[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fy2Z4A31EZP_-szhhP9ZCd-XLrHK6ugfnOckWAXSwuzA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},3050,"Ristijärven muistoja ja kuvauksia","Pulkkinen, Salomo",1873,1952,"3050-pulkkinen-salomo-ristijarven-muistoj-ja-kuvauksia","3050__Pulkkinen_Salomo__Ristijärven_muistoj_ja_kuvauksia",null,"tietokirja",[],[],"fi",1912,20372,139617,false,73307,[22,23,24,25],"Authors, Finnish -- Biography","Pulkkinen, Salomo, 1873-1952","Ristijärvi (Finland) -- History","Ristijärvi (Finland) -- Social life and customs",[27],"History - Other","\"Ristijärven muistoja ja kuvauksia\" by Salomo Pulkkinen is a collection of historical accounts written in the early 20th century. This work captures the memories and vivid descriptions of life in Ristijärvi and its surroundings, highlighting the landscape, local customs, and the lives of the residents, including their struggles and traditions.   At the start of the book, the author reflects on the journey that led to the creation of this collection, sharing how his initial writings in the form of newspaper stories prompted a desire to document the local history more thoroughly. He expresses gratitude to a mentor who encouraged him to focus on the study of local heritage. The opening portion also touches upon the geography of Ristijärvi, introducing various landscapes, significant locations, and notable historical figures, and establishing a sense of place and community that shaped the everyday lives of its inhabitants. Through this personal narrative, Pulkkinen lays the foundation for a deeper exploration of the rich history and diverse stories that populate Ristijärvi's past. (This is an automatically generated summary.)",[],263,"Kotiseutukuvauksia ja muistelmia sisältävä teos käsittelee Ristijärven historiaa, kansanperinteitä ja merkkihenkilöitä. Kirjoitussarja valottaa paikallisia elintapoja, sota-ajan muistoja sekä seurakunnan vaiheita 1800-luvulta alkaen.","Salomo Pulkkisen 'Ristijärven muistoja ja kuvauksia' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 3050. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan\nvapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","RISTIJÄRVEN MUISTOJA JA KUVAUKSIA\n\nKirj.\n\nSalomo Pulkkinen\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomalaisen Kansan kirjapaino,\n1912.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAlkusana.\nMaisemia.\nLappalaiset.\nVainon ajoilta.\nSalaperäistä.\nEngelsmanni kesä.\nKun kirkkoa ruvettiin rakentamaan.\nKirkko ja seurakunta.\nVirkamiehet.\nRovasti F.F. Lönnrot.\nPieniä juttuja rovasti Lönnrotin ajoilta.\nHerännäisyyttä.\nJätkäin koulu.\nKunnanmiehiä.\nKylänvanhimmat.\nKauppamiehet.\nSotaopissa.\nMestareita.\nHautahamarit.\nMaahenkisiä miehiä.\nPerttulin kirkolle.\nEntiset elintavat.\nNaimisiin meno.\nVanhan virsikirjan käyttämistä.\nIlmojen ennustaja.\nTaikuutta.\nKivilintan heittäjät.\nHeikki Norppanen.\nRikollisuutta.\nKöyhäin hoito.\nNälkävuodet.\nKansakoulu.\nYritteliäisyyttä.\nYhteistä parasta.\nHukkuneita.\nYhtä ja toista pientä.\n\n\n\n\nALKUSANA.\n\n\nMiten tämä kirjoitussarjani on syntynyt, pitänee se lukijalle juurta\njaksain selvittää.\n\nLähtiessäni v. 1911 valtiopäiville Helsinkiin, kokoilin matkalaukkuuni\nkaikki kirjoitetut, mutta jo sanomalehdissä ennen painetut\nkertomukseni, tarkoituksella saada niille Helsingissä kustantaja.\nKun matkalla puhuin aiheistani eräälle hyvälle ystävälleni, neuvoi\ntämä menemään muutaman miehen luo, joka opastaisi tässä hommassa.\nSen teinkin. Tämä mies oli kirjailija filosofiankandidaatti Rafael\nEngelberg. Yhdessä järjestimme paperit kuntoon, ja hän lähti\nkauppaamaan niitä. — Ei onnistuttu. Syynä kuului olevan se, että\nkirjamarkkinoilla nykyään on aikamoista tungosta ja että tusinamestarit\ntällä alalla jo ovat saaneet tuotteitaan ennestään liiaksikin likoon.\n\nMinä ylenkatseella ajattelin jo koko hommaa, arvellen että kun ei niin\nei. Eihän siitä tule mitään vahinkoa, kun kirjoitteleminen ei ole\nvarsinainen leipätyöni.\n\nMutta Engelberg pysyi edelleen totisena. Hän kehoitta” minua ryhtymään\nhieman toisenkaltaiseen kirjoitustyöhön, jossa luuli joka tapauksessa\nvoivani jotakin hyödyllistä toimittaa. Viittasi minulle nimittäin\nkotiseutututkimusalaa, jolle nykyään pannaan jo paljon arvoa. Ymmärsin\nheti tarkoituksen, mutta samalla pelkäsin, että minun hutiloivalla\nkynälläni siitä hommasta ei tulo mitään. Edelleen sain Engelbergiltä\nkehoituskirjeen ja ohjeita työhön. — En ryhtynyt. Pelkäsin vieläkin,\nettä siitä ei tule kalua.\n\nKului vuosi edellisestä, jolloin taas tapasin Eengelbergin Helsingissä.\nPelkäsin jo saavani nuhteita, kun en edes ollut yrittänyt. Nyt\nlupasin totisesti ja päätin vakavasti alottaa työn. Olinpa jo tältä\nvaralta kotikylässäni puhutellut vanhoja miehiä, kuten Juho Kerästä\nOllinvaarasta, Antti Oikarista Kääriöstä ja muutamia muitakin. Tärkeitä\nmuistoja sain niinikään pika-ajuri Aabel Toloselta ja Lauri Härköseltä\nHelsingissä, molemmat entisiä Ristijärven miehiä. Erinomattain\nAabelilla olivat muistot kirkkaat vanhoista tapahtumista.\n\nMuistot ja kuvaukset, joita ainoastaan erinäisissä paikoissa on\nhiukan kunnan arkiston tiedoilla täydennetty ja tarkistettu,\neivät valitettavasti käsittele useampia vuosisatoja jälelle päin.\nMelkeinpä viimeisen vuosisadan jälkimäiselle osalle ne kohdistuvat.\nItse puolestani en vielä tätä pidä suurena vikana. Pelkään vieläkin\npahempaa. Pelkään sitä, että kertomukset ovat rakentuneet liian kuivaan\nja yksitoikkoiseen asuun.\n\nKuitenkin kun mielestäni olen täten tulevaisuuden varalta yhtä ja\ntoista unhottuvaa talteen saanut, toivon, että työlläni on sittenkin\njotakin merkitystä. Jos näet tulevan ja täydellisemmän historian\nkirjottajalle olen voinut jotakin alustavaa valmista hankkia, ei työni\nymmärtääkseni ole ollut aiheeton.\n\nHerra Engelberg on edellä mainitun ohjauksensa lisäksi tasoitellut\nja järjestellyt kirjoitelmani, josta kaikesta olen hänelle erittäin\nkiitollinen.\n\nRistijärvellä 25 p. heinäkuuta 1912.\n\n_Tekijä_.\n\n\n\n\nMAISEMIA.\n\n\nRistijärven kunnan rajanaapureina ovat Hyrynsalmi, Puolanka, Paltamo,\nSotkamo ja Kuhmoniemi ja on näistä kirkolta lukien Hyrynsalmen ja\nPuolangan rajalle 15, Paltamon 5 ja Kuhmoniemen yli 30 km. Pisimmät\nperukat ovat Hiisijärvi ja Mustavaara Kuhmoniemen rajamailla. Kartalta\nkatsoen on Ristijärvi vasikannahkan muotoinen, pisimmät niemet\npoisleikattuina, siis jonkun verran soikea, ei pitkin kantta juoksevaa\nemävesistöä, vaan poikittain. Pinta-ala on 884.4 neliömetriä, väkiluku\noli v. 1910 2.268 henkeä.\n\nSaukkovaara on laajuutensa ja korkeutensakin puolesta Ristijärven\nmainittavimpia paikkoja. Eipä liioin tarvitse sanoa, että vaara on\npohjasta pinnalle asti kivien kanssa muurattua. Pellon ja kaivon\ntekijät näin vakuuttavat. Saukkovaaran juuret ovat n.s. Kainuun\nselänteessä Sotkamon nuolella ja vaaran eteläpäässä pistää Paltamon\nrajan nurkka vaaran selänteelle asti. — Saukkovaaran latvapuoli\non nimeltään Syrjävaara, päättyen kokonaan Pakarilahden kohdalle.\nKirkonkylän kohdalta on vaara noin 5 km. leveä. — Vaaralla kasvaa\nsekametsää, muuten kuusi, koivu ja leppä ovat hallitsevana puulajina.\nVaaran poikki molemmilla puolilla on notkelmia ja puroja, joiden\nkaunistuksena kasvaa tuomia ja pihlajia. Vaara on metsän kasvulle\nedullinen ja ovat siellä karjanlaitumetkin erittäin hyvät. — Muutamin\npaikoin vaaran rintamilla on harjoitettu kaskiviljelystä ja erittäin\nhyvällä menestyksellä, yksillä ahoilla miesmuistiin kolme, neljä\neri kertaa. Kaskeamisen jälkeen kasvaa ahoilla leppä erittäin\njoutuisaan, ja tämä selittää seikan, että sama pohja niin usein joutuu\nkylvettäväksi. — Saukkovaara muutoin on tunnustettu paksulumiseksi.\n\nSaukko ja Monola ovat Saukkovaaran etelärinteen mainittavimpia\nnumerotaloja. Lakivaaralla ei mainittavasti asutusta ole, mutta\npohjoisliepeellä, emävesiin viettävällä rinteellä kyllä. Täällä on\nkolme eri asutusryhmää, nim. Mustosen, Syrjälän ja Lummenlammin.\nAlkuaan ovat ne olleet pieniä mökkiläiseläjiä, mutta jo isonjaon aikana\nsaivat yhteisen 1/8 manttaalin numeron.\n\nSaukkovaaran etelärinteellä on Koljatti-niminen paikka. Nimi ehkä\njohtuu siitä, että paikka on metsätönnä ahona kauvas toisille\nvaaroille iankaiken paljaana näkyä \"koljottanut\". Tälle Koljatin\nrinteelle näkyy koko Pyhännän kylä kuni tauluun maalattuna. Pyhännän\nkylän pääasutusta voisi melkein verrata Otavan tähtisikermään,\njossa sarvina olisi Putkesjärven takapuolelaiset, keskiosana\nPyhännänharju ja häntänä Eskola, Liusko ja Karhuvaara. Pyhännänharju\non peltoviljelykselle erittäin edullista maata. Ja kalavesi kahden\npuolen. Pyhäntäjärvi aikoinaan on antanut runsaasti kaloja, mutta\nkilpakalastus ja ryöstöpyyntitavat ovat kalastuksen saattaneet melkein\nmerkityksettömäksi.\n\nPyhäntäjärven vedet jakautuvat neljään eri jaksoon. Alhaalta lukien\novat ne: Niskanselkä, Isopyhäntä, Pieniselkä ja Karhujärvi. Sittenkin\nnäiden neljän järven yhteenlaskettu pituus on vain 10 kilometriä.\n\nPyhäntä saapi vetensä Hiisijärven vesistöstä. Hiisijärven vanhalle\njärven lietteelle on syntynyt erityinen kylä ja asutusryhmä, joka\nvarallisuudessa kilpailee Pyhännän kanssa. Täällä ovat mainittavampia\nmuinoin tapahtunut Hiisijärven veden laskeminen ja sen seuraukset.\n\nMustavaaran kylä on Ristijärven kunnan harvaanasutuimpia. Täällä on\nvaara vaaran vieressä soiden suurien sylissä.\n\nKulju, vaaroista ylinnä, näyttelee mahtavuuksien pääosaa. Täältä on\navara näköala länteen päin. Sotkamon Vuokatti näkyy tänne selvästi.\n\nOnpa Mustavaaralaisillakin oma vesistönsä. Se on 4 km. pituinen\nTervajärvi, joka ikäänkuin salaa laskee vetensä varsin mutkaista\nTervajokea ja lyöpi veljen kättä Pyhännän vesille Jokilammin alapäässä\nlähellä Jokikylää.\n\nOllinvaara ja Pyhännänmäki eivät tästä yhtymäpaikasta ole kovinkaan\nkaukana, ovat ikäänkuin todistajina millaisilla välipuheilla muinoin\nkahden eri vesijakson vedet yhtyivät.\n\nNäitten vesijaksojen yhteinen juhlasali on Pienipyhäntä Jokikylässä.\n\nJärvi on vain noin 2 km. pituinen, muuten äärettömiin syvä. On\narveltu, että ehkä Isonpyhännän vedet puolestaan ovat pitäneet järven\nmatalampana, mutta kun sekaan joutui itsepäinen Tervajärven vesi,\nruoppasi se Pieneenpyhäntään oikein syvän pohjan, ennustaen samalla\ntälle vesistölle tulevaa pitkää tervansoutukautta. Tervajärven nimi\njohtuu siitä, että tällä kulmalla en huomattavan paljon keitetty tervaa.\n\nKoko Pyhännän vesien kulku Pienenpyhännän alapäähän asti on ollut päin\nHyrynsalmelta laskevia emävesiä. Antavalla ilmalla kuuluukin tänne\nSeiten-oikea -kosken pauhu. Niinpä Kirnukosken niskalla muuttavatkin\nPyhännän ja Mustavaaran yhdistyneet vedet suuntaa Ristijärven\nkirkonkylää kohti, vähän alempana tehden ikuisen liiton Hyrynsalmen ja\nSuomussalmen yhteisten vesien kanssa. Piti sanoa, että näissä vesissä\non jo Venäjän karjalaistakin vettä nimeksi, mutta, ei juuri muuksi.\n\nTässä vesien yhtymässä on Jokikylän talojen pääosa. Savimulta on pellon\nmaata, kiviä ei laisinkaan. Jos Jokikylä ei olisi hallaan niin arka\nkuin se on, niin totisesti Jokikylän talot olisivat onnellisimpia\nRistijärvellä.\n\nVielä yksi nurkka Ristijärven kuntaa, ja se on Uvan kylä. Täälläkin\non oma pieni vesistönsä, joka alun pitäen lienee asukkaat tänne\nhoukutellut. Kylän nimi johtuu järven nimestä, sillä järvi on\nUvanjärvi. Uvanjärvi on noin 5 km. pituinen suikale ja saapi vetensä\nkahdelta eri haaralta, Puolangan-puolelta ja Paljakan puroista, sekä\nPeuravaaran tyynipintaisista lammin pyöryköistä, ja laskee vetensä\nTorvenkosken kautta Iijärveen.\n\n\"Meloa laitaan, Iikosken kihinä kuuluu\". Tämä on ikivanha tarina\nRistijärveltä. Se lähti alkuun seuraavasta tapauksesta. Venäjän\nkarjalaisia lankunkantajia oli pitkällä veneellä erään kerran matkalla\nEtelä-Suomeen. He soutivat Iijärveä jo niin kauvan, että luulivat jo\nolevansa Iikosken niskalla, mutta eivät olleet osanneetkaan oikeaan.\nOlisi ollut kierrettävä Tihisen niemen ympäri, mutta pitivätkin\nIinientä Tihisen niemenä, joka suunta johti sitten Uvalta laskevan\nTorvenkosken alle. Tämä Torvenkosken kihinä sitten kun Karjalan miehen\nkorvaan kuului, kehoitti toisia asettamaan \"meloa laitaan\", sillä\nkosken laskuissa se tarvitaan. Edelleen kerrotaan, että kun mieslasti\npääsi Torvenkosken alle, niin että näkivät veden vastaanpäin juoksevan,\nsanoi yksi kauhistuen: \"Vastaanhan tämä perele puhuu.\"\n\nUvan kylään kuuluu kaksi mainittavampaa, jotenkin korkeaa vaaraa,\ntoinen Humala- ja toinen Kellovaara. Molemmat vaarat ovat jo kauvan\nolleet asuttuja, m.m. Humalavaaralla ennen isoajakoa oli Karppila,\nYlitalo, Nurmi ja Alatalo. Monen eri kyläkunnan merkkimaisemia näkyy\nHumalavaaran korkeimmalle kukkulalle.\n\nTuskinpa tarvinnee mainita, että tällaisten vaarojen liepehillä\nvaloisina kevätöinä lintujen laulu ja purojen lirinä on kadehtittavan\nkaunista, se on hienon hienoa, loppumatonta runouden juurta, joka ei\nkoskaan vaivojaan valita, säveltä muuttaa vain.\n\nKirkko ja kirkonkylä on Ristijärvi-nimisen järven etelärannalla.\nKirkolla ja järvellä siis yhteinen nimi. Järven nimi taas johtuu siitä,\nettä vedet siinä muodostavat nelisorkkaisen ristin. Keskusjärven\nkohdalta pistää vastakkaisiin suuntiin lahdet, toinen Pakari- ja toinen\nPahjaslahti. Toiset kaksi ristiä tulee kauttajuoksevasta emävedestä.\n\nRistijärvi ei puoleentoista vuosisataan ole ollut alkuperäisen\nnäköinen, sillä se muinoinen Hiisijärven tulva on tuonut tänne niin\npaljon multaa, että Pakarilahden kohdalle ja aina Mikkolan talon\nkohtaan asti pyörrevedelle on muodostunut niemekkeitä ja saaria. Jo\nisonjaon aikana nämä tulvan muodostamat niemet jaettiin kirkonkylän\ntaloille niittyinä manttaalin mukaan ja kasvavat ne yhteensä noin 200\nkuormaa heiniä.\n\nRistijärven rantamilla monin paikoin on 20—30 cm. vahvuinen, näöltään\npunainen ja laadultaan hyvä savikerros. Ylempänä mäkirintamilla löytyy\ntaas mustaa, tulenkestävää, rautapitoista linttakiveä. Näistä m.m. on\naikoinaan ladottu aita kirkon ympärille. Useissa kirkonkylän taloissa\non seurattu esimerkkiä latomalla kiviaitoja peltojen ympärille.\nNykyisen katsantokannan mukaan on se jotenkin typerä teko.\n\nNäköala kirkonkylästä katsottuna ei ole kovinkaan laaja, mutta hyvin\nviehättävä muuten. Etelästä näyttelee mustaa kylkeään jo mainittu\nSaukkovaara. Pohjoisesta Kellovaara. Tenämänmäki ja Pihlajavaara\nmonine taloineen samoin itäpohjoisesta näyttelevät leveitä peltojaan,\nvähän ylempänä Lumivaara oksaisine kuusikkometsineen. Lampovaara\ntaas idässä, parin km. päässä möllöttää kuten kumoon käännetty\npata, ja sieltä se vasta avara ja kaunis näköala on. Sieltä sen\noikein selville saapi miten monimutkainen niemineen, lahtineen,\nsaarineen ja solmineen Ristijärvi on. Lampovaara on ikäänkuin luotu\nkirkonkylän kaunistukseksi, sillä asutusta sinne ei voi ajatella, niin\nkivikoleikkoa se on.\n\nTaru kertoo että itse ukko-piru aikoi kerran Putkonsalmeen tehdä\nkosken, mutta kun se ei käynyt päinsä ilman kiviä, latoi hän konttinsa\nkiviä täyteen Lampovaaralta. Kuten arvata sopii, kontti ei ollut\naivan pieni. Mutta kun ukko rietas pääsikin konttineen nykyiselle\nkirkkomäelle, puhkesi kontin pohja ja suurin osa kivistä jäi siihen ja\novat siinä tänäkin päivänä. Loput kivistä olisivat soluneet Mikkolan\npellolle, joten Putkonsalmen koski puuhaan ei jäänyt yhtään kiveä.\n\nRistijärven vedet ovat simpukan helmistä rikkaat, tietysti paremman\nmiehen kylvöä.\n\n\n\n\nLAPPALAISET.\n\n\nKim lappalaisia kerran on asustanut sekä Kuhmoniemellä että\nSuomussalmella, niin kyllä laidunmaita etsiessään ovat ne poikenneet\nmyöskin Ristijärvellä.\n\nParhaammat Ristijärven jäkälämaista ovat Hiisijärvellä, ja siellä\notaksutaankin lappalaisten jonkun aikaa pitäneen asuntoa.\n\nPeuravaara-niminen maisema Pihlajavaaran lähellä tosin viittaa siihen\nettä sielläkin olisi kerran lappalaisia asunut. Se ei kuitenkaan liene\nollut mahdollista syystä, että Peuravaaralla ja sen lähitienoilta ei\nole jäkälämaita eikä kalavesiä.\n\nSiis koko Ristijärven tienoo, Hiisijärven kylää lukuun ottamatta, ei\nlappalaisten asutukselle ole ollut otollista.\n\n\n\n\nVAINON AJOILTA.\n\n\nUseamman kuin yhden kerran lienevät rajakarjalaiset myöskin\nRistijärvelle tehneet ryöstöretkiään. Yhdestä tällaisesta on tarina\nkulkenut suusta suuhun, polvesta polveen.\n\nNykyisen Pappilan, silloisen Tololan olivat ryöstäjät valinneet\nitselleen majapaikaksi. Asukkaat tietysti joko murhattiin tai pakoon\najettiin.\n\nKoiraniemellä oli silloin ollut pari vahvaa ja rohkeaa veljestä, jotka\ntaistelivat vainolaisia vastaan. Kerrankin kun vainolaiset yrittivät\ntaloon, oli toinen veljeksistä raunion takaa ammuskellut, pitäen heitä\nnäin loitommalla. Sitten oli kartanolla olevalle veljelleen huutanut:\nminulta loppuvat ruutit. Silloin oli toinen veli tyhjän tynnyrin\npannut myötämaata pyörimään, sanoen: ”Ei ole hätää kun täälä on ruutia\nvielä kokonainen tynnyri”. Tämän kun vainolaiset kuulivat, kääntyivät\ntakaisin pelosta.\n\nNämä Koiraniemen veljekset sitten aikoivat yön aikana valloittaa\ntakaisin sen mitä vainolaiset päivällä anastivat ja veivät\nleiripaikkaansa. Tämä kävi laatuun joko yövartian pettämisellä tai\nsurmaamisella.\n\nEräänäkin yönä pienempi veljeksistä oli saanut tavaraa takaisin, jonka\njälkeen pakeni sydänmaalle. Tästä tuli vainolaisten puolelta takaa-ajo.\nJoukon rotevin mies pantiin takaa-ajamaan kehoituksella ei ennen\nhellittää kuin miehen on hengiltä saanut pois.\n\nKun takaa-ajettava näki kohtalonsa, hiihti hän nykyiselle\nKääriänvaaralle, 15—16 kilometriä kirkolta. Tänne mennessä oli\ntakaa-ajaja ajettavansa nähnyt ehkä useammankin kerran, jolloin oli\nsanonut: \"Keärität sie miu keärität, vaan soavutan mie siun kuitenkin.\"\nSiitä sitten tälle vaaralle on annettu nimeksi Kääriänvaara.\n\nKääriänvaaralta suuntasi \"Kääriäinen\" matkansa Jokikylään päin, jossa\nRakkineenlammin alapäässä olevasta virrasta joi vettä. Tässä vettä\njuodessaan näki hän miten veden kalvoon kuvastui hänen takaa-ajajansa\nkuva. Matkansa suuntasi tästä \"Kääriäinen\" Lampovaaran kukkulalle\nvainolaisen saavuttamatta. Lampovaaralta laski sitten suksillaan\nkirkonkylää kohti jyrkän kallion alle erään puun juurelle, jossa\ntakaa-ajajansa otti vastaan keihässauvallaan.\n\nKun vainolainen näki näin kohtalonsa ratkaistuksi, rukoili hän\n\"Kääriäistä\" ottamaan viimmeisenkin hengen, luvaten palkaksi lumeen\nkätkemänsä rahakassan, minkä tarkoin neuvoi. Tämä rahakätkö oli\netsittävä lukemalla vissistä paikasta lähtien lumeen sauvalla pistetyt\nsompaukset suksiladun varrella. ”Kääriäinen\" lienee takaa-ajajansa\ntoivomuksen täyttänyt.\n\nVoiton riemusta oli \"Kääriäinen\" sitten Pakarilahdella pistänyt\nlauluksi. Kun Tololassa (nyk. Pappila) kuulivat viholliset tämän,\narvelivat: \"Jopahan Iivana sen mokoman saavutti, kun rallatellen palaa.\"\n\nNäin hävisi Ristijärven Lampovaaran rinteelle silloisen\nryöstäjäretkikunnan rotevin mies.\n\n\n\n\nSALAPERÄISTÄ.\n\n\nHonkavirroilla on pieni saari, mihin hokemain mukaan pitäisi olla\nkätkettynä joku aarre. Tämä vielä sellaisella uhrilla, että kolmiöisen\nmiehen kolmiöisellä hevosella kolmiöistä jäätä myöten on mentävä tälle\nsaarelle, sitte vasta avautuu.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJokikylässä vähän alapuolella Seipelän talon Käärmepuron puolella on\nniemi, jonka nimi on Kalmoniemi. Tämä niemi ei mitään salaperäistä ole\nvielä näytellyt, vaikka ennen vanhaan kaikki kuolleiden vaatteet ja\nmuut epäiltävät esineet niemellä poltettiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiin ei ole Salin kallion laita, puolivälissä Multiniemeltä kirkolle.\nKukaan ei kyllä muista muuta täällä tapahtuneen kuin että Boan Elli\nkerran oli tieviereen synnyttänyt lapsen. Ei siis mitään muuta. Ja\nSalin kalliolla moni matkamies, vuosikymmenien väliaikain perästä,\nkuulee aina sellaista, että täytyy päätellä että se oli tyhjä joka\nkummitteli.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHiisijärven Lohiniemi ja Louhenkosken mylly oli ennen olleet peikkojen\npesäpaikkoja. Useimmiten vaan kuulunut, ei näkynyt tai tuntunut. Miten\nlienee. Pitkä matka Hiisijärveltä kuuluu olevan Hiidenhaudalle. Ja niin\nsyrjäisessä paikassa, että hyvin harvat kylän asukkaista ovat sitä edes\nnähneetkään. Siitä haudasta kai Hiisijärven nimi johtunee ja nimestä\npäättäen siellä pitäisi kaikkea häjyyttä olla seiväsmäärällä mitaten.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKukaan ei ole milloinkaan eikä mitään kuullut Sammakkosuolta\nMustavaaran kylän liepeellä, vaikka kertomuksen mukaan sinne kerran\nmies oli haudattu. Se piti olla siihen aikaan kun jauhoja vielä\nmyytiin kuleissa. Että muka mies olisi saanut sellaisen kulin, jossa\noli kokonainen partasuu miehen raato. Tämä löytäjä sitten ei huolinut\nkenellekään löydöstään puhua, vaan pätkäsi suohautaan, tietysti\nilman hautauslukuja. Näin on kerrottu, miten sitten lienee. Eikä ole\nvaarallista, jos huhu olisikin valetta.\n\n\n\n\nENGELSMANNIKESÄ.\n\n\nSe oli kevätkesästä v. 1854 kun ensimäiset tervansoutajat Oulusta\npalatessaan kertoivat Engelsmannin tulleen ryöstämään Oulua. Tämän\nuutisen tuojat olivat suomussalmelaisia. Tämä sotasanoma sitten\nRistijärvellä rupesi kiertelemään talosta taloon, kylästä kylään:\nvihollinen engelsmanni on jo Oulussa ja pitää mieltä tänne ylöspäin.\n\nTämä sanoma synnytti yleistä pelkoa. Varsinkin emävesien varsilla\nolevissa taloissa tehtiin valmistuksia ryöstön varalta. Arvokkaimmat\ntavarat pantiin säkkiin ja kannettiin niittysaunoihin sydänmaalle.