[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fNcEc1BdxPSEdw7ED9GEl6nYiYKl3PUM8VEJ20QydRY8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},3041,"Mehiläinen 1837","Lönnrot, Elias",1802,1884,"3041-lonnrot-elias-mehilainen-1837","3041__Lönnrot_Elias__Mehiläinen_1837",null,"runous",[14],"kansanperinne",[],"fi",1837,49701,313723,false,73241,[23],"Finnish periodicals",[25,26],"Mythology, Legends & Folklore","Poetry","\"Mehiläinen 1837\" by Elias Lönnrot is a collection of poetry and folklore written in the early 19th century. It serves as a compilation of Finnish folk traditions, songs, and narratives, reflecting the cultural essence of the time through a variety of poetic forms and themes. The work likely engages with aspects of nature, daily life, and the rural experience in Finland.  At the start of \"Mehiläinen 1837,\" the text presents a vibrant assortment of Finnish folk poems that delve into themes such as nature, love, and the agricultural way of life. Various characters and settings are introduced through lyrical verses that explore rural customs and social interactions. These opening lines highlight the intricacies of Finnish mythology and the everyday experiences of people within their communities, setting the stage for a deeper exploration of both personal and collective identities in the poetic landscape. (This is an automatically generated summary.)",[],206,"Lönnrotin toimittaman ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden vuosikerta sisältää kansanrunoutta, arvoituksia ja sananlaskuja. Kokoelma tarjoaa aineistoa suomalaisesta kansanperinteestä, kielestä ja sivistystyöstä 1830-luvulta, sisältäen muun muassa Kalevala-mittaisia runoja.","Elias Lönnrotin 'Mehiläinen 1837' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3041. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","MEHILÄINEN 1837\n\nToim.\n\nElias Lönnrot\n\n\n\n\n\nOulussa,\nPräntätty Christian Evert Barckin tykönä,\n1837.\n\n\n\n\n\n\n      Imprimatur. _Henr. Wegelius_.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN V. 1837\n\nTammikuulta.\n\n\n\n\nKalevalan Neito.\n\n\n    Läksi Palja paimenehen,\n    Leena lehmien ajohon,\n    Kurja karjan katsantohon.\n    Laski lehmänsä teholle,\n    Hajasarvet haavikolle,              5\n    Kultasarvet kuusikolle,\n    Itse kangasta kapitti.\n    Käveli kivi kiveltä,\n    Astu paasi paaterelta,\n    Sukan mustan mustumatta,            10\n    Kengän kauon kastumatta.\n\n    Yhty yrkä karjahansa,\n    Lesken poika lehmihinsä.\n    Yrkä istu tyvellä puuta,\n    Itse lapsi latvemmälta              15\n    Kysytteli, lausutteli.\n    Kysytteli tiekaviä,\n    Lausutteli matkamiestä:\n    \"Kulitko miun kotona,\n    Kävitkö Kalevalassa?\"               20\n    \"Kulinpa siun kotona,\n    Kävinpä Kalevalassa.\"\n    \"Kukkuko käet Kalevan\n    Kalevalan kuusikossa?\"\n    \"Kukkupa käet Kalevan               25\n    Kalevalan kuusikossa.\"\n    \"Haukkuko Kalevan koirat\n    Kalevalan kaivotiellä?\"\n    \"Haukkupa Kalevan koirat\n    Kalevalan kaivotiellä.\"             30\n    \"Katsoko Kalevan neiot\n    Kalevalan ikkunoista?\"\n    \"Katsopa Kalevan neiot\n    Kalevalan ikkunoista.\"\n    \"Mistä tunsit miun kotini? —        35\n    Mi merkki miun koissa?\"\n\n    \"Siitä tunsin siun kotisi;\n    Se merkki siun koissa:\n    Pihlaikko pirtin eessä,\n    Tuomikko tuvan takana,              40\n    Koivikko koan perässä,\n    Kataikko kaivotiellä,\n    Pyhä tammi tanhualla,\n    Hete tammen juuren alla,\n    Kultakansi kattehena,               45\n    Kultakauha kannen päällä?\"\n    \"Mitäpä meillä laaittihin,\n    Raattihin miun koissa?\"\n    \"Survottihin, jauhettihin,\n    Wielä vettä kannettihin,               50\n    Neitosia naitettihin\n    Päitäkassa kaupittihin.\"\n\n    \"Kelle myötihin minua,\n    Kelle kurja kihlattihin?\"\n    \"Miulle myötihin sinua,                 55\n    Miulle kurja kihlattihin.\"\n    \"Äiänkö miusta annot,\n    Paljoko panit hyvästä,\n    Kun otit oluen tuojan,\n    Kannun kantajan valitsit?\"              60\n    \"Annonpa minä siusta\n    Isolle ikiorosen,\n    Jok' on tarkka askelelta,\n    Sekä käymähän terävä.\"\n    \"Wähänpä hyvästä annoit,                65\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    Mitäpä annoit maammolleni?\"\n    \"Maammolle maherolehmän;\n    Se on syömättä lihava,\n    Koria kostuttamatta.\"                   70\n    \"Wähänpä hyvästä annoit,\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    Mitäpä annoit veljelleni?\"\n    \"Weljelle venopunasen;\n    Itsekseen sotia käypi,                  75\n    Itse kaupat kaupitsevi.\"\n    \"Wähänpä hymästä annoit,\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    Mitäpä annoit sikolleni?\"\n    \"Sikolle sinervän uuhen;                80\n    Joka viikko villan tuopi,\n    Joka kuu karitsan kanto.\"\n    \"Wähänpä hyvästä annoit,\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    Mitäpä annoit ukolle?\"                  85\n    \"Ukolle uuen lusikan;\n    Jok' on tuotu tuolta maalta,\n    Ulompata uitettuna.\"\n    \"Wähänpä hyvästä annoit,\n    Pikkaraisen kaunihista;                 90\n    Mitäpä annoit äämmölleni?\"\n    \"Äämmöllesi vaskimaljan;\n    Tuletta tuvassa käypi,\n    Walkiatta vailehtivi.\"\n    \"Wähänpä hyvästä annoit,                95\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    En lähe minä siulle.\"\n\n    \"Kun vähä hyvästä annoin,\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    Isosi ikioronen                        100\n    Soti tiellä sortuohon,\n    Kaatuohon kauppatiellä,\n    Kauppa'aikana parassa!\n\n    Kun vähä hyvästä annoin,\n    Pikkaraisen kaunihista;                105\n    Maammosi maherolehmä\n    Wasoillensa vaipuohon,\n    Kiulullensa kirmotkohon,\n    Lypsyaikana parassa!\n    Kun vähä hyvästä annoin,                110\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    Weljesi venopunanen\n    Halki juoskohon hakohon,\n    Poikki pohja katketkohon,\n    Soutiaikana parassa!                    115\n    Kun vähä hyvästä annoin,\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    Siskosi sinervä uuhi\n    Willohinsa viipyöhön,\n    Karvohiinsa kaatuohon,                  120\n    Willa'aikana parassa!\n\n    Kun vähä hyvästä annoin,\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    Ukkosi uusi lusikka\n    Kahtialle katketkohon,                  125\n    Poikki ponsi lentäöhön,\n    Syöntiaikana parassa!\n\n    Kun vähä hyvastä annoin,\n    Pikkaraisen kaunihista;\n    Äämmösesi vaskimalja                    130\n    Kivehen kilahtaohon,\n    Poies pohja puhetkohon,\n    Juontiaikana parassa?\"\n\n_Toisintoja_. v. 1. Läksin Paljo p. v. 4. Laskin lehmäni l. v.7—9 I.\nk. kapitin, Kävelin k. k., Astun p. p. v. 11. K. kannan k. v. 12, 13.\nY. y. karjahani, L. p. lehmihini. v. 14—16. Istutin t. p., Istuin\nlatvaksella. Istu sie t. p., Minä lapsi latvemmalla, kysyttelen\njne. v. 17,18. K. tienkäviän, L. matkamiehen. v. 24. K. kankahalla\n(kangasmailla), v. 39—46. Risti riihen ikku- nalla, Kuusikko kujasten\nsuussa, Tammi keskitanhualla (T. keskellä pihoa), H. t. juuruella,\nSiellä siikaset kutevi, Särköset särettelevi. v. 51, N. myöksenneltiin.\nv. 53. Kellenpä minua myötiin Kelle lie minua myöty. Kellen milma\nkaupittihin. v. 54. K. k. kaupittihin. K. k. Utuna. v. 55. Myötihin\nsinä miulle. Silmä miulle kaupitt. v. 57. Mitäpä m. a. Minpä sie m.\na. v. 60. K. k. parahan. v. 62—64. Isolles (Isolleis) isosen ruunan;\nPirtin päältä heinät syöpi, Taivahalta veen vetäpi (Ween pilvistä\nvetäpi), v. 66. P. kaunosesta. v. 68. Maammolles (-leis) mahovalehmän\n(matikkalehmän). Maholehmän maammollesi, v. 69,70. Jonk' ei syöen\nsyömät puutu, Juoen juomiset vähene. v. 74. Weljelleis sotivenosen\n(vesiheposen). v. 80—82. Sikolleis sinisen uu.; Joka vuosi (vuotta)\nvuonan t., I. k. k. kantaa. v. 85. M. a. vävylleni. v. 86. Wävylle\nvarilusikan. v. 91. M. a. minnälleni. v. 92. Minnällesi v. M.\nkultastaltsan. M. kultabratinan. M. ruskian staltsan. v. 93-94. Itse\nottapi olosen. Eikä syöen syömät puutu, juoen juomiset vähene. v. 98.\nKun vähän siitäi tuli. v. 100—103, Taattosi isonen ruuna, Wainotiellä\nvuipuohon, Wainoaikana parassa, Waollensa vaipuohon, Kyntoaikana\nparassa. v. 106. Maammolla mahovalehmä. v. 107—109. Rengillänsä (Rengin\npäällä) riutuohon, Kapallahan kaatuohon, Lypsykesässä p. Metsän rikka\nrikko'ohon, Metsän karhu kaataohon, Maitoaikana p. Tulko nuorin\nnostettava, Tervaköysin temmottava; jne. Wasohinsa (Wasikkoihin). v.\n112—115. Weljesi sotivenonen (vesiheponen) Kohti juoskohon kiveä, Halki\nmaista, poikki soista, Koskiaikana (Kutuaik.) p. (Parassa sotikesänä).\nv. 119—121. Wuonihinsa vuotuohon (voipuohon), Kaatuoon (kaotkoon,\nkatoohon) karitsohinsa, Keskellä kerintäajan. v. 124. k. v. 86. v.\n126. P. ponnesta katetko. P. kanta katketkohon. v. 130. k. v. 92. v.\n131,132. Kallioon kalahtaohon (Kalliohon kaatuohon), Halki kirvotko\nkivehen.\n\n_Jälkimaine_. Tämä Karjalan naisten laulu taitaa olla jotensaki\ntäydellisnä tässä luettava, koska onki kerätty kyllä kymmeneltä, jos\nei usiammalta laulajalta. Palja (v. 1.) näyttää olevan vanhanaikanen\nnaisnimi. v. 17. tiekäviä, tien käyntiä, kulkua, matkaa; Nimennästä:\nkävi, Hall. kävin. v. 35. osottaa usiampia erikotia eli taloja\nKalevalassa (Kalevan kylässä) olleen. Muuten tytön ei toki olisi\ntarvinnutkan Yrkää erittäin kysyä, jos hänenki kodissa kävi, jo\nkaiketi kuultuansa, Kalevalassa käyneen. v. 45,46. todistanevat, ei\nvaan aivan kehnoina Kalevalassa eletynkän. v. 62, 68, 74, 80, 86,\n92. luettelevat tavallissimmia lahjoja, joita sihen aikaan sulho\nmorsiamensa vanhemmille ja heimolle anto, ja joilla sitte moniki\ntaisi luulla ostaneensa naisen, jos vaan myöntyisi tämä itse sulholle\nmenemään, jota nykynen Kalevalan tyttö ei kuitenkan uhannut tehdä. v.\n75. näyttää sekä sodasta, että kaupoista huolta olleen Kalevalassa. v.\n86. sanotaan myös: Waarille värilusikka, jonka toisinnoissa unohdimma\nmainita. Wärilusikka, maalattu, (kuvilla kaunisteltu?) lusikka. v. 91.\nÄämmölleni, eukolleni, isoäitilleni, muorilleni. v. 93,94. osottavat\nsaman maljan niin hohtaneen, ettei tulta tarvittukana, pimiässä sen\nkanssa tuvassa käyden. Waalehtii, välkkää, hohtaa (?). v. 126. ponsi,\nvarrenpää.\n\n\n\n\nYlistysruno Kirjavaiselle.\n\n\n    Mulla ompi muistossani,\n    Pantu tallelle paperi,\n    Isännistä entisistä,\n    Joita palvelin pahassa\n    Piennä poikareppanana.                       5\n\n    Sillon tulin tuntemahan,\n    Kuka se on kunnon miesi,\n    Orjallensa oivallinen,\n    Huolellinen huonommasta;\n    Minkä minunki kohalle.                       10\n\n    Ensin kiitän Kirjavaista,\n    Jok' on tuolla Jussilassa,\n    Lesken kanssa Leskelässä,\n    Sillä Hintikan sialla,\n    Taarast' vainajan talossa.                   15\n\n    Sepä siunattu isäntä\n    Kanto murhetta monesta,\n    Palkollisesta pahasta,\n    Samate kun Sadan miesi\n    Wapahtajalle valitti,                        20\n    Että tekis terveheksi,\n    Parantaisi palveljan.\n\n    Mutt' on vielä muistossani\n    Sekä mielessä minulla,\n    Kun tämä tuli talohon,                        25\n    Sai isäksi itkeville,\n    Lasten orpojen osaksi,\n    Lesken leivän jatkajaksi\n\n    Jo oli lopen loppumassa,\n    Leivän kanta katkemassa,                      30\n    Talo mänössä takasin;\n    Oli se oravan velassa,\n    Käpyniilon käskyläissä,\n    Kaikki kartano lamassa,\n    Katot maahan kaatumassa,                      35\n    Seinät tuskin seisomassa.\n    Työkalutki kaikki tyyni,\n    Wanhanaikaset asehet,\n    Oli kerran kelvottomat.\n    Saatua saman isännän                          40\n    Talon huonon hoitajaksi\n    Elon vaivasen varaksi,\n    Oli leipä oivallinen\n    Lasten eissä ja isännän,\n    Entä samate emännän.                          45\n\n    Päästi talon petäjästä,\n    Laitto lahojen sialle\n    Uuen kartanon komian,\n    Jossa joukolla asuvat,\n    Leivän lietämät mahaansa,                      50\n    Armon isän antamasta.\n    Kaikki kalut oivalliset\n    Puusta, rauasta rakensi,\n    Joilla kehtaapi kelata,\n    Tehä työtä tyylillensä.                        55\n    Poikapuolensa opetti\n    Nikkariksi, maalariksi,\n    Kalun kaiken laittajaksi,\n    Siunais käytöksen siveeksi\n    Niin hän otti orvon itkun,                      60\n    Poies pyyhki kyynelensä,\n    Muutti murehcn iloksi,\n    Ehti orpojen isäksi.\n    Ompa isä oivallinen\n    Ollut opilla hyvällä,                           65\n    Kaunehilla käytöksillä,\n    Taitavammilla tavoilla;\n    Isä ollut orpolasten,\n    Turvattomien tukia.\n\n_Jälkimaine_. Woi jos kylläki monta talonpoikaa olisi Suomessa, jotka\nansaitsivat samanlaisen kiitoksen, kun nykysessä runossa Kirjavainen on\nRautalammin kiitettävältä runojalta, Ihalaiselta soanut!\n\n\n\n\nMuistelmia Braahen eli Salosten kaupungin asioista.\n\n\n[Ruotsin kielellä 1759 nimen tietämättömältä mieheltä kirjotettuja,\nsitte muilta lisättynä, suomennettavaksi ja tähän pantaviksi\nhyväntahtosesti Braahen kaupungin arkiivasta minulle lainatuita.]\n\nNeljänneksen matkaa valta maantiestä, joka kiertää Pohjalahden itäsiä\nrantoja, on Braahen kaupunqilla alansa ja asemensa meren rannalla,\nkylläki ihanalla paikalla. Turusta lasketaan tänne 70 penikulmaa,\nOulusta 8,5 ja 15 penik. likimmäisestä merentakasesta Ruotsin\nkaupungista. Muita likimmäisiä kaupunkeja ovat Suomen maassa, lounaista\nsuuntaa Pohjalahden rannalla, Kokkola, 14 penikulman päässä, ja maan\nkeskellä kaakon alla, 30 penikulman takana Kuopio; Kajana itä-kaakon\nalla, 18 penikulman päässä. Isoja jokia juoksee noin kolmen penikulman\npäässä; pohjaspuolella Siikajoki, Pyhäjoki eteläpuolella. Kumpasetki\nnämät saavat alkunsa maaseljältä Paltamon, Iinsalmen ja Pielaveden\nrajoilta ja juoksevat nimistensä pitäjäin halki päästä päähän,\nmutkinensa kyllä kahdenkymmenenki penikulman pituisia.\n\nBraahea kutsutaan myös Salosten kaupungiksi, koska on Salon pitäjässä.\nSe seisoo pian neliskulmasella kunnaalla, lahden päässä, kahden niemen\neli saarennon välissa. Sama kunnas oli muinen kolmelta puolelta\nveden sisässä ja vaan siitä kulmasta, jolla nykyään kirkko seisoo,\nmanterehen liitetty. Idästä länteen, taikka maatullista meritulliin,\non kaupunki 700 kyynärää leviä ja 850 k. pitkä etelästä pohjaseen.\nWiimmesen palon jälkeen jaettiin kaupunki yhteenkolmattä kortteliin,\nkymmenellä suoralla kadulla. Sitä ennen oli käynyt neljä ristikatua\nkaupungin halki, kaksi pitkin, kaksi poikki, ääritse toisia. Talojen ja\ntaloasemien luku on 100, sekä suurempain, että pienempäin.\n\nKaupungin alku on ollut seuraava. Neljänneksen päässä kaupungista\nja puolen sitä matkaa vanhalta Salon kirkolta on lahti, johon ennen\nvanhaan oli kauppalaivoja purjehtinut niin omasta maasta, kun monesta\nulkomaanki kaupungista, Inkeristä, Wirosta, Lyybekistä, Norkyöpingistä,\nKemistä ja Turusta. Myös Tukhulmista oli tavallisesti kaksi laivaa\nvuosittain tullut. Lahta ruvettiinki pian erityisellä nimellä,\nSatama-lahdeksi kutsuttamaan, ja niinkun muuallaki enimmästi on ollut\nsamanlainen kaupunkien alku, sikesi tähänki esinnä markkinakylä,\nnykysin Braahen kaupungin alku.\n\nNykyään on mainittu Satamalahti niin matala, ettei ole pienimmilläkän\naluksilla vettä tarpeeksi ja oli sama mataluus ruvennut jo niinäki\naikoina haittaamaan, joina Kreivi Braahe hallitsi Suomen päällyksenä.\nSentähden juuri käskiki Kreivi[1] uutta, soveliampaa markkinapaikkaa\nnäillä seuduin etsiä. Etsiöilla oli esinnä mielessä valita se lahti\nuudeksi markkinapaikaksi, jonkin rannoilla Salon kirkko ja Kuljun talo\nseisovat ja jota siitä Salon eli Kuljun lahdeksi sanotaanki. Waan\ntarkemmin mittaamalla, naaraamalla päättivät nykysin Braahen lahden\nsoveliaammaksi. Niin muutettiin markkinapaikka Satamalahdesta Braahen\nlahden rannalle, johon kohtaki monta työmiestä asettautu elämään ja\njohon muonna 1650 eli 1652 alotettiin kaupunkia rakentaa. Suurta työtä\nja kulua ei mahtanut olla'kan ensimmäisistä huoneista, koska väkevä\nhirsimetsä kasvo aivan paikalla. Jo v. 1649 oli esivallan suostunta\nkaupunkitekoon saatu ja samassa maitaki kaupungin hyväksi. Waan Kaarlo\nXII:n hallitessa hävisivät sotaaikana kaikki kirjat kaupungin eduista\nja vapauksista. Palon ja Savolahden kylät olivat esinnä kokonansa\nannetut kaupungin lääniksi, mutta Kajanan herranmaan ruunulle jällen\notettaissa, meni näistäki Braahen alusmaista enin osa takasi, ettei\njäänyt kaupungin hyväksi, kun yksi Ylitalon maa Palosta, Niittysaari\n(Engholma) ja puoli Lankilan maata Savolahden kylästä, jotka yhteensä\ntekevät yhden mantaalin. Mainituista taloista oliki Braahella enin osa\nensimmäisiä asukkaitansa.\n\nYlitalo oli vanhastaan ollut Palon kylän sisässä, vaan tullut jo\nennen kaupungin hanketta muutetuksi törmälle maapuolin kaupungista.\nPaikalla oli sitä ennen Lappalainen Sovio asunut, josta Ylitaloa\ntoisella nimellä ruvettiin Sovioksi kutsuttamaan. Ylitalon eli Sovion\nsenaikuisen isännän nimi oli Pertti. Talonsa muutettua viljeli\nhän vanhoja maitaan Palossa, jotka sitte kuitenki aikaa voittain\nPakolaisilta omistettiin. Pertillä oli kaksi poikaa Mikko ja Matti.\nHe isän kuoltua jakavat Sovion maan kahdeksi. Juuri heidän aikoinansa\nsai kaupunki alkeen, johon sitte heidänki majoinensa, perehinensä\npiti muuttauta, ettei jäänyt entiselle asuntopaikalle, kun navetta\njälkeen, jota päälle sadan vuoden latona pidettiin. Osa kaupungista ja\neteläpuoli kirkkomaata olivat ennen Sovion talon peltona.\n\nMatti Soviolla oli vaimona Dordi (Dorothea)? Mattilanperän talosta,\nSalon pitäjätä. Hänestä sai neljä poikaa, Matin, Mikon, Hansun ja\nJuosepin, joiden kautta Sovion suku levesi Braahessa sekä ulommaksi.\nToinen veli Mikko oli naimisissa Kaarina Aukterin tytär Duelin kanssa.\nHeillä synty kaksi tytärtä, Liisa ja Kaarina, joiden lapsia myös iso\nosa Braahen ensimmäisiä asujamia oli.\n\nSovion sukua ovat vielä nykysetki Braahen alle kuuluvan Sovion talon\nomistajat, Soveliukset. Sotapapin Juosepin Nyenissä sanotaan olleen\nensimmäisen, joka, ei kyllä someliaaksi isiltä perittyä Sovion nimeä\nkatsoen, muutti Soveliukseksi. Niin siitä rupesi veljensä Hansunki\npoika, Juhana, itsensä Soveliukseksi nimittämään.\n\nNiittysaaren maalle tulee puolineljännes luoteista suuntaa kaupungista.\nMinne siitä entiset asukkaansa muuttvat, ei tietä, vaan ei näytä heistä\nketänä kaupunkiin ruvenneen.\n\nLankilan talopuolikas on eteläänpäin kaupungista. Kaupungin maaksi\ntalon annettua muuttiki kaupunkiin poi- ka Henrikki Lankila. Samaa\nsukua ovat vieläi nykyset Lankeenit. Waan itse Lankisan maa joutu noin\nmuonna 1750 Braahen Porimestarin palkan avuksi.\n\nNäin olemma nimittäneet muutaman osan kaupungin ensimmäisistä\nasujamista. Waan muualtaki, niin maalta, kun ulkokaupungeista\nmuutti kansaa Braaheen. Semmoisia tulokkaita olivat, paitsi muita\nnimittämättömiä:\n\nOlli Kittilä, Pyhäjoelta Hourulasta. Jälkiset muuttivat nimen Strömiksi.\n\nJuonas Skytte, nikkari, Saksanmaalta, Braahen ensimmäisen Porimestarin\nKorten seurassa tullut. Hänestä levesi Skytten suku Suomeen.\n\nHansin Forbus, mainitun Korten kirjottaja.\n\nMatti Koisala, Salon kylästä, nykysin Kosanterin suvun esi'isä.\n\nPietari Kello, Kellon kylästä Iistä. Nimen vaihtovat perilliset\nKelliiniksi.\n\nGustau Öörni, Saksasta tullut, Korten neuloja, sitte Raatimies\nBraahessa. Öörniläisten sukuisä..\n\nAntti Alffi, Korten tynnyriseppä, Saksasta.\n\nJunelius eli Junninen, Junnilan talosta, Wihannin kappelista.\n\nMyöhemmin tuli monta muuta sukua, niinkun Krankka 1670, Karleeni,\nKokkolasta, vaan Saksalaisista esi-isistä, 1695, Jurvelius, Oulun\nPorimestarin poika, Niska, Hourula eli Houreeni, Kinnunen eli\nKindmanni, ynnä muita. Waan muita leviämpinä ovat aikoinansa olleet\nja osittain ovat vieläki Braahessa suvut: Alholma, Bergi, Bogmanni,\nBranderi, Durkmanni, Ervasti, Forbus, Freitagi, Friimanni, Hedmanni,\nHolma, Jurvelius, Kaisula, Karleeni, Kröögeri, Lakke, Lanki, Laureus,\nMontiini, Nordbergi, Sepilius, Sovio eli Sovelius ja Öörni.\n\n\nKirkollisista asioista.\n\nSanotaan jo v. 1622 jonkunlaisen kirkkorakennuksen Braahen paikalla\nsyntyneen, joka kuitenki mahto olla kovin kehno, koska ei täyttä\nkolmekymmentä vuotta myöhemmin, taikka v. 1651, uusi puukirkko\nlaitettiin, joka vieläi seisoo. Siinä on pönttö tammesta monilla\nkuvaveisteillä, jotka Franskan maasta tullut, Oulussa asuva\nkuvaveistäja, Mikko Mikon poika Balti, Porimestari Korten kululla ja\ntoimittamalla v. 1655 laitti. Toisia kuvaveistejä löytyy kuorissa,\nAltarin vaineilla, akkunain päällisillä ja muualla kirkossa, joita sama\nPorimestari ja muutki, niinkun Tulli-päällys Kaarlo Krankka, Raatimies\nHenrikki Forbus, Porvari Henrikki Groo, Mikko Pertunpoika, Kaarina\nAukteritar ja Juhana Mikonpoika vuosina 1669, 1670 ja 1673 teettelivät.\n\nEnnenkun Braahen ja Salon seurakunnat määrättiin yhdeksi kirkkoherran\nalaksi tuli Braahen papille saatavansa ainoastaan kaupungista\nja kaupungin alasinta Palon ja Savolahden kylistä, jotka, vielä\nkaupungista erottuansaki, kävivät Braahen kirkkoa ja maksovat Braahen\npapille.\n\nKohta alussa oli Kreivi toimittanut urkunistanki Braahen kirkolle.\nEnsimmäinen pieni urkulaitos oli Korten toimittamasta. Suurempi ja\ntäydellisempi saatiin kirkkoherra Gabrieli Westsynthiuksen aikana,\njoka kuitenki 1714 vuoden sodassa jälle hävisi. Ensimmäinen urkunista\noli Sakarias Palmu, jälkeenpäin raatimieski Braahessa. Sillon makso\nkaupunki 40 talaria hopiossa vuosipalkaksi urkunistallensa, jolle myös\nSalon ja Siikajoen sillon vielä yhdistetyistä pitäjistä tuli kaksi\nkappaa jyviä joka talosta vuosittain.\n\nSittekun asukasten luku Braahen kaupungissa tuo tuostaki eneni ja\nkaupunki muutenki oli tullut parempaan voimaan, määräsi esivalta\n18 päivänä Maaliskuuta 1689 emäkirkon oikeuden Salosta Braaheen\nmuutettavaksi. Samassa määrättiin että 140 savua Salon seurakunnasta\nPattijoen ja Olkijoen kyläin kanssa tulisivat iäksi päiväksi olemaan\nBraahen kirkkoherran alaa, vaan muut 260 savua eroamaan Siikajoen\npitäjän hyväksi.[2] Sihen asti oli seurakunta itse valinnut pappinsa,\nmutta sitte tuli kirkkoherra esivallan mäarättäväksi.\n\nWanhoista kirkon tarpeista lienee nimitettävä kullattu hopiainen\naltarimalja, kahda'päin leviä, keskipaikalta hoikka. Sen on\nkeskipalkalla koru, jonka pienoilla luetaan _novinr_. Sama malja on nyt\nuudistettu, kuitenki mainitun korun särkemättä.\n\nEnnen pidettiin joka kolmantena sunnuntaina ruotsalainen kirkonmeno.\nSitte, seurakunnan anottua ja Konsistoriumin sihen suostuttua, sääti\nesivalta 19 Heinäkuuta 1737 ruotsalaisen jumalapalvelon joka sunnuntai\npidettäväksi, ei kuitenkan niin, ettei suomalaistaki pidettäisi. Waan\nruotsalainen ehtosaarna muutettiin pian jälle suomalaiseksi.\n\nEnsimmäinen lastenkoulu Braahessa tuli kohta kaupungin alussa toimeen.\nKouluhuone seiso maalle'päin torista ja raastuvasta. Sitte rakettiin\n1693 vuoden paikoilla uudet koulun ja opettajan huoneet kadun kulmaan\nlänsi- puolella kirkkoa, jonka siaan taasen v. 1757 uusi kaksikertanen\nkuoluhuone kaupungin kululla rakettiin.\n\n\nHallintoasioista.\n\nKreimi Braahe piti siitäi hyvin huolta, saada kohta alussa\nymmärtäväisiä miehiä uutta kaupunkiansa hallitsemaan, tukemaan ja\nkartuttamaan. Niin sääti raastuvan oikeuden v. 1650 Saksasta tulleella\nPorimestarilla ja muilla kunnollisilla oikeuden jäsenillä. Nykyään\nkuuluu sihen Porimestari, Notarius ja viisi Raatimiestä. Myös pykäytti\nKreivi ensimmäisen raastuvan ja varusti sen tornilla, tiimakellolla,\nsoittokellolla, monilla kuvalaitoksilla ja sakaralauteilla. Waan\ntämä raastupa palo 1714 vuoden vainossa, jonka jälkeen 1729 uusi\nkaksikertanen raastupa laitettiin, seit torniniekka ja kellolla, jolla\non kaksi virkaa, sekä soitettava, että tiimoja lyövä. Waapunaksi\nBraahelle anto Kreivi osan omasta kreivillisestä vaapunastaan,\n_kypäripäisen ratsastajan miekka kädessä_, jonka ympärillä on luettava\n_SIGILLIUM CIVITATIS BRAHE_.\n\nKaupunkiin laitettiin kaksi tullia 1670 muoden paikoilla. Toinen\nniistä oli itäpäässä kaupunkia, maantien suulla, toinen länsipuolella,\nlaiturin vaiheilla rannalla. Tullivirkaa toimittivat yksi tullipäällys,\nyksi kirjotusmies ja kaksi etsiätä. Ensimmäinen postikontuori Braahessa\nsai v. 1684 toimeen.\n\nKaupungilla ei ole ollut minkänlaisia parempia varustuslaitoksia\nvihollisia vasten. Niin kauan kun merivesi vielä enimmäksi osaksi\npiiritti paikan, oli sillä kulmalla, josta maantie kävi ulos, eräs\nkahdeksaseinänen torni kahdeksalla rautakanunalla, vaan jotka Kyrön\ntappelon jälkeen 1714 Kajanin linnaan vietiin. Näyttää kun olisi\nmainitulla tornilla kanuninensa ollut mielenä sotaaikoina esteskellä\npienempiä vihollisjoukkoja maapuolin kaupunkiin pääsemästä. Sillä\nsemmoisista oli, vieläi kansan keskessä käyviä tarinoita myöten,\ntoisinaan kylläki hätää. Kerranki oli joukko vihollisia tullut ja, ei\nsuoraan kaupunkiin päästen, majautunut Salon lahden viereen niemelle.\nIllasta polttivat nuotioita ja nukkuivat ohelle. Waan jonkun ajan\nnukuttuaan sammuivat valkiat. Kaupunkilaiset sen havaten riensivät\npaikalle ja surmasivat tykkynäan koko joukon. Niemellä on siitä\nseikasta vieläki nimensä. Toisen kerran oli taasen eräs semmoinen\njoukko, rosvottuaan kaupungin ympäristöllä maataloissa, ottanut\nkaksi poikaaki ja matkaansa vienyt Braahen edustalle, saarelle,\njohon yötyvät. Yöllä heräsivät pojat ja nähden nukkuvan rosvoajansa,\nriensivät rannalle, lykkäsivät ulos kaikki veneet ja astuivat itset\nviimmeseen, niin pois saarelta soutaen. Waan ennen kun ennättivät\nulommaksi päästä, oli eräs rosvoista herännyt ja nähden ei poikia\nmissänä, hänki rannalle juossut. Wenettä ei saaden lähti uimalla\njälkeen. Mutta vanhempi pojista souti kykenemiseen ja kehotti nuorempaa\nairolla saavuttavaista uimaria päähän takomaan, jonka tekiki sillä\nonnella, että pääsivät hädästä ja orjuudestansa.\n\nWuonna 1760 ei ollut kaupungissa muuta sotaväkeä, kun mitä Braahen\nomista porvareista juhlallisiksi näytteiksi jalkeelle pantiin, 16\nratsasta ja 70 jalakasta sotapuvussa, ehkä ilman kivärejä, jotka sitä\nennen olivat vainoaikoina menetetyt. Oli myös sillon kaupungilla neljä\nrautakanunaa jalkoinensa. Ne oli kuningas 1741 vuotisen sodan aikana\nlahjottanut. Sillä kun Brahelainen laiva, jonka ruunu oli vuokrannut,\nusiampiaki kanunia ja muita sotatarpeita sillä Suomeen lähettääksensä,\nsärky Hevopään karilla neljä virstaa kaupungista, eikä saatu muuta\nkorjatuksi, kun mainitut neljä kanunaa; niin saivat sitte neki\nkaupungin hyväksi jäädä, vaittei niin ensin ollutkan aiottu.\n\n\nElokeinoista.\n\nParas saaliinsa Braahella on kaupasta. Maatavaroita keräytyy\nSiikajoesta, Salosta, Pyhäjoesta, Kalajoesta, Iinsalmesta,\nKuopiosta, Wiitasaaresta ja muistaki rajimmaisista Savon pitäjistä.\nKotipuolimmaisista pitäjistä tuodaan voita, talia, juustoa, tervaa,\nrukiita, ohria ja humaloita, vaan Savosta erittäinki rukiita, pellavia,\nhamppuja, humaloita ja karjanantia. Pyhäjoen sahasta tulee lautoja,\nkuitenki enemmin kotitarpeiksi kun mainittavasti ulkokaupaksi. Toinen\nlaillinen saha Piehengin joella on jo rappioon tullut ja metsäki\nympäriltä hävinnyt.\n\nKauppa'aluksia raketaan Braahessa kotirannalla ja sopii niitä tehdä,\njos usiampiaki, yhtenä aikana. Tavallisesti yhdytään niiden teosta\nurakkakauppaan Salon miesten kanssa. He keralla ottavat omasta\nmetsästään kaikenlaisia aineita ja tarpeita hankkijaksensa. Laivoja on\ntavallisesti viisin kuusin eli usiamminki kaupungilla.\n\nSatamassa ei ole erittäin moitittavaa; ennen vanhaan oli se varsinki\nhyvä. Pienemmillä lasteilla tultiin aivan laiturin viereen ja\nsuuremmillaki oli vettä tarpeeksi, pari jousilyömää rannasta. Nykyjään\non kuitenki satamaranta mataltunut, että pitää suurempain lastien\nolla 2,3 ja 4:ki virstaa rannalta ulkona. Mutta sielläki ovat laivat\nmerituulilta rauhassa. Ruotsin pääkaupungissa käydään yksillä laivoilla\ntoisinaan kolmastii kesässä. Waan useinki tahtoo kesken jäädä kolmas\nreisu, koska 5, 6, vaan välistä 8 eli 10:ki viikkoa hupenee yhdellä\nTukhulmi-matkalla.\n\nLaivaretki satamasta lähtien ja Ahvenamereen asti on seuraava. Ensin\npurjehditaan puoli penikulmaa rasteja myöten paakulle asti, lounaista.\nSiita sivukuljettua pidetään merkkinä sama paakku ja kirkon torni,\njolla tavalla vältetään karipaikat ja tullaan 2 penikulmaa kaupungista.\nSiitä lasketaan länsipuolelle ja haminoitaan, jos halu ja tarve.\nEdelle'päin retkeytään länsipuolista Korkkaa, tullaan Jeulen lahteen ja\nÖregrundin sekä lähellisen saarikon läpi Ahvenamereen.\n\nKaupungilla on pian alusta alkain ollut pikiruukki, ensin\nPitkäluodolla, sitte satamarannalla.\n\nKaupan ohessa on kaupungilla vähin peltoja niitty- viljelöäki. Myös\nkalastetaan lahellisissä laksoissa ja ulompanaki nuotalla, verkoillä,\nrysillä, koukuilla ja talvella pyytään mateita sekä muita kaloja, vaan\nylen vähä nuotalla talvisaikoina. Kesällä saadaan lohia, ankeriaita,\nhaukia, harria, siikoja, ahvenia, kiiskiä ja silakoita. Syyspuoleen\non kalastajilla tapana mennä öiksi merelle, louheille ja kareille,\npenikulman ja puolentoistaki päähän kaupungista. Siellä pyytävät\nsilakoita verkoilla ja sanotaan näitä kalapaikkoja yhteisellä nimellä\n_pauhoiksi_, luultavasti sentähden, että meren aallot mainittuja kiviä\nvasten yhtäläiseen pauhaavat. Semmoisia pauhoja ovat Pohjanklupu,\nEtelänklupu, Kallapauha, Jyry, Pimiä, Helssari ynnä monta muuta. Tästä\nsilakkapyynnistä on kaupungilla suolakalaa omiksi tarpeiksi ja vieläpä\nvähin myöksennellä'ki. Yhteisesti valitetaan kuitenki kalavetten\nmuinostansa suhten huononneen, sillä muinen oli Braahesta paljo kaloja\nmyöty. Hylkeitä ei enää pyytä, vaikka kuitenki kaupunki pitää kaksi\nhylkeenpyytäjää, erittäin sentähden, että hävittäisivät ja ajaisivat\nhylkeet pois näiltä vesiltä.\n\nIlman jo nimitettyjä elokeinoja eletään käsitöillä, työmiehinä,\nmerimiehinä ja muilla, millä mikä.\n\n                                    (Lisää toiste).\n\n  [1] Yli kaikkein muiden maanpäällysten on Kreivi Pietari Braahe\n  ansannut kiitoksen Suomalaisilta. Kahdestiki oli hän Suomen\n  päällyksenä, ensin 1637—1640 ja toisen kerran 1648—1650. Kummallaki\n  ajalla kartutti hän paljo hyvää Suomelle. Hänen aikoinansa synty\n  usiampia kaupunkeja Suomeen, kun kyliä monen muun aikana. Niin\n  Sordavala v. 1640, Kristiina, Braahe, Kajana ja Hämeenlinna vuoden\n  1650 paikoilla, Pietarsaari 1653 ja ehkä Haminaki yksinä aikoina. Hän\n  myös ensin sai uuden Akademian Suomeen ynnä monta muuta hyödyllistä\n  laitosta, joidenka tähden syystä häntä Maanisäksi mainittiinki.\n\n  [2] Pohjanmaan neljä vanhinta pitäjätä ovat Kemi, Salo, Pietarsaari ja\n  Mustasaari. Kustaki näistä synty aikaa voittain eripitäjiä, vaan ei\n  käynyt yhdenkän niin onnettomasti, kun Salon, joka oikein sikiöiltänsä\n  syötiin. Wiisi sataa vuotta tästä takasin oli eteläpuoli Oulun lääniä\n  ja koko Kajanin lääni Salon pitäjätä. Käytiin sillon kolmen ja neljänki\n  kymmenen penikulman päästä pappia kuulemassa. Kajanilaiset esinnä\n  muutaman kymmenen penikulmaa jokia ja järviä matkattua heittivät sitte\n  veneensä Oulujärven länsipäähän, josta paikkaa vieläi Wene'heitoksi\n  sanotaan. Nykyset Limingan, Oulun ja Muhoksen, Paltamon, Sotkamon ja\n  Hyrynsalmen pitäjät erosivat Salosta v. 1490, Kalajoki 1525, Luoto ja\n  Pyhäjoki 1573, Siikajoki 1689. Niin sanalaskua myöten jäiki veitsi\n  jakajan kätehen Salolle, vielä emyytensäki Braahelle menetettyä.\n\n\n\n\nLiikunnosta ja levosta.\n\n\nIhminen on luotu liikkumaan ja kasvoinsa hiellä elatustansa hankkimaan.\nJa onki tämä hänelle onneksi. Terveyttä seuraa lepo, tytymäinen\nmieli, rauhallinen uni terveys ja pitkä elämä. Kohtuullinen työnteko\nvahmistaa ruumiin, virkuttaa veren ja muut ruumiinnesteet, estää monet\ntaudit tulemasta ja parantaa tulleetki. \"Uutteruus ja kohtuus, sano\nentinen mainio viisas, ovat kaksi parasta lääkäriä, joka vain niitä\nseuraa, harvoin kolmatta kaipaa.\" Waikka kyllä herrasväki muuten\nparemmin terveyttänsä puoltaa, niin näemmä kuitenki talonpoikasen\nrahvaan aina elämän terveempänä voimallisempana ja raittiimpana, johon\nainoana syynä on näiden töisevyys ja kohtuus nautinnossa. Köyhyyttä ja\nvajavaisuutta on moni kehunu rikkautta paremmaksi ja pianpa onki syy\nkehua. Alituiseen istuntaan vi raltansa vaaditut tekevät hyvin, jos he\nedes tiimankaan päivässä ovat liikkeellä. Kovin raskasta, ylimäärästä\ntyöntekoa emme kuitenkan kiitä terveelliseksi. Semminki heikot,\nkivulaiset ylen nuoret ja kovin vanhat pitäisi siitä armah tettaman.\nWerisylkyset, keuhkotautisia, sydäntykyttäjältä ja suolirevenneiltä\nvaivatut, rujot, rammat ja muut senlaiset varokoot itsiänsä kovista\nnostamista; kehnorintaset erittäin sulattamien metallojen höyrystä,\nkalkin ja kivien tomusta. Töitä ja toimia seuraava levollinen uni tekee\nihmisen tulevihin töihen soveliaaksi. Jota raskaampi työ, sitä suurempi\nunen tarve. Raittiille, terveille ihmiselle on kylläki 6:den eli 7:män\ntiiman unesta; nuoret kasvavat lapset, heikot ja kivulaiset nukkukoot\nkauemmin. Unen kaipuussa ovat liikunto, toimi, tytyväinen mieli ja\nhyvä omatunto paremmat kaikkia muita unettavaisia aineita. Ylellinen\nvalvonta on kovin määrällinen työttömällenki, vielä vaarallisempi\ntöissä rasitetuille. Liika syöminen ja juominen iltasilla tekee unen\nlevottomaksi samoin lämpimät ja pehmiät eli kylmät ja kostiat vuoteet.\nPainaja join muutamia rasittaa, ikääskun rinnalle polkisi, ei ole muu\nkun äkkiä tuleva kohtaus, yhtä tautia kun suonen vetäjä. Siltä vaivatut\ntekevät hyvin jos he heittävät iltasyönnin, juomat sen sijaan korttelin\nkylmää vettä, nukkuvat korkialle päänalukselle, ei seljälle, vaan\nkyljiellensä ja kovemmissa tiloissa toimittavat erityisen valvojan,\njoka painajan tultua olisi valmis herättämään.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Paimenenten toivotukset.\n\n\nKaksi paimenta itäisellä maalla istuivat karjainsa ohella ryhevän puun\nsuojassa ja puhuivat toivoistaan ja huolistaan. Puhuessaan läheni\nheitä keskiikänen, kaunis mies, lempiä ehkä yksvakainen kasvoiltaan.\nNuorukaiset kumarsivat häntä ja antovat hänelle ruokaa eväästään.\nWähän syötyä mies sano: \"minä olen Tapio, se metsiin kuuluin kuningas,\nanoote, mitä toivotta, niin minä sen teille hyvä tahtosuutenne palkaksi\nannan.\" — \"Niin suo'pa minulle, lausu kohta toinen paimenista, että\nkauniita ojia ja pieniä jokiloita rupeaa juoksemaan karjamaiteni läpi,\njotka tekisivät niittuni ja laitumeni lihaviksi!\" — \"Tapahtukoon!\nvastasi Tapio.\n\n\"Woi tuhma, ajatteli toinen, kun et ymmärtänyt pa- rempata anoa.\" Nyt\ntuli hänen itsensä vuoro ja hän lausu: \"salli, hyvä Tapio, toisen\nsakaran Euphraaten virrasta kaloinensa, kultinensa ja muine hyvinensä\nmaiteni läpi kulkea!\" — \"Tapahtukoon!\" vastasi taasenki Tapio. Samassa\nnousi virta vesinensä, voiminensa ja lakasi paimenen karjoinensa koko\nlaitumelta.\n\n    Suuri pala suun repäsee, pieni kylläsnä pitävi.\n\n          taikka\n\n    Ei liika lihota, jos ei kohtuus kostuta.\n\n\n\n2. Kuninkaan palvelia ja Kerjalaisukko.\n\n\nKuninkaan palvelia ylimielisyydessään nakkasi kivellä kerjäläisukkoa.\nUkko ei tohtinut mitänä virkkaa, vaan otti kiven ja pisti taskuunsa\najatellen, ensisopivassa tilassa samalla kivellä ylävätä palveliata\nkostaa. Muutaman päivän perästä kuuli huudon kadulla. Syytä kysyttyänsä\nsai tietää kuninkaan vasta äsken suuttuneen palveliallensa ja\nkäskeneen paitasilla aasiin seljässä pitkin kaupunkia kuljettaa kansan\npilkattavaksi. Sen kuultua otti kiven taskustansa kerjäläisukko\nja nakkasi maahan sanoen: \"eipä sitä kosijan pitäisi kellenkän\nkostoa miettiä, sillä' jos vihamiehemme on voimallinen, niin on\nkostonpyyntö mieletön, koska sillä vaan itsiämme vahingoimma, jos\ntaasen vihamiehemme on onneton, niin jopa on kokonansa kelvottomasti ja\narmottomasti tehty, häntä vielä kostolla rasittaa.\"\n\n    Elä sorra sorrettua, särje särjetyn sydäntä.\n\n          taikka\n\n    Ei pidä nostaa kuormaa kuorman päälle.\n\n\n\n\nSuomen kansan Arvutuksia.\n\n\n1. Hirsi alla, hirsi päällä, vähä karvoja välissä.\n\n2. Yö tulevi, työ tulevi, kaksi karvaista yhteen menevi.\n\n3. Jänis juoksi jäätä myöten, piipotti pihoa myöten, pistihen pinon\nrakohon.\n\n4. Liikkuvainen, kiikkuvainen, johon ei konsa päivä pais- ta,\nkullonkana kuu kumota.\n\n5. Sinä tieät, minä tieän, kuningas ylen väheä, Jumala ei väheäkänä.\n\n_Osviittoja_. 1. Seinän sauma (Sammalvaro). 2. Silmäripset. 3. Lumi. 4.\nWarjo. 5. Wertaistansa.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskujin\n\n\n1. Woipi se hyvä Jumala, tehä orjasta emännän, piiasta elon pitäjän.\n\nHyva onki, aina toivoa paremmaksi päästä, jota toivoa meidän maassa ja\nmaan asetuksissa ei ole kellänä kielty. Muuten löytyy kyllä maailmassa\nsemmoisiaki maita, joissa lapsi on määrätty isänsä onnessa elämään, ei\nminne'kän ylemmäksi yrittämään.\n\n2. Woipi se hyvä Jumala, hyvänki talon emännän, säätä säkki kainalohon,\nkontti selkähän koheta.\n\nKoska niin on, niin ei toki pitäisi kenenkän suuruudestaan eli muusta\nonnestaan ylpeillä, eikä alhasempia ylenkatsoa, vaan kiittää Jumalata\nomasta paremmasta olostansa ja muistaa, ettei milläkän korkeudella\nasuta niin lujassa ja vahvassa, ettei siitä kerran voisi langeta'ki.\nSanotaanki tuulessa ja myrskyssä puiden vaaroilta ennemmin kaatuman,\nkun alangoilta.\n\n3. Kumma kuusinen lusikka, katajainen kauhapahka.\n\nNäillä sanoilla merkataan toisinaan muitaki kummia, oudonlaisia näöksiä.\n\n4. Ei se sovi suopetäjä korpikuusen kumppaliksi.\n\nNiin sano kerran alhassukunen tyttö, kun hoettiin herrasmiehen häntä\nkosivan.\n\n5. Ei huolta hävinnehellä, työtä maansa myönehellä.\n\nSillä mielelläkö vaan moni silmin nähden hävittäneeki maansa?\n\n6. Ei oo päivät päällitysten, vaan on päivät päästätysten.\n\nSentähden ei pidä ylen monta toimitusta yhdellä kerralla ottamaan\ntaikka kaikkia yhdellä paivällä valmiiksi pyytää.\n\n7. Ei ole maitokan makia suusta miehen suuttunehen, parrasta\npahastunehen.\n\nElkää siis kerran suuttunutta uusilla sanoilla suuttuttako muistaen,\nettei tahdo kauniitkan puheet hänelle siinä tilassa mieliksi olla.\n\n8. Ei ole aittahan asia, eikä tietä kellarihin, kun on suossa\nsuurusjauhot, petäjässä pellonsiemen.\n\nEi käytä, kehua eli teeskennellä itseään paremmaksi, kun onkan.\n\n9. Liian saapi liikkuvainen, enemmän etsittelevä.\n\nAivan sopivat sanat sillä mielessä pitää, joka elää aikoo.\n\n10. Kultanen kotielanto! jos on vaikia vatsalle, niin on helppo\nhartioille.\n\nHyväpä asia onki, lasten kotona pysyä, eikä toisinaan, ilman pakkoa,\ntalosta erota.\n\n11. Mull' on tuuli turvanani, varanani vastaranta.\n\nSanotaan köyhillä taikka muuten onnettomilta, joilla on työläs nähdä,\nmistä apua eli turvaa saada.\n\n12. Ei ole pakkoa pahoa, viel' on riihessä eloa.\n\nKuvailee ei tarvitsevan niin kauan hätäillä, kun jotai löytyy.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN V. 1837.\n\nHelmikuulta.\n\n\n\n\nHuolilauluja.\n\n\n            1.\n\n    Osakkahan onni valvo,\n    Lykyllisen lyyrätteli,\n    Minun malkion makasi.\n    Tuuvitti minun emoni,\n    Waapotteli vanhempani,\n    Ovensuussa, orren alla,\n    Kätkyessä vaivasessa.\n    Erotti minun emoni\n    Poies muista lapsistansa,\n    Poies puolelta kotoa;\n    Jäin kun jäniksen poika\n    Soille soikarrehtamahan,\n    Palolle papahtamahan.\n    Tuuli taitto haavan oksan\n    Jänön pojan puoliseksi.\n\n            2.\n\n    En kulu minä kukissa,\n    Enkä vanhane vakoissa;\n    Kulun kuivissa sanoissa,\n    Wäsyn silmävääntelöissä.\n\n            3.\n\n    Kylä kyllinki puhuvi,\n    Naapuri naputtelevi,\n    Elävän minun ilossa,\n    Riemussa remuelevan;\n    Ikävät minun iloni,\n    Riemut ratki raskahia.\n\n            4.\n\n    Jos oisi käeltä kieli,\n    Kukkujalta kulkkutorvi,\n    Kukkuisin jokasen kuusen,\n    Mäjeltäisin kaikki männyt,\n    Kaikki lehmät lellättäisin.\n    Tuolla kukkuisin kovemmin,\n    Kuss' on kurjat kulkemassa,\n    Waivaset vaeltamassa.\n    Mistä tunnen huolellisen,\n    Arvoan sananalasen?\n    Tuosta tunnen huolellisen,\n    Arvoan sananalasen:\n    Alahalla vyön pitävi,\n    Alempata henkiävi.\n\n            5.\n\n    Oli mulla muoto muinen,\n    Kasvot kaunihinnäköset;\n    Nyt on kasvot kaiennehet,\n    Muoto muualle ruvennut,\n    Murhe tuonut mustan muovon,\n    Huoli kasvon kaientanna.\n\n            6.\n\n    Käyn mä kymmenen kyleä,\n    Samoan sa'an taloa;\n    En löya sitä sisarta,\n    En sitä emosen lasta,\n    Jolle ma sanon sanani,\n    Minun mielihauteheni.\n\n    Jos sanon minä sinulle,\n    Niin sanot sinä savulle,\n    Savu pihtipuoliselle,\n    Pihtipuolinen pihalle,\n    Piha muille vierahille;\n    Wieras sen viieksi tekevi,\n    Kyläläinen kymmeneksi.\n\n            7.\n\n    Kumman kukko, laajan lintu!\n    Miksis niin varahin laulot,\n    Allittelit aikaisin?\n    Etsa' sillon laajon laula,\n    Etkä vienon vierettele,\n    Kun sa viejähän viluhun,\n    Paiskatahan pakkasehen.\n\n            8.\n\n    Muill'on onni työn tekevi,\n    Haltia rahan hakevi,\n    Minun onneni makaavi\n    Kiven alla, kinnas käessä,\n    Havun alla hattu päässä.\n    Yks on lehmä maammollani,\n    Sen häjy häräksi muutti,\n    Piru pitkäpiimäseksi;\n    Härän söi susi keväillä,\n    Minä maiotta makasin,\n    Kesän voitta kellittelin.\n\n            9.\n\n    Ikävät on illat pitkät,\n    Päivät kahta katkerammat.\n\n_Jälkimaine_. Tämmöisiä, mielestämme hyvin kauniita lauluja löytyy\nvielä paljo Suomessa, vaan koska ovat hajalla kansan suussa, yksi\nsiellä, toinen täällä, niin vaikia lieneeki niitä kaikkia kerätyksi\nsaada. Jos niitä jollai olisi tiedossa, niin hartaimmasti pyydämme,\nsaada niitä tässä kirjassa präntättäväksi, taikka, että jollai muulla\ntavalla ilmiantasivat heidät. Waikka taitavat monelta vähäpatösiksi\nnäyttää, niin tosi kuitenki on, ettei semmoisia enää heti maahan synny\nja että entisetki vuosi vuodelta kansan muistosta katoavat. Tulevilla\nkuilla aiomma pränttayttää, mitä meillä niistä on koottuna, nyt vaan\nnäistä nykysistä joitakuita lausumisia erittäin:\n\n1:sessä. _Osakkahan onni_ jne. Kullaki ihmisellä luultiin erityinen\n_onnenhaltiansa_ olevan, toisella viriämpi ja muuten parempi,\ntoisilla laiskempi, kehnompi. _Osakkahan_ s.o. osallisen, onnellisen.\n_Lyyrätteli_ eli liikku ilosena, leikitteli. _Malkion_, melkiän,\npolosen, vaivasen. _Tuuvitti_, kiikutti, souti, heiasi. _Kätkyessä_,\nkehdossa, tuutussa, va'ussa. _Puoleltaan kotoa_, kotopuoleltaan,\nkodista. _Soikarrehtamahan_, hyppäilemään (isoilla askeleilla).\n\n2:sessa. _En kulu minä kutissa_ jne. Kuutiksi (kutiksi?) paikon\nsanotaan pienempiin veneisiin eli ruuhiin laitettua erityistä\nsouturakennusta sillä mahdilla, että hangat ovat laitoja ulompana;\n_vakomiselta_ taasen ymmärretään kyntämistä. Niin muistuttaaki sana\n_vakoissa_ muinasaikaista elämää, jona juhtain kaipuussa ihmisillä\nkynnettiin, eikä vaan mahtanutkan olla se helppo työ vetajällä. Waan\nmikä vielä sitäi vaikiampi rasitus, kun auran veto ja kuutissa soutu,\nnäiden sanain saajalla lie ollut, arvatkoon itse lukiamme.\n\n3:nessa. _Kylä kyllinki sanovi_ jne. Köyhä huonemies (loisi, koturi)\ntoivo yhä talon isännäksi päästä. Niin pääsi ja rikastu. Waan mitkä\nhuolet hänellä ennen olivat omasta elosta, monikertautuvat isäntänä\nollessa koko suuren perehen elosta ja muusta talouden toimesta. Niin\nsano hän:\n\n    \"Kylä kyllinki puhuvi,\n    Naapuri naputtelevi.\n    Elämän minun ilossa.\n    Riemussa remuelevan;\n    Ikävät minun iloni,\n    Riemut ratki raskahia.\"\n\nKera huokasi hän ja sano: \"voi kun minua ei koulutettu, jotta olisin\npapiksi päässyt. Kelläpäs kuitenkan on huokiampi elämä, kun papilla.\"\nNäin ajatellen rupesi voimainsa mukaan lukemaan ja pääsiki viimmen\npapiksi. Talonpoikana oli hänellä kyllin huolta maasta ja perehestäan,\nnyt pappina ollen sai vielä uuden murehen siitä, kuinka voisi koko\nseurakuntaa vannotun valansa jälkeen opetetuksi, neuotuksi ja\nhyödytetyksi saada. Ja taasen saneli hän huolissaan: _\"Kylä kyllinki\npuhuvi, Naapuri naputtelevi jne.\"_\n\nEi sotaherran etua voita mikän, rupesi hän nyt ajattelemaan. Pian\ntuliki sota maahan, hän kokosi talonpojat, lähti niiden kanssa\nvihollista vastustamaan, voitti esinnä pienemmät joukot ja viimmen\nsuuremmatki. Kuningas siitä tiedon saatua käsketti hänen puheillensa\nja kysy, jos ei tahtoisi sotapäämieheksi ruveta. Ruvettuaan jo luuliki\nonnen voittaneensa, vaan pian havatsi taasen erehtyneensä. Sillä jo\nsodanki aikana toisinaan piti kesken yötä unisialta pitkillenki ja\nvaivaloisille matkoille lähteä, toisinaan nähdä kaatuvan parahimmia\nystäviä vierestänsä. Ja rauhan tehtyä hän ei kuitenkan saanut\nrauhassa eleä. Sillä jos ei tahtonut peräti toisista vierautua ja\nkaikkein katseltalvaksi tulla, piti hänen yhtäläiseen ja usein halki\nyökaudetki herraspidoissa käydä eli kotonansa samalla tavalla elää,\nkorttilyönnissä, tanseissa ja muussa turhuudessa, joka kansan silmissä\nnäytti ilolta, vaan hänestä kovin vaikiaksi ajan tuhlaamiseksi. Niin\nvieläki lausu hän monasti yksinäisillä hetkillään, sanoen:\n\n\"Kylä kyllinki puhuvi jne.\"\n\n\"Niin mikä minua viimmen oikialle onnen tielle saattaisiki\", arveli\nhän, \"tosiaanki ei ole'kan koko maailmassabmuuta oikein onnellista\nihmistä, kun kuningas yksinään.\" Niin ajatellen jopa saattiki\nviimmen onni hänen kuninkaaksi. Millä tavalla se tapahtui, tulisi\npitkäksi kertoa,' vaan kuninkaana ollessaan nousi yhdeltä haaralta\nnalkävuodet ja kuolettavaiset taudit maahan, toiselta vihollinen. Hän\nlevottomuudesta ja huolilta alammaistensa tähden ei saanut usiampaan\nyöseen untana silmiinsä ja havatsi vasta oikiaan onnettomuuteen\njoutuneensa. Wiimmen kuoli hän ja taisiki niin lepoon päästä, vaan\nsitä ennen sanottiin hänen usein toivoneen kuninkaasta ollen päästä\njälle entiseen elämäänsä talonpojaksi eli huonemieheksiki. Ja monasti\nkuultiin hänen sanovan:\n\n    \"Kyla kyllinki puhuvi.\n    Naapuri naputtelevi.\n    Elämän minun ilossa.\n    Riemussa remuelevan;\n    Ikävät minun iloni.\n    Riemut ratki raskahia.\"\n\n_Ei siis ole'kan kaikki kultaa, ku kiiltää, kaikki hopiata, ku hohtaa._\n\n4:nessa. Wäha toisella tavalla ennen präntätty (k. Kantele, 2 Osa,\ns. 33). _Wäjeltäisin_, menostaisiy, äänneltäisin, kaikkuisin.\n_Lehvät_, oksilliset haarat puussa, ryhevät puunoksat. _Lellättäisin_,\nliikuttelisin, heiluttelisin, tuuvittelisin.\n\n5:nessa. _Oli mulla muoto muinen_ jne. Pieni runonen, jota toisinaan\nolen kuullut naisten huolissaan laulevan. Muuten sanotaan sanalaskun\ntavoin:\n\n_Murhe tuopi mustan muovon, huoli harmajan hapenan._\n\n6:nessa. _Käyn mä kymmenen kyleä_ jne. Wähä erilailla ennen präntätty.\n\n7:nessä. _Kumman kukko, laajan lintu_ jne. Näyttää, kun olisi\npalkollisen sanoja, joka kukolle toru varahin väkeä herättämästä ja\nsiitä häntä uhkasi tappaaki. _Wienon_, kummalla äänelläsi.\n\n8:nessa. _Muill' on onni työn tekevi_ jne. Tämäki pieni runo muistuttaa\nmaamiestemme joutavasta luulosta, erityisen haltian kullaki ihmisellä\nolevan, vaikkei ole'kan kellänä muuta haltiata, kun yhteinen Jumala ja\nitsensä. Se erotus, joka nähdään ihmisten vaihilla, nimittäin, että\ntoiset pienemmilläki tiloilla ja saaleilla aina elävät hyvin ja asuvat\nrahallisna, toisilla eivät riitä suurimmatkan palkat ja muut saaliit,\nvaan tahtovat aina velanalasna olla; se tulee useimmitenki ihmisen\nomasta syyttämästä, ei haltiasta, hyvästä tahi pahasta.\n\n9:nestä. Sananlaskun tavoin välistä huolellisten suussa kuultava.\n\n\n\n\nMuistelmia Braahen eli Salosten kaupungin asioista.\n\n(Lisää Tammikuun lehteen).\n\n\nSuuremmista tulenvahingoista säily Braahen kaupunki kauan ja aina\nvuoteen 1810 asti, mutta vainoin, kato-vuosien, tautiaikain kovat\nseuruut ovat valitettavasti paljo pahaa tehneet Braahessaki. Ison\nvainon aikoina Kaarlo XII:n hallitessa muuttausi enin osa asukkaista\ntavaroineen Tukhulmiin. Rauhan tehtyä v. 1721 palasivat jälle\nsyntymäpaikoilleen — vaan mimmoisille asemille! Suuri osa kaupunkia\ntuhkana, kirkko ja muut polttamattomat huoneet hevosnavettoina, lintuin\npesinä, kaikella tavalla sovastuna, pihat ja kadut paksulta heinää\nkasvavina. Wasta vähitellen monimuotisella yrittämällä taisi kaupunki\nsiitä tuhosta tointua. Muutamia aikoja ennen (1696—1697) oli iso\nkulkutauti vuoden sisässä Braahesta ja Salosta yhteen luettuna tappanut\n477 henkeä.\n\nBraahen jälkisaikasista tapauksista saamma mainita seuraavat.\n\nWuonna 1785 laitettiin kirkon ja seurakuntain kululla uusi urkuvärkki.\n\n1791, 7 Huhti-kuuta, sai Braahe ulkokaupan oikeuden ja omituisen\ntullikontuorin. Oli kyllä jo vuonna 1765 annettu Braahelaisille lupa\nulkomailla kauppaa käydä, mutta Oulun, Waasan eli Kokkolan tullin\nkautta.\n\n1810, yöllä 6:tta vastaan Lokakuuta, palo suurin ja paras osa\nkaupungista yhteensä 70 taloa ja samassa raastupaki.\n\n1815 oli kaupungissa 20 avonaista kauppapuotia, nykyään vieläi\nusiampaa, uudessa, paremmin raketussa kaupunkiosassa. Talojen luku on\n100 suurempien, pienempien.\n\n1819, 2 Syyskuuta, kävi korkiamuistosin Keisari Aleksanderi Braahen\nkaupungissa ja kirkossa.\n\n1820 laitettiin kivimuuri kirkkotarhan ympäri.\n\n1831 laitettiin tiimakello torniin uurisepältä _Matti Eikiltä_\nPyhäjoesta. Siitä makso kaupunki 300 riksiä Ruotsin velkarahaa.\n\n1832 oli asukasten luku 1600; kahdeksankymmentä vuotta ennen ei ollut\nkun korkeinta 700 asukasta Braahessa.\n\n\nPorimestareja Braahessa alusta nykysiin aikohin.\n\n1. Henrikki Korte, Saksan maalta, Porimestari 1650, kuoli 1680.\n\n2. Henrikki Korte, edellisen poika, syntynyt 1647, Porimestari 1680,\nkuoli 1706.\n\nHänellä oli kaksi poikaa, joista Gabrieli isänsä jälkeen Porimestari,\nHenrikki sotapalvelossa. Wuonna 1701 tuli tämä Saksalaisen vaimonsa\nkanssa Breemin maalta Braaheen ja oli sillon Kornettina. Kaksikymmentä\nvuotta jälkeen taikka 1721 oli hän Everisti Puolan kuninkaan Stanislain\narmeiassa, lähti sitte mainitun Stanislain seurassa Franskan maalle,\npääsi siellä Amiraaliksi ja korotettiin kreivisäätyyn nimellä Dekorte\n(de Corte). Toisen kerran oli hän joutunut rikkaisiin naimisiin\nWeissenpurista. Ensimmäisistä naimisistaan oli hänellä poika Stanislai.\n\n3. Gabrieli Korte, esinnä Raatimies ja Notari, sitte Porimestari 1707,\nkuoli Tukhulmissa 1728.\n\n4. I.W. Wikmanni, Porimestari 1730, pääsi 1741 Savon maahan tuomariksi.\n\n5. Reinh. Joh. Stormanni, esinnä Raatimies ja Notari, sitte Porimestari\n1742, k. 1743, 31 vuoden vanha.\n\n6. Henrikki Klovensiiki, Porimestari 1744, kuoli 1757, 55 vanha.\n\n7. Samuel, Lithovius, Porimestari 1758, k. 1765, 61 muoden vanhana.\n\n8. Kaarlo Mentseri, Porimestari 1767, k. 1805, 69 vanha. Usiamman\nkerran Herrainsäätykokoukseen valittu.\n\n9. Matti Wilanderi, Porimestari 1806, k. 1815, 62 v. vanha.\n\n10. Adolphi Fredrikki Westmanni, synt. 1780, Porimestari 1816, pääsi\ntuomarivirkaan Iinsalmeen 1828.\n\n11. Gregorius Gummerus, synt. 1793, Porimestari 1828, Asessoriksi\nyletty 1835.\n\n\nBraahen Kirkkoherroista ja Kappalaisista on ennen tili tehty kirjassa\nÅbo Stifts Herdaminne af C.H. Strandberg, Sedn. Del. s. 166 e. Maan\nmitä mainitussa kirjassa s. 167 Kirkkoherran Mathesiuksen esiisistä\nsanotaan, ei ole juuri yhteen käyvä meidän Braahesta saatuin tietomme\nkanssa, joissa suvun esiisä sanotaan Joakimin kaksosta, Saksenista,\nSuomeen tulleen ja sama Kirkkoherra M.G. Mathesius ennen Braaheen\ntultuansa olleen ensimmäinen Kollega Turun koulussa. Kirkkoherra,\nJohannes Ehomae Londinus, mainitaan Salosta sukusin olleen, jonka\ntähden poika itsensä Saloniukseksi nimitti.\n\n\nMuutamia muita muistettavia nimiä Braahessa.\n\nBlakmanni, Oke, raatimies, syntynyt Kalmarin läänissä Ruotsissa, eli\npuolen ikänsä Braahessa ja kuoli 1705, vanha 54 vuotta. Lahjoitti\nBraahen kirkkoon 400 talaria (hopiossa?), kouluun 100 talaria ja\nvaivasille 100.\n\nForbus, Hansu, jonka isä oli Skotlandissa syntynyt ja pormari Oulussa.\nPoika Hansu oli Braahen ensimmäi- nen pormari, sitte raatimies\nkaupungissa, nimismies Salossa ja Siikajoessa 30 muotta, myöhemmin\npitäjänkirjottaja mainituissa pitäjissä, joku aika vouti Iinsalmessa,\nensimmäinen kirkkoväärti Braahessa, kuoli 88 vuoden vanhana 1710,\nelettyänsä 60 vuotta Braahessa, Hänestä ja veljestänsä Kasperista\nlevesi Forbuksia maahan, joka suku ei kuitenkan tätä nykyä ole kovin\nleviä.\n\nNiemi, Simona, eli sata yksitoista vuotta ja kuoli 1691. Haudattiin\npojanpoikansa hautaan.\n\nSovio, Matti, kuoli ennen muotta 1690. Hänestä on jo ennen mainittu ja\nsamate miten nykysten Somelius- suku hänestä alko.\n\n\nSuomalaisnimisiä Braahen asukkaita.\n\nApi (?) 1697.[3] Brokko(?) 1727—89. Ervasti. Hajanen (Hajahn) 1815.\nHaru 1697. Heikkinen 1807. Hemmikoski 1735. Houru 1708. Hämmilä 1697.\nHäm- mälä 1691. Ikonen 1712. Karhunen 1697. Kello 1697. Kemi 1702.\nKinnunen 1692. Kyllynen 1697. Lakka 1767. Lanki 1697—1759. Lankila\n1697. Leinonen 1767. Mankinen 1691. Memmi 1691. Monkanen 1739—1788.\nMukala 1697—1748. Märsy 1714. Nevalainen 1701. Niemi 1691—1740.\nNiskanen 1741—1772. Nivala 1693. Paakula 1705. Palo 1711—1744. Pappila\n1696—1711. Pirtula 1690. Purainen 1697. Purhalaks 1697. Rappoi 1697.