[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fbB9aFGJOSTXOEx1lxjaBMiUERVoPOJNChXXiGN3Crq0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},309,"\"Pikku poikani\"","Nervander, Emil (nimim. Emlekyl)",1840,1914,"309-nervander-emil-pikku-poikani","309__Nervander_Emil__Pikku_poikani","Yksinäytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1899,null,5529,33305,false,19670,[23],"Finnish drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Pikku poikani\": Yksinäytöksinen näytelmä by Emil Fredrik Nervander is a one-act play written during the late 19th century. The play revolves around Jalmari, a translator, and his wife Elise, who are preparing for the arrival of their first child. It delves into themes of expectation, anxiety, and the societal tensions of the time, reflecting the emotional struggles of the couple against the backdrop of impending parenthood.  The storyline unfolds in the couple’s home as they await the birth of their son on a stormy evening. Elise expresses her eager anticipation, while Jalmari’s focus on political matters creates a tension in their domestic life. As the evening progresses, the atmosphere darkens with the arrival of a mysterious letter that reveals Jalmari's involvement in a political conspiracy that threatens to ruin their lives. The play reaches a tragic climax as Elise, overwhelmed by the implications of the letter and the societal pressures surrounding them, takes a desperate act in a moment of despair, leading to a harrowing conclusion that leaves audiences contemplating the fragility of happiness and the weight of choices. (This is an automatically generated summary.)",[],298,"Yksinäytöksinen näytelmä sijoittuu vuoden 1861 Helsinkiin. Nuori aviopari Jalmari ja Elise valmistautuvat esikoisensa syntymään ja keskustelevat tulevaisuuden toiveistaan. Samaan aikaan kaupungilla puhutaan politiikasta ja säätyvaltiopäivien valmisteluista, mutta perheen arki keskittyy uuden elämän odotukseen.","Emil Nervanderin 'Pikku poikani' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 309.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Matti Järvinen, Tuija Lindholm ja\nProjekti Lönnrot.","\"PIKKU POIKANI\"\n\nYksinäytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nEMIL NERVANDER\n\n\n\nOtava, Helsinki, 1899.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nJALMARI, kielenkääntäjä, 30-vuotias.\nELISE, hänen vaimonsa, 23-vuotias.\nAPTEEKKARIN ROUVA, Elisen äiti.\nLÄÄKÄRI.\nROUVA EKLÖF.\nPALVELUSTYTTÖ.\nTALONMIES.\nSANANTUOJA.\nKYYTIPOIKA.\n\nTapaus Helsingissä kielenkääntäjän kotona, huhtikuun 21 p. 1861.\n\n\n\n\nPienenpuoleinen sali, kummallakin sivulla ovi ja perällä kaksi, joista\ntoinen on koko näytöksen ajan auki valaistuun eteiseen. Katsojista\noikealla on ajan kuosinmukainen, komerolla varustettu kaakeliuuni.\nSiisti vaan ei ylellinen huonekalusto.\n\n\n1:nen kohtaus.\n\n    ELISE ja JALMARI.\n\n    Jalmari, istuen pöydän ääressä vasemmalla puolen huonetta\n    etualalla, kirjoittaa silloin tällöin jonkun sanan paperille\n    samalla kun hän näyttää muistelevan asioita.\n\n    Elise, istuen taaempana, pöydän ääressä, uunin lähellä, jossa\n    palaa tuli, ottaa eräästä korista muutamia lapsen kapaloita,\n    mekkoja ja myssyjä, joita tarkastelee, samalla kun hiljaa laulaa\n    laulua: \"Rida, rida ranka.\" Laulun päättyessä panee tavarat\n    koriin, menee Jalmarin luo, laskee kätensä hänen olkapäälleen\n    ja katselee häntä sydämellisesti.\n\nJALMARI (heittää kynän ja käärii hellävaroin kätensä Elisen vyötäisille\nkatsoen ystävällisesti häneen).\n\nKultaseni, sinä näytät niin reippaalta, ettei minua ollenkaan huolestuta\ntuo hetki.\n\nELISE.\n\nEi minuakaan pelota vähääkään. Jalmari, oi kuinka odotan pikku poikaani.\n\nJALMARI (vetää hänet polvelleen istumaan, leikillisesti.)\n\nSinä olet pikku hupakko \"pikku poikinesi\". Jospa se onkin herttainen\npikku tytön-tyllerö?\n\nELISE.\n\nEi, ei, ei! Kaikkea sinä puhutkin. Ei -- reipas vankka poika, siitä olen\nkoko sielussani vakuutettu. Ja kuulehan. Minä olen salaa jo neulonut\npikku Jalmarin kastemekkoon hänen nimensä ja sen ympärille pieniä\nruusunnuppuja ja tammenlehtiä. Se on niin ihmeen sievä. -- Mutta et saa\ntätä kellenkään kertoa, se muistakin.\n\nJALMARI.\n\nKas vain sitä pikku äitiä, jolla on salaiset puuhansa, sillä aikaa kun\nisä on poissa.\n\nELISE.\n\nMinullapa on ollutkin hyvää aikaa viime päivinä, sinä kun olet ollut\nkotoa poissa tavallista enemmän.\n\nJALMARI.\n\nEthän liene siitä pahoillasi? -- Tuo valiokunnan kokoonkutsuminen on\nsaanut kaikki ylösalaisin. Koko Helsinki on liikkeellä. Ei voi millään\nehdolla pysyä kotosalla.\n\nELISE.\n\nRakas Jalmari, ymmärränhän minä sen hyvin vaikka minulla ei ole näinä\npäivinä ollut tarpeeksi mielenrauhaa syventyäkseni yleisiin asioihin.\nMutta mitä siitä. Tiedänhän, että sinä ja muut, jotka ajattelevat yhtä\njalosti kuin sinä, olette levottomia ja jännityksissä, mitä olisi\ntehtävä.\n\n    Jalmari laskee ikäänkuin sattumalta kätensä edessään\n    olevalle paperille.\n\nELISE (leikillä, osottamatta kuitenkaan mitään uteliaisuutta, siirtää hänen\nkätensä syrjään.)\n\nMitä sinulla nyt on työnä? Kas, luettelo, jossa on isänmaallisten\nmiesten nimiä! Aina sama Jalmari. -- Aina vain ajatuksesi askartavat\nisänmaan hyväksi.\n\nJALMARI.\n\nOlen vain, kultaseni, tähän kirjoitellut, mitä tänään kaupungilla\nkuulin. -- Nämä herrat aikovat panna vastalauseensa sitä vastaan, että\nvaliokunta edustaisi valtiopäiviä, ja tiesi Jumala mitä kaikkea vastaan.\n\nELISE.\n\nNäytähän! Noin monta tunnettua miestä Suomen eri seuduilta.\n\nJALMARI.\n\nNäitä kaikkia odotetaan tänään kaupunkiin, kelirikosta huolimatta.