[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fkV4lPUWwDQN0mOfPpit2XgyxhYbXK6GUCPQFdK2gZt8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":10,"genre":11,"themes":12,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3105,"Rahanhimo","Corander, Gotthard (ft. 1870)",null,"3105-corander-gotthard-rahanhimo","3105__Corander_Gotthard__Rahanhimo","Näytelmä kolmessa näytöksessä","naytelma",[],[],"fi",1871,1876,7180,41432,false,73598,[22],"Swedish drama -- Translations into Finnish",[24],"Plays/Films/Dramas","\"Rahanhimo: Näytelmä kolmessa näytöksessä\" by Stjernström and Stjernström is a theatrical play likely written in the late 19th century. It explores themes of greed and social class, highlighting the struggles of the working class in contrast to the wealthy elite. The play's setting and characters illustrate the moral dilemmas faced by individuals caught in cycles of poverty and ambition.  In this dramatic work, the story revolves around Pori, a former bricklayer who unexpectedly attains wealth after a long period of hardship. His daughter Anna becomes a target of manipulation by the upper class, particularly by the cunning Mrs. Haakuna, who seeks to marry her son to Anna in hopes of accessing her newfound riches. However, Anna's heart belongs to the kind-hearted Dr. Ahokas. As events unfold, issues of identity, love, and the true cost of wealth are brought to the forefront when Pori’s moral decay leads to tragic consequences. Ultimately, the play delves into the effects of money on relationships and personal integrity, posing the question of whether true happiness can be attained through material wealth. (This is an automatically generated summary.)",[27],"Corander, Gotthard",223,"Kolminäytöksinen näytelmä käsittelee köyhyyttä, perhesuhteita ja rahan himoa. Tarina seuraa muurarin tytärtä Annaa ja tämän huolta isästään, joka on ajautunut vaikeuksiin tuhlauksen ja vastoinkäymisten seurauksena.","Gotthard Coranderin 'Rahanhimo' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3105.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","RAHANHIMO\n\nNäytelmä kolmessa näytöksessä\n\n\nKäännös ruotsalaisesta \"Lifvets strid, eller Det bästa kapitalet\"\n\nMukaellut\n\nGOTTHARD CORANDER\n\n\n\n\n\nViipurissa,\nViipurin Suomalainen Kirjallisuusseura,\n1876.\n\n\n\n\n\n\nHENGET:\n\nRouva Haakuna, aatelis-säätyä.\nLuutnantti Emilo, hänen poikansa.\nAhokas, lääkintö-tohtori.\nPori, muurari-mestari.\nAnna, hänen tyttärensä.\nIhaksinen, muurarin sälli.\nJuhana, Haakunan renki.\nHäävieraita. Palvelijoita.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Huone, jossa on ovi sekä peräseinällä että vasemmalla puolella.\nHuoneessa löytyy muutamia kehnoja tuolia, pöytä, ja uunin reunalla\nvesi-ruukku.)\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS,\n\n    Anna. Ihaksinen.\n\n    (Anna istuu pöydän ääressä ja ompelee. Kello lyöpi seitsemän.\n    Ihaksinen tulee sisään peräovelta, sanomalehti kädessä.)\n\nIHAKSINEN. Hyvää huomenta, mamseli, onko mestari kotona?\n\nANNA. Ei ole. — Missä isäni mahtanee viipyä niin kauan; eilen illalla\nläksi hän kotoa pois eikä vielä ole tullut takaisin. Koko aamun olen\nhäntä odottanut, ja kello jo löi seitsemän.\n\nIHAKSINEN. Eilen illalla näin minä hänen kävelevän iloisien toveriensa\nseurassa; varmaankin läksivät he johonkuhun ravintolaan, ja viettivät\nsiellä yön. Kyllähän isänne kohta tulee; hän on nyt ruvennut etsimään\niloista seuraa ravintolissa, mieltä lohduttaaksensa, koska hänellä on\nollut paljon vastoinkäymistä.\n\nANNA. Voi riemua! onko se oikein tehty, että jättää rahat kapakkaan,\nkun ei meillä ole yhtäkään tikkua, millä huonetta lämmittäisimme.\n\nIHAKSINEN. Ah, Jumalani! eikö teillä ole yhtäkään tikkua? — — — ja\nminä hönttö panin vielä viimeisen rahan tähän sanomalehteen, — — —\njospa kuitenkin tietäisin jonkun, joka ostaisi sen minulta vaikka\npuolesta hinnastakin!\n\nANNA..Minä sain eilen muutaman markan lopetetusta työstäni, ja isäni\nlupasi niillä ostaa sekä puita että ruokaa; vaan nyt ovat ne varmaan\nhävinneet yöllä.\n\nIHAKSINEN. Oh, sitä en luule, sillä Lassi Rysäsen vuoro oli eilen\ntarjota, eikä hänellä ole rahoista puutetta, sillä miehellä! — — —\nmutta kuulkaapas, minä juoksen naapurien luo pyytämään muutaman\nhalon.\n\nANNA. Kerjäämään siis?\n\nIHAKSINEN. Niin, mitä häpeää siitä on? Kun itsellä ei ole, niin\ntäytyyhän toisien auttaa, se on tietty.\n\nANNA. Mutta voipihan Ihaksinen tehdä työtä, kunhan vaan tahtoisi.\n\nIHAKSINEN. Kyllä kaiketi, mutta minkätähden minä sitä tekisin,\nsanokaat! niin monta löytyy, jotka eivät mitään tee. Kaikki nämät\nrikkaat ja ylpeät vallat, jotka käyvät silkissä ja sametissa, ja jotka\novat olevinaan niin oppineita ja sivistyneitä, minä kummeksin mitä\nhyötyä he tekevät, minä?\n\nANNA. Ei se mikään estelys meille ole työtä tekemästä.\n\nIHAKSINEN. Ja nuo nuoret herrat sitten, jotka viitenä yönä kukaties\npelissä hävittävät niin paljon kuin köyhälle miehelle olisi ollut\nkylläksi koko vuodeksi, minä juuri kummeksin minkälaiset heidän\nvelkansa lienevät; he nostavat nenänsä pystyyn ja tahtovat tuskin\nsilmäillä rehellistä työn-tekijää, mutta jos tapaavat jonkun kauniin\nneidon, niin kas sitte kun he häärivät ja puuhaavat. — — — Oh! minä olen\nkyllä nähnyt tuommoisen kuleksivan täälläkin ympäri, mutta kunhan vaan\nsaan hänet käsihini, niin — — —\n\nANNA. Mitä Ihaksinen sanoo?\n\nIHAKSINEN. Oh, \"en sanonut mitään, sanoi hän, joka ei koskaan ollut\nvaiti\".\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    Pori (tuleva perä-ovelta). Anna. Ihaksinen.\n\nPORI. Kah, hyvää huomenta, Ihaksinen; mitenkäs jaksatte (heittää\nitsensä tuolille, lakki päässä).\n\nIHAKSINEN. Kyllä minä voin hyvin; mutta kuinka Pori jaksaa, te\nnäytätte hyvin väsyneeltä?\n\nANNA (menee Porin luo). Minulla on ollut niin paljon huolta teistä,\nisäni.\n\nPORI. Mitä lorua se on! niin kauan kun minulla on nämä, (näyttää\nnyrkkiänsä,) niin en kehoita ketään tulemaan minua aivan likelle\n(viskaa lakkinsa pitkin lattiaa). Tuo minulle vettä! kieleni on\ntarttunut kitaan kiinni.\n\n    (Anna menee uunille ja ottaa ruukun.)\n\nIHAKSINEN. Onko Pori lukenut eilistä sanomalehteä, siinä on paljon\nlukemista, sanon minä.\n\nPORI. Niin, kyllä ne kirjoittavat paljon, nuo herrat, vaan jos koskisi\nkenen nahkaa, niin kyllä me aina saamme kärsiä. (Annalle.) No, mitä\nodotat?\n\nANNA. Minä siihen en mitään taida, isäni, mutta vesi on kylmentynyt\njääksi täällä sisässä tän' yönä.\n\nPORI (katkerasti). Ha, ha, ha, — — — oikein, vesi on näets' aivan\nhyvää köyhälle työmiehelle.\n\nANNA. Minä juoksen hakemaan.\n\nPORI. Ei ole tarvis (ottaa putelin taskustansa ja juopi). Tämä ei\nkylmenny jääksi, ei ollenkaan.\n\nANNA. Palo-viinaa!\n\nPORI. No katsoppas! — — — täytyisikö minun muka pyytää sinulta lupaa?\n(panee putelin pöydälle, ottaa leivän ja palasen juustoa, jotka hän\nmyös panee pöydälle). Kas tuossa, me saamme paikalla vieraita,\ntänäpäivänä Pori tarjoaa.\n\nANNA. Onko tuossa kaikki, isäni, ja muut rahat?