\nMatikainen 1709. Rehu 1697. Ruotsa- lainen 1690. Räsänen 1736. Saari\n1744. Simi 1710. Sipilä 1738. Sivonen 1792. Soudio 1709. Sovio 1710.\nLikka 1772. Wakkulainen 1698. Wirto 1680. Wähä 1699—1772.\n\n  [3] Otetut pitkästä reisteristä, jossa on paljo muitaki Braahen\n  asukasten nimiä, vaan joilla ei taida sopia tätä kirjotusta pitkittää.\n  Luettavina vuosina kuolivat ensimmäiset eli viimmeset suvusta.\n\n\n\n\nKatrina Maunuttaresta.\n\n(Muualta).\n\n\nRuotsin mainiolla Kuninkaalla Gustaavo I:mäisellä joka Danskan kovasta\nvallasta ja paaviuskon erehyksistä maansa pelasti, oli usiampi\nlapsi. Wanhin näistä, Eirikkä XIV, tuli isänsä perästä (m. 1560)\nhallitukseen, nuoremmat, Juhana ja Kaarlo, vasta jälempätä. Mainittu\nEirikkä, ehkä ei muuton herjattava mies vaan kuitenki pahoilta\nystäviltä yllytetty ja välistä mielipuolisesti itsensä käyttäväki,\njoutu viimmen veljensä Juhanan käsiin, joka, ryöstettyä kuninkaallisen\nistumen, vankina häntä säilytti Turun linnassa ja monessaki muussa\npaikassa, myrkyllä viimmen surmaten (m. 1577).\n\nKuningassa ollessaan kosi Eirikkä monessaki riikissä, vaan, ei\nonnistuen, rakastu viimmen halpasäätyseen oman maansa tyttäreen.\nTämä oli Katrina Maunutar, jonka isä Eirikän päävartioissa oli ollut\nensiksi sotamiessä, sittä korpraulina. Tyttönä istukseli Katrina\nkaapungin paltalla myöen pähkinöitä, sillä ruokansa tienaava. Moniasti\nkulki Eirikkä ohite; kolmitoistavuotiaan tyttären loistava kauneus\npysty heti silmiinsä ja paikallapa ytattiki hovineieksi sisarelleen,\nruhtinatar Elisabethalle. Nuori Katrinapa kaikkinaisien opetuksien\npikasisti pystyvä käytti itsensä aina hyvätapasesti, siististi ja\nkaikille mieliksi. Päimä päivältä kukoisti kauneutensa yhä ihanammaksi.\nHänestä Wielä jällellä löytyvät kuvailevat mahtuvat olla pahasti\nsattuneita, sillä niissä hänen muotonsa ei ole tavattoman kaunis;\nvaan kaikki senaikuset tarinoitsiat, yksin Eirikän vihamiehetki,\nmainitsivat hänestä kuin kauniintenki kauniimmasta. Niin Eirikästäki;\nsyämensä sitousi tähän aina kiintiämmin. Joka sopivassa tilassa pyysi\nhän Kaarinalle suosiotansa näyttää; joka vaikuttiki sitä enemmin\nkuta ihanampi ja, kuni muuten tahto, rakastettavampi herra Eirikkä\noli. Korkeuelta ja vielä enemmin rakkauelta mietelty jopa annaksinki\nkokonansa rakastetun Eirikkänsä suosioon. Tästä hetkestä erosi\nEirikkä muista vaimoloista: Katrina oli hänelle kaikki kaikessa.\nKosiotuumat vierasmaisille ruhtinattarille lakastuvat, ja, Katrinasta\nlapsen synnyttyä, päätti Eirikkä mielessään hänen kuninkaalliseksi\naviovaimoksensa korottaa.\n\nEräs fänderikki, nimeltä Maksimiliani, liikutettu hanki Kaarinan\nkauneuelta, oli jo tätä heti hoviin tultua kosjonut; hokevat muutamat\njo kihlonneenki. Jälestä täyty hän kuninkaalle rakastettunsa heittää,\nsaaen ensiste käskyn sotajoukon kanssa Norjaan paeta. Ei raahtinu\npolonen paeta ennen hukatun morsiamensa vielä kerran nähtyä, ja\npistäyten hovikartanolle pujottausi naisten huoneeseen, siellä tätä\ntavataksensa. Waan sisään käytyänsä siottiin hirmustuneen kuninkaan\nkäskystä, joka ystävänsä Yrjänä Pietarin pojan kautta anto hengetä\ntuomitun ja säkkiin salvatun raukan jokeen viskoa.\n\nRahvas ei arvannut syytä, mistä Eirikkä Katriinaan niin oli\nsuostunut. Penkovat loihtojuomilla kuninkaan lumotuksi. Kaarina ei\nkonsa hallitustöihen ryhtyä pyrkinyt; vaan kuitenki luuli Yrjänä\nPietarinpoika arvonsa Kaarinan hommalla kuninkaan silmissä sorrettavan.\nSenvuoksi koki puolluksinensa vääräin kantelemusten ja muun senlaisen\njuonen nojassa tätä kuninkaan vihoin saaha; maan eipä onnistanu. Heiän\npaha ilki havattua, kauhistu Eirikkä kokonaan ja oisiki panetteliain\nvalta pysähtynyt, jos ei Katrina hyvästä syämestään itse heille oisi\narmoa anonu.\n\nKuninkaan rakkaus oli muuttumaton. Kaunosina kesäiltasina sousi\nhän ystävinensä Mälärin järvelle. Sillon, Katrina aina oli muassa,\nja kuningas kohtasi häntä koko suosiollaan ja kunnioittamisellaan.\nIllat kulutettiin kukkakeoilla laulaen, kisaten ja leikkiä laskien.\nEhtoon tultua kotiin palatessa istu Eirikkä Kaarinansa luona, tähyten\nehtoruskoa ja kimaltelevaisia tähtiä, muin selkiällä taivosella, muin\nkirkkaassa veenpovessa, kuunnellen myös lauluja kaukana rannalla\npolskuttavista veneistä. Laulut laulettiin kuninkaan käskyllä; usein\noli hän itse sekä laulun että nuotin laatinut. Näistä lauluistansa on\nmuuan meidän aikoin asti säilyny, josta näytteeksi pistämmä tähän eräät\nsuikaleet:\n\n        Ei Kaarinalla rikkautta,\n        Mitäpä siitä huolinkaan;\n        Hänellä ompi rakkautta\n        Ja se paras minusta vaan.\n    Seuratkoon miki mieltähän:\n    Mie en heitä tyttöän.\n\n        Jos ruunu päässähän ei loista,\n        Loistaapi muoto kaunoinen.\n        Parempoa en tunne toista,\n        Jos onki muista halpanen.\n    Seuratkoon miki mieltähän:\n    Mie en heitä tyttöän.\n\n        Muut lennelköötkin korkialle;\n        Mun ompi maassa matkani.\n        Ja senmä näytän maalimalle\n        Ett' ompi Kaisa kultani.\n    Seuratkoon miki mieltähän:\n    Mie en heitä tyttöän.\n\n        Hyvästi jää nyt armahani!\n        Levätkös yösi rauhassa!\n        Minäp'en luovu sanastani,\n        Ja kaikk' on Herran hallussa.\n     Seuratkoon miki mieltähän\n     Mie en heitä tyttöän.\n\nPäivä päivältä kasvoki kuninkaan rakkaus Katrinalle. Wiimmen, anottua\nja saatua vallansääystöltä luvan naia mieltänsä myöten hyvän eli\nhalpasen, vihitti hän itsensä salaa Katriinaan, samate tehtiin lapset\nlaillisiksi kuningasistumen perillisiksi. Keväillä v. 1568 synnytti\nKaarina Gustaavo nimisen pojan, jonka hyvin juhlallisesti kastettaissa\näitiki heimoneen vapasukuseen säätyyn korotettiin.\n\nJälempätä päätti Eirikkä pitää julkiset häät ja Katrinan\nkuninkaalliseksi puolisokseen ruunauttaa. Samalla olivat Saksan\nhertuan Maunun ja ruhtinatar Sohvian häät piettävät. Ylimmäiset vallan\nherrat kutsuttiin, ei kukaan uskaltanu vastahakoisuuttansa näyttää,\nkaikki lupasivat tulla, yksin hertuatki. Määrätyllä päivällä (4:tenä\nHeinäkuuta v. 1568.) vihki heiät Arkipispa Laurentius Petri. Pietari\nBraahe talutti morsianta vihkituolille, kolme ritaria kannattivat\neellä ruunua, riikin omenata ja valtikkaa; neljä kannattivat Katrinan\npäällä heiluvaa kullittua taivailemaa; kaksi kuninkaan Neuoista\npitivät kumpaa, ennen julkista vihkimistä saatua, lasta teltan alla,\njonka kautta ne laillisiksi julistettiin. Päivällä jälkeen ruunattiin\nKatrina kaikkiin tavallisten juhlakäytösten ohessa. Ruunattaissa\noli ruununkantaja lämpimältä menehtyny ja puottanu pitimensä\nlattialle. Rahvaassapa kuiskuteltiin toinen toiselle tämän muka pahaa\nvastaruunatulle ennustavan.\n\nWaan eipä tarvittukan aavistavaisia merkkiä Eirikän tulevasta onnesta.\nWiisaammat ja älykkäämmät tämän jo päättivät vissiksi, varsinki\njalkavaimon ruunattua.\n\nHertuat Juhana ja Kaarlo eivät sinne tulleetkana luvattuansa. Waan he\nnostivat kapinan veljeänsä Eirikkätä vastaan, ottivat hänen vangiksi\nja, kaikkien suostuessa, nousi Juhana kuninkaalliselle istumelle.\n\nKun jo mainittiinki oli Katrina aniharvoin sekaunut Eirikän\nhallitukseen; ei muuten kun hirmusista töistä häntä poistaaksensa.\nHänen leppysä ja lauhkia mielenlaatu oli kaikille tuttu; ja Eirikän\nvangittua ei hänen vihamiehetkän Katrinaa sortaneet vaan antavat, jos\nalussa kohta pienenki ruokon. Kun sallittiin oli hän miehensä luona,\nkeventäen sillä tämän kovaa onnea. Ei hän myös antaunu mihinkään\nkapinakokeehen. Tämä hiljanen ja siviä elämä teki hänen kaikilta\nrakastetuksi ja kuningas Juhana lahjottiki hälle kaikenlaisia etuja.\nEirikän kuoltua annettiin hänelle v. 1577. neljä taloa Suomessa ynnä\nvähän hopeita; v. 1578. sai hän sata päivätyötä viljelläksensä; v. 1581\nlahjottiin hän Liuksalan kuninkaan talolla Satakunnassa ynnä 26:tta\nmuulla kartanolla ja v. 1582. taasen yhellätoista talolla. Niin näytti\nJuhana, katuin veljentappoansa, jääneelle leskelle kokevan mahollisesti\nhyvästi kostaa. Elämänsä lopulla muisti häntä unelleen Juhana, lisäten\nv. 1590 taasen Katrinan sisälletuloja. Myös Kaarlo hertua näytti hälle\nhyvän suosionsa.\n\nNiin eli Katrina kunnian ja rakkauen alasena. Kaksi lapsistansa, Heikki\nja Arnoldi, kuolivat nuorella iällä. Gustaavo asu iäti ulkomailla.\nTytär Sigri naitiin Suomen Laamannilta Heikki Lavunpoika Totilta.\nWävyneen, tyttäreneen ja tytön lapsine vietti Katrina vanhat päivänsä\nunhotuksissa vaan onnellisena, ihanassa ehkä syrjäsessä Liuksalassaan.\nKorkiat mehtävät vuoret, lehtevät kunnaat, ihastuttavat pellot,\nvihertävät laksot ja välissä kirkkaita järviä suikertelevaisilla\npuroilla ja kohisevilla putouksilla yhistetyt; kaikki ne muuttivat\nlangenneen, vaan jällen paratun mainion majan paratisiksi. Muisto\nhänen hyvästä mielenlaadusta ja hyväntahtoisuuesta elää vielä kaksi\nvuosisataa jälistä rahvaan muistossa niillä tienoin.\n\nSen vaihillä häirysi vielä sisällinen kapina isänmaas- sansa.\nSigismundi, kuolleen Juhanan poika, ja Kaarlo hertua sotivat keskenään\nkuninkaallisesta arvosta. Myös Suomeen ja syrjäiseen Satakuntaanki\nlevesi Ruotsista tämä verinen vaino. Olli Stenbokki, joka ennen oli\nEirikkätä sortanu ja mangiuessa hirmusesti rääkännyt oli näillä\nseuvuin Sigismundin puolluksen esimiessä. Waikka enempi kuin\nviiskymmmenvuotias, ei oltu kuitenkaan villi mielenlaatunsa parannu,\nja sanoilla ja kirjotuksillaki oli Kaarlo hertuata hävyttömästi kyllä\nhaukutellut. Hän saatiin nyt vangiksi, siottiin puuhun, ammuttiin läpi\nmonilla kuulilla, kaivettiin maahan paikalle, kun metsän peto. Tämä\ntapahtu likellä Liuksalata. Katrina sai pian tieon vanhan vainojansa\nsurkiasta lopusta. Salaa lähetti muutamia palvelioitansa kaivamaan ja\nliinaamaan ruumista, sittä kunniallisesti vihittyyn maahan hautauttain.\n\nKatrina Maunutar maipu m. 1612. kuoleman uneen, hauattiin Totin\nhautauskammioon Turun tuomiokirkossa, jossa hänelle rakettu\nmuistomerkki vielä on nähtävä.\n\n\n\n\nMielen liikunnoista (Wimmoista).\n\n\nMielen liikunnot koskevat ruumiiseenki, sillä niin ovat henki ja ruumis\nvälillänsä yhdistetyt, ettei kumpikan mitään yksinänsä kärsi. Lepo,\ntoivo, tytyväisyys ja kohtuullinen ilo pitävät ihmisen terveenä ja\nvielä toisinaan parantavat sairaanki. Waan vahingollinen on ylellinen\nilo ja riemu, jos liiallinen suru, murhe ja alamielisyyski. Koska\näkilliseltä mielenliikunnolta joku kovasti kohdataan, pitää vaatteet\nja nauhat hänen päällänsä heti hellitettämän, raitista ilmaa oven\nja akkunain aukomalla huoneesen laskettainan, kylmää vettä juoda\nannettaman ja kovemmissa tapauksissa suoniki aukastaman ja lavemankia\npantaman. Wielä tarkemmin tulee sairaan äkillisiä mielenliikuntoja\nvaroa ja, min moipi, kaikki surut ja murheet mielestänsä heittää.\nHän elköön itseänsä murheilla vaivako, vaan luottakoon ja toivokoon\nkaikki Jumalan sallimisesta hänelle hyväksi olevan, jos kohta hän\naina ei sitä kasittäisikän. Kaikillenki sairaille, vaan erittäin\nlapsensynnyttäjille, heikoille, kivulaisille ja herkkäluontosille on\nsenlainen mielen levotus varsin tarpeellinen.\n\n\n\n\nIlosta ja huvituksista.\n\n\nKauniit ilot, leikit ja huvitukset ovat rasitusten jälestä\nvirvottavaisia. Kohtuullisesti nautittuna ne kartuttavat sekä ruumiin\nettä mielen hyvää, panevat veren ja muut nesteet paremmin liikkeelle.\nTöistä päästyä sopii siis itsekunki ilahutella itseänsä ja toimittaa\nmuillenki, erittäin lapsille ja nuorelle kansalle syyttömiä huvituksia.\nItsekullaki iällä ovat huvituksensa. Hypyt, tanssit, moninaiset kisat\nja leikit, kiekon ja pallon nakkelot, lymysit, hiipat j.n.e. ovat\nkyllä syyttömiä ja somia huvituksia nuorukaisille, jos vaan katsotaan,\nettei mitään tapaturmasta vahinkoa sattuisi ja ettei niitä ylimäärin\npitkitetä tahi ettei mitään tarpeellista työtä niiltä viivytetä. Joka\nyhä huvituksia etsii, niillen tulee ikäväksi huvituksetki eikä heistä\nole viimmen minkän ilon nautitsiata.\n\nJos vanhatki voisivat nuorukaisten ilohin yhtyä, niin olisi se kyllä\nkaunis. Tavallisesti he kuitenki viipyvät tarinoillansa oluen ja\ntupakan vaiheilla. Eikä ole tämäkän heille kielty, jos vaan olutta\nei muuteta paloviinaksi ja kauniita tarinoita noitumisiksi. Kovin\nlaihoille ja vereville viemistys vioissa ja niillen, jotka paljo\nsylkevät tupakoiessansa ei ole tupakka terveellinen. Wäkevä nuuska\nrikkoo helposti nenän ja purutupakka on maksalle vahingollinen.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Kissa ja Leivonen.\n\n\nLeivonen joutu kerran Kissan kynsiin. Ei katti kuitenkan ollut häntä\nilman syytä tappavinansa, vaan sanoi: \"sinä mukoma suhiset tuolla\nilmassa, ettei sinulta toinen saa unirauhaakan ja vieläpä pitää\nsitäi peljätä, ettet oikein päälle putoaisi. Waan nyt tuleeki siitä\nkerrallansa loppu.\" Leivonen sano: \"en minä veisuillani kellenkän\nrauhattomuutta tee, vaan laulelen ihmisille sekä muille elämille iloksi\nja suosioksi. Eikä tarvitse sitään pelätä, että kenenkään päälle\nputoaisin. Enpä nytkän ilmasta putoamalla kynsiisi joutunut.\" \"Waiti,\nvastasi katti, ja tiedä se, etten minä elä tyhjällä pakinalla!\" Samassa\nsöi suuhunsa onnettoman.\n\nLöytää syitä, joka lasta piestä tahtoo.\n\n\n\n2. Susi ja Hevonen.\n\n\nWanha nälkänen susi juoksenteli metsässä ja, kun ei voinut ajettaviansa\ntavata, mietti seuraavan keinon. Laino puvun ketulta ja valhepuvussaan\nhevosen laitumella nähtyä astu lähemmä ja sano itsensä tohtariksi,\nkysyen, eikö olisi hevosella mitään vammaa parannettavaa. Hevonen, ehkä\nheti tunsi hänen sudeksi, ei ollut tuntevinaan ja lausu: \"voi kuinka\nkäviki onnellisesti, että, hyvä tohtari, satutta tulemaan! Wastikään\nastuin puikon jalkaani, auttakaapa minua siitä!\" Susi lupasi ja\nkyykistihen hevosen taakse, juuri kun tutkimaan paikkaa. Waan samassa\nkun jo sukasi suunsa toista syödäksensä, sai semmoisen kumauksen\nhevosen kaviosta, että lenti kuinka kauas paikalta. Sen tehtyä hevonen\njuoksi pois ja nauro palkaksi tohtarillensa.\n\nPahalla on paha palkka, taikka Niitä kaloja saadaan, kuita ongitaanki.\n\n\n\n3. Mies ja hevosensa.\n\n\n\"Lähde pois ruunani, lähde, juokse, pakene kerkiämiseen; vihollinen\ntulee ja viepi sun muuten.\" Niin sano mies hevosellensa. Sihen vastasi\nhevonen: \"no jos tulee, mikäpä sitte? luuletko hänen kaksi satulaa\nselkääni asettavan?\"\n\n    Äiä on huolta orjuuessa, isännyyessä enempi,\n\n          taikka\n\n    Ei tyhjästä ottamista.\n\n\n\n4. Miehet ja Rahakukkaro.\n\n\nKaksi miestä kulkeissaan löysivät rahakukkaron. Ei kumpikan olisi\ntoiselle osaa rahoista antanut. \"Minä sen ensin näin\", sano toinen ja\ntoinen sano: \"minä sen ensin ennätin tieltä ylös ottaa.\" Niin menivät\noikeuteen ja oikeus tuomitsi kukkaron keskeä poikki miesten välillä\nleikattavaksi, vaan rahat keräjäkuluiksi jäämään.\n\n    Ei riidoissa rikastuta\n\n          taikka\n\n    Parempi laihai sovinto, kun lihavai voitto.\n\n\n\n5. Sammakko ja Härkä.\n\n\nSummako näki härjän laitumella ja kadehtien härjän suuruutta ajatteli:\n\"enkö toki minäi paisuisi tuommoiseksi, jos oikein vedän henkeä mahani\ntäyteen.\" Samassa veti henkeä sisäänsä, pöyhistihen ja kysy pojiltaan:\n\"miksi näettä, joko olen johonki määriin härjän suuruinen?\" \"Et toki,\"\nvastasivat pojat. Niin veti toiste enemmin henkeä puoleensa ja kysy:\n\"enkö vieläkän olisi härjän veronen?\" \"Et vieläkän,\" vastasivat taasen\npojat. Oikein innoissaan yritti vieläki enemmin henkeä saada, vaan\nsamassa pakahtu ja kuoli.\n\n    Luonnossansa mies lujempi, tavoissansa taitavampi,\n\n          taikka\n\n    Ylpeys saattaa lankeamaan.\n\n\n\n\nSuomen kansan Arvutuksia.\n\n\n1. Syösty kultanen korento, ikkunasta akkunahan.\n\n2. Kaksi Turjan Lappalaista hiihtoa hivuttelevi yksiä eräsaloja; ei\ntaia sinä ikänä toinen toistahan tavata.\n\n3. Tervarinta tietä käypi, karvarinta katkuttavi.\n\n4. Eespäin iltasella, takaperin aamusella.\n\n5. Ukko kolmehampahinen, kesät syö, makoaa talvet.\n\n_Osviittoja_. 1. Päiväpaiste. 2. Reenjalakset. 3. Hevonen ja reki. 4.\nAkkunan lauta. 5. Aura.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Soisi orja yön tulevan, vanki päivän valkeavan.\n\nEritiloissa on ihmisillä eritoimotuksensaki.\n\n2. Käypi viisaski vipuhun, hullu huhtovi sivute.\n\nWelvollisuutemme kyllä on, aina eteemme ajatella. Jos vielä sitteki\ntoisinaan onnettomasti sattuu, niin levottava kuitenki on tietä,\nitsensä tehneen, mitä ihmisen mukaan taisi.\n\n3. Suu saatti suen ritahan, kieli kärpän lautasehen.\n\nMoniki onnen etsossa löytää surmansa.\n\n4. Ei sika sinistä tieä, lammas langan painiosta.\n\nTuhma, mieletön ei erota hyvää pahasta, vaan pitää kaikki\nyhdenkaltaisna.\n\n5. Kuultuahan koirai haukkuu, eikä aina nähtyähän.\n\nSaahan maailman asioista haastella, vaikk' ei kaikkia oikein tunnekan.\n\n6. Kuuluu kurikan ääni, naulan päähän napsuttaa.\n\nPienempi on suuri vielä kehnompansa rinnalla.\n\n7. Kyllä kova kenkä jalan sylkyttää.\n\nKova onni opettaa ylävänki tasasesti elämään.\n\n8. Mielellään koira merrassä, kun kauniisti kannetaan.\n\nSuosio ja hyvä oletus tekee vaikiammatki tilat kärsittäviksi, jos ei\nmieluisiksi.\n\n9. On sitä mieltä metsolla, jos metsonki ampujalla.\n\nEi kenkään ole yksin viisas; löytyy toisiaki.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nMaaliskuulta.\n\n\n\n\nKadonnut.\n\n\n    Läksi poika puolukkahan,\n    Toinen poika mustikkahan,\n    Kolmansi jänön jälille,\n    Koukkupolven polkumille.\n    Tuli poika puolukasta,                    5\n    Toinen poika mustikasta;\n    Ei tullut jänön jäliltä,\n    Koukkupolven polkumilta.\n\n    Läksi isä etsimähän\n    Olutveellä otrasella,                     10\n    Kakrasella kannikalla,\n    Leivällä rukehisella.\n\n    Etsi pientä poiuttansa,\n    Kultaista omenuttansa;\n    Eip' on löyä pojuttansa,                  15\n    Kullaista omenuttansa.\n\n    Läksi emo etsimähän\n    Olutveellä otrasella,\n    Kakrasella kannikalla,\n    Leivällä rukehisella.                     20\n\n    Etsi pientä pojuttansa,\n    Kullaista omenuttansa;\n    Eip' on löyä pojuttansa,\n    Kullaista omenuttansa.\n    Läksi veikko etsimähän                    25\n    Olutveellä otrasella,\n    Kakrasella kannikalla,\n    Leivällä rukehisella.\n\n    Etsi pientä velleänsä,\n    Kultaista omenattansa;                   30\n    Eip' on löyä vellyttänsä,\n    Kullaista omenuttansa.\n\n    Läksi sikko etsimähän\n    Olutveellä otrasella,\n    Kakrasella kannikalla,                   35\n    Leivällä rukehisella.\n\n    Etsi pientä vellyttänsä,\n    Kullaista omenuttansa;\n    \"Missäpä olet, veikko rukka?\n    Tule poies, veikko rukka!\"               40\n\n    \"Emmä pääse, sikko rukka!\n    Pilvet päätäni pitävät,\n    Hattarat hivuksiani.\n    Wipu toista jalkoani\n    Päästä päätä, Päivän poika,              45\n    Silmiä hyvä sikiä;\n    Silmät tähtiä lukevi,\n    Sääret honkia hosuvi.\n\n    Kuu kulta, jumalan luoma,\n    Lähes päätä päästämähän,                 50\n    Syötä Karjalan kaloja,\n    Kuvetjärven kuorehia.\"\n\n_Jälkimaine_. Tämä yksinkertanen runo on Wenäjän puolelta Karjalasta\nperitty ja lienee kylläki vanha, koska Päivän poikaa ja Kuuta poika\nsiinä rukoilee vivusta itsiänsä päästämään.\n\n\n\n\nNaimaruno.\n\n\n    Saatanhan minäi sanoa\n    Ja panna paperin päälle,\n    Nuoren kansan nähtäväksi,\n    Miten ennen on eletty;\n    Ainapa huvempi aika,                  5\n    Jos on jotai e'essä.\n\n    Olipa kerran keisti tyttö,\n    Joka kulki koriana,\n    Silkin karttunin sisässä,\n    Kiirehesti kirkkotiellä.             10\n    Kun sitte tuli sisälle,\n    Herran hnoneseen hojotti,\n    Lakois huonot lattialle\n    Saman sankarin jaloissa.\n    Sitte koipesi koria,                 15\n    Lähti kirkon lehterille,\n    Etupenkkihin pöjötti.\n    Peilin sievästi sivalsi,\n    Johon kahta kasvojansa,\n    Kahto kaulansa visusti.              20\n    Helottipa kultahelmet,\n    Niitä käänteli käellä,\n    Sovirteli sormillansa;\n    Sitte päätänsä siveli,\n    Kohenteli koriasti.                  25\n\n    Joutupa mukoma neiti\n    Morsiaksi muutamalle,\n    Talonpojalle hyvälle,\n    Joka piti pieksukengän,\n    Hatun halvan ja matalan,             30\n    Sarkavaatteilla vaelsi.\n\n    Wiikon muutaman perästä\n    Ihan läksi iltasella\n    Poika kulkemaan kotoa\n    Naisen luoksi lauantaina.            35\n    Sitte sinne tultuansa,\n    Päästyä pimiän tullen,\n    Naisen luoksi lämpösehen;\n    Toinen alkapi torua:\n\n    \"Kuinka kulet kutjuttelet            40\n    Kehnosti kun kerjäläinen!\n    Oisit ostanna paremmat\n    Saapas kengät kelvolliset,\n    Aika'anturat alaasi,\n    Hankkinut hatun paremman,            45\n    Hyvin korkian kopalta,\n    Werkavaattehet hyvätki\n    Laullensa laittanunna,\n    Ettet sarassa samoisi.\n    Ka'pas monta muuta miestä,           50\n    Nuorta miestä naimatonta,\n    Kun ne kulkevat isosti,\n    Uurivyöllä astuilevat,\n    Werkavaattehet komiat,\n    Hatun koppa korkiampi,               55\n    Saappahat hyvät samate,\n    Jotta palkit paukkoavat.\n    Sin' et huoli semmoisista,\n    Wielä viivyt viinan luona,\n    Rouvituvissa tuhiset.\"               60\n\n    Eipä enä ensinkänä\n    Maata poika malttanunna,\n    Wiipyä sialla sillä.\n\n    Kun oli kuullut kunniansa,\n    Pistihen ulos pihalle,               65\n    Otti lasin lakkarista,\n    Ryyppäis siitä oiva ryypyn.\n    Siirsi jällehen sisälle,\n    Wutkastihen vuotehelle,\n    Naisen luoksi lämpösehen.            70\n    Muikkais suuta morsialle,\n    Pian niinkun pilkan vuoksi,\n    Härnäten häjytapaista.\n    Haispa viinalta vähäsen\n    Häjyn neitosen nenähän.              75\n    Kohta koplasi kuvetta,\n    Tunsi lasin lakkarissa.\n    Tuosta sai tytölle tuska,\n    Alko pauhata pahemmin\n    Sulhaselle suutuksissa:              80\n    \"Heitä lasi lattialle,\n    Heitä helvetin kovasti,\n    Heitä heti kappaliksi;\n    Osta uuri sen siahan,\n    Taskukello kelvollinen,              85\n    Kultavitjat ja komiat,\n    Että hohtais housun päällä,\n    Kiiltäis kirkon lattialla,\n    Se olis kaunista katella.\"\n    Wasta poika puolestansa              90\n    Alko vastata vakaasti,\n    Halki haastella asian;\n    Kovin kauan kuunteliki\n    Ihan ilman äänetönnä.\n    Sanopa ensisanoiksi:                 95\n    \"Sitte on sika nimeni,\n    Jos ma tänne toiste tullen,\n    Ehkä oli ensikerta,\n    Kun ma luonasi lepäsin,\n    Ompa varsin viimmenenki.             100\n    Kos et kuitenkan hävennyt\n    Haukkumasta hallin lailla!\n    Laita poies puolestasi,\n    Mitkä on minun omani\n    Avioksi aiottuna,                    105\n    Liiton merkiksi minulta.\n    Kun ma luulin kunnollisen,\n    Saavan armahan avion,\n    Jonka kanssa kaunihisti\n    Woisin aikani asua                   110\n    Aina asti vanhuutehen,\n    Suuren suomasta Jumalan,\n    Joka avion asetti.\"\n\n    Eipä enemmän puhunut\n    Poika sille puolisolle,              115\n    Kisko kihlansa takasin,\n    Jätti tytön tyhjillensä.\n\n    Tämä näin typerä tyttö\n    Outti miestä onnellista,\n    Lykyllistä lyylätteli;               120\n    Kun ei toista tullu'kana,\n    Joutu renkirehjanalle,\n    Juomarille heittiölle,\n    Saalihinsa tuhlajalle.\n    Warsin sarkavaattehetki              125\n    Häjyn kurkusta kurahti.\n\n    Eukko ylpiä ärisi\n    Julman juomarin tarvoille,\n    Ihan ensivuoellansa;\n    Jopa toissa toimitteli               130\n    Wiinatilkan viriästi\n    Ukon suuhun ja — omahan.\n    Tuli julma juoppoeukko,\n    Loppu äiältä ärinä.\n    Sitte kahen kallottelit,             135\n    Wuoron kuppinsa kumosit.\n    Ei se ukko elänytkän\n    Marsin kauan vaimon kanssa;\n    Pian kuoli kulkemasta,\n    Jätti eukkonsa elohon,               140\n    Jätti lapset lattialle,\n    Kaikki kylänkynnykselle,\n    Äiti ärmätin käsihin,\n    Jok'ei huolta huomenesta,\n    Pitänyt pientensä ylite,             145\n    Piti viinan vinkerästä.\n    Joka päiv' ol'juovuksissa,\n    Kanto kaikki vaattehensa,\n    Puumulinsa, silkkisensä,\n    Wiinan myöjälle visusti,             150\n    Weipä vielä kultahelmet,\n    Että pienen kirkkopeilin,\n    Tilkan eistä tiettämästi;\n    Kaikki suimi suuteksensa\n    Wiinassa ihan visuhun.               155\n    Wiina viekas se vetäpi\n    Waimorukan vaattehia,\n    Tuli loppu lappaminen,\n    Akkarukan appaminen.\n    Alko sitte akkurukka                 160\n    Kuleksia kupparina,\n    Huusais huonoja hyviä,\n    Teki ämmät terveheksi.\n    Saihan sitte sarvillansa,\n    Hankki hameheittiöitä                165\n    Pahan paikan peitteheksi.\n    Joshan jollon suuruskouran\n    Anto akat palkastahan,\n    Jopa neki julma akka\n    Waihto viinaksi visusti,             170\n    Lapsiltansa lallutteli,\n    Suulta lasten surkioien,\n    Joita nälkä näännytteli.\n\n    Akkarukka allin lailla\n    Kohmelossa kuikutteli,               175\n    Kun ei einettä etehen\n    Ollut mitän ottamista,\n    Siinä harmista havahti\n    Kysyi ensin iteltänsä!\n    \"Kuhun joutu koreuteni,              180\n    Mihen kauneus katosi?\n    Mik' oli nuorena minulla,\n    Kun se suuttu sulhopoika,\n    Kun ma vaatteita valitin,\n    Sanoin kulkeman sarassa,             185\n    Kehnosti kun kerjäläisen;\n    Itellenpä ennen sattu,\n    Sattu keskelle sanani.\"\n\n    Se sama sanottu vaimo\n    Neuo ensin neitosia,                 190\n    Sano viisailla sanoilla:\n    \"Ottakai minusta oppi,\n    Ettei sulhoista suloista\n    Piä sunkan suututella,\n    Ensikerran käyessähän,               195\n    Waikkapa vielä viinaltasi\n    Henki vähän haisahtaisi;\n    Ei se sieä sulhopoika\n    Joutavia jaaritella.\n    Jos on housut huonommatki,           200\n    Nuttu sarkanen selässä,\n    Hattu halpa ja matala,\n    Häränkoivet kurpposina;\n    Leip' on kuitenki leviä,\n    Pellot kanssa kasvamassa,           205\n    Toista tuomassa eloa.\n    Minä tieän miestä monta,\n    Koska on kotikylässä,\n    Jok' ol viinalle vihanen\n    Wielä nuorra naimatonna,            210\n    Ja nyt juopi julmemmasti;\n    Tieän myöski miestä monta,\n    Joka lassa lällutteli\n    Joka verassa viteli,\n    Uuri vyöllä kirkkotiellä;           215\n    Nyt on pellot piertamina,\n    Kaikki suossa suurusjauhot,\n    Petäjässä pellonsiemen,\n    Kaikki kauneus lamassa.\n    Wielä sanon viimmeseksi             220\n    Teille, naiset naitavaiset,\n    Ettei piikasten pitäisi\n    Kenokaulon kaahatella,\n    Käyä kirkon lattialla,\n    Etupenkkihin pöhätä;                225\n    Kaunis katotaan takoa,\n    Siviä selempätäki.\n\n    Ei myös peiliä pitäisi\n    Kahmaloissa kanniksella,\n    Siellä huivinne sisässä,           230\n    Mutta paljoa paremmin\n    Hengen peilistä pitäisi\n    Sielun virhiä sihata.\n    Riikinkukko se koria,\n    Kaula kaunis ja siliä,             235\n    Jalat rumat ja rupiset;\n    Hänen täytypi hävetä,\n    Eikö ihmisen enemmin\n    Pitäis häntänsä hävetä?\"\n\n_Jälkimaine_. Tässäki Rautalammin Ihalaisen tekemässä runossa on\nkyllä varten olettavia neuoja tyttärillä, joista neuoista toki ei\ntarvinnvekan minun pitemmältä kertoa. Näemmä värsyistä 59, 60 ja\nv. 81—84 tytön viinanki ryyppäämisestä sulhoa soimanneen. Ei kyllä\nhaittaisikan mielestämme, tyttöin vähin varalla pitämän, etteivät\nmenisi juoppolalluille, vaan väärin tehty on kuitenki, siitä\nsulhoansa haukkua, jos ryypyn ottaisiki. Haukkumalla tosiaanki\nei saa häntä tavastansa luopumaan, jos ei kaaneilla ja siviöillä\npuheilla vähitellen. Paha kyllä on senlaiseen joutavaan tarpeeseen,\nkun paloviinan nauttimiseen, itsensä totuttaa, mutta monenki miehen,\nvanhempainsa ja omasta ymmärtämättömyydestä jo pojasta alkain viinaa\nmaistelemaan ruvettua, tulee se sitte vaikiaksi yhtäkkiä heittää,\nvaikka kyllä näkeeki älyävämmällä iällänsä, siitä paljo enemmän\nturmellusta, kun hyödytystä olevan. Sillä tosiaanki paloviinasta ei ole\nmitänä hyödytystä ihmisellä, jos ei muutamissa erinomasissa tiloissa,\nniinkun ylellisissä rasituksissa, kovassa vilussa eli kuumuudessa,\nsateessa, usvassa ja sumussa, koska sitä lääketten verostä vähä\nkerrallansa ja jollen kullon nautitaan. Semmoisissaki tapauksissa on\nkuitenki hyvä olut paljo virvottavaisempi ja terveellisempi.\n\nMutta mikä on se vähä hyöty paloviinasta niiden tu hansien turmioin\nsuhten, joita siitä lähtee niin erityiselle ihmiselle, kun koko maalle\nja koko ihmissuvustolle! Se polttaa ja koventaa sisällykset, etteivät\nvoi täydellisesti ruokia huvettaa, josta usein pitkälliset reväsimet,\nmuut vatsaviat ja kohtaukset saavat alkunsa, juontuu sitte veren\nseassa keuhkohin, aivoon ja ympäri koko ruumiin, pilaa älyn, mielen,\nmuistin, voiman ja muun kunnon, turvottaa, pöhistää ja vavistuttaa\nihmisen, vähentää luonnollisen lämpimän ruumiissa, syyttää moninaisia\nraskahimmia, ikuisia tauteja, heikkopäisyyden, halvausvian, ampujan,\nkaaduttajan, ähkyvikoja, vesiahman, luuvalon, vesipöhön ja muita\npöhötauteja, turvottumisen, kelta- ja keuhkutauteja, verisyljyn ynnä\nmuita lukemattomia vikoja, joiden viimmenen loppu on levoton omatunto\nja kauhistuttava kuolema.\n\nSillä tavalla useinki turmelee palovina terveyden ihmiseltä, vaan jos\nsitäkän ei aina silminnähtämästi tekisi, niin kuitenki aina menettää\nilon, onnen ja siunauksen perikunnissa, turmelee hyvät tavat ja\nkauniit, siivolliset menot, tuhlaa arvaamattoman työajan ja tavaran,\nsaattaa monta miestä hyvättäki elolta maantielle. Myös on verisillä\ntappeloilla, murhilla ja kaikenlaisilla pahatöillä tavallinen alkunsa\npaloviinasta. Ei kymmennettä osaakan havata niistä ilman paloviinatta\ntapahtuneen. — Joka sentähden tahtoo terveenä, raittiina ja onnellisna\nelämänsä iltaan päästä, tekee hyvin, jos hän ei koskaan ota palovinaa\nsuuhunsa, vaan vieroo sitä kun muutaki myrkkyä. Wielä vähin totuttuaki\nvoipi ryyppäämisen tämän helposti heittää, vaan viimmen muuttuu tapa\ntarpeeksi ja ihminen vapaasta, mielitahtosesta olennosta paloviinan\norjaksi. Waan jos siksi ei muuttuisikan ryyppimisen tapa, niin\njopa ilmanki viinaa maistellessaan ihminen toisinaan tulee siitä\nrunsaammasti nautitsemaan, niin että juopuu. Waan juopuneenapa mies\non mieltä vailla ja voipi helposti yhtyä senlaisiinki seikkohin,\njoista saapi ikuisen turmion nimellensä, arvollensa, elollensa ja\nkunniallensa, taikka joutuu raskainten rangastuksen alaseksi. Paras on\nsentähden ottaa korviin runoniekan opetus, joka sanoo:\n\n    \"Jos nyt tahot tarkimmasti,\n    Osata oikein eleä,\n    Niin viero viina peräti,\n    Sekä karta karvojansa.\n    Ole viinalle vihanen,\n    Heitä pois lihan hekuma,\n    Tee jo kelpaava katumus\n    Armon aikana aiota!\"\n\nParempi toki onki peräti välttää kiusausta, kun suotta sen kanssa\ntaistelemaan antauta. Muuten vaan viimmen ehkä myöhän taidat toisen\nkuulusan runoniekan kanssa havata onnettomuutesi ja valittaa:\n\n    \"Wasta minä vanhoillani\n    Oivalsin tämän asian,\n    Kuinka kunnia menepi,\n    Alempi miehen armo,\n    Kaikki rakkaus katoopi\n    Entisiltä ystäviltä,\n    Miesi velkahan veäksen,\n    Joka ryyppeää rysyltä,\n    Wiinan viljassa eläpi,\n    Monet päivät pääksytysten,\n    Wiikkokauet vieretysten.\n\n    Maailman makia seura,\n    Tapa vanha tarttuvainen,\n    Jot' ei arvata alusta,\n    Saapi semmoiset vahingot.\n\n    Aivan on asian kanta\n    Sillä lailla, lapsukaiset;\n    Minä sen toeksi tieän,\n    Jok' olen itekki ollut\n    Taipuva tähän tapahan,\n    Saanut semmoiset vahingot:\n    Terveys on turmeltuna,\n    Kaikki rikkaus kaonna,\n    Arvoni alentununna;\n    Matti taskussa makaapi,\n    Tuskat turkkini povessa,\n    Ristit, vaivat rinnassani.\n    Wielä suututin sukuni,\n    Esivaltani vihotin;\n    Näytin ihteni olevan\n    Irvihampaille iloksi,\n    Hyvänsuoville suruksi.\"\n\nMuutamin paikoin vähemmin tuttuja sanoja edellisessä Naimarunossa\ntaitavat olla v. 7. Keisti s.o. kensti, ylävä, ylpia, kopia. v. 12.\nHojotti; meni hopulla; isosti, eteensä katsomatta. v. 13. Lakois\n(lakosi); meni lakoon, kaatu, lankesi. v. 17. Pöjötti; tunki itsensä\ntuhmasti, mielettömästi. v. 40. Kutjuttelet; kävelet, kulet kehnosti.\nv. 73. Härnäten; suututellen, pilkaten, v. 76. Koplasi; siveli. v.\n120. Lyylätteli, toivoeli, lauleli tulevan. v. 146. Miinan minkerästä;\nhajusta, nenään pistämästä hajusta, v. 203. Kurpposina; kenkinä,\nkarvasina kenkinä. v. 223. Kaahatella; keviä- mielisesti astua,\nliikkua, v. 225. Pöhätä; yhtäkkiä pistäytä.\n\n\n\n\nMatkakertoelma Hiiden linnaan.\n\n(Muualla saatu).\n\n\nAmmon olima kuulleet mainittaman Hiiden linnasta ja lukimaki Gananderin\nMythologiassa tästä asiasta, jotta voima päättää, tämän muka jossaki\nSotkamon ja Ristijärven kirkkokuntiin rajamailla löytyvän. Kun ei\ntästä merkillisestä paikasta mitanä missiä tietty, eikä kukaan häntä\nollu nykyjään käyny kahtelemassa, niin tuumasimaki asianalkain lähtiä\nhakemaan.\n\nJo alko pimittää kun, tiistaina 26:tena päivänä Hei- näkuuta v. 1836,\nkolmen miehen läksimä Kajanista astua teppomaan. Ilta oli sateisen\npäivän perästä raitis, vaan kun myöhemmin alko kolkostua, päättimä,\nkeskiyön kostuttavalta unelta virkistäytäksemme, eräässä torpassa\nmuutaman tiiman levätä. Tultua kartanolle, eikä tahtoen talonväkiä\nmakiasta unestansa herättää, pöhkäsimä yliselle kussa, lehtikerpuilla\npeittäytyneet. Unosen kalliita antimia nautitsima. Aamulla, päivän\nkanssa liikkeellä, kulkima elävän Salmijärven kylätse Jormualahden\netelärannalle. Tämä lahti pistää, Oulujärven koillisrannalta,\npenikourman pituudelta itään päin. Tässä nakkausima heinämän ja korkian\nvaaran kupeella olevan ahon laialle levähtämään. Yksi matkakumppaleista\nkiipesi korkeimmalle kukku- lalle, josta hän palattua kerto nähneensä\nison osan Oulujärvestä, kaikkine saarine, niemine, lahtine ja ympärillä\nolevine taloine. Hyvin oli häntä tämä näkö vaikuttanut. — Wä'hän\nedeskäsin käytyämme tulima ihanaan Hillerin torppaan ja yhtä kaunoseen\nLoikkalaan, Paltamon pilajätä, eteläpuolella Jormualahtia. Sihen aski\nolivat tiet välttä'viä ja olimaki sinä päivänä kulkeneet 7 neljännestä.\nWieläpä oli mieli, ennen yötä, päästä 5 neljännestä eteenpäin,\nPaatinmäkeen joka jo on Sotkamoa. Niinpä saattauttamaki veneeltä\nsormualahden nenätse ja läksimä neuottua tietä astumaan, koilliseen\npäin. Woi kuitenki näitä maailmoita kulettavia! — Terva- tynnyrien\nvyöryttämällä sydänmaalta lahden rannalle, oli tie kulunu vyvälle\nkuopalle, jossa sateella kokoutunu vesi jokena juoksi. Mehtäänkänä\nei kaatuneilta puilta ollu menemistä. Kuitenki, jos paljollaki\nvaivalla, pujottausima tästä ja tulima, oikialta tieltä jo eksyttyä\nja tiettömiäki samottua, summia suunnan mukaan aivotulle yö sialle.\nLoppumatkalla kasteli sadetki jo korvamme.\n\nSyötyä, panima maata pirtinlattialla levitetylle vuoteelle. Aamulla\nnostua, maksoma yösiasta ja ruuasta, minkä vähän soveliaksi katsoma;\nsillä näillä seuduin eivät millonkaan määrää ruuan hintaa, vaan\nheittävät matkustavaisen suosioon, paljastuvat jos vähänki maksaa,\nja välistä vaan pakkaamalla saapi heidät mitänä ottamaan. Lähettyä\nliikkeelle, kulkima 6:den neljänneksen taipalen, kaunisten ja\nlehteviin kunnasten ja mehtiin kautta, Härmämäkeen. Tällä talottomalla\ntaipalella sattu eteemmä sauna, jossa kotvan lepäsimäki. Semmosia\nmehtäsaunoja laittaa tämän maan kansa itselleen työpaikoille\nsydänmaassa, asuen niissä talvellaki työaikansa niillä tienoin.—\nWieläki on täällä omi- tuisen somuudensa vuoksi muistettava lampi.\nPitkä ja kaitanen; puolikuun mukanen; erinomasesti kirkas vesi, pohjan\nparin sylen syvyydestä näkyväksi; kahen puolen korkiat, nousevat mäet\ntiheimmältä ja kauniimmalta petäiköltä peitetyt, jossa tuskin hirreksi\nkelpaamatonta puuta olisit löytänyt: — kaikki se anto tälle paikalle\nomituisen, kolianihanasti vaikuttavan muodon.\n\nHärmänmäessä, joka on Ristijärven rajataloja, haasto meille emäntä\neräästä Wenäläisestä, joka näitse sydänmaan taloitse kulkien ja\nherraksi itsiänsä korottaen, miesten poikessa ollessa, vaimoväeltä\nkomentamalla ruokaa, kyytiä, passuuta ja muuta senlaista oli narrannut.\nTässäki sitä oli hyvin koettu palvella. Kuultua jälempätä, tämän\nolleen ainoastaan talonpoika-rietan, joka, aivan rahatonna ollen, niin\nkonnallisesti koki matkansa perille päästä; haasto hän meille hyvin\nvikevästi, ähmissään tästä hävyttömyydestä. En ole ikänäni kuullu niin\njäykkää ja jykeätä Suomen puhetta, joka näytti oikeen ihmeteltävän\nvoiman kauan sorretussa kielessämme löytyvän. Lähti siilon pakinata: ei\nsiinä sanoja puuttunut, eikä toinen lause toistansa kauan vuottanut.\nKun olisi käyttäny lyiyspännällä muistoksi kirjoitaa mitä tässä, ei\nkiertelemällä, kun lyhyesti vaan jykeästi käytettiin; niin olisi siitä\nollu Suomen kielikäytökselle ja sanakirjalle paljoki hyövykkiä.\n\nTästä lähettyä, tulima Eskolan taloon, Pyhännän kylässä, yöksi. Siitä\ntorstai aamulla ihanaan Liuskonniemen torppaan.\n\nTästä meni matkamme Hiisijokia ylöspäin, ja lähtimäki liikkeelle\nnoin kello 10. Päivä oli mitä kauniimpia. Aurinko paisto lämpimästi\nja lieviältä tuulelta vesikalmolle somasesti käyristetyt lainoset\nläiskyttivät hiljasesti venettä vasten. — Entä vielä sitä\nvaikuttavaisesti ihanaa Hiisijokia! — Kaitanen; monimutkasesti\nsuikerteleva; kahen puolen korkiat, heinävät niittytörmät, koristetut\nkaikkinaisilta kesän kukkasilta ja yleensä istutetut ikivanhoilla\nhyötökoivuila, jotka rannalta levittäen pensiät lehvänsä joen päälle,\nvarjosivat meitä auringon kuumilta säteiltä: — eikö siinä kerraksi\nkatsomista! — Niittymiehet, siellä täällä työssänsä, elähyttivät vielä\nenemmän tämän ihastuttaman näkemän. Itse istuma veneessä, soudetut\nkahdelta nuorukaisesti kukostavalta neitoselta vanhan äitinsä kera.\nHeidän muoto ja silmät ennustivat kaunista ja puhdasta sydäntä, ja se\nsulonen hymy huulillansa näytti, mitä koriat ja iloset ympärystät ynnä\nonnellinen, jos köyhempiki elämä, olivat heiän päälle vaikuttaneet.\nIstuessamme emmä voineet muuta kun ihmehtellä tätä paradiisistä\nmatkaa, joka, kolme neljännestä pitkä, yhtäläisessä somuudessaan\noli kuitenki alinomaa vaihehtelevainen. Wieläki ilahtaa sydän tätä\nmuistellessani ja, valkamaan tultua, tarjosinki, kiitolliseksi\nmuistoksi tästä ihanasta kulusta, kukkasen kummalleki neiolle, jonka\nhe, silmät siviästi alaalla ja niiaten, ottivat vastaan. Niin erkanima\ntoinen toiselle onnia toivottaen ja meidän matkue astu siitä 3:men\nneljänneksen matkan Pekolan taloihen, Hiisijärven kylässä.\n\n\nPekolan talot ovat länsipuolella Hiisijärviä. Tämä järvi, ennen\nenemmin kun puoli penikuormaa pitkä ja leviä, laskettiin talonpoijilta\nv. 1701 ison tulvan keväillä ollessa ja kymmenisen sylen pitusen\nhietaharjun läpikaivamalla. Wielä puhuvat vanhat miehet kuulleensa,\ntämän juoksemaan päässeen vesijoukon kauhialla räiskeellä metsän läpi\nitsellensä tien uurtaneen ja talonki hävittäneen. Oli ennenki juossu\npienonen puro Tuomaanjärvestä tulevaan jokeen, vaan nyt meni vesi\nomia teitänsä. Tästä työstä onki Hiisijärveläisille mahottomat hyvät\nniittynsä syntyneet. Nyt on järvi tuskin enempää kun neljännestä\npitkä ja leviä. Mikä ennen järven pohjana, oli nyt niittynä eli 75\nvuotiassa koivistona. Länsipuolella oli kuitenki tuulelta ajeltava\nhieno hiekka semmosen aian pysyny ruohottumatonna ja metittymätönnä.\nSillä hiekka muuttaupi, pölisten tuulella, ja kinostaa millon mihinki\nkuni lumi talvipyryllä, peittäen niin jokainuan nousevan piikin. Kaukaa\nkatsoen tätä lavialta vaalattavata paikkaa, luulin ensiste vaahtevaksi\nkoskeksi. Santa on erinomasesti hieno ja luulisimaki sen lasiteoksi\nkäyttävän.\n\nPekolan taloissa kuulima Hiien linnan olevan kaksi neljännestä tästä\netelään päin, Sotkamon, Paltamon ja Hyrynsalmen pitäjäin yhteisillä\nrajamailla, vaan paraite kuitenki Sotkamoon kuuluva. Sanovatki\nmiehet joskus näillä paikoilla käyneensä. Nyt havahtimaki, tehneemmä\nPaakinmäeltä laskien, parin penikuorman mutkan ja kulkeneemmä vempelen.\nSotkamon kirkolta olisi Hiiden linnalle ollu tuskin kolme penikuormaa,\nja matkamme siis sen kautta kaikkia lyhyin.\n\nOli lauantai ja 30:nes päivä Heinäkuuta, kun noin kello 9 e.p. läksimä,\nPekolan vanha ukko oppaaksi saatua, Hiidenlinnalle astumaan. Ilma oli\nlämmin, vaan liikkeelle lähettyä alko jo ankarasti sataa. Kulkima\nensistä neljänneksen verran tihiätä ja tietöntä viiakkoa, kastuen\nsiellä jo pahanpäimäseksi sekä sateelta että märällä metsältäki.\nSiellä kotvan telmettyä ja montaki mutkaa tehtyä, tulima viimmen\nsuon-rannalle. Waan nyt vasta vaivat alkavat! Liejuun ja vetiseen\nsuohon upposima joka askelelta melkeen polvia myöten. Soita ja korpia\nkauan rämmittyä, tuskissamme jo kysäsimäki oppaalta, eikö paikka\nlähestyne. Hän vastasi, ei kaukana olevan, ja viittasi muutamalle\nsuunnalle. Waan mitä siellä ja täällä olevista puista saattoma\nmerkitä,[4] vei hän meidät välistä yhdelle, välistä toiselle suunnalle.\nNiinpä jo penkoen ukon eksyneen, kysymä useenki häneltä matkasta, vaan\nsaima aina samanlaiset vastaukset. Jo olima moniaita tiimoja, sateen\nyhä pitkittäessä, kahlanneet suossa polvia myöten. Wiimmen tuskausi\nukko, tunnusti eksyneensä, heittäysi puhumattomaksi, ja tässä työssä\nauttoki häntä eräs matkakumpaleista, joka, sanankana virkkamatta,\nalakulossa vääntäysi jälessä muien, hien otsasta tippuessa ja muutonki\nmärkänä kun kuikka. Toiset koimma kuitenki, ehkä yhtä märät ja\nväsyneet, vaivat leikiksi muuttain, ilosempana pysyä.\n\nAstuessa näkiniä monessaki paikassa merkkiä kontion elelemästä näillä\nseuduin: välistä kololle syötyjä eli suomittuja muuriaispesiä,\nvälistä silpottuja kantoja ja puupökkelöitä; useen vereksiäki, suohon\npainuneita jälkiä. Aina kun jälet tapasima sano ukko vakasella ja\njuhlallisella äänellä: \"tuostai on mehtolainen juosta jolkutellut.\"\n— Wiimmen, sinne tänne sikseen väsyneeksi käytyämme, havahtima\nihmisen jälet suossa, jotka tarkemmin tutkittua, omiksemma tunsima.\nKohta tulimaki samalle paikalle, josta, tiimoja sitte, olima suolle\nlaskeuneet. Nyt olivat jo voimamme melkeen vähissä. Kuitenki piti,\nuuelleen yritettyä, panna viimesensäki; ja otettua tarkemmat\nsuuntamerkit, tulimaki tällä kerralla suoraan linnalle, noin kello\n5 j.p. —\n\nNiin olima nyt levähtämätä 8 tiimaa semmoisia maita rämpineet! Muullon\nei ollu meillä koko matkalla opasta, ja nyt pitiki näin pahasti eksyä\n— Rastiteitä[5] ja neuvoja myöten olima tähän asti hyvästi kyllä\nitseksemmä osanneet, jos ei aina tavallistakan rataa.\n\nNiinpä olima toki vihdon matkamme perillä. Pohjas- puolelta nostua\nsuonsaarelle, kulkima kohti linnaa. Yhtäkkiä kuulima oudon rääkymisen,\nja kuta likemmäksi tulima, sitä kolkommalta ja kovemmalta se kuulu.\nOlisi tätä voinu luulla jonku pahan parkumiseksi; niin kamala ja\nläpi luien men'evä oli ääni. Etemmä kulettua näkimä lintuparin,\nhavukkaheimostosta, joilla mahto olla pesänsä jossaki linnan luolassa,\nkoska lähestyissämme aina kiivaammasti huutaen milt' eivät tahtoneet\npäällemmä tulla. Opas nimitti ne poutiaiseksi. Tästä ei huolien, menimä\nkuitenki linnalle.\n\nHiiden linna on keskellä mainittua osiksi metittynyttä, osiksi\nkaljakkata suonsaarta. — Lounasesta koilliseen menee sen keskite\nläpeinen halkema. Kahen puolen tätä ovat kuutta, seitsentä syltää\nkorkiat, veitsiviilot kallioseinät, noin 8:ksan syltää toisistaan, ja\nvälissä syvät lampareet. Oppaamme lausu niillä ei pohjaa olevankan.\nRannat ovat varsinki pohjaspuolella päällekasvaneelta kuohulta\npeitetyt. Lounaspuolella on pirttisepeliksi nimitetty suolampi, josta\nvesi parikyinmentä syltä pitusen, kaitasen puron kautta juosta lirisee\nHiiden linnan lampiin ja siitä taas koillisessa päin olevaan toiseen\nlampiin. Keskimmäisen lammin pohjaspuolella on itse linna. Puolentoista\nkyynärän paksunen muuri eriää kalliosta, välissä heittäen jotaki luolan\nnäkostä. Wieressä on kallio luisumpi. Siitä rannalle laskeuttua kuulima\nmaan alta, kallion sisästä, hiljasen jyminän, joka mahto tulla jostaki\nsiellä olevasta lähteestä. Muuta linnan näkostä emmä havanneet,[6]\nemmäkä itse haltiata tavanneet, jos hän vaan ei lie edellä mainitun\nPoutiaisen haamussa ilmottaunu. Kaikki yhteenlaskettua, näyttää paikka\nkyllä oudolta ja kamalalta, ja mahtavat sentähden esivanhempamme\nluulleet, ei minkään hyvän haltian tässä paikassa asuvan. Muuton mahtaa\nkallio joltaki maanjäräykseltä halenneen ja semmoseksi kumauneen, jonka\nvastaavain kallioseiniin tarkasti tutkimalla havataan.\n\nPari tiimaa linnalla vivyttyämme, kaikki tarkon tut- kimalla ja mieleen\npanemalla, menimä yli puron lammin eteläpuolelle. Siellä vyöryttimä\nvielä kiven lampiin, josta poreet kotvan jälestä nousivat. Siitä\nheittimä paikan ja kulkima neljänneksen matkan etelään päin, Hillerin\ntorppaan, joka on Sotkamoon kuuluma.\n\nAnoissamme ruokaa vastattiin ei olevan muuta leipää kun petäjäistä.\nNälkä käski kovasti ja täytynnä sihen tytyä. Waikk' ei sitä olisi\nsiltään saanat nielastuksi, vaan olisi, kuni sanovat, aina päällimäissä\nsuussa pyörinyt; meni se kuitenki voin, kalan ja maion kanssa mukiin,\nvarsinki nälän ahistaissa. Syötyä, panima vaatteet kuivamaan ja vaipuma\nvirvottavaisen unen käsiin.\n\nTästä läksimä pohjanmaan halki Kuhmoon päin kulkemaan. Kuhmo on\nSotkamon pitäjän ainoa kappeli ja tästä itäsuuntaa kohti.\n\nEnsistä kulkuna Teirivaaratse kauniita ja pahojaki matkoja\nPetäjäniemelle, 5 neljännestä; siitä 3 neljännestä Kusiajärven yli\nHäikiövaaralle. Tämä vaara on kamalasti vaikuttava, korkiain, mehtäviin\nkukkuloinsa ja niiltä jyrkästi kuinka syvälle laskeviin laksoinsa\nvuoksi. Sentähden lie uskottu, hänessä ennen jonku Häikiön (pahan\nhengen eli haltian) asuneen, josta hän mahtaa nimensäki saanut.\n\nSiitä astuma penikuorman taipalen, kauniisti Kuurtajajärven rannalla\nolevaan Kuurtajan taloon, jossa yöpymäki. Tässä oli erinomasesti\nsiistiä ja valastua väkiä, jota ei harvon pohjanmaissaki ihmeekseen\ntapaa. Koko edellinen päivä oli paraasta päästä ollut satamaton ja\nkaunis.\n\nMaanantaina ensi päivänä Elokuuta läksimä tästä ja tulima, jo vähän\neksyksissäki käytyä, penikuorman taipalen, suuren Ontojärven rannalla\nja sen luodesopussa olevaan Hietaperän taloon. Siitä saattautima\nneljänneksen järviä Katajalahteen. Waikka kesken kiireensä olivat\nparassa luokopäivänä lähteneet tästä kyytiin, eivät kyytimiehet\nkuitenkaan millää kontrahilla tahtoneet ottaa palkkaa saattamastansa ja\ntäyty heidät kauan houkuttelemalla sihen taivuttaa.\n\nTästä oli vielä 9 neljännestä kirkolle. Matkamme meni, paitsi moniaien\ntalojen sivu, myös kolianihanasti vaikuttavan Multitörmän ylitse.\nSiinä kulkima parin neljänneksen pituudelta ikivanhalla petäiköllä\nkukoistavaista hietaharjua, josta puien välitse näkyvät etäiset järvet\nsaarinesa ja talot niittyne, peltone ja huhtane. Täällä oli myös vanha\npetäjä, jonka kupeessa luettiin vuosiluku 1788 leikattuna. Jälestä\nkuulima senaikussa sotaaikana täällä olevan sotavahin sen puuhun\npiirtäneeksi.\n\nNoin kello 6 j.p. tulima pappilaan. Terve! sinä vanha pappila vanhane\nharmajapäine isäntänesi, jolla, paitsi elämän kaikkia vastakäymisiä,\nnuorukaisen ilosuus on vielä jäleltä säylynyt; — Joka matkustavainen\nkiittää sinun hyväntahtosesti ja ilosesti vastaanotettuasi ja\nruokittuasi! —\n\n  [4] Kumpassin (suuntalin) puutteessa, on pohjanmaita kulkemalle isoksi\n  avuksi yksinäisten petäjäin kuorta merkitä. Pohjoseen on se aina\n  paksumpi ja ylemmäksi mustumia kun etelään käsin, sillä pohjatuulten\n  tähden on se puoli tarvinnutki vahmemman peitteen. On muitaki merkkiä\n  niink. teien muurahaispesistä etelä suunnalle meneminen; muurahaisten\n  asuminen kannoissa päivän puolella; lehvien isompi pituus sinne käsin\n  jne.\n\n  [5] Rastiteiksi kutsutaan sydänmaan teitä, jotka puien pilkkomisella\n  ovat viitotut. Äkkinäiselle kulkialle on tämä isoksi avuksi, estäin\n  eksyttäväisille karjanpoluille menemästä.\n\n  [6] Gananderi puhuu erään, Hiisi nimisen, Kalevan pojan, 10 (vanhaa)\n  penikulmaa itään päin Kajaanista, keskellä suota, rakentaneen\n  suuren summattoman linnan hirmusesti isoista kivistä ja mullasta,\n  sylenpitusilla sinne vievillä porrasvälillä eli pykälöillä. Katso Gan.\n  Myth. Fenn. sivu 29. Nähtävästi puhuu Gananderi samasta linnasta,\n  vaikk' emmä me minkäänlaisia rakentajan jälkiä ja merkkiä paikalla\n  tavanneet.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Poika ja Äiti.\n\n\nMökkiläispoika varasti rikkaan talon kirjavasusta pienen kirjan ja toi\nsen äitillensä eikä salannutkan varastustansa. Äiti sano: \"pahoin kyllä\nteit, että varastit, mutta ei nyt talo tuosta pienestä kirjasta häiviä,\njonka tähden pidänki sen, enkä laita sinua häpiänalaseksi sillä, että\nilmottaisin ja veisin takasin. Waan kuitenkan ei sinun pidä vasta\nmitään tuvasta ottaa.\" Sillä tavalla nuhteli äiti poikaansa ja saiki\nsitä usiasti tehdä, sillä useinki näpisteli poika pieniä kaluja ja\ntoi ne äitillensä. Niin kasvo hän aikaa voittain julkiseksi varkaaksi\nja joutu viimmen hirsipuuhun. Hirsipuusta sanotaan hänen vummesiksi\nsanoikseen lausuneen; \"Äitiäni saan minä tästä hyvästäni kiittää. Jos\nhän olisi kurittanut minun, ensikerran pienen kirjan varastettuani,\nja vienit kirjan jälle, niin toki en enää toiste olisikan semmoiseen\ntyöhön ruvennut, vaan kun hän ainoastaan nuhteli ja uhkasi, niin siitä\nvaan yllyin pahemmaksi.\"\n\nTe vanhemmat! kasvattakaa lapsenne kurituksessa ja Herran pelvossa.\nSillä joka yhden niistä pienimmistä turmelee, parempi hänen olisi,\nettä myllynkivi ripustettaisi hänen kaulaansa ja hän viskottaisi meren\nsyvyyteen.\n\n\n\n2. Kaksi koiraa, vanha ja nuori.\n\n\nWanha koira neuo nuorempatansa ja lausu: \"se ei ole ollenkan kaunis\ntapa, ihmisiä haukkua ja vielä pahemmin tehty on, ketänä purra.\" Nuori\nkoira rupesi ajattelemaan, mikä kumma siinä oli, että nyt semmoisia\nkuuli vanhan lausuelevan, joka kuitenki ennen oli äkein kaikista ollut\nja monta ihmistä pahasti purrut. Wähä mietittyänsä pian löysiki syyn:\nsaarnaaja oli itse hampaaton ja muutenki vähävoimanen ketänä haukkumaan.\n\n    Niin ihmisetki usein harjottavat kaikenlaista pahuutta\n     nuoruudessaan, vaan vanhemmallaan ei enää pahoin töihin\n     kyetessä tekeyvät siivoiksi ja alkavat muita nuhdella.\n\n          taikka\n\n    Ei ole voista veitsettömän, hampahattoman lihoista.\n\n\n\n3. Koira, Kukko ja Kettu.\n\n\nKoira ja kukko matkasivat yhdessä taipaletta. Illan tultua rupesivat\nmaata, koira puun juurelle, kukko oksalle. Aamupuolella yötä alko kukko\ntapansa mukaan laulaa. Sen kettu metsässä kuultua heti mietti, millä\nsaada suuhunsa kukon. Sillä mielellä astu lähemmäksi puuta, rupesi\nkukkoa laulustansa kiittämään, sano niin sulosta aamuvirttä ei koskan\nennen kuulleensa ja viimmen käski kukkoa luoksensa eineelle. Waan\nsamassa heräsi koira, ja einehen tarpeessa hänki, söi paikalla ketun\nsuuhunsa.\n\nToiselle kuoppaa kaivava usein itse kaatuu sihen.\n\n\n\n4. Sääski ja Jalopeura.\n\n\nSääski riitautu jalopeuran kanssa ja jalopeura näytti hänelle hampaita,\nluullen paljosi sillä toista peljättävänsä. Maan sääski sano: \"mitä\nkysyn minä kynsistäsi ja huolin hampaistasi, ruvetaampa tappeloon,\nniin näät, mikä apu sinulla niistä on.\" Samassa lensi riitakumppalinsa\nsieramiin ja pisti siellä niin kauan, että jalopeura tussissaan omilla\nkynsillään pahoin haavotti turpansa, vaan ei saanut kuitenkan sääskeä\nloukostansa lähtemään. Niin tuli sääski voittajaksi. Iloten ja riemuten\nlensi ulos; vaan parahillaan kerskatessa puuttu hämähäkin verkkoon.\n\nEi pidä pientäkän ylenkatsoa; eikä myös pidä onnestansa kenenkän ylen\nriemuta, vaan muistaa, että vahinkoi pian taitaa tulla.\n\n\n\n\nSuomen kansan Arvutuksia.\n\n\n1. Wiis herraa, jokanen kamariinsa eroaa.\n\n2. Lyhyt akka lylleröinen, pitkänpaksu palleroinen, ikänsä työtä\ntekevi, ei saa kun silmuisen paian päälleen.\n\n3. Uuhinen tuli kotihin, villat maata löyhyttävi.\n\n4. Maan suka, veen hako.\n\n5. Yöt leikkaa, päivät leikka; lastua ei saa.\n\n_Osviittoja_. 1. Sormikas. 2. Harja (hiussuka). 3. Heinäkuorma. 4.\nKarhi eli Hara. 5. Kello.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Oppien ne sepätki tulevat.\n\nEipä siis pidä oppia ylenkatsoa, taikka oppineen paljo opistansa\nkerskailla, koska toki muutki oppien voivat sepiksi päästä.\n\n2. Pah' on mieli paitulaisen palanutta paitoansa.\n\nPahaksi kyllä tulee rikkaanki mieli vahingostaan.\n\n3. Otavass' on orjan merkki, ei kuussa, eikä kukossa.\n\nNiin taitaa orjilla ja vaivaisilla usein olla'ki otava merkkinä, koska\nvaan eivät joka yöksi pääse'kän huoneessa nukkumaan.\n\n4. Kyllä vesi juomaksi, jos kivi leiväksi.\n\nWoipi yhden rinnalla toinenki mahdoton asia tapahtua.\n\n5. Joka tyynelle toruu, tatiolle (tasaselle) tappelee.\n\nKylläpä vaan pian toisinaan tappeloonki yhtyy, joka ilman syytä suuttuu\nja toruu.\n\n6. Joka kuusehen kurkottaa, katajahan kapsahtaa.\n\nEi pidä ylen korkialle pyrkiä, vaan pysyä siinä, mihen luonto ja onni\non määrännyt.\n\n7. Muut ne kaikki katosala, minä räukka räystäsala.\n\nWähäonnisen sanat, jolla ei ole kattoa päänsä päällä.\n\n8. Muut miekkoset mieroa käyvät, minä raukka riihtä puin.\n\nOnki muka ei kaikkein elo ja onni yhtäläinen.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nHuhtikuulta.\n\n\n\n\nJoukosen nainen.