanssa Knäärödissä v. 1613. Sota leimahtaa Venäjän kanssa. Gustavi\nAdolphi tulee Suomeen sitä taluttamaan. Jaakko de la Gardie ja Evertti\nHorni voittavat sodassa erinomaisen kunnian. Ruotsi on voittopuolella.\nKuningas kutsuu Suomen Säädyt kokoukseen Helsingforsiin v. 1616.\nHelmikuussa v. 1617 päätetään Stolbovan rauha, jossa Suomen raja\nLaatokkajärven asti siirretään.\n\nBoris Godunova nousee lankonsa Feodori Ivanovitsan perästä Venäjän\nvaltijaksi.\n\nHän tulee Epä-Dmitreiltä niin ahdistetuksi, että myrkyttää itsensä v.\n1606.\n\nVasilei Ivanovitsa Shuskoi tulee Boris Godunovan perästä Venäjän\nvaltijaksi. Häntä vastaan ilmantuu uusi Epä-Dmitrei.\n\nKaarle IX nousee veljen poikansa Sigismundin siaan, jonka hän on\nvoittanut, v. 1600 Kuninkaaksi. Hallitsee kuolemaansa asti v. 1611.\n\nGustavi II Adolphi nousee isänsä kuoltua peritylle istuimelle. Ammutaan\nv. 1632.\n\nMikhaeli Feodorovitsa Romanova valitaan v. 1610 ehdotellun Ruotsin\nprinsin Kaarle Philipin siaan Tsaariksi. Hänen huonet hallitsee vielä\nVenäjällä. Mikhaeli Feodorovitsa kuolee v:na 1645.\n\nb) Stolbovan rauhasta Uuskaupungin rauhaan (v. 1617—1721). Kuningas\nGustavi Adolphi eroittaa v. 1618 Turun hiippakunnasta jällensä\nViipurin, johonka hän asettaa Olaus Elimääuksen pispaksi. Kuningas\nvalloittaa Livon maan. Hän perustaa Suomessa kaupunkeja: v. 1617\nUuskaupungin, v. 1620 Joensuun ja Kokkolan kaupungit, ja v. 1621 saapi\nmyös Tornio kaupunkioikeuden. Sisällinen meno maassa alkaa kaikin\ntulla parempaan järjestykseen. Hovi-Oikeus Turussa laitetaan v. 1624.\nPispa Erikki Erikinpoika, joka edelläkävijänsä mukaan on Suomen kieltä\nkirjoituksissa harjoitellut, kuolee v. 1625.\n\n6. Iisakki Rothovius, Ruotsista syntysin tulee v. 1627 Turun pispaksi.\nHän nostaa Kristillisyyden Suomessa huonosta tilastansa parempaan\nasuun. Kuningas voittaa Kuurinmaan. Sigismundin täytyy suostua\nRuotsille etuisaan rauhaan Altmarkissa v. 1629. Vuonna 1630 laitetaan\nGymnasiumi Turkuun. Suomalaiset seuraavat suurta Kuningastansa\n30-vuotiseen sotaan. Gustavi Adolphi ammutaan siellä v. 1632, jonka\nperästä Akseli Oksenstierna, Kristiinan alaikäisyyden aikana, saapi\ntoimen sodan asioista osaksensa. Rothovius ja Greivi Pietari Braahe\nvaikuttavat tällä ajalla yhdessä kotimaamme hyväksi epäuskon sekä\njärjettömän elämän hävittämisellä ja hyväntekeväisten laitosten\nmatkaansaamisella. Braahe on v. 1637 saanut Suomen Guvernöörinä\nhallittavaksi, mutta kutsutaan v. 1640 muihin virkoihin Ruotsiin.\nMainittuna vuonna 1640 tulee hänen kautta Suomen Akademia Turussa,\nentisen Gymnasiumin siaan, asetetuksi. Triviali-kouluja laitetaan\nmoneen kaupunkiin. Suomen Lappalaiset saavat omituisia pappeja. Pyhä\nRaamattu suomeksi annetaan v. 1642 ensikerran täysinäisenä präntistä.\nSamana vuonna saapi Akademia omituisen kirjanpränttääjän. Brömsebruon\nrauha v. 1645. Kolmetkymmentävuotinen sota loppuu v. 1648, Vestphalisen\nrauhan kautta, Ruotsin voitoksi. Samana vuotena tulee Pietari Braahe\ntaas Suomen Guvernööriksi, jota virkaa hän vuoteen 1654 asti hoitaa.\nSortavalan kaupunki perustetaan v. 1640, Braahen eli Salosten ynnä\nKristiinan kaupungit v. 1649, Kajaana v. 1650. Rothovius kuolee vuonna\n1652.\n\nKristiina, edellisen tytär, Drotninki v. 1632, ottaa itse hallituksen\nvastan v. 1645, jättää kruununsa v. 1654, k. 1689. Hän on viimmeinen\nhallitsija Vaasen kuningassuvusta.\n\nAleksei Mikhaelovitsa Tsaari v. 1645, k. 1676.\n\n7. Eskhillus Peträäus, syntynyt Ruotsissa, tulee Rothoviuksen jälkeen\npispaksi Turkuun. V. 1653 perustetaan Pietarsaaren kaupunki. Drotninki\nKristiina poisluopuu Ruotsin kruunusta v. 1654 ja Kaarle X:nes\nGustavi nousee kuninkaaksi. Kuningas sotii Puolassa erinomaisella\nmenestyksellä. Tämä sota rasittaa Suomea miesotoilla ja muutenki.\nVenäläiset hyökäävät v. 1656 maahamme, hävittävät Karjalata ja\npolttavat Nyyenskantsin. Pohjanmaallaki käypi Venäläisiä. Gustavi\nLeevenhaupti vastustaa vihollista ja ajaa sen viimmen pois maasta. Sota\nmuuttaupi Livoon. Pispa Peträäus on harjoittanut Suomen kieltä. Hän\nkuolee v. 1657 ruttotautiin, joka silloin taas Suomessa liikkuu. Sivu\n175-178.\n\nPfaltsi-Tsveibrykkenin kuningas suku: Kaarle X Gustavi, Gustavi\nAdolphin sisarenpoika, Kuningas v:na 1654, k. 1660.\n\n8. Johannes Terseerus, Daalareissa syntynyt, seuraa Peträäusta\npispanvirassa. Matkustaissansa Saksanmaalla tiedon etsinnössä, tulee\nhän tutuksi Kalikstuksen kanssa, jonka vapaampia ajatuksia sitten\nseuraakin. Ennen pispaksi tultuansa elää hän viroissa Turun ja Upsalan\nAkademioissa. Kuningas Kaarle X:nen sodat kestävät yhä. V. 1657\nkäypi hän Danmarkkia vasten, jonka täytyy v. 1658 suostua rauhaan\nRoskhildissä. Samana vuonna matkaansaattaa Leevenhaupti Vallisaaressa\nsotilakon Venäjän kanssa. Danska alkaa sodan uudestansa ja Kaarle\nX:nes kuolee v. 1660. Hänen poikansa Kaarle XI alaikäisyydessä tekevät\nRuotsin pääherrat rauhan valtakunnan vihollisten kanssa: Danskan\nkanssa Kyöpenhaminassa v. 1660, Puolan kanssa Oliivassa v. 1660 ja\nVenäjän kanssa Kardiksessa v. 1661. Mutta toiselta puolen sekautuu\nRuotsi vieraisiin sotiin ilman syytä. Terseeruksen aikana alkaa Suomen\nrahvas jo suureksi osaksi kirjanlukemiseen harjaantua. Tätä pispaa,\njoka luonnollista vapaamielisyyttä harjoitteli, vihaavat vainomiehet\nTurussa, varsinki se tuima Svenonius. He saattavat v. 1664 pispan pois\nvirastansa Suomessa. Lopulla kuolee hän pispana Linkyöpingissä. Sivu\n178-181.\n\nKaarle XI, edellisen poika Kuningas v. 1660, ottaa itse hallituksen\nvastaan v. 1672, k. 1697.\n\n9. Johannes Getselius Vanhempi, talonpoikaisista vanhemmista\nVestmanlannissa, on ensistä Dorpatin Akademiassa Professorina, sittä\npastorina Daalareissa, sittä Superintendenttinä Livossa. Kutsutaan\nTerseeruksen perästä pispaksi Turkuun. Kuningas Kaarle XI ottaa\nv. 1672 itse hallituksen vastaan. Hänellä on ensistä kovat sodat\nkäytävinä, sillä vihollisia nousee kaikilta haaroilta Ruotsia vastoin.\nViimmen saadaan rauha muittenki vihollisten kanssa ja Danskan kanssa\nv. 1679 Lundissa. Tämän perästä alkaa Kuningas sisällistä tilaa\nvaltakunnassansa kaikilla keinoin parantamaan. Hän hankkii itsellensä\ntäyden yksivallan riikissänsä. Alkaa toimittaa Reduktiuonia s.o.\nlahjoitettuin kruununomaisuutten jällenottamista. Kaikkinaiset keinot\ntulevat Suomessa edesautetuksi. Getselius, joka virkansa puolesta\nsamalla on Akademian Siakanslerina, parantaa kaikella tavalla Suomen\nKorkiopiston tilaa. Toiselta puolen pitää hän tarkan huolen rahvaanki\nopettamisesta. Hän varustaa heille kirjanpräntistään täysin määrin\nkirjoja. V. 1685 annetaan uusi ylöspano suomalaisesta pyhästä\nRaamatusta, jonka Henrikki Floriinus on alkukielen jälkeen parantanut.\n1686-vuoden kirkkolaki annetaan suomennettuna samalta Floriinukselta\nvalkeuteen. Getselius Vanhempi kuolee vuonna 1690. Sivu 181-185.\n\nFeodori III Alekseievitsa. Tsaari v. 1676, k. 1682.\n\nPietari I Alekseievitsa (Suuri). Tsaari v. 1682. Hänellä ovat alussa\nsisarensa Sophia Alekseievna ja veljensä Iivana V Alekseievitsa\nkanssahallitsijoina. Yksinään hallitsija v. 1689, Keisari 1721, k. 1725.\n\nKaarle XII, edellisen poika, Kuningas v. 1697, k. 1718.\n\n10. Johannes Getselius Nuorempi, vanhemman Getseliuksen poika, tulee,\nkotona ja ulkomaalla opittuansa ynnä oltuansa Professorina Turussa\nja sittä Superintendenttinä Inkerinmaassa, isänsä perästä pispaksi.\nSen mainion, isältänsä jo v. 1674 aljetun, Raamattutyön päälle tekee\nhän aina ahkerasti työtä. Kärsii yhdessä isänsä kanssa väijymisiä\nvihamiehiltä. Hänen aikana ovat Suomella kovat päivät. Vuosina 1695,\n1696 ja 1697 ovat varsin ankarat nälkä- ja kuolinvuodet. Kuningas\nKaarle XI kuoltua v. 1697 vastaanottaa hänen poikansa Kaarle XII\nvaltakunnan hallituksen. Nyt nousevat kauhiat sodat. Danska, Venäjä\nja Puola yltyvät heti Ruotsia vastoin, jotka kaikki nuori kuningas\nalussa jalosti voittaa. Se kuuluisa Narvan voitto Venäläisten yli\nv. 1700. Suuri Pietari perustaa v. 1703 Venäjän uljaan pääkaupungin\nPietarporin. Puolan valta joutuu Karlen käsiin. Rauha Alt-Ranstatissa\nv. 1706. Venäläiset piirittävät Viipuria v. 1706 ja polttavat Porvon\nv. 1708. Suuri Pietari voittaa Karlen Pultavan tappelussa v. 1709.\nVenäläiset piirittävät taas Viipuria v. 1710 ja ryntävätki sen\nKesäkuussa. Viimmeinen Viipurin pispa Davetti Lundi pakenee heitä\nRuotsiin. V. 1712 tapahtuu Sarkasota. Se mainio Maunus Steenbokki\nkukistuu sankarillisesti sotien Saksanmaalla v. 1713. Samana vuonna\nalkaa Tsaari täydellä todella ryntää Suomea. Generaali Lybekkeri ei\nvoi häntä vastustaa. Armfeltti, joka Lybekkerin perästä tulee sodan\npäämieheksi Suomessa, vastustaa Venäläisiä Pälkäneellä, ja olisi Ison\nKyrön tappelussa (v. 1714) ehkä voittanutkin, jos ei de la Barre olisi\nvoittoa menettänyt. Samana vuonna 1714 palaa Kaarle XII Turkinmaasta,\njossa hän sitte Pultavan tapon on elellyt, Straalsundiin ja sieltä\nRuotsiin. V. 1715 piirittävät Venäläiset nälkään Kajaanan linnan, joka\noli ainoa Ruotsalaisten käsissä vielä löytyvä paikka Suomessa. Sittä on\nSuomi, rauhaan asti, 6 vuotta Venäjän sotamiesten käsissä. Edellinen\nvaino on Ison Vihan nimellä hyvin tuttu. Baruona Görtsi toimittaa\nrauhan keskustelemiset Venäjän kanssa Loföön luodolla v. 1718, mutta ne\nherkiävät kun kuningas Norjassa ammutaan samana vuonna. V. 1718 kuolee\nmyöskin Getselius Nuorempi Ruotsissa, jonneka hän muitten kanssa on\nvihan aikana paennut. Näihin aikoin ovat suuret hengelliset liikunnot\nSuomensa, vaikutuksia siitä elävän uskon voimasta, joka Saksanmaalla\nSpeenerin perästä liikkui. Getselius vainoaa lopulla näitä ennen\nhäneltä itseltään halattuja liikunnoita, ehtien mukamas vielä kuitenkin\nopin puhtautta.\n\nGetseliuksen kuoltua on Suomi pispatoinna rauhaan asti, ja\nhiippakuntain asioita hoitavat maanpastoreista tehdyt Konsistoriumit.\nYksivalta Ruotsissa herkiää, ja Vapausaika alkaa, kun Kaarle XII sisar\nUlriika Eleonuora nousee hallitsevaksi Drotningiksi veljensä perästä.\nTsaari Pietari antaa laivastonsa hävittää Ruotsin rantamaita. V. 1720\nantaa Drotninki valtakunnan hallituksen aviomiehellensä Fredrikki\nI:selle, joka ostaa rauhan muiltaki vihollisilta ja Venäjältä v. 1721\nUuskaupungin rauhassa, antain entiset voittomaat, ja Suomen pian\nHaminata myöten, Venäjälle. Sivu 185-195.\n\nUlriika Eleonuora, edellisen sisar, valittu Ruotsin Drotningiksi v.\n1719, jättää v:na 1720 hallituksen aviomiehellensä.\n\nHessen-Kasselin kuningas sukua on: Fredrikki I Kuningas v. 1720, k.\n1751.\n\nc) Uuskaupungin rauhasta Suomen valloittamisen Venäläisiltä (v.\n1721-1809.)\n\nKathariina I Alekseievna seuraa aviomiestänsä hallitukessa v. 1725, k.\n1727.\n\n11. Hermannni Vitte, Livosta syntysin, asetetaan heti rauhan perästä\npispaksi Turkuun. Silloin asetetaan myöskin Viipurin entinen\npispanistuin Gymnasiumin kanssa Porvoon, jonka ensimmäiseksi pispaksi\nJohani Getselius Pojanpoika tulee pannuksi. Akademia, sodan aikana\nhävinnyt, uudistetaan Turussa v. 1722. Vihan perästä on surkeus\nSuomessa, jonka katovuodet v. 1722 ja 1723 vielä enentävät. Vitte\nkuolee v. 1728. Sivu 195, 196.\n\nPietari II Alekseievitsa. Keisari v. 1727, k. 1730.\n\n12. Lauri Tammeliini, syntyänsä Suomalainen, tulee Akademian\nProfessorista pispaksi. Sisällinen riitaisuus Ruotsin valtakunnassa\nalkaa tähän aikaan jo aina enemmin ilmautua. Tammeliini kuolee v. 1733.\nSivu 196.\n\nAnna Ivanovna, Keisarinna v:na 1730, k. 1740.\n\n13. Juonas Fahlenius, Ruotsalainen, seuraa Tammeliinin jälkeen. Hattuin\nja myssyin edellisellä ajalla jo ilmautuneet seuruukset riitelevät\nRuotsissa keskenänsä, ja Riikinkokouksia pidetään pian yhtäläiseen.\nMyssyin seuruus, joka halusi rauhaa Venäjän kanssa, on ensistä\npäälläpäin. Mutta 1738-vuotisessa Riikinkokouksessa pääsevät Franskalle\nystävälliset Hatut voitolle, ja v. 1740 päätetään jo sota Venäjätä\nvastoin. Sen kanssa käypi hullusti. V. 1741 voittaa se vihollinen\nGeneraali Vrangelin ja ottaa Lappeenrannan. Tauti ja eripuraisuus\nvaivaa Ruotsin leiriä. Lyhykäisen sotilakon perästä karkaavat\nVenäläiset Suomeen ja Ruotsin armeian täytyy häpiällisesti antauta\nvihollisille Helsingforsin tykönä v. 1742. Sodan päämiehet Buddenbrokki\nja Leevenhaupti saavat sen häpiän vuoksi varrettomat päät. Turussa\ntehdään v. 1743 rauha Venäjän kanssa, jossa se vasta linnoituksilla\nvarustettu Hamina, ynnä Lappeenranta ja Savonlinna, maan kanssa\nKymenjokea myöten, annetaan Venäjälle. V. 1745 perustetaan Loviisa\nrajakaupungiksi. Samana vuonna tulee Fahlenius niin kivuloiseksi,\nett'ei voi itse hiippakuntaansa hallita. Hän kuolee v. 1748. Tämän, ja\nkahden häntä edellisenki, pispan aikana on Uskon harjoitus himottavana\nja tiedon tutkinnot laiminlyödyt.\n\nEliisabethi Petrovna, lapsukaisen Iivana Antonovitsan ja hänen äitinsä\nAnnan poissorrettua, Keisarinna v:na 1741, k. 1762.\n\nHolstein-Gottorpin kuningassuku: Adolphi Fredrikki. Kuningas v. 1751,\nk. 1771.\n\n14. Johani Brovallius, hänki Ruotsista, on Fahleniuksen sairaudessa jo\nedesseisonut pispantoimituksia ja tulee hänen kuoltua siihen virkaan\npannuksi. Tämän aikana aletaan v. 1749 Sveaporia rakentaa. Fredrikki\nI:sen v. 1751 kuoltua tulee Adolphi Fredrikki Kuninkaaksi. Hän matkaa\nv. 1752 Suomessa, josta parannuksia maallemme seuraa. Brovalliuksen\nelämä päätyy jo v. 1755.\n\n15. Kaarle Fredrikki Mennanderi, syntynyt vihan aikana Tukhulmissa\nSuomalaisista vanhemmista, tulee Turun Professorista pispaksi. Hän\nja Brovallius ovat Luonnontutkijoita, joka taito von Linneen kautta\nRuotsissa oli tullut rakastetuksi. Jumaluusoppi alkaa jäädä syrjään. V.\n1758 annetaan suomalainen Pyhä Raamattu, taas parannettu Brovalliuksen\nja Professori Kleevbergin kautta, ulos präntistä. Riidat Myssy- ja\nHattu-seuruuksen välillä kestävät yhä. V. 1764 päätyy se Pommerin\nsota joka alkoi v. 1757. Sisämäistä tilaa Suomessa koetaan parantaa.\nKuningas Adolphi Fredrikin v. 1771 kuoltua nousee Gustavi III:mas\nhallitsemaan ja hänen kautta päätyy v. 1772 se riitasa Vapausaika.\nKuningas hankkii itsellensä suuremman vallan. Tämä Kuningas kulkee\nv. 1775 ensikerran Suomessa, josta maalle seuraa parannuksia. Pispa\nMennanderi (k. 1786) muutetaan v. 1775 pääpispaksi Upsalaan.\n\nGustavi III, edellisen poika, Kuningas v. 1771, k. 1792.\n\nPietari III Feodorovitsa. Keisari Tammikuussa v. 1762 k. Heinäk. s. v.\n\nKathariina II Alekseievna, edellisen puoliso, Keisarinna v:na 1762, k.\n1796.\n\n16. Jaakko Haartmanni, syntynyt hänki vihan aikana Tukhulmissa, tulee\nMennanderia seuraamaan.\n\nNäiltä ajoilta alkaa keviämielinen sivistys ja tieto aina enemmin\nSuomessaki ihmisiä jumalisuudesta poisluovuttaa.\n\nKansallinen tila paranee Kuninkaan toimella.\n\nIso jakoa ja koskenperkkauksia toimitetaan.\n\nUusia kaupunkeja perustetaan: v. 1779 Kuopio ja Tamperi, v. 1785\nKasköö; ja Hämeenlinna muutetaan v. 1788 soveliaammalle paikalle.\n\nKauppa alkaa olla kartuttava.\n\nV. 1788 kuolee Haartmanni.\n\n17. Jaakko Gadoliini, Suomalainen ja Turun Professori, tulee sittä\npispaksi. V. 1788 alkaa Kuningas sotaa Venäjätä vastoin. Meritappelo\nHuoglannin tykönä 17 p. Heinäkuuta. Sen vuoden sotiminen herkiää\nAnjalan kapinaliittouksen tähden. V. 1789 saavat Ruotsalaiset\nParkkumäen tykönä voiton, mutta luotolaivasto tulee Ruotsinsalmen luona\nlyödyksi. Saman vuoden Riikinkokouksessa saapi Kuningas Yhdistys-\nja Vakuutuskirjan kautta yhä suuremman vallan. V. 1790 voittavat\nRuotsalaiset Valkialan tykönä. Kuningas tulee laivastolla salvatuksi\nViipurin lahteen, josta hädin tuskin pääsee selviämään, mutta saapi\ntaas voiton meritappelussa Ruotsinsalmen tykönä. Siitä solmitaan rauha,\n14 p. Elokuuta, Värrölän kylässä, jossa kaikki pannaan entiselleen. V.\n1792 ampuu Ankarströmi Kuninkaansa. Gustavi IV:s Adolphi tulee isänsä\nperästä Kuninkaaksi, ehkä Herttua Kaarle alaikäisyydessä vielä hoitaa\nriikiä vuoteen 1796. Gustavi Adolphin hallitus on alussa ei moitittava.\nSisällinen tila Suomessaki on paranemassa. Suomen Huoneenhallituksen\nSeura alkaa v. 1797 töitänsä. Kuningas käypi usiammasti Suomessa,\nviimmekerran v. 1802 Drotninkinsa kanssa. Pispa Gadoliinin kuolema\ntapahtuu myös v. 1802.\n\nGustavi IV Adolphi, edellisen poika, Kuningas v. 1792, ottaa itse\nhallituksen vastaan v. 1796, lasketaan kuningasistuimelta v. 1809 ja\nlähtee perehinensä Ruotsista, k. 1837.\n\nPauli I Petrovitsa, edellisen poika, Keisari v. 1796 k. 1801.\n\nAleksanderi I Paulovitsa. Keisari v. 1801 k. v. 1825.\n\n18. Jaakko Tengströmi, syntynyt Kokkolassa, valitaan Jumaluusopin\nProfessorista pispaksi (k. 1832). Isoja oppineita löytyy tähän aikaan\nSuomen Akademiassa, joista Porthaani on erittäin nimitettävä. Viha\nNapuoleoniin tuottaa Gustavi Adolphille sodan Venäjän kanssa, joka\nmuuttaa Suomen tilan. V. 1808 karkaa Venäläinen maahan. Suomen armeia\ntappelee miehullisesti, mutta ei voi maatansa varjella. Olkijoen\nsovinnon perästä, Marraskuussa, jättää armeia Suomen ja asettaupi\nTornion paikoille. V. 1809 karkaavat Venäläiset Ahvenanmaahan ja\nKurkun yli Uumioon. Suomen armeian jäännökset antauvat Kaaliksessa\nVenäläisille ja saavat palata kotiinsa. Vähäistä ennen lasketaan\nKuningas Ruotsalaisilta arvostansa, ja Kaarle XIII nostetaan siaan.\nSuomi on Venäläisten vallassa.\n\n2. Suomi Venäjän Vallan alla. (Sitte vuoden 1809.)\n\nVenäjän Keisarit ja Pääruhtinaat: Aleksanderi I. Hallitsee vuoteen 1825.\n\nKeisari Aleksanderi I kutsuu Suomen Säädyt v. 1809 Herrainpäiville\nPorvoon, jotka 25 p. Maaliskuussa alkavat. Siellä vakuuttaa hän\nheidät entisen Uskon ja perustuslakien muuttumattomasta pitämisestä.\nSäädyt tunnustavat Keisarin korkeimmaksi Pääksensä, Valtijaksensa\nja Pääruhtinaaksensa. Suomen Hallituksen järjestys toimitetaan.\nKesäkuussa, 19 päivänä, päättää Keisari Herrainpäivät. Syyskuussa,\n17 päivänä, tapahtuu Haminan rauha, jossa Ruotsi antaa oikein\nmuodollisesti Venäjälle koko Suomen, Ahvenanmaan ja Tornion, niin että\nMuonio- ja Torniojoet tulevat rajaksi. Suomen Hallitukseksi asetettiin\nHallitus-Seura Turkuun, joka v. 1816 on saanut nimen: Keisarillinen\nSenaatti Suomessa, ja v. 1819 on muutettu Helsingforsiin, joka kaupunki\njo ennen oli Suomen pääkaupungiksi määrätty. V. 1811 yhdistetään\nViipurin lääni muun Suomen kanssa. Samana vuonna laitetaan Seura\nSuomen asioille Pietarporissa. V. 1812 kulkee Keisari Suomen kautta\nTurkuun. V. 1817 pidetään riemujuhlaa Lutheruksen Opinparantamisen\nmuistoksi. Silloin tulee Turun hiippakunta Päähiippakunnaksi ja sen\npispa, joka eroaa Siakanslerin virasta, pääpispaksi Suomessa. V. 1819\nmatkaa Aleksanderi koko Suomen läpi aina Tornioon asti. Hän kuolee 1 p.\nJoulukuuta v. 1825.\n\nNikolai I, nykyinen keisarimme, hallitsee sitte v. 1825.\n\nKaikkeinarmollisin Keisarimme muuttaa heti Seuran Suomen asioille\nPietarporissa Kansliaksi Valtakunnan Sihteerille. Turun palon perästä\nv. 1827 muutetaan Korkiopisto Helsingforsiin, ja se saapi uudet\nsäännöt sekä uuden järjestyksen. Turkuun laitetaan Gymnasiumi. V. 1831\ntulevat läänit uudestansa järjestytetyksi. Hovi-Oikeus on laitettu\nViipuriin, ja muutamia uusia kaupunkeja perustettu. Näillä ja monella\nmuullaki laitoksella on kansallista järjestystä kartutettu. Muutoin\ntoivottaa sisältäpäin katsoin, halajaminen paremman kristillisyyden ja\nSuomalaisuudenki perään, uuden, iloisemman ajan lähenemistä.\n\n\n\n\n\n\nSUOMEN HISTORIA.\n\n\n\n\nMuistutus.\n\n\nItsekkullaki kansalla on ylen vähä tietoja ensimmäisistä ajoistansa.\nSillä kun kirjoitusoppi vielä oli tuntematoin, piti merkillistenki\nasiain ja tapausten jäädä unhotuksiin, paitsi mitä runoissa ja\ntarinoissa säilytettiin. Mutta runoissa ja tarinoissa asiat\nensialkuansakki paremmin kuvaillaan, kun järkkää totuutta myöten\nselvitetään. Ja kun niillä sitten ei olekkaan parempata säilyttäjätä,\nkun ihmisen muisto, niin ne polvi polvelta, joko peräti unhotetaan, eli\nkuitenki muuttuvat semmoisiksi, että tarkimmallaki työllä ei aina tulla\ntuntemaan, mikä niissä olisi totta, mikä muuta.\n\nNiin on meilläki Suomalaisilla vähä muinaisista ajoistamme tietoja.\nArvattavasti oli itse elämälaatuki sillon paljo yksikertaisempi ja\nharvon mihinkään muuhun ylettyvä, kun jokapäiväisihin elatustarpeisiin.\nSemmoisina jouduttiin paremmin sivistyneitten kansain, Venäläisten,\nSaksalaisten (Tavallisesti kutsutaan Saksalaiseksi, Saksan maaksi,\nmitä tässä kirjassa tulemma Saksaläiseksi ja Saksan maaksi [Saksaksi]\nnimittämään. Saksa on ainoastaan osa Saksastä ja sentähden ei sovelias\nkoko maan nimitykseksi.) ja Ruotsalaisten keskelle. Uudet opit, tiedot\nja muistoaineet alkoivat levetä Suomeen, omat vanhat, mitä löytyiki,\njoutuivat aina enemmin unheelle. Suomalaiset niitä ei pitäneet sen\narvoisina, että erittäin muistella; muukalaisille olivat vieläki\nvähäpätöisempiä ja muuten ymmärtämättömiä. Niin katosivat muinaisajan\nilmanki vaillinaiset tiedot muistosta; kirjassa niitä ei ollutkaan.\nMitä muukalaisten kansain kirjoituksissa hyvin harvoin löytään\nSuomen muinaisaikohin koskevaista, se myös useinki ei taida olla\ntodenmukaista. Sillä kun tavallisesti elivät vainossa Suomalaisten\nkanssa ja vaan harvon muussa tapauksessa heitä nimittävätkään, niin\narvattavasti eivät mainitsekkaan hyvää heistä, sillä eipä vieläkään\nole totuttu viholliselle oikiata arvoansa antamaan. — Sama köyhyös\nmuinaisajan tiedoissa kohtaa myös Virolaisia, Lappalaisia ja muita\nSuomen heimokansoja, ett'ei tule siitäkään toivottua apua. Mitä\nitse Suomen kielestä, vanhoista sanalaskuista ja tavoista voisi\nmuinaiselämää kohtaan päättää eli arvata, sitä ei vielä ole oikein\ntarkasti tutkittu. Tarinoita siitä ajasta asti ei löydy, tuskin\nnimeksikään, ja runot, mitä vielä löytyy, lienevät aikaa myöten niin\nmuuttuneet, että työläästi voi eroittaa, mikä niissä on alkuperäistä,\nmikä myöhemmin lisäksi tullutta. Ompa vielä niiden syntymäaikaki\nmelkein tuntematoin. Niin on kaikelta kohdalta työläs ja mahdotoinki\ntarkempata ja täydellisempätä tietoa Suomen muinaisajasta saada. Se\naika, jonka paremmin tunnemma, ei ulotu, kun 700 vuotta taaksemme, ja\nompa alkupuoli siitäki hyvin laiha tiedoiltansa. Tarkoituksemme tällä\nkirjalla on, lyhyeltä kertoa, niin hyvin, mitä Suomen muinaisajasta\npuuttuvaisemmasti, kun seuraavaisista liiatenki nykyisemmistä ajoista\ntäydellisemmästi tunnemma, ja toivomma, että Suomalaiset lukiat, nähden\nmissä vaivoissa, vainoissa, sodissa ja muissa rasituksissa esi-isämme\nsekä uskonsa että muun kohtansa puolesta enimmiten elivät, oppisivat\noikein tuntemaan nykyisen rauhansa, onnensa ja aikansa, ja sen niin\nitsensä, kun jälkeistensä hyväksi käyttämään.\n\n\n\n\nI.\n\nAlkuluku.\n\nSuomalaisten Kansain Muinaisaika.\n\n\n\na). Niiden alku, asuntopaikat ja muutto pohjaisille maille.\n\n\nAasian maanosan keskeltä ja itäpuolelta lähti muinaisaikaan moninaisia\nkansoja länteenpäin vaeltamaan. Ne matkallansa hajausivat, kunne kukin\nutautuin, vieläki vuosituhatten jälkeen joitakuita jälkiä yhteisestä\nperäsuvustansa osottain. Semmoisia Aasiasta kotiperäisiä kansoja\nsanotaan Hunnit, Avarit, Turkit, Hunkarilaiset ynnä monet muut olleen,\njoiden seassa myös Suomalaisetkin kansakunnat, jotka epäilemättäki ovat\nHunkarilaisten heimolaisia.\n\nSe on saatu jotenki tutkituksi, että Suomalaisten kansain esi-isät\nmonia vuosisatoja ennen Vapahtajan syntymätä elelivät itäpuolella\nUralin tuntureita, jotka juoksevat pitkin Euroopan ja Aasian väliä,\ntoisen toisesta eroittain. Täällä, monia satoja penikuormia nykyisestä\nSuomesta itäkaakkoista suuntaa, olisi heillä Aasian länsiseuduilla,\nUrali- ja Himalaiatunturein välillä, Obi- ja Siirijokein latvoilla sekä\nvarsilla, ollut laajat asuntoperänsä Hunnilaisten kansain nimellä,\njoiden jälkeisiä, ja ainaki heimolaisia, seuraavan ajan Hunnit,\nHunkarilaiset ja Suomalaiset olisivat. Vähä ennen Vapahtajan syntymätä\nlähtivät Suomalaiset erille ja siirtyivät pohjaiseenpäin Kyöttiläisiltä\n[sillä nimellä ymmärretään samaa kansaa, jota muutoin Götheiksi,\nGöthiläisiksi on kutsuttu] ja muilta kansoilta pakotettuna. Elivät sen\njälkeen jonkun ajan länsipuolella Uralitunturia, Volka- ja Kaamajokein\nvarsilla, siirtyivät siitä länteen ja pohjaiseen päin, siksikun\nneljännen vuosisadan lopulla Vapahtajan syntymästä näyttävät tulleen\nnykyisille asemamaillensa.\n\nKetä maassa ennen Suomalaisten tännettuloa asui, siitä ei ole vielä\noikein selvää tietoa saatu, ehkä onki paljo ja kauan siitä keskusteltu.\nSe on tietty asia, että Suomen rantamailla sitä ennen eli ihmisiä,\nja että näitä Suomen perivanhoja asukkaita nimitetään Juuteiksi,\nmutta ei ole vielä voitu selvittää, mitä kansasukua nämät Juutit\nolivat. Enimmiten on luultu niiden olleen Suomen kansan heimoa.\nMutta sitä luuloa vastoin löytyy usiampia asianhaaroja vanhoissa\ntiedoissa, joista pikemmin voisi päättää, Juuttein olleen heimolaisia\nniille kansoille, jotka asuivat länsipuolella merta. Myös näyttää\nSuomalaisista tarinoista, kun olisi maassa ennen nykyisiä asukkaistansa\nollut ihmisiä, joiden kanssa elivät vainossa. Semmoisia luultavasti\nolivat Hiisi, Vuorenväki, Juuttaat ja muut sitä laatua. Luulisi\nmyös semmoisista yli koko maan löytymistä paikkojen nimista, kun\nHiidenvesi, Hiidenkangas, Hiidenselkä, Hiitola ynnä muiden omat, näitä\npaikkoja Hiiden mäeltä asutuiksi. — Näyttää kun olisi Suomalaisten\ntännettulon aikana maa enimmästi ollut autiona, paitsi meren rantoja,\njoilla asuttiin. Sillä jos olisi Maan keskessäki asujoita löytynyt,\nniin arvattavasti eivät olisikkaan ilman suuritta soditta heittäneet\nasuntojanssa Suomalaisille, mutta semmoisista sodista ei juuri mitään\nmuistella kansan tarinoissa eikä muissa tiedoissa. Tiettävästi olivat\nmyös kauan aikaa jälkeen maan sisemmäiset paikat ilman vakinaisia\nasukkaita, eikä kun kalastajilta ja metsämiehiltä jollonkullon\nmajailtuina.\n\nSiirtomatkallansa näille pohjaisille maille elelivät Suomalaiset\naikansa Venäjän ja Preussianki maassa, sillä yhtä lähtöänsä he eivat\nkulkeneetkaan. Tästä heidän pitemmän eli lyhemmän ajan niillä paikoin\nasunnostansa löytyy vielä läpeensä jälkiä Kaspiamerestä aikain ja\nJäämereen asti. Jo ikivanhuudesta näyttää heidän erouneen kahteen\nlahkoon, Lappalaisiin ja Suomalaisiin, joilla nykyjään kielensä,\ntapainsa ja elämänsä puolesta on suuriki eroitus. Suomalaiset taasen\njakausivat kahteen joukkoon, Hämäläisiin ja Karjalaisiin, joista\nHämäläiset kulkivat ja elelivät länsipuolella, Karjalaiset itäpuolella\ntoinen toisestansa. Kulkunsa ajalla pohjaisille maille Lappalaiset\naina siirtyivät Suomalaisten edellä, ja nämät heitä seuraten levesivät\nlänteen ja pohjaiseen päin, itää kohti levenemästä vastasivat\nUralitunturit. Sillä tavoin joutui Hämeen lahkokunta Livon ja Viron\nmaihin, eteläpuolella Suomenmerta, ja saman meren pohjaispuolellenki\naina Pohjanlahteen asti. Itäpuolella näitä asuivat, kuin jo sanottiin,\nKarjalaiset, leveten aina Viena- ja Jäämeren rannoille asti. Siitä\nsitte siirtyivät pian koko laajuudeltansa länteenpäin, niin että\ntulivat pohjaispuolelle Nevajokea ja Suomen mertaki, eroittain tällä\ntavalla Virolaiset Hämäläisistä; vielapä ulousi osa heistä Kainunki\nmaahan ja Lapin rajoille. — Tällä tavalla tulee ymmärrettaväksi,\nkuinka Hämäläiset kahdelta puolen, idästä ja pohjaisesta, joutuivat\nKarjalaisten väliin, joka muulla tavalla tulisi vaikiammaksi selvittää.\n\nIlman näitä kahta suurempata lahkokuntaa, jotka Suomeen ja sen\nrajamaille vihdoin asettuivat, on monta pienempätä kansan lahkoa\nVenäjän maalla saanut Suomalaisista alkunsa. Semmoisia ovat\nInkeriläiset ja Issorilaiset Inkerin maalla, Virolaiset ja Livolaiset\nVirossa ja Livossa, Permiäläiset ja Syrjäläiset Permiässä, Tseremissit,\nTsuvassit ja Mordviinit Volkajoen tienoilla, Voguulit kahdappuolin\nUralitunturia, Votiakit ja Ostiakit Siperiassa; y.m.\n\nKaikista Suomalaisista kansoista tulivat Permiäläiset vanhaan aikaan\nkuuluisimmiksi. He asuivat Vienajoen varrella Volka- ja Kaamajoesta\nalkain aina Vienamereen asti. Eteläpuolella asuvain rajakkojensa\nkanssa kävivät kauppaa, josta heille lankesi paljo rikkautta. Indiasta\nja muista Aasiaisista maista kävi, kuin vastaki nähdä saamma,\nvaltakauppatie Kaspiameren rannalta Polkari kaupunkiin, Volkajoen\nrannalla, ja siitä Permiän kautta mereen, jossa Skandinavian laivat\nniitä odottelivat. Tämä kaupankäynti sekä rikastutti että sivistytti\nPermiäläiset yli muiden Suomalaisten kansojen siihen aikaan.\nPermiäläisten elosta ja tavaroista mainittiin lavialti ei ainoastaan\npohjaisilla mailla, mutta Greikalaistenki seassa Konstantinopolissa,\nvieläpä Arabiassa ja Persiassaki.\n\nSenaikuinen Suomalaisten pakanallinen usko ja Jumalan palvelu\nmuodostui erittäin Permiän maassa täydellisempään pukuunsa. Ei tietä\nmuissa Suomalaisissa löytyneen Jumalan kuvaa, niinkuin Permiässa.\nPohjoispuolella Vienajokea niemellä oli Jumalan kuvalla erityinen\npyhitetty paikkansa, ja korkia tarha sen ympäri tehty, jossa yöt päivät\npidettiin vahtia, ett'ei pääsisi kenkään pakanoitsemaan tätä korkiata\npyhitystä. Tänne vedettiin puoli, kolmas osa eli vähempi kuollutten\ntavaroista, joita säilytettiin suurissa multalajissä. Onnellisesti\npäättttyin matkain jälkeen ja luultavasti muissaki onnellisissa\ntapauksissa tuotiin myös Jumalalle lahjoja. Loitompanaki asumain\nSuomalaisten kansojen luullaan tässä pyhityksessä Jumalanpalvelunsa\ntähden toisinaan käyneen ja samassa kauppaa Permialäisten kanssa\nharjoittaneen, joka aina enemmin mahtoi kartuttaa Permiäläisten voimaa\nja muita etuja. Oliki tämä Jumalanpyhityspaikka aina Skandinavilaisten\nmerenkäviäin mielessä, jotka sen ryöstämällä toivoivat saada kuuluisata\nnimeä rohkeudestansa ja muutenki sen tavaroista rikastuvansa.\n\nSuomeen tultuansa jakausivat Suomalaiset, kuin jo on edelläki\nnimitetty, kahteen kansalahkoon, Hämäläisiin ja Karjalaisiin, joilla\nkielenmurteessansa on selvä eroitus, vaikka ei niin suurikaan, ett'ei\nhelposti ymmärtäisi toinen toista. Hämäläiset asettuivat länsipuolelle\nKymenjokea ja Päiänettä, pitkin Suomen merta ja Pohjanlahta Pohjanmaan\nrajoille asti, Karjalaiset taasen valtasivat itäpuolen maata, levesivät\nsiitä Pohjanmaalle Kainulaisten nimellä, ulousivat sieltä toiselle\npuolelle Torniota eli länsipuolelle Pohjanlahta Ruotsin maahan, josta\nkuitenki jälle poiskäännytettiin Ruotsalaisilta, ken niihin ei itse\nsekautunut ja viimmein sukunimensäkki unhottanut. Monta sataa vuotta\njälkeenpäin oli Hämäläisten ja Karjalaisten välillä maa vielä enimmiten\nautiona taikka muuttelehtavaisilta Lappalaisilta asuttuna. Myöhemmin\npakotettiin Lappalaiset näiltäki seuduin poismuuttaumaan, ehkä lienee\nheistäki moni Suomen kansaan yhdistynyt.\n\n\n\nb) Suomalaisten muinaisusko ja Runolaatu.\n\n\nSuomalaisilla näyttää jo ikivanhuudesta olleen tieto yhdestä,\nkorkeimmasta, olennosta, jota palvelivat ja nimittivät Jumalaksi.\nHän itse pilvein päällä taivaassa asuva ei juuri alentanut itseänsä\nmaallisihin toimituksiin, joista piti huolen allansa kuuluvain\nerityisten olentojen eli haltiain kautta. Ainoastaan eräisimmissä\ntapauksissa taisi itsekki näihin ryhtyä. Kun näitä maalla, vedessä,\nilmassa j.n.e. löytyviä haltioita myös tavallisesti Jumaloiksi\nhuudettiin, niin siitä ruvettihin korkeinta Jumalata eroittamaan\nnimityksillä Ylijumala, taivaallinen Jumala. Ja koska häntä pidettiin\nmuita vanhimpana, sanottihin häntä siitä ukoksi, isäksi, taatoksi\nj.n.e. Pilvistä lähetti eli loi hän tuulet, sateet, leimaukset\ntoisinaan hyödyksi, toisinaan vahingoksi ihmisille. Häneltä rukoiltiin\nhyvää vuodenkasvua ja hänen maljaansa, Ukon maljaa, juotihin\nkevätkylvön tehtyä, josta toivottiin paremman menestyksen seuraavan.\nMerimiehet rukoilivat häneltä säätä ja metsämiehet monastikki pyysivät\nhänen kultaisella kurikallansa eli nuialla metsän eläviä säikähyttämään\nja näkyville ajamaan. Pahansuopia, noitia, kateita ja muita vihollisia\npyyttiin hänen myös useinki nuolillansa ampumaan. Ja tavallisesti, jos\nmitä tahansa pienemmiltä Jumaloilta rukoiltiin, niin Ukkoa samassa ei\nunhotettu, josta näyttää hänellä päätoimi ja valta kaikissa olleen.\n\nPienempiä Jumaloita erityisillä toimituksillansa olivat Ahti, veden\nisäntä, Vellamo, veden emäntä, Tapio, metsän kuningas, Miiritär,\nHongatar, metsän emäntä, Tellervo, Tapion tytär, Maanhaltiat,\nNoronneiti, Kekri (Keuru eli Köyri), jota pidettiin karjaonnen ja\nmaankasvuin suojeliana, Lempi, naimisonnen hallitsia, Kuuttaret,\nPäivättäret, Otavattaret ja muut Tähdettäret, Tuulettaret, Ilmattaret\nEtelättäret, Luonnottaret, Kukattaret, Sinettäret, Runottaret,\nKantelettaret ja muut semmoiset, joilla itsekkullaki oli lähin huoli\nja toimensa siitä, mitä nimensä merkitsevät. Ylehensä ei näytä\nlöytyneen mitään niin suurta eikä pientä kohdelmata maailmassa, jolla\nMuinais-Suomalaisten uskossa ei olisi erityinen lähin haltiansa ollut.\nSemmoisia lähellä olevia varjelioita kyllä tarvittiinki itsekkussakki\npaikassa, sillä löytyipä pahojaki olentoja, pahoja Jumaloita, joilta\naina oli vaaroja ja vahingoita peljättävänä. Semmoisia oli erittäinki\nLempo ja Piru, jota mastoin Hiisi, Juuttaat j.n.e. lienevät myöhemmin\ntulleita pahalaisten nimityksiä. Perkele näyttää olevan joku nimimuutos\nPirusta ja semmoisena uuteen uskohon otettu, samatekkun entinen\nJumalaki nimi.\n\nJumalan nimisinä esivanhemmillamme olivat myös useinki Väinämöinen,\nIlmarinen y.m., vaikka näyttääki, kun olisivat alusta tavallisia\nihmisiä olleet ja vasta myöhemmin taitonsa ja muun paremmuutensa\nsuhteen Jumaloiksi verraillut. Väinämöinen oli onnellinen sodissa,\nmahtava monissa taidoissa ja käyttää joitakuita sääntöjä eli lakeja\nSuomalaisille antaneen. Hän teki (ensimmäisen) kanteleen ja soitti\nsillä itse niin, ett'ei sitä ollut metsässä, ilmassa eikä vedessä, joka\nei tullut kuulemaan. Itse ilman neitsyetki, metsän ja veden emännät\nriensivät kuulemaan uutta kanteleen iloa. Väinämöisen itsensä kävi\nsoitanto niin mielelle, että liikutuksestaan itki karpalonsuurempia\nkyyneleitä soittaissansa. Runoissa nimitetään häntä ylehensä vakaaksi\nja vanhaksi. Sodissa ja muissa vaikioissa tiloissa turviteltiin usein\nhänen nimeensä, niinkuin muinenki Jumalan.\n\nIlmarinen tuli mainioksi sepintätaidostansa, jossa hänellä ei\nlöytynyt vertoja. Luullaan myös hänen olleen ensimmäisen, joka opetti\nSuomalaisia rautaa laittamaan ja takomaan. Väinämöiselle oli hän\nsodissa, matkoissa ja muissa tiloissa usein suureksi avuksi. Häntää\nkunnioitettiin toisinaan Jumalan nimellä jälkeläisiltänsä.\n\nMaailman alkuluomisesta luetaan muutamassa vanhassa runossa, sen\nmunasta syntyneen, taivaan yläisestä puolesta tehdyksi, maan\nalapuolesta, ruskiaisesta auringon, kuun valkiaisesta ja tähdet muista\nmuruista. Tällä munalla esi-isämme ehkä kuvailivat sitä muodotointa\nalkuolentoa, josta Jumala maailman loi, ja jota raamattu nimittää\ntyhjäksi. Vettä mainitaan vanhimmaksi, tulta jälkeen syntyneeksi,\nrautaa tulenki jälkeen. Maa olisi alusta ollut vedellä peitetty,\njosta sitte mätäs nousi kuivempata maata, ja mättähällä kasvo paju\nensimmäiseksi puusi. Muuten mainitaan runoissa suuresta pouta- eli\ntulivuodesta, jona koko maa paloi, ett'ei jäänyt kun suurimman tunturin\nlaella palamatointa paikkaa. Ensimmäisen tulen muistellaan taivaasta\ntulleen. Ensimmäisiä ihmisiä nimitetään itselöiksi, ilman tarkempata\ntietoa niiden ilmaumisesta. Muuten on usiammilla aineilla syntykertonsa\nrunoissa luettava, vaik'ei arvattavasti enäa semmoisena, kun se\nalkutiedoissa mahtoi olla.\n\nTulevaisestaki elämästä oli Muinais-Suomalaisilla jonkunlainen pimiä\ntieto. Tuonelaksi, myös Manalaksi nimitetään sitä paikkaa, johon\nvainajat joutuivat. Se oli Tuonenjoen takana, jonka poikki vainajoita\nsoudeltiin. Tuoni itse, eli Manalainen, oli paikan haltia ja kävi\nvainajoita keräämässä. Ketä hänen matkassansa ei tullut, sitä tuskin\nvastaan otettiin. Kun Väinämöinen kerran lähti itseppäällensä Manalansa\nkäymään, tutkittiin häneltä tarkoin syytä, minkätähden tuli. Se sitte\ntieltä saatua laskettiin rautaverkko jokeen, ett'ei uimallakaan\npääsisi takasin, sillä ken kerta oli sisälle päässyt, sitä vaan ei\nenää mielellään pois laskettu. Muuten elämä Tuonelassa luultiin\nolevan jotenki tämän elämän mukainen, jos kuitenki kaikesta laadusta\nvähän kehnompi. Muuta rangaistuksen ja palkinnon tilaa ei kyllä\nluultu olevankaan, kun että pahat sielläki elivät pahempina, hyvät\nparempina, ehkä muuten toinen toisensa seassa. Sillä näistä kahdesta\nerinimityksestä, Tuonelasta ja Manalasta, ei millään sovi päättää, että\nolisi kaksi eriasuntoaki vainajoilla ollut. — Eroitettu Manalasta eli\nTuonelasta oli Kalmisto, jossa erityinen haltia Kalma vastaanotti ja\nhallitsi ruumiita. Sillä kun kuollessa henki ruumiista erosi, lähti se\nsillänsä eli jossain uudessa ruumiinmukaisessa puvussa Tuonelaan, eikä\nentisen ruumiinsa kanssa, joka Kalmalle annettiin.\n\nTästäki lyhyestä ja vaillinaisesta kertomisesta muinaisuskon\npääasioista on nähtävä, Suomalaisilla silloinki olleen jonkun tiedon\nyhdestä korkeimmasta Jumalasta, joka muilla alaisilla haltioillansa\npiti huolen maailmasta. Paljo luultiin kuitenki ihmisen taidoillansa\nvoivan, liiatenki alhaisempain Jumalain rinnalla, joita sentähden\nmillon uhreilla ja lupauksilla, millon kovilla sanoilla ja uhkauksilla\nkoettiin myönnytellä. Tästä ihmisellä olevasta, mahdolliseksi\nluullusta, suuresta voimasta Jumalain rinnalla, ruvettiinki muutamia\nJumaloiksi, Puolijumaloiksi j.n.e. nimittämään, jolla ennestäänki\npuuttuvainen tieto Jumalasta vielä enemmin hämmentyi. Tytyväisyyttä ja\nonnellisuutta ei tainnut semmoinen usko ajattelevaiselle antaa.\n\nTiedon Muinais-Suomalaisten uskosta ja muusta elämästä saamma Suomen\nvanhoista, meihin asti säilyneistä runoista. Näitä runoja laulellaan\nvielä nykyaikoinaki kyllä, tavallisesti Karjalaisilta asutuilla\npaikoilla. Niitä on kolmesta erilajista, nimittäin tarinarunoja,\nloihturunoja ja lauluja. Kaikista niistä, vaan erittäinki tarina- ja\nloihturunoista saadaan joitakuita tietoja muinaisesta elämästä. Niiden\nikä ei ole tarkon tuttu, vaan uskottavasti ovat muutamat niistä päälle\ntuhannenki vuoden vanhoja ja usiammatki ennen Kristinuskon maahan\nlevenemistä syntyneitä. Näyttää, kun olisi niiden syntymäaikoina\nKarjalaiset jo olleet Hämäläisistä erillään, vaan kuitenki vielä\nasuneet pienemmillä tiloilla, ei niin laajalta kun jälkeenpäin\nja nykyaikoina. Sillä jos olisivat syntyneet nämät runot ennen\nSuomalaisten toisistaan eroamista, niin olisi Väinämöinen, Ilmarinen\nja muut, joista niissä yhtäläiseen mainitahan, muissaki Suomen\nlahkokansoissa tuttuja nimiä; jos taas olisivat vasta sitte syntyneet,\nkun Karjalaiset jo asuivat nykyisessä laajuudessaan, niin kaiketikki\neivät olisi yhdet runot niin ylehensä tutut. Miten ovat tämänaikuiset\nrunot myöhemmin, niinkuin Paavinuskon aikoina muodostuneet, siitä\nsaamma vasta tilaisuuden puhua.\n\n\n\n\nII.\n\nEnsimäinen Aikakausi.\n\nSuomen Historia maan valloittamiseen asti Ruotsalaisilta.\n\n\nEdellisessä on sanottu, kuinka Suomalaiset muuttelivat nykyisille\nasumapaikoillensa ja miten siellä asettuivat. Nyt tahdomma, ennen\nkertomista maamme tilasta sen valloittamista edelläkäyvillä ajoilla,\naluksi vähän silmäillä, mimmoinen oli luonnet ja elämälaatu kummallaki\nvoimakkaalla ja vierasheimoisella kansasuvulla, Skandinavilaisilla ja\nSlavjaneilla, joiden välille esivanhempamme olivat joutuneet.\n\nSkandinavilaiset, nykyisten Ruotsalaisten ja Norjalaisten ynnä\nmuidenki esi-isät, olivat jo vuosisatoja ennen Suomalaisia tulleet\nmaahansa ja siellä kansakuntihin yhdistyneet. Väkevä ja sotasa kansa,\nei heillä pitänyt halu niin paljon rauhallisiin töihin antauta, kun\npikemmin sotaretkillä eräillä. Melkein kaikki Euroopan rantamaat\nheiltä seuraavilla ajoilla rosvoiltiin ja veroteltiin. Meritse\ntavallisesti kulkein, olivat he Normannein, Vareegein ja Viikingein\nnimellä ylehensä tutut ja peljätyt. Pakanallinen uskonsa heitä tähän\nelämälaatuun aina enemmin kehoitti, luvaten sodassa kuolleille isoimman\nautuuden tämän elämän perästä. Muutoin ei pahaluontoiset, oli heillä\nilkeys ja kaikkinainen riettaus vihattu, vaan se mahdotoin sodan\nja tavarain himo, se heitä pilaili. Tähän ja tämmöiseen kansahan\nalettiin Kristinuskoa Saksan maalta pitäin levittää, ja ehkä kauan\nvastustelivatki, voitti heidät kuitenki evangeliumin lempiä totuus.\nVasta vuonna 1000 jälkeen Vapahtajan syntymätä otettiin heiltä\nyleisemmästi Kristinusko vastaan, ja siitäpitäin alkoi heidän raaka\nluonnetkin vähitellen taltua. Rohkeus heillä ainaki on ollut jälellä,\nehkä aikaa voittain Kristillisyydeltä lemmitettiin. Tämä kansasuku\nensin Suomalaisten tavaroita vainoili; sittemmin Kristinuskolla on\nmeidät sivistänyt.\n\nSlavjanit, joissa nykyiset Venäläiset ja muut heidän heimolaisiksi\nluettavat kansat juurraksen, Suomalaisia kaakkoiselta ja eteläiseltä\nsuunnalta ahdistivat ja aina enemmin pohjaiseen pakottivat. Ehk'ei\nvoimatoin kansa, kuitenki heillä ei, niinkuin Skandinavilaisilla, halu\npalanut sodan askareihin, vaan sen siaan oli kauppakäynnin kautta saatu\nvoitto ja rikkaus heille mieluisampi. Seitsemennellä vuosisadalla\nnäyttävät jo Suomenmeren likitienoille tulleen. Ennenkö, vaiko vasta\njälestäpäin, sit'ei tarkoin tuta, vaan se ainaki on tiettynä, että\nnäihin aikoihin vikevä kauppakäynti Aasian ja kaakkoisen Euroopan\nkanssa näillä tienoin alkoi syttyä. Tämmöisistä kauppateistä ovat nämät\nmerkillisimmät. Yksi kävi Suomenmerestä Nevajokea ylöspäin Laatokkaan;\nsiitäpitäin eteläistä suuntaa Volkkovijoen, Ilmajärven ja Lovajoen\nvesiä myöten; siitä maakannaksen yli Smolenskiin ja Dnieperijokea\nalaspäin, Kiijovan sivutse, Mustamereen; siitä Konstantinopoliin ynnä\nmuihin eteläisiin paikkoihin. Toinen valtakauppatie, niinkuin ennenki\n(siv. 6) jo on mainittu, kävi Kaspiamerestä ylöspäin Volkajokea,\njonka latvoilla erkani, ja kulki taikka Vienajokea alaslaskein\nVienamereen tai maitse Laatokkaan. Edellisempätä kauppatietä kävivät\nparaasta päästä Slavjanit, vaan luultuvasti moni Laatokan seuduilla\nasuma Suomalainenki; toinen näyttää olleen paremmin Permiäläisten\nkäsissä, joiden likimmäisiä heimolaisia Karjalaiset arvatahan olleen.\nPohjaisilta mailta vietiin enimmiten metsän riistaa, niinkuin kalliita\nturkkinahkoja, eteläisille; eteläisiltä taas korennuskaluja ja\nmuuta semmoista pohjaisille. Volkatiellä tuotiin kauppakaluja aina\nIndiasta ja Persiasta; Dnieperiä myöten Konstantinopolista ja muista\nsenpuoleissista maista. Sekä Suomen- että Vienamerta purjehtivat\nSkandinavilaisten ja muidenki laivat saadaksensa etelämaiden kaluja,\njoita vaihtoivat itsellensä näiden maiden tarpeisiin. Vaan eivätpä\nnäitä kaluja aina vaihtamalla tahtoneet itsellensä hankkiakkaan. Pian\nkylläki kiihtyivät nimitettyjä maita sotamukaisesti ryöväilemään\nja verottelemaan; jommoisista heidän sotayrityksistä, sekä Jää-\nja Vienameritse Permiaan, että Suomenmeretsekkin senseutuisiin\nmaapaikkoihin, heidän vanhoissa tarinoissa on paljonki puhetta.\nTämmöisestä kohdelmasta kertoo Nestori, Venäjän vanhin historioitsia\nalkupuolelta 12:ta vuosisataa, melkein tällä tavalla: \"Vuonna 859 tuli\nVareegejä (Ruotsalaisia) toispuolen merestä ja verottivat Slavjaneja,\nSuomalaisia (Tsuudeja, jolla nimityksellä Venäläiset Karjalaisia ja\nmuita Suomalaisia kansoja ymmärtivät) ynnä muita. Vuonna 862 nostivat\nSlavjanit ja Suomalaiset kapinan Vareegejä vastaan, ajoivat heidät pois\nyli meren eivätkä veroa pitemmältä maksaneet. Nyt alkoivat itseksensä\nhallita, ja varustuslinnoja rakennella. Vaan heillä ei ollut ei lakia,\nei oikeutta; yksi suku toistansa vainoili; riita ja tora oli yleensä\nvallallaan; ja vieläpä alkoivat keskenänsäkki sotia. Niin tulivat\nkoolle, keskustelivat toinen toisensa kanssa ja sanoivat: Hankkikaamme\nRuhtinas, joka meidät hallitsee, pitää kurin ja järjestyksen sekä\noikein tuomitsee. Niinpä menivät yli meren Vareegi-Ryssäin luo, ja\nsanoivat heille: Suuri on maamme, hyvä ja kaikella siunattu, vaan ei\nole yhtään järjestystä; tulkaatte, olkaa Ruhtinaamme ja hallitkaatte\nmeitä. Niin tuli kolme veljestä ynnä suuren joukon heimokansalaisiansa,\nrakensivat Laatokka nimisen varustuslinnan, jossa vanhin näistä,\nRuurikki, asettausi elämään. Näistä Vareegeistä ja näiltä ajoilta\nRyssän nimi on alkuansa.\" — Tässä Nestorin kertomuksessa nimitetyt\nSuomalaiset, mahtoivat olla Laatokan seuduilla ja liki Venäläisiä\nasuvia; sillä ylipäätä olivat vielä Suomalaiset omin valtoinensa, ja\nPermiäläiset varsinki onnellisessa ja kukoistavassa tilassa. Ryssän\nnimi tuli näistä Vareegeistä, jotka luultavasti olivat Ruoslagin\n(eli Ruuslagin, josta muukalaiset: Ruskii, Russ y.m.) paikkakunnasta\nRuotsin maalla. Samasta Ruoslagista, joka olisi ollut ensimmäinen\nSuomalaisille tuttu Ruotsin paikkakunta, arvellaan koko Ruotsin\nmaan nykyisen Suomalaisen nimensä saaneen. — Venäjän vallan alku ja\nensimmäinen tila näyttää olleen seuraavata laatua. Kun ensin Laatokka-\nja Ilmajärvein ympäristöillä kauppakäynti sai alkunsa, rupesi aina\nenemmin luonnistamaan, sekä rikkauksia kokousi, eikä ollut varsinaista\nja yhteistä hallitusta, joka kaikki täkäläiset kauppiaiskansat\nolisi kurissa pitänyt; niin alkoi riitoja, kapinoita ja muita\nvallattomuuksia tulla vallallensa, ja vieläpä kävi merirosvojaki,\nenimmiten Skandinaviasta, yhtäpäätä näitä rasittamassa ja näiden\nhyvyyksiä persomassa. Siitä koolle tultua, näkivät paraimmaksi kutsua\njärjestyksen hoitajiksi Ruurikki ja hänen seuransa, jotka olivat\nsodassa kuulusaita miehiä ja kentiesi jo ennenki tuttuja. Niinpä\ntulivatki, ja Ruurikki muutti pian Laatokankaupungista Novgorodiin,\njoka jo ennen oli asuttu kaupunki, vaan jonka nyt linnoilla varusti.\nSiitä alkoi Ruurikki enemmin valtiaan kun maavartiaan tavoin\nmenetellä, pani laajalta maata allensa, pakotti kansat itsellensä\nveroa (aprakkata) maksamaan, puollusti sekä voimastutti omalaisiansa\nja sorti maan alkuasukkaita. Kuitenki oli tämä täkäläisten kansain\ntila siitä kohdasta samanlainen, kun ennen Ruurikin tulemistaki,\nettä elivät kihlakansallisuuksissa omin esimiehinensä ja kävivät\nkauppaa ynnä sotiaki, miten miki halusi; se vaan oli eroituksena,\nettä jokainoan täytyi Pääruhtinaalle aprakkata maksaa. Kauan aikaa\nolivat nämät maat jälestäki tällä asemella. Myöyhemmin muutettiin\npääkaupunki Kiijovaan. Kuitenki oli Novgorodi voimakkaimpia ja\nrikkaimpia Venäjän kaupunkeja, ja vastaki oli sillä omat Ruhtinaansa,\njotka, kun vaan veronsa Pääruhtinaalle maksoivat, itseppäällensä\nsaivat muita, niinkuin Hämäläisiäki, vainoilla ja soditella. Oli\ntällä kaupungilla ainaki kaikista Venäjän Ruhtinaskunnista enimmästi\nSuomalaisten kanssa tekemistä. — Venäjän valta oli sitte Ruurikin\naina ollut isonemassa. Pääruhtinas Vladimiri 1:mäinen, jota Suureksi\nhokevat, otti Kristinuskon v. 988, ja pian alamaisensakki tätä hänen\nesimerkkiä seurasivat. Pappeja tuli Konstantinopolista, jonka tähden\nKristillisyys Venäjällä Greekanuskon laatuiseksi muodostui. Siitä\ntuli kirjoitusoppi, kouluopetus ja vähitellen muuki sivistys maahan.\nTämä Ruhtinas jakoi Venäjän kaupungit pojillensa, josta hirmuiset\nveliriidat syttyivät. Jaroslavi 1:mäinen laati sääntöjä maallensa,\njoiden varjossa Novgorodi varsinki voimastui. Kun tämäki Ruhtinas\nennen kuolematansa jakoi maan poikainsa välillä, niin siitäpä vasta\nvelisotia, siitäpä vasta hämminkejä. Yhteys katosi, maa hajousi, ja\ntämä onnetoin tila kesti monta vuosisataa. Niinpä nousi muutaman\najan perästä (v. 1157) uusi Pääruhtinasvalta Vladimirissä, joka\nei nimeksikään Kiijovan alle kuulunut. Niinpä väheni aina enemmin\nNovgorodinki kuuluvaisuus Pääruhtinasten alle. Näihin aikoin\nalkoivat myös vainot Venäläisten (— enimmiten Novgorodilaisten —) ja\nRuotsalaisten välillä. Entinen ystävyys ja tihiä kanssakäyminen näiden\nkeskellä oli sitte Jaroslavi 1:mäisen ollut lakkaamassa, vaan katkesi\nnyt sikseen. — Venäjän sisällisesti irtauttua rupesi pian ulkonaisiaki\nvihollisia ahdistamaan. Ensisti hätyyttivät Polovtsit; mutta\nkahdennellatoista sataluvulla (Vuosisata ja sataluku näin eroitetaan:\nNykyinen vuosilukumme 1839 on e.m. esimerkiksi, kahdeksannellatoista\nsataluvulla, vaan yhdeksannellätoista vuosisadalla.) tulivat Monguolit,\njotka voittivat Venäläisten sotajoukot, valloittivat pian koko maan\nja hävittivät sen paraimmat kaupungit tulella. Novgorodi tuli kyllä\nnäistä rasituksista säästetyksi, vaan täytyi ajan pitkään kuitenki\nveroa Monguoleille vetää. Permiäläiset, jotka jonkun ajan näyttävät\nNovgorodia totelleen, kadottavat myös näihin aikoin voimansa ja\nalenevat vähäpätöiseksi alamaiskansaksi. — Maa allensa pantua antoivat\nkuitenki Monguolit sen omilta Ruhtinailtansa hallittaa, joista\nmoni, niinkuin vasta nimitettävä Aleksanderi Nevski, viisaudella ja\nmiehuudella koki isänmaansa onnettomuutta huojentaa ja auttaa. Kuitenki\noli tila siitäki kohdasta mitä huonoimpia, että sisällisiä kapinoita\nalituisesti kuohui. — Tämmöisenä täytyy meidän Venäjä tällä kerralla\njättää.