Lukemisia Suomen kansan hyödyksi I

LUKEMISIA SUOMEN KANSAN HYÖDYKSI I

Savo-Karjalaisen Oppivaisten toimittama.

Helsingissä,
Simeliuksen perillisten tykönä,
1845.

      Imprimatur. G. Rein.

Aineisto:

Hauta Perhossa.
Ilma-kirjan eli Almanakan Tekiöistä.
Matin ja Eeron keskustelemus Pitäjä-kouluin asettamisesta.
Ukkosen ilmasta.
Johdatus Yleiseen Maa-tietoon.

Muistutus. Jos mieli on säilyttää tuleviksi ajoiksi tähän liitettyä
Karttaa, olisi paras leikata häntä irti Kirjasta ja panna seinälle.

Hauta Perhossa.

(Runo J.L. Runebergiltä, Ruotsista suomennettu.)

Ensimmäinen Tapaus.

    Missä hauta, jok' on sata vuotta
    Pensastunut Perhon sydänmaassa.
    Unhoitettu, ehk' ei unhoitusta
    Ansaitseva, sano, missä on se?
    Elä kysy, outo, missä lienee!
    Kussa metsä-lampi kapeneepi
    Salon sivuun, sieltä tämän löydät.
    Koivut jo sen päällä latvojansa
    Heiluttavat. Mihin tässä muinon
    Hauta peitettiin, ei kukaan tunne.
    Runotar, sä Suomen sulo neito.
    Joka tarkemmin, kuin ihmis-muisto
    Tapaukset taidat selitellä.
    Sano: peitettiinkö mullan alle
    Woimallinen, kuuluja Kuningas,
    Tahi onko tähän kätkettynä
    Miesi, Kuningaisten vertahinen?
    Ei Kuningas, ei sen vertainenkaan;
    Haane, vanha talonpoika, tässä
    Lepää kuusi kunto poikinensa. —
    Istu reunalle luon jyrkän rannan,
    Niin mä niiden menot puhun sulle,
    Koska vielä kanarvissa keksit
    Kasteen kiiltävän ja auringonkin
    Kätkettynä harjun hongikolta.

    Haane, sukuansa Suomalainen,
    Perityllä tilallansa täytti
    Talvensa jo seitsen-kymenensä.
    Itse vanha, vaan jo pojat kolme
    Kaksos-parit oli kasvattanut;
    Näistä vanhin vasta päätti vuotta
    Seitsen-toista, vaan jo nuorin kohta
    Wietti lopullensa viittä-toistaan.
    Kauniit, voimalliset oli' kaikki.
    Niinkuin purot kevät-tulvillansa:
    Waan jos joku toistaan etuisampi
    Ollut oisi, voiton tosin otti
    Pulska Tuomas, toisen kaksosparin
    Wanhin veli. Sillä joskin oisi
    Tuiki repaleissa Tuomas käynyt.
    Loisti hän kuin tähti taivahalla
    Resu-pilven lomakkeesta: vaikka
    Mitä ikään Tuomas oisi tehnyt.
    Eipä kukaan siitä pahastuna.
    Kuitenkinpa häntä isä näytti
    Wainoovan, ja eipä häntä yksin,
    Mutta myöskin hänen veljiänsä.
    Ei kuin rakkaat lapset lempeästi,
    Ei kuin ilottajat vanhan päivän,
    Waan kuin orjat, vielä pahemminkin,
    Pidettiin, kuin olot järjettömät.

    Niin he vietit lapsuutensa ajan.
    Ja jo joutui päivä, jona päätti
    Nuorin pari viisi-toista vuotta.
    Metsän yli nousi selkeästi
    Aamu-rusko, kullan kuumottama,
    Taivas oli puhas pilvilöistä,
    Koska veljet läksit laverilta,
    Iloiset, kuin päivä koittavainen.
    Mutta vapisten he menit luokse
    Isänsä, kuin istui tuvassansa,
    Ja se nuorin veljes-pari astui
    Ees ja tarttui käsiin vanhempansa.
    Nöyrimmästi häntä rukoileva:
    "Isä, anna tämän päivän meille.
    Ainoastaan tämän vapahaksi,
    Weljiin kanssa iloitellaksemme.
    Päätettyä lapsuutemme ajan!"

    Kolkko, niinkuin talvi, kuuli äijä
    Puheen harmahia luomiansa
    Käpristellen, sekä sanan virkki:
    "Tämän päivän heitto vielä heiton
    Jättää huomeneksi täyttääksenne;
    Kyntämist' on kyllä, kohta kyntöön!"
    Aänetönnä veljet vaelsivat
    Pellollensa. Weräjällä vasta
    Weikoillensa Tuomas tuuman pisti:
    "Jos mä tarkoin katsoin isän silmään,
    - Niin on työllä tänäin kullan arvo.
    Hi'ellämme tuiki tuho hinta.
    Weikalla siis, veikot, liikkukaamme;
    Kovan tilinteon ilta tuopi."

    Tuomas noin; sen kuultuansa kaikki
    Löivät peltoon lujat aatran terät.
    Päivän noususta ja laskuun asti
    Wakojansa veljet syömätönnä
    Astelivat varsin vireästi.
    Illan tullen, sarka ainokainen
    Kuitenkin jäi aivan alkamata.

    Sillon tuli sinne vanha Haane.
    Huusi kokoon poikansa ja puhui:
    "Paljon tehty on, vaan kyllä oisi
    Toimi tarkka enemmänki tehnyt.
    Kaikkia en kurittaa mä saata.
    Yksi myös on muita vikaisempi:
    Tämä rangaistaan siis kaikkein eestä.
    Ahtahassa sillan-aluksessa
    Tuvassani, vahvain hirsiin alla,
    Istukohon, jok' on vikapäänä.
    Kolmen yön ja kolmen päivän vaiheen,
    Silmä hänen hämärä ei nähkö,
    Kolmen vuoro-kauden virvoitusta
    Kuiva kielensä ei maistakoho!"
    Näin nyt sanottua ukko läksi,
    Julma sanoissaan ja silmissänsä,
    Sydämessään ei, jos totta puhui
    Kyyneleet, kuin kasto äijän posket,
    Koska pois hän kääntyi pojistansa.

    Synkkä yö jo peitti maan, ja Haane
    Lepäs' tuvassansa, pojat taasen
    Pirtissänsä pehku-vuotehella
    Nukkumata, vaikka nukkuvinaan
    Toisiaan he outit torkkuviksi.
    Muita luullen nukkuneeksi, nousi
    Wuoteeltansa Jaakko, nuorin veli,
    Meni luokse isänsä ja virkki:
    "Isä, minä olen se kuin rikko!
    Ilotellen synty-päivälläni
    Juoksentelin minä joutilasna;
    Rankaise siis mua, elä muita!"
    Hälle vastaisi Maan isä vanha:
    "Niin kuin rikoksesi on, saat koston."
    Tuosta Jaakko läksi levollensa.

    Taasen muita nukkuneiksi luullen,
    Kaksos-veli, Kusto, vuoteeltansa
    Meni luokse isänsä ja virkki:
    "Kosto mua yksin kohdatkohon,
    Niinkuin yksin sen mä ansaitsenki!
    Pellon penkereeltä koko päivän
    Poimin vattuloita veljilleni
    Syödäksemme synty-päivälläni.
    Syy on minun yksin, eikä muihen."

    Hälle vastaisi vaan isä vanha:
    "Niinkuin rikoksesi on, saat koston."
    Tuosta Kusto läksi levollensa.

    Taasen unilta nukkuneiksi luullen.
    Kolmas veli, Eero, vuotehelta
    Meni luokse isänsä ja virkki:
    "Josko kellen aivot kuritusta,
    Niin on vika minun, eikä toisen.
    Lammin kaislikossa kivilöillä
    Ajeskelin sorsan poikaisia,
    Siellä joutilasna juostessani
    Jäi se sarka multa kyntämätä."
    Hälle vastaisi vaan isä vanha:
    "Niinkuin rikoksesi on, saat koston."
    Tuosta Eero läksi levollensa.

    Näin nyt vuorollansa veljet kaikki
    Kävit ukon luona. Yhenlaisen
    Wastuun saivat hältä, yhtä jyrkän.
    Tuomas vielä viipyi viimmeseksi.
    Kuin hän keksi käynnit veljestensä,
    Arvasi hän heidän aivotukset.
    Kaikki siis nyt luullen nukkuneiksi,
    Tuli hänkin isän tupaan, puhuin:
    "Kuules, isä, kyllä kumma juttu!
    Kuin mä äsken näytin nukkuneeksi
    Istuiksivat vuoteellensa veljet,
    Ja kuin minä myös en kohennuna,
    Hiiskuttelit hiljaa keskenänsä:
    'Tämän tietää kukin keskenämme,
    Että Tuomas syyllinen on tähän.
    Niinkuin itse myöskin tunnustaisi;
    Waan niin monesti hän kärsi muulloin
    Meidän tähden, että mekin kerran
    Hänen eestä kurin kärsiköömme.'
    Sitten toiset nukkuneiksi luullen
    Meni kukin kerrallansa ulos,
    Hiljaan hiivi maata' uudestansa.
    Isä, arvaisinko asiansa?
    Heitä vietti hellä veljen-luonto
    Sanomahan valhe-sanomia,
    Sillä tosin minä olen syypää."
    Äänellä nyt äijä särjetyllä
    Sanoi hälle: "Outa huomeneksi,
    Sillon kosto sua ennättääpi."

    Yli metsän tuskin ennättänyt
    Aamu-rusko aaltoloista vielä
    Kohottauta kulta siivillänsä,
    Koska kutsui Haane poikiansa.
    Korkia ja kolkko, harmaa-päinen
    Pöydän päässä pyhä-vaatteissansa
    Istui äijä. Isän-maansa lahja,
    Raha välkkyi sarka-nutullansa.
    "Kuka teistä," karsaasti hän kysyi,
    "Seisoo tässä syyhyn vikapäänä?"
    "Minä", kaikui kaikkein huuliloilta.

    Sulku, joka viisitoista vuotta
    Kyyneleensä oli kahlehtinut,
    Särkyi viimmein. — Ilosta nyt itki
    Ukko pojillensa puhuessa:
    "Kiitos suuri Jumalani, sulle!
    Täytetty on luja lupaukseni,
    Eikä ole isän-sydämmeni
    Weli-vihan tähden särjettynä.
    Tästä lähden, lapset rakkahani,
    Ei kuin ennen, niinkuin orjat pietyt,
    Waan kuin omat pojat rakkahimmat,
    Kuulkaa syyn mun kovan kovuuteni:
    Palveleva liki-kyläisessä,
    Näin mä isän vanhan, jolla kyllä
    Ol' kahdeksan voimakasta poikaa;
    Mutta ei niin julmat keskenänsä
    Wiha-miehet ole, kuin ne veljet.
    Sillä josko jollon toisiansa
    Kohtaisivat, terve-'tuliaisen
    Puhui puukko, eli toinen toistaan
    Sivuitessa, kiven kohottivat.
    Woi, mä sanoin, ennen kyllä elän
    Ilman sulon vaimon suloisuutta,
    Kuin mä elän päiväni pelossa
    Täyttääkseni maamme tämmöisillä
    Petoloilla. — Aivottu ja tehty! —
    Jälelleni jättänyttä olin
    Wiisi-kymmen-kunta kurja vuotta,
    Waan ei ikä, eikä sota-retket
    Wähentännä voiman jäsenistä.
    Niin mä kerran keski yöllä yksin
    Terva-haudallani valpas valvoin,
    Koska äijä sinne tultuansa
    Mulle lausui liekin leimahtaissa:
    'Taivu tuumaan, jonka tuopi sulle
    Isä veljiin toistaan vainoovien!
    Elä säästä matoin syötäväksi
    Woiman jäsenesi täyttäväisen,
    Ota vaimo, siitä siivo-pojat,
    Joita kovuus koossa pitäköhön,
    Kosk' ei omiani ohjannuna
    Onni, eikä helleys heikon isän.'
    Näin hän. — Tuulen tulta tuuvittaisa
    Katosi hän samaten kuin tuli.
    Neuvo hänen, onni oli Herran.
    Nyt sen nimeen vannokaatten pojat:
    Että niin kuin ennen orjinaki
    Weli-rakkaudessa kohtaisitte
    Pahan päivän, kovan kurituksen,
    Wastakin ei riemu, eikä vaiva,
    Eikä toivo, eikä tuska teille
    Yhden veljen liene, jos ei toisen.
    Silloin murhe, jonka tuimun tuotti
    Kovuuteni, hautaa likeneissä
    Wiimmein mulle iloksi jo muuttuu."
    Silloin astu Tuomas ees ja sanoi:
    "Tämä vala, suloisin se onkin,
    Eikä totta työläs täyttääksemme.
    Sillä mikä, isä, esti meitä,
    Orjina, ei läsnä ollessamme,
    Eriimästä emon asunnosta
    Muilta työllä elon etsintohon?
    Mikä esti, jos ei ero raskas?
    Kuka tahtoi toistaan jättää, kuka
    Leviämän toinen toisestansa,
    Niinkuin metikössä metson pojat,
    Joita pyssy-miehet pyytelevät?
    Siis sovimme onnen päivinäkin."

    Herran nimeen vannoivat nyt veljet:
    Että niin kuin ennen sopivat he,
    Wasta myös ei riemu, eikä vaiva,
    Eikä toivo, eikä tuska heille,
    Yhden veljen liene, jos ei toisen.
    Niin he vannoit; valan kätki kauniin
    Iloisena isä sydämmeensä.

Toinen Tapaus.

    Rauha rakas rikottiin jo maassa,
    Poltto, murha murti Suomen kylät;
    Miehet kaatuit, vaimot metsiin juoksit,
    Murhe'-sana lensi murha-töistä
    Lintulahen lantamailta, lensi
    Saarijärveltäkin surun suoma,
    Ison Kyrön kankahilta, aina
    Lapualta, Perhon salokkohon.

    Pitkän pöydän päässä tuvassansa
    Istui nyt jo vanhentunut Haane,
    Poikinensa syöden puolistansa,
    Koska kahden-toista vuoden vanha
    Pakolainen poika hengistynyt
    Tupaan tullut, uupuneena puhui:
    "Jesus tänne, teille, vanha Haane!
    Meiltä poloisilta poltti talon
    Wiime-yönä julma vihollinen:
    Kaksi-kymmen-kunta ratas-miestä
    Heitä oli, pitkät piikit heillä.
    Kirkonkylässä ne lepäyttävät.
    Ennen ehtoa ne ovat täällä".
    Sialtansa silloin Haane nousi.
    Puhui pojillensa vihastunut:
    "Antoi mulle Herra armossansa
    Poikaa kuusi kyllä kunnokasta.
    Waan jos mulla toiset kuusi oisi,
    Weren, hengen kuka menettäisi
    Mielin isän-maan ja ko'in eestä?"
    Sanottua niin, hän naulaltansa
    Kivärinsä ruostunehen otti.
    Ylpi-muhoillen vastasi Tuomas:
    "Wanhoillen ei sota-aseet sovi,
    Niin kuin nuorille ei naisen sydän.
    Heitä, isä, kivärin ja salli
    Weljestemme kimpun koetella".

    Tuumaan taipui äijä mielellänsä,
    Mutta pojat otit ilo-mielin
    Olallensa kohta kilvastellen
    Tarkat Pyssyt nahkapeitteenensä;
    Kätehensä otit karhun-keihäät
    Lyhyet, vaan vahvat. Warustettu
    Tällä tavoin kukin tielle läksi
    Äänetönnä, aivossaan vaan päättäin,
    Miss' ikään hän löytäis' vihollisen.
    Hänet kuolettaa, tai itse kuolla.

    Tuskin pääsit puolen neljännestä,
    Weljet valta-tiellä vaellellen,
    Koska Tuomas metsillensä puhui:
    "Eespäin tietä käykää, veikot, tuonne,
    Lammin lahekkeelle, lakson luokse;
    Salon ylä-puolla kuusikossa
    Wihollinen ompi oudettava.
    Ennen iltaa ei se tänne tule,
    Jos hän korventaapi talot tiellä;
    Siihen saakka hempi-herken vietän
    Mökkisessä tässä syrjäisessä;
    Tuloani tyttö oma outtaa".
    Niin sanoen poikkesi hän mökkiin.

    Werkastellen veljet ennättivät
    Siihen paikkaan, kussa lammin luona
    Kangas kohoi yli lehto-lakson.
    Sieltä puitten piilo-peittehestä
    Pitkin tietä kaikki katselivat.

    Weljet ei väijyneet vihollista
    Kauemmin kuin aamu-hämärällä
    Kevät soitimella metsä-miesi
    Outtaa töyrtä havu-katoksessaan,
    Kuin se maahan laskeutunut soittaa;
    Kauemmin ei veljet väijyneet, kuin näkyi
    Kiire-kulussansa julma joukko
    Ratastava pysty-piikkinensä.
    Ennen muita näki niiden tulon
    Aatu Tuomaan tuttu kaksos-veli.
    Ja hän haastoi: "Kavahtaaten veikot!
    Paljastaaten Pyssyt peitoistansa!
    Walmistaukaa! Koska kukkulaisen
    Wierukkeelle joutuu vihollinen,
    Ampukaaten kukin kohdastanne!"

    Tuskin sai hän tätä sanotuksi,
    Kuin jo pääsi mäen partahalle
    Wihollinen; ensi-askeleella
    Ala-mäkeen, laukaisivat veljet
    Pyssyjänsä. Luodit taukoisivat
    Neljään päähän, kaksi yhteen samaan.
    Neljä hevoistapa irti juoksi,
    Kuusi-toista kohta pysäytettiin
    Ratastajiltansa hätäyneiltä.
    "La'atkaaten kohta, veikot!" huusi
    Raikas Aatu, käyden rohkeasti
    Piilostansa. Paikallapa läksi
    Wihollinen veljeksiä kohden
    Piiltämähän. Wikkelinki niistä
    Tuskin ruuvit saanut pyssyyn panna,
    Wielä vähemmin sai lyödä luodin,
    Ennenkuin, jo päässeet kukkulalle,
    Wiholliset maahan viskausivat.
    Juoksu-jaloin riensivät he sitten
    Piikkinensä veljeksiä vasten.
    Mutta veljet, karhu-keihäät käässä,
    Astuivat nyt vihollista vasten.