\n\n\n    Neito istu sillanpäässä,\n    Laulo sillan lautasilla:\n    \"Jouten synnyin, jouten kasvoin,\n    Jouten aikani elelin,\n    Joko mennen Joukoselle;                      5\n    Jouten Jouko syöttelevi,\n    Jokiveellä juottelevi,\n    Korttehilla kostuttavi,\n    Sarasilla saattelevi,\n    Heinäsillä heittelevi.\"                      10\n\n    Pääty Jouko kuulemassa,\n    Sillan alla seisomassa;\n    Kussa kuuli, siinä kosjo,\n    Kussa kosjo, siinä kihlo,\n    Kussa kihlo, siinä otti.                     15\n\n    Kolkko Kommin ikkunoa,\n    Kosjo Kommilta tytärtä,\n    Kommin nuorinta tytärtä:\n    \"Anna, Komini, tytärtäsi,\n    Nuori neiti naisekseni,                      20\n    Wastakasvava varaksi.\"\n    \"Äsken annan tyttäreni\n    Kojon pojan puolisoksi,\n    Kun ammut tähen taivahalta,\n    Pilkan pilvien lomasta,                      25\n    Yhen nuolen nostannalta,\n    Yhen jalkasi sialta,\n    Yksillä yrityksillä.\"\n\n    Ampu tähen taivahalta,\n    Pilkan pilvien lomasta;                      30\n    Kolkko Kommin ikkunoa,\n    Kosjo Kommilta tytärtä,\n    Kommin nuorinta tytärtä:\n    \"Anna, Kommi, tytärtäsi\"\n    \"Äsken annan tyttäreni                       35\n    Kojon pojan puolisoksi,\n    Kun käyt nieklojen nenitse,\n    Tallat rautatapparoita;\n    Päivän nieklojen nenitse,\n    Toisen rautatapparoitse.\".                   40\n\n    Tako rautaset talukset,\n    Kävi nieklojen nenitse,\n    Tallo rautatapparoita,\n    Kolkko Kommin ikkunoa,\n    Kosjo Kommilta tytärtä,                      45\n    Kommin nuorinta tytärtä:\n    \"Anna, Kommi, tytärtäsi!\"\n    \"Äsken annan tyttäreni\n    Kojon pojan puolisoksi,\n    Kun sa uinet umpilammin,                     50\n    saanet sieltä suuren hauin,\n    Suuren hauin, kultasuomun,\n    Tahi kaksi pienemmäistä.\n    Anopille antehiksi.\"\n\n    Siit' on uipi umpilammin,                   55\n    Saapi sieltä suuren hauin,\n    Suuren hauin, kultasuomun,\n    Kolkko Kommin ikkunoa,\n    Kosjo Kommilta tytärtä,\n    Kommin nuorinta tytärtä:                    60\n    \"Anna, Kommi, tytärtäsi!\n    Jo olen raatant työt tuhannet,\n    Sa'at toiset toimitellut;\n    Jo olen uinut umpilammit,\n    Saanut sieltä suuret hauit,                 65\n    Suuret hauit, kultasuomut;\n    Kävin nieklojen nenitse,\n    Talloin rautatapparoita;\n    Ammuin tähen taivahalta,\n    Pilkan pilvien lomasta.\"                    70\n\n    Siitä anto tyttärensä,\n    Tyttärensä nuorimpansa,\n    Kojon pojan puolisoksi.\n\n    Koppo neien korjahansa,\n    Murralti mutson rekehen,                    75\n    Wiien alla villavaipan;\n    Iski virkkua vitsalla,\n    Ujoa kahottelevi,\n    Ammon raattuja ahoja,\n    Wäinämöisen kankahia.                       80\n\n    Äiön siitä neittä neuo,\n    Äiön orpoa opetti:\n    \"Kun tulet Kojon kotihin,\n    Laai villaset hamehet\n    Yhen villan kylkyestä,                      85\n    Keitä otraset oluet\n    Yhen otrasen jyvästä!\"\n\n    Niin tuli jälille koiran;\n    Mutso päätänsä kohotti:\n    \"Mip' on juossut tästä poikki?\"             90\n    \"Koir' on juossut tästä poikki.\"\n\n    Noin mutso sanoiksi virkki:\n    \"Woi milma orja raukka!\n    Parempi minun olisi,\n    Parempi olettelisi,                         95\n    Koiran kulkian jälillä,\n    Lumme'korvasen koissa,\n    Kun korpin Kojosen reissä.\n    Paremmatpa koiran karvat,\n    Kojon pojan kutrisia.\"                     100\n\n    Murti suuta, väänti päätä,\n    Murti mustoa haventa;\n    Iski virkkua vitsalla,\n    Ajoa kahottelevi\n    Selvällä meren selällä,                    105\n    Ulapalla aukialla,\n    Niin tuli hukan jälille.\n\n    Mutso päätänsä kohotti:\n    \"Mip' on juossut tästä poikki?\"\n    \"Hukka on juossut tästä poikki.\"            110\n\n    Noin neito sanoiksi virkki:\n    \"Woi milma orja raukka!\n    Parempi minun olisi,\n    Parempi olettelisi,\n    Hukan huhkajan jälillä,                    115\n    Alakärsän ahkiossa,\n    Kun korpin Kojosen reissä.\n    Paremmatpa hukan karvat,\n    Kojon pojan kutrisia.\"\n\n    Murti suuta, väänti päätä,                  120\n    Murti mustoa haventa;\n    Iski virkkua vitsalla,\n    Ajoa kahottelevi\n    Noita Pohjan kankahia,\n    Lapin synkkiä saloja,                       125\n    Niin tuli jälille karhun.\n\n    Mutso päätänsä kohotti:\n    \"Mip' on tästä poikki juossut?\"\n    \"Karhu on juossot tästä poikki.\"\n    Noin mutso sanoiksi virkko:                 130\n    \"Woi milma mutso raukka!\n    Parempi minun olisi,\n    Parempi olettelisi,\n    Karhun kauhian jälillä,\n    Kontion kivikolossa,                        135\n    Kun korpin Kojosen reissä.\n    Paremmatpa karhun karvat,\n    Kojon pojan kutrisia.\"\n\n    Murti suuta, määnti päätä,\n    Murti mustoa haiventa:                      140\n    \"Outa saat Kojon kotihin,\n    Kojon määlle korkialle,\n    Wiillät veitsellä lihoa,\n    Koet vierrettä kauhasetta.\"\n    Tultihin Kojon kotihin,                     145\n    Kojon mäille korkialle;\n    Weti miekkansa verisen:\n    \"Tahotko sa tuota syöä?\"\n    Pään mäkäsi mättähäksi,\n    Silmät suolle karpaloiksi,                  150\n    Hiukset kuiviksi kuloiksi;\n    Wiilti korvat korpin syöä,\n    Lihan linnuille rakensi,\n    Rinnat leipo leipäsiksi,\n    Nänniset kalakukoksi,                       155\n    Anopille antehiksi,\n    Kommin eukon kostitsoiksi.\n\n    Läksi luoksi anoppinsa;\n    Päässä patsahan anoppi\n    Sanomia tieusteli:                          160\n    \"Mitä tieät sanomia?\"\n\n    Wirkki orja orren päästä,\n    Paimen patjahan nenästä;\n    \"Elä kysy sanomia,\n    Kun näin outoja unia.\"                      165\n    Anto vävy kostitsoita;\n    Emo syöpi, kiittelevi:\n    \"Emp' ole nuita ennen syönyt,\n    Uuen vävyn tuomisia,\n    Lapseni lähettämiä.\"                        170\n\n    Wirkki orja orren päästä,\n    Paimen patsahan nenästä:\n    \"Oi on, kukkijalkaseni!\n    Ellös syökö kostitsoita;\n    Jospa tietäisit vähäsen,                    175\n    Ymmärtäisit pikkuruisen,\n    Tok' et nuita söisi'känä,\n    Uuen vävyn tuomisia.\"\n\n    \"Sano, sano, orja rukka!\n    Mi on tässä kostitsoina.\"                   180\n    \"Jos sanon, emäntä rukka,\n    Tulet veellä miruttaatse.\"\n    \"Tulkohonpa jos kahesti;\n    Syötän vuohen raatamatta,\n    Sano, sano, orja rukka,                      185\n    Mi on tässä kostitsoina.\"\n    \"Ompa naisen olkaluuta,\n    Palakaisen pääpaloja;\n    Söit sä tissit tyttäresi,\n    Söit nännit oman sikiön,                     190\n    Jota kauan kasvattelit,\n    Itse rinnalla imetit.\"\n    Jo tuli veellä viruttaatse\n    Wieri hengeti emonen.\n\n_Toisintoja_. v. 5, 6. Josko mennen joutavalle, I. joutava pitävi. v.\n11, 12. P. Kojo k., Seinän a.s. v. 13—15. kussa Kojo, siinä kihla, K.\nkihla, s. otto. v. 20, 21. Nuorta neittä naiakseni, Wastakasvoista v.\nv, 25, P, p, sialta, v. 54, A. kostitsoiksi. v. 75. Rekehensä reutoeli.\nv. 79, 80. Noita Pohjan kankahia, Lapin synkkiä saloja. v. 82. Äiön\norpanaa o. v. 84. L. villaista hametta, v. 87. Yhen otran syämestä. v.\n88. N. t. revon jälille. N. t. jänön jälille. v. 89. Nosti mutso päätä\nreistä. v. 96. Revon reuhkajan reessä, Jänön jäätäjän jälillä, v. 98.\nK. tämän K. r. k. Kojon pojan puolisona, v. 103, Weti (Sivalti) v. v.\nv. 115. H. uusilla jäl. H. huutajan j. v. 116. A. askelilla. v. 141,\n142. Elä huoli Hiien (Hiitten) huora, Uota saat Kojosen määlle. v. 142.\nK. kosken pyörtehesen. v. 143, 144. Weitsettä lihoa vuollat, K. verta\nk., Kun et kuule miun sanoa. Syötsä (Weistät) v. l., Saat sa (Apat)\nv. k. v. 149—155. Pani pään kosken kiveksi, Nänniset k. k. v. 162,\n163. Akka on vanha lattialla, Noin akka sanoiksi virkki. v. 162—165.\nWävy noin sanoiksi virkki: Äiän tieän sanomia, Jop' on kuoli tyttäresi\n(Hyvin tyttösi elävi). v. 163. Kosotsikka karsinasta. v. 170. Tyttären\nl. v, 175-177. Woi jos tietäisit, et söisi, v. 184 — Toisen syötän\nvaattiesta. v. 194 — Nousi tuosta kuolemasta, Itki päivän, itki toisen,\nItkipä kohta kolmannenki: Wieri kyynel, vieri toinen, Wierkäi vetrehet\nveteni jne (k. Kalevala XXXI. 166 e.).\n\n_Jälkimaine_. Tämä Wenäjän Karjalasta saatu runo on toisella tavalla ja\nvaillinaisemmasti jo ennenki präntätty kirjassa: Sehröters Finnisehe\nRunen, Kojoisen Poika. Myös luetaan yksiä paikkoja pian samalla tavalla\nKalevalan runoissa, Lemminkäisen ja Ilmarisen kosiomisista.\n\n_Osviittoja_. v. 1. Sillanpäässä, huoneen ovelta pihalle käyvä silta,\nv. 6. Jouko, Joukas, Joukonen, Joukahainen, Joukamoinen, Joukavainen.\nv. 16. Kolkko, kolkkasi, koppasi, kopisti, löi. v. 25. Pilkan, pilkun,\ntähden, v. 37. Nieklojen, neulojen, äimien, v. 38. Tapparoita,\nkirveitä. v. 62. raatant, raatanut, tehnyt, täyttänyt, v. 75. murralti,\nvei väkisin, pakolla, murtaen, m. 89. Mutso, nuori vaimo, v. 93. Milma,\nminua, v. 100. Kutrisia, tukkaa, hivussuortuvia. v. 102. Haventa,\nhivusta, partaa, v. 107. Hukan, suden, v. 115. Huhkajan ulvovan.\nv. 116. Ahkiossa, kehnossa reessä, v. 157. Kostitsoiksi, anniksi,\nantimiksi, kylälahjoiksi. v. 172. Kukkijalkaseni, kukka-ihanilla\njaloilla, v. 188. Palakaisen, palvosen, polosen, onnettoman.\n\n\n\n\nRuno Ollista ja Perehestansä.\n\n\n    Täss' on laki laulajoilla,\n    Tienkäviän käsikirja,\n    Jok' on koottu kokonansa\n    Irstasista ihmisistä;\n    Ensin Ollista alettu,                        5\n    Joka halpoa hakepi,\n    Ahnehtiipi aivan paljon,\n    Eikä raski raukka syöä\n    Evästänsä ensinkänä,\n    Matkoillansa maalimassa                      10\n    Waikkapa vaeltelepi,\n    Rehellissä reisumiessä,\n    Tuonne Pietarin perille;\n    Eipä koske konttihinsa\n    Wielä viikonkan perästä.                     15\n    Oulun tiell' ei ollenkana,\n    Syö siellä semminkänä,\n    Ala lampahan lapetta,\n    Wiillä lihaviipaletta;\n    Säästäpi vaan särvintänsä,                   20\n    Ruinuellen ruokiansa.\n\n    Mutta kuitenki on kumma,\n    Kun joutupi jonkun kerran\n    Kumppalinsa kursin alla;\n    Jo sujupi suuri joukko                       25\n    Sisähän sianlihoa,\n    Syöpi kinkun kiukeloksi,\n    Lappehesta läskin kaikki;\n    Saapi sillon kumman kursin\n    Wielä voivakkanenki,                         30\n    Josta Antti aikalailla,\n    Kerran noitu Nousiainen:\n    \"Kun tuo raski, raato, syöä\n    Läskin kaikki, läyskäleuka.\"\n    Kuinka kävi Kuopiossa,                       35\n    Mainioilla markkinoilla,\n    Wuonna neljättäyhellä\n    Päälle kaheksan satoa:\n    Oli kuulu kumppalina,\n    Tiina Remes, reisumiessä;                    40\n    Ei se säästä särpimiä,\n    Eikä muitana emältä.\n    Eipä viittä vuorokautta\n    Kestänynnä kierrätellä,\n    Lahmata sikolapehet,                         45\n    Kun jo luina loukahteli,\n    Kämähteli känttyränä,\n    Alle kannun arkkusessa,\n    Jotta Olli ouostuen,\n    Kauhistuen kahtelepi.                        50\n    Toki veistänsä vetäpi,\n    Jukertapi junkiansa;\n    Waan ei puukko pysty'känä,\n    Liuskahteli linkkuveihti.\n    Eihän luuhun, luullakseni,                   55\n    Kenenkähän keihäs pysty,\n    Eikä veihti verronkana.\n\n    Wasta virsi venyneeki,\n    Laajenepi laulu kanssa,\n    Noista sauista somista,                      60\n    Jotka talossa tapahtu,\n    Kuulusaksi kuhtutussa.\n    Tytär ompi tuttavani,\n    Mari tyttö mainiltava,\n    Piika vähä piilompata                        65\n    Kulkenunna Kiuruveiltä;\n    Tuolt' on tuonut tullessansa,\n    Kehnon konstin kourassansa,\n    Jonka hän on Haikolasta\n    Korvillansa kuulla saanut.                   70\n\n    Lähti tuhma tyttö raukka\n    Marin kanssa maalamahan,\n    Tervalla tuhertamahan,\n    Nuita paikkoja pahoja\n    Pojan kehnon Kerjäläisen;                    75\n    Josta Olli ouoksupi,\n    Anni kanssa arka vaimo\n    Pahoillansa paukuttapi,\n    Tytärtänsä tyynemmäksi,\n    Sanoillansa noin sätipi:                     80\n    \"Eipä ole ensinkänä,\n    Kehnot konstit kellenkänä,\n    Soveliaat sullenkana;\n    Kun nyt kaunihin nimesi\n    Tuolla lailla turmelitki!\"                   85\n\n    Wieläpä ite isäntä,\n    Kyläkunnan kuulu miesi.\n    Haki kerran hauikkaita,\n    Aivan paljo paistikkaita,\n    Naapurinsa naurismaasta;                     90\n    Josta tora torpparissa,\n    Larmi suuri Lassin luona,\n    Holu nousi Honkamäässä.\n    Lassi haukku Hautalaista,\n    Kiivahasti kirkonmiestä;                     95\n    \"Sina oot käynyt sissimässä,\n    Kantamassa kalmankuokka,\n    Yökauet, yksin kaksin,\n    Minun Nallin naurihita.\"\n    Olli sano: \"otti juutas                      100\n    Sinun, Lassi, laukku'mahan!\n    Millonka minä, miesirukka,\n    Siellä kävin sissimässä!\"\n    Lassi sanopi samassa:\n    \"Kukas se kuitenki on käynyt                 105\n    Waroen varastamassa?\"\n    Haki Lassi lautamiestä,\n    Oikeutta Ollin päälle;\n    Jopa Olli oivallaksen,\n    Mielen kanssa kirkonmiesi,                   110\n    Sai syyhyyn syyttömästi,\n    Jannahtamaan Jauhiaisen.\n\n_Jälkimaine_. Tämäki runo on ennenmainitun Iisakki Pieksiäisen tekonen.\nv. 6. Halpoa hakepi s. o. pyytää rahojansa liikuttelematta elää. v. 18.\nLapetta, lapaa. v. 27. Kiukeloksi, jottei ole, kun paljas kiverä luu\njälillä. v. 34. Läyskäleuka, pitkäläinen ja paksu leualtaan. v. 45.\nLahmata, joutuvasti syödä eli jotai muuta toimittaa, v. 46. Loukahteli,\nkolahteli, kämähteli, komahteli. v. 52. Jukertapi, nävertää, vääntää\nJunkiansa, veistänsä. v. 69. Haikola, talo Kiuruveellä, v. 77. Anni,\nOllin vaimo, talon emäntä. v. 80. Sätipi, torupi, tihiään puhuu. v. 88.\nHauikkaita, hautonauriita. v. 93. Holu, puhe, napina — Holumäässä,\nLassin torpassa. v. 96. Sissimässä, salasesti elelemässä, varastamassa,\nv. 99. Nallin, pienen, vähäsen miehen. v. 101. Laukkumahan, isomahan.\nv. 112. Jannahtamaan, vipuun eli jannakkaan käymään.\n\n\n\n\nTietoja Kiannan kappelikunnasta.\n\n(Muualta saatu).\n\n\nKiannon eli Suomussalmen kappelikuntaa rajaupi Pohjoselta Kuusamoon\nja vanhan Wenäjän maahan, idältä vanhaan Wenäjän maahan ja Kuhmon\nseurakuntaan, etelältä viimmeksi mainittuun seurakuntaan, ja Salmen\nemäkirkolle ja länneltä Puolangan kappelikuntaan ja Pudasjärven\npitäjään. Tämä seurakunta on sangen lavia. Sen suurin pituus on idestä\nlänteen 11 peninkuormaa, ja suurin leveys Pohjosesta etelään 10\npeninkuormaa.\n\nMaisemainsa suhteen on tämä kappelikunta monenlainen. Korkiat vaarat ja\njylkyt kunnaat vaihtelevat synkkäin korpien ja karuin soiden kanssa,\njoiden surujen laveuden joku vähänen lampi joskus kaunistaa. Paitti\nlampivesiä on täällä paljo Enovesiä; Se suuri Kiantaselkä, jonka\nvedet alkunsa saavat Kuusamon rajajärvistä ja koskena vuotavat pari\npeninkuormaa tämän Seurakunnan sisällä, venyttää ittensä Pohjosesta\netelään kuuden peninkuorman pituudelle ja kuvaa moninaiset lahdet\nja erinäiset järvet, joiden rannoille enin osa Seurakunnan asumista\novat talottuneet. Nämät järvet ovat muinosina aikona olleet etäisesti\nkalaset, niinkuin myös mannermaat täytetyt kaikkinaisella mettän\nviljalla, erinomattain linnuilla, joita suuresa paljoudesa on saatu;\nmutta nyt rupiaa sekä veden että maan vilja väheneen. Se toinen\nsuuri selkä, joka kaunistaa tämän Seurakunnan laviat maisemat, on\nWuokinjärvi; se alkaa koskena muutamista lampivesistä vanhan Wenäjän\nrajamailta ja mukaupi sitten järvivesiksi idältä länteen viiden\npeninkuorman pituudelle. Senki rannoille ovat suuri osa Seurakunnan\nasumista asettauneet.\n\nTämän maan perivanhat asukkaat ovat epäilemättä Lappalaiset olleet;\njosta monet lampien nimet ja maisemat vielä todistusta kantavat;\nniinkuin Lapinlampi, Lapinniemi. On muuan saariki, jossa monta\nsammaltunutta kivirauniota vielä nähdään, joita Lapinraunioiksi\nmainitaan. Nämät Lappalaiset asuskelivat maakuopissa, joista\nvielä nytkin monta nähdään ja joita Lapinhaudoiksi mainitaan. He\nelelivät mettän riistalla ja kalalla, joista he vuosittain jonku\nosan möivät Meriläisille, jolla nimellä Muhos- ja Niskanjoen asuvia\nsillon mainittiin. Muutamat näistä Meriläisistä olit epäilemättä\nkaupantekiöitä ja taikka ostamalla eli pikemmin muihin Lappalaisilta\ntarvittaviin kaluihin vaihtamalla kokosit heiltä kaikenlaista mettän\nja veden viljaa. Tästä keskinäisestä kaupanteosta tuli tuttavuus\nLappalaisten ja Meriläisten välillä; niin että Meriläiset rohkenit\nmatkustaa aina tänne ylimaihin Lappalaisten omisa majoisa kaupittemaan.\nNähtyänsä tämän erämaan erinomattain viljavaksi mettän ja veden viljan\nsuhteen, päätit muutamat rohkiat Meriläiset tulla tänne kesäksi\nasumaan. Keväillä, heti vetten auvettua, lähti muutamia Merimaan miehiä\nkotimaaltansa tänne venehin jokia myöten tarpeellisilla elatusneuvoilla\nmatkustaan. Päästyänsä tänne, hakkasit he ensin huhtia, pyysit lintuja\nja mettän riistaa. Kesän päälle kalastelit he, kylvit ja karhittit\nhalmeitansa. Syksyn puoleen leikkasit ja puivat he vähät halmeensa,\nkalastelit, mettäsit ja vietit aikansa paraaksi hyödyksensä, siihen\nsaakka, että he viime venetkululla riensit jällen kotimaillensa\nkootuilla tavaroillansa. Näin kertovat vanhat sanomat; ja että niihin\nasian alkua on ollut ilmiantavat muutamain maisemoin nimet: niinkuin\nMeriläissuo, Meriläisaho; jolla aholla vanhasta kerrotaan saunan olleen\nMeriläisiltä raketun, jossa he asuntoa pitivät; ynnä monta muuta\nasento- paikkaa, josta vanhat tarinat puhuvat. Heistä luullaan myös\ntämän maan nykysten asujatten perisyntynsä juontavan, joka luulo onki\nuskottava, jos puheen parsia ja vanhoja tapoja lähemmin tutkitaan; ehkä\ntavat ovat, aikuin kulussa, jo merimaasa muuttuneet ja kaupungin tapaan\nmukauneet. Ehkä muutamat myös luulevat jonku osan tämän Seurakunnan\nasuvista muinosina aikoina tulleen Pielisestä ja Savon maalta. Kuitenki\nluulisimma edellisemmän ajatuksen uskottavamman olevan; sillä e.m.\nPardalan maalla, Niskakosken alla kuuluu vielä ikivanha Oikeuden tuomio\nlöytyvän, josa Ruokosalmi, jota nyt Materonsalmeksi mainitaan ja\nKiekinselkä on tämän maan alle kalavedeksi syynnätty; ja tuskin lienee\npaljo päälle sadan vuoden, kuin sieltä on täällä nuotan vedosa syksyllä\nkuljettu. Sanotaan myös vielä siihenki aikaan muutamia Meriläisiä tänne\nasumaan majauneen. Me mielimmä sentähden nyt ensin vähän lähemmin\ntutkia tämän maan Seurakunnan.\n\n\nNykysiä Asukkaita.\n\nTämän Seurakunnan asujamet ovat keskinkertaset kooltansa, pikemmin\npienet kun suuret; sillä harmoin isoja ja patvevia miehiä on täällä\nnähtävänä. Ilma ei siihen saata syynä olla, sillä se on täällä aivan\npuhdas ja raitis; ei myöskään tapain turmelus, sillä puolisataa\nvuotta sitten olivat tavat täällä vielä puhtaat ja moittimattovat,\nehkä ne, siitä ajasta lukein, ovat alkaneet aina enemmin ja enemmin\nturmeuta; mutta suurin syy tämän kansan pienuuteen mahtaa olla se huono\nravinto, jota heidän täytyy lapsuudesta saakka nautita. Siitä mahtaa\nse myös tulla, että täällä harmoja kauniita kasvoja tavataan; ehk' ei\ntoiselta puolen ylen rumiakaan ole havattavana. Liikunnollensa ovat he\nenimmältä osalta verkkaset; ehk' ei heitä laiskuudesta moittia saata.\nKaikisa ulko-vaan ei sydämen-tavoisa noudattavat he esivanhempiansa,\nerinomattain halmetmaitten viljelemisessä. Ehk' ei näitä maita enää\nlöydykkään, niin rientävät he kuitenki ympäri erämaita, niitä etsien,\nja unhottavat ja laimilyövät kokonansa peltopruukin. Muutamissa\novat he kuitenki vierauneet esiisäinsä ulkotavoistaki. Wuonna 1787,\nkoska he saivat ensimmäisen opettajan Seurakuntaansa, oli heidän\nkirkkopukunsa seuraava: Miehenpuolilla oli pitkäselkänen sarkatröiy\nlyhyvillä körteillä. Poimuhousut sarasta, joiden kaitasten lahetten\npäälle, polviin ylettyvät sukat olit vedetyt. Heidän jalustimensa\nolit ruojuskengät, punasilla pauloilla ympäri kiedotut. Päällys\nvaate oli musta ja paksu sarkalevätti, leviällä hirvennahkasella\nvyöllä ja suurella vaskisolella kiinisonnustettu. Wielä tulee mainita\nheidän pääpukunsa, se myssylakin mukonen vilttihattu, ylen leveillä\nliepehillä. Kun nyt ukot tasa rustingisa keskellä kesän paistetta\nvaelsit Herran huoneeseen, niin mahdoit he toki pyhkiä monta hikiä\nottostansa. — Waimonpuolten juhlapuku oli siihen aikaan: Musta, pitkä\nselkänen sarkatröiy lyhyvillä liepehillä; musta sarkahamet leveillä,\nmonikirjatuilla helmoilla; joku rantunen huivi kaulasa ja pintikka\npääsä. — Nykyjään pyytävät sekä mies että vaimoväki sommitella\nalamaitten puvunparsia, ehk' ei heidän köyhyytensä sitä salliskaan.\nNiin vähän kun nykynen kansa noudattaa esivanhempiansa vaatteisa, niin\nvähän noudattavat he heitä kohtuudesaki. Se myrkyllinen paloviinan himo\non jo alapuolesta tännekki ennättänyt ja turmelee nuorukaisten tavat.\nHarvoilla on kyllä kotonaan tilasuutta täyttää päätänsä ja vattaansa\ntällä kirotulla juomalla, mutta matkoisa ja kokouspaikosa nautitaan\ntätä sappea sitä enemmin. Se ikivanha rehellisyys ja armeliaisuus\nköyhiä vastaan ei täältä vielä ole toki kokonansa sammunut, ehkä näinä\nkovina näljän aikona joku varkaus ja petoski on tavattu. Ulkonaisen\nelämänsä suhteen ovat tämän Seurakunnan asujamet vielä enimmiten\nsivistämättömät, joka tulee siittä että heillä on ollu niin vähän\nkanssakäymistä säädyllisempäin seuroissa, ja ett' ei se totinen Jumalan\npelko ole saanu niin syvästi juurtua heidän sydämihinsä, että se olis\nvaikuttanut säädyllisyyttä heidän ulkomenoisansa.\n\n\nKirkonmenoista täällä Pohjan maalla.\n\nMuinasina aikoina kuului tämä Seurakunta Paltamon kirkonaluelle ja\nPitäjähän. Etäisimmillä oli täällä sillon 16 pieninkuormaa kirkolle,\nja harvat olit ne, erinomattain vaimoihmisistä, jotka ikänänsä olit\nkirkon sisällä käyneet. Sentähden oliki sananpartena vaimoin ja lasten\nseasa, joilla oli onni ollut saada kerrankaan eloisansa kirkosa käydä:\n\"Minäpä olen kirkonni nähnyt.\" Siihen aikaan kerrotaan muutaman pohatan\ntalon isännän Järvelän maalta Wuokin kylässä vaimoneen trenkineen\nmatkustaneen menein Paltamon kirkolle Juhannuksen juhlalle ja sillä\nreissulla viipyneen kokonaisen kuukauden. Talon tyttäret olit myös\nhalulla halanneet seurata naiden ilosten matkustaviin muasa, mutta\nheidän täityi mureilla mielin jäädä kotia taloutta kattomaan. Aika\nkävi tyttärillä ikäväksi. Surusansa kuttuit he naapurin tyttäret\ntykönsä kestiä pitään. Murkinaksi annoit he ottaa parahan mahon lehmän\nkarjasta, joka siinä talosa oli sangen suuri. Sitten iloitsit he ja\npidit herkullisia pitoja siihen saakka että lehmä oli murkinoitu ja\nsillon tuli myös isä ja äiti kirkkoreissulta kotiin. Ensi iltana ei\nemäntä havannutkaan että vieras oli käynyt karjasa. Mutta jopa neljännä\niltana keksi äiti, menikin ja kysäsi kohta tyttäreltä nuhin Tiistikki\noli saanut. Tyttäret olivat tästä hätäyksiin tulemanansa ja sanoit:\n\"Toki se on suohon vajonnut eli joko lie kontio kaatanut.\" Nyt lähti\nkoko talonväki Tiisti rukkaa hakemaan läpi maan ja mantereen, vaan ei\nsitä arvattavasti löyttykään. Jo heti päätettiin kontion päähän tämä\nmenekki, ehkä aivan syytön tähän murkkinaan. Tätä mainitesa emme ylistä\ntytärten sopimatonta käytöstä, vaan muistelemme sitä niinkuin vanhuuden\ntarinata.\n\nHarvat ja ainoastaan talon isännät vero- ja käräja-matkoillansa\nolivat tilasuudesa Jumalan sanaa Herran huoneesa kuulemaan. Mutta ei\nsentähden yhteinen kansa ollut Herran sanan puutteesa. Kirkkoherra\nja kumpiki kappalainen teit joka vuoden ympäri ylehensä kuusi\nkinkerireisua, niin että aina kahden kuukauden kuluttua tuli kinkeri.\nNäisä tiloisa luetettiin lapsia ja vanhempaa väkiä, ja kysyttiin heiltä\nChristillisyyden pääkappaleisa. Kinkeritten välillä syntyneet lapset\nsaatettiin kasteen kautta Seurakunnan helmoihin. Sitten pidettiin\nrippisaarna, josa vanhempi väki ynnä niiden nuorukaisten kanssa,\njotka christillisyydensä tiedosa havattiin niin eistyneiksi, että he\ntaittiin laskea Pyhälle Ehtoolliselle, tätä Sakramenttia nautitseen\nvalmistettiin. Sitten seurasi tavallinen Jumalan palvelus ja sen\nlopuksi Pyhän Ehtoollisen jakaminen, niinkuin tavallinen on. Sitten\nviimmeseksi vihittiin kuulutetut parikunnat, ja käytiin kirkkosaarella\nkuolleet multaamasa. Paljo oli niinmuodon papeilla toimitettavana näisä\nkinkeritiloisa, joita tämänki Seurakunnan aluella oli 8. — Laiskuus ja\nhuolettomuus luvun harjotuksisa rangastiin kovasti näisä kinkereisä.\nErinomattain mainitaan Herr' Eerikkiä kovaksi. (Herra pantiin muinan\nristintänimen edellä, ja niin kuttuttiin opettajia. Herr' Eerikki,\nHerr' Simuna, Herr' Iisakki, Herr' Juhannes jne. Sukunimestä ei sillon\ntiettykään.) Tämän Herr' Eerikin kinkeriä pelkäsit kaikki laiskat\nja huonolukuset; sillä heillä edessä seiso penkkiin paneminen, joka\nsillä tavalla tapahtui että kuritettava pantiin vattallensa penkiin,\ntröiyn ja liivin riisuttua. Lukkari kävi ulkoa paksut vittat, jotka\nsinne edeltäpäin olit varustetut, ja alkoi heillä selkää muokata.\nPappi seisoi vieressä ja manasi sekä kurittajata että kuritettavata;\nkurittajata urhollisuuteen kuritustyösänsä ja kuritettavata laiskuuden\nvälttämiseen ja vasta-uutisen vireyden osottamiseen. Muutaman Hulkkosen\nmuistellaan useen Herr' Eerikiltä laiskuuden tähden penkkiin pannuksi.\nTämä mies, ehkä muuten näsäviisas ja komppasananen, oli aivan typerä\nlukunsa suhteen. Kerran joutu hän taas muutamasa kinkeritilasa Herr'\nEerikin käsiin, joka puhutteli häntä näin: \"Mitä sinä vanha laiska nyt\nsitte viime kinkerin olet oppinut: oletko sinä nyt viriämpi ollut?\"\n— Muuan kinkeriväestä lausui tähän: \"Wähän on taittu parata, eipä se\nsiltä ole näyttänyt.\" — Hulkkonen nähden ittensä kokonaan sorretuksi,\ntakasi: \"Takamäki vaiti! on tässä eessäi tekemistä.\" Herr' Eerikki otti\nhänen kohta koetuksen alle josa Hulkkonen taas tuli ymmälle, I muuttu\nA:ksi ja L muuttu Ä:si — Tässä suuttu kohta Herr' Eerikki, pani kypärän\nkallellensa ja huusi lukkarille: \"Pane laiska penkkiin.\" Lukkari tiesi\nkohta velvollisuutensa, ryhtyi miestä niskaan ja pani hänen penkkiin\nvatsallensa. Nyt meni hän ulos vittoja noutamaan; vaan joko Hulkkonen\nne lie edeltäpäin korjannut, eipä niitä nyt löyttykään. Lukkari viipy\nkauvan ulkona niitä hakemasa. Aika kävi pitkäksi penkkiin pannulla. Hän\nhuusi: \"Jo nousen, hyvä herra, kerrassa nousenni\" ja samasa hyppäsi\nhän ylös ja juoksi suksilleen, jotka sitte veivät hänen kauas papin\nsilmistä. Näin pääsi hän tällä kerralla kurittajansa käsistä. — Tämä\nsama Hulkkonen kulki kerran kaupungisa. Siellä löysit hänen merimiehet\nylen typeräksi ja aloit pilata häntä. Ne kysyit: \"Kuules, pohjanmaan\nvaari, mikä tuuli se on joka taivaasta puhaltaa suoraan alas maan\npäälle?\" Tähän vastasi Hulkkonen: \"No eikö vanhat merimiehet tuota tää;\nnapatuuli hän se on.\"\n\nWuonna 1787 saivat tämän Seurakunnan asujamet kappelioikeuden ja papin\nluoksensa. Ehkä asuvia siihen aikaan mainitaan rehellisiksi ja hyviksi,\nniin osottaa kuitenkin vanhuuden muistot, että pahoja jo sillonki\nlöytyi. Muuan Tapio, jonka talo vasten tahdonsa pappilaksi senaikasilta\npitäjän herroilta laitettiin, vainosi pappia tänne ensin tultuansa,\nikääskun se olis syy ollut tähän vallottamiseen. Tämä Tapio meni\nvainosansa niin kauvas, että hän poikinensa päätti papin surmataksensa.\nSiihen nähden menit he muuanna syysiltana ulos pirtistä ja panit pönkät\noveen ja ikkonoihin, ettei kukaan pääsisi sieltä ulos. Sitten kävit he\nsisälle papin tykö, panivat hänen köysiin, kannoit hänen ulos rekeen,\njonka eteen hevonen oli valjastettu ja lähit ajamaan ulos mettään\nhäntä surmataksensa. Mutta pirttiväki saivat kaikeksi onneksi pönkan\nikkunasta poistetuksi ja pääsit hätään, ennenkun murhatyö heiltä\ntuli täytetyksi. Tapio tuomittiin tästä työstä fangiuteen ijäksi\npäiväksi ja poika kuudeksi vuodeksi. Isä kuuluu jo ammon kuolleeksi;\npojan luultaan vielä elävän ehk' ei häntä sen päivän perästä ole\nsyntymaallansa nähty. Tämän Tapion esiisät olit vanhasta Wenäjästä\nsyntyjin. Hänki oli pitäjän herroille, erinomattain kinkerireisuilla,\nollut tyly, komppasananen, ylävä ja näsäviisas. Sentähden vihasit\nhäntä herrat; ja ehkä lähellä kirkkoa olis ollut maa, joka pappilaksi\nolisi soveliain ollut, niin laitettiin kuitenkin papin asuttavaksi\nTapion maa, josta on lähes kaksi neljännestä kirkolle. Kirkonrakennus\naljettiin edellä mainittuna vuonna ja päällesoisoi neljä ajastaikaa\nSeurakunnan köyhyyden tähden. Se seisoo kauniilla niemellä Kiantajärven\nrannalla. Gustavuksen sodan aikona, koska pappi ensimmäisiä toimituksia\npiti täsä Herran huoneesa, tapahtui että muuan unteruppseeriki\nvärvinkiasioisa Jumalanpalmeluksen aikana löydyttäysi seuronensa kirkon\novella ja asetti siihen vahdit, ett'ei yksikään sieltä ulospäässyt.\nTämä hämmästytti aivan paljon sinne kokouneita sanankuulioita, mutta\npappi ei siitä pahon hämmästynyt. Hän toimitti toimitettavansa ja vasta\nJumalanpalveluksesta päästyä alkoi hän nuhdella tätä ilkivaltasta\ntyötä, joka myös saatto unteruppseerille kirkonrangastuksen ja sakon.\n\nEhkä tämä Herran huonet on kaikkein soveliammalla paikalla Seurakunnan\nsisällä, niin on sinne kuitenki usiammilla aina kuudenki peninkuorman\nmatka kuljettavana. Tämä matka on sekä kesän että talven hankale ja\nkankera. Kesällä on pitkät, aavat järvet matkattavana, joisa rajuavat\nmyrskyt välimiten estävät kaiken kulun. Talvella taas on matka synkkäin\nerämaitten läpi, joisa ei useenkaan, keskitalvella, erinomattain\nlumisina talvina ole muuta ihmisten kulkutietä kuin sillon ja tällön\njoku suksilatu. Sentähden ne etäisimmät tuskin pari kertaa vuodesa\nkulkevat kirkolle; toiset taas käyvät neljä ja viisi kertaa vuodesa,\nseuraavina juhlapäivinä, nimittäin Jouluna, Pääsiäissä, Juhannussa,\nPerttulina, Mikkelinä ja jonaki Rukouspäivänä. Mutta silloin kokouvat\nSeurakunnan jäsenet niin kosolta, ett' ei kirkko ole kyllä avara niitä\nsuojohinsa ottamaan. Usein on niinä juhlapäivinä neljäki sataa henkiä\nehtoollispöydällä.\n\nWanhan tavallisuuden jälkeen pidetään vielä kinkeriä, kerta keväillä,\ntoinen syksyllä, ympäri Seurakunnan. Niisä tapahtuvat samat\ntoimitukset, kuin muinosinakin aikoina, paitti sitä ett' ei luvun\nkoetukset enää ole niin rajuset ja sotaset. Harvat ovat poisa näistä\nkintereistä, ja nämät ovat vieläki ne ainoat tilaisuudet, joissa vanha\nväki, jotka eivät enää kykene Herran huoneeseen, saavat papin suusta\nkuulla Jumalan sanaa.\n\n\nWäen laskusta ja taloin luvusta ja ladusta; ynnä pellon ja halmetten\nviljelemisestä.\n\nEnsimmäisen opettajan tänne tultaissa ei väen lasku varsin tavoittanut\ntuhattakaan henkiä; nyt on täällä neljällä tuhatta asujanta, jotka\nmajailevat 150:sä verotaloudesa ja 100:dasa torppa- ja mäkikotuksesa.\nNämät taloudet ovat sinne ja tänne ikääskun piristellyt, ympäri laveita\nerämaita. Suurin osa on kuitenki, niinkuin jo mainittiin, Kiannan ja\nWuokin avarain vesien rannoilla. Ensimmäiset tänne talottuneet asujamet\nelättelit ittiänsä halmetten viljelemisellä, mettä- ja vedenviljalla;\nsiitä syystä ei he juuri, asuntopaikkoja valitessa, kattoneet peltomaan\nhyvyyttä ja hallan estämistä, jonka tähden vanhat asunmajat havataan\nalhaisilla maisemilla, usein soiden rannoilla, aina kuitenki vetten\npartaalla tehdyiksi, että kalavesi aina oli saapuvilla. Kuin nyt\ntalouden sioja valittaisa pääasia, nimittäin peltomaan hyvyys ja\nhallan turmio unhotettiin, niin on monen täytynyt jättää esiisänsä\nmajapaikat autioksi ja muuttauta korkiammille vaaroille, joisa heillä\noli sekä soveliampi maa pellon viljelemiseen, että he ynnä siellä olit\nparemmin rauhotetut hallan vahingosta. Mutta se onnetoin esiisiltä\nperitty tapa, että maan halmetmaitten viljelemisellä pyytää elatusta\nhankkia, jotka ei kuitenkan enää, soveliasten maitten puuttuisi, voi\nelättää; on saattanut sen suuren vahingon, että peltotyö on laimilyöty.\nSentähden tavataan täällä vähän peltoja ja nekin vähät usein niukasti\nlannottuina, viattomina, kivisinä ja muuten pahoin viljellyinä, ja\nsuuri syy siihen nälkään, joka meitä jo vuosikymmeniä on surkiasti\nrasittanut, tulee epäilemättä halmetmaitten mitättömästä viljelemisestä\nhallasilla ja epäpätösillä maisemilla, ja pellon laimilyödystä\nviljelemisestä ja siis huonosta lannottamisesta.\n\nSe on imeheltävätä, kuinka esiisäin tavat muutamisa asioisa heidän\njälkeeneläjittensä tykönä ovat syvästi juurtuneet. Muinosina aikoina\noli halmettyö suuresti viljavata. Puisevia ja hedelmällisiä korkioita\nvaaroja ja kunnaita löytyi yli kaiken; jotka halmeeksi olivat aivan\nsoveliaat. Ne maksoit monikertasesti viljeliänsä vaivat; usein antoi\nkapan kylvö 20 kappaa. Ei ihmet siis, jos sillon halmeita viljeltiin!\nNyt on asia kokonansa toisin. Ei yhtään vaaraa löydy, joka ei jo\nmonikertasesti ole halmehittu ja poltettu. Se ei enää voi hyvää\nhedelmätä kantaa; kuitenki haparoivat ihmisraukat sydänmaitten ympäri\nniitä etsiesä ja hankkiesa, josa turhasa työsä satoja kesäsiä päiviä\ntuhlataan. Jos kaikki tämä aika ja työ akkunan alla ja pellolla\nkäytettäskin, niin kasvaisi vuoden vilja, Herralta siunattuna, meidänki\nmaillamme ja survoton leipä kaunistaisi meidänki pöytämme, josta\nperheen isä väkinensä nautittis toivotun ja tarveellisen ravinnon.\n\nRuis ja ohra ovat ne touvon laadut, joita täällä viljellään, mutta\njotka halla useen turmelee. Potakka, se siunattu touko joka täälläki\nparaiten kestää hallaa, on vielä harvoilta niin viljelty ja rakastettu\nkuin se itte työsä ansaittis. Ensimmäiset potakan siemenet lähetti\ntänne Suomen Huoneenhallituksen Seura, neljättäkymmentä muotia\nsitten Seurakunnan senaikaselle Opettajalle, joka niistä, ensikerran\nkylvettyä, sai runsaan hedelmän ja jakoi aluksi siementä talonpojille,\njotka kuitenkaan ei niistä ensimmälta paljon pitäneet. Täsä johtuu\nmieleeni meidän vanhan kirkkoväärtimme lause niistä. Hän oli kerran\nsattunut tulemaan pappilaan puolisten aikona ja sisälle astuttuaan\nhavatti hän papin murkinoivan rasvasa paistetuita potakoita. Pappi\nlausui hänelle: \"Tulkaapas Tekin, kirkkoväärti, maistelemaan tätä\nmeidän uutta toukoamme.\" Kirkkoväärti tulikin, mutta jo ensi potaatin\nsyötyä sanoa hotasi hän: \"Noh! syöpi tuota rasvan kanssa vaikka\ntervanahturin.\" — Tosin sivistämättömän Pohjanmaan urohon lausunto! —\nJo nykysinä aikoina tuntisi tämänki maan asujat potaatein hyödyn ja\nmaullisuuden. Itte se kirkkoväärti, josta äskeen mainittimma, on jo\nmonta kertaa syönyt niitä makiaan suuhunsa. Mutta siitä on pahin että\nharvat voivat säilyttää siemeniä yli taimen, jonka tähden tämä touvon\nlaatu ei pääse täällä oikeen eistämään. Kauroja täällä ei ensinkään\nviljelläkkään.\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Joki ja Lähde.\n\n\nJoki ja Lähde riitautuvat välillään, kumpi olisi toista parempi ja\netevämpi. \"Kun toki kehtoatki minun rinnalleni pistäytä, sano joki,\netkö näe kuinka paljoa parempi minä olenki! Julkisesti kuljen minä\nihanien kukkanurmim halki, rannoillani elää kauneita kyliä ja rikkaita\nkaupunkeja, yhtäläiseen kulkee laivoja tavaroinensa pinnallani, kaikki\nelävät kiittävät minua ja minäpä se voimassa pidän itse merenki, sillä\nilman taitaisi pian kuivaa. Sinä sitä vaston juokset maan alla piilossa\nja tuskin kehtaat silmäsi muille näyttää.\" Tästä herjaamisesta lähde\nniin häpesi, ettei enää näyttänyt ollenkan silmiään, vaan asti aina\nmaan alla. Waan siitäpä kuivi pian koko jokiki, jolla oli lähteestä\nensialkunsa. Niin katumuksekseen pian havatsi väärin tehneensä lähdettä\nsoimatessa.\n\nElä suulla suurentele, ellet kunnossa kyenne.\n\n\n\n2. Waimo, Miehensä ja Kuolema.\n\n\n\"Woi jos saisin minä sinun siastasi kuolla,\" sano vaimo sairaalle\nmiehellensä, jota jo kaikiltai kuolevaksi katsottiin. Kuolema jo\nporstuassa ollen kuuli vaimon sanat ja astu sisälle. \"Kuka te oletta?\"\nkysy vaimo. \"Olenpa kuolema, vastasi toinen, oletko nyt valmis\nseuraamaan?\" Waimopa tuskastu ja lausu osottaen miehensä vuoteelle:\n\"tuolla hän makaa, jota etsittä.\"\n\n    Ei suuret sanat suuta halkase.\n\n          taikka\n\n    Ei lupa taloa hävitä.\n\n\n\n\nSuomen kansan, Arvutuksia.\n\n\n1. Ori juoksi, ohjat notku, tie vieri, reki ratisi.\n\n2. Lautta lammissa; ei vety, eikä märkäne.\n\n3. Kiuskaa, kauskaa, tihiässa viitassa.\n\n4. Ori orpo virpoharja, seisovi pyhällä maalla, vihityllä vinkautti,\nkuuluvi kumia ääni pyhän pellon pientarelta.\n\n5. Musta härkä tervaselkä, pyhän pellon pyörtänöllä.\n\n_Osviittoja_. 1. Rukki (keträäminen). 2. Kieli. 3. Keritsimet. 4.\nKellotapuli. 5. Kirkko.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Parempi laiha sovinko, kun lihavai voitto.\n\nRiitahalusilla tarkon mieleen pantava sanalasku.\n\n2. Parempi pahaki leikki, hyveäki tappeloa.\n\nKyllä tosi sanalasku ja ehkä toisinaan niiltä muistettava, jotka itset,\nnuoruusikänsä ylimentyä, eivät suatsisi nuorten konsa keskenänsä\nleikittelevän eli muuten ilosina elämän.\n\n3. Saa tyhjän tekemättäi, valehen vatomattai.\n\nToiset sanovat: S. t. t., vannomattaki valehen ja kummalla tavalla\ntahansa osottavat sanat, ei tarvitsevan aikaansa tyhjissä yritteissä\nkuluttaa.\n\n4. Saanut saappahat pitävi, saamaton rajaset kengät, köyhä käypi\nkengettäki, virsuttaki vihkasevi.\n\nHyvä jos niin aina olisi! Mutta useinki näemme köyhän rikkaamman\nrinnalla saappaissa kävelevän.\n\n5. Siivo työtä kaunihimpi, mieli muistoa parempi.\n\nWälistä olemma kuulleet sanottavan: muisto mieliä parempi; vaan\nkuitenki lienee mieli eli järki parempi, kun muisto.\n\n6. Sileämpi siiven jälki, kuni vastan lehtevänki.\n\nKöyhäin kaunis, hiljanen elämä on parempi, kun rikasten loistava, kauas\nkuuluva.\n\n7. Kyll' on tielläki tiloa, jos on vartta virsullaki.\n\nTuskin taitaa kellakän siksi tavarata kokouta, ettei tietäisi, minne\npanna.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nToukokuulta.\n\n\n\n\nSanoja.\n\n\n\nOravalle.\n\n\n            1.\n\n    Oravainen, kummun kukka,\n    Kummun kultanen omena!\n    Oksalla ojentelete,\n    Lehvällä leventelete,\n    Kuni jouvun jousissani,\n    Wasamoissani varahun;\n    Pärenuolet, puuvasamat,\n    Ei ne kauas kannattane.\n\n            2.\n\n    Oravainen, väästäjäni,\n    Kaunis kasvinkumppalini!\n    Kules tuolle kunnarelle,\n    Saappas tuolle saarekselle,\n    Josta saalis saatahisi,\n    Erän toimi tuotahisi.\n\n\n\nLinnuille.\n\n\n            1.\n\n    Lennä, lennä, lintu parka!\n    Pienoisille puuhuisille,\n    Mataloille maahuisille,\n    Kuni jousen jouvuttaisin,\n    Käsikaaren käännyttäisin,\n    Kusta nuoli noppajaisi,\n    Tinapalli paiskoaisi.\n\n            2.\n\n    Ututyttö, neito terho!\n    Seulo seulalla utua,\n    Tienohista tersuttele,\n    Linnuille nenän etehen,\n    Jottei kuulis kulkiata,\n    Ei näkisi matkalaista.\n\n            3.\n\n    Koppeloinen lintuseni!\n    Wuotteles vokottelespa;\n    Wuota oksan juuruella,\n    Havulehvällä lepeä,\n    Kuni jouvun jousineni,\n    Wipurautani viritän.\n    Ellös lentohan leviä,\n    Siivet siimoilla sitelen,\n    Warpahat vahalla käärin.\n\n\n\nKalastajan sanoja.\n\n\n            1.\n\n    Wellamo, vetinen neiti,\n    Ainonen Ahilla lapsi!\n    Ole kuulalla oleva,\n    Ihalalla ilmoava,\n    Hopeaisen orren päässä,\n    Rahin kultasen nokassa.\n    Ota virpi viittä syltä,\n    Ora seitsentä satoa;\n    Kaiota kalaset karjat,\n    Nosta ruotoset rominat,\n    Eillä haukiset hajota,\n    Käännä maimat maata vasten,\n    Minun siulan siirtämille,\n    Kiveksen kupestamille.\n\n            2.\n\n    Ahti, ainonen kuningas,\n    Ween hauan hallitsia!\n    Ota kilpesi koria,\n    Kultalumpi luikahuta,\n    Jolla karkotat kaloja,\n    Luoksi koukkuni kokoat.\n    Anna mulle ahvenia,\n    Pistä piikkiselkiäsi,\n    Alta mustien murien,\n    Alta aavojen syvien.\n\n\n\nTuulelle.\n\n\n    Kuinka sillon lauletahan,\n    Ja kuten kujerretahan,\n    Kun ei vie vesi venettä,\n    Aalto laivoa ajele,\n    Tuuli purtta tuuvittele?\n    Noin sillon saneltanehe:\n    Nouse tuuli tuulemahan,\n    Ilman ranta riehkimähän,\n    Anna airoille apua,\n    Huoparille huovitusta.\n    Kun lähin vesille raukka\n    Wenehellä pikkusella,\n    Wäellä vähäpäöllä;\n    Aivan on airot pikkaraiset,\n    Soutajat vähäväkiset,\n    Perimiehet pienenlaiset.\n    Puhu tuuli purteheni,\n    Ahava venoseheni!\n    Kukliksi meno vesillä,\n    Lumpehiksi lainehilla,\n    Jotta juosta puisen purren,\n    Mennä mäntysen venehen;\n    Juosta purren puittomia,\n    Kiiteä kivittömiä.\n\n\n\nSateelle.\n\n\n    Mene pilmi Pietulahan,\n    Siellä vettä tarvitahan;\n    Siell' on kaivot kuivillahan,\n    Siellä käymättä oluet,\n    Wielä lapset ristimättä,\n    Kastamatta kaikki tyyni;\n    Kaikki kaivot kuivanehet,\n    Lähtehet läkähtynehet.\n\n_Jälkimaine_. Tämmöisiä sanoja oli ennen pian kaikissa tarpeissa ja\nluultiin niitä sillon väkeviksi välitteiksi, kaikenlaisia vaikuttamaan.\nKen niitä enemmän tiesi ja niiden ohessa älysi muutenki mahtavan tavoin\nkäyttäytä, häntä pidettiin suurena tietäjänä. Paljo vähennyt on nykyään\nsanoilta arvonsa, vaikk' ei kuitenkan niin, ettei vieläki joita kuita\nyksinkertasia löytyisi, jotka luulevat niillä jotai erityistä voimaa\nolevan. Tosi onki, että muutamat sanat, mieltä kovasti liikuttamalla,\nvoivat jotai vaikuttaa, vaan tyhjään luulevat sillonki, minkä voiman\nitsissä sanoissa olevan. Muulla säikähyttämällä, kauhistuttamalla eli\nmielen levottamalla, toivon lisäämällä on ainaki sama vaikutus, sanat\nja muut ohelliset käytökset olkaan mitkä tahansa. Peräti älytöntä on,\nluulla tuulen, sateen, kalojen, lintuin, oravain ja muiden semmoisten\nsanoista miksikän muuttuvan.\n\n\n\n\nToholahden Markkinoista.\n\n\n    Saanenko sanoa vielä,\n    Mit' on mielessä' minulla\n    Elämästä entisestä,\n    Niinkun nytki nykysestä.\n    Ennen elivät paremmin                     5\n    Leivän kanssa kaikki tyyni,\n    Rahat talossa takana,\n    Eikä velkoa verosta,\n    Ruunumiesten ruopotella.\n    Talo kuki kunnollansa                     10\n    Ite piti Perjakkansa,\n    Eikä sarvia sahattu;\n    Oli vapana vasara\n    Talon kaikista kaluista.\n    Nyt jo vieään vinkuvatki,                 15\n    Mit' on ihan irtanaista\n    Talon seinien sisällä;\n    Haetaanpa halmehetki\n    Syänmailta synkiöiltä;\n    Kaikki kaupaksi menemat.                  20\n\n    Kun jo kaikki on katottu,\n    Eikä löyvy enempätä\n    Talon tasotun kohalla,\n    Kohta Kuopioon kovasti\n    Herra alkapi ajella,                      25\n    Kanselian kartanolle.\n    Siellä sileetä tekepi,\n    Siellä' poies siirtelepi\n    Ihan entiset asujat\n    Talon permannon periltä,                  30\n    Linnun lailla lentämähän.\n\n    Tämän kovan kurituksen,\n    Armottoman ahistuksen,\n    Ehkä ite ansahtimma\n    Pahan palkaksi elämän.                    35\n    Siitä minun mielestäni\n    Tämä köyhyys on kytennyt,\n    Että Pieksämään pitäästä\n    Markkinat majoille niille\n    Toholahtehen tulivat,                     40\n    Sihen salmen sillan päähän,\n    Liian kirkkoa likelle.\n\n    Nyt ne isännät illolla\n    Kaikki kantavat rahansa\n    Rouarille, kauppialle,                    45\n    Weron jättävät velaksi.\n\n    Samat markkinat sanotut\n    Tuli varsin vastuksiksi,\n    Kyllä köyhyyen lisäksi,\n    Joka syksy syntiseksi                     50\n    Kaiken pahuuen pajaksi.\n    Sihen siirtyvät kokohon\n    Häjynilkiset ilolla,\n    Häjy joukko juoninensa\n    Pitämään pitoja niitä,                    55\n    Mainitulta markkinoita.\n    Oispa rengit rikkahammat,\n    Kun ei oisi vllenkana\n    Näitä maamme markkinoita\n    Rautalampihin rakettu.                    60\n    Sinne palkkansa panevat,\n    Ansionsa ammuntamat,\n    Antavat rahansa raukat,\n    Puotipojalle jakavat,\n    Kaikenlaisesta kalusta,                   65\n    Mielestäni miltömästa.\n\n    Toistepa tulepi tarves.\n    Että pitäisi pihissä\n    Olla sillänsä setelit,\n    Waan on kaikki kauppialla                 70\n    Ennen aion annettuna;\n    Ei ou miehellä mitänä,\n    Jolla ostaisi jotaki,\n    Waikka varsin tarpehessa.\n    Wielä piivistä pitäisi                    75\n    Sana muutama sanoa,\n    Halki haastella asia,\n    Kuin ma olen kuulla saanut.\n\n    Seisoin kerran seinuksella,\n    Ahtahan solan sisässä,                    80\n    Ihan ilman äänetönnä;\n    Kuulin kummia sanoja.\n    Sanoi tyttö toisellensa:\n    \"Onko sulla ollenkana,\n    Koottua kopeikkoana,                      85\n    Jolla ostaisit jotai,\n    Makeisia markkinoilla,\n    Eli huivin huonommanki,\n    Sormuksen eli solenki?\"\n    Toinen vastasi vakasti,                   90\n    Hiljaksensa hienommasti:\n    \"Ei ou tenkoa tinaista;\n    Enkä minä millonkana\n    Makeisia markkinoilta\n    Ostanna omin rahoini,                     95\n    Ehk' oun syönynnä enemmin,\n    Kun ne ostajat ovatkan;\n    Raahtiko rahalla syöä,\n    Mahamääreä mäkätä!\"\n    Kysy siitä toinen tyttö:                  100\n    \"Kuka ihan ilmasesta\n    Sinun niin nyt syöttelepi,\n    Läpi täyttäpi mahasi?\"\n\n    Sano raaski tyttö toinen:\n    \"Kun et virka, kultaseni,                 105\n    Siitä millonkan mitänä,\n    Niin mä sanelen sinulle:\n    Sinne jättäiten jälelle,\n    Seison puoin seinuksella,\n    Wasta pistäiten pimeellä                  110\n    Kauppamiehen kainalohon,\n    Olen yötä sen ohessa,\n    Eihän pitäne pahana.\"\n\n    Wasta tuosta toinen oppi,\n    Heti sanopi samassa:                      115\n    \"Ihan ensimarkkinoilla\n    Minä seurelen sinua;\n    Jäähäänpä yöksi yhessa\n    Puoliherran puolisoiksi,\n    Otetaanpa oivalailla                      120\n    Tavaroita taltehemme,\n    Makeisia, huivisia,\n    Waikka vielä puumulia.\"\n\n    Sitte loppu se tarina;\n    Alkovat niin astuksella                   125\n    Poies siitä seinukselta,\n    Minust' ei tiennehet mitänä,\n    Waikka kuuntelin kovasti\n    Piikajen neuopiettä.\n\n_Jälkimaine_. Juhana Ihalaisen tekemä runo. Niin Toholahdessa,\nkun muuallaki meidän maassa, on valitettavasti paljo tapaturmioa\nmarkkinoista syntynyt. Sentähdenpä esivalta niitä onki hävittänyt\nusiampia ja toivotettavasti vasta hävittää, mitä niistä vielä on\nvoimassa.\n\n_Sanoja_. v. 9. Ruopotella, pahasti menetellä, julmasti, ilkiasti\nkäytellä. v. 11. Perjakkansa, lehmänsä (perjantaina syntynyt).\nLehmille annetaan useinki nimi päivästä, jona syntyvät, vaan paljo\nmuitaki nimiä lehmillä, koirilla, hevosilla jne, jotka ansatsivat\nkootuksi tulla. Aina tulisi niistä jotai tiedonlisää, jos ei muusta,\nniin vanhan aikasista nimistä, v. 15. Winkuvatki, pienimmätki elävät\n(porsaat, vasikat jne), v. 23. Tasotun, tasaseksi tehdyn, puhtaaksi\nlaastun, sileäksi pannun, v. 37. Kytenyt, mirkaan ruvennut, vähitellen,\nverkoilleen tullut, v. 66. Miltömästä, mitättömästä, joka ei näytä\nmiltään, ole minkänä veronen. v. 68. Pihissä, kiinni sidottuna, kansien\nvälissä, tallella, v. 92. Tenkoa tinaista, pienintään äyriä, halvintaan\nlanttia, v. 108. Jättäiten, jätäme, jätätsen, jättäyn, jään, jätän\nitseni, v. 110, Pistäiten, pistäme, pistätsen, pistäyn, pistyn, pistän\nitseni.\n\n\n\n\nPyhäjoen Pitäjästä.\n\n\n[Muualta Ruotsinkielellä kirjotettuna saatu ja kiitollisuudella tähän\notettu.]\n\nSamatekun moni muu paikka Suomessa, on Pyhäjoen pitäjä ennen muinen\nLappalaisilta asuttu. Sen todistanevat vielä löytyvät Lapinkieliset\npaikkain nimet Liminoja, Oulais ja monet muutki. Rahvaassa käy tarina,\nkolme äveriästä Lappalaista veljestä muinasaikaan ympäri kierrellen\nmerirannoilla ja ylempänäki sydänmailla, näillä pohjasilla seuduilla.\nNimensä olisivat olleet Hiio, Oulas ja Limas eli Limmi. Heistä lienee\nOulu, Oulais, Liminko, Liminkoja jne nimensä saaneet.\n\nNoin sadan vuoden paikoilla ennen Wapahtajan syntymää, karkotettiin\nLappalaiset Suomalaisilta eli Wendeiltä, itsevaltasilta, raivoilta\nkansoilta Suomenlahden rantamailta kotosin. Muisto heidän\njumalanpalvelosta elää vieläi monissa paikkain nimissä. Semmoisia ovat\nPyhäjärvi, Pyhäkoski, Pyhälä, Pyhäluoto, Pyhäniemi jne.\n\nWapahtajan syntymäaikoina taikka heti jälkeen alkovat Ruotsalaiset\nryöstöretkiänsä Suomessa. Alinomasia tappeloita sattu Ruotsalaisten ja\nSuomalaisten välillä siksi että, kahdennentoista vuosisadan alussa,\nSuomalaiset peräti lannistettiin vainojiltansa. Jälkisillä ajoilla\nannettiin Suomi eli joku osa siitä palkinnoiksi ansiollisille miehille.\nNiin sai kuningas Kaarlo kahdeksannen aikana, v. 1468, Wallanhoitaja\nEirikkä Askon poika Totti Suomen aluekseen. Kuudennentoista vuosisadan\nkeskitiessä oli Suomi Hertua Juhanan omasuutena, joka Hertua sitte\nmyöhemmin kuningasna Ruotsia hallitsi Juhana kolmannen nimellä. Sata\nvuotta siitä, taikka naisvaltian Kristiinan aikoina, oli melkein\njoka pitäjäs Suomessa erityisten ritarien eli aateli- miesten alla.\nPyhäjoki oli annettu vapamaaksi Falkenperin ja Bielken herrassuvuille,\njossa arvossa oli siksikun v. 1674, kuningas Kaarlo yhdennentoista\nhallitessa, ruunulle jälle perittiin. Ei tässä pitäjässä kuitenkan ole\nvapaherrallisia asuntoja taikka kartanoita löytynyt.\n\nMaaselkä on itäpuolella Pyhäjoen rajana. Mainittu Maaselkä niillä\ntienoin ei ole erittäin korkia; kuitenki saapi pitäjän suurin järvi,\nPyhäjärvi nimeltään, siltä enimmän vetensä ja niin itse Pyhä jokiki,\njoka samasta järvestä lähtien juoksee monimutkasesti ja, kaksi muuta,\nehkä pienempätä järveä matkallansa kuljettua, viimmen Pohjalahteen\nlaskeupi.\n\nSeuraavat pitäjät kohtaavat Pyhäjokea: itärajoilla Iinsalmi ja\nSiikajoki, pohjaspuolella Salo, länteenpäin meri ja Kalajoki, etelässä\nKalajoki, Wiitasaari, ja Pielavesi. Pituudelleen on Pyhäjoki noin 20\npenikulmaa, leveydelleen korkeinta kolme, koko laajuudelleen noin\n30 nelikkopenikulmaa. Pitäjän äärimmäisin perukka on etelyyttänsä\nPietarsaaren kaupungin kohdalla. Joka täältä lähtisi pitäjän toiseen\npäähän vaeltamaan, eikä tahtoisi pitäjästä matkallansa ulota, hänen\ntulisi kulkea ensin 8 penik. pohjasta vasten Kärsämäen kirkon\nseuduille, siitä kääntyä luodetta kohti ja matkata 5 penik. Haapajärven\nkirkolle asti, josta vielä tulee noin 8 penik. länsiluoteista suuntaa\nPyhäjoen suulle, meren rannalla.\n\nIlman jo mainittua Pyhäjärveä ovat muita suurempia vesiä pitäjässä\nHaapajärvi ja Merijärvi, joiden halki Pyhäjoki juoksee. Enokoskista eli\nkeskiputouksista, joita yleiseen luetaan päälle seitsemänkymmenenki\nlienevät Pyhä-, Pohjas- ja Etelähouru suurimmia. Korkeimmat vuoret ja\nvaarat tavataan Pyhäjärven seuduilla, epäilemättä pienempiä säärilöitä\nisosta maaseljästä. Niiden seassa ovat mainittavia Mäkiöisten vuori ja\nHiidenmäki.\n\nEpäilemättä ovat tämän pitäjän rannimmaiset ääret ennen olleet,\nmikä veden alla, mikä saari- ja luotomaana. Mutta jo 3 eli 4 sataa\nvuotta sitte on maatuminen ja meriveden laskeuminen ollut yhtäläiseen\nmerkittävä. Moniaita pienempiä niemekkeitä ja saariloita löytyy kyllä\nvieläi, vaan ei kokonaiseksi saarestoksi. Mainittavimmia taitaisi olla\nWuotinkari eli Hahtikari, jossa entiseen aikaan muutamia kalasaunoja\nlöyty, vaan myöhemmin asetettiin turvallinen markkinapaikka.\nWainonaikana, syksyllä v. 1808, hävittivät Ruotsalaiset tämän\nmarkkinapaikan pitäjän asukasten suureksi onneksi, koska muuta hyvää ei\nollutkan samoista markkinoista, kun että menettivät talonpoikain tavat\nja tavaran. Tällä niemellä ammuttiin Ruotsalainen överisti Flemminki\nja kaputeini Bruunkruona, pääsiäisaattona 1808, ja kuolivat vähä aikaa\njälkeen Braahessa. — Mainittama on myös Tervonenä, jossa näihin aikohin\nasti on löytynyt eräs kivistä rakettu mutkakuja Pietarinleikiksi\nkutsuttu. Se oli siitä laadusta, että vaivoin osasi palata, ken kerran\noli sisäytynyt. Joku Pietari lienee sen hankkia ollut, eikä näytä\nsillä alustaankan muuta mielenä olleen, kun saada siinä kesäsaikoina\nlystäillä. Nykyään on se hävitetty. — Samalla niemellä saavutettiin\nRuotsalainen keneraali Lyövenjelmi, pääsiäisaikoina 1808, hevosen\nesinnä altansa ammuttua. Pisin mereen pistäyvä niemi on Hyytämä,\neteläpuolella joensuuta. Tällä niemellä kävi herrasväki ennen aikausein\nkesäsaikana lystäilemässä ja kasvo sillä sillon viljalta kaikenlaisia\nmarjoja. Lukemattomia nimiä ja muita kuvaelmia, hakatut kallioon niemen\neteläpuolella, löytään vielä muistona tästä herrasväen käynnistä.\nTästä niemestä kolme neljännestä Pohjoseen on Hanhikiven saari.\nSaarella löytyy iso kivi, ympärimitaten 45 kyynärää, 9 kyynärää korkia.\nHanhikivellä sanotaan muinastaikaa olleen Wenäjän ristin ja Ruotsin\nruunun ynnä muiden merkkein hakattuna. Nyt niitä ei enään tunnu,\neikä ollut tuntunu vuosina 1736 ja 1744, jollon provasti Mathesius,\nensimmäisellä kerralla isä, poika jälkimmäisellä, muutamain herrain\nkanssa oli Hanhikiveä katsomassa käynyt. Myös sanotaan Hanhikivi olevan\nrajamerkkinä Pyhäjoen ja Salosten pitäjäin välillä, samatekun Wasankari\nPyhäjoen ja Kalajoen. Sama Wasankari ei ole muu kun eräs hiekkaluoto,\nkallio keskellä. Pyhyjoen laivasatama, Waaraniemi nimeltä onki hyvin\nvaarallinen ja Harvoin laivoilta etsitty, jos ei pienemmiltä, sillä se\non amonna pohjas-, luode ja länsi-tuulillenki. Braahen kauppiailla on\ntäällä tervahovi ja pikiruukki, joka jälkimmäinen laitos jo kuitenki\ntovista on rappiossa ollut, koska termaruukki pitäjässä viimmivuosina\non vähennyt. Luultamasti tulee tervahoville sama loppu ja koko\nsatamalle samate. Monta lähdettä erimakusella vedellä löytyy pitäjän\nsisässä. Muutamia jousilyöntiä ylipuolella Luodontaloa Pohjaskylässä on\ntavallinen terveyden lähde, jossa ei niinkän aikoja sitte vielä seiso\navaratupanen lähdehuone. Saman lähteen vesi on lääkäreiltä tutkittu ja\nhyväksi kiitetty. Wielä 1813 nautittiin tätä vettä monelta kivulaiselta\nihmiseltä suureksi hyödyksi, vaan siitä ruveten on lähde joutunut\nunhotuksiin.