[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fcBPQO1WobFoFhnSNcR50ukRYzmM279eFANrudIXlgsw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":19,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},3045,"Lappalaisia lauuja","Donner, Otto",null,"3045-donner-otto-lappalaisia-lauuja","3045__Donner_Otto__Lappalaisia_lauuja","runous",[12],"kansanperinne",[],"fi",1876,26976,162251,false,73262,[21],"Folk songs, Sami",[23,24],"Mythology, Legends & Folklore","Poetry","\"Lappalaisia lauluja\" by Otto Donner is a collection of folkloric poetry written in the late 19th century. This work compiles the tradition of Sámi poetry, including narratives, myths, and songs that reflect the culture and beliefs of the Lapland people. The collection aims to preserve and showcase the rich yet often overlooked poetic expressions of the Sámi, delving into themes of mythology, nature, and daily struggles.  The opening of the book serves as an introduction to its themes and significance. It begins with a dedication to Elias Lönnrot, a key figure in Finnish folklore studies, and emphasizes the sparse poetic life among the Sámi, limited by their challenging surroundings. Donner discusses the history of Lappish narratives, highlighting prior efforts to document and translate these cultural treasures. He mentions prominent contributors to the field and notes that most of the collected poetry reflects on the deeper connections between the Sámi people and their environment while occasionally addressing their historical interactions with neighboring tribes and cultures. (This is an automatically generated summary.)",[],301,"Kansatieteellinen kokoelma sisältää saamelaisia kansanlauluja, kertomarunoja, sananlaskuja ja arvoituksia. Teos valottaa pohjoisten paimentolaiskansojen elämää, uskomuksia ja henkistä perinnettä 1800-luvulla.","Otto Donnerin 'Lappalaisia lauluja' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3045. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","LAPPALAISIA LAULUJA\n\nKokoili\n\nO. Donner\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,\n1876.\n\n\n\n\n\n\n              Omistettu _Elias Lönnrot'ille_\n      suomalaisen kansalaulun ansiorikkaalle herättäjälle.\n\n\n\n\nSisällys-luettelo:\n\n       Alkulause.\n   I.  Varemmin julkaistuja Lappalaisia runoja. —\n       Fjellner. -Sorsele.\n  II.  Lappalaisten kertoma-runot: Päiven paarne,\n       Piššan Paššan pardne, Päiven neita ja Kassa muödda.\n III.  Lapin runouden eri lajit: kertoma-runo, tarinoita\n       ja elinsatuja. -Sananlaskuja ja arvoituksia.\n  IV.  Lyrillistä runoutta.\n   V.  Runo-mitta.\n  VI.  Ikä. — Laulujen muoto Syrjäniläisillä ja\n       Mordvalaisilla. — Yhteinen ja alkuperäinen\n       satu-aine. — Jumaluus-käsitykset.\n VII.  Kertoma-runot.\nVIII.  Pienempiä lauluja.\n\n\n\n\nAlkulause (Elias Lönnrot'ille).\n\n\nTuo paimentolaisten puutoksista niin yltäkylläinen elämä Lapinmaan\nhärmäisillä takamailla ei suo heille paljon tilaisuutta antautua\nrunollisuuden onnellisempiin unelmiin; ankara taistelu olemuksen\npuolesta antaa ajatuksille kokonaan niiden sisällön. Sen vuoksi\nkuvastavatkin tässä jäljempänä seuraavat laulut, ainoat jotka nykyiseen\naikaan saakka ovat kootut, ainoastaan aivan vähän kehittynyttä\nhenkistä elämää. Kuitenkin on Sinusta, joka olet niin perehtynyt\nsuomalaisten kansalauluin kukkaistarhaan, halvalla kanervallakin tuore\nmetsätuokseensa. Ota se siis hyväntahtoisesti vastaan.\n\nSinä tiedät kyllä ett'ei se vaadi itselleen suurta runollista\narvoa. Kansatieteellisenä kuvaelmana, osoitteena siitä, kuinka\nihmisen ajatustapa muodostuu niin puutteellisissa ja vaivanalaisissa\nsuhteissa lienee tällä kokouksella kuitenkin suomalaisten kansain\nsivistyshistoriassa arvonsa. Sulimmat kiitokseni siitä harrastuksesta,\njota olet osoittanut tätä kohtaan, mutta erittäinkin \"Päivän poikain\"\nsuomen- noksest\nSallittakoon minun tässä lausua kiitollisuuteni niillekin, jotka\ntiedonannoillansa ja aikaisemmilla käännöksillänsä ovat saattaneet\ntehtäväni mahdolliseksi. Rakkaassa muistossa on vanha Fjellner\nSorselessa säilyttänyt muistelmia lapsuudesta — vuosisatamme alusta.\nHänettä olisivat ne luultavasti jo aikoja sitten haihtuneet kansan\nmuistosta. Olkoot nämä vanhuksen mielestä ikään kuin hänen oma\npystyttämänsä muistopatsas esi-isille!\n\nUseimpia lauluja antoi minun käytettäväkseni kuolinvuoteellansa,\nnykyjään tuonen majoihin muuttanut, Jaakko Fellman Lappajärvellä,\ntoisia antoi minulle ystävällisesti J.U. Grönlund Tukholmassa.\nKääntäissä olivat erittäinkin herra pastori Joh. Mörtsell Maidissa\nja A. Laiti Vesijärvellä sekä J. Krohn ja A. Genetz täällä useimpain\nlauluin suomentamalla ystävällisimmästi avulliset. Heille jokaiselle\npyydän lausuani sulimmat kiitokseni.\n\nLaulunäytteet, joita on ko'ottu Venäjän Lapissa, saattavat arvelemaan,\nettä niitä on vielä melkoiset määrät lappalaisten kesken. Onnistukoonpa\nvielä jonkun saada kootuksi sellaisiakin, 'joilla on suurempi\nrunollinen arvo ja tulkoon siten todistetuksi, että lappalaisetkin\nkerran ovat olleet samanlaisten tunteiden elähyttämät kuin heidän\nheimokansansa.\n\nHelsingissä, tammikuussa 1876.\n\n_O. D._\n\n\n\n\nI.\n\nVaremmin julkaistuja lappalaisia runoja. — Fjellner'in elämäkerta. —\nSorsele.\n\n\nVaikka Lappalaiset ja heidän omituinen elämänsä Pohjani lumitanterilla\njo lähes kolme vuosisataa ovat olleet vilkkaiden kertomusten esineenä,\njoita sekä oman maan miehet että ulkomaalaiset ovat julkaisseet,\nniin on kuitenkin aivan luonnollisesti tämän elämän ulkonaisempi\npuoli ollut muukalaisille viehättävin. Tosin on tämän ohessa annettu\nmyöskin jonkinlaisia tietoja kielestä ja sen heimoista, mutta\nensimäinen täydellinen kieli-oppi, jonka toimitti P. Fiellström\nEtelä-Ruotsin murteesta, ilmestyi vasta 1738. Vähän laveammalta ovat\nlähetyssaarnaajat ja muutamat matkustajat kertoneet Lappalaisten\npakanallisista jumaloista; täydellisen kuvauksen heidän mytologiastaan\nantoi kuitenkin vasta v. 1871 J.A. Friis, tuo Lapin kansan tuntemisessa\nansiollinen Christianian yliopiston professori, joka myöskin samassa\nkirjassa norjan-kielisenä käännöksenä julkaisi suuren joukon\nlappalaisia satuja ja tarinoita Lapin eri tienoilta. Siihen saakka\noli tämmöisiä ilmestynyt paraasta päästä satunnaisesti. Ensimäiset\njulkaistut lapinkieliset tuotteet, jotka olivat lähteneet kansan omasta\nkuvaus-aistista, ovat Friis'in v. 1856 ulosantamat lappalaiset sadut ia\ntarinat, 41 luvultansa, jotka hän julkaisi \"kielen näytteinä\".[1]\n\nTämä huolimattomuus ominaisesta, lapinkielisestä osoitteesta,\njoka kuvaelisi kansan ajatustapaa ja mielenlaatua, on kuin jo 17\nvuosisadan alusta pappien ja lähetyssaarnaajien tarpeeksi oli\nruvettu painattamaan lapinkielisiä kirjoja ja sentähden varmaankin,\nyksistään kielen taidonkin vuoksi, myöskin omakielistä tekstiä olisi\ntarvittu. Mutta kansalle omituisten tarinain arvo oli jotenkin\nalhaalle laskettu, erittäinkin koska niitä julkaistiin enimmiten\nsuorasanaisessa muodossa. Vaan että myöskin runoja Lappalaisilla\noli olemassa, olivat jo useat kirjailijat väittäneet. Scheffer\njulkaisi arvokkaassa kirjassansa Lapin maasta kaksi pientä laulua,\nsekä alkuperäisellä kielellä että latinaisella käännöksellä, jotka\ntähän asti ovat olleet ainoat lapin kielellä.[2] Sjögren kertoo,[3]\nettä Sodankylän Lappalaisilla on runoja, joissa lauletaan heidän\nesi-isiensä menneinä aikoina loihtovoimalla toimittamia urostöitä, ja\nhän lausuu tässä tilaisuudessa, että täydellinen semmoisten runojen\nkokoelma olisi varsin tärkeä käsitykselle Pohjanmaiden pakanuuden\nomituisesta luonteesta. Samassa Sodankylän pitäjässä kirjoitti hän\nmuistoon, monista muista puhumatta, myöskin yhden lappalaisen runon,\njoka kertoi miten köyhä Wenäjänpuolinen Lappalainen kosi ruotsalaista\nlappalaistyttöä naapuristossa (l.c. siv. 221). Mihin nämä runot ovat\njoutuneet, sitä ei tiedetä; hänen jälkeen jättämissänsä papereissa\nPietarin akatemian kirjastossa niitä ei löydy, sen mukaan minkä minulle\nhra valtioneuvos Wiedemann on suosiollisesti ilmoittanut.\n\nTämä viittaus lappalaisten kansanrunojen keräilemiseen ei näy\nsynnyttäneen uusia puuhia. Mutta v. 1849 ilmestyi ruotsalaisessa\naikakauskirjassa \"Läsning för folket\", vuosikerta XV ja seurr.,\njokseenkin hauskoja kertomuksia Ruotsin Lapista ja sen asukkaista,\njotka oli toimittanut ijäkäs, tätä nykyä jo yli 90 vuoden vanha,\npastori J.A. Linder Uumajalla, ja jo kirjoituksensa ensimäisessa osassa\n(vuosik. XV, siv. 341 ja seurr.) ilmitoi hän ruotsalaisena käännöksenä\notteen lapin kielisestä _Peiven parneh_ (auringon pojat) nimisestä\nrunosta; hän oli saanut tämän eräältä pastori Fjellner'iltä. Tämä tällä\ntavoin julkaistu kertomaruno levisi päivälehtiin, (Postoch Inrikes\nTidningar Tukholmassa, Helsingfors Morgonblad N:o 84 vuosik. 1850, St.\nPetersburger Zeitung.) ja näistä toimitti sen W. Schott saksalaisena\nkäännöksenä A. Erman'in aikakauskirjaan \"Archiv für wissenschaftliche\nkunde von Russland\" nid. XII ss. 54-61, Berlinissä v. 1853. Moniin\nvuosikausiin tästä runosta, saatikka sitten alkuperäisestä, ei kuulunut\nsanaakaan; se näytti joutuneen unohduksiin. Friis sen uudestaan\npainatti mythologiaansa (J.A. Friis, Lappisk Mythologi, eventyr\nog folkesagn. Christiania 1871, s. 169 seurr.) sen muodon mukaan,\nmikä runolla on lehdessä \"Läsning för folket\"; sittemmin saatti\nsen taasen t:ri Bertram saksalaisen yleisön luettavaksi (_Peivash\nParneh_, Die Sonnensöhne. Nach bruchstücken einer epischen Volkssage\naus Lappland, von Dr Bertram. Helsingfors 1872.), ehkä kuitenkin\nmuodossa, joka varsin vaillinaisesti kuvastaa tuon lappalaisen runon\nalkuperäistä luonnetta ja suoraa esitystapaa. Myöskin englantilainen\nkäännös ilmestyi, nähtävästi sommiteltu viimemainitusta saksalaisesta\nmukailemasta.(_Peivash Parneh_, the sons of the Sun-god. Translated\nto English by Mr Weatherby, Colburnin New Monthly'ssa. Katso\naikakauskirjaa \"Academy\", 17 tammik. 1874, siv. 61.)\n\nPerinpohjaisessa kuvauksessaan Lapin oloista: \"Om Lappland och\nLapparne, företrädesvis de svenske. Ethno-grafiska studier af Gustaf\nvon Düben. Stockholm 1873\", jota runsasvaraista kokoelma-teosta varten\non käytetty kaikki kirjoitukset, mitkä siihen saakka tästä aineesta\nlöytyi julkaistuna, omistaa kirjäntekijä kokonaisen luvun sivv. 318-347\nLappalaisten runollisuudelle ja soitannolle. Aivan oikein muistuttaa\nhän, että useimmat heidän tutkijansa ovat laiminlyöneet tätä puolta\nheidän sivistyselämässään. Mutta tähän oli syynä se, että asiasta ei\npaljon mitään tiedetty. V. Düben'in onnistui Sorselen pastorin A.\nFjellner'in suusanallisen kertomuksen mukaan, jota miestä kirjoittajan\n\"Läsning för folket\" lehdessä tuli kiittää ensimäisestä tiedosta Päiven\nparneh runosta, antaa täydellinen käännös tuosta runosta, vieläpä\nmyöskin ilmituoda ihan uusi epillinen runo: Pišša Pašša'n poika, ynnä\nuseain lyrillisten runojen, mytillisten kertomusten ja eläintarujen\nkanssa. Yhden osan näistä sai hän hra kauppaneuvos J.U. Grönlundilta\nTukholmassa, joka on syntyisin Lapista. Nämä runot ja laulut antoivat\narvollisia ja tärkeitä lisäkeinoja Lappalaisten henkisen kehityksen\ntuntemiseen. Tarkoituksensa saavuttamiseksi -hän tahtoi saada aikaan\nkansatieteellisen kertomuksen Lappalaisista -oli kirjantekijä kyllä\nkylliksi tehnyt, sillä hän täytti tuon aukon heidän henkisen elämänsä\nkertomuksessa. Saattaaksemme päätellä lappalaisen ja suomalaisen\nkansanrunon synnystä oli kuitenkin välttämättömän tarpeellista, että\nsaatiin verrata alkuperäiset runot toinen toiseensa. v. Düben'istä\npäättäin on pastori Fjellner ainoa koko Lapinmaassa, joka nyt enää\nnämä runot tuntee. Mutta hän on jo -sanoo v. Düben -lähes 80 vuoden\nvanha ja sokea eikä sentähden pysty niitä enää kirjoittamaan muistoon.\nMinä sentähden suvella 1874 päätin, tavatakseni hra Fjellneriä, tehdä\nmatkustuksen hänen luokse, kuljin Uumajan kautta Lycksele'en ja täältä\nosittain jalkaisin osittain veneellä Sorsele'en, missä tuo jo vuosien\npainosta vaipunut sokea laulaja asiaan harrastuneena päivät pitkin\nminulle muistostaan luki useimmat näistä runoista, jotka alempana olen\nalkuperäisessä muodossaan julkaissut. Jo nuoruudessaan oli hän muiden\nmuistista pannut joukon näistä paperille; mutta suurin osa oli niin\nkatkonaista ja aukkoista, että sikäläisen murteen paras tuntijakaan\nei olisi sitä ymmärtänyt. Oikokirjoitus oli ylen mielivaltaista ja\nSäännötöntä, jotta usein saimme hikoilla kauvan aikaa, ennenkun voin\ntavailla ilmiin oikean sanan. Kaikki, mitä hänen suusanansa mukaan\nkirjoitin, panin paperille tarkkaan niinkuin hän äänsi; en ole mitään\nyhtämukaisuutta kokenut saada toimeen, lapin kirjakieltä Ruotsissa\ntaikka muiden puhumista vertaamalla. Viivyttyäni Sorselessa puolitoista\nviikkoa matkustin Malå'n kautta Norsjö'hin 13 à 14 Ruotsin penikulmaa,\nja täältä kärryillä Skellefteå'hon.\n\nKoska sen miehen elämäkerran tunteminen, joka jo monia vuosia on ollut\nainoa, millä vanhemmista runoista on jotakin tietoa, ei saata olla\nvähäpätöistä, niin annan tässä hänestä muutamia tietoja, jotka olen\nsaanut osittain häneltä itseltään osittain v. Düben'istä.\n\n_Anders Fjellner_ syntyi syysyön kylmässä v. 1795 18 p. syyskuuta\ntaivasalla Rūta vuoriston lumitunturilla Votta ja Sāl vuorien välissä\nHerjedal'issa, lähellä Ruijan rajaa, ja tuli kylmässä kaltiossa\npestyksi; paikkakunta on Heden pitäjää. Hänen vanhempansa olivat\nkiertäviä poro-lappalaisia. Mutta kun isä jo vuonna 1804 kuoli, lähetti\neräs kaukaisempi sukulainen tuon vilkkaan nuorukaisen Östersund'in\nkouluun Jämtlannissa. Sieltä tuli hän Hernösand'in lukioon, jonka\nlukujaksot suoritettuaan hän harjoitti lukemista Upsalan yliopistossa\nv. 1818. Jo koulussa oli hän omaksunut nimen Fjellner siitä syystä,\nettä hän oli syntynyt korkealla vuorella (_fjäll_), samate kuin muutkin\nnuorukaiset lappalaista syntyperää olivat omaksuneet fjäll-sanasta\njohtuneita nimiä: Fjellström, Fjellman. Luku-vuotensa kaikki\nlupa-ajat vietti hän kotiseuduillaan sukulaisten luona, pitäen täyttä\npaimentolaiselämää. Täällä kuuli hän usein vanhojen ihmisten pitkinä\niltapuhteina muistostaan lukevan muinoisia runoja ja kertovan satuja\nsekä tarinoita, taikka tuotiin tunteet ilmiin ilavissa lauluissa,\n_vuole_'issa, jotka sanoin sävelin kuvastivat mitä erilaatuisimpia\nmielen toiveita ja taipumuksia. Näitä vuole'ita laulettiin tavallisesti\nainoastaan taivasalla. Paraim-pien laulajain joukosta muisti fjellner\nvielä erään Serri Jū'n, Anders Nilssonin, Per Mihte'n ja Ruijan\npuolella Sakari Olavin-pojan vaimon, Kant ja Stolt nimisestä suvusta.\nLiike Ruijan ja Ruotsin välillä oli, näet, näillä rajatienoilla\nvarsin vilkas, erittäinkin vaelsivat Lappalaiset usein edes takaisin;\nkertomaja laulutaito oli heissä kaikkialla yleinen.\n\nVuonna 1820 jätti fjellner yliopiston ja vietti nyt lähetyssaarnaajana\nmonta vuotta Pohjois-Ruotsin Lappalaisten kesken, kuluttaen suurimman\nosan aikaa matkoihin. Niin tapaamme hänet v. 1821 apulaisena tuolla\nLapin oloihin perehtyneellä pastori L. L. Læstadius'ella Karesuannossa,\njoka on Ruotsin Lapin pohjoisimpia pitäjiä. Vuodesta 1828 vietti hän\napulaisena jonkun ajan Jukkasjärvellä, missä hän sitten yhtä mittaa oli\nasuntoa vv. 1831-1842. Viimemainittuna vuonna muutti hän, vaimo, kaksi\nlasta ja 11 peuraa parissansa, ihan samalla tapaa kuin Lappalaiset\ntalvisaikana asuinpaikkojansa vaihtavat, Sorsele'en, missä hän siitä\nlähtien on pappina oleskellut.\n\nTämä Sorselen pitäjä on Westerbottnin Lappia, jonka ala on 364\nneliöpenikulmaa ja asukasluku 18,495 henkeä. Suurin osa näitä tosin\nasuu rantamailla, mutta miten ruotsalainen asutus vireästi entää\nedespäin, samalla kun lappalainen väestö joko vähentyy taikka pysyy\nentisillään, on huomattava siitä, että väkiluku samojen rajojen sisällä\nv. 1789 nousi ainoastaan 1,027 henkeen, joista suurin osa Lappalaisia.\nMutta yllämainituista 18,495 asukkaasta v. 1873 oli ainoastaan 1,147\nLappalaisia, ja näistä tuli Sorselen pitäjän osalle ainoastaan 267\nLappalaista 1,331 Ruotsalaista vastaan; P. Læstadius'en mukaan (journ.\nII, 435) oli v. 1790 Sorselen Lappalaisten luku 323 ja v. 1832 360.\nMiten tämän maan alan viljelys 80 vuotena on edistynyt, nähdään siitä,\nettä veroitetun maan arvo v. 1790 laskettiin 49 ¼ manttaliksi, mutta\nv. 1873 jo 225 % manttaliksi. Vaan mitä enämmin viljelys voittaa alaa,\nmitä enämmin ruotsalaiset uutisasukkaat leviävät pohjoseen ja Norjan\nrajalle päin, sitä varmemmin katoavat myöskin vähitellen Lappalaiset.\nLapset oppivat jo tähän aikaan suurimmaksi osaksi ruotsia ja sulavat\nsiten ruotsalaiseen väestöön, ihan samoin kuin Wermlannin Suomalaiset,\nmitä kieleen tulee, nyt enää ainoastaan korpiensa kaukaisimmissa\nperukoissa käyttävät äidinkieltään. Eikä saattane enää kestää enämmin\nkuin vuosisadan taikka korkeintaan kaksi, ennenkun Lapin kansa\nRuotsissa, parannettujen kulkuneuvojen ja oppilaitosten vaikutuksesta,\non täydelleen sulanut Ruotsalaisiin.\n\n\n\n\nII.\n\nLappalaisten kertoma-runot: Päiven paarne. — Piššan Paššan pardne. —\nPäiven neita. — Kassa muödda.\n\n\nEnnenkun v. Düben arvokkaassa teoksessaan Lappalaisista käännöksinä\njulkaisi nuo lukuisat runot, ei tiedetty mitään semmoista\nrunomittaisessa muodossa, paitsi tuo yllämainittu runo Päiven\nparne. Hän julkaisi nyt kirjassaan, kuten jo ylempänä sanottiin,\nFjellner'in käännöstä noudattaen, sekä tämän runon että myöskin tuon\nyllä mainitun Pišša Pašša'n pojasta, vieläpä kolmannenkin: _Peijen\nneida_, päivän tytär, jonka suurin osa kuitenkin on suorasanaisessa\nmuodossa. N.s. Stalu-saduista löytyy hänen teoksessaan runomittainen\n_Kassa muodda_, vahva turkki, ja muutamia suorasanaisia, eläintäni\nlohesta ja taimenesta, joitakuita uudempia runoja sekä lyhykäisiä\nepigrammatillisia pätkiä. Näistä tahdomme, kustakin erikseen,\nlaveammalta puhua.\n\nTuon epillisen runoelman _Päiven pārne_ päivän pojat, jonka entiset\njulkaistukset ylempänä olemme ottaneet huomioon, on v. Düben\nkokonaisuudessaan ilmituonut seuraavalla uudella nimityksellä:\n_Peivebarnen suongah jehtanasain maajisn_, päivän pojan kosiomatkat\njättiläisten maassa. Tätä verrattaessa ennen julkaistuihin teksteihin\nhuomaa, että pääasiallinen sisällys on sama; v. Düben on vaan antanut\nrunolle, niinkuin sillä alkukielessäkin on, metrillisen muodon;\nmyöskään ei löytynyt ennen alkuvärsyjä. Fjellner'in aikaisemmin\nantaman tiedon mukaan on runo korjattu paperille Tornion Lapissa\n(Jukkasjärvellä) Leuhnje niinisen Lappalaisen suusanan mukaan.\nMinulle kertoi hän, että runoa on laulettu sekä Jukkasjärvellä että\nHerjedal'issa, missä viimeinmainitussa paikkakunnassa nuo jo mainitut\nSerri Jū ja Sakari Olavinpojan vaimo sen olivat osanneet.[4] Viittä\nviimeistä riviä arvelee hän myöhemmäksi lisäykseksi, minkä myöskin\nnäkyy todistavan Linder'in väite, että niitä tunnettiin ainoastaan\nTornion Lapissa.\n\nMinun alempana julkaisemani teksti on Fjellner'in lausunnosta tarkasti\nkirjoitettu hänen äänteensä mukaan. Minulla oli tässä edessäni myöskin\ntoinen kopio, minkä hän monia vuosia sitten itse oli kirjoittanut;\nmuutamat toisinnot ovat lähteneet tästä lähteestä taikka syntyneet\nhänen muistutuksestaan: on myöskin näin laulettu. G. kirjaimella\nmerkityt olen saanut eräästä käsikirjoituksesta, minkä kauppaneuvos\nJ.U. Grönlund Tukholmassa hyväntahtoisesti käytettäväkseni antoi.\nMyös senkin tallensi Fjellner 40 vuosikymmenen alussa paperille,\npehmeämmällä etelä-murteella kirjoitettuna; siinä seurataan, kuten\nedellisissäkin norjalais-ruotsalaista oikokirjoitusta, missä etenkin\nvokali-ääntiöt varsin vaillinaisesti kuvautuvat.\n\nTämän runon sankari on Kallajälkeinen; hän ja koko hänen sukunsa ovat\nsyntyperää auringon tyttärestä. He keksivät sukset, he ajoivat ja\nkesyttivät peuroja, joita löytyy Cassiopæa'ssa, ja ylimalkaan on kaikki\nmitä heidän elämäänsä kuuluu likimmäisessä yhteydessä taivaallisten\nkohtain kanssa. Jupiter'inä on tuo loistava peura, Venus'ena\nkarvan-vaihtava naaraspeura, kiertotähtinä ovat ylimalkain nuoret\nkoiraspeurat, joita kiiman aikana on ajettu erilleen karjalaumasta.\nOtava on heidän kaarensa, seitsentähti on Kalla-poikain njalla'na,\naittana.[5] Itse ovat he myöskin tähtiä: Orion on yksi, Sirius on\nKalla pardne, ja monet muut, niinkuin āks kuč, käls kuč, kums kuč,\njumpik ovat Päive pārne'ita, auringon-poikia. Mitä kalla nimeen tulee,\nmuistuttaa Schott, että se oikeastaan merkitsee ijästynyttä taikka\nnainutta miestä, mutta että se ehkä on jossakin yhteydessä suomalaisen\nKaleva nimen kanssa; tässä kohden olisi etenkin muistaminen, että\nSuomalaiset nimittävät Orion tähteä Kalevan miekka.[6]\n\nToinen epillinen runo on _Piššan Paššan pardne_, Pišša Paššan poika.\nEnsimäisistä rivistä käy selväksi, että isän nimi oli Pišša, äidin\nPašša, mutta runon joutuessa saapi kuitenkin isä molemmat nämä nimet.\nRuno on sangen omituinen. v. Düben siitä sanoo: Koko Runosta käypi\nselvä lappalainen henki. Aatteet ovat, jos luetaan pois Noidan pitkä\npuhe, umpilappalaiset; samote myös tapausten kohdat. Ne paikat, missä\nkaksintaistelut, taistelu-apulaiset ja haudankaivajat sekä noidan\ntappeluksen vaatijana astuvat esiin, ovat ihan uusia ja vieraita;\nmitään siihen vastavaa en ole missäkään tavannut.[7] Epäilemättä\non runo vallan vanha, jos ei sitä, niinkuin Fjellner tekee, juuri\njohdattaisikaan Lappalaisten alkukodista Aasiassa. Jo tästäkin syystä\non mielestäni v. Düben aivan oikeassa, kun hän v. 54 kääntää sanat\nvarrek ja krappuk kannuskenkä ja kinnas sanoilla, sillä näillä on\nyksinään tämä merkitys eivätkä ne ensinkään tiedä mitään raudasta;\nkypärä sanaa on hän paremman puutteessa käyttänyt. Säejaksoissa 83 ja\n124 on hän kuitenkin säilyttänyt _rautapantsari_ sanan, se kun näet on\ntärkeä, koska sankari sen painaa vihollisen rintaan, ja se siitä syystä\nmyöskin arvattavasti oli rautainen. Muistuttaminen on kuitenkin, että\nyhdessä toisinnossa molemmissa paikaissa _rauta_ sanan sijassa on _sōte\nsarkab_, mikä merkitsee ainoastaan sotapaitaa.\n\nRunon sisällys, jonka v. Düben käännöksessä kehittää, pitää jotenkin\ntarkasti yhtä erään alkumuodon kanssa, joka vielä on Fjellner'in\nomassa hallussa ja jonka hän moniaita vuosia sitten kirjoitettavaksi\nluki silloiselle apulaiselleen, nykyiselle Malån kirkkoherralle Juhana\nMörtsell'ille. Sanat, jotka hän minulle mennä kesänä kirjoitettavaksi\nluki ja jotka alempana olen julkaissut, poikkeevat ainoastaan\nerityisissä lauseissa ja varsin vähäpätöisestä ensinmainitusta,\nniinkuin muistutuksista on nähtävänä. Paluumatkallani Sorselesta\nviivyin kaksi päivää Malå'ssa, missä olin tilaisuudessa hra\nMörtsell'in kanssa tarkastella P.P. runon alusta loppuun, jolloin hän\nystävällisesti antoi minulle monta hyödyllistä ja valaisevaa selitystä.\nTämä runon muoto on Fjellner'in mukaan kotoisin Pohjois-Lapista, mutta\ntoisen paljon lyhyemmän on hän jo nuorena ollessaan kirjoittanut\nHerjedal'issa Tämä löytyikin hänen papereistaan nimellä _Piššan Paššan\nalge_, P.P:n poika. Pahaksi onneksi oli kuitenkin tämä toisinto\nkirjoitettu niin huonolla käsi-alalla' ja oikokirjoituksen puolesta\nniin mielivaltaisesti, että siitä ei enää voinut saada il-miin mitään\njärjellistä sisältöä; Mörtsellkin, vaikka hän on hyvin tutustunut\nRuotsin Lapin kieleen, sai mukaan ottamastani kopiosta ainoastaan\npaikoittain selvää. Otan siitä seuraavat pääkohdat: Miehen kuoltua,\npakenee hänen vaimonsa metsältä metsään (_vulga batera tzemem\ntzememest_). Viimein saapi hän pojan, joka, suureksi kasvaneena, kysyy\näidiltään: _etnem, gokte mu atijen njemme_, äiti, mikä on isäni nimi?\nVastaukseen, ett'ei hänellä ole nimeä ensinkään, lausuu hän: _imen lem\nmonno muoriste gedkiste tjettjelem_ (varmaankin čuočelam), enhän toki\nole syntynyt puista ja kivistä. Kun äitinsä hänen pyynnöstään (_etnem,\ndaita mennen laipem_) on leiponut hänelle leivän, pakoittaa hän\nhänet, puristaen leipää käteensä: _etnem, sardna mu atjen nimmem_[8]\näiti, sano minulle isän nimi. Nyt saapi hän tietää syntyperänsä ja\nettä mustan vuoren harjanteen (tjebpes asen) Stalu on hänen isänsä\ntappanut, mutta, jatkaa äiti: _alle me pardnem dohka vuelke_, älä mene\nsinne, poikani. Hän menee kuitenkin ja astuu sisään Hasman'in (?)\nkotaan: _Hasmannen kåtan tjanga_. Stalu käskee palvelijansa kutsua\nvieraan luoksensa; nuorukainen tulee ja tapaa vanhuksen leikkaamassa\nomistusmerkkiä peuran korviin. He tervehtivät toinen toistansa, ja\nvanhus, turhaan koettaen osata nuorukaista nuolillaan, antaa nuoren\nsankarin kysymyksiin nuo täydellisemmästä runosta tunnetut vastaukset\n(Piššan Paššan banine!). Tähän loppuu käsikirjoitus muutamilla\nsanoilla, joista ei saa selvää. Tärkein kohta tässä katkelmassa on\nse, ett'ei noita muka Aasiasta muistuttavia paikan nimiä (Altait,\nBaikkala peeliit, Lääna, Ammart ja Čukčan oive) mainita sanallakaan,\nsekä myöskin, että tuo uhkea tappelukseen vaatimus noidan kautta,\ntaistelu-apulaiset ja haudankaivajat jäävät pois; ja vieläkin, tuo\npitemmässä runossa tavattava noidan ylen pitkä, kristillisillä\nlauseilla koristettu, puhe puuttuu kokonaan. Jos kohta v. Düben'in\nkanssa myöntää, että tuo kohtaus miekkaisille vaatimuksessä on selvin\nlappalainen ja varsin hyvin soveltuu runon sisältään yleensä, näkyy\nkuitenkin tämä toinen toisinto todistavan, että muut osat s.o. nuo\nepäiltävät nimet ja mainittu, pitkä puhe, ovat pidettävät myöhempinä\nlisäyksinä. Johtopäätös joko tehdään tämä, taikka on otaksuminen,\nettä runo aikaisemmin on sisältönsä puolesta ollut mytillisempi ja\nsitten vähitellen muodostunut semmoiseksi kuin se nyt on. Asianomaiset\nvälirunot ovatkin hyvin höllässä yhteydessä muun sisällön kanssa. Nämä\nmuistutukset koskevat myöskin 64 v. löytyviä säejaksoja Huureskuče'sta\nja llma-račče'sta; ne hääritsevät varsin tuntuvasti kertomuksen juoksua\nja puuttuvat: Herjedal'ista saadussa käsikirjoituksessa. Tämä katkelma\nkun on erinomattain tärkeä tätä miellyttävää runoa arvosteltaessa,\nliitän sen tähän kokonaisuudessaan, kirjaimesta kirjaimeen semmoisena\nkuin se Fjellner'in käsikirjoituksessa löytyy; sulkumerkissä liitän\nsiihen muutamia arveluita.\n\n\nP.P. alge.\n\nStalo P.P. alge luotem ja itz dem nielem kojneb vuositze vulga batera\ntzemem tzememest. Algem fihkije dej ne fontere. Gosse Stora sjadta.\nOlle mosme gosse ge don tsepesse osonn valze olla. Njorte dueikte\nmanninne tetzelle. Aktelzem gåtan pucklelle fjerte (virttī) smavelle.\nVuejna ferte adnae. Ahtjem, etnem åtnei. A. etnemse gihchie: Etnem\ngokte mu Atjen njemme? E. I ma namme do mige. Ahtjet. Imen lem monno\nmuoriste gedkiste tjettjelem (čuočelam). E. Arme krovehkem gelijem\npossju raikem pekta kalkem sardnet. Maje tjaka ge ficke goltte. Arme\nMomse (ruömse) kalles pjelje rohtziste moriten verdet possja njalman\nvotatella. Dille ahtzette njemmem påtah kolenne. Dem vojte nimte siekta\nmeitten. I dilloge sardnh. A.E. Daita monnen lajpem. Etnebbe dojte.\nRivest dem vuoss kerdam pueke gessa tjoppam monnen! monne itz pessam.\nDem fihkje. Etnebben ketem beksa ketem dejne gekke lajpine djen taesti\nEtnem sardna mu atjen nimmem. E. Hauh. P.P. mana mo. A.E. ff. Gop. pah\nle siett. E. Tjehpes Asen. Stalo le ålge luotem. Alle me pardnem dohka\nvuelke. Elge Ednisse ketem tuoj ta tellah tåhka tjolije. Hasmannen\nkåtan tjanga. H. Tälla Pardne Ih den diste påte puosta geje rajkemb\nknömme jokte kuossje påte tjetem. Itsim Ajiesse sardneje. A. Vattsidde\nvatsidde pejkatetidde (piikutete, lasset wissen). Sij vatse. St.\nVattsidde kattsidde (koččute, rufet) kuössem. Mo kajk. Dah kotsia sodne\nvadllde. A. Puorek Ajia. St. Buörest. Todne Ajietsje toh (todn) Nuppen\nsiten åjve. A. Jabette Aja. Stalo stuöre sjeram tsiekkija (cehkije).\nSt. Vatse Aijetse Pissema, tjöppeh kjietebbem koh Itse. Pahtse olgesse\ntjettjelle (čuočele). Stalon verje kudnedde. A. Aja manne dahkesn\ndatte donjole noolemme. St Pissan Pn banine. A. Aja masne date do\nspakkak njölem. P P buoenihe. A. Aja kosne dat Do kurtek noolem. St.\nMam lä pist dat äpa dam monnom telpemene. Voji P P ålge kokka kalken\ntsettselit U vuo — — —\n\n       *       *       *       *       *\n\nViimeinen epillinen runo, joka on luettavana v. Düben'in teoksessa,\non oikeastaan sarja pienempiä satuja (Fjellner arvelee useampia\nsatoja), sisältönsä puolesta vertauksellisia ja mytillisiä, jotka\nkoskevat päivän tytärtä ja kertovat hänen elämäkertaansa, hänen\ntöitänsä ja kaikenlaisia siihen kuuluvia kohtia. Tähän kuuluu myöskin\nsatu Lappalaisten vaelluksesta etelämmistä maisemista Pohjaan.