\n\nPORI (vihaisesti). Muut rahat! — — — Sinä luulet että neljä markkaa on\nkoko maailma: ne ovat menneet aina viimeiseen penniin asti.\n\nANNA. Ah, Jumalani!\n\nPORI (näkee hänen ompeluksensa). Mitä tämä on? vielä enemmän työtä,\nminä en kärsi sinun työtä tekevän, sen olen jo sanonut! (repii\nompeluksen halki). Kas niin; nytpä en tarvitse kuunnella puhuttavan\nsinun rahoistasi muutamaksi päiväksi.\n\nANNA. Isäni, isäni, mitä te'ette! Tuo ei ollut minun omaisuuteni, minä\nlupasin sen valmiiksi täksi päiväksi.\n\nIHAKSINEN. Oli pahasti tehty, Pori; mamselihan nyt saapi kärsiä\nvahingon.\n\nPORI. Siitä minä en huoli.\n\nANNA (tuskassa). Tohtori Ahokas antoi minulle tämän työn;—————-Voi,\nJumalan tähden, mitä minä teen!\n\nIHAKSINEN (silmäilee palaisia). Eikö näitä millään tavalla voisi\nliittää yhteen?\n\nPORI. Ahokasko! no se minua juuri ilahuttaa; — — — hänellä on kyllä\nvaraa maksaa.\n\nIHAKSINEN. Elkää moittiko tohtoria, Pori! muistakaa että hän pelasti\nmamseli Annan hengen: eikö Pori muista, kuinka hän hoiteli mamselia\nja valvoi päivät, yöt; oikein kyyneleet tulevat silmihini, kun sitä\nmuistelen.\n\nPORI. Niin, entiset ajat ovat olleet ja menneet; mutta nyt on hän\ntullut rikkaaksi, ja sentähden minä häntä en suvaitse.\n\nANNA. Onko hän tullut rikkaaksi?\n\nIHAKSINEN. Hän on sitten varmaankin parantanut kaikki ihmiset\nlasaretissa.\n\nPORI. Siitä haastoivat tän' aamuna kapakassa; hän on saanut suuren\nperinnön Hollandista jonkun ahnaan tahi tuommoisen kuoltua, joka\nraatajien hiestä ja vaivasta, leskien ja orpojen kyyneleistä on\nkerännyt rikkautensa.\n\nANNA. Ahokkaan käsissä rahat kyllä vaikuttavat hyvää.\n\nPORI. Sitä sinä et ymmärrä! ei kukaan rikas ole koskaan tehnyt muuta\nkuin pahaa.\n\nIHAKSINEN. Niin, koska Pori ja muut toverit sitä sanovat, niin\nmahtaahan tuo olla totta, vaikk'ei mikään rikas minulle vielä pahaa ole\ntehnyt.\n\nANNA. Ah, isäni, ei teillä sellaisia ajatuksia ollut, kun äitini oli\nelossa, ja kuitenkin olimme yhtä köyhät silloin kuin nytkin.\n\nPORI. Niin, silloin oli seikka toinen, hän houkutteli minua käymään\nkirkossa ja uskomaan meidän Herraa ja muuta semmoista; vaan nyt tiedän,\nettä tuo on pelkkää naisenhaastia kaikki tyyni, nyt en usko mitään, ja\nse minusta paras onkin.\n\nIHAKSINEN. Ei, kuulkaapas Pori, nyt taisitte mättää liikoja.\n\nANNA. Jumalan tähden, isäni!\n\nPORI. Ha, ha, ha; ja sitäkö te sanotte! Kuusi vuotta takaperin olin\nminä voimakas mies, minulla oli monta sälliä ja sain hyvät tulot\nmuurari-työstäni — — ja tänäpäivänä minulla ei ole mitään. Kaikki,\nkaikki, työkaluihin saakka on hävinnyt. Mikäpä syy siihen lienee?\nNiin; oli rakennusmestari, reima herra, joka antoi minulle suuren työn\nurakalle kontrahdin mukaan, mutta kun työ oli valmis ja palkka piti\nsuoritettaman, niin karkasi tuo reima, korkeasti kunnioitettava herra,\nja minun — köyhän työmiehen piti jättää talot, kartanot, ja pantiin\narestiin siitä syystä ett'en voinut maksaa rahoja, jotka minä tätä\ntyötä varten lainasin. Olihan tuo oikein, tahi miten?\n\nANNA. Mutta isäni — — —\n\nPORI. Minä pääsin vihdoin arestista — — —  minun entiset ystäväni\nylenkatsoivat minua, ja minun täytyi muuttaa nimeä sekä majaa,\npäästäkseni pakoon heidän pilkasta. Sitten kuoli vaimoni,\nhautajaisissa taitoin jalkani, ja sain maata lasaretissa puolen vuotta.\nSiihen aikaan mietin minä paljon sinne ja tänne maailman menosta ja\ntulin tuntemaan, kuinka väärin on, että meidän köyhien ihmisten täytyy\nraataa elättäjiksemme noita joutavia, jotka ajavat vaunuissa ja elävät\nniin kuin joka päivä olisi viimeinen. Ihaksinen! — sanoin minä sinulle\n- me emme tarvitse raataa ja olla orjuudessa enemmän kuin he — — — Ha,\nha, ha! meillä on jo monta ystävää, jotka miettivät samalla tavoin,\nja kun kerran tulee siksi, ett'ei kukaan köyhä mies tahdo työtä tehdä,\nniin saamme kyllä nähdä, eiköhän nuo rikkaat ja ylpeät vallat joudu\npahaan pulaan!\n\nIHAKSINEN. Kyllä, minä olenkin sanani pitänyt, enkä olekaan työkaluja\nkäsihini ottanut useammin kuin mitä juur' on ollut välttämätöntä, etten\nnälkään nääntyisi; vaikk'en muuten huomaa että työ minua pilaa.\n\nPORI. Hiljaa! Sitä sinä et ymmärrä. Pidä sinä sinun lupauksesi, niin\nminä pidän minun; minä annan sinulle tyttäreni, kun saamme jotakin,\nmutta ymmärrettävästi ilman työtä.\n\nIHAKSINEN. Kiitoksia siitä, Pori-ukko! kunniaa ja kiitosta — — —\nmutta nyt lähden ulos hankkimaan muutaman halon, sillit täällä on\nniin kylmä, että nenänsä voipi palennuttaa.\n\nPORI. Hae puita miten vaan voit, minä käyn lepäämään hetkeksi (menee\nvasemmasta ovesta ulos).\n\nIHAKSINEN (Annalle). Heittäkää jo surut sillensä, mamseli Anna, sillä\npuolen tunnin perästä on meillä suuri rätisevä kokko, sen minä lupaan\n(juoksee ulos peräovelta).\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    Anna (yksinään, katsoen isänsä jälkeen).\n\nANNA. Ei yhtäkään rakkauden sanaa, ei yhtäkään hellää silmäystä;\nhänen sydämensä on tykkänään kuivanut. Kuinka kauhea, kuinka iloton\nelämäni on! Ah, minun toivoni on lähteä pimeään, kylmään manalaan\näitini luokse. Isäni minua ei ikävöi eikä kukaan muu, sillä ei ketään\nmaailmassa löydy, joka minua rakastaa ja ymmärtää.\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    Ahokas (perä-ovelta). Anna.\n\nAHOKAS. Anna!\n\nANNA (ihastuu äkki-luulemattomasti). Tohtori Ahokas!\n\nAHOKAS. Suokaa anteeksi, että tulen niin varhain mutta en malttanut\nkauemmin olla katsomatta kuinka jaksoitte.\n\nANNA. Miten hyvä olette.\n\nAHOKAS. Mutta olette niin vaalea, te olette itkeneet? onko isänne taas\nollut kova teitä vastaan?\n\nANNA. Ei, ei; äitini muisto saattoi silmiini nämät pisarat, mutta\nnyt olen jälleen iloinen teidän tähtenne.\n\nAHOKAS. Minunko tähteni?\n\nANNA. Niin, isäni äsken haastoi, että olette tulleet rikkaaksi ja\nonnelliseksi, eikä kukaan sitä paremmin ansaitse kuin te.\n\nAHOKAS. Anna!\n\nANNA. Hän on niin hyvä, niin kohtelias, niin jalomielinen, ajattelin\nminä; hän tekee paljon, paljon hyvää näillä rahoilla; hän valistaa\nvirheelliset, asettaa kaatuneet voimallansa, helpottaa hädänalaisia\nja auttaa onnettomia, ja jossa muuta ei voi tehdä, siinä hän haastaa\nne lohduttavaiset sanat, jotka hän kerran puhui minulle, nämät sanat,\njotka yhä kaikuvat korvissani.\n\nAHOKAS (ottaa hänen kätensä). Ja kun toivoitte niin paljon minulle ja\nmuille, eikö teillä ollut mitään toivotusta itsellenne?\n\nANNA (heiluttaa päätänsä). Ei.\n\nAHOKAS. Eikö teillä ole ollut mitään toivoa tässä elämässä? ettekö ole\nkoskaan ajatelleet toista kotia, toisia ihmisiä teidän ympärillänne,\nkuin mitä tässä on?\n\nANNA. Niin, kyllä on totta, näin kerran unta, — vaan uni on hävinnyt\n— minä uneksin että olin kodissa, niin heleässä, niin kauniissa. — — —\nSiellä ei ollut mitään hätää, eikö surua, siellä oli niin lämmin ja\niloisa olla, minusta oli kuin olisin herännyt uuteen elämään.\n\nAHOKAS. Ja ettekö usko että se uni voisi käydä toteen?\n\nANNA. Kyllä, vaan ei täällä, ettekös ymmärrä, oli Jumalan taivasta,\njota näin.\n\nAHOKAS. Mutta taivas voipi astua alas maahan, Anna.\n\nANNA. Milla tavoin?\n\nAHOKAS. Lemmessä.\n\nANNA. Minä en ymmärrä teitä?