\n\nPyhäjokea on ennen suuremmillaki veneillä kuljettu, paitsi\nhourupaikoissa. Tähjän jokea kaivautti ruunu v. 1760, Kemin\nkompanialla, venekulkua varten. Weneissä kulettivat ylimaalaiset voinsa\nja muun kalunsa alas, venehin kulki pappi pitäjällä, siksikun pitäjän\nmaatie Maaherra, Baruuni Karpelaanin ja seurakunnan kirkkoherran,\nTohtori Westsynthiuksen ahkeroimalla ja huolella vähä ennen v. 1790\ntoimeen saatiin. Mainittava asia on se, että vesi joessa vuosi vuodelta\nmähenee ja vanhain tarinaa myöten ennen meitäki on samalla tavalla\nvähennyt. Kuitenki on tulva vieläki hyvin korkia keväillä. Kuivan\ntähden on maatietä täällä alempana neljänneksen matkalta muuttaa\naiottu. Rata uudelle tielle suinattiin ja hakattiin Elokuussa 1816,\nvaan taitaa kuitenki aikoja mennä, ennenkun saadaan valmiiksi.\n\nWähä paremmin, kun puolipenikulma merestä, jakaupi joki kahtaalle\nja haarain keskelle jääpi Luodon saari, jonka meriaärisessä\npäässä äskenmainitulla Wuotikarilla on paikkansa. Tällä luodolla,\nsuuruudeltaan 1/26 osa nelikkopenikulmasta, elää yhdeksän taloa,\npaitsi muita eläjiä, torppareja, mökkiläisiä ja muita semmoisia.\nLuodon ylipäässä toinen toistansa rinnatusten ovat ennen mainitut\nhouruenot. Etelähourulla oli ennen sahamylly ja nykysemmin tuumattiin\nsihen rautaruukkia saada ynnä naulapajan kanssa. Waan siitä tuumasta\nei syntynyt kun uusi jauhomylly pohjaspuolella hourua; vanhoja löytyy\nusiampia eteläpuolella. Pohjashourulla on vieläki sahamylly vaan\nrappeunut ja heittiönä jo päälle kymmenen vuoden ollut. Näiltä tienoin\nkatsellen on erittäinki meripuolinen suunta mitä kaunihimmia. Maa\nsinnepäin viettävä on kaunistettu vaihtelevilta kunnailta, laksoilta,\nsaariloilta, putailta, vihannoilta vainioilta, hyvin raketuilta\ntaloilta jne. Wihdoin ennättää silmä merenrannalle karinensa,\nnieminensä, saarinensa. On sitä siinä kylläki äkkinäisen katsella. Kun\nvielä tyynnä kesäiltana meri toisinaan kangastelee ja luopi etäisemmät,\nmuuten näkymättömät louhet, saaret ja luodot silmän näkymiin, niin\nsiinä sillon oikein iloksensa jonkun hetken silmiänsä sulottelee.\nSenlainen kangastaminen merellä tulee valosäteiten taittumisesta veden\npinnassa. Jos panet lantin johonkuhun astiaan ja astut ulommaksi,\nettet enää näe lanttia pohjassa, niin aivan samalta seisopaikaltasi\nrupeat sen taasen näkemään, jos annat jonkun toisen lyödä mettä\nastiaan. Siinäki tapahtuu samanlainen valo säteiten taittamus. Kun meri\nkangastaa, ennustavat Pyhäjokelaiset pohjaista myrskyä seuraavaksi\npäiväksi, mutta kuitenki tuulee kyllä usein etelästä seuraavana päivänä.\n\nMistä Pyhäjoella lienee nimensä, on vaikia arvata. Luulisi tulleen\nPyhäjärvestä, josta joki alkaa, vaan eikö ennen lie itse järviki\nnimensä Pyhäkoskesta perinyt, joka on seitsemän neljänneksen päästä\nmerenrannalta ylös lähtien.[7] Epäilemättä ovat täällä, kun muuallaki\ntavallisesti, rantaseudut ennen sydänmaita tulleet asutuksi ja niin\nPyhä koski ennen Pyhäjärveä tutuksi joutunut. Waan kuinka tämä koski\nynnä monen muun paikan on pyhän nimen saanut, siitä olemma tätä ennen\nmaininneet: eikö lie tämänki seuduilla pyhiä juhlallisia toimituksia\nesivanhempamme pakanallisessa uskossa harjotettu. Seuraava tarina\nkäypi vielä Pyhälän maasta: oli joukko vihollisia kerran niille\ntienoin asettaunut ja yöksi nukkumaan ruvenneet. Waan yöllä oli\npensaita maasta kasvanut ja peittänyt makaajat. Wartiat aamulla ei\nketänä nähden rupesivat pensaita raivaamaan, vaan samassa katkovat\npäät kumppaleiltansa. Sen havattua jopa säikähtäin juoksivat pois ja\nhuusivat mennessään; se on pyhä paikka.\n\nWanhoista tiedoista on vähin uskottava, Pyhäjoen ennen muinan Kemin\npitäjän yhteyttä olleen. Myöhemmin tuli se siitä erotetuksi yhdessä\nSalon pitäjän kanssa, jolla jo 1310 näyttää omituinen kirkkoherra\nolleen. Wähä ennen Upsalan papiskokousta v. 1593 joutu Pyhäjoki\nSalosta erille. W. 1805 oli kysymys pitäjän halkasemisesta kahdeksi,\nvaan johon esivalta ei sillon lupaa antanut. Arvattamasti tulee sama\nkysymys ensi someliaassa tilassa uudistettavaksi. Kansan edesmenneinä\naikoina suunnattomasti lisäynyt paljous, ylemmäisten kahden eli kolmen\nseurakunnan tarve lähemmästä ja huolellisemmasta kirkkoherran hoidosta\ntekisi kaikite'ki hyödylliseksi asiaksi pitäjän kahtaalle halkasemisen.\nHaapajärven ja Oulaisten kappelien välille 1805 käyty raja erottaaki jo\npitäjän kahteen osaan, ylipuoleen ja alapuoleen. Koko pitäjässä on 20\nsuurta kyläkuntaa, 220 mantaalia, 900 taloa, 10,000 henkeä, 6 kirkkoa.\nPapeista, kirkkoherroista ja kappalaisista on muualla kirjotettu.\n\n  [7] Sana pyhä näyttää ennen vanhaan merkinneen jotai kauhittavaista,\n  johon oi ollut menemistä, koskemista eli muuten sen kanssa mitään\n  toimittamista, Suomentaja.\n\n\n\n\nEmäkirkosta.\n\n\nEmäkirkon seurakunnan rajalla ovat P. Salo, I. Oulaisten ja\nMerijärven kappelit, E. Kalajoki ja L. meri. Laajuudeltaan on se 5\nnelintäpenikulmaa ja luetaan emäkirkon ala 6 kyläkuntaa, 46 mantaalia,\n210 taloa, 2330 eläjätä. Suurimmat järvet ovat Pelkonen, Ahmenlampi,\nPolus, Liminkajärvi, Wiirretjärvi ja Majavajärvi. Kirkolta lasketaan\n2½ penikulmaa polkutietä etäisimpään taloon Liminkojassa, metsäkylä\nWihannin kappelin erämaiden rajalla. Kirkko, joka seisoo pohjaspuolella\njokea likellä merenrantaa, on rakettu v. 1593. W. 1669 kaasi eräinen\nkova myrsky kirkontornin ja repi osan katostaki. Oululaiset, jotka\nsihen aikaan purjehtivat lähemmin itärantaa, olisivat omilla kuluillaan\nuuden tornin rakentaneet, koska oliki se heidän retkillään tarpeellinen\nmerkki. Waan pitäjän miehet luulivat kunniansa ja armonsa, ehkä\njumalisuutensaki siitä polkeuvan, eivätkä suanneet vieraita sihen\ntyöhön, jonka itset v. 1671 tekivät. Sama torni on vieläki pystössä ja\non noin 100 kyynärää korkia.\n\nTapuli on rakettu v. 1739. Siinä on kaksi jommoistaki kirkonkelloa\nsomasti yhtyvillä äänillä. Sanotaan niitä ennen kolmeki olleen, vaan\nyhden isonvihan aikana vihollisilta viedyksi. He olivat — hokua myöten\n— kokeneet kaikkiaki saada, vaan ylös tapuliin sitä varten noustuansa\nolivat surkian kyydin keiulaisilta saaneet. Kuitenki olivat hengissä\nmaahan päässeet ja sitte myötänsä vieneet kolmannen kellon Merijärvelle\nasti, jossa se oli monen sylen syvyyteen jään alle uponnut. Siellä\nluulevat lujauskoset sen vieläki olevan. Tosi kuitenki on, että\nennen kolme kelloa oli tapulissa, vaan luultavasti myötiin kolmas,\nemäkirkolla joutava, kello jollekulle kappelin kirkolle.\n\n\nMerijärven kappeli.\n\nMerijärvelle luetaan emäkirkolta 2 penikulmaa kaakossuuntaa. Rajoina\novat P. ja I. Oulasten kappeli, E. Kalajoki ja L. emäkirkon lääni. Koko\nseurakunta on kun kairana emäkirkon ja Oulaisten välillä. Sisällänsä\npitää 3 nelintä penikulmaa, 3 kyläkuntaa, 18 mantaalia, 75 taloa\nja 800 eläjätä. Järvistä on jo itse Merijärvi nimitetty ja toisia\nlöytyy Riitalampi, Savanlampi ja Saukonjärvi. Pyhäkosken tähden, jota\nveneellä ei päästä, on Merijärvestä jokeen uusi veneväylä kaivettu,\njota kutsutaan Tähjänjoeksi. Kirkolle tulee 3 neljännestä maatiestä,\nneljännes maisin, 2 vesitse Merijärveä.\n\n\nOulaisten kappeli.\n\nOulaisille luetaan 4 penik. itäänpäin emäkirkolta. Rajoina P. emäkirkko\nja Salo, I. Haapajärvi, lou. Kalajoki ja Merijärvi. Suuruudeltaan\n4 nelintäpenik., 4 kyläkuntaa, 40 mantaalia, 190 taloa, eläjätä.\nSuurimmat järvet tässä seurakunnassa ovat Piipsjärvi, Niitunlampi,\nKallisjärvi ja Wiitajärvi, viimmenen puoliksi Kalajoen sisässä. Enin\nosa seurakuntaa on maatien vaiheilla. Seurakunta sai oman kirkon v.\n1682.\n\n\nHaapajärven kappeli.\n\nHaapajärven kirkolle tulee 7 penik. emäkirkolta itäänpäin. Rajoina P.\nOulaisten kappeli ja Siikajoki, I. Siikajoki, E. Kärsämäki ja Kalajoki,\nL. Oulaisten seurakunta. Järviä kappelin sisässä ovat itse Haapajärvi,\nkahden neljänneksen pitkä, yhden leviä, Watjusjärvi, Ainali, Osmanki,\nKorkatti, Rytky, Mäyrä ja Pirmisjärvi. Penikulman matkan Haapajärvestä\nylöspäin on saari Pyhäjoessa, Keräjäsaari nimeltään. Sillä saarella\nsanotaan muinen Wenäjän ja Ruotsin vallan asiamiesten tähdellisistä\nvaltakunnan asioista välillänsä keskustelleen. Tämä seurakunta on\nerittäinki koko pitäjässä maisemiltaan kaunis. Järvenrannat ovat\nyleiseen korkiat ja niillä kauniita taloja. Maatie kulkee tämänki\nseurakunnan halki. Äärimmäisiin talohin I. ja E. tulee 2½ penik.\nkirkolta polkuteitä taikka vesimatkaa. Haapajärven luullaan olevan\nvanhin Pyhäjoen kappeli, vaikk' ei kuitenkan seurakunnalla vielä m.\n1689 ollut omituista pappia, niinkuin samana muonna kirjotetusta Acta\nvisitationis on nähtävä, jossa \"Haapajärveläiset anoivat saada pappia\nheidän kirkollansa asumaan\".\n\n_Kärsämäen ja Pyhäjärven_ kappeleista tällä kerralla emme voi antaa\ntämmöisiäkän tietoja. Jos vasta saisimma niin niistä kun muistaki\npaikoista Suomessa täydellisempiäki tietoja, niin mielellämme\npräntäyttäisimmä.\n\n\n\n\nKuolasta 16 Helmikuuta 1837.\n\n\n    Post varios casus, varia et discrimina rerum\n    Stetimus hic tandem — — —\n\nMuusta matkastani tällä kertaa en huoli'kan mainita, vaan ainoasti\nmuutamilla sanoilla kirjottaa Suomalaisten ja Lappalaisten\nasuntopaikoista ja rajoista näillä seuduin. Kotoa matkaan\nantautessani luulin suomalaisia kyliä löytyvän sillä saarennollaki,\njonka rajoittaa pohjaspuolelta Jäämeri, itäpuolelta Walkiameri etelätse\nWienameri ja Kantalahti, lännetse vastamainittu lahti, Imantrajärvi,\nKuolajärvi, Kuolajoki ja niiden välimanteret. Wielä luulin Petsoran\nmaallaki, Wienan kaupungista itäänpäin, Suomalaisia paikoitse\nasukselevan, koska kartasta katsoen siellä löytyy suomalaisia nimiä,\nesimerkiksi Kylmäjoki, Elmajoki, Usajoki, Jeletsjoki, Kolvajoki jne,\njotka näyttää tavallisista suomalaisista nimistä Kylmajoki, Ilmajoki,\nUusijoki, Jäletjoki, Kolvajoki tulleen. Waan täällä ja matkallani\nylöspäin tarkemmin asiata tiedusteltuani, edellämainitulla saarennolla\nei asu, kun harvakselta Lappalaisia ja Petsoran maalla ei muuta, kun\nSamojeetalaisia. Heitä siis en ni kehtaa'kan paikalla katselemaan\nlähteä, jolla toimeni, Suomen runoja ja muita semmoisia kerätä, tulisi\nkehnosti täytetyksi, vaan sen siasta lähden täältä Suomen puolelle\nInaran seuduille ja siitä rajaa myöten eteläksi Pääjärven paikoille,\njosta taasen käännyn Wenäjän Karjalaan Tuoppajärven ja Alakuittijärven\nitärantoja Kemin linnaan saati seuraten. Niin sieltä taasen lähden\nSuomen rajoja kohti ja tulen Toukokuun alussa viikoksi eli kahdeksi\nKajaaniin, kesävaatteisiin muuttaumaan. Siitä sitte matkaun rajaa\nmyöten Sortavalan kaupunkiin saati ja luultavasti edelle Aunuksen\nmaalle. Sillä tavoin Wienassa eli Arkankelissa en tule'kan käymään,\nvaikka esinnä aion. Se matka vaan suotta veisi minulta kaksi eli kolme\nviikkoa, ettei siitä olisi muuta hyötyä, kun vähäsen itselleni, jos\nvoisin oppia paremmin Wenäjän kieltä sillä ajalla puhumaan. Täällä\nja kylissä Kannanlahden rannalla olen mainittua kieltä viikkokauden\nlukenut ja kirjottanut, jotta puhe jo alkaa jotensa'ki käydä, vaan\nperäti toisin, kun tavallisesti tapahtuu. Muut oppivat esinnä\nymmärtämään, siitä puhumaan outoa kieltä, vaan itse olen oppinut ennen\npuhumaan, kun oikein ymmärtämään, mitä toiset puhuvat. Sentähdenpä\nisäntäni, kun muuten en saa tolkkua, välistä kirjottaa sanat paperille,\njosta paremmin älyän. Ilman, on minulla ollut kyllin kielien\nkanssa näinä aikoina tekemistä. Kylissä Kannanlahden länsirannalla\npuhuttiin enimmäksi Wenäjän kieltä, harvat Suomen eli Karjalan\nkieltä, Kannanlahden päästä pohjaseen tuli Lappi vastaan ja Kuolassa\npuhutaan Wenäjätä, paitsi mitä kaksi eli kolme miestä, jotka ovat\ntänne Karjalan kylistä muuttauneet, vähin puhuvat suomeaki. Tohtori\ntaasen puhuu latinata ja Kommentantin roua saksaa. Niin on minulla\nvälistä neljän eli viiden kielen kanssa yhtaikaa tekemistä. Jotta\nsillätavoin toisinaan naurattavia sekannuksia ja erhetyksiä tapahtuu,\non kyllä arvattava asia. Niin kysyi muutamana päivänä isäntäni minulta\nWenäjästi, jos minulla oli vaimoa. Waan kun hän paremmin älytäkseni,\neli muutenko, ei käyttänyt venäläistä sanaa sjena, vaimoa merkitsemään,\nvaan juutilaisen eli ruialaisen sanan kona, niin älysinki kysymyksen,\nkun olisi hevosia (конь) vaarantanut ja sanoin kaksiki itselläni\nkodissa olevan. Roua, joka myös oli huoneessa, silmäili esinnä pitkältä\nminua ja sitte, asiasta oikian tolkun saatua, rupesi nauramaan, jotta\nei tahtonut loppua tulla.\n\nWaan näistä ja muista mainitessani, jopa peräti unohdan asian, josta\nesinnä rupesin kirjottamaan. Niin on siiis viimmenen suomalainen\nkylä, Wenäjän puolella rajaa, Tumtsa Pääjärven pohlaspäässä Suomen\npitäjän, Kuusamon, pohjaspäätä kohti. Siitä, jos suoraan lähdet\nKannanlahden päähän, ei ole yhtäkän kylää välillä, eikä pohjaspuolella\nsitä liniata ollenkan suomalaisia kyliä, harvassa likimmäisillä\nseuduilla eteläpuolellesi. Tavalliset taipalet kylien välillä ovat 2,\n3 ja 4 penikuormaa. Rantakylissä Wienamerta vasten puhutaan kaikissa\nWenäjän kieltä, harvat malttavat karjalata eli suomea. Semmoisia kyliä\nmainitulla rannalla löytyy 1. Kieretti, siitä 40 virstaa luoteesenpäin\n2. Mustajoki (venäj. Tjsernarieka), 20 virstan päässä yhtä suuntaa 3.\nKouta, siitä pohjaseen 30 virstan matkalla 4. Knäsöi ja viimmeseksi\nkoillista suunta 5. Kannanlaksi, taasen 30 virstaa matkattua. Niin\ntällä 120 virstan pituudella ja itsellä meren rannalla ei ole, kun\nviisi kylää, vaikka kyllä Kieretti ja Kouta ovatki suuria, kun Kajaanin\nkaupunki. Wähän pienempi on Kannanlaksi, ja Mustajoki ja Knäsöi vielä\npienempiä, noin 30 eli 40 talosta. Mitä vähä ulompana meren rannasta\npienosia kyliä löytyy, niissä kaikissa paajitaan (puhutaan) karjalaksi,\nvaikkei ole'kan niissä sitä miestä, tuskin pientä poikanalikkaakan,\njoka ei keralla sokertelisi Wenäjänki kieltä. Karjalan runot ovat\nniissä pian kokonansa hävinneet ja Wenäjän tavalliset pajahdusvirret\nniiden siaan tulleet. — — —\n\n\n\n\nMehiläisen Toimittajalle.\n\n\nKunnioitettama Wirka-veli! Eihän mehiläinen inhonne ko'ota mettä\nvierailta kukka-ke'oilta, sentähten toivon Mehiläisennekin suostuvan\nventoon kirjallisuuteen. \"Myrsky\" on käännetty tarinasta: Мореходъ\nНикишинъ сог: Александра Марлинскаго. Jos kuukaus-kirjassanne tilaa\nlienee, ja tämä koet kelvannee, anon nöyrästi painattamaan siihen.\nAnsaisi Kaunis-kirjallisuus Suomenkin kielessä, luuloani myöten,\nenemmin tarkauutta kuin tähän asti on nähty. Sen kauttahan muut\ntäydellisimmiksi viljellyt kielet lieneet saaneet arvonsa, ihanuudensa.\n\n  Narvan Linnassa\n  11/23 Helmik. 1837.\n\n                                          Cn. Sr.\n\n\n\nMyrsky.\n\n(Wenäjästä).\n\n\nTuuli tuhahti, kiihtyi, väki kohta. Maininki vieri mäkinä, vetelät\nmäet muuttuit jyrkiksi alloiksi, ja meri rupesi kohajamaan kuin vesi\nsuuressa kattilassa ennen kiehumistaan. Aurinko laskisiin tulisiin\npilviin, koko länsi kiehu ikään-kuin veressä, tuttu merkki myrskyksi;\nsäteihen puotessa hiiluvalle sinille, vierevälle viherjälle, lipai\nlainet lasina, palo kuin pilvi salamasta, ja sammu, ja pimeni, ja\nupposi survattu toiselta.\n\nJa yö peitti taivaan raskailla pilvillä, ja pilvet vierivät lainetten\ntavalla, ja meren pinnalla oli yhtäläinen melu kuin taivaankin.\nWihuri paino, myllysi, pirsko utuja ja altoja. Wälistä avasit mustat\npilvet tulisen kitansa, jossa pitkäsen ota loisti; välistä nielasit\nvalkia-harjaset allot pauhinalla vuotavan aluksen ja syöksit sen\nuudestaan povestaan. Wettä kerittiin tuskin mättää haaksesta. Purjeet\nolit jo raivatut, kuitenkin tärisit mastot, tuulelta vimmasti muokatut:\nalus lensi, hurjan hevosen tavalla tupruten, ja meri-miehistä näkyi\njoka silmän-räpäyksellä — nyt, nyt se uppoaa! Ja äkkiästi jyrähti\nheidän päänsä päällä ukkonen: tuli leimahti halenneen taivaan-kannen\nkaikissa raoissa ja samassa ajan-rahdussa jysähti alto, paiskattu\nmyrskyltä, esihankaa vasten. Haaksi joi kuolemaa: silmän-räpäys oli\nhirmuinen. Meri-miesten ympärillä kohisi tulinen koski: he sulkit\nhuikastut silmänsä, ikänänsä ei arvataksensa...\n\nMutta raju väsy julmuudestaan. Tuuli lankesi keralla. — Luonto kuin\nihminen, eli, paremmin sanottu, ihminen kuin luonto, on kesänään\npikanen ja myrskynen — ajan-rahdun. Ukkosen tulelta pilvet ikään-kuin\nsulattiin sateeksi, ja kuu lävähti, umeessa uituansa, ilosesti\nvahvuuden pimillä; ainoastaan taivaan-rannalla joukkoiliksit pilvet\npakolaisena. Huhdotut laineilta katosit hekin, ehkä jurolla, uhkaavalla\nmuodolla; altot vielä kävelit ristin rastin ja tunkeilit keskenänsä\nmuinasten vihollisten tavalla, jotka sodankin lopetettua, vielä\nryhtyyvät riitan, sammuttaaksensa veristä janoansa ja jäähyttääksensä\ntottumisesta kytyvätä tappelu-kiimaansa. Waan kohta vuosit laineet\nlaviaan laimiin ja sen selällä kärmeeliit vaahen valkiat hivukset,\näsken altoin harjalla liehuttuansa. Juovina vetisiit ne veden aavalla,\nhimiällä pinnalla, ikään-kuin sukukuntain jälet elämän merellä. Katosi\nvaahtikin, ja tyynen sini peitti meren kasvot. Se huokaili jo raskaasti\nja harvoon kuolevan tavalla, ja vihdoin aamu-puolella heitti se sumuna\nhengensä, sillä ikään-kuin kuvaillakseen — \"kaiken jalon maan päällä\nhuokuvan ainoastaan myrskyillä, ja kaiken jalon lopun olevan käärityn,\nniin tekiälle kuin katsojalle, tiettämättömyyden pimiästä udusta\nkudottuun kuollo-paitaan.\"\n\nKoi kylvi ruusunsa kannelle, meri rusotti, alus torkku laineella.\n\n                                                 —n. —r.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Hirvi ja Sarvensa.\n\n\nHirvi lähteen partaalla seisoen katseli kuvaansa ja sano: \"voi\nkuinka olenki kaunis! ja nuo julkiset sarvet; semmoisiapa ei ole\nitsellä jalopeurallakan. Jalkani ainoastaan ovat vähä hoikkalännät\nja auttaisivatpa ne lyhempänäki.\" Samassa tuli jousimies koirinensa.\nHirvi juoksi pakoon ja ennättiki kuinka kauas koirilta, niin kauan kun\nlakiata kesti, vaan metsässä estivät sarvet, ja koirat tavaten purivat\nhänen kuoliaksi. Wähä ennen kuolematansa oli sillon hirvi lausunut:\n\"voi typeryyttäni! jalat, joita äsken moitin, minun pelastivat, sarvet,\njoita kiitin, saattivat surman suuhun.\"\n\nKiitä huomenna hevoista, vuonna toissa morsianta.\n\n\n\n2. Karhu ja Jalopeura.\n\n\nKarhu ja jalopeura tapasivat hirven ja alkoivat niellä saaliistaan.\nWaan heidän kiivahimmallaan riidellessä ja riidasta viimmen tappeloon\nyhdyttyä juoksi hirvi tiehensä. Jonkun ajan tapeltuahan vasta\nhavatsivat, ettei hirveä enää ollut missänä.\n\nHyväpä, jos sillä tavalla useinki riiteliäin kä'visi!\n\n\n\n\nSuomen kansan Arvutuksia.\n\n\n1. Kaksi uppia merellä, toinen nousee, toinen laskee.\n\n2. Lautta pyörii, salko vetää.\n\n3. Wiipsinpuu Wirosta tuotu, alla aian käänteleksen.\n\n4. Neljä kantaa, neljä antaa, kaksi katsoo, kaksi kuuntelee, kaksi\ntietä raivaa, yksi koiria hosuu.\n\n5. Mies merellä hakkaa, tänne lastut kimpuaa.\n\n_Osviittoja_. 1. Kuu ja aurinko. 2. Käsikivi (jau- haissa). 3. Käärme.\n4. Lehmä. 5. Lumisade.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Kyllä syötävä kuluu, otettava onnahtaa.\n\nPahoin sentähden tekee, joka ei kuluvan siaan hanki uutta.\n\n2. Joka tauloa tekee, monta vaivaa näkee, monta koivua kokee, pökkelöä\npönnistää.\n\nNäillä sanoilla vertailee moniki toisilta pieniksi, mitättömiksi\nkatsotuita töitänsä.\n\n3. Jolla vaimo, sillä vaiva; jolla lapsi, sillä kaksi.\n\nNiinkö ainaki lienee?\n\n4. Jo on suussa suksen voie, tallella talipalanen.\n\nNiin sanoo köyhä kansa elämästään, joka ei juuri liene'kän paljon\nmaksavainen, koska suksen voide'ki on pitänyt ruoaksi menettää.\n\n5. Itse kiitän itseäni, kun ei muut minua kiitä, itse mä tapani tunnen.\n\nÄlytön vaan ei ollut sekän, joka tämän sanalaskun jälkeen käyttihen.\nJopa muuten olisi tainnut saada peräti kiitoksetta elää.\n\n6. Ei liikkuva vaihate liikkumattomaan.\n\nHuvempi ja hyödyllisempi usein onki liikkeellä olla, kun yksien seinäin\nsisässä asua.\n\n7. Juoksevi hyvä hevonen uuen kellon toiviolla.\n\nPalkinnon toivo muuttaa kevyiksi vaikiammatki toimitukset.\n\n8. Kiertää ja kaartaa, kun lempo lautamiestä.\n\nEmme tiedä, missä tilassa Lempo lautamiestä kiersi, vaan niin on tapa\nsanoa, kun jolta kulta ei saa oikein rauhassa olla.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nKesäkuulta.\n\n\n\nTanssin Synty.\n\n\n    Ei oo Tanssi minun rotima,\n    Eikä toisen kumppalini;\n    Tanssi on tuotu tuolta maalta,\n    Kisa taampata taluttu:\n    Wienan päälliltä vesiltä,                    5\n    Saksan salmilta syviltä.\n\n    Eipä vielä sieltäkänä,\n    Ei perän pereäkänä;\n    Tanssi on tuotu tuonempata,\n    Kisa taampata taluttu:                      10\n    Alta Wiipurin vihannan,\n    Alta suuren Suomen linnan.\n\n    Eipä Wielä sieltäkänä,\n    Ei perän pereäkänä;\n    Tanssi on tuotu tuonempata,                 15\n    Kisa taampata taluttu:\n    Takoa Tanikan linnan,\n    Uuen linnan ulkopuolin,\n    Pietarin pihoja myöten,\n    Kautta Wiipurin mihannan.                   20\n\n    Winku Wiipurin veräjät,\n    Nauku Narman linnan portit,\n    Tanssia taluttaessa,\n    Ilokasta tuotaessa.\n    Hevoset hikoveessä,                         25\n    Warsat vaahessa samosi,\n    Tanssia taluttaessa,\n    Ilokasta tuotaessa.\n\n    Wesi tippu vempelestä,\n    Rasva rahkehen nenästä,                     30\n    Tanssia kaluttaessa,\n    Nokasta tuotaessa.\n\n    Reki lautanen ratsasi,\n    Kapla patvinen patsasi,\n    Jalas koivunen kolasi,                      35\n    Luokki tuominen tutisi,\n    Tanssia taluttaessa,\n    Ilokasta tuotaessa.\n\n    Pyyhyet vihertelivät\n    Wesasilla vempelillä,                       40\n    Oravat samoelivat\n    Aisoilla vaahterisilla,\n    Tetryet kukertelivat\n    Korjan kirjavan kokalla,\n    Tanssia taluttaessa,                        45\n    Ilokasta tuotaessa.\n\n    Kannot hyppi kankahalla,\n    Mäellä pelmusi petäjät,\n    Kivet rannalle rakosi,\n    Someret siottelihen,                        50\n    Tanssia taluttaessa,\n    Ilokasta tuotaessa.\n\n    Lehmät partensa levitti,\n    Härät katko kytkyensä,\n    Naiset kaikki naurusuulla,                  55\n    Emännät ilolla mielin,\n    Tanssia taluttaessa,\n    Ilokasta tuotaessa.\n\n    Herrat nosti hattuahan,\n    Kuninkaat kypäriähän,                       60\n    Miehet mieli muutuksihin,\n    Pojat puoli pyörryksihin,\n    Tanssia, taluttaessa,\n    Ilokasta tuotaessa.\n    Jo Tanssi pihoille saapi,                   65\n    Ilo alle akkunoien;\n    Uotas mie kysyn lupoa,\n    Talunko tanssini tupahan.\n\n    Kelta mä kysyn lupoa?\n    Isännältä pöyän päästä,                     70\n    Emännältä lattialta,\n    Pojalta rahin nenästä:\n    \"Talunko tanssini tupahan,\n    Ilolinnun ikkunalle?\"\n    Isäntä sanansa virkki:                      75\n    \"Talu tanssisi tupahan,\n    Talu tanssi vierahasi;\n    Maholehmän tappanemma,\n    Tanssin taljoallaksenna,\n    Iloleikin lyöäksennä.\"                      80\n\n    Jo tuli tupahan Tanssi;\n    Käen kääkähän sivalti,\n    Jalan polki kynnyksehen.\n\n    Kiukoa kivinen liikku,\n    Patsas patvinen järähti,                    85\n    Silta soitti sorsanluinen,\n    Laki kultanen kulisi,\n    Tansin tullessa tupahan,\n    Ilolinnun astuessa.\n\n    \"Täytyykö tätä tupoa,                       90\n    Lainataanko lattiata,\n    Tanssia tasasten miesten,\n    Miesten nuorten notkustella? —\n    Kun ei täytyne tupoa,\n    Lainattane lattiata;                        95\n    Talun Tanssini pihalle,\n    Sitte tansin tanhualla,\n    Keikun keskellä pihoa,\n    Joss' ei pää lakehen koske,\n    Otsa ei ortehen kolata,                    100\n    Jalat sillan liitoksehen.\"\n\n    \"Täytyypä tätä tupoa,\n    Lainataanpa lattiata,\n    Tanssia tasasten miesten,\n    Nuorten miesten notkustella.\"              105\n\n    \"Suuri kiitos, kost' Jumala!\n    Kenpä tanssihin tulevi,\n    Sille poika syntyöhön,\n    Niin on viisas kun isonen,\n    Läpikäymähän keräjät,                      110\n    Jutut julki jaksamahan;\n    Ken ei tulle tanssihini,\n    Sille tyttö syntyöhön,\n    Niin on laiska kun emonen,\n    Alla aian maattavaksi,                     115\n    Lepikköön levättäväksi.\"\n\n_Jälkimaine_. Tätä runoa lauletaan niin Wenäjän puolella, kun Suomenki\nKarjalassa. Toisintoja. v. 5. W. väljiltä v. v. 18. U. l. liepehiltä.\nv. 22. Suju sillat Suomen linnan. S. suilla S. l. v. 25, Heposet veti\nhiessä. v. 28. Mierokasta t. v. 61, 62. Wanhat miehet vanttujansa,\nPojat polvensa kohotti, Siniset sukat jalassa, Heinänpäiset\nsukkarihmat. v. 71. Emännältä sen sivusta. — Rotima (v. 1) s.o. tekemä,\nsynnyttämä; patvinen (v. 34), visanen.\n\n\n\n\nHuoliruno.\n\n\nHuoliruno elaissään kunniallisen ja toimellisen talon isännän, _Mathias\nRemeksen_ Kiuruvedeltä, autuaallisesta täältäerosta, v. 1765. Wainajan\nveljeltä, Paavali-Remekseltä kokoonpantu.\n\n[Tästä runosta luetaan muutamia paikkoja tutkintolaitteessa: Dissert.\nde Poësi Fennica H.G. Porthaanilta, emmekä tiedä, jos lienee vaikka\nkokonansaki ennen präntätty. Meidän on pitänyt seurata Kieruvedeltä\nsaatua kehnoa kirjotusta, jonka kaikista paikoista oli vaikia selväkään\nsaada.]\n\n    Sanomatt' en saata olla,\n    Enkä pääse puhumatta,\n    Waikka suru suun avapi,\n    Huoli virren valmistapi.\n    Kuitenkan en kuikuttele,                     5\n    Lasken laulua vähäsen,\n    Wirren virsin veikolleni,\n    Laitan laulun vainajalle.\n\n    Jalo läpitse lukia,\n    Eli ilman kuuntelia!                        10\n    Elä laulua pahastu,\n    Elä katso karsahasti,\n    Ellei mene mahtavasti,\n    Eikä taivu taitavasti;\n    En saanut opissa olla,                      15\n    Tulla Turussa tutuksi,\n    Upsalassa uutetuksi.\n\n    Enkä kiitä kyllin päältä\n    Tätä miestä merkillistä;\n    Se vaan olkohon sanottu                     20\n    Sulle tieoksi vähäksi,\n    Laitan lauluni Matista,\n    Remeksestä teen runoni.\n\n    Ah, ah, armoton isäni,\n    Aivan tuima Tuonen voima!                   25\n    Woipa kuoria kovia,\n    Kuollon kovan kämmeniä,\n    Jotka murtavat muruksi,\n    Lyövät maahan murtahaksi,\n    Ihmisetki ilman alla;                       30\n    Sekä nuoret, että vanhat,\n    Ylimmäiset, alimmaiset,\n    Kaikki kaatuvat käsissä.\n    Joll' on alku Aatamista,\n    Eevasta sitäi enemmän,                      35\n    Että käärmehen kavalan,\n    Julman saatanan sanoilla,\n    Ottiki omenan puusta,\n    Anto siitä Aatamille;\n    Josta sitte syötyänsä                       40\n    Kaksi kaksosta sikesi:\n    Synty Synti, kasvo Kalma,\n    Kuollo kauhia sikesi.\n\n    Niinpä ain' ajasta siitä\n    Ihmisen elo vajava;                         45\n    Synty synnissä suruhun,\n    Tuonen tielle tiettävälle,\n    Wähäsen ajan eläpi,\n    Levotonna lentelepi,\n    Täynnä ristin tähkäpäitä,                   50\n    Täynnä huolta, huokausta,\n    Niinkun kukkanen katoopi,\n    Kasvamasta kuivettupi,\n    Niinkun varjo vaeltapi\n    Näillä Kalman kankahilla.                   55\n\n    Mutta vaikka vanha liitto\n    Wielä pystössä pysypi,\n    Waikka Kalma kaatelepi,\n    Ruumihita runtelepi,\n    Maikka varsi mätänepi,                      60\n    Ruumis raukepi tomuksi;\n    Kuitenk' itse kuolemassa\n    Säilyvät siviät miehet,\n    Elävät eron perästä\n    Kautta armon korkehimman,                   65\n    Lupauksien lujinten.\n    Hurskasten hyvä elämä,\n    Hyvä huuto hurskahista,\n    Muille muistossa pysypi;\n    Ei se kuole kuolemassa,                     70\n    Eikä mullassa murene,\n    Waan se kauan kukostapi,\n    Wiheriässä vihottapi.\n\n    Waikkapa vaipu kuolemassa,\n    Muutti mustahan majahan,                    75\n    Se Mathias mainittava,\n    Se Remes Remekselästä,\n    Kuitenki on kuulusalla\n    Nimi niienki seassa,\n    Joien ei joukossa asunut;                   80\n    Muisto hältä muuttumatta\n    Tähen raskasten runojen,\n    Tähenpä vielä virttensäki,\n    Joita teki taitavasti,\n    Warsin somasti sovitti.                     85\n    Eikös paljoa paremmin\n    Hänen muisto merkillinen\n    Seisova seassa niien,\n    Joien joukossa eleli,\n    Jotka tunsit tuntevaksi,                    90\n    Äkkäsit älyäväksi!\n\n    Waikk' on halvasta suvusta,\n    Miran puolesta vähänen,\n    Waikk' ei koulua kokenut,\n    Ollut luona oppinuiten;                     95\n    Oli oppi suuri hällä\n    Saanut Jumalan sanasta,\n    Jota halas hartahasti,\n    Luki varsin viriästi.\n\n    Oli miesi merkillinen,                     100\n    Talonpoika taitavainen,\n    Joka vakasti vaelsi,\n    Aina kulki kunnialla;\n    Oli ukko uskon vuoksi,\n    Wahva vuori toivon vuoksi,                 105\n    Avujen asumasia,\n    Kaiken kansan kiitettävä.\n    Kaunis kanssakäymisessä\n    Ylimmäisten, alemmaisten,\n    Miehen toimi, miehen mieli,                110\n    Miehen järki, miehen kieli.\n\n    Tämä oli tuttu tuomarille,\n    Paras ystävä papille,\n    Esivaltojen valittu,\n    Aina nähty Aminoilta,                      115\n    Kapteinilta kuulusalta,\n    sotaherralta somalta,\n    Joka on suuresta suvusta,\n    Ruotsin riikin aatelista.\n\n    Tämä herra hänen tunsi,                    120\n    Piti arvossa isossa\n    Tähän vakan vaelluksensa,\n    Tähen tunnon Kristillisen.\n\n    Wilhelm Laato, laatu miesi,\n    Ruotsin riikin ritareita,                  125\n    Joll' on suotu miekan merkki, —\n    Lausu hänen lauluistansa,\n    Wirsistänsä viisahista;\n    Sano myös sanoilla näillä:\n\n    \"Kuka laulun laittelepi                    130\n    Kuka rustaisi runosi,\n    Tämän miehen kuolemasta?\"\n\n    Hyvä herra komisarjus,\n    Kunniallinen Kumerus,\n    Wielä viikon muistelepi                    135\n    Tätä miestä toimellista,\n    Jok' oli hälle juuri tuttu\n    Weropenningin vetäjä.\n\n    Niin että, niinkuin sanonki,\n    Hänen kunnianimensä                        140\n    Kyllä muistossa pysypi,\n    Eikä kuole kuolemassa.\n\n    Tokkohan sanon sanalla,\n    Muistuttelen muutamalla,\n    Kuink' oli aina ristin alla,               145\n    Aina vaivoissa valittu?\n\n    Tosin tunsi tuimat vaivat,\n    Kivut kiintiät piteli;\n    Häll' oli surusta lakki,\n    Huivi huolesta rakettu,                    150\n    Paita päivistä pahoista,\n    Housut huolen kankahasta,\n    Sukat suuresta surusta.\n\n    Tokkos ymmärrät asian,\n    Mitä sanat merkitsivät?                    155\n    Tulet tämän tuntemahan,\n    Kun sa kuuntelet vähäsen:\n    Sairas oli syämestä,\n    Koko ruumis runneltuna,\n    Sihen surut päälliseksi,                   160\n    Surut suuret, vaivat vahvat;\n    Surma tappo lapset kaikki,\n    Perilliset multa peitti.\n\n    Oli muustaki muretta,\n    Jot' en ennätä jutella,                    165\n    Saata kaikkia sanella.\n\n    Ei ollut iso iältä,\n    Wahva varren kasvannolta,\n    Koska aikana kovana,\n    Wainoaikana pahana,                        170\n    Piti olla piilosalla\n    Metsän korvessa kovassa,\n    Sutten, peurain seassa.\n    Wielä nälkä vierahana,\n    Karhut kanssa kumppalina,                  175\n    Kovin ryskäsi kotona,\n    Joukko julma kartanolla,\n    Wielä metsässä melusit,\n    Sotasankarit salossa;\n    Jotka kääntyivät käsihin,                  180\n    Niitä poltti, niitä paisto.\n    Monta muuta murhan työtä\n    Teki tämä tuima vieras,\n    Kaikki käypi karvoilleni\n    Muistuessa mieleheni;                      185\n    Silmät kyllä kyyneleitä,\n    Wuotavat vesiä paljo,\n    Kieli käypi kampelaksi,\n    Kurkku kuivaksi kurupi.\n    Mutta kuules, kuinka kaikki                190\n    Waivat kanto kärsivästi;\n    Ei hän suuttunut suruissa,\n    Eikä nurjasti nurissut;\n    Pani poikansa Jopiksi\n    Nimitti nimellä sillä,                     195\n    Että muistasi paremmin,\n    Kuinka kärsiä pitäisi,\n\n    Alan uuesta asian,\n    Lähen toisen läksyn päälle,\n    usta kotvan muistetahan                    200\n    Miestä tätä mainitahan.\n    Jo on kirkko Kiuruveillä,\n    Kaunis kappeli rakettu,\n    Tehty temppeli koria,\n    Jot' oli aina aikonunna,                   205\n    Monta miestä mielistelly.\n    Waan ei aikohin asia\n    Tullut meiän miehiltämme,\n    Ennenkun herätti Herra\n    Tämän vainajan varusti,                    210\n    Miehen toisen toimellisen\n    Hälle antava avuksi,\n    Jok' on koskelta kotosin\n    Lakikunnan lautamiesi,\n    Saman kirkon kirkkomäärti,                 215\n    Aivan Antti Hyvärinen,\n    Muutamia muita kanssa,\n    Joit en muista muistutella.\n    Pani kirjan kiitämähän,\n    Reivin reisuhun lähetti,                   220\n    Konsistorjumin kotihin,\n    Maaherran majan sisälle.\n    Kohta käsky korkiampi,\n    Saattihen sanoma uusi,\n    Päätöskirjat kiiruhusti,                   225\n    Jopa joutua pitäisi\n    Tekemähän tempeliä.\n\n    Kohta kiinni kirkkotyöhön\n    Tarttuvat tavalla miehet,\n    Saivat aikohin asian,                      230\n    Teit kirkon kiitettävän.\n\n    Ole kiitetty Jumala,\n    Ylistetty ylimmäinen,\n    Auttamasta asiassa,\n    Asiassa aivan tässä.                       235\n    Ei ole oma tekomme;\n    Herran teko, Herran huone,\n    Herran henki lähe tänne,\n    Sanasi juurita, Jumala,\n    Hyötyisen heelmän kanssa,                  240\n    Syvältä syämihimme!\n    Usko uuista jalosti,\n    Paranna pahat syämet!\n    Anna, ainoa Jumala,\n    Hyvät päivät päällisiksi!                  245\n\n    Kosk' oli kirkko päätöksessä,\n    Kiinni saatu saarnastuoli,\n    Saatu myöski sakaristo;\n    Tuli Tuonelta sanoma,\n    Pisti kuollon pistoksilla.                 250\n    Sillon tulit tutut herrat,\n    Alammaiset astuit luoksi,\n    Kaikki toivolla toella,\n    Wielä hänen virkistyvän;\n    Ei olis suotu surman suuhun,               255\n    Rikeneltä rientäväksi.\n    Waan ei auttanut mitänä\n    Tosin tässä toivotukset,\n    Kävi käsky taivahasta,\n    Kaiken luonnon kantajasta:                 260\n\n    \"Tule tänne, tultavani,\n    Astu armas, ystäväni,\n    Astu armahin tyköni,\n    Muuta murhesta majasi!\n    Kyll' on jo osasi ollut,                   265\n    Kyll' on ollut kyyneleitä,\n    Walitusta, voivotusta,\n    Nyt on päälle pääsin päivä,\n    Pääsi päivistä pahoista,\n    Waivoista vapaus suuri,                    270\n    Rauha rientäpi tykösi.\"\n\n    Näinpä läksi luoksi luojan,\n    Kulki poies kunniahan,\n    Riensi riemuhun jalohon,\n    Wapautehen vaelsi,                         275\n    Elämästä surkiasta,\n    Näistä maailman majoista.\n    Yksi paras ystävistä,\n    Rakas rannien seassa,\n    Teki kirstun kiitettävän:                  280\n    Kosken rautio rakensi.\n    Itse ennen hauan hankin\n    Iinsalmessa samassa.\n\n    Jää nyt Herrassa hyvästi,\n    Sinä siunattu Jumalan!                     285\n    Esimerkki merkillinen\n    Olit täällä ollessasi,\n    Elämäsä eillä muita,\n    Nöyrä ystävä Jumalan,\n    Ristin alla kärsiväinen,                   290\n    Kiivas Kristillisyyessä.\n\n    Oh jos opiksi olisi,\n    Muille muistoksi tulisi,\n    Kuinka olla kunnialla,\n    Kuinka tulla Tuonelahan,                  295\n    Tulla tuomion etehen\n    Kaiken kuitenki pitäpi;\n    Että huolella hakisit\n    Kaikki iästä iloa!\n\n    Kuule Herra huokaukset,                   300\n    Wiimmesensä jäähyvästi:\n    \"Elä, vaimoni, valita,\n    Mari parkani murehi,\n    Minun entinen iloni,\n    Kaunis kanssakumppalini!                  305\n    Elä huolella rupia,\n    Piä pitkältä surua;\n    Huoli huonoksi tekepi,\n    Mure muita mustemmaksi.\n    Wast' on meillä varsin täällä,            310\n    Täällä yhessä elämä;\n    Tääll' ei rakkaus tee rajoa,\n    Puhas syän puutoksia;\n    Täällä kaunihin karitsan\n    Piämmä hyviä häitä.                       315\n\n    Woi jos joutusit sinäki\n    Näkemähän näitä häitä,\n    Saisit suurehen salihin,\n    Yljän Jesuksen parihin;\n    Kohta kuulet, kuinka täällä,              320\n    Herran harput helisevät.\n\n    Jouvu tänne, tule tänne,\n    Jouvu veikko joukkonesi,\n    Jouvu Jopi poikinesi!\n    Kaksi kaunista tytärtä,                   325\n    Kaksi kaiketi vävyä,\n    Kaksi kaunista sisarta;\n    Toivoisin tulevan muita,\n    Avara asunto täällä:\n    Eipä täällä noiat noua,                   330\n    Kiro kiukkuisten lähene,\n    Eipä tänne peot pääse,\n    Jalopeurat jaksa tulla,\n    Ei ole synnillä sioa,\n    Kyyneleillä tietä täällä.                 335\n\n    Ilo oli eilen täällä,\n    Wielä huomenna hyvempi,\n    Tääll' on herkut hengelliset,\n    Täällä taivahan tavarat.\n    Empä luullut ennen siellä                 340\n    Toisen sanalla teeksi,\n    Ennen kun nyt itse työssä\n    Ilmestyin tähän ilohon,\n    Johon tuokohon toella\n    Teitä korkein Jumala,                     345\n    Uskon kautta Kristuksessa!\"\n\n_Jälkimaine_. Tätä runoa on meidän ikimuistettava Porthaani hyvästi\nkiittänyt. Onki siinä mielenjuoksu silmä ja ylevä, sanat valitut,\nkauniit, paitsi juuri muutamissa värsyissä. Kokekaatpa, jotka tämän\nrunon Remeksestä luetta, muutki' tulla samalla tavalla jälkisiltänne\nmuistettavaksi ja kokekaatpa yhtä selvästi, kauniisti, ja jumalisesti\nsaada muutki rahvaasta ajatuksianne runoissa eli muussa puheessa\njuoksemaan, kun vainajan Remeksen veli Paavali Remes tässä on saanut.\n\n\n\n\nLapsen vioista ja taudeista.\n\n\nLapsi ymmärtäväisellä hoidolla tavallisesti kasvaa ja pysyy terveenä.\nMuutamat erinäiset taudit taitavat kuitenki kohdata häntä ja vaatia\nerityistä huolenpitoa. Senlaisia tautia ja vikoja ovat:\n\n1:ksi Sierottuminen (ihoaminen, verestäminen, poimuaminen) tulee\nuseemmiten huolimattomasta korjuusta ja autetaan viriällä pesolla\nkylmässä vedessä, hienoin nisu- eli potakkajauhoin eli nihdin päälle\npirostelimisella.\n\n2:ksi. Napaviat eli haavat vitkaan paranevaiset antavat alun\nverestämiselle, ajetukselle eli liikalihalle. Werestämistä vasten\npidetään navalla rieputilkoja kasteltuna veteen, johon on sulattu\nvähä valkiaa vihtrilliä (puolansuokaa) eli alunaa; ajettumista vasten\nlievittävää moidetta; liikalihalle ripistellään poltettua alunaa ja sen\njälkeen äskennimitettyä voidetta.\n\n3:ksi. Nikka, oksettaja, vatsan vääntäjä, kova ja pehmiä vatsa,\npöhö tulevat tavallisesti sopimattomasta eli ylellisestä ravinnosta\nja autetaan sillä, että lapselle annetaan soveliasta ruokaa ja\nniukemmalta, eikä useammin kun joka 4:nellä tiimalla. Ellei siitä\nyksin tule apua, niin annetaan veitsen kärjellinen magnesiaa\nteelusikallisessa vettä illoin aamuin ja vatsan turpuudessa koetetaan\nlavemankia.\n\n4:ksi. Sammas eli sampaat (trusku, suuvalkia) tutaan valkioista\npilkoista ja rehneistä suussa, vatsan pukeista ja vetelästä\nviheriännäkösestä jäljestä; tulee yksistä syistä kun edellisetki 3:ksi\nmainitut viat, niink. happamista velleistä, sarvella, natulla eli\ntilalla syöttämisestä taikka sopimattomista purkamista aineista. Jos\nnämät syyt estetään vaikuttamasta, paranee useen tautiki, eli annetaan\nmagnesiaa, kun äsken nimitetyissä vioissa ja suun sisusta voidellaan\npuuraksimedellä (Borax).\n\n5:ksi. Levottomuus, unettomuus ei ole tauti itsessään, vaan seuraa jota\nkuta vaikuttavaista syytä joka on etsittävä ja autettava.\n\n6:ksi. Silmäkipiät tulevat usein kovasta päivän eli valkian valosta.\nSilmät punastuvat, ajettuvat, kuumivat ja märkivät. Parantamista\nvasten pitää valo huoneesta vähettää, huonet pidettää raittiina,\nkylmänvoittavana, märjät eli räämeet silmistä pestään haalialla\nvedellä, jonka jälkeen äiti kielellänsä nuolee luomia siksi\nettä aukenevat ja saattaa nisästänsä illoin aamuin vähän maitoa\nnenäpuolimaiseen silmäkulmaan.\n\n7:ksi. Hammaskivut. Ensimmäiset hampaat ilmauvat useen lapsen\nkuolastamisella, kuumuudella, levottomuudella, pehmeellä,\nunettomuudella, vavahtelemilla ja muulla semmoisella. Näissä kivuissa\non luonto oma auttajansa, kun vaan lapsi muuten pidetään korjuussa,\nhuone raittiina ja puhtaana ja lapselle juotetaan sokurilla seotettua\nmaitoheraa. Hyvä on myös aikasin taivuttaa ienystä kihnuttamista vasten\njoko sormella niitä sivuellen eli sillä että lapsen annetaan pureksella\njotai ei aivan kovaa ainetta niink. leivän kannikkaa, lihakamaraa eli\nmuuta senlaista. Mutta jos ikenet ovat kovin punastuneet, kuumat ja\najettuneet, pitää tulevan hampaan kohti ienliha jotai syvältä ristin\nleikattaman. Wavahtelemissa eli puistelmissa ovat haalianlämpimät\nammekylvyt ja lavemangit tarpeellisia.\n\n8:ksi. Puistelia, kouristaja, vavahtelemat saavat monestai syystä\nalkunsa niink. hammaskivuista, madoista, säikähtämisistä, äitin eli\nimettäjän äkillisistä vimmoista eli mielenliikutuksista, sopimattomista\nruoista ja muistai. Jos apua ei ole haalianlämpimästä ammetkylvyistä,\nlavemangeista ja erinäisten syiden estämisestä vastaki vaikuttamasta,\nniin pitää lääkäriä neuoteltaa.\n\n9:ksi. Maitokerni. Runsaammasti ravittuin imeväisten lasten rohtuu\ntoisinaan kasvot keltakuorisilla pienillä pisamoilla. Ne katoamat\ntavallisesti lapsen rinnalta vierotettua. Sitä ennen tulee lasta\nja sen kasvoja usein pestä haalialla, puhtaalla, joki- taikka\nsadetvedellä, taikka kaura liemellä kasvoja ja rohtumaa. Kovemmissa\ntiloissa voidellaan pisamia suolaamattomalla voilla ja liotetaan sitte\nlämpimällä vedellä, jotta heltivät, jonka jälkeen lapsi kerran päivässä\npestään haalianlämpimässä vedessä, johon on edellä sulattu luoti\napoteikistä saatavaa rikkimaksaa (Hepar Sulphuris) ja 4 luotia suolaa.\nOlutjästi on myös hyvä moide maitokerniä vasten. Ruvet voidellaan sillä\n3 kertaa päivässä ja lapsi pestään äskenmainitulla tavalla. Jästin\nkaipuussa otettakoon pehmiätä saipuaa eli suopaa. Lempikukista (Viola\ntrivolor) keitettyä lientä kiitetään myös hyväksi sillä rupia voidella\nja maidon seassa sisäänki antaa.\n\n10:ksi. Eltta eli vilustaja kohtaa tavallisesti lapsia, jotka asuvat\nahtaissa, hikosissa, alhaisille paikoille raketuissa huoneissa, taikka\njoita pidetään huonossa, siivottomassa korjuussa. Näiden syiden, jos\nmahdollinen, hävitettyä ja lääkärin kaipuussa, annetaan väliajalla\nlapselle oksetin ja purkuaineita, jonka jälkeen, sitte kuin kieli on\npuhtaampi, 9 vuorokautta perätysten vatsaa ja sen alapuolta voidellaan\nelttasalvalla, jota tehdään tervasta ja laakerinöljystä, puoli jumprua\nkumpastai ja 5 kynsilaukaa, kaikki hyvästi yhteen seotettuna, illoin\naamuin, talvisaikana valkian edessä, jonka ohessa purkauvia aineita\njoka toinen päivä annetaan. Muutamat lapset näyttävät liiatenki\nhampaamisen ajalla lihaviksi ja liikavereviksi. Niille tulee ennen\nelttalääketten viljelemistä panna 3, 4 eli 5 iilimatoa niskaan\nhiusrajan paikoille, joka estää kovemmat taudit lasta kohtaamasta.\n\nJos tällä lapsi ei paraneisi, annetaan oksettimen ja purkuainetten\nperästä raparperiviinaa seotettuna muutamilla tipoilla valkoista\nHohmannin viinaa väliajoilla kerran eli kahdesti päivässä ja sitä\npaitsi lihalientä taikka munan ruskiaa ja valkiaa, seotettuna kanelilla\nja sokurilla, kahdesti päivässä.\n\nWatsan pöhöttymisessä, joka toisinaan eltan jälkeen ilmautuu, on\nmainittu elttamoide avullinen.\n\n11:ksi. Riisi, Englantin tauti, kuivatauti. Sen tuntomerkit ovat\nkalviat kasvot, laihtuminen lapsen runsaastiki syödessä, löysä, pehmiä\nvatsa, voimattomuus, hervottomuus, jäsenpaikkain ajettuminen, iso pää,\nkoukku selkä, terävä rinta. Tavallisesti ovat huono, puuttuvainen\nkorjuu, saastanen ilma, ruokottomuus ja kehno, sopimatoin ravinto tämän\ntaudin syynä. Tähän vikaan kysytään useammiten akkain nevoja, jotka\nvoiteillansa ja rohdoillansa eivät hyödytä vähääkään, vaan enemmin\nvahingoitsevat. Wasta vihdoin taudin oikein juurruttua ja voimaan\npäästyä etsitään lääkäriltä apua, koska jo pian kaikki avut ovat\ntyhjät ja voimattomat. Wiheliäisyys, kyhyrä, kässäeli kupulaselkäsyys,\nkykenemättömyys ja näivehtyminen seuraavat, josta lopulta monimuotisten\nkipuin ja kärsimisten jälkeen kuolema tulee välttämättömästi. Sen\ntähden pitäisi heti kohta taudin alussa lääkäriltä neuoa etsiä ja\nsitä vielä odottaessa laittaa lapselle parempaa ruokaa, lihalientä\nmaidolla seotettuna taikka munaruskoa veden ja maidon kanssa joka\n4:nellä tiimalla, vaan harmoin ja vähä, taikka ei ollenkan, jauhoja\nleipäruokaa, jotka riisi taudissa ovat sopimattomia. Samoin pestään\nlasta usein kylmässä suolavedessä, ruumista hierotaan kuivalla\nvillasella vaatteella, lapsi pidetään hyvin puhtaana ja käytetään\nulkoilmassa. Jos imättäjä on kivulainen, pitää toisen terve ja raitis\nimettäjä laitettaman, eli ruokitaan lasta ilman rintamaidotta.\n\n12:ksi. Kuppa, ransuusi, pahatauti tulee lapselle joko vanhemmalta\nperittynä, taikka imettäjältä, purettajalta eli muulla saastumalla.\nSentähden pitää varoa, ettei pahatautisia vaimopuolia päästetä lasta\nimettämään eli purettamaan. Tauti sillä tamalla lapseen tullen\nrikkoo esinnä suun; huuliin ja suuhun sisälle ilmautuu pieniä\nnäöltään vähäpätösiä rakkoja, jotka kuitenki rutosti syöpivät sekä\nleveämmiksi että syviksi haavoiksi vaalevalla eli kellahtavalla\npohjalla ja punasilla, hellillä vierillä. Wähitellen tulee uusia\nhaavoja ensin lähimmäisiin paikkohin ja myöhemmin kaukasempiinki\nerinomattain perävierille ja häpytienohin. Jos lapsi synnyttäessä\näitistä saastuu, saa se pian senlaisia haavoja muuallenki ruumiiseen,\nkipiät, rokohtuneet, vuotavat luomet jne. Kumpasessaki tapauksessa,\njoko synnyttäessä eli sittemmin saastunut, tulee lapsi levottomaksi,\nunettomaksi, kimulaiseksi ja näimettyväiseksi.\n\nTämä tauti, jonka pahat seuruut ovat äärettömät ja joka kerran\ntaloon tullunna saattaa lukemattovat vaivat, huolet ja häpiät\nynnä alinomasen pahan luulon, pitää niin aikasin kun mahdollinen\nymmärtävälle lääkärille ilmotettaa ja ainoasti häneltä, ei muilta\ntietäjiltä, parannettaa. Jos vainen luultavasti lapsi eli sen imettäjä\non saastutettu, pitää viivyttelemättä lääkärin katselo paikalle\ntoimitettaa.\n\n13:ksi. Suumärkö, suuvieras tutaan pahoinhaisemista märättävistä\nhaamoista suupielissä, huulten ja poskien sisäpuolella eli ikenissä\nja toisinaan leukaluissasi. Tämä tauti joka ennenpitkää saattaa\npalkitsemattomat vahingot, tulee välistä ilman sanottavia oureita,\nvälistä on lapsi edellä levoton, kuumalta ja vetelältä vaivattu,\nvälistä kieli ja suu liittaset, vatsa kova. Lääkäriä odottaessa, jonka\nhaltuun tämä tauti viipymättä pitää annettaa, saapi lapselle antaa\npehmittäväisiä aineita niink. raparperiviinaa, vähemmin mutta parempaa\nravintoa, tehdä ilma huoneessa raittiiksi ja pitää lapsi ja haavapaikat\nhyvin puhtaana. Ilman sitä pidetään haavoilla muorutia, juuriskaa\n(sinikkaa) eli potakkaa hienoksi kaavittuna ja 2:desti eli 3:masti\npäivässä uudistettuna.\n\n14:ksi. Ulkonaiset viat ja virhet lapsi-iällä ovat monenlaiset ja\nmonta niistä vaatii lääkärin hoitoa niink. rainot (luunmurrot,\ntaittumiset), nyrjähtymiset, hiveltymiset, väärät jalat, suljetut\nluonnolliset reikäpaikat, luomat (syntymerkit), revenneet ja muut\nvirhet. Navanpuhkemia taitaan toki lääkärinki avutta auttaa jos\nplyiypalanen taotaan kuperaksi ja, kuperan puolen napaa vasten pantua,\nsidotaan kiini napasiteellä, jonka putoamista kahdella viilekkeellä\nestetään. Taikka laitetaan lankakerä napaa painamaan ja pysytetään\nsekä liiteplaastarilla että napasiteellä. Side pitää likaseksi tultua\nuudistettaa eikä ennen heitettää, kun puhkema on parannut.\n\nLuomia eli syntymerkkiä saadaan toisinaan sillä katoamaan, että niitä\nhaudotaan väkevällä etikalla taikka että rakkoja pannaan niiden\nympäristölle.\n\nEnsimmäisenä vuonna tulee myös lapseen varjelusrokkoa pantaa, ison\nrokon kulkiessa, millon hyvänsä, vaan muuten ei ennen kun lapsi on\npäässyt 3:men tahi 4:jän kuukauden vanhaksi.\n\n                                    (Lisää toiste).\n\n\n\n\nLähde.\n\n(Saatu).\n\n\nOli muinen itäsellä maalla isä ja hänellä oli paljo lapsia. Näitä\nrakasti kaikkia isällisellä helleydellä ja anto heille kaikenlaisia\nhyödyttäväisiä neuvoja ja opetuksia, karkottava niillä osittain\nlastensa keskinäistä hyvää, osittain kuuliaisuutta ja rakkautta\nitsiansä kohti. Mutta kerran kutsu heidät kaikki eteensä ja lausu:\n\"minun aikani olento teidän keskellänne ei kestä kauan, sillä minun\npitää erota ja jättää teidät tänne. Woi kuinka soisin teidän aina\nmielessänne pitävän, mitä teille monasti sanonut ja neuonut olen.\nMutta aika taitaisi lähestyä, jona ette minua enää muistaisi, ettekä\nopetuksiani. Niin menisi rauha, suosio ja sovinko keskellänne ja\nmuistamatta, etkä kaikki oletka minun lapsiani, kaikki yhden isän\nperillisiä, katsoisitta kuki omaa parastanne, vähä veljenne edusta\nhuolimatta. Ja keskinäisissä sodissa, riidoissa ja kapinoissa\nhävittäisitte perintömaanne, jonka viimmen vieras käsittäisi, teidät\nmaakulkeuteen ajava. Pankaa sentähden tarkoin mieleenne, mitä teille,\nkentiesi ehkä viimmesen kerran nyt olen sanova: rakastakaa toinen\ntoistanne samalla rakkaudella, jolla minua rakastaneet oletta ja\njolla itsiänne rakastatta ja muistakaa aina, että minä olen isä, joka\nkaikkia teitä yhtäläisesti rakastan ja paremmin, kun itset, tiedän mikä\nteidän onneenne sopii. Ja että vaan kaiken tämän tekisittä, niin annan\nteille seuraaman neuon. Tuolla kukkulalla on kalliosta sikiävä lähde\nmakialla vedellä. Lähteitä kyllä muuallaki löydättä ja usiampia päältä\nkatsoen kauniimmillaki paikoilla, mutta se lähde, jonka jo nimetin,\non kaikista muista lähteistä hyvin erotettu. Kun sen vettä juotta,\nniin ihmeteltävällä tavalla ruumiinne siitä virkenee, mieli ja muisti\nselviäpi niin, että joka kerralla juotuanne olen kun paikalla tykönänne\nja muistatta kaikki muinaset opetukseni. Elkääte sentähden unohtakokan\nuseen tälle lähteelle käydä ja vettä siitä juoda, sillä niin kauan kun\nsen teettä on onnenne seisova.\"\n\nTämän sanottua erosi lastensa silmistä isä. Waan lapsilla pysy\nmielessä, mitä kuulleet olivat. Useinki kävivät lähteelle ja joivat\nsen vettä. Ja tunsivat joka kerralla ruumiinsa voimat virkenevän ja\nmielensä kirkastuvan, että oli, kun olisi paikalla isä heitä puhutellut\nja entisellä tavallansa opetellut. Näin tekivät kyllä kymmeniä ja\nusiampiaki vuosia keskinäisessä suosiossa ja rakkaudessa sen ajan\nkauniisti eläen. Waan viimmen alko muutamille käydä vaikiaksi tämä\nyhtäläinen lähdematka. Toiset arvelivat, \"olleeko tuosta kaukasesta\nvedenjuonnista niin mitänä hyötyä, eikö olisi yksi, jos joisimma\nkotilähteistä, koska janostumma?\" Niin tekivät ja heiltä joutu pian\noikia lähde unhotuksiin. Ja kun eivät paremmin sen virvottavaista\nluontoa enää tunteneet, nauroivat niille jotka kallioille kiipeilivät.\nToiset taas kyllä päättivät lähdettä avulliseksi, mutta ajattelivat,\n\"miksi vaivauisimma tuonne kukkulalle matkatessa, koska taidammaki\nsieltä veden kotipihalle juontaa ja siinä tarpeemma juoda.\" Heki\ntekivät niin ja laittelivat vesijohtoja, missä vaan sisään kaivaen,\nmissä kuurnissa ilmaa myöten juoksuttaen. Monta löyty joka tällä\ntavalla vaan omaksi ja perehensä tarpeeksi pyysi tätä terveyden vettä\nlikemmältä ja runsaammasti saada. He olivatki hyvin huolellisia\nvesijohtojansa puhtaana pitämään ja saivat työstänsä jommoisenki\nhyödyn. Waan oli toisiaki, jotka laittelivat johtoja, niistä\nkorttelittain ja kannuttain ilman saamattomille läheläisillensä vettä\nmyödäksensä, sillä rikastuvansa toivoen. Sen teki moni niistäki, jotka\nilman ei luulleet vedellä minkäänlaista erityistä voimaa ja arvoa\nolevan. He eivät katsoneet, minkä maan läpi kaivoivat, jos kohta\nsiinä oli veteen sulaavia vahinqollisia aineita. Eivätkä pitäneet\nhuolta johtoinsa ja kuurnainsa puhdastamisesta, eikä kattamisesta,\njonka tähden vesi liastu ja tuli ilman sateistaki paljo heikommaksi.\nWaan siitä oli heillä suurin huoli saada laitoksillensa kaikenlaisia\nkansan korvissa kuuluvia nimiä, silläki paremmin ostajia luoksensa\nhoukutellen. Niin nimitti muutama laitostansa Huutavaksi Koskeksi,\ntoinen Paradiisin Joeksi, kolmas Sionin Wirraksi, neljäs Hunajaojaksi,\nmuut muiksi. Kaikella tavalla kokivat kansalle uskottaa, olevan heidän\nvetensä ei vähintäi huonomman alkulähteen perityistä. Ja ettei sitä\nmaultakan olisi tunnettu, jos muuten joku ostajista oisi oikiata\nlähdevettä siltään juonut, niin pitivät varalla tätä jälkimmäistä,\nmillään seottamatta, jota maistattelivat nerokkaammille kysyjille.