\nJolla oli vähänkin jyviä jälellä, piti niiden kätkemisestä hyvän huolen.\n\nKerrotaan että Pihlajavaaran talossa tämän huhun aikana ei vielä oltu\ntehty kevätkylvöjä. Tololassakin oli ohran siemenet omassa hinkalossa\nja vähän ylikin. Mutta ohrankylvö jätettiin sikseen ja kaikki jyvät\najettiin hevosella Mönkkysen-joen myllyaittaan. Kun sitten ensi\nhuumauksesta oli vähän selvitty, ajettiin siemenjyvät takaisin ja\nkylvettiin peltoon.\n\nNiinikään kertoo äitini, että hänen isävainajansa Hietavaaran\nSeppälässä kantoi muutamia riipillisiä jyviä Laulajavaaran\nmetsäsaunoihin pelättyä ryöstöä pakoon.\n\nJälestä kerrottiin että engelsmanni todella oli meinannut nousta\nveneellään ylemmäs Oulua, mutta ei päässyt edes ensimäisen korvan\npäälle. Olivat kehuneet ennen kun yrittivät että vesi ei tule niin\nvoimakkaaksi että he eivät pääse minne tahtovat, mutta toista näkivät\nkun koettivat. Ensin olivat koettaneet soutamalla, mutta kun tämä\nnäyttäytyi tehottomaksi, olivat veneestään viskanneet ylös koskeen\nankkurinsa ja köydestä vetäen haaliuneet ankkuriin asti, mutta kun\nankkurin ottivat ylös nakatakseen toisen kerran ylemmäs, oli sillä\naikaa vene laskenut saman verran takaisin.\n\nSitten kerrottiin että Oulun porvarit olivat engelsmannin kanssa\ntehneet sovinnon, antamalla kaikki aikansa ja muutakin tavaraa.\n\nKun huhu engelsmannin tulosta Kajaanin tienoille oli parhaallaan\nkiertelemässä, oli kauppias Berg Kajaanissa sanonut maamiehille: \"Olkaa\nveikkoset huoleti engelsmannin tulosta tänne, se on aivan mahdotonta,\nsillä se pääsee ainoastaan suvanto- ja merivesiä, meidän koskemme\nestävät kyllä sen tulon.\"\n\nMyöhemmin kuultiinkin että kauppias arvasi aivan oikein.\n\nPelko engelsmannin tulosta oli vieläkin suurempi ollut Oulu- ja\nMuhosjoen varrella. Kerrotaan että kun tervamiehet Utajärvellä\nsauvoivat veneitään rantaa ylöspäin, eli eräs pellonkuokkija tullut\ntervamiehiltä kysymään joko engelsmanni on veneellään päässyt\nMerikosken päälle. Ja kun turvamiehet häjyyksissään olivat valehdelleet\nettä tuolla niemen takana pahus on jo tulossa, niin kuokkamies oli\njättänyt työkalunsa siihen ja pötkinyt pakoon metsään, missä oli\npiilossa syömättä kolme vuorokautta. Sitten mies pellon ojan pohjia\nkontaten hiipi kotiinsa, jossa sai tietää että ei ole vielä mitään\nhätää.\n\n\n\n\nKUN KIRKKOA RUVETTIIN RAKENTAMAAN.\n\n\nLuultavasti suurin osa kirkon rakennukseen käytetyistä työvoimista\nsuoritettiin talojen yhteisinä päivätöinä. Rakennusmestari sitävastoin\nkuului olleen, mistä kaukaa lienee ollutkaan. Kun sitten ensimäisiä\nseinähirsiä oli ruvettu paikalleen sommittelemaan, oli paikkakunnan\nmonista salvumiehistä rakennusmestarin järjestelmä näyttänyt typerältä.\n\nRakennusmestari kun pohjahirret oli asettanut pystyaidottain ympäri\njuoksevaksi. Miehet olivat sanoneet, että tämä ei vetele. Pitää ottaa\ntoinen komento. Saukon miehet, jotka m.m. rakennustöissäkin olivat\naikansa etevimpiä, olivat kirveensä varsilleen rakennusmestarin eteen\nkentälle asetelleet siihen järjestykseen kuin he halusivat pohjan\nulotettavaksi. Rakennusmestarikin oli siihen sitten suostunut. Saukon\nmiesten rakennusneroa lienee sitten koko rakennusajan käytetty apuna.\n\nJoka suhteessa, varsinkaan sisustukselleen ei kirkosta ihan\nmallikelpoinen tullut. Jäihän pari oven reikääkin puhkaisematta.\nJa lukkarin penkki oli alussa ollut vain lattian tasalla. Monen\nhaukkumisen perästä oli lukkari saanut seurakunnan taipumaan\nkorjaukseen, niin että penkki tuli sitten viiluin ylemmäksi. Sittenkin\nse jäi perin huonoon kohtaan. Lukkari sai ikäänkuin nurkan takaa huutaa\nseurakuntalaisille. Numerotaulukin oli niin huonossa paikassa, että\nyhdellä ristillä pantiin aina arvaamalla mistä virrestä oli kysymys.\nSe alkuperäinen numerotaulu oli maalattu mustaksi ja numerot olivat\nvalkeat.\n\nV. 1008 kirkonkokous päätti sitten rakentaa lukkarin penkin\nnumerotauluineen parempaan asuun. Niin tehtiinkin. Mutta oven reiät\nsittenkin jäivät aukisahaamatta.\n\n\n\n\nKIRKKO JA SEURAKUNTA.\n\n\nRistijärvi on vielä v. 1912 Hyrynsalmen kappeliseurakunta. Aikaisemmin\nnäillä kahdella seurakunnalla oli yhteinen kunnanhallintokin, mutta\nuseita vuosikymmeniä on se ollut eroitettuna. Tämä eroaminen aikoinaan\non arvatenkin ollut mieluista, varsinkin ristijärveläisille, joiden\neroamiseen asti kunnallisissa asioissa oli mentävä Hyrynsalmelle\ntapaamaan kunnan virkailijoita.\n\nSeurakunnalliset asiat sitävastoin ovat näillä kahdella kirkkokunnalla\nvielä nytkin yhteisiä. Seurakuntain kokoukset ovat yhteisiä, papistolle\nsamoin on yhteisesti palkka maksettava. Seurakuntaa Hyrynsalmella\nhoitaa kirkkoherra ja Ristijärven kirkolliset tehtävät toimittaa\nkappalainen. Pappilan virkatalo on molemmissa seurakunnissa, mutta\nnekin on yhteisesti rakennettu. Sanomattakin on selvää että tämä\nkahden seurakunnan monenmoisten eri asiain yhteinen hoito on usein\ntuonut vaikeuksia. Eroakin on joskus pyydetty. Tuomiokapituli lienee\nlohdutellut, että kun ensikerran muuttuu kirkkoherra Hyrynsalmelle,\npääsee Ristijärvi silloin eroon.\n\nPappien palkkojen maksussa seurakuntain yhdessä oleminen on tuottanut\nvaikeuksia. Ristijärven isännän on täytynyt kirkkoherran talvisaatavat,\nm.m. heinäkuorma, ajaa Hyrynsalmen pappilaan ja Hyrynsalmen isännän\nsamoin Ristijärvelle. Samoin Ristijärven tilanomistajan olisi ollut\nmentävä leikkuu-aikana päivätyöhön Hyrynsalmelle ja Hyrynsalmen\ntorpparin tultava Ristijärven kappalaisen pellolle. Kirkkojen väliä\non 2 1/2 peninkulmaa, mutta useamman perukkalaisen matka vieraalle\nkirkolle voi olla 6—7 peninkulmaa.\n\nRuumiin-siunauksen molempien kirkkojen papit lienevät toimittaneet\nilman tilivelvollisuutta toisilleen, mutta lapsenkasteesta saaduista\nmuutamista kymmenpennisistä on kappalaisen pitänyt osa luovuttaa\nkirkkoherralle. Avioliittoon meneviä taas kiusattiin Ristijärvellä\nsiten että kappalainen antoi liittoon aikoville esteettömyystodistuksen\nja tämän paperilapun kanssa sai sulhasmies, sukat, vanttuut\nkainalossa, lahnia 2 1/2 peninkulmaa Hyrynsalmelle kirkkoherran luo.\nTämä se vasta kirjoitti aviokuulutuksen siihen muotoon että kelpasi\nRistijärven kirkossa luettavaksi, saaden tästä työstä sulhaselta\nnuo sukat ja vanttuut ja vähän rahaa. Pastori Pfaler, ollessaan\nRistijärven kappalaisena v. 1909—1911, sai muutoksen tähän kylläkin\nhullunkuriseen tapaan ja alkoi liittoon meneville antaa aviokuulutuksia\nlupaa kysymättä kirkkoherralta. Näin helpotettiin sulhasmiehiltä nuo\ntarpeettomat jalkajuonet.\n\nKaikista merkillisin tässä kahden eri seurakunnan yhteistyössä on\nollut se, että kellotapulit ovat vaihtuneet. Näin kertoo kansa, että\nkellotapulien piirustukset ovat epähuomiossa lähetetyt. Ristijärven\nseurakunnan Hyrynsalmelle ja päinvastoin. Tämän huhun todentaa\nkellotapulien muuhun kirkkoon nähden erilainen muoto, niin että\ntodellakin ne ovat vaihtuneet.\n\nRistijärven kirkko on rakennettu v. 1811. ja kellotapuli myöhemmin.\nKansa kertoo kirkon rakennusmestarin kirkon valmistuttua ennustaneen\nkerran juhannuksena sen sananjulistajineen ja kuulijoineen palavan\nporoksi. Tätä ennustusta ei viime vuosikymmenillä ole puhuttu liioin\nollenkaan, joten ennustus lienee kokonaan seurakuntalaisilla unehtumaan\npäin.\n\nKellotapulin rakennusmestarina mainitaan vieläkin Jaakko Kuorikoskea.\nTämä rakennusmestari oli Ristijärven kirvesmiehille kerran näyttänyt,\nmiten pitää osata lyödä kirveellä siihen kohtaan mihin haluaa. Oli\nasettanut kämmenensä, käsiselkä ylöspäin, sormet hajalleen puun päälle\nja toisella kädellään löi kirveellä olan takaa jokaisen sormen väliin\nja sanoi: katsokaa. Tämä temppu ehkä kirvesmiesten silmissä kohotti\nrakennusmestarin puolta pitemmäksi.\n\nKellotapulin laudottaminen ja maalaus tapahtui paljoa myöhemmin.\nTällöin Uvan järveen hukkuneen Esko Kemppaisen pojat Hermanni ja Kalle\nnäyttivät työtovereilleen sen ihmeen, että uskalsivat kellotapulin\nristissä seisoa sekä jaloillaan että käsillään.\n\n\n\n\nVIRKAMIEHET.\n\n\nKirjoitettaessa virkamiehistä täytyy Ristijärven kohdalla tyytyä\nmelkein yksinomaan pyörittelemään seurakunnan pappeja ja lukkareita\nja nimismiehiä, sillä nepä ne muodostavat pääasiassa Ristijärven\nvirkamieskunnan. Tosin aikoinaan mainitaan Putkolassa asuneen\nnimismiehen, nimeltä Elminki. Samoin asui Kariniemessä pitäjän kirjuri,\nnimeltä Puumi. Nämä kaksi herrasmiestä lienevät asuneet samaan aikaan\nkuin Elminki oli ottanut emännäkseen Puumin tyttären.\n\nElmingin kerrotaan tulleen mielisairaaksi ja lienee senjälkeen\nsiirtynyt pois.\n\nSilloin oli kunnallinen hallinta yhteinen Hyrynsalmen kanssa ja nytkin\nnämä kaksi eri kuntaa ovat yhtenä nimismiespiirinä ja samoin yhtenä\nkirkkoherrakuntana. Niinpä Hyrynsalmen kirkkoherrat Appelgren, joka\nmuutti Kemiin, Saksbäck (sanottiin jäkäläparraksi vaalean partansa\nvuoksi), meni Leppävirralle, Castrén muutti Pielavedelle ja Lindbäck\nJuuan kirkkoherraksi — nämä papit olivat ristijärveläisten kanssa\ntekemisissä vain palkkasaataviensa perimisessä ja lukukinkereillä.\nAinakin pari kertaa vuodessa saarnasivat Ristijärven kirkossa,\ntalvikinkerien ja Perttulin aikana.\n\nYksikään näistä papeista oi kuulosta olleen toimeentulemattoman\npahankurinen. Kirkkoherra Castrén tosin leikin puhumisen ohella\nlukukinkereillä tarttui huonolukuisille tukkaan, toisinaan kahdellakin\nkädellä. Tämä meni kehoituksesta opetella toiseen kertaan paremmaksi.\n\nRistijärven erityisenä kappalaispappina on ollut Engelberg, Hellin,\nhänen vävynsä Ervasti ja joku poikapappi n.s. Putiini. Mellinistä on\nmainittava, että hän eräänä kauniina kesäiltana sitoi kiven kaulaansa\nja hukutti itsensä Pakarilahden syvyyteen. Jonkun ajan kuluttua\nlöydettiin ruumis veden päälle kohonneena. Ruumiin avaus toimitettiin\npappilan pienemmässä riihessä. Mielenhäiriö lienee itsemurhaan ollut\nsyynä. Mellin oli juoppouden paheisiin syvälle langennut. Ehkäpä tämä\noli alkuna mielenhäiriöön.\n\nYksi Mellinin tyttäristä naitiin Mikkolaan emännäksi. Toisia perillisiä\nmyös on jäänyt tänne ja lisänneet samaa sukua.\n\nLönnrotista mainitaan eri kirjoituksessa.\n\nEnnen vuotta 1870 oli lukkarina Ristijärvellä Mikkonen, asui\nMikkolassa. Ääni Mikkosella oli ollut hyvä kuin kulkusessa, mutta\nmuuten miehiään suuri valehtelija. Kaikki asiat lähtivät lukkarin\nsuusta tereen kanssa, usein niin paksun, ettei niitä kukaan uskonut.\nOlihan kerran lukkari sanonut Pyhännän joella Tupennientä niittäessään.\npaitansa povessa veden aallonneen. Hän muka niitti niin kovasti. Samoin\nTonämäenkorvessa oli lukkarin sanoin niin paljon lakkoja, että konttia\nkun kielestä perässään veti, niin pian kontti puolilleen loksahti.\nTupakan-purija lienee Mikkonen myöskin ollut kova. Melkein joka\nvastaantulijalta oli kysähtänyt suuhunsa ja vanha mälli aina talteen\noli muljautettu. Näin luullaan lukkari Mikkosen sunnuntaisin saaneen\nkokoon viikon tupakat.\n\nLukkari Mikkosella oli emäntä sikäli tylsäjärkinen, että seurakunnan\npappi lapsen synnytyksen jälkeen ei katsonut voivansa emäntää\nottaa kirkkoon, vaan tämän siunauksen otti aina lukkari itse. Tämä\ntylsäjärkinen emäntä tavataan sitten kerran riihen parteen kaulastaan\nhirttäytyneenä. Tämän kamalan tapauksen jälkeen liikkui arveluja ja\nhuhuja, että emäntä itse ei olisi tällaiseen tekoon ryhtynyt. Asiaa\nehkä painettiin villasella.\n\nVaalin kautta tulee v. 1870 Ristijärven seurakunnan lukkariksi Johan\nKajander, synt. 15 p. maalisk. 1836 Pielisjärvellä. Ne, jotka vaaliin\nottivat osaa, mainitsevat, että seurakuntalaisten omilla äänillä olisi\ntullut valituksi joku toinen, mutta seurakunnan silloisen papin,\nLönnrotin, antamat äänet ratkaisivat vaalin tuloksen Kajanderin eduksi.\n— Myöhemmin kirkkoneuvosto valitsi lukkari Kajanderin seurakunnan\nainoaksi kiertokoulun opettajaksi, ja oli hän tässä toimessaan useamman\nvuosikymmenen. — Rovasti Lönnrot antoi vielä lukkari Kajanderin opettaa\nyhden viikon kunakin vuotena rippikoulussa, nimittäin ensimäisen\nrippikouluviikon.\n\nPaitsi jo mainittua Elminkiä, on Hyrynsalmella asunut nimismiehiä m.m.\nTeeni, Piipponen, Linner ja Ståhlberg. Nämä kaikki ovat olleet, enemmän\ntai vähemmän tekemisissä Ristijärven kuntalaisten kanssa. Vieläpä\nsanotaan muutaman herrasmiehen asuneen Jokikylän Kinnulassa. Lienee\nhänkin ollut nimismies.\n\nNimismies Teenin elämänpäivät päättyivät surullisesti.\nRyöstömatkoillaan sanotaan hänen joutuneen Kytömäen Naurisahon ukon\nkiroihin. Naurisahon ukkeli muka oli kuulu velho. Hän nimismies Teeniin\nsuuttuneena pani sitten hänen takapuolilihaksensa elävältä mätänemään,\njolle lääkärien konstit eivät mitään auttaneet. Ennenkuin nimismies\nTeeni heitti henkensä, oli Naurisahon ukko vaan voitonriemuisena\nilkkunut: \"Kyllä vallesmannin ruumiissa kipua kestää, kun minä\nleppänaulojani vain lujottelen.\" — Vieläpä Teenivainajan ruumiin pesijä\noli saanut kuolettavan mätätaudin ruumiiseensa.\n\nNimismies Teeni tunnettiin kansan kesken hyvin kelvottomaksi herraksi.\nEi lähestulkoonkaan ollut rehellinen. Yksinpä kyytinsä ja ruokaveronsa\nmaksamisessa riiteli ja heitti mutkaa. Eipä näin ollen ole ihme, jos\nNaurisahon velhon teki mieli konstiaan kokeilla kelvottoman herran\ntakapuolilihaksissa.\n\nTeenin jälkeen tuli nimismieheksi kansan suosion saavuttanut Piipponen.\nTämä kuitenkin lankesi juoppouspaheisiin. Juomatoverit varastivat\nkruunun kassan, josta meni virka. Kuoli Hyrynsalmella virkaheittona.\n\nLinner oli miehekseen pikavihainen, aivan kuten tuli tappuroissa. Tämän\nvallesmannin kanssa meni pitäjäläisillä joskus asiat niin kimmille,\nettä piti käsikähmässä kamuta. Toiselta puolen Linner tunsi sääliä\nniitä talonpoikia kohtaan, jotka tavalla tai toisella olivat joutuneet\nkateellisten naapurien kiusattaviksi. Tällaisissa tapauksissa tekaisi\nLinner omantunnonmukaisen tuomion ja sovitti riitapuolet.\n\nStåhlberg virkamiesaikoinaan joutui riitaan Tuliniemen Lauri Keräsen\nkanssa. Keränen ollessaan kruununvoudin puolesta Hyrynsalmella\nkantamassa tihuntikappoja, nostaa tätä nimismiestä vastaan kanteen\nliiasta jyväinkannosta kruunun puotiin. Tätä käräjäinkäyntiä kestää\nmonta vuotta, sekaantuen juttuun vielä Ristijärven kunta. Ristijärven\nkuntakokouksen pöytäkirjoissa Ståhlbergin juttujen käsittely jakautuu\nvuosille 1886— 1889. Kun tämä riita pisti näin pitkälle, tuhlattiin\nsiinä varoja paljon molemmin puolin, joten jälestä näkyy, miten\nlaihakin sovinto olisi parempi lihavaa riitaa.\n\nMaanteiden syynissä Ståhlberg oli Ristijärven kuntalaisten mielestä\naikaantulemattoman häijy. Käräjiä tästäkin käytiin. Ainakin kerran\ntällaisessa jutussa näyttivät Ristijärven kuntalaiset nimismiehelle\nkolmen korttelin pituista nenää.\n\nKunnan luottamusmiehistä mainitaan toisessa kappaleessa.\n\n\n\n\nROVASTI F.F. LÖNNROT.\n\n\nRistijärven seurakunnan papeista puhuttaessa ansaitsee rovasti\nLönnrot oman lukunsa jo siitäkin syystä, että hän oli seurakunnan\nsielunpaimenena kokonaista 47 vuotta. Vieläpä siitäkin syystä, että\nrovasti Lönnrot on seurakuntalaisiin saanut oman leimansa. Näin ainakin\nvakuuttavat ne, jotka Ristijärven hengenviljelykseen ovat saaneet\ntutustua.\n\nLönnrotin sanotaan syntyneen Sammatin kappelissa 9 p. maaliskuuta 1830,\nköyhistä vanhemmista. Armoleipää piti pienenä syödä. Neulan ja napin\nkaupalla nähtiin poika myöhemmin.\n\nSuomen kansan suurmies Elias Lönnrot oli pojan setä. Tämä setä johti\npojan koulutielle ja lainasi hänelle rahaa. Lainaehtona oli ollut,\nettä jos poika pyrkii kunnon mieheksi, ei takaisinmaksulla ole niin\nkovin kiirettä. Päinvastaisessa tapauksessa taas lainaehdot tulevat\nkovennettaviksi.\n\nEdelleen kerrotaan, että kun rovasti Lönnrot oli Paltamossa pappina ja\nsetänsä Elias Lönnrot Kajaanissa lääkärinä, tahtoi rovasti setälleen\nmaksaa lainaamansa velan. Mutta setä Lönnrot ei vielä silloin taipunut\nvanhain velkaerien selvitykseen, vaan edelleen otti puheeksi tuon\nmieheksi tulemisen. Setä Lönnrot arveli: \"Sinusta on mies tullut, mutta\nminä tahdon nähdä, pysytkö sinä miehenä ja siis velka yhä edelleen\nsaapi olla sen panttina.\"\n\nRistijärven kappalaisen virkaan astui Lönnrot v. 1860. Hän oli silloin\nvielä nuori pappi ja lienee itsekin suuresti epäillyt virkaan pääsyään,\nvaikka pääsikin vaaliin. Niinpä kerrotaan, että kun hän oli matkoillaan\nja Mieslahden isäntä, tietäen vaalin tuloksen, tervehti häntä taloon\ntultua: \"Ristijärven pastoripa sieltä ajaa köröttää\", niin oli hän\ntullut niin kovasti liikutetuksi, että oli itkenyt. Tämä osoittaa, että\nhän oli helläsydäminen.\n\nRovasti Lönnrot oli Paavo Ruotsalaisen opin tunnustajia, omaksuen n.\ns. kerettiläisen (körttiläisen) ajatussuunnan, ja tällaisena pysyi hän\nkuolemaansa asti. Hän oli yksityisessä keskustelussa harvapuheinen,\nsanansa tarkoin harkitseva, mutta kun niiksi tuli, antoi leikin\npuhumisellekin tilaa ja laski leikkiä hyvin purevasti.\n\nSaarnamiehenä taas hän oli verraton. Ainoastaan virsikirja oli kädessä\nkun pönttöön nousi. Sanat olivat selvät, ääni kuuluva, esitystapa\nmukaansa tempaavaa, puhui voimalla, joka hellytti kovatkin sydämet.\nHenkisesti heränneenä osasi ohjata sieluja pelastuksen tielle,\npainostaen usein synnintuntoon tulemisen tarpeellisuutta.\n\nVarsinainen seurustelupiiri omassa seurakunnassa oli Lönnrotilla\njotenkin pieni. Tästä huolimatta oli seurakuntalaisilla rajaton\nluottamus Lönnrotin mielipiteiden oikeaan osumisesta melkeinpä kaikissa\nasioissa. Niinpä jonkun uuden asian esille tullessa seurakuntalaisien\noli tapana kysyä itseltään: \"mitähän mieltä tästä rovasti on?\"\n\nKotonaan pappilassa viihtyi Lönnrot mielellään, milloin mitäkin\nkäsityötä kaperrellen. Usein oleskeli renkien parissa ja kaikkea\ntaloustyötä mielellään seurasi, oli talon pehtorina ihan sanan täydessä\nmerkityksessä. Kerran tai pari vuodessa kävi Kajaanin markkinoilla,\nkinkerimatkoilla pitäjällä, tarpeen tullen sairasmatkoilla ja siinä\nolivat hänen liikenteensä. Sairaan luo pyytäjältä useinkin tahtoi\ntietää, onko tämä sairaan itsensä tahto, vaiko jonkin sivullisen.\n\nMyöskin luultiin, että rovasti ei kovinkaan tykkää vieraista, joilla\nei ole jotain nimellistä asiaa, siis ei juttusilla olon vuoksi. Olipa\ntullut tavaksi, että vieras kansliaan mentyään ei puhunut asiastaan\nmitään ennenkuin rovasti siitä nimenomaan kysyi. Se kuului asiaan.\n\nVarsinkin virkavuosiansa ensimäisillä kymmenillä otti rovasti\nkunnallisten asiain hoitoon tehoisasti osaa. Kaikissa pulmallisissa\nkysymyksissä kysyivät seurakuntalaiset neuvoa. Postiaseman hoito oli\nmyöskin rovastin huostassa jonkun aikaa.\n\nEipä ollut harvinaista, että monet rahapulaan joutuneet\nseurakuntalaiset kävivät tuontuostakin pyytämässä rahaa lainaksi,\ntoiset jyviä. Molempia aina auttoi, kuitenkin mieluummin niitä, jotka\ntunsi erityisen kunnollisiksi. Niinpä oli kerran eräälle Jokikylän\nisännälle sanonut, kun tämä pyyti 20 markkaa velaksi: \"Eikö sinulla\nenää itselläsi ollut rahaa viinan ostoon?\"\n\nVaikka rovasti Lönnrot ei mielipiteitään erityisissä asioissa päästänyt\nkyliä kiertämään, tiedettiin hänen uudistuksia monilla eri elämän\naloilla vastustavan.\n\nRivouteen ja muihin paheisiin langenneet saivat niinikään käskyn\ntulla kahdenkeskiseen keskusteluun rovastin kanssa, ja tämä menettely\nuseinkin näyttäytyi tehoisaksi. Näin seurakunnan ulkonainen järjestys\npysyi jotenkin moitteettomana.\n\nMainitsin jo, että pehtorin tehtävät kuuluivat pappilassa rovastille.\nTässä hän onnistui kerrassaan loistavasti. Kerrassaan kadehdittavan\nhyvä talouden järjestys oli siihen aikaan pappilassa. Työkalut olivat\naina hyvässä kunnossa ja talteen järjestettynä. Pellonhoito ja\nlannoitus toimitettiin erityisellä huolella. Moni seurakuntalainen\noli halukas uskomaan, että Luojan sallimuksesta pappilassa kaikki käy\nhyvin. Miehen tarmolle ei niinkään suurta painoa pantu.\n\nMuutoin pappilan työkaluista otettiin oppia. Yksinpä reenjalaksia\nihailtiin ja paininpuusta otettiin kaavoja.\n\nRovastin arvonimi annettiin Lönnrotille aivan viimeisinä\nelonvuosinaan. Huhuttiin että tämä suosionosoitus oli hänelle vähemmän\nmieluinen. Odottamaton ja outo oli tämä itse ruustinalle ja myöskin\nseurakuntalaisille. Vanhempi väki seurakuntalaisista ja ruustinna uuden\narvonimen aikanakin itsepintaisesti nimittivät rovastia \"pastoriksi\",\nosoittaen tällä että kyllä se tämä nimi on sittenkin sopivampi.\n\nMonta vuotta ennen kuolemaansa sairasti Lönnrot jotakin päällepäin\nnäkyvää jalkaruusua, joka sitten 9 kuukautta ennen kuolemaansa kaatoi\ntautivuoteelle. Kyllä puhuttiin niinkin, että tämä tauti olisi ollut\naikoinaan leikkauksen kautta parannettavissa, mutta rovasti ei\ntällaisiin parannusneuvoihin tahtonut turvautua. Kuolema kohtasi hänet\n14 p. elokuuta 1907 77 v. 5 kk. ja 5 päivän vanhana.\n\nKauvan ja kaipauksella muistelee Ristijärven seurakunnan vanhempi väki\nrovasti Lönnrotia, niin lujat luottamuksen siteet olivat näiden välille\nkasvaneet.\n\nRistijärven hautausmaan korkeimmalla kukkulalla seisoo kiiltäväksi\nhiottu kivinen hautapatsas, jossa, paitsi vainajan nimikirjoitusta,\nsyntymä- kuolinvuosilukua on kirjoitus: \"Ps. 130. Seurakuntalaiset\npystyttivät kiven.\"\n\n\n\n\nPIENIÄ JUTTUJA ROVASTI LÖNNROTIN AJOILTA.\n\n\nPaltamossa oli, Lönnrotin ollessa siellä apulaispappina, eräs mies,\njoka määrätyllä ehdolla oli myönyt itsensä sielun-viholliselle. Ja\nsitten kun määräpäivä tuli, ilmestyi rietas noutamaan omaansa. Mies\nkuitenkin rupesi katumaan entistä kauppaansa ja toivoi papin avulla\nsaavansa sen rikotuksi. Lähetti niin noutamaan pappia manaamaan\nrietasta pois. Varsinainen virkapappi tuli ja riiteli miehen puolesta\nparhaansa mukaan. Rietas oli vain itsepäinen, eikä totellut. Arvelipa\nvielä: \"Sinä et ole minua parempi.