\n\nAHOKAS. Lempi on puhallus Jumalan hengestä ja sisältää maan sekä\ntaivaan, elämän ja autuuden; aurinko loistaa kirkkaammin, kukat\nhajahtavat suloisemmin sille, joka lempii. Missä kaksi sydäntä yhdistyy\ntähän tuntoon, Anna, siinä häviää kaikki muu heidän silmistänsä;\npuristaen käsivartensa toisiensa ympäri matkustavat he voittaen läpi\nelämän ja kuoleman ja lankeevat yhdessä ylimmän Jumalan istuimen eteen,\nantamaan hänelle takaisin tämän lemmen, tutkittuna maailman kiistassa\nja taistelussa, mutta yhtä puhtaana, yhtä kalliina kuin silloin,\njolloin hän pani sen heidän sydämihinsä.\n\nANNA (viepi kätensä otsaan). Oi taivaan Jumala, mitä minä tunnen!\n\nAHOKAS (innokkaasti). Anna, lemmitty, armahin Anna!\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    Ihaksinen (perältä, kantaa puita sylissänsä). Anna. Ahokas.\n\nIHAKSINEN. Halloh, hyvät ystävät, nyt olen täällä taas. (Viskaa\npuut uuniin). Minä sain kuusi halkoa vanhasta lakistani ja yhden\nrehellisellä naamallani.\n\nAHOKAS. Teillä ei ole ollut puita huonetta lämmittääksenne.\n\nIHAKSINEN. Sillä kannalla taisi asia olla (panee puut uunissa\npalamaan).\n\nAHOKAS. Ja te ette ole sanaakaan minulle siitä sanoneet, Anna!\n\nANNA. Te olette jo lopen monta hyvää työtä tehneet meille.\n\nAHOKAS. Tyttö raukka, poloinen! (itsekseen). Tämä kurjuus on\nlopetettava.\n\nIHAKSINEN (astuu esiin teaterille). Morjens, herra tohtori, morjens\n(tarjoo kätensä). Saanko likistää kopraanne, vaikkei olentoni juuri ole\nniin siveä, kuin pitäisi olla.\n\nAHOKAS (häilyttää hänen kättänsä). No, kuinka maailma elää teidän\nkanssanne, Ihaksinen?\n\nIHAKSINEN. Kyllähän tässä eletään, ja kunhan aikaa kuluu, niin saamme\nvielä pienet huvitukset tän'aamuna.\n\nAHOKAS. Eikö Pori ole kotona?\n\nANNA. Tässä isäni tulee.\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    Pori (vasemmalta puolelta). Annaa. Ahokas. Ihaksinen.\n\nPORI. Kah — — — herra tohtori — — — oh, mikä kunnia kohtaa minun\nalhaista suojaani! Etkö ylpeile sinä vanha, mädännyt mökki, kun\nsuojelet niin rikasta, jaloa vierasta!\n\nAHOKAS. Minä tulin tänne tervehtimään minun entistä potilastani, ja\nteitä myös, rakas Pori (tarjoo hänelle kättänsä).\n\nPORI (kumartaa syvästi ottamatta Ahokkaan kättä). Herra tohtori on\nhyvin armollinen; suokaa anteeksi ett'ei meillä ole mitään tarjoamista,\nmutta viimeinen vesi-pisara on viime yönä jäätynyt uunin reunalla.\n\nAHOKAS (syrjään). Miten hänen sanansa minua vaivaavat.\n\nPORI. Meillä köyhillä ihmisillä ei ole mitään portinvahtia, niinkuin\nkorkea-sukuisilla, jotka voivat sanoa ett'emme ota vastaan; meidän\ntäytyy tyytyä kaikkiin, eikä meillä ole palvelijoita, jotka\ntyrkkäisivät vieraita, joita ei suvaita, ovesta takaisin.\n\nIHAKSINEN (sysää Poria). Ei, heretkää jo, Pori!\n\nANNA (hiljaa Ahokkaalle). Suokaa hänelle anteeksi, herra tohtori, hän\nei tiedä mitä sanoo.\n\nAHOKAS (Annalle). Olkaa huoletta. (Ääneensä). Te olette tänäpäivänä\nhyvin kiukkuinen, rakas Pori, ja kuitenkin tulin minä teille antamaan\nesityksen, johon luulin teidän suostuvan.\n\nPORI. Voipi kyllä olla mahdollista.\n\nAHOKAS. Te kerran juttelitte minulle, että te muurari-mestarina saitte\nhyvät tulot, mutta onneton sattumus ryösti teiltä kaikki; minä tahdon\nauttaa teitä, että voitte ruveta uudestaan entiseen työhönne.\n\nPORI (himolla). Tohtori tahtoo sitte varmaan antaa minulle rahaa?...\npaljon rahaa!\n\nAHOKAS. Ei, mutta minä hankin teille työ-kaluja ja aineita ja menen\ntakaukseen työstä.\n\nPORI (irvistäen). Ja itse voitatte 25 tahi 50 prosenttia siitä, eikö\nniin?\n\nAHOKAS (närkästyksessä). Pori!\n\nANNA (rukoillen). Herra tohtori!\n\nPORI. Ha, ha, ha; minä kyllä tunnen nuo laupiaat, armolliset esitykset,\nminä.\n\nAHOKAS. Te hairahdutte, Pori; Jumala, joka tutkii sydämet, tietää\nettä minun esitykseni on vaan teitä auttaakseni. Älkää hylätkö sitä!\nmiettikää asiaa edes! ette te voi elää tällä tavoin, koetelkaa tehdä\ntyötä, jos ei itsenne, niin toki tyttärenne vuoksi; ei teillä voi olla\nsydäntä nähdä hänen kuolevan nälkään ja kurjuuteen!\n\nIHAKSINEN. Suostukaa, Pori!\n\nANNA (rukoillen). Isäni!\n\nPORI (vihassa). Ei, me köyhät olemme vapaat työmiehet, emme ole\nrikkaiden orjia, muistakaa se! (vetää tuolin pöydälle ja istuiksen.\nKaataa putelista.)\n\nAHOKAS (liikutettuna Annalle). Olkaa hyvä ja antakaa minulle\npapin-kirjanne, minä ha'en teille hyvän paikan jossakussa talossa,\njossa saatte olla rouvan apulaisena; te ette voi täällä enempää olla.\n\nANNA. Kiitoksia paljon hyvyydestänne (menee toisesta kammarista\npapin-kirjaa hakemaan).\n\nAHOKAS. Ah, tätä kurjuutta!\n\nPORI (ryypäten). Missä hitolla toverini niin kauan viipyvät, johan\nheidän olisi pitänyt ehtisi tänne.\n\nIHAKSINEN. Kylläpähän tulevat, etenkin kun viina pöydällä heitä odottaa.\n\nANNA (tuleva toisesta kammarista, antaa kirjeen Ahokkaalle). Mielelläni\nminä käyn työhön; täällä kotona sitä ei enää minullekaan sallita.\n\nAHOKAS (silmäillen paperia itsekseen). Laupias Jumala, mitä näen!...\n\nIHAKSINEN. Mikä tohtorilla on?\n\nPORI (itsekseen pöydän ääressä). No, kaikkia mokomia, tuo siveä ja\npotra herra on saanut suuren perinnön, hyvin paljon rahaa, elää kuin\nruhtinas eikä tee mitään, ja sitte hän vielä tulee tänne, pitää minulle\npitkät puheet ja tahtoo pakoittaa minut työhön; onko se rehellisesti\ntehty? Vieläpä kukaties panee tyttäreni piiaksi johonkuhun taloon.\nMutta minä sanon pass, sitäpä sanonkin.\n\nAHOKAS (joka kovasti liikutettuna on astunut edes takaisin). Pori,\nPori! — minun täytyy välttämättömästä puhua kerallanne.\n\nPORI. Antakaa minun olla, sanon minä! minä teistä en huoli.\n\nAHOKAS (kovasti liikutettuna). Ruskonen!\n\nPORI (säikähtyy). Minun nimeni? Ah, luulitte sitä nimittäessä minua\nhyvinkin masentavanne, vaan siinä petytte, se oli kunniallisen\ntyömiehen nimi, enkä minä häpeä, että sitä olen kantanut.\n\nAHOKAS. Malttakaa mieltänne ja sanokaa minulle! — onko teillä ollut\nketään sukulaista Hollannissa samalla nimellä?\n\nIHAKSINEN. Kyllä, kaiketi! — Janne-setä, tiedänhän, hän joka rakensi\nlaivoja.\n\nPORI. Mitäpä se teitä liikuttaa?\n\nAHOKAS. Mutta jos tämä sukulainen nyt olisi kuollut ja olisi jättänyt\nperinnön.\n\nPORI. Mitä, mitä sanotte?\n\nAHOKAS (antaa hänelle kirjeen). Kas tässä, lukekaa. (Pori lukee.) —\nUlkomailla ollessani, viivyin minä jonkun ajan Amsterdamin kaupungissa.\nSiellä asuin vanhan laiva-mestarin tykönä; hän oli suomalainen ja\nhänen nimensä oli Ruskonen. Kerran sairastui hän sangen kovasti ja\nainoastaan suurimmalla vaivalla sain hänen henkensä pelastetuksi. Vanha\nukko rakastui minuun ja sääti omaisuutensa lankeevan minulle hänen\nkuoltuaan, ellei hänen ainoa sukulaisensa, Suomessa asuva, kolmen\nkuukauden ajalla ilmoittaisi itseään. Huomenna on jo kolme kuukautta\nsiitä kuin ukko kuoli, eikä tähän saakka vielä ole löydetty ketään\nsillä nimellä Suomessa. Mutta mamseli Annan papinkirjasta näen, että\nteidän nimenne on Ruskonen.\n\nPORI (kuume-tautimaisella innolla). Mutta tässä seisoo, että rahat\novat tänne laitetut testamentin kanssa, missä ne ovat?