\n\n\n\n1. Suomalaisten kansalahkoista valloittamisen ajan edellä.\n\n\nSuomessa asuvain Suomalaisten kansalahkot olivat Hämäläiset ja\nKarjalaiset. Näihin voipi vielä lukia Kainulaisetki, vaikka kylläki\non luultava, että alkuperäsin Karjalaisten laumaan kuuluivat.\nKainulaisilla oli eriasuntonsa ja muut erityiset tapahtumansa, ja\nvieläpä aikaa voittain taisi kielimurret ja tavatki vähitellen muuttua;\nsentähden on myös sovelias heistäki tässä erittäin tiedustella.\n\n\na). Hämäläiset.\n\nTämä kansalahko asui isommassa laajuudessa, kun mitä nykyjään\nHämeeksi kutsutahan; sillä sen asunnot ulottuivat Suomenmereen ja\nPohjanlahteen asti. Kaikista Suomen maan nykyisistä kielimurteista\non Hämäläisten murret Virolaisten kieleen likinnä, joiden heimoisia\nhe näyttävät alkuperäsin olleenki. Ruotsiksi kutsutaan Virolaiset\nEsteiksi, ja Hämäläiset, kuten vieläki Tavasteiksi, muutamassa\nvanhassa kirjoituksessa Tavesteiksi (Tav — Esteiksi), jossa alkusana\nTav Iislannin kielellä merkitsee soista ja vetistä maata, niinkuin\nVirolaisella sanalla Häm, josta Hämäläisten nimen arvellahan tulleen,\non sama merkitys. Näyttää kun olisi kutsuttu nykyisen Turun seuduilla\nasuvia Hämäläisiä Suomalaisiksi. Kun sittemmin maan hallitus siihen\npuoleen asetettihin, mahdettiin heistä koko maata ruveta Suomeksi\nkutsumaan. Tämän todistuksena on, että Venäjän vanhat aikakirjat\nei harvoin nimittämät Suumeja (Suomalaisia), jotka Hämäläisten ja\nRuotsalaisten kanssa yhdistyneinä kävivät sotia. Sanotaan myös\nTurun seuduilla asuvata väkeä vieläki erinomaisesti Suomalaisiksi\nkutsuttavan. Aina on seki merkittävä asia, ett'ei pohjaispuoli\nVenäjän Karjalata vieläkään Suomen nimeä ymmärrä, vaan kutsuu meitä\nRuotsalaisiksi ja itsiänsä Karjalaisiksi, välistä, ehkä harvoin ja\nparemmin juhlanimeksi, Kalevaisiksiki.\n\nMelkein ainoat tiedot Hämäläisten ensiajoista saadaan Venäjän\nvanhoista aikakirjoista, joissa heitä Jämein nimellä osotetaan.\nYhtäpäätä he sotivat taikka Novgorodilaisten, tai Karjalaisten kanssa.\nMuutoin luullaan heidän, kuten Virolaisista ja myös Karjalaisista\non tietty, merirosvomistaki harjotelleen. Sotasalta ja ei aivan\nvähä jo yhteytyneeltä väeltä näyttävät he mainituissa kirjoissa,\nvaikka on kylläki arvattava, ett'ei vihollisensa, Vänäläiset, heille\nmissään ansiollista arvoa antaneet. Ensikerran mainitaan Jäämejä\nvuonna 1042, jolloin Novgorodin Ruhtinas Vladimiri Jaroslavitsa\n(s.o. Iaroslavin poika) voitollisesti heitä maassansa vainoili. Mutta\npianpa sotajoukossansa alkoi rutonlaatuinen tauti rymytä, joka hänen\npakoitti kiireesti kotiinsa palaamaan. Vuonna 1124 soditti Novgorodin\nRuhtinas Vsevolodi Mistislavitsa Jäämejä, vaan oli sillä matkallansa\nnälkään nääntymässä, koska kevättulvat pilasivat tiet, että ruokatuonti\nja muidenki tarvetten saalis estettiin. Jäämit tulivat v. 1142\nNovgorodilaisten Laatokan seuduilla olevihin maanääriin, polttivat ja\nhävittivät maata; mutta sieltä he pian kaijotettiin. Seuraavana vuotena\nsodittivat heitä Karjalaiset heidän omassa kotimaassa, ja voittivat.\nKuitenki tuli v. 1149, arvattavasti jään yli, 1000 Jäämiä Vatialaisten\nmaata vainomaan. Se lahkokunta asui Narova- ja Inkerijokein välillä\nja oli Novgorodin vallan alamainen. Tälläki kerralla ryöstivät ja\nhävittivät, vaan pakotettihin, Novgorodilaisten avulla, pian palaamaan.\n— On pengottu tässä ensisti nimitettyin sotayritysten Jäämejä vastaan\nosottanehen ainoastaan Laatokan itäpuolelle Hämäläisistä sekaunutta\nlahkokuntaa. Jos hyvin olleeki; vaan se on ainaki tietty, että tässä\nviimmeiseksi nimitetty sotaretki, ja seuraavatki vasta nimitettävät,\nosottivat Eteläis-Suomessa asuvia Hämäläisiä.\n\nTämän perästä Hämäläisistä ei neljäänkymmenehen vuoteen Venäjän\naikakirjoissa mainita mitään, ja syy siihen on, että Ruotsalaiset\nnäihin aikoin alkoivat valtaansa ja uskoansa heidän seassa levittää,\njoiden kanssa heillä siis oli täysi tekeminen, ett'eivät muihin sotiin\nkerenneet ruvetakkaan.\n\n\nb). Karjalaiset.\n\nKarjalaisilla oli asuntonsa pohjoispuolella Laatokkata, Nevajokea ja\nSuomenmerta, aina Vienamereen asti. Heidän maan sisemmäiset tilat\nnäyttävät olleen harvassa asutut; mutta meripuoli ja Laatokan seutu\noli arvattavasti rahvakkaampi. Arvellaan heidän paljo karjaa pitäneen\nja siitä syystä Karjalaisten nimen saaneen. Savolaiset olivat myö\nalkuperäsin tähän Karjalaisten lahkokuntaan kuuluvia; eikä näitä nimiä\nvanhimmilla ajoilla vielä toisistaan eroitetakkaan.\n\nScandinavian vanhat tarut antavat meille aikuisimmat tiedot\nKarjalaisista. Niinpä puhuvat jo Iivari Vidsadmen (s.o. Laajavaltaisen)\nkuudennella sataluvulla Viron, Livon ja Karjalan vallanneen.\nNiinpä tiedämmä melkein yhdenlaista Erikki Eemundssonista, Ruotsin\nKuninkaasta. Tämä mahtaa olla sama mies, jota Tuulilakiksiki hokevat,\nkoska hänellä aina, minne vaan purjehti, sanottihin myötätuulen olleen.\nMainittu Kuningas kukisti Finlannin (Suomen; — eli mahdettasiinko tässä\nainoastaan Hämäläisten maata osottaa? -), Karjalan, Viron ja Kuurin\nmaan, ja laajalta muitaki itäisiä maita. Hän oli paraissa voimissaan\nkeskitienoilla yhdeksättä vuosisataa. Edelläkirjoitettua Nestorin\nkertomata myöten oli Vareegejä yksillä ajoilla käynyt verottamassa\nSuomenmeren ja Laatokan seuduilla asuvia kansoja, niin Suomalaisia\nkun Slavjanejaki. Nämät kahtalaiset tiedot osottavat epäilemättäki\nsamaa valtaamista. Ei saa niin ajatella, kun olisivat esivanhempamme\njo näihin aikoihin vapautensa menettäneet. Nämät valtaamiset eivät\nmaan valloittamista osottaneetkaan, eivätkä muutoinkaan olleet\npysyväisempiä, kun että, milloin ei ylivoimainen sotajoukko käynyt\npäälle, verot myös jäivät maksamatta.\n\nVenäläisten kanssa elivät Karjalaiset enimmiten hyvässä sovussa.\nKeskinäinen kauppakäynti ja keskinäiset tarpeet mahtoivat tehdä\nheitä niiden ystäviksi, niin että mielisuosiosta taisivat yhteisen\nrauhallisuuden ylöspitäjille (— ensisti Ruurikille ja sittä muillenki\nRuhtinaille —) lahjoittaa jotaki hyvyyksistänsä. Siitäkö se tulleeki,\nettä Novgorodin aina enemmin rikastuttua ja voimastuttua, Karjalaisetti\nheidän alamaisten seassa nimitetään. Tällä alamaisuudella ei muussa\nolleen peränsä, kun mainitussa mielisuosioisessa annossa, tekee seki\nasia uskottavaksi, ett'ei Karjalaisissa, niinkuin muissa Novgorodin\nalle kuuluvissa paikkakunnissa, näytä Venäläistä hallitusmiestä\nlöytyneen. He olivat, kuten muistaki Suomalaisista kansoista on\ntietty, kihlakuntihin yhteytyneet ja tulivat koolle milloin halu ja\ntarvet vaati. Eikä näytä tämmöinen heidän kihlakuntaisuus olleen aivan\nlöyhällä jälellä, koska he tavataan usein yhdistyneinä ei ainoastaan\nomain tupainsa varjelemiseksi, vaan myös pitemmille sotaretkille,\nniinkuin Venäjään, Viroon, Ruotsiin ja muunnekki. — Jos elivätki\nystävyydessä Venäläisten kanssa, niin oli heillä sen siaan Hämäläisten\nkanssa yhtäpäätä sotia ja vainoja. Siitäkö se mahtanee tullakki, että\nvielä tänäki pänä Hämmäläisten nimi on maamme pohjaisilla ja itäisillä\nseuduilla haukkumanimenä, jota toista ärsyttäissä käytetään.\n\nVenäjän aikakirjoissa nimitetään jo sangen vanhaan aikaan Tsuudeja.\nMutta kun tällä nimellä ei aina osoteta Karjalaisia, vaan useimmiten\nmuitaki Suomalaisia kansoja, niin ei voi siitä päättää mitään puheessa\nolevaan kansalahkoomme. Karjalaisten nimi kohtaa meitä vasta v. 1143,\njolloin nähdään heidän Jäämejä hätyyttäneen, voittaneen ja kaksi\nalustaki heiltä ottaneen. Tällä kerralla näyttävät olleen yllytetyt\nNovgorodilaisilta kostamaan Jämein edellisenä vuotena Laatokkakaupungin\nseuduilla tehtyä hävitystä. Tästäpitäin mainitaan usein Karjalaisia,\nja välistä tavataan he osamiehinäki Venäjän vallan sisämäisissä\nriidoissa ja kapinoissa. Niinpä muutamastikki sattui, että Rostovin\nja Susdalin Ruhtinas Juri Dolgoruki (s.o. Pitkäkäsi) oli syöstänyt\nJsäslavi Mistislavitsan Kiijovan pääruhtinaalliselta istuimelta, jonka\nitse tahtoi anastaa, ja että Jsäslavi meni apua hankkimaan pojaltansa\nJaroslavilta, joka oli Ruhtinaana Novgorodissa. Novgorodilaiset\nsuostuivat tähän apuantoon, ottivat heidän Ruhtinaskuntaan kuuluvista\nkansoista lisäväkeä, joiden seassa Karjalaisiaki nimitetään, tulivat\nv. 1149 vihollistensa maisemille, polttain ja hävittäin kaikki mitä\neteen sattu, valtasivat monet kaupungit, ja, ennenkun Juri, teiden ja\nkelin kehnoudelta estetty, ennätti tulla alamaisiansa auttamaan, oli jo\nPääruhtinas sotajoukkonensa seitsemellä tuhannella vangilla Novgorodiin\npalaamassa. Sinne tultua erosi kuki kansa, runsaalta ryöstösaaliilta\nrikastettuna, kotiinsa. Tämä tapahtui samana vuotena, jona Hämäläiset\nkävivät Vatialaisten maata hävittämässä. (Olisivatko ehki nämät\nsiitä uhmistuneet, että tiesivät miesten olevan poissa ja maan siis\nturvatoinna?)\n\nKun Ruotsalaiset alkoivat pysyväisempätä valtaa Suomessa perustaa,\nja siitä sotia syttyi heidän ja Venäläisten välillä, niin näemmä\nKarjalaisten vielä kauan aikaa yhtä seikkaa vanhain liittolaistensa\nkanssa ajavan.\n\n\nc). Kainulaiset.\n\nEnnen vanhaan kävi sanoma muissa maissa, Pohjais-Euroopassa muka\nlöytyvän kokonaisen kansan, jossa ei muuta kun naisväkeä elänyt. Näitä\nnimittivät Amatsuoneiksi ja maata Amatsuonein maaksi eli Kväänlanniksi.\nMuutamilta näytti tämä puhet kuitenki liian mahdottomalta, jonka\ntähden sen niin selvittivät, että arvelivat vaimon tässä maassa\nvaltaa pitävän, siitä satuisen sanoman tulleen. Viimmein sanoo\neräs vanhanaikuinen kirjoittaja, joka muutamalta pohjaisia maita\nmatkustaneelta mieheltä oli saanut tarkempia tietoja, tästä kummasta\nkohastaan seuraavilla sanoilla: \"Eteläisen Norjanmaan vierellä\non Ruotsi, ja saman Norjan pohjaispuolen vierellä on Kväänlanni.\nKväänit vainovat välistä tunturein yli Norjalaisia; ja Norjalaiset\nvälistä Kväänejä. Siellä (Kväänlannissa) on sangen suuria järviä\nmakialla vedellä; niinpä vetävät Kväänit aluksiansa maan yli näihin\njärviin ja vainovat Norjalaisia: heill'on alukset vallan sieviä ja\nvallan keviöitä.\" — Tästä näemmä nimitetyn kansan eläneen nykyisessä\nNorlannissa. Että oli asuntoa Helsinglannissaki, on muista syistä\narvattava. Sen myös asuneen itäpuolella Pohjanlahta todistavat monet\nsyyt, e.m. seki, että eräs vanhanaikuinen Iislannilainen taru sanoo\nKväänlannin löytyvän itäpuolella Pohjanlahta, ja vieläpä olevanki\nsaman maan, kun mitä Finlanniksi (Suomeksi) nimitetään. Välistä\nmainitaan myös Lännis-Kväänlannista ja Itäis-Kväänlannista, jotka\nolivat Pohjanlahdelta eroitetut. — Satuisa sanoma naiskansasta näyttää\ntulleen siitä, että kun Kainulaisten nimi muukaloittiin Kvääneiksi\n(Kvääniläisiksi), ja tämä nimi näyttää tulevan vaimon Iislannilaisesta\nnimityksestä quen (quaen), niin siitäpä he heti tehtiin naiskansaksi,\nsiitäpä sitte Greekalaistenki satu Amatsuoneista heihin arveltiin\nkäyttävän. Botnin (Öster-Norja Vester-Botnin) nimi, joka heiltä\nasutuille paikoille ruotsiksi annetaan, on yhtäpitävä kun vieläki\ntavalliset Suomalaiset nimitykset Alamaa, Pohjanmaa ja Kainunmaa,\nmerkiten nämät kaikki alaista maata.\n\nKainulaiset olivat luultavasti alkuperäsin Karjalaisten kansalahkoon\nkuuluvia. Tämän luulon näyttää todistavan se, että heidän jälkeisten\nkieli on monessa Karjalan eli Savon kielimurteen laatuinen, ja\nseki, että Karjalaisten kanssa, kuten nähdä saamma, yksituumaisesti\nkävivät sotia, ehkä myöhemmin, jo toisistaan vierastuttua, välistä\nkeskenänsäkki ottelivat. Arvelevat muutamat heidän Karjalasta\nyli Maanselän tulleen nykyiseen Kajaanan maahan, siitä sittä\nPohjanlahden rannoille ulouneen aina Norlanniin asti. Sillä keinoin\nolisi Lappalaisia tullut heidän eteläpuolellaki Suomen sisälöillä\nolemahan, joissa näitä myös kauan jälestä tavataan. Kun elivät erillä\nheimolaisistansa, toisilla asemilla ja toisissa tiloissa, sekä\nSkandinavilaisten ja Lappalaisten parissa; niin alkoivat vähitellen\nitsestyä ja erota Karjalaisista, varsinki kun Hämäläisiä heihin\nmyöhemmin sekausi. — Syynä, että Kainulaisten täytyi Norlannista\npaeta, oli väestön Ruotsissa ja Norjassa aina enäneminen, ja muutenki\nsisällisten kapinoitten ja rauhattomuutten kotimaassa kuohuminen, sekä\nuuteen, pakanoilta tuimasti vihattuun uskoon pakoittaminen, jotka\nyhteisesti alkoivat raakaa vapautta ahdistaa. Siitäpä rupesi väkeä\npohjaiseenpäin tunkemaan; eikä niiden edessä Kainulaiset kestäneet.\nTämä tapahtui yhdeksännellä vuosisadalla ja heti seuraavillaki.\n\nMinkä Kainulaisten sotayrityksistä tiedämmä, se löytyy vanhoissa\nSkandinavian (eli Iislannin) taruissa, joita, ehkä välistä näyttävätki\nmelkein satuisilta, emme kuitenkaan saa siksehen tyhjiksi ja\nperättömiksi laskea. Niinpä mainitaan Sigurdi Ringin, Ruotsin ja\nDanskan Kuninkaan aikoina, seitsemennellä sataluvulla, Kainulaisten\nyhdessä tuumassa Karjalaisten kanssa Ruotsin maata sodittaneen.\nNoin 100 vuotta tämän jälestä sanotaan Kainulaisten Halogalannissa,\nNorjan maalla, sotaa käyneen. Ovat seuraavatki tiedot meihin saakaa\nsäilyneet. Aikuisin oli jo Norjasta pitäin kauppakäyntiä Finmarkin\n(Ruian- Lapin) kanssa harjoitettu, ja varsinki oli Haleyeiksi\nkutsuttu kauppiaisseura sillä rikastunut ja voimastunut, samatekkun\nPirkkalaisista meidän maassa vasta saamma nähdä. Kun se tuli aina\nkartuttavaisemmaksi, niin löivät Norjan Kuninkaat sen allensa ja\npahtasivat asetettuhun maksoon haluavalle. Haraldi Hoorfagerin\n(s.o. Kaunotukan) päästyä Kuninkaaksi, lahjoitti hän sen voimakkaalle\nja rikkaalle miehelle, Thuorolfi Kveldulfsonille. Kun tämä Thuorolfi\nmuutamasti oli käymässä kauppamaillansa Finmarkissa, niin havaitsi\ntoispuolen tunturein asuvia miehiä (arvattavasti Kainulaisia) sinne\ntulleen ja kauppaa sikäläisten kanssa käyvän. Siitä karkasi hän\nheidän päälle, tappoi heidät ja otti kaiken heillä myötänsä olevan\ntavaran. Vuonna 877 lähti Thuorolfi taasen Finmarkkiin, ottain\nmukaansa 100 miestä. Tällä kerralla kävi kaukana maassa. Kun tuli\nloitos itäänpäin, niin saivat Kainulaiset tiedon hänestä, ja heidän\nKuningas Faravidi lähetti miehiä Thuorolfia apuhun pyytämään,\nsillä Karjalaiset hävittivät Kainunmaata. Lähettiläiset lupasivat\nThuorolfille yhden verran voittosaaliista, kun Kuninkaansakki sai;\nja jokainoalle Thuorolfin miehistä kaksivertaisesti, mitä yhdellä\nKainulaisista oli odotettavana. Oliki sääntönä Kainulaisilla, että\nKuningas voittotavarain jaossa sai kolmannen osan. Niinpä päätti\nThuorolfi, keskusteltua miestensä kanssa, lähteä Kainulaisten tykö,\nsillä luvassa olemat tavarat häntä houkuttelivat. Taru, josta nämät\ntiedot ovat otetut, kertoo tästälähin näiden maiden olosta. Idässä\nNaumdalista on Jämtlanni, sittä Helsinglanni, sittä Kväänlanni,\nsittä Finlanni (Suomi) ja vielä sittäki Karjala; mutta näiden\nkaikkein yläpuolella on Finmarkki. Vaan Thuorolfista mainitaan,\nhänen tulleen itää kohti ja tavanneen Faravidin. Nämät matkasivat\nsittä yhessä 400:dan miehen kanssa, joista sata oli Norjalaisia ja\nmuut Kainulaisia, vihollistensa asuntamaille Karjalaan, ja saivat\nsiellä voiton ynnä määrättömiä rikkauksiaki. Sittä palasivat jälleen\nKainunmaahan, ja Thuorolfi erkani hyvässä ystävyydessä Kuninkaasta,\npoiketen Finmarkkiin. Vielä mainitaan Thuorolfin sittäki kerran käyneen\nFaravidin kerallisena Karjalaisia sodittamassa. — Tässä nimitetyt\nKarjalaiset mahtoivat asua likitienoilla Vienamerta, jota Karjalan\nmereksiki (Karelastrand) välistä taittiin kutsua. Jos se olisi\nsanallisesti ymmärrettävä, kun tässä Suomalaisten Kuninkaasta puhutaan,\nniin pian olisimma selvät koko kertomastamme, sillä tiedämmähään\nesivanhemmillamme kuningasvaltaa ei löytyneen. Muutenki näyttää\noudonlaiselta, kun Faravidin nimi ei ollenkaan tunnu suomalaiselta.\nMutta jos sitä huomaitsemma, esi-isillämme ainaki sotaretkillänsä\ntäytyneen olla joku päämiehenä, muutenhaan kaikki heidän yritykset\nnähtävästi olisivat tyhjään rauenneet, ja että muitaki mahtavaisempia\nuroita, kun varsinki tämmöisiä pää- eli esimiehiä, usein vanhaan aikaan\nkuningasnimellä kunnioitettiin; niin ei se kuningasnimi meitä tästä\nkertomasta vierastuta. Faravidin nimi saattaa olla muukaloittu jostaki\nsuomalaisesta omanimestä, sillä niinpä tavallisesti muukaloittiinki\nsuomenkielisiä nimiä tuntemattomaksi. — Kerrotaan myöski Anundista,\nEedmundi Gammalin (s.o. Vanhan) pojasta, hänen isältänsä lähetetyn\nKainunmaahan Ruotsin valtaa enentämään. Vaan tämä hänen yritys sai\nonnettoman lopun, sillä niin Anundi, kun kaikki miehensäkki menetettiin\nlähteitten myrkyttämällä asukkailta. — Muuten sanotaan, varsinki\nNorlannin Kainulaisista, heidän olleen hyvin sotasia, niin että he,\nmillon ei jäykkä vastus pidättänyt, likimaitansa yhtäläiseen kävivät\nvainomassa.\n\nTässä on melkein kaikki, mitä Kainulaisten ensiajoista tiedämmä. Kun\nPohjanmaa Ruotsalaisilta valloitetaan, tulevat myös Kainulaiset Ruotsin\nvallan alle.\n\n\n\n2. Suomen valloittamisen aika.\n\n\nTällä ajalla, joka on merkillisimpiä maamme muistokirjoissa, alkavat\nerityisten Suomalaisten kansalahkojen tapahtumat aina enemmin yhtehen\nhämmentyä, heidän erityiset nimet yhteisessä Suomalaisten nimessä\nvähitellen yhdistyä, samalla tavalla kuin pienoiset purot toinen\ntoisensa perästä vetensä suurempaan jokeen kantavat ja siitä alkain\nyhteisellä nimellä juoksevat. Kummastuttaa kylläki asiain juoksun\nmiettijätä, katsellessa esivanhempaimme tilaa tällä aikajaksolla. Uusi\nusko leveni Pohjaisessa, he olivat kahden vieraan, Kristillisyyden\nalkusiemenillä jo lahjoitetun kansasuvun keskellä, eivätkä kuitenkaan\npitäneet yhtä, vaan jakautuivat. Hämäläiset, sitä myöten kun\nkristiytyivät, menivät Ruotsalaisten puolelle; ja Karjalaiset, jotka\nkauemmin pakanallisuudessansa pysyivät, olivat Novgorodilaisten\nystävinä. Näiden kansalahkojen vanha eripuraisuus sai aina enemmin\nsytykettä, ja sotia alkoi alituisesti kuohua. Vaan nämät sodat eivät\nolleet ainoasti heidän ryöstösodat, ne olivat paremmin Kristinuskon\nsodat. Mutta totuus voitti, pakanallisuus meni alle, Karjalaiset ja\nHämäläiset yhdistyivät.\n\nRuotsista pitäin käytiin uusi siemen Suomen maahan kylvämässa. Ehkä\nnimitety Ruotsin maa jo oli, noin v. 1000, Olavi Sköötkonungissa\nsaanut ensimäisen kristityn Kuninkaansa ja Kristinoppia niihin\naikoihin varsinki siellä levitettiin, niin löytyi kuitenki vielä\npaljo epäjumalisuuden puoltajia ja rakastajia. Eteläis-Ruotsissa eli\nGööthein tykönä oli Kristinusko jo vallallaan, vaan Pohjais-Ruotsissa\neli Svealaisten maassa vanha usko rakastettu ja kristityt paremmin\nsorretut. Siitä nousi mainittujen Ruotsin kansalahkojen välillä (—\nsamatekkun meidän Hämäläisten ja Karjalaisten —) keskinäisiä riitoja,\nsillä yhdistävä sidet, vanha usko, oli katkennut. Kiinnitys näiden\nvälillä kesti siihen saakka, kun Erikki IX, Pyhän nimellä kunnioitettu\njälkeisiltä, tuli Gööthein ja Svealaisten Kuninkaaksi. Hänen aikaan,\nkolme vuosisataa Kristinuskon ensimmäisestä saarnaamisesta Ruotsissa\nAnsgariukselta ja puolitoista vuosisataa Olavi Sköötkonungista, tuli,\nvarsinki Englannista, paljo lähetysmiehiä henkensä vaaralla uskoa\nSvealaistenki seassa levittämään. Niinpä vakautuu nyt tämä oppi\nRuotsissa ja vanha usko vaikenee uhrinensa ja puoltajinensa.\n\n\na). Ruotsalaisten ensimäisestä valloitusretkestä Suomeen Thuomas\npispaan saakka (v. 1157-1209).\n\nSyitä tutkeissa minkätähden Ruotsalaiset nyt rupesivat Suomea\nahdistamaan, havaitsemma niiden olleen kahta laatua. Ensimäinen syy\noli heillä maansa ja valtansa puolesta; sillä esivanhempamme taisivat,\nheki kohdastansa, välimmiten merirosvomistensa retkillä käydä Ruotsia\nhävittämässä, ja olivat myös vanhastaan Ruotsalaisille veroa maksaneet,\nehkä ei pysyväisesti eikä nyt pitkään aikaan. Toissa ja kylläki\netevämpänä syynä oli se yli koko kristikunnan tähän aikaan leveynyt\nhalu uskonsa seikan edesauttamiseen, nähtävä, niin hyvin Ristisodiksi\nkutsutuissa yrityksissä pyhää Palestinan maata Mahometiläisiltä\njällevoittamaan, kun myöski erinäisten, epäilemättäki usein sulasta\nrakkaudesta palavain miesten lähetykset pakanoita Pohjais-Euroopassa\nerhetyksistänsä valkeuden tielle kääntämään. Näiltä syiltä vaikutettu,\nja muutoin itsekki oman aikansa jumalisuuteen hartaammasti mielistynyt,\nlähtee Erikki IX, noin v. 1157, Suomea käännyttämään. Hänellä oli\nmyötänsä suuri sotajoukko ja pappejaki, joiden seassa pispa Henrikki.\nLaivoilla tuli hän meren yli, ja Turun seuduilla arvellaan hänen maalle\nnosneen sekä panneen ensiperustuksen sittemmin mainioon Turun linnaan.\nSuomalaiset, jotka olivat aivan varustamattomat, voitettiin helposti.\nSiitä näyttää Eteläis-Suomen rantamaat valloittaneen ja miekan terällä,\nsen ajan laatuun, pakoittaneen asukkaita Kristinuskoa tunnustamaan.\nTällä kerrallako, eli heti prrästä lienee Eteläis-Suomen luodoilla\nja mantereella löytyvät Ruotsalaiset uutisasukkaat tänne muutettu.\nNe olivat Helsinglannin paikkakunnasta, niinkuin monet nimet (e.m.\nHelsinki) vieläki todistavat. Tähän aikaan mahdettiin myös ensimäinen\nSuomen kaupunki Aurajoen (Avarajoen) rannoilla perustaa, ehkä se alussa\nmahtoi olla kehnon kylän tapainen ja muutoinki oli vähäistä ylempänä\nnykyistä Turkua, Räntämäessä ja Maariankirkon paikoilla.\n\nVielä samana kesänä purjehti Erikki takasin kotimaahansa, jättäin\njälelle Suomeen Henrikki pispan pappein ynnä sotajoukonki kanssa. Tämä\nHenrikki oli Englannista syntysin ja neljäs pispa Upsalassa. Kuninkaan\npoikettua rupesi hän hyvin intoisesti Suomalaisia maan sisemmäisilläki\npaikoilla uuteen uskoon käännyttämään. Näyttää kun olisi hän jo alusta\nalkain ollut valmis henkensäkki tässä työsä, jos niin suotaisiin,\nmenettämään. Ja niinpä tapahtuiki talvella perästä. Tästä hänen\nmartyrikuolemasta on kaksi erityistä kertomata legendoissa (Niin\nkutsutaan munkkein kertomisia Pyhäin elämästä, Paavinuskon ajoilta.\nNiissä ei ole tavallisesti paljo totuutta ja se vähä, mikä onki,\nrumennettu.) säilytetty. Yksi sanoo hänen eräälle miehenmurhaajalle\nkirkon rangaistusta päättäneen, ja siltä sentähden tapetun. Toinen\ntaas, joka todenmukaisemmalta näyttää, kertoo asian seuraavalla\ntavalla. Henrikki tapasi matkallansa Köyliön pitäjässä vaimoihmisen,\njoka siihen määrään oli pakanallisessa epäuskossansa kiintiä, ett'ei\npitänyt mitään pispan opetuksista ja vieläpä päätteeksi ei tahtonut\nhäntä huoneessansa sallia, eikä antanut ruokaa nälästyneelle miehelle.\nHenrikki käski tulkkinsa väkivallalla ottaa, mitä tarvittiin, ja jätti\nlähettyänsä kaikista kolmikertaisen makson vaimolle. Heti pispan\nmentyä tuli tämän vaimon mies, Lalli, kotiinsa. Siitä vaimo kertomaan\ntästä vallattomuudesta, lisäten vielä pispan muutaki siveyttömyyttä\ntehneen. Siitä Lalli heti pispan jälkeen, saavutti hänen Köyliöjärvellä\nja kysyi minkätähden tämänlaista oli tehnyt. Pispa nosti lakkia ja\ntervehti. Samassa sivalsi Lalli häntä kirveellä päähän, niin että\npaikalla kuoli. Lalli otti pispan hiipan, pani päähänsä; leikkasi sittä\nhäneltä peukalon, jossa oli kallis kultasormus, ja meni kotiinsa.\nLegenda sanoo vielä seuraavan, jota emme uskottavaksi tähän panekkaan.\nHenrikki oli aavistanut kuolemansa ja lähettänyt seurassaan olevan\npojan lähimmäisestä talosta noutamaan härkäparin, jota ei vielä\nmillonkaan oltu auran edesä käytetty. Näiden härkäin piti vetää hänen\nruumista, saada mennä miten ja minne tahtoivat, ja missä kolmannen\nkerran seisahtivat, siinä piti hauta pispalle kaivettaman ja kirkko\nrakennettaman. Niin seisahtivat Nousiksessa, ja sille paikalle\nrakennettiinki kirkko ja hauta pispalle. Nousiksesta muutettiin sitte\nHenrikin luut Turkuun, josta ne myöhemmin Venäjälle vietiin. — Kun\nLalli oli päässyt kotiin, niin tapahtui kummia, joista ei tainnut\nmurhatyötänsä kiittää. Hiippaa kun rupesi päästänsä ottamaan, niin ei\nlähtenyt muuten, kun että päänahkaki ja tukka kiskottiin irti; samate\nei sormus lähtenyt kädestä muuten, kun sormen kanssa. Vanhanaikuisessa\nsuomalaisessa runossa, jossa tätä pispan kuolemata kerrotaan, on\nluettava erään paimenen Lallilta, hänen kotiin tultua, kysyneen:\n\n    \"Kusta Lalli lakin saanut,\n    Mies paha hyvän kypärin,\n    Pispan hiipan hirtehinen?\"\n\nMutta kun Lalli lakkia päästänsä tavotti, niin \"hiukset himahtelivat\"\nja kun sormuksen sormesta veti, niin \"sormen suonet luikastelit.\"\n\nHenrikki tehtiin kuolemansa jälkeen Pyhäksi ja luetaan ensimäiseksi\nSuomen pispaksi, vaikka hänellä luultavasti ei ollutkaan muu mielessä,\nkun panna Suomenki Upsalan hiippakunnan alle. Suomen Apostoliksi häntä\npikemmin voisi verrailla. Turun Tuomiokapitulin sinetissä on vielä\nnähtävä hänen leikattu sormi sormuksenensa kuvattuna.\n\nHenrikkiä seuranneista pappismiehistä mahdettiin seuravaki pispaksi\nkutsuttu, ehk'ei Paavilta sillä korkonimellä vielä koristettu,\nVestgööthiläinen Rudolphi ottaa. Kuningas Erikin käännytäntäinnosta\non arvattava, tämän heti Henrikin tapettua Suomen kristiseurakunnan\nhoitajaksi ja vielä edespäin levittäjäksi valitun.\n\nKun näin olivat tulleet Ruotsalaiset Suomeen ja ruvenneet sitä täysin\ntuumin allensa panemaan, niin näyttävät Novgorodilaiset, joilla oli\nmoninaisia etuja Suomalaisista odotettavina, sitä karsain silmin jo\nalusta alkain katselleen. Joko lienevät Novgorodilaiset nyt heti\nkäyneet Ruotsin voittomaata vainomassa, eli olisivatko ainoastaan\npakanoita likimaissa siihen kiihdyttäneet; sillä Ruotsalaiset nähdään\nv. 1164 lähtevän sotahan heitä vastaan. Mahtoiki olla tarkoituksena\ntällä sodalla, saada viholliset niin peljästymään, että eivät\nvasta uskaltaisi käydä Ruotsalaisten rauhaa rikkomassa. Ei kaiketi\nvoi ymmärtää, mikä hyöty Ruotsalaisille olisi siitä lähtenyt, jos\nolisivat yltyneet vihollisuutten alkajiksi ja tahallaan suututtaneet\nvoimakkaita naapureita. Venäjän aikakirjat sanovat Ruotsalaisten\ntulleen 55:llä aluksella Laatokankaupunkiin, joka oli lähellä\nVolkkovijoen laskupaikkaa Laatokanjärveen. Mutta kun ei heidän yritys\ntätä kaupunkia vasten onnistanut, niin menivät Voronajoen luokse,\njoka taas on Volkkovi- ja Svirrijokein välillä. Vaan pianpa joutuiki\nRuhtinas Sviatoslavi Novgorodista, ja voitti heidät 28 p. Toukokuuta.\nRuotsalaiset menettivät 33 alusta; muut alukset pääsivät pakoon, vieden\nhaavoitettuja myötänsä. — Siitä ett'ei Ruotsin aikakirjat mainitse\ntästä sodasta mitään, on päätetty tämän, ilman Kuninkaan avutta,\nainoastaan Suomessa asuvilta, eli sinne muuttaneilta Ruotsalaisilta\ntehdyn.\n\nKun oli tämän yrityksen näin pahasti käynyt, niin ei siitä ollutkaan\nmitään hyvää, vaan sen siaan kiihtyivät viholliset tuhatta enemmin.\nPakanat, niminomaisesti Karjalaiset, Vatialaiset ja Hämäläiset,\nrupesivat vielä ankarammasti kun ennen vaivaamaan ja ahdistamaan.\nTähän oli Novgorodilaisten yllytys suurena syynä. Niin olivat he myös\nyllyttäneet Kuureja ja Virolaisia vainomaan Ruotsalaisia heidän omassa\nkotimaassa. Muutoin ei tietä Novgorodilaisten itsensä tällä kerralla\nkäyneen kostamassa. Näiltä ajoilta on vielä jälellä bulla (Niin\nkutsutaan Paavein lähetyskirjoja, joissa tavallisesti jostaki allensa\nkuuluvain seurakuntain asiasta säätävät. Ne ovat näillä vanhoilla\najoilla sangen paljo valaisevat meidän, niinkun muidenki, historiata.)\nAlexanderi III:nelta, kirjoitettu Tuskulumista vuotten 1170 ja 1172\nvälillä, jossa sanoo Suomalaisten, kun viholliset ovat tulemassa,\nlupaavan pitää Kristinuskon ja hartaasti opettajia pyytävän; mutta, kun\nvihollinen on poikennut, saarnaajia ylönkatsovan ja vieläpä kovasti\nvainovanki. Sentähden kieltää Paavi Ruotsalaisia heille apua antamasta,\n\"jos eivät ennen jätä heillä mahdollisesti löytyviä linnoituksia\nRuotsalaisten halttuun, eli kuitenki aseta jonkun muun rauhan pantin;\nniin ett'eivät enää voisi Ruotsalaisten valppautta pettää.\" Tässä\nnimitetyillä Suomalaisilla osotetaan Suomenniemen lounaisperukan\nasujamia, joita erinomaisesti kutsuttiin Suomalaisiksi, ja jotka jo\nolivat, ainaki nimeksi, ottaneet Kristinuskon sekä Ruotsalaisten vallan\nalle antauneet. — Rudolphi, joka tällä rauhattomalla ajalla oli ollut\nSuomen seurakunnan päänä, sai viimmen onnettoman lopun. Muutamata\nvanhaa tietoa myöten otettiin hän v. 1178 vangiksi, poisvietiin sekä\ntapettiin Kuureilta. On kuitenki luultava näiden Kuureiksi nimitettyin\nvainojain olleenki Karjalaisia; sillä nämät kansanimet sekoitetaan\nusein Ruotsin vanhoissa kirjoituksissa.\n\nRudolphin jälestä tavataan Folkviinus seurakunnan hallitsiana.\nKurjassa tilassa oli Ruotsalaisten seikka Suomessa tämänki aikana.\nArvattavasti ei ole meihin saakka säilynyt tietoja kaikista\ntapahtuneista rasituksista, näiltä niinkuin ei muiltakaan ajoilta;\nvaan on ainaki vähä nähteeksi säilynyt. Vuonna 1186 vaelsi joukko\nnuoria miehiä Novgorodista, johdatetut Viissata Vasileivitsalta,\nJämein maahan, jolta retkeltä palasivat onnellisesti ja paljoin\nvankein kanssa. Koska tätä kertoissansa Venäjän historioitsiat\neivät ollenkaan nimitä Ruotsalaisia, niin on siitä päätetty heidän\nvallan näihin aikoin ei vielä olleen lavialta Suomessa levitetyn.\nSeuraavana vuotena, elikkä vasta v. 1188, nähdään Karjalaisten\nRuotsiin purjehtivan, polttavan Sigtunan kaupungin ja tappavan\nPääpispan (Arkhi-Pispan) Johanneksen talossansa Almarstäkissä.\nMäälarijärven ympäristöillä, jossa Karjalaiset nyt olivat käyneet\nhävittämässä, löytyivätki Pohjais-Ruotsin rikkaimmat kylät ja\nkaupungit. Pidättääksensä merirosvoja sinne vasta pääsemästä, ja niiden\nhävityksiä karttaaksensa, alkoivat Ruotsalaiset tästäpitäin rakentaa\nja asututtaa Tukhulmia, jonka kaupungin mainitaan olevan \"avaimen\nMäälarin järveen.\" Viimmimainittuhun Karjalaisten hävitysretkeen mahtoi\nkentiesi Novgorodilaisten yllytys olla syynä. Muuten todistaa seki\nasia tämmöisestä Novgorodilaisten ja Ruotsalaisten aina kiihtyvästä\neripuraisuudesta, että samaan aikaan vihollisuus nousi ja kauppa\nkatkesi Novgorodin ja Gotlannin välillä, joka tila kesti aina vuoteen\n1201, ja aukasi uuden kauppatien Dyynajoen ja Pleskovin kautta Venäjän\nsisälöille. Vuonna 1191 kävivät Novgorodilaiset, yhessä Karjalaisten\nkanssa, Hämettä ja Ruotsin uutismaata vainomassa ja hävittämässä. Tällä\nkerralla näyttävät tahtoneen Ruotsin vallan ja Kristinuskon alkeet\nSuomessa supi menettää. Lieneekö se ollut tällöin, eli, niinkuin toinen\ntieto osottaa, vasta v. 1198, kun äsken perustettu Turun kaupunkiki\nheiltä poltettiin.\n\nViimmimainitun vainon kautta oli Kristillisyys ja Ruotsia valta\nSuomessa niin sortunut, että olisikko sitä nimeksikään enää ollut\njälellä. Lieneekö Folkviinus siinä tullut surmatuksi, eli olisikko\nhänellä ollut joku muu loppu; siitä ei ole meillä ollenkaan tietoa.\n\n\nb). Thuomas pispasta Ruotsalaisten toiseen valloitusretkehen saakka\nSuomeen (v. 1209-1249).\n\nNyt olemme Thuomas pispan ajoilla. Lähes puolen vuosisadan ahkerat\ntyöt Kristinuskon levittäjiltä olivat pian siksehen turhautuneet ja\npakanallisuus jälleen päässyt vallallensa, kun tämä mies tuli Suomeen.\nTilan olleen semmoisen näemmä siitä, että Paavein kirjoituksissa,\njoita löytyy monta näiltä ajoilta, sanotaan Suomalaisten hänen kauttaa\n\"uudestansa tullehen totuuden tuntoon.\" Thuomas oli Englannista\nkotoperäsin ja oli ennen ollut Tuomioherrana Upsalassa. Eräs bulla,\nannettu Paavi Innocentius III:nelta Lundin Pääpispalle v. 1209, on niin\nkauniisti valaiseva hänestä muutoin hämärätä tietoa, että sen tässä\ntahdomma sisälläpidoltansa mukailla. Paavi kirjoittaa: \"maan, jota\nSuomeksi (Fialanda) nimitetään, valkeuden Isän avulla ja muutamain\nvapasukuisten toimen kautta, käännytetyn Kristinuskoon, vaan että,\n— sittekun pispa siellä, (tässä osotetaan Folkviinusta), vietettyä\nelämänsä kathoolisen uskon levittämisessä, on tullet kutsutuksi\ntaivaallisen palkinnnon ottoon, — ei toista hänen siaan vielä ole\nasetettu; siis — koska niin hyvin istuituksen uuteuden tähden, kun\nasukkaitten uppiniskaisuuden ja maan kovan sekä kylmän luonnon\ntähden, siihen virkaan asetettu näyttää vähemmin tulleen jollekkulle\nkunniaistuimelle koroitetuksi, kun pikemmin martyrikruunulla uhatuksi,\n— ei ole kukaan muu tämän hiippakunnan hallitusta tahtonut, kun se,\njoka, palavasta innostansa pyhän sanan levittämiseen, on valmis\nKristuksen tähden kärsimään vaivaa ja tuskaa. Mutta kun nyt on tapainsa\nja vanhuutensa suhteen vakaunut, taidoista ja avuista hyvin ansainnut\nmies, — joka Jumalan sanan tähden, jota pitemmän ajan jo on saarnannut\ntälle kansalle, on monta vaivaa kärsinyt, — tullut kutsutuksi siihen\nvirkaan, eikä Lundin Pääpispa ole uskaltanut sitä vaalia vahvistaa,\nkoska mies olisi muka syntynyt laittomasta aviosta, vaan täytynyt\nlykätä asian Paavin päätettäväksi, ja pyytää pääsölupaa (dispenssiä)\nedesosotetulle; — niin on Paavi myös, pakoittavan täytymisen ja\nselvän voiton vuoksi, nähnyt hyväksi siihen antaa suostumuksensa.\" —\nTästä näemmä pispanistuimen Folkviinuksen perästä olleen jonkun ajan\nasettamatoinna. Ansainnut mies, josta puhutaan, oli Thuomas, joka\ntämän kautta, (niinmuodoin v. 1209,) pispaksi vahvistettiin. Hän oli\njo aikansa Suomessa työskennellyt, kun tämä vahvistus tuli. Ehkä hän\noli syntynyt semmoisesta aviosta, ett'ei Paaveilta säätyn kanuonisen\nlain jälkeen olisi saanut pispaksi korotettaa; niin annettiin hänelle\nkuitenki tämä korkovirka, koska hän oli taitava ja nerokas sekä\nevangeliumin levittämistä innoitseva mies, ja vieläpä oli jo tottunut\nmaan luontoon ja tapoihinki.\n\nVuonna 1221 kirjoittaa Paavi Honorius III, saaneensa Upsalan\nPääpispalta tietä, kuinka \"Thuomaalle uskottu seurakunta on uudestansa\ntullut totuuden tuntoon, vaan kuinka likinäisiltä raakalaiskansoilta,\njotka rientävät repiä juurinensä tämän uuden istuituksen, kärsii\npaljo ahdistusta ja vaivaa; ja koska näiden hirmuinen menetys tulisi\nestetyksi, jos kauppa heidän kanssa herkeäisi, niin kielletään kaikki\nkristityt heidän tykö purjehtimasta, ja eloa sekä muita tarpeita\nheille viemästä.\" Tästä näemmä mitenkä pakanat telmivät. Mutta\nNovgorodilaisiltaki oli Suomen seurakunnalla rasituksia kärsittävänä.\nNiinpä tiedämmä Ruhtinas Jaroslavi Vsevolodovitsan Novgorodilaisten\nkanssa v. 1227 meren yli purjehtineen Hämäläisiä ja Suomessa olevia\nRuotsalaisia (Nemtsejä) vastaan, maata hävittäneen ja paljoin vankein\nkanssa palanneen. Tämä kostettiin Hämäläisiltä, jotka seuraavana\nvuotena laivoilla, 3000:nen miehen kanssa, seilasivat Laatokanjärveen\nja piirittivät sen kaakkoisella rannalla olevata Issadya ja Aunusta\n(Olonetsiä). Paljon ottivat vankeja; mutta palatessa ajoi heitä perästä\nnäiden paikkain päämies, Volodislavi. Tappelu oli kiintiä, kesti yöhön\nasti; vaan viimmen voitettiin Hämäläiset. Samassa pöhkäsi Volodislavi\nmuutumalle saarelle, (- se oli luultavasti Pähkinäsaari Nevajoessa -),\nkatkastaksensa paluumatka vihollisilta. Hämäläiset anoivat rauhaa;\nmutta kun tätä ei heille suotu, tappoivat he kaikki vankinsa, jättivät\nlaivansa kostoksi, ja pakenivat metsäin sisään. Siellä meneysi iso osa\nheistä, ja vielä suurempi surmattiin Issorilaisilta (Inkeriläisiltä) ja\nKarjalaisilta, joita Novgorodilaiset olivat usuttaneet. Harvat näkivät\nkotimaitansa.\n\nIhmeteltävä on nähdä, millä innolla ja menestyksellä pispa Thuomas\nkartutti ja levitti Kristillisyyttä, vaikka sotia ja hävityksiä\nympärillä alituisesti kuohui. Niin ihantelee muutamassa kirjoituksessa\nPaaviki, \"kuinka yksi Herran viinamäen työmiehistä, Suomen pispa,\noli nykyjään uudestansa Kristukselle, Suomessa ja likinäisissä\nmaissa (- Hämeessä ja kentiesi Karjalassaki -), voittanut suuren\nkansan, joka tähän asti epäjumaloita oli palvellut.\" Lisäksi\nsanoo, että \"Venäläiset, jotka ovat heidän naapurit, heitä vastaan\nmoninaisella tavalla kuohuvat, sentähden että ovat kathoolisen uskon\ntunnustaneet, ja että ne kokevat kaikesta voimastansa syöstä heitä\npoloon.\" Tämä bulla on kirjoitettu v. 1229 Paavi Gregorius IX:neltä.\nVuodelta 1230 löytyy bulla, jossa sama Paavi sanoo kuulleensa\nKarjalaisista, Inkeriläisistä, Virolaisista ja Vatialaisista,\n\"heidän siihen määrään hirmuisuuksia harjoittavan kristittyjä\nvastaan Ruotsin valtakunnassa, että, jos ei oikioppisen uskon\ntunnustajat miehullisesti heitä vastaanseiso, syystä on itse uskon\nsortuminen nimitettyhyn valtakuntaan lähinäisissä maissa (Suomessa)\npeljättävä.\" Sentähden kieltää Paavi, kirkon rangaistuksen uhalla,\nnimitetyille pakanoille viemästä \"sotiaseita, laivanaineita, eli muita\nkaluja, joilla voisivat kristittyjä vainota, samalla tavalla kun on\nyhteisessä kirkonkokouksessa kieletty yksiä kaluja Saraseeneille\n(Mahometiläisille) viemästä.\" Ennemmäisenäki vuotena oli Paavi\nyhdenlaisia kieltoja antanut.\n\nJos edellisestäki kyllä havaitsemma Paavein tähän aikaan aina ottaneen\ntarkan tiedon Suomen tilasta, niin pystyy se vielä enemmin silmäämme\nkun näemmä heidän pienemmistäki seurakunnan asioista huolta pitävän.\nOtettua v. 1229 Suomen pispan, papiston ja muunki väestön Roomin\npaavisistuimen erinomaisehen suojaan, antaa Gregorius IX apostolisen\nvahvistuksensa niihin, pakanallisen jumalanpalvelun harjoituksiin\nmuinen kuuluvihin lehtoihin ja pyhiin maihin, joita äskenkäännytetyt\npakanat olivat seurakunnan omaisuudeksi lahjoittaneet. Samaan aikaan\nmuutettiin pispanistuin Maariankirkolle Räntämäellä, arvattavasti\nNousisista.[1] Thuomas oli siihen pyytänyt lupaa Paavilta ja pannut\nsyyksi, että entinen paikka oli hankala, vaan tämä sovelias. Vuonna\n1232 lahjoittaa edellämainittu Paavi \"Maskuun maanalan, jota Liedoksi\n(Lundoksi) sanotaan,\" eräälle pappismiehelle Nousisissa, ja hänen\nkautta Kirkolle.\n\nKun rauhattomuudet lakkaamatta kuohuivat Suomessa, eikä Paavein ja\npispa Thuomaan huolenpidot ja toimet sitä voineet parantaa; niin\nalkoi Gregorius IX:äs toista tuumaa tämän surkeuden auttamiseksi\npitää. Samaan aikaan levitettihin Virossa ja lähinäisissä maissa\nKristinuskoa, ja tätä oppia edesauttamaan oli varsinainen ritariseura\n(v. 1202) syntynyt, jonka jäseniä kutsuttiin Kalpaveljiksi. Näille\nlähettää Paavi kehoituskirjan lähtemähän Suomen Kirkkoa auttamaan.\nMutta kun ei siitä lähdöstä näytä tullehen mitään, niin kirjoittaa\nhän v. 1237 bullan, jossa Ruotsalaisia ja lähinäisten saaristojen\nasujamia kehoittaa ottamaan ristinmerkin ja lähtemähän varsinaiseen\nRiistisotahan pakanoita vastaan. Siitä bullasta nähdään, \"mitä\nhirmuisuuksia pakanalliset Hämäläiset harjoittivat, varsinki ne,\njotka olivat Kristinuskosta jällensä langenneet. Siinä sanotaan,\nkuinka Hämäläiset, ristin vihollisten viettelyksestä, olivat osiksi\npalanneet entisihin turhuuksiinsa, ja kuinka he muiden raakalaisten\nkanssa peräti kristillisen seurakunnan istuituksia hävittävät.\nPienoisia lapsia, joille Kristuksen valo kasteessa jo oli loistanut,\nsurmaavat he kauhialla tavalla; täysikasvuisilta raatelevat ja repivät\nhe sisukset, ja teurastavat niitä epäjumalillensa, toisia ajavat he\npyhäin puittensa ympäri, siksikun ne henkensä heittävät. Papeilta\npuhkovat silmät, eli silppovat heidän käsiä ja muita jäseniä; toisia\npeittävät oljilla ja heittävät tulen tuhottavaksi.\" Sittä lupaa\nPaavi, itsiotetusta vallastaan, kaikille, jotka tähän sotaan menevät,\n\"syntein anteen ja muutenki samoja etuja, kun jos itse lähtisivät\nPyhässä maassa sotimaan.\" — Tällä Paavin kehoituskirjalla näyttä olleen\nseurana se, että Ruotsalaisia parin vuoden perästä hankkiusi sotaan.\nVenäjän valta oli siihen aikaan sangen kovasti Monguoleilta rasitettu\nja ahdistettu (k. siv. 17). Sentähden mahtoivat arvella nyt saada\nNovgorodi helposti kukistetuksi. Vaan mitenpä kävi? — Näin kertoo\neräs Venäjän aikakirja: \"Vuonna 1240 tuli Ruotsalaisia, Norjalaisia,\nSuomalaisia ja Hämäläisiä monten laivain kanssa Neva- ja Issorajokein\nsuulle, ja tahtoivat valloittaa Laatokankaupungin, Novgorodin ja\nkoko Novgorodin alustan. Ruotsalaisilla oli myötänsä päämies ja\npispojaki. Ruhtinas Aleksanderi ei silmäräpäystä viivytellyt, vaan\nkiirehti Laatokan ja Novgorodin asukkaitten kanssa vihollisten päälle\nkarkaamaan, ja voitti heidät, pyhän Sophian voimalla ja Jumalan äitin,\nsen puhtahan Neitsy Maarian esirukouksilla, 15:ta päivänä Heinäkuuta.\nRuotsalaisten päämies, Spirodoni, kaatui, ja muutamain puhetta myöten\nyksi pispaki, paitsi mitä alaisemmista surmattiin. Kaksi laivaa\nlastasivat Ruotsalaiset yläisempäin miesten ruumeilla, ja lähettivät\nne edeltäpäin meren yli. Muun joukon sysäsivät kaivettuhun kuoppaan.\nMonet haavoitettiin. Tappelu kesti kello 6:desta aamulla yöhön saakka.\nEnnenkun aamu koitti, vetäysivät viholliset sieltä hävynalaisina.\" —\nSotajoukko ei ollut tällä kerralla Ruotsin Kuninkailta hankittu, vaan\nkokoonpantu vapaehtoisista. Mahdollisesti oli Thuomaski seurassa.\nKoska tappelu tapahtui Nevajoen vierellä, niin sai Aleksanderi siitä\nNevskin (s.o. Nevalaisen) kunnianimen. Samana vuotena kävivät Saksan\nRitarit[2] Virossa ja Vatiassa, ja rakensivat Koporin kaupungin, jonka\nedellänimitetty Aleksanderi kuitenki hetiseuraavalla vuodella, yhessä\nKarjalaisten ja muidenki kanssa, kävi hävittämässä, poisvei osan\nSaksalaisista ja toisen päästi irtaalle.\n\nSurulla luemma eräästä paavibullasta, kuinka Thuomas, tämä Suomesta\nniin ansainnut mies, joka oli sortuneen Kristillisyyden uudestansa\nisänmaassamme ylösauttanut, eikä siinä työssä vaaroja ja vaivoja\nkammonut, loppuelämässänsä oli kovia rikoksia tehnyt; silponnut\nihmisen, että se siitä kuoli, ja muutoinki vääristänyt paavillisia\nkirjoituksia. Omasta anomuksestansa antaa hänelle Paavi pääsöluvan\npispanarvosta. Tämä tapahtui v. 1245. Heti jälestä näyttää Venäiäisiä\nja Karjalaisia[3] Suomea taasen häirittäneen, jonka tähden Thuomas\npakeni Gotlanniin, jossa kuoli v. 1248, arvattavasti murheilta ja\nomantunnon vaivoilta ahdistettuna, ja haudattiin Visbyyn kaupungissa.\nTämmöinen oli sen miehen loppu.\n\nThuomaan jälestä tuli Beero l pispaksi, joka ennen oli ollut Kuningas\nErikki XI:ta Kansleri ja muutenki ole hänelle sukuja. Hänellä oli,\nniinkun näyttää, paljo ahdistusta kärsittävänä; ja se on seuraavalla\ntavalla ymmärrettävä. Kun Ruotsalaisten sotayritys ei ollut v.\n1240 onnistanut, vaan he täytyneet Nevajoelta pötkiä pakoon, niin\nuskaltuivat sen kautta viholliset vielä enemmin vainoissansa\nkristittyjä vastaan Suomessa. Ei tosin ole meillä tästä asiasta\ntäysinäisiä tietoja, vaan siitä vainosta, joka Pispa Thuomaan ajoi\nSuomesta pakoon, havaitsemma sen kuitenki. Nyt mahtoi, Beeron\nensimmäisinä pispavuosina, Suomen seurakunnan tila tulla vielä\nvaarallisemmaksi, koska Ruotsin Kuningasten täytyi rientää apuhun.\n\n\nc). Ruotsalaisten toisesta valloitusretkestä Suomeen niin kolmantehen\nsaakka (v. 1249-1293).\n\nSitä ymmärtääksemme minkätähden Ruotsin Kuninkahat olivat jättäneet\nvaltansa seikan Suomessa lähes kokonaisen vuosisadan ilman\nvarsinaisetta avutta, on Ruotsin tila sillä aikavälillä katseltava.\nErikki IX:ttä edellisen Kuninkaan nimi oli Sverkeri. Nämät miehet\nolivat kahta erityistä sukukuntaa, ja heidän jälkeiset riitelevät\nnyt kuningasvallasta, jonka vuorotellen tulevat saavuttamaan. Erikki\nIX oli jonkun ajan yhteisesti hallinnut Svealaisia ja Gööthejä, vaan\nGööthit tahtoivat hänen siaan Kaarle Sverkerssonia Kuninkaaksensa, ja\nsanotaan tämän kaksi vuotta ennen Erikin kuolemata jo siksi tulleenki.\nErikki tapettiin v. 1160 Danskan Prinssiltä Maunus Henrikssonilta,\njoka tehtiin Kuninkaaksi, vaan jo seuravana vuotena siitä arvosta\npoistettiin kansalta ja Kaarle Sverkerssonilta. Tämän Kaarlen\nmainitaan ilman vastuksetta olleen aikansa Svealaisten ja Gööthein\nyhteisenä Kuninkaana. Mutta hän voitettiin v. 1167 Knuuti Erikssonilta\n(Erikki IX:nen pojalta), joka sen perästä tuli hallitukseen. Siitä\nsyttyi viisivuotinen sisällinen kapina tämän ja Kaarlen puolluksen\nvälillä. Knuuti Erikssoni kuoli 1195. Sittä tuli Kaarle Sverkerssonin\npoika, Sverkeri II, Kuninkaaksi. Vaan hänki ei saanut elää rauhassa,\nsillä Knuutin pojat nostivat kapinan, joka niin päätyi, että hän\nmaastansa ajettuna viimmen menetti henkensäkki tappelussa heitä\nvasten, v. 1210. Niinpä tuli nyt hänen vastustaja Erikki Knuutssoni\nKuninkaaksi, jonka seitsenvuotisena hallitusaikana oli rauha (k. 1216).\nJälkeenseuraava Kuningas, Johani, oli valittaissa vielä lapsi, ja tämä\nnuoruus mahtoiki häntä sodista pidättää. Hän oli viimmeinen Kuningas\nSverkerin sukukunnasta. Tämän kuoltua koroitettiin (v. 1222) Erikki\nXI, Sammalkieli ja Nilkku liikanimeltä, hallitusistuimelle. Hänen\nkanssa sammuu Erikki IX:nen sukukunta Ruotsin kuningasistuimella.\nKun Sverkerin ja Erikin sukukunnat näin hallituksesta kamppailivat,\nniin alkoi ylimyksiä siinä sivulla nousta kunniaan ja voimaan. Näistä\non varsinki merkillinen mainio Folkungein sukukunta, joka pakoitti\nErikki XI:ta kerran Danmarkkiinki maastansa pakenemaan. Vaan kuitenki\ntuli hän jällensä hallitukseen. — Tästä siis näemmä, että Ruotissa\npian lakkaamatta rymysi keskinäisiä sotia, että rauhanajat olivat\nlyhykäisiä, ja että Ruotsin Kuninkahat sentähden eivät saattaneet\nvalloitusta Suomessa ahkerammasti ajaa, eikä auttaa sielläolevaisia\nkansalaisiansa.\n\nMutta kun Folkungein kapina oli v. 1248 lakannut, niin päätti\nErikki XI saada pakanalliset Hämäläiset kukistetuksi, jotka Suomen\nkristiseurakuntaa olivat vainoneet. Tähän on pantu syyksi siihen\naikaan Ruotsin kirkollisuuden järjestäjäksi Paavilta lähetetyn\npispa Vilhelmin Sabiinasta ja Upsalan Pääpispanki kehoitukset. On\nmyöski luultava pispa Beeron, joka Suomessa nyt kovasti ahdistettiin\npakanoilta, kutsunehen sukulaisensa, Ruotsin Kuninkahan, apuun.\nEnnemmäisillä kerroilla, kun olemme sitte Erikki Pyhän nähnehet\nRuotsalaisia tulevan Suomen seurakuntaa auttamaan, olivat ne, taikka\nPaavein luvatusta syntianteesta, tai, mikä myöski on luultava, Suomen\npispain kutsumisesta, vapaehtoisesti lähteneet; mutta nyt lähettää itse\nKuningas sotajoukon. Se kokoonpantiin yläisemmistä ja alaisemmista, ja\nmainitaan sen olleen sangen suuren. Pääksi asetettiin Birgeri Jaarli,\njoka oli koko Ruotsin maassa virkansa ja mahtinsa puolesta Kuningasta\nlähin mies.\n\nNiinpä purjehtii Birgeri v. 1249 Suomeen. Paikasta, jossa hän maalle\nlaski, ovat arvelot toisistaan eroavaiset. Mainio Ruotsin historioitsia\nMessenius, (16:ta sataluvulta), sanoo tästä Birgerin sotaretkestä,\n\"hänen ensisti tulleen (nykyisen Vaasan seuduilla) Pohjanmaalle,\nvoittaneen sekä tappaneen melkein kaikki häntä vastustavan tahtovat\nPohjalaiset, niiden siaan hankkineen uusia asukkaita Ruotsista,\nkäännyttäneen jälelle jääneet Pohjalaiset Kristinuskoon, maan kahtehen\nseurakuntaan, Pietarsaareen ja Mustasaareen, jakaneen, ja vielä\nKorsholman (Niin kutsutaan tätä paikkaa tavallisesti Suomalaiseltaki\nväeltä; mutta mahdollisesti on sillä suomenkielinenki, ehkä harvemmin\nkäytetty, nimityksensä. Kun tämmöisiä paikkain suomalaisia nimiä ei\nvielä löydy missään kirjassa täydellisesti koottuna, vaan niistä\nolemme kyselemällä täytyneet selvän saada; niin taitaa joskus\nerhetyksiä tapahtua, joita, niinkuin muitaki virheitä, aivomma työmme\nlopulla mahdollisuutta myöten oikoa.) linnan rakentaneen, elääksensä\nsillä pakanoita kapinata nostamasta; siellä laivastonsa heittäneen,\nHämeen metsän (Maanselän) kautta painaneen Hämeesehen, helposti\nvoittaneen siellä asuvaiset, jotka vaati Kristinuskoa ja Ruotsin\nvaltaa tunnustamaan; vielä päätteeksi Hämeenlinnan rakentaneen,\nsillä Hämäläiset kurissa pitäneen.\" Usiammat ovatki Messeniuksen\njälkeen asian tällä tavalla selvittäneet. Mutta nykyisimmillä\najoilla on Suomen historiasta hyvin ansainnut Professori Reini\njoksiki jäykillä syillä näyttänyt, Vaasanseudun ja eteläisen puolen\nPahjanmaata vielä kauan jälestäki, saati sittä näihin aikoin, olleen\nsynkkänä erämaana ilman vakinaisitta asukkaitta, ja siis nykyisten\nRuotsalaisten uutisasukkaitten silloin ei vielä sinne saatetun\nmuuttaa eikä Korsholma, jota vasta puolitoista vuosisataa jälempätä\nmainitaan, rakennettaa; ja niinmuodoin näillä ja muillaki syillä tehnyt\nuskottavaksi, että Messenius on tästä asiasta kertonut paremmin arveloa\nkun tarkempata tietoa myöten, varsinki kun kaikki häntä vanhemmat\ntarujat eivät siitä mainitse mitään. Moniahat ovat luulleet Birgerin\nnykyisen Porinkaupungin seuduilla maalle laskeneen, siitä Kokejokea eli\nKokemäen jokea (muukalaisesti: Kumo) myöten Hämeesehen tunkeuneen; vaan\nei sekään näytä todenmukaiselta. Kaikkian luontevin on edellänimitetyn\nProfessorin selvitys, joka osottaa, että Birgeri oli Eteläis-Suomessa\nmaalle nosnut, luultavasti Hankoniemen (muuk. Hangöudd) ja Puojolahden\n(Pohjanlahden Pohjan pitäjässä) seuduilla, josta oli vesiä myöten\nvarsin sievä pääsö häneltä tällä kerralla perustettuhun Hämeenlinnaan.