[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fWyEMfKGM2v42OOWtKMk6i7MsbaCQsPeEn_iBl45XjFQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":29,"gutenbergSummary":33,"gutenbergTranslators":34,"gutenbergDownloadCount":36,"aiDescription":37,"preamble":38,"content":39},313,"Coriolanus","Shakespeare, William",1564,1616,"313-shakespeare-william-coriolanus","313__Shakespeare_William__Coriolanus",null,"naytelma",[],[15,16],"brittilainen","klassikot","fi",1623,1887,21236,123698,false,20188,[25,26,27,28],"Coriolanus, Cnaeus Marcius -- Drama","Generals -- Drama","Rome -- Drama","Tragedies (Drama)",[30,31,32],"British Literature","Classics of Literature","Plays/Films/Dramas","\"Coriolanus\" by William Shakespeare is a tragedy written around 1608. Set in early Rome during a time of civil unrest, it follows the proud patrician warrior Caius Marcius, who earns the name Coriolanus through his military valor. When political conflict with the common people leads to his banishment, the defiant hero makes a shocking choice that threatens Rome itself. This tale of pride, politics, and family loyalty explores the collision between individual honor and civic duty. (This is an automatically generated summary.)",[35],"Cajander, Paavo Emil",355,"Shakespearen tragedia roomalaisesta sotapäälliköstä Cajus Marciuksesta, joka saa lisänimen Coriolanus valloitettuaan volskilaisten kaupungin. Palattuaan Roomaan hän ajautuu välirikkoon kansan ja tribuunien kanssa, mikä johtaa maanpakoon ja kostonhimoiseen liittoutumiseen entisten vihollisten kanssa.","William Shakespearen 'Coriolanus' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 313.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","CORIOLANUS\n\nKirj.\n\nWilliam Shakespeare\n\n\nPaavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1887.\n\n\n\n\n\n\nNäytelmän henkilöt:\n\nCAJUS MARCIUS, myöhemmin Cajus Marcius Coriolanus, roomalainen ylimys.\nTITUS LARTIUS,  |  päälliköitä sodassa volskilaisia vastaan.\nCOMINIUS,       |\nMENENIUS AGRIPPA, Coriolanon ystävä.\nSICINIUS VELUTUS,  |  kansantribuuneja.\nJUNIUS BRUTUS,     |\nNuori MARCIUS, Coriolanon poika.\nRoomalainen airut.\nTULLUS AUFIDIUS. volskilaisten sotapäällikkö.\nAufidion alapäällikkö.\nAufidion salaliittolaisia.\nAntiumin kansalainen.\nKaksi volskilaista vahtimiestä.\nVOLUMNIA, Coriolanon äiti.\nVIRGILIA, Coriolanon puoliso.\nVALERIA, Virgilian ystävä.\nVirgilian kamarirouva.\n\nRoomalaisia ja volskilaisia senaattoreja, patriiseja, aediileja.\nliktoreita, sotamiehiä, kansalaisia, sanansaattajia, Aufidion\npalvelijoita ja muita seuralaisia.\n\nTapahtuu osaksi Roomassa, osaksi volskilaisten ja antiaattein\nalueilla.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Katu Roomassa.\n\n    (Joukko kapinoivin kansalaisia tulee sisään, sauvoilla,\n    kangilla ja muilla aseilla varustettuina.)\n\n1 KANSALAINEN.\nKuulkaa mitä sanon, ennenkuin eteenpäin mennään.\n\nKAIKKI.\nPuhukaa, puhukaa!\n\n1 KANSALAINEN.\nOletteko kaikki päättäneet ennemmin kuolla kuin nälkään nääntyä.\n\nKAIKKI.\nOlemme, olemme.\n\n1 KANSALAINEN.\nEnsinnäkin, niinkuin tiedätte, on Cajus Marcius kansan päävihollinen.\n\nKAIKKI.\nTiedämme, tiedämme.\n\n1 KANSALAINEN.\nTappakaamme hänet, niin saamme itse määrätä viljan hinnan. Onko se\npäätös?\n\nKAIKKI.\nOn kuin onkin. Sen teemme. Pois matkaan.\n\n2 KANSALAINEN.\nVielä sananen, hyvät kansalaiset!\n\n1 KANSALAINEN.\nHuonojahan kansalaisia me olemme, mutta patriisit muka hyviä. Meille\nvoisi pelastukseksi olla se, minkä isoiset ylellisyyteensä tuhlaavat.\nJos he vaan tähteensä meille antaisivat, niiden vielä kelvatessa, niin\nsaattaisimme pitää heidän apuansa ihmismäisenä. Mutta me olemme heille,\nheidän mielestään, liian kalleita; kiduttava kälpeytemme, kurjuutemme\nnäky on ikäänkuin erityisluettelo, jossa näkevät oman ylellisyytensä.\nMeidän kärsimyksemme on heille voitoksi. -- Kostakaamme seipäillämme,\nennenkuin he meidät seivästävät, sillä jumalat sen tietäkööt, että\ntässä puhun enemmän leivän nälästä kuin koston janosta.\n\n2 KANSALAINEN.\nCajus Marciotako etenkin kostonne tarkoittaa?\n\nKAIKKI.\nHäntä etupäässä; hän kohtelee rahvasta kuin ilmeinen koira.\n\n2 KANSALAINEN.\nEttekö muista, mitä hyvää hän on isänmaallensa tehnyt?\n\n1 KANSALAINEN.\nKyllä, ja olisimme valmiit hänelle siitä kiitostakin antamaan, jos ei\nhän itse hankkisi itselleen korvausta ylpeydellään.\n\n2 KANSALAINEN.\nNo, mutta älkää noin herjaten puhuko.\n\n1 KANSALAINEN.\nMinä sanon teille, että mitä hän on erinomaista tehnyt, sen hän on\nsiinä mielessä tehnyt. Herkkätuntoiset ihmiset sanokoot sen tapahtuneen\nisänmaan hyväksi, mutta sen hän on tehnyt vaan äitinsä mieliksi ja\nosaksi tyydyttääkseen ylpeyttänsä; sillä hän on ihan yhtä ylpeä kuin\nurhoollinenkin.\n\n2 KANSALAINEN.\nTe panette viaksi hänelle mitä hän ei voi luonteessaan muuttaa. Ettehän\nainakaan sanone häntä ahneeksi.\n\n1 KANSALAINEN.\nVaikka sitä en sanoisikaan, en kuitenkaan ole syytöksien puutteessa;\nhänessä on vikoja niin runsaasti, että väsyy niitä luetellessaan.\n(Ilohuutoja ulkoa.) Mitä ilohuutoja siellä? Toinen puoli kaupunkia on\nliikkeellä. Miksi tässä jaarittelemme? Pois Capitoliin!\n\nKAIKKI.\nTulkaa, tulkaa!\n\n1 KANSALAINEN.\nVait! Ken tuossa tulee?\n\n    (Menenius Agrippa tulee.)\n\n2 KANSALAINEN.\nMenenius Agrippa, se kunnon mies, joka aina on kansaa rakastanut.\n\n1 KANSALAINEN.\nHän se on jotenkin kelpo mies; kunhan vaan kaikki muut olisivat\nsamanlaisia.\n\nMENENIUS.\nMik' ompi, kansalaiset? Minne matka.\nKädessä seipäät, kanget? Mikä nyt on?\n\n1 KANSALAINEN.\nAsiamme ei ole senaatille tuntematon, he ovat jo kahden viikon ajan\nkuulleet hoettavan mitä aiomme tehdä ja minkä nyt tahdomme heille\ntyössä näyttää. Sanotaan köyhillä armon-anojilla olevan vahvat keuhkot,\nmutta nyt saavat tuta, että meillä on vahvat kouratkin.\n\nMENENIUS.\nMut, hyvät ystävät ja naapurukset,\nNäin hukka teidät perii.\n\n1 KANSALAINEN.\n                         Mahdotonta;\nHukassa tässä ilmankin jo ollaan.\n\nMENENIUS.\nMut, ystäväni, tietkääs, patriiseilla\nOn hellin huoli teistä. Tänä puutteen\nJa hädän aikana te yhtä hyvin\nTaivasta sauvoillanne piestä voitte\nKuin Rooman valtaa, joka tietään kulkee.\nTuhannet suitsivitjat katkaisten,\nVahvempirenkaiset, kuin millä häntä\nSitoa voitte te. Tää kallis aik' on\nJumalten työt', ei patriisein. Täss' auttaa\nVain polven notkistus, ei käsivarret.\nAh! kurjuutenne ajaa teitä sinne,\nMiss' isompi on kurjuus tarjona.\nJa vallanpitäjiä soimaatten te,\nJoill' isällinen teist' on huoli, vaikka\nKirootte heitä niinkuin vihamiestä.\n\n1 KANSALAINEN.\nHuoliko meistä? -- Vieläkö mitä! -- He eivät milloinkaan ole meistä\nhuolineet. Antaneet meidän nälkään nääntyä, ja omat aittansa viljaa\ntäyteen ahtaneet; säätäneet kiellon koron kiskomiselle, auttaakseen\nkoronkiskureita; päivittäin peruuttaneet terveellisiä lakeja, rikkaita\nvastaan säädettyjä, ja päivittäin keksineet yhä ankarampia asetuksia,\nkahlehtiakseen ja sortaakseen köyhää, jos ei sota meitä niele, niin he\nmeidät nielevät, ja siinä se on heidän rakkautensa meitä kohtaan.\n\nMENENIUS.\nNyt teidän myöntää täytyy, että joko\nOlette merkillisen ilkeät\nTai tyhmäpäiset pöllöt. Sievän sadun\nNyt kerron teille; tunnette sen ehkä,\nMut koska tarkoitukseeni se sopii,\nNiin ehkä juttelen sen vielä kerran.\n\n1 KANSALAINEN.\nAntakaa kuulla; vaan älkää luulkokaan, että voitte herjamme suittaa\ntuolla tarinallanne. Antakaa kuulla, olkaa niin hyvä!\n\nMENENIUS.\nKerranpa kaikki ruumiin-osat nousit\nKapinaan vatsaa vastaan, tehden kanteen,\nEtt' tämä yksin keskiruumiin valtas.\nKuin kuilu laiskana ja toimetonna,\nJa, toisten haltuun jättäin työt ja vaivat.\nVaan ruuan ahmi; muut kun sitä vastoin\nNäit, kuulit, kävit, aattelit ja tunsit.\nJakaen keskenään kaikk' askareet,\nJoist' oli koko ruumihille ilo\nJa yhteishyöty. Siihen vatsa vastas, --\n\n1 KANSALAINEN.\nNo niin, mitä vatsa siihen vastasi?\n\nMENENIUS.\nSen heti sanon. -- Naurun tapaisella --\nEi keuhkoista se tullut, mut näin ihan --\n(Voin antaa vatsan yhtähyvin nauraa\nKuin puhua,) se ilkkuin vastas noille\nKapinannostajille nurkujille,\nJotk' eivät sille mitään sois, juur' niinkuin\nTe senaattia morkkaatten, siit' ett'ei\nSe ole teidänmoinen.\n\n1 KANSALAINEN.\n                     Vatsan vastaus?\nPää kuninkaamme, vartijamme silmä.\nSydän neuvojamme, käsi soturimme,\nHepomme sääri, kieli räikkämme.\nJa muutkin tämän pajastomme tuet\nJa pienet pönkät, nuo jos --\n\nMENENIUS.\n                             Mitä, mitä? --\nNo tuolla vasta suu on! -- Mitä, mitä?\n\n1 KANSALAINEN.\nTuon ahman vatsan sorron alle joutuis,\nTuon ruumiin likaviemärin, --\n\nMENENIUS.\n                              No entä?\n\n1 KANSALAINEN.\nSanotut jäsenet jos kanteen nostais.\nMitäpä vatsa vastais?\n\nMENENIUS.\n                      Sen mä sanon;\nVaan vähän malttia (ei paljon teillä\nSit' ole juur'), niin kerron vatsan vastuun.\n\n1 KANSALAINEN.\nNo tuota kestää!\n\nMENENIUS.\n                 Ystäväni, huomaa:\nTuo kunnon vatsa oli miettiväinen,\nEi kärkäs niinkuin syyttäjä, ja vastas:\n\"Mun helmaystäväni, tosin kyllä\nMa ensin nautin kaiken ravinnon,\nJost' elantonne saatte te; ja syystä,\nKosk' olen, nähkääs, koko ruumiin aitta\nJa varahuone; minä, muistakaahan,\nVerenne virtaa myöten lähetän sen\nSydämmen hoviin, aivon istuimelle;\nJa ruumiin solien ja soppein kautta\nVäkevin hermo saa ja pienin suoni\nMinulta luonnolliset tarpehensa,\nJoist' elää se. Ja vaikka ette kaikki,\nMun ystäväin,\" -- näin, nähkääs, puhuu vatsa, --\n\n1 KANSALAINEN.\nNo niin, ja sitten?\n\nMENENIUS.\n                    \"Vaikka ette kaikki\nVoi nähdä, mitä kullenkin ma annan,\nNiin saatan toteen näyttää, miten multa\nTe saatte mehun kaikesta, mut mulle\nJätätte perkeet vaan.\" Mit' arvelette?\n\n1 KANSALAINEN.\nSep' oli vastaus. Entä sovitelma?\n\nMENENIUS.\nSenaatti Rooman on tuo hyvä vatsa.\nJa kapinoivat raajat te; sen huolta\nNyt aatelkaa ja miettikäätte tarkoin,\nMit' yhteis-etu vaatii, niin te näätte,\nEtt'ei se, mitä saatte, yhteist' ole,\nVaan heistä lähtee se ja teille tulee,\nEik' itsestänne suinkaan. -- Mitä sanot,\nSä, tämän kokouksen isovarvas?\n\n1 KANSALAINEN.\nMinäkö isovarvas? Miksikä isovarvas?\n\nMENENIUS.\nKun, vaikka halvin, matalin ja kurjin,\nTät' älykästä kapinata johdat.\nSa raukka, vaikka ajoon olet kehnoin,\nEdellä käyt, kun hyötyä sä vainut. --\nEsille kanget, seipäät vaan! Nyt Rooma\nRottainsa kanssa ottelee, ja myrkyn\nSyö heistä toinen. -- Terve, jalo Marcius!\n\n    (Cajus Marcius tulee.)\n\nMARCIUS.\n                                           Kiitos! --\nMik' on sun, sinä jäyhä roskajoukko,\nJok' älyparkaas syyhyvätä kynsit,\nKunnes se rohtuu?\n\n1 KANSALAINEN.\n                  Kohtelias aina!\nMARCIUS.\nKen kohtelias teille on, se häijyst'\nImartelee. Mitä tahdotte te, koirat?\nEi sota hyvä, eikä rauha; toinen\nPeloittaa teitä, toinen röykkeiks saattaa.\nKen teihin luottaa, jalopeuran sijaan\nJäniksen saa, ja ketun sijaan hanhen.\nOlette yhtä taattavat kuin jäällä\nTulihiili on tai rae päiväsessä.\nRikollist' ylistämään teiss' on miestä\nJa rankaisijaa parjaamaan. Ken mainett'\nOn ansainnut, teilt' ansainnut on vihaa.\nHalunne on kuin sairaan ruokahalu,\nSit' enin himoo se, mist' enin haittaa.\nKen suosioonne luottaa, lyijy-evin\nSe ui ja ruovolla se tammen kaataa.\nTe hirtehiset! Hiis teit' uskokoon!\nTe mieltä joka hetki muuttelette:\nNyt halpa äskeinen on suosikkinne,\nJa jalo se, jot' äsken vihasitte.\nMi hätänä, kun kautta kaupungin te\nRääkytte reimaa senaattia vastaan,\nMi jumalia likinn' ohjaa teitä\nJa toisianne syömäst' estää? -- Mikä\nOn tarkoitus?\n\nMENENIUS.\n              Asettaa viljan hinta.\nSanovat: viljaa kaupungiss' on kyllin.\n\nMARCIUS.\nNe hirtehiset! Niin vain? Takan luona\nHe istuvat ja Capitolin toimet\nHe tietävänsä luulevat, ken nousee\nJa kuka sortuu; puolueita luovat\nJa avioita; puoltaan vahvistavat.\nJa kenkärajains' alle sortavat\nHe vastenmielisensä. Kyllin viljaa!\nJos aateli vaan hiiteen heittäis säälin\nJa mun sois miekkaa käyttää, tuhansittain\nNoit' orjia ma löisin, luoden röykyn\nNiin korkean kuin keihääni on pitkä.\n\nMENENIUS.\nEi, nää jo ovat tyynni malttuneet.\nHe, nähkääs, julmia on pelkureita,\nVaikk' älyn puute heiss' on suuri. Entä\nTuo toinen joukko?\n\nMARCIUS.\n                   Hajan. Hirteen kaikki!\nHe nälkää huusivat ja sananlaskuj'\nYnisivät, sen kaltaisia kuin:\n\"Suu särjelläkin\", \"nälkä kova vieras\",\n\"Ei vatsa nuollen täyty\", \"herrain kanssa\nEi marjaan menemistä\", moisin pätkin\nHe nurkuns' ilmi toivat, ja kun pyyntö,\nTuo kumma, myönnettiin, -- jok' aatelilta\nMasensi mielen, kalvaaks tehden vallan.\nNiin vimman ilosta he kiljuivat\nJa lakkins' ilmaan heittivät, ikäänkuin\nKuun sarviin tahtoen ne kiinnittää.\n\nMENENIUS.\nNo, mitä sitten heille myönnettiin?\n\nMARCIUS.\nViis kansan valitsemaa tribuunia,\nSen roskaviisautt' edustamaan; -- Brutus,\nSicinius, ja -- hitto heitä muisti!\nHajoittaa sais nuo roistot Rooman ennen\nKuin moiseen minä taipuisin; näin valtaa\nHe yhä saavat, lisää vaatien\nKapinan uhalla.\n\nMENENIUS.\n                Se kummallist' on.\n\nMARCIUS.\nPois, kuotukset, pois kotihinne!\n\n    (Sanansaattaja tulee kiireesti.)\n\nSANANSAATTAJA.\n                                Miss' on\nSe Cajus Marcius?\n\nMARCIUS.\n                  Tässä. Mitä tahdot?\n\nSANANSAATTAJA.\nIlmoittaa: aseissa on volskilaiset.\n\nMARCIUS.\nSep' oivaa! Näinpä suoriks päästään noista\nMädistä perkeistä. -- Kas, tuossa isät!\n\n    (Cominius, Titus Lartius ja muita senaattoreja,\n    Junius Brutus ja Sicinius Velutus tulevat.)\n\n1 SENAATTORI.\nMit' äsken, Marcius, kerroitte, on totta:\nAseiss' on volskilaiset.\n\nMARCIUS.\n                         Kuuman teille\nAufidius, heidän johtajansa, antaa.\nEn kadehdi ma hänen suuruuttaan,\nMut jos en ois mik' olen, tahtoisin ma\nHänenä olla.\n\nCOMINIUS.\n             Yhdess' ottelitte.\n\nMARCIUS.\nJos sotis mailma, puoli puolta vastaan,\nJa hän mun puoltan' oisi, luopuisin ma.\nOtellakseni hänen kanssaan. Hauska\nUsuttaa leijonaa!\n\n1 SENAATTORI.\n                  Te, jalo Marcius,\nCominiota seuraatten kai sotaan?\n\nCOMINIUS.\nSen taannoin lupasitte.\n\nMARCIUS.\n                        Sen ma tein.\nJa siinä pysyn. -- Saatpa nähdä, Lartius,\nKuink' isken vielä kerran Tullust' otsaan.\nKuin? Rampako? Ja jäätkö pois?\n\nLARTIUS.\n                               En, Marcius;\nMa toiseen sauvaan nojaan, toisell' isken;\nMa myötä tulen.\n\nMARCIUS.\n                Aito-aateluutta!\n\n1 SENAATTORI.\nNyt Capitoliin tulkaa, siellä parhaat\nOdottaa ystävät.\n\nLARTIUS (Marciolle).\n                 Te etupäässä;\nCominius sitten; jäljessä me muut;\nSyyst' etusija teill' on.\n\nCOMINIUS.\n                          Jalo Marcius!\n\n1 SENAATTORI (kansalaisille).\n                                        Pois, kotiin!\n\nMARCIUS.\nMukaan tulkoot: volskilaisill'\nOn paljon viljaa; aittain kaivajiksi\nMukahan rotat! -- Kunnon mässääjät,\nNyt hehkeimmäll' on uljuutenne; tulkaa!\n\n    (Senaattorit, Cominius. Marcius, Titus Lartius\n    ja Menenius poistuvat. Kansa hiipii pois.)\n\nSICINIUS.\nNiin pöyhkää onko toista kuin tuo Marcius?\n\nBRUTUS.\nEi mokomaa.\n\nSICINIUS.\n            Kun kansantribuuneiksi\nValittiin meidät, --\n\nBRUTUS.\n                     Näitkö sitä suuta\nJa silmäystä?\n\nSICINIUS.\n              Niin ja ivaa sitten.\n\nBRUTUS.\nVihoissaan jumaliakin hän pilkkaa.\n\nSICINIUS.\nJa ilkkuu kuuta kainoa.\n\nBRUTUS.\nTää sota hänet nielköön! Miehuudestaan\nHän liiaks ylpeilee.\n\nSICINIUS.\n                     Sellainen luonne.\nKun onni sitä kuihkoo, päivän kalvett'\nIvaten tallaa. Mutta ihme, että\nHän röyhkeydessään palvelemaan taipuu\nCominiota.\n\nBRUTUS.\n           Mainetta hän lempii\nJa onkin jo sen suosikki; mut maine\nEi säily eikä kasva muuten paitsi\nLikinnä ensimmäistä; kommellukset\nPäämiehen syyksi jäävät, vaikka tekis\nHän kaikki mitä voi, ja löyhä moite\nSe Marciosta huutaa: \"Oi, jos johto\nHäll' olis ollut!\"\n\nSICINIUS.\n                   Taas jos hyvin käypi,\nNiin kansan mieli, Marcioon kiintyneenä,\nCominiolta ansion vie.\n\nBRUTUS.\n                       Niin kyllä;\nCominion maineest' on jo puolet Marcion,\nVaikk' ilman hänen vaivattaan; ja hälle\nCominion virheet lisää mainett' antaa,\nVaikk' ilman hänen ansiottaan.\n\nSICINIUS.\n                               Pois nyt,\nJa valmistuksist' urkkikaamme tieto\nJa mihin toimiin retkeänsä varten\nTuo juonikko nyt ryhtyy.\n\nBRUTUS.\n                         Lähtekäämme!\n\n    (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Corioli. Senaatintalo.\n\n    (Tullus Aufidius ja senaattoreja tulee.)\n\n1 SENAATTORI.\nVai luulette te siis, Aufidius, ett' on\nVihiä Rooma tuumistamme saanut\nJa tuntee hankkeemme.\n\nAUFIDIUS.\n                      Ken muuta luulis?\nMit' ompi meillä koskaan ajateltu,\nJot' olis toimeen saatu, ennen kuin\nSen Rooma haistoi? Neljä päivää sitten\nSain tietoja; näin sanat kuuluu -- kirje\nOn, luulen, muassani; niin, täss' on se:\n(Lukee.) \"Pestattun' ovat joukot; epätietoist'.\nItäänkö vaiko länteen. Suur' on hätä,\nJa kansa kapinoi. Cominius\nJa vanha vihamiehenne, tuo Marcius\n(Mi vihatumpi Roomass' on kuin teillä).\nJa Lartius, uljas Rooman mies, ne kolme\nYrityst' ohjaavat, niin kerrotaan,\nMut minne? Luultavasti teitä vastaan.\nSiis, varokaa!\"\n\n1 SENAATTORI.\n                Väkemme jalkeill' ompi,\nEik' ole epäiltykään, ettei Rooma\nSotahan olis valmis.\n\nAUFIDIUS.\n                     Viisast' oli\nSalassa pitää hankkehenne, kunnes\nNäkyä niiden täytyisi; mut Rooma\nNe hautumasta keksi. Näin se tyhjäks\nOn tehnyt aikomuksemme, jok' oli:\nMont' ottaa kaupunkia, ennen kuin\nTies Rooma meidän jalkeill' olevankaan.\n\n2 SENAATTORI.\nNyt, jalo Aufidius, toimihinne!\nVäkenne luoksi rientäkää; me yksin\nCoriolia vartioimaan jäämme.\nJos meitä saartavat he, sotajoukoll'\nAvuksi tulkaa. Epäilen tok', että\nTuo meitä tarkoittaa.\n\nAUFIDIUS.\n                      Ei epäilystä;\nMun tieton' ovat varmat. Niin -- ja lisäks:\nJo matkall' osa heidän joukkojaan on\nJa tänne päin. Hyvästi, isät, jääkää!\nJos Marcion kanssa tanterella yhdyn,\nNiin valan tehneet olemme, ett' ennen\nEi tauota, kuin meistä toinen kaatuu.\n\nKAIKKI.\nJumalat auttakoot!\n\nAUFIDIUS.\n                   Ja teitä kaitkoot!\n\n1 SENAATTORI.\nHyvästi vaan!\n\n2 SENAATTORI.\n              Hyvästi!\n\nAUFIDIUS.\n                       Hyvästi!\n\n    (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Rooma. Huone Marcion talossa.\n\n    (Volumnia ja Virgilia tulevat. He istuutuvat kahdelle\n    matalalle tuolille ja alkavat neuloa.)\n\nVOLUMNIA.\nLaula, hyvä lapseni, tai ainakin puhu vähän hauskempaa. Jos poikani\nolisi minun mieheni, niin totta maar enemmän iloitsisin hänen\npoissa-olostaan, kun hän sillä mainetta saavuttaa, kuin hänen\nsyleilyksistään kotona vuoteessa, olkootpa ne kuinka hellät ja\nrakkahat hyvänsä. Kun hän vielä oli hento lapsi ja kohtuni ainoa\nhedelmä, kun hän nuoruudellaan ja kauneudellaan käänsi puoleensa\nkaikkien silmät, kun hänen äitinsä ei olisi ainoaksi hetkeksikään\nluopunut häntä katselemasta, vaikkapa sitä itse kuninkaat olisivat\npäiväkaudet rukoilleet, jo silloin -- kun ajattelin miten sellaista\nolentoa kunnia kaunistaisi ja että hän, jos maine ei häntä elähyttäisi,\nei olisi parempi kuvaa, joka seinässä riippuu, -- jo silloin mielelläni\nannoin hänen etsiä vaaroja, joissa kunniata oli tarjona. Veriseen\nsotaan hänet lähetin, ja sieltä hän palasi, tammiseppele päässä. Kuules\nlapseni, en enemmän ilosta sävähtänyt, ensi kerran kuullessani, että\npoikani oli miespuolta, kuin nyt ensi kerran nähdessäni, että hän on\nosottanut olevansa mies.\n\nVIRGILIA.\nMutta entä jos hän olisi sodassa kaatunut, mitä silloin?\n\nVOLUMNIA.\nSilloin hänen mainehikas nimensä olisi poikani ollut; se olisi silloin\nminun perilliseni ollut. Kuule vakava tunnustukseni: jos olisi tusina\nlapsia mulla, kaikki yhtä rakkaita, eikä yksikään vähemmän kallis, kuin\nsinun ja minun hyvä Marcioni, niin mieluisemmin näkisin yhdentoista\nkunnialla kuolevan isänmaansa edestä, kuin yhden työttömänä hekkumassa\nelävän.\n\n    (Kamarirouva tulee.)\n\nKAMARIROUVA.\nValeria rouva tääll' on, hyvä rouva.\n\nVIRGILIA.\nSuvaitkaa minun poistua.\n\nVOLUMNIA.\nEt, sit' et saa.\nOn niinkuin kuulisin ma miehes rummun\nJa näkisin, kuin tukasta hän laahaa\nAufidiota; volskilaiset säikkyy\nKuin lapset karhua. Hän jalkaa polkee\nJa huutaa: \"Tulkaa tänne, arkalaiset,\nTe pelvon sikiöt, te, vaikka Roomass'\nOlette syntyneet!\" Hän rautakintaall'\nOtsastaan veren pyyhkivi ja kulkee\nKuin leikkuumies, jonk' ompi määrä kaataa\nKaikk' elo, taikka palkattomaks jäädä.\n\nVIRGILIA.\nOtsastaan verenkö! Oi, Zeus, ei verta!\n\nVOLUMNIA.\nSuas, houkka! Kultaisetkaan voitonmerkit\nNiin miest' ei kaunista. Hecuban rinta,\nJot' imi Hector, ihanamp' ei ollut\nHectorin otsaa, kun se kreikkalaisten\nMiekoille halveksien vertaan sylki. --\nValeria sa tervetulleeks sano!\n\n    (Kamarirouva menee.)\n\nVIRGILIA.\nAufidion julmuudesta taivaan vallat\nVarjelkoon miestän'!\n\nVOLUMNIA.\n                     Polvens alle painaa\nHän Tullon pään ja niskaan häntä polkee.\n\n    (Kamarirouva palajaa Valerian ja palvelijan kanssa.)\n\nVALERIA.\nHyvää päivää, hyvät rouvat!\n\nVOLUMNIA.\nTerve tultuanne!\n\nVIRGILIA.\nHupaista teitä nähdä, hyvä rouva!\n\nVALERIA.\nKuinka voitte te molemmat? Tehän nyt vasta kodikkaita olette! Mitä te\nneuloskelette? Kaunis kuosi, todellakin! -- Kuinka pikku poikanne\nvoipi?\n\nVIRGILIA.\nKiitoksia kysymästänne; hyvin rouvaseni.\n\nVALERIA.\nHän mieluisemmin katselee miekkoja ja kuuntelee rumpua, kuin tarkkaa\nopettajaansa.\n\nVOLUMNIA.