\nMuita yksinkertasempia varten maustelivat muilla maustimilla vettänsä,\nsilläki paremmin ostajia saadaksensa. Mutta niinkun sanomma juoksivat\nheidän kaivamansa paikkain läpi, joista veteen suli vahingollisia,\nvaarallisia aineita. Näistä liikaaineista muutamat juotuansa tulivat\nnöyräpäiksi, toisilla alko pää vetäytä jompaa kumpaa olkaa vasten,\ntoisissa loppu koko elämän ilo ja nautinto, maa näytti heille isoksi,\nkamalaksi, kuoletten haudaksi ja he näivettyvät ja menivät ennen\naikojansa sihen varsinaiseen hautaan, toisille anto vesi erinomasen\nylpeyden ja omakauneuden, että itset korkiampia olentoja olevinaan\nsuurella ylenkatseella, piampa surkuttelemalla kohtelivat niitä, jotka\nnäistä ostokaivamista eivät juoneet, toisille saatti se kummanlaisen\nkaunistelemisen vaatepuvusaan, teki toiset laiskoiksi, etteivät\nkyenneet mihinkän kunnollisuuteen, toisille ahdisti rinnan ja saatti\nalituisen huokausvian, kammellutti kielen toisille, ettei enää kenkän\nheitä ymmärtänyt peräti juomattomalle... Niin tuli muutamia, jotka\npahaksuen näitä kaivanto- isäntäin petollisia juonia ja estääksensä\nkansan peräti pilaumasta, sulasta rakkaudesta kanssaihmisiänsä kohti,\nlaittivat paremmin korjattavia johtoja lähteestä, niistä ilmaseksi\nvettä saamattomille annettaa. Wielä parantelivat itseä lähdetietäki\nsinnekulkeville huojennukseksi. Waan mikä ainaki lie syynä ollut, joko\nseki, etteivät erityisillä aineilla vettä maustaneet, johon kerran oli\ntotuttu, suuri osa arveli myöntivettä maukkaammaksi ja paremmaksi ja\nosti totuttuun tapaansa.\n\nEnempätä emme ole kuulleet tästä sadusta, vaan arvellaan isän vieläki\nelossa olevan ja vaan ajaksi poikainsa luota lähteneen, heitä koetella\ntahtova, jos voisivat kauanki hänen nevojansa ja oppejansa muistossa\npitää. Tiettävästi muuttuu elämä toiseksi, jos hän takasin tulee, vaan\nmiten johtokauppiain ja vesimausteliain sitte käypi, sitä emme osaa\narvata. Olisiko meille siitä tieto tuleva ja mehiläisemme vielä sillon\nhengissä, niin viivyttelemättä antaisimma hänen sanan muillenki, vielä\ntietämättömille, kuljettaa.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Akka, Klösa ja Hiiret.\n\n\nAkka pelkäsi juustonsa hiiriltä syätävän ja pani kissan vartiaksi.\nKissa kyllä pitiki hiiret kaukana, vaan söi vähitellen omaan suuhunsa\njuuston.\n\nPane pukki kaalimaan vartiaksi, poika piikain paimeneksi.\n\n\n2. Kettu ja Kissa.\n\nKettu ja Kissa inttäsivät välillään, kumpi olisi monikeinollisempi.\nKettu sano itsellänsä kokonaisen keinopussin olevan. Samassa tuli\nkoirajoukko. Kissa kiipesi puuhun, vaan ketun söivät koirat, kun\nei voinut pakoon päästä. Sillon sano kissa: minun yksi keinoni oli\nparempi, kun hänen koko keinopussinsa.\n\nEi kamaluus kauas auta.\n\n\n\n\nSuomen kansan arvutuksia.\n\n\n1. Yksi huone hongikossa, kaikki kamaritupia.\n\n2. Puust' on tehty pulkottimet, petäjästä pelkottimet, kivestä\nkitunatuset, ravasta rituratuset, keträn vieret kalliosta.\n\n3. Wesilukku, puuavain.\n\n4. Terävänenänen, kaksijalkanen, usiamman kerran käy yhestä kiinni ja\ntoisin kahesta.\n\n5. Hepo meni talliin, häntä ei mahuka'na.\n\n_Osviittoja_. 1. Mehiläispesä. 2. Mylly. 3. Myllynsulku. 4. Neula lanka\nperässä. 5. Neulikko.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Luu lihan valitsialle, kuori leivän alkajalle.\n\nSanotaan kun joku omaa hyväänsä kovin katsoo. Pitäisiki semmoisille\nvaikka ainaki luu lihasta, kuori leivästa palkinnoksi joutua. Niin\ntaitaisivat oppia, ei aina omaa etuansa, vaan muidenki ja yhteistä\nhyödytystä kartuttamaan.\n\n2. Kun on peukaloi urosta, se on naista naukiampi.\n\nNiinpä kyllä taitaaki moni tyttö naidessa ei paljo lukua pitää,\nmimmoisen saapi, kun vaan saapiki miehen.\n\n3. Kun on kurja kumppalina, niin on karhu kantapäillä.\n\nHyvin muistossa pidettävä sanalasku kumppaleja valitessa.\n\n4. Olkoon osa kokolla, kiekin saamista kaloista, ilman linnun\niskemistä, varpusen varustamista.\n\nKellä ei itsellänä ole suuresti tavarata, siltä ei pidä toisen anoa.\n\n5. On hyvällä montaki nimeä, pahalta katoaa ainoaki.\n\nHyvää kuullaan kiitettävän, kehnosta ei mainita mitänä.\n\n6. Siellä hyvä, miss' ei meitä.\n\nMonella on tapa elikkä luonto, ei olla missänä tytyväinen, vaan aina\nkehua ja ylistää toisen elämätä. Tästä tavastaan on hänellä itsellä\nenemmin pahaa, kun kellänä toisella.\n\n7. Yksin ruoalla parempi, kahden työssä kaunihimpi.\n\nSiitä että yksin on ruoalla parempi, pitää monen työssäki yksin olla.\n\n8. Äiän tikka puita puipi, ei saa pitkiä pinoja.\n\nMielettömästä, jos uutterastaki työstä ei ole suurta apua.\n\n9. Öillä päivät jatketahan, virsillä Jumalan vilja.\n\nKöyhääki elantoa pitää jollai huvittaa.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nHeinäkuulta.\n\n\n\n\nRepo.\n\n\n    Repo juosta reyätteli,\n    Pitkin vuorta voivotteli.\n    \"Riu rau, repo rukka!\n    Miss' olit tämän kesyen?\"\n    \"Jumalalla paimenessa,                       5\n    Luojalla kasakkatyössä.\"\n    \"Saitko paljo palkastasi,\n    Jumalassa oltuasi?\"\n    \"Kuusi poikoa, Polonen,\n    Sikiöitä seitsemisen.\"                       10\n    \"Kuss' on poikasi, polosen,\n    Missä laiton lapsuesi?\"\n    \"Tuoll' on poikani polosen,\n    Tuolla laiton lapsueni:\n    Kaikki kettuna Kemissä,                      15\n    Tukhulmissa turkkiloina,\n    Pispan pitkinä hioina,\n    Papin paian kaulusuksina,\n    Sotiherrojen sopina,\n    Miesten vaino vaattehina,                    20\n    Herrasväen heitaleina,\n    Waltamiesten vaattehina.\n    Taianpa itseki tulla,\n    Itse onneton osata,\n    Tuomarin turkin hioiksi,                     25\n    Nimismiehen niskan päälle.\n    On sitä minullai mieltä,\n    Mutt' on surma sukkelampi:\n    Millon viskopi vipuhun,\n    Konsa saa satimehensa,                       30\n    Millon rauat rapsahtavi.\n    Pahat sangat paukahtavi.\"\n\n_Toisintoja_. v. 1,2. Kettu itki poikiansa, kiven päällä kyykyllänsä,\nkahen kaupunnin kesellä, Noilla tapporantereilla, Wainovaivoilla\nsioilla. R. j. reilitteli, Päässa vaaran vaapotteli. v. 14. Kaikki\ntyyni tyttäreni.\n\n\n\n\nKettu ja Hämähäkki.\n\n\n    Hämärikkö tietä kulki,\n    Kettu maita matkaeli,\n    Tulit tiellä vastatusten.\n    Niin repo sanoiksi virkki:\n    \"Hämärikkö höyrötyinen,                   5\n    Keräikkö köyrötyinen!\n    Mitä sie kuletki surma,\n    Tulet tielläni etehen?\"\n    \"Minä laiton luojan langan,\n    Keträsin kerän Jumalan,\"                  10\n    \"Miksis laitot luojan langan,\n    Keträsit kerän Jumalan?\n    Mie sun nylen nyrkilläni,\n    Piirrän peukaloisellani;\n    Wien nahkasi Wiipurihin,                  15\n    Kannan kaupungin oville,\n    Sieltä saan sataset markat,\n    Tuhantiset tukkoelen,\n    Wiisi Wiipurin rahoja,\n    Kuusi kultapenninkiä.                     20\n    Niin ostan ison orihin,\n    Hiirenkarvasen hevosen,\n    Meren jäätä juoksemahan,\n    Somerta sirottamahan;\n    Jonk' ei jälki jäällä tunnu,              25\n    Kynnen isku iljankolla,\n    Jonk' on lampi lautasilla,\n    Wesi selvä selkäluilla,\n    Josta velhot vettä juovat,\n    Tulikulkut tuioavat.\"                     30\n\n_Toisintoja_. v. 1. Hämähäkki kurja k. v. 5. H. huoran poika\n(höyrytyinen, heuretuinen), v. 6. Keräperse keurutuinen (keuretuinen).\nv. 10. Kerän Kiesuksen keräsin, v. 12. Kerän Kiesuksen kirosit. v. 15.\nW. n. Wenäihelle. v. 16. Saatan Saksan kaupunkihin v. 21,22. Tuolla\nostanen o., Hernevartisen h.\n\n_Jälkimaine_. Tämmöisiä, kun nämät kaksi pientä lorua, laulelevat\nlapset usiammissa paikoissa niin meidän maassa, kun Venäjän puolellaki\nSuomalaisissa kansoissa.\n\n\n\n\nTalkkousruno.\n\n\n    Täss' on ihan Istun määllä,\n    Keskellä pitkän pitäjän\n    Wanha taarosti talossa,\n    Jok' on suullansa sulonen\n    Talonpoikien tavalla,                       5\n    Hyvin hellä herroillenki.\n    Ompa poikaki ukolla\n    Jok' on tainnunna talossa,\n    Rahakopeikan kokoilla.\n    Ei ne kaikki kauppiatkan                    10\n    Ole konstissa ovelat\n    Kiviä kereämähän,\n    Tuomahan Turusta niillä\n    Suuren voiton voinsa kanssa,\n    Pormaria pettämähän,                        15\n    Niinkun kuuluvat sanovan\n    Saman saksan tehneheksi.\n\n    Tällä miehellä samalla\n    Wiel' on virkoja enemmän,\n    Se on julma juoksemahan,                    20\n    Monen pitäjän pioissa,\n    Naimamäissä huutomiessä.\n    Tuleehan tuostai hyvyyttä,\n    Sukkiasi, kintaitaki,\n    Kaikki tarpeeksi talossa.                   25\n    Sill' on rehki rintapieli,\n    Jalat sukkelat sujuvat,\n    Ompa keisti kenokaula,\n    Ihan niinkun isänsäki;\n    Sukunsa on suopetäjä,                       30\n    Tekiänsa tervaskanto.\n\n    Siinä samassa talossa\n    On se poika oivallinen,\n    Kahvin kauppias väkevä,\n    Ei se kauan kählästele,                     35\n    Kun on riksit reivattuna,\n    Haueveellä veivattuna.\n    Aivan aamulla varahin\n    On jo ukot orningissa,\n    Miesten turpa tahroksessa,                  40\n    Kahvin karnusta murassa.\n    Mitäpä siitä millänsäkän,\n    Jospa sitte päivän päällä\n    Onki ukot uuvuksissa,\n    Kunhan louvut luiskahtapi.                   45\n\n    Niip'on riistoa talossa,\n    Että kyllä kykenepi\n    Talo talkkouven pitohan\n    Kerran kesässä hyvässä.\n    Tuoss' ol' kuonossa kesänä                   50\n    Paljon pellolla perettä,\n    Yli kymmenen yheksän.\n    Leikkasivat liukkahasti,\n    Kun on tapa talkouessa,\n    Kehuvatpa kelpolailla                        55\n    Ruokiaki runsahiksi.\n    Söivät kolmasti kovasti,\n    Wielä tilkan viinoaki\n    Saivat aamulla anojat;\n    Ujot oli umpisuuna,                          60\n    Leivän kantoa kalusit\n    Ihan moni eineheksi.\n    Annas tulla huommenaamun,\n    Jopa juomahan rupesit;\n    Suju palkat suukkosehen,                     65\n    Saivatpa samalla lailla\n    Kohtapyynnillä hyvällä\n    Wiinaryypyn raittihisti,\n    Olut tuli ostamatta,\n    Tuli tutuille hyville.                       70\n    Oispa tainnut ouompiki\n    Saaha sahtia rävästä,\n    Waanpa tuotaki varoivat,\n    Jos se joumuttaa pahasti.\n\n    Suurusjuoma survasepi,                       75\n    Ett' on kohta köntyllänsä,\n    Pyhäpänä pyllyllänsä.\n    Päätä tuo nyt pyörryttäpi.\n    Jotka siinä paljo joivat.\n    Kohta kaivolle käpäsit                       80\n    Wirvottamahan veellä,\n    Ett' ei ruoka ruumihista\n    Kaulan kautta katkottaisi.\n\n    Köyhärukat kaikki tyyni\n    Tuohon talkkouteen tulivat,                  85\n    Joss' ol' keitot kelvolliset,\n    Pässin kaula kaiketiki\n    Oli paiskattu patahan,\n    Olipa rokka oivallinen.\n\n    Jos hän oli ottavia,                         90\n    Olpa tuossa ottamista,\n    Sian kinkku kokonainen,\n    Joka juoksi joka pöyän,\n    Waikka vissin viisi niitä,\n    Jossa joukko einehellä.                      95\n    Ei se ennen elävänä\n    Sika rukka singotellut,\n    Kuin se kuoltuna köpäsi,\n    Että joutu joukon suuhun.\n    Rieska tehty rikennelle,                     100\n    Kyrsä kyhätty kokohon,\n    Aika mämmeä mäkätty,\n    Uunna uunista otettu,\n    Että joukko juutuksissa,\n    Wesisilmin sitä nieli,                       105\n    Kun ol torvet tukkehissa.\n    Wielä viisahat sanovat;\n    Laihemmille laskettavat:\n    \"Elkäte pahaksi panko,\n    Ett' on uutta eesänne;                       110\n    Sitä vasten sit' on tehty,\n    Kaitakasvoille kyhätty,\n    Että kaitasuus katoisi,\n    Leuka tulis leviäksi,\n    Posket punapulliaksi.                        115\n    Uuella sika lihoipi,\n    Ehkä ihminen samate.\"\n\n_Jälkimaine_. Tämä runo on Juhana Ihalaiselta Rautalammin pitäjästä\ntehty. Niinkun monessa muussaki runossa, näyttää tassäki hänellä huoli\nolevan kotipitäjänsä karttumisesta hyvissä tavoissa, jonka tähden hän\nei ilman syytä osota'kan niitä muillen naurettaviksi, jotka kieltyllä\nviinan myönnillä ja muulla semmoisella surkialla konnuudella kokevat\nyhteisiä tapoja turmella itse siitä rikastuaksensa.\n\n\n\n\nLapsen vioista ja taudeista.\n\n(Lisää ja loppu).\n\n\nMoninaiset muutki taudit kohtaamat lapsiikää erittäin, nimittäin:\n\n1:ksi. Rokkotauti, rupuli, iso rokko. Tämä vaikia tauti panorokon\nkautta nykyjään joksiki hälvennyt, kohtaa kuitenki muutamia ja alottaa\npäänkimulla, väreillä, kuumalla, nukuttamisella, vetislävillä silmillä,\nkuoittamisella, oksulla ja vavahtelemilla eli hypähtämillä. Kolmannella\npäivällä ilmautuu pieniä pilkkuja esinnä kasvohin, sitte käsiin ja\nmuuhun ruumiiseen, jotka vähitellen nousevat ja täytyvät valkialla\nvisvalla. Kuudennella vuorokaudella asettuvat näpyt usein uuden\nkovemman kuumeen ohessa, 11:nellä alkavat ne jällen kuivaa.\n\nJos lääkäri olisi saatavissa, pitää hän kohta noudatettaa, ellei saada,\npidettäköön lapsi ensimmäisinä 3:mena vuorokautena, mainituin pilkkuin\nvielä ilmaumatta, kylmänvoittamassa huoneessa ja käytettäköön eli\nkanneltakoon välistä ulkoilmassa, ei kuitenkan kovin kylmässä taikka\nkostiassa. Hänen ainoa ruokansa tällä vaiheella olkoon vetelät jollai\nhappamella niink. esimerkiksi marjavedellä seotetut kryyniliemet\nja juomansa raitis, kylmähkä vesi. Jos kieli on likanen, annetaan\npehmittämiä aineita ja lavemankia pannaan kuuman ja hourailemisen\naikana joka päivä estämiseksi maksan kovettumista. Nokkopilkkuin\nilmauttua pidetään vieläki sairas 3 päivää kylmänvoittamassa, ehk' ei\njuuri niin kylmässä huoneessa kun ensimmäisinä päivinä. Wasta 7:tenä\neli 8:tena muorokautena rokkoin ajettuessa tehdän huone lämpimämmäksi,\nkuitenki raitista ilmaa usein sisälle laskien; samate pitää juomat\ntehtää haalioiksi ja runsaammin nautittaa. Paras juoma on haaliahko\nvesi, seotettuna maidolla taikka hiukalla sokurilla. Suurempia rokkoja\ntaitaan neulalla eli saksilla puhkasta. Puhdas ja siivo menetys on\nnyt kovin tarpeellinen; silmät ja kasmot pitää haaliahkalla vedellä\npestää; paita ja lakanat joka päivä muutettaa. 11:nellä ja 12:nellä\nvuorokaudella, pitää kuivuvia rokkoja usein liotella kauraliemellä ja\nhellittyänsä pois pestä. 14:nellä eli 15:nellä vuorokaudella menköö\nsairas haaliaan veteen pestää ja nautitkoo tarvetta myöten vähän\nliharuokaaki, joka tähän asti koko taudin aikana on ollut sopimaton ja\nkiellettävä; vähitellen totutettakoo ulkoilmaaki kärsimään. 3:men ja\n4:jänki viikon aikoin taudin alusta lueten sairaan ei pidä asua yhdessä\nhuoneessa tervetten kanssa ja ennen kun häntä niiden sekaan viimmenkän\nlasketaan pitää kaikki hänen vaatteensa visusti tuuleteltaa ja pestää.\n\nAinoasti oikein toimitetulla panorokolla voidaan iso rokko\nestää. Waiherokot sikiävät toisinaan isosta rokosta ja kohtaavat\nrokonpantujaki, mutta ovat keviämpilaatuset eivätkä kuolettavaiset,\njos kohta yhtä tarttuvaisetki ja samoin hoidettavaiset kun isorokko.\nRokonpano pitää, siis armollisten Asetusten jälkeen toimitettaa\nkaikkiin lapsiin, johon myös Esivallan huolenpidosta hyvä tilasuus aina\non tarjona koska määräämistä myöten rokonpaniain kerran vuodessa pitää\nkuleksella halki joka pitäjän Suomen maassa.\n\n2:si. Wesi-, poltto-, petos ja valherokot ovat peräti toista ja\nhelpompaa laatua, ilmautuvat päivän oiretten ja kuumevaihetten perästä\ntavallisesti esinnä hartioihin, rintaan ja vatsalle ja sitte muihinki\nosiin punasilla pilkuilla, jotka vuorokaudessa kohoavat selviksi,\nrokoiksi ajettuvat ja kuivavat rypelälle, toisinaan mustasella\nkuorella. 2:den vuorokauden sisässä ovat nämät läpikäyneet yhdet\nvaiheet, kun iso rokko 12:nen sisässä. Harvoin niille mitään lääkkeitä\ntarvitaan, kun vaan lapsi sisällä pidetään ja rokkoin kuivattua\npestään, eli kylvetetään. Näitä vasten ei auta panorokko.\n\n3:ksi. Tuhkuri, tuhkarokko on myös tarttuva ja alkaa melkein\nsamalla tavalla, kun iso rokko, vaan rinta ja silmät tulevat alussa\nenemmin vaivatuksi. 4:nellä eli 5:nellä vuorokaudella nähdään\nihossa kirpunpureman näkösiä rahkoja, jotka aikansa oltua kuivuvat\njauhomaiseksi kehnäksi ja katoovat. Tauti on tavallisesti niin keviä,\nettei tarvitse kun hyvää korjuuta, pimiänvoittavaa huonetta, haaliaa\njuotamaa öitä vasten ia vilusta varjelemista, liiatenki paranevaisen\naikana ja perästä. Yskän rasittaessa annetaan munanruskiasta sokurin\neli hunajan kanssa tehtyä liemittävää mehua haalianlampösen vierteen\neli mallaskeiton seassa. Wielä maikiampi yskä vaatii suonenaukoa\nvanhemmilta lapsilta ja nuoremmille iilimatoja rinnalle, jonka ohessa\nrinta pidetään rakkoplaastarilla avoinna.\n\n4:ksi. Tulirahko, sarlakuume, vaikka alkaissansa helpompi tulee useen\nsila seuraavasta kurkkupoltosta kovinki vaaralliseksi. Rahkot ovat\ntulipunaset. Liiatenki jos kuumuus ja kurkkupoltto ovat kovemmat, pitää\nkurkulle ja leuan alle pantaa iilimatoja, jotka tässä taudissa, kun\ntuhkurissaki tekevät suuren hyödytyksen ja harvoin ilman kaipuuta ja\nvahinkoa taitaan heitettää semminki keväillä tulirahkon kulkuaikona.\nMuuten oletellaan sairas kun tuhkurissai. Kovin voimattomia sairaita\nja pahan löyhän kurkkukipua ja kuumetta seuratessa, pidellään kun\npolttokuumeessa ja annetaan, jos mahdollinen lääkärin halttuun.\nTaudista paratessaan ovat lapset kovin hellät vilustumaan, paljoa\naremmat kun tuhkurissa, ja siitä seuraa pahoja, vaarallisia pöhöja\najetus-tauteja. Tarpeellinen on siis varoa heitä 3:na ja 4:näki\nviikkona taudin jälkeen ulkona käymästä.\n\n5:ksi. Hinku, nääntöyskä alottaa rinta ja yskäkuumeen tavalla, kiihtyy\nsitte niin että joka erityistä yskänkohtausta seuraa henqen ahdistus ja\nomituinen hinkuääni, punasinertävillä kasvoilla ja rinnan kuristajalla.\nRyintäkohtausten tullessa ottaa lapsi mielellänsä kiinni mistä hyvänsä\npeljäten lankeamansa, ylimennessä ryintäin oksettaa lasta moniaasti.\nTämä tauti kestää 4 taikka 6 viikkoa taikka kauemminki ja on vaikia\nsitä ennen paranettaa. Jos mahdollinen pyytään parannusta eli kuitenki\nhelpotusta sillä, että kohta taudin alusta selkärankaa hieroillaan\n2:desta osasta ihrasta ja 1:destä osasta laukasta eli sipulimehustä\ntehdyllä voiteella useammat kerrat päivässä ja että lapsi vaatetaan\nlämpimämmästi jota vastoin häntä ei kauniilla säillä pidä ulkoilmasta\nkiellettää. Lapselle annetaan juoda nisuteetä hunajan eli maidon seassa\neli lämmintä sahtia vähällä tuoreella voilla, lääkitten siasta muutama\nteelusikallinen voilaukaa (voisuolavettä) joka oamu. Loppupuolella\ntautia on inkeväri-, salvia-, satalehti eli kangasjäkälä-tee\nsirotettuna Malakaviinalla, terveellinen nautittaa. Watsa taudin aikana\npidetään lavemängilla eli purkaavilla aineilla pehmianä; jalkahauteet\nlievittävät kohtauksia. Ehkä lapsilla tavallisesti on hyvä syöntihalu\npitää kuitenki ruokaa säästäen annettaa, eikä kun keviämpiä.\n\n6:ksi. Kurkun kuristaja on pikatappava tauti ja vaatii lääkärin apua.\nEsinnä alkaa se kun muuki röhkätauti, mutta pian kuullaan eriäänensä\njokasella sisäänhengittämällä, joka muuten käypi kyllä vaikiasti. Jos\nlääkäriä hetimmiten ei saataisi pannaan 6 eli usiampia jos 10:nenki\niilimatoa kurkulle ja verestämisen jälkeen, reikäin esinnä tukittua,\nrakkoplaastari samalle paikalle. Lavemankia ja haalioita juotavia ei\npidä unohdettaa.\n\n7:ksi. Hengen ahdistaja kohtaa toisinaan, ehkä harvoinki,\nhuonokorjuisia lapsia. Tulee yhtääkkiä ja tavallisesti yöllä. Lapsi\nherääpi säikähtyneenä ja hengittää kovin vaikiasti röhisimällä,\nvaikeroipi puolinääntyneenä, kasvot punasinertävinä. Tavallisesti\nylimenee tuska ryinnällä, aivastamisilla eli oksulla, mutta tulee\njällen seuraavana yönä. Jos lääkäriä ei saataisi, koetetaan\nseuraavaista apua: käet olkapäästä saakka pannaan lämpimään veteen,\nsisälle annetaan aneksi eli inkeväriteetä hunajan kanssa, lievittäviä\nlavemankeja laitetaan seotettuna pahalla pehvalla, tupakalla\neli tupakkaöljyllä ja rinnalle pannaan leviä pikiplaastarilappu\nripistettynä mustain pippurain jauhoilla. Muutamat liittävät hyväksi\nkohtauksissa viedä lapsi ulkoilmaan ja ikänsä mukaan antaa hänelle\n3:mesti eli 6:destiki päivässä vähä pahaa pihkaa sisään. Taudin lopussa\novat ensiksi ja sitte kylmät kylpypesot ynnä parempi hoito lapselle\ntarpeelliset.\n\n8:ksi. Wesiaivo on kahtaki laatua, toinen pikasempi, toinen hitaisempi.\nEnsimmäinen kohtaa toisinaan lihavampia lapsia 2:sen ja 13:nen vuoden\nvälillä ja tutaan siitä että lapsella on pää kuuma, iho kuiva,\nliiemmaltä unta, jonka ohessa hän välistä syyhyttelee nenäänsä\nkiristelee hampaita ja toisinaan herääpi ja parkasee kuni säikähtänyt;\nlasta janottaa, kuoituttaa, vatsa on epätasanen usiammin hidas ja\ntarpeenteko vedenjuoksu. Wiimmesillään tulee lapsi pian tunnottomaksi,\nruumista puistellehtaa, sitte kuolee. Sitä ennen pitää lääkäri\nnoudettaa, ellei mahdollinen, pannaan kuitenki usiampia iilimatoja\nlapsen ohimoille, pää veitsellä ajetaan eli saksilla keritään paljaaksi\nja haudellaan kylmällä vedellä. Lapsille pannaan lavemankia ja annetaan\njuoda haaliahkaa vettä seotettuna vähällä sokurilla ja happamella\nmarjavedellä. Apu ja parannus seuraa enimmiten sitä myöten, miten kohta\ntaudin alussa iilimatoja saatiin ohimoille tarpeeksi.\n\nJälkimmäistä vesiaivon laatua osittaa kasvoin kalveus, liikuntoin\nhitaisuus, ja ruumiin laihtuminen. Merkeilleen tuleva ja alkunsa saava\njoko muista taudeista eli ylen lämpimistä pääpeitteistä eli luonnon\nerinäisistä syistä antaa tämä tauti ainaki aikaa lääkäriä kysyä.\n\n9:ksi. Sarventotauti kohtaa toisinaan 3:menki vuoden nuorempia lapsia.\nLapsi käypi vaperasti, hiivistellen, jalat kankiana ja kipua polvissa\nvalitellen. Kivun puolimmainen jalka näyttää alusta pitemmältä,\nvaan tulee sitte yhtä äkkiä toista lyhemmäksi ja vaivaspuoli alussa\nulospäin kääntynyt, mäännäksen nyt sisällepäin. Kantapää ulottuu tuskin\nmaahan ja jalka alkaa kuivettua. Syy tähän tautiin on erikivulaisuus\nsarventojäsenessä, joka paisuttaa ja ajetettua sarventopaikan.\nYmmärtämättömät luulevat reiden eli polven olevan sioltaan ja\nkokevat vetämisillä ja vääntämisillä saada vikaa paratuksi, josta\nse vaan pahenee, eikä parane. Jos lääkäriä ei saataisi, pannaan\nkohta taudin alussa molemmin puolin kupeille, ronkkaluun viereen,\nusiampia iilimatoja ja kahden, kolmen päivän päästä samalla tavalla\ntoisesti ja kolmannestiki. Taikka kupataan paikka ja pidetään sitte\nrakkoplaastarilla kauan aikaa avoinna. Erittäin tarpeellinen on lapsen\nmaata kovalla vuoteella, matalalla päänalasella (taikka peräti ilman)\nja niin liikkumatonna kun mahdollinen. Senlainen moniviikkonen makuu\nkohta taudin alusta vaarinotettuna on toisinaan ilman mitänä muuta\nlääkettä tuonut avun ja ilman sitä tauti ei parane millonkan.\n\n10:ksi. Ryyhdyntä, tartunta, syyhy ja muut senlaiset ihotaudit tulevat\nenimmiten ruokottomuudesta ja siivottomuudesta, toisinaan tarttumalla,\nparataan puhtaudella ja haalioilla ammekylvyillä.\n\n11:ksi. Risakko, risatauti. Tältä taudilta vaivatuilla lapsilla\non kasvot kalviat, pöhevännäköset, hyvä syöntihalu, iso maksa ja\nylähuuli paksumpi, risat eli rauhaset kaulassa ja muuallaki ruumiissa,\nerinomattain kainaloissa ja kupeissa, ajettuneet ja toisinaan markääki\nvuotavaiset. Märjille tulleet, joka vasta tapahtuu myöhemmin, paranevat\nhaavat usein syksyllä umpeen ja aukiavat kevään joutuessa uudelleen.\nJäsenpaikat ajettuvat ja voimat raukeavat vähitellen.\n\nPeritty luonto, sopimaton ravinto, siivoton ruokko ja hoito, nuohkiat\nhuoneet, liikkumattomuus j.n.e. ovat useimmiten tämän taudin syynä ja\npitäisi, miten mahdollinen, ojettaa ja vältettää. Sitte kylvetetään\nlasta useen (kerran päivässä) kylmässä suolavedessä, jonka jälkeen\nruumista hierotaan kuivilla, hietasilla paikoilla, ravitaan enemmin\nliharuoilla, kun jauho ja juuriaineilla. Muuksi lääkkeeksi annetaan\nhumalateetä kylmänä 3 kertaa päivässä ruokalusikallinen eli vähemmin\nkullaki kerralla taikka poltetaan laihempata raavan lihaa tavallisessa\nkahvipolttajassa mustaksi ja jauhetaan, josta sitte monet viikot\nperätysten illoin aamuin annetaan teelusikallinen eli vähemmin\nkerrassaan veden eli maidon seassa lapselle; taikka poltetaan samalla\ntavalla tammen terhoja, keitetään kahveksi ja nautitaan. Lihan poltto\nmenestyy paremmin sen esinnä palasiksi hakattua. Haavapaikoilla\npidetään merivedessä taikka muussa suolavedessä taikka suokanerva-\n(pursu-) teessä taikka pelkkä puhtaassa vedessä kastettuja kääreitä,\nmiten näyttää sopivammalta ja vanhempia haavoja saadaan paremmin\nparanemaan jos niitä sitoessa piditään niin lähellä valkiatulta,\nkun suatsee ja kärsii jonka ohessa valkiata puhalletaan paremmin\npalamaan. Ajettuneita raukasia sulautetaan suolavedellä eli lämpimällä\nhautelemalla ja hieromalla.\n\n\n\n\nYhteisiä nevoja sairasten korjuusta ja holhomisesta.\n\n\nSairasten hoitajan pitää olla raittiin, vahman ja siivollisen, silmän\nvalpaan, kärsivällisen, vähäpuheliaan, rehellisen ja taitaean ihmisen.\nWähintäi tulisi jokasen sairaan holhojan näissä tavoissa harjotellate\nja päällisiksi ymmärtää miten lavemankia ja iilimatoja pannaan, verta\nkupataan ja haavoja korjataan. Joka kylällä pitäisi senlainen ihminen\nolla, kaupungeissa usiampia.\n\nKulkutaudeissa ovat iälliset vaimot sairasten hoitajiksi muita\notollisemmat, sillä harvoin tauti heihin tarttuu. Paras varjelus\ntarttuvaisissa taudeissa sairasten luona kulkevillä on olla rohkia, ei\nalakulosna, usiasti pestä kasvot ja kätensä, viruttaa suunsa vedellä\nja etikalla, ei lainota suuhun kokounutta sylkeä, ei sisällensä vetää\nsairaan henkeä, ei kauan paastoa eikä valvoa, vaan erihuoneessa nukkua\ntarpeensa ja aamusilla ennen sairaan luoksi eli ulkoilmaan mentyä juoda\npuhdasta vettä, taikka lämmitettyä sahtia, olutta eli maitoa. Wielä\ntulee hänen usiasti tuulettaa ja muuttaa vaatteet, olleti'ki paita,\nvälimmiten käydä ulkosalla puhtaassa, raittiissa ilmassa ja samanlaista\nilmaa sairaanki huoneeseen, oven, lakeisin ja akkunain aukasemalla\nviriästi toimitella. Ei ainoasti kerta ja kahdesti päivässä, vaan\njoka tiima pitäisi raitista, viliähkää, ulkoilmaa sairaan huoneeseen\nlaskettaman, sillä se ei ainoasti ole sairaalle terveellinen, vaan\nestää taudin muualle levenemästä, koska sen tartunta aineet ei\nkoskaan pääse sihen voimaan yhdessä kohti paisumaan. Kaikki, josta\nnämät aineet voisivat lisäytä, pitää sairaan luota korjattaman niin\ntarvetastiat, jotka tyhjennetään, ei likelle asunhuoneita, vaan etäämmä\nkuoppihin, jälestä tuhalla, sannalla eli kalkilla peitettävihin.\nItse astiat pestään puhtaalla vedellä ennen uudelleen huoneeseen\nvietyä. Huolimattomuus tässä asiassa on sangen vahingollinen, eikä\nauta yksin niitä ulosviemättä vaatteilla peitellä, sillä niistä\nhöyryvävä saastaisuus tungeksen läpi helposti. Etikka höyryä kiitetään\ntarttumista vasten hyväksi. Kohtuus lienee siinäki paras. Jolla siksi\non huoneitä laittakoon sairaille erityiset, sitä parempi, jos ne ovat\navarat, valkiat, iloset, ei matalat. Niitä tulee pitää aina hyvin\npuhtahina, vaan ei erittäin lämpiminä.\n\nSairaan vuodet laitettakoon ei muurin likelle, vaan ulommaksi ja niin\nettä sille taitaan joka puolelta lähestyä. Tehtäköön se kaksilla\nlakanoilla, pehmiällä ei ylen lämpimällä ja raskaalla, eikä kylmällä\npeitteellä. Lakanat vähänkän liastuneet muutetaan toisilla, puhtailla,\nkuivilla ja edellä lämmitetyillä. Samati pitää muita vaateneuoja,\npaitoja, sulkia, röiyjä, käsiliinoja aina puhtaina pitää. Wuodetta\nkorjatessa muutetaan sairas sitä varten tehdylle toiselle. Polstaria,\ntyynyjä, peitteitä ja muita makuuvaatteita piestäköön joka kertaa\nulkosalla ja lämmitettäköön ennen sairaan uudelleen niille ruvettua.\nSairaan kupit, tuopit, lasit, lusikat ja pikarit pitää usein pestämän,\npuhdasta vettä ja saipuata muiksiki tarpeeksi aina sairaan huoneessa\nlöytymän.\n\nSairaan kasvot ja kädet pestään joka päivä ja hiotessa annetaan\nhänelle puhdas, lämmin paita, ruumiin esinnä hiestä lämpimällä\nvillasella vaatteella kuivaksi pyhittyä ja keviästi hierrettyä. Paitaa\nmuutettaissa sairasta ei pidä hiessä ollen istutettaman; muina aikoina\nhäneltä ei ole kielty istua, min voipi. Wiriällä liikuttamisella ja\ntoisinaan istuvalla estetään makuuhaavat tulemasta, jotka alkavat\nristiluun ensin punottumisella ja jälestä visvoittumisella. Ennen\nmärille eli visvoille menemistä paranevat nämät viat usein, jos\nsairasta välimmiten liikutellaan ja käännettään, ristiluuta eli\ntulehtunutta paikkaa etikalla ja viinalla haudettaan. Taikka pidetään\nplyiyvedessä kastetulta riepuja paikalla eli tuoksutetaan sille\nhienoa plyiyjauhoa. Jos kuitenki haava ilmautuisi korjaellaan sitä\nplyiymoiteilla, liinan nukalla eli untuvalle levitettynä ja päälle\nsidottuna.\n\nToimitetuita lääkkeitä pitää lääkärin määrämistä, vaan ei sairaan\nmielen mukaan nautittaman. Moni luulee pikemmin paranevansa jos ottaa\nenemmän lääkkeitä sisälle, kun määrättiinkän, vaan tämä luulo on\nkovin tuhma ja väärällinen. Usiampia lääkkeitä löytyy, jotka sillä\ntavalla veisivät hengen ja toiset eivät vaikuta runsaammissa annoissa\nyhellä tavalla kun pienemmissä. Kaikenlaiset lääkkeet varjellaan\ntomusta, kylmästä ja lämpimästä, tarkkaan katsoen, ettei niitä toista\ntoisen siasta vahingosta nautita. Lasit ja putellat pidetään hyvin\nsuullittuna. Lääkejauhot (pulverit) varjellaan tomulta ja märkyydeltä,\nkaikki vetelät aineet, keittamät, seottamat, liottamat j.n.e.\njäätymästä, happanemasta ja homehtumasta, jonkalaisiksi pilautuneina\nniitä enää ei pidä nautita. Lääkemarjat (pillerit) juoksevat helposti\nyhteen, voiteet ja plaastarit sulavat muuten eli eltaantuvat, jos niitä\nlämpimässä pidellään.\n\nSairain juoma pidetään puhtaissa, usein pestämissä astioissa, eikä\nnautita kylmenpänä eli lämpimänpänä, kun siitä joka taudissa erittäin\nmäärätään. Jos sairas ei itsestänsä kysyisi juomista, pitää häntä siitä\nmuistutetteman ja juoma laitettaman maukkaaksi. Ilman puhdas mesi on\nparas juoma sairaallenki, jota kuitenki soveliaasti maustetaan marja\neli omenamehulla, hunajalla, sokuritta eli siirapilla, jos liiatenki\nsairasta paljo janottaa ja tepsivampätä juomaa tarvitaän, vaikkei\nsillon pidä antaakan, kun vähä (jumprun verta) kerrallansa. Leipävesi,\npoltetusta leivästä vedessä liotettuna, on kaikenlaisissa taudeissa\notollinen juoma. Sarlataudissa (Scarlatina), tuhkurissa ja kinotaudissa\nseotetaan lämmitettyä maitoa juomaan ruumiin huovunnan auttamiseksi,\nnervipoltoissa isoa viinaa, sappi- ja vatsapoltoissa marjamehua,\nverijuoksuissa etikkata eli vihtriöljyvettä, kuivataudeissa, yskässä,\nkeuhkotaudissa sokuria eli mantelisiirappia.\n\nRuokaa ei pidä sairaalle tyrkytettävän semminki ei polttotaudeissa.\nYmmärtämätön hyväntahtosuus on liialla ruoalla monen sairaan\nkuolettanut. Palatessa eli tervehtyessä himotsee sairas enemmän ruokaa,\nkun hänelle vielä sopii antäa. Hänelle pitää paratessaanki vähemmin\nruokaa annettaman, ku terveenä ja sitä mähemmin, mitä hän vielä on\nvoimattomampi. Wetelat ryynivellit, kuorittu maito, laiha rasvaton\nlihaliemi ovat tässä tilassa terveelliset ja vasta myöhemmin nautitkoon\nhän vähvempia ruokiä niikun vehnäleipää, lieväkeittosia munia, tuoretta\nlihaa ja kalaa. Wieläki ovat kaikki rasvaset, voisekaset ja jauhoset\nruoat epäterveellisiä ja samati ryytikasvut ja juuriaineet, kaikki\nsuolaset, kuivatut ja palvatut aineet, joita vasta vatsan entisellensä\ntultua mahdetaan nautita.\n\nKaikki huolettavaiset asiat pitää sairaalta salattaman ja katsottaman,\nettei hän mistään säikähdä. Rutot, äkilliset, mielenliikunnot ovat\nterveellenki, saati sairaalle, vaaralliset. Häntä ei saa taudistansa\nhuoletuttaa, vaan pikemmin uskottaa hänen jällen pian termeeksi\ntulevan. Parahat sairasta levottavaiset aineet ovat huolellinen korjuu,\nkanssakärsiväisyys, lohduttavaiset puheet, lääkärin ja papin katsomassa\nkäymiset. Heikon sairaan luotsi ei kuitenkan pidä vieraita laskea\nja houraavaisten kanssa täytyy toisinaan elää kovemmasti, etteivät\nvahingoitsisi itsiänsä ja muita, eli paraneva syöpi syököön mähä\nkerrallansa, iltasella parempi, jos ei vähääkän.\n\n\n\n\nIlmasta terveyttä suhten.\n\n\nJoka hengittämällä kulkee ilma keuhkohin, ja on veren muuttamiseksi eli\nuudistamiseksi välttämättömästi tarpeellinen. Tämä uudistus tapahtuu\nseuraavalla tavalla: Yhä ja lakkaamatta liikkuu veri ruumiissa.\nTämä liikunto toimitetaan kahdenlaisilta suonilta. Toiset, laskimot\n(laskusuonet, verisuonet, venae) nimeltänsä, juontavat kaikesta\nruumiista veren keuhkohin. Keuhkoissa tavataan veri äskihengitetyltä\nilmalta; joku osa ilmasta yhtyy vereen ja mikä ei yhdy, hengitetään\njällen. Ilmasta vereen yhtynyt aine tekee sen punasemmaksi ja\nraittiimmaksi, jonkalaisna se sitte valtimoita (valtasuonia,\nhenkisuonia, sydänsuonia; arteriae) myöten jäljen jakaupi yli kaiken\nruumiin, jatkain itsekullenki paikalle mitä sen ravinnoksi tarvitaan.\nMitä tällä kerralla ruumiin tarpeeksi ei kelvannut, imetään uuhelleen\nlaskimojen, pienemmiltä, silmin keksimättömiltä, tuhat haaruisilta\npailtä ja kootaan kun ennenki keuhkoissa uuhistettavakssi. Tämä\nuudistus tapahtuu 25 kertaa minutittain eli 100 kertaa neljässä\nminutissa ja tiimassa 1500 kertaa.\n\nKoska mainittu veren alituinen uudistus on juuri välttämättömästi\nkaikille eläville maan päällä tarpeellinen ja se ei taida ilmatta\ntapahtua, niin on helppo ymmärtää kuinka suuri ja ehdoton tarve ilma\nonki kaikille maalla eläville. Ilma on meille yhtä tarpeellinen kun\nvesi kaloille; ikäskun kalat näivettyvät ja kuolevat, jos vesi ei\nole selvä ja raitis, samati meki kehnossa ilmassa menehdymmä. Siitä\nseuraa että meidän aina tulee ahkeroida, saada puhdasta, raitista ja\nkelvollista ilmaa asuaksemme ja hengittääksemme. Senlaisna saadaan\nilma olemaan, jos asunpaikaksi valitaan kuiva, ylänen paikka, huoneet\nrakennetaan vähintäin kyynärän korkioilla kivijaloilla ja muuten\nlaeltasi korkioiksi ja aukastavilla akkunoilla. Asunhuonet on la'astava\njoka päivä; ilma ovien ja akkunain aukasemalla uudistettava; lattian\ntaikka permannon, pöydän, penkien ja muiden paikkain peseminen\naamulla, huoneen lämmitysajalla, toimitettava; eikä ennen savunreikiä\nsuljettava, kun kaikkein pesosten kuivettua. Yhdessä huoneessa ei\npidä ylen monta henkeä maata, eikä makuuhuoneessa kapaloriepuja eli\nmuita märkiä kuivattaman, ei happanevia, käymiä, väkevän hajullisia\naineita eikä ruokia pidettämän, vielä vähemmin porsaita, hanhia,\nkanoja, eikä muita senlaisia eläviä, sallittaman yhdessä ihmisten\nkanssa asua. Sitäi pahempi on talveksi peräti navettaihin taikka\neläinten lämpimän vaiheille asumaan muuttauta. Häkä, häyry ja savu\nhiilloksista, lampuista, päreistä ja mistä palavasta aineesta hyvänsä\npitää kerkiämiseen akkunoista ja ovista laskettaman.\n\nKauan suljettu ilma pilautuu hengittämiselle ja terveydelle\nvaaralliseksi. Kaikki paikat niinkuin kirkot, keräjähuoneet,\nruununpuodit ja muut huoneet ja paikat, joissa ilma on tullut kauemmin\nseisomaan, pitäisi päivällä ennen kun niitä viljellään puhdistettaa\nja raittiilla ilmalla uudistettaa. Umpinaissa ollehin hautohin,\nkellarihin ja muihin maanalasiin kuoppiin kokoupi toisinaan rutosti\nkuolettava, erilaatunen ilma taikka kaasu. Sentähden pitää semmoisia\nkauan käymättömiä paikkoja visusti ennen niihin mentyä tutkittaman.\nJos palava kynttilä, hiljalleen maata lähemmä laskettua, yhä palaa,\nniin ei ole pelkäämistä, vaan sammuisiko kynttilä, niin ei ole sisään\nmenemistä, ennenkun paikka on puhtaalla vedellä, kalkkivedellä,\npalavilla oljilla, ruutilla eli muilla senlaisilla aineilla puhdistettu.\n\nUsvasessa, sumusessa, vetisessä, saastaisessa ilmassa pitää varoin\nliikuttaman, liiatenki aamu ja iltakylmillä. Tautiaikoina on hyvä,\nennen aamusilla ulos mentyä, juoda lämmitettyä maitoa, kaljaa eli\nolutta. Sillon pitää myös kaikki paikat hyvin siivoina ja puhtaina\npidettämän, taikka etikalla valettaman ja tuoreella kuusenhavulla usein\nhavutettaman. Muutamat kastelevat puhtaita pellavaisia riepuja etikalla\nja ripustavat niitä kulkutautien aikana seinille ja orsille, joka onki\nhyvä ja hyödyllinen tapa. Waan etikan valeleminen kuumetuille kiville\non yhtä mitätön kun katajahavun, kukkien, sokurin, pihan, tervan ja\nlakanki polttaminen, jotka pikemmin pahentavat, kun parantamat ilman.\n\nSamati kun veteenki, taitaa ilmaan moninaisia saastasia aineita\nsekauta, vaikkei niitä ilmassa niin silmä selitä. Sairasten huoneessa\non ilma sillä tavalla pian sairasten ruumiin höyrystä ja muista\naineista täytyvä, ja tulee sangen vaaralliseksi tervetten hengittää.\nSentähden on peräti tarpeellinen asia, saada ilma senlaisissa\nhuoneissa raittiimmaksi ja puhtaammaksi, joka tapahtuu niiden usiammin\nlämmittämällä, akkunain eli henkiluukuin ja ovien aukasemilla,\nliiatenki ennenkun terveet sairaita lähestyvät.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Jänikset ja Sammakot.\n\n\nJänikset kaikilta vainottuna päättivät kerrassa kaiken surkeutensa ja\nkärsimisensä lopettaa sillä, että nimipuuttoon hukuttaisivatse veteen.\nSillä tuumalla lähtivät keräjäpaikasta laukkaamaan lähelliseen lampeen.\nWaan kun tulivat ruohostoon lammenrannalla säikähtyivät tätä äkkinäistä\njuoksua ruohostossa elelevät sammakot ja pakenivat veteen. Silloin\nseisottu jänisten päämies ja sano toisille: \"pidättäkää, toverini, ompa\nmuitaki onnettomia, emme yksin; niin mintäpä yksin hukuttauisimma.\"\n\nToisten osallisuus tekee onnettomuudenki kärsittävämmäksi.\n\n\n\n2. Pukki ja Kettu.\n\n\nPukki ja kettu olivat kumpanenki syvään kuoppaan pudonneet, josta eivät\nvoineet ylös päästä. Waan viimmen kettu, aina viekas ja kavala, keksi\nseuraavan neuen. Sano pukille: \"jo nyt tiedän, kuinka ylös pääsemmä.\"\n\"Kuinka?\" kysy pukki. \"Niin, vastasi kettu, että kohoat takajaloillasi\npistöön kuopanlaitoa vasten, minä nousen sarvillesi, hyppään siitä ylös\nja sitte vedän sinunki jälkeeni.\" Pukki ihastui sen neuon kuultua ja\nteki, kun kettu oli pyytänyt. Waan kettu itse ylös päästyä ei ollenkan\nhuolinut pukista, irvisteli vaan kun toinen häntä petoksesta soimasi\nja sano: \"jos sinulla, pukki raukka, olisi mieltä, kun parta, niin\nsemmoiseen kuoppaan et olisi joutunutkana.\"\n\nHulluilla herrat kyntävät.\n\n\n\n\nSuomen kansan Arvutuksia.\n\n\n1. Talonpoika maahan nakkaa, herra taskuunsa pakkaa.\n\n2. Pistä, pistä, tunge, määtä (menetä), kun ei mahu nuole päätä.\n\n3. Mies tuvassa, kivikontti selässä, seipäät silmissä.\n\n4. Hevonen tallissa, häntä oven päällä.\n\nS. Musta kun pappi, ei ole pappi; kiiltää kun nappi, ei ole nappi,\nlentää kun lintu, ei ole lintu; menee maahan kun mato, ei ole mato.\n\n_Osviittoja_. 1. Nenän niistäntä. 2. Neulan langottama. 3. Patsas,\nkiuas ja orret. 4. Tuli ja savu. 5. Sontiainen.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Elä neuo neuottua, elä seppeä opeta.\n\nEi pidä kehnon parempatansa neuoa.\n\n2. Yksin työllä tyttäretön, yksin pojiton pinolla.\n\nKöyhäin vertaus, kun täytyy omalla työllä ja vaivalla kaikki hankkia.\n\n3. Yhtyy juokseva johonki, kunnei käypä kohtoaksen.\n\nKoko elämältä ei taida kun juoksuksi eli käynniksi vertoa,\nsillä pysyväistä olentoa täällä ei ole'kan. Ihme'kö siis, jos\nelämänjuoksussaki usiasti eräisempiinki seikkohin yhdytään.\n\n4. Yhtä kaikki yksinäisen: teki työtä eli makasi.\n\nNiin sanotaan, vaikka väärin; sillä ihminen ei ole luotu tänne aivan\nitsensä tähden, vaan muillenki hyvää kartuttamaan.\n\n5. Wälttää pilkka pienenipiki (vähemmältäi), ei korennossa kannettava.\n\nPienistä leikkipuheista ei toki pitäisikän suuttua; vaan paha ja\nsopimaton on ketänä oikein rupeamalla pilkata.\n\n6. Ei väkeä puntarilla, mieltä kauhalla jaeta.\n\nSentäpä ei pidä siitä tuskauta, jos ensimmäiset kokeet ei aina\nonnist'kan, vaan toivoa, vähitellen voittaa, mitä kerralla ei saa.\n\n\n\n\nTietäantaminen.\n\n\nKoska Mehiläiselle tänä vuonna ei ole ilmautunut, kun 150 ottajata,\nelikkä joku päälle — ja siltä ottajaluvulta ei lähde, kun ylehensä 450\nruplaa präntin ja muiden kulujen palkinnoksi, jotka nykysenä vuonna,\npaitsi omaa, vähää, mitättömäksi luettavaaki vaivaani, tekevät kaikki\nyhteenlaskettuna vähintäki 800 ruplaa — niin saan minä nöyrimmästi\npyytää niitä maamiehiäni, liiatenki muinasia lukutovereitani ja muita\ntuttavia, jotka, jos olkoon kuinka kelvoton ja mitätön tahansa toimemme\nsaman Mehiläisen kanssa, kuitenki ehkä soisivat sen vielä jonkun vuoden\nedespäin elelevän, että he kukin likimmäisillä tienoillansa kokisivat\nlaittaa sille joitakuita ottajia lisäksi. Muulla ehdolla en kuitenkan\ntaida sitä enää tulevana vuonna kirjottaa, kosken luule'kan sopivaksi,\nosotella omaa saamattomuuttani, tuhmuuttani ja typeryyttäni niin\nsuurella kululla maailman nähtämäksi. Aina tämän vuoden loppuun asti\nsaadaan Mehiläinen postin kautta 3:lla ruplalla, 45:llä kopeikalla ja\nanojat saavat myös sen täydellisnä vuoden alusta alkain. Kajaanista 30\np. Toukokuuta 1837.\n\n    E. Lönnrot.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nElokuulta.\n\n\n\n\nPieniä Runoja.\n\n\n            1.\n\n    Anna luoja luokosäätä,\n    Jumala jyväkeseä,\n    Herra heinän kuivautta;\n    Saisi orjaki olutta,\n    Kasakatki kaljavettä.\n\n    Anna Herra, suo Jumala,\n    Anna rauniot rahaksi,\n    Kimet pienet penningiksi,\n    Wiisin piikoa piteä,\n    Kuusin käskynkuulioa,\n    Oluessa tuopin olla,\n    Maljan maiossa mahia;\n    Niin joisin joka oluen,\n    Joka kannun kaateleisin.\n\n    Waan en tieä tihmalleni,\n    Tällä inhalla iällä,\n    Katovalla kannikalla;\n    Raha on Kurssin kukkarossa,\n    Olu Kirstin kellarissa.\n\n            2.\n\n    Pitäisinpä mieki piian,\n    Orjan ottaisin minäi,\n    Kun ois rauniot rahana,\n    Kivet pienet penninkinä;\n    Kun se syömättä eläisi,\n    Tarkeneisi maattehetta.\n\n            3.\n\n    Tuumitte emo minua,\n    Waapotteli vanhempani;\n    Tuuvitteli turviksensa,\n    Waroiksensa vaapotteli.\n    Hyv' oli minun eleä\n    Hyvän vanhemman varoissa;\n    Oisi mulla onni ollut,\n    Etu muutenki eleä,\n    Waan ma jouvuin juomariksi,\n    Ratkesin kyläratiksi;\n    Sikuna minun seotti,\n    Savuviina siksi saatto.\n\n            4.\n\n    En minä elä elotta,\n    Asu ilman ammatitta,\n    Ennen teltojen tekiä,\n    Waskivaippojen vanuja,\n    Kultakangasten kutoja,\n    Hopiaisten huolittaja.\n\n            5.\n\n    Sanottiin minunki ennen\n    Silmin syöväni urohot,\n    Käsin miehet kätkeväni;\n    Surma syököhön urohot,\n    Tauti miehet tappakohon,\n    Kalma käsin kätkeköhön.\n\n            6.\n\n    Jos kylä jotai puhuvi,\n    Naapuri naputtelevi,\n    Warahin on valvomilla,\n    Aikasin alottamilla;\n    En minä kysy kylästä,\n    Tee tiliä naapurista.\n\n    Soisit mun kyläni miehet,\n    Soisit naiset naapurini,\n    Sillaksi likasioille,\n    Paikaksi pahoille maille;\n    Waan ei luonunna Jumala\n    Isän lasta luonnotonta;\n    Poikoa isän periltä,\n    Lasta vanhemman jäliltä.\n\n            7.\n\n    Kauan malkio makasin,\n    Wiikon utra uinuelin,\n    Nokisilla nuotioilla,\n    Hiilisillä hiertimillä.\n    Nousen pois nokinen poika\n    Nokisilta nuotioilta,\n    Syli syttä hartioilla,\n    Waaksa varrella nokea.\n\n    En tieä, polonen poika,\n    Polosiksi päiviksini,\n    Illalla isäni kuoli.\n    Aamulla talo hävisi.\n    Jäini kun jäniksen poika\n    Jäälle jääkällehtämähän,\n    Suolle soikarrehtamahan,\n    Palolle papattamahan.\n    Parahiks on paita pantu\n    Lapselle isättömälle,\n    Pojalle emottomalle,\n    Warsin vanhemmattomalle.\n\n    En tieä polonen poika\n    Polosiksi päivikseni,\n    Kunne luome luotu poika,\n    Kunne aiottu ajame.\n    Joutaisi joki suloa,\n    Saisin verkkoni vesille;\n    Ei oo verkosta veroa,\n    Werkko viety vierahalle.\n\n_Jälkimaine_. Tämmöisistä pienistä vanhan kansan lauluista olemma jo\nHelmikuun osassa t. v. mielemme sanoneet.\n\n**\n\n\nIhalaisen runo itsestänsä.\n\n\n    Wasta vaivoissa havahtin,\n    Wasta tulin tuntemahan,\n    Mikä perintö minulle,\n    Onnettomalle osaksi,\n    Wanhemmilt' on valmistettu.                 5\n    Synnissä minun si'itit,\n    Häiyn he'elmän himossa,\n    Haureuessa hosasit;\n    Kääreit päälle kirouksen,\n    Jotta armaha, Jumala,                       10\n    Kuule vaivasen valitus,\n    Heitä hirmunen vihasi,\n    Minun syntini syseä,\n    Syökse merehen syvähän,\n    Äiti lassa äätä neuvo,                      15\n    Waan en iitäkän isältä\n    Ole tullu tuntemahan,\n    Josta oppinut olisin\n    Turmelluksen tuntemahan,\n    Kuinka aina Aatamista                       20\n    Pirun pettäjän perintö\n    Ompa jätetty jälille,\n    Ihmisille itsessänsä,\n    Kun ei usko uudistane,\n    Tielle taivahan taluta                      25\n    Elämästä entisestä,\n    Opin oieian poluille.\n\n    Wielä vaivanen valitan,\n    Sanon toisenki sanani\n    Olostani, onnestani,                       30\n    Elämästäni, euista,\n    Kun olen orvoksi osattu,\n    Warustettu vanhemmilta.\n    Minkä lahjan lapsillensa\n    Pahat antavat paremman,                    35\n    Kuinka saattapi sokia\n    Taiten toista talutella,\n    Koska kuoppahan molemmat\n    Kaksinkerroin kaatunevat.\n    Olen kurja kuleksellut,                    40\n    Oleksellut onnetonna,\n    Tämän maailman majoissa.\n    Heti kohta kunnotonna\n    Alon palaista ajella;\n    Äiti varo vaattehilla,                     45\n    Että taisin taipalellen,\n    Kyetä kylän välillä,\n    Ilman armotta isäni.\n\n    Sitte siitä kasvanunna\n    Suuren suomalla Jumalan,                   50\n    Ehkä oisinki elänyt\n    Oman käden ompelulla,\n    Oman hypisen hyvällä,\n    Waan on vaiva saavuttanut,\n    Kova onni kohtaellut:                      55\n    Tulin toisen turman alle,\n    Täyty ruotuhun ruveta,\n    Että henkeni eläisi,\n    Pääsis aina päivän päähän.\n    Wielä sanon viimeseksi,                    60\n    Waikka varsin huolellaki,\n    Että eläpi isäni;\n    Talo ompi oivallinen,\n    Jossa joukolla asupi,\n    Pitäpi perintöänsä                         65\n    Lasten kanssa kaunihisti,\n    Jotk' on vaapusta valetut\n    Weljet vierahat minulle,\n    Sivukulkiat sisaret.\n    Palkkavaimo poikinensa                     70\n    Oleskelee onnetonna,\n    Ei oo koskana kotia,\n    Kuhun kaulan kallistaisi.\n\n    Anna, armias Jumala,\n    Koto vielä kulkeville                      75\n    Siellä taivahan talossa;\n    Siell' ei itkua ikänä,\n    Walitusta vaivasien\n    Kuulu kuninkaan salissa.\n    Tämän kehnon kirjotuksen                   80\n    Yöllä ihan yksinäni\n    Olen tohrinut tuvassa,\n    Unetonna ollessani,\n    Josta loppu lukialla.\n\n_Jälkimaine_. Tästä runosta, jonka Juhana Ihalainen Rautalammilta,\non omasta olostansa tehnyt, näemmä (v. 7,8) hänen salavuoteisesti\nsyntyneen, (v. 43—47) piennä kulkupoikana elänen, (v. 52,53) sitte\nompeliana olleen, (v. 54,55) vianalaseksi tulleen ja (v. 57) ruodulle\npannuksi. Monta ruotulaista ei toki taida'kan löytyä Ihalaisen verosia\nopissa, älyssä ja taidossa että jumalisuudessaki.\n\n\n\n\nSattumia Ilmassa.\n\n\nPilvistä.\n\nKaikki vesi ja vetevät aineet maassa huuruavat lakkaamatta,\nlämpimällä ilmalla ja tuulella enemmin, vähemmin kylmässäja tyynellä.\nKoska lämme, eli se näkymätön, painoton aine, joka tekee muutamat\nkohdelmat lämpimämmiksi, toiset kylmemmiksi tunnolta — koska se\nyhtyy vesisiemeniin, tulevat nämät hyvin ohuiksi, keviöiksi, ilmaan\nkohoaviksi, nousevat semmoisina maasta ylös ja häälyvät ilmassa, kunka\najan lämme heitä seuraa. Näitä ilmassa häälyäviä vesisiemeniä sanotaan\nhöyryksi. Kun ovatki kovin hienosia ja ohuita, niin niitä silmä ei\nollenkan selitä. Kuitenki on niitä aina enemmin eli vähemmin ilmassa,\nnäyttäköön ilma eli taivas, jos kuinka kirkkaalta ja sekeeltä. Tästä\nhöyrystä saapi kaikki ilmasta maahan lankeava vesi, lumi, rae ja muut\nvetevät sateet alkunsa. Waan siitä ei heti siltään synny vesipisaroita.\nEsinnä kuvaupi se hienoiksi vesikelloiksi, jotka pilvinä aikansa\nilmassa häälyttyä viimmen toisihinsa yhtyen särkyvät, sikistyvät\npisaroiksi ja semmoisina jälle sateena alasputoavat, maassa ollen,\nkunne'ka uudelleen hienontuvat ilmaan nouseviksi, niin yhä ilman ja\nmaan vaiheilla kaikki vesi liikkuen.\n\nSemmoinen on piimien alku eli synty: näkymättömiä Vesihöyryjä\nnousi esinnä korkiammalle eli matalammalle ilmaan. Waan ilmassa\non aina kylmempi, kun alhalla maata vasten, jonka tähden joku osa\nlämpeestä pian katoo ja höyry muodostuu hienosiksi vesikelloiksi.\nNämät, sisältä tyhjiä, häälyvät vieretysten suurissa läjissä, joita\nkutsutaan pilviksi. Esinnä arvattavasti jähtyy ulkoimmainen pinta\nhöyrystä ja muuttuu ohueksi vesikalvoksi. Semmoisena se on ilmaa\nraskaampi ja yrittäisi alaspuotamaan. Waan nämät kalvon jähtyneet\nlaidat, vielä höyryssä kiinni, pidätetään siltä, keskipaikka vaipuu,\nvenyy pitkänomaseksi ja muuttuu viimmen kellonmuotoseksi, laitojen\npäältäpäin likemmä tultua ja toisihinsa yhdistyttyä. Eräs liekkeeksi\n(electricitas) mainittava luonnonvoima, jonka laadusta ehkä jälkeenpäin\ntulemma laviammalta mainimaan, muodostaa muutamat pilvet epätasasiksi,\nsomannäkösiksi ja levittää eli hienostuttaa ne niin ohuiksi, keviöiksi,\nettä nousevat monta tuhatta syltä korkeimmainki vuorten päälle. Ne\nvalkoset, epätasaset, pilvet, jotka kesäsaikana usein nähdään erittäin\nkorkialla ilmassa asuskelevan, ovat sitä laatua pilviä. Waan kuta\ntihkiämmät ja raskaammat pilvet, sitä mustemmat näköänsä ja sitä\nalempana maata vasten kulkevat. Paksut pilvet kulkevat usein niin\nmatalalla, että korkiampain tornien tutkamet niiltä peitetään ja että\nkeskostenki vuorten nyppylät työntyvät pilvistä puhki. Kun sillon\nnouset semmoiselle vuorelle, niin esinnä alempana vaellat pilven\nsisässä, joka kuni muuki paksu sumu kastaa vaatteesi ja estää mitänä\nylempätä näkemästä. Ylemmä päästyäsi hälveää vähitellen sumu ja viimmen\njoudut kirkkaasen päiväpaisteesen, jota äkkinäiseltä et juuri olisi\ntiennytkän odottaa. Waan näin pilven puhki päiväpaisteesen jouduttuasi,\nkyllä näetki auringon, mutta maata et ni erota, sillä sama pilvi, joka\nalempana ollessasi peitti päivän, nyt ylemmä päästyäsi peittää maan\nsilmiltäsi. Pilvien kauniit, komiat, moninaiset haamut, varsinki kevät\nja syysaikoina auringon nostessa ja laskeuessa, tulevat niiden, kuten\nkullonki, sattuvasta alasta eli asettumisesta päivän säteitä vasti.\nSillä sitä myöten, kun nämät säteet pystysämmin eli lavemmin pilviä\nkohtaavat, syntyy erinäkönen kaje, niin ihanat aamuja iltaruskot,\nsamate kaunis monikarvanen vesikaari.\n\n\nUsvasta.\n\nUsva (sumu, utu) siinä erotaksen pilvestä, että pysyy lähellä maata.\nKun nousisivat vesihöyryt sillonki korkiammalle, jopa olisimat, kun\npilmet muinenki. Lämpimimmillä mailla ja merillä on usma harvonsattuva,\nsillä vesikellohin kaikin puolin yhtyvä lämme pian hienouttaa ne\nnäkymättömiksi, korkiammalle kohoaviksi vesihöyryiksi. Kylmissä\nmaatienuissa sitävaston on usvalla oikia asuntomaansa, ja eikö\nkummallaki ääritienualla, niin pohjasessa kun etelässä, alituinen sumu\nvallinne. Sumu on monasti niin paksu, että vaivon näet lähimmäisiäkän\nympäristöjä. Soissa, nevoilla ja lampiloissa vesi lämpiminä aikoina\npian mätänee ja se niistä nouseva sumu on usein seotettu muilla\naineilla, pahalle haiseva, termeydelle vastollinen.\n\n\nAuteresta.\n\nAuer eli paivänsavu on kuivalaattunen sumu sateettomina vuosiaikoina\npian alituinen lämpimillä mailla, eikä ulompanakan juuri outo. Kesällä\nvuonna 1783, koska kauhia maajäristys hävitti Kalabrian maisemia, nousi\nsuuri, suunnaton auer ja levesi pitkäksi ajaksi yli koko Euroopan.\nEi ollut mokomampata ihmismuistiin sitä ennen nähty. Arveltiin sitä\nsavuksi suuresta maanalasesta tulesta, sillä maan sisässä uskotaan\nloppumattoman tulen palavan. Tavallisesta usvasta on auer helposti\nerotettava kuivuudellansa ja hienon tomun kaltasuudellansa, vaan\ntyyten sen syytä, syntyä ja laatua ei vielä tuta. Samatekun muuki\nsumu, ehkäsee auer auringon sateet läpi valasemasta. Aurinko kyllä\nkoko kuvanensa näkyy haitatta silmille, mutta ei vaalevalta, niinkun\nvesisekasen usvan läpi, vaan tulipunaselta.\n\n\nSateesta.\n\nNäkymättömästä vesihöyrystä lämpeen vähetessä sanoimma hienosia\nvesikelloja syntyvän ja semmoisia kaikkien pilvien ilmassa olevan.\nLiekkeeltä kehitettuna häälyvät he aikansa ilmassa, vaan sitte lämpeen\nenemmin vähetessä muuttuvat hienukoiksi pisaroiksi, joita ilma ei\nvoi'kana kauemmin kannattaa, koska eivät ole onsia tahi tyhjiä sisältä.\nPudotessaan pisarat puuttuvat toisihinsa ja paisuvat suurimmiksi,\nkummoisina näemmä heidät sade'vetenä alastulevan. Sade ja sadepisarat\neivät aina ole yhdenlaatusia. Ollessa pisaroiten hienosta, kun tomu,\nsanotaan sadetta tihrusateeksi, paikon vismaksi. Silloin syntyvät\npisarat ilman alimmaisissa tienoissa asuvista pilvistä, eivätkä kerkiä\npudotessaan muiden kera ylen suuriksi kasvamaan. Jos taasen pisarat\novat suuria ja suunnattomassa paljoudessa äkisti maahan putoavat, niin\nkutsutaan sadetta rankkasateeksi. Semmoisesti sataa toisinaan kesällä,\nerittäinki ukonilmalla lieke'pilvien purkautessa. Jos tämä liekkeen\npurku niin kiukalta eli rutosti tapahtuu, että pisarat kun jokena\njuolavissa maahan juoksevat, niin sanotaan sadetta pilvisateeksi tahi\npilviputoamaksi.\n\nKylmissä tienuissa sitä ei sada niin määräajalla, kun lämpimissä\nja kuumissa. Kylmissä tienuissa on myös vuosia myöten sateentulo\nepätasasempi, toisinaan runsaampi, toisinaan harvaksempi, lämpimillä\nja kuumilla mailla sitä vaston on sateella tarkempi järjestys, jos\nkohta ei niissäkän vuodet aina ole toinen toisensa mukasia. Ilman\nvedentulo näillä seuduin on paljoa runsaampi, kun kylmillä maanperillä.\nPisarat ovat toisinaan variksenmunan kokosin ja laskeuvat alas enemmin\nvirtomalla, kun satamalla. Afrikassa muutamin paikon on vuotinen\nvedentulo yhteen paikkaan laskettu tekemän 120 tuumaa, Franskan maalla\nsitä vaston, ehkä lumi, härmä ja yökaste on laskuun otettu, ei nouse\nvuotinen vesi 19 tuumaa korkiammaksi.