\nSuurin osa näitä satuja näkyy ilmitulleen runollisesti toimitellulla\nsuorasanaisella muodolla, jolla ei vielä ole runomitan tarkasti\nmääriteltyjä jäseniä. Toisinaan muuttuu kertomus vähitellen neljälle\ntrokeelle perustettuun runomittaan. Pahaksi onnekseni en saanut tästä\nlaveasta runosta muuta kuin katkelman Fjellner'in lausumuksen mukaan;\nhän näkyi kovasta työstä pian liian väsyneeksi voidaksensa kohdastaan\nluetella minulle enempää; useampia viikkoja minä taasen en voinut\nsiellä viipyä. Tämä runo nimitetään _Päive neita_ ja kuvaa tuota,\nyli suurimman osan Lapinmaata levinnyttä, luuloa, että muka se, joka\nvoi saada auringon tyttären haltuunsa, siten myöskin saapi hänen\npeurakarjansa ja rikkautensa. Fjellner itse luuli kerran, samotessaan\nHerjedalin vuoriston poikki, hänet nähneensä. Ilma oli käynyt sumuun.\nYhtäkkiä kuuli hän karjakellojen soivan ja näki tuon arvossa pidetyn\nneidon istuvan kiven päällä. Hän kiipi hänen taakseen likistääksensa\nhäntä syliinsä -hän halaili kiveä, johonka hän löi päänsä, ja kaikki\noli kadonnut! Minä mainitsen tämän näyt-tääkseni perittyjen taikojen\nvaltaa Lappalaisten mielikuvituksessa; vaikka kerrottu ilmiö tapahtui\nhänen nuoruudessaan, olihan kertoja kuitenkin mies, joka vuosikaudet\noli nauttinut koulusivistystä. Auringon tytöillä nimitetään myöskin\ntoisinaan _saivo neida_, manalan tytär, taikka _raana, ruona neida_\nvihertävä, s.o. kevään tytär, joka antaa vuorille viheriän puvun.\n\nSaduntapaisiin tarinoihin vivahtava, taikka oikeastaan niihin jo\nkuuluvakin, on runomitan muotoon pukeunut _kassa muodda_, vahva\nturkki. v. Düben'in antama toisinto on Tornion Lapista; itse olen\nSorselessa kuullut kaksi eri toisintoa samasta sadusta, ainakin\nosaksi runomittaisia. Toisen kertoi 25 vuotias palvelustyttö Anna\nSara, joka, syntynyt lappalaisista vanhemmista, oli Sorselen isäntäni\npalveluksessa. Toisessa sanoopi nuorempi poika, nähdessään lappalaisen\nkatsovan ympärilleen: _ahčam, ahčam, čalme jollaret_ (= jorralet), isä,\nisä, silmä liikkuu[9] Tämä tarina näkyy olevan levinneenä yli koko\nLapinmaan. Fjellner'in tiedonannon mukaan sanottiin sitä Herjedal'issa\n_kissa muodda_'ksi, mitä muotoa myöskin Sorselessa käytettiin. Linder\njulkaisee kertomuksen \"Läsning för folket\" nimisessa aikakauskirjassa\nXV, 3 siv. 213, ja Friis antaa L. L. Laestadius'en mukaan kirjassaan\n\"Lappiske eventyr og folkesagn\" siv. 78-81 vasta mainitusta varsin\nvähän eroavan toisinnon nimellä _Patto poadnje_. Myöskin 75 vuotias\nNils Jansson, joka enemmän kuin 50 vuotta takaperin ensimäisenä\nuutisasukkaana tuli Soks-jaur'iin ja oleskeli ahkeraa lappalaisten\nparissa, minulle saman jutun kertoi; tämä oli myöskin tunnettu\nArjeplog'issa, kuten Mörtsell minulle ilmaisi.\n\n\n\n\nIII.\n\nLapin runouden lajit: epillistä runoutta, satuja ja eläintaruja. —\nSananlaskuja ja arvoituksia.\n\n\nFriis, joka tuntee umpilappalaisia satuja ja taruja ainoastaan\nsuorasanaisessa muodossa, jakaa ne sisällän puolesta kolmeen lajiin:\n\n_Ensimäinen_ liikkuu mytillisissä olennoissa taikka sisältää muistelmia\nlappalaisten vanhasta jumaluusopista, sadun muotoon puettuina.\n\n_Toinen_ laji perustuu historiallisiin tapauksiin ja kertoo otteluista\nvihollisten kansojen kanssa entisyydessä.\n\n_Kolmas_ puhuu eläinten omituisuuksista ja eri mielenlaaduista, antaa\nkansallisia selityksiä heidän ulkonäöstään, väristään j.n.e.[10]\n\nSaduista ovat, kuten Friis muistuttaa, useat nyky aikaisia ja\nvieraita, lainattuja ympäri asuvilta Suomalaisilta, Ruotsalaisilta ja\nNorjalaisilta. Näihin kuuluvat epäilemättä ne lukuiset jutut, jotka\npuhuvat kuninkaista, ruhtinaista ja ruhtinattarista, linnoista j.n.e.\nToisinaan tapaapi kuitenkin myös näitäkin nimiä vanhemmissa taruissa.\n\nMuutamilla lisäyksillä saattaa tämä Lapin runouden jako yleensä\nvieläkin pitää paikkansa epos-lajin suhteen. Ensimäiseen osastoon,\nmytilliseen epos'een kuuluu etupäässä Päiven pärne ja kertomukset\nPäiven neida'sta, ehkäpä myöskin erinäisiä kohtia Piššan Paššan\npardne'sta, mikä kuitenkin on enemmän historiallista luonnetta.\nStalu-sadut kuuluvat kyllä niinikään ensimaiseen jaksoon, etenkin ne,\njoissa puhutaan Saivö'sta, Haššis-ädne'stä ja Njavvis-ädne'stä j.n.e.\nUseimmiten kuitenkin ovat perin saduntapaiset seikkailukset kertomuksen\naineena, ja nämä eroavat korkeammasta mytillisestä käsitteestä samaten\nkuin senkaltaiset sadut muissa kansoissakin. Mutta tuo vähitellen\nilmestyvä prosallinen käsite näyttäikse tässäkin, esim. jos vertaa tuon\npuhdasrunolsen Njavvisene sadun Düben'issä siv. 331-334 sitä vastaavaan\nFriis'issä, Sprogprøver siv. 81-83 ja 87-89, Eventyr siv. 14-23. Toisen\nvielä mitättömämmän toisinnon samasta sadusta kuulin kerrottavan\nSorsele'ssa; molempien äitein nimetkin oli siinä, unohdettu, puhuttiin\nainoastaan _Stalu'sta_. Tätä, joka pää-asiassa on samaa kuin\njättiläiset (_jättenes, jähtanas, jätanas_) kerrotaan kömpelöksi,\nihmissyövaksi mieheksi, lappalaisia suuremmaksi. Toisinaan silmäpuoli\ntai sokea; hän asuu etäällä erillään muista ja on usein rikkirikas.\nMutta hän kun on typerä, heikommat Lappalaiset hänet usein pettävät.\nHänen vaimonsa nimi on _Ludač, Luhdač_ (lude), jolla on tuon elävän\nmuoto ja joka tavasta käypi sokeaksi siten, että hän kätkee silmänsä\nkynnyksen alle. Vihollisensa tappaa Ludač rautaisella putkella,\njonka läpi hän imee vihollisensa veren.[11] Friis johtaa nimen Stalu\nruotsalaisesta sanasta _stål_, teräs, joka ennen äännettiin myöskin\n_stal_, ja pitää sitä seikkaa, että hän joskus on puettuna rautaiseen\ntakkiin, todistuksena siitä, että hän alkuansa merkitsi viking. Kuinka\noikea tämä etymologia on, lienee paha päättää.\n\nUseat kirjoittajat ovat Stalu-satuja julkaisseet, niinkuin Högström,[12]\nLaestadius,[13] Friis kielinäytteissään ja satukokoelmassaan siv.\n73-110, sekä myöskin hänen mukaansa v. Düben. Sorsele'ssa olen itse\nuseampia kuullut, osittain Fjellner'ilta, osittain muilta; tavallisesti\npitivät ne yhtä ennen julkaistujen kanssa. Semmoisia tavataan yltympäri\nkoko Lapinmaan.\n\nHistorialliseen jaksoon kuuluvat kaikki ne sadut, joissa taistelut\nnaapurikansoja vastaan kerrotaan. Nämä ovat tavallisesti _Tschudejä_,\njoita enimmiten ja erittäin pohjoisessa Lapissa pidetään karjalaisina.\nEtelän puoleen merkitsee tämä nimitys ensimäisiä Lappalaisiin\ntunkeuvia Ruotsalaisia, niin ainakin Sorsele'ssa, missä heidän nimensä\näännetään _čure_ =_čuude_; sana merkitsee nyt ainoastaan vihollista.\nMyöskin Venäläiset saavat tavasta tämän nimityksen, vaikka kyllä\ntavallisia Karjelah, Ruošša-čudeh nimiäkin käytetään. Tämänkaltaisissa\ntarinoissa ei ole vaihtelevaisuutta paljon. Etenkin pohjasessa\nnäytetään kaikkialla paikkoja, missä viekkaammat Lappalaiset ovat\nsyösseet vihollisen, joko kohisevaan koskeen taikka syvään vuoren\nrotkoon, taikkapa jätetään tämä yksinäiselle saarelle, missä hän koko\njoukkonensa kuolee nälkään tai muutoin kaikellaisten konnankoukkujen\nkautta heittää henkensä. Högström[14] ja Laestadius,[15] niinkuin\nmyöskin Friis[16] ja muut julkaisevat koko joukon semmoisia satuja,\nAslak Laiti on kertonut minulle moisia Utsjoen tienoilta.\n\nKolmas laji on tuo Lappalaiselle erittäin rakas eläin-taru, joka häntä\nusein aika lailla huvittaa. Friis'in kokoelmassa on kolme semmoista:\nkettu ja karhu, lohi ja ahven, metsäja koti-eläimet.[17] Niitä on\nkuitenkin paljon enemmän, ihan kuin suomalaisilla. Niistä lyhyemmistä\nlauluista, jotka alempana julkaisen, ovat muutamat tätä läjiä, usein,\nkuten v. Düben muistuttaa, epigrammatillisesti teräviä ja supistuneita.\nMainittavat ovat vielä _sananlaskut (sadne-vajasak) ja arvoitukset\n(arvadusak)_, nämä näytteet kansan terävästä havaintovoimasta, joita\nniin kosolta on Suomalaisilla ja Virolaisilla. Friis on ottanut\nmuutamia kielinäytteiden joukkoon; painatan ne uudestaan tähän, koska\nkokoelma on, ensimäinen tähän saakka tunnettu; ja hänen kirjansa ei ole\nhelposti saatavissa. Kielimurre on Finmarkin tai norja-laislappalainen.\n\n\n\nSadnevajasak, Sananlaskuja.\n\n\n1. Adde bädnagi ja gula baha sanid. -Anna koiralle ja kuule pahoja\nsanoja.\n\n2. Buöreb lä čagar giedast, go buojde mäcest. -Parempi nahka, (laiha\npuoli) kädessä, kuin rasva metsässä.\n\n3. Buöreb lä bitta njalmest, go havve oajvest. -Parempi naarma suussa,\nkuin haava päässä.\n\n4. Buöreb lä jode, go oro. -Parempi mennä, kuin jäädä.\n\n5. Dam olbmast läk ämbo juonak go suonak. -Tällä ihmisellä on, enemmän\njuonia kuin suonia.\n\n6. Dat, gäst gukkek läk dolgek, allagassi girda. -Jolla on pitkät\nsiivet, hän korkealle lentää.\n\n7. Galle gaddest visaj, go avest vahag šadda. -Kyllä maalla viisaita,\nkun merellä vahinko tapahtuu.\n\n8. Garranasa bäsest matta gavdnujuvvut majda njufčamonne. -Kaarneen\npesässä saattaa olla joutsenenkin munia.\n\n9. Go čiegnalis lä čacce, de lä rukkas bodne. -Jos vesi on syvää, niin\non pohja mutainen.\n\n10. Havske guojbme oaned matke. -Hauska kumppani lyhentää matkan.\n\n11. I goarpa goarpa čalmi čuokko, -Toinen varis ei kaiva toisen silmiä.\n\n12. I läk jakke jage viellja. -Toinen vuosi ei ole toisen veli.\n\n13. I šat häppad niära gaske. -Ei häpeä enää poskiansa pure.\n\n14. I šat oarre-gaƷza galloi baste. -Oravan otsaa ei enää hänen\nkyntensä syö. (Hän on haltioissaan ilosta taikka surusta).\n\n15. I bäjve nu gukke, atte igja iboade. -Ei päivää niin pitkää, ett'ei\nyötä tule.\n\n16. Ik galga čalmetës gavpe dakkat. -Hän ei tee silmätöntä kauppaa.\n\n17. Loge visasa äi nakaš sanigujm ovta jalla SabmelaƷain. -Kymmenen\nviisasta ei sanoissa pidä paikkaansa yhtä hullua lappalaista vastaan.\n\n18. Oapes bahha lä buöreb, go âmâs buörre. -Paha ystävä on parempi kuin\nhyvä vieras.\n\n19. Ovče visasa äi buvte buoddot ovta jalla. -Yhdeksän viisasta ei osaa\nhullulta suun tukkia.\n\n20. Äi läk buok vielljakj ovta ädne čiƷid njammam. -Ei kaikki veljet\nole yhden äitin rinnasta imeneet.\n\n\n\nArvadusak, Arvoituksia.\n\n\n1. Aleb go buok varek ja vuöllegeb go dagnasak? Balgës. -Korkeampi kuin\nkaikki vaarat ja matalampi kuin kanerva? Polku.\n\n2. Alo vagjol ja ucca noadaš sälgest, mutto i vajbagoassege? Dorte.\n-Aina se käypi, takka selässä, mutta ei väsy? Rukki.\n\n3. Audal go ačče lä bälledagos, de lä bardne vuovdest? Suovva.\n-Ennenkun isä on puoli-valmiina, on poika metsässä? Savu.\n\n4. Bäjve giddagasast, ikko luovos? Juölge-suormak. -Päivin vankeudessa,\nöisin vapaana? Varpaat.\n\n5. Färra ija bäjve, mutto i oaƷo goassege smakko? Dimo, boccu bjällo.\n-Hakkaa yöt päivät, mutta ei kuitenkaan saa lastua? Kello, poronkello.\n\n6. Gavvot guoros, gobmot dievva? Gapper. -Ylöspäin käännettynä tyhjä;\nalaspäin täynnä? Lakki.\n\n7. Gi lä buok visasamus majlmest? Bismar. -Kuka on kaikkein viisahin\nmaailmassa? Puntari.\n\n8. Gierrag ald čuƷzo ja madda bajas od. gierra vuöllen, madda bagjen.\nGussasäjbe. -Se seisoo latvallaan juuret ylöspäin, tai latva alaspäin,\njuuret ylöspäin. Lehmänhäntä.\n\n9. Gädge-juölge, arpo-ärtegak ja muorra-oajve? Nuötte. -Jalat kivestä,\nkupeet langasta ja pää puusta. Verkko.\n\n10. Jabme gässa ellid vuovdest? Čokko. -Kuollut vetää eläviä metsästä?\nKampa.\n\n11. Jomfruva čokka aja gaddest ja lukka oajvest (od. luodko oajve)?\nBotka. -Neito istuu lähteen reunalla hattu päässä? Angelica\n(puhkeematon).\n\n12. Lokketäbme ja vuodotäbme, njuoska biergo dadde dievva? Suormas.\n-Kansiton ja pohjaton, kuitenkin täynnä tuoretta lihaa? Sormustin\n(syyrinki).\n\n13. Manna bejvid, manna ijaid, mutto i goassege uvsa gavdna? Dimo. -Käy\npäivät, käy yöt, mutta ei löydä koskaan ovea. Kello.\n\n14. Mi lä dat, go ovta rajge čagna, golma rajge oktanaga itta? Olmus,\nmi beski čagna. -Mikä se on, joka menee sisälle yhdestä rei'ästä,\nmutta yht'äkkiä näyttäikse kolmesta rei'ästä? Ihminen, joka pukeutuu\nlappalaiseen pukuun.\n\n15. Mi čakka sappan bossi, ige sate jorgalet vuovsa basist? Soabbe.\n-Mikä mahtuu hiirenreikään eikä saata kääntyä härän hinkalossa? Sauva.\n\n16. Mi dat lä, mi jokki manna bâsadet ja guodda siskelusaid vissui?\nGuödda. -Mikä se on, joka menee joelle pesemään jä kantaa sisukset\nkotia? Korvo. (Friis'in tekstissä onrguodda siskelusaid vissui = jättää\nsisukset kotona. Epäilemättä guodda = kantaa on parempi).\n\n17. Mi lä ellid dat, mi lä olbmui buok lâgâmusta? Dikke. -Mikä se elävä\non, joka on ihmistä lähinnä? Täi.\n\n18. Mäce čada vagjol ja säjbes mäccai lappa? Nallo. -Kulkee metsän\nhalki ja jättää häntänsä metsään? Neula.\n\n19. Njalmin borra, niskin bâjka? Häval. -Suulla syöpi, niskasta\noksentaa? Höylä.\n\n20. Njällja oabaš guvlëk ovta roggai? Goattebälljek. -Neljä sisarusta\ntirkistävät yhdestä rei'ästä. Teltan seivästen päät.\n\n21. Oajnak galle, mutto gidda ik fatte? Suovva. -Näet sen kyllä, mutta\net voi siihen tarttua? Savu.\n\n22. Okta gäčča vuölas ja čacce golga vuösta-luökkai? Hästa go jukka.\n-Joku katsoo alaspäin ja vesi kulkee, ylöspäin? Juova hevonen.\n\n23. Olmaj färko ja smakkok gačadëk, ige gullu? Muotta. -Mies hakkaa,\nlastut putoavat, eikä mitään kuulu? Lumi.\n\n24. Ouda-gäčče dego gagga ja gasko dego farpal ja manna-gäčče dego\nsuopal? Hästa. -Etu-puoli kuin vati, keskikohta kuin tynnyri ja\ntakapuoli kuin luuta? Hevonen.\n\n25. Roakke bajas, roakke vuölas ja mokke gasko? Skirtek. -Vekara\nylöspäin, vekara alaspäin ja käyrä keskellä? Patakoukku.\n\n26. Skarfa girda rasta ave, vârâk sojin gojkuk? Vâuas, go sukkek.\n-Kaarne lentää merellä, verta siivistä juoksee? Vene jota soudetaan.\n\n27. Čappis hästa njolgasta ija bäjve, äige ajsak goassege likkad?\nDädno. -Musta hevonen juoksee yöt päivät, mutta aisat eivät koskaan\nliiku? Joki.\n\n28. Čuödejakkasaš boadnje ja oajve ijabirrasaš boares? Jalgnës.\n-Satavuotinen mies ja pää yön vanha. Puun-kanto, jonka päällä on nuorta\nlunta.\n\n29. Ucce dego monne, mutto vägjemättos dadde bodnai gäččat? Olbmu\nvajbmo. -Pieni kuin muna, mutta mahdoton sen pohjaa nähdä. Ihmissydän.\n\n30. Äjdo luossa-fiermo-arpo gaseb, mutto bäjve i oajne goassege?\nMuorra-vajmos. -Tuskin lohen verkon lankaa vahvempi, mutta päivä ei\nsitä kuitenkaan koskaan näe? Puiden ydin.\n\n\n\n\nIV.\n\nLyrillistä runoutta.\n\n\nLappalaisten lyrillinen runous ei ole niin peräti tyhjän arvoinen\nkuin ennen on otaksuttu ja niinkuin v. Dübenkin arvelee; hän sanoo\nkaikkia näkemiänsä laulaja suorastaan ilkeiksi ma'ultansa (Lappland s.\n321). Tämä ankara tuomio tulee varmaankin siitä, että hän on tuntenut\nainoastaan vähäsen näitä lauluja; kolme semmoista jotenkin kuivaa\ntarjoo hän luettavaksi. Ja kuitenkin vanhimmat kolme, jotka jo aikoja\nsitten ovat korjatut runollisen kirjallisuuden helmaan, ovat yleviä\nja hellätunteisia. Kuten kansanlaulut yleensä, ovat lappalaistenkin\nhetken synnyttämiä, silmänräpäyksellisen tunteen lausujia, milloin\nsurullisia, milloin riemuitsevia, milloin katkeruuden tai vihan\nvaltaamia. Toisinaan sisältävät ne kuvauksia luonnosta, kertomuksia\nseikkailuksista, metsästysretkistä, riitaisuuksista, kosiomatkoista\nj.n.e. taikka kertovat ne yksinkertaisilla värssyillä eläinten elämää.\n\nEttä niissä ylimalkain ei löydy mitään ylevämpää henkeä, ei saata\nkummastuttaa, kun on puhe alhaisesta Pohjoisnavan kansasta; sielun ja\nruumiin kaikki ponnistukset ajavat yhtä ainoaa tarkoitusperää: hengen\nsäilyttämistä kaikenlaisten vaivaloisuuksien vallitessa. Mainitut\nkaksi laulua luki jo kaksi sataa vuotta sitten eräs Olof Sirma,\nLappalainen syntyänsä, Schefferille kirjoitettavaksi, joka ne julkaisi\nsekä alkukielisinä että käännöksenä,[18] ensimäiset alkuperäiset\nrunot mitkä tähän saakka ylipäänsä ovat olemassa. Herder julkaisi ne\n\"Stimmen der Völker\" nimisessä teoksessaan nimityksillä \"Brautlied\"\n(morsiuslaulu) ja \"an das Rennthier\" (peuralle), ja täten joutuivat\nne usein runokokoelmiin. Toisen on mainio maamiehemme runoilija\nFranzén mukaillut tuossa rakkaana pidetyssä ja lavealta lauletussa\nruotsalaisessa runoelmassaan \"Spring min snälla ren\". Olen asettanut\nsen lyrillisten runojen etupäähän ja, kun oikokirjoitus hyvin sekavaa,\npannut viereen Aslak Laitin avulla Utsjoen murteella toimittaman\ntoisinnon.\n\nLappalaiset nimittävät pienempiä laulujaan _vuole'iksi_ ja säistävät\nniitä nuotilla; joka on hyvin yksitoikkoinen ja sentähden myöskin,\nkuten omasta kokemuksestani voin vakuuttaa, aivan vähän viehättävä.\nP. Læstadius sanoo näitä nuotteja eleleviksi luonnonääniksi, jotka\nmuka vieraille korville tavallisesti soivat hyvin ikäviltä, vaikka\nne, hyvillä äänillä laulettuina, eivät kaipaa suloa.[19] Venäläinen\nkirjailija Dantschenko, joka kesällä 1873 teki matkustuksen Venäläiseen\nLappiin ja siitä Golos sanomalehdessä kertomuksen on julkaissut,\nyleensä puhuu hyvin kehuvalla tavalla lappalaisten runoustaiteesta;\nhän antaa venäjäksi näytteen semmoisista lauluista, tuodaksensa ilmiin\nmitenkä yleisinhimillinen tunne suloisessa puvussa saattaa ilmaantua\nLappalaisissakin. Runon, jonka tähän liitän, lauloi matkustajan\nsoutaja, nuori Lapin tyttö, Imandra meren poikki kuljettaissa.\nJulkaisen sen tässä suomeksi sekä runomittaisena, koska venäläisestä\nkäännöksestä eri värssyt melkein taytymyksellä ovat karsittavat\nselville suomalaisten laulujen runomitan mukaan:[20]\n\n    Tuli vanha kalamiesi,\n    Rikas miesi Murdi-järven,\n    Toipa kanssa kultaverkot,\n    Verkot kultaset hopeiset.\n    Kuule neito, vanhus virkki,\n    Verkkohon mielin sun veteä,\n    Kultaisehen, hopeisehen.\n    Saatan sitten sinut kauvas,\n    Vuorten taate verkossani,\n    Kultaisessa hopeisessa.\n    Nauroin hurjaks kalamiehen,\n    Jotta kajahti vuorten taate:\n    Myöhän tulit, kalamiesi,\n    Rikas verkkojen vetäjä,\n    Kultaisien, hopeisien.\n    Hukkahan sai kalan saalis,\n    Kalan pakohon sä päästit.\n    Toisehen on tarttununna\n    Kala kiinni verkkosehen,\n    Ei kultaisehen, hopeiseen,\n    Tarttui hamppuverkkosehen,\n    Eipä sulle saalihiksi, rikas miesi,\n    Sai sen köyhä nuorukainen.\n\nTämä on henkensä ja aatteensa puolesta täydellinen vastine tuohon\nKalevalan runoon, missä Väinämöinen kaikin voimin ponnistelee\nsäadaksensa viedä ainoisen Ainon morsiamena kotiinsa ja viimein, vaikka\nturhaan, vetää verkkojansa meressä ristin rastin, saadaksensa tuota\nkaunista kalaa. Dantschenkon tiedon annon mukaan lauletaan tämmöisiä\nja muita runoja häissä, muissa juhlallisuuksissa ja talkoissa,\nsekä myöskin matkustettaessa raido'ssa (pitkä jono lappalaisrekiä\nperätysten) Venäjän Lapissa. Niitä on siis olemassa varsin kosolta,\nyltympäri koko Lapin, vaikka Lappalaiset itse ovat vastahakoista\nlaulamaan niitä muukalaiselle. Tämä heidän kammonsa on ollut niin\nsuuri, ett'ei Friis eivätkä monet muutkaan tutkijat siitä ole\ntietäneet. Toinen runo on seuraava:\n\n    Kävin tuonoin tunturille\n    Ylös peuran hiihdäntähän.\n    Siellä nuolen, rautanuolen\n    Ammuin peuran syämmehen.\n    Heti hengen heitti peura\n    Kaatui jo lumelle kohta.\n    Mie olallein otukseni\n    Kannan nyt kylähän sieltä,\n    Sarvet suuret pois on viilsin\n    Viilsin viskoin virran viedä.\n    Katkoin kaikki kaviotkin\n    Katkoin ja vetehen viskoin.\n    Ruumihin vaan ainoasti\n    Otin vanhempien mökkiin,\n    Lihat kaikki annoin heille,\n    Sydämen vaan lämpykäisen,\n    Lämpykäisen, kuuman annoin\n    Iloisesti tytölleni.\n\nKun herra Dantschenko ei ole julkaissut vielä koko laulukokoelmaansa,\neikä nähtävästi ole kirjoittanutkaan sitä muistiin alkukielellä, niin\nolen minä pannut ylläolevat laulut tähän näytteeksi. Mitä muihin\nlauluihin tulee, joita alempana julkaisen niiden alkuperäisessä\nmuodossa, ilmoittavat kuhunkin eri kohtaan liitetyt muistutukset\nlaulujen ilmaisijaa ja muistiinpanijaa. Muutamat niiden seassa\novat erittäinkin huomattavat naivin-raittiista ja runollisesta\nkatsantotavasta. Niinkuin muistutuksista näkyy, on C.A. Gottlund\npainattanut kolme lyhyempää strofia jo v. 1832 Otavassaan. Viisi,\nUtsjoelta pohjoisimmassa Suomessa saatua laulua ovat v. 1847 julkaistut\nruotsiksi aikakauskirjassa \"Fosterländskt Album\";[21] julkaisijana on\nollut taidostaan lapin kielessä tunnettu provasti Lappajärvellä Jaakko\nFellman, joka myös on kääntänyt yhden osan Mateuksen evankeliumia\nlapinkielelle. Vähää ennen kuolematansa, maaliskuussa tätä vuotta,\nlähetti hän hyväntahtoisesti minun käytettäväkseni useampia lappalaisia\nkäsikirjoituksia. Näiden seassa oli kaksi hyvinkin pitkää, kumpikin\nsisältävä enemmän kuin 200 värssyä, ja toinen nimeltään _suola_\nvaras, toinen _kaskias raukki juoigam_ kurjan Kaskian laulu. Kumpikin\nnäistä on niin prosallinen, kuin suinkin saattaa, ajatella; yhtähyvin\nolen minä, niiden keveästi sujuvan ja muodon puolesta säännöllisen\nmitan tähden, ottanut toisen kokonaan ja toisesta otteita, siten\ntodistaakseni, että mitalle tehtyjä lauluja on muuallakin Lapinmaassa,\neikä vaan Päiven paarne'n syntymäsijoilla. Fellman oli pappina\nUtsjoella ja Inarissa, v. 1819-1832 ja sillä ajalla hänellä oli\ntilaisuutta oppia tuntemaan sekä Lappalaisia että heidän olojansakin.\nTietojansa julkaisi hän monessa kirjoituksessa, jotka ovat painettuina\neri aikakirjoissa. Kokoelmani muista lauluista on v. Düben ruotsiksi\njulkaissut _surgo vuolle, samin jelem_ ja _Suonga vuolle_ nimiset\nkappaleet. Minun tulee niistä, niinkuin myöskin _Vedde karin_ vuolle ja\n_biren vuolle_ runoelmista, kiittää herra J.U. Grönlundia Tukholmassa,\njoka 40 vuosikymmenen loppupuolella kirjoitti ne muistoon erään 15\nvuotisen lappalaistytön lausumuksesta Wilhelminan Lapissa. Kieli näissä\nrunoissa on hyvin ruotsinsekaista, ja myöskin muotonsa puolesta eroavat\nne toisista.\n\nAivan omituista lajia ja pakanallisen katsantotavan piirissä\nvielä pysyvänä on yksi laulu, jonka olen tavannut Castrénin\nkäsikirjoituksista täkäläisen yliopiston kirjastossa. Se on\njonkunmoinen loihtoruno vihollisia ihmisiä vastaan, jotka, tehtyänsä\nrynnäkön laulajan kotaan, uhkaavat anastaa hänen karjanlaitumensa ja\nmetsästysalansa. Laulaja kertoo sitten, miten nämä viholliset ovat\nraastaneet häneltä kaikellaisia kalleuksia, kultaa ja hopeaa, mitkä hän\nyleistä tapaa noudattaen on pitänyt koettuina kivijumalansa ympärillä.\nMikään ei ole auttanut, vaikka jumalankuvalle on uhrattu peuransarvia\nja karhunluita ja häntä karhunja peuran-ihralla voideltu. Hän päättää\nsentähden etsiä itselleen toisen asuinsijan ja siellä valita toisen\nkiven jumalakseen (jumalanku-vaksi). Jos vihollinen sitten uudestaan\nlähestyy, niin tervehditään häntä luukärkisillä nuolilla ja suojellaan\nsiten uutta metsästysalaa. -Castrén ei mainitse missä ja milloin\nhän tämän laulun on kirjoittanut taikka keneltä hän sen on saanut.\nKielestä päättäen kallistuu se kuitenkin Pohjois-Suomen murteesen,\nvaan on varmaankin vanha. Henki on ihan lappalainen ja kerrotaanpa\nuseista Lappalaisista pakanuuden aikana, että he, kun vaarassa taikka\nhädässä eivät saaneet kivijumaliltaan mitään apua, pieksivät heitä.\nLopuksi ovat vielä mainittavat n.s. karhulaulut. Scheffer kertoo,\nSamuel Rheen'in ja muiden tiedon antojen muukaan, jotenkin tarkkaan\nkarhunajosta ja niistä runoista, joita semmoisessa tilaisuudessa\nlaulettiin. Runojen tekstistä tuopi hän kuitenkin ilmi ainoastaan\nyksityisiä lauseparsia; niin lauletaan esim., kun karhu on tapettu:\n_kittulis puorra! kittulis i skaada sobbi jella sajiti_, suuri kiitos,\nkultasemme, siitä, ett'et ole pilannut kankea etkä keihästä.[22]\n\n\nHänen kertomuksestaan käy ilmi, että Lappalaiset kunnioittivat metsän\nkuningasta yhtä suurilla juhlamenoilla ja lauluilla kuin Suomalaiset.\nSiinä lyhyessä kertomuksessa, minkä Gabriel Tuderus on antanut\nSodankylän Lappalaisten käännyttämisestä, tuopi hän ilmi katkelman\nmoisesta karhurunosta, joka siis on vuodelta 1669.[23] Friis, joka\nkumma kyllä pitää sitä lappalaisena, antaa siitä mytologiassaan\nkäännöksen, vaikka hän katsoo kieltä hämmentyneeksi ja runossa\nnäkee enemmän suomalaisia kuin lappalaisia sanoja.[24] Lähemmin\ntutkiessa havaitsee kuitenkin kohta, että tämä lappalaisena pidetty\nrunokatkelma, vaikka typistynytkin, on ihan sama karhuruno, minkä\npiispa Bång kirkkohistoriassaan näytteenä Keskisuomen kansanrunoudesta\non julkaissut.[25] Schefferin täydellinen esitys, luettuna puhtailla\nlappalaisilla lauseilla, sekä muut samanlaiset runot, joita myöhemmin\nLappalaisilta on kerätty, todistavat kuitenkin täydelleen, että ne\nkauvan ovat olleet myöskin Lappalaisten omina, vaikka pappismiehet\novat ponnistaneet voimiansa saattaaksensa heitä tuntemaan semmoisia\n\"törkeitä syntejä\" ja sentähden niitä tukehduttamaan. Ettfei niitä siis\nenää voi saada niin täydellisinä kuin ne löytyvät Kalevalan 46 runossa\non helposti ymmärrettävä. Niitten lauluin joukossa, jotka Grönlund on\nkiijoittanut Wiihel-minassa, löytyy kuitenkin yksi tätä laatua.\n\nEpäilemättä oli noitureilla (noaidik) paljon runoja, joita he\nnoitarumpua käyttäessään lauloivat. Mutta nämä ovat varmaankin\nkadonneet tuon kapineen kanssa, jonka papit kaikkialla,' missä sen\nvaan tapasivat, poroksi polttivat, sekä sen vihan vaikutuksesta, minkä\nhe tätä konetta vastaan itse Lappalaisissa virittivät. Olen ottanut\nrunoihin osoituksen semmoisista lauluista. Se on kappale satua, jossa\nkerrotaan kuinka eräs tunturilappalainen löytää noitarummun kiven alta.\nHän panee sen pystyyn ja rupeaa sitä koetukseksi lyömään. Nuo alempana\njulkaisemani värssyt on kansantarun mukaan kansakoulunopettaja A.\nHelander, itse lappalaisena syntynyt, paperille pannut Utsjoella. Ne\novat tosin vallan jokapäiväisiä ja samalla nykyaikaisia, mutta olen ne\nkuitenkin julkaissut, koska muisto noitarummusta tähän aikaan jo on\njotenkin yleisesti kadonnut.\n\nFjellner kertoo nähneensä Kassa muodda'a, yksityisiä osia Päiven\nneita'sta ja myös muitakin satuja sillä tapaa toimiteltavan, että eri\nhenkilöt seurassa, kukin kullensa, ottivat osan (rollin) runosta ja\ntoimittelivat tämän sanoilla ja liikennöillä. Tämä tapahtui osittain\nhuvin vuoksi, niinkuin alkulauseessa Kassa muodda'an mainitaan,\nosittain käräjiä pidettäessä, josta Pissa-runossa on puhe. Tämä olisi\nsiis näytelmäin todellinen ja kansallinen alku. Kuuluu kuitenkin,\nFjellneriin mukaan, löytyvän runoja, joissa on täydellinen dialogi\nja dramatillinen asento, vaikka niitä tähän aikaan kansassa tapaapi\nainoastaan katkelmina;[26] mitään näytteitä semmoisista ei ole säilyyn\nkorjattu.\n\n\n\n\nV.\n\nRunomitta.\n\n\nParemmin käsittääksensä lappalaisissa runoissa käytettyä runomittaa,\non tarpeellista saattaa huomattavaksi pääkohdat suomalaisesta\nrunomitanopista.\n\nTuo ansiokas Porthan oli ensimäinen, joka tätäkin seikkaa on\ntarkemmin tutkinut kirjassaan _Le Poesi Fennica, Aboæ_ 1766-1778.\nHän keksi, että runomitta on rakennettu neljään trocheoon tavujen\nlaajuuden perustukselle, vaikka vähän toisella tapaa kuin Kreikkaja\nRoomalaisilla. Alkulauseessaan Kalevalan ensimäiseen painokseen (1835)\nkehitti Lönnrot tarkemmin suomalaisen runon laajuus-seikat, mutta\nvieläkin syvemmältä on Ahlqvist teoksessaan Suomen runo-opista asiaa\nkielelliseltä kannalta[27] käsitellyt. Kuten Lönnrot saattaa hän\nhuomattavaksi cæsur'in tärkeyden Suomen runoudella, tämä rytmillinen\nside, jolla eri runonjalat solmitaan lähemmälle toisiaan ja joten\nomituinen, viehättävä kauneus kielen muodossa saadaan. Mutta kun\nklassilliset kielet käyttävät cæsur'ia siten, että arsis aina vastaapi\nlaajuudeltaan pitkää tavuuta, joutuvat päinvastoin Suomen runomitassa\njuuri lyhyet, korottomat tavuut cæsur'in kautta pitkiksi. Sitä vastoin\ntulee korollinen tavuu usein thesis'een, mutta se ei saa silloin\nolla pitkä, paitsi ensimäisessä runonjalassa. Sanalla sanoen, cæsuri\nSuomen runo-mitassa jakaa sanat niin, että rytmillinen korko tukauttaa\nsanankoron.\n\nMuutamat esimerkit näyttävät tämän selvästi:\n\n    Jó ve-|ri su-|ásta | vuoti, tavallisessa puheessa\n      Jó véri súasta vúoti;\n    Mi lie-|née La-|píssa | miestä =\n    Mi lienee Lápissa míestä;\n    Métso-|lán me-|tínen múori;\n    Míten |ólla | kúin e-|léä.\n\nPehmeämpi cæsuri ilmestyy neljäja kuustavuisissa sanoissa:\n\n    Úho-|téllen | táppe-|lústa\n    Túli |túnte-|mátto-|mána.\n\nEnsimäisessa runojalassa saavat tätä paitsi kaksi tavuuta olla mielin\nmäärin pitkät taikka lyhyet, kuitenkin sattuu har-yoin, että sanoja\nsemmoisia kuin avaa käytetään. Tämä ensi-mäinen trocheo saattaa myöskin\nvaihtua dactvloon taikka neljään lyhyeen tavuusen:\n\n    Súsi ei | syö mi-|nun su-|kua;\n    Súrma jo | suutan-|sa a-|javi;\n    Kolme oli | neittä | niemen | päässä.\n\nViimeistä läheisimmässä esimerkissä näkyy omituisuus, josta Lönnrot\nhuomauttaa, se nimittäin, että korottomat, position'in kautta pitkät\ntavuut ovat epämääräiset (ancipites), jos niiden sija on pitkän ääntiön\nperässä; sentähden tässä: suutän.