\" Niin käytiin paikalle apulaispappi\nLönnrot. Tämä teki saman vaatimuksen, perustellen raamatun totuuksilla.\nKotvan kuunteli rietas tuppisuuna Lönnrotia, vähän niinkuin\nhölmistyneenä, mutta jopa oli keksivinään puolustusaseen, sanoi: \"Et\nole sinäkään aivan viaton, kouluvuosinasi löit painia, revit takkisi ja\nvarastit sitten neulaa ja lankaa, joilla ompelit kiinni.\" Tähän vastasi\nLönnrot: \"Tämä kyllä on totta, mutta ne kaikki olen rukoillut ja saanut\nJumalalta anteeksi.\" Peli oli nyt sielunviholliselle selvä: hän oli\nhävinnyt. Kaikkein nähden pisti nyt rietas päänsä seinähirressä olevaan\nvääntiönreikään ja siitä mennä vornisti ulos. Mies oli pelastettu.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKajaanin markkinoilla taas kerrotaan Lönnrotin saaneen useamman\nkuin kerran nolata puotipalvelijoita siitä että nämä pitivät häntä\nulkomuotoon katsoen mustilaisena. Kerrankin olivat puotipalvelijat\nruotsinkielellä toisilleen huomauttaneet, että tuota miestä täytyy\npitää silmällä, jos se varastaa. Lönnrot silloin oli asettanut papin\nmerkin kaulaansa, jolloin palvelijat huomasivat mustilaisena pidetyn\nvieraan ymmärtäneen heidän arvelunsa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKerran tultiin Lönnrotia noutamaan sairaan luo Hyrynsalmelle. Täällä\noli sairastunut 25 vuoden vanha papinpoika tautiin, joka näytti\npäättyvän kuolemalla. Poika kuoleman kynnyksellä valitti rovastille\ntuota kovaa iskua, että paljon koulua käyneenä täytyy jättää tämä elämä\nsaamatta nauttia koulunkäynnin hedelmistä. Tähän oli Lönnrot vastannut:\n\"Jos sinä eläisit sadan vuoden vanhaksi ja sitten menisit helvettiin,\nmitä hyötyä olisi silloin elämästäsi?\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nPyhäntäjärven rannalla Niemelän torpassa asui Esko Kemppainen,\nkotoisin kirkonkylän Pohjalasta. Lönnrot oli merkille pannut että\nEsko ei milloinkaan käy lukukinkereillä. Niinpä kerran pappilan\npirtissä rippikirjoituksessa Eskon esillä ollessa kutsuu Lönnrot Eskon\nkammariinsa kahdenkesken neuvotteluunsa. Esko meni. Täällä kysyy\nLönnrot: \"Minkä vuoksi sinä et milloinkaan tule lukukinkereille?\" Esko\nvastaa: \"Minä kun en ollenkaan saata lukea, niin minä on tule ihmisten\neteen naurettavaksi.\" Rovasti Lönnrot huomauttaa tähän, että pitääpähän\nkerran viimeisenä päivänä kaikkien astua tuomarin eteen, oli asiat\nmiten tahansa. Esko vastaa: \"Se on sitte.\" Esko sai mennä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nToisen kerran joutui Esko nuhteiden alle silloin kun leskimiehenä\nollessaan meni vihille. Kun Lönnrot näki että Esko oli vihkiessä\nkovasti juovuksissa, käski hän hänet vihkimisen jälkeen kammariinsa\nkahden kesken ja kysyi: \"Minkävuoksi se Esko tuli humalassa vihille,\nkun vihkiminen on kuitenkin pyhä toimitus?\" Esko vastaa rauhallisena:\n\"Joka kerran tämmöiseen reissuun joutuu toisen kerran, ei- se ilkeä\nolla selvällä päällä\". Esko sai nytkin mennä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKivikylän Helkiö Mäkäräinen oli monta kertaa Lönnrotin kanssa\nparrastaan kiinni. Helkiö oli paljopuheinen. Lönnrot kyllä ymmärsi,\nettä Helkiö on laisensa, eikä ojentuen parane; vain sanoi kuitenkin\nkerran Helkiön porutessa: \"Kiven saisit panna Helkiö tuohon suuhusi,\njotta eikö vähänkään aikaa olisi vaiti.\" Helkiö vastaa: \"Kaksikin sinne\nsaisi panna, vaan siellä ei pysy. Vaan jos me pastorin kanssa yhdessä\nmentäisiin kaikkivaltiaan Jumalan eteen, niin eipä tietäisi kummanko\nsuuhun siellä kivi pantaisiin.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKerran taas Lönnrotilla on kaksi pappia vieraana. He istuvat kansliassa\nkolmikannassa keskustellen, kun Helkiö tulee sisään ja kysyy: \"Mitä\nne miehet nyt niin kolmikannassa tuumailevat?\" Lönnrot selittää:\n\"Tuumailemme sitä, että Helkiön on ensi kesänä tuotava minulle voinaula\nkumpaisestakin tammasta.\" Tämän piti Helkiö pilantekona ja painoi\nmieleensä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHän kutsuu Lönnrotia monta monituista kertaa käymään kotonaan kylässä,\nmutta Lönnrot ei totellut. Sitten eräänä päivänä lähettää Helkiö\nsuksimiehen noutamaan Lönnrotia, sanoen olevansa sairas. Lönnrot ei\naavistanut petosta, vaan suksilla tulee rippilaukun kanssa Helkiöön,\nhevostietä sinne kun ei ollut. Helkiö täydessä pukineissaan tervehtii\npappia ja sanoo: \"Tässä minä jo ikävällä odottelin, ja kun ei alkanut\nnäkyä, niin joutessani kävin tietä polkemassa tuonne lehtisuovalle.\"\nNyt hoksasi Lönnrot, että Helkiö on vetänyt nenästä, ja sanoo totisesta\nnaamasta: \"Olisit sinä ollut paljon joutilaampi hiihtämään sinne\npappilaan, kuin että minun piti tulla tänne.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nRovasti Lönnrot ei uskonut vähääkään taikatemppujen mahtiin.\nPäinvastoin inhosi kovasti sellaisia, etenkin niitä, jotka aikoessaan\nkäyttivät loitsuja.\n\nTuskinpa kirkkoherra Castrénkaan suosi loitsuja, mutta näyttää siltä,\nettä pienien temppujen tekemiseen olisi hän vähän hiottanut. Olipahan\nnäet kornin vakuuttanut Lönnrotille, että jos ammuksissa olevan hevosen\nristiluiden päälle tehdään tervaristi, noin vain tervaan pistetyllä\njäniksen käpälällä vetäen, niin se auttaa.\n\nCastrén tietysti puhui kokemuksesta. Tähän ei sanota Lönnrotin\nvastanneen mitään. Kai ajatteli, että uskokoon vain tervaristiin\nketä huvittaa. Sattui sitten samana iltana, että kirkkoherra Castrén\ntuskitteli, että kaapin lukko oli joutunut epäkuntoon. Silloin oli\nrovasti Lönnrot taitavasti huomauttanut: \"Tervaristin kun vetää lukon\npäälle, niin kyllä se auttaa.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nRovasti Lönnrotilla oli vain yksi poika, Eljas. Hänestä pitivät\nseurakuntalaiset paljon. Eikä vähemmän isä ja äiti. Monta isän ja äidin\narvelua pojastaan kierteli satuna ympäri seurakuntaa. Arvelut olivat\nerittäin mielenkiintoiset Eljaan kosimavuodelta. Niinpä kerrotaan\nrovastin kysyneen Eljaalta silloin kun hän oli aikeessa lähteä\nKannuksesta morsiantaan noutamaan: \"Aiotko sinä ajaa Helkiön Paavon\ntavoin rekiketaralta morsiamen ollessa rekiperällä?\" Helkiön Paavo\nnimittäin oli siten ajanut Ristijärvellä vihille. Eljas oli vastannut:\n\"Kyllä minä meinaan rinnalle istua.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiistä monista ihmisten liikanimistä, joita Lönnrotin aikaan\nRistijärvellä oli, joutui Lönnrot tahtomattaan yhden tällaisen\nkeksijäksi. Lauri Härkönen Helsingissä kertoo asiasta tähän tapaan: Oli\nkerran keväällä Lönnrot keittänyt karjan keittiössä verkkojen ja rysien\nvärivettä. Silloin oli sattunut olemaan pappilassa eräs kuleksija,\nköyhä nainen. Kun tämä sai tietää, että karjan keittiössä paraaltaan\nkiehuu verkkojen värivesi, meni hän sinne ja pisti väripataan hamppusen\nalushameensa. Samassa tulee keittiöön Lönnrot, ja kun näkee, että\nnainen on jo väriveden sotkenut hameellaan, sanoo suuttuneena: \"Katohan\nreämetätiä minkä teit!\" Tämän sitten sattui kuulemaan eräs rengeistä\nja siitä alettiin kutsua tätä naista \"Reämetätiksi.\" Reäme-nimi johtui\nsiitä, että tällä naisella oli heikot silmät, silmät, jotka tekivät\naina \"reämettä\".\n\n       *       *       *       *       *\n\nKerran Lönnrot yllätti renkinsä ja piikansa heinähäkin purennan ohella\nasennosta, jota nämä kaikkein vähimmin olisivat toivoneet toisten\nnäkevän. Nähdessään tämän arveli Lönnrot: \"Näin vähällä väelläkö te\nhäitä pidätte?\" Samalla kehoitti hän heitä tulemaan kansliaan ja\nilmoittamaan itsensä aviokuulutuksille. He menivät, ja Lönnrot teki\nheistä aviopuolisot.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKerran taas pappilan renki ulkoaskareillaan vastoinkäymisten ohella\ntuli ääneen päästäneeksi karkean kirosanan. Tämän kuultuaan Lönnrot oli\nhuomauttanut: \"Mitä se nyt sillä parani?\"\n\nMuuten on huomattava, että Lönnrotin palvelijat olivat tavallisesti\nmonivuotisia. Jörö Partanen ja Lauri Juntunen, kumpikin palvelivat\ntoistakymmentä vuotta. Sisäkkö Kaisa Liisa Mäkäräinen taas koko ikänsä,\nensin ruotilaisena, sitten piikana.\n\n\n\n\nHERÄNNÄISYYTTÄ.\n\n\nHerännäisyyttä on kyllä ollut Ristijärvelläkin, joskaan ei ehkä\nsuuremmassa määrässä. Onhan kaikkina aikoina tavattu yksityisiä\nhenkilöitä, jotka sydämen surulla ovat katuneet syntinsä ja saaneet\ntunnonrauhan.\n\nEi ole minulla tietoa, että Ristijärvellä olisi ollut kansan\nhenkilöitä, joilla herännäisyystyössä olisi ollut merkittävämpi\naseina. Puhutaan tosin eräästä Antti Mikkosesta, kirkonkylän Mikkolan\nMikkossukua, että häntä pidettiin sikäli johtavana henkilönä,\nettä haastettiin käräjille ja tuomittiin sakkoihin. Mikkonen näet\npuhui uusilla, tuntemattomilla kielillä uskonveljien kanssa. Tätä\nherännäisyys-suuntaa nimitettiin villiläisyydeksi.\n\nKun Mikkonen tuli tuomituksi, lähti hän kerjäten Pietariin pyytämään\nKeisarilta armoa. Paluumatkalla Helsingissä joutui \"kerettiläisten\"\nseuraan ja tämän suunnan tunnustajana palasi Ristijärvelle, viipyen\ntällä matkalla neljä vuotta. Myöhemmin Antti Mikkoselle annettiin\nkiertokoulun opettajan toimi.\n\nSanotaanpa kerettiläissuunnan pääjohtajan Paavo Ruotsalaisen ainakin\npari kertaa käyneen Ristijärvellä. Siihen aikaan oli pappina\nRistijärvellä ollut joku Pfaler. Tästä papista kerrotaan, että hän\noli mainio saarnamies. Oli sopinut hyvästi Ruotsalaisen kanssa uskon\nsuunnasta.\n\nKun Pfaler oli sitten Ruotsalaisen käynnin välillä mennyt naimisiin,\noli Ruotsalainen Pfalerin aviosiippaa hyvin karsain silmin katsonut\nja sanonutkin: \"Helvetistäkö sinä tuon akan-letukan olot kaivanut?\"\nNäyttää siltä, että Paavo Ruotsalainen, ollen itse perheetön, olisi\nystävästään Pfalerista toivonut samaa.\n\nTämän jälkeen monet vanhoista miehistä ja naisista kantoivat\n\"kerettipukua\" merkkinä siitä, että hyväksyvät tämän\nherännäisyys-suunnan.\n\nKarhulan ja Saukkovaaran Keräset yleisemmin kantoivat tätä pukua,\nsamoin Kemppaisten suku Jokikylässä. Jokikylässä oli miehiä ja naisia,\njotka pukeutuivat yhtäläiseen \"kerettipukuun\", mutta jo edellämainitut\nerinomattain. Tämä \"kerettipukimeella\" herännäisyyskantansa\nmääritteleminen on tietysti kasvattanut tavallaan tekohurskautta.\nTodellisia heränneitä on näiden joukossa nähtävästi ollut vain muutamia.\n\nMyöhemmin nämä körttiröijyt hävisivät pois käytännöstä. Kivikylän\nHelkiö Mäkäräisellä nähtiin kaikkein viimeisimpänä tällainen. Hän oli\nujostelematon ja rohkea ukko. Pisteli kättä kaikille vastaantulijoille\nja puhui sekaisin maallista ja hengellistä. Oli uuttera kirkossakävijä,\nsamoin pappilassa. Hänestä oli yhtä lysti istua pappilan keittiön\npuolella rouvan pakinoilla, kuin kansliassa papin seurassa. Kun Helkiö\ntarinoiden istui, oli hänellä toinen jalka toisen varassa, jota siinä\nahkerasti heippuutti. Kesällä oli Helkiöllä kirkkohousuina sinivärissä\npistetyt hurstihousut.\n\nKuten toisessa kirjoituksessa on sanottu, oli rovasti Lönnrot\n\"kerettiläissuunnan\" tunnustaja. Ja kun hän oli hyvä puhuja\nsaarnastuolista, ei hänen aikanaan yksikään saanut kutsumusta nousta\nuskonasioista julkisesti tunnustamaan, vaikkakin herännäisyys teki\nsalaista työtään, toisinaan ikäänkuin piiloutuen pinnan alle.\n\nKaikkina aikoina sanotaan olleen henkilöitä, joissa on tapahtunut\ntodellinen mielenmuutos. Toiset näistä ovat pysyneet kiinni alkamassaan\nuskonelämässä, toiset taas väsyneet.\n\nKalle Rautiainen, sanottiin Pöllö-Kalleksi, Kuhmoniemen Vieksiltä,\nkävi usein Lönnrotin puheilla. Kalle puhui uskonasioista yötaloissaan\nkun sai ruokaa. Pappilan pirtissäkin puhui joskus kirkkovieraille.\nKallen puhe näin suuressa joukossa herätti useinkin vain naurua. Kalle\nRautiaista siis pidettiin itselaisenaan, kuten liikanimityskin jo\nosoitti. Erinomaista kiihkoa uskonasioissa hänellä oli, koskapa oli\nkerran kerjäten kulkenut Helsinkiin pyytämään senaatilta saarnalupaa.\nTietysti Kalle saarnasi yötaloissaan jo mennessäänkin. Eivätpä häntä\nedes kruununpalvelijat pitäneet vaarallisena.\n\nKun Kalle Rautiainen sitten Helsinki-matkaltaan palasi, kysäisi\nrovasti Lönnrot häneltä, miltä Helsingin kaupunki noin päältäpäin\nKallesta näytti. Tähän vastasi Kalle Rautiainen: \"No, kyllähän tuo\noli jonkunlainen, vain kalasaunahan se toki vielä on siihen uuteen\nJerusalemiin verraten.\" Tästä näkyy, miten pienen arvon Kalle\nRautiainen antoi maalliselle loistolle ja että tämän ohella pani suuren\narvon tulevan, mutta vielä näkymättömän elämän loistavuudelle.\n\nEttä vaatetuksen mahtiin kovasti uskottiin, näkyy siitäkin, että\nJokikylässä oli vanhain ja nuorten välillä ollut monta riitaa. Pojat\neivät enää olisi tyytyneet samallaiseen körttiröijyyn kuin isällä oli,\nja isä olisi välttämättä tahtonut teettää pojalleen samaa mallia kuin\nitselläänkin oli. Seipelässä kerrotaan olleen tällaista riitaa. —\nLeinolan ukkeli taas ei ollut sietänyt, että pojallaan olisi natisevat\nanturakengät. Poika tällaiset oli ostanut, mutta niitä täytyi pitää\nisältä piilossa. Lopulta lienee isä natukengät polttanut.\n\n\n\n\nJÄTKÄIN KOULU.\n\n\nRovasti Lönnrot ei rippikoululapsiltaan olisi vaatinut kovinkaan suurta\nlukutaitoa, kunhan nyt olisi jotakuinkin saanut sanan kirjasta. Luetun\nymmärtämiselle pani rovasti suuremman painon. Mutta kun rippikouluun\ntuli joskus kahdenkymmenen vuoden vanhoja miehen jätkylöitä, jotka\neivät liioin kaikkia kirjaimia tunteneet, järjesti rovasti ne yhteen\nlaveriin ja lähetti lukkari Kajanderin kouluutettaviksi. Lukkarin\npirtti oli nyt näiden jätkien koulusali.\n\nKerrotaan eräänkin kerran olleen samalla kertaa m.m. Ville Moilanen,\n\"Monnin Vilikko\", Aska Härkönen ja Helkiö Härkönen, kaikki partasuu\nmiehiä. Siellä kerran koulutunnilla esittää lukkari Ville Moilaselle,\nettä mahtaisitkohan sinä tuntea iitä, jos se keppikädessä tulisi\ntiellä vastaan. Ville vastaa: \"Satunnan se oisi vielä sinullakin.\"\nLukkari jatkaa: \"Viululla sinä kyllä osaat pelata. Minä olen joskus\nkuullut miten somasti sinä pelata kitkuttelet.\" Tähän myöntää Ville:\n\"Tarkoitukseni onkin kuta somemmasti kiikutella.\" Ville näet oli\nviulunsoittaja.\n\nKullakin oppilaalla tuli olla oma evankeliumivirsikirja mukana, josta\nkoetettiin sisälukua aivan töikseen asti. Yhteen ääneen jorrittaminen\nolisi ollut pääasia, kun olisi edes päästy niin pitkälle, että\nkirjaimista sana olisi ominneuvoin sommistunut.\n\nSitten kerran sattuu niin, että Helkiön kirjassa yksi sana on toisin\nkuin lukkarin kirjassa. Lukkari ojentaa, vaan Helkiö ei anna perään.\n\"Minun kirjassani on näin.\" Lukkari ottaa Helkiön kirjan ja katsoo.\nSehän oli niinkuin Helkiö väitti. Lukkari kuitenkin arveli: \"Penkin\nalle tuommoinen kirja joutaisi viskata.\" Helkiö vastustaa: \"Ei tämä\nkirja ole niin halpa; tämä on paljon vanhempi lukkaria.\"\n\nAska oli helläsydäminen poika. Hän ei koskaan vastustellut\nkoulumestarille. Vanhan hyvän tavan mukaan järjestää lukkari\nlauantai-aamuna pirtin pesemisen. Tämän työn tehtyä saisivat pojat\nsitten lähteä kotiinsa. Aska Härkönen saapi lukkarilta vanhan paidan\nruvetakseen nokitöihin. Toisten oli hommattava veden kantamista,\nluutain varrehtimista y.m. Aska nousi jo katolle näresutin kanssa\nnokikolariksi, vaan Helkiö sanoo toisille: \"Viedäänhän me kukin\nkonttimine veräjänposki seipääseen valmiiksi, jotta tässä on vähän\nväljempi työhellä.\" Kun oli tultu veräjälle, ehdottaa Helkiö\ntoisille: \"Jatketaan vaan matkaa.\" Kun Aska näki kallolta, että\ntoiset karkasivat, joutui hänkin pian alas, viskaten lainapaidan pois\npäältään. — Mukana ollut Helkiö on itse näin kertonut.\n\nJätkäin koulussa sanotaan samoihin aikoihin olleen Elli Tiina Tolosen\nja Reeta Moilasen, \"Pirun kengän\". Reeta Moilasta ei ripille laskettu\nkoskaan. Kuoli vanhana mummona kunnan huutolaisena. Ville Moilanen,\n\"Monnin Vilikko\", samoin ei päättänyt rippikouluaan. Meni Ouluun\nja kerrotaan hänen siellä myöhemmin esiintyneen pienenä timperinä,\nmilloin pannuja tinaten, milloin taas tuulimyllyjä rakennellen. Elli\nTiina pääsi ripille ponnistettuaan 5 vuotta koulun penkillä. Ei hän\nsittenkään osannut paljon muuta kuin ulkoa evankeliumista: \"Siihen\naikaan.\" Uskollisuus ja nöyryys olivat Elli Tiinan ominaisuuksia.\nSiinäpä syy, miksi kovapäisenäkin pääsi ripille.\n\n\n\n\nKUNNAN-MIEHIÄ.\n\n\nSiihen aikaan kun Ristijärven kunnanhallinto oli Hyrynsalmen\nkunnanhallintoon yhdistetty, oli Ristijärven kunnan miehillä aivan\npienet tehtävät. Veronkanto suurinta ja sekin mitättömän pieni. Kunta\nsilloin ei tarvinnut paljon varoja, sillä vaivaishoito oli ruotilais-\nja kiertolaisjärjestelmän pohjalla.\n\nSanotaan, että seurakunnan pappikin hoiti ensin kunnan virkailijain\ntehtäviä. Tämä on hyvin ymmärrettävää, kun tietää, että\nkirjoitustaitoisia oi liioin ollut silloin saatavissa.\n\nVuosina 1871—76 oli jo kunnanesimiehenä kirjoitustaitoinen Jaakko\nMikkonen Mikkolasta 70 markan vuosipalkalla. Jaakko Mikkosen kuoltua\nsiirtyi esimiehen toimi Jaakko Oikariselle Onnenniemestä. Yli 20 vuoden\noli sitten Jaakko Oikarinen kunnanesimiehenä 50 markan vuosipalkalla.\nOikarisen kirjoitustaito ei suinkaan ollut loistava, mutta nimensä hän\npaperille kuitenkin kirjoitti. Kunnankokousten pöytäkirjat kirjoitti\nkunnan kirjuri, lautakunnan esimies ja kuka milloinkin sattui.\n\nVuodesta 1897 alkaen kolmivuotisjakson oli kunnanesimiehenä\nJaakko Keränen Aholasta. Myöhemmin ei tällä Keräsellä ole ollut\nkunnanesimiehen vaalissa kannatusta.\n\nAlkuaan lienee ollut kunnanesimiehen, lautakunnan puheenjohtajan ja\nkirjurin tehtävät samalla miehellä, sillä, kuten jo sanottu, tehtävät\nsiihen aikaan olivat hyvin pienet. Kuitenkin jo Jaakko Mikkosen\nesimiehenä ollessa oli Lauri Keränen, Tuliniemestä, lautakunnan\npuheenjohtajana. Kirjurin ja kassamiehen tehtävät kuuluivat lautakunnan\nesimiehelle eli puheenjohtajalle. Palkkaa Keränen sai vuosittain 80\nmarkkaa rahaa ja 3 kappaa jyviä kustakin talosta. Tätä palkkaa Lauri\nKeränen kuitenkin piti pienenä. Hän pyysi kunnalta palkankorotusta.\nAsia oli kuntakokouksen käsiteltävänä, josta on tehty näin kirjoitettu\npöytäkirja:\n\n \"Kulutuksen mukaan vuonna 1871 pitettin Kuntakokos Ristijärven\n pappilassa Sinä 27 päivänä toukokussa jossa tummiteltiin mökkiläisten\n päivätyön tevosta tuliniemelle ja seurakunnan miehet pättivät Että\n varakkain mökkiläisten pitä tehä päivä omin Ruokisa ja Vähävarasten\n talon Rualla perttulin ja mikkelin välillä Elikkä rahassa 90 penniä\n taikka jyvissä puoli kappaa hampaista aina vuotelta ja jos Eivät tyty\n tähän pätöksen niin Savat valitta 30 päivän sisällä Kuvernörin.\n\n                                              Totistavat talokkaat.\n\n Johan Korhonen Penjam Kemppainen ja Joonas Mäkäräinen ja Johan\n Kemppainen ja Johan Mikkonen Jaakko Kemppainen ja Jonas Oikarinen.\"\n\nPöytäkirjasta ei käy selville, kenen esityksestä ja pyynnöstä tämä asia\ntuli kuntakokouksen käsiteltäväksi, mutta olettaa sopii, että sen oli\nantanut asianomainen kunnallislautakunnan esimies Lauri Keränen itse ja\nsai kokouksen, ehkäpä yksimielisen hyväksymisen.\n\nPuheiden mukaan tämä kuntakokouksen päätös jäi vain paperille,\nsillä tällaiseen veronmaksuun eivät mökkiläiset tuntuneet olleen\nhalukkaita, eikä tällä kuntakokouksen päätöksellä ollut ulosottomiehen\nperimispätevyyttä. Sanotaanpa eräänkin mökkiläisen tämän päätöksen\njohdosta arvelleen: \"Jos minun pitäisi Tuliniemelle mennä päivätyön\ntekoon, niin kiviä kontillani kantaisin niitylle ja pellolle.\"\n\nTuliniemen Lauri Keräsen kunnan virkailijana oloaika supistui vain\nyhteen kolmivuotiskauteen, kun v. 1873 valitaan samaan toimeen\ntalonpoika Kalle Tolonen Alangosta. Palkkaakin tuli tuntuvasti lisää,\nkun päätettiin maksaa 4 prosenttia kaikista perittävistä lainoista.\nKalle Tolonen hoiti kunnan tehtäviä moitteettoman hyvästi ja\nerinomaisella tunnontarkkuudella vuosikymmeniä.\n\nTällä välin ilmestyy kirkonkylään uusia kirjoitustaitoisia miehiä,\njotka ottavat kuntakokouksessa Kalle Toloselta viran pois,\nselittämällä, että tuo ylöskantoprosentti tulee kunnalle kalliiksi ja\nylöskantaja rikastuu kohtuuttomiin.\n\nKunnan arkisto ja rahavarain hoito siirretään Joona Mikkoselle\nMikkolasta, 100 markan vuosipalkalla hoidettavaksi. Kirjurin tehtävät\ntaas tulevat Esko Kemppaiselle Tenämän mäestä. Kolmivuotiskaudeksi oli\nasiat näin järjestetty ja aikanaan tulee arvostelu tämän ajanjakson\ntoiminnasta.\n\nKaupanhoitaja Tuomas Härkönen hoitaa tämän jälkeen näiden edellisen,\nkahden miehen tehtäviä, eli kokonaisuudessaan kunnallislautakunnan\nesimiehen tehtävät. Tuomas Härkönen kirjoitti kaikki asiat hyvästi\npaperille ja oli omintakeinen ajattelija. Olisi muutoinkin pidetty\npaikkakunnan etevimpänä miehenä, ellei tuo valitettava oman maan\nprofeetta-käsite tässäkin olisi saanut määrätä.\n\nEi liene ennenaikaista myöskään mainita kunnallislautakunnan tehtävien\nsiirtymisestä Tuomas Härköseltä Antti Oikariselle Putkolasta, joka\nKalle Tolosen jälkeen on toimessa pisimmän ja samalla tunnustusta\nansaitsevan päivätyön tehnyt. Samoin Lauri Keränen Karhulasta, on\nkuntakokouksen puhemiehen tehtäviin ollut kelpolailla perehtynyt..\nSanotaan Kusti Kemppaisen, \"Muurari-Kustin\", myöskin kerran\nhoitaneen kunnan tehtäviä. Se oli kaiketi silloin, kuin Kemppainen\nsai perintöosansa Eskolasta ja lähti maailmalle. Kirjoitustaitonsa\nvuoksi olisi Kemppainen ollut tämän tehtävien tasalla, mutta, kuten\nsanotaan, häntä enemmän miellytti silloin tukkijätkän kiertolaiselämä\nja niin jätti kunnanvirkailijan tehtävät toiselle miehelle. Kemppaista\nnimitettiin jonkun aikaa tämän jälkeen \"kunnattomaksi Kustiksi\".