\nKun vanhimmat tiedot sanovat hänen Hämäläisten maan kristityillä\nasututtaneen, niin onki arvattava Ruotsalaisia tällä kerralla\nnykyisehen Uusmaahan (Uutehen maahan, Nylanniin) muutetun. (Edellisessä\nolemme sanoneet, Eteläis-Suomen uutisasukkaitten Erikki Pyhän aikoina\ntänne muutetun; eikä kylläkään saa epäillä, ett'ei niitä silloin olisi\nmuutettu, sillä sen todistavat monet syyt. Mutta luultava on, että\nUusmaan ruotsalaiset uutisasukkaat vasta Birgeriltä tänne tuotiin, ja\nettä ne olivat Hesinglannista kotosin. Vaan tämä asia ei ole vielä\ntäysin määrin tutkittu. Katso Reinin jutelmahan: De loco, quo arma\nTavastis illaturus, appulerit Birgerus Dux, joka on näitä sangen\nvalaiseva kirja.) Nyt, kun Birgeri vielä oli Suomessa, sanotahan myös\nkoko Hämeenmaan Kristinuskoa tunnustaneen; eikä nähdä sen siitä tämän\nperästä enämpi luopuvankaan.\n\nBirgerin Suomessa vielä ollessa kuoli Kuningas Erikki XI (v. 1250),\nja palattuansa havaitsee Birgeri vähäikäisen poikansa Valdemarin\nKuninkaaksi valitun, itsensä Riikinhoitajaksi, jonka vallan piti\nkuolemaansa asti v. 1266. Hän oli säännöillänsä vakuuttanut Kotirauhan,\nVaimorauhan, Kirkkorauhan ja Keräjärauhan, sekä väärää kostoa\nkieltänyt. Valdemarin nyt päästyä omin päinsä hallitsemaan, antausi\nhän himojen ja huvitusten orjaksi, vähän huolein mistään muusta; niin\nettä veljensä, joille isä oli kappaleita maasta osittanut, nostivat\nkapinoita häntä vastaan, jotka niin päätyivät, että Valdemari menetti\nvaltansa ja Maunus tuli v. 1276 siaan Kuninkaaksi. Tämä Maunus hallitsi\nkuolemaansa asti (v. 1290, ja laitti säännöillään järjestyksen sekä\nrauhan maahansa, niin että hän siitä sai kunnianimen Laduloosi, s.o.\nLatolukko, sillä hän oli lajeilla ikääskun pannut lukon talonpojan\nlatohon ja aittaan.\n\nMutta Suomessa hallitsi Beero seurakuntaa. Alkupuolella hänen\npispanaikaa olemme jo nähnehet sotia palaneen, ja niinpä näyttää\nloppupuolellaki ollehen. Vuonna 1256 tuli suurella sotajoukolla\nRuotsalaisia, Hämäläisiä ja Suomalaisia, autetut Saksan Ritariseuran\nMestarilta, ja alkoivat rakentaa linnaa Narovajoen suulla, (samoilla\ntienoin, jossa myöhemmin Narvanlinna rakennettiin); mutta kun\nNovgorodilaiset kokosivat sotaväkeä ja lähettivät Aleksanderi Nevskiä\napuhun noutamaan, niin pötkivät viholliset meren yli pakoon. Seuraavana\ntalvena matkasi nimitetty Ruhtinas Aleksanderi Hämeesehen, vaan tämä\nretki oli sangen vaivaloista. Talvipäivät olivat lyhyet ja taivas\npimiä, niin ett'ei tietty oliko se päivä vai yö, ja tämä pani monen\nseurassa olevan poloon; mutta Novgorodilaisia, niitä varjeli Jumala.\nOsan Hämäläisistä (Jäämeistä) tapettua, toisen vangiutettua, palasivat\nNovgorodilaiset Ruhtinas Aleksanderin kanssa hyvästi varjeltuna\nkotiinsa, palvellun ristin ja pyhän Sophian voimasta. Näin kertovat\nVenäjän aikakirjat.\n\nBeero kuoli v. 1258 (?) ja haudattiin Räntämäessä. Vielä löytyy hänestä\nmainittuna, että oli työntänyt Suomesta lähtevät tulot sukulaisellensa\nRuotsin Kuninkaalle käsihin. Ne maksettiin vanhaan aikaan nahkoissa\nja pispat olivat tätä ennen niitä omiksi ja Kristinuskon levittämisen\ntarpeiksi käyttäneet. Mutta kun viinamäen työmiesten aartehet olivat\ntällä tavalla vähenneet, niin näyttää jälkeenseuraava pispa, Ragvaldi\nI., siitä syystä säätäneen, että kansan piti sieluhoitajillensa antaa\nruvanapua (ruotsiksi: matskott), josta pispaki alussa otti osansa.\nMainittu Ragvaldi kuoli v. 1266 ja hänen jälkeen tuli Vestgööthiläinen\nKatillus pispaksi.\n\nKatilluksella oli aikanansa paljo Karjalaisten kanssa tekemistä.\nSiltä osalta tätä kansalahkoa, joka asui Vienameren tienoilla, eli\nPohjais-Karjalaisilta, niinkuin myös muilta Pohjaisessa eläviltä\nkansoilta, käytihin näihin aikoin keskinäisiä sotia, joilla ei ollut\nvähäistäkään yhteyttä Eteläis-Suomessa kuohuvain metelein kanssa.\nSen näyttävät meille seuraavat tiedot. Venäjän Ruhtinas, usein\nmainittu Aleksanderi Nevski, lähetti v. 1247 miehiä keskustelemaan\nNorjan Kuninkaan Maunus Hookanssonin kanssa keskinäisten hävitysten\nkarttamiseksi Finmarkin asujanten ja Venäjän vallan alle kuuluvain\nLappalaisten sekä Karjalaisten välillä. Yhdenlaisen lähetyksen\ntiedämmä viisi vuotta myöhemmin tapahtuneen. Vuonna 1271 käyvät\nKarjalaiset ja Kainulaiset Norjan paikkakuntaa Helgelannia\nhävittämässä. Vuonna 1279 menevät Karjalaiset ja ottavat vangiksi\nerään Thorbjörni Skaunin, joka oli tuntureilla (Ruian-Lapissa) veroa\nNorjan Kuninkaalle kantamassa. Nämät tiedot osottavat meille senki,\nettä Pohjais-Karjalaiset Venäläisiltä jo pidettiin alamaisina, eli\nainaki puollustettavina liittolaisina. Samanlainen oli muidenki\nKarjalaisten jälki, joista tiedämmä, että olivat v. 1253 käyneet\nVenäläisten kanssa hävitäntäretkellä Virossa, kostamassa Livon\nRitarein karkausta Pleskovin kaupunkia vasten. — Mutta paitsi\nnäitä Karjalaisten sotia, jotka eivät Suomen seurakuntaa ollenkaan\nkoskeneet, tiedämmä eräästä Kuningas Valdemarin aikoin kirjoitetusta\nPaavi Gregogorius X:nen bullasta, heidän välimmiten käyneen Suomen\nkristittyjäki vainomassa. Gregorius sanoo \"surulla kuulleensa, kuinka\nKarjalaiset ja muutki pakanat likinäisissä maissa kovasti runtelevat\nja ahdistavat Jumalan Valtakunnan oikiuskoisia jäseniä (Suomessa).\nNiin on tänäki vuotena tapahtunut, että ovat hirmuisesti muutamihin\nsen maan paikkoihin karanneet, tappaneet monta uskovaista, tulella\nhävittäneet taloja ja perukoita, pakanoittaneet pyhityksiä ja muita\npaikkoja, jotka Jumalan palvelukseksi ovat aivotut, myötänsä vieneet\nmonta pyhässä kasteessa vastuudesta syntynyttä lasta, ja niitä\npakanallisiin menoihin ja kovimpaan orjuuteen pakoittaneet.\" Vielä\nlisää Paavi kehoituksia Ristisotahan näitä vastaan, luvaten syntein\nanteen ei ainoasti itse sinne lähteneille, vaan myöski niille, jotka\nvaroillansa semmoista yritystä edesauttivat ja puoltivat. Mutta\nei tietä näistä kehoituksista mitään sotaa seuranneen. Sen siaan\ntaisi Katillus ja hänen apumiehet Suomen seurakunnan hoidossa, kun\npitkällisellä koetuksella olivat tullehet näkemään, ett'ei pakko ja\nvihollisuus Karjalaisten jäykkää luonnetta voinut masentaa, ruveta\nrauhallisella tiellä heidän ystävyyttä hakemaan ja kentiesi katholiseen\nuskohonki heitä houkuttelemaan. Tällä tuumalla mahtoi olla ei aivan\nhuono menestys, koska Venäläiset nyt alkavat pitää Karjalaisia\nuskottomina liittolaisina. Semmoisesta syystä oli Ruhtinas Jaroslavi\nJaroslavitsalla v. 1269 mielessä, lähteä heitä kurittamaan, vaikka\nhän siitä pidätettiin Novgorodilaisten rukouksilta. Epäilemättä\nolivat Karjalaiset tällä kerralla täytyneet luvata uskollisuutta\nJaroslaville, vaan kuinka vähä se oli heille mieluista, nähdään\nsiitä, että seuraavana vuotena jo kävivät Novgorodilaisten kanssa\nnimitettyä Ruhtinasta sodittamassa. Edellämainitusta syystä lähtee\nmyös Ruhtinas Dmiitri Aleksandrovitsa v. 1278 Novgorodilaisten ja\nmuidenki Venäläisten kanssa Karjalaan, rangaisee kovasti asukkaita\nja hävittää heidän maata. Mutta tämän menetyksen perästä mahtoi\nKarjalaisten ystävyys Venäläisiin vielä enemmin kylmetä, jos toiselta\npuolen eivät vielä Ruotsalaisihinkaan taipuneet. Seuraavain aikain\ntapaukset osottavat meille keskinäisen tilan. Ruotsalaiset purjehtivat\nv. 1283 Laatokanjärveen, tappavat Obonesisiä [Novgorodin aluet oli\njaettu viiteen osaan, joista itäpuolella Onieka- ja Laatokanjärviä\noleva nimitettiin Obonesiseksi Viisosaksi (Oboneschkaja Pjätina).]\nkauppamiehiä, ottavat heiltä tavarat ja palaavat runsaalla\nvoittosaaliilla kotiinsa, tapeltua vähäsen Laatokankaupungin\nasukkaitten kanssa Nevajoella. Tällä kerralla eivät näytä tahtoneen\ntehdä mitään pahaa Karjalaisille; mutta seuraavana vuotena tulevat\nhe, johdatetut eräältä Trundalta, varsinaisesti veroa Karjalaisilta\npyytämään, mikä sen ajan puheenlaadussa merkitsee samaa, kun panna\nheidän maata allensa. Mutta koko yritys tehtiin mitättömäksi\nNovgorodilaisilta, sillä Ruotsalaiset voitettiin Nevajoella ja\ntäytyivät ilman verotta pötkiä matkoinsa. Niin nähdään kuinka\nRuotsalaiset (- ne olivat arvattavasti Katillukselta hankittuja miehiä\nSuomesta -) jo likenivät Karjalaisiin ja kärhentivät saada niitä\nallensa, vaan kuinka Novgorodilaisetki kokivat sitä estämällä omaa\netuansa katsoa.\n\nKatillus oli pispana vuoteen 1286 asti. Tätä ennen olivat Ruotsin\nKuninkahat enimmiten panneet pispoja maahamme, jonka tähden usiammat\nolivatki Kuninkaan Kanslereja ja niinmuodoin uskollisimmia ja\npäälleluotettavimmia miehiä, jommoisia tosin yhtäpäätä ahdistettu\nSuomen seurakunta tarvitsiki. Mutta Katillus oli asettanut\nTuomiokapitulin, jonka jäsenet (- niitä oli alussa 4 -) vasta\ntulevat pispoja valitsemaan (Oli tosin pispoilla ennenki ollut\njonkunlainen Kapituli, mutta nyt tuli se vasta oikiaan arvoonsa, kun\nsai esimiehiänsä ruveta valitsemaan. Tämän vallan hankki Katillus,\nnoin v. 1275, Tuomiokapituiille.) Sentähden näemmäki seuraavain\npispain ei olevan Kanslereja eikä muita Kuningasten likimmäisiä, vaan\npappissäätyyn kuuluvia miehiä. Niin oli e. m. heti Katilluksen perästä\nvalittu pispa, Johannes I, Priiori (s.o. päällysmies) Vadstenan\nluostarissa. Ensimmäiset pispat olivat saaneet melkein itsevaltiaisesti\nhallita Suomen asioita. Sittä pani Birgeri Jaarli poikansa Bengtin,\nKuningas Maunus Laduloosin veljen, Suomen Herttuaksi, ja tämä onki\nensimmäinen tietty maallinen hallitusmies isänmaassamme. Kun semmoisia\nhallitusmiehiä vastaki pantiin Suomeen, niin taisi pispain suuri valta\nsen kautta tulla vähän lyhennetyksi. Johannes kutsuttiin neljän vuoden\nperästä (v. 1290) Pääpispaksi Upsalaan, ja hänen jälestä koroitettiin\nMaunus I pispanarvoon. Tämä oli syntynyt Ruskon kappelissa,\nMärtälän talossa, ja oli ensimmäinen suomenkansainen pispa, valittu\nedellämainitulta Tuomiokapituliita.\n\nMaunuksen pispanaika oli monen merkillisen tapauksen alainen.\nNovgorodilaiset, joilla oli täysi syy peljätä Ruotsalaisten Karjalan\nomistamista tarkoittavia yrityksiä, lähtevät v. 1292 Hämeseen,\nhävittävät maata ja ottavat sisälle Aksporin, joka arvattavasti oli\njoku linnoitus nykyisessä Akkasten pitäjässä. Tämä Novgorodilaisten\nmenetys taisi olla sangen rasittava Hämäläisille, koska Maunus pispan\ntäytyi huojentaa heidän veron neljästä nahkasta joka jousimiestä\nkohtaan (joka miestä, kun jousta kykeni pitelemään) kolmeen nyt\nainoastaan maksettavaan nahkaan. Kun pispat sittemmin tahtoivat saada\njälleen tämän joksikuksi ajaksi myönnitetyn neljännen veronahkan, niin\nsyttyivät siitä pitkälliset riidat heidän ja Hämäläisten välillä. Mutta\nei Ruotsalaistenkaan mieli edellisestä hävityksestä hämmästynyt, vaan\nhe lähtivät vielä samana vuotena 800:dan miehen voimalla Nevajoelle,\nsen likimaita allensa panemaan. Neljäsataa miestä lähti Karjalaisia\nkukistamaan, ja toiset neljäsataa Inkeriläisiä, vaan Venäjän aikakirja\nsanoo, että he kummallaki paikalla taikka tapettiin tai vangiutettiin.\nJa tämän perästä tapahtuu Thorkeli Knuutssonin sotaretki.\n\n\nd). Ruotsalaisten kolmannesta valloitusretkestä Suomeen, rauhaan saakka\nPähkinäsaaressa (v. 1293-1323).\n\nEnnemmäisten vuotten Karjalan valloitusta tarkoittavat sotayritykset\nolivat Ruotsalaisille täydesti näyttäneet, kuinka sitä ei ollut\nmahdollinen saada aikaan jos ei heillä olisi joku vahva paikka\nKarjalassa, josta saattaisivat häirittää viholllsia ja jonka\nmuurein sisälle vastoinkäymisen päivänä saisivat toivotun turvan\nja varjelluksen. Ruotsissa oli Kuningas Maunus Laduloosi (v. 1290)\nvaipunut ja kuollessansa pannut Marskin Thorkeli Knuutssonin hallitusta\npitämään kruunun perijäksi valitun poikansa Birgerin ala-ikäisyydessä,\nniinkun myös Birgerin veljesten, Erikin ja Valdemarin nuoruutta\nhoitamaan. Thorkeli Knuutssoni mietti tarkasti Suomen asiat, näki\nedellämainitun puutteen selvästi ja päätti, saadaksensa kunniaa ja\narvoa riikinhallituksellensa, lähteä sitä auttamaan ja niinmuodoin\nlopettamaan Erikki Pyhältä ja Birgeri Jaarlilta aloitetun työn — Suomen\nvalloittamisen. Koottua sotajoukon purjehtii hän v. 1293 Karjalaan\nja rakentaa siellä Viipurin linnan. Hänellä oli myötänsä Vesteroosin\npispa Petrus, joka nyt saarnasi Karjalaisille katholista uskoa,\nniinkuin muinen Pyhä Henrikki Hämäläisille. Tosin näyttää Kristinusko\njo olleen Karjalaisille ennen tuttu, sillä Venäjän aikakirjat sanovat,\nettä Ruhtinas Jaroslavi oli v. 1227 lähettänyt pappeja kastamaan\nKarjalaisia, niin että \"pian koko kansa tuli kastetuksi\"; mutta kun\ntämä ei ollut katholinen, vaan Greekan usko, niin pitivät paavilaiset\nsen yhdenarvoisena, kun pakanallisuuden, jonka tähden niin Karjalaiset\nkun Venäläisetki heiltä vanhoissa kirjoituksissa pakanoiksi nimitetään.\nJa ei se mahtanut ollakkaan, mitä Karjalaisiin suinkin tulee, paljo\nparempi pakanallisuutta; joku nimikristillisyys, jonka sivulla entisiä\njumaloitansa estämättä palvelivat. — Tämän tehtyä palasivat Thorkeli\nja Petrus pispa vielä samana kesänä Ruotsiin. Viipuriin jätettihin\nsotajoukon kanssa eräs päälleluotettava ja uljas mies, jonka nimi ei\nlöydy missään mainittuna, Karjalan valloitusta ajamaan. Tähän aikaan\nmainitsee Riimikhronika (Kirja, jossa riimeillä Ruotsin muinaisasioita\nkerrotaan.) 14 Karjalaisten kihlakuntaa (Gisslalag) Ruotsin vallan alle\npannun, jotka täytyivät ottaa katlholisuskon ja tulivat, niinkuin vasta\nkoko valloitettu Karjalaki, Turun hiippakunnan alle kuulumaan.\n\nTiettävä oli, ett'ei Novgorodilaiset tätä Ruotsalaisten likenemistä\nkylmällä sydämellä katselleet, vaikka heidän tällä ajalla rasitettu\ntila ei myötenantanut heti lähteä vihollisten aivoituksia estämään.\nMutta seuraavana vuotena (1294) kokosivat he vähäisen sotajoukon, minkä\nsaivat, ja tulivat 8:tena p. Maaliskuuta Viipurin linnaa hävittämään.\nVaan ei ollut heillä onnea. Paitsi sitä, että korkia tulva nousi ja\nhevoisilla ei ollut ruokaa, niin vastustelivat Ruotsalaisetki niin\nmiehullisesti, että paljo Venäläisistä tapettiin eli haavoitettii, ja\njääneet täytyivät vetäytä kotiinsa.\n\nRuotsalaiset rupesivat nyt Viipurista pitäin Karjalata laajemmalta\nallensa saamaan. Vuoksijoen suulla, missä se laskee Laatokanjärveen,\nlöytyi linnoitus, Käkisalmi, joka oli Venäläisten hallussa. Tätä\nlähti eräs Sigge Laaka piirittämään, otti sen sisälle, lähetti vangit\nViipuriin ja alkoi vahvistaa linnan linnoituksia, ett'eivät Venäläiset\nsaisi sitä jällensä; vaan ne tulivat ei kauan tämän jälestä (v. 1295),\nvoittivat linnansa takasin, tappoivat kaikki Ruotsalaiset, siinä\nSiggenki seassa, niin että ainoastaan kolme miesta pääsi pakoon,\nviemähän Viipuriin surullisen tiedon tästä tovereinsa surmasta.\n\nKun tämä Käkisalmen onnetoin tapaus tuli Torkeli Knuutssonin korviin,\nniin pani hän sen hyvin pahaksi ja rupesi mielessään pitämään, saada\nlinna rakennetuksi Nevajoella, joka olisi tehnyt koko Karjalan\nvalloituksen vissiksi ja Novgorodin vallan sortumista vaikuttanut.\nMutta Kuningas Birgerin naimiset olivat ennen pidettävät, ja mahtoi\nolla muitaki syitä, että tämä tuuma vasta v. 1300 sai aikaan.\n(Muutamat Ruotsin tiedot sanovat sen tapahtuneen v. 1298, joka ei\nsovi yhteen muitten tietoin kanssa. Venäjän aikakirjat näyttävät\ntässäki päälleluotettavammilta, joita siis olemme seuranneet.)\nMarski hankki kauniimman laivaston, mitä Ruotsissa vielä oli nähty,\n1100:lla aluksella, ja purjehtii Nevajoelle. On Okhta niminen puro,\njoka pohjaispuolelta laskee Nevajokeen, ja siinä laskupaikalla on\nniemi. Tälle niemelle, jossa rannat olivat niin syvät, että laivat\npääsivät juuri kiini maahan, laskee Thorkeli maalle ja rupeaa linnaa\nrakentamaan, jonka nimitti Maan Kruunuksi eli Landskruunaksi.\nArvaat sen, miten tämä oli Novgorodilaisille mieleen. Pääruhtinas\nei ollut sillon Novgorodissa, vaan kuitenki hankittiin niin suuri\nsotajoukko, että sen mainitaan olleen aina 31,000 miestä, joiden\npiti kaikesta voimasta tätä Ruotsalaisten peljättävätä yritystä\nestää. Mutta kun Ruotsalaisille tuli sanoma, että Venäläisiä oli\nlaivoilla Laatokanjärvessä, niin lähettivät he 800 miestä, eräs\nHaraldi päämiehenä, niitä tulemasta pidättämään. Vaan kun lähetetyt\ntulivat Laatokanjärveen, niin nousi ankara tuuli, joka heidät ajoi\nKarjalan rannoille. Myrskyn pitkittäissä kävivät he Karjalaisten\nkyliä hävittämässä ja polttamassa, ja vasta kuudennella päivällä\ntyveni ilma, niin että pääsivat palaamaan, ja tulivat Pähkinäsaareen,\njossa tapasivat esijoukon omasta sotalaumastansa. Sinne tultua\nnäkivät kaukana Laatokanjärvessä 1000 Venäläisten laivaa purjehtivan\nsaarta vasten. Tässä ei ollut viipyminen sellaista paljoutta vasten,\nvaan he vetäysivät pikaisesti Landskruunaan, päälauman luokse.\nVenälaiset tulivat heti perästä, ja olivat kuivasta puusta korkioita\nlauttoja rakentaneet, joita sytyttivät palamaan ja antoivat virran\nviedä Ruotsalaisten laivastoa vasten, sitä sillä polttaakansa.\nMutta Ruotsalaiset ennättivät vetää rautavitjan joen yli, joka\nesti mainitut virralta viedyt tulitornit vahinkota tekemästä. Nyt\ntulivat Venäläisetki päivässä kimaltelevilla kypäreillä ja kilvillä.\nLandskruunassa oli saatu kahdeksan tornia varustiminensa rakennetuksi,\nja näiden ympärillä oli syvä estohauta. Yhtä näistä torneista rupesivat\nVenäläiset väkirynnäköllä ottamaan sisälle, vaan Ruotsalaiset\nvastustelivat niin urhollisesti, esimiehityt Matti Kättilmundssonilta,\nHenrikki von Kyrniltä ja Pederi Posselta, ett'eivät Venäläiset voineet\nmitään. Viimmein menivät Ruotsalaiset hautansakki yli, ulos linnastaan,\nja siitä alkoi kauhia tappaminen ja verenvuodatus. Toisellaki paikalla\noli 1000 Venäläistä asettunut. Matti Kättilmundssoni meni rohkeutensa\ninnossa niiden tykö ja haastoi niitä valitsemaan uljaimman miehensä\nhänen kanssa tasapäässä tappelossa miekkailemaan; mutta eivät\nVenäläiset siihen antauneet. Koko päivän tapeltua ja verta kummanki\npuolen runsaasti vuodettua täytyivät Venäläiset viimmen vetäytä sieltä\npois ja antaa Ruotsalaisten päättää sen linnan rakennuksen, joka osotti\nNovgorodin vallan sortamista.\n\nSaatua Landskruuna valmiiksi rakennetuksi jättivät Ruotsalaiset\nsiihen vartoväkeä, panivat Steenin päällysmieheksi ja lähtivät\niloiten kotiinpäin. Mutta ennenkun pääsivät Ruotsiin, pidätettiin he\nNevajoen suulla vastatuulilta, jolla ajalla Matti Kättilmundssoni kävi\nInkerinmaata hävittämässä ja sen rauhallisia asukkaita tappamassa.\nMutta ei ylimielisyyden kostokaan kauan viipynyt. Vartoväki, joka oli\nLandskruunaan jätetty, alkoi tulla huonolle jälelle vastamuuratussa\nlinnassa, jonka kosteus sekä pilasi ruoka-aineet että myös saattoi\nkeripukin ja muitaki tauteja miesten sekaan, jotka alkoivat kuolla\ntoinen toisensa perästä. Nyt tahtoi moni ajattelevampi mies lähettää\nsanaa Marskille Ruotsiin tästä tilasta ja pyytää ruokaa sekä tervettä\nsotaväkeä; vaan päällysmies Steeni sano ei tahtovansa murehduttaa\nMarskin sydäntä, ja niin jäi se tuuma tekemättä. Venäjan Pääruhtinas\nAndrei Aleksandrovitsa oli, kuultuansa Ruotsalaisten tulosta ja\nLandskruunan rakentamisesta, minkä pikimmän voi, hankkiunut sitä\nestämään. Nyt, kun Landskruunan vartoväki oli siinä huonossa tilassa,\ntulee hän sotajoukolla. Sotapetollisesti houkuttelee hän Ruotsalaiset\nlinnastansa tasaiselle kentälle, karkaa niiden päälle; mutta ne\npääsivät kuitenki tappelemalla jällensä linnaan. Siitä rupesi Andrei\nkaikella voimalla linnaa ryntämään. Nyt sanotaan siinä ei olleen enämpi\nkun 13 miestä täydessä voimassa vastustelemaan, koska muut taikka\nsairastivat tai olivat kuolleet. Kun vielä huoneet linnassa sytytettiin\npalamaan, niin ei siinä tosin ollut vastustelioilla paljo toivoa.\nSteeni rupesi nyt antamisesta puhujaan Venäläisille, pyytäin henkensä\npelastusta, muuten saisivat tehdä hänen vaikka orjaksi. \"Älä murehduta\nMarskin sydäntä\" huusi nureksivalla äänellä hänelle silloin huutama,\nparaaltaan kun moniaassa kellarissa miekka kädessä koki vihollisia\nvastustella. Vaan mitä se vastusteleminen enää auttoi. Linna otettiin\n19:ta p. Toukokuussa v. 1301, jälelle jääneet miehet vietiin vankina\nVenäjälle, ja Maan Kruunu makasi rauniona maassa. \"Niin päätyi ilo\nylimielisestä voitosta. Saman peljätköön jokainen, kun ei ajoissa tiedä\nvarustaatse\" sanoo eräs vanhanaikuinen kirjoittaja tästä tapahuksesta.\n\nPispa Maunus oli hyvin hiljaista ja lempeätä luonnetta eikä sekaunut\nnäihin sotiin ja muutenki ei muihinkaan riitaseikkoihin. Sen siaan\nnäyttää hänellä hiippakuntansa sisämäiset asiat olleen huolena.\nPispanistuin muutettiin v. 1300 nykyisen Turkuun (Tätä paikkaa näyttää\nennen pidetyn hautausmaana, koska sitä Unikankahaksi mainittiin.), joka\nkaupunki näiltä ajoilta juontaaki varsinaisen alkunsa. Myös laitti\nhän siellä ensimmäisen Dominikani-luostarin. — Mitä Suomen maallisen\nhallitukeen tulee, niin olemme jo nähneet Bengtin Herttuaksi sen yli\ntehdyn, vaan hänen perästä tulee Valdemari, Kuninkaan veli, samaan\narvoon (v. 1302) koroitetuksi. Suomessa löytyi nyt kolme linnaa,\nTurun, Hämeen ja Viipurin linnat, joiden välillä koko maa (noin 1306)\njaettiin. Linnain päällysmiehillä näyttää olleen joku Maaherran valta\nympäristön asujanten yli. — Maunus kuoli noin v. 1308 ja hänen jälkeen\ntuli Ragvaldi II Suomen pispaksi.\n\nMutta käännämmäkö nyt silmämme Ruotsiin päin. Siellä olivat Herttuat\nErikki ja Valdemari riitauneet veljensä Kuningas Birgerin kanssa ja\nkun siitä sovittiin, niin tuli Thorkeli Knuutssoni sovinnon veriseksi\nuhriksi, jonka pää v. 1306 katkesi mestausmiehen kirveellä. Samana\nvuotena ottivat Herttuat Kuninkaan vangiuteen, josta hän parin\nvuoden perästä kuitenki pääsi ja otti vuorostaan v. 1317 heidät\nkavalalla tavalla kiini sekä tapatti nälällä, vaan menetti samalla\nitsekki kruununsa. Semmoiset olivat veliriitain kauhistukset! Nyt\nvalittiin Erikki Herttuan kolmivuotias poika Maunus, sittemmin\nLiehakoksi kutsuttu, Kuninkaaksi. Tämän nuoruuden ajalla hallitsevat\nylimykset Ruotsia, joiden seassa Karjalan sodasta meille tultu Matti\nKättilmundssoni.\n\nNiinpä nyt taas Karjalan sodista. Saatua Viipuri rakennetuksi oli\nKarjalan valloitus jo nähtävä, vaikka muutamia vuosikymmeniä kului,\nennenkun se varsinaisessa rauhassa Novgorodilaisilta annettiin.\nLandskruunan hävitettyä olisi ehki Ruotsin valta Suomessa tullut\nhuojuvaan tilaan, jos Novgorodilaiset olisivat heti käyneet päälle;\nmutta sisällinen heikkous esti heitä siitä. Vasta vuonua 1310 lähtivät\nNovgorodilaiset Karjalaan, purkivat Käkisalmen entisen linnan ja\nrakensivat uuden vahvemman Vuoksijoen suulla olevalle luodolle. Tällä\nnäyttävät Karjalaisten kurittamasta osottaneen. Mutta vuotena jälestä\nlähti toinen sotajoukko, johdatettu Ruhtinas Dmiitri Romanovitsalta,\nHämettä kukistamaan. Venäläiset näyttävät purjehtineen Puojolahteen,\njota aikakirja nimittää Kauppajoeksi; siitä menneen Karisjokea,\nLohjajärveä ja Hiidenvettä myöten; siitä kulkeneen Hämeenlinnaan, joka\npoltettiin; siitä viimmen tulleen Pernon pitäjän paikoille, josta sittä\nseilasivat kotiinsa. Tällä retkellä hävitettiin Hämettä (Jämein maata,\njoka nimitys meitä tässä viimmekerran kohtaa) laajalta. Kaksi vuotta\ntämän perästä aikoivat Novgorodilaiset lähteä uudestansa Suomeen,\nmutta \"ne hullut Nemtsit (Ruotsalaiset)\", niinkuin aikakirjan sanat\nkuuluvat, ennättivät ennen ja tulivat polttivat Laatokankaupungin. Ne\nolivat arvattavasti Viipurista. Karjalaiset, yllytetyt Ruotsalaisilta,\ntulivat v. 1314 Käkisalmeen, ottivat linnan sisälle ja tappoivat\njokainoan Venäläisen. Mutta pian tulivat Novgorodilaiset sinne,\njohdatetut eräältä Feodorovalta, ottivat jälleen linnan ja tappoivat\nvuorostansa kaikki Ruotsalaiset ja kapinoitsevat Karjalaiset. (Kuitenki\ntavataan Karjalaisia vielä, ei monta vuotta jälestä, apumiehinä\nVenäjän sotajoukoissa.) Nyt oli lyhykäinen rauhanaika. Mutta v.\n1317 tulivat Ruotsalaiset, hävittivät Laatokanjärven tienoilla sekä\ntappoivat Obonesisiä kauppamiehiä. Tämä kostettiin seuraavana vuotena\nVenäläisiltä, jotka tulivat Aurajoelle (aikakirjassa: Polnaja) ja\nvaltasivat sekä polttivat \"Suomalaisen Ruhtinaan kaupungin Lyderevin\".\nLyderevi on Turku, niin kutsuttu senaikuisen päällysmiehen Lyderi von\nKyrnin nimeltä. Tällä kerralla poltettiin myös edellisenä vuotena\nMaunus pispalta rakennettu Kuusiston hovi (ruots. Kustö). Näissä\npaloissa tulivat maamme vanhimmat kirjalliset muistomerkit hävitetyksi,\njonka tähden tiedot vanhimmista ajoista ovatki niin vaillinaiset.\nVuonna 1322 nähdään uuden kopakan nousevan. Ruotsalaiset piirittävät\ntaasen Käkisalmen linnaa, jota eivät kuitenkaan voi saada sisälle.\nTästä tiedon saatua lähtee Pääruhtinas Juri Danilovitsa vuorostansa\nViipurin linnaa piirittämään, hankkii nakinkeinoja, joilla kaupunkia\npahasti pelmuuttaa, vaan kun kuukauden perästä rupeaa linnaa\nväkirynnäköllä ottamaan, niin ei voi saada. Ei tiedä kuitenkaan,\nmiten lopulla olisi käynyt, jos eivät tähdelliset asiat olisi\npikaisesti kutsuneet Ruhtinasta kotimaahansa. Mutta kun seuraavana\nvuotena sai joutoa omista asioistansa, niin ei lähtenytkään jälleen\nViipuria hätyyttämään, vaan rakensi Pähkinäsaarella Pähkinälinnan\n(muuk. Nöteborg, Orechovets). Tämä linna esti nyt Ruotsalaiset\nLaatokanjärvestä, ja jos se olisi ennen saanut aikaan, niin olisivat\ntosin Novgorodilaisten asiat Karjalassa tulleet paremmalle jälelle.\n\nTällä tavalla olivat Ruotsalaiset ja Venäläiset enemmin kun puolitoista\nvuosisataa sotineet Suomen omistamisesta, ja nyt kääntyvät heidän asiat\nrauhaan, 8:tena p. Syyskuuta v. 1323. Sotain pitkittäissä oli sen\nvoimakkaan Hansaseuran kauppa Venäjän kanssa tullut estymään, jonka\ntähden se näyttääki tämän rauhan aikaansaamista kiirehtineen. Ruotsin\nKuninkaalta tuli mainitussa asiassa lähettiläisiä Pähkinäsaareen,\nja ehdoista sovittua solmittiin siellä ikuinen rauha Ruotsalaisten\nja Venäläisten välillä. Pääehtona oli, että kaupan Novgorodilaisten\nkanssa piti saada ilman esteettä käydä. Narvan kaupunkia eivät\nRuotsalaiset saaneet auttaa; eikä saatu rajoilla kummankaan puolen\nlinnoja rakentaa. Karkurit piti ulosannettaman; yksinäisten loukkaukset\nei kummankaan vallan rauhaa rikkoman; eikä yhden riikin alamaisten\ntoisen maassa omaisuuksia ostaman. Raja asetettiin sillä tavalla,\nettä puoli Karjalata tuli Venäjän vallan alle jäämään[4] ja toinen\npuoli, nimittäin kihlakunnat Äyräpää, Joutseno (Jäskis) ja Savo,\nRuotsalaisille annettamaan. Muuten kulki raja näin: Rajajoesta\n(?) Sääjoen kautta Vuoksijokeen, (jossa Päiväkivi, ja Utenkivi\nHirvisaarella, olivat rajamerkkinä); siitä Andrien ja Räisälän pitäjäin\nkautta Torsajärveen, Rautjärvin kappelissa; siitä Puroveteen ja\nOriveteen ja, Juojärven kautta, Kajanan rajoille, jostapitäin raja\nluultavasti seurasi, niinkun nytki, Maanselkää aina mereen asti.\n\nSillaikaa oli pispamuutoski Suomessa tapahtunut: Ragvaldi II v. 1321\nkuollut ja Benediktus siaan tullut valituksi. Myös tavataan vielä\njälkejä Pohjais-Suomenki sodista tällä aikajaksolla. Paitsi mitä\nPohjanmaalla taisi tapahtua, niin mainitaan Karjalaisten taikka\nVenäläisten, vuosina 1301, 1316 ja 1323, vainoneen Norjanmaan\npohjaispuolta. Ja niin nyt lopetamma tämän jakson kertoman.\n\n\n\n3. Suomen sisämäisistä asioista ennen maan valloittamista.\n\n\nEdellisessä olemme nähneet, kuinka Kristinusko ja Ruotsin valta oli,\nehkä kovain kiistojen vaiheella, vähitellen tullut maahamme ja ikääskun\nsärkenyt ensimmäisen kuoren kovan raakuuden. Mutta se oli vielä aivan\npäällinäisesti meidän tykönä, ja esivanhempamme pian yhdenlaiset\ntavoiltansa, kun ennenki; — päällinäisesti oli ruotsalaisuus,\nsisämäisesti pakanallisuus. Nyt tahdomma lähteä katselemaan tätä\nheidän sisämäistä menoa, johonka pääsemmä valloitussodista soveliasti\nkääntymään, jos ensisti puhumma heidän\n\n\na) Kaupanasioista.\n\nIsänmaamme muinaisaikaiset kauppateiden haarat ovat enimmästi niin\nvähän tietyt, että niiden hämärässä saa kyllikseen haparoia, hyvä jos\nsittenkään saapi vähäisen selvän oikiasta jälestä.\n\nJo olemme ennen lyhykäisisti puhuneet muinaisajan kauppakäynnistä\nVenäjällä, josta monen kansan, yksin Persianki, vanhat tiedot pitivät\ntodistusta. Silloin olemme senki maininneet, että Skandinavilaiset\nja heidän heimokansat kävivät Suomenmeren ja Nevajoen kautta\nkauppaa Slavjanein kanssa. Niiden kansain kauppakäynti tuli niin\nkartuttavaksi, että sen edesauttamiseksi yhdistyivät seuraan, jota\nHansaseuraksi kutsuttiin, ja jonka laivat harjoittivat tihiätä kauppaa,\nvarsinki Novgorodin kanssa. Mutta Suomenniemen sivu purjehtiissansa\nkävivät nämät Hansalaiset Suomalaistenki tavaroita, asetetuilla\neli tavalliseksi tulleilla paikoilla, itsellensä vaihtamassa.\nSemmoisia paikkoja Eteläis-Suomessa olivat, paitsi Nevajoen rantoja,\nKoivistosaari (muuk. Björkö), lähellä Viipuria, ja Hämeensatamaksi\nkutsuttu paikka, joka mahtoi olla Hankoniemen ja Puojolahden seuduilla,\njota jälkimäistä Venäjän aikakirja nimittääki Kauppajoeksi. Näihin\npaikkoihin toivat Suomalaiset kalujansa, jotka enimmäksi osaksi\nolivat metsän eläväin nahkoja,[5] ja saivat niitä vasten vierailta\nkauppamiehiltä suolaa ja muita tarpeita. Muuten näyttää Koivistosaaren\nkauppapaikka, ennen Viipurin rakentamista, kuuluneen Rovgorodilaisten\nalle. Myöhemmin alettiin muillaki paikoilla, e. m. Aura- ja Kokejokein\nsuulla, yhdenlaista kauppaa harjoittaa.\n\nNyt ovat meillä vielä Pirkkalaisten kaupat, muutot ja valloitukset\nedessä, ja siinä samassa paha päästö päästettävänä. Näistä arvelemma\nseuraavalla tavalla. Kun vanhin ja päälleluotettavin tieto sanoo,\nettä Birgeri Jaarli, pannessansa Hämeen v. 1249 Ruotsin alle, oli\n\"asututtanut sen maan kristityillä (Ruotsalaisilla) miehillä,\" niin\nmahtoi Ruotsalaisia Hämeenlinnaanki ja sen likiseuduille tulla asumaan.\nKun vielä toinen tieto sanoo, että 28 vuotta sen jälestä (v. 1277)\nKuningas Maunus Laduloosi oli antanut \"Pirkkalaisille, jotka asuivat\nPirkkalan pitäjässä, omaisuudeksi kaikki Pohjanmaalla majailevat\nLappalaiset, jos he panisivat ne Ruotsin kruunun alle;\" niin on kyllä\narvattava, että nämät Pirkkalaiset olivat niitä Birgeriltä Hämeenlinnan\nseuduille muutettuja Ruotsalaisia, jotka jo asuivat Pirkkalassaki ja\nkävivät kauppaa Lappalaisten kanssa. Saatua sen kuninkaallisen luvan\nrupesivat he rikkauksien kiimassa kovin rääkkäämään Lappalaisia, jotka\nvielä asuivat heitä likellä, niin että ne pakenivat ulemmas pohjaiseen.\nMutta Pirkkalaiset, — joiden rikastuttava kauppa Lappalaisten kanssa\nniiden siirtymisellä pohjaiseen tuli hankalaksi, joidenka tavarat\nsen aikuisilla asuntopaikoillansa olivat (e. m. vuonna 1292) tulleet\nryöstetyksi Venäläisiltä ja joille meren rannalla oleva sekä kalaisilta\njoeilta kuurnailtu eteläinen Pohjanmaa näytti kyllä soveliaalta\nasuntapaikalta — muuttivat sinne majansa. Nämät mahtoivat ollakki\nensialkuna nykyiseen Ruotsaseen uutisasuntoon Vaasan läänissä, ehkä\nRuotsalaisia myöhemminki, varsinki Korsholman rakettaissa, saattoi\nsinne muuttaa elämään. (Tarkemman tiedon puutteessa olemme tämän\narvelon tähän panneet. Löytyisi siihen kyllä vähän todistuksia, vaan ei\nsia anna myötä niitäkään vähiä tähän panna. Sen vaan tahdomme mainita,\nettä tämä arvelo sopii, muutamassa tarkoituksessa, niin sen kanssa,\nkun Messenius sanoo Pohjanmaan uutisasunnon tulosta Suomeen Birgeri\nJaarlin kanssa, kun senki, kun muutamat arvelevat Pirkkalaisten olleen\nvaan Helsinglannisia kauppaa käypiä talonpoikia, sillä Birgeriltä\nmuutetut ruotsalaiset näyttävät olleenki Helsinglannista kotosin.\nPohjanmaan untisasunnon täytyi tulla taikka suoraan Ruotsista,\ntai Eteläis-Suomesta, ja jälkimäiseen luuloon löytyvät paraimmat\ntodistukset.) — Tultua uusille majoillensa rikastuivat Pirkkalaiset\nmahdottomasti Lappalaisten kautta, joita verottelivat. Mutta\nLappalaiset pakenivat Tornion ja Kemin seuduille, ja kun Pirkkalaiset\nsielläki kävivät heitä ryöstämässä, niin täytyivät he vetäytä niille\ntienoille, missä nytki asuvat. Kahdenpuolen Pohjanlahden päätä asui\nKainulaisia. Näiden asumamaitten sivu olivat Lappalaisetki pohjaiseen\npaenneet, jossa tapasivat lahkoveljijänsä. Kuitenki pantiin Lappalaiset\nPirkkalaisten kautta viimmen Ruotsin vallan alle, ja samassa pöläkässä\n(- jos lienee Ruotsinpuoleltaki autettu -) täytyivät myös Kainulaiset\nRuotsin ylivaltaa tunnustaa. Ja näin arvelemma Pohjanmaan, samoilla\najoin kun Karjalanki valloitusta tuumiteltiin, tulleen Ruotsin alle.\n\n\nb). Muista sisämäisistä menoista.\n\nTähän tutkintoaineeseen saadaan johdatus muutamista kielessä löytyvistä\nnimityksistä ja rinnalla pitäin, mitä Suomalaisten heimokansoissa\nlöydämmä näihin asioihin kuuluvaksi. Tässä tahdomma olla lyhytpuheiset.\n\n\nJotain paremmin järjestynyttä hallitusmuotoa ei näytä olleen\nmuinaisilla Suomalaisilla. Perheen vanhimmalla oli valta huoneessansa\nja hänen ei tarvinnut kuulla, jos ei koko heimon päällystä. Tämä\npäällysvalta itsekkussaki heimokunnassa arvattavasti annettiin sille,\njoka ikänsä, rikkautensa ja neronsa puolesta oli muita etevämpi.\nVanhuus pidettiin ilmanki suuressa kunniassa. Vainon aikoina piti\nusiampien heimokuntain ruveta jonkunlaiseen yhteyteen eli liittoon\nkeskenänsä. Usiampia semmoisessa liitossa olevia heimo- ja kyläkuntia\nnäyttää vanha sana kihlakunta alkuansa merkinneen. Kihlakuntien piti\ntoisinaan keräytä kokoon, neuottelemaan yhteisistä asioista ja näitä\nkokouksia sanottiin keräjiksi, jolle sanalle nyt on toinen, tavallinen\nmerkityksensä annettu, ikääskun kihlakunnallenki, joka ei enää mitään\nerityistä liittoa merkitse. Sanat juttu (process) ja jututa (processa)\nnäyttää, kun olisi silloinki muutamia riitoja lain edessä ratkastu,\njota myös sana sakko merkitsee, jos ei lienekki tämä jälkimmäinen\nsana myöhemmin Venäjän kielestä saatu. (Venäläinen sana: законъ\nlaki.) Semmoisia keskinäisiä juttuja ja riitoja taittiin kyllä näissä\nkeräjissä päättää, joiden päätarkoitus kuitenki taisi olla muista\nyhteisistä asioista neuotella, niinkuin kotimaansa varjelemisesta\npeljättävältä viholliselta, sodista, rauhan päättämisistä ja muista\nsenlaisista. Niinkuin rauhanki aikana osotettiin joku alammaisuus\nperheen vanhimmille, heimojen päällyksille ja ehkä muillenki\nesivalloille taikka esimiehille, joista kuitenkaan ei mitään paremmin\ntietä, kun että itse nimitykset osottavat semmoisia olleen; niin\nnäyttää sodissaki enin valta yhdelle eli muutamille valituille\nannetuksi, joita sanat päämies, pällikkö, hallitsia, linnan vanhin,\nlinnan isäntä j.n.e. merkitsevät. Sanat vero, veto, maarahat tekevät\nmyös uskottavaksi sen asian, että jo sillonki oli joitakuita yhteisiä\nmaksoja Suomalaisilla. Sanoista orja ja vapaa näyttää, kun olisi joku\nmuuki eroitus ollut erinäisten ihmisten välillä, paitsi esimiehyyttä\nja alammaisuutta, jos ei kuitenki liene orjiksi sillon kutsuttu, mitä\nmyöhemmin palvelioiksi, rengeiksi, piioiksi j.n.e. Se merkitys on orjan\nnimellä usein vieläki.\n\nSuomalaisten Jumalanpalvelu sillon oli melkein yksinkertainen.\nKirkkoja ei löytynyt, eikä tiettävästi kuvia, paitsi mitä Permiässä,\nja seki avoimen taivaan alla, ehkä muuten tarhan sisässä. Eikä ollut\npappeja, vaan jokainen oli oma pappinsa ja liiatenki vanhimmat, jotka\npyhissä laksoissa, pyhitettyin puitten juurella, koskilla, hetteillä,\nkalmistoissa, korkioilla vuorilla j.n.e. palvelivat Jumalata eli\nJumaloita, rukoilivat onnea ja menestystä, niin rauhassa, kuin sodissa,\nuhrasivat ja toisinaan — ihmisiäki.\n\nMuutamat paikat ja seudut näyttää olleen erinomaisessa arvossa, joita\nvanhastaan vieläki pyhiksi huudetaan nk. Eräpyhä, Pyhämaa, Pyhäjärvi,\nPyhäjoki, Pyhäkoski j.n.e. Jos nämät olivat yhteisiä uhripaikkoja,\ntaikka muita juhlallisempia kokouspaikkoja, elikkä mistä lienevät\npyhän nimensä perineet, sitä ei tiedä sanoa. Muutamia kyllä huudetaan\nuhripaikkoja olleen, esimerk. Eräpyhän niemen Oriveden pitäjässä, mutta\nlienee ehkä silläki ollut pyhän nimensä jo ennen, kun siinä uhraamaan\nruvettiin, sillä pyhä muinaisaikoina ei näytä merkinneen muuta, kun\njotakuta pelvolla, vapistuksella ja kauhistuksella lähestyttävätä eli\nkoskettavata.\n\nMutta vaikka ei ollutkaan Suomalaisilla muinen erityisiä pappeja,\nniin löytyi kuitenki sillon paljo semmoisia ihmisiä, joilla oli joku\npian papinmukainen arvonsa. Semmoisia olivat erinimillänsä tietäjät,\nloihtijat, lukijat, laulajat, lumoajat, noidat, velhot, poppamiehet,\nmyrrysmiehet, intomiehet ja muut semmoiset, joita toisinaan\npuolijumaloiksi ja koko jumaloiksi nimitettiin. Heillä ainoastansa\noli tieto luonnon salaisimmista vaikutuksista ja voima saada niitä\ntahtonsa jälkeen käymään. Itse paikasta liikkumatta lähettivät henkensä\ntutkimaan ja ilmisaattamaan, mitä kaukana muissa paikoissa tapahtui.\nSanoillansa ja muulla tiedolla panivat käärmeet, metsänpedot ja muut\nsemmoiset vahingoitsemattomiksi, eli nostattivat niitä vihamiehiä\nvasten, sanoillansa paransivat taikka saattivat tauteja j.n.e. Tämä\ntaika, eli kelvotoin sekä perätöin luulo tietäjistä ja loihtioista,\nei ole vieläkään Suomen kansassa peräti herjennyt. Mahtoi siis\nmuinaisaikana olla paljo suurempi ja siitä oman kansan turhasta uskosta\nmuutki kansat ruveta Suomalaisia suurina noitina ja tietäjinä pitämään,\nniinkuin pitivätki.\n\nSodissa olivat Suomalaiset muinaisaikaan kuuluja ja urhoollisia. Olemma\nmyös jo maininneet heidän monista sotayrityksistänsä. Heidän miekkansa\nja nuolensa olivat parahimmia, mitä löytyi, ja ulkokansoissaki suuressa\narvossa pidetyt. Toisenlaisia sota-aseita eli varustimia olivat kalpa,\nkeihäs, kilpi, kypäri, sotisopa, nuija, jousi j.n.e. Nuolista eroitetut\nolivat vasamat, joilla myös ammuttiin, vaan enimmiten metsässä.\nLuultavasti sotivat he ratsahinki, koska runoissa vieläki muistellaan\nsotiorosista. Että he myös ymmärsivät varustaa asunpaikkansa vihollista\nvasten, sen luulisi voivan arvata omituisesta sanasta linna, joka\nsemmoista varustusta merkitsee, ja myös niistä monista jäännöksistä\nSuomessaki, joissa muinaisaikaan joitakuita varustuksia näyttää olleen.\n— Vesillä mahtoivat he muinen kylläki liikkua, niinkuin ne monituiset\nvenehen nimetki osottavat. Semmoisia nimiä ovat ruuhi, kuutti,\nkarvas, pursi, laiva, alus ja muita niihin kuuluvia: airot, mela\n(viiletysmela), teljot, tuhto, purjet, purjetpuu j.n.e.\n\nVanhuudesta alkain viljelivät Suomalaiset maata ja pitivät karjaa,\nniinkuin niihin toimituksiin kuuluvat perivanhat moninaiset\nsanat ja nimet kielessä sen vielä todistavat. Toinen tavallisin\nelatuskeinonsa oli metsänkäynti ja kalanpyynti, joihin moninaiset,\nsillon vielä erämaina löytyvät, laajat metsät, korvet, joet ja järvet\nheitä runsaalla annillansa maanittelivat. Raudan teko ja takominen\nolivat myös vanhuudesta tuttuja keinoja. Rautansa tekivät järvi- ja\nsuomalmista. Muita tuttuja, omituisilla sanoilla nimitettyjä metalleja\nolivat vaski, hopia, kulta. Sillä että kulta olisi ulkokielistä\nlainattu nimi, sitä ei taideta todeksi näyttää, ja jos taittaisiinki,\nniin siitä ei vielä seuraa, että kulta vasta myöhemmin tuli tutuksi.\n— Tavallisimmat maakasvu-aineet olivat ohra (otra, osra), nisu eli\nvehnä, herne eli rokka, nauris (nakris), ruis ja kaura (kakra).\nRukihin ja kauran nimet luullaan kuitenki myöhemmin ynnä itse\nainetten Ruotsalaisilta ja Venäläisiltä tutuiksi tulleen, jota ei\nsentähden voida todistaa. Vaan ne kahtalaiset nimitykset nisuilla\nja herhehillä todistanevat, että Suomalaiset niitä alkumajoillansa\nei tunteneet, niinkuin muutki erinimet yksille aineille, esimerk.\npirta, kaide, sukkula, syöstävä, levet, kielamusta, mellitsä,\nmylly j.n.e. näyttänevät, että ne vasta Suomalaisten erilahkohin\nsaatua tulivat tutuiksi. Nyt unhotuksiin saanut taito mehiläisten\n(mettiäisten, kimalaisten) pidosta ja korjuusta näyttää aikoinansa\nolleen hyvin tuttu Suomen kansalle. Eräässä, ei niinkään vanhassa, (v.\n1595 tehdyssä) rajakirjassa Suomalaisten välillä Venäjän ja Ruotsin\npuolella kielletään vielä kovasti rajakkoin toisensa mehiläispesiä\nvahinkoitsemasta. Tätä mehiläiskorjuuta myös todistavat monet kielessä\nvielä löytyvät sanat mehiläinen, mettiäinen, mesiäinen, mesiläinen,\nkimalainen, mesi, sima, vaha (vaksi) j.n.e. Toiset sanat näyttävät\noluenpanonki Suomessa olevan perivanhan taidon. Semmoisia sanoja ovat\nolut (olo, olonen), kalja, taari, hiiva, käyte j.n.e.\n\nMutta usiammilla käsitöillä ei ole omia nimityksiä, jonka tähden ne\narvattavasti vanhaan aikaan osittain olivat tuntemattomia osittain\ntoimitettiin itsekultaki. Ainoastaan värttinällä eli kehrävarrella\nkehrääminen, jonkunlainen kankaankutominen, vaatetten ja kenkien\nompelu, niinkuin myös tavallisten tarvetkalujen valmistaminen puusta ja\nraudasta olivat sillonki hyvin tuttuja. Niitä, jotka erittäin puusta\neli raudasta mitä osaavasti valmistivat, sanottiin sillon yhteisellä\nnimellä sepiksi. — Erityiset tähtein nimet niinkuin otava, otavan\nsarvet ja pursto, seuloinen, pohjantähti, kointähti, linnunrata j.n.e.\nmuistuttavat heidän jonkun tiedon niistäki keksineen.\n\nLuku ja kirjoitus mahtoivat kyllä olla kuultuja asioita ehk'ei\nilman paremmin tuttuja, vaikka niillä on vanhat omituiset nimensä.\nLukemiseksi alkuansa sanottiin, niinkuin vieläki, kaikenlaista\nräkinöimistä ja kirja merkitsi ylehensä jotain moniväristä taikka\njota nyt kirjavaksi sanotaan. Kun puustavia ennen sanaksi saatua piti\nikääskun lukea, niin siitä tuli lukemiselle uusi, nykyään tavallisempi\nmerkitys. Ja kun olivatki mennehen ajan kirjat näköänsä hyvin kirjavat,\nmikä mustalla, mikä punasella, mikä muulla painettu, niin siitä\nsaivatki nykyisen nimensä.\n\nRunoille ja lauluille oli Suomen kansa muinen erinomattain harras.\nLaululla ja soitolla vietettiin pitkät talviset illat kotona,\nlyhennettiin työt ja matkat ulkona, enennettiin ilo häissä ja muissa\nkokouksissa. Niin niitä, jotka laittoivat uusia, kuin, jotka lauloivat\nennenkuultuja runoja, sanottiin runoniekoiksi, runosepiksi. Laulaja\nlauloi runojansa joko yksin eli käsi kädestä toisen kumppalin kanssa,\njota sanottiin puoltajaksi eli säistäjäksi ja aina kertoi laulajalta\nkuullun kokonaisen värsyn, jonka alla toinen muistutteli sanoja\nuudeksi värsyksi. Laulanta kävi kyllä yksitapaisesti, mutta oli\nkuitenki kaunis ja suloinen kuulla, ehkä keralla vähän surullinenki.\nParas ja kuuluisin soittoneuvo oli kantele, jolla sekä yksin, että\nlauluäänen avulla soitettiin. Sillä oli muinaisaikaan 5 vaskista\nkieltä, vaan nykyaikoina monasti 8, 10, 12 ja usiampiaki. Toista laatua\noli jouhikantele, kahdella monikertaisella jouhikielellä, jota myös\nerityisellä jousellansa soitettiin, ei kun vaskikanteletta, sormilla.\nMuita soittoneuoja olivat torvi, huilu, pilli ja sarvi.\n\nOli myös tapana, huviksi ja ajanvietteeksi laskea toinen toisellensa\narvoituksia, joista moniki on kyllä mieltä täynnä. Muuten haasteltiin\nsatuja, tarinoita, kaskuja ja muita loruja, joita vanhalla sanalla\nvielä paikoin yhteisesti saarnoiksi nimitetään. Tanssin ilo ei myös\nollut tuntematoin. Sillä on vieläki kielessä löytyvät erityiset\nnimityksensä kisa (karkelo), tanhu, tanhuaminen, hypintä, hyppy j.n.e.\nNäiden ohessa oli paljo muitaki huvituksia, joissa nuori väki harjoitti\nruumiinsa voimaa ja vikkelyyttä, liiatenki joutoiltoina ulkosessa.\nSemmoisia vanhanaikaisten huvitusten jäännöksiä taitavat nykyiset\nkiekan nakkuu, hiipanjuoksu, lymyäminen, karhusilla olo ja muut sitä\nlaatua alkuansa olla.\n\nSuomalaisten uskosta tällä ajalla, mimmoinen se vielä enimmästi oli\nkansassa, olemme jo ennen (siv. 7 seur.) puhuneet.\n\n\n\n\nIII.\n\nToinen Aikakausi.\n\nSuomi Ruotsin vallan alla Paavinuskon aikana.\n\n\nKolmella valloitusretkellä olivat Ruotsalaiset saaneet Suomen valtansa\nalle, ja joka kerralla oli linna (- Turun, Hämeen ja Viipurin linnat\n-) rakennettu voitettua maata kurissa pitämään ja vihollisilta\nvarjelemaan. Siitä oli ikuisessa rauhassa Suomi Novgorodilaisilta\nannettu Ruotsalaisille, joka rauha kuitenkaan, niinkuin nähdä saamma,\nei tullut aivan pitkä-ikäiseksi. Tämän aikakauden tapahtumat pyörivät\nnyt sillä kannalla, että mainittu rauha aina rikotaan ja jällensä\nuudistetaan, ynnä että Paavinusko juurtuu meidän maahan ja muodostaa\nkansan tavat ja mielenlaadun toisenlaiseksi. Venäjän valta pysyy vielä\nkauan entisessä kurjassa tilassansa, ja Ruotsin sisällisesti riitaunut\nvalta ei ole ollenkaan paremmalla jälellä. Vaan siinä huonoudessa\nvalmistuu vähitellen uusi, iloisempi aika kummallenki kansalle, ja myös\nmeille.\n\n\n\nI. Suomen Historia.\n\n\nEnsisti puhumma varsinaisesta Historiasta tällä ajalla, ja sen jälkeen\nkansan sisämäisistä menoista, tavoista ja muista senlaisista.\n\n\na) Pähkinäsaaren rauhasta suureen Venäläissotahan saakka (v. 1323-1490).\n\nBenediktus on nyt pispana, ja onki yhdestoista sitä arvoa maassamme.\nHänen aikaan rupeaa sekä maamme että pispainki luonto muuttumaan.\nSynkkiä metsiä perkattiin viljaviksi kasvinmaiksi; uusia siemenlaatuja,\nniinkuin on pellava, hamppu ja humala, tuotiin näinä ja ennemmäisinä\naikoina maahan, ja rahvas opetettiin niitä viljelemään; uusia pitäjiä\nkirkkoinensa ja pappinensa laitettiin monella perukalla. Mutta\npispaki rupeaa omaa ja virkatovereinsa etua tarkasti katsomaan.\nDominikanimunkit Turussa saivat Priiorin ja järjestyneen olon;\nTuomiokapituli sai lisää jäseniä; tihunnin makso pispalle ja papeille,\njossa esivanhempamme näyttävät vähän sitkastelleen, kiinnitettiin\nkovilla käskyillä; sitte Maunus pispan ajoin ajettu riita Hämäläisten\nkanssa neljännestä veronahkasta lopetettiin pappissäädyn voitoksi;\nKirkon omaisuudet kartutettiin kaikella tavalla. Ja kun Upsalan\nPääpispa Petrus Philipinpoika v. 1335 kävi Suomessa visiteeringillä,\nniin matkaansaatti Benediktus, omaksi ja pappeinsa hyväksi, tulojen\nenentämisen. Silloin hankki hän myös itsellensä luvan hiippakuntansa\naluetta käydä visiteeraamassa, joilla matkoilla hyvyyksiä hänelle\narvattavasti karttui. Syyskuussa piti myös pappein tästedes vuosittain\nkokouta Turkuun; eikö liene silloinki aina joku kenkki pispalle\nlentänyt. Kaikki näyttää, ett'ei pispa ja papit enää, kuten ensimäisinä\naikoina, niin hyvin uskon karttumista ja levenemistä huolineet, kun\nrikkauksien hankkimista itsellensä.\n\nTämän pispan ajalla tuli jo Pähkinäsaaren rauha ensikerran\nrikotuksi,[6] ehk'ei Ruotsin Kuninkaan suostumisella. Venäjän ja\nRuotsin vallan välillä asuvain Karjalaisten kesken, joista Ruotsin\nvallan alle kuuluva osa tunnusti Paavinuskoa, ja toinen Venäjän alle\nkuuluva Greekanuskoa, syttyi kiistoja ja toria, joita paavilaiset\npapit, uskoninnostansa muka, vielä enemmin kiihdyttivät. Neljätoista\nvuotta rauhan jälestä, eli v. 1337, menivät Suomen Karjalaiset,\nesimiehityt Ruotsalaisilta, rajan yli, ja tappoivat suuren joukon\nVenäläisiä, Novgorodilaisia ja Laatokankaupungin kauppamiehiä, ynnä\njokainoan Greekanuskolaisen, kun tapasivat. Tämän tehtyä vetäysivät\nhe Viipuriin, jossa sama verinen leikki uudistettiin sinne hädissään\npaenneitten greekanuskoisten Karjalaisten kanssa. Keväillä seuraavana\nvuonna (1338), kun sanoma näistä tapahtuneista rauhattomuuksista\noli tullut Novgorodiin, laittausi Feodorova, kaupungin Posadnikka\n(Posadnikaksi kutsutaan Venäjällä kaupunkein päällysmiehiä.), rohkiain\nsotasankarein kanssa Pähkinälinnaan, uhkaavata vaaraa estämään. Sieltä\nlähettivät ne miehiä Viipuriin, jossa päällysmiehen nimi näyttää\nolleen Steeni, syytä tutkimaan tähän rauharikkoon ja kostamista\npyytämään. Vaan ei siitä tullut sen parempata. Ruotsalaiset lähtivät\nheti Nevajoen kautta Laatokanjärveen, hävittivät Obonesin seuduilla,\npiirittivät Laatokankaupunkia, jota eivät kuitenkaan voineet saada\notetuksi. Silloin tuli nuoria Novgorodilaisia esimiehinänsä Karjalaan\nja Viipurin seuduille, kostamahan kärsittyjä rasituksiansa. Suuri\nosa maata hävittettiin autioksi, kyliä poltettiin, elävät tapettiin\nja, otettua ison joukon vangiksi, palasivat nämät Novgorodiin. Mutta\nsamaan aikaan, eli heti perästä, lähti taasen Ruotsalaisia Viipurista,\nhävittivät Venäjän Karjalata ja Vatiata, vaan voitettiin sillä\nkerralla, vaikka Venäläisiltäki paljo miehiä kaatui. Vähäistä ennen\nnäitä aikoja (v. 1333) oli sen voimakkaan Lithovian Herttuan Gediminin\npoika, Narimontti, saanut Novgorodilaisilta lahjaksi Venäjän Karjalan\nynnä Nevajoen likimaat, niinmuodoin samat paikat, joilla sodat nyt\nolivat kuohuneet. Mutta sodan kiihtyissä pakeni Narimontti Lithoviaan\nja heitti alamaisensa vihollisten raasteltavaksi, jonka tähden\nNovgorodilaiset täytyivätki niitä puoltaa.\n\nKuten ennenki on sanottu, niin oli Ruotsin Kuningas Maunus Erikssoni\n(Liehakko) valittaissa vielä lapsi, jonka tähden Matti Kättilmundssoni\nhallitsi riikiä. Mutta v. 1333 otti Maunus itse hallituksen vastaan.