    Tappelu nyt tässä tuima nousi,
    Huuto karvas kuulu kankahalta.
    Eikä ees- ei taakse-päinkään menty.
    Eero rintaan ammuttuna kaatui.
    Ampujan taas kaatoi Kuston keihäs.
    Sota kiihty, pisto piston kosti.
    Kuusi vihollista kuolon löysit.
    Waan jo veljistäkin veri vuoti.
    Kaikki muut jo kaatuit tantereelle,
    Yksinänsä vielä seisoi Aatu.
    Miekallaan hän vielä ryöstetyllä
    Wimmassansa vihollista huiski,
    Waikka monesti jo haavoitettu.
    Wiimmein haavan rintahansa saanut
    Kaatui hänki, vielä kaatuissansa
    Oman kuolemansa kostavainen.
    Hänen päänsä poikki katkaistuna
    Joukon pää-mies pisti piikin päähän.
    Läksi siitä sitten joukko, kuuteen
    Kutistunut kaksi-kymmenestä.
    Niistäkin jo yksi haavoitettu. —
    Taitse tuli läpi synkän metsän
    Polkutiellä poikiin isä vanha.
    Kotonaan ei kotvan pysynynä
    Pojiltansa jätettynä ukko.
    Waan hän läksi aivan aseetoina
    Niille tappelussa neuvojaksi.
    Nyt hän näki kulun hevois-miesten,
    Näki kaukaa kannettavan tiellä
    Aatun päätä pitkän piikin päässä.

    Polvet vapisivat vanhan äijän
    Kulkeissansa polku-tietä myöten.
    Paikkaan päässyt, poikansa kuin näki
    Wihoilisten keskeen kaatuneena,
    Kohta repi silmä-hapeneistaan
    Ukko kyyneleen, ja ylpi-mielin
    Luki kuolleet joukon kumpaisenki.
    Kaikki muut hän pojistansa löysi
    Paitsi Tuomasta. "Woi", äijä huusi.
    "Missä Tuomas? Yksinkö hän elää,
    Kosk' en keksi tuossa toisiin luona?"

    Niin hän huusi. — Takalolla Tuomas
    Istui mökissä tyttönsä luona.
    aivan nyt hän veti neiden käistä
    Kätensä ja kauhistunut sanoi:
    "Mitäs tämä? Milläs näitä näynen?
    Sinua vaan silmä nähdä pitäis',
    Niska tuota seinää mustunutta.
    Milläs nähnen tämän kummituksen:
    Kuollehena veljet veressänsä,
    Aatun päänki pitkän piikin päässä?"
    Puhuttua, heti loukastansa
    Keihään otti, otti pyssyn tarkan.
    Läksi matkallensa kiirehesti.
    Tietä hälle näytti veri-viivat,
    Ja kuin joutui murha-kentän luokse
    Puitten alla löysi meressänsä
    Weljensä ja niiden luona äijän.
    Eipä tänne tappo-tantereelle
    Tuomas totta käydä uskaltana;
    Mutta kauhistuksella hän kuuli
    Ääntelevän siellä vanhan äijän:
    "Woi mun päätä harmajata, voipa!
    Miss' on Tuomas? Onkohan hän yksin.
    Hän se rakkainpani muinon muista,
    Pa'ennut, veljiänsä pettäväinen?
    Woipa petturia pa'ennutta!
    Niin kuin Kain, hän kuljelkohon kurja
    Sydänmaissa; säikyttäköön siellä
    Häntä vapiseva haavan lehti,
    Säikyttäköön pyy, kuin paukkavilla
    Siivillänsä tieltä pelmahtaapi!
    Wanhurskas ja vaka Taivaan Herra!
    Wainoo häntä, niin kuin minä ennen
    Häntä rakastin, ja elä hälle
    Anna isän-maata, heimolaista,
    Milloin heränneekin haudastansa!"

    Sanat kuuli Tuomas hirmustunut
    Ja hän käänsi tuiman katantonsa.
    Niin kuin koira, joka läpi korvet
    Wainullansa kontiota vainos.
    Ääneti hän lentämähän läksi
    Weri-viivottua tietä myöten.
    Kuin hän sivu koti-talon kulki,
    Tupruisi jo tuli katon kautta;
    Waan ei Tuomas nähnyt, eikä kuulut;
    Silmä seuraisi vaan veri-tietä.

    Päivä oli männyt metsän taakse.
    Pimiötään lempi-levollensa.
    Koska Tuomas vielä hämärällä
    Pääsi aivan autiohon kylään;
    Liki tietä siellä mainiolta
    Kuhilaasta poika kurkistellen,
    Waroin viittaili ja sanoi hälle:
    "Elä mene sinne, hukut siellä!
    Wiholliset tuossa taloisessa
    Lepäyttävät. — Kuusi oli heitä.
    Pitkät piikit heillä, ja se suurin
    Kanto miehen päätä piikin päässä".
    Kiireemmin vaan Tuomas eespäin riensi.
    Waan kuin ensi-tuvan oven päällä
    Aatun pään hän naulattuna näki.
    Wiskaisi hän Pyssyn pois ja murti
    Kiljumalla sinne. Ensimmäinen
    Häntä kohtaavainen ristiin asti
    Rintahansa sai nyt karhu-keihään.
    Waan nyt vimmassaan hän jätti siihen
    Aseimensa, liikkuin niin kuin kokko,
    Kourillansa kuolon tuottavainen.
    Haavat sattuneet ei tuntenut hän,
    Mutta kaatoi kunki kohtaavaisen
    Kulkulla nyt revityllä maahan.

    Wiimmeksi nyt jäi vaan joukon pää-mies;
    Hänen otti ohimoilta Tuomas;
    Murti rikki rinnan, sekä selän.
    Että siihen kaatui kaksikerron
    Lattialle. Sitten löi hän siitä
    Kaulan poikki otti oven päältä
    Aatun pään ja läksi kotihinsa.
    Weri-Haavoistansa voimatoinna,
    Mutta kepeemmällä sydämmellä.

    Puoli yö jo peitti maan, kuin Tuomas
    Waivoin pääsi koti-kartanolle.
    Savu siellä häntä vasten turskui
    Poron alta. Lato ainoastaan
    Yksin oli palamata jäänyt.
    Tänne nyt hän lepäämähän täytti;
    Kynnykselle tullut kuuli sieltä
    Isänsä hän hiljaa ääntelevän:
    "Kellä kuulen, josko Tuomas petti?
    Josko, josko ei lie pettänynä!
    Anna, Herra, hänen syytöin olla!
    Laita häntä pe'on päätä tuomaan,
    Pe'on, joka Aatun päätä kantoi.
    Että vielä eläissäni saisin
    Nähdä häntä puhtahana syystä.
    Ja se kosto, jonka huusin hälle.
    Tulkoon minun harmaan pääni päälle!
    Sitte Sua elostani kiitän.
    Waikka tuhkana on taloiseni.
    Maikka murhattuna pojat kaikki."

    Tämän kuulut, astui Tuomas sisään:
    "Riemu, rauha sulle, rakas isä!
    Tässä minun seisoissa ei enään
    Poikasikaan elä murha-miehet".
    Sanoi hän, ja äijän eteen heitti
    Pään nyt vihattavan murhamiehen.

    Silloin nousi lattialta ukko.
    Ja hän sulki pojan sylihinsä;
    Mutta jopa kuoliana vaipui
    Tämä maahan, siihen myöskin vaipui
    Wierehensä isä hengetöinnä. —
    Haavoistansa kuoli Tuomas Haane;
    Ilostapa hänen isä vanha.

Ilma-kirjan, eli almanakan Tekijöistä.

(Runoilema Antti Puhakalta Kontiolahesta.)

    Joko ruvennen runoillen.
    Ilma-kirjasta iloillen,
    Waikk' en oikehin osanne
    Selitellä selvältehen.
    Tehdä virttä viisahista,
    Korkioista kolloitella?
    Laulan lapsihin tavalla,
    Wierettelen vienoisesti,
    Ajan kultaisen kuluksi,
    Lapsi-rahvahan ratoksi.
    Laulan kirjan laittajoista,
    Kuin on suonut Suuri Luoja,
    Antanut avara Herra,
    Tarkan tiedon taitavillen,
    Konstin koulun käynehille,
    Tutkistella taivahalta.
    Ilman kaaresta katsella,
    Avarasta auringosta,
    Kirkkauudesta jalosta,
    Täysin määrin tähtilöistä,
    Kuusta tuotu kuulu oppi,
    Tavoitettu tarkat merkit,
    Tietty aivan tiiman päälle,
    Tunnin päälle tutkittuna,
    Mitattuna minuutille,
    Ajan juoksu arvattuna;
    Ennen vuotta ennustettu,
    Planeeteihen laaja juoksu,
    Tähtein kulku Taivahalla
    Ilman piirissä isossa,
    Koska kohti kulkeneepi,
    Warjot käyvät vasta päätä,
    Limitysten liittelekset,
    Kuun etehen kulkihissa
    Auringon vaeltahissa,
    Pian peittävät valonsa,
    Saavat mustaksi samassa,
    Ennen tietyn tiiman päälle.
    Wiel' on tarkoin tutkittuna,
    Ennen vuotta ennustettu,
    Pantu kaikki päivän päällen,
    Yli vuoden ymmärretty,
    Ilman muista muutteheista,
    Tuulen tuiskuista kovista.
    Jos nyt suihkaisi suvesta,
    Läyhähtäisi luotehesta,
    Puhaltaisi pohjaisesta,
    Eli iskisi idästä.
    Satehet on selvitetty,
    Julistettu pilvein juoksut,
    Julmat ukkosen jylinät,
    Pilvein vierennät väkevät,
    Lomatusten loukkaukset,
    Jotka tulta tuiskuttavat,
    Säteheitä säilähtävät,
    Wuoret murtavat muruiksi,
    Kalliot kaha' jakavat;
    Wiel' on ennen ennustettu.
    Tarkoin tutkittu satehet,
    Milloin vettä viskoapi,
    Rakeheita rapsoapi,
    Lähettääpi räntä-ilman,
    Tuopi tuiskuja kovija;
    Milloin halla hankitahan,
    Wilu-ilma viskatahan,
    Milloin pakkanen paneksen.
    Sekä lunta runtatahan,
    Milloin lämmin laitetahan.
    Pouta-ilma annetahan.
    Wiel' on meillä vissi tieto.
    Tunnin päälle tutkittuna
    Avarasta auringosta,
    Kirkkaudesta jalosta,
    Koska poijes kulkeneepi,
    Tuollen puolen tuntureita,
    Sieltä taas takasi käypi;
    Selvä tieto seisannosta,
    Päivän, yön tasan olosta
    Aina puolen vuoden päästä
    Armahassa auringossa.
    Wiel' on tässä viisautta
    Ilman kaaresta katottu,
    Jot' en taida tutkistella,
    Enkä yksin ymmärrellä;
    Heitän poijes helpommaksi
    Ilman kaaresta katsannon
    Paremmille laulajille,
    Runsahammille runoille;
    Niitä laulan, joita taidan,
    Joita oikein osoan,
    Laulan lapsihin keralla,
    Pilpattelen pikkuruisten.
    Empä heitä helpon lailla
    Wielä virttäni lopullen,
    Waikk' on tässä tutkimista
    Kaikillenkin Karjalassa.
    Tästä saavat saarna-miehet,
    Konstin koulun oppineetkin,
    Saarna-tuolissa sanoa,
    Papit kyllin pauhaella.
    Kuin on pantuna pyhille,
    Sunnuntaille suoritettu,
    Suuren Luojan synnynnöstä,
    Kaikki-vallan kasvannosta,
    Entiset Evangvelistat,
    Apostolit ilmoitettu.
    Wiel' on kuulun Keisarimme,
    Suuren Ruhtinan suloisen,
    Suku kaikki suoritettu,
    Ijät kaikki ilmoitettu,
    Keisariksi käymisestä,
    Synnynnöstä, kuolennosta,
    Kaikki pantu päivän päälle.
    Wielä suuren Suomen maassa,
    Jalon Ruhtinan rajoilla.
    Almanakka ilmoittaapi,
    Kaikki kaupungit lukeepi,
    Joihen kaikki kauppa-miehet
    Matkustavat markkinoihin,
    Tuovat paljon tullessansa
    Talonpojan tarpeheita.
    Wielä meillen viimmeiseksi
    Ilma-kirja ilmoittaapi,
    Almanakka aavistaapi,
    Antaapi avarat neuvot
    Tarkoillen talon-pojillen,
    Joit' en saata selvitellä,
    Enkä, kielin kertaella;
    Wirsi pitkäksi viruupi
    Laulu loppumattomaksi. —
    Soisivatpa Suomalaiset
    Poloisilla Pohjan mailla,
    Että Herra armossansa
    Suomen suuren Ruhtinoille
    Laupiuttaan lahjoittaisi,
    Että vielä tästä eeskin
    Saisimme hyvät sanomat,
    Poloisilla Pohjan mailla.
    Kullan kielin kukkuisimme:
    Anna nyt, Avara Herra,

    Toimita Totinen Luoja,
    Wielä virkuiksi opeta,
    Suloisiksi Suomen Herrat,
    Että' tänne täysin määrin
    Joutuisivat kirjat kaikki,
    Suloisesti Suomen oppi
    Kajahtaisi Karjalassa;
    Että me poloset pojat,
    Näissä kylmissä kylissä,
    Poloisilla Pohjan mailla,
    Raukoilla Savon rajoilla,
    Katalassa Karjalassa,
    Saisimme pitää savumme,
    Olla suojissa omissa,
    Kyllin syödä, kyllin juoda,
    Pitää vieras-pitojamme,
    Raha-kättä raskutella,
    Pikarimme käissä pitää,
    Olut-kannua kallistaa;
    Että meidän nuoret pojat,
    Sekä pojat, että neijot,
    Käsin yksissä kävisi,
    Rinnatusten leikin löisi,
    Wanhat istuisi ilossa,
    Lasten kanssa lauleleisi.

Matin ja Eeron keskustelemus Pitäjäkouluin asettamisesta.

Se oli aivan hyvä, että sinä Eero, ystäväni ja naapurini, tulit minua
tervehtimään. Nyt minä tahdon sinulle selittää sydämmeni aatokset,
sillä minä tiedän kyllä ett' et sinä minua kovin moiti, jos kohta et
ole minun kanssani yksimielinen. Olkoon kuinka hyvänänsä; en minä
kaikkia ymmärrä, mutta itsestäni minä sen tunnen, että raskas on kätkeä
povessansa asiata, jonka tietää toiselle olevan hyödyllisen. Sanokoon
toinen mitä ikänänsä, rohkeasti minä asiani puhun. Kauan olen minä
arvellut siitä asiasta, jos oppi on ihmistä hyödyttävä; ja jota enemmin
minä aattelen, sitä enemmin minun täytyy myödystyä siihen, että kyllä
olisi hyvä, jos joka mies tietäisi enemmän, kuin hän tavallisesti
tietää. Tieto on hyvä Jumalan lahja, niin kuin joku tien osottaja
maailman matkustavaiselle; sillä viisaus on tieto, kuinka meidän elämän
ja kuoleman pitää.

Kyllä se, Matti parka! vastaisi Eero, taitaisi suuren avun tuottaa,
sillä kyllä on raskas ja kamala pimeässä vaeltaa; mutta mistä sen opin
otat, kuin ei kukaan sitä sinulle tarjoa. Kyllä meidän rakas Ruhtinamme
on tähän maahan rakentanut monta koulua, ja olen myös kuullut, etkä
niissä kaikenlaista neuvotaan, mutta et sinä siellä paljoa oppisi,
koska et kouluttajan kieltäkään tunne. Mikä hyöty siitä sitten olisi,
jos sinne mänisit, ei hän siellä semmoista oppia anneta, joka auttaisi
työn-tekeväistä talon-poikaa. Katselepa minkälainen mies tuosta meidän
naapurin Jeremiaksesta on tullut. Niin kuin kukko orrella mahtavana
miehenä oleskeleksen, niin hänkin luulee olevansa kaikista meistä
korkein. Hän on tuumaillut papiksi päästäksensä, ja kyllä on moni
ennen häntä samaa tarkoittanut; mutta ei joka mies sillä herraksi
tule, että vähin Ruotsia haastella taitaa. Katso kuinka onnetoin
on tuommoinen mies, jos ei hän jaksa päähän päästä; isoinen hän on
talon-pojaksi, mutta aivan pieni herraksi; ei hän kelpaa papiksi, eikä
muuksikaan virka-mieheksi, eikä hän osoa työtä tehdä; köyhyyden hän on
lukemisellansa itselleen ansainnut. Ei ole siitä apua ihmiselle, ei
itsellensä eikä muillenkaan. Elä siis koittele minua eikä muitakaan
semmoisiin vietellä. Monet hyvät neuvot antoi minulle isä vainajani, ja
kyllähän on aika kulunut, ja ehkä hän vielä kuluu kuolemaankin asti,
parempia neuvoja kaipaavata.

Elä sano niin, Eero rukka! sanoi Matti. Elä oppia sen tähden moiti,
ett' eivät kaikki häntä onneksensa etsi. Kyllähän on tuuli hyvä, vaikka
hän myrskynä laivoja särkee; ei se siis ole opin vika, ett'eivät sitä
kaikki oikein etsi; ja minkä kahden sitten pitää ihmisen ylpeilemän,
kuin hänellä ei ole mikään ylpeiltävätä? Olkoon itse-kukin paikallansa,
talon-poika talonpoikana, ja herra herrana; molemmat yhtä hyvin
tietoa tarvitsevat. Monesti, yksinäni ollessani, kuolevaisuuttani
muistellessa ja olentoani katsastellessa, kaipaan minä jotakin ja
tunnen tyytymättömyyden sydämmessäni. Mikä huvitus eikö se olisi, jos
minä osaisin lukea; kirjoista minä sitten voisin lohdutusta etsiä.
Jo nuoruuteni ijässä eriin minä muista yhtä-ikäisistäni; kuin muut
menivät kylään juomaan ja korttia lyömään, jäin minä aina kotiini;
sillä heidän elämä-kertansa ei ollut minulle mieleinen; majassani,
pöydän takana minä istuin aatoksissani iltaan asti. Ja kuin pimeys
leveni maille, niin oli sydämmeni niin kuin maailmakin pimeä, ja surkea
oli minun mielialani, kuin ei ollut povessani opin valoa. Ja silloin
minä, valoa kaipaava, tunsin tiedon olevan ihmisen paraan omaisuuden ja
poveeni ilmestyi halu sitä etsimään. — Mutta ajat kuluvat ja ihminen
vanhentuupi, ja kaikki nämät aatokset katosivat muistostani. Kyllä
on tosi, ett'en minä enään voi oppia etsiä, sillä vanhuus rupeaa
vaimaamaan ja kuolema minun kohta perii; mutta ei ainoastaan oma etuni
minua huoleta; mitä minun lapsistani tulee? — Wähän poikaa auttaa
ainoastaan isänsä neuvo, ja ei paljon maailman matkustajata hyödytä,
jos hän tietää, mitä isä tiesi, kuin ei hän enemmän ymmärrä.

Taitaapa niin olla. Matti! sanoi Eero; mutta ei se asia sinulta
autetuksi tule. Ei meillä ole varaa opettajata pitää, ja kouluun minä
en ketään laita, sillä kyllähän niitä entuudestaan renttu-herroja
kylliksikin löytyy.