\nIsänsä poika, totta tosiaan! Oikein herttainen lapsi, sen takaan. Niin,\nkuulkaapas, katselin häntä viime keskiviikkona puolen tuntia yhtä\nmittaa; hänellä on niin miehekäs ryhti. Näin hänen tavoittavan\nkultaperhosta, ja kun hän sen oli kiinni saanut, päästi hän sen taasen\nirti; ja taas takaa ajamaan, ja sitten nenällensä maahan, ja jälleen\npystyyn, ja saikin sen taasen kiinni. Lankeeminenko hänet raivoon sai\nvai mikä, sitä en tiedä, mutta hampaitaan hän kiristeli ja rouhi\nperhosen, oi, ette usko, kuinka hän sen palasiksi rouhi.\n\nVOLUMNIA.\nIsän tapoja.\n\nVALERIA.\nToden totta, oikein jalo lapsi.\n\nVIRGILIA.\nVallaton koko poika.\n\nVALERIA.\nKas niin, pois nyt ompelunne! Voittehan joutilaiksi ruveta täksi\niltapuoleksi.\n\nVIRGILIA.\nEn, rouvaseni, en lähde ulos ovesta.\n\nVALERIA.\nEttekö ulos ovesta?\n\nVOLUMNIA.\nHänen täytyy kuin täytyykin.\n\nVIRGILIA.\nEn, oikein totta, suokaa anteeksi. En astu kynnyksestä yli, ennenkuin\nmieheni sodasta palajaa.\n\nVALERIA.\nHyi! Järjetöntähän noin on huoneeseensa salpautua. Tulkaa nyt hyvän\ntuttavan luoksi varpajaisille.\n\nVIRGILIA.\nToivon, että hän pian parantuisi, ja tahdon rukoilla hänen puolestaan,\nmutta tulla sinne en saata.\n\nVOLUMNIA.\nJa miksikä et, saako kysyä?\n\nVIRGILIA.\nEn mukavuudesta, enkä ystävyydenkään puutteesta.\n\nVALERIA.\nTahdotte matkia Penelopea; mutta sanotaan, että kaikki se lanka, minkä\nhän Ulysseen poissa ollessa kehräsi, vaan täytti Ithakan koilla. Tulkaa\npois! Jos olisi palttinanne yhtä tunnokas kuin sormenne, niin\njättäisitte pelkästä säälistä tuon ompelunne. Tulkaa nyt vaan\nkanssamme!\n\nVIRGILIA.\nEn, hyvä rouva, suokaa anteeksi. Toden totta, en tahdo lähteä ulos.\n\nVALERIA.\nKas niin, lähtekää nyt vaan, niin kerron teille suloisia uutisia\nmiehestänne.\n\nVIRGILIA.\nEi, niitä ei ole vielä saattanut saapua.\n\nVALERIA.\nOn todellakin; en tässä nyt turhia puhu: viime yönä tuli häneltä\ntietoja.\n\nVIRGILIA.\nTottako, rouva?\n\nVALERIA.\nToden totta; kuulin sen eräältä senaattorilta. Tämmöinen on asian\nlaita: volskilaiset olivat lähettäneet sotajoukon liikkeelle, jota\nvastaan ylipäällikkö Cominius vei osan roomalaista sotavoimaa.\nPuolisonne ja Titus Lartius piirittivät heidän kaupunkiansa Coriolia.\nHe eivät epäile voittavansa ja tekevänsä pikaista loppua sodasta.\nKunniani kautta, tämä on totta. Ja nyt, lähtekää kanssamme!\n\nVIRGILIA.\nAnteeksi, hyvä rouva; vast'edes noudatan kaikessa teidän mieltänne.\n\nVOLUMNIA.\nAntakaamme hänen jäädä; tuommoisena hän vaan pilaisi ilomme.\n\nVALERIA.\nNiin kyllä, samaa minäkin. -- Hyvästi siis! -- Tulkaa, rouva hyvä! --\nVirgilia, kuules, viskaa nyt nurkkaan tuo juhlallisuutesi ja lähde\nkanssamme.\n\nVIRGILIA.\nEn, en todellakaan saata. Toivotan teille paljon hauskuutta.\n\nVALERIA.\nNo, hyvästi sitte!\n\n    (Menevät,)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Coriolin edustalla.\n\n    (Liehuvin lipuin ja helisevin soitoin astuvat sisään\n    Marcius, Titus Lartius, sotaherroja ja sotamiehiä.\n    Sanansaattaja rientää heitä vastaan.)\n\nMARCIUS.\nTuoss' uutta kuullaan; -- vetoa, ett' ovat\nHe otelleet!\n\nLARTIUS.\n             Eip' ole; orhist' orhi!\n\nMARCIUS.\nNo, menköön!\n\nLARTIUS.\n             Hyvä!\n\nMARCIUS.\n                   Sano, onko päämies\nJo vihollisen kohdannut?\n\nSANANSAATTAJA.\n                         He toistaan\nKatselleet ovat, mut ei haastelleet.\n\nLARTIUS.\nHeposi mun on.\n\nMARCIUS.\n               Takaisin sen ostan.\n\nLARTIUS.\nEn myy sit' enkä lahjoita, mut lainaan\nSen viideksikymmeneksi vuodeks sulle. --\nNo, kaupunkia antaumaan vaadi!\n\nMARCIUS.\nMiss' ovat joukot?\n\nSANANSAATTAJA.\n                   Tunnin matkan päässä.\n\nMARCIUS.\nToistemme sotahuudon kuulemme siis. --\nNyt, Mars, sua pyydän, pane vauhtiin, työmme.\nNiin että, miekat suitsevina, täältä\nKedolle avuks ystäväimme päästään!\nHoi, torvet soimaan!\n\n    (Soitetaan sovinnon hierojaisille. Muutamia\n    senaattoreja ilmestyy muurille.)\n\n                     Onko Aufidius\nMuurien sisällä?\n\n1 SENAATTORI.\n                 Ei, eikä yhtä.\nKen teitä säikkyis vähemmän kuin hän,\nJa se on vähän kyllä. Kuulkaas rummut\nKokoovat nuorisomme; ennen muurit\nMe murramme kuin tänne salpaan jäämme.\nEi lukoss' ole porttimme, ne korsill'\nOn salvatut vaan, itsestään ne aukee.\n    (Sotahuutoa kuuluu kaukaa.)\nHaa, kuulkaatten! Aufidius on se. Kuulkaas,\nKuin rehkii hän ja armeijaanne pirstaa!\n\nMARCIUS.\nOo, niiks' on tullut!\n\nLARTIUS.\n                      Melu tuo se olkoon\nNyt oppaamme. -- Hoi, tikapuita tänne!\n\n    (Volskilaiset tulevat ja marssivat näyttämön poikki.)\n\nMARCIUS.\nMeit' eivät pelkää, ulos ryntäävät he.\nSydänten eteen kilvet nyt, ja, sydän\nLujempana kuin kilpi, taistelkaa! --\nKäy päälle. Titus! Enemmän, kuin luulin,\nMeit' ilkkuvat he; vihast' oikein hiestyn.\nEteenpäin, veikot! Volskilaiseks sanon\nSen, joka väistää; miekkaa saa se maistaa.\n\n    (Sotamelua. Roomalaiset ja Volskilaiset poistuvat taistellen.\n    Roomalaiset peräytyvät varustustensa taakse. Marcius palajaa.)\n\nMARCIUS.\nEtelän rutto teidät nielköön, roistot,\nTe, Rooman saasta! Rohtumat ja paiseet\nNiin syökööt teit', ett', ennen jo kuin nähdään,\nTeit' inhotaan, ja, vastatuulta käyden,\nLevitköön virstain päästä teihin rutto!\nTe, hanhen sielut ihmishahmossa,\nTe pakenette orjaa, jonka voittaa\nVois apinakin! Helvetti ja Pluto!\nKaikilla teill' on haavat takapuolla;\nPunainen selkä, mutta pelvon horkast'\nOn naama kalvas. Käännös! Päälle käykää!\nTai, kautta taivaan tulten, volskit jätän\nJa teihin isken. Päättäkää, ja menkää!\nJos lujina te pysytte, niin heidät\nAjamme heidän vaimojensa luoksi,\nNiinkuin he meidät saartovallillemme.\n\n    (Sotamelua. Volskilaiset ja roomalaiset palajavat ja\n    ryhtyvät uudelleen taisteluun. Volskilaiset peräytyvät\n    Corioliin ja Marcius ajaa heitä takaa portille saakka.)\n\nNyt auk' on portti. Miehiä nyt olkaa!\nEi pakolaisille, vaan vainoojille\nSen avaa onni. Seuratkaa mua, tulkaa!\n\n    (Syöksyy sisään portista, joka suljetaan hänen jälkeensä.)\n\n1 SOTAMIES.\nMik' uskaljas! En minä.\n\n2 SOTAMIES.\n                        Enkä minä.\n\n3 SOTAMIES.\nNyt lukon takan on hän.\n\nKAIKKI.\n                        Selkääns' saa hän.\n\n    (Titus Lartius tulee.)\n\nLARTIUS.\nMiss' ompi Marcius?\n\nKAIKKI.\n                    Surman suussa varmaan.\n\n2 SOTAMIES.\nPakoojia hän kantapäillä seuras\nPortista sisään; kiirein suljettiin se;\nSiell' yksinään hän koko kaupunkia\nNyt vastaa.\n\nLARTIUS.\n            Jalo veikko! Tunteellisna\nHän tunnotonta miekkaans' uljaamp' on;\nHän seisoo, se kun taipuu. Mennyt mies!\nRubiini täysi ja sun painoisesi\nEi kalliimp' olis kalleus. Sotur' olit\nSa Caton henkeä, et hurjan julma\nVain iskeissäs, ei, jyrisevä äänes\nJa katsees tulinen sun vihamiehes\nNiin vapisemaan sai, kuin koko mailma\nVärissyt olis kuumeissaan.\n\n    (Marcius palajaa verissään ja viholliset ajavat häntä takaa.)\n\n1 SOTAMIES.\n                           Kah!\n\nLARTIUS.\n                                Marcius!\nPelastus hälle taikka surma meille!\n\n    (Taistelevat, ja kaikki ryntäävät kaupunkiin.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Katu Coriolissa.\n\n    (Muutamia roomalaisia tulee saalistaan kantaen.)\n\n1 ROOMALAINEN.\nTän minä Roomaan vien.\n\n2 ROOMALAINEN.\n                       Ja tämän minä.\n\n3 ROOMALAINEN.\nNo hiis, kun luulin tuota hopeaksi.\n\n    (Tappelun hälinätä kuuluu yhä kaukaa. Marcius ja Titus\n    Lartius tulevat, torventoitottaja jäljessä.)\n\nMARCIUS.\nNuo hylyt, kurjan äyrikulun vuoksi\nTuhlaavat aikaa! Patjat, lyijykauhat,\nJa romut, rääsyt, joita pyövelikään\nEi hirtetyltä riisuis, kaikki vievät\nNuo heittiöt, ja kesken tappelua. --\nPeriköön heidät hiis! -- Haa, päällikkömme\nSotahuuto kuuluu! -- Joutuun sinne! Siellä\nVereni vihamies, tuo Tullus, murhaa\nNyt roomalaistamme. Uljas Titus,\nKaupungin turvaks riittävä ota joukko;\nKaikk' uskaljaat Cominiolle avuks\nMun kanssan' tulkoot.\n\nLARTIUS.\n                      Verissäshän olet!\nSa liiaks olit kiivas, ryhtyäkses\nTaas uuteen taisteluun.\n\nMARCIUS.\n                        Mua älä kiitä;\nTyöst olen tuskin lämminnyt. Hyvästi!\nEi haitaks verenvuoto tää, vaan lääkkeeks,\nNäin Aufidiota otteluun ma vaadin.\n\nLARTIUS.\nOi, onnen sulo jumalatar sinuun\nIhastukoon ja vastustajas miekat\nTenhotkoon hurmallansa! Sankar' uljas,\nMenestys huovis olkoon!\n\nMARCIUS.\n                        Yhtä paljon\nKuin suosituimpiaan, sua suosikoon se!\nHyvästi vaan!\n\nLARTIUS.\n              Sa, kunniakas Marcius!\n    (Marcius menet.)\nKäy, torvees soita turulla, ja kutsu\nKaupungin kaikki virkakunnat kokoon\nTajuamahan tahtoamme. Matkaan!\n\n    (Menee.)\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Cominion leirin läheisyydessä.\n\n    (Cominius sotajoukkoineen peräytymässä.)\n\nCOMINIUS.\nHengäiskää, ystävät! Kuin roomalaiset\nNyt oteltiin: ei tyhmää vastustusta,\nEik' arkamaista pakoa. Koht' alkaa\nUus leikki taas, sen takaan. Taistelussa\nAjoittain tuuli ystäväimme häikän\nToi korvihini. -- Rooman jumalat,\nNyt voitto heille suokaa sekä meille,\nEtt', otsat kirkkahina, yhtyis joukot\nJa kiitos-uhrin teille tois!\n    (Sanansaattaja tulee.)\nMit' uutta?\n\nSANANSAATTAJA.\n            Coriolista hyökkäys Marcion\nJa Lartion päälle tehtiin; meidän väen\nVarustuksiinsa väistyvän kun näin,\nNiin tänne riensin.\n\nCOMINIUS.\n                    Tottakin jos puhut,\nEt hyvää puhu. Kauanko on siitä?\n\nSANANSAATTAJA.\nOn päälle tunnin.\n\nCOMINIUS.\n                  Peninkulmaa tuskin\nOn täältä sinne; äsken rummun kuulin.\nSa tarvitsetko tunnin peninkulmaan?\nSa tulet myöhään.\n\nSANANSAATTAJA.\n                  Volskilaisten lukit\nMua vainos; pari, kolme peninkulmaa\nMun täytyi väärää tehdä; muuten oisin\nJo aikaa ollut täällä.\n\n    (Marcius tulee.)\n\nCOMINIUS.\n                       Kuka tuo on?\nHän on kuin nyljetty! Oi, taivaan vallat!\nOn Marcion leima hällä, moisna olen\nEnnenkin hänet nähnyt.\n\nMARCIUS.\n                       Myöhästyinkö?\n\nCOMINIUS.\nEi paimen pauanteesta luikun ääntä\nNiin erota kuin minä Marcion äänen\nErotan halvemmista.\n\nMARCIUS.\n                    Myöhästyinkö?\n\nCOMINIUS.\nSen teit, jos ei sua muiden veri punaa.\nVaan omasi.\n\nMARCIUS.\n            Oi, annas kun sua halaan\nNiin tuliseen kuin ennen ylkämiesnä,\nNiin riemullisna kuin hääiltana,\nVahaisten vuodettani valaistessa.\n\nCOMINIUS.\nUrosten uros! Kuinka Lartius voipi?\n\nMARCIUS.\nKuin mies, mi tuomarina tuomitseepi\nMaanpakoon yhden, toisen kuolemaan,\nVapauttaa tuon, tuot' uhkaa, tuota sääli\nCoriolin kuin luihun susikoiran\nHän pitää kahleissa, joit' ehdon tahdon\nHän höllittää.\n\nCOMINIUS.\n               Miss' orja, joka sanoi\nVarustuksiinne teidän paenneen?\nMiss' on hän? Tuo hän tänne!\n\nMARCIUS.\n                             Älä huoli!\nHän puhui totta. Meidän ylimykset,\nTuo rahvas -- (hiis! tribuunejako heille!) --\nNiin kissaa hiir' ei säiky, kuin nuo kurjat\nPahempiansa pakenivat.\n\nCOMINIUS.\n                       Mutta\nMitenkä voiton saitte?\n\nMARCIUS.\n                       Onko aikaa\nNyt kertomisiin? Sit' en luule. Missä\nOn vihollinen? Onko voitto teillä?\nJos ei, miks ette riennä sitä saamaan?\n\nCOMINIUS.\nTulimme tappelussa tappiolle\nJa peräydyimme hyväss' aikehessa.\n\nMARCIUS.\nMik' asema on heillä? Millä siivell'\nOn ydinväki?\n\nCOMINIUS.\n             Eturiviss', arvaan,\nOn antiaatit, heidän valionsa;\nAufidius, heidän toiveidensa ylpeys,\nHeit' ohjaa.\n\nMARCIUS.\n             Kautta kaikkein taistelujen,\nJoiss' yhdess' oteltihin, kautta veren,\nYhdessä vuodatetun, valain kautta,\nJoill' ikiveljyys solmittiin, ma pyydän\nEtt' Aufidion ja antiaattein kanssa\nTapella saan ma; älkää viivytelkö!\nYlötyin keihäin vaan ja miekoin ilma\nNyt täyttäkää, mut joutuun!\n\nCOMINIUS.\n                            Paras oisi\nNyt sulle voitehet ja lämmin kylpy;\nMut vaateitas en koskaan tohdi kieltää.\nValitse urhotyöhös parhaat miehet!\n\nMARCIUS.\nNo, halukkaimmat siis. -- Teiss' onko ketään\n(Epäillä sitä olis synti), jolle\nOn mieleen ruse tää, mi mua punaa;\nKen itseänsä varoo vähemmän\nKuin halpaa mainetta; ken uljaan kuolon\nParemmaks kurjaa elämätä katsoo,\nJa kelle kalliimp' isänmaa kuin henki,\nHän, yksin, tai jos muit' on samaa mieltä,\nHeiluttakohon myöntymyksen merkiks\nNyt miekkaansa ja Marcion kanssa tulkoon. --\n\n    (Kaikki huomaavat ja häilyttävät miekkojansa, nostavat\n    Marcion käsivarsilleen ja viskelevät lakkejansa ilmaan.)\n\nMua yksin! Miekaksiko minut teette?\nJos vilpitönt' on tää, ken teist' ei neljää\nVastaisi volskilaista? Yhtä lujan,\nKuin Tullon kilpi, häntä vastaan nostais\nJokainen teistä. Kiitän teitä kaikin,\nMut parhaat mun teist' erotella täytyy;\nMuut toisess' ottelussa työtään tehkööt,\nKun tarve käskee. Etehenpäin, mars!\nJa neljä teistä parhaat miehet mulle\nNyt heti valitkoon.\n\nCOMINIUS.\n                    Eteenpäin pojat!\nJa kuntonne nyt näyttäkää, niin tasan\nPanemme voitot kaikki.\n\n    (Menevät.)\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Coriolin porteissa.\n\n    (Titus Lartius, joka on jättänyt varusväkeä Corioliin,\n    menee rumpujen ja torvien soidessa Marciota ja Cominiota\n    vastaan. Häntä seuraa päällysmies, sotamiehiä ja tien-opas.)\n\nLARTIUS.\nPorteille vahdit! Tehkää tehtävänne,\nNiin kuin ma käskin. Pyydettäissä meille\nNuo centuriot tuokaa; jäännöksistä\nOn hetken apu. Tappioon jos jäämme,\nOn kaupunkikin mennyt.\n\nPÄÄLLYSMIES.\n                       Huolet' olkaa!\n\nLARTIUS.\nSiis, portit jälkeemme nyt sulkekaa! --\nMies, näytä tietä roomalaisten leiriin!\n\n    (Menevät.)\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Tappelutanner roomalaisten ja volskilaisten leirien\n    keskivälillä.\n\n    (Sotahuutoja. Marcius ja Aufidius tulevat.)\n\nMARCIUS.\nSun kanssas vaan ma taistelen; sua vihaan\nMa enemmän kuin valhetta.\n\nAUFIDIUS.\n                          Ja minä\nSua samoin; kyyt' en Afrikan niin kammo.\nKuin mainettasi vihaan. Pidä paikkas!\n\nMARCIUS.\nKen väistää, toisen orjana se kuolkoon,\nJa jumalat sen kirotkoot!\n\nAUFIDIUS.\n                          Jos karkaan,\nMua niinkuin jänist' aja, Marcius!\n\nMARCIUS.\n                                   Tullus,\nKaks tiimaa sitten Corioliss' yksin\nMa telmin mielin määrin; mun ei vertan'\nTää, joka näin mun verhoo: kostoon kaikki\nSiis voimas jännitä!\n\nAUFIDIUS.\n                     Vaikk' itse Hector\nSa olisit, tuon pöyhkän heimos kerska,\nEt pakoon multa pääsis!\n    (Taistelevat, ja muutamia volskilaisia tulee Aufidiolle avuksi.)\n                        Avuliasta,\nMut urhokasta ei. -- Mua häpäisette\nTe tuolla kirotulla avullanne.\n\n    (Poistuvat taistellen, ja Marcius ajaa heitä edellänsä.)\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Roomalaisten leiri.\n\n    (Sotahuutoja. Soitetaan paluumatkalle. Torventoitauksia.\n    Toiselta puolelta tulee Cominius roomalaisinensa; toiselta\n    Marcius, käsi kääreessä, ja hänen kanssaan toisia roomalaisia.)\n\nCOMINIUS.\nTänpäiväiset jos työsi kerron, niit' et\nOmikses uskois. Vaan kun ilmi tuon ne,\nSenaattorit hymyyvät kyyneleissä,\nPatriisit olkapäitään nostelevat,\nMut vihdoin ihastuvat, vaimot säikkyin\nJa sulotuskiss' enempätä kuulla\nVain halaavat, tribuunit tyhmät sekä\nLikainen rahvas, joita mainees vaivaa,\nSanovat vasten mieltään: \"Kiitos taivaan,\nKu Roomalle soi moisen sotamiehen!\" --\nJa tää se vaan on juhlan jälkiruokaa,\nJo ennalt' olit kylläinen.\n\n    (Titus Lartius tulee sotajoukkoineen vainoretkeltä.)\n\nLARTIUS.\n                            Cominius,\nTuoss' sotaorhi, ja me vaan sen valjaat;\nJos oisit nähnyt --\n\nMARCIUS.\n                     Vaiti! Äitinikin,\nJoll' oikeus ylistää on omaa vertaan,\nMua loukkais kehullaan. Ma saman tein\nKuin tekin, se on: minkä voin, ja samoin\nKuin tekin, rakkaudesta isänmaahan.\nKen parhaan halunsa on täyttänyt.\nOn saman verran tehnyt.\n\nCOMINIUS.\n                        Ansiotas\nEt noin saa peittää. Omaisuutens' arvo\nTuleepi Rooman tietää. Petos oisi,\nPahempi varkautta ja kavaluutta,\nSalata työs, ja vaiti miehest' olla,\nJok' ylistyksen kukkuloille yltää\nJa nöyrä vaan on. Siis nyt -- näytteeks siitä,\nMit' olet, enkä töittes palkinnoksi --\nPuhua suo mun, sotajoukon kuullen.\n\nMARCIUS.\nMull' ompi haavoja, jotk' äilehtivät.\nKun niitä mainitaan.\n\nCOMINIUS.\n                     Jos sit' ei tehdä,\nNiin kiittämättömyydest' ärtyvät ne\nJa voivat surmaks olla. Hevosista --\nJoit' otettihin hyviä ja paljon, --\nJa kenttien ja kaupunkien aarteist'\nOn kymmenekset sun, ne valikoida\nSaat ennen saaliin jakoa sa itse.\n\nMARCIUS.\nMa kiitän; mutta tuntoni ei salli\nMun ottaa lahjaa miekan palkinnoksi;\nPois kiellän sen ja enempää en pyydä\nKuin työni näkijätkään.\n\n    (Kestävää toitotusta. Kaikki huutavat: \"Marcius! Marcius!\"\n    ja viskelevät lakkejansa ja keihäitänsä ilmaan. Cominius\n    ja Lartius seisovat avopäin.)\n\n                        Soitto tuo.\nNäin häväistynä, vaietkohon ijäks!\nJos rumpu kentäll' imartaa ja torvi,\nNiin sula mainitus ja valhe nielköön\nHovit ja kaupungit! Jos teräs nuortuu\nKuin loisen silkki, silloin silkkinuttu\nOn paras sotisopa! Vait, ma sanon!\nSiks ett'en nenästäni verta pessyt\nTai kurjan raukan voitin, jonka teistä\nOn, huutoon joutumatta, moni tehnyt.\nNyt riemuhuudoill' ylenmääräisillä\nMua tervehditte,\nKun tahtoisin ma höystää halvan työni\nValeiden maustamilla kiitoksilla.\n\nCOMINIUS.\nTuo liikaa kainoutt' ompi. Julmemp' olet\nMaineellesi, kuin kiitollinen meille,\nParastas aikoville. Vaan suo anteeksi\nJos itsees hurjistut, niin käsiis silloin,\nKuin sen, jok' itsens' aikoo vioittaa,\nSidomme raudat; sitten haastaa saamme. --\nSiis, tulkoon maailmalle, niinkuin meille.\nNyt tiedoks, että tämän sodan seppel'\nOn Cajus Marcion oma; merkiks siitä\nRatsuni saa hän, tutun kautta leirin,\nValjaineen kaikkineen. Täst' alkain hällä --\nIlohuudoillaan sen sotajoukko myöntää --\nNimenä, töistään Coriolin luona,\nOn Cajus Marcius Coriolanus. --\nSe arvonimes kunnialla kanna!\n\nKAIKKI.\nCajus Marcius Coriolanus!\n\n    (Toitotusta. Torvet ja rummut soivat.)\n\nCORIOLANUS.\nMa pestä tahdon kasvoni;\nKun puhdas olen, näette punastunko\nVai enkö. Kiitoksia kuitenkin! --\nMa otan ratsunne, ja voimain takaa\nAlati koitan tulla ansainneeksi\nTuon liikanimen arvokkaan.\n\nCOMINIUS.\n                           Nyt telttaan;\nSielt', ennen maatapanoamme, Roomaan\nVoittomme ilmoitamme. -- Sinä, Lartius,\nPalaja Corioliin; Roomaan laita\nSen parhaat miehet neuvottelemaan,\nMik' etuisint' ois kummallenkin.\n\nLARTIUS.\n                                 Kyllä.\n\nCORIOLANUS.\nJumalat ilkkua mua alkaa. Minun,\nJok' äsken ruhtinaiset lahjat kielsin,\nPäämieheltän' on kerjätä nyt pakko.\n\nCOMINIUS.\nKaikk' ompi teidän. Sanokaa, mit' on se?\n\nCORIOLANUS.\nCoriolissa köyhän miehen luona\nMajailin kerran; kohtelun sain hyvän.\nHän mulle huusi, vangiks kun hän tehtiin;\nMut edessän' Aufidion silloin näin,\nJa raivo säälin voitti. Vapautt' anon\nIsäntä-raukalleni.\n\nCOMINIUS.\n                   Jalo pyyntö!\nHän on kuin tuuli vapaa, vaikka poikan'\nOis surmannut hän. -- Päästä hänet, Titus!\n\nLARTIUS.\nMut nimi?\n\nCORIOLANUS.\n          Unhottanut, kautta Zeun! --\nVäsynyt olen; muistinikin uupuu. --\nTääll' onko viiniä?\n\nCOMINIUS.\n                    Pois telttahamme!\nSun kasvoissasi kuivunut on veri;\nOn aika pitää siitä huolta. Tule!\n\n    (Menevät.)\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    Volskilaisien leiri.\n\n    (Torventoitotusta. Tullus Aufidius tulee verissään,\n    pari, kolme soturia hänen seurassaan.)\n\nAUFIDIUS.\nCorioli on valloitettu!\n\n1 SOTAMIES.\nTakaisin hyvill' ehdoilla sen saamme.\n\nAUFIDIUS.\nEhdoilla! -- Oi, jos oisin roomalainen!\nEn volskilaisna olla voi, mik' olen. --\nEhdoilla! Mitä ehtoja on sillä,\nJok' antaunut on toisen armoihin?\nViis kertaa ottelin ma kanssas, Marcius,\nViis kertaa voitit mun, ja voitat vielä,\nVaikk' yhtyisimme joka ruokahetki. --\nKautt' elementtien! Jos vielä kerran\nMa häneen yhdyn, parta vasten partaa,\nNiin hän on mun, tai minä hänen. Kiihkon'\nEi ole enää vilpitön kuin ennen:\nJos hänt' en ruhjo tasatappelussa\nJa miekka vasten miekkaa, silloin kiukku\nTai juoni, mikä sattuu, hänet kaataa.\n\n1 SOTAMIES.\nHän itse perkele on.\n\nAUFIDIUS.\n                     Uljahampi,\nVaikk' ei niin kavala. Mun koko voiman'\nOn myrkytetty; lamannut hän on sen\nJa tahrannut, ett' itseään se kaikoo.\nEi uni, pyhyys, sairaus, turvattomuus.\nEi Capitolit, eikä pyhät paikat,\nEi uhrit, eikä pappein rukoukset,\nNuo raivon hillitsijät, poistaa saata\nMädillä, kuluneilla etuuksillaan\nVihaani Marciota kohtahan.\nJos hänet tapaan, kotonakin vaikka\nJa veljenikin turvista, niin rikon\nMa majaystävyyden lait ja pesen\nKäteni julmat hänen sydämmessään. --\nKäy kaupunkiin, ja kysy, kuink' on laita,\nJa ken on panttivangiks Roomaan viety.\n\n1 SOTAMIES.\nMukaanko ette käy?\n\nAUFIDIUS.\n                   Mua varrotaan\nSypressilehdon luona (etelähän\nSe myllyist' on); tuo sinne tieto, kuinka\nOn maailmassa laita, että osaan\nSen mukaan tieni suunnata.\n\n1 SOTAMIES.\n                           Sen teen.\n\n                          (Menevät.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Rooma. Julkinen paikka.\n\n    (Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)\n\nMENENIUS.\nAuguri sanoi minulle, että tänä iltana saamme kuulla uutisia.\n\nBRUTUS.\nHyviäkö, vai pahoja?\n\nMENENIUS.\nEi ainakaan kansan toivon mukaisia, sillä se ei rakasta Marciota.\n\nSICINIUS.\nLuonto pedotkin opettaa ystävänsä tuntemaan.\n\nMENENIUS.\nSano siis, ketä susi rakastaa?\n\nSICINIUS.\nLammasta.\n\nMENENIUS.\nNiin kyllä, syödäksensä sen: niinkuin nuo nälkäiset plebejitkin\ntekisivät tuon jalon Marcion.\n\nBRUTUS.\nNiin, kyllä hän on lammas, hän, vaikka ynisee kuin karhu!\n\nMENENIUS.\nNiin kyllä hän on karhu, hän, vaikka elää niinkuin lammas. Te olette\nikämiehiä kumpikin, vastatkaatte kysymykseeni.\n\nMOLEMMAT TRIBUUNIT.\nKyllä; puhukaa.\n\nMENENIUS.\nMikä pahe Marciolta puuttuu, jota ei teissä kummassakin ole ylenmäärin?