[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fp58flnT5MEQvJtV6X_Knic47XimfPeg-ulQfc_uk8nY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3116,"Elämän salaisuus","Angervo, Willie",1875,1938,"3116-angervo-willie-elaman-salaisuus","3116__Angervo_Willie__Elämän_salaisuus","Kuusi esitelmää Teosofisen Seuran timanttivuotena","tietokirja",[],[],"fi",1936,null,18235,135426,true,[],[],[],"Teos sisältää kuusi esitelmää, jotka on pidetty Teosofisen Seuran 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Angervo käsittelee niissä luonnon salaisia voimia, ihmisen henkistä kehitystä sekä teosofian suhdetta uskontoihin ja tieteeseen.","Willie Angervon 'Elämän salaisuus' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3116. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","ELÄMÄN SALAISUUS\n\nKuusi esitelmää Teosofisen Seuran timanttivuotena\n\n\nKirj.\n\nWILLIE ANGERVO\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nMystica,\n1936.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nSalaiset luonnonvoimat\nTuntematon jumala ja jumalan tunteminen\nMaailmantuska\nIhmisruumiin salaiset voimakeskukset\nMestariusvihkimys\nValkoinen veljeskunta ja Teosofinen Seura\n\n\n\n\n    Ainoastaan tuli on YKSI Ainoan Todellisuuden tasolla: Ilmennyksen\n    tasolla, joka on harhaa, se on Oleminen, ja sen osaset ovat\n    tuli-eloja, jotka ovat olemassa jokaisen muun elon kustannuksella,\n    minkä ne kuluttavat.\n\n                               Salattu Oppi, siv. 265 I os.\n\n    Olen tullut tuomaan tulta maailmaan ja kuinka mielellään\n    näkisinkään, että se jo palaisi.\n\n                                      Luuk. ev. 12:49.\n\n\n\n\nSALAISET LUONNONVOIMAT\n\n\nTeosofmen Seura, joka tällä vuosisadalla omalla erikoisella tavallaan\nesiintyy yleisen veljeysaatteen esitaistelijana, on ottanut\ntoimintaohjelmaansa muun muassa luonnon salaisten voimien tutkimisen.\nSe esittää tämän ohjelmansa kolmannessa pykälässä ja liittää siinä\ntutkimuksiensa kohteeksi myös \"ihmisessä uinuvat voimat\". Omituiselta\nvoinee tuntua, että tämänlaatuinen ohjelmapykälä on liitetty yleisen\nveljeysaatteen yhteyteen, sillä mitäpä luonnonvoimilla on tekemistä\nveljeyden kanssa ja tällä ohjelmapykälällä onkin tavallaan valo- ja\nvarjopuolensa. Suurena valopuolena on se tosiseikka, että salaisiin\nvoimiin kohdistettu tutkimussuuntautuminen vie tutkijan ehdottoman\nvarmasti huomioimaan yleisen veljeyden luonnossa vallitsevaksi\nyleiseksi salaiseksi voimaksi, ja vähäinen varjopuoli esiintyy vain\nsiinä, että se voi antaa aiheen muutamiin harhakäsityksiin T.S:sta\nniille, jotka sitä tuntevat vain pintapuolisesti. Niinpä kuulee\nsuuren yleisön taholta vielä tänäkin päivänä — vaikka T.S. on ollut\ntoiminnassa jo kuusikymmentä vuotta — otaksumia, että T.S. olisi\njonkinmoinen uskonlahko, sekoitus buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta\nja kristinuskosta, tai sen luulotellaan olevan samaa kuin spiritismi\nja että sen keskuudessa harrastettaisiin psyykismiä ja kokeiltaisiin\nnoituutta, magiaa ja mediumistisuutta, toiveena päästä vainajien avulla\npilkistämään salatun maailman verhon taakse.\n\nMikään ei voi olla harhaanjohtavampaa kuin tällaiset olettamukset\nT.S:sta. Teosofmen Seura ei ole mikään uskonlahko tai yleensä mikään\nuskonnollinen yhtymä, vaikka sen piirissä uskonnolliset ihmiset\npohtivatkin uskonnollisia asioita, eikä sillä ole mitään yhteyttä\nspiritismin ja psyykismin kanssa, vaikka se salaisten luonnonlakien\ntutkimuksissaan on joutunut selostamaan mediumistisuuteen liittyviä\nilmiöitä ja analysoimaan ihmisen psyykkistä salattua maailmaa\nsalatieteellisin keinoin. Väärät olettamukset salatieteellisistä\ntutkimusmenetelmistä ovat tietenkin olleet syynä tämänlaatuiseen\nharhaluuloon, mutta jos syvennytään T.S:n toimintaan, huomataan\nkuinka tärkeä tekijä se on ollut nykyaikaiselle kehitykselle, jossa\nmaterialistisia latujaan kulkeva tiede — niin filosofisen ajattelun\nkuin kokeellisfyysisen tutkimuksen aloilla — on joutunut tavallaan\neräänlaiseen muumioitumiseen ja ylipääsemättömän kuilun eteen.\n\nTämä väite pitää paikkansa, vaikka näennäisesti elämmekin muka suurta\n\"valistuskautta\". Täytyyhän myöntää, että \"luonnon\" yllä lepääviä\npaksuja verhoja on viime vuosikymmeninä nostettu rotevammalla kädellä,\nkuin mitä on voitu todeta aikaisemmalla historiallisella ajalla. Mutta\nsilti — sen tunnustavat kaikki syvällisimmät tiedemiehemme — ovat\nluonto ja elämä pohjimmaltaan meille vielä sinetöity kirja. Aavistamme\nelävämme tuntemattomien luonnonvoimien ympäröiminä ja muutamien niistä\ntultua \"keksityiksi\" on vain herännyt kiihkeämpi aavistus, että vielä\nkeksimättömien luonnonvoimien lukumäärä ylittänee mielikuvituksemme.\nJa mitäpä tiedämme — ja mitäpä tieteemmekään tietää jo keksimiensä\nluonnonvoimien todellisesta olemuksesta? Se on todennut niiden\nolemassaolon, tuntee joitakin niiden ominaisuuksista ja mittelee — niin\n— korkeintaan mittelee niiden voimaa, muta siinä kaikki. Katsotaanpa\nesimerkiksi aivan tavallisimpia, jokapäiväisessä käytössämme olevia\nluonnonvoimia, kuinka tietomme niiden salaisesta olemuksesta on vielä\nalkeellinen. Niinpä olemme ammoisista ajoista saakka käyttäneet tulta,\nja varmaankin sinä aikana, jolloin se keksittiin ja joutui ihmiskunnan\nkäyttöön, oli se mitä ihmeellisin keksintö. Sen on täytynyt tapahtua\nuskomattoman kaukaisina aikoina — jo niinä aikoina, jolloin älyn\nvälähdys ensimmäisiä kertoja säkenöi ammoisten esi-isiemme aivoissa\n— sillä tälläkään hetkellä ei tiedetä eläinkunnassa esiintyvän\nvaistoa virittämään tulta. Näistä kaukaisista ajoista saakka on\ntulta käytetty mitä moninaisimpiin tarkoituksiin, hyödyllisiin ja\nhyödyttömiin, rakentaviin ja hävittäviin, se on alistettu ihmisälyn\nvallanalaisuuteen, mutta kumminkaan ei tiede tänäkään päivänä,\njolloin ylvästellään älyn suurilla saavutuksilla, tiedä mitään tulen\npohjimmaisesta olemuksesta, sen synnystä. Se kylläkin selostaa, että\ntuli syntyy hapen ja hiilen yhtymisestä eräänlaatuisissa olosuhteissa,\nmutta eipä tälläkään selostuksella päästä sen pitemmälle. Onhan vain\ntodettu se tosiasia, että tulen syntymisen mahdollisuus on täytynyt\npiillä salaisena voimana hiilessä ja hapessa, ja että ihminen on\nkeksimällään älyllisellä menetelmällä vain saanut sen puristautumaan\nilmi, tajuttavaksi fyysiselle tasolle. Itse tulen salainen voimanlaatu\njää edelleen arvoitukseksi. Siitä että kehittyneet salatieteilijät ovat\ntutkimuksissaan pilkistäneet hiukan syvemmälle tulen salaiseen voimaan,\nkerron tässä erään pienen esimerkin, joka esittämistilaisuudessa\nällistytti kaikkia läsnäolijoita, joiden joukossa oli myös useita\ntiedemiehiä.\n\nH.P.B, Helena Petrovna Blavatsky, Teosofisen Seuran\nkirjeenvaihtajasihteeri — eikä hänellä sen korkeampaa ulkonaista\nasemaa T.S:ssa koskaan ollutkaan — vieraili kahdeksankymmentäluvulla\neräässä ylhäisessä lordiperheessä Lontoossa. Hän oli jo silloin\nkuuluisuus. Hänen kirjoittamansa teos \"Hunnuton Isis\" (Isis\nUnveiled) oli jo julkaistu ja se oli herättänyt tavatonta huomiota\netenkin tiedemiesten keskuudessa. Hänen kunniakseen oli järjestetty\nillanvietto, johon oli kutsuttu joukko ylhäisöä ja tiedemiehiä.\nUteliaisuus nähdä tuo merkillinen \"ihmeidentekijä\" oli houkutellut\nkutsuvieraita saapumaan mieslukuisena illanviettoon. Kaikki odottivat\njännittyneinä, että hän esittäisi joitakin henki-ilmiöitä tai\nmuita alaan kuuluvia yliluonnollisia asioita, jotka olivat silloin\nmuodissa, mutta tympääntyneenä seurapiirin pintapuolisuudesta H.P.B.\noli tämänkaltaiseen kujeiluun haluton ja oli melkein epäkohteliaan\nvaitelias, kunnes keskustelu kääntyi tieteen alalle. Läsnä olevat\ntiedemiehet ylistivät länsimaisen tieteen saavutuksia ja siinä puheen\nlomassa tarjosi joku läsnäolijoista hänelle savukkeen. Hän otti sen\nkohteliaasti vastaan ja heilautti sitä ilmassa. Tulenkipinä välähti\nja savuke oli syttynyt palamaan ilman tavallisia sytytysvälineitä.\nKaikki tietenkin hämmästyivät — epäilijöiltäkin puuttui sillä hetkellä\npetossyytökset — ja H.P.B. sai otollisen tilaisuuden selostaa aikain\nviisauteen perustuvaa tietoaan.\n\nOlen kertonut tämän tapahtuman, joka ei suinkaan ollut mikään\nyliluonnollinen \"ihme\", osoittaakseni, että teosofinen salatiedekin\ntietää jotakin, ja että salatieteilijöilläkin lienee oikeus astua\nluonnon salaisten voimien tutkijoiden joukkoon, vieläpä asettaa\nsalatieteensä tutkimusmenetelmineen mekaanis-materialistiselle\ntieteelle oppaaksi johtaakseen sen pois siitä umpikujasta, mihin se on\nyksipuolisilla tutkimussuuntauksillaan joutunut.\n\nVeisi liian syvälle metafysiikkaan, jos tässä lyhyen esitelmän\npuitteissa kävisin selostamaan kaikkea sitä, mitä salatieteellisellä\ntutkimuksella tulen synnystä olisi sanottavaa, mutta annan kuitenkin\nmuutamia viittauksia niihin tietolähteisiin, joista aikain viisauden\nadeptit kaikkina aikoina ovat tietonsa ammentaneet, ja joista he ovat\njulkaisseet katkelmia niin sanotuissa \"pyhissä kirjoissa\". Niinpä\nintialaisten vanhassa \"Vayu Puranassa\" puhutaan kolmenlaatuisesta\ntulesta: pavamana-tulesta, joka saadaan kitkan avulla hankaamalla kahta\nkuivaa hiilipitoista esinettä toisiinsa, pavaka- eli sähkötulesta\nja suchi- eli aurinkotulesta. Tässä erittelyssä on jo jotakin\ntavallisuudesta poikkeavaa. Ei ainoastaan siinä merkityksessä, että\ntulen salainen voima esitetään eri asteikoissa, toinen toistaan\nkorkeammalla tasolla esiintyvänä, vaan jo nimetkin, jotka silloiset\ntulentutkijat sille antoivat, saa aavistamaan, että heillä oli salaista\ntietoa, jonka avulla he kykenivät tunkeutumaan tulensynnyn mysteeriin\nsyvemmälle kuin mihin länsimaisella mekaanisella tutkimusmenetelmällä\non voitu päästä. Ne viittaavat viiden aistimemme tuonpuoleiselle\ntajuntatasolle, jossa on toisenlaiset elinehdot kuin mitä on\nkarheimmassa fyysisessä aineessa, ja antavat aavistaa, että tällä\ntajuntatasolla asustaa — sanoisinko — toisenlaisilla älynlahjoilla\nvarustettuja olentoja kuin meidän maailmassamme. Näitä olioita\nkutsutaan elementaaleiksi, luonnon elementtien haltioiksi, deevoiksi\nja enkeleiksi, joiden tehtävänä on vaalia niitä voimia, jotka —\ntulielementistä puhuen — ilmenevät fyysisesti tulena. Salatieteellisen\nkäsityksen mukaan ei näet ole olemassa mitään kuollutta ainetta — ja\ntunnustaahan materialistinenkin tiede aineelle voimaominaisuuden,\nmutta erotus näiden kahden katsantokannan välillä piilee siinä, että\nedellinen omistaa elementtien voimakäsitteelle jonkinmoista älyyn\nvivahtavaa ominaisuutta, kun taas jälkimmäisen voima on \"sokeaa\".\nKun näitä olioita opitaan tuntemaan ja hallitsemaan, voidaan\nvarmasti päästä tulenkin salaista luonnonvoiman tuntemusta askeleen\nlähemmäksi. H.P.B:llä oli nähtävästi jonkinmoista tuntemusta näistä\nelementaaleista, joiden avulla hän aikaansai mainitsemani tuli-ilmiön.\n\nRahvaanomaisissa esityksissä ovat elementaalit joutuneet huonoon\nvaloon, jonka vuoksi sivistynyt maailma on leimannut niiden\nolemassaolon lastenkamarisaduiksi. Suurimpana syynä tähän lienee se\nseikka, että niitä — tavalliselle ihmiselle tajuttaviksi tehtäessä — on\npersonoitu, esitetty jumalina, ihmishahmoisina haltijoita, peikkoina\nja niin edelleen, jollaisina tulielementaalitkin esiintyvät kaikissa\nvanhoissa arjalaisissa pyhissä kirjoissa \"Vedoissa\" ja \"Puranoissa\".\nMyös muissa pyhissä kirjoissa esiintyy jumaluus melkein aina tulen\nyhteydessä. Niinpä semiittiläisten \"Vanhassa Testamentissa\" esitetään\njumala \"polttavana tulena\", Jahve ilmestyy Moosekselle palavassa\npensaassa, ja \"Uudessa Testamentissa\" Pyhä Henki laskeutuu apostolien\nylle tuliliekkikielinä, \"Ilmestyskirjan\" valtaistuimella istuva jumala\non tulisoihtujen ympäröimä ja niin edelleen. Näissä samoissa merkeissä\nkulkevat esitykset salaisista luonnonvoimista meidän omassa pyhässä\nkirjassamme akkadilaisessa \"Kalevalassa\". Sielläkin tulen synty\ntapahtuu korkeammalla tajuntatasolla. Jo Joukahainen — laverrellessaan\nalkeellisia tietojaan — sanoo:\n\n\n    \"Tulen on synty taivahassa\"\n\nja vaka vanha Väinämöinen, joka edustaa salaisen tiedon \"tietäjää\",\nselostaa tulensyntyä:\n\n    \"Ilma on emoja ensin,\n    vesi vanhin veljeksiä,\n    tuli kerran keskimmäinen\"\n\nja kalevalainen salatiede esittää kaikille luonnon alkuelementeille\njonkinlaiset personoidut haltiansa eli jumalansa.\n\nJos näiden jumalelementaalien yltä riisutaan ihmisten niiden ylle\nkutoma mielikuvituksellinen persoonallisuuden verho ja katsotaan\nniitä semmoisina kuin ne esiintyvät omalla tajuntatasollaan,\nlähestyttäneen hyvän joukon likemmäksi sitä kuvaa, minkä salatiede\nnäille omaksuu, ja mitä enemmän niiden tosiolemusta tunnetaan, sitä\nsuurempia mahdollisuuksia on päästä perille luonnon salaisten voimien\nlopullisesta salaisuudesta.\n\nEikö olekin merkillistä, että jo tuhansia vuosia ennen meidän aikaamme\nvanhat arjalaiset esi-isämme näkyivät olleen tietoisia sähköstä,\npavaka-tulesta, vaikka sähkön keksintä länsimailla on verrattain\nmyöhäinen ilmiö? Täytyy kuitenkin tunnustaa, että länsimaat ovat\nnyttemmin sähkön käytössä, sen jokapäiväiseen elämään soveltamisessa\nsaavuttaneet niin loistavia tuloksia, että ne ovat siinä suhteessa\nvanhempia keksijöitään koko joukon edellä. Sähkövirtahan on\nnykyisin voimanlähteenä elämämme kaikilla aloilla. Sitä käytetään\npikatiedonannoissa maanosasta toiseen, sillä valaistaan katumme ja\nasuntomme, sillä käytämme koneitamme, lämmitämme huoneemme — keitämmepä\nruokammekin ja niin edelleen. Sen voimaa mittelemme volteissa, sen\ntilavuutta ampeereissa ja sen kykyä kulkea erilaisten esteiden läpi\nohmeissa. Monia muitakin sen ominaisuuksia tunnetaan, mutta jos\nkysytään kuinka oppineelta sähkötieteilijältä tahansa, mitä sähkö\npohjimmiltaan on, niin tämä oppinut on hämmästyneen näköinen ja\nkohauttaa olkapäitään merkiksi, ettei hän sitä tiedä. Hän selostaa\nkyllä seikkaperäisesti menettelyn, millä hän saa sähkövirran syntymään,\nmutta onko tämä \"virta\" juoksevaa ainetta, kaasua tai onko se ylipäänsä\nmitään tunnettua \"ainetta\", sitä hän ei voi varmuudella sanoa.\nLähimmäksi totuutta lienee tultu kun on alettu määritellä sähkön\nluonnetta \"kosmilliseksi värähtelyksi\", \"eetterienergiaksi\" ja niin\nedelleen, joilla määrittelyillä on tahdottu ilmaista sähkön kuuluvan\nniihin salaisin luonnonvoimiin, jotka pohjautuvat länsimaisen tieteen\nomaksumaan, avaruuden täyttämään, eetteriin — hypoteettiseen aineeseen,\njoka on sille vielä yhtä tuntematon kuin sähkökin, mutta jota ilman\nfyysisen tieteen hypoteesit ja laskelmat romahtaisivat tuhoon.\n\nSalatiede avaa tässäkin suhteessa näköaloja avarammille väylille.\nSe puhuu suuresta kaikkiallisesta voimasta, jota ikivanhoissa\nsanskritinkielisissä lähteissä nimitetään fohatiksi, ja joka\nseitsenäisenä erilaistumana esiintyy ilmenneessä maailmankaikkeudessa,\nollen pohjaväreilynä kaikille siinä ilmeneville kosmillisille\nvoimille. Yhtenä sen — sanoisinko pitkäaaltoisimpana tai karheimpana\nvärähtelyominaisuutena esiintyy pavaka-tuli eli sähkö.\n\nKäymättä yksityiskohtaisemmin selostamaan fohatista voimalähdettä\nmainitsen vain, että sen erilaistumiin salatiede sijoittaa monet\njo keksimämme luonnonvoimat ja että sen erilaistumien valtavan\nsuuri erä on vielä maailmalle tuntematon. Muutamia niistä on oltu\nkeksimäisillään, kuten esimerkiksi äänen voima, jonka 1860-luvulla\nkeksi philadelphialainen John Worrel Keely. Tämäkin jäi vain\nyksinäiseksi tähdenlennoksi länsimaisen tieteen pimeällä taivaalla,\nosoittaakseen sille, ettei ole paikallaan ylvästellä ja luulla\nomattavan jo tiedon äärimmäinen pohja, vaan että ollaan vasta\nensimmäisellä kynnysaskelmalla tiedon valtavaan temppeliin, tiedon,\njoka kerran on oleva ihmiskunnan omaisuutena, kunhan se vain on\nkylliksi kehittynyt niitä vastaanottamaan käyttääkseen sitä Elämän\näärimmäisen suunnitelman mukaisesti. Siihen että äänen voimakin\non ollut aikoinaan tunnettu, ja että sitä silloinkin käytettiin\ntuhotarkoitukseen, viittaa \"Vanhan Testamentin\" kertomus Jerikon\npiirityksessä tapahtuneesta muurien luhistumisesta äänen voiman\navulla. Tapahtuma on siksi tunnettu, ettei sitä tarvitse tässä\ntoistaa. Olen sen maininnut vain huomauttaakseni, kuinka paljon\nyksityiskohtaista tietoa luonnon salatuista voimista oli vanhoilla\nmysteerioihin vihityillä tietäjillä, jollainen Mooseskin, Jerikon\npiirityssuunnitelman laatija, egyptiläisiin salatieteisiin vihittynä\noli.\n\nTässä yhteydessä tahtoisin muutamalla sanalla mainita keskiaikaiset\nalkemistit, jotka myös käyttivät eräänlaatuista fohatista voimaa.\nKerrotaan, että nämä alkemistit kykenivät tekemään kultaa tai\nainakin muuttamaan arvottomampia metalleja kullaksi. Myöhempi aika\non selostanut, ettei tätä ole käsitettävä sanallisesti, vaan että\ntähän sisältyi vain vertauskuva ihmisen alhaisten intohimojen\nmuuttamisesta jaloimmiksi, puhtaaseen kultaan verrattaviksi hyveiksi\ntai on se suorastaan leimannut kaikki alkemistit pettureiksi. Mutta\non historiallisia todistuksia siitä, että tämänlaisia muuntamisia\non tosiaankin sattunut. Ja nykyaikaisen tieteen tulisi tehdä\nkaikkensa antaakseen alkemisteille oikeutta poistamalla heidän\nnimensä yltä monisatavuotinen solvauksen lika, sillä kuuluuhan\ntämänlaatuisten ilmiöiden esittäminen nyttemmin länsimaisenkin\ntieteen saavutuksiin, vaikkei kylläkään yhtä suurella taituruudella\ntehtyinä kuin aikaisemmilla alkemisteilla. Tämä on ollut tieteellemme\nmahdollista radium-metallin keksimisen seurauksena, jolloin nähtiin\nvilahdus eräästä fohatisesta luonnonvoimasta, jota nyt nimitetään\nradioaktiivisuudeksi. Ja mitä sitten on tämä radioaktiivisuus? Eipä\nsuinkaan mitään muuta kuin radiumin, tämän korkea-atomipainoisen\nmetallin atomien herkkä ominaisuus hajautua elektroneihinsa eli\neetterisiin värähtelymuotoihinsa, jolloin hajautumisprosessissa\nirtautunut valtava voimavärähtely ilmenee niin sanottuina emanaatioina,\njotka vaikuttavat joko hajottavasti tai yhdistävästi toisiin\nalkuaineisiin. Tätä voimaa käytti tunnettu englantilainen tiedemies\nSir William Ramsay kokeiluihinsa merkillisellä tuloksella. Hänen\nonnistui muuttaa muuttumattomina pidetyt alkuaineet kuparin litiumiksi\nja piin (silicium) hiileksi. Tämä keksintö jo tässä alkeellisessa\nmuodossaan antaa aiheen vetää sen johtopäätöksen, ettei suinkaan ole\nmikään mahdottomuus olettaa, etteikö alkemisteilla ollut syvempää\ntietoa salattuihin luonnonvoimiin, jota he myös erikoistilaisuuksissa\nkäyttivät kullan valmistamiseen ja tekivät syvempiä kemialliseen\ntietoon perustuvia todellisia analyysejä, vaikka tietenkin heidänkin\njoukossaan, niin kuin kaikkialla maailmassa, on voinut olla\npuoskareita, jotka itsekkäässä mielessä vaillinaisine tietoineen\nturvautuivat petokseen.\n\nYhä kosmillisemman, maailmankaikkeudellisemman luonteen saavat\nfohatiset voimat maan vetovoima- eli painolaissa. Vaikka se — niin\nsanoakseni — on meitä kaikkein läheisin, niin kuinka vähän sitä\ntunnemmekaan? Kaikki näemme ja tiedämme, että ilmaan viskattu kivi\nputoaa alas, mutta minkälainen voina lopultakin on tämän ilmiön\npohjana, siitä olemme tänäkin päivänä yhtä vähän tietoisia kuin silloin\nkun Isaac Newton omenan puusta putoamista huomioidessaan alkoi ilmiötä\ntieteellisesti tutkia. Terävällä matemaattisella vaistollaan hän\nkykeni määrittelemään painolain ominaisuuksia, kuinka se on suorasti\nsuhteellinen kappaleiden massoihin ja epäsuorasti suhteellinen niiden\nvälimatkojen neliöön. Näiden huomioidensa nojalla rakensi hän uuden\nmaailmankaikkeusteorian, mutta itse _voima_ sinänsä ja sen lähde jäivät\nhänellekin tuntemattomiksi. Mitä siis gravitaatio eli maanvetovoima on,\nsitä ei tiede vielä tänäkään päivänä tunne, vaikka elämme sen salaisen\nvoiman vaikutuksen alaisina elämämme jokaisen sekunnin. Newton, joka\noli syvästi uskonnollinen, mutta silti aikakautensa valistuneimpia\nhenkiä, huomasi jo itse tämän keksintönsä puutteellisuuden ja valittaa\nkirjeissään ystävilleen, ettei hänen silmänsä kykene tunkeutumaan\nsiihen tuntemattomaan _syyhyn_, joka on ilmiön takana, mutta aavistaa\njoidenkin henkiolentojen osallisuutta. Niinpä hän eräässä kirjeessään\nystävälleen Bentleylle sanookin: \"Maan vetovoiman täytyy syntyä jonkin\nvälittäjän avulla, mutta onko tämä välittäjä aineellista vai aineetonta\nluonnetta, on kysymys, jonka jätän seuraajien vastattavaksi.