Kylläpä se niin on, sanoi Matti, mutta ei taitaisi apu olla kaukana,
jos sitä vaan etsiä tahtoisimme. Jos kuunnella tahdot, niin minä kyllä
sinulle asian lausun, joka meille'kin siihen avun toisi.

Eipähän tuosta korvat huonone, jos mitä hyvänänsä kuulee, sanoi Eero.
Kyllä korvani ovat tarkat ja mieleni ymmärtävä.

Jos niin on, sanoi Matti, niin minä haastelen sinulle, mitä minä
kaupungissa käydessäni satuin kuulemaan. Kerran, kaupunkiin
matkustaissani oli minulla kirja, annettu suurelle Herralle vietäväksi.
Kuin minä hänen luoksensa tulin, rupesi hän minua puhuttelemaan.
Ei ihminen monesti semmoisia sanoja tule kuulemaan, mutta kerran
kuultuansa, kätkee hän ne sydämmeensä. Warmaan se Herra sydämmellisesti
oli meidän maatamme rakastava, sillä ei kukaan kylmästä sydämmestä
semmoisia sanoja sano. Hän jutteli kuinka paljon enemmän ihmiset muissa
maissa tietävät, kuin me Suomalaiset. Hän huokaisi ja sanoi: milloinka
tämän maan asukkaat rupeavat laviampaa tietoa haluamaan.

Wähä-tietoinen, kuin minä olin, rohkesin minä kuitenkin sanoa: suokaa
anteeksi, jos minä puhun; mutta mikä voitto siitä kaiken maailman
viisaudesta talon-poikaselle miehelle tulee? Jos hän vaan maansa
kelvollisesti kyntää ja aitaa, niin kyllä hän työllänsä ruumiinsa
ravinnon saapi, ja jos hän Jumalatansa nöyrästi palvelee, niin hän
saapi rauhan sydämmeensä.

Rumiin ravinto, vastaisi hän, on hyvä ja tarpeellinen, ja sydämmen
rauha on ihmisen paras omaisuus. Mutta viisaus on myös tarpeellinen,
sillä se antaa ihmisen olennolle korkiamman arvon. Sinä et voi arvata
mikä hyöty viisaudesta on, ja koska et itse sitä ymmärtää saata, niin
usko viisaamman puhetta. Kyllä tämän aikuiset ihmiset mielellänsä
pukevat itsensä koreisiin vaatteisiin, mutta sydämmen koreudesta he
eivät huoli. Ei sinun nuoruutesi aikana nuoret miehet niin paljon
ryyppineet, kuin nyt on tavallinen. Kansa on pahentunut ja työn-tekiä
päivä-päivältä huonontuu ja köyhtyy.

Kuinka, sanoin minä, taitaa viisaus antaa voimaa työnkin tekiälle,
koska maakunta sen vuoksi köyhtyy, ett' ei viisautta löydy. Woimallahan
ja ei viisaudella työn-tekiälle rikkautta kokoontuu?

Ei kelvotoin ihminen, vastaisi hän, työn-teostakaan huoli. Wiisaus
tuottaa työntekiälle halua työtä tekemään. Anna ihmiselle viisautta,
kohta hän heittää ulko-kullaisuuden ja pahan elämänsä, ja siihen siaan
haluaa hän sydämmen puhtautta ja rauhaa.

Ompa se kaiketi niin, sanoin minä, mutta mistä sen viisauden köyhä
talon-poika ottaa, kuin ei sitä hänelle tarjota; ja koska ne, jotka
viisaammat ovat, luulevat viisauden olevan hyödyttävän, mikä on siihen
syynä, ett' eivät hyö neuvo ymmärtämättömiä, kuinka pitäisi viisautta
etsimän?

Oikein sinä, mies parka, puhut ja kysyt, vastaisi hän; mutta ei tietoa
muissakaan maissa tarjota, eikä kukaan pakolla viisaammaksi tule.
Itse-kunkin täytyy etsimän sitä, jota hän haluaa. — Koska nyt tämä
asia tuli meille puheeksi, ja sinä viisaammaltasi haluisesti neuvoa
ottaisit, niin minä tahdon sinulle selittää, kuinka muissa maissa oppia
levitetään. Siitä sinä sitten saatat nähdä, jos on meidän maa avutoin,
ja jos niin olisi, jos on vika viisaan, eli ymmärtämättömän. Wielä
lisäksi saat kuulla, ett'ei apu ole kaukana, jos häntä yksi-mielisesti
etsiä tahtoisimme.

Ruotsissa ja muissa maissa on rakennettu joka seura-kuntaan
pitäjä-kouluja, joissa lapset opetetaan lukemaan sekä ulkoa että
sisältä, lukuja laskemaan ja kirjoittamaan. Jokaisella niistä on oma
palkittu kouluttajansa, jollen on rakennettu huoneet, joissa hän asuu
ja lapsia opettaa. Hänelle maksetaan palkka, niin että hän suruttomasti
elää taitaa. Niin myöskin helposti saattaisimme itsellemme hankkia
semmoisia opettajoita, ja eivätpä hyö pitäjä-miehille paljo mitään
maksaisikaan, jos ensialuksi ostaisivat tilan, jonka hintaan joka
talokas osansa antaisi. Tämän tilan ostettuansa heittäisivät sen
toimellisen miehen hallitukseen, ja häneltä saaduilla vero-rahoilla
rakentaisivat koulu-huoneen ostelun tilan maalle. Koulu-Huoneen taas
valmiiksi saatuansa, saattaisivat Papeilta pyytää kouluttajata,
jonka hyö kyllä mielellään Pispa-oikeudesta pitäjille hankkisivat.
Talon vero-rahoista osan kouluttajalle antaisivat ja toisella osalla
taas tarpeen jälkeen koulu-huoneita parantaisivat. Niin muodoin
pitäjä-miehet saisivat sekä opettajan että koulun, johon saisivat
lapsensa laittaa oppimaan.

Niin, niin, kunnioitettava Herra! sanoin minä. Missä on rikkautta
maassa, siellä myös on varaa semmoisiin koulu-rakennuksiin nimetä;
mutta jos muualla niinkin olisi tehty, niin ei meidän varat taitaisi
niihin ylöttyä, sillä täällä on meille elanto aivan raskas ja joka äyri
on otsan hiellä hankittava.

Ystäväni, vastaisi Herra, luuletko että muissa maissa joka miehellä on
rikkautta? Rikkaita siellä kyllä on, rikkaampia kuin täällä missäkään,
mutta siellä on myös köyhiä ja onnettomia enemmän kuin sinä arvata
voitkaan. Ei ole monessa maassa, niin kuin meidän maassa, tavara joka
miehelle tasasesti jaettu. Jos ei ole meidän maa-kunta rikas, niin
ei hän ole köyhäkään. Mutta, niin kuin jo olen sanonut, jos kohta se
ei paljo vaivaksi lankee, niin ei se paljo hyödykkään, että asiansa
toiselle tehtäväksi heittää; eläkä toiselta kerjää, mitä itse itsellesi
toimittaa saatat. Niin hän sanoi, ja sydämmeeni minä hänen sanansa
kätkin. Minä kuulin ja aloin uskoa että ehkä Suomen-kansastakaan apu
ei kaukana liene, jos hän maan sitä itsellensä haluaa. — Minä kumarsin
ja otin Herralta jää-hyväiset. Silloin hän tarttui minun käteeni ja
sanoi: "muista sanani, ja kehoita pitäjämiehiäsi tätä asiata voimansa
jälkeen toimeen saattamaan, sillä kyllä kerran vielä heidän lapset ja
lastensa-lapset heitä siitä kiittävät."

Luvattuani hänen anomustansa toimittaa, menin minä hevostani
valjastamaan, ja aloin kotiini rientää. Päivä oli paraillaan
laskemisessaan, ja kaupungista päästyäni pimeys jo leveni maille. Koska
kaupungissa olin viipynyt, niin minä ajoin yötä myöten. — Käydessäni
rekeni jälessä, juohtui tämän Herran sanat aina mieleeni. Enemmin
ja enemmin minun aatokseni hajoilivat, ja yksinäisyys ja yön pimeys
yllyttivät mietteeni sinne ja tänne vaeltamaan. Minä aattelin Suomen
maata ja Suomen kansaa, ja vahvistin itseni siinä uskossa, että ihmisen
pitää viisautta haluaman. Mikä on vikana, sanoin minä itsekseni,
siihen, ett'ei ole Suomen kansa muiden rinnalle pantava? Oletko sinä
niin tuhma ja ymmärtämätöin, ett'et sinäkin kykeneisi jotakin oppimaan?
Minkä tähden Jumala olisi sinun semmoiseksi luonut: minkä vuoksi
sinä olisit Jumalan ainoa orpo-lapsi? Ei suinkaan niin ole, ja jos
olisikin, kyllä muut, minua viisaammat olisivat sen jo kauan tätä ennen
keksineet, ja jättäneet maa-kunnan oman onnensa nojaan. Mistä syystä
sitten se Herra olisi niin sydämmelisesti minua kehoittanut sanojansa
muille ilmoittamaan? Ei ole siinä vika; mutta missä vika on? Köyhyys
meitä kyllä painaa, mutta eihän se olisi meitä estänyt näitä asioita
tuumailemasta. Ja koska en vielä tätä ennen ole kuullut semmoisista
asioista sanaakaan virkattavan, niin ei köyhyyskään saata olla siihen
syypää; meidän oma huolettomuudemme on siis suurin vikamme, ja meidän
tietämättömyytemme on siitä seuraava. — Minä hämmästyin aatoksissani,
ja sanoin: "huono todella oletkin Suomen kansa, koska et omaa etuasi
ymmärrä!" Itku tuli silmiini, kuin aattelin lapsiani, miten onnettomat
ovat. Minä rukoilin: "Jumala heidän silmänsä avaiskoon ja antakoon
heille halun tietoa ja valaistusta etsimään"! ja vielä kipaisin voimani
jälkeen muitakin naapuriani suostuttaa pitäjä-kouluin rakentamiseen.

Kyllä varmaan ei hänen neuvonsa ollut kehno, sanoi Eero; mutta jos
kaksi eli kolme miestä menisivätkin niin suuriin maksuin, niin ei
kuitenkaan siihen kaikki suostuisi. Eikä se ole yheltä eli kaheltakaan
mieheltä tehtävä asia. En minä siis luule siitä asiasta lähtevän mitään.

Saattaapa niin olla, vastaisi Matti, vaan on se kuitenkin koiteltava.
Ei tiedä, ehkä joka miehen poveen on kätketty tiedon ja valaistuksen
halu, vaikka hyö eivät itse ymmärrä tätä sydämmensä vaikutusta. Enhän
minä tietänyt, mitä minä kaipaisin, ennen kuin se Herra sen minulle
selitti. Mutta kohta kuultuani, valkeni järkeni ja minä turisin
haluni ja mitä minä olin vajaalla. Ehkä tämä halu löytyy muissa, niin
hyvin kuin minussakin, vaikka ei kukaan ole sitä ymmärtämättömille
selittänyt. Ja jos niin olisi, kuka ei lapsensa eduksi tekisi, mitä
hänen voimassansa on.

Olisi kaiketi, sanoi Eero, semmoinen rakennus meidän lapsille
hyödyllinen, mutta se tulisi maksamaan niin hirmuisesti, että minä
pelkään sen jäävän meiltä rakentamata. Ja jos myö mentäisiin Papin
eli muiden pitäjän Herroin luokse tätä asiata tutkistelemaan,
luuletkos sinä heidän tahtovan meitä tässä asiassa auttaa. Hyötyä ei
heille semmoisesta koulusta ole, mutta vaivaa sitä rakentaissa; ja
vanhuudestakin taidat kyllä sen muistaa, ett' eivät Herrat mielellään
rupea suotta vaivoja näkemään.

Ei suinkaan, vastaisi Matti, meidän tarvitse peljätä, ett'eivät
hyö meitä auta, jos heitä vaan avuksemme pyydetään; sillä kyllähän
hyökin kotimaatansa rakastavat, niin kuin myökin. Wielä toiseksi
kyllähän hyökin opin suuren arvon tuntevat, koska ovat sen itsellensä
hakeneet. — Jos ei korvasi vielä ole väsyneet minua kuunnellessa,
niin keskustellaan yhteisesti, kuinka asia paraitten saataisiin
toimeen. Niin mieluisasti minä tätä asiata tuumin, että minä tunnen
itseni siitä niin kuin kymmenen vuotta nuoremmaksi, ja jos ei asia
lankee ihan mahottomiin, niin tule, mennään Pappilaan Rovastin kanssa
keskustelemaan.

Kyllä minä saattaisin, sanoi Eero, sinnekin mennä vaikka tätä päätä,
mutta en minä vielä usko siellä kahdesti käytävän.

Waikka niinkin olisi, vastaisi Matti, niin onhan silloin sana sanottu,
ja ei ole meidän vikamme, jos muut tuumaamme eivät suostuisi. — Jos
ostaisimme tilan, joka maksaisi noin tuhatta hopia-ruplaa, niin kyllä
silläkin rahalla jo saisimme koko hyvän tilan, ja semmoisia taloja
meidän pitäjässä löytyy aivan monta. Meidän pitäisi ostaman semmoisen
talon, joka olisi keskellä pitäjätä, ett'emme tarvitsisi lapsiamme
varsin kauaksi lähettää.

Ompa sitä siinäkin hintaa, sanoi Eero, eipä se enään ole kehno talo,
josta tuhatta hopia-ruplaa maksetaan.

Semmoisesta talosta, sanoi Matti, kyllä aika mies maksaisi vuosittain
veroa kuusi-kymmentä hopia-ruplaa, eli kaksisataa ja kymmenen
paperi-ruplaa, ja vielä sittenkin hän suorittaisi Ruunun veron ja muut
kappa-maksut.

Tulisi hän niin muodoin koko runsaan veron maksamaan, sanoi Eero. Mutta
kyllä hyvä talo senkin tuottaa, kuin ahkera työ-mies häntä hallitsee.

Welltto työ-mies ei olisikaan otettava, vastaisi Matti, eikä hän
niin suuria voittoja tarvitsisi pyytää, kuin hän vaan saisi työnsä
maksetuksi. Jos kaikki vaan voittoa pyytäisivät, niin olkoon sitten
kaikki ihmisiä hyödyttävät työt tekemätä.

Olkoon asia kuinka hyvänsä, sanoi Eero, sen vaan tiedän, ett'ei
ahkerakaan työ-mies työtä tee, jos ei hän työstänsä saa palkintoa.

Kukapa, vastaisi Matti, tahtoisi työ-mieheltä palkan estää. — Siitähän
meillä vaan oli kysymys, jos lienee tilan vero liikainen eli ei.

Taitaisihan tuon kaksi-sataa ruplaa kelpo-mies maksaa, sanoi Eero,
mutta eipä siitä veron maksaja paljon rikastuisi.

Kyllä kolmen tahi neljän vuoden vero rahalla, sanoi Matti,
koulu-huoneet tulisi rakennetuksi, liiatenkin jos joka talon asukas
vetäisi yhden hirren rakennuksen avuksi. Kuin myö niin muodoin
olemma saatu koulu-huoneet valmiiksi, niin määrätään vero-rahoista
sata viisi-kymmentä ruplaa kouluttajan palkaksi, ja loppu-rahat
koulu-huoneitten vuotiseksi parantamiseksi. Mitäs sanot Eero minun
tuumistani?

On sitä rahaa siinäkin, sanoi Eero, mutta on se minun mielestäni liian
tiukka palkka kouluttajalle, sillä kouluttajan pitää oleman rehellisen
ja ahkeran; semmoinen mies saapi muulla työllänsä suuremman palkinnon.

Wäärin et suinkaan puhu, Eero, sanoi Matti, ja kyllä meidän pitää
sillen palkkaa enentää. Mutta mitäs sanoisit, jos määrättäisiin joka
talon asukkaan maksamaan hänelle vuosittain kapan rukiita?

Niitä kappa-maksuja, sanoi Eero, on entuudestakin jo yltä-kyllin;
Suntialle maksetaan, Lukkarille, Silta-voudille, ja vielä muillenkin.
Niitä on jo niin äijän keräyntynyt, ett'ei niitä kaikkia muistakaan.

On se niinkin, sanoi Matti, mutta kuinka monta ruis-kappaa etkö joka
vuodessa menetä turhuuteen. Jos olisit pari viikkoa viinata ja kahvita,
niin sinä jo olisit voitolla, vaikka kouluttajallenkin kapan maksaisit.

Et suinkaan väärin meidän turhia tapoja moiti, sanoi Eero, mutta asia
on kerran niin, että jokainen etsii ainoastaan omaa etuansa, jota ei
voi estää. Eiköhän saattaisi löytyä muita neuvoja? Minä olen kuullut
muiden koulu-lapsien maksavan kouluun tullessaan sisäänkirjoitus-rahaa.
Entäs jos tekisimme samalla tavalla, ehkä niin muodoin tarpeeksi asti
rahoja kokountuisi?

Ei se käy laatuun, sanoi Matti. Koulussa pitää jokaisen saaman
oppia, talokkaan pojan niin kuin myös mökkiläisen ja lois-miehenkin.
Jos talokaskin jaksaisi maksaa sisäänkirjoitus-rahan, niin ei se
tule kerjäläiseltä maksetuksi. Molemmat hyö yhtä-paljon opin valoa
tarvitsevat. Sillä ei kerjäläinen lakkaa mierolla käymästä, jos ei hään
opi työn ja tiedon arvoa ja hyötyä tuntemaan. Mutta mistäpä hän nyt
tämän ymmärryksen saapi, jos ei sitä hänelle koulussa anneta? Hän on
siis vastakin, kuin tähänkin asti hyljätty muilta ja itseltään.

Et pahasti, sanoi Eero, sinä sanojais pane. Kyllä ei ruis-kappa ole
paljon maksava, mutta jos maksut aina enentyvät, niin kyllä siihen
viimenkin nääntyy. Ja koska mökkiläiset ja loismiehet saavat lapsiansa
kouluun laittaa, eiköhän heidänkin pitäisi vähän apua antaa. Onhan
mökkiläiselläkin aina hevoinen ja eihän yksi salvu-puu häntä paljon
rasittaisi. Ja eiköhän lois-mieskin taitais yhden päivä-kauden nurkkaa
hakata.

Monta, vastaisi Matti, löytyy sellaista loismiestä, jotka eivät siihen
työhön kykene. Kyllä apu olisi hyvä, mutta en minä tiedä, saattaneeko
heitä työhön pakottaa, jos eivät omin-mielin tahdo tulla auttamaan.

Taitaapa niin olla. Matti! vastaisi Eero, mutta sinä puhuit
kerjäläis-lapsista, että heidänkin pitäisi kouluun päästä. Kuinka hyö
saattavat koulussa käydä ja mistä heille tulisi elatus?

Kaikki asiat, sanoi Matti, eivät meidän ymmärrykseltä tule ojennetuksi.
Minä en voi selittää, kuinka kerjäläisten olennon parantaa tahtoisin,
mutta kyllä se aikoja myöten jos ei yhdellä niin toisella tavalla tulee
parannetuksi ja meidän pitää niin asiamme tutkia, ett'ei siitä toisella
ajalla estettä liene. Monta viisasta miestä löytyy, jotka jo ennenkin
ovat kerjäläisten olennon parantamisesta neuvoa pitäneet, ja vielä hyö
nytkin pitänevät, siksi kuin neuvon löytävät.

Kyllä se niin taitaa olla, sanoi Eero, mutta mistä myö viimmeiseksi
tuumailtiin?

Kouluttajan palkitsemisesta, vastaisi Matti. Myö keskusteltiin siitä,
että sille pitäisi annettaman sata viisikymmentä paperi-ruplaa ja kapan
rukiita joka savulta.

Niin kyllä, sanoi Eero, eiköhän se sillä tulisi aikoin?

Kyllä melkeen, vastaisi Matti, mutta joutaishan hänelle vielä talon
pelto-maasta määrätä tilkun peruna- ja ryyti-maaksi. Mielelläänhän sille
veisi halko-kuorman talvella; ja eihän tuonne tyhjänä kehtaisi mennä
lapsiaan kouluun viemään, ett'ei lampaan käpälän eli voi-palaisen
kanssansa kantaisi.

Kylläpä varmaan, sanoi Eero, asia sillä tavalla tulisi toimeen, ja
taitaisi se olla hyödyttävä, mutta varsin suuri on talon hinta. Mistä
sen köyhä talon-poika maksaa?

Et suinkaan, vastaisi Matti, sinä yksinäsi tulisi sitä maksamaan. Ja
jos talon-hinta kaikille pitäjän asukkaille jaetaan maksettavaksi, niin
eihän tämä miestä liian rasita. Kummahan olisi, jos ei koko pitäjä
voisi tuhatta ruplaa maksaa; maksaahan tuon kelpo mies yksinäänkin.

Kyllä, kyllä! sanoi Eero. Tekisipä mieleni tietä kuinka paljon tuota
meidän pitäjässä joka miehelle karttuisi; mutta minä olen aivan huono
luvun-laskija.

Huono minäkin olen, vastaisi Matti, mutta ehkä tuosta kuitenkin selvän
saisimme. — Ensin meidän pitää keskustella, minkä arvion jälkeen maksu
tulisi jaettavaksi. Jaetaanko ostettavan talon hinta joka talokkaalle
veronsa jälkeen, eli maksetaanko joka savulta yhden verran?

Eipä se ole'kaan halpa asia keskusteltava, vastaisi Eero: mutta toinen
asia myös juohtuu mieleeni, josta ei ole vielä sanaakaan virkitty. Jos
kaikkikin jo olisi toimitettuna, koulu-huoneet rakennetut ja kouluttaja
Pispan-oikeuden kautta hankittuna, niin eiväthän koulu-lapset
koulu-huoneissa asua saattaisi; täytyisihän niitä päiväpäivältä kouluun
viedä.

Mitäs joutavia puhut! sanoi Matti, oletko sinä niin typerä, ett'et sitä
arvaa, että pitkän matkan takaiset lapset sillä tavalla koko päivänä
eivät kouluun joutuisikaan?

Sitähän minäkin arvelin, sanoi Eero, ja täytyisihän niille sitten
rakentaa asunto-huoneet koulun viereen?

Ei suinkaan! vastaisi Matti. Jos koulu rakennetaan johon kuhun kylään,
niin saattaahan kyläläisten kanssa keskustella, että lapset saisivat
asua heidän tuvissa, sillä eihän huoneet siitä pahene. Onhan sekin
hyvä, että lapset, koulusta pois-ollessaan, ovat niin kuin vanhempain
hoidossa, sillä ei koulussa päivä-kauden opeteta.

Käypihän sekin laatuun, sanoi Eero, mutta sitten pitää heille ruokaa
ostettaman.

Ei suinkaan! vastaisi Matti. Kirkko-tiellä mentäisiin lapsiamme
tervehtimään, ja samalla matkalla veisimme heille aina viikon muonan,
samalla tavalla kuin nytkin, koska lapsiamme rippi-koulussa pidetään.

On se niinkin, lausui taas Eero, mutta sitten hyö eivät saata kotona
olla, ja aina heistä pieninäkin vähin apua on, niin kuin sanan laskussa
sanotaan: apu hiiren pojasta, saatikka sitten ihmisen lapsesta.

Mikäpä apu niistä on? kysyi Matti. Eiväthän niin pienet lapset vielä
työtä tehdä jaksa, ja jos hyö koulussa ollessaan tarvitsevat ruokaa,
niin eihän ne kotonansakaan ilman elä. Jos hyö parin vuotta koulussa
käyvät, niin siinä on jo tarpeeksi, ja eiväthän kahden- eli kolmen-toista
vuoden vanhat lapset vielä paljon työllänsä talon varoja kartuta.

Jos eivät muuta tekisi, niin hoitaisivathan muita pienempiä lapsia,
ett'ei muuhun kelpaava ihminen tarvitsisi lapsen-hoitajana kotona
olla, vastaisi taas Eero.

Ei missään koulussa sydän-kesällä lueta, sanoi Matti, ja silloin lapset
ovat aina kotonansa, ja kesällähän meidän kiireimmät ulko työt ovat
tehtävät. Mutta kyllähän esteitä aina löytää, joka niitä vaan kerran
etsimään rupeaa. — Olkoon sitten asia sillään, mutta varoita itseäsi,
ett'et katumaan käänny, jos asian koettelemata jätät. Jos lapsia on
paljon, niin käyköön vanhin ensin aikansa koulussa, ja hoitakoon sillä
ajalla sen jälkeinen nuorempia siskojansa, ja niin yhä eteenpäin. Sillä
tavalla on jokaisella aikaa koulussa käydä, ja kotona olevat lapset
eivät kuitenkaan jää hoitajata.

Wiisas olet, Matti! neuvomaan, sanoi Eero, mutta elä suutu jos minä
sinua vastustan. Sillä kunkin asian pitää perin-pohjin keskusteltaman,
jos siitä selvää tahdotaan. Mutta sinä lupaisit minulle selittää,
kuinka paljon siitä talon hinnasta kultakin mieheltä tulisi
maksettavaksi. Koittele'pas nyt jos siitä selvän saisit.

Niin se oli, sanoi Matti. Myö keskusteltiin, pitäneekö talon hinta
jaettaman tasan joka savullen, eli jos se olisi maksettava joka
mieheltä veronsa jälkeen. Eikö niin?

Niin kyllä, sanoi Eero: mutta eiköhän jako veron jälkeen ole
sopimatoin, sillä joka miehellä on koulusta yhtä suuri etu, ja sen
jälkeenhän maksukin pitäisi lankeeman. Arvattavahan se on, että sillä
tavalla suurempiin taloin asukkaat tulisivat maksamaan liian paljon,
vaikka niillä ei koulusta ole enemmän hyötyä, kuin vähempiinkään taloin
isännillä. Toiseksi vielä suurimmat tilat ovat herroin hallituksessa,
ja ne niin muodoin tulisivat runsaammin maksamaan, vaikka heillä ei
ensinkään hyötyä olisi semmoisesta pitäjä-koulusta.

Wäärin et suinkaan puhu, Eeroseni, sanoi Matti; mutta jolla on suurempi
talo, sillä on myös suuremmat varat, ja jos ei herrat tahdo meitä
auttaa niin tässä kuin muissakin asioissa, niin ei myö omin neuvoin
päästä ei puusta papuun. En minä tiedä mistä minä olen sen päähäni
saanut, mutta hyvää toivoessa minä luulen, että kaikki meitä auttavat,
kuin vaan apua pyydetään.

Onnellinenpa kyllä, jos niin olisi, sanoi Eero, mutta ei maa aina
varoja enennä; jos on maata jolla-kulla enemmän, niin voipi niitä olla
velkojakin, ja monasti on isomman talon haltija köyhempi kuin pienemmän.

No! Eihän meidän tarvitse tästä asiasta niin paljon väitellä. Eihän
se sillä vielä ole päätetty, jos kohta myökin olisimme siihen asiaan
yhteyntyneet; jaetaanpa sitten niin, että kukin suvultansa tulisi
yhtä-paljon maksamaan. — Koulu on meille tarpeellinen, se on asian
päätös; sillä jos emme itsellemme oppia neuvottele, niin myö aina
jäämme ala-ikäisten arvoon, ja täydymme aina herroilta kussakin asiassa
neuvoa pyytää; mutta jos olisi meilläkin oma tietomme, niin olisimme
heidän kanssa yhden-arvoiset, emmekä tarvitsisi omissa asioissamme
heiltä apua hankkia, eikä heidän vaivansa kalliilla rahalla palkita.

Tosi kyllä! vastaisi Eero, useimmin heidän neuvonsa eivät ole niin
hyvät, kuin ne ovat kalliit.

Minun mielestäni olisi parhain, sanoi Matti, että talon lunastus-rahan
kokoisimme useampana vuotena. Maksu, sillä tavalla jaettu, ei niin
paljon tulisi rasittamaan. Jos häntä viiteen vuoteen jakaisimme, niin
kaksi-sataa ruplaa tulisi vuosittain maksattavaksi. Meidän Pitäjässä
on kaksisataa ja viisi-kymmentä savua, ja jos kaksi-sataa hopia-ruplaa
näille jaetaan, niin jokaisesta tulisi maksettavaksi kahdeksan-kymmentä
kopeekkaa.

Wain tulee se niin korkialle nousemaan? kysäisi Eero, johan se on liki
kolmet ruplaa paperissa!

Eihän sitä määrästään vähenemään saa, sanoi Matti, mutta eihän tuo
minusta niin hirmuiselta näytä.

Kylläpä sitä jo siinäkin on rahaa, sanoi Eero.

Eihän mitään ilman saa, lausui Matti. Luuletkos siitä maksusta itsesi
köyhtyvän?

Ei suinkaan, vastaisi Eero, vaan eihän sitä niin paljon pitäisi tuleman
joka miehelle maksettavaksi. Eikö meidän pitäjässä löydy enemmän, kuin
kaksi-sataa ja viisi-kymmentä savua? Onko siihen lukuun Kappelikin
pantu?

En, vastaisi Matti, ole Kappelia tähän lukuun ottanut, sillä minun
mielestäni olisi eri koulu molemmille tarpeellinen, siitä syystä,
että, jos Kappeli-miesten kanssa yhdessä koulua rakentaisimme, monelle
taitaisi tulla liian pitkä matka käytävä kouluun.

Ei sitä auta katsominen, sanoi Eero, kyllä kaiketi se on parempi
Kappelilaisten kanssa yhteisesti koulua rakentaa, sillä se niin muodoin
tulisi huokeemmaksi. — Tiedätkös kuinka monta savua Kappelissa on?

Minä olen kuullut niiden olevan noin puolentoista sadan paikoilla,
vastaisi Matti?

Kuinka paljon sitä sitten tulisi joka miehelle? kysyi Eero.

Odota'pas, kuin minä koittelen tuota kasailla, vastaisi Matti. – Sitä
tulisi – – noin viiden-kymmenen kopeekan paikoille.

Sen rahan minä luulen pian kunkin miehen voivan maksaa, sanoi Eero.
Kyllä minä jo kohta rupean sinun kanssasi yksiin tuumiin. Kuin nyt
jo tämä asia näkyy olevan selitettynä, niin en voi nähdä, mikä enää
esteeksi saattaisi tulla. Käydäänpä sitten ensi pyhänä pappilaan. Tänä
päivänä on keski-viikko, lausui Matti, ja pyhään vielä on pitkältä
aikaa. Mitäs, jos ajaisimme nuo kaksi virstaa jo huomenna?

No, pane sitten varsasi aisoin! kyllä minäkin pian ruunani valjaisiin
saan, sanoi Eero.

Ihanalla mielellä, naapurini! vastaisi Matti, lähden minä tätä asiata
toimittamaan, ja jos minun vanhat silmäni näkevät sen asian toivoni
jälkeen olevan päätettynä, niin minä sydämmestäni kiitän Jumalata, ja
kuolen, tietäen minunkin maailmassa jotakin hyvää tehneeni.

Näin kirkonmies Matti Hyvönen naapurinensa jutteli ilta-hämärässä, ja
huomes-aamuna hyö jo ajoivat pappilaan, Rovastin kanssa keskustelemaan,
ja heidän rakastettu vanha opettajansa ilolla kuuli heidän asiansa.
Eikä kauvan viipynytkään, ennen kuin kaikki pitäjän-miehet olivat
myötyneet Pitäjä-koulun rakentamiseen. Ja tuskin oli vielä viisi vuotta
kulunut, kuin jo oli heidän koulunsa valmiina. Wielä monta vuotta
eli Matti naapurinensa, ja iloin mielin katselivat, kuinka heidän
omat ja muiden lapset koulussa vahvistuivat siivossa ja tiedossa. Ja
itse olivat muilta pitäjän asukkailta rakastetut ja kunnioitetut aina
kuolema-päiväänsä asti.

Ukkosesta H.C. Örstediltä.

Ruotsista Suomennettu.

Usiammat ihmiset peljästyvät ukkosen ilmasta: hyö kauhistuvat,
kuullessansa sen vahvaa jylinätä ja nähdessänsä sen leimauksen puut
musertaman ja kirkot ja talot polttaman. Sitä enemmin kuin ihminen on
ymmärtämätöin ja oppimatoin, sitä enemmin hän pelkää ukkosta, niin
kuin muitakin luonnon voimia; mutta koska hän on Jumalalta pantu
olemaan koko luonnon Herrana ja hänen kuvanansa maan päällä, niin hän
yhä enemmin järjellänsä kaikki luonnon voimat tutkii ja tiedollansa
heitä vallitsee. Moniaat näistä voimista hän käyttää hyväksensä: hän
on pannut tuulen merellä laivaa kulettamaan rannasta rantaan, ja hän
on myllyt ja muut salvantonsa kosken pyörteheseen rakentanut. Toiset
taas luonnon voimat hän on tiedollansa tehnyt vahingoittamattomiksi,
niin kuin tulen ja pakkasen. Ukkosenkin, joka hän ennen kauhistuksella
kuuli, on hän saanut vaarattomaksi varo-keinoillansa, joista tässä nyt
moniahta sana tulee sanottavaksi.

Ihmiset peljästyvät tavallisesti enemmin ukkosen jylinästä, kuin sen
leimauksesta, vaikka tämä ainoastansa saattaa vahingoittaa. Leimaus
ennättää pikemmin näkimiin, kuin jylinä korviin, aivan niin kuin pyssyn
taikka tykin laukaistessa tuli näkyy, ennen kuin paukaus kuuluu; ääni
nimittäin kulkee vähän hitaammin ilman läpi korviin, mutta tuli näkyy
niin joutusasti silmiimme, ett' ei sitä saata arvata'kaan. Sen tähden
minä silmilläni näen tulen samassa kuin pyssy lauastaan, vaikk' ei
paukaus vielä kuulu. Kuta kauempana sen vuoksi ollaan tykistä eli
pyssystä, sitä pitempi aika kuluu tulen ja paukauksen välillä. Jos nyt
tarkoin tunnetaan kuinka kaukana meistä tykki eli pyssy on, ja kädessä
pidetään lakkari kello, joka näyttää sekunnit, taikka jos nämät muuten
määrätään, ja sen jälkeen katsotaan, kuinka monta sekuntia kuluu tulen
ja paukauksen välillä, niin satetaan siitä tavoittaa, kuinka paljon
matkaa ääni kulkee sekunnissa.

Sitä aikaa, jonka penteli tavallisissa, suurimmissa seinäkelloissa
tarvitsee, heiluessansa yhdeltä puolelta toiselle, sanotaan sekunniksi.
Jos myöskin riipustan pienen painon, esimerkiksi avaimen, 40 tuuman
pituiseen rihmaan, ja annan sen hiljaasti heilua edes ja takaisin, niin
joka heilaus merkitsee sekunnin.

Nyt on havaittu että ääni viipyy 31½ sekuntia penin-kuulman matkan
kulkeissa, vähän enemmin eli vähemmin, sen jälkeen, jos ilma on
lämpiämpi eli kylmempi, taikka jos tuuli on myötäinen eli vastainen.
Sen luvun jälkeen ääni kulkee puolen penin-kulmaa l5 ½ sekunnissa,
ja neljänneksen noin 8 sekunnissa, joka tekee 570 kyynärää yhdessä
sekunnissa. Jos siis koko minuutti (60 sekuntia) kuluu ukon leimauksen
ja jylinän välillä, niin on ukkonen kahden penin-kuulman takana; jos
taasen puoli minuuttia (30 sekuntia), niin peninkulman, ja niin
edes-pään. Kuin nyt varotaan, jos jylinän ja leimauksen väli-aika
lyhenee taikka pitenee, niin siitä havaitaan, jos ukkonen likenee
taikka etenee. Kuta pikaisemmasti aika leimauksen ja jylinän välillä
vähenee, sitä pikemmin likenee ukkonen; pitääpä silloin ryhtyä
varo-keinoihin, joista tässä kohta tullaan mainitsemaan. Kuitenkin
saatetaan tässä vaarin-ottamisessa ukkosen likenemisestä erehtyä, jos
ukkonen, niin kuin usiasti tapahtuu, alkaa käydä usiammalla haaralla
yhtä aikaa, niin että nämät yhtä-aikaiset, usiat leimaukset ja
paukaukset hämmentämät vaarin-ottajaa.