\nErityiset viestinviejät ovat olleet kutsuja kuljettamassa, ja kokous on\nmäärätty täksi illaksi 8 ajaksi, -- ja ajattele, se pidetään samassa\ntalossa, jossa sinä asuit ollessamme ensimäistä vuotta kihloissa.\n\nELISE.\n\nSe vuosi oli onnemme alku. Mutta Jalmari, et voi arvata, mitä nyt juuri\njohtui mieleeni. Minulla on jotakin sinulle tunnustettava. Voithan\nymmärtää, että kun on kaikki näkevän Jumalan edessä, lapsi sydämmellä,\nniin kuin minä nyt, niin haluaa täydellistä rauhaa ja levollisen mielen\n-- ja sen vuoksi tahdon tunnustaa sinulle kaikki, että Jumala olisi\nminulle laupias. -- Tiedätkö, minkä vuoksi isä lopultakin suostui\navioliittoomme, vaikka ensin vastusti? Isä, uskonnollinen mies, piti\nsinua liian maailmanmielisenä, mutta minä sitten hänelle vakuutin, että\nsinä rakastat Jeesusta --\n\nJALMARI.\n\nMutta Elise?\n\nELISE (jatkaen).\n\n-- silloin herahti kyynel vanhuksen silmään, hän puristi kättäni ja\nvirkkoi hiljaa: \"Mene sitten hänelle, -- Jumala siunatkoon sinua,\nlapseni\". Tiedän, että en puhunut aivan totta, ja se on huolestuttanut\nminua usein, mutta olenhan sen jälkeen ollut niin onnellinen, jonka\ntähden olen uskonut, että Jumala on minulle antanut anteeksi.\n\nJALMARI.\n\nTämä, kultaseni, olkoon vain meidän keskinäinen asiamme, ymmärräthän.\n\nELISE.\n\nJa tottahan poikamme kastetaan?\n\nJALMARI.\n\nEipähän kastamatta! Minä olen virkamies, ja lapseen nähden sinun on\nvalta kaikessa. Tulkoon sinusta oikein hyvä ja hurskas äiti pikku\nlemmikillemme.\n\nELISE.\n\nKiitos, Jalmari, nyt olen iloinen, niin iloinen. Tämä asia on painanut\nsydäntäni. -- Kuule, sitten kun näet poikamme, niin sinä kirjoitat\nkauniin runon hänestä ja minusta, eikö niin?\n\nJALMARI.\n\nNoo! -- Kaikkia sinä haluatkin? Tiedätkö, entisillä runoillanikaan ei\nminusta ole mitään arvoa. Ne ovat niin onteloita.\n\nELISE.\n\nMutta Jalmari! Elä sano niin, jotka ovat minulle niin rakkaita, ja minä\nopetan poikamme nostamaan katseensa sinuun ylpeydellä.\n\nJALMARI.\n\nElise! -- Sinä tiedät, kuka tuntematon isäni oli. Minulla ei ole\nminkäänlaista entisyyttä, niin kuin muilla. Sentähden olen koettanut\nluoda tulevaisuuden itselleni ja sinulle.\n\nELISE.\n\nJa pojallemme. -- Sehän juuri on ihanaa. Sinun nimesi omistajana on hän\nseisova kunniakkaana yllänsä Jumalan päivä ja nuoressa sydämessään\nmeidän rakkautemme. Kun toisilleen antautuu koko rakkaudellaan ja\nvilpittömästi, niin siitä koituu onni, runsas ja rehevä. Ja nyt\nlapsemme!\n\nJALMARI (nousee.)\n\nSinä haaveilet ja olit saada minut unhoittamaan, että minulla oli määrä\nerään tuttavani kanssa pitää kokous.\n\nELISE.\n\nTietysti päivän kysymyksen johdosta. -- Ja tuo isänmaanystävien suuri\nkokous kai pidetään salaisesti?\n\nJALMARI.\n\nTietysti syvimmässä salaisuudessa, lukittujen ovien takana. Niin on\nminulle salaisuutena uskottu.\n\nELISE.\n\nEikö sinua ole siihen kutsuttu?\n\nJALMARI.\n\nEi. Sinne tulee vain vaikuttavia miehiä, suurtilallisia ja muita, joiden\nvoidaan katsoa edustavan maata. Mutta, muuten tuo levottomuus on ehkä\nliioiteltua.\n\nELISE.\n\nNiinkö luulet? No sitten olen minäkin levollinen. Olisi pelottavaa\najatella, että -- -- --\n\nJALMARI.\n\nMutta mistäpä sen oikeastaan tietää! Ehkä kaikki käy toivon mukaan tai\nkentiesi aivan toisin. Paljoko se on kello? Kas, jo seitsemän. Minun\ntäytyy jättää sinut hetkiseksi yksin.\n\nELISE.\n\nEthän viipyne kauan poissa? Olen varma että äiti ehtii jo tänä iltana\ntänne. Anna täti oli nimittäin hämärän aikana pikimmältään luonani ja\ntoi erään matkustajan terveiset äitiltäni. Äiti oli pari päivää sitte\ntullut Tampereelle ja jäänyt sinne vähän lepäilemään, kun matka Porista\noli ollut rasittava.\n\nJALMARI.\n\nVai niin, sitte voi hän olla täällä millä hetkellä hyvänsä. Mummo on\nvielä ripeä liikkeissään. -- Mutta asiasta toiseen! Pieni\ntalousrahastosi tarvitsee tietenkin näinä aikoina vahvistusta (ottaa\nlompakostaan muutamia setelirahoja, jotka antaa vaimolleen.) Tässä on\npikku vaimoseni.\n\nELISE.\n\nNäin paljon rahaa! Jalmari, kuinka se on mahdollista! Tässä on ihan\nliiaksi.\n\nJALMARI.\n\nTavallista enemmän, sitä kai tarkoittaa minun säästävä emäntä kultani.\nNäetkö -- minulle on nyt juuri maksettu muuan vanha saamiseni\nylioppilasajoilta -- rahat, joiden luulin ikipäiviksi menneen Kankkulan\nkaivoon. Ei sinun nyt tarvitse kitsastella. Saakoon anoppi nähdä, etten\nminä sentään aivan nälällä ruoki hänen rakasta lastaan.\n\nELISE.\n\nKaikkia sinä pakiset, armaani! Mutta näin paljon rahaa!\n\nJALMARI.\n\nNo niin, siitä asiasta ei enää puhuta. Minun pitää jo lähteä. (Pistää\npaperin ja lyijykynän taskuunsa).\n\n\n2:nen kohtaus.\n\n    EDELLISET. ROUVA EKLÖF, (tulee keittiön puolelta.)\n\nJALMARI.\n\nKas rouva Eklöf! Olittepa hyvä, kun tulitte. Nyt voin huoletta heittää\nmuoriseni hyvään hoitoon. Hyvästi rakas Elise. Tunnin kuluttua tahi\nniillä vaiheilla olen kotona. Minkälainen ilma siellä on nyt illalla,\nrouva Eklöf?\n\nEKLÖF.\n\nKerrassaan kauhea. Sataa räntää, sellainen suden-ilma, että hyvä Jumala\n-- ja pimeä kuin säkissä.\n\nJALMARI (etehisessä)\n\nMinä otan sitten tuon sadetakin, niin olen kuin luotu rosvonilmaan. Vai\nmitä Elise? Kun minulla on tämä nuttu yllä ja pussikaulus pään yli, etpä\nsinäkään taitaisi minua hevillä tuntea. Näytän kai aika\nryöväripäälliköltä? Hyvästi nyt hetkiseksi, äiti kulta! Hyvästi hyvä\nrouva Eklöf! (Menee.)\n\nELISE (sulkien etehisen oven.)\n\nHuu, sitä ilmaa! (Puhuu keittiön ovesta.) Liina, ole hyvä ja käy\npyytämässä talonmiestä lakaisemaan etehisen portaat. Siellä on niin\npaljon lumisohjua, ja tohtori arveli, että hän kenties käy vielä tänä\niltana täällä.\n\nPALVELUSTYTTÖ.\n\nPihalle juuri ajettiin. (Etehisen kelloa soitetaan.) Varmaan tohtori!\n\n    (Menee avaamaan ja ulos etehisen kautta).\n\n\n3:mas kohtaus.\n\n    ELISE, ROUVA EKLÖF, LÄÄKÄRI.