\n\nOn maita, joiss' ei sada ollenkan, taikka vaan aikaharvasti,\nesimerkiksi Aigypton maa. Melkein yhtä harvias on sade monessa paikoin\nArabiassa ja Persiassa. Säilyvätki niissä maissa kaikki eräsemmät\nlaitokset vuosituhansia halki, jos vaan ihmisiltä saavat säilyä taikka\nmaajäristykset niitä eivät kukista. Mikä suuri arvaamaton hyöty meillä\nsateesta on, siitä ymmärtäväisille ei ni tarvinne erittäin lausua.\n\nIlman tarvallisia sateita tutaan vielä oudompiaki, joita ihmiset\nusein kummana, jotai erinomaista aavistavana, pitävät, vaikka kyllä\novat luonnollisia, jos harviaampiaki. Semmoisia ovat punasade, jonka\näsken kotiloistaan lähteneet perhot punastuttavat; rikkisade, joka\nmuuttuu rikin eli tulikiven karvaseksi erästen puiden keltasesta\nsiemen-jauhosta; sammakkosade, jollan tuulispäältä ilmaan temmatuita\npieniä sammakoita tosiaanki sieltä jällen maahan putoaa, eli, kuten\nusiammin sattuu, sammakoita kätköstään sateen jälkeen suuremmissa\njoukoissa ulos lähtee, jotta on kun olisivat sadetuita; matosade\neli kärpäissade, joka tulee samalla tavalla, kun vastamainittu\nsammakkosade; jyväsade, koska tuulispäiltä eli muilta myrskyiltä ilmaan\ntemmatuita jyväsiemeniä sataa. Kivisateestä tulemma vasta jälkeenpäin\nlausumaan.\n\n\nLumesta.\n\nKoska ilma jähtyy siksi, että edellämainitut vesikellot jäätymät, niin\nmuuttumat nämät hyvin hienoiksi jääneulasiksi, jotka toven aikaa vielä\nsemmoisinaki voivat pilvissä häälyä. Waan jos sama pilvi menettää\nliikkeensä, alkavat jääneulaset alasvaipua ja pudotessaan toinen\ntoisiinsa tarkoilla rajoilla yhdistyen muodostuvat lumihöyhelöiksi.\nNäillä onki siis, ellei tuuli eli muu kohdelma heitä särje, aina hyvin\ntarkat muodot, useimmitenki erinäisiä pieniä tähtilöitä kuvaellen.\n\nEttä lumi, niin kylmiä, kun lämpimiä ja kuumiaki maatienuita kohden\nsyntyy ilmassa, on siitäi nähtävä, että kuumillaki mailla korkeinten\nvuorten kukkulat ovat lumipeitteessä. Onki tämä lumen synty hyvin\nluonnollinen asia, sillä ylempänä ilmassa on alituinen vilu. Ei\nkuumilla mailla kuitenkan lunta sada, paitsi korkeimmilla vuorilla,\njoka tulee siitä, että lumi sulaa ennenkun alasemmilla paikoilla maahan\nennättäisi. Niin oli usein seki vesi, joka meidän mailla sataa, lunta\npilvistä lähtiessään, vaan suli pudotessaan, kun tuli maata lähemmäksi\nja lämmin alko vastata. Lumen ja jäiten omituisissa oikioissä\nasuntosioissa, maan Pohjasella ja eteläisellä perällä, lumi ei ni konsa\nputoa höyhelöissä, vaan pieninä jääneulasina, jotka alastultuansa\nmakaavat, kun hiekka löysällä. Jo Suomenki eteläisemmillä äärillä\nlumi usiasti sillä muodon sataa, liiatenki pakkastalvina. Waan kuta\nlämpimämpi ilma on lumen sataessa, kun vaan ei ole siksi lämmin, että\nlumi kokonansa sulaisi, sitä paremmin puuttuvat mainitut jääneulaset\ntoisiinsa ja sitä suuremmiksi paisuvat lumihöyhelöt. Suurimmia\nkooltansa ovat keväilla ja syksyllä ta suojasäällä talvisaikanaki. Että\nJumala on lumenki meille suureksi hyväksi luonut, se on hyvin tiettävä\nasia. Suuri etu on meillä siitä yksin matkojenki ja ajojen vuoksi, myös\nsuojelee se laihon ja muut kasvut kylmältä pilaumasta ja mättänemästä.\n\n\nRakeista.\n\nRaketten erityistä syntyä ei vielä tarkon tuta. Arvelua myöten ne\nilmassa esinnä olivat lunta, joka siellä vaikuttavan liekkeen voimalla\nliittyi kiintiämpiin palliloihin, niin rakehina alasputoava. Waikka\nrakeet päältänähden ovatki jääpalasia, niin niillä kuitenki on sisusta\nluminen. Merkillinen asia on, ettei talvisaikana ja keväillä ni konsa\nraehdi, eikä myös öilläkän. Usiammasti on raketten sataessa myrskytuuli\nja ukonilma. Oppineet ovat koetelleet liekkeen voimalla tavallisista\nvesipisaroista rakeita kuvailla ja ovat saaneetki. Rakeita ilmasta\ntoisinaan putoaa tuuman paksusta ja vielä sitäi suurempia. On niitä\njollonkullon satanut naulanki painosta rakeita. Semmoisia ei kyllä\ntouvot ja hedelmät kiitä, jopa pienemmistäki saadaan usein isot\nvahingot. Siitä meidän ei kuitenkan tule epäillä, ettei olisi luoja\njotai hyvää meille rakehillaki tarkottanut, maik'emme niin sitä vielä\nkäsitä'känä.\n\n\nKasteesta ja Härmästä.\n\nTavallisesti luullaan yökasteen ilmasta lankeaman ja miksi kyllä ei\nvoisiki ilmassa häälyviä vesihöyryjä kasvannoille maassa laskeuta.\nEpailemätön asia on kuitenki enimmän kasteen maasta ja juuri itsistä\nkasvannoista lähtevän. Se tapahtuu seuraavalla tavalla: yöllä\nhaalistu eli valjustuu ilma ylempätä, vaan itsessä maapinnassa ja\nsen kasvannoista säilyy lämme kauemmin. Ne niistä lähtevät höyryt\nkyllä luontoansa seuraten kohoaisivat ilmaan, vaan tuskin erittyänsä\nmaasta muuttuvat vilulta kohdattuna vedeksi ja pysähtyvät eli jo vähä\nylemmäksiki nostua jälle laskeutuvat kasvantojen lehdille, joissa se\nei ainoasti päällyspuolella, vaan maahuolellaki tavataan kasteena. Jos\nkumoat ammeen eli muun semmoisen astian jollekulle paikalle yöksi,\nettei ilmasta ni mitä sen alle pääse, niin aamulla jälkeen kuitenki\ntapaat sen alaset ruohot eli muut kasvannot tavallisessa yökasteessa.\nUsein tulee kasteelle hajunsa, makunsa ja näkönsäki erityisistä\nvieraista aineista, jotka höyryn kera maasta nousivat. Niin esimerk.\non kaste paikon suolalle maistuva, semmoisissa paikoissa nimittäin,\njoissa itte maaki on suolansekanen. Sateen jälkeen on kastetta aina\nrunsaammalta, olkoon muuten, jos kuinka poutasää. Sitä vaston on\npitkällisten poutain perästä, kaikkein kasvantojen maassa kuivettua,\nkasteki vähempi. Kuivissa erämaissa, joissa harvon sataa, kastetta\nei ni nähdä luonenkan, jos ei mitä mereltä sattuisi ajaumaan. Ne\nmoninaiset, ihanankoriat haamut, jotka aamuisilla, päivän yletessä,\nkastepisaroita kaunistelevat, tulevat päivänkajeesta kastepisaran\nymmyrkäistä pintaa vasten. Kuinka viisaasti kuitenki eikö ole\nkastettaki luoja maansa kasvantojen virvotteeksi ja menestymiseksi\nasettanut.\n\nHärmä eli kuura, joka kasteen siasta vilusäällä maan ja kasvannot\npeittää, ei ole kun hyytynyt kaste. Maasta ja kasvannoista lähtevä\nhöyry, ennen pisaroiksi juostuahan, kylmäntyy hienoiksi jääneulasiksi,\njotka toisihinsa määrätyillä kulmilla ja rajoilla yhdistyen, kuvaavat\nmonituisia, somanäkösiä muodostumisia. Huude, joka muutamina talvina\npuut paksummaltaki metsissä peittää, on samaa laatua, kun härmäki,\nsillä vaan erotettu, että nousee korkiammalle ja asettuu puihin.\n\n\nUkkosesta.\n\nUkkonen eli toisella nimellä Pitkänen on kieltämättäki komeimpain, ehkä\nkeralla hirvittävienki luonnon vaikutusten sekaan luettava. Leimaus,\njyrinä, myrsky ja rankkasade kaimaavat sitä tavallisesti ja täyttävät\nmielemme hämmästyksellä sekä nöyryydellä suuren luonnon Herran edessä.\nKera monituisten muiden luonnonvaikutusten oli ukkosenki syy ja laatu\nesiläisillemme outo, tuntematon. Luultiin erinäisen haltian eli jumalan\npilvissä asuvan, jonka hirviä ääni eli muu ryske ukkonen olisi ja niin\nluulevat vieläki pimiämieliset kansat jummaliensa vihoissa sillä tavoin\npilvissä tölmäelevän. Kuni monesta muusta ennen käsittämättömästä\nluonnon ihmeestä, on jo ukkosenki syystä, laadusta ja olennosta\ntarkempi tieto keksitty. Lieke eli se ilmassa sikiävä liekitsemä on\npääasia ukkosen ilmautumisessa. Tämän asian esinnä sekä keksi, että\noikein selitti mainio Frankliini[8] Pohjasamerikassa samoina aikoina,\nkun Saksalainen oppinut Winkleeri myös sitä asiata tutki. Monella\nrohkeimmalla, erittäinki Franskan maan Oppineilta tehdyllä kokeella\nnäiden miesten keksinnöt paremmin vahvistettiin, jottei jäänyt asiasta\npienintäkän epäillyksen siaa. Osaavasti laitetuilla lieke'tahvoilla\npian jälkeen kuvaeltiin kaikki ukonilman tavalliset kummat, niin\njyrinä, kun leimaus, joka vielä saatiin niinki voimalliseksi, että\nvarsinaisen ukkosen tavalla sytytti kohtaavia, palavia aineita ja\nkerrassaan kuoletti eläviäki. Kuki tieto on itsestänsäki hyvä ja\nJumalan ylistystä ihmisissä vaikuttava, mutta keksimä ukonilman\nlaadusta tuli vielä senki kautta hyödyttäväksi, kukali opittiin\nlieke'voimaa pilvistä maahan johdattamaan, ettei tiellänsä enää\nsaanutkan vahinkoja tehdä, huoneita ja muita rakennuksia särkeä ja\nihmisiä kuoliaksi lyödä.\n\nJo monestiki mainitun liekkeen eräsin laatu on, luoksensa vetää\nmuutamia aineita, toisia pois luotansa työnneksellä, leimahdella, ilmi\nsaada tuli eli valkia, sulata ja tuhata mitaleja. Helposti lentää se\nläpi muutamien ainetten, vaan läpi erästen toisten, kulkee se työläästi\ntahi ei ollenkan. Edellisiä siitä syystä sanotaan lieke'johdattajiiksi,\njälkimmäisiä lieketukkioiksi. Johdattajia ovat muita aineita\nnimittämättä, vesi, maa, vaski, ja kaikki muut mitalit; tukkioita ilma,\nlasi, pihka ynnä muita. Ylhällä ilmassa alinomaa itsestään syntyy ja\nlöytyy väkipaljolta liekettä, vaikkemme vielä tiedä'kän, millä lailla\nse varsin tapahtuu. Ylhäsemmissä ilman äärissä sitä aina asuu paljo\nrunsaammalta, kun alhasemmissa, joista maa ja muut maassa löytyvät\njohdattajat sen jälle pian luoksensa vetävät, hävittävät. Ukkosenki\nkäymättä on lieke ilmassa vaikuttava pilvien sekä kuvaannan, että\nyllä pidännän, kuin myöski lumen, rakehien, ja muiden sade'ainetten\nsiitännän.\n\nUkkosen leimaus ei ole muu, kun väkevä liekkeen sakene, jonka\nsynnynnästä meillä ei kuitenkan vielä ole varmaa tietoa. Arvellaan sitä\nkyllä siitä tulevan, että olisivat erähät pilvet täytetyt liekkeellä,\ntoiset tyhjiä. Niin toisten toisiansa lähestyessä purkaisivat edelliset\nainettansa näihin jälkimmäisiin ja siitä liekesäkenen yhdestä pilvestä\ntoiseen välähteessä tulisi leimaus. Waan kun ei taitaisikan kaikkea\nylellistä' liekettänsä yhdellä kerralla pilvi purkaa, niin täytyisi sen\nmonella uudistamisella tapahtua, siksi että lieke joutuisi tasajakoon\nniin yhdistyvien pilvien välillä taikka sattuva sade sen pilvistä\nalas maahan johdattaisi. Kuitenki kohtaavat erinäiset vasteet tätäki\nselityslaatua ja eräs mainio luonnontutkia päättääki koko leimauksen ei\nmuusta tulevan, kun siitä, että joku runsaampi liekkeen paljous äkisti\npurkauu ja katoo.\n\n  [8] Sama mies, jonka käsialaa meillä on jo suomeksiki kauniisti käätty,\n  monta hyvää neuoa käsittämä kirjanen: Rikkauden Avain ja Onnen Ohjat.\n\n                                            (Lisää toiste).\n\n\n\n\nLyhyt kertomus Suomenkielisistä sanomalehista.\n\n\nWuosina 1776 toimitettiin ensikerran Suomenkielisiä tietosanomia, niin\nettä puoli arkkia kahesti kuukauessa ilmistyi; siis kaikkiaan vuoessa\n24 lähteä. Ken sitä lie toimittanut emme varmmaan tiiä, taisi moan\nolla Gabr. Porthan. Täyellinen vuosikerta löytyy Aleksanderin Opiston\n(Universitet) Kirjastossa; sinne lahjotettu Turun tulipalon jälkeen.\nSen vuoen kerällä herkesi lehtikin ilmauntumasta.\n\nWasta muoen 1820 tienoilla heräsi uusi elämä Suomessa omaa kieltä\nharjottamaan ja puhistamaan. Sinä vuonna Turun Opiston Apulainen\nYleisessä kansoin Tarussa (Allm. Werldshist.), Reinhold v. Becker\nalko antoa Turun Wiikkosanomia. Koko kansakunta kohtasi tätä ilmettä\nsuurella riemulla ja mielisuosiolla. Mutta Herra v. B. nouatti näissä\nSanomissa enimmiten Ylimoan kieltä, jota siihen aikaan tuskin kirjoissa\noli tavattu, ja jossa siis suuri osa kansaa oli äkkinäinen. \"Tuostapa\nkapinat kauhiat karttui\". Nyt sekä suusanalla että kirjallisesti\nja julkisesti viha- nuolia ammuttiin Toimittajaan, millon sieltä\nmillon teältä. Mut tämä jalo mies astui meärätyn tiensä vapisemata,\npoikkeamata; ja ne vanhat jäykistyneet kirjakielen kahleet, jotka\npitivät Ylimoan puheenpartta orjuuessa, taittuivat. Sitä ennen oli\ntosin jo muutama kirjanen yläkielellä painettuna, e.m. Gottlundin\ntoimella; voan hyö eivät vaikuttaneet niin väkevästi kun nämät\nSanomat, jotka yhtäkkiä levesivät moahan. — Puolen arkin lehti tuli\nviikossa. Ensimmäistä lehteä seurasi Suomenkielinen moankartta\nEuroopan yli puulle piirretty. Kahen vuoen peästä heitti Herra Opiston\nApulainen Sanomien toimituksen toisille. Tästä ajasta hyö huononivat\nhuononemistaan, siksikun niien v. 1831 täytyi tauota ottajien\npuutteessa. Wiimmeset kuusi ajastajat oli Pappi Boijer Toimittajana\n(Lue, Turun Wiikkosanomien viimenen lehti v. 1831).\n\nWuosina 1829 läksi Suomen pohjasimmasta kirjapajasta Oulun\nviikkosanomia, joita Oulun Koulunopettaja S.W. Appelgren lateli, esinnä\nKoulunopettajan P. Ticklénin avulla. Aivan puhtaat, etenni kielestään.\nPuolen arkin lehti annettiin viikossa. Tultuansa kuusi vuosikertaa\nsanomat vaikenivat vuoen 1834 kanssa. Toas 1836 peäsivät eloon\nAppelgrenin toimella, ja vielä se niitä tänäki vuonna toimitteloo.\n\nWuonna 1833 tuli Wiipurissa ilmiin Sanan Saattaja Wiipurista,\ntoimitettu enimmiten Wiisausopin Tohtorilta (Filos. Dokt.),\nnimi-kirkkoherra Wireniukselta. Tämä Sanan Saattaja, jolla oli melkee\narvo, kesti vuoteen 1836, jonka keralla se loppui. Syy taukoomiseen oli\nettä Peätoimittaja sai Kirkkoherran viran Uuessa kirkossa, ja toisia\ntoimittajia ei astunut esiin. Puolen arkin lehti painettiin viikottain.\n\nHengellisiä Sanomia ruvettiin toimittamaan v. 1836 Helsingin\nkaupunnissa. Peätoimittaja on nimi-kirkkoherra, Nurmijärven Kappalainen\nBergh. Lehti, puolen arkin kokoinen, annetaan viikossa, Wielä tänäki\nvuonna.\n\nTämän Mehiläisen toimitus alotettiin ikiin v. 1836 Medicinan\nTohtorilta, Moakunnan Leäkäriltä, Elias Lönnrootilta. Tosiaan\nsangen syvä ja rikas lentolehti. Toinen arkki tarjoo yläkansansan\nomasta mielestä lähteneitä mielen-ilmeitä, toinen toas toimittaa\nyleisen moaliman Tarun (Allm. Werlds-Hist.) tahi Historian lyhyellä,\nterävällä kielellä. Tänä vuonna Lönnrot, matkaeleva itäpuolella rajaa,\non autettu, semminki tarullisessa osassa, Kirkkoherralta, Petter\nTickléniltä.\n\nKolme meiänkielistä Sanomalehteä siis tänä vuonna leviävät: Oulun\nWiikko-Sanomia, Hengellisiä Sanomia ja tämä Mehiläinen. Höystykööt ja\nsytyttäkööt rakkautta kaikkeen toteen ja Syntymoahamme!\n\n                                                 R. Tiilonen.\n\n\n\n\nMielen muutos.\n\n\nYheksänvuotinen Liisa iloihti syänriemussa sisarensa häissä; sillä se\nsai tanhuta eli hypätä, sai myöski kaikellasia makeita syyäkseen. Se\njuosta lipotti isänsä luokse häntä puhutellen. \"Isä kulta enkö minäki\nsoa kohta piteä häitä, kun näin ilonen on häissä?\" \"Jakka kasvat\nisoksi ensin, lapsukaiseni\". \"Kunpa pian tulisin isoksi\" sanoi Liisa,\nja käyä lyllytti tyttöjen luokse. Heät loppuivat. Liisan sisaren piti\nnyt lähtemän kotoa miehensä keralla: jopa itkahtelemaan. Liisa kysäsi:\n\"Mitä itket sisäryeni\"? \"Kohta lähen koistani, vanhempieni ja sinun\nluota.\" — Liisa lausui: \"Elä lähe, ole voan teällä meiän kanssa\". \"Niin\nkun mieheni minua viepi mennessään.\" Liisa heti riensi isänsä luokse ja\ntarttui hänen käteen sanoen: \"tule isä kulta auttamaan, kun paha ukko\nvie Riikan\". Isä totteli Liisan mieliksi. Tuvan peräsuojassa Riikka\nkyynel silmässä tointa piti matkastaan. Annettuansa monta isällistä\nneuvoa Riikalle, hän viimeksi lausui: \"niin lapsi polonen, nyt heität\nmeitä — mutta tapahtukoon Jumalan tahto\"! — Liisa heti: \"Isä kulta,\nei vainenkaan anneta ukolle Riikkaa\". Isä vastasi: \"kun sinua, Liisa\nriepu, kerran vihitään, niin sinäki heität isä-parkaa\". \"En minä\nmillonkaan ukosta huoli, en millonkaan sinua heitä\", sanoi Liisa, ja\nlikisti samassa isänsä käsivartta innollisesti.\n\nTulipa Liisa kuuentoista vuoen iälle, tuli sulonen sulhanen — tahtoipa\nLiisa mennä tuolle vaimoksi... Isä suostui siihen hyvyten, ja muistutti\nentisistä. Liisa voan suuteli isänsä kättä, ilokyynelissä.\n\n                                                     R. Tiilonen.\n\n\n\n\nElias ja Anna.\n\n(Suunnitelma).\n\n\n    Ilmapa jähtyi taas; laskein muka aurinko armas\n    Alko jo kullallaan peittää kuhilaat sekä laihon,\n    Wirvoittain sitojoita ja leikkaajoitaki varsin,\n    Kun Elias, elomies, sitomasta jo Annia huusi,\n    Mennäkseen lopetettua työn pois lehdikon syrjään,\n    Luoks' lähteen ihanan. Tähän tultua istuvat kohta\n    Ruohollen; ilosestipa sirkat laulelivatten.\n    Tässä he nyt, he jo kihloja toisilleen olivatki\n    Lahjanneet, tuumaa pitivät miten vietteä häitä.\n    Niinpähän Annalleen Elias Pyhän Raamatun kalliin\n    Antanut ol' sekä myös uuden Wirs'kirjanki vielä,\n    Annapa hällen taas komian hatun ynnä ja paidan.\n    Onnellisna he näin istuivat suojassa puitten;\n    Mutta jo poiat muut sekä tyttäret alkovat ottaa\n    Waatteitaan, toiset ilotellen leikkiä löivät,\n    Muut taas lauloivat, eli juoksit sänkiä pitkin.\n\n    Mut Elias lausui: \"kah, kuinka nyt aurinko kirkas\n    Tuolla jo vaipuu pois, luvaten huomennaki poutaa.\n    Niin se jo meillenkin pian tuo ihanan ilopäivän,\n    Ah, jona vaimoni oot! Minä huolet kanssasi sitten\n    Kannan yhteiset! Kun vaan kumoss' on elo ensin,\n    Kun myöskin omenat kypsyyvät oksilla puitten,\n    Silloin, Anni, jo on hääpäivämme outtava meitä!\n    Aina jo maatessain joka yö mua muotosi kohtaa,\n    Milloin vilkkuilet komiasti hääpukemissas,\n    Milloin pellolla taas, päässäs sinikukkia kantain,\n    Kohtaat naurussa suin mua silmälläs sulosella.\n    Riemu se vaan heti vie unosen, kuvahas pyrin kiinni,\n    Yksinp' oon polonen, kuullen vaan laulua sirkan;\n    Silloin luoksesi, voi, huokaus sydämestäni nousee!\"\n\n    Annapa nain: \"Elias, tosin oot sinä kultani kalliin!\"\n    Lausu ja vaikeni taas, silmässäpä kyynele kirkas\n    Loisteli vilkkuillen — \"niin — ei isäkään sua rakkaamp'\n    Oo, ei äitinikään. Sinuhun minä luottelen aina.\n    Kaikkia kalliin myös tuo Raamattu on, jota mullen\n    Annoit. Siinäpä maar tiedot käsitän parahimmat,\n    Jotk' iloseks' saavat sydämen sekä toivoa tuovat.\"\n\n    Mutta jo taivaallen kuu kirkas nousi, ja laihon\n    Kullan karvaset, päät muuntuit hopion näkösiksi.\n    Poiat nyt sekä tyttäret myös kukin sirppinsä ottain\n    Alkovat astua pois; mut mennessänsäpä kuiten\n    Pois parikuntoakin, joka viipyi, huusivat naurain.\n    Nää heräten yles hyppäsivät sekä tuuminehensa\n    Poies riensivät taas toisten parihin ilomielin.\n\n                                                  Ign.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Kärpänen ja Poikansa.\n\n\nKärpänen pienen poikansa kera oli keittohuoneessa ja kun pitiki äitin\nvähä ulkona käydä, varotteli hän lähtiessänsä lasta ja sano: \"elä vaan,\nlapsi rukkaseni, lennä tuonne padan päälle, sillä taitaisit pataan\npudota ja kuolla.\" Niin itse lähti ulos, vaan poika itseviisaudessaan\najatteli: \"minäkö pataan pudota ja kuolla! — eikö minulla siipiä\nolisikan!\" — Sillä mielellä lenti vaston äitinsä käskyä padan päälle,\npyörty nousevista kuumista höyryistä, putosi pataan ja kuoli, kun äiti\noli sanonut.\n\nWanhempain neuoja on hyvä totella, vaikkei aina tietäisikän, minkä\ntähden ovat annetut.\n\n\n\n2. Isä ja Poikansa.\n\n\nMuutamalla isällä oli usiampia poikia, jotka ei aina eläneeet juuri\nhyvässä sovussa keskenään. Hän anto heille kerran monisäisen köyden\nja käski kokemaan, ken heistä voisi saman köyden poikki vetää. Ei\nvoinut yksikän. Niin kehitti hän sen ja anto jokaselle säänsä uudella\nkäskyllä, koettaa, joko niin voisivat. Säät katkesivat helposti itse\nkunki kädessä. Sillon sano isä: \"tämä köysi säinensä olkoon teille\nesimerkiksi, kuinka vahvat ja lujat ollaan yhteydessä, kuinka heikot\njokanen itsepäällään ja erillä.\"\n\nEi kolmisäinen köysi kesken katkea.\n\n\n\n3. Yörastas ja Leikko (yölipakko).\n\n\nYörastas laulo häkissään seinällä akkunan alla. Leikko kysy, miksi hän\naina öillä lauleli, päivällä oli ääneti. \"Kun ennen laulelin päivällä,\nvastasi yörastas, niin kuulivat, saivat minun verkkoonsa ja sulkivat\niänpäiväksi tähän ahtaasen häkkiin. Sentähden, vahingosta viisas, en\nenä laula'kan päivällä.\" \"Myöhän viisastuit sinä, sano leikko, olisit\nennen verkkoon jouduttuasi vaikennut päivällä, niin saattaisitpa\nvieläki olla vapaana.\"\n\nWahingosta viisastutaan, vaan myöhän välistä.\n\n\n\n\nSuomen kansan Arvutuksia.\n\n\n1. Akka loukossa, sata hammasta suussa.\n\nS, Akka loukossa, sata silmää päässä.\n\n3. Alla panee: sjis, sjis, päällä panee: hoh, hoh.\n\n4. Eelleen jälelleen kävelee.\n\n5. Emo se hyvin menevi, varsa kahta kauhiammin, yhet suitset kunki\nsuussa.\n\nOsviittoja. 1. Kartta. 2. Seula. 3. Kylpeminen. 4. Jauhinkivi. 5.\nRukki, rulla ja siima.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Annä Jesus otravuotta, Jumalan jyväkeseä Herra heinän kuivautta,\nsaisi orjatki olutta, kasakatki kaljavettä, vierettä kivenvetäjät.\n\nAinaki, ei yksin näinä viimmisinä vuosina toivottava asia.\n\n2. Arat työttömän kätöset, rakko laiskan kämmenessä.\n\nTällä vertauksella kuvaillaan laiskojen ja työttömien eloa usiammissa\ntiloissa, joissa tavataan kunnottomiksi.\n\n3. Asialle mies kylähän, vaimo varten syömistänsä.\n\nWertaelee vaimoista ei ulkotoimituksiin olevan.\n\n4. Auta miestä mäessä, nosta lasta kynnyksessä.\n\nApu paikassansa on hyvä itsekullenki.\n\n5. Ei lapset laista tieä, vaimot vallan tuomioista.\n\nHarvoinpa heihin laki ja tuomiot koskenevatki.\n\n6. Ei luulo ole tieon vertanen.\n\nHyvin muistettava asia niiltäki, jotka toisinaan luulevat syypääksi\nsyytöntäki.\n\n7. Ei ole maata markatonta, ilmoa isännätöntä.\n\nOnki Jumala hyvyydellänsä siunannut kaikki maanpaikat ihmisten\nasuttaviksi.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nSyyskuulta.\n\n\n\n\nKehotus laulamaan\n\n\n    Laula, laula, kieli keito!\n    Suu kurja sulin pakaja!\n    Etpä sillon laajon laula,\n    Etkä äijin äännättele,\n    Kun viisin vyötettänehe,                     5\n    Kuusin kengiteltänehe,\n    Surman suitset suun eessä,\n    Surman päitset päälaella,\n    Surman ohjat olkapäillä.\n    Laula, laula, kieli keito!                   10\n    Suu kurja sulin pakaja!\n    Etpä sillon laajon laula,\n    Etkä silloin äijin äännä,\n    Kunsa vieähän viluhun,\n    Pakkasehen paiskatahan,                      15\n    Lauta alla, toinen päällä,\n    Kupehella kummallai.\n\n    Laula, laula, kieli keito!\n    Suu kurja sulin pakaja!\n    Etpä sillon laajon laula,                    20\n    Et sillon paljon pakaja,\n    Tuonen tuopin tuomisilta,\n    Manan kannun kantimilta;\n    Kehnot siell' on tuopintuojat,\n    Kannun kantajat katalat.'                     25\n\n_Jälkimaine_. Tämä pienonen runo on Uhtuman kylästä Wenäjän Karjalasta\nkirjotettu ja näyttää, ei ollehenkaan esivanhemmillamme aivan ilosta\npäiviä Tuonelassaan odotettavia. Wäärässä ainaki taitavat olla, jotka\nluulevat heidän Tuonelataan eli Manalataan jona maanalasena asuntona\npitäneen. Sihen uskoon ei juuri näy jälkiä runoissa, vaan paremmin\ntoiseen, että olisi äärimmäisten ihmisten asuntopaikasta ollut joltai\nvedeltä erotettu. Ettei sana manala ole sanoista maan ala yhteen\njuoksutettu, todistanevat ilman muuta sanat mana, manata.\n\n\n\n\nPieksiäisen Panettelemasta, Hämettä Häpäsemästä.\n\n(Wasten Waaraslahden Kaisan Runoa, Elokuun Mehil. 1836).\n\n\n    Jo tuli juttu julkisesti,\n    Saatu on laulu laitettuna,\n    Poikaiselta Pohjanmaalla.\n    Poika ruhjuksi runosi,\n    Hämäläisiä häpäsi,                           5\n    Jost' on mieli muutuksissa,\n    Sydämeni suutuksissa,\n    Pieksiäisen pieksemistä,\n    Laulun laittajan puheista.\n    Woipa pöllö, pölkkypäinen!                   10\n    Kun ei saata solvaamata,\n    Hämettä häpäsemätä,\n    Runojansa rustaella,\n    Kirjotella Kaisastaki,\n    Taikka muistaki monesta,                     15\n    Neitsyistä näppäristä,\n    Pohjanmaanki mainioista.\n\n    Sanon suorasti sanani:\n    Ole ilman solvaamata,\n    Hämettä häpäsemätä,                          20\n    Pännälläsi pieksemätä!\n    Hämeessä on hyviäki,\n    Hämeessä on huonojaki,\n    Samoten kuin Savossaki,\n    Että Pohjolan perillä,                       25\n    Kaukanaki Karjalassa.\n    Eikö ole Hämäläinen,\n    Kasvanut Hämeen kylissä,\n    Itte Jaakoppi Juteini,\n    Joka ainaki alotti                           30\n    Ensin työlle työntäyä,\n    Suomen soittokanteletta,\n    Hartahammalla halulla,\n    Käsissänsä käännätellä;\n    Josta sitte muutkin miehet                   35\n    Savmat opin oivallisen,\n    Herätyksen herrasmiehet,\n    Suomen solmeta sanoja,\n    Kirjohinsa kiinnitellä.\n    Waan jos tahdotkin tapella,                  40\n    Oivallisesti otella,\n    Pyydän Sua heittämähän\n    Pari kopekkaa kokohon,\n    Että saataisi Sanomat,\n    Sitä varten valmistetut                      45\n    Ittepäällänsä erittäin,\n    Kussa kempit keskustella,\n    Toinen toista haukutella,\n    Saisit aina aikalailla;\n    Kutka sitte kuttuttaisi                      50\n    Pännäsotasanomiksi;\n    Paljo onkin pyytääkseni\n    Minun näitä Mehiläiseen.\n    ----\n    Sinä Hämettä häpäset,\n    Solvaset Hämeen sukua;                       55\n    Eikö ole omassa maassa\n    Kyllä työtä kynälläsi,\n    Laulullasi laittamista? —\n    Olenpa kuullut kummempia\n    Pohjanmaanki poikasista,                     60\n    Kuin ovat pojat poloset\n    Tavoissansa taidottomat,\n    Naidessaki naurettavat,\n    Etteivätten ensinkäna,\n    Tutki tointa lajinkana,                      65\n    Morsiantensa mokomat.\n    Eikä myös muusta menosta\n    Pidä pitkiä puheita,\n    Ei tahdo tapoja tietä;\n    Sitä vaan varottelevat,                      70\n    Puhemiehiltä puhuvat,\n    Kyläkunnin kuulustelvat,\n    Mistä tukku tuhansia,\n    Saisi satoja kätehen.\n    Niin on tyttö tyhmempikin,                   75\n    Kelpopiika kehnompikin,\n    Waikk' on taidoton tavoissa,\n    Tyhmä töissä, toimissansa;\n    Tyttö tylsä hyppysistä,\n    Ettei tartu taitavasti                       80\n    Kutomahan kangastakan,\n    Neuloksia neulomahan.\n    Eikä lankaa laadullista,\n    Kehrää ensin kelvollista:\n    Sykkärä joka syleltä,                        85\n    Katkos kahdelta syleltä.\n    Niidet ei nouse nostamata,\n    Eikä syöstävä osa'a,\n    Juokse'kan jukuttamata;\n    Lapasia laineittaisin,                       90\n    Koko kangas kirjavana.\n    Ei osaa olutta panna,\n    Maustella maltahita,\n    Ruan keittää kelvottoman,\n    Padat polttaa pohjillensa. —                 95\n\n    Waan miehet Hämehen maalla,\n    Pojat taitavat taloissa,\n    Puhemiest' ei ensinkänä\n    Ota asian aluksi;\n    Itte silmillä sitoopi,                       100\n    Avionsa arva'api,\n    Sitte kirjan kirjottapi,\n    Tykö työntäpi paperit,\n    Kuin on ensin kyllin nähnyt\n    Tytön taitoja, tapoja;                       105\n    Nähnyt taidon tansissaki,\n    Kuinka irki ittestänsä,\n    Ompi valpas varpahista;\n    Käynyt kanssa kammiossa,\n    Saanut nähdä neuloksia,                      110\n    Kangaspaikkoja paraita,\n    Pienen paidan umpeloita:\n    Onko hyvä hyppysistä,\n    Tarkka, sormista terävä;\n    Askareihin aina nopsa;                       115\n    Kuinka aina aikasehen\n    Lähtenepi läävähänsä,\n    Lennättäpi lehmäin oljet,\n    Heinät lampaille ladosta;\n    Osanneeko olven panna,                       120\n    Makujuoman juoksutella;\n    Kuinka keitto kelvollinen,\n    Kuinka kanssa kaakku kypsi,\n    Kaikki paikat puhtahana;\n    Onko pesty penkit, pöydät,                   125\n    Onko laattiat la'astu,\n    Walkehita vaattehetki,\n    Kaula kauniisti sidottu.\n\n    Kuin on taidon tarkon nähnyt,\n    Opit oikein havannut;                        130\n    Tuosta alkaa tunnustella\n    Luonnön lahjoja lujia,\n    Sydämenkin siveyttä,\n    Ettei ole suuri suulta,\n    Eikä leuoilta leviä:                         135\n    Kuinka veisti vehnäsuulla,\n    Kanssa vierasten visersi;\n    Kuinka päivän kuluttua,\n    Ehto'olle ehdittyä,\n    Wiepi vierahan levolle,                      140\n    Wuotehen varustelepi,\n    Polstarilla pehmittäpi,\n    Kamarissa kaunihissa;\n    Jossa vieras viipymätä\n    Saapi unta onneksensa.                       145\n    Sitte tullen toisen päivän,\n    Aamulla ja aikaseenki\n    Tyttö häntä tervehtäpi,\n    Hyvä huomenta sanopi,\n    Sulhaistansa suuteleeki;                     150\n    Kantaa kahvea hänelle,\n    Antaa vielä aamuryypyn,\n    Saattaa sitte suurukselle,\n    Wiepi vierahan ruvalle.\n    Niin on kyllä neitsyitä                      155\n    Hyvänlaisia Hämeessä,\n    Waikk' ei sihti silmäin eessä,\n    Häntä velmuja vetele.\n    Muuten on puku pulskiasti,\n    Kaunis kattoa jokaisen.                      160\n    Itte langan laittelevat,\n    Kehräävät, keikuttelevat,\n    Aamupuhteilla varahin,\n    Että myöhän ehtoisilla.\n    Itte kankahan kutovat,                       165\n    Kaunihisti kalkuttavat.\n    Itte kanssa kaikkityyni\n    Lenningitki laittelevat;\n    Ei menetä mestarille,\n    Rahojansa raatarille.                        170\n    Kaikki kaulakoritukset\n    Itte tyttäret tekevät;\n    Neulovatten neulallansa\n    Koukkujasi konstikkaita,\n    Kukkaisia kaunihita,                         175\n    Kamritsiin kahisevahan,\n    Tyllihinkin tyyrihisen,\n    Ettei enän ensinkänä\n    Saa rahoa Raumalaiset\n    Pitseistänsä pienoisista.                    180\n\n    Täällä tyttäret Hämeessä\n    Kaikki jo kirjoittavatki,\n    Suomen vallan suorastikin,\n    Wenäjänkin vähitellen\n    Nimiä nimittelevät.                          185\n    Tansit monet taitavasti,\n    Oikein tansata osaamat;\n    Katrillia kaunihisti,\n    Mallan hyvin valssiakin,\n    Marsyskata maittavasti,                      190\n    Engelska on entisellä,\n    Polska ei se paljo potki.\n\n    Waan jos tahdit tansissakin\n    Kyllä oikein osaavat,\n    Niin ei säästä sormiansa                     195\n    Talikkoonkan tarttumasta;\n    Ei lapio paljo paina\n    Ajallakin ollessansa,\n    Eikä vanko varsinkahan\n    Rasita roviomailla.                          200\n\n    Weisaelisin vähäsen\n    Wielä meidän miehistäkin:\n    Meidän miehet miehulliset,\n    Urohomme oivalliset,\n    Suotkin kaikki, suurimmatkin,                205\n    Korkeat, kivisimmätki,\n    Kiertelevät, kääntelevät,\n    Woimallansa vääntelevät,\n    Ojilla ojittelevat,\n    Kuivina kukoistamahan,                       210\n    Kaunihisti kasvamahan;\n    Josta meitä moni muukin\n    Kiitti työssä kiivahaksi,\n    Talon töissä taitavaksi.\n    ----\n    Paljo olis pantavata,                        215\n    Wielä veisaeltavata,\n    Waan on aika aivan kallis,\n    Ahtahat myös ajatukset;\n    Eipä päästä paljo lähde,\n    Kuin en tullut keksimähän                    220\n    Wiisauden viljamaita. —\n    Juteini se juttelepi,\n    Sananlaskussa sanopi,\n    Kirjain kautta tyhmemmänkin\n    Wiljelevän viisautta;                        225\n    Minä en tiedä miesi raukka\n    Nimiäkän nimitellä,\n    Missä viisaus makaapi,\n    Maanneeko joka miehen päässä.\n    Waan jos varsin makaisikin,                  230\n    Kuitenkin on kulkialla\n    Tie tietty turvasampi;\n    Se on tallata tasanen,\n    Eikä eksytä urosta.\n    Joko laannen laulamasta,                     235\n    Waiko vielä viimeiseksi\n    (Joska saisin sopivaksi)\n    Terveisiä toimittaisin\n    Teille ------\n    Joka runot rakenteli,                        240\n    Pani lehden lentämähän,\n    Joka kuulta kulkemahan,\n    Mehiläisen meidän maalle;\n    Jota alkovat alussa\n    Moni täällä moitiskella,                     245\n    Kieltä Karjalan kirota,\n    Tulen saaliiksi sanoa,\n    Palamaan paiskattavaksi.\n    Waan jo tuli tutummaksi,\n    Sanat senkin selvemmäksi,                    250\n    Ettei laitella loruja,\n    Eikä runoja revitä.\n\n    Näitä teille terveisiä\n    Totisesti toivottapi\n    Gustaviksi sillon kuultu,                    255\n    Kosk' on päätä kastettuna,\n    Toisin: Tureeni suvulta,\n    Panonimellä Paturi.\n\n_Jälkimaine_. Nykysestä runosta ja kolmesta ynnä sen kanssa lähetetystä\nlaulustaan, nimittäin: Neittyen Ihanaisuudesta, Neittyen Hyräilemisiä\nSuvella, Nuoren Miehen Elämästä, saan tekiätänsä tällä tavalla kiittää.\nSanotaan sanalaskussa olevan leikilläki siansa, enkä siis luule'kan\nkenenkän Hämäläisen, vähintäki en nykysen runontekiän, Waaraslahden\nKaisan runosta oikein todella suuttuneen. Samalla toivolla painautan\ntämänki runon Hämeen puolesta, enkä luule siitä Pieksiäisen tahi jonkun\nmuun pahastuvan, jos aina ei kiikettäisikän. Kauaksi jääneitä taitavat\njo ne ajat olla, joina todenki perästä toinen maakunta toistansa\nsolvasisi, haukkuisi, herjaelisi. Mitä vieläki semmoista toisinaan\nkuullaan, tosiaanki ei ole kun silmää leikkipuhetta.\n\nKoska tekiä on siksi minua uskonut, että pyytää muka parantamaan\nrunoansa, josta itseki ottaisi neuoa toistaseksi, niin suatsemallansa\nsaan sanoa ajatukseni, että sanoja: solvaamata v. 11,19 — Hämeessä v.\n22,23 — pyytääkseni v. 52 — lankaa v. 83 — kehrää v. 84 — (keittää v.\n94 — alkaa v. 131 — kantaa v. 151 — antaa v. 152) — kehräämät v. 162\n— maanneeko v. 229 — saaliiksi v. 247, muutamia muita nimittämättä,\npitäisi ääntää seuraavalla tavalla: solvamata, Hämesä, pyytäkseni,\nlanka, kehrä, keittä, alka, kanta, anta, kehrävät, maanne, saaliksi,\nennenkun ne oikein hyviä runovärsyjä nykysessä siassaan tekisivät. Niin\nniitä kuitenkan ei kaikkia Hämeenkän suomessa äännetä.\n\nMikä v. 73, 74 sanotaan Pohjanmaan poikasia naidessaan huolettavan,\ntaitaa sopia kunki maan ja maanpaikan poikasihin. — v. 92,93.\nOllaanki oluen teossa Hämeen maassa paljo oppineempia, kun muualla\nSuomessa. Pian unhotuksissa on konsti Kajaanissa ja kummassaki\nKarjalassa, vähä paremmin Savossa ja Pohjanmaalla muistossa pysynyt.\n— v. 124—126. Huonetten puhtaana pidosta, penkkien ja pöytien pesosta\non liiatenki Karjalaisia tätä ennen kiitetty, ei niinkän Savolaisia\nja Pohjalaisia, vielä vähemmin Hämäläisiä — hyvä, jos rupeaisivat\nheki saman kiitoksen ansaitsemaan! Waan pahemmin peljättävä on, että\nheittävät Karjalaisetki entisen siisteytensä, niinkuin jo kyllä\nsanotaanki Alakarjalaisten heittäneen, ettei esiisänsä, jos nousisivat\nhaudoistaan, niitä enään tuviksensa tuntisi, v. 127. Waattehissaan\ntaas ovat Hämäläiset koriampia, puhtaampia ja siistimpiä, kun Savossa,\nKarjalassa, Kajaanissa ja Pohjanmaalla tavallisesti ollaan, v. 133.\nSydämen siveys kyllä onki tyttäriä kaunistava, vaan muutamat kiittävät\nJumalanpelkoa vieläki paremmaksi, sillä se olisi sekä sydämen siveyden,\nettä kaikennimelliset muut hyveet (hyve, virtus; pahe, vitium)\nmyötänsä tuoma. Paha asia vaan on se, että sen oikiasta laadusta\nvieläki usein ollaan erituumaset. Esimerk. muutamat luulevat sen\nkyllä kaulakorituksilta (v. 171), konstikkailta koukuilta (v. 174),\nkaunihilta kukkaisilta (v. 175), katrillilta, valsilta, varsyskalta,\nengelskalta ja polskalta (v. 188—192), vieläpä huvin vuoksi\nharjotetulta kortinlyönniltäki ja muilta syyttömiltä huvituksilta\nsiansa ja arvonsa saavan, muutavat taas peräti toisin ajattelevat. En\ntiedä, jos muuten tosiki sanalasku: \"kohtuus kussaki paras\" sopii tähän\nkohtaan, v. 238. Terveisistä kiitän kylläki ja lainan maksoksi tyännän\nniitä jälelle sekä runontekiälle, että muille tuttaville Hämeessä.\nEihän Mehiläisemme tuosta liikakuormasta väsäyne. v. 246. Karjalaiset\ntaas moittivat \"Hämeenkieltä kirjottamani, eikä selvästi sitänä\",\nSavolaiset sanovat, mitä muuta puhemurretta tahansa noudattavani, \"ei\nSavon sanapukua, Savon suomea suloista\", Pohjalaiset ja Kajaanilaiset\neivät ollenkan omista kieltäni. Joko lieneeki minun, kuin entisen\nmiehen, joka poikane, hevosene kulki kaupunkiin. Jos talutti jälessään\nhevoista, niin naurettiin, kun ei selkään istunut; jos astu selkään,\nniin moitittiin, kun itse istu, poikansa anto astua; jos otti pojanki\nselkään, niin kysyttiin, eikö vähemmällä painolla saisi hevostaan\nuupumaan; kun taasen lähti itse astumaan, niin hulluksi soimattiin, kun\nvanhoja jalkojaan ei hevosen seljässä levähtänyt, nuoren poikansa käydä\nantanut. — Sanalla sanottu, jos miten tahansa olettelihen hevosensa\nkanssa, niin ei kuinkaan ollut kaikille otollinen. Wiimmen suutuksissa\nja hevoistansa kaiken moitteen syyksi päättäen, syöksi sen lähellä\nolevaan mittaan sinne hukutti, Niin eikö käyne Mehiläisenki.\n\n\n\n\nSattumia Ilmassa.\n\n(Lisäni ja loppu viimme lehteen).\n\n\nLeimausta aina seuraa kovempi eli lamiampi paukahus. Ei ainoasti\nitse leimauksen suuruus, joka kaikitse ei ole yhtäläinen, vaan seki,\nkuinka etäältä se kullaki kerralla havataan, vaikuttaa erotuksen\npaukahusten kovuudessa. Mitä pitempi aika kuluu leimauksen ja seuraavan\npaukauksen välillä, sitä loitompana on ukkonen. Leimaus ainoastaan\ntaitaa vahingoita saattaa, kun sopii sattumaan, se yksin sytyttää,\nsärkee, repii ja kuolettaa, vaan paukahuksesta, ehkä kuinka kauhiasta,\nei ole mitänä varottavaa. Paukahus on ainoasti leimausta seuraava ja\nsiltä vaikutettu jymäys, vaikka toisinaan kuuluuki kyllä kovalta ja\nhirmuselta räjäykseltä. Wielä vähemmin, kun leimahuksen, tunnemma\npaukahuksen oikiata syytä ja laatua. Jos tulee ilman väkevästä\npakkaumisesta ja jällen leviämisestä eli leimauksen saamasta höyrystä,\njoka yhtäkkiä kehkiäisi, eli mistä muusta, se on meillä tietämätön.\nIlma ei ole hyvä johdattaja liekkeelle eli ukontulelle, jonka tähden\ntämä ei suoraa kulkien, vaan poimitellen eli singotellen lähestyy\nmaata ja maassa kohtaavaisia aineita. Sillon ainoasti koska tämä tuli\ntiellään tapaa tukkioita eli katketuita johdattajia, tulee se mahinkoja\ntekemään. Hyvä katkomaton johdattaja sitä vaston viepi sen siivolla\nmaan sisähän, jossa se raukeaa ja häviää. Jokanenki tietää ei joka ukon\nleimauksen sytyttävän, sytytys on sattumoin ja vaan välistä tapahtuva.\n\nMelkein joka maanpaikassa käypi ukkonen, vaan on kuitenki kovempi\nlämpimillä, kun kylmillä mailla. Maan kuumallaki peräseuduilla,\nsekä pohjasessa että etälässä, on ukkonen tuskin havattava ja sen\npaukahukset hyvin lamioita. Jos kohta ukkonen toisinaan vahinkojaki\ntekee, polttaa huoneita, tappaa ihmisiä ja muita elämiä, niin ovat\nkuitenki sen paremmat vaikutukset niin suuriarvosia, ettei näitä pieniä\nvahinkoja juuri tarvitse lukuunkan ottaa. Se puhdistaa, raittihuttaa\nilman ja nähtavästi virvottaa kaikki mitä maalla elävätä tahi kasvavata\nlöytyy. Sen kyllä on itsekuki havannut, kuinka ukkosen käytyä koko\nluonto yhtäkkiä muuttuu raittiiksi, vaikiasekanen, tukelalaatunen\nsiitä ennen kaikki olo oltuansa. On meillä siis syy ukkosestaki\nluonnonhaltiata suuresti kiittää, ja sitä vähemmin sen turmioista\nvalittaa, kun jo onki keinoja keksitty, millä niitä ehkästä. Semmoisia\nukonvarokeinoja saadaan, jos katkomattomia johdattajia, esimerkiksi\npääksytysten yhteenjatketuita mitalikankia eli puikkoja, kohotetaan\nukolta varjeltamien laitosten viereen. Niitä johtoja myöten, olkoot\njos raudasta, lyiystä, vaskesta eli jostakusta muusta mitalista,\nkulkee ukkonen siivolla alas maahan ja menehtyy sinne, mitänä tiellään\nloukkaamatta. Kirkoilla, muilla huoneilla, kaivoilla, vaunuilla ja\nmuilla senlaisilla rakennuksilla pidetään useinki mainitutta ukonmaroja.\n\nWälimmiten ja erinomattain iltasilla keskottain lämpimien päiväin\njälkeen näemmä ilmankulmassa tummia leimauksia, joita ei seuraahan\nmikän jylinä. Näitä nimitämme salahmaksi. Epäilemättäki ovat ne yhtä\nlaatua, kun tavallinen ukkonen, vaikka ovat loitompana, kun minkä korva\nkuulisi.\n\nLiekkiöiset, jotka myös iltasilla toisinaan nähdään, kuni kiiluvat,\nliehuelevat valkiat, tornien, laivamastojen ja muiden senlaisten ilmaan\nkohoavien, teräväpäisten kappalten tutkamissa myös epäilemättäki ovat\nyhtä laatua liekkitulen kanssa, vaikkei vielä kyllä tutut luontoansa.\n\n\nRevontulesta.\n\nRevontuli eli ruianpalo luullaan myös olevan liekkitulen laatua ja\nniin kyllä taitaa olla'ki. Revontulet ovat kotosia maan perä'äärissä,\nharvon eteläisimmillä mailla nähtäviä. Eräs matkustaja, joka kauan\nkulkeissansa Wenäjän maan pohjasääriä, usein oli ruianpaloa likempätä\ntutkinut, lausuu siitä seuraavalla tavalla. \"Se lähtee, sanoo hän,\nerityisistä loistavista patsahista, jotka melkein yhtä haavaa nousevat\nsekä pohjasesta että luotehesta ja pian leviävät, kunne'ka peittävät\nsuuren osan taivaasta valollansa. Werrattoman vikevästi leimahtelevat\nyhdestä kohti toiseen, vihdoin keskitaivaalle saati yleten. Siinä\nyhdistyvät tulikuohut ja valasevat koko taivaan, jotta näyttää,\nkun olisi suuri summaton kiiltävä, loistava peite eteen levitetty.\nWerrattoman kaunis on tämä näkö; kauniimpata tuskin voit ajatella'kan,\nsaati sanoilla mainita. Et kuitenkaan oudokselta taida ilman\nhämmästymättä tätä uutta ihanuutta silmäillä, sillä sitä seuraa väkevä\nsuhina, jyry ja tohina, jotta on, kun kuulisit yhä kerkiämiseen suuria\nrakettiloita taikka muita ruuti poltteita uudistellen sytyteltävän\nja ilmaan lennäteltävän. Tämän ihmeellisen taivaspalon perästä tulee\ntavallisesti pohjasemmissa maissa pouta ja tyyni sää; ken tiesi jos\nsentähden ei koko ruianpalo tulle ilmassa häälymistä höyryistä, jotka\ntällä tavalla menettävät liekkeensä ja sitte alasputoavat.\"\n\nSaksassa ja sitäi eteleläisemmissä maissa, esimerkiksi Italiassa,\nruianpalo harvon nähdään, jos ei nouse kovin korkialle taivaslaelle.\nSentähden ovatki muutamat luonnon tutkiat kieltäneet sillä mitänä\nerityistä ääntä eli suhinaa seurassa olevan, joka kyllä täältä\nPohjosesta ei taida'kän sinne kuulua. Jopa oudommaksi katsotaan\nruianpaloa Eteläsuomessaki, enkä muista sielläkän sen suhinaa ni\nkonsa kuulleeni. Waan maamme Pohjosissa äärissä on ruianpalo hyvinki\ntavallinen näkö. Hyvin se siellä myös valasee ja auttaa muuten pimeinä\ntalvisina öinä näkemään. Etelästä maaperää kohti, maan keskustienuasta\nja sen eteläpuolisesta välitienuasta ylitultua, taasen tavataan\nsama palo taivaalla, jota, jos tätä meillä näkyväistä ruianpaloa\nsopivammalla nimellä sanoisimma pohjaspaloksi, sitä hyvin voisi\neteläpaloksi nimittää. Montaki arvelua on näiden taivaspalojen syystä\nja laadusta oppineitten keskellä ollut. Uskottavimmasti ne kuitenki\nalkunsa saavat lieke'aineesta, joka runsaammasti maan äärimmäisiin\nseutuhin keräytyki ja siellä harvon ukonilmatse purkautuu taikka muulla\ntavalla maan sisähän johdatetaan, liionki kehnoja johdattajia ollen\njään ja lumen, joilla maa peräseuduillaan yhtäläiseen katetaan.\n\n\nTulipalloista.\n\nToisinaan nähdään pallokkaisia, ehkä harvon täysiymmyrkäisiä,\nerisuurusia, kiiltäväpurstosia, tulisia harkkoja halki ilman\nkiidähtävän, sitte maahan putoaman ja hirmiällä räjähyksellä särkymän.\nEnnen vanhaan pidettiin niitä jotai onnettomuutta aavistavina\nja kutsuttiin tulisiksi eli lentäviksi traakeiksi. Siinä, jossa\nalaspudonneinna särkyvät, tavataan suurempia eli pienempiä kivikiskoja,\njotka päällyspuolin jollai kuonalla katetulta sisältä löytään olevan\nmonenki-laatuista mineraalia. Selkiästi havataan näiden tulessa\nolleen ja pudottuaan usein löytään kyynärän eli enemmän maansisähän\ntyöntyneinä. Mainittava asia on, että jos missä maanpaikassa\ntahansa näitä kiviä tarkemmin tutkitaan, niissä aina löyttiin yksiä\naineita, rautaa, rikkiä, talkkia, hiekettä ja muita semmoisia, eikä\nkoskan toisessa paikassa, mitä ei toisessaki, vaikka kyllä otettiin\neriajoillaki pudonneita kiviä tutkittavaksi.\n\nMuinen ei vähintäkän tietty, mistä nämät kivet olisivat peräsin.\nSitte ruvettiin arvelemaan, olevan niiden kuun tulivuorista ilmaan\nviskotuita, maahan sinkoamia. Uskottavampi on kuitenki, mitä näkyjään\nenimmät luonnontutkiat päättavätki, niiden itsessä ilmassa syntyvän,\nsiinä aikansa häälyvän, sille maata likemmäksi joutuen alas putoavan\nja vikevällä vauhdilla pudotessaan kuumuvan. Samalainen taitaa\nvielä nykysinäki aikoina kummaksi katsotun kivisateen syy olla. Ja\nmiksipä kyllä ei voisiki erityisiä kiviä ilmassa syntyä — päättävätpä\nluonnontutkiat kokonaisia maitaki aika ajalta uudelleen ilman\navaruudessa sikiävän ja entisten keralla määrätyitä teitä ja piirejänsä\nsamoamaan lähtevän.\n\n\nTähtilennoista.\n\nSees iltoina näemmä usein, kun lähtisi tähti sialtansa ja putoaisi\nmaahan. Sitä luultiin ennen öljysekasista eli muista ilmassa syttyvistä\nhöyryistä tulevan. Todenmuotosempi on kuitenki lentotähtien yhtä laatua\nolevan, kun tulipalojenki. Waan kaikki, mitä tästä aineesta voisimmaki\nlausua, on vielä pelkkää arvelemista, ei tiettyä totuutta.\n\n\nWesikaaresta.\n\nKaikki juorut vesikaaresta, kun olisi joku eränen kapine, onsi sisältä,\nhopia eli kultakannut päissä, jolla ukkonen joisi vettä meristä,\njärvistä, lampiloista, joista eli hetteistä — ja jonkatähden vesikaarta\nmyös ukonkaareksi toisella nimellä sanotaanki — ne kaikki ovat tyhjiä,\njoutavia lastenloruja. Wesikaari ei ole mikänä suuri kumma, vaan hyvin\nälyttämä luonnollinen asia, joka tulee auringon säteiten taitusta\nsadepisaroita kohti ja joka sentähden ei ilmau'kan, paitsi missä\nsamalla ajalla sataa ja päivä paistaa. Siitä ei kuitenkan seuraa, että\naina näkisimmä päivänki paistavan, kussa näemmä vesikaaren, sillä\npäivä kyllä voipi lähettää säteensä ylös ilmaan sadetta kohti, vaan\nsillä paikalla, kussa itset olevina, näkymätön olla. Myös havatsemma\nvesikaarta katsellessa itsemme aina olevan päivän puolella kaarta\ntaikka molempain välissä ja että muuttuessamme johonkuhun toiseen\npaikkaan, kaariki sitä myöten muutteleksen taikka peräti katoaa; että\npäivän korkiammalla ollessa kaari on matalammalla, vaan alempana\nollessa päivän, kaari korkiammalla. Syy näihin kaikkiin ilmestöihin\non jo sanottu, nimittäin päiväsäteitten taittu vesipisaroita kohti\nsateessa. Auringon säteet kun joutuvat hienommasta liikkumasta aineesta\npaksumpaan eli paksummasta hienompaan, ilmasta esimerkiksi veteen\neli vedestä ilmaan, eivät mene suoraan, vaan tekevät pienen polven\nrajapaikalla. Tätä kyllä merkillistä säteitten polveumista siitä\nsädepolveksi sanotaanki. Sitä myöten kun säteet taittuvat terävämpiin\neli tylsempiin polviin ilmautuvat seuraavata seitsemän vesikaaren\nhaamua. Suoraan juokseva, taittumaton sade saattaa valkian haamun,\nvaan muut taittuvat säteet sitä myöten, kuten aina enemmin ja enemmin\ntaittuvat, ensiksi punasen, sitte helävän, keltasen, vehriän, sinisen,\nmuservan ja punasinisen, joka viimminen onki se haamu, ku ilmautuu\nsäteen enimmästi suorasta poikettua.\n\nEi kuitenkan kaikitse auringon paistoissa ja sataessa vesikään näy,\nainoastaan sillon, koska sadepisarat kumoavat aurinkoa vasten kun\nseinän, johon auringon säteet paistavat. Ei kyllä pysähdy'kän pisarat\npaikallansa, vaan alasputoavat ja palkitaan uusilta kerkiämiseen, joka\njuuri tekee saman asian, kun jos olisivat yhdet pisarat paikallaan\npysyväiset. Niinpä kehrätessäki et näe välipaikkoja kehrärattaassa,\nvaan yhden jotkottoman pyörän. Jos auringon vastanen pilvi ei satu yli\ntaivaan olemaan, niin katkeaa kaari ja näkyy niin monena palasena,\nkun pilvilonkkiaki. Usein näet yhden vesikaaren päällä toisen vielä\nsuuremman, vaan tummemmilla haamuilla, kun alimmainen. Koskihouruilla,\npyörivillä vesirattailla ja ylehensä, missä vesipisaroita\nseinäntapasesti tulee tihiämmässä aurinkoa vasten olemaan, näet\nsamanlaisen komian, ihanan, haamukuvaelman, kun vesikaaressa\ntaivaallaki.\n\n\nAuringon ja Kuun Kehistä.\n\nNeki tulevat säde'taitusta, ei kuitenkan kirkkaasti läpikuultavissa\nvesipisaroissa, vaan niissä vesihöyryistä syntyneissä jääneulasissa,\njoita usein asuskelee ilman ylimmäisissä äärissä. Paljas höyry\nmatkaansaattaa samanlaisen kumouksen, jos esimerkiksi pidät palavan\nkynttilän kiehuvasta vedestä nousevissa höyryissä. Kokonaan toista\nlaatua ovat auringon ja kuun sapet, joita myös toisinaan taivaalla\nnähdään ja jotka ovat ikäskun varjokuvia auringosta ja kuusta.\nUskottava on näissäki muodoksissa yhtenä syynä olevan ilmassa löytyvien\njääneulasien ja toisena on epäilemättä auringosta ja kuusta lähtevät\nsäteet, jotka näiden kalvoa vasten taittuen, siinä kuvaavat itsen\nkuun ja auringon levyen. Päivänsappia on seitsemiäki yhdellä kerralla\nhavattu.\n\n\n\nOulusta Elokuun 5:nä päiväna, vuonna 1837.\n\n\nKertomuksesaan Suomenkielisistä Sanoma-Lehistä, tämän Kuun Mehiläisesä,\nmainittee R. Tiilonen tietävänsä, kutka alusta aikain ovat toimittaneet\nOulun Wiikko-Sanomia; mutta kun niiden Toimitttajat eivät ole tahtoneet\ntulla Yhteiselle Kansalle tutuiksi, eivätkä koskaan painattaneet\nnimejänsä mainittuin toimitustensa alle, niin ovat nimitetyn\nKertomuksen Lukiat, täällä Pohjan perällä, imehelleet, mistä sen\nkirjoittaja on saman tietonsa saanut, eivätkä voi he uskoa muuta, kuin\nettä se on tuulelta tullut, josta muueki erehyksen alaiset ilmoitukset\nmaailmasa syntynsä saavat. — Sillä hyvä: — Kertomuksesa Oulun W.\nSanomain Latelioista on erehys; — mutta se saapi jäädä semmosekseen;\nsillä sen oikasemalla rikottaisiin mainittuin Sanomain sekä entisten,\nettä nykyisten Toimittajain mieli.\n\n    Muuan Mehiläisen Lukioista.\n\n\n\n\nTarina Ketusta ja Hukasta.\n\n\n[Kylmäsalmen kylättä Kiannalta kirjttettu ja tähän yksillä sanoilla\npantu.]\n\nKettu miehen näki siikoja vetävän, rekehensä panevan, kotiin lähtevän.\nJuoksi eellä, nakkausi tiellä kuolleeksi. Mies tulee, näkee, nostaa\nsiikojen päälle rekehensä, niin lähtee jälessänsä kotiin vetää\njytyttämään. Kettu siitä siiat metsään luopi, jo tuntee mies kuormansa\nkeviämmäksi, katsahtaa taaksensa, siinä samassa kettu reestä metsään,\nyksi ainua siika miehellä enää reessä. Mies hänelle ei voi mitänä,\nsiiat kanssa poissa, pahoilla mielin lähtee kotia. Kettu siikansa\nyhteen läjään kerää, tulee susi paikalle, näkee ketulla siikaläjän,\nkysäsee: \"mistä sinä niitä siikoja saat?\" \"Saa niitä, kun pyytää,\"\nvastasi kettu. \"Millä keinolla niitä pyyetään?\" — \"Menet tuonne Ilmolan\navennolle, kun hyvin kiiluvaisia taivaalla näkyy, pistät häntäsi\nveteen, piät siinä yön seuvun, niin sihen siikoja tarttuu, sitte\nnostat jäälle ja korjaat kotiisi; sillä tavalla niitä pyyttään.\" —\nMeni susi, teki, kun kettu oli neuonut. Aamulla kettu Ilmolan emännän\nluoksi: \"susi aventosi porkkaa.\" Heitti kirnuntansa emäntä, juoksi\nmäntä käessä avennolle, suelle hätä, jo häntä katkesi, kun oli jäähän\nkylmettynyt. Kettu sillä ajalla voin kirnusta söi ja juoksi irvistellen\npois, kun näki emännän jälle tulevan. Metässä taasen tapasi suen kovin\nsuuttuneena, kun jo toki arvasiki itsensä ketulta vietellyksi. Kun toki\nei tohtinunnakan sutta vastaan ruveta, niin piti pakoon lähteä. Wiimmen\nei enää voinutkan eestä juosta, niin pistäyty puunjuuren ala. Susi\nsieltä sai jalan suuhunsa ja puri kipiästi. Kettu: \"ahah! puunjuurtapa\npuretti, pure, pure, kyllä puunjuuri kestää.\" Susi, kun luuli juurta\npurevansa, heitti sen purennan ja tavotteli ketun jalkaa. Nyt vasta\nsai oikian puunjuuren suuhunsa. Kettu kun sen havahti, valittamaan:\n\"elä, kulta kukkiseni, pure niin kovasti jalkoani, heitä toki henki,\nvielä olisin sinulle monessa asiassa avuksi, kun nyt armahtaisit!\"\nNiin armahti susi, heitti puunjuuren suustansa ja rupesi taasen\nketulle ystäväksi. Menevät siitä yksin neuvoin jyväsuovan alta jyviä\nkeräämään. Keräsivät, minkä voivat ja kävivät jo viimmeistä kertaa\nuusia jyviä suovan alta noutamassa. Kettu vaan yhä kostoa miettii\nsuelle, kun oliki häntä pahasti ajamalla hätyytellyt. Niin alko tulta\niskeä, eikö saisi sutta suovan kanssa poltetuksi. Susi: \"mitä sinä nyt\nteet, kettuseni?\" — \"Ilman aikojani sinulle huviksi kalahuttelen.\"\nSai viimmen tulen ja laski suovan palamaan. Siinä susi palo pahaksi,\nkauniskarvanen sitä ennen oltuansa. Niin lähettiin puimaan jyviänsä.\nKettu orsille hyppäsi, sieltä katsella tirkisteli; susi pui, jotta\nhiki koko ruumiista juoksi kun vetenä. Kysyi viimmen ketulta: \"miksipä\nsinä vaan siellä istut, et puimaan tule'kana?\" — \"Tätä lakea kannatan,\njottei päällemme putoaisi,\" vastasi kettu. — \"Hyvä, hyvä, kettuseni,\notatti susi, piä lujasti kiinni, jo kohta saisinki puiuksi.\" Sai\npuiuksi susi ja viskatuksi, sillon kettuki orsilta alas. Oli tullut\njyviä jommoinenki läjä, akanoita arvattavasti paljoa suurempi. \"No\nkumman läjän näistä nyt sinulle annan?\" kysy susi. Wastasi kettu: \"kun\nsuuremman vaiman olet sinä nähnyt, niin ottoos suurempi läjäki, välttää\npienempiki minulle.\" Susi siitä suuresti ihastu ja sentähden vieläki,\nkun jonkun suuresti ihastuvan nähään, sanotaan: ihastuu kun susi\nruumenkokoon. Lähtivät siitä jauhamaan kumpiki elojansa. Suelta akanat\nkivien välissä vaan sihisivät, ketun jyräsivät jauhatessaan. Kysyi\nsusi ketulta: \"minkätähen sinun kivesi panee jyr, jyr ja minun sih,\nsih?\" \"Se tulee siitä, vastasi kettu, että minä panen hietaa sekaan.\"\nNiin löi susiki välimmiten kourallisen hietaa kiven silmään ja sai\nsillaa kivensä jyräjämään. Rupesivat sitte puuroa keittämään kumpiki\njauhoistansa. Suen puuro tuli mustaa, ketun valkiata, vaan sitä susi\nei kuitenkan sattunut kohta näkemään. Waan kun tuli susi ennen syömään\nruvettuansa ulkona pistäymään, niin otti kettu sillaikaa vähäsen suen\npuuropa'asta omahansa. Tuli susi jälle ja rupesivat syömään. Susi\nmaisteli suussaan puuroa ja sano: \"eipä tämä maista juuri miltään;\nanna'pa, kettu, maistaakseni, minlainen sinulla on puuro.\" Anto kettu\npa'astansa, vaan suen omaa puuroa, jonka oli varastanut. Maisto susi\nja kun ei tuntenut sitäkän paremmaksi, lausu: \"yksi mämmillä maku,\nyksi tapa talkkunalla.\" Syöessään kuulivat hevosenkellon, niin teki\nmieli, puuron päälle hevosen lihaa syöä. Lähtivät ajamaan ja susi kun\nsaavutti, iski hampaansa hevosen lautasiiin. Waan kuinka lienee syvään\npurrut, ei saanutkan enää irti. Hevonen laukkasi, minkä voi ja veti\nsuen perässänsä. Kettu jälestä huusi irvistellen: \"kunne meiän Pekkaa\nnyt vieään?