\n\nKunnallislautakunnalla, ainakin myöhempänä hallituskautena, ovat olleet\napuna n.s. kylän piirimiehet. Nämä piirimiehet on aina vaihdettu\nkolmivuotiskauden jälkeen, jos on kylässä ollut vara vaihtaa ja jos\nentinen ei erittäin halukas ole ollut pitämään toimestaan kiinni.\nUseinkin ne ovat osoittautuneet haluttomiksi senjälkeen kun aikansa\novat palvelleet. Poikkeuksen tästä kuitenkin teki kerran Mustavaaran\nkylän piirimies Samuli Heikkinen, \"Vihin Samppa\". Hän päinvastoin olisi\npitänyt loukkauksena, jos piirimiehen toimi olisi siirretty jollekin\ntoiselle. Kokouksissakin kulkemaan oli Samuli moitteettoman uuttera.\nKun kokouksessa Samulin piti jotakin esittää, lähti se aina alkuun\nsanasta: \"Tuota ny...\". Tämä toisia huvitti.\n\nTalon kunniallisen vanhuksen päiviä ei Samuli saanut nähdä, sillä\nvävypoika hävitti Samulin elämän niin, että täytyi ikänsä viimeiset\npäivät maata kunnan vaivaishoitolaisen halveksitulla ravatilla.\n\n\n\n\nKYLÄNVANHIMMAT.\n\n\nRistijärven seurakunta on jaettu kuuteen eri lukukinkeripiiriin. Näihin\njokaiseen on valittu erityinen kylänvanhin järjestämään lukukinkereitä\nkoskevat asiat ja tarvittaessa antamaan papistolle julki kylässä ehkä\nsattuvat hairahdukset. Tätä kylänvanhinta on, merkillistä kyllä,\niankaiken kutsuttu kirkonmieheksi.\n\nTämä kirkonmiehen toimi oli aivan palkaton luottamustoimi. Vanhan\ntavan mukaan sai kirkonmies yhden kerran kinkeritalossa syödä pappien\nkanssa samasta pöydästä yhtaikaa. Toiset taas eivät ujoudesta tahtoneet\nmennä rämpimään papin eväitä, kun eivät tunteneet herrain pöytätapoja.\nYlitalon kirkonmies Pyhännällä oli kuitenkin niin rohkea, että\nuskalsi. Hän oli samaa Mikkos-sukua kuin vanha lukkarikin. Puhuttiin,\nettä Ylitalon kirkonmies kerran papinpöydässä oli käsin tempaissut\nyhteisestä kupista lihapalasen, aivan kuten kotonaankin. Tämän nähtyään\noli pappi kauhistuneena huomauttanut: \"Elä hyvä kirkonmies kourillasi.\"\nTämä papin lause on sitten Ristijärvellä tullut paljon käytetyksi\nsananparreksi.\n\nYlitalon kirkonmies muutoinkin oli huolellinen virkatehtävissään. Hän\nkantoi kirkonkirjat pirttiin ja vei pois lukkarille avuksi. Samoin piti\nhyvän huolen siitä, että kaikki ne, joita pappi mainitsi nimeltään ja\njotka olivat taloon tulleet, menivät papin eteen. Jota hän ei ollut\nnähnyt paikalla, sanoi, että en ole nähnyt.\n\nKerran papin kaivattaessa miestä, joka oli Oulun pataljoonassa\npalvelemassa, vastasi Ylitalon kirkonmies: \"Se on soassa.\"\n\nKerran kun Ylitalon kirkonmiehen omassa pirtissä oli lukukinkerit,\nputosi väen painosta pirtin silta alas juuri silloin kun pappi\nalussa, ennen muita toimituksia, oli vihkimässä erästä pariskuntaa.\nPeräpuolelle pirttiä jäi pöydän ja papin jalkojen alle silta\npaikalleen, mutta \"seurakunta\" sai loksauksen alas kuoppaan.\nNiskahirret pettivät. Tätä oli itse kirkonmies moneen kertaan\njohkaillut, että ei tuota olisi uskonut.\n\nToisella kerralla kantelee kirkonmies kyläläisten päälle, että\nhäijyyksissään ovat puukolla piirtäneet rumia kuvia hänen porstuansa\nseinään. Siitä taas on tullut erityinen hokema: \"Rumat kuvat, sano\nkirkonmies\".\n\nYlitalon kirkonmies teki sitten kerran lukukinkereillä ehdotuksen,\nettä kyläläisten pitäisi ruveta maksamaan hänelle palkkaa\nkirkonmiestoimesta. Tämän kuultuaan ehdottaa joku viisas: \"Me maksamme\npalkan, jos vaan voit kuminallakin jalalla yhtä aikaa potkasta koiraa.\"\nKun kirkonmies tästä urakasta ei tykännyt, jäi palkkakysymys siihen.\n\nKim Ylitalon kirkonmies hävisi talostaan pois, muuttaen joksikin\naikaa Kajaaniin kauppias Bergh'in kartanopehtoriksi, tuli Pyhännällä\nkysymys uudesta kirkonmiehestä. Ja kun entisen kirkonmiehen\nkustannuksella oli monta hassunkurista juttua kylän kesken juuri\nkiertämässä, ei kirkonmiehen paikka kelvannut kenellekään. Siihen ei\nsaatu miestä houkutuksilla, ei uhkauksilla. Papitkin jo ihmettelivät\ntätä \"ministeripulaa\". Kysyivätpä usein syytäkin siihen. Vastattiin:\n\"Entiselläkin kirkonmiehellä kovasti on naurettu, niin kuka siihen\nenää.\" Pappi murahti tähän: \"Itse se naurut päälleen veti.\"\n\nKun muutamia vuosia oli oltu ilman kirkonmiestä ja kun entinen\nkirkonmies oli passitettu Ristijärvelle vaivaishoidon turviin,\nasetettiin hänet vielä vanhaan virkaansa, jossa oli kuolemaansa asti.\nVanhemmalla iällään ei Ylitalon kirkonmies enää pyrkinyt pappien kanssa\nyhteen pöytään syömään.\n\nToisten kylien kirkonmiehiä ei ole pidetty tavallista ihmistä\npahempana, ei ainakaan kovin naurun alaisena. Kuljun kirkonmies\nMustavaaralla tosin oli niin pelkuri, että ei tohtinut Pyhäntäjärven\nkahden kilometrin pituista vesimatkaa veneen pohjalla istua, peläten\nhukkuvansa. Muuten oli tolkku äijä.\n\nRohkeutta ennenkaikkea kysyttiin kirkonmieheltä niissä kylissä,\njoissa ihmiset niskottelivat tulla lukemaan. Joku poikaviikari joskus\njuoksenteli kinoksilla kirkonmiestä pakosalla. Mainittiin ennen, että\nkirkonmiehen tulee olla niin väkevän, että jaksaa niskoittelijat kantaa\nselässään papin eteen. Ylipäätään ne niin olivatkin.\n\nHiisijärven Kilpelänvaarassa 60—70 luvulla oli valkiatukkainen\ntalonvanhus Antti Mikkonen, jolla omassa kylässä ja ulkopuolellakin\noli suuri merkitys. Oliko hän n.s. kirkonmies, ei ole mainittu,\nmutta muuten oli hyvälukuinen ja sen lisäksi osasi kirjoittaa.\nVanhusta käytettiin hätätilassa lasten kastajana. Kävi tässä toimessa\nnaapurikylissä Pyhännällä ja Mustavaaralla. Vanhusta pidettiin siis\nvarsin suuressa arvossa. Oli kylässä hyvien tapojen suhteen hyvänä\nesikuvana.\n\nSamaan aikaan eli Pihlajavaaran Juholassa Jörö Pyykkönen. Hänkin\noli raamatun moneen kertaan lukenut kannesta kanteen ja osasi\nkirjoittaakin. Miten se lienee sitten ollut, että Jörö ei moneen\nvuoteen käynyt herran-ehtoollisella. Ei vielä kuolintautivuoteellakaan\nhalunnut, vaikka pappi kävi häntä puhuttelemassa. Tämän laiminlyöntinsä\nsanoi Jörö johtuvan siitä, että oli lukenut raamatusta, miten\nkelvottomat ehtoollisen nauttijat vetävät, suuremman tuomion päällensä.\n\nEttä Jörö Pyykkönen kuoli ilman että monena edellisenä vuotena ei\nnauttinut ehtoollista, seurakunnan papin toivomuksen mukaan haudattiin\nilman kellonsoittoa ja lukkarin laulua. Samasta syystä samallaiset\nhautausmenot sai eräs Heikki Tampin, joka äkkiä kuoli Pihlajavaaralla.\nSeurakunnan pappina oli silloin Lönnrot.\n\n\n\n\nKAUPPAMIEHET.\n\n\nTammikuun 1 p:nä v. 1873 oli Ristijärven kuntakokouksessa kysymys\nsuostutaanko siihen, että joku perustaa kirkonkylään sekatavarakaupan.\nPäätökseksi tuli, että ei oteta. Syynä vastustamiseen oli luultavasti\npelko, että kauppamies kaikenlaisen rihkaman kaupittelemisella vaan\nköyhdyttää paikkakuntaa. Että kaupasta tullaan ostamaan paljon\nsellaista, jota taloudessa välttämättömästi ei tarvita. Ehkäpä tämän\nlisäksi sillä, että kauppamies, asettuessaan asumaan aivan kirkon\njuurelle, voisi tuoda muassaan huonoja tapoja, jotka tulisivat\nturmelemaan yksinkertaisen ja paheista vapaan seurakunnan. Parin vuoden\nperästä, eli v. 1875, tulee kysymys kaupan myöntämisestä kuntaan\nuudestaan kokouksen käsiteltäväksi. Anoja on Hyrynsalmen lukkari Eeli\nJuntunen. Kunta tällä kertaa ei katsonut olevan syytä vastustaa. Olihan\nanoja tunnettu mies, syntyisin Ristijärven poikia, ja olipa takeita\nsiitäkin, että lukkari Juntunen ei voisi kauppansa ohella edistää\npaheita.\n\nTämä lukkari Juntusen kauppa oli sitten kirkonkylän Aholassa vuoteen\n1904 asti, jolloin se kokonaan lopetettiin. Kauppaa ensin hoiti joku\nHuotari vähän aikaa, sen jälkeen Ristijärven mies Matti Mikkonen, lopun\ntoistakymmentä vuotta samoin Ristijärven mies Tuomas Härkönen, joka\nkuoli v. 1904, hoiti kauppaa kuolemaansa asti.\n\nAlangon talossa oli vähän aikaa Hyrynsalmen miehen Perttu Juntusen\nkauppa. Juntunen teki vararikon.\n\nSitten oli samassa paikassa Kajaanista kauppias Bergh'in kauppa,\nhoitajana Ida Heikkinen, myöhemmin Frans Karjalainen.\n\nKun kauppias Bergh lopetti kauppansa, tuli sijaan A. Rimpiläisen kauppa\nKajaanista. Rimpiläisen kaupan aikana vaihtelivat hoitajat usein. Tähän\nnimiluetteloon tulee Anni Niskanen, Tuomas Vilmi, I.V. Rainio, Heikki\nKomulainen, Soininen ja Matti Näsänen, kaikki muualta tulleita. Samassa\npaikassa yritti vielä Renne Korhonen Kajaanista pitää kauppaa, mutta se\nloppui pian.\n\nIda Heikkinen Bergh'in kaupasta erottuaan perusti oman liikkeen\nMikkolaan. Liike edelleen jatkui senjälkeen kymmeniä vuosia kun\nHeikkinen oli mennyt naimisiin Frans Karjalaisen kanssa.\n\nRoomunsanta ja Jaakko Kemppainen Kärkelän niemellä perusti myöskin oman\nliikkeen, ensin myyden vähitellen ilman verovelvollisuutta. Myöhemmin\nkirjoitettiin kauppa verolle ja alkuaikoina oli liikkeellä varma\nostajapiiri.\n\nV. 1901 toimeenpantu maamiesseuran yhteisostotoimet ja v. 1904 alkava\nosuuskauppa ovat osaltaan olleet kauppahommaan nähden suurena tekijänä.\n\nEi varmaan yksikään enää haluaisi palata v. 1873 oloihin tavaran\nvälittäjiin nähden.\n\n\n\n\nSOTAOPISSA.\n\n\nKun v. 1878 asevelvollisuuslain mukaan ensi kerran henkikirjoituksessa\nmerkittiin arvannostoon kuuluvat pojat, ei ennen tätä kaikille ollut\nselvillä, miten vanhoja asevelvolliseksi merkittävät ovat, eikä sekään,\npidetäänkö merkitsemisen jälkeen vielä erityistä lääkärintarkastusta.\n\nNiinpä hyvin muistan, miten neljänkymmenen vanha isäni lähti\nhenkikirjoitukseen, näyttämään henkikirjurille, miten sotaoppiin\nkelpaamaton hän on vai vasen jalkansa vuoksi.\n\nSitten kun seuraavana vuonna tuli pojille lääkärintarkastus, huomattiin\nettä on niitä terveitäkin. Antti Joopin poika Kemppainen Ironsaaresta\noli niin rohkea, että ilmoitti itsensä vakinaiseen väkeen. Hänestä\ntehtiin siellä aliupseeri ja palveli jonkun aikaa opettajanakin\nKajaanin reservikasarmissa. Sotaopista tulon jälkeen nimitettiin kauvan\nAnttia Soturi-Antiksi.\n\nOli toinenkin Antti, joka vakinaisessa väessä pääsi aliupseerin arvoon\nja palveli vuosikymmeniä reserviläisten opettajana Kajaanissa. Se oli\nAntti Keränen kirkonkylän Karhulasta. Moni Ristijärven poika sai siten\nKajaanin kasarmilla olla Antin komennon alla, ja kiitettiin, että\nkyllä se on opettajista parhaimpia. Itse Antti kertoi ensimäisestä\npataljoonassa-olo-vuodestaan, että hän oli tavallista ujompi. Ei käynyt\nkaupungissakaan ollenkaan. Kyllä sitten myöhemmin oli ujous lähtenyt.\n\nEsko Härkösestä, joka hukkui Hyrynjärveen Hyrynsalmen poliisina\nja uiton tarkastajana v. 1897, tehtiin myös Oulun pataljoonassa\naliupseeri, ja opetti reservipoikia muutamina kesinä tavallisen\npalvelusaikansa jälkeen Maikkulan reservikasarmilla.\n\nRisto Mulari Muttiniemeltä ja Perttu Heikkinen Pyhännän Ylitalosta\nOulun pataljoonassa oloaikanaan ylennettiin aliupseerin arvoon.\n\nOn kaartin pataljoonassa käyneitäkin. Lauri Keränen Karhulan Seppälästä\npalveli siellä.\n\nMonista muista kolmivuotiskauden sotaopissa palvelleista on huomattu,\nettä \"päätään pitempinä\" ovat pataljoonasta palanneet. Niin, että\ntyperän sekainen ujous, kömpelö käytös, itsekkäisyys, vieläpä ilkeyden\nhalukin on pojista sille tielle karissut.\n\nSattuipa sitten kerran niin, että eräs Jokikylän poika joutuneena\nKajaanin reservikasarmille ei ruvennut mitään oppimaan. Häntä ei ensin\npidetty niin typeränä, vaan luultiin itsepäisyyden siihen olevan syynä.\nSilläpä juuri komennettiin poika kärsimään naplitsoorangaistusta\n(kiväärin perä sormien väliin seisomaan) tuntimääriksi. Poika taipui\nensin tähän, vaan kun siinä olo tuntui perin raskaalta, viskasi\nkiväärin niin kauvas kentälle kuin vaan jaksoi, juoksi perässä, otti\nkiväärin ja heitti vielä toisen kerran edellistä kertaa hurjemmin\nja palasi päällikölleen ilmoittamaan, että jos hän kolmannen kerran\nsaapi käydä kivääriä siirtämässä, niin sitä ei sitten löydä kukaan.\nPäälliköt sitten keskenään olivat neuvotelleet mitä pojalle on tehtävä.\nNeuvottelun tulos oli, että poika päästettiin kotiinsa. Luultavasti\neivät pitäneet häntä täysijärkisenä.\n\n\n\n\nMESTAREITA.\n\n\nJo vanhempina aikoina muutamilla yksityisillä henkilöillä on ollut\ntaipumusta käsitöihin. Ne ovat ikäänkuin luontaisen vaistonsa\npakottamana antautuneet kukin omalle alalleen.\n\nSiten ainakin sepät ovat kehittyneet, että niistä milloinkaan ei\nole puutetta ollut. Sepän talo Hiisijärvellä, Karhulan Seppälä\nkirkonkylässä ja Hietavaaran Seppälä Mustavaaralla osoittavat, että\nnäissä taloissa on aikoinaan rautaa taottu. Olipa Hiisijärven vanha\nseppä Esko Härkönen tehnyt raudasta mitä sirotekoisimpia kapineita\nm.m. suonen avausrautoja. Hän kuoli vasta 1890-luvun jälkeen. Karhulan\nSeppälässä taas on elänyt seppä-Keräsiä. Varsinkin Jaakkoa on kiitetty\nhyväksi terässepäksi. Hietavaaran Seppälän seppä oli Juho Tolonen,\nkuoli jo 1860-luvulla.\n\nVerraton teräseppä niinikään oli Lummenlammin Aato Kemppainen ja\nEskolan Esko, joka myös varvaili rukkeja. Karppilassa on myöskin\nelänyt ikivanha seppien suku. Pojat ovat pajan ahjolla isältään\noppineet takomisen taidon, joten talon paja ei ole kylmille jäänyt.\nPyssyjäkin korjattiin ja uudesta tehtiin Karppilassa. Ja vielä on\nollut seppiä Pyhännän Alatalossa. Vanha Daniel sitäpaitsi oli mestari\nkoristemaalauksissa.\n\nEipä syrjäiset sopukatkaan, kuten Möttösenvaara, jääneet vasaran\nheiluttajat” vaille. Heillä oli oma seppänsä, jonka teräntekotaito ei\nparaimpien rinnalla jälkiin antanut. Mahti onkin siirtynyt pojalle ja\nedelleen pojan pojalle.\n\nPuuseppiä, ei erittäin kehuttavia ole ollut. Kuitenkin useammassa\ntalossa tehtiin kaikki tarvekalut kotona. Uurreastiat piti ainakin\nennen osata joka miehen tehdä. Oli kyllä tälläkin alalla miehiä, jotka\nkohosivat yläpuolelle toisista, kuten Joel Oikarinen, Joel Tolonen\nja Juho Kurkinen Pyhännällä, jotka jotaskuinkin kykenivät höylää\njuoksuttamaan.\n\nOlipa kerran erityiset puusepän kurssitkin kirkonkylässä. Lukkari\nMikkosen poika oli opettajana. Hän oli Oulussa oppikurssinsa\nsuorittanut. Nimensäkin oli Mikliiniksi siellä nikkaroinut. Joona\nTolosesta ja Matti Junkkarista silloin tuli nikkari. Juho Mäkäräinen\nHiisijärveltä kävi Mikliinin opin Oulussa myöhemmin. Senjälkeen on\nTalous- ja Maanviljelysseuran veistokoulun opettaja Seppänen tehnyt\nRistijärvelle monta uutta nikartajata.\n\nRäätäleistä kaiketi vanhempina aikoina oli kova kipuli, koska\nmainitaan venäläisten käyneen turkkeja ompelemassa. Huonoja mestareita\nmuutoin kuuluvat olleen. Toisinaan olivat tehneet liian suuren ja\ntoisinaan taas liian pienen. Kun iso oli tullut ja siitä moitittiin,\noli venäläinen sanonut: \"Kyllä se vanhemmuuden kitsennäksen.\" Jos\ntaas liian pieni, oli sanonut: \"Kyllä se vanhemmuuden heitälläksen.\"\nJos taas tuli kiero ja pahatekoinen, Viskautuneena silloin tiuskasi\nmestari: \"Kieron käkrät nahat, pyllypersiet lainpahat, ken näistä\nsitten suoran turkin loatii.\" — Voita olivat, kyllä lohnineet niin\npaljon syödessään, että emännällä monta kertaa oli sääli.\n\nVenäläisräätälit poistuivat sikäli kuin oman kirkon miehet rupesivat\nneulaa juoksuttamaan. Olihan Vilkko Juntunen opettanut monta poikaa.\nVanhempia räätäleitä oli eräs Heikki Mäkäräinen Hiisijärveltä.\nMyöhemmin oli Pyhännällä Matti Kemppainen, \"Räätäli Matti\", Antti\nOikarinen. \"Pieni räätäli\", Jussi Kinnunen, \"Paasolainen\", Pyhännän\nylämyllyn entisiä poikia.\n\nEenokki Rimpiläinen Pihlajavaaralla ja Jokikylällä teki paljon\nräätälin työtä. Hän kuitenkin keskellä miehuutensa vuosia joutui\nmielivikaiseksi, vietiin parannuslaitokselle ja kuoli.\n\nKirkonkylässä on Kalle Rajanteri monelle miehelle monen vuosikymmenen\nkuluessa uusia pukuja valmistellut. Monta konetta, monta silmäneulaa\non siinä leikissä jo hylyksi kihnuttautunut. Hänenkin mahtinsa on\nsiirtynyt pojalle. — Joonas Härkönen on vielä kirkonkylän neulojana\nmainittava.\n\nSuutarit eivät suuressa maineessa ole milloinkaan Ristijärvellä\nolleet, eikä niitä ole ollut mistä mainitakaan. Onhan pieksukenkä\nollut, tavallinen jalkine ja näitä on tehty joka talossa. Olihan vanha\nhokema pieksuihinkin nähden ikäänkuin pyhitetty: \"Tekemällään se mölkä\nsoutaa.\" Siis joka miehen on tehtävä pieksut jalkaansa ja omilla\ntekemillään toimeen tultava.\n\nOli kuitenkin pari miestä, joita mainittiin suutarin nimellä. Ne\nolivat Juho Juntunen kirkonkylästä ja Heikki Kemppainen, \"Norppanen\",\nPyhännällä. Juntunen oli suutarintyön oppinut Lappeenrannassa ja\nkykeni tekemään hyvin anturakenkiä. Heikki ”Norppanen\" lienee ollut\nitseoppinut, vaikka kyliä hän naulaili hyvin kovakantaisia. Monelle hän\ntoimitti narisevat kengät jalkaan.\n\nOn vielä monta muuta miestä jotka näppärällä kätevyydellään ovat olleet\nmukana siinä yhteistyössä, joka on suoritettu vanhemman ajan vaihtuessa\nuuteen.\n\n\n\n\nHAUTAHAMARIT.\n\n\nVaikka Ristijärvellä jo varhaisemmista ajoista asti on tervaa poltettu,\novat sittenkin vain muutamat miehet osoittautuneet varsinaisiksi\nmestareiksi tervahaudan polttamisessa. Näitä varsinaisia tervahaudan\npolttajia nimitettiin sitten hautahamareiksi. Tällaisia hautahamareita\non sitten kunakin aikakautena ollut, vieläpä joka kylässäkin, niin että\npahempaa puutetta niistä ei ole ollut.\n\nHiisijärvellä, varsinaisella tervanpoltto-alueella, olivat isännät\nkyllä polttotaidon hyvin oppineet, vaan täälläkin oli ukkoja, joita\nkäytettiin ulkokylissäkin mestareina. Sellaisia olivat Aapeli Tolonen,\nHeikki Härkönen y.m. Pyhännällä taas olivat Lemetin miehet tervanpolton\nmestareita. Lemetin Tuomasta käytettiin kylässäkin mestarina. Samoin\nPutkosen tauksen Alatalon Antti on ollut parhaimpiin luettuna.\n\nMustavaaralla ei omantakeista mestaria ollut. Tarvittaessa oli se\nmuualta noudettava, ellei itse uskaltanut turauttaa.\n\nJokikylänsä oli hämäriksi kykeneviä useampiakin. Mainittavampia\nkuitenkin Kalle Tolonen Kivimäen mökistä. Hänellä toinen jalka oli\nvähän lyhempi, vaan polttamisessa ei se juuri tehnyt kiusaa.\n\nKirkonkylässä oli Kalle Heikkinen kuuluimpia polttomestareita.\nLongin Nalleksi häntä myös sanottiin. Se kai oli niitä vanhoja\nsotamieshuutonimiä. Kalle Heikkinen kulki hamarimatkoilla ulkopuolella\noman kirkon rajojenkin. M.m. Kalle poltti tervahautoja paljon\nSotkamossa. Eikä Kallen osaamattomuutta valitettu milloinkaan.\nMuutoin Kallea pidettiin yleensä liian kallispalkkaisena. Sen ajan\nhamaripalkat kun tavallisesti vaihtelivat yhden ja kahden markan\nvälillä polttovuorokaudella, Kalle taas taisi ottaa kolme ja joskus\nneljäkin markkaa. Kerranpa sitten Kallen Sotkamosta hamarimatkoilta\npalatessa joku Pyhännän Kainuun miehistä kysäsi miten Kalle hirviää\nmäärätä isännän maksettavaksi noin suuren palkan. Kalle oli vastannut,\nettä häntä ei ujostuta laisinkaan suuren palkan määräys, kun ensin\npanee silmänsä kiini ja sitten yhtäkkiä ummessasilmin sanoa moksauttaa.\n\nKirkonkylän n.s. Karhulan kylällä on iänkaiken tervaa poltettu ja\nsiellä on aina ollut omat mestarinsa. Näyttääpä siltä että täällä asuva\nKeräsen suku tähän toimeen olisi erikoisesti kiintynyt ja siis päässyt\nniiden niksien perille joita tervanpoltossa tarvitaan.\n\nTätä ajatusta tukee sekin seikka, että Tuliniemen Lauri Keränen,\nvanhempi, Karhulan Keräs-sukua, hankki heti omantakeisen tervauunin.\nkuu kuuli sellaisia muuallakin olevan. Tämä sen vuoksi että tervauunin\ntiedettiin tervaksista, paitsi tervaa, antavan tärpättiä ja pikiöljyä,\nmitkä aineet maakuopassa polttaen menevät aivan polusta. Tämä\ntervauunihomma ei kuitenkaan päässyt pitkäaikaiseksi, sillä siinä\nvoittaminen oli niin hidasta työtä. Ja kun itse tervauuni laitteineen\ntuli kalliinlaiseksi, ei se näyttänyt vastaavan tarkoitustaan.\nMuutamien vuosien perästä rakentamisen jälkeen onkin se hävitetty\nolemattomaksi.\n\n\n\n\nMAAHENKISIÄ MIEHIÄ.\n\n\nMaahengestä ja maanviljelysinnosta puhuttaessa täytyy myöntää että\nse Ristijärvellä varhaisemmasta ajasta alkaen on ollut yleistä. Sitä\ntodistavat vielä nytkin kivikkovaarain selänteille kuokitut laajat\npellot, synkkiin korpiin raivatut niityt. Nähdäänpä vielä järven\nkuivaushankkeita ja vedenkääntämisiä syvällä ojituksella. Kuitenkin\nansaitsee tulla mainituksi eräitä henkilöitä ja sukuja, joilla\nmaanviljelys ja maataloudelliset pyrkimykset ovat olleet sydämen asia.\n\nHiisijärvellä on asunut kauvan vanha Härkösten suku. Näillä on ollut\naina perinnöllistä taipumusta uutteruuteen maatöissä ja sitäpaitsi ovat\nvarustetut hyvillä ruumiin voimilla.\n\nMainitaan näitä Härkösiä, nimeltään Paavo, tulleen Mustavaaralle.\nHän meni Tiikkajan perikunnalle isännäksi, otti huostaansa silloisen\nMyttylän verotilan, mutta Kuljan paikan katsoi edullisemmaksi peltomaan\nvuoksi. Paavolla oli sitten neljä leveäharteista poikaa, Paavo, Risto,\nJoona ja Esko. Näiden miesten käsivarsilla ovat Kuljan suuret pellot\nkivikkovaaralle kuokitut. Pysyväistä sijaa ei kuitenkaan Härkösille\ntullut Kuljasta. Ukko Härkönen möi tilansa vieraalle ja pojat jäivät\noman onnensa nojaan, kun isä itse rupesi ruokolle.\n\nSamaan aikaan oli Härkösen veljeksillä naapurissa väsymättömät\nkilpailijat. Karppisen veljekset Karppilassa eivät antaneet Härkösille\nperään viljelysten laajentamisessa. Karppilassa oli tosin vähäkivisempi\npeltomaa, mutta pettu- ja olkileipä kuokkamiehen eväänä usein.\n\nOli kolmaskin suku, joka tahtoi Härkösten malliin pauna toivonsa\nmaahan. Se oli Moilasten suku, asuen aluksi Kunnaalla. Täältä pitäin he\nalkoivat asutusta ajatella Kuljun naapuriksi Vihiin, sillä Kunnaalla\nei voinut pellon takalaitaa juoksuttaa yhtä laajalle kuin Karppilassa\noli. Kun sitten Moilanen ensimäisiä kertoja kävi uudella paikalla\ntyössä, kysyttiin kotona tultua, mitä näkyvätä siellä nyt valmistui.\nTähän oli Moilanen vastannut: \"Teinpähän vaan vähän vihiä.\" Se on samaa\nkuin: tein saman verran taloa kun pistellään varpuja linnun pyydyksen\nvierelle. Siitä tälle uudelle talolle pantiin nimi Vihi.