\n\nBRUTUS.\nHäneltä ei puutu ainoakaan pahe, hänessä on niitä kosolta kaikkia.\n\nSICINIUS.\nErittäinkin ylpeyttä.\n\nBRUTUS.\nJa kerskaavaisuudessa hän voittaa kaikki muut.\n\nMENENIUS.\nSepä kummallista. Tiedättekö itse, miten teitä kumpaakin kaupungissa,\nnimittäin meissä, säätyläisissä, arvostellaan? Tiedättekö sitä?\n\nMOLEMMAT TRIBUUNIT.\nMitenkä siis meitä arvostellaan?\n\nMENENIUS.\nNo, koska nyt ylpeyden mainitsitte, ettehän minuun suutu?\n\nMOLEMMAT TRIBUUNIT.\nAsiaan, asiaan!\n\nMENENIUS.\nNo, se ei ole mikään suuri asia; sillä mitä pieninkin tilapää-varkaus\nolisi omiansa sieppaamaan teiltä koko joukon malttamusta. Päästäkää\nluontonne valloilleen, ja suuttukaa mielinmäärin, vallankin jos se on\nmieleen teille. Syytätte Marciota ylpeydestä, niinkö?\n\nBRUTUS.\nMe yksin emme sitä tee.\n\nMENENIUS.\nSen hyvin tiedän; yksin te voitte sangen vähän tehdä. Teillä on\napureita monenmoisia, muuten näyttäisivät toimenne ihmeellisen\nyksinkertaisilta; kykynne on liian alaikäinen, saadakseen yksin suurta\naikaan. Mainitsitte ylpeyden. Oi, jos voisitte nähdä oman niskanne\nnikamiin ja luoda pienen katseen omaan rakkaaseen itsehenne! Oi, jos\nsen voisitte!\n\nBRUTUS.\nNo, mitä sitten?\n\nMENENIUS.\nSilloin näkisitte kaksi niin kelvotonta, ylpeätä, väkivaltaista,\nitsepäistä virkamiestä (toisin sanoin: narria), ettei Roomassa mokomia.\n\nSICINIUS.\nTekin, Menenius, olette vallan hyvin tunnettu.\n\nMENENIUS.\nNiin kyllä, iloiseksi patriisiksi, joka mielelläni juon pikarillisen\ntuimaa viiniä, sekoittamatta siihen pisaraakaan Tiberin vettä.\nSanotaan, että olen liian heikko mielitekojani noudattamaan; tulinen ja\nkiihkoinen tyhjästä joutavasta; että enemmän seurustelen yön takapuolen\nkuin aamun otsapuolen kanssa. Mitä ajattelen, sen ma lausun, ja kaiken\nvihani puran ilmi hengätessäni. Kun tapaan kaksi semmoista\nvaltiomiestä, kuin te olette (Lykurgon kaltaisia ette sentään ole), ja\njos tarjoomanne juoma ei ole makuisaa kidalleni, niin irmastelen sille.\nEn saata sanoa, että te viisaudessanne olette hyvin asianne esittäneet,\njos joka sanasta näen aasin korvien törröttävän; ja vaikka minun\ntäytyykin kärsivällisesti kuulla, kun sanovat teitä kunnollisiksi ja\nvakaiksi miehiksi, niin verinen valhe on sanoa naamojanne siivoiksi.\nJos kaiken tämän näette minun pikkumaailmani kartasta, seuraako siitä,\nettä olen vallan hyvin tunnettu? Mitä vikoja saattaakaan teidän\nkorkeasti valistunut sokeutenne tästä minun luonteestani noukkia, jos\nolen vallan hyvin tunnettu?\n\nBRUTUS.\nHyvä, hyvä! Me tunnemme teidät vallan hyvin.\n\nMENENIUS.\nTe ette tunne minua, ettekä itseänne, ettekä mitään. Teidän\nkunnianhimonne haluaa vaan köyhäin raukkojen kumarruksia ja kursailua;\nte voitte koko pitkän pituisen aamupäivän istua kuulemassa viininmyyjän\nja pomeranssimuijan riita-asiaa, ja kuitenkin lykätä tuon kolmen pennin\njutun toiseen istuntopäivään. Jos kahta riitapuolta kuulustellessanne\nsattumalta saatte mahapakon, niin irmastelette kuin irviöt, nostatte\nverisen lipun ja julistatte sodan kaikkea mielenmalttia vastaan,\närjytte yöastiaa ja jätätte riita-asian kesken ja yhä enemmän vaan\nsotkettuna käyttelystänne. Koko sovinto, minkä asiassa aikaansaatte, on\nsiinä, että kumpaakin riitapuolta sanotte konnaksi. Kylläpä olette\nkaunis pari!\n\nBRUTUS.\nNo niin, tiettyähän on, että olette sopivampi pöytäilviöksi kuin\nkelvollinen jäseneksi Capitolin neuvostoon.\n\nMENENIUS.\nItse papinkin on pakko ruveta koiransilmäksi, jos kohtaa noin\nnaurettavia olennoita. Järkevinkään puheenne ei maksa partanne\nliikkumista; ja partanne saa liian kunniallisen haudan, jos joutuu\npaikkaräätälin päänaluksen täytteeksi, tai välivilloiksi aasin\nkuormasatulaan. Ja kuitenkin sanotte Marciota ylpeäksi, häntä, joka\nhalvimman arvion mukaan on yhtä ansiollinen kuin kaikki teidän\nesi-isänne Deucalionista alkaen, vaikka, ken tiesi, jotkut ja\nparhaat niistä ovat olleet perimöisiä teloittajia. Hyvää yötä, te,\nkunnian-arvoiset herrat! Pitempi keskusteleminen teidän kanssanne\nsaastuttaisi aivoni, sillä olettehan tuon plebeji-karjan paimenia.\nRohkenen sulkeutua suosioonne.\n\n    (Brutus ja Sicinius siirtyvät näyttämön perälle.\n    Volumnia, Virgilia, Valeria y.m. tulee.)\n\nKuinka voitte, hyvät rouvat, kauniit ja jalot (jalompi ei olisi kuu,\njos se maassa vaeltaisi), ja mihin noin tarkasti katseenne kiinnitätte?\n\nVOLUMNIA.\nKunnon Menenius, Marcius, minun poikani, lähenee. Junon tähden, älkää\nmeitä viivyttäkö!\n\nMENENIUS.\nHaa! Tuleeko Marcius kotiin?\n\nVOLUMNIA.\nTulee, kunnon Menenius, ja suurimmat kunnianosotukset ovat hänen\nosakseen tulleet.\n\nMENENIUS.\nHe, Jupiter, ota lakkini ja kiitokseni! -- Heleijaa, Marcius tulee\nkotiin!\n\nMOLEMMAT ROUVAT.\nNiin, hän tulee.\n\nVOLUMNIA.\nNähkääs, tuossa on kirje häneltä, senaatti on saanut toisen, hänen\nvaimonsa kolmannen, ja luulenpa että on teillekin kirje kotonanne.\n\nMENENIUS.\nKoko minun taloni tänä iltana pemutkoon! -- Minulleko kirje?\n\nVIRGILIA.\nNiin, varmaankin on siellä kirje teille; olen nähnyt sen.\n\nMENENIUS.\nMinulle kirje! Sehän tuopi minulle terveyttä seitsemäksi vuodeksi; ja\nkoko sen ajan irvistelen minä lääkäreitä. Galenon kaikkivaltaisin\ntohtorinlippu on pelkkää puoskaroimista, eikä tämän elinrohdon rinnalla\nparempi hevoslääkitystä. Eikö hänessä ole haavoja? Hänellä on tapana\npalata kotiin haavoitettuna.\n\nVIRGILIA.\nOi, ei, ei, ei!\n\nVOLUMNIA.\nOn, hän on haavoitettuna, ja siitä kiitän jumalia.\n\nMENENIUS.\nNiin minäkin, jos niitä vaan ei ole liiaksi. -- Tuoko hän voiton\nlakkarissaan? -- Haavat häntä kaunistavat.\n\nVOLUMNIA.\nOtsallaan, Menenius; hän palajaa kotiin kolmannen kerran tammiseppele\npäässä.\n\nMENENIUS.\nOnko hän Tulloa hyvänpäiväisesti löylyttänyt?\n\nVOLUMNIA.\nTitus Lartius kirjoittaa heidän otelleen keskenänsä, mutta Aufidion\npäässeen pakoon.\n\nMENENIUS.\nParasta olikin sen saatan vakuuttaa. Jos hän olisi puoltaan pitänyt, en\nmaarin minä olisi tahtonut semmoista tulloamista kärsiä, vaikka olisin\nsaanut kaikki Coriolin kirstut kultineen päivineen. Onko siitä\nsenaatille ilmoitettu?\n\nVOLUMNIA.\nHyvät rouvat, lähtekäämme! -- On, on, on. -- Senaatille on tullut kirje\npäälliköltä, jossa koko tämän sotaretken kunnia luetaan poikani\nansioksi. Hän on tässä sodassa voittanut kaksin kerroin entiset\nurostyönsä.\n\nVALERIA.\nTodellakin kummia hänestä jutellaan.\n\nMENENIUS.\nKummia? Niin totta, ja täydellä syyllä, sen takaan.\n\nVIRGILIA.\nSuokoot jumalat, että se olisi totta.\n\nVOLUMNIA.\nTotta! Päh!\n\nMENENIUS.\nTotta! Vannon että se on totta. Missä on haavat hänessä? --\n(Trihuuneille, jotka tulevat esiin.) Jumalat teitä varjelkoot, te\nkaikkiviisaat herrat! Marcius tulee kotiin, ja nyt hänellä on vielä\nsuurempi syy ylpeillä. -- Missä on haavat hänessä!\n\nVOLUMNIA.\nHarteissa ja vasemmassa käsivarressa. Oikein komeat naarmat kansan\nkatseltaviksi, kun hän astuu julkisesti esiin viranhakijana. Kun hän\nTarquinion karkoitti, sai hän seitsemän haavaa ruumiiseensa.\n\nMENENIUS.\nYhden niskaan, ja kaksi reiteen, -- yhdeksän niitä oli, minun\ntietääkseni.\n\nVOLUMNIA.\nEnnen viimeistä sotaretkeä oli hänessä viisikolmatta haavan arpea.\n\nMENENIUS.\nNyt niitä on seitsemänkolmatta, ja jokainen arpi oli vihollisen\nhautana. (Torventoitauksia ja ilohuutoja.) Kuulkaas, torvet soivat!\n\nVOLUMNIA.\nNe ovat Marcion sanansaattajia. Hänen edellänsä käy riemu, ja jälkeensä\nhän jättää kyyneleitä. Kädessä tarmokkaassa musta surina. Hän iskee, ja\nse isku miesten turma.\n\n    (Torvet soivat, Cominius ja Titus Lartius tulevat, ja\n    heidän keskellänsä Coriolanus, tammiseppele päässä.\n    Päälliköitä, sotamiehiä ja airut.)\n\nAIRUT.\nSe kuule, Rooma, että Marcius yksin\nCoriolissa taistel', uuden nimen\nNäin kunnialla liittäin entisiinsä.\nSe mainenimi on Coriolanus. --\nOi, tervetullut, kuulu Coriolanus!\n\n    (Torventoitauksia.)\n\nKAIKKI.\nNiin, tervetullut, kuulu Coriolanus!\n\nCORIOLANUS.\nHeretkää! Tämä sydäntäni loukkaa.\nVait, vaiti!\n\nCOMINIUS.\n             Tuossa äitis!\n\nCORIOLANUS.\n                           Oi, sa mulle\nMenestyst' olet jumalilta kaikilt'\nAnonut, tiedän sen.\n\n    (Polvistuu.)\n\nVOLUMNIA.\n                    Ei, nouse, urho,\nMun oma Marcioni, jalo Cajus,\nJok' urhotöistäs juur' sait mainenimen,\nMik' oli se? Coriolanus? -- Niinkö? --\nMut, vaimos --\n\nCORIOLANUS.\n               Sulo valtiaani, terve!\nEhk' oisit nauranut, jos ruumiin' oisin\nMa palannut, kosk' itket nyt, kun voitin?\nOi, kultani, Coriolissa leskill'\nOn silmät tuommoiset, ja poikiansa\nSurevill' äideillä.\n\nMENENIUS.\n                    Oi, jumalat\nSun kruunatkohot!\n\nCORIOLANUS.\n                  Vieläkö sä elät? --\n    (Valerialle.)\nAnteeksi, rouvaseni!\n\nVOLUMNIA.\n                     Enhän tiedä\nMihinkä käännyn. -- Tervetullut kotiin!\nJa tekin, päämies! -- Tervetulleet kaikki!\n\nMENENIUS.\nNiin, satatuhat kertaa tervetulleet!\nMa voisin itkeä ja voisin nauraa.\nKevyt on mieleni ja raskas. Terve!\nKirotut sisimmät sen sydänjuuret,\nJok' iloll' ei sua katso! -- Teihin kolmeen\nRakastuu Rooma aivan. Mutta tietkääs,\nOmenapuit' on kirpeitäkin täällä,\nJoit' ei voi maukkaiksi jalostuttaa.\nSoturit, tervetulleet toki olkaa!\nOn nokkonen vaan nokkonen, ja hupsut\nOn hupsun vehkeet.\n\nCOMINIUS.\n                   Aina yhdenlainen!\n\nCORIOLANUS.\nSama Menenius!\n\nAIRUT.\n               Tie auki, syrjään!\n\nCORIOLANUS (vaimolleen ja äidilleen).\nKätesi, -- teidän myös! Mut ennenkuin\nSaa varjostaa mun päätän' oma suoja,\nPatriisein luona täytyy minun käydä,\nJoilt' olen, paitsi terveisiä, saanut\nMyös kunniaa.\n\nVOLUMNIA.\n              Siis täytettynä näen nyt\nMit' olen toivonut ja mitä mielen'\nOn suurta kuvaillut; vain yksi puuttuu,\nJa sit' ei varmaan Rooma sulta kiellä.\n\nCORIOLANUS.\nOi, äiti, heidän orjanaan käyn ennen\nOmia teitäni, kuin heidän teitään.\nHalliten heidän kanssaan.\n\nCOMINIUS.\n                          Capitoliin!\n\n    (Torventoitauksia. Menevät juhlakulussa, niinkuin\n    tulivatkin. Tribuunit jäävät.)\n\nBRUTUS.\nHänestä hokevat nyt kaikkein kielet!\nNenälleen lasit tihrusilmä panee,\nNähdäkseen häntä; imettäjä lörppä\nPoruttaa vetotaudin kakaraansa,\nHänestä rupatellen; parhaan vartin\nLikaiseen kaulaans' sitoo kyökkipiika\nJa töllistämään ylös seinään kämpii;\nRahit, kuistit, ikkunat on täpötäynnä;\nKatoilla, harjoill' istuu kahdareisin\nVäkeä kaikenlaista, jotka silmin\nHänt' ahmii kaikki; joukkoon tunkeilevat\nPapitkin, harvoin nähdyt, koittain saada\nPukaten paikkaa; hunnutetut naiset\nSiloiset poskipäänsä, joilla puna\nja valkea käy sotaa, alttiiks suovat\nHimoisen Phoibon tulisuudelmille.\nOn melu moinen, niinkuin häness' asuis\nMikäkin jumala, jok' ompi salaa\nHänehen hiipinyt ja hurmaavaisen\nSulonsa hälle suonut.\n\nSICINIUS.\n                      Tuota pikaa\nHän konsul' ompi.\n\nBRUTUS.\n                  Meidän valtamme\nSaa nukkua kai hänen hallitessaan.\n\nSICINIUS.\nHän maltill' ei voi kantaa kunniaansa\nAlusta loppuun; mitä voittanut on,\nMenettää hän.\n\nBRUTUS.\n              Se lohduks on.\n\nSICINIUS.\n                             Tuo rahvas,\nJot' edustamme -- usko pois! -- jo vanhan\nVihankin tähden, pienimmästä syystä,\nNuo hänen uudet arvons' unohtaapi;\nJa syytä varmaan antaa hän, niin totta\nKuin hän siit' ylpeileekin.\n\nBRUTUS.\n                            Kerran, kuules,\nHän vannoi että, konsuliks jos pyrkis,\nEi torill' ilmestyis hän, eikä kantais\nNöyryyden nukatonta vaippaa, eikä\nHän tavan mukaan haavojansa näyttäis\nJa kerjäis kansan löyhkäist' ääntä.\n\nSICINIUS.\n                                    Oikein.\n\nBRUTUS.\nNiin sanoi hän. Niin, ennen hän sen jättäis\nKuin ottaisi, jos hänt' ei patriisit\nJa ylimykset pyytäis.\n\nSICINIUS.\n                      Muut' en toivo\nKuin että pysyis aikeissaan ja toimeen\nNe panisi.\n\nBRUTUS.\n           Sen varmaankin hän tekee.\n\nSICINIUS.\nSe hälle, niinkuin toivommekin on,\nTuo perikadon varmaan.\n\nBRUTUS.\n                       Häntä kohtaa\nTai meitä se. Siis kuiskatkaamme kansaan.\nEtt' aina heit' on vihannut hän; että\nJos vois, hän heidät tekis aaseiks, tukkis\nSuun heidän puoltajiltansa, ja heiltä\nVapauden ryöstäis; että hänest' on he --\nMit' ihmistoimihin ja kykyyn tulee\nJa arvohon ja hyötyyn maailmassa --\nKuin sotakameelit, jotk' appeens' saavat,\nKun kuorman vetävät, ja ruoskaa selkään,\nJos uupuvat.\n\nSICINIUS.\n             Niin, tuon jos kuiskaamme,\nKun joskus korskall' ylpeydellään kansaa\nHän loukkaa taas (ja sen hän tekee, jos vaan\nHänt' yllytät: jok' yht' on helppo kuin\nUsuttaa koiraa uuheen), syntyy liekki,\nMi heidät sytyttää kuin kuivan oljen;\nJa tämä lieska hänet ijäks mustaa.\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nBRUTUS.\nMik' ompi?\n\nSANANSAATTAJA.\n           Capitoliin oiti! Luullaan\nTulevan Marcion konsuliksi. Häntä\nSokeat tunki kuulemaan ja kuurot\nNäkemään häntä; eukot sormikkaitaan\nJa rouvat, tytöt vöitään, huivejansa\nViskoivat hänen tielleen; aatelisto\nKumarsi niinkuin Jupiterin kuvaa,\nJa kansa lakeillaan ja huudoillansa\nSatehen aikaan sai ja ukkosjyryn.\nEn moista ole nähnyt.\n\nBRUTUS.\n                      Capitoliin!\nNykyisiin korva kiintyköön ja silmä,\nMut sydän tulevaisiin.\n\nSICINIUS.\n                       Minä seuraan.\n\n    (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Capitoli.\n\n    (Kaksi oikeudenpalvelijaa asettelee pieluksia.)\n\n1 PALVELIJA.\nJoutuun, joutuun! He ovat kohta täällä. Kuinka monta mitä on konsuliksi\npyrkijää?\n\n2 PALVELIJA.\nKolme, sanotaan, mutta kaikki luulevat, että Coriolanus vie viran.\n\n1 PALVELIJA.\nUhkea mies, mutta saakelin ylpeä. Eikä rakasta rahvasta.\n\n2 PALVELIJA.\nOnpahan niitä suuriakin miehiä ollut, jotka ovat kansaa imarrelleet,\neivätkä kuitenkaan sitä rakastaneet. Ja niitäkin on, joita kansa\nrakastaa, vaikkei tiedä miksi. Siis jos se ei tiedä miksi se rakastaa,\nei se myöskään tiedä miksi se vihaa. Kun siis Coriolanus ei piittaa\nsiitä, rakastaako häntä kansa vai ei, niin tämä osoittaa, että hän\nperin tuntee sen mielenlaadun; ja jalomielisessä suruttomuudessaan hän\nsitä peittelemättä näyttääkin.\n\n1 PALVELIJA.\nJos hän ei siitä piittaisi, rakastaako se häntä vai eikö, niin hän\nolisi väliäpitämätön, eikä tekisi sille hyvää eikä pahaa; mutta hän\netsii sen vihaa kiihkeämmin, kuin se sitä osoittaa saattaa, ja käyttää\njoka tilaisuutta julkisesti esiintyäkseen sen vastustajana. Se seikka,\nettä hän julkisesti etsii kansan vihaa ja suuttumusta, on yhtä huonoa\nkuin sekin, jota hän ei kärsiä saata, nimittäin kansan imarteleminen\nsuosion tähden.\n\n2 PALVELIJA.\nHän on isänmaansa kiitollisuuden ansainnut, eikä ole niin mukavia teitä\nkohonnut kuin muut, jotka notkeina ja nöyrinä ovat kansalle lakkiansa\nnostaneet, eivätkä mitään muuta tehneet saavuttaakseen arvoa ja\nmainetta; ei, hän on niin kiinnittänyt ansionsa heidän silmiinsä ja\ntekonsa heidän sydämmiinsä, että olisi laillaan kiittämätöntä\nsolvausta, jos heidän kielensä olisivat vaiti eivätkä sitä tunnustaisi.\nIlkeys yksin saattaisi toista väittää, ja itse joutuen valheesta\nkiinni, saisi se nuhteita ja soimauksia joka korvalta, joka sen\nkuulisi.\n\n1 PALVELIJA.\nJääköön hän rauhaan! Hän on kelpo mies. Tie auki, he tulevat.\n\n    (Torventoitauksia. Konsuli Cominius, liktorit hänen\n    edellänsä, Menenius, Coriolanus, senaattoreja, Sicinius\n    ja Brutus tulevat. Senaattorit asettuvat paikoilleen;\n    tribuunit samaten.)\n\nMENENIUS.\nKun volskilaisist' on nyt päätös tehty\nJa sana pantu Titus Lartiolle,\nJää jälki-istuntomme määrättäväks\nSen miehen palkka, joka maansa hyväks\nNiin jalosti on taistellut. Suvaitkaa\nSiis, arvoisat ja jalot isät, että\nNykyinen konsuli ja äskeinen\nVoittoisa päällikkömme meille vähän\nNiist' urhotöistä kertoo, joita tehnyt\nOn Cajus Marcius Coriolanus, jolle\nNyt kunnioitus ansaittu ja kiitos\nOsaksi tulkoon.\n\n1 SENAATTORI.\n                Kertokaa, Menenius;\nEi pituudesta haittaa. Ennen puuttuu\nVaroja valtiolta palkita\nKuin meiltä halu antaa. Suvaitkaa siis,\nTe kansan edustajat, meitä kuulla\nJa rahvahassa suosimalla puoltaa\nMit' aiomme nyt päättää.\n\nSICINIUS.\n                         Sopumielin\nOlemme tulleetkin; ja sydämmemme\nSe kunnioittaa mielellään ja puoltaa\nTän istuntomme esinettä.\n\nBRUTUS.\n                         Niin,\nJa vielä mieluisemmin, jos hän tahtois\nParempaa kansast' ajatella vasta\nKuin tähän saakka.\n\nMENENIUS.\n                   Se ei kuulu tähän.\nParempi olla vaiti. Tahdotteko\nCominiota kuulla?\n\nBRUTUS.\n                  Mielist' aivan.\nVaroitukseni tok' on sattuvampi\nKuin teidän nuhteenne.\n\nMENENIUS.\n                       Hän lempii kansaa. --\nVai vierekkäinkö pitäis heidän maata? --\nCominius, puhukaa!\n    (Coriolanus nousee ja yrittää lähteä.)\n                   Ei, jääkää!\n\n1 SENAATTORI.\n                               Jääkää!\nHävetä mainetöitään Coriolanon\nEi tarvinne.\n\nCORIOLANUS.\n             Oi anteeksi Mutta ennen\nNäen haavojeni uudest' aukenevan,\nKuin kuulen kerrottavan, miten sain ne.\n\nBRUTUS.\nSanani teit' ei karkoittanut kai?\n\nCORIOLANUS.\n                                  Ei!\nMut usein, vaikk' en iskuj' arastellut.\nSanoja väistin. Ette mairitellut,\nSiis ette loukannut. Mut rahvastanne\nMa arvon mukaan lemmin.\n\nMENENIUS.\n                        Istukaahan!\n\nCORIOLANUS.\nEi, sotatorven soidess' ennen annan\nMa pääni kynsittäväks auringossa,\nKuin istun jouten, kuullen halpaa työtän'\nIhailtavan kuin ihme-elukkaa.\n\n    (Menee.)\n\nMENENIUS.\nTribuunit, hän kuink' imarrella saattais\nTuot' alveparveanne (joista tuskin\nYks' tuhannest' on hyvä), hän, jok' ennen\nKaikk' antaa raajans' alttiiks kunnialle\nKuin korviins' ottaa kehun? -- No, Cominius!\n\nCOMINIUS.\nMult' ääni puuttuu: Coriolanon töitä\nEi heikost' ilmi tuoda saa. Jos uljuus\nPää-avu on ja miehen suurin kaune,\nEi hänen vertaans' ole maailmassa.\nKuustoista-vuotiaana muiden eellä\nHän kulki, kun Tarquinius Roomaa uhkas.\nDiktaattorimme (kunniata hälle!)\nNäk' itse, kuinka poika siloleuka\nEdellään ajoi urhot viiksihuulet.\nHädästä kansalaistaan auttain, tappoi\nHän, konsulimme nähden, kolme miestä.\nTarquinionkin kohtas ja hänt' iski,\nNiin että tämä kaatui polvilleen.\nNiin, tähän sankar'-aikaan, jolloin hyvin\nHän näyttämöllä naisest' olis käynyt,\nMies urhein kentäll' oli hän, ja päähäns\nSai palkaks tammiseppeleen. Näin tullen\nPojasta mieheks, nousi hän kuin meri.\nJa seitsemässätoista tappelussa\nVei joka miekan seppeleen hän. Vihdoin,\nMit' on Coriolissa ja sen luona\nHän tehnyt, sit' en ylistää voi kyllin.\nPidätti karkurit hän; pelkureille\nHän harvinaisell' esimerkillänsä\nNauruksi teki kauhun; niinkuin kaisla\nEdestä purjelaivan, niinpä väistyi\nHänenkin keulans' eestä miehet; miekka\nKuin surman leima, sattui, mihin tähtäs.\nHän päästä jalkaan oh pelkkää verta;\nJok' askeletta seuras kuolinhuokaus.\nKaupungin kulmaportist' yksin tunki,\nPunaten siihen kostonmerkin julman;\nAvutta pelastui ja pienin joukoin\nCorioliin kuin ilmanraana iski.\nNyt kaikk' on hänen. Taas kun sodan ryske\nViiletti hänen valpast' aistintansa,\nKaht' uljaammin hän heti rohkaisi\nRuhonsa väsyneen ja liekkiin ryntäs,\nMiss' suitsuten yl' ihmishenkien,\nKuin ikiturma, syöksi hän; ja vasta\nKun huudettiin: \"maat, kaupungit on meidän\",\nLevähti hetkeks hengähtäin.\n\nMENENIUS.\n                            Mies uljas!\n\n1 SENAATTORI.\nJa täysin ansainnut sen arvon, jonka\nAiomme hälle.\n\nCOMINIUS.\n              Pois hän saaliin kielsi\nJa kalleudet hylki, niinkuin oisi\nNe pelkkää lokaa. Vähemmän hän vaatii,\nKuin mitä kurjin antaa vois, ja katsoo\nTyön palkinnoksi itse työn, ikäänkuin\nVaan aikaa tahtois ajan vietoks käyttää.\n\nMENENIUS.\nTodesti jalo! Kutsukaa hän tänne!\n\n1 SENAATTORI.\nCoriolanus tänne!\n\nPALVELIJA.\n                  Hän jo tulee.\n\n    (Coriolanus palajaa.)\n\nMENENIUS.\nCoriolanus, konsuliks sun tehdä\nSenaatti näkee hyväks.\n\nCORIOLANUS.\n                       Sille aina\nMa työni, henken' uhraan.\n\nMENENIUS.\n                          Siis ei muuta\nKuin puhuminen kansalle.\n\nCORIOLANUS.\n                         Ma pyydän,\nMun suokaa jättää tapa tuo; en saata\nPukeuta vaippaan, näyttää haavojani\nJa kerjätä heilt' ääniä. Ma pyydän,\nMua siitä päästäkää.\n\nSICINIUS.\n                     Ei, herra, valtaans'\nEi jätä kansa; tavasta ei tingi\nSe tippaakaan.\n\nMENENIUS.\n               Heit' älkää härnätkö;\nTapahan sääntykää ja ottakaatte\nEdeltäjäinne lailla arvo vastaan\nLaillista tietä.\n\nCORIOLANUS.\n                 Punehtuen varmaan\nTät' osaa näyttelen; tuon oikeuden\nPois kansalt' ottaa saisi.\n\nBRUTUS.\n                           Kuulittenko?\n\nCORIOLANUS.\nKehua: \"sen ja sen tein\", haavojani\nEheitä näyttää, joita peittää tulis,\nIkäänkuin heidän ääntens' ostohinnaks\nVaan olisin ne saanut!\n\nMENENIUS.\n                       Myöntykää. --\nTää ehdotus, tribuunit, suvaitkaa\nEsittää rahvaallenne, -- Auvot, arvot\nOsaksi tulkoot jalon konsulimme!\n\nSENAATTORI.\nNiin, Coriolanon olkoon auvot, arvot!\n\n    (Torventoitauksia. Kaikki menevät,\n    paitsi Sicinius ja Brutus.)\n\nBRUTUS.\nNyt näet, kuink' aikoo kohdella hän kansaa.\n\nSICINIUS.\nJos vaan se huomais sen! Hän tekee pyyntöns',\nIkäänkuin halveksis hän, että heidän\nOn valta myöntää se.\n\nBRUTUS.\n                     Nyt lähtekäämme,\nJa kertokaamme heille nämät toimet;\nTorilla varmaan vartovat he meitä.\n\n    (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Forum.\n\n    (Muutamia kansalaisia tulee.)\n\n1 KANSALAINEN.\nKerrassaan sanottuna, jos hän ääniämme pyytää, niin emme saata niitä\nhäneltä kieltää.\n\n2 KANSALAINEN.\nSaatamme kyllä, jos tahdomme.\n\n3 KANSALAINEN.