\n\nAHOKAS. Hyvässä tallessa.\n\nPORI. Ah, te tahdotte minulta salata laillisen omaisuuteni.\n\nAHOKAS (ylevällä mielellä). Ei; niin pian kun te tuomio-istuimen edessä\nolette vahvistaneet olevanne hänen laillinen perillisensä, niin saatte\nnostaa rahat.\n\nANNA. Ah, Jumalani!\n\nPORI (palavilla silmillä). Minä siis olen rikas! — rikas! ha, ha, ha!\n\nIHAKSINEN (pyörähtäikse ilossa). Voi poloinen päiviäni, sitä iki-iloa\nkun nyt saamme nauttia!\n\n    (Esirippu lankee.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Kohtalainen huone rouva Haakunalla, kauniilla huonekaluilla. Ovi\nperällä. Oikealla puolella myös ovi. Vasemmalla kaappi. Tuolia ja pöytä\nkirjoitus-aineilla.)\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\nROUVA HAAKUNA. O! taivas, meidän suuri rikkautemme on loppunut,\nkauppahuone, jossa viimiset rahamme olivat, on kumounut. Sentähden olen\nminä talohoni ottanut tuon rikastuneen muurarin. Hänen tyttärensä on\nainoa, joka meitä voipi auttaa, sillä tavoin että poikani Emilo naipi\nhänet ja saapi hänen rahansa. — Pori on vasta tänäpäivänä nostanut\nrahat; muutamista sanoista, jotka hän kotiin tullessa lausui ymmärsin,\nettä hänen rikkautensa on armottoman suuri. — Tohtori, jota tuo tyttö\nhönttö lempii, on nyt virka-matkoillansa. Minä sanoin tytölle että hän\nläksi kosioimaan, tämä väärä sanoma tunkeikse ikäänkuin hieno myrkky\nhänen sydämeensä ja lopettaa kaikki hänen voimansa; hänen tuntonsa\nlannistuu, hän muuttuu tahdottomaksi koneeksi käsissäni; ja kun kerkeää\nsiksi, että Anna on naitu Emilon kanssa, niin laitamme asian sille\nkannalle että ukko Pori selitetään kykenemätttömäksi omaisuuttansa\nhoitamaan ja Emilo pannaan hänen esi-mieheksensä. Tuo Pori on raaka\nja sivistymätön mies, hän ei aavista mitään. Ah tuossa hän tuleekin!\nOlkoon rauhassa (lähtee ulos).\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    Pori (oikealta kädeltä). (Sittemmin) Ihaksinen.\n\nPORI (yksinään). Joku tuuma sinulla on, viekas, hirmuttava nainen,\nvaikk'en nyt mahda tietää sitä. Kukaties' rikkautesi on loppunut ja\nsinä luulet tarvitsevasi minun, mutta siinä petyt... ah! mikä häpeä\nlienee ollut ylpeälle rouvalle kerjätä köyhän työmiehen tytärtä\npojallensa! mikä alennus reimalle luutnantille potrille vieraillensa\nesittää appensa, muurari-mestarin... ja tohtori sitten, joka rakastaa\ntyttöä, tuo mies joka yhä on vaivannut minua hyvillä töillänsä ja\nkunniallansa, mitenkä kurjaksi hän tulee, kun näkee Annan toisen\nvaimona! Ah, mitä hittoa tuo on? (huutoja ja jyskäminen kuuluu oven\ntakana).\n\nIHAKSINEN (perä-ovesta). Toverinne ovat täällä, Tahvo, Matti, Pekka, ja\nkaikki muut, he laittoivat minua kysymään, saavatko tulla sisään.\n\nPORI (hätäytyneenä). Mitä he tahtovat?\n\nIHAKSINEN. Rahoja jakaa.\n\nPORI. Mitä! mitä!\n\nIHAKSINEN. Niin, lupasittehan entisessä talossanne rahojanne jakaa\njokahiselle yhtäverran, ettekö muista?\n\nPORI. Kyllä, kyllä; mutta tänne en voi laskea heitä, sillä mitä rouva\nsanoisi, eikä minulla ole rahat täällä, minä panin ne kauppakonttoriin.\nMenkää ravintolaan, juokaa siellä, siksi kun tulen sinne asiata\nselvittämään; minä maksan.\n\nIHAKSINEN. Mutta elkää viipykää kauan.\n\nPORI. Minä heti tulen.\n\nIHAKSINEN. Hyvä, minä sanon sen toverillenne (menee ulos).\n\nPORI (yksinään). Ryypätkää ja juokaa miten paljon vaan mieli\ntekee, itsepä saatte maksaa (astuu ympäri huoneen, kovassa mielen\nliikunnossa). Ah, teitä narria! minä jakaisin nämät rahat teidän\nkanssanne, minä antaisin teille yhtä ainoaa penniäkään minun\nomaisuudestani, ei, ennen saisitte ottaa henkeni! Mutta kuinka minä\npääsisin heistä?... Juuri sentähden muutin entisestä kehnosta\nmmajastani, ett'eivät yhtäkään silmänräpäystä antaneet minun olla\nrauhassa; minä en luullut heidän tulevan tännekin, mutta elämä tulee\nsamanlaiseksi täällä kuin sielläkin. He riippuvat minussa kiinni,\nniinkuin muuriaiset käärmeessä eivätkä laske, ennenkun viiminen\nveri-pisara on tyhjennetty... Pois siis täältä!... pois, jo\ntänä yönä! vieraassa maassa ei kukaan minua tunne, vieraiden ihmisien\nseassa minä tuhannesti suurennan rikkauteni, minä oikein käyn rahojani\nkasvattamaan. — Ja potraa rouvaa sitten, joka luulee pitävänsä minut\nkynsissänsä, mitenkä häntä petän! Kyllä hän luuli minun olevan hyvinkin\nkiitollisen, kun tarjosi minulle kehnoimmat huoneet talossansa; hän ei\nymmärtänyt että vaan tilaisuus päästä entisistä tovereistani irti ja\nsäästäväisyys saattoivat minut tänne muuttamaan. Pitäköön vaan Annan,\nhän onkin minulle vaan esteeksi, ja miero-tyttö onkin juuri sopiva\nminiä ylpeälle rouvalle.\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    Anna (perä-ovelta). Pori.\n\nANNA. Isäni!... Isäni!\n\nPORI. Mikä sinun on?\n\nANNA. Rouva Haakuna sanoi äsken minulle, että tahdotte naittaa minut\nhänen pojallensa?\n\nPORI. No, mitenkäs?... Minä luulen hänen kelpaavan semmoiselle kuin\nsinä!\n\nANNA. Mutta minä en voi lempiä häntä, minä vihaan sitä miestä, isäni!\n\nPORI. Mitäpä minä siitä huolin (tahtoo mennä).\n\nANNA (kovasti liikutettuna, pitää häntä kiinni). Ei, te ette saa mennä!\nteidän täytyy kuulla minua!... Te olette minun isäni, se on totta,\nmutta te ette voi pakoittaa minua tähän naimiseen! teillä ei ole siihen\noikeutta!\n\nPORI (vihaisesti). Ei ole oikeutta!... sanot sinä? (Tarttuu hänen\nolkapäihinsä). Tahdotko sinä myös nousta minun tuumiani vastaan, sinä\nraukka mato, jonka voisin jalallani polkea!... (tyrkkää hänet kovasti\npois). Koettelepas uhata minua jos voit (menee perä-ovesta).\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\nANNA (yksinänsä). Ah, Jumalani! minä naisin hänet, ja Ahokas, mitä hän\najattelisi minusta?... hän joka... voi Anna parka! sinä olet niin\noppimaton häntä suhteen, niin alhainen kaikissa, kuinka Ahokas voisi\nlempiä sinua; ja minä itse?... voisinko minä?... (innolla). Niin, minä\nlemmin häntä! minä sitä en oikein ymmärtänyt ennen, mutta nyt minä\ntunnen uuden voiman minussa, en enempää voi jäädä onnettomaksi, sillä\nlemmin — Ahokasta.\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    (Pimenee vähitellen.)\n\n    Ihaksinen (perältä). Sitten Rouva Haakuna. Anna.\n\nIHAKSINEN. Suokaa anteeksi, että näin kapuan sisään, vaan minulla ei\nole ollut yhtään rauhaa sielussani ennenkuin sain nähdä mamselin.\n\nANNA (ojentaa hänelle kättänsä). Hyvä Ihaksinen.\n\nIHAKSINEN. No, Jumalalle kiitos! mamseli ei ole yhtään tullut ylpeäksi,\nvaikka on noussut näin korkealle! Huh, oikein oli kuin veitsillä\nolisivat leikanneet sydäntäni, kun ajattelin että mamseli ehkä ei enää\ntahtoisi katsoa köyhää työmiestä hänen ryysyissänsä.\n\nROUVA HAAKUNA (perä-ovessa. Hän seisahtuu kun huomaa haastavat). Anna!\nja sälli hänen kanssansa?\n\nANNA (rouvaa hoksaamatta). Ja sitä voitte luulla minusta, Ihaksinen!\nAh, ei, nämät soreat vaatteet vaivaavat minua, minä tahtoisin olla niin\nköyhä kuin olin ennenkin.\n\nIHAKSINEN. Jumalani! mitä kuulen!\n\nANNA. Isäni pyrkii tahtoani vastaan naittamaan minua luutnantti\nHaakunan kanssa.\n\nIHAKSINEN. Hänen kanssaanko?