\n\nJos tämän kaavan mukaan tarkkaamme runomitan puolesta edistyneimpiä\nlappalaisia runoja, niin huomaamme että ne ylimalkain niinkuin\nSuomenkin runot ovat rakennetut neljän trocheon perusteelle. Mutta\ntoiselta puolen ei ole runomittaa niin tarkasti noudatettu kuin\nsuomessa, ja myöskin laajuus-säännöt ovat enemmän laimin lyödyt. Tuon\ntässä esille esimerkin. Runomitan täydellisentämiseksi ovat välistä\nmuutamat, värssyt luettavat niin, että yhdestä tavuusta tulee kaksi,\nniinkuin:\n\n    Vaimu-|pakča-|sin tu-|olgim\n    Ti-e | tal varr-|ama'| vamče'.\n    Čouka-|sin ji-|ääča | lājin.\n\nOikeampi on kuitenkin tässä runomittaa kolmejalkaisena pitää, niinkuin\nlaita on seuraavissa värssyissä, missä välistä puuttuu yksi taikka\nuseampikin tavun, joita ei saata täyttää:\n\n    Päiven paitejen skerrun.\n    Cummä-čuölmait čuölmad\n    Paarne'pa pootein puutuist\n    Jahnam jauhkasahta,\n    Päruit paiskasahta.\n    Nalne somattiin morssem,\n    Unnoi olmučen uutan.\n\nSitä vastoin löytyy myöskin värssyjä, joihin on lisätty kaksi tavuuta,\nesim.\n\n    v. 68  Sālahaisn, juokuisn nalmebäälastallin\n    ja 189 Avageijan āltu' čuöppadallin,\n\njos ei tässä tahdo otaksua neljätavuista runonjalkaa, jonka ensimäinen\ntavuu olisi pitkä ensimäiseksi ja kolmanneksi.\n\nEi ainoastaan ensimäisessä runonjalassa, vaan myöskin kolmannessa\non varsin usein trocheo vaihtunut daktyloon, jopa ottaa tähän osaa\ntoinenkin, vieläpä neljäskin:\n\n    _Poddusisn_ pārne' lien tūlen,\n\nsamate myös v. 40, 160, 174.\n\n    Määra-kaise _kovvaides_ kähče,\n\nja II, 20, 21, 98, 102, 161.\n\n    Polpiit _poihturit_ pātertahta,\n\nsekä 38, 121, 159, 172.\n\n    Hōla, _hūmaha'_. pārun _paukasa'_, 159.\n\nNiinkuin viime mainittu värssy näyttää jopa kaksikin daktyloa, niin on\nmyöskin 175 värsyssä kaksi semmoista vieritysten:\n\nLääkus _vadnases päggdban_ vaaree, jos ei tässäkin värssyssä tahdo\notaksua kaksi liikamääräistä tavuuta.\n\nMitä rytmilliseen koroitukseen tulee, niin peruuttaa se niinkuin\nsuomessakin sanankoron: lyhyttä korotonta tavuuta käytetään pitkänä.\nNiin heti alussa Neita' |liin vaa-|nesa' |olmait; Eetne |lii nam-|matam\n| kuöttams. Toista ehtoa, että korollinen tavuu, thesis'iin pantuna,\npitää olla lyhyt, jos se ei ole ensimäisessä runonjolassa, ei ole\nkuitenkaan noudatettu: Varrai-|tas vuo-|čotam | akti; alle-|len\npäi-|ven ja | maanun; Kuh kal-|les ked-|kamems | čekčai. Sanoja\nsemmoisia kuin _poddusisn, saalahaisn, vatnasin, valnasems neitavuots_\nkäytetään dyktyloina. Nämä kaikki vapaudet kielen säännöllisessä\nkäyttämisessä ikäänkuin häiritsevät runon vapaata juoksua, siinä ei ole\ntuota suomalaisen runon vaihtelevaa sointua, se on enemmän ikäänkuin\nryntääminen epätäsaisen korven halki. Daktylon runsaampi käyttäminen\nantaapi kuitenkin runolle sujuvamman juoksun.\n\nJos käännymme toiseen epilliseen runoon, niin tapaamme ylimalkain\nsamat säännöt runon käyttämisessä; ainoastaan runonjalkain lukumäärä\nei ole niin tarkoin määrätty kuin edellisessä. Tavallisten neljän\njalan lisäksi tulee usein yksi tai kaksi, usein on niitä ainoastaan\nkolme taikka, etenkin kysymyslauseessa, kaksi. Daktylisiä runonjalkoja\nkäytetään vieläkin kosommalta, jopa neljätavuista jalkaakin, jonka\nensimäinen tavuu on pitkä (pæon primus), niinkuin _Fidnalan le rieksak,\n| aaldun le | sorva_. Kassa muodda on runomittaisessa muodossa\nsäännöllisempi, vaikka siinäkin ilmestyy useampia kolmejalkaisia\nvärssyjä. Fjellner'in mukaan olisi lappalaisilla saduilla ja tarinoilla\nmelkein aina ollut tämän runomitan muoto, sekä sentähden, että kieli\nluonteensa tapaan niin helposti soveltuu trocheilliseen mittaan, kuin\nmyöskin siksi, että ne paremmin pysyisivät muistissa, v. Düben kertoo\nkuulleensa pitemmällä jalkaretkellä pysähdyspaikoissa laulettavan\nlappalaista \"Kettu Repolais\"-satua samalla runomitalla.[28] Mutta\ntässä nousee nyt kysymys, josko myöskin lappalaiset entisajoissa\nkäyttivät samaa tarkempaa runomittaa, joka suomalaisissa runoissa\nvallitsee ja vasta runollisen muodon vähittäisen löyhtymisen taikka,\njos niin tahdotaan, huonontu misen kautta ovat tulleet nykyistä\nrunomittaa käyttämään, vai josko he ylimalkain ensinkään ovat itseänsä\nkoroittaneet tuohon vakaampaan runorakennukseen. Minulle näyttää\nviimemainittu arvelu luultavammalta. Sillä jos lukee pois Wilhelmina\nLapin runot, jotka nähtävästi ovat enemmän nykyaikaisia ja muotonsa\npuolesta myöskin poikkeavat muista,[29] ilmestyy kaikissa muissa\nrunoissa sama hoiperteleminen kahdesta kuuteen runonjalkaan, jonka\nohessa daktyliä käytetään useammin myöskin muissa kuin ensimäisessä\nrunonjalassa, mikä oli luonteen mukaista opillisille lauluille. Niin\non myöskin laita _Morse faurog_ ja _kulnasatz_ nimisissä kappaleissa,\njotka jo ovat yli kahden sadan vuoden vanhoja. Jos otamme saduista\nyksityisiä paikkoja, jotka ilmestyvät runomittaisina, kertomuksen\nmuuten juostessa suorasanaisessa muodossa, niin pitää sama mielipide\npaikkansa. _Accečan niejda_ sadussa lau suu veli mereen uponneelle\nsisarelleen:[30]\n\n    Oabbačamaj,\n    Boade gaddai!\n    Mannat čierra,\n    Gussat mäkko,\n    Boade gaddai!\n\n    Sisar kulta,\n    Tule rannalle!\n    Lapses itkee,\n    Lehmäs ammuu,\n    Tule rannalle!\n\nJos tässä nyt saattaisikin jakaa toisin ja yhdistäisi neljä runonjalkaa\ntoinen toiseensa, niin jäisi kuitenkin kaksi jalkaa yksin. Voisipa\nvielä siinä seikassa, että kolmaskin runonjalka niin usein vaihdetaan d\naktyloon, nähdä viittauksen, että runomitta alkuansa on ollut rakettu\nainoastaan kahdesta runonjalasta. Vielä selvemmästi näyttäikse runon\nmielivaltainen käyttäminen toisissa katkelmissa:\n\n    Ale boalde\n    njämmäin nji£ačidad!\n    Ale boalde baččad!\n    Gälle mon jo dittim,\n    basse varas duökken\n    don läk ällam![32]\n\n    Älä polta\n    Nänniäs, nisiäsi\n    Älä polta poikaas!\n    Kyllä mä jo tiedän,\n    Pyhän vaaran takana\n    Sä oot elänyt!\n\nMainitut seikat todistanevat kylliksi, että lappalaiset kansanrunot\novat käyneet omaa tietänsä kehitykseen, ja ett'eivätkä ole syntyneet\nsuomalaisia runoja mukailemalla. Sanokaamme ennemmin, ne ovat tuota\nsuomalaisten kansojen yhteistä taru-aarretta ainoastaan vaillinaisesti\nhuuhtoneet ja alkuperäisesti yhteisen ajatustavan perusteella pukeneet\nsen ylevämpään pukuun. Sillä että kansallista runoutta ainakin\nsuomalaiseen lahkoon kuuluvissa kansoissa oli olemassa, ennenkun ne\ntoisistaan erilleen erkanivat, sitä ei käy minun mielestäni kieltää.\nSeuraavassa osastossa tulemme vielä tästä seikasta laveammalta\npuhumaan, tässä tahdon ainoastaan huomauttaa siitä ihmettävästä\nyhdenkaltaisuudesta, joka muodon suhteen on olemassa lappalaisten\nrunojen ja niiden harvain syrjäniläisten laulujen välillä, jotka\ntiedoksemme ovat tulleet. Sjögren antaa teoksessaan Syrjäneistä kaksi\nnäytettä jonkinmoisesta runollisesta lastenleikistä, tuottaaksensa\nnäkyviin ainakin muodon. Ne ovat nähtävästi jo hyvin vanhoja, sillä\nsyrjänin kielen paraimmillekin tuntijoille on monta sanaa jäänyt\nkäsittämättömäksi. Sjögrenin (J. A. Sjögren, Die Syrjänen, Gesam.\nSchriften. I, s. 440-1.) kirjoituksen mukaan ovat ne tänkaltaiset:\n\n    Ögödym ögödym\n    Tyvjän konjön\n    Södtsör pödtsör\n    Niss jam vartön\n    Puön pegyschöi,\n    Brotön lyijiss.\n\n\nII.\n\n    Tschukläki mukläki\n    Okinakin kurkin\n    Säröbygyn kyrsyn\n    Jagan tschiran Guordyn Sjuojyn\n    Tylavylyn tschuktschjyn\n    Badjdoryn baidögyn\n    Karei barei\n    Sjöpyssyn kydsjylyn\n    Lei lei ju\n    Da i kandala ju\n    Matöny ju\n    Da i pudu ju\n    Kuima ju\n    Da i sybana ju\n    Potsch potschin ulutschyn\n    Konaschja kotyr\n    Tschuklä kotyr\n    Maklä kotyr.\n\nJaettakoon värssyt miten tahansa, runorakennuksen perustuksena pysyy\nkuitenkin kaksi tai kolme trokeoa, jotka tuon tuostakin vaihtuvat\ndaktyleihin. Niin on myöskin niiden laulujen laita, mitkä muut paljoa\nmyöhemmin ovat Syrjäneissä keränneet. Tästä on seuraavassa osastossa\ntarkemmin puhuttu. Alkusoinnusta pääsemme muutamilla sanoilla.\nRunomitan puolesta täydellisemmissä lauluissa tapaapi sen useammin,\nsekä kahdessa että kolmessa sanassa peräksyttäin: päiven paarne laivems\nluota; pieggapa poijosit possuht; hilat laivem lafferdatta. Usein\nsointuu yhdessä värssyssä kaksi sanaa parittain toinen toiseensa: kolle\nkiila, silpa šiila; kiika kiilte, muotoses moije. Myöskin parallelismo\non kaikkialla lappalaisissa runoissa tavattavana, vaikk'ei sitä sentään\nole käytetty samassa määrässä kuin suomessa.\n\n\n\n\nVI.\n\nLappalaisten runojen Ikä. — Syrjänin ja Mordwalaisten runoja. —\nYhteinen satuaine. — Eläintaruja. — Jumaluuskuvituksia.\n\n\nMeidän on nyt selvittäminen tuo tärkeä kysymys lappalaisen runouden\nijästä ja synnystä. Onko se luonnollinen kehitys tuosta yhteisestä\nsiemenestä, jonka ensimäiset yksinkertaiset oraat nousivat jo\nyhteisessä suomalais-lappalaisessa kansassa, vai onko se ainoastaan\njoku heikompi kajaus run saammasta suomalaisesta runosta? Fjellner'in\ntiedonannon mukaan on pääasiallisimpia osia sekä Päiven parne'sta että\nmyöskin Piššan-Pašša'sta laulettu Karesuannossa ja Jukkasjärvellä\npohjosessa ja Heijedalissa etelässä. Näillä tienoilla asuu, kuten\ntiedetään, myöskin paljon suomalaisia, ja lähellä Herjedalia on\nWermlannin metsämaat, joihinka noin 250 vuotta sitten lukuisia\nsuomalaisia siirtolaisjoukkoja Ruotsin kuninkaan käskystä muutti,\nventovilla voimillaan vähitellen peratakseen erämaat pelloksi.\nTässä saattaisi nyt päättää, että yhdeltä puolen nämä siirtolaiset\nja pohjassa taasen sinne asettuneet suomalaiset ovat naapurilleen\nantaneet halun ja ensimäisen kehoittimen runoilemiseen. Fjellner\nmainitsee useampia runoja, joita hän on kuullut laulettavan Tornion ja\nKemin Lapissa ja jotka muka muotonsa ja sisältönsä puolesta pitävät\nniin yhtä suomalaisten runojen kanssa, että jompikumpi toisinto\nvarmaankin olisi suora käännös. Välistä kuuluu tavattavan lappalaisissa\nlauluissa suomalaisia värssyjä, välistä suomalaisissa lappalaisia.[33]\nMolemminpuolista vaikutusta ei siis yksityisissä kohdissa käy kieltää,\nja se onkin hyvin luonnollinen paikoissa, missä lappalaista ja\nsuomalaista kansaa on sekaisin ja missä molemmat osaavat kumpaakin\nkieltä. Tuderus'en ilmoitus karhurunosta, jota lappalaiset laulavat ja\njonka hän kuitenkin suomeksi julkaisee, on varmaan myöskin ymmärrettävä\nniin, että Lappalaiset ja suomalaiset samankaltaisia runoja laulavat.\n\nKaikesta tästä huolimatta on kuitenkin varma vakuutukseni, että\nsuomalaisten kansojen runoilijatoimi ikänsä puolesta on asetettava sitä\naikaa ennemmäksi, jolloin he toisistaan erkanivat. Tässä todistukset.\n\nUpsalan arkkipiispa Olaus Magnus, joka 16 vuosisadan keskipalkoilla\nkirjoitti tunnetun historiansa Europan pohjoiskansoista, jo kertoo,\nettä Lappalaiset pidoissansa kutsuttivat harpunsoittajaa (citharoedus),\njonka säestäessä he muinaisilla lauluilla, esi-isien tapaan,\nentisaikaisten sankarien ja jättiläisten mainetöitä ylistivät.[34]\nTosin kyllä Scheffer epäilee tämän tiedon luotettavuutta,[35] mutta sen\non toki nykyisin venäläinen tutkija Dantschenko vahvistanut. Eräs tyttö\nImandra järvellä kertoi, näet, hänelle, että Lappalaiset häissä ja\nmuissa juhlallisuuksissa laulavat runoja, ja että etenkin vanhat runot\novat suuriarvoiset.[36] Laulut ja runot olivat siis vanhimpien tietojen\nja lappalaisten omien ilmoitusten mukaan heissä kotiperäiset.[34]\n\nMutta suoran todistuksen siitä, että niin on ollutkin laita, antaa\nlappalaisten runojen muoto. Edellisessä luvussa huomautin jo\nsiitä, että jo heidän runotaiteensa vanhimmissa näytteissä, näissä\nScheffer'in julkaisemissa kahdessa laulussa, ilmestyy sama runomitan\nkäyttäminen kuin myöhemmin kirjoitetuissa. Jos nyt vasta tuttavuus\nsuomalaisten runojen kanssa olisi saattanut heidät runoilemaan, niin\non kai otaksuttava, että he myöskin olisivat tarkemmin jälitelleet\nsuo malaista runomittaa, kuin mitä tapahtunut on. Mutta nyt on tuo\nLappalaisten käyttämä muoto ennemmin jonkinlaista rytmillistä prosaa,\nse ei ole niin tarkoin säännöllistä, mutta pitää vielä tarkemmin\nyhtä syrjäniläisten ja mordvalaisten laulujen muodon kanssa. Jo\nylempänä olen julkaissut kaksi vanhaa lapsenlaulua, jotka Sjögren\nv. 1827 Syrjänein keskuudessa kirjoitti. Ne eivät kuitenkaan ole\nainoat jäljet tämän kansan kotimaisesta runoudesta. Ne runot, joita\ntavallisimmin lauletaan, ovat tosin, useimpien kertojain antaman\ntiedon mukaan, paraasta päästä venäläisiä. Mutta Sjögren kertoo, että\nyläpuolisen Wytschegda joen syrjäisemmillä tienoilla myöskin löytyy\nkotoperäisiä syrjäniläisiä lauluja,[37] tieto, joka herra Wolkov'ilta\nsaapi lisää tukea sen ilmoituksen kautta, että Syrjäneillä on omia,\netenkin häärunoja, ja että semmoisia ei löydy ainoastaan Wytschegdan\nja Petschoran, vaan myöskin Udoran, Lusan ja Syssolan tienoilla.[38]\nVaikka näitäkin ilmoituksia on epäilty, käyvät todistukset kuitenkin\nvähitellen selville. Popov, joka nykyisin Moskovan ihmisja\nkansatieteellisen seuran teoksissa on julkaissut runsasvaraisen\nkirjoituksen Syrjäneistä, tarjoo siinä luettavaksi kolme alkukielistä\nrunoa, joista hän on varustanut kaksi käännöksellä.[39] Kolmas osoittaa\nkieltä, jota, vanha kun on, ei enää ymmärrä, mutta jossa vieläkin\nhuomaapi useampia syrjäniläisiä sanoja. Esimerkkinä painatan tähän\nyhden näistä runoista kokonaisuudessaan ja muutamia värssyjä toisesta.\nBade'n (suomeksi paju) on Wolkov säilyyn kirjoittanut, vaikka jo\nPopovkin sen tunsi; se on hieman venäjänsekaista.\n\n\nBade.\n\n    Bade, bade! Mij gaztom pukalan?\n    Ali tenid, bade, voitelis tele?\n    Voitelis tele, ali izeris zere?\n    Bad vuživ tiis köƷid va vizivte?\n    Munisni, loktisni maior götiräs,\n    Kerahš-ke naja kik peliš;\n    Kik peliš, koimödes piže.\n    Boštasni-ke naja miča niles;\n    Puksisni-ke naja samöi pižes šire:\n    Nil-lei, nil-lei gažtom pukalan?\n    Ali tenid, nil-lei, and, mamid žal?\n    And mamid žal? ali čoid, vokid žal?\n    Čoid vokid žal? ali rodid vužid žal?\n\n\nPaju.\n\n    Paju, paju, miksi oot sä suruissas?\n    Painaakohan pohjatuuli sinua?\n    Painaako pohjanen vai ruoskiiko rakehilla?\n    Vai valaako kylmää vettä merestä juurillesi?\n    Menivät, läksivät majorin vaimot,\n    Melaa kaksi tekivät he;\n    Kaksi, paatti kolmanneksi.\n    Veivät neidon kaunokaisen,\n    Laskivat keskelle venettä.\n    Tyttö, tyttö, miksi oot sä suruissas?\n    Suretko sä isää, tyttö, vai äitiäs,\n    Isää, äitiä, veljeä, sisarta,\n    Sisarta, veljeä vaiko sukulaisia?\n\nRuno on pitempikin, vaikk' ei Popov tunne jatkoa. Toisessa hänen\njulkaisemassansa innossa, jonka herra Ardaschev on säilyyn\nkirjoittanut,[40] vaihtelevat kysymykset ja vastaukset seuraavin tavoin:\n\n    Roi, roi, roi! Kičče vetlin?\n     \"    \"    \"   Kičče munan?\n                 — Völes korsnï.\n                   Kučem tenad vödid?\n                 — Lïsa kïmesa.\n\n    Roi, roi, roi! Kičče vetlin? j.n.e.\n                   Möskös korsnï.\n                   Kučem tenad möskid?\n                 — Sura mös.\n                       j.n.e.\n\n    Roi! mihin olit mennyt?\n         Mihin menet?\n       — Hevosen hakuun.\n         Minlainen hevoses?\n       — Laukki otsassa.\n\n    Roi! mihin olit j.n.e.\n      — Lehmän hakuun.\n         Minlainen lehmäs?\n       — Sarvet päässä.\n                    j.n.e.\n\nEnsimäisessä runossa kohtaa meitä nyt sama runomitta, millä Pišša\nPašša alkaa: kolmelle, neljälle ja useammallekin trokeolle rakennettu\nmitta, jossa daktylit usein asettuvat näiden sijaan. Toisessa runossa\non värssyjä kahdella tai useammilla trokeoilla, joidenka rinnalla on\ndaktylejakin; sama on laita myöskin tuossa merkityksensä puolesta\nepäselvässä katkelmassa, joka alkaa näin:\n\n    Modla polin\n    Pan činase\n    Kod pan?\n    L'ok pan.\n    Kod lok?\n    Bizim lok.\n    Kod bizim?\n\nJos vertaa tähän tuota runomitan horjuvaisuutta lappalaisissa runoissa,\nerittäinkin niiden runomittaisten osain lyhyissä värssyissä, niin\ntulee, kun tuleekin, tuo yhteinen alkuluonne tuntuviin. Ensinmainitussa\nrunossa on niinikään selvä paralellismo lausetavassa nähtävänä.\n\nSyrjääniläisessä kieliopissaan on Savvaitov, paitsi muutamia\nsananlaskuja, julkaissut myös 4 kertomusta ja 16 laulua Syrjäänin\nkielellä, ensinmainitut Syssolau, jälkimäiset Wytschegdan murteella.\nLuonteeltaan ovat ne aivan samanlaiset kuin muutkin tähän otetut.\nNiinpä vaihtelee esim, ensimmäisessä kertomuksessa proosallinen\nesitystapa runomittaisten kappalten kanssa, seuraavaan tapaan:\n\n    Kukku, sar pijanjas!\n    Menam kuim vok völi,\n    Da ötik vok es lö:\n    Ötik vok menam\n    Ezlä kïƷ' jilin,\n    Möd vok menam,\n    Zarni kiƷ jilin,\n    Kojmöd vok menam\n    Žemč'ug kiƷ jïlïn.[41]\n\nToinen laulu alkaa sanoilla:\n\n       Bobö, bobö! kïtse vetlin?\n     — Čožö guö vetli! (s. 146); toinen taas:\n       Öti čibi iƷas koka (s. 147)\n    ja Jensań, puksi med jugid mestaös;\n       Jözsan, puksi med gaža mestaös (s. 149).\n\nUseita Syrjäniläisiä runoja on saatu taitetuiksi tuon ikimuistettavan\nCastrenin huolen ja vaivan kautta. Hänen jättämissänsä\nkäsikirjoituksissa, jotka tätä nykyä ovat tallessa Helsingin yliopiston\nkirjastossa, löytyy vihkonen syrjäniläisiä häälauluja, 7 luvultansa;\nkaksi näistä on Castrén itse ruotsalaisessa käännöksessä sekä Kalevalan\nmukaan rakennetulla runomitalla julkaissut.[42] Jos sen vaikka yhdenkin\nkerran lukee läpi, niin puhaltaa meitä vastaan kuvista, alinomaisesta\nparallelismosta, syvästä surumielisyydestä ja hartaasta rakkaudesta\näitiin ja kotipaikkaan, niin täydellisesti kuin suinkin sopii toivoa,\nsama henki mikä myöskin suomalaisia runoja on elähdyttänyt. Näytteeksi\nliitän tähän suomalaisena mukailemana ensimäisen näistä häärunoista:\n\n\nHäälaulu.\n\n    Ottivatko oman mielen,\n    Veivätkö lemmen leppeästi,\n    Pääni pienen kiinnittivät,\n    Kultasuortuvat sitoivat\n    Kiinni sormien nenähän?\n    Oi isäni, kasvattaja,\n    Oi emoni, imettäjäni,\n    Veikko voimakas, verevä,\n    Sisar siskoni suloinen,\n    Sekä setäni, tätini,\n    Joko mulle määräsitte\n    Kotikullan jättämisen?\n\n    Juuri ruo'alle rupesin.\n    Tartuin tuoppiin täytettyhyn,\n    Viinoa vieraille taritsin,\n    Silmäillen vieraita välehen,\n    Nähnyt en niissä veljeäni.\n    Poissa on hän, lieto lintu,\n    Istuu mustalla aholla,\n    Rannalla utuisen ulapan\n    Ural-vuoren rintehellä.\n    Joudu, viljon veljyeni,\n    Kuulethan, mä ajetahan\n    Poies kullasta kodista.\n    Saavu, saavu veljyeni.\n    Lepää äitisi sylissä,\n    Käy ja katso kuin eroan!\n    Ota peurat pontevimmat,\n    Kuusi karjalaumastasi,\n    Valjasta re'en etehen.\n    Heidät hihnoilla yhistä,\n    Kiidä kiireesti kotihin!\n    Vieri virtoja satoja,\n    Kevätvirrat vyörähtivät\n    Etehen on ennättivät,\n    Ole kuin joutsen sä keveä\n    Tai kuin sorsa sukkelana.\n\n    Iso, ehtoinen emoni,\n    Tottelin mä, tyttö, teitä,\n    Kuni poikana pidetty;\n    Miksi piian pikkaraisen\n    Karkoitattekin kodista\n    Tykö toisen isän, äitin,\n    Outoin veljien, sisarten?\n    Viisahammaks monet verrat\n    Täytyi tyttönne tuleman,\n    Täytyi painaman päätä,\n    Huvin heissä saadaksensa.\n    Jos ei ilo siellä istu,\n    Tahdon muistella kotia,\n    Maistoa mennyttä iloa,\n    Isä kullan, äidin luona.\n\nTuo suomen kanssa yhtäpitävä sävel soipi tosin vähän voimakkaammalta,\nkun käytetään suomalaista runomittaa, mutta oikeastaan käypi se siten\nainoastaan selvemmin nähtäväksi. Myöskin parallelismo peräksyttäisissä\nvärssyissä on silmin nähtävä, niinikään alkusointu seuraavissa riveissä.\n\nKun nuo Castrénin säilyyn kiijoittamat runot piakkoin saataneen\ntäydellisinä julkisuuteen, tahdon tässä antaa ainoastaan muutamia\nnäytteitä. Ylempänä suomalaisessa käännöksessä julkaistu runo alkaa\nseuraavilla värssyillä:\n\n    Völnäjämïj uskedisnïs bur völjaäs,\n    Njäžnäjämïj bur njegaäs,\n    Jurseänjämïj kïjenïs jursi jiitiäh,\n    Kokseänjämij kijenis menä kokčunj jütiäh,\n    Kiseänj tai menä kijenis kičun jiitiäh?\n    Bur zivätäh dumaitema bur aj sjeraminjaäh\n    Roditeljä menä dumaitema českidjöla mameh\n    Jasnej menam dumaitema sökäl vokä\n    Rodimajaäh dumaitema käzja čoje\n    Zon djadj menam laskevei sjera minja'ah\n    Djadj pom menam djadjinaäh j.n.e.\n\nMuodon säännöttömyys on melkein sama, ehkäpä suurempikin, kuin\npaju-runossa. Toisinaan on runomitta neljätrokeinen, joidenka asemesta\nkäytetään daktylejäkin, niinkuin seitsemännen runon viimeisissä\nvärssyissä:\n\n    ĪleƷ menam kolljem vilä\n    Takojd menam koljt bur jur nojä\n    Niï jost mejam das jortjasäk\n    Č'očah menam bïd me majasä\n    S'ok me vïlam in viƷä ïƷïd löglï.\n\nJos nyt käännymme Mordvalaisiin etsiäksemme suomen sukulaisuuden\njälkiä, niin ilmestyy useampia ja osaksi tähän saakka huomaamattomia\nkohtia. Venäläisessä _Ruskij Västnik_ nimisessä aikakauskirjassa\nvuodelta 1867 on herra P.J. Melnikov julkaissut runsasvaraisen\nhistoriallis-kansatieteellisen kertomuksen Mordvalaisista, minkä\nhän on kirjoittanut käyttämällä Pietarin venäläisen maatieteellisen\nseuran käsikirjoitus-lähteitä. Mitä hän heidän pakanuususkosta ja\nentisaikaisista tavoistaan ilmoittaa, on J.R. Aspelin sittemmin\nsuomeksi julkaissut ja muistutuksilla varustanut.[43] Muun muassa\njulkaisee hän myöskin lyhyen ersa-mordwalaisen runon, jota vieläkin\ntyttöjuhlissa kesänaikana lauletaan Pensan läänin Saransk ja\nKrasnoslobod nimisissä piireissä. Suurin osa laulajia ja kuulijoita ei\nenää täydellieesti ymmärrä runoa, jossa tavataan useita venäläisiäkin\nsanoja. Siinä huomaapi vielä suomen runomitan ja alkusoinnun jälkiä.\nRuno kuuluu näin:\n\n    Káti káterka máterka,\n    Káterka jakói ščogolsta.\n    Kati ščogolsta, čuvansta,\n    Vai Saratovskoi č'ulkasi,\n    Séri kočkeri bázmaksa,\n    Kóta kválmasa palasa\n    Kein kaftova rutsasa\n    Vai, pály sara štofnoisa.\n\n    Katri, Katrinen, pikku emäntä,\n    Katrinen pukeui ylpeästi.\n    Käynti ylpeä ja mahtava,\n    Voi Saratovan sukkaisia,\n    Korkeakorkoisia kenkäsiä,\n    Kuutta kudelmaansa palttinassa,\n    Kymmenen kauhtanan laskua,\n    Voi palttinan aamurusko-koristetta.\n\nMyöskin kaksi muuta kiitosrunoa, joita samassa juhlassa lauletaan, on\nhän julkaissut; koska ne osoittavat erillaista runomittaa, painatan\ntähän ensimäisen:\n\n    Tevtärs ionos Tatanas\n    Mesda paro son?\n    Pálininsa masynit,\n    Ožanänsa kuvakat,\n    Sélmi nánsa ráušat.\n\n    Tyttö ihana on Tatanas.\n    Miksi kaunis on?\n    Palttinansa kaunihit,\n    Hiasensa kookkahat,\n    Silmät hällä mustaset.[44]\n\nMeidän ei kuitenkaan tarvitse pitää kiinni ainoastaan näistä näpeistä\nvanhan runouden jäljistä, sillä tuo vieläkin raittiina pulpuava\nkansankuvituksen lähde synnyttää vanhempien mukaan yhä uusia kukkasia;\nvanhoina runoina ovat ne kuitenkin suuriarvoiset, sillä ne auttavat\nmeitä käsittämään miten mordvalaiset runoaarteet ovat muinaisuudesta\nalkunsa saaneet. Jos lähemmältä katselemme niitä kymmentä runoa,\nmitkä Ahlqvist Mokschalais-Mordwalaisessa kieliopissaan on julkaissut\nja mitkä hän, kun lukee pois ensimäiset kolme, itse Mordvalaisten\nkeskuudessa on säilyyn kirjoittanut,[45] niin käypi tästä tutkimuksesta\nselville, että ne kaikki ovat runo mittaisia ja vieläpä noiden jo\nensimerkkinä mainittujen katkelmain tapaisia. Kuudes runo,[46] jonka\npainatan tähän, on tarkoin puettuna siihen pukuun, jonka Ahlqvist\nsille on antanut, ja suomennos on tehty tarkoin hänen saksalaisen kään\nnöksensä mukaan, jotta kukin lukija itse saa päättää, missä määrässä\nvärssyt sopii ruomitallisesti jakaa. Se on koivulaulu:\n\n    Kelu, kelu, akša kelu,\n    Keluvin kosa šačima-vastits,\n    Keluvin kosa kasima-vastits? —\n    Ostu virsa, vir kučkasa.\n    Panda preasa.\n    Mastirin perf unksinza,\n    Menilin perf taradinza;\n    Käd-lapškat lopanänsa,\n    Lokša-nedškat kutunänza,\n    Kelu-kuigirin panarinza,\n    InƷan-kotft prea sotksinza,\n    Maka-lopat rutsanza.\n\n    Kelut ala rodnik-äši,\n    Äšis velhtaf pilnoi tossa,\n    Tosnä langa akša skater,\n    Skatert lanksa jakster bratnä,\n    Bratnat-esa pitni poila,\n    Tantsti purä,\n    Puret-esa sijan karhkä,\n    Šitna kofnä kopirsinziht,\n    Melkai täštnä pilisinziht;\n    Ko šiš šari', pilits šari.\n\n    Kiä tosa gulädindai,\n    Čuvanidindai? —\n    Murzai-afa gulädindai,\n    Murzai-afa čuvanidindai,\n    Murzairäskä son marhtinza;\n    Sin kadiz skaindi ozindimasnen.\n    Sin molst kudu, kutsa kulist\n    Vehksa tsorasna, vehksa ervänäsna\n    I vehksa uniksna;\n    Estan sin ušitst skaindi ozindimä.\n\n    Koivu, koivu, valkea koivu,\n    Missä koivun syntymä-paikka,\n    Missä koivun kasvama-paikka?\n    Onpa metsäss', kesken metsää,\n    Kukkalalla.\n    Maan ympär' (käyvät) juurensa,\n    Taivahalle oksansakin;\n    Lehvät suuret kuni kämmen,\n    Norkot kuni ruoskanvarsi;\n    Tuohista on paitansa,\n    Lukkiverkot pätineenä,\n    Valmulehvä niistimenä.\n\n    Koivun alla lähdekaivo,\n    Kaivon päällä sileet laudat,\n    Lautoja pitkin valkee liina,\n    Liinalla puna puinen kannu,\n    Kannussa kallis juoma,\n    Hyvä hunaja,\n    Hunajassa hopea kannu,\n    Päivä, kuu (ovat kuvatut) sen pohjan päällä.\n    Pienet tähdet sangassakin;\n    Minn' kääntyy päivä, sinne sanka.\n\n    Kuka tuossa käveleekin,\n    Pöyhistelee?\n    Murtsa vanha käveleepi,\n    Murtsa vanha pönkistääpi,\n    Murtsan kanssa hänen vaimons';\n    He hylkäsi jumalan pelkons'.\n    He menit kotiin, kodiss' kuolit\n    Yhdeksän poikaans', yhdeksän tyttöns',\n    Yhdeksän jälkeistä;\n    Silloin he rupesit Jumalan pelkoon.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSitä ei käy ensinkään kieltää, että koko tämä runo soipi vielä enemmän\nsuomelle kuin näytteet syrjäniläisistä runoista. Ja niin on toistenkin\nMoschalais-Mordwalaisten runojen laita. Mitä Ersa-Mordwalaiseen\nmurteesen tulee, niin on Reguly sillä säilyyn kirjoittanut sekä\nsatuja että lauluja. Yhdeksän semmoista runoa on Budenz painattanut\nErsaMordwalaiseen satuja runokokoelmaansa (_Ersa-Mordwin mesék\nés dalok_).[47] Ylimalkain osoittavat ne samaa luonnetta kuin\nMokscharunot: neljälle trokeolle rakennettu runomitta vaihtelee\nlyhyemmillä ja pitemmällä värssyillä, missä välistä tavuu puuttuu\ntaikka daktylejä astuu esiin. Sekä alkusointoa että parallelismoa\non runsaasti olemassa ja täydellisessä muodossa, kuten jo Budenzkin\nlausuu. Minä painatan myöskin tähän muutamia todisteita:\n\n    Mäzdén paro Puzan paksa?\n    Čirev čamav pandoprav,\n    Lejev lathov lismaprray;\n    Sijaks čudi vädneze,\n    Sirneks lisi lišmaprazo.\n    Pokš bojar Puzan paksant sajsazo,\n    Latišovskoi bojaravant marto[48] j.n.e.\n\n    Miks' on hyvä Puzan tanner?\n    Kork' on rinteet, huiput sillä,\n    Purot, laaksot, myöskin lähteet,\n    Hopeisena vesi virtaa,\n    Kultaisina lähteet läikkyy.\n    Bojari Puzan tanteret valloittaapi,\n    Aamulahjana Latischovskista.\n\nToinen runo alkaa:\n\n    Tefkaj, tetkaj, tefkaj,\n    Tefkaj ramak monen poline!\n    Polas paro ulize,\n    Polan kiščizi rungozo,\n    Šta-tolks palust selmenzi[49] j.n.e.\n\n    Isä, isä, isä, kultain,\n    Hanki morsian minulle,\n    Morsian olkoon hyvä,\n    Tanssikoon hänen runkons',\n    Silmät palakoot kuin kynttilät.\n\nSiellä täällä tapaamme me suomalaisessakin runollisuudessa jälkiä\nsamanlaisesta muodon muuttelevaisuudesta. Sen osoittavat esim,\nseuraavat rivit eräästä sadusta:\n\n    Tii tii tiainen,\n    Vati kuti varpuinen:\n    Pane oksa olkahasen,\n    Pää aseta pälkähäsen![50]\n\nTaikka on myös kaksikin daktylia samassa värssyssä:\n\n    Tule ihosi imettämähän.[51]\n\n(Suomen Kansan Satuja ja tarinoita. Helsinki 1852, s. 10.)\n\nTavataanpa sananlaskuissakin yhtä poikkeavia strofia:\n\n    Tikka kirjava metsässä,\n    Ihmisen ikä kirjavampi; —\n\ntaikka:\n\n    Itkisin, itkisin kullastani,\n    Vaan en saata nauroltani.\n\nNiinkuin heimolaiskansojen lauluista näkyy, ei saateta suinkaan\npitää tätä meterin vapaampaa lajia minäkään uutena; päinvastoin\ntavataan se naapurikansoilla juuri niiden vanhemmissa lauluissa. Neus\nhuomauttaa sen erittäinkin Vi rolaisten vanhemmista lauluista. Hän\narwelee nelijalkaisia trokaialaisia riviä heikkoine loppuineen mitan\nvarsinaiseksi perustukseksi, joka mitta kokonaisuudessaan soveltuu\nparhaiten elegisiin lauluihin. 'Muissa lauluissa', lisää hän siihen,\n'joissa sekä on että täytyy olla vilkkaampaa sanankulkua, käytetään\nerittäinkin useasti daktyleitä, erinomattain niin, että rivit, niinpian\nkuin niiden edellä on yksi tahi useampikin daktyli, loppuvat vahvasti.\nUseimmiten tavataan siis seuraava mitta;\n\n    ͞ ͝ ǀ ͞ ͝ ǀ ͞ ͝ ǀ ͞ ͝ ǀ\n    ͞ ͝ ͝ ǀ ͞ ͝ ͝  ǀ ͞ ͝ ǀ ͞\n\nHarvemmat ovat sitä vastoin muut poikkeukset, niinkuin\n\n    ͞ ͞  ͝ ͞ ͞ ͝, ͞ ͝ ͝ ͞ ͝ ͝ ͞ ͝ ͞,\n    ͞ ͝ ͞ ͝ ͞ ͝ ͝ ͞ ͝.'[52]\n\nEsimerkkejä sellaisista värssyistä on Neus'in kokoelmassa useampiakin:\n\n    s. 16: Risti tantsi tantsigem,\n           Söre liva sötkugem!