\nMeillä kyllä on valta tehdä se, mutta sitä valtaa ei meillä ole valta\nkäyttää; sillä jos hän näyttää meille haavansa ja kertoo meille\nurotyönsä, niin täytyy meidän panna kielemme noihin haavoihin ja puhua\nniiden puolesta; ja jos hän ilmaisee meille jalot työnsä, niin tulee\nmeidänkin ilmaista hänelle kiitollisuutemme. Kiittämättömyys on\nhirmuista, ja jos kansa olisi kiittämätön, niin olisi se kansa koko\nhirmu, ja me, sen kansan jäsenet, olisimme siis hirmun jäseniä.\n\n1 KANSALAINEN.\nEikä paljoa kai puutu, ettei hän sitä meistä ajattele, sillä kun kerran\nteimme kapinan, viljaa saadaksemme, niin hän ei epäillyt sanoa meitä\nmonipäiseksi laumaksi.\n\n3 KANSALAINEN.\nSiksi on moni meitä sanonut; ei sen tähden, että päämme ovat, kenen\nruskea, kenen musta, kenen punainen, kenen kalju, vaan sen tähden, että\nmietteemme ovat niin monenkarvaiset; ja luulen todellakin, että jos\nkaikki meidän mietteemme lähtisivät yhdestä ainoasta kallosta, niin\nlentäisivät ne pohjaan, etelään, itään ja länteen, ja vaikka\nsopisivatkin yhdestä suunnasta, niin pyrkisivät ne kuitenkin yht'aikaa\nkaikkiin ilmaneulan suuntiin.\n\n2 KANSALAINEN.\nNiinkö arvelet? Mitä suuntaa luulet minun mietteeni menevän?\n\n3 KANSALAINEN.\nNiin, sinun mietteesi eivät lähde niin pian kuin muiden; ne ovat liian\nlujasti visakalloon suuditut; vaan jos ne olisivat vapaat, lentäisivät\nne varmaankin etelään.\n\n2 KANSALAINEN.\nJa miksi etelään?\n\n3 KANSALAINEN.\nHöyryksi muuttuakseen; mutta jos niistä näin kolme-neljännestä pahaksi\nhuuruksi haihtuisikin, niin tunnon vaivoista viimeinen neljännes\nkuitenkin palajaisi takaisin, auttamaan sinua vaimon saantiin.\n\n2 KANSALAINEN.\nSinulla on aina ne kompasi! Jatka, jatka!\n\n3 KANSALAINEN.\nOletteko kaikki päättäneet antaa äänenne hänelle? Vaan vähät siitä;\nenemmistö määrää. Mutta sen ma sanon, että jos hän vaan kansaan\nsuotuisi, ei olisi toista sen ansiokkaampaa miestä. (Coriolanus ja\nMenenius tulevat.) Tuossa hän tulee, nöyryyden vaippa yllänsä;\ntarkastakaa hänen käytöstään. Meidän ei sovi kaikkien seisoa näin\nyhdessä, vaan lähestykäämme häntä yksi, kaksi tai kolme kerrassaan.\nHänen tulee pyyntönsä esittää yksityisesti; näin tapahtuu jokaiselle\nmeistä se erityinen kunnia, että saamme kukin antaa oman äänemme omalla\nsuullamme. Seuratkaa nyt minua, niin näytän teille, kuinka teidän tulee\nhäntä lähestyä.\n\nKAIKKI.\nHyvä, hyvä!\n\n    (Menevät.)\n\nMENENIUS.\nOlette väärässä; niin ovat tehneet\nMit' arvokkaimmat miehet.\n\nCORIOLANUS.\n                          Mitä sanon?\nMa pyydän --. Hitto vie! ei moiseen taivu\nMun kieleni. -- Mun nähkääs haavojani; --\nIsänmaan palveluksessa ne sain,\nKun moni teistä oman rummun ääntä\nPakeni mylvien.\n\nMENENIUS.\n                Ei, herran tähden!\nSiit' ei saa virkkaa. Pyytäkää, ett' teitä\nHe muistavat.\n\nCORIOLANUS.\n              Mua muistavat! Hiis olkoon!\nParempi, jos mun unhottaisivat.\nKuin pappiensa neuvotkin.\n\nMENENIUS.\n                          Näin kaikki\nTe pilaatte. Ma menen nyt. Mut pyydän,\nPuhukaa heille, mutta siivosti. (Menee.)\n\n    (Kaksi kansalaista tulee.)\n\nCORIOLANUS.\nHe ruokotkohot suunsa siis ja peskööt\nSilmänsä puhtaaks. -- Tuossa heit' on pari. --\nSyyn tietänette, miksi seison tässä.\n\n1 KANSALAINEN.\nKyllä sen tiedämme, mutta mikä teidät siihen sai?\n\nCORIOLANUS.\nOma arvoni.\n\n2 KANSALAINEN.\nOmako arvonne?\n\nCORIOLANUS.\nNiin, eikä oma tahtoni.\n\n1 KANSALAINEN.\nMitä? Eikö oma tahtonne?\n\nCORIOLANUS.\nEi, herraseni; en ole koskaan tahtonut köyhältä mitään kerjätä.\n\n1 KANSALAINEN.\nTietäkää, että jos annamme teille jotakin, niin toivomme teiltä jotakin\nsaavamme.\n\nCORIOLANUS.\nNo sanokaa siis, mitä maksaa konsulinvirka?\n\n1 KANSALAINEN.\nYstävällisen pyynnön.\n\nCORIOLANUS.\nVai ystävällisen! Minä pyydän siis, antakaa se minulle. Minulla on\nhaavoja näyttää, mutta kahden kesken vaan. -- Saanko teidän kelpo\näänenne? Mitä?\n\n2 KANSALAINEN.\nSaatte, kunnon herra.\n\nCORIOLANUS.\nNo, kättä siitä! -- Kaksi kelpo ääntä jo kerjäsin. -- Kiitoksia köyhän\navusta! Hyvästi!\n\n1 KANSALAINEN.\nMutta tämäpä on kummallista.\n\n2 KANSALAINEN.\nJos olisi mulla vielä ääneni tallella, -- mut, yhtä kaikki!\n\n    (Menevät.)\n\n    (Toista kaks' kansalaista tulee.)\n\nCORIOLANUS.\nKuulkaapa! Jos niinkuin sopisi teidän ääntenne nuottiin, että minä\ntulisin konsuliksi, niin on minulla nyt se tavallinen takki ylläni.\n\n3 KANSALAINEN.\nTe olette jalosti ansainnut isänmaanne kiitollisuuden, ettekä ole sitä\njalosti ansainnut.\n\nCORIOLANUS.\nArvoitusko tuo?\n\n3 KANSALAINEN.\nTe olette ollut ruoskana sen vihollisille ja vitsana sen ystäville.\nEtte todellakaan ole alhaisia rakastanut.\n\nCORIOLANUS.\nSitä kunnollisempana minua pitänette, kun en ole alhaiseksi tehnyt\nrakkauttani. No niin, ystäväni, tahdon siis imarrella tuota\nvelikultaani, kansaa, saadakseni sen silmissä suuremman arvon.\nSemmoistahan käytöstapaa pidetään hienona. Ja koska se on niin taitava\nvalitsemaan, että se pitää lakkiani parempana kuin sydäntäni, niin\nkoetan ma harjoitella tuota mielistelevää pään nyökytystä ja osotella\nviekkautta niin paljon kuin mahdollista, se on: tahdon osotella jonkun\nkansanmiehen tenhotemppuja ja oikein tuhlaamalla niitä jaella kaikille\nhalullisille. Siis pyydän, ottakaa minut konsuliksi.\n\n4 KANSALAINEN.\nToivomme, että saamme teistä ystävän, ja annamme teille äänemme\nkaikesta sydämmestä.\n\n3 KANSALAINEN.\nOlette saanut monta haavaa isänmaan palveluksessa.\n\nCORIOLANUS.\nEn tahdo tietoanne vahvistaa niitä näyttämällä. Suuriarvoisina pidän\näänenne, mutta en tahdo kauemmin teitä vaivata.\n\nMOLEMMAT KANSALAISET.\nJumalat teille iloa suokoot, sitä toivomme sydämestämme!\n\n    (Menevät)\n\nCORIOLANUS.\nSuloiset, armaat äänet!\nParempi kuolla, nälkään nääntyä,\nKuin palkkaans' ansaittua kerjätä.\nTäss' seison, yllä tämä suden mekko,\nJa, kun käy ohi Paavo taikka Pekko,\nHeilt' ääntä halpaa kärtän. Tapaa tää!\nMut jos näin tapaa seurataan, niin jää\nPois pyyhkimättä tomut vanhuuden,\nJa harhaluulot, vuoriks kasvaen,\nTotuuden kaihtavat. Ei, houkkiot\nNe täten arvovirkaan nouskohot!\nEi halua mulla. Puolitiessä oisin;\nJos vielä lopun matkaa kestää voisin!\n    (Kolme kansalaista tulee.)\nTuoss' ääniä on lisää! -- Äänenne!\nÄäntenne tähden taistelin ja valvoin;\nKolmatta tusinaa sain haavoja ma\nÄäntenne tähden; kolme kertaa kuusi\nKahakkaa näin ja kuulin; niitä, näitä\nÄäntenne tähden tein. Siis äänenne!\nHalaisin toden totta konsuliksi.\n\n5 KANSALAINEN.\nHän on reima mies; ei yksikään kunnon kansalainen saata häneltä\nääntänsä kieltää.\n\n6 KANSALAINEN.\nHän siis tulkoon konsuliksi! Jumalat hänelle onnea suokoot ja tehkööt\nhänestä hyvän kansan ystävän!\n\nKAIKKI.\nAmen, amen! -- Jumal' auttakoon\nSua, jalo konsulimme!\n\n    (Kansalaiset menevät.)\n\nCORIOLANUS.\n                      Kelpo äänet!\n\n    (Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)\n\nMENENIUS.\nTe määrätyönne teitte. Kansan äänen\nTribuunit teille suovat. Nyt ei muuta,\nKuin virkapuku yllenne, ja sitte\nSenaattiin oiti.\n\nCORIOLANUS.\n                 Onko se nyt tehty?\n\nSICINIUS.\nTe tavan vaateet täytitte, ja kansa\nHyväksyi teidät; vahvistusta varten\nSe heti kohta kokountuu.\n\nCORIOLANUS.\n                         Mihin!\nSenaattiinko?\n\nSICINIUS.\n              Niin, sinne, Coriolanus.\n\nCORIOLANUS.\nPukua saanko muuttaa?\n\nSICINIUS.\n                      Saatte, herra.\n\nCORIOLANUS.\nSen heti teenkin; ja kun itseni\nNäin jälleen tunnen, menen senaattiin.\n\nMENENIUS.\nMa seuraan teitä. --\n    (Tribuuneille.)\n                     Jäättekö te tänne?\n\nBRUTUS.\nMe odotamme kansaa.\n\nSICINIUS.\n                    Hyvästi!\n    (Coriolanus ja Menenius menevät.)\nSe on nyt hänen; mutta katse näyttää\nKuin veri kiehuis!\n\nBRUTUS.\n                   Ylpein mielin kantoi\nHän halpaa vaippaa. Päästättekö kansan?\n\n    (Kansalaiset palajavat.)\n\nSICINIUS.\nNo, ystävät, tuon miehen valitsitte?\n\n1 KANSALAINEN.\nNiin, äänemme hän sai.\n\nBRUTUS.\n                       Jumala suokoon,\nEtt' ansaitsis hän lempenne!\n\n2 KANSALAINEN.\n                             Niin, amen!\nMun halvan huomioni mukaan pilkkas\nHän meitä, kerjätessään ääniämme.\n\n3 KANSALAINEN.\nNiin kyllä, nauroi meitä vasten naamaa.\n\n1 KANSALAINEN.\nSe hänen tapaans' on; ei pilkannut hän.\n\n2 KANSALAINEN.\nSä yksin sanot, ettei pilkannut hän.\nOis näyttää hänen tullut ansionsa,\nIsänmaan palvelussa saadut haavat.\n\nSICINIUS.\nSen teki hän.\n\nKAIKKI.\n              Ei, niit' ei kukaan nähnyt.\n\n3 KANSALAINEN.\nNe sanoi näyttävänsä kahden kesken;\nIvalla heilutellen hattuaan,\n\"Pyrin konsuliks\", hän sanoi, \"vanha tapa\nKai vaatii siihen teidän ääniänne;\nSiis tänne äänenne!\" Kun annettiin ne,\nHän lausui: \"Kiitos, äänistänne, -- kiitos, --\nSuloiset äänet! Nyt te saatte mennä,\nKun äänenne ma sain.\" -- Tuo eikö pilkkaa?\n\nSICINIUS.\nOlitte tyhmät, kun sit' ette nähneet,\nTai, jos sen näitte, lapsellisen heikot,\nKun hälle soitte äänenne.\n\nBRUTUS.\n                          Miks ette\nNiin vastanneet, kuin teit' ol' opetettu?\nKun halpa mies hän oli valtiossa\nJa valtaa vailla, vihasi hän teitä\nJa vastusteli oikeuksianne\nJa vapauttanne kansalaisina;\nNyt valtaan tulleena ja arvovirkaan,\nJos kansan vihamiehenä hän pysyy\nYht' ilkeenä, niin teille kiroukseksi\nOn äänenne. Miks' ette sanoneet:\nSen palkan urostöistään, minkä vaatii,\nHän ansaitsee, mut jalomielisesti\nTeit' äänistänne myöskin muistakoon, ja\nVihansa lemmeks muuttain, teille olkoon\nHän hellä herra.\n\nSICINIUS.\n                 Näin jos olisitte\nSanoneet, niinkuin neuvottiin, niin ois se\nSydäntä koitellut ja miehen mieltä;\nLupaukset oivat olisitte saaneet,\nJoit' olis, sattuessa, voinut käyttää;\nTai ainakin ois miehen tuima luonto\nSiit' ärtynyt, -- se jok' ei kärsi vastust'\nEi pienimpää; -- näin hänen raivostansa\nTe olisitte saaneet syytä kieltää\nÄänenne hältä.\n\nBRUTUS.\n               Näittekö te, kuinka\nHän julki-ylenkatseell' ääniänne\nPyys tarvitessaan, ja nyt luulettenko,\nEttei tuo ylenkatse teitä ruhjo,\nKun valtaan pääsee hän? Kuin? Eikö teissä\nSydäntä ollut? Järkeäkö vastaan\nPorata piti kielenne!\n\nSICINIUS.\n                      Te kiellon\nOlette muille antaneet, ja nyt,\nHänelle, jok' ei pyytänyt, vaan pilkkas,\nÄänenne lahjoititte.\n\n3 KANSALAINEN.\n                     Vahvistettu\nEi ole vaali; vielä voimme kieltää.\n\n2 KANSALAINEN.\nJa tahdommekin kieltää.\nViissataa äänt' on mulla varmaa.\n\n1 KANSALAINEN.\n                                 Mulla\nTuhannen on, ja niiden ystävät.\n\nBRUTUS.\nPois joutuun, sano noille ystäville:\nValinneet ovat konsulin, jok' ottaa\nVapaudet heiltä, eikä heille ääntä\nSuo enempää kuin koiralle, jot' aina\nVaan lyödään, joko haukkuu tai on vaiti.\n\nSICINIUS.\nNe ko'otkaa ja täydemmällä järjell'\nEpuuttakaa tuo tyhmä vaali oiti.\nPenätkää yhä hänen ylpeyttään ja\nVihaansa vanhaa teihin; muistakaa,\nMill' ivalla hän halpaa vaippaa kantoi\nJa kuinka kärttäissään hän teitä ilkkui.\nVain rakkaus, muistain hänen töitään, teitä\nNäkemäst' esti hänen käytöstänsä,\nJok' ivallisimman sai pilkan muodon\nVihasta perin juurtuneesta.\n\nBRUTUS.\n                            Meitä,\nTribuuneja, vaan syyttäkää: me teitä --\nVäitteistä huolimatta -- pakotimme\nValitsemahan hänet.\n\nSICINIUS.\n                    Sanokaa,\nEtt' enemmän sen käskystämme teitte\nKuin omast' ehdostanne; että teissä\nVelvollisuuden voitti täytymys,\nPakottain teitä vastoin tahtoanne\nValitsemahan hänet konsuliksi.\nNiin, meitä syyttäkää.\n\nBRUTUS.\n                       Ja säälimättä.\nSanokaa, että teille saarnasimme\nKuink' alkoi nuorna palvella hän maataan,\nKuink' yhä sitä jatkoi; ett' on juurta\nHän suurten Marcioiden, samaa, jota\nOl' Ancus Marcius, Numan lapsenlapsi\nJa suuren Hostilion jälkeläinen;\nJa samaa, jota Publius ja Quintus,\nJotk' oivaa vettä tänne johtivat.\nMyös Censorinus, -- siksi nimitetty,\nKun kahdest' oli censorina, hänen\nEs'-isiään on.\n\nSICILIUS.\n               Moisen suurisynnyn,\nJok' omillakin töillään ansainnut on\nYlevän arvon, teidän suosioonne\nMe suljimme. Mut miehen nykykäytöst'\nEntuuteen verraten, te näitte, ett' on\nVihollisenne hän, ja pyörrytitte\nPikaisen myöntymyksenne.\n\nBRUTUS.\n                         Ja että\nSen teitte meidän vaatimuksestamme.\n(Tuot' yhä jauhakaa!) Ja heti kun te\nOlette koonneet joukkonne, niin tulkaa\nPois Capitoliin.\n\nKAIKKI.\n                 Kyllä. Melkein kaikki\nKatuvat suostumustaan.\n\n    (Kansalaiset menevät.)\n\nBRUTUS.\n                       Menkööt vaan he!\nParempi kapinaa nyt uskaltaa\nKuin suurempata varmast' odottaa.\nLuonteensa tapaan heidän kiellostansa\nJos raivostuu hän, tuota käyttäkäämme\nVisusti hyödyksemme.\n\nSICINIUS.\n                     Capitoliin!\nOlkaamme siellä ennen kansan tulvaa;\nNäin näyttää tää, niinkuin se osaks onkin,\nVaan heidän työltään vaikka syy on meidän.\n\n                                (Menevät.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Rooma. Katu.\n\n    (Torventoitauksia. Coriolanus, Menenius, Cominius,\n    Titus Lartius, senaattoreja ja patriiseja tulee.)\n\nCORIOLANUS.\nAufidius uudestaan siis sotaan hankkii?\n\nLARTIUS.\nNiin hankkii; ja se syynä, miks niin joutuun\nMe rauhan teimme.\n\nCORIOLANUS.\n                  Volskilaiset ovat\nSiis, niinkuin ennen, valmiit, kun vaan sopii,\nPäällemme karkaamaan.\n\nCOMINIUS.\n                      Niin väsyneet he\nNyt ovat, että tuskin enää näemme\nMe heidän lippujensa liehuvan.\n\nCORIOLANUS.\nAufidion näittekö?\n\nLARTIUS.\n                   Hän turvakirjall'\nOli luonani; maanmiehiään hän kiros,\nKun meille kaupungin niin raukkamaisest'\nOlivat myyneet; Antiumiin hän palas.\n\nCORIOLANUS.\nPuhuiko minusta hän?\n\nLARTIUS.\n                     Puhui.\n\nCORIOLANUS.\n                             Mitä?\n\nLARTIUS.\nEtt' usein, miekka vasten miekkaa, teidät\nHän kohtas; ettei mitään hän niin vihaa\nKun teitä; että omansa hän kaikki\nPois panttais, korvausta toivomatta,\nKun vaan sais teidän voittajanne olla.\n\nCORIOLANUS.\nHän Antiumiss' asuu?\n\nLARTIUS.\n                     Antiumissa.\n\nCORIOLANUS.\nOi, kunpa sinne rientää sais, ja vihan\nVihalla kostaa! -- Tervetulleet kotiin!\n    (Sicinius ja Brutus tulevat.)\nKas, tuossahan tribuunitkin, nuo kielet\nTuon suuren yhteissuun! Heit' ylenkatson;\nEnemmän vallastaan he pöyhkeilevät.\nKuin aatelisto sietää voi.\n\nSICINIUS.\n                           Seis!\n\nCORIOLANUS.\n                                 Mitä?\n\nBRUTUS.\nEdemmäks ei! Se voisi vaaraks olla.\n\nCORIOLANUS.\nMut mistä tämä muutos?\n\nMENENIUS.\n                       Mikä on?\n\nCOMINIUS.\nHänt' aatel' eikö valinnut ja kansa?\n\nBRUTUS.\nEi, Cominius.\n\nCORIOLANUS.\n              Siis sain lasten äänet?\n\n1 SENAATTORI.\nTribuunit, syrjään! Forumiin on matka.\n\nBRUTUS.\nHänehen raivoissaan on kansa.\n\nSICINIUS.\n                              Seis,\nTai syntyy melske.\n\nCORIOLANUS.\n                   Karjanneko tuo on? --\nJa ääniäkö tuolla? Tänään myöntää.\nHuomenna kieltää. Kuinka teette työnne?\nOlette suu, miks ette hampait' ohjaa?\nTe kai sit' ärsytitte?\n\nMENENIUS.\n                       Hiljaa, hiljaa!\n\nCORIOLANUS.\nTää kauan haudottu on salahanke\nTuhoksi aatelin. Nyt moisen kanssa\nElä ja kärsi, jok' ei hallit' osaa,\nEik' itseänsä hallittavan tahdo.\n\nBRUTUS.\nEi salahanke; kansa huutaa teidän\nIvanneen sitä, ja kun äsken viljaa\nJaettiin ilmaiseksi, suutuitten te\nJa kansan puoltajia soimasitte,\nSanoen lieruiksi ja ryömijöiksi\nJa aateliston vihamiehiks heitä.\n\nCORIOLANUS.\nNo tuttuahan tuo.\n\nBRUTUS.\n                  Ei kaikille.\n\nCORIOLANUS.\nOlette kai siis opettanut heitä?\n\nBRUTUS.\nMinäkö opettanut?\n\nCOMINIUS.\n                  Moinen toimi\nSopisi teille.\n\nBRUTUS.\n               Niin maar; aina saamme\nParantaa jälkiänne.\n\nCORIOLANUS.\n                    Miks siis teitte\nMun konsuliksi? Kautta pilven tuolla,\nParemmaks teit' en pyri; tribuuniks siis\nMinutkin tehkää.\n\nSICINIUS.\n                 Liiaks teiss' on sitä,\nJost' yltyy kansa. Määrän päähän jos te\nHalaatte päästä, nöyremmällä miellä\nKyselkää tietä, jolta eksyitte,\nEi muuten konsuliksi pyrkimistä,\nEi, eikä tribuuniksi.\n\nMENENIUS.\n                      Tyyni olkaa.\n\nCOMINIUS.\nPetetty kansaa on. -- Pois! Moinen vilppi\nEi sovi Roomallen; ei Coriolanus\nAnsainnut maineens' ole valtatielle\nNoin kurjan halpaa loukkauskiveä.\n\nCORIOLANUS.\nMinulle puhuu viljasta! Sen sanoin.\nJa vielä kerran sanon sen.\n\nMENENIUS.\n                           Nyt älkää!\n\nI SENAATTORI.\nNiin, älkää nyt, noin suuttuneena!\n\nCORIOLANUS.\n                                   Nyt,\nNiin totta kuin ma elän! -- Suokaa anteeks,\nMun aateliset ystäväni! --\nTuo horjuva, likainen lauma tietköön,\nMik' olen, kun en liehakoi, ja siinä\nKuvansa nähköön. Heitä hemmotellen,\nSen sanon, senaatille kasvatamme\nKapinan, uhkan lauhaa, jonka itse\nMe kylvimme ja istutimme, heitä\nKun meihin sekoitimme, ylimyksiin,\nJoilt' ei muu kunto eikä voima puutu,\nKuin minkä lahjoitimme kerjureille.\n\nMENENIUS.\nJo riittää!\n\n1 SENAATTORI.\n            Kuulkaa, riittää jo!\n\nCORIOLANUS.\n                                  Vai riittää?\nNiinkuin ma maani hyväks' veren' annoin,\nPelkäämätt ulkovaltaa, samoin kielen'\nUuvuksiin asti sanojansa purkaa\nRupihin noihin, joita kammoksumme,\nVaikk' yhä niiden saastaa etsimme.\n\nBRUTUS.\nPuhutte kansasta, kuin olisitte\nTe rankaiseva jumal', ettekä\nVain ihminen ja heikko niinkuin muutkin.\n\nSICINIUS.\nTuo meidän pitäis saattaa kansan tietoon.\n\nMENENIUS.\nMitä, mitä? Hänen vihansako?\n\nCORIOLANUS.\n                             Viha?\nVaikk' oisin vieno niinkuin kesk'yön uni,\nSe mielen' olis, kautta Zeun!\n\nSICINIUS.\n                              Tuon mielen\nAlallaan täytyy, niinkuin myrkyn, olla\nEik' enään muita myrkyttää.\n\nCORIOLANUS.\n                            Vai täytyy!\nKas, alvehaltijaa! Tuo röyhkä, kuulkaas,\nHän sanoi: \"Täytyy\"!\n\nCOMINIUS.\n                     Laitont' on se.\n\nCORIOLANUS.\n                                     \"Täytyy!\"\nTe hyvät, mutta typerät patriisit,\nTe arvoisat, mut veltot senaattorit,\nValita saako hydra käskyläisen,\nJok' uhkaa, \"täytyy\"-sanallaan, ja vaikk' on\nTuon epäluoman räikkä vaan ja torvi,\nSanoa kehtaa, että ojaks muuttaa\nHän virtanne ja itse valtaa uoman?\nJos häll' on valta, nöyrtykää, te pöllöt,\nJos ei, niin pois tuo vaarallinen suopeus!\nJos mieltä teissä on, niin rahvaan narrej'\nÄlkäätte olko; vaan jos ei, niin heille\nViereenne tila tehkää. Plebeijejä\nTe olette, jos he senaattoreit' on;\nEik' olekaan he vähempää, jos seos,\nKun äänet yhteen pannaan, maistuu heiltä.\nHe virkakuntans' itse valitsevat.\nJa siihen miehen, joka tiuskaa: \"täytyy\",\nTuo tomppeli, niin: \"täytyy\" neuvostolle,\nJot' arvokkaampaa Kreikanmaa ei nähnyt.\nSe konsuleita loukkaa, kautta Zeun,\nJa sielun' oihkaa, nähdessänsä, kuinka\nKaks voimaa kiistää, toistaan voittamatta,\nMut äkin silloin turma väliin tunkee\nJa toisen kautta toisen kukistaa.\n\nCOMINIUS.\nNo niin, -- nyt Forumiin!\n\nCORIOLANUS.\n                          Jos kuka neuvoi\nJakamaan lahjaks viljaa varastosta,\nNiinkuin ol' ennen tapa Kreikassa, --\n\nMENENIUS.\nNo niin, jo riittää!\n\nCORIOLANUS.\n                     -- vaikka kansan valta\nSiell' oli laajempi, -- hän, sanon minä,\nKapinan kasvatti ja valtiolle\nHäviön siitti.\n\nBRUTUS.\n               Voiko kansan äänet\nSe saada, ken noin puhuu?\n\nCORIOLANUS.\n                          Sanon syyni,\nJok' arvokkaamp' on teidän ääniänne.\nHe tiesit, ettei palkkaa vilja ollut,\nSit' ei he ansainneetkaan. Sotaan heitä\nKun vaadittiin, maa henkeään kun poti,\nEi portist' ulos menneet: viljalahjaa\nEi moinen sotatoimi ansainnut.\nSodassa sitten kapinat ja vehkeet\n(Niiss' uljuutt' oikein näyttivät) ei hyvää\nTodista heistä. Syytökset, joit' ovat\nHe suotta tehneet senaattia vastaan,\nNäin auliiseen ei lahjaan aihett' anna.\nJa kuinka sulattaa tuo sekamaha\nSenaatin hyvyyden? Sen työt jo näyttää\nMit' on sen kielellä: -- \"Me vaadimme sen;\nOlemme enemmistö; pelvost' aivan\nHe myöntävät.\" -- Näin virastomme arvon\nAlennamme, ja roskakansa sanoo\nPeloksi huoltamme. Tuo pian murtaa\nSenaatin aituuksen ja päästää kaarneet\nKynimään kotkia. --\n\nMENENIUS.\n                     Jo tuoss' on kyllä.\n\nBRUTUS.\nNiin, yltä kyllä.\n\nCORIOLANUS.\n                  Ei, mua kuulkaa vielä:\nMaan, taivaan, kaiken vannottavan kautta\nPuheeni vahvistan! -- Tän kaksoisvallan, --\nMin toinen osa syyst' on ylväs, toinen\nKopeilee syyttä vaan; miss' arvo, jalous, viisaus\nEi mitään päättää voi, jos tyhmä rahvas\nEi siihen sano niin tai ei, -- sen täytyy\nTositarpeet syrjätä ja turhuuksille\nAvata tie. Jos kumotaan näin järki,\nJää järjettömäks kaikki. Siis, ma pyydän, --\nKen teist' on viisas enemmän kuin arka;\nKen suosii vankkaa valtiot' enemmän,\nKuin muunnoksia kammoo; kelle rakkaamp'\nOn jalo elämä kuin pitkä ikä;\nKen ruumiins' antaa tuiman lääkkeen valtaan,\nKun henki vaarass' on, -- pois temmatkoon se\nTuon monipäisen kielen: makeit' ei se\nSaa maistella, ne myrkkyä on sille.\nHäväistyksenne rampaa terveen järjen\nJa valtiolt' elin-eheyden riistää;\nHyvääkään, mitä sois, ei voi se tehdä,\nSit' estää pahuus.\n\nBRUTUS.\n                   Kylliks olen kuullut.\n\nSICINIUS.\nHän puhunut on niinkuin petturi,\nJa petturina vastatkoon hän.\n\nCORIOLANUS.\n                             Raukka!\nRusentakoon sun herja! -- Kansaa mitä\nNuo kaljupäät tribuunit hyödyttävät?\nSe heitä tottelee ja epää kuulla\nYlempää esivaltaa. Kapinassa\nHe valittiin, kun oli väkivalta\nEik' oikeus lakina; -- nyt paremp' aik' on,\nNyt oikeudeksi tehkää mik' on oikeus,\nJa noiden valta kukistakaa maahan!\n\nBRUTUS.\nMaanpetturi!\n\nSICINIUS.\n             Tuo konsuliksi? Ei!\n\nBRUTUS.\nAediilit, hoi! -- Tuo mies on vangittava.\n\n    (Aediili tuke.)\n\nSICINIUS.\nMene, kansa tuo! --\n    (Aediili menee.)\n                    Sen nimessä nyt itse\nMaanpetturina sun ja yhteiskunnan\nVihollisena vangit.\n\nSENAATTORI.