\nKun edellämainitut metelit Suomessa tulivat hänen korviin, niin pani\nhän ne hyvin pahaksi ja lähetti miehiä Novgorodilaisille selvittämään,\nettä kaikki tapahtuneet vihollisuudet olivat vasten Kuninkaan tahtoa\nkäyneet ja että Viipurin päällysmiehen, Steenin, itsepäisyys oli\nniihin ollut syynä. Silloin solmesivat Novgorodilaiset uudestansa\nrauhan Ruotsin kanssa, samoilla ehdoilla kun Pähkinäsaaressa oli\ntapahtunut, paitsi että Kobilitskisestä Karjalasta piti Kuninkaan\nitsensä kanssa vielä tuumiteltaman. (Emme voi selvittää, mitä osaa\nKarjalasta tällä nimityksellä osotetaan. Sana \"Kobilitskinen\" antaa\ntietä, että hevoiskorjuu oli siinä kansassa hyvässä voimassa, elikkä\nettä he olivat ratsumiehinä sodassa kuulusaita.) Sentähden lähettivätki\nNovgorodilaiset miehiä Maunuksen tykö, joka nyt myös kirjoitti\nrauhakirjan alle. Mutta Kobilitskisestä Karjalasta sanoivat Venäjän\nlähettiläiset tällä tavalla: \"Jos joku meidän alamaisista karkaa\nteidän puolelle, niin anna rangaista eli hirttää hänen, saman aivomma\nme tehdä jos joku teidän miehistä tulee meidän tykö; mutta näitä\nsamauskolaisiamme emme ylönanna, ne ovat kerran uskohomme kastetut ja\npaitsi sitä ei heistä olekkaan enää monta jälellä elossa. Niiden tähden\non Jumala meille vihastunut.\"\n\nBenediktus kuoli v. 1339 ja Hemminki valittiin pispaksi. Vielä\nenemmin kun edellinen pispa kartuttaa tämä Kirkon ja pappissäädyn\nsekä mahtavaisuutta että tavaroita, ja Suomen seurakunnan ulkonainen\nmuoto tulee varsinki hänen kautta järjestytetyksi. Pispanistuin\nja Tuomiokirkko saapi, joko testamenteillä eli lahjoituksilla,\nvälistä ostamallaki, paljo omaisuuksia allensa; jumalanpalvelussa\naletaan harjoittaa mahdotointa kopeutta ja loistavaisuutta, varsinki\nTuomiokirkossa, joka saapi oman Provastinsa (Tuomio-Provastin); ja\nPaavi lahjoittaa 40:nen päivän syntianteen niille, jotka asetetuina\njuhlapäivinä käyvät Turun Tuomiokirkossa ja sitä lahjoittavat.\nHemminki laittaa Turussa ensimmäisen opiston ja kenkkäämällä joukon\nkirjoja Tuomiokirkolle perustaa hän siellä ensimmäisen kirjaston.\nPapit, joiden tulot lisätään, saavat tärkkiä sääntöjä, kuinka\njumalanpalvelua pidettämän tulee, mutta kielletään ilman pispan\nluvatta seurakunnastansa minnekkään reisumasta, ja pitämästä\nsalavuoteudessa saatuja lapsiansa tykönään sekä niitä elättämästä,\njohonka jälkimäiseen kieltohon pispa panee syyksi, \"että kirkon tavarat\nsillä tavalla vähenevät\" — ei hänellä siis näytä turmeltuin tapain\nparantaminen olleen niin aivan huolena. Tihunnin makso kiinnitetään\nusein uudistetuilla käskyillä ja Paavi vahvistaa sen papeille annetun\nluvan panna ne sanankuulioistansa pannaan, jotk'eivät tihuntia tahdo\nmaksaa. Maata koetaan tälläki ajalla saada aina enemmin perkatuksi ja\nviljavaksi; ja uusia pitäjiä laitetaan ennen olemattomille paikoille.\nPohjanmaalla saavat Nääräpään (Närpisten), Mustasaaren ja Pietarsaaren\npitäjästen asukkaat (v. 1348) luvan käydä kauppaa koko Pohjanmaan\nrantamailla. Semmoisia muutoksia tapahtui pispa Hemmingin aikana, ja\ntoisista saamma vasta tilan vielä lisäksi puhua.\n\nMutta tapahtuipa sotiaki ja muita rasituksia tämän pispan aikana.\nNiiden edelläkävijänä on seuraava yritys. Virossa olivat talonpojat\nv. 1343 nostaneet kapinan Saksan Ritareita vastaan ja lähettäneet\nViipurista ja Turun pispalta apua pyytämään, luvaten palkinnoksi\nantaa heille Reevalin kaupungin. Viipurista lähteki muutamia laivoja\napuun, mutta kun ne tulivat Reevaliin, niin olivat talonpoikain tuumat\nRitarein valppaudella jo mitättömäksi tehdyt ja estetyt, jonka tähden\nViipurilaiset täytyivät olla ystävinä sinne tulevinaan ja heti palata\nkotiinsa. Niin meni se yritys tyhjään.\n\nMutta Venäjän kanssa nousee nyt uusi sota. Kuningas Maunus Erikssoni\noli Paavilta saanut kehoituksia ja Kirkon tavaroista apua sotahan\nVenäläisiä vastaan, joita nyt toivottiin saada käänytetyksi\nkatholiseen uskoon. Tätä Paavin ja arvattavasti koko pappissäädyn\ntahtoa täyttääksensä ja muutenki ilkiällä elämällään saatua pahaa\nnimeä parantaaksensa alkaa hän värvätä sotaväkeä, jota tyhmästi kyllä\nenimmiten hankki ulkomaalta, ja lähtee sen perästä v. 1348 matkaan.\nEnsisti purjehtii hän Koivistosaareen, lähellä Viipuria, ja lähettää\nsieltä miehiä Pähkinälinnaan, kehoittamaan Venäläisiä lähettämään\ntykönsä oppineita miehiä, jotka tulisivat hänen kanssa keskustelemaan\nkummanki uskon paremmuudesta. Kuitenki panee hän möytä uhkauksia\nkaikella voimalla Venäläisten maahan karata, jos eivät he mielineet\nottaa sitä uskoa, jota hän tunnusti. Siihen vastasivat Venäläiset\nseuraavalla tavalla: \"Jos tahdot tietä kumpika usko, sinunko vai\nmeidän, on parempi, niin lähetä Patriarkhalta Konstantinopolissa\nkysymään, sillä sieltä me olemme saaneet puhdasoppisen uskomme, vaan\nsinun oppia emme pidä puhtahana emmekä oikeana. Kenell'on vääryys,\nniin antakoon sittä myöten.\" Ainaki lähettivät Novgorodilaiset miehiä\ntästä asiasta Kuninkaan kanssa puhelemaan, vaan Maunus uhkasi heitä,\nniinkuin ennen. Silloin menivät Venäjän lähettiläiset Pähkinälinnaan ja\nsulkivat sen portit Kuningas Maunukselta. Nyt rupesi Kuningas kastamaan\nIssorilaisia katholisehen uskoon, ja joka ei antanut kastaa itseänsä,\nse tapettiin. Tästä tiedon saatua lähettivät Novgorodilaiset miehiä\nIssorilaisia auttamaan ja 500 Ruotsalaista tapettiin eli vangiutettiin,\njonka perästä miehet palasivat Novgorodiin. Sen jälestä kokosivat\nNovgorodilaiset sotaväkeä ja lähettivät vielä apua Pääruhtinaaltaki\nanomaan, jota he eivät kuitenkaan saaneet. Siitä lähtivät\nsotajoukkonensa, minkä olivat saaneet kokoon, Laatokankaupunkiin.\nSillaikaa oli Maunus piirittänyt Pähkinälinnan, ottanut sen\nväkirynnäköllä sisälle, tehnyt Venäläisen vartoväen vangeiksi,\njoista muutamia kuitenki päästi irtaalle, ja jättänyt vartoväkeä\nlinnaan, jonka perästä itse oli lähtenyt sieltä pois. Mutta nyt\nlähtevät Novgorodilaiset Laatokankaupungista liikkeelle ja asettauvat\nPähkinäsaaren ympärille. Siellä olivat kaiken talvea, siksikun he, 24\np. Helmikuuta v. 1349, ryntämällä valtasivat linnan, tappoivat osan\nRuotsalaisista ja toisen vangiuttivat. Seuraava vuosi kului ilman\nmitään merkillisyyttä, mutta v. 1351 lähtivät Venäläiset Ruotsin\nKarjalaan. Maaliskuussa 21 p. tulivat he Viipuriin, jonka esikaupungit\npoltettiin. Päivänä jälestä kävivät Ruotsalaiset ulos linnastaan, mutta\nNovgorodilaiset karkasivat heidän päälle, ajoivat heidät jällensä\nlinnaan ja tappoivat osan heistä. Sen perästä hävittivät lähinäisiä\nmaanääriä, tappoivat vaimoja ja lapsia, ja tulivat viimmen vankijoukon\nkanssa jällensä Novgorodiin. — Maunus oli samana vuotena Turun\nkautta, jossa hänen nähdään vapauttavan Kirkolle kuuluvat omaisuudet\nveromaksosta, kulkenut Viroon. Siellä vaihettiin vankeja Dorpatissa,\nja rauha 23 vuodeksi näyttää myös silloin saaneen aikaan. Samalla\nmatkallansa lahjoitti Kuningas Paadisten luostarille Virossa Porvon\npitäjän, Pernon ja Sippoon kappelein kanssa, ja kun Suomen pispat vasta\ntahtoivat saada niitä jällensä allehen, niin nousivat pitkälliset\nriidat. —\n\nNyt on tässä välillä sanottava siitä hirmuisesta ruttotaudista, joka\nnäihin aikoin kulki maan halki. Ensin alkoi se Indiassa ja tappoi\nmatkallansa Pohjaiseen hirmuisesti väkeä kaikista kansoista. Sinne\ntuli se erinomaisella tavalla. Muutamana päivänä näkivät Bergenin\nkaupungin asukkaat, Norjassa, satamaansa ajeltavan aalloilta laivan,\njossa ei löytynyt yhtäkään ihmistä, sillä ne olivat kaikki kuolleet.\nBergeniläiset veivät hoksaamatta lastin maalle ja siitä tarttui heti\nrutto, joka niin kauhiasti kuoletti Norjassa, että enemmin kun joka\nkolmas henki surmausi. Muutamissa pitäjissä kuoli jokainoa ihminen,\nniin että sanotaan kauan jälestä synkkäin metsäin sisässä löydetyn\nkirkkoja, joiden olosta ei kukaan silloin enää tiennyt mitään. Ei\nRuotsin käynyt paljo huokiammasti, kun Norjan. Näissä maissa surmasi\ntauti v. 1350. Venäjällä mainitaan sen olleen v. 1352. Tiettävä on,\nett'ei se aivan Suomenkaan sivu mennyt. Tämä tauti alkoi pistoksella,\nveren sylkemisellä ja paisumilla, ja kuoletti sangen vähässä ajassa.\nSamanlaisia ruttoja kävi vastaki (e. m. vuosina 1413 ja 1427) myös\nmeidän maassa. Tautia nimitettiin hirmukuolemaksi eli suureksi\nkuolemaksi (ruotsiksi: Digerdöden, Stordöden). Samoilla ajoilla olivat\nmyös kovat nälkävuodet.\n\nKuningas Maunuksen nuorempi poika, Hookani, tuli v. 1350 Kuninkaaksi\nNorjassa. Samaan aikaan valittiin myös vanhempi poika, Erikki,\ntytymättömältä kansalta isänsä siaan Kuninkaaksi Ruotsissa. Siitä\nsyttyivät sodat isän ja poikansa Erikin välillä, ja Maunuksen täytyi\nantaa pojallensa koko Suomen ynnä osan muustaki vallastansa. Bengtti\nAlgotssoni oli tätä ennen tullut Maunukselta saamaan koko Suomen\nveromaaksensa, ja siellä mahdottomilla veroilla sangen kovasti\npiinannut rahvasta; mutta nyt menetti hän veromaansa, ja Erikki\nvähenti, Suomessa käyessään, talonpoikain maksettavat, antoi vielä\nmaamme asukkaille luvan entistä myöten viedä kalujansa myötäväksi\nTukhulmiin ja Pohjanmaalaisille vahvistuksen ennen saatuhun\nkauppaoikeuteensa, ynnä suositsi pappissäätyä ja pani Niilo Thuuressoni\nBjelken hallitusmieheksi maahamme. Mutta Erikki kuoli v. 1359 ja\nMaunus sai jällensä koko vallan. Ryt yltyi toinen poika, Hookani,\nkiihdytetty Ruotsin mahtavilta, Maunusta vasten, otti hänen (v. 1361)\nvangiksi; mutta sopi kuitenki kohta isänsä kanssa, jonka perästä nai\nDanskan Prinssessan Margarethan. Seuraavana vuotena valittiin Hookani\nUpsalassa isänsä Valtakeralliseksi Ruotsissa, jolloin Suomalaiset myös\nsaivat oikeuden olla läsnä Kuningasvaalissa, joka oikeus sittemmin\njatkeni siihen, että saivat Riikikokouksien päätöksissä ottaa osaa.\nMaunus ajoi nyt pois riikistään kaksikolmatta mahtavata miestä, jotka\nmenivät Albrektin Meklenburista tykö ja tarjosivat hänelle Ruotsin\nkruunun. Albrekti purjehtiki ajettujen Herrain kanssa Ruotsiin ja\nvalittiin Tukhulmissa, josta Maunus oli paennut, v. 1363 Kuninkaaksi.\nNiilo Thuuressoni Bjelkke Suomesta oli mennyt Albrektin puolelle.\nMutta siinä maassa oli vielä Maunuksellaki puoltajia, jonka tähden\nAlbrekti (v. 1364) lähti sinne, piiritti Turun linnan ja veti\nlahjoilla pispa Hemmingin puolellensa. Semmoisia lahjoja olivat:\nennen pispalle lahjoitettujen hyötyjen vahvistaminen, muutamain\npispan palveliain vavapauttaminen kaikesta veromaksosta kruunulle ja\nluvan antaminen pispalle (ja hänen jälkeenseuraajille) tehdä tihunnin\nmaksossa kiikastaville, mitä tahtoi ja näki hyväksi. Albrekti antoi\nkäskyn virkamiehillensä ylöskantaa pispan tulot kruunun maksettavain\nkanssa ja viedä kannetut omistajallensa käsiin. Myös jätti hän 40\nkalpamiestä (armigeri) Suomeen ja sääsi, että jos mainitut kalpamiehet\nsakotettaisiin jostaki rikoksesta, niin pitäisi pispan saada käyttää\nsakot omaksi hyväksensä. Siinä kyllä Hemmingille! Albrekti antaa\nseuraavana vuotena (1365) Ulvilan kylälle kaupunki-oikeuden, josta\nnykyisen Porinkaupungin alku onki luettava. Pohjanmaalaiset saamat\nhäneltäki vahvistuksen kauppaansa. — Maunus ja Hookani Kuninkaat olivat\nAlbrektin tultua menettäneet Ruotsissa valtansa. Ainaki toivoivat\nhe saada sen vielä takasin, kokosivat sotajoukon, vaan voitettiin\nEnkööpingin tappelussa (v. 1365). Maunus saatiin kiini ja pidettiin\nkauan vankeudessa, josta hän kuitenki aikaa voittain pääsi irti ja\nhukkui viimmen (v. 1374) Norjassa. Hänen kanssa sammuu Folkungein\nsuku Ruotsin hallitusistuimella; ja vieraista kansoista peräisiä\nKuninkaita, (joiden sivulla omakansaisia miehiä pyrkii ja pääseeki\nmaansa valtioiksi), tulee nyt Ruotsia hallitsemaan. Albrekti on niistä\nensimäinen.\n\nNoin v. 1365 kuoli Hemminki ja sai jälkeenseuraajaksi Henrikki II\nHermanninpojan. Tämä lähti käymään Paavin luona Avignonissa[7] ja\nsai häneltä huostakirjan Suomen Kirkolle sekä itsellensä luvan,\nilman Paavilta kysymättä ja kenelle hyväksi näki, jakaa pienempiä\npappitiloja. Tämän pispan aikana valittavat Satakuntalaiset Kuningas\nAlbrektille vaikeudesta heidän perukalla nyt laitettavan Kokemäen\nlinnan rakentamisessa ja ruokkimisessa, jonka tähden Kuningas käskee\nlinnan sortamista. Henrikki kuolee v. 1368 (?). Sittä tulee Johannes II\nPetrinpoika pispaksi, joka ennen oli ollut opettajana (Magister regens)\nPariisin Korkiopistossa. Tästä on mainittuna, että oli pannut pannaan\nViipurin linnan päällysmiehen Suuno Hookanssonin, arvattavasti siitä\nsyystä, että tämä ennen oli Kuningas Albrektin käskystä lyönyt kruunun\nalle muutamia Turun Tuomiokirkolle kuuluvia omaisuuksia. Ei ollut siis\nhyvä Kirkon tavaroihin koskea! Mainittu päällysmies näyttää kuitenki\nennen kuolematansa — hän murhattiin Uusmaassa — päässeen pannasta,\nkoska hän sai tulla haudatuksi Tuomiokirkossa, jota vähä ennen oli\n\"oman, vaimonsa ja lastensa sielujen autuuden vuoksi\" lahjoilla\nrikastuttanut. Vielä hankki Johannes pispa, niin Kuninkaalta kun\nPaaviltaki, vahvistuksia Kirkkonsa oikeuksiin. Hän kuoli v. 1370.\n\nNyt tulee Johannes III Vestfaali pispaksi, syntynyt Turussa, jossa oli\nollut Kaniikina (Tuomioherrana). Vuotta ennen kun tämä pääsi pispaksi,\ntapahtui, että Albrekti hätyyttettiin Norjan Kuninkaalta Hookanilta\nja että hänen siinä hädässä täytyi antaa Boo Jönssoni Griipille\npian yhtäsuuren vallan, kun itsellensäki oli. Tämä Boo Jönssoni oli\nrikkain ja mahtavin mies koko riikissä. Paitsi suuria omaisuuksia\nRuotsissa, oli hänen alle koko Suomi joutunut, jossa hän hallitsi\npian itsevaltiaasta. Siellä rakenti hän nykyisessä Karjan pitäjässä\nRaaseporin linnan, ja jonku ajan perästä näyttää länsipuoli Uusmaata\ntulleen Viipurista irrotuksi ja pannuksi Raaseporin linnan alle\nkuulumaan.\n\nJo olivat Dorpatissa Venäjän kanssa (v. 1351) uudistetun rauhan vuodet\nloppumassa, ja sen tähden lähtee Boo Jönssoni v. 1374 Viipuriin, niitä\nrauhajatkolla pitentämään. Mutta pian taisi kuitenki vihollisuuksia\nnousta, sillä kun Urbani VI v. 1378 kirjoittaa kehoitusbullan\nristisotahan Venäläisiä vastaan, luvaten tavallisuutta myöten runsahan\nsyntianteen lähtiöille, niin mainitsee hän myös edelläkäyneistä\nvihollisuuksista.\n\nJohannes pispa hankki Paavilta vahvistuksen Kirkon omaisuuksille,\nett'ei niitä kukaan (- niinkun Albrektilla ja hänen miehillä oli\nennen ollut suuri halu -) saisi vähentää. Tiedot mainitsevat vielä\nkahdesta riitaseikasta, jotka tähän aikaan olivat kysymyksessä. Yksi\noli Uusmaalaisten kanssa, joiden Ruotsalaiset asukkaat ruvanavun\n(maatskotin) maksosta mukisivat, vaan pispa sai sen selvälle jälelle.\nToinen riita oli Upsalan Pääpispan kanssa hiippakunnan rajoista. Sen\nasian laita on tämmöinen. Vanhaan aikaan oli Hesinglanni, niinkuin\nmyös koko Lappi ja Pohjais-Suomi Kantalahtea ja Oulujokea myöten,\nkuulunut Norjalaisten alle, jotka siellä matkasivat kauppimassa ja\nveroa ottamassa (Katso: Schlözer, Allgemeine Nordische Geschichte,\nja myös mitä siv. 25 seur. olemme jo ennen sanoneet. Kainulaiset\nmaksoivat siis jonkun ajan veroa Norjalaisille?) Sill'aikaa olivat\nTurun pispat saarnanneet Kristinuskoa Pohjanmaalla ja panneet sen\nTorniota myöten hiippakuntansa alle kuulumaan. Mutta kun Ruotsalaiset\ntulivat saamaan Helsinglannin, jonka raja silloin ulettui Oulujoelle\nasti, niin jäi kuitenki koko Oulu- ja Torniojokein välillä oleva maa,\njossa ei löytynyt kun yksi ainoa Kemin kirkkokunta, Suomen pispalle,\nja muun osan Hesinglannia otti Upsalan Pääpispa. Kun pispa Hemminki\nmyöhemmin (noin 1350) kävi Pohjanmaalla, niin tapasi hän Torniossa\nsamanimisen Upsalan Pääpispan. Silloin oli tullut puheeksi rajoista\nja sovittu sillä tavalla heidän kesken, että Tornion piti kuuluman\nUpsalan, ja Kemin Turun hiippakunnan alle. Nykyinen Pääpispa Upsalassa,\nBirgeri Gregorinpoika, ei ollut kuitenkaan siihen tytyväinen, vaan\ntahtoi vielä allensa ne lohirikkaat Ii- ja Oulujoen tienot. Sentähden\nhankki hän sekä vanhoista kirjoituksista kun myös silloin eläviltä\nvanhoilta miehiltä todistuksia, että mainitut paikkakunnat kuuluivat\nHelsinglanniin. Sen näytti hän niin selvästi, että Kuningas Albrekti\n(v. 1377) antoi hänelle niihin vahvistuksen. Mutta Johannes hankki\nmyös puoleltansa todistuksia, \"että mainitut maat, vanhain miesten\nPohjanmaalla, Ulvilassa ja Pirkkalassa sanaa myöten, olivat sata\nvuotta ja enämpiki kuuluneet Turun hiippakunnan alle\",[8] ja kun vielä\nBoo Jönssoniki oli hänen puolella, niin meni Kuninkaan vahvistus\nmitättömäksi, ja Suomen pispat saivat vastaki pitää riidassa olleet\nmaanalat. Tämä riita on siitä merkillinen, että siinä kaivettiin esiin\nkaikki vanhat tiedot useinmainittuin paikkain entisestä olosta, josta\nmeillekki on sillä keinon tieto säilynyt.\n\nJahannes Vestfaali kuoli v. 1384, jonka perästä Paavi Urbani VI aikoi\nitse hallita Suomen hiipakuntaa; mutta maamme kaukanaisuuden tähden\nPaavin asunnoilta valitsee hän kuitenki Beero II Balkin pispaksi, joka\noli syntynyt Suomessa, vaan ulkomaalla opastunut Maisteriksi.\n\nBeero Balkin aikana oli maallisen hallituksen kohta tämänkaltainen.\nSe mahtava Boo Jönssoni kuoli v. 1386. Sen perästä alkoi Kuningas\nAlbrekti rohkiammasti Ruotsin ylimysten kanssa menetellä ja tahtoi\nsaada kolmannen osan heidän käsiin joutuneista kruunu-omaisuuksista\njällensä kruunulle, jolla varsinki tarkoitti niitä Boo Jönssonille\nlahjoitettuja äärettömiä omaisuuksia. Mutta perilliset tämän miehen\nkuolihuoneeseen nostivat kapinan ja tarjosivat v. 1388 Ruotsin\nhallituksen Margarethalle, joka jo ennen oli aviomiehensä Hookanin\njälkeen perinyt Norjan, ja Danskan isänsä jälkeen. Margaretha tuli\nRuotsiin, löi Abrektin v. 1389 Falkööpingin tappelussa ja otti hänen\nvankeuteen. (Vankeudesta pääsi hän vasta v. 1395 ja kuoli sittä\nkruunuheittona v. 1412.) Nyt täytyivät Ruotsin Herrat suostua tälle\nvaimolle niihin vaatimuksiin, joita eivät Albrektille ollehet mielineet\ntäyttää; sillä kaikki, mitä sitte Albrektin tultua hallitukseen oli\nkruunun omaisuuksista tullut poisannetuksi, piti nyt jällen annettaman.\nBoo Jönssonin perilliset saivat Viipurin läänin ja kaupungin ynnä\nmuutamia paikkoja Ruotsissa, vaan täytyivät antaa kaikki muut\nomaisuutensa jälelleen kruunulle. Margaretha antoi nyt valita sisarensa\ntytönpojan, Erikin XIII Pommerista, jonka Danska ja Norja jo oli ennen\nottanut valtiaksensa, Ruotsin Kuninkaaksi. Kun sittä uusi Kuningas\nKalmarin kaupungissa kruunattiin, niin yhdisti Margaretha Danskan,\nNorjan ja Ruotsin kruunut yhden hallittaviksi, sillä keinoin, että\nkaikenaikainen rauha piti oleman niiden kolmen riikin välillä, jotka\nkuki omituisilta lajeiltansa hallittiin ja pitivät yhteisesti valita\nKuninkaita sekä toinen toistansa puoltaa. Tämä on se niin mainio\nKalmarin yhdistys, joka tapahtui v. 1397. Margaretha pitäysi kuitenki\nhallituksessa aina kuolemaansa asti v. 1412, jolloin Kuningas Erikki\npääsi yksinään hallitsemaan. — Näillä ajoilla oli Ruotsin ja Suomenki\ntila mitä kurjimpia ja rauhattomimpia. Albrekti ensistä, ja sittä\nmuutki Kuninkaat, toivat paljo Saksalaisia ynnä muita ulkonaisia\nhallittavahan maahansa, joille linnojen hallitus ja kaikenlaisia etuja\nannettiin ja jotka sangen kovasti kansaa rasittivat. Mutta eivät\nRuotsin ylimyksetkään olleet muukalaisia parempia; kaikki kunnia\nja jumalanpelko oli heiltäki kadonnut. Nälkävuosia kävi päälle ja\nse vähä, mikä maasta saatiin, syötiin sekä ryöstettiin ryöväreiltä\nja kurittomalta sotaväeltä. Siihen tulee vielä niin kutsuttujen\nVitaliveljein ryöstöt. Niillä oli alussa ollut tarkoituksena viedä\nSaksan maalta ruokaa Kuningas Albrektin Tukkulmissa piiritetyille\npuoltajille, mutta rupesivat sittä sillä nimellä merirosvoiksi, jotka\nkävivät Suomessaki rantamaita hävittämässä ja ryöstämässä.\n\nVenäjän ja Ruotsin hallitsiain välillä näyttää nyt sattuneen se\nkeskinäinen kohta, että kumpanenki, asioilta omassa maassansa estetty,\nei huolinut toiseltansa maapaloja kiskoa, vaan ainoastaan pitää\nennen saadut huostassansa. Sentähden, kun tällä ajalla mainitaan\nrajameteleistä, niin ovat ne, ilman hallitsiain tahdotta, hurjapäisiltä\nveitikoilta matkaansaatetut. Narimontilla olivat Nevajoen likimaat\nja osa Venäjän Karjalata olleet omaisuutena, ja hänen poikansa\nPatrikei Narimantovitsa tuli v. 1383 niitä sittä hallitsemaan.\nMutta kun tämä rupesi asukkaita kovasti vallikoimaan, niin kävivät\nKarjalaiset Novgorodilaisille valittamassa, jotka sentähden ottivat\nhäneltä pois suurimman osan maistansa. Vuonna 1389 tuli Narimontin\nveljenpoika, Simeoni Olgerdovitsa, ja sai mainitut paikat allensa.\nSilloin lähti Ruotsalaisia v. 1392 Nevajoella hävittämään, mutta\nlyötiin Simeonilta, ioka tämän perästä palasi Lithoviaan. Sittä sai\nvallastansa ajettu Ruhtinas Juri Svätoslavitsa Novgorodilaisilta\nmainitut maat, jotka hänen kohta kuitenki täytyi pelvosta jättää. Nyt\ntuli v. 1395 Ruotsalaisia Jaamakaupunkiin, josta he heti kaijotettiin;\nmutta vuotena perästä oli heitä taas liikkeellä, ja hävittivät Venäjän\nKarjalassa kaksi pitäjästä ynnä polttivat monta kirkkoa, eikä tietä\nmuuta tästäkään kerrasta, kun että Ruhtinas Konstantini ajoi heidät\nmatkoinsa ja antoi leikata kielen niiltä, jotka olivat hänen käsiin\njoutuneet. Vuonna 1407 tuli Simeoni Olgerdovitsa jällensä Nevajoen\ntienoille ja otti entiset maansa hallitakseen. Eikö liene se asia ollut\nRuotsalaisille mieleen, eli mikä lie ollut syynä, koska he v. 1411\nkarkasivat hänen alustalle ja ottivat Tiverskin kaupungin. Tästä tiedon\nsaatua kävi Simeoni heitä jälelleen ajamassa. Mutta ei sillä hyvä. Hän\nkarkasi myös Ruotsin Karjalaan, poltti ja hävitti sitä laajalta, ja\nvarsinki saivat Ruotsalaiset hänen hirmuista kostoa kärsiä. Hän tuli\naina Viipuriin asti, poltti sen esikaupungin ja vei myötänsä paljo\nvankeja. Mutta kaksi vuotta sen perästä meni Simeoni kaiken väkensä\nkanssa Lithoviahan jälelleen.\n\nBeero Balkin ja kolmen häntä ennemmäisen pispan aikoina olivat Kirkon\nja pappissäädyn voimat aina olleet karttumassa, uusia kirkkokuntia\nlaitettu ja täysi pakanallisuus ruvennut etempätä (Suomen sisäisemmiltä\nja pohjaisemmilta tiloilta) katselemaan. Hänestä muistellaan, että\noli käynyt Roomissa Paavia miellyttämässä, ja Tuomiokapituli hänen\nkautta saanut uuden Arkhidiakonin viran. Margaretha ja Kuningas\nErikki näyttävät olleen hänelle aivan hyväntahtoiset, koska antoivat\nlahjaksi Maskuun pitäjän Piikkiön kanssa. Siitä hyväntahdosta tuli\nse hyöty Suomen kirkolle, että nimitetyt kuninkaalliset persoonat\n(v. 1403) kenkkäsivät 300 hopiamarkkaa iankaikkiseksi messuksi, jota\nTurun Tuomiokirkossa piti \"aina Tuomiopäivään asti\" pidettämän.\nBeerolla oli myös tuumassa saada Koroisissa, lähellä Turkua,\nnunnaluostari rakennetuksi, vaan lieneekö siitä tullut valmista,\nkosk'ei sitä sen perästä enämpi muistella. Muuten oli hänenki aikana\nisänmaamme erämaitten asututtamisesta ja perkkaamisesta paljo huolta\nasianomaisilla.\n\nMaunus II Tavasti tulee nyt, Beero Balkin v. 1412 kuoltua, Suomen\npispaksi. Hän oli syntynyt Mynämäen (Virmon) pitäjässä, tullut\nPraagissa Maisteriksi, ollut ennen Arkhidiakonina Turussa ja Kuningas\nErikin Kanslerina, sittä tullut Roomissa vihityksi pispanarvoon.\nMuutama kirjoitus paavinuskon ajolta sanoo: \"Turun Seurakunnassa\nHemminki ja Maunus Tavasti pispoille (pyhän Henrikki pispan perästä)\nei löytyneen koskaan vertaisia, jotka ajallansa olisivat tehneet\nniin paljo ja niin suuria töitä.\" Ja tosin näyttääki tämä pispa,\nsillä ajalla kun eli, Suomelle paljo hyvää vaikuttaneen. Sen\nhänestä voipi sanoa, että oli kaikella muotoa kelpo paavilainen,\nvaan ei enempätäkään. Hänen jumalisuus, jota senaikuiset ihmiset\npaljo ylistävät, ei näytä olleen puhtahana aikansa erhetyksistä.\nSen innossa lähti hän pyhässä Palestinan maassa käymään, jolta\nmatkaltaan toi koristuksia Tuomiokirkolle. Usein hankki hän Roomista\ntaikka muualta syntianteita niille, jotka lahjoillansa muistivat\nTuomiokirkkoa eli koululaitoksia. Hänen kautta tehtiin jumalanpalvelun\nloistava meno ynnä muutki Kirkon askareet paavinuskon vaatimuksia\nmyöten täysinäiseksi. Ison osan päivästä veisattiin ja pidettiin\njumalanpalvelua Tuomiokirkossa, jossa myös, pispalta ja muiltaki\nlahjoitetulla tavaralla, nyt laitettiin alttareita neljäänki toista\nasti. Tuomiokapitulin jäseniä lisättiin 6:desta 10:neen ja palkkoja\nenennettiin. Kirjasto Tuomiokirkossa kartutettiin pispalta kenkätyillä\nkirjoilla. Kirkon oikeuksia puollustettiin ja uusia saatiin. Porvon,\nPaadisten luostarille lahjoitettu, pitäjäs, Pernon ja Sippoon kappelein\nkanssa, ostettiin (v. 1428) jällensä Turun hiippakunnalle. Rasituksiksi\ntähän aikaan ovat luettavat: ruttotauti, joka usiamman kerran oli\nliikkeellä, ja Turun palo v. 1429. Sen palon perästä annettiin\nsyntianteita \"7:meksi vuodeksi ja 7 kertaa 40:neksi päiväksi\" niille,\njotka Tuomiokirkkoa lahjoittivat. — Seurakuntain luku maassamme enentyy\ntämänki pispan aikana. Kuusiston hovi taikka linna rakennetaan häneltä\nkivestä, kun oli ennen ollut puusta. Näiltä ajoilta alkuansa mahtaa\nmyös Porvon kaupunki olla, jonka kivikirkko, (nykyinen Tuomiokirkko,)\ntaisi tulla noin v. 1418 rakennetuksi. Rauma saapi v. 1441 kaupunki- ja\nheti perästä kauppa-oikeuden. Naantalin luostari perustetaan v. 1443,\njonka vieressä oleva kylä saapi Kuninkaalta kaupunki-oikeuden. Ja muuta\nsenlaista uudistusta.\n\nMutta enin kiitos on meillä Maunus Tavastille siitä kannettava, että\nhän, milloin kapinat ja hämmingit kiehuivat Ruotsissa ja rahvas oli\nrasittajoiltansa pian meneytymässä, aina pysyi valtiain ystävänä\nja kehoitti niitä Suomen hyvää katsomaan. Kuningas Erikki XIII\nPommerista, joka rienteli kaiken hallitus aikansa saada sukunsa\notetuksi kruunun perilliseksi, ja kävi pitkällisiä sotia Slesvigin\nomistamisesta, tuli Ruotsia vierailla nälkäisillä hallitusmiehillä\nja ylönpaltisilla veroilla ja maksoilla vaivaamaan. Mutta Suomessa\nkäski hän oikeuden rikkomatointa pitämistä, kielsi kovasti asetettuin\nverojen enentämistä ja jakoi vielä v. 1435 maamme kahtehen,\nEteläis-Suomen ja Pohjais-Suomen, Lakikuntaan. Myös sääsi hän,\nettä Maanoikeuden, niinkuin korkeimman Suomessa olevan Oikeuden,\npiti vuosittain Juhannuksen aikoina kokouta Turkuun, lykätyitä\nriitaseikkoja ja kanteita virkamiehiä vastaan ratkomaan: ja piti sen\nolla kokoonpannun Pispasta ja muutamista Tuomiokapitulin jäsenistä,\nynnä kaikista maassa asuvista Riiki-Raateista, Lakmanneista,\nKihlakunnan Tuomareista, ja Fouteista, joiden velvollisuus myös oli\nhuolta pitää kaikista Kuninkaan ja maan hyväksi tulevista asioista.\n— Ruotsissa oli Kuningas Erikki pannut foutiksi Daalarin maahan\nerään Danskalaisen miehen, Jösse Erikssonin, joka rupesi kovin\nmielettömästi elämään, hirtti talonpoikia, piinaten heitä savussa,\nja valjasti raskaita vaimoja heinäkuormain eteen. Silloin valitsivat\nDaalarilaiset nerokkaan vuorimiehen, Engelbrekti Engelbrektssonin,\ntästä ja muusta pahasta menetyksestä Kuninkaalle valittamaan. Mutta\nkun ei valituksesta seurannut parannusta, niin nuosi Daalarin\nmaassa v. 1433 kapina. Engelbrekti oli päämiehenä ja pian kävi\nkoko Pohjais-Ruotsi hänen puolelle, sittä muukin osa maata. Erikki\nPuuke, jolla oli Korsholman linna (Ei ole tietoa, milloin tämä linna\nrakennettiin. Vanhoissa kirjoituksissa mainitaan siitä ensikerran v.\n1398, eli ainaki alkupuolella viidettätoista vuosisataa.) allansa, oli\nnoussut Pohjanmaalaisten kanssa ja antanut Johani Folkessonin kautta\nottaa Ahvenanmaan ynnä siellä olevan Kastelholman linnan. Vieraat\nja pahanilkiset hallitusmiehet ajettiin pois maasta; Kuninkaalle\nlähetettiin sana, ett'ei enää ollut mieli häntä kuunnella; Engelbrekti\nvalittiin v. 1345 Riikihoitajaksi. Nyt rupeavat ylimykset Kuningasta\nlikenemään ja sovintoa hänen kanssa tuumimaan. Viimme mainittuna\nvuotena kävi Kuningas Tukhulmissa, jolloin Kaarle Knuutssoni (Bonde)\ntehtiin Marskiksi ja Kristeri Nilssoni Vaase Drotsiksi. Mutta pian\ntekivät Herrat uuden Riikihoitajan vaalin ja valitsivat siksi Kaarle\nKnuutssonin. Hänen täytyi kuitenki, kun kansa rupesi kovin nurisemaan,\njakaa sen arvonsa Engelbrektin kanssa. Vuonna 1436 lopetti Engelbrekti\nkuulut päivänsä, murhattu petollisesti. Nyt oli Kaarle Knuutssonilla\nyksinänsä Ruotsi hallussa, vaikka Erikki vielä kantoi Kuninkaan nimeä.\nMutta v. 1439 laskettiin Erikki XIII kaikeissa riikeissään pois\nviralta ja vallalta. — Kaarle Knuutssoni ei saanut tällä kerralla\nkauan hallita Ruotsia, sillä Kristopheri Bayerista valittiin v. 1440\nKuninkaaksi. Kaarle sai Kuninkaalta omaisuudeksi melkein koko Suomen,\njoka hänellä ennenki jo oli ollut, vaan josta hänen nyt täytyi antaa\nRaaseporin ja Korsholman linnat Drotsille Kristeri Nilssoni Vaaselle,\njolla taas Viipuri oli ennen ollut ja jonka vuoden perästä kuoltua\nhän sai ne jälelleen ja asettausi Viipurissa elämään, täytyen ainaki\nantaa Turun ja Hämeen linnat Kuninkaalle. Niin sekavasti linnoja näihin\naikoin mahtavain välillä vaiheteltiin! Kristopherin aikana olivat\nvirat Ruotsissa omakansaisten käsissä, joita Kuningas heille myömällä\njakoi. Ankaroita nälkävuosia kohtasi, niin että rahvaan täytyi syödä\nsilkkaa petäjäistä, ja siitä ruvettiin Kristopheria Petäjäiskuninkaaksi\nhokemaan. Muuten annettiin Yhteinen Lakikirja v. 1442, kutsuttu\nKuningas Kristopherin Lakikirjaksi, ja Kirkon oikeudet vahvistettiin.\nVuonna 1446 lähti Kuningas Gotlannia vasten sotaan, johonka Kaarle\nKnuutssoniaki oli Suomesta kutsuttu. Gotlannissa oli Vitaliveljein\nrosvonpesä, joiden parissa kruunuheitto Kuningas Erikki vielä eli.[9]\nMutta ei siitä sodasta tullut heille hävittäjätä. Loppuelämässänsä\ntarkotti Kristopheri saada Lybekki haltuunsa; mutta ei saanut, ja kuoli\nsamana vuonna 1448. Kaarle VIII Knuutssoni tuli silloin 800:dan Ritarin\nkanssa Ruotsiin ja valittiin Tukhulmin Riikikokouksessa Kuninkaaksi.\nKaarle lähti heti Gotlannia allensa saamaan, mutta sekin yritys meni\nmitättömiin.\n\nKun Venäjän Karjala ja Nevajoen likimaat olivat Simeoni Olgerdovitsalta\ntulleet jätetyksi, niin näyttävät Novgorodilaiset tahtoneen ottaa\nniitä jällensä allehen, josta Lithovian Ruhtinasten kanssa tuli heillä\nriita. Se ei ollut kuitenkaan pitkällinen, sillä Novgorodilaiset,\njoilla yhdeltä puolelta oli pelkäämistä Ruotsalaisia ja Saksan\nRitareita, toiselta puolen Moskovan Pääruhtinasta, pyysivät Lithovian\nystävyyttä ja liittoa, jota heidän nyt myös nähdään usiammasti\nuudistavan. Tältä ajalta mainitaan, että miehiä Suomesta oli v. 1442\nkäynyt Pleskovan alustalla hävittämässä ja että ne otettiin vankiksi\nja hirtettiin Venäläisiltä. Kaarle Knuutssoni ottaa siihen siaan\nVenäläisiä Pleskovasta vankiksi, mutta vapauttaa heidät kuitenki,\nottain lunnahia. Mutta seuraavana vuotena tuli Iivana Volodimirovitsa,\nSimeonin nepain, Novgorodiin, ja sai Rarimontin entiset perintomaat.\nKun hän v. 1444 kävi Narvanlinnaa piirittämässä, niin karkasivat\nSaksan Ritarit Inkerinmaahan ja hävittivät kauhiasti. Vaan he taisivat\nitsekki kärsiä siinä paljo tappoa, koska pyysivät Ruotsalaisten apua\nja liittoa. Kristopheri Kuningas lähettiki heidän tykö miehiä, ja\nValkin kaupungissa liittousivat Ruotsalaiset v. 1447 Ritarein kanssa,\nyksituumaisesti Venäläisiä hätyyttämään. Ja niin tavataanki seuraavana\nvuotena Livon ja Preussian Ritareita yhessä Ruotsalaisten kanssa\nNevajoella Venäläisiä vasten sotimassa.\n\nPispa Maunus Tavasti, joka, paitsi muita ansiollisia töitänsä, oli\nmyös aikanansa asettanut Satakunnan rahvahalta nostetun kapinan,\nheittää vanhuudelta vaivattuna pispanviran v. 1450 ja kuolee kaksi\nvuotta sen perästä lähellä Naantalin luostaria olevassa kartanossansa\n95:den vuoden vanhana, oltuansa 38 vuotta pispana. Hänen siaan\nvalittiin sukulaisensa Olavus Maunuksenpoika, seurakunnan pääksi, ja\nvihittiin Roomissa. Hän oli vanhan pispa Maunuksen kostannuksella ollut\nulkomaalla oppimassa, tullut Pariisissa Maisteriksi ja Jumaluusopin\nBakkalaureukseksi, ollut Pariisin Korkiopiston Rektorina ja sittä\nsuuressa arvossa pidettynä opettajanaki mainitussa opistossa. Hänen\nmainitaan olleen kaikesta kohdasta korkioppisen ja varsin kaunopuheisen\nmiehen.\n\nKaarle Knuutssoni Kuningas riensi kaikesta voimasta tulla Norjanki\nKuninkaaksi. Hän pääsi kyllä siksi; mutta Kristiani Oldenburista\noli Danskalaisilta tullut valituksi, ja hän sai pian Kaarlelta edun\nNorjassaki, tahtoi myös saada Ruotsin. Kaarle hankki sotaväkeä, ja\nsiitä sodittiin monta vuotta, vaikka Kaarlella ei nöytä olleen täyttä\nneroa seikkansa puoltamisessa. Silloin oli suuri nälkä ja kurjuus\nRuotsissa. Viimmen tuskausi Kaarlelle rahvaski, koska hänen foutit\nolivat yhtä ylimieliset ja kavalat, kun ulkomaisetki olivat olleet;\nja kun hän tahtoi kieltää testamenttein vastaista antamista Kirkolle,\nniin närkästyivät papitkin. Upsalan Pääpispa Jönssi Bengtssoni\n(Oksenstjerna), jolla oli vanhaa vihaa Kaarlelle, sai nyt helposti\nrahvasta puolellensa, nosti v. 1457 kapinan häntä vasten, ja Kaarlen\ntäytyi paeta Dantsigiin. Heti tuli Kristiani I Oldenburista laivastolla\nDanskan maalta, ja hän kruunattiin Tukhulmissa. Mutta Suomessa oli\nKaarle Knuutssonilla vielä miehiä, jotka pitivät hänen puolta ja\nuhkasivat kernaammasti antauta Venäläisille, kun laillisen Kuninkaansa\nvalapatollisille pettäjille. Mutta Erikki Akselssoni (Totti), joka\nennen oli ollut linnanhaltiana Turussa, tuli Suomeen ja sai petoksella\nja väkivallalla sen maan linnat ja osat allensa, ja vastustelevat\nHerrat täytyivät viimmen antaa myötä. Viipuri valloitettiin vasta,\nsittäkun tapahtunut tulipalo oli pakoittanut asukkaita myönnittämään.\nJa niin tuli Suomiki vielä samana vuotena ottamaan Danskalaisen\nKuninkaaksensa.\n\nOlavus pispa oli Kuningas Kaarlelta ollut rakastettu ja nimitettiinki\nhänen Neuvonantajaksi, mutta Kristianissa sai hän yhtä hyväsuosioisen\nKuninkaan, joka myös antoi Kirkolle ja pappissäädylle täyden\nvahvistuksen heidän oikeuksiin. Hänen aikaan tapahtui tulipalo Turussa\nukonleimaukselta. Hän kuoli v. 1460.\n\nKonradi Bitsi, joka äitinsä puolelta oli vähän sukuja edellisen pispan\nkanssa, oli Leiptsigissä tullut Maisteriksi ja ollut Tuomioprovastina\nTurussa, hän vihittiin nyt Sienassa (Italian maalla) pispaksi\nSuomeen. Paitsi isompain pitäjästen jakamista, Kirkon järjestystä\nja puoltamista, tihunnin makson kiinnittämistä, jotka asiat tälläki\npispalla olivat huolena, niin rakennettiin hänen aikaan monta\nkivikirkkoa, ja Sairashuonet laitettiin papeille. Vadstenan luostarista\ntuli (v. 1462) munkkeja Naantalin luostarissa kovempata järjestystä\nmatkaansaattamaan ja asettamaan muutamia pispan ja munkkein välillä\nsattuneita riitoja. Tuomiokapitulin jäsenet, jotka ennen olivat asuneet\nseurakunnissansa siellä täällä maalla, muutetaan v. 1486 Turkuun\npysyväisesti asumaan ja saavat sen vuoksi lisää palkkaa. Vuonna 1488\npräntättiin Leiptsigissä Suomen hiippakunnan Messukirja (Missale).\nSe on ensimmäinen Seurakunnan hyväksi präntätty kirja meidän maassa.\nMyös muistellaan kaksi tulipaloa tämän ajalta, Turussa (v. 1473) ja\nKuusiston linnassa.\n\nAlussa oli Ruotsin tila Kuningas Kristianin aikana onnellinen, mutta\nsittä rupesi hän lisätyillä veroilla ja muillaki keinoilla siitä maasta\nitsellensä rahaa kiskomaan, jolla suututti kansan. Vuonna 1463 kävi\nsanoma, että Kaarle Knuutssonin piti Dantsigistä tuleman sotalaumalla\nRuotsiin, joka puhet vaikutti Kristiania tulemahan Tukhulmiin.\nSilloin käski hän uuden veropanon, jonka ylöskantajaksi asetti ennen\njo mainitun Pääpispan Jönssi Bengtssonin, ja lähti itse Suomeen\nVenäläisiä sodittamaan, niinkuin heti nähdä saamma. Mutta talonpojat\nRuotsissa vihastuivat veropanosta ja nostivat kapinan. Kuningas,\nSuomesta palattuansa, sanoo Pääpispan olevan siihen syynä ja ottaa\nhänen kiini. Siitä intousi rahvas, karkasi Tukhulmia vasten, mutta\nvoitettiin ja paljo heistä tapettiin. Silloin tavataan pispa Konradiki\nTukhulmissa Kuninkaan puolella, jolta oli saanut omaisuuksia lahjaksi,\nja kun tällä tavalla oli tullut virkaveljejänsä vastaan olemaan sekä\nmuutenki rikkonut Kirkon lakeja, niin oli hän joutunut pahaan huutoon\nja omantunnon nuhteisiin, josta hänen eräs Paavin kirjoitus vapauttaa.\n(Siitä kirjoituksesta nähdään, että pispain täytyi valalla luvata\nasetettuin vuotten perästä itse eli jonku asiamiehen kautta käydä\nPaavin tykönä Roomissa, ja hänelle viedä lahjoja; jota valaa vasten\nKonradi oli, estetty köyhyydeltä ja Suomessa kuohuvilta sodilta, tullut\nrikkomaan.) Kuningas otti nyt Ruotsista tavaroita, mitä vaan voi saada,\nja purjehti Danmarkkiin, vieden Jönssi Bengtssonin vankina myötänsä.\nMutta heti nousi Linkööpingin pispa Ketteli Kaarlssoni (Vaase)\nkapinan päämieheksi ja antoi v. 1464 tehdä itsensä Riikihoitajaksi.\nKuningas tuli kyllä tätä estämään, vaan voitettiin. Nyt tahtoivat\ntalonpojat kiivaasti Kaarle VIII Knuutssonia jällen Kuninkaaksensa, ja\nhän tuliki samana vuotena Dantsigista, mutta ajettiin puolen vuoden\nperästä hallituksesta nyt irti päästetyltä Jönssi Bengtssonilta.\nSittä ulousi Kaarle Suomeen ja asui Raaseporin linnassa puolineljättä\nvuotta suuressa köyhyydessä ja puutteessa. Raaseporin linna oli ollut\npispa Konradi Bitsin omaisuus, vaan hänen täytyi kauan vastusteltua\njättää sen Kaarlelle. Nyt oli ensistä pispa Kettili, hänen kuoltua\nuseimainittu Pääpispa, ja viimmen häntä vastaan Erikki Akselssoni\n(Totti) Riikihoitajana. Mutta v. 1467 kutsuttiin Kaarle VIII Knuutssoni\nkolmannen kerran Ruotsin Kuninkaaksi. — Valkin kaupungin liiton perästä\nei tietä miten asiat muutamaan aikaan olivat Venäjän kanssa. Mutta v.\n1463 nähdään Venäläisen taas maahamme karanneen, ja se oli silloin\nkun Kuningas Kristiani tuli Suomeen ja esti vihollisen aivoituksia.\nSeuraavana vuotena olivat Venäläiset kuitenki Joutsenossa ja monessa\nmuussaki Karjalan pitäjässä hirviästi tappamassa, polttamassa ja\nhävittämässä. Mutta v. 1468 tehtiin Venäjän kanssa sotilakko viideksi\nvuodeksi.\n\nKaarle Knuutssonilla oli paljo sotimista vihamiehiä vasten, mutta\nStuuret puoltivat häntä ja pitivät hänen nyt hallitusistuimella\nkuolemaansa asti, joka tapahtui v. 1470. Kalmari-yhdistys oli jo\nennenki muuttunut tyhjäksi nimeksi mieltä vailla, ja nyt muuttui\nse vielä enemmin, kun Stuuret tulivat hallitsemaan. Steeni Stuure\nVanhempi valittiin v. 1471 Riikihoitajaksi, sillä kuningasnimeä\nhän ei tahtonutkaan. Mutta kun Kristiani tuli Danskasta, saamahan\njälelleen Ruotsissa menetetyn kruununsa, niin tapahtui kiintiä tappelu\nBrunkkebergillä, juuri Tukhulmin vieressä, jolla oli se seurana,\nettä Kristianin täytyi paeta, ja Steeni Stuure sai rauhassa hallita\nmiehuudella ja valppaudella voitettua maatansa. Siitä löihen hän\nrauhallisia töitä tekemään, ja Ruotsilla oli nyt onnellinen aika.\nNiin lopetti hän sen meidänki maassa olleen tavan, että suurempain\nkauppakaupunkein Magistraatissa piti puoleksi oleman Saksalaisia.\nNiin laitti Upsalan Korkiopistonki v. 1477. — Mutta v. 1473 olivat\nVenäjän kanssa tehdyn sotilakon vuodet loppuneet, ja nämät naapurit\nolivat Suomea taasen hävittämässä. Novgorodilaiset olisivat sittä\nkyllä taipuneet rauhaan, vaan Erikki Kaarlssoni (Vaase), joka oli\ntullut Suomen avuksi lähetetyksi, ei huoli siitä ja pitkittää sotaa\nvielä kolme vuotta. Vuonna 1475 saapi Erikki Akselssoni (Totti)\nViipurin lahjoitukseksi, ja laittaa muurin kaupungin ympäri,\nett'eivät Venäläiset sitä hevillä saisi polttaa. Savossa laittaa\nhän Venänäläisten varalle samana vuotena Savonlinnan (ruotsiksi:\nOlofsborg, Nyslott,) jonka ensistä teki puusta, mutta kaksi vuotta\njälempätä laitti vahvemmaksi ja seisovammaksi. Miten rauhatoin\nsitä rakettaissa aika oli, nähdään muutamasta Erikki Akselssonin\nkirjoituksesta, jossa sanoo, \"että kun työmiehet lähtivät santaa, kiviä\nja kalkkia noutamaan, niin täytyi minulla olla joka proomun kanssa\nsotamiesjoukko ja 12 eli 14 omista palvelioistani rintalastasissa\nja miekoissa Venäläisten vuoksi.\" Samana vuotena lähti myös Erikki\nAkselssoni senaikuisen Tuomioprovastin Maunus Niilonpojan Särkilahdesta\nkanssa Ruotsiin, saamahan apua Venäläisiä vasten; vaan eivät saaneet\nollenkaan sotaväkeä, kun ainoastaan sotitarpeita. Kuitenki sai Erikki\nAkselssoni v. 1479 Steeni Stuurelta apuväkeä Ruotsista, ja nyt \"lähti\nhän Venäjälle, 20 eli 30 penikuormaa, ja teki siellä suurta vahinkota:\ntappoi niin ihmisiä kun eläimiä, miehiä kun naisia, vanhoja kun nuoria,\nmoneen tuhanteen.\"\n\nRuotsin entinen Kuningas Kristiani I kuoli v. 1481 ja hänen poikansa\nJohani (Hanssi) tuli hänen perilliseksi Danskan kuningasistuimella.\nMutta Ruotsi ja Norja eivät tahtoneet häntä omanansa tunnustaa, niinkun\nKalmari-yhdistys vaati yhteistä Kuningasta. Ainaki uudistettiin\nmainittu yhdistys niin kutsutun Kalmari-Recessin kautta v. 1483, jota\nmyöten Johanin piti tulla Kuninkaaksi, ehkä vallan oleman mahtavilla\npapeista ja maallisista. Mutta Riikihoitaja Steeni Stuure esti tämän\ntuuman aikaansaamista, ja niin jäi se tuumaamisiin vielä neljätoista\nvuotta. Hän joutui sittä riitaan niiden voimallisten Akselssonein\n(Tottein) kanssa, jotka olivat hänelle sukuja ja ensistä olivat\nauttaneet Riikihoitajaksi, ja samassa vierausi hänestä muitaki\nmahtavia, että hänen tila nyt oli joksiki huojuvainen. Entinen\nRiikihoitaja ja Savonlinnan rakentaja Erikki Akselssoni oli kuollut\nv. 1480 ja jättänyt lahjoituksensa Suomessa, Viipurin, Raaseporin,\nHämeen ja Savon linnat, veljillensä Iivarille ja Laurille, jotka\neivät aikoneet niitä jättää, ennenkun kaikki velivainajansa tehdyt\nkostannukset Suomen varjelemisessa vihollisilta heille maksettaisiin.\nMutta kolmen vuoden perästä täytyi Iivari Akselssonin, veljensä Laurin\njo kuoltua, antaa muut linnat Suomessa Steeni Stuurelle, paitsi\nRaaseporin, jota vasten hän sai Ruotsissa siaan maata allensa. Sittä\nmenetti hän v. 1487 Ruotsissa kaikki lahjoituksensa, Raaseporin otti\nKnuuti Posse Steeni Stuurelle, ja hänen täytyi paeta Danmarkkiin.\n\nVenäjän kanssa ei näytä nyt olleen sotia. Mutta Ruotsalaiset olivat\nauttaneet Riigan kaupunkia Saksan Ritareita vasten ja niinmuodoin\ntulleet heidän kanssa riitaan. Nyt tekivät he rauhan uuden\nSeuramestarin Freitagi von Loringhoffin kanssa v. 1488. Samalla\nsanotaan keskinäisen liitonki Venäläisiä vastaan tulleen taas tehdyksi\nPapinsaareksi (Prestholmen) nimitetyllä saarella Uusmaassa. Ja tokipa\ntarvittiinki, sillä kohta nousevat Venäjältä hirmuiset ukonpilvet,\ntulen ja leimauksen kanssa. — Samana vuotena oli Venäläisiäki ollut\ntaas Karjalassa, mutta tulleet Knuuti Posselta kaijotetuiksi.\n\nMaunus Niilonpoika Stiernkorssi Särkilahdesta tulee nyt, Konradi Bitsin\nv. 1489 kuoltua, pispaksi; syntynyt Suomessa, Maisteri Pariisissa,\nTuomioprovasti Turussa, Saksan Keisarilta Fredrikki III:nelta valittu\nSaksan riikin Pfaltsigreiviksi, (joka arvo piti oleman perimöinen\nkaikille vastaisillenki Turun Tuomioprovasteille,) ja nyt pispaksi.\nHänen ajan saamma nähdä olevan Suomelle sangen rauhattoman.\n\n\nb.) Suuresta Venäläissodasta Suomen vapauttamiseen Danskalaisista (v.\n1490-1523).\n\nTällä nyt kerrottavalla ajan jaksolla tulee häviämään, mitä Suomi oli\nedellisinä rauhanaikoina, pispain ja muitten huolen kautta, rikkaudessa\nja voimassa kasvanut. Minkä osan maata Venäläinen jättää hävittämättä,\nsen rosvoaa Danskalainen. Mutta maallisen turvan kadottua tulevat\nesivanhempamme sen perästä saamaan uuden, hengellisen lohdutuksen,\n— evangeliumia puhtahassa kirkkaudessansa ruvetaan sittä heille\nsaarnaamaan.\n\nVenäjälle ovat ensin silmät nakattavat. Siellä olivat Monguolit\nlaskeneet kaikki Ruhtinaskunnat verolliseksi allensa ja kovassa\norjuudessa pitäneet sitä, kuitenki omilta Ruhtinailtansa hallittua,\nmaata, jonka tila oli sangen onnetoin kaikesta kohdasta. Vähitellen\nolivat Moskovan Ruhtinaat saaneet jonkutapaisen edellisyyden muitten\nRuhtinaisten rinnalla, ja heistä syntyiki sankari, Dmitri IV Donskoi,\njoka ensikerran uskalsi Monguoleja sodittaa, ja löi heidät Kulikovan\nkentillä, Donijoen varrella, v. 1379. Ei kuitenkaan tämä voitto vielä\nvoinut Venäjän vapauttamista vaikuttaa. Mutta Iivana III Vasileivitsa\nnousee v. 1462 Moskovan Ruhtinasistuimelle, ja nyt tapahtuvat hänen\nkautta suuret muutokset Venäjän tilassa. Monguoleille, jotka lähes\npuolikolmatta vuosisataa olivat Venäjätä orjuuttaneet, ei hän maksanut\nenää veroa ja irtausi heistä kokonaan. Se monihin Ruhtinaskuntiin\njaettu Venäjän valta yhdistettiin häneltä vahvalla kädellä Moskovan\nalle, ja hän nimittiki itsensä Kaiken Venäjän Itsevaltiaaksi. Myös\ntäytyi se ennen niin ylävä Novgorodiki, jonka sisälliset riidat\njo olivat viimmeisinä aikoina huonontaneet, antauta v. 1470 hänen\nalamaiseksi: menetti muutamia vuosia jälempätä kaiken itsinäisen\nvaltansa, ja pian hävisi sen kauppa ja rikkauskin.\n\nMitä sotihin Ruotsalaisten ja Venäläisten välillä tulee, niin olivat\nne tähänasti käydyt ainoastaan Novgorodilaissilta, usein yksinäisiltä\nrosvoveitikoilta siitä kaupungista, ja jos joku muukin Ruhtinas joskus\nniihin ryhtyi, niin tapahtui se aina Novgorodin puolesta. Mutta nyt,\nkun Venäjä on yhdistetty yhden valtiaan alla, ja koko maan voimat\nhänelle ovat altisna, niin tulevat ne Suomelle ja Ruotsille paljoa\nvaikiammaksi ja peljättävämmäksi. Se havaitaan jo siinä ankaruudessa,\njolla se sota käytiin, kun alkoi v. 1490 ja on pitkällisyydestänsä sekä\nkovuudestansa tullut kutsutuksi suureksi Venäläissodaksi. Mainittuna\nvuotena karkasivat Venäläiset Pohjanmaalle, hävittivät Kemissä, Iissä\nja Limingassa miekalla ja tulella. Ei muitakaan isänmaamme paikkoja\nsäästetty. Miten kauhia tämä menetys muillaki paikoin oli, nähdään\nRiimikhronikan sanoista, \"että Karjala, Savo ja puoli Hämettä oli\nautiana enemmän kun 80:nen peninikuorman laveudelta.\" Jos siinä\nolisikki vähän lisätty, niin ei mahtanut tosin olla helppo se vuosi\nSuomelle. Ei tietä jos sota aina oli kuohumassa hetiseuraavina\nvuosina, vaan v. 1492 valitsi Ruotsin Riiki-Raati Knuuti Possen,\nLakmannin Erikki Ragvaldssonin ja kaksi hengellistä Herraa, nimittäin\nMaisterit Maunuksen ja Henrikin, (toinen Dekaanus, toinen Kaniiki\nTuomiokirkolla,) sodankäynnin taluttajoiksi ja huolenpitäjiksi. Danskan\nKuningas Johani kävi seuraavana vuotena liittoon ja ystävyyteen\nIivana III:nen Vasileivitsan kanssa, ja Ruotsalaiset sanoivat, että\nhän oli Iivanata yllyttänyt Suomea sodalla vaivaamaan. Vuotena sen\nperästä taisiki jo Venäläisiä käydä Suomessa, vaikka siitä ei ole\nmeillä täysinäistä tietoa. Mutta v. 1495 tuli kova aika maallemme.\nIivana Vasileivitsa oli koonnut 60,000 miestä sotaväkeä ja lähettänyt\nniitten kanssa Vasilei Shuiskoin Viipuria piirittämään, samalla kun\ntoiset laumat karkasivat Itäis-Suomen pohjaisemmille paikoille ja\npiirittivät Savonlinnaa. Knuuti Posse oli linnanhaltiana Viipurissa.\nKolme kuukautta piiritettiin sitä linnaa, Venäläiset olivat jo tulleet\nmuureihin asti sekä ampuneet ne suurilla kanuuneilla rikki, ja 30:tenä\nMarraskuuta alettiin varsinainen ryntäminen. Mutta hirmuisella\npauhinalla kiitivät yhtäkkiä ne ryntävät viholliset ylös ilmaan,\neloon jääneet pötkivät peljästyksissä pikaisesti pakoon, ajetut\nperästä aseutuneilta talonpojilta, joiden sanotaan heistä tappaneen\nvielä 9000 miestä. Samoin täytyivät Venäläiset jättää Savonlinnan\nottamattomaksi, sillä Savolaiset kaijoittivat heidät maanääristänsä\nja löivät kuoliaaksi kenen heistä vaan tapasivat. Maa oli tällä\ntavalla tullut puhtaaksi vihollisista. — Se kumma tapaus, jonka kautta\nViipuri pelastettiin, tuli arvattavasti siitä, että muurin alle\nkaivettuhun kuoppaan oli pantu ruutia, joka vihollisten ryntäissä\nsytytettiin sekä lennätti ne ilmoihin; ja sitä on kutsuttu Viipurin\npaukaukseksi. Heikkoluuloinen rahvas arveli tämän tapauksen taijoilla\nmatkaansaatetuksi Knuuti Posselta, jota suurena velhona pidettiin, ja\nkummia puheita kävi siitä jälestäpäin kansan suussa.