\n\nANNA. Turhaan olen rukoillut isääni, hän on järkähtämätön; minun onneni\nei ole hänestä mitään.\n\nIHAKSINEN. Vai niin, onko hän sellainen; mutta odota vähäisen, minä\nluen lain hänelle, niin että hiukset nousevat pystyyn hänen päässänsä.\n\nANNA. Ette te onnistu enemmän kuin minäkään, hänen vihansa vaan\nmusertaa meidät molemmat, Ei, ei! minun täytyy paeta täältä, jo\ntän'iltana, sillä huomenna he pitävät minun kihlajaiseni; minun täytyy\nmennä piiloon johonkuhun, niin syvään, ett'ei isäni minua löydä, ett'en\nenempää voi kuulla hänen ääntänsä! Ihaksinen, te olette aina olleet\nhyvä minua kohden, auttakaa minua! Elkää jättäkä minua!\n\nROUVA HAAKUNA (itsekseen). Ah!\n\nIHAKSINEN. Jättää teidät! Herra Jumala, minä saatan teitä maailman\npäähän asti, jos siksi tulee!\n\nANNA. Mutta minulla ei ole mitään, jota voisin myydä, ei näitä\nvaatteitakaan, sillä rouva Haakuna on minulle nämät hakenut.\n\nIHAKSINEN. Oh, olkaa huoletta siitä, mamselini, sillä niinkauan kun\nhenki ruumiissani pysyy, ei teidän tarvitse kärsiä puutetta!\n\nANNA. Minä en voi koskaan teitä palkita, ja kuitenkin kutsuvat minua\nrikkaaksi perilliseksi. Ah, Ihaksinen, nuo rahat ovat juuri syypäänä\nkaikkeen pahaan; ne ovat vielä enemmin koventaneet isäni sydäntä, ja\njuuri niiden tähden luutnantti Haakuna tahtoo naida minut.\n\nIHAKSINEN (miettien). Kylläpä niin taitaa olla.\n\nANNA. Ihaksinen, te lupaatte siis auttaa minua?\n\nIHAKSINEN. Niin, ihan vissisti; (itsekseen) mutta kyllä Porin ensin\ntäytyy saada saatavansa!\n\nANNA. Mutta mitä on tekeminen, pois päästäksemme?\n\nIHAKSINEN. Niin, mamseli Anna panee joitakuita vanhoja vaatteita\npäällensä, ja tapaa minut alhaalla portissa, juuri kun kello lyöpi\nkymmenen! kyllä minä pidän huolta eteenpäinkin.\n\nROUVA HAAKUNA (itsekseen). Ei, sitä minä teen! (häviää perä-ovesta).\n\nANNA (puristaa Ihaksisen kättä). Te olette minun ainoa, oikea ystäväni.\n\nIHAKSINEN. Elkää nyt siitä haastakaa, vaan menkää sisään herrasväen luo\nja elkää huoliko mistään, minä menen peittoon niin kauaksi.\n\nANNA. Kello kymmenen siis, ja varjelkoon Jumala meitä! (kiirehtii ulos\nperä-ovesta).\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\nIHAKSINEN (yksinään). Vai niin Pori; hänellä on sellaiset mietteet.\nYstävänsä laittaa hän kapakkaan heistä päästäksensä; ja mamseli Annan\ntahtoo hän naittaa tuommoiselle vaalealle toukalle. Ennen oli Pori\nkiukukkainen kyllä välisti, mutta sydämetön hän ei ollut; nuo kirotut\nrahat ovat vietelleet hänet pettämään toveriansa ja kiristämään hengen\npois tyttäreltänsä. Jos rahat saataisi häneltä pois, niin voisi hän\nehkä vielä kerran muuttua ihmiseksi, mutta nyt — minä tunnen Porin, kun\nhän on saanut jotain päähänsä, niin se siinä pysyy ikäänkuin vuori;\nvaan hän ei saa tehdä mamseli Annaa onnettomaksi. (Innolla.) Ei, ei\nollenkaan; vaikka uskaltaisin henkeni, niin se ei saa tapahtua! Monta\nkummallista ajatusta tulee päähäni, en tiedä mitenkä on, vaan veri\njuoksee päähäni ja sormet polttavat kuin tuli — — — Ts! kuulen jonkun\nkävelevän, se on Pori, joka tulee — — — Kavahda, Pori! (menee toiseen\nsuojaan oikeasta ovesta).\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS\n\n    Pori (perältä; kantaa nahka-kontin kädessänsä, kohta hänen\n    perästänsä Juhana). Ihaksinen (ovessa oikealla kädellä).\n\nPORI. Kas niin, alkaa pimetä, ei ole mitään aikaa menettää.\n\nJUHANA (perältä; kantaa kaksi sytytettyä kynttilää, jotka hän panee\npöydälle). Armollinen rouva kysyy, käskeekö herra arkitehti jotain?\n\nPORI (irvistäen itsekseen). Hm! (ääneensä). Ei, paljon kiitoksia, en\nvoi oikein hyvin, rupean kohta makaamaan (palvelija menee). Paikalla\ntyöhön! (istuikse pöytään). Oli hyvä että muistin tämän vanhan\nnahkakontin. (Ottaa ylös raha-tukun.) Ah! ne oikein tarttuvat sormihini\nkiinni, on vaikea todella jättää ne (panee setelit kontin pohjaan). Kas\ntässä muutamia vanhoja vaatteita (ottaa taskustansa vaate-räpäleitä,\njotka hän panee setelien päälle konttiin), pelkkiä räpäleitä,\noivallisia kerjääjälle (nousee ylös, menee kaappiin ja ottaa sieltä\nmuutaman leipä-palan, jonka panee konttiin vaatteiden päälle). Sitte\nnämä leipä-palaiset, laupeuden lahjoja (panee kontin kiinni). Kas niin,\nnyt on kaikki valmiina; ei kukaan voi aavistaakaan, että tässä\nlöytyy niin paljon rahaa — — — Ah, todella, minun täytyy ilmoittaa\narmolliselle rouvalle minun lähtöni ja kiittää hyvästä asunnostani,\nmuuten voisi hän muka luulla minun karanneen tieheni rahoineni\npäivineni, ja kuinka sitte kävisi sukulaisuuden kanssa. Enkä minä\njuuri voi heittää tyttö-raukkaa ilman mitäkään (panee kontin tuolille\ntaaksensa, istuikse pöytään ja kirjoittaa).\n\n(Ihaksinen tulee oikealta kädeltä, kengät kädessä; hän hiipii\nhiljakseen yli teaterin sille tuolille, missä kontti on, ja tarttuu\nsiihen kiinni. Pori liikahtaikse, Ihaksinen jättää vilkkaasti\nsaaliinsa ja kömpii alas tuolin taakse.)\n\nPORI. Mikä kummallinen tuska minua vaivaa; siis joutuisasti, minun\ntäytyy kiirehtiä! (kirjottaa vielä).\n\n(Ihaksinen pistää kätensä konttiin, ottaa setelit, pistää ne\ntaskuunsa, hiipii sitte perälle, panne kengät jalkahansa ja avaa\nperä-oven ikäänkuin olisi ulkoa tuleva.)\n\nPORI (joka sill'aikaa on pannut kirjeen sinetillä kiinni). Kas niin\n(kääntäikse vilkkaasti ympäri kuultuansa ovea avattavan). Ken siellä on?\n\nIHAKSINEN (tavallisessa äänessä, vaan kuitenkin näyttävä sitä riitaa,\njoka hänen sydämessänsä taistelee). Oh, minä vaan, rakas appiseni,\nminusta oli hyvin ikävä kapakassa ja sen vuoksi tulin tänne.\n\nPORI (tarttuu pikaisesti konttiin). Mitä sinä tahdot?\n\nIHAKSINEN. Kuulkaapa nyt, Pori! minä olen ikäänkuin saanut ajatuksen\npäähäni; he ovat oikeat juopot nuo toverit siellä alhaalla, niin Jumala\nties lieneeköhän rahojen jakaminen ihan hyvää.\n\nPORI. Todella, luuletkohan sitä.\n\nIHAKSINEN. Niin kyllä, Pori, eikä siitä tulekaan niin paljon joka\nosalle, mutta jos sitä vastoin ottaisimme puolet molemmat, niin\nvoisimme elää iloisia päiviä aina.\n\nPORI (itsekseen). Kuinka on hänestä pääseminen! (ääneensä) Ha, ha, ha!\nei sinulla olekaan niin väärin siinä asiassa, ei ollenkaan; kuulepas\nIhaksinen, tule huomisaamuna varhain luokseni, niin ja'amme rahat\nkeskenämme.\n\nIHAKSINEN. Kyllä; oletko semmoinen?\n\nPORI. Mitä sanot?\n\nIHAKSINEN. Että kyllä ymmärrän asian, sinä matkustat tiehesi ja petät\nminut yhtähyvin kuin nuo toisetkin.\n\nPORI. Ha!\n\nIHAKSINEN. Sinä olet vietellyt meidät kaikki työstämme pois ja tehnyt\nmeidät kuleksijoiksi, olet saattanut meidät uskomaan, että kaikilla\nihmisillä pitäisi olla yhtä verran, ja kuitenkin tahdot, näet, vähemmin\nkuin joku muu jakaa omaisuuttasi. Hyi hitto, mimmoinen katala mies sinä\nolet, Pori!\n\nPORI (kiivaasti, menee oikealle puolelle teateria). Mitä minun on\nkanssasi tekemistä! tahdotko että huudan tänne ihmisiä, jotka viskaavat\nsinut ulos?\n\nIHAKSINEN. Noh, koska sanot sydämesi ajatukset, niin sanon minäkin\nminun. Minä en huoli noista rahoistasi, kyllä me voimme elää\nilman niitäkin, mutta Pori ei saa pakoittaa mamseli Annaa naimaan\nluutnanttia; Pori ei saa tappaa omaa tytärtänsä!