\" Hän\nei siis käsittänyt kappaleissa piilevää voimaa niissä sokeasti\nmekaanisesti vaikuttavaksi, vaan paremminkin varastoiduksi voimaksi,\njota niitä hallitseva korkeampi värähtely käytti. Nämä viittaukset,\njotka Newton jätti perinnöksi jälkeläisilleen, eivät suinkaan ole\nkelvanneet seuraavien vuosisatojen tiedemiehille. Sen sijaan että he\nolisivat ottaneet ne osviitaksi henkistyneempään tieteellisyyteen, ovat\nhe painuneet yhä koneellisempaa materialistisuuteen sillä tuloksella,\nettei ole päästy askeltakaan edemmäksi maailmanarvoituksen ratkaisussa,\nehkä päinvastoin on jouduttu yhä tiiviimpään umpikujaan.\n\nKuinka avaralta tuntuukaan kun tässä tilanteessa saa hivenenkin\nsilmäillä sitä tietoa, joka — vaikkakin niukassa ja peitetyssä\nmuodossa — on tarjolla vanhoissa aikain viisauden kyllästämissä\nmuistiinpanoissa. Tätä alaa koskevissa tutkimuksissa joudutaan\nkosketuksiin muinaisaikain vanhoihin sivistyksiin, joiden saavutukset\novat olleet tuhatvuotiskaudet unhoituksen peitossa, mutta joiden\nsirpaleisiin nykyaikainen arkeologinen tiede on alkanut kiinnittää\njonkinlaista huomiota — lähinnä muinaiskaldealaiseen sivistyskauteen.\nTällöin jo tiedettiin maailmankaikkeudesta kaikki se, minkä länsimainen\ntähtitieteemme esittää aikakaudellamme omana uutena keksintönään.\nTiedettiinpä semmoistenkin planeettojen olemassaolosta kuin Uranus\nja Neptunus, jotka luetaan aikamme uusimpiin saavutuksiin. Mutta\nmerkillisintä sen aikakauden maailmankaikkeuden selostuksissa\non se tietoisuus, mikä huokuu taivaankappaleiden keskinäisistä\nvoimasuhteista, joiden alaisena maan vetovoiman kautta on myös\nmeidän maapallomme. Maailmankaikkeus on täynnä värähtelevää elämää.\nTyhjyyttä, vakuumia, ei löydy avaruudessa, sillä ilmennyt Elämä\non avaruus. Kaikkialla vallitsee järjestelmällisen sopusuhtainen\nvoima, jonka vaikutuksesta tuhannet miljoonat aurinkokunnat\nkiertävät ratojaan täsmällisyydellä, jota ei voi ajatella vain\nsokean materian synnyttämäksi, vaan edellyttää ylijärjeilistä\njohtoa. Tämän johdon lukee salatiede korkeille planeettahengille,\njotka tavallaan ruumistuneina kukin aurinkokuntaansa edustavat\nsiinä värähtelevää kaikkeudellista elämää, mutta kaikki silti\nmuodostavat yhden ainoan suuren kokonaisuuden. Tämän järjestelmänsä\nkaldealaiset oppineet pukivat sittemmin astrologian nimisenä erikoiseen\njärjestelmälliseen muotoon, osaksi lähemmin eritelläkseen tämän\nkaikkiallisen voiman erilaisia ominaisuuksia ja vaikutuksia, osaksi\npeittääkseen niiden liian syvälle tähtäävää sisintä merkitystä,\njotta niihin liittyvät voimat eivät joutuisi vihkimättömien käsiin.\nKaldealainen astrologia joutui sittemmin muuntuneena lyömään leimansa\negyptiläis-ptolemaioslaiseen maailmankaikkeusjärjestelmään, josta se\nyhä enemmän himmentyneenä joutui länsimaisen maailmankaikkeusteorian\npohjaksi. Se että aivan viime aikoina länsimaisessa tähtitieteessä\non ollut havaittavissa aivan kuin uutta — sanoisinko — henkisempää\nsuuntautumista, on osaksi luettava T.S:n ansioksi, jonka toiminnasta\naikain viisauden periaatteet ovat kuin leijailleet ilmassa kaikkien\ntavoiteltavissa, ja kun lukee nykyaikaisten tiedemiesten, sellaisten\nkuin Einsteinin, Eddingtonin ja Jeansin julkaisuja maailmanavaruutta\nkoskevista luonnonlaeista, ei voi pidättäytyä olettamuksesta,\netteivätkö he olisi pilkistäneet aikain viisauden vanhoihin lähteisiin.\nTäytyy vain valittaa, että tämä pilkistäminen on joskus tapahtunut\nliian hätäisesti, sillä muutoin ei olisi otaksuttavissa, että\njouduttaisiin niin lohduttomaan lopputulokseen, kuin mitä esimerkiksi\nJeans on tullut arvioidessaan elämän mahdottomaksi maailmankaikkeuden\nmuilla palloilla kuin tämä meidän maamme. Mutta lieneekin vielä\nliian aikaista odottaa yleisempää tunnustusta muulle tajunnalliselle\nelämänmuodolle kuin sille, jonka tajuamme viidellä aistillamme,\nkunnes intuitiivinen näkemys alkaa hiukan enemmän voittaa herruutta\naistitajunnallisen älyn yli.\n\nEdellä antamani selostus fohatisista voimista voidaan sanoa kuuluvaksi\n\"Vayu Puranoissa\" mainittuihin pavamana- ja pavaka-tuleen, mutta vielä\non selostamatta kolmas tulilaji, suchi- eli aurinkotuli. Länsimaiset\norientalistit, jotka ovat olleet tietoisia tästä \"Puranoiden\"\ntulierittelystä, ovat siinä olleet näkevinään vain muinaisten aikojen\ntietämättömyystodistuksen, ikään kuin tuli olisi tulta kummempi —\nolipa se sitten saatu kitkan, sähkön tai auringon avulla. Mutta\ntietämättömyyssyyte taitaakin kohdistua orientalisteihin itseensä —\nainakin siinä mielessä, etteivät he ole voineet hiventäkään sulautua\nitämaiseen ajatusmaailmaan, ja vielä vähemmän olla tietoisia siitä\nsisäisestä aikain viisaudesta, mikä on ollut tämän jaottelun takana.\nLänsimainen optinen tiede lienee vähemmän ylvästelevä, sillä sillekin\naurinkotuli on vielä arvoituksellinen probleema. Se ei tänäkään\npäivänä voi varmuudella sanoa, mikä on perustana auringon sisäiselle\nhehkulle, vaikka se on tehnyt laskelmia ja mitellyt sen lämpöasteikkoa\ntuhansiksi Celsius-lämpöasteiksi. Yhtä hypoteettisia ovat tiedemiesten\notaksumat tämän tulen siirrosta maahan auringon valonsäteiden\nvälityksellä, vaikka he ovat voineet mittailla tarkalleen aikamäärät,\njotka valo tarvitsee kulkeakseen avaruuden läpi uskomattoman pitkän\nmatkan saavuttaakseen maan ilmakehän, jossa se muuttuu lämmöksi,\ntuleksi ja niin edelleen. Se että aurinkotuleen tiedemiestenkin\nkäsityksen mukaan sisältyy paljon muutakin kuin vain valoa, lämpöä ja\ntulta, ilmenee niistä nimityksistä, joita he tälle voimalle antavat\npuhuessaan \"aurinkosäteilystä\", \"aurinkoenergiasta\", \"biogeneettisestä\nhermoeetteristä\" ja niin edelleen, joilla nimityksillään he jossakin\nmäärin ilmaisevat niitä ominaisuuksia, joita salatiede aurinkotulelle\nomaksuu.\n\nMitäpä sitten salatieteellä on sanomista suchi- eli aurinkotulesta?\nEnsinnäkin — periaatteellisesti — se, ettei aurinkomme yhtä vähän\nkuin muutkaan avaruuden auringot, ole elottomia, vaan että se edustaa\njumaluutta, joka voimallaan ylläpitää sille kuuluvaa planeettakuntaa\nja jolle voidaan ajatella kaikki ne älylliset ja yliälylliset\nominaisuudet, mitkä ylipäänsä jollekin ilmenneelle jumaluudelle\nkuuluvat. Aurinkomme on koko planeettaketjumme sydän. Planeettaketjumme\non sen verisuonisto, ja sen laskimot ja valtimot johtavat kaikki\naurinkosydämeen, josta aurinkoveri — sen sydämen sykähtelystä virtaa\nsen suonistoa pitkin planeettojemme jokaiseen soluun. Siitä saa\nmaapallommekin jokainen atomi kaiken, mitä se tarvitsee. Seitsenäisenä\nnäkyväisenä aurinko spektrin säteilynä virtaa se auringosta, ja yksi\nnäistä säteistä muodostaa sen värähtelyryhmän, jota kutsutaan suchi-\neli aurinkotuleksi, jonka jumalallinen ominaisuus on mitä selvimmin\nilmaistu \"Vedoissa\", sanomalla, että Agni, tulen jumala, on Brahmaan,\naurinkojumaluuden poika, jonka lapsia ovat kaikki muut tuleen liittyvät\ndeevakunnat.\n\nAjatelkaapa silmänräpäys aurinkotulen ääretöntä merkitystä ja\nkantavuutta. Aurinkosydämestä lähteviä valtasuonia pitkin se virtaa\nmaahamme, joka saa sen voimasta kaiken elämänsä. Se herättää luonnon\nelämään kevään saapuessa. Se tuudittaa sen uneen syksyllä siirtämällä\nvärähtelynsä pallon toiselta puoliskolta toiselle. Auringosta\naurinkotulen värähtelyt juontuvat ihmiseen ja palavat kätkössä\nihmisessä. Sen palamisen tunnemme ruumiimme lämpönä, terveytenä,\nelinvoimana (praanana), sen voimasta olemme ja elämme fyysisinä\nolentoina. Se on myös se puhtain tulimuoto, joka polttaa ja puhdistaa\nolemuksestamme kuonan, joka syntyy eläessämme korkeavärähtelyistä\norgaanista elämää. Sen kokonaan poistuessa orgaanisen luomakunnan\nylettyviltä seuraa ilmiö, jota kutsutaan kuolemaksi. Ja niinpä onkin\ntiedemiehemme todenneet auringonsäteissä olevan samalla kertaa sekä\nelämää että kuolemaa tuottavia värähtelyjä. Spektrin ulkopuolella\non joukko värähtelyjä, joista varmasti tiedetään, että toisilla\non ehdottomasti kuolettava ja toisilla eloa antava, lämmittävä\nvaikutus. Tämä suchi-tulen kaksinainen vaikutus on kaikkialla\nluonnossa huomioitavissa. Alempi orgaaninen luonto alistuu sen alle\nvaistomaisesti, sillä sen oleellinen tajunnantila on vielä tasoilla,\njoissa deevavaltakuntien vuorovaikutus tapahtuu välittömimmän ja siksi\nsopusuhtaisen ymmärtämyksellisesti, ettei minkäänlainen ristiriita voi\ntulla kysymykseen, jota vastoin ihmiskunnassa tämä on aikaansaanut\nerään polttavan probleeman esiinpuhkeamisen, jota kutsutaan elämän ja\nkuoleman probleemaksi. Tämäkin probleema jos mikään kuuluu salaisiin\nluonnonlakeihin, ja että sillä on tekemistä aurinkotulen kanssa,\nsen ovat aavistelleet kaikki tähtitieteilijämme. He yhdistävät\nkuoleman äärimmäisen asteen — maailmanlopun, aurinkoenergiaan siinä\nmäärin, että pitävät maailmanloppua mahdollisena vasta sitten kun\naurinko on kuluttanut kaiken energiansa, polttanut oman sydämensä\nloppuun saakka, jolloin orgaanisen elämän olemassaolo on mahdoton\nja planeettasysteemimme — maa siihen luettuna — elämä ehdottomasti\nloppuu. Mutta tarkastellessamme elämää vain meidän maapallollamme,\non aurinkotulen kaksinainen vaikutus kaikkialla ilmeinen. Missä on\nelämää, siellä on kuolemaa. Ja päinvastoin — missä on kuolemaa, siellä\nnostaa elämäkin päätään. Koko luomakunta, kivikunnasta ihmiseen saakka\non sen lain alle alistettu. Ja tämä salaisen luonnonlain probleema on\nkautta aikojen kiinnostanut ihmisälyä. Eikä ole ihmekään. Koskeehan se\nihmistä niin läheisesti, kun se näennäisesti antaa ihmiselle kaikki ja\nottaa pois kaiken mitä se on antanut. Jokainen tänne kerran syntynyt\ntietää varmasti kuolevansa. Mutta kukaan ei tahtoisi kuolla. Näistä\naurinkotulen, elämän prinsiipin kahdesta aspektista ihminen hyväksyy\nvain toisen, elämän, ja tekee voitavansa pitkittääkseen fyysistä\nelämäänsä mahdollisimman kauaksi, mutta löytää lopuksi ylipääsemättömän\najan, jota kauemmaksi hän ei pääse. Kuolema vaanii rajaveräjällä —\naukaisee sen vihdoin ja ihmisen on astuttava rajan tuolle puolen.\nMistä saadaan apu huutavaan hätään? Hän vetoaa tieteeseen. Mutta tiede\njoko vaikenee tai vastaa tylysti: ihminen on sokeiden luonnonvoimien\nluomus, mihin puu kaatuu, siinä se mätänee. Hän vetoaa kirkkoon. Sen\nvastaus on vieläkin toivottomampi — kaameampi. Näin se sanoo: olet\nmaailmankaikkeuden ulkopuolella olevan persoonallisen Isän luona;\njos tätä isää pelkäät, kunnioitat, palvelet ja rakastat häntä hänen\nmielensä mukaisesti — et kylläkään säästy kuolemasta, mutta saat\nkuolemasi jälkeen ikuisen autuuden palkkioksi palveluksistasi; mutta\nellet häntä pelkää, ylenkatsot häntä, et häntä palvele ja unhoitat\nhänet, vihastuu hän sinuun, rankaisee ja kurittaa sinua, ja kun kuolet,\nheittää hän sinut ikuiseen kidutukseen, helvettiin, jonka tuli polttaa\nsinua iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen.\n\nNäiden kahden äärimmäisyyden välille on ilmestynyt lukuisa määrä\notaksumia, teorioita ja dogmeja, jotka kukin tavallaan ovat yrittäneet\nantaa ratkaisun elämän ja kuoleman salaiselle luonnonlaille. Kajoan\nnäistä vain yhteen — kvasiuskonnollistieteelliseen — yritykseen,\nliikkeeseen, joka kulkee spiritismin nimellä, koska tämä liike kokeilee\neräällä ihmisessä uinuvalla salaisella voimalla — mediumistisuudella.\n\nMitä on mediumistisuus? Lyhyesti sanoen eräs ihmisessä esiintyvä\n— tavallisesti synnynnäinen — ominaisuus vaipua syvään uni-\neli transsitilaan, johon liittyy joukko sivuilmiöitä, kuten\nunissasaarnaaminen, automaattinen kirjoittaminen vierailla käsialoilla\ntranssitilassa olevalle tuntemattomista aiheista, vierailla kielillä\npuhuminen ja voipa sattua myös aineellistumia, henki-ilmestyksiä, jotka\nuseimmiten ilmoittavat olevansa aikoinaan kuolleita vainajia. Näiden\nhenki-ilmennysten suhteen on oltu eri mieltä siitä, ovatko ne todella\nvainajia, vai onko muita tekijöitä otettava huomioon. Spiritistit\novat omaksuneet ensimmäisen vaihtoehdon. Ja näiden henki-ilmennysten\nkertomusten mukaan ovat he laatineet kuvitelmansa haudantakaisesta\nelämästä, huolimatta siitä, että henkitiedonannot eivät suinkaan nouse\nkorkeammalle sitä tietoa, mikä näillä ja ihmisellä yleensä on ollut\neläessään. — Kun nämä tiedonannot useinkin ovat sangen ristiriitaisia\nja ylimalkaisia, on liian herkkäuskoista luulotella elämän ja kuoleman\nprobleeman olevan täten ratkaistun. Tällä kokeilulla on vain todettu\neräs salaisista ihmisessä uinuvista voimista ja kuoleman ja elämän\nprobleema siirretty korkeammalle tasolle, psykologisten monien muiden\nlukuisten ongelmien joukkoon.\n\nSalatiede sen sijaan opettaa, ettei mediumistisuus, joka on tavallaan\neräänlainen sairaalloisuus, ole missään suhteessa tavoittelun\narvoinen ominaisuus, eikä sen avulla elämän ja kuoleman probleemaa\nvoida ratkaista. Sillä voidaan jossakin poikkeustapauksissa saada\nvaillinainen kuvaus haudantakaisesta elämästä — eikä yhtään enempää.\nSalatieteellinen elämän ja kuoleman probleeman ratkaisu tähtää paljon\nkorkeammalle. Se esittää ihmiselle mahdollisuudet ratkaista se itse —\nsillä eihän pohjimmiltaan mikään totuus ole ihmiselle totuutta ennen\nkuin hän sen itse toteaa. Salatieteen väite kuuluu seuraavasti:\n\nElämä on kaikkiallista, ikuista, katoamatonta voimaa, viisautta ja\nautuutta. Se läpäisee ja elävöittää maailmankaikkeuden jokaisen solun\nja atomin, ollen niissä ikuinen, kuvastaen kaikkeudellista voimaa,\nviisautta ja autuutta.\n\nKuolema on harhaa.\n\nKaikkiallinen ikuinen Elämä pyrkii ilmentämään olemuksensa voiman,\nviisauden ja autuuden jokaisessa erillisessä solussaan, luo niille\nverhoja, käyttää verhoja niin kauan kuin ne ovat kelvolliset\ntarkoitukseensa ikuisen voiman, viisauden ja autuuden ilmentämiseen,\nluo ne yltään kun ne ovat loppuun kuluneet ja käyttökelvottomat.\n\nTätä muodonvaihdosta luulevat ihmiset kuolemaksi, kammoavat sitä —\nkunnes ovat nähneet ikuisen Elämän Todellisuuden.\n\nTämän probleeman voi jokainen ihminen ratkaista ja hänen täytyy se\nennemmin tai myöhemmin itsekohtaisesti ratkaista, sillä siihen pakottaa\nhäntä luonnon voimakkain, syvin ja salaisin voima.\n\nMikä voima se on?\n\nSe on jokaisessa ihmisessä uinuva jumalikävöinti — kuolemattomuuden\nkaipuu.\n\n\n\n\nTUNTEMATON JUMALA JA JUMALAN TUNTEMINEN\n\n\nOlemme varmaan itse kukin usein ihmetelleet, mikä mahtaa olla\npohjimmaisena syynä ympärillämme olevaan jatkuvaan hyörintään, ja johon\notamme osaa joko tahtoen tai tahtomattamme. Näemme, kuinka kaikki\netsivät, tavoittelevat jotakin, kuka rahaa ja aineellista hyvinvointia\n— ostaakseen sillä onnenhurmaa tavalla tai toisella, kuka tähtää\nelämänsä kaikki pyrkimykset tiedon ja viisauden löytämiseen ja kuka\ntaas asettaa pyyteidensä päämaaliksi voiman ja vallan sen monissa\neri asteissa. Nämä pyyteet esiintyvät jokapäiväisessä elämässämme\nniin monivivahteisina ja niin toisiinsa kytkeytyneinä, että niiden\neritteleminen näyttää melkein mahdottomalta, mutta jos niitä tarkemmin\ntutkitaan, niin niissä voidaan huomata kolme tarkasti toisistaan\neroavaa pääryhmää, nimittäin autuuden, viisauden ja voiman tavoittelun.\nOn merkillistä, että salatiede omaksuu juuri nämä kolme ominaisuutta\nniiksi Tuntemattoman Jumalan heijastuksiksi, jotka yleensä ovat\naistittavissa sen äärettömästä täydellisyydestä. Tietämättään, aivan\nkuin vaistomaisesti joutuu ihminen niiden lumoihin, etsii niitä näiden\nvoimien haihtuvista ilmennyksistä, useinkaan aavistamatta, että hän\ntäten — jumalikävöinnin salaisen luonnonvoiman pakottamana — etsii\nTuntematonta Jumalaa, tyydyttää jumaljanoaan.\n\nJumalikävöinnin salainen luonnonlaki, jonka vaikutukset ihmisessä\nsyvemmän näkemyksen ja sen lain tuntemattomuuden puutteesta esiintyvät\nuseinkin järkyttävinä harhaan osumisina, on kuitenkin olemassa ja\nvaikuttaa joka ainoassa ihmisessä, niin rikollisessa kuin pyhimyksessä,\nja on todettavissa villi-ihmisestä suurimpaan neroon saakka. Niin\nkauaksi kuin historiallisessa ajanlaskussa on voitu tehdä merkintöjä\nihmiskunnan henkisistä pyrkimyksistä, on niissä ollut huomattavissa\njumalikävöinnin salaisen voiman kaiken läpäisevä, ihmeellinen\nperusvärähtely. Niinpä — kaikessa kuninkaallisessa loistossa\nja yltäkylläisyydessä elänyt psalmien kirjoittajakin huudahtaa\nkaihoisan runollisesti: \"Niin kuin peura himoitsee virkistävää\nvettä, niin himoitsee minun sieluni Jumalaa.\" Ja kaikissa lihan\nhekumallisuuksissa onneaan etsinyt Pyhä Augustinus lausuu avomielisissä\n\"Tunnustuksissaan\": \"Sydämeni ikävöitsee Jumalaa, eikä se löydä\nrauhaa, ennen kuin se on löytänyt levon sinussa.\" Kollektiivisesta\njumalikävöinnistä on erikoisen kiintoisa kuvaus \"Apostolien teoissa\",\njoissa Luukas kertoo ystävälleen Teofilukselle Paavalin käynnistä\nAteenassa. Vaikka kertomus on katkelmallinen ja kaikille tunnettu, on\nse siksi erikoinen, että kertaan sen tässä lyhyesti.\n\nLähetysmatkoillaan silloisissa sivistyneissä länsimaissa saapui\nPaavali Ateenaan, mitä vielä silloin pidettiin tieteitten ja\ntaiteitten kehtona, vaikkakin sen kuuluisin kukoistusaika oli jo\nvaipumassa iltaa kohden. Paavali käyskenteli kaupungin merkillisyyksiä\nkatselemassa, ihmetteli sen loistokauden jäänteitä, mutta \"järkyttyi\nhengessään\" nähdessään orfilaisen mysteeriokultin jähmettyneen\nkuolleeksi kuvainpalvelemiseksi ja pinnalliseksi kauneudenpalvonnaksi.\nKaikkialla oli kauniita kuvapatsaita, temppeleitä, alttareita ja\npyhättöjä. Hän ihaili temppelien rakennustaiteellista kauneutta,\nasteli niihin sisälle ja antautui keskusteluun silloisten stoalaisten\nja epikurolaisten filosofien kanssa. Keskustelu nähtävästi päättyi\nhedelmättömään väittelyyn. Paavali totesi vastustajiltaan puuttuvan\nsyvintä filosofiansa tuntemusta, jonka he korvasivat hengettömällä\nsanasaivartelulla, ja filosofit taas — kykenemättöminä käsittämään\nPaavalin syvää metafysiikkaa, lienevät hiukan suutahtaneet, koska\nheidän kerrotaan ivanneen Paavalia \"lavertelijaksi\". Väittelyn\nlopputuloksena oli, että Paavalia vaadittiin esiintymään julkisesti\nareiopagilla, jossa hänen tulisi esittää sanomansa loogisesti,\njärjestelmällisesti, jotta olisi mahdollista päästä perille hänen\nsanomansa pohjimmaisesta tarkoituksesta.\n\nEsitelmätilaisuus areiopagilla lienee varmasti ollut laadultaan\nerikoinen ja juhlallinen päätellen sävystä, mikä vielä on jäljellä sen\nselostuskatkelmassa. Paavali astuu areiopagin puhujakorokkeelle, luo\nkatseen sivistyneeseen kuulijakuntaan ja pitää ehkä merkillisimmän\npuheen, minkä hän milloinkaan aikaisemmin lienee pitänyt. Sivistyneen\nja hienostuneen miehen tavoin alkaa hän puheensa lausumalla muutamia\nkohteliaisuuksia itserakkaille ateenalaisille ja kertoo, kuinka hän\noli käynyt katselemassa heidän kaunista kaupunkiaan, ihmetellyt heidän\naistikkaita kuvapatsaitaan, temppeleitään ja alttareitaan ja kuinka hän\nniiden avulla oli pilkistänyt ateenalaisten sielunelämään. Ja mitäpä\nhän nyt siitä sanoisi? Tietenkin hyvää. Hänen täytyi tunnustaa, että\nateenalaiset ovat pohjaltaan \"hyvin uskonnollisia\". Sitähän todistaa\nheidän alttareidensa paljous, huolto ja aistikkuus. Parhaimpana\ntodistuksena heidän uskonnollisuudestaan ja jumalikävöinnistään on se\nalttari, jonka he ovat pystyttäneet _tuntemattomalle Jumalalle_. Tätä\nselostamaan sanoi hän nyt saapuneensa Ateenaan. Ja selostus, minkä hän\ntällöin _tuntemattomasta Jumalasta_ antoi, on — katkelmallisuudestaan\nhuolimatta — siksi syvän salatieteellinen, että siitä käy selville,\nettä puhujana on mysteerioihin vihitty. Tuntematonta Jumalaa kuvasi\nhän seuraavasti: _Hän, taivaiden ja maailmoiden luoja ja alkusyy ei\nasu käsintehdyissä temppeleissä eikä ole ihmisten käsin palveltavissa,\nikään kuin hän jotakin tarvitsisi — hän, joka antaa kaikelle elämän,\nhengen ja kaikki. Ja hän on antanut ihmiskunnan lähteä yhdestä ainoasta\nihmisestä ja pannut heidät asumaan kaiken maanpiirin päälle ja säätänyt\nheille heidän määrätyt aikansa ja asutustensa rajat, että he etsivät\nJumalaa saadakseen ehkä tuntua hänestä ja löytääkseen hänet, joka\nkuitenkaan ei ole kaukana meistä, sillä hänessä me elämme, liikumme ja\nolemme, niin kuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet:\n\"Sillä me olemme myös hänen sukuaan.