\n\nLÄÄKÄRI (päällystakkinsa kiiruusti riisuttuansa.)\n\nHyvää iltaa, hyvää iltaa, hyvä Elise rouva. Kuinka nyt jaksatte?\n\nELISE.\n\nOlen niin reipas, kuin olisi kaikki jo ollut ja mennyt.\n\nLÄÄKÄRI.\n\nValtimo lyö tasaisesti, ja kaikki onnistuu toivon mukaan, kunhan pidämme\nhuolta, etteivät mitkään sattumat tee teitä rauhattomaksi. (Rouva\nEklöfille.) Vai on rouva Eklöf täällä? Se on erittäin hyvä. Olen\nvakuutettu, että kaikki käy hyvin, mutta \"ei vara venettä kaada\",\nniinkuin sanotaan, ja sen vuoksi otetaan kotia vähän kloroformia, jos\nsatuttaisiin tarvitsemaan. Minä kirjoitan reseptin (istuu Jalmarin\npöydän ääreen ja antaa reseptin rouva Eklöfille). Kas tässä, rouva\nEklöf, lähettäkää tämä apteekkiin, niin asia on suoritettu. (Eliselle.)\nJa kuinka miehenne voi? Hän lienee ulkona tämmöiselläkin säällä, koskei\nhäntä näy kotosalla.\n\nELISE.\n\nVoi rakas tohtori, hän ei pelkää pimeyttä eikä myrskyä, tulkoon miltä\ntaholta hyvänsä.\n\nLÄÄKÄRI.\n\nNuoren miehen tuleekin olla rohkea, ja rohkeutta me tarvitsemme\ntavallista enemmän tänä aikana, jolloin meistä maailmaa kokeneista\nvanhoistakin valoisin kevätpäiväkin näyttää pimeältä. Mutta kyllä aika\nneuvon tuo, kunhan kaikki vankkana muurina toisiimme liitymme -- eikä\njoukosta tarvitse kaivata teidän arvoisaa rehellistä miestänne, hyvä\nElise rouva. (Puristaa hänen kättään, sitten hiljaa rouva Eklöfille joka\non palannut takaisin.) Toimitettu? Hyvä. Jos näyttäisi siltä, että olisi\nvälttämätöntä käyttää kloroformia niin lähettäkää vain hakemaan minua\nvaikka keskellä yötä. Minun nukunnallani ei ole enään isosti arvoa.\n(Kohteliaasti Eliselle.) Ja nyt on kaikki selvänä, ja minä luulen, että\nme kohta iloksemme näemme nuoren äidin onnellisesti hymyten katselevan\n\"pientä poikaansa\". Niin, niin \"pientä poikaansa\". Ja nukutaan nyt hyvin\nja kootaan voimia ja ollaan oikein reipas! Hyvästi! Hyvästi! (Menee\netehisen kautta)\n\n    Elise ilosta hymyillen saattaa häntä avaten ulko oven.\n\nTALONMIES (tulee ulko-ovesta, heti lääkärin mentyä).\n\nPortaita laastessani tapasin tämän kirjeen lumisohjussa. Se on\nvarmaankin herrasväelle, koska se oli juuri kirjelaatikon kohdalla.\nPostimies on kai hätiköinyt ja pimeän päässä ja huonossa säässä\npudottanut sen maahan.\n\nELISE (ottaen kirjeen.)\n\nAivan märkä! Olipa se kiusallista. Kirje on todellakin miehelleni.\nKiitos vain, hyvä Kalle!\n\nTALONMIES.\n\nEi mitään kiittämistä. (Menee.)\n\n\n4:jäs kohtaus.\n\n    ELISE ja ROUVA EKLÖF.\n\nELISE (katsellen kirjettä.)\n\nEi tämä ole ollut postissa, vaan joku erityinen kuljettaja sen on\ntuonut. Käsiala on aivan outo. Olipa se harmillista, että sen piti\npudota lumeen. Mutta katsokaahan, rouva Eklöf, kuori on aivan avonainen.\nSuulakka on liuvonnut irti. Kuinka lie sitten varsinaisen kirjeen laita.\nSaapa nähdä, saako mieheni kirjoituksesta mitään selkoa.\n\nROUVA EKLÖF.\n\nJos kirje jätetään märkään kuoreen, voi se käydä mahdottomaksi lukea.\nTäytyy kuivata paperi. (Koettaa uunin komeroa.) Tänne, hyvä rouva, uunin\nlämpimään komeroon, on paperi levitettävä. Kas niin, ottakaa nyt kirje\npois kuoresta, (Elise tekee niinkuin käsketään) sillä tavalla, kuoren\nasetamme syrjälleen toiselle puolelle ja levitämme kirjeen komeron\npohjalle, -- se ei näytäkään kovin pahasti kastuneen ja kirjoituksen\nvoinee siitä aivan helposti lukea.\n\n    Palvelustyttö tulee tuoden apteekista pullon, jonka hän\n    antaa rouva Eklöfille ja menee.\n\nROUVA EKLÖF.\n\nVai niin, kloroformipullo. Kiitos, kiitos! No eipä tämä näytä juuri\npieneltä. Sen panemme hyvään säilöön. Vaikkapa tänne kaappiin. Eikö\nniin?\n\nELISE (puuhatessaan paperi kädessään.)\n\nNiin, pannaan sinne. Tässä on kaapin avain, hyvä rouva Eklöf. (Antaa\nhänelle avaimen.)\n\nROUVA EKLÖF (antaa avaimen takaisin pantuaan pullon kaappiin.)\n\nTässä on avain. Nyt ei kukaan asiaan kuulumaton saa pulloa käsiinsä.\n\nELISE (on levittänyt kirjearkin ja kääntelee sitä hämmästyksissään.)\n\nMitä kummaa! (Lapsellisesti nauraen). Paperi on aivan typösen tyhjä, ei\nainoatakaan kirjainta! Onpa se ollut hajamielinen kirjoittaja.\n\nROUVA EKLÖF.\n\nTotta tosiaan! Eipä sitten ollutkaan vahinko eikä mikään, jos se\nkastuikin.\n\nELISE (yhä nauraen, samalla kun hän laskee paperin arvottomana uunin\nkomeroon.)\n\nTämä vasta on hauska juttu miehestäni. Kenties hän päällekirjoituksesta\nkuitenkin arvaa, keneltä kirje on.\n\nROUVA EKLÖF (nauraen.)\n\nSe kai on ollut joku sangen oppinut herra. Nehän ne tavallisesti ovat\nhajamielisiä.\n\nAisakellon ääni kuuluu pihalta.\n\nELISE.\n\nNyt varmaankin äiti tulee. (Huutaa) Liina! Liina!\n\nPALVELUSTYTTÖ (tullen saliin)\n\nKuomireki saapui pihaan. Ehkä apteekkarin rouva tulee.\n\nELISE.\n\nAivan varmaan. Riennä! Auta rouva tavaroineen sisään!\n\n    Palvelustyttö menee ulos etehisen ovesta.\n\nROUVA EKLÖF.\n\nMinä siirryn kotiini. Hyvää yötä, hyvä rouva, nukkukaa hyvin! (Menee\nkeittiön kautta.)\n\nELISE.\n\nKiitos, kiitos, rakas rouva Eklöf, hyvää yötä, hyvää yötä!\n\n\n5:des kohtaus.\n\n    ELISE. APTEEKKARIN ROUVA. PALVELUSTYTTÖ, ja eräs KYYTIPOIKA,\n    joka kantaa matkakapineita etehiseen, missä äiti ja tytär\n    ensimäiset tervehdyksensä vaihtavat.\n\nELISE.\n\nSydämellisesti tervetullut, rakas äiti! (Suutelee häntä.)\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nKiitos, kiitos, rakas Elise. Kuinka jaksat nyt? Näytät sangen terveeltä.\n\nELISE.\n\nJa olenkin niin terve ja reipas, ettei sinun, äiti, tarvitse olla\nollenkaan huolissasi minun tähteni.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nJumalalle kiitos!\n\nELISE.\n\nSaanko auttaa?\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nKiitos, rakas lapseni.\n\nELISE.\n\nJätä se suuri lipas tänne eteiseen.