[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fXPOr-jAQnEpN5bYwB7GPP2GyRiDIpMaf0ichpw18aXA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3132,"Puhettako parantelemaan?","Rissanen, Santeri",1880,1939,"3132-rissanen-santeri-puhettako-parantelemaan","3132__Rissanen_Santeri__Puhettako_parantelemaan","Yksinäytöksinen näyttämökohtaus","naytelma",[],[],"fi",1924,null,3788,26200,false,73810,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Puhettako parantelemaan? : Yksinäytöksinen näyttämökohtaus\" by Santeri Rissanen is a one-act play written in the early 20th century. The book presents a conversation among characters in a rural setting, focusing on themes of language, identity, and cultural values. It likely aims to highlight the importance of maintaining one's native language and cultural heritage in a changing society.  In the play, the main characters gather in a farmhouse where they engage in a lively discussion about the status of the Finnish language and its various influences. They reflect on historical changes to the language due to foreign rule and the adoption of loanwords, while also emphasizing the significance of pure Finnish. Inkeri, one of the characters, recounts a presentation made by a learned figure regarding the necessity of cleaning up the language. The characters express a collective desire to appreciate and properly use their mother tongue, recognizing that the integrity of their language is intertwined with their identity as Finns. The narrative blends humor and earnestness, revealing the struggle to balance tradition with modern influences. (This is an automatically generated summary.)",[],230,"Yksinäytöksinen näytelmä sijoittuu maalaistalon tupaan, jossa talonväki ja vieraat vaihtavat kuulumisia. Keskusteluissa käsitellään huumorin keinoin kielenkäyttöä, sivistystä sekä kansanrunouden ja Kalevalan merkitystä.","Santeri Rissasen 'Puhettako parantelemaan?' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 3132. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PUHETTAKO PARANTELEMAAN?\n\nYksinäytöksinen näyttämökohtaus\n\n\nKirj.\n\nSANTERI RISSANEN\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto Osakeyhtiö,\n1924.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Eskolan emäntä_.\n_Inkeri_, hänen tyttärensä.\n_Ramperin Retriikka_.\n_Otteliaana Ovaskainen_.\n\nNykyisin maaseudulla.\n\n\n\n\nMaalaistalon tupa. Taustaovi. Ikkuna. Uuni, tuvan sisustus\npaikkakunnalla käytännössä olevan mukainen. Eskolan emäntä kehrää.\nInkeri ompelee. Retriikka ja Otteliaana tulevat taustaovesta.\n\n_Retriikka_. Hyvää ehtoota.\n\n_Otteliaana_. Ja lykkyä mykky työkkyritaloon!\n\n_Eskolan emäntä_. Jumal' antakoon! (Seisauttaa kehränsä ja katsoo\ntulleita.) No, mutta tuttua väkeähän nämä vieraat taitavat ollakin. En\nollut pirtin pimeydeltä tunteakaan. (Sysää kehränsä syrjään, nousee ja\nmenee tulleita tervehtimään.) Ehtoota, ehtoota, ja tervetultua taloon.\n\n_Inkeri_ (on pannut ompeluksensa pois, nousut ja niiannut. Pyyhkii\npenkkiä vieraiden istuimeksi.)\n\n_Retriikka_ (kättelee talonväkeä). Kiitoksia, emäntä. Iltaa, Ingersohvi.\n\n_Inkeri_. Tädit ovat hyviä ja painavat puuta.