\n                    Mua seuraa,\nJa työstäs tili tee!\n\nCORIOLANUS.\n                     Pois, vanha pukki!\n\nSENAATTORI.\nMe hänet takaamme.\n\nCOMINIUS.\n                   Pois kätes, vanhus!\n\nCORIOLANUS.\nPois, mätäkontti! Muuten luusi maalle\nPudistan vaatteistas!\n\nSICINIUS.\nAvuksi, miehet!\n\n    (Aediili palajaa kumppaneineen, ja joukko kansalaisia mukana.)\n\nMENENIUS.\nMolemmin puolin siivoutt' enemmän!\n\nSICINIUS.\nTuo teiltä tahtoo kaiken vallan riistää.\n\nBRUTUS.\nAediilit, kiinni häneen!\n\nKANSALAINEN.\n                         Kuolkoon, kuolkoon!\n\n2 SENAATTORI.\nAseita tänne, aseit', aseita!\n    (Kaikki hyörivät Coriolanon ympärillä.)\nTribuunit, porvarit, patriisit! -- hiljaa!\nSicinius, Brutus, Coriolanus, seis!\n\nKANSALAINEN.\nVait, vaiti! Hiljaa! Odottakaa! Seis!\n\nMENENIUS.\nMitäpä tästä tulee? -- Hengästyn jo;\nNyt perii tuho. -- Puhua en voi ma. --\nTribuunit, kansalle, -- vait, Coriolanus! --\nSicinius hyvä, puhu!\n\nSICINIUS.\n                     Kuulkaa, kansa!\n\nKANSALAINEN.\nTribuuni puhuu! -- Hiljaa! -- Puhu, puhu!\n\nSICINIUS.\nVapautenne on menemäisillään:\nTeilt' ottaa Marcius kaikki tahtoo, Marcius,\nJonk' äsken teitte konsuliks.\n\nMENENIUS.\n                              Hyi, hyi!\nTuo kiihotust' on, eikä sammutusta.\n\n1 SENAATTORI.\nNäin maata myöten Rooman hävitätte.\n\nSICINIUS.\nMit' ompi Rooma muuta kuin sen kansa?\n\nKANSALAINEN.\nNiin, kansa se on Rooma.\n\nBRUTUS.\n                         Yksin mielin\nMe kansan esivallaks valittiin.\n\nKANSALAINEN.\nJa siksi jäättekin.\n\nMENENIUS.\n                    Niin, siltä näyttää.\n\nCOMINIUS.\nNäin Rooman hävitätte maata myöten;\nPerustuksiinsa romahtaa sen katto,\nJa kunto, arvo, kaikki soraan peittyy\nJa raunioihin.\n\nSICINIUS.\n               Surman ansaitsee hän.\n\nBRUTUS.\nNyt joko säilytämme valtamme.\nTai menetämme sen. -- Siis julki tuomme,\nNimessä kansan, jonka valtamiehiks\nOlemme valitut, ett' äkkisurman\nAnsaitsee Marcius.\n\nSICINIUS.\n                   Kiinni mieheen! Viekää\nTarpeijin töyrälle hän; sieltä syöskää\nSyvyyteen hän.\n\nBRUTUS.\n               Aediilit, käykää kiinni!\n\nKANSALAINEN.\nNyt antau, Marcius, antau!\n\nMENENIUS.\n                           Sana kuulkaa;\nTribuunit, rukoilen, vaan yksi sana!\n\nAEDIILI.\nVait! Hiljaa!\n\nMENENIUS.\n              Miltä näytätte, se olkaa:\nIsänmaan tosi-ystävät, ja maltill'\nEdistäkäätte mitä väkivallall'\nAloitte parantaa.\n\nBRUTUS.\n                  Tuo kylmä haude,\nVaikk' auttavan se näyttää, myrkyllist' on\nTuliseen tautiin. -- Kiinni vaan, ja viekää\nTöyrälle hän!\n\nCORIOLANUS.\n              Ei, tässä tahdon kuolla.\n    (Paljastaa miekkansa.)\nMun moni teist' on taistelevan nähnyt;\nNyt saatte itse koittaa mitä näitte.\n\nMENENIUS.\nPois miekka tuo! -- Tribuunit, syrjään käykää!\n\nBRUTUS.\nKiinn' ottakaa hän!\n\nMENENIUS.\n                    Marciot' auttakaatte,\nPatriisit, vanhat, nuoret, auttakaa!\n\nKANSALAINEN.\nEi, surma hälle, surma hälle!\n\n    (Käsikähmässä, joka tästä syntyy, ajetaan tribuunit,\n    aediilit ja kansalaiset tiehensä.)\n\nMENENIUS.\nKotiinne nyt, ja joutuun! Kaikki muuten\nHukassa on.\n\n2 SENAATTORI.\n            Pois, pois!\n\nCOMINIUS.\n                        Seis! Yhtä monta\nOn meillä ystävää kuin vihamiestä.\n\nMENENIUS.\nTuleeko niiks?\n\n1 SENAATTORI.\n               Ei, herra varjelkoon!\nPois kotiis, ystävä, ja meidän anna\nParantaa vamma tää.\n\nMENENIUS.\n                    Se meiss' on haava:\nParantaa ette itseänne voi;\nSiis menkää!\n\nCOMINIUS.\n             Tulkaa, meitä seuratkaa!\n\nCORIOLANUS.\nBarbaareiks soisin heidät, joita ovat\nHe myöskin, vaikka Rooman penikoita,\nEn roomalaisiksi, joit' eivät ole,\nVaikk' ovat Capitolin luona saadut.\n\nMENENIUS.\nPois vaan, ja jalo harminne te nielkää;\nAik' aikaa kutakin.\n\nCORIOLANUS.\n                    Ma nutistaisin\nKedolla heitä neljinkymmenin.\n\nMENENIUS.\nJa minä pari heidän parhaimmistaan,\nNiin, vaikkapa nuo heidän tribuuninsa.\n\nCOMINIUS.\nMut arvaamaton täss' on ylivoima,\nJa miehuus hulluutt' on, jos vastustaa se\nKukistuvata huonetta. -- Pois tulkaa,\nEnnenkuin palajaa tuo roskalauma;\nTukitun virran lailla nyt se raivoo\nJa kaataa mitä nöyräst' ennen kantoi.\n\nMENENIUS.\nMa pyydän, menkää. Koitan niitä auttaa\nMun vanha älyni heissä, joissa sit' on\nNiin niukalta. Tää paikattava tilkoill'\nOn kaiken värisillä.\n\nCOMINIUS.\n                     Pois nyt tulkaa!\n\n    (Coriolanus. Cominius ja muita lähtee.)\n\n1 PATRIISI.\nPilannut tuo on onnensa.\n\nMENENIUS.\n                         Ei luonteet\nNoin jalot maailmassa menesty.\nNeptunon kolmihaaraa mairitella\nEi vois hän, eikä Zeunkaan ukkosvoimaa.\nSydän häll' on suussa: mitä povi tuntee,\nTuo ilmi kieli; vihass' unhottaa hän,\nEtt' on hän koskaan kuolon nimen kuullut.\n    (Melua ulkoa.)\nHaa, hauska melu!\n\n2 PATRIISI.\n                  Oi, jos vuoteessansa\nHe olisivat!\n\nMENENIUS.\n             Vaikka Tiberissä! --\nMiks kauniist' ei hän heitä puhutellut,\nSen vietävä?\n\n    (Brutus ja Sicinius palajavat roistoväen kanssa.)\n\nSICINIUS.\nMiss' on se kyy, jok' aikoo\nHävittää Rooman asukkaat ja itse\nKaikk' kaikess' olla?\n\nMENENIUS.\n                      Arvoisat tribuunit, --\n\nSICINIUS.\nTarpeijin töyrält' alas säälimättä\nHän syöstäköön! Ei huolinut hän laista,\nSiis tutkimatta laki hänet jättää\nNyt rahvaan koviin kouriin, joita katsoi\nNiin halvaks hän.\n\n1 KANSALAINEN.\n                  Hän nähdä saa, ett' ovat\nTribuunit kansan suu, ja me sen kädet.\n\nKANSALAINEN.\nNiin kyllä.\n\nMENENIUS.\n            Hyvät herrat, --\n\nSICINIUS.\n                              Vaiti!\n\nMENENIUS.\n                                     \"Murhaa\"\nÄlkäätte huutako, kun paikallansa\nOn kohtu ajo.\n\nSICINIUS.\n              Mistä syystä pakoon\nHänt' autoitte?\n\nMENENIUS.\n                Mua kuulkaa! -- Niinkuin avut,\nNiin konsulin ma viat myöskin tunnen. --\n\nSICINIUS.\nKuin? Konsulin? -- Kenenkä konsulin?\n\nMENENIUS.\nCoriolanon.\n\nBRUTUS.\n            Hänkö konsuli!\n\nKANSALAINEN.\nEi, ei, ei, ei, ei!\n\nMENENIUS.\nTribuunit, ja te, rakas kansa, jos te\nMun sallitte, niin puhun sanaa pari;\nNe teille muut' ei haittaa tuo kuin vähän\nVaan ajan hukkaa.\n\nSICINIUS.\n                  Puhukaa, mut joutuun.\nOlemme, nähkääs, päättänehet poistaa\nTuon kyisen petturin. Maanpakoon ajo\nOn vaaraks vaan; ja varman surman saamme,\nJos tänne jää hän. Siis, hän heti kuolkoon,\nSe päätös on.\n\nMENENIUS.\n              Jumala varjele,\nEtt' ylväs Rooma, jonka kiitollisuus\nJaloja lapsiansa kohtaan kirjoiss'\nOn itse Zeun, nyt niinkuin julma äiti\nSöis oman sikiönsä!\n\nSICINIUS.\n                    Vamma on hän,\nJa pois siis leikattava.\n\nMENENIUS.\n                         Jäsen on hän.\nJok' on vaan vamman saanut; kuolon tuo se,\nJos leikkaat sen, mut auttaa sit' on helppo.\nMit' on hän Rooman tehnyt, josta kuolon\nHän ansaitsis? Sen viholliset lyönyt!\nVerensä, jonka vuodatti (sit' useemp'\nOn unssi, vannon sen, kuin mitä hälle\nJälelle jäi), hän maalleen soi; jos maa nyt\nTän jäännöksenkin vie, niin meihin, jotka\nSen teemme ja sen sallimme, se painaa\nIkuisen tahranmerkin.\n\nSICINIUS.\n                      Mieletöntä!\n\nBRUTUS.\nNiin, hulluutt aivan! Kun hän maataan lempi.\nSe häntä kunnioi.\n\nMENENIUS.\n                  Kun syöpä tullut\nOn jalkaan, jost' on hyöty meille ollut,\nKoht' unhotammeko --\n\nBRUTUS.\n                     Vait siinä! -- Hänen\nKotiinsa murtakaa, pois raastakaa hän,\nEtt'ei tuo rutto tartunnaistaan pääse\nLevittämään.\n\nMENENIUS.\n             Yks sana vaan, yks sana!\nNopea tiiker'-raivo tuo kun katuu\nHätäistä kiirettään, sen liian myöhä\nSitoa nilkkoihin on lyijypainot.\nLain mukaan menetelkää; muuten syntyy --\nKosk' on hän rakastettu -- puolueita,\nJa suuren Rooman tuhoo Rooman miehet.\n\nBRUTUS.\nJos niin ois, --\n\nSICINIUS.\n                 Mitä siinä rupatatte?\nLakia kuinka kuulee hän, sen näimme:\nAediiliä löi hän, meitä uhkas. -- Tulkaa!\n\nMENENIUS.\nSodassa -- muistakaa -- hän kasvanut on\nSiit' asti kuin hän miekkaa jaksoi kantaa.\nEi sanojaan hän seulo: jauhot, liidet\nSekaisin hämmentää hän. Minun suokaa\nHänt' etsiä; ma takaan, että saapuu\nSovussa laillisesti vastaamaan hän\nUhalla hengen.\n\n1 SENAATTORI.\n               Arvoisat tribuunit,\nSe keino ihmismäinen on; tuo toinen\nVerinen olis liiaks; eikä tiedä,\nMik' olis loppu.\n\nSICINIUS.\n                 Arvoisa Menenius,\nTe olette siis kansan valtuutettu. --\nPois aseet, miehet!\n\nBRUTUS.\n                    Kotiin älkää menkö.\n\nSICINIUS.\nTorilla tavataan. -- Siell' odotamme;\nJos Marciot' ette sinne tuo, niin toimeen\nPanemme alku tuuman.\n\nMENENIUS.\n                     Hänet tuon ma. --\n    (Senaattoreille.)\nMukahan käykää! Tulla hänen täytyy,\nPahinta muuten tulee.\n\n1 SENAATTORI.\n                      Lähtekäämme.\n\n    (Menevät.)\n\n\nTöine kohtaus.\n\n    Huone Coriolanon talossa.\n\n    (Coriolanus ja muutamia patriiseja tulee.)\n\nCORIOLANUS.\nKaikk' ahtakoot he korvihini; teilill'\nUhatkoot surmata, tai villihevon\nJalkoihin syöstä, tai Tarpeijin töyrään\nPinotkoot kymmenittäin kukkuloita,\nNiin että jyrkkyys silmänkantamaakin\nSyvempi ois, -- en heitä kohtaan muuta\nMa mieltäni.\n\n1 PATRIISI.\n             Sit' ylevämpi teko!\n\nCORIOLANUS.\nOn ihme, ettei minuun tyydy äiti,\nJok' aina heitä ryysymekoiks sätti,\nRetuiksi, joill' on nurkkakauppa työnä,\nJa seisominen torill' avopäin,\nTöllistäin, haukottain ja kummastellen,\nJos mies mun kaltaiseni puheeks ottaa\nSodan tai rauhan.\n    (Volumnia tulee.)\n                  Teistä juuri puhuin.\nKesyksi toivotte mun! Luontoniko\nMun pitäis kieltää? Paremp' olla julki\nSe mies, mik' olen.\n\nVOLUMNIA.\n                    Poikani! Mun poikani!\nOlisit toki valtaas pukeunut,\nEnnenkuin noin sen heitit pois.\n\nCORIOLANUS.\n                                 Se menköön!\n\nVOLUMNIA.\nVähemmälläkin kiihkoll' oisit ollut\nSe mies, mik' olet; vastustettu olis\nVähemmän mieltäs, jos et olis heille\nNoin julki näyttänyt, mit' olit mieltä,\nEnnenkuin heiltä vastusvoima uupui.\n\nCORIOLANUS.\nHe kaikki menkööt hirteen!\n\nVOLUMNIA.\n                           Vaikka tuleen!\n\n    (Menenius ja senaattoreja tulee.)\n\nMENENIUS.\nKas niin, olitte tyly, liian tyly;\nPois korjaamaan se käykää.\n\n1 SENAATTORI.\n                           Muu ei auta:\nHajoopi muuten kahtia ja hukkuu\nTää hyvä kaupunkimme.\n\nVOLUMNIA.\n                      Neuvoon se\nMull' yhtä jäykkä sydän on kuin sulla.\nMut myöskin aju, joka hyödyks kääntää\nVihani puuskat.\n\nMENENIUS.\n                Oikein, jalo rouva!\nEnnenkuin hän tuon karjan eteen nöyrtyis, --\nJos moist' ei maan ja kansan lääkkeeks vaatis\nTää sairas aika, -- yllen' ottaisin ma\nSopani, jota kantaa tuskin jaksan.\n\nCORIOLANUS.\nMun mitä tulee tehdä?\n\nMENENIUS.\n                      Palata\nTribuunein luo.\n\nCORIOLANUS.\n                Ja sitten? Mitä sitten?\n\nMENENIUS.\nKatua mitä puhuit.\n\nCORIOLANUS.\n                   Heidän kuullen?\nJumalten kuullen sit' en tekis; kuinka\nSiis heidän kuullen?\n\nVOLUMNIA.\n                     Liiaks olet ylväs;\nSiin' et voi koskaan liian jalo olla.\nMut täytymys kun käskee --. Sanoit kerran\nEtt' ovat helma-ystäviä sodass'\nÄly ja kunnia; no niin, mut sano,\nMik' estää heitä rauhass' yhtymästä?\n\nCORIOLANUS.\nPah, joutavia!\n\nMENENIUS.\n               Oiva kysymys!\n\nVOLUMNIA.\nJos kunniaks on sodass' olla muuna\nKuin mitä olet (hyviin tarkoituksiin\nKun tätä juonta käytät), pahempaako,\nJos äly rauhassakin, niinkuin sodass',\nOn kunnian ystävä, kosk' yht' on tarpeen\nSe kummassakin?\n\nCORIOLANUS.\n                Vaan miks tuota?\n\nVOLUMNIA.\n                                 Siksi\nEtt' on sun kansalle nyt puhuminen,\nEi omaa mieltäs myöten, eikä mitä\nSydämmes suo, mut sanoja vaan, joita\nTuo sylki suuhun, sekasikiötä,\nLoruja, jotk' on vieraat sydämmelles.\nJa kunniaas se enemmän ei pilaa,\nKuin kaupungin jos hyvin puhein voitat.\nSen sijaan että onnes altistaisit\nJa paljon verta kaupan panisit. --\nJos etuni ja ystäväini vaara\nSen vaatis, saattaisin ma teeskennellä,\nJa kunniallakin. Nyt vaimos, lapses.\nSenaatin, aatelin on vaarass' onni;\nJa mieluump' on sun noille tomppeleille\nRypistää otsaasi, kuin suosiota\nSuun hymyll' ostaa heiltä ja näin estää\nHäviö varma.\n\nMENENIUS.\n             Jalo rouva! -- Tule,\nPuhu kauniisti, ei sillä torjuakses\nNykyistä vaaraa, ei, vaan pelastaakses\nJo menetetyt.\n\nVOLUMNIA.\n              Poikani, ma pyydän,\nLähesty lakki kädessä, ja kaukaa\nKuroita sitä näin, ja lähetessäs\nKatuhun paina polves (näissä toimiss'\nElehet puhuvat, ja tyhmän silm' on\nViisaampi korvaa), huojuttele päätäs,\nJa usein, näin, kurittain korskaa mieltäs,\nKumarru niinkuin kypsä silkkiäismarja,\nMi koskemist' ei siedä; sano heille,\nEtt' olet heidän sotilaansa, että\nSodassa kasvaneen' et osaa olla,\nSe myönnä pois, niin nöyrä kuin sun tulis\nJa jota armons'-anojilta syystä\nHe vaativat; vaan että heidän mieltään\nVast'edes tahdot noudattaa, niin totta\nKuin voimas riittää.\n\nMENENIUS.\n                     Ihan noin jos puhut,\nNiin voitat kaikkein sydämmet; kun pyydät,\nHe anteeks antamaan on yhtä valmiit\nKuin tyhjää juorumahan.\n\nVOLUMNIA.\n                        Neuvoon suostu;\nVaikk' arvaan kyll', ett' ennen vihamiestäs\nTulehen seuraisit, kuin lehdon varjoss\nImartelisit häntä. -- Kah, Cominius!\n\n    (Cominius tulee.)\n\nCOMINIUS.\nTurulta tulen; luja puollus teille\nNyt tarpeen on, jos tyyneys ei tai pako\nPelasta teitä: raivoissaan on kaikki.\n\nMENENIUS.\nNyt hyvä sana vaan.\n\nCOMINIUS.\n                    Niin, jospa siihen\nHän taipuis!\n\nVOLUMNIA.\n             Hänen täytyy ja hän tahtoo. --\nNiin, etkös? Tahdothan sa? Mene joutuun!\n\nCORIOLANUS.\nEsiintyäkö paljain päin mun täytyy\nJa jalon sydämmeni taakaks panna\nNäin kurjin kielin valhe? No, ma teen sen!\nMaatilkku tää jos vaarass' olis vainen,\nTää Marcion ruumis vaan, sen tomuks hiertää\nJa tuuleen kylvää sais he. -- Forumiin nyt!\nPanette mulle näyteltävän, jot en\nMa koskaan opi.\n\nCOMINIUS.\n                Tulkaa, meist' on apu.\n\nVOLUMNIA.\nOi, kuule, rakas poikani! Sa sanoit\nMun kiitokseni sotilaaks sun tehneen;\nNyt kiitokseni tähden osaa näytä,\nJok' ompi outo sulle.\n\nCORIOLANUS.\n                      Mun siis täytyy.\nPois, vanha luontoni! Nyt porton henki\nMun vallatkoon! Sotahuutoni, jok' yhteen\nSoi rummun kanssa, pirinäks niin hienoks,\nKuin ääni kuohilaan tai tytön tulkoon.\nJok uneen lasta tuutii! Konnan hymy\nAsukoon poskillani! Silmänpeili\nHimetköön koulupojan kyynelistä!\nKerjääjän kieli suustan' ulos käyköön;\nJa panssaroittu polveni, mi taipui\nJalustimessa vaan, nyt koukkuun käyköön\nKuin almun mankujan! -- En, sit' en tee.\nNäin totuudelt' en kunniaansa ryöstä;\nJa halpuutt' ilkeintä en ruumiin eleill'\nOpeta sielulleni.\n\nVOLUMNIA.\n                  Niinkuin tahdot.\nMun sulta kerjätä on herjaavampi\nKun sinun heiltä. Hukkukoon siis kaikki!\nMieluummin äitisi sun korskas sietää,\nKuin huolissaan on hurjan uhkas tähden.\nYht' urhosti kuin sinä surmaa ilkun;\nTee tahtos. Tuo sun uljuutes on minun.\nSen imit multa; korskas se on omaas.\n\nCORIOLANUS.\nOi, äiti, tyyntykäätte! Näettehän,\nTurulle lähden jo; ei nuhteit' enää!\nSydämmet käännän, lemmen heiltä peijaan.\nJa kaikkein ammattien suosikkina\nMa palajan. Jo lähden. Terveisiä\nMun vaimolleni! Konsulina tulen,\nJos en, niin varmaan kielen' ikänään ei\nSuurt' imarteella aikaan saa.\n\nVOLUMNIA.\n                              Tee tahtos.\n\nCOMINIUS.\nPois! Joutukaa! Tribuunit odottavat:\nSävyisä vastaus aseenanne olkoon;\nHeill' entist' ankarampi syytös valmiin'\nOn teitä kohtaan, kuulin.\n\nCORIOLANUS.\n                          \"Sävyisesti\" --\nSe tunnussanan' on. -- Nyt lähtekäämme:\nValheesta mua syyttäkööt, ma vastaan\nKuin rehellinen mies.\n\nMENENIUS.\n                      Mut sävyisesti.\n\nCORIOLANUS.\nNo niin, siis sävyisesti, sävyisesti.\n\n    (Kaikki menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Forum.\n\n    (Sicinius ja Brutus tulevat.)\n\nBRUTUS.\nViaksi hälle pankaa, että tahtoo\nTyrannin valtaa hän; jos se ei tepsi,\nVihasta kansaan häntä syyttäkää,\nJa ettei saalist' ole jakanut hän,\nMink' antiaateilt' otti.\n    (Aediili tulee.)\n                         Tuleeko hän?\n\nAEDIILI.\nTulossa on hän.\n\nBRUTUS.\n                Mukana ken hällä?\n\nAEDIILI.\nMenenius vanhus ja senaattoreista\nNuo hänen suosijansa.\n\nSICINIUS.\n                      Onko teillä\nLuettelossa kaikki äänet, jotka\nOlette hankkineet?\n\nAEDIILI.\n                   On, se on valmis.\n\nSICINIUS.\nJa ruoduttainko järjestetty?\n\nAEDIILI.\n                             On.\n\nSICINIUS.\nHeti kansa tänne tuokaa; ja kun sanon:\n\"Näin kansan oikeuden ja vallan nojall'\nOn tuomittu\", -- maanpakohon se olkoon,\nTai kuolemaan, tai sakkoon, -- pankaa heidät,\nKun \"sakkoon\" sanon, huutamahan \"sakkoon\",\nJa \"kuolemaan\", kun sanon \"kuolemaan\".\nAsian oikeuteen luottaen\nJa vanhaan etuuteen.\n\nAEDIILI.\n                     Heit' opastan ma.\n\nBRUTUS.\nJa huutaa kun on alkaneet, koht' älkööt\nHeretkö he, vaan meluten ja rääkyin,\nMik' olkohonkin tuomio, vaatikoot he\nSen täyttämistä heti.\n\nAEDIILI.\n                      Hyvä, hyvä.\n\nSICINIUS.\nJa katsokaa, ett' oiti ovat valmiit.\nKun viittauksen saavat.\n\nBRUTUS.\n                        Heti toimeen! --\n    (Aediili menee.)\nVihoittakaa hänt' oiti. Tottunut hän\nOn aina voittamaan ja mielinmäärin\nTenäämään vastaan; raivoon kun hän saadaan,\nEi mikään häntä hiili; puhtaaks purkaa\nHän sydämmensä, ja se purkaus\nMeit' auttaa niskan hältä taittamaan.\n\n    (Coriolanus, Menenius, Cominius,\n    senaattoreja ja patriiseja tulee)\n\nSICINIUS.\nTuoss' on hän.\n\nMENENIUS.\n               Pyydän, olkaa tyyni.\n\nCORIOLANUS.\n                                    Kyllä,\nKuin tallirenki, joka roiston nimiä\nTukuttain vastaan halvast' äyrist' ottaa. --\nHyvät jumalat, te Roomaa suojelkaa,\nJa kunnon miehet lakipöytiin pankaa!\nOi, rakkaus meihin luokaa! Juhlasuojiks\nAvarat templit tehkäätte, mut älkää\nKatuja sotakentiks!\n\n1 SENAATTORI.\n                    Amen, amen!\n\nMENENIUS.\nYlevä toivomus.\n\n    (Aediili palajaa kansalaisien kanssa.)\n\nSICINIUS.\n                He, tänne miehet!\n\nAEDIILI.\nTribuunejanne tarkatkaa! Vait, hiljaa!\n\nCORIOLANUS.\nMua kuulkaa ensin.\n\nMOLEMMAT TRIBUUNIT.\n                   Puhukaa! -- Soh! Hiljaa!\n\nCORIOLANUS.\nMua muuall' eikö syytetä kuin tässä?\nNyt ratkaistaanko kaikki?\n\nSICINIUS.\n                          Teiltä kysyn:\nTunnustatteko kansan äänivallan\nJa virkamiehet sen? Rikoksistanne\nNyt todistettavista tyydyttenkö\nLainmääräisehen rangaistukseen?\n\nCORIOLANUS.\n                                Tyydyn.\n\nMENENIUS.\nOi, kuulkaahan! Hän sanoo tyytyvänsä.\nMuistelkaa hänen sotatekojansa,\nJa haavojansa, joit' on ruumis täynnä,\nKuin pyhä kirkkotarha hautoja.\n\nCORIOLANUS.\nOkahan raamuj' on ne, naarmuja\nVaan naurettavia.\n\nMENENIUS.\n                  Ja lisäks, nähkääs,\nVaikk' ei hän haasta niinkuin kansalainen,\nKuin sotilas hän haastaa; vihan kaiuks\nTe älkää hänen jyrkkää ääntään luulko.\nVaan niinkuin sanon, soturin se kielt' on,\nEik' ilkiön.\n\nCOMINIUS.\n             No niin, jo kylliks siitä.\n\nCORIOLANUS.\nMi siihen syynä, että minua,\nJonk' yksin äänin konsuliksi teitte,\nNiin häpäisette nyt, ett' oiti pois sen\nMult' otatte?\n\nSICINIUS.\n              Te, vastatkaa te meille.\n\nCORIOLANUS.\nNiin oikein, mun se täytyy. Puhukaa siis!\n\nSICINIUS.\nKanteemme on, ett' yrititte riistää\nRoomalta kaikki ikivanhat virat\nJa itsellenne yksinvallan ryöstää;\nSiis kansan petturi te olette.\n\nCORIOLANUS.\nKuin? Petturi!\n\nMENENIUS.\n               Tyyn' olkaa; muistakaa!\n\nCORIOLANUS.\nSyvimmän hornan liekit syökööt kansan!\nVai petturi! -- Sa, herjaava tribuuni!\nHaa! Vaikka tuhat surmaa silmäs kätkis,\nJa tuhat kertaa tuhatta sun nyrkkis,\nJa miljoonittain valheellinen kieles,\nSanoisin: \"valehtelet\" yhtä julki,\nKuin jumalia rukoilen.\n\nSICINIUS.\n                       Haa! Kuulkaa!\n\nKANSALAINEN.\nTöyrälle, töyrälle hän viekää!\n\nSICINIUS.\n                               Vaiti!\nEi lisäsyitä kaivata; te näitte\nJo miehen työt, ja puheet kuulitte:\nVirallisia löi hän, teitä kiros,\nLain sorti väkivallalla, ja pyhää\nHän tuomar'valtaa ilkkui; tää niin suuri\nOn hengen rikos, että ansaitsee se\nPahimman surman.\n\nBRUTUS.\n                 Vaan kosk' uljaast' on hän\nPalvellut Roomaa, --\n\nCORIOLANUS.\n                     Mitä höpisette?\n\nBRUTUS.\nMa sanon minkä tiedän.\n\nCORIOLANUS.\n                       Tekö?\n\nMENENIUS.\n                              Tuoko\nSe lupaus, mink' äidillenne teitte?\n\nCOMINIUS.\nMa pyydän, kuulkaa, --\n\nCORIOLANUS.\n                       En, en tahdo kuulla.\nTarpeijin töyrält' uhatkoon vaan surma,\nMaanpako, nylky, nääntyminen tyrmään --\nJyvänen päivän muonaks vaan -- heilt' en ma\nSanoilla kauneill' armoj' osta, enkä\nSisuani hilli, vaikka heiltä kaikki\n\"Hyvällä huomenella\" lahjaks saisin.\n\nSICINIUS.\nKosk' on hän tavan takaa, mink' on voinut,\nVihasta kansaan, siltä kaikin keinoin\nKokenut vallan riistää, ja nyt vihdoin\nOn väkinäistä tehnyt, eikä yksin\nOikeuden istunnossa, ei, vaan suoraan\nSen valvojille: siis nyt kansan nimessä\nJa valtamme nojalla me, tribuunit,\nKaupungist' oiti hänet karkoitamme,\nSill' uhall' että, jos hän koskaan astuu\nJalkansa Rooman portista, hän syöstään\nTarpeijin töyrält' alas. Se on päätös,\nSen kansan nimessä ma julistan.\n\nKANSALAINEN.\nSe päätös on, se päätös on; pois oiti!\nMaanpakolainen on hän: se on päätös.\n\nCOMINIUS.\nMua kuulkaa, ystävät ja kansalaiset; --\nSICINIUS.\nHän tuomittu on. Muut' ei mitään.\n\nCOMINIUS.