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nJa vie se pieni matkalaukku minun huoneeseeni. Kyyti on edeltäpäin\nmaksettu.\n\nELISE.\n\nJalmari on kaupungilla, mutta tulee kotiin aivan pian. Emme näet\ntäsmälleen tietäneet, milloin äiti ennättää perille. Jalmarilla on eräs\nkokous valiokunta-asian tähden.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nNiin, siitä valiokunnasta kuulee puhuttavan menipä minne hyvänsä. Mieliä\nkuohuttavaa aikaa tämä.\n\nELISE.\n\nJa ajatelkaa äiti, Jalmari elää aivan päivän tapausten pyörteessä.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nYmmärtäähän sen. --\n\nELISE.\n\nKäy nyt sisään, rakas äiti, ja vielä kerran sydämellisesti tervetullut\npieneen, onnelliseen kotiimme! Istuhan, äiti, tähän nojatuoliin, siinä\non erittäin mukava istua, minä kohennan vähän pesävalkeaa. Äitillä on\nollut ilkeä matkailma.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nJa niin huono keli. Vastaantulijoista ajoivat toiset rattailla, toiset\nreellä. Umpinaisessa kuomireessä ei minulla toki kylmä ollut.\n\nELISE.\n\nHaluaisiko äiti aluksi teetä?\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nKiitos, lapseni, ei näin myöhään. Se veisi minulta unen. Äläkä puuhaa\nillallistakaan. Pari tuntia sitten olin herkkueväitteni kimpussa, joita\nsain Tampereelta. Minulla ei ole vähintäkään nälkä.\n\nELISE.\n\nSe oli -- harmillista! olin vähällä sanoa, mutta saanhan sen sijaan\nhuomenna ensi kerran rakkaalle äitilleni emännöidä.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nKiitoksia vain. -- Kuten voit arvatakkin, lähetti isä sinulle\nsydämellisimmät terveisensä ja siunauksensa. Hän lähetti minun mukanani\nteille kauniin raamatun.\n\nELISE.\n\nRakas isä!\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nLiehän sinulla vielä tallella se raamattu, jonka vanha hoitajasi\ntestamentissaan sinulle määräsi?\n\nELISE.\n\nNiin, sen uskollisen, hyväsydämisen Lotan suuri raamattu paksuissa\nnahkakansissa. Kyllä se on tallella, vaikken tällä kertaa muista, mihin\nse on pantu.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nIsä on panettanut uuteen raamattuun kaksi tyhjää lehteä, joihin te\nkirjoitatte nimenne ja lapsen sekä kummien nimet, niinkuin oli tapana\nennenaikaan. On tarkoitus, että siitä tulisi perheraamattu, jota\npidetään nuoren kotinne kallisarvoisena ystävänä. Samalla käski isä\nsanoa, että hänen ensimäinen tehtävänsä iso-isänä on se, että hän\ntallettaa säästöpankkiin jonku sievän rahasumman teidän lapsellenne.\n\nELISE.\n\nNiinkö isä sanoi, että meidän lapsellemme?\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\n\"Heidän lapselleen\", niin hän sanoi; hänen vanha sydämensä on kokonaan\nheltynyt ajatellessaan maailmaan saapuvaa lapsenlasta.\n\nELISE.\n\nMinä olen nyt ylenmäärin onnellinen, kun välimme isän kanssa tulee\nsellaiseksi kuin sen pitää ollakin. -- Tiedätkö, äiti, -- se oli kyllä\naijottu pieneksi hämmästykseksi, mutta en malta olla sitä jo nyt\nkertomatta, että pikku pojastamme tulee isän ja Jalmarin kaima.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA (kummastellen.)\n\nPikku pojastanne?\n\nELISE.\n\nAi, anteeksi, rakas äiti, se on, kuten Jalmari sanoo, minun omituinen\npäähän-pistoni, että esikoiseni on poika, mutta minä olen siitä niin\nvarmasti vakuutettu, että täällä kotona erehdyn sanomaan sitä myötään.\nSen täytyy olla poika.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nNiin olet vielä lapsellinen kuin ennenkin, Elise. Poika tai tyttö,\nmeille vanhoille on pienokainen yhtä rakas.\n\nELISE.\n\nNiinhän se kyllä on. Mutta näes äiti, minä olisin niin onnellinen, jos\nmeillä olisi poika oppimassa perinpohjin tuntemaan jaloa isäänsä,\nJalmarin ollessa vielä voimakas ja nuori, jos näkisin pojan sieluun\nensimäisen kipunan syttyvän isänsä sielussa leimuavasta\nisänmaanrakkauden tulesta, jos huomaisin pienokaisen tiedonjanon ja,\nkukaties, näkisin kerran vielä runoilijan jalojen tunteiden heräävän\nhänen nuorekkaassa rinnassaan.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nNo, no, no. Ei nyt tuollaiset mielenliikutukset ole sopivia. Levollisuus\nja rattoisa rauha on sinulle tätä nykyä paras. -- Vieläkö miehesi\nkirjoittelee runoja, niin kuin puolikymmentä vuotta sitten?\n\nELISE.\n\nNo tietysti! -- -- Niin, minä tarkoitan, että runoileminen on hänelle\nnyt yhtä helppoa kuin silloinkin, vaikka se, luullakseni, on paljon työn\ntähden jäänyt häneltä vähän syrjään. Noin vuosi sitten, sen minä tiedän,\nkirjoitti hän runon esimiehensä hopeahäiksi, ja se oli niin kaunis, että\nminä melkein luulen, että Jalmari juuri sen runon vuoksi pääsi niin pian\nvakinaiseksi translaattoriksi.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nVai niin, ohoo!\n\nELISE.\n\nSiinä uskossa minä ainakin olin ja olin iloinen, kun Jalmari kerrankin\nsai tunnustusta kaiken ahkeruutensa, harrastuksensa ja taitonsa vuoksi,\njoista hänen on vaan itseänsä kiittäminen. (Ajatuksissaan.) Mikä\nihmeellinen lämpö ja voimakas lento olikaan niissä isänmaallisissa\nrunoissa, joita hän viisi vuotta takaperin kirjoitti, jotka kiertelivät\nkirjoitettuina jäljennöksinä kädestä käteen, kun olivat niin\nvapaamielisiä etteivät painettuina päässeet julkisuuteen, tiedättehän,\nne, joista lähetin jäljennökset teille, kun isä avioliittoamme vastusti.\nMuistathan äiti sen ihanan laulun joka loppui näin:\n\n      \"Sen tiedät, tunnet, Suomalainen -- oi! --\n      Se on sun sielus syvin kaipaus,\n      Ihana, pyhä, kallis vapaus.\"\n\nJuuri se laulu kiinnitti sydämeni nuoreen runoilijaan ja viritti siinä\nisänmaallisten tunteiden kirkkaan leimun ennenkuin olin edes nähnytkään\nJalmaria -- ja kuin sitten aivan arvaamatta tulin tutuksi hänen kanssaan\nja voitin hänen rakkautensa, niin olin sanomattoman onnellinen vaikka\nisä näki kaikki synkässä valossa, ja sanoi Jalmarin hehkuvia runoja\n\"pöyhkeileviksi\" ja toi tuhansiakin syitä meidän kihlaustamme vastaan.