\"_\n\nKun hän sitten käy selostamaan, miten ihmisen on mahdollista päästä\ntämän Tuntemattoman Jumalan tuntemiseen, kuinka se voi heijastua — ja\non heijastunut — täydellistyneessä ihmisessä kuten Jeesuksessa, joka\nomakohtaisesti sanoo yhdistyneensä tuohon alkusyyhyn, Isään, niin\nalkoi ateenalaisen kuulijakunnan keskuudessa ilmetä levottomuutta ja\nhälinää. Heidän mielestään oli liikaa, ennenkuulumatonta röyhkeyttä,\nvetää _Tuntematon Jumala_ niin ahtaisiin puitteisiin kuin ihmiseen — ja\nesitystilaisuus näyttää päättyneen sekasortoiseen väittelyyn. Rahvas\nivasi Paavalia, toiset poistuivat harmistuneina ja loukkaantuneina.\nEsitys jäi keskeneräiseksi. Oli joukossa kumminkin muutamia, jotka\njäivät ajattelemaan sanoman sisältöä, sillä heidän kerrotaan tulleen\nkiittämään Paavalia ja sanoneen: \"Tahdomme kuulla sinulta tästä vielä\ntoistekin.\"\n\nSiis — aivan samalla tavoin kuin tapahtuu tänäkin päivänä, kaksituhatta\nvuotta tämän merkillisen esitelmätilaisuuden jälkeen: salatieteen\njulistus tehoaa vain muutamiin, suuren yleisön asennoituessa joko\nvälinpitämättömäksi tai ivalliseksi — ellei suorastaan vihamieliseksi.\n\nNykyinen länsimainen sivistyksemme ylvästelee pohjautuvansa muinaiseen\nkreikkalaiseen sivistykseen ja totta onkin, että Ateena — suuresti\nmuuttuneena — on löydettävissä kaikissa lännen suurkaupungeissa.\nKaikkialla niissä on nytkin komeita kirkkoja, käsin tehtyjä alttareita\nja jumalkuvia, mutta turhaanpa taitaisi Paavali nyt, kävellessään\nLontoon, Pariisin, Berliinin, Rooman tai New Yorkin katuja, etsiskellä\n_Tuntemattoman Jumalan_ alttaria. Hän löytäisi kyllä kaikissa näissä\nsivistyskeskuksissa \"tuntemattoman sotilaan haudan\", sotajumala\nMarsille omistetun alttarin, jolla palaa ainainen tuli ja jolle\nuhrataan kukkauhreja ja suitsutetaan kunnioitusta. Ja vaikka hän\nkuinka \"järkyttyisi hengessään\", eivät suinkaan hänen nimeään kantavat\ntemppelit ja katedraalit, Pyhän Paavalin kirkot Lontoossa ja Roomassa\navaisi hänelle oviaan, jotta hän saisi toistamiseen selostaa — tai\noikeammin jatkaa — Ateenassa keskeytettyä selostustaan Tuntemattomasta\nJumalasta, joka on niin perin unohdettu länsimaissa, ettei sille enää\nmuisteta edes alttaria pystyttää.\n\nKuinka tämä on ymmärrettävissä?\n\nEipä suinkaan muuten kuin että länsimailla on tapahtunut suuri — liki\n2000 vuotta kestänyt — jumalien sota, jossa voittajaksi on jäänyt\nkirkkojen luoma ekstrakosmillinen, maailmankaikkeuden ulkopuolella\noleva persoonallinen epäjumala, joka on anastanut vallan ja syössyt\nvaltaistuimelta — ihmiskunnan tajunnasta — Paavalin julistaman\n_Tuntemattoman Jumalan_ ja karkottanut hänet, jossa _elämme,\nliikumme ja olemme_, panteismin nimisenä maanpakoon niin kutsuttujen\npakanakansojen keskuuteen. Täällä se nyt pyrkii takaisin, airuenaan\nT.S., jolla on tehtävänä valmistaa Paavalille tilaisuus jatkaa\njulistusta _Tuntemattomasta Jumalasta_ kohdalta, jossa selostus\nAteenassa keskeytettiin, valmistaakseen siten länsimaille tilaisuuden\noppia tuntemaan Tuntematonta Jumalaa.\n\nH.P.B:n kirjoittamassa \"Salaisessa Opissa\", jossa aikain viisautta\nmeidän aikakautenamme selostetaan laajimmin ja seikkaperäisimmin, on\nmyös selostuksia _Tuntemattomasta Jumalasta_, mikäli sitä yleensä on\nmahdollista selostaa. Terävimmällekin rajoitetulle älylle on pimeyttä\nse kirkkaus, joka tätä käsitettä ympäröi, ja siksipä sitä aikain\nviisaudessa nimitetäänkin juurettomaksi juureksi (mulaprakriti),\nkaiken ilmenneen alkulähteeksi. Ainoastaan osaa sen ilmennyksistä\nvoidaan tajuta niinä suurina hengähdyksinä, jotka sen salaisen voiman\nvaikutuksesta esiintyvät aikakaudellisina maailmoiden syntynä- ja\nkehityskausina sekä niiden aikakaudellisina häviöinä, jolloin ilmennyt\nolemassaolo vetäytyy tutkimattomaan ja tuntemattomaan olomuotoonsa.\nTämän hengähdyksen sanotaan ilmennystilassaan esiintyvän seitsemänä\nerilaisena voimavirtauksena, joista kukin vaikuttaa omalla erikoisella\ntajuntatasollaan, missä ne muodostavat valtavia voimakeskuksia,\nhenkivaltoja, valvomaan ja vaalimaan kukin oman tajuntatasonsa\nerilaistuneita muotoilmennyksiä, jotta muotojen elämän värähtely olisi\nyhdyssiteenä Tuntemattomaan Jumalaan ja pääsisi siihen vireeseen, joka\nsykähtelee _Tuntemattoman Jumalan_ sydämellä.\n\nNäin on siis jokainen solu maailmankaikkeuden äärettömyydessä tämän\nvoiman elähdyttämä, ja kuta elävämmin solut eläytyvät perusvärähtelynsä\nvireeseen, sitä suurempi mahdollisuus niillä on tuntea ja vakuuttautua\nomakohtaisesti kaikkeudellisen Elämän olemassaolosta.\n\nKuten tästä käy ilmi, on kullakin näillä seitsemällä kosmillisella\ntajuntatasolla omat ainevärähtelynsä ja lakinsa, joihin on\nmukauduttava, mikäli niitä tahdotaan tuntea. Ja siinä onkin avain,\njohon on turvauduttava, jos halutaan päästä Tuntemattoman Jumalan\ntuntemiseen. Ihmiselle tämän avaimen käyttö on sikäli helpompi\nkuin muille pallollamme eläville valvetajuisille olennoille, että\nihmisessä ovat edustettuina kaikki Tuntemattoman Jumalan seitsemän\ntajuntatasoa. Siksipä onkin ihmistä usein verrattu maailmankaikkeuteen\nja kutsuttu mikrokosmokseksi eli pieneksi maailmankaikkeudeksi, ja\nPaavalin sanontatapa, että \"hänessä me elämme, liikumme ja olemme\" on\nerikoisen valaiseva. Yhtä suuren salatieteellisen totuuden paljasti hän\nesittäessään täydellisen ihmisen, jossa heijastui jumaluus puhtaimmassa\nnäkyväisessä loistossaan, ihmisen, joka oli isän tahdon mukaisesti\nmukautunut kaikkien kaikkeudellisten tajuntatasojen lakien alaiseksi,\noppi ne täydellisesti tuntemaan, hallitsemaan niitä ja siten yhdistyi\nIsään, _Tuntemattomaan Jumalaan_.\n\nKäyn nyt lyhyesti koskettelemaan näitä eri tajuntatasoja\npikkumaailmankaikkeudessa eli ihmisessä, osoittaakseni kuinka\nsuurimerkityksellisiä ne ovat jumalan tuntemiselle ja kuinka\nvälttämättömät ne ovat jumalikävöinnin tyydyttämiselle. Ne ovat\ntosiaankin kuin tikapuut, jotka Jaakob näki unessa ja joita myöten\njumalan enkelit astelevat ylös ja alas, ja joita myöten ihminen askel\naskeleelta voi kohottautua Tuntemattoman Jumalan tuntemiseen.\n\nKaksi ensimmäistä askelmaa kuuluvat fyysiselle tasolle, missä Elämän\ntajunta esiintyy tiiveimpänä ja hidasvärähtelyisimpänä. Selvyyden\nvuoksi nimitän näitä tajuntatiloja aisti- ja selväaistitajunnaksi.\nAistimaailma on Tuntemattoman Jumalan karhein verho, joka kietoutuu\nhenkisen värähtelyn ylle siksi lujasti, että siitä on sanottu:\nkivikunnassa elämä nukkuu, kasvikunnassa se herää, eläinkunnassa\nse valveutuu toimintaan. Nykyisellä kehitysasteella olevalla\nihmisellä on viisi aistielintä työskennelläkseen aistitajuntatasolla:\nhaju-, maku-, näkö-, tunto- ja kuuloaisti, jotka ovat vähitellen\nkehittyneet, vastaten niitä neljää suurta kehityskierroskautta\nja viittä juurirotua, jotka ihmiskunta on jo kulkenut tällä\nmaailmankaikkeuden ilmennyskaudella. Näillä aisteilla tekee ihminen\nhavaintoja Tuntemattoman Jumalan fyysisistä verhoista, huomioi niiden\nominaisuuksia, tutkii niissä piileviä voimia ja kerää huomiointinsa\ntulokset ruumiinsa fyysisiin muistovarastoihin kokemuksinaan, joita\nhän käyttää hyväkseen yhä terävämpään huomiointiin aistittavan\nmaailman merkillisestä koneistosta. Tähän menetelmään perustuu\nlänsimaisen tieteen empiirinen työtapa, mutta elämä tarjoaa\naistittavallakin tasolla jo niin paljon yllätyksiä, että viisi\naistiamme eivät riitä tutkimusten hedelmälliselle jatkumiselle.\nEttä niin on asianlaita, siitä on selvänä todistuksena se kojeitten\npaljous ja niiden äärimmilleen pingotettu tarkkuus, mikä nykyisin\nkuuluu välttämättömyytenä tieteellisen työntekijän työpajaan. On myös\ntultu huomaamaan, että viisi aistiamme ovat erilaiset eri ihmisillä,\ntoisilla tylsemmät, toisilla terävämmät ja että ne ovat tavallaan\nvielä kehityksen alaiset. Kun tiedetään, että nykyiset aistimmekin\novat aikakausien kuluessa vähitellen kehittyneet, niin ei liene\nmitään luonnottomuutta siinä salatieteellisessä väitteessä, että\naisteihimme kuuluu vielä kaksi aistia, jotka esiintyvät yleisinä vasta\ntulevina ihmiskunnan kehityskausina. Tällä erää niiden esiintyminen\non poikkeuksellinen ilmiö. Niihin kuuluu selvänäkö ja selväkuulo,\njoita tieteemme tutkii telepatian nimisinä. Kun nämä uudet aistit ovat\nihmisen täydellisessä vallanalaisuudessa, on hänellä mahdollisuus\ntunkeutua Tuntemattoman Jumalan siihen tajuntatasoon, jota kutsumme\nselväaistiseksi, sanan ahtaimmassa merkityksessä eli eetteritasoon.\nTälläkin tajuntatasolla vallitsevia hienoja Elämän värähtelyjä varten\non ihmisellä ja sen nykyiselläkin kehitysasteella niille kuuluvat\nelimensä, vaikka ne useimmilla ovat vielä uinuvassa tilassa. Kenellä\nnämä elimet toimivat ja fyysinen ruumis on tarpeeksi hienostunut\nsiinä mielessä, että sen solut voivat ottaa vastaan eetterielinten\nvärähtelyt muuttumattomina, hän voi tuoda tämän tajuntatason havainnot\nvalvetajuntaansa. Kokeilujen sarja täten kohoaa askelman korkeammalle.\nTuntemattoman Jumalan toinen tajuntataso alkaa ilmentää ihmeitään.\nJa mitä kaikkea tällöin avautuukaan ihmiskatseelle? Hän tajuaa ja\ntoteaa tällöin kuinka koko luomakunta elää ja kuinka kaiken elävöittää\nTuntemattoman Jumalan ihmeellinen henkäys. Hän tajuaa myös ne muodot\nmihin jumalallinen henkäys verhoutuu eetteritasolla. Salatieteelliset\nselostukset elementaaleista ja luonnonhengistä — jos hän niihin on\ntutustunut — hahmottuvat niille kuuluviin muotoihinsa, ja niiden\nyltä karisee pois ne legendaariset verhot, jotka hän on ehkä niille\naikaisemmin mielikuvituksessaan luonut. Näille tasoille kuuluvat\nluonnon salaiset voimat paljastuvat täten tajunnalleen oikeassa\nvalossaan ja tarjoutuvat hänen käytettäväkseen. Tähän voimaryhmään,\njota Aikain Viisaudessa kutsutaan nimellä parashakti, kuuluvat ne\nkosmilliset voimat, joiden fohatisia värähtelyjä koskettelin pavamana-\nja pavaka-tulien yhteydessä, mutta joihin kuuluu vielä valtava erä\nkosmillisia voimia, joista tieteellämme ei ole aavistustakaan.\n\nKen tunkeutuu näiden voimien pohjattomiin syvyyksiin, oppii tuntemaan\nniiden luonnetta ja hallitsemaan niitä, hän voi käydä ratkaisemaan\nfyysisen maailman probleemaa menestyksellisemmin kuin mitä muilla\nkeinoin olisi mahdollista — mikäli hän samalla kertaa on sisäisesti\nkypsynyt käyttämään niitä puhtaammalla, avartuneernmalla ymmärryksellä,\njoka edellyttää sopusuhtaisen sulautumisen maailmankaikkeudelliseen\nykseysvärähtelyyn. Mikäli hän näin tekee, avautuu hänelle\nmahdollisuuksia tuntea Tuntemattoman Jumalan voima-aspektia\nmaailmankaikkeuden yliaistisena ylläpitäjänä.\n\nKolmas askelma avaa näköalan Tuntemattoman Jumalan sielulliselle\ntajuntatasolle, jota salatieteellisessä kirjallisuudessa kutsutaan\ntunne- eli astraalitasoksi sen tähdenvälkettä muistuttavan\nvärähtelyherkkyyden takia. Ohimennen tulkoon mainituksi, että\nsielukäsite on rahvaanomaisessa kielenkäytössä saanut hyvin\nharhaanjohtavan merkityksen. Niinpä omistetaan sieluelämä vain\nyksinomaan ihmiselle ja puhutaan ihmisen kuolemattomasta sielusta,\nvaikka sieluelämää on voitu todeta kaikessa orgaanisessa elämässä eikä\nmillään tavoin ole voitu todistaa sen kuolemattomuutta. Eikä sielun\nkuolemattomuusotaksumalla ole minkäänlaista tukea uskonnollisissa\nlähteissämme. Niinpä \"Vanhassa Testamentissa\" sanotaankin, ettei ole\nerotusta ihmisen ja eläimen sielun välillä, ja Paavali tekee selvän\nerotuksen sielun ja kuolemattoman hengen välillä.\n\nMitä siis on sielu? Se on se Tuntemattoman Jumaluuden heijastama\nelin ihmisessä, jolla hänelle on mahdollista nousta Tuntemattoman\nJumalan tunnetajuntatasolle, tutkia sitä ja tehdä siitä havaintoja\noppiakseen siten tuntemaan jumaluuden tätä olemuspuolta. Ja mitä\nkaikkea siihen sisältyykään? Vain pientä osaa siitä voidaan tuntea\nja mainita sen värähdykseltään karheimpia ominaisuuksia, mutta\nnekin antavat jo aavistuksen näiden ominaisuuksien korkeuksista,\nhienoudesta ja moninaisuudesta. Siellä värähtelee tietoinen elämän\nhalu, oikeamielisyys, uhrimieli, laupeus, rauha, ilo ja kaiken\ntunne-elämän alku ja loppu — rajaton rakkaus. Nämä ja muutkin sillä\ntajuntatasolla värähtelevät tunneominaisuudet kolkuttavat alinomaa\nihmisen sieluruumiin elinten ovelle päästäkseen elähdyttämään sen\nvärähtelyä ja tulla siellä vallitseviksi voimiksi. Mutta mistä\njohtuu, että näitä ominaisuuksia on vielä niin vähän todettavissa\nvalvetajuisessa ihmisessä? Yksinkertaisesti siitä, että ihmisen\ntunneruumis on tällä kehitysasteella vielä niin epävireinen ja sen\nasteikko niin pieni, että vain osa jumaluuden tunnetason värähtelyistä\nvoi siinä saada vastakaikua, ja usein nekin ihmisen tunneruumiin\nkaikupohjassa muuttuvat toisenlaisiksi, disharmonisesti värähteleviksi,\nmelkeinpä vastakohdaksi sen alkuperäiselle äänikorkeudelle. Niinpä\njumalallinen elämänhalu voi vääristyä persoonalliseksi fyysisen ruumiin\nsäilytysvaistoksi, oikeamielisyys jyrkkyydeksi, uhrimieli itsekkääksi\nhyväntekeväisyydeksi — tunnekaupusteluksi, laupeus omahyväiseksi\nsäälittelyksi ja kovasydämisyydeksi, rauha sekasorroksi, ilo kalvavaksi\nmurheeksi ja rakkaus — monen muodonvaihdoksen kautta — vihaksi. Nämä\nmuuntuneet tunnevärähtelyt voittavat alaa, tiivistyvät, saavat niitä\nvastaavat muotonsa ja kansoittavat — jos niin saan sanoa — jumalallisen\ntunnetason ihanaa muotomaailmaa. Vääristyneet inhimilliset tunnemuodot\novatkin siellä löydettävissä rinnan niiden värähtelymuotojen kanssa,\njotka ovat sille tasolle ominaisia. Mutta kun ihminen oppii virittämään\nsielunsa soittimen näiden mukaiseksi, avautuu hänelle mahdollisuus\noppia tuntemaan Tuntemattoman Jumalan tunnetasoa ja lähestyä askeleen\nkorkeammalle jumaltuntemuksessaan. Jotta tämä viritystyö olisi\nmahdollinen, sitä varten on hänellä työvälineenä järki, ja sitä\nkäyttäessään astuu hän neljännelle askelmalle jumaletsintätikkaillaan,\njolta kuvastuu Tuntemattoman Jumalan neljäs tajuntataso, ajatustaso.\n\nTämä taso on jumalallisten ideatioiden tajuntatila, ja siellä ovat\nne voimakeskukset, joihin maailmanjärki kohdistuu semmoisena kuin\nse maailmankaikkeuden ilmentymishetkellä värähteli Tuntemattomassa\nJuurettomassa Juuressa. Tämä on niin kutsuttujen valtojen, voimien ja\nherruuksien olotila, ja sieltä ne värähtelevät maailmankaikkeuksien\nläpi alempien ainetilojen solustoihin. Ihmisessä, sen valvetilassa\nollessaan, ovat ne tunnettavissa ajatteluna, järkeilynä. Järki on\nihmisessä tarkoitettu siksi elimeksi, jolla jumaluuden aatetason\nvärähtelyt siirrettäisiin karkeammin värähteleville tasoille semmoisina\nkuin ne alkuaan olivat. Ja niin onkin kerran oleva, kun ne saavat\nvaikuttaa _täydelliseen ihmiseen_. Mutta samanluontoinen epävireisyys,\njoka aiheutti tunnevärähtelyjen muuntumisen, oli syynä järjenkin\nharhautumiseen. Ja sen ottamat harha-askeleet olivat seurauksiltaan\nmonta vertaa kohtalokkaammat, sillä järjen otteet eivät ainoastaan\ntuntuneet koko ajatustasolla, joka myös turmeltui sen luomista\najatusmuodoista, vaan se mestaroitsi myös alempien tajuntatasojen\nilmennysmuodot. Ja mikä oli sen ottama harha-askel? Se, että järki,\nepävireisenä, ahdasasteikkoisena, eksyi luulottelemana ihmisen kokonaan\nElämän kokonaisuudesta eristetyksi luomakunnan herraksi ja valtiaaksi\neikä sen palvelijaksi. Tämä oli ihmisen syntiinlankeemus. Se karkotti\nihmisen pois elämän ykseyden ihanasta Eedenistä ja se oli pahan synty.\nTästä kirjoittaakin eräs Viisauden Mestari seuraavasti:\n\n\"Pahaa per se, itsessään, ei ole, se on vain hyvän puute ja on\nolemassa vain sille, joka joutuu sen uhriksi. Luonnossa ei ole hyvän-\neikä pahansuopuutta, se seuraa vain muuttumattomia lakeja suodessaan\nelämää ja iloa tai lähettäessään kärsimystä... Todellinen paha syntyy\nihmisälystä ja sen alkuperä piilee kokonaan järkeilevässä ihmisessä,\njoka erottautuu luonnosta.\"\n\nAlemman järjen harha-askel — jonka seuraukset pahan ilmenemisen kautta\ntulivat niin hirvittäviksi, on korjattavissa. Ihminen on siihen syypää,\nja ihmisen on syyn ja seurauksen lain mukaisesti kaikki korvattava,\nopittava kokemuksen kovan koulun kautta Elämän ykseyssuunnitelma kohta\nkohdalta, kohotettava järkeilynsä siihen puhtauteen ja epäitsekkyyteen,\nmikä kuuluu kaikkeuden järjelle ja soinnutettava ajattelunsa ja älynsä\nsemmoiseen vireeseen, että maailmanjärjen värähtelyt saavat siinä\noikean kaikupohjan.\n\nMiksi tämä vireisyys on niin tärkeää?\n\nSiksi, että älytasolla ovat käden ulottuvilla ne voimat, jotka\nsalatieteessä kulkevat jnana-, itscha- ja kriyashaktien nimellä ja\njotka lähinnä vastaavat järjen, tahdon ja ajatuksen luovia voimia.\nSitä että näihin näennäisesti abstraktisiin käsitteisiin tosiaankin\nliittyy ja sisältyy voimaa aivan fyysisessäkin mielessä, ei enää\nepäillä. Salatiede selostaa ja erittelee näiden voimien luonnetta,\nmerkitystä ja kantavuutta hyvin tarkoin, ja samalla erikoisesti\ntehostaa edellytyksiä ennen kuin niiden suunnaton teho annetaan\ntaitamattomiin käsiin. Johonkin määrin on niiden tutkiminen saanut\njalansijaa länsimaisessa sielutieteessä, ja siksipä meillä on jo useita\nerilaisia koulukuntia, jotka pohtivat ihmisen ali- ja ylitajunnallisia\nvärähtelyjä sekä niiden merkitystä päivä- eli valvetajunnalliselle\ntoiminnalle. Näiden avulla pyritään ratkaisemaan monia psykologisia\nongelmallisia probleemeja, ja suggestion, autosuggestion, hypnotismin\nja mesmerismin nimisinä ovat ne joutuneet puoskaroinnin välikappaleiksi\ntyydyttämään itsekkäitä pyyteitä, jolloin niiden tosiolemus ei\nsuinkaan ole päässyt oikeuksiinsa. Siitä huolimatta on jo alettu\naavistaa, kuinka valtavien voimien kanssa ollaan tekemisissä ja kuinka\ntuhoisa niiden käyttö itsekkäissä käsissä voi olla. Tuntemattomuus\ntämän tason voimista on myös syynä siihen, miksi spiritistit ovat\njoutuneet liian yksipuolisesti selostamaan mediumistisuusilmiöitä ja\npitämään seansseissa ilmestyneitä tiedonantoja yksinomaan vainajien\naikaansaannoksina. Kokeneet salatieteilijät, jotka hallitsevat näiden\ntasojen voimia, ovat useampaan kertaan niin teoreettisesti kuin\nkokeellisesti todistaneet, että suuri osa mediumistisuusilmiöistä\njohtuu juuri näiden tasojen voimien väliintulosta, ja että ilmiöt ovat\nsen mukaan analysoitava. Jos tälle asianlaidalle annetaan jotakin\nmerkitystä, niin on spiritistien haudantakaisen elämän teorioilla\nhyvinkin paljon tarkistuksen varaa ja toisarvoinen merkitys, kun\non kysymys elämän ja kuoleman probleeman ratkaisusta sen kaikessa\nlaajuudessaan.\n\nKuten on käynyt ilmi, on älyn ja älytason voimien tunteminen ja käyttö\nvielä — ainakin länsimaissa — sangen alkeellista ja hyvin erilaista eri\nihmisillä. Mutta olkoon älymme kuinka pieni tahansa, niin on se silti\njokaisen ihmisen kaikkein kallein omaisuus. Sitä ei ole tukahdutettava\nvaan kirkastettava, sillä siinä on ihmisellä sekä yhdysside että\nvoimanlähde Tuntemattoman Jumaluuden tuntemiseen. Sitä yhdyssidettä\nmyöten virtaa häneen joka hetki värähtelyjä Tuntemattoman Jumalan\najatus- ja tahtotasolta, kohottaen häntä alinomaa yhä laajentuvaan\nnäiden voimien tuntemiseen ja käyttöön ja lopulta niiden herruuteen.\nTavalliselle jokapäiväiselle arki-ihmisellekin se on ainoa puolapuu\nhänen jumalikävöintinsä tikkailla, joita myöten hänen on noustava\nniihin korkeuksiin, jossa kuoleman ja elämän kysymys saisi lopullisen\nratkaisunsa ja hän saisi tuntea etsimänsä jumalan. Lopullisesti tämä\non mahdollista seuraavilla kolmella tajuntatasolla, jolloin vielä\nkaksi valtavaa fohatista voimaa tarjoutuu hänen avukseen: kundalini-\nja mantrikashaktit, elämän tulen -ja äänen voiman kaikkeudelliset\nvärähtelyt.