\n\n_Otteliaana_ (on kätellyt emäntää ja Inkeriä). Tattis, pikku Inger,\n(Istuutuu.)\n\n_Eskolan emäntä_. No, tännekö se Inkeri vieraat vain tupaan istumaan\nhommasikin? Olisi toki lähdetty tuonne kamarin puolelle mukavampiin\nmööpeleihin.\n\n_Retriikka_. Mikäpä vika näilläkään mööpeleillä lienee? Passaahan näin\ntuttujen täälläkin tiimapuolikas pakinoida. (Istuutuu.)\n\n_Otteliaana_. Just puhuttu! Vielä meitä nyt sohviin ja lenstuoliin ja\nmuihin mukavuuksiin völjäilemään.\n\n_Eskolan emäntä_. No, kun tyytynette ja tykännette täällä olemaan...\nMutta kuppi kuumaa meidän kuitenkin kulauttaa pitää. (Inkerille.)\nSyynääpäs sinä, Inkeri, tuonne hellan piisiin, eikö siellä vielä olisi\npannun pohjassa vieraiden varaa. (Alkaa siivota pöytää.) Ei tässä\nnyt tosin ole tällä kertaa kahvin keralle sen kummempia sortteja ja\nserveerauksia kuin retaa ja sokeria. Pullat puodissa ja pikkuleivät\npaakarissa, he, he. Odoteltiin onneksi vielä kahvin kanssa miehiä\ntuolta puulaakin virmantöistä ja propsileveransseista kotiin, niin\nettä sattui edes sen verran suunavausta valmiiksi.\n\n_Otteliaana_. Vielä tässä nyt kahvia kummempia rustauksia ja rahtaukseja!\nNiinkuin ne pullat ja paakkelsit, kaakut ja muut piparnötterit olisivat\nnäin maalaisoloissa aina ja alvariinsa joka vieraalle kahverista\nkaapattavissa. Ryypätään vain kahvi kahvina ilman muitta tarjouksitta\nja tilpehööverittä.\n\n_Inkeri_ (on ottanut liinan ja levittää sen pöydälle).\n\n_Eskolan emäntä_ (Inkerille). Senkö sinä vain salveetin? Olisihan siellä\nollut oikeita tuukkiakin.\n\n_Retriikka_. Antaa vain olla. Välttää se sekin. Olisi passannut vallan\ntuukkailemattakin. Vai tärkkisiä värkkejä ja rimsuniekkoja tässä nyt\narkioloissa —!\n\n_Eskolan emäntä_. Noo, tokihan toki sen verran parhaimmille\nnaapureille... (Inkerille.) Rikka on hollarissa, sokerskooli ja nekka\nkaapissa ja retaa hyllyllä porsliinimukissa valmiiksi kummattuna.\n(Istuutuu, vieraille.) Eipä teitäkään ole taas näkynyt näillä main\nvissiinkään viikkoon pariin. Minä jo tultuanne tuumailinkin, että\nmihinkäs nyt risti riitataan, kun naapurin naisiakin kerran kylään\nkäkee.\n\n_Retriikka_. Riipaisee hänet vaikka tuohon ikkunan paistavimpaan pookaan\ntai uuninranssiin, he, he, he! (Vakavasti.) Tietääpä ja tunteepa nämä\ntaloisten naisten kylänkäynnit. Mieli monesti tekisi ja jalkaakin\nvetäisi, mutta pääseekös sitä noin vain joka haluunsa hommiltaan ja\nhuusholliltaan edes rakkaimmassa rannissaankaan pyörähtelemään!\n\n_Otteliaana_. Just puhuttu! Kesällä ei kerkiä, talvella ei tarkene,\nhihi! Aamusta aikasesta iltaan myöhäiseen saa vain häärätä humppasta\nkotoisissa kiireissään ja kukinnoissaan niin että tahtoo jalat lenkiksi\nlyödä.\n\n_Retriikka_. Niin, pudottaudu jo kukon aamuvirttä vetäessä lämpöisten\ntäkkiesi turvista ensimäisimpänä kylmälle lattialle aamukahveerinkiisi\nja paneudu vasta väen muun jo iltaunta ottaessa viimeisimpänä\npolsterillesi pakottavia ja jomottavia jäseniäsi oikaisemaan.\n\n_Otteliaana_. Just — juostuasi päivän pitkän senkin seitsemässä sortissa\nja tehtävässä. Petattuasi, passattuasi, teetattuasi, tiskattuasi,\nputsattuasi, pölyytettyäsi — —\n\n_Retriikka_. Pyykättyäsi, parsittