[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffc5bRuLE_wa_b4eTWZl3gjVVq2_7oLnXLRBoehudn-g":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},3082,"Ihminen uusimpien tieteellisten ja salatieteellisten tutkimusten valossa","Angervo, Willie",1875,1938,"3082-angervo-willie-ihminen-uusimpien-tieteellisten-ja-salatieteellisten-tutkimusten-valossa","3082__Angervo_Willie__Ihminen_uusimpien_tieteellisten_ja_salatieteellisten_tutkimusten_valossa","Viisi esitelmää","tietokirja",[],[],"fi",1915,null,14103,103006,false,73471,[23],"Philosophy",[25,26],"Philosophy & Ethics","Religion/Spirituality","\"Ihminen uusimpien tieteellisten ja salatieteellisten tutkimusten valossa…\" by Willie Angervo is a scholarly work written in the early 20th century. This book presents a series of lectures that explore different methodologies and perspectives regarding the human condition, comparing empirical scientific approaches with occult or esoteric methods. It delves into how various forms of knowledge have been historically perceived and evaluated, providing insights into the relationship between physical and non-physical aspects of human existence.  The opening of the book emphasizes the necessity of understanding different methods of inquiry into the nature of humanity. Angervo contrasts the empirical scientist, who relies solely on physical senses and instrumentation, with the occultist, who asserts that deeper truths about a person's essence can be uncovered beyond mere physical observation. He presents the argument that true understanding of humanity requires the integration of both empirical and esoteric knowledge, encouraging readers to reflect on the limitations of conventional scientific approaches. Furthermore, Angervo introduces concepts of hidden realms of human experience, setting the stage for a deeper exploration into the intricacies of existence and the various dimensions of human consciousness that may lie beyond traditional scientific boundaries. (This is an automatically generated summary.)",[],270,"Viidestä esitelmästä koostuva teos tarkastelee ihmisyyttä sekä tieteen että teosofisen salatieteen näkökulmista. Aiheina ovat muun muassa jälleensyntyminen, järjen synty sekä aistein havaitun ja henkisen maailman väliset suhteet.","Willie Angervon 'Ihminen uusimpien tieteellisten ja salatieteellisten\ntutkimusten valossa' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3082. E-kirja\non public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","IHMINEN UUSIMPIEN TIETEELLISTEN JA SALATIETEELLEEN TUTKIMUSTEN VALOSSA\n\nViisi esitelmää\n\n\nPitänyt\n\nWILLIE ANGERVO\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nTeosofinen kirjakauppa ja kustannusliike,\n1915.\n\n\n\n\n\n\n      Oi Lanoo — etsi häntä, joka\n      tietää vähemmän, kuin sinä —\n\n      Osota tie — vaikkapa hämärästi\n      ja joukon huomaamatta niinkuin\n      iltatähti niille, jotka pimeässä\n      vaeltavat.\n\n             H.P. Blavatsky: Hiljaisuuden ääni.\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nEri tutkimustapoja ja ajatussuuntia, jotka käsittelevät ihmistä.\nFyysillisillä aisteilla havaittu ihminen.\nStellan silmä ja sillä nähty ihminen.\nJärjen synty.\nIhmisen jälleensyntyminen.\n\n\n\n\nMotto:\n\n    \"Daran erkenn' ich den gelehrten Herrn\n    Was ihr nicht tastet, steht euch meilenfern,\n    Was ihr nicht fasst, das fehlt euch ganz unÖ gar;\n    Was ihr nicht rechnet, glaubt ihr, sei nich wahr:\n    Was ihr nicht wäget, hat euch kein Gewicht,\n    Was ihr nicht münzt, das meint ihr gelte nicht.\"\n\n                              (Goethes Faust II).\n\n    Se on viisas, joka tuntee muut; se\n    joka tuntee itsensä, on valistunut.\n\n                     (Tao-Te-King.)\n\nEnnenkuin voi ryhtyä käsittelemään ainetta ihmisestä eri tutkimusten\nvalossa, on tarpeen mainita muutama sana itse tutkimus-metoodeista,\nsillä nähtävästi niistä johtuvat ne erilaisuudet, jotka ilmenevät\nkahdenlaisten tutkijain, havainnollisen tieteilijän, empiristin,\nja salatieteilijän eli okkultistin esiintuomissa ihmiskuvauksissa.\nTavallisesti on totuttu erikoisemmin kunnioittamaan niitä henkilöitä,\njotka kulkevat havainnollisen tieteilijän nimellä, sekä on lievimmin\nsanoen syrjäytetty kaikki ne, jotka harjottavat niinkutsutuita\n\"okkultisia eli salaisia tieteitä\". Asiaan perehtymättömyys on siis\nollut syynä, että on yleisesti korkeammiksi arvioitu edellisten kuin\njälkimäisten tutkimusten saavutuksia.\n\nSanan laajemmassa merkityksessä on kumminkin kaikki tieto salaista.\nNykyaikaiset suuret keksinnöt ovat kerran olleet keksimättömiä,\nsalattuja aikansa ihmisille, ja kaikkien tieteilijöiden ansioksi on\nluettava, että ne ovat tulleet tuoduiksi julkisuuteen, yleiseksi\nomaisuudeksi. Tiedon etsijät ovat, käyttämällä hyväkseen entisten\nkokeilijoiden ja uskaliasten yrittelijöiden saavutuksia, askel\naskeleelta vallanneet alaa tietämättömyydeltä. Kumminkaan ei pidä\nluulla, että salattu maailma koskaan loppuu rajotetulta ihmistakunnalta.\n\nSillä kuinka voitaisiin otaksua, että rajalliseen olioon koskaan\nmahtuisi rajaton, jommoiseksi täytyy edellyttää ikuisen olemassaolon\nperusolemus? Rajaton täydellinen Viisaus eli absolutinen Tieto ei\nkoskaan voi supistua mihinkään rajotettuun. Personallinen olento,\nJumala tai ihminen, ei voi edustaa Ehdotonta, sillä silloin Se lakkaisi\nolemasta absolutinen, rajaton ja täydellinen. Siksipä ihmisellä,\nniinkauankuin hän on ihmis-verhoon pukeutunut tai ylimalkaan on\nolemassa Kaikkeudessa eristettynä oliona, tulee aina olemaan salattu\nmaailmansa, johon hän ikävöitsee luoda katseensa.\n\nKun ihminen erikoisemmin suuntaa toimintansa siihen vallotustyöhön,\njonka tarkotus on hälventää verhoa, mikä on olemassa jo tunnetun\nja vielä tuntemattoman välillä, niin on hän sanan laajemmassa\nmerkityksessä salatieteilijä. Semmoisia ovat tavallaan kaikki todelliset\ntiedemiehet, jotka yksinomaan tiedon — ja yhä laajemman tiedon —\nalttarille uhraavat elämänsä.\n\nNäin silmällä pitäen vain tutkimuksen esinettä, on selvä, ettei\nminkäänlaista jyrkkää rajaa voida tehdä havainnollisen tieteilijän\nja salatieteilijän välillä, sillä havainnollinen tieteilijäkin\ntutkimuksineen liikkuu kyllä jo tavalliselle ihmiselle salatussa\nmaailmassa. Voitaisiinpa sanoa hänen astuneen askeleen, joka tavallaan\non hänestäkin tehnyt salattujen asioiden tutkijan, vaikka hän ei\nmillään muotoa tahdo lukeutua salatieteilijöiden joukkoon.\n\nSen vuoksi — jos tahtoo saada selville, miksi kumminkin todellisten\ntotuudenetsijäin välillä niin syvä juopa on olemassa, että\nne muodostavat kaksi eri leiriä — onkin tarpeen etsiä syitä\naivan toisaalta, ja noudattaa jonkun aikaa kumpaisenkin leirin\ntyösuunnitelmaa ja työtapoja. Silloin alkaa myöskin selvästi näkyä\naiheet erilaisuuksiin, sillä ne ovat silmiinpistävimmät näiden eri\nleirien työkoneistossa.\n\nTavallisen tiedemiehen työaseet ovat yksinomaan hänen viisi aistiansa,\njoiden avuksi hän on keksinyt joukon koneita, täydentämään ja\ntarkistamaan aistien tekemät havainnot. Minne tiedemiehen silmän\nkantovoima ei riitä, siinä on hänellä apunansa kaukoputki, etäälle\nkantava teleskopi, jonka avulla hän voi mittailla maailman avaruuksia.\nMissä hänen silmänsä ei ole kylliksi tarkka erottamaan elämän pienempiä\nilmauksia, siinä häntä avustavat suurennuslasit ja mikroskopit, joita\nhän on koettanut parantaa ja täydentää mahdollisimman tarkoiksi ja\nhienoiksi työaseiksi. On tietysti aivan luonnollista, että tämänkin\nhuolellisen työn ja tarkan koneiston avulla saadut tulokset ovat\npuutteellisia, sillä kun kerran aistimetkin, verrattoman hienoine\nmekanismineen osottautuivat riittämättömiksi, niin eikö silloin se\nkoneisto, jonka karkea ja kömpelö ihmiskäsi on aikaan saanut, täydy yhä\nolla epätäydellinen tulostensa tarkkuuteen nähden.\n\nSalatieteilijän menettelytapa on aivan toinen.\n\nHän ei ole — a priori — hyväksynyt empiristien tekemää otaksumaa,\nettä ihmisaistit todellakin olisivat niin puutteelliset ja\nvaillinaiset, kuin ne ensi silmäyksellä näyttävät. Hän väittää, että\ntuo puutteellisuus riippuu aistikoneiston huonosta hoidosta. Sillä\njokainen tutkija tietää, kuinka mahdotonta on käyttää parhaintakaan\nmikroskopia, jonka linssiputkien välille on kerääntynyt paksu\ntomu- tai lika-kerros. Johdonmukaisuuden lain nojalla esittävät\nsalatieteilijät, että ihmisruumiinkin aistikoneistolla on kyllä\nerinomaisen suuria mahdollisuuksia kehittyä mitä parhaimmaksi\ntyöaseeksi, kun vaan sen eri koneosasista poistetaan lika ja kuona,\nmikä estää sen toimintamahdollisuuksia. Sälätieteilijä on sen vuoksi\npannutkin päähuomion seikkaan, miten saada itse huomioiden tekijä —\nihminen — mahdollisimman tarkaksi työaseeksi. Ollen vailla tieteilijän\nkeinotekoista fyysillistä koneistoa, alkaa hän työnsä kehittämällä\naistejansa entistään herkemmiksi. Hän pitää tärkeänä totuttaa\nkuuloansa tajuamaan äänten väreilyjä, jotka ennen olivat outoja hänen\nkuulohavainnollensa, sekä saada tuntoaistinsa äärimmäisyyksiin saakka\nherkäksi kosketuksille. Näköaistiansa hän tarkistaa eetteriväreilyille,\njotka jo ulottuvat kaukonäköisyyden alkuasteille, siten uhraten sen\najan, jonka tavallinen tiedemies tarvitsee koneistonsa laatimiseen,\nruumiinsa eri aistinten perinpohjaiseen korjaukseen.\n\nTämä valmistustyö vaatii mitä suurinta kärsivällisyyttä ja voimakasta\ntahtoa, joka esiintyy vain harvoissa. Tahdonvoima kyllä yhä vielä\nvahvistuu kehityksen aikana riippuen siitä, miten vakavat ja lujat\ntietoon pyrkivän neofyytin pyyteet ovat, mikä onkin tarpeen, sillä\nruumiin koneiston puhdistaminen merkitsee sanalla sanoen: koko\nruumiin uudestaan luomista. Kaikilla mahdollisilla keinoilla, kuten\nruokajärjestelmällä, hengitysharjotuksilla, himoluonnon hillitsemisellä\nj.n.e. — eri kouluissa hiukan eri tavalla — tuo hän ruumiinsa soluille\naivan uusia rakennusaineita, joista sitten muodostuu organismi,\nkelvollisempi täyttämään tehtävänsä niitä tarkotusperiä varten,\njoiden herraksi salatieteilijä pyrkii. Tätä valmistustyötä tehdessään\ntekee hän myös yhden uuden havainnon. Samalla kuin hänen aistimensa,\nruumiin uuöesta-muovauksen ohella, todellakin tarkistuvat, ilmaantuu\nruumiin soluissa uusia aisteja, jotka avaavat tajunnalle uudet\ntyöaseet käytettäväksi. Nämä uudet aistit vastaavat salatieteilijällä\nfyysillisen tieteilijän lisäkoneistoa, ja niitä hänen on harjaannuttava\nottamaan avukseen. Ja samoin kuin tottumusta, kärsivällisyyttä\nja tarmoa vaaditaan tavalliselta tiedemieheltä, ennenkuin hän on\ntäydellisesti koneittensa herra ja tietää milloin niillä tehtyjen\ntutkimusten tulokset alkavat lähennellä etsittäviä totuuksia, samoin on\nmyöskin salatieteilijän suurella huolella totuttauduttava käyttämään\nnäitä uusia aistejansa, ennenkuin hän niihin voi luottaa ja hänen\ntutkimuksillaan on mitään arvoa.\n\nMitä sitten tulee itse tutkimusten tuloksiin, niin ovat ne\nasetettavat yhtä tarkan ja järkiperäisen pohdinnan alaisiksi, kuin\ntieteelliset saavutukset konsanaankin — ja vasta sitten kun useampien\nsalatieteilijöiden eri olosuhteissa tehdyt monet tutkimukset todentavat\nsaman asian, on saavutuksilla oikeus vaatia itselleen se pätevyys, mikä\nyleensä annetaan tieteellisen tutkimuksen tuloksille.\n\nMenneinä aikoina, jolloin teknillinen kehitys ei ollut kohoutunut\nsiihen täydellisyyteen, mikä on saavutettu meidän aikanamme,\noli kaikki syvempi tieto yksinomaan salatieteilijöiden hallussa.\nSalatieteilijöitä löytyi silloin enemmän kuin meidän päivinämme ja\naivan vanhimpina aikoina löytyi myös erityisiä, osittain julkisia,\nsalatieteellisiä koulujakin. Näitä kutsuttiin mysterio-opistoiksi\nja niissä totuudenetsijät olivat tilaisuudessa tyydyttämään\ntiedonhaluansa. Opistoissa oli eri asteita, ja korkeampi kehitys\nkohotti oppilaan tilaisuuteen saavuttamaan yhä suurempia ja suurempia\ntietoja. Useat meidän nykyisen tieteemme saavutukset olivat silloin\ntunnetut mysterioiden alimmilla asteillakin, mutta elämän kaikkein\nsyvimpiin salaisuuksiin sallittiin silloin, niinkuin tänäkin päivänä,\nvain sen pilkistää, jonka sydän oli itsekkyydestä ja eristäytymisen\nharhasta puhdistunut.\n\n\"Mutta miksi ei tuota suurta tietoa ole tuotu julkisuuteen ja anneta\nkaikille?\" kysyttiin muinoin ja kysytään vielä tänäkin päivänä. \"Eikö\nole itsekästä, että Tiedon Vartijat — jos semmoisia kerran on — pitävät\nnuo aarteet kätkössä, ihmiskunnan katseelta tietämättömissä?\" Siihen\nvastataan:\n\nSuurempi tieto tuopi mukanansa aina suuremman voiman, jonka käyttöä\nei voida uskoa itsekkäiden ihmisten mielivaltaan. Eikä ole pidetty\nsopivana julkaista salaista tietoa kehittymättömälle kansalle\nsiitäkään syystä, että se ei ole osannut antaa sille mitään arvoa,\nvielä vähemmin sitä oikealla tavalla käyttää. Olipa myöskin tiedon\njulkaiseminen vaarallista itse julkaisijalle. Tunnettu on länsimailla\nesim. tieteilijä Galilein kohtalo, kun hän ensi kerran senaikuisille\nsivistyneille opetti avaruuden heliosentristä järjestelmää, mikä\nopetus aina on ollut tunnettuna salatieteilijöiden keskuudessa. Kirkon\nmiehet vangitsivat hänet ja vaativat peruuttamaan mielipiteensä.\nSillä jos olisi totta, ettei maapallomme olisikaan maailman keskus\nja että maa todellakin liikkuisi auringon ympäri eikä päinvastoin,\nniin silloin — arvelivat kirkonmiehet — ei raamatun luomiskertomus\npitäisikään palkkaansa. Kukapa taas ymmärtäisi raamatun totuudet\nparemmin kuin kirkon korkea-arvoiset virkamiehet, etupäässä paavi,\njonka erehtyväisyyttä ei kenkään uskaltanut edes ajatellakaan? Olihan\nsiis päivän selvää, että Galilei oli erehtynyt, ja ellei hän peruuta\nerehdystään, niin on hän ehdottomasti harhaoppisena poltettava\nroviolla. Kun hän sitten kidutuksista tunnottomana, olematta enää\najatustensakaan herra, peruutti opetuksensa, niin oli hän tajuihin\ntultuansa kumminkin kylliksi rohkea edelleen väittämään: \"e pur si\nmuove\", — liikkuu se kumminkin.\n\nMeidän aikamme on saapunut aivan kuin käännekohtaan. Empirisen eli\nhavainnollisen tieteen hallussa on nykyisin useita niistä totuuksista,\njoita ennen opetettiin vain salaisissa mysterioissa. Näyttää siltä\nkuin olisi lähestynyt aika, jolloin ihmiset vastaanottavampina ollen\nkykenisivät yhä enemmän ja enemmän kohottamaan — tai hälventämään —\ntietoa peittävän aineen vaippaa, ja kuin salaisen tiedon Vartijat\nsallisivat ihmisten löytää Heidän aarteistaan yhden toisensa\njälkeen. Siitä huolimatta pysyy edelleenkin ennakkoluulojen juopa\nylipääsemättömänä \"eksaktisen\" tieteen ja salatieteen välillä. Kuten\nkeskiaikana pidettiin heliosentristä oppia noituutena ja pimeyden\nhengen villityksenä, koska se ei ollut sen ajan yleisen katsantokannan\nmukainen, samoin meidän aikanammekin löytyy empirisen tutkimuksen\npiirissä ennakkoluuloja, joiden kannattajat sokeasti, asioihin\nperehtymättä, ovat asettuneet sotakannalle oudommalta kajahtavia\nsalatieteellisen tutkimuksen tuloksia vastaan. Pidetään ennen\nkaikkea mahdottomana salatieteilijäin tutkimustapaa. Ei hyväksytä\nihmisruumiin koneistoa tutkimus-välikappaleeksi, paitse siinä ahtaassa\nmerkityksessä, jossa sitä on totuttu käyttämään.\n\nNoituudeksi kirkon puolelta ja petokseksi materialististen\ntieteilijöiden puolelta on viime aikoihin saakka luettu myöskin kaikki\nne tutkimusten tulokset, joita salatieteilijät ovat esittäneet. Syynä\nsiihen lienee ensiksikin, että useat salatieteellisen tutkimuksen\nsaavutukset tosin jo uutuudellaan ja erikoisuudellaan ovat liiaksi\nhämmästyttäneet maailmaa, mutta toiseksi se surullinen tosiseikka,\nettä salatieteilijöidenkin piiriin on päässyt hiipimään itsekkäitä\nonnenetsijöitä, jotka personallisten pyyteidensä saavuttamiseksi eivät\nsuinkaan ole kammoneet harjottaa petosta. Heidän takiansa hylätään\nsitten koko okkultinen tutkimushaara. Mutta tuommoisia loisilmiöitä\nilmenee aina kaikkienkin liikkeiden yhteydessä. Missä kerran laiva\nuskaltaa laskea ulos valtameren ulapalle, siellä haikalat uiskentelevat\nsen vanavedessä. — Pettureita esiintyy kaikkialla totuutta etsivien\nkintereillä. Ovatko heistä vapaat kirkkokunnat tai tieteelliset\nkoulukunnat? Voidaan kysyä, ovatko empirisen koulun kaikki jäsenet\nsillä henkisyyden asteella, että he arvioivat ja rakastavat tietoa\nyksinomaan vaan tiedon takia, välittämättä niistä yhteiskunnallisista\ntai personallisista eduista, jotka seuraavat tiedon saavutuksen\nmukana? Totuuden etsijän silmissä ovat kaikki semmoiset yksilöt, jotka\nasettavat oman hyötynsä etusijalle, luettavat niiden loiskasvien\njoukkoon, jotka eivät vielä kykene juurtumaan tiedon etsinnän kovaan\nmaaperään. Nämä ovat useimmiten pahimpia parjaajoita, ja huolimatta\nsiitä, että he saavat kaiken personallisen etevämmyytensä vain toisten\nhankkimasta tiedosta, ovat he suuriäänisimpinä ja kiihkoisimpina\nalttiit soimaamaan ja ivaamaan tosi tieteilijöitä niin omassa, kuin\nsalatieteilijöidenkin leirissä.\n\nJos siis tehdään tarkka ero todellisten tieteilijöiden ja todellisten\nsalatieteilijöiden, ynnä itsekkäiden, oman edun takia tieteilijöiden\npiiriin lukeutuvien nousukkaiden välillä, niin ehkäpä erottava juopa ei\nitse asiassa olekaan niin suuri, kuin se ensi silmäyksellä näyttää.\n\nPaitse työtavoissa, löytyy vielä näiden kahden leirin tutkimuksissa\neroavaisuuksia, jotka ovat enemmän oleellista laatua. Kun tavallisen\ntieteilijän tutkimukset jo työtapansa perusteella ovat rajotetut\nyksinomaan karkeimpien aistimusten piiriin, niin siitä seuraa, että\ntutkimusaiheittenkin täytyy mitä ahtaimmassa merkityksessä olla\nrajotetut ilmenneeseen eli fenomeni maailmaan. Korkeampi tajuttava\ntotuus on taas löydettävissä syiden maailmassa eli ulkopuolella\naistittavan aineen rajoja. Vaikkapa salatieteilijänkään tutkimuksista\nei voida sanoa, että ne aina liikkuisivat syiden korkeassa ja\nihmeellisessä maailmassa, niin kuitenkin, koska ne tutkimukset, joita\ntehdäkseen salatieteiliä on muovaillut ruumiinsa herkäksi eetterin\nhienoimmille värähtelyille, tapahtuvat jo paljon hienommissa aineen\nilmennysmuodoissa, voidaan liiottelematta sanoa semmoisen tutkijan\nastuneen pitkän askeleen likemmäksi näkymätöntä, salattua maailmaa.\n\nKun on lähemmin tarkastettu ihmistä sen eri ruumiissa, niin\nnäkyväisissä kuin näkymättömissäkin, selvenevät helpommin sekä\ntavallisen tieteilijän että salatieteilijän erilaiset menettelytavat\nheidän totuuden etsinnässään. Samalla tulee myöskin näkyviin ja\narvostelun alaisiksi kummaltakin taholta saavutetut tutkimusten\ntulokset.\n\nPaitsi empiristä ja okkultista aatesuuntaa on ihmisaihe tavallaan\nollut kolmannenkin suunnan tutkimuksen esineenä, nimittäin\nkirkollisen, ylimalkaisesti puhuen voidaan näitten aatesuuntien\nmerkitys määritellä siten, että materialistinen suunta pääpiirteissään\nedustaa havainnollista tutkimustapaa ja näkyväisen ihmisen\ntutkimista, kirkollinen suunta sielullisen eli näkymättömän ihmisen\ntutkimista ja salatieteellinen tutkimus yrittää tunkeutua vieläkin\nsyvemmälle: henkisen ihmisen salaisuuksiin, koettaen samalla johonkin\nmäärin täydentää niitä puutteellisuuksia, joita se on havainnut\nedellämainituiden suuntien työssä.\n\nLänsimainen kirkollinen katsantokanta täytyy kumminkin jäädä\ntoisarvoiseen asemaan jo siitäkin syystä, että sen väitteet ja\ntodistelut sielullisesta ihmisestä eivät missään suhteessa asettaudu\netsivälle kannalle tai kanna tieteellisen tutkimuksen leimaa. Se vaatii\njo heti uskottavaisuutta yksinomaan auktoritetiuden perusteella, ollen\nmuka suoranainen Jumalan ilmestys. Tällainen katsantokanta tietysti\nleimaa itsensä epätieteelliseksi. Tieteelliset saavutukset eivät\nnäet vaadi uskoa ilman todisteluita, mutta kirkko vaatii sokeata\nuskoa, käyttäen todistelunsa tueksi sitä tuntematonta, joka pätevien\ntutkimuksien nojalla olisi toteennäytettävä. Kun vielä lisäksi monet\nniistä ilmestyksistä, joita kirkko jumalallisina totuuksina saarnaa,\novat kirkkojen esittäminä siihen määrin lapsellisia, että niinhyvin\nmaterialistin kuin salatieteilijänkin niihin uskoessaan olisi\nasetettava \"järkensä uskon kuuliaisuuden alle\", niin täytyy kirkon\nkatsantokanta jättää ehdottomasti syrjään epätieteellisenä.\n\nTämä on sitäkin ikävämpää kun ihminen on aihe, jonka käsittelyyn\nkyllä olisivat tarpeen kaikkien kyvyt, tähänastiset saavutukset\nkun ovat sittenkin pidettävät ehdottomasti suhteellisina, milloin\nonnistuneempina milloin epäonnistuneempina. Ei ole suotta\nverrattu ihmistä erämaan sfinksiin, joka vielä on esiinkaivamatta\nhietakehdostaan. Monen työase on tylsistynyt sfinksin, erämaan ihmeen,\nkiviseen jalustaan, ja tuhoisa sirokko-tuuli on usein jo tehdyn työn\ntyhjäksi tehnyt, peittämällä uudelleen hienoon hiekkaan esiinkaivetut\nosat, mutta yhä uudelleen löytyy väsymättömiä tutkijoita, jotka\ntahtovat ratkaista tuon kummallisen arvotuksen ja keksivät keinoja,\njoilla voittaa esiintyvät vaikeudet.\n\nSamoin on ihmisarvotuksenkin ratkaisussa moni työ näennäisesti hukkaan\nmennyt, kun vanhan käsityskannan sijalle ovat puhaltaneet uusimpien\ntutkimusten tuulahdukset, joiden taas on vuorostaan jätettävä sija\ntäydellisemmille käsityskannoille. Mutta semmoinen on edistyksen polku.\nJa väsymätöntä kulkijaa elähyttää varma toive, että ihmissalaisuuskin\nkerran tulevaisuudessa on tuleva täydelleen paljastetuksi. Vuosi\nvuodelta, aikakausi aikakaudelta, onkin päästy lähemmäksi totuutta\nja meidän aikanamme näyttää siltä, kuin häämöttäisi jo saavuttamisen\nmahdollisuutena Delfoin orakelin käsky: \"ihminen tunne itsesi.\"\n\nLyhyt katsaus empirisen aatesuunnan kulkuun osottaa, että sekin on\nsaanut läpikäydä kehityksen vaihdosten nousu- ja lasku-ajat.\n\nAlkeellisimpana esiintyi materialististen tiedemiesten kanta viime\nvuosisadan vaihteessa. Mikäpä heidän mielestään ihminen muu olisi,\nkuin miltä se näyttää aistimille? Ainekasautuma, jota kutsutaan\nlihaksi, luuksi, vereksi ja hermoiksi — ja tämä on tulos luonnon\nsokeiden, mekaanisia lakeja tottelevien voimien vuorovaikutuksesta.\nÄärettömien aikojen kuluessa oli muka tähtiusvan eetteriäkin hienompi\naines tiivistynyt tiivistymistään siihen karkeaan muotoon, jota me\naineella ymmärrämme, ja sitten vähitellen samojen mekaanisten voimien\nvaikutuksesta, muodostunut orgaaniseksi aineeksi, jonka toiminta näkyy\nihmisruumiin solujen elinilmauksina.\n\nTuntemattomat tekijät _aine ja voima_, ne muodostavat materialistien\ndualistisen maailmankatsomuksen kaksi vastakkaisuutta; _aine, voima\nja eetteri_ materialistien tuntemattoman kolmiyhteisen Jumalan. Tämä\nJumaluus olisi itsestään, Aineesta, siinä löytyvien sokeiden voimien\nvaikutuksella, sukelluttanut esiin aistivan, s.t.s. toimivan, tuntevan\nja ajattelevan ihmisolennon.\n\nNäin materialistinen maailmankatsomus identifioi eli teki samaksi\nihmisen ja ihmisruumiin. Sen kannalta ihminen ei ole muuta kuin\nhieman korkeammalla asteella oleva eläin ja se henkinen etevämmyys,\nmikä ihmisessä esiintyi eläimen rinnalla, oli vain kehittyneempien\naivosolujen ansio. \"Niinkuin maksa erittää sappinestettä, niin\nerittävät aivot ajatuksia\", väittivät senaikuiset materialistiset\najattelijat.\n\nNiinkuin näkyy, pysytteli tämä aatesuunta alkuaan yksinomaan\naistien rajojen sisällä. Se ei hyväksynyt ihmisen olemukseen muita\ntekijöitä kuin mitä voitiin havaita ihmisen viidellä aistilla.\nSiinä oli sen erehdys ja kompastuskivi. Sillä miksi ihmiskysymyksen\nratkaisussa kiellettäisiin johdonmukaisuuden laki, joka hyväksytään\ntoisten tieteellisten kysymysten käsittelyssä? Eikö ääniaaltojen\nasteikko sisällä värähdyksiä äärettömyyksiin saakka, joita ei\nihmisen viisi aistia voi tajuta? Eikö ole todistettu, että ihminen\nviidellä aistimellaan kykenee vastaanottamaan vain pienen määrän\nauringon valoilmiöitä? Niin hyvin auringon spektrin punaisen kuin\nsen sinivihreänkin värin ulkopuolella löytyy värähtelyltä, joidenka\nvaikutuksista jo on päästy tekemään huomioita, vaikkakin itse\nvärähtelyiden luonne, ulkopuolella ihmisen tavallista havaintokykyä,\non vielä ihmiselle tuntematon. Olisi jo pitänyt olla tieteellisesti\ntodistettu, materialistien omien huomioiden perusteella, että meidän\nhavainnoita tehdessämme ei ole luotettava fyysillisiin aisteihimme,\nsillä ne, jos mitkään, ovat epäluotettavat johtopäätösten tekemisessä.\nGalilei väitteineen maan liikunnasta auringon ympäri oli heillä aina\nvarottavana esimerkkinä siitä, kuinka paljon aisteihin voi luottaa.\n\nNäin jätettiin ihmis-probleemin ratkaisu keskeneräiseksi ja kiellettiin\ntodistelussa kaikki mahdollisuudet, jotka muualla olivat vieneet\nuusiin keksintöihin. Materialistinen koulukunta nousi paavin asemaan,\nesitti opinkappaleensa, joihin se vaati ihmisiä uskomaan tiedemiesten\npersonallisen auktoriteetin perustalla, samoin kuin kirkkokin vaati\nuskoa dogmeihinsa. He pitivät pyhyyden loukkaamisena, jos joku uskalsi\ntehdä tutkimuksia ulkopuolella heidän asettamiansa rajoja ja epäillä\nheidän väitteittensä todenperäisyyttä. Tällä toimenpiteellä he\nallekirjottivat oman tuomionsa.\n\nIhmishengen sisäistä tiedonhalua ei voida kytkeä millään\nmahtikeinoilla. — Materialistien omasta leiristä nousi\nesitaistelijoita, jotka tahtoivat vapaan tutkimuksen tiellä avata\nuusia uria löytääkseen ikävöimänsä totuuden, ja heidän ensi työnänsä\noli kaataa kumoon aikaisempien materialistien kolmiyhteinen\naine-jumala, samoin kuin materialistit olivat aikoinaan tehneet\nkirkon kolmiyhteiselle personalliselle Jumalalle. Nämä totuuden\netsijät olivat suuria sieluja, jotka mistä hinnasta tahansa tahtovat\nkokeellista tietä päästä ihmissalaisuuden parille. He alkoivat\nlaajentaa tutkimusmenetelmiensä puitteita: eivät ensin rakennelleet\nteorioja, joita piti todistella ilmiöiden ja havaintojen perustalla,\nvaan ryhtyivät suurella innolla ja tarkkaavaisuudella tutkimaan\nitse ilmiöitä voidakseen niistä saada paikkansa pitäviä teorioja.\nNäin luonnon kanssa käsi kädessä työtä tehtäessä, ovat tämän\nsuunnan saavutukset olleet suuremmoiset. — Sielutieteelliset ilmiöt\nihmiselämässä ovat saaneet omat puitteensa — sittenkun tieteen on\nonnistunut vapauttaa ne fyysillisten solujen vankeudesta, johon\nmaterialistit aikoinaan olivat ne kahlehtineet.\n\nViime vuosien kuluessa on sielullisten ilmiöiden tutkiminen vihdoin\nviimeinkin päässyt niin pitkälle, että on täydelleen tunnustettu\nniiden ilmenemismahdollisuus ulkopuolella fyysillisen ruumiin solujen\ntoimintaa.\n\nNäkyy siis, että tieto on todellakin vaikeasti löydettävissä. Sen\netsimiseen on ehdottomasti käytettävä kaikki ihmiselle tarjona olevat\nvoimat. Ei ole syytä sysätä luotaan mitään asetta, kutsuttakoonpa\nsitä sitten joko havainnolliseksi tai salatieteelliseksi, mikä vain\nauttaa ihmistä löytämään tiedon jalokiven aineen raskaasta maaperästä.\nVieläkin tärkeämpää olisi, että kaikki tieteilijät ja totuuden etsijät\nlöytäessään totuuden sirpaleen ojentaisivat toinen toisellensa\nveljeyden käden, sillä suurta kykyä ja voimaa tarvitaan kun on\nkysymyksessä tuon jalokiven hiominen sen luonnollisiin kulmioihin,\njotta sen kirkkaus näkyisi niin ihanana ja valoa taittavana kuin\nmahdollista.\n\nTäten saataisiin ihminenkin pikemmin luonnolliseen kehykseensä ja\nalkaisi loistaa tutkijalle aivan uudessa valossa. Ne jotka jo näin\novat onnistuneet näkemään todellisen ihmisen, eivät enää vertaa sitä\neläimeen, vaan näkevät hänessä \"jumalan ainosyntyisen Pojan.\"\n\n\n\n\nFYYSILLISILLÄ AISTEILLA HAVAITTU IHMINEN.\n\n\nOli aika, jolloin materialistinen maailma ei hyväksynyt ihmisessä\nlöytyvän muita aineen muotoja kuin mitkä senaikuinen tiede tunsi\nkiinteän, juoksevan ja kaasumaisen aineen nimellä. Taivaankappalten\nvaloilmiöiden todisteluun tarvittiin kyllä tuo hypoteettinen eetteri\n— mutta ei juolahtanut kenenkään mieleen ajatella, että sitä\nolisi missään suhteessa tarvittu ihmisruumiin rakenteessa. Mutta\nsalatieteilijät väittävät, että ihmisruumis on käyttänyt rakennukseensa\nei ainoastaan eetteriä vaan myöskin aineksia jotka kokoonpanokseltaan\novat eetteriäkin hienompia. He eivät voi yhtyä niiden materialistien\nväitteeseen, jotka kieltävät ihmisen näkymättömien ruumisten\nolemassaolon, sillä salatieteilijän sisäinen näkö on hänelle sen asian\ntodentanut.\n\nSeuraavassa esityksessä koetan esiintuoda seikkoja, joiden nojalla\nvoidaan ottaa ratkaistavaksi, josko tuo alkuperäinen materialistinen\nväite enää meidän aikanamme pitää paikkaansa edes havainnollisenkaan\ntutkimuksen valossa.\n\nUusimmat tieteelliset tutkimukset ovat jo saavuttaneet siksi suuria\ntuloksia kokiessaan saada näitä silmälle näkymättömiä ihmisruumiin\nosia näkyviin myöskin tavalliselle ihmiselle, joka ei ole vähintäkään\nkaukonäköinen, että useat tiedemiehet pitävät asian melkein jo\nratkaistuna. Lienee siksi tarpeen erikoisesti kosketella niitä\nasianhaaroja, joilla nämä merkilliset saavutukset ovat havainnolliselle\ntieteelle hankitut. Etualalla esiintyvät silloin niinkutsutut\nhypnotiset ja somnambuliset ilmiöt, joilla eniten ovat kokeilleet\nranskalaiset Salpetrièren ja Nancyn koulukunnat.\n\nNimitykset hypnotismi ja somnambulismi johtuvat kreikkalaisista ja\nlatinalaisista sanoista hypnos ja somnus, jotka merkitsevät uni,\nja ihminen, joka on hypnotisoitu tai somnambulisti, on silloin\njonkinmoisessa unitilassa, jolloin hänen elimistössään ilmenee ilmiöitä\naivan erikoista laatua. Näyttää, kuin kokeiltavasta henkilöstä olisi\njoko osittain tai kokonaan karkottunut pois sen entinen asuja.\nKokeiltava ei näet tässä tilassa enää voi itsenäisesti tahtoa, tuntea\ntai toimia, — mitkä ovat inhimillisen yksilön pääominaisuudet —\nvaan kaikki hänen elinilmauksensa ovat toisen ihmisen vallassa ja\nkäytettävinä. Tätä ilmiötä semmoisenaan voitaisiin pitää jonakin\nhetkellisenä vitaliteetti-häiriönä, sairaalloisena ilmiönä, ellei olisi\nsamalla kertaa todettu, että tuo tahtova, tunteva ja toimiva kyky,\npoistuessaan kokeessa olevasta ihmisestä, voi esiintyä ulkopuolella\nihmistä, tavalla, joka edellyttää, että jokin aineosa on näiden kykyjen\nkeralla poistunut ihmisruumiista. Kun siis huomattiin, että tämän\nruumiista ulonneen aineen mukana poistuivat myöskin ne elonilmaukset,\njotka oli pidetty sielulliseen toimintaan kuuluvina, niin alkoi\nnäyttää jo hyvin todennäköiseltä, etteivät sielulliset ilmiöt\nkuuluisikaan fyysilliseen solutoimintaan. Varma oli ainakin se seikka,\nettä sielulliset tunne- ja tahto-ilmiöt. voivat syntyä ja ilmetä\nulkopuolella ihmisruumiin orgaanista solukoneistoa.\n\nKun näistä saavutuksista alettiin julkisesti puhua ja pohtia, niin\nhajautui materialististen empiristien joukko kahteen leiriin.\nKävi selville, että samanlainen ahdasmielisyys, joka vallitsee\nkirkollisissa piireissä kaikkea vapaampaa, dogmatisista kahleista\nirtautunutta ajattelutapaa kohtaan, oli vallalla myöskin vanhoillisissa\ntieteellisissä piireissä. Oman aikakauden saavutuksia oli siihen\nmäärin arvotettu ja kunnioitettu, ettei uskottu enää kehityksen\nmahdollisuuksiin uusilla ennen polkemattomilla urilla. Siksipä niiden\ntutkijoiden, jotka uskalsivat astua rintamaan raivaamaan laajempaa\ntietoa ihmisestä kuin minkä tavallinen ammattitieteilijöiden joukkue\noli hyväksynyt, täytyi taistella kuumaa ottelua niiden tutkimuksien\npuolesta, jotka he monien aikojen pitkällä ja vaivalloisella\ntyöllä olivat löytäneet. Usein he jättivät oman personallisuutensa\nmaalitauluksi, johon heidän vastustajansa saivat ampua vapaasti\nvihaiset syytöstensä nuolet. Näin ovat he voineet säästää löytämänsä\ntotuudet jälkimaailmalle, joka ehkä paremmin arvoittaisi niitä, kuin\nheidän aikalaisensa. Täten voi myös ymmärtää, miksi aikaisempia tämän\nsuunnan miehiä, kuten Paracelsusta, St. Germainea, Cagliostroa ja\nMesmeriä on syytetty ja vieläkin syytetään petoksista, taikuudesta ja\ntiesi mistä. Nykyisten tiedemiesten on usein täytynyt ristiä näiden\nedelläkävijöiden keksinnöt uudella nimellä, jotta ei maailmalle näkyisi\nniin suurelta se vääryys, jota aikoinaan on osotettu noille salattujen\ntieteiden rohkeille esitaistelijoille. Uusi nimitys haihduttaa myöskin\nennakkoluuloiselta asian pohtimisen. Niin on animalinen magnetismi eli\nmesmerismi uudempana aikana saanut hypnotismin nimen, ja vaikkei sen\nilmiöitä enää kenkään niihin perehtynyt tiedemies epäile, niin ovat\nuseat sen tutkijat vielä meidän päivinämmekin saaneet olla rintamassa\nasiaa puolustamassa tietämättömän joukon edessä. Niinpä Reichenbach ja\nenglantilainen Braid ainoastaan muutamia vuosikymmeniä sitten saivat\notella monta kiivasta taistelua, ennenkuin heidän väittämillensä\nihmisruumiista ulkoneville \"oodillisille\" virtauksille annettiin\ntieteellinen tunnustus.\n\nNäiden oodillisten virtausten havaitsemisella on nähtävästi suuri\nyhteys niiden ilmiöiden kanssa, joita myöhemmin tehtiin Salpetrièressä,\nParisissa. Reichenbach itse tekee selkoa havainnostaan jokseenkin\nseuraavaan tapaan:\n\n\"Viekää tarkka-aistinen pimeään, niin hän selittää heti näkevänsä\nteidät. Kiinnittäkää hänen huomionsa käsiinne, niin ne ensin\nhäämöittävät heikosti kuin harmaa savu, sitten ne näyttävät muodostavan\nvarjokuvan heikosti valaistulla taustalla, lopuksi näkyvät sormet\nselvään omalla valollaan, ja joka sormella näyttää olevan valoisa\npidennys, joka voi olla yhtä pitkä kuin itse sormi.\n\n\"Kun ensi hämmästys tästä valo-ominaisuudesta, joka on ollut tuntematon\nnäihin aikoihin saakka, on haihtunut ja tahdotte ohjata kokeiltavanne\nhuomion näiden valoilmiöiden yksityisseikkoihin, kuulette te hänen\nkenties sanovan uudestaan hämmästyneenä, että valot eri puolilla\neivät olekaan samanlaiset; että oikeasta kädestä lähtee sinertävä\nja taas vasemmasta kädestä keltasen-punainen ja siis heleämpi valo\nkuin edellinen; että sama ero on olemassa jalkoihin nähden; että koko\nruumiinne oikea sivu on vihertävä, siis tummempi kuin vasen sivu, jonka\nkeltaisenpunainen valo loistaa kirkkaammin.\"\n\nTämän saman ilmiön ovat kokeiluillaan todentaneet Deleuze Durville\nja Pietarin lääketieteellisen institutin jäsen N. Jodko, jonka on\nonnistunut sitä paitse valokuvata näitä valoilmiöitä eli valunnoksia\nyli 1500 eri tapausta.\n\nTohtori Luys kokeili Charitéssa erään tarkkanäköisen kanssa, joka\noli saavuttanut kyvyn nähdä päivänkin valossa noita yllämainituita\nihmisruumiista lähteviä valunnoksia, ja samoinkuin Jodko on Luys'kin\nvalokuvannut erityisen menetelmän mukaan näitä valunnoksia ja\nyrittämättä erikoisemmin määritellä niiden luontoa sanoo:\n\n\"Sanalla sanoen voimme tieteellisesti todeta magnetisoijan fluidumin,\njota Reichenbach kutsuu nimellä Od, Barety nimellä neurillinen voima.\nMe voimme osottaa tämän erityisen fluidumin olemassaolon, fluidumin,\njoka näyttää olevan yksi elämän oleellisia ilmestysmuotoja.\"\n\nTodisteluja tämän ihmisruumista ympäröivän ainekerrostuman\nolemassaolosta löytyy jo tarkasti tieteellisissäkin piireissä siksi\npaljon, että ennakkoluuloton ja puolueeton tutkija ei vähintäkään\nepäile asian olevan ratkaistun. Mutta niiden takia, jotka vielä\njonkinmoisella epäluulolla katselevat yllämainitun psyykillisen\ntutkimuksen saavutuksia, lienee tarpeen mainita saavutuksista, joissa\nkokeet ovat tehdyt yhtä havainnollisesti kuin esim. mikroskopiset\ntutkimukset. Nämä julkaisi noin pari vuotta sitten (1911—1912)\ntohtori Walter Kilner, St. Thomasin sairaalan lääkäri Lontoossa,\nteoksessaan \"The Human Atmosphere\". Hän näyttää siinä, että nämä\nvalunnokset, joita myöskin on kutsuttu ihmisen \"auraksi\", ovat\nmahdolliset tehdä näkyviksi tavallisellekin näölle, kun tutkijalla\non vain siihen tarvittava koneisto. Hän oli näet kokeillessaan \"N\"\nsäteillä fosforoivalle kalkkisulfiöille tullut panneeksi merkille\njoitakin merkillisiä kerrostumia ihmisruumiin ympärillä, jotka hän\nsitten, käyttämällä apunansa erikoisia väriaineita, onnistui saada\nhavaittaviksi tavalliselle silmälle. Siihen hetkeen saakka vakuuttaa\nhän olleensa tietämätön okkultistien tutkimuksista, ja vasta sitten,\nkun hän oli tehnyt yli 60 koetta, oli hän ensi kerran ryhtynyt\ntutkimaan okkultistien havainnoita samasta aineesta. Hän terottaa\nsiksi nimenomaan ettei hän kuulu okkultistien joukkoon, eikä hänen\ntutkimuksillaan ole mitään yhteyttä näiden viimeksimainittujen\ntutkimusten kanssa, vaikkakin hän on heiltä lainannut muutamia\nnimityksiä, jotka hänen mielestään ovat hyvin sopivia, kuten esim.\neetterinen kaksoispuoli eli eetteriruumis.\n\nKeksinnöstään hän kirjottaa:\n\n\"Tuskinpa yksi ihminen tuhannesta on tietoinen siitä tosiasiasta, että\nhäntä ympäröi autereinen ainekerros, joka on mitä kiintonaisimmin\nyhdistetty hänen ruumiiseensa, olkoonpa hän sitten valveilla tai\nnukuksissa, kylmässä tai lämpimässä, ja joka tavallisissa oloissa\non näkymätön, mutta voidaan saattaa näkyväksi, kun olosuhteet ovat\nsuotuisat. Tämä usva — alkumuodostuma siihen sädekehään, joka aina\nkuvataan pyhimysten pään ympärillä — on ollut näkyväinen eräille\nselvänäköisyyden lahjalla varustetuille ihmisille, joita on kutsuttu\n'selvänäkijöiksi' eli 'clairvoyanteiksi', mutta aivan viime aikoihin\nsaakka ei kenellekään muille.\n\n\"Huomautan vielä erikoisesti, ettei minulla ole vähintäkään\nselvänäköisyys-kykyjä enkä ole okkultisti, vaan että tutkimukset ovat\nyksinomaan fysikalista laatua, ja niillä voi kokeilla ken hyvänsä, joka\nvain omaa kylliksi innostusta aineeseen.\n\n\"Niinkauankuin ihmisen auran näkeminen on rajottunut vaan muutamien\nerikoisten yksilöiden yksityiskyvyiksi eikä tavallisella ihmisellä ole\nollut mahdollisuuksia joko vahvistaa tai hylätä heidän ilmotuksiansa,\nniin on aina ollut ovi avoinna petoksellekin. Ja näin on ollut asian\nlaita aina meidän päiviimme asti. Sitä on katseltu epäilyksellä,\nmutta tosiseikaksi jää nyt, ettei ole enempää taikuruutta ihmisauran\ntutkinnassa niillä keinoilla, jotka tuomme esille, kuin basillien\ntarkastelussa mikroskopisesea preparaatissa.\n\n\"Ei ole vähintäkään epäilyksiä ihmisauran olemassaolosta eikä tule\nkestämään kauan, ennenkuin se tulee olemaan hyväksytty tosiasia,\nkoska niitä kerran voidaan tutkia tavallisella normaalinäöllä. Kun\non vielä huomattu, että aura vaihtelee muodoltaan eri fysiologisissa\nolosuhteissa, niin on hyvin uskottavaa, että nämä eri vaihtelut tulevat\nolemaan suuresta merkityksestä diagnosia tehtäessä.\"\n\nMenettelytapa, jonka hän sitten jättää yleisön käsiin, on kovin\nyksinkertainen. Pieniin lasisäiliöihin on hän tiivisti sulkenut\nkeksimiänsä väriliuoksia, joita hän nimittää spectouraniniksi eli\ndicpaniniksi, ja kokeilija niiden läpi katsomalla, tarkotukseen\nsopivassa valaistuksessa, voi harjaantua näkemään tämän inhimillisen\nauran, jonka Kilner kuvaa seuraavasti:\n\n\"Ihmisen auraa on pidetty vain yksinkertaisena ilmiönä, vaikka se\ntodellisuudessa onkin yhdistetty.\n\n\"Ensiksi näkyy siinä kapea läpinäkyväinen osa, kumminkin synkempi\nmuuhun auraan verraten, joka usein hälvenee ulompaan auran osaan.\nSilloin kun se on huomattavissa, näyttää se tummalta nauhalta, noin\nneljännes engl. tuumaa leveydeltään, ja likinnä ruumista se kiertää\nruumiin ympäri, muuttamatta kokoaan millään kohdalla. (Eetterinen\nkaksoispuoli.)\n\n\"Toinen eli tästä ulompi osa on sisä- eli keskusaura. Se on\nauran tiivein osa ja vaihtelee verrattain vähän tai ei ollenkaan\nlaajuudeltaan etu- ja takapuolella tai sivulla, sekä seuraa niin\nmiehellä kuin naisellakin kokonaan ruumiin piirteitä. Tämä ilmenee heti\nulkopuolella eetterisen kaksoispuolen, mutta näyttää usein siltä kuin\nolisi se suoranaisessa kosketuksessa itse ruumiin kanssa.\n\n\"Kolmas osa eli ulkopuolinen aura, alkaen sisäauran ulkoreunasta, on\nkooltaan hyvin erilainen, ja sen ulkoreunaa on tähän asti pidetty\nauran rajana. Kun auraa kokonaisuudessaan tarkastetaan spectouranisen\nlevyn eli vaalean sinertävän levyn läpi, niin näyttävät kaikki osat\nsulautuvan yhteen ja lähinnä ruumista oleva osa on auran kaikkein\ntiivistynein osa.\"\n\nSelvemmäksi käy auran sekä muoto että väri, kun mainitsen yhden niistä\nlukuisista esimerkeistä, joita tohtori Kilner tuo esille teoksessaan:\n\n\"(Tapaus 11). Tarkastettavana oli 30-vuotinen terverakenteinen\nnaishenkilö, joka koko elämänsä iän oli ollut terve ja voimakas.\nLuonteeltaan oli hän erinomaisen tasainen. Hänen auransa oli sinertävä\nväriltään, rakenteeltaan hienoimpia mitä koskaan olen nähnyt, näyttäen\nkatsojalle munanmuotoiselta. Ulkopuolinen aura oli suunnilleen\nkaksitoista tuumaa leveä pään ja ruumiin kohdalla, sekä pieneni\nasteettain säännöllisesti viiden tuuman levyiseksi jalkanivelten\nkohdalla. Ulkopuolisen auran rajaa oli vaikea määrätä, koska senkin\nulkopuolella olevasta kerrostumasta ulkoni jonkinmoinen pilvimäinen\nsädehdys, joka ei suinkaan ollut optillinen valohäiriö, koska se\nhuomattiin muissakin tapauksissa. Tälle säde-ilmiölle olemme antaneet\nnimeksi 'Ultra eli ulkopuolisin ulko-aura'. Kun koehenkilö seisoi\nsivuttain, niin ulko-aura edestä oli viisi tuumaa leveä ylhäältä alas\nasti. Selkäpuolella oli se viisi tuumaa hartiain tienoilla, laajeten\nkahdeksaksi tuumaksi lantion tienoilla, ja vähentyen edelleen neljäksi\ntuumaksi jalkanivelten kohdalla. Sisempi aura oli yli koko ruumiin\nnoin kolmen tuuman levyinen. Eetterinen kaksoispuoli oli niukasti\nneljännestuuman laajuinen.\"\n\nKun tekee yhteenvedon niistä useista kymmenistä kokeista, jotka tohtori\nKilner julkaisee teoksessaan, niin saapi jokseenkin selvän kuvan\nihmisen auran yksityisseikoista, ja tämä kuva on melkein samanlaatuinen\nkuin salatieteilijöiden esittämät kuvaukset ihmisen eetteriruumiista\nja astraliruumiista. Viittauksia löytyy myöskin (ultra ulko-aura)\nsalatieteilijöiden ajatus- eli älyruumiiseen. Hyvin mieltäkiinnittäviä\novat myöskin Kilnerin huomiot niistä muutoksista, jotka hän pani\nmerkille näissä tavallisille silmälle näkymättömissä ruumiissa,\nihmisen ollessa sairaalloisessa tilassa. Ei siis olekaan mikään ihme,\njos monen tutkijan huomio onkin tämän johdosta suuntautunut etsimään\nuseiden sairauksien syitä näistä näkymättömistä ruumiista. Näkyväisen\neli fyysillisen ruumiin tehtäväksi jäisi siinä tapauksessa ainoastaan\nnäiden patologisten tilojen esiin tuominen ihmisen itsetietoiseen\npäivätajuntaan. Näin opettavatkin kyllä muutamat salatieteilijät, ja\ntulevien havainnollisten tieteilijöiden tehtäväksi jää ratkaisu, mihin\nmäärin salatieteilijöillä on ollut oikein tai väärin.\n\nMutta vieläkin syvemmälle on tieteellisen tutkimuksen onnistunut\ntunkeutua. On onnistuttu ei ainoastaan havaitsemaan näiden\nnäkymättömien ruumisten olemassaolo, vaan myöskin tekemään havaintoja\nniissä esiintyvistä ominaisuuksista. Näistä saavutuksista tulee kunnia\npsyykkisten tutkimusten harrastajille, jotka tieteellisen tarkasti ovat\ntodentaneet nämä ilmiöt. Useiden kokeilijain havaintojen joukosta otan\nmainitakseni ainoastaan ranskalaisen oppineen Rochas'n tutkimukset,\njotka mielenkiintoisuudellaan ja selvyydellään eniten kiinnittävät\narki-ihmisen huomiota. Teoksessaan \"Raskaasta hypnotisesta unesta\"\nlausuu hän seuraavasti:\n\n\"Kun kokeiltava magnetisoidaan (s.o. nukutetaan hypnotista\nmenetelmää käyttäen), häviää tunto hänen ihonsa pinnasta. Tämä\nilmiö on jo huomattu kauan sitten, mutta ei ole tiedetty, että\nihmisen tunto ulkoilee ruumiin ulkopuolelle. Sen ympärille muodostuu\nnäet tuntokerros, joka ulottuu ihosta muutamia sentimetrejä. Jos\nmagnetisoija tai kuka tahansa pistää tai hivelee kokeiltavan ihoa, ei\ntämä tunne mitään, kun sitävastoin hän heti ilmaisee kosketuksen tai\nkivun tunteen, jos kosketellaan ruumiin ympärillä olevaa tuntokerrosta.\n\n\"Vielä on havaittu, että samassa kuin hypnosi syventyy, muodostuu\nsarja yhtäläisiä tuntokerroksia melkein yhtä etäälle toisistaan.\nNäiden kerrosten tunto vähenee suhteellisesti niiden etäisyyden mukaan\nruumiista.\"\n\nTämän väitteen ovat tieteellisesti todistaneet kokeillaan de Rochas ja\nLuys Charité sairaalassa (Tri E. Dupoy).\n\nTohtori Sicaro de Plauzolles kirjottaa aikakauskirjassa _Annales de\nPsychiatre_ de Rochas'in kokeilusta:\n\n\"De Rochas oli jo huomannut, että riittävään hypnosi-asteeseen\njoutuneet kokeiltavat tunsivat hänen kosketuksensa, kun hän heitä\nlähestyi, vaikkei hän heitä koskettanutkaan.\n\n\"Ja todella, jos de Rochas pisti neulalla sitä tuntopiiriä, joka\nympäröitsi kokeiltavaa, niin kohta tuntui pistoa jossakin paikassa\nruumiissa.\n\n\"Nämä ilmiöt näyttäytyvät joskus myöskin kokeiltavan ollessa valveilla.\n\n\"Olemme nähneet de Rochas'n tekevän Charitéssa seuraavan kokeen eräällä\nkokeiltavalla, jonka hän näki ensimmäistä kertaa. Kokeiltava ei\nensinkään tiennyt minkälainen koe hänellä aiottiin tehdä.\n\n\"Marguerite J... oli valveilla; de Rochas teki kädellään muutamia\nmagnetisia liikkeitä ja kosketuksia hänen oikeaan käteensä, jonka iho\npian menetti tunnon kokonaan. Kosketuksia jatkettiin; sitten de Rochas\näkkiä pisti ilmaa noin 12 cm päässä kokeiltavan kädestä, jolloin neiti\nJ. kiljahti ja äkkiä peräytyi.\"\n\nNämä esimerkit olen valinnut lukemattomista kokeista sillä alalla,\nja niistä käy jo selvästi ilmi, että tavalliset sensatsionit, jotka\nmaterialistinen tiede oli ehdottomasti sitonut orgaanisen solutoiminnan\nyhteyteen, voivat ilmetä ulkopuolella ihmisruumiin solurakenteen. Ei\nnäytä myöskään olevan mitään epätieteellistä siinä otaksumassa, että\nniin hyvin tavallisen tunnon, kuin sielullisten tunne-ilmiöidenkin\nvälittäjänä ihmisen fyysilliselle ruumiille ihminen käyttää eetterin\nhienoimpia tiivistymiä, jotka tieteellinen maailma tuntee, nimittäen\nniitä eri nimillä joko auraksi, inhimilliseksi atmosfääriksi, tai —\nniinkuin salatieteilijät — eetteri- ja astraliruumiiksi.\n\nNäin pitkälle on havainnollisen tieteen onnistunut ratkaista\nihmisruumiin todellakin salaperäistä mysteriota. Jos\nhavainnollinen tutkimus vielä lisäksi olisi hyväksynyt julkisesti\nne tutkimusmenetelmät, jotka spiritistinen suunta on avannut\nmaailmalle, — vaikka tosin suurimmat nykyaikaisista tieteilijöistä\nyksilökohtaisesti ovat antaneetkin niille täyden tunnustuksensa, ollen\nitse personallisesti varmasti vakuutettuja mediumistisuusilmiöiden\ntodenperäisyydestä (Crookes, Lombroso, Aksakoff, Lodge y.m.) — niin\nolisi havainnollisen tieteen pitkä taival asian lopulliseen ratkaisuun\nmelkoisesti lyhentynyt. Salatieteellisellä tutkimuksella on vieläkin\nvähemmän mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi tieteen ottolapseksi, —\nkunnia, johon se ei suinkaan pyrikkään — kuin spiritistisellä koululla,\nmutta sen tehtävä läpi aikakausien onkin ollut vain pitää vireillä\ntiedon liekkiä, josta se jakaa kipinän sinne, toisen tänne. Tietoa on\nihmisen sitten omilla ponnistuksillaan liehdottava suureksi tuleksi,\njotta se voi olla jostakin merkityksestä koko ihmiskunnalle.\n\nNäin on havainnollinen tiede vähitellen raivannut itselleen tien\nnäkymättömän maailman rajamaille, ehkäpä jo astunut rajan ylikin.\nMutta ilman opasta ei \"rajan\" tuolle puolen ole hyvä mennä, eikä ole\ntarviskaan, sillä Vartijat, jotka rajaa vartioivat, tarjoovat kyllä\nuskaliaalle tiedon etsijälle tarvittavan oppaan — kun etsijän mieli\nvain siksi nöyrtyy, että hän tarttuu ojennettuun käteen, vaikkakin\nopasta nimitettäisiin halveksitulla nimellä \"sälätieteilijä\". Nämä\noppaat ovat jo vanhimpina aikoina puhuneet näkymättömien maailmoiden\nolemassaolosta, joissa ihmisten on liikuttava näkymättömien\nruumiiden välityksellä, ja saman totuuden toistavat meidän päiviemme\nsalatieteilijät.\n\nHeille näet näkyy koko ilmennyt aine yhtenä ainoana suurena\nkokonaisuutena, alkuaineena, jota he kutsuvat akaashaksi, ja se\nmoninaisuus, jonka luonto aistimuksien kautta tuo ihmiselle, on heidän\nmielestään vain tämän alkuaineen eri tiivistymiä. Ihmisen fyysillinen\nruumiskin olisi siten yksi tämän aineen tiivistyneimmistä muodoista,\nsaaden elinkykynsä eli vitalitetinsa tämän saman aineen hienoimmista\nvirtauksista, kuten kasvi ravintonsa auringon valosäteistä. Nämä\nakaashan hienommat ainekset muodostavat ihmisruumiin ympärille\nlaajentuneen ruumiin, hienon kehän muodossa, jonka kautta kaikki\nvaikutukset, niin suotuisat kuin vastenmielisetkin, virtaavat ihmisen\nfyysilliseen ruumiiseen.\n\nKun tämä hieno aine samalla läpäisee koko fyysillisen ruumiinkin,\nniin on helposti ymmärrettävissä, että se toiminta, mitä tavallisissa\noloissa kutsutaan hermotoiminnaksi, onkin vain eetterin värähtelyä\neetteriruumiissa, mikä värähtely hermoverkon avulla tuo vitalisen\nelonvoiman ihmisen fyysilliseen ruumiiseen. Eetteriruumiin eheydestä\nriippuu, mihin määrin fyysillinen ruumis on kykenevä toimimaan\nfyysillisellä tasolla; jos se joutuu epäkuntoon, ilmenee heti\nsairaalloisia muutoksia fyysillisen ruumiin hermotoiminnan alalla. Nuo\nomituiset ilmiöt hypnotisessa ja somnambulisessa tilassa johtuvatkin\nyksinkertaisesti siitä epänormaalisesta seikasta, että sairaalloisten\nhenkilöiden eetteriruumis on eristetty pois johonkin määrin fyysillisen\nruumiin yhteydestä. Tämä eristyminen näkyykin selvänäköiselle katseelle\nesim. silloin kuin ihminen nukutetaan joko magnetisesti tai joillakin\nnarkoosilla aineilla, kuten tapahtuu leikkauksissa. Jos joko hypnotista\ntai tavallista narkotista unta pitkitetään kovin kauan tai jos uni\nsaatetaan liian syväksi, niin saattaa tapahtua, että eetteriruumiin\nyhteys fyysillisen ruumiin kanssa tulee kokonaan katkaistuksi, jolloin\nseuraa se ilmiö, jota kutsutaan kuolemaksi, s.o. ihminen jää vaille\nfyysillistä ruumistaan.\n\nSama on suhde myös mediumisissa ilmiöissä. Mediumit ovat henkilöitä,\njoilla on tavallisesti synnynnäisenä se sairaaloinen ominaisuus,\nettä heillä tavattoman herkästi, usein vastoin heidän tahtoansa,\neetteriruumis erkanee fyysillisestä toveristaan. Tämän tietäessämme on\nhelposti ymmärrettävissä ne ilmiöt, joista kerrotaan spiriritistisessä\nkirjallisuudessa. Sivumennen olkoon mainittu, että tuommoinen\nmediumistinen tila on todellakin sairaaloinen tila, johon ei kenenkään\ntule erityisesti pyrkiä koettamalla tavalla tai toisella edistää\nmediumistisia taipumuksia, sillä asiaan perehtymätön ja sen lakeja\ntuntematon voi joutua mitä suurimpien vaarojen alaiseksi, joista\nkuolema useinkin on vain pienin seuraus.\n\nKen kaukonäkevän silmällä katselee ihmisruumista ja sitä valtavaa\nelonvirtausta, joka kaikkeuden akaashisesta aineesta virtaa ihmisen\nolemukseen, ei suinkaan pidä ihmeenä, että moni näkijä on puhjennut\nsanomattoman riemun valtaamana vertaamaan ihmistä enkeleihin, Jumalan\nlähettiläisiin maan päällä, sillä se voiman keskitys, jonka ihmisen\nnäkymättömien kirkkaiden ruumisten välityksellä jätetään ihmisen\nkäytettäväksi, tekee ihmisestä kerran olennon, josta voidaan sanoa,\nkuten ennen heprealainen runoilija lauloi:\n\n    Kun minä katselen taivaita\n    Sinun kättesi töitä, kuuta\n    ja tähtiä, jotka olet luonut\n    (niin kyselen): mitä on\n    ihminen, että häntä ajattelet\n    ja ihmisen poika, että hänestä\n    huolehdit; olethan tehnyt hä-\n    net enkelten kaltaiseksi ja\n    kruunannut hänet kunnialla\n    ja kirkkaudella? Sinä sallit\n    hänen tulla kättesi töitten\n    valtiaaksi ja olet kaikki\n    alistanut hänen jalkojensa alle.\n\n    Herra kuinka ihana onkaan\n    nimesi yli koko maanpiiriin!\n\n                  (Ps. 8: 4-8, 10).\n\n\n\n\nSIELUN SILMÄ JA SILLÄ NÄHTY IHMINEN.\n\n\nKuten edellisestä näkyy, on kokemusperäisen tieteen onnistunut murtaa\nahdasmielisten materialistien rakentamat etuvarustukset ihmisruumiin\nmelkein luoksepääsemättömän ja voittamattoman linnotuksen ympäriltä,\nvallottamalla tutkimuksiensa esineeksi paitsi fyysillistä ruumista,\nmyöskin sen eetterisen kaksoispuolen. Tällä vallotuksella oli myöskin\ntoinen suurenmoinen seuraus: aineen ääriviivojen laajentuessa nähtiin,\nettei suinkaan vielä oltu päämaalia saavutettu, vaan että vallotustyö\noli saanut uuden suunnan, joka tarmokkailla ponnistuksilla voisi\nvihdoin viedä tarkotuksenmukaiseen tulokseen. Olihan nähty vilahduksia\nvielä hienompiaineisistakin ruumiista ihmisruumiin valunnoksissa:\neetteri- ja astraliruumiista, ja nyt tuli kysymys, kuinka olisi saatava\ntutkimuksen alaisiksi nuo uudet aine-yhdistelmät, joiden olemassaoloa\nei enää voitu epäillä. Mutta jo tieteilijöiden antamat pintapuoliset\nnimitykset: \"sisäinen aura\", \"ulkoinen aura\" ja \"ultra-ulkoinen\naura\" tuo ilmi seikan, ettei havainnollinen tiede tähänastisissa\ntutkimuksissaan ollut voinut tunkeutua ulkokuorta syvemmälle.\nKorkeintaan oli se määritellyt näkymättömien ruumisten ulkonaisen\naseman ihmisen fyysilliseen ruumiiseen nähden.\n\nTyön rajottuminen on nähtävästi aiheutunut siitä, ettei yhdellekään\nhavainnollisen tieteen harrastajalle ole onnistunut löytää työasetta,\njolla hänen olisi ollut mahdollista tutustua tämän uuden aineen hienoon\nkokoomukseen, vaikkakin hän on todennut sen olemassaolon ja useita sen\nominaisuuksista.\n\nAinoat tiedonannot, joita löytyy tältä alalta, ovat yksinomaan\nsalatieteellisen tutkimuksen kautta saatuja. Mutta ennenkuin tarkemmin\ntuodaan esille tämän viimeksimainitun tutkimustavan tuloksia ihmiseen\nnähden, on tarpeen hiukan tarkastaa sitä maaperää, josta nämä totuudet\novat esiinkaivetut, ynnä työasetta, jolla tutkimuksen tulokset saatiin\ntajutuiksi ihmisen päivätajunnalle.\n\nJoudumme silloin heti tekemisiin aineen kanssa, jolle havainnollinen\ntiede ei ole antanut nimeäkään ja jota salatieteelliset tutkijat\nkutsuvat astraliaineeksi (\"tähtiaineeksi\") sen erinomaisen kirkkauden\nja läpikuultavaisuuden takia.\n\nTämän aineen laatu, sen hienous, läpikuultavaisuus ja suuri\nmolekylivärähdysten nopeus vaatii aivan erikoisen aistin ihmisessä\ntutkimuksia varten. Ja salatieteilijät väittävät, että heidän\nkeskuudessaan löytyy henkilöitä, joiden on onnistunut kehittää\nruumiissaan tuo aisti, minkä he erikoisesti harjottamalla ovat voineet\nsovelluttaa tekemään havainneita astraliaineessa. Tämänkin aistin\nolemassaolo on jo tavallaan havainnollisen tieteen hyväksymä. Se on\nnäet ilmennyt kokeilujen sivutuloksena edellämainituissa patologisissa\nhypnoosissa ja somnabulisissa ilmiöissä. He kutsuvat sitä eri nimillä:\nmilloin \"lucidite'ksi\", milloin \"sisäiseksi autoskopiaksi\" j.n.e.\nJokapäiväisessä kielessä on se tunnettu nimellä kuudes aisti, ja\nsillä tarkotetaan silloin henkilön kykyä nähdä tavallisen fyysillisen\naineen läpi aineeseen, joka on rakenteeltaan aivan toisenlaista kuin\nfyysillinen aine. Tämä vastaa juuri salatieteilijöiden kuvaamaa\nastraliainetta. Ja samoinkuin tavallisella näkemyksellä täytyy olla\nelin, jolla se vastaanottaa ulkomaailmasta eetterin värähdykset,\njotka se sitten kehittää erityisissä aivo-osasissa subjektivisiksi\nnäkösensatsioneiksi, niin väittävät salatieteilijät myöskin\nastralisella näkemyksellä olevan elimensä, jonka toiminnan avulla\nastralivärähtelyt voidaan saada personallisesti tajutuiksi ihmisen\npäivätajunnalle. Nämä elimet olisivat heidän väitteensä mukaan aivoissa\nlöytyvät pienet rauhasen tapaiset lisäkkeet: hypophysis cerebri eli\n\"alapuolinen aivolisäke\", ja glandula pinealis eli \"käpyrauhanen\",\njotka nyt ovat näennäisesti surkastuneessa tilassa. Näistä edellinen\nvälittää alempaa ja jälkimäinen ylempää astralista näkemystä — riittäen\naina mentaalitason piireihin saakka. Mainituiden elinten enemmän tai\nvähemmän kehittyneestä toimintakyvystä riippuu tietysti astralisen näön\nterävyys ja astralisten näkemysten arvo.\n\nVoi näet usein niinkin käydä, että luonnottomilla menettelyillä on\nsaatu nämät elimet toimimaan. Silloin henkilön näkemykset ovat yhtä\nsekavat ja epäluotettavat kuin sairaalloisen silmän tai minkä väärin\nasetetun optillisen koneiston tahansa.\n\nEttei tämä salatieteilijäin esiintuoma väite käpyrauhasen toiminnasta\nole niinkään tuulesta temmattu, käy selville, kun luodaan lähempi\nsilmäys käpyrauhasen merkitykseen, mikäli siitä on ylimalkaan tietoa.\n\nAnatomi L. Testut kirjottaa siitä anatomisessa teoksessaan \"Neurologie\"\nseuraavasti:\n\n\"Vasta viimeisinä aikoina on vihdoinkin onnistuttu löytämään\ntutkimustapa, joka heittää valoa tähän niin pimeään ja viime aikoihin\nsaakka tuntemattomaan elimeen. On käännytty vertailevan anatomian\npuoleen, joka tähänastisilla saavutuksillaan tarjoaa asian ratkaisua\nvarten ennen huomaamattoman asianhaaran. Muutamilla alempien ryhmien\nluurankoisilla, etenkin sisiliskolla, näemme käpyrauhasen kehittyvän\npitkään kannakkeeseen, jolla se ohjaa itselleen tien ihon pintaa kohti.\nLävistäen pääkopan seinämän, kehittyy se sitten ihon pinnan alla\nmunamaiseksi elimeksi. Tämän elimen histologinen tutkimus osottaa, että\nkäpyrauhasen solurakenne on aivan sama kuin silmän.\"\n\nKun oppinut anatomi sitten seikkaperäisen selityksensä lopulla,\njosta yhä selvemmin käy ilmi käpyrauhasen ja silmän yhtäläisyydet\n— antaaksensa piiskan iskun salatieteilijöille — puhkeaa sanomaan:\n\"kuinka kaukana onkaan, kuten näkyy, tämä nykyinen tieteellinen\ntutkimus naurettavasta Descartesin ja Magendie'n hypoteesista\"\n(että muka käpyrauhanen olisi sielun silmä), — niin tuntuu tuo isku\nkokonaan epäoikeutetulta. Salatieteilijöiden mielestä päinvastoin\nnämä havainnollisten tieteilijöiden tutkimukset yhä enemmän antavat\ntukea salatieteen väitteille. Onhan salatieteilijöiden otaksumalla\nollut jo todennäköisyyden leima, kun he käpyrauhasessa ovat tienneet\nolevan jonkinlaista näköaistia, jota he nimittävät sielun näöksi\neli sielun silmäksi, koska se elin jo ulkonaisessakin suhteessa\nosottaa yhdenlaisuuksia tavallisen fyysillisen silmän kanssa. Kun\nsitäpaitsi otetaan huomioon että salatieteilijät ovat tätä väittäneet\njo aikoja ennen vertailevan anatomian saavutusten julkaisua, niin\non asia painunut vaa'assa melkoisesti salatieteilijöiden puolelle\neikä heitä vastaan. Ja kun filosofi Descartes aikoinaan lausui, että\nkäpyrauhanen olisi sielun asunto, tarkotti hän sillä samaa, mitä\nnykyaikainen ihminen sanoo silmästä, että siinä on näkemisen asunto,\neli että samoinkuin silmä on ihmiselle tavallisen fyysillisen näkemisen\nvälikappale, on käpyrauhanenkin sielullisten ilmiöiden toimintaväline.\n\nVieläkin varmemmalle pohjalle astuvat salatieteelliset \"hypoteesit\"\ntuon vertailevan anatomian tekemän havainnon kautta, kun otetaan\nhuomioon, että tämä merkillinen keksintö käpyrauhasen fysiologisesta\nmerkityksestä tehtiin sisiliskolajissa _Hatterin punctata_, joka\nlöytyy Uuden Seelannin eläinkunnassa. Tämä maa on jäte siitä suuresta\nkadonneesta maanosasta, joka sekä tiedemiesten sekä salatieteilijöiden\npiirissä on tunnettu Lemurian mantereen nimellä. Nyt salatiede opettaa,\nettä tuona kaukaisena aikana, joka kulkee lemurisen kehityskauden\nnimellä, eläinkunnan näköaistimus oli niin sanoakseni vaistomaista eli\nepämääräisesti intuitivista laatua, ja että heiltä puuttui näköaisti\nkokonaan siinä merkityksessä kuin nykyään näköaistilla ymmärretään.\nKun fyysillinen maailma ei ollut tiivistynyt ainelaatuunsa nähden\nsiihen asteeseen, joka olisi edellyttänyt karkean fyysillisen\nnäkemyksen tarpeellisuutta, olivat fyysilliset näköelimet silloin\nihmisellä kehittymättöminä, rudimentarisina orgaaneina, ja sen sijaan\nkäpyrauhanen toimitti näköelimen tehtäviä. Miljonia vuosia kestäneen\nkehityskauden aikana, ainemaailman tiivistyessä alkoi eläinkunta\ntarvita uutta elintä, joka vastaisi tarkotustansa uudessa ympäristössä.\nSilloin ihmiselle, joka ulkonaiseen muotoonsa nähden muodosti\nkorkeimman jakson senaikuisesta eläinkunnasta, kehittyi vähitellen\nnäköaisti siihen suuntaan, jommoisena se nykyään esiintyy, samalla\nkuin hänen entinen \"silmänsä\" yhä enemmän ja enemmän toimettomana\nkuihtui, tullen tarpeettomaksi uudessa kehityksessä. Tuona kaukaisena\naikana, jolloin käpyrauhanen oli ihmisellä silmän asemasta, vastasi\nakaashan tiivistymisaste sitä ainetilaa, jota salatieteellisissä\nteoksissa kutsutaan astraliaineeksi. Ihmisen silloinen päivätajunta\nliikkui luonteenomaisesti astralimaailmassa, joka vastasi meidän\nnykyistä alitajuntaamme eli uni-maailmaa. Meidän päivätajuntamme taas\noli heille yhtä hämärä kuin unitila nykyään meille. Vieläkin opettaa\nsalatiede, että luonto ei koskaan rakenna mitään turhan takia. Kaikilla\nelimillä ihmisruumiissa on alkuansa löytynyt vain niiden perustyypit,\njoiden tulee vihdoin kehittyä mitä suurimpaan täydellisyyteen.\nMutta sitä astralista näkemistä, joka esiintyi Lemurian aikuisella\nihmisellä, ei suinkaan voida pitää käpyrauhasen toiminnan huippuna.\nIhmisen yksilöllinen kehitys oli silloin siksi alhainen, että hän ei\nkyennyt personalliseen tietovarastoonsa liittämään niitä kokemuksia,\njoita tuon elimen käyttö hänelle tarjosi. Olihan yksilöllisyys vasta\nhiljakkoin astunut inhimillisen muodon asujaksi ja käpyrauhasen tehtävä\nrajottui siis toimimaan korkeintaan vain hänen välttämättömimpänä\nelämän ohjaajanaan silloisissa oudoissa olosuhteissa. Siksipä sanovat\nsalatieteellisten koulujen opettajat, että tulevaisuudessa, elämän\nylöspäin kohentuvalla kaarella, on ihmiselle vielä kerran koittava\naika, jolloin tuo sama elin kehittyy uudelleen toimintaan. Silloin\nne kokemukset, jotka lemurisena aikakautena vierivät pois jättämättä\njälkeä ihmisen yksilöllisyyteen, uudistuvat ja kätketään pysyväisesti\nitsetietoisen ihmisen tietovarastoon. Ihmisen on sitä ennen tultava\nastralisen tajuntatason herraksi, samoin kuin hänen on saavutettava\ntäydellinen yliherruus myöskin fyysillisessä maailmassa.\n\nLöytyy useita menettelytapoja, joilla on mahdollista nykyaikaiselle\nihmiselle saada nuo muinaisten aikojen elimet, aivolisäke ja\nkäpyrauhanen, toimintaan, mutta näistä on hyväksyttävä ainoastaan\nne ohjaukset, jotka tottunut salatieteellinen opettaja sovelluttaa\nerikseen kuhunkin oppilaaseen. Opettajan on tunnettava oppilaansa\nperinpohjin ja oltava perehtynyt hänen sieluelämänsä pienimpiinkin\nvivahduksiin.\n\nTämmöisissä olosuhteissa alkaa opettaja jouduttamaan oppilaansa\nkehitystä saattaakseen hänet jo aikaisemmin sille asteelle, jolloin\nastralinen näkö luonnostaan alkaisi puhjeta esille. Menettelytapa\non sama, millä tottunut puutarhuri vaalii kukkaa ansarissa, antaen\nauringon sille helakasti paistaa, jolloin nuput pian aukaisevat\nuinuvat terälehtensä. Toisin sanoen hän erikoisissa suotuisissa\nolosuhteissa kiihottaa oppilaansa kehitystä ennen aikaansa, samoin\nkuin kasvin hoitaja hyötää kukan puhkeamaan ennen sen tavallista\nkukinta-aikaa. Muut menettelytavat johtavat päinvastoin taantumiseen.\nKoetetaan tavalla tai toisella, joko huumaavien narkotisten\naineiden käyttämisellä tai ruumista raatelemalla askeesilla eli\nitsekidutuksella kuolettaa ihmisen nykyinen päivätajunta ja saada hänen\ntajuntansa taannutetuksi siihen entisyyden tilaan, jolloin astraliset\ntoimintavälineet olivat sen ainoana silmänä. Tämä viimeksi mainittu\nmenettely on kaikin puolin hyljättävä, sillä onneton on se nykyaikaisen\nkehityskauden ihminen, jolle astralinen maailma avautuu hänen ollessaan\nalhaisella sielullisella ja henkisellä asteella. Helposti muotoja luova\nastraliaine kuulakkaana ja nopeasti värähtelevänä synnyttää silloin\nihmisen tajunta-piiriin sen alhaista astetta vastaavia mielikuvia,\njoiden laatu erikoisuudellaan ja outoudellaan saattaa ihmisen\nhelposti pois tasapainostaan. Tavallisimmin joutuu ihminen silloin\nmielipuolisuuden kovaonniseen tilaan.\n\nMinkälainen on sitten näky, kun ihmisen astralinen näkemys avautuu\noikealla tavalla ja oikeaan aikaan?\n\nYksi aikamme suurimmista selvänäkijöistä C.W. Leadbeater teoksessaan\n\"Selvänäköisyys\" kirjottaa seuraavalla tavalla:\n\n\"Toisilla ihmisillä se alkaa aivan yhtäkkiä, ja jonkun tavallisuudesta\npoikkeavan tapauksen vaikutuksesta he kerran näkevät hämmästyttävän\nnäyn. Sellaisessa tapauksessa näkijä hyvin usein, kun ei kokemus\nuudistu, alkaa aikaa myöden luulla, että hän siinä tilassa on\nollut hallusinatsionin vallassa. Toisilla se herää siten, että\nhe satunnaisesti alkavat nähdä ihmisen auran kirkkaita värejä ja\nvärähtelyjä. Muutamat huomaavat yhä useammin alkavansa nähdä ja kuulla\njotakin, jolle heidän ympärillään olevat ovat sokeita ja kuuroja.\nToiset taas näkevät silmäinsä edessä ihmiskasvoja, näköaloja tai\nvärikkäitä pilviä pimeässä, ennenkuin he laskeutuvat levolle. Ja\nehkä kaikkein tavallisin kokemus on, että ihmiset alkavat muistella\nyhä selvemmin ja selvemmin mitä he ovat nähneet ja kuulleet toisella\ntasolla unensa aikana.\"\n\nTämän tapaisena alkaa oppilaalle astralisen tajuntatilan havahtuminen,\njonka tietoisuuden hän on välittänyt päivätajuntaansa yllämainituiden\naivoissa löytyvien elinten avulla, ja kuta huolellisemmin ihminen\non tehnyt työtä oppilaan asteella ruumiinsa uudeksi luomiseen\nnähden, sitä selvemmiksi kehittyvät vähitellen hänen astraliset\nhavaintonsa. Korkeammalle kehittyneenä tämä näkö esiintyy täydellisenä\nkäyttökuntoisena työaseena, joka avaa näkijälle aivan uuden ja\nihmeellisen maailman. Siellä ihminenkin esiintyy aivan toisenlaisessa\nvalossa kuin ennen. Edellämainittu kaukonäkijä kuvaa tätä seuraavaan\ntapaan:\n\n\"Hämmästyen katselee hän elementalisen elonaineen alati liikkuvan\nmeren proteusmaisia muotoja, jotka aina pyörivät hänen ympärillään,\nusein uhkaavina, mutta aina väistyen tahdon ponnistuksen tieltä.\nHän ihmettelee niiden olentojen suunnatonta paljoutta, jotka tästä\nvaltamerestä nousevat hetkeksi elämään eristettyinä olioina, ihmisen\njoko hyvien tai pahojen ajatusten ja toivomusten vaikutuksesta. Hän\nkatselee luonnonhenkien monilukuisia heimoja niiden liikkuessa työssään\ntai leikeissään. Toisinaan kykenee hän kerta kerralta suuremmalla\nilolla tarkastamaan kristillisen sanaston enkelilaumoja...\n\n\"Mutta ehkä näitä kaikkia vielä mielenkiintoisemmat ovat hänelle\nastralimaailman ihmisasukkaat, joiden hän huomaa jakautuvan kahteen\nsuureen luokkaan — niihin, joita sanomme eläviksi, ja niihin, joista\nuseimmat ovat paljon enemmän eläviä, mutta joita niin typerästi ja\nväärin nimitämme kuolleiksi...\n\n\"Hän kykenee näkemään ihmisen auran astraliruumiiseen asti, ja vaikka\nihmisen korkeampi puoli vielä pysyy näkymättömänä hänen katseelleen,\nniin hänen on kuitenkin mahdollista havaintoja huolellisesti tekemällä\noppia hyvin paljon ymmärtämään korkeampaa osaa sen avulla, minkä hän\nnyt näkee. Kyetessään tutkimaan eetteristä kaksoispuolta, hän osaa\nmäärätä kaikkien hermoston vikojen ja tautien paikan ja laadun, ja\nastraliruumiin ulkomuodosta hän taas heti osaa nähdä edessään olevan\nihmisen tunteet, intohimot, halut ja harrastukset ja paljon hänen\najatuksiaankin.\n\n\"Katsoessaan ihmistä, hän näkee sen ympärillä astralisen auran\nloistavan utumuodon, jossa kaikenlaiset kirkkaat värit hehkuvat\nja jonka värit ja loisto yhtämittaa muuttuvat ihmisen ajatusten\nja tunteiden mukaan. Hän näkee, kuinka tässä aurassa vuoroin ovat\nvallalla puhtaan rakkauden ihana ruusunväri, hartauden tunteen kirkas\nsini, itsekkyyden kolkot, samean ruskeat, suuttumuksen tulipunaiset,\naistillisuuden kaameat tummanpunaiset ja pelon lyijynharmaat värit\ntai vihan ja pahuuden mustat pilvet ja sadat muut merkit, joita\nharjaantunut silmä niin helposti osaa lukea. Ja senvuoksi ei kukaan\nihminen voi häneltä salata, mitä hän todellisuudessa tietää jostakin\nasiasta.\"\n\nTämäntapaisesti yleis-katsauksellisesti kuvaavat salatieteilijät\nihmistä, nähtynä astralisella näöllä, ja tämä heidän antamansa kuva\nei kovinkaan paljon poikkea siitä kuvasta, joka on tuotu jo esiin\nesim. Kilnerin havainnollisissa tutkimuksissa paitsi ₋siinä, että\nsalatieteilijöiden esitys osottaa enemmän varmuutta auran värien\nselittämiseen nähden. Salatieteilijälle on onnistunut tunkeutua\nsyvemmälle tutkimuksissaan, kun hän ei ainoastaan ole havainnut\ntieteilijöidenkin todentaman auran olemassaolon, vaan on myöskin\nkyennyt tekemään havaintoja siitä, miten nuo eri värit suhtautuvat\nihmisen eri kehitysasteissa tai eri sielunilmauksissa. Siksi monta\nkerta on näitä huomioita tehty ja siksi useat kaukonäkijät ovat\nvakuuttaneet samaa, että jos ollenkaan pannaan huomiota heidän\ntutkimuksiinsa ja uskotaan, että he havainnoissaan ovat olleet\nrehellisiä, niin täytyy näitä saavutuksia pitää yhtä pätevinä kuin\nkonsanaan muidenkin tieteilijöiden tutkimusten tuloksia.\n\nAuraa salatieteilijöiden mukaan ei ole pidettävä vain valunnoksena\neli heijastuksena, jonka aiheuttajana olisi ihmisen fyysillinen\nruumis, vaan aura sisältää hienompiaineisen koneiston, joka on\nihmiselle yhtä oleellinen ja tärkeä kuin hänen fyysillinen ruumiinsa,\nvaikka ainoastaan viimemainittu aineen enimmin kiteytyneenä osana\non näkyväinen fyysillisille aisteille ja välttämätön työase\nihmiselle ulkonaisella toiminnan tasolla. Aurassa sitä vastoin\nlöytyvät ne aineosaset, jotka muodostavat ihmisen käyttövälineet\neli ruumiit, sieluelämän ilmauksia ja tajunnan toimintaa varten.\nKoska salatieteelliset tutkijat näkevät näissä käyttövälineissä eri\nkehitysasteita sekä säännöllisen niille ominaisen elimistön, voivat he\ntäydellä syyllä kutsua niitä ruumiiksi, astrali- eli tunneruumiiksi\nja mentaali- eli ajatusruumiiksi. Näillä tutkimustensa johdosta\nsyntyneillä nimityksillä he samalla ovat tuoneet ilmi sen väitteen,\nettä ne ilmiöt, jotka ovat kulkeneet tunne-elämän ja aatteilun nimellä,\neivät ollenkaan tapahtuisikaan ihmisen näkyväisessä ruumiissa vaan\nettä niiden toiminnan ahjo löytyisi näissä näkymättömissä ruumiissa.\nFyysillisen ruumiin tehtäväksi jäisi silloin vain se toimeenpaneva\nfyysillinen työ, joka aiheutuu mentaaliruumiin aatteilusta ja\ntunneruumiin värähtelyistä, mikä kiihotus eetteriruumiin välityksellä\non saapunut ihmisen fyysilliseen hermostoon.\n\nAlkuperäisellä sielullisesti alhaisella ihmisellä ovat nämä ruumiit\nhyvin vähän kehittyneet ja kerrassaan kykenemättömät ilmaisemaan\nmitään korkeampaa sielullista toimintaa, yhtävähänkuin kapalolapsen\nruumis kykenee täyttämään aikuisen tehtäviä. Tällä asteella oleva\nastrali-ruumis, joka epämääräisenä utuna ympäröitsee ihmisen\nfyysillistä ruumista ja on väriltään synkkä, ei voi vähintäkään\nvastata hienompiin värähtelyihin, vaan yksinomaan semmoisiin, jotka\novat tekemisissä fyysillisen tajunnan karkeimpien ja alkeellisimpien\nviettien, kuten nälän, janon tai sukupuolihimon tyydyttämisen kanssa.\nSilloin ovat astraliruumiin värivivahdukset mitä alkeellisimmat ja\nverrattuaan eri henkilöiden astraliruumista toisiinsa voi tottunut\nkatsoja nähdä ja määritellä kysymyksessä olevan henkilön sielullisen\nkehitysasteen. Sillä ihmisen yhä enemmän kehittyessä joutuu hänen\nastraliruumiinsa suuren muovauksen alaiseksi. Tuo entinen muodoton,\nutuinen ainekerros saa enemmän eloisuutta ja sen atomit joutuvat mitä\nkiihkeimpään värähtelyliikkeeseen. Tämä liikunto sekä se seikka,\nettä entisten kolkkojen värien sijalle on ilmennyt uusia helakampia,\nantaa kehittyneemmälle astraliruumiille loistavan kirkkauden, joka\ntäydellä syyllä vastaa nimitystään astralinen eli \"tähtikirkas\".\nTämmöinen kirkas sielullisten ilmausten käyttöväline kehittyy\nyhtärinnan ajatusruumiin kanssa, mikä viimeksimainittu muodostaa\nastraliruumista ulompana olevan osan ihmisen aurasta, vaikkakin se\nsitäpaitse täydellisesti lävistää kaikki alemmat ruumiit. Ihmisen\noppiessa itsenäisesti ajattelemaan eikä vain märehtimään toisten\nluomilla ajatuksilla, kasvattaa hän itselleen aina voimakkaampaa ja\nkehittyneempää ajatustensa ilmaisukoneistoa, joka soveltuu niin hyvin\nitsenäisempään älyntoimintaan kuin suurempaan vastaanottavaisuuteen,\nkun aatemaailman värähdykset pyrkivät laskeutumaan alas fyysilliselle,\npäivätajunnan tasolle.\n\nKun kaukonäkevän silmällä katsellaan korkealle kehittyneen ihmisen\nruumista, niin astuvat ehdottomasti etualalle nämä luonnon silmälle\nnäkymättömät ruumiit. Silmää häikäisevästi näkyy silloin ei ainoastaan\nniiden värien loisto ja sopusuhtainen järjestys, vaan myöskin näihin\nkuuluva organismi. Sillä samoinkuin fyysillisessä ruumiissa löytyy\nelimiä kutakin erikoista ruumiin toimintaa varten, samoin löytyy\nmyöskin näissä näkymättömissä ruumiissa kutakin toimintaa varten\ntarpeelliset elimet, jotka kehittyvät sitä mukaa kuin ihmisen henkinen\ntarve vaatii niiden käyttöä. Voimakkaina pyörteinä eri paikoissa\nastraliruumiissa, kukin eri tehtävineen, ne avaavat ihmiselle yhä\nlaajemman ja laajemman tajuntapiirin ja kehittyneen ihmisen ruumiissa\nne loistavat kuin kirkkaimmasti hehkuvat tulikehät. Tämmöisen pyörteen\nsäteily se on, joka pyhimyksen tai korkean tietäjän silmäkulmilla\nheijastuu ihmeellisenä sädekehyksenä.\n\nNämä yllämainitut ruumiit luetaan ihmisen alempiin eli kuolevaisiin\nruumiisiin. Mutta vieläkin korkeammista ihmisruumiista puhuvat\nkaukonäkevät Tietäjät.\n\nHe kertovat semmoisistakin ruumiista, jotka eivät ole alistetut\nkuoleman lain alaisiksi. Alinta näistä ruumiista nimittävät he\nsyyruumiiksi, joka ainelaadultaan on jo siksi hienoa ja puhdasta, että\nsen värähtelyissä voipi säilyä inhimillisen tiedon kaikki saavutukset,\njotka on hankittu maaelämän aikana. Tähän ruumiiseen pukeutuu ihminen,\nkun hän lähestyy jumaluutta, ja siihen pukeutuneena alkaa hän myöskin\njälleensyntymisen pyhiinvaelluksen aineen karkeampiin kerroksiin.\n\n\n\n\nJÄRJEN SYNTY.\n\n\n    Jumala sanoi käärmeelle: Minä panen vihan\n    sinun ja vaimon siemenen välille, vaimon\n    siemen on rikki polkeva sinun pääsi ja sinä\n    olet pistävä häntä kantapäähän.\n\n                            (I Moos. kirja).\n\nLapsena oli ihminen taipuisa uskomaan raamatun kertomuksiin\nkirjaimellisesti ja näkemään niissä historiallisia tapahtumia, joiden\ntodenperäisyyttä ei millään ehdolla saanut epäillä, koska se oli,\nniinkuin sanottiin \"Jumalan sanaa\". Pidettiin suurena syntinä, jos ken\nuskalsi viitatakin siihen mahdollisuuteen, että noilla kertomuksilla\nvoisi olla vertauskuvannollinen merkitys, ilman historiallista\nsanatarkkaa pohjaa.\n\nMutta aikuiseksi tultua ilmenivät epäilykset — mieli ryhtyi\narvostelemaan, ja lohdullinen oli yllätys, kun huomasi kirkonkin\npiirissä esiintyneen miehiä, jotka olivat asettuneet taisteluun\nraamatun kirjaimellista tulkintaa vastaan.\n\nNiinpä ensimäiset kristityt, niiden joukossa useat kirkkoisät, kuten\nKlemens Aleksandrialainen ja Origenes, ovat jättäneet jälkeensä\nkirjotuksia, joista käy selville, millä tavoin ensimäisten vuosisatojen\nkristityt ajattelivat pyhien kirjojen ymmärtämisestä. Etenkin Origenes\non selvään lausunut, että on tehtävä tarkka ero raamattua tutkittaessa,\nmissä milloinkin on tarkotettu historiallista, missä eetillistä,\nmystillistä tai salatieteellistä seikkaa, eli toisin sanoen: raamattu,\nniinkuin kaikki muutkin pyhät kirjat, sisältää kolmenlaatuisia asioita:\nhistoriallisia, siveysopillisia ja salatieteellisiä. Jää sitten\nkunkin lukijan varaan omaksua sieltä se tieto, mihin hänellä löytyy\nedellytyksiä. Usein on siinä hämärälle historialliselle taustalle\nkummallisin värein maalattu mitä suurimpia salatieteellisiä totuuksia,\njoilla on sitäpaitsi arvaamaton merkityksensä myöskin siveellisessä\nsuhteessa, niinkuin tiedolla ainakin.\n\nYksi semmoinen valtava kuvaus on kertomus syntiinlankeemuksesta.\nKirjaimellisesti tulkittuna ei sillä ole suurtakaan kantavuutta, —\ntuskinpa kelpaisi se edes luettavaksi arvokkaan legendan piiriin,\nvielä vähemmin sanallisesti uskottavaksi todellisena historiallisena\ntapahtumana -— mutta salatietieteilijälle on sen merkitys arvaamaton.\n\nOn ohi aika — viimeiset vuosikymmenet ennen tätä nykyistä vuosisataamme\n— jolloin kielteinen skeptillinen suunta oli siihen määrin valloilla,\nettä ei myönnetty raamatun syntiinlankeemus-kertomukselle minkäänlaista\nsijaa ajattelevan ihmisen ajatus-piirissä, vaan hyljättiin kovin\nlapsellisena muka ymmärtämättömien yksityisomaisuudeksi. Loppunut\nvarmaan on materialistisen ajan yö, koska uudelleen ryhdytään tutkimaan\nnoita vanhoja hämäriä allegorisia kuvauksia ja aletaan antaa niille\nennen aavistamatonta arvoa.\n\nMistä se on johtunut?\n\nSiitä yksinkertaisesta syystä, että kokemuksen nojalla on huomattu\ntodeksi Origeneen huomautus pyhien kirjojen eri lukemistavoista. On\nnähty kallisarvoisen jalokiven kimallus vanhan vertauskuvannollisen\nvaipan alla — välähdys totuuksista, joilla on ollut oleellinen merkitys\nihmisen henkisessä kehityksessä.\n\nMutta onko mahdollista, kysynee joku, että\nsyntiinlankeemiskertomuksella ja etenkin sen dramaatisella\nkäärmekohtauksella, olisi jotakin historiallista pohjaa?\n\nVastaus on ehdottomasti kielteinen, jos pidetään kiinni nykyisistä\nvallallaolevista historiallisista käsitteistä. Kirjaimellisessa\nmerkityksessä ei tiedetä mitään Edenin paratiisista eikä ajanjaksoista,\njolloin tuo ensimäinen ihminen Adam olisi elänyt. Raamatunkin\nkertomuksista voidaan päinvastoin tehdä johtopäätöksiä, että Adam ja\nEva ei suinkaan ollutkaan maan ensimäinen ihmispari, koska Adamin\nvanhimman pojan Kainin sanotaan muuttaneen Nodin maalle, siis asuttuun\nseutuun, ja perustaneen siellä kaupungin, sekä perheytyneen. Vieläkin\nenemmän luonnottomalle, melkeinpä lapselliselle, tuntuu se vanhojen\njumaluusoppineiden väite, että paratiisin historiallinen näytelmä olisi\ntapahtunut niin myöhäisellä ajalla kuin 4,000 vuotta ennen meidän\najanjaksomme alkua eli noin 6,000 vuotta sitten. Tuommoisiin tuloksiin\njoudutaan kun kirjaimellisesti ilman avainta ryhdytään selittämään\nsalatieteellisiä kirjotuksia.\n\nKokemusperäiset historialliset tutkimukset, jotka perustuvat\nmuinaisaikuisten esineiden ja kirjotusten tutkimiseen, ovat jo\nuseilla tuhansilla vuosilla siirtäneet \"Edenin\" tapahtumat ajassa\ntaaksepäin ja vieläkin kauemmaksi ovat ehtineet luonnontieteitten\ntutkijat: geologit ja orgaanisen kehitysopin tutkijat, kuten Darwin\nja Haeckel, jotka laskevat elimellisen kehityskulun ikää sadoissa\nmiljonissa vuosissa. Ja mikä on sitten näiden tutkimusten lopullinen\ntulos? Se kummallinen totuus, että ihmiskunta kerran, elämänkehityksen\nkaukaisessa lapsuudenajassa, on elänyt kuvannollisesti puhuen \"Edenin\"\nparatiisissa, jolloin sen kehitys oli siihen määrin lapsen tilassa,\nettä se ei tiennyt erotusta hyvän ja pahan välillä, yhtävähän\nkuin eläinkunta nykyisin. Ihmiskunnan korkein vaisto tuona aikana\nesiintyi sen tunne-elämässä ja oli kehittynyt korkealle erikoisiksi\nvietti-ilmauksiksi kuten eläimillä. Nämä vietit sitten vaistomaisesti,\nilman ajatuskykyä, määräsivät eläinihmisen elintehtävät.\n\nNäin on havainnollinen tiede tälläkin tutkimusalalla vähitellen astunut\ntotuuksien piiriin, jotka ovat luettavat kuuluviksi salatieteen alaan —\nniiden metafyysillisen luonteen takia.\n\nMitä näkee sitten salatieteilijä noilla pyhän kirjan hämärillä lehdillä?\n\nNiistä avautuu tutkijan silmien eteen ihmeellinen tapahtumien\nsarja, jossa punaisena lankana esiintyy suuren Elämän monipuolinen\nkehityskulku. Ihmisen kehitys muodostaa vain yhden silmuksen\ntuossa ketjussa, mikä alkaa Elämän hienoista henkisistä lähteistä\nja sitten tiivistyy fyysilliseksi ainemaailman karkeammissa\nkerroksissa. Luomiskertomuksen päivät venyvät suunnattoman laajoiksi\nkehityskausiksi, ja kertomuksen huippuna ilmenee ihminen, maaplanetan\nkehittynein fyysillis-orgaaninen ilmiö. Raamatun luomiskertomus\nlopetetaan merkilliseen syntiinlankeemuksen tapahtumaan, jolloin\nihminen karkotetaan ulos Edenin paratiisista. Hänen vastaisen\nkehityksensä voittokulkua viittaa vain tuo kummallinen arvotuksen\ntapainen lause: \"vaimon siemen on kerran rikki polkeva käärmeen pään.\"\n\nMutta kuinka hämärä ja peitetty raamatun kertomus onkin, voidaan siitä\nkumminkin saada selviä viittauksia, mihin salatieteelliseen aikaan\n\"syntiinlankeemus\" tähtää. Kun kerrotaan vaimon luomisesta miehen\nkylkiluusta vähää ennen lankeemusta — jonka jälkeen \"Jumala teki heille\nnahkavaatteet\", niin on helppo ymmärtää, että kuvaus tarkottaa sitä\nlemurisen aikakauden osaa, jolloin ihmiskunta vielä oli kaksineuvoinen\neli hermafrodiitti, josta se sitten itsetiedottomasti \"unen\" aikana\nvähitellen jakautui kaksineuvoiseksi eli eri sukupuoliin. Toisin\nsanoen, ihmiskunta silloin oli muodollisesti samalla kehitysasteella\nkuin meidän päiviemme kaksineuvoiset eläimet.\n\nTämän kehityskauden sanovat kaikki salatieteilijät olleen noin\npuolivälissä lemurista aikaa, ja sen ajan ulkonaiset olosuhteet\nmuodostavat täten taustan syntiinlankeemuksen draamalliselle\ntapahtumalle, jota täydellä syyllä voidaan kutsua \"järjen synnyksi\".\nHenkilöinä siinä esiintyy sukupuoliin jakautunut ihmismuodon\nperustyyppi, esi-ihmiskunta, joka juuri oli muodoltaan noussut siksi\npaljon senaikuista eläinkuntaa korkeammalle, että se odotti Jumalaa\n\"puhaltamaan häneen elävän hengen\". Muut tekijät ovat hyvän ja pahan\ntiedon puu ja käärme.\n\nJärjen valon ensimäinen välähdys näkyi olleen suoranainen seuraus\nitse syntiinlankeemuksesta, sillä silloin ihminen ensi kerran ymmärsi\nerotuksen hyvän ja pahan välillä, jonka jälkeen Jumala \"lähetti hänet\nulos paratiisista\" nahkavaatteissa s.o. fyysillisesti tiivistyneempänä.\n\n\"Käärme\", järjen tuoja, syntiinlankeemusnäytelmässä on siksi\nhämärä käsite, että on tarpeen luoda silmäys salatieteelliseen\nkäärme-mysterioon.\n\nPienestä pitäen on kirkko meille opettanut, että tämä paratiisin käärme\noli ja on edelleenkin pimeyden valtojen pääruhtinas, langennut enkeli\nLucifer (joka merkitsee \"valon tuoja\"). Tämä Lucifer sitten jollakin\nihmeellisellä viekkaudella pimitti Jumalan kaikkitietäväisyyden siihen\nmäärin, että sai tilaisuuden hiipiä Edenin paratiisiin ja onnistui\nsiellä viekottelemaan ihmisen lankeemukseen Jumalan tietämättä.\nJos lapsellinen, mutta uskollinen, kirkon jäsen uskalsi vähääkään\nomintakeisesti ajatella ja kysyä kirkon jumaluusoppineilta, mikä\noli sitten se synti, johon ihminen syntiinlankeemuksessa lankesi,\nniin vastattiin tyyneellä varmuudella: tottelemattomuus tietysti,\nkoska kerran Jumala oli kieltänyt maistamasta hyvän ja pahan tiedon\npuusta. Mutta miksi Jumala oli kieltänyt ihmistä saamasta tietoa\nhyvästä ja pahasta? Uskaltaisiko joku ehkä väittää, että Jumalan\ntarkotus oli ollut kasvattaa ihmisestä jonkinmoinen koneellinen olio,\njoka sokeasti, ilman vähintäkään itsetietoista toimintakykyä, olisi\nkyennyt olemaan Jumalan aseena taistelussa Jumalasta langenneita\npimeyden valtoja vastaan? Vai tahdotaanko uskotella, että Jumala\ntahtoi panna ihmisen koetukselle, muka nähdäkseen, josko se kykenisi\nkestämään pahan hurmaavaa viekotuskykyä. Mistä arvosta olisikaan noiden\notaksumien ohella Jumalan kaikkitietäväisyys ja hyvätahto? Tuommoiset\nsofistiset viisastelut ovat kai jonakin aikana olleet tarpeen tukemaan\nkirkollisten jumaluusoppineiden maallista valtaa, tai ehkäpä niillä on\nollut merkityksensä estämässä harhaan johdettuja ihmisiä joutumasta\nepätoivon kamalaan kuiluun, kun kirkolla ei ollut parempaakaan tietoa\njaettavana noille ihmisille niin tärkeistä henkisistä kysymyksistä.\nToisaalta varma tosiasia on myöskin, että moni, estyäkseen epätoivosta,\non jättänyt kokonaan harkitsematta nuo pulmalliset asiat, poistunut\nkirkon helmasta ja — mikä vielä surullisempaa — hyljännyt nuo vanhat\npyhät kirjat muka epäluotettavina ja siten jäänyt vaille parhainta\ntietoa, mikä julkisesti on saatavissa ihmisen henkisestä kehityksestä.\n\nSiksipä niin hyvin kirkkojen, jotka ovat edustamassa henkisen elämän\nvaalintaa ihmisten keskuudessa, kuin myöskin kaikkien henkisiä asioita\nharrastavien ihmisten pitäisi tervehtiä ilolla kaikkea valoa, joka\nvoipi tuoda selvityksiä noihin hämäriin pyhien kirjojen opetuksiin\neikä ryhtyä sotaan uusia aatteita vastaan, ennenkuin ovat vakavasti ja\npuolueettomasti arvostelleet, mistä arvosta ne ovat sekä järjen että\nkorkeimman siveellisyyden mittapuun vaatimuksiin nähden.\n\nKuten mainituista viittauksista näkyy, ei salatieteellinen tutkimus\nhyväksy kirkon selitystä valon eli järjen tuojasta, Luciferista\npersonallisena langenneena enkelinä, ja ehdottomasti kielteiselle\nkannalle asettuvat kaikki salatieteilijät kirkon selityksiin\n\"käärmeestä\" pahan iankaikkisena pääruhtinaana.\n\nJo se seikka, että salatiede ei tunne ehdotonta, absolutista pahaa,\ntekee mahdottomaksi olettamuksen, että pahalla voisi olla mitään\n\"pääruhtinasta\" jumaluuden rinnalla. Taas suhteelliselle, relativiselle\npahalle on heidän mielestään käärme sopimaton vertauskuva, koska\nsitä ammoisista ajoista on käytetty merkitsemään ikuisuutta, milloin\nehdottomassa, milloin taas ihmistajunnalle rajotetussa muodossa.\n\nH.P. Blavatsky, aikamme suurin salatieteilijä, kirjottaa teoksessaan\n\"Secret Doctrine\" (suomennettu nimellä Salainen Oppi) käärmeestä,\n— alkaen toistamalla Da Chateaubriandin lauseen: \"helvetissä\nraivottaret käyttävät sinua ruoskanaan, taivaassa Ikuisuus ottaa sinut\nvertauskuvakseen\" — seuraavasti:\n\n\"Ofitit eli käärmeenpalvelijat väittävät, että on monenlaisia\nhaltijoita Jumalan ja ihmisen välillä: että niiden keskinäisen\narvoaseman määrää se valomäärä, mikä kullekin on suotu; ja väittävät,\nettä käärmettä on alituisesti kutsuttava avuksi ja sitä kiitettävä\nsen ihmiskunnalle tekemistä erinomaisista palveluksista. Sehän näet\nopetti Adamille, että hän, jos söisi hyvän ja pahan tiedon puusta,\nvoisi suunnattomasti kohottaa olemustaan näin saavuttamallaan opilla ja\nviisaudella. Tämän he ilmoittivat syyksi ulospäin maailmalle.\n\n\"Helppo on nähdä mistä on johtunut ensimäinen käsitys siitä, että\nkäärmeen luonto on kaksinainen, Januksen kaltainen, — hyvä tai paha.\nTämä vertauskuva on mitä vanhin, koska matelijat esiintyvät ennen\nlintuja ja linnut ennen nisäkkäitä. Siitä syystä syntyi villikansoissa\nse usko, että heidän esi-isäinsä sielut muka elävät käärmeen muodossa;\nsiitä syystä myös yleisesti yhdistettiin käärme ja puu. Lukemattomia\ntaruja on sen edustamista eri merkityksistä, mutta koska useimmat\nnäistä ovat allegorisia, ovat ne nyt siirtyneet samaan luokkaan kuin\nne sadut, joiden pohjana on tietämättömyys ja musta taikausko. Niin\nesim. kun Philostratus kertoo, että Indian ja Arabian alkuasukkaat\nsöivät käärmeen sydäntä ja maksaa, oppiakseen kaikkien eläinten kieltä,\nhän varmaankaan ei tarkottanut, että sanansa olisivat käsitettävät\nkirjaimellisesti.\n\n\"Niinkuin edempänä tulemme näkemään, annettiin käärmeen ja lohikäärmeen\nnimi muinaisaikojen Viisaille, vihityille Adepteille. Heidän\nviisauttansa ja oppiansa söivät ja sulattivat heidän seuraajansa, ja\nsiitä johtui tuo allegoria. Kun kerrotaan, että skandinaavilainen\nSigurd paistoi ja söi tappamansa lohikäärmeen Fafnerin sydämen ja tuli\nsiitä viisaammaksi kaikkia muita ihmisiä, merkitsee tämä samaa...\n\n\"Epiphanius laskee ilmoille erään gnostikkojen salaisuuden,\nkoettaessaan toteen näyttää heidän 'vääräoppisuuttaan' kun hän sanoo:\n\n\"Gnostilaisilla ofiteilla oli syy käärmettä kunnioittaakseen; _Se näet\nopetti ensimäisille ihmisille mysteriot_. (Adv. Hæres.) Hindulaisten\nja tibetiläisten Naagat olivat inhimillisiä Naagoja (käärmeitä) eikä\nmatelijoita. Sitäpaitsi on käärme aina ollut yhä uudistuvan eli\njaksottaisen nuortumisen, Ajan ja Kuolemattomuuden tyyppi.\"\n\nToinen kuolemattomuuden vertauskuva, jota käytetään niinhyvin\nraamatussa, juutalaisten ja kristittyjen pyhässä kirjassa, kuin myöskin\nn.k. pakanakansojen pyhissä kirjoissa, on puu. Se on niin sanoaksemme\nkuolemattoman aineen symboli. Edenin puutarhan keskellä kasvoi\nElämän puu, ja joka sen hedelmää maistoi, s.o. oppi tuntemaan aineen\nperusolemuksen, tuli sen kautta kuolemattomaksi. Tästä symbolista\nkirjotetaan Salaisessa Opissa seuraavasti:\n\n\"Siitä asti kuin puuta ja käärmettä ensiksi alettiin käyttää yhteisesti\nKuolemattoman Olemassaolon merkkinä, olivat ne totisesti jumalallisia\nkuvia. Puu oli ylösalaisin ja sen juuret syntyvät taivaassa ja\nkasvoivat Kaikkiolon Juurettomasta Juuresta. Sen runko kasvoi ja\nkehittyi; kulkien yli Pleerooman tasojen se levitti sinne tänne tuuheat\noksansa, ensiksi vastaeristyneen aineen tasolle ja sitten alaspäin,\nkunnes ne koskettivat maista tasoa. Niinpä sanotaan Bhagavadgiitassa,\nettä Ashvatta, elämän ja olemassaolon puu, jonka hävittäminen yksin\nviepi kuolemattomuuteen, kasvaa juuret ylhäällä ja oksat alhaalla.\nJuuret edustavat Korkeinta olemusta eli Ensimäistä syytä, Logosta,\nmutta ihmisen on mentävä niiden juurten taakse _yhdistyäkseen\nKrishnaan_, joka Arjunan sanojen mukaan on suurempi Brahmania ja\nEnsimäistä Syytä... häviämätön olevainen ja se, mikä on näidenkin\ntakana — — —\n\n\"Vasta silloin kun tämän puun oksat ovat kosketelleet Edenin puutarhan\nmaallista mutaa meidän aikamme adamilaisessa rodussa, tahrautui se\ntästä kosketuksesta ja kadotti alkuperäisen puhtautensa, ja silloin\nIkuisuuden käärme, taivaassa syntynyt Logos, turmeltui. Vanhoina\naikoina, jolloin jumalalliset hallitsijat vielä olivat maan päällä,\npidettiin tuota niin pelättyä matelijaa sinä ensimäisenä valon säteenä,\njoka oli loistanut Jumalallisen Salaisuuden syvyydestä. Moninaisiin\nmuotoihin se puettiin ja lukuisia luonnon vertauskuvia käytettiin sitä\nmerkitsemään, sen kulkiessa läpi aioonisten aikojen — sen Äärettömästä\nAjasta (Kaalasta) lähdettyä ja langettua aikaan ja paikallisuuteen,\nmitkä ovat aatteilusta kehittyneet...\n\n\"Käärme tuli pahan ja Perkeleen tyypiksi ja symboliksi vasta\nkeskiajalla. Vanhemmilla kristityillä, samoin kuin ofitilaisilla\ngnostikoilla oli kaksinainen Logoksensa: hyvä ja paha käärme,\nAgathodaimon ja Kakodaimon. Tämän todistavat Markuksen, Valentinuksen\nja monien muiden kirjotukset ja varsinkin Pistis Sophia, joka varmasti\non kristinuskon ensimäisiltä vuosisadoilta.\"\n\nYlläolevista otteista voidaan saada ääriviivat vanhojen kansojen\nja salatieteilijöiden käsityksille käärmeestä. He käsittivät sitä\nsekä kosmillisena, maailmankaikkeudellisena että mikrokosmillisena,\nihmiseen kuuluvana, vertauskuvana. Kosmillisesti se merkitsi sekä\ntuntematonta jumaluutta että henkisyyttä yleensä kaikkialla maailmassa,\nja mikrokosmillisesti: ihmisessä löytyvää jumaluutta, joka joissakin\nihmisissä voi esiintyä niin täydellisenä, että näille ihmisille\nannettiin nimeksi Naga eli käärme. Ihmisen kolminaismaailmassa:\ntoiminta-, tunne- ja ajatusmaailmassa vastasi tätä käärmesymbolin\nedustamaa henkisyyttä: järki, tajuavan ihmisen jumalallisin ominaisuus.\nLemurian aikuiselta ihmiseltä puuttui järki. Ihminen, \"maan tomusta\"\nrakennettu, oli muotoonsa nähden jo sen tarpeessa, jonka vuoksi\nhäneen, — raamatun puhetapaa käyttäen — puhallettiin \"elävä henki\",\ns.o. hänelle annettiin järjen valo. Kristus kuvaa tätä tapahtumaa\nkaukonäkijän sanamuodolla: \"minä näin saatanan taivaasta putoavan alas\nniinkuin salaman\" (Luk. 10:18).\n\nJotta tämä tulisi selvemmäksi, on seurattava salatieteellistä\najatussuuntaa yhä väljemmille väylille, ulkopuolelle maapalloamme,\nmaailman yleiseen kehitykseen. Silloin kysymyksessä olevan tapahtuman\nkuvaus saa täydellisemmän valaistuksen.\n\nOn luovuttava siitä keskiaikaisesta käsityksestä, että maailmanavaruus\nolisi jonkun personallisen Jumalan luoma, joka avaruuden keskipisteeksi\nolisi asettanut tämän meidän maamme, ja että auringot, kuut ja tähdet\nolisivat olemassa vain sen hyödyn takia, minkä ne aikaansaavat tämän\nmaan pinnalla asuvalle ihmiskunnalle. On uskottava tieteilijöiden\nkertomuksiin avaruuden äärettömistä ihmemaailmoista, miljonista\nauringoista, jotka suurempina kuin meidän aurinkomme elähyttävät\navaruuden pienempiä kappaleita, planettoja. Johdonmukaisuuden lain\nnojalla täytyy näillä löytyä luomakuntia, joista useat todennäköisesti\novat meidän orgaanista maailmaamme korkeammalla. Luonnollisin on tämä\notaksuma ainakin niiden taivaankappaleiden suhteen, jotka meidän\naurinkokunnassamme, meidän aurinkoomme nähden, ovat suotuisammissa\nolosuhteissa kuin maapallomme, ja tieteilijät eivät näekään mitään\nluonnotonta siinä otaksumassa, että esim. planetta Venuksella löytyisi\nihmiskunta, joka on kehityksessä paljon edellä maapallon ihmiskuntaa.\n\nTätä samaa väittävät salatieteilijät. Ihmiskehitys kuuluu kyllä\nmaaplanetalle ja sen tarkotuksena on saavuttaa täydellinen, kirkastettu\nihminen, \"Kristuksen täyden mitan jälkeen\", jota astetta ihmiskunta\nhitaasti mutta varmasti lähestyy. Mutta miljonia vuosia ajassa\ntaaksepäin, mainitun lemurisen aikakauden keskivaiheilla, tarvitsi\nlapsi-ihmiskunta apua ja opastusta ulkoapäin. Silloin toisista\nkehitysketjuista, sanottakoon Venuksesta, tuli maan päälle korkealle\nkehittyneitä olentoja, jotka sitten jäivät ihmisten opettajiksi, kunnes\nihmiskunta omasta kohdastaan synnyttäisi opettajansa. Nämä suuret\nopettajat ovat kansojen tarustoissa saaneet nimekseen \"käärme\" ja\n\"viisauden lohikäärme\".\n\nTämä suurenmoinen tapahtuma on ensimäinen kohtaus\nsyntiinlankeemus-näytelmässä. Ihmiselämän näyttämölle astui suuria\nhenkiolentoja, viisauden lohikäärmeitä, joiden tehtävänä oli opettaa\nihmistä käyttämään vasta sarastavaa järjen valoa.\n\nSamoihin aikoihin kuin nämä \"käärmeet\" tulivat ihmisten keskuuteen, oli\nnäet maan ihmisten kehitys saanut melkoisen sysäyksen ylöspäin. Likinnä\nmaata olevalla kehitysketjulla — kuuketjulla — oli näet kehittynyt\njärkiolentoja, jotka taas olivat vailla astralista, eetteristä ja\nfyysillistä työasetta. Kun maan ihmiskunnassa oli tarjolla heille\ntuo heidän kehitysastettaan vastaava ja kaivattu käyttöväline, niin\nastuivat he silloin näiden maisten olioiden henkisiksi minuuksiksi —\njolloin ihmisen mielessä ensikerran välähti järjellinen ajatus.\n\nSe oli näytelmän toinen kohtaus.\n\nVähitellen, pitkien ajanjaksojen aikana, johtivat sitten opettajat eli\nkäärmeet esi-ihmiskunnan kehitystä, johtaen sen vihdoin sille asteelle,\nettä oli mahdollista yhä enemmän antaa ihmisen itsetietoisesti syödä\nhyvän ja pahan tiedon puusta, s.o. paljastaa hänen yksilöllinen\njärkeilynsä eli individualitetinsa, Tätä kehityksen kolmatta\nsuurenmoista aikakautta tarkottaa Jeesuksen lauselma \"saatanasta, joka\nsalaman tavoin tuli taivaasta alas\", koska se tapaus vielä nytkin\nsalatieteilljäin silmälle näkyy salaman tapaisessa valokehyksessä.\n\nVasta näin yksilöityneen ihmisen kanssa voi hänen sisäinen Jumalansa\nkeskustella — huutaa hänelle: \"Adam missä olet\" ja tehdä hänet\nedesvastuulliseksi toiminnastaan.\n\nTämä järjen lisäys kuvasti ihmiselle ilmenneen elämän ihanana\npuuna, jonka hedelmät olivat todella \"kauniit nähdä ja hyvät\nsyödä\" ja hän ymmärsi, että ainoastaan syömällä sen hedelmää, s.o.\nkäyttämällä ainetta hänelle kerran onnistuisi oppia tuntemaan\nsen ominaisuudet. Ja kerran aineen maljasta maistettuaan, syntyi\nihmisessä himo saada tyhjentää se pohjaan saakka. Näin sitoo hän\naikakausiksi itsensä ilmenneeseen maailmaan ja ulkonee Edenin\ntaivasmaailmasta. Tämä elämänhalu \"Tanha\" se on, joka sitten\n\"Cherubimina\" vartioitsee tulevaisuuden taivasmaailman häämöittävää\novea ja järjen kaksiteräisellä miekalla ehkäisee ihmistä enää astumasta\ntakaisin siihen eläimelliseen Edeniin, jossa hän eli varhaisemmalla\nlapsi-asteellaan.\n\nSyntiinlankeemisen kosmillisen kuvan täydentämiseksi mainittakoon\nsivumennen, että todellakin syttyi \"viha\" vaimon ja käärmeen siemenen\nvälille.\n\nVaimon siemen salatieteellisessä ajattelussa kuvaa nimittäin vieläkin\nkorkeampaa tajunnantasoa kuin järki, nimittäin itsetietoisen rakkauden\nbuddhista tasoa, jolle eristäytyminen on vaarallisin pahe.\n\nKun nuori ihmiskunta kulki oman järkensä teitä, hyljäten käärmeiden\nopettaman viisauden polun, oli siitä seuraus, että heidän kehityksensä\npäättyi mitä vaarallisimpiin tuloksiin. Eristäytyneinä korkeasta\njohdostaan, neljännen eli atlantilaisen rodun ihmiset käyttivät\njärkensä apua löytääkseen itsekkäälle himoluonnolle mitä julkeimmat\ntyydytyskeinot. Silloin \"käärmeen pisto\" osui heille kantapäähän\nankaran karmillisen rangaistuksen, \"vedenpaisumuksen\" muodossa, joka\ntuhosi silloisen ihmiskunnan melkein sukupuuttoon. Saman \"piston\"\nkarmillinen seuraus on myöskin, että nykyinen ihmiskuntamme,\natlantilaisen rodun lapsi, on vielä eristäytymisen myrkyttämä\nja maistaa sen katkeria hedelmiä sekä menneisyydestään että\nnykyisyydestään.\n\nTällä kosmillisella kuvalla on myöskin vastaavaisuutensa\nmikrokosmoksessa eli ihmisessä. Valo, joka \"taivaasta salaman tavoin\"\nlaskeutui maan päälle ihmisten sydämiin, koettaa valaista ihmiselle\neroa hyvän ja pahan välillä, ihmisen alinomaa syödessä hyvän ja\npahan tiedon puusta jokapäiväisessä elämässään. Järki ihmisessä on\nViisauden käärmeiden liehtoma tuli, ja hänen kallein omaisuutensa.\nJota korkeammalle järjen liekki ihmisessä kohoaa, sitä suurempia\nmahdollisuuksia hänelle ilmaantuu erottaa hyvää ja pahaa — ei\nainoastaan personallisen hyödyn mukaan vaan niiden mahdollisimman\nhenkisessä, yleisessä merkityksessä. Joskin hän aluksi personallisia\netujansa silmällä pitäen eristetyn minuuden hyväksi seuloo pois\n\"pahan\", niin tulos seulonnasta on kumminkin vain suhteellinen\n\"hyvä\". Kun ihminen sitten elämän pitkässä koulussa oppii näkemään\npersonallisuuden, epäoleellisuuden, niin kohoutuvat hyve-käsitteetkin\naina korkeammalle ja korkeammalle, kunnes ne vihdoin häipyvät\nSuuren Elämän abstraktisiin piireihin, aatemaailmaakin korkeimmille\ntasoille. Hetkisen aikaa tuntuu silloin ihmisestä kuin olisi koko\nhänen olemassaolonsa uhattu — kuin sammuisi hänen järkensäkin liekki.\nSilloin on hetki lyönyt, jolloin buddhinen intuitioni, \"vaimon siemen\",\nihmisessä \"tallaa rikki käärmeen pään\", s.o. alistaa järjen toiminnan\nbuddhisen tason tajunnan alaiseksi. Uusi työase, jolle tieteellinen\nmaailma on antanut nimeksi intuitioni, alkaa silloin itsetietoisesti\ntoimia ihmisessä ja hän huomaa, että sen käyttö avaa hänelle taas uudet\nmaailmat, samoin kuin järjen valo avasi hänelle aatteiden maailman.\n\nEnnenkuin vaimon siemen rikki polkee käärmeen pään, sanotaan: on käärme\npistävä sitä kantapäähän. Merkityksensä on tälläkin lauseella. Se\nviittaa siihen tosiasiaan, että luonto ei tee turhaa työtä. Sillä mitä\nhyötyä olisi ollut, jos luonto, kehitettyään järjen sen korkeimpaan\nhuippuunsa, olisi sitten sen kokonaan kuolettanut? Olisihan silloin\nyhdellä iskulla tyhjäksi tehty koko tähänastisen kehityksen saavutus.\nNiin ei kuitenkaan ole asianlaita. Ei järjen syttyessä kuoletettu\nhimoluontoa, vaan se jää järjen hallinnon alaiseksi, samalla kun\nhimoluonnon kautta valtavia ainesjoukkoja virtaili järjen mahtavan\ntyöpajan jalostettavaksi. Sama suhde on myös järjen ja intuitionin\nvälillä, järki ei kykene Khristosmaailman eli buddhisen tason\ntyöaseeksi, yhtävähän kuin tunne eli emotioni kelpaa ajatustasolle,\nmutta järjellä on ääretön tehtävänsä, olla välittäjänä havahtuneelle\nintuitiviselle kyvylle. Täytyy löytyä yhdysside inhimillisten eri\ntajuntatasojen välillä. Siten ainoastaan on mahdollista tuoda\npäivätajuntaan ne kokemukset ja havainnot, jotka ihminen on tehnyt\nnoissa korkeammissa henkisissä piireissä. Tätä yhteyttä näiden\nkorkeampien kykyjen välillä kuvaa allegorinen kertomus käärmeen\npistosta vaimon siemenen kantapäähän, jolloin rakkauden ja viisauden\nneste käärmeen myrkyn tavoin läpäisee ihmisen olemuksen ja korkeamman\nmaailman tieto siten saa vuotaa hänen kauttansa ihmisveljien keskuuteen.\n\nItsekkäisyydestä vapautunut puhdas järki on ihmisen yhdysside siihen\nmaailmaan, missä Kristuksen herrauden piirissä asustavat Viisauden\nvihityt Nagat eli Käärmeet. Ja kun viimeinen itsekkyyden hitunen\nhaihtui pois ihmistajunnasta, niin lakkasi hän himoitsemasta hyvän ja\npahan tiedon hedelmää. Tanhojen — Cherubimin — varjo katosi silloin\nparatiisin portilta, ja auenneet taivaat paljastivat onnellisen\nihmislapsen silmien eteen Elämän puun — jonka hedelmän mehua hänen nyt\nsallittiin maistaa.\n\n\n\n\nIHMISEN JÄLLEENSYNTYMINEN.\n\n\n\nAina siitä ajasta saakka, jolloin ihmisjärki alkoi esiintyä siksi\ntoimintakykyisenä, että se saattoi luoda yksilöityneen, näennäisesti\nitsenäisen olion maailmankaikkeudessa, kuihtui sielun silmä, jolla\nihminen lapsuusaikanansa näki elämänsä kuolemattomuuden ja sen\nidentisyyden kaikkeuden elämän kanssa. Sen näön häviämisen mukana\nhimmeni ihmiseltä hetkeksi myös hänen elämänsä päämaali ja hän jäi\nikäänkuin pimeään yöhön, missä hänen oli järjellänsä etsittävä valo,\njoka selvittäisi hänelle ihmiselämän alun ja lopun, sen tarkotuksen\nmaailmankaikkeudessa. Siksipä ei meidänkään päivinämme ole lakannut\nhuuto, joka on kaikunut kautta aikojen: \"mistä olemme tulleet, keitä\nolemme, ja mihin matkaamme?\" Ja vaikka huuto onkin satojen tuhansien\nehkä miljonien vuosien aikoina väreillyt ihmisten huulilla ja useita\nvastauksia on koetettu tuolle polttavalle kysymykselle antaa, niin\nei ole voitu keksiä ainuttakaan, joka olisi ehdottomasti tyydyttänyt\nkaikkia.\n\nMeidän aikanamme voidaan nuo vastaukset jakaa kolmeen, kolmesta eri\ntutkimus-suunnasta lähteneeseen ryhmään: materialististen epäilijöiden,\nkirkollisten ja salatieteilijöiden. Epäilijät eivät tahdo nähdä\nsilmänkantamaa kauemmaksi — kun silmä on sammunut, niin on kaikki\nlopussa, sanovat he. Kirkollisen katsantokannan mukaan alkaa ihmiselämä\näidin kohdussa, jolloin Jumala luo ihmisen ikuiseksi olennoksi\ntulevaisuuteen nähden. Salatieteilijät taas väittävät, että ihminen\non ikuinen olento niinhyvin menneisyyteensä kuin tulevaisuuteensakin\nnähden ja maaelämä muodostaa vain tuon katkeamattoman elämän yhden\nkehitysjakson.\n\nEpäilijöiden kanta on helposti ymmärrettävissä. Useinkin ovat he\nhyvin rehellisiä ihmisiä, jotka kylläkin ostaisivat totuuden melkein\nmistä hinnasta tahansa, jos vaan totuuden todistelu täyttäisi\nheidän vaatimansa ehdot. Elämän kuolemattomuus on todistettava\nheille silminnähtävällä ja kouraantuntuvalla tavalla, eli toisin\nsanoen fyysillisillä aisteilla tajuttavilla keinoilla. Mutta elämän\nlakisiteisyys ei ole asettunut tottelemaan heidän määräämiänsä\nvaatimuksia. Päinvastoin osottaa Elämä epäilijälle lakiensa\nloukkaamattomuuden ja samalla tien, kuinka hänelle on mahdollista\nniiden lakien sisällä oppia tuntemaan elämänsä salaisuuksia. Eihän\nvalokuvaajakaan voi esiintuoda ottamaansa kuvaa päivän valossa vaan\ntarvitsee sitä varten pimeän huoneen, jossa jotkut kuvaukselle\nhaitalliset valonsäteet ovat ehkäistyt; samoin vaatii henkisen ihmisen\nolemassaolon todistelu aivan erikoiset edellytykset. Ja niinkauankuin\nei olla halukkaita totuuden ilmisaamiseksi hyväksymään ja käyttämään\nkaikkia tarjolla olevia keinoja, ei ole syytä odottaa, että totuutta\nverhoava peite saataisiin täysin poistetuksi. Yhä laajempaa totuuden\nnäkemystä varten tarvitaan ehdottomasti ennakkoluuloton mieli, mikä ei\nkammoksu ottaa käteensä työasetta, joka uutuutensa takia ensin näyttää\noudolta, vaan tarttuu siihen rohkeasti, voidakseen vihdoin tottuneella\nkäytöllä huomata, mihin se kykenee ja millaisia saavutuksia sillä on\nvoitettavissa.\n\nNiinpä ovat psyykilliset kokeilut tiedemiesten käsissä johtaneet aivan\nerikoisiin tuloksiin ihmisen kuolemattomuus-kysymyksen ratkaisussa. Ei\nsiinä kylliksi, että olisi keksitty ihmisen näkymättömät ruumiit eli\nainakin useita niistä, vaan on myöskin saatu selville johonkin määrin\nnäiden ruumiiden merkitys, kuinka fyysillinen tunto on toiselle niistä\nominainen ja tunne eli sieluelämän ilmiöt toiselle, ja vielä kuinka\najatuskin vaatii itselleen erityisen \"aineellisen\" käyttövälineensä.\nMutta vieläkin syvemmälle on kokeellisen tieteen onnistunut tunkeutua.\nTuntuu uskomattomalta — mutta on epäämätön totuus — että ihmiskokeilu\non voinut muuttaa ihmisessä asuvan personallisuuden aivan toiseksi,\neli toisin sanoen näyttää todeksi sen ihmeellisen seikan, että samoin\nkuin ihmisen eri ruumilla on määrätyt vitaliset tehtävänsä erilaisia\nelonilmauksia varten, niin personallisuuskin on vain suurempi\nkäyttövälineiden kollektivinen kokoelma, mutkikkaampi koneisto, jota\nihminen eli jokin henkinen minuus käyttää tarpeidensa mukaan.\n\nTällä saavutuksella on tiede astunut mahtavan askeleen eteenpäin\nlähentyäkseen niitä väitteitä, joita salatieteilijät kannattavat\nihmisestä, nim. että hän monen syntymän kautta vähitellen kohoutuu\nalemmalta asteelta ylemmäksi inhimillistä täydellisyyttä kohden,\nkäyttäen todellakin vain eri personallisuuksia välikappaleinaan.\n\nNiistä laajoista tutkimuksista, joita on julkaistu psyykillisen\nseuran aikakauskirjassa 'Proceedings' toistan erään otteen, jonka\nmaailmankuulu kirjailija Maurice Maeterlink on teoksessaan \"Kuolema\"\ntuonut esille seuraavasti:\n\n\"Tyydyn vaan lyhyesti mainitsemaan tulokset muutamista hyvin\nhämmästyttävistä kokeista, jotka on tehnyt eversti Rochas.\n\n\"Olkoon heti alussa pantu huomio siihen, että eversti Rochas on\noppinut, joka tieteellisellä tarkkuudella ja kaiken epäilyksen\nyläpuolella olevalla rehellisyydellä on tutkinut objektivista totuutta.\nNukuttamalla erikoisesti tarkotukseen sopivia henkilöitä magnetismia\nsivelyillä, saa hän nukutetun kertomaan koko menneen elämänsä. Siten\nviedään henkilö vähitellen takaisin nuoruuteensa ja aivan aikaisimpaan\nlapsuutensa aikaan. Kussakin näistä hypnotisista tiloista esiintyy\ntuossa henkilössä se tajunta-aste, se luonteen ja mielen tila,\nmikä hänellä oli kysymyksessä olevalla kehitysasteella. Hän elää\nuudelleen niiden aikojen tapahtumat iloineen ja suruineen. Jos hän\noli sairastellut, niin kävi hän läpi sairausajan ja tervehtymisajan\ntäydelliseen parantumiseen saakka. Jos oli esim. kysymyksessä\nvaimo, joka oli ollut äitinä, niin sai hän uudelleen kokea äitiyden\ntyypilliset erikoisuudet, vieläpä synnytyksen ahdistuksen ja tuskan.\nKun henkilö vietiin takaisin aikaan, jolloin hän opetteli kirjottamaan,\nniin kirjotti hän kuin lapsi, ja hänen käsialaansa voitiin verrata\nhänen kouluaikaiseen kirjotukseensa silloisten kouluvihkojen mukaan.\"\n\nTämäkin on jo kovin ihmeellistä, mutta — kuten eversti Rochas sanoo\n— tässä on kumminkin asteltu lujalla maaperällä; on tehty havaintoja\nvaikeasti selitettävästä fysiologisesta ilmiöstä, jota usean kokeilun\nja tarkistelun nojalla voidaan pitää varmana. Mutta joudumme vähitellen\nalalle, missä yhä suuremmat arvotukset meitä yllättävät.\n\n\"Asian selvittämiseksi otettakoon yksinkertaisin koe tarkastuksen\nalaiseksi. Koehenkilönä on 18-vuotias tyttö nimeltä Josephine,\njoka asuu Voiron Iseressä. Magnetisten sivelyjen kautta on hänen\ntajuntansa siirretty pienen sylilapsen tilaan. Sivelyjä jatketaan ja\ntarina etenee. Josephine ei voi enää puhua. Hänet verhoo kapalo-ajan\nsuuri hiljaisuus, jota seuraa vieläkin salaperäisempi ja syvempi\nvaikeneminen. Josephine vastaa nyt ainoastaan merkeillä, sillä hän\nei ole vielä syntynytkään vaan häilyy synkeässä pimeydessä. Kokeilua\njatkettiin, uni tulee yhä syvemmäksi, ja äkisti puhkeaa tästä unesta\nesiin toisen olion ääni. Tälle tehdään kysymyksiä. Aluksi kieltäytyy\nhän vastaamasta, selvittäen, 'että hän tosin on läsnä, koska hän\nkerran voi vastata kysymyksiin, mutta hän ei näe mitään tässä häntä\nympäröivässä pimeydessä.' Sivelyjä jatketaan ja vähitellen saadaan\nluotettavia vastauksia. Hänen nimensä on Jean Claude Bourdon, on vanha\nmies ja jo kauvan aikaa ollut sängyn omana sairaana, mutta kertoo silti\nelämänsä vaiheita. Hän on syntyisin Champvent'ista Pollitin kunnasta\nv. 1812, käynyt koulua 18 vanhaksi, suorittanut sotapalveluksensa\n7:ssä tykistörykmentissä Besanconissa. Kertoo sitten poikamaisista\nvehkeilyistään ja kisailuistaan samalla kun syvässä unessa makaava\ntyttönen tekee kädellään liikkeen kiertääkseen viiksiään sormiensa\nvälissä.\n\n\"Sotapalveluksesta kotiin palattuaan ei hän mene naimisiin vaan elelee\nyhdessä rakastajattaren kanssa ja — kertomuksen lyhentämiseksi — kuolee\n70-vuotisena taudin jälkeen.\"\n\nYllä olevan vainajan kertomus haudan tuolta puolen ei ole missään\nsuhteessa erikoinen, mutta se ei suinkaan vähennä sen todenperäisyyden\narvoa. \"Hän tuntee kuinka hän lähtee ulos ruumiistansa\", mutta\npysyy siihen kiintyneenä jokseenkin kauan. Hänen hienompi-fluidinen\nruumiinsa, joka ensimmältä oli kovin hienoaineista, saa vähitellen\ntukevamman muodon. Hän elää pimeydessä, joka alussa tuntuu kovin\nvastenmieliseltä, mutta kärsittävältä ja siedettävältä. Vihdoin\nhälvenee yönpimeys muutaman valonsäteen läpäisystä. Hän saa sisäisen\naavistuksen siitä, että hänen on jälleensynnyttävä, ja hän lähestyy\nhenkilöä, joka hänet on maailmaan synnyttävä, nimittäin Josephinen\näitiä. Hän on alinomaa tämän tulevan äitinsä seutuvilla, aina\nsynnytyshetkeen asti, ja astuu viimein sisälle tämän lapsen ruumiiseen.\nAina seitsemänteen ikävuoteen saakka oli lapsen ruumiin ympärillä\njonkinmoinen haihtuva kehys, missä hän erotti useita asioita, joita hän\nei koskaan sittemmin ole nähnyt.\n\nMutta vieläkin kauemmaksi kuin Jean Clauden personallisuuteen voitiin\ntunkeutua. Noin kolme neljännestuntia kestävän magnetisoimisen\njälkeen vaihtuu tuon vanhan mieshenkilön ääni ilman mitään väliaikaa\nuudelleen pienen lapsen ääneen. Uusi hiljaisuus, uusi \"limbus\ninfantun\", \"lasten tuonela\", sitten äkillisesti toinen ääni ja\ntoinen personallisuus. Tällä erää on se vanhan naisen, joka on ollut\nkovin ilkeä ja on sen vuoksi saanut kärsiä paljon. Nykyisin, kun hän\non kuollut, esiintyvät tapahtumat päinvastaisessa järjestyksessä,\nalkaen kokeilussa siis elämän lopulta. Hänkin on pimeydessä, pahojen\nhenkiolentojen ympäröimänä. Hän vastailee heikolla äänellä mutta aina\nselvään ja seikkaperäisesti kaikkiin hänelle tehtyihin kysymyksiin,\neikä hän jankkaile kuten Jean Claude teki. Tämän uuden henkilön nimi on\nPhilomène Carteron.\n\n\"Yhä syventämällä nukkuvan unta, sanoo Rochas, saadaan ilmennyksiä\nPhilomènen elinkaudesta. Näyttää kuin kärsivä tila haihtuisi; hän on\ntyyni ja vastailee aina selvällä, joskin jäykällä tavalla. Hän tietää,\nettei hänestä ole pidetty kotiseudullaan, ja sen hän tahtoo tilaisuuden\ntullessa kostaa. Hän oli syntynyt v. 1702 ja hänen syntymänimensä oli\nollut Philomène Charpigny. Hänen äitinsä isä oli Pierre Machon, joka\nasui Ozan'issa. Vuonna 1732 oli hän Chevroux'issa mennyt naimisiin\nCarteron nimisen miehen kanssa, jonka yhteydessä saadut kaksi lasta\nolivat kuolleet.\n\n\"Ennen tätä syntymäänsä oli Philomène ollut tyttö ja kuollut pienenä\nlapsena. Sitä ennen oli hän ollut mies, tehnyt murhan ja sen takia\nsaanut kärsiä kauan 'pimeydessä', mikä pimeys jatkui hänen lapsena\nkuolleen elämänkin jälkeen, vaikka hän ei silloin ollut ennättänyt\nmitään pahaa tehdä.