\n\nTuntemattoman Jumalan kolme seuraavaa tajuntatasoa, viides, kuudes\nja seitsemäs muodostavat tavallaan erikoisen kolminaisuuden sen\nvuoksi, että viimeinen näistä, puhtaasti henkinen tajuntataso lävistää\nsiksi ehjästi molemmat toiset, että — vaikkakin värähtelyiltään\nerilaistuneita — muodostavat vain vehikkelin Tuntemattoman Jumalan\npuhtaimmalle henkäykselle. Alin näistä, yliälyllinen taso, viides\nporras jumaltuntemuksen tikkailla, on kuin jatkoa sitä alemmalle\n— järkitasolle. Siinä värähtelevät jumalideatiot puhtaina. Sinne\neivät ylety ihmisjärkeilyn matalat haihtuvat muodot sumentamaan\njumalaattelun kirkkautta. Silloin kun tämän tason heikot välähdykset\npääsevät hetkisesti leimahtamaan jonkin epäitsekkään totuudenetsijän\nälymaailmassa, silloin puhutaan neronvälähdyksistä. Ja kuinka\nharvinaisia ne ovat olleet historiallisella aikakaudellamme, sen voi\njokainen historian tutkija todeta. Kuudennen tajuntatason värähdykset\npohjautuvat Tuntemattoman Jumalan autuusaspektiin, ja sen välittäjänä\nalemmille tasoille on niin sanottu \"hengen silmä\", henkinen näkö eli\nintuitio. Sen välityksellä tulevat henkiset totuudet ihmistajuntaan\neräänlaatuisina aksiomaattisina näkemyksinä, niin elävästi ja\ntodellisesti, että ihminen ne heti tajuaa ilman alemman järkeilyn\nmyötävaikutusta. Siksipä suurten henkisten opettajien julistukset usein\nsaavat eräänlaisen juhlallisen värityksen — ylimaailmallisen hohteen,\njonka edessä alempi järkeily ja teräväkin äly mykistyy.\n\nNämä kolme korkeinta tajuntatasoa muodostavat kaikkeudellisessa\nilmennyksessään Tuntemattoman Jumalan kosmillisesti huomioitavan\nmuodon, ja ne heijastuvat myös mikrokosmokseen eli ihmiseen\ntäydellisenä kolminaisuutena, joka on erottamattomasti Tuntemattoman\nJumalan yhteydessä ja samalla yhteydessä ihmiseen ajatustajunnan\nvälityksellä. Tätä ihmiskolminaisuutta kutsutaan monadiksi, minuudeksi\neli egoksi, mutta valaisevin nimitys sille lienee ehkä se nimitys,\njota Paavali käytti: ainutsyntyinen jumalan poika. Se on todellakin\nse jumalan poika, joka ei ole syntynyt lihasta ja verestä ja joka oli\nolemassa jo ennen kuin maailmankaikkeutemme perustus oli laskettu.\nSe on se \"Jumalan karitsa\" (Jumalan karitsa on latinaksi Agnus\nDei. Hindulaisten tulen Jumala Agni), joka on uhrattu maailman\npelastukseksi. Se on se tulenkipinä, joka on maailman valkeus, se\nKristus, joka on edelleen naulittuna ruumiimme ristillä vuodattaakseen\nsiihen jumalallisen verensä, elinvoimansa, puhdistaakseen sen tulellaan\nkaikista synneistään. Siksipä on ymmärrettävissä suuren opettajan\njuhlalliset sanat: Ei kukaan tule Isän luokse kuin minun kauttani ja\njoka tuntee minut hän tuntee Isän, sillä isä ja minä olemme yhtä. Tämä\nainutsyntyinen jumalan poika, Kristos monadi, on meissä kaikissa,\nse on meidän kuolematon minuutemme, ja kun opimme sen tuntemaan,\nelämään sen kanssa jokahetkisessä yhteydessä ja antamaan sille täydet\nkuninkuusvaltuudet kaikilla tajuntatasoillamme, niin silloin voimme\nsanoa tuntevamme _Tuntematonta Jumalaa_ ja todeta todeksi sen, mitä\nkaikki maailman vapahtajat ovat ihmiskunnalle julistaneet sanoessaan:\nettekö te tiedä, että te olette jumalia? Ja sama pohjasävy kuuluu\nmyös siinä julistuksessa, jota Maailmanopettaja tällä vuosituhannella\njulistaa Krishnamurtin suun kautta, hänen sanoessaan: \"Totuus on\nteissä kaikissa asuva voima, joka kiihottaa teitä pyrkimään Päämäärän\nsaavuttamiseen. Se on kaiken älyllisyyden yhteenveto. Se on Ehdoton.\nEikä ole muuta persoonallista jumalaa kuin ihminen, joka on niin\npuhdistanut itsensä, että hän on saavuttanut Totuuden.\" (Life in\nFreedom)\n\nTämän persoonallisen jumalan tuntemiseen ylettyvät jumalikävöinnin\ntikapuut, ja sen välityksellä kohoaa ihminen Tuntemattoman Jumalan\nyhteyteen. Siellä ratkaistuu elämän ja kuoleman probleema jokaiselle\nihmiselle omakohtaisena totuutena, niin elävänä, pyhänä ja todellisen\njärkkymättömänä, ettei mikään mahti taivaassa tai maassa kykene sitä\nrikkomaan. Siellä vaimenee jumalikävöinti. Eristäytymisen harha häipyy\n_olemassaolon_ häikäisevään kirkkauteen. Levoton ihmissielu on päässyt\nvalkamaan, mihin ei ylety maallisen elämän mahtavimmatkaan mainingit.\nTuntemattoman Jumalan voima, viisaus ja autuus heijastuvat hänessä\nsilloin täydellisyydessään. Ei löydy ikävöinnin kohdetta, ja rauha,\njoka yli ymmärryksen käy, täyttää hänen olemuksensa iankaikkisella\njumaltietoisuudella.\n\nLopuksi vielä muutama sana. Niin vaillinaisesti ja pintapuolisesti\nkuin nyt olenkin esittänyt näitä salatieteellisiä totuuksia, käynee\nkumminkin selville, että niitä silmäillessä seisomme valtavien\ntotuusprobleemien edessä. Ei ainoastaan siten, että niihin liittyy\nihmisen vitaalisin kysymys, kysymys jumalikävöinnistä, elämästä\nja kuolemasta, vaan myös se, että salatiede tarjoaa niihin\nluonnollisimman, loogillisimman salaisiin luonnonlakeihin pohjautuvan\nvastauksen, lienee myös käynyt selville, että näiden totuuksien\ntunteminen osallistuttaa ihmisen valtaviin voimiin, joiden käytöstä hän\non edesvastuussa. Onko siis ihme, että niiden tuntemista on adeptien\nkeskuudessa säilytetty ja vartioitu suurella huolellisuudella, eikä\nniitä ole paljastettu vihkimättömille eli semmoisille yksilöille,\njotka eivät halua puhdistautua jumalallisen minuutensa täyteen\nkirkkauteen eivätkä siis voi niitä käyttää Tuntemattoman Jumalan\nsuunnitelman mukaisesti. Lienee aika ollut kypsä tai valmistauduttaneen\nvastaanottamaan uutta korkeampaa kehityskautta — en käy sitä\narvailemaan — mutta yksi seikka on varmaa: nyt on salatieteellisiä\ntotuuksia julkaistu maailmalle avarakätisemmin kuin koskaan ennen, ja\nniiden julkaisijaksi ovat Viisauden mestarit suunnitelleet T.S:n, jota\nhe henkilökohtaisesti ovat ohjanneet ja ohjaavat edelleen, jotta tämä\ntotuuksien paljastaminen tapahtuisi sen näkemyksen puitteissa, joka\nheillä on Tuntemattoman Jumalan kehityssuuntaviivoista.\n\n\n\n\nMAAILMANTUSKA\n\n\nOnko maailmantuska jotakin erikoista ja onko sellaista ollenkaan\nolemassa? Missäpä sitä näkyisi? Maailmahan on täynnä iloa, elämä kuin\nilotulitusta. Maa uhkuu antimistaan. Koneet pyörivät lakkaamatta\ntyydyttääkseen ihmisten ilonhalua. Liikenne on kiihkeää kuin\nolisi juhlaan matka. Maailman kaupungeissa juhlitaankin alinomaa.\nTanssi ja soitto tulvivat huvihuoneiden valaistuista ikkunoista\nyötä päivää. Kaikkialla vain ilon ja riemun hurmaa. Missä on siis\nkaikkeudenkäsittävä maailmantuska?\n\nMutta jos katsahtaa elämänhumun kiillotetun pinnan alle, mitalin\nnurjalle puolelle, näkyy muutakin kuin räiskähtelevää ilotulitusta.\nNäkyy sanomattoman tuskallista kärsimystä, surua ja murhetta.\nKarmallisen velkataakan hirvittävää maksamista viimeiseen veripisaraan\nsaakka. Jos tätä helvetillistä kärsimystä tarkastaa lähemmin, on\nsiinä huomioitavissa eräs erikoinen, yhtäjaksoinen, oudon herkkä\nvärähtelyjuova, joka eroaa kaikesta muusta ja läpäisee kaiken. Siinä\non selvät, tummat tuskan värit ja sillä näyttää olevan kyky tunkeutua\nsinnekin, minne muu karmallinen tuska ei ylety, ja se värittää kaiken —\nraikkaimman ilon, helakimman onnen, räiskähtelevimmän riemun.\n\nTämän huomasivat jo vanhimman antiikin teräväkatseisimmat näkijät,\nja erotukseksi muusta tuskasta kutsuivat he sitä \"maailmantuskaksi\".\nSe pursuaa esille heidän kirjallisuudestaan ja taiteestaan ja se on\nsiellä vielä runsaana huomioitavissa meidänkin aikanamme, vaikkapa\nheidän sivistyksestään onkin vain sirpaleita enää jäljellä. Jos lukee\nesimerkiksi jotain vanhaa kreikkalaista draamaa, Sofoklesta tai\nAiskhylosta — niin ei voi välttyä tuntemasta jotakin tuskallista,\njoka varjostaa draaman toimintaa, olkoonpa sisältö pohjimmiltaan\niloluontoistakin. Kaiken yllä lepää jonkinmoinen kohtalon Damoklen\nmiekka, joka voi milloin tahansa pudota keskelle riemukkainta\nilakointia ja katkaista kaikki. Sama värähtely on antiikin muunkin\ntaiteen yllä. Katseltakoon sen ajan freskoja ja kuvanveistoksia. Ne\nkuvastavat aikakautensa kauneuden ja ilon kyllästämää elämää, joka\npursuaa niistä esille sanomattoman eloisana ja ihanana, mutta aina\nilmenee samalla jokin piirre, silmäluomen väsähtänyt poimu, jokin\nele, joka puhuu tuskasta, salaisesta maailmantuskan värähtelystä,\njota vastaan taiteilija on ollut voimaton. Se on pullahtanut esille\ntaiteilijan taideluoman sielusta joko vastoin hänen tahtoaan — tai on\nhän tahallaan antanut tulla sen ilmi, ilmaistakseen senkin kuuluvan\nsieluelämän tosiolemukseen.\n\nJos siirrytään antiikista kristilliseen ja meidän aikakauteemme,\nmuuttuvat maailmantuskan värähtelyt vielä ilmeisemmiksi. Niiden\nvoimakkuutta ei \"uuden liiton\" maailmankatsomus ole voinut lieventää.\n— Paremminkin on suhde päinvastainen — se on niitä yhä enemmän\nkärjistänyt. Maailmantuska on pistävänä okana pyhimystarujen haurasten\nrusohohteisten legendojen yllä ja mikäli on tallella pyhimyksiksi\njulistettujen henkilöiden \"tunnustuksia\", niin ei heidän haudantakainen\ntaivaantietoisuutensa ole voinut laimentaa maailmantuskan väreilyä\nheidän sielussaan. Se elää siellä kuin Medusan pää, täynnä käärmeitä,\njoita ei voi tappaa, ja jos yhden niistä nujertaa, ilmestyy tilalle\ntuhat uutta yhä myrkyllisempää ja elinvoimaisempaa. Tuhatmuotoisena\nnäemme maailmantuskan meidän aikakaudellamme. Se on levinnyt vuolaana\nvirtana aistimaailmamme suonistoon. Sen kalvava tuska tuntuu\nmatalimmassa töllissä yhtä kuin miljonäärien marmorisessa palatsissa,\nja orjan majassa yhtä hyvin kuin kuninkaiden loistavissa hoveissa. Sen\nviirut näkyvät yhtä hyvin rikollisen vääristyneillä kasvonpiirteillä\nkuin pyhimyksen poimuisen otsan syvissä uurteissa. Kellä on\nherkistyneet aistit, voi kuulla ilmojen itkevän, maan huokaavan — niin\nvoimakkaasti, ettei sitä elämän pinnallisen riemun meluisa pauhinakaan\nvoi peittää.\n\nSiksipä onkin maailmantuskan pohdinta ollut polttavana länsimaisessa\nkirjallisuudessa, varsinkin viime vuosisadan loppupuoliskolla. Siitä\nfilosofoitiin, sitä parodioitiin eikä tultu mihinkään ratkaisuun,\njoka olisi tyydyttänyt. Kaikesta maailmantuskan pohdinnasta jäi\nkielenkäyttöön vain iskusana \"Weltschmertz\", jota käytettiin\nsilloin, kun tahdottiin pilkallisessa mielessä painostaa elämään\nkyllästyneisyyttä. Toisin sanoen, tahdottiin ivan ja pilkan eleillä\nsiirtää maailmantuskakysymys pois päiväjärjestyksestä.\n\nMutta kaikkiallisia elämänvärähtelyjä ei noin vain ilman mitään\n— ivan eleellä — tehdä olemattomiksi. Ne voidaan kyllä siirtää\npois päiväpohdinnasta, mutta ne elävät pinnan alla ja vaativat\nratkaisunsa pullahtaessaan ennemmin tai myöhemmin esiin. Näin kävi\nminulle kerran. Satuin lukemaan Paavalin roomalaiskirjeitä ja kun\nolin päässyt sen kahdeksanteen lukuun, jäinkin sen lumoihin. Luin\nsen useampaan kertaan. Sehän käsitteli ilmeisesti maailmantuskaa,\nmutta en saanut selvää sen sisäisestä merkityksestä, vaikka luin sen\nuseammankielisestä käännöksestä. Asia kiinnosti minua kumminkin siinä\nmäärin, että otin esille alkuperäisen kreikkalaisen tekstin, nähdäkseni\noliko mahdollisesti kyseessä jonkinlainen epäselvyys käännöksessä.\nIhmeekseni näin silloin, kuinka käännöksestä oli tyyten karissut\npois se salatieleellinen heijastus, jonka tuli johtaa lukijaa asian\noikeaan käsittämiseen, ja kuinka Paavali antoi siinä mitä syvimmän\nja salatieteellisesti pätevän vastauksen maailmantuskan valtavaan\nprobleemaan. Hän kuvaa maailmantuskaa synnytystuskaksi, jonka alaisena\nkoko luomakunta huokaa. Se on niin yleinen, ettei ainoakaan olio\njää sen polttoja vaille, ja sen kouristukset niin valtavat, että\nluomakunta ikävöitsee auttajaksi \"jumalan poikien ilmestymistä\".\nMaailmankaikkeuden kaikkiläpäisevä henki on tästä tietoinen. Se\ntapahtuu hänen tahdostaan. Sekin on maailman synnytystuskasta\nosallinen. Ja ihmettele sitä, että ihmiset niin suurin kärsimyksin\nsuhtautuvat kaikkeuden hengen luomissuunnitelmaan eivätkä näe\npäämäärää, mihin se tähtää. Siksi on sen paikka joka hetki värähdellä\nihmissielussa ja todistaa heille heidän henkensä kautta, että he ovat\njumalan lapsia. Sitä ei ihmisten pitäisi unohtaa ja sen valossa olisi\nheidän katseltava maailmantuskaa.\n\nPoikkeaisin liian etäälle, jos kävisin selostamaan niitä valtavia\nsalatieteellisiä näköaloja, jotka avautuvat kreikkalaisessa tekstissä.\nSiksi rajoitun vain ohimennen mainitsemaan sanojen _hyios_ ja _teknon_\nkäyttöä. Molemmat ovat raamatussamme käännetty sanalla lapsi,\nmutta Paavali tekee niiden välillä suuren erotuksen. Edellistä,\nhyios-sanaa, poika, käyttää hän tarkoittaessaan \"Jumalan poikia\",\nsuuria henkiolentoja, joiden ilmestymistä luomakunta ikävöitsee, ja\njälkimmäistä, teknon-sanaa, lapsi, puhuessaan ihmisistä jumalanlapsina,\njoissa asustava jumalan henki todistaa heidän jumalsyntyneisyydestään\nja lapsioikeudestaan. Millä tavoin tämä sisäinen todistus ihmisessä\nilmenee, käy selville Paavalin käyttämästä sanasta _synmarterei_,\njoka merkitsee yhdessä todistamista, mutta todistamiseen kuuluu tuska\nja kärsimys kuolemaan, veritodistukseen saakka. Vielä on mainittava\nsana _ktisis_, joka merkitsee sekä luomista että luomakuntaa. Paavali\nkäyttää sitä näistä eri merkityksissään, joista käy selville, että\nluomistyö on vielä käynnissä ja että se tapahtuu ilmenneessä maailmassa\ntuskalla ja kärsimyksellä, jota hän vertaa synnytystuskaan.\n\nMaailmantuskan pohjimmainen syy olisi siis Paavalin mukaan\nsynnytystuska, ihmisen ja koko luomakunnan alituinen uudelleen\nsyntyminen yhdestä muodosta toiseen, epätäydellisemmästä\ntäydellisempään, matalammasta korkeampaan, kohden aavistamattomia\nkorkeuksia, Jumalan poikien tajuntapiiriin. Ettei hän puhu vain\njostakin pilvientakaisesta haaveesta tai haihtuvasta kangastuksesta,\nvetoaa hän ihmiseen itseensä — tavalliseen arki-ihmiseen ja kysyy: Etkö\ntunne olemuksessasi erästä merkillistä todistajaa, marttyyritodistajaa,\njoka väittää sinun olevan jumalsyntyisen, jumalan lapsen? Kuuntele\nsitä, sillä se on kaikkeuden hengen värähtelyä sinussa. Sinun\nepätäydellisyytesi takia se sinussa _synmarterei_, kärsii tuskaa.\n\nSe on maailmantuskaa. Alituista synnytystuskaa. Synnytystuskaa\nilmenneen maailman joka ainoassa solussa, kaikessa, joka on\nmuodonvaihdon alaista, kivikunnasta kasvi- ja eläinkuntaan ja\nkorkeimpaan ihmisilmestykseen. Siinä syy sen yleisyyteen ja siinä\nmyöskin syy sen värähtelyjen moninaisuuteen, asteikon laajuuteen ja\nmiksi se löytää kaikupohjan ylhäisen ja alhaisen, rikkaan ja köyhän,\noppineen ja oppimattoman, pyhän ja rikollisen sielussa. Kaikki ovat\nvielä epätäydellisiä — siksi synnytystuska täydellisyyttä kohden on\naina tunnettavissa — kunnes on saavutettu jumalan lasten täydellisyys,\nastuttu jumalanpoikien ihmeelliselle ilmestystasolle, jouduttu\nkosketuksiin kaikkeuden alkuperäisten värähtelyjen kanssa, vapauduttu\nmuodonvaihdoksen synnytystuskista ja saavutettu kaikkeudellisen Elämän\nihmeellinen autuuden tila.\n\nIhmisen jokapäiväisessä elämässä on tämä synnytystuska tunnettavissa\nsinä ainaisena ristiriitana, joka on olemassa ihmisen alemman ja\nylemmän minuuden, sielun ja hengen välillä. Alempi minuus, jonka\nkeskeisin elin sielu on, ei tunne korkeampaa tehtävää kun muodon\nsäilyttämisen. Siihen kohdistuu kaikki sen huomio ja siitä sen on\nsaatava irti mahdollisimman paljon. Sen tyydytys ja tasapaino — status\nquo — ovat sille kaikki kaikessa. Muodonvaihdos on vastenmielistä, ja\nse alistuu siihen vain silloin kun näköpiirissä, käden ulottuvilla\non jokin toinen olomuoto, jota hän pitää entistä parempana. Entisen\nmuodon omistamisvaisto on niin voimakas, että hän luopuu siitä vain\ntaistelulla, jossa hän tavallisesti aina joutuu tappiolle. Joka hetki\nilmaantuu voimatekijöitä, jotka ovat hänelle tuntemattomia, eikä hän\nvoi alistaa niitä valtansa alaisuuteen. Tämä ristiriita kärjistää\nsynnytystuskan äärimmilleen. Epätoivoisena alistuu alempi minuus\nluonnon kehityslain vaatimuksiin.\n\nIhmisen ylempi minuus, jota Paavali kutsuu \"meidän hengeksemme\",\npyrkii tällöin saamaan äänensä kuuluville. Kärsien (synmarterei) puhuu\nse ihmisen alemmalle minuudelle toivon kieltä. Herkästi värähdellen\nkuuluu sen ääni ihmissielussa: \"Etkö tunne ja kuule, kuinka sinun\nhenkesi sinussa todistaa, että sinä olet jumalsyntyinen, sinä olet\njumalan lapsi, lapsi, jolla ei ole vielä mitään omaa, sillä kaikki\nkuuluu Isälle, kaikkeuden suurelle jumaluudelle. Tyydy sen johtoon\nja suunnitelmaan. Sen luomistyö tapahtuu parhaillaan sinun silmiesi\nedessä. Luomakunta on parhaillaan synnytystuskissa ja se tapahtuu myös\nsinussa. Miksi siis suret ja tunnet tuskaa? Tiedäthän, etteivät tämän\nhetken kärsimykset ole mitään verrattavissa siihen ihanuuteen, joka\nsinua odottaa, kun synnyt jumalan poikien ihmeelliseen kirkkauteen.\nJokainen tuskallinen synnytys ilmentää sinulle uuden muodon, joka\non entistäsi korkeampi, puhtaampi ja herkempi, ja sen avulla voit\nhelpommin nostaa tajuntasi Jumalan Poikien tajuntatasolle. Älä siis\nsure? Kuuntele minua!\"\n\nTavallinen ihminen ei useinkaan tätä ääntä kuule. Hänen\ntajuntavärähtelynsä ovat siihen määrin mukautuneet karheimman aineen\nvärähtelyihin, että hengen ääni peittyy maailman monien äänten\nepäsointuisaan pauhinaan sitä perinpohjaisemmin kuta aineellisemmat\nhänen alemman minuutensa pyyteet ovat. Mutta ihmisen korkein\nolemuspuoli, hänen jumalallinen henkensä, ei jää toivottomaksi.\nAlemman persoonallisuuden hylkäämänä pysyttäytyy se ihmisen\npiilotajunnassa, varjostaa ihmistä joka hetki, odottaen tilaisuutta\nastua esille suotuisampana hetkenä, ja ihminen jää siten kaikkiallisen\nsyysiteisyyslain armoille tuntemaan maailmantuskan tulista poltetta\nentistä ankarammin. Mikäli hän on kiinnostunut fyysisestä ruumiistaan\nja pitää sitä kiistattomana omaisuutenaan, saa hän tuskalla todeta,\nkuinka se häneltä riistetään. Sitä runtelevat sairaudet, se turmeltuu\nmilloin mistäkin syystä, se vanhettuu — ja kuolee vähitellen kaikesta\nhuollosta huolimatta. Jos hän asettaa omistushalunsa esineeksi muut\naineelliset arvot, elämän hyvinvoinnin ja rikkauden ja sen suomat edut,\nniin nekin osoittautuvat epävakaiksi. Ne heilahtelevat. Aineellinen\ntuki voi sortua ja aineelliset arvot, joita hän on niin kiihkeästi\nhimoinnut, osoittautuivat lopulta tyydyttämättömiksi. Ne eivät tuota\nonnea, muuttuvat raskaaksi taakaksi, jonka alle hän on uupumaisillaan.\nMaailmantuska syö häntä kuin syöpätauti, jota ei voida parantaa muulla\nkuin perinpohjaisella leikkauksella. — Hänen on leikattava pois\nsielustaan kaikkien aineellisten arvojen tavoitteleminen ennen kuin voi\nalkaa kuulua hengen, korkeamman minuuden ääni.\n\nIhmisen sielu on muuten merkillinen elin, ja siinä värähtelee\nmaailmantuska aivan erikoisella tavalla. Sielun, joka alkujaan oli\ntarkoitettu kaikkeudellisen hengen temppeliksi, jossa jumalallisen\ntunnetason värähtelyt saisivat onnellistuttaa ihmisen pikkumaailmaa,\nja jonka alttarilla aina palaisi rakkauden elävä tuli, on ihminen\nalemman järkeilyn vaikutuksesta muuttanut likaiseksi Augias-talliksi.\nSen sijaan, että siellä saisivat ravintonsa tunne-elämän puhtaimmat\nelementaalit, on ihmisen järkeily varannut sinne vakituiset karsinat\nhimoluonnon alhaisimmille eläimille. Siellä ihminen vaalii ylpeyttä\nja kateutta, kunnianhimoa ja röyhkeyttä, ahneutta ja julmuutta,\nja laskee ne valloilleen silloin kun on kysymys rahan, vallan tai\nmaineen tavoittelusta, joiden hän luulottelee parhaiten koristavan ja\ntyydyttävän eristynyttä itseään. Jos pyrkimys on voimakas, voi käydä\nniin, että hän saa rikkautta, nousee vallan korkeimmille kukkuloille,\nsaavuttaa kunniaa ja mainetta, mutta samassa määrin kuin hän kaikkea\ntätä saa, samassa määrin hänen omat apulaisensa, omat luomansa matalat\ntunne-elementaalit, kääntyvät hänen häviökseen ja turmiokseen. Hänen\nrikkauttaan, valtaansa ja mainettaan kadehditaan. Kateus ne lopulta\nkaataakin. Hän saa nähdä vallan valtikkansa taittuvan pirstaleiksi,\nmaineen laakerinsa kuihtuvan, muuttuvan tomuksi ja tuhkaksi. Hän\nalkaa eritellä ja analysoida entistä elämäänsä ja asennoitumistaan\nelämään. Onko hän tosiaankaan koskaan ollut onnellinen? Tuskinpa. Hän\noli vain niin luulotellut. Hän muistaa nyt, että hän aina — onnen\nollessa kukkuraisimmillaan — oli vaistonnut sen lepäävän ontolla\nperustalla. Hän pelkäsi, ettei se kestäisi ja se luhistuisi kun elämän\nilotulituksen rakettivarasto olisi loppuun kulutettu. Ja se väheni\nvähentymistään. Sen näki joka hetki, joka silmänräpäys. Ja vihdoin lyö\nhetki, jolloin viimeinen tulenkipinä haihtuvan onnen räiskähtelevästä\nilotulitustuhkasta leimahtaa ja sammuu. Sielussa piileskellyt\nmaailmantuska pullahtaa pinnalle hirvittävämpänä kuin koskaan ennen.\nHän tuntee kadottaneensa kaiken. Elämällä ei ole hänelle mitään\ntarjottavana, ei mitään mikä olisi elämisen arvoista. Hänen edessään\non yö — kuolemaakin synkempi yö. Ääretön orpoudentunne valtaa hänet.