Luonnon-tutkiat oivat koetuksillansa päässeet tuntemaan ukkosen-tulen
luonnon, niin että hyö saattavat häntä vähin suunnitella; vaikka tämä
keinolla saatu ukkonen on samasta arvosta sitä luonnollista suhteen,
kuin ihmisen puhuminen on myrskyn puhallusta suhteen. Ompa kuitengin
meille jo kyllä hyvä, että olemme tulleet tietämään sen keinolla
saadun, ja sen luonnollisen ukkosen-liekin olevan samasta luonteesta,
vaikka eri voimasta. Sitä kumpaisessaki vaikuttavaa salaista voimaa
kutsutaan Liekkeeksi, eli vieraalla kielellä: Elektrikeetaksi, ja on
niin voimallinen, että hän kauhialla kiiruulla kulkee metalliin läpi,
niin kuin: kullan, hopian, raudan, kuparin, tinan, lyijyn ja muihen,
niin että hän yhdessä silmän-räpäyksessä kulkee näitten läpi vaikka
peninkulman matkan; nopiasti hän myös kulkee veden läpi, mutta hyvin
hitaasti kiven, lasin, villan, silkin, ja aivan kuivan puun; mutta jos
puu kastuu, niin märkyyden vuoksi hän kulkee aivan nopiasti tämänkin
läpi. Ne aineet, joihen läpi hän vikkelästi kulkee, kutsutaan hyviksi
johdattajiksi, ja ne, joista hänellä on enemmän eli vähemmän vastusta
eli estettä kulussansa, kutsutaan kehnoiksi johdattajiksi. Siis on
esimerkiksi rauta, vaski, vesi ja kastunut puu hyvät johdattajat;
jota vasten kivi, pihka ja kuivat puut ovat kehnoja johdattajia.
Koska ukkosen tuli taikka säde tapaa hyvän johdattajan, joka on
tarpeeksi asti suuri, esimerkiksi suuren rauta-kangin, niin se kulkee
sen läpi ilman vahingoittamata ja johdattaja ei varistukaan; mutta
jos johdattajalta puuttuu tarpeellista kokoa, niin se varistuu,
taikka sulaa, eli palaa ja muuttuu kokonansa höyryksi: niin tapahtuu
esimerkiksi pienen rauta- eli lyjy-murun kanssa. Waan jos ukkosen-tuli
tapaa kehnoja johdattajia, niin se tavallisesti heidät murentaa;
sentähdenpä metsässä nähdään aina puita, jotka ukkosen ilma on
rikkonut ja silponut. Ukkosen liekissä ei ole muuta mitään kuin tämä
leimahtava voima, Lieke eli Elektrikeetta; puhe ukon-kivistä, joita
yhden-kertainen kansa luulee ukkosen säteessä lankeavan Taivaalta
maahan, on aivan tyhjä puhe, ja nämät kivet eivät ole muuta mitään kuin
maata eli hiekkaa, jota tämä luonnon voima on sulattanut ja kiveksi
muuttanut. — Ukkosen säde aina halajaa ja etsii parasta, niin kuin
myös korkeinta johdattajata, että sen kautta päästä ilmasta maahan eli
veteen. Kuin nyt tietään, että ukkosen jylinä ei ketään vahingoita,
vaan ukkosen leimaus eli säde, ja kuin vielä lisäksi tietään, mikä
tämän säteen luonto on, ja mimmoisten ainetten läpi tämä paraasti ja
mielukkaammasti kulkee, niin on seuraavat neuvot merkittävät.

Kasvava puu, jossa on paljon mehua ja märkyyttä, on joksiki hyvä
johdattaja ja saattaa paremmin ukon-tulta, kuin ilma, jossa ei ole
niin paljon märkyyttä; minkä vuoksikin liekki ilmasta pyrkii puihin.
Ihmiset ja elävät ovat vielä paremmat johdattajat kuin puut, ja sen
tähden ukon-tuli näistä tarttuu läsnä-oleviin ihmisiin ja eläviin.
Tästä nähdään, ett' ei koskaan pidä ukkosen ilmassa puihen alla suojaa
etsimän, sillä ukon, säde tarttuu ilmasta puuhun, joka häntä paremmin
johdattaa kuin ilma, ja puusta taas samasta syystä ihmiseen tahi
elävään. Heinä- ja olki-pielekset, ukon-sateesta kastuneet, ovat hyvät
johdattajat, ja sen vuoksi väärälliset suoja-paikat. Miksi, maalla
makaava eli istuva, on ukkosen ilmalta vähemmin tarkoitettu, kuin
seisova, tämä taas vähemmin, kuin ajava eli ratastava; sillä ukkosen
säde yhtä hyvistä johdattajista aina etsii korkeimman, joka on häntä
likinnä. — Ylimmiten hädässä itse-kukin löytää helposti, missä hänelle
turvallisin suoja on, kuin vaan muistaa, että ukkosen säde pyrkii
korkeimpaan johdattajaan yhtähyvistä, ja paraimpaan yhtä-korkeista,
ja että hän matkallansa hyppää kehnommasta johdattajasta parempaan,
jos tämä matalampikin olisi. Huoneitten sivulla ei pidä tunkeutuman
likelle sadekouruja ja märkiä seiniä, sillä jos ukkosen säde käypi
huoneeseen, niin hän helposti hyppää likellä seisovaan ihmiseen. —
Huoneitten sisässä pitää karttaman rauta-kapineita ja uunia, enimmiten
jos uuni lämpiää, sillä savu ja karsta ovat joksiki hyvät johdattajat;
paras on olla kaukana seinästä ja akkunoista. Kuin on ukkosen ilma
tulemassa, niin on paras sammuttaa tulen uunissa ja kiinittää pellin
tahi lakeisen, sillä nouseva savu on hyvä johdattaja ja saattaa
niin muodoin vetää ukkosen säteen huoneeseen. Jos ukkonen on aivan
likellä, niin ei pidä tulta vedellä sammuttaman, sillä tästä nousevat
höyryt ovat vielä paremmat johdattajat kuin savu. Kaupungeissa ja
suurissa kylissä, joissa monta uunia yht'aikaa lämmitetään, ovat nämä
varo-keinot liialliset, sillä usiat savupatsaat hämmentävät ukkosen,
vietellen sen sädettä monelle haaralle. Järvellä ollessa veneellä,
on paras ottaa alas purjeen ja maston, jos se on irtonainen; jos se
taas on kiintonainen, niin pitää karttaman sen seutuja, eli niitä
paikkoja, joissa on nähtävästi paras johde ukkosen säteelle. — Samasta
syystä viirit ja muut laitokset, vaskesta ja raudasta tehdyt, kirkkoin
harjoilla ja kello-tapuliin tutkaimissa ainoastaan vahingon tuottavat,
sillä hyö vetävät ukkosen säteen ilmasta luokseen ja siitä saattaa
kirkko syttyä tuleen. — Tässä pitää muistaman, että edellä mainitut
varomiset eivät ole tarpeelliset muulloin, kuin koska ukkonen on aivan
pään ylitse taikka aivan likellä, joka havaitaan äsken mainitusta
vaarin ottamisesta ajankulusta leimauksen ja jylinän välillä. Mutta
ei silloinkaan tarvitse hätäillä, jos ei saateta kaikkia varo-keinoja
täyttää, sillä tuhannet ukon-pilvet saattavat liikkua paikan ylitse,
ilman ketään vahingoittamata. Waro-keinoin täyttäminen, missä
mahdollinen on, on järjellinen; mutta ylellinen pelko ukkosesta sotii
sekä järkeä että Jumalaan turvaamista vastaan.

Ompa jo tultu tietämään, että huoneet ja rakennokset saatetaan
pelastettua ukkosen vahingoitsemisesta ukon-syötöillä eli semmoisilla
johdattajilla, jotka vievät ukon-säteen maahan, veteen eli muuhun
vahingoittomaan paikkaan, jossa se raukiaa ja sammuu. Nämät ukon-syötöt
laitetaan sillä tavalla, että katolle pannaan korkia rautakanki, ja
siitä liitetään rautainen eli vaskinen johde aina maahan asti; tahi
kiinitetään takka-torveen ja katon pintaan joku kahden eli kolmen
jalan levyinen vahva vaski-pelti, joka sitten jatketaan samallaisilla
pelleillä seinää myöten maan sisään; ukkosen säde kulkee tätä myöten
huonetta vahingoittamata. Laivoissa kuletetaan tämä ukon syöttö eli
johdattaja maston päästä laivan katolle, ja tästä laivan sivua myöten
veteen; samalla tavoin maahan kirkko-tornin ja kello-tapulin päästä.

Yhdeksän-kymmentä vuotta on siitä kulunut, kuin ukkosen-syötöt
saavutettiin. Niiden tarpeellisuus kaikissa korkeissa rakennoksissa
on monen tapauksen kautta todistettu, ja yli koko maan-piirin jo
rakennuksiin niillä varustaminen on levitetty ja tavaksi otettu. Sen
täydenpä nyt ei kuulukaan enään niin monta sanomaa ukkosen tulen
vahingoittamisista, kuin ennen vanhaan. Tämä on siis yksi niistä
suurimmista voitoista, joita äly on ihmiskunnalle hankkinut, ja se
miesi on iki muistettava, jolle Jumalan armo antoi tämän keinon
keksiä. Sen nimi oli Benjamin Frankliini, Pohjois-Amerikasta. Hän oli
muutenkin isän maatansa rakastava miesi, joka neuvon-piteillänsä ja
kokeillansa suuresti auttoi isän-maatansa Englantilaisten orjuudesta.
Tästä kumpasestaki syystä hänen kuvansa alle kirjoitettiin runo Latinan
kielellä. Suomeksi näin kuuluva:

"Taivaalta ryösti hän tulen, ja vallan vallikkoloilta".

Ilman muita Benjamin Frankliinin toimittamia kirjoja löytyy Suomeksikin
käätty se kaunis neuvon antaja: "Rikkauden avain ja onnen ohjat".

Johdatus Yleiseen Maa-Tietoon.

Alku-lause.

Järki on kallis lahja. Jumalalta ihmiselle annettu, että hän sitä
saattaisi käyttää omaksi hyödyksensä ja Jumalan tuntemiseksi ja
kunniaksi. Näin sanoo Apostoli Paavali (Ap. Teot 17:26,27): "Jumala on
tehnyt kaiken ihmisten suku-kunnan, että heidän piti Jumalata etsimän,
jos he hänen taitaisit tuta ja löytää; vaikka ei hän tosin ole kaukana
yhdestäkään meistä". Waan mistäs pitää Jumalata etsimän, koska hän ei
ole kaukana yhdestäkään meistä? mistäs hän löytään? Tähän vastaa sama
Apostoli (Rom. I:19, 20): "Se kuin taitaan Jumalasta tuta, on ihmisille
tiettävä; sillä Jumala ilmoitti sen heille, ja hänen näkymättömät
menonsa, nimittäin, hänen ijankaikkinen voimansa ja Jumaluutensa
nähdään hänen teoistansa". Tämä Maa, jonka asukkaat me ihmiset olemme,
ja koko Maailma on Jumalan käsi-aloja, ja sen tuntemisesta saapi
ihminen paljon tietoa Jumalasta. Sillä Maailman rakennoksesta tulee hän
tietämään, kuinka järjellisesti Jumala kaikki on asettanut ja kuinka
voimallinen hän on.

Tässä aineessa on toimitettu tämä seuraava kirjoitus, jota olemme
kutsuneet "Johdatukseksi yleiseen Maa-tietoon". Tässä neuvotaan: minkä
muotoinen Maa on, mistä päivän ja yön saamme, mikä Aurinko on, jolta
tulee meille valo ja lämpymä, ja viimmeksi minkä kaltainen Maan pinta
on, josta saamme elatuksen ja verhomme.

Maan Muoto.

Maa on ymmyrkäinen, melkeen kuin kerä, niin muodoin kuitenki, että hän
on vähä litistettynä taikka littiämpi kumpasessaki, sekä pohjoisessa
että etelä-päässänsä. Että Maa on ymmyrkäinen on monella tavalla
todeksi löydetty. Koska esimerkiksi joku, matkustaissansa merellä
taikka lavealla tasasella kedolla, likenee jotakuta vuorta eli korkista
rakennosta, niin hän näkee näistä ensiksi ainoastaan ylimäisen
tutkaimen; mutta, aina likemmäksi tultua, ilmauntuu vähitellen enemmin
ja enemmin koko kappaleesta, siksi kuin se luonansa näkyy kokonansa.
Tämä Maan ymmyrkäisyys on myös siihen syynä, että, koska seisomme meren
rannalla ja odotamme laivaa tulevaksi, me nähdään ensistä maston nenän,
siitä koko maston ja viimmein itse laivan, joka näyttää niin-kuin
sukeltavan merestä. Waan jos maa olisi tasanen, näkysi laiva jo ensi
havainnossa kokonansa. Sama todistetaan myös siitä, että jos joku
purjehtii länttä kohden aina edemmäksi ja edemmäksi, niin hän tulee
viimmein itä-puolelta jälleen lähtö-paikallensa.

Meidän silmistä ei Maa näytä oleman ymmyrkäinen, sillä löytyyhän
Maan päällä montaki loukkaa: tuolla on ketoja, tuolla järviä, tuolla
taasen mäkiä, taikka vuoria ja tunturia; muutenki on Maa nähtävästi
littiä kuin lautanen! Jos näin silmin kahtoen kieltäisimme Maan olevan
ymmyrkäisen, niin erehtyisimme suuresti; sillä mitä nämät näin pienet
loukat, kuin mäet ja tunturit, laaksot ja järvet, haittaavat niin
suurta kappaletta kuin Maa on? — yhtä paljon kuin aallot meren pintaa
tasasena olevasta. Eivätpä pienet kolot ja röykelmätkään haittaa
puu-palloa ymmyrkäisenä olemasta. Ja jos Maa meistä näyttää olevan
litteä, niin pitääpä meidän muistella, että meidän silmä-alamme on niin
mahdottoman pieni Maan suuruutta suhteen, ett' ei siitä voi mitään
päättää.

Maan Liikunto.

Maa liikkuu Auringon ympäri länteesta itään, päin suuressa tarhassa.
Jos rihman yhteen päähän solmitaan kivi taikka muu paino, ja rihman
toisesta päästä tämä pyöritetään käden ympäri, niin saadaan selvitys
tästä Maan liikunnosta; tässä on nimittäin se pyörivä kivi Maan
aseimesta ja käsi, joka rihmaa hallitsee, on Auringon siainen. Ei
kuitenkaan Maa ole millään näkyväisellä siteellä kiinitetty Aurinkoon,
vaan hän pyörii sen ympäri irtonaisena ilmassa, ainoastaan hoideltu
luonnon erinomaiselta. Jumalalta annetulta, voimalta, joka ei päästä
häntä poikkeamaan siitä kerran määrätystä tarustansa Auringon ympäri.
Eikä tämä hänen tarhansakaan ole aivan pyöriä, vaan on vähän soikea;
eikä Aurinko ole ihan tämän keskellä, niin kuin käsi on siinä äsken
esi-merkiksi mainitussa kiven tarhassa, vaan likempänä sen yhtä
päätä, niin että Maa on tässä tarhansa päässä likempänä Aurinkoa,
kuin toisessa. Tästä se tulee, että Maa talven aikana on tarhassansa
likempänä Aurinkoa kuin kesällä, ja kulkee siis nopiammasti; sen
tähdenpä meillä Syksyt ja Talvet ovat lyhyemmät, kuin Keväät ja Kesät.
Tämän liikuntonsa Auringon ympäri päättää Maa 365 vuoro-kaudessa,
5 tiimassa, 48 minuutissa ja 48 sekunnissa, jota aikaa me yhteensä
kutsumme Wuosi-kaudeksi taikka Ajast-ajaksi.

 Muistutus. Koska tavallisesti Wuosi-kausi määrätään ainoastansa
 365 vuoro-kaudeksi, ja Maa kuitenki juoksussansa viipyy, niin kuin
 nähty on, enemmin aikaa, niin karttuu näistä lisä-hetkistä, jotka
 tavallisina vuosina eivät tule lukuun, neljässä vuodessa koko
 vuoro-kausi, taikka vähää vaille 24 tiimaa. Sen tähden lisätään
 joka neljättä vuotta näillä lisähetkillä, josta syystä tätä vuotta
 kutsutaan Karkaus-vuodeksi, ja on vuorokautta pitempi kuin tavalliset
 vuodet, eli 366 vuoro-kauden pituinen. Sen tähdenpä Karkaus-vuosina
 Helmikuu saapi 29 päivää: tavallisina vuosina on hänellä ainoastansa
 28 päivää.

Waan yht'aikaa kuin Maa juoksee Auringon ympäri, pyörii hän myös
ympärinsä, samalla lailla kuin kerä, jota viskataan ilmaan, menee
etehenpäin ja yht'aikaa pyörii ympärinsä. Jos lyötäisiin ymmyrkäisen
puu-pallon kumpaseenki vastapäähän navat, joidenka päällä seisallaan
tätä palloa pyöritettäisiin ympärinsä, niin sataisin tästä Maan
liikunnosta jonkunlaisen ymmärryksen, kuin vaan muistettaisiin, että
Maa liikkuu irtonaisena, eikä hänellä ole tämmöisiä näkymäisiä napoja,
vaan että luonnon erinäinen voima antaa hänelle tämän vakinaisen
liikunnon, että hän pyörii niin kuin napojen varassa.

Paremmin ymmärtääksemme Maan ympärinsä pyörimistä, saattaisimme sitä
verrata Myllyn-rattaan pyörimiseen. Myllyn-ratas nimittäin pyörii
akselinsa ympäri, jota kantavat tämän päässä olevat navat. Niin taitaan
myös ajatella Maalla olevan semmoinen akseli, jonka ympäri hän pyörii,
ja sen kumpasessa päässä olevan navat, joitten varassa Maa kääntyilee
ajatellun akselinsa ympäri. Tätä akselia ja näitä napoja ei löydy
itse-asiassa, vaan näistä puhutaan tässä vertauksella. Tätä akselia
ajatellaan kulkevaksi Maan läpi Pohjan ja Etelän välillä, niin että sen
Navoista on yksi aivan Pohja-tähden alla ja toinen tämän vasta-päätä
Etelä-tähden alla. Maa kääntäytyy akselinsa ympäri länteestä itään ja
hän päättää tämän käännöksensä 24:ssä tiimassa, joka maan-pyörimisen
aika kutsutaan vuoro-kaudeksi.

 Muistutus. Joka vuoro-kausi jaetaan päivään ja yöhön, ja on siis
 kumpaselleki sovitettu 12 tiimaa: joka tiima jaetaan 60 minuuttiin:
 joka minuutti 60 sekuntiin; sekunti on pienin mitta ajan luvussa.

Näistä kumpasistaki Maan liikunnoista syntyvät ne vaiheet, jotka
tuottavat koko luonolle ilon ja elämän. 1:siksi tulee Maan pyörimisestä
akselinsa ympäri päivän ja yön vaihe. Sillä se puoli Maasta, joka sen
pyöriessä on Aurinkoa kohden, nautitsee Auringon valosta, ja sillä on
siis silloin päivä, vaan toisella Maan puoliskolla on samalla aikaa
yö; ja kuin taasen tällä puoliskolla vuorollansa, Aurinkoa kohden
ollessansa, on päivä, niin ensin mainitulla puoliskolla on yö, ja niin
aina vuorotellen. Silmistämme ei näytä Maa pyörivän, eikä liikkuvan.
Maan näyttää niin kuin sitä vasten Aurinko juoksisi Maan ympäri ja
siitä tulisi päivän ja yön vaihe. Sen tähden sanotaanki yhteisessä
puheessa Auringon nousevan, koska päivä koittaa, ja Auringon laskeuman,
koska yö alkaa. Waikka itse-asiassa Aurinkoon aina siallansa ja Maa
liikkuu; tässä kumpasessaki puheen parressa on siis kokonansa erehys
syynä; niin myöskin ennen luultiin, ja eikä olekaan enempi aikaa,
kuin kolme sataa vuotta siitä, kuin Kopernikus niminen Luonnontutkia
keksi Maan vakinaisin kulun. Kuin nyt Maan pyöriminen tapahtuu
länteestä itään, niin nähdäänkin Auringon nousevan idästä ja laskeuman
länteesen, ja tästä tulee, että joka itäisempi maan-paikka saapi ennen
puoli-päivänsä, kuin joku länteinen. Niin on esimerkiksi Wiipurissa
ennen puoli-päivä kuin Helsingissä, ja Helsingissä ennen kuin Turussa,
ja min edes-päin. Tämä tulee siitä, että itäiset paikat Maan pyöriessä
käännetään ennen Aurinkoa kohden, kuin länteisit. Ne Maan-paikat
taasen, jotka olevat yhden kohdan Pohjoisista Etelään-päin, saavat
yksin aikoin puoli-päivänsä. Jos nyt vedetään yhdestä Navasta toiseen
kumpaiselle puolelle Maata piiri, joka jakaa Maa-pallon kahteen osaan,
Länteiseen ja Itäiseen, niin on kaikilla paikoitta, jotka olemat tämän
saman piirin alla, yht'aikaa puoli-päivä. Tästä syystä kutsutaan
tämmöistä piiriä Puoli-päivän-piiriksi, taikka Puoli-päiväkkeeksi.

Jos nyt Maa pyörisi akselinsa ympäri pystyssä aivan kohdallansa, niin
saisivat Pohjoisen ja Eteläisen Navan välillä olevaiset keski-maat
ja niiden liki-seudut alin-omaa nautita Auringon säteistä, ja näillä
paikoin olisi niin kuuma, ett' ei ihmiset eikä eläimet niillä
saattaisi asua, eikä ruohot kasvaa; ja sitä vasten näiden keski-maiden
kumpaisillaki, sekä Pohjois- että Etelä-puolisilla mailla ei taasen
mitään saattaisi elää ja kasvaa, näillä paikoin olevan kylmyyden
tähden. Sillä, mitä enemmin kohta-päätä Auringon säteet lankeavat,
sitä kuumemmat ne ovat, ja mitä enemmin vinosta, sitä vähemmin ne
lämmittävät. Tässä tapauksessa olisi siis Maa aivan autiona, yhdessä
osassaan liikaisesta kylmyydestä, toisessa liikaisesta lämpymästä.
Mutta nyt kallisteleksen Maa juoksussansa Auringon ympäri niin, että
yhden ajan Wuodesta on yksi Maan puolisko, taikka Pohjois- taikka
erelä-puolinen, enemmin kuin toinen kallistettu Aurinkoa vasten. Tästä
tuleekin että kumpasetki Maan-puoliskot Wuorollansa saavat nautita
Auringon kohtaisista säteistä, ja että keski-mailla eivät aina hänen
säteensä lankea niin jyrkästi kohdallensa, että olisivat polttavaiset.

    \p=pohjoinen
     \▒  ▒
    ▒ \    ▒
  ▒̶͟͟\‒͞͞ ▒
    ▒   \  ▒
      ▒  ▒
          \e=eteläinen

Se suora viiva, joka näkyy pistetyksi tämän ympyrän läpi, on Maan
Akseli. Akselin kumpasessaki päässä näkyvät tässä Maan Navat. Tässä
nähdään myös että Maa ei seiso pystyssä vaan vähän kallellaan. Tämäpä
vakinainen Maan kallistuminen on myös syynä siihen, että meidän Maan
puoliskossa, joka on se Pohjois puolinen, kevään alussa Aurinko näyttää
niin kuin päivä-päivältä ylemmäksi ja ylemmäksi nousevan taivaalle,
siksi kuin hän kesällä on päässyt korkeimmallensa, jollon hänen
säteet lankeavat meille melkeen kohti-päätä, ja taasen syksyn puoleen
laskeuvan niin, että hän talvella tuskin pääsee taivaanrannan ylitse.

2:seksi syntyy taasen Maan kallistumisesta meille vuoden ajat: Kevät,
Kesä, Syksy ja Talvi. Talvi on meillä silloin, kuin Auringon säteet
lankeavat aivan vinoon, jollon meillä on kylmin aika. Kevät, kuin
Aurinko alkaa taivaalle kohota, jollon ilma alkaa lämmetä. Kesä, kuin
Auringon säteet lankeavat pohjoiselle puoliskolle melkeen kohti-päätä,
jollon meillä on lämpimin aika, ja Syksy, kuin ne alkavat langeta
taasen vinoon, jollon ilma alkaa kylmetä.

Jos ajateltaisiin Maan ympäri, kumpaisenki Navan keski-välillä,
vedetyksi joku piiri, joka jakaisi Maa pallon kahtia. Pohjoiseen ja
Eteläiseen puoliskoon, niin jäävät tämän piirin alle kaikki Maan
keski-paikat, joista äsken puhuttiin. Näillä paikoin on aina joka
vuoden ajalla päivät ja yöt yhtä pitkät, mutta kumpasellaki puolella
tätä Keskipaikkaa, taikka Maan kumpasessaki puoliskossa, ovat he
epä-tasaset, aina sen mukaan, kumpanenko näistä puoliskoista on
kallistettu Aurinkoa kohden, ja miten se on kallistettu; niin että
pohjoisella puoliskolla on keväillä, koska tämä puoli alkaa kallistua
Aurinkoa vasten, pitemmät päivät ja lyhyemmät yöt, ja mitä enemmin
se kallistuu kesän lähetessä, sitä myöten päivät pitenevät. Syksyllä
taasen, koska etelä-puolisko vuorollansa kallistuu Aurinkoa kohden, on
pohjaisella puoliskolla pitemmät yöt ja lyhyemmät päivät.

Waan ompa näilläki puoliskoilla kaksi kertaa vuodessa päivät ja yöt
yhtä pitkät, silloin nimittäin, kuin Maa pääsee kohdallensa, yhdelle
taikka toiselle puoliskolle kallisteltuansa, ja Auringon säteet
lankeavat aivan kohti-päätä sen äsken mainitun piirin päälle. Sen
täydenpä tätä piiriä kutsutaan Päivän-tasaajaksi.

Ensi kerta vuodessa kuin Maa on kohdallansa ja Auringon säteet
lankeamat aivan tämän Päivän-tasaajan kohdalle ja kumpasessaki
puoliskossa päivät ja yöt omat yhtä pitkät, tapahtuu 21 p. Maalis
kuuta. Tästä päivästä alkaa pohjoinen Maan-puolisko kallistua
Aurinkoa kohden ja Kevät alottaa meillä. Sen tähden kutsutaanki
tällä kertaa tätä piiriä Kevät-päivän-tasaajaksi. Nyt näyttää, kuin
alkaisi Aurinko kohota aina korkeemmalle taivaalla niin kauan, että
hän pääsee korkeemmallensa, joka tapahtuu 22 p. Kesä-kuuta, jollon
meillä on pisimmät ja lämpimimmät päivät. Tässä näyttää Aurinko niin
kuin seisovan paikallansa monta päivää, jonka tähden tälle kohdalle
on ajateltu vedetyksi Maan ympäri piiri, yhtä tasan päivän-tasaajan
kanssa, ja kutsutaan tätä piiriä Kesäiseksi Päivän-seisannoksi. Waan
häntä nimitetään myös Pohjoiseksi Käänne-piiriksi, sillä tästä piiristä
käyttäytyy nyt Aurinko Pohjois puoliskolta takasin-päin, ja alkaa
laskeutua taivaalla, siksi kuin hän taasen pääsee Päivän-tasaajan
kohdalle, joka tapahtuu 23 p. Syyskuuta, jollon päivä ja yö ovat yhtä
pitkät. Nyt tätä piiriä kutsutaan Syys-päivän-tasaajaksi, sillä tästä
saakka kallistuu Eteläinen Maan-puolisko vuorollansa Aurinkoa kohden
ja Pohjoisella puoliskolla on nyt Syksy. Tästä lähden näyttää meistä
Aurinko enemmin ja enemmin laskeutuvan taivaalla siksi, kuin hän
taasen toisen kerran seisauntuu. Tämä sattuu 22 p. Joulukuuta. Tähän
on myös ajateltu vedetyksi Päivän-tasaajan kanssa yhtä rintaa juokseva
piiri, jota kutsutaan Talviseksi Päivänseisannoksi; ja nyt pohjoisella
puoliskolla on Talvi ja lyhyimmät päivät. Tätä kutsutaan myös
Eteläiseksi Käänne-piiriksi, sillä tämä on Eteläisessä puoliskossa,
ja tästä kääntyy Aurinko nousemaan takasin-päin pohjoisen puoliskon
puoleen ja meille alkaa kevät taasen lähestyä.

Mutta paremmin ymmärtääksemme tätä seikkaa, katsellaanpas seuraavata
kuivausta:

       ▼      Maa 23. p. Syysk.     ◄
                    ○
                    S
    Maa                           Maa
  Jouluk.  ○ T      ☼       K ○   Kesäk.
   22. p.       Aurinko           21. p.

                    M
                    ○
       ►           Maa            ▲
             24. p. Maalisk.

Tämä nyt näyttää, kuinka Maa, juostessansa soikeassa tarhassa Auringon
ympäri länteestä itään päin, ei seiso pystyssä, vaan vähä vinossa, niin
kuin edellä sanottiin. Waan Akseli on kuvattu sillä viivalla, joka Maan
ympyrässä kulkee pitkin-päin, ja sen kumpasessaki päässä olevat Navat
ovat merkityt, Pohjois-napa p-pustaimella ja Etelä-napa e-puustaimella.
Päiväntasaajan aseimesta on taasen se viiva, joka on ympyrässä
vedetty poikki-puolin, kumpasenki Navan keski-välillä. Keväillä on
Maa tarhassansa M-puustaimen kohdalla. Kesällä K-puustaimen. Syksyllä
S-puustaimen ja Taimella T-puustaimen kohdalla.

Kuin nyt Maa juonessansa Auringon ympäri aina seisoo kallellaan
länteeseen päin, niin siitä syntyvät meille mainitut ajat vuodesta.
— Sillä koska Maa on M-puustaimen ja S-puustaimen kohdilla, niin
Auringon säteet lankeavat Päivän-tasaajan kohti, niin kuin kuvassa
Auringosta kumpaankin kohtaan vedetty viiva näyttää. Sen tähden, koska
Aurinko näillä kohdilla on Maan keskimaitä vasten, ovat myös päivät ja
yöt, sekä itse keski-mailla, että kumpasellaki puolella heistä, yhtä
pitkät, taikka kumpanenki 12 tiimaa. Jos tämä päivän ja yön tasaus
tapahtuu Talven jälkeen, niin on meillä Kevät ja 21 päivä Maaliskuuta.
— Waan M-puustaimesta lähtein, ei Aurinko enää pysy Päivän-tasaajata
vasten, vaan nousee enemmän ylä-puolelle häntä, niin että K-puustaimen
kohdalla Auringosta vedetty viiva, joka kuvailee Auringon säteitten
suuntaa, lankeaa sitä piiriä kohden, jota kutsuttiin Pohjoiseksi
Käänne-piiriksi, Päivän-tasaajan pohjois-puolella. Sen täydenpä 21
p. Kesäkuuta Pohjoisessa Maan puoliskossa on Kesä, ja päivät ovat
pitemmät kuin yöt; jonka siaan Eteläisessä puoliskossa nyt on Talvi,
ja yöt pitemmät kuin päivät. Kuvassa nähdään, kuinka Pohjois-navan
likeiset maat tähän aikaan aina valaistaan Auringolta, vaikka Maa
pyörii Akselinsa ympäri. Sen tähden onkin Ylä-Lapissa nyt päivä yhtä
haavaa kolme kuukautta pitkä, ja Tornion tuolla puolella päivä ei
Juhannus-yönä laskeu'kaan.

Waan jos päivän ja yön tasaus tapahtuu Kesän jälkeen, niin on
meillä Syksy ja 23 päivä Syyskuuta. Maa on nimittäin, juostessansa
K-puustaimesta S-puustaimen kohdalle, aseutunut niin, ett' ei Aurinko
enää ole Pohjoista Käänne-piiriä kohden, vaan taasen Päivän-tasaajata.
S-puustaimesta lähtein, Päivän-tasaajan ala puoli ympyrästä alkaa
kääntyä Aurinkoa vasten, niin että T-puustaimen kohdalla, Auringon
säteitä suunnittava viiva lankeaa Eteläistä Käänne-piiriä kohden.
Sentähden on tänä aikana, taikka 22 p. Joulukuuta, Eteläisessä Maan
puoliskossa Kesä, ja päivät pitemmät kuin yöt; jonka siaan Pohjoisessa
puoliskossa, taikka meillä, on Talvi, ja yöt pitemmät kuin päivät.
Kuvaus näyttää, kuinka Etelä-napa vuorollaan alinomaa valaistaan
Auringolta, niin että näillä paikoin päivä yhtä haavaa on monta
kuukautta pitkä; jota vasten Pohjois-navan seuduilla on monta kuukautta
pitkä yö.

Tähdet ja Kiertolaiskunta.

Tuossa mittaamattomassa autiossa, jota kutsumme Taivaaksi, juoksee
Maa tarhassansa ympäri Aurinkoa, joka sille antaa valon ja lämpymän.
Mutta paitsi Aurinkoa näemme Taivaan la'en täytetyksi lukemattomilta
loistavilta kappaleilta, jotka yön aikana näyttävät liikkuvan tai,
maalla niin kuin Aurinko päivällä; nämät kutsutaan Tähdiksi. Tämä
Tähtien ja Auringon liikkuminen ei tapahdu itse-asiassa, vaikka
se silmistämme siltä näyttää; vaan se on samanlainen näkö-virhi,
kuin puitten liikunto metsässä, koska me nopiasti taikka ajamme eli
juoksemme niihen ohitse. Silmä nimittäin tarkoittaa tässä ainoastansa,
kuinka puut jäävät jälellemme ja näyttävät meidän sivuitse kiiruhtavan
taaksemme-päin. Näin näyttää myös Taivaan laki Tähtinensä liikkuvan
idästä länteen, ja täyttävän tämän liikuntonsa kerran vuoro-kaudessa.
Tähän on sama syy, kuin Auringon näkyväiseen liikuntoonki, nimittäin
ett' emme myö, jotka Maan päällä asumme, taida havaita, että me
liikumme Maan kanssa Auringon ympäri, vaan silmämme tavottavat
ainoastansa Auringon, niin kuin myös Tähtien liikkuvan ja Maan pysyvän
paikallansa.

Kummistellen Luojan suurta voimaa katselee ihminen näitä lukemattomia
Tähtiä, jotka joka yö niin helakalla valolla loistavat Taivaan
kannelta. Mitä enemmin eikö ihminen tässä ihmettele Jumalan yleistä
olentoa, kuin hän pääsee tietämään, ett' ei hän silmillänsä näe
puoltakaan niistä Tähdistä, jotka itse-asiassa löytyvät Taivaalla?
Waan nähdäänpä myös kaikissa, että se ijankaikkinen järki on asettanut
itse-kulleki kappaleelle oman määränsä täytettäväksi. Kalat meressä,
linnut ilmassa, ruohot ja eläimet maan päällä tätä määräänsä hoitavat.
Sama järjestys on Tähtien asettamisessa, taikka niin kuin Kuningas
Taavitti laulaa (Psalm. 148, värs. 6): "Jumala pitää ne ylös aina
ja ijankaikkisesti; hän asettaa heitä, ett' ei heidän toisin käymän
pitäisi".

Tähdet jaetaan kahteen luokkaan, nimittäin: liikkuvaisiin ja
liikkumattomiin. Melkeen kaikki Tähdet, jotka silmillämme näemme,
olevat liikkumattomia, taikka niin kuin kiinnitettyjä Taivaan kanteen,
ja kutsutaan sen vuoksi Kiintonaisiksi Tähdiksi.

1) Kiintonaiset Tähdet.

Heillä on oma valonsa, taikka, mikä on yhtä kaikki, he ovat itse-kukin
Auringoita ja pysyvät aina samalla paikalla keskenänsä. — Siitä tulee
se äsken mainittu näkö-virhi, nimittäin: että he näyttävät kaikki
yhdessä liikkuvan taivaalla, niin kuin koko Taivas liikkuisi. — Näistä
tähdistä on Aurinko meille likin ja sen tähden se näyttääki meistä
suurimmalta, vaikka moni muista Kiintonaisista tähdistä saattaa olla
paljoa suurempi kuin Aurinko; kuitengin näyttävät ne muut monin kerroin
pienemmiltä, koska he ovatkin monta kertaa kauempana meistä kuin hän.
Aurinko on julman suuri pallo. Hän on niin suuri, että tarvittaisiin
puolen-toista tuhannen tuhatta (1½ miljonaa) semmoista kappaletta, kuin
Maa on, ennen-kuin saataisiin pallo, joka olisi Auringon kokoinen.
— Auringon perästä on näistä liikkumattomista tähdistä Pohja-tähti
enin meiltä tunnettu; ja onki tämä muistettava siitä, että pohjoinen
Maan-Napa on aivan hänen kohdalla.

2) Liikkuvaiset Tähdet.

Mutta löytyypä vielä Tähtiä, jotka liikkuvat jongun toisen, taikka
kiintonaisen eli liikkuvaisen, Tähden ympäri. Niiden joukkoon, jotka
juoksevat jongun kiintonaisen Tähden ympäri, kuuluu myöskin Maa, jolla
me ihmiset asumme.

Samalla tavoin kuin Maa juoksee Auringon ympäri, juoksee sen ympäri
monta muutaki samanlaista liikkuvaista Tähteä. Nämät kiertävät Aurinkoa
suurissa määrätyissä tarhoissa, toinen toisensa ulko-puolella, ja ovat
tässä liikunnossansa, kuin muussakin olossansa, samasta luonteesta kuin
Maammeki. He ovat yhtä pimiät luonnostansa ja saavat, samaten kuin
Maa, Auringolta valonsa. Itse-kukin heistä pyörii Akselinsa ympäri ja
heillä on Päivän ja Yön vaiheet, vuosi-kaudet, Kevään, Kesän, Syksyn ja
Talven vaiheet, aivan samalla tavalla, kuin nähtiin olevan Maallakin;
kuitengin sillä eroituksella, että nämät määräykset ovat epä-tasaset
aina sen mukaan, mitä likempänä taikka kauempana Maan suhteen
itse-kukin on Auringosta. — Tämmöisiä liikkuvaisia Tähtiä kutsutaan
Kiertolaisiksi, sillä he juoksevat Auringon ympäri toinen toisensa
ulko-puolitse, niin kuin kiertäen häntä. He eroitsevat keskenänsä
suuruutensa Wuoksi ja kaukaisuutensa Auringon suhteen. Niitä löytyy
tiettävästi ainoastansa yksi-toistakymmentä kappaletta, ja kutsutaan
myös vieraalla kielellä: Planeetoiksi. He kiertävät Auringon ympäri
seuraavassa järjestyksessä:

a) Kiertolais-kunta.