\n           Tuli ku endiselle\n           Viekümmene hobose, se on:\n\n           Ristitanssi tanssikaamme,\n           Sora livaks' sotkekaamme!\n           Tuli kuu ensimmäisenä\n           Viidellä kymmenellä hevosella.\n\n    s. 28: Oli mul kolme | venna-|kesta,\n           Ühe minä | saatoin | karjas-|male.\n           Lähme, lähme, | jouame, | jouame.\n\n           Oli mulla kolme velimiestä,\n           Yhden saatoin minä karjamaalle.\n           Lähtekäämme, lähtekäämme, joutukaamme, joutukaamme!\n\n    s. 34: Ise ma | nutsin ise ma | nörksin,\n           Ise ma | käisin | kosja | teid,\n           Aasin | neio | asja | teid.\n\n           Itse mä itkin, itse mä nyreksin,\n           Itse mä kävin kosimateille,\n           Läksin neidon asiateille.\n\n    s. 74: Sirise | sirise | sirpi-|kene,\n           Kelise | kelise | kovera | rauda.\n\n           Sirise, sirise sirppinen,\n           Kilise, kilise kupera rauta.\n\nLappalaisen runouden ulkomuoto näyttäikse kaikista näistä otteista\nikivanhaksi; perustautuen kielen ylipäänsä trokaiolaiseen rythmiin ja\nalliterationin sekä parallelismin kautta kohonneena, on se muodostunut\nvapaasti käytettäväksi meteriksi, joka ei ole vielä kuitenkaan\nvakaantunut suomalaisen runollisuuden ankarassa järjestelmässä.\nMe huomaamme, että suomensukuiset kansat jo Europaan tullessaan\nilostuttivat elämäänsä lauluilla. Tämän käsityksen toteuttavat nekin\nrunsaat laulut, jotka Reguly Ostjakilaisilla kirjaan pani. Jos emme\nlaulujen aineissa tapaakaan suuremmassa mää rässä yhtäläisyyttä, niin\non kai tämä vähemmin kummastuttavaa, kun näet asianomaiset kansat jo\nnoin kaksituhatta vuotta ovat olleet varsin erilaisten ilmanalojen\nalaisna ja toisistaan kaukana elivät. Eikä kuitenkaan senkaltaista yhtä\nläisyyttä kokonaan puutu; ovathan Samojedilaistenkin ja Tatarien laulut\nluonteensa suhteen yhtäläiset kun suomalaiset (Castrén, Reisen V, 112).\n\nSankarina ensimäisessä opillisessa runossa on \"päivän poika\", ja\ntästä suvusta on satuja ylt'ympäri koko Lapin. Jo Tornaeus[53]\nkertoo eräästä, Peldojärvellä asuvasta, rikkaasta Lappalaisesta\nnimeltä _Peder Päiviä_, joka kuoli v. 1670 ja jätti jälkeensä paljon\npoikia; hän oli koko perheinensä kauvan ja uskollisesti kunnioittanut\n_seita_'ansa, suojelusjumalaa. Castrén mainitsee, että Lappalaiset\novat vakuuttaneet Päiviö'in olleen lappalaista syntyperää, vaikka\nhänen siellä oleskeleva suomalainen oppaansa, joka luki itsensä samaan\nsukuun, oli olevinaan syntyperää Karjalasta.[54] Friis lausuu, että\nsatu eräästä _Bäive, Pave, Päiviö_ eli _Päiviä_ nimisestä mainiosta\nsuvusta on levinneenä sekä Finnmarkissa (Ruijassa) että Ruotsin ja\nSuomen Lapissa;[55] Andelin[56] ja muut päinvastoin väittävät sitä\nsuomalaiseksi suvuksi. Toiselta puolen on Karjalaisillakin satuja tämän\nsuvun sotaisista töistä, ja Kalevalassa mainitaan Päivilää ja Päivän\npoikaa Kalevan kansan vihollisena. Ajateltakoon tuosta historiallisesta\nperheestä mitä tahansa, se näkyy kuitenkin olevan varmaa, että sekä\nlappalaisten että suomalaisten siitä kertovilla taruilla on mytillinen\npohja.[57] Olen sentähden taipuvainen lykkäämään nämä mytilliset\ntarinat jotenkin syvälle muinaisuuteen, etenkin kun myös lappalaisissa\nrunoissa näyttäikse monin kerroin samanlaiset juonteet kuin nuo, mitkä\nlöytyvät päiven parne'ssa. Niin ottaa Vellamon neito nuorukaisen\nolkapäilleen ja saattaa hänet sokean isänsä luo, jolleka nuorukainen\nheittää harkki-ankkurin käteen. Hän saapi silloin kultaa ja hopeaa\nniinkuin päivän poikakin.[58] Toisella kertaa muuttuvat jättiläiset,\nauringon heitä valaistessa, kallioiksi;[59] päivän kuninkaan tytär on\nmenevä naimiseen eräälle nuorukaiselle, hän tulee joutsenen muodossa,\nilmassa lentävällä lai valla;[60] myöhemmin, kun nuorukainen tulee\ntytön luoksi, on tämä eräällä lähteellä pesemässä vaatteita.[61] Koko\nrunon loppupuoli muistuttaa suuresti Kullervorunon (Kalevala 31)\nalkuvärssyistä, joissa noista kolmesta veljeksestä kerrotaan, miten\nkotka vei ensimäisen Karjalaan, mutta miten kolmas jäi kotia.\n\nMutta vielä enemmän huomauttaa Kullervosta Pissa Passaa poika. Myöskin\nhänen isänsä tuli ennen hänen syntymäänsä tapetuksi, poika kasvaa häntä\nkostaaksensa, niinkuin Kullervo. Sanat, mitkä hän äitillensä lausuu,\ntämän ilmoitettua, ett'ei hänellä ole isää:\n\n    \"Naarasteerellä on koirasteeri, koppelolla metso,\n    Metsäkanalla ukko-rikko, vaatimell' on härkä,\n    Naarasotsoll' on uroskarhu, hirvas on hirvilehmällä,\n    Enkä minäkään ole kivistä, puista syntynyt!\"\n\neivätkö ne ole käyneet samasta miel'alasta kuin mikä Kullervonkin panee\nlausumaan:\n\n    \"En tieä tekijätäni,\n    Enkä tunne tuojoani,\n    Liekö telkkä tielle tehnyt,\n    Sorsa suolle suorittanut,\n    Tavi rannalle takonut,\n    Koskelo kiven kolohon\".[62]\n\nJa minkä varemmin olen osoittanut löytyvän Kalevipoeg'issakin.[63]\nTässäkin on leivällä tärkeä toimi, ja vasta sitten kun hän toisin\ntavoin on näyttänyt voimaansa, menee nuorukainen sotaan. Että juuri\ntämä runo on syntyään hyvin kankaisesta ajasta, todistavat myöskin\nsiinä löytyvät vanhat muodot, mitkä runomitan suojassa ovat säilyneet\nparemmin kun tavallisessa puheessa tavattavat. Värssyssä 152 löytyy\nsana _andegaksi_, mikä on vepsäläinen _andegeks_, suom. anteheksi;\nmutta useimmin, niinkuin 162 värssyssä, kuuluu sana _andagaks_; niinpä\nvielä 162 värssyssä _puorebaksi_.\n\nSatu päivän tyttärestä, _bäivaš oabba_ (aamunkoi), jota eräs\nnuorukainen suutelee ja ottaa vaimokseen, vietyänsä ensin hänen\ntoisen sisarensa, iltaruskon, kotiinsa, muistuttaa mieleen virolaista\n_Koit_ ja _Ämarik_ (koi ja iltarusko) satua, vaikka siinä on sekaisin\nmuitakin satuja; tämä katsantatopa on kuitenkin, niinkuin tiedetään,\nlaajalle levinnyt aijalais tenkin kansojen keskuudessa. Aivan omituinen\nmielikuvaelma ilmestyy eräässä Utsjoen sadussa. Jättiläinen, joka on\nlyönyt lappalaisen kuoliaksi, kätkee \"henkensä\" eli sielunsa mu naan,\njoka on kanan sisässä, kana tynnyrissä j.n.e. saarella palavassa\nmeressä. Mutta tapetun lappalaisen pojalle onnistuu munan hävittäminen,\nja nyt kuolee jättiläinenkin.[64] Moista kertovat Samojeditkin\nseitsemästä veljeksestä, jotka repivät sydämensä rinnastaan ja\nripustivat ne teltan pylväisin. Nämä kun hävitettiin, kuolivat he\nmyöskin itse; toinen kerta on Samojedilaisnaisen sielu kukkarossa,\ntoisten sydä met riippuvat ilmassa.[65] Selvä suomalais-lappalainen\nkuvaus on nähtävästi tuo sadussa \"Päiven neita\" tavattava, kun\nPäivätär neuvoo miestänsä peittämään tarkoin majaansa, jotta\ntaivaan tähdet eivät pääsisi pilkistämään sisään. Kun se kuitenkin\ntapahtuu, katoaa hän, aivan kuin Tapion tytär suomalaisessa sadussa\n\"Lippo ja Tapio\".[66] Viimemainitussa lisätään vielä nimenomaan,\nettä lappalaiskansa on juuri tästä aviosta syntynyt. Muutoin tapaa\nlappalaisissa saduissa paljon mielikuvaelmia, jotka eivät ainoastaan\nkohtaa meitä uudestaan suomalaisissa, virolaisissa, mordwalaisissa,\nvieläpä samojedilaisissakin saduissa, vaan jotka jo, niin sanoakseni,\novat käyneet yhteiseksi inhimilliseksi omaisuudeksi. Nuori Lappalainen\nnäkee kolme kaunista neittä nousevan merestä; he riisuvat vaatteet\npäällänsä ja käyvät uimaan. Pitäen yhden neiden vaatteet omaksensa,\npahoittaa nuorukainen hänet rupeamaan vaimoksensa.[67] Samanlaisia\nkertovat sekä Suomalaiset[68] että Samojedit.[69] Lappalaiset,\nsuomalaiset, virolaiset, samojedilaiset ja muutkin sadut kertovat,\nmiten tytön jo nuorukaisen siten onnistuu paeta erästä jättiläistä\ntai nais jättiläistä, että heittivät jälkeensä sieran, piin, kamman\nja muita moisia kaluja, niistä syntyi vuoria, metsiä ja meriä, jotka\npidättivät vainoojia. Mordvalainen satu kertoo tammesta, joka kasvaa\ntaivaasen saakka;[70] tuo jo mainittu runo antaa koivun levittää\njuurensa ympäri maan, oksansa ympäri taivaan. Mordvalaisessa sadussa\noppii nuori mies, ihan kuin samankaltaisessa suomalaisessakin\ntarussa, eläinten ja lintujen kieltä y.m. Niistä, jotka ovat tunnetut\nkoko Europasta, Unkarista aina Franskanmaahan ja Norjaan asti,\nmainitsen minä ainoasti lappalaisen sadun _Haččis-ädne_, jonka\njotenkin yhtäläisenä tapaa suomalaisessakin sadussa (merestänoustja\nneito). Niinkuin Friis huomauttaa, vastaa _Haččis ädne_ suomalaista\n_Syöjätärtä_.\n\nErittäinkin rakastavat lappalaiset eläintaruja, niinkuin yleensä kaikki\nsuomensukuiset kansat, Popov sanoo, että kaikissa umpisyrjäniläisissa\nsaduissa, aina pohjoisessa Petschoralaisissa, puhutaan ainoastaan\neläimistä ja linnuista, ja Ahlqvist julkaisee muutamia mordvalaisia.\nMutta erittäinkin tiheään koko suomalaisessa kansanheimossa\ntavataan loihtusanoja, joidenka kautta suuria töitä tehdään, jotta\nhe sekä skandinavilaisissa että venäläisissä ovat saaneet suuren\nloitsijamaineen. Lapissa luultiin, että nämä lukemalla, s.o.\nloitsosanoja lukemalla, voivat parantaa kaikenlaisia tauteja ja myöskin\nkarkoittaa aaveita.[71] Tässä toimessa käytettiin en nen aikaan usein\nnoitarumpua, niinkuin Samojeditkin tämän rummun avulla koittavat\nsaada selville _taudin syntyä_. Permalaisissa oli neljäsataa vuotta\ntakaperin piispa Stefanilla paljon tekemistä loitsijani kanssa, ja\nvielä tänäpäivänäkin tavataan semmoisia, jotka ovat tulleet suureen\nmaineesen, erittäinkin Pinegassa Solvytschegodin piiriä ja Udorassa\nJarenkin piiriä.[72] Minun tietääkseni on heidän sananlaskujaan ja\nrukouksiaan kuitenkin kerätty ainoastaan Suomessa ja Wironmaalla;\ntarkempia vertauksia ei siis käy tekeminen.\n\nTässä ei sovi käydä lähemmältä käsin suomalaisten kansojen vertailevaan\nmytologiaan. Koska kuitenkin seuraavissa lappalaisissa runoissa\nmuutamia jumalannimityksiä tavataan, en saata tätä asiaa jättää\nkokonaan sillensä. Jumalan nimitys, lap. _Ibmel, jubmel_ suom.\n_jumala_, on taivaan ja ukkosen jumalana, jo Castrén'in mukaan sama\nkuin Ceremissien _juma_ ja Samojedein _num_;[73] sittemmin on _juma,\njom_ sanaa Mordwalaisissa ja Votjakeissa,[74] jopa Syrjäneissäkin[75]\ntavattu jumalaa merkitsevänä. Mutta myöskin muita jumaluuskuvituksia\noli tuossa vielä yhtenään olevassa suomensuvussa ainakin osittain\nmuodostunut. Ilmarinen, ilmassa asuva jumala, jolla myöhemmin\nsuomalaisessa kertomarunossa on niin tärkeät tehtävät, ilmestyy Pišša\nPašša runossa nimellä _Ilmaris_ eli _Ilmaračče_, ilman isä. Jos kohta\nasianomaiset värssyt lauletaankin ainoastaan Pohjois-Lapissa, niin on\nkuitenkin hänen asemansa lappalaisena jumalana monenkaltaisten muiden\ntodistusten kautta tuettu. Votjakit käyttävät tähän aikaan samaa\n_Inmar_ (= Ilmar) sanaa jumalan nimityksenä yleensä;[76] varemmin\nkunnioitettiin häntä taivaan jumalana.[77] Permalaisten jumalallisista\nolennoista mainitaan _Voj-pel_, josta muuten ei mitään tiedetä,\nvaan joka käännetään: pohjoinen korva (korva on syrjäninkielellä\n_pelj_, lapinkiel. _pelje_).[78] Minun mielestäni on se samaa kuin\nlappalainen _pele_, puoli, joten saamme sanan, joka täydelleen soveltuu\nlappalaiseen sanaan _iija pele_, maailman pohjoinen, öinen puoli,\nja siten varmaankin saat taa merkitä tämän maanosan hallitsijaa,\njoksika Pišša'a tämän runon ensimäisissä riveissä mainitaan.\nErsa-Mordwalaisissa on _paz_ eli _čampaz_ ylijumalana, joka on luonut\nmaailman ja muiden jumalain äidin; Mokschalaiset väittävät, että hän\nniinikään on keksinyt laivat, melat ja purjeet.[79] Jos nyt tässä\nnimessä ei tahdokaan nähdä mitään yhtäläisyyttä suomalaisen _sampo_\nsanan kanssa, jota vanhempien lähteiden mukaan nimitetään myöskin\n_sampas_, niin pysyy se kuitenkin järkähtämättömänä totuutena, että\nMordwalaiset jumalan nimityksenä käyttävät sanaa, nim. _paz_, jota\nsekä suomalaiset että lappalaiset käyttävät merkityksenä pyhälle,\neräkkäälle. Högström'n mukaan nimitetään sekä puisia jumalankuvia\nettä myöskin kivisiä _seita_-kuvia _passe, basse, bisse_.[80] Se on\nsuomalainen sana _pyhä_, jota käytetään, näet, kunnianimenä kaikille\npalveltaville esineille, lähteille, järville, lehdoille, jopa itse\njumalallekin. Mahdollista kyllä, että itse pišša ja pašša sanatkaan\neivät ole muuta kuin toinen muoto tuota sanaa.\n\nJos lasketaan kaikki yllä mainitut seikat yhteen, niin ei saattane\nkukaan epäillä, että suomalaisilla kansoilla, ennenkun ne erilleen\nhaaraantuivat, oli yhteisiä mytillisia kuvituksia, satuja ja runoja.\nTuon muinaisuudesta perityn tavaran on kukin heimo omaan tapaansa\nylevämmäksi muodostanut. Mutta kun nuorison tunteet ja aatokset vielä\nkypsyneemmälläkin ijällä ovat varsinaisena osana kunkin eri yksilön\nhengen sisällössä, niin on kai vielä kauvan suomalaisten kansojen\nkeskuudesta kerättävä heidän henkensä tuotteita, ennenkun saatetaan\nkyhätä täydellisempää kuvaa heidän alkuperäisestä sivistyskannastansa.\nSeuraavaiset runot antavat arvokasta lisä-apua lappalaisten luovan\nmielikuvituksen tun temiseen.\n\nLauluissa käytetty transkriptionisystemi on seuraava. Vokaaleita\nvarten, paitsi _a, o, e, i, ö, ü: ä_ leveä, suomalaisille kielille\nomituinen _e_-ääni, _a_:n pehmeä, vastainen muoto; Friis merkitsee\nsen _æ_:llä; _a_ a:n ja ö:n välinen ääni, jonka Friis merkitsee\nkieliopissaan _ä_:llä, mutta jota hän kirjoituksessaan ei käytä;\n_õ_ tunnettu, o:n ja öin välinen virolainen ääni; _u_ on tavallinen\nsuomalainen u, joka jotenkin vastaa saksalaiseen _u_-ääneen ja\nruotsalaiseen _o_:hon sanassa _bonde_; _u_ sama kuin ruotsalainen u\nsanassa _huru_; _ï_ sama kuin epäselvä venäläinen _ы_. Konsonanteista\non huomattava: _χ_= venäl. _x_, arapialainen _خ_ syvä kurkkuääni; g\ntaikka γ = غ sitä vastaava pehmeä ääni, niinkuin saksalaisissa sanoissa\nnagen, sagen; _ṅ_ -kurkkunasaali; _č_ = puolalainen č, venäl. _Ч_,\nsaksal. _tsch_, _ǰ_ taikka _ǯ_ = _dsch_, engl. _j_; _c = ts_; _Ʒ = dz_;\n_š_ = engl. _sh_, venäl. _ш_; _ž_ = franskal. _j_eune, venäl. _ж_; z =\nfranskal. _z_, venäl. _϶_; _t_ = kova engl. _th_, nykyiskreikkalainen\n_ϑ_ = nykyiskr. _δ_, pehmeä engl. _th_ sanassa _the_. Monessa\nkonsonantissa on käytetty muutoin _'_ pehmennysmerkkinä. Sitä vastoin\nmerkitsee _'_ huokeaa hengähdystä ja vastaa toisissa Lapin murteissa\nmonikon _k_, _h_-ääneen.\n\n\n\n\nVII.\n\nKertoma-runot.\n\n\n\n1.\n\nPäiven Pārne'.\n\n\n    Poddusisn pärne' lien tulen,\n    Neita' lin vänesa' olmait.\n    Tauta li nisonems tättam,\n    Varraitas vuočotam akti.\n    Etne li nammatam kuottams,\n    Kalleskuččam laugam, piäpmam.\n    Kuh kalles kedkamems čekčai\n    Sahkajah ejustejastas\n    Siggasisten šuopis súona',\n    Sahkejas leikeli mielait                  10\n    Kallapardnin matteren maddui.\n\n    Jahta lei jähtam, saga li piéggam:\n    Tavvelen núoratum nasten,\n    Allelen päiven ja manun,\n    Silpa-kolle-juova arek,\n    Aren-kedge, aija-kedge;\n    Kolle kila, silpa šila,\n    Mära-kaise' kovvaides kähče',\n    Päivesa' manusa' naste'\n    Kika', kilte', nuiotoses moije'.          20\n\n    Päiven pärne laivems luota,\n    Oivamus olmaites valta.\n    Piéggapa porjosit possuht,\n    Jahnapa vatnasam vúojet,\n    Paru' podnit patertahte',\n    Skerruska mellasem maču,\n    Lulat laivem lafferdatta\n    Meddelen manun, meddelen\n    Päiven paitejen skerrun.\n\n    Šattai manu, šattai päive                 30\n    Núorta-nasten unnekaččain;\n    Muhtatallä stúorap päivin\n    Čudukasin jäča lajin,\n    Ruópsahahta, čahnetahta.\n    Japit pira jaukasien,\n    Te te vimak mannjučasi\n    Jehtanan rabda rapasi,\n    Čalmai saimahi allehahti.\n    Neita nuora jehtanasen,\n    Čalmetes aijan aine korij,                40\n    Svaiterin piktasit pessa,\n    Čolkusahta, capmačahta,\n    Noruhta korkuhta korčims,\n    Nabbudallä čabbudallä,\n    Nammositis nalkutalla,\n    Vuoinumitis vilutalla,\n    Cuöugitis ceggesti parnai:\n\n    \"Kustis potahk? Kännes ohtsahk?\n    Tuonen talun, Päive-parnač?\n    Ahčasamma jukamussain,                   50\n    Allasamma nammamussain,\n    Velljaitämma vaiven tuólginö\n    Makaitam mallasen arin?\"\n    Päiven parne:\n    \"Sarakkam sari ahčastam\n    Šuopis súonait, faggai famuit\n    Nidče-ednest ahčest masti,\n    Uksa-Akkam melkin meidai\n    Leikisti cahkasam mielait.\n\n    Ohtsom okten öijudeijem,                  60\n    Morrasam močujit mielait,\n    Vuotnin jelem jamem kuóimem,\n    Mietalahkin atnaleijem,\n    Vuöstalahkin vuörgaleijem,\n    Vaimupakčasin tuólgim,\n    Vaiven múodisn oijadeijem,\n    Salahaisn, júokuisn nalmebälastallim,\n    Supmaisinne aimun tietum,\n    Tuokasemehn puólvan jotkum.\"\n\n    Jehtan neita:                             70\n    \"Tie tal varrama' vamče',\n    Neitan púonna' paijanahče',\n    MiälaƷam mu moddusien.\n    Mastatemen varrastemen,\n    Mastatemen vaimuitemen,\n    Vaiveitemen vúoluitemen,\n    VierasaƷan etnadzen kuódda!\n    Ahčasasam púorrasasam\n    Šugačam savuitam sarnum,\n    Kaknelam karrasam kajum                    80\n    Etnasam saddui pessi vúölin.\"\n\n    (Jehtan aigu su porrat; halpeden):\n    Potus päggan päive parnen\n    Šuopis siionan suorina kouka\n    Kasačattun ketaitemen,\n    Koppan suomia' soijeleppu',\n    Koppan čude' čaugeseppu'!\n\n    (Neitap aya-röutem atnelisti.)\n\n    Jehtan:\n    Kallepa karrasa' oitu\n    Päive-pelen suórma-súona',\n    Päive-parnen koura kouka'.                 90\n    Vuóitas-tutno súongo-miedain,\n    Tärve-tutno súongo-suruin,\n    Obbo-kaƷa kaskes-tahkin.\n\n    Vúhui te tal vuolatuovaƷ,\n    Karra skure karehtuvač,\n    Múoran, kúolen vúoja vúojä,\n    Vaimui vieka, huörenahta.\n    Aija-röutim rapmainis rohti,\n    Pevastalla, pahkastalla.\n\n    Čalmetas Cuóugatas ača                    100.\n    ČuöƷƷetahta, čahketahta\n    Falan, čacen haltien, tuóljen\n    Nalne, čehčerit čalača,\n    Malidaskan mastatalla,\n    Kietait keti, vatmit vatmai,\n    Cumma-čuölmait čuölmad.\n    Polpit poihturit patertahta,\n    Kietait čuöppa, čuölmait suóddä.\n    Häja-kepmit ceggin, kaƷin.\n\n    Aile snaldu podnejases,                   110.\n    Aine súonen suóppejases,\n    Aine aime ketasas\n    Rajum ratka.\n    Verva-júovaist kolle-kalhiit\n    Čuöldetahta, kuöddetahta,\n    Silpa-sinttait suketahta\n    Neitsus vaimu pälalahkain,\n    Tuorris, parris pälalahkain\n    Ruóivasa sojeken sisa,\n    Lodfulaiven kúongar kaski.                 120.\n    Jehtan kačča:\n    \"Läkus vatnasin vielan vare,\n    Kuöttako (vuölgi) vúojejat viele?\"\n    \"Kallepa vare.\" — Jah vielepa vadda'.\n    (Morsse)\n    Son neitakamakit kahčata,\n    Nuppen etnen varjuit vuórkki.\n    Veres velji passims passuht,\n    Čegusist čautakam tostu.\n    Kolmit kisait kaska-kotist\n    Kuóttita, nuorai kuasist,                 130.\n    (Akta allik, nuppi ruópsis,\n    Kolmad velgad;) kolme' čuólme'.\n    Rafe' toru' tolla' varra'\n    Túonek ja tauta ja rohtu;\n    Lauga-linen kolma' čuölma',\n    Surakan, Uksakan, Madderen,\n    Rapki ja pägga ja viru;\n    Kolma polpir' polpirtuvin\n    Madderakan vuörkka túokan.\n\n    Pärne'pa potein putuist                   140.\n    Norjun, norcun, falas-kúolin.\n    Ohtsolin oppas. — Koppas? —\n    Koppaa kaska-kotin faurus?\n    I gaun ača kuh saije.\n    Kännes piävas nalkituovai\n    Kuht ohco hapsasit kesi,\n    Kesä ketä kaikaluovai,\n    Kutti olma orkkuit ani,\n    Olma-tuojit tukuratti,\n    Kutti neita núoram stókat                 150.\n    Uksakan uksakit nauka?\n    Jehtan:\n    \"Päiven parne, porjus porri.\"\n    Sačin velje' vatnasems vaulai\n    Tolvotit, toredit nuoram,\n    Mahtsatit massatum morbmim.\n    Jo kulu' airuin spohkasa',\n    Jo kulu' korven kičasa',\n    Hola', humaha', parun paukasa'.\n\n    Neitavúots vuóstas čuólbmam luóitta.     160.\n    Tasti pägga porjosit pusi,\n    Jahnam jauhkasahta,\n    Paruit paiskasahta:\n    Tepe te jehtana' pace'.\n    Čamkatin čudedas airuit,\n    Pevasa' pohčasin čalmist,\n    Holme, hastem, nihtem, aitem,\n    Sappi sudda, möre tuölta.\n\n    Morssi makuites muitta,\n    Čalme' česke', vaimu vuojestalla.        170.\n    Häja juovagit halida,\n    Nita nasta, rúota pouma,\n    Puolva-varra' väjaltuöve',\n    Irkasas kähča, pajahalla:\n    \"Läkus vatnases päggaban vare?\"\n    \"Lä čuólta, lä kainu lä kertis.\"\n    Leipe-linen čuólmam luóitta:\n    Tepa te allatak alki\n    Mära manait paijatallai,                 180.\n    Porjasita pohtannahta.\n    Velja' vuóinusas pacin.\n\n    Varra tuölta, kostu kaihka,\n    Valtin mangemus famuitas, (outi)\n    Varra pievvasit namalin,\n    Keta' kahču', selge' soke',\n    Kouru' karrin, kacmin, ceggin.\n    Pahtse pahkan, vantsa vuoja,\n    Avageijan altu' cuöppadallin,\n    Jo vast joksen joksekotin.               190.\n    Morsse:\n    \"Enapkus vatnasin vare,\n    Kertuko karrasub moke?\" —\n    Linis kuöktanem čuölmam čuölla:\n    IlmaraƷƷa jo jič ourui,\n    Almen radien oivamus orje.\n    Alme kasken nuörtta okten\n    Virum turgi, aulolkit soijoht,\n    Sattu slaivait slaivahahta,\n    Kahpahahta, kaltahahta.                  200.\n    Velledi jiča pahatari\n    Vatnasen vuollemus potnai,\n    Čalmitis, čúonitis čäkai.\n\n    Paijanem päiven paitist\n    Veljača' korrin kaisai,\n    Kahčaman koppasan oppas.\n    Päiven paittu suddadisti,\n    Kedge-kalluin karradisti.\n    Vakin vel udne an voinu',\n    Veikke vatnas virtui lassain.         210.\n\n    Aijadahkan, vuoneldahkan\n    Nalne somattin morssem,\n    Unnoi olmučen utan.\n    Alde arkun akšuin uksait\n    Kaljedien, kobdadien,\n    Stopuit stúorudien.\n    Son tie kuötti päive-pärnit,\n    Son te kuötti kalla-pärnit.\n\n    Nokkoi Ruöhten mangemus\n    Valduk-vúočattallajin,                220.\n    Nuppe suor le karjelpelin,\n    Nuppe hajesi orjaš\n    Tačai ja Jutesi dabbeln.\n\n\nMuistutuksia.\n\nSeuraavissa muistutuksissa merkitsee G. Grönlundin käsikirjotusta, M.\npastori Mörtsell'in selityksiä ja Piscba-runolla hänen kirjaan-panoa,\nL. Laitin selityksiä.\n\n  1.  tulen, ruots. lap. tavallisesti tuole adv. non ita pridem.\n      Utsj. murteella tolīn ennen.\n\n  3.  Ruots. lap. olisi tämä: teudo li nistmebs täddam, mies oli\n      vaimoansa painanut. Eräässä toisinnossa on:\n\n         olma li nisonems tättam,\n         olma li kuinams li kanam\n\n      ihminen oli vaimoansa (ruots. qvinna) syleillyt. Herjedal'issa\n      sanotaan ennemmin lei = h, samaten myös seuraavissa paikoissa.\n\n  4.  vuotjohtam G.\n\n  6.  Herjedalin murteella on akkusativossa aina b missä muuten\n      etelä-ruotsin murteella on m ja pohjoisimmalla n.\n\n  7.  Toisinto: Kuh kalleskučče (mies) li čekčai.\n\n  8.  jastam.\n\n  9.  Herjedalissa: suggasisten (lantion sisus), niin myös G:n\n      käsikirjotuksessa.\n\n  10. G. sahkejam.\n\n  11. madderen; G: kallabarnei maddarn maddoi.\n\n  12. Ruots. lap. jättet sanoa. Runomitta ei ole tässä epätasainen,\n      kuten v. Düben sanojen jaosta G:n käsikirjoituksessa arvelee:\n\n         jahta lei jähtam,\n         Saga lei bieggam.\n\n      Nämä molemmat rivit kuuluvat yhteen, sillä daktylo kolmannessa\n      runojalassa on varsin tavallinen, niinkuin värs. 11, 18, 98,\n      102, 161 j.n.e.\n\n  13. nuorut naulata, M.\n\n  14. Manun sanan perästä on sulku-merkissä aslcen. G.\n\n  15. arah G.\n\n  17. sila; myös klla, sila.\n\n  18. Äännetään myöskin kovvaidas = kuvaitasa = suom. kuviansa,\n      niinkuin v. 20 muotosas j.n.e. G:n käsikirjoituksessa:\n      jehke kaiseh.\n\n  21. Stockflethilla on ainoastaan muodot nl. loƷƷit, luvvit,\n      luvvedet, luoittet, ruots. lap. todzdzelet, luitet, luotkelet\n      y.m. päästää, kehittää.\n\n  22. Herjedalissa: Peije. Toisinnolla olmaifes-sanan siasta:\n      orjitis palveliansa.\n\n  23. Ruots. lp. tavallisesti pusset, pussetet.\n\n  24. Jahnahah, G.\n\n  26. mačut tavallisesti vaan confringere; skerroskah mellasam\n      matjoh G.\n\n  27. lafferdit, sanotaan linnun juoksusta.\n\n  28. Tois. manum, v. 29 skerrum. G.\n\n  30. Runomitta tässä vaillinainen, niinkuin myös 33 värssyssä.\n\n  33. lajin sanasta labčin säteillä, M. Parempi on kuitenkin tässä\n      lāja = suom. laji-sanana pitää.\n\n  35. Ruots. lp. jauket nive operiri. v. Düben'in julkaisemassa\n      ruotsalaisessa käännöksessä on tässä kohden kaksi värssyä,\n      jotka tässä puuttuvat. Grönlundin käsikirjoituksessa on\n      jaokasien sanan rinnalla sulkumerkissä pårjåstien ja sitten\n      värssy: baroh bahtiin paokasien, aallot löivät venettä, kuten\n      Dübenkin.\n\n  36. mangečāsi loppupuolella, lopullisesti, M. — Utsjoella sanotaan\n      mańńačässi L. — Grönlundin käsikirjoituksessa seisoo:\n\n         viimehk mangjo tjasi\n         — — rahpasi;\n         — saimai allekahti.\n\n  40. tav. kōruje neulojatar; G. kåårie; Utsj. norj. lp. koarru, L.\n\n  41. norj. lp. spaidar, tulisoitto; pessat tav. passat.\n\n  42. tsapmahtjatta G.\n\n  43. kårtjems G. korče virtaava vesi, korkutet, kiertää, kiertoa.\n\n  44. nabbutalla pyhkiä pois, M.; Laiti arvelee sanan merkitsevän\n      samaa kuin čabbudalla = puhdistaa.\n\n  47. Tavallinen adv. muoto ceggut praerupte, avide, tässä kuten\n      suom. -sti; niin myös usein ruots. lap.: adnest valde.\n\n  48. kännes, Herjedalissa käms. Grönlundin käsikirjoituksessa kennes\n      ja Laitin mukaan merkitsisi tämä kenen. Mörtsell sitä vastaan\n      arvelee sitä vääräksi, ehkäpä konnes kussa, missä.\n\n  49. Tuonan dalom G.\n\n  50. Ahtjasam jookamossain\n      vai veljasam vaiven duolgin G.\n\n  53. Lankomiehilleni lieden ateriaksi, se on liedellä valmistettavaksi\n      ateriaksi.\n\n  55. Saarahkam G.\n\n  57. mastai G.\n\n  58. meidai Fjellner'in mukaan: sekoitti. Laiti suomentaa:\n      pehmitti maitoon.\n\n  59. cakke, Öhrling'in mukaan Lycksele'ssä = pää.\n\n  60. Utsj. oakti raukkasade, tav. oárvi-oákti.\n\n  62. G. vuotni. Mörtsell'in mukaan kuuluu tämä värssy ruots. lap.\n      vuodnen = onnessa, jelemen elämässä, jabmemen kuolemassa,\n      kuoimeb kumppanin.\n\n  63. Tornion murteessa: mätalalikin. — G. asettaa nämä kaksi\n      värssyä toiseen järjestykseen:\n\n         vuostalahkin vuorgaleijen,\n         metalahkin atnaleijem.\n\n  67. Äännetään hyvin pehmeästi, melkein kuin salahais. G:n\n      käsikirjoituksessa kuuluu tämä värssy:\n\n         Salahiisne njalme-balastalliim,\n         Sopmaisisne —\n         Duokasemmeh —\n\n      ruots. lap. belastalleje joka pitää samaa puolta, nalme,\n      myötäpuhuja.\n\n  68. supmaisinne innostuksessa, M.\n\n  69. tuokasemen helmassamme, M.\n\n  71, 72. G: De daal varrah mo vamtjeh,\n             Neitan puonga paijanahtja.\n             Nyt vereni (monikossa) elpyy.\n\n  73. Mielatjam modsosiin G.\n\n  79. sarram.\n\n  80. kerrasam kajam.\n\n  81. vuollai. G:n käsikirjoituksessa:\n\n         Ätnäsäm bessi saddoi siis.\n\n  82. Mörtsell kirjoittaa Uumajan murteen mukaan:\n\n         Päte päggatum päiven pardne!\n         Tule tuttu päivän poika.\n\n      Laiti kääntää: tulkoon kuin tuli.\n\n  84. G: kääsähtjätton ketäitemen vetäkäämme käsiämme.\n\n  85. soijeleppuh eli soijelubbuh.\n\n  86. Sekä Fjellner'in ääntäminen että Grönlundin käsikirjoitus\n      pitävä yhtä čude-sanan suhteen, joka muuten merkitsee\n      ainoastaan vihollinen; Öhrling'in mukaan on čute sormi.\n      Utsjoen murre osoittaa tällä sanalla etusormea.\n\n  87. Alkukirjoituksessa kuuluvat tähän nähtävästi v. 98 ja 99.\n\n  88. toisinto: uitu todellakin; oitto G.\n\n  93. kaskastaken suurukseksi, sanasta kasket, purra, M. Tämän värssyn\n      perästä, joka kuuluu Åbbå kädsä kaskastahkain, seuraa Grönlundin\n      käsikirjoituksessa vielä viisi värssyä, jotka myöskin löytyvät\n      Dübenin käännöksessä. Ne kuuluvat:\n\n         Njalges njalkas peivebeleen\n         Suognjo metetahti miedhah.\n         Alma kärras peive pägnjen\n         Snöstätäs suognjo suuro,\n         Harmat kersko kaskastahkälj.\n\n         Päivänpuolen sulo, suloinen\n         Kosija-sima keveästi vuotaa.\n         Väkevä on päivän pojan\n         Kosija-happo ja viehättävä,\n         Hyvin herkullinen hänen ruoka.\n\n  94. Äännettäessä kuuluvat nämä sanat melkein kun:\n\n         — tiehe tāl vōlatūvaƷ. G:llä on\n         Vai de daal vuälähtuovai,\n         Kạrrạ skuure kaarehtuovại.\n\n  102. — haldiin duoljaan. Tjehtjerit, tjalahtja. G.\n\n  105. vathmit vathmai.\n\n  106. G: Tsomma tjuōlmạit tjölmadalla. Siten tulee runo mitta tässä\n       värssyssä täydelliseksi.\n\n  107. poitut, väärä, erehdys.\n\n  108. ketạet tjuöpha, tjuölmait suodda G.\n\n  109. ruots. lp. kebne kattila; kepme on tuntematon, sanoo M.\n\n  111. suohpejases G.\n\n  112. ehkä käčejases hänen kaitsijattarensa, sillä runomitasta\n       puuttuu yksi tavuu.\n\n  114. Verva juovåt G. Verva eli fjärva merkitsee rantaa. M.\n\n  116. sintait pölkkyjä, möhkäleitä, Fjellner'in mukaan. Düben kääntää\n        sūketahta sanan: soudattaa, Laiti taasen: eroituttaa.