\nHänestä tuntuu kuin olisi hän kadottanut kalleimman omaisuutensa — oman\nminuutensa.\n\nMutta tällöin kuuluu hiljainen outo kolkutus hänen sydämensä\novelle. Nyt hän sitä kuuntelee. Nyt ei sen kuulumista enää häiritse\nulkomaailman hälinä ja melu. Ken on se, joka kolkuttaa ja mitä hänellä\nmahtaa olla sanottavana? Hän tuntee kolkuttajan äänestä. Se onkin\nhänen oma henkensä, hänen jumalallinen minuutensa, joka nyt saa\ntilaisuuden saada äänensä kuuluville. Ja mitäpä tällä on sanottavana?\nSanat kuuluvat selvinä, kirkkaina, valoisina ja hellän hyväilevinä\nkuin vilpoisa tuulahdus. Olen sinun oma henkesi, sinun valosi, sinun\nikävöimäsi vapahtaja, joka olen sinun kanssasi kärsinyt elämän\nristinpuulla, mutta nyt todistan marttyyriustuskin sinun henkesi\nkanssa, että olemme jumalan lapsia, olemme yhtä Isän kanssa eikä mikään\nvoi meitä enää erottaa Isän rajattomasta rakkaudesta.\n\nOrpoutunut ihmissielu kuuntelee. Kuuntelee onnellisena, ja jokainen\nsana uppoutuu hänen sieluunsa, valaisee hänen sydämensä yön kirkkaaksi\naamunsarastukseksi. Maailmantuska häipyy kuin usva nousevan päivän\nkirkkauteen. Uudestisyntymisen muodonvaihdos on kadottanut kaameutensa,\nja uusi ihminen on syntynyt elämän uuteen päivään, jolla on nyt\nuudet kasvot, Ikuisen Elämän ihanat kasvot, joita eivät enää uurra\nmaailmantuskan vääristävät viirut.\n\n\n\n\nIHMISRUUMIIN SALAISET VOIMAKESKUKSET\n\n\nOlisiko ihmisruumiissa vielä jotakin tuntematonta, salattua? Eivätkö ne\nvaltavat anatomiset teokset, jotka selostavat ihmisruumiin rakennetta,\nolekaan sitä vielä tyhjentävästi käsitelleet? Onhan anatomialla, joka\n— jos mikään — on eksakti tiede ja liikkuu reaalisella pohjalla,\ntutkimuskohteenaan verrattain pieni ja rajoitettu ala, vain\nihmisruumis, muutama kymmenkunta kilomäärä lihaa ja verta, joten\nsen salaisuuden perille pääseminen ei suinkaan pitäisi olla mikään\nmahdottomuus.\n\nTäytyykin myöntää, että anatomian tutkimukset ovat niin perinpohjaiset,\nettei niiden suhteen juuri jää toivomisen varaa. Seikkaperäisesti,\npienimpiä yksityisseikkoja myöten, ovat ne selostaneet jokaisen\nluun ja ruston, jokaisen lihaksen ja jänteen, jokaisen valtimo-\nja laskimosuonen, niiden kulun hienoimpaan hiussuoniverkostoon\nsaakka, veren määrän, sen kokoonpanon, aivojen kierrokset, keskus-\nja periferisen hermoston, sympaattisen hermoston, sisäelimet\n— sanalla sanoen kaiken mitä ihmisruumiilla tarkoitamme sen\nhienoimpaan histologiseen rakenteeseen saakka. Tutkimus on tehty niin\nperusteellisesti, ettei luulisi ihmisen ulkonaisessa rakenteessa\nlöytyvän ainuttakaan kohtaa, johon anatomian veitsi ei olisi\ntunkeutunut ja joka olisi jäänyt huomaamatta.\n\nMutta jos astutaan ihmisruumiin fysiologian alueelle, niin on\nasianlaita toisin. Eipä siten — etteikö tämänkin tutkimuksen alalla\nolisi aikojen kuluessa tehty rohkeita harppauksia ihmisruumiin elinten\ntoimintojen perillepääsemiseksi ja niissä osuttu oikeaan, mutta paljon\non vielä selvittämätöntä ja arvoituksellista. Niinpä esimerkiksi\nkeskus- ja sympaattisen hermoston pohjimmaiset salaisuudet ovat\nlänsimaiselle tieteelle tuntemattomat, ja on vielä joukko sisäelimiä,\njoiden toiminnasta ja merkityksestä ihmisruumiille ollaan otaksumien\nja hypoteesien varassa. Semmoisenkin suuren rauhasen kuin pernan\ntoiminnasta on vallalla useampia teorioita, joista yksikään ei vielä\nole saanut siksi paljon tieteellistä kannatusta, että se olisi voitu\nomaksua lopulliseksi, tieteellisesti päteväksi totuudeksi. Useiden\nmuiden — tässä suhteessa tuntemattomien — rauhasten ja elimien joukosta\nkoskettelen vain paria, joilla on erikoinen merkityksensä ihmisruumiin\nsalaisten voimakeskuksien välittäjänä, nimittäin aivolisäkettä\n(hypophysis cerebri) ja käpyrauhasta (glandula pinealis).\n\nEnnen kuin käyn lähemmin näitä elimiä selostamaan, on lyhyesti\nkäsiteltävä fyysisen ruumiin kaksoispuolta, eetteriruumista, jonka\nolemassaolo alkaa jo kiinnostaa tiedemiehiäkin. Aivan meidän päiviimme\nsaakka on eetteriruumiin olemassaolosta tiedemiesten keskuudessa\nvaiettu ja jos siitä on puhuttu, on se tapahtunut kielteisessä\näänilajissa. Sitä ei ole hyväksytty edes hypoteesina tieteellisen\ntutkimuksen kohteeksi, ja kuinkapa tutkimuksista tavallisessa\nmerkityksessä voisi olla puhettakaan, kun se ei ole ollut tavallisin\nkeinoin aistittavissa. Mutta vuonna 1911 oli tavallaan tämäkin pulma\nosittain ratkaistu. Cambridgelainen tohtori Walter Kilner joutui\nkokeellisesti toteamaan eetteriruumiin, vieläpä astraaliruumiinkin,\neräänlaatuisena värähtelynä, joka näkyi ihmisen fyysisen ruumiin\nympärillä säännöllisenä kehänmuotoisena heijastumana. Tätä hän\nkutsui ihmisen atmosfääriksi eli ihmisen ilmakehäksi. Ilmiö oli\nsiksi erikoinen, että hän ryhtyi sitä tarkemmin tutkimaan, valmisti\nvärilaseja, joilla hän voi tehostaa värähtelyjen näkyväisyyttä ja yhä\nmerkillisempiä havaintoja esiintyi. Niinpä tämä ilmakehä oli toisilla\nsuurempi, toisilla pienempi, toisilla siinä ilmeni epäsäännöllisyyksiä,\njoihin oli löydettävissä syy joko ruumiillisista tai sielullisista\nsairaalloisista tiloista. Siitä ei ole epäilystä, etteikö näin\nollen olisi kyseessä sangen tiivis yhteys tämän ilmahan ja fyysisen\nruumiin välillä, mutta kumpi näistä oli päätekijä, jäi tri Kilneriltä\nratkaisematta.\n\nOlisi luullut, että tämä keksintö jo tällä asteellaan olisi\nkiinnostanut tiedemiehiä jatkamaan tutkimuksia, mutta niiden piirissä\nollaan hyvin varovaisia kaiken uuden suhteen, vallankin, jos se\njollakin tavalla poikkeaa tavanomaisista katsantotavoista. Siksipä ei\ntietääkseni yksikään tiedemies ole tähän tutkimusalaan enää kajonnut.\nVasta tänä vuonna sain käsiini teoksen, joka antaa Kilnerille oikeutta\nja ottaa asian uudelleen esille psykologisten kysymysten yhteydessä.\nTämä tiedemies on tri Alexander Cannon, Lontoon ja Ison-Britannian\ntiedeakatemian jäsen. Hänkin oli todennut eetteri- ja astraaliruumiin\nolemassaolon aivan toisessa kokeiluyhteydessä ja vetoaa tri Kilnerin\ntutkimuksiin, osoittaakseen, että hänenkin psykologiset tutkimuksensa\npohjautuvat eksaktisiin fyysisiin kokeisiin.\n\nKun aikoinani olin tilaisuudessa kokeilemaan mainitulla tri Kilnerin\nmenetelmällä, totesin etteivät salatieteilijäin selostukset näistä\nnäkymättömistä ruumiista ole tuulesta temmattuja, vaan että\nne perustuvat tosiasioihin, jotka on mahdollista todeta vielä\nselvemmin ja täydellisemmin keinoilla, joita salatiede suosittelee.\nSalatieteilijöiden selostukset eetteri- ja astraaliruumiista ovat\nsangen seikkaperäiset. Ne lähentelevät jo sitä yksityiskohtaisesti\nviimeisteltyä erittelyä, joka oli huomattavissa anatomien selostuksissa\nfyysisestä ruumiista. En kajoa niihin nyt lähemmin, rajoitun vain\nkäsittelemään eetteriruumiin fysiologiaa ja sen merkitystä fyysiselle\nruumiille salatieteen valossa.\n\nEnsiksikin salatiede teroittaa, että eetteriruumis on fyysisen ruumiin\nluoja ja ylläpitäjä eikä päinvastoin. Eetteriruumis on muotti, jonka\nmukaan fyysinen aine muovautuu ihmisen fyysiseksi käyttövälineeksi.\nSe on myös se välittäjä, joka tuo ihmisruumiille ne eetteriset\nvärähtelyt, joita sen solukko tarvitsee säilyttääkseen vitaliteettinsa,\nelinvoimansa. Magneettiset ja sähköiset värähtelyt niin hyvin maasta\nkuin auringosta latautuvat eetteriruumiin elimistöön ja joutuvat\nniiden välityksellä niitä vastaaviin fyysisen ruumiin solukoihin.\nFyysinen ruumis on siinä määrin riippuvainen näistä eetteriruumiin\nvärähtelyistä, ettei ole ajateltavissa minkäänlaista fyysisen ruumiin\nelämää ilman eetteriruumista. Yhtä riippuvainen on eetteriruumiskin\nfyysisestä ruumiista, sillä erottuaan kuolemassa fyysisestä ruumiista\nei se voi jatkaa itsenäistä olemassaoloaan kuin verrattain lyhyen\najan, korkeintaan muutaman vuorokauden, hajoten sitten alkuperäisiin\naineosiinsa samoin kuin fyysinenkin ruumis.\n\nTämä kiinteä yhteys näiden molempien ruumiiden välillä tapahtuu eräiden\nelimien välityksellä, jotka ovat havaittavissa eetteriruumiissa. Tri\nKilnerin laseilla ei niitä kylläkään nähdä, mikä onkin luonnollista,\nsillä nämä eetteriruumiin elimet meidän kehityskaudellamme toimivat\nvain puolinaisesti, fyysillis-psyykkisesti, vastaten täsmälleen\nnykyaikaisen arki-ihmisen valvetajunnallisia vaatimuksia. Mutta\njos on kysymys kehittyneemmästä kohteesta ja huomioiden tekijä on\nselvänäköinen, ovat tulokset aivan toisenlaiset. Eetteriruumiin elimet\nesiintyvät silloin alituiseen herkästi värähtelevinä, värillisinä\nvoimakeskuksina, joiden nopeavärähtelyinen virtaus kohdistuu\nsamanaikaisesti sädehtivänä sekä ihmisen fyysiseen ruumiiseen\nettä siitä ulospäin. Tämä on helposti käsitettävissä kun tietää,\nettä näillä voimakeskuksilla on kahtalainen tehtävä. Paitsi sitä\nmagneettis-vitaalista merkitystä, mikä niillä on fyysisen ruumiin\nalituisina muovailijoina ja elinvoiman ylläpitäjinä, on niillä vielä\ntoinen tärkeämpi merkitys olla yhdyssiteenä ihmisen korkeampiin ja\nhienompiin ruumiisiin ja tuoda korkeampien tajuntatasojen värähtelyjä\nihmisen päivätajuntaan.\n\nNäitä voimakeskuksia, joita salatieteellisessä kirjallisuudessa\nkutsutaan chakroiksi — pyöriksi — niiden kehämäisen muodon takia,\non huomioitu kaikkiaan kymmenen, joista ainoastaan seitsemän kuuluu\ninhimilliselle tajuntatasolle, kun sitä vastoin kolme alinta, jotka\nsijaitsevat ihmisruumiin lantio-ontelon sisässä, kuuluvat kolmeen\nalimpaan elementaaliluonnonvaltakuntaan, kehityskauteen, jonka ihminen\nsivuutti jo kaukaisessa menneisyydessään, joten niillä ei ole tällä\nhetkellä enää mitään kehityksellistä merkitystä. Siksipä ei niitä\nkolmea alinta voimakeskusta enää käytetäkään valkoisessa magiassa.\nValkoisen Veljeskunnan taholta päinvastoin ankarasti varoitetaan\nniiden käytöstä, ei ainoastaan sen takia, että niitä käyttävät\nyksinomaan mustat maagikot itsekkäisiin tarkoituksiinsa, vaan että\nniiden värähtelyjen osittaistakin esiin puhkeamista erinäisissä\nsairaalloisissa tiloissa pidetään mitä suurimpana onnettomuutena,\nmikä yleensä ihmistä voi kohdata. Jätän ne siis kokonaan käsittelyn\nulkopuolelle ja koskettelen vain niitä seitsemää chakraa, joista\nsalatieteellisessä kirjallisuudessa yleisimmin puhutaan.\n\nNämäkin voidaan jakaa eri ryhmiin riippuen niiden voimalaadusta\nja värähtelyjen suuntautumisesta ihmisen eri tajuntatasoille.\nEnsimmäiseen ryhmään sijoittaisin kaksi alinta chakraa, joista\ntoinen sijaitsee selkärangan alaosassa, lähemmin määriteltynä sillä\nkohdalla selkärankaa, missä selkäydin alkaa haarautua alaraajojen\nhermostoksi ja missä se kietoutuu yhteen sympaattisen hermosysteemin\nalimpien hermoganglioiden hermosäikeisiin, ja toinen jokseenkin\npernan tienoilla, rintakehän vasemmanpuoleisessa alaosassa. Molempien\nnäiden tehtävä on mitä kiinteimmässä yhteydessä fyysiseen ruumiiseen.\nAlin näistä kahdesta, joka on yleisimmin tunnettu kundalini- eli\nkäärmetulichakran nimellä, on niiden sähköisten, magneettisten\nja vitaalisten voimien välittäjä, jotka ovat suoranaisesti\nvarastoituja maapalloomme. Jokainen fyysikko tietää ja aavistaa maan\nmagneettis-sähköisten voimien valtavuuden niin rakentavina kuin\nhävittävinä tekijöinä, ja näin ollen kundalinichakran suurin tehtävä\nnäkyy olevan ehkäistä näiden suunnattomien voimien tunkeutumista\nihmisruumiiseen täydellä painollaan. Korkeintaan välittää se niitä\nihmisruumiiseen juuri sen verran ja semmoisissa erissä, ettei niiden\nhävittävä vaikutus pääse turmelemaan kehityksen normaalia kulkua.\nMutta kaiken tämän ohella kuuluu kundalinichakran voimavarastoon vielä\njotakin muutakin. \"Hiljaisuuden Äänessä\" kutsutaan sitä \"tuliseksi\nvoimaksi\" ja \"maan äidiksi\", koska sen voima on jossakin suhteessa\nverrattavissa tuleen. Sen vaikutuksesta syttyvät aikanaan kaikki\nmuut chakrat ja saavat siitä luonnollisen syntymänsä, niin kuin\nlapsi äidistään. Sytyttää se ennenaikaisesti, päästää toimintaan\nilman kehityksellisiä edellytyksiä, mikä voi sattua, kun antaudutaan\nepäpätevän opettajan johtoon, tai itse varomattomasti puoskaroidaan\nsalatieteellisten voimien kanssa, on sangen vaarallista. Tuloksena\nvoi olla vaikeat parantumattomat hermosairaudet, luonnottomat\nja hillittömät siveelliset ja mentaaliset harhautumiset, onpa\nkokeiluista todettu kuolemantapauksiakin. Matalalla siveellisellä\ntasolla olevassa ihmisessä, joka ei ole puhdistanut ruumistaan\nkundalinichakran kunnolliseksi käyttövälineeksi, elpyvät sen\nintohimot äärimmäisen kiihkeiksi, mentaaliset paheet tiivistyvät\nitsekkyydeksi, joita ylläpitää helvetillinen itserakkaus ja ylpeys —\nja useimmat tämmöiset harhautuneet joutuvatkin tavallisesti mustan\nveljeskunnan vaikutuspiiriin ja heidän kehityksensä keskeytyy pitkiksi\najoiksi. Siksipä salatieteellisessä kirjallisuudessa varoitetaankin\nherättämästä kundalinichakran käärmettä, jonka sanotaan lepäävän\nkiemurassaan tämän voimakeskuksen keskipisteessä, sillä sen purema\nvoi olla tappava. Sen myrkyn kaksinaisesta ominaisuudesta sanotaankin\n\"Hathayogapradipikassa\": \"Todelliselle joogille se antaa vapautuksen,\nmutta hullun se kahlehtii.\"\n\nToisen voimakeskuksen muodostaa se chakra, joka sijaitsee pernan\nkohdalla. Tästä sanotaan, että sen pääasiallisimpana tehtävänä\non eritellä ja muuntaa ne vitaliteettivärähtelyt, jotka aurinko\nsäteilee, semmoisiksi, että ihmisruumis voi käyttää niitä solukkonsa\nmoninaisempiin tarpeisiin. Siksipä tästä chakrasta sanotaankin, että se\nkehittyneellä ihmisellä aikanaan ja oikealla tavalla esiin puhjenneena\nmuistuttaa prismallisiin väreihinsä hajautuneena auringon peilikuvaa.\nSiitä säteilee vitaalinen elinvoima monen värisinä heijastuksina yli\nkoko fyysisen ruumiin, ja tunkeutuu kimppuina ruumiin elimistöihin —\netenkin sen alla olevaan pernaan niin voimakkaasti, että perna onkin\nsalatieteessä siitä syystä mainittu eetteriruumiin vahaniksi eli\nvehikkeliksi.\n\nKuten jo alussa mainitsin, kuuluu perna niihin elimiin, joiden\nfysiologia on tiedemiehille vielä hämärän peitossa. On siksi\nomituista, kun tiede aivan kuin vaistomaisesti vetää pernan toiminnan\naurinkoenergian yhteyteen. Tiedemiehet ovat siinä näkevinään elimen,\njolla on tekemistä veren kanssa. Aikoinaan pidettiin sitä punaisten\nverisolujen pajana, mutta nyttemmin pidetään kiinni hypoteesista,\nettä perna olisi tekemisissä vain valkoisten verisolujen kanssa. Että\nsillä on likeinen yhteys vereen, on todettu monissa verisairauksissa,\njolloin pernan koossa ja rakenteessa on huomattu muutoksia. Painostan\nerikoisesti tätä fysiologista yhtymäkohtaa chakrateoriaan, sillä\nolen siinä näkevinäni kouriintuntuvan todistuksen salatieteellisten\nopetusten oikeutukselle. Niinpä pernan merkitys veren kokoomuksen\ntekijänä ja siis ihmisen elonprinsiipin säilyttäjänä on totuus, jonka\nsalatieteilijät ovat omaksuneet ja julistaneet jo niin ammoisina\naikoina, ettei länsimailla vielä silloin ruumiin verenkiertokulkuakaan\nollut tunnettu. Ja mikä merkitys verellä on aurinkoenergian ja\nkosmillisten värähtelyjen siirrossa ihmisruumiiseen, sitä pohtii\ntieteemme parhaillaan, eikä ole epäilystäkään, etteikö se sille anna\nsuurta merkitystä, vaikka se ei vielä tunnekaan yksityiskohtaisesti\nniitä lakeja, joihin tämä siirto perustuu.\n\nSeuraavaan chakraryhmään, joiden toiminta jo kohdistuu ylifyysiselle\ntajuntatasolle, kuuluu kolme seuraavaa. Näiden fyysiset vastaavaisuudet\nesiintyvät seuraavassa järjestyksessä:\n\n1. sympaattisen hermoston vatsahermoganglion, plexus Solariksen\nkohdalla.\n\n2. sydämen kohdalla ja\n\n3. kaulan alaosassa, vastaten sympaattisen hermosysteemin ensimmäistä\nsuurta hermoplexusta.\n\nNäiden fyysiseen ruumiiseen kohdistama voimavirtaus rajoittuu\npääasiallisesti niiden kosmillis-eetteristen värähtelyjen\nvälittämiseen, joita nämä fyysisesti tärkeät elimet tarvitsevat\nsäilyttääkseen vitaliteettiutensa virkeänä, mutta tärkeämpi on niiden\nmerkitys toisten korkeampien tajuntatasojen värähtelyjen välittäjänä.\nNiinpä plexus solaris -chakra on tekemisissä astraalisen herkkätunnon\nkanssa. Monet telepaattiset, psyykilliseen herkkätuntoon kuuluvat,\npäivätajunnalle oudot ilmiöt aiheutuvat jostakin luonnottomasta tämän\nchakran kiihotuksesta. Oikealla tavalla herätettynä voi se kehittyä\noivalliseksi työaseeksi eetteritason ja astraalitason välille. Muussa\ntapauksessa syntyy vain vakavia häiriöitä siitä vastaavissa fyysisissä\nelimissä — tässä tapauksessa pääasiallisesti vatsahermostossa, ja\nvahinko on hyötyä monta vertaa suurempi.\n\nSydänchakran merkitys kohdistuu vielä yksityiskohtaisemmin tunne- eli\nastraalitasolle. On muuten omituista, kuinka tavallinen arki-ihminen\nkytkee kaikki tunne-elämänsä vivahdukset sydämeen. Hän sanoo\nrakastavansa koko sydämestään, samoin vihaavansa sydämestään ja niin\nedelleen. Kuinka vähän fyysisellä sydämellä on näiden tunteiden kanssa\ntekemistä, lienee kaikille päivänselvä asia, mutta paljon sisältyy\nsanontaan totuutta, kun sydän-käsitteeseen yhdistetään siihen kuuluva\nvoimachakra. Siihen keskittyy tunne-elämämme. Se ottaa vastaan meihin\nkohdistuvat tunteet, analysoi ne meille ominaisiksi ja muovailee\nne meille tajuttaviksi. Sen kautta värähtelevät meidän omat niin\nmiellyttävät kuin epämiellyttävät tunnevärähtelymme ja sen kautta\ntunkeutuu sielu- ja tunne-elämäämme värähtelyjä ulkopuolella olevasta\nympäristöstämme, ei ainoastaan seurapiiristämme, vaan myös yleensä\ntunnetasolta sikäli kuin tunnevärähtelymme ovat niille samanvireiset.\nOppilaan on täydellisesti hallittava tunne-elämänsä ennen kuin tämän\nchakran laajempaan kehitykseen on ryhdyttävä. Sen alkaessa toimia\navautuu näet tunnemaailma monin verroin entistä laajemmaksi, uusia\noutoja värähtelyjä tulvii sieluun, ja ne on opittava yksitellen\nkaikki tuntemaan ja hallitsemaan. Ellei tällöin olla tottuneen\nopastajan johdossa, saavat tunne-elementit voiton, ja tulos on —\npäivätajunnallisen tasapainon horjuminen, tunteet heilahtelevat\nhillittöminä yhdestä äärimmäisyydestä toiseen, hermotoiminta herpautuu,\nja lopputuloksena ovat useinkin vaikealaatuiset hysteeriset kohtaukset,\nvieläpä mielisairaudetkin.\n\nKaulachakran voimaominaisuudet kohdistuvat yhä syvemmälle tunnetason\nmysteereihin. Salatieteilijät vakuuttavat, että henkilö, jolle\ntämä chakra on säännöllisesti avautunut ja toimii normaalisti, on\nselväkuuloinen, Mitä on selväkuulo? Onhan paljon mielisairaita,\njotka kuulevat kaikenlaisia ääniä ja puheita niin todellisesti, että\ntottelevat niiden käskyjä ja määräyksiä, olivatpa ne kuinka mahdottomia\nja luonnottomia tahansa. Tämä kulkee psykiatriassa kuuhallusinaation\nnimellä, mutta sitä ei ole sekoitettava siihen selväkuuloon, joka on\nyhteydessä kaulachakran kanssa. Selväkuulo, jota tässä tarkoitetaan\nja joka tyyten eroaa kuulohallusinaatioista, on astraalista\nselväkuuloa. Astraaliselväkuuloon sisältyy jonkinmoinen tietoisuus\ntulla astraalitasolla kosketuksiin sen tason tajuisten olijoiden\nkanssa ja olla niiden kanssa ajatusten vaihdossa. Tämä ajatusten\nvaihto ei tarvitse olla puhekykyä eikä kuuloaistia semmoisena kuin sen\npäivätajuisesti tunnemme, vaan selväkuulo on paremminkin jonkinmoinen\najatusten siirto, joka lähinnä vastaa aistimusta, jonka tunnemme\nkuulona ja jonka avulla muovailemme jostakin aatteesta sen ajatuskuvan,\njonka valvetajuntamme tajuaa.\n\nKolmannen chakraryhmän muodostavat kaksi viimeistä ja tärkeintä\neetteriruumiin elintä, jotka sijaitsevat päässä, toinen silmien välissä\notsalla, toinen melkein päälaen keskikohdalla. Fyysisissä aivoissa\nvastaa edellistä aivolisäke ja jälkimmäistä käpyrauhanen. Jotta näiden\nelinten vastaavaisuus chakroihinsa olisi helpommin käsitettävissä, on\nsyytä niitä tarkastella tieteen, kehitysopin ja salatieteen luomassa\nvalaistuksessa.\n\nTiedemiestemme osuus näiden rauhasten selostamisessa on niukkuudestaan\nhuolimatta tärkeä. Aivolisäkkeestä tiedetään, että se ainakin luuston\nkehitysaikana, siis varhaisimmassa nuoruudessa, on toiminnassa,\nja jos se syystä tai toisesta joutuu myöhemmin toimintaan, niin\nilmaantuu luustoon sairaalloisia oireita liikakasvannaisina tai muina\nluonnottomuuksina. Tärkeämpi vielä kuin tämä ominaisuus on se, että\ntoinen sen loobeista on histologiselta rakenteeltaan samanlaatuinen\nkuin käpyrauhanen ja että embryologinen tutkimus toteaa yhteyden\nnäiden välillä, vaikka sitä myöhemmin ei anatomisesti enää voida\ntoteennäyttää. Siis nämä kaksi salaperäistä rauhasta ovat jonakin\nkehitysaikana toimineet jossain määrin samalla tapaa. Minkälainen tämä\ntoiminta on ollut, se on antanut tiedemiehillemme paljon päänvaivaa.