\n                                  Kuulkaa:\nMa konsul' olen ollut: ruumiissani\nOn vihollisten merkit. Maani etu\nPyhempi, hellemp', armaampi on mulle\nKun henkeni, kuin kalliin vaimon arvo,\nKuin hänen kohtuns' sikiö ja omain\nMun lanteitteni aarre. -- Siis, jos sanon --\n\nSICINIUS.\nKyll' aikehenne tunnemme. No, mitä?\n\nBRUTUS.\nEi mitäkään; maanpakolainen on hän\nVihollisena kansansa ja maansa:\nSe päätös on.\n\nKANSALAINEN.\n              Se päätös on, se päätös on.\n\nCORIOLANUS.\nKatalat koirat, joiden henki haisee\nKuin soiden mätä löyhkä, joiden armot\nYht' inhat on kuin hautaamatta jääneet\nJa ilmaa saastuttavat miesten raadot,\nMaanpakoon minä teidät ajan! Jääkää,\nTe horjuvaiset, tänne! Pienin risaus\nVavahtamahan pankoon sydämmenne!\nVihollistenne sulkatöyhdöt teihin\nLeyhkätkööt kuolon tuskaa! Valta teillä\nAin' olkoon ajaa maasta puoltajanne,\nSiks että oma tyhmyytenne, jok' ei\nKäsitä mitään, kunnes äilön tuntee, --\nKosk' yhä riidass' eläen itse ette\nTe itseänne säästä, -- myypi teidät\nKatalan kurjiks orjiks kansan käsiin,\nMi teidät voitti miekan iskutta!\nHalveksuin selkäni ma käännän teille\nJa Roomalle: on muuallakin mailmaa.\n\n    (Coriolanus, Cominius, Menenius,\n    senaattorit ja patriisit menevät.)\n\nAEDIILI.\nNyt kansan vihamies on poissa, poissa!\n\nKANSALAINEN.\nMaanpaossa on vihamies! Heleijaa!\n\n    (Kaikki heittelevät ilakoiden lakkejansa ilmaan.)\n\nSICINIUS.\nHän portist' ulos viekää, ilkkukaa\nTe häntä, niinkuin hänkin teitä ilkkui;\nHäväiskää häntä aika lailla. -- Vahti\nKaupungin halki meitä seuratkoon.\n\nKANSALAINEN.\nPois tulkaa! Portist' ulos hänet viemme. --\nJaloja tribuuneja kaitkoon taivas!\n\n                        (Menevät.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus\n\n    Roomassa. Kaupungin portin edustalla.\n\n    (Coriolanus, Volumnia, Virgilia, Menenius\n    ja muutamia nuoria patriiseja tulee.)\n\nCORIOLANUS.\nÄl' itke nyt! Hyvästi joutuun! -- Peto\nTuo monipäinen pois mun puskee -- Äiti,\nMiss' entinen on uljuutes? Sa sanoit\nNiin usein: hätä suurin miestä koittaa;\nTavallinenkin tavallista kestää;\nTyynellä kaikki laivat yhtä hyvät\nOn kulkemaan; mut kohtalon kun iskut\nKovimmat kohtaa, tyynnä kestäminen\nOn jalo taito. Neuvoja sa mulle\nAin' annoit, jotka voittamattomaksi\nSydämmen saavat, joka niitä seuraa.\n\nVIRGILIA.\nOi, taivaan vallat!\n\nCORIOLANUS.\n                    Pyydän, vaimo, älä --\n\nVOLUMNIA.\nPeriköön rutto Rooman ammatit,\nJa surma kaikki käsityöt!\n\nCORIOLANUS.\n                          No, no!\nMua lempivät, kun mua tarvitsevat.\nMiss' intos äiti, jonka hummaamana\nSa lausuit että Herkulehen vaimon'\nOlisit kuusi hänen töistään tehnyt,\nNäin säästäin mieheltäsi monet hiet? --\nCominius, rohkeutta! Hyvästi! --\nHyvästi, vaimoni ja äitini!\nEi hätää mun. -- Menenius, kelpo vanhus,\nSun itkus suolaisempaa on kuin nuorten,\nSe silmäs syö. -- Mun vanha päällikköni,\nRautaiseks tunnen sun, mont' olet nähnyt\nSydäntä paaduttavaa kohtausta;\nSano noille vaimoille, ett' yht' on tyhmää\nTuhoa välttämätönt' itkeä\nKuin nauraa sille. -- Äiti, vaaranihan\nSun lohtus ain' on ollut; luota minuun:\nVaikk' yksin käyn kuin suossa lohikäärme,  --\nJok' ympärilleen kauhun luo, ja josta\nEnemmän puhutaan kuin sitä nähdään, --\nYl' alhaison sun poikas kohoo, taikka\nKavalain salajuonten kautta kaatuu.\n\nVOLUMNIA.\nMihin aiot, jalo poikani? Cominius\nAluksi mukaas ota; suuntas määrää,\nÄl' antau alttiiks joka sattumalle,\nMik' yllättää sua tielläs.\n\nCORIOLANUS.\n                           Taivaan vallat!\n\nCOMINIUS.\nKuukauden sua seuraan; asuntosi\nNiin valitsemme, että toisistamme\nMe tiedon saamme; näin, jos aika sallis\nSua kotiin kutsua, ei tarvis meidän\nHakea yhtä miestä pitkin mailmaa,\nJa hyvä tila menettää, jok' ehtyy,\nKun poiss' on tarvitsija.\n\nCORIOLANUS.\n                          Hyvästi!\nSua ikä painaa; sodan herkuist' olet\nJo kylläs saanut, naarmuttoman kanssa\nKuljeksiakses. Portillen vaan käykää. --\nNo, tulkaa, armas vaimo, kallis äiti,\nJa taatut ystävät! Kun kaukan' olen,\nHymyillen tehkää hyvästit. Nyt tulkaa!\nNiin kauan kuin maan päällä elän, kuulla\nMinusta saatte; ette toki muuta\nKuin mitä ennenkin.\n\nMENENIUS.\n                    Tuot' ihanampaa\nEi korvin kuulla saa. -- Pois itku! Tulkaa!\nKäsivarsista ja jaloistani noista\nRavistaa vuotta seitsemän jos voisin,\nNiin, totta Jumal', askel askeleelta\nSua seuraisin!\n\nCORIOLANUS.\n               Kätesi mulle! -- Tulkaa!\n\n    (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Sama paikka. Katu lähellä kaupungin porttia.\n\n    (Sicinius, Brutus ja aediili tulevat.)\n\nSICINIUS.\nHän poiss' on; hiltykäämme. Kansa kotiin!\nMasattu aatel' on, jok' ilmeisesti\nOli hänen puoltaan.\n\nBRUTUS.\n                    Valtamme on nähty;\nNöyremmät olkaamme nyt työmme jälkeen\nKuin sitä ennen.\n\nSICINIUS.\n                 Kotiin kansa! Poiss' on\nSen suurin vihollinen, sanokaa,\nJa turvattu sen valta.\n\nBRUTUS.\n                       Kotiin kansa!\n\n    (Aediili menee.)\n\n    (Volumnia, Virgilia ja Menenius tulevat.)\n\nKah, hänen äitinsä!\n\nSICINIUS.\n                    Pois täältä!\n\nBRUTUS.\n                                 Miksi?\n\nSICINIUS.\nSanovat häntä hulluks.\n\nBRUTUS.\n                       Jatka vaan;\nHe meidät näkivät.\n\nVOLUMNIA.\n                   Oo! Parahiksi!\nJumalten kaikki ruttovarat teille\nLempenne palkitkoot!\n\nMENENIUS.\n                     St! Ei niin kovaa.\n\nVOLUMNIA.\nJos voisin itkulta, niin kuulisitte, --\nMut, jotain saatte kuulla. --\n    (Brutolle.)\n                              Poistuttenko?\n\nVIRGILIA (Siciniolle.)\nTe jääkää myös. Jos miehelleni voisin\nSanoa samaa!\n\nSICINIUS.\n             Miehevää!\n\nVOLUMNIA.\n                       Niin, houkka!\nHäpeätäkö tuo? -- Kas, tuota houkkaa!\nMies eikö isän' ollut? Sinä, kettu.\nMaanpakoon ajoit sen, mi Rooman puolest\nUseemman iskun löi, kuin sinä olet\nSanoja puhunut.\n\nSICINIUS.\n                Oi, taivaan taatto!\n\nVOLUMNIA.\nUseemman kelpo iskun, niin, kuin sinä\nViisasta sanaa -- kaikki Rooman tähden. --\nHaa, kuules! -- Mene vaan! -- Ei, älä mene! --\nOi, että heimos kanssa kahden olis\nMun poikan' erämaassa, kelpo miekka\nKädessä!\n\nSICINIUS.\n         Mitä sitten?\n\nVIRGILIA.\n                      Mitä sitten!\nPerisi hukka silloin sinun heimos.\n\nVOLUMNIA.\nSekasikiöt ja kaikki. -- Kunnon mies.\nKuin monta haavaa saitkaan Rooman tähden!\n\nMENENIUS.\nNo, no, no, hiljaa!\n\nSICINIUS.\nJosp' olisi hän vastakin kuin ennen\nPalvellut Roomaa, eikä sitomaansa\nSidettä itse päästänyt!\n\nBRUTUS.\n                        Niin, jospa!\n\nVOLUMNIA.\nNiin jospa! Rahvast' yllytitte, kollit;\nTunnette hänen arvoaan sen verran\nKuin minä taivaan salauksia, joita\nMaan tiedoksi ei suoda.\n\nBRUTUS.\n                        Menkäämme!\n\nVOLUMNIA.\nNiin, menkää, menkää! Oivan työn te teitte.\nMut ensin kuulkaa tämä: -- saman verran\nKuin Capitoli korkeudessa voittaa\nVähimmän Rooman mökin, yhtä paljon\nMun poikani, -- tuon vaimon mies, tuon tuossa, --\nMin karkoititte, voittaa teidät kaikki.\n\nBRUTUS.\nNiin, niin, nyt lähdetään.\n\nSICINIUS.\n                           Miks olla tässä\nTuon mielipuolen härnättävänä?\n\nVOLUMNIA.\nRukoukseni mukananne viekää'\n    (Tribuunit menevät.)\nOo, jumalten jos ainoana työnä\nOis kiroukseni vahvistus! Jos heidät\nTapaisin kerran päiväss', että saisin\nKeventää sydämmeni raskaan taakan!\n\nMENENIUS.\nKas, sepä löylytys! ja syystä maarin!\nTuletteko te meille iltaiselle?\n\nVOLUMNIA.\nViha ruokani on: itseäni syön mä.\nJa nälkään kuolen ravinnosta. -- Tulkaa! --\nÄl' inise! Valita, niinkuin minä,\nVihaisen Junon lailla! Tule pois!\n\nMENENIUS.\nHyi, hyi, hyi!\n\n    (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Maantie Rooman ja Antiumin välillä.\n\n    (Roomalainen ja volskilainen kohtaavat toinen toisensa.)\n\nROOMALAINEN.\nMinä tunnen hyvin teidät, tunnettehan tekin minut. Eikö nimenne ole\nAdrian?\n\nVOLSKILAINEN.\nOn. Mutta minä en todellakaan muista teitä.\n\nROOMALAINEN.\nOlen roomalainen ja palvelen niinkuin tekin Rooman vihollisia.\nTunnetteko nyt minut?\n\nVOLSKILAINEN.\nNicanor, eikö niin?\n\nROOMALAINEN.\nSama mies.\n\nVOLSKILAINEN.\nOlitte parrakkaampi, kun viimeksi teidät näin; mutta puheenlaatunne\nteidät ilmaisi. No, mitä Roomasta kuuluu? Volskilainen valtio on\nantanut minulle toimeksi etsiä teitä sieltä. Olette säästänyt minulta\npäivän matkan.\n\nROOMALAINEN.\nRoomassa on ollut kummallisia meteleitä: kansa senaattia, patriiseja ja\naatelia vastaan.\n\nVOLSKILAINEN.\nOn ollut? Ovatko ne siis päättyneet? Meidän hallitus ei sitä usko; se\ntekee suuria sotavarustuksia, ja toivoo heidät yllättävänsä, kun riita\non tulisimmillaan.\n\nROOMALAINEN.\nPahin tulen vaara on voitettu, mutta pienimmästäkin asiasta saattaa se\nuudestaan leimahtaa ilmi. Sillä tuon kelpo Coriolanon maanpakoon\najaminen karvastelee niin aatelisien sydäntä, että olisivat halukkaat\nottamaan kansalta pois kaiken vallan ja ikipäiviksi riistämään siltä\nsen tribuunit. Se, se nähkääs kipinänä kytee, ja kohta se raivokkaana\nilmituleen puhkee.\n\nVOLSKILAINEN.\nCoriolanusko maanpaossa?\n\nROOMALAINEN.\nNiin, maanpaossa.\n\nVOLSKILAINEN.\nSemmoisen uutisen tuojana olette varmaankin tervetullut.\n\nROOMALAINEN.\nNyt tulee volskilaisten ottaa tilaisuudesta vaari. Olen kuullut\nsanottavan, että naitua vaimoa on sopivin vietellä silloin, kun hän on\nriidassa miehensä kanssa. Teidän jalo päällikkönne on tässä sodassa\nsuurena ilmaantuva, nyt kun hänen etevä vastustajansa Coriolanus on\nsynnyinmaassaan maineensa kadottanut.\n\nVOLSKILAINEN.\nEpäilemättä. Mikä onni, että teidät näin sattumalta tapasin! Te olette\ntoimeni päähän saattanut, ja ilolla seuraan teitä kotiin.\n\nROOMALAINEN.\nTästä illalliseen kerron teille Roomasta mitä kummallisimpia asioita,\njotka kaikki ovat vastustajalle eduksi. Sotajoukkonne on kunnossa,\nniinkö?\n\nVOLSKILAINEN.\nOn, ja oikein kuninkaallinen sotajoukko. Centurionit miehistöineen ovat\npestatut ja majoitetut ja vaikkapa tunnin päästä valmiit lähtöön.\n\nROOMALAINEN.\nHauska kuulla, että ovat valmiit, ja minä kyllä heidät liikkeelle\npanen, sen takaan. Siis, sydämmellisesti tervetullut! Olen suuresti\nmielissäni teidän seurastanne.\n\nVOLSKILAINEN.\nSyöttehän sanan suustani; minullahan se tässä suurin syy on olla\nmielissäni.\n\nROOMALAINEN.\nNo hyvä, menkäämme siis yhtenä.\n\n    (Menevät)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Antium. Aufidion talon edustalla.\n\n    (Coriolanus tulee, halpaan valepukuun puettuna.)\n\nCORIOLANUS.\nTää kaunis kaupunki on. -- Antium, minä\nSun leskes loin, ja monen noiden sieväin\nTalojes perijän näin miekkan' eessä\nKorahtain kaatuvan. Mua älä tunne,\nSun vaimos muuten vartain, poikas kivin\nMun kuoliaaksi lyövät.\n    (Kansalainen tulee.)\n                       Terve!\n\nKANSALAINEN.\n                              Terve!\n\nCORIOLANUS.\nTuo kuuluisa Aufidius, missä täällä\nHän asuvi? Hän Antiumiss' onko?\n\nKANSALAINEN.\nOn. Talossansa tänään aatelilleen\nHän pitää pidot.\n\nCORIOLANUS.\n                 Missä on se talo?\n\nKANSALAINEN.\nTuoss' edessänne.\n\nCORIOLANUS.\n                  Kiitos. Hyvästi!\n    (Kansalainen menee.)\nOi, mailma, liukkaita sun sokkeloitas?\nVannoutunehet ystävät, jotk' äsken\nOlivat niinkuin yksi sydän, yksi mieli,\nJoill' aika, vuode, ruoka, työ ol' yksi,\nJotk' olivat kuin kaksoispari lemmess'\nEriämättömät, nyt äkkipäätä\nJa turhan vuoksi katkerimpaan vihaan\nHe syttyvät; -- ja verivainolaiset,\nJoilt' unen viha häiritsi ja häijyt\nKavallushankkeet, sattumus nyt, jok' ei\nNiin munaa maksa, ystäviksi tekee\nJa langoiksi. Niin munkin. Synnyinmaatan'\nMa vihaan ja viholliskaupungille\nSuon lempeni. -- Nyt sisään! Jos mun tappaa.\nNiin tekee oikein hän; jos vastaan ottaa,\nNiin hänen maataan palvella ma tahdon.\n\n    (Menee.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Sama paikka. Pylvässäli Aufidion talossa.\n\n    (Soittoa kuuluu sisältä. Palvelija tulee.)\n\nPALVELIJA.\nViiniä, hoi, viiniä! Hyviä edeskäypiä! Luulenpa, että ne vintiöt\nnukkuvat.\n\n    (Menee.)\n\n    (Toinen palvelija tulee.)\n\n2 PALVELIJA.\nMissä on Cotus? Isäntä kutsuu häntä. -- Cotus!\n\n    (Menee.)\n\n    (Coriolanus tulee.)\n\nCORIOLANUS.\nOn talo soma, ruuan haju hyvä;\nVaan min' en näytä kutsuvierahalta.\n\n    (Ensimmäinen palvelija palajaa.)\n\n1 PALVELIJA.\nMitä tahdotte? Mistä olette? Täällä ei ole teille sijaa. Menkää, tuossa\non ovi!\n\nCORIOLANUS.\nCoriolanona en ansaitse\nParempaa tervehdystä.\n\n    (Toinen palvelija palajaa.)\n\n2 PALVELIJA.\nMistä olette? Missä portinvartijan on silmät, kun päästää sisään\ntuollaisia veijareita? Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä!\n\nCORIOLANUS.\nPois!\n\n1 PALVELIJA.\nPoisko? Menkää itse pois!\n\nCORIOLANUS.\nSin' olet mulle vaivaksi.\n\n2 PALVELIJA.\nMikä julkeus! Kylläpä teistä selvä saadaan.\n\n    (Kolmas palvelija tulee ja kohtaa ensimmäisen.)\n\n3 PALVELIJA.\nMikä mies se tuo on?\n\n1 PALVELIJA.\nKummallisin mies, minkä ikänäni olen nähnyt. En saa häntä pois täältä.\nKuules, kutsuppa herramme tänne.\n\n3 PALVELIJA.\nMitä sinä, mies, täällä teet? Tiehesi oiti!\n\nCORIOLANUS.\nMun anna olla; liettänne en tahraa.\n\n3 PALVELIJA.\nMikä olette?\n\nCORIOLANUS.\nYlimys.\n\n3 PALVELIJA.\nIhmeen kurja ylimys!\n\nCORIOLANUS.\nNiin kyllä, aivan totta.\n\n3 PALVELIJA.\nTehkää hyvin, ylimys kurja, ja etsikää toinen olopaikka; täällä ei ole\nteille sijaa. Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä! Kas noin!\n\nCORIOLANUS.\nTee työs ja mätä itsees kylmät tähteet.\n\n    (Työntää hänet luotansa.)\n\n3 PALVELIJA.\nMitä? Etkö mene? -- Mene ja ilmoita herrallemme, mikä kummallinen\nvieras se täällä on.\n\n2 PALVELIJA.\nKyllä menen.\n\n    (Menee.)\n\n3 PALVELIJA.\nMissä asut?\n\nCORIOLANUS.\nTaivasalla.\n\n3 PALVELIJA.\nTaivasallako?\n\nCORIOLANUS.\nNiin.\n\n3 PALVELIJA.\nMissä siellä?\n\nCORIOLANUS.\nVaristen ja korppien kaupungissa.\n\n3 PALVELIJA.\nVaristen ja korppien kaupungissa? -- Mikä aasi! -- Siis asut yhdessä\nnaakkojenkin kanssa?\n\nCORIOLANUS.\nEn; minä en palvele sinun herraasi.\n\n3 PALVELIJA.\nMitä? Mitä sinulla on minun herrani kanssa tekemistä?\n\nCORIOLANUS.\nHe, se olisi siivompaa kuin jos olisin tekemisissä vaimosi kanssa.\nPois, lörppä! Mene matkaas lautaisines!\n\n    (Ajaa hänet piesten ulos.)\n\n    (Aufidius ja toinen palvelija tulevat.)\n\nAUFIDIUS.\nMiss' on se mies?\n\n2 PALVELIJA.\nTuossa, herra. Olisin piessyt häntä kuin koiraa, vaan en tahtonut\nhäiritä herroja siellä sisällä.\n\nAUFIDIUS.\nMist' olet? Mitä tahdot? Nimesi?\nVait olet? Sano mies: mik' on sun nimes?\n\nCORIOLANUS (Heittäen valepuvun yltänsä.)\n                                         Tullus,\nJos viel' et mua tunne, vaikka näet mun.\nJa siks et mua aavista, mik' olen,\nNimeni ilmoittaa mun täytynee kai.\n\nAUFIDIUS.\nMik' on sun nimes?\n\nCORIOLANUS.\nPahalta volskilaisten soi se korviin.\nJa sinun korvaas vihloo.\n\nAUFIDIUS.\n                         Mikä nimes?\nNäkösi tuim' on, käskevä on katsees,\nJalolta näytät laivalta, vaikk onkin\nVarustees pirstaleina. Mikä nimes?\n\nCORIOLANUS.\nRypistä otsaas! Etkö nyt mua tunne?\n\nAUFIDIUS.\nEn tunne sua. Mikä nimesi?\n\nCORIOLANUS.\nNimeni Cajus Marcius on, se, joka\nKaikille volskilaisille on tehnyt\nJa erittäinkin sulle suurta turmaa;\nMun liikanimeni Coriolanus\nSen todistaa. Työt raskaat, hengen vaarat,\nVereni, maani hyväks vuodatetun,\nSe kiittämätön palkinnut on tuolla\nNimellä vaan, jok' yllykkeenä sulle\nJa merkkin' on, ett' inhota sun tulee\nJa vihata mua. Nimi tää vaan jäi;\nMuut riisti kansan kateus ja julmuus,\nJot' arka aateli ei ehkäissyt,\nVaan jätti mun, ja salli noiden orjain\nViheltää minut Roomast' ulos. Niin,\nTää surkein hätä lietes luo mun toi,\nEi toivo -- älä käsitä mua väärin --\nPelastaa henkeäni: surmaa jos, näet,\nPeljännyt olisin, sua, ennen muita,\nOlisin karttanut; ei, pelkkä halu\nKarkoittajaini kanssa tehdä suora\nMun luokses tuonut on. Siis, sydän sulla\nJos uhkuu kostoa, jos maksaa tahdot\nSa omat herjasi, ja synnyinmaasi\nParantaa avohaavat, joutuun riennä\nJa ota kurjuuteni palvelukseesi\nNiin sitä käytä, että hyödyks sulle\nOn koston-työni; sairaan maani kanssa\nOtella tahdon, näet, niin vimmatusti\nKuin kaikki hornan henget. Mut jos niin on.\nEtt' et sa uskalla, ja voitteluun jos\nVäsynyt olet, -- no niin, kyllästynyt\nMinäkin olen elämään, ja sulle\nNyt kaulan' tarjoon vanhan vihas uhriks;\nJos sit' et poikki leikkaa, olet hupsu;\nAin' olen vainonnut sua, maasi rinnast\nAmmeittain olen verta juoksuttanut,\nJa elää voin vaan sulle häpeäksi,\nJos en sua palvele.\n\nAUFIDIUS.\n                    Oi, Marcius, Marcius!\nJokainen sanas vanhan vihan juuren\nSydämmestäni repii. Jupiterkin\nJos tuolta pilvist' ennustellen lausuis:\n\"Se totta on\", hänt' enemmän en uskois\nKuin sua, jalo Marcius. -- Suo mun kiertää\nKäsvarteni sen ruumiin ympär', johon\nSadasti vahvan peitseni ma särjin,\nPeloittain kuun sen pirstaleilla! Miekkan'\nAlaisinta nyt halaan; lempes kanssa\nYht' uljaast', innokkaasti nyt ma painin\nKuin maineenhimon voimall' olen koskaan\nMiehuuttas vastaan taistellut. Haa! Tiedäs,\nMa morsiantan' armastin: ei koskaan\nTodempi ole lemmenhuokaus ollut;\nMut nyt, kun sun näin, jalo urho, sydän\nEnemmän ilost' ailahtaa, kuin milloin\nEns' kerran vaimoni näin astuvan\nMa kynnyksestäni. Mars sinä, kuules,\nAseissa meill' on joukko; vielä kerran\nKädestäs aioin kilpes lyödä, taikka\nKäteni menettää. Kakstoista kertaa\nMun löylytit, ja joka yö sen jälkeen\nUneksin taisteluista välillämme:\nKypärit irti, maassa siinä maattiin,\nKäs' toisen kurkussa, kun havahdin ma\nJa tyhjäst' aivan puolikuoliaana.\nOi, Marcius, vaikk' ei riitaan Rooman kanssa\nSyyt' olis meillä muuta kuin maanpakos,\nAseihin kaikki kakstoist'-ikäisestä\nJa seitsenkymmen-vuotiaaseen nousis.\nJa sota niinkuin hyökyvirta vyöryis\nTuon armottoman Rooman sydämmeen.\nSenaattoreita kättelemään tullos,\nHe jäähyväisill' ovat, nyt kun aion\nMaakuntihinne hyökätä ma, vaikk' en\nJuur' itse Roomaan.\n\nCORIOLANUS.\n                    Kiitos jumalille!\n\nAUFIDIUS.\nSiis, sinä mahtimies, jos koston työtäs\nSa itse johtaa tahdot, toiset puolet\nVäestän' ota, omaa tietäs kulje.\nMitenkä parhaaks näet, -- koska tunnet\nSa maasi vahvat sekä heikot puolet, --\nJa Rooman portteja sä jyskytä,\nTai syrjämaille huimana sa syökse;\nPeloita ensin, sitten ruhjo! Tule,\nNyt esitän sun niille, joille hankkees\nOn mieleinen. Tuhansin tervetullut!\nNyt suuremp' olet ystävä, kuin ennen\nOlitkaan vihamies; niin, Marcius,\nJa se on paljon. Kätes! Tervetullut'\n\n    (Coriolanus ja Aufidius lähtevät.)\n\n1 PALVELIJA (tullen esiin).\nTämäpä kummallinen muutos!\n\n2 PALVELIJA.\nNyrkkini kautta! Aioin juuri häntä kartullani hutkaista, mutta\naavistinpa kuitenkin, ettei hänen pukunsa puhunut totta.\n\n1 PALVELIJA.\nJa näitkös sitä käsivartta! Hän pyöritti minua sormellaan ja\npeukalollaan niinkuin hyrrää vaan.\n\n2 PALVELIJA.\nNiin, niin, hänen kasvoistaan jo näin, että siinä miehessä oli jotakin:\nhänellä oli minusta kasvot sen sorttiset -- en tiedä oikein, miksi\nniitä sanoisin.\n\n1 PALVELIJA.\nNiin oli. Hän näytti siltä kuin -- saakeli soikoon, enkö oitis luullut,\nettä siinä miehessä oli enemmän kuin mitä olisin luullut.\n\n2 PALVELIJA.\nNiin minäkin, jumalauta. Suoraan sanoen, hän on oivallisin mies koko\nmaailmassa.\n\n1 PALVELIJA.\nSitäpä minäkin. Mutta suuremman sotamiehen kuin hän on, tunnet sa kai.\n\n2 PALVELIJA.\nKenenkä? Herraniko?\n\n1 PALVELIJA.\nNiin, sehän tiettyä.\n\n2 PALVELIJA.\nHän vastaa kuutta tuommoista.\n\n1 PALVELIJA.\nNo, ei juuri sitä, mutta suurempi hän on sotamies.\n\n2 PALVELIJA.\nNiin, näethän, eihän sitä niin osaa sanoa mitä meinaa. Mutta kaupunkia\npuolustamaan on meidän päällikkömme erinomainen.\n\n1 PALVELIJA.\nOn, ja valloittamaan myöskin.\n\n    (Kolmas palvelija palajaa.)\n\n3 PALVELIJA.\nKuulkaas, lurjukset, minä tiedän uutisia; uutisia, te roistot.\n\n1 ja 2 PALVELIJA.\nMitä? Mitä? Anna kuulla!\n\n3 PALVELIJA.\nEn nyt tahtoisi olla roomalainen, vaikka koko maailman saisin; ennemmin\nolisin vaikka kadotuksen oma.\n\n1 ja 2 PALVELIJA.\nMiksi niin? Miksi niin?\n\n3 PALVELIJA.\nNiin, täällä on se mies, joka aina on päällikköämme löylyttänyt, --\nCajus Marcius.\n\n1 PALVELIJA.\nSanotko: löylyttänyt päällikköämme?\n\n3 PALVELIJA.\nEn sano: löylyttänyt päällikköämme; mutta aina hän on vetänyt hänelle\nvertoja.\n\n2 PALVELIJA.\nNo niin, olemmehan ystäviä ja kumppaneita; hän oli aina hänestä liian\ntanakka, olen kuullut hänen itsensä sen sanovan.\n\n1 PALVELIJA.\nNiin, niin, totta kyllä, hän oli hänestä vähän niinkuin liian tanakka:\nCoriolin edustalla hän noputti ja koputti häntä kuin vatkulia.\n\n2 PALVELIJA.\nJos hän olisi ihmissyöjän sukua ollut, olisi hän varmaankin paistanut\nja syönyt hänet suuhunsa.\n\n1 PALVELIJA.\nNo, mitä muuta uutta?\n\n3 PALVELIJA.\nNiin, tuolla sisälläkös häntä pokkuroidaan, niinkuin olisi hän Marsin\npoika ja perillinen; hän istuu ylinnä pöydän päässä, eikä yksikään\nsenaattori puhuttele häntä muuten kuin seisoaltaan ja avopäin. Itse\npäällikkömmekin hyväilee häntä niinkuin helttuansa, suutelee autuaana\nhänen kättänsä, ja mulistelee silmänvalkuaisiaan, kun hän jotakin\npuhuu. Mutta pää-uutiseni on se, että päällikkömme on kahtia halkaistu\nja ainoastaan puolikas siitä, mitä hän eilen oli; toisen puolikkaan on\ntuo toinen saanut, koko pöytäseuran pyynnöstä ja suostumuksella. Hän\nsanoo menevänsä leipomaan Rooman portinvartijoita korville. Hän aikoo\nniittää maahan kaikki edestänsä, ja tehdä puhdasta missä liikkuu.\n\n2 PALVELIJA.\nJa hän se minusta on mies sitä tekemäänkin, siinä missä joku toinenkin.\n\n3 PALVELIJA.\nSitä tekemään! Sen hän, hitto vie, tekeekin! Sillä, näet sä, hänellä on\nystäviä yhtä paljon kuin vihollisia, ja nuo ystävät, katsos, eivät\ntohdi, näet sä, näyttäytyä, niinkuin sanoisimme, ystävinä, niin kauan\nkuin hän on kasierattuna.\n\n1 PALVELIJA.\nKasierattuna? Mitä se on?