\n\nPORI (samalla tavoin). Se ei ole sinun asiasi, sanon minä.\n\nIHAKSINEN. Jos Pori tahtoo heittää naimiset sillensä, niin ei Porin\ntarvitse koskaan enempää kuulla sanaakaan minulta eikä tovereiltakaan,\nja saapi itse hoitaa rahojansa, miten vaan lystää.\n\nPORI. Aha, tahdotko opettaa minua lakia tuntemaan, lurjus!\n\nIHAKSINEN (kovimmassa jänteyksessä) Kavata itseäsi, Pori! monen\nankeriaan olen nähnyt liukastelevan yhtä hyvästi kuin sinunkin, mutta\nniiden nahka on kuitenkin viimisillään riippunut aidan seipäässä.\n\nPORI (raivossaan). Mene tiehesi tahi — — —\n\nIHAKSINEN (ottaa setelit ja pitää ne selkänsä takana). Wiimisen\nkerran Pori, vapautatteko tyttärenne tahi ei?\n\nPORI (entisillään). En.\n\nIHAKSINEN (joka hiljakseen on astunut pöydälle, panee setelit\nkynttilä-tuleen, ne syttyvät tuleen. Haastaa hyvin harvaan). Vai niin,\nPori ei tahdo (nostaa palavat paperit ilmaan). No, luokaa silmänne\ntänne! nytpä Pori taitaa heretä häntä onnettomaksi tekemästä! (viskaa\npalavat paperi-palaiset Porin jalkoihin).\n\nPORI. Mitä tää on? (nyhtää vaatteet kontistansa ja huutaa\npelästyksissään, kun ei löydä rahojansa). Ah! minun rahani!\n(viskaiksen paperien yli, jotka samassa hiiltyvät). Minun rahani!\n\nIHAKSINEN (kovin liikutettuna). Tuossa ne ovat, jaa! (astuu Porin\nluokse). Pori! (vimmastuen, nähdessään Porin tuskaa). Mitä olen tehnyt?\n(juoksee ulos perä-ovesta).\n\nPORI (polvillaan, repii käsillänsä ympäri tuhkaa). Minun rahani!\n(ryöpsähtää ylös). Ihaksinen? — — — minun rahani! (juoksee hänen\nperästänsä).\n\n(Muutama hetki hiljaa, sitte kuullaan huutoja ulko-puolella.)\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    Juhana (perältä). Sittemmin monta palvelijaa, jotka kulettavat\n    Ihaksisen kerallansa. Myöhemmin rouva Haakuna ja Emilo.\n\nJUHANA. Hän on varas, sanon minä teille, hän on varmaankin ollut täällä\nennen varastamassa.\n\nIHAKSINEN (pyrkii päästä irti). Laskekaa minua! — — — laskekaa minua!\nminä eksyin, antakaa minun mennä! — — —\n\nROUVA HAAKUNA (perältä). Mikä jyskäminen täällä on?\n\nJUHANA. Armollinen rouva, me olemme ottaneet tämän miehen kiinni\nsuuressa salissa, hän oli varmaan tullut tänne varastamaan!\n\nROUVA HAAKUNA (itsekseen). Hän on!\n\nEMILO. Taisipa olla monta varasta, sillä yksi ryöpsähti minun\nsivutseni rappusissa.\n\nROUVA HAAKUNA (itsekseen). Tuumani ovat onnistuneet!\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS. —\n\n    Anna (perältä). Rouva Haakuna. Emilo. Ihaksinen.\n    Juhana. Palvelijoita.\n\nANNA (tuntee Ihaksisen). Ah, Jumalani!\n\nJUHANA. Käskeekö armollinen rouva hakemaan poliisia tänne?\n\nANNA (juoksee eteen). Ei, ei! minä tunnen hänet, hän on viaton.\n\nROUVA HAAKUNA (likistää kovasti Annan kättä). Te ette tunne häntä!\n(palvelijoille). Antakaa oikeuden käydä käyntiänsä!\n\n    (Esirippu lankee.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n(Kaunis sali rouva Haakunan talossa. Kolme ovea perällä. Keskimäisestä\novesta nähdään rääty kauneita ja valaistuita huoneita. Oikealla kädellä\npöytä pienellä soitto-kellolla ja kahdella kynttiläjalalla. Vasemmalla\npuolella suuri tuoli.)\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\n    Anna (puettuna morsiameksi istuu tuolissa; hänen näkönsä on\n    tuskallinen. Kukkais-vihko makaa lattialla hänen jalkojensa\n    vieressä.)\n\nANNA (nostaa päätänsä). Minä siis vielä elän, ja joka hetki, joka\nhuokaus viepi minua likemmäksi tuota hirmuista tuntia. Minä olen\nhuutanut ihmisien sääliväisyyttä avukseni, ja he ovat nauraneet minun\ntuskalleni, minä olen rukoillut apua Jumalalta, mutta hän ei ole\nkuullut rukouksiani. Kaikki apu on hävinnyt. Muutaman hetken kuluttua\non rikos muistella häntä, jota lemmin enemmän kuin omaa henkeäni. Mutta\nminkätähden minä sitä vielä teen? Hänellä on toinen lemmitty, eikä\nyksikään ajatus minuhun ole häirinyt hänen onneansa. Ah, enhän minä\npyytänyt häntä minua lempimään, minä vaan tahdoin itse olla vapaa, että\naina saisin miettiä hänestä, että saisin olla hänen, koko sielullani!\nAh, minun isäni! myös tämän onnen olet minulta ryöstänyt.\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    Rouva Haakuna (keskimäisestä ovesta). Anna.\n\nROUVA HAAKUNA. Vieraamme jo alkavat tulla; mutta minä näen vielä tuon\nsurullisen katsannon; saan sanoa teille, että marttyyrit eivät enään\nole muodissa, ja onnetonna olo teitä ei ensinkään kaunista.\n\nANNA. Säästäkää pilkkanne, rouvani! te olette nyt päässeet toivonne\nperille, olkaa siis tyytyväinen.\n\nROUVA HAAKUNA (malttaen mieltänsä). Ah, te luulette siis että suurikin\nonni kohtaa minua ottaessani muurarin tyttären perheeseni?\n\nANNA. Ei hänet, vaan hänen omaisuutensa.\n\nROUVA HAAKUNA. Mitä uskallatte sanoa?\n\nANNA. Ottakaa omaisuuteni! ottakaa! minä olen tuhat kertaa pyytänyt\nteitä sitä ottamaan, mutta antakaa minulle vapauteni takaisin!\n— — — antakaa minun lähteä täältä yhtä köyhänä kuin olin tänne\ntullessanikin!\n\nROUVA HAAKUNA (kylmästi). Suurimmalla ilolla minä suostuisin teidän\nanomukseen, mutta kun nyt enempää ei ole mahdollista, niin jättäkäämme\ntämä puhe, joka on ilkeä meille molemmille! Pyyhkikää siis pois\nkyyneleenne, tehkää näkönne iloiseksi, ja seuratkaa minua saliin,\nsillä ennen vihkiäisiä tahdon minä esitellä teitä muutamille tuleville\nsukulaisillenne.\n\nANNA (voimalla). Ei vielä, rouvani, te unohdatte ehdon, jonka olen\npannut suostumukseeni tähän naimiseen!\n\nROUVA HAAKUNA. Ah, pelkkä juoni, jota en tarvitsisi kokea, vaan\nnäyttääkseni teille että olemme toivonne täyttäneet, niin tietäkää,\nettä Emilo suurimmalla vaivalla onnistui päästää häntä arestista.\n\nANNA. Ja hän oli toki viaton.\n\nROUVA HAAKUNA. Sitä ei ole vielä todistettu. Mutta kaiketi on hän nyt\nvapaa, ja vihkiäisien perästä saatte jossakussa sopivassa tilassa häntä\ntavata.\n\nANNA (jyrkästi). Ei! Ihaksinen oli minun ainoa ystäväni, minun tähteni\noli hän valmis menettämään kaikki, ja minä en jätä tätä huonetta,\nennenkun olen nähnyt häntä.\n\nROUVA HAAKUNA. Se on mahdotonta. Aika jo on käsissä — — — pappi odottaa!\n\nANNA. Ei, ei, rouvani! — — — Vielä en ole teidän vallassanne, minä voin\nvastata: ei, papinkin edessä.\n\nROUVA HAAKUNA (salatulla vihalla). Uppiniskainen lapsi, kaikissa\nteille sitte täytyy myöntyä (menee pöydän luokse ja helisyttää kelloa.\nItsekseen.) Malta sinä!\n\n    (Anna vaipuu jällensä tuoliin ja nojaa päätänsä kättä vasten.)\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    Juhana (oikealta puolelta, kirje kädessä). Anna. Rouva Haakuna.\n\nJUHANA (hiljaa rouva Haakunalle). Armollinen rouva! tohtori Ahokas on\ntullut takaisin.\n\nROUVA HAAKUNA. Ah!\n\nJUHANA. Hän on ulkona.\n\nROUVA HAAKUNA. Mitä hän tahtoo?\n\nJUHANA. Hän pyytää paikalla saada puhua mamseli Annan keralla.\n\nROUVA HAAKUNA. Ja mitä te olette vastanneet?\n\nJUHANA. Armollisen rouvan käskyn mukaan, ett'eivät vallat ota vastaan\nketään.\n\nROUVA HAAKUNA. Hyvä — — — ja sitte?\n\nJUHANA. Sitte hän tykkänään vimmastui ja juoksi kotihinsa, mutta\ntuli paikalla takaisin tällä kirjeellä, jonka pyysi minun antamaan\nmamselille.