\nSitä että sillä on ollut tekemistä näköaistin kanssa, ei enää epäillä.\nOsoittaahan anatominen tutkimus, että se on erikoisten säikeitten\nvälityksellä suoranaisesti yhteydessä sen aivo-osan (thalamus\nopticus) kanssa, johon johtavat silmähermot. Sitä paitsi käpyrauhasen\nhistologinen tutkimus näyttää selvästi, että ollaan tekemisissä\nsilmäkudoksen kanssa. Siis kuihtunut silmä. Milloin se olisi toiminut?\nTähän uuteen pulmaan antaa kehitysoppi vastauksen. Tiedemiehet puhuvat\nnykyisin täytenä totena eräästä muinaisesta mantereesta, joka olisi\nsijainnut nykyisen Tyynenmeren saarten tienoilla. Tämän mantereen\njätteiltä on tavattu eläinkuntaa, kuten lisko Hatteria punctata,\njolla käpyrauhanen on vielä pääkopan pinnalla ja muistuttaa kolmatta\nsilmää. Ammoisina aikoina on siis täytynyt olla sellainen kehityskausi,\njolloin tuo silmä on ollut toiminnassa, ja se on toiminut silloin\nmyös ihmisellä, vaikka se myöhemmin ulkonaisten olojen muuttuessa on\nvähitellen surkastunut sitä mukaa kuin nykyiset näköelimemme ovat\nastuneet valta-asemaan.\n\nTässä suhteessa käyvätkin salatieteelliset selostukset jotakuinkin\nyhteen kehitysopillisten tutkimusten kanssa. Salatieteen mukaan —\nmiljoonia vuosia sitten — onkin vallinnut aikakausi, jolloin kolmannen\njuurirodun ihmiskunta asusti mantereella, joka jotakuinkin vastaa\ntuota Haeckelin Lemurialaista mannerta, ja että tällä ihmiskunnalla\noli silloin tämä \"kolmas silmä\". Koko luomakunta ja elämä olivat\nsilloin aivan toisenlaisia, eivät niin aineelliseksi tiivistyneitä\nkuin mitä se nyt on, joten näköelimenkin täytyi vastata sitä\ntiiveystajunnallisuutta, mikä silloin oli vallalla. Sanotaan sen\nsilloin olleen enemmän \"astraalisen\" kuin fyysisen eli sen näkökyky\nulottui enemmän tunnetasolle kuin fyysiselle, mutta sitä mukaa\nkun aine fyysillistyi, surkastui astraalinen näköelin, ja tilalle\nkehittyivät nykyiset silmämme. Käpyrauhanen surkastui — toistaiseksi.\nOn vielä koittava aika, jolloin ihmisen tajunnallinen nousu tarvitsee\nastraalista näköelintään, ja tällöin on käpyrauhanen astuva uudelleen\ntoimintaan. Siksi ovat sekä aivolisäke että käpyrauhanen säilyneet\ntulevia aikoja varten, niitä aikoja varten, jolloin täydellistyneellä\nihmisellä ovat käytännössä vielä kaksi aistia nykyisten viiden aistin\nlisäksi. Siihen saakka, kunnes ne ovat ihmiskunnan yleinen omaisuus,\nesiintyvät ne toiminnassa vain muutamilla harvoilla, jotka erityisen\nkoulutuksen avulla ovat saaneet toimintaan niitä vastaavat chakrat ja\nsiten saaneet nämä elimet hereille tavallista aikaisemmin.\n\nNäiden kahden chakran — voimien esiin puhkeaminen täydentää kaikki\nedelliset. Niiden täydellisestä värähtelystä herää kirkastunut\nselväkuulo ja selvänäkö ja sen ohella täydellistynyt tunnetason\nhallitseminen sekä mahdollisuus huomioida aatetasonkin ominaisuuksia.\nSiksipä H.P.B. sanookin \"Hiljaisuuden äänessä\": \"Älä salli\n'taivassyntyisen' hukkua Harhan mereen ja irrottautua kaikkeudellisesta\nIsä-Äidistä (Maailmansielusta), vaan anna tulivoiman päästä sisimpään\nkammioosi, sydänkammioosi, maailman-äidin asuntoon.\n\n\"Kun tämä voima sydämestä nousee kuudenteen, silmiesi väliseen seutuun,\nniin se muuttuu Maailmansielun henkäykseksi, ääneksi, joka täyttää\nkaiken — Mestarin ääneksi.\"\n\nKuudennen chakran osittaisesta ja täydellisestä avautumisesta riippuu\nastraalisen näkemisen täydellisyys. Alkuasteellaan voivat näkemykset\nolla vain hajanaisia valo- ja värivälähdyksiä, haihtuvia irrallisia\nkuvia ja näkyjä, mutta sitä mukaan kuin kundaliniliekki elähdyttää\nchakraa täydellistyvään avautumiseen, saavat näkemykset todellisemman\nhahmon, kirkastuvat oleellisiksi ja ovat täydellisesti tajuttavissa.\n\nTajuaminen täydellistyy lopullisesti seitsemännen chakran\navautumisesta. Sen näkemys ulottuu mentaalitasolle saakka, ja siinä\non selvänäkijällä apunaan älyllinen erittelemisen kyky, joten hän\nei voi harhautua näkemyksissään. Tällöin voi hän myös tietoisesti\nirtautua ruumiistaan ja tehdä havaintoja eri tasoilla ja tuoda\nhavainnointinsa tulokset ehjinä ja vääristymättöminä päivätajuntaansa.\nYhteys eri tajuntatasojen kanssa muuttuu yhtäjaksoiseksi ja eristävät\nmuurit niiden välillä häviävät. Tähän voimakeskukseen kulminoituvat\nkaikkien tasojen fohatiset voimat ja esiintyvät lopullisessa\ntasapainoisuudessaan. Siksi H.P.B. Salaisessa Opissaan siitä sanookin:\n\"Käpyrauhanen on se elin, jota itämaiset salatieteilijät kutsuvat\nDevakshaksi eli 'Jumalalliseksi silmäksi', ja tänäkin päivänä on se\nihmisaivojen henkisyyden pääelin, nerouden asuinpaikka ja on puhtaiden\nmystikoiden tahdonvoimalla lausuma maagillinen Sesam, joka hänelle —\nkun hän osaa sitä käyttää -. avaa kaikki totuuden tiet.\"\n\nTätä lienee myös aikoinaan Descartes tarkoittanut, kun hän lausui\nmielipiteen, että käpyrauhanen olisi sielun asuinpaikka. Tämä hänen\nmielipiteensä on herättänyt suurta hilpeyttä ja ivaa anatomien leirissä\naina meidän aikaamme saakka, mutta ne jotka näkevät syvemmälle antavat\nDescartesille täyden tunnustuksen ja näkevät hänessä ihmisen, joka eli\naikaansa edellä ja oli näkemyksellään lähestynyt totuutta monta askelta\nlikemmäksi kuin aikakautensa.\n\nVielä on mainittava eräs näistä voimakeskuksista johtuva omituisuus,\njohon eivät selvänäkökokeilijat eivätkä psykiatrit ole kiinnittäneet\ntarpeeksi huomiota. Asianlaita on näet niin, että nämä chakralliset\nvoimakeskukset toimivat tavallisessa arki-ihmisessä juuri niin\npaljon kuin niiden tulee toimia tavallisen päivätajunnan tasapainon\nylläpitämiseksi, ja ettei mitään odottamattomia yllätyksiä tapahtuisi,\nsyntyy niiden toiminnassa fyysisen ja astraalisen tajuntatasojen\nvälille eräänlainen suojamuuri, tiivistynyt kudos, joka estää\ntunnetason sopimattomat tunkeilijat pääsemästä päivätajuntaan. Tämä\nsuojamuuri muuntaa tunnetason värähtelyt senlaatuisiksi, että ne\nsopeutuvat kunkin yksilön normaaleihin värähtelynopeuksiin. Ellei\nnäin olisi, jäisi ihminen tunnetason lukemattomien värähtelymuotojen\ntemmellyskentäksi ilman että hän kykenisi niitä oikein arvioimaan ja\nvielä vähemmän hallitsemaan. Avuttomana joutuisi hän niiden valtoihin\nja kadottaisi päivätajunnallisen tasapainonsa. Tässä onkin yksi\nmielisairauksien syy, johon olisi kiinnitettävä vakavaa huomiota.\nSyystä tai toisesta rikkoutuu suojakudoksen hienon hieno verkko, syntyy\nrepeämä, veräjä, jonka takana on joukko halukkaita tunkeilijoita\npyrkimässä ihmisen päivätajuntaan. Tavallisen arki-ihmisen tasapaino\ntällöin turmeltuu, hän muuttuu \"omituiseksi\", ympäristökin sen huomaa,\nja lopputuloksena useimmiten on joko pitempi tai lyhytaikaisempi\nmielisairaus, riippuen tietenkin siitä, kuinka nopeasti suojakudoksen\nveräjä tukkeutuu. Alkeellinen, ohjaukseton salatieteen kokeilija\nvoi aluksi tällaisessa tilanteessa luulotella, että nyt hänelle on\navautunut selvänäköisyyskykyjä, ja hurmautuu, hemmottelee niitä,\nluulottelee nousseensa jollekin korkealle salatieteelliselle asteelle,\neristäytyy ylpeänä oman olemuksensa ahtaaseen kuoreen. Ellei hän\najoissa herää näkemään erehdyksensä syytä ja käy sitä vakavasti\nkorjaamaan, on tulos sama. Tasapaino häiriytyy, kehitys keskeytyy.\n\nHomo ipse sui artifex — ihminen on oman onnensa seppä, on vanha totuus\nja pitää paikkansa tässäkin tapauksessa. Ihminen on itse syypää tämän\nsuojakudoksen rikkoutumiseen. Tahallaan hän sitä turmelee esimerkiksi\nväkijuomien ja narkoottisten aineiden käytöllä. Nämä aineet ovat\nsille mitä turmiollisimmat. Kouriintuntuvimpana on tämä todettavissa\njuoppohulluus-, morfinismi- ja kokaiinismitapauksissa. Olen elämäni\nvarrella joutunut käsittelemään monen monia tämän luontoisia tapauksia\nja toteamaan näiden aineiden vaarallisuuden ei ainoastaan fyysiselle\nruumiille, vaan vielä enemmän hienomman eetteriruumiin kudoksille.\nVaikeimmissa sairaustapauksissa on usein ollut ei ainoastaan\ntuntevinaan vaan vieläpä näkemään niiden kaameiden elementaalien\nläsnäolon, jotka valtaavat tämänlaatuisen sairaan, eikä voi muuta\nkuin mitä syvimmin valittaa, että näiden aineiden sovinnainen käyttö\nnautintoaineina on niin yleistynyt, että niitä on saatavissa muualtakin\nkuin apteekkien vartioidusta myrkkykaapista. Ainakin jokaisen teosofin\nja salatieteilijäkokelaan tulisi niiden käyttöön suhtautua kielteisellä\nasenteella, sillä henkisen kehityksen ehkäisijöinä ne varmasti\nmuodostavat ryhmän numero 1. Tähän ryhmään voi lukea myös monet muut\nmiedommat narkoottiset aineet kuten nikotiini, kofeiini ja teiini.\nNäiden käytössä ollaan tavallisesti suvaitsevaisempia. Ken niihin on\nmielistynyt, vetoaa puolustuksekseen, että niinhän se ja se korkea\nsalatieteilijä tai jokin muu henkistynyt ihminen tekee ja käyttää\nniitä, mutta salatiede on säälimättömän ankara. Joka haluaa ruumiinsa\nehdotonta puhtautta, on siinä suhteessa noudatettava ehdottomia\nluonnonlakeja, hemmotteluilla ei siellä ole jalansijaa, ja ehdoton\ntotuus vaatii ilmentäjäkseen myös ehdottomasti puhtaan ihmisruumiin ja\nehdottomasti puhtaan ihmissielun.\n\nVielä vaarallisempia kuin nämä fyysiset myrkyt ovat eetterisen\nsuojakudoksen eheydelle sielulliset myrkyt. Niihin vasta onkin\nkiinnitettävä vakavaa huomiota. Himoruumiin kaikki, luonnonlakien\npuitteista poikkeavat pursuamiset ovat sille turmiollisia. Eläinihmisen\nluonnolliset vietit vietyinä pois luonnollisista uomistaan ja\nkiihotettuina alhaisen älyvaiston käytettäviksi muodostuvat myrkyiksi,\njotka turmelevat ihmisen eetteriruumiin suojakudosta turmiollisemmin\nkuin aavistammekaan. Ja ylipäänsä tunne-elämän paisuttaminen yli\nluonnollisten äyräittensä, tunteiden irralleen laskeminen ilman älyn\nharkitsevaa otetta — olkoonpa tunteet sitten mitä laatua tahansa — on\ntälle suojakudokselle yhtä vaarallista kuin villin ja hurjistuneen\neläinlauman irralleen laskeminen puskemaan aitausta, jonka takana\non houkutteleva laidunmaa. Aitaus ei kestä. Samoin käy eetterisen\nsuojamuurimme tunne-eläinten päivittäin hyökätessä sen kimppuun.\n\nSanotusta käynee selville, ettei näiden voimakeskusten käsittelyyn pidä\nkäydä kevytmielisesti. Vaikkapa oltaisiinkin johonkin määrin tietoisia\nniiden toimintalaeista, on pidettävä mielessä, että ne ovat kullakin\nyksilöllä lisäksi riippuvaiset kunkin erilaisesta karmasta, ja ilman\nsen tuntemusta olisi uhkarohkeaa ja mieletöntä käydä itse toimimaan\nsiihen suuntaan, että niiden toiminta heräisi, ja vielä mielettömämpää\nolisi sallia jonkun toisen ottaa vastuulleen niiden herättämistehtävää\n— ellei herättäjä varmasti ole joku Valkoisen Veljeskunnan Mestari.\n\nSiinäpä onkin asian ydin. Voimachakrojen herättäminen ja niiden\nkehityksen alkuvalvonta kuuluukin Mestarille, Opettajalle — eikä\noppilaalle. Silloin kun oppilas on tämän voima-aseen tarpeessa\nja häntä tarvitaan jonkin erikoisen työn suorittajaksi \"Suuressa\nSuunnitelmassa\", on hänen lähellään Mestari, joka opastaa häntä.\nAlkuvalmistukset ja edellytykset tälle kohtaamiselle riippuvat\nyksinomaan oppilaasta itsestään — ei Mestarista. Oppilaan on noustava\nMestarin maailmaan voidakseen toimia Mestarin työtoverina Suuren\nSuunnitelman täytäntöönpanossa. Sitä varten on oppilaan puhdistettava\nruumiinsa semmoiseksi kuin Elämä sen alkujaan oli tarkoittanut. Sitä\nvarten on hänen puhdistettava sielunsa siihen sopusointuisaan rauhaan,\njoka vallitsi Elämän tunnetasolla sen alkuperäisessä puhtaudessaan,\nennen kuin ihminen itsekkyydellään pääsi sitä saastuttamaan. Sitä\nvarten on oppilaan puhdistettava ajatusmaailmansa, saatava se\nvärähtelemään kaikkeudellisen Elämän ihmeellistä Rakkausvärähtelyä,\njossa itsekkyydellä ei enää ole sijaa. Oppilaan oman persoonallisen\npikkumaailman sisäiset pyyteet on viskattava Elämän kirkkaimpaan\nkiirastuleen, niitä on siellä tarkkailtava huolellisesti ja\nmonipuolisesti, ja jos niissä on havaittavissa pieninkin persoonallisen\nminuuden korostamiseen tähtäävä vivahdus, on se poistettava. Ellei\nsitä tehdä, jää se jäljelle väijymään tilaisuutta omistaakseen\nkaikkeudellisen rakkausvärähtelyn persoonallisuudelle ja syöstäkseen\nvihdoin oppilaan itsekkyyden mustaan leiriin.\n\nPuhtaus — puhtaus ajatuksissa, tunteissa ja teoissa on se päämäärä,\njohon oppilaan on pyrittävä ja päästävä ennen kuin hänellä on oikeutta\nodottaa Mestaria avukseen salaisten voimakeskuksiensa herättäjäksi.\nMutta kun se hetki lyö -ja varmasti se kerran lyö, ja kun Mestari astuu\nhänen elämäänsä ja avaa hänen silmänsä, niin silloin vasta tietää\nihminen elävänsä, syntyneensä uuteen elämään, jonka ihanuutta hän\naikaisemmin oli aavistanut, mutta ei mielikuvituksissaankaan nähnyt\nsitä niin ihanaksi, kuin miltä se nyt näyttää hänen kirkastuneelle\nkatseelleen. Elämän ilo oli ennemmin ollut persoonallisuuden värittämä\nja hän oli katsonut sitä vain pienen minuutensa silmillä. Nyt hän\nnäkee sen kaikkeuden värittämänä ja katsoo sitä täydellisyyden\nkauaskantavilla katseilla. Nyt hän ymmärtää, kuinka on elettävä, ja nyt\nhän voi käyttää ihmisyyden koko salaista valtavaa voimavarastoa niiden\nhyväksi, jotka vielä haparoivat persoonallisen minuuden sokeudessa. Hän\nnäkee ja tuntee tämän nyt olemustaan vallitsevana lakina. Hän kuulee\nsen sisäisen jumaluutensa huulilta ja tajuaa sen Mestarinsa katseesta,\njonka kasvot hän nyt näkee kaikessa kirkkaudessaan. Hän on nyt noussut\nMestarin maailmaan ja voi Hänen johdollaan astua takaisin entiseen\nmaailmaansa murtuneena, uudistuneena, kirkastuneena, ja kypsyneenä\nelämään elämäänsä uuden näkemyksensä ja uuden voimansa mukaisesti —\nkohden Suuren Suunnitelman määrittelemää Päämäärää, vihkiytymistä\nIankaikkiseen Elämään.\n\n\n\n\nMESTARIUSVIHKIMYS\n\n\nLiki kahdentuhannen vuoden ajan on Golgata-murhenäytelmä ollut\nkiistanalaisena. On esitetty eriäviä mielipiteitä siitä, onko\ntapahtumalla historiallista pohjaa tai olisiko se vain runolliseen\nsanontatapaan verhottu yleisinhimillinen vertauskuva ihmissielun\nkehitystaistelusta. Kristillinen kirkko on tehnyt voitavansa\ntodistaakseen tapahtuman historiallisuuden. Kun ei ollut käytettävissä\naikakauden historioitsijain alkuperäisiä muistiinpanoja — lukuun\nottamatta muutamia reunamuistutuksia, jotka on todettu myöhäisemmän\najan jäljiksi — oli pakko turvautua evankelistain kertomuksiin. Mutta\nnekin osoittautuivat yksityiskohdissaan siksi epätäsmällisiksi ja\nristiriitaisiksi, ettei myöhempi aika ole voinut pitää niitä pätevinä\nhistoriallisina tiedonlähteinä, vallankin kun on voitu tieteellisesti\ntodistaa, että evankeliumit on kirjoitettu vuosisatojakin tapahtuman\njälkeen. Tämän ristiriitaisuuden huomasivat jo ajanlaskumme ensi\nvuosisatoina kirkkoisät, ja kun monet heistä olivat vihittyjä vielä\nsilloin toimivissa mysteeriokouluissa, niin menivät he myönnytyksissään\nsiksi pitkälle, että väittivät ristiriitaisuuksia tahallisiksi, jotta\nihmiset havahtuisivat näkemään tapahtuman mystillisen merkityksen\neivätkä takertuisi kertomuksen kirjaimelliseen tulkintaan.\n\nMutta taisteleva kirkko — eclesia militans — sen piispat ja prelaatit\ntahtoivat ratkaista kysymyksen taistelevan kirkon etujen mukaisesti.\nKaikki keinot otettiin käytäntöön, välittämättä enää niin paljon itse\ntotuudesta kuin siitä, että saatiin yliote ja voitto pakanallisista\nmysteerioista, joiden menojen yhdenkaltaisuutta Golgata-murhenäytelmään\nei voitu kieltää.\n\nVasta yhdennellätoista vuosisadalla sai kirkko kaipaamansa aseen, millä\ntaistella itselleen valta-asema. Anselmus, Canterburyn piispa, julkaisi\nteoksen \"Cur Deus homo\", miksi jumala tuli ihmiseksi, jossa hän selitti\njumalan toisen persoonan astuneen lihaan ja Jeesuksen ruumiissa\ntoimittaneen Golgatan ristillä sen veriuhrin, jota jumala muka vaati\nvihansa lepyttämiseksi. Tämän Anselmuksen teoksen ansioksi on luettava,\nettä kirkko sai tilaisuuden luoda sijaissovitukselle sen muodon, joka\non vallalla tänäkin päivänä. Julistamalla jumalan lihaksitulemisen\nJeesuksen persoonassa ainutlaatuiseksi tapahtumaksi jumalan\narmosuunnitelmassa — seurauksiltaan sekä taannehtivaksi menneisyyteen\nettä ikuisesti kestäväksi tulevaisuuteen — se sai aseen, millä tuomita\nkaikki muut katsantokannat ja antaa kuolinisku sille teurgialle, jota\nsalaiset koulukunnat yhä pitivät elossa.\n\nMihin määrin taisteleva kirkko näissä ponnistuksissaan on onnistunut,\nsen on jo meidän aikakautemme saanut todeta. Sijaissovitusoppi\nhorjuu ja veljeskunnat elävät vielä tänäkin päivänä viittoen tietä\nmestariusvihkimykseen, kuten ovat tehneet ammoisista ajoista saakka.\n\nOllaanpa mitä mieltä tahansa Golgata-murhenäytelmän historiallisuudesta\nja Anselmuksen antaman selostuksen ainutlaatuisuudesta, niin ei\nvoida vaieta siitä tosiasiasta, että evankelistain esitykset ovat\neräässä suhteessa ainutlaatuiset. Ennen Jeesus Natsarealaisen aikaa\nei kenkään uskaltanut olla siksi uhkarohkea, että olisi käynyt\npaljastamaan kaikkien nähtäville mestariusvihkimyksen muotomenoja. Hän\noli rohjennut sen tehdä, koska \"aika oli tullut\", ja hän oli ottanut\nedesvastuulleen tekonsa seuraukset, vaikkakin se kiihkomielisten\nmaallikkoveljien taholta aiheutti hänelle väkivaltaisen kuoleman.\nHän teki sen siinä varmassa tietoisuudessa, että aika oli kypsä\nmestariusvihkimyksen saattamiseen koko maailman tietoon, jotta tuhannet\nja taas tuhannet saisivat tulla osallisiksi hänen paljastuksensa\nsiunauksellisesta vaikutuksesta. Niinpä ovatkin monet totuuden\netsijät ja mystikot evankeliumien kuolleen kirjaimen takana nähneet\nylevän kosmillisen aatteen, joka heihin itseensä kohdistettuna on\npaljastanut heille yksilöllisyyden suuren salaisuuden, sen sisimmän\nolemuksen, olemassaolon tarkoituksen ja päämäärän ja kuinka päämäärä\non saavutettavissa vihkiydyttäessä Golgata-mysteerion henkiseen\nnäkemykseen. He ovat voineet huudahtaa:\n\n    Oman ruumiini ristille naulittu on\n    tuo Kristos, puhdas ja pyhä;\n    jumaluus-säde kirkas ja kuolematon\n    saa kuihtua kuiluissa nautinnon,\n    mun ruumiini ristillä yhä...\n\nja näkemyksen voimakkuutta ovat kuvastaneet stigmatat, naulan jäljet\nkäsissä ja jaloissa.\n\nVanhassa egyptiläisessä Hermes-Trismegistoksen\nmestariusvihkimysrituaalissa, jota evankelistat kuvaavat\nGolgata-tapahtumassa, tehostetaan erikoisesti persoonallisuuden\nuhraamisen välttämättömyyttä jumaltietoisuuden saavuttamisen ehtona.\nIhmisolemuksen kolme prinsiippiä ovat naulitut ristinpuulle. Ylinnä ja\nkeskellä on Kristos-prinsiippi korkeine pyrkimyksineen täyttää Isän\ntahto ja kaipauksineen yhdistyä uudelleen Ykseyteen, Isään. Molemmin\npuolin ovat hänen himo- ja älyruumiinsa myös ristiinnaulittuina, jotka\nryöväreinä ovat tahtoneet riistää jumalallisen Kristos-prinsiipin omiin\ntarkoituksiinsa ja kytkeä sen aineen kahleisiin. Näiden itsekkyyteen\ntähtäävät ominaisuudet ilmenevät vielä mestariusvihkimyshetkelläkin.\nRistiinnaulittunakin pilkkaa himoluonto: \"Jos olet jumalan poika,\nastu alas ristiltä ja auta meitä. Muita hän on voinut auttaa, mutta\nei itseään.\" Älyluonto on valveutunut. Se on eritellyt syyn- ja\nseuraustenlain oikeudenmukaiset vaatimukset ja vastaa himoluonnolle:\n\"Etkö tiedä, että me kärsimme omien tekojemme takia, mutta hän, Kristos\non syytön.\"\n\nElämän melu ja pauhu ovat merkityksettömät mestariuteen vihittävälle.\nHän ei syytä ketään. Pilkkaajille anoo hän anteeksiantamusta, sillä he\neivät tiedä, mitä tekevät. Hän ei myöskään etsi itselleen palkintoa,\nsillä Kristokselle ei kuulu eristetyn minuuden korostaminen, vaan Isän\ntahdon täyttäminen, kaikkeuden ilmentäminen ja sille uhrautuminen,\nsiihen sulautuminen. Älyluontokin saa seurata häntä vain haihtuvaan\nparatiisiin saakka. Ja vasta kun hän on kaiken elämän kokemuksen\nmestariusvihkimyksen yhdessä silmänräpäyksessä täydelleen eritellyt,\nnähnyt toden ja epätoden, valon ja pimeyden rinnakkaisen merkityksen\nhuudahtaa hän: \"Se on täytetty\" ja astuu kaikkeudellisen tiedon\nikionnen alkulähteeseen, yhtyy Isään. Elämän ja kuoleman salainen\nongelma on ratkaistu, hän on päässyt niiden herraksi. Hän ei ole enää\nsidottu ajan ja paikan rajoituksiin, ei fyysisen maailman pakolliseen\nkiertokulkuun, mutta voi fyysisessä ruumiissa astua vapaana niiden\nihmiskunnan vapahtajien joukkoon, joiden tehtävänä on johtaa kehityksen\nkohtaloita ja ojentaa auttavan kätensä niille, jotka pyrkivät\nirtautumaan elämän harhan kiehtovista kahleista.