\n\nJos Härköset leveähartiaisina olivat ruumiin voimista rikkaita, niin\nkyllä Moilaset taas ahkeruudessa ja väsymättömyydessä olivat kerrassaan\nvoittamattomia. Karppiset taas matalajalkaisina kylän työmyyrinä\nampiaisen tavoin suurella luottamuksella unkusivat maassa kiinni. Se\noli 19:nnen vuosisadan viidennellä ja kuudennella vuosikymmenellä kun\nMustavaaran kylässä tällaisella kolmivaljakolla ajettiin.\n\nNämä kolme maahengen terästämää sukua ovat vähitellen muuttaneet pois\nkylästä, niin että nyt enää rippeitä on vain jälellä, ei kuitenkaan\nniillä tiloilla joilla esi-isänsä tekivät työtä ja uhrasivat voimansa.\n\nHyrynsalmen Luvan kylän Kypärä on antanut monessa eri erässä Kemppaisia\nRistijärvelle. Ja siellä oli mistä antaa. Kypärä nimittäin on ollut\naina väkirikas talo. Aina siinä on ollut paljon veljiiksiä ja kullakin\nnäistä paljon lapsia. Pitänee puhua 19:nnen vuosisadan ensimäisistä\nvuosikymmenistä, kun Kypärästä tuli asukkaat Jokikylän Säkkilään. Kuten\nnimikin osoittaa, oli Säkkilä pohjaltaan Säkkisten alottama.\n\nTällä Kypärästä Säkkilään tulleella ukkelilla oli viisi poikaa, Perttu,\nPaavo, Penna, Matti ja Aato. Nämä Kypärän kivikkovaaralta tulleet\nKemppaiset päästessään Jokikylän nepseille maisemille alkoivat näytellä\nkauneinta osaa maanviljelysharrastuksessa. Kun tämä näin miestalo oli,\nriitti heillä aikaa huomattavan suuressa määrässä tervan polttoon,\nmutta pellon ruokintaa ei unhotettu. Niinpä kerrotaan että silloin kun\nmiesvoimat olivat parhaimmillaan, ei saattanut kesähelteellä sytyttää\nlehmäin savua pellolle, syystä että pelto syttyi palamaan. Niin paljon\noli peltoon mehtätörkyä sekoitettu.\n\nPaavo veljeksistä oli sikäli kirjamies, että hyväksyttiin kiertokoulun\nopettajaksi. Perttu veli kuoli Oulun sairashuoneelle vaikean\nleikkauksen jälkeen. Kaulasta oli joku kasvannainen poistettava. —\nSäkkilän jokirannassa oli veljesten aikana viisi vankkaa kuusta. Siis\njoka veljekselle oma kuusensa. Tuli merkityksi sekin tosiasia, että kun\njoku veljeksistä aina kuoli, taittoi tuuli heti yhden kuusen joukosta.\n— Säkkilässä asuu vielä samaa Kemppaissukua, mutta ei ole enää sitä\nmahtavuutta kun oli niiden viiden veljen aikana.\n\nMäkäräiset Pyhännällä ovat osoittaneet erityistä maaharrastusta. He\novat myös olleet jättiläismäisiä vartaloltaan, niin että tällaisia ei\nnäe enää tavallisen työn ääressä. Missä enää tällaisia lienee, niin\nkyllä ne mieluummin otetaan näyttelijäseurueeseen sirkuspainijoiksi.\n\nNäillä Mäkäräisillä oli Pyhännällä oma sukutila Mäkärälä, nyk.\nVanhatalo. Hovilakin oli jättiläis Mäkäräisten hallussa. Nämä\nMäkäräiset olivat työhön tarttuvaa väkeä ja sehän heillä oli vain\nleikkiä, kun oli paljon voimaa. Pyhännän harjulla näkyy vielä nytkin\nMäkäräisten suurtyöntuloksia laajana peltona ja ladottuina kiviaitoina.\nMäkäräisten voimakas suku ulettui aina Hiisijärvelle asti.\n\nSamoin Hyrynsalmelta Pyhännälle tullut Heikkisen suku on näyttänyt\nverratonta osaa maanviljelysharrastuksessa. Ovat kyenneet käytännössä\nnäyttämään miten miesten käsissä maa on ehtymätön ja että se kykenee\nelättämään ripevuosinakin.\n\nVielä on Pyhännän Klemetti maahenkisyydestään ja uutteruudestaan\ntunnustettuna tähän lukuun otettava.\n\nUkko-Klemetti oli kotoisin Sotkamosta. Hänellä talonostossa tuli paljon\nvelkaa, josta tuli paljon harmia, varsinkin syystä, että kauppalankonsa\nherrastuomari ulosottotoimin peri saatavansa. Kaikki ponnistukset\nnäyttivät ikäänkuin olisi tuulta vastaan taistellut. Herrastuomari ei\narmahtanut. Pakkohuutokaupalla oli vain ottanut saamisensa ja siihen\noli putipuhtaaksi mennyt koko talon irtaimisto, eläimetkin.\n\nTästä köyhyyden pohjasta kun Klemetit lähtivät nousemaan, niin se oli\nhuomiota herättävää. Pojat ottivat pellonhoidon sydämenasiakseen ja\nuutteruutta ei yhdeltäkään puuttunut. Useammalla heistä oli erikoisala,\njossa näyttivät suurinta ennätystä, Reeti oli leikannut päivässä\nruista ennen kuulumattoman määrän, ja Tuomas kuori mäntyjä kolopuiksi\nyhdessä päivässä enemmän kuin kukaan ennen häntä. Aapo taas oli yhdessä\npäivässä yksinään tekassut pystystä metsästä niittyladon.\n\nMuuten kaikki Klemetin pojat olivat sitä mieltä että työt ovat\nsuoritettavat aina ajallaan ja vieläpä etukynteen. Ahkeruus ja\ntäsmällisyys siis aina Klemetissä oli silmään pistävä. Itse\nukko-Klemetti taas oli uutteruuden varsinainen perikuva. Hänen tarvitsi\nnukkuakin vain vähän yösydännä kun lintusen.\n\nMuuten hauska juttu on ukko-Klemetin levähtämistavasta päivällä ja on\nhänen ahkeruuttaan sattuvasti kuvaava. Kerrotaan hänen olleen kerran\nMultikankaalla työväkineen tervaruukihommissa. Päivällisen syötyä oli\nukko-Klemettikin tapansa mukaan kellistynyt pitkälleen vain vähäksi\naikaa. Selkäpiillään keljottaen oli asettanut polvensa pystyyn, jotta\nkun ne siitä herpaantuvat leviämään, hän heti herää. Mutta työmiehet\ntekivätkin ukolle niksin, pistäen vitsapannan polvien ympärille. Niinpä\nukkelin polvet eivät päässeetkään herpaantumaan ja ukkeli nukkui\nmakeasti lännelle päivin. Herättyään tietysti kovasti harmitteli.\n\nUkko-Klemetin suurin huoli oli vielä saada pojilleen rikkaita emäntiä.\nSiinä hän osaksi onnistuikin.\n\nUkko-Klemetin täytyi monasti käydä käräjilläkin. Kerran sattui sitten\nettä Klemetti ei riitapuolensa antanut rauhassa puhua. Tuomari sähähti\nsilloin: \"Ole sinä Klemetti vaiti.\" Klemetti vastaa: \"Oonnihan minä.\"\nTuomari: \"Etpähän oo.\" Klemetti: \"No en enää virka mitään.\"\n\nSuuri ja valitettava vahinko vain että näiden kovakouraisten pellon\nrepijäin käsiin ei osunut suonviljelys. Heinäviljelystä tavotellessaan\nhe löivät kumoon aarniokorpia ja polttivat, puut roviolla. Tosin\ntähänkin aikaan hautoi joku mielessään parempia heinänviljelystapoja,\nmutta ei osannut panna mielihauteita käytäntöön.\n\nKirkonkylän Aholassa oli sentään rohkea isäntä. Hän kaivatti paljon\nojia Siltasuon ja Juuttilan väliselle väleikölle, mutta kun ei\nosannut lannoituksella auttaa kasvukuntoon, jäi tämä suuri työala\nmieliharmina ja tuloa tuottamattomana seisomaan. Muutamaksi pahaksi oli\ntuo ojittaminen tuonut siksi velkaa, että talo oli myytävä toiselle\nmiehelle. Nämä edellisen isännän ojitukset jäivät kauvaksi aikaa\nunhotuksiin.\n\nVähän parempaa, joskaan ei viisainta, oli Seppälän Tolosten suoviljelys\nHankasuolla, muutoin vuosikymmeniä myöhemmin.\n\nTässä kuitenkin on nyt kysymys miesten uskaltamisesta ja työtarmosta\nja ei siis laisinkaan onnistumisesta. Siitä lienee siis jo saatu\njonkunlainen kuva, ehkä kylläkin puutteellinen.\n\n\n\n\nPERTTULIN KIRKOLLA.\n\n\nEi joulu, pääsiäinen eikä juhannus vedä perttulille vertoja\nRistijärvellä. Se on aivan suotta aikojaan muodostunut jonkunlaiseksi\nkansanjuhlaksi. Mitään syytä siihen ei näytä olevan. Onhan se vain\naina ollut ja edelleen on pappien kesäsaatavain kantopäivä, tosin\nlauvantaina. Kuten luonnollista, on silloin joka talon ja joka mökin\nisännällä kirkolle asiaa. Pisimmiltäkin perukoilta tulevat isännät,\nsilloin kirkolle vasikannahka kainalossa ja voihulikka toisessa\nkädessä. Ja kun ennen vanhaan otettiin perttulina rippiväkeä, oli\nusein emännätkin mukana. Näin ollen jo tästä olisi muodostunut suuri\nihmisjoukko, vaan sen lisäksi tulivat kirkolle ja vieläkin tulevat\naivan kaikki kynnelle kykenevät nuoret ihmiset, ei ainoastaan omalta\nkirkolta, vaan sen lisäksi suuret laumat ulkopitäjäläisiä. Ja vielä\nlisäksi tuli ennen vanhaan voinostajia aina Oulusta ja Torniosta asti.\nKajaanista tuli vehnäsen myyjiä, sillä oman paikkakunnan leipurit\neivät kyenneet leipomaan vehnästä niin paljon ja hyvää kuin perttulina\ntarvittiin.\n\nYhden ainoan kerran tuli joku sirkusseurue ja vuokrasi Aholasta pirtin\nnäytöksihän varten. Rovasti Lönnrot ei tykännyt tästä hommasta.\nRippisaarnansa ohella varoitti ihmisiä menemästä sinne. Lähettipä\nsanan seurueen johtajalle, että on passinsa näytettävä pappilassa.\nSilloin näet ei ollut poliisia ja vallesmanni oli Hyrynsalmella.\nSeurueen miehet näyttivät passinsa rovastille ja saivat näytäntöjään\njatkaa yhdeksään asti lauvantai-iltana. Silloin kunnan esimies kävi\nilmoittamassa että näytännöt on lopetettava paikkakunnan levolle\nrupeamisen ajan mukaan. Ja se lopetettiin. Sisäänpääsymaksu oli 25\np. kertakäynniltä ja 50 p. koko illan oleskelusta. Viidenkymmenen\nmaksajille painoi ovenvartia merkin paidanhihansuuhun musteleimasimella.\n\nPerttuliksi usein ovat niinikään salaviinan-kauppiaat lyöntäneet tiensä\nRistijärvelle. Sekin on aivan ikivanha tapa.\n\nJos ihmisiä on paljon ja joku juopunutkin mukana, ei useinkaan elämä\npääse sietämättömän rajuksi. Itsensä hillitsemiskyky kullakin on\ntavallisen suuri. Läpi yön kyllä tavallisesti on liikettä, pimeässäkin\non kulkijoita. Pirtistä pirttiin käy matka. Uteliaisuus vetää\ntirkistämään mitä missäkin näkyy. Poikaviikarit ne tätä tekevät.\n\nJo vanhoista ajoista asti oli ollut tapana että Ristijärven perttuli\non viikkoa jälkeen tavallisen. Se oli siitä syystä, että Ristijärven\npappi tavallisena perttulina kävi aina Hyrynsalmella kesäsaataviaan\nperimässä ja Hyrynsalmen pappi vuorostaan tuli sitten Ristijärvelle.\nSitten Hyrynsalmen kirkkoherra Snellman otti tavakseen periä\nRistijärvellä viikkoa aikaisemmin tavallista. Mutta kun tämän tiesivät\nvain Ristijärveläiset, tulvi vielä viikkoa jälkeenkin tavallisen\nulkopitäjäläisiä ja muita kaupustelijoita ja tekivät väkirynnäköllä\nnäin ylimääräisen perttulin.\n\nEnnen vanhaan joka emäntä perttulin aikana kirkolla pestasi piian jo\ntulevaksi vuodeksi. Myöhemmin tämä tapa on jäänyt pois.\n\nPerttulimiehillä aina ennen oli tavallista paremmat eväät. Olihan\nrieskaa, piirakkaa, voita, linnuntäkkä ja sen lisäksi juustoleipä.\nPerttuliksi emännät paistoivat paljon juustoleipiä. Pitihän se olla\nrengille ja piialle, vieläpä isännälle eri päällinen. Sitäpaitsi\nmolemmille papeille vietiin juustoleipä hyvitykseksi. Se ei kuulunut\npalkkasaataviin. Se annettiin vain mieluisille papeille. Jos oli\nmielestä joku pappi huono, jäi se ilman.\n\n\n\n\nENTISET ELINTAVAT.\n\n\nMyötätuntoisin mielin muistelee nyt vielä elossa oleva vanhempi\npolvi entisiä aikoja elintapoineen. Eikä ollenkaan ihmettele tätä\nse, joka vähänkään muistaa, miten viehättävän yksinkertaiset ja\nkoristelemattomat ne olivat. Se oli vain uupumattomalle työlle, kuin\nvanha väki antoi arvoa. Vaatetus ja ruoka, ne asetettiin toiselle\nsijalle.\n\nLeivän puutetta sai maistaa useamman kun yhden kerran tuo vanha raataja\npolvi. Että niin usein sai olkijauhoja ja petäjän kuoria leipätaikinaan\nsekoittaa, tuli puheet selvästä leivästä oikein miellyttäviksi Rahaa ei\nollut ennen paljon, vaan sitä ei usein tarvinnutkaan. Kauppamiestä ei\nollut ja sittenkin toimeentultiin. Kasvoihan pelto hamppua ja lampaan\nselkä villoja. Näistä tehtiin pukineet sekä miehille että naisille.\nTällaiset pukineet olivatkin sekä lujat että lämpimät. Myöhemmin\nostettiin loimilankoja puolivillaisen kudontaa varten.\n\nVarakkaampien talonpoikien oli sulhasmiehenä ollessa tapana ostaa\nmorsiamelleen silkkihuivi, joka maksoi toista- ja kolmattakin kymmentä\nmarkkaa. Tulipa vielä muodiksi ostaa hameeksi \"oljannia\" ja ”muslimia\".\nVanhat ihmiset puhuivat vielä outonimisistä vaatelajeista, kuten\n\"salveetista\" ja \"tanttyykistä\". Lienevätkö itsekin koettaneet näitä\nkotona kutoa.\n\nMiesten pukineisiin edelleen kuului hursti, puolivillainen ja sarka.\n\nJalkineina olivat tavalliset pieksut. Jos ne menivät rikki, niin ne\npunontaisella ja äimällä paikattiin. Jos yksi paikka meni rikki,\npistettiin selkään toinen ja kolmas. Paikan päälle aina hivautettiin\ntervaa. Punontaisen mutkat täytyi saada kestävämmäksi. Härän nahkan\nposkukset ne olivat parhaita paikkanahkoja. Samoin vanhat varren\nnilkat, kantonahkat ja muut sellaiset. Olihan opittu sananparsi: \"jolla\non paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä.\"\n\nNahkat aina itse kotona parkittiin. Karva saatiin nahkasta pois siten,\nettä vietiin virtaan levitettynä tankoon kiikkumaan useammaksi viikoksi.\n\nAnturakenkä oli ennen aivan tuntematon koristus. Myöhemmin se tuli\nkäytäntöön. — Vanhempi väki ei suopein silmin naruanturoita katsellut.\nSellaisissa kävelemistä pitivät suurena ylpeyden syntinä. Kyllä se\nolikin mokoman näköistä, kun mies anturakengistään käänti varren suut\nalaspäin, jotta näkyi kämmenen leveydeltä punasta \"sahvijaani\"-nahkaa.\n\nMyöhemmin tuli miesten muodiksi ylpeillä \"tyylin mutkalla\". Aivan\ntavallisiin pieksun varsiin tekastiin mutka, sen parempi, kuta lähemmäs\nnilkkaa sen sai. Olipa tapana, että sukanvarren suuhun oli kudottu\nkerros punaisella langalla. Mies asetti sitten saappaansa varren suut\nniin alas, että punainen sukanvarren suu jäi näkymään. Pitipä huolen\nsiitä, että se ei saanut piiloon laskeutua. Tämä kuului pyhätamineisiin\nkirkkopaikoissa.\n\nLetkavarsipiippu oli nuorten miesten paras ylpeys. Useammalla se oli,\nsillä tupakoimattomia oli vähän. Vanhemmat miehet vetelivät savuja\nluuvarsipiipuistaan ja iskivät tulen taulaan tuluksillaan. Tupakka oli\nnurkantakana kasvanutta. Mällimiehet ostivat venäjänlehteä poskeensa,\nvaan piipunperät löysivät tiensä aina mukaan. — Onhan tupakkamiesten\nhalulla hartaalla sepitetty runo: \"Leikki tuli kun leipä loppui, vaan\ntuska se tuli kun tupakki loppui.\"\n\nTuli jo mainituksi, että selvä leipä oli vanhain miesten paras ihanne.\nSelvä leipä tehtiin siten, että taikinaan pantiin puoleksi ohria ja\ntoiseksi puoleksi rukiita. Leipoessa tehtiin keskelle sarvella reikä\nja pujotettiin tankoon kuivamaan. Se oli nimeltä \"jokapäiväinenleipä\"\neli \"arkileipä\". Aivan puhtaasta rukiista tehtiin hienompia ja ne\npääkammalla päältä kirjailtiin. Näitä sanottiin \"kirjoleiviksi\", joita\nsyötiin pyhinä ja matkaeväinä. Kerjuuämmät pitivätkin erittäin hyvänä\nsitä emäntää, joka antoi kirjoleivän, varsinkin jos pani vielä \"lujaa\"\nvoita päälle.\n\nTavallisimpina arkikeittoina oli kalakeitto, lihavelli, maitovelli,\npottumaito, pottuvoi, lihapaisti, ohra-, pottu- tai naurispuuro.\nLauvantai-iltoina talvella marjavelliä. Pyhäaamuna juustoa tai\ntalkkunata. Puoliseksi viiliä. Viili syötiin puulusikoilla, vaan\npiimä tavallisesti kauhoilla. Samalla kauhalla vuoronperään pytystä\nryypättiin, niin että kauha aina oli menossa. Toisinaan kaksikin henkeä\ntavoitteli kauhan vartta yhtä aikaa, vaan harvoin siitä riita tuli.\nYksi ensin, sitten toinen ja kolmas. Kauhan pohjaa ei nuoleksittu, vaan\nlusikan kyllä.\n\nKahvinjuonti kuului ennen harvinaisuuksiin. Viinaa maisteltiin\nuseammin. Vielä v. 1890 ei Ristijärven kirkonkylässä myöty kupittain\nkahvia, eikä kirkkovieraat sitä kaivanneetkaan. Kyllä kotona jo\nsiihenkin aikaan oli pannut käytännössä. Mutta kymmentä vuotta\naikaisemmin ei sitä vielä joka mökissä ollut.\n\nVaikka viinan saanti ennen olikin varsin helppoa, ei kaikki miehet\nolleet ehta juoppoja. Kohtuuden miehet silloinkin olivat enemmistönä.\nMuutamat vaan syystä tahi toisesta olivat rietautuneet.\n\nSunnuntaihartaus kuului vanhoihin hyviin tapoihin. Vähäpätöinen oli\nse talo, jossa ei ollut saarnakirjaa ja jossa ei saarnaa sunnuntaina\nluettu. Virsiäkin veisattiin paljon sekä virsikirjasta että Siionista.\nKello 10:nestä päivällä puolisiin asti kulutettiin aikaa lukemalla ja\nveisaamalla. Tämä hyvä tapa on muutamissa taloissa edelleen jatkunut ja\ntulee luultavasti jatkumaan polvesta toiseen.\n\nPitkätukkaisuus oli vanhojen miesten erityinen muoti. Eivät millään\nhinnalla olisi he luopuneet pitkästä tukastaan. Pidettiinpä\nerittäin suurena häväistyksenä sitä, että Kajaanin linnassa\nvesileipärangaistusta kärsiviltä oli leikattu tukka ja tehty aivan\nkolipää. Niinpä arveltiinkin, kun luultiin jonkun joutuvan linnaan,\nettä \"pää se tulee kerittäväksi.\" — Myöhemmin on pään keritseminen\ntullut aivan tavalliseksi. Ei ole enää monta miestä, joka tahtoisi\nkantaa pitkää tukkaa.\n\n\n\n\nNAIMISIIN MENO.\n\n\nNaimisiin menijäin tapa oli ennen pitää aikeitaan näistä asioista ensin\nsalassa. Sivulliset eivät saaneet tästä tietää ennenkuin se kirkon\npöntöstä sanottiin. Toiset taas pitivät salassa siksi kunnes ratulat\noli juotu.\n\nRakastavaisten ei ollut tapana seurustella päivällä. Kirkkopaikoissa\nyhdessä käveleminen muulloin paitsi Perttulin lauvantai-iltana\npidettiin häpeänä. Sitävastoin yöseurustelun puolella oli yleinen\nmielipide. Se kuului asiaan. Kun sanaa ei saanut vaihtaa päivällä, niin\nse tehtiin yöllä. Sananlaskun: \"Valkeus nauraa pimeyden töille\" ei\nluultu sopivan tähän asian tilaan.\n\nSormus on kihlakapistuksiin aina kuulunut, mutta ennen vanhaan ei sen\naina tarvinnut olla kultaa. Hopeasormus kulki myös muodissa, kun se\noli kultasormusta halvempi. Köyhäin täytyi usein vihille lähtiessä\nemänniltä lainata kultasormus, kun puhuttiin, että hopeaisella ei\npappi vihkisi. Samalla puhuttiin, että vaskisella ja hätätilassa\nvitsapantasormuksella kyllä vihkisi. Myöhemmin ostivat talonpojat\nmorsiamelleen kaksikin kultasormusta ja silkkihuivin. Että kolme\nkultasormusta joku uskalsi ostaa ja sen lisäksi taskukellon, se\noli ennen kuulumatonta tuhlausta. Mutta sulhasen sormi se aina on\njäänyt tyhjäksi. Ei rikkaankaan morsiamen mieleen ole juolahtanut\nantaa vastakihloja sulhaselle. Se kun ei ole ollut tapana. Joku\nkyllä joskus on tiennyt puhua, että niin herrat tekevät, vaan se on\nheidän omaa hupsuuttaan. Moni köyhä on mennyt ennen naimisiin, että\nei minkäänlaista sormusta ole ostettu. Vihkireissulla vaan ollut\nlainasormus sormessa, sen jälkeen ei mitään. Toiset köyhät taas ovat\nvihkisormuksensa tarpeentullen vaihtaneet ruokatavaroihin ja syöneet\nsuuhunsa.\n\nRatuloita ja häitä pitivät ennen vanhaan niin rikkaat kuin köyhät.\nRikkailla ne olivat suuremmat ja köyhillä pienemmät. Molemmilla oli\npäätarkoituksena, että tämä keino tuottaisi voittoa. Siksipä viinaa\ntäytyi olla paljon, jotta päihtyneiden lahjoitukset olisivat suurempia\nja voitto sitä paremmin taattu. Lahjoitukset, olipa ne rahaa tai\ntavaraa, kuuluutettiin julkisesti kaikkein kuullen, levennellen ja\nkehuen. Ilmoittajain piti nousta peräpenkille seisomaan ja sieltä puhua\nkauniisti kuinka se mies tai nainen antoi tai lupasi antaa niin ja niin\npaljon, vaikka ennenkin jo on antanut, eikä liioin ollut viimeinen\nkerta. Ja tämä keino ajoi toisia antamaan, jotta heidänkin nimensä\nmainittaisiin auliina lahjoittajana ja samalla kuulisi sivullisen\nsuusta muutkin hyvät työnsä. Sittenkun alettiin puhua tällaisten\nhäitten laittomuudesta, jäi kuulutuskeino pois ja rahaa annettiin\nnoin salavihkaa miten kukin halusi. Useinkin vaan morsianta lattialla\npyöritellen. Mutta kun tällaiset annokset olivat vaan viisipennisiä,\nniin kemut ovat tuottaneet vaan tappiota. Niinpä ne ovat vähenemistään\nvähenneet ja moni on viime aikoina uskaltanut käydä vihillä ilman\nmitään juominkia.\n\nTanssit oli ennen vanhaan pidoissa välttämättömät Pelimanni ja kaksikin\npiti soitosta huolen. Valitettavasti ei tanssitaito hetikään ollut\nyleistä, mutta kun muutamiakaan oli, niin ne pitivät siitä puolesta\nhuolen. Toiset katsoivat, miten se menee. Vanhoista ihmisistäkään ei\npidoissa soittaminen ja tanssi ollut vastenmielistä, syystä, että se\non vanha hyvä tapa. Joskus nähtiin vanhustenkin joukossa köppelehtävän\nsikäli kuin se nuorempana on ollut mieluista.\n\nRatulain pidon jälkeen alkoi tavallisesti morsiamen keruu-aika.\nSitä ennen oli morsiamen mentävä sulhasen kotiin tutustelemaan.\nAnoppimuorikin sai nyt nähdä, onko tuleva miniä työihminen,\nhyväluonteinen j.n.e. Tätä viikkoa aina nimitettiin morsiamen\nkatsantoviikoksi. Toiset sitä pilaa puhuen ovat sanoneet housuviikoksi.\n\nMorsiamen keruu oli ennen vanhaan välttämätön molemmille, sekä\nrikkaille että köyhille. Rikkaat sittenkin saivat enemmän kokoon,\nkun heillä oli sukulaispiiri varakasta väkeä. Keräävälle morsiamelle\nannettiin mitä mikin halusi. Italiana oli 50 penniä tavallisin taksa.\nTavarana oli villat pääasiassa annettavia. Köyhemmät saivat sekä\nvilloja että hamppuja. Näinpä morsimelle kyliä kierrellessä syntyi\nsuuri lakanaan kääritty nyyty selkään. Nyytyn suuruus antoi kerääjälle\nkunniaa. Oma seurakunta kierrettiin tarkoin ja vähän ulkopuolellakin.\n— Morsiamelta oli mukana kaasomuori, useinkin köyhä leski, jolla oli\nnyyty myös mukana, johon hyvät emännät pisti villakorin ja muuta\napua. Kaasomuorin oli talossa puhuttava kaikkea, selitettävä kenen\non morsian, jos sitä kysyttiin, ja mentävä edellä syömään toiseen\nhuoneeseen emännän kehoitettua. Morsian vaan äänettömänä neuloi\nsukkaa. Ahkerat morsiamet neuloivat tietä kävellessäänkin. Kaasomuori\nsamoin. Ero vaan oli siinä, että morsian neuloi pumpuli- ja kaasomuori\nvillakangasta.\n\nMonta viikkoa tarvitsi morsian valmistuakseen miehelään. Oli kudottava\nja neulottava paljon vaatteita. Sulhaselle oli tehtävä keruuvilloista\nuusi puku, anoppimuorille samoin. Uusia paitoja piti olla paljon, kun\nniistä piti antaa kappale kullekin anopin perheen jäsenelle, vieläpä\npuhemiehelle muorineen. Samoin vanttuut ja sukat meni niille kaikille,\njotka tavalla tahi toisella olivat \"solmua\" olleet yhteen päin\npuristamassa.\n\nLeskien naimisiin meno tapahtuu useinkin ilman varsinaisia valmistuksia.\n\nLienee ehkä paikallaan liittää tähän muutamia tositapauksia\npaikkakunnalta, joista näkyy miten yksinkertaisella tavalla vanhat\nmiehet esi-isämme osasivat valita kumppaninsa.\n\nJokikylässä itsellinen Eeli Karppinen rupesi rakentamaan\nJunkkosenkosken rannalle omaa taloa, vaikka ei vielä ollut emäntää.\nKun hänellä talo oli jo asuttavassa kunnossa, lähetti hän kylälle\ntietoja, että jos sattuisi olemaan joutilasta ihmistä, niin se saisi\ntulla emännäksi. Sattui sitten niin että Hyrynsalmen Kytöperältä oli\nkolme tyttöä Jokikylän kautta matkalla johonkin työpaikan etsiskelyyn.