\n\nSill'aikaa kun Knuuti Posse näin miehullisesti puolti Suomea, kokosi\nRiikihoitaja Steeni Sture isoimman sotajoukon, kun Ruotsi hänen päivinä\noli nähnyt. Se nousi enempään kun 40,000:teen mieheen. Hän rupesi itse\nsen pääksi, mutta viivytteli niin kauan lähtöänsä Suomeen, että oli\njo myöhä' syksyllä kun hän tuli matkaan, ja iso osa miehistä meneysi\nmerihädässä ja vilussa. Kun Riikihoitaja viimmen tuli Suomeen, niin\nolivat jo viholliset kuulumattomissa, ja hän jakoi ruanpuutteen vuoksi\nsotalauman talvikortteleihin ympäri maata. Mutta talvella seuraavana\nvuotena 1496 leimahti sota taas korkeimmalleen. Venäläiset tulivat\njälelleen talvisydämellä. Stuure ei voinut niin heti saada kokoon\nympäri maata olevan sotalaumansa, ja hän ei ollut vielä päässyt\nliikkeelle Turusta, kun Vasilei Kossoi oli painanut rajan yli, lyönyt\njoukon Ruotsalaisia, piirittänyt Viipurin, kostaaksensa enemmäisen\nvuoden tappoja hävittänyt Karjalan, Savon ja Hämeen maan, samonnut\nTurun lääniin asti ja tappanut noin 7000 ihmistä. Ja kun Steeni Stuure\nlopulla Helmikuuta sai sotalaumansa koolle ja marssi rajaa vasten, niin\nolivat Venäläiset jo suuren voittosaaliin kanssa palaamassa. Danskan\npuolelta pelottavat asiat vaikuttivat Steeniä heti lähtemähän Ruotsiin\nja ottamaan osan sotajoukosta myötänsä. Svantte Stuuren jätti hän muun\nsotalauman päämieheksi Suomeen; ja nyt karkaavat Ruhtinaat Iivana ja\nPietari Ussatoi, jotka olivat Pääruhtinaan käskystä koonneet verestä\nsotaväkeä Vienan tienoilla, Kajaanan maahan, Pohjanmaan äärille, (jota\nVeläläiset nimittivät Kymmenisen joen maaksi,) ja Jokkasten pitäjähän,\njolloin maata hävitettiin aina Torniojokea myöten. Sillon sanotaan\nLimingan asujanten, vasta välttääksensä tämänlaista rauhattomuutta,\nantauneen Venäjän vallan alle, josta asiasta olivat lähettäneet miehiä\nPääruhtinaan kanssa Moskovassa keskustelemaan. Mutta Venäläiset\najettiin pakoon Svantte Stuurelta, joka meritse karkasi heidän maahan,\notti lähellä Narovata löytyvän Ivangorodin linnan ja palasi Suomeen\nvankein ja runsaan voittosaaliin kanssa, tarjottua voitetun Ivangorodin\nLivon Ritareille ja sen sorrettua, kun Ritarit eivät huolinneet sitä\nlahjaa häneltä ottaa. — Vuoden loppupuolella tuli Steeni Stuure taasen\nSuomeen uudella sotalaumalla, mutta ei saanut Svantte Stuurea lähtemään\ntalviretkelle Venäjän maahan, niinkuin oli toivonut, sillä Svantte oli\nsuuttunut hänelle siitä, että luuli itsensä jätetyksi viimmekerralla\nvihollisten syötiksi. Suutuksissaan jättää Svantte äkisti sotajoukon\nja palaa Ruotsiin. Riikihoittaja menee myös Svanten perästä, kun\noli ensin hankkinut vartoväkeä Viipurin ja Savonlinnan varaksi ynnä\nlaittanut vartolinnoituksia Uusmaan ja Hämeen puollukseksi. Hän olisi\nhyvin mielellään tehnyt rauhan vihollisten kanssa, jos olisi siinä\ntapannutkin, koska hänen voimat eivät tässä sodassa varsin riittäneet\nja hänellä muuten oli Ruotsissa paljo huolta Danskan Kuninkaan ja\nvoimakkain ylimysten juonten tähden; mutta Ruotsin Raati oli semmoista\ntuumaa vastaan. Niin olivat sen vuoden sotayritykset lopulla.\n\nSit'ei voi kieltää, ett'ei Steeni Stuure joksiki huolettomasti\nkäyttänyt Suomen puoltamisessa. Siitä asiasta ja, muut mainimatta,\nsiitäki, että hän oli liitollansa Livon Ritarein kanssa ärsyttänyt\nVenäläisiä sotaan, syytti häntä Ruotsin Riiki-Raati ja kutsui Danskasta\nKuningas Johani II:sen Ruotsiin. Kuningas tuli. Silloin ulousi\nRiikihoitaja Daalareihin ja sai talonpoikia puolellansa, joiden kanssa\nkävi Kuningasta vasten; mutta ei onnistanut. Siitä tuli hän saamaan\nSuomen, Ahvenanmaan ja monta paikkaa Ruotsissa läänitykseksi, mutta\ntäytyi heittää vallikan Kuninkaalle, joka kruunattiin vielä samana\nvuonna 1497. Steeni Stuure sai kuitenki vielä olla yksi neljästä Ruosia\nhallitsevasta Riiki-Raatista. Mutta pian vaikuttivat vihamiehet, että\nhänen täytyi lahjoituksistansa antaa Turun, Hämeen ja Savon linnat sekä\nläänit takasin Kuninkaalle.\n\nMaunus III Stiernkorssista, joka nyt oli ollut pispana, ei löydy\npaljo muuta mainittuna, kun että häntä kiitetään, että hänellä oli\nKirkon puolta pitäissänsä paljo vastuksia ja mielikarvaita, ja että\nhän oli laittanut Dekaanin arvon Tuomiokirkolla, sekä muutenki\npappivirkain tuloja lisäillyt. Myös tietään hänen toimittaneen yhteisen\natrioitsemisen säätyveljillensä ja muillenki köyhille Turussa. Sammui\nv. 1500.\n\nTämän perästä tulee Laurentius Mikhaelinpoika Suurpää pispaksi. Hän oli\nkotosin Turusta ja Pariisis-Maisteri. Vihittiin vasta vuoden perästä,\nUpsalassa, saatuhun arvoonsa. Hänen aikana tapahtui, että Herrat\nRuotsissa luopuivat jällensä pois Kuningas Johannista ja valitsivat\nv. 1501 Steeni Stuure Vanhemman uudellensa Riikihoitajaksi. Silloin\noli Suomessa Danskalainen mies, Maunus Frille, joka piti Johanin\npuolta, eikä tahtonut Steeni Stuuren ystäville antaa Turun linnaa.\nMutta ne piirittivät sitä yli kolme kuukautta, jonka perästä linna,\nSaksalaisen vartoväen petoksesta, joka tahtoi saada käsiinsä muutaman\nsiellä löytyvän suuren rahasumman, annettiin, 6:tena p. Syyskuuta v.\n1502, Steeni Stuurelle. Muu osa maata taisi vastustelematta häneen\nluopua. Riikihoitajalla oli vielä taistelemista Danskalaisia vastaan ja\nkuoli v. 1503, myrkystä niinkuin sanotaan. Vaikka Danskan Kuningas nyt\ntahtoi saada Ruotsin valtaansa, niin valittiin kuitenki, Hemminki Gadin\nnerosta, Svantte Stuure Riikihoitajaksi seuraavana vuotena. — Samana v.\n1504 tehtiin sotilakko Venäjän kanssa 20:neksi ajastajaksi, josta on\nnähtävä, että sotatila oli kestänyt aina siihen saakka, vaikk'ei siitä\nole tietoja, ja se mahtoi olla huokiampi Suomelle loppupuolellaan,\nVenälaisten sodan tähden Livon Ritariseuran ja Lithovian kanssa. Suuri\nVenäläissota oli siis pitkittänyt 14 vuotta. — Nyt seuraavat rasitukset\nDanskalaisilta.\n\nPispa Laurentius Suurpään aikana jaettiin, varsinki Karjalassa ja\nSavossa, jossa pitäjät olivat niin laajat, että oli muutamilla\n15 penikuormaa ja enempiki kirkolle, seurakuntia pienemmiksi; ja\nmuutamassa Tukhulmin Riikikokouksessa päätettiin uutten kirkkojen\nrakentamista isänmaassamme. Tämä pispa tuli, visiteerinki matkallansa\nAhvenanmaahan, yhtäkkiä halvatuksi ja kuoli muutaman ajan perästä\nv. 1506. Sittä valittiin Johannes IV Olavinpoika, hänki Suomalainen\nsyntymältänsä ja Pariisis-Maisteri opiltaan, jälkeenseuraavaksi\npispaksi ja vihittiin vasta seuraavana vuotena Upsalassa, saatua ennen\nPaavilta vahvistuksen vaaliinsa. Hänen täytyi ostamalla saada Kuusiston\nlinna edellisen pispan väeltä, jotka eivät mielineet sitä antaa,\nennenkun saivat 200 markkaa.\n\nRiikihoitaja Svantte Stuure oli erityistä (nimittäin Natt- och- Daagin)\nsukua, kun Steeni Stuure Vanhempi oli ollut, ja hänen aikana tapahtui\nalituisia kapinoita Danskalaisten kanssa. Hänell'oli auttajana ja\nystävänä Hemminki Gaddi, mies hengellisestä säädystä, mutta useimmin\ntavattu sota- ja hallitusasioista, kun alttarilla, ja palava vihasta\nDanskan nimeen. Mutta isoin osa Raatista ja melkein kaikki pispat\nolivat Danskan puolella ja aikoivat aina kutsua Kuningas Johania\ntakasin, jota Svantte ja Hemminki estivät. Kun nämät viimmeksi\nmainitut miehet vielä saivat Hansaseuran puolellensa, niin alkoivat\nhe Danmarkkia kovemmasti hätyyttää ja kostaa sen hävitäntäretkiä\nSuomeen. Danskalaiset olivat nimittäin rosvoneet ja hävittäneet Suomen\nrantamaita v. 1509. Saman vuoden 2 p. Elokuuta, kun kaikki Turun\nasukkaat nukkuivat unen levossa, tuli sydänyöllä yhtäkkiä Otto Ruuthi\nDanskalaisten kanssa suurella rymäkällä ynnä torvein ja sotasoitinten\npauhinalla kaupunkiin, ja alkoivat ryöstää ja murhata hirviästi.\nTuomiokirkosta ryöstettiin kaikki kirjat, korennukset ja irtain\nomaisuus; samoin yksinäistenki huoneista. Ryöstötavara kannettiin\nDanskalaisten laivoille. Yläisemmistä murhattiin monta, ja toinen osa\nvietiin vankina Danmarkkiin. Nämät voret viipyivät vielä muutaman ajan\nTurussa, pitkittäin ilkiätä työtänsä. Vuotena perästä oli myös Amiraali\nSeverini Norbyy liikkeellä ja otti Kastelholman linnan Ahvenanmaalla,\ntehden linnanhaltian frouanensa vankiksi.\n\nArvidi Kurkki valittiin pispaksi, kun Johannes Olavinpoika, palattuansa\nvisiteeringiltä Karjalassa, oli v. 1510 kuollut suuresta ruokapalasta,\njoka hänellä oli kurkkuun tarttunut ja hänen läkähyttänyt. Arvidi oli\nulkomaalla tullut Maisteriksi ja ollut Dekaanus Turussa, valittuansa\npispaksi lähtenyt Italiaan saamahan Paavilta vahvistuksen vaaliinsa, ja\nvihittiin vuoden kuluttua Strengnääsissä. Isänmaansa hyvää tarkoittava\nmies oli tämä pispa. Hänen valintavuotena, elikkä Venäjän tietoja\nmyöten vasta 9:tenä Toukokuuta v. 1513, pitennettiin se vähää ennen\n20:nesi vuodeksi sovittu sotilakko, Novgorodissa 60:neksi ajastajaksi,\nsamoilla ehdoilla kun Pähkinäsaaren rauhassa Maunus Liehakon aikana.\n\nMutta Riikihoitaja Svantte Stuure oli kuollut pikaisesti v. 1512 ja\nRuotsin kansa siaan valinnut hänen pojan, Steeni Stuure Nuoremman,\nriikiä hoitamaan ja vartioimaan, ehkä Raati ja ylimykset tahtoivat\nsiihen virkaan Erikki Trollea. Danmarkin Kuningas Johani II oli myös\nkuollut v. 1513, ja poikansa Kristiani II, Tyranno (Hirmuvaltia)\nansaitulla liikanimellä, tullut hallitukseen. Hän oli jo isänsä eläissä\ntullut Ruotsissa otetuksi kruunun perilliseksi, ja kun ei hän heti\npäässyt siihen arvoon, niin sanotaan hänen, samalla tavoin kun isänsä\nennen, yllyttäneen Venäläisiä Suomehen karkaamaan. Vuonna 1515, ja\nkahtena sitä seuraavana, mainitaanki Venäläisen hävittäneen Suomea eli\nNorbotnia, jolloin siis vasta käyty sotilakko heti rikottiin. Sota\noli myös v. 1516 noussut Steeni Stuuren ja Danskan välillä, Pääpispan\nGustavi Trollen juonilla, joka viimmen tuli arvonsa menettämään ja\nhänen auttaja, Kristiani, voitettiin Bränkyrkan tappelussa, lähellä\nTukhulmia, v. 1518. Nyt asetettiin Paavin käskystä hengellinen oikeus\nDanmarkissa, ratkasemaan virastansa lasketun Pääpispan kanteita\nRiikihoitajata vasten, ja Steeni Stuure kaikkine puoltajinensa\ntuomittiin pannaan. Siitä rupesi Kristiani sotajoukkoa kokoamahan, joka\nv. 1520 lähti Ruotsia kurittamaan. Boogesundin tykönä tuli tappelu,\njossa Steeni Stuure Nuorempi voitettiin, ja kuoli muutaman ajan\nperästä haavoistansa. Riikihoitajan kuoltua tuli hämmästys Ruotsin\nkansaan, eikä kukaan tiennyt mitä nyt oli tehtävänä, kun Danskalainen\nmiekalla ja tulella läheni pääkaupunkia. Ainoastaan Steeni Stuuren\nleski, se rohkia Kristiina Gyllenstierna, piti uskalluksensa tallella\nja puolti Tukhulmia, joka Kristianilta piiritettiin, vaikka jo oliki\nsuuri osa Ruotsin Herroja tunnustanut Kristiania Kuninkaaksensa. Mutta\nkun Hemminki Gaddiki nyt meni Danskalaisen puolelle ja houkutteli\nKristiinata samaan, niin antoi viimmen tämä vaimo (7:tenä Syyskuuta)\nTukhulmin Kristianille, joka hänelle lupasi antaa omaisuudeksi\nHämeenlinnan ja sen läänin ynnä Kokemäen kartanon. Myös luvattiin\nRuotsalaisille kaikkinainen rauha, sekä Kristiinan ystäville ja\npuoltajille Suomessa, joiden seassa nimitetään pispa Arvidi Kurkki,\nOoke Jöranssoni Totti, Tönnes Erikssoni Totti ja Niilo Eskilssoni\nBaneeri, täysi vapaus kaikesta rangaistuksesta ja vainosta. Mutta\npian näytti Kristiani, mitä hänelle oli mielessä ja mitenkä hän aikoi\nlupauksiansa täyttää. Luvattuja omaisuuksia ei annettu Kristiinalle.\nMarraskuussa 8:tena päivänä, kun uuden Kuninkaan kruunaamisen juhlaa\npidettiin Tukhulmissa, suljettihin portit Tukhulmin linnaan, jossa\ntiettävästi nyt löytyi paljo kansaa, ja muutamain edelläkäyneitten\nsyyttämisten perästä ruvettiin mestaamaan kaikkia, kun ei luultu olevan\nDanskan ystäviä, ei ainoastaan Herroja, vaan myös muita läsnäolevaisia\nalhaisempia, ilman armoa ja oikeutta. Olaus Magnus, joka on\nkirjoittanut kirjan Pohjaisten Kansain elosta, jossa Suomestaki tulee\npaljo puhumaan, näki omilla silmillään 94 ihmistä mestattavan. Toisia\nhirtettiin eli piinattiin kuoliaaksi. Tämä on se mainio Tukhulmin\nverilöyly. Mutta tulipa Suomellenki vuoronsa. Heti Ruotsiin tultuansa\noli Kristiani lähettänyt käskyjä sen maan Herroille, tulemahan\nRuotsiin riikin asioista keskustelemaan. Mutta lienevätkö Herrat\njotaki petosta aavistaneet, slllä ei heistä yksikään käskyä totellut.\nSittä oli Kristiani lähettänyt Hemminki Gadin sotajoukolla, Suomen\nmaata kukistamaan ja sen linnoja ottamaan. Linnat antausivat hänelle\nvastustelematta, sillä ei arveltu vastuksen enää mitään auttavan;\nentiset linnanhaltiat laskettiin viroistansa, joihin Saksalaisia ja\nDanskalaisia miehiä pantiin. Turun linnaan asetettiin vasta mainittava\nThuomas Volffi. Mutta nyt tuli Kristianilta verinen käsky, jota\nmyöten Ooke Jöranssoni Totti mestattiin Hämeenlinnan ulkopuolella\n(27 Marrask.). Hemminki Gaddi sai myös vanhoilla päivillään havaita,\nmiten Kristianin laatuiset miehet palkitsevat ystäviänsä; sillä hän ja\nNiilo Eskilssoni Baneeri mestattiin Raaseporin etuloilla (16 Jouluk.)\nPispa Arvidi säilytti henkensä; joko hän lie Kuusiston linnassa saanut\nturvansa, eli muuten tiennyt paeta vainojiansa. Sillä keinoin menetteli\nKristiani Ruotsissa, ja yli 600 ihmistä oli hengeti nutistettu, kun hän\nseuraavan vuoden alulla palasi Danmarkkiin.\n\nKun nämät kauhistukset paraaltaan tapahtuivat Ruotsissa, tavatahan\nGustavi Erikssoni Vaase, karattuansa vankeudesta Danmarkissa Lybekkiin\nja sieltä lähettyänsä Ruotsiin, eräilemässä Danskalaisten pelvon tähden\nDaalarein metsissä, puimassa talonpoikain riihissä, piiloutuneena\nvainojiltansa muin heinäkuormassa, muin kaatuneitten puitten alla, muin\nkuopissa ja kellareissa: hän se nuori aatelismies, jonka rehellisessä\nsydämessä ajatukset Ruotsin vapauttamisesta olivat nousseet, ja\njonka aikeensa hän nyt tulee, niinkuin hänellä oli itsellänsä tapana\nsanoa, \"Jumalan ja Ruotsin talonpoikain kautta\" täyttämäänki. Hän sai\nDaalarilaiset ja sen perästä talonpojat muillaki paikoilla puolellensa,\nsittä vapasukusia Herrojakin; piiritti Tukhulmia, jossa kaupungissa\nMagistraati pyysi Suomesta avuksensa miehiä ja sotitarpeita;\nja valittiin Syyskuussa v. 1521 Herrainpäivillä Vadstenassa,\nRiikihoitajaksi. Nyt alkoi hän Suomenki vapauttamista miettiä;\nlähetti sinne Niilo Arvissoni Vestgööthen ja Henrikki Jönssonin\nHaagasta, sotamiesjoukon kanssa, ja näihin yhdistyy Niilo Monssoni\nGrabbe Grabbakasta ynnä monta muuta vapasukuista Suomalaista. Nämät\nmiehet alkoivat 24 Marraskuuta piirittää Turun linnaa, jossa Thuomas\nVolffi oli haltiana, ja löytyi hänellä siellä paljo vartoväkeä sekä\nrunsaasti sotitarpeita. Siihen siaan oli piirittäjillä sota-aseista\nja ruutista suuri puutet, jota pispa Arvidi ainaki koki heille\nvarustaa. Vaan ei tahtonut piiritystyö Ruotsalaisilla menestyä. Eräällä\nkarkauskerralla otettiin muutamia Ruotsalaisista, joiden seassa Niilo\nArvidssonin veli Bengti vangiksi. Volffi antoi hirttää kaikki tyyni\nlinnanmuurin ulkopuolella. — Ahvenanmaahan lähetti Gustavi Hemminki von\nBrokkenhuusin, ottamaan Kastelholman linnaa, jota Lyyderi Friimanni\nKristianin puolesta hallitsi; ja vaikka Ruotsin päämies tapettiin\nviimmenimitetyltä kaksitappelossa, niin taisi linna kuitenki hetimiten\ntulla otetuksi.\n\nSeuraavana vuotena 1522 kävi Tammikuussa Kristianilta kaikille\nlinnanhaltioille Suomessa käsky, jossa heitä haastetaan tappamahan ne\nkiini saadut ja linnoissa säilytetyt Herrat Gustavin puolluksesta.\nSentähden antoi Volffi ottaa hengen kaikilta Turun linnassa löytyviltä\nSuomen Herroilta, joiden seassa oli Tönnes Erikssoni Totti ja\nLakmanni Pohjais-Suomessa Henrikki Steenssoni. Samanlainen surma\nolisi myös tullut Erikki Flemingille, mutta hän oli ajoissa saanut\ntiedon Kuninkaan käskystä ja mietti keinoja, mitenkä pelastaa itsensä\nja muitaki maanmiehistänsä. Hän tekeysi siis Kristianin paraaksi\nystäväksi, jonka kautta sai Volffin hyväsuosion itseensä, hän tarjousi\nkarkaamaan piirittäjöitten päälle, johonka vaaralliseksi katsottuun\nyritykseen linnassa olevat Ruotsalaiset sotamiehet piti pantaman,\nsillä heidän kuolemasta ei paljon huolittu. Tämä lauma piti lisättämän\nDanskalaisilla, jotka pitäisivät Ruotsalaiset kurissa. Fleminki\nsai salaa sanan Ruotsin päämiehelle aikomisistansa, ja kun hän oli\nkäynyt ulos linnasta, niin rupesivat karkaajat ja päällenkarattavat\nyhessä tappamaan niitä muassa olevia Danskalaisia, ja Fleminki\nmiehinensä oli vapautettu. — Turun linnaa piiritettiin aina keväimeen\nasti, jolloin Severini Norbyy tuli sen avuksi. Niilo Arvidssoni ja\nRuotsalaiset, joilla oli kovin vähä voimia vastukseksi, täytyivät\nnyt vetäytä pois Turusta. Heidän lähtiissä kirposi tapaturmaisesti\ntuli yhteen ruutitynnyriin, ja siitä syttyi tulipalo kaupunkiin, joka\npalaissansa Danskan sotaväeltä ryöstettiin. Ruotsalaiset pakenivat\nmaan sisälöille Hämeeseen, jonnekka Danskalainen ei heitä ajanut\nperästä. Pispa Arvidi Kurkki, joll'ei enää ollut Kuusiston linnassa\nturvapaikkaa, pakeni Danskalaisten edellä Raumaan, sieltä meritse\nUlvilaan, sieltä Nääräpäähän, ja sieltä aikoi tulla Ruotsiin, mutta\nhukkui merihädäässä monen vapasukuisen miehen kanssa Suomesta, jotka\nolivat perehinensä hänen seurassa olleet. Sinne meni Suomen 23:mas ja\nviimmeinen paavinuskoinen pispa. Hämeesehen paenneista miehistä, joilla\nei enää ollut toivoa saada maata puollustetuksi, jakaupi sotalauma:\nErikki Fleminki menee isoimman joukon kanssa ja yhdistäypi Gustavi\nVaasen laumoihin; Niilo Grabbe jääpi Suomeen, varustaa itsellensä\npienen laivaston, hätyyttää sillä Danskalaisia, missä vaan heitä tapaa\npienemmissä joukoissa, ilmautuu välistä Raaseporissa, Porvossa elikkä\nKokemäessä (Kuusistossa?), pakenee hädän tultua Vironki puolelle, ja\ntekee sillä keinon paljon pahaa Kristianin väelle. — Danskalaiset\nhävittävät rantamaita Suomessa; Kuusiston linna otetaan heiltä\nsisälle; Norbyy purjehtii sinne tänne Ruotsin ja Suomen välillä,\nauttain ahdistettuja linnoja rualla ja väellä. Niinpä käski hän\nThuomas Volffinki Suomesta ottaa ruokatarpeita, minkä voisi saada, ja\nviedä niitä Tukhulmiin. Volffi lähtiki suurella laivajoukolla anottua\napua viemään. Mutta Gustavi Vaase oli Lybekkiläisten avulla saanut\nsotalaivoja, jotka piilivät Ruotsin luotojen välillä ja nyt tulivat\nottivat koko Volffin laivaston sisuksinensa, ynnä Volffin itsensä\nvankiksi, ja sitte hirtettiin hän tammeen, ansaituksi kostoksi monista\nhirmutöistänsä.\n\nGustavi Vaasella kävivät toimet hyvästi Ruotsissa: yksi linna toisen\nperästä otettiin häneltä, yksi etu seurasi toistansa. Tukhulmi oli\nvielä Danskalaisilla. Sitä piiritettiin monelta haaralta, ja Norbyyn\napuanto estettiin. Kristianilla ja hänen puoltajilla ei näytä olleen\nollenkaan tointa ja tolkkua muuhun kun hirmutöihin ja ilkeyksiin. Se\nvaikutti, että Danskanki Raati ja Herrat jo rupesivat häntä pelkäämään\nja vihaamaan. He antoivat kruunun Fredrikki 1:mäiselle, joka teki\nliiton Hansalaisten kanssa. Kristiani ei uskaltanut vastustaa, kokosi\ntavaroita, minkä sai, ja purjehti v. 1523 Huhtikuussa muutamilla\nlaivoilla pois Danmarkista, heittäin ijäksi päiväksi kruununsa. Sittä\neli hän kruunuheittona, pidettiin lopulla 27 vuotta vankina ja kuoliki\nsiinä tilassa. Tässä oli hänen oman mielettömyytensä kosto! Mutta\nFredrikki otti Danskan kruunun ja tahtoi hänki Kalmari-yhdistyksen\nehdoilla saada Ruotsi allensa, josta hän kirjoitti Ruotsiin. Vaan\nsieltä vastasi Raati: että he olivat valinneet Gustavi 1:sen Erikssonin\nRuotsin Kuninkaaksi. Se oli tapahtunut Strengnääsin Riikinkokouksessa,\n7:tenä päivänä Kesäkuuta. Niin päätyi Kalmari-yhdistys, jonka\nonnettomuus oli kestänyt 126 vuotta. Samassa kuussa antausi Tukhulmiki\nGustaville, ja pian oli koko Ruotsi hänen hallussa ja vapaana.\n\nKun Kuningas Gustavi 1:nen oli saanut Ruotsin perkatuksi\nDanskalaisista, niin tuli Suomen vuoro. Elokuussa v. 1523 lähetti hän\nsinne vahvan sotalauman Ruotsalaisia, Saksalaisia ja Suomalaisia,\nAmiraalin Iivari Flemingin myötä, jonka piti veljensä Erikki Flemingin\nkanssa ajaa Danskalaiset matkoinsa. Armeia nousi maalle Kuusiston\nlinnan tykönä ja otti sen toissa päivänä välirynnäköllä. Sitte meni\nse Turkuun, jonka linna 12:ta päivän perästä saatiin otetuksi.\nAlussa kävi Danskan sotajoukko Ruotsalaisia vastaan, mutta vetäysi\npian Hämeenlinnan kautta Viipuriin, kun oli saanut tarkempia tietoja\nvihollistensa voimasta. Ruotsalaiset jakausivat nyt pienempiin\njoukkoihin, jotka vähitellen ottivat Hämeen, Raaseporin, Savon ja\nViipurin linnat Danskalaisilta; jälkimmäinen otettiin Niilo Grabbelta.\nEnnen Joulua oli koko Suomi tempastu vihollisten kourista. Kun ei\nollut Danmarkista apua odotettavana, niin menetti Danskan puollus\nrohkeutensa, ja eivät he tahtoneet eivätkä voineet pitemmältä\nvastustella. Näin tuli Suomi vapaaksi Danskalaisista.\n\n\n\n2. Suomen sisämäisistä asioista Paavinuskon aikana.\n\n\nKukin aika on, omituisen luontonsa ja laatunsa puolesta, muista\neroitettu: niin myös Paavinuskon aika. Tässä tahdomma nyt sovitella\nmuutamia ennen mainimatta jääneitä eli jo mainittujaki asianhaaroja\nyhteen; sillä täydellisempätä osotusta tämän monesta syystä kyllä\nmerkillisen ajan elämään emme voi antaa.\n\nEnsisti tahdomma Kirkollisuuden puolta katsella. Siellä kohtaa meitä\nheti Paavikunnan rakennus. Roomin seurakunnalla, joka Apostolein\naikana perustettiin, oli, niinkuin muillaki, pispansa. Kun muutamain\nvuosisatain perästä Kristinusko oli pilaumassa, ja sen opettajat\nmaallista kunniata ja rikkautta rupesivat halailemaan, niin syntyi\nRoomin valtakaupungin pispain päässä se ajatus, että he muka olisivat\nApostoli Pietarin jälkeenseuraajat virassa, joille taivaan avaimet\nolisivat jätetyt. Sentähden rupesivat he muitten Kristikunnan Pispain\nsivulla edellisyyttä tahtomaan. Heitä kutsuttiin paapoiksi, josta\nsanasta Paavi muukaloimalla on tullut. Tämä tuuma onnistikin. Roomissa\nkasvoivat Paavit aina enemmin kunniassa ja voimassa; mutta siinä\nsamassa kasvoi heidän maallinenki, Kristillisyydestä erkaneva ja\nmaallisia tarkoittava, mielikin. Sillä keinoin oli Paavi pian saanut\nkoko Kristikunnan allensa, paitsi Greekan kirkkoa, joka hänestä erkani\neikä tahtonut häntä totella.\n\nKun Kristinuskoa ruvettiin Suomeen levittämähän, oli Paavein valta jo\ntäydessä voimassaan, ja he hallitsivat ikääskun mahtavat Kirkkoherrat,\njoitten pitäjän alle puoli Euroopata kuului ja maksoi heille\ntihuntia. Heillä oli Roomissa Konsistoriumi, jonka jäseniä kutsuttiin\nKardinaaleiksi, ja niiten piti olla Paavein neuvonantajina ja auttajina\nKristikuntaa hallitessa. Myös piti heidän valita Paaveja, kun entinen\noli kuollut. Tämän Roomin kirkkovallan alle kuuluivat ensistä Pääpispat\n(Arkhipispat), jotka tavallisesti vihkivät allensa kuuluvia Pispoja ja\npitivät jotaki komentoa heidän yli. Valittu, vaan vielä vihkimätöin,\npispa sai nimen Elektus (Valipispa). Mutta Pääpispainki yli oli välistä\nasetettu Priimas eli Priimaspispa. Suomi, niinkuin Ruotsikin, kuului\nLundin Priimaspispan ja Upsalan Pääpispan alle. Samatekkun Paavilla\noli myös pispoilla Konsistoriuminsa eli Tuomiokapituli, joka heitä\nvalitsi ja auttoi hiippakuntaa hallitessa. Tuomiokapitulin jäseniä\nlöytyi Suomessa lopulla 12, joista Tuomioprovasti (Archipraepositus),\nArkhidiakonus ja Dekaanus olivat muita etevämmät, ja niitä\nmuita kutsuttiin alhaisemmiksi Tuomioherroiksi (Kaniikeiksi).\nTuomiokapitulilla oli alussa tuomitsemista useimmissa rikosseikoissa,\nja myöhemminki oli sillä monessa asiassa ratkasemisen oikeus, vaikka\nLakmanneja ja muita Tuomareita jo löytyi meidän maassa. Papit olivat\nalhaisempia hengellisiä ja toimittivat jumalanpalvelua seurakunnissa\nmaalla ja kaupungeissa. Papeilla oli välistä vierellä Kappalainen\n(Capellanus), eli edestänsä virkaa toimittava Sialainen (Vicarius).\nMuita papillisia virkoja olivat Diakonein ja Khuoripappein (Chorales)\nvirat. Ilman sitä löytyi alhaisempia, lukkarintapaisia kirkonvirkoja\nmonesta lajista. Kun Paavi tahtoi saada jotakin toimitetuksi kaukana\nRoomista olevissa maissa, niin kirjoitti hän siitä Bullia pispoille\neli muille; vaan kun asia vaati, niin lähetti hän Legaateja edestänsä\nseikan selvittämään. — Paitsi näitä maallisia pappeja löytyi myös\nmuita, jotka suuremman pyhyyden perään pyörivät ja elivät yhteydessä\nLuostareissa (Kluostareissa). Niitä laitoksia löytyi erityisiä miehille\nja naisille, eli munkki- ja nunnaluostareita. Päällysmies kutsuttiin\nApotiksi (naisluostareissa Apetissaksi), ja sitä lähin virka oli\nPriorin (Priorinnan eli Naispriorin), muista alhaisemmista mainimatta.\nTämmöisiä luostereita oli erilajista, joilla oli itsekkullaki omituiset\nasetuksensa, tarkoittavat puhdasta, kaikesta irstaisuudesta ja\nylöllisyydestä vapaata, jumalisuuden harjoituksille vihittyä, elämätä.\nSuomessa löytyi luostareita kolmesta munkkiseurasta eli ordenista,\nnimittäin: kaksi Dominikaniluostaria, joista yksi oli Turussa ja toinen\nViipurissa: kolme Franciskani- luostaria, joista yksi oli Viipurissa,\ntoinen Raumassa, ja kolmas oli Köökarin luostari Ahvenanmaalla:\nyksi Brigittiniluostari Naantalissa, jossa oli munkkeja ja nunnia\nyhessä ja joka oli Vadstenan luostarista Ruotsissa saanut alkunsa.\n(Kahden ensiksi nimitetyn munkkiseuran perustajat olivat Dominikus,\nHispaniasta, ja Franciskus, Italiasta. Kumpiki seura sai vahvistuksensa\nPaavilta v. 1215 ja levisi heti sen perästä pohjaiseenki. Brigittinein\nperustaja oli se mainio unien näkijä Pyhä Brigitta Ruotsista, joka\nkuoli v. 1373.) Kun Kristinuskoa ensin ruvettin Suomessa saarnaamaan,\nniin tarvittiin arvattavasti pappeja, jotka maan omalla kielellä\nvoisivat pakanoita opettaa ja saada heitä erhetyksistänsä luopumaan.\nMutta semmoisia saatettiin ainoastaan sillä tavalla saada, että\nkääntyneitä pakanoita papeiksi opetettiin. Sentähden onki arveltu\njo aikuisin koululaitoksen löytyneen pispanistuimen tekönä, jossa\npapiksi aivotut miehet saivat vähän opetuksensa. Pispanistuimen\nmuutettua Turkuun pitkitti tämä koulu, Turun kathedralikoulun nimellä,\noloansa. Sillä oli Tuomio-kapitulin jäseniä opettajina, ja se sai\nvanhaan aikaan niin suuren arvon, että Ruotsistaki tuli nuoria\nmiehiä siinä oppimaan. Paitsi tätä löytyi jokaisessa luostarissa\nkoululaitos, joista Rauman koulu (Collegium Raumense) oli varsin\nmainio Paavinajan loppupuolella. Näissä kouluissa tehtiin erinomattain\npapinalkuja virkaansa mahdollisiksi. Mutta jos joku tahtoi saada\ntäydellisemmän ja laveamman opin, niin täytyi hänen ulkomaisissa\nopistoissa, niminomaisesti Pariisin ja sittä Praagin ynnä Leiptsigin\nKorkiopistoissa, keksiä tietoja, niinkuin monesta pispasta olemme jo\nnähneet. Alhaisempain pappein ei näytä tarvinneen maatansa ulempana\nkäydä oppia hakemassa. Oppineilta Suomessa kokoonpannuista kirjoista\nei löydy paljo mainittavata, paitsi että eräs Johannes Budde eli\nRääki, joka Paavinajan loppupuolella asui välistä Vadstenan, välistä\nNaantalin luostarissa, on kirjoittanut usiampia kirjoja jumalisesta\nsisälläpidosta. Rahvasta ei opetettu lukemaan, vaan ainoastaan muutamia\nrukouksia ulkoa taitamaan.\n\nSitä myöten kun Kristillisyys levesi maassa ja asukkaita lisäysi,\nrakettiin myös Kirkkoja. Nousion ja Räntämäen kirkot taisivat olla\nkaikkian ensimmäiset; Hämeessä taisi Hattulan kirkko, Karjalassa\nViipurin ja Savilahden eli Mikkelin, Pohjanmaalla Mustasaaren,\nPietarsaaren, Salon ja Kemin kirkot olla ensimmäiset. Seurakuntia\njaettiin sittä aikaa myöten pienemmiksi, ja jokainen sai tiettävästi\npappinsa, joka kirkonmenoja toimitteli, kasti ja jakoi Sakramentit.\nUlkonainen koreus oli kirkoissa tarkoitettu, varsinki Tuomiokirkossa,\njossa Alttareita oli kyllin rakettu Pyhäin kunniaksi ja muistoksi.\nKirkonmenoista oli Messu etevin temppu: vähemmässä arvossa pidettin\nSakramentit, joita oli silloin seitsemän, ja Saarna, joka useimmiten,\nniinkuin muukin jumalanpalvelu, tapahtui latinaksi, ilman että\nkuunteliat mitään siitä ymmärtivät. Messuamalla toivottiin saada\nsielut Kiirastulen (eli Perkantotulen) piinasta pelastetuksi, ja\nsemmoisia messuja eneni lopulla niin, että papit saivat melkeen päivät\npäästänsä kirkossa veisata ja loilotella. Kaikki jumalisuus oli\ntäytetty ulkonaisten menoin harjoituksella; Raamattu oli papeillenki\ntuntematoin kirja; ja jos joku vähän vapaammasti uskalsi ajatella, eli\nkäytti itseänsä jotenki Kirkon asetuksia ja tapoja vastoin, niin joutui\nhän Pannaan s.o. suljettiin Kirkon yhteydestä. Siihen siaan olemme\nnähneet, kuinka Aneita, eli syntianteen vakuutuskirjoja, jaettiin\nniille, jotka Kirkkoa rikastuttivat. Pyhiä miehiä pidettin aivan\nepäjumalisessa kunniassa, ja heille pidettiin omituisia juhlapäiviä,\njonka kautta tiettävästi joutopäivät enenivät ja työpäivät vähenivät.\nNäitten Pyhäin lukuun kuului e. m. Suomen ensimmäinen pispa Pyhä\nHenrikki: ja pispa Hemminkikin tehtiin v. 1514 Pyhäksi, vaan se\ntapahtui kovin myöhä, ett'ei hänellä ollut siitä pitkällistä kunniata.\nTämmöisten Pyhäin sanottin tehneen paljo Ihmettöitä kuolemansaki\njälkeen; ja toivottiin heidän ei ainoastan esirukouksillansa taivaassa,\nvaan myöskin liikanaisten hyväin töittensä lahjoittamisella, voivan\nhankkia anteeksi saamisen syntisille ihmisille, vaikka on kylläkin\nepäiltävä asia, jos moni näistä Pyhistä itsekkään oli taivaassa saanut\nsiaa.\n\nNyt ovat Kansakuntaisuuden asiat silmäiltävät. Niinkuin Paavi\nhengellisillä siteillä hallitsi Kristikuntaa ja oli pispain päänä, niin\npiti myös Roomin eli Saksan Keisarin olla Kuningasten ja Ruhtinaien\nyhteisenä päänä: edellisellä piti hengellinen valtikka, jälkimäiselle\nmiekka siinä Kristikunnan yhteisessä valtakunnasa oleman. Tämmöisen\nnäemmä kaiketi tarkoituksen olleen yhteisen Historian keskiajalla,\nvaikk'ei se koskaan saanut varsin aikaan; sillä ensistä nousi pian\nyhtäläisiä riitoja Paavein ja Keisarein välillä, ja toiseksi eivät\nKuninkaat ja muut Ruhtinaatkaan usein paljo Keisaria totelleet.\nErinomattain olivat pohjaiset riikit omin päinsä. Ainaki olemme siv. 99\nnähneet esimerkin senlaisesta Saksan Keisarin luullusta ylinäisyydestä\nSuomenki perukan yli. Ruotsin Kuninkaat elikkä, oikeimmin sanottu,\nKuninkailta läänityksillä lahjoitetut ylimykset, pitivät siis\nmaallisen hallituksen Suomessa Paavinuskon ajalla. Mutta ei alussa\nvielä niin. Suomi oli Paavein ja Turun pispain toimella, eli ainaki\nKristinuskon levittämisen tarkoituksessa, tullut valloitetuksi; ja\nsentähden saivatki pispat ensiaikoina pian yksinään hallita ja vallita\nisänmaassamme, niinkuin myös käyttää kaikki tulot omaksi ja Kirkon\nhyväksi. Vasta Beero I:mäinen antoi osan maarahoista Kuninkaalle,\nja noin 1284 tuli vasta Birgeri Jaarlin poika Bengtti, Herttuan\nkorkonimellä, Suomen ensimmäiseksi maalliseksi haltiaksi. Siitä lähin\nlöytyi aina mahtavia Herroja, jotka Kuninkaalta olivat saaneet, joko\nSuomen kokonaan eli osia siitä maasta, lahjaksi allensa. Näihin ovat\nmyös Linnanhaltiat luettavat, joilla oli jokuntapainen komento linnan\nalle kuuluvan maan yli, ja joitten nimet ovat osiksi meihin asti\nsäilyneet tiedossa. Vasta Pähkinäsaaren rauhan perästä tavataan (v.\n1324) ensimmäinen Lakmanni maassamme. Sen perästä jaettiin Suomi v.\n1435 kahteen Lakikuntaan, ja silloin asetettiin myös Maanoikeus (katso\nsiv. 90), mutta tämä oikeus herkesi heti asettajansa kuoltua. Muuten\ntavataan Suomessa tällä ajalla Kihlakunnan Tuomareita, Fouteja j.n.e.\nTalonpoikaisista valittiin silloinki ymmärtäviä miehiä Lautamiehiksi,\njotka Tuomarin kanssa istuivat oikeutta. Lykätyt asiat menivät\nkihlakunnan oikeudesta Lakmanniin, sieltä Tutkintakeräjihin (ruots.\nRäffteting), joita Kuningas itse eli jonku siaisensa kautta piti\nkerran vuodessa. Muuten oli lupa heti edestuoda asiansa korkeammanki\ntuomio-istuimen eteen, ilman sen käyttämättä alemmassa oikeuspaikassa.\nKuningas piti myös erinomaisissa tapahuksissa jonkutapaista kihlakunnan\noikeutta, jota kutsuttin Oikasukeräjiksi (ruots. Rättareting).\n\nNäin olivat Ruotsalaiset tuoneet oman maansa asetukset Suomeen. Se oli\nmyös määräämättömästi hyvä asia, ett'eivät he, niinkuin Virolaisten\nkanssa tehtiin, laskeneet Suomen rahvasta orjuuteen, vaan antoivat\nsen omituista maata viljellä ja omaisuutta itsellensä hankkia.\nEnnen isännättömille erämaille raketuista taloista tuli Veromaita,\nvaan kun kruunu oli sittemmin laskenut allensa kaikki erämaat,\nniin tulivat siellä raivatut tilukset Kruununmaiksi. Paitsi näitä\nlöytyi Kuninkaankartanoita, (Kuninkaan ja hänen miesten ravinta- ja\nasuntapaikat,) Maallisia Vapaamaita, Hengellisiä Vapaamaita, (Kirkon\nalle kuuluvat talot,) y.m., jotka eivät varsinaisesti veroa maksaneet.\nIsoin vero oli maksettava papistolle. Tämä oli Tihunti eli Kymmenekset,\nmaksettu ensistä metsän eläinten nahkoissa, myöhemmin jyvissäki, mutta\nRuotsalaisilta uutisasukkailta lehmänannilla nk. voilla, juustolla\nja muulla senlaisella. Edellisessä tapauksessa sanottiin makson\ntapahtuneen Karjalan ja jälkimäisessä Helsingin lakia myöten. Verot\nolivat alussa sangen pienet, vaan niitä lisättiin ajan kuluissa.\nViimmen ruvettiin niitä rahassaki kantamaan, kun se oli kauppiasten\nkautta tullut maassa tavalliseksi, ehkä oli alussa lupa kahdeksan\ntalonpojan arvion jälkeen antaa rahan siasta kalujaki. Muutoin\noli työnteko linnoissa ja kuninkaankartanoissa sangen painavainen\nvelvollisuus talonpojalle.\n\nMitä Kauppaan Paavinuskon ajalla tulee, niin olemme jo ennen (siv.\n62 seur.) puhuneet siitä, kun Hansalaiset kävivät Novgorodin kanssa.\nMutta Karjalaiset ja Ruotsalainen vartoväki Viipurissa taisivat välistä\nryöstämisillänsä sitä kauppaa estää, koska mainittu seura pyysi ja\nsaiki ensistä v. 1295 Kuningas Birgeriltä, sittä muillaki ajoilla ja\nmuiltaki Ruhtinailta, suojakirjoja kaupankäyntiinsä Nevajoella. Siellä\nja muillakin paikoilla vaihtoivat he Suomalaisten kaluja itsellensä.\nMuuten asettausi heitä, kaupan vuoksi, maassaki asumaan, jonka\ntähden, koska he usein taisivat olla kotosin Saksasta Saksanmaalla,\nkauppamiehiä vieläki paikoin kutsutaan Saksoiksi ja Saksalaisia\ntavallisesti Saksalaisiksi. Kaupungit ja linnat, joissa heillä\ntaisi olla varsinaiset kauppapoikkansa, olivat Suomessa syntyneet\nseuraavassa järjestyksessä: Turku, Hämeenlinna, Viipuri, Ulvilan\neli Porin kaupunki, Raasepori ja Korsholma, Porvo, Rauma, Naantali,\nSavonlinna, paitsi Käkisalmea, Landskruunaa ja Pähkinälinnaa, joitten\nalustat Pähkinäsaaren rauhan perästä kuuluivat Venäjän alle. Näistä\noli Turku mahtavin kaupallansa ei ainoastaan Suomessa, mutta koko\nRuotsin vallakunnassaki oli se mahtavimpia: sitälähin oli Viipuri.\nPienempäin kaupunkein täytyi viedä kalunsa Tukhulmiin, mikä ei paikalla\ntullut Hansalaisten asiamiehiltä ostetuksi. Pohjanmaalla oli lohen ja\nsilahkan pyynti hyvin tuottavainen keino, ja jokein suilla kokousi\nsiellä vuosittain kalan ostajia Tukhulmista ynnä muistaki Ruotsin ja\nSuomen kaupungeista, ja varsinki Torniossa tavattiin Juhannuksen aikana\nulkomaalaisiaki, niinkuin Venäläisiä ja Norjalaisia, käymässä. Emme\ntiedä minkä osan Pirkkalaiset ottivat tässä kaupassa, vaan on ainaki\nsyy arvella sen ei olleen aivan vähäisen. (Oikeemmasti kutsuttaisiin\nnämät kentiesi suomeksiki Birkaarleiksi, joka sana merkitsee porimiestä\neli linnamiestä, sillä Pirkkalan pitäjäs taisi saada heistä nimensä,\neikä toisappäin; sekä muutenki erotteeksi mainitun pitäjän asukkaista.)\nVuonna 1328 eräältä Kuninkaan mieheltä kirjoitetusta kirjasta nähdään,\nettä mainitun kauppiaisseuran miehiä oli silloin jo tullut Norlanniinki\nasumaan. Samassa kirjoituksessa seisoo myös kielto, \"ett'ei kenenkään\npitänyt estää Lappalaisia metsänkäynnissänsä, ei Pirkkalaistenkaan,\njotka tulevat niitten Lappalaisten asuntapaikoille, viipyvät heidän\nluona, elikkä palaavat heidän tyköä tavaroinensa.\" Muuten näyttävät\nPirkkalaiset tällä ajalla käyneen aina Satakunnassa ja Turussa asti\nkauppimassa ja keinottelemassa.\n\nTapain perustehena on kullakin ajalla Uskon eli jumalisuuden hyvempi\neli huonompi tila. Kristillisyys oli tällä Paavinuskon ajalla\nmenettänyt kaiken koko ihmistä parantavan luonteensa ja muuttunut\nulkonaiseksi harjoitukseksi, jonka sivulla ihmisen sydän sai olla\nalallaan luonnollisessa pahuudessansa, joka usein ulkonaisilla töillä\nvielä tuli peitetyksi ja kaunistelluksi; — ja niin olivat tavatki\nsitä myöten. Ehkä tiettävästi joukossa aina löytyi parempiaki,\n(niinkuin e.m. voisi arvella monesta oman hyötynsä ja henkensäki\nvaaralla Kristinuskoa levittävästä miehestä valloittamisen ajalla,)\non kuitenki tämän ajan muoto siltä kohdalta sangan kamala tarkemmin\nkatsovalle. Papit olivat tavallisesti, joko ulkokullatuita pyhiä,\njotka hyvillä töillänsä ja pyhyytensä harjoituksilla tahtoivat\ntaivasta itsellensä kiskoa, elikkä rypivät he ulkonaisestikki suurissa\nsynneissä. Heille oli e. m. tullut Paavilta kielto, ett'eivät saisi\nnaida; mutta sen siaan tavataan heillä jalkanvaimoja, joitten kanssa\nsynnyttivät lapsia. Samate oli juopumus ei harvassa löyttävä vika.\nMaalliset Herrat rasittivat talonpoikia väkikestingeillä ja muutenki,\nkäyttivät väärin oikeutta, ottivat lahjoja ja elivät hekin usein\npahasti ja törkiästi. Kun maakunnan päämiehet ja opettajat olivat\nsenlaisia, niin mahtoi tila olla ei aivan kaunis rahvahassakaan,\nehk'ei liene samaan määrään ollut; sillä raaka kansa tulee usein\nluontonsa vereksiltä voimilta pelastetuksi elämän irstaisuuteen aivan\nsyvältä tahraumasta. Eteläis-Suomessa taisi Paavinusko syvemmältä\njuurtua rahvaaseen ja ajaa ulos pakanalliset tavat ja muistot, (jonka\ntähden Hämäläisten vanhimmat Runot ovatki siksehen unhotuksiin\nkadonneet); vaan selvän pakanallisuuden siaan tuli epäuskollinen\npakanallisuus Kristinuskon nimellä ja muodolla. Maamme pohjaisemmilla\npaikoilla näyttää pakanallisuus vielä olleen joksiki voimissaan ja\nkukistamatoinna, jos kohtaki lie rahvas ylipäätä siellä myös ollut\nkastettu. Sen todistavat siltä ajalta peräiset ja meihen asti säilyneet\nKarjalaiset Runot, joissa Kiessus, Neitsyt Maaria, Santti Pietari\nj.n.e. tavataan yhdessä arvossa Ukon, Väinämöisen, Ilmarisen, ynnä\nmuitten jumalain ja sankarein rinnalla. Vanha pakanaisusko lisättiin\nRaamatussa tavattavilla persoonain nimillä, joitten toimituksihin\nsommiteltiin entisten jumalain työt, kaikki sekasin ja kamoittavassa\nhämmennyksessä. Niin on e.m. Vapahtajakin sillä keinoin saatut\nomanlaatuisen elämäkertansa, joka on, osiksi präntätyistä osiksi\npränttäämättömistä, Runoista nähtävä. — Lopuksi tahdomma vielä mainita\nVeljeyksistä (ruotsiksi: Brödraskap, Gilden), joita laitettiin jonkun\nPyhän eli pyhityksen muistoksi. Niihin yhdistyi mies- kun vaimoväkeäki,\nomituisten asetusten alla jumalisuuden harjoituksia ja rakkauden töitä\ntäyttämään, niinkuin myös määrätyillä ajoilla kestinkiä ja kemua\npitämään. Semmoisia tietään kaksi löytyneen Suomessa, nimittäin Pyhän\nAnnan ja Kolmen Kuninkaan Veljeykset (Fraternitates S:tæ Annæ & Trium\nRegum), jotka pispa Maunus Tavastin aikana saivat alkunsa, paitsi\nmitä meikäläisillä saattoi olla Ruotsin kanssa yhteyttä senlaisissa\nlaitoksissa.\n\n\n\n\nIV.\n\nKolmas Aikakausi.\n\nSuomi Ruotsin vallan alla evangeliumisen uskon aikana.\n\n\nTähänasti on kirjoitettu Suomen olosta Pakanallisuuden ja Paavinuskon\naikana: edellisemmästä ajasta sangen lyhyesti, jälkimäisestä vähäistä\npitemmältä, ehkä siitäki vaillinaisesti. Pakanallisuudessa tavataan\nesivanhempamme upotetut ja vaipuneet Luonnon typeryyteen, jonka\nmoninaiset voimat heiltä tehdään jumalallisiksi Haltioiksi, ja\nkuvaillen laulavatki he yhteyttänsä sen jumaloitetun Luonnon kanssa:\nPaavinuskon kautta tulee Kristillisyys ulkonaisesti heidän sekaan,\nalkaa päältäpäin särkeä heidän luonnollista eloa ja oloa — sillä ei\nopetus käynyt varsinaisesta luonnon muutoksesta, vaan oli päältäpäin\npakoitettu ja sisäänkuritettu heihin — ja siitä tulee omankaltainen\nulkoa kullattu sivistys, joka kyllä saa kansan luonnollisesta\ntilastansa siirretyksi, vaan ei voi sitä parantaa. Parannuksen siaan\nturmeltuvat tavat vielä enemmin: se luonnollinen kauneus, kun on\nkukkaisella tavattava ja on pakanallisuudelle antanut sen, vanhimmista\nRunoistansa meitä vastaan vieläki huohtavan, yksikertaisen ihanuutensa,\nkatoaa kokonaan ja muuttuu ilkiäksi Kristillisyyden ja pakanallisuuden\nsekannukseksi. Hengelliset ja maalliset esimiehet, itse petetyt,\npettävät tällä ajalla kansaparkaa, pitäin sitä pimeydessä. Mutta\nTotuuden Henki on ensin siinnyt ja syttynyt Saksanmaalla Lutheruksen\n(Lutherin) rinnassa ja ruvennut sittä siitä v. 1517 puhaltamaan ympäri\nmaan mantereen. Se on pian tullut Pohjaiseenki — ja Antikristuksen\nistuin alkaa huojua ikääskun kaatuakseen. — Ajalla, kun sittä seuraa,\non ensijaksossa Evangeliumin sota Paavinuskoa vastaan, joka viimmen\nvoitetaan, tavattava. Ainaki pysyy meidän päiviin asti kansassa\njäännöksiä ennen mainituista Paavilaisuuden ja pakanallisen uskon\nturhuuksista, joitten kanssa uudenmuotoisia Totuuden vihollisia\nyhdistyy liitoon, ja niitä vasten saamma nähdä Evangeliumin sotivan\nsotimistaan. Mitä maalliseen kohtaan tulee, niin pitkittävät\nRuotsalaisten ja Venäläisten välillä sodat Suomen omistamisesta (- joka\non niitten sotain ainaki oleva päätarkoitus, ehk'eivät riitaveljet sitä\nnäytä aina niin selvästi tienneen itsekkään -) koko tämän aikakauden\nläpi, sillä tavalla, että Ruotsi tulee ensistä saamaan Inkerin ja\nVironki maat allensa, mutta menettää sittä vastanimitetyt maat, ajan\nperästä osan Suomestaki, ja aikakauden lopulla koko Suomen, joka\nVenäjän Keisarilta otetaan. Kummanki riitakansan tila paranee, ja\nvalistus on rotovasti nousemassa, ensistä Ruotsissa, sitte Venäjälläkin.\n\n\n\na). Suomen vapauttamisesta Tanskalaisista niin rauhan saakka\nStolbovassa (v. 1523—1617).\n\n\nKun Kuningas Gustavi 1:mäinen, (Vaasen sukua, joka nyt tulee aikansa\nRuotsia hallitsemaan,) oli ajanut Danskalaisen Suomesta ja ottanut\nsen maan valtikkansa alle, niin lähetti hän hengellisiä ja maallisia\nHerroja Suomesta, entisiltä Ruotsin valtioilta Venäjän kanssa solmittua\nrauhaa vahvistamaan, joka vahvistaminen myös tapahtui Novgorodissa\n3:tena p. Huhtikuuta v. 1524. Sen perästä, kun pispanistuin Arvidi\nKurkin kuolemalla oli tullut autiaksi, tavatahan Suomessa eräs\nRitaimies, Johani Vestgööthe Veksööstä, pispan tuloja Kuninkaalle\nkantamassa. Pispan virkaa edesseisoi, Elektuksen eli Valipispan\narvolla, Maisteri Erikki Evenssoni, Dekaanus Linkööpingistä. Mutta kun\nei tämä ollut vielä pispaksi vihitty, ja paavilainen laki ei luvannut\nsemmoisen tehdä kaikkia pispanviran toimituksia, niin oli hänellä apuna\neras Vincentius, joka oli vihitty pispa ja sai siis kaikki toimittaa.\nTähän aikaan tuli Tyskan maalta Vittembergistä, jossa Lutherus oli\nopettajana Korkiopistossa, hänen koulussa oppinut ja Evankeliumin\npuhdistettuun totuuteen mieltynyt mies, Maisteri Petrus Särkilahti,\nSuomeen ja rupesi innolla Evankeliumia saarnaamaan. Ei ole meillä tästä\nasiasta laveampata tietoa, kun että edellämainittu Erikki Svenssoni oli\nhäntä vastaan ollut, ja että tämä Erikki v. 1526 laskettiin Gustavilta\nvirastansa, kun oli ruvennut Kuninkaanki aivoituksia vastustelemaan,\neikä tahtonut suostua siihen, Turun, hiipakunnan papistolle\nmaksettavaksi päällenpantuhun, 3000:nen markan ulosantamiseen. Kuningas\noli nimittäin tullut Lutheruksen oppiin mieltymään, josta hän jo\nLybekissä ollessaan oli saanut tiedon, ja piti mielessään sen mukaan\nparantaa hengellisen kun maallisenki tilan riikissänsä. Sentähden antoi\nhän saarnata Evangeliumia Ruotsissa (— veljekset Olaus ja Laurentius\nPetrinpojat tekivät sitä varstnki menestyksellä —) ja vaikka siitä tuli\nankara tora ja huuto vanhan uskon ja tilan puoltajilta, niin rupesi hän\nkuitenki erinomaisella rohkeudella Kirkon ja papiston mahdottomista\ntavaroista ottamaan täytettä suuriin, valtakunnan hyvää tarkoittaissa\nilmautuneihin, tarpeisiinsa. Seuraavana vuonna 1527 tapahtui\nVesteroosin Riikinkokous, jossa papit ja muut Kuninkaan vastustajat\ntäytyivät myöntää, ja silloin päätettiin, että kaikki Kirkoille ja\nLuostareille lahjaksi annetut omaisuudet pitivat Kruunulle ja Aatelille\njällensä annettaman. Aatelin piti vähin ylöspitää Luostareita, siksikun\nniitten senaikuiset asukkaat saisivat muualla tilan elättää päätänsä.\nKymmeneksistä piti myös kolmas osa Kruunulle tuleman, sitä myöten kun\nKaniikit, joilla oli niistä palkkansa saatava, ennättäisivät kuolla.\nTämmöisistä muutoksista nousi kapinoita, yksi toisensa perästä,\nerinäisissä Ruotsin paikkakunnissa; mutta ihmeteltävällä nerolla ja\nvoimalla sai Kuningas kuitenki ne kaikki asettumaan ja tahtonsa sekä\naikeensa täytetyksi.\n\nLähes kuusi vuotta oli Suomi nyt ollut ilman varsinaisetta pispatta.\nMutta alulla vuotta 1528 vihittiin _Martiinus Skytte_, joka edellisenä\nvuotena jo taisi olla valittu, isänmaamme pispaksi. Se tapahtui\nKuningas Gustavin suostumisella, joka myös nyt kruunattiin. Samana\nvuotena tuli myös Kuusiston linna, pispain entinen turvapaikka,\nKuninkaan käskystä sorretuksi. Tämä pispa Martiinus oli syntynyt\nvapasukuisista vanhemmista Suomessa, saanut Rauman ja Turun\nkouluissa ensimmäisen opetuksensa, lähtenyt sitte Ruotsiin, jossa\nkävi Sigtunan Dominikani- munkkein seuraan, joitten Prioriksi ja\nkoko sen munkkiseuran Päavisiteeraajaksi. Ruotsissa hän, käytyä\noppimassa Saksanmaalla ja matkustettuansa aina Italiassa, tuli\notetuksi, ja jonka virkansa han kiitettävallä toimella edesseisoi,\nsiksikun tuli korkeampaan arvoon nostetuksi. Häntä kiitetään hyvin\njumaliseksi, puhdastapaiseksi, köyhille ja kaikille ihmisille\nhyväntekeväiseksi mieheksi. \"Niinkuin muitten pispain aikoina,\"\nkirjoittaa Juusteni aikakirjassaan, \"papiston voimat ja arvo olivat\nkasvaneet ja kukoistaneet; niin rupesivat ne pispa Martiinuksen\najoilta muuttumaan, vähenemäan ja, lakastumaan, siksikun tulivat\nkokonaan, toisenmuotoisiksi.\" Vuonna 1529 oli Kuningas pitänyt kokousta\n_Öörebruossa_, jossa monen paavilaisen tavan poispaneminen päätettiin.\nKaikki tämänlaiset muutokset pitivät, Kuninkaan tahdon jälkeen,\ntapahtuman vähitellen, eikä aivan äkistä. Kaksi vuotta myöhemmin\npidettiinki jo ensimmäinen ruotsinkielinen messu Turun Tuomiokirkossa.\nEnnen tavallinen latinainen messu ja muuki jumalanpalvelu alkoi\ntästäpitäin hävetä maalla kun kaupungeissa, varsinki Kuninkaan annettua\nv. 1538 siitä käskyn, ja suomalaiset eli ruotsalaiset kirkonmenot\ntulivat siaan. Sitä myöten kun Vesteroosin Riikinkokouksessa\noli päätetty alettiin nyt Suomessa hävittää luostareita: Turun\nDominikaniluostari paloi (v. 1537) ja siinä oliki sen loppu;\nFranciskani-luostari Raumassa herkesi ja tehtiin Kirkkoherran\nmaaksi (v. 1538); kumpanenki luostari Viipurissa sorrettiin (v.\n1541) ja niistä käytettiin kivet ja tiilet kaupungin sekä linnan\nmuurein parantamiseksi. Munkkeja muutettiin tavallisesti papeiksi\nmaaseurakuntihin. Myös nähdään pispan ja Tuomiokapitulin jäsenten\nvievän osan saatavistansa rahassa, jyvissä, suola- ja kapakalassa\nj.n.e. Kuninkaalle Tukhulmiin, ynnä alhaisempainki pappein antaman\nosan tuloistansa kruunulle; ja Kuningas muistuttaa uudistetuilla\nkäskyillä rahvasta tihunnin tarkasta maksamisesta. Kirkon omaisuuksia\nja vapaamaita vedetään kruunun alle. Kaikki nämät omat myös seuroja\nviimmemainitun Riikinkokouksen päätöksestä.\n\nNäin oli jo Suomessa ruvettu kaikkinaisia muuttamaan, mutta ennenkun\nitse perustus ja päämaali näille muutoksille saatettiin saada\nvarsin käymään, niin oli tarves saada hyviä opettajia maahan.\nParaimmat laitokset, joissa opettajia kansalle varustettiin, olivat\nTurun ja Viipurin koulut, ehkä vielä sangen vaillinaisessa tilassa\nkumpiki. Turussa oli Teinein eli koulupoikain luku sangen suuri. Ne\nolivat enimmäksi osaksi täysikasvuisia talonpojanpoikia ja kävivät\nlupa-ajoilla ympäri pitäjissä, opettain lapsia ja apua kerjäten. Näillä\nmatkoillansa, jotka kauan aikaa jälestäki ja lähemmä'meidän aikoja\nvielä ovat olleet tavallisina, elivät he usein hyvin irstaisesti\nja pahasti, pettivät yksikertaisia talonpoikia j.n.e., jota\njärjettömyyttä vasten pispat usein antoivat käydä kovia kieltoja.\nMutta saadaksensa uskon parantamisen seikan menestymään oli pispa\nMartiinus Skytte, Kuninkaan suostumisella, lähettänyt erinäisillä\najoilla kahdeksan nuorta miestä, joitten seassa nimitämme Kanuutus\nJohaninpojan, Thuomas Franssinpojan, Mikhaeli Agrikolan, Paulus\nJuustenin ja Erikki Härkäpään (Herkepæus), ulkomaalla ja varsinki\nVittembergissä oppimaan. Niitten miesten avulla levitettiin nyt\npuhdas Evangeliumi ympäri koko Suomea ja koululaitokset maassa\nparannettiin. Thuomas Franssinpoika (Keyoy?), Maisterina palattuansa\nVittembergistä, taisi noin v. 1535 tulla Turun koulun Rektoriksi, jota\nhän paljo paranti ja edesauttoi. Hän kuoli Pastorina Satakunnassa.\nMutta erinomattain on Mikhaeli Agrikola muistettava. Hän oli syntynyt\nPernon pitäjässä, saanut Viipurin koulussa ensimmäisen oppinsa, sitte\ntullut Turkuun, jossa hän otettiin pispa Martiinuksen kirjoittajaksi\nja sen perästä hänen Kansleriksi eli Sihteeriksi. Ja koska hän Petrus\nSärkilahden saarnain kautta oli rakastunut Evangeliumin puhdistettuun\noppiin, niin vihki pispa hänen papiksi, jonka perästä hän rupesi\nvireästi saarnaamaan niin Turussa, kun myöskin, pispaa visiteeringeillä\nseuratessansa, maalla. Tämän perästä tuli hän lähetetyksi\nVittembergiin, laveampia tietoja saamaan. Sieltä Maisterina palattuansa\nsangen kauneilla todistuskirjoilla Lutherukselta ja Melankthonilta\nKuninkaalle, asetettiin hän Rektoriksi (Thuomas Franssinpojan perästä?)