\n\n  117. belalakan G. Johtuu sanoista pele puoli ja laka yhdennäköinen;\n       s.o. puoliso, ystävä.\n\n  120. lotvo-laiva, suomesta miikailtu, lotvo = lotka, höllänä\n       riippuva, hölläpurjeinen laiva. — Kuongar hirret M.\n\n  122. vielään vaaro. Varmaankin kirjoitusvirhe, sillä muissa\n      paikoissa on selvästi luettavana vaare. G.\n\n  123. G:n käsikirjoituksessa on sulkumerlrissä toisintona taikka\n       selityksenä vuolgie, jonka kautta myöskin runomitasta\n       liikamäärääset riinojalat lähtevät. Sitä vastoin seuraavaa\n        riviä ei ole.\n\n  129. kisait selittää G. sulkurnerkissä sanalla kistoit.\n\n  134. Tuonehk ja —. Laovo-liinen —.\n\n  137. Rapke ja piegga ja vardha (viro),\n       Kålmạh bålbeh bålberduovam G.\n\n  140. pūdu = puoilu, utsj. puäđđu suom. pato.\n       —  pōtīn.\n\n  141. Murteellisesti: ruots. lap. nurjun, nuorjun;\n       nurssun eli nurcun. Norj. lap. on morš mursu.\n\n  142. ruots. lap. obba sisar. — Toisiiito: koppas lā jauhkam\n       mihin on hän joutunut? — kobbas eli kossas mihin.\n\n  142. seurr. Grönlund antaa tämän värssyn seuraavassa muodossa:\n\n          Åbståliin Åbbams,\n          Kạskạ Kååten faoroms,\n          Ah kaonh kuh luoth sạijek\n          Kạns pews njalkit?\n\n  143. Pohjois-murteessa vaurus, niinkuin v. 141 vālas = fālās.\n\n  144. Ei löydy kuin jäljen sijaa.\n\n  146. Tornion murt. oƷo.\n\n  147. eli kaikālūvai, kaikatuovai; Herjedalissa kalkaluovai; Tornion:\n       keäsa kieta. Muutoin myöskin kalgaluvai, ojennetaan.\n\n  153. porri on tavallisesti imperf. sanasta porret syödä; on ehkä\n       porti sanan sijassa, joka merkitsee: veti (purjeet) ylös.\n\n  156. mahtsahtit mạssạtum mårmem G.\n\n  158. kīčasa' hankain kirske, M; narske L.\n\n  158. Ju pōte'.\n\n  159. Håålạ, hoomạ, baron baokạs oikealla runomitalla. G.\n\n  160. Nimittäin Morssi morsian. Vuostas sana on ehkä myöhemmin\n       tullut lisäksi; runomitta on epäsäännöllinen.\n       G:n käsikirjoituksessa: neidạvuotạs j.n.e.\n\n  167. nihtem, ruots. lap. nittem ukkaus.\n\n  169. mårse G.\n\n  170. Toisinto: Vaimu neitan vuojestạllā.\n\n  171. hǟja juovagit häät.\n\n  172. munonen on kihoittunut; ruota' eli ruotta puoite synnyttimen\n       rasva-kelmut.\n\n  174. Irhkasạs kätjah pajatạlla: Leks — — G. paijahet pitää\n       suuressa arvossa, tässä freqv. M.\n\n  176. ruots. lap. kierdies, kärsiväinen, malttavainen, vakaa,\n       luotettava. M.\n\n  180. paijatalli; G. paijadạlli.\n\n  183. ruots. lap. koiket, olla kuivana, janoissaan; G. kåsto gåika.\n\n  186. Herjedalissa: selge' soije'.\n\n  187. kačmaīn; G. kåorah gạrrin, gatsmiin. M. lukee: kalmain\n       kangistuivat, vilustuivat.\n\n  189. G. Toisinto: āldu' čuōhpātāllīn.\n\n  190. Jū vāsť-joksākōtīn.\n\n  192. Ǟnābkus vạtnạsis G.\n\n  195. Grönlund'in käsikirjoituksessa ei ole v. 195 ja 196.\n\n  200. kahpahattā; G: kahpạdahta, galtahahtā.\n\n  201. baatari G.\n\n  205. korrein.\n\n  206. åbba G. — ruots. lap. kobbasen kampain, molempien, M.\n\n  208. Tämä värssy puuttuu Grönlundin käsikirjoituksessa.\n\n  209. vuonioh G.\n\n  210. lassain eli plassain paasille, M.\n\n  211. vuongeldahkan G. — aijadahka karhunnakka,\n       vuonjeldaka hiehonnahka, M.\n\n  212. somatin eli sämatin yhdistettiin M.\n\n  213. G. ūtasam — utan eli muoton, muodon suhteen, olla\n       yhdennäköinen.\n\n  215. Gạljedien, gåmdadien G.\n\n  217. Puuttuu G:n käsikirj.\n\n  219. Nåhkại ruöhtạn. — Valdohkvuotjahtạllajin G.\n\n  222. hajesi tuoksuja, lemuavia seutuja M.; minä käännän: leveni, hajosi,\n       hājaset sanasta. Utsjoen murteessa löytyy hāđasit.\n\n\n\nPäivän pojat.\n\n\n    Vähä oli muinoin poikasia,\n    Vähin neitoja pojille.\n    (Päivanmaalla nimittäin)\n    Mies se silloin naistaan koski,\n    Yhteen vuodatit verensä.\n    Äiti saamansa imetti.\n    Pesi, syötti kallihinsa.\n    Se kun oli käynyt kätkyestä,\n    Oli saanut kantajaltaan\n    Suonet jäntevät, sukevat;\n    Kantaja oli mieltä luonut                 10.\n    Muinaiskansaan Kalevaisten.\n\n    Sana saattoi, tavu tiesi:\n    Tuollapuolen pohjantähden,\n    Kuun ja päivän länsipuolla,\n    Kivet on kultaiset, hopeiset,\n    Liesikivet, verkon kivet;\n    Kulta kiiltää, hopia hohtaa,\n    Kalliot kuvautuu meressä,\n    Päivä, kuu ja tähdet kiiltää,\n    Loistaa välkkyen vedessä.                 20.\n\n    Päivän poika purtensa päästää.\n    Ottaa uskonsa valitut.\n    Tuuli purjeisin puhuvi,\n    Vedenhenki venhosehen\n    Aallot työntävät uroita,\n    Perämies melassa vääntää;\n    Itä purtta tuuvittavi,\n    Siistävi sivutse kuusta,\n    Päivän paistavan sivutse.\n    Pienet on jo kuu ja päivä,                  30.\n    Pienemmät kun pohjantähti;\n    Pohjantähti suurennunna\n    Suuremmaksi aurinkoa,\n    Punestavi, häikäisevi.\n\n    Ajastaikoja ajelit,\n    Viimein aalloista avautui,\n    Hiitten ranta rapsahutti.\n    Siellä Hiiden nuori neito,\n    Sokko-ukon neulojatar,\n    Pesi valkian valossa,                      40.\n    Lyöpi, kolkkii vaattehia\n    Visutellen, valutellen.\n    Somistellen sievisteli\n    Kipeiksi rintojansa,\n    Siirti silmänsä välehen,\n    Käänsi päälle Päivän pojan:\n    \"Mistäs tulet, mitä etsit,\n    Tuonenko pöytää, Päivän poika,\n    Isoseni himoherkku,\n    Itseni imupalanen,                          50.\n    Vaivanpalke veljieni\n    Lankojeni atriainen?\"\n\n    Päivän poika:\n    \"Sarakka on mulle saanut\n    Lujat suonet, vahvat voimat\n    Isästäni, äitistäni,\n    Maidossa Uksakka mulle\n    Mieltä päähäni valutti.\n    Asetusta myöskin etsin,\n    Vihan, raivon vielidytintä.                60.\n    Elin-, kuolinkumppalia,\n    Onnessani ohjausta,\n    Vastuksissa varjelusta,\n    Vaivan, tuskan vaimennusta,\n    Syöjää metsän veden viljan,\n    Ilman toisen tuntiaista,\n    Jälkisuvun jättäjaistä.\"\n\n    Hiiden neiti:\n    \"Kaikki vierähtää vereni,\n    Nousee neitinen poveni,                     70.\n    Muuksi muuttuu mieliraukka.\n    Yhdistäkämme veremme,\n    Mielemme ja sydämemme,\n    Ilojen ja huolten päivät,\n    Sinä, vesa vieraan äitin!\n    Isälleni armahalle\n    Haastan mieleni, haluni,\n    Haikein kyynelin mä huudan\n    Emon mullan, tuohten päällä.\"\n\n    (Kysyy isältänsä. Sokia ukko ei suostu\n    kosijaan ilman koettamattansa ja miettien\n    hänet syödä sanoo ylönkatseisesti:)\n    \"Käypä koita. Päivän poika,                  80.\n    Lujain suonten sormikoukut;\n    Käsin, kourin koittakamme,\n    Kumman on sormet suonevammat,\n    Kumman kynnet kestävämmät!\"\n\n    (Neito työntää sokealle ukolle rautaisen\n    ankkurikoukun käteen ja pitää itse\n    toisesta päästä.)\n\n    Hiisi:\n    \"Kylläpä tuntuvi kovalta\n    Päivän pojan sormisuonet,\n    Kourakoukut Päivöläisen.\"\n\n    (Neiden neuvosta Päivän poika tarjoo\n    ukolle kihlajaislahjoiksi:)\n    Rasvatynnyrin simaksi,\n    Tervatynnyrin hapoksi,                      90.\n    Umpisorkan suurukseksi.\n\n    Päivenpuolen sulo, suloinen\n    Kosija-sima keveästi vuotaa.\n    Väkevä on päivän pojan\n    Kosija-happo, viehättävä,\n    Herkullinen hänen ruoka.\n\n    Ukko joutui juovuksihin,\n    Kova päänsä päihdyksihin,\n    Puun ja kalan raikas rasva\n    Vuoti, sulatti sydämen.\n    Tarttui rauta-ankkurihin,\n    Hiostuvi, palavustuu.\n\n    Silmitön, valoton vanhus                   100.\n    Seisottaa, sijottaa heidät\n    Veden valtian, valaan taljan\n    Päälle, piirti pikkusormet,\n    Vuodattavi veret yhteen,\n    Kädet, sylit yhteen liitti,\n    Solmii solmut suuteloiden,\n    Poistaa väärät vastussolmut,\n\n    Päästää kädet, riistää solmut.\n    Hääkattilat katsotahan,\n    Täytetälhän, tyhjetahän.                    110.\n    Sitten kelpo kehrääjälle,\n    Suonten aimo suortajalle,\n    Ainoiselle ompelialle\n    Ukko myötä-annit antoi:\n    Rannan kultaraunioista\n    Kiskoi kivet, kannatutti,\n    Soudatti hopeapaakut\n    Neidon mielen ottajalle,\n    Pää-käherän pettäjälle,\n    Purteen hamppupurjeisehen.                  120.\n\n    Hiisi kysyy:\n    \"Vieläkö varaa veneessä.\n    Kantaako uimaris enemmän?\" —\n    \"Varaa kyll' on.\" — Lisää tuodaan.\n    (Morsian) karisutti neitikengät,\n    Varui vieraan äitin varjoon.\n    Veljen vieraan palveluhun,\n    Sai piilosta loihtuneuvot.\n    Kolme arkkua kodasta\n    Kantoi nuorten kammiosta\n    (Sini-, puna-, vaalean arkun)\n    Kolme solmua lisäksi,\n    Rauhan, sodan, tulen, veren,\n    Tuonen, taudin, ruton arkut,\n    Pesuliinan kolmisolmut:\n    Sarakan, Uks-, Maderakan,\n    Leyhkän, tuulen, myrskyn solmut.\n    Siveyden solmut kolme\n    Säilyttää sai Maderakka.\n\n    Pojat pyydöstä tulevat                   140.\n    Hylkeen, mursun, valaskalan:\n    \"Sisar poissa. — Kunne mennyt?\n    Kuss' on keskikodan kukka?\n    Näy ei muuta kun sijansa.\n    Kuka kumma mielen otti,\n    Kelle antoi hän kätensä,\n    Kell' oli urohon suonet,\n    Ken kuvaili ihmistöitä,\n    Mielitteli nuoren neiden,\n    Uksakan oven avasi?\"                     150.\n\n    Hiisi:\n    \"Päivän poika purjehtiva.\"\n    Työnsivät veneen vesille,\n    Riensivät taka-ajohon,\n    Nuorta noutamaan takaisin.\n    Kuuluvi jo airon isku,\n    Kohti saa kova kohina,\n    Äänten melske, aaltoin polske.\n    Neiti päästi ensisolmun;\n    Tuli tuulta puhellisin,                  160.\n    Vei se venehen edemmäs,\n    Ajoi aaltoja koholle,\n    Niin ne jäivät jättiläiset.\n    Kiskoit airoja kovemmin.\n    Hiki silmistä sirisi,\n    Huusit, haastit uhkain älikäin.\n    Sappi kieliin, vihai sehui.\n    Morsian muisti sulhoansa.\n    Silmät välkkyy (välkkymällä),\n    Sydän sykkii (sykkimällä).                170.\n    Ikävöiden hää-iloa,\n    Munaskuut (sisässä) hyppii,\n    Sukuveret vierähtävät,\n    Katsoi ylkähän ja lausui:\n    \"Kestääkö vene tuult' enemmän?\"\n    \"Vahva on masto, touvit vahvat.\"\n    Päästi veriliinan solmun,\n    Siitä nosti länsituuli\n    Meren lapset liikkehelle,\n    Pullistutti purjehia.                     180.\n    Näkymästä jäivät veljet.\n    Veri kiehui, kosto kuohui,\n    Viimisvoimansa viritit,\n    Verta kasvot hikoilivat,\n    Ruskat rutkui, selkä notkui,\n    Kourat kiskoi, jytkii, nytkii,\n    Sydän hehkuu, venhe väistyy\n    Halki aaltojen ajavi.\n    Veljet alkoi saavutella.\n\n    Morsian:                                  190.\n    \"Vieläkö sietäisi venonen\n    Tuulen kahta kauheamman?\" —\n    Päästi solmun kolmannenki:\n    Itse Ilmari jo suuttui,\n    Pääpalvelja taivaan herran;\n    Pohjaisvanka taivahalta\n    Nosti myrskyn, mastot huojuu,\n    Purjeet pahoin paiskelehtii,\n    Vene hyppii kallistuen.\n    Itse morsian vetihen                      200.\n    Alemmaksi purren pohjaan,\n    Peitti silmänsä säkenet.\n    Päivä uus' kun alkoi paistaa,\n    Veljet kiipii kukkulalle\n    Katsomaan mihin sisar päätyi.\n    Päivän säteissä sulivat,\n    Kivettyivät kallioksi.\n    Vaakessa he nähdään vielä,\n    Vaskivenhe kalliona.\n\n    Karhun, vuonilon taljan päällä             210.\n    Morsian nyt vihitähän.\n    Mukautuu ihmismuotoon.\n    Arkun kirves avaroitti\n    Kodan ukset, pihtipielet,\n    Saatti tuvat suuremmiksi.\n    Hän synnytti Päivoläiset,\n    Hän kantoi Kalevanpojat.\n\n    (Herjedalin etelänpuolisilla seudniUa\n    lisätään vielä Seuraavat värssyt:)\n    Viimeinen se heistä nukkui\n    Naimatonna Ruotsinmaalla,\n    Toinen haara on Karjalassa,                220.\n    Toinen on etelämaalla.\n    Juutin, Tanskanmaan takana.\n\n(Muist.)\n\n1. Tämä laulu on lappalaisen Leuhnje'n esityksen mukaan Jukkasjärvellä\nkirjaan pantu, mutta Herjedalissakin Serri Jū'lta ja Sākris Olavinpojan\nvaimolta esitelty.\n\n16. Aija-kedge oikeastaan äijän kiviä. Noin nimitetään pajuvesoilla\nsidotut kivet, joilla verkot meressä pidetään sijoiltansa liikkumasta.\n\n49—53. Tyttö sitä tarkottaa, että pikku vieras vaan sentähden olisi\nsaapunut, että tulisi jättiläisiltä syödyksi.\n\n81. Sanallisesti; äitini hiekan ja tuohen alla. Lappalaiset ennen\nmuinoin kuolleitansa tällä tavoin hautasivat.\n\n107. Hää-pidoissa Uksakan vahingolliset solmut, s.o. luulevaisuuden\nsolmut päästettiin; kihlajaisissa tehtiin näet kaksi solmua.\n\n128. Saa sen salaisesta sāilystä.\n\n135. Mader akka antoi nuorelle vaimolle kolme kistua avaimineen;\nniissä oli loihtua, jota vaimo vaarassa osasi käyttää, niin kauan kun\nitse siveänä pysyi. Näiden siveyden solmujen merkityksestä sanoo v.\nDüben: Sanguis in coitu primo effusus lavando colligitur in linteolo\net adservatur; nodi tres in tali linteolo facti \"nodi virginitatis\"\nappellantur et de his in poemate loquitur. — Näiden keinojen\nkäyttämisellä taisi vaimo saada apua kaikissa vaaroissa, ja aina\nparemmin, rukoillessansa: _Jubmel veres almen ačče_ Jumalaa vierasta\ntaivaallista isää.\n\n143. _kaska-kōten fauru_ nimitys keskikodassa oleskeleville tyttärille.\n\n209. _Vaake'ksi_ nimittävät lappalaiset Lofoden-saaria, mutta myöskin\nmuita kalanpyynnille sopivia paikkoja. Niin selittää Fjellner.\n\n\n\n2.\n\nPiššan Paššan pardne.\n\n\n    Pišša, pāivepēlen sītai oive,\n    Pašša, ījapēlen sītai oive neita,\n    Leikā valdumin vuördnusam vuördnum\n    Aijataka nalne:\n    I kalk mubben elmen šielē čouket\n    Taṅ kute vuördnusan tōja.\n    Tallak stālu olman hāggam suolat,\n    Ara hautem, äluv valtā.\n    Nīsun pitkạm potki, pātera\n    Pāterā avve vuölen.                       10.\n    Tobb son pardnem kuödda,\n    Pardne kačča: kolle mu ačče —\n    \"I pardnam tusne l' ačče?\"\n    Pardne kärdutalla:\n    \"Snottun le hurre, koppelen čukče,\n    Fidnalan le riéksak, āldun le sarva,\n    Smalden le vibe, pridda le tävin,\n    Ibken mon le kedgist múorist šaddan!\"\n\n    Pardne jāpist jāpist šadda,\n    Olmaitūva, metsin vaӡӡa,                   20.\n    Ednebs tälssa: \"kutte l' mu ačče?\"\n    Äska vastata:\n    Aččat sarvab púokta poššū ńalmai,\n    Tē son ai púokta hankahiste,\n    Sarvab sabbeki nalne kēsa.\n    \"Ēdnam, ēdnam sardnu mu aččen nāmab.\"\n    \"Aččat púokta vuövde-vahӡejeb,\n    Múoren, māren poššū ńalmai.\"\n\n    Kaptebs keäcadi, vuölgi kerrega kōtai,\n    Tasti vuölga kielain valta luotui edneb,    30.\n    Mūreten māreten, jorrelen vieren;\n    Murgestatta, piškastatta,\n    Púokta poššun ńalmai.\n    kōtai čāṅga:\n    \"Ēdnam, ēdnam takka munji laipeb.\"\n    Ēdnes laipeb laipu passa šilai nalne.\n    \"Ēdnam kiētainat vađde tab laipeb,\n    Ničče ednam vadde tall kiätabt!\"\n    Ednes kiätabs kalgi. Pardne\n    Pahka-laipin kǟtab tǟkčast:                  40.\n    \"Ēdnam, ēdnam kä le mu ačče?\" —\n    \"Pišša Pašša, pardnam!\"\n\n                          \"Kobbu sodn?\" —\n    \"Čappis āsin kalles súollet koddī,\n    Valtī älume, valtī āra hauteb.\n    Ju leb mon tu vārutam,\n    I kalk čappis āsīt altait,\n    Baikkala pēlīt kaddīt.\"\n\n    \"Olma' lä' čodčutam kerrega kōteb,\n    Kietpels ńǟra, valtu ńära,\n    Jātan josteje lä' čōgganaddam.               50.\n    Ēdnam, ēdnam,\n    Vadde aččan sōte-sobbeb,\n    Kobde aččan sōte-kapteb kalbuin,\n    Varrekīte krappukīte.\"\n    \"Tē mon aktuk pōres päiven päkkalab,\n    Ī kuttek häggab morrete,\n    Īke pessī, saddui vuolan vụörkke.\"\n    Pardne ednabs siunita, kāna, vuölga,\n    Čappis āsē kēče-kōtai čāṅga,\n    Čāṅga jätta:                                 60.\n    \"Vaӡӡebet jättebet ēčete sīti oivai:\n    Tē le niibbe sīta oive\n    Tai sītai oive koiku pōtam.\"\n    Hiiren oije juččā,\n    Hūioskuče altagasait kaska,\n    Hmariičče, värin deii āččen oivamus oije,\n    Obluit vuoča, kalgata čace-kāreb.\n\n    Kaggi vaӡӡa, aijai sardnu:\n    \"Tē le nubbe slti oive pōtam.\" —\n    \"Koččubēte nubben sītan oiveb                70.\n    Nubben sītan oiven kudssai.\n    Man muotok lē son?\" —\n\n    \"Kaikaist oiven alleb hartuist,\n    Kalba kopča, pane' čúone' česke'\n    Sōte-sobbe kiätan, krappuk,\n    Sōte-kapte suojal,\n    Lē harta', lē takta'.\n    Koura strōpa, jātan josteje jabma,\n    Kētpels nǟra' tū ja sū\n    Teävan kụökten pēlen vaӡӡe'.                 80.\n    Valtu ńära' karvasin lä'.\"\n\n    \"Ceggebet mallasav obbo tab stainam,\n    Puöktebett rouđe sarkkab,\n    Júoksīt, ńuolait, saitīt, spaggakīt.\"\n    Pardne pōta kähča oiveskūreb caggi kēčin,\n    Sođđi-karbma' čadnasin,\n    Masti māna sälgait, ńúolit tuóstutalli.\n    Jātab josta, hasta:\n    \"Hastab, hastab čāce keärki!\" — (ī mietit).\n    \"Hāstab, hastab čāce vúölai!\" — (ī vastet).  90.\n    \"Hastab, hastab kiäta-kēčit!\" —\n    \"Hastab, hastab fatmataki!\" — (ī vastet).\n\n    \"Aijam, aijam kän le oiveskūre?\" —\n    \"Piššan Paššan oiveskūre!\" —\n    \"Hastab, hastab núolen ńúönnai!\" —\n    Aija akkunasti vúoča ńúolab.\n    I pastam.\n    Rohti, časka kēđkai vuóstai:\n    \"Aijam, aijam,\n    Kusne lē tāt ńúola núosatūvum?\"             100.\n    \"Piššan Paššan pānin!\" —\n    \"Oitu pāne' kūrain.\" —\n    \"Hastab, hastab saite-kēčai!\" —\n    Rōụča-saiteb juoksin vuoča.\n    Spaggakīne spiǯǯasta valta\n    Pastat sōkai, soijoldatta:\n    \"Koss tāt tū saite soijolam?\" —\n    \"Piššan Paššan pānin!\" —\n    \"Hastab, hastab spaggaki-spohkui!\"\n    Jụólgī-júoksin ikkunasta                     110.\n\n    Sälgatum spaggakeb luóita.\n    Sōte-sobbin vúojeje spaggakeb spohkī,\n    Valtā, kēdki kaski jostist\n    Soijaltatta, cuópkī, jǟrā:\n    \"Aijam, aijačis, kuss tāt tu spaggaka spohketi?\"\n    \"Piššan Paššan pānin!\" —\n    \"Aha! pīra lē piäjun moskunum.\" —\n    \"Kuggus mon tāll aijuv čuöčelab,\n    Uksa-raiken vai poššu-raiken?\" —\n    \"Ō pōte aijam tabka poššu-raikeb.\"           120.\n\n    Aija vakne kiäta pōta,\n    Pardne sōte-sobbin tuōstu,\n    Kurhte maddekist roggosta,\n    Ruouđe-sarkkan čǟngait\n    Raddait tǟttal soijoldatta.\n    Aija: \"pōtebet, pōtebet vehkēn,\n    Tē läpa kụökten sītan oive' tōjaladdemen.\"\n\n    Almen Rāđien oivemus orje\n    Obluin vúoča kōtem, mallasem (kobmit)\n    Poltajatta. —                                 130.\n                   \"Pissut, passat tāle\n    Piššan Paššan šärttu stainen lǟmačin!\"\n    Kagge' pōte', tatta kutte mōrdin,\n    Tatta kiitte mēresin, tatta kutte aimin,\n    Jǟčasa júonain.\n    Pišša Paššan pardne taina stāluin ńeita,\n    Nāma ädnaman vuóste jostist,\n    Jostista jǟra:\n    \"Kobbam tall valja': kaddeb kúora' vai tǟna'?\n    Kunnes le Piššan Paššan āra haute,\n    Kunne l' Piššan Paššan eälušärtta?\"            140.\n\n    \"Jubmelen oblu vaimub čahpudatta\n    Juogu šielait čelgī.\n    Mī le' todno juokatūvumin,\n    Ku pasteb palkest, jus tāl häggabt rotte?\"\n\n    \"Piššan Paššan raugan ruöpses čalme'\n    Tollob vúoče' pōlte' svīke'.\n    Nubben almen kāinub sāđeta, cagga.\n    Paits mon häggaines, taktines,\n    Varrines, suonines vaste cäggab.\"\n    \"Kobbab takka': kaddeb kuora' vai tǟna'?\" —     150.\n    \"Konne tuolge, kutte Piššab Paššab šiämada,\n    Kutte andegaksi luóita?\n    Takkum pargu le vuočatum ńuola;\n    Kutte jāmeskučeit šiämada?\" —\n    \"Ič tab Jubmel šiämaidatta,\n    Jus le oblu čađātattam,\n    Painam, mädduit čielgam\n    Ērit poldam, pīvaltattam.\n    Ēč sikka, ńāma, šiänada, šiämastatta.\n    Sodno le jēč, i son le ku mon ja todn,          160.\n    I son le ku ton ja mon!\n    Son jēč čälga, andagas luóita,\n    Púorebaksi jorgala.\n    Vall jēč kalka āvuin tuostut,\n    Tat kalka sū oivamus tāver,\n    Sū vaimun oivemus raukem.\n    Ku i' poss, tē oblu čapputatta,\n    Peista, svīka, paha-pēlai čāṅga.\n    Nubben aimun šäla ǟ adne\n    Taktit odčīt, lǟ kuit lǟ.                       170.\n    Ǟ' sīj saijeb valte, ǟ' pakte' pāčastatte,\n    Ǟ čāce cagga, ǟ kaskastatte.\n    Sīj ku šūga' manne' čađa ǟdnamab,\n    Päiveb, mānub nastit čađatalle.\n    Ī sīje le aike, aike le kạnttsemen\n    Tuokai vāsam. Submaisinne\n    Vúosatalle taite kutte lǟve\n    Skīmasi skaimasi kaskan.\n    Tā lä' muonasa', maite le llmaračča tivvam,     180.\n    Rauke' tā ma lä' čappaitūvum.\n    Tē lä' vuöin sīje lä' puore' paha',\n    Ā sīj ǟnab aikeb, ǟ' saijeb valte.\n    Ma lǟ almen kerdeb tuóstum,\n    Ma lǟ kōđfub kerteb tuóstum vastaituvvum,\n    Lǟpa akten ritoin mastataka,\n    Āpaken kosseken šiänaitūva, aktaitūva.\n    Aktelist lǟ lǟpan vuöstalakki, vuöstalakki.\n    Almen ačče jēč le jēč,\n    Ī son lē ku moi ja toi, toi ja moi.              190.\n    Jēč sodn almeb torju,\n    Jēč sođn mubbeb aimub torju.\"\n\n    Vuöinab sodn vǟja mädduit sikkat,\n    Andegaksi luöitet aipanattet,\n    Vaimub lūgetit, raukab ōjudet,\n    Ōjutallet, laškatallet.\n    Tie tāl kaddeb kúorab,\n    Oiterist, tāverist lúovab.\n    Aiter valtus ǟlubs,\n    Ēčem piđkain ǟlutallab                           200.\n    Paikala lullač pēlen,\n    Tē lä staibarite,\n    Reppit Ammarta kiärakīte.\n    Ikkeb ǟnab madde ku\n    Lǟna kadden luossa pōduit,\n    Čukčan oiven pivduit.\n\n    Piššan Paššan pardne\n    Peädnakīnes ǟlust pēleb porkki.\n    Mahhelt stālu jānii.\n    Jäggai čāce moive vuöllai čiekatattīn,           210.\n    Valtu ńǟra' vuörkin taktitesa.\n    Kētpels ńǟrait ōse vaddui,\n    Stālun katseje' olmabs čuomui.\n\n    \"Ī vúočatum varra.\"\n    Lūges vaimuin ńuonab jorgoli\n    Allas ēdnes koika.\n    Lēji okteb tōjam,\n    Múonasite laškalam akti.\n    Ēdneb fatmadi paivepēlen,\n    Ījapēlen, kärreka kōten                          220.\n    Oivamus olma.\n\n    Jū tē aččes käddīt,\n    Orrutakkait oddosti, ceggoi.\n\nMuistutuksia.\n\n0. Nimen merkitystä ei tiedetä; on ehkä samaa kuin = pyhä.\n\n1. Sorselissa sanotaan päipcreksi eteläpuolista ja ōrkkē'eksi\npohjoispuolista rinnettä; äännetään muuten tavallisesti iđkē.\n\n3. tavall. vuordnusav; m kirjain on eteläiseinpää muiTetta.\n\n4. Mubben etelässä, Arjeplog'issa nubben. Mortsell'in kirjoituksessa\non elniē, Asele'ssa käytetty muoto, Aije- plog'issa ja Jokmok'issa\nsanotaan ilme: tänne ilmen, tässä maailmassa.\n\n7. suolata olisi täydellinen muoto.\n\n8. āra haute oikeast. kivihauta, sittemmin = aarneen hauta.\n\n9. Tavallisesti: piđkam, pođki|; Sorsel'essa ja Jokmok'issa äännetään\nkuitenkin melkein aina đk kuin rk.\n\n12. kolle, pohjoispuolella sanotaan konne; niinikään kaikkialla hč čč\nasemesta.\n\n13. Gellivaran tienoilla: tune.\n\n15. Snutten, hurrē, čukčē. M.\n\n16. sarvā; sarvas on koirasporo, sarva, sarva hirvi, selittää Mörtsell.\n\n18. šaddam, supinum. M.\n\n19. jāke on Norrlannissa = vuosi.\n\n20. mehtsin. M.\n\n24. hankāhiste.\n\n25. sabbēk on suksien nimi pohjoispuolella Sorsele'a, jossa niitä\nsanotaan treuka'ksi; Piteon Lapissa sanotaan sippēk.\n\n26. nāma merkitsee tavall. pitkää karvaa poron kaulassa, namma nimeä.\n\n29. kerreka kōte'ksi sanotaan kotaa, johon sukukunta kokoutuu\nneuvottelemaan; tähän aikaan merkitään tällä nimityksellä käräjätupaa.\n\n30. luotui edne metsän emäntä.\n\n32. murgēstatta, piškāstatta.\n\n36. Eteläisimmissä murteissa sanotaan šila, Sorselen pohjoispuolella\nhila = hiili.\n\n37. Koko Lapissa on pronomini akkusativossa tāb, māb, jos kohta\nakkusativo muuten käyttää toista päätettä, niinkuin m, v. Sodn, todn on\netelä-murretta — toisinto; ketinat.\n\n42, Pišša Pašša, kobbū sonn oikeastaan: mihin suuntaan hän?\n\n43. čahpes, čāpes — ahsen, assen (korkea vuori, missä puut ei enää\nhyvin viihdy) suollīt. M.\n\n46. nihče ēdnam M. Altait selittää Düben, Fjellner'in mukaan, = alta\nvari, loistavat vuoret, vaikka hän kääntää Altai; samannimisiä vuoria\nlöytyisi kuitenkin Tornion Lapissa. Mörtsell selittää sen sanalla\nallatakuit, kukkuloilla, sanasta allak, kuten melgātak sanasta melgā.\n\n47. Düben'in mukaan olisi tässä ajatteleminen Baikal vuoria, kuten\nFjellner arvelee. Eräässä toisinnossa on kuitenkin Baikab pele ja\nkadde. M. arvelee sen olevan yhteydessä paihke, pailika, sanan kanssa.\n\n48. čuohčutam. —\n\n49. niära posld, muinoin läsnä oleva palvelija, tässä: yhen käden\npalvelija.\n\n50. čoggānādtam. —\n\n51. ednam. 52. ahčan.\n\n54. varrēkīt krappūkīt varrēk, kengät, joissa nopeaan pystyy\njuoksemaan, sanasta varret, juosta nopeaan. Krappuk, nahkakintaat.\n\n55. pähkālab. 56. mörrēte.\n\n57. sadtui. M.; vuolai. 58. ednäbs.\n\n61. vahʒēbet, jähtēbet ēčäte sītī. Tavallinen imperativi on vahcēt,\njättēt. Nubbē sētā on pohj. murretta, etelämpänä sanottaisiin mubbē\nsītan.\n\n64. juhčā.\n\n65. altagasait kaskā.\n\n66. Ilmārahče — ahčen.\n\n67. ruots. lap. ubluit, obluit, hubluit — kalgeta čacē.\n\n68. vahčā ājai.\n\n69. nubbī sītī oivē.\n\n70. kobčut olisi imper. Soisele'ssa, Jemtlannissa, Aijeplogissa.\n\n73. allev harduist.\n\n74. kalbā. 77. hārda'.\n\n76. keurē strōpa, tav. jubma; keure on noitarumpu, muita ei ollut.\n\n79. niära. 80. vahce, valtū niära.\n\n89. mallaseb — stainav.\n\n83. puöktēbet.\n\n83. Yhdessä toisinnossa on sōte sarkkab; route, ruoute on lauta,\nmutta ruouđe sanaa käytetään pohj. murteessa nimityksenä nahkaiselle\nreunukselle saumassa.\n\n84. spaggāk ei enää ole mikään ase, vaan pitkä sauva.\n\n85. keähča — kiečin; M. kiečesn.\n\n86. sōđi, Sorselessa sūđi, visva, sođđi on tavallisesti nuoli.\nMörtseirin kirjoituksessa on: sođi kärbmahit čadnāsen.\n\n88. jostā, liastā.\n\n89. keärak, kiärak veden pintaa suom. kärki; kerrēk il. hastav, hastav.\n\n91. kiečit; fađmatahkī.\n\n96. ahkūnasti. Pohjoisempana sanotaan: ahkunasti, ihkunasti.\n\n67. ī paste. 98. rotti.\n\n100. nolssātūvum M.; myös nulsatūvum, -tuvvum.\n\n103. oitū pānē kuorain. M.; myös uihtu.\n\n103. saitē keäčai.\n\n105. spaggākº spiǯǯusta; kirjakielessä spehčātet.\n\n108. koss min päällä ehkä = kosne lokat.; saitē soijōlam.\n\n112. ehkä spahkī; M. spähkī.\n\n115. koss — spaggāk spohkēti murtaa läpi.\n\n117. peäjun moske syvä laakso vuorien välissä ilman aukkoa.\n\n118. aijuv pojanpoika ja ayam isänissä käytetään hyväiliäis-sanoina.\n\n119. uksā raihken — poššū.\n\n120. myös tāmka. Fj.\n\n121. vākne. 123. roggōst.\n\n124. variante sōte sarkkan. Fj. čeänge haka.\n\n125. Ruots. lapp. teddet, painaa.\n\n130. poltājatta. 131. lǟmačine.\n\n132. tahta kuhte; M. kute.\n\n138. tǟna sanan asemesta (joka johtuu ruotsista), laulaa muut:\npalvala', palvella, pohjaisempana tavattava sana.\n\n139. Konnes. 140. konne.\n\n141. Pohjoissa jubmel, ibmel, Umeon Lapissa jubmel, etelämpänä jupmel.\n\n142. čälgī. Sana šiela, loiste, säen, auringon viimeinen säde, henki,\nei, Fjellner'in arvelun mukaan, ole mikään lainasana laiotsalaisesta\nsjäl.\n\n144. pastebt palkestā — rottā; myös rohte.\n\n145. rauhkan haahmo ruopses.\n\n148. paits ton, paits mon turhaan sinä, minä.\n\n150. vai palvala'.\n\n151. tuolkū — šǟmada.\n\n152. andegaksi tämä muoto on Herjedal'ista, tavallisessa puheessa\nsanotaan andagas = suora, anteheksi, anteeksi.\n\n153. dahkum. 154. šǟmaidahta.\n\n158. poltam. pivvalo. 159. šänada.\n\n160. Son īč le īč.\n\n165. kirjakielessä tavver. 166. rauhkem.\n\n167. ku ton ī' pōse jos et siitä huoli — čahputahta.\n\n171. valtē, pačastutte. 172. kaskās.\n\n173. sūgā. ǟdnāmab. 174. čađātalle.\n\n176. Herjedal'issa: tuokan = suom. takana.\n\n177. kute.\n\n179. skimasi skaimasi kaksi hyvin hämärää sanaa.\n\n180. tīvam.\n\n181. čappaitº sanasta seuraa pāđatum eli pāđatūvum ja podvutūvum.\n\n184. kerteb kerta, vaate. 185. -tūvum.\n\n188. Uumajalla aktītest. 193. son — sihkat.\n\n194. luöihet aipänahtet.\n\n196. ojudet, laškalet eli laškēlet, laškātet.\n\n198. aiterattes, tāverittes. 200. īčem.\n\n201. lulloi. 203. āmurt.\n\n208. peädnakines.\n\n210. čiekātallī hän kätkeytyi.\n\n211. taktites.\n\n213. kahtseje palvelija, Piteosta. pohjoseen palvelije'. čuovū.\n\n219. edneb fađmadatti.\n\n221. oivemus.\n\n222. Pardne tan mannela ođđosti ceggī. Ahčes geäđđit, pivvduit, rogkīt,\nhankkait.\n\n\n\nPiššan Paššan poika.\n\nHerjedal'ista.\n\n\n    Pišša, päiväpuolen kyläin päämies,\n    Pašša, yöpuolen kyläin päällikön tytär,\n    Olivat häissä valan vannoneet\n    Karhuntaljan päällä:\n    Ei pidä toisen ilman valon loistaa\n    Sille, joka valan rikkoo.\n    Heti Staalu miehen hengen varastaa,\n    Aatteen kätketyn, karjan ottaa.\n    Vaimo parven tempasi, pakenee,\n    Pakenee kohtuisena.                               10.\n    Tuolla hän pojan saapi.\n    Poika kysyy: kussa mun isäni?\n    \"Ei, poikani, sull' ole isää.\"\n    Poika kerrostelee:\n    \"Naarasteerellä on koirasteeri, koppelolla metso,\n    Metsäkanalla ukkoriekko, vaatimell' on härkä,\n    Naarasotsoll' on uroskarhu, hirvas on hirvilehmälle,\n    Enkä minäkään ole kivistä, puista syntynyt!\"\n    Poika vuosi vuodelta kasvaa,\n    Miehistyy, metsissä käypi,                         20.\n    Äitiään kiusaa: \"ken on mun isäni?\"\n    Vihdoin vastaa:\n    Taattos hirven tuopi poššun suulle.\n    Hänpä myös tuopi kankahilta\n    Hirveä suksien päällä vetää.\n    \"Äiti, äiti, sano mun isäni nimi.