\n\n3 PALVELIJA.\nMutta kun taas näkevät hänen kypärintöyhtönsä liehumassa ja miehen\noikein humöörissään, niin kömpivät he esiin loukeroistaan, niinkuin\nkaniinit sateen jälkeen, ja liittyvät kaikki häneen.\n\n1 PALVELIJA.\nMutta milloin se tapahtuu?\n\n3 PALVELIJA.\nHuomenna, tänään, nyt heti. Vielä tänään iltapuolella saatte kuulla\nrummun käyvän; se tulee makiaisiksi, ennenkuin ehtivät suunsa pyyhkiä.\n\n2 PALVELIJA.\nHeleijaa! Sittenhän sitä taas elämätä syntyy. Siitä rauhasta ei ole\nmuuksi kuin ruostuttamaan rautaa, lisäämään räätäleitä ja siittämään\nrunonrenkuttajia.\n\n1 PALVELIJA.\nNiin, sotahan se vasta jotakin on: se on rauhaan verrattuna mitä päivä\nyöhön; silloin sitä on hommaa ja liikettä, ääntä ja elämää. Rauha se on\nrampa, uninen, hupelo, kuuro, tylsä ja tunnoton, ja siittää enemmän\näpäriä, kuin sota nielee ihmisiä.\n\n2 PALVELIJA.\nNiin kyllä, ja niinkuin sota on raiskausta tavallaan, niin on se\nrauhakin tavaton laittamaan aisankannattajia.\n\n1 PALVELIJA.\nNiin, ja panee ihmisiä vihaamaan toisiansa.\n\n3 PALVELIJA.\nJärkevästi lausuttu; sillä silloin he eivät toisiansa tarvitse. Sota on\nkultaa parempi. Kohtapa niitä roomalaisia saadaan yhtä huokealla kuin\nvolskilaisia. -- Mutta nyt, nyt he jo nousevat pöydästä.\n\nKAIKKI.\nSisään, sisään, sisään!\n\n    (Menevät.)\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Rooma. Aukea paikka.\n\n    (Sicinius ja Brutus tulevat.)\n\nSICINIUS.\nPois pelko! Hänt' ei kuulu. Nytpä tylsät\nOn hänen neuvonsa, kun maass' on rauha\nJa tyyntynyt on kansan hurja raivo,\nHävetä miehen ystävät nyt saavat,\nKun kaikk' on hyvin. Ennen näkisivät,\nVaikk' omaks vahingokseen, kapinoivain\nKaduilla riehuvan, kuin että laulaa\nKäs'työläisemme puodissaan ja toimens\nIlolla toimittaapi.\n\n    (Menenius tulee.)\n\nBRUTUS.\n                    Hyvään aikaan\nHänestä päästiin. Onko tuo Menenius?\n\nSICINIUS.\nOn, on. Kas kuin on viime aikaan nöyräks\nHän tullut. -- Terve!\n\nMENENIUS.\n                      Terve, ystäväni!\n\nSICINIUS.\nCoriolanoanne muut ei kaipaa\nKuin ystävät; on pystyss' yhteiskunta,\nJa pystyyn jää, vaikk' äittelis hän kuinka.\n\nMENENIUS.\nHyvin kaikki on; mut paremmin vois olla,\nJos olis myöntynyt hän.\n\nSICINIUS.\n                        Missä lie hän?\n\nMENENIUS.\nEn tiedä; eikä myöskään vaimo tiedä,\nEik' äitikään.\n\n    (Muutamia kansalaisia tulee.)\n\nKANSALAINEN.\n               Jumalat kaitkoot teitä!\n\nSICINIUS.\nHyv'iltaa, naapurit!\n\nBRUTUS.\n                     Hyv'iltaa, kaikki!\n\nKANSALAINEN.\nPolvilla meidän tulee lapsin, vaimoin\nRukoilla puolestanne.\n\nSICINIUS.\n                      Menestykää!\n\nBRUTUS.\nHyvästi, naapurit! Oo, että oisi\nCoriolanus teitä rakastanut\nNiin kuten me!\n\nKANSALAINEN.\n               Jumalat kaitkoot teitä!\n\nTRIBUUNIT.\nHyvästi, hyvästi!\n\n    (Kansalaiset menevät.)\n\nSICINIUS.\n                  Nyt hupaisempi\nJa paljon hauskemp' aika on, kuin milloin\nKatuja pitkin juoksivat nuo löntit,\nKapinaa huutaen.\n\nBRUTUS.\n                 Tuo Cajus Marcius\nOl' oiva sotamies, mut itserakas,\nHävytön, tuhmanröyhkä, rajattomiin\nHimoten kunniaa, --\n\nSICINIUS.\n                    Ja yksinvaltaa\nYksistään itselleen.\n\nBRUTUS.\n                     En sitä luule.\n\nSICINIUS.\nSen olisimme, kaikkein suruks, nähneet,\nJos olisi hän konsuliksi päässyt.\n\nBRUTUS.\nMut jumalat sen estivät, ja Rooma\nLevossa on ja turvass' ilman häntä.\n\n    (Aediili tulee.)\n\nAEDIILI.\nTribuunit hyvät, orja tuolla, jonka\nOtimme kiinni, kertoo volskilaisten\nKaranneen kaksin joukoin Rooman maahan,\nHävittäen julmimmalla sotaraivoll'\nEdestään kaikki.\n\nMENENIUS.\n                 Aufidius se siellä,\nKuullessaan, ett' on maanpaossa Marcius\nTaas näyttää maailmalle sarviansa;\nKun Marcius Roomass' oli, kuorestaan ne\nEi pilkistellä tohtineet.\n\nSICINIUS.\nMitä te Marciosta pakisette?\n\nBRUTUS.\nSe valhehtija pieskää! -- Mahdotonta!\nEi tohdi volskilaiset rauhaa sortaa.\n\nMENENIUS.\nEi tohdi! Tiedän, että tohtivat he;\nEläissäni sen kolmast' olen nähnyt.\nMut ennenkuin te miestä rankaisette,\nKysykää, mist' on tietonsa hän saanut;\nPieksette muuten kenties airuttanne,\nJa lyötte vakojaa, jok' uhkaavasta\nVaroittaa teitä vaarasta.\n\nSICINIUS.\n                          He, vaiti!\nSe mahdotont' on, tiedän.\n\nBRUTUS.\n                          Mahdotonta.\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nSANANSAATTAJA.\nSenaatintaloon rientää kiireimmittäin\nPatriisit kaikki: sanoma on tullut,\nMi muodon heiltä muuttaa.\n\nSICINIUS.\n                          Niin, tuo orja!\nHän pieskää kansan nähden! -- Hänen töitään\nJa vehkeitään on kaikki!\n\nSANANSAATTAJA.\n                         Jalo herra,\nMuut samaa kertovat, ja paljon, paljon\nPahempaa vielä kuuluu.\n\nSICINIUS.\n                       Pahempaako?\n\nSANANSAATTAJA.\nJutellaan julki, -- tottako, en tiedä, --\nEtt' yhdess' Aufidion kanssa Marcius\nNyt Roomaa vastaan käy, ja koston vannoo\nNiin täyden, että kaikkia se kohtaa\nNuoremmast' alkain vanhimpaan.\n\nSICINIUS.\n                               Niin aina!\n\nBRUTUS.\nKujetta vaan, jott' arat kotiin kutsuis\nTuon hyvän Marcion taas!\n\nSICINIUS.\n                         Niin, siinä juoni.\n\nMENENIUS.\nEi luultavaa se ole.\nAufidius ja hän, he vastakohdat\nOn jyrkimmät, he eivät sovi yhteen.\n\n    (Toinen sanansaattaja tulee.)\n\n2 SANANSAATTAJA.\nSenaattiin joutuun menkää: Cajus Marcius,\nAufidioon liittyneenä, Roomaa vastaan\nTuo julman sotajoukon, joka riehuu\nJo alueellamme ja tiensä raivaa,\nTulella polttaen ja rosvoten\nMit' eteen sattuu.\n\n    (Cominius tulee.)\n\nCOMINIUS.\n                   Oivan työn te teitte!\n\nMENENIUS.\nNo, mitä, mitä?\n\nCOMINIUS.\n                Sen nyt aikaan saitte.\nEtt' omat tyttärenne raiskataan,\nSulataan kattolyijyt kiireillenne,\nVaimonne teidän nähden häväistään, --\n\nMENENIUS.\nNo, mikä nyt on, mikä?\n\nCOMINIUS.\nTemplinne poltetahan pohjaa myöten,\nJa teidän rakkaat etu-oikeutenne\nNe kairan reikään nalkitaan.\n\nMENENIUS.\n                             Mik' ompi? --\nTyön kauniin teitte, pelkään mä. -- Mik' on? --\nJos Marcius yhtyy volskilaisiin, --\n\nCOMINIUS.\n                                     Jos!\nHän heidän jumalans' on, hän heit' ohjaa,\nIkäänkuin korkeamman luojan luoma\nJa paremp' ihmislapsia; he häntä\nMeit', itikoita, vastaan seuraavat\nYht' uljaasti kuin pojat kesäperhoj'\nAjavat takaa, taikka teurastajat\nLäimivät kärpästä.\n\nMENENIUS.\n                   Työn teitte oivan.\nTe, paarva-joukkoinenne! Liian paljon\nKäs'työläis-äänihin te luotitten ja\nSipulinsyöjäin henkeen!\n\nCOMINIUS.\n                        Roomaa huiskii\nHän, että korvat soi!\n\nMENENIUS.\n                      Kuin marjapuuta\nRavistaa Hercules! Työn teitte oivan!\n\nBRUTUS.\nTuo onko totta?\n\nCOMINIUS.\n                Ennen vaalenette,\nKuin toista kuuluu. Kaikki paikkakunnat\nHymyillen luopuvat; ken vastaan panee,\nSe uhka-tyhmyrin saa pilkkanimen,\nJa kuolla saa kuin uskollinen narri.\nKen häntä moittis? Hänen sekä teidän\nVihoiksenne hänen kuntons' äkkää.\n\nMENENIUS.\nKaikk' ollaan hukassa, jos jalomielin\nHän meit' ei armahda.\n\nCOMINIUS.\n                      Ken anojaksi?\nTribuunej' estää häpy; kansaa ei hän\nEnemmän ole aulis säälimään\nKuin paimen sutta; paras ystäväkin\nJos sanois: \"sääli Roomaa\", pyynnöllänsä\nVaan hänen vihans' oikeaksi myöntäis\nJa viholliseks näyttäytyis.\n\nMENENIUS.\n                            Niin kyllä.\nJos ilmituleen taloni hän pistäis,\nEn sanoa ma rohkenis: \"seis, älä!\" --\nTe oivan teitte työn, te käs'työläiset,\nNiin, oivan kätten työn!\n\nCOMINIUS.\n                         Niin vapisemaan\nPanitte Rooman, ettei ole koskaan\nNäin avuton se ollut.\n\nTRIBUUNIT.\n                      Syy ei meidän.\n\nMENENIUS.\nSiis meidän? Häntä rakastimme, mutta\nMe ylimykset, pelkurit kuin pedot,\nVäistimme liutojanne, jotka hänet\nKaupungist' ulos rääkkyivät.\n\nCOMINIUS.\n                             Ja, pelkään,\nTakaisin vielä ulvovat. Aufidius,\nTuo mailman toinen mies, hänt' umpisilmin\nKuin alamainen seuraa. Epätoivo\nNyt Rooman aino valtataito, voima\nJa puolustus on.\n\n    (Joukko kansalaisia tulee.)\n\nMENENIUS.\n                 Tuossa on ne liudat. --\nAufidius hänen mukanaanko? -- Te,\nTe ilman saastutitte, lakkejanne\nKun rasvast' ihvisiä viskelitte.\nIloiten Coriolanon maanpaosta.\nNyt tulee hän, ja ruoska joka hius on\nSoturin päässä; yhtä monta houkkaa,\nKuin lakkej' ilmaan lensi, nutistaa hän\nPalkaksi äänistänne. Vaan ykskaikki!\nVaikk' yhdeks hiileksi hän meidät kaikki\nPolttaisikin, se vaan ois kohtuullista.\n\nKANSALAINEN.\nOi, julmaa kuuluu.\n\n1 KANSALAINEN.\n                   Minä, kun ma sanoin:\n\"Maanpakoon syöskää\", sanoin: \"onpa sääli.\"\n\n2 KANSALAINEN.\nSamaten minä.\n\n3 KANSALAINEN.\nNiin minäkin; ja niin, totta puhuen, teki sangen moni meistä. Minkä\nteimme, sen teimme yhteisen hyvän tähden; ja vaikka tahdollamme\nsuostuimme hänen karkoittamiseensa, niin tapahtui se kuitenkin vastoin\ntahtoamme.\n\nCOMINIUS.\nOlette hyvää joukkoa, te äänet!\n\nMENENIUS.\nTe teitte oivan työn, te, koirinenne! --\nNyt Capitoliin kai?\n\nCOMINIUS.\n                    Niin, kuinkas muuten?\n\n    (Cominius ja Menenius menevät.)\n\nSICINIUS.\nKotiinne, ystävät, ja rohkeit' olkaa;\nTuo lahko näkis mielellään sen todeks,\nMit' on se pelkäävinään. Kotiin menkää;\nPois kaikki pelvon oireet mielestänne!\n\n1 KANSALAINEN.\nJumalat meitä armahtakoot! Tulkaa, miehet, kotiin! Olen aina sanonut,\nettä teimme väärin, kun hänet karkoitimme.\n\n2 KANSALAINEN.\nSen teimme kaikki. Tulkaa pois kotiin!\n\n    (Kansalaiset menevät.)\n\nBRUTUS.\nIkävä uutinen.\n\nSICINIUS.\n               Ikävä kyllä.\n\nBRUTUS.\nPois Capitoliin! Puolet tavaraani\nNyt valheest' antaisin ma.\n\nSICINIUS.\n                           Lähtekäämme!\n\n    (Menevät.)\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Leiri vähän matkan päässä Roomasta.\n\n    (Aufidius jo yksi hänen alapäälliköistään tulevat.)\n\nAUFIDIUS.\nYhäkö ihailevat roomalaista?\n\nALAPÄÄLLIKKÖ.\nEn tiedä, mikä tenho häness' on;\nMut ennen, jälkeen, kesken syöntiä\nVäkenne ruokalukuna hän on;\nJa teitä omat miehet halventavat\nSodassa tässä.\n\nAUFIDIUS.\n               Sit' en nyt voi auttaa,\nJos keinollani rammaks hankkeitamme\nEn tehdä tahdo. Minuakin kohtaan\nHän röyhkemp' on, kuin ensi syleilyksest'\nOlisin varronnut; mut horjumaton\nHän luonteeltaan on; anteeks suoda täytyy\nMit' ei voi auttaa!\n\nALAPÄÄLLIKKÖ.\n                    Teille itsellenne\nParempi olis ollut kai, jos ette\nJakanut olis valtaa hänen kanssaan,\nVaan joko itse päällikkönä ollut,\nTai hälle yksin koko johdon suonut.\n\nAUFIDIUS.\nSun ymmärrän; mut ole varma että,\nKun tilinpäivä tulee, hän ei arvaa,\nMit' ilmi tuoda voin. Nyt näyttää siltä,\nJa itse luulee hän, ja luulee rahvas,\nEtt' on hän kaikin puolin vilpitön.\nJa volskilaisten hyväks kaikki toimii,\nKuin lohikäärme tappelee, ja voittaa,\nKun miekkansa vaan paljastaa; mut jotain\nOn laiminlyönyt hän, mi hältä taittaa\nTai multa niskan, tilillen kun tullaan.\n\nALAPÄÄLLIKKÖ.\nMut uskottenko, voittaako hän Rooman?\n\nAUFIDIUS.\nHän joka paikan saartamatta voittaa;\nKäsissään häll' on Rooman aatelisto;\nPatriisit, senaattorit suosii häntä.\nTribuunit sotureit' ei ole; kansa\nTakaisin hänet kutsuu yhtä hevin\nKuin karkoitti se hänet. Rooma hälle\nOn mitä sääkselle on kala: siihen\nSe luonnon vaistost' iskee. Aluss' oli\nHän nöyrä palvelja, mut arvoaan hän\nEi voinut kantaa. Kopeusko syynä,\nJok' onnenmyyrän liika menestyksell'\nUseinkin pilaa; vaiko älyn puute\nHyväkseen käyttää joka tilaisuutta.\nMi tarjon' on; vai luontoko, ettei hän\nMuut' olla voi kuin yhtä eikä vaihtaa\nKypärää patjahan, vaan rauhass' on\nYht' ankara kuin sodassa ja tuima;\nNiin, näistä vioist' yksi (niitä hällä\nOn vähän kaikkia, mut, myöntää täytyy,\nEi kaikkia) sai hänet peljätyksi,\nVihatuks sitten, sitten maanpakoon.\nHäll' ansiota on, mut liika kehu\nSen tukeuttaa. Näin ajan selityksest'\nOn ihmis-arvo riippuva; ja voimall',\nItsessään kiitettävällä, niin varmaa\nEi ole hautaa, kuin se puhe-istuin,\nJoit' ylistellähän sen mainetöitä.\nTuli tulen karkoittaa ja naula naulan,\nKyvyn voittaa kyky, paula murtaa paulan.\nPois tulkaa! Cajus, Rooma kun on sun,\nSin' olet mennyt mies, ja silloin mun.\n\n                            (Menevät.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Rooma. Julkinen paikka.\n\n    (Menenius, Cominius, Sicinius, Brutus ja muita tulee.)\n\nMENENIUS.\nEn mene: kuulitte sen miehen sanat,\nJok' ennen oli hänen päällikkönsä\nJa paljon häntä rakasti. Mua isäks\nHän kutsui. Mitä siitä? Menkää te,\nTe hänet karkoititte; polvistukaa\nJo virstain päässä hänen teltastansa,\nJa esiin ryömikää. Cominiolle\nHän oli tyly, minä siis jään kotiin.\n\nCOMINIUS.\nMua hän ei ollut tuntevinaan.\n\nMENENIUS.\n                              Nähkääs!\n\nCOMINIUS.\nNimeni mainitsi hän toki kerran;\nVetosi vanhaan ystävyyteen, vereen\nYhdessä vuodatettuun. Coriolanoa\nEi suvainnut hän, kielsi nimet pois;\nHän tyhjää oli muka, nimetön,\nSiks kunnes Rooman liekeiss' itselleen hän\nTakoisi nimen.\n\nMENENIUS.\n               Niin. Työn oivan teitte!\nTribuunit hommanneet on halventaakseen\nRoomassa hiilten hintaa: kaunis muisto!\n\nCOMINIUS.\nKuvailin, kuinka suurt' on anteeks-anto,\nKun vähimmin sit' odotetaan; kurja\nSe valtio on, vastas hän, jok' anoo\nMaanpakolaiseltansa moista.\n\nMENENIUS.\nNiin oikein. Voiko puhua hän toisin?\n\nCOMINIUS.\nMuistutin häntä vanhoist' ystävistä;\nHän vastas, ettei aikaa ole hällä\nMädästä, tunkkaisesta ruumenjoukost'\nErottaa heitä; hulluutt' on, hän sanoi,\nJyväsen parin vuoksi polttamatta\nSe jättää ja sen tunkkaa yhä haistaa.\n\nMENENIUS.\nJyväsen parin! Yks niist' olen minä;\nNiin, äiti, vaimo, laps ja tuo mies tuossa,\nMe jyvät olemme, ja mätä ruumen\nOlette te, jok' ylös kuuhun löyhkää.\nJa meidän täytyy teidän tähden palaa.\n\nSICINIUS.\nOi, tyyntykää! Jos tässä ahdingossa\nApunne kiellättenki, älkää toki\nIvatko tuskaamme. Jos tahtoisitte\nPuhua maanne hyväks, sanannepa\nNe enemmän kuin kaikki sotajoukot\nPidättäis maanmiestämme.\n\nMENENIUS.\n                         Min' en tahdo.\n\nSICINIUS.\nMa pyydän, menkää.\n\nMENENIUS.\n                   Miksi menisin?\n\nBRUTUS.\nKoitelkaa, mitä rakkautenne Roomaan\nHänessä voipi.\n\nMENENIUS.\n               Entä jos hän käskee\nMun pois, niinkuin Cominion, kuulematta?\nMit' arvelette siitä? -- Taasen lisää\nYks tyytymätön ystävä, min mielen\nHän tylyydellään tervaa. Aatelkaapas.\n\nSICINIUS.\nMut hyvän tahtonne sen maksaa Rooma\nSen mukaan, miten hyvää tarkoititte.\n\nMENENIUS.\nNo, tahdon koittaa; kenties hän mua kuulee.\nMut tuo, ett' yrmi kelpo Cominiolle\nJa puri huultaan hän, se arveluttaa.\nHän pahall' oli päällä, syömätönnä;\nKun suonet tyhjät on, on veri kylmä;\nNyreät aamull' olemme ja nurjat\nNiin antamaan kuin anteeks antamaan;\nMut veren putket, sokkelot kun täynnä\nOn ruokaa, viiniä, niin norjemp' on\nKuin paaston aikaan mieli. Siis, ma varron\nSiks kun hän ruokatuulell' on, ja silloin\nPyynnöllän' esiin karkaan.\n\nBRUTUS.\n                           Oikotien\nTe hänen hyvyyteensä tunnette\nJa ette eksy.\n\nMENENIUS.\n              Hyvä; tahdon koittaa.\nNo, käyköön miten käykin, kohtaloni\nMa kohta näen.\n\nCOMINIUS.\n               Hänt' ei hän kuule.\n\nSICINIUS.\n                                   Eikö?\n\nCOMINIUS.\nHän, näetten, kullass' istuu, silmä palaa.\nKun tahtois Rooman polttaa se, ja kosto\nSe säälin kahlehtii. Ma polvistuin;\nHän tuskin sanoi: \"nouse\"; pois mun, vaiti\nKädellään viittas näin. Mit' aikoi tehdä,\nMit' ei, hän siitä kirjeess' antoi tiedon,\nJa valall' ehdot täyttämään mun vaati.\nSiis turhaa kaikk' on toivo; ainoa\nOn hänen äitinsä ja puolisonsa:\nHe, kuulen ma, hält' aikovat nyt maalleen\nAnoa armoa. Siis lähtekäämme\nRukouksillamme jouduttamaan heitä.\n\n    (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Volskilaisten leiri Rooman edustalla.\n\n    (Vahtimiehiä vartioimassa. Menenius tulee.)\n\n1 VAHTIMIES.\nSeis! Mistä ollaan?\n\n2 VAHTIMIES.\n                    Seis, ja takaisin!\n\nMENENIUS.\nKah, kelpo vahdit! Hyvä on. Mut kuulkaas,\nMin' olen virkamies; mull' asiaa on\nCoriolanolle.\n\n2 VAHTIMIES.\n              Ja mistä?\n\nMENENIUS.\n                        Roomasta.\n\n1 VAHTIMIES.\nTäst' ette pääse; takaisin vaan! Sieltä\nEi päällikkömme tahdo mitään kuulla.\n\n2 VAHTIMIES.\nRoomanne ennen tulenliekit syö,\nKuin Coriolanoa puhutella saatte.\n\nMENENIUS.\nJos päällikkönne maininnut on Roomaa\nJa ystäviään siellä, vannon ett' on\nMinunkin kuultu nimeni: Menenius.\n\n1 VAHTIMIES.\nViis siitä! Tiehesi Täst' ei nimes arvo\nSua päästä.\n\nMENENIUS.\n            Kuules, veikko: ystäväni\nOn päällikkös; ma hänen urotöittens'\nOlen aikakirja, jossa hänen maineens'\nOn suurennettuna ja verratonna.\nAin' ystäviäni (hän niist' on suurin)\nSen verran olen kehunut kuin totuus\nLivistymättä sietää, joskus ehkä,\nKuin keilapallo liukkahalla maalla,\nPois määräst' eksynyt ja valheen leiman\nNäin hänen kiitokseensa painanut.\nSiis, veikko, täytyy sinun päästää minut.\n\n1 VAHTIMIES.\nTotta tosiaan, vaikka olisitte yhtä monta valhetta kutonut hänen\nhyväkseen, kuin sanoja omaksi eduksenne, ette sittenkään pääsisi; ette,\nette, vaikkapa olisi yhtä kunnollista valhetella kuin siivosti elää.\nSiis, takaisin!\n\nMENENIUS.\nMutta muista, ystäväiseni, että nimeni on Menenius, ja että aina olen\npitänyt päällikkösi puolta.\n\n2 VAHTIMIES.\nVaikka olisittekin, niinkuin itse sanoitte, hänen valehtelijansa, niin\nminä häntä palvelen totuutta puhumalla, ja sanon teille että ette\npääse. Siis, takaisin!\n\nMENENIUS.\nOnko hän jo päivällistä syönyt, tiedätkö sen? Sillä en tahtoisi\npuhutella häntä ennenkuin atrian jäljestä.\n\n1 VAHTIMIES.\nOletteko roomalainen, sanokaa?\n\nMENENIUS.\nOlen, niinkuin päällikkösikin.\n\n1 VAHTIMIES.\nSiis tulisi teidän Roomaa vihata, niinkuin hänkin sitä vihaa.\nSaatatteko te, -- kun olette ajaneet porteistanne ulos niiden parhaan\npuolustajan ja tyhmän törkeällä hurjuudella antaneet kilpenne pois\nvihollisillenne, --  saatatteko luulla voivanne torjua hänen kostoansa\ntyhjällä akkain ulinalla, tytärtenne palvovilla neitsyen käsillä,\ntaikka tuollaisen vanhan ränstyneen kirnin rampaisilla esirukouksilla,\nkuin te näytätte olevan? Luuletteko voivanne tuolla heikolla\nhengellänne puhaltaa sammuksiin valkean, joka kohta nielee koko\nkaupunkinne? Ei, te petytte; siis, takaisin Roomaan, odottamaan\nteloitustanne. Te olette viipymättä ja armotta tuomion omat; sen on\npäällikkömme vannonut.\n\nMENENIUS.\nLurjus, jos esimiehesi tietäisi, että minä olen täällä, niin hän\nkohtelisi minua kunnioituksella.\n\n2 VAHTIMIES.\nPois! Minun esimieheni ei teitä tunne.\n\nMENENIUS.\nPäällikköäsi tarkoitan.\n\n2 VAHTIMIES.\nPäällikköni ei teistä välitä. Takaisin, sanon! Matkaan! Muuten lasken\nteistä puolen tuoppia verta, -- takaisin! -- sen enempää sitä teissä\ntuskin on. Takaisin!\n\nMENENIUS.\nNo, mutta, ystäväni, --\n\n    (Coriolanus ja Aufidius tulevat.)\n\nCORIOLANUS.\nMik' ompi täällä?\n\nMENENIUS.\nNyt, sinä lurjus, nyt minä sinulle näytän; nyt saat tuta, että minä\nolen arvossa pidetty mies, ja nähdä, ettei tuollaisella jöröjukalla ole\nlupaa ajaa minua pois poikani Coriolanon luota. Katsos nyt, miten hän\nminua kohtelee, ja sano, eikö sua piankin hirsipuu uhkaa tai joku muu\nkuolintapa, jota on vaikeampi kärsiä ja jota kauemmin kestää katsella;\nkatsos nyt vaan, ja pyörry, kun ajattelet, mikä sinua odottaa. --\nSuuret jumalat neuvotelkoot joka hetki sinun menestyksestäsi ja\nrakastakoot sinua yhtä suuresti kuin vanha isäsi Menenius! Oi, minun\npoikani, minun poikani! Sinä paraikaa laittelet meille tulta; katsos,\ntässä on vettä sen sammuttamiseksi. Työllä ja vaivalla myönnyin\nluoksesi tulemaan, mutta kun vakuutukseni oli, ettei kukaan muu kuin\nminä voisi sinua lepyttää, niin sallin heidän huokauksillaan lietsoa\nminut ulos portista, ja pyytämällä pyydän nyt tässä sinua armahtamaan\nRoomaa ja rukoilevia kansalaisiasi. Hyvät jumalat asettakoot vihasi, ja\nviskatkoot sen ravan tuohon vintiöön, joka, niinkun pölkky, on minulta\nkieltänyt luoksesi pääsön.\n\nCORIOLANUS.\nPois!\n\nMENENIUS.\nKuin? Poisko?\n\nCORIOLANUS.\nLaps, äiti, vaimo, kaikk' on vieraat mulle;\nMa toista palvelen. Vaikk' onkin kosto\nMun omani, niin volskilaisten povess'\nOn anteeks-anti. Kiittämätön unhe\nTuon vanhan tuttavuuden ennen nielköön,\nKuin sääli saa sen ilmaista. -- Siis, pois!\nKovempi korvani on pyynnöillenne\nKuin voimalleni porttinne. Mut merkiks,\nEtt' olit ystäväni, ota tuo.\n    (Antaa hänelle paperin.)\nSe sulle on; sen lähettää ma aioin.\nNyt loppu keskustelun on, Menenius. --\nTuo mies, Aufidius, Roomass' oli paras\nMun ystäväni; mutta nyt sä näet --\n\nAUFIDIUS.\nOlette aina kaltaisenne.\n\n    (Coriolanus ja Aufidius menevät)\n\n1 VAHTIMIES.\nNo, herra, onko nimenne Menenius?\n\n2 VAHTIMIES.\nSen lumousvoima on suuri, niinkuin näette. Nyt kai löydätte tien\nkotiinne.\n\n1 VAHTIMIES.\nKuulitteko, kuinka saimme toria siitä, että pidätimme teidän\nylhäisyyttänne?\n\n2 VAHTIMIES.\nOnko minun nyt syytä pyörtyä, mitä luulette?\n\nMENENIUS.\nMinä en piittaa päälliköstänne enkä koko maailmasta. Semmoiset elukat\nkuin te, mitä teihin tulee, tiedänpä tuskin, oletteko olemassakaan,\nniin vähäpätöisiä te olette. Se, joka itse rohkenee ottaa hengen\nitsestään, ei pelkää muiden sitä hänestä ottavan. Tehköön päällikkönne\nmitä pahinta voi. Te taas, olkaa, mitä olette, kauan aikaa, ja\nkurjuutenne kasvakoon samassa suhteessa kuin ikänne. Minä sanon teille\nmitä te sanoitte minulle: pois!\n\n    (Menee.)\n\n1 VAHTIMIES.\nJalo mies, sen takaan!\n\n2 VAHTIMIES.\nParas on kuitenkin meidän päällikkömme; hän on kallio, tammi, joka ei\ntuulessa järky.\n\n    (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Coriolanon teltta.