\nTurun kouluun, jota virkaa hän lähes 10 vuotta toimitti kiitettävällä\ninnolla. Hän vaikutti sillä ajalla paljo hyvää ei ainoastaan\nkoulupoikain opettamisella, vaan myöskin saarnoillansa, joita hän\ntiheästi piti. Mutta v. 1548 täytyi hänen, Kuninkaan käskystä, jättää\nsen virkansa Paulus Juustenille, jonka perästä Agrikola oli, niinkuin\nennenki, pispan Kanslerina ja neuvonantajana. Kun pispa Martiinus\nvanhoilla päivillänsä ei enää voinut virkaansa toimittaa, näemmä\nAgrikolan Kanuutus Johaninpojan kanssa, joka silloin oli Kirkkoherrana\nTurussa, käyvän pispan asemesta hiippakuntaa visiteeraamassa. Varsinki\non Agrikola kiitollisessa muistossa pidettävä siitä, että hän oli\ntiettävästi ensimmäinen, joka Suomen kieltä rupesi tutkimaan ja sitä\nkirjoituksissa käyttämään. Rektorina ollessansa Turun koulussa oli hän\njo pränttäyttänyt muutamia suomalaisia kirjoja, nimitäin: Aapisen,\nKathekismuksen (\"Alku Opista uskoon\") ja v. 1544 Rukouskirjan.\nTässä Rukouskirjassa tavataan vielä jäännöksiä paavinuskosta e.m.\nrukouksia Pyhille ja Enkeleille. Sen perästä antoi hän v. 1548 Uuden\nTestamentin suomeksi, ja seuraavana vuotena \"Käsikirjan, Messun ja\nPassion\" — kolme erityistä kirjaa. Pispa Martiinuksen kuoltua olivat\nAgrikolan kirjalliset työt seuraavat. Davidin Psaltari suomeksi\nkävi ulos v. 1551. Juusteni sanoo aikakirjassaan tämän kirjan sillä\nkeinoin syntyneen, että kun hän (Juusteni), Rektorina ollessansa Turun\nkoulussa, oli antanut koulupoikain, opetellaksensa kirjoittamaan,\nkääntää psalmeja suomeksi sen jälkeen kun Lutherus oli alkukielestä\nne tulkinnut, niin oli hän jälestäpäin ne käännökset parantanut ja\noikassut. Sittä kävi myös Agrikola arvattavasti ne läpi ja antoi\nparannettuna pränttiin. Samana vuonna kävi präntistä: \"Veisut ja\nEnnostuxet Mosesen Laista ja Prophetaista uloshaetut\", jossa kirjassa\nlöytyi Mooseksen Veisut, valitut luvut Isommista Prophetaista ja\nyhdeksän ennemmäistä Vähempätä Prophetaa. Viimmeiset kolme Vähemmistä\nProphetaista, ynnä muutamia kappaleita Mooseksesta, tulivat seuraavana\nvuotena valkeuteen. Kaikki nämät kirjat präntättiin Tukhulmissa. Jos\nSuomen kieli vieläki on kankia kirjoituksissa käyttää, niin oli se\nsilloin tiettävästi vielä enemmin, josta Agrikola Uuden Testamentin\nesipuheessa kirjoittaa (- kun vähän muutamma sen aivan vaillinaisen\nja väärän sanain kirjoittamisen laadun -) seuraavalla tavalla: \"Että\ntämän maan kieli on ennen näitä aikoja, juuri vähä, ja lähes ei mitäkän\nkirjoisa eli pockstavisa pruukattu taikka harjoitettu; niin ota nyt\ntämä, ehkä kuinga kaltainen hen olis, otollisesta, Herran puolesta.\"\nKoko Raamatun pränttäyttämisestä estivät Agrikolata isänmaamme vähäiset\nvarat, josta hän toisen kirjan esipuheessa riimilöien sanoo:\n\n    \"Ettei me Suomalaiset saa\n    Prentettu koko Biblia;\n    Että me olemma köyhät sangen\n    En senvuoksi epäuskon langen.\"\n\nNäitä kirjoja pranttäyttäissä ei näyttää Agrikolalla olleen Kuninkaalta\napua, vaan omalla huolella ja rahan menekillä, — ehkä kukatiesi,\nniinkuin pian olisi mieli muutamista syistä arvata, suomenkielen\nhyljääjitten väijymistenki vaiheella, (jossa kyllä saattoi kiusauksia\n\"epäuskoon lankeemiseen\" koko työnsä otollisuudesta ilmautua,) —\nniitä toimittaneen. Mikä hyöty siitä lähti, kun esivanhempamme nyt\nsaivat tilan itse Raamatuista totuutta tutkia, ja mikä kiitollisuus\nmeillä sen edun varustamisesta Agrikolalle on kannettava, sen tuntenet\nitsestäsi maanmieheni! Erikki Härkäpää, syntynyt Pernossa, tuli vasta\nv. 1551; kun pispa Martiinus jo oli kuollut, Maisterina Vittembergistä\nkotiin, kauneilla todistuksilla Lutherukselta ja Melankthonilta. Hän\noli myös kelpo opettajitten kelpo oppilainen. Hän tuli noin v. 1556\nTurun koulun Rektoriksi (Juustenin perästä?) ja rupesi Greekan kieltä\n(Uuden Testamentin alkukieltä) siellä Teineille opettamaan, mutta\nvihamiehet saattoivat hänen sen innon vuoksi viralta pois. Ainaki tulee\nhän, niinkuin kaikki muutki tässä nimitetyt miehet paitsi Thuomas\nFranssinpoikaa, lopulla pispaksi Suomeen koroitetuksi.\n\nPispa Martiinuksen aikana Ruotsissa tapahtuneista asioista ovat vielä\nseuraavat mainittavat. Hollannilaiset olivat kateesta Lybekkiläisten\nkauppaoikeuksiin Pohjaisissa riikeissä, ja haluten saada tämän\nkartuttavan kaupan itsellensä omituiseksi, varustaneet sotalauman\nkruunuheitto Kuninkaalle Kristiani II:selle, joka asui heidän maassa.\nSiihen yhdistyi Ruotsista pakolaisia Herroja. Nyt lähti Kristiani v.\n1531 menetettyjä riikijänsä jälelleen voittamaan, purjehti ensistä\nNorjaan, sai sen maan puolellansa ja allensa, mutta voitettiin\nsittä yhteytyneiltä Ruotsin ja Danskan Kuninkailta, ja otettiin\nloppupäiviksensä (v. 1532) vankeuteen, niinkuin ennenki jo on mainittu.\nSilloin sai myös rauha aikaan Pohjaisten riikein ja Hollannin välillä,\njosta Lybekkiläiset alkoivat peljätä kauppansa etujen menettämistä\nmainituissa riikeissä. Sentähden alkoivat he sotaa Ruotsia ja\nDanmarkkia vasten. Siinä tohussa tuli Kuningas Gustavin lankomies,\nGreivi Johani Hoijasta, joka oli Kuninkaalta saanut omaisuudeksi\nViipurin lääninensä, Satakunnan ja suuren osan Uusmaata, vietellyksi\nmenemään Lybekin puolelle. Hän jätti linnanhaltian Viipuriin ja\npurjehti itse v. 1533 Lybekkiin; mutta läänitys Suomessa otettiin\nseuraavana vuotena Erikki Flemingiltä ja Niilo Grabbelta Kuninkaalle.\nSiitä sodittiin mutaman aikaa, siksikun Lybekki teki rauhan ensistä\nDanmarkin ja sittä Ruotsinki kanssa. Nyt menetti Norja itsinäisyytensä\nja tuli Danskan alamaiseksi. Mutta tämän perästä oli Kuningas\nGustavilla viimmeinen ja vaikein meteli Ruotsissa asetettavana. Se\noli Dakkekapina, joka kesti monta vuotta ja herkesi vasta v. 1544.\nRiikinkokouksissa v. 1540 ja 1544 tehtiin Ruotsi perintö-riikiksi, ja\nKuninkaan vanhin poika Erikki katsottiin jälkeenseuraajaksi. Tämän\nperintöyhdistyksen kautta tuli Danmarkki suljetuksi vastaisesta\noikeudesta Ruotsin kruunuun; mutta sitä oikeutta ei heittääksensä\nrupeaa se vasta pitämään kolme kruunua, joka on Ruotsin riikin merkki,\nriikinsinetissänsä, ja siitä tulee pitkiä riitoja.\n\nNäitä ja muitaki muutoksia sai Martiinus Skytte aikanansa nähdä\ntapahtuvan, ja varsinki mahtoi, niinkuin Juusteniki sitä viittaa, se\nasia olla hänelle outoa, että koko paavilainen usko asetuksinensa ja\nlaitoksinensa, jota nuoruudessansa oli nähnyt koko Kristikunnassa\npidettävän suuressa arvossa ja kunniassa, hänen vanhoilla päivillä oli\nhävitettynä ja kadonnunna. Mutta hän oli itse kiitettävällä mielen\nvapaudella ja tahdon hyvyydellä semmoista muutosta vaikuttanut. Hän\nvaipui juuri vuoden 1550 lopulla kuoleman uneen, kun viimmeiseltä\nhuolet ja murheet jo olivat hänen heikontaneet.\n\n_Mikhaeli Agrikola_, jonka nuoremman ijän elämänvaiheista jo olemme\npuhuneet, oli Martiinus Skyten viimmeaikoina pispanvirkaa toimittanut\nja taisi tehdä sitä heti hänen kuolemansaki jälestä. Tähän aikaan\noli Kuningas ruvennut Ruotsissa jakamaan hiippakuntia. Suomesta oli\nyläisempiä pappeja kutsuttu Tukhulmiin ja kun he v. 1554 tulivat\nKuninkaan puheelle, niin sanoi Gustavi pispain ei enää tarvitsevan\nRoomista hankkia itsellensä vahvistusta, jakoi silloin Suomen\nkahteen hiippakuntaan ja asetti Agrikolan pispaksi Turkuun, mutta\nViipurin hiippakunnan pääksi (Ordinariukseksi) asetti hän Paulus\nJuustenin, jonka alle Karjala, Savo ja itäpuoli Hämettä ynnä Uusmasta\ntuli kuulumaan. Että pappein vihkiminen saatettaisiin juonnettaa\nensimmäisestä Kristiseurakunnasta, antoi Kuningas vihkiä nämät\neräältä pispalta, joka itse oli Paavilta tullut hengelliseen virkaan\nsiunatuksi. Agrikolan paras työ- ja vaikutusaika oli ennen pispaksi\ntultuansa, sillä hänen pispanaika on alituisilta sodilta häiritetty,\nett'ei ole enää rauhallisiin töihin tilaa.\n\nVenäjällä oli Pääruhtinas Iivana III Vasileivitsa, 44 vuotta\nhallittuansa, kuollut v. 1505 ja poikansa Vasilei IV:jäs sen perästä\nhallinnut vuoteen 1533 asti. Sittä oli Vasilein mainio poika, Iivana IV\nVasileivitsa, noussut Moskovan pääruhtinaalliselle istuimelle. Vasilein\nkanssa oli Gustavi v. 1524 Novgorodissa tehnyt sotilakon, joka v. 1537\noli tullut vahvistetuksi. Ainaki nousi ei kauan sen perästä tavallisia\nmetelejä rajalla, jotka mieliä vihastuttivat. Siihen tulee vielä, että\nPirkkalaiset olivat Lapissa kantaneet veroa Venäjän vallan alamaisilta\nja että Ritariseura Livossa ja Puolan Kuningas tahtoi Gustavia\nkanssansa liittoon ja avuksi Venäjän Pääruhtinasta vasten, joka heidän\nmaata halaili. Nämät asiat vaikuttivat sodan Venäjän kanssa, johonka\nGustavilla ei ollut ollenkaan halua antauta, vaan hän tuli vähän\nväkiselläkin vedetyksi. Suomalaisten sanotaan kalastaneen, heinää\ntehneen ja kylväneen Venäjän puolella, ja Venäläisten polttaneen heidän\ntouvot (Se paikka, josta nyt taisteltiin, kutsuttihin Riitamaaksi.),\njonka perästä Suomalaiset v. 1554 polttavat kyliä Venäjällä ja tappavat\nihmisiä. Seuraavan vuoden alulla tulee 8000 Venäläistä hävittäin\nSuomeen, piirittävät Viipuria, mutta ei heillä asiat onnistu. Keväimen\ntultua marssii isompi Venäjän armeia, johdatettu Iivana Gregorevitsa\nBibikoffilta, Suomeen ja jakaupi neljään osaan, joista yksi voitetaan\nJönssi Moonssonilta, mutta muu osa hävittää Karjalata ja Pohjanmaata.\nRutonlaatuinen tauti tappaa tähän aikaan Ruotalaisten sotalaumassa.\nAmiraali Jaakko Bagge tulee syksypuoleen laivaston ja vereksen sotaväen\nkanssa Ruotsista Viipuriin, marssii Venäjän alustalle, lyöpi vastaan\ntulleen sotalauman ja piirittää Pähkinälinnaa (Syyskuussa 15-29 p.),\nmutta täytyy jättää piirittämisen, hätyytetään Venäläisiltä, jotka\nhäneltä ajetaan takaperin, ja palaa tapolla Viipuriin. Kuningas Gustavi\noli itse, poikansa Johanin kanssa, tullut Turkuun (13:ta Elok.) ja\ntavataan Viipurissa 25:na Syyskuuta. Hän asettaa siellä päämiehiä\nsotalaumalle, käskyllä ett'eivät kävisi vihollisiin käsiksi, vaan\nsotisivat ainoastaan vastustellen ja varustaisivat esihakkauksia\nsoveliaille paikoille. Sen perästä lähtee Kuningas Turkuun. Venäläiset\ntulevat vuoden 1556 alulla Suomeen armeialla, jonka sanotaan nousseen\n150,000:ten mieheen, ottavat Kivennavan linnan (Kivennavan pitäjässä\nlöytyi silloin Kuninkaankartano linnoituksen kanssa, mahdollisesti\nsama paikka, jota nyt Pontuksen linnaksi kutsutaan.), polttavat\nja hävittävät sen seudun, voittavat Ruotsalaiset, jotka pakenevat\nViipuriin, joka piiritetään. Toinen joukko oli nakkautunut Savoon,\nhävittänyt Savonlinnan kaupungin ja palannut runsaalla voittosaaliilla.\nPelko ja hämmästys oli Ruotsin leirissä vallallaan ja Gustavi aikoi jo\npaeta koko maasta, jonka arveli olevan menemässä. Mutta Viipuri tuli\ntapahuksesta pelastetuksi. Piiritys oli siellä kestänyt kolme päivää,\nkun Ruotsin sotaväki yönaikana veti heiniä linnaan. Kärryjen rätinästä\npuusillan yli luulivat Venäläiset vihollisen saaneen lisäväkeä ja\nnyt rupeavan kovasti heitä hätyttämään. Sentähden vetäysivät he\npikaisesti sieltä, ja Bagge ajoi heitä takaa. Ainaki olivat Venäläiset\nsaaneet suuren voittosaaliin ja ynnältä vankeja. Kuningas, jolle ei\nsota eikä maan asukkaatkaan olleet mieleen, oli tuskautunut koko\noloonsa Suomessa ja tahtoi rauhaa. Sotilakko tehtiin, 4:nä Kesäkuuta,\nkuudeksi kuukaudeksi, ja Turun Kirkkoherra, Kanuutus Johaninpoika,\nlähetettiin Moskovaan suosiollista matkaa ja vastaanottamista Ruotsin\nlähettiläisille tahtomaan. Kun nämät paraaltaan tapahtuvat, tulee\nkäsky ottaa joka kymmenes mies Ruotsissa ja Suomessa maalta, aseilla\nja puolen vuoden monttumilla, ja kaupungeista niin paljo miehiä, kun\nvaan voitaisiin saada. Savossa ja Pohjanmaalla varustetaan joukko\nhiihtajoita, joitten pääksi Klaavu Fleminki asetetaan. Koko sotalauman\nyli saapi Herttua Johani, Kuninkaan toinen poika, esimiehyyden.\nKuningas jätti nyt Johanille Herttuakunnaksi Turun läänin, Satakunnan\nja Ahvenanmaan, ja hänen piti hoviansa Turussa pitämän. Nyt sanotaan\nmyös Suomen tulleen Pääruhtinaskunnaksi. Kun Kanuutus Johaninpoika\noli hyvällä vastuulla tullut Venäjältä kotiin, niin lähti miehiä,\njoitten seassa Upsalan Pääpispa Laurentius Petrinpoika ja Turun\npispa Agrikola Moskovaan rauhasta keskustelemahan. Silloin, 2:nen p.\nHuhtikuuta v. 1557, asetettiin raja, niinkuin ennen Pähkinasaaressa,\nja rauha 40:neksi vuodeksi sai aikaan, joka kesällä ristisuutelulla\nvahvistettiin. Paluumatmatkallansa Moskovasta kuoli Agrikola samana\nvuonna 1557 Kyröniemen kylässä, Uudenkirkon pitäjätä ja Viipurin\nlääniä. Hänellä oli jo ennen ollut heikko terveys. Hän oli ensimmäinen\npispa Suomessa, joka oli nainut.\n\nKuningas Gustavi oli elämänsä lopulla tullut hyvin kivuloiseksi ja\nkärtyseksi. Hän kuoli v. 1560 Syyskuussa, ja Erikki XIV nousi isänsä\nistuimelle. Mutta ennenkun heitämme Kuningas Gustavin, on kaupan ja\nmuutamain muittenki sisämäisten asiain kohta hänen aikana katseltava.\nSuomen kauppa oli Paavinuskon aikana ollut kovissa siteissä, jotka sitä\nloistamasta estivät. Gustavi otti tämän seikan tarkalle silmälleen,\nmutta ne muutokset, joita hän sen edesauttamiseksi koki matkaansaattaa,\neivät näytä siinä kohdassa suurempata vapautta vaikuttaneen. Hänen\nmielensä teki erinomattain saada Venäjän kartuttava kauppa, joka\nNovgorodista oli muuttaunut Narvaan, Reevaliin, Riigaan ja muihin\nsenpuoleisihin kaupunkeihin, Suomeen vedetyksi ja talutetuksi. Viipuri\nnäytti häneltä soveliaalta paikalta, jossa kaikki kaupan haarat\njuoksisivat yhteen. Sentähden kielti hän jo v. 1525 Savolaisia ja\nViipurin läänin asujamia käymästä kauppaa muualle kun Viipurissa,\nja varsinki kiellettiin kaikki kauppa suorastaan Venäjän kanssa.\nMyös antoi hän mainitulle kaupungille moninaisia muitaki vapauksia\nja oikeuksia, niinkuin oikeuden pitää 4 vapaamarkkinata, nimittäin\nÄyräpäässä, Jääskessa, Lappvedessä ja Vekkelahdessa elikkä Viipurissa\nitsessään. Kaikella muotoa koki hän saada Viipurin voimassa ja\nrikkaudessa nousemaan. Mutta kun ei Venäjän kauppa, niinkuin hän oli\ntoivonut, ruvennut ainakaan siellä loistamaan, niin päätti hän sen\nkaupungin syrjäisen tilan olevan siihen syynä ja rupesi Santahaminassa\n(Sandhamn) semmoista kauppapaikkaa laittamaan. Hän pakotti asukkaita\nPorvosta, Ekenääsistä, (jotka häneltä v. 1546 olivat saaneet\nkauppakaupungin oikeuden,) Raumasta ja Ulvilasta sinne muuttamaan.\nSantahamina on saari lähellä Helsingin kaupunkia, jonka Gustavi oli v.\n1550 perustanut sillä paikalla, missä nyt Vanhakaupunki (Gammelstad) on\ntavattava. Saaren tila oli siis sangen soveliaalla paikalla. Mutta heti\nnousevat sodat Venäjän kanssa tekivät senki tuuman aikaansaamattomaksi,\nja Ulvilasta sekä Raumasta sinne muuttamaan käsketyt asukkaat saivat\njo v. 1557 luvan mennä takasin kotikaupunkiinsa asumaan. Semmoisia\nkaluja kun suola- ja kapakala, terva ja laudat ovat, kielti Kuningas\nkovasti muualle viemästä kun Tukhulmiin. Hänellä oli aikomisena saada\nkaikki kauppa ainoastaan kaupunkein asujamilta harjoitetuksi, jonka\ntähden talonpoikia, pappeja ja muita virkamiehiä Suomessa kiellettiin\nkauppaan ja laivankulkuun ryhtymästä. Pohjanmaalla ei saatu muualla\nharjoittaa kauppaa kun Tornion, Kemin, Iin ja Oulun satamoissa.\nPirkkalaisten tila tuli myös nyt muuttumaan. Heitä tavataan tähän\naikaan Pohjanlahden päässä asentoa pitämässä, jossa kantavat veroa\nLappalaisilta ja kulkevat aina Jäämeren rannoille asti kalastamassa.\nHe maksoivat vanhastaan jonkun vähän Kuninkaalle oikeuksistansa, vaan\nGustavi enenti paljo sitä maksoa. Mutta ei he ainoastaan kantaneet\nveroa, vaan hallitsivat myös ja ratkasivat riitoja Lappalaisten seassa.\nKun he sen valtansa kautta tulivat varsin rikkahaksi ynnä kovin\nkovasti ja ylpiästi Lappalaisten kanssa menettelivät, josta valituksia\nKuninkaalle kannettiin, niin otti Gustavi heiltä (v. 1551) pois sen\nvaltansa Lappalaisten yli, ja lähetti Lappiin omia hallitusmiehiänsä,\njotka Lappalaisilta saivat nimen: Konunga Olmai s.o. Kuninkaan miehet.\nPirkkalaisten vallan Lappalaisten yli herettyä, ei heidän kauppa vielä\nkuitenkaan tauvonnut, vaan he ostelivat jokein suilla löytyvillä\nkauppapaikoilla kaluja ulkonaisilta kauppiailta ja veivät niitä\nLappalaisten tykö myötäväksi ja vaihetettavaksi. Semmoista kauppaa\nharjoittivat myös Pohjanmaan talonpojat, vaikka Kuningas oli heitä\nkaupankäynnistä kieltänyt. — Kuningas oli Suomessa käydessään nähnyt\npaljo puutoksia maamme hallituksessa ja tilassa. Erinomattain olivat\nkruunun virkamiehet ylimielisiä ja rasittivat talonpoikia. Matkoillansa\nvaativat he rahvaalta kyytiä ja ylöspitoa maksotta. Sitä vallattomuutta\nestääksensä käski Kuningas maanteitten varsilla laittaa kestikivareita,\neikä sietänyt virkamiehiä ilman maksamatta kulkia, muuten kun\nvirantoimituksillansa. Kato- ja nälkävuodet, taudit, tulipalot (e. m.\nTurussa) lisäsivät tälläki ajalla esivanhempaime tilan onnettomuutta.\n— Suomen luostareista oli Naantati ollut rikkahin. Mutta v. 1559\nanasti kruunu sen tulot, jonka kautta hän tuli saamaan 105 taloa.\nVanhoille ja kivuloisille luostariväästä annettiin kuitenki ruokko aina\nkuolinpäivään asti.\n\nAgrikolan jälkeen oli Ruotsista kotoperäinen Maisteri, Petrus\nFollingius, tullut v. 1558 pannuksi Turkuun pispaksi. Hänen mainitaan\nolleen hyvin oppineen miehen; mutta mieleltänsä ja tavoiltaan oli hän\nkokonaan toista laatua, kun Agrikola. Siihen aikaan mahtoi löytyä\nRuotsissa mahtavia miehiä, jotka eivät mielellään nähneet Suomen\nkieltä kirjoituksissa käytettävän ja jumalisuuden harjoitusten\nkieleksi nostettavan, vaan olisivat suoneet koko kielen hävenevän\nja Ruotsinkielen tulevan siaan. Näitten pahansuopaisten juonista\ntuli tämä ummikko Ruotsalainen Suomeen pispaksi, ja hän taisiki\nvoimiaan myöten kokia isänmaamme kieltä sortaa. Jos näitten tuuma\nolisi menestynyt, niin olisi Suomen kansa epäilemättäki vielä tänäkin\naikana tietämättömyyden ja epäuskon pimeydellä sokaistu, niinkuin\npaavinuskon aikana; mutta toisin oli päätetty. Tämän pispan mainitaan\nmuuten olleen kavalata ja viekasta luonnetta, ja papit valittivat\npaljo hänen itaruutta ja ahneutta. Lopulla joutui hän Kuningas Erikin\nvihaan, joka arveli hänen pitävän Herttua Johanin kanssa yhtä itseänsä\nvasten. Erikki laski hänen sentähden v. 1563 pois viralta, mutta asetti\nhänen kaksi vuotta jälempätä pispaksi Reevaliin. Vaan kun hän oli\nTurussa kapineitansa muuttamassa, niin tapasi hänen kuolema. — Paulus\nJuusteni muutettiin nyt pispaksi Turkuun. Viipuriin, jossa hän ennen\noli ollut, asetettiin Kanuutus Johaninpoika pispaksi, mutta kun hän\npian (v. 1564) kuoli, niin pantiin Erikki Härkäpää hänen siaan (v.\n1568). Juusteni oli syntynyt Juustilan kartanossa, Viipurin pitäjässä,\ntalonpoikaisista vanhemmista. Hän oli kotikaupunkinsa koulussa\nsaanut ensimmäisen oppinsa. Sittä oli hän nautinnut Turun koulussa\nopetusta Thuomas Franssinpojalta, joka myös neuvoi ja juohdatti\nkoulupoikia Kristinuskoon. Kaksi vuotta Turussa opeteltuansa, kutsui\npispa Martiinus hänen tykönsä ja teki hänen esilukiaksi atriallansa;\nja samalla sai hän opetustyötä Turun koulussaki. Sen perästä vihki\nMartiinus Skytte hänen (v. 1540) papiksi. Ehkä hänellä ei ei ollut\nvielä laviata oppia, pantiin hän kuitenki Viipurin koulun Rektoriksi.\nSiinä virassa oltuansa kaksi vuotta, lähetettiin hän Vittembergiin\nsyvemmältä oppimaan, jossa hänellä oli tilaisuus kuunnella Lutherusta,\nMelankthonia ja muita mainioita opettajia. Sen jälkeen kävi hän\nmuissaki Saksanmaan Korkiopistoissa. Palattuansa Suomeen, oli hän\nensistä Rektorina Turussa, sittä pispana Viipurissa, josta hän tuli\nTurkuun. Hän oli taas Suomen kieltä taitava mies, ja on kirjoittanut\nsillä kielellä Kathekhismuksen, siinä suuressa vankeudessansa, josta\nheti tulemma puhumaan. Hän on Suomen ensimmäinen nimeltä tuttu\nhistorioitsia ja on koonnut aikakirjaan kaikki tiedot Suomen pispoista\nitseensä asti, kun hänellä oli tila saada.[10] Hänen aikana rakettiin\nOulun linna v. 1570, tuli Pääpispan Laurentius Petrinpojan, meidänki\nmaassa seurattu, Kirkonjärjestys valkeuteen (v. 1571) ja alkoi Kuningas\nJohani (v. 1574) tahtoa saada Paavinuskon jällensä maahan.\n\nErikki XIV oli nyt Kuninkaaana Ruotsissa. Hänen veljet, Johani ja\nKaarle, olivat isältänsä saaneet Herttuakunnaksi maata allensa.\nJohanin Herttuakunta oli Suomessa ja piti sisällänsä Turun läänin,\nSatakunnan ja Ahvenanmaan kanssa, joihin vielä tuli Raaseporin lääni.\nArbogassa v. 1561 pidetyssä Riikinkokouksessa asetettiin Hertuitten\nkohta Kuninkaan ja riikin suhteen. Kun he saivat Kuninkaalta vähemmän\nperintöä isänsä perästä, kun olivat toivoneet, niin alkoi heidän mieli\nvierauta hänestä. Tähän aikaan ahdistettiin Viron ja Livon maata Puolan\nKuninkaalta, ja Venäjän Pääruhtinaalla teki sitä myös mieli. Siinä\nhädässään antausi pian koko Viro Ruotsin alle, joka omaisuus tuotti\nRuotsille koko Erikin hallitusajan ja vastaki puolitoista vuosisataa\nkestäviä sotia. Puola tuli sillä keinoin Erikin viholliseksi.\nVenäjän kanssa oli sama korppu tapahtumassa, vaan Erikki lähetti\nPääruhtinaan tykö miehiä, jotka saivat sotilakon kahdeksi vuodeksi\naikaan, ja se vahvistettiin v. 1564. Johani eli Herttuakunnassansa\naivan omin päinsä, ei totellut missään Kuningasta, eikä sietänyt\nhänen sotaväen kulkea maansa läpi. Vielä lisäksi kävi hän Puolasta\nnaimassa Kuninkaan sisaren, Kathariina Jagellonikan, ja lainasi\nlangolleen suuren rahasumman. Erikki, suuttunut Herttuan ystävyydestä\nvaltakunnan vihollisen kanssa, kutsui Riikinkokouksen yhteen, joka\ntuomitsi Herttuan hengeltä pois. Johani puolestansa kutsui Suomalaiset\nkokoukseen Turkuun, joka oli hänen asentopaikka, ja saiki ne kanssansa\nyhdistymään Erikkiä vasten. Kuningas lähetti nyt sotajoukon Suomeen,\njoka piiritti Johania Turun linnassa. Linna antausi kahden kuukauden\nperästä, 12:ta p. Elokuuta v. 1563, Kuninkaan puollukselle. Sen perästä\nvietiin Herttua vankina Ruotsiin ja pidettiin Griipsholman linnassa.\nSittä oli Erikillä vielä sota Danskanki kansa käytävä. Vankeudestansa\npääsi Johani v. 1567, jonka perästä hän yhdistyi Herttua Kaarlen ja\nmonen mahtavan Herran kanssa Erikkiä vasten. Kuningas otettiin v. 1568\nvankiksi, pidettiin Turun, Kastelholman ja monessa muussaki linnassa,\nsiksikun hänen kurjat päivät v. 1577 myrkyllä lopetettiin. Hän oli\nalussa hallinnut hyvästi, mutta lopulla ruvennut kovasti, välistä\nmielipuoleisestaki, alamaistensa kanssa menettelemään, joita oli\njoskus omalla kädellänsäki murhannut. Johani III:mas, anastettuansa\nKuninkaallisen istuimen, kävi ensistä sotaa Danmarkin kanssa, joka\npäätyi Stettinin rauhan kautta v. 1570, ja sen perästä oli Ruotsilla\nsiltä puolen 40:nen vuotinen lepo. Mutta Venäjän kanssa tulivat asiat\nepätietoisemmiksi. Johanin ystävyys ja sukulaisuus Puolan Kuninkaan\nkanssa, jonka maan ja Venäjän välilla riita oli yhtynyt, teki hänen\nIivana IV:neltä Vasileivitsalta vihatuksi. Iivana kehoitti häntä\nainaki lähettämään miehiä Moskovaan, kanssansa kummanki valtakunnan\nrauhanasioista keskustelemaan. Lähetys tapahtuiki v. 1569. Pispa\nPaulus Juusteni oli sen päänä. Kun hän ja muut hänen kerallisensa\ntulivat Venäjälle, niin ryöstettiin heiltä tavarat ja he otettiin\nkiini vankeuteen, jossa saivat huonolla ruokolla ja korjuulla kitua\nkaksi vuotta. Vasta v. 1572 pääsivät he kotiinsa palaamaan. Tämän\noli Pääruhtinas antanut tehdä heille, kostaaksensa sitä kun Venäjän\nlähettiläiset vähää ennen, Tukhulmin otettaissa Herttuilta, olivat\nRuotsissa kärsineet sotaväeltä yhdenlaista menetystä ja heitä Turussa\npidätetty 8 kuukautta. Sillä välillä oli jo sota noussut Venäjän ja\nRuotsin kesken, ehkä se enimmiten telmi Virossa. Vuonna 1571 olivat\nVenäläiset karanneet Suomeen, hävittäneet Vironlahdessa ja muillaki\npaikoilla Helsingforsia myöten. Seuraavana vuotena olivat Venäläiset\nhävittämässä Äyräpään, Jääsken ja Lappveden tienoilla. Ruotsalaisilla\nei ollut tarpeeksi miehiä, varsinki ratsumiehiä, ja kaikkinainen muuki\npuutet kävi päälle, eivätkä he sentähden voineet estää vihollisia\neestymästä. Rutto oli samalla liikkumassa. Mutta v. 1575 tehtiin\nkaksivuotinen sotalakko Venäjän kanssa Suomen puolesta, jota vastoin\nsota vielä pauhasi Livossa, jossa Ruotsalaiset menettivät kaikki\nlinnansa, paitsi Reevalia.\n\nPispa Juustenilla oli ollut senlainen onni ja luonnon sujuvaisuus, että\nhän oli voinut pysyä kahden niin kiukkuisen ja muutenki erimielisen\nKuninkaan armoissa, knn Erikki ja Johani olivat. Hän kuoli v. 1576.\nHänen perästä sanotaan Kirkkoherran Turussa, Henrikki Knuutinpojan,\nSuperintendentin eli, niinkun toiset tahtovat, Tuomioprovastin (- hänen\nolisi pitänyt olla ensimmäisen sitä arvoa evangeliumisen opin aikana -)\narvolla Turun hiippakunnan asioita toimittaneen. Kun Viipurin pispa,\nMaisteri Erikki Härkäpää, myös oli kuollut v. 1578, niin taisi senki\nhiippakunnan hallitus tulla häneltä toimitetuksi. Mutta kun Kuningas\nJohani koki saada Paavinuskon laatuisia kirkonmenoja valtakunnassansa\notetuksi, ja Henrikki Knuutinpoika paneusi sitä tuumaa vastaan, niin\nlaski Kuningas hänen ammatistansa. Sen perästä yhdistettiin taas v.\n1583 Turun ja Viipurin hiippakunnat Erikki Erikinpojan[11] alla. Hän\noli syntynyt Livosta kotoperäisestä mutta Laitilassa (Letalassa)\npastorinvirkaa toimittavasta isästä, oli ulkomaalla tullut Maisteriksi\nja sangen aikaisin pitänyt Ruotsissa paavinmessua eli lithurgiata.\nGeeflen kaupungin koulun Rektorista tuli hän pispaksi otetuksi, ja oli\nluvannut Kuninkaalle tehdä mainitun lithurgian Suomessa harjoitetuksi.\nMuuten ei ole paljo tietoja hänen hallituksesta, vaan ainaki näyttää\nkun olisi häntä ei aivan ilman syyttä tavarain liikanaisesta himosta\nlaitettu. Tämän aikana eli Maisteri Jaakko Finno (noin v. 1580), joka\non suomenkielisten virsien kirjoittamisesta tullut mainioksi.\n\nVuonna 1577, kun se vähää ennen käyty sotilakko jo oli lopulla,\nkarkasivat 1200 Tatarista ratsumiestä Suomeen, mutta maan asukkaat\nkävivät niitten päälle ja tappoivat ne. Seuraavana vuotena\ntulivat Venäläiset Suomeen, samosivat Säkjärven ja Uusmaan kautta\nHelsingforsiin asti, sieltä jäätä myöten Viroon. Ruotsi yhdistyi nyt\nliittoon Puolan Kuninkaan Stephani Bathorin kanssa, Venäjän varalle.\nHenrikki Klaavunpoika Horni pitää nyt voitollista sotaa Livossa,\nottaa monta linnaa ja käypi Inkerinmaata hävittämässä. Vuonna 1579\njakausi Ruotsin sotalauma kolmeen: yksi osa kävi Inkerinmaan kautta\nNovgorodia vasten, toinen Viipurista Pähkinälinnaa ottamaan, kolmas\njoukko meni Savonlinnasta Aunuksen maata hävittämään. Sillä keinoin\noli sodittu ilman varsinaista mieltä ja päätarkoitusta. Mutta v. 1580\nsai Franskasta kotoperäinen sankari, Pontus de la Gardie, Kuninkaalta\nesimiehyyden sodassa Venäjätä vasten. Heti ilmausi hän Käkisalmea\npiirittämässä, jonka linnan otti Marraskuussa samana vuonna. Sen\nperästä seurasi kohta koko Karjalan eli Pähkinälinnan läänin valloitus,\njohonka omituinen Maanherra asetettiin. Seuraavana vuonna kävi Pontus\njään yli Narvaa kohen, otti monta linnaa, ja ennen vuoden loppua oli\nkoko Inkerinmaa Ruotsin alla. Pähkinälinna tuli myös otetuksi, mutta\nmenetettiin heti perästä. Novgorodi oli vielä valloitettavana, mutta\nteitten kehnous esti sinne pääsemästä. Nyt sattui Venäjän Valtialle\ntekemistä omassa riikissään, johonka hän tarvitsi kaikki sotavoimansa.\nHän halusi siis rauhaa, joka myös sai v. 1583 aikaan kolmeksi vuodeksi,\nPlussajoen suulla lähellä Narvaa. Tämä sotilakko uudistettiin v.\n1585 neljäksi vuodeksi, ja sitä toimittaissa hukkui myös Pontus de\nla Gardie. Puolan kanssa oli Venäläinen jo v. 1582 tehnyt rauhan.\nPontuksen nimi elää vielä rahvaan muistossa koko Karjalassa ja\nInkerissä, jossa muistomerkkejä hänestä vielä tavataan. Vuonna 1586\ntuli lähettiläisiä Plussajoen suulla taas koolle, rauhaa Venäjän ja\nRuotsin välillä tekemään, mutta kun ei ehdoista saatu sovituksi, niin\nvahvistettiin entinen sotilakko ainoastaan. Ainaki käyvät talonpojat\nIistä, Pohjanmaalla, hävitäntäretkellä Kantalahdessa ja Vienameren\ntienoilla, ja Venäläiset puoleltansa heidän maassa, v. 1588. Seuraavana\nvuonna on 3000 Venäläistä Limingan seudulla hävittämässä, mutta\nRuotsalaiset käyvät taasen, Kajaanan maasta pitäin, sitä Vienan ja\nVardöhuusin (?) tienoilla kostamassa, jolla retkellä heidän sanotaan\nsaaneen puolen miljuunaisen hopiarupiloita voittosaaliiksi. Nämät\ntaisivat olla paremmin yksinäisten retkiä. Mutta v. 1590 tuli\n300,000 Venäläistä Ruotsin valtaa vasten: osa hävittää Suomea Turkua\nmyöten, toinen Vironmaata, ja kolmas valloittaa linnat Inkerinmaasa.\nSeuraavana vuonna kävivät Ruotsalaiset Venäjälle, hävittivät Jaaman,\nKoporin ja Novgorodin seuduilla, mutta kun kuulivat suuren armeian\nVenäläisiä olevan tulossa, niin palasivat he, ja paluumatkalla meneysi\npaljo heistä vilulta ja taudeilta. Toinen osa Ruotsalaisia karkasi\nGdovin tienoille. Samana vuotena (1591) kävi myös lauma Ruotsalaisia\nKajaanan maasta Venäjälle, otti Sumski-ostrogiksi (Suomen linnaksi)\nkutsutun linnan Vienameren tykönä, ja hävittää niillä paikoin muutamia\nluostareita. Mutta he ajettiin Venäläisiltä pakoon, jotka Kajaanan\nseuduilla nyt taas hävittivät. Vuonna 1592 tuhoivat Venäläiset Suomea\nilman vastuksetta Turkua myöten, ja 8000 Venäläistä kävi Pohjanmaalla.\nNiin nähdään näistä, mikä veren paljous taasen oli vuotanut Suomessa ja\nsen likimailla. Viimmenimitettynä vuotena oli jo miehiä Plussajoelle\nlähetetty, rauhasta keskustelemaan. — Nyt kuoli Kuningas Johani\nIII:mas v. 1592. Hän oli v. 1578 poisvannounut Evangeliumista ja\nottanut katholisen uskon, jonka tahtoi saada Ruotsissaki jällensä\ntunnustetuksi. Hän vainosi siis niitä pappeja, jotka siihen eivät\nsuostuneet. Mutta uskonsa tähden vihatut hengelliset otti Kaarle\nHerttua turviinsa. Vielä tahtoi Kuningas saada uuden messujärjestyksen\nKaarlenki Herttuakuntaan. Mutta tästä ja muistaki asioista tuli\nriita Kuninkaan ja Herttuan välillä, josta yhden aikaa oli jo sotaki\nnousemassa, vaan ei kuitenkaan noussut. Venäjän kuuluisa Ruhtinas\nIivana IV Vasileivitsa, joka oli kutsuttanut itseänsä Tsaariksi ja\nKaiken Venäjän Itsevaltiaaksi, ja jonka aikana Kaasanin, Astrakhanin\nja Siperian äärettömät maat pantiin Venäjän alle, oli kuollut v. 1584.\nSitte tuli hänen poikansa, Feodori Ivanovitsa, Venäjän Valtiaksi.\nPuolan Kuningas Stephani Bathori oli myös kuollut, ja koska hän oli\nnainut Kuningas Johanin naon, niin otettiin hänen perästä Johanin\nkatholiseen uskoon kasvatettu poika Sigismundi Puolan Kuninkaaksi. Tämä\ntuli myös isänsä kuoltua Ruotsin Kuninkaaksi, ehkä Kaarle Herttua,\nSigismundin vielä poissa ollessa, Riikinhoitajana hallitsi Ruotsia.\nNiin olivat uudet miehet nyt hallituksessa.\n\nKuningas Sigismundin aikana tavataan kolme erityistä seuraa Ruotsin\nvaltakunnassa. Yksi oli Jesuitain ja Paavinuskoisten Herrain seura,\njoka piti Kuninkaan puolta ja koki matkaansaattaa vihaa Raatin ja\nHerttuan välillä. Toinen oli Ruotsin ylimysten seura, jotka olivat\nvalinneet Sigismundin Kuninkaaksi, saadaksensa hänen Puolan maassa\nelellessä omin päinsä hallita Ruotsia. Näitä kumpaistaki vasten oli\nHerttua Kaarle, joka piti Evangeliumin puolta, ja sentähden vääntiki\nRuotsin rahvas yhtä köyttä hänen kanssa. Kun hän heti Kuningas Johanin\nkuoltua Riikinhoitajana hallitsi Ruotsia, oli se maa täynnä uskonsa\ntähden ajetuita eli vangituita pappeja. Nämät tahtoivat Kaarlea\nKirkonkokouksessa uskon seikkaa vahvistamaan ja varjelemaan. Semmoinen\nkokous tapahtuiki Upsalassa v. 1593, jolloin evangeliumisen uskon\npuhdistaminen Ruotsissa ja Suomessa jällensä vaikutettiin. Suomesta oli\nsiinä kokouksessa läsnä pispa Erikki Erikinpoika neljän Tuomiokapitulin\njäsenen ja suuren joukon kanssa papillisesta säädystä. Paitsi sitä oli\npaljo maallisia virkamiehiä maastamme mainitun kokouksen päätöksessä.\nSilloin sai myös papisto jällensä sen menetetyn oikeutensa valita\npäämiehiänsä. Seuraavana vuonna tuli Kuningas itse Ruotsiin. Hän ei\ntahtonut mielellään vahvistaa edellämainitun kokouksen päätöksiä, mutta\npakoitettiin siihen Kaarlelta ja Raatilta Upsalassa, jossa kaupungissa\nhän myös tuli kruunatuksi. Kun Sigismundi sen perästä lähti takasin\nPuolaan, niin jätti hän riikinhallituksen Ruotsissa Kaarlelle ja\nRaatille. Heti kävi kuitenki Herttua sovintoon Raatin kanssa, jota\nmyöten hänen piti Riikihoitajana, perintöyhdistyksen, Kuningasvalan ja\nUpsalan kokouksen päätösten jälkeen, Ruotsissa hallitusta pitämän.\n\nJo on ennen mainittu, että Venäjältä ja Ruotsista oli Kuningas\nJohanin kuolinvuotena miehiä kokoontullut Plassajoella rauhaa\ntekemään. Niitten seassa oli Klaavu Fleminki. Saatua tiedon Kuninkaan\nkuolemasta oli tämä mies jättänyt rauhan toimitukset muitten käsiin ja\nPää-Guvernöörin asemesta palannut Suomeen. Hän oli siellä asettanut\nteille ja lauttapaikoille sotamiehiä, ett'ei kukaan hänen tietämättä\npäässyt maassa liikkumaan, antanut sotaväen valalla vahvistaa\nuskollisuuttansa Sigismundille, johonka oli pyytänyt kirjoituksilla\nkehoittaa Ruotsalaisiaki; sillä ja kaikella tavalla kokenut puoltaa\nKuninkaansa seikkaa ja sortaa Kaarle Herttuan häneltä kyllä havatuita\naivoituksia. Seuraavan vuoden (1593) Tammikuussa oli Johani Sparre,\nKuninkaan käskystä, tullut Turkuun, kokoutuneilta Suomen Säädyiltä\nottamaan valaa uskollisuuteen Sigismundille, heitä uskonharjoitusten\nvapaudesta vakuuttamaan ja linnoja Kuninkaan puolta pitäville miehille\nantamaan. Samana vuotena Helmikuussa oli jo sotilakkoki kahdeksi\nvuodeksi saatu Venäjän kanssa aikaan. Myös oli Kaarle Steenbookki\nHerttualta tullut Suomeen lähetetyksi, Fleminkiä pakoittamaan\nitsellensä kuuliaiseksi, eli muussa tapahuksessa ottamaan laivaston\nja sotalauman hänen hallusta; vaan tämä mies meni maahan tultuansa\nFlemingin puolelle, joka asetti hänen linnanhaltiaksi Käkisalmeen.\nSiitä pani Fleminki muutamia Kaarlen ystäviä vankeuteen Turun linnaan,\npiti laivaston ja sotalauman Suomessa, vaan täytyi niitten ylöspidon\ntähden rasittaa rahvasta korkioilla maksoilla, joka sentähden alkoi\nkapinoita, vaan saatiin asettumaan. Tämmöisillä toimillaan oli Fleminki\nsaanut senlaisen luottamuksen Kuninkaaltansa, että Kuningas oli antanut\nhänelle täyden oikeuden tehdä Suomessa, mitä hänen, Kuninkaan, hyväksi\nolla mahtaisi. Fleminki oli myös laivastollansa tuonut Kuninkaan\nRuotsiin, silloin kun hän kävi kruunautumassa, ja sieltä häntä jällensä\nkaimannut. Rauhan aikaansaminen Venäjän kanssa oli aina ollut tuumassa,\nja sitä kiiruuttamaan oli armeiaki Viipuriin koottu. Vuonna 1595\nsaiki se aikaan Teusiinassa, lähellä Narvaa, niillä ehdoilla, että\nRuotsi tuli pitämään Narvan ja Vironmaan, mutta Venäläinen saamaan\ntakasin Käkisalmen lääninensä. Rauhan piti oleman ikuisen ja rajan\nvanhaa jälkeä myöten kulkeman. Seuraavana vuonna asetettiin pohjainen\nraja Pisanvuoresta, Nilsiällä, pohjaista suuntaa Keurittujärveen ja\nTiilikanjärveen, sittä Maanselänmäen, Suomensuon ja Maanselänlammin\nkautta Tipasvaaraan, Sotkamassa, sittä Korpilammin. Selkäsuon,\nKalliojärven ja Vuokinlatvan ynnä Savitaipaleen kautta Iivaaraan ja\nInarijärveen niin Jäämereen asti.\n\nSamana vuonna kun Teusiinan rauha tapahtui, ja uuden Kirkonkokouksen\nUpsalassa päätettyä, jossa opistojen kohta parannettiin, kävi Ruotsin\nvaltakunnan kansa yksiin Riikinkokoukseen Söderkööpingissä. Siellä\npäätettiin, ett'eivät Paavinuskoiset saisi jumalanpalveluansa vapaasti\nharjoittaa riikissä, että Kaarle Herttuan piti Riikihoitajana,\nSigismundin poissa ollessa, kuninkaallisella mahdilla käyttämän\noikeutta, ja ett'ei yhtään Kuninkaan sääntöä saataisi ilman Herttuan ja\nRaatin suostumisetta maassa julistaa. Klaavu Fleminki Suomesta, ehkä\nkutsuttu, ei tullut siihen kokoukseen. Kuningas, jolle sen päätökset\ntiettävästi eivät ollehet ollenkaan mieleen, antoi Flemingille\nuuden hallitusmuodon Suomea varten Riikinhoitajan arvon kanssa,\nja vaikka sota Venäjän kanssa jo oli herennyt, niin piti Fleminki\nkuitenki sotalauman Suomessa, Kuninkaan valtaa sillä puoltaaksensa ja\nylöspitääksensä, ja siihen yhdistyi edellämainitun Riikinkokouksen\nkanssa tytymättömiä miehiä. Mutta sotamiesten ylöspitäminen kävi\nraskaaksi rahvaalle, jonka tähden Pohjanmaan asujamet lähettivät\nKyrön pitäjästä kotoisen talonpojan, Bengtti Poutun, Herttualle tästä\nvalittamaan. Herttua kehoitti pahaa pahalla kostamaan ja miekalla\npoisajamaan sotamiehiä. Poutu palasi Ruotsista Pohjanlahden ympäri,\nmatkallansa kehoittain kaikkia Pohjanmaalaisia kapinoitsemaan,\ntappamaan Kuninkaan sotamiehiä ja ryöstämään hänen ystävittensä\nomaisuuksia. Kapina leveysi Karjalaan asti. Jaakko Ilkka eli Ilkainen,\ntalonpoika Ilmolan (Ilmajoen) pitäjästä, oli Eteläis-Pohjanmaalaisten\nesimiehenä, kävi Hämeeseen, ajoi Kuninkaan ratsumiehet pakoon ja\nryösti hänen puoltajitten kartanoita. Vuoden lopulla lähti Fleminki\nTurusta liikkeelle, yhdistymään muun sotaväen kanssa kapinoitsioita\nvasten. Flemingin ratsuväki tavoitti v. 1597 Pirkkalan pitäjässä Jaakko\nIlkaisen seuranensa, jonka täytyi tapolla vetäytä siihen metsään, kun\neroittaa Hämeen Pohjanmaasta (Hämeenkankaalle). Puolalainen Abrahami\nMelkhiorssoni, Kuninkaalta asetettu hallitsiaksi Pohjanmaalla, sai\nJaakko Ilkaisen muutamain puoltajittensa kanssa vangiksi ja antoi\ntappaa hänen. Bengtti Poutu vietiin vankina Turkuun, jossa hän kuoliki.\nMutta talonpoikain viha kiihtyi tästä tuhatta enemmin ja he karkasivat,\njohdatetut Hanno Krankalta, takatuupasta Abrahami Melkhiorssonin\npäälle, tappoivat paljo hänen väkeä ja ajoivat hänen itsensä pakoon.\nSillä pakomatkallansa otettiin hän Kaarlebyyssä talonpojilta kiini\nja lähetettiin Tukhulmiin, jossa Herttua antoi kuolettaa hänen. Sen\nperästä karkasivat talonpojat muun Kuninkaan väen päälle Pohjanmaalla,\njonka osiksi hukuttamalla osiksi muullaki tavalla surmasivat. Herttua\nlähetti Foutin Israeli Laarssonin talonpojille esimieheksi, jotka\nsentähden eivät enää kuunnelleet Hanno Krankkaa. Mutta Fleminki tuli\n2500:dan miehen kanssa Pohjanmaalle, tarjosi talonpojille vapautta\nkaikesta edesvastauksesta, jos he nyt tahtoisivat Kuningasta totella\nja maksaa verojansa; vaan kun eivät siihen suostuneet, niin kävi\nFleminki heihin käsiksi Ilmajoen varrella, kierrätti heidät ja tappoi\neli hukutti heistä 5000 miestä. Vangeutetuista talonpojista kärsivät\nmuutamat ruumiinrangaistusta, toiset vietiin vankina pois, toiset taas\npäästettiin kovilla uhkauksilla irtaalle. Kirkkoherroja Pohjanmaalla,\njotka olivat talonpoikia yllyttäneet, kovuutteli Fleminki ankarasti,\nja Kyrön pappila ryöstettiin. Fleminki palasi sen perästä Hämeeseen\nja pani sen maan järjestykseen ja rauhaan. Muutamasti tapettiin 300\nHämäläistä, jotka aseittensa poisnakattua rukoilivat armoa. Tässä\nkapinassa sanotaan 11,000 Suomalaista henkensä menettäneen. Siinä\nsotivat talonpojat, täydellisempäin aseitten puutteessa, viikatteilla,\nnuijilla, y.m., josta koko meteliä on ruvettu Nuiasodaksi kutsumaan,\njolla nimellä se vieläki elää kansan muistossa.\n\nPuolasta oli Kuninkaan lähettiläisiä tullut Ruotsiin Söderkööpingin\npäätöksiä laimimaan, ja nämät vaikuttivatki, että kun Herttua tahtoi\nsotajoukon voimalla saada Suomen allensa, niin paneusi Raati sitä\nvastaan. Sentähden tahtoi Herttua jättää Riikinhoitajasuutensa, jonka\naikoi Arbogan Riikinkokouksessa antaa Säätyjen käsiin. Tämän kokouksen\npäätös, johon ei Raati antanut suostumustansa, piti sisällänsä, että\nHerttua Säädyiltä oli tullut houkutelluksi vielä Riikinhoitajana\nolemaan, että Kuninkaan piti riikiin kutsuttaman ja Suomen sotajoukon\nvoimalla otettaman. Sen perästä lähti Kaarle Herttua Elokuussa\nsotajoukolla Suomeen. Siellä oli Klaavu Fleminki jo kuollut 13:ta p.\nToukokuuta, luultavasti myrkystä, eikä noidan nuolilla niinkuin siitä\nhöpistiin, ja Arvidi Stoolarmi hänen siaan tullut Kuninkaan seikan\npääksi siinä maassa. Kaarlen tultua pakeni Stoolarmi Hämeeseen. Turun\nlinnaa piiritettiin. Sitä puolti Flemingin leski, ja vaikka hänellä\nei ollut apua odotettavana, ei Stoolarmilta eikä Kuninkaalta, ja\nHerttua päällen päätteeksi oli saanut lisäväkeä Pohjanmaalta, niin\nei hän ainakaan vastustelemista heittänyt. Kun Herttua oli turhaan\npyytänyt väkivallalla saada linna otetuksi, niin lähetti hän viimmen\nerään Studentin, Danieli Hiortin, joka usein oli ollut Flemingin\ntalossa, linnaan, ja tämä viekotteliki nyt osan vartoväestä luopumahan\nHerttuaan, jonka perästä linnan täytyi lopulla Syyskuuta antauta.\nKaarle anasti nyt Suomessa olevan laivaston ynnä sotitarpeet, jätti\nlinnan ystävillensä haltuun ja purjehti Ruotsiin vankijoukon kanssa,\njoitten seassa Flemingin leskikin oli. — Seuraavana vuotena 1598 oli\nSigismundi päättänyt sotajoukolla itse karata Ruotsiin ja kehoitti\nsentähden Suomalaisia hänelle avuksi joutumaan. Niinpä purjehtiki\n3000 miestä Ruotsiin ja riipottivat ankkurinsa Grööneborin satamassa,\nlähellä Enkööpinkiä. Tässä kävivät Uplannilaiset, esimiehityt kahdelta\nJumaluusopin Professorilta Upsalasta, heidän päälle yhdeltä ja Ruotsin\nlaivasto toiselta puolen. Suomalaiset ajettiin pakoon, menettivät\n300 miestä, jotka Ahvenanmaalla saatiin kiini ja hirviällä tavalla\nsurmattiin. Koska näitten laukuissa paljo makkaroita, niin kutsuivat\nRuotsalaiset pilalla tätä yritystä makkararetkeksi. Sillaikaa oli jo\nSigismundiki sotajoukon kanssa joutunut Kalmariin. Ruotsin laivasto\npurjehti nyt Ahvenanmaalta Herttualle avuksi. Suomalaiset taasen\nseilasivat puoleltansa Stoolarmin kanssa Tukhulmiin ja vapauttivat\nenimmäksi osaksi ne mennytvuonna Herttuan ottamat vankit, aikoivat\nmyös karata Kaarlen omaan Herttuakuntaan. Sillä välillä tuli Kaarlen\nsotalauma Sigismundilta kierrätetyksi ja tappasi Steegeborin tykönä,\nvaan Kuningas käski sotimisen lakata, säästääksensä Ruotsalaisia.\nKeskusteleminen oli sen perästä matkassa, vaik'ei siitä tullut mitään.\nUudessa tappelossa Stongebruon luona, lähellä Linkööpinkiä, voitettiin\nSigismundi. Hän kotiutti nyt Suomalaiset, jätti Riikinhallituksen\nKaarlelle ja lähti jällensä Puolaan. Sieltä varoitti hän vielä\nSuomalaisia pysymään itsellensä uskollisina ja lupasi lähettää heille\napua Herttuata vasten. — Vuonna 1599 käytiin sota taas Suomessa.\nRuotsin Säädyt kieltivät kuuliaisuuttansa Sigismundilta, ehkä he\nlupasivat hallituksen hänen pojalle Vladislaville, jos tämä määrätyn\najan sisällä tulisi Ruotsiin ja siellä kasvatettaisiin. Tältä ajalta\nonki Sigismundin hallituksen loppu Ruotsissa luettava, ehkä hän vielä\nhallitsi Puolan maata aina vuoteen 1632. Sota oli tämänkaltainen.\nKastelholman linnan otti Sigismundin puollus. Pohjanmaalla yllytti eräs\nHerttuan Fouti rahvasta Kuningasta vasten, mutta Stoolarmin laivat\nkarkasivat Mustasaaren tykönä hänen päälle, ja hän menetti kaikki\naluksensa. Sigismundi lähetti 300 ratsumiestä avuksi Suomeen, (joka oli\nainoa häneltä saatu apu,) ja he tulivat Viipuriin. Herttuan Amiraali,\nJoakhimi Skheeli, valtasi sen vähää ennen menetetyn Kastelholman,\npurjehti sen perästä Turkuun ja piiritti sen linnaa, jonka ulkopuolella\nhän mestautti muutamia vankeja, säikyttääksensä sillä vartoväkeä. Itse\nHerttuaki tuli Suomeen, marssi Paimion sillan yli, karkasi muutaman\nSuomalaisten lauman päälle ja voitti sen, josta jäännökset vetäysivät\nViipuriin. Herttua otti Helsingforsissa kaikki laivat, paitsi kahta,\njotka pääsivät Reevaliin pakoon. Sittä kävi hän Viipurin päälle,\njossa ei ollut kun 1300 miestä vartoväkeä. Herttualla oli ystäviä\nkaupungissa, jotka erään portin kautta päästivät hänen sotaväen\nkaupungin sisään. Vartoväen täytyi silloin vetäytä linnaan, joka myös\npian antausi. Kova tuomio kohtasi päämiehiä, jotka osiksi tapettiin,\nosiksi vietiin vankina Ruotsiin, mutta ulkomaalaiset pääsivät vapaasti\nmenemään. Stoolarmi tuli Skheeliltä pakoitetuksi antamaan hänelle\nTurun linnan, ja Herttuaki tuli Turkuun, jossa menetteli kovasti\nKuninkaan puollusmiesten kanssa. Ne joko mestattiin, joitten seassa\noli Klaavu Flemingin vasta Puolasta tullut 21-vuotias poika, eli\nmuutoin surmattiin ja vankeudessa rietattiin. Kun Herttua oli sillä\nkeinoin tehnyt Suomen kuuliaiseksi itsellensä, niin palasi hän jällensä\nRuotsiin.\n\nRuotsin valtakunnan Säädyt kokousivat Helmikuussa v. 1600\nLinkööpinkiin. Siellä matkaansaatti Herttua senlaisen päätöksen, että\niso osa Ruotsin Riiki-Raateja ynnä muitaki mahtavia Herroja hengeltä\ntuomittiin, joka tuomio myös isommaksi osaksi tuli täytteeseen. Prinssi\nVladislaville päällenpantiin viiden kuukauden sisällä tulla Ruotsiin,\nmuutoin tulisi Herttua kruunun ottamaan vastaan. Riikinkokouksen\nperästä lähti Kaarle Livon maahan. Hän tahtoi siellä käydä Puolalaisten\npäälle, ett'ei sota tulisi Suomea eikä Ruotsia vaivaamaan, vaan\nkäytäisiin vieraassa maassa. Tässä sodassa voittivat Ruotsalaiset\nensimältä monta linnaa ja kaupunkia. Muutaman ajan perästä lähti\nHerttua sieltä pois, jättäin muille esimiehyyden armeian yli. Turusta\npitäin lähti hän v. 1602 matkaamaan Pohjanlahden ympäri Ruotsiin. Hän\noli ensimmäinen Ruotsin Kuningas, kun kulki sitä matkaa, ja katsoi\nsillä soveliaita paikkoja kaupungeille, joita hän aikoi rakennuttaa\nPohjanmaalla. Vuonna 1604 pidettiin Riikinkokousta Norkööpingissä,\njossa kruunu annettiin Kaarle IX:nelle ja perintöyhdistys jatkettiin\nosiksi vaimollisellenki polvelle. Ehkä sota alussa oli menestynyt\nLivossa, niin menettivät kuitenki Ruotsalaiset siellä viimmen kaikki\nvahvat paikkansa. Tämä vaikutti Kuningasta itse lähtemähän sinne\nsotimaan. Mutta ei tahtonut sittäkään oikein onnistaa ja paljo\nsotaväkeä meneysi (v. 1695) Kirkholman tappelussa lähellä Riigaa,\njossa tilassa Kuningaski oli henkensä menettää. Sittemmin tuli Ruotsi\nVenäjänki asioihin sekaumaan. Siinä maassa oli Feodori Ivanovitsa\nkuollut v. 1498 ja Boris Godunova noussut Tsaariksi, mutta tuli\nEpä-Dmitreiltä (eräs munkki, joka sanoi itsiänsä Feodorin jo kuolleeksi\npojaksi Dmitreiksi, ja sai apua Puolalta) niin ahdistetuksi, että\nhänen v. 1606 täytyi myrkyllä lopettaa päivänsä. Epä-Dmitrei menetti\nmielettömän käytöksensä tähden pian henkensä ja arvonsa. Sittä\nvalittiin Vasilei Ivanovitsa Shuskoi Venäjän Valtiaksi, ja häntäki\nvasten ilmautui uusi Epä-Dmitrei, joka myös sai apua Puolalaisilta\nja voitti pian suuremman osan Venäjätä puolellensa. Ruotsi, jonka\nsota-asiat Livossa taas olivat ruvenneet paremmin luonnistamaan, teki\nv. 1608 Viipurissa liiton Shuskoin kanssa, jota myöten Shuskoin piti\nRuotsin Kuninkaalta saaman apua vainojatansa vasten, mutta tämän\npalkinnoksi antaman sen v. 1599 jällensä Venäjän alle joutuneen\nKäkisalmen linnan lääninensä takasin Ruotsille. Sitä liittoa myöten\nlähti Jaakko de la Gardie, Pontus de la Gardien Suomen sotaväen\npääksi asetettu poika, Maaliskuussa v. 1609 Venäjälle, ja hän marssi\nkohti Novgorodia, kun oli sitä ennen turhaan koettanut saada Koporin\nlinnan käsiinsä. Mutta hänen sotajoukko oli enimmästään kokoonpantu\nulkomaalaisista, jotka, kun eivät heti saaneet täyttä palkkaansa ja\ntoivottua voittosaalista, eikä Shuskoi antanut luvattua Käkisalmea ja\nmuita apukeinoja, alkoivat äkäytä ja tahtoa pois. Siitä pahasta tilasta\npääsi de la Gardie sillä keinoin, että hän viimmen sai rahaa ja lähetti\nvastahakoisimmat sotaväestä takasin. Hän alkoi nyt ryöstämällä ottaa\nVenäjän laivoja, joita tapasi Nevajoella, niin oman käden oikeudella\nottaaksensa sitä luvattua apua, jota ei hyvällä voinut saada. Sitte\nlähti hän Käkisalmea väkirynnäköllä ottamaan, jonka yrityksensä hän\ntoivoi menestyvän, koska Laatokankaupunkiki oli vähää ennen antaunut\nRuotsin valtaan (v. 1610). Mutta ei ollut hyvä ottaa sitä kovasti\nvastusteltua Käkisalmea, ja siihen tuli vielä sanoma, että Venäläiset\nolivat jättäneet Shuskoin, yhdistyneet Puolalaisten kanssa ja valinneet\nPuolan Prinssin Vladislavin Valtiaksensa. Nyt näytti kyllä vaikialta de\nla Gardielle saada aikomisiansa satuun. Mutta hän mietti sen, että jos\nRuotsin vihollinen, Puola, pääsisi yhdistymisensä kautta Venäjän kanssa\nyhä vahvistumaan, niin tulisi siitä varsin kovat ajat hänen isänmaalle.\nHän koki siis kaikista voimistaan estää senlaista yhdistystä ja lähti\nsentähden Suomesta noutamaan lisäväkeä. Viipurissa ollessaan sai hän\nilahuttavan tiedon, että Käkisalmi jo oli antaunut Ruotsalaisten\narmoihin (v. 1611). Itse kiirehti hän Ruotsin valtaa niillä tienoin\nvakuuttamaan ja antoi Nevajoella rakentaa linnoituksen, joka vasta\nkohtaa meitä Nyyenskantsin nimellä. Novgorodinki sai hän valtaansa,\njonka asujamet nyt ehdottelivat Venäjän kruunun Kaarle IX:nen pojalle\nKaarle Philipille. Moskovaki yhdistyi Novgorodin kanssa hyvässä\ntahdossa Ruotsia kohden. Monta linnaa ottivat Ruotsalaiset, mutta\ntuon tuostaki tahtoivat sotamiehet äkäytä. Ankara sota alkoi nyt myös\nRuotsin ja Danmarkin välillä. Samana vuonna kuoli Kaarle IX:säs, 30 p.