\nTyttöjä neuvottiin silloin Junkkoselle että Eeli saisi niistä yhden\nvalita itselleen. Tytöt menivät ja ilmoittivat asiansa. Silloin\npyöristyivät Eelin silmät ja täytyi katsoa tyttöjä suoraan silmiin,\npäästäkseen selville, mikä noista paras olisi. Sitten hän viittaa yhtä\nkädellään sanoen: \"Tämä saapi jäädä.\" Tyttö jäi ja siitä tuli sitten\nEelille emäntä. Mutta ne toiset olivat pois mennessään jupisseet että:\n\"Mies oli ottavinaan joukosta paraan, vain kaikkein huonoimman se sai.\"\n\nSaukon Juho Karppista oli kerran luultu, että siitä on tullut vanha\npoika. Niin hän lienee ensin itsekin uskonut, mutta se usko oli\nhorjuvainen. Se oli ollut syksyllä nuotanvetoaikana kun kalakontti\nselässä oli Putkoselta palattu kotiin. Nuotalla oli ollut paitsi vanhaa\npoikaa Juhoa myöskin talon piikatyttö Hyrynsalmen Kinnusten sukua. Kun\ntämä piikatyttö sitten päivän töistä väsyneenä kalakontin kanssa astuu\nJuhon jälessä, kääntyy Juho pellonveräjällä päin tyttöä ja sanoo: \"Minä\nolen meinannut ottaa sinut eukokseni.\" Tyttö hämmästyneenä lysähtää\nsäikähdyksestä maahan, mutta kun Juho vakuuttaa vilpittömyytensä asian\nsuhteen, jatkavat he matkaa ja huomen aamulla ovat menossa kirkolle\nottamaan kuulutuskirjaa. Juho oli papillekin ihmetellyt moista\nhöperyyttään, mutta pappi oli Juholle vakuuttanut, että joskin tämä jo\non vanhapoika, niin ei vielä ole liian myöhäistä. Kahden viikon perästä\ntämän jälkeen arvelee Juho sunnuntaiaamuna: \"Minä sitä lähden kirkolle,\nlieneekö sinne kellään muulla asiaa.\" Tästä piti morsiamen hoksata että\nJuho aikoo nyt mennä vihille ja on lähdettävä mukaan. Siis sulhasella\nei morsiamen kanssa ollut mitään kahdenkeskisiä neuvotteluja, olivat\nennen vihkimistä toisilleen kylmiä ja vieraita, jotta vihkimisen\njälkeen olisi sitä lämpöisempi.\n\nPihlajavaaran Kukkarovaaralla asui kerran kaksi Karppis-veljestä,\njoista Anttia sanottiin Puheliaaksi Antiksi. Antti kyllä ei liioin\nmilloinkaan puhunut liikoja ja se mitä sanoi, oli pidettävä totena.\nAntista kerrotaan, että kun hän ensin oli miettinyt kenen ottaisi\nikuiseksi, meni sormustuohisensa kanssa sille penkille istumaan,\njossa mieleisensä kehräsi, ja pitkin penkkiä työnti kihlatuohisensa\nkehrääjän viereen. Sitten jäi äänettömänä istumaan. Kehrääjä ehkä\narvasi mitä Antti tuohisineen meinaa, mutta työntipähän vain Anttiin\npäin takaisin. Antti mitään virkkamatta siirsi taas tuohisen kehrääjän\nviereen, ja sitten kehrääjä taas takaisin. Silloin Antti ei enää malta\nolla virkkamatta. Hän ikäänkuin kiivastuneena työntää tuohisensa vielä\nkerran kehrääjän viereen kysyen: \"Eikö luota?\" Ottanut kaiketi kehrääjä\nlopultakin oli tarjotun tuohisen, kun myöhemmin tavataan heidät\npappilassa vihillä. — Heti kihlauksen jälkeen olivat veljekset yhdessä\nolleet metsässä kirvestöissä, jossa Antti oli entistä riuskeminin\nkirvestä heiluttanut ja sanonut veljelleenkin: \"Lipsutetaanhan nyt\nvelimies, sillä nyt ei ollakaan kamman teossa.\" Veli näet oli kamman\ntekijä.\n\nSilloin kun Antti meni vihille, oli pappina joku väliajan saarnaaja.\nKun pappi kysyi Antilta, otatko tämän aviovaimoksesi, ei Antti\nvirkkanut mitään, naurusuin seisoi vaan ja kieli huulien välistä näkyä\nlipatti. Kun Antti ei papin toiseen eikä kolmanteenkaan kysymykseen\nvastannut, pisti pappi kirjansa kiini, arvellen että se hänestä\nnähden saapi olla semmoisenaan. Silloin puhemies ja morsian häpeästä\npunastuivat ja pelkäsivät että ei nyt tainnut tulla tolkkua. Vielä\nkerran kysyy pappi Antilta, jolloin kuuluu myöntävä \"niin\". Ja siitä\npappi sitten taivutteli lauseita ja sovitteli vihkimäkaavaan, joten\nikuinen solmu tuli.\n\nVanha seppä Esko Härkönen Sepän talon Härkösten sukua Hiisijärveltä\nkun leskimiehenä ollessaan kuuli että Katerman Immolassa olisi vihanta\nleski, komia ja muutoinkin tykättävä ihminen, lähti aivan asian aikain\nkatsomaan. Vanha seppä toivoi kuitenkin että hän, ennenkuin leski tiesi\nhänestä mitään, saisi noin salaisesti päälle silmillään vilkaista,\njotta miltä tuo ihminen arkieleessä ja aivan kesyttämättömänä näyttää.\nHän meni Immolaan talonväen nukkuessa yöllä ja köllistyi pirtin\npenkille maata. Leski näet aamulla tuli toisista huoneista pirttiin,\neikä tiennyt, että siellä on katsomamies. Tuskinpa vanha seppä uskalti\ntänä yönä ottaa sikiunta, kun odotti kohta näkevänsä sen komian lesken\njota toivoi vaimoksensa. Aamulla avautuu ovi ja eräs nainen tulee\nsisään. Odottavan silmät pyöristyvät, mutta päätöskin on heti valmis:\n\"Jos vaan tämä on se puhuttu leski, niin ei tule kauppoja.\" Ovi avautuu\ntoisen kerran ja keski-iän nainen istuu sisään. Vieras katsoo tätäkin\nja päättää mielessään näin: \"Jos vaan tämä on nyt se puhuttu leski,\nniin se on otettava.\" Hän otti ja sai myös. Kuulutuksille panemiselle\nja vihille menemiselle eivät lesket kuitenkaan pitäneet kiirettä.\nKokonaista neljä vuotta asuivat yhdessä kuten aviopuolisot ainakin,\nennenkuin tekivät sen lailliseksi pappilassa. Tämä monen mielestä meni\njo liian joutavaksi ja sanoivat itselleenkin miten synnillistä on olla\nnoin mustilaisten lailla. Immos-leski oli tähän vastannut: \"Jumala\nei meille tästä lue syntiä, sillä hän itse on jo liittomme taivaassa\nvahvistanut, joten pappilassa käynti on vaan tavan vuoksi.\"\n\nNämä lesket yhteen mentyään elivät monta vuosikymmentä,\nvanhuusvuosinaan köyhänä ja kerjäten.\n\n\n\n\nVANHAN VIRSIKIRJAN KÄYTTÄMISTÄ.\n\n\nKauvan senjälkeen kun tuli pakolliseksi käyttää uutta virsikirjaa\nkirkkoveisuussa, oltiin sitä mieltä, että vanhaa virsikirjaa\nyksinkertainenkin olisi paremmin ymmärtänyt ja sen lisäksi pidettiin\nuutta ajatustavaltaan peräti kevyenä.\n\nSenpä vuoksi juuri teen muutamia näytteitä miten ennen vanhat vanhaa\nvirsikirjaa ymmärtivät.\n\nEräältä vanhalta eukolta kun mies kuoli, pesi tämän ensin, pani\nkelkkaan ja vetäessään riiheen mainitsi virsikirjan sanoja: \"Tulet\nperässäni juuri pikemmin kuin luulet\". Eli suorasanaisesti näin: Kun\nkerran olet kuollut, vedän minä sinut riiheen eikä sinun auta ensinkään\nvastustella.\n\nKerran ukkeli kantoi selässään saunaan lapsivuoteessa olevaa eukkoaan\nja virsikirjasta mainitsi asiantilaan kuuluvan kappaleen: \"Ristiäni\nminä myös kannan kyllä ylön mielisest.\" Ukkelin ajatus tietysti oli\ntämä: Paljon suina ja ristiä tuopi vaimo miehelle, mutta täytyy se\ntässä tilassa kuitenkin ottaa selkäänsä ja kantaa saunaan.\n\nUseamman kuin yhden kerran veisasi eräs ukkeli virren värsyn erästä\nkohtaa väännellen: \"Rekses luotti vaimonsa päälle, ei se hyväksi tullut\nhälle\".\n\nSilloin kuin joku naimiskauppa oli syntymässä ja se jollekin oli\nvastenmielinen, etsi hän lohdutusta virrestä: \"Moni aviokäskyy laittaa\nkuin on juuri häjy tapa. Pahahenki heitä siihen taitaa\". Tarkoitus oli\nantaa virren puhua naimiskauppaa vastaan näin: Moni se kyllä naimisiin\nhommaapi, joka on niin kelvoton ja paha tapa, senvuoksi että pahahenki\nheitä siihen yllyttää..\n\nJos taas joku oli sairastunut hyvin äkkiä, otettiin osaa suruun\nlukemalla virrestä: \"Tänäpänä terve, huomenna kirves.\" Ja kun se siihen\njäi, tuli siitä se ajatus, että se ihminen eilen oli vielä terve, mutta\ntänäpäivänä se on muuttunut kirveeksi.\n\nKerran kuulin miehen veisaavan aivan tosissaan näin: \"Synnissäs olen\nsiinnyt.\"\n\nOli taas eräs emäntä, joka luuli naapurien kantavan hänelle ikuista\nkaunaa. Silläpä hänen lempivirtensä olikin: \"Älvös sinä pahakses sitä\npanko, Jos maailmas’ on pahoi paljon.\" Sitä emäntä usein mielihyvällä\nveisasi ja tunsi lohdutusta siitä että sai virren kirjoittajan kanssa\nosoittaa maailman suurta pahuutta.\n\n\n\n\nILMOJEN ENNUSTAJA.\n\n\nHyrynsalmen ja Ristijärven välisellä Karpinvaaran rinteellä asui\nsaunassaan pieni mustaverinen mies. Paavo Kemppainen, yleisemmin\nnimitetty Ressa-Paavoksi. Kaiketi ennen nuorempana oli asunut\nRessa-nimisessä talossa.\n\nTämä Ressa-Paavo oli erikoisalakseen ottanut ilmain ennustamisen\neteenpäin, pitäen tätä jonkunlaisena ammattina. Selittipä vielä senkin\nmistä hän nuo tiedot aina saapi. Mikkelin aikaan seesöinä sanoi\nsaavansa merkit tähdistä taivaalta, joista sitten osaa tarkalleen sanoa\nmihin aikaan keväällä tulee kesä, mihin aikaan sattuu vesisateita, onko\nhallaöitä ja mihin aikaan kesästä.\n\nKevättalvella kierteli Paavo tavallisesti kyliä ja oli valmis\nhaluaville kahdenkesken kesänvaiheista ennustamaan. Palkkiokaan ei\nerittäisen suuri ollut. Kymmenen penniä ennustukselta oli tavallinen\ntaksa, vaan jos ennustaja tinki viiteen penniin, niin ennusti Paavo\nsilläkin. Kun Paavo oli köyhä mies, annettiin hänelle sitäpaitsi aina\nruokaa ilmaiseksi.\n\nMitään suurempaa merkitystä ei Paavon ennustuksille yleensä annettu.\nEipä liioin liene tullut muistiin merkityksi miten ne ylipäätään\npitivät kutinan. Kuitenkin oltiin taipuvaisia uskomaan että Paavo\nsaunansa katolla Mikkelin aikaisina seesöinä uskollisesti kököttää ja\nlukee tähdistä salaisia merkkejä.\n\nOlipa Paavo jo merkille pannut senkin, että herrat ennustuksista ovat,\naina auliimpia maksamaan. Niinpä usein suurella kunnioituksella puhui\nHyrynsalmen lukkari Eeli Juntusesta, että se aina antoi runsaalla\nkädellä ja käski joka vuosi käydä ennustamassa.\n\nRistijärven rovasti Lönnrot sitävastoin oli Hyrynsalmen lukkarin\nvastakohta, kun ei ollut antanut ennustaa, vaikka sen olisi tehnyt\nhyvästä tahdostaan. Kieltänyt oli. Apua kyllä oli antanut ja oikein\nrunsaalla mitalla.\n\nPaavolle jäi lapsia tyttö ja poika, isän kaima. Näissä kumpaisessakaan\noi ollut isän mahtia, ennustajan vikaa. Eikö liene isä opettanut\ntai eikö opetus liene pystynyt. Summa on vaan se, että Paavo\nennustusmahtinsa vei maanrakohon.\n\n\n\n\nTAIKUUTTA.\n\n\nEi Ristijärvi tästäkään halveksitusta piirteestä ole osattomaksi\njäänyt, joskaan ennätystä tällä alalla ei ole korkeinta saavutettu.\n\nPuhutaanhan vanhan Eskolaisen käyneen Lapissa vartavasten\nnoidantemppuja oppimassa. Siellä Lapissa sitten oli Eskolainen\nhohoillut näin: \"Huomenna olisi kekri kotona ja minä polonen olen\ntäällä.\" Silloin oli Lapin tietäjä luvannut Eskolaisen toimittaa\nkotiinsa kekriksi, jos hipaisi mustan härän navettansa peräparresta\npalkaksi. Ja Eskolainen oli luvannut. Seuraus oli että Eskolan ukkeli\nseuraavana aamuna löysi itsensä oman pirttinsä penkiltä köllöttämästä.\nKun sitten mentiin navettaan, oli härkäkin periparresta kadonnut. Pää\noli vaan kytkyeen jäänyt. Näin kertoo tarina.\n\nSitten myöhemmin näytteli Eskolan ukkeli Lapista saamiaan noidan\ntemppuja siten että venäläisvihollisten tultua taloon ryöstölle oli\npiiloutunut eri paikkaan kuin vihollisista oli näyttänyt.\n\nKerrotaanpa Eskolaisen kerran helluntain juhlana toisten kirkossa\nkäyntiaikana tehneen suolle pitkän piustan kurjan siltaa näkymättömien\nvoimien avulla. Kirveitä kyllä oli useampia pitänyt olla mukana.\n\nTämä Eskolainen oli samaa Kemppaissukua kuin toisessa kappaleessa\nmainittu Heikki \"Norppanen\".\n\nAnni Mikkosta Pyhännältä, joka kuoli kunnan vaivashoitolaisena\n1890-luvulla, pidettiin yleensä velhona. Hän kuollessaan täytti\nviimeistä kymmentä sadasta, oli kolme eri kertaa naimisissa, viimeisen\nkerran Pekka Väisäsen kanssa Multiniemellä ja oli vielä pitkät ajat\nennen kuolemaansa leskenä. Viimeisen miehensä poika Joopi Väisänen oli\näitipuolelleen Anni Mikkoselle antanut lisänimen \"Kosero\", joka häntä\nseurasi aina hautaan asti.\n\nAnni Mikkonen oli vartaloltaan iso ihminen, luonteeltaan hyvänsuopa,\nmuutoin tarmokas ja päättäväinen persoona. Muut tekivät mitä\nuskalsivat, Anni Mikkonen teki mitä tahtoi. Osasi loitsut ulkoa tulen\nja veden lumoamiseksi. Hänen neuvoaan aikoinaan paljon kysyttiin, jos\notaksuttiin oltavan naapurin kiroissa. Anni Mikkosen apu taisi olla\netupäässä loitsuissa, siis sanan voimassa.\n\nNiin ei ollut Lummenlammin Liisa Reetalla. Hän oli Perttu Romppaisen\nemäntä sieltä. Hänen neuvojaan ja ohjeitaan paljon kysyttiin. Monella\noli asiaa siihen aikaan Lummenlammille. Silloin ei kukaan osannut\najatella että Liisa Reetan lääkitsemisestä laki voisi rangaista.\nOlihan tavallinen lääkäri vaan Kajaanissa ja silloisista lääkäreistä\nvaliteltiin että milloin olivat sokeita, milloin taas kykenemättömiä\nmitään apua antamaan.\n\nLiisa Reetan elämän päivät päättyivät hyvin surullisella tavalla.\nJalkaan tuli sellainen mätätauti että monta päivää ennen kuolemaa\nkatkosi jalka kokonaan erilleen ja vietiin tanhuan orrelle odottamaan\njälkimäistä osaa.\n\nJo ennen Anni Vesasen Pihlajavaaralla oloa puhuttiin siellä koetetun\nn.s. \"syöttämistä\" lemmen nostamiseksi. Niinpä Levämäen Liisa Kinnunen\nkertoo: Olin kerran koti mökilläni nukkumassa kun sukulaiseni Matti\nKinnunen tuli yöllä valittaen että eräs leski Juntunen juotti\nhänelle sellaista että hänessä heti heräsi vastustamaton himo\ntuohon leskeen. Liisa Kinnunen kertoo että hän unen töpperössä ei\npäässyt selville mistä on kysymys, vaan summapäätä neuvoi vaan\nryyppäämään lihansuolavettä. Matti seurasi neuvoa ja se oli auttanut.\nHimo oli kadonnut. — Senkin jälkeen on Pihlajavaaralla koetettu\nlemmennostokonstia, ehkä useammankin kerran.\n\nEdellä kerrottuna aikana, ennen ja jälkeen on ollut pieniä puoskareita\nuseampiakin, joiden nimiä tulisi melkoinen liuta, mutta ovat yleiselle\nturvallisuudelle kuitenkin olleet aivan vaarattomat. Useammat heistä\novat voineet vaan kummitella parannuspuuhissa. Yhtenä sellaisena on\npidetty m.m. tämän kirjoittajan äitiä. Mikäli niistä tiesin, eivät\nhänen konstinsa perustuneet juuri mihinkään. Oli vaan tietävinään\njotakin siksi että niin teki myös moni muu aikalaisensa. Siinä kaikki.\n\nMonta pientä konstia näin myös isän tekevän, konstia vaan itseään\nvarten. Jos puukolla teki käteensä haavan, niin pureskeli heti\npuukkonsa terää ja syleskeli sitä rautavettä haavaan. Jos nyt\nlahtielukka oli navetasta ulostuotava, ei ryhtynyt siihen paljain\nkäsin, vaan otti käsineet mukaan. Harvoinpa nousi saunan lauteille\nkylpemään ettei pistänyt ensin vastan lehteä suuhunsa. — Jos sattui\nsaamaan jonkun metsän-otuksen, vei sen ensin suoraan aittaan. Myöhemmin\nvasta toi pirttiin.\n\nTällaisia pikkutekoja voisi luetella paljonkin, jotka olivat ominaisia,\nei ainoastaan isälle, vaan monelle muulle.\n\n\n\n\nKIVILINTAN HEITTÄJÄT.\n\n\nKivilintan heittäminen oli ennen vanhaan nuorten miesten mieluista\nurheilutyötä. Aivan harvat kuitenkin tällä alalla mainetta saavuttivat.\nNeljää miestä tällä alalla on erikoisesti mainittu.\n\nAato Tolonen, vanhan sotilaan Matti Tolosen poika, heitti Honkivaaralla\nasuessaan kivilintalla Honkivaaran ylimmän talon portilta alimmaiseen\ntaloon päin, mikä lenti ja tarttui alimmaisen talon kartanoladon\nseinään. Otaksutaan että jos kivi esteettömästi olisi saanut lentää,\nolisi se vielä liitänyt vähintään 50 metriä. Kivellä Aaton heittämällä\noli siis noin 300 metrin kantovoima. Aato Tolonen kuoli Pyhännän\nSipilässä 1900-luvulla.\n\nJuho Antinp. Heikkinen, nykyinen Rautakyläläisten Pyhännänkosken\nmylläri, oli nuorena miehenä samoin kova kivenheittäjä. Juhon suurimmat\nennätykset ovat sattuneet kirkonkylässä. Kerran heitti Juho kivellä\npappilan riihen edestä yli kellotapulin ristin. Riihen edestä tapulin\njuurelle on 130 metriä vastamaata ja itse kellotapuli 15 vanhaa syltä\nkorkea. Samoin heitti Juho kellotapulin edustalta kahden markan\nrahalla vedonlyönnin jälkeen, minkä piti lentää pappilan kartanolle.\nKaksimarkkanen Johon viskaamana lenti tämän matkan, ja voitti Juho\nvedon, joka oli kaksi markkaa.\n\nPenna Keränen. Tuliniemestä, ja Taavetti Keränen, Putkolasta, olivat\nniinikään viidesti viisi talvisisina navakoita kiven heittäjiä. Nämä\nmolemmat viskasivat kivilintalla yli Putkonsalmen, joka monelta\nmuulta siihen aikaan jäi tekemättä. — Putkonsalmen leveys ei tämän\nkirjoittajalle ole metreissä tarkalleen tiedossa, mutta siinä 200—300\nmetrin seutuvilla se kai on. — Penna Keränen kuoli Tuliniemen tilalla\nv. 1911 ja Taavetti Keränen Mieslahdella aikaisemmin.\n\n\n\n\nHEIKKI NORPPANEN.\n\n\nKemppainen hän kirkonkirjojen mukaan oli, vieläpä Pyhännän Eskolan\nikivanhaa sukua. Oulumatkallaan kerran sitten oli itse itsensä\nnimittänyt Norppaseksi ja sai sitä nimeä sitten kantaa kuolemaansa asti.\n\nTähän Norppas-nimeen liittyy äärettömän paljon monenvärisiä juttuja,\njoiden päähenkilönä Norppanen on ollut. Oulumatkoilla teki Norppanen\nsuurimmat kepposensa. Siellä kun oltiin tuntemattomien ihmisten\nparissa. Näitä Norppasen lystikkäitä tekoja on pitkä sarja, muisteltu\nihmeenä monessa pitäjässä. Mainitsen tässä muutamia niistä.\n\nHeikki Norppanen oli ahkera tervansoutaja Ouluun. Tältä\ntervansoutumatkalta on kerrottu yhtä ja toista merkillistä. Kerrankin\nkun vietettiin sunnuntaita Vakliini-nimisessä porvarissa, päätettiin\nkeittää useamman venekunnan kosken yhteinen ryynipuuro. Norppanen\nmielihyvällä lupasi toimittaa tämän tehtävän sillä aikaa kun toiset\nkäyvät kirkossa. Lieneekö se nyt puuro ennen toisten kirkosta tuloa\njoutunut syötäväksi vai ei, mutta Norppanen rohkeuttaan näyttääkseen\nmenee kaikissa tapauksissa papin parhaaltaan saarnatessa kirkon\nsisäpuolelle, sanoen kuuluvalla äänellä: \"Vakliinin nuijamiehet kaikki\npuurolle.\"\n\nSanottiinpa kerran kadulla kuvernööriä vastaan sattuessa Norppasen\nottaneen käteensä kuvernöörin takin helman ja lonkkaansa kohauttaen\nsiihen karauttaneen, sanoen: \"Isä ennen pelotteli että et ikipäivinä\nsaa verkaan päästää, vaan nyt minä sain.\" Tästä rumasta teosta joutui\nNorppanen kiini, mutta toisten tervamiesten todistuksella, että tämä\nmies ei ole täysiälyinen, päästettiin vapaaksi.\n\nEräästä toisesta pahanteosta kiini tavoteltaessa juoksi Norppanen\nmuutaman tuntemansa keittiöpalvelijan luo ja piilotti itsensä\nvaatekaappiin. Takaa-ajaja tulee heti perässä ja kysyy palvelijalta,\nonko täällä näkynyt Norppasta. Palvelija omasta puolestaan olisi\nvastannut kieltävästi, mutta Norppasen seikkailijaluonne ei anna olla\npiilossa. Hän itse avaa kaapin oven ja etsijälle ilmoittaa: \"Täällä\nminä olen.\"\n\nKoko Oulu- ja Muhosjokivarsilla asuville taloille oli Norppanen siihen\naikaan tunnettu. Kepposet useinkaan eivät jääneet pieneksi pilanteoksi,\nvaan päinvastoin ilmeiseksi pahanteoksi, joista Norppanen toisinaan\npääsi livistämällä, mutta joita joskus sai sovittaa rahallakin.\n\nNiinpä sanotaan kerran Norppasen repineen verkkoja uhmaten: \"Hirii —\nriksi ja syli!\" Tämä lysti oli tullut kalliiksi.\n\nKerran oli Norppanen vierittänyt joen rannalla muuripadan jokeen,\nnostanut sisään vasikan ja pannut solumaan virran mukana koskelle.\nAlaalta tulevilta tervamiehiltä oli sitten viisastellen kysynyt, ovatko\nhe nähneet itselaskevata matkamiestä.\n\nKaiketi paljon pahaa Norppanen kerrankin oli paluumatkallaan tehnyt,\nkun kruunun palvelija oli takaa-ajanut ja Muhosperässä saavuttanut\nNorppasen matkueen. Norppanen tällöinkin pahaa aavistaen oli\nkätkeytynyt veneeseen purjeen alle, säkkien lomaan. Kruunun palvelija\nei voinut esittää nimeä kuka pahantekijä on, vaan Norppasen ulkomuodon\nkyllä. Ja kun tällaista matkueessa ei näkynyt, alkoi epäillä oliko\nmies veneeseen piilottautunut. Silläpä juuri kysyy muutaman veneen\nsisällystä, jota epäili että mitä siinä on. Toiset vastasivat rohkeina\nettä siinä on säkki siemenrukiita. Toinen vielä lisää: \"Onkin hyviä\nsiemenrukiita. Poskimäkeen näillä siemenillä on ennen jo kylvetty\nja hyvästi ovat itäneet.\" — Tätä puhetta ei Norppanen jaksanut,\nkuulla, sillä Norppaselle oli Poskimäen tyttö tehnyt jalkalapsen.\nNorppanen nousee ylös veneen pohjalta ja sanoo että jos tämä matkue\non tehnyt pahaa, niin kyllä miehet nimellään vastaavat tekonsa, joten\nkirjoitettakoon muistiin kaikki nämä miehet. Pahantekijän etsijä tähän\nsuostui. \"Mikä on sinun nimesi?\" \"Minä olen Heikki Norppanen.\" Toiset\nkyllä tiesivät että Heikki Kemppainen se on, vaan eivät oikaisseet.\n\"Entäpä nämä toiset?\" Moni toisista olisi nyt ilmoittanut oikean\nnimensä, vaan Norppanen ehätti väliin: \"Näin tärkeässä asiassa ei saa\nvalehdella, vaan on ilmoitettava oikea nimi.\" Ja jokaiselle toverilleen\nkeksi Norppanen samassa väärän nimen, jotka kirjoitettiin muistiin.\nTämän jälkeen saivat matkamiehet mennä. — Sanotaan Hyrynsalmen\nnimismiehelle sitten tulleen nimiluettelon näistä epäiltävistä\nhenkilöistä, mutta Ristijärvellä ei nimiä tunnettu. Asia raukesi siihen.\n\nKerran keväällä oli Norppanen mennyt, tukkisavottaan uittotöihin.\nNuoret miehet olivat siellä hippailleet uusissa kengissä ja Norppasella\noli vaan vanhat talvikengän rehkoset. Sitten yöllä kaikkien nukkuessa\nleikkeli Norppanen puukolla ensin omistaan ja sitten toisten uusista\npieksuista nokat poikki ja asetti pirtin pöydän laidalle nököttämään.\nAvonokkaiset taas asetti orren päälle paikalleen. Kun sitten aamulla\ntulee kenkien jalkaan-pano, rupeaa kuulumaan kipeitä kiroja kengän\nsilpomisesta. Norppanenkin on heräävinhän ja ikäänkuin yhtyy meluun:\n\"Eivätkö sitten ole minunkin kengistäni leikanneet!\" Sitten kirous ja\nuhka että jos tietäisi kuka on leikannut niin —.\n\nSanotaanpa kerran isänsä kotona Eskolassa Norppasen kokeilleen paljonko\ntervaaminen jatkaa kengän ikää. Toista kenkäänsä oli tervannut ja\ntoista ei ollenkaan. Yhden päivän enemmän oli tervattu kenkä kestänyt.\nKerran taas oli päivän pitänyt uusia kenkiä, toisen päivän aamulla\nne punontaisella paikannut ja illalla leikannut, terät varsista pois\narvellen: \"Toisen moin sitä näkyy kenkää paikaten pitävän.\"\n\nNorppanen oli suutari, teki myöskin anturakenkiä.\n\nNorppanen kuoli harmaapäisenä vanhuksena poikansa luona Väliahon\ntorpassa Eskolan pellonpäässä Pyhännän kylässä 1890-luvulla.