1. Merkurius.

2. Weenus; häntä kutsutaan myös, aina sen perästä milloin häntä

nähdään. Aamu- taikka Ehto-tähdeksi.

3. Maa, joka päättää juoksunsa Auringon ympäri, niin kuin jo

sanottu on, 365 vuoro-kaudessa, 5 tiimassa ja noin 50 minuutissa.
Hän on lävitse mitaten, esi-merkiksi Pohjois-navasta Etelä-napaan,
1,193 penin-kulmaa paksu; vaan ympäri mitaten on Maa 3,750
penin-kuulmaa leveä hänen keskimäisistä paikoistansa, esi-merkiksi
Päivän-tasaajan viivaa myöten. Hänen alansa mitataan taasen semmoisilla
penin-kulmilla, jotka ovat neli-kulmaset, ja joihen itse-kukin sivu on
penin-kuulman pitkä. Näillä mitaten on Maanpinnan ala neljän-miljoonan
neljän-sadan seitsemän-kymmenen ja kolmen-tuhannen (4,473,000)
penin-kulman laveudesta.

4. Mars.

5. Westa.

6. Juuno.

7. Seeres (Ceres).

8. Pallas.

9. Jupiter.

10. Saturnus.

11. Uraanus.

Näitä yhtä-toista liikkuvaisia Tähtiä, ynnä Aurinkoa, jonka ympäri he
juoksevat, kutsutaan yhteensä Kiertolais-kunnaksi. Aurinko on tämän
Kiertolais-kunnan keskellä ja hänen ympärinsä juoksevat Kiertolaiset,
itse-kukin omassa tarhassansa. Nämät tarhat ovat epätasaset
suuruudestaan, niin että mitä likempänä joku Kiertolainen on Aurinkoa,
sitä pienempi on hänen tarhansa, ja mitä etempänä hän on, sitä
suurempi tämäkin. Jota pienempi taasen jonku Kiertolaisen tarha on,
sitä pikemmin hän päättää juoksunsa Auringon ympäri, ja sitä lyhyempi
on siis hänen vuosi-kautensa. Sen täydenpä onki Merkuriuksen vuosi
ainoastansa 88:ksan meidän vuoro-kauden pituinen, koska hänen tarhansa
on likempänä Aurinkoa kuin Maamme tarha; jota vasten Uraanuksen vuosi
vastaa 83:ea meidän vuosistamme, koska hän on niin julman kauempana
Auringosta kuin Maamme.

b) Pyrstö-tähdet.

Paitsi Kiertolaisia, löytyy vielä muita Auringon ympärillä juoksevia
Tähtiä, joita kutsutaan Pyrstö-tähdiksi, taikka vieraalla kielellä
Komeetoiksi. Tämmöisiä liikkuvia Tähtiä eroitetaan Kiertolaisista
sillä, että Pyrstö-tähtiin tarhat ovat hyvin soikeat, niin että
semmoinen Tähti välistä on aivan Auringon likellä ja sitte taasen
erkanee hänestä ja Maastamme niin kauaksi, ett' ei sitä näy moneen
aikaan. Hän saattaa viipyä monia satoja vuosia, ennen kuin hän
uudestaan likenee Aurinkoa ja tulee takaisin samalle paikalle
tarhassansa. Tämmöisen Tähden perässä nähdään aina pyrstön muotoinen
loistava häntä, josta ne ovat saaneet Pyrstö-tähden nimen.

c) Kuu ja sen nä'öt.

Mutta löytyypä vielä semmoisiaki liikkuvaisia Tähtiä, jotka juoksevat
toisten liikkuvaisten Tähtein ympäri, yht'aikaa kuin nämät Aurinkoa
kiertävät. Tähän joukkoon kuuluva Tähti on Kuu, joka noin 29½
vuoro-kaudessa juoksee kerran Maamme ympäri. Tätä aikaa kutsutaan
Kuu-kaudeksi, ja tästä saamme Wuoden jako Kuukausiin, joista luetaan
12 joka Wuodelle, koska Kuu juoksee Maan ympäri 12 kertaa sillä aikaa,
kuin Maa kerran kiertää Aurinkoa; ja Kuu-kauden jako Wiikko-kausiin,
joista luetaan 4 joka kuu-kaudelle. Kuu on 35 tuhatta penin-kuulmaa
Maasta, ja ei sen suurempi, kuin että tarvittaisiin 50 sen kokoista
kappaletta, ennen kuin saataisiin Maan kokoinen pallo.

Jos nyt kuvailtaisiin Kuun juoksu Maan ympäri sillä tavoin, kuin
seuraava kuva näyttää, niin on se tarha, jossa Kuu juoksee, tässä
merkitty sillä ympyräisellä Wiimalla, jonka tässä nähdään kulkeman
piirissä Maan ympäri. Maa on tämän tarhan keskellä, ja Aurinko on
kuvattu sillä Maan kanssa viivalta yhdistetyllä, säteilevällä ympyrällä.

               Aurinko
                  ☼
                  |
                  |
      ▼         ◄ ●  Uusikuu       ◄
  Ensimm.                        Wiimmeinen
  neljänn                        neljännes
      ☺           ○ Maa            ☻


      ►           ◌                ▲
               Täysikuu

Koska nyt Kuu on itsestänsä aivan pimiä ja saapi, samaten kuin muutkin
liikkuvaiset Tähdet, Auringolta valonsa, niin näyttää hän välistä
lopen katoavan, välistä taasen sirpin terän muotoiselta loistavalta
kappaleelta, välistä niin kuin näkyisi ainoastansa toinen osa hänestä,
ja välistä loistaa hän meille täysinäisenä. Jos silmäillään tätä
meidän kuvaustamme, niin kuka-tiesi päästäisiin ymmärtämään näitä Kuun
eri-näköjä.

Kuin esi-merkiksi meillä on Uusi-kuu, taikka koska Kuu on meille
näkymätöinnä, niin hän silloin on Auringon ja Maan välillä. Koska
nyt Kuu on ymmyrkäinen pallo, ja sen tähden ainoastansa toinen puoli
hänestä kerrallansa valaistaan Auringolta, niin on tällä kertaa
Kuun pimento-puoli käännetty meihin-päin ja sen valaistettu puoli
Aurinkoa kohden. Meillä sanotaan nyt olevan Uusi-kuu. Kuvauksesta
nähdään, kuinka Kuun pimento-puoli on käännetty Maan asujamille ja sen
valaistettu puoli Aurinkoa kohden.

Uudesta-kuusta Kuu lähteepi juoksemaan länteeseen-päin. Waan kuin
hän tällä tavoin siirtyy pois Auringon ja Maan väli-kohdalta, niin
alkaapi hänen Auringolta valaistettu itä-laitansa vähitellen näkyä Maan
asujamille. Sen tähden hänen itä-laidastansa näkyy ensin pieni viiva,
sitte sirpin terän muotoinen pala, ja viikon kulettua puoli hänen
Auringolta valaistetusta osastansa.

Nyt on Kuu ennättänyt neljännen osan matkastansa Maan ympäri ja on sen
tähden, miten Almanakassa kutsutaan, ensimäisessä Neljännyksessänsä.
Niin kuin kuvauksemmekin näyttää, näkyy nyt, niin kuin kansan kesken
sanotaan, ainoastansa puoli-kuuta. Kuu nousee nyt puolen-päivän aikana
ja laskeutuu sydän-yöllä; sen tähden hän tällä kertaa nähdäänkin
auringon laskeuessa kohonneena jo aivan ylhäälle Taivaalla.

Tähän saakka on Kuu viikossa päässyt neljännen osan juoksustansa Maan
ympäri. Toisen viikon kuluttua on hän jo päässyt puolen tarhastansa
ja meille näkyy nyt koko hänen Auringolta valaistettu puoliskonsa.
Tämä tulee siitä, että Kuu nyt on toisella puolella Maata, Auringon
vasta-päätä. Sen tähden sanotaan meillä nyt olevan Täysi-kuu. Kuu
nousee nyt Auringon laskeuessa ja laskeutuu Auringon noustessa.

Tästä lähtein alkaa Kuu taasen pienentyä ja näyttää kuin lohkaistaisiin
joka vuoro-kaudessa pieni rihkama kerrallaan sen itä-laidasta.
Syy siihen on, että koska Kuu alkaa taasen likentyä Maan rinnalle
Aurinkoa vasten, hänen Auringolta valaistettu puolensa meistä näyttää
vähentyvän. Sen tähdenpä emme hänestä näe muuta kuin puolen: koko
hänen itäinen puoliskonsa on pimennossa. Nyt on Kuu viimeisessä
Neljännyksessänsä, johon Täysi-kuusta viikko on kulunut. Hän nousee
tällä kertaa sydän-yöllä ja laskeutuu puoli-päivän aikana.

Tästä saakka hän näyttää taasen sirpin terän muotoiselta, ja viimmeksi
on meillä viikon perästä uudestansa Uusi-kuu, taikka paremmin
sanoaksemme, häntä ei taasen näy ollenkaan. Nyt nousee ja laskeutuu Kuu
samalla ajalla kuin Aurinko.

Tämmöinen on nyt Kuun kulku ja tästä nähdään, että hän pääsee joka
viikossa neljännen osan matkastansa ja neljässä viikossa täyttää koko
tarhansa.

Auringon ja Kuun Pimenemiset.

Mutta koska sekä Maa, että Kuu itsestänsä ovat pimiät ja lainaavat
Auringolta valonsa, niin tapahtuu Kuun juostessa Maan ympäri, että
heistä sattuu yksi eli toinen toisensa eteen Aurinkoa vasten, ja sen
tähden jääpi jompi-kumpi heistä siksi ajaksi toisensa pimentoon ja siis
pimenee. Tämä tapahtuu tällä tavalla:

Jos kuu juostessansa sattuu Auringon ja Maan välille, niin että hän
estää Auringon säteet lankeamasta Maan päälle, silloin on Maa Kuun
pimennossa. Mutta koska me, jotka tämän havaitsemme, olemme Maan
asujamia, niin ei meistä näytä Maa pimenevän, vaan Aurinko. Sen
tähdenpä sanotaanki nyt tapahtuvan Auringon Pimenemisen. Samalla
tavalla kuin liikkuva pilvi saattaa peittää Auringon ihmisen silmistä,
niin tapahtuu Kuunki kanssa. Auringon Pimenemisiä tapahtuu noin 40
kertaa 18:sta vuodessa, ja aina silloin, milloin Kuu Uudenkuun aikana
sattuu aivan Auringon säteitten tielle.

Waan jos siihen siaan Maa sattuu Auringon ja Kuun välille, taikka
Kuu juostessansa joutuu Maan taakse ja sen pimentoon, niin sanotaan
silloin tapahtuvan Kuun Pimenemisen. Maa nimittäin estää tässä Auringon
säteitä lankeamasta Kuun päälle, jonka tähden hän pimenee. Tämä Kuun
Pimeneminen tapahtuu aina Täysikuun aikana ja näitä sattuu noin 29
kertaa 18:sta vuodessa.

Näin on nyt nähty, kuinka ihmeellinen Maailman rakennos on. Kuinka
erinomainen eikö siis tämä järki ole, joka loi Maailman: joka pani
Maan liikkumaan määrätyssä tarhassansa Auringon ympäri, että monta
sataa tuhannen tuhatta ihmistä, lukemattomia elämiä ja kasvuja, jotka
peittävät Maan pinnan, saavat tästä nautita Auringon virvottavaisesta
valosta ja lämpimästä: joka pani Maan yht'aikaa pyörimään akselinsa
ympäri, että Maan asukkaat saavat päivän ja yön vaiheen, päivän
täyttääkseen tehtävänsä ja yön levätäkseen töistänsä: joka asetti
Tähdet loistamaan taivaalla ja erin-omaisesti Auringon valaisemaan
ja lämmittämään ei ainoastansa Maata, vaan kaikkia muitakin
Kiertolaisiansa, jotka kuka-tiesi yhtä hyvin kuin Maa ovat täytetyt
asukkailta, elämiltä ja kasvuilta?

Mutta laskekaamme silmämme alas taivaalta katselemaan Maamme pintaa ja
sen oloa!

Maan Kartta.

Eipä koskonkaan meillä ole täydellinen tieto Maasta ja sen olosta, jos
emme saa myöskin silmillämme tiedustaa: minkä muotoinen Maa on, mitenkä
sen pinnalla mantereet ja järvet ovat sopeutuneet ja mitenkä Mantereet
ovat jaetut pienimpiin taikka suurimpiin osiin, nimittäin: luonnolta
Maa-osiin, ja ihmisiltä Walta-kuntiin.

Sen tähden on ruvettu paperille kuvaamaan Maan pintaa ja kutsutaan
semmoista kuvausta Maan Kartaksi. Niin kuin josta-kusta tilasta
(Karjalassa sanotaan: Konnusta) saatetaan tehdä kuvaus niin tarkasti,
että sen tilan koko ala: niityt, pellot, metsät, vuoret ja notkot
järjestänsä siinä nähdään melkeen kuin luonnollisessa tilassansa,
niin saatetaan myös koko Maan piirin alaa niin kuvailla. Mantereet,
meret, saaret ja, sanalla sanoen, kaikki Maan paikat ovat siis Kartalla
muotonsa, alansa ja tilansa vuoksi luonnollisesti kuvatut, paitsi
sitä kuitenkin, ett' ei tasasella paperilla saateta muuten sovitella,
kuin että Maa-pallo, vaikka hän itse-asiassa on ymmyrkäinen, Kartalla
näyttää littiältä; eikä siinä saateta näyttää, missä maan pinnalla
ovat mäet, missä laksot ja muut kuverrukset. Koko Maan Kartta näyttää
sen lähden maiden tilaa, alaa ja muotoa Maan pinnalla, toinen toisensa
suhteen. Sen vuoksi minä Kartasta saatan oppia tuntemaan koko Maan
erinäistä tilaisuutta, yhtä hyvin kuin jos olisin ympäri kaiken
Maan piirin matkustanut; ja tässä maiden muotoa ja tilaa tutkiessaan
Maa-Tieto Kartan suhteen samasta aseimesta, kuin matkustaissani joku
opas, joka tuntee kaikki paikat, ja neuvoo minulle niiden nimet ja
omaisuudet.

1) Piiri-kartta.

Senlaista Karttaa, kuin se, joka tämän kirjan loppuun on liitetty,
kutsutaan Piiri-kartaksi; sillä tässä näytetään kahdessa piirin
muotoisessa Kartassa koko Maanpiiri, mainensa, vesinensä ja saarinensa.
Jos nimittäin Maa josta-kusta paikasta pannaan kahteen yhtä-suureen
palaan, niin kumpainenki lohko on eri puolisko Maasta. Tässä
Piiri-kartassamme on Maa pantu kahtia Puolipäivän-piiriä myöten.
Äsken jo mainittiin, mitä Puoli-päivän-piirillä ymmärretään, ja siinä
samassa nähtiin, että tämmöinen piiri saatetaan vetää Maan pinnalla
minkä paikan yli ikäänsä, kuin vaan hän vedetään Pohjois-navasta
Etelä-napaan. Mutta järjestystä noutaen ovat oppineet sopineet
määräämään jotakuta yhteistä paikkaa, jonka ylitse ensimmäinen
Puoli-päivän-piiri vedetään, ja jakaa Maan kahtia. Kuin nyt tämä piiri
kulkee kumpaisenki Navan välillä ja siis pohjoisesta etelään, jakaapiki
hän Maan Länteiseen ja Itäiseen puoliskoon, jota myöten nämät puoliskot
ovat Kartallammeki nimitetyt; eikä pidä hämmästyä siitä, että Itäinen
puolisko seisoo vasemmalla kädellä, Länteinen sen siaan oikialla. Tämä
ensimmäinen Puoli-päivän-piiri, joka kulkee Werro nimisen saaren yli,
on Itäisellä Maan-Puoliskolla vasemmalle kädelle oleva laitimainen
piiri; vaan hän on myös sama piiri, joka Länteisellä puoliskolla
nähdään olevan laitimaisena oikialla kädellä,niin että itse-asiassa
kumpaiset Kartat kuuluvat yhteen ja näyttävät, yksi yhtä toinen toista
puolta Maan ympyrästä. Nämät kaksi pyöristä Karttaa omat nimittäin niin
laitettuna, että missä Maan pinta lopettaa yhdessä Kartassa, siinä se
alottaa toisessa.

2) Puoli-päivän-piirit,

Mutta kumpaisellaki Maan puoliskolla nähdään kartallamme olevan vedetty
paljon muitakin viivoja pitkin-päin, taikka Pohjois- ja Etelänavan
välillä, jotka kulkevat ensimmäisen Puoli-päivän-piirin mukaan. Nämät
ovat kaikki Puoli-päivän-piiriä. Sillä koska itään päin joka paikka
saapi puoli päivänsä ennen kuin sen länteisellä puolella olevat paikat,
niin on niille paikoille Maan pinnalla, jotka saavat puoli-päivänsä
tiimaa ennen kuin ensimmäisen Puoli-päivän-piirin alla olevat,
ajateltu vedetyksi viiva kumpaisenki Navan välillä ja ensimmäisen
Puoli-päivän-piirin mukaan. Tämän toisen Puoli-päivän-piirin mukaan
on taas kolmas ajateltu vedetyksi niille paikoille itään-päin, jotka
saavat puoli-päivänsä tiimaa ennen kuin toisen Puoli-päivän-piirin
alla olevat paikat. Ja niin yhä aina vedetään näitä Puoli-päivän-piiriä
pitkin-päin yli koko Maan piiri-kartan siksi, että päästään uudestaan
ensimmäiseen Puolipäivän-piiriin, josta alotettiin. Sillä tavoin
saataisiin näitä Puoli-päivän-piiriä yhtä monta kuin vuoro-kaudessa on
tiimoja, taikka 24 piiriä. Kuin nyt Maan ympäri Päivän-tasaajaa myöten
on 3,750 penin-kuulmaa ja tämä matka jaetaan itse kulle'ki näille 24
Puoli-päivän-piirille, niin jääpi jokaiselle näistä 157 penin-kuulmaa;
niin että sen paikan kohdalla, joka on 157 peninkulmaa kaukana
itään-päin ensimmäisestä Puoli-päivän-piiristä, on puoli-päivä tiimaa
ennen, ja niin edes-päin.