\nLokakuuta v. 1611. Tämä Kuningas oli aikanansa vastustellut Paavinuskon\njällentuomista Ruotsiin, mutta erkani itse Lutheruksen opista, tahtoin\nKalviinin uskon puoleen nojauta. Muuten oli hän kovuudellansa, joka\nusein hirmuisuuksiinki häntä vietteli, pilannut sitä hyvää nimeä, kun\nhänen nerokkaat toimet itsestänsä ansaitsisivat.\n\nKuningasistuimelle nousi nyt Gustavi II:nen Aldolphi, Kaarle IX:nen\npoika, joka isänsä eläissä jo oli asetettu Pääruhtinaaksi Suomeen.\nKun tämä verratoin mies tuli Kuninkaaksi, oli, paitsi sotia Danskan,\nVenäjän ja Puolan kanssa, (jota jälkimmäistä tällä haavaa ei kuitenkaan\nkäyty,) ei ainoastaan Suomessa, Vaan Ruotsissaki höyhyys, kurjuus\nja kaikkein asiain hämmennys vallallansa. Suomi oli siihen aikaan,\n(paitsi Ahvenanmaata, joka oli omituisena lääninä,) jaettu viiteen\nhallituskuntaan, nimittäin Turun, Viipurin, Hämeenlinnan, Savonlinnan\nja Kajaanan. Meidän maasta piti de la Gardien sotajoukon saada rahaa\nja ylöspitoa, mutta ei voitu saada kokoon kun vähäpätöisen rahasumman.\nSe suuri puutet kun Livossa oli, piti myös Suomesta autettaman.\nPaljon meiskeen perästä lähetettiin viimmen jyviä Helsingforsista\nNarvaan. Puutet oli niin suuri ett'ei ees voitu kureereille täysiä\nmatkatarpeita hankkia. Sisämäinen tila maassamme oli mitä huonompia.\nIsot läänitykset olivat siihen määrään vähentäneet kruunun omaisuudet,\nettä aivan vähä oli jälellä. Läänitysten omistajat piinasivat ja\nköyhyttivät talonpoikiansa niin, että ne olivat vähällä tulla samaan\norjalliseen tilaan, kun heidän lahkoveljetki eteläpuolella Suomenmerta.\nVerot, päällenpanot, kyyti- ja päivätyö-velvollisuudet lisättiin\nheiltä omin tahtoinsa. Väkinäisyyksiä tehtiin monesta lajista, eikä\nollut missään tila saada oikeutta, kun yksin Kuninkaan virkamiestenki\ntäytyi läänitysten omistajilta kärsiä vääryyttä. Papit enentivät\nmyös tihuntiansa ja rasittivat kaikella tavalla kuuntelioitansa.\nSotamiehet käyttivät itseänsä yhdenlaisella tuimuudella, kun jos\nolisivat eläneet vihollisten maassa. Yhteinen onnettomuus lisättiin\nvielä katovuosilta ja muiltaki luonnollisilta turmioilta. Talonpoikia\nvaelsi silloin suurissa joukoissa maasta pois Venäjälle ja Livoon.\nNiitä majamuutteloita koettiin väkisellä estää. Myös alkoi Kuningas\njo kaikenlaisen kurjuuden juurta vastustaa ja parantaa. Entisiin\nonnettomuuksiin tuli vielä uusi sodanpelko, joka Suomea ahdisti.\nSigismundi Puolassa luuli nimittäin aikomisensa Ruotsin kruunuun\nKuningas Kaarlen kuoltua helpommasti menestyvän. Siinä toiveessa\nantoi hän levittää kapinakirjoituksia Gustavi Adolphia vasten. Näitä\nhänen pauloja koetettiin ainaki Ruotsin puolelta kaikella tavalla\nestää. Saadaksensa enemmin voimia sotaan Venäjätä ja Puolaa vasten oli\nKunungas, ehkä tapolla, tehnyt Danskalaisen kanssa rauhan Knäärödissä\nv. 1613. Jo mainittiin ennenki, että osa Venäjän kansaa tahtoi\nKuninkaan nuorempata veljeä, Herttua Kaarle Philippiä, Tsaariksensa.\nHerttua tuliki nyt siinä toivossa Viipuriin, mutta Venäläisten mieli\noli muuttunut ja he itsellensä jo valinneet omakansaisen Tsaarin,\nMikhaeli Feodorovitsan Romanovan, jonka sukua nykyinen armollisin\nKeisarimmeki on. Tästä asiasta tuli kiintiä sota. Kuningas päätti\nitse lähteä Suomeen sotaa taluttamaan ja sen maan tilaa parantamaan.\nRiikinkokousta pidettiin v. 1614 Öörebruossa, jonka päätettyä Kuningas\nvasta pääsi lähtemään, kulki hänki pohjaisen puolen Pohjanlahta ja\ntuli ensin Turkuun, jossa koki kaikenlaista järjettömyyttä parantaa.\nVenäjän sodan vuoksi lähti Kuningas itse Narvaan, ja vihollisuudet\nsaivat alkunsa. Erinäisiä Venäjän joukkioioita kävi Pohjanmaata ja\nKarjalata hävittämässä, mutta kaijotettiin pian Ruotsalaisilta.\nLaatoka-järvessä oli kummallaki riitaveljellä laivoja, joilla\nvälistä pientä merisotaa käydä natistettiin. De la Gardie löi sekä\najoi pakoon, ensistä Heinäkuussa Bronitsin ja sittä syksypuoleen\nStaraia-Russan tykönä, ne suuret Venäläisten sotalaumat, kun nyt\nolivat rajalle kokoutuneet. Kuningas itse voitti Gdovin. Seuraavana\nvuonna tuli Gustavi taas sotalaumansa tykö, ja vainotietä käytiin\nyhtä tuimasti kun ennen. Kuningas piiritti tällä kerralla Pleskovia,\nja se erinomainen sankari Evertti Horni, joka miehuudellansa oli\nRuotsin menestystä tässä sodassa paljon vaikuttanut, tuli silloin\nammutuksi. Ehk'ei linnaa saatu otetuksi, niin teki tämä monta kuukautta\nkestävä piirittäminen ainaki sen verran, että Venäläiset, jotka ilman\nsitä ahdistettiin Ruotsalaisilta ja Tataarilaisilta sodalla, nyt\nsuostuivat Englannin välimiehyyteen ja rauhan tekoon. Jo oli usiammasti\nennenki keskusteltu rauhasta, ja koko seuraava vuosi 1616 oli täynnä\nsenlaisia toimia. Siinä sivulla oli Kuningas hankkinut varoja ja\ntarpeita sodan pitkittämiseksi. Hän oli myös kutsunut Suomen Säädyt\nviimmeiseksi mainittuna vuonna kokoukseen Helsingforsiin. Siellä\nlupasivat Suomalaiset Gustaville uskollisuuttansa sodassa Puolaa\nvasten, uuden kyytijärjestyksen ottamista, ja sodanavun antamista,\nniin paljon kun vaan voisivat saada. Kaikki Säädyt lupasivat panna jos\nhenkensäki Kuninkaan puolesta, milt'ei olisi mahdollinen saada rauhaa\nvihollisten kanssa, jota he ainaki toivottelivat. Vielä lähettivät\nhe kirjojaki Ruotsin Säädyille, joissa heitä kehoittivat Kuningasta\nkaikella tavalla auttamaan ja heidän esimerkkiä seuraamaan. Kauan\nkeskusteltua päätyi viimmen Venäjän sota, 27 p. Helmikuuta v. 1617,\nrauhaan Stolbovassa, joka on kylä ei kaukana Laatokasta. Siinä antoi\nRuotsi Venäjälle takasin joukon voitettuja linnoja, mutta sai pitää\nKäkisalmen lääninensä, ynnä Pähkinälinnan ja sen osan sitä lääniä, kun\non Laatokanjärven ja Suomenmeren välillä. Siihen tuli vielä Inkerinmaa\nIvangorodin, Jaaman ja Koporin linnojen kanssa, niinkuin koko Livon\nmaaki. Paitsi sitä sai Ruotsi 20,000 Rupilata. Muuten uudistettiin\nse Teusiinassa tehty ikuinen rauhaki, ja keskinäisen kaupan oikeus\nsaatettiin matkaan. Niinpä oli nyt Ruotsi voittanut sen, mitä kauan\noli toivonut, nimittäin saanut luontevan, vesiltä, soilta ja vahvoilta\nlinnoilta turvatun rajan voimallista naapuriansa vasten, jonka tällä\ntavalla oli sulkenut Itämerestä. Niin kauan kun raja oli senlainen, oli\nRuotsilla myös toivo saada pitää Suomen, joka maa muussa tapauksessa\nkävi vaikeaksi varjeltaa. Mutta Mikhaeli Feodorovitsa, jonka Gustavi\nrauhassa oli tunnustanut oikeaksi Venäjän Valtiaksi, ei tahtonut\nmielellään jättää kaikkia luvatuita paikkoja Ruotsille, josta oli\nvähällä sota uudelleen nosta. Vasta v. 1621 tuli raja asetetuksi, kun\nGustavi oli antanut takasin pari kylää.\n\nNyt tahdomma vielä sanoa, minkä vähän tiedämmä Erikki Erikinpojasta,\njoka tällä ajalla Suomen Kirkkoa oli hallinnut. Me näemmä hänen\nJohani III:nen aikana rientäneen saada paavilaisen messujärjestyksen\nSuomeen, mutta sen Kuninkaan kuoltua muuttaneen mielensä ja Upsalan\nRiikinkokouksessa v. 1593 tunnustaneen entisen erhetyksensä, ruveten\nsiitälähin sen kokouksen päätöksiä saamaan Suomessa täytteeseen, josta\nhyvästä Klaavu Fleminki oliki muutamasti pieksäin ajaa hänen Turun\nTuomiokirkosta. Mutta miten lienee ollut, sen vaan näemmä, että tämä\npispa oli uudelleen kääntynyt paavinuskon ja Sigismundin puolelle,\njonka tähden Kaarle IX:säs taisi jo v. 1600 ottaa häneltä tulot ja\nnoin 1605 pispanviranki, jonka hän vasta vuoden 1612 tienoilla näyttää\nsaaneen jällensä Gustavi Adolphilta. Sittä oli hän loppuelämänsä\nEvangeliumin puolelta vaikuttava.\n\nTässä jälestäpäin on myöski mainittava muutamista sisämäisistä\nasioista sittä Gustavi I:mäisen ajoin. Erikki XIV:ta hallitessa\nutausi kirkonviina loppumaan maassa, jonka tähden kysymys nousi\npappein seassa, jos ei viinan asemesta jotaki muuta juomaa saataisi\nSakramentissä käyttää. Johani III:nen aikana oli tulipaloja usiammasti\nTurussa, ja tautejaki maassa liikkeellä, joita muinaki aikoina\ntavataan. Hänen hallitessa tuli käsky suolahetteitten perkkaamisesta\nja Salpeterin teosta Suomessa. Silloin toimitettiin myöski Naantalin\nluostarin jällensä korjaamista. Sigismundi Kuningas ei elänyt itse\nlähellä Suomea, eikä olekkaan hänen ajalta paljo merkittävätä. Mutta\nKaarle IX:nen kautta tapahtui monta muutosta meidän maassa. Hän\nkoki parantaa Lappalaisten tilaa, ja antoi v. 1607 Kajaananlinnan\nrakentamisen alkaa, erinomattain auttaaksensa sillä kauppaa Lapin\nkanssa. Oulun kaupunki perustettiin v. 1605, mutta sai viisi vuotta\njälempätä vasta oikeutensa. Mustasaaressa perustettiin v. 1611\nkaupunki, jonka Kuningas sukunsa nimeltä kutsui Vaasaksi. Muitaki\nkaupunkeja oli aikeessa, mutt'eivät vielä ennättäneet saada satuun.\nPohjais-Savosta ja Rautalammin tienoilta muutettiin Suomalaisia\nRuotsiin, Vermlannin erämaita huuhtaamalla raivaamaan, jossa niitten\njälkeisiä vieläki tavataan ja ovat levenneet muihinki Ruotsin ja Norjan\npaikkakuntiin. Virkamiehet olivat muuten Kaarlen aikana Suomessa hyvin\nvallattomia, jota kohtaa hänki voimiaan myöten koki parantaa.\n\n\n\nb). Stolbovan rauhasta Ison Vlhan loppurauhaan saakka Uuskaupungissa.\n(v. 1617—1721.)\n\n\nEdellisellä ajalla oli Evangeliumin saarnan kautta totisen valistuksen\naamurusko jo alkanut koittaa Suomessa ja maallinenki tila ollut\njärjestymässä. Mutta välein oli tullut hirmuisia sisällisiä kun\nulkonaisiaki sotia, tautein ja katovuotten kanssa; Kuninkaita,\njotka rientivät saada Paavinuskon jällensä otetuksi; pappeja, jotka\nhuolimattomuudessansa eivät, niinkuin olisi pitänyt, urhoollisesti\nantauneet pimeyttä vastahan sotimaan: ja Evangeliumin ilahuttavat\nalkuvaikutukset meidän maassa olivat taasen tukehtumassa, josta tapain\nturmellus ja moninainen onnettomuus seurasi. Nyt aukenevalla ajan\njaksolla ovat Ruotsin valtakunnan voimat korkeimmallaan ja Suomenki\nrajat leveimmällään, ja nyt tavataanki meidän maassa pispoja ynnä\nmuita valistuksen edesauttajia, jotka, — ehkä usein vielä itsekki\noman aikansa epäuskollisten luulojen turhuuksissa kiini ja siis sen\niloisen ja puhtahan vapauden puutteessa, jonka Kristinuskon luonnet\nitsestänsä tuottaa — kokevat kansan opettamalla pimeyttä hajoittaa ja\nkiitettävällä toimella kaikenlaista hyvää matkaansaattaa. Siihen tulee\nsuuria Kuninkaita ja Hallitusmiehiä, jotka isänmaamme järjestystä\nsekä voimaa erinomaisesti kartuttavat. Niinpä saavat nyt opistojen,\noikeuspaikkain ja muitten hyväntekeväisten laitosten kohdat vähitellen\nparempaan ja kylläki hyvään asemeen. Sotia ei ole niin paljo eikä niin\nhävittäviä kun ennen. Mutta lopulla nousee Ison Vihan kautta hirviä\ntuisku, joka hävittää entisen tilan ja elämän, vaan tuottaa myötänsä\npuhdistetun siemenen, josta uusia uskon ja taidon hedelmiä alkaa\nvähitellen Suomellemme kasvaa. —\n\nSe mies, jonka huolen kautta Kristillisyys tällä kertaa alkoi huonosta\ntilastansa tulla paremmalle jälelle, oli Iisakki Rothovius (Katso\ntästä miehestä edesmenneen pispan Jaak. Tengströmin kirjaan: Diss.\nacad. Vitam et Merita Isaaci Rothovii expositura.), pispa Turun\nhiippakunassa. Kuningas Gustavi Adolphi oli nimittäin v. 1618 jällensä\neroittanut Viipurin hiippakunnan Turusta ja asettanut pispaksi ensiksi\nnimitettyyn muutaman kelpo miehen, Maisterin Olaus Elimääuksen, jonka\nhiippakuntaan myös Käkisalmen lääni ja Inkerinmaa tuli kuulumaan. Saman\nmiehen oli Kuningas v. 1619 jo katsonut pispaksi Turkuunki, mutta ei\ntullut siitä mitään, sillä se vanha pispa Erikki Erikinpoika, (jonka\nhuonoon hallitukseen Kuningas oli tainnut tuskauta,) sai ainaki vielä\narmon hallita Turun alle kuuluvata puolta entisestä hiippakunnastansa\nkuolemaansa asti, joka näyttää tapahtuneen v. 1625; ja sen perästä tuli\nRothovius tämän viran saamaan (Katso A.O. Rhytseliuksen: Episcoposcopia\nSviogothica, Osa II, siv. 54.) Jo oli kulunut 42 vuotta sittäkun\nErikki Erikinpoika oli tullut pispaksi Suomeen, ja sillä ajalla oliki\nKristillisyys maassa turmeltunut. Hän oli epärehellistä ja ylpeätä\nluonnetta, joka tuotti hänelle lopulla monta ilkeätä riitaa. Muuten oli\nhän hyvin oppinut mies, ja on kirjoittanut suomeksiki muutamia kirjoja,\njoista nimitämmä, Upsalassa v. 1593 pidetyn kokouksen päätösten\njälkeen tehdyn, Kirkon Käsikirjan, niinkuin myöski suomenkielisen\nPostillan kahdessa vahvassa osassa. Mutta Rothovius oli syntynyt\nköyhistä vanhemmista Ruotsissa, opastunut ensistä kotimaassansa ja\nsittä syvemmältä ulkomaalla, josta palattuansa hän 23 vuotta oli\nollut pastorina Nyykööpingissä, ja muutettiin sieltä kelvollisuutensa\nvuoksi v. 1627 pispaksi Turkuun. Sinne tultuansa kutsui hän heti\nhiippakuntansa papit koolle ja alkoi kaikella tavalla kansan valistusta\ntoimittaa. Sitä edesauttaaksensa vaikutti hän, että Kuningas v. 1630\nlaittoi Gymnasiumin Turkuun, jossa opettajia kansalle koulittiin. Mutta\nmuista tämän pispan teoista saamma vasta tilan puhua, kun ensinnä\nolemme katselleet lyhykäisimmästi Kuninkaan ja hänen miesten suuria\ntöitä.\n\nGustavi Adolphi oli isältänsä perinyt kolme sotaa ja niistä jo\npäättänyt kaksi, nimittäin Danskan ja Venäjän kanssa. Mutta kolmatta,\neli Puolan sotaa, ei hän voinut niin pian saada loppumaan. Sigismundi\npiti vielä aikomisensa Ruotsin kruunuun tarkasti mielessään, vaan oli\nKuningas Gustavin ensimmäisinä hallitusvuosina vähiltä maansa voimilta,\nja sodilta muitten kanssa, estetty Ruotsia vasten kamppailemasta. Sota\noli kuitenki aukinainen, sillä ei Gustavi voinut saada häntä rauhaan.\nAinoastaan sotilakkoja tehtiin tuon tuostaki kahdeksi vuodeksi.\nMutta v. 1621 lähti Gustavi toden perästä tätä vihollistansa vasten\nsotimaan ja saarti suurella sotalaumalla Riigan kaupungin, jonka\nsaiki otetuksi. Samalla oli koko Livon maa valloitettu. Sittä seurasi\nkaksivuotinen sotilakko. Mutta v. 1625 alkoi sota uudelleen, ja Gustavi\nsai parannetuilla sotikeinoillansa isoja voittoja ynnä Kuurinmaanki\nallensa. Hän rupesi sen perästä Puolan alle kuuluvata Preussian maata\nvalloittamaan, sai Ruotsista suuria apuja vapaehtoisesta Aatelin ja\nkansanki tahdosta. Siitä sodittiin monta vuotta, Ruotsin puolelta\nenimmiten voitolla. Gustavi lähti itse aina talviksi kotiinsa; kesällä\noli hän sotimassa. Viimmen tuli Sigismundin tila niin ahtaaksi,\nettä hän suostui sotilakkoon 6:ksi vuodeksi Altmarkissa v. 1629,\njossa sai jällensä muutamia linnoja, mutta Ruotsi piti suurimman\nosan voitettuja maita haltussansa. Tämän kautta tuli Puola, niinkuin\nVenäjä Stolbovassa, suljetuksi Itämerestä. Sigismundi tunnusti nyt\nviimmen Gustavi Adolphin Ruotsin lailliseksi Kuninkaaksi, mutta ei\njättänyt sittäkään valkkauksiansa Ruotsin kruunuun. — Tämän sodan\nherettyä joutui Gustavi Adolphi uuteen sotaan Saksanmaalla, jolla oli\nsangen painava merkitys maailman asiain juoksussa. Paavilaiset ja\nSaksan Keisari ahdistivat nimittäin Evangeliumin uskon tunnustajia\nvarsin kovasti, ja sota näitten välillä oli jo sitte vuoden 1618\nollut käytävissä, kutsuttu Kolmetkymmentä-vuotiseksi sodaksi. Kun\nEvangeliumin puoltajat juuri olivat kukistumassa, lähti Gustavi\nAdolphi, ehkä hänen valtakunnan asiat kyllä olisivat rauhaa vaatineet\nja voitto oli sangen epätietoinen, kuitenki v. 1630 heitä ja\nniinmuodoin Evangeliumin seikkaa auttamaan. Tämä sankari löi nyt\nKeisarin suurimmat sotalaumat ja kuuluisimmat Generaalit, mutta\nmenetti itsekki henkensä Lytsenin tappelussa 6:tena p. Marraskuuta v.\n1632. Tälle Kuninkaalle haetaan vaivoin vertoja maailman suurintenki\nValtiasten seassa. Hän oli eris muista ei ainoastaan urhoollisuutensa\nja viisautensa puolesta niin sodassa kun hallituksessa, mutta\nmielenlaatunsaki kohdalta, sillä hänen syvä, oman syntisyytensä ja\nhuonoutensa tunteva ja sentähden kaikissa Jumalaan ainoaan turvaava,\njumalisuutensa teki hänen totiseksi Kristityksi korkiassa säädyssänsä\n— ja niin oliki hän välikappaleena Herran suuria ja ihmeteltäviä töitä\ntäyttämään. Hänestä on somasesti sanottu, että hän oli alottanut kaikki\ntyönsä rukouksella ja sentähden ne aina kiitosveisuilla lopettanut.\n\nMutta tätä suurta miestä paremmin tutaksemme olisivat ne moninaiset\nlaitoksetki, joita hän valtakuntansa sisämäisen tilan parantamiseksi\nmatkaansaatti, lueteltavat. Vaan ei ole tässä tilaa enempään, kun\nettä muutamilla esimerkeillä osotamma, mitä hyvää hänen hallitus\nSuomelle tuotti. Uusia kaupunkeja rakennettiin ja entistenki kohta\ntuli paranemaan uutten oikeuksien lahjoittamisella elikkä entisten\nsuurentamisella. Vuonna 1617 perustettiin Uuskaupunki (ruotsiksi:\nNystad) ja 1620 Joensuun (Ny Carleby) ynnä Kokkolan (Gamla Carleby)\nkaupungit, ja seuraavana vuotena sai Tornio kaupunkioikeuden. Kauppa\ntuli paljon edesautetuksi. Usiammat vanhat kaupungit saivat luvan käydä\nsitä ulkomaallaki. Käsityöntekijät eli Hantvärkkärit kaupungeissa\nsaivat järjestyksen keinoissansa sillä että heidän yli asetettiin\npäällysmies, jonka Oltermannin kanssa piti kullakin ajalla määrätä\nyhteisen hinnan kaluille. Kaikki tienokeinot olivat olleet pahalla\njälellä, mutta niitä koettiin kaikella tavalla edesauttaa, niinkuin\nmyöski talonpoikain maanviljelöä. Vapasukuisten ja virkamiesten\nitsivaltaisuus ja rasittavaisuus oli noussut sangen korkiaan määrään.\nTämänlainen pahuus oli jo niin juurtunut, ett'ei Kuningas kaikella\ntoimellaan kyennyt sitä sikseen parantaa. Ainaki teki hän, mitä voi.\nVuonna 1624 lähetti hän Riikinmarskin Gyllenhielmin Suomeen, fouteilta\nja muilta virkamiehiltä tilintekoa vaatimaan, ja sanomaan, ett'ei\nKuninkaallinen Majesteeti ollut heitä tänne pannunna tyhjäntekijöiksi.\nTämän piti myös estämän Aatelia kruunulle kuuluvata maanomaisuutta\npitämästä ja väärillä päällenpanoilla rahvasta vaivaamasta.\nTuomioistuimet olivat rappiossa ja niitä parannettiin. Väärän oikeuden\nkäyttämisen esteeksi ja koska asioissansa sorretuilla oli joksiki\nhankala Ruotsista saada oikeutta, asetti Kuningas v. 1624 Suomelle\nomituisen Hovi-Oikeuden Turussa, josta vielä oli tila Kuninkaaki eteen\nlykätä asiansa. Nyt asetettiin myös raja maallisen ja hengellisen\noikeuden välillä. Pispan ja hänen Kapitulin alle tulivat kuulumaan\nsenlaiset asiat kun juopumus ja muunkilainen elämän irstaisuus ovat,\npaitsi hengellisiä asioita, jotka tiettävästi myös olivat heidän\nratkastavina. Turun Gymnasiumin laittamisesta on jo ennen mainittu.\nTerveyden hoidoksi laitettiin hospitaleja. Sotamiehet tulivat parempaan\nasuun ja järjestykseen, ynnä saivat paljo kunniata miehuutensa vuoksi\nKuninkaan sodissa, jota he eivät harvoin olleet voittamahan auttaneet.\nJa paljo muuta senlaista. Kun nyt sitä muistelemma, että ne alituiset\nsodat vaativat erinomaisia kostannuksia siitä jo entisestään köyhästä\nRuotsin valtakunnasta, niin on tosin ihmeteltävä, mistä juuri tällä\najalla saatiin tilaisuutta ja varoja näitä töitä täyttämään. Mutta\nainaki tuli tauti- ja nälkä-vuosien ynnä sen paljon miehenoton kautta,\nkun sotiin tarvittiin, isänmaamme tähän aikaan puolittain autiahan\ntilaan. Paljo rahvasta muutti myös pois koko maasta, eikä voitu sitä\nestää. Näihin ei ollut Kuninkaan vaan aikain kovuuden syytä, sillä jos\nnyt olisi ollut huonompi hallitus, niin olisi kansa tainnut johonki\njoutua.\n\nKuningas Gustavi Adolphin kuoltua tuli hänen 6 vuotias tytär\nKristiina Ruotsin Valtiaksi. Tämän alaikäisyyden aikana piti viisi\nvaltakunnan korkeinta virkamiestä hallituksesta huolta. Niistä tuli\nse kuulu Akseli Oksenstierna, edesmenneen Kuninkaan rakastettu ja\nhäneen kelvollisuutensa vuoksi pian verrattava ystävä, saamaan\nhuolen Saksanmaan sodanasioista päällensä. (Mainittava asia on,\nettä pispa Rothovius oli ollut tämän miehen nuoruuden opettajana\nja hänen johdattajana Saksanmaalla oppimassa käydessä. Hän piti\nmiehenäki entistä opettajatansa kunniassa, ja tästä keskinäisestä\nkohdasta tuli paljo hyvää Suomelle vuotamaan.) Sitä sotaa käytiin\nerinomaisella kunnialla ja onnella Baneerin, Lenartti Torstenssonin ja\nVrangelin esimiehitessä, jotka kaikki näytäksen Gustavi Adolphin kelpo\noppilaisiksi. Vuonna 1648 loppui tämä 30-vuotinen sota Vestphalisen\nrauhan kautta, jossa Ruotsi sai Pommerin ja moniaita muitaki paikkoja\nSaksanmaalla ynnä suuren rahasumman sotakuluketten peittämiseksi.\nSillä aikaa oli se entinen sotilakkoki Puolan kanssa tullut v. 1635\njatketuksi 26:ksi vuodeksi Stuhmsdorffissa, jossa Ruotsi antoi\nPreussiassa valloitetut maat takasin Puolalle. Myös oli sota Danskan\nkanssa taas ollut käytävissä, joka oli v. 1645 päätynyt Brömsebruon\nrauhan kautta, ja siinä oli Ruotsi tullut muutamia maanpaikkoja ja\netuja saaman. Samana vuotena oli Kristiina Drotninkikin jo ottanut itse\nhallituksen vastaan. Hänen nuoruudessa riikistä huolta pitäväin Herrain\nhallitus oli siis loppunut, ja ehkä sillä ajalla kunniata oli Ruotsille\nrunsaasti karttunut ja monta hyvää laitostaki saanut aikaan, niin\nolivat, toiselta puolen katsoin, tavarat ja voimat maasta kadonneet\nynnä Vapasukuisten sääty itsellensä liikanaisia oikeuksia vallannut,\njosta epätytyväisyys oli kansaan tullut.\n\nMutta nyt lähdemmä Suomen Kirkon ja kansallisen hallituksen kohtaa\nDrotninki Kristiinan alaikäisyyden kun itsehallituksenki aikana\nkatselemaan. Me tapaamma kaksi erinomaista miestä, jotka yhessä ja\nkumpiki puoleltansa tällä ajalla kokevat Suomen tilaa parantaa ynnä\npimeyden ja epäuskon valtaa hävittää. Ne ovat pispa Rothovius ja Greivi\nPietari Braahe. Miten paljo heillä oli parantamista ja minkälainen\npimeys voitettavana, näyttäköön seuraava lyhykäinen maamme senaikuisen\ntilan osotus. Tavat olivat varsin turmeltuneet niin rahvaassa kun\nrahvaan vartioissa ja paimenissa. Juopumus, huoruus, vääryys ja muut\nsitä laatua, olivat jokapäiväisenä harjoituksena. Turhat, epäuskolliset\nluulot sokasivat mielen maan oppineimmiltaki miehiltä, saati sittä\nmuilta. Niinpä luetaan tämän ajan tiedoissa keräjöimisistä noitia\nvastaan ynnä semmoisiaki, jotka varsinaisesti olivat lupautuneet\nPerkeleelle ja hänen kanssa liittoon antauneet. Niin oli myös\ntähtiennustelman (astrologia) epäuskollinen taito harjoitettuna\nmaan korkeimman opetuspaikan opettajilta ja muiltaki oppineilta\nmiehiltä. Raamatun suomentaja Martiinus Stodius, tuli Konsistoriumin\nedessä syytetyksi taioista, joilla hän muka olisi muita pilannut ja\nviekotellut; vaan lopulla nähtiin, että nämät syyttämiset olivat\nsiitä saaneet perustuksensa, että hän tarkemmin kun muut senaikuiset\ntunsi luonnon vaikutukset, e.m. oli kupevalla lasilla tulta ottanut\ntaivaasta, jota konstia pidettiin Perkeleen taikana (Yksin pispa\nRothoviuski, joka ei ollut kaikissa irti aikansa epäluuloista. Braahe\nnäki näissa asioissa selvemmästi.) Näin muitaki syyttömiä taikauksesta\npaituutettiin keräjihin. Virkamiesten käytös oli sangen epärehellinen,\nsillä pitkällisten sotain vuoksi ei ollut valtakunnan Hallitus\nsaanut tilaa heitä tarkasti silmällä pitää, eikä joka aika kovaan\ntilintekoon vaatia. Pienimmästä niin korkeimpaan tekivät virkamiehet\nvääryyttä: tuomioistuimen edessä ei saanut rahvas oikeutta, varsinki\nmaan ylimyksiä vasten, jotka tekivät mitä tahtoivat, ottivat lahjoja,\nryöstivät rahvasta laittomilla päällenpanoilla, asettivat tuomareiksi\nkenen halusivat käskyläisistänsä j.n.e. Braahe tuli Marraskuussa v.\n1637 Suomeen, sitä maata Guvernöörin asemesta hallitsemaan. Ahvenanmaa\nja Venäjän Karjala kuuluivat myöskin hänen alle. Samana talvena\nmatkasi hän vielä frouanensa maan läpi aina Viipuriin, Käkisalmeen ja\nSavonlinnaan, sotaväkeä myönstäröien ja kaikkinaista järjettömyyttä\nparannellen. Kesällä samana vuonna kävi hän Turun ja Porin puolessa\nhallituskuntaansa tuntemaan oppimassa. Tämän matkan päätettyä lähetti\nhän Ruotsiin Hallitukselle kirjallisen kertoman Suomen peräti kurjasta\ntilasta, parannuksia edespannen. Hallitus vastasi niitten olevan\ntehtävänä, mutta ennen kaikkia olevan tarpeellisen koululaitosten\nkautta kelvollisempia opettajia sekä virkamiehiä kansalle varustaa,\nsillä kaikki viimmen paranevan. Pispa Rothovius oli puoleltansa\nkaikista voimistaan kokenut tätä samaa kaunista tarkoitusta edesauttaa,\nsekä kirjoitusten ja alinomaisten maanitusten kautta papeille, kun\nmyös kiivasten saarnainsa kautta Turussa. Seurakuntia jaettiin\npienemmiksi, uusia kirkkoja rakennettiin, ja Suomen Lappalaiset saivat\nomituisia pappeja. Kiivautensa ja intonsa vuoksi sai Rothovius,\nniinkuin on maailman tavallinen meno, vihollisia. Hänen kanssa yhdessä\ntuumin taisi Greivi Braahe vaikuttaa, että Hallitus päätti laittaa\ntriviali-kouluja useimmissa Suomen kaupungeissa, ja varsinki, että se\nlaitos sai aikaan, josta valistuksen ilahuttavat säteet pitivät levetä\nympäri Suomea. Tämä oli Turun Akademia, joka vähää ennen perustetun\nGymnasiumin siaan v. 1640 laitettiin, ja jonka Kansleriksi Braahe\nitse tuli pannuksi. Asetukset olivat sillä samanlaiset, kun Upsalanki\nAkademialla olivat. Rothovius oli Siakanslerina. Tähän asetettiin\nkymmenen Professoria, ja koko laitos jaettiin neljään Taitoluokkaan\neli Fakulteetiin, nimittäin Jumaluusopin, Lainopin, Tiedotsemaopin ja\nLääkkiopin. Viimmeiseksi mainittuun asetettiin seuraavana vuotena uusi,\nyhdestoista Professori, ja vasta pantiin kahdestoistaki Tiedotsemaopin\nluokkaan. Ensimmäisenä Akademian vuotena ei ollut kun 44 oppivaista\nTurussa, joista ainoastaan kahdeksan olivat Suomalaisia. Muut kaikki\nolivat Ruotsista, josta maasta vastaki kävi paljo nuorukaisia meidän\nAkademiassa. Seuraavana vuonna nousivat oppivaiset jo kolmeen\nsataanki. Vuonna 1642 sai Akademia Kirjanpränttääjän Turkuun, joka\noli ensimmäinen meidän maassa. Seuraavana vuonna aukeni iso aarret\nSuomen kansalle. Se oli Koko Pyhä Raamattu, Vanha ja Uusi Testamentti,\njoka nyt ensikerran täysinäisenä kävi suomeksi valkeuteen, präntätty\nTukhulmissa. Mitä Agrikola oli aikanansa Raamatusta suomentanut,\nse oli jo sotain ja muitten hätäpäiväin kautta tullut kateeseen,\nelikkä olivat hänen käännökset enää hyvin harvassa tavattavat. Pispa\nRothovius ja Suomen papisto olivat sentähden siitä suuresta puutteesta\nusein muistuttaneet valtakunnan Hallitsijoita, anoin että se tulisi\nkruunun kostannuksella autetuksi. Hallitus otti tämän viimmen\nkorviinsa. Neljä miestä valittiin käännöstä valmistamaan, nimittäin\nGymnasiumin Lektorit, sittä Professorit Akademiassa, Eskhillus\nPeträäus ja Martiinus Stodius, ynnä lähellä Turkua olevat pastorit\nHenrikki Hoffmanni ja Gregori Matinpoika Favoriinus, jotka olivat niin\nRaamatun alkukielissä kun myöski Suomen puheessa oppineita miehiä.\nValtakunnan Hallitsijain tahto, kirjoituksessansa Rothoviukselle,\noli, että näitten miesten piti \"läpikatsoa, mitä muilta erittäin\nsaattoi olla jo kirjoitettu ja käätty, sekä parannella siinä vikoja;\nmutta mik'ei ollut ennen käännetty, sitä uskollisesti suomentaa,\nkaikissa seuraten Lutheruksen viimmeistä käännöstä ja muutenki itse\nalkukieliä, sitä tarkoittain, että Suomen kieli tulisi selvää ja\nhyvää, jota kaikissa Suomen maanpaikoissa voitaisiin ymmärtää, ja\nettä kirjotuslaatu olisi yleensä yhdenkaltaista.\" Nimitetyt miehet\nparantivat siis elikkä kääntivät uudellensa Agrikolan (ja mahdollisesti\nmuittenki) ennen tehtyjä käännöksiä ynnä suomentivat ennen vielä\nsuomentamattomat Raamatun kirjat, ja he tekivät sitä työtänsä niin\nkiivaasti, että Raamattu Lutheruksen esipuheitten sekä muitten\nvieläki suomalaisissa Täysibiblioissa tavattavain apukirjoitusten\nkanssa tuli muutamain vuotten kuluttua, elikkä v. 1642, kansan\nkäsiin. Tästä kalliista tavarasta piti jokaisen kirkon ottaman yhden\nkappaleen tarpeeksensa. Näillä laitoksilla ja toimilla oli siis kansan\nvalistumista erinomaisesti vaikutettu. — Greivi Braahe oli v. 1640\ntullut kutsutuksi muihin virkoihin Ruotsiin, jonka tähden hän tällä\nkerralla jätti Suomen, mutta tuli v. 1648 jällensä Guvernööriksi\nmeidän maahan ja edesseisoi sitä virkaansa vuoteen 1654 asti. Vuonna\n1650 oli hän Tornion kautta matkannut Drotningin kruunaamisen juhlalle\nRuotsiin. Kansallisessa päällenkatsannossa hänen kautta tehdyistä\nmuutoksista ja parannuksista ovat seraavat muisteltavat. Viipuriin\nja Hämeenlinnaan pantiin erityiset Maanherrat, saadaksensa sillä\ntavalla niin virkamiehet kun rahvaanki paremmin kurissa pysymään;\nsillä itäpuolella maata oli elämä varsinki raaka ja vallatoin ynnä\nparannukset enimmän tarpeeseen. Maksettavat kruunulle laitettiin\nselvemmälle jälelle. Tuumassa oli yhdistää Päiäneen järven muitten\nsuurten järvein ja merenki kanssa, jota työtä Braahen piti teettää ja\njosta sisämäiselle kaupankäynnille toivottiin verrattomia etuja; mutta\nei tullut siitä valmista. Uusia kaupunkeja rakannettiin, ja vanhemmat\nsaivat lisätyitä oikeuksia. Vuonna 1649 perustettiin Braahen eli\nSalosten kaupunki, jolle perustaja antoi sukunsa nimen, ja Kristiinan\nkaupunki, jonka Braahe nimitti vaimonsa Kristiina Katariina Steenbokin\nmuistoksi. Vanhan Helsingin kaupungin aikoi hän muuttaa sen kaupungin\nja Porvon välillä olevalle Santasaarelle (Sandö), ynnä Kuopiossaki\nlaitattaa kaupungin; vaan eivät nämät tuumat tulleet täytteeseen.\nMuuten tuli Sortavalan (v. 1640) ja Kajaananki kaupunki (v. 1650) tällä\najalla perustetuksi; niinkuin myös Brahelinnan jäännökset, Kristiinan\npitäjässä, vielä muistuttavat tästä suuresta miehestä. Sotamiesten\nkohta tuli Braahen kautta parempaan asuun, ja hän oli ensimmäinen,\nkun sai ne vastahakoiset Savolaiset sotamiehiä oikein antamaan.\nVirkamiesten vallattomuuksia oli tämäki kokenut estää, ehk'ei hän\nsaanut sitä pahaa sikseen paranemaan. Hän kuoli vanhana Ruotsissa v.\n1680.\n\nRothovius vaipui v. 1652 kuoleman uneen, oltuansa 25 vuotta pispana.\nHäntä seurasi pispanvirassa Eskhillus Peträäus, syntynyt Ruotsissa,\njossa oliki ensimmäisen oppinsa käsittänyt, mutta sittä useimmiten\nKuninkaallisten kostannuksella käynyt ulkomaalla tietoja saamassa.[12]\nHän asetettiin ensistä Lektoriksi Turun kouluun, sittä Gymnasiumiin,\nynnä Tuomioprovastiksi mainitussa kaupungissa. Jo olemme maininneet\nhänestä Raamatun suomentajitten seassa. Ehkä Ruotsalainen, oli hän\nkuitenki lukemalla niin oppinut isänmaamme kieltä, että hän kykeni\nRaamattua suomentamaan ja vieläpä kirjoittamaanki ensimmäisen\nopetuskirjan Suomen kielen luonnosta.[13] Akademian laitettua tuli hän\nJumaluusopin Professoriksi ja ensimmäiseksi Rektoriksi. Sittä valittiin\nhän Turkuun kokoutuneilta papeilta sen hiippakunnan pääksi. Vaikka tämä\nmies ei näytä olleen niin nerokasta ja asiaan ryhtyvätä luonnetta, kun\nmoni hänen edelläkävijöistä ja jälkeenseuraajista, niin koki hän ainaki\nkohdaltansa parantaa kansan tapoja sekä vastustella epäuskollisia\nluuloja. Vaan ei ole paljo hänen töistä tietoja.\n\nDrotninki Kristiinan aikana perustettiin v. 1653 Pietarsaaren kaupunki\n(ruotsiksi: Jakobstad). Mainittu Drotninki oli hallitessansa tuhlannut\nsen pitkällisten sotain kautta muutenki köyhtyneen Ruotsin valtakunnan\ntavaroita. Viimmein päätti hän jättää koko kruununsa ja muuttiki pois\nmaastansa v. 1554, vaikka sitä tuumaa koettiin Ruotsissa kaikella\ntavalla estää. Vapasukuisten ja vapaattomain säätyjen välillä oli tällä\najalla ollut suuri eripuraisuus. Kristiina oli erinomaisesti oppinut\nihminen, josta kuitenkaan, hänen suuren kevytmielisyytensä tähden,\nei tullut alamaisille hyötyä. Hän eli sittä enimmiten Italiassa,\njossa kuoliki v. 1689. Tämän kanssa sammuu Vaasen sukukunta Ruotsin\nhallitusistuimella. Nyt tuli Gustavi Adolphin sisaren poika Kaarle\nX:nes Gustavi, Pfaltsi-Greivi Tsveibrykkenistä, Kuningasistuimelle\nnostetuksi. Hänen hallitusaikana oli alituisia sotia. Puola ei\ntahtonut häntä Kuninkaaksi tunnustaa, josta tuli heti vihollisuus.\nKaarle purjehti meren yli Puolaa vasten, joka tähän aikaan oli monelta\nhaaralta ahdistettu, ett'ei ollut hänessä varsinaista vastustajata.\nKaarlen asiat menestyivät niin hyvästi, että hän muutamain kuukautten\nsisällä oli voittanut uuden riikin itsellensä Puolassa. Mutta ei ollut\nse voittomaa pysyväinen. Puolalaiset nostivat kapinan, ja ehkä Kaarle\nsoti urhoollisesti heitä vasten, voittain heitä useimmassa tappelussa,\nniin täytyi hänen ainaki jättää kaikki siltään, kun Danskalainen nosti\nsodan Ruotsin varalle ja Österriikin Haltija antoi apua Puolalle.\nKaarle lähti nyt (v. 1557) sotalaumanensa Danmarkkia vasten, voitti\nDanskan armeian, otti vähässä ajassa Juutlannin allensa, marssi sittä\ntalvipakkasella sen muuten ei hevillä matkattavan Pienen ja Ison\nBältin salmen yli ja seisoi yhtäkkiä sotajoukollansa Kööpenhaminan\nporteilla. Tästä tuli kiiret Danskalaisille, että he antausivat rauhaan\nRoskhildissä v. 1658, jossa Ruotsalaiset tulivat Skandinavian eteläisen\npuolen, merta myöten, muutamia paikkoja Norjasta ja moniaita luotoja\nhaltuunsa saamaan. — Sillä aikaa oli Suomellaki taas rasituksensa. Ne\nalituiset sodat ja miesotot tulivat sangen painavaksi meidän köyhälle\nmaalle. Ainaki kokivat niin vapasukuiset kun muutki viimmeisiä voimiaan\nmyöten Kuninkaan tahtoa täyttää ja valtakunnan ahdistettua tilaa\nauttaa. Mutta Venäläisetki olivat taas meidän maata vasten liikkeellä.\nSe rauhanen Tsaari Mikhaeli Feodorovitsa oli kuollut v. 1645 ja hänen\npoika Aleksei Mikhaelovitsa noussut hallitsemaan. Tämä tahtoi saada\njällensä ne maat, kun hänen isänsä oli Stolbovassa antanut Ruotsille,\njonka tähden hän teki toran sitä monelta haaralta ahdistettua Ruotsia\nvasten. Venäläiset hyökkäsivät ensistä Karjalaan v. 1656, jonka ilman\nvastuksetta saivat hävittää. Silloin yhdistyivät ne Ruotsin alle\nkuuluvat greekanuskoiset Karjalaisetki Venäläisten kanssa ja tappoivat\nsekä tuhoivat kansalaisiansa vielä pahemmin kun vihollinen, joka oli\nmyös päättänyt tappaa kaikki maan asukkaat, kutk'eivät tahtoneet\nGreekan uskoa ja Tsaarin ylivaltaa tunnustaa. Se Nevajoella rakennettu\nNyyenskantsin linna poltettiin, ja enempi kun 70,000 tynnyriä jyviä\nynnä suuri määrä suoloja tuli siinä hävenemään. Pohjanmaallaki\nkävivät Venäläiset Kajaanaa myöten polttamassa ja tappamassa. Mutta\nGustavi Leevenhaupti oli saanut esimiehyyden Suomessa, ja hän pidätti\nviisaudellansa vihollista etemmäs pääsemästä. Viimmemainitun vuoden\nlopulla pakoitti hän sen vetäymään oman maansa rajain sisälle. Sen\nperästä kääntyivät Venäläiset päävoimansa kanssa, jonka sanotaan\nnousseen 100,000:teen mieheen, Livon maahan. Siellä saivat käsiinsä\nmuutamia pienempiä linnoja, mutta Riigaa piirittäissä menettivät he\nison osan miehistöstänsä ja täytyivät siltään heittää sen kaupungin\nsekä palata kotimaahansa. Sittä ei ollut muuta sotaa kun muutamia\nrosvoretkiä, siksikun sotilakko Vallisaaressa, 20:tenä Marraskuuta v.\n1658, Leevenhauptin kautta kolmeksi vuodeksi saatiin aikaan.\n\nNiinkuin usein muutoinki, oli tällä aikaa rutto taas ollut liikkeellä\nSuomessa, ja pispa Peträäus oli sitä pakoon muuttanut Turusta maalle\nasumaan; mutta sielläki tapasi hänen mainittu surma, syksyllä v. 1657.\nSeuraavana vuonna asetettiin Johannes Terseerus[14] häntä pispanvirassa\nseuraamaan. Syntytyt Daalareissa oli hän koulutaidot käsitettyänsä[15]\nollut Ruotsissa maapappina ja sittä Gymnasiumin Lektorina, sen perästä\nlähtenyt (v. 1633) Saksanmaalle syvempätä oppia saamaan ja siellä\nviipynyt neljä vuotta, kuunnellen aikansa kelvollisimpia opettajia\nJumaluusopissa, joitten seassa oli se vapamielinen Kalikstus. Kun\noli sieltä kotiutunut, tuli hän muutaman ajan perästä Jumaluusopin\nProfessoriksi silloin perustetussa Turun Akademiassa. Seitsemän\nvuotta oltuansa siinä virassa, muutettiin hän yhdenlaiseen ammattiin\nUpsalassa. Täällä eli hän Drotninki Kristiinan erinomaisissa armoissa;\nmutta joutui pappissäädyn ja Vapasukuisten vihoin, joitten aikomisia\nhän oli vastustellut. Pispana Turkuun muutettuansa alkoi hän niin\nitse, tapaansa myöten, kaikkinaista järjestystä noudattaa, kun myöski\nmuilta samaa vaatia. Ahneesti teki hän työtä ja talutti viisaasti\nkaikki asiat. Visiteeringeillä, kehoituksilla ja kaikella tavalla\nkoki hän hiippakuntaansa parantaa ja saada opettajat kun muutki\npahoista tavoistansa luopumaan. Mihin määrään valistus rahvaassa jo\noli eestänyt, näyttävät Terseeruksen omat sanat, \"että Pohjanmaalla,\nvarsinki sen pohjaispuolella, Ahvenanmaalla ja Turun luodostossa on jo\npappein ahkeruudella niin kauas päästy, että kaikki 20:nen eli 30:nen\nvuoden alla olevat ihmiset taitavat hyvästi lukea äidinkieltänsä.\" Sitä\noli tähänasti pidetty mahdottomana asiana, \"ilman kouluun lähettämättä\nopettaa Suomalaisia lapsia lukemaan;\" mutta hän toivoo jo tapahtuneista\nesimerkeistä, että kaikki pian saataisiin opastumaan. Muutoin\nolivat entiset epäluulot vielä kansassa jälellä. Terseerus ei ollut\nitsekkään niistä vapaa, joka näytäksen silloin, kun erästä Studenttia\nKonsistoriumissa syytettiin liitosta Perkeleen kanssa. Tämän arveltiin\nsiitä seuraavan, että Studentti oli vähassä ajassa erinomaisesti\nkasvanut tiedoissa ja vieläpä muitaki yhtä pian oppiin auttanut\nj.n.e. Miesparan olisi vireytensä tähden täytynyt mennä kuolemaan,\nmilt'ei Greivi Braahe, joka vielä Ruotsiin muutettuansa pysyi Akademian\nKanslerina, olisi asian paremmin ymmärtänyt ja hänen pelastanut.\nKuitenki oli Terseerus paljon koroitettu sen epäuskon ja sirneyden yli,\nkun paadutti hänen aikalaistensa sydämet, ja hän koki myös sitä pahaa\nhävittää. Tämän vapaamman mielenlaatunsa tähden tuli hän, vihamiesten\nväijymisistä, virkansaki menettämään. Syy saatiin muutamasta\nSelityksestä Lutheruksen Kathekismuksen yli, jota hän pappein hyväksi\nv. 1662 pränttäytti Ruotsin kielellä, sillä eivät kaikki taitaneet\nlatinata. Siinä hakivat hänen vihamiehet, varsinki Jumaluusopin\nProfessori Turussa Svenonius, kaikki paikat esiin, joista vääntelemällä\nhäntä vääräoppiseksi saattoivat syyttää. Terseeruksen asiata tutkittiin\nRuotsissa, jossa hänen kanssa niin armottomasti meneteltiin, että tuli\nv. 1664 viraltansa pois lasketuksi. Sen perästä eli hän muutaman ajan\nvirkaheittona, mutta tuli sitte saamaan Kirkkoherran tiloja Tukhulmissa\nja lopulla pispanviran Linkööpingissä, jossa hän oli 7 vuotta ja jossa\nhänen päivät v. 1678 päätyivät.\n\nKuningas Kaarle X:lle Gustaville oli Roskhildin rauhan perästä vielä\ntullut sota Danskalaisen kanssa, joka ei ruvennut täyttämään niitä\nehtoja, kun oli luvannut. Tässä sodassa tappasi Kaarle enimmiten, ja\nmonta riikiä nousi Danskan puolesta Ruotsia vasten, niin että tila tuli\nsangen peloittavaksi, siksikun Englanni ja Franska joutui auttamaan.\nMutta samassa kuoli Kuningaski v. 1660. Hän oli ollut sodassa ja\nmuutenki miehekseen kiitettävä, mutta alituiset metelit estäneet häntä\nparannuksia valtakuntansa sisämäisissä asioissa tekemästä. Nyt tahtoi\nKristiina saada kruununsa rakasin, vaan turhaan, sillä edesmenneen\nKuninkaan poika Kaarle XI:ta nostettiin isälliselle istuimelle. Koska\nhän vielä oli pieni lapsi, niin piti hänen alaikäisyyden aikana viisi\nvaltakunnan korkeinta Herraa, Leski-Drotningin kanssa, hallituksesta\nhuolta. Hallituksen ensimmäinen toimi oli saada viholliset sovintoon.\nPuolan kanssa lyötiin rauha Oliivassa (v. 1660), jossa se tuli saamaan\nkaikki paikkakunnat niinkuin ennen sotaaki, mutta täytyi jättää\naikomisensa Ruotsin kruunuun ja Livon maahan. Danskan kanssa tehtiin\nrauha Kööpenhaminassa, jossa Ruotsi tuli saamaan kaikki ne paikat\nkun viimmerauhassaki, paitsi Trondhiemiä ja Bornholmaa. Vallisaaren\nsotilakon perästä oli Venäjän kanssa rauhasta keskusteltu, ja se\nsaiki aikaan Kardiksessa v. 1661. Siinä laitettiin kaikki samalle\njälelle, kun oli Stolbovassa päätetty. Nyt oli Ruotsin valtakunnalla\nkaikilta puolin lepo, mutta Hallitus oli niin kelvotoin, että antoi\nulkomaalaisen lahjoilla viekotella itsensä sekaumaan vieraisiin\nriitoihin ja sotiin, joissa paljo valtakunnan varoja hupeni. Muuten\nhallitsivat he enimmästään pahasti ja ainoasti omaksi hyväksensä. Mutta\nv. 1672 vastaanotti Kuningas itse hallituksen. Hänen alaikäisyydessä\noli Ruotsi tullut liittoumaan Franskan kanssa, joka nyt tuotti\nKaarlelle muutamain vuotten perästä ankaran sodan. Siinä lyötiin\nRuotsalaiset Brandenburin Kuuhri-Ruhtinaalta, ja vielä lisäksi nousivat\nHollanni, Hispania, Österriiki ja Danmarkki Ruotsia vasten, niin\nettä Ruotsalaiset ennen vuoden 1678 loppua olivat sikseen poisajetut\nSaksanmaalta. Sillä aikaa oli Danskalainen v. 1676 karannut Ruotsiin,\nja vaikka ei ollut Kuninkaalla paljoksi väkeä viedä häntä vasten, niin\nlisäsi hätä ainaki urhoollisuudessa sen, mikä paljoudessa puuttui, ja\nhän voitti vähillä sotamiehillään vihollisen suurimmat laumat. Merellä\nei ollut samanlaista onnea, sillä Ruotsin laivasto tuli pian sikseen\ntuhotuksi. Viimmen saatiin rauha matkaan muittenki vihollisten kanssa,\nja Danskan kanssa v. 1679 Lundissa, jossa valloitetut paikkakunnat\nkummanki puolen annettiin takasin. Tämän Ruotsille määrättömiä\nmaksavan sodan perästä rupesi Kaarle XI:ta Valtakuntansa sisämäistä\ntilaa kaikella huolella parantamaan, jonka kautta hän on itsellensä\nikuisen muistomerkin perustanut. Saattaaksensa kenenkään estämättä\ntehdä parantavia muutoksiaan, tahtoi hän alamaisiltansa täyttä\nitsevaltaa, joka 1680:n vuoden kokouksessa hänelle myönnettiinki, ja\nse tuli seuraavissa kokouksissa tarkemmin määrätyksi ja asetetuksi.\nTällä mahdilla varustettu, rupesi hän ylimyksille lahjoitettuin\nkruununomaisuutten jällenottamista eli Reduktiuonia toimittamaan,\nsamalla tavalla kun Gustavi I:mäinen oli ottanut papistolta heidän\nmäärättömät omaisuutensa ja tavaransa. Sen kautta tuli Suomessaki\nBraahesuvun, ja muittenki, suuret omaisuudet jällensä otetuksi\nkruunulle, joka tämän kautta taas sai hyvään voimaan. Alaikäisyydessä\nhallitsevien Herrain kanssa piti Kuningas kovaa tilintekoa, ja heidän\ntäytyi selvittää kruunulle ne kostannukset, kun se oli heidän tähden\ntullut tekemään. Sotamiehet jaettiin maantiloilla elämään, ja uusi\nlaivasto rakennettiin valtakunnalle. Paljon tehtiin huoneenhallituksen\nauttamiseksi, ehkä siinä joskus väärinki toimia käytettiin, niinkuin\nkaupan asettamisessa. Tervankauppa annettiin Suomessaki yksinäiselle\nseuralle käsiin, josta Pohjanmaalaiset ja Viipuri kantoivat valituksia,\nkun sillä tulivat häviämään. Kumpaisetki vasta rakennetut Braahen ja\nPietarsaaren kaupungit estivät vanhempain naapurikaupunkein nousemista,\neikä yksikään näistä päässyt rikastumaan. Sentähden käski Kaarle\nv. 1680 asukasten nimitetyistä paikoista muuttaa Oulun, Kokkolan\nja Joensuun kaupunkeihin. Mutta ei tullut siitä muutosta estetten\ntähden mitään, ja ne saivat olla alallansa. Kauppa oli kasvamassa.\nEnnen oli tarvetkapineita enimmästi ostettu ulkomaalaisilta, yksin ne\nkarkeat hatutki, joita talonpoikaiset kantoivat; mutta nyt ruvettiin\nkaikkea senlaista kotimaassa askaroimaan. Pohjanmaalla ja Viipurissaki\nrakennettiin laivoja, ja ulkoa hankittiin taitavia tekomestareita\ntalonpoikia tämmöiseen työhön opettamaan. Muuten oli tämä aika\nrikas lakein laatimisestaki. Meri-, Sota-, Hovi- ja Kirkkosäännöt,\nniinkuin myöski Käytösorteleita virkamiehille, annettiin järjestyksen\nedesauttamiseksi.\n\nJoka Terseeruksen perästä Kuningas Kaarle XI:ta aikana Turun\nhiippakuntaa hallitsi, oli Johani Getselius, lisänimellä Vanhempi\nerotteeksi pojastansa.[16] Syntymäpaikkansa oli hänellä Ruotsissa,\nVestmanlannin maakunnassa ja Getsalan rusthollissa, jossa hänen\nisänsä eli talonpoikana ja josta hän otti Getseliuksen nimensä.\nKoulut käytyä tuli hän Upsalassa Studentiksi, josta lähti silloin\nperustettuun Dorpatin Akademiaan.[17] Siellä tuli hän Professoriksi,\noli kuuluisa opiltansa ja kirjoitti monta kirjaa, varsinki Greekan\nkielessä. Vuonna 1649 joutui hän saamaan Skedevin pastorintilan\nDaalareissa, jossa hän hiljaisuudessa vaikutti 10 vuotta, ja pantiin\nsittä Livonmaan Superintendentiksi. Sitä virkaa edesseisottuansa kolme\nvuotta Seurakunnan hyväksi, asetettiin hän v. 1664, kun Terseerus\npantiin viralta pois, pispaksi Turkuun, jossa hän vaikutti 25 vuotta\naina kuolemaansa asti. Kaikissa, missä hänellä oli tekemistä,\njätti hänen järjestävä ja parantava kätensä tässäk ammatissansa\nhyväntekeväisiä jälkejä. Pispanviran kanssa oli Akademian Siakanslerin\narvo yhdistetty. Korkiopiston rahanasiat olivat sangen huonolla jälellä\nhoitajittensa huolimattomuuden kautta, jota kohtaa Getselius pyysi\nsaada selvemmäksi. Tämän kaikkinaisten hyväin taitojen levityspaikan\nkasvu ja kunnia oli hänellä tarkasti sydämellä. Varsinki piti hän\npapinalkujen johdattamisesta huolta ja opetti heille asianmyötäisemmän\nsaarnauslaadun, kun oli muuten siihen aikaan jo tullut tavaksi saarnata\nei kansan hyväksi, vaan oman oppinsa näytteeksi. Kouluja koki hän saada\nparempaan asuun ja neuvoi opettajille mukavampia opetuskeinoja. Rahvaan\nvalistuminen oli hänen hellimpänä murheena. Siinä tarkoituksessa\npiti hän visiteerinkejä ja papinkokouksia useammasti kun joku muu\nSuomen pispa, lähetti tiheästi kirjallisia kehoituksia papeille,\naina ja joka paikassa neuvoin Katekhismuksen vireään ja soveliaahan\nharjoittamiseen. Ja tältä ajalta onki se Suomen kansan erinomainen\netu varsin juonnettava, että rahvas on pian yleensä kirjanlukemiseen\nharjautunut ja siis hänellä siltä kohdalta Raamatun avarat ja rikkaat\nyrttitarhat avoinna. Mutta se laitos, jolla hän sai toimensa varsin\nmenestymään, oli omituinen kirjanpräntti, josta verrattomasti hyvää\nSuomen Seurakunnalle vuoti.[18] Akademialle, kouluille ja rahvaan\nylösrakennukseksi präntättiin siinä runsaasti kirjoja, joitten puutet\noli tähänasti ollut suurena valistuksen esteenä. Suomalaisia kirjoja\nalkoi tähän aikaan joksiki löytyä. Getseliuksen präntistä toimitettiin\nv. 1685 uusi ylöspano Pyhästä Raamatusta, jonka Paimion Provasti\nHenrikki Floriinus oli alkukielten jälkeen taas parantanut. Sama mies\nsuomenti myös sen v. 1686 säätyn Kirkkolain, jossa Getselius oli ollut\nyhtenä tekijänä ja joka Suomessaki tuli seurattavaksi. Tähänasti oli,\npispa Juustenin aikana tehty, Laurentius Petrinpojan Kirkonjärjestys\nollut ojennuksena, ja pispat olivat aikain vaatimuksen jälkeen siinä\ntehneet parannuksia ja muutoksia hiippakunnallensa. Näillä ja muilla\ntöillänsä on Getselius Suomalaisten ikuisen kiitollisuuden ja muiston\nansainnut. Mutta hänen elämänjuoksua katsellessa täytyy kyllä murheella\nhavaita, kuinka hänellä suurten lahjainsa sivulla oli suuria vikojaki.\nMahtinsa vietteli häntä ylpeyteen, joka taas tuotti monta vihamiestä.\nTässä mainitsemma ainoastaan, että hän eli Akademian Professorein\nkanssa pian alinomaisissa riidoissa, joita Kanslerilla Greivi Braahella\noli täysi työ saada asettumaan. Joskus vei viha hänen kelvottomiin\nkostamisen koetuksiinki. Ett'ei hän ollut epäluuloistakaan aivan vapaa,\nnäyttävät moniahat esimerkit.\n\nVanhemmalla Getseliuksella oli poikansa Johani Getselius Nuoremman\nkanssa,[19] joka häntä myös tulee pispanvirassa seuraamaan, monta\nyhteistä asiata. Tämä oli, käytyänsä koulut ja Akademiat Ruotsissa,\nvanhempainsa kanssa muuttanut Livoon ja sieltä Turkuun. Upsalassa oli\nhän vielä sittäki käynyt opettelemassa, ja lähti sieltä, varustettu\nkuninkaallisella rahanavulla, v. 1670 reisumaan ulkomaalle, siellä\noppineemmaksi ja kokeneemmaksi tulemaan. Hän matkasi Danskan,\nHollannin, Englannin ja Franskan maat. Sittä palasi hän Saksanmaan\nkautta, jossa, niinkuin muillaki paikoin, hän tekeysi tuttavaksi\noppineimmille ja kuuluisimmille miehille, joitten kanssa kotiuttuansaki\nvielä kirjoituksia vaihetteli. Turkuun tultua neljävuotiselta\nmatkaltaan, asetettiin hän Jumaluusopin Professoriksi, jossa hän\nvaikutti niin opettajana, kun myöski siinä mainiossa Getseliusten\nRaamattutyössä, jonka isänsä oli v. 1674 alottanut ja jonka päälle\npoikaki melkeen kaiken aikansa teki ahkerasti työtä. Täällä kirjoitti\nhän myös vuosittain saarnoja Rukoussunnuntaitten tekstein yli, ja\nniissä tavattava vapaampi sekä elävämpi henki vihastutti niin sen\najan puustaimeen takertuneita oikioppisia, että rupesivat isää\nja poikaa niistä vainomaan sekä vääräoppiseksi kaikella kurin\nsaamaan. Sen näyttävät Getseliusten riidat Svenoniusta ja Andreeas\nPeträäusta vasten, ehkä niitten yltyminen on osiksi muistaki syistä\njuonnettava. Vuonna 1681 pantiin Getselius Nuorempi Superintendentiksi\nInkerinmaahan, jossa vaikeassa virassa hän senlaisella innolla ja\nmenestyksellä vaikutti, että se sivistys, joka siinä maassa meidän\npäivinä tavataan, enimmäksi osaksi on hänen työksi luettava. Siinä\nammatissa pääsivät hänen sisälliset voimat, vastuksilta kiinnitetyt,\nvasta oikein vahvistumaan. Mutta vanha Getselius, toivossa saada pojan\njälkeenseuraajaksensa Turun hiippakuntaan, toimitti että hän muutettiin\npispan apulaiseksi Turkuun, yhtä vuotta ennen isän kuolemata, joka\ntapahtui v. 1690. Heti sai Johani Getselius Nuorempi Kuninkaalta\nvahvistuksen pispanvirkaan Turussa. Hänen aikana ovat Suomella varsin\nkovat päivät.