\n\nIsä ja äiti kertoivat näkemiään Norppasen kuolinhetkistä. He juuri\nsilloin olivat atimamatkalta paluussa Hiisijärveltä. Norppanen oli\nollut tunnotonna ja valittanut: \"Elkää sitoko niin lujalle, heittäkää\ntoki helpommalle.\" Samalla vuorokaudella sitten kuoli. — Äiti arveli\nettä Norppanen sielunsa silmillä näki huutaessaan ne pahat enkelit\njotka tulivat häntä noutamaan. Siitä johtui tuo surkea valitus. Olipa\nsitä mieltä, että Norppasen olotila kuoleman jälkeen pahain tekoinsa\ntähden tulisi tavallista hirmuisemmaksi.\n\n\n\n\nRIKOLLISUUTTA.\n\n\nKaikkina aikoina on Ristijärvi ollut suurista tapahtumista köyhä.\nSellaiset kuin murhat ovat aivan tuntemattomat. Että joku on\nerehtynyt tekemään aina isättömän lapsen, on paikkakunnalla pidetty\njo ihmeistä suurimpana. Nämä isättömien lapsien synnyttäjät ovat taas\nkärsivällisesti kuormansa kantaneet, ylenkatseen ja vaivat syykseen\nlukeneet.\n\nYhden ainoan kerran on sattunut tapaus, että synnyttämisen jälkeen\nkuollut lapsi oli salattu. Tällaisen teon tekijäksi huomattiin eräs\nleskeksi joutunut talonemäntä Jokikylästä. Linnalla teko kuitattiin.\n\nAivan harvinaisia, joskaan ei esiintymättömiä, ovat olleet itsemurhat.\nOnpa todennettu kuitenkin, että tällaiset teot ovat tehdyt aina\nmielenhäiriössä. Lopettihan päivänsä tuppivyöhönsä hirttäytymällä\nKalle-Jaakko niminen mies Sepäntalon veljeksistä v. 1896. Muutamia\nvuosia aikaisemmin ampui itsensä Kalle Kemppainen Mustavaaran\nKunnaalta. Hän oli yksi niistä monista Hyrynsalmen Kypärän veljeksistä,\njoita yksi oli Sotkamon Sipisillä ja neljä muuta Ristijärvellä.\nTämäkin tapaus oli tiettävästi mielisairauden aiheuttama. Samoin\nmuutamia vuosia myöhemmin hirtti itsensä neuloja Juho Kinnunen\nKinnulan heinälatoon Pyhännänmäen rinteellä. Juho oli mökkisillä\nPaasoniemessä Pienenpyhännän rannalla. Eukon kuolema vaikutti häneen\nniin kovasti että harkitsi parhaaksi itsekin muuttaa tuonen tuville.\n— Kinnunen jätti jälkeensä vaan kaksi ala-ikäistä lasta. Kemppainen\ntaas useampia. Kemppaisen mielisairauden syynä juoruttiin olleen erään\neukon taikomisen päästä avioyhteyteen, molemmat kun olivat leskiä.\nEi tepsinyt Tällaiset itsemurhan tehneet haudattiin n.s. hiljaisella\nhautauksella. Ne vietiin suoraan hautausmaalle ja kuopattiin multaan.\nPappi sitten aikojaan myöten kävi haudalla lukemassa lyhyen kaavan\nmukaisen hautalukujakson. Yleinen mielipide taas oli, että itsemurhan\ntehneiden sieluilla ei ole osaa tulevan elämän iloista.\n\nEttä joku toiselta ottaisi pois hengen, on Ristijärvellä aina ollut\ntuntematon asia. Läheltä se kuitenkin piti Hietavaaralla lokakuussa\nv. 1896. Siinä vietettiin silloin talontytön ratuloita. Monista\npäihtyneistä Kalle Heikinpoika Kurkinen, ent. Tuohilehdon veljeksiä,\nosottautui silloin toisia julmemmaksi. Hän ilman erityistä syytä\nlöi iltapäivällä Tuohilehdon Pertun rintakehän puhki terävällä\ntuppipuukollaan. Mutta vaikka haava oli hengenvaarallinen, Perttu monta\nviikkoa sairastettuaan tointui elämään. Kalle taas tuomittiin 1 1/2\nvuodeksi kuritushuoneeseen ja kuoli sinne.\n\nTappelut ja muut selkään sutkimiset ne taas ovat perin harvinaisia.\nEipä usein satu sitäkään, että toinen toista haukkuisi ja soimauksella\nloukkaisi. On kyllä todistettua, että kaikki rumat teot tehdään\nuseinkin juovuspäissään. Kyllähän sentään Ristijärvelläkin kaikkina\naikoina on hienosittain ryypätty, vaan tottapa se on tullut ja koitunut\nylipäätään terveydeksi.\n\nMainitaan vielä että eräs Anni Tuohinen Kirkonkylässä olisi\nlapsipuolensa hukuttanut vesitynnyriin pirtissä. Sitten lähtenyt\nkylästä apua noutamaan, sanoen siellä: \"Kuu minä lähin juosta\nrökentämään, niin turskutus kuului.\" Teko lienee jäänyt rankaisematta.\n\n\n\n\nKÖYHÄIN HOITO.\n\n\nTämän kirjoittajan muistiin on jäänyt kuva vanhasta ruotilais- ja\nkerjäläisjärjestelmästä.\n\nSehän oli siten, että kunakin vuotena toimitettiin n.s. ruotitasaus.\nTehtiin luettelo kaikista kunnan köyhistä, erotellen ne sitten\nkahteen sarjaan: ruotilaisiin ja kerjäläisiin. Kerjäläiset taas\nedelleen kahteen osaan: kylän ja ympäri koko kunnan kiertolaisiin.\nRuotilaisiksi sijoitettavat olivat etupäässä vanhat ja vaivaiset,\neivät enää kyenneet kylän kierrolle, sekä suuriperheisten köyhien\nlapset. Aikoja ennen oli jo määritelty kuinka monta kuukautta kunkin\ntalon oli elätettävä ruotilaista ja kuinka monta ruokaveroa kerrallaan\nannettava kerjäläiselle. Kerjäläisille piti antaa vielä talvella\nhevoskyyti talosta toiseen. Kun kunakin vuotena tuli muutoksia\nruotilaisjärjestykseen, niin että joka talo sai uuden j.n.e., luettiin\nkirkossa kunnallisten, ilmoitusten joukossa koko ruotilista, jotta\nasianomaiset saavat siitä kuulla miten \"tasauksessa\" on päätetty.\n\nKyliin kiertolaisiksi asetettiin ne köyhät lesket, jotka eivät\nruotilaisiksi sopineet ja ympäri koko kunnan kiertolaisiksi sellaiset,\njoiden ei erityisesti yhden kylän kohdalle katsottu kuuluvan. Etupäässä\näidit, jotka isättömän lapsen kanssa olivat sortuneet köyhäin\nkirjoihin, pantiin kiertämään koko kunnan ympäri. Koko kunnan ympäri\nsai myöskin mennä joku isällinen perhe, joka kylän varaan turvautui,\nsillä sen monilukuisuutensa vuoksi useinkin katsottiin liiaksi yhtä\nkylää rasittavan. Ja onhan sitäpaitsi Ristijärven kunta aina kuulunut\nyhteen vaivaishoitopiiriin.\n\nSattui sittenkin henkilöitä, joita ei voitu asettaa ruotilaisiksi\nenempää kuin kerjäläisiksikään. Ne olivat sellaisia raajarikkoja,\njotka omin neuvoin eivät kyenneet liikkumaan. Näitä tällaisia jo\nruotilaisjärjestelmiin aikana asetettiin n.s. huutolaisiksi. Vähimmän\nvaativille ne joutuivat rahallista korvausta vastaan.\n\nMyöhemmin kuntakokouksen yhteisellä päätöksellä kumottiin\nkoko ruotilais- ja kerjäläisjärjestelmä. Sijalle tuli\nrahallahoito-järjestelmä ja muu tilapäinen avustus. Muutamat hyvin\npaljon epäilivät tämän uuden järjestelmiin mahdollisuutta, siksi että\nse nielee rahallista rahaa liian paljon. Se on kyllä totta, vaan totta\non sekin, että ruotilaisjärjestelmän aikansa eläneenä oli astuttava\nsyrjään.\n\nTuskinpa milloinkaan vaivaishoitoa voitanee järjestää itseänsä\nkannattavaksi.\n\n\n\n\nNÄLKÄVUODET.\n\n\nVuoden 1867 kato oli niin täydellinen, että talvella 1868 kurjuuden\nkuva kasvoi suureksi ja saattoi monen köyhän ennenaikojaiseen hautaan.\nHätäaputoimet olivat silloin heikot, kunnanhallitus avuton ja valtion\nauttava käsi peräti lyhyt. Talosta taloon, kylästä kylään kulki nuoria,\ntyöhön pystyviä miehiä vailla työtä ja ruokaa. Työtä olisi ollut, vaan\nruokaa ei. Joka talossa oli sekoitettu leipään olkijauhoja, toisissa\nniin paljon, että täytyi leipä leipoessa kyhätä puuvanteen sisään.\nTaikina oli niin haurasta kuin ruumen ape. Tällaistakaan leipää ei\nollut varaa vieraalle tarjota, sillä oman perheen elatuksessa kaikilla\noli tarpeeksi huolta.\n\nKun talvella oli kurjuus ja hätä suurimmillaan, saatiin valtion\ntoimesta kaksi turvakotia nälkäisille, toinen Jokikylän Ritoniemelle\nja toinen kirkonkylän Kariniemeen. Näitä turvakoteja silloiset ihmiset\nnimittivät hotelleiksi. Jälestäkin on puhuttu siitä nälkätalvesta\nhotellitalvena. Ja kyllä se tuntiin olleen moinen hotelli.\n\nTänne hotelliin menivät toiset vapaasta tahdostaan, toiset\nreki-kyydissä kulkevat vietiin, jos eivät olisi tahtoneetkaan.\n\nTäällä hotellikomennossa oli kuollut köyhiä laumottain. Huono ravinto\nja vaillinainen sairashoito vei hengen, vaikka paljon silloiset ihmiset\nolivat tottuneet kestämään. Lieneekö hotellissa edes lapsille selvää\nleipää annettu. Täysikasvuisille ainakin oli sielläkin sekaleipää.\n\nHotelliin kuolleille ei sanota olleen varaa tehdä laudoista arkkua\nruumiin ympärille. Arkun asemesta käytettiin päreistä yhteen nidottuja\nliisteitä, jotka pyöreäksi tupeksi käärittiin ruumiin ympärille. Näitä\nruumisliisteitä hotellissa rakenteli ne miespuoliset köyhät, jotka\nvielä kynnelle kykenivät.\n\nSamana talvena oli muutamia nuoria miehiä, jotka nälkäänsä\nsammuttaakseen olivat varastaneet leipää. Nämä vietiin kunnan miehille\nrangaistavaksi. Kunnanherrat sitoivat rikoksentekijän käsistä ja\njaloista pirtin rahiin ja löivät selkään niin paljon kuin halusivat.\nEttä tällainen rikoksellinen olisi saatettu laillisen tuomioistuimen\neteen, ei tullut kysymykseenkään. Olihan kotikuri tarpeeksi mutkaton ja\nsuora ilman rahallisia kustannuksia.\n\nSanotaan tapaukseksi kuolleen jonkun tielle heinätukko suuhun.\n\nV. 1891 katsoi Ristijärven kunta syytä olevan ryhtyä hankkimaan\nvaltion lainaa syöntiviljan ostoa varten. Sellainen saatiin. Sen, joka\ntahtoi tällaisen lainan ottaa, piti käydä Oulusta omalla hevosellaan\nnoutamassa. Sekaleipä tähän aikaan oli jo aivan harvinaista, mutta\nlienee sitä muutamissa taloissa vielä koetettu.\n\nVuodet 1892—1893 olivat edellistä pahemmat. Jo hyvissä ajoin\nsuunniteltiin laina-anomuksia syöntiviljan ostoa varten, perustettiin\npaikallinen hätäaputoimikunta j.n.e. Kaupanhoitaja Tuomas Härkönen sai\ntuon epäkiitollisen esimiehen toimen.\n\nTurvakoti lapsille oli järjestetty Tenämänmäkeen, toinen poikia\nvarten Pyhännän Eskolaan. Molempien turvakotien hoitajat oli\nkeskushätäaputoimikunta lähettänyt muualta.\n\nPoikain turvakodissa Eskolassa opetettiin pojille käsityötaitoa,\nMäntyhaloista syrjäsyylleen kiskottiin hienoja päreitä, punottiin ne\nsäikeiksi ja kudottiin sellaisiksi ropposiksi. Käsilaukun nimeä nämä\nparhaiten lienevät kantaneet. Silloin ja vieläpä jälkeenpäin on tätä\npoikain oppipaikkaa nimitetty kopsakouluksi. Toiset nimittivät taas\nvellikouluksi. Siellä nimittäin oli keitetty jauhovelliä, joka voilla\nmaustettiin. Sellaista ei ennen oltu nähty.\n\nMuitakin toimenpiteitä nälänhädän poistumiseksi oli järjestetty.\nMiehet saivat tehdä käsitöitä, valmistella puukaluja ja eukot kehrätä\nhamppuja. Samoin oli monella eri suolla kanavan-kaivua. Likosuo ja\nKariniemensuo kirkonkylässä, Seipisuo, Säkkilänsuo ja Leinolansuo\nJokikylässä saivat tällöin viemäriojan. Yksinpä viemäriojaa\nkaivattamaan oli keskushätäaputoimikunta lähettänyt miehiä, jotka\nkuitenkaan ojankaivuun nähden eivät olleet paikkakunnan miehiä\nviisaammat.\n\nOjankaivusta ja käsitöistä maksettiin palkka jauhoina. Jauhoja oli\nkolmea lajia, nim. ruis-, maisi- ja lisei-jauhoja. Nämä lisei- ja\nmaisi-jauhot olivat tarkotetut leipään olen ja petäjänkuoren asemesta.\n\nTämän kirjoittaja oli itse ojaa jauhopalkalla kaivamassa Likosuolla,\nSäkkilän-suulla ja Leinolansuolla. Noin 2:50 p. arvosta annettiin\ntyöpäiviin osalle jauhoja. Huonommat kaivajat saivat vähemmän.\nHe pyytelivät rotevampia hiljentämään vauhtia, sillä he tiesivät\nseurauksen, mutta omanvoiton pyyntö tästä huolimatta pääsi määrääjäksi.\n\nTyöhön kykenemättömät köyhät saivat lahjaksi vanhoja vaatteita ja\njauhoja. Näiden jakaminen tuotti kuitenkin vaikeuksin ja harmia.\nJokainen lahjansaaja luuli toisen saaneen enemmän ja parempia.\nMoitteet, viha ja kiukku kohdistuivat pääasiassa esimieheen Tuomas\nHärköseen. Moni eukko oli Härkösen edessä purkanut kiukkunsa pohjaa\nmyöten, jolloin sanoja ei valittu. Tällaisissa tapauksissa nimittivät\nkiukuttelijat Härköstä mieluimmin Verkko-Tuomaaksi, tarkoituksella\nsaada edes näin kostaa. Tuomas Härkönen näet oli nuorempana paljon\nverkonkudonta-töissä ja silloin kyllä sanottiin kaikella kunnialla\nVerkko-Tuomaaksi.\n\nKymmenen vuotta myöhemmin, siis 1902—1903, uusiutuu sama näytelmä,\nsillä nytkin ovat tulleet katovuodet. Hätäaputoimikunnan puheenjohtajan\nja jauhojen jakajan epäkiitollinen tehtävä annetaan tällöin\nkunnallislautakunnan esimies Antti Oikariselle Putkolasta.\n\nNyt ei kaiveta kanavia suolle, mutta miehet saavat kotonaan tehdä\npuuesineitä ja naiset kehräävät taaskin lankoja. Palkka maksettiin\njauhoina. Hätääntyneemmät perheet saavat jauhoja sekä vaatteita\nilmaiseksi. Näin saadut käsityöt myydään myöhemmin huutokaupalla ja\ntappio tilitetään keskushätäaputoimikunnalle eroituksena.\n\nTalvella 1903 järjestetään keskushätäaputoimikunnan toimesta\nRistijärven kirkonkylän Aholaan turvakoti köyhiä lapsia varten.\nTurvakodin hoitajaksi tuli Helsingistä kaksi neitiä, Hilma Juntunen\nja Hilja Pekurinen. Edellinen piti huolen lasten vaatetuksesta ja\nravinnosta ja jälkimäinen opetuksesta. Ylimäinen pirtti Aholassa oli\nruokailupaikkana ja alempi asuntona. Kolmaskin neiti liittyi tähän\nlaupeuden työhön. Hänen nimensä oli Vegelius ja piti hän huolen\nsairasten hoidosta. Sikäli kun neiti Vegeliusta tultiin tuntemaan,\nkäytiin häneltä kysymässä neuvoa ja lääkkeitä sairaustapauksissa.\nNiinpä ei kuolevaisuus tänä vuonna ollut tavallista suurempi.\n\nMonet köyhät, jotka näiden laupeuden-sisarten kanssa olivat\ntekemisissä, kunnioittivat vilpittömin mielin heitä. Mutta oli taas\nniitäkin, jotka avunsaantiinsa tyytymättöminä parjasivat ja vasten\nnaamaakin olivat käyneet rähisemässä. Tämä piirre muuten johtuu\nyksinkertaisesti ihmisten tökeryydestä, juuri siitä, kun ei osaa\nansioita arvostella ja vieläpä siksi, että ei tahdota pitää huolta\nnaapurin menestyksestä.\n\nNeiti Vegelius oli Ristijärvellä vaan yhden talven. Neidit Juntunen\nja Pekuri taas kaksi talvea ja kesän. Kesän ja jälkimäisen talven\ntyö heillä oli Martta-yhdistyksen toimesta. Kesällä he opettivat\nkyökkikasveja kasvattamaan, marjoista sekä sienistä ruokaa\nvalmistamaan. Olipa syksyllä juurikasvinäyttely, jossa Kokkolan Jussin\nsuuri turnes näytteli pääosaa ja palkittiin 10 markan palkinnolla.\nPienin palkinto oli 3 mkaa. Tämä oli laatuaan ensimäinen toimenpide\nRistijärvellä juurikasviviljelyksen harrastuksen hyväksi.\n\nKeskushätäaputoimikunnan toimesta keväällä 1903 tuli Ristijärvelle\nagronoomi Aksel Hahl (Hanola) sekä kuokkia, lapioita, suokirveitä\nja ruisjauhoja. Agronoomi Hahl ensin kierteli kunnan kaikki kylät\nympäri, neuvotellen torpparien ja koturieläjien kanssa alkuunpantavasta\nsuoviljelyksestä. Yhdelläkään näistä tähän asti ei vielä ollut yhtään\nmetriä kaivettu suolle ojaa, eikä liene ollut aikomuskaan. Agronoomi\nHanolan taikasana suoviljelyksen ojentamiseksi oli ruisjauhot. Niinpä\nMarttayhdistyksen neidit Juntunen ja Pekuri kutsuvatkin Hanolaa\nJauho-sedäksi.\n\nViljelysyrittäjä sai ensin osoituksen, mihin kohtaan on paras ruveta\nviljelemään. Tämän jälkeen sai mennä Kariniemestä noutamaan jauhoja.\nJauhojen hinta merkittiin velkakirjaan, jossa oli määräys, että toinen\npuoli lainasummasta kuolee, jos uutterasti tekee työtä suolla. Ja\ntästä puolesta kuolee vielä puoli, jos niskoittelematta suostuu sen\nmuutamien vuosien kuluttua maksamaan. Siis varsin edullisia lainoja.\nNimikin oli näillä palkkiolainat. Kuukauden perästä oli aina tehtyjen\ntöiden tarkastus ja uusien lainaerien anto. Moni mökkiläinen olisi\ntoivonut lainain annon kestävän useampia vuosia, mutta se loppui jo\nsamana syksynä. Tämän kirjoittaja oli mukana tässäkin lainaushommassa\nja kaivoi ensimäiset ojat suolle.\n\nKun näitä lainoja alettiin periä takaisin, oli monta sellaista, joilta\nei voinut köyhyyden tähden ollenkaan periä. Toiset taas, joilla olisi\nollut varoja, niskoittelivat sillä syyllä, että varat olivat lahjaksi\nsaatuja hätäapuvaroja. Tunnustettuun velkakirjaan nähden tämä selitys\nei lain edessä olisi ollut tyydyttävä. Silläpä kunnallislautakunta\narvioi keneltä lainat, vaikeuksia saattamatta velalliselle, voisi\nperiä. Nämä maksoivat sitten ja keskushätäaputoimikunta oli saanut\npienen prosentin takaisin siitä, mitä oli Ristijärven kunnan osalle\nuhrannut.\n\nSe suunta, mitä palkkiolainahommalla tarkoitettiin, oli kylläkin\noikeaan osattu. Tämän toimenpiteen kautta päästiin suoviljelysmakuun.\ntultiin näkemään, että oikea niitty saadaan notkelmiin ja märille\nmaille ojittamalla ja kuokkimalla ja myöskin se, että tänne tehty työ\nkannattaa ja on aivan elinehto.\n\nOmavaraiset tilalliset ovat pienten esimerkeistä ottaneet oppia ja\nalkaneet kokeilla suoviljelystä. Tähänkin nähden palkkiolainoilla on\nollut kauvas kantava merkitys.\n\n\n\n\nKANSAKOULU.\n\n\nRistijärven kunta koko laajassa kihlakunnassa oli itsepäisesti\naikonut olla perustamatta kansakoulua, huolimatta siitä, että läänin\nkuvernööri useilla kiertokirjeillä siihen kehoitti. Kiertokirjeen\njohdosta voitiin kyllä asiasta kuntakokouksessa keskustella, mutta\naina hylkäävällä päätöksellä. Syyksi esitettiin aina kunnan köyhyys.\nOpin tarpeellisuudesta ei liioin mainittu ja tuskinpa sellaista\ntunnettiinkaan. Kuntakokouksissa puhuivat yksinomaan kokouksen\npuheenjohtaja ja rohkein kirkonkylän isäntä.\n\nTässäkin kansakouluasiassa uteliaana vainuttiin, mitä pastori Lönnrot\nasiasta ajatteli. Niin että jos pastori vastustaa, niin on kaikkien\nvastustettava. Ulkopuolella kunnan rajojen pidettiin aivan varmana,\nettä pastori Lönnrot oli vastustamisen alkusyy. Mikäli kuitenkin\njälkeenpäin koulun perustamisvuosilla on käynyt selville, ei Lönnrot\nnimenomaan koulua vastustanut, jos ei lie sen perustamiseenkaan\nyllyttänyt. Lönnrot on ensimäisenä miehenä rakennustoimikunnassa\nratkaisemassa monin pulmallisia kysymyksiä.\n\nLokakuun 26 päivänä 1891 äänestetään kuntakokouksessa ensikerran\nkansakoulun perustamisesta ja kokouksen pöytäkirjaan kirjoitetaan\nvieretysten puoltajain ja vastustajain nimet. Kokous oli niin\nkansanvaltainen, että laskettiin mies ja ääni. Tämä kokous sitäpaitsi\noli jotenkin mieslukuinen, kun 29 ääntä annettiin koulun puolesta ja\n28 vastaan. Tämä yhden äänen voitto ei kuitenkaan aiheuttanut kunnan\npuolelta enempiä toimenpiteitä.\n\nMutta läänin kuvernööri ei Ristijärven kuntaa jättänyt rauhaan.\nEdelleen tuli kiertokirjeitä, joissa kehoitettiin ottamaan tämä\nkoulukysymys tositolkulla käsille.\n\nAsiasta pidetään taas kuntakokous, jossa eräs viisas keksi tempun,\njonka kokous yksimielisesti hyväksyy. Päätetään kuvernööriä\nkouluintoineen vetää nenästä: jos valtio antaa kunnalle, olikohan\n40,000 markkaa, niin koulu otetaan. Kokouksen päätöksestä annetaan\npöytäkirjan-otteella tieto kuvernöörille, mutta kuvernööri otti tämän\nasiakirjan suoranaisena härsyttelynä kunnan puolelta ja vaati pitämään\nuuden kokouksen.\n\nTämä kuvernöörin halulla hartaalla kunnalle tarjoama karvas pala\nnielaistaan sitten toukokuun 14 päivä 1893. Ja tässä samassa\nkunnan kokouksessa on myöskin kysymys valtiolainan pyytämisestä\nsyömäviljan ostoa varten. Hyrynsalmen piirin nimismiehen sanotaan\nolleen kokouksessa läsnä. Jälkeen kokouksen kierteli huhu, että\njos kunta nytkään ei olisi taipunut kansakoulua perustamaan,\nolisi nimismies samalla antanut tietää että turhaa on pyytää\nvaltiolta syöntilainaakaan, sillä valistuksen vastustajat joutavat\nkuolla nälkään. Tuskinpa huhussa oli perää, sillä se tuntuu perin\nlapselliselta.\n\nSaman vuoden marraskuun 13 päivänä päätetään ostaa Alangon tilasta\nläheltä kirkkoa koulupalsta 350 markan hinnalla.\n\nEn tiedä minkä verran valtio sitten antoi kunnalle koulun rakennusapua\nrahassa, mutta rakennuspuita saatiin kuitenkin Hyrynsalmelta ottaa\nniin paljon kuin haluttiin ja mitä parasta metsää. Eikä Ristijärven\nkunta ollut ottaessa tyhmä, vaan tavaran tallentamisessa, sillä kun\nkunta ylijääneitä puita meinasi kuvernöörin luvalla myydä tukkiyhtiölle\nrahasta, ilmoittikin kuvernööri nimismiehelle, että ne ovatkin\nmyytävät, valtion hyväksi.\n\nKoulun päärakennuksen seinät pisteli kokoon Moilanen Kajaanista.\n\nEnsimäisenä opettajana koulussa pari ensimäistä vuotta oli\nmaisteri Antero Vuotila Oulusta. Kävi joskus, kirkon pöntössäkin\nseurakuntalaisille saarnaamassa. — Vuotila oli luonteeltaan reipas,\ntarinoi paikkakuntalaisten kanssa kaikista asioista mielellään.\n\nMutta kansakouluhistoriaan liittyy vielä eräs pieni tietämättömyyden\npiirre. Silloin kun opettajan virka sanomalehdissä päätettiin julistaa\navonaiseksi, järjestettiin myöskin opettajan palkkaedut. Peltoa m.m.\nluvattiin sellainen kaistale, johon ohran siementä kylvettäisiin noin 1\nhehtolitra. Kunnan ukot arvelivat, että tällaista pinta-alaa nimitetään\nhehtaariksi. Kirjoitettiin palkkaetuihin 1 hehtaari peltoa. Monen\nvuoden perästä koetettiin kieltää ja selittää miten se ajateltiin,\nvaan se oli myöhäistä. Sitten suostuttiin antamaan peltoa kuten\nmääritelmästä kokouksen pöytäkirjassa näkyy.\n\n\n\n\nYRITTELIÄISYYTTÄ.\n\n\nEttä kova ja uupumaton työnteko on paras maamiehen turva, on kautta\naikojen tunnustettu totuus. Ja tuskinpa tämä milloinkaan tulee toiseksi\nvaihtumaan.\n\nMutta sitäpaitsi maamiehen pitää olla jonkunlainen liikenero. Että sen\npitää osata taloustuotteensa edullisemmin myydä. Tätä seikkaa enemmän\nharkitsevat isännät Ristijärvellä miettivät jo 1890-luvulla.\n\nOli Jokikylän Mutkalaan ostettu käsiseparaattori ja muut uudenaikaiset\nvoikirnut. Hyrynsalmelta Mutkalaan muuttanut isäntä Eeli Keränen oli\ntämän homman esimiehenä, vaan hänellä oli vaan kaksi liikekumppania,\nnekin lehmittömiä. Tarkoitus oli siis ostaa kermaa ja voittaa\nvoinvalmistuksella. Tämä liikeyritys ei päässyt pitkälle kehittymään,\nsillä Eeli Keränen hukkui ja talo tavaroineen siirtyi vieraalle.\n\nKauppias E.A. Karjalainen kirkonkylässä otti senjälkeen kerman oston\nja voinvalmistuksen huostaansa. Tämä liike monia vuosia toimi sitten\nhyvällä menestyksellä. Tähän meijeriin tuotiin maitoa halkaistavaksi\nulkokylistäkin. Separaattoria ei yhdelläkään talolla ollut kotonaan;\nmaito piti kulettaa meijerillä edestakaisin.\n\nMutta tämä kirkonkylän meijeri ei toisia kyliä oikein tyydyttänyt,\nsillä matkat olivat pitkät, eikä älytty että maidon kulettaminen\ntehtäisiin yhteiseksi, kukin kävisi vuoron mukaan. Jokikylässä\npanivat toimelliset isännät tuumansa tukkuun ja hommasivat oman\nmeijerin separaattoreineen ja voikirnuineen. Tähänkin oli aikomus\nostaa syrjäisiltä kermaa, niin että antavat, maitonsa halkaista\nseparaattorilla, ja niin voitot kuin tappiot pitää meijeri omanaan.