\n\n    (Coriolanus, Aufidius ja muita tulee.)\n\nCORIOLANUS.\nHuomenna Rooman muurin edustalle\nSijoitumme. Te, sotaveikko, tehkää\nSenaatillenne tiedoks, kuinka toimen'\nOn ollut suora.\n\nAUFIDIUS.\n                Meidän parastamme\nVaan tarkoititte; Rooman rukouksille\nOlitte kuuro; ette kuiskett' edes\nPitänyt ystäväinne kanssa, jotka\nNiin varmat teistä olivat.\n\nCORIOLANUS.\n                           Tuo vanhus;\nJonk' ajoin täältä miellä murtuneella,\nMua enemmän kuin isä rakasti,\nJa jumaloikin. Viime neuvo oli\nLähettää hänet. Ystävyyden vuoksi\n(Vaikk' yrmyltä ma näytin) samat ehdot\nMa tein, jotk' oli kerran hyljänneet he\nJa joit' ei enää voineet vastaan ottaa;\nMut mieliks hälle, joka toimestansa\nNiin suurta toivoi, hiukan vaan ma tingin.\nVastaiset pyynnöt sekä rukoukset,\nNiin valtion kuin ystäväin, on turhat. --\n    (Melua ulkoa.)\nHaa! Mikä melu? Kiusaukseenko joudun\nValani rikkomaan, jonk' äskein vannoin?\nEn, sit' en tee!\n\n    (Virgilia, Volumnia, taluttaen kädestä nuorta Marciota,\n    Valeria ja seuralaisia tulee lisään, surupukuun puettuina.)\n\n                 Kah, vaimon' etupäässä,\nJa sitten jalo muotti se, joss' ompi\nTää ruumis muodostettu, talutellen\nVerensä lapsen lasta! Pois nyt, hellyys!\nHajotkaa, luonnon lait ja siteet kaikki!\nHyvettä olkoon tylyys nyt! -- Kah! Kelle\nTuo kumarrus? Ja kyyhkyn katse tuo,\nMi hurmata vois jumalat? -- Ma hellyn;\nEn maata ole kovempaa kuin muutkaan. --\nOi, äiti kumartaa, niinkuin Olympi\nRukoillen painuis myyränmättään eteen;\nJa poikani niin hellin silmin katsoo.\nKuin huutais koko luonto: \"älä kiellä!\" --\nMut, kyntäköhöt volskilaiset Rooman,\nÄestäkööt Italian; en koskaan,\nElukan lailla, vaistoani seuraa.\nVaan seison niinkuin oma luojan' oisin,\nEnk' alkuperää muuta tuntisi.\n\nVIRGILIA.\nMun herrani ja puolisoni!\n\nCORIOLANUS.\n                          Samat\nEi ole silmäni kuin Roomassa.\n\nVIRGILIA.\nNiin luulet vaan, kun surun näet meidät\nNäin muuttaneen.\n\nCORIOLANUS.\n                 Kuin huono näyttelijä\nOsani unhotin ja häkellyin,\nJa hävetä nyt saan. -- Eloni aarre!\nTää tylyys anteeks suo; mut älä pyydä\nRoomalle anteeks. -- Muisku, he, niin pitkä\nKuin maanpakoni, suloinen kuin kostoni!\nHaa, kautta kateen Junon! Saman muiskun\nSult', armas, kerran sain, ja huulen' ovat\nSen säilyttäneet neitseen puhtaudella. --\nJumalat! Tässä pakisen, ja äiti.\nMaan jaloin, vielä tervehtimätt' ompi!\nSa maahan vaivu, polvi,\n    (Polvistuu.)\n                        siihen paina\nSyvempään kunnioitukses kuin muut\nNuo arkilapset!\n\nVOLUMNIA.\n                Nouse siunattuna.\nKun patjalle pii-kovalle sun etees\nNyt minä polvistun ja kunnioitust'\nOsoitan uutta sekä näihin saakka\nTavatont' äidin välillä ja lapsen.\n\n    (Polvistuu.)\n\nCORIOLANUS.\nMitä tää? Mun edessäni polvillanne,\nMun, hylkypojan? Tähtiin kimmahdelkoot\nNälkäisen merenrannan piit ja sorat!\nTuliseen aurinkohon vinhat tuulet\nNakelkoot uljaat setripuut, näin tehden\nLuonnolliseksi luonnottomuudenkin,\nJa kaiken mahdottoman lastenleikiks!\n\nVOLUMNIA.\nMun olet sotilaani; multa sinä\nTuon muotos sait. -- Tää nainen onko tuttu?\n\nCORIOLANUS.\nJalo Publicolan sisar, Rooman kuutar,\nSaasteeton kuin jääpuikko, joka, lumest'\nAni puhtahasta kiteyneenä, riippuu\nDianan templissä. Valeria armas!\n\nVOLUMNIA.\nJa tässä itsestäsi halpa ote,\nJok' ajan vaurastuttamana saattaa\nSun kaltaisekses tulla.\n\nCORIOLANUS.\n                        Sodan jumala,\nLuvalla suuren Zeun, sun sielus täyteen\nJaloutta luokoon, ettei haavoittaa sua\nHäpeä voi, ja sodass' että seisot\nKuin merirasti, myrskyj' uhotellen,\nJa sinuun katsovaiset pelastat.\n\nVOLUMNIA.\nPolvilles, poika!\n\nCORIOLANUS.\n                  Uljas poikan' on se!\n\nVOLUMNIA.\nNiin, hän ja vaimos, nainen tuo ja minä\nSua rukoilemme nyt.\n\nCORIOLANUS.\n                    Ma pyydän, älkää!\nMut, jos sen teette, kuulkaa ensin tämä:\nMit' olla vannoin myöntämättä, älkää\nSit' ymmärtäkö kielloks. Vaiti siitä,\nVäkeni että päästäisin, ja Rooman\nKäs'työläisien kanssa sopisin;\nVait siitä, luonnottomalt' että näytän;\nVihaani, kostoani järjen jäillä\nTe ette lauhduttaa voi.\n\nVOLUMNIA.\n                        Vaiti, vaiti!\nSa sanoit, ettet mitään meille myönnä;\nJa muut' ei meillä pyyntöä kuin minkä\nJo meiltä kielsit; kuitenkin ma pyydän,\nNiin että tylyyteesi moite sattuis.\nJos sen sa kiellät; kuule siis.\n\nCORIOLANUS.\n                                Aufidius\nJa volskilaiset, huomatkaatte: Roomast'\nEn mitään kuule salaa. -- Pyyntönne?\n\nVOLUMNIA.\nVaikk' oltais vaitikin, niin puku näyttäis\nJa ruumiin asu, mit' on elämämme\nMaanpakos jälkeen ollut. Ajattele,\nMaan päällä vaimojako kurjempia?\nSydämmen tulis riemust' ailahdella\nJa silmän ilost' itkeä, kun näen sun;\nMut nyt sen täyttää parku, tuska, kauhu,\nKun äidin, vaimon, lapsen täytyy nähdä.\nKuin poika, puoliso ja isä maansa\nSisukset repii maalle. Meihin kurjiin\nKipeimmin vihas koskee: jumaliinkin\nKeit' estät kääntymästä, joka muilla\nOn lohtuna, pait meillä; sillä kuinka.\nAh! kuinka voimme voittoa rukoilla\nSamassa maallemme ja sulle, -- jota\nKumpaakin meidän tulis tehdä? Voi!\nKadottaa meidän täytyy joko maamme,\nImettäjämme kallis tuo, tai sinut,\nMaass' aino lohtumme. Me ilmi-tuhon\nOlemme omat, kelle tulkohonkin\nRukoilemamme voitto; joko sua,\nKuin vierast' ilkiötä, talutellaan\nKahleissa Rooman kaduilla, tai astut\nSa voittoriemuin maasi raunioilla,\nKädessä palmu, siit' ett' uljahasti\nSa vaimos veren vuodatit ja lapses.\nMa, puolestan', en sodan loppupäätöst'\nOdottaa aio; jos en sua saa ma\nKumpaakin puolta säästämään, vaan toisen\nTuhota tahdot, niin et maahas syöstä\nSa muuten voi, -- niin, usko pois, et muuten, --\nKuin että survot oman äitis kohdun,\nJok' ilmoillen sun kantoi.\n\nVIRGILIA.\n                           Niin, ja vaimos,\nJok' antoi sulle tämän pojan, joka\nNimesi jälkimaailmahan vie.\n\nPOIKA.\nMua survoa ei saa hän, pois ma juoksen;\nMut suureks kun ma kasvan, tappelen ma.\n\nCORIOLANUS.\nKen naisen hempeytt' arastaa, ei saa\nSe vaimon, lasten silmiin katsahtaa. --\nMa istuin liian kauan.\n\n    (Nousee.)\n\nVOLUMNIA.\n                       Älä mene!\nJos rukouksemme tarkoittaisi auttaa\nVaan Roomaa, murtamalla volskilaiset,\nNykyiset herras, voisit meitä syyttää\nMaineesi murhaajiks. Ei, sovintoa\nPyydämme vaan, niin että volskilainen\nSanoa vois: \"Me annoimme tän armon\",\nJa roomalainen: \"Otimme sen vastaan\";\nJa kumpikin he sulle huutais: \"Terve!\nSiunattu sinä, rauhan tekijä!\"\nSa tiedät, poikan' ylväs: epävarma\nOn sodan päätös; mutta varma, että\nJos Rooman voitat, palkaks siitä korjaat\nSa moisen nimen, jota mainitessa\nKiroja kuuluu, ja jost' aikakirjat\nNäin kertovat: \"Hän jalo oli mies,\nMut maineensa hän tahras viime työllään,\nHän maansa surmas, hänen nimens' inhaks\nOn jälkimaailmalle.\" Puhu, poika!\nJalointa havittelit kunniaa,\nJumalten armotöitä tahdoit tehdä,\nHalaista jyryll' ilman paksut posket,\nMut leimaukseesi käyttää nuolta, joka\nVaan tammen pirstaa. Miks et puhu? Sano,\nSopiiko jalon miehen vihaa pitää\nNoin lakkaamatta? -- Tytär, puhu sinä!\nHän itkustas ei huoli. -- Poika, puhu!\nEnemmän lapsen mieles ehkä voipi\nKuin meidän järki-syymme. -- Kuka toinen\nEnemmän kiitost' äidilleen on velkaa?\nTäss' antaa kuitenkin mun jaaritella\nKuin jalkapuussa. -- Ikänäs et ole\nSa äiti-hyvääs hellinyt, kun hän,\nKana parka tuo, joll' yksi vaan on poika,\nSun sotaan kaakotti, ja sieltä kotiin,\nKunniall' ahdattuna. Vääräks sano\nMun pyyntöni, ja työnnä minut luotas;\nMut, toisin ollen, sin' et ole rehti,\nJa jumalat sua vitsovat, kun multa\nPidätät kunnian, jot' äitin' olen\nMa saapa. -- Pois hän kääntyy. Maahan, vaimot!\nHäväisköön häntä polvistumisemme!\nNimestään enemmän hän ylpeilee,\nKuin säälii pyyntöämme. Polvi maahan!\nTää kerta vielä! -- Sitten kotiin Roomaan,\nJa naapureimme kanssa kuolemaan! --\nOo, katsos tänne! Laps tää, jok' ei taida\nHaluaan ilmaista, vaan polvistuupi\nJa muiden mukaan kätens' ylös nostaa,\nRukoustamme puoltaa voimakkaammin,\nKuin sull' on voimaa kieltää. -- Lähtekäämme!\nTuon miehen äiti ompi volskilainen,\nCoriolissa vaimons' on, ja lapsens'\nOn sattumalta hänen näköisensä. --\nNo, aja meidät pois! Min' olen vaiti,\nSiks kunnes ilmitulessa on Rooma,\nMut silloin sanon sanan.\n\nCORIOLANUS (tarttuu Volumnian molempiin käsiin; hetken vaitiolo.)\n                         Äiti, äiti!\nVoi, mitä teit? Kas, avoinna on taivas,\nJumalat alas katsovat nyt, naurain\nTät' epäluonnollista näytelmää.\nOi, äiti, äiti! Kauniin voitit voiton\nSa Roomalle; mut poikasi, -- se usko,\nOi, usko pois! -- sa vaarallisest' olet,\nNiin, ehkä kuoliaaksi lannistanut.\nMut, olkoon niin! -- Aufidius, pontevasti\nEn nyt voi sotaa käydä; kohtu-rauhan\nVoin toki tehdä. Sano, vähemmänkö\nMinuna oisit rukoust' äidin kuullut,\nJa vähemmänkö myöntänyt, Aufidius?\n\nAUFIDIUS.\nNiin, minä hellyin.\n\nCORIOLANUS.\n                    Niinpä niin, sen vannon.\nVähästä säälin pisaroit' ei heru\nMinunkaan silmistäni. Sanokaa,\nMillaisen tahdotte nyt rauhan? Minä\nEn Roomaan mene; teitä seuraan, teille\nNyt antaun kokonaan. -- Oi, äiti! Vaimo!\n\nAUFIDIUS (syrjään).\nIloitsen, että kunnias ja säälis\nErotit toisistaan: näin onneni\nTakaisin mulle hankit.\n\n    (Rouvat tekevät viittauksia Coriolanolle.)\n\nCORIOLANUS (Volumnialle, Virgilialle, y.m.)\n                       Heti kohta.\nMut' yhdess' ensin juomme; sitten kotiin\nTodistus viekää, parempi kuin sanat,\nJa kahdenpuolisesti vahvistettu.\nSisähän nyt! Te, vaimot, muistoksenne\nOlette templin ansainneet: ei kaikki\nItalian ja sen liittolaisten miekat\nOlisi tätä rauhaa aikaan saaneet.\n\n    (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Rooma. Julkinen paikka.\n\n    (Menenius ja Sicinius tulevat.)\n\nMENENIUS.\nNäettekö tuota Capitolin kolkkaa, tuota ulkonemaa tuolla?\n\nSICINIUS.\nKuinka niin?\n\nMENENIUS.\nYhtä mahdollista kuin teidän on sitä paikoiltaan siirtää\npikkusormellanne, yhtä paljon on toivoa siitä, että Rooman rouvat,\nhänen äitinsä etupäässä, saavat hänet taipumaan. Mutta minä sanon,\nettei siitä ole mitään toivoa. Kaulamme ovat tuomion omat ja odottavat\nvaan teloittajata.\n\nSICINIUS.\nOnko mahdollista, että ihmisen mielenlaatu saattaa muuttua niin vähässä\najassa?\n\nMENENIUS.\nErotusta on koteron ja perhon välillä; kuitenkin on tuo perho kerran\nollut koterona. Tuo Marcius on miehestä kasvanut lohikäärmeeksi:\nhänellä on siivet; hän on enemmän kuin matelias.\n\nSICINIUS.\nHän rakasti hellästi äitiänsä.\n\nMENENIUS.\nNiin myöskin minua; ja nyt hän ei äitiänsä muistele enempää kuin\nyhdeksättä rekeä vetävä hevonen. Hänen muikea näkönsä tekee kypsät\nviinirypäleet happamiksi. Kävellessään hän liikkuu kuin muurinmurtaja,\nja maa vapisee hänen astunnastaan. Hän on mies lävistämään katseellaan\nrautapaidan; hänen puheensa kajahtaa kuin hautakello; ja kun hän sanoo\n\"hm\", on niinkuin jyrisisi tykistö. Hän istuu komeudessaan kuin\nilmi-elävä Aleksanteri. Mitä hän käskee, se silmänräpäyksessä\ntäytetään. Ollaksensa jumala, ei häneltä muuta puutu kuin\nijankaikkisuus ja taivas, missä hallita.\n\nSICINIUS.\nNiin ja sääli, jos oikein häntä kuvailette.\n\nMENENIUS.\nKuvaan hänet sellaiseksi, kuin hän elämässään on. Saas nähdä, paljonko\nsääliä äiti saa hänestä irti; hänessä ei ole sääliä enempää kuin maitoa\nkoirastiikerissä; sen kyllä kaupunki-parkamme saa tuta; ja tähän\nkaikkeen te olette syypäät.\n\nSICINIUS.\nJumalat meitä armahtakoot?\n\nMENENIUS.\nÄlkää luulkokaan, tällaisessa kohdassa eivät jumalat meitä armahda. Kun\nhänet karkoitimme, emme me pitäneet heistä lukua; ja nyt, kun hän\npalajaa niskamme taittamaan, eivät he pidä lukua meistä.\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nSANANSAATTAJA.\nPaetkaa, henkenne jos teille rakas.\nAputribuuninne vallannut on kansa,\nRepivät häntä, vannoen nyt, että,\nJos lohtua ei rouvat tuo, niin hänet\nPaloittavat he tuuma tuumalta.\n\n    (Toinen sanansaattaja tulee.)\n\nSICINIUS.\nMit' uutta?\n\nSANANSAATTAJA.\n            Hyvää! Voittaneet on rouvat.\nJa tiessään Marcius on ja volskilaiset.\nIloisempaa ei päivää Roomall' ole\nTarquinion karkoituksest' asti ollut.\n\nSICINIUS.\nMies, onko varma tietos, aivan varma?\n\nSANANSAATTAJA.\nNiin varma, kuin ett' aurinko on tulta.\nMiss' olitte, kun sitä epäilette?\nSulusta niin ei tulvavirta syökse,\nKuin pelastuneet porteista. Haa! Kuulkaa!\n\n    (Rummut pärisevät, torvet ja hoboijat soivat, kaikki\n    yht'aikaa. Ilohuutoja kuuluu näyttämön takaa.)\n\nPasuunat, torvet, psalttarit ja huilut\nJa rummut, kilkat, kansan ilohuudot\nAurinkoakin tanssittavat. Kuulkaas!\n\n    (Ilohuutoja kuuluu taas.)\n\nMENENIUS.\nHyvä uutinen! Käyn rouvia nyt vastaan.\nKaupungin täyden on Volumnia väärtti\nSenaattoreita, patriiseja, konsuleita,\nJa tribuuneja teidän kaltaisia\nMaan, meren täyden. Hyvin rukoilitte\nTe tänään; tuhat moista päätä aamull'\nEi riunaa maksanut. Mik' ilo! Kuulkaas!\n\n    (Ilohuutoja ja soittoa.)\n\nSICINIUS.\nKostjumal' ensinkin sun uutisestas;\nMinulta lisäks kiitos!\n\nSANANSAATTAJA.\n                       Meillä kaikill'\nOn suureen kiitoksehen suuri syy,\n\nSICINIUS.\nLähellä ovatko he?\n\nSANANSAATTAJA.\n                   Portill' aivan.\n\nSICINIUS.\nNyt heitä vastaan, joukoss' ilakoimaan!\n\n    (Rouvat tulevat, senaattorien, patriisien ja kansan\n    saattamina. He kulkevat näyttämön poikitse.)\n\n1 SENAATTORI.\nPelastajamme, Rooman turva, terve!\nKokohon ruodut! Kiitos jumalille!\nIlovalkeitä nyt! Kukkasia tielle!\nMaanpako-huudon nielköön riemuhuuto!\nPalauttakaa Marcius, tervehtien\nNyt hänen äitiään, ja huutakaa:\nTerveeksi, rouvat, terveeks!\n\nKAIKKI.\nTerveeks, terveeks!\n\n    (Rummut ja torvet soivat. Kaikk' lähtevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Antium. Julkinen paikka.\n\n    (Tullus Aufidius seuralaisineen tulee.)\n\nAUFIDIUS.\nVie tieto senaattiin, ett' olen täällä;\nTuo heille anna;\n    (Antaa paperin.)\n                 sen kun lukeneet on.\nTorille heitä kutsu; siellä minä\nTodistan, heidän sekä kansan kuullen,\nSanani todeks. Hän se, josta kannan,\nOn juuri tullut kaupunkiin ja aikoo\nNyt kansan eteen astua ja koittaa\nSanoilla puhdistaida. Menkää!\n    (Kolme tai neljä salaliittolaista tulee.)\nTerveeks!\n\n1 SALALIITTOLAINEN.\n          Kuin voitte, herramme?\n\nAUFIDIUS.\n                                 Kuin miesi, jolle\nOn omat armolahjat myrkkyä\nJa sääli surmaks.\n\n2 SALALIITTOLAINEN.\n                  Herra, sama tuuma\nJos viel' on teillä, johon apuamme\nTe pyysitte, niin pelastamme teidät\nTäst' uhkavaarasta.\n\nAUFIDIUS.\n                    En tiedä minä;\nNoudattaa meidän täytyy kansan mieltä.\n\n3 SALALIITTOLAINEN.\nNiin kauan kuin on riitaa välillänne.\nNiin horjuu kansa, vaan jos toinen kaatuu.\nNiin toinen saapi perinnön.\n\nAUFIDIUS.\n                            Sen tiedän.\nJa täysi syy on mulla hänet murtaa.\nMa hänet nostin, kunniallani ma\nTakasin hänen uskollisuuttansa;\nNäin noussehena, taimiins' uusiin valoi\nHän maireen vihmaa, viettel' ystäväni,\nJa siksi voitti luontonsa, jok' aina\nTylyksi, nurjaks, ynseäksi tiettiin.\n\n3 SALALIITTOLAINEN.\nJa itsepäisyytensä, jolla tyhjäks\nHän teki konsuliksi pääsönsä,\nKun nöyryys puuttui --\n\nAUFIDIUS.\n                       Siitä aioin haastaa.\nMaanpakoon tuosta tuomittuna, tuli\nHän liedellen' ja kurkkuns' oikoi mulle;\nMa otin hänet vastaan, päällikkyydest'\nOsalliseksi tein, ja hänen mieltään\nKaikessa noudin; tarkoituksihinsa\nValita sai hän väestäni parhaat\nJa tuoreimmat; häntä palvelin ma;\nHänt' autoin saamaan mainetta; mut itse\nSen kaiken vei hän, vahingostanipa\nJo ylpeilikin; hänen palvelijaltaan\nLopulta näytin, enkä vertaiselta;\nJa armollaan mua palkitsi hän niinkuin\nMitäkin palkkalaista.\n\n1 SALALIITTOLAINEN.\n                      Aivan niin;\nSit' ihmetteli väkikin; ja vihdoin\nKun Rooman voitti hän, ja kunniata\nJa saalist' odotimme --\n\nAUFIDIUS.\n                        Niinpä niin;\nSiks häneen jänteheni pingoitankin.\nParista naisen kyynelpisarasta.\nJok' yhtä halpaa on kuin valhe, myi hän\nSotamme suuren veret sekä vaivat.\nHän kuolkoon siis! Ma uuteen eloon nousen,\nKun kaatuu hän. Haa, kuulkaa!\n\n    (Torvensoittoa ja rummunpärrytystä. Kansan ilohuutoja.)\n\n1 SALALIITTOLAINEN.\n                              Huomaamatta,\nKuin postintuoja, kotikaupunkiinne\nTe saavuitte, mut hän kun palajaa,\nNiin ilmaa melu vihloo.\n\n2 SALALIITTOLAINEN.\n                        Tyhmät narrit\nNuo, joiden lapset hän on surmannut.\nKuluttavat nyt hänen kunniakseen\nKatalat kurkkunsa.\n\n3 SALALIITTOLAINEN.\n                   Siis paras teille,\nEtt', ennenkuin hän esiintyy ja kansan\nPuheillaan voittaa, miekkaa saa hän maistaa;\nMe apun' ollaan. Kun hän maassa makaa.\nNiin voitte hälle ruumispuheen pitää\nJa hänet mahtisyineen haudata.\n\nAUFIDIUS.\nVait! -- Senaattorit!\n\n    (Senaattorit tulevat.)\n\nSENAATTORI.\n                      Tervetullut kotiin!\n\nAUFIDIUS.\nSit' en ma ansainnut. Mut, hyvät herrat,\nMun kirjeen' oletteko lukeneet te\nJa tarkkaan.\n\nSENAATTORI.\n             Olemme.\n\n1 SENAATTORI.\n                     Ja haikeudella.\nTät' edelliset rikoksensa vois hän\nSovittaa helpolla; mut kun hän päättää.\nMiss' alkaa tulis, saavutetut edut\nPois lahjoittaapi, omin rahoin meitä\nHyvittää tahtovi, ja rauhaa hieroo,\nVaikk' antautaan, -- sit' ei voi anteeks suoda.\n\nAUFIDIUS.\nHän lähestyy: hänt' itseään nyt kuulkaa.\n\n    (Coriolanus tulee liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.\n    Joukko kansalaisia seuraa häntä.)\n\nCORIOLANUS.\nTerve, herrat! Soturinanne ma palaan;\nEn maani lemmest' ole saastuneempi\nKuin lähteissäni; yhä noudatan ma\nSuurt' ylivaltaanne. Siis tietäkää,\nEtt' onnell' aloin sodan ja sen johdin\nVeristä tietä Rooman porttiin saakka.\nKulunkejamme kolmannesta suuremp'\nOn sotasaalihimme. Rauhan teimme\nRoomalle yhtä häpeällisen\nKuin meidän kansallemme kunniakkaan;\nJa tässä jätämme nyt patriisein\nJa konsulien allekirjoittaman,\nJa Rooman sinetillä vahvistetun\nSovintokirjan.\n\nAUFIDIUS.\n               Hyvät herrat, älkää\nSitä lukeko; vaan tuolle petturille\nSanokaa, että valtaanne hän riettaast'\nOn väärin käyttänyt.\n\nCORIOLANUS.\n                     Kuin? Petturi!\n\nAUFIDIUS.\nNiin, pettur' olet, Marcius.\n\nCORIOLANUS.\n                             Marcius!\n\nAUFIDIUS.\nNiin, Marcius, Cajus Marcius. Luuletko sa\nMun suovan sulle Coriolanon nimen.\nMin Corioliss' itsellesi ryöstit? --\nPäämiehet te ja ylimykset, kuulkaa:\nHän pettänyt on viekkaast' asianne,\nJa teidän Rooman (teidän Rooman, sanon)\nHän muutamasta suolavesi-tilkast'\nOn äidilleen ja vaimollensa myynyt,\nValansa rikkoen ja päätöksensä\nKuin perstan silkin; neuvottelua\nEi pitänyt, vaan imettäjinensä\nUlisten vonkui voittomme hän hiiteen,\nEtt' asepojatkin ne punastuivat,\nJa toisiins' urhomiehet katselivat\nJa ihmettelivät.\n\nCORIOLANUS.\n                 Mars, kuulitko sa?\n\nAUFIDIUS.\nVait jumalista, poika itkusuu?\n\nCORIOLANUS.\n                               Haa!\n\nAUFIDIUS.\nParempikaan et ole.\n\nCORIOLANUS.\nHävytön parjaaja! Mun sydämmeni\nOn pakahtua kyllyyttään. Vai poika!\nOo, sinä orja! -- Anteeks! Ensi kerran\nMun haukkua on pakko. Hyvät herrat,\nTuo koira valheesta on rangaistava;\nHän hyvin tietää (iskuistani merkit\nHän kanssaan hautaan vie), ett' itse valheens'\nSaa syödä hän.\n\n1 SENAATTORI.\n               Vait, kumpikin, ja kuulkaa.\n\nCORIOLANUS.\nPaloiksi minut lyökää! Nuoret, vanhat\nPunatkoot veressäni tikareitaan! --\nVai poika! Luihu koira! Kronikkanne\nJos totta puhuu, seisoo siinä näin:\nKuin kotka kyyhkyslakassa, niin teitä\nCoriolissa minä säikyttelin.\nJa ihan yksin. -- Poika!\n\nAUFIDIUS.\n                         Jalot herrat,\nNoin muistuttaako saa tuo kerskur' rietas\nSokeall' onnellansa häpeäänne,\nJa teidän kuultenne?\n\nSALALIITTOLAINEN.\n                     Hän siitä kuolkoon!\n\nKANSALAINEN.\nPaloiksi hänet repikää, ja heti! Hän tappoi\nminun poikani; -- minun tyttäreni; -- hän tappoi minun\nlankoni, Marcon; -- hän tappoi minun isäni. --\n\n2 SENAATTORI.\nSeis, seis! Ei mitään väkivaltaa! Hiljaa!\nHän jalo mies on, hänen mainehensa\nMaanpiirin kiertää. Viime rikoksestaan\nHän laissa vastatkoon. -- Aufidius, seis!\nÄlä rauhaa häiri!\n\nCORIOLANUS.\n                  Oi, jos hänet saisin,\nJa kuusi moista, vaikka koko heimon,\nMun kelpo miekkan' eteen!\n\nAUFIDIUS.\n                          Rietas konna!\n\nSALALIITTOLAINEN.\nSurmatkaa, surmatkaa hän!\n\n    (Aufidius ja salaliittolaiset paljastavat miekkansa\n    ja surmaavat Coriolanon, joka kaatuu. Aufidius polkee\n    häntä jalallaan.)\n\nSENAATTORI.\n                          Seis, seis, seis!\n\nAUFIDIUS.\nMua kuulkaa, hyvät herrat.\n\n1 SENAATTORI.\n                           Tullus, oi!\n\n2 SENAATTORI.\nTyön teit sä, jota itkevä on miehuus.\n\n3 SENAATTORI.\nHänt' älä polje. -- Hiljaa kaikki olkaa.\nJa miekat tuppeen!\n\nAUFIDIUS.\n                   Hyvät herrat,\nKun tietää saatte (tässä kiihkon tilass'\nOn mahdotonta se), kuink' oli teille\nSe miesi vaarallinen, iloitsette\nTe hänen surmastaan. Senaatin eteen\nMua kutsukaa, niin rehelliseks työni\nMa tahdon näyttää taikka rangaistusta\nKovinta kärsiä.\n\n1 SENAATTORI.\n                Pois ruumis viekää,\nJa surkaa häntä. Kunniata saakoon\nHän suurempaa kuin kukaan, jota airut\nOn hautaan saattanut!\n\n2 SENAATTORI.\n                      Aufidiota\nTuon miehen kiivaus osaks puolustaa.\nHyväksi kaikki kääntyy.\n\nAUFIDIUS.\n                        Viha jäähtyy;\nMun suru valtaa. -- Nostamahan tulkaa,\nPäämiestä kolme, yhten' olen itse. --\nLyö rumpua; se suruvirttä soikoon;\nPeitsenne laskekaa! -- Vaikk' on hän täällä\nIsättömäks ja leskeks monen tehnyt.\nJok' yhä itkee hänen tekojaan.\nHän muistopatsaan saakoon arvokkaan, --\nAvuksi tulkaa!\n\n    (Menevät, kantaen Coriolanon ruumista. Surumarssi soipi.)\n\n\n\n"]