\"\n    \"Isäs tuopi korven konttaajan\n    Ärjyen, ärjyen poššun suulle\"\n    Vaatteensa sonnusti, läksi keräjäkotaan,\n    Sieltä lähtee, lämsällä pyytää saloin emän         30.\n    Örjyjän, ärjyjän, väänteleijan, viehkuroijan,\n    Vanguttaa sitä, vinguttaapi, tuopi poššun suulle.\n    Kotaan astuu:\n    \"Äiti, äiti, tee minulle leipä\"\n    Äitinsä leivän leipoo, paistaa hiilosilla.\n    \"Äitini, kädelläsi anna se leipä,\n    Armas äiti, anna omaa kättäsi!\"\n    Äiti kätensä ojensi,\n    (Poika) kuumalla leivällä kättä painaltaa:\n    \"Äitini, äitini, ken on mun isäni?\" —            40.\n    \"Pišša Pašša, poikani!\" —\n                          \"Kunnepäin hän (meni)?\" —\n    \"Mustan harjun vanhus varkain tappoi,\n    Otti karjamme, otti aarteen kätketyn.\n    Kauan jo olen sua varoittanut,\n    Ei pidä mustaa harjua, (ei) valoisaa,\n    Baikkalan kupeita, rantoja (käydä)\"\n    \"Miehet ovat pitäneet keräjiä,\n    Varamiehet, kaatuneen kätkijät,\n    Lupauksen julistaja ovat kokoutuneet.              50.\n    Äiti, äiti, anna isän sotasauva,\n    Pue päälleni isän sotisopa ynnä kypärä,\n    Kenkänsä ja kintahansa.\" —\n    \"Nyt mä yksin vanhoilla päivilläni jätetään,\n    Ei kukaan hengestäni huoli,\n    Eikä (kuoltuani)- tuohten, hiekan alle kätke.\"\n    Poika äitiään siunaa, halaa, lähtee,\n    Mustan harjun viimeiseen kotaan menee,\n    Mennessään virkkaa:\n    \"Käykää, sanokaa kylänne päällikölle,               60.\n    Nyt on toinen kylän-päällikkö\n    Näiden kyläin päämiehen luokse tullut.\"\n    Hooren orja jyryää,\n    Hooreskuče leimauksia iskee,\n    llmaračče maailman isän ylimmäinen orja\n    Tulipalloja ampuu, aukaisee vesiastian.\n\n    Palvelija menee, äijälle kertoo:\n    \"Nyt on toisten kyläin päämies tullut.\"\n    Kutsukaa toisen kylän päämies                     70.\n    Toisen kylän päämiehelle vieraiksi.\n    \"Minkämuotoinen on hän?\" —\n    \"Hartioista päätä korkeampi kaikkia,\n    Kypärä päässä on, hampaat, katseet välkkää,\n    Sotasauva kädessä, kintaat,\n    Sotisopa suojelee,\n    On hartiot, on luut.\n    Arparumpu pärrää, airut pauhaa,\n    Varamiehet sun ja hänen\n    Käyvät kahden puolen harjua.                      80.\n    Kaatuneen kätkijät valmiina ovat.\"\n\n    \"Asettakaa atriaksi kokonainen hehko-vaadin\n    Tuokaatte rautainen paitani,\n    Jousia, nuolia, saittoja, keihäitä.\"\n    Poika tulee, näkee pääkallon seipään päässä,\n    Kyykäärmeet sidottuna,\n    Joista lapset nuoli-mujuja ottivat.\n    (Airut) lupauksen huutaa, haastaa:\n    Vaadin, vaadin (häntä tappeluun) veden pinnalle!\n    (Ei vastata).\n    Vaadin, vaadin veden alle! (Ei vastata).           90.\n    Vaadin, vaadin käsivoittosille!\n    Vaadin, vaadin sylipainiin! —\n    (Kun ei kukaan vastaa, sanoo poika:)\n\n    \"Ukkoseni, ukkoseni, kenen on pääkallo?\" —\n    \"Piššan Paššan pääkallo!\" —\n    \"Vaadin, vaadin nuolen nenälle!\"\n    Ukko ikkunasta ampuu nuolen.\n    Ei pystynyt.\n    (Poika) tempasi, iskee kiveä vasten:\n    \"Ukkoseni, ukkoseni,\n    Kussa on tämä nuoli tylsistynyt?\" —               100.\n    \"Piššan Paššan hampaissa!\"\n    \"Tosin hampaat haljenneina!\" —\n    Vaadin, vaadin saitan-päälle.\n    (Vanhus) tulistetun saitaa jousella ampuu\n    Keihäällään (poika sen) syrjään iskee, ottaa,\n    Pistää koivuun, väännältää:\n    \"Ukkoseni, ukkoseni!\n    Miss' on tämä saittasi vääntynyt?\" —\n    \"Piššan Paššan hampaissa. —\n    Vaadin, vaadin keihäs-otteluun!\"\n    (Vanhus) jalkajousella ikkunasta                  110.\n    Myrkytetyn keihään heittää.\n    (Poika) sotasauvallaan kiitävän keihään iskee,\n    Ottaa, kivein väliin sysää,\n    Väännyttää, katkasi, kysyy:\n    \"Ukkoseni, äijäseni! Kussa tämä keihääsi on katkennut?\" —\n    \"Piššan Paššan hampaissa!\" —\n    \"Aha, karhu on luolaan tukeutettu!\" —\n    \"Minkä kautta nyt, pojanpoika, pelastaun,\n    Uksen kautta, vai takaoven kautta?\" —\n    \"Oi, tule ukkoni tänne takaoven kautta.\"          120.\n\n    Aseellisna tulee,\n    Poika sota-sauvoin vastaa,\n    Kurkun tyvestä tempaisee, Rautapaidan sulkia\n    Rintaan painaa, väännältää.\n    Vanhus: \"tulkaa, tulkaa: avuksi,\n    Nyt ovat kahden kylän päälliköt painisilla!\"\n\n                  — — —\n\n    Ilman haltian ylimmäinen orja\n    Tulinuolella ampuu kotaa, keiton (kumoo)\n    Sytyttää.                                         130.\n      Poika: \"paistut, peseyt nyt\n    Piššan Paššan porojen lihaliemessä!\"\n    Palvelijat tulevat, mikä halon kanssa,\n    Mikä kirvehen kanssa,\n    Mikä äimän, mikä minki kanssa.\n    Piššan Paššan poika kukistaa,\n    Staalun kanssa kaaristaa, hieroo, maata\n    Vasten survii, tarkoin kysyy:\n    \"Kumman nyt valitset: rantaa myöten menet,\n             (lähdet maanpakoon) vai palvelet?\n    Missä on Piššan Paššan kätketty aarre?\n    Missä on Piššan Paššan porokarja?\"                 140.\n      (Airut:)\n    Jumalan tulipallo sydämen mustentaa tai\n    Sieluja kirkastaa.\n    Mikä olet sinä (elämästä) eritessä,\n    Kun lusikan heität pois, jos nyt henkesi viedään?\n      (Vanhus:)\n    Pišša Pašša vainajan ruskea silmä\n    Tulta suikkaa, polttaa, lumoo,\n    Toisen ilman tietä (vihasta) läähättäen estää (minulta),\n    Turhaan minä (häntä) henkineen, luineen,\n    Verineen, suonineen taaskin nostattelen. —\n      (Poika:)\n    \"Kumpaa teet: rantaa myöten menet, vai palvelet?\"  150.\n      (Vanhus:)\n    Miss' on sovituslahja, joka Piššaa Paššaa lepyttää,\n    Joka anteeksiannon suopi?\n    Tehty teko on ammuttu nuoli.\n    Ken (voi) kuolleita lepyttää? —\n      (Airut:)\n    Itse tämän Jumala sovittaa,\n    Jos on tulipallo lävistänyt,\n    Painanut, virheitä valaissut,\n    Poijes polttanut, lämmittänyt,\n    Itse pyyhkii, sivelee, sovittaa, yhdistää.\n    Hän on itse, ei hän ole kuin minä ja sinä,        160.\n    Ei hän ole kuin sinä ja minä;\n    Hän itse selittää, anteeksi antaa,\n    Paremmaksi kääntää.\n    Mutta itsen pitää (häntä) riemulla vastata,\n    Se on oleva hänen etevin tavaransa,\n    Hänen sydämensä etevin pyyntö.\n    Jos et (siitä) huoli, niin sun tulipallo mustentaa,\n    Pilaa, lumoo, pahaan puoleen liittää.\n    Toisen ilman sieluilla ei ole\n    Luita, lihoja, ovatpa kuitenki olemassa,          170.\n    Eivät he sijaa ota, eivät kalliot ahdista,\n    Ei vesi estä, ei keskeytä,\n    He ovat kuin ajatuksia, menevät kautta maan,\n    Päiväsen, kuun, tähtein läpi menevät.\n    Ei heillä ole aikaa, aika on niskan taakse mennyt,\n    Unissa osottaivat niille, jotka ovat\n    Mielettömyyden ja sokeuden keskeltä.\n    Nämä ovat manalaisia, jotka on Ilmaračča parantanut;\n    Vainajat ne, jotka ovat mustuneet,\n    (Tahrautuneet, saastuneet),                       180.\n    Nyt ovat nähtävänä, heitä on hyviä, pahoja,\n    Eivät he enää aikaa, sijaa ota.\n    Mikä on taivaan puvun saanut,\n    Mikä on väärän puvun saanut, rumistunut,\n    Ovat keskenään riidassa lakkaamatta,\n    Eivätkä koskaan sovi, yhdisty,\n    Yhtenään ovat vastakkain, vastakkain.\n    Taivaan isä itse on itse,\n    Ei hän ole kuin me ja te, te ja me,               190.\n    Itse hän taivasta hallitsee,\n    Itse hän toista elämää hallitsee. —\n    (Vanhus) \"Näen: hän voi vikoja pois pyyhkiä,\n    Anteeksi antaa, häviöön saattaa,\n    Sydäntä rauhoittaa, poloista viihdyttää,\n    Viihdyttää, sovintoa rakentaa.\n    Nytpä rantaa myöten menen,\n    (Tavarain) omistajasta, tavaroista luovun.\n    Omistaja ottakoon karjansa,\n    Itseäni pikku parvella elättelen                   200.\n    Paikalau itäisellä puolella,\n    Nyt on kivikko-maata,\n    Reppevuorilla, Ammartan latvoilla.\n    En enempää vaadi kuin\n    Läänan rannan lohi-patoja.\n    Metson pään pyytöpaikkoja.\"\n    Piššan Paššan poika\n    Koirallaan kaljasta puolen lohkasi.\n    Sen jälkeen Staalu kuoli.\n    Rämeesen, veden, mudan alle kätkivät,              210.\n    Kaatuneen hoitajat tallettivat hänen luunsa.\n    Varamiehille osan antoi,\n    Staalun perhe isäntäänsä seurasi.\n    Poika: \"Ei tipautettu vertä\". —\n    Tyynellä sydämellä (poika)\n    Kasvonsa käänsi\n    Länteen äitinsä luo.\n    Hän oli rankkasateen taittanut,\n    Vainajat sovittanut yhteen.\n    Äitiään halasi päiväpuolen,\n    Yöpuolen, keräjä-kodan                             220.\n    Ylimmäinen mies.\n    Jo nyt isänsä nurmipenkereitä,\n    Olopaikkoja uudisti, pystytti.\n\n(Muist.)\n\n23. Poššu = peräpuoli kotaa.\n\n50. Noita oli tappelussa läsnä sekä manaajana ja julistusmiehenä, että\ntuomarina. Kädessään piti hän sauvaa, jonka sysäsi maahan, kun piti\nkaksintaistelusta herjettämän. Varamiehet, kaatuneen hautaajat ja noita\ntekivät työnsä palkan edestä.\n\n129. salama, oik. tuli-pallo. Lappalaisten käsityksen mukaan on salama\npallon muotoinen.\n\n138. kaddem kuoret seurata rantaa, s.o. lähteä maanpakoon, edeltämällä\nettä se tapahtuu vettä myöten.\n\n203. Ammurt on vuori luoteisessa osassa Sorselen pitäjää.\n\n\n\n3.\n\nPäive neita.\n\n\n    Koigus pardne kúöked päiven,\n    Pakte-lihpen nuolisne dǟǯǯan,\n    Veidnije Päive neitem čahkan.\n    Nāka, nāka suölge ja loudalle,\n    Päive neita jạttā;\n    Jū gu jū äljutallejim dāle\n    Vuöidna, vuöidna niära dist dāle,\n    Ulle dạss ei ulle.\n    Vụoidna dāle, minńelte vaʒʒe, vúojet.\n    Ihke maite kūlla, ī' kalk puöstalen vardasit.           10.\n    Päive neit īč oudelte vaʒʒa\n    Ja ǟlu minńelt jūgu lambče juhta.\n    Dạ goula olvas aitem minńelist\n    Čuöca, olvas dahte tolttā.\n    Kalkes pluöhkije, pässkadit,\n    Koulā kalkes vuöččije, tīje pliđket.\n    Ou ku piđket,\n    Tīje ininneke früđke.\n    Päive neita:\n    \"Vuojehte, vuojeht akten halkisen,                      20.\n    Kosse gūlla minńeliste niddark,\n    Präđkät tīje raddike kirrạlle,\n    Vaʒʒa, vaʒʒa vuojeten.\"\n    Kosse ku varda minńelist nūen luötten,\n    Tē postolin pliđketi,\n    Tīje kaskatalvejạs čuöpkäne,\n    Ja koŧŧine šäŧŧa.\n    Vus lūli tehti arekes paha lūli koŧŧi almačen.\n    Pāive neita jạhta:\n    Jū gu jū olma dạss ēji.\n    Kōte dāgamisne ja duörkastemisne\n    pihkạmde:\n    Kapče dāl vēl kaikke raike,                            30.\n    Ulles aktege vuödne,\n    Tīje kapčạte ja aktak jạhta:\n    Čeppist kalkā viššit kaikīt kapčetit.\n    Tīje lāče Pāive neita\n    Tibmab vúogas ōđāđakkam.\n    Ō dī āriden vuóptestǟpan,\n    Paive unne raikeii čạdda.\n    Pāive neita jạhta:\n    ō! Aččenne ēdnenne čalmīt vuöidnam,\n    Ja fruođkạt ulkus aipan ja jēlinne minńesne.           40.\n    Pōca tisse keđkine kạrras,\n    Keđkine pakčekattin.\n\n\nMuistutuksia.\n\n0. Eräästä vihkosta päällekirjoituksella: Jukkasjärvi 1821; kieli on\nminulle osaksi epäselvä.\n\n1. Herjeđal'in _Peijen neida_. Toisinto tästä kertomuksesta tavataan\n_Düben'llä_, Lappland sivu 336. Muutoin kerrotaan kaikenlaisia taruja\nP. neidosta, vallankin Herjedal'issa.\n\n2. Utsj. murt. vúölis.\n\n3. veidnēj, utsj. oini. Herjedal'in: čihkit.\n\n6. äljehtallejijem. — 7. vuoina.\n\n10. mam. — 11. oudenne.\n\n12. Utsj. läuǯi ohja.\n\n13. gūlle olvus. Utsj. kulia holvus aitim.\n\n14. Utsj. čuocit puuttaa. — 21. koass.\n\n24. luöddene. — 26. Utsj. cuovkkani.\n\n20. Utsj. takkamist, tuorkastǟmist.\n\n30. Utsj. kouča tāl, 31 amas oktage oaini, 32. Te koučati.\n\n33. Utsj. čǟppit, 34 lǟči, 35 oađađak. 37. čađa.\n\n\n\n\nPäivän neito.\n\n\n    Laiska miespä poutaisena päivänä\n    Äkkijyrkän vuoren heulalla\n    Näki päivän neidon istumassa.\n    Sinne hiipi hän ja tempas hänen kiini,\n    Näinpä päivän neito lausuvi:\n    Niinpä kyllä, voimattomaks jouduin nyt,\n    Mutta kuule nyt, mies kulta, kuule,\n    Rauhaan heitä.\n    Kuule nyt, käy jäljessäni karjaa ajellen.\n    Jospa minkä kuulet, taakses älä katso.                  10.\n    Päivän neito astuu edellä.\n    Häntä seuraa karja kuni ohjella ajettu.\n    Mies nyt kuulee kovan uhkauksen takanaan.\n    Pauhu käy ja kauheasti uhkaillaan,\n    Hänet murskataan ja lävistetään,\n    Häntä ampuavat, kuulee hän,\n    Taaksensa hän vilkasee.\n    Samassa kun taakseen katsahtaa\n    Karjasta jo jälkilauma katoaa.\n    Päivän neito lausuvi;\n    \"Aja, aja karjaa yhä huudellen.                         20.\n    Kun sen kuulee aivan jäljissä.\n    Paisu, ja porot sivuilla eteenpäin,\n    Riennä, riennä, aja karjaa.\"\n    Takana, kuin myrsky, kuului pauhina,\n    Silloin jälkeensä hän vilkasi,\n    Keskilaumakin nyt hävis karjasta\n    Muuttuin metsäpeuroiksi.\n    Muutoin laiskan miehen omiks oisivat joutuneet.\n    Päivän neito virkkoi (alakuloisena);\n    Taas, taas teki pahoin mies.\n    Kotaa tehdessä ja maata peittäessä risuilla, näin neito\n                                   neuvoo miestä;\n    Peitä tarkkaan rei'āt kaikki,                           30.\n    Ett'ei jää niin ainoatakaan.\n    Hänpä peittää tuumiskellen näin;\n    Tyyni, tarkkaan kaikk' on peitettävä.\n    Sitten päivän neito valmistaa\n    Pehmyisen ja mukavaisen vuoteen.\n    Varhain aamulla kun herasi,\n    Päivä paistoi pienen rei'an kautta,\n    Näinpä päivän neito virkkoi:\n    \"Voi, nyt näen isämme, äitimme silmät\";\n    Ulos nopeasti riennähtää,                               40.\n    Katoaa, ja karja hänen jäljessään,\n    Porot muuttui kaikki kiviksi,\n    Niitä kammoellaan vieläkin.\n\n\n\n4.\n\nKạssạ Mụödda.\n\n    Māna' neidạča' pārnača'\n    Stōkạgōtin, šollạgōtin,\n    Kahpạdạllin haskadallīn\n    Āja' kúöräm luöddit luöitin.\n\n    Stālu roudīđis rạpạsti\n    Čācai coggi, moivai čiegai.\n    Aijačis aigumims aici,\n    Porrien súölasīt sạttuit,\n    Pạskạ pöukạrạm čāngeli,\n    Peibarin roudit velledi.                          10.\n      Stālu pụdoms oppa.\n    Aha, haha!\n    Pōris panne pạhtatạlli,\n    Kalmi tạssạ.\n    Stālu kuödda kohtsustạsta\n    Súöva muorạn ātsuln.\n      Uhče staluč:\n    Kē, kē,\n    Nirvutạlla, narvutạlla!\n      Nuppe:\n    Ton dat nirvutalla' narvutalla',\n    Vall i Jupmel lahje.\n      Aija jūrtača:\n    Jo Jupmelam son meit tieda                       20.\n      Stālu:\n    Tē tē tāl jū suddogōta.\n    Tievai tuokin ābnạstạlla,\n    Vạrtā, vǟrā, čúōhpa cäkkā,\n    Poššu bālden kaugelm gohpā.\n      Pōresab pārnai:\n    \"Parnam búörram veǯǯa' vēdkạm.\"\n    Pōres podńe veđkạm vụöggast(a).\n\n      Uhče stālu:\n    Ahčam tē kahča, ahčam tē svihča,\n    Ahčam tē merresạm dúohpī!\n\n      Stālu:\n    Joika, vúolutallā, āča,\n    Ī kūla, ī kekše, ī tēde.                        30.\n      Aija pōresab bārnen\n    Oivai losskạll, jāmas jaukạll.\n\n      Stālu:\n    Kohkahā, joikotā, vuörtā.\n\n      Nuoreb bārnai:\n    Veǯǯạ' vieđkạm, vạrgi, vạrgi!\n\n      Aija\n    Mạnnjeban meit kallum lúösā,\n    Vuóingamit lúövạs loggasta,\n    Jēnan beggait potkudạsta.\n\n      Stālu:\n    Tē dal madderit moʒuban,\n    Cahkīt čougait jorruhtǟban,\n    Jīč mun dauk jīč tụöbbistạstạm.\n\n      Aija\n    Bīšīm poiššu paldam vēđkạin                     40.\n    Varutạlla, vaʒatạlla.\n    Jīč-āčan oivem oivadi.\n    Kobdạ kallum kúovalti,\n    Cạlminis, núöninis čoglạsti,\n    Olmu-porrien mālem leikki,\n    Maiges mālin loiduit leibai.\n\n    Luhdạč loiduin loipartallā,\n    Snuöggā, snūrrā, haksatallā,\n    Poššun čađa pōteit,\n    Peiparīte tuöstutallā,                          50.\n    Kētạin karffū, kerjutạlla;\n    Palku, palku peura juölkit,\n    Allu palku kalsu-juölkit!\n\n    Kuktis tāt tāl ńạttitạ\n    Ku taht tahtak jiča!\n\n      Luhdač:\n    Mījas rúottā, ruöskā, suđđā.\n    Šilasīn suovasīn snūđđā,\n    Plohkā, paukā, spohkā?\n    Čuönītet, čúönītet čalmāčam,\n    Tolkka niaddegist čougạstet,                     60.\n    Čalmačạm, čúönačạm sierret!\n\n      Aija:\n    Podńačat, čalmačat pōnnuī'!\n\n      Luhdač;\n    Čoivastam čālmačam pōńam,\n    Juglučam, pāhčičam, mānnam!\n\n    Kassa mụödda pǟjuhten (pǟjutin) vuölgā.\n\n\nMuistutuksia.\n\n1. Herjedal'issa ja Sorsele'ssa Kissa muodda.\n\n3. stōkagōtīn, šollogōtīn.\n\n4. Ruots. lap. kuoren prope, penes.\n\n6. čēgai. Ruots. lap. čǟket salata.\n\n8. Borrien, 9. baska böukº.\n\n10. Beibarin röudīt j.n.e. useissa sanoissa alku-ääntävällä media'lla.\neteläisen, norjan-lapin ääntämisellä.\n\n12. Bōres banne battatalli s.l. pettatallet; Friis: pättatalai.\n\n17. nirvuhạllā, narvuhallā, Herjedal'issa: ńirvutallā, ńarvutº.\n\n19. vall i Ipmel; Herjedal'in: vall i Jupmel lahje vaddas.\n\n20. ton meit tēdahk.\n\n23. H. cähka. 24. palda, palden prope.\n\n25. i.e. kōtist. Herjedal'in: vieđkạm, vierkạm. 26. Tämän värssyn\nperästä on eräässä toisinnossa kohta V. 31. Värssyt 27—34 kuuluvat\nSorselessa tehtyyn kirjoitukseen. Toisinto: jū svihča, jū gähča, jū\nmerresa (vel pēsesa) túopi. 27. Sorselessa oli eräällä toisinnolla,\njonka kuulin: ahčam, ahčam, čalme jollare.\n\n32. juóikotā. 33. vētkạm.\n\n34. Kirjakieli: mange, mangeba seuraava.\n\n35. loggastā.\n\n37. Tie v. die dāl — moʒustǟpan.\n\n38. čuöigait, H. čöugait.\n\n39. duöppestastam dauk = s. toki.\n\n40. Tornio; bissim, bīsim. 42. H. oivasen oivadi.\n\n45. porrīn. 47. Lūdač, Ludač, Luohdač — bībạrdạlla.\n\n48 snūđđā, hạksahalla.\n\n50. Beibarīte tuōstuhạlla. 54. Kuktis dāt ńattita.\n\n56. leibai rúotta, ruöska, snūdda, plohka j.n.e.\n\n60. Duölhke maddegest. 61. čalmāčam, čuönāčam.\n\n62. čalmāčat pōnńudī'.\n\n\n\nPaksuturkki.\n\n\n    Lapset, tyttöset, poikaset\n    Lauleli, leikitteli,\n    Hypiskeli, harppaeli,\n    Lähteen reunalle jälkiänsä jätteli.\n    Stalu rautansa viritti,\n    Laski veteen, peitti pohjan helteesen.\n    Vanha lappalainen viekkauden keksi,\n    Ihinis-syöjän salasangat,\n    Ahtaasen turkkiin pujahti,\n    Panihe karhun-rautoihin.                         10\n\n    Stalu rantojaan kokevi:\n    Ahaa, hahaa!\n    Pettyipä jo vanha vaari,\n    Tähän henkensä heitti!\n    Stalu viepi äijän kotiinsa,\n    Ripustaa orteen, savuhun.\n\n    Nuorin stalu sanoo:\n    Kas, kas,\n    Kuinka tuo irvistelee, ilveilee!\n\n    Toinen (vanhempi) poika;\n    \"Itse irvistät, ilveilet.\n    Ei tämä luojan lahja.\"\n\n    Vanha lappalainen arvelee:\n    \"Kaikkipa luojasta tietääkin!\"                     20\n\n    Stalu:\n    \"Niin, niin, jopa se alkaa sulaa.\"\n    Kukkulan takana kaataa hän\n    Puun kaukaloksi,\n    Kaataa puun, karsii, veistää, vuolee,\n    Kovertaa siitä kaukalon (poššun) taka-oven vieressä.\n\n    Sanoo vanhemmalle pojalle:\n    Poika kulta, tuopas kirves (kodasta).\n    Vanha lappalainen tempaa kirveen.\n\n    Nuorempi stalu:\n    \"Isä, jo vilkahti, jo se liikahti.\n    Jo se kirveen tempasi!\"\n    Stalu iloitsee, laulaa ja jyristää.                 30\n    Ei kuule mitään, ei näe mitään, ei tiedä mitään.\n\n    Vanha lappalainen\n    Iskee (vanhempaa poikaa) päähän, lyöpi kuoliaksi.\n\n    Stalu\n    Oudoksuu viipymistä, laulelee odotellen.\n    Hän sanoo nuoremmalle pojalle:\n    \"Tuo mulle kirves, joudu, joudu!\"\n\n    Vanha lappalainen\n    Hakkasi tältäkin pääkallon halki,\n    Avasi aivot,\n    Laski henkikurkun äänen kätki.\n\n    Stalu (sen kuulee):\n    \"Kaikissa nurkissa he nuhjistavat,\n    Kääntelevät päätään, vääntelävät silmiään.         40\n    Itse mun täytyy kirves noutaa.\"\n\n    Vanha lappalainen\n    Väijyy häntä varovasti, kirves kädessä,\n    esi- ja taka-oven välillä.\n\n    Väijyy ja juoksee edestakaisin.\n    Hän iskee iskun hirmun päähän.\n    Halkaisee leveän otsan.\n    Repäisee pois silmät ja nenän,\n    Vuodattaa ihmis-syöjän veret,\n    Hurme ilkeä punasi jalan jäljet.\n\n    (Vanha lappalainen kantaa surmatut ulos, hakkaa\n    kappaleiksi ja viskaa palan palansa perästä\n    Luhdač'ille, joka sillä välin on tullut kotiin):\n    Luhdač kompuroipi lattialla,\n    Haistelee, vainuelee, iloitsee,                     50\n    Saalihista, joka poššuun tulee.\n    Hän ottaa saaliin käsiinsä,\n    Silittelee sormillaan ja huutaa äistyen:\n    \"Viskaa tänne peuran potkia.\n    Älä sukka-jalkasia!\"\n\n    (Hän syöpi hänen miehestään sekä lapsistaan\n    keitettyä lientä):\n\n    \"Kah, tääpä maistaa.\n    Aivan maistaa äijältäni!\"\n\n    (Lappalainen ottaa akan silmät, jotka ovat\n    kynnyksen alla piilossa, paistaa ne pannussa.\n    Luhdač sen kuulee, kysyy):\n    \"Mikäs näin kiehuu, kihisee.\n    Mikä sysillä sihisee,\n    Puhkee, pahkoaa, rätisee?                          60\n    Katsokaatte minun silmäni.\n    Selkeentykää kynnyksen alla,\n    Selkeentykää, minun silmäni, minun säkeneni!\"\n\n    Lappalainen:\n\n    Miehesi, silmäsi olet rasvaan kastellut ja\n    syönyt suuhusi.\n\n    Luhdac:\n    Vatsassani ovat minun silmäni, minun mieheni.\n    Minun pikku pöllöni, poika kultani, pikkaraiseni!\n\n    (Paksuturkki lappalainen lähtee ivaten tiehensä).\n\n(Muist.)\n\n1. Tässä muodossa, joka jotenkin on yhden pitävä Düben'in antamaan\nkäännöksen kanssa (Om Lappland och Lapparna sivu 337), on tämä\nkertomus saatu Tornion lapista (Karesuanto). Lyhykäisemmän toisinnon,\njoka on saatu etelämmältä, olen Fjellner'in sanelun mukaan liittänyt\nmuistutuksiin. Laestadius'en mukaan on Friis ottanut mythologiaansa\n(sivu 78) koko joukon pitemmän muotoisena norjalaisessa käännöksessä.\n\n47. Stalun vaimo kutsutaan luteeksi (luhdač), siitä syystä että hän\nrautaisella pillillä imee vertä ihmisten ruumiista.\n\n64. Pieniä lapsia sanotaan mairitellen pöllöiksi (juglač), koska he\nsilmät suurina päässä katselevat ympärillensä.\n\n\n\n\nVIII.\n\nPienempiä lauluja.\n\n\n\n5.\n\nMorse faurog.\n\n\n    Pastos paivva Kiufwresist' javrra Orre Iavvra\n    Ios kaosa kirrakeid korngatzim\n    Ia tiedadzim man oinæmam jaufre Orre javvra\n    Ma tangast lomest lie sun lie\n    Kaika taidæ mooraid dzim soopadzim\n    Mak tæben saddesist oddasist\n    Ia poaka taidæousid dzim karsadzim\n    Makqvvodde roamaid poorid ronaid\n    Kuliked palvvaid timsuttatim\n    Mak kulkivvoasta Jaufræ Orre Jaiifræ;\n    Ios mun tæckas dzim kirdadzim sææst vvorodzasææst\n    Æ muste læ sææ dsiodgæ sææ maina taockao kirdadzim\n    Æka læ Julgæ songiaga Julgæ, ækælæ siædza\n    Fauron sietza, maan koimalusad\n    Dzim norbadzim.\n    Kalle ju læck kucka madzie vvordamadzie\n    Morredabboit dadd paivvidad, linnasabboid\n    Dadd salmi dadd liegæ sabboid vvaimodadd\n    Ius kuckas sick patæridziek\n    Tannagtied sarga dzien insadzim\n    Mi os matta læda sabbo korrasabbo\n    Nu ly paddæ soona paddæ, ia salvvam route salvvam\n    Kæk dziabræisiste karrasistæ.\n    Ia kæsæ myna, tæm aivvitæm punie poaka\n    Tæmæ jardækitæmæ Parne miela\n    Pisegga miela noara iorda kockes jordæ\n    Ios taidæ poakaid læm kuldædæm\n    Luidæm radda vværa radda\n    Ouita lie miela oudas vvaldaman\n    Nute tiedam poreponne oudastan man kauneman.\n\nTämä runoelma on painettu Joan. Schefferein Lapponiaan, Frankfurtissa\n1673, sivulla 283. Oikokirjoitus on peräti virheellinen, jonka vuoksi\nmonta sanaa ei saata laisinkaan ymmärtää, vallankin kun, kuten näkyy,\nsuusanaisesti esiteltäissä useimpia tavuita on kerrottava. Tähän liitän\nsiitä Utsjoen murteella käännöksen, jonka olen tehnyt enimmäkseen Aslak\nLaitin avulla. Schefferin ylimalkaan oikeaa latinalaista käännöstä\nrasittaa kuitenkin muutama virhe; vertaa tähän jotenkin tarkkaa\nkäsitystä Herderin kirjassa: \"Stimmen der völker in liedern,\" Upsalassa\n1815, sivulla 107, yleiseen tuttu Kleist'in mukailemasta.\n\nNuo kolme tässä mainittua sorsa-lajia ovat: čoađki, telkkä, čuädńag\nmetsä-hanhi ja čiksa, gen. čiuvssa vaalea- siipi-sorsa.\n\n\n\n5 b).\n\nMoárssi fauru.\n\n\n    Paittus päivvi kieurrat (karrasit) jaurrai, orri jaurrai,\n    Jụös kilossa kierragī kōrnušim,\n    Ja tieđāšim raon oainam jäurri,\n    Man taṅas loamist lǟ, son lǟ (laǯǯa).\n    Kaik (puok) tait muorait čuoppašim,\n    Mak tappi säddik ođđasist\n    Ja pụök tait oussīt kārsašim,\n    Mak kuodde roamaid pōrid ronaid,\n    Kuliked palvvaid —\n    Mak kulkī vuösta jäurri, Orri jäurri.\n    Juös mon tokkū kirtāšim vuoračas soajain (soajaisist, iness.),\n    Ī must läk soadja, čoađkī soadja, tokkū kirtāšim,\n    Ī(ge) läk juölggi, čuādńag juölggi, īge läk čiuvssa,\n    Faurus čiuvssa (nom. čiksa), maina — nuorbašim.\n    Källi jo läk kukka vuördamaš (vuördam),\n    Morratabbuit päividad, lidnisabbuid,\n    Tat čalbmi lǟ liäggas, čāppa vaimudad (vaibmut).\n    Juös kukkas — pātarivčik,\n    Tannaken (? almaken) farga jūvsašim,\n    Mī matta lät karrasabbu (-subbu).\n    Nu lä pātta, suodiia pātta ja ruövdi —\n    Kǟk — karrasiste?\n    Ja keässa mīn, oivīteme,\n    Podnja puok jurdakīteme.\n    Pardnī miella piägga miella.\n    Nuora jurta kukkis jurta.\n    Juös tait puokkait läm kuldalam,\n    Luöitam rađi, vǟrri rađi\n    Outa (Utsjoki; okta) lē miella audas valdaman,\n    Nu tē tieđam puöribun oudastam mon kaunam.\n\n\n\nMorsiamen kauneus.\n\n\n    Paista, päivä, kiikkahasti Orrijärven yli!\n    Kuusten latvoihin mä kiipuaisin.\n    Jos vain Orrijärven näkisin ja hänen\n    Käyskelevän pitkin kanervikkoa.\n    Kaikki oksat poijes otteleisin.\n    Kaikki nuoret vasta vesovaiset,\n    Kaikki vanhat pois mä leikkeleisin.\n    Joissa puhkee vihertävät urvut.\n    Kulkua mä pilven (seuroaisin),\n    Kohti Orrijärveä mi kiitää.\n    Varislinnun siivet jos vain oisi.\n    Puuttuu siivet, sorsan siivet, sinne lentääkseni,\n    Jalat myöskin, hanhen jalat, ihanaiset,\n    Joilla hiljaan luokses asteleisin.\n    Viikon kyllä olet vartoellut.\n    Päivää monta, ihaninta päivääs,\n    Silmäs ovat arnmaat, sydämmesi hellä.\n    Vaikka kauaks mua pakeneisit.\n    Sinut nopsaan sentään saavuttaisin.\n    Vahvemmatpa mitkä olla voisi\n    Kuni viritetyt jänteet, rautakahleet.\n    Jotka kiinteästi (yhteen liittää)?\n    Niinpä päitämmekin kietoo (lempi).\n    Yhteen liittää kaikki aatoksemme.\n    Pojan mieli vain on tuulen mieli,\n    Mont' on nuorukaisen ajatusta.\n    Niitä kaikkia jos kuulteleisin,\n    Eksyisinpä polultani poies.\n    Päätöksen mä tein, kun sitä seuraan.\n    Tiedän parhain tiellä pysyväni.\n\n\n\n6.\n\nKulnasatz.\n\n\n    Kulnasatz niraosam æugaos joao audas jordec skaode\n    Nurte vvaota vvaolges skaode\n    Abeide kockit laidi ede\n    Fauruoghaoidhe sadiede\n    Ælluo momiaiat kuckan kaigevvarri.\n    Patzao buaorest kællueiaur tuuni\n    Maode paoti millasan\n    Kaiga vvaonaide vvaiedin\n    Aogo niraome buaorebæst\n    Nute aotzaon sargabæst\n    Taide sun monia lii aigaomass\n    Saraogaoin vvaolgatamass\n    Ios iuao sarga aoinasim\n    Kiuresam katzesim\n    Kulnaasatz nirasam\n    Katze aoinakaos tun su salm.\n\nSchefferin Lapponia, sivu 282, missä myöskin on seuraava latinalainen\nkäännös; vrt. Herderin \"Stimmen der völker,\" s. 109. Tämä on Franzen'in\ntekemän tunnetun laulun: \"Spring min snälla ren\" alkuperä.\n\nKulnasatz, rangifer meus parvus, properandum nobis iterque porro\nfaciendum, loca uliginosa vasta sunt, et cantiones nos deficiunt. Ne\ntamen tædiosus mihi palus kaige es, tibi palus kailvva dico vale. Multæ\ncogitationes animum meum subeunt, dum per paludem kaige vehor. Rangifer\nmeus simus agiles levesque, sic citius absolvemus laborem, eoque\nveniemus, quo destinamus, ubi videbo amicam meam ambulantem. Kulnasatz\nrangifer meus prospice ac vide, utrum non cernas eam se lavantem.\n\n\n\nPorolle.\n\n\n    Kulnasatz, poroseni, kiiruhtakaamme,\n    Joutukaamme, rientäkäämme!\n    Soita sulia edessä,\n    Tulee loppu laulujenkin.\n\n    Siintää armas Kaiga-järvi,\n    Jää hyvästi, Kaiga-järvi,\n    Sykäyttävi sydäntä\n    Kaiga-järvi kaunokainen.\n\n    Riennä riemulla, poroni,\n    Juokse, kiidä joutuisasti,\n    Jotta pääsemme perille,\n    Tuolla työmme taukoavi.\n\n    Siellä kulkee kultaseni,\n    Asuvi mun armahani, —\n    Katso, poro, tarkastele,\n    Näetkö kylpevän kultani.\n\n\n\n7.\n\nPåtso-jouikem.\n\n\n    Altan miesche rontja\n    Viälka kiechten kulman sierken,\n    Kraukjen mottjem riide puoiltum\n    Tschautesta beijessä vuaren tschorrai nille.\n\nUtsjoen murteella tämä olisi:\n\nPoccu-juoigam.\n\n    Aldu miesi poacu\n    Vuälgā kuövti kolma suärki,\n    Rāppu motti sajist lādńa mǟcist.\n    Ko pajas pǟssam lǟ, livvu son värri čokka ala.\n\n\n\nPoro laulu.\n\n\n    Voahi, vasa, poro\n    Vaeltaa kahtaa kolmee tietä,\n    Mylvii moness' korviss' ja koivistoss',\n    Noustua ylös, paneiksen (moata) vuaran harjun peällä.\n\nTämän laulun lauloi Gottlund'ille nuori lappalainen Anders Olaus,\nOvikin tunturilta, Heden kirkkokunnasta Herjedal'in lääniä, joka\nisäntänsä ja hänen tyttärensä kanssa kävi Tukholmassa. Laulu on\npainettu Gottlund'in Otavassa II, siv. 220. Aslak Laitin avulla olen\ntähän pannut käännöksen Utsjoen lapin murteella; suomennos on Otavasta\notettu.\n\n\n\n8.\n\nJöijuhtahta uhtje maanai piijeln.\n\n\n    Korko graddnam, korko graddnam!\n    Påtheh, påtheh — keseh, keseh\n    Manav jaurai,\n    Vuobtalabtjijn'!\n    Vanah, vanah.\n\nUtsjoen murteella:\n\n    Kotka skipparam, kotka skipparam!