\n\n\"En voinut pitkittää unitilaa pitemmälle, sanoo Rochas, sillä Josephine\noli kovin uupunut, ja oli sangen säälittävää nähdä häntä näiden\nkriisien eli vaihdosten aikana.\n\n\"Olen myöskin tehnyt kokeen, joka näkyy todistavan, että näiden\nmedioiden havainnot ovat objektivista todellisuutta. Voiron'issa\non minulla ollut kokeiluissani alituisesti mukana eräs nainen,\nluonteeltaan rauhallinen ja harkitseva, mutta ei ollenkaan\nsuggestionille vastaanottavainen, nimeltään mademoisille Louise.\nTällä nuorella neidolla on melkoinen kyky havaita ihmisruumiista\nulosvirtaavia valunnoksia, siis myöskin eetteri- ja astraliruumiita\n(mikä kyky joka ihmisessä on enemmässä tai vähemmässä määrässä ja on\njokseenkin tavallinen). Kun Josephinen muistoon heräsi hänen menneet\nelämänsä, niin näkyi mademoiselle Louisen silmälle hänen ympärillään\nvaaleahko värikehä eli aura, mikä aura heti muuttui tummaksi, kun\noli kysymyksessä välitila kahden elämän välillä. Joka tapauksessa\nreageerasi Josephine kiihkeästi, kun kosketeltiin sitä paikkaa\nhuoneessa, jossa aura oli nähtävissä, olipa se sitten vaalea tai tumma.\"\n\nNämä ylläolevat kokeilujen tulokset pitää Maeterlink todistuksena\njälleensyntymisopista, joskaan ne eivät hänen mielestänsä ole vielä\ntäysin riittävät.\n\nKun hän sitten harkitsee jälleensyntymisteorian siveellisiä\nedellytyksiä ja vertaa sitä muihin sen rinnalla esiintyviin\nmaailmankatsomuksiin, lausuu hän:\n\n\"Ei ole koskaan löytynyt kauniimpaa, vanhurskaampaa, puhtaampaa,\nsiveellisempää, enemmän siunausta tuottavaa, lohdullisempaa ja vieläpä\njossakin määrin todennäköisempää uskonoppia kuin jälleensyntyminen.\nSe on nykyisin ainut oppi, joka puhuessaan järjestelmällisistä\nperättäisistä parannuksista ja puhdistuksista, ottaa huomioon kaikki\ninhimillisen elämän niinhyvin fyysilliset kuin myös älylliset\nerilaisuudet, siten tasottaen näennäiset yhteiskunnalliset vääryydet ja\nkohtalon epätasaisuudet.\"\n\nEpäjohdonmukaisin ja epäfilosofisin on kirkollinen kanta ihmisestä. Sen\nväite, että Jumala kullekin syntyvälle ihmiselle loisi kuolemattoman\nsielun, joka olisi tulevaisuuteensa nähden ikuinen, ei voi saada\njalansijaa vähänkään ajattelevammassa yksilössä. Sillä kuinka\niankaikkista olentoa voitaisiin luoda? Luomistapahtuma jo semmoisenaan\nsisältää alkamisen käsitteen — ja kaikella, jolla on kerran ollut\nalku, täytyy myös olla loppu. Ainoastaan ikuinen, aina olemassa oleva,\naluton ja loputon — niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin nähden\n— voi ilmentää iankaikkisuusolennon. Siksipä ovatkin ajattelevammat\nihmiset kirkonkin helmassa kaikkina aikoina kannattaneet niinkutsuttua\npre-eksistensi oppia, joka edellyttää ihmissielujen olemassaolon\nennen heidän syntymistään maan päälle. Onpa vielä todettu, että itse\njälleensyntymis-oppikin on alkuansa ollut kristillisten kirkkojen\nomaisuus, koska historialliselle tutkimukselle on onnistunut toteen\nnäyttää, että tuo oppi julistettiin pannaan, poistettiin kirkon\noppijärjestelmästä keisarillisella mahtisanalla kirkolliskokouksessa\nKonstantinopolissa v. 553 keisari Justinianuksen hallitessa.\n\nRyhtymättä arvostelemaan seikkaperäisemmin kirkollista\nmaailmankatsomusta myönnettäköön, että silläkin on ollut suuri\ntehtävänsä terottaissaan fyysillisen, personallisen elämän tärkeyttä,\njoskin se lyhytnäköisyydessään on määritellyt sen ihmisen ainoaksi\nelämäksi. Yksi seikka on kumminkin länsimaiselta kirkolliselta\nmaailmankatsomukselta pois riistettävä, joka ei sille kuulu, nimittäin\nsen nimilipusta sana \"kristillinen\". Kristillinen maailmankatsomus\non jälleensyntymisopin niinkuin monen muunkin opin suhteen aivan\nvastakkainen kirkollisen käsityksen kanssa, ja olisi todella\nalentavaa kristinuskon arvolle, jos se tehtäisiin samaksi dogmatisen\nkirkonopin kanssa. Alkuperäinen kristinoppi eli Kristuksen oppi\non aatteellisessa ylevyydessä toisten suurten maailmanuskontojen\nhinduismin ja buddhalaisuuden tasalla, ja niinkuin jälleensyntymisoppi\non jälkimäisille aivan oleellinen, niin se on myöskin perustana\nja pohjana Kristuksen opetuksissa. Sen opin edellyttäminen tekee\nmahdolliseksi käsittää Kristuksen vuorisaarnan huippukohdan: \"olkaa\ntäydelliset niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.\"\nSillä kuinka voisikaan matalalla oleva ihmislapsi yhdessä lyhyessä\nmaaelämässä saavuttaa Jumalan täydellisyyden, vallankin jos Jumala\nolisi sattunut luomaan hänet epätäydelliseksi niinhyvin ruumiin,\nsielun, kuin ymmärryksenkin puolesta, jommoisia epäilemättä on\nsuurin joukko ihmiskunnastamme. Eikä kenkään voine väittää, ettei\nKristus olisi tarkottanut sitä, mitä hän sanoi, sillä siksi ylevä\nja aatteellisesti korkea on se opetuksen tausta, jolle hän piirsi\ntuon mainitun lauseen. Se muodostaa äärimmäisen saavutuksen siinä\nsuunnattoman korkeassa kehitysjaksossa, jonka tietä ja asteita hän\nkuvaili vuorisaarnan ihanissa autuudenlupauksissa. Niissä hän askel\naskeleelta kohottaa ihmisen tajunnan korkeammalle ja korkeammalle\nhyvyyden maailmaa \"taivasten valtakuntaan\", jonka hän sanoo kuuluvan\nniille, jotka \"kerjäävät henkeä\". Tämä hengen kerjäläisen tajunnantila\non ensimmäinen aste sillä tiellä, joka avaa ihmiselle todellakin\ntaivasten valtakunnan, missä isoova ravitaan, laupiaalle tapahtuu\nlaupeus, sävyisä saa periä maan, ja rauhottunut ihmisolento kutsutaan\nvihdoin \"jumalan pojaksi\" [alkutekstin mukaan Matth. 5:9]. Silloin\nhänen puhdas sydämensä alkaa avautua näkemään Jumalaa sekä itsessään\nettä kaikkialla luonnossa ja paikallansa on Kristuksen opetus: \"autuaat\novat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan\". Tämä näkemäsi\nJumala, Hän on sinun päämääräsi, ole siis täydellinen niinkuin on sinun\ntaivaallinen Isäsi, jota katselet nyt sielusi avautuneella silmällä.\n\nTämä suuremmoinen opetus kadottaisi kaiken todennäköisyytensä\nja luonnollisuutensa, jos ei sen opetuksen takana olisi ollut\nedellytyksenä jälleensyntymisoppi, joka takaa ihmiselle mahdollisuuden\njatkuvaan kehitykseen. Vasta sen opin valossa on Mestarin opetus\naivan luonnollinen. Ja ettei tämä olettamus ole mikään mielivaltainen\nyritys anastaa tukea jollekin subjektiviselle mielipiteelle, käy\nselville kun seuraa Kristuksen muissa tilaisuuksissa antamia opetuksia.\nHän nimenomaan omaksuu silloin vallalla olevat käsitykset ihmisen\npre-eksistensistä kertomuksessa sokeana syntyneestä (Joh. 9:2) ja\nsairaan parantamistapauksessa Bethesdan lammikolla, ja selvemmin hän\nilmaisee kantansa puheissaan Johannes Kastajasta, josta hän sanoo: \"hän\non Elias, jonka tuleman piti\" (Math. 10:7—15 ja 17:10—13, Marc 9:11—13).\n\nEllei pre-eksistensi ja jälleensyntymisoppi olisi ollut aivan yleinen\nsenaikuisten juutalaisten keskuudessa, niin ei profetta Jeremias olisi\nmyöskään Jahven suun sanoina käyttänyt seuraavaa lauselmaa, jossa\nviitataan Jeremiaan kutsumuksen pätevyyteen: \"Ennenkuin minä sinut\nsiitin sinun äitisi kohdussa, niin minä sinut tunsin, ja ennenkuin\ntulit ulos äitisi helmasta, niin minä sinut jo pyhitin sekä määräsin\nkansojen profetaksi\" (Jer. 1:5).\n\nUseita muitakin raamatun paikkoja voitaisiin tuoda tueksi\nsille väitteelle, että jälleensyntymisoppi muodosti niinhyvin\njuutalaisuudessa kuin myöskin ensimäisten kristillisten seurakuntain\nopetuksessa tärkeän sijan ja oli tavallaan sille aivan oleellinen.\nSiksipä useat kirkkoisät aikakautemme ensimäisellä ja toisella\nvuosisadalla opettivatkin sitä julkisesti, josta todisteena on\nmuun muassa Origeneen lauselma kirjassaan \"Contra Celsum\": \"voipi\nnäet tapahtua, että israelilainen jälleensyntyy skythien sekaan ja\negyptiläinen joutuu juutalaisten joukkoon.\"\n\nKun lännen eri kirkkokunnat uudelleen ottavat opinkappaleidensa\njoukkoon ne kalliit opetuksen helmet, muiden muassa\njälleensyntymisopin, joita jumalallinen Kristus kerran opetti ihmisille\nja jotka kirkko sittemmin hylkäsi, silloin, mutta vasta silloin, on\nkirkolla oikeus käyttää nimenänsä Kristin usko, ja silloin on se\nastunut ulos siitä alennuksen tilasta, jossa se on yli vuosituhannen\nnukkunut. Samalla kertaa on se astunut arvoasemaansa tasa-arvoiseksi\nniiden maailmanuskontojen rinnalla, joiden ääni ei koskaan ole sortunut\nsaarnaamasta ihmisille jälleensyntymisopin lohdullista hyvääsanomaa.\n\nSilloin on maailmalle koittava uusi päivä. Aletaan oikealla tavalla\nymmärtää veljeyden aatetta ja selvenee käsitys, että koko luomakunta\nmuodostaa Elämän suuren perheen, jonka jäsenet kukin oikeutetulla\ntavallaan esittävät eri-ikäisten lasten osaa.\n\nKehittyneelle kaukonäkevälle salatieteilijälle on jälleensyntymisoppi\nselviö, jolle hän ei kaipaa järjestelmällisiä todisteluja. Sen avulla\nryhtyy hän ratkaisemaan pulmallista kysymystä ihmisen elämästä ja\nkuolemasta. Se tehtävä on hänelle sitäkin helpompi, kun hänen avautunut\nsielunsilmänsä näkee ihmisen eri ruumiit ja niiden merkityksen\nihmiselle. Kuolema, joka ennen niin kaameana näytti uhkaavan katkaista\nkaiken tajuavan elämän, on nyt kadottanut pelottavaisuutensa, kun\nsilmä voi erottaa elämän loppumattoman jatkuvaisuuden. Itse kuoleman\ntapahtuma ei näytä sen erikoisemmalta kuin hetki, jolloin uupunut\ntyöntekijä laskee väsyneen ruumiinsa lepoon, ottaakseen sen taas\nseuraavana aamuna työaseeksi uuden päivän toimintaan. Erotus on vaan\nsiinä, että kuoleman uneen nukkuvan yö on verrannollisesti pitempi,\nja että siitä heräävä ihmislapsi ei tyydy enää vanhaan kuluneeseen\nruumiiseen vaan rakentaa itselleen uuden. Näet kumpaisessakin tilassa,\nniin unitilassa kuin kuolemassakin, jättää ihminen fyysillisen ja\neetteriruumiinsa niitä vastaavilla tasoilla vallitsevien voimien\nhuostaan, samalla kuin ihminen itse hienommissa ruumiissansa asustaa\nnäitä hienompia ruumiita vastaavissa tajuntatiloissa. Tavallisen unen\njälkeen, jolloin fyysillinen ruumis on virkistynyt uusien ponnistusten\nvaralle, ottaa ihminen asuntonsa siihen uudelleen, käyttääkseen sitä\ntyöhönsä fyysillisellä tasolla, mutta kuolemassa jättää ihminen\nfyysillisen ruumiinsa kokonaan, sillä vanhuudesta heikontuneena,\ntautien ja syntien seurausten turmelemana, se ei enää kelpaa ihmisen\ntyöaseeksi. Tällöin sen aineosat jäävät hajaantumaan fyysillisen tason\nainevarastoon.\n\nHetken aikaa fyysillisestä ruumiista erottuaan viipyy ihminen,\neetteriruumiiseen verhoutuneena, fyysillisen ruumiinsa läheisyydessä,\nmutta kun hän on senkin yltään riisunut, niin on hän täydelleen\njättänyt fyysillisen tason ja astunut siihen maailmaan, jota\nahtaammassa merkityksessä kutsutaan haudantakaiseksi maailmaksi eli\nastralimaailmaksi.\n\nTässä olotilassa käyttää ihminen sitä ruumistaan, jonka opimme\ntuntemaan astraliruumiin nimellä. Ihmisellä on jälellä vielä kaikki\nentiset tunteensa ja viettinsä, kuten konsanaankin hänen maailmassa\neläessään, kumminkin sillä erotuksella, että ne nyt esiintyvät\nmonta vertaa palavampina ja tulisempina, kun niiden väreilyä ei\nole enää ehkäisemässä ihmisen karkeampi-aineiset ruumiit. Ihmisen\ntunne-elämän laatu, sen vietteiden ja pyyteiden voimakkuus ja karkeus,\novat ne tekijät, jotka määräävät, minkälaiseksi ihmisen elämä tässä\nastralimaailmassa muodostuu. Jos vietit ovat kovin alhaiset ja\neläimelliset, niin voidaan täydellä syyllä semmoisen henkilön olotilaa\nastralimaailmassa kuvata helvettien räikeillä ja kauhistuttavilla\nväreillä, sillä julmempaa olomuotoa tuskin voidaan ajatella kuin\nhimojen kiihkoisten tulien palo. Ei ole näet enää tilaisuutta niiden\ntyydyttämiseen sillä karkealla tavalla, jolla ihminen oli oppinut\nniistä nauttimaan fyysillisessä ruumiissa eläessään. Mutta kaiken sen\nkurjuuden ja pimeyden ohella, jota tämmöinenkin tila tarjoo, voidaan\nmyöskin siellä nähdä päivänpaistetta, mikä syntyy niiden jalojen\nlähettiläiden läsnäolosta, jotka työskentelevät tässä himojen piirissä.\nHe ovat \"astuneet alas helvettiin\", ollakseen opettajina näille\nonnettomille, jotka eivät vielä ole oppineet alkeellisempia perusteita\nhyvän kaidalla polulla, ja kuinka mahdottomalta tuo työ näyttäneekin,\nniin tuskinpa löytyy himoa, jonka voima ei vaimenisi heidän rakkautensa\nlauhduttavasta kasteesta tässä himojen kiirastulessa.\n\nSitä mukaa kuin sielu puhdistuu ja kirkastuu, sitä mukaa vaihtuvat\nmyöskin hänen astraliset verhonsa ja hänen on vähitellen mahdollista\nkohoutua korkeampiin tajuntamahdollisuuksiin astralimaailman\nvaloisimmille seuduille, joille jo heijastuu taivasmaailman kirkkaus\nsiksi kuulakkana, että useat pitävät tätä tilaa sinä taivaana, jota he\nennen ajatuksissaan unelmoivat. Todellinen taivasmaailma on kumminkin\nvasta niinkutsutulla ajatustasolla, puhtaassa aatteen maailmassa, missä\nhimoilla ei ole jalansijaa. Siksipä ihmisen ennen sinne pääsöänsä on\nvielä kerran \"kuoltava\" s.o. riisuttava yltänsä astraliruumiin puku,\njoka estää hänen nousuaan taivaallisen kirkkauden ihanaan asuinsijaan.\nHienoon älyruumiiseensa vetäytyneenä astuu ihminen sitten todelliseen\ntaivasmaailmaan, jonka kuvaaminen käy yli kaiken mahdollisen maisen\nkuvaamiskyvyn. Siellä kaikki ne hyveet, joita ihminen maaelämänsä\naikana ajatteli ja harjotti, tulevat esille ja puhkeavat täyteen\nkukoistukseensa, niinkuin nupussaan oleva kukka nopeasti avautuu,\nodoteltuaan kauan auringon lämmittäviä säteitä.\n\nTiedäthän, että kukka sitä varten avaa kupunsa auringolle, että sen\nsäteet vuodattaisivat elinvoiman uuden henkäyksen siemenen idulle,\njoka piilee kukan hennoimpien ja kauneimpien terälehtien alla.\nNiin on ihmisenkin laita: sen kauneimman verhon, taivasmaailman\nälyruumiin verhon alla on se säilyttänyt siemenensä sitä uutta muotoa\nvarten, jossa hänen on tehtävä uusi yritys fyysillisessä maailmassa\nonnistuakseen voitollisemmin ponnistuksissaan kuin edellisellä\nkerralla. Hän vei muassaan tämän ihmismuodon idun aurinkoiseen\ntaivasmaailmaan, jotta se kypsyisi elinvoimaiseksi uutta kylvöä varten.\n\nTätä kypsynyttä ihmismuodon siementä kutsutaan salatieteellisissä\nteoksissa nimellä älyruumis. Siihen verhoutuneena astuu ihminen\nmaan luomakunnan Herruuden eteen — Korkeimman istuimen juurelle\npolvistuu ihminen, huulillansa rukous: \"Oi Herra, kun tästä ihanuuden\nasuinsijasta katson maailmaa, näen uuden kuvan heijastuvan aineen\nihmeelliseen mereen. — Se kuva onkin minun oma varjoni, uuden\npersonallisuuteni heijastus. Salli Herra minun ruumistua uudelleen,\nsillä näen, että minun tuleva ruumistukseni on vievä minut suurempaa\ntäydellisyyttä kohden, — jolloin olen kelvollisempi olemaan huoneesi\nasujamena kuin mitä nyt olen.\"\n\nJos ihminen syyruumiinsa tajuntamaailmassa edelleen kyselee, mikä on\nsitten itse ihminen, niin saa hän vastauksen, valtavan näyn muodossa.\nHänet ympäröi ihmeellisin valon kirkkaus mitä eristetty tajunta koskaan\nvoi ajatella ja hän ymmärtää, että hänen on sallittu välähdykseltä\nnähdä heijastus meidän aurinkokuntamme Jumaluuden Herraudesta. Sen\nsuunnaton valorikkaus tekee hänelle mahdottomaksi ryhtyä tavalla tai\ntoisella määrittelemään tämän Olennon suhteita, ja ainoa, minkä hän\nvoi tajuta, on se, että hän itse on yksi säde tuossa kirkkaudessa.\nMutta polttavampana kuin koskaan ennen palaa yhä hänen hengessään\nkysymys, johon hän ei ole saanut vastausta, ja totuuden jano pakottaa\nhänet yhä vain tunkeutumaan korkeammalle löytääksensä Tiedon. Kuta\nlähemmäksi Jumaluutta hän näin nousee, sitä enemmän haihtuu hänen\nympäriltään harha, vihdoin häämöittää hänelle Tiedon säilytysaarre itse\nJumaluuden Herrauden Sydämellä. Ja kun uskalias ihmislapsi astuu sinne\n— niin haihtuu hänen tajunnastaan viimeinen mainen vaippa, ja hänen\nuppoutuessaan Jumaluuteen kuuluu hänen huuliltansa sanat: _Tat tvam\nasi_ — Minä olen Hän.\n\n\n\n"]