Mutta pää-tarkoitus Puoli-päivän-piirillä on, että niillä saada
määrätetyksi, missä pitkin, päin, taikka kumpaisenki Navan
välillä, mikin paikka Kartalla löydettäisiin. Waan jos kunkin
Puoli-päivän-piirin välillä olisi 157 peninkulmaa ja näitä siis
löytyisi Kartalla ainoastansa 21 kappaletta, niin ei totta monta
paikkaa tulisi näillä Puoli-päivän-piirillä määrätyksi. Sen tähden
on jokaisen näiden 24 Puoli-päivän, piirin välille vedeltty 15
uutta piiriä, jotka myös kutsutaan Puoli-päivän-piiriksi. Tällä
tavoin saadaan 24 Puoli-päivän-piirin siaan 360 Puoli-päivän-piiriä,
jotka vedetään yhdestä Navasta toiseen. Itse-kunkin näiden välille
tulee siis luettavaksi 10½ penin-kuulmaa, jota matkaa kutsutaan
Askelmaksi, taikka vieraalla kielellä Graadiksi. Jos sen tähden
esimerkiksi sanottaisiin Pietarin kaupungin olevan noin 50 Askelmaa
ensimäisestä Puoli-päivän-piiristä, taikka viidennen kymmenennen
(50) Puoli-päivän-piirin alla, ja mieli olisi löytää häntä Europan
Kartalta, joka on tehty Piiri-kartan alle, niin etsitään ensin Kartan
ala-laidasta 50 Puoli-päivän-piirin numero ja seurataan sitä viivaa
siksi kuin löydetään Pietarin kaupunki.

Näin pienellä Kartalla kuin tämä Piiri-karttamme on, ei sovi vetää
kaikkia 360 Puoli-päivän-piiriä. Sen tähdenpä löytyy siinä ainoastansa
joka kymmenees Puoli-päivän-piiri, joiden numerot ovat kirjoitettuna
Päivän-tasaajan viivalla.

3) Tasa-piirit.

Puoli-päivän-piirien vetämisellä saadaan kyllä tietää, miltä kohdalta
idän ja länteen välillä joku paikka Kartalla löydetään, vaan ei
sillä vielä tiedetä, millä paikalla se on pohjasta etelään. Tämän
suhteen on yhtä-kaukana sekä Pohjois- että Etelä-Navasta, kumpaisenki
keski-välille, ympäri koko Maa-pallon, vedetty piiri, jota kutsuttiin
Päivän-tasaajaksi. Tämä piiri on Piiri-kartallamme kurvailtu sillä
suoralla ja paksulla viivalla, joka yhdistää kumpaisenki Maan-puoliskon
ja kulkee heidän poikki; ja joka kohdalla tästä piiristä on yhtä pitkä
matka niin yhteen kuin toiseenkin Napaan. Jos nyt Päivän-tasaajan
kanssa yhtä tasan vedetään sekä Pohjois- että Etelä-napaan-päin piiriä,
jotka ovat 10½ penin-kuulmaa toinen toisestansa, niin saadaan,
koska tätä väliä on 945 penin-kuulmaa, 90 tämmöistä piiriä hänen
kumpaiselle'kin puolellensa. Näitä piiriä kutsutaan Tasa-piiriksi,
ja niiden väli-matkat, jotka niin kuin jo sanottiin, ovat 10½
penin-kuulmaa, nimitetään myös Askelmoiksi. Päivän-tasaajasta on nyt
10½ penin-kuulmaa ensimäiseen Tasa-piiriin, 21 penin-kuulmaa toiseen,
31½ penin-kuulmaa kolmanteen, ja niin edespäin aina siksi, että
päästään Yhdeksän-kymmenenteen (90) Tasa-piiriin taikka Maan napaan,
johon siis on 945 peninkulmaa Päivän-tasaajasta.

Jos nyt esimerkiksi tietäisimme Pietarin kaupungin olevan 60 Askelmaa
Päivän-tasaajasta pohjoiseenpäin, taikka kuudennen kymmenennen (60)
Tasa-piirin alla, ja tahtoisimme häntä etsiä Europan Kartalla, niin
haetaan ensistä 60:nees Tasa-piiri. Kartan sivu-laidalta ja seurataan
sitä piiriä siksi, että löydetään Pietarin kaupunki. Waan samassa kuin
tietään, että tämä kaupunki on 60 Askelmata Päivän-tasaajasta, tietään
myös, että Pietarista on Päivän-tasaajan alla oleville paikoille
suoraan 630 penin-kuulmaa.

4) Maan Wyöt.

Edellä on puhuttu niistä piiristä, joita kutsutaan Käänne-piiriksi,
ja joita löytyy kaksi, nimittäin Pohjoinen Käänne-piiri Pohjoisella
Maan-puoliskolla taikka Päivän-tasaajan ylä-puolella, ja Eteläinen
Käänne-piiri Eteläisellä puoliskolla taikka Päiväntasaajan
ala-puolella. Samalla sivuttiin myös, kuinka ne maanpaikat, jotka ovat
näiden kumpaistenkin Käännepiirien välillä, läpi vuoden ovat Aurinkoa
kohden. Tällä Maa-alalla ei kuitenkaan ole polttava kuumuus siitä
syystä, että Maa ei seiso alin-omaa yhdellä kohdalla Aurinkoa vasten,
vaan kallisteleksen sen säteitä kohden, kumpaiseenki Käänne-piiriinsä
asti, välistä Pohjoisella, välistä Eteläisellä puoliskollansa.
Kuitenkin on näillä mailla niin lämmin, että täällä kylvetään kaksi
kertaa vuodessa ja myös leikataan kahdet kasvut. Eipä täällä tietä'kään
enemmästä kuin kahdesta vuoden-ajasta, pouta-ajasta, joka kutsutaan
kesäksi, ja sadet-ajasta, joka täällä sanotaan talveksi. Sen tähdenpä
näitä maita kutsutaanki Kesä-maiksi. Koko tätä Maa-alaa, josta tässä on
puhuttu, nimitetään Kuumaksi Wyöksi, siitä syystä, että tämä Maa-ala
on niin kuin joku vyö pantu Maan ympärille. Piiri-kartallamme kulkee
Kuuma Wyö kumpaisellaki puolella Päivän-tasaajata, ympäri koko Maan,
ja hänen leveytensä on 490 penin-kuulmaa. Tämän vyön alla olevilla
mailla, taikka Maan keski-paikoilla, ovat päivä ja yö alin-omaa melkein
yhtäpitkät, eli 12 tiimaa kumpainenki.

Waan kumpaisellaki puolella näitä Käänne-piiriä eivät enää Auringon
säteet milloinkaan lankea kohtipäätä, vaan aina vinoon; jonka
tähden päivän ja yön, niin kuin myös vuoden-aikoin vaiheet, näillä
paikoin ovat epätasaiset, niin että mitä etempänä joku paikka on
Käänne-piiristänsä, sitä pitemmät ovat siellä päivät Kesällä ja yöt
Talvella, samalla tavoin Talvet pitemmät ja kylmemmät, ja Kesät siihen
siaan lyhyemmät. Sekä Pohjoisessa että Eteläisessä Maan-puoliskossa,
kumpaisellaki puolella Kuumaa Wyötä, on sen tähden asetettu olevaksi
kaksi Wyötä, joita kutsutaan Haalioiksi Wöiksi. Pohjoisessa puoliskossa
löytyvä Haalia Wyö, taikka Pohjois-puolinen Haalia Wyö, ylettyy
Pohjoisesta Käänne-piiristä 450 peninkulmaa PPohjois-napaan-päin.
Kartallamme on siis vedetty 450 penin-kuulmaa Pohjoisesta
Käänne-piiristä, tämän kanssa yhtä tasan, piiri, jota nimitetään
Pohjoiseksi Napa-piiriksi. Eteläisessä Puoliskossa ylettyy Haalia
Wyö samalla tavalla Eteläisestä Käänne-piiristä 450 penin-kuulmaa
Etelä-napaan-päin, ja kutsutaan nyt Etelä-puoliseksi Haaliaksi Wyöksi.
Tälle Maan-puoliskolle on myös vedetty 450 peninkulmaa Eteläisestä
Käänne-piiristä Maan ympäri kulkema piiri, jota nimitetään Eteläiseksi
Napa-piiriksi. Koska nämät kumpaisetki Wyöt ovat itse-kullaankin
puolella Kuumaa Wyötä, niin tapahtuu, että milloin niillä mailla,
jotka kuuluvat Pohjois-puolisen Haalian Wyön alle, on Kesä, silloin
on Etelä-puolisen Haalian Wyön alle kuuluvilla mailla Talvi; milloin
siellä Kesä, silloin täällä Talvi, ja niin edespäin. Kumpaisenki
Haalian Wyön alle kuuluvissa maissa ei saateta kylvää enemmän kuin
kerran vuodessa, ja kerran leikata. Suurin osa Suomen maata luetaan
Pohjois-puoliseen Haaliaan Wyöhön.

Se osa Maasta, joka sekä Pohjoisesta että Eteläisestä Maan-puoliskosta
jääpi itse-kunkin Navan ympärille ja kumpaisenki Napa-piirin
sisä-puolelle, kutsutaan Kylmäksi Wyöksi. Pohjois-navan ympärillä
löytyy Pohjois-puolinen Kylmä Wyö, ja Etelänavan ympärillä taasen
Etelä-puolinen Kylmä Wyö. Näillä seuduin on melkein alinomainen Talvi;
sillä vaikka täälläkin on kerran vuodessa Kesä, niin se kestää niin
lyhyeltä, ett' ei Auringon säteet sen ajalla ennätä sulattaa jään ja
lumen, joka täällä peittää maan. Milloin Pohjois-puolisella Kylmällä
Wyöllä on monen kuukauden pitkä päivä, joka myös on Kesä, silloin
Etelä-puolisella Kylmällä Wyöllä on yhtä pitkä yö ja Talvi. Tornion
ylä-puolella kulkee Pohjoinen Napa-piiri, jonka tähden myös Lapinmaa
kuuluu Pohjoispuolisen Kylmän Wyön alle.

Maan Pinta.

Piiri-kartta näyttää koko Maan-piirin Mantereet ja Meret luonnollisessa
järjestyksessään. Waan se näyttää myös, että Maan pinnalla löytyy neljä
kertaa enemmän vettä kuin maata.

Mistä Maan sisus on luotu, ei ole tietty. Nähdään vaan, että Maan
pinnalla löytyy vuorta, maata ja vettä. Luomisen kirjassa sanoo
Mooses, että Maa alussa oli kokonansa peitetty veden paljoudelta; vaan
Jumala sanoi (1 Mos. Kirjan 1:9.): "Kokoontukoot vedet Taivaan alla
erin-omaiseen paikkaan, niin että kuiva näkyy, ja Jumala kutsui kuivan
Maaksi, ja vetten kokoukset hän kutsui Mereksi".

Jos kuivaa Maata löytyy paljon yhdessä jaksossa, niin kutsutaan
sitä Mantereeksi; Saariksi taas nimitetään niitä kuivia maita, jotka
ovat pienet. Piiri-kartassamme nähdään, että Maan pinnalla löytyy
kolme suurta Manteretta, nimittäin kaksi Itäisellä Maan-puoliskolla
ja kolmas Länteisellä. Nämät kolme Manteretta ynnä Saarien kanssa,
jotka löytyvät näiden itse-kunkin sivulla, sanotaan jaetuksi Wiiteen
(5), niin kutsuttuun, Maa-osaan. Itäisen Maan-puoliskon suurempi
Mantere jaetaan kolmeen Maa-osaan; nimittäin, lisiksi Europan Maa-osa,
pohjois-luoteista kohden, 2:ksi Aasia, itä-koillista, ja 3:ksi Ahrikka,
länsietelätä kohden. Itä-etelätä suuntaa Aasiasta löytyy Itäisen
puoliskon pienempi Mantere, jota kutsutaan Uudeksi Hollanniksi,
ja sanotaan hänen saarinensa oleman Neljännen (4) Maa-osan, jota
nimitetään Australiksi. Wiidenneksi (5) Maa-osaksi luetaan Länteisen
Maan-puoliskon ainoa Mantere, joka kutsutaan Amerikaksi. Europaa,
Aasiaa ja Ahrikkaa kutsutaan yhteensä Wanhaksi Maailmaksi, sen tähden
että ihmis-suku-kunnan esi-vanhemmat, Adam ja Eeva elivät tällä
Mantereella ja Aasian Maa-osassa; jonka siaan Amerikkaa kutsutaan
Uudeksi Maailmaksi, sen tähden että tämä Mantere vasta noin kolme-sataa
vuotta sitten, eli vuonna 1492, löydettiin Kolumbukselta. Suuruutensa
suhteen ovat nämät Wiisi Maa-osaa seuraavaisessa järjestyksessä: Aasia
on suurin, sen perästä Ahrikka, sitten Amerikka, sitten Australi ja
pienin kaikista on Europa, jossa myös me Suomalaiset asumme.

Merta, joka juoksee koko Maan ympäri, kutsutaan Suureksi Walta-mereksi,
vaan häntä kutsutaan myös eri-nimillä eri-paikoillansa.

Aavaksi taikka Tyyneeksi mereksi kutsutaan häntä itä-puolella Asiasta,
Aasian ja Amerikan välillä. Aavassa meressä löytyivät Australin
Maa-osaan kuuluvat Saaristot sinne-tänne hajoitettuna; niin esimerkiksi
Uusi Seelanti, Seuruuden ja Sanvikin saaret. Aava meri on hyvin
aukea ja niin lavea, että ainoastansa leveytensä, Aasian ja Amerikan
välillä, luetaan kahteen tuhanteen (2000) peniinkulmaan.

Atlantin-mereksi kutsutaan Suurta Waltamerta taasen, länsipuolella
Europaa ja Ahrikkaa ja itä-puolella Amerikan Maa-osaa. Tämän Meren
lahtia on Wanhan Maailman rannoilla: itä-pohjoiseen päin Englannista,
Pohjan-meri, joka Öresunnin salmella jatketaan Itä- eli Saksan-mereen,
jonka lahtia taasen Pohjan-lahti ja Suomen-lahti ovat. Europan ja
Ahrikan Maa-osat eroittaa toisistansa Atlantin-meren toinen lahti,
Wäli-meri, jonka jatkos on Musta-Meri. Eitiopian-mereksi kutsutaan
hänen kolmatta lähtöänsä, Ahrikan länteisellä sivulla. Uuden-Maailman
rannoilla on Atlantin meren lahtia: Pähvin-lahti, Hutsonin lahti ja
Mehjikon lahti.

Pohjoiseksi Jää-mereksi kutsutaan sitä Walta-meren osaa, joka on
Pohjois-navan ympärillä, pohjois-puolella Europan, Aasian ja Amerikan
Maa-osia. Tässä Jää-meressä löytyy Novaja Semelin ja Iislannin saaret,
ja hänen lahdistansa on merkillisin Walkiaeli Rutjan-meri.

Eteläinen Jää-meri on taasen Etelä-navan ympärillä.

Intian-mereksi kutsutaan sitä Walta-merta, joka on Aasian Maa-osan
eteläisellä ja Ahrikan itäisellä siivulla. Tämän meren lahdista tuntee
jokainen Puna-meren, jonka poikki Iisraelin lapset kävivät, paetessansa
Eikyhiistä.

Maa-osat.

1:ksi Europan Maa.

Tämän Maa-osan rajoina ovat pohjois-puolella: Jää-meri; länsi-puolella:
Atlantin-meri; eteläpuolella: Wäli-meri ja Musta-meri; ja itä-puolella:
Uralin joki ja Uralin vuoret, jotka eroittavat Europan Aasiasta.

Muistutus. Koska Europan Maa-osa on niin pieni, ett' ei siitä
Piirikartasta saisi mitään selvää, niin on hänelle tehty eri Kartta.

Europan Walta-kunnista ja maista ovat seuraavat merkittävät:

Ruotsin ja Norjan Walta-kunnat, jotka hallitaan yhteiseltä Kuninkaalta.
Pää-kaupunki Ruotsissa on Tukhulmi.

Wenäjän Walta-kunta, Pää-kaupunki: Pietari.

Suomen Suuri Ruhtinan-maa, meidän rakas Isänmaamme, jonka armollinen
Suuri-Ruhtinas on Wenäjän Keisari. Pää-kaupunki: Helsinki.

Saksan-maa, jossa löytyy monta Walta-kuntaa ja Pää-kaupunkia, niin
esi-merkiksi Perlini Porussin Walta-kunnassa. Wienna on Österriikin
Keisarin Pää-kaupunki.

Ungarin Walta-kunta, jonka Hallitsija Österrikin Keisari on.
Ungarilaiset ovat samasta peri-suvusta kuin Suomalaiset. Pää-kaupunki:
Pesti.

Turkin Walta-kunta, Pää-kaupunki: Konstantinopoli.

Greikan-maa on pienonen Walta-kunta. Pää-kaupunki: Ateini.

Italian maa, jonka Walta-kuunista tässä mainitaan Paavin Maa-kunta,
jonka Pää-kaupunki on Roomi.

Ranskan Walta-kunta, Pää-kaupunki: Parisi.

Ispanian Walta-kunta, jossa löytyy Kaaditsin kaupunki, josta
Meri-miehet enimmittäin meille suoloja tuovat. Pää-kaupunki: Matritti.

Portukaalin Walta-kunta, Pää-kaupunki: Lissaponi.

Englannin Walta-kunta, taikka yhteensä ne kolme maata. Englanti,
Iskontlanti ja Irlanti, jotka hallitaan yhteiseltä Kuninkaalta.
Pää-kaupunki: Lontoni.

Tanskan eli Juutin Walta-kunta, Pää-kaupunki: Kyöpenhamina.

2:ksi Aasian Maa.

Tämän Maa-osan pohjois-päässä löytyy Siperian Maa, joka kuuluu
armollisimman Keisarimme alle, ja jonne suurimmat pahan-tekiät
lähätetään ikuiseen vankeuteen. Siperian Maa on niin suuri kuin koko
Europa, vaan suurin osa hänestä on autio ja kylmä.

Aasian Maa-osassa löytyy myös Indan-maa, jossa Iisraelin lapset
asuivat, ja Jerusalemin kaupunki. Arapian Maan pohjois-päässä löytyy
Sinain vuori, josta Jumala antoi Iisraelin lapsille Kymmenen käskyn
liiton.

3:ksi Ahrikan Maa.

Tämän Maa-osan pohjois-itäisellä kulmalla on Ekyhtin Maa, jossa
Iisraelin lapset pidettiin orjuudessa, josta Muoses heidät pelasti ja
vei Punameren yli.

Ahrikan pohjois-länteisellä rannalla löytyivät ne Walta-kunnat, joiden
asukkaat ovat Meri-kaapareita, nimittäin: Marokko, Alsieri ja Tuunis.

4:ksi Australin Maa-osa.

Uusi-Hollanti on tämän Maa-osan mantere. Muuten luetaan tähän melkein
kaikki ne saaret ja luodot, jotka löytyivät Aavassa Meressä.

5:ksi Amerikan Maa.

Tämä Maa-osa jaetaan kahteen osaan. Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, jotka
yhdistetään siltä taipaleelta, jota kutsutaan Panaman kannakseksi.
Pöhjois-Amerikan Walta-kunnista mainitaan tässä ainoastansa
Uhdis-valta-kunta.

Etelä-Amerikassa löytyy, paiti muita, Prasilian Walta-kunta, josta
kahvia tuodaan ja jonka Pääkaupunki on Riio-Janeiro.