\n\nHän on nyt mestariusvihkimyksen läpikäynyt Mestari.\n\nEgyptiläiseen mestarivihkimysrituaaliin kuului vielä haudantakaisten\nhavaintojen havainnollistaminen, josta meille on säilynyt jokin\nkatkelma Jobin kirjassa, sekä evankeliumeissa Jeesuksen kuolleista\nylösnouseminen. Tästä kyllä evankelistat mainitsevat, mutta sivuuttavat\nmonta yksityisseikkaa, joten kertomukset ylösnousemuksesta esiintyvät\nsiksi irrallisina, että eri evankelistat kertovat sen tapahtuneen\neri paikoissa ja toisistaan hyvin erilaisissa olosuhteissa.\nNäyttää melkein siltä kuin he olisivat tahtoneet vain erikoisemmin\ntehostaa itseuhrautumispuolen suurimerkityksisyyttä, mikä onkin\njäänyt jälkimaailmalle kirkkaimmaksi opetukseksi Golgata-näytelmän\nsuurpiirteisestä draamasta.\n\nAikakautemme mytologinen tutkimus on tuonut päivänvaloon sen\nmerkillisen havainnon, että mestariusvihkimysaate ei suinkaan ollut\nvain egyptiläiskulttuurin yksinomaisuutta, vaan että se on esiintynyt\nkaikilla roduilla; vaikkakin vertauskuvat ovat vaihdelleet, on voitu\ntodeta sisältö samaksi, aivan kuin samasta lähteestä pulpunneeksi.\nKatkelmia on löydetty muinaishelleenisistä, germaanisista,\nakkadilaisista lähteistä, puhumattakaan hinduismin ja buddhalaisuuden\nvanhoista pyhistä kirjoista, joissa vihkimyksen tie on säilynyt\nselostettuna ja ehjänä, vielä meidänkin päiviimme käytännössä olevana\njärjestelmänä.\n\nEn voi vaieten sivuuttaa akkadilaista vihkimyskatkelmaa, josta meillä\npyhässä kirjassamme Kalevalassa on niin kaunis ja runollinen kuvaus.\n\nKaukomielen tuonelanmatka-runossa Kaukomieli, taivaita tavoitteleva\nonnenetsijä, oli jo ennen tälle matkalle lähtöään pitkälle kehittynyt\nsalatieteilijä. Tunsi tiedot, taisi taiat, mutta elämän ja kuoleman\nsuuri arvoitus oli etsittävä vihkimyksen suuren verhon takaa.\nKynnyksenvartija oli määrännyt kolme tiukkaa vaatimusta ennen kuin\nverho siirrettäisiin syrjään. Hänen oli kahlehdittava hiiden hirvi,\nihmisen himoluontoa kuvaava hillitön peto, suistettava hiiden orhi,\nälyluonnon ohjaton otus, sekä lopuksi ammuttava tuonen virran\nihmeellinen joutsen. Joutsen, egyptiläisten Ibis, helleenien feniks,\nsemiittien kyyhkynen, Intian kalahamsa, ajanlintu, kuvasi henkisen\ntiedon olemusta ja vertauskuvan merkitys oli niin juurtunut kansojen\nyleiseen tietoisuuteen, että Mooseksen laissa oli muun muassa joutsenen\ntappaminen kielletty, ja Intiassa sanottiin mestariusvihkimyksen\nsaavuttanutta paramahamsaksi, parhaimmaksi linnuksi, samalla kun sanat\na ham sa = minä olen hän, ilmaisivat mestariusvihkimyksen syvintä\nsisältöä, yhtymistä jumaluuteen.\n\nKahden ensimmäisen kokeen suorittaminen kävi Kaukomieleltä\nverrattain helposti, mutta yksilöllisyys oli vielä rakas, minuuden\nvoittamattomien muurien suojassa. Vasta viimeisessä kokeessa sai hän\ntodeta sen järkähtämättömän tosiasian, että mestariusvihkimys vaatii\nyksilöllisyyden täydellistä alistamista kaikkeudelliselle tahdolle ja\nsen uhraaminen elettynä tosiasiana on vääjäämätön ehto ikuisen elämän\nkysymyksen ratkaisemiselle.\n\nKaukomieli saapuu tuonelan virralle — tuolle ihmeelliselle\ntajuntatasolle, missä elämä ja kuolema tarjoavat toisilleen kättä\nja missä ilmenneen maailman kaikki värähtelyt virtaavat tyynenä\nsopusointuisuutena ihmiskatseen ohi. Maallinen valta, kuninkuus,\nrikkaus ja maine ovat sen vesissä kadottaneet kiiltonsa, kunnianhimo\nkannustavan kiihkonsa, viha salamoivat tulensa, itsekäs rakkaus\npolttavan hehkunsa, tuskan huokaukset kalvavat otansa. Rauhallisena\nvirtaa tuonen virran vesi, sen ylhää hiljaisuutta ei keskeytä muu kuin\npyhän joutsenen, ajanlinnun — kalahamsan ihmeellinen laulu. Hetken\nvakavuuden painostamana jää vihkimykseen pyrkijä kuuntelemaan laulua —\ntuntee siinä oman sydämensä säveleen, oman elämänsä kaikki vivahdukset\nsiitä hetkestä alkaen, jolloin hän — myriaadeja ajastaikoja sitten —\nlähti pitkälle pyhiinvaellukselleen ikuisen elämän kohdusta. Hänen\ntuhannet elämänsä kiitävät akaashisessa kirkkaudessa hänen silmiensä\nohi ja sulautuvat yhdeksi ainoaksi täyteläiseksi sopusoinnuksi.\nKestetyt tuskat, ristiriitaisuudet, kärsityt vääryydet, tuhannet\ntaistelut, huokausten hetket ja näennäiset pettyneet toiveet soivat\nomaa ihmeellistä säveltään elämän tarkoituksen suuressa sinfoniassa.\nYlinnä kaiken kirkkaana ja heleänä soi Ihmisen-Pojan ihanan päämäärän\nperussävel hetken tärkeydestä sen toteamiselle. Pyrkijä ei epäröi.\nTuonelan joutsen on joikunut suurimman suurista totuuksista:\npersoonallisuuden, yksilöllisyyden suuren harhan, ja hän huudahtaa:\n\"Kuinka ihanaa onkaan levätä suuren linnun siivillä\", tuntien samalla\nkuolettavan nuolen piston eristetyssä minuudessa. Onnellisena vajoaa\nhänen yksilöllisyytensä elämän ja kuoleman virran viileisiin laineisiin.\n\nVaikka hän ei enää ajattele muotoon kahlehdittua elämää, niin\näiti — elämän vertauskuva — lähtee etsimään lastaan, löytää hänet\npalasiksi silpoutuneena katoavaisuuden virran vesistä, kokoo palaset\nja luo niistä jumalvoimin uuden ihmisen, jolla on hallussaan\nmestariusvihkimyksen tieto elämästä ja sen tarkoituksesta, ja joka on\nvalmis astumaan uusiin korkeampiin tehtäviin.\n\n\u003Ctb>\n\nNäissä kahdessa mainitsemassani mestariusvihkimyskatkelmassa ilmenevät\nvain ne vertauskuvaannolliset puitteet, joilla vihkimysmenot\nsuoritettiin ja havainnollistettiin koulukunnan nuoremmille jäsenille.\nNe antavat aavistuksen, mutta eivät millään tavoin paljasta sitä\nsisäistä tajunnallista tapahtumaa, mikä edellyttää vihittävälle\noikeuden vihkimykseen. Tätä puolta selostaa ja valaisee Shri\nShankaracharya, joka muutama vuosikymmen Gautama Buddhan jälkeen\nlaati järjestelmälliseen muotoon sekä esoteerisen buddhalaisuuden\nettä vanhan brahmanilaisuuden koulukuntien opetukset vihkimyksen\nsisäisestä, psykologisesta merkityksestä. Hän painosti voimakkaasti,\nettä vihkimysmenoilla sinänsä ei ollut mitään ratkaisevaa merkitystä\nvihittävään, ellei oteta lukuun sitä seikkaa, että vihkimys korkeintaan\noli kuin sinetti sille elämän asiakirjalle, joka sisälsi vihittävän\ntajunnallisen kehityksen aina arhat- eli mestariusasteeseen. Kysymys\non yksinomaan ihmisen sisäisen minuuden tajunnallisesta noususta\nalemmasta korkeampaan ja sen lopullisesta avautumisesta henkisessä\npuhtaudessaan, niin kuin lootuskukka, joka nostaa varttaan liejuisen\nvirran pohjasta, kehittää nuppuaan, nostaa sen läpi samean veden ja\npäästyään kirkkaaseen auringon valoon avaa verholehtien suojaaman\nihanan valkoisen terän kaikkien nähtäville. Vihittävä tuskin aavistaa\npäämäärän kirkkautta ennen kuin hän sen itse kokee, eikä se myöskään\nole havainnollinen muille kuin niille, jotka ovat nousseet noihin\nkorkeuksiin.\n\nKuvaannollista selostustapaa käyttää Shankaracharyakin\nvihkimyspsykologian havainnollistamiseksi.\n\nEdessämme on korkea vuori — raamatun Golgata — kunnas, jonka\nhuipulla häämöttää mestariusvihkimyksen korkea päämäärä. Ihmiskunta\nkokonaisuudessaan nousee huippua kohden pitkin laajaa kierteittäin\nkohoavaa tietä, jota se askel askeleelta itselleen raivaa —\nvaistomaisesti. Jokainen kärsimys, jokainen uhraus, jonka se on\nläpikäynyt ja jonka sisäisen merkityksen se on oppinut ymmärtämään,\nmuodostavat askelmat, joille yhä uusiutuvat rodut nousevat, luoden\nne taas vuorostaan uusia työaseita, joita huomataan tarvittavan\nvaivalloisessa raivaustyössä. Vaikka matka on vaivalloinen ja kulku\nhidasta, nousee ihmiskunta kumminkin ryömien huippua kohti.\n\nPaitsi tätä laveaa tietä, johtaa vuoren huipulle myöskin toinen,\nsalainen, kaita tie, jonka ovat polkeneet ne muutamat harvat, jotka\neivät tyytyneet ihmiskunnan karavaanin hitaaseen vaellukseen,\nvaan tekivät uhkayrityksen nousta huipulle lyhyintä tietä. Tästä\nkaidasta tiestä ovat pyhät kirjat kautta aikakausien puhuneet, ja sen\nolemassaolosta ovat todistaneet ne suuret sielut, joita nimitetään\nIhmisen — ja Jumalan — Pojiksi. Sitä on myös kutsuttu ristintieksi ja\nsillä kulkijaa ristinkantajaksi, koska tämän tien kulkija on ottanut\nkannettavakseen ja suoritettavakseen kaikkien entisten elämiensä\nraskaan velkataakan sinä lyhyenä aikana, mikä häneltä nyt kuluu\npäämäärän saavuttamiseksi. Nimitys tuskan tie kuvaa sitä psyykkistä\npainostuksen tunnetta, jonka ihmisen persoonallisuus tuntee syntyäkseen\nuudeksi, korkeammalle minuudelle sopivaksi käyttövälineeksi tällä\nvaivalloisella pyhiinvaellusmatkalla.\n\nPäättäväisenä alkaa pyhiinvaeltaja matkansa. Hänellä on matkasauvanaan\nerottamiskyvyn kehittynyt käyttö, jolla erottaa todellisen\nepätodellisesta. Ja mitä sitten on erottamiskyky? Se on ihmisen\njumalallisen minuuden yhä voimakkaampaa heräämistä itsetietoisuuteen ja\nsen valtikan käsiinsä ottamista, joka määrää jokapäiväiselle elämälle\nvarmat suuntaviivat. Hän on tähän saakka ollut enemmän tai vähemmän\nalemman minuutensa ohjattavissa ja kykenemätön perusteellisesti\narvioimaan elämän harhan todellista merkitystä ihmisen henkiselle\navautumiselle. Nyt hänen katseensa kirkastuu näkemään selvemmin\naineverhojen läpi itse elämän olemukseen, siihen voimaan, joka\nmuodoissa elää ja vaikuttaa. Hän näkee myös elämän tarkoituksen sen\nilmenneissä muodoissa, kuinka jokainen sen näennäinen sirpale on osa\nihmeellisestä Ykseydestä ja kuinka se täyttäessään sisäisen voiman\npakosta elämän tarkoituksia pyrkii tietoiseen yhteyteen Ykseyden\n— Isän — kanssa. Harhan häikäisevät muodot kadottavat vähitellen\nviehätysvoimansa, lakkaavat häntä kahlehtimasta. Himon juuret\nkuihtuvat yksi toisensa perään, sillä niiltä puuttuu maaperä, mistä\nimeä voimaa. Aikaisempi aineellisuuteen tähtäävä pyyde puhdistuu,\njalostuu ja alistuu jumalallisen minuuden nöyräksi palvelijaksi. Vaikka\nhän edelleen elääkin maailmassa, niin hän ei enää ole maailmasta.\nEntisyyden ja nykyisyyden välille on avautunut juopa, joka laajenee\nvaltavaksi virraksi. Hän toteaa, että hän on astunut siihen, kulkenut\nsen yli, ja nyt se ratkaisevasti ehkäisee hänen paluunsa entisyyteen.\nHänestä sanotaan, että hän on virtaan astunut — skrotapatti, ensi\nvihkimyksen läpikäynyt, ja sen peruuttamaton sinetti vihkii hänet yhä\nvoimakkaammin jatkamaan matkaa suurta päämäärää kohden.\n\nTie vuoren huipulle jyrkkenee. Nousu vaatii yhä suurempaa\nvoimanponnistusta ja ristintaakka painaa kaksi verroin raskaana.\nMutta hän huomaa, kuinka jokainen ylöspäinen askel tuo uutta voimaa.\nTajunnan kyvyt kehittyvät. Tunne-elämä puhdistuu. Hyve hyveen jälkeen\npuhkeaa pinnalle ja heijastuu ulkokohtaisesti. Äly kirkastuu, vapautuu\nyhä enemmän persoonallisuuden pyyteistä. Ottamisen lain tilalle astuu\nantamisen laki, sillä side siteen jälkeen persoonallisuuteen katkeaa.\nItselleen omistamisen mahdollisuudet pienenevät persoonallisuuden\npienentyessä, ja jokainen itsestäirtautumisvärähdys tuo tilalle\nvoimia ja kykyjä, joilla voi vapautua eristäytyneen älyn itsekkäistä\nvaatimuksista. Jumalallisen minuuden Ykseyteen tähtäävä voima on yhä\ntuntuvammin hallitseva tekijä. Ja kun hän ei enää tunne haluavansa\nmitään, johon kannattaisi tuhlata älyn ajatusvoimaa, eikä toivo\nitselleen edes palkintona voitonseppelettä ponnistuksistaan, on hän\njoutunut toisen vihkimyksensä pyhätön portille. Se avautuu, hän\nkäy siitä sisälle. Tällöin on hän koditon vaeltaja, jolla ei ole\npaikkaa kuhun päänsä kallistaisi. Koko maailma on hänen kotinsa, ja\nsen kasvoissa näkee hän sen jumaluuden, jota hän aina on ikävöinyt.\nHän tajuaa nyt Isän tahdon ja hänelle tarjoutuu tilaisuus käyttää\nsaavuttamiaan voimia tämän tahdon mukaisesti. Mikäli hän tässä\nonnistuu, on sivuutettu kolmannen vihkimyksen tienristeys, ja viimeinen\ntaival vuoren huipulle, Golgatalle on enää jäljellä.\n\nMitä vaatiikaan tämä viimeinen taival? Eikö vaeltaja jo ollut kylliksi\nalastomaksi riisuutunut persoonallisuuden ja yksilöllisyyden verhoista?\nEikö hän ollut jo täydellisesti vapautunut harhan kahleista? Ei.\nYhä hän kantaa ristiään. Yksilöllisyyden juurien hiussuoniverkosto\nelää vielä hänen sydänveriensä hienommassa solukossa. Vielä Golgatan\njuurella saa se hänet huudahtamaan: \"Isä ota pois tämä kalkki.\" Mutta\nhän voittaa. Mahdollisuudetkin eristettyyn elämään on katkaistava,\nennen kuin astutaan valkeuden mestariuteen. Yksin on voitto\nsaavutettava. Kun hänelle tarjoutuu avuksi ristinkantaja, hylkää hän\ntarjouksen, kantaa sen itse kukkulan huipulle ja astuu voittamaan —\noman itsensä. Ja vasta kun hän elämän ikuiselle ristinpuulle ripustaa\nviimeisen värähtelyn omasta eristäytyneestä minuudestaan, voi hän\nhuudahtaa: \"Se on täytetty, Isä sinun käsiisi annan minä henkeni.\"\nYksilöllinen tajunta on lopullisesti yhdistynyt kaikkeudelliseen\ntajuntaan. Hän on noussut elämän suuren linnun siiville, hän on\nparamahamsa. Hän ja Isä ovat yhtä. Kuoleman portit eivät voi tätä\nyhteyttä katkaista, ei harhan suuret vedet sitä upottaa. Hän on elämän\nja kuoleman herra ja voi astua kamppailevien ihmisveljiensä keskuuteen\nauttajana, tienviittojana — Vapahtajana.\n\n\u003Ctb>\n\nMonen mielestä voinee tämä kaikki tuntua viisastelulta ja hiusten\nhalkomiselta, ja he epäilevät, etteikö tämä sittenkin ole vain\nmielikuvitusta, jolla yritetään pimittää vanhoja perinnäisiä ja\nluonnostaan selviä oppeja. Vakuutan, ettei niin ole asianlaita, ja\njokainen, joka ottaa vaivakseen huomioida elämää, voi sen todeta.\nKatsokaa ihmiskunnan suurta joukkoa, millä äärimmäisillä ponnistuksilla\nja kärsimyksillä se pyrkii onnen valtakuntaan — kehityksen päämäärään,\njota se ei vielä näe, mutta sisimmässään aavistaa. Katsokaa kuinka\nse luo tuosta päämäärästä hataria aatekuvia, luullen onnen olevan\nmilloin rikkaudessa, elämän yltäkylläisyydessä ja ulkonaisessa\nhyvinvoinnissa, milloin maineessa ja kunniassa. Nämä persoonallisten\npyyteiden luomat ajatuskuviot ovat sen kiihottimena ja syöttinä\nalituiseen ponnistukseen, kunnes ihmiset rampoina ja siipirikkoina\nhuomaavat luomansa onnen päämäärän mitättömäksi harhaksi ja alkavat\nsuunnitella korkeampaa onnen ihannetta. Päämäärän mataluudesta ja\npyyteiden halpa-arvoisuudesta johtuu kärsimysten suuruus ja matkan\nhitaus. Katsokaa kuinka tämän lavean kehitystien jokaisella askelmalla\nvaanii katoavaisuus, pettymys ja kuolema, alituinen suurten kärsimysten\nhinnalla ostettu nousu ja lasku, jolla saadaan jonkin verran varmempi\naavistus päämäärän ihanteellisesta korkeudesta.\n\nKatsokaapa vielä omaan sydämeenne, eikö sielläkin esiinny onnenetsintä.\nTunkeutukaa syvälle sydämenne sisimpään ja kuunnelkaa oman\nsydämenne ihmeellistä joutsenlaulua, joka paljastaa onnenkaipuunne\nperusolemuksen. Siinä kuulette perussävelenä korkeimman minuutenne\nikuisen jumalikävöinnin, joka halua yhtyä katoamattomaan ikuiseen\nelämään, Totuuden ja Rakkauden ihanassa ikiolevaisuudessa. Siinä\nkuulette oman pienen persoonallisuutenne pyyteet pienine päämäärinensä\nharhan katoavaisessa maailmassa. Kun rinnastatte nämä onnenkaipuun\nkaksi eri aspektia, niin näette myöskin elämän jyrkän kaidan tien\nja voitte todeta sen olemassaolon omakohtaisesti eittämättömäksi\ntotuudeksi.\n\n\u003Ctb>\n\nSe ainutlaatuinen mestariusvihkimyspaljastus, joka aikoinaan alkoi\nGolgatan pääkallopaikalla, on jatkunut edelleen. Hänhän aikoinaan\nsanoikin: \"Se, mikä ennen on kuiskailtu kammioissa, saarnataan kerran\njulkisesti katoilta.\" Ja mikä ihana onnekas julistus kuuluukaan nyt\nmeidän aikakaudellamme! Jumalkaipuun tyydyttäminen ei nyt enää tarvitse\ntemppelipyhättöjen salaperäistä hämäryyttä, ei erämaan viidakon\nyksinäisyyttä, ei kiduttavaa ruumiin kurittamista eikä yleensä elämästä\npakenemista, vaan se on löydettävissä itse elämästä, sen pulppuavista\nohikiitävistä värähtelyistä, jotka tunkeutuvat meidän sydämemme pyhään\ntemppeliin, jotta me ne siellä asettaisimme jumaluutemme pyhälle\nuhrialttarille eritelläksemme niistä ikiolevaisuuden puhtaimman\nkullan. Kun sen teemme, niin voimme löytää kaipaamamme jumaluuden ja\nkatsoa sitä kasvoista kasvoihin. Kun olemme löytäneet jumalan omassa\nsydämessämme, löydämme sen myös maailmasta kaikessa loistossaan ja\nkirkkaudessaan. Näemme Hänet silloin yhtä hyvin pyhimyksessä kuin\nlangenneessa, yhtä hyvin tietäjässä kuin vielä tietämättömyyden\nkahleissa kamppailevassa, yhtä hyvin epäitsekkäässä uurastajassa kuin\nitsekkäässä toiminnan miehessä ja voimme palvella Häntä nälkäisessä ja\nsairaassa, rakastaa Häntä tylyssä ja siten toimittaa oman sydämemme\nalttarilla se uhri, joka kerran niin ihanasti suoritettiin korkealla\nGolgatan kummulla.\n\nRistin ahdas portti ja sen ristikon takana kuumottava kaita tie on\nnyt kaikille avoin. Sydämemme pyhän temppelin verho on reväisty\nkeskeltä halki. Kaikkein pyhin on paljastettu kaikkien katseille.\nMestariusvihkimyksen pyhää päämäärää julistetaan nyt kaikille, mutta\nlaki sen saavuttamiselle on edelleen sama, pyhä, korkea ja muuttumaton\nkuin aikojen alussa, ja se kuuluu:\n\n    Kuka astuu Herran vuorelle?\n    Ainoastaan se, jolla on viattomat kädet\n    ja joka on puhdas sydämestä.\n\n\n\n\nVALKOINEN VELJESKUNTA JA TEOSOFINEN SEURA\n\n\nUskomattoman pitkässä ihmiskehityskaudessa on ollut aika, jolloin\n\"salainen tieto\", tieto luonnon ihmeellisistä voimista ja\nmahdollisuuksista niiden herruuteen on ollut yleisemmin tunnettu kuin\nnykyisin. Tämä ajanjakso oli jo miljoonia vuosia sitten atlantilaisella\nmaaperällä, jolloin kehityksen johdossa julkisesti vielä esiintyi\njumalallisten dynastioiden jälkeläisiä. Salaisen tiedon yleistäminen\noli mahdollinen ainoastaan sen takia, että ihmiskunta ei vielä silloin\nollut niin itsekäs kuin meidän aikanamme ja tietäjäkuninkaat pitivät\nsilmällä, ettei salaisen tiedon tuntemukseen liittyvä valtavien voimien\nkäyttö saanut muodostua tuhoisaksi. Mutta kuta enemmän ihmiskunta\nitsenäistyi oman älynsä johtoon, sitä mukaan siirtyivät ohjat sen omiin\nkäsiin, ja ihmiset jäivät yhä enemmän vastuunalaisiksi kehityksestään.\nHeidän oli opittava käsittämään syyn ja seurauksen laki niin\nulkokohtaisesti kuin sisäisesti.\n\nAkaashiset aikakirjat kertovat, kuinka näin omaan johtoonsa jäänyt\nihmissuku yhä enemmän ja enemmän eristäytyi, tuli itsekkäämmäksi,\nkäytti tuntemansa salaiset luonnon voimat omaksi hyödykseen ja toisten\ntuhoksi ja poikkesi suunnitelmasta, joka siellä vielä piti olla\ntuoreessa muistossa jumalallisten hallitsijoidensa hallituskaudelta.\nKuta järjestelmällisemmäksi tämä suunta kehittyi, sitä voimakkaammin\nsai jalansijaa suuntaus, jota nimitetään mustaksi magiaksi, ja\njonka pohjimmaisena tunnusmerkkinä on persoonallisuuden palvonta,\neristäytyminen olemassaolon suuresta kokonaisuudesta. Seuraukset olivat\nniin tuhoisat, että syttyi suuri maailmansota mustan ja valkoisen\nvälillä. Musta joutui häviölle ja heidän asumansa mannermaa vaipui\nsuuressa tuhotulvassa valtamerien syvyyksiin. (Näistä tapahtumista\non vielä jäljellä kertomuksia kaikkien kansojen \"pyhissä kirjoissa\"\nvedenpaisumuksen nimellä.) Ihmissuvun henkisen kehityksen johto jäi\nviidennelle juurirodulle. Tällöin tehtiin myös oleellinen muutos\nihmiskehityksen suuntaviivoissa. Salainen tieto, johon liittyi niin\nsuunnaton voimien käyttö ja jonka yleistäminen siveellistä pohjaa\nvailla olevalle ihmiskunnalle oli osoittautunut niin tuhoisaksi,\nkätkettiin vain muutamien harvojen omaisuudeksi. Näiden tuli sitä\nvaalia pyhänä aarteenaan, ja antaa siitä aikakausittain ihmiskunnalle\n— sikäli kuin se oli valmistunut käyttämään niitä jumalallisen\nsuunnitelman mukaisesti. Tämän valiovartioston muodostivat muutamat\nharvat ihmiskunnan kehittyneimmät yksilöt, muutamien harvojen vielä\nmaan johdossa olevien korkeampien olentojen johdolla. Tämä vartiosto\non vielä olemassa meidänkin päivinämme ja tunnetaan Valkoisen\nVeljeskunnan nimellä, tehtävänään ei ainoastaan salaisen tiedon\ntuiki tarkka vartiointi, vaan myös ihmiskunnan opastaminen sille\nhenkiselle asteelle, jolloin heidän aarteensa saisi uudelleen tulla\nkoko ihmissuvun yhteisomaisuudeksi. Tätä tarkoitusta varten on\nValkoinen Veljeskunta kautta aikakausien, vuosituhat vuosituhannen ja\nvuosisata vuosisadan jälkeen tehnyt yrityksiä ihmiskunnan kehityksen\nhenkistyttämiseksi, käyttäen eri aikoina eri menetelmiä, kohdistaen\ntoimintansa milloin uskonnolliseen, opetukselliseen, valtiolliseen\nja hallinnolliseen, milloin tieteelliseen suuntaväylään. Toiminta on\ntapahtunut salaisesti siksi, että ihmiskunta on ollut suurin piirtein\ntäysin tietämätön veljeskunnan olemassaolosta, vaikka muutamat sen\njäsenistä ovat henkilökohtaisesti esiintyneet historian näyttämöllä\nniinä suurina johtajayksilöinä uskonnollisen, valtiollisen ja\ntieteellisen elämän aloilla, joita maailma on ihaillut ja ihmetellyt,\njoiden vaikutus on aina nostanut kehitystä askeleen korkeammalle.