\n\nROUVA HAAKUNA. Anna tänne! (avaa kirjeen ja lukon) \"Anna! minua\nkielletään teitä tapaamasta, se ei voi suinkaan olla teidän\nsuostumuksellanne. Minä rukoilen, sallikaa minun heti tulla teidän\npuheillenne hetkeksi! Ahokas.\" (Itsekseen.) Kuin rohkea! — — —\n(Juhanalle.) Sano tohtorille että mamseli on saanut kirjeen, ja että\nhän huomenna antaa vastauksen.\n\nJUHANA. Hyvä, armollinen rouva! (aikoo lähteä).\n\nROUVA HAAKUNA. Vielä sana! Onko muurarinsälli ulkona?\n\nJUHANA. On.\n\nROUVA HAAKUNA. Anna hänen tulla sisään!\n\n    (Palvelija menee oikealle.)\n\nROUVA HAAKUNA (Annalle). Olen käskenyt Ihaksisen tänne tulemaan,\nja näytteeksi että luotan sinuhun, jätän minä teidät yksinään;\nviidentoista minutin kuluttua tulen sinua hakemaan.\n\n    (Menee perältä.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    Ihaksinen (oikealta puolelta). Anna.\n\nIHAKSINEN (seisahtuu ovessa ja katselee ympärinsä). Missä olen? (huomaa\nAnnan ja ryöpsähtää hänen luokseen). Mamseli Anna! (ottaa Annan kädet\nkäsihinsä) Tekö se olette? todellako te?\n\nANNA (heittäikse hänen syliinsä). Hyvä Ihaksinen.\n\nIHAKSINEN (itkien). Herra Jumala, no vihdoin olen saanut nähdä\nmamselia! pimeässä arestissa en minä ole tehnyt muuta kuin muistellut\nteitä, ja se on ollutkin ainoa turvani.\n\nANNA. Ihaksinen on siis kärsinyt paljon?\n\nIHAKSINEN. Oh, ei niin varsin paljo juuri, sillä näettehän mamseli\nAnna! kun ollaan kahden kesken Jumalan ja omantuntonsa kanssa, niin\nsaamme toisia ajatuksia, ja kun rupesin miettimään, kuinka olen elänyt\ntähän saakka, niin — — — mutta kaikki voipi vielä parantua, jos vaan\n— — — (katselee ympärinsä) mutta missä Pori on?\n\nANNA. Kolme viikkoa taaksepäin, samana iltana jolloin Ihaksista vietiin\narestiin, matkusti isäni pois keltäkään jää-hyväisiä ottamatta.\n\nIHAKSINEN (pelästyen). Matkustiko pois? ei, ei se ole mahdollista\n— — — hän oli niin vimmapäinen, niin tuskallinen, hän ei voinut\nmatkustaa tiehensä!\n\nANNA. Hän jätti jälkeensä kirjeen Haakuna-rouvalle, jossa hän ilmoitti\nmatkastansa ja samassa myös päätti onneni.\n\nIHAKSINEN. Onnenneko! mitä — — — mitä sillä tarkoitatte?\n\nANNA. Ihaksinen sitte ei tiedä, että tänäpäivänä on minun hääni?\n\nIHAKSINEN (vimmassa). Häät! teidän häänne? ja kenenkä kanssa?\n\nANNA. Luutnantti Haakunan kanssa.\n\nIHAKSINEN (entisillään). Ei, ei! se on mahdotonta! rahojannehan hän\ntahtoi, mutta nyt ei teillä ole mitään, ei penniäkään.\n\nANNA. Ihaksinen! minä en ymmärrä teitä?\n\nIHAKSINEN (hiljaa). Ettekö tiedä rahojen loppuneen, minun ne\nhävittäneen?\n\nANNA. Mitä sanotte?\n\nIHAKSINEN. Nähdessäni surunne, tuskanne, tulin hurjapäiseksi, en\ntietänyt mitä tein, ja silloin poltin kaikki rahat tuhkaksi.\n\nANNA. Oi hirmuista!\n\nIHAKSINEN. Se oli pahasti tehty, minä tunnustan, ja minulla onkin\nollut monta katkeraa hetkeä siitä, mutta minä ajattelin: kunhan te\nvaan tulisitte onnelliseksi, niin käyköön minulle kuinka tahansa. Vaan\ntuumani eivät ole onnistuneet, näen minä.\n\nANNA. Ja isäni! eikö hän tiedä mitään?\n\nIHAKSINEN (vähän mietittyä). Ah! kaikki toivo ei ole vielä hävinnyt!\nte ette vielä ole naitu, minä tunnustan kaikki armolliselle rouvalle,\nminä sanon ett'ei teillä ole penniäkään enää ja te tulette autetuksi!\n(tahtoo juosta ulos).\n\nANNA (vetää hänet takaisin). Mutta Ihaksinen ei saa sanoa olevansa\nrahojen hävittäjä; mutta panevat teidät taas arestiin.\n\nIHAKSINEN. No mitäpäs siitä! — — — ah, todella, mitenkä sitte kävisi\nteille; — — — ei, ei, minä en sitä tee, minä vaan — — —\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    Rouva Haakuna (perältä). Anna. Ihaksinen.\n\nROUVA HAAKUNA. Nyt, Anna lintuseni, on aika lähteä, sinua odottavat.\n\nANNA. Suokaa armosta vielä silmänräpäys!\n\nIHAKSINEN (kovasti sydämessänsä taistellen). Katsokaapas armollinen\nrouva, on sillä tavoin että — — — tästä naimisesta ei taida tulla\nmitään.\n\nROUVA HAAKUNA (luopi silmänsä ylen-katseellisesti häneen. Annalle).\nTule nyt!\n\nANNA (tuskassa). Minä en voi.\n\nROUVA HAAKUNA. Onko sama vimma tarttunut teihin, tahi oletteko\nunhottaneet — — —\n\nIHAKSINEN (entisillään). Mutta jos hänellä nyt ei mitään ole, jos on\ntaas tullut köyhäksi kuin kirkon-rotta, niin tahtooko teidän armonne\nkuitenkin naittaa hänet pojallenne?\n\nROUVA HAAKUNA (irvistäen itsekseen). Tuo raukka luulee osaavansa pettää\nminua.\n\nIHAKSINEN. Katsokaa armollinen rouva, nyt on temppu kuitenkin\nsemmoinen, ja sentähden minä luulen teillä ei enempää olevan hyötyä\nmeitä kauemmin pidättää.\n\nROUVA HAAKUNA. Saattekin mennä koska vaan tahdotte, ja teitä taas,\nAnna, käsken muistamaan nämät sanat: \"Järkähtämätön tahtoni,\nkäskyni tyttärelleni on, että tämä naiminen tapahtuu ennen minun\npalaamistani.\"\n\nANNA. Anna hyvä Jumala voimia!\n\nIHAKSINEN. Mutta mamselilla on myös isä taivaassa, ja tällä on toiset\ntuumat. Muistakaa armollinen rouva! että kerran saatte tehdä tiliä\nHänelle, ja jos työt silloin katsotaan kehnoiksi, niin hän, totta\nJumal'avita, ei kysy kuinka vanha aatelis-suku on, tahi kuinka monta\nleiviskää raha-arkku painaa!\n\nROUVA HAAKUNA (kiivaasti Annalle). Tämä on siis kiitoksenne siitä että\nnoudatin teidän tahtoanne? mutta kavattakaa! (Ihaksiselle). Te voitte\nvielä kerran nähdä vankeuden porttien avautuvan teille! (menee perälle).\n\nANNA (estää häntä). Ei! te ette saa mennä! minä...\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    Juhana (perältä). Anna. Ihaksinen. Rouva Haakuna.\n\nJUHANA. Armollinen rouva, vieraat ovat tulleet.\n\nROUVA HAAKUNA (Annalle). Päätä nyt! tuletko minun kerälläni heti,\ntahikka — — —\n\nIHAKSINEN (kovimmassa tuskassa). Elkää menkö, mamseli Anna! tämä on\nvaan paula, hirmuinen petos!...\n\nANNA. Ei, Ihaksinen, minun täytyy nyt lähteä; kaikki enempää\nvastusteleminen on nyt turhaa. (Rouva Haakunalle). Minä tulen\nkerallanne.\n\nROUVA HAAKUNA (riemuiten). No viimeinki! (Hän vetää Annan kerallansa,\nhe häviävät keskimäisestä ovesta).\n\nJUHANA (itsekseen). Tohtori kiusaa minua lemmon tavalla saadaksensa\ntietää mitä täällä tapahtuu; kyllä rouva on kieltänyt meitä siitä\nhaastamasta, mutta jos minä niin vähällä voin olla hänelle mieliksi,\nniin — — — (kiirehtii ulos oikealta puolelta).\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    Ihaksinen. Sitten Pori.\n\nIHAKSINEN (joka Juhanan puhuessa on seisnut hiljaan miettien).\nLaupias Jumala! onko siis kaikki toivo lopussa, enkö mitään voi tehdä\nhäntä auttaakseni? — — — ei vähintäkään? Herra Jumala! auta häntä\nSinä! — — — minä rupeen toiseksi ihmiseksi, — — — minä mielelläni\ntahdon kärsiä kaikkia, mitä tahansa, mutta auta häntä!\n\nPORI (tulee sisään oikealta puolelta, seisahtuu ja katselee ympärinsä,\ntirkistävillä silmillä; kiljaisee viimein innolla). Rikas! Ha, ha,\nha! — — — (kauhistuksella.) Köyhä! Hu!\n\nIHAKSINEN (kääntäikse huudolla). Pori!\n\nPORI (vaipuu tuoliin). Ah!\n\nIHAKSINEN (liikahtaikse ikäänkuin pois juostaksensa, mutta malttaa\nsamassa). Pori! (ryömii polvillaan hänen luoksensa). Herra Jumala,\nPori! (Pori katselee häntä tirkistävillä silmillä).