\" — \"Elä enää, Mikko kulta, viemisiä kysy; silmät tähtiä\nlukepi, sääret honkia hosupi.\" Sihen loppu se tarina.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Kurki ja Riikinkukko.\n\n\nKurki ja riikinkukko rinnottelivat, kumpi heistä olisi toistaan\nparempi. \"Kun toki kehtaatki minun rinnalleni vetäytyä, sano\nriikinkukko, etkö näe mimmoiset minulla on koriat, hohtavat sulat,\nkummoiset sinulla kehnot, yksihaamuset, talonpoikaset.\" \"Siivet ja\nsulat meillä on lennoksi, vastasi kurki, niin lähtekäämepä koittamaan,\nkumpi korkiammalle pääsee.\" Samassa kohosi ilmaan ja riikinkukko jäi\npaikalle häpeämään.\n\nEi näkö työtä tee, kauni kaskea rovitse.\n\n\n\n2. Orava ja Pähkinä.\n\n\nOrava löysi pähkinän ja rupesi järsimään, sydäntä suuhun saadaksensa.\nWiimmen suuren työn ja vaivan perästä saiki. Toiset oravat nähtyä,\nkovin pienen olevan saman sydämen, sanoivat: \"ja tuommoisesta turhasta\npalasta rupesit sihen vaivaan?\" \"Waan sitä makiammalta maistaa sydän,\nmitä suuremman siitä näin vaivan kuorta järsiessä\", vastasi orava.\n\nPitää sen vaivaaki nähdä, joka jotai hyvää saada tahtoo.\n\n\n\n3. Härkä ja Koira.\n\n\nHärjän ja koiran välillä syntyi riita ja härkä manasi koiraa toraan.\nKoira ei peljännytkän, vaan rupesi. Härkä luuli kerralla koiran\nkuoliaksi puskasevansa ja syöksi turpa maassa koiraa kohti. Waan\nkoira väistäysi esinnä ja tarttui sitte torakumppaliansa korvaan,\njota ei laskenut hampaistansa, vaikka kuinka härkä vihan innossa\npuisti päätänsä. Wiimmen piti härjän rauhaa anoa ja voitetuksi itsensä\ntunnustaa.\n\nToimella talo eläpi, ei väen paljoudella.\n\n\n\n\nSuomen kansan Arvuutuksia.\n\n\n1. Ennen uuhi uupuu, kun kytkyt katkeaa.\n\n2. Halli tynnyristä haukkuu, säkenet suusta lentää.\n\n3. Helka juosta helkytteli, helme hännässä helisi.\n\n4. Hiiri heinähän menevi, ei kuhise, ei kahise.\n\n5. Hiiri juosta hipetti, tiukku jäälle tipetti.\n\n_Osviittoja_. 1. Marja martenensa. 2. Pappi saarnastuolissa. 3.\nKirkonkukkaro. 4. Päiväpaiste. 5. Jauhoseulonta.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Woilla voian vouin rinnan, tuomarin sianlihalla, jottei tuomari\ntoruisi, eikä vouti vormahtaisi.\n\nManhanaikanen sanalasku, jota harvon nykyaikoina taitaa muistella\ntarvita.\n\n2. Wilu on pirtti virkun vaimon, palava pahan emännän.\n\nEipä ole'kan työnteosta kovin palavassa.\n\n3. Tuosta tunnen tuhman miehen: vuoli kieron kirvesvarren, väärän\nvärttinän rapasi; tuosta tunnen tuhman vaimon: syltyssä sukat jalassa,\nlakki päässä kallellahan.\n\nJokanenki tutaan töistään ja olennostaan.\n\n4. Toivoo köyhä hyötyvänsä, poteva paranevansa.\n\nSillon vaan ei ole'kan enää paljoa koko elämästä, kun toivoki on\nkadonnut; sillä toivopa on ihmisen viimmenen etu.\n\n5. Tekevä toranen vaimo, talon vaimo tappelia.\n\nEi pahaa, ettei hyvää matkassa.\n\n6. Tauitta vanha kuolee, tuuletta pölhö kaatuu.\n\nKuvailee ei olevankan vanhoilla pitkän elämän toivoa.\n\n7. Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä vaate'rievut.\n\nSanotaan nälkäisistä, kun ruokaan käsiksi pääsevät.\n\n8. Talon kautta talvitietä, naurishalmehen kesällä.\n\nSillä tavalla kuki työnsä laittaa, millä näkee paremman olevan.\n\n9. Syöpi toukat senki kielen, jok' ei puhu polvenahan, selvitä sinä\nikänä, kuulu kullan valkiana.\n\nWedetään kielailta puheliailta niitä vasten, jotka soimaavat heitä\npaljo puhumasta.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nLokakuulta.\n\n\n\n\nWanhoja Lauluja.\n\n\n            1.\n\n    Kauan malkio makasin,\n    Wiikon utra uinuelin,\n    Nokisilla nuotioilla,\n    Hiilisillä hiertimiltä;\n    Nousen pois nokinen poika\n    Nokisilta nuotioilta,\n    Hiilisiltä hiertimiltä,\n    Syli syttä hartioilla,\n    Waaksa varrelta nokea.\n\n            2.\n\n    En tieä Polonen poika\n    Polosiksi päivikseni —\n    Illalla isäni kuoli,\n    Aamulla talo hävisi,\n    Jäini, kun jäniksen poika,\n    Jäälle jääkällehtämähän,\n    Suolle soikellehtamahan,\n    Palolle papattamahan.\n    Parahiks' on paita pantu\n    Lapselle isättömälle,\n    Pojalle emottomalle,\n    Marsin vanhemmattomalle.\n\n    3.\n\n    En tieä Polonen poika\n    Polosiksi päivikseni,\n    Kunne luomme luotu poika,\n    Kunne aivottu ajamme;\n    Joutaisi jokii sulata,\n    Saisin verkkoni vesille —\n    Ei ole verkosta veroa,\n    Werkko viety vierahalle.\n\n            4.\n\n    Mipä tässä millitsekse,\n    Kuka tässä kummitsekse;\n    Kun ei kanna suo varista,\n    Suo varista, maa jänistä,\n    Pelto pieniä kanoja,\n    Nurmi nuorta morsianta!\n\n    Mipä tässä millitsekse,\n    Kupa tässä kummitsekse;\n    Kun ei maito mahosta joua,\n    Piimä pitkähäntäsestä!\n    Jo olen orrelle osattu,\n    Palasetta partahalle;\n    Harvoin näiss' on hauit käyty,\n    (Harvoin hauki vierahina)\n    Siika ei sinä ikänä,\n    Lohen poik' ei polvenahan;\n    Harvon on kuultu kuikan ääni,\n    Harvon kaakkurin kakatus.\n\n_Jälkimaine_. l:ssä. malkio, utra, mähäosanen, onneton, vaivanen,\nraukka edl.; uinuelin, pidin unta; nuotio, kahden päällitysten pannun\nhongan välissä palava tuli metsäsillä yösioilla. — 3:ssa. luomme,\najamme, luon itseni, ajan itseni. — 4:ssä. villitsekse, milläkän\ntavalla elää, voipi olla; kummitsekse, kullakan tavalla tulee aikaan\n(kumminkan elaä).\n\n\n\nPohjanmaan Surkeudesta.\n\n\n[Talonpojalta Benjami Seppäseltä, joka asuu Kiannalla Ruhtinansalmen\nja Pispajärven kyläin välillä, v. 1833 kirjotettu, ansionsa vuoksi\nkyllä präntättävä. D. on pidetty, koska meikäläiset juhlallisimmissa\npuheissaan sen mielellään antavat kuulua ja alkukirjotuksessa, jonka\nKiannan Lukkari Eerikki Bisi oli Seppäsen suusta paperille saanut, sama\nd oli luettava.]\n\n    Nyt on Suomea suruista\n    Julkinen Jumalan vitsa,\n    Kova aika kohdainuinna,\n    Kahden aivan ankarimman\n    Waivan alle vaatinunna:                 5\n    Yksi tauti tappavainen,\n    Toinen nälkä näännyttävä.\n    Josta laulan laulun pienen,\n    Aivan surkean sanelen,\n    Yli maissa muisteltavan.                10\n\n    Kuinka taitanen todella\n    Minä suuren surkeuden,\n    Ilmoittaa asian suuren,\n    Laulun lailla toimitella,\n    Ruveta runon tapahan                    15\n    Sanoja sovittamahan,\n    Joka en sanoja saata\n    Pannakaan paperin päälle,\n    Enkä ollenkaan osoa\n\n    Panna kättä pännän päähän?              20\n    Totta laulan laatuistani,\n    Sanat suomeksi sovitan,\n    Niinkuin yksin ymmärtänen,\n    Opettamatta osannen.\n    Koska vuotta Woidellusta                25\n    Jo tuhat jälelle jääpy,\n    Ja yli sadan kahdeksan\n    Kolmekymmentä kulunut,\n    Wielä kolme kirjotettu\n    Päälle kolmenkymmenenki,                30\n    Sillon alko aika kallis,\n    Taudit aivan ankarimmat,\n    Kovat koko Suomenmaassa,\n    Raskahimmasti rajuta:\n    Monet taudit muuttuvaiset,               35\n    Lavantauti laatuinensa,\n    Kulkeva kova Koleri,\n    Punatauti tarttuvainen,\n    Jotka monta maanpovehen\n    Kaasit kyllä kymmeniä,                   40\n    Tuhansia turpehesen;\n    Saatit aivan surkiasti\n    Monta lasta vanhemmista\n    Orvoksi, isättömäksi,\n    Monta vanhaa varatointa                  45\n    Turvasta tuettomaksi.\n\n    Olis vielä viimmesetki,\n    Wielä vissillä tavalla,\n    Kurjimmalla kuolemalla,\n    Kaikki nälkä näännyttänyt,               50\n    Kaikki kaatanut kumohon,\n    Jos ei julkinen Jumala,\n    Isä aivan armollinen,\n    Oisi kautta Keisarimme,\n    Ruhtinaanne rakkahimman,                 55\n    Huvettanut, huojentanut,\n    Tämän näljän näännyttävän.\n    Witsa ankara, vihanen,\n    Yli maassa mainitussa\n    Piti päälle pitkän ajan,                  60\n    Aivan kurjasti kulutti\n    Entiset elovaramme,\n    Teki kaikki tasaseksi,\n    Isotki talonisännät\n    Kerjäläisten kaltasiksi;                  65\n    Josta sitten kaikki kansa\n    Aivan pitkiltä pitivät\n    Waellusta vaivaloista.\n    Sillon kuulu kurja ääni,\n    Ani vaikia valitus,                       70\n    Puhe leivän puutoksesta,\n    Näljän pelvosta pahasta,\n    Kuolemasta katkerasta,\n    Kansan kärsimän majoissa,\n    Majoissa ja matkateillä;                  75\n    Josta pappimme parahat,\n    Oikiat opettajamme,\n    Aina saattivat sanoman\n    Kirjain kautta kiiruhusti\n    Esivaltamme etehen.                       80\n    Sillon kuulu Keisarille\n    Suomesta hätäsanoma,\n    Näljän vaivasta valitus;\n    Joka kohta kuultuansa,\n    Saatuaan hätäsanoman,                     85\n    Anto käydä itsellensä,\n    Sydämellehen syvältä,\n    Tämän suuren surkeuden.\n    Kohta riensi rakkahasti\n    Alammaistensa avuksi,                     90\n    Niinkuin oikia isäntä,\n    Tarkka haltia talonsa.\n    Laitti viljan muilta mailta,\n    Elon tuotti tuonnempata,\n    Kiiruhusti kulkemahan                     95\n    Ravinnoksi riutuville.\n    Täyttäpi tässä sanansa,\n    Mitä eellä ennusteli,\n    Koska allensa aneli,\n    Omaksensa meitä otti.                     100\n    Lupasi lujasti sillon,\n    Saneli sanoilla näillä:\n    \"Minä tahdonmielelläni\n    Täytteä tässäki maassa\n    Makasiinit mainittavat                    105\n    Hädän varaksi hyväksi.\"\n    Joista sitten kruununmiehet,\n    Palveliat parahimmat,\n    Kohta kansalle jakovat\n    Elatuksensa etehen;                       110\n    Joista kaikki kerjäläiset,\n    Huonommatki horjuvaiset,\n    Saivat einehen apua. —\n    Waikka kuulu kuollehia,\n    Tullehia Tuonelahan,                      115\n    Ei ole kuultu kuitenkana\n    Näljän kautta nääntyneitä.\n    Siitä tunnemma todeksi,\n    Kuinka on eläntä kaunis\n    Sulosessa suosiossa,                      120\n    Hallussa hyvän isännän,\n    Alla vallan armollisen,\n    Joka ei soisi yhdenkänä,\n    Huononkahan horjuvaisen,\n    Tulla turmasta tuhohon,                   125\n    Wahinkohon voittomaalla.\n    Josta kaikki kuulusalle\n    Kiitos olkoon Keisarille\n    Aina meitä auttamasta!\n    Sanokaame Suomalaiset                     130\n    Onnentoivotus Hänelle:\n    Aivan armias Jumala,\n    Iankaikkinen Isämme,\n    Suo sa vuosia satoja,\n    Ilosia, armahia,                           135\n    Ruhtinalle rakkahalle!\n    Anna Hällä aina olla\n    Sydän aivan armollinen,\n    Alimmaisille avoinna!\n    Anna suuri suosiosi,                       140\n    Ollaksensa onnellisen,\n    Aina siunatun Sinulta,\n    Sekä sotatanterilla,\n    Että rauhan riemutöissä!\n    Wielä taivahan talossa                     145\n    Siunaa siellä sulollasi.\n    Ilollasi iäisellä,\n    Kirkkahalla kruunullasi!\n\n    Mutta aina muistakaame\n    Kuningasta korkiata,                       150\n    Sitä kaikkivaltiasta,\n    Jok' on tehnyt taivahatki,\n    Kaikki meret, manteretki,\n    Kuulusat kuninkahatki,\n    Esivallat valmistanut!\n    Hälle suusta Suomalaisten\n    Soikohon tämä sanoma,\n    Tämä kiitos kuulukohon:\n    \"Herra kiitetty olkohon,\n    Isäin Jumala!\n    Lässä ja kauas soikoon\n    Ääni kaunis tai:\n    Kiitetty ylistetty\n    Herran neuo ain!\n    Jost' on meille tehty\n    Apu armias näin\" j.n.e.\n\n         *  *  *\n\n    Wielä nyt sanon sanoja,\n    Muutamia muistuttelen,                     160\n    Suomessa surullisille,\n    Murehissa murtuneille,\n    Alla vitsan vaipuneille:\n    Elkääte nyt kuitenkana\n    Totisesta toivostanne                      165\n    Syöskö teitänne syvältä,\n    Herran pelvosta hyvästä\n    Aivan pelkohon pahahan!\n    Elkää kuitenkan epäilkö\n    Armiaan Isän avusta!                       170\n    Totta on tämäki vitsa\n    Julkinen teko Jumalan —\n    Etsiväinen etuamme,\n    Onneamme, autuuttamme,\n    Neuovainen nöyryytehen,                    175\n    Kehottava kärsimähän.\n    Muistakaate mitä muinen\n    Sano Herra Saalemissa,\n    Juudassa Jumalan henki,\n    Miehen kautta kaunihimman:                 180\n    Että jäänehet jälille\n    Siinä Herran Sionissa\n    Pitäisit Pyhät oleman.\n    Josta syystä syntejämme\n    Muistakaame muinosia,                      185\n    Joilla aina ansatsimma\n    Raskahimman kangastuksen,\n    Jotka syöksivät syvältä\n    Meidät alle armottoman,\n    Walitettavan vahingon.                     190\n    Pyytkäme parannus tehdä,\n    Katumuski kiiruhusti;\n    Siitä taivahan talossa\n    Enkelit ilottelevat,\n    Herrakin hyvillä mielin                    195\n    Taudit poies poistelepi,\n    Witsansa vähentelepi,\n    Keventää kovan kätensä,\n    Wielä siunaa Sionissa,\n    Auttapi asunsiansa                         200\n    Surkialla Suomenmaalla;\n    Wielä' antaa armostansa\n    Kesät kaikki kaunistavat,\n    Wiljavuodet viljasimmat,\n    Isän maalla ilmestyä;                      205\n    Täyttäpi surusen Suomen\n    Herra aivan armollinen\n    Itse suurella ilolla.\n\n    Jo nyt lauluni lopetan,\n    Poies puuttuvat puheeni,                   210\n    Jot'en jaksane jutella,\n    Enkä yksin ymmärrellä,\n    Wihasuutta Herran vitsan.\n    Eipä taito taitavana\n    Ylös voine ymmärteä,                       215\n    Eikä armon avaruutta\n    Selväksi ulos sanoa\n    Taida kieli kerkeänä.\n\n    Täm' on laulu laulettuna\n    Alla ajan surkehimman,                     220\n    Kun ei yöllä ollenkana\n    Unta silmät ottanehet;\n    Enkä löytänyt lepoa.\n    Kuullessani kuolevilta,\n    Että jääviltä elohon,                      225\n    Sairahilta surkehilta,\n    Aivan kurjan kuikutuksen,\n    Waikian malitusäänen.\n\n_Jälkimaine_. Tuota kukana ei kummastelle, jos talonpoikasen tekemässä\nrunossa kehnompiaki paikkoja löytyisi ja semmoisia sanasopunsa vuoksi\nluulisimma nykysessä olevan vv. 45, 128, 169, 199, 202, joissa sanat:\nvanhaa, olkoon, elkää, siunaa, antaa eivät tee oikein soivata runoa,\nellei niitä äännettäisi: vanha, olkon, elkä, siuna, auta, taikka\nkolmitamuisesti: vanhoa, olkohon, elkeä (elkä'ä), siunoaa, antapi, vaan\njommoisina ne eivät mahdu nykysiin paikkohinsa. — Muuten pidämmä tätä\nrunoa mielensä ja järkensä puolesta hyvin ansiollisena ja osottavana\nmillä kannalla Kristillisyyden tunto ja sitä seuraava mielenlaatu\non näillä Pohjanki mailla rahvaassa elämä. Erittäin kiittäisimmäki\nKiantalaisia näillä seuduin oppinsa ja taitonsa puolesta niissä\nasioissa. Mainittava asia on seki, ettei Kiannalla vielä ole ilmestynyt\nsemmoisia erikoita uskon asioissa, joita täällä kerettiläisten nimellä\ntutaan ja joiden kanssa kylläki sopimattomasti oikiat jumaliset,\nherännet ihmiset usein seotetaan. Olisiko siihen syynä, mitä\nHengellisissä Sanomissa, 1837, siitä asiasta kerrotaan.\n\nMielellämme olisimma tässä Seppäsen runossa lukeneet jonkun kiitossanan\nniillenki varakkaammille maaveljillemme Eteläsuomessa, jotka mainittuna\nsurkiana aikana eivät säästäneet varojansa millä voivat taudin ja\nnäljän kanssa Pohjosessa taistelevien maamiestensä hätää lievittää ja\njolla apuunrientämisellänsä todistivat, että\n\n    Waikka vuosituhansia\n    Mont' on vaipunut välihin,\n    Alkaen ajasta siitä,\n    Jona pienestä pesästä,\n    Ylen köyhästä kodista,\n    Entiset esiisämme,\n    Suvun Suomen suurentajat,\n    Haarausivat hajalle,\n    Yksi sinne, toinen tänne,\n    Kolmas kunne'ki osasi;\n    Niin on Wielä veljeyden\n    Tunto muisto muuttumaton.\n\nWaan nykysempä runon teentäajalla Seppänen ei vielä tainnut tietä'kän\nheidän lahjoistansa, koska enimmäksi osaksi joutuivat vasta myöhemmin\ntänne hätälaisten avuksi.\n\nv. 35—41. Kolera ei Suomessa ollenkan näyttänytse, kun ainoastaan\nvaltamaatien seuduilla Pietarista Turkuun saati, juuri nimeksi\nmuutamissa Hämeen kylissä ylempänä. Waan Pohjanmaalla olivat vielä\nKolerataki kuolettavammat Lavantauti ja Punatauti liikkeellä. Paikka\npaikoin kaasivat joka viidennen eli kuudennen hengen, niin kuin\nSotkamossa ja Paltamossa. Wähän lauhkiampia olivat Hyrynsalmessa ja\nKiannolla, ei kuitenkan niin, ettei olisi sielläki ollut surkeutta\njäämään asti. Niin esimerk. Tormuan talosta Kiannolta, ei kaukana\nSeppäsen paikalta, kuolivat toinen toisensa perästä koko talon väki, 10\nelikkö 11 henkeä, ettei jäänyt, kun muuan pieni lapsi jälille.\n\nv. 50. vuonna 1832 ei monessaki kohti saatu mitä riihessä käyttää.\nJonka tähden tuli suuri nälkä maahan, että ilman ulkoavutta kyllä\nolisiki muutamin paikoin nälkään kuoltu.\n\nv. 65. Moniki näljältä ahdistettu lähti perehinensä talosta, usiammat\nWenäjän Karjalaan, toiset omaan maahan, Savoon, Hämeeseen ja muualle.\n\nJotta yhdestä katovuodesta niin suuri hätä lovesi näille seuduin,\ntaitaa monestasi näyttää kummaksi. Syy siihen oli, että edellisetki\nvuodet olivat vähän niukemmat ja ettei täällä vielä ole oikein totuttu\n(jos konsa totuttanee) hyvinä vuosina kehnompain varoja säästämään. Ne\nharvat, jotka sen ovat tehneet, niillä kyllä aina on kokenut olla'ki\neloa, vaikka usiampaaki katovuotta on jäletysten ollut. Waan enimmät\novat antaneet vuoden tuoda, vuoden viedä, vuoden toisen toiviossa.\n\nYhteiset, jakamattomat metsät, maiden ja tilusten siitä seuraava\narvottomuus (jonka tähden niitä usein myöskennelläänki ja vaihetellaan,\nkun hevosia muualla) ovat mielestämme suureksi osaksi syynä tämmöiseen\nhuolettomuuteen.\n\n\n\n\nSuomen Kielen Lausukoista.\n\n\nKuolan kaupungissa mennä talvena ollen ja Lappalaisia odottaen, joiden\npuhetta myöten piti tulla minua sieltä Suomen puolelle Inarijärven\nseuduille viemään, vaan eivät kyllä hopusti tulleet, kävi oloni siellä\nmelkiän pitkäksi ja ika'väksi. Pian kylläytyneenä Wenäjän kieleen,\njonka oppimalla esinnä toivoin ajan joutusammasti kuluvan, mietin jokai\ntoista huvempata askaroimista, niin viimmen päätymä Suomen Lausukkain\nkäsiksi, joista kyllä jo ennenki olin monasti sinne tänne ajatellut,\nehkei suuresti mitänä paperilla näkyvätä saanut. Waan koska onki yhden\nikävä sitä laatua, että usein ikävyttää ja rasittaa toisiaki, niin jo\nedeltä varaten pyydän anteeksi lukiolta, kun tällä, ja kentiesi jos\nvielä toisellaki kuulla tulen heille entistäniki ikämämmäksi. Ilmanki\novat kieleen koskevat kirjotukset semmoisia, joita harvat rakastavat\nlukea. Mutta toisella mielellä ovat ne kuitenki tarpeellisia ja niin\nverrattavat maaruokkoon, joka myös kyllä on vaivaloinen, vaan jota\nilman maa ei kanna suotuja hedelmiä. Suomenkielisten Lausukkain\nopissa on päämaalimme selvimmällä ja lyhimmallä tamalla saada kaikki\nohjot niin osotetuksi, ettei jäisi yhtänä Lausukkasanaa, jota ei\nulkokielinenki helposti osaisi käyttää. Sen ohessa olemma ahkeroinneet\nsaada kaikki Lausukat yhteistä lakia seuraamaan, kosk'ei löydykän\nniissä semmoisia erotuksia toinen toisensa rinnalla, kun esimerkiksi\nLatinalaisissa Praes. amo. amas, emo, emis; Perf. amavi, emi,; Fut.\namabo, emam edl. Emme kuitenkaan pidä sopimattomana, usiampiaki\nkäytelmiä (Conjugationes) Suomen Lausukkasanoille, vaan ainaki pitäisi\nsamassa niiden synty ja suku toinen toisensa kera selvitettämän. Sitä\ntyötä olemma seuraavissa lehtilöissä yrittelevät, hymin jo alkaessaki\nsen tieten, että ei ole'kan yrityksemme kaikille otollinen, vielä\nvähemmin täydellinen. Waan kun nähtäisi itse perustuski kelpaavaksi, jo\ntuosta sitte aikaa voittain saattaisi syntyä parempiki ja täydellisempi\nrakennus.\n\n       *       *       *       *       *\n\n§. 1. Kerroimma mennämuoden Maaliskuun Osassa sanain kolmeen pääosaan\njakauman eli olevan Nimukoita, Lausukoita, Mäliköitä. Lausukoita olivat\nkaikki sanat, joilla taisi toista käskeä, taikka jotai tapähtumata\nmenneestä, nykysestä eli tulevasta ajasta lausua. Niin esimerk. sanat\nnostaa, tulee, soi, sataa, mahtaa edl ovat Lausukoita, sillä kaikilla\nniillä taitaan toista käskeä siihen työhön, oloon eli tilaan, jota\nitsillä niillä sanoilla mietitään ja kaikilla voidaan jotai ajallista\ntapahtumata lausua. Käskevällä tavalla sanot: nosta', tule', soi',\nsada', mahda' ja lausuvalla tavalla nostaa, tulee, soi, sataa, mahtaa\nnykysessä eli tulevassa ajassa, vaan menneessä: on nostanu, tullu,\nsoinu, satanu, mahtanu. Sanoja: minä, itse, meri, lauta, väärä, korkia,\nei sovi ollenkan sillä tavalla käyttää, kun eivät ole'kan Lausukoita,\nvaan Nimukoita. Samate myös sanoja: jo, eli, asti, kohta, että, toki\nei sovi Lausukkain tavalla käyttää s.t.s. jotai niillä käskeä eli\ntapahtuvan tahi tapahtuneen lausua, sillä ne kaikki ovat Wäliköitä.\n\n§. 2. Ehkä ylehensä semmoisia, kun vasta sanomasta pääsimmä, ei kaikki\nLausukat kuitenkan ole yhtä Muotoa, vaan jakauvat kahteen eri Muoton\n(Formae). Toisilla lausutaan jotai tehtävän, toisilla jotai tehtäväksi\nsuattavan ja sitä myöten on Lausukoilla seuraavat kaksi Muotoa: Tehtävä\nMuoto (F. Activa), Saattava Muoto (F. Passiva) Edellistä Muotoa, ovat\nsanat: nostaa, soutaa, arvaa, jälkistä: nostetaan, soudetaan, arvataan.\n\n§. 3. Tehtävän Muodon Lausukat ovat kolmea Lajia (Genus), kukali niiden\ntyö, toimi, mieli eli tarkotus a) koskee muihin, b) vaarantaa itseä\ntekiätä, c) on olollansa pysähtyvä, ei muihin, eikä itseen tekiähän\nkoskeva. Nämät kolme Lajia nimeltänsä ovat:\n\n  Muunnehtuma Laji (G. Activum),\n  Itsehtyvä Laji   (G. Reflexivum l. Medium),\n  Oleutuva Laji    (G. Neutrum).\n\nMuunnehtuvaa Lajia ovat sanat: nostaa, muuttaa, kastaa, siirtää,\njoiden kaikkein mieli eli tarkotus on tekiästa muunne uloutuva, siihen\naineesen nimittäin, jota nostetaan, muutetaan, kastetaan, siirretään.\n\nItsehtyvä Laji on kahta Syntyä (Species):\n\n    Liite'synty (Sp. Composita),\n    Johde'synty (Sp. Derivata).\n\nLiite'syntyä ovat: nostaksen, muutaksen, kastaksen, siirräksen;\nJohde'syntyä, jossa on kolme pukua, ovat sanat: nostauu, nostautuu,\nnostauntuu, muuttauu, muuttautuu, muuttauntuu, kastauu, kastautuu edl.\nKumpasessaki Synnyssä ja Johde'synnyn kussaki Puvussa on Lausukan mieli\neli tarkotus jälle kääntyvä itseä tekiätä kohti, taikka toisin sanoen:\nnostaksen, nostauu, nostautuu, nostauntuu edl, yksikun sanottaissa:\nnostaa itsensä, joista kahdesta sanasta nykyään tavallinen nostaksen\nensialkuansa onki yhdeksi liittäynyt.\n\nOleutuvaa Lajia ovat Lausukat: jää, nousee, kääntyy, seisoo, pala'a,\nistuu, tuulee, joiden mieli ja tarkotus ei liikuta itseä tekiätä, eikä\nulollista ketänä, vaan oleutuu, seisottuu eli pysähtyy sillänsä.\n\n§. 4. Kussaki lausukassa erotetaan kahtalainen Aika (tempus).\n\n    Menevä Aika (T. praeteriens i.e. Praesens et Futurum)\n\n    Mennyt Aika (T. Praeteritum).\n\nMenevässä Ajassa ovat sanat: nostaa, nostetaan, seisoo; Menneessä:\nnostanu, nostettu, seisonu.\n\n§. 5. On myös vaariotettavaa kahdeksan Tapaa (Modus), joita myöten kuki\nMuoto, Laji, Synty ja Puku Lausukkasanoissa käytetään. Nämät tavat ovat:\n\n    Lausuntatapa (M. Indicativus),\n    Arvelotapa   (M. Consessivus),\n    Kerrontatapa (M. Historicus),\n    Ehdontatapa  (M. Subjunctivus),\n    Toivontatapa (M. Optativus),\n    Käskentätapa (M. Imperativus),\n    Nimentätapa  (M. Infinitivus),\n    Mainintatapa (M. participialis).\n\nLausuntatapa suorastaan lausuu jotai tapahtuvan eli tapahtuneen,\nesimerk. nostaa, on nostanu.\n\nArvelotapa arvelee (epäelee, myönnyttää) jotai tapahtuvan eli\ntapahtuneen, esimerk. nostanee, lienee nostanu.\n\nKerrontatapa kertoo, mitä jona toisena aikana oli tapahtuva eli\ntapahtunu, esimerk. nosti, oli nostanu.\n\nEhdontatapa ehdottelee jonkun toisen asian turvassa, keralla,\nmainimalla eli ajattelemalla mitäkuta tapahtuvan eli tapahtuneen,\nesimerk. nostaisi, olisi nostanu.\n\nToivontatapa toivoo, suopi, suatsee jotai tapahtuvan) tapahtuneen,\nesimerk. nostaohon, olkohon nostanu.\n\nKäskentätapa käskee, kehottaa, yllyttää, esimerk. nosta', ole' nostanu.\n\nNimentätapa ainoastaan nimittää ilman tarkemmin määräämättä jotai\ntapahtuvata eli tapahtunutta, esimerk. nostaa', olla' nostanu.\n\nMainintatapa myös ilman tarkemmin määräämättä mainii jotai tapahtuvan\neli tapahtuneen, ollen siinä Nimentätamasta erotettu, että käyttää\nLausukkasanan Mainikkain tavalla, koska Nimentätapa sitä vaston pukee\nne pian Perukkasanain muodolla, esimerk. nostava, nostanu.\n\n§. 6. Mitäkuta asiata sanotaan yhden eli usiamman toimittamaksi ja\nsiitä saapi Lausukkasanoillenki kaksi Lukua (Numerus), jossa ovat;\n\n    Yksikkö (N. Singularis),\n    Monikko (N. pluralis).\n\nYksikössä ovat sanat: nostaa, ilmauu, seisoo, Monikossa: nostavat,\nilmauvat, seisovat.\n\n§. 7. Niin Yksikössä, kun Monikossa lausutaan tapahtumista\nkolmeen kohtaan: omansa tekiän kohtaan, kerallisen (keralausujan,\nkanssapuhujan) kohtaan eli jonkun muun läsnä eli poissa olevan kohtaan.\nSiitä siis Lausukoille syntyy kolme kohtaa (persona) kummassai Luvussa,\njotka ovat:\n\n    Omakohta (I. persona),\n    Kerakohta (II. persona),\n    Warsikohta (III. persona).\n\nOmakohdassa ovat sanat: nostan, seison, nostamma, seisomma;\nKerakohdassa: nostat, seisot, nostatta, seisotta; Warsikohdassa:\nnostaa, seisoo, nostavat, seisovat.\n\nEnsimmäisissä kuudessa Tavassa erotetaan joka kohta toisestaan ja\nsanomma niitä sentähden yhteisellä nimellä Kohdallisiksi Tavoiksi\n(Modi personales); jälkimmäisessä kahdessa Tamassa, Nimennässä ja\nMaininnassa, Kohtia ei eroteta, vaan siotetaan niitä Nimukka-sanain\nlailla ja siitä saapi niille nimensä Sialliset Tavat (M. Casuales).\n\n§. 8. Nämät kuusi asiata ovat siis itsekussaki Lausukassa muistettavat:\nMuoto, Lasi, Tapa, Aika, Luku, Kohta ja Itsehtyvässä Lajissa vielä\nSynty ja Puku. Niin esimerk. on sana nousee Oleutuva Tehtävä Lausukka,\nLausuntatavan Menevässä Ajassa, Yksikän Warsikohdassa.\n\n§. 9. Kullaki Lausukalla löytyy, taikka ajattelemma löytyvän Warren\n(Radix), joska muut erityiset käytelmäpaikät samasessa Lausukassa\nyhteistä lakia myöten ovat johdettavat. Semmoisia Warsia Lausukkoihin:\nkantaa, ristii, uskoo, kylmää ovat Perukkanimennät: kanta, risti, usko,\nkylmä ja Lausukkoihin: turvaa, varjoaa, savuaa, kehrä'ä Kohdintasiat\nPerukoista turva, varjo, savo, kehrä. Waan Lausukoilla vie, tuo,\nnostaa, katsoo, ei löydy muita, kun ajatellut varret: vie, tuo, nosta,\nkatso, jos lienevätki nämät muinen Perukoita olleet. Ylehensä tavataan\nWarsi Tehtävän Muodon Lausuntatavassa ja Yksikön Warsikohdassa,\nraamatussa ja muussa kirkkokielessä enimmiten sillänsä muissa kirjoissa\njoko sillänsä eli pääte'äänikkeen pidentämällä eli liitteen pi,\nvi, yhdistämällä. Niin ovat Lausukoilla: luo, nai, kaataa, ilmauu,\nilmautuu, ilmauntuu, lukee, juoksee, alenee, taritsee, arva'a, kehrä'ä\nhelposti havattavat varret luo, nai, kaata, ilman, ilmautu, ilmauntu,\nluke, juokse, alene, taritse, arvaa, kehrää. Näistä Lausuntavarsista\njohdetaan esinnä muut erityiset Tapavarret, joista sitte omituisten\nKohta eli Siapäätetten lisäämällä saadaan muut käytelmäpaikat\n(Kohdat, Siat) kussaki Tavassa. Tämä muiden Tapavarsien johdelma\nLausuntavarressa käypi sillä tavalla, että Lausuntavarsi niissä saapi\nerityiset jatkokset, jonka ohessa se toisinaan muutamien jatkosten\nedellä muuttaa eli peräti menettää päätteensä. Semmoisia Warsijatkoksia\nTehtävässä muodossa ovat: isi, j, ka, ko, ma, mainen, minen, ne, nu,\nta, ti, va. Kerakkeilla[9] m, v alkavaiset eivät tee minkänlaista\nmuutosta Lausuntavarren päätteessä, vaan ne, jotka alkavat ainoilla[10]\ni, j, k, n, t, toisinaan tekevätki joista sekä muista yhteisistä\nvaariottamisista Lausukkain käytelmässä seuraavissa §) 10, 11, 12, 13,\n14, 15 kohta saamma tilan täydellisemmästi kertoa.\n\n§. 10. Seuraava i lyhentää Warsipäätteen [1] ja yhteenjuoksuttaa\nkanssansa:\n\n    I. Pitkät päätteet: aa, ie, no, uu, yy, ää, yö,\n       Pitkiksi kasikkeiksi: ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi.\n\n   II. Pitkät päätteet: ai, oi, ui, äy,\n       Ainasovuiksi: aji, oji, uji, ävi. [2]\n\n  III. Lyhyet päätteet: a, o, u, y, ä, ö,\n       Epäveros. kaksikkeiks: ai, oi, ui, yi, äi, öi.[3]\n\n   IV. Lyhyet päätteet: e, i\n       Äänikkeeksi:       i. [4]\n\n§ 11. Seuraava j yhteenjuoksuttaa kanssanssa lyhettynä:\n\n    I. Pitkät päätteet: aa, ie, uo, uu, yy, aa, yö,\n       Pitk. kaksikkeiksi: ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi,\n\n   II. Pitkät päätteet: ai, oi, ui, äy,\n       Ainasovuiksi: aji, oji, uji, ävi. [5]\n\n  III. Lyhyet päätteet: o, u, y, ö,\n       Epäveros. kaksikkeiksi: oi, ui, yi, öi.[6]\n\n   IV. Lyhyet, päätteet: a, ä, e, i\n       Äänikkeiksi:           i [1]\n\n§. 12. Seuraavat k, n, t liitetään Warteen sillänsä paitsi tavuilla he\n[1], le, ne [2], re, se [3], 'a, 'ä päätyvihin varsihin [4]. Niissä\nmuuttuvat pääte'äänikkeet e, a, ä lyhyiksi i, o, e, joita jonkun\ntäysikerakkeen jälkeen ei millään merkitä, paitsi sillon, koska\nseuraavat kerakkeet k, t itset jälle menehtyvät (k. § 14), jossa\ntilassa ne vaihtuvat edellisiksi. Puolihon (') jälessä muuttumat o, e\nseuraaviksi kerakkeiksi n, t ja kerakkeen k edellä t:ksi. Ainasovut ln,\nrn, sn muuttuvat äänen somemmuuden vuoksi ainasovuiksi ll, rr, ss, ehkä\nsn kuitenki toisilta sillänsäki pidetään.\n\n  [9] _Aina_, littera; _äänike_, vocalis; _kerake_,\n  consonans. Johdesanoja: ainallinen, ainasto,\n  ainastollinen edl. — Ainoja on ennen nimitetty:\n  bokstavi, puustavi, puostavi, puokstavi,\n  puostavi, puostava, kirjanenä, nenä, kirjain,\n  kirje edl. Se muuten paraski nimitys näistä\n  kirjain ei ole soma semmoisissa käytteissä, kun\n  esimerk. kirjaimellinen kirjotus, kirjotti kirjan\n  latinan kirjaimilla edl, jonkatähden pitäisi\n  johonkuhun sopivampaan uuteen yhdyttämän ja\n  sentähden olenki nimityksen _aina_ tässä valinnut.\n  Äänetön (consonans) on myös sopimaton nimi,\n  jonkatähden sitä olen kerakkeeksi nimittänyt ja\n  kaksiäänikettä (diphtongus) olen mainiva\n  kaksikkeeksi.\n\n  [10]. Warsipäätteet ovat taikka pitkiä taikka\n  lyhyitä s.t.s. Warren pääte'tavut äännetään\n  taikka kahdelta taikka yhdeltä äänikkeeltä.\n  Pitkiä ovat päätteet kaikissa yksitavuisissa ja\n  oi-päätteisissä usiampitavuisissa Warsissa,\n  lyhyitä muissa. Lyhyet päätteet erotetaan kolmeen\n  lajiin: a) päätyvät ne tavuilla he, le, ne, re,\n  se; b) tavuilla 'a, 'ä; c) jollai muulla\n  yksiäänikkeellisellä tavuella. Koska Puolihota\n  (') 'a, 'ä; päätteissä ei kaikitse kirjoteta ja\n  saman päätteen edellä aina käypi joku äänike,\n  niin on sillä tavoin vieretysten sattuvat kaksi\n  äänikettää muutamilta luettu pitkäksi päätteeksi.\n  Kuitenki ovat ne oikioista pitkäpäätteisistä\n  erotettavat, joita vaan kaikki yksitavuiset ja\n  oi-päätteiset usiampitavuiset Warret ovat.\n\n  1) Nämät aji, oji, uji lyhenevät tavallisesti pitkiksi\n  kaksikkeiksi ai, oi, ui; toisin ainasovuiksi ae, oe,\n  ue; aei, oei, uei; aje, oje, uje; ajei, ojei, ujei.\n  Esimerk. sojisi, tavallisesti soisi (Sav. Karj.);\n  soesi, soeisi, sojesi, sojeisi (Turussa Uudella maalla\n  edl).\n\n  2) Toisin äänikkeiksi a, o, u, y, ä, ö; aj, oj, uj,\n  äj, öj. Esimerk. antaisi toisin antasi (Sav. Karj.);\n  annaisi (annajsi) (Tur. Uudm.).\n\n  3) Toisin kaksikkeiksi ei, e; i-i kaikissa, vaan\n  e-i ainoastaan korollisissa tavuissa, harvon\n  korottomissa, eikä koskaan korottomissa he, le, ne,\n  re, se päätteisissä. Esimerk. karsisi toisin\n  karseisi (Häm. Tur.); anelisi t. aneleisi; imisi\n  t. imeisi.\n\n  4) Toisin k. §. 10. II. 2. Esimerk. naji\n  tavallisesti nai t. nae, naei, naje, najei\n  (Häm. Tur. edl). .\n\n  5) Toisin äänikkeiksi o, u, y, ö. Esimerk. uskoi\n  t. usko (Sav. Karj. Kaj.). Itsehtyvissä Lausukoissa,\n  jotka päätyvät tavuilla tu, ty edelläkäyvillä a'u,\n  e'u, e'y, i'u, i'y, o'u, u'u, y'y, ä'y, ö'y katoo\n  toisia puhe'tapoja myöten pää'te'äänike ja t\n  seuraavan i edellä muttuu s:ksi. Esimerk. ilmautui\n  (ilmautu) t. ilmausi (ilmaut'i).\n\n  (1). a, ä, e, i oikeimmin lyhenevät puoliäänikkeiksi:\n  o, e, i, e, joista a) i:ssä syntynyt jälkimmäinen e\n  toisia puhetapoja myöten pysyyki, juosten seuraavan\n  j kanssa kaksikkeeksi ei eli äänitteeksi e (karsi t.\n  karsei, karse). Edelliset o, e, i katovat myötänsä,\n  paitsi Puolihon (') ja kerakkeen (t) jälessä, joiden\n  kanssa toisin vaihtuvat kerakkeeksi s. Niin tapahtuu\n  b) Puolihon (') jälessä kaikitseki (esimerk. arva'i\n  t. arvasi), vaan c) kerakkeen t jälessä ainoastaan\n  sillon, koska edelliset vierusainat ovat joitakuita\n  l, n, r, aa, ie, ii, ou, uo, uu, yy, yö, äy, ää, öy,\n  (esimerk. souti t. sousi.) Myös d) pysyy o\n  kaksitavuisissa varsissa, joiden edellisessä tavuessa\n  on joku äänikkeistä a, e, i. Semmoisissa se seuraavan\n  j kansa tekee kaksikkeen oi eli äänikkeen o\n  (esimerk. lauloi t. laulo). Waan e) jos a edellisessä\n  tavuessa on seurattuna joltai muulta ainalta, kun\n  yksinäiseltä l, n, r, u yhteenjuoksee o-j\n  kutentahansa joko kaksikkeiksi oi eli äänikkeeksi o, i\n  (esimerk. laittoi, laitto, laitti).\n\n  1. Seuraavan k, n, t edellä muuttuvat varret teke,\n  näke varsiksi tehe, nähe (esimerk. tehkö).\n\n  2. Kolmetavuisissa ne päätteisissä varsissa muuttuu\n  keraketten k, t, edellä lyhetty pääte e kerakkeeksi\n  t, jonka ohessa edellinen n katoo, esimerk. yletkö,\n  ylettä. Samalla lailla katoo n kerakkeen t edellä\n  muissa tapauksissa, esimerk. sanoissa muuatta, tuta,\n  käätä.\n\n  3. Päätteissä kse katoo k myötänsä ja s. seuraavan\n  kerakkeen k, n, t kanssa yhtyy kun muissaki _se_\n  päätteisissä varsissa. Samate katoo t kaksitavuisissa\n  tse päätteisissä varsissa, vaan kolmi ja\n  usiampitavuisissa varsissa, joissa eritapoja myöten\n  ts vaihteleksen ainojen ht, tt, ss, h kera, muuttuu\n  ts seuraaviksi kerakkeiksi n, t ja k:n edellä t:ksi.\n  Warsi _seiso_ tekeypi eritapoja myöten varreksi seise\n  jonkun kerakkeista k, n, t seuratessa, esimerk.\n  seisonut t. seissyt.\n\n  4. Seuraavan t edellä menehtyy kuitenki toisia\n  puhetapoja myöten pääte'äänike a, e, ä niistä tavuilla\n  ta, te, ta päätyvistä varsista joiden päätteen\n  edellisessä tavuessa on pitkä äänike avoina eli\n  kerakkeilta h, l, n, r, s seurattuna, esimerk. kaatata\n  t. kaatta. Samalla tavalla tunteta t. tutta (lentätä\n  t. lettä). Itsehtyvissä Lausukoissa, joiden varret\n  päätyvät tavuilla tu, ty edelläkäyvillä a'u, e'u, e'y\n  edl (K. §. 11. III. 2) katoo toisia puhetapoja myöten\n  pääte'äänike u, y, esimerk. antaututa t. antautta.\n\n                         (Lisää ja loppu toista).\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Harakka.\n\n\nYlpiäluontonen harakka löysi riikinkukon sulkia ja tekeysi mielestään\nkoriaksi niitä päällensä pukien. Semmoisena jo pitiki itsensä ei muita\nriikinkukkoja kehnompana, joiden parveen lensiki, entiset toverinsa\nja ystävänsä omasta suvusta ylenkatsoen. Waan riikinkukot kuitenki\ntunsivat hänen harakaksi tavoiltaan ja karkotit hänen seurastaan, kun\nensin olivat sulkansa hyvin pois nykkineet. Häveten lähti hän jälleen\ntoisten harakkain parveen, vaan nämätkän ei enää suanneet häntä\njoukossaan, kun ennen parempana muka ollessaan oli heidät ylenkatsonut.\nNiin täyty hänen kaikilta hyljättynä elää yksinänsä.\n\nEi pitäisi laina-vaatteilla herraksi ruveta.\n\n\n\n2. Janis ja Warpunen.\n\n\nKotka hätäytti jänistä ajamalla, jotta tämä viimmen ei enää älynnyt,\nmihen paeta, vaan kellistyi paikalle ja huokui raskaasti. Sen näki\nvarpuinen lähellisestä puusta ja rupesi pilkkaamaan sanoen: \"no, Jussi\nrukkaseni, kunne'ka nyt muinen keviät jalkasi heitit tahi minkätähden\net juokse? Ei sinussa taida kuitenkan kotkalle vastustajata olla.\" Waan\nhänen toista onnettomuudessaan niin pilkaten tuli kotka havatsematta ja\nsöi esiksi hänen itsen.\n\nSiksi toista pilkkaat, kun sattuu omaan nilkkaan.\n\n\n\n3. Humala ja Kataja.\n\n\nHumalamvarsi nousi maasta, kääreysi lähelliseen katajaan ja kasvo sen\nrankaa ja oksia myöten vähässä ajassa aina latvaan saati. Sitte siitäki\nilmaan kohoten rupesi pilkkaamaan katajata ja sano: \"voi sinuaki!\nsiinä, kasvat, kasvat, jos sataaki vuotta, etkä pääse sen korkuiseksi,\nkun mi nä sadassa päivässä.\" \"Niin kyllä onki, vastasi kataja, suuri\nerotus meidän välillä siinä asiassa, vaan on se vielä toinenki erotus:\nyhtä liukkaan (pikasesti) kun kasvoit, talven tullen jälle kadotki,\nminä talvesta en ole millänikän.\"\n\nJoka kiukkaan nousee, usein kiukkaan lankeaaki.\n\n\n\n\nSuomen kansan Armuutuksia.\n\n\n1. Hirsi alla, hirsi päällä, vähä vaahtea välissä.\n\n2. Hyppii, koppii, yhteen suppuun supristaksen.\n\n3. Häntä eellä, pää takana.\n\n4. Ikenetön, akanaton, aitan parvessa.\n\n5. Iski tulta Ilmarinen, välähytti Wäinämöinen.\n\n_Osviittoja_. 1. Nuotio. 2. Kylpyvasta. 3. Puntari. 4. Woi. 5. Ukontuli.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Ei lupaus taloa hävitä.\n\nNiin toisinaan sanotaan, mutta paljoa paremmin sanottu on: lupaus on\nvelkaa pahempi ja ennen mies maansa syöpi, ennen kun sanansa syöpi.\nSillä luvata ei pidä, mitä ei täytetä'ki.\n\n2. Ei ole huuten huokiampi, eikä parkuen parempi.\n\nSanotaan niille, jotka yhtäläiseen kipujansa, vaivojansa eli muuta\nonnettomuutta valittavat.\n\n3. Ei ole aina Antin tuulet, viel' on tuulet Tuomahanki, Pietarin perän\ntakana.\n\nEllös sentähden ylen ihastuko yhdestä pahasta päästyäsi, koska taitaaki\ntoisia lähestyä.\n\n4. Ei näöltä voita syöä.\n\nEi kauneudesta yksin ole apua, jos ei muuta hyvää keralla ihmisessä\nlöydö.\n\n5. Leikki se kun leipä loppuu, se tuska kun tupakka loppuu.\n\nUseinki tapahtuu, ettei tähellisemmistä asioista pidetä samaa huolta,\nkun tyhjistä, joutavista.\n\n6. Hiljaa härkä kyntää, tasasen jälen tekee.\n\nHätäileminen, ylenjouduttaminen tahtoo monasti pilata töitä.\n\n7. Kyllä maalla majaa on.\n\nNäyttää kuitenki toisinaan, kun ei olisi kylliksi, joka taitaa\nsiitä tulla, että kaikki ei tyydy pienempään, kohtuulliseen majaan.\nMakedonian mainio kuningas, Suuri Aleksandro, vielä lassa ollen, rupesi\nitkemään, kuultuansa tähdetki taivahalla olevan täytetyitä ihmisiltä\neli muilta elämiltä, samatekun tämä meidän asuttamamme maaki. Opettajan\nkysyessä, mitä itki, vastasi poika sitä itkevänsä, kun vielä ei ollut\ntämäkän maa kokonaan hänen allansa ja niitä kuitenki löytyisi usiampia,\njoihin ei millään pääsisi. Suurenko majan maalla jätti semmoinenki mies\ntoisille ihmisille? —\n\n8. Kyllä elävä kuolevansa tuntee.\n\nWoi jos useimmin muistaisiki kuolevansa!\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nMarraskuulta.\n\n\n\n\nWanhoja Lauluja.\n\n\n            1.\n\n    Ei tuosta emo torunna,\n    Kun ma maion maahan kaasin,\n    Lehmät metsähän levitin.\n\n    Ei tuosta emo torunna.\n    Kun särin pari patoa,\n    Poltin paian palttinaisen.\n\n    Eikä tuostana torunna,\n    Kun tein kehnon kehrävarren,\n    Wäärän värttinän rapasin.\n\n    Waan tuosta emo torupi,\n    Kun ma nain typerän naisen,\n    Toin tuhman tulenpuhujan,\n    Pahan paian ompelian,\n    Kehnon langan ketreäjän —\n    Pahan paian ompelevi,\n    Päälle päärmehet tekevi;\n    Kehnon langan ketreävi,\n    Päiksi pellavat tuhovi.\n\n            2.\n\n    Noin kuulen emon sanovan,\n    Waimon vanhan lausuelman:\n    \"Miniä on minulle tuotu,\n    Koan kokka, saunan salva,\n    Sylttysukka, kalttokenkä,\n    Penkin pestyn hiereliä,\n    Lattian ripottelia,\n    Tuvan uuen turmelia;\n    Toi toran pereheseni,\n    Surun saatto leipähäni.\n    Parempi olisi ollut,\n    Parempi oripolosen,\n    Tuoa Tuonetar tupahan,\n    Manatar tähän majahan,\n    Kun tuoa toruja nainen,\n    Saaha riski riiteliä.\"\n\nEi ollut orihin syytä, Ei vikoa liinaharjan; Sen ori kotihin tuopi,\nLiinaharja liuvuttapi, Ku on pannahan pajuille, Korjahan kohotetaan,\nLiitetähän listehille.\n\n            3.\n\n    Walehia lasten laulut,\n    Tyhjiä tytärten virret.\n\n\n\n\nKolme Sanaa Savon Puolesta.\n\n\n    Joka lassa lastatahan,\n    Miessä mielehen tulepi;\n    Sananlasku sangen selvä,\n    Wanhemmilta valmistettu,\n    Meiltä mielehen otettu.                5\n\n    Minä miessä nuorempana\n    Kävin kerran Kokkolassa,\n    Kuulin siellä Kainulaisen\n    Maani miehiä manaavan,\n    Sanovan Savon sioiksi;                  10\n    Minä en virkkanut mitänä,\n    Wasta annan vastauksen.\n\n    Tulin taas Turusta kerran,\n    Kuulin hullun Hämäläisen\n    Savon miehiä sanovan,                   15\n    Roimahousuiksi hokevan,\n    Pitäjäksi pieksukengän.\n    Sanon sihenki sanani,\n    Muutamaisen muistuttelen,\n    Waikk' on vuosia välihin                20\n    Jäänyt kyllä kymmenenki.\n\n    Piäs vähän, pinkkapöksy!\n    Kuin sanon pari sanoa:\n    Ei ole maata miehetöntä,\n    Kirvehetöntä kyleä;                     25\n    Ei sieä sian nimeä\n    Ylisummahan sanoa.\n    Kuka se ei kuuta tunne\n    Itäpuolta täytyväksi,\n    Luotehelta loppuvaksi,                  30\n    Sanonet sitä siaksi.\n\n    Sekasin on seurakunta,\n    Tuon nyt tietävät tytötkin.\n    Eikös hulluja Hämeessä,\n    Kataloita Kainussakin?                  35\n    Samati Savossa kanssa.\n    Waan samassapa Savossa,\n    Jos on joukko joutavia,\n    Miehiä mitättömiä,\n    Niin on toisia toella                   40\n    Ymmärryksen ystäviä,\n    Isäntiä ihtestänsä,\n    Renkiä rehellisiä,\n    Jotka kyllä joutomiehet\n    Panevat pykäystöille,                   45\n    Eli neuovat nevalle,\n    Laittavat lapion kanssa,\n    Ojankot oivalliset,\n    Kannon vääntäjät väkevät,\n    Nevan kuokkiat kovimmat;                50\n    Jost' on leipämme levinnä,\n    Sahtikannumme sakonna,\n    Puuropata paisununna.\n\n    Mitäs naurat, nappipöksy!\n    Rohkenee tuo roimahousu                  55\n    Pieksukenkiä piteä,\n    Saa tuo saappahat pyhäksi.\n\n    Jo sanon sanani toisen:\n    Savoss' on samati vielä\n    Melkiöitä mestaria;                      60\n    Harvon on haettu Hämeestä,\n    Harvon Kainusta katottu,\n    Käsitöihimme ketänä.\n    Niinpä taasenki tapahtui\n    Johik kumma Suonenjoilla,                65\n    Savonmaassa mainittava —\n    Mies on teettänyt tapulin,\n    Opinkäymätön osannut,\n    Kellotornin kelvollisen,\n    Jok' on kaikelta kohalta,                 70\n    Juuri julkinen rakennus.\n\n    Kukas kummaksi sanookaan,\n    Jos ne teettävät tapulin,\n    Jotka kouluja kokevat\n    Monen mestarin tykönä;                    75\n    Eipä hän opissa ollut,\n    Ei toisen tekevän nähnyt,\n    Eikä keltänä kysynyt,\n    Kuinka pannahan perustus,\n    Kuinka seinät seisonevat,                 80\n    Kuinka pylvähät pysyvät.\n\n    Siin' on kellot kelvolliset,\n    Korotettu korkialle;\n    Ei se heilu, hemmahtele,\n    Soittaessa sinne tänne;                   85\n    Sen on lattiat laviat,\n    Sen on sillatkin siliät;\n    Ei sen rappuilta ramaha,\n    Eikä portailta putoa;\n    Astumet on aivan selvät,                  90\n    Käsipuut on käyttävillä.\n    Sen on tiennyt teettäjäkin,\n    Mitä muinen Muosekselle\n    Ilmotti isä Jumala:\n    Käsipuut hän käski panna,                 95\n    Koskas korkeita rakennat,\n    Etteipä verenvikoja\n    Tapaturmasta tulisi.\n\n    Sama mies on saanut taion,\n    Ymmärtänyt ihtestänsä,                    100\n    Uurimakarin mahinkin;\n    Ihte tehnyt työkalunsa,\n    Wärkkitaatinsa takonna,\n    Ilman käymättä kylässä;\n    Joilla taitapi takoa                      105\n    Semmoisetkin seinäkellot,\n    Joissa tiuku tiiman päästä\n    Heliästi hellittäpi.\n\n    Tämä kunnia tulepi\n    Ollin poika Pietarille,                   110\n    Jok' on syntynyt Savossa,\n    Kasvanut kotokylässä,\n    Olli Konttisen kotona.\n    Monta muuta mustapäätä\n    Saattapi Savossa olla;                    115\n    Sillä se sana syäntä\n    Wielä nytkin vihlasepi,\n    Koko maata miehillensä\n    Sanoa Savon sioiksi.\n    Sanon vielä viimmeseksi                   120\n    Kohta kolmannen sanani:\n    Eipä kaikki Kainulaiset,\n    Puoletkana Pohjalaiset,\n    Eikä myös Etelämiehet,\n    Pääse päälle sittenkänä,                  125\n    Tule selväksi sepäksi,\n    Waikka vissin viisi vuotta\n    Useinkin ovat opissa\n    Toisen mestarin tykönä.\n    Rakastetut rantalaiset!                   130\n    Elkää nyt pahaksi panko;\n    Kelpomiehet keskimailla.\n    Wielä vioiksi sanoko,\n    Jos on jotakin sanottu,\n    Maamme puolesta puhuttu;                  135\n    Saa siltä hymin piteä\n    Itsekukin kunniansa,\n    Kellen kunnia tulepi.\n\n    Monta maassa, maa monessa,\n    Niin ennen isät sanoivat;                 140\n    Sen on Keisarin Senaati,\n    Sen on herrat Helsingissä,\n    Hyvin tuntenna toeksi,\n    Koska palkkiot panevat,\n    Laittavat rintaritalit,                   145\n    Samati Sovon ukoille,\n    Niinkuin muille muuallaki,\n    Aina ansion perästä.\n\n    Tänne tulevat Turusta\n    Wielä Wiikkosanomatkin,                   150\n    Wanhanaikaset asiat\n    Annetaan Avisan päällä\n    Tulla meillenki tutuksi.\n\n    Koska nyt sanoa kolme\n    Savolaisist' on sanottu,                   155\n    Kyll' on siinä kerraksensa;\n    Eipä se laiska lukia\n    Kato kaikkia tätänä.\n\n_Jälkimaine_. Paavali Korhosen tekemä runo Rautalammilta, noin\nviisitoista vuotta sitte.\n\n\n\n\nSuomen Kielen Lausukoista.\n\n(Lisää ja loppu viimme lehteen).\n\n\n§ 13. Jos varressa ei ole jotakuta äänikkeistä a, o, u, niin muutetaan\nraidoissa a), c), e), löytyivät jatkokset ja kohtaliitteet toisiksi\nraidoissa b), d), f), löytyviksi:\n\n  a       b       c       d       e       f\n\n  ka      kä      a       ä       hotten  hötten\n  ko      kö      han     hän     ma      mä\n  ma      mä      hat     hät     mma     mmä\n  mainen  mäinen  hatten  hätten  ta      tä\n  nu      ny\n  ta      tä      hon     hön     vat     vät\n  va      vä      hot     höt     vatten  vätten\n\nS.t.s. äänikkect a, o, u muuttamat äänikk. a, ö, y.\n\n§ 14. Jos pääteäänikkeen edellä jossa kussa varressa käypi yksinäiset\nkerrakkeet k, p, t eli raidoissa a), c), e) olevat kerakesovut ja sama\nvarsi saapi jonkun kerakkeen pääte'tavuensa lopettamaan, niin muuttuvat\nsamat k, p, t, ja niiden mukaset kerake' sovut toisiksi raidoissa b),\nd), f) löytyviksi.[11]\n\n  a      b                c     d        e     f\n\n  k     (j, v)            tk    tk (t)   t     d\n  hk     h (hk, hj, hv)   p     v        ht    hd (h)\n  kk     k                lp    lv       lt    ll\n  lk     l (lj, lv)                      nt    nn\n  nk     ng               mp    mm       rt    rr\n  vk     r (rj, rv)       pp    p        st    st (ss)\n  sk     sk (s)           rp    rv       tt    t  (tt)\n\nSama muutos tahahtuu kerakesovussa tt kohtaliitteen _hän_ edeltä,\nvaan k liitteen hon edellä toisin pysyy, toisin menehtyy, paitsi\nkaksitavuisissa varsissa, joissa se myötänsä on pysyvä.\n\n§ 15. Koska keraketten k, t jatkosten alkupäästä kadottua (k. §. 14)\nseuraava äänike tulee vieretysten jonkun varren pääteäänikkeen kanssa\nolemaan, vaihetetaan toisia puhetapoja myöten raidoissa a), c), e)\noleeat äänikkeet toisiksi raidoissa b), d), f) löytyviksi.\n\n  a      b       c     d           e      f\n\n  aa     oa,oo   ää    eä,ee       äe     äi\n         (uo)          (öä,öö,yö)         (ää)\n  ea     ia,ee   öä    öö          öe     öi (öö)\n  eä     iä,ee   ae    ai (aa)     ao     oo, uo\n  ia     ii      cc    ei,ie,ii    eo     io\n  iä     ii      ie    ii          eö     iö\n  oa     oo,uo   oe    oi (oo)     oo     uo\n  ua     uu      uc    ui (uu)     äö     eö (öö,yö)\n  yä     yy      ye    yi (yy)     öö     yö\n\nAivan samalla lailla vaihetetaan äänike'sopuja tavuilla 'a, 'ä\npäätyvissä Lausuntavarsissa[12] ja kaikissa niissä johtovarsissa,\njoissa pääte'äänikkeet a, ä pysävät säilyksissä. Wielä päälliseksi\nmuuttuvat a'a, ä'ä toisinaan ainasovuiksi aja, äjä, esimerk. hala'aa t.\nhaloaa, haloo (haluo), halajaa; keträ'ää t. ketreää, ketree (ketröää,\nketröö, ketryö), keträjää.\n\n§ 16. Waariottamalla, mitä §§. 10—15 yhteen sattuvain ainain\nmuutoksista ja muista on luettava, voidaan helposti käyttää itsekutaki\nSuomen kielen Lausukkaa ensin Tavoittain ja sitte Luvuttain että\nKohdittain tahi Siottain. Tehtävässä Muodossa saapi Arvelotapa\nvarsijatkoksen _ne_, Kerrontapa j, Ehdontatapa isi, Toivontatapa\n_ko_, Käskentätapa ka, Nimentätapa 1. _ta_, 2. _ti_ 3. ma 4. minen,\nMainintatapa va.[13]\n\n        Tapavarret Tähtävässä Muodossa.'\n\n              I.       II.         III.\n  Lausunta   Luo      Nai        Kapaloi\n  Arvelo     Luone    Naine      Kapaloine\n  Kerronta   Loi      Naji       Kapaloji\n  Ehdonta    Loisi    Najisi     Kapalojisi\n  Toivonta   Luoko    Naiko      Kapaloiko\n  Käskentä   Luoka    Naika      Kapaloika\n  Nimentä 1. Luota    Naita      Kapuloita\n          2. Luoti    Naiti      Kapaloiti\n          3. Luoma    Naima      Kapaloima\n  Maininta   Luova    Naiva      Kapaloiva\n\nToisintoja. Kerronta: Naji t. nai (näe, naei, naje, najei), kapaloji\nt. kapaloi (kapaloe, kapaloei, kapaloje, kapalojei (k. §. 11. II. 1).\nEhdonta: Najisi t. naisi (naesi, naeisi, najesi, najeisi); kapalojisi\nt. kapaloisi (kapaloisi, kapaloeisi, kapalojesi, kapalojeisi (k. §. 10.\nII. 2).\n\n             IV.        V.        VI.\n  Laus.      Kaata      Etsi      Antautu\n  Arv.       Kaatane    Etsine    Antautune\n  Kerr.      Kaatoi     Etsi      Antautui\n  Ehd.       Kaataisi   Etsisi    Antautuisi\n  Toiv.      Kaatako    Etsikö    Antautuko\n  Käsk.      Kaataka    Etsikä    Antautuka\n  Nim.    1. Kantata    Etsitä    Antaututa\n          2. Kaatati    Etsiti    Antaututi\n          3. Kaatama    Etsimä    Antautuma\n  Main.      Kaatama    Etsimä     Antautuma\n\nToisintoja. Kerronta: Kaato, kaati, kaasi (k. §. 11. IV. 3. c, d,\ne): Etsei, etsi (§. 11. IV. 3. a); Antautu, antausi (§. 11. III. 2).\nEhdonta: kaatasi, kaadaisi (§. 10. III. 3 ja §. 14); Etseisi, etsisi\n(§. 10. IV. 4); Antautusi (antauduisi) (§. 10. III. 3). Nimentä l.\nkaatta, antautta 2. kaatti, antautti (§. 12. 4).\n\n          VII.    VIII.      IX.\n  Laus.   Teke    Sanele     Juokse\n  Arv.    Tehne   Sanelle    Juosse\n  Kerr.   Teki    Saneli     Juoksi\n  Ehd.    Tekisi  Sanelisi   Juoksisi\n  Toiv.   Tehkö   Sanelko    Juosko\n  Käsk.   Tehkä   Sanelka    Juoska\n  Nim. 1. Tehtä   Sanelta    Juosta\n       2. Tehti   Sanelti    Juosti\n       3. Tekemä Sanelema   Juoksema\n  Main.   Tekevä Saneleva   Juokseva\n\nToisintoja. Arvelo: Juosne (§. 12). Ehdonta: Saneleisi: sanelesi (§.\n10. IV. 4) — Tehne, Tehkö edl k. §. 12. 1.\n\n  Laus.   Alene   Taritse     Hala'a\n  Arv.    Alenne  Tarinne     Halanne\n  Kerr.   Aleni   Tariksi     Halasi\n  Ehd.    Alenisi Taritsisi   Hala'aisi\n  Toiv.   Aletko  Taritko     Halatko\n  Käsk.   Aletta  Taritka     Halatka\n  Nim. 1. Aletta  Taritta     Halatta\n       2. Aletti  Taritti     Halatti\n       3. Alenema Taritsema   Hala'ama\n  Main.   Alenema Taritseva   Halaava\n\nToisintoja. Lausunta: Tarihte, taritte, tarisse, tarihe (§. 12. 3);\nHaloa, haloo, haluo, halaja (§. 15). Kerronta: Hala'i (§. 11. IV. 3.\n6). Ehdonta: Aleneisi, alenesi; Taritseisi, taritsesi (§. 10. IV. 4);\nHala'asi halajasi, haloaisi, haloasi edl. (§. 10. III. 3. ja §. 15).\n\n§. 17. Kunki Tavan Warresta saadaan omituisten päätettensä lisäämällä\nKohdat eli Siat samassa Tavassa kohdallisissa Tavoissa (§. 7) ovat\nmainitut päätteet seuraavasta osotteesta nähtävät.\n\n  Tavat          Yksikössä             Monikossa\n              Ok.    Kk.  Wk.      Ok.    Kk.    Wk.\n\n  Lausunta    n      t    *(a)     mma(b) tta(c) vat(d)\n  Armelo      n      t    *(a)     mma(b) tta(c) vat(d)\n  Kerronta   n       t     †(a)    mma(e) tta(f) vat(g)\n  Ehdonta    n       t     †(a)    mma(e) tta(f) vat(g)\n  Toimonta   ni(h)  si(i)  hon(k)  me(l)  te(m)  hot(n)\n  Käskentä   ni(h)  si(o)  hon(p)  me(q)  te(r)  hat(s)\n\nTähtilö * merkitsee pääte'äänikkeen pidennettävän, jota ei kuitenkan\ntehdä pitkäpäätteisissä eikä tavallisesti niissäkän 'a, 'ä päätteisissä\nvarsissa, joiden edelliset vierusainat a, ä pysyvät muuttumatta (§.\n15), Ristilö † merkitse vartta ei millänä lisättävän.\n\nToisintoja, a) pi, vi, *pi, *vi. b) mme. e) tte, tten. d) vatten,\n*vat, *vatten. e) mme, ma. f) tte, tten, ja. g) vatten, t, *t. h)\nn; Toivontatavassa kahden äänikkeen välissä toisilta k kaikitse\nkadotetaan, i) s. k) ho, on, o. l) ma, mme, mma. m) ta, tte, tten,\ntta. n) hotten, ot, otten. o) s, e'; tavallisimmasti poisheitetään\nkoko kohtapääte ynnä edellisen äänikkeen, jossa tilassa äänikkeet e,\na, ä päätteissä he, le, ne, re, se, 'a, 'ä jälle tulevat entiselle\narvolleen, p) an. q) ma, ame, amme, amma. r) a, i, ta, tte, tten, tta,\nate, ata, atte, atten, atta. s) hatten, at, atten. Niin tässä, kun Yks.\nWkohdassa on muutamien tapa vetää h ainojen k, g väliin varsipäätteessä\nka.\n\n       Lausuntatapa. (varsi: kaata).\n\n  Yks.  kaadan,       kaadat,       kaataa(a)\n  Mon.  kaadamma(b) , kaadatta(c), kaatavat(d).\n\n[Kerakkeesta d tässä Lausukassa k. §. 14.]\n\nToisintoja, a) kaatapi, kaatavi, kaataapi, kaataavi b) kaadamme, c)\nkaadatte, kaadatten. d) kaatamatten, kaataavat, kaataavatten.\n\n      Arvelotapa, (v. kaatane).\n\n  Yks. kaatanen,       kaatanet,      kaatanee(a),\n  Mon. kaatanemma(b),  kaatanettac), kaatanevat(d).\n\nToisintoja, a) kaatanehe, kaatanepi, kaatanevi, kaataneepi, kaataneevi.\nb) kaatanemme, c) kaatanette, kaatanetten. d) kaatanevatten,\nkaataneevat, kaataneevatten.\n\n      Kerrontatapa, (v. kaatoi, kaato, kaati, kaasi k. §. 16. IV).\n\n  Yks.  kaadoin,   kaadoit,  kaatoi,\n        kaadon,    kaadot,   kaato,\n        kaavin,    kaadit,   kaati,\n        kaasin,    kaasit,   kaasi,\n\n  Mon.  kaadoimma(a),   kaadoitta(b),   kaatoivat(c),\n        kaavomma(d),    kaadotta(e),    kaatovatsf),\n        kaadimma(g),    kaaditta(h),    kaativat(i),\n        kaasimma(k),    kaasitta(l),    kaasivat(m).