\nHarvallapa meidänkään aikanamme on tietoa Valkoisen Veljeskunnan\nolemassaolosta, ja siitä hämärästä tiedosta, mikä Veljeskunnasta\nnykyisin on olemassa — siitä on Teosofinen Seura vastuussa, sillä\nsen syntymän ja toiminnan kautta tuli Valkoinen Veljeskunta jossain\nmäärin tunnetuksi länsimaiselle yleisölle, joka asettui kumminkin tähän\ntiedonantoon hyvin arvostelevalle ja epäilevälle kannalle.\n\nTapahtumien kulku oli lyhyesti seuraava. Joka vuosisata\nuudistuvissa pyrkimyksissään nostaa ihmiskunnan kehitystä jonkin\nverran henkisemmälle asteelle oli Valkoinen Veljeskunta antanut\nkahden jäsenensä tehtäväksi kiinnittää erikoisesti huomionsa\nlänsimaiden yhdeksännentoista vuosisadan älyllisesti korkealle\nkehittyneeseen sivistyneistöön ja sen kautta rahvaaseen, joka kulki\nkorkeampisäätyisten lumoissa ja vanavedessä. Älyllisyys silloisessa\nsivistyneistössä oli kokonaan kohdistunut materialismiin, johon sen\noli täytynyt turvautua kirkkojen taikauskoisten opinkappaleiden\npakottamana. Tätä järkyttääkseen oli Valkoinen Veljeskunta tehnyt\nuseita epäonnistuneita yrityksiä. Viimeinen semmoinen — ennen\nTeosofisen Seuran perustamista — tehtiin Englannissa, yrittämällä\nperustaa seremoniallisen magian seura, jonka johtajana toimi lordi\nLytton Bullver, tunnetun samannimisen kirjailijan isä. Seuraan kuului\nparisenkymmentä tieteellisen maailman tunnettua älymystöylimystä ja\nmestari Kut-Huumi, joka oli toinen T.S:n perustajamestareista, sanoi\nitse olleensa kuusi kertaa heidän kokouksissaan todetakseen yrityksen\ntäydellisen epäonnistuneeksi. Oli ajateltava uutta suunnitelmaa. Oli\netsittävä henkilö, joka voisi toimia Mestarien välittömänä työaseena\nniillä edellytyksillä, jotka kuuluivat Valkoisen Veljeskunnan\ntyöohjelmaan. Pitkän etsinnän jälkeen valittiin tähän tehtävään ainut\nlänsimailla tarjolla oleva henkilö, nainen, jolta puuttui kylläkin se\ntieteellinen sivistys, joka oli ollut edellisen yrityksen henkilöillä,\nmutta jolla oli jotakin, mitä taas näiltä puuttui, nimittäin — Mestarin\nomien sanojen mukaan — voimakas intuitiokyky ja kirkas selvänäkö.\nNäiden ominaisuuksien perustalla otettiin tämä nainen, venäläinen\nHelena Petrovna Blavatsky, Mestarien erikoisen koulutuksen alaiseksi,\nvoidakseen sitten myöhemmin toimia heidän suoranaisena välikappaleenaan\nulkomaailmassa. Opintoaikanaan Mestarien luona liittyi näihin kahteen\nominaisuuteen vielä järkkymätön luottamus Mestareihin ja epäitsekäs\npalvelemisenhalu. Ja kun aika oli sovelias, lähetettiin hänet maailmaan\ntoimeenpanemaan Mestarien suunnitelmaa tarjolla olevien tilanteiden\npuitteissa. Ja näin perustettiin Teosofinen Seura vuonna 1875 Helena\nPetrvona Blavatskyn ja eversti Olcottin ollessa sen ulkonaisina\ntoimihenkilöinä, sen todellisten perustajien kahden Valkoisen\nVeljeskunnan Mestarin pysyessä näkymättömänä suurelle yleisölle, vaikka\nmyöhemmin tieto veljeskunnasta tihkui ulkomaailmankin tietoisuuteen —\nosittain vastoin Mestareiden tahtoa.\n\nMitähän sitten Mestarit oikeastaan tarkoittivat erikoistehtäväksi\nTeosofiselle Seuralle? Olisin halukas väittämään, ettei sitä vielä\ntänäkään päivänä kylliksi syvästi tajuta, vaikka sen pääperustat\novat olleet julkisesti kaikkien pohdittavana ja seura toiminnassa\njo kuutisenkymmentä vuotta. Että näin on asianlaita, on helposti\nkäsitettävissä, kun ajattelee, kuinka laajakantoiset seuran\npääperustat ovat. Yleistä veljeyttä, eri uskontojen suvaitsevaista\ntutkimusharrastusta ja salaisten luonnonlakien tutkimuspyrkimystä\nälyllisesti tarkastettaessa ei niihin luule sisältyvän erikoisempaa\nkuin mitä on monen muun filantrooppisen seuran ohjelmassa. Ovathan\nveljesrakkaus ja suvaitsevaisuus hyveitä, joita jokainen kirkkokunta\nja uskontolahko enemmän tai vähemmän kiihkeästi saarnaa ja koettaa\njuurruttaa kuulijakuntansa tajuntaan, mutta jos T.S:n pääperusteita\ntarkastaa intuitiivisen näkemyksen valossa, niin mitkä arvaamattomat\nhenkiset näköalat avautuvatkaan silloin silmien eteen? Veljeys, joka\naikaisemmin oli rajoittunut veri- tai rotuheimolaisuuden puitteisiin\ntai ylevimmillään ollessa samanuskoisiin, häipyy nyt pois ja sijalle\nastuu näkemys Elämän Ykseydestä, siitä ihmeellisestä, kaikki\nläpäisevästä jostakin, jossa Jumaluus ilmentää elämäänsä, antaen voiman\njokaiselle muuttuvalle muodollensa, muuttaakseen muodon aina uudeksi,\nkykenevämmäksi vastaamaan aina lisääntyvän ja kirkastuvan jokahetkisen\nelonvirtauksen vaatimuksia. Tämän Ykseyden näkemys on T.S:n veljeyden\nperusta, eikä yleinen veljeys sen valossa ole mikään keinotekoisesti\nponnistuksilla saavutettava ihanne, vaan se on luonnonlaki, joka\non jokaisen yksilön todettava voidakseen sen mukaisesti asennoitua\nelämään. Tämä näkemys luo maaperän, jossa oikea kehitys voi\nesteettömästi edistyä. Se on se vanha — nykymaailmalle uusi — aate,\njota Mestarit veljeyden verhossa tarjoavat ihmiskunnalle. Ja jos se\nomaksutaan, niin mikä on tästä lähin seuraus? Siihen viittaa Mestari\nKut-Huumi kirjeessään Mr. Sinnettille seuraavasti:\n\n/#\n \"Kun ihmiset ottavat vastaan uusia aatteita, hyläten vanhat ja\n kuluneet, maailma edistyy: valtavia vallankumouksia syntyy,\n uskontomuodot ja hallitusvallat murskautuvat eteenpäin kulkevien\n aatteiden vastustamattomasta voimasta. Niiden vaikutus on yhtä\n vaikea vastustaa kuin virtaavaa luodevettä. Mutta kaikki tämä\n tapahtuu asteittaisesti, ja ennen sitä meidän on täytettävä\n eräs velvollisuus. Meidän on lakaistava tieltä mahdollisimman\n paljon hurskaitten esi-isiemme jälkeensä jättämää kuonaa. Uudet\n aatteet on istutettava puhtaaseen maaperään, sillä ne koskevat\n kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä. Emme tutki aineellisia ilmiöitä,\n vaan kaikkiallisia aatteita, sillä edellisten ymmärtämiseen on\n jälkimmäisten käsittäminen välttämätön. Nämä käsittelevät ihmisen\n todellista asemaa maailmankaikkeudessa, suhteessa entisiin ja tuleviin\n syntymiin, hänen alkuperäänsä ja lopullista kohtaloaan, kuolemisen\n suhdetta kuolemattomaan, ajallisen suhdetta ikuiseen, äärellisen\n äärettömään, ne käsittelevät aatteita, jotka ovat laajempia, suurempia\n ja selvempiä, koska ne perustuvat vääjäämättömän lain kaikkialliseen\n hallitusvaltaan, lain, joka on muuttamaton ja muuttumaton, koska se\n käsittää vain ikuisen nykyhetken!\"\n#/\n\nTämä _ikuinen nykyhetki_ ja siinä vallitseva vääjäämätön kaikkiallinen\nlaki, _olemassaolon_ sydämen sykintä, pyhimmän rakkauden\npuhtain värähtely, se on yleisen veljeyden pohja ja peruste.\nVälähdyksellinenkin näkemys tästä _ikuisesta nykyhetkestä_ avaa\ntajunnan käsittämään — tai ainakin aavistamaan — sitä valtavaa työtä,\njota Mestarit olivat suunnitelleet Teosofista Seuraa perustaessaan.\nTämän välähdyksen valossa saavat Teosofisen Seuran toiset pääperustat\nmyös asiallisen merkityksensä. Täten vertaileva uskontotutkimus\nmuuttuu tieteeksi, joka huippuunsa vietynä vie tutkijansa älyllisesti\ntoteamaan, kuinka kaikki uskonnot pulppuavat samasta suuresta\nperuslähteestä ja että ne ovat vain aikakaudellisia heijastuksia\nikuisen vääjäämättömän elämän lain äärettömästä _totuudesta_.Samaan\nasemaan joutuu myös salaisten luonnon lakien perustajien osalle\nsuurimmat syytökset ja herjaukset. Heitä syytettiin pettureiksi,\nrikollisiksi onnenonkijoiksi ja tuomittiin samalla tuomiolla, millä\nkaikkia Valkoisen Veljeskunnan lähettiläitä kautta aikojen on tuomittu\n— pimeyden ruhtinaan kätyreiksi. Oli kumminkin muutamia ilmiöitä, joita\nvastaan herjaajien iva taittoi kärkensä. Ei voitu käsittää, kuinka\nnainen, jolla ei ollut mitään maallisia oppiarvoja eikä tiettävästi\nmitään korkeakoulusivistystä, oli voinut niin lyhyessä ajassa kuin\nparissa vuodessa kyhätä kokoon semmoisen teoksen kuin \"Hunnuton\nIsis\", jonka jokainen sivu sisältää erikoistietoja enemmän kuin monet\nlaajat tiedemiesten julkaisemat julkaisut. Eikä siinä kylliksi. Tämän\nteoksen tietomäärä ei rajoitu vain yhden ainoan tieteen ahtaaseen\npiiriin, vaan siinä on käsitelty kaikki nykyaikaisen tieteen haarat\njo tunnettuina tekijöinä, joiden yläpuolella välkähtelee salaisen\ntieteen, Gupta Vidyan, ääretön ulappa, jonka laineille totuuden etsijän\non uskaltauduttava, jos hän mielii konsanaan Totuutta löytää. Tämän\nteoksen ansioksi on luettava, että silloin muutamat vakavat tiedemiehet\nlähestyivät Teosofista Seuraa ja joutuivat siten suoranaisesti\nMestarien vaikutuspiiriin. Niinpä tällöin kuuluisa fyysikko Sir William\nCrookes sai suoranaisia viittauksia \"keksimään\" aineen eri tilat ja\n\"loistavan aineen\", Camille Flammarion uranuurtavat tähtitieteelliset\ntutkielmansa, C.C. Massey hämmästyttävät egyptologiset julkaisunsa\nja Thomas Alva Edison tasimetrinsä ja siihen perustuvat myöhemmän\nkeksintönsä — mainitakseni vain muutamia, joissa Mestarit kirjeissään\ntunnustavat olleensa alkuperäisinä innoittajina. Ilmiöiden aika\nei kumminkaan loppunut tähän, vaikka salaista voimankäyttöä\naineellisimpien ilmiöiden aikaansaamiseksi rajoitettiinkin, sillä\nsinä aikana, jolloin hyökkäykset Helena Petrovna Blavatskya ja T.S:aa\nvastaan olivat kuumimmillaan ja pimeyden veljet luulivat kristittyjen\nkätyriensä avulla saaneen yliotteen, kirjoitti H.P.B. kuolemansairaana\nteoksensa \"Salainen Oppi\", joka tietorikkaudellaan, syvyydellään\nja laajuudellaan ylittää kaikki hänen edelliset julkaisunsa. Tämä\nviimeksi mainittu teos onkin ainutlaatuinen maailmankirjallisuudessa.\nSanottakoon sen kirjallisesta tyylistä mitä tahansa, niin ainakin\nyhdestä seikasta täytynee kaikkien arvostelijoiden olla yhtä mieltä:\ntähän mennessä ei ole julkaistu ainoatakaan niin perinpohjaista ja\nselvää yhteenvetoa tieteen, uskonnon ja filosofian totuuksista ja\nniitä valaistu niin kirkkaalla aikain viisauden valonheittäjällä\nkuin mitä on tehty \"Salaisessa Opissa\". Ja kumminkin täytyy sanoa,\nettä sen syvempään käsittämiseen on tärkeätä, ellei välttämätöntä,\nomata johonkin määrin intuitiota, jotta siihen kätketty salainen\nelämä elpyisi lukijalle siksi todellisuudeksi, mitä varten se alkuaan\noli tarkoitettu. \"Salainen Oppi\" päätti niin sanoakseni \"ilmiöiden\"\nsarjan, ja se on myöskin meidän aikanamme alkanut puhdistaa Helena\nPetrovna Blavatskya siitä häpeällisestä parjausten tulvasta, jota hän\nkoki elämänsä aikana ja todistaa varmemmin kuin mikään muu Valkoisen\nVeljeskunnan olemassaoloa ja Mestareiden osuutta Teosofisen Seuran\nkohtaloissa.\n\nMitkä karmalliset syyt lienevätkään olleet vaikuttamassa Henry Steel\nOlcottin valintaan H.P.B:n työtoveriksi, niin hänen uhrautumisensa\nteosofian levittämisen hyväksi on ymmärrettävissä, kun tietää, että hän\noli joutunut henkilökohtaiseen kosketukseen Mestarien kanssa, jonka\njälkeen hänen kunnioituksensa ja rakkautensa heihin oli horjumaton.\nSitä paitsi hänelläkin oli kykyjä, joita \"ilmiöiden\" aikana käytettiin\nsuuren yleisön mielenkiinnon kohdistamiseksi T.S:aan. Tuhannet olivat\nne sairaat, joita hän magneettisella kyvyllään paransi, ja ellei\nhänellä olisi ollut tärkeämpää elämäntehtävää, olisi tämä hänen\nkykynsä voinut riittää yhden ihmisen elämäntyöksi. Mutta Teosofinen\nSeura oli hänelle kaikkein tärkein, sillä hän aavisti ja uskoi, että\nMestarien työ ja heidän suunnitelmansa mukautuminen oli korkeinta,\nmitä ihminen elämässään voi tavoitella. Tältä periaatteelliselta\npohjalta hän käytännöllisenä toiminnan miehenä ryhtyi organisoimaan\nSeuran ulkonaisia puitteita ja huolimatta aikakauden vastustuksesta\nonnistui siinä niin, että hänen kuollessaan seura oli tiivistynyt\nkokonaisuudeksi ja sillä oli haaraosastoja ja keskuksia siellä täällä\nmaapallon eri nurkilla. Tätä hänen toimintaansa arvostellessaan sanoi\nMestari Kut-Huumi:\n\n\"Hänessä on jotakin, jota hyvin harvoin olemme tavanneet muilla, —\nhänessä on epäitsekkyyttä ja alttiutta itsensäuhraamiseen toisten\nhyväksi. Minkä 'syntien paljouden' tämä riittääkään peittämään!\nHuomautan tässä tuosta aivan yleisestä totuudesta, että vain\nonnettomuudessa tunnetaan todellinen ihminen. Sellainen osoittaa\ntosi miehekkyyttä, joka ottaa rohkeasti kantaakseen oman osansa sen\nryhmän joukkokarmasta, jonka mukana hän työskentelee, tuntematta\nsiitä katkeruutta sekä näkemättä toisia mustemmissa väreissä kuin\nmitä heillä on todellisuudessa tai työntämättä syytä jonkin 'mustan\nlampaan' — erikoisesti valitun uhrin niskoille. Sellaista todellista\nmiestä me tahdomme aina suojella ja huolimatta hänen erehdyksistään\nkoetamme edistää hänessä piilevää hyvää. Tällainen ihminen on ylevän\nepäitsekäs, hän upottaa oman persoonallisuutensa ajamaansa asiaan eikä\nvälitä niistä ikävyyksistä eikä moitteista, joita kohdistetaan häneen\nsyyttömästi.\"\n\nOlcott'in uskollisuus Mestareille tuli ihanasti palkituksi vielä hänen\neläessään. Hän sai oppia tuntemaan Mestareiden valitseman seuraajansa\nennen kuolemaansa ja kuolla tietoisena siitä, että hänelle rakkaan\nTeosofisen Seuran olemassaolo oli perustajienkin poismuuton jälkeen\ntaattu. Kuolinhetkelläänkin sai hän nähdä Mestarinsa ruumiillistuneina\nvuoteensa ääressä heittämässä tässä elämässä viimeisiä jäähyväisiä.\n\nToinen kausi, Besant-Leadbeater-kausi, on siksi läheinen, että se\non pääpiirteissään tunnettu ja vielä tuoreessa muistossa T.S:n\njäsenille, mutta erittäinkin on se tunnettu ulkomaailmalle, sillä\nAnnie Besantin loistavat kirjailija- ja puhujaominaisuudet olivat\nomiaan hämmästyttämään maailmaa, vallankin kun näihin ominaisuuksiin\nliittyi länsimaiden korkealle arvioima lukeneisuus ja länsimaiseen\nsivistykseen kuuluva perinpohjainen perehtyneisyys. Mutta teosofeja\nkiinnosti ja innosti enemmän tuntea ja nähdä hänen omistavan kaikki\nnämä loistavat lahjansa teosofiseen työhön Mestareille, jotka hänkin\nhenkilökohtaisesti tunsi. Kuolemaansa asti heille uskollisena oli\nhänkin valmis noudattamaan heidän pienintäkin viittaustaan sikäli\nkuin hän niitä käsitti, ja silloinkaan, kun hän ei ollut täysin\nselvillä viittausten pohjimmaisesta tarkoituksesta, ei hän epäröinyt\nasettaa omaa persoonallisuuttaan maalitauluksi maailmalle, jos\nviittauksen toimeenpaneminen aiheuttaisi moitetta tai pilkkaa asiaan\nperehtymättömien taholta. Vaikka mestareiden ohjelmaan ei kuulu\nkäyttää sokeita välikappaleita ja alistaa kenenkään tahtoa pakolla\nnoudattamaan heidän ohjeitaan, niin oli tälläkin työntekijällä\nsiksi laaja intuitiivinen näkemys, että hänen tahtonsa alistaminen\nMestarien suunnitelman mukaisesti tapahtui niin sopusuhtaisesti hänen\noman korkeamman minuutensa kanssa, että epäröinnin mahdollisuuskin\nhäipyi olemattomiin. Tämä ominaisuus esiintyi silmiinpistävimpänä\nKrishnamurtin kasvatus- ja kehitysaikana. Tri Besantille esittivät\nMestarit, että hän ottaisi kasvattaakseen yksityisseikkoja myöten\nmäärätyllä tavalla erään 10-vuotiaan pojan, jonka he olivat\nvalinneet Maailmanopettajan erikoiseksi käyttövälineeksi. Moni hänen\nasemassaan olisi epäröinyt, oliko mahdollista jo tällöin tarkalleen\ntietää, voiko tuosta pojasta koskaan tulla mitään opettajaa tai\nvielä vähemmän Maailmanopettajaa. Mutta hänen intuitiokykynsä näki\nsyvemmälle. Hän astui maailman eteen tehtävineen, vaikka saikin\nosakseen maailman ivahymyilyn ja monen vihan, teki parhaansa, ehkäpä\nerehtyen yksityiskohdissa, ja ennen kuolemaansa sai hänkin nähdä,\nettei hänen luottamuksensa Mestareihin ollut pettänyt: Krishnamurti\nesiintyy nykyhetkellä opettajana ja koko maailma saa kuulla hänen\nerikoisjulistustaan. Onko hän Maailmanopettaja siinä merkityksessä,\nmissä tri Besant häntä maailmalle esitti, siitä sanoo Krishnamurti itse\nviime vuonna Uudessa-Seelannissa pitämissään puheissa seuraavasti:\n\n\"Tri Besant sanoi kaikille jäsenille ja sen jouduin hyvin usein\nkuulemaan: 'Me valmistamme Maailmanopettajan tuloa. Pitäkää mielenne\navoinna. Hän voi puhua vastoin kaikkea sitä mitä ajattelette ja sanoa\nsen eri tavalla.' Ja te olette, jotkut teistä, valmistaneet tätä\nkaksikymmentä vuotta, jopa kauemminkin eikä tässä suinkaan merkitse\nmitään se, olenko minä Maailmanopettaja vai enkö. Kukaan ei voi\ntietystikään sanoa sitä teille, koska sitä ei tiedä kukaan muu kuin\nminä itse. En ole milloinkaan väittänyt sitä vastaan.\"\n\nJa kun tri Besantilta hiukan ennen hänen kuolemaansa kysyttiin, minkä\ntyönsä hän ihmiskunnalle tekemistään suurista palveluksista itse\npitää tähdellisimpänä, vastasi hän, että se oli Mestarien tahdon\nnoudattaminen Krishnamurtin kasvattamisessa ja kehittämisessä.\n\nEn voi olla mainitsematta erästä seikkaa, joka\nBesant-Leadbeater-kaudella on leimaa-antavan ominainen. Tällöin\nalettiin järjestelmällisesti soveltaa ns. okkulttisia menetelmiä\nsekä länsimaisiin tieteenhaaroihin että psykologian alaan kuuluviin\nmetafyysillisiin probleemeihin. Tri Besant ja piispa Leadbeater olivat\nmolemmat selvänäkijöitä, edellinen intuitiivisesti ja jälkimmäinen\nokkulttisesti. Laajoja tutkimuksia tehtiin esimerkiksi kemian ja\nfysiikan alalla, ja kuinka laajalle nämä tutkimukset ulottuivat\nmetafysiikassa, siitä ovat todistuksena semmoiset teokset kuin\nLeadbeaterin \"Occult Chemistry\" (Okkulttinen kemia) ja \"Hidden Side\nof Things\" (Asioiden salainen puoli). Samaan kategoriaan voi myös\nlukea teoksen \"Ihminen, mistä ja mihin\" useita muita mainitsematta.\nSanokoon nykyinen maailma näistä teoksista ja niissä esiintyvistä\ntutkimuksista mitä tahansa, tuomitkoon ne mielikuvitukseksi tai\npetosyritykseksi, se on merkityksetöntä, sillä ne eivät ole vielä\nnykyhetken arvosteltavissa, eivätkä nykyhetken oppineimmatkaan,\nintuitiokyvyttöminä, kykene niiden pätevyyttä tai pätemättömyyttä\nratkaisemaan. Mutta on otaksuttavissa, että kun kaukaisessa\ntulevaisuudessa kerran kirjoitetaan maailman sivistyshistorioita, niin\nsilloin Teosofinen Seura tullaan nimeämään ensimmäisenä niiden yhtymien\njoukossa, jotka ottivat okkultisen tutkimusmenetelmän ohjelmaansa\ntutkiakseen ilmennyttä elämää ja voidakseen sen avulla lähestyä sitä\nsuurta ja salaista, jota Mestarit nimittivät ikuiseksi nykyhetkeksi.\n\nSen, mitä olisi sanottava parhaillaan käymässä olevasta T.S:n\ntoimintakaudesta, täytyy rajoittua toteamiseen, että Mestarien lupaus\nolla mukana T.S:ssa niin kauan kuin kolmekin sen jäsentä on uskollista\nheidän suunnitelmalleen, on pitänyt paikkansa. Ne yksilöt Teosofisessa\nSeurassa, jotka ovat pitäneet omat suunnitelmansa Mestareiden\nsuunnitelmaa parempina, ovat eronneet T.S:sta ja perustaneet omat\nseuransa, mutta Mestareitamme ja heidän johtoaan he eivät ole vieneet\nmukanaan. Mestareiden johtovaikutus ja läsnäolo on Adyarin Seurassa\nilmeinen vielä tänäkin päivänä. Tällä hetkellä se on havaittavissa\nsiinä avarassa laajakatseisuudessa, joka nykyisellä T.S:n johdolla\non maailmahädälle ja niissä lukuisissa työmenetelmissä, joita on\nsuunniteltu maailmahädän auttamiseksi. Ei ole unohdettu yksilöä eikä\nyhteisöä, kumpaankin on kiinnitetty huomiota sekä erikseen että\nmerkityksessään toisilleen. Kaikki se suunnaton tieto, mitä tähän\nsaakka on annettu, on otettu pohjaksi seuran työmenetelmissä, ja\nniihin luodaan se valaistus, mikä on voitu, jotta se tehoaisi sekä\nnykyaikaiseen individualismiin että nykyaikaiseen kooperatiiviseen\nsuuntaukseen. Jos käytte näitä eri työmenetelmiä lähemmin tarkastamaan\n— ei ulkopuolisena tarkkailijana, vaan kokemalla niitä itse työssä,\nniin olette piankin huomaava voiman, joka niiden takana on, ja mitä\ntodellisempi on pyrkimyksenne, sitä varmemmin ja pikemmin avautuu\nhengen silmänne näkemään Mestareiden suunnitelman siinä maailmassa,\njossa Viisaudenmestarien Valkoinen Veljeskunta asustaa.\n\n\n\n"]