\n\nIHAKSINEN (rukoillen). Rakas Pori, olettehan kovin minuhun suuttuneet?\n\nPORI (itsekseen). Tässä, juuri tässä hitto ne vei.\n\nIHAKSINEN. Rahat, setelit, jotka minä poltin.\n\nPORI (himolla). Rahaa! rahaa!\n\nIHAKSINEN. Suokaa anteeksi rakas Pori! minä rukoilen tuhannesti. Olen\nuseasti katunut pahaa tekoani. Mutta Pori on niin oudon näköinen; missä\nPori on ollut nämät kolme viikkoa?\n\nPORI. Tiedätkö mikä helvetti on? minä nyt sen tiedän, minä; siellä on\nrahaa, näets (sopottaen) paljon rahaa, mutta kun niitä tahtoo ottaa,\nniin ne polttavat sormia.\n\nIHAKSINEN. Pori! Pori! elkää siitä nyt huoliko! malttakaa mieltänne!\nPori ei tiedä mitä he siellä tekevät, he tahtovat kiristää hengen\npois omalta lapseltanne. Tulkaa, Pori, joutukaam'! ehk'ei vielä ole\nmyöhäistä.\n\nPORI (ryöpsähtää ylös). Hist! puhu hiljaa! etkö näe tuota mustaa\nhaamua tuolla? — — — se on varas, hän tavoittaa rahojani; etkö näe?\nHa, ha, ha! hän poltti itsensä! — — — olipa vaan tulta ja tuhkaa.\n\nIHAKSINEN (pelästyneenä). Onko Pori kipeä? — — — te oikein minua\nsäikäytätte.\n\nPORI. Tiedätkö kuinka paljon rahaa minulla on? (pistää käden\ntaskuunsa). Pelkkiä tukaattia, vaan puhdasta kultaa, (malttaa\nyht'äkkiä). Ha! ehkä sinäkin tulet niitä minulta ottamaan? elä tule\ntänne! mene pois, sanon minä!\n\nIHAKSINEN. Laupias Jumala! hän on tullut vähämieliseksi.\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    Ahokas. Anna. Emilo (perältä). Ihaksinen. Pori.\n\nAHOKAS (kantaa Annan pyörtyneenä sylissänsä, innolla). Ei, sanon minä!\ntämä naiminen ei saa tapahtua! (panee Annan lepotuoliin). Ensin täytyy\nminun hänen omilta huuliltansa kuulla hänen suostumuksensa.\n\nEMILO (raivossa). Mitä te teette, herraseni! luuletteko meidän elävän\nlaittomassa kansakunnassa; kuka on antanut teille oikeutta tunkeuda\nvieraasen taloon ja temmaista morsiamen sulhaiseltansa sinä hetkenä kun\npappi on valmis alottamaan vihkiäiset.\n\nAHOKAS. Sitäkö vielä kysytte! te jotka olette salanneet minun kirjeeni\nhäneltä; — — — te jotka olette kieltäneet palvelijanne minua sisään\nlaskemasta; — — — ah! minä olisin uskaltanut mitä tahansa, häntä\npelastaakseni teidän kynsistänne! — katselkaat näitä vaaleita,\nlaihtuneita kasvoja, ja sanokaa sitte, ett'ette ole tuhansilla\nvaivoilla pakoittaneet häntä tähän julmaan tilaan.\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\nRouva Haakuna. Häävieraita (perältä). Entiset.\n\nROUVA HAAKUNA (vieraille). Suokaa anteeksi, hyvät vallat! se oli vaan\nvähäinen kipu, joka oppineen tohtorimme hoidolla kohta paranee.\n\n    (Vieraat vetäytyvät takaisin.)\n\nROUVA HAAKUNA (ryöpsähtää huoneesen). Katala! (hoksaa Porin). Ah! te\ntäällä! (tarttuu hänen käteensä). Te näette mitä täällä tapahtuu,\ntyttärenne kieltäytyy noudattamasta teidän tahtoanne, kuuletteko,\nteidän tahtoanne!\n\nIHAKSINEN (on mennyt Annan luo, joka vähitellen tointuu pyöreyksestään;\nhän panee kätensä Annan päähän sanoen:) Lapsi rukka.\n\nEMILO. Käskekää häntä! pakoittakaa häntä!\n\nROUVA HAAKUNA. Käyttäkää isällinen kurinne!\n\n    (Pori tirkistää heihin molempiin).\n\nROUVA HAAKUNA. Mikä teitä vaivaa? miksikä minua tuolla tavalla\nkatselette? vastatkaa edes!\n\nANNA (väristen). Minun isäni!\n\nEMILO. Ettekö tiedä täällä häitä pidettävän, tyttärenne häitä?\n\nPORI. Häitä! — — — vai niin; no, sitte minun täytyy antaa morsian-lahja\n(ottaa pieniä kiviä taskustansa ja panee ne Emilon käteen). Kas tuossa.\n\nEMILO. Mitä tämä merkitsee?\n\nPORI. Oh, minulla on vielä paljon enemmän, vaan sitä ette nyt tällä\nkertaa saa; ei, täytyy olla säästäväinen.\n\nROUVA HAAKUNA. Pori, mikä pilkka tämä on?\n\nPORI (ottaa hänen kädestänsä kiinni). Oletteko köyhä? tiedättekö mitä\non tekeminen köyhäksi tultua? Niin, silloin täytyy lähteä etäälle, pois\netäälle, pimeään metsään, ja kaivaa hyvin syvästi multaan. Katselkaa\nkäsiäni, ne ovat tukkunaan kuluneet pelkästä kaivamisesta; siellä on\npaljo kultaa, tiedättekö? vaan minä en saanut mitään, sillä yhä oli\ntoinen minun edessäni; yks, kaks, kolme, ja sitte hän vei kaikki. Ha,\nha, ha! vaan ei se mitään tee, me alotamme huomenna uudestaan.\n\nAHOKAS (syvästi liikutettuna), Tuo onnetoin on kadottanut järkensä.\n\nANNA (peittää pään käsihinsä). Ah, Jumalani!\n\nROUVA HAAKUNA (huudahtaa). Ha! — — — (malttaa mieltänsä paikalla,\nraivossa). Se ei ole kuuna päivänä totta! täm' on tehty liitto minua\npettääksensä (heiluttaa Porin kättä). Pori! missä setelit ovat? ne\novat teidän tallessa, minä sen kyllä tiedän, mutta mihinkä te olette\nne piilottaneet?\n\nPORI (kohottaa itseänsä ja tirkistää häneen). Haha! nytpä minä oikein\nmuistankin; te ne minulta otittenkin, te ne minulta varastitte! minun\nrahani! ha, ha, ha! (kauhistuttavalla tuskalla). Minun rahani! (vaipuu\ntuoliin).\n\nIHAKSINEN (rouva Haakunalle). No; sanoinhan minä teille hänen\nkadottaneen rikkautensa, mutta te ette uskoneet minua.\n\nROUVA HAAKUNA (kovimmassa raivossa). Ah! kaikki toivot ovat siis\nhävinneet!\n\nEMILO. Me emme ainoastaan ole köyhtyneet, meidän sukumme kunniaa on\nmyös pilkattu; se on teidän vikanne, äitini!\n\nROUVA HAAKUNA (vetää sormuksen Emilon kädestä ja viskaa sen Annan\njalkoihin). Kas tuossa! (ryöpsähtää ulos peräovesta).\n\nEMILO (irvistäen Ahokkaalle). Saan teille toivottaa onnea, herra\ntohtori! (menee peräovesta).\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\n    Pori. Anna. Ahokas. Ihaksinen.\n\nANNA (kiirehtii Porin luokse). Isäni! isäni!\n\nAHOKAS. Kaikki mitä lääkintö-tiede ja kaikkein hellin sydämellisyys\nmahtavat — käytämme, häntä parantaaksemme; rohkaiskaa siis mieltänne,\nAnna! antakaa muistin menneestä ajasta hävitä surullisena unena ja\ntoivokaa kaikki Jumalalta ja tulevasta ajasta.\n\nANNA (ojentaa hänelle kätensä). Ahokas?\n\nAHOKAS. O, Annani! nyt vasta voin minä sanoa kuinka paljon minä lemmin\nsinua, nyt uskallan sinulta itseltäsi pyytää tämän käden, jonka\nomistaminen tekisi minut onnellisimmaksi maailmassa.\n\nANNA. Mutta minä olen niin köyhä, Ahokas, minulla ei ole nytkään\nenempää, kuin sinun minua hoitaessa katalassa luhti-kamarissa.\n\nAHOKAS (likistää hänet syliinsä). Rikkaana tahi köyhänä, ylhäisenä\ntahi alhaisena, olet sinä ainiaan sydämelleni yhtä kallis.\n\nIHAKSINEN (itsekseen, painaa kätensä silmiä vasten). Älä ole mikään\nraukka, Ihaksinen! kuinka hän olisi voinut sinua lempiä. (Ääneensä).\nKuulkaa, herra tohtori, minä aion huomenna jälleen ryhtyä työhön, ja\nluvatkaa hoitaa rahat, jotka työstäni saan Porille, minä en voi maksaa\nhänelle, minkä hän minun kauttani hävitti, mutta jos hän kerran saapi\njärkensä takaisin, niin tahdon minä, että hänellä kuitenkin on joku\nmarkka elääksensä.\n\n    (Ahokas puristaa hänen kättänsä.)\n\nJOKI (ojentaa käsiänsä ulos, innolla). Rikas! (antaa käsiensä langeta\ntuskalla). Köyhä!\n\nIHAKSINEN. Niin maailma luulee niinkuin hänkin, että rikkaudessa on\nkaikki ilo ja onni, ja köyhyydessä vaan surua, vaivaa ja tuskaa; mutta\nken on sovinnossa Hänen kanssaan siellä ylhäällä, hänellä lie toki\ntässä (panee kätensä rintaan) paras rikkaus.\n\n    (Esirippu lankee.)\n\n\n\n"]