\n    Poađi, poađi — keäsi, keäsi\n    Māna jaurai\n    Vuoktaläučīn!\n    Vana, vana.\n\n\n\nLaulu pienillen lapsillen.\n\n\n    Kusiainen kulta, kusiainen kulta,\n    Tule, tule — vie, vie Lasta (lapsi) järveen\n    Hiuks-ohjaksellaan!\n    Viänä, viänä!\n\nTämän ja jälkimmäisen laulun on Gottlund saanut Petr. Læstadius'elta,\njoka oli kuullut Lappalaisten Arjeplogin ja Lykselin Lapissa niitä\nlaulavan. Kaikissa minä olen noudattanut Gottlundin kirjoitustapaa.\nOtava II, 223.\n\n\n9.\n\nBijern-jöijuhtahta.\n\n\n    Puoltajam, puoltajani,\n    Tjoddscheleh, tjoddscheleh (čuöǯǯeli)!\n    Lasta lä stuores koh Snjeratscha pelje.\n\n\n\nKarhun laulu.\n\n\n    Vuoren ukko, vuoren ukko,\n    Nouse ylös, nouse ylös!\n    Lehti on suuri kuin\n    Hiiröisen korva.\n\n                  Otava II, 224.\n\nNämä kuusi seuraavaa laulua ja kompaa olen pannut paperille tarkkaan\nFjellnerin sanelun mukaan ja niistä kolme ensimmäistä enemmän kuin\nviisikymmentä vuotta vanhan käsikirjoituksen avulla. Kieli on\nvirheellistä eikä Fjellner itsekään aina voinut selittää himmeitä\nlausetapoja; siksi ei toipuen kappale ole kylläksi selvä. Että ne\nsentään ovat kansallisia vanhoja muistoja, nähtävästi Norjan murteelle\nsepitettyjä, näkyy muun muassa siitä, ett'ei Fjellner voinut kääntää\nensimmäisessä kappaleessa tavattavia sanoja: kuöktem aučam galka\nvāӡačit; hän nimittäin tunsi ainoastaan yhden sanan aučo acies, vaan\nei norjalais-lappalaista avča, Utsjoen äuǯ laakso, joka vallan hyvin\nsopii seuraaviin riveihin. Minä liitän kuitenkin kappaleet tähän, ehkä\njossain muualla tavataan selvempiä toisintoja.\n\n\n\n10.\n\nLúondus vúole'.\n\n\n    Uijā, jaijā, jaijā,\n    Tän mu šūgen gālimen (? gālim)\n    Bīra vúomem vārem\n    Sohka juölgakī koika.\n    Kuöktem aučam galke vāӡačit,\n    Kuoktem cācem galka kāli',\n    Ēčen guit mu šūga dudńe cuöpcat,\n    Datne neita uššat,\n    Mon läm dat aine Marien pardne.\n    Röute rauǯen sōlim galka juöhti,\n    Kosse galk neite tatne tām čiddetit.\n\n\n\nKosijan luku.\n\n\n    Ah!\n    Kauas mieleni mateli\n    Vaarain taaksi, vuomain taaksi,\n    Luoksi ventovierahien,\n    Sukka-jalkojen jalojen.\n    Kaksi laaksoa täytyy vaeltaa,\n    Kaksi vettä täytyy kaalata,\n    Vaan kuitenkin, tyttö kulta,\n    Usko, impeni ihana,\n    Sinuhun sydämmykseni\n    Ihastui iki-ajaksi,\n\n(Muist.)\n\n1. tahi kuökten aučan cāce tavallisesti čāce\n\n2. Oikeastaan: sukilla peitettyjen jalkojen, sentähden vierasta, koskei\nLapin tytöillä ole mitään sukkia.\n\n    Maariaisen aino poika\n    Sun on sulhosi omasi\n    Lävistäiskö keihon kärki\n    Rintoas rauta terävä,\n    Silloin oikein oivaltaisit\n    Sydämmeni kivut suuret,\n    Mielituskani tukalat.\n\n\n\n11.\n\nŠūge kuötteja.\n\n\n    Mājem mun (mon) šūge nuppem (läm) kuöttetem\n    Neiti olkē-virtī nalne,\n    Ēčen neite tān mu šūgem oissu tuóstai (tuostut)\n    Tūle ja tūle jerkelījen, (Oder jorgolījam)\n    Šūgama postelem postīte.\n    Taite jīčene čuoču (?) ālit\n    Šärtta-tuorgite (oder tuorgait).\n    Ihke dille datne neite\n    Kikńel čalmen čuoratatte (čúorutasta),\n    Ēčen dillegen mu oššalušše copcīte.\n\n\n\nKaipauksen kantaja.\n\n\n    Pitkät matkat kaipausta\n    Vierasta ma kanniskelin\n    Tyttösien hartioille (s.o. rakastin loitolta muita tyttöjä),\n    Oma impiseni vainen\n    Minun lempeni käsittää.\n    Silloin tällöin, toisiltansa,\n    Kääntyi lempeni takaisin.\n    Hänpä oman karjaseni\n    Vesakoita kaipailevi.\n    Vaikka tyttö ken tahansa\n    Itkusilmin harmentuisi,\n    Sen sentään muistan aina.\n\n(Muist.)\n\n1. Fjellner selittää ihke — suoni, ehkä, vaikka; ruots. lap.\nkirjakielen ihke, ikke, ikkenes, quisquis, quicunque äännetään\npohjoisissa murteissa ihkenes.\n\n\n\n12.\n\nVārin.\n\n\n    Gobbiče biäggạ galga dudńen\n    Daine lūdies beäggin šadde?\n    Dihte orjela souđeđe biäggạ,\n    Vuój dai duötteri nuörtte biäggạ?\n\n\n\nVuorilla.\n\n\n    Kumpiko tuuli, kultaseni,\n    Mielellesi mieluisampi,\n    Suloisampi, suotuisampi?\n    Suviko suojainen, sumuinen,\n    Vaiko tuuli tuntureilta,\n    Vilpas pohjoinen vireä?\n\nTämän lyhykäisen laulun pani Fjellner nuoruudessaan paperille; se on\npehmoisempaa Herjedal'in murretta.\n\n\n\n13.\n\nVibe čūgaides rossut.\n\n\n    Voi, voi dai mänai ūdoldahkit!\n    Jūbe laǯa (läǯǯa) ruöhkeran nōruc krahkam,\n    Kouda sprahkam korru juolgai.\n    Bāje hōbus pōtet,\n    Ačen skānjasit dodne röude kieldagin,\n    Monna väike gahpu' ńalmin beäni.\n\n\n\nEmäkarhu herättää lapsiansa.\n\n\n    Ylös, lapseni aimoset!\n    Hankea ja suksi hiihti,\n    Lyly lunta lykkäeli.\n    Kiireesti hän (metsämies) tulkoon tänne,\n    Äännähdelköön rautajänne,\n    Mulla kidan vaskihampaat!\n\nTämän laulun sai Fjellner Klummalta, eräältä lappalaiselta, 5 tai 6\npeninkulmaa pohjaisemmasta Sorselea.\n\n\n\n14.\n\nCuöihkan vúöle.\n\n\n    Nulčūdejē nuigūb dihčī:\n    Meitē tōn kiesien pöttom parkā? —\n    — Jụoigam mon. Meitē tōn jēš? —\n    Gahpadam mon.\n\n\n\nSääsken laulu.\n\n\n    Sirkka sääskeltä kysyvi:\n    \"Mitä työtä teet suvella?\" —\n    \"Laulelenpa lystikseni.\n    Vaan mi työnä, toimenasi,\n    Liekin, sirkkunen, sinulla?\" —\n    Hyppelenpä, harppailenpa,\n    Lasken laulusi mukahan.\n\nNämä säkeet sai Fjellner Herjedalista, samallaisia sopivine nuottinensa\ntavataan myöskin Karesuannossa ja yli koko Lapin. — Sääskellä on monta\nnimeä: ruotsalaisessa kirjakielessa čuoik, äännetään enimmäkseen\nčụöihka tahi čúojak, etelämpänä nuigu tahi ńulčča.\n\n\n\n15.\n\nOrrivin vúöle.\n\n\n    Vaiba gaihka neita viesulīen,\n    Ja vaiba gaihka pardne jabmaličen!\n\n\n\nOravan laulu.\n\n\n    Soisin neitojen suloisten,\n    Aina impyisten elävän.\n    Pojat poijes saisi mennä\n    Manalan ikimajoille.\n       (Syystä että he ampuvat oravia).\n\n\n\n16.\n\nKumppi.\n\nUtsjoelta, A. Laiti ilmoitti.\n\n\n    Kumppi tē jō, kumppi ī i!\n    Ovtsi vụömi ǟtsi säipi\n    Skalkku tē jo, tē jo ā ā!\n\n\n\nSusi.\n\n\n    Hukka, hukka\n    Yhdeksän metsän kautta, häntä reisien välissä,\n    Juoksee, hoi, hoi.\n\nSeuraavat viisi laulua antoi minulle suosiollisesti herra\nkauppaneuvos J.H. Grönlund Tukholmassa; hän oli kirjoittanut ne\nneljänkyminenenvuoden lopulla nuoren lappalaistytön sanelun mukaan.\nHänen oikokirjoituksensa, joka on samallinen kuin ruotsalainen\nkirjakieli, on tässä säilytetty. Lukuisat sananlainaukset\nruotsinkielestä ovat huomattavat.\n\n\n\n17.\n\nSurgo-vvuolle.\n\n\n    Surjatjab mon tab jellekes aldon gåsjab\n    Tjuodtjote talle, kuldebt peljen tan tjåsko kåten sis.\n\n    Ih mo juolkin test ådtjo varret puorrin puorrist\n    Jah viklatit tab tjuossis (smareib) påtsoit.\n\n    Kokte kalka tel te monno muorritit,\n    jutte ebtesti vele åtdjo tab etjen aldo tiste puttjet?\n    Ja kalka tan kukke seibe-aldon melken naln jelet etjen peiveh?\n\n    Nåh! jus le nimte muonetam, te ådtjob nan ai tuddet,\n    Juhko ebtest veleh vejet varretit tan jellekes aldon mingesne.\n\n\n\nValitusvirsi.\n\nWilhelminan Lapista.\n\n\n    Ikävöiden itken porolehmiäni tuntureilla,\n    Turhaan korvani kuultelee heitä tässä kolkossa kodassa.\n\n    Ei ole enää suotu mulle juoskennella\n    Kukkuista ylös, toista kukkuista alas,\n    Eikä nähdä valkopilkkuisia poroparviani.\n\n    Kuinka täällä viihtyisin, kuin menestyisin,\n    Kun en enää poro-laumaani saa lypsää,\n    Täytyy huiskuhäntäisien lehmäin maidot juoda?\n\n    Ah, jos niin on luotu, täytyy tyytyäni,\n    Olla hyppimättä vaaroillani, vuorillani, poro-parven kanssa.\n\n\n\n18.\n\nSamin jelem.\n\n\n    Mon samen vaivan ja vandertekes ålmah\n    Tan ädnam vaives kaidnoi nal,\n\n    Jukko kalkam vandertit kaik ädnamen pir,\n    Ja nau kalka mo aike låptet.\n\n\n\nLappalaisen elämä.\n\n\n    Ma lappalainen vaivainen, ma vaeltaja mies,\n    Tämän maan tukalaisella tiellä.\n    Mun vaellella täytyy, mun täytyy kulkea\n    Halki maailman, näin aikani kuluu.\n\n\n\n19.\n\nWedde-Karin wuolle.\n\n\n    Surgosn' le mo vaimo, ja lenlak le mo vaimo\n    Jukko erit valdain, mo jasketis vuoreb.\n    Albmai mon vainotab, kusne monno kalkin kaudnotet,\n    Ikka värald mo kaudnasje, surgokes ja vaivems.\n\n    Neitab mon valjib, mab man kerast udneb,\n    Sodn mo vaimob adna, man kukkeb leb mon.\n    Man kukke le varre pakkas, ja häggasne le,\n    Tie mo vaimo\n    puolla, surgosne mangemus aiken.\n\n    Läddats laulot avosne so para-peleb;\n    Vall' kåsse luode erit valda so lakkamusen vänab,\n    Tie so vaimo puolla, surgosne ja vaivesne.\n\n    Akt kareb keresvuotest, tievas mon tunji vaddai\n    Ikka aike ja värald tab leikem le\n    Tat kalkah aremust kaik ädnamen mete, dauk mangemus\n                                    nåres to kätai sis.\n\n    Falskes vänah leh mådde, kutteh leh monnon vänakvuoten jallo\n    Tah lijen tall monnon pajelen vidnam\n    Ja nau monnon keresvuoten låptam.\n\n\n\nLaulu Wedde-kari'sta.\n\n(Rukkais-laulu).\n\n\n    Murheinen on sydämmeni, raskas on mun sydämmeni,\n    Rakkaani kun multa temmattihin.\n    Taivaasen nyt toivon, jossa tavattaisiin taasen,\n    Vaikka maailmassa olen murheinen ja kurja.\n\n    Neidon valitsin, mä häntä lemmin,\n    Sydäntäni hän valtaa koko elinaikani.\n    Niin kauan kuin lämmin vereni ja elämäni kestää,\n    Sydäntäni polttaa murhe viime hetkeen saakka.\n\n    Iloisena lintu puolisoaan ylistää,\n    Vaan kun luoti hänen ystävänsä syöstää,\n    Silloin murhe, kaiho sydäntänsä polttaa.\n\n    Maljan täynnä lempeä mä sulle annoin,\n    Mutta maailma ja aika kaatoivat sen tyhjäksi.\n    Nyt se vuotaa pitkin maata ympäri,\n    Viimein kai se joutuu käsiisi.\n\n    Mont' on petollista ystävätä, he\n    Murtumahan saivat ystävyytemme.\n    Meidän kummankin he voittivat,\n    Saivat lemmen meiltä sorretuksi.\n\n(Muist.)\n\nRuotsin niinkuin saksankin kielessä käytetään lausepartta: antaa\njollekin kori (= antaa jollekin rukkaset), joka lauseparsi myöskin on\njoutunut lapin kieleen; _wedde kare_ on juurista tehty kori.\n\n\n\n20.\n\nBiren wuolle.\n\n\n    Ålles radekum mon leb mannam,\n    Kitob adne Jubmelam!\n    Jukko le vaddam mijeb\n    Tab aili tjaulekeb.\n\n    Die mije Biran kintsoit måljertebe\n    Tsakke måka! Tsakke måka!\n    Maitesjam puosotjebe,\n    Vuojeb vai tsapteb?\n\n    Tsitsokeb, tat wadda\n    Gvekt, kolin just en tjevaseb;\n    Ikjain kollokats\n      Deuram?\n\n    Tokko, tokko ålma tjasketi\n      Tuollo puoldai.\n\n    Tjadnesete, tjadnesete\n    Suongon nejtai riggit\n    Attjasvet mon lutilet\n        Varit vuomit.\n\n\n\nKarhulaulu.\n\n\n    Tarkastellen olen astuskellut, (etsiessä karhua)[a]\n    Ole kiitetty Jumalani,\n    Joka olet meille suonut\n    Virheettömän (tahi jalomielisen) karhun,\n\n    (Kun se on pyydetyksi saatu, laulellaan):\n    Karhun jäsenet kun toisistaan me eroitamme[b] sekä pään,[c]\n    Huutaa pää, huutaa pää,\n    Hänet jos me voitetuksi saamme,\n    Ajammeko häntä tahi kappaleiksi?[d]\n\n    Varpuisen[e] hän antaa (karhun tappaja)\n    Lopettaaksensa kaksi, kolme pistosta.\n    Etkö kuole kallis ukkoseni?\n\n    Pois, pois kiireesti nyt miehet rientäkää,\n    Tämän metsätöyryn luokse.\n\n    Sitehenne, hihnanne,\n    Sitokaamme[f] tyttö (emäkarhu) kiinni kahleilla,\n    Että taas mä vuorille ja metsiin pääsisin.[g]\n\nEdellä olevan laulun sain herra Grönlundilta Tukholmassa. Se on\nkotoisin Wilhelminan pitäjästä ja kertoo karhunpyyntiä. Katkonaiset\nsäkeet ovat vaikeat ymmärtää, vaan kun herra pastori Joh. Mörtsell\nMalå'ssa antoi minulle suosiollisesti ruotsalaisen käännöksen\nselittävillä muistutuksilla, seuraan sitä ja liitän myöskin selitykset\ntähän;\n\n[a] Kun löydetään karhun jäljet metsässä, tehdään kävelemällä ympyrä,\njota yhä pienennetään, kunnes paikka löytyy, missä karhu lepää. Tätä\nsanotaan karhun kiertämiseksi.\n\n[b] Eroittaa jäsenet. Ei ollut luvallista musertaa rikki ainoatakaan\nluunikamaa karhussa, vaan kaikki jäsenliitokset olivat veitsellä\nhuolellisesti toisistaan irroitettavat. Juuri sitä merkitsee sana\n_moljertet_.\n\n[c] Päätäkään ei saanut murskata, se oli kokonaan keitettävä.\n\n[d] Ajaa karhu kotiin tahi paloittaa se metsässä veitsellä kappaleiksi.\n\n[e] Varpuinen, sillä luultavasti tarkoitetaan nuolta, keihäänkärkeä\ntahi luotia.\n\n[f] Sanalla _suongot_ on eri paikoilla eri merkityksiä: 1) sitountua\nkosimisen kautta, 2) lävistää, 3) tehdä viiltämillä ryppyiseksi.\n\n[g] _luitelet_ — päästää. Että päästäisin taas vuorille joko sidotun\nemäkarhun tahi itseni.\n\nKarhunpyyntiä, sen paloittamista ja keittämistä ovat lappalaiset\npitäneet niin juhlallisina toimina, että sellaisissa toimissa oli\npuheltava kuvallisesti ja vertauksissa eikä mitään esinettä saanut\nmainita sen tavallisella nimellä. Karhun pyynti ja tappaminen\nkerrotaan mutkallisilla lausetavoilla. Kun yksinäinen lappalainen\nampui karhun, antoi hän sen kotimatkalla pyssynlaukauksilla silloin\ntällöin ilmi. Kodon luona ampui hän viimeisen laukauksen, ryömi sisään\ntakaovesta (poššu) kertoillen paljon voitostaan suuren eläimen yli,\nkuitenkin karhun tavallista nimeä mainitsematta. Kotiväki ymmärsi jo\nlaukauksesta, mitä oli tapahtunut, nousivat ylös ja laskeusivat taas\nkeinuvassa liikkeessä ja lauloivat lauluja. Vertaa mitä jo ennen karhun\npyynnistä on sanottu.\n\n\n\n21.\n\nSuonga wuolle.\n\n\n    (Suonga Padne:)\n    Sjesjala kust, nejta! tab tuostot\n    Monnen keresvuoten algo?\n    Jukko monnon ajtika, nau sjesjeli (vänote).\n\n    (Suonga Neita:)\n    Påte puorist! jus le nau muonatam munji,\n    Atte monno kalka taite palkait vadsit,\n    Ja taite to jelleks sjuösja narkelit.\n\n    (Suonga Padne)\n    Så tuostote telle mo maikit\n    Monnon usjoteme puolkab.\n    Ja, jus le nau muonam,\n    Atte monno kalka aktain sjaddet.\n\n    (Suonga Neita)\n    Ja, jus i ai nau sjadde;\n    Så samma kätijkum\n    Tuostote taite påstoit.\n\n    (Suonga Padne)\n    Ja vuoidna kuit, kuktel mingelin\n    Ai mijen keresvuoten räcko;\n    Men usjotal' likan, nejtakuts!\n\n    Mah' munjin vukin sjesjalah,\n    Ai rauoskotallet tal mo jelleks sjuosjeb.\n\n    (Suonga Neita)\n    Adne takko pådn slektatjeh,\n    Anje tan palen!\n    Kåsse ai ådtjo usjotet,\n    Mingellen.\n\n\n\nKosijan laulu.\n\n\n    Kosija, taijoten antimia:\n    Suostutko, suloinen tyttö,\n    Armas, lemmen alkeheksi?\n    Otatko lahjan omaksi?\n    Myöntyivät jo vanhempamme.\n\n    Tyttö:\n    Terve, poikanen, tuloas,\n    Jos on suotu, jos on luotu\n    Minun teitäsi mitellä,\n    Kaita poro-karjojasi.\n\n    Kosija:\n    Lahjani ota omakses,\n    Liiton merkiksi lujaksi,\n    Jos on luotu, jos on suotu,\n    Että yhtehen yhymme.\n\n    Tyttö:\n    Jos ei yhtehen yhytä,\n    Sitten sormilla samoilla\n    Lahjat taas ota takaisin.\n\n    Kosija:\n    Kuinka kauan kestänevi\n    Meillä mielu lempi-aika?\n    Arveles, ajatteleppa,\n\n    Tuletko, tyttö, avuksi\n    Mulle karjan kaitsijaksi,\n    Poro-parven paimeneksi!\n\n    Tyttö (ympärille seisoville):\n    Teille kannan kiitokseni,\n    Suku sulhoni, sulimmat,\n    Kannan vielä silloin kerran\n    Kun on häitä vietettävä.\n\n\n\n22.\n\nTuonen touhki.\n\n\nŠu Niilonpojan, erään vanhan Sorselen lappalaisen, kertomuksen mukaan.\n\n    \"Vuóige, vuóige, dannạ olman\n    Kuolmạsạči ńudim muora,\n    Svačče, svaččes rehpen raigem.\n    Tē pe ǟskan.\" —\n                    Tuonen touhki,\n    Kuóllevuojelem muoračča,\n    Puṅka, pörsaht skūnja raigem.\n\nErään toisinnon mukaan Grönlundin käsikirjoituksessa antaa v Düben,\nLappland s. 346, seuraavan tekstin:\n\n    Vuoige, vuoige! Dauga ålmän\n    Kuolmasan njudelem muoran,\n    Svatje, svatje rehpen raigem.\n    De pe eskan. —\n    Duonen daske,\n    Kuollevnojelem muoratja,\n    Bahko bersaht skonjo raigem\n\n\n\nHupsu houkka.\n\n\nEräs Poro-Lappalainen tulee Kalastaja-Lappalaisen luoksi, jonka aseita\nei koskaan ole nähnyt. Hän sanoo:\n\n    \"Hoh, hoh! Onpa tuon ihmisen\n    Turpa kovinkin pitkä,\n    Kun sitä liikuttaa, pistäikse se kodan reppanan kautta ulos\n    En oli ikinäni vielä nähnyt mokomaa!\" —\n    Hupsu houkka!\n    Tarvoinpuuhan se on,\n    Se loiskahduttelee, se läiskähdyttelee nuotan suulla.\n\n\n\n23.\n\nKuökten aiken.\n\n\n    Kạllen aiken sodnu skille\n    Soittaladda tīja paikin? —\n    Kolmạn aiken.\n\n    Kạllen aiken pappo parge\n    Tihpạrdạsta tīa paikin? —\n    Kuökten aiken?\n\n\n\nKaks kertaa.\n\nSorselesta.\n\n\n    Kuinka monta kertaa kuuluu pyhäkello\n    Teidän tienoilla? —\n    Kolme kertaa.\n\n    Kuinka monta kertaa paukuttaa\n    Pappi parka teidän tienoilla?\n    Kaksi kertaa.\n\nEräällä toisinnolla on tässäkin: kolman kolme kerta.\n\n\n\n24.\n\nCastrén'in käsikirjoitus.\n\n\n    Pallas olmuk ciurvuk\n    Fastes jenai sjurvuk\n    Jenait adnibetet mijn paikkiin\n    Eppet galga ollu laukiid jottet\n    Tai fjelluid pagjel.\n    Adnam tæirik forga\n    Kalkit tijn sait roggat\n    Ja mætsi pädok tolvot tijn\n    Ko tii riemabettet\n    Miin kotinämek uvsait läkkotet.      10\n    Tiktet orrot kidda\n    Amas olmai viesok\n    Mi läp tam adnam assek\n    Tii läpped ramsjas arrok\n    Kibbel ädnam vadjolädjek.\n    Vasse mist lä tijn ala-ttet\n    Tii kaikkobet-ttet ja pidgibet\n    Miin pivdo sajamek.\n    Orrop utsan katvuin\n    Tiin pivtoi titi                     20\n    Tiist lä ädnak suola maanak\n    Miist lä ollo orrom sajit.\n    Mon dat aigom vulget jottilet\n    Tii maita vulget jottilet\n    Nubbe sadjai ko sii poattebetat\n    Vuogases ketke kuorast\n    Nokkastet kalkabettet\n    Te monje oidnom\n    Ko tii läppet oaddemen\n    Firrek kelkek mo oudast              30\n    Ruttak goddek mo mangest.\n    Ället likko oudal\n    Ko dak ketket\n    Kuskek tīn niiga (pro niikkui)\n    Likket talle kätsastet.\n           — — —\n    Mon läm jo ollo koddijt puktam\n    ja pidjam julkit kidda\n    Eige sii koasta äneb jottet\n    Tiin oudast eriti.\n    Valdet vedset stuoras ketke          40\n    ja velges ketke\n    Guotsak puktujek tijn lusadek\n    Radjebettet tij tait ereti.\n           — — —\n    Anep joukko mii läp oinam\n    Jo tak toppuk mijn Jubmeli lut\n    Huodduit rudait\n    Kollijt ja silbait\n    Son adda taiki jetsäidi\n    Mii läp su palvalam aive\n    Eike tak lä takkam sunje             50\n    Maidengen puurejtes\n    Mii sjokkip sunje (sjokkip)\n    Kodde tjorvijt (sjorviit) ja guoktsa tavtiit\n    Ja son tait kousi\n    Mii taal taitep\n    Ibmelämek ala sullat\n    Ko son miin padjel-kätsa\n    Ja valdet eriti tjorvitämek\n    Mii läp tu vuittam\n    Guovtsa puitiguoim                   60\n    Ja godde puitiguoim.\n           — — —\n    Kukkas mannap mii eriti\n    Ja otsop altsemek sjega Ibmel\n    Te mii gaunop valias (ja arvos) Ibmel\n    Ko mii mattep su palvelet\n    Ko mii mattep su kuduettet\n    Assop tai ja kätsop\n    Muttim ketke altsimek\n    Tast orrop onekes aike\n    Ja nokkap taal kätselet              70\n    Maggar paikke tat lä\n    Jus mii tam made fidnip\n    Ko mii puktik tast altsenak\n    Ibmel raakkadet.\n    Nokkop onekes aige\n    Te tak kalle poattek\n    Tasa miin lusa\n    Te valdop ketkiit kiedaitassamek\n    Ko mii oinep dam poattemen laakku\n    Te mii pidjap tabba taujiin           80\n    Ja vuorga nuolain patsop\n    Jes kuttek mait son happet\n    Ja vuidup altsemek taal pivdo saji.\n\nUtsjoen murteella:\n\n    Pallas olbmuk čirguk,\n    Fastīs jienain čurvuk.\n    Jienait adnībättit mīn paikkīn,\n    Äppit kalga olin laukīt jottīt\n    Tai fiellui padjil.\n    Ǟdnam tiurrīk farga\n    Kelgik tīn säjīt (čelmīt?) roggat,\n    Ja mǟtsi peäduk tolvuk tIn,\n    Ko tī riebmabättit\n    Mīn kōđītǟmik uvsait läkkut (lǟkkutit).   10\n    Tiktit orrut kidda,\n    Amas olmai, viesuit (viesuk),\n    Mi läp tām ǟdnam ässik,\n    Tī läppit ramsjas orruk,\n    Kibbel ǟdnam vadjolädjik.\n    Vašši mīst lä tīn ala,\n    Ti kaikkupättit ja piđgipättit\n    Min pivddu sadjāmek.\n    Orrup utsan kālvuin\n    Tīn pivtui tītti.                         20\n    Tīst lä ǟdnak suola mānak,\n    Mīst lä ollu orrum sajīk.\n    Mon tāl aiguin vuölgīt jottīt,\n    Ti maita vụölgīt jottīt\n    Nuppī sadjai ko tī poattīpättīt\n    Vuogās keäđgi kuorāst,\n    Nokkastit kalgapättet,\n    Te mon oáinam,\n    Ko tī läppit óađđīmin.\n    Fīrrik keäđgik mu oudast,                 30\n    Ruttik koddīk mu mangīst.\n    Allīt likku oudal,\n    Ko tak keäđgik\n    Kuskik tīu njäigga,\n    Likkit tälli keäčastit.\n           — — —\n    Mon läm jo ollu koddīt puktam\n    Ja piddjam jūlkīt kidda,\n    Äige sī koasta ǟnip jottit\n    Tin oudast ēriti.\n    Valdit  ?  stuorrās keäđki                  40\n    Ja vilgis keäđki.\n    Kuoučak puktujik tīn lusađek,\n    Rādjapättit tī tait ēriti.\n           — — —\n    Eänip joaukku mī läp oáidnam\n    Ja tak tōppuk mīn Ibmīli lut\n    Hụöđđuit, ruđait,\n    Kollīt ja silpait,\n    Son adda tait jiečaiđi.\n    Mī läp su päiväiäni äivi,\n    Īge tat läk takkam sudńi                  50\n    Maidīgen pūrīdis.\n    Mi čokkip sudńi\n    Koddī čōrvīt ja kuouča täutīt,\n    Ja son tait?\n    Mī tāl taitip (täidip)\n    Ibmīlǟmik ala suttat,\n    Ko son mīn paddjil käčča,\n    Ja valdīp ēriti čōrvītǟmik.\n    Mī läp su vụöittam\n    Kuouča puitiguin                          60\n    Ja koddī puitīguin.\n           — — —\n    Kukkas mannap mī ēriti.\n    Ja otsāp ältsimek šiega Ibmil,\n    Te mī kaudnap valljas Ibmil,\n    Ko mī mättip su palvalit,\n    Ko mī mättip su kudniattit.\n    Assup tai ja kaččup (keäččup)\n    Muttom keäđki ältsimek (älcisǟmik)\n    Tast orrup oánikis aiki (äiki)\n    Ja nokkap tai kaččalit,                    70\n    Maggar paikki tat lǟ,\n    Jụös mī tam mađi fidnip,\n    Ko mī puktip tast ältsimik (ältsiǟmik)\n    Ibmil rākkađit.\n    Nokkup oanikis aiki (äiki),\n    Te tak kelli pōttik\n    Tasa mīn lusa.\n    Te valdup keäđkit kieđaidassamek (kieđaidassasǟmik),\n    Ko mī oáidnip tam póattimin lakka,\n    Te mī pidjap čāppa taukīn (täukīn)         80\n    Ja vụörggu ńuolain pāčip (pǟčip),\n    Jieš kuttik mait son happit (häppit).\n    Ja vụöitup ältsimek tāl pivddu saji.\n\nSuomennos.\n\n    Pahat ihmiset poraavat,\n    Rumalla äänellä huutavat.\n    Ääntä pidätte meidän paikassa,\n    Ette pääse monta askelta kulkemaan\n    Näitten lautojen yli.\n    Maan turilaat pian\n    Teidän paikkanne (? silmänne) kaivavat,\n    Ja metsän pedot vievät teidät,\n    Kun te rupeette\n    Meidän kotaimme ovia aukomaan.           10\n    Anna, outo mies,\n    Huoneiden olla kiinni,\n    Me olemme tämän maan asujamia,\n    Te olette  ?  olijat,\n    ?  maan vaeltajat.\n    Viha meillä on teitä vastaan:\n    Te revitte ja hajotatte\n    Meidän pyytö-paikkamme.\n    Meillä on vähä tavaraa\n    Teidän pyytönne tähden.                   20\n    Teillä on paljo varastettuja lapsia,\n    Meillä on paljo asunto-paikkoja.\n    Minä nyt aion lähteä kulkemaan.\n    Lähtekää tekin kulkemaan\n    Toiseen paikkaan. Kuin te tulette\n    Sopivan kiven vierehen,\n    Nukahtakaatte.\n    Niin minä näen,\n    Kuin te olette nukkumassa,\n    Kivien vierevän edeltäni,                 30\n    Peurain juoksevan jäljessäni.\n    Älkäät liikkuko ennen,\n    Kuin ne kivet\n    Koskevat teihin,\n    Liikkukaa silloin katsahtamaan.\n    Minä olen jo paljon peuroja tuonut\n    Ja sitonut jalat kiinni,\n    Eikä he pääse enää juoksemaan\n    Teidän edestänne pois.\n    Ottakaa ? iso kivi                      40\n    Ja valkoinen kivi.\n    Karhuja tuodaan teidän luoksenne,\n    Korjatkaatte (tappakaatte) ne pois.\n              — — —\n    Suuremman joukon olemme nähneet\n    Ja ne ottavat meidän jumaloiltamme:\n    Luonnon tuotteita, rahoja.\n    Kultaa ja hopeaa.\n    Hän antaa niitä muille;\n    Me olemme häntä palvelleet juur',\n    Eikä se ole tuonut hänelle                50\n    Mitään hyötyä.\n    Me kokoamme\n    Peuran sarvia ja karhun luita,\n    Ja hän niitä  ?\n    Nyt me taidamme\n    Jumalallemme suuttua,\n    Kun hän meitä ylenkatsoo;\n    Ja otamme pois sarvemme.\n    Me olemme häntä voidelleet\n    Karhun silavalla                          60\n    Ja peuran silavalla.\n              — — —\n    Kauas menemme pois\n    Ja etsimme itsellemme hyvää jumalaa.\n    Niin me löydämme viljavan jumalan.\n    Kun osaamme häntä palvella,\n    Kun osaamme häntä kunnioittaa.\n    Asukaamme siis ja katsokaamme\n    Joku kivi itsellemme.\n    Siinä olemme vähän aikaa\n    Ja nukumme nyt koitteeksi,                 70\n    Mimmoinen paikka se on,\n    Saatammeko siihen itsellemme\n    Jumalaa pystyttää.\n    Nukkukaamme vähän aikaa,\n    Niin ne kyllä tulevat\n    Sinne meidän luoksemme,\n    Niin ottakaamme kivet kätehen.\n    Kun näemme heidän tulevan liki,\n    Niin tähtäämme kauniilla joutsella\n    Ja luu-nuolella ammumme,                   80\n    Itsekukin, mitä suinkin ehtii.\n    Ja voitamme itsellemme näin pyytöpaikan.\n\nKolme seuraavaa laulua paltaasta, lohesta ja sudesta on J. Fellman\nUtsjoella 1819—1833 ollessaan muistiin kirjoittanut.\n\n\n\n25.\n\nPalda juoigam.\n\n\n    Pǟltls vụäddja\n    Mǟra podńīmielt,\n    Ja son lǟ tiurās kuälli\n    Stuörls ja kieurra.\n    Ko vuggī toppi.\n    Illạ su vǟddja\n    Vǟkka (? kieuras) olmai\n    Vadnasī keässīt.\n\n\n\nPaltaan laulu.\n\n\n    Pallas uipi\n    Meren pohjaa myöden.\n    Ja hän on kallis kala\n    Suuri ja väkevä.\n    Kun onkeen tarttuu,\n    Tuskin häntä voipi\n    Väkevä mies\n    Veneesen vetää.\n\n\n\n26.\n\nLuossa juoigam.\n\n\n    Luossa vụäddja\n    Čǟci podnīmielt,\n    Tat kieuras kụälli\n    Ja tiurās kuälli,\n    Mī manna juäs livči\n    Čađa ǟdnam tǟdnu.\n    Tē oppīt son manna\n    Kitta keäčai,\n    Ja čāpput nu sakka\n    Ja dē šadda nu,\n    Atti ī ämbu\n    Porage šat,\n    Ī hǟđistke.\n    Ja macca sōn\n    Fast vụälas,\n    Kost lǟ poattam,\n    Ǟpi viđuđagasist,\n    Kost lǟ manga (? ollu) luosak.\n    Ja fast šadda\n    Sǟmma šälgad\n    Mo oudal läi.\n    Ko āppasist fest poatta,\n    Ko sildīt oáǯǯū porrat,\n    Tē fast pụäïddu\n    Ja šadda sǟmalākai,\n    Mo oudal läi.\n\n\n\nLohen laulu.\n\n\n    Lohi uipi\n    Veden pohjaa myöden,\n    Se väkevä kala\n    Ja kallis kala.\n    Joka menee.\n    Vaikka olisi\n    Teno läpi maan.\n    Niin menee hän menemistään\n    Latvaan asti,\n    Ja mustuu niin kovin,\n    Ja muuttuu niin,\n    Ett'ei enää\n    Syökkään,\n    Ei hädässäkään.\n    Ja hän palaa\n    Taas alas,\n    Josta on tullut\n    Meren avaruudesta,\n    Jossa on monta lohta.\n    Ja taas tulee\n    Yhtä valkeaksi,\n    Kuin ennen oli.\n    Kun merestä vasta tulee,\n    Kun silliä saapi syödä,\n    Niin taas lihoo\n    Ja tulee samanlaiseksi,\n    Kuin ennen oli.\n\n\n\n27.\n\nKumppi juoigas.\n\n\n    Vuoi vuoi vuoi la la la lu lu lu,\n    Fam fam fam, huo huo huo;\n    Tälli son nu lätti ko kallan.\n    Huō luiō huō\n    Vuoā vuoā vuoā:\n    Tälli son nu lätti ko potsu porra.\n    Te go kärga te lättiskoatta:\n    Vuoā.\n    Te go keärga nu lättimist te ńolkit\n    Vuömī mield.\n    Ja rieban fast tait kumppi\n    Luottait kuorāt ja porra\n    Ja saji mield manna.\n    Te go kärga porramist,\n    Te ńolkīt ēri fast\n    Ja de lättiškoatta:\n    Uvǟ uvǟ uvǟ.\n    Te lǟ su nuattas,\n    Ko lǟ kallanam porramist;\n    Te lǟ su kīttalus,\n    Ko vuovdas tievvam lǟ\n    Passī vieljas vaivist.\n\n    Nālla mait kuorāt\n    Sämmalākkai kumppi luottait\n    Jallavuođastis jallasit.\n    Ńālast mast čalmīk lǟ paskik,\n    Ńālbmi kaľľi ja porra maita sämmalākkai;\n    Te ńolkast songi ēri,\n    Ja de koarju.\n    Ja sust lǟ säibi keäčči čappad,\n    Ja kuotsa, tastko son sakka lučču.\n    Fälli maita lǟ muttum vašalaš\n    Mī riuvsak(īt) tolkīt porhaidatta,\n    Sisa takkā ja tē son kodda\n    Ja tē porra ja tē kirdil\n    Ja lätti: pir pir pir. —\n\n    Kudńu loddi (Idjaloddi) muttuin vašalaš\n    Uca fụödduči alt,\n    Mī keäđki loamī vuölt lätti:\n    Tsir tsir tsir.\n    Tat lǟ koddi-sāppanīt,\n    Mait kudńu loddi\n    Kaӡӡu ǟdnam alt,\n    Ja hängu soákki sūrkīđi\n    Ja lätti (jiädnad) jieš soákki kēčīn;\n    Mast lǟ čalmik jorbas.\n\n    Koasskim maita muttum vašalaš,\n    Mī toappū mīsīt labbait ńoammilīt\n    Ja čǟci-loddi čiukait maita,\n    Ja kirtaš jieš ja lätti:\n    Harm harm harm.\n\n    Kätki maita lǟ tat,\n    Mī kuärra kumppi luötait;\n    Son lǟ nut kuotsa ja čappat.\n    Ja poattam pormm sattjai,\n    Täuda vuovtas ja mälga väӡӡit\n    Te go kalbma tāčča ja te jussu\n    Ja lättiškoatta; irrū, irrū.\n\n\n\nHukan laulu.\n\n\n    Voi, voi, la la lu lu,\n    Fam fam, huo huo:\n    Näin hän silloin laulaa, kun on ravittu,\n    Huoo huoo, vuoaa, vuoaa:\n    Silloin hän näin ääntää, kun syö poroa\n    Kun kerkeää, rupee laulamaan:\n    Vuoaa.\n    Kun kerkeää, niin lähtee juoksemaan\n    Metsiä myöden.