\n\nEnsimäinen kova rasitus, joka alkupuolelta Getselius Nuoremman\npispanaikaa, mutta Kuningas Kaarle XI:ta viimmeisinä hallitusvuosina,\ntapahtui Suomelle, oli ne monet sangen hirviät nälkä- ja kuolinvuodet,\nkun nyt perätysten seurasivat rangaistukseksi sille, enemmäisten hyväin\nvuotten aikana kansaan levenneelle, ylpeydelle ja ylellisyydelle.\nVuonna 1695 pani halla touot, ja v. 1696 kylmi kaikki selväksi.\nKun seuraavanaki vuonna 1697 kylvämättä jääneitten peltojen ja\nkylmänki kautta tuli nälkävuosi, niin nousi surkeus rahvaassa jos\njonnekki. Petäjäis-, olki- ja vehkaleipä tuli yleensä syötäväksi.\nHevoisia, koiria ja eläinten raatoja nielivät nälästyneet ihmiset\nhyvinä herkkuinaan. Vaan senlaisesta luonnottomasta ruuasta seurasi\nkivuloisuus; ihmiset vaelsivat hahmojen kaltaisina ja alkoivat kuolla\ntukulta. Kuolleitten luku oli monta kertaa suurempi, kun syntyneitten.\nMikkelistä v. 1696 Juhannukseen seuraavana vuonna, oli yksinään Turun\nhiippakunnasta kuollut yli 60,000 hekeä. Nälkää pakoon muutti paljo\nrahvasta vieraisiin maihin elämään. Suuri osa maita jäi sillä tavalla\nautiaksi; ainoastaan Uusmaan ja Hämeenlinnan lääneissä luettiin ei\nvähempätä kun 857 senlaista autiataloa. Kaarle XI:ta koki kyllä\nkiitettävällä toimella tätä Suomen kurjuutta auttaa, vaan mitä ne vähät\navut koko maalle tehoitsivat. Mainittu valtakunnallensa hyväntekeväinen\nja elämälleenki ylistettävä Kuningas kuoli v. 1697, paraaltaan kun tämä\nonnettomuus maata painoi, jättäin hallituksen Neuvoille (Raatille) ja\npojallensa Kaarlelle.\n\nSe toinen vitsa, kun vastamainitun onnettomuuden perästä nyt kohtasi\nisänmaatamme, oli Kaarle XII:ta sodat, jotka joko suorastaan telmivät\nSuomessa, elikkä ainaki vetivät sieltä miehiä ja varoja ulkomaalla\ntuhottavaksi. Mainittu Kuningas otti 15-vuotiassa isänsä perästä\nhallituksen vastaan ja halusi kaikesta sydämestänsä rauhaa, mutta kun\neivät naapurit sitä hänelle suoneet, niin syntyi hänessä se vallatoin\nsodanhimo, joka oli vähällä viedä Ruotsin valtakunnan kadotukseen.\nVuonna 1700 nousi ensistä Danskalainen Ruotsia vasten, mutta se nuori\nKaarle kuritti hänen pian raahaan Traventhaalissa, samana vuonna.\nSilloin nousi myös Venäjä Ruotsin varalle. Aleksei Mikhaelovitsa oli\nsiinä valtakunnassa kuollut v. 1676 ja hänen poikansa Feodori I:mäinen\nhallinnut vuoteen 1682, jonka perästä Feodorin sisar Sophiia tuli\nveljeinsä Iivanan ja Pietarin puolesta hallintoa pitämään, siksikun\nPietari I:mäinen, Suureksi kutsuttu, v. 1689 otti valtikkansa ja\nrupesi yksinänsä hallitsemaan. Tämä Tsaari Pietari, nykyisen Venäjän\nvalistuksen perustaja, oli jo vahvistanut Kardiksen rauhan ja luvannut\npysyä rauhasena, mutta lausui ainaki Moskovassa sodan Ruotsia vasten,\nsamoilla ajoin kun Kaarle oli Danskan sodan päättänyt. Hän oli myöskin\nkarannut sotajoukolla Inkerinmaahan. Tästä tiedon saatua lähti Kaarle\npikaisesti häntä vasten ja voitti monikertaisen Venäläisten sotalauman\nNarvan tappelussa. Kaksi vihollisistansa jo voitettua lähti tämä nuori\nsankari v. 1701 kolmattaki eli Puolan Kuningasta kurittamaan, jonka\nniin pani ahtaalle, että sen täytyi Alt-Ranstatin rauhan kautta (v.\n1706) vahvistaa uuden Kuninkaan laillisuutta, jonka Kaarle oli hänen\nsiaan asettanut Puolalaisten pääksi. Sillä aikaa oli Tsaari Pietari,\njonka voimat yhden, ehkä suurenki, tapon kautta eivät vielä masenneet,\njo v. 1702 ottanut Pähkinälinnan, (nyt Shlysselporiksi nimitetty,) ja\nseuraavina vuosina saivat muutki senseutuiset linnat hänen käsiin.\nVuonna 1703 oli hän ruvennut Nevajoen suulla uutta pääkaupunkia Venäjän\nvallalle rakentamaan, jonka nimeltänsä kutsui Pietarporiksi, ja\nlähellä olevalle Retusaarelle rakennettiin Kruunstadti. Ruotsalaisten\nvoimat Suomessa olivat kovin vähät näitä Tsaarin tuumia estämään,\neikä niitä pidetty sen veroisina, koska toivottiin Kuninkaan,\nPuolasta palattuansa, ne pian tyhjäksi tekevän. Tsaari kävi tuon\ntuostaki Ruotsalaisten alustata vainomassa: Viipuria piiritettiin\nv. 1706, ehk'ei se yritys menestynyt, ja Venäläiset kävivät v. 1708\nsekä polttivat Porvon kaupungin. Mutta Kaarle XII:ta, elettyänsä\nvoitollisesti monta vuotta Puolassa, lähti sieltä viimmen Venäjälle\nmarssimaan. Tsaari kävi häntä vastaan ja voitettiin ensimmältä,\nmutta Pultavan tappelussa, Ukräänin maakunnasa, voitti hän v. 1709\nKaarlen, joka pääsi hädin tuskin pakenemaan Turkin maahan ja tulee\nsiellä monta vuotta viipymään. — Tästä Pultavan taposta on varsinainen\nRuotsin vallan onnettomuuden alku luettava. Vihollisia rupesi kaikilta\npuolin päällen painamaan. Danskalainen hyökkäsi Skoonen maakuntaan\nRuotsissa, mutta voitettiin Maunus Steenbokilta, joka myös Pommerissa,\nSaksanmaalla, soti voitollisesti Saksalaisia (Saksenilaisia) ja\nDanskalaisia vasten, joitten kanssa Venäläisiäki oli yhdistyneenä; vaan\nhän kukistui siellä viimmen v. 1713. Pultavan tapon perästä alkoi myös\nvaino Suomeaki vasten varsin. Maaliskuussa v. 1710 tulivat Venäläiset\nja rupesivat Viipuria piirittämään. Tsaari oli itse paikalla. Vartoväki\nja kaupungin asukkaat vastustelivat hyvin urhoollisesti, mutta muurit\nammuttiin heiltä rikki, ja neljäntoista viikon perästä täytyi kaupungin\nantauta vihollisten käsiin, 14 p. Kesäkuuta. Heti perästä otettiin\nmyös Lappeenranta ja Käkisalmi. Nyt ruvettiin Suomessa vasta innolla\nhankkiumaan vastuuseen; miehiä nostettiin tukulta ja nostoväki kävi\nViipuria jällensä ottamaan, jost'ei ainakaan tullut mitään valmista.\nMutta Tsaari ei hätyyttänyt enää maata sinä eikä seuraavana vuonna,\nja aika oli melkein levollinen. Vuonna 1712 oli myöskin rauha, paitsi\nettä Raja-Venäläiset kävivät Kajaanan kaupungin supi hävittämässä.\nTämä tapahtui siitä syystä, että tullimiehet olivat omistaneet ne\nsarkapakat, joita Venäjän markkinamiehet ennemmäisenä vuonna olivat\njättäneet kaupunkiin tuleviksi markkinoiksi varjeitavaksi. Sentähden\non tämä vaino saanut Sarkasodan nimen. Vaan v. 1713 tuli Tsaari\ntäydellä todella Suomea kukistamaan. Generaali Lybekkeri oli täällä\nsotajoukon päämiessä, ja hänellä oli käsky välttää päätappeloa\nsekä ainoastaan estellä vihollista. Mutta ei ollut hänessä täyttä\ntolkkua siihen virkaan. Hän vetäysi vähitellen taappäin ja antoi ne\ntilat mennä käsistänsä, joissa olisi saattanut voitolla vihollisen\npäälle käydä. Venäläinen otti Helsingforsin, jossa löytyi suuria\nvarahuoneita ja jonka Ruotsalaiset lähettyänsä sentähden sytyttivät\npalamaan. Nyt oli vihollisilla avonainen tie Turkuun. Ne tulivat sinne,\njosta paraat virkamiehet ja tavarat jo olivat Ruotsiin muutetut,\nja kaupunki ryöstettiin. Sen perästä tuli yleinen epätytyväsyys\nLybekkerin päämiehyyteen, ja hänen virka annettiin nyt Armfeltille.\nTämä asettautui Pälkäneen järven tykönä soveliaalle paikalle, jossa\nVenäläiset, 6:tena Lokakuuta, kävivät hänen päälle. Armfeltti\nvastusteli kyllä urhoollisesti paikastansa ja löi Venäläiset pakoon,\nmutta täytyi kuitenki lähteä sieltä Pohjanmaalle vetäymään. Venäläiset\ntapasivat hänen sittä Isossa Kyrössä, jossa kova tappelu tapahtui,\n19 p. Helmikuuta v. 1714. Armfeltin jalkaväki ajoi miehullisesti\nvihollisen pakenemaan, ja voitto näytti jo olevan hänen käsissä, kun\nGeneraali de la Barre lähti pakoon ratsuväen kanssa. Tämän kautta\ntappasivat Ruotsalaiset kokonaan, ja Armfeltin täytyi paeta Kokkolaan.\nHuhtikuussa valtasivat sekä hävittivät Venäläiset Ahvenanmaan, ja\nKesäkuussa antausi Savonlinna. Neuvotki Ruotsissa katsoivat jo turhaksi\ntyöksi enää tahtoa vastustaa vihollista Suomessa. He käskivät sentähden\nArmfeltin vähän sotalaumansa kanssa tulla Ruotsiin, ja Lokakuussa oli\njo koko maa jätetty puoltajiltansa. Kajaana oli ainoa paikka, joka oli\nvielä Ruotsalaisten hallussa, mutta kuukaudessa piirittivät Venäläiset\nsenki linnan nälkään v. 1715. Suomi oli tämän perästä 6 vuotta Venäjän\nsotaväen hallussa, siksikun rauha sai aikaseksi. Tämän pitkän sodan\naikana, joka Ison Vihan nimellä vielä elää kansan puheessa, oli\nisänmaamme kärsinyt verrattomasti. Rahvasta oli joukoissa noussut\nvihollista vastustamaan ja kokenut, missä vaan sai, sitä surmata.\nVihollinen sitä vastoin ei myöskään säästänyt, vaan murhasi, poltti ja\nryösti armottomasti. Iso joukko maan asujamia muutettiin Venäjälle,\nsiellä olevia autioita maanääriä asututtamaan. Todenmukaisen laskun\njälkeen arvellaan Suomessa tämän vainon lopulla ei löytyneen kun\n200,000 henkeä jälellä. — Kun nämät paraaltaan Suomessa tapahtuivat,\neleli Kuningas Kaarle XII Turkin maassa, kehoittain Turkkilaista\nsotaan Tsaaria vasten. Viisi vuotta siellä oltuansa lähti Kuningas\nv. 1714 kotiinpäin, ja tuli ratsastain kahden seurakumppalin kanssa\nStraalsundiin. Tätä paikkaa ahdistivat viholliset niin ankarasti, että\nhänell'ei ollut muuta, kun päästä kotimaahansa Ruotsiin, josta hän nyt\noli ollut 15 ajastaikaa poissa. Ruotsin valtakuntaa hätyytti vihollisia\nkaikilta haaroilta. Venäläinen, Danskalainen ynnä Preussian, Saksenin\nja Englanniki, (tämä Hannoverin tähden,) Valtiaat olivat nyt Ruotsia\nvasten. Kaarlen riikissä oli vielä rahan ynnä kaikkinaisten tarvetten\nerinomainen puutet, johonka Baruona Görtsi ihmeellisellä viisaudellansa\nja nerolla löysi ainaki apukeinoja. Sama mies toimitti myös, että\nLoföön luodolla, lähellä Ahvenanmaata, ruvettiin v. 1718 Venäjän\nkanssa rauhasta keskustelemaan; ja oliki siellä Ruotsille nykyisessä\ntilassansa etuisa rauha aikaan saamassa, kun Kuningas Kaarle, joka\nnyt oli Danskaa vasten sotimassa Norjassa, petollisesti ammuttiin\nsamana vuonna, ja rauhantoimitukset jäivät siltään. Heti nousi Kaarlen\nsisar, Ulriika Eleonuora, hallitusistuimelle. Hän jätti Neuvoille\nja kansalle sen yksivallan, kun hänen isällä ja veljellä oli ollut.\nTästälähin on siis pitkään aikaan Kuninkailla aivan vähä sanomista\nRuotsin valtakunnassa. Tämän Drotningin aikana rehtiin rauha Englannin\nja Preussian kanssa. Tsaari Pietari halusi myöskin rauhaa, mutta kun\nei Ruotsin puolelta ollut täyttä totta sen matkaansaamisessa, niin\nvihastui hän ja antoi laivastonsa hävittää mainitun riikin rantamaita,\naina pohjaisimpia ääriä myöten. Mutta Drotninki jätti v. 1720 koko\nhallituksen aviomiehellensä, joka Fredrikki I:mäisen (Hessenistä)\nnimellä nousi kuninkaalliselle istuimelle, ja hänen ensimmäinen toimi\noli saada rauha Danskan ja Venäjän kanssa. Kumpanenki sai pian aikaan.\nRauha Venäjän kanssa lyötiin, 30 p. Elokuuta v. 1721, Uuskaupungissa,\njonka kautta Ison Vihan onnettomuus loppui. Siinä jätti Ruotsi\nVenäjälle Livon, Viron ja Inkerinmaan, ynnä Viipurin läänin Karjalassa,\njossa rajat käytiin. Sitä vastoin piti muu osa Suomea jällensä\nannettaman Ruotsille, ja Venäjän vielä lisäksi maksaman kaksi miljuunaa\nrahassa. Ja niin oli nyt Ruotsi tämän kautta menettänyt kaikki ne edut,\nkun suuri Gustavi Adolphi oli voittanut. Suomen vastainen onni oli\nmyöskin jo nähtävä.\n\nTämän lyhyen ja vaillinaisen osotuksen perästä Kaarle XII:ta\nsodista ja Suomen kärsityistä rasituksista, tahdomma nyt vähän\nsilmäillä Seurakunnan tilaa sillä ajalla. Niinkuin kansallisessaki\npäällenkatsannossa, oli myöskin kova hengellinen sota kuohumassa meidän\nmaassa. Se alussa elävä Evangeliumin oppi oli jo paatunut opettajitten\nsydämessä kovaksi kuoreksi, ja tästä syntyi kovakiskoinen laillisuus\nynnä siitä seuraava vihollisuus kaikkea vapaampata yritystä kohden.\nNiinkuin Kalikstus Saksanmaalla, niin oli myös meidän tykönä Terseerus\nvapaamman ja mielevämmän käytöksen sekä tiedon oikeutta puoltanut ja\nsaanut sen edestä kärsiä väijymisiä. Sama oli Getseliuksillenki, isälle\nja pojalle, tapahtunut. Mutta tämä paremmin luonnollinen vapaus, vaikka\nkyllä totuutta aavistava, ei käynyt ainakaan ulos siitä määrättömästä\nvapauden syvyydestä, jonka tosi elämä Jumalassa tuottaa. Saksanmaalla\noli myöhemmin, Speenerin kautta ja hänen jälestä, senlainen Henki\nruvennut liikkumaan, kun lyöpi supi maahan kaikki luonnon hyvyydet sekä\nniin tyhjentää ihmisen, että, jos mieli päästä pahan luontonsa poluksi\njäämästä, hänen täytyy kaikista voimistansa ja kaikesta sydämestänsä\nruveta Totuuteen ynnä siihen perustettuun elämähän rientämään, jonka\nkauneudesta hän ennättävän Armon kautta jo on saanut tiedon ja esimaun.\nTämä Hengen vaikutus, jolla Herra joka aika on uudistanut itsestään\nluopuneen Seurakuntansa, oli heti tullut Suomeenki. Ehkä siinä uuden\nelämän sodassa muutamia, niinkuin näyttää olleen Pietari Shääferin ja\nLauri Ulstaadiuksen laita, oli joutunut väärälle tielle horjahtamaan,\nja he sentähden tulleet vainoa kärsimään, niin vihasivat tämän ajan\nsokiat oikean Opin puoltajat yhtä kovasti niitäki, jotka olivat voineet\nijankaikkiseen Totuuteen perustauta ja kilvoittelivat elämän tietä,\nniinkuin Pudasjärven papin, Johani Vegeliuksen ja muitten esimerkit\nkyllin osottavat. Samalla tavalla kun opettajatki, jakausi myös kansa\ntähän aikaan kahtehen osaan, ja Evangeliumi tuli, luontoansa myöten,\nriidan ja vainon alla aina enemmin tutuksi ja puhdistetuksi. Getselius\nNuorempi oli alussa itsekki ollut Speenerin ystävänä sekä elävämmän\nkristillisen menon levittäjänä, vaan mitenkä lie vanhemmuuten tullut\nhairaumaan, ja liekkö toisellaki puolen ollut joskus syytä, että hän\nalkoi peräti vihata ja väijyä tätä uutta tietä. Niinkuin hän vainosi\nvapaampata Kristillisyyttä, niin esteli hän myöskin tiedon vapaampia\nkokemia, jotka perustuksensa, ehkä harvemmin seurantojensa suhteen,\novat edelliselle sukuja. Muuten oli Getselius Nuorempi, ei ainoastaan\nintosan ja järjestystä rakastavan luonteensa, mutta myöskin suurten\ntaitoinsa kautta Suomelle hyvää vaikuttanut. Tiheästi kävi hänen,\nisältänsä peritystä, präntistä kirjoja Seurakunnan hyväksi, joista\nnimitämmä uuden suomenkielisen Virsikirjan, ja ne itseltänsä vuosittain\nkirjoitetut Rukoussunnuntaitten saarnantekstein selitykset, joilla\nhän edespani parannetun saarnauslaadun esimerkkejä. Siitä suuresta\nRaamattutyöstä tuli hänen elinaikana jo Uusi Testamentti valkeuteen,\nmutta Vanha Testamentti vasta hänen kuoleman jälestä. Ennenki jo oltua\nmaastansa pakosalla, lähti hän v. 1713 muitten muassa vihollisen\nkäsistä Ruotsiin, jossa eli loppupäivänsä, ajellen riitoja Generaali\nLybekkeriä ynnä niitä uskonsa vuoksi tuomioistuinten eteen nyt\nvedettyjä vasten. Getseliuksen toimesta asetettiin myöskin Tukhulmissa\nerityinen Seura, uskonasioista tulleita riitoja ratkasemaan.\nMurheella täytetyt olivat Getseliuksen elämän viimmeiset päivät, kun\nnäki kaikki vasten tahtojansa lopulla käyvän. Vuonna 1718 meni hän\nijankaikkisuuteen.\n\nViipurin pispoista emme ole pitkään aikaan maininneet mitään. Ehkä\nhekin kokivat hiippakuntansa valistumista edesauttaa, niin ei heillä\nainakaan ollut sitä mahtia, kun Turun pispoilla, joille huoli Akademian\nasioista antoi suuremman vaikutustilan isänmaan hyväksi.[20]\n\nKun Venäläinen v. 1710 otti Viipurin, niin pakeni pispa Davetti Lundi\nRuotsiin, ja hiippakunnan kirkollinen järjestys jäi aina rauhaan asti\nhoidettavaksi maanpastoreista tehdyiltä Konsistoriumeilta. Samalla\ntavalla hallittiin Turunki hiippakuntaa, ehkä Getselius muutaman aikaa\nRuotsista pitäin piti huolta kummanki yli. Venäjän kiitollisesti\nmeiltä muistettavan Ruhtinaan Galitsinin toimista tuli sodan aikana\nkirkollinen järjestys pysymään.\n\n\n\nc). Uuskaupungin rauhasta niin Suomen valloittamiseen Vennåläisiltä.\n(v. 1721—1809.)\n\n\nIso viha oli, niinkuin kova ja hävittävä rajuilma, käynyt yli Suomen\nmaan. Surkialta näytti sen perästä meidän tila. Ihmiset olivat tuiki\nvähässä, suuria maanääriä oli autiana, kaupungit hävitetyt, kaikki\nkauppa väsäytynyt, hevoiset ja juhdat sangen kalliit ja harvassa\ntavattavat, ja pellot eivät olleet muokassa eivätkä kylvetyt. Tämä tuli\nvielä pahemmaksi, kun v. 1722 ja 1723 tapahtuivat katovuodet. Ruotsista\nlähetettiin jyviä ja koettiin kaikella tavalla ylösauttaa meidän maata.\nVeroja helpotettiin, ja vapaavuosia annettiin niille, jotka tahtoivat\nuudestaan ylösottaa autiamaita. Itäisen rajan puoltamiseksi vahvisti\nKuningas Fredrikki I:mäinen linnoituksilla sen entisen Vehkalahden\nkaupungin, joka nyt sai Haminan nimen (ruots. Fredrikshamn).\n\nRauhan perästä asetettiin myöskin pispoja Suomen hiippakunnille.\nTurkuun pantiin v. 1721 Hermanni Witte,[21] joka oli Livossa syntynyt\nja opastunut Wittembergissä. Jälkimäisestä paikasta oli hän tullut\npoisajetuksi ja sen perästä elänyt korkioissa papillisissa viroissa.\nTurkuun tultuansa uudisti hän v. 1722 sen sodan aikana herenneen\nSuomen Akademian. Kuoli jo v. 1728. Sittä koroitettiin pispanvirkaan\nSuomalainen Lauri Tammeliini. Hän oli ollut Professorina Turussa, ja\nsiellä Ison Vihan aikana totuttanut sodan temppuihin Oppivaisia, joita\nmyöskin vaadittiin isänmaata puoltamaan. Muuten ei ollut silloin joutoa\nrientämisiin tiedon tiellä. Tammeliini oli elänyt kauan pakosalla\nRuotsissa ja saanut sillä aikaa siellä edesseisoa virkoja. Hän kuoli\nv. 1733, ja hänen parästä tuli Juonas Fahlenius, kotosin Ruotsista,\npispaksi. Oltuansa Upsalassa opissa ja sitte viroissaki siellä, tuli\ntämäki mies ensistä Professoriksi Turussa ja sen perästä pispaksi.\nNäitten pispain hallitessa oli senlainen aika, jona Usko ainoastaan\nasuu ihmisten sydämissä eikä ole vielä päässyt kaikkia hedelmiänsä\nnäyttämään. Pian kaikki tiedon tutkimiset olivat heidän aikana\npysähtyneet.\n\nKun Viipuri oli tullut viimmerauhassa Venäjän alle jäämään, niin\nmuutettiin nyt itäisen hiippakunnan pispanistuin Porvoon, ja Johani\nGetselius, Pojanpoika erotteeksi esi-isistänsä Turun pispoista, sai jo\nv. 1721 tämän viran. Viipurin entinen Gymnasiumi, joka sodanaikana oli\nollut suljettu, tuli myöskin Porvoon muutetuksi.\n\nTuskin olivat ne haavat kerenneet vähän parata, jotka Suomea\nentisestään olivat vaivanneet, kun sota uudelleen nousi meidän\nmaassa. Asia oli tämmöinen. Ruotsin Kuninkaalla oli valtakunnassansa\naivan vähä sanomista, ja kun talonpoikain sääty tahtoi antaa hänelle\nenempi valtaa, niin paneusivat kolme muuta säätyä sitä vastaan, ja\nhänen asia paheni pikemmin, kun parani. Riikissä ilmautui kaksi\nseuruutta, Hattuin ja Myssyin seuruukseksi nimitetyt, joitten välillä\nmielet jakautuivat kahteen osaan, ja se tuli usein kohtaavissa\nRiikinkokouksissa nähtäväksi. Välistä oli näistä yksi voitolla,\nvälistä toinen. Myssyin seuruus, joka halusi rauhassa elää Venäjän\nkanssa, oli voitolla 1738-vuotiseen Riikinkokoukseen asti. Mutta\nsilloin pääsivät ne Franskalle ystävälliset Hatut valtaan, ja Suomessa\nruvettiin heti sotajoukkoa varustamaan. Vuonna 1740 päätettiin sota\nVenäjätä vasten Riikinkokouksessa, ehkä mieletöintä se oli nykyisessä\ntilassa, ja seuraavana vuonna Heinäkuussa kävi sodanlauset, vaikka ei\nollut vielä sotajoukkokaan koolla. Ei siitä siis hyvää tullutkaan.\nEsimiesten välillä oli riitoja, ja kun vihollinen kävi (3 p. Syysk. v.\n1741) Lappeenrannan luona Generaali Vrangelin päälle, ja hän kutsui\nBuddenbrokkia apuun, niin ei tämä lähtenytkään, vaan Vrangeli tuli\nvähällä joukollaan lyödyksi sekä kaupunki vallatuksi. Tauti alkoi\nmyöskin nyt kovasti tappaa Ruotsalaisten lierissä. Mutta Venäjällä\noli muutoksia tapahtunut, jotka tuottivat toivon etuisasta rauhasta.\nSuuri Pietari I:mäinen oli kuollut v. 1725, ja Venäjän Keisarinkruunu\njäänyt hänen puolisolle Kathariina I:mäislle, joka kuoli v. 1727. Sittä\noli Pietari II:nen hallinnut vuoteen 1730 ja Anna vuoteen 1740. Sen\nperästä oli kruunu ollut Iivana III:nella, kun Pietari I:mäisen tytär,\nEliisabethi, v. 1741 anasti sen häneltä kapinan kautta. Tämän kapinan\ntapahtuisa kävi Leevenhaupti, jolla oli päätoimi Suomen sodasta,\nsotilakkoon kolmeksi kuukaudeksi Venäjän kanssa, ja rauhasta alettiin\ntuumata. Mutta Leevenhauptin toivoa vastoin laiminlöi Keisarinna, kun\noli ennättänyt valmiiksi varustauta, koko sotilakon, ja vaino alkoi\nuudelleen. Leevenhaupti menetti tästä kaiken tolkkunsa, ja vaikka ei\nolisi niin aivan pakkoa ollut, vetäysi hän kuitenki taappäin yhdestä\npaikasta toiseen. Helsingforsin tykönä tuli hän kaikilta puolin\nsaarretuksi, ett'ei päässyt päkähtämään. Siinä tapahtui Ruotsalaisille\nse suuri häpiä, että koko armeian täytyi antauta viholliselle (4 p.\nSyysk. v. 1742). Ruotsin sotamiehet vietiin laivoilla kotimaahansa,\nmutta meneytyivät enimmästi matkalla. Suomalaiset saivat myöskin\npalata kotiinsa, kun heidän rekimentit olivat ennen tulleet puretuksi.\nNyt ei ollut Ruotsilla muuta, kun anoa rauhaa. Saadaksensa se\nhelpommasti menestymään, tuumattiin ottaa Herttua Adolphi Fredrikki\nperintöruhtinaaksi, joka tapahtuiki, vaikka Daalarilaiset olivat\nsiitä nostaneet kapinaan. Keisarinnan armeia oli juuri Suomesta\nRuotsin maahan karkaamassa, kun sana tuli Herttuan valitsemisesta ja\nvaikutti rauhan. Se lyötiin, 7:tenä p. Elokuuta v. 1743, Turussa,\nniillä ehdoilla, että Venäjä sai Haminan, Lappeerannan ja Savonlinnan\nhaltuunsa, ynnä Kymenjoki tuli rajaksi Venäjän ja Ruotsin välillä. Tämä\nsota oli maksanut paljo Ruotsille, mutta ei ollut aivan rasittavainen\nSuomelle, sillä Venäjän sotalauma pysyi hyvässä kurissa. — Kun\nolivat tämän rauhan kautta Ruotsin rajalinnat saaneet Venäjän alle,\nniin perusti Fredrikki I:mäinen v. 1745 Loviisan kaupungin ja antoi\nEhrensväärdin v. 1749 ruveta Sveaporin linnaa rakentamaan.\n\nTurun pispa Fahlenius joutui v. 1745 loppuelämäkseen siukaksi ja kuoli\nv. 1748. Nyt tuli Ruotsalainen Johani Brovallius, joka oli Fahleniuksen\nkivuloisuudessaki Turun hiippakuntaa edesseisonut, pispaksi. Sitä\nennen oli hän ollut Professorina Turussa. Hän kuoli 48 ajastajan\nvanhana v. 1755. Hänen jälkeenseuraajaksi pantiin Kaarle Fredrikki\nMennanderi, jonka isä oli ollut Pohjanmaalla pastorina ja vihan aikana\nelänyt pakosalla Tukhulmissa. Opasteltua Upsalassa ja Turussa, tuli\nMennanderi Professoriksi jälkimäiseen paikkaan. Tähän aikaan oli\nvon Linneen kautta Luonnontutkinto tullut Ruotsissa erinomaisesti\nrakastetuksi. Niin Brovallius kun Mennanderiki olivat Linneen ystäviä\nja itsekki kelpo Luonnontutkijoita. Mennanderi on ilman sitä vielä\nmonen kirjoituksensa kautta Suomen Historiata selvittänyt ja sen\nmuistomerkkejä kokoillut. Mutta Jumaluusoppi, jota ennen Isoa Vihaa oli\nniin paljon rakastettu, aikoi jäädä syrjään, ja siitä alkoi uskokin\nmuuttua luonnolliseksi Jumalan ihmettelemiseksi töistänsä. Painavasta\narvosta on se tällä ajalla toimitettu suomalaisen Raamatun uudistus.\nBrovallius ja Professori Kleevbergi olivat tehneet paljo työtä sen\nparantamisen päälle, jonka perästä Mennanderi antoi sen v. 1758 ulos\npräntistä. Tämän parannuksen perästä on se luettava paraimmiksi\nRaamatun käännöksiksi. Seuraavana vuonna tuli myöskin Ruotsin\nValtakunnan Laki suomennettuna valkeuteen.\n\nBrovalliuksen aikana tapahtui muutos hallituksessa. Fredrikki I kuoli\nv. 1751 ja se ennen jo jälkeenseuraajaksi katsottu Adolphi Fredrikki\n(Holsteinistä) nousi hallitsemaan. Vähän hänellä itsellänsä sanomista\nollen, riitelivät hänen aikana ennen mainitut seuruukset keskenänsä, ja\nRiikinkokouksia oli tiheästi. Hattuseuruus oli vähän päässyt vallalle,\nkun heti tuli sota, Pommerin sodaksi kutsuttu, jota ei täydellä\ntodella käyty ja joka päätyi v. 1762, viisi vuotta kestettyänsä.\nSen perästä oli Myssyseuruus päälläpäin, ja oliki niin melkeen koko\ntämän Kuninkaan hallitusajan. Adolphi Fredrikki oli v. 1752 matkannut\nSuomen läpi ja siitä kulustansa antanut Neuvoille kertomisen ynnä\nparannettavain puutetten osotuksen. Ehkä se Ruotsin valtakunnassa\ntapahtunut rahanseikan sekannus oli Suomellenki suureksi tapoksi, niin\nlaitettiin toiselta puolen katsoin, tällä ajalla ainaki parannuksia\nmaan sisämäiseksi eduksi. Suomeen tuotiin väri- ja lääkkikasvuja\nistutettavaksi, kaupunkein kauppaoikeuksia levitettiin, ja uutten\nfapriikein eli tehtaitten nousemista toimitettiin. Kuningas Adolphi\nFredrikki kuoli v. 1771.\n\nGustavi III:nen kautta, joka heti isänsä perästä otti kruunun, tulee\nse aika päätymään, kun on vuotten 1720 ja 1772 välillä, kutsuttu\nVapausajaksi ja merkitty Kuningasten aivan vähän vallan ynnä siitä\nseuraavan sisämäisen hämmennyksen kautta. Viimmeiseksi mainittuna\nvuonna vaikutti Gustavi sen muutoksen, joka pelasti Ruotsin valtakunnan\nmonivallan riidoista, antoi jällensä Kuninkaalle oikean mahtinsa ja\ntuotti laillisen hallitusmuodon. Tämän Kuninkaan ensimmäiset vuodet\nolivat Suomelle, niinkuin Ruotsillenki, siunatut hyvällä sovulla ja\nmenestyksellä. Gustavi kävi v. 1775 ensimäisen kerran meidän maassa\nja teki monta laitosta, joista paljon hyvää on seurannut. Ennen\noli hän jo jakanut Suomen 6:teen lääniin ja määrännyt Maanherrain\nasuntopaikat lääneinsä keskeen. Nyt alettiin suurella innolla\ntoimittaa maantilusten jakamista ison jaon kautta. Vaasaan laitettiin\nHovi-Oikeus, joka 28 p. Kesäkuuta v. 1776 tuli Tukhulmissa vihityksi.\nKihlakuntain rajat tulivat tarkemmin käydyiksi, Tuomarein alustoita\njaettiin pienemmiksi, teitä tehtiin uudesta, ja koskenperkkaukset\nsaivat alkunsa. Uusia kaupunkeja perustettiin: Kuopio v. 1779, Tamperi\n1779, ynnä Kasköö 1785; ja Hämeenlinna tuli v. 1788 soveliaammalle ja\nraittiimmalle paikalle muutetuksi. Kauppa alkoi kukoistaa, ja sota\nEnglannin ja Pohjas-Amerikassa olevain uutisasuntojensa välillä, oli\nSuomen laivankulkua erinomaisesti kartuttava isojen vuokratavarain\nkulettamisella ja korkealla tervan ynnä kaikenlaisten laivantarpeitten\nhinnalla. — Tämä oli parempi ja rauhaisempi puoli Gustavi III:nen\nhallituksesta. Mutta sen loppupuolella nousi maakunnassa suuri\nepätytyväisyys moneen Kuninkaan toimeen, ja oliki tähän usein hänen\nitsensä syytä, ehkä ne laittomaan vapauteen harjautuneet ylimykset\nmyös toiselta puolen hakivat syitä vihaansa ja uppiniskaisuuteensa\nhäntä vasten. Tämä viha puheksi kapinaan siinä sodassa, jonka\nGustavi v. 1788 nosti Venäjätä vasten. Mainittu valta, — jossa,\nKeisarinnan Eliisabethin v. 1762 kuoltua ja Pietari III:nen muutamia\nkuukausi hallittua, uusi Keisarinna Kathariina II:nen oli saanut\nkruunun, — sattui silloin olemaan sodassa Turkin kanssa ja kaikki\nhänen sotalaumat siellä etelässä. Sentähden toivoiki Gustavi nyt\nsaada tämän naapurinsa kukistetuksi ja ne maat, kun se oli ennen\nRuotsilta voittanut, jällenotetuksi. Hänen sotajoukko kävi rajan\nyli, ja pienempiä tappeloita tapahtui. Meritappelosta Huoglannin\ntykönä, 17 p. Heinäkuuta, ei seurannut mitään. Itäpuolella Haminata\nnousivat Ruotsalaiset maalle, ja sen kaupungin piti kaikilta puolin\ntulla piiritetyksi, kun joukko upseerejä ja sotamiehiä äkäysi,\neivätkä tahtoneet totella Kuningasta. He sanoivat sotaa vasten riikin\nlakeja alotetuksi. Tällä kovakorvaisuudella oli siinä perustuksensa,\nettä ne ylimykset, kun 1772-vuoden hallitusmuodon muutoksen kautta\nolivat menettäneet valtansa, nyt olivat vahvistuneet ja vannouneet\nkapinaliittoon, joka Anjalan liittouksen nimellä on tuttu. Kun Kuningas\noli tästä tiedon saanut, käski hän armeiansa marssia takasin ja\nlopetti sen vuoden sotimiset; mutta mainitun liittouksen päämiehet\ntulivat kovan rangaistuksen kärsimään. Seuraavana vuonna tapahtui\nvähempiä metelejä, vaihettelevaisella onnella. Ruotsalaiset saivat\nvoiton Parkkumäen tykönä; vaan heidän luotolaivasto tuli Ruotsinsalmen\nluona lyödyksi. Mutta vuoden 1790 sotaan varustausi Gustavi III:mas\nkaikista voimistansa. Varain keväistä alkoivat nyt metelit, vaan ei\ntullut mitään päättävätä toimeen kummankaan puolen, vaikka suurella\nvihastuksella sodittiin. Ruotsalaiset saivat voiton Valkialan tykönä;\nvaan Savitaipaleen ja Anjalan luona ajoi vihollinen heidät peräytymään.\nSillä aikaa oli Kuningas itse suurella laivastollansa tullut Viipurin\nlahteen ja vihollinen salvannut hänen sinne niin pahasti, että hän\nainoastaan suuren tapon kanssa pääsi lyömään itsensä sieltä läpi ja\npois. Sitä vastoin sai hän heti perästä suuren ja painavan voiton\nmeritappelussa Ruotsinsalmen tykönä. Se voitto vaikutti, että rauha,\n14 p. Elokuuta, lyötettiin Värrölän ( Niin kutsutaan tätä paikkaa\nkylän keskuudessa. Kirjoissa tule se Verelän nimellä esiin.) kylässä,\njossa kaikki päätettiin samalla asemella pysymään, kun ennen sotaaki.\nEi ollut Suomella ollut pahasti rasitusta tästä sodasta, vaan sen\nsiaan suuria rahasummia tullut liikkeelle maassa, ja kaikki saaneet\nkalunsa korkeaan hintaan menemään. Ainoastaan muutamat sotaa seuraavat\ntaudit olivat tappaneet ihmisiä, ja väestötä maasta vähentäneet. —\nTämän sodan aikana oli Kuningas Gustavi 1789:vuoden Riikinkokouksessa\nkaikenlaisilla keinoilla pakoittanut kansaa suostumaan siihen niin\nkutsuttuun Yhdistys ja Vakuutuskirjaan, joka tuotti Kuninkaalle yhä\nsuuremman vallan. Riikin Neuvot tulivat myös herkeämään, ja Kuninkaan\nKorkein Tuomioistuin siaan. Mutta viha Kuningasta vasten kiihtyi tämän\nkautta aina enemmin, ja vaikutti, että hän tuli v. 1792 ammutuksi\neräältä Ankarströmiltä. Hän oli aikanansa rakastanut paljon kirjallisia\ntaitoja sekä kehoittamalla niitä sytyttänyt.\n\nSuomen läntisellä Seurakunnalla oli Gustavi III:nen aikana, paitsi\nKaarle Fredrikki Mennanderia, joka 1775 muutettiin Pääpispaksi Upsalaan\n(k. 1786), seuraavat kaksi pispaa. Jaakko Haartmanni, syntynyt\nTukhulmissa paon aikana, oli yksi. Hän tuli, oltuansa Professorin\nviroissa Turussa, Mennanderin perästä pispaksi. Kuoli v. 1788, jonka\nperästä Jaakko Gadoliini, Suomesta syntysin, tuli siihen virkaan, hänki\nTurun Professorista. Tällä ajalla olivat Suomessa kirjalliset taidot\nnousemassa, ehkä Usko usein vähenemässä.\n\nGustavi IV:jäs Adolphi ei ollut vielä täydessä ijässä, kun isä\ntapettiin. Hänen setä, Herttua Kaarle hoiti riikin asioita siksikun\nKuningas v. 1796 itse rupesi hallitsemaan. Gustavi Adolphin\nensimmäisinä hallitusvuosina olivat valtakunnan voimat nousemassa,\nvaikka katovuosiaki silloin tapahtui. Hänen hallitus oli siihen\naikaan ei moitittava. Tarkkuudellansa koki hän parannella sen\nisänsä tuhlauksien kautta velkautuneen Ruotsin riikin varoja.\nKoskenperkkausta toimitettiin innolla Suomessa. Huoneenhallitus\nsiellä tuli myös nyt paljo karttumaan. Sitä edesauttamaan yhdistyi 1\np. Marraskuuta v. 1797 taitavia miehiä Huoneenhallituksen Seuraan,\njonka kautta paljo hyödytystä on isänmaalle tullut. Soita on sen\nneuvosta ruvettu muuttamaan kasvavimmiksi maiksi, rokonpanon ja\npotakan kylvön ensimmäinen toimittaminen on sen työtä, ynnä paljo\nmuuta senlaista. Kuningas otti tämän Seuran huostaansa ja vaikutti sen\nkautta maan hyväksi. Hän kävi useammasti Suomessa, viimmekerran v.\n1802 Drotninkinsa kanssa, ja näki ahkeruuden sekä menestyksen yleensä\nolevan kasvamassa. Mutta syvään juurtunut viha Franskan Keisaria\nNapuoleonia vasten vei häntä sotiin, joissa Ruotsi tuli verrattomasti\ntappaamaan. Tämä tuotti myöski sen sodan, joka eroitti koko Suomen\nmaan Ruotsin valtakunnasta. Venäjällä oli Kathariina II:nen v. 1769\nkuollut ja Pauli I:mäinen hallinnut vuoteen 1801, kun hänen poika,\nse erinomainen Aleksanderi I:mäinen, otti Keisarinkruunun vastaan.\nTilsitin rauhassa oli Aleksanderi ruvennut ystäväksi Napuoleonin kanssa\nEnglannia vasten. Tästä tuli heti Aleksanderille sota Ruotsin kanssa,\njonka Kuningas oli Englannin ystävä, ja, niinkuin jo sanottiin, vihasi\nNapuoleonia. Tammikuussa v. 1808 karkasivat Venäjän sotalaumat kolmelta\npaikalta rajan yli Suomeen. Ne nousivat 30,000:teen mieheen. Suomessa\nei ollut kun kolmas verta sotijoita, joitten siis täytyi vetäytä\ntaappäin pienten nappailemisten vaiheella. Ei ennen kun Siikajoessa\npaneusi Suomen armeia oikein vastahakaan, 18 p. Huhtikuuta, ja sai\nkovan tappelun perästä voiton. Heti jälestä voittivat Suomalaiset\nmyöskin Revonlahdessa. Venäläiset rupesivat nyt vuorostaan pakenemaan,\najetut perästä Suomen armeialta. Sittä tapahtuivat Suomalaisten\nvoitot Pulkkilan, Joensuun, Lapuvan, Kauhajoen, Alavon tykönä, ja\nVenäläinen pakeni Saarijärveen asti. Savossa pidätettiin se Toivolan\nlauttapaikassa. Mutta Venäläiset saivat lisää väkeä ja Suomen\ntappeloissa sekä tautein kautta vähenneen armeian täytyi vetäytä\njällensä pohjaiseen päin. Oravaisten kappelissa tapahtui Syyskuussa\nkova ja verinen tappelu, jossa yö eroitti sotivaiset, vaan Suomalaisten\ntäytyi paeta aina enemmin Pohjaan. Samassa kuussa, 29 p., tapahtui\nvähäinen sotilakko, jonka kautta maa Himankata, ynnä Koljonvirtaa\nIisalmessa, myöten jäi Venäläiselle. Sodan uudelleen alettua saivat\nSuomalaiset Iisalmessa kunniallisen voiton. Tämä tapahtui Marraskuussa,\njossa uudestaan Olkjoen sovinnon kautta sota tuli taukoamaan pariksi\nkuukaudeksi, ja Suomen armeia jätti koko Oulun läänin sekä asettausi\nTornion paikoille. Niin oli nyt Suomi jätettynä, eikä sen sisällä\nenää tapeltu. Sittä karkasivat Venäläiset talvipakkasella v. 1809\nAhvenanmaalle, ynnä Kurkun yli Uumioon, ja Suomen armeian vähäisten\njäännösten täytyi Kaaliksessa antauta viholliselle sekä saivat palata\nkotiinsa. — Mikä lie tämän sodan aikana ottanut Kuningas Gustavi\nAdolphilta mielen, kun ei hän lähettänyt apua Suomen armeialle.\nAinoastaan Eteläis-Suomeen tuli Ruotsalaisia, jotk'eivät ainakaan\ntehneet paljo mitään. Tämän sodan aikana oli Danmarkkikin yltynyt\nRuotsin viholliseksi, josta vaara yhä suureni. Valtakunnan suurimmassa\nhädässä ei auttanut muu keino, kun että Ruotsalaiset, Maaliskuussa v.\n1809, ottivat mielettömän Kuninkaansa vankeuteen ja nostivat Kaarle\nXIII:ta hallitusistuimelle. Tämä muutos oli tapahtunut pari viikkoa\nennen kun Suomalaiset Kaaliksessa antausivat. Uusi Kuningas tahtoi\nvielä sodalla parantaa riikinsä ahdistettua tilaa, vaan ei auttanut\nmikään, ja hänen piti suostua Haminan rauhaan, se 17:ta Syyskuuta v.\n1809. Siinä täytyi Ruotsin antaa Venäjälle koko Suomen, Ahvenanmaan\nja Tornion, niin että Muonio- ja Torniojoet tulivat rajaksi. Tässä\npäätyvät nyt monisatavuotiset sodat Suomen omistamisesta. Ei kauan\njälestä sai Ruotsi myöskin rauhan Franskan ja Danmarkin kanssa.\n\nJoko nyt taas silmäämme, kutka tällä ajalla olivat Suomen Kirkkoa\nhallinneet. Jaakko Gadoliini oli ensistä pispana Turussa vuoteen 1802,\njolloin hän kuoli ja Jaakko Tengströmi hänen perästä tuli siihen\nvirkaan. Tämä erinomaisilla luonnon ja tiedon lahjoilla koristettu\nmies oli syntynyt Kokkolassa Pohjanmaalla. Ennenkun tuli pispaksi, oli\nhän ollut Jumaluusopin Professorina Turussa. Tällä ajalla kukoisti\ntiedon tutkinto Suomen Korkiopistossa. Gadoliini ja Tengströmi\nolivat siltä kohdalta kehuttavat, jälkimmäinen historiallisten ja\nmuittenki kirjoitustensa vuoksi. Mutta paitsi näitä löytyi monta\nmuutaki korkeassa arvossa pidettävätä miestä. Niistä nimitämmä\nainoastaan Professorit Porthaanin ja Kaloniuksen, joitten kuuluisat\nnimet ovat ulkomaallaki kaikkuneet. Porvon hiippakunnassa, (josta\nViipurin puoli Ison Vihan perästä oli tullut jäämään Venäjän alle,)\noli Johani Getselius Pojanpoika kuollut v. 1733 ja hänen perästä\nDanieli Juslenius, joka on kirjoittanut Suomalaisen Sanakirjan, tullut\npispaksi. Hän pakeni sodanaikana v. 1742 Ruotsiin ja jäi sinne. Sittä\nseurasivat Johani Nylanderi (k. 1761), Gabrieli Fortelius (k. 1788),\nPaavali Krogius (k. 1792) ynnä Sakharias Cygnääus Vanhempi, joka kuoli\n1809 ja sai Maunus Jaakko Alopääuksen jälkeenseuraajaksensa. Mainitut\nmiehet vaikuttivat, kukin taitojaan myöten, hiippakuntansa hyväksi.\n\n\n\n\nV.\n\n\nNeljäs Aikakausi.\n\nSuomi Venäjän vallan alla.\n\n\nTässä sanomma sydämellisen jäähyvästin Ruotsille, jonka kanssa Suomi\noli 650 vuotta, moninaisten vaihetten alla, kulkenut käsi kädessä, ja\njonka kautta Kristinusko ynnä siitä seuraavat edut ja laitokset olivat\ntulleet meidän osaksi. Nyt on tästälähin uusi tie meiltä astuttavana,\nuuden kumppalin parissa. Venäjän kanssa yhdistyttyämme ovat rauha,\nrikkaus ja kaikenlaiset hyvät laitokset jo moninaisesti näyttäneet,\nettä tästä uudesta tilastamme on kaikkea menestystä vastakin\ntoivottavana, jos vaan itse tahdomma onellisina pysyä.[22] —\n\nVenäläisten v. 1808 karattua Suomeen, säästivät he nähtävästi tätä\nmaatamme, maksoivat kaikki tarvittavansa rahalla ja antoivat kaikki\nasiat käydä entistä uraansa. Ainoastaan niillä paikoin, jossa asukkaat\nolivat kapinoineet heitä vasten, tuli maa kovaa kuritusta kärsimään.\nKun mainitun vuoden lopulla Suomen armeia oli jo paennut maastansa\nRuotsiin, ja Keisari Aleksanderi jo ennen, (julistuksen kautta\n5:tenä p. Kesäkuussa,) oli tietäantanut Suomen Pääruhtinaskunnan\nmuuttumattomasti tulleen Venäjän vallan kanssa yhdistetyksi, niin\nkutsui hän neljästä Suomen Säädystä, (nimittäin Vapasukuisten,\nPappein, Porvarein, ja Talonpoikain,) miehiä Herrainpäiville Porvoon\nmaan asioista keskustelemaan. Tämä kokous piti 22 p. Maaliskuuta\nv. 1809 tapahtuman. Säädyt tulivat, ja 25:tena päivänä alkoivat\nHerrainpäivät, joka oli sama päivä, jona Suomen armeia Kaaliksessa\nantausi. Heti alussa antoi Keisari, joka itse oli tullut Porvoon,\nSäädyille kirjallisen vakuutuksen näillä sanoilla: \"Että sittäkun Me,\nEsikatsannon suomisesta, olemme ottaneet Suomen Pääruhtinaskunnan\nhaltuumme, niin olemme Me tämän kautta tahtoneet vakuuttaa ja vahvistaa\nmaan Uskon ja perustuslait ynnä ne edut ja oikeukset kun kullakin\nSäädyllä nimitetyssä Pääruhtinaskunnassa erittäin, niinkuin myös\nkaikilla sen asukkailla ylimalkaa, yläisemmillä kun alhaisemmilla,\ntähänasti, Konstitutiuonia myöten, on ollut: Luvaten pitää kaikki\nnämät edut ja säännöt muuttumattomina ja täydessä voimassaan.\" Tämä\nvakuutus annettiin jo se 27 mainitussa kuussa, ja kahden päivän perästä\ntunnustivat Säädyt, jokaiselta erittäin uudistetun uskollisuuden valan\nkautta, Venäjän Keisarin korkeimmaksi Pääksensä, Valtiaksensa ja\nPääruhtinaaksensa. Keisari lähti heti Turkuun, antain Säätyjen sillä\naikaa keskustella neljästä häneltä eteenpannusta asiasta: 1:ksi Maan\nsotamiehistön laitoksesta; 2:ksi Selvemmästä Kruunun maksettavain\nylöskannosta; 3:ksi Suomen myntti- ja rahaseikan selvittämisestä;\n4:ksi käski Keisari heidän tutkistella siitä häneltä, Hallitus-Seuran\n(Regerings Conselj) nimellä, Suomen Päähallitukseksi määrätystä\nlaitoksesta. Näistä ynnä moniaista muistaki asioista keskustelivat\nSäädyt, ja 19:ta p. Kesäkuuta päätti Keisari, joka nyt oli taas\npaikalla, Herrainpäivät. Vähän sen perästä vahvisti hän melkeen\nkaikki päätökset, kun Säädyt olivat hänelle eteenpanneet. Asukkaat\nvapautettiin, erityistä maksoa vasten rahassa ja jyvissä, 50:ksi\nvuodeksi täyden armeiansa ylöspanemisesta: kaikki entiset verot tulivat\npidettäväksi muinaisessa laskussansa, ja Keisari oli sanonut ei\ntahtovansa erityistä voittoa ottaa Suomen yhteisistä tuloista: Pankko,\nSäätyjen edesvastauksen ja hoidon alla, piti laitettaman j.n.e.\nSyyskuussa tapahtui Haminan rauha, jossa Ruotsi antoi Suomen Venäjälle\nja niinmuodoin vahvisti sen, mikä Suomalaisilta itsiltään, jo sodan\nalussa valalla ja nyt viimesi Herrainpäivillä, oli tullut tehdyksi.\n\nTästälähin on Suomi osa Venäjän Vallasta, ja Venäjän Keisari on\naina samalla Suomen Pääruhtinas. Muutoin ovat Suomella ne lait, kun\nsen tullessa Venäjän alle olivat Ruotsin Valtakunnassa ojennuksena,\nperustuslakina. Niitä ei saa muutoin muuttaa, kun yhteisellä Säätyjen\nsuostumisella, joita Keisari kutsuu Herrainpäiville keskustelemaan\nHänen Majesteetiltänsä edesasetetuista asioista. Muissa kaikissa\non Keisarilla korkein niin lakilaativa kun täyttäväki valta. Se\nAleksanderilta Turkuun laitettu Hallitus-Seura kokoonpantiin,\nasetustansa myöten, Pääguvernööristä ja 14:ta jäsenestä, joista puoli\non vapasukuisten säätyä, toinen puoli muuta. Mutta kun Viipurin lääni\nv. 1811 Keisarilta jällensä yhdistettiin muun Suomen kanssa, niin\ntuli mainittu Hallitus- Seura lisätyksi kahdella sieltä kotoisella\njäsenellä. Tähän laitokseen kuuluu myöskin Prokuraatorin virka,\njonka velvollisuus on pitää silmällä, että laki ja oikeus niin\nHallitus-Seurassa kun muissaki paikoissa käytetään. Tämä samanen Seura\nsai v. 1816 nimen: Keisarillinen Senaatti Suomelle, ja muutettiin v.\n1819 Helsingforsiin, joka ennen jo oli määrätty Suomen pääkaupungiksi.\nAleksanderi oli myöskin v.1811 laittanut Seuran Suomen asioille\nPietarporissa, jonka työ oli Valtakunnan Sihteerin kanssa valmistaa\nKeisarin eteen tuotavat asiat. Samalla tavalla pantiin Aleksanderin\naikana muutki maan hallitukseen kuuluvat virat ja Seurat oikeaan\njärjestykseensä. Virkamiesten palkkoja lisättiin, ja kaikkityyni\nalkoi saada uuden muodon. Mainittu Keisari kävi uudellensa Suomessa\nsilloin kun hän v. 1812 kulki Turkuun. Mutta v. 1819 tuli hän kolmannen\nkerran meidän maahan, kulki Karjalan ja Savon kautta Pohjanmaalle\naina Tornioon asti, josta palasi rantatietä takasin Pietarporiin.\nTällä matkallansa voitti hän isällisellä lauhkeudella ja alasantavalla\nkäytöksellään kaikkein Suomalaisten rakkauden. Kun hän 1 p. Joulukuuta\nv. 1825 kuoli, tuli hänen veljensä, meidän nykyinen kaikkeinarmollisin\nKeisarimme Nikolai 1:mäinen, kruunun ottamaan. Heti sen perästä\ntapahtui muutos Suomen asiain edestuomisessa Keisarin eteen, sillä\ntavalla, että se entinen Seura tuli herkeämään ja muutettiin Kansliaksi\nValtakunnan Sihteerille. Läänit tulivat nyt v. 1831 uudestaan\njärjestytetyksi. Hovi-Oikeus Viipuriin on laitettu v. 1839. Muuten\non uusi kaupunki tullut Jyväskylässä ja Mikkelissä perustetuksi, ja\nAhvenanmaalla rakennettu uutta linnaa y.m. Kaikkein meidän maassa\nseurattavain lakein ja asetusten järjestämisen päälle tekee myöskin,\nerittäin sitä vasten valittu, Seura paraaltaan työtä.\n\nKirkollinen järjestys on, vähemmin kun kansallinen, tullut Venäjän alla\nmuuttumaan. Kun Viipurin lääni yhdistettiin Suomen kanssa, niin tuli\nse Porvon hiippakuntaan liitetyksi. Suomen Korkiopisto tuli jo alusta\nalkain monta etua saamaan. Vuonna 1811 annettiin sille lisää palkoissa\nopettajille ja varoja uusiksi laitoksiksi. Aleksanderi käski v. 1817\npitää riemujuhlaa Lutheruksen Opinparantamisen muistoksi, ja silloin\ntehtiin Turun hiippakunta Päähiippakunnaksi. Silloin tuli myös sen\npispa, joka erousi Siakanslerin virasta, Pääpispaksi ynnä pappissäädyn\nkorkeimmaksi pääksi Suomessa. Kun Turku v. 1827 paloi ja siinä kaikki\nAkademian tavarat hävenivät, muutettiin Korkiopisto Helsingforsiin ja\nsai siellä uudet säännöt sekä uuden järjestyksen. Turkuun laitettiin\nGymnasiumi. Koululaitosten parantaminen meidän maassa on myöskin ollut\ntuumassa, ehk'ei se ole vielä saanut valmiiksi.\n\nHallituksen toimen kautta on maamme sisämäinen tila karttunut\nkoskenperkkausten, vuorityön, maanpruukin, käsityön j.n.e.\nedesauttamisella. Muuten on kansassa itsessään mukaunut Seuroja niin\nKristillisyyden kun myöski yhteisen Tiedon ja Suomen Kirjallisuuden\nsekä Luonnontuntemisen edesauttamiseksi, jotka ulkonaisesti\nosottanevat, että uusi Uskon ja Tiedon aika on lähenemässä.\n\nLopuksi ei muuta, kun rauhaa, menestystä Suomellemme, ja että sen tie\naina olisi totuuteen päin, eikä huikentelevaisuuteen!\n\nMuist. Nimilehti, esipuhet ja parannukset tulevat tälle Historialle\n1840-vuoden Mehiläisessä annettavaksi.\n\n\n\n\nVIITESELITYKSET:\n\n\n[1] Ensimmäisen kirkon maassamme olleen Nousisissa, viittaa\nedellämainittu (siv. 31) legendan kertoma, ja muutk syyt.\n\n[2] Palestinassa, jossa tähän aikaan Ristisotia käytiin, oli\nritariseuroja sairasten ja kurjain hoidoksi ilmautunut, ja niiden\nseassa Saksan ritariseura v. 1190. Tämä kutsuttiin sittemmin Preussian\nmaata Kristinuskohon käännyttämään. Vuonna 12227 yhdistyi se Viron\nkäännyttämiseksi laitetun Kalpaveljein ritariseuran kanssa, ja tulee\nvälistä meidän historiata koskemaan.\n\n[3] Alkutiedot nimittävät tässä Karjalaisten siaan Kuureja. Mutta\nniinkuin edellisessäki jo on viitattu, niin sekoitetaan nämät\nkansanimet usein.\n\n[4] Se jäi Venäjän alle, varjelemaan meille Muinaisaikain runoissa ja\ntavoissa säilytetyt muistomerkit, jotka koko Karjalan nyt Ruotsin alle\ntultua, olisivat nähtävästi ijäksi päiväksi unhotuksiin joutuneet.\n\n[5] Raha merkitsi vanhassa Suomenkielessä, kuten vieläki Lapissa, samaa\nkun eläväin nahkaa; ja koska nahkoja rahan asemesta pidettiin, niin sai\nse sana siitä sittä nykyisen merkityksensä.\n\n[6] Näiden sotain kertomisessa tulemma niinkuin usein mutoinki,\nparaasta päästä seuraamaan, mitä Provasti Hippingin kirjassa: Neva\noch Nyenskans intill S:t Petterburgs anläggning, löytyy Venäjän\nvanhain aikakirjain tiedoista (jotka ovat paljo tarkemmat ja\npäälleluotettavammat, kun ruotsinpuoleiset tiedot,) näihin asioihin\nkoskevaista kirjoitettuna.\n\n[7] Paavit asuivat tavallisesti Roomissa. Mutta kun Franskan Kuningas\nPhilippi Kaunoinen oli laittanut miehen omasta kansastansa Paaviksi,\nniin muutti se v. 1309 asuntonsa Avignoniin, Franskan maalla. Siellä\nasuivat Paavit vuoteen 1378, jolloin Roomissa valittiin toinen,\nomituinen Paavi. Nyt oli siis Kristikunnalla kaksi Paavia, jotka\npannaamisella kokivat toisiaan sortaa. Viimmein löytyi niitä kolmekki\nyhtaikaa, siksikun Kostnitsin Kirkonkokous (v. 1414) teki lopun näille\nsekannuksille.\n\n[8] Sen sanoo, ehk'ei juuri samoilla sanoilla, muutama todistuksista\n(katso: Porthan, Chron. Episc. Finl. pag. 374. not. 332). Sitä myöten\nolisi Pohjanmaa saanut Kristinuskon noin pispa Katilluksen aikoina.\n\n[9] Gotlannissa eli Erikki 10 vuotta ja muutti sittä isänmaahansa\nPommeriin, jossa kuoli v. 1459.\n\n[10] Tämän aikakirjan on Kanslii-Raati ja muinan Professori Turussa,\nkiitollisesti muistettava Henr. Gabr. Porthaani, antanut präntistä\nuloskäydä, itseltänsä kootuilla lisäyksillä jokaisen siinä mainitun\npispan aikaan ja elämäkertaan, nimellä: Pauli Juusten Chronicon\nEpiscoporum Finlandensium, annotationibus & Sylloge monumentorum\nillustratum. Siinä kirjassa ovat pian ainoat tiedot Suomen pispoista\nkoolla, ja siitä olemmeki ottaneet, mitä tähänasti olemme kertoneet.\nMutta tämän perästä on kertomamme lähdet jokaisen pitemmältä\nmuisteltavan pispan elämäkerrassa, aina paikallansa ja erittäin tietä\nannettava.\n\n[11] Mitä tästä pispasta tulemma sanomaan, on otettu Professorin Joh.\nJaak. Tengströmin jutelmasta: De viris in Fennia peritia literarum\nGræcarum claris, siv. 9-30.\n\n[12] Katso tästä miehestä Professorin Joh. Jaak. Tengströmin\nedellisessä meiltä osotettuun kirjaan, siv. 34-47.\n\n[13] Nimeltä: Linguæ Fennicæ brevis Institutio, joka v. 1649\nensimmäisen Kirjanpränttääjän Pietari Waldin tykönä präntättiin.\n\n14] Katso tästä miehestä pispavainajan Jaak. Tengströmin: Minne öfver\nJohannes Elai Terserus; Turussa v. 1795.\n\n[15] Eskillus Petreeus oli muutaman aikaa ollut hänen opettajana.\n\n[16] Pitempiä tietoja saadaan tästä miehestä Professorin Joh. Jaak.\nTengströmin kirjassa: Biskopen i Åbo Stift Johan Gezelii den äldres\nMinne; Turussa v. 1825.\n\n[17] Tämäki laitos oli v. 1632 saanut suurelta Gustavi Adolphilta\nalkunsa.\n\n[18] Akademian kirjanpräntti oli hyvin rappiossa, ett'ei sillä saatettu\ntarpeita täyttää.\n\n[19] Tästä miehestä ja hänen merkillisistä ajoista löytään opettavaisia\ntietoja Professorin Joh. Jaak. Tengströmin kirjassa: Gezelii den yngres\nMinne; Helsingissä v. 1833.\n\n[20] Tässä hiippakunnassa seurasivat Olaus Elimääusta, joka v. 1627\nkuoli, Maisterit Nikolaus Maunuksenpoika, joka taisi kuolla v. 1632,\nGabrieli Melartopääus (k. 1641), jonka perästä Inkerinmaa sai omat\nSuperintendentinsä, Petrus Juonaanpoika Biugge (k. 1657), Nikolaus\nLaurinpoika Malmenius eli Nykopensis (k. 1664), Petrus Laurinpoika\nBrommius (k. 1671). Sittä seurasi Doktori Abrahami Thauvonius (k.\n1679) ja Maisteri Henrikki Karstenius, joka kuoli 1683, oltuansa jo\nkaksi vuotta pispanvirasta vapaana. Näitten perästä tulivat Doktorit\nPetrus Bongi, sangen vihainen oikioppinen (k. 1696), Petrus Laurbekkius\n(k. 1705) ja Davetti Lundi, joka paettuansa tuli pispaksi Skaaraan.\nNäitten ja sittä Porvonki pispain elämästä saadaan lyhykäisiä\ntietoja Rhytseliuksen kirjassa: Episcoposcopia Suiogothica, ja aina\nnykyisiin aikoin asti kirjassa: Förteckning på Biskopar i Sverige och\nFinland ifrån Reformationen till närvarande tid; Khristiansstaassa\nv. 1830. Muuten on M. J. Alopääuksen: Borgå Gymnasii Historia, tämän\nhiippakunnan asioita paljon valaiseva kirja.\n\n[21] Tästä ja seuraavista Turun pispoista saadaan vähän pitempiä\ntietoja v. 1836 Helsingforsissa präntätystä kirjasta: Chronologiska\nFörteckningar och Anteckningar öfver Finska Universitetets fordna\nProcancellerer samt öfver Faculteternas Medlemmar och Adjuncter, från\nUniversitetets stiftelse inemot dess andra sekularår. Se kirja pitää\nmyös sisällänsä osotuksia Tiedon kasvamisesta Suomessa.\n\n[22] Päällenluotettavia tietoja tästä meidän nykyisestä kansallisesta\ntilasta saapi Lukija Professorin Gabr. Reinin kirjasta: Statistische\nDarstellung des Gross-Fürstenthums Finnland; Helsingforsissa 1839.\n\n\n\n"]