\nMaitokilon kermasta maksettiin 6—7 penniä. Maidon rasvapitoisuutta\ntuskin osattiin tutkia. Laihasta ja lihavasta kun maksettiin vain\npainon mukaan, ei tullut oikein.\n\nPyhännällä muutamat isännät seurasivat Jokikyläläisten esimerkkiä.\nTäälläkin oli aikomus ostaa kermaa ja rikastua. Että toiset homman\npystyttäjiä kadehtivat, oli selvä asia. Oltiin taipuvaisia uskomaan\nettä meijerin omistajat rikastuvat liian paljon. Silläpä moni ei\npitänyt koko hommasta.\n\nJokikylässä meni homma rempalleen. Kirjanpitokin oli tainnut sotkeutua.\nKermanantajat eivät saaneet säännöllisesti tiliänsä. Se isäntä joka sai\nvoiastian Kajaaniin viedäkseen, pääsi rahoihin käsiksi, kun möi sen.\nToiset jäivät odottamaan. Olisihan ollut ihme jos näin ollen ei kerman\nantajat olisi kyllästyneet. Meijeri jäikin tyhjänä seisomaan. Hommaan\nryhtyneet isännät maksoivat yhteisesti kaluston. Omavaltaisesti ne\nlienee jaettukin. Lopullista tiliä ei tule milloinkaan.\n\nSamaa latua kulkivat asiat Pyhännälläkin. Voitto-osinkoja meijeristä ei\nole jaettu, mutta meijerinkaluston hintaan pääluvun mukaan on pitänyt\nlantit lyödä.\n\nOli vahinko, ettei yhteistoimintaa nykyisessä muodossaan silloin\ntunnettu. Ei osattu ajatella, että jokaisen pitää osansa mukaan\nliikevoitosta hyötyä. Tarkoitus oli hyötyä toisten kustannuksella. Se\nei käynyt päinsä.\n\nYritteliäisyys ei niin pitkälle ole kehittynyt Ristijärvellä, että joku\ntavallinen talonmies olisi hommautunut kauppamieheksi. Siihenhän olisi\nmonta kertaa ollut hyvä tilaisuus. \"Suutarit pysykööt lestissään.\" Tämä\nneuvo onkin paras elämänohje maamiehille.\n\n\n\n\nYHTEISTÄ PARASTA.\n\n\nSe oli joku arkipäivä elokuulla v. 1900 kun pastori Kerkkonen\ntuli Ristijärven kirkonkylään, kutsui eräitä miehiä ympärilleen\nja jutteli siitä yhteistoiminnasta, joka heti saadaan lain kautta\nturvatuksi, jolloin ihmiset vapautuvat keinottelijain holhouksen\nalta, jos vaan ymmärtävät ruveta tämän lain turvaamia etuja hyväkseen\nkäyttämään. Ensimäisen sinnepäin nojautuvan toimenpiteen sanoi olevan\npaikkakunnalle maamiesseuran perustamisessa. Tiesipä neuvoa valitsemaan\nväliaikaisen toimikunnan, joka tulevalle maamiesseuralle hankkii\nsäännöt ja niille vahvistuksen kuvernööriltä. Opettaja A. Jussila\nja neuloja Joonas Härkönen saavat nyt tämän ensimäisen ja samalla\nkunniakkaan toimen tehtäväkseen.\n\nLauvantaina lokak. 13 p., se oli Mikkelin lauvantai, kutsutaan\nisäntiä ja emäntiä kansakoululle kokoukseen maamiesseuraan jäseniksi\nkirjoittautumista varten, jossa samalla valittaisiin varsinainen\njohtokunta. Nimiä sanottiin jo olevan paljon listalla, jossa Sanna\nHärkösen nimi kuului olevan ensimäisenä. Niin vakuutti Joonas ja\nsamalla nauroi.\n\nKun kokous alkoi koululla, puhui Tuliniemen Lauri Keränen muutamia\nsanoja tämän seuran tarpeellisuudesta. Samalla valittiin hänet seuran\nesimieheksi.\n\nEnsimäisinä johtokunnan jäseninä saivat kunnian olla opettaja A.\nJussila, neuloja Joonas Härkönen, maanviljelijä Taavetti Kinnunen ja\ntorppari Salomo Pulkkinen.\n\nSeuran sääntöjä päätettiin painattaa 60 kappaletta, että jäsenet\nsaisivat siitä lukemalla syventyä seuran suuriarvoiseen tehtävään.\n\nPastori Kerkkonen oli käydessään puhunut yhteisostoista. Tätä\nasiaa sitten kaiken syksyä hautoi johtokunta mielessään. Oltiinpa\nvarmatkin miten tullaan menettelemään. Kerran jo vakuutettiinkin\nettä ellei muuta saataisi aikaan, niin ostettaisiin tynnyrittäin\nlamppuöljyä ja jaettaisiin tynnyrihinnan mukaan ostajille. Niinpä\neräs Kirkonkylän isäntä kerran jo naurahtikin että tänä talvena sitä\npoltetaan huokeahintaista lamppuöljyä. Jopa uskallettiin suunnitella\nvieläkin pitemmälle. Ajateltiin että lähetetään pari miestä Kajaanin\nmarkkinoille ostamaan velaksi kaikenlaista tavaraa jota sitten\njäsenille rahalla jaettaisiin ja senjälkeen velka maksettaisiin.\nTuumasta toimeen. Kajaanin joulukuun markkinoin edellisen sunnuntain\nillaksi ilmoitettiin seuran yleinen kokous Pyhännän Eskolaan, jossa\nPyhännän isännät itse saisivat rehellisesti määrätä mitä he tahtovat ja\ntarvitsevat.\n\nEskolan pirtti oli silloin täynnä uteliasta väkeä. Voitonriemulla ja\nnaureskellen puhuttiin miten ostetaan yhteisesti, sitten itsekullekin\njaetaan pienempiin osiin ja hinta niin halpa kun paljottain ostaessa\ntulee. Kirjoitettiin lista johon kymmenluvulla merkittiin mitä\nostetaan. Luetteloon tuli kahvia, sokeria, lamppuöljyä, ryyniä,\ntupakkaa, saiputta, nahkaa, kaloja, suoloja y.m. y. m. Rovasti\nLönnrot oli luvannut riihensä jakelupaikaksi ja neuloja Joonas\nHärkönen valittiin jakajaksi 1:75 p. päiväpalkalla. Tavaran ostajiksi\ntaas Tuliniemen Lauri Keränen ja Salomo Pulkkinen, josta hommasta\nkumpaisellekin luvattiin maksaa seuran kassasta 1 markka. Kokouksen\npöytäkirja ja jäsenluettelo ostajille valtakirjaksi ja rahaa ei\npenniäkään.\n\nVielä hyvin muistan miten m.m. Iisalmen Putkosen lesken valtuutettu\nLauri Kärkkäinen nauroi Ristijärven maamiesseuran valtuutettujen\npienelle palkalle. Mutta itse asiasta sanoi hyvää. Kun Kärkkäinen\nviitasi jäsenluetteloon, arveli vain että kyllä kaiketi sitä\ntuollaiselle joukolle uskaltaa velkaa antaa. Ja antoi myös. Kajaanin\nkauppiaatkin olisivat kilvalla antaneet ja niin paljon kun vaan olisi\nottanut. Mutta Pyhännän Eskolan kokouksen pöytäkirjassa oli tarkat\nmäärät ja sitä oli noudatettava.\n\nKun tavarakuormat tulivat pappilan riiheen, oli ensimäinen työ saada\nselville miten tavara hinnotetaan, jotta vähittäin myytäessä saadaan\njustiin se hinta mitä se rahtipalkkoineen tuli maksamaan. Siinä ei\nauttanut muu kuin tupakkarulla- ja saippualaatikot täytyi purkaa\ntyhjäksi, lukea montako kappaletta ne sisältävät sekä jakolaskun avulla\netsiä yhden kappaleen hinta. Samoin painotavaroissa.\n\nNyt jo tiedettiin sekin että kylän kauppamiehet ovat kovasti suuttuneet\nmaamiesseuralaisiin ja erityisesti sen johtohenkilöihin. Tiedettiin\nlisäksi että jo markkina-aikana olivat pitäneet salaisia kokouksia\nseuralaisten homman vuoksi, mutta ei vielä tiedetty, mitä oli päätetty.\nTäyty tyytyä siihen tietoon, että ovat vihassa.\n\nKim sitten riihestä lauvantaisin ruvettiin tavaraa jakelemaan,\noli riihessä ja sen edustalla ääretön ahdinko. Seuraan liittyi\nyhä uusia jäseniä, että riihessä olisi vieläkin suurempi ahdinko.\nKaikki tunnustivat että riihessä on tavara paljon halvempaa kuin\nkauppamiehillä. Ja tämä taas toi uusia jäseniä.\n\nJopa tuli ilmi sekin, mitä kauppiaat salaisessa kokouksessaan\nolivat päättäneet. Vallesmanni näet eräänä päivänä tulee pitämään\npoliisikuulustelua tämän ennen kuulumattoman menettelyn johdosta.\nKauppamiehet olivat niin vaatineet. Vallesmannin eteen levitetään nyt\nkoko komento sääntöineen, kirjanpitoineen ja tavaroineen ja kun tämä\ntarkastus oli mennyt ohi, luultiin että yhteisostot ovat pelastuneet\nuhkaavasta selkäsaunasta, mutta myöhemmin tulee lautamies ja haastaa\nkaikki johtokunnan jäsenet käräjille luvattomasta kaupasta. Sanottiin\nvielä että vallesmanni ei koko jutusta enää perustaisi, vaan päälle\npainaa kaupanhoitaja Tuomas Härkönen. Kuten arvata sopii, yleinen\nmielipide oli tätä Tuomas Härkösen menettelyä vastaan, mutta hän oli\nsiksi itsepäinen, että piti lujasti kiini siitä minkä itselleen oli\noikeaksi omaksunut. Käsityksensä hän nähtävästi nojasi voimassa oleviin\nlakeihin, m.m. kaupan harjoittamisesta maalla, mutta samalla jätti\nhuomioonottamatta sen tosiasian, että yhteisostopuuhan puolella oli\nmyös vasta vahvistettu osuustoimintalaki. Asiasta käytiin Hyrynsalmella\nkäräjiä. Koko johtokunta ja esimies oli yhteisostohommastaan\nvastaamassa. Tuomas Härkönen vallesmannin kanssa olivat kaatujan\npuolella. Kanne kokonaan kumottiin ja Härkönen tuomittiin vastaajille\nmaksamaan yhteensä 100 mk kuluja.\n\nSanomattakin ymmärtää, miten tämä voitollinen taistelu antoi\njohtokunnalle uutta intoa työskentelemään yhteiseksi hyväksi.\nKesän tullen siirrettiin tavaravarasto pappilan riihestä Mikkolan\nrantamakasiiniin ja talven tullen taas Mikkolaan, entiseen Karjalaisen\nkauppapuotiin. Joonas Härkösen jälkeen jakeli tavaraa Antti\nJunkkari, senjälkeen muurari Kusti Kemppainen. Opettaja Jussila piti\nkassanhoidosta hyvän huolen.\n\nVaikka yhteisostot menestyivätkin kiitettävän loistavasti, oli\nmaamiesseuran johtokunta kuitenkin sitä mieltä, että yhteisostot ovat\nmuutettavat tavalliseksi osuuskaupaksi. Tämä sillä että kun lain mukaan\nei tavaran hinnassa saisi periä edes tavaran jakajan palkkaa ja että\nkaiken varovaisuuden ohella tahtoi kassaan pyrkiä tulemaan ylijäämää,\njota ei olisi saanut tulla. Myöskin siksi, että johtokunta on yksinään\nkaikesta vastuunalainen. Niin että pahimassa tapauksessa voisi tämä\nyhteishomma viedä johtokunnan jäsenet taloudelliseen perikatoon. Niinpä\nosuuskauppa päätettiin perustaa ja avattiin se 1 p. tammik. 1904,\nnimellä Ristijärven osto- ja myyntiosuuskunta. Maamiesseuran koko\ntavaravarasto siirrettiin osuuskunnalle. Hinnasta sovittiin hyvin, kun\nsamat henkilöt olivat ostajina ja myyjinä. Ensimäisen vuoden hoiti\nosuuskauppaa Salomo Pulkkinen, toisen Reeta Mäkäräinen Mieslahdelta,\nsiitä lähtien Aatu Juntunen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSe oli muutamana heinäkuun arkipäivänä v. 1905 kun istuttiin monissa\nmiehin Mikkolassa osuuskaupan rappusilla. Siinä valitettiin yleensä\nhuonoja raha-aikoja, mutta myöskin sitä että karjanviljalla saapi vain\nmitättömän pieniä hintoja.\n\nTässä pienessä joukossa sattui tällä kertaa kuitenkin istumaan mies,\njoka oli \"päätään pitempi\" toisia. Hän tiesi suoraan sanoen syyn\nmiksi olemme rahassa köyhiä, miksi voillamme saamme huonoja hintoja,\nvieläpä senkin miksi meillä on niin vähän tuota karjanviljaa. Tämä\nviisaampi mies oli J.G. Lagus, nyk. Hirvensalo Iisalmelta. Tiesi\nesimerkkejä luetella paljonkin, miten tämän asian kanssa on muualla\nennen ollut ja miten taas sen jälkeen kun meijerinkomento on lyöty\npystyyn. Miesten mielet hytkähtivät ilostu. Olipa joukossa mies, joka\ntoi selvän esimerkin esille aivan kotoisista kokemuksista. Silloin kun\nKirkonkylässä oli ostomeijeri, oli aina tarverahat isännän taskussa,\nmutta kun se lakkasi toimimasta, on kukkarokin asunut tyhjänä.\n\nTässä pienessä seurassa keskustellen ei ollut puheenjohtajaa, ei\nkirjanpitäjää, mutta tästä se meijerijuoni alkuun lähti. Tällöin\npäätettiin, että oikein kunnan esimiehen nimessä kutsutaan kuntalaiset\nkirkkokuulutuksella pappilan pirttiin 2 p. elokuuta, jossa\nkeskustellaan meijeriasiasta ja jos tarpeelliseksi katsotaan, ryhdytään\ntuumasta toimeen. Iisalmen mies lupasi tulla mukaan.\n\nJa sanansa piti Iisalmen mies. Elokuun 2 p:nä ilmestyi pappilan\npirttiin silloin kun kokouksen piti alkaa. Ensimäiseksi heitti\ntakkinsa pirtin naulaan ja puseroisillaan sitten kierti pöydän päähän,\njosta sanottavansa saneli. Samalla luetaan sääntöehdotus tulevalle\nmeijerille, kirjoitetaan väliaikainen hallinto, myöskin nimien\nkeräyslistat. Kaikista tuntui noin erinomaisen hyvältä, mutta moni\nmahtoi ajatella, että varovaisuuden vuoksi on parasta pitää nimensä\nnäistä kirjoista ensin erillään.\n\nSeuraavan vuoden helmikuun 24. p. on jo meijerirakennuksen omien\nseinien sisällä meijerin yhteinen juhla. Siitä huolimatta, että kaiken\ntalvea on rakennuksella tehty töitä, ei ole vieläkään valmis. Tämä\nei ole kuitenkaan saanut estää juhlimasta, kun sellaisesta kerran on\npäätelty.\n\nKun meijerillä juhlaohjelma on alkanut, ilmestyy joukkoon taas Iisalmen\nmies antamaan rohkeutta ja toivoa meijeriasian esitaistelijoille.\nOtti taskustaan painetun kirjasen ja luki siitä, miten eräälläkin\npaikkakunnalla oli ollut yksi mies, joka aatteen lippua oli\npitänyt korkealla niin kauvan, että jokainen meijerin jäsen tuli\nvelvollisuutensa meijeriä kohtaan tuntemaan. Ennen kuin tämä oli\ntoteutunut, sai tämä esitaistelija osakseen tunnustustakin. Niinpä\neräänkin kerran, kun isännät huomasivat, että meijerialalla oli astuttu\nonnellinen askel, tarjottiin miehelle käteen 5:den pennin sikaari.\n\nOpettaja A. Jussila oli meijerihomman alkuunpanemisessa koko ajan\nuskollisesti mukana. Moneen epäilevään isäntään ja emäntään sai hän\nteroittaa luottamusta ja uskoa homman vastaiseen menestymiseen.\n\nMari Nikula oli sen meijerskan nimi, joka Ristijärven osuusmeijerillä\nensimäiset voit valmisti.\n\n\n\n\nHUKKUNEITA.\n\n\nHukkumistapaukset ennen vanhaan Ristijärvellä olivat harvinaisia.\nPuhutaan vaan kahdesta hukkumistapauksesta, Esko Kemppaisen Uvanjärveen\nja joku Tuomaanvaaran Snikkerin veljeksistä Tuomaanjärveen, molemmat\nheikkoon jäähän sortumalla. Kemppainen oli pudonnut höyläkontti\nselässä, kevätjää alla murtumalla, ja jäi Uvanjärven pohjaan\nikipäiviksi. Uvanjärvi näet on pohjaltaan perin liejuinen. Snikkeri\ntaas, ollen yksin matkalla Kainuun kruunun torpasta Tuomaanvaaralle,\nputosi heikkoon Tuomaanjärven jäähän, eikä omin voimin päässyt ylös.\nKuolleena sitten nostettiin vedestä.\n\nUseamman vuosikymmentä myöhemmin eli syksyllä v. 1903 putosi\nheikkoon jäähän Tenämäen järvellä ja hukkui torppari Joel Möttönen\nJokikylästä. Hän oli lähtenyt suksi jalassa ja kelkkaa perässään vetäen\nnoutamaan kirkonkylästä n.s. palkkiolainajauhoja, mutta, hiihtikin\najattelemattomuuksissaan Vanhansalmen niskalla melkeinpä sulaan. Parin\nvuorokauden perästä huomattiin vasta tapaus ja saatiin hukkunut ylös.\n\nSamoin syksyllä v. 1907 hukkui heikkoon jäähän putoamalla Iijärven\nUvanlahteen torppari Heikki Heikkinen Uvankylästä. Hän oli\npaluumatkallaan kirkolta luistellut pitkin Uvanlahden rantoja ja\niltapimeällä sortunut n.s. vesivalvakkeeseen. Hukkuvan hätähuudot oli\nkuultu parin neljänneksen päähän Uvankylälle, mutta kukaan ei apuun\nyrittänyt. Lähes vuorokauden perästä nostettiin hukkunut avannosta.\n\nVielä syksyllä v. 1911 putosi heikkoon jäähän Jokikylässä Säkkilän\nvenerannan alapuolella entinen talonisäntä Pekka Mikkonen samasta\nkylästä. Hän oli vävypoikansa hoidettavana Kirnulan talossa ja\ntervaksen hakkuussa Pienen joen takapuolella. Päivälliselle tullessaan\nvajosi vanhus jään alle kenenkään näkemättä. Samana päivänä nostettiin\njään alta kuolleena.\n\nJoukkohukkuminen Seitsenoikeakoskeen 5 p. kesäkuuta v. 1892 oli aikansa\nsuurimpia ja voipipa sanoa surkeimpia tapahtumia. Oli niin, että viisi\nmiestä, torpparit Herman Möttönen, Jeremi Tolonen ja Matti Kinnunen,\nsekä talolliset Eeli Mulari ja Jaakko Pyykkönen, kaikki Pihlajavaaran\nkylästä, lähtivät pitkällä jokiveneellä noutamaan Hyrynsalmelta\nkevätkylvöä varten ohran siemeniä. Matkueeseen liittyi sitten perillä\nEeli Keränen Jokikylän Mutkalasta, tullakseen Hyrynsalmelta kotiinsa.\nEeli Keränen oli luottohenkilöitä Hyrynsalmen kunnan hallituksessa ja\nmatkustanut näiden asiain vuoksi.\n\nOli sitten helluntaiaamu kun lähdettiin kevättulvasta kuohuvalle\nSeitsenoikeakoskelle Väärälän Matin laskemana. Oli ollut puhetta\nniskalla miehien vähentämisestä törmälle, mutta kukaan ei ottanut\npelkurin nimeä. Täydellä lastilla työnnyttiin vaan koskelle, mutta n.s.\nTiikkajan portissa löi aalto sisään ja miehet joutuivat vesivaraan.\nLaskumies itse pelastui kosken keskellä olevalle n.s. Nilkan karille,\nvaan toiset soluivat veneen mukana kosken alle. Jaakko Pyykkönen ja\nJeremi Tolonen olivat jo koskella sukeltaneet näkymättömiin, vaan\ntoiset olivat päässeet veneen pohjan päälle ja näin pääsivät kosken\nalle.\n\nKoskenalue kuitenkin oli silloin asumatonta, autiota erämaata, joten\nonnettomuuden uhrit läpimärkinä jäivät kumollaan olevan veneen pohjalle\npyörreveden kierrätettäväksi. Kun apua ei tullut, nääntyivät onnettomat\nvilusta ja painuivat tunnottomina joen pohjaan.\n\nToistakilometrin päähän kirkkovaaralle oli tosin hätähuudot kuuluneet,\nvaan sielläkin oli luultu, että kukapa hänessä helluntaina on matkalla.\nOlipa arveltu niinkin, että Seitsenoikean \"pirut\" siellä kummitellevat\nja pitävät iloaan.\n\nMyöhemmin päivällä oli kuitenkin pari Kokkovaaran tyttöä lähtenyt\njoelle ja yhden onnettomista löytäneet selkä vedessä, maalta\njoelle päin kallistuneeseen kuuseen syliksi käpertyneenä ja\naivan tiedottomassa tilassa. Se oli Herman Möttönen, luettelossa\nensinmainittu. Hän jäi elämään, mutta toiset viisi hukkuivat.\n\nJo saman päivän iltana oli Hyrynsalmen kirkonkyläläiset koettaneet\nhukkuneita naarata, mutta ilman tulosta. Ristijärven puolella taas\nkuulutettiin mies joka talosta etsimään hukkuneita, naarausvehkeet\nmukana. Käskyä tarkoin seurattiin ja silloin oli veneitä paljon\nliikkeellä, kuitenkin aivan vähän kunnollisia naarausneuvoja. Millä\noli kuokka, millä kirves, toisilla käpristetty taikonterä, toisilla\ntaas tyhjät sormet. Siitä huolimatta heti nousi Seitenoikean alta\nJaakko Pyykkönen ja Eeli Mulari sekä joku jyväsäkki. Toiset löytyivät\nyksitellen ja monien viikkojen perästä.\n\n\n\n\nYHTÄ JA TOISTA PIENTÄ.\n\n\nSe työpaikka aina onnellisesti loppuun suoritetaan, josta hurrilastu\nlähtee kirveeniskusta metsään lentämään. Tämä oli vanhain miesten\nhokema.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMaailmanlopun merkkinä piti äitini ennen sitä, että notkelmat ja korvet\nvuosi vuodelta käyvät kuivemmiksi. Sanoi: \"Sitten se paremmin palaa.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nEmäntä kerran nuhteli miestään alituisesta kiroilemisesta. Mies\nvastasi: \"Minun on pakko paljon kiroilla, kun minulla on tavallista\nenemmän kiusauksia.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nVanha mummo kakkasi kerran sunnuntaina pirttinsä uuniin polttopuita.\nKun tästä häntä muistutettiin, vastasi: \"Tätä teen minä kostaessani\nnäin Jumalalle siitä, että hän minulta miehen tappoi.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Pilkkaa pirua eläkä minua, niin saat kaikki syntisi anteeksi\", sanoi\nusein huutolaismummo Anni Tuohinen kun suuttui.\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Työläs on potkia tutkainta vastaan\", sanoi Eljas Väisänen\nkirkonkokouksessa rovastille, kun tämä peruutti lupauksensa ottaa osaa\npappilan puustellin korjauksista johtuvien menojen suoritukseen.\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Jumala varjelkoon toki meidän poikia yhteen akkaan tyytymästä!\", sanoi\nkerran mummo toiselle, kun tämä luuli, että hänen kolmesta pojastaan\nyhdellä vaan tarvitsee olla emäntä.\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Kerta on Kekriä vuodessa, toinen kerta kellistellä\", sanoi kerran mies\nkun ruumista haudattiin. Sanoi senvuoksi kun völjyyväessä oli eräs\nnainen, jota haukuttiin Kekri-Vapuksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Kyllähän nuo tuossa päänalusteina menisivät\", sanoi sokea-Heikki\nrovasti Lönnrotille, kun tämä ehdotti, että Heikille olisi hankittava\ntavalliset sormillaan luettavat sokeain kirjat.\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Tuolla kynnellä on jo monta sären rintaa puhkaistu\", sanoi vanha\nLiuskelainen renkipojille, kun eivät saaneet kellonkuorta kynnellään\nauki, ja iski kyntensä saranan puolelle, jolloin kellon pohjakuori\nkokonaan irtautui.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKerran mies arveli veljelleen, että taitaa olla sittenkin viisainta\nyhdessä hukuttautua. Se lienee tapahtunut vähän hourupäisenä ollessa.\nVeli, hänkään ei varsin viisas, arveli: \"Ei mennä vielä hukkumaan,\nmonta makiaa keittoa jääpi sitten syömättä.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKuntakokouksessa oli kerran kysymys lautamiehen kappojen\npoisjättämisestä. Tämä oli yleinen mielipide, mutta Aholan ukko-vainaja\nlisäsi varmuudeksi: \"Lautamiehen pitää elää virallaan.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Partamies papin näköinen, parraton pukin näköinen\", sanoi kerran\npappilassa kerjuumummo, kun näki nuorella Elias Lönnrotilla mustan ja\ntuuhean parran.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlipa sitten kerran mökkiläinen ihaillut Rantakylän hyviä niittyjä,\nvirkkaen tämän perään: \"Jos minulla olisi noin hyvät niityt, enkä\nsittenkään saisi piimää syödä, juoksisin äyskissäni järveen.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMies oli kerran ollut todistajana käräjillä.. Tuomarin monta kertaa\nuudistettuun kysymykseen mitä hän asiaan tietäisi, ei osannut mitään\nsanoa. Paluumatkalla kävi kuitenkin huoleksi, että jos hyvinkin lienee\nliikaa tullut puhutuksi. Niinpä toverilleen arveli: \"Herra erehdykset\nkorjatkoon.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Ei auta ampuneuvot, kun ei ole nuolen noutajata\" ja \"ei auta Antin\nneuvot, eikä Tuomaan tulukset\", on moni ristijärveläinen sanonut\nvastoinkäymisten aikana.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJoku rohkeampi on lohdutellut itseään tällä: \"Jahka vasta kota palaa —\ntuohilla se katetaan.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nTalon emäntä kerran hoiteli viikon kiertokoulunopettajaa. Se lienee\ntuntunut perin raskaalta, kun lauvantaina opettajan poismentyä\nlöi yhteen kahta kämmentä sanoen: \"Herra Kiesus, nyt minä pääsin\nvaivoistani.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Mies musta, leipä valkea\", sanottiin silloin kun joku mainehikas tyttö\nmeinasi mennä rikkaalle, mutta samalla ruman näköiselle miehelle.\n\n       *       *       *       *       *\n\n”Suuri liha voisurille... on tapana usein sanoa, kun yhteisestä\nlihakupista joku suurimman palan näppiinsä ottaa. Ken lienee sen\nensikerran sanonut?\n\n       *       *       *       *       *\n\nMoni taas vastoinkäymisen hetkinä on muistanut, tuon: \"Elä suinkaan\nkadehti sitä, että jonkun mielivalta täällä menestyy\".\n\n\n\n"]