\n    Sitten kettu noita suden\n    Jälkiä seuraa ja syöpi.\n    Ja sijaa myöden menee.\n    Kun kerkiää syömästä.\n    Niin juoksee pois taas\n    Ja rupee laulamaan:\n    Uvää.\n    Se on hänen nuottinsa,\n    Kun on kylläksi syönyt;\n    Se on hänen kiitoksensa.\n    Kun onttonsa (mahansa) on täynnä\n    Pyhän veljen vaivasta.\n\n    Naali myös seuraa\n    Samalla lailla suden jälkiä,\n    Tyhmyydessänsä tyhmästi.\n    Naalilla, jolla silmät on pienet.\n    Suu leveä; hän syöpi myös samalla lailla;\n    Sitten juoksee hänkin pois,\n    Ja sitten panee maata.\n    Hänellä on hännän pää musta.\n    Ja pahalta hän haisee, sillä hän kovin sontii.\n\n    Haukka myös on muuan vihollinen\n    Joka riekon höyheniä tuiskuttaa (hajoittaa).\n    Iskee kiinni ja tappaa,\n    Syöpi, ja sitten lähtee lentämään\n    Ääntäen: pir pir pir.\n\n    Yölintu muuan vihollinen\n    Pienelle eläimille.\n    Joka kivien lomassa ääntää:\n    tsir tsir tsir.\n    Sopulihiirihin,\n    Niihinpä yölintu\n    Iskee kiinni maan päällä.\n    Ja ripustaa ne koivun oksihin.\n    Ja huutaa itse koivun latvassa;\n    Sillä on silmät pyöreät.\n\n    Kotka myös on yksi vihollinen.\n    Joka viepi poro-vasikoita, karitsoja, jäneksiä.\n    Ja vesilinnun poikia myöskin.\n    Lentelee itse ja ääntelee:\n    Harm, harm, harm.\n\n    Ahma myös on semmoinen,\n    Joka seuraa suden jälkiä;\n    Hän haisee kovin pahalta ja on musta.\n    Tultuansa haaskan luokse,\n    Täyttää mahansa ja lähtee kävelemään.\n    Niinkuin kylmettynyt Norjalainen.\n    Ja sitten se pieree\n    Ja rupee ääntelemään irruu, irruu.\n\n\n\n28.\n\nVaimučam päkas.\n\n\nJ. Fellman Utsjoella muistoon kirjoittanut.\n\n    Outas ton jođak,\n    Maṅas tu jurdagak:\n    Konnas lä pācam,\n    Konnas lä pācam\n    Mu moarssi?\n    Kokkas lä joaudam\n    Vaimučam pākas!\n\n\n\nSydämmeni palava.\n\n\n    Edespäin sinä kuljet,\n    Ta'appäin sinun ajatuksesi.\n    Kuhunka on jäänyt,\n    Kuhunka on jäänyt\n    Morsiameni?\n    Kauas on joutunut\n    Sydämmeni palava!\n\n\n\n29.\n\nKaskias raukki juoigam.\n\n\n    Torajas stuorra noaiddi,\n    Torajas tat kuiluin noaiddi.\n    Kutti toalvui valľji mīn ǟdnamist.\n    Ja sǟtti midjidī nǟlki ńalbmai,\n    Atti (etti) mīst ī läk piebmu,\n    Īge mikkigen vaľľjīt,\n    Ja toalvui puok mīn valľji,\n    Ja sǟtti kitteli ǟdnamī,\n    Ja kitteli mīn valľji puok.\n    Ǟpke oäǯǯu kūlīt čǟcīn.                     10\n    Ǟpke kottīt vuvtīn.\n    Ǟpke maidigen vaľľjīt;\n    Kuörūs lǟ tuoddarak,\n    Kuörūs lǟ vuövtīk,\n    Kuörūs lǟ čạcīk.\n    Nạuris olmai sǟtti\n    Mīja (mīn) ńalbmai nälki,\n    Ja te läi tagkar nạuris olmai,\n    Kutti sǟtti puok valľji\n    Mīja (mīn) ǟdnamist ēriti.                   20\n\n              — — —\n\n    Īgo läk tat olmai šaddam,\n    Šaddam vela ǟdnami,\n    Kutti pukta fast ruöktut\n    Valľji mīn (mīja) ǟdnami? —\n    Jope tat pukta\n    Ibmil fast valľji ruöktut pukta,\n    Sikki čǟcīn etti ǟdnamīn.\n    Kītti läkkus ǟdnam haldai,\n    Kīttu ǟdnam šaddadädjai.\n    Ja haldai kīttu läkkus                       30\n    Ǟdnag tufat kārti,\n    Ko Ibmil lä ārmu takkam,\n    Atti (etti) pūttī fast valľji ruöktut.\n    Kudni ja cāppa kīttu läkkus\n    Tudńi, čāppa Ibmil,\n    Ki čācai ja ädnamī\n    Puktik valľji fast ruöktut.\n    Väikki näuris olmai\n    Toalvui kelli valľji,\n    Nu čāppa Ibmil                               40\n    Toalvui fast ruöktut.\n    Šiega Ibmili läkkus kīttu\n    Ǟdnag tufat kärdtai,\n    Kutti mu valľji toalvui.\n    Näuris olmai tam tagai,\n    Sikki čǟcist etti ǟdnamist,\n    Ki valľji toalvui ēriti.\n    Torajas tat pahas näuris olmai,\n    Kutti valľji mīn ǟdnamist toalvui\n    Ja nälki midjidi pūtti,                      50\n    Torajas tat kuinkas (kullum) olmai,\n    Te sǟtti midjidi nälki.\n    Te česki mu jabman (jamas),\n    Toaivui mu jabmam lämin.\n    Fal imbe mon telligen jabmam,\n    Muttu mon viesum telligen (ǟlam tetitken).\n    Im mon jābmam,\n    Mon viesost läm telligen,\n    Ibmilist mon velagen viesutam.\n    Ibmilist lǟ mu ällim,                        60\n    Ibmilist mon viesutam,\n    Väikki toaivui tat näuris olmai,\n    Etti mou jābmam lädjim;\n    Ja mu vǟlti ja česki čācai,\n    Pälkisti mu jokī.\n    Haugga fast mu vǟlti.\n    Ja haugga mu ńielai.\n    Tälli mon lädjim ribri vuält (vuoivas).\n    Haugga vaiti suodjalussas,\n    Ja pijai mu ribris vuällai,                  70\n    Tanni mon viessum jagi pirra.\n    Muttu te pijai sitta (fast)\n    Tat näuris olmai firmīđis čǟccai,\n    Ja son vǟlti mu pajas,\n    Ja te pēssim viesušit (assat vistīst),\n    Ja ellim kolbma jagi viesūsist.\n    Ja tē mennim ustukäidnui (koddipiudui),\n    Oǯǯum vaišīt tobpen (fuäđđuit).\n    Tego ustu käinust pōttim koattai,\n    Te česki tat nauris olmai mu jabman (jamas). 80\n    Ja te tagai munji ārkku,\n    Ja pijai mu ārku sisa,\n    Tobpi mon orrum tästu,\n    Ārkusist kolbma jagi.\n    Ja sitta (tast mangil) vulki\n    Kirkku ǟduami mu toalvut.\n    Ja kaik (puok) sī pōtti,\n    Pappa maita tasa läi (poattam).\n    Te tedjim: allit mu vuolkāt,\n    Im mou läk velä jābmani,                     90\n    Vaikki jābmim lǟ munji toaaivutuvvum.\n    Te puok olbmuk celkki.\n    Ja pappage tajai:\n    Männi viessu (älli) olbmu\n    Ārku sisä la pidjam?\n    Mon tedjim: im läk jābmam,\n    Vaikki mon läm toaivutuvvum jäbmin.\n    Näuris olmai illuši,\n    Mu jäbmam lamin,\n    Muttu vaikki son toaivui,                   100\n    Etti mon livčim jäbmam,\n    Nut im mon läm jäbmam,\n    Muttu mon ǟlam velä tālgen,\n    Velä tālgen, velä tālgen.\n\n    Aha mu pạrdni teikki poađaši,\n    Mon im vǟji tǟbpi lät!\n    Te pạrdni tallan pōđi,\n    Ja kirtti tegu čukča.\n    Nubpik livči poattam\n    Ja vuóššiam pārni čukčan,                     110\n    Muttu pạrdni tajai:\n    Juös mon livčim vuššum valsarina (?),\n    Im mon livči jābmam.\n    Ja poádńa sutai sagka,\n    Ja pạrdni manai mubpi olmučin.\n    Poadńa celki:\n    Pardnam, menni poađak\n    Taina hǟmīn mu lusa?\n    Pạrdni tajai:\n    Juös ton vašuk,                             120\n    Juös mon läm tu vašastallam (vašastattam),\n    Te mon vuölkam\n    Fast kirddīt käidnui.\n    Pardni vūlki kirddīt käidnusis,\n    Te poádńa čoađki hǟmist\n    Kirdi (kirdili) pārni maṅṅai,\n    Ja viečai pạrdnis ruöktut,\n    Ja te soai seivuiga ǟdnamī.\n    Ačči:\n    Ȧli póadi lotti kovain mu oudī.             130\n    Pạrdni:\n    Im mon, aččam, tiettam tam,\n    Etti livčik mu vuoššam.\n    Ja tegu soai tanne (tām) hālaiga,\n    Te suttaiga soai kaskanǟska,\n    Ja šattai rīddu.\n    Ja go soai toaruiga kaskanǟska,\n    Pạrdni čokkai(-ni) muorra oáksai.\n    Ja te tajai tobpin:\n    Jogo (juögo) ton, aččam, muiji läk vaššam?   140\n    Tegu ton läk muuji nu sagka vaššam,\n    Te im mon änip poađi tu lusad.\n    Im poađi änip tu lusad (lusa).\n    Ạčči:\n    Mī tu saji täuta,\n    Pardnam, ko vuölkak?\n    Pạrdni;\n    Täudus kulti sītta (ikkinassi),\n    Im mon änip poađi,\n    Im koássige,                                  150\n    Im almi vuölt\n    Mon änip poađi tu lusat.\n\n    Te tat kullasa (pǟkkalm) noaiti pạrdni,\n    Te gu kirti, te vūlki\n    Te ạčči pǟci ēriti.\n    Te poádńa suttai nubpi poadńai,\n    Te näuris olmai\n    Sǟtti valľjik (vạlľjīt) puok tokku,\n    Äpke mī oáǯǯu kuäli čǟcīn,\n    Äpke lottit vūmīn,                             160\n    Äpke mānnaksan (mangelāgaš) valľji.\n\n\n\nKaskias raukan laulu.\n\n\n    Torajas suuri noita,\n    Torajas se kuuluisa noita.\n    Joka vei viljan (metsän- ja veden-annin) pois meidän maasta\n    Ja saatti meille nälkää suuhun,\n    Ett'ei meillä ole ruokaa.\n    Eikä mitään viljaa (metsän- ja veden-antia).\n    Hän vei kaikki meidän viljamme\n    Ja saatti Kittilin maahan,¹ ¹Seutu pohjaisessa Suomessa.\n    Kittiliin meidän viljamme kaikki.\n    Emmekä saa kaloja vesistä,                    10\n    Emmekä peuroja metsistä,\n    Emmekä mitään viljaa:\n    Tyhjät ovat tunturit,\n    Tyhjät ovat metsät,\n    Tyhjät ovat vedet.\n    Huono mies saatti\n    Meidän suuhumme nälkää,\n    Ja oli niin paha mies,\n    Että saatti kaiken viljan\n    Meidän maastamme poijes.                       20\n\n    Eikös ole se mies syntynyt,\n    Syntynyt vielä maan päälle,\n    Joka tuopi takaisin\n    Viljan meidän maahan?\n    Jopa se tuopi,\n    Jumala taas viljan tuopi takaisin\n    Sekä vesiin että maahan (metsiin);\n    Kiitos olkoon maan haltialle,\n    Kiitos maan kasvattajalle (luojalle)\n    Ja haltialle kiitos olkoon                     30\n    Monta tuhatta kertaa.\n    Kun Jumala on armon tehnyt,\n    Että toi jälleen viljaa takaisin.\n    Kunnia ja kaunis kiitos olkoon\n    Sinulle, kaunis Jumala,\n    Joka veteen ja maahan\n    Toit viljaa jälleen takaisin.\n    Vaikka paha mies\n    Vei kyllä viljan,\n    Niin kaunis Jumala                             40\n    Toi jälleen takaisin.\n    Hyvälle Jumalalle olkoon kiitos,\n    Moneen tuhanteen kertaan,\n    Joka minun viljani toi.\n    Paha mies sen teki,\n    Joka vesistä sekä maasta\n    Viljan vei poijes.\n    Torajas se paha kelvotoin mies,\n    Joka viljan meidän maastamme vei\n    Ja nälkää meille toi,                           50\n    Torajas se kuuluisa mies,\n    Hän saatti meille nälkää,\n    Hän löi minut kuoliaaksi,\n    Toivoi mua kuolleheksi.\n    Vaan enpä minä sittenkään kuollut,\n    Mutta minä elän sittenkin (vieläkin),\n    En minä kuollut,\n    Minä elossa olen sittenkin (kumminkin),\n    Jumalassa minä vieläkin elän.\n    Jumalassa on minun elämäni,                     60\n    Jumalassa minä asun,\n    Vaikka toivoi se paha mies,\n    Että minä kuollut olisin;\n    Minut otti ja nakkasi veteen,\n    Heitti minut jokeen.\n    Hauki sitten minun otti\n    Ja hauki minun nieli,\n    Vaan minä olin maksan alla.\n    Hauki otti suojelukseensa\n    Ja pani minun maksansa alle,                    70\n    Jossa minä asuin vuoden umpeen.\n    Mutta sitten pani\n    Tuo paha mies verkkonsa veteen,\n    Ja hän otti minun ylös,\n    Ja niin pääsin asumaan huoneessa,\n    Ja elin kolme vuotta huoneessa.\n    Sitten menin  ?\n    Sain  ?  siellä.\n    Sittenkuin  ?  tulin kotiin,\n    Niin löi tuo paha mies minun kuoliaaksi.        80\n    Sitten teki minulle ruumiin-arkun\n    Ja pani minut arkkuun,\n    Jossa minä sitten olin\n    Arkussa kolme vuotta.\n    Ja sitten lähti (rupesi)\n    Kirkkomaahan minut viemään,\n    Ja kaikki he tulivat.\n    Pappi myös siinä oli.\n    Niin sanoin; älkäät minua ruvetko viemään,\n    En minä vielä ole kuollut,                      90\n    Vaikka kuolemaa on minulle toivotettu.\n    Niin kaikki ihmiset sanoivat,\n    Ja pappi myöskin sanoi:\n    Miksi elävä ihminen\n    Arkkuun on pantu?\n    Minä sanoin; en ole kuollut,\n    Vaikka mua on toivottu kuolleeksi.\n    Paha mies iloitsi,\n    Että olin kuollehena;\n    Mutta vaikka hän toivoi,                        100\n    Että minä olisin kuollut,\n    Minä en ollut kuollut,\n    Mutta minä elän vielä sittenkin,\n    Vielä sittenkin, vielä sittenkin.\n\n    Ah, jospa poikani tänne tulisi,\n    Minä en voi täällä olla!\n    Niin poika kohta tuli\n    Ja lensi niinkuin metso.\n    Toiset (muut) olisivat tulleet\n    Ja keittäneet pojan metsona,                    110\n    Mutta poika sanoi:\n    Jos minut olisi keitetty?\n    (Niin) minä en olisi kuollut.\n    Ja mies (isä) suuttui kovin\n    Ja poika muuttui toiseks' ihmiseksi.\n\n    Mies (isä) sanoi:\n    Poikani, minkätähden tulet\n    Tässä muodossa minun tyköni?\n\n    Poika sanoi:\n    Jos sinä vihaat (minua).                        120\n    Jos minä olen sinua suututtanut.\n    Niin minä lähden\n    Jälleen lentämään tieheni.\n    Poika lähti lentäoiääu tiehensä,\n    Niin mies (isä) sotkan hahmossa\n    Lensi pojan perään,\n    Ja toi poikansa takaisin,\n    Ja niin he molemmat istuivat maahan.\n\n    Isä:\n    Älä tule linnun hahmossa minun eteeni.           130\n\n    Poika;\n    En minä, isäni, tiennyt sitä,\n    Että olisit minun keittänyt.\n    Ja kun he näin puhuivat,\n    Niin suuttuivat he toisillensa,\n    Ja syntyi riita.\n    Ja kun he tappelivat keskenänsä,\n    (Niin) poika istui puun oksalle.\n    Ja niin hän sanoi siellä:\n    Joko sinä, isäni, minulle olet vihastunut?       140\n    Kun sinä olet minulle niin kovin vihastunut.\n    Niin en minä enään tule sinun luoksesi.\n    En tule enään sinun luoksesi.\n\n    Isä:\n    Mikäs täyttää sinun siasi.\n    Poikani kun lähdet?\n\n    Poika:\n    Täyttäköön kuka tahansa.\n    En minä enään tule,\n    En koskaan.                                      150\n    En taivaan alla\n    Minä enään tule sinun luoksesi.\n    Niin se kuulnisa Noidan poika,\n    Kun lensi, niin lähti;\n    Niin isä jäi yksin.\n    Niin mies (isä) suuttui toiselle miehelle.\n    Ja paha mies\n    Saatti viljat (metsän- ja veden-annit) kaikki sinne:\n    Emmekä me saa kaloja vesistä,\n    Emmekä peuroja metsistä,                         160\n    Emmekä minkäänlaista otusta.\n\nSeuraava laulu, josta vaan otan otteita, koska sen 160 säkeessä ei\nole mitään erittäin merkillistä, tarkoittaa Fellmanin tuuman mukaan\ntaistelua uudis-asukasten, jotka tahtoivat anastaa maalohkoa, ja\nvanhan omistajan, noidan, välillä. Pakanalliset käsitteet ovat kuten\nedellisessä laulussa vielä kokonaan vallalla. Jokaisella todellisella\nnoidalla täytyy ainakin olla se voima, että voi muuttautua eläinhaamuun.\n\n\n\n30.\n\n\n            Suola.\n\n    Ibmilam lǟ tāl vāӡšǟmin.\n    Mon läm valldam ǟdnam šattuit\n    Rǟsit, mūrjit, čoággam läm,\n    Muorait keđkīl adnam läm;\n    Im läk valldam orruōmīt,\n    Ǟdnam šattuit ain läm valldam.\n    Olmus vāӡi mu lusa,\n    Cēlki mu suolan lǟmin.\n\n            Noaiddi.\n\n    Ik ton touta ǟdnam lǟgi,\n    Ikkos tieđi mu lǟmin.\n    Kǟča šattuit ja vạltti vāra,\n    Vuätti muorain mǟrkait,\n    Rǟsit maita kǟča nubpi lākkai.\n\n            Suola.\n\n    Kīppes läk ton olmai,\n    Lǟkko don olmai olmuš?\n    Tego läk ton Ibmil,\n    Toṅko läk rǟsi takkam,\n    Toṅko läk maita muorait takkam?\n    Ikkos läk ton ädnam kudna.\n    Tiurrin jotlak nutko moṅge\n    Rǟsik ại läk tu,\n    Muorak, käđkik maita ại läk mīn,\n    Isil läge ominaf  .\n    Puärri lä maita mī puärri la,\n    Moṅge tieđam maita lǟmin tuge,\n    Čạppis noaiti, ǟdnam alt.\n    Oru toṅge sajistat\n    Ani rǟsītat, mait ton šaddatäčak.\n\n            Noaiddi.\n\n    Suola, noaiddi rosatǟba,\n    Maṅgimusta mātkuštǟba,\n    Jogait, jäurrīt jottalǟba,\n    Muorait, keđkīt koučatǟba.\n    Poárrasīn lǟ juigujuvvum\n    Moaiti fidnu (noiduđak) abmasīta.\n    Aiggi poatta, ạiggi manna,\n    Noaitik läk kivssīđạdjik,\n    Kāstatis rīkait kāttastallik,\n    Fastis mǟnniđǟsikuin vaibatạddik,\n    Aikilạssi orruk javutaga;\n    Jiednađalla maita jenadam ạiki.\n    Läge, läge toṅke lagapustat.\n    Tokku manna toppipoatta\n    Ī noaiddi puvti maidin (maidigen) takkat\n    Póagustuvvu faṅgavuođa tilist\n    Suormak orruk ńualgga roakkutkätta. —\n    Läge, läge isit ton,\n    Suola, läk ton herran pǟssam\n    Tai mūrjī, kēđkī, rǟsī ala;\n    Ani, ani jiečat ēriti;\n    Kost ton poadak, toppi (tokku) manak.\n    Läm, läm mon tū pạdjeli\n    Manam, manam, vāltam, pijam,\n    Suppim ja taučastam ta ēriti.\n\n            Suola.\n\n    Te ton nogak tuššin, noaiddi pạrggi.\n\n            Waras.\n\n    Jumalani on nyt kävelemässä.\n    Minä olen ottanat maan hedelmiä,\n    Ruohoja, marjoja koonnat olen.\n    Kiviä pitänyt olen;\n    En ole ottanut muitten tavaroita.\n    Maan hedelmiä aina olen ottanut.\n    Ihminen kävi minun laokseni.\n    Sanoi minun varkaan olevan.\n\n            Noita.\n\n    Et sinä tunne maan laatua.\n    Etkös tiedä minua olevan.\n    Katso kasvit ja ota vaari.\n    Havaitse puissä merkit,\n    Raohoja myöskin katso toisella tavalla.\n\n            Waras.\n\n    Mikäs olet sinä ihminen.\n    Oletko sinä miehen kaltainen?\n    Vai oletko sinä Jamala,\n    Sinäkös olet ruohoin tekijä,\n    Sinäkös olet myös puitten tekijä?\n    Etkös sinä ole maan tuhkaa?\n    Turilaana kuljet sinä niinkuin minäkin;\n    Ruohot ei ole sinun.\n    Puut, kivet myöskään ei ole meidän,\n    Ole isäntä omiesi.\n    Hyvä on myös mikä hyvä on,\n    Minä myös tiedän sinun löytyvän,\n    Musta Noita, maan päällä.\n    Ole sinäkin alallasi.\n    Pidä ruohosi, joita sinä olet kasvattanut.\n\nKun noita on lausunut toivonsa saada rauhassa asua alueellansa, ja\nvielä on uhannut olevansa noita, jota itse tautikin tottelee, pitää\nhänelle varas pitkän puheen. Hän sanoo muun muassa: noita raukka,\ntee heikot heikommiksi, äläkä minua. Oravan hahmossa voin puissa\nhyppelehtiä, etkä sinä voi minua tappa. Minä kaadan puun ylitsesi, ja\nsinä noita joudut vankeuteen, sillaikaa kun minä varas, tulen ruohon ja\npuiden hallitsijaksi. Mies parha, älä itse tee itseäs jumalaksi maan\npäällä, sinua esitallään runoissa vääränä jumalana. Sinä pidät minua\nvarkaana, varas on saattava sinun, noita, savuun (?). Runo jatkun sitte\nseuraavilla, hyvin muodostuneilla värssyillä:\n\n    Waras, Noita taistelevat,\n    Viimeiseksi matkustavat.\n    Jokia, järviä kulkevat.\n    Puita, kiviä kiipeevät.\n    Vanhat ovat laulaneet\n    Noidan työt oudoille.\n    Aika tulee, aika menee,\n    Noidat ovat kiusaajia.\n    Kastamatonta valtakuntaa solmeavat,\n    Rumilla töillänsä väsyttelevät.\n    Ajallansa ovat vaiti;\n    Ääntelee myös ääntelemisen ajalla.\n    Ole, ole sinäkin lähempänäsi.\n    Sinne menee, sieltä tulee.\n    Ei Noita voi mitään tehdä.\n    Nauretaan vankeuden tilassa,\n    Sormet ovat suorana sujumatta.\n\nVaras huutaa pilkaten hänelle: nyt ottakoon hän ruo- hon, puut ja\ntähdet haltuunsa, koska hän on sanonut olevansa omistaja; mutta varas\nvastaa:\n\n    Ole, ole isäntänä sinä,\n    Waras, olet sinä herraksi pääsnyt\n    Näitten puitten, kivien, ruohojen yli;\n    Pysy, pysy itse poissa!\n    Mistä sinä tulet, sinne sinä menet.\n    — — — —— — — — — — — — —\n    Olen, olen minä sinun ylitses (korkiampi),\n    Menen, menen, otan, panen,\n    Heitän ja puristan (nutistan) sinut poijes.\n\n            Waras.\n\n    Sitten sinä loput (raukeat) turhaan.\n    Noita parka.\n\n\n\n31.\n\nNoaidi kovdas.\n\n\n    Täin leǯǯik šuongatam,\n    Ko kottīt júovsatam läk,\n    Toluš vuorrasak,\n    Ādjak omikasak.\n    Tē kukkin kottīt sī\n    Tām kaisai keäsūtäddji\n    Ja pōtti čǟskukak.\n    Vei spirtta čāppukak.\n    Tas leǯǯik ruoukatain\n    Ja kottīt kiđđutam,\n    Olbmak mielknstallam.\n    Pissū jedne paulckain.\n    Tast pǟčči stnoraklt\n    Ja ronuit puoitaklt,\n    Tast puitīd vušši nai\n    Ja mārfit täkki mait.\n\n\n\nNoitarumpu.\n\n\n    Tätä lienevät soittaneet,\n    Kuin peuroja juoksuttivat,\n    Entiset urohot.\n    Äijä vainajat.\n    Kaukaa he peuroja\n    Tänne kukkulalle vedättivät,\n    Ja tuli valkosia,\n    Tuli piki-mustiakin.\n    Tässä lienevät ammuneet.\n    Peurat purskunehet.\n    Miehet kumartuneet.\n    Pyssyn ääni paukkunut.\n    Tässä ampuivat he suuret\n    Naaras-peurat lihavat,\n    Tässä läskiä keittivät\n    Ja makkaroitakin tekivät.\n\n\n\n\nViiteselitykset:\n\n\n[1] J.A. Friis, Lappiske sprogprøver En samling af lappiske eventyr,\nordaprog og gaader, med ordbog. Christiania 1856.\n\n[2] Scheffer, Lapponia. Francofurti 1673, s. 282.\n\n[3] J.A. Sjögren, Aufzeichnungen über die Gemeinden in Kemi-Lappmark.\nGesam. Schriften I, 189.\n\n[4] Linder kertoo, että Fjellner oman lauseensa mukaan on kuullut tätä\ntarinaa lausuttavan runomittaisessa puvussa, jopa vielä kolmella,\nHerjedal'in, Sorselen ja Jukkasjärven, murteella, s.o, Ruotsin Lapin\nperimmäisissä ja keskimmäisissä osissa.\n\n[5] Vrt. von Düben, om Lappland s. 322, muist. 2.\n\n[6] A. Erman'in Archiv für Wiss. kunde von Russland, XIII, 4.\n\n[7] v. Düben, s. 329.\n\n[8] Mörtsell'in tiedonannon mukaan tavataan tämä muoto ÅseIissä ja\netelämpänä, tavallisemman namma sanan sijassa.\n\n[9] Friis'in kirjassa kuuluu tämä rivi: påres Patto tjalmeh gal\njilladek, vanhan Paton silmät kieriävät.\n\n[10] Friis, Lappiske eventyr og folkesagn s. IX. Vrt. v. Düben,\nLappland, s. 339.\n\n[11] Ks. v. Düben, Lappland siv. 336.\n\n[12] Pehr HögstrOm, Beskrifning öfver de till Sveriges krona lydande\nLapmarker. Tukholmassa 1747, siv. 184.\n\n[13] P. Laestadius, Journal II. Tukholmassa 1833, siv. 462—468.\n\n[14] Högström, Beskrifniog, s. 59.\n\n[15] Laestadius, Journal II, s. 482 seurr.\n\n[16] Friis, Eventyr, s. 110—131.\n\n[17] Friis, Eventyr, s. 1—13. Vrt. Sprogprøver, s. 6, 47, 54.\n\n[18] Scheffer, Lapponia, siv. 282—284.\n\n[19] v. Düben, Lapplaud, s. 318.\n\n[20] Katso venäläistä sanomalehteä \"Golos\" N:o 301, marraskuun 12 p.\n1874,\n\n[21] Fosterländskt Albutn. III. Helsingfors 1847, s. 65—69.\n\n[22] Liitän tähän Scheffer'in Lapponialta siv 233-242 kaikki ne\nlappalaiset värssyt, mitkä kuuluvat siinä kerrottuun karhurunoon.\nEnsimäkien on tuo mainittu: _kittulis pourra, kittulis ii skada, soubbi\njälla Zaiiti_. Karhua kotiin vietäessä lauletaan matkalla: _ii paha\nta ti paha talki pharanis_, älköön hän waikuttako pahaa ilmaa. Kotiin\ntullessa pyydetään naisia: _läibi ja tuoli susco_ pureske-lemaan\nlepänkuoria. Kotaan tultua, laulavat naiset: _kittulis pouro toukoris_,\nja ne kaksi lappalaista, jotka tuovat lihaa naisten kotaan: _olmai\npotti Suerigis landi, Polandi, Engelandi, Frankichis_, miehiä tuli\nRuotsista j.n.e naiset toistavat sen ja lisäävät: _kalka koubsis laigit\ntouti tiadnat_, me sidomme jaloillenne punaisia rihmoja. Silmät ummessa\nkokevat sitten naiset nuolilla ampua karhun nahkaan. Tätä tähdätessään\nhe laulavat: _batt olmai kutti Suerigulandi etc. potti, kalka vuocki_,\nnuolilla ammumme häntä, joka on tullut Ruotsista j.n.e. Kolmen päivän\nkuluttua täytyy miesten juosta valkean ympäri ja sitten ulos. Tässä\nlaulavat naiset: _todna kalka kaino oggio_, olet saava kauhallisen\ntuhkaä jaloillesi. -Laulu on kielen puolesta varsin vaillinainen.\n\n[23] Ks. Två berättelser om Lapparnes omvändelse. Tukholmassa 1773, s.\n15.\n\n[24] Friis, mytologi, s. 160.\n\n[25] Petrus Bång, Priscorum Sveogothorum ecclesia Aboæ 1675. (Vert. J.\nKrohn, Suomenkielinen runollisuus Ruotsinvallan aikana. Helsingissä,\n1862, s. 68). Sittemmin on sen myöskin _Mohrhof_ v. 1682 teoksessaan\n\"Unterricht von der Teutschen sprache und poesie\" julkaissut. Tuderus\nsanoo kyllä selvin sanoin, että Lappalainen, ammuttuansa ja tuotuansa\nkylään karhun, kunnioittaa häntä tällä runolla; mutta päällekirjoitus\ntekee sen suomalaiseksi. Poistaakseni kaiken epäilyksen liitän\ntähän molemmat katkelmat, vieritysten. Pertos pitää varmaankin olla\npeitteess'; radej on lainattu ruotsista.\n\n_Tuderus'en_ teoksessa: _Bång_'in teoksessa:\n\n  Mälsen dyris voitetu            MeƷän dyris voitettu\n  Tuo meil tanta tärfventä        Tuo meil täyttä terveyttä,\n  Aitaa vastan salhitie           Aitta vastan saalihita\n  Tuo tuhatta tulesaya            Tuo tuhatta tullesassa\n  Sata sata salihiri,             Saata sata saalihixi.\n  Julki Tulin Jumalista           Julki tulin Jumalista\n  Kansa Salin iloisesta           Cansa saalin iloisesta,\n  Jocailman ihmet vaivat          Joka ilman, ihmet, vaivat\n  Annon andoirahan radej          Annon andoi, rahan radei.\n  Cosca tulen kotihin             Cosca tulen kotihin\n  Kolmeyotä inlon pidän           Colme yötä ilon pidän.\n  Läpä Laxot rewret varat         Ilos tulin, ilos lähdin\n  Aja paha edällänsä              Läpi laxo, vuoret, vaarat,\n  Bertas tali vielä pentos        Aja paha edellänsä.\n  Cunnioitan sua jätistänsä       Pertos tuli Päivän tulo.\n  Vuosi vicadell salihisi         Päivä tule vielä pertos\n  Ethän urihok Oiken virret       Cunnioitan sua jälistänsä\n  Sitä vast viel tonsti tulla.    Vuosi vuodell saalihixi.\n                                  Etten onhoids Ochton virren\n                                  Sitä vast viel toisti tulen.\n\n[26] v. Düben, Lappland, s. 338.\n\n[27] A.K. Ahlqvist, Suomalainen runous-oppi kielelliseltä kannalta.\nHelsingissä 1863, s. 1-32.\n\n[28] v. Düben, Lappland, s. 338.\n\n[29] _Noaidi kovdas_ on muista hyvin eroava. Jos siihen löytyisi\nsäveltä, saattaisi sitä ehkä pitää neljäjalkaisena runomittana.\n\n[30] Friis, Sprogprøver s. 88, eventyr s. 16. Kielinäytteissä supistaa\nhän nuo kaksi ensimäistä riviä yhdeksi, mutta saduissa eroittaa hän ne\ntoinen toisestaan.\n\n[31] Friis, Sprogprøver s. 34.\n\n[32] A. Sjögren, Die Syrjänen. Gesam. Schriften. I, s. 440, 441.\n\n[33] Vrt. v. Düben, Lappland, s. 321.\n\n[34] _Olaus Magnus_, Historia de Gentibus Septentrionalibus. Romae\n1555. Cap. VIII lib. IV, s 141: Neque haec gens sine gaudio moerore\ncommixto, quasi heremi cultrix remanere videtur. Instruit enim alacria\nconvivia citharoedis accitis, ut convivantes hilariores effecti,\nexcitentur ad saltum: quem vehementius citharoedo sonante ducentes,\nveterumque heroum ac gigantum praeclara gesta patrio rhytmate et\ncarmine canentes, in gemitus et alta suspiria, hinc luctus et lachrymas\nac ululatum resoluti, dimisso ordine in terram ruunt.\n\n[35] Scheffer, Lapponia. Francofurti 1673, s. 292.\n\n[36] Lappalaisia satuja ja runoja \"Golos\" lehden numerossa 301 vuodelta\n1874.\n\n[37] Sjögren, Gesam. Schriften. I 440.\n\n[38] J. Wolkov, Metsästäjän havaintoja Wologdan läänissä, venäjän\nkielellä Wologdan läänin sanomissa v. 1854 N:o 51.\n\n[39] Kt. Ponov, Syrjane i syrjanskij Kraj, in Trudy Etnografitsheskago\nOtdval. Kv. 8, v Moskva 1874, s. 55—57.\n\n[40] Katso syrjäniläisiä arvoituksia ja lauluja, W. Ardascheff'ilta,\nvenäjäksi Wologdan läänin sanomalehdessä 1859 num.\n\n[41] P. Cassaumov, Gramatika Syrjanskago jazyka, s. 141.\n\n[42] Fosterländskt Album nimisessä aikakauskirjassa, 3 vihk.\nHelsingissä 1847, s. 56—60. Siinä löytyy vielä kaksi muutakin\nsyrjäniläistä runoja, jotka ovat otetut Helsingfors Morgonblad'ista\nvuodelta 1841 N:o 59. Nämä julkaisi alkuansa prov. Nadeshdin\nUtpennja zaapja (Aamunkoi) nimisessä kalenterissa, Pietarissa 1839,\nvenäjänkielisinä, erään alkukielisen kirjoituksen mukaan, jonka hän\nitse Syrjänin kesken oli tehnyt. Ensimäisen runon nimi oli: Komi\nnyff-sotad berd-kyff, Syrjäniläisen morsiamen valitus-runo; toisen:\nBerd-kyff vok-ly, valitusruno veljelle.\n\n[43] Kirjallinen kuukauslehti vuosilta 1873 ja 1874.\n\n[44] Kirjallinen kuukauslehti 1874, s. 101.\n\n[45] Aug. Ahlqvist, Versuch einer Mokscba-Mordwinischen grammatik,\ns. IX, Ensimäiset kolme ovat otetut eräästä Pietarin asiatillisessa\nmuseossa löytyvästä käsikirjoituksesta.\n\n[46] Sama, s. 133.\n\n[47] Nyelvtudományi Kōzlemények v. 1866.\n\n[48] Nyeltud. Kōzl. 5, s. 111.\n\n[49] Sama, s. 88.\n\n[50] Suomen Kansan Satuja ja tarinoita. Helsinki 1852, s. 10.\n\n[51] Sama, s. 885\n\n[52] H. Neus, Ehstnische Volkslieder. Reval 1850. s. 4.\n\n[53] Joh:s Tornaeus, Beskrifniug öfver Torneå och Kemi lappmarker,\nkirjoitettu jo v. 1672, mutta julkaistu vasta v. 1772 Tukholmassa.\n\n[54] M.A. Castrén, Nordiska resor och forskningar. I. Helsingissä 1852,\ns. 14 seurr.\n\n[55] Friis, En sommar i Finnmarken, ryska Lappland och Nordkarelen.\nTukholmassa, 1872, s. 63.\n\n[56]. A. Andelin, Kertomus Utsjoen pitäjästä, Suomi 1858, s. 199.\n\n[57] Castrén l. c. s. 15.\n\n[58] Friis, Lappiske eventyr, 34.\n\n[59] l. c. 145.\n\n[60] Vrt. suomalaista satua Hiiden laivasta. _Suomen kansan Satuja ja\ntarinoita_. I, s. 37. Samallaisia käsityksiä on Samojedilaisillakin.\nEdda-lauluissa tapaamme monta senkaltaista: vihollisia olentoja, päivän\nsäteiltä saavutettuina, muuttuvat kiviksi, impiä tulee joutsenhaahmossa\ntaikka lentää ilmassa, vrt. Helgakvidha, Vauhindarkvidha j.m.\n\n[61] l. c. 152, 159.\n\n[62] Kalevala 34, 70.\n\n[63] O. Donner, Kalevipoeg jumalaistarulliselta kannalta. Suomi 1868s.\n158.\n\n[64] Friia, Eventyr, s. 45.\n\n[65] Caatrén, Samojediska sagor, hänen ulosantamissansa: Ethnolögiska\nföreläsningar. Helsingissä v. 1857, s. 183, 186.\n\n[66] Suomen kansan Satuja ja Tarinoita. Helsingissä 1852, s. 8.\n\n[67] Friis, Everntyr, s. 27.\n\n[68] Suomen Kansan Satuja.\n\n[69] Castrén, Samojediska sagor, s. 183.\n\n[70] A. Ahlqvist, M. Mordwin gram., s. 109.\n\n[71] P. Högström, Beskrifning öfvcr de till Sveriges krona lydande\nlappmarker. Tukholmassa 1746, s. 167, 199.\n\n[72] Ponov, Syrjane i Syrjanskij Kraj, s. 17.\n\n[73] Cattrén, Finsk mytologi. Helsingissä 1853, s. 18.\n\n[74] Vert. Donner, Vergl. wörterbuch der finnisch-ugrischen sprachen.\nHelsingissä 1874, s. 107.\n\n[75] Ponov, l. c. s. 18.\n\n[76] G. Castrén, l. c. 316.\n\n[77] D. Petrovskij, Votjaka Kazanskoja gubernia. Luonnontutkijain\nyhtiön toimituksissa Kazan'issa. IV. 1.\n\n[78] Ponov, l. c.\n\n[79] Kuukausleliti 1873, s. 141.\n\n[80] P. Högström, Beskrifning, s. 181.\n\n\n\n"]