\n\nToisintoja, a) kaadoimme, kaatoima. b) kaadoitte, kaadoitten, kaatoija.\ne) kaatoivatten, kaadoit, kaatoit. d) kaadomme, kaatoma, e) kaadotte,\nkaadotten, kaatoja, f) kaatovatten, kaadot, kaatoot. g) kaadimme,\nkaatima. h) kaaditte, kaaditten, kaatija. i) kaativatten, kaadit,\nkaatiit. k) kaasimme, kaasima. l) kaasitte, kaasitten, kaasija. m)\nkaasivatten, kaasit, kaasiit.\n\n      Ehdontatapa (v. kaatako, kaataku).\n\n  Yks.  kaataoni(a), kaataosi(b), kantaohon(c),\n        kaatauni(d)  kaatausi,    kaatauhon\n\n  Mon.  kaataome(e),  kaataote(f), kaataohot(g)\n        kaataume,     kaataute,  kaatauhot.\n\nToisintoja, a) kaataon, kaatoon (§. 15), kaatakoni. b) kaataos,\nkaatoos, kaatakosi. c) kaataoho, kaataoon, kaataoo, kaatoohon,\nkaataoho, kaatakohon, kaatakoho, kaatakoon, kaatakoo. d) kaataun,\nkaatakuni edl; niin muissaki kohdissa myötänsä u, missä varresta\nkaatako tulemilla on o. e) kaataoma, taataomme, kaataomma, kaatoome,\nkaatooma edl. f) kaataota, kaataotte, kaatoote edl. g) kaataohotten,\nkaataohot, kaatakohot, kaatoohotten edl.\n\n      Käskentätapana. (v. kaataka).\n\n  Yks.  kaatakani(a), kaatakasi(b), kaatakahonc),\n  Mon.  kaatakame(d), kaatakate(e), kaatakahat(f).\n\nToisintoja, a) kaata'an. b) kaatakas; tavallisimmasti: kaada' (kaadak).\nc) kaatakaan, kaatakhaan (kaatakkaan Wen. Karj.). d) kaatakama,\nkaatakame, kaatakaama, kaatakaamme, kaatakaamma. e) kaatakaa, kaatakai,\nkaatakata, kaatakatte, kaatakatten, kaatakatta, kaatakaate, kaatakaata,\nkaatakaaten, kaatakaatte, kaatakaatta, kaatakaatten. f) kaatakahatten,\nkaatakaat, kaatakaatten.\n\n§. 18. Nimentätavan kolmesta varresta 1. kaatata tois. kaatta (§. 16.\nIV), 2. kaatati tois. kaatti, 3. kaatama ja 4. vähetyssana kaatamainen,\n5. heimovarsi kaataminen,[14] 6. Lausuntavarsi kaata saadaan seuraavat\nsiat:\n\n  Nimentä.  Yks. 5. kaataminen; Mon. 5. kaatamiset.\n  Hallinta. Yks. 3. kaataman, 5. kaatamisen; Mon. 5.\n            kaatamiset.\n  Kohdinta. 1. kaataa' (koatatata, kaakatat', kaata'a') tois.\n            kaatoa', kaatoo', kaatuo' (varresta kaatata);\n            kaata' (kaattat', kaat'a' v. kaatta); 5.\n            kaatamista.\n  Jaksinta. 2. kaataen, kaatain (kaatatena, kaataten',\n            kaataden, kaataen v. kaatati); kaaten\n            (v. kaatti).\n  Wajinta.  3. kaatamatta tois, kaatamata'.\n  Muutunta. l. kaataaksi, kaatoaksi, kaatooksi,\n            kaatuoksi (v. kaatata); kaataksi (v.\n            kaatta); ainoastaan kohde-liitteeltä\n            seurattuna: kaataakseni edl.\n  Yhdyntä.  3. kaatamaan; 6. kaatahan.\n  Pidäntä.  Yks. 3. kaatamalla; Mon. 3. kaatamilla,\n            4. kaatamaisilla.\n  Asunta.   Yks. 2. kaataessa, 3. kaatamassa; Mon. 3.\n            kaatamissa, 4. kaatamaisissa.\n  Lähdentä. Yks. 3. kaatamalta; Mon. 3. kaatamilta,\n            4. kaatamaisilta.\n  Erintä    Yks. 3. kaatamasta; Mon. 3. kaatamista,\n            kaatamaisista.\n\n§. 19. Mainintatapa.\n\n  Menevässä Ajassa varsi: kaatava,\n  Menneessä Ajassa varsi: kaatanu.[15]\n\nNäitä kumpastaki siotellann niin Yks. kun Mon. täydellisesti\nMainikkasanain tapaan, esimerk. Yks. Nimentä kaatava, kaatanu; Hall.\nkaatavan, kaataneen Kohd. kaatavaa (kaatavako), kaatanutta edl.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTähän lopetamma nyt kirjotuksemme, mitänä tällä kerralla Suattavan\nMuodon Lausukoista mainimatta, koska lienee jo kylliksi lukiolle\ntässäki. Tutkialle olemma muka uuden tien avanneet, joka kuitenki\nkaipaa paljo parannuksia; sen kaiketi tiedämmä.\n\n  [11) Luokkain () sisässä löytyvistä muutoksista\n  ovat hk, s, t, ss tavalliset Wenäjän ja paikon\n  Suomenki Karjalassa; h vastamainituissa paikoissa,\n  Savossa, Kajaanissa ja enimmiten Pohjanki maalla;\n  tt Pohjan maalla; j, hj, lj, rj Hämeestä, Turussa\n  edl jonkun äänikkeistä e, i, y, ä, ö seuratessa;\n  v, hv, lv, rv vastamainituissa paikoissa\n  ääniketten o, u seuratessa.\n\n  [12] Sillä näissäki on t katonut koska eivät\n  ole'kan, kun Nimukkain Kohdintasioja, jotka\n  alkuansa kaikkiki ovat päätyneet tavuilla ta, tä\n  (k. Mehil. 1836 Maalisk.)\n\n  [13] Jatkoksista ko, ka, ta, ma, va\n  k. §. 13. — Paitsi jatkosta ko (kö) on\n  Toivontatavalla toinenki ku (ky) sillon\n  käytettävä, kun mielitellen, suositellen ketä\n  puhutellaan, esimerk. luoku, naiku, kapaloitu\n  (luous, naius, kapaloius). Jatkoksesta ma (k.\n  Nimentä 3) on myös tavallinen johtojatkos\n  _mainen_, jotai vähennystä merkitsevä. — Kaikkiki\n  jatkokset lienevät esinnä olleet erityisiä sanoja,\n  joko joita kuita muita eli seuraavia _ne, en_\n  (eneh); j, jo; isi, esi; ko, ukko!; ka, ka' (katso\n  jne. Niin olisi alkuansa esimerk. Kerronnassa\n  sanottu survo-jo, missä nyt sanotan survoi\n  (survoj), Arvelossa survo-ene' nyk. survonen edl.\n\n  [14] Jotta tämäki kuuluu\n  Nimentätapaan, nähdään esimerk. seuraavista\n  puhetavoista: sitä kuusta kuuleminen, jonka\n  suuressa olento; heitti suota sotkemisen, kangasta\n  kapittamisen; kyll' on sulla kylmämistä, pajuja\n  palelemista.\n\n  [15] Niin Mainintatavan Mennyt Aika muistaki\n  Lausukoista jatkoksen nu (ny) lisäämällä\n  Lausuntavarteen (§. 12). Siitä Lausukan on (olee)\n  kanssa saadaan mennyt Aika muissa Tavoissa.\n\n\n\n\nWenajän Karjalan Suomea palanen.\n\nTarina.\n\n\nKävelöö musikka (mies) tietä, matkoaa; kuuluu melu tienvierestä. Wuotas\n(odota'), mie lähen sinne katsomah. Mänöö sinne, kusta melu kuuluu. Kun\nsiellä kaksi musikkata toratah, kun hyö suupalta (turkilta) toratah.\nNähään musikka tulevan, sanotah: \"a tule', vierahan maan mies! tätä\nmeillä suutimah (tuomitsemaan), kumpasella suupa tuloo.\" — \"A lähtenen;\nonko teillä vet käsijousta ta vasamoo?\" — \"One.\" — Ottav sen jousen ta\npanoo vasaman jousella ta sanoo: \"mie kun ammun vasaman, kumpane teistä\nennen ennättänee vasaman tavottoo, sillä suupa lankioo.\" — Ampu, kai\njuoksevat vasaman jälessä. Hyö kun saatih näkymättömih, hän suupan\npäällesi ta matkohise. Hyö vasamasta uuelleh toratah, kun yhtaikoo\nluokse tultih. Kotvasen torattua, jo äsen havatah, ettei miestä ta\nsuupaa ni missä enämpi. \"Jo vei suupamme,\" sano toinen. — \"A vieköh,\nhyvä mies oli, kun vei, meiltä toran lopetti,\" vastasi toinen. Sen\npimus (pituus, pituinen) se tarina.\n\n\n\n\nUupu kolmea sanoa.\n\n\nRunoissa luemma Wäinämöisen venettä tehdessä uupuneen kolmea sanoa\nperälaian liitoksessa, kokkien kohentimilla, panemilla parraspuien.\nMitä sanoja näillä ymmärrettäisi, siitä olen kuullut minne kunne'ki\narveltavan. Usiammat päättävät näin: muinasilla esiläisillämme taitonsa\nja oppinsa olleen runohin pantuna ja Wäinämöisen ei muistaneen kolmea\nsanoa siitä runosta, joka olisi neuonut, kuinka venettä tehdään.\nOlkoon kuten tahansa seki arvelu, vaan uskottavammaksi näyttää,\nvanhain kutaki tehdessä, työnsä alla erityisiä sanoja lausuelleen,\njoista kullenki paikalle toivoivat parempata onnea, lujuutta ja\nmenestystä. Tästä luulosta on vieläki meikäläisillä erähiä jälkiä.\nSeppä esimerkiksi esinnä takomaan alkaessa, sanoo: \"mie olen opissa\nollut, seissyt seppien pajassa, kolmekymmentä keseä, yhenverran\ntalviaki.\" Sitte hiilet ahjoon luova lausuu: \"syteni tulehen työnnän,\nhiilet ahjohon ajelen\"; tulta puhuessa: \"tuli on tullut taivahasta,\ntullut taivahan navalta\"; rautansa tuleen työntäessä: \"työnnän rautani\ntulehen, teräkseni alle ahjon\"; lietsoessa: \"jo nyt painelen paletta,\ntahi lietson lietsintäni\"; pihdet käteensä ottava: \"siksi pihtiä\npitelen, etten polta sormiani, käsiäni kärrytä\"; rautoansa katsova:\n\"mitä mun tuleni tuopi, kuta ahjoni ajapi\"; takoa kalkuttaissa: \"ohoh\nsinua rauta raukka, jo sa nyt johonki jouvut, ahjosta alasimelle,\nvalkiasta valkkamille\" edel. Tämmöisiä lauseita on muutamilla sepillä\nvieläki joka tempussa erittäin ja vaikka kohta itsetki tietänevät,\nei niillä mitänä perää olevan, niin niitä eivät kuitenkana sanomatta\nheitä, koska sillä mahdilla näkivät opettajainsa ja ovatki entiset\ntyönsä luonnistuneen. Niin myös venettä tehdessä olen kuullut\nsanottavan, muutamilla joka kaaren liitännässä ja joka naulanki kiinni\nlyödessä olevan omituisia lauseita ja semmoisia arvattavasti olivat\nWäinämöisenki Kolme sanaa.\n\n\n\n\nLähteä Lappiin.\n\n\nWielä näinäki vuosina on ihmisiä lähtenyt Lappiin kaikenlaisia tietoja\netsimään, sillä siellä luulevatki loihtokonstin olevan oikiassa\nmahdissa. Minä kun tulinki mennä talvena käymään sekä Wenäjän että\nSuomen Lapissa ja vieläpä vähä Ruianki Lapin sisässä otin erittäin\ntiedustellakseni tätä asiata ja saan nyt tiedoksi antaa muillenki,\nmitä itse tulin kuulemaan. Ne jotka Ala-Suomesta tietojen tähden\nLappiin lähtevät, tulevat esinnä Kuusamon pitäjän kirkolle, johon sekä\nKajaanista, että Oulusta luetaan likimäärin 25 penikuormaa. Siitä\ntulee Sallan eli Kuolajärven kirkolle vähintäki 12 penikuormaa ja\nSallasta aivan kylätöntä matkaa niin toinen 12 penikuormaa Akkalan\nkylään Wenäjän Lapissa, jossa tietäjät asuvat. Tälle viimmeselle\nmatkalle ei ole lähtemistänä ilman oppaatta, joka siis pitää Sallasta\neli Kuolajärvestä ottaa. Waan Sallassa ei löydy jos kaksi miestä,\njotka tulevat puheesta aikaan Wenäjän Lappalaisten kanssa. Eikö vielä\nnäistäkän toinen osanne tietä, vai mikä lie syynä, että sanottiin aina\nyhden ja saman miehen Lappiinkulkioita opastaneen. Hän opastuspalkkaa\nkuuluu ottavan 10, 12 ja 16:ki Riksiä. Kun tulevat perille Akkalaan\nkylään, niin rupeaa tietäjä, kuultuansa millä asialla ovat, laulamaan\nja nukkuu viimmen laulusta. Muutama senlainen laulu on seuraavaki, ehk\nei kyllä täydellinen, ylimmäinen Lapiksi, alimmainen Suomeksi:\n\n    Aljeme tääll liutustella siivöi mied liukusedde;\n    kuste lei moi tjselmei-aaltoits, kuste lei\n    moi hortaits, kuste lei moi lotaits\n    rieggetjsilmines, ryödökutsunes? — Peuveällin\n    nollastalla, rieggetjsilmines käätsetalla. Eläs surr\n    juoljitun, eläs surr kierreyn! vai, vai vaarrottell!\n    Alji munni vaive-vaaru Alji munni köyrrytuoji;\n    nuiku, nuiku paarnotsen! — Werrä voannits\n    raujistall; suunnets, suunnets, paarnotsen!\n    Pedsloutkaavest elleskaarre, näylepalkaid vaadetsulle,\n    ruongivoassaid käidsestalle. —\n\n    Alamma nyt laulaa kyliä myöten liuahella;\n    kuss' oli minun silmä-vaatimeni, kuss' oli\n    minun hurttani, kuss' oli minun lintuni\n    rengassilmine, rautakynsine? — Pöyän-päällä\n    istuu, rengassilmillä katselee. Elä sure\n    jalkojani, elä sure käsiäni! vain, vain varoele!\n    Alko mulle vaiva-matka, Alk mulle isotyö;\n    nuku, nuku lapseni! — Wärjön vuoma\n    rauistelee; herättele, herättele, lapseni,\n    Petäjälahdenkoassa elelen, kesäpolkuja kävelen\n    syysvasoja katselen. —\n\nLaulusta nukuttuaan, ja jota unta sanotaan toisinaan koko yön makaavan,\nluullaan Lappalaisen hengen kulkevan ruumiista irtanaisna katselemassa\npaikkoja, joihin laulaessa koki mielensä kiinnittää. Herättyään\nkertoo hän niistä kaikenlaisia ja tekeytyy sillä tavalla uskottavaksi\ntiedonhakialle. Waan pahoin pelkään, että kaikki Lappalaisen\ntieto, jonka nukkuessaan oli saavanaan, on hänelle jo ennen tullut\ntiedonhakian oppaalta ilmoitetuksi, joka pitkällä taipaletta Lappiin\nkulkiessa, kyllä ennätti kaikenlaisia toiselta kysellä. Sillä kun hänki\nsaapi runsaan makson opastuksestaan, niin mielellään pitää yhteyttä\nLappalaisen kanssa. Tätä Lappalaisen laulusta nukkumista sanotaan\nloveen lankeamaksi. Hokevat loveenlankeaja-Lappalaisten ei koskaan\nsuolaa maistavan, koska suolaruoka olisi heiltä mahdin vievä. Monta\nkertomusta kuulin Lappalaisen tiedoista, joita lovessa ollessaan saisi\nsemmoisiaki, että ei opaskan olisi tiennyt niitä ilmottaa. Lienevätkö\nvaan kaikki todet?\n\n\n\n\nEi kauan sitte tapahtunut asia.\n\n\nMuutamassa keräjätuvassa nukku latamies humalalta voitettu. Nimismies\nvarjoen häntä tuomarin silmiltä laittaulu eteen seisomaan. Kotvasen\nistuallaan nukuttua tuli mainittu lautamies unohtamaan, missä oliki\nja yhty unimatkoillansa hevosen kauppaan jonkun toisen toverinsa\nkanssa. Miten lienee käynyt seki kauppa, vaan tuomarin parahillaan\njulistaissa, että laki määräsi jolle kulle rikosalaselle viisitoista\nparia, kiljasi lautamies penkiltänsä: \"hui, hai! viisitoista! —\nolisit viisikymmentä ees sanonut, ei vähemmästä puhettakan.\" \"Mikä se\noli,\" kysäsi tuomari. \"Ilman hevosiaan kuuluvat pihalla vaihtelevan,\"\nvastasi nimismies; Arvattamasti oli lautamiehellä viisikymmentä riksiä\nmielessään hevosestaan hintaa eli päällisiä saada, vaan jotka nyt\nnäin sopimattomasti tulivat tuomarin viidentoista raippavitsan kanssa\nsekaumaan.\n\nSama nimismies sattu kerran pitäjämatkoillansa suinaamattoman\nelohalmeen halki kulkemaan. Hänellä oli opas eli tienneuoja, joka\nvihasta halmeen isännälle mielellään olisi hänelle vahinkoa suonut.\nAhah, ajatteli hän, kun sai nimismiehen halmeen luoksi, enkö kerran\npääse hänenki eteensä. Tällä mielellä viittasi hän halmetta ja sano\nnimismiehelle: \"mikä se suostaki halmeesta lähtisi, kun kaikki asiat\noikein käqisi!\" Nimismies silmäili halmetta ja vastasi: \"taitaispa, kun\nJumala vuoen antaisi, kyllä lähteä kolmattakymmentä tynnyriä.\" Opas\nvähä häveten ei sitte virkkanut sen enempätä halmeen lähdöstä.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Omenapuu ja Fiikunapuu.\n\n\nMettiäinen teki pesänsä vanhaan onteen omenapuuhun ja keräsi sihen\npaljo mettä. Omenapuu tuli siitä suureksi ja rupesi toisten puiden\nkuulten makioistä tavaroistaan kerskaamaan. \"Wähä kerskattava, lausui\nsihen fiikunapuu; laita esinnä omat karvaat hedelmäsi makiammiksi ja\nkehu sitte, elä toisen tavaroista suurentele.\"\n\nEi suurenteleminen kaunista ketänä, ja toisen ansiosta suurennella, se\nvasta on oikein tuhmasti tehty.\n\n\n\n2. Kaksi Kamelia.\n\n\nKaksi kamelia kantoivat, toinen rahaa, toinen vanhoja, kelpaamattomia\nmattoja. Se joka kanto rahaa, astui edellä ja tuskin oli toista\ntuntevanansakan, niin suurena piti itsensä. Samassa tulivat rosvot\nmetsästä, tarttuivat rahakantajaan, pieksivät pahaksi ja ottivat pois\nrahansa. Kun hän siinä sitte, rosmojen tiehensä mentyä päivitteli, sano\ntoinen: \"vaan minun huonoudessani ja köyhyydessäni kävi paremmin; en\nkadottanut mitänä, eikä minua lyöty'känä.\"\n\nLiikarikkaudesta on useinki enemmin vaaraa, kun muuta hyvää.\n\n\n\n3. Sirkka ja Muurahainen.\n\n\nSirkka soimasi muurahaista siitä, kun ei osannut laulaa. \"Pidä suusi\nkiinni, sano muurahainen, laulusta ei ole suurta kunniaa, vielä\nvähemmin hyötyä, vaan työstä on sekä kunnia että hyöty.\"\n\nLaulu laiskana pitäpi, virret työtä viivyttäpi.\n\n\n\n\nSuomen kansan Arvuutuksia.\n\n\n1. Juuriton jutaa kahen juuren keskessä.\n\n2. Jänis juoksi jäätä myöten, kuikutti kujoa myöten, valkia hattu\nhartioilla.\n\n3. Kaksi Kalevan poikaa, itse pirtissä asuvat, päitä pesiähän pihalla.\n\n4. Kaksi miestä merellä souti, toistaan ei ne nää konsa.\n\n5. Kaksi silmää, kumpiki puhkastaan.\n\n_Osviittoja_: 1. Hevonen aisoissa. 2. Lumituisku. 3. Maatitsat eli\nLaipiohirret pirtissä. 4. Kuu ja päivä. 5. Korvon korvissa.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Moni vanhaksi varopi, mutt' ei pääse puoletkana.\n\nHyvin muistettaqa asia niiltäki, jotka eläqät toisinaan, kun ei tulisi\nqanhanakan loppua.\n\n2. Paha ompi vaimon valta, kahden valta varsin hullu.\n\nTämän asian mietinnön kokonansa heitän muille, lie tosi, taikka valhe.\n\n3. Riski vaimo riiteliä, tekevä toruja akka.\n\nWoipi vähä totuuttaki olla tässä sanalaskussa, vaan pahemmin peljättävä\non kuitenki, että riiteliöiltä ja torujoilta akoilta enemmin tulee\nriidellyksi ja torutuksi, kun työtä tehdyksi.\n\n4. Riita vaimojen varoista, miehelähän mentyänsä.\n\nSitä riitaa pelkään monenki ei pahastuvan.\n\n5. Tyhmä töitänsä' kehupi, viisas ei virka mitänä.\n\nMiten lienee; vaan mähä kyllä' taitaaki kehumisesta töille apua eli\nkaunistusta tulla, jos ilman eivät olle hyvät ja kaunihit.\n\n6. Silmä siistillä eläpi, vatsa vain kantimilla, pere pellon antimilla.\n\nSentähdenpä pitäisi huolta pitää siiseeydestäki, muistaen, että silmäki\ntarvitsee elää.\n\n7. Puhtaus on puoli leipä, vaivaisellaki varana.\n\nJuteinen Uusissa Sanalaskuissa, Toinen Lai, luetaan pian sama sanalasku\nnäillä sanoilla: Puhtaus on paras lahja, siin' on vara vaivaisengin.\nKuten tahansa sanottu on kyllä tosi itse asia ja toivoisimma, missä\nsitä ei vielä ole havattu, vasta meidänki maassa havattavan.\n\n9. Joka verassa se velassa; joka nahassa, se rahassa.\n\nKehottaa ei ylellistä koreutta vaatteissa etsimään. Tuhmasti kyllä\najattelevatki, jotka luulemat mitäkuta koristusta vaatteista saatavan,\nvaikka sitä vaston sekän ei ole kiitettävä tapa, ryysyissä eli muuten\nsilmään pistävissä kehnoissa vaatteissa käydä, kellä varaa lienee\nparempiinki.\n\n10. Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä vaate'rievut.\n\nNälkäsen sanat hyvän ruoan pariin päästyänsä.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1837.\n\nJoulukuulta.\n\n\n\n\nRoutus ja Tallirenkinsä Tahvanus.\n\n\n    Tahvanus on tallirenki,\n    Wei hän juomalle hevosen,\n    Kaivolle kadikkaseljän,\n    Läpisäären lähtehelle.\n    Juotti Ruotuksen hevosta,                5\n    Lähde läikkyi, hepo kuorsui.\n    \"Mitäs kuorsut, korpin ruoka,\n    Hirnut Hiisien hevonen!\"\n\n    Läksi maahan rattahilta\n    Kattomahan maan vikoja,                  10\n    Näkemähän veden vikoja;\n    Ei nähnyt maassa maan vikoja,\n    Wedessä veden vikoja.\n\n    Iski silmänsä itähän,\n    Kattoi päin luotehesen:                  15\n    Näki tähden taivahalla,\n    Pilkun pilvien raossa.\n\n    Wei hän tallihin hevosen,\n    Heitti heiniä etehen,\n    Levitteli verkalointa,                   20\n    Sidotteli silkkivöitä.\n\n    Meni Ruotuksen tupahan,\n    Seisatteli oven suuhun,\n    Pysätteli partten päihin.\n    Haastoi Ruotus ruualtansa,               25\n    Tiuskas tiskinsä nojasta:\n    \"Pese kättä, käy ruvalle,\n    Ruoki Ruotuksen hevosta.\"\n\n    Tahvanus on tallirenki,\n    Sano sanan Ruotukselle:                  30\n    \"En sinä pitkänä ikänä,\n    Kuuna kullan päivänänä,\n    Ruoki Ruotuksen hevosta,\n    Kaitte kiivan kankaria;\n    Itte Ruotus ruokkikohon                  35\n    Tämän päiväsen perästä —\n    Näin mä tähden taivahalla,\n    Pilkun pilvien raossa;\n    Jo nyt on syntynyt Jumala,\n    Yliarmo auennunna.\"                      40\n\n    Haastoi Ruotus rualtansa,\n    Tiuskas tiskinsä nojasta:\n    \"Äsken on toet totesi,\n    Walehettomat vakasi,\n    Kun tuo härkä ammonepi,                  45\n    Pääpönttö pölöttänepi,\n    Jok' on syöty mennä syyssä,\n    Toissa talvena tapettu,\n    Liha syöty, luut jätetty,\n    Kesi kenkinä pidetty,                    50\n    Talvikausi tallaeltu.\"\n\n    Nousipa härkä ammomahan,\n    Pääpönttö pölöttämähän;\n    Nousi hännin häilymähän,\n    Sorkin maata sotkemahan.                 55\n\n    Tahvanus on tallirenki,\n    Hän sanoi sanalla tuolla:\n    \"Onko jo toet toteni,\n    Walehettomat vakani? —\n    Nousipa härkä ammomahan,                 60\n    Pääpönttä pölöttämähän;\n    Jo on syntynyt Jumala,\n    Yliarmo auennunna.\"\n\n    Haastoi Ruotus rualtansa,\n    Tiuskas tiskinsä nojasta:                65\n    \"Äsken on toet totesi,\n    Walehettomat vakasi,\n    Kun tuo kukko laulanepi,\n    Kanan poika kajahtanepi,\n    Jok' on paistina vadissa,                70\n    Liha voilla voideltuna,\n    Höyhenillä höyhkenillä,\n    Jäsenillä järkkäneillä.\"\n\n    Nousipa kukko laulamahan,\n    Kanan poika kajahtamahan,                75\n    Luillansa luhisemahan,\n    Höyhenillä höyhkimähän,\n    Kynsin maata kaapimahan,\n    Siivin sillat pyyhkimähän,\n    Isännän ilolliseksi,                     80\n    Emännän elolliseksi.\n    Lauloi kukko kujahutti,\n    Kanan poika kajahutti,\n    Kukko kuuelta sanalta,\n    Kanan poika kahdeksalta.                 85\n\n    Tahvanus on tallirenki,\n    Hän sanoi sanalla tuolla:\n    \"Jo nyt on toet totein,\n    Walehettomat vakani;\n    Nousipa kukko laulamahan,                90\n    Kanan poika kajahtamahan,\n    Jo on syntynyt Jumala,\n    Yliarmo auennunna.\"\n\n    Ruma Ruotuksen isäntä\n    Weitsen pöytähän vetäpi,                 95\n    Sanopi sanalla tuolla:\n    \"Äsken on toet totesi,\n    Walehettomat vakasi,\n    Kun veitsi vesottanepi,\n    Jonka pöytähän sivalsin;                 100\n    Jot' on vuosi vuoliskeltu,\n    Kaksi kannettu tupessa —\n    Weitsenpää vesottanepi,\n    Wesaset lehdittynepi.\"\n    Alkoi veitsenpää vesota,                 105\n    Kasvoi kaunihit vesaset,\n    Kuusi kullaista qesoa,\n    Lehtiqesan seitsemännen.\n\n    Tahvanus on tallirenki,\n    Hän sanoi sanalla tuolla:                110\n    \"Joko on toet toteni,\n    Walehettomat vakani? —\n    Jopa veitsenpää vesosi,\n    Jonka pöytähän sivalsit;\n    Rupes kukko laulamahan,                  115\n    Kanan poika kajahtamahan;\n    Nousi härkä ammomahan,\n    Pääpönttö pölöttämähän;\n    Jo nyt on syntynyt Jumala,\n    Yliarmo auennunna,                       120\n    Jo nyt luovun Ruotuksesta,\n    Otan usko Jesuksesta.\"\n    Jouluna Jumala syntyi,\n    Paras poika pakkasella;\n    Syntyi heinille hevosen,                 125\n    Sorajouhen soimen päähän.\n    Härkä olkia levitti,\n    Sika penkoi pehkuloita,\n    Pojan pienen peitteheksi,\n    Katteheksi kaikkivallan.                 130\n\n_Jälkimaine_. Tätä runoa on koottu sekä Hämeestä että Savosta\nja Wenäjän Karjalastaki, millä lienee aikoinansa niin hajalla\nlaulettavaksi joutunut. Nähtämästi on se paavinaikuisia jaarituksia\nWapahtajamme syntymästä ja semmoisena pidettävä. Ruotus lienee yksi\nkun raamatun Herodes ja Tahvanusta laulovatki Hämeeessä ja Savossa\nTapaniksi, joka on raamatun Stephani. — Toisintoja tähän runoon saapi,\nken tahtoo kirjasta: Suom. Kans. Wanh. Runoja edl, koonnut ja pr. Z.\nTopelius, 4. Osa, s. 20 ja Avisista: Helsingfors Tidningar, Årgången\n1829.\n\n\n\n\nMurheruno Pielisen Kirkkoherran JACOB STENIUKSEN Kuolemasta.\n\n\n    Harvon saat nähä hyviä\n    Syntisihmisten seassa,\n    Jotka kautta kaiken haaran\n    Aina arvossa asuvat,\n    Ja ovat kilvan kiitettävät                5\n    Sekä Herran Sionissa,\n    Että muissaki menoissa.\n    Harvon taitahan tavata,\n    Neki kuollo korjoapi,\n    Wiepi Tuoni viekkahasti,                  10\n    Kaikki Kalma kaatelepi,\n    Peittelepi maan povehen.\n\n    Woi sinua, Tuoni tuima,\n    Kuollo kauhia, kamala!\n    Kun et vielä viivytellyt                  15\n    Matkoillasi maailmassa,\n    Ettei Pielisen pitäjän\n    Kirkkoherra kiitettävä\n    Olis mennyt meiltä poies,\n    Ennen ehtoa erinnyt.                      20\n\n    Wielä oli voimallinen,\n    Wahva varsin ruumihilta,\n    Wielä totta toivottihin\n    Suurta iloa hänestä,\n    Koska muuttu mustemmaksi,                 25\n    Taivas pilvesty peräti,\n    Yö jo päivälle pätösi,\n    Loisti loppu luonahalta.\n\n    Jo olen jotaki nähnyt\n    Ajan entisen kulussa,                     30\n    Nähnyt tulta, nähnyt tuulta,\n    Nähnyt nälkiä kovia.\n    Nähnyt suuria sotia,\n    Rajamailla raskahia;\n    Olen ollut onnetoinen,                    35\n    Kokenut ajat kovimmat,\n    Eläessä Eenperinki,\n    Salomonin sauan alla;\n    Saanut Wielä saalihiksi\n    Sille suurelle Simolle,                   40\n    Aflekille ankaralle.\n\n    Oh jos kaikki kaipaukset,\n    Kaikki surkiat suruni,\n    Kaikki vaivat vaikehimmat,\n    Tulisivat tutkituksi,                     45\n    Pannuksi paperin päälle,\n    Niin ne nihki löytyisivät\n    Meren sannan vertaseksi.\n\n    Näien surujen sekahan\n    Pitää pantaa toella                       50\n    Kuollo meiän kirkkoherran,\n    Uskollisen opettajan.\n    Nytpä, Pielisen pitäjä,\n    Surkuttele surman töistä,\n    Puhu päivistä pahoista,                   55\n    Omistasi orvon lailla!\n\n    Olisiko vaaka vahva,\n    Waaka paljon painavainen,\n    Jolla Pielisen pitäjän\n    Saisin vaivat viesatuksi;                 60\n    Kun en saattane sanoilla,\n    Tätä muiten muistutella.\n\n    Anto armias Jumala\n    Pitäjälle Pieliselle,\n    Jakopin jalon lähetti,                    65\n    Juuri aikana kovana,\n    Wainon viimeisen nenässä;\n    Kun tuli käsky kovempi,\n    Juuri ankara anomus,\n    Että miesten miehullisten,                70\n    Uljanmuotosten urosten,\n    Pitäjältä Pielisjänven,\n    Lieksan kirkon, liepehiltä,\n    Piti mennä Öllöllähän,\n    Kittehelle kiiruhusti,                    75\n    Soan tuimahan tulehen,\n    Wainon vallan valkiahan;\n    Jätetyksi jättämähän\n    Oikiat omat kotinsa,\n    Suen suuhun saalihiksi,                   80\n    Metsän karhun kartanoksi,\n    Pesiksi metsän petojen.\n\n    Waan jos oisi joutununna\n    Tämä kansa Karjalahan,\n    Tuiki olisi tuhottu,                      85\n    Kaikki tarkkahan tapettu,\n    Niinkuin kurjat Karjalaiset\n    Surkiasti surmattihin.\n\n    Kohta kiivas kirkkoherra\n    Arvasi tämän asian,                       90\n    Käännytti pitäjän kaiken,\n    Palautti hyvä paimen,\n    Ennenkun Enohon pääsit,\n    Ulos uksesta pitäjän;\n    Sitte rajoja omia                         95\n    Näillä varsin varjellutti.\n\n    Waan ei arvannut hyväksi\n    Yksi osa yllytetty\n    Töitä miehen miehullisen,\n    Toimia totisen miehen;                   100\n    Alko juttu julma aivan,\n    Warsin vahvasti kuottu.—\n    Maan ei suonut suuri luoja,\n    Sallinut jalo Jumala,\n    Syyttömästi syyhyn saavan,               105\n    Tämän miehen merkillisen,\n    Tämän vartian vakaisen;\n    Ajo hänen asiansa,\n    Juuri selväksi selitti,\n    Päästi juonista pahoista,                110\n    Kiusauksista komista.\n\n    Eipä muistanut vihoja,\n    Eikä palkinnut pahalla\n    Tätä tyhmyyen tekoa,\n    Yllytystä ynsiätä;                       115\n    Kimet makso kiitoksilla,\n    Töminät hyvillä töillä.\n\n    Koska korkia Jumala\n    Rauhan rakensi sulosen,\n    Kohta kiivas kirkkoherra                 120\n    Alko huolella havata,\n    Kuinka kallis Katekismus\n    Oli jäänyt oppimata\n    Tässä Pielisin pitäässä,\n    Polosessä Pohjanmaassa;                  125\n    Kuinka varsin vähä niitä\n    Löyty lapsien seassa,\n    Jotka tunnossa Jumalan\n    Olit oikein ojetut,\n    Warsin vähä vanhemmista                  130\n    Opin oikian osasit.\n\n    Kohta alko ahkerasti\n    Opin töitä toimitella,\n    Hartahimmalla halulla;\n    Läksyt lapsille asetti,                  135\n    Warotteli vanhempia\n    Ahkerasti etsimähän\n    Lastensa sielun parasta,\n    Josta tarkkahan tavotit\n    Pielisen pitäjän miehet                  140\n    Kirjaopin kiiruhusti.\n    Nyt on kirjat, kiitos luojan!\n    Tallella joka talossa,\n    Saavat silmillä omilla\n    Tieon tahosta Jumalan.                   145\n\n    Kuka kaikki kirjoiteli\n    Hänen työnsä toimelliset,\n    Joka joka askelessa\n    Etsi kaikkien etua!\n    Kun hän maalla matkusteli                150\n    Kyliä luettamassa,\n    Niin hän hellällä halulla,\n    Syämellä sulosella,\n    Puhutteli pienimmätki,\n    Jotka tunsi tarkimmasti,                 155\n    Niminiettuhun nimitti.\n    Ei niin huonoa havannut,\n    Että häntä ylenkatso,\n    Oli isä itkeville,\n    Wahva turva vaivasille.                  160\n\n    Empä ole ennen nähnyt,\n    Toiste tuokohon Jumala!\n    Joka kaikissa tiloissa\n    On niin selvä neuon seppä,\n    Kun tai Pielisen pitäjän                 165\n    Äsken kuollut kirkkoherra,\n    Wasta tullut vainajaksi.\n    Sai se korvet kasvamahan,\n    Kuivina kukostamahan,\n    Anto opin oivallisen,                    170\n    Kuinka kuitenki pitäisi\n    Niistä niittyjä raketa;\n    Tietti kirkon kiitettävän\n    Kappelille kaiketi'ki,\n    Toista myöski toimellansa                175\n    Juuvan rannalle rakenti,\n    Laitto Lieksahan lujasti\n    Juuri jalot kellonjalat,\n    Saatto paikkahan samahan.\n    Kuka kaikki kirjotti                     180\n    Hänen työnsä toimelliset;\n    Ei se säitä säikähtänyt,\n    Walittanut vaivojansa,\n    Waikka kahesti vaelsi,\n    Kulki poikki Pohjan merta                185\n    Kuninkahan kaupunkihin,\n    Luoksi säätyjen läheni,\n    Tämän pitäjän hyväksi,\n    Ynnä kaiken Karjalanki.\n    Waanpa toisella tovilla                  190\n    Kun kulki Waasan merellä,\n    Nousi tuuli tuima aivan,\n    Joka laivan lainehilta,\n    Aluksen ajo karille,\n    Hahen särki säien voima,                 195\n    Pohjan puhkasi kivehen.\n    Kuitenki hänen hä'ästä,\n    Herra vaarasta vapahti.\n\n    Kohta tultua kotihin,\n    Piti sitte pistoksia,                    200\n    Ehkei aivan raskahia;\n    Armo ainoan Jumalan\n    Huojensi hänen kipunsa,\n    Uskon uuisti lujaksi,\n    Poies poisti kuollon pelvon,             205\n    Halun hartahan lähetti.\n    Olla ulkona koista,\n    Maallisestahan majasta,\n    Tulla luoksi lunastajan,\n    Kanssa kaunihin karitsan,                210\n    Saaha veisata Hänelle\n    Halusesti Halleluja.\n\n    Tämä toivotus totinen,\n    Anomus alinomanen,\n    Kohta kuultuksi tulepi,                  215\n    Koska tunnossa Jumalan\n    Maallisen majan rakennus\n    Piti pian purettaman;\n    Sitte enkelit ihanat\n    Hälle seisovat sivulla,                  220\n    Uuen kaupungin avasit,\n    Saatit taivahan talohon,\n    Kirkkahasen kunniahan.\n    Näin hän, niinkun kynttiläinen,\n    Meille loisti, itse loppu,               225\n    Yhtehen elettyänsä\n    Tässä Tuonen voittomaassa,\n    Tässä kyynelten kylässä,\n    Wuotta täällä täytettyä\n    Kuusikymmentä ja kaksi,                  230\n    Oltua opettajana,\n    Parahinna paimenena,\n    Pitäjässä Pielisessä,\n    Kaksikymmentä ja kuusi\n    Wuotta alkaen alusta.                    235\n\n    Hältä kyynelet hävisit,\n    Meille murhe musta alko;\n    Kukin tuntepi kipunsa;\n    Kaipauksen kaikki kansa —\n    Wanhat varsin valittavat,                240\n    Lapset laulamat surulla:\n    \"Woi kun vaipu vainajaksi\n    Kiitettävä kirkkoherra,\n    Kuoli paras paimenemme!\"\n    Mutta Herra muistakohon                  245\n    Meitä jääneitä jälille!\n    Antakoon avaran armon\n    Tulla päälle Pielisläisten,\n    Aina rauhan rakkahimman,\n    Suojan sulosen levätä,                   250\n    Lasten lapsien ylite!\n    Huonettansa holhotkohon,\n    Orpolapset ottakohon,\n    Hänen huolensa sisälle!\n    Levätköön luusi levossa,                 255\n    Pimiässä maan povessa,\n    Johon ovat kunnialla\n    Lahomahon laskettuna! —\n    Waan sun meno merkillinen\n    Meillä mielessä pysypi;                  260\n    Sen me tieämmä sanoa,\n    Juuri luvata lujasti:\n    Kaivatahan kuolloasi,\n    Menoasi mainitahan,\n    Lasten lapsien seassa.                   265\n\n_Jälkimaine_. Tämän runon laulo minulle ulko muistilta, kesällä\n1828, Lindbladin frouma Juukan kappelissa ja sano sen joltai\nsukulaismainajaltansa, papilta Lyyralta muinen tehdyksi. Kirjotettuna\nsitä ei löytynyt ei siel lä, eikä Pielisessä, koska oli joku minua\nennen paikalla käynyt runokokoilia saanut ainuan kirjotetun runon. —\nHarmoilla Suomen papeilla taitaa olla tämmöisiä runoja jälkimuistona,\nmaikkemme kuitenkan epäile siitä, ettei usiampi aki olisi löytynyt,\njotka olisimat ansanneet samalla tamalla kiitettää. Phteinen\nkiitollinen jälkimuisto on kuitenki kaikilla menneillä papeilla Suomen\nkansan silmässä kirjalumussa ja ylimalkain totisissa kristillisyyden\ntunnossa perustettu.\n\n\n\n\nTarina.\n\n\n[Sodankylässä kuultu ja sana sanalta sitä myöten kirjotettu. En tiedä,\nmahtaisiko kuitenki olla sopivampi, tämmöisiä tarinoita paikka paikoin\nvähä muuttaa'ki?]\n\nOli kolme veljestä, kaksi hyvää, yksi tuhkamo. Heiltä kuoli isä ja\näiti, köyhiksi jäivät. Het siitä kovin murehellisiksi tutuvat ja itkit\nitkemistään. Kauan itkettyähän käski unissa heitä isä vainaja menemään\nlaivarannalle yöksi hanhia vahtamaan, kunki yöksensä. Niin meni esinnä\nvanhin, vaan kotvasen istuttua rupesi pimiä yö peljättämään, jotta\npois piti lähteä. Kotiin tulleelta kysyivät toiset: \"mitä sait?\".\n\"Itse nähnettä, kun käyttä,\" vastasi hän sihen. Toissa yönä meni\nkeskimmäinen veli ja hänen kävi samalla tavalla, kun vanhimmanki. Niin\nlähti kolmanneksi yöksi tuhkamo, siinä istu kaiken yön, ei peljännyt.\nTuli päivän koittaissa aamulla kolme hanhia, korjasit siipensä aian\nalle ja menit uimaan. Hän kaunihimmat siivet sieltä valitti ja istausi\ntaas paikallensa. Hanhet jonkun ajan uituahan rupesivat pois lähtemään.\nLähtivät toiset, vaan yksi ei päässyt, kun siipiään ei löytänyt. Siinä\nilmotti ittensä tuhkamo: \"täällä siipesi on, vaan et saa, ennenkun\notat minun mieheksesi.\" Sillä hanhet kun siipensä aian alle toivat,\nkaikki muuttuivat ihaniksi neioiksi. Lupasi ruveta puolisoksi hänelle,\nsai siivet, puki päälleen, lenti kotiansa hanhena. Tuhkamo kanssa meni\nkotiansa. Kysyit toiset veljet: \"no mitä sait hanhia vahettuasi?\"\nTuhkamo vastasi: \"sain ma kuninkaan tyttären puolisokseni.\" — \"Sinä\nsemmoinen kuninkaan tyttären! — Lähti siitä sitte kuninkaan linnalle\ntuhkamo ja sano tytölle: täällä minä nyt sitä vasten olen, sinua\nsaamassa.\" — \"Waan siitä emmet virka kuninkaalle mitänä, vastasi\ntyttö, piämmä sala häitä.\" — \"Mitä met häitä piämmä, kun kuninkahalle\nemmet sano!\" — \"Kun sanot, se panee semmoiset puustit ethesi, ettet\nniistä pääse ikänäsi.\" — \"Mitä tehneeki, mutta ilmotan minä.\" Meni\nsitte kuninkhaan etheen ja sano. \"Minä sinulle en anna tytärtäni,\nvastasi kuningas, ennen kun menet, kaikki puut tästä vuomasta (tältä\nlahdelta) kaahat.\" Meni siitä morsiamensa tykö ja sano: \"semmoisen\nnyt pani puustin, kaikki puut käski, tästä vuomasta kaataa.\" \"Tiesin\nminä sen, vastasi morsian, vaan pääset sinä siitä, kun ei pahempaa\nvasta panisi — mene kaaha yksi puu ja sano puun kaatuessa: kaikki\nmettä taatukohon.\" Meni, kaasi, sano, sai sillä kaikki puut vuomasta\nkaaetuksi. Lähti siitä sitte taasen kuninkhaan etheen ja pyysi tytärtä,\njo puut kaataneensa. \"Et Wielä sillä saa, sano kuningas, sinun pitää\nnyt mennä net kaikki kannolle nostaa.\" Tuli taasen morsiamensa tykö\nja sano: \"jo toisen pani puustin vielä pahemman, kaikki puut minun\nkannolle nostaa.\" \"Arvasin minä sen, vastasi morsian, vaan vielä\nsiitäi pääset, kun ei kolmatta panisi pahempaa — mene, nosta yksi puu\nkannolle ja sano nostaessasi: nouskoot kaikki kannollehen.\" Meni,\nteki sen, sai silla kaikki puut kannolleen nousemaan. Niin taasen\nkuninkhaaltä tytärtä pyysi. Ei hän vieläkhään anna; käski kultaviljat\ntaivaasta käyä (noutaa), sitte vasta antaisi. Lähti siitä morsiamensa\ntykö ja sano: \"Nyt vasta puustin pani, kultaviljat taivaasta käyä,\nmillä minä net saan?\" \"Woisit vielä ehkä netki saaha, vastasi morsian,\nkun ei ainaki pahempaa vasta tulisi.\" Sito hänelle sitte säkin päähän,\nlaitto hevosen selkään: \"aja nyt siksikun hevonen putoo altasi, haurase\nsitte päältäsi ja ota, mikä kätheesi puuttuu.\" Lähti sitte ajamaan, jo\nviimmen kauan ajettuahan putosi hevonen, hän haurasi samassa päälthään\nsai kultaviljat kätheensä. Putos sitte niitten kanssa ja painui maan\nsisähään, ettei jäänyt, kun vähä hivukstä ylös. Tuli sitte sotka ja\nteki pesänsä päähän. Muni sihen muniansa ja alko hautoa. \"Jo tämä nyt\nainaki minulta pään märättää,\" ajatteli tuhkamo. Tuli kettu, juosta\nketkutteli, näki pesän, rupes munia syömään. Hän sitä kettua tapasi\nhännästä, se tempasi ylemmäksi. Toisena päivänä tuli ahma ja rupesi\nhäänki munia syömään. Kun taasen sitä tarttu häntään, se hänen tempasi\nvieläi ylemmäksi. Jo kolmantena päivänä karhu juosta katkuttelee,\ntulee jälkimmäistä munaa syömään. Tarttui karhua jalkaan, se hänen\nnosti kokonansa ylös. Ylös päässyt ei tieä, kunne lähteä. Lähteä sitä\npitäisi jonne'ki. Astuu, kävelee, kuulee toraamisen, sinne meni. Het\nkun nähään tulevan, ihastuthaan, sanothaan: \"ahah! jo paisti tuli.\"\nHään sihen sano: \"ei minussa keittämistä, eikä paistamista; vilu,\npitkä matka ottanut keittämiset, paistamiset.\" — \"No, kun et kelpaa\npaistiksi, erota meitä torasta!\" — \"Kyllä erotan; mikä teillä väsinä?\"\n— \"Tämä vaarivainaan saua; jos keikahuttaa toisen pään, se vihollisen\nkaataa, jos toisen keikahuttaa, oman väen nostaa ylös.\" — \"Kuinka minä\nteiät siitä voisin erottoo, jos toiselle eli toiselle annan, se minulle\nsuuttuu, kullen en anna; paras antakaa minulle koko saua.\" — \"Ota,\nmene matkohisi!\" — Otti, lähti eelle astumaan, jo toisessa paikassa\ntorataan. Hään sinne meni. \"Ahah! huuttiin taas vastaan, jo paistin\nsaamma.\" — \"Ei minussa keittämistä, eikä paistamista; vilu, pitkä\nmatka vienyt keittämiset, paistamiset.\" — \"No, erota sitte meitä!\"\n— \"Mikä teillä erotettavana?\" — \"Tämä ämmivainaan lakki, kummalle\ntulepi; sen kun päähänsä panee, ei näe kukahan.\" — \"Millä minä minä\nteiät siitä erottaisin; jos jommalle kummalle annan, toinen minulle\nsiitä suuttuu. Paras, nakkaatta mulle.\" — Nakkasivat: \"tuossa on,\nota, mene matkohisi!\" Kun lähti, vähän matkaa astu, kuuli kolmannessa\npaikassa torattavan. Meni sinne'ki. \"Ahah! jo paisti sattui\" — \"Ei\nminussa keittämistä, eikä paistamista; vilu, pitkä matka saanut\nkeittämiset, paistamiset.\" — \"No, erota' sa meitä!\" — \"Mikä teillä\ntoran aineena?\" — \"Nämät isävainaan manhat kuovat; net semmoiset\nkuovat, panet jalkaasi, kuljet kunne tahot, ei voi kukhaan mithään\npahaa tehä.\" — \"Paha teitä erottoo; toiselle annan, toinen suuttuu —\nparas annatta kuovat minulle.\" Sai netki. Lähti siitä paikasta ja tuli\ntaloon. Siellä taasen, kun ikhään nähään ovesta tulevan, sanothaan:\n\"ahah! jo kerran tuli mitä syöä.\" — \"Wähä minussa syömistä; jo on\nvilu, pitkä matka vienyt syömiset sekä juomiset — se vettä, mikä\nverta, se luuta, mikä lihoa.\" — \"No olisiko sinun itse nälkä?\" —\n\"Mikäpä se olisi, kuutena kuukaunna kun en ruokaa ole nähnyt.\" — Sai\nruokaa, söi ja kysy syötyähän, jos eivätkö tietäisi sen kuninkhaan\nlääniä, johon olisi kulkeva. \"Emmet tieä, vastathiin talossa, mutt'\non meillä mettän viljat, het tiennevätkö.\" Kuttuthiin; ei tiennehet.\nAnnethiin hänelle sitte siitä talosta kivi, käskethiin pitämään, jos\ntarme tulisi. Lähti siitä talosta pois ja tuli toiseen. Siellä häntä\ntaas, syöä aiothiin, vaan kun ei sanonut ittessänsä syömistä olevan,\npanthiin hänelle ruokaa ja kysythiin, mitä asioittisi. Ei sanonut\nmuuta asioivansa, kun että neuottaisi hään sen kuninkhaan lääniin,\njonka nimitti. \"Itte emmet tieä siitä kuninkhaasta mithään, sanothiin\ntalossa, vaan on meillä mettän peot, tiennevätkö.\" Kuttuthiin; ei\ntieä. Annethiin hänelle siitäki talosta kivi ja niin meni kolmantheen.\nSielläkhään ei tietty sen kuninkhaan lääniä, jota kysyi, vaan sanothiin\nolevan taivahan linnut heillä, joilta kysyttäisi. Kuttuthiin kokhoon\nlinnut, tulit kaikki, kokko yksin ei tullut. Niin kysythiin taivahan\nlinnuilta sen kuninkhaan maata; ei tiennehet. Kuttuthiin kokkoaki\ntulemaan, vasta kolmannella kuttumuksella tuli. Waan et sanonut\nhäänkhään tietävänsä. \"Tieät kyllä, mutta vaimojasi pelkäät.\" \"Tieän\nminä senthään, vaan sinne on hirviän pitkä matka.\" Käskethiin viemään\nmies sinne, ei matkaa kattomahan. Sai lähtiissään kiven tästäki talosta\nja niin nousi kokon selälle. Kokko lähti lentämähän, lenti, lenti,\njoko lie usiampaa viikkoaki lentänyt, niin kysy mieheltä: \"saitko\nkiveä ensimmäisestä talosta?\" \"Sain\", vastasi mies, \"Luo merehen!\"\nKun sitte loi sen kiven merehen, niin siitä paikalla kallio kasvo.\nSillä kalliolla kokko vähän aikaa lepäsi ja lähti uuelleen lentoon.\nKauvan lennettyähän kysy mieheltä jos eikö saanut toisestaki talosta\nkiveä. Sano saanehensa mies ja kokko käski senki merheen lähettämään.\nSiitä samate kallio kasvo ja kokko istu lepäämähän. Niin siitä taasen\nlentoon kohosi ja kotvan lennettyähän kysyi mieheltä: \"antoko minun\nemäntäni kiveä sinulle?\" \"Anto\", vastasi mies — \"Puota vielä seki\nmereen!\" — Puetti mies ja siitä tuli kolmas lepäyspaikka. Kun siitä\nsitte lähti lentämähän, niin kerrassaan vei miehen rannalle ja maalle\nlaskettuahan kysy: \"no mitä minulle nyt palkasta annat?\" Oli kaksi\nsonnia rannalla, niin mies sano: \"ota noista kumpi tahansa!\" Otti\nlihavamman kokko ja söi suuhunsa, sitte lähti takasi lentämään. Meni\nkuninkhaan linnahan mies lakki päässä, jonka oli toraamapaikassa saanut\nja joka teki hänen näkymättömäksi. Kun morsiamensa huoneesen tuli,\nniin morsian itkusilmissä, kaikki murehissaan, häntä ei nähnyt. Jonkun\najan siellä näkymätönnä istuttuahan kuuli morsiamensa käskevän piikaa\nvettä kaivosta noutamaan. Kun meni piika, hään jälkeen, kultaviljoista\nvähösen vesiastiahan murensi. Tuli piika veen kanssa, kuninkhaan tytär\nsano: \"ei tämä ole puhasta, käy toista.\" Toista kun lähti käymään,\ntuhkamo taas jälessä, jo enemmän viljoista vetheen murensi. Ei\nkelvannut sekhään vesi kuninkhaan tyttärelle; käski kolmannesti käyä,\npuhthaampata tuoa. Niin sihen tuhkamo loi koko kultaviljan, jonka oli\ntaivaasta saanut. Näki kuninkhaan tytär viljan, tunsi, sano: \"tässä\nsinä nyt olet, missä oletki, elä piileskele!\" Temposi tuhkamo lakin\npäästänsä ja tuli näkyväiseksi: \"tässä olen jo kotvasen istunut; missä\nkuningas, kun hänestä ei kuulu mithään?\" — \"Elä puhu kuninkhaasta; se\non tapannut kaiken väkensä soassa, siellä on vieläki, lie'kö hengissä,\nvai hengetönnä ei ole enää kotvin sanomia saatu.\" — \"No sinne se pitää\nminunki paikalla lähteä.\" — \"Elä lähe! viikon jo viivyit matkallasi\nilmanki.\" — \"Lähen kuitenki; en enää taia kauan viipyä.\" Lähti siitä,\nkuningas tiellä vasthaan, kovin murheelliselta näytti. \"Elä huoli\nmurehtia, sano tuhkamo, lähe vävypoikasi kanssa sotapaikalle jällehen,\nkattothaan, jos mitä voimma.\" Anto kuninkhaalle kuovat ja lakin, itte\npiti sauan, niin lähtivät. Tulevat sotapaikalle; vihollinen siellä\nyhä saaliita korjailee. \"Onko vielä vastaanottajata?\" huusi tuhkamo.\n— \"Kyllä on vielä, jos ennenki.\" —. Samassa tuhkamo keikahutti pään\nsauastaan, sillä kaikki oma väki nousi ylös, Keikahutti sitte toisen\npään, kaikki viholliset maahan. \"No kuinka nyt nait vävypoikasi?\" kysy\nhän siitä kuninkhaalta. \"Elä semmoisia enää kyselekhään, sano kuningas,\nota tyttäreni ja puolen riikkiä annan sulle morsian lahjoiksi. Waan\nviikon viivyit matkoillasi, viikon viivyit, kauan kasoit, viimmen tulit\nviisahaksi.\" Sihen se loppuiki.\n\nJälkimaine. Oulun läänin pohjaspuolella vedetään semmoisista sanoista,\njoissa muita puhetapoja myöten kaksi äänikettä kerakkeella h erotetaan,\nsama h kummanki äänikkeen eteen. Niin kuuluvat sanat: etehen, mitähän,\nruvetahan edl. näin: etheen, mithään, ruvethaan. Sodankylässä,\nKemijärvessä, Kuolajärvessä sanotaan sekaluutta, millon etheen, millon\netehen (kullon eteen). Sillä tavalla paikastaan erotettu h muutamia\npuhetapoja myöten taas muuttuu edelliseksi kerakkeeksi, jotta sanotaan\netteen, mittään, kallaan. Niin esimerk. paikoin Savossaki, Iinsalmessa,\nPielavedellä edl.\n\nTuhkamo, jota Wenäjän puolella sanotaan tuhkimoksi, on usiammissa\nSuomen kansan Tarinoissa merkillinen, mainio mies.\n\n\n\n\nHäatavoista Pääjärven Seuduilla Wen. Karjalassa.\n\n(Muutaman kosiomiehen puhetta myöten kirjotettu).\n\n\nKosiomiehet esinnä kaksi kertaa ilman sulhasetta morsion talossa käyäh,\nsiitä kolmas kerta sulhasen kera. Kun mieltyy tytär, kaatam viinaa\nkahteeh stakanaah (lasiin, pikariin, sarkkaan) molemmilla kosjojoilla.\nTa sulhasen puolesta kosjojat viinaa kahteeh stakanaah kaaetah tyttären\nemällä ta isällä. Siitä tyttären emä sulhasella (sulhaselle) kaatam\nviinaa ta sulkkuhuivin (silkkihuivin, silkkiliinan) antav. Sulhanen\nsiitä antav hopiemanietan (hopiarahan) tyttärellä. Pannaah stola\n(pöytä), syötetääh. Siitä isetääh käsi (lyövät kättä) tyttären isä\nta kosjomies, sanotaah: \"kuulkahe kaikki ristikansa, nyt on (Anni\nPetrintytär) ta (Iivana Matveinpoika) kaupan laatinehet, ken tämän\nkaupan erottanee, sata sakkoa, kuusikymmentä kuuliaisista (syömisistä\nja juomisista). — Kuuliko tämän assan (asian) ken?\" Mastataah rahvas:\n\"kuultiih.\" — \"No, kun kuulia, ken tämän assan purkanoo, päättääh\nisäntä ei ole (pää poikki lyödään).\" Siitä kolme henkeä sulhasen\npuolesta ta kuusi henkeä tyttären isän puolesta lauletaah, kahella\nstolalla syöääh, juoaah, pritania luvataah, lammas, kaksi lehmeä,\nporoja (kotipeuroja) eloa kai muuta tavaroa. Morsten itkev vierahilla\nkaulasta (halaa heitä kaulasta ja laulaa pian itkuäänellä). Wierahat\nsiitä hänellä tjenkoo annetaah. Kun siitä vuotehella vieääh,[16]\nkosjojat viikatteella kierretääh kolme kertaa ympäri vuotehen,\njottei rikottaisi. Sulhaselta kun jalat morsiamen sisaret jaksetaah\n(riisuvat), hään rahoo pahkiloisihe on pannut, ne rahat hyd saahaah\nottuo ta pityö, kun lattialla helistääh. Aamulla morsiamen sisaret\nvettä ta valkia paikka sinne vuotehella mieääh, se paikka (huivi,\nkaulaliina) jääpi sulhasella olemaah. Sulhane panem rahaa maatessaah\nmorsiamen yskääh (rintaan). Morsian kun aamulla tulem sulhasen jälessä\npirttiih, ne rahat kynnyksen alla heittäv. Naot (morsiamen sisaret)\ntullaah, ne siitä kerätääh ta saapka (lakki) otetaah sulhasen päästä\nta pannah siheh sulkkuvyö sulhaselta. Siitä saatrokalle (eineelle,\naamuruoalle) ruvetaah. Anoppimuori päästyä kaikkien ruoalta kantav\nvalkien paikan (huivin) mihkiparilla ta sisaret toisen paikan\nantavat samalla kerralla. Juohtokansa kun tullaah sulhasen kotiih,\nsiellä morsiantjsarkkoa juoaah, neljä pikaria luoalla (lautasella,\ntalrekilla), ne morsten saajannaisen kera vie ympäri ja kumartelevatsen\nvierahia. Ensimmäisestä tjsarkasta vierahat ei annetah ni mitä, vasta\ntoisesta tjsarkasta pannaah riuna tahi kaksi tarekalle (talrikille).\nSulhane, kun morsiamen talosta juohtokansan kera lähtev, anoppi hänellä\nantav valkian liinapaian (hamppusen paidan), jota vastaab sulhanen\nantav anopille kaksi tahi kolme rupiloa rahaa. Morsian sulhasesa\ntalossa antav akalla (miehensä äitille) rätsinän ta sukat, isällä\nvalkien liinapaian, puksut ta kintahat, veljillä ruskien huivin ta\nvalkien liinapaian, sisarilla ruskien huivin ta valkien rätsinän,\nlapsilla kintahaisia.\n\n  [16] Pappia näillä seuduin ei käytetä'kän\n  vihkiäisissa; koko hänen työnsä on siinä, että\n  koska sattuu, vuoden ja kahdenki päästä, pistää\n  kirjaansa, että sen nimelliset mies ja vaimo omyt\n  naimisiin yhtyneet. Maan ennenkun se tapahtuu\n  elämät yhdessä, tekemät lapsia ja toisinaan taasen\n  lähtemät erille toisistaan.\n\n\n\n\nNeittyen Ihanaisuudesta.\n\nLaulu,\n\n\n            v. 1.\n\n    Kukka kaikkein ihanainen,\n    Kukkasitten kuningas,\n    Ompi neitto nauravainen,\n    Rakkauden ruhtinas.\n\n            v. 2.\n\n    Neitto nuori naurusuinen,\n    Luonnostansa lempiä,\n    Muutti miehen mielen muinen\n    Hehkava ja hempia.\n\n            v. 3.\n\n    Neitto kaunis kavalasti\n    Orjaksensa ottapi,\n    Sankaritkin taitavasti\n    Wiekkahasti voittapi.\n\n            v. 4.\n\n    Katsannoilla kaunihilla,\n    Silmillänsä, sitelee;\n    Sanoillansa sulosilla\n    Wierehensä vetelee.\n\n            v. 5.\n\n    Neitto nuori ihanainen\n    Ompi onnen otava,\n    Niinkuin kukka kasvavainen\n    Lempiästi loistava.\n\n            v. 6.\n\n    Neitto nuori kaunokainen,\n    Taitavainen tavoissa,\n    Ompi onnen ottavainen\n    Pojissakin paraissa.\n\n               G. T—n Paturi\n                  Hameesta.\n\n\n\n\nSatuja.\n\n\n\n1. Metsäsika, Hevonen ja Mies.\n\n\nMetsäsika oli rypenyt hevosen tavallisessa juomapaikassa, josta\nhevonen vihan vimmassa manasi häntä toraan kanssansa. Waan kun toisen\nhampaat jo päältäpäinki olivat vähä hirviänlaiset nähdä, niin hevonen\npyysi miestä avukseen. Mies nousi selkään ja nuolellaan ampuiki\nmetsäsian kuoliaksi. Waan sen tehtyä sano hän: \"minulle tapahtui\ntänäpänä kahdenkertanen onni: esiksi sain oivan metsäsian paistin ja\ntoiseksi opin tuntemaan, kuinka oletki sinä kelpo elävä.\" Siitä ei\nenää laskenutkan hevosta irti. Jälkeen päin kuultiin hevosen monasti\nvalittavan: \"minä mieletön pyysin kostoa turhasta asiasta ja sain sillä\niänpäiväsen orjuuden.\"\n\nEi kostonpyyntö hyödytä, jos ei kärsivällisyys enemmin.\n\n\n\n2. Susi ja Koira.\n\n\nSusi ja koira yhtyivät pakinoille metsässä. Susi sano: \"mistä se\ntulee, että sinä aina olet noin lihava, minä laiha, vaikka olenki\nsinua väkevämpi ja sentähden luulisin paremmin ruokani käsittäväni.\"\n\"Se tulee siitä, vastasi koira, että minä palvelen isäntääni ja saan\nhäneltä ruoan palkakseni, sinulle ei kenkään anna ruokaa, paitsi minkä\nitse voinet tavata.\" \"Mikä palvelu se on, kysyi susi, enkö hoti minäki\nsitä voisi täyttää?\" \"Kyllä voit, vastasi taasen koira, kun vaan pidät\nvahtia pihalla ja varjelet talon yötisaikana varkailta.\" Sihen työhön\nlupasi susi mielellään ruveta ja koiran piti hänelle palveluspaikka\nkylässä toimittaa. Tiellä, kun juoksivat rinnatusten, tuli susi luomaan\nsilmänsä koiran kaulalle ja kysyi: \"Kuinka sinä olet noin karvaton ja\npahasti lyöttäynyt kaulanpaikalta?\" — \"Kun hokevat minua liian äkiäksi\nja vielä pelkaävät juoksentelevanki, vastasi koira, niin sitovat\ntoisinaan päiväksi kahleisiin, yöksi taasen laskevat irti ja antavat\nminulle leipäpaloja, luita ja muuta ruokaa yltäkylläsesti.\" \"Niin\npäivällä, sano susi, et pääsekän menemään, kunne tahdot?\" \"En kyllä\naina\", vastasi koira. \"No, hyvästi sitte, sano susi, hyvästi itse ja\nkaikki onnellisuutesi, siitä onnellisuudesta minä vaan en huoli, jota\nkahleissa nautitaan.\" Sen kanssa otti eronsa koirasta ja juoksi metsään.\n\nParempi köyhyyski, kun toisen valta.\n\n\n\n3. Mies ja Lempo (Pahahenki).\n\n\nMies ajo kärrynsä rattaan likakuoppaan, josta hevonen ei saanut sitä\nliikkeelle. Tuskissaan rupesi hän kiroamaan ja mainimaan Lemmon\nnimeä niinkun siltä muka apua saadaksensa. Lempo kuuli sen, tuli\npaikalle ja sano: \"ota pois tuo kivi rattaan edestä, puhdista ratas\nkiinnitarttuneesta, kuivettuneesta savesta, kyykistäke sitte ja pane\nolkasi hulikan alle, niin nosta ja samassa manaa hevosta!\" Mies teki\nsen ja ratas pääsi kohta liikkeelle. \"Näätkö nyt, sano Lempo, että\nilman minuttaki pääsit siitä seikasta, niin miksi minua kaikkiin\njoutavihin huudat ja kutsut!\"\n\n\n\n4. Pääskynen ja muut Linnut.\n\n\nPääskynen oli tullut tuntemaan, jotta pellavasta tehdään lankaa ja\nlangoista pauloja, joilla lintuja pyytään. Kun senjälkeen näki pellavia\nkylvettävän, meni, sanoi toisille linnuille: \"nuo pellavasiemenet\nmeidän pitää yksin nenöin tukkunaan maasta noukkia, sillä näistäpä\nmeille vielä muuten on surma lähestyvä.\" Linnut vaan nauroivat\npääskyselle, eivätkä ruvenneet sihen vaivaan. Jonkun ajan perästä, kun\njo pellavataimet olivat maasta nousseet, varotti hän taas heitä, ne\ntaimet hävittämään. Mutta sihenkän he eivät ruvenneet. Kun näki kaikki\nkokeensa tyhjäksi pääskynen, niin erottihen muista linnuista ja teki\nliiton ihmisten kanssa, heidän ystävyydessä ja suojassa saada kesät\nelellä. Niin saiki ja pääsi itse rauhaan, vaan muut linnut, jotka eivät\nhuolineet ajallansa surmaansa vastustaa saivat pellavasta ja pauloista\nikuisen peljättävän turmion.\n\nPaha pitää jo siemessään hävittää, jos siitä päästä tahtoo.\n\n\n\n\nSuomen kansan Arvuutuksia.\n\n\n1. Kaksitoista varista katolla, yksi ammutaan, montako jätille jääpi?\n\n2. Kannettava väsyy, kantaja ei väsy.\n\n3. Ketonen keritty, kullalla katettu.\n\n4. Kesän viuhkaa, vauhkaa, talven aitassa asuu.\n\n5. Kiehuu, kiehuu, ei ni konsa kuohu.\n\n_Osviittoja_. 1. Yksi, sillä toiset arvattavasti lentävät pois. 2.\nSoutaja ja vene. 3. Puurovati 4. Wiikate. 5. Järvi tuultessa.\n\n\n\n\nSuomen kansan Sanalaskuja.\n\n\n1. Tapa varren kaunistaa, eikä karva kauniskana.\n\nKoreilioilta mieleen otettavat sanat.\n\n2. Lämmin laiskan syöessään, vilu työtä tehes- sään.\n\nTaitaan kyllä toisinaan todeksi havata.\n\n3. Tuosta tunnen tuhman miehen: vuoli kieron kirvesvarren, väärän\nvärttinän rapasi (vanutti); tuosta tunnen tuhman vaimon: ahto riihen\nrippupäihin, syltyssä sukat jalassa, lakki päässä kallellahan.\n\nKylläki kerraksi tuntomerkkejä, eikä tosiaanki aivan tyhjiä.\n\n4. Sillä akka voittaa, kun puolen puuta taittaa.\n\nMiesten pilkkasanat, akkojen johonkuhun miesten työhön ruvettua.\n\n5. Wie porsas Puolaan, saat sikana takasin. Harvoin tuleeki pahasta\nparempata.\n\n6. Kun on usma uunna vuonna, sillon halla Heinäkuussa, talvi keskellä\nkeseä.\n\nNiin sanotaan, vaan muuten ei aina ole ilmanmerkkehin ja vanhoin sanoin\nluottamista.\n\n7. Jäähä hyvästäki pitää, elää pahanki kanssa.\n\nEi tapahdu maailmassa aina, mikä ihmisen mieltä myöten olisi paras.\n\n8. Hyvä suolla suuri virsu, lialla leviä kenkä. Rumempiki silmän nähdä\non hyvä paikassaan.\n\n9. Hyvä suolla suuri jalka, kirkossa kepiä kenkä.\n\nKullaki kohtelolla on omat tarpeensa; mikä soma yhdessä paikassa, usein\ntoisessa on sopimaton.\n\n10. Ei siinä iloin eletä, kussa on kuollut kotona, lasten vanhin\nlattialla.\n\nEikä sovi toivoa'kan, että ihminen kaikin ajoin olisi yhtä ilonen —\naikansa ilolla ompi, toinen aika mielaloilla.\n\n11. Ei ole mies pahasta tehty, ehkei aivan arvostana.\n\nToisilla sanoilla sanotaan: ei kukaan niin hyvä, kun kiitetään, eikä\nniin paha, kun pannaan. Se kyllä on tosi.\n\n\n\n\n"]