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nNiin, niin, isäsi on talonpoikaisesta kodista, koruton, suora ja\nhurskasmielinen, kenties hiukan epäluuloinenkin. Mutta nyt on hän\ntyytyväinen, kun tietää, että olette onnellisia, ja että teillä on hyvä\ntoimeentulo.\n\nELISE.\n\nMeillä on nyt niin hyvät päivät, äiti. Ajatteleppas, kun ensimäisenä\nvuonna meillä oli ainoastaan yksi huone ja keittiö ja nyt, ainoastaan\nkaksi vuotta häittemme jälkeen, neljä huonetta, keittiö ja eteinen.\nTarkastahan aluksi tätä salia, jossa oleskelemme enimmän osan päivää.\nSitten tuolla vasemmalla on pieni ruokasalimme, jossa Jalmari saa olla\ntämän aikaa. Täällä oikealla on makuuhuoneemme, joka nyt tulee minun\nhuoneekseni; sen takana on varsinainen Jalmarin työhuone, johon on\neteisestä eri käytävä. Se huone tulee nyt äidin huoneeksi. Se on lämmin\neikä siinä ole vetoa.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nKiitos hyvä lapsi!\n\nELISE.\n\nTällainen huoneusto maksaa täällä Helsingissä sangen paljon, mutta\nJalmarilla on hyvät tulot, ensin vakinainen palkka ja sitten paljon\nsivutuloja. Hänhän osaa niin paljon kieliä. Ajattelehan: suomea,\nruotsia, saksaa, venäjää, ranskaa ja englanninkieltä -- kerrassaan\nkuutta kieltä, senpä vuoksi useat kauppahuoneet käyttävätkin hänen\napuaan tärkeimmässä kirjevaihdossaan. Ne maksavat hyvästi, sillä he\nluottavat Jalmariin, joka on hyvässä maineessa ja osaa säilyttää\nsalaisuudet. -- Yksi kauppamies täällä on, jonka kanssa Jalmari ei\ntahtoisi olla tekemisissä, sillä puhutaan, että hän käyttää kaikellaisia\nmutkia ja metkuja, mutta kun Jalmarin on vaan käännettävä ja\npaikkapaikoin selvennettävä hänen kirjeitään, niin suostui hän kuitenkin\nolemaan. Jalmarin omatunto on näet puhdas, eikähän sitä mielellään luovu\nparhaasta asiatuttavastaan -- joka sitäpaitsi saa aina oikeuden\npuolelleen. -- Onpa se, rakas äiti, hauskaa, kun saa kerrankin näin\nvapaasti jutella. Ilossani unhotan kokonaan, että sinä tietenkin olet\nhirveän väsynyt pitkän, vaivaloisen matkasi jälkeen ja varmaankin\nmieluimmin menisit levolle.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nNiin, uni taitaisi todellakin maistaa, vaikka kello on vasta puoli\nyhdeksän. Mutta päivä se on huomennakin, ja silloin saanemme hetkisen\nJalmarin kanssa puhella.\n\nELISE.\n\nIkävä, ettei hän vielä ole ehtinyt kotiin. Sinä et voi uskoa, äiti,\nmiten hän on kiintynyt isänmaamme asioihin, ja nyt näinä huolettavina\naikoina hän antautuu kokonaan päivän suurelle kysymykselle. Olisi ollut\nhauska nähdä mitä nyt pidät hänestä, omasta hyvästä Jalmaristani,\nvakaantuneena aviomiehenä.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nJumala antakoon teille molemmille rauhaa ja onnea. Ja nyt hyvää yötä,\nrakas Eliseni.\n\nELISE.\n\nEikö äiti nyt iltasella tahdo nauttia mitään? Lasin maitoa kenties?\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nNo kiitos, se tekee hyvää.\n\nELISE (rientää ruokasalin ovelle.)\n\nJa oikein hyvää maitoa saatkin äiti. (Huutaa.) Lina, ole hyvä tuo tänne\nrouvalle vähän maitoa.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA (työntää syrjään ikkunaverhot ja katsoo ulos.)\n\nIlma on asettunut, siellä on aivan tyyni ja taivas sekeessä. Tähdet\nkimmeltävät niin kirkkaasti kevätyössä -- ne luovat ihanaa valoaan\npyhään ja suureen aikaan, joka sinua, rakas tyttäreni lähestyy.\n\nELISE.\n\nRakas, kallis äiti!\n\n    Palvelustyttö saapuu maitokannu ja lasi pienellä\n    tarjottimella, jonka hän laskee pöydälle.\n\nELISE (kaataa maitoa lasiin.)\n\nSytytäppäs, hyvä Liina, kynttilät apteekkarin rouvan huoneessa ja\nmakuukammarissa.\n\n    Palvelustyttö menee käskyn täyttämään.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nKiitos, Elise! (Tarttuu lasiin.) Maito on kylmän puoleista. Minä panen\nsen lämpiämään tuonne, niin, saamme vielä hetkisen puhella. (Yrittää\npanna lasin komeroon, mutta huomaa levällään olevan paperin.) Saanenhan\ntätä paperia liikuttaa.\n\nELISE (nauraen.)\n\nSiihen on vaan vähän pesuja levitetty kuivamaan. Ajattele, miten hassua!\nTalonmies löysi portaalta lumisohjusta likomärän kirjeen Jalmarille,\nsuulakka oli irtiliuonnut, ja kun me otimme kirjeen kuoresta\nlevittääksemme sen kuivamaan lämpimälle arinalle, huomasimme että\nkuoreen oli erehdyksestä pantu aivan puhdas, tyhjä paperilehti. Sillepä\nmahtaa Jalmari nauraa. (Tätä puhuessaan on hän vääntänyt lampun Jalmarin\nkirjoituspöydällä sammuksiin.)\n\nAPTEEKKARIN ROUVA (otettuaan paperin komerosta ja pantuaan lasin sijaan.)\n\nTyhjä paperilehtikö? Mutta tämähän on täyteen kirjoitettu.\n\nELISE.\n\nÄiti kulta, mitä sinä puhut! Täyteen kirjoitettu? Mahdotonta. Näin itse,\nettei siinä ollut kirjaintakaan.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA (lukee paperista.)\n\n\"Minulla on puheille pääsy tänä iltana kello 9. Niin pian kuin olette\nsaanut merkityksi kokouksen osanottajat, on teidän heti tuotava lista\nminulle.\" -- -- Katso itse lapseni! (Ojentaa hänelle paperin.)\n\nELISE (katselee sitä koettaen hämmästystään salata.)\n\nIhmeellistä! Paperia ei ole kukaan voinut vaihtaa. Olen ollut täällä\nkoko ajan. En ymmärrä tätä ollenkaan.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nSe on kirjoitettu sympateetti-musteella -- tunnen sen meidän apteekista.\nSillä kirjoitettu kirjoitus on näkymätöntä, kunnes siihen lämpö\nvaikuttaa,\n\nELISE.\n\nMutta minkätähden? -- Ihmeellistä! --\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nSiten säilytetään salaisuuksia. (Menee juomaan vähän maitoa.)\n\nELISE (pistää kiireesti kirjeen kuoreen, jota hän koko kohtauksen\najan kädessään pitää.)\n\nMutta minkätähden, äiti?\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nSen saat Jalmarilta kuulla, lapseni. (Katselee häntä.) Luulen että tuo\njoutava kirje on saanut sinut levottomaksi. On parasta että menet\nnukkumaan ja nukut itsesi levolliseksi ja reippaaksi vastaanottaaksesi\n\"pientä poikaasi.\" Hyvää yötä, rakas lapseni, Jumala sinua siunatkoon.\n\nELISE.\n\nHyvää yötä! Nuku nyt äiti hyvin ensimäinen yösi meidän luonamme. Minä\nsaatan sinut huoneeseesi. Minä käyn nukkumaan heti kun Jalmari tulee.\nHän ei viivy enää kauan.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA (samalla kun molemmat menevät oikealle.)\n\nNiinkuin tahdot, lapseni!\n\n    Näyttämö on vähänaikaa tyhjänä.\n\n\n6:des kohtaus.\n\n    ELISE, yksin. Sitten eräs SANANTUOJA.\n\nELISE (saapuu makuuhuoneesta kirje kädessä, kävelee hitaasti yli\nlattian toistaen muististaan.)\n\n\"Niin pian kuin olette saanut merkityksi kokouksen osanottajat, on\nteidän heti tuotava lista minulle.\" -- Kokous on varmaan tuo tänä iltana\npidettävä valtiollinen kokous. Siihenhän Jalmari _ei_ aikonut mennä. --\nMitä tämä kirje siis tarkoittaa? En ymmärrä mitään ja tuntuu kuitenkin\nsiltä, kuin tämä paperi levittäisi ympärilleen jotakin epäpuhdasta ja\nhämäryyttä, joka minua kiusaa, melkeinpä kauhistuttaa. Tämä salaperäinen\npaperi on minusta villikaali, jonka katkera haju ja hallava likainen\nväri ikäänkuin kehottavat varomaan ruohon myrkyllistä nestettä. Tällä\npaperilla tarkoitetaan Jalmarille jotakin pahaa. Tahtoisin polttaa sen.\nTahtoihan tämä itsekin jäädä rauhallisen kotimme ulkopuolelle, pimeään\nulkoilmaan ja lumisohjuun. Ei, minua vaivaavat turhat luulot. Minun\npitää tyyntyä lapsen tähden. (Ottaa kirjeen kuoresta.) Jalmari itse\nkäskisi, että rauhaa saadakseni lukisin tämän kirjeen. (Lukee kovasti\nyhä vieraammalla äänellä) -- -- -- \"heti tuotava lista minulle. Olen\nsaanut käskyn heti maksaa rahasumman, jota hän piti suurena, mutta\ntoivoen lisäpalveluksia, ei tahtonut siitä yhtään tinkiä. Huomenna\nluultavasti saatte uusia tehtäviä, sillä sanankuljettaja lähetetään.\nOlkaa levollinen, tulevaisuutenne on taattu, kunhan palvelette meitä\nuskollisesti. Kukaan ei voi teitä epäillä, ja saatte luottaa minuun\". --\n-- Ei mitään nimeä alla. -- Ei pois nämä kolkot ajatukset! Kuinka\nhäpäisevästi kohtelee Jalmaria tuo herjaaja! -- Olipa hyvä, että\nrohkenin lukea, mitä se katala on kirjoittanut. (Etehisen kelloa\nsoitetaan hiljaa.) Jalmari! -- Ei, hänellä on oma avaimensa. (Menee\navaamaan ovea.)\n\nSANANTUOJA (vanhanpuoleinen nöyrä mies, tulee sisään.)\n\nNöyrimmästi pyydän, että saisin tavata herra translaattoria, vaikka\nonkin jo myöhänpuoleinen.\n\nELISE (tavallisella äänellä.)\n\nTranslaattori ei ole kotona.\n\nSANANTUOJA.\n\nPyydän anteeksi, mutta liekö herra translaattori saanut tänä iltana\nerään kirjeen?\n\nELISE (katselee tutkien miestä.)\n\nEi! -- Ken olette? Kuka lähetti teidät tänne?\n\nSANANTUOJA.\n\nSuokaa anteeksi, mutta minut on kielletty sanomasta sitä kellekään\nmuulle kuin herra translaattorille itselleen.\n\nELISE (arvokkaasti.)\n\nMinä olen hänen vaimonsa. Minulle voitte sen sanoa, minä tahdon sen\ntietää.\n\nSANANTUOJA.\n\nMinä en uskalla -- se on tärkeätä, ja pidettävä salassa.\n\nELISE (ankarasti).\n\nEttekö kuule! Ken lähetti teidät?\n\nSANANTUOJA.\n\nPyydän nöyrimmästi anteeksi -- sama joka kirjoitti kirjeen. (Astuu\nhiljaa askeleen lähemmäksi ja suun eteen nostaen kätensä kuiskaa erään\nnimen.)\n\nELISE. (näyttää käskevästi ovea.)\n\nUlos!\n\n    Sanantuoja menee äänetönnä ulos.\n\nELISE (yksin. Kauhistuneena katselee sivulleen aivan kuin näkisi näyn.)\n\nHuu! -- -- -- On kuin kokonaan luhistuisin. (Levottomana kävelee\nedestakaisin kädet suonenvedon tapaisessa puristuksessa.) Totta\nkuitenkin! Jalmari urkkija! Hourin kenties. Mutta kirje on kädessäni!\nAh, se on kauheaa! Se on hirmuista! (Katselee hämmästyneenä ympäri\nhuonetta.) Onko tämä meidän kotimme? -- -- En tunne sitä enää. -- --\nTäällä on ollut niin rauhallista, suloista ja turvallista, enkä ole\nhuomannut ympärilläni matelevaa syöpäläistä, en akkunoista väijyvää\nylenkatsetta ja häväistystä, en ole tuntenut ruttoa, joka on\nsaastuttanut ilman minulta ja -- lapseltani. Jumala, Jumala, nyt\ntuskassani tarvitsisin sinua, mutta en tiedä missä sinä olet -- -- -- en\nole niin pitkiin aikoihin sinua tarvinnut.\n\n\n7:s kohtaus.\n\n    JALMARI. ELISE.\n\nJALMARI saapuu etehiseen. ELISE pysähtyy ja katsoo toivotonna häneen.\n\nJALMARI (iloisesti, matkalippaan huomattuaan.)\n\nVai jo anoppi on tullut; siis ei ole tarvinnut sinun olla yksin. Suo\nanteeksi, Elise kulta, en ole voinut aikaisemmin tulla. -- Mutta mikä\nsinulla on? Miten on sinun laitasi?\n\nELISE.\n\nEi mitenkään.\n\nJALMARI.\n\nMinä autan sinut huoneeseesi.\n\nELISE.\n\nÄlä koske minuun.\n\nJALMARI.\n\nPitää lähettää noutamaan lääkäri.\n\nELISE.\n\nMinua ei paranna mikään lääkäri.\n\nJALMARI.\n\nSinun on nyt toteltava. Huomaathan, että hetki on tullut.\n\nELISE.\n\nKamala, julma hetki! (Jalmari yrittää kiiruhtaa keittiöön.) Elä mene!\nLääkäristä ei ole apua. (Katsoo rukoilevasti mieheensä.) Sinä yksin\nvoisit, kenties saattaa minut jälleen hengittämään.\n\nJALMARI.\n\nTaivaan Jumala, Elise?\n\nELISE.\n\nEi, älä koske minuun. (Kyynärpäällä tukien hylly-pöytään, pää käteen\nnojaten hiljaa ruumistaan huojuttaen puhuu vaivaloisesti, pitäen\nedelleen kirjettä kädessään.) Tässä on eräs kirje sinulle. Se tavattiin\nlumesta portailta. -- Se oli auennut lumessa. -- Kirje oli kirjoitettu\nsympateetti-musteella. -- Lämpimässä tulivat kirjaimet näkyviin. -- Luin\nsen. -- Sitten tuli eräs vahtimestari, joka tiedusti sinua ja -- --\nkirjettä. Hän ei tahtonut sanoa, kenen asialla oli mutta kuitenkin\nlopulta kuiskasi nimen. Se oli tämän kirjeen kirjoittaja. -- Tässä On\nkirje. (Ojentaa kirjeen Jalmarille, joka on ehdottomasti kääntynyt pois\nhänestä. Elise on astunut askeleen eteenpäin, edelleen huojuen hiljaa,\nkädet suorina sivuilla ja yhteenpuristettuna.)\n\n    Jalmari luo häneen aran silmäyksen ja istuutuu sitten pöytänsä\n    ääreen kirjettä lukemaan. Sitten nojaa hän voipuneena otsansa\n    oikeaan käteensä. -- Hiljaisuus.\n\nELISE (menee Jalmarin luokse, seisahtuu hänen tuolinsa taakse pyyhkien kerran\nkäsillään hänen hivuksiaan).\n\nJalmari raukka! (Vetäytyy pois.) Me olemme nyt autiossa erämaassa,\nkarkoitettuna paratiisista.\n\nJALMARI (nousee ja nojautuu kirje kädessä tuolin selkänojaa vasten.)\n\nElise, Elise! Eikö pitkällinen katumus ja uusi elämä voisi sitä jälleen\nmeille avata?\n\nELISE (jäykästi.)\n\nSe on siis totta?\n\nJALMARI.\n\nOn.\n\nELISE.\n\nMilloin se on alkanut?\n\nJALMARI.\n\nMilloin? -- Heti esimiehen hopeahäiden jälkeen -- -- silloin kiintyi\neräällä taholla huomio minuun -- mieheen, jolla ei ollut perittyä nimeä\nja jolla näytti olevan halu luoda tulevaisuutta itselleen ja -- -- No\nniin, minä sain tehtäviä, jota paitsi vielä köyhyys ahdistaisi --\n\nELISE (katsoo häneen tuskallisesti, nielee itkunsa ja ikäänkuin\ntäyttäen Jalmarin lausetta pääsevät häneltä hiljaa sanat.)\n\nSinua ja minua! -- (Vie kätensä hitaasti otsalleen.) Entäs esimiehesi?\n\nJALMARI.\n\nHän ei tiedä mitään -- muut ovat vaiti.\n\nELISE.\n\nJa -- -- tänä iltana?\n\nJALMARI.\n\nOi, Elise! Mieltäni polttaa suurempi tuska kuin uskotkaan. Armahda\nheikkoa kurjaa!\n\nELISE (tuskallisella ponnistuksella).\n\nJa tämän iltainen kokous?\n\nJALMARI.\n\nElkäämme puhuko siitä -- -- sitten toisella kertaa. Se saa sinut\nlevottomaksi. Sinun täytyy rauhoittua mihin hintaan hyvänsä. Muista\nlasta.\n\nELISE.\n\nMitä lasta? Niin, niin, niin! -- Rauhani on mennyttä! Mutta minä olen\nlujempi kuin voisi luullakaan. On parempi kuin saan katsoa häpeätämme\nvasten silmiä. Todellisuus ei voi olla tuskallisempi kuin pelottavat\nkuvittelut. Sano siis kaikki tyyni.\n\nJALMARI (puolittain käsillään peittäen kasvonsa).\n\nKokoushuoneen portaitten vieressä on eräs yksityinen huoneusto, jonka\neteisen ovessa on pieni akkuna. Asukkaat houkuteltiin pois kotoaan.\nMinulle valmistettiin pääsy pimeään eteiseen. Porraskäytävä oli\nvalaistu. Minä näin ja tunsin kaikki, jotka siitä kulkivat ja merkitsin\nheidän nimensä listaan. Muu selviää tästä kirjeestä.\n\nELISE (hysteerisesti.)\n\nAh!\n\nJALMARI.\n\nKukaan ei tule tämän vuoksi kärsimään. Tiedettiin jo yleensä, ketä\nkaupunkiin odotettiin.\n\nELISE (ottaa häntä kuulematta taskustaan ne setelirahat, jotka\naikaisemmin oli Jalmarilta saanut.)\n\nNämätkin rahat ovat siis häpeällä saatuja?\n\n    Jalmari nyökäyttää päätään myöntävästi.\n\n    Elise sytyttää setelit kynttilässä ja panee ne sitten\n    pöydällä olevaan marmoriastiaan palamaan.\n\nJALMARI (menee kiiruusti uunin luo ja heittää tulisille hiilille\nkirjeen, jota hän edelleen on pitänyt kädessään ja joka palaa\nkirkkaalla liekillä.)\n\nViimeinen. -- Ei koskaan enää.\n\nELISE (katsellen liekkejä.)\n\nNyt ne palavat, nuo kauheat sanat! Jos voisin polttaa ne sanat\nsydämestänikin, niin mielelläni menisin niiden kera tuleen.\n\nJALMARI.\n\nMinä rukoilen sinua, koeta rauhoittua. Ehkempä aika huojentaa minun\nsieluni kuorman ja sinun tuskasi.\n\nELISE (katselee jäykästi ja oudosti eteensä alasvaipunein katsein.)\n\nKun se mies joka kirjeen saapumista tiedusti, kuiskasi häveten minulle\nvakoilijan nimen, karkasi minulta sieluni pois. Näin sen siveettömänä ja\nväsyneenä, matalalla hitaasti pyrkivän yli vesien, vaipuvan vihdoin\näänetönnä aaltojen alle. Näin paikan virran pohjassa, johon se kuplana\npainui soran ja kivien sekaan. Siellä vesi tuudittaa poloista, jolla ei\nole henkeä eikä ole kuollut.\n\nJALMARI.\n\nSinähän hourit, Elise raukka.\n\nELISE.\n\nEn. Minä näin kaikki niin selvästi, kuin silmilläni ainakin.\n\nJALMARI.\n\nKurjuuteen olemme uponneet, ja voimme odottaa apua ja armoa ainoastaan\nJumalan kädestä.\n\nELISE.\n\nSen Jumalan, jota onnemme päivinä emme muistaneet.\n\nJALMARI.\n\nSinä et ole tähän syypää, eikä lapsi, jolle elämän annat. Tyynny lapsen\ntähden.\n\nELISE.\n\nNiin lapsi -- se on kauheaa! Oi Jumala, isä taivaassa.\n\nJALMARI.\n\nSinun täytyy levätä, sinun täytyy saada unta ja unhottaa.\n\nELISE.\n\nNiin unta ja unhottaa. -- Voitpa olla oikeassa. Tiedäthän että sinulle\non vuode ruokasalissa. (Ojentaa hänelle kynttilän.)\n\nJALMARI.\n\nElise, rakkaani, uskotko, ettet voi koskaan anteeksi antaa?\nHeikkoudessani oli paljon rakkautta.\n\nELISE.\n\nJumala ja kansamme antakoon anteeksi meille, sillä olemmehan yksi. Hyvää\nyötä! (On sammuttanut pöytälampun ja ottaa toisen kynttilän.)\n\n    Jalmari menee huoneeseen, _Elise_ pysähtyy oman huoneensa\n    ovelle. Hiljaisuus.\n\n\n8:s kohtaus.\n\n    Elise.\n\nELISE (yksin.)\n\nJalmari! -- -- Miten hennoitkin! -- -- Nukkua en voi. Sieluni on\nhorroksissa kaukana virran pohjassa, mutta ruumiini ei saa rauhaa. -- Ja\nminä en voi vapautua tästä taakasta. Minunhan tähteni hän vahingoitti\nsielunsa. -- -- Mutta kuinka hän saattoi tehdä lapsen tähden, minun\nrakkaan lapseni, viattoman pikku poikani tähden! Sinun pienellä\notsallasi on jo se häpeä, joka on seuraava sinua kautta koko elämäsi.\n(Vavahtaa ruumiillisesta tuskasta.) -- Oi, jospa saisin nähdä sinut,\nsilmänräpäykseltäkään, mutta voimani ovat loppuneet. -- Sillä hetkellä\nkun synnyt täytyy minun jättää sinut pahan maailman jalkoihin, rakas\npikku poikani. -- Ei, ei! -- -- Jos me molemmat olisimme poissa, niin ei\nkukaan tietäisi tästä mustasta häpeästä ja katkerasta tuskasta, silloin\nei kukaan, ei kukaan muu kuin äitisi saisi tuntea sinua, pikku\nlemmittyni. Silloin ei sinun tarvitsisi punastua kenenkään edessä ja\nmeidän molempain muisto ehkä suojelisi häntä, jota me rakastamme. Sano,\nlapseni, oma kulta poikani: ethän tahdo tulla tähän viheliäiseen\nmaailmaan? Menemme yhdessä toiseen maailmaan, hiljaa, niin hiljaa, ettet\nherää, ennenkun ijäisyyden kirkkaus ympäröipi sinut. Olethan väsynyt ja\ntahdot nukkua. (Menee kaapin luo ja ottaa kloroformipullon.) Tässä on\nunen ja elämän neste meille molemmille. Elä pelkää, minä seuraan sinua\n-- me rukoilemme iltarukouksen isäsi edestä ja sitten nukumme niin\nrauhallisesti, sinä ja minä, poikaseni, ja sinä heräät äitisi sylissä,\nja hän rakastaa sinua, rakastaa niin sydämmellisesti, poikani. (Menee\nhuoneeseensa.)\n\nNäyttämö on kotvan aikaa pimeä.\n\n\n9:s kohtaus.\n\n    Jalmari.\n\nJALMARI (tulee ruokasalista kynttilä kädessä.)\n\nTuo huone on minusta niin outo. En saa siellä unta. Ja täällä varjot\novat kuin jättiläishaamuja. Minä en nähnyt niitä silloin, kun omatuntoni\noli horroksissa. Iloitse nyt sinä, joka minulle elämän annoit, iloitse\nsiitä, mitä verestäsi on tullut. -- Elise parka! Kuinka lämpimästi hän\nminua rakasti, kuinka hän minuun luotti, kuinka onnellisia olisimme\nvoineet olla. Hänen luottamuksensa olen ruhjonut, hänen sielunsa\nhukuttanut. -- Ja minkätähden, hyvä Jumala, minkätähden? Viheliäisyyden,\nkevytmielisyyden, heikkouden tähden. Ah, jo maan päällä on helvetti --\ntoista ei enään tarvita. -- Jos voisin Eliseä tyynnyttää, vähänkään\ntyynnyttää näinä raskaina päivinä, niin voisi ehkä aika ja lapsi tuottaa\nunhotuksen, mutta en voi, hän ei tahdo nähdä minua Kainin merkki\notsallani. -- Hän valvoo nyt ja kärsii naissydämen julmimpia tuskia.\n(Lähestyy hiljaa Elisen huoneen ovea.) Siellä on niin hiljaista. Jumalan\nkiitos! Hän on varmaankin päässyt uneen. (Menee lähemmäksi ovea.) Mikä\ntukehduttava haju! Mitä se on? Se on kloroformia. Hän on sitä käyttänyt\nsaadakseen lepoa. Elise parka! -- -- Siellä on niin kummastuttavan\nhiljaista. Tuli palaa vielä. Minun täytyy katsoa, nukkuuko hän. (Avaa\noven hiljaa, pysähtyy hetkiseksi tukahduttavan hajun vuoksi; sitten\nkiiruhtaa hän huoneeseen.)\n\n    Näyttämö jää tyhjäksi.\n\n\n10:s kohtaus.\n\n    JALMARI ja APTEEKKARIN ROUVA, aluksi haastaen\n    makuuhuoneessa. Sitten LÄÄKÄRI.\n\nJALMARI (puhuu Elisen huoneessa hiljaisella äänellä.)\n\nElise! Valvotko? (Kovemmin.) Elise! (Huutaa.) Suuri Jumala, hän on\ntainnuksissa. Herää Elise! Elise! Olet myrkytetty. Tukehdut! (Pari\nikkunaruutua kuullaan rikkilyötävän.)\n\nAPTEEKKARIN ROUVA (puhuu niinikään makuuhuoneessa.)\n\nTaivaan Jumala! Mitä on tapahtunut? Elise! Hän kuolee! Joutuin lääkäriä\nhakemaan.\n\nJALMARI (juoksee salin läpi keittiöön huutaen palvelustyttöä.)\n\nJoutuin, joutuin lääkäriä noutamaan. Sinä tiedät, muutamia askeleita\ntäältä. Sano että rouva on hyvin sairas. Joudu, joudu!\n\nAPTEEKKARIN ROUVA (saapuu horjuen harmaassa aamutakissa, ja\nvaipuu nojatuoliin.)\n\nKuollut! Ei epäilemistäkään. Elise, Elise raukkani! Valtimo ja sydän\novat pysähtyneet kokonaan.\n\nJALMARI.\n\nKauheaa!\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nMiten tämä kaikki on tapahtunut? Oliko hän valveilla vielä, kun sinä\nkotiin tulit?\n\nJALMARI.\n\nKyllä, hän oli odottanut minua. Hän näytti hermostuneelta -- ja hyvin\nkiihtyneeltä, mutta ei antanut noutaa lääkäriä. Siitä on tuskin tunti\nkun erosimme nukkumaan.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nJa sitten? Kloroformin haju? Ah, pelkään että täällä on tapahtunut\njotain hirveää.\n\nJALMARI.\n\nMinulla oli vielä vähän työtä ja palasin huoneestani -- -- noutamaan\nsalkkua. Näin silloin valon hänen huoneestaan ja hiivin sinne nähdäkseni\nkuinka hän voi, mutta olin vähällä tukehtua kloroformin hajuun.\nSaadakseni ilmaa huoneeseen, löin rikki pari akkunaruutua tempastuani\nensin pois kloroformissa likomäräks kastellun pyyheliinan, jonka hän oli\nkäärinyt kasvoilleen. Sen enempää en tiedä.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nJalmari parka! On kauheaa, mutta tuo terve, tyyni ja onnellinen nainen\non itse päättänyt päivänsä. Ah, minä en käsitä ollenkaan mitä tämä on.\nJonkun verran levottomaksi näytti hän tulevan siitä salaperäisestä\nkirjeestä -- -- --\n\nJALMARI (keskeyttäen).\n\n-- Salainen kirje kauppa-asioista, jolla ei ole mitään merkitystä.\n\nAPTEEKKARIN ROUVA.\n\nNiin minäkin ajattelin. (Rientää lääkäriä vastaan, joka saapuu keittiön\nkautta.) Ah, tohtori tulee! Mikä yö, mikä hirvittävä yö, rakas tohtori.\nKenties lapsi voidaan vielä pelastaa, äiti on mennyttä.\n\n    Lääkäri ja apteekkarin rouva ovat samalla kiiruhtaneet\n    makuuhuoneeseen.\n\nJALMARI (kävelee tuskissaan mutta hitaasti edestakaisin salissa.)\n\nElämä ilman häntä! -- Sinä taivaassa tuomitset kuitenkin oikein!\nKaksoismurha -- -- vaimo ja lapsi murhattu. -- -- Eikä ainoatakaan\ntodistajaa -- -- ei vähintäkään epäluuloa -- -- ei salaurkkijaa! -- Jos\nhelvetti on, niin siellä tänä yönä riemuitaan.\n\nLÄÄKÄRI (tulee yksin tyhjä kloroformipullo kädessä.)\n\nYstävä raukka, ei pienintäkään elonmerkkiä. Tämä on kummallista. Niin\nreipas ja nuori, kaikki osotti säännöllistä päättymistä. En voi muuten\ntodistaa, kuin että on syntynyt äkillinen mielenhäiriö, kun tuskat\ntulivat ennen kuin oli voitu odottaa. Ne näyttävät raukalla olleen hyvin\nkovat. Näkee että hän on itkenyt rajusti ennen kuin ryhtyi epätoivon\nkeinoon. Kuolema on tullut pian ja tietämättään. Nyt kuoleman syvä rauha\nlepää nuoren vaimon kasvoilla. Niin äkillistä. Minusta tuntuu\nkäsittämättömältä. On täytynyt olla joku valtava mielenliikutus. Siitä\nei kuitenkaan tiedä kukaan.\n\nJALMARI (pudistaa jäähyväisiksi poislähtevän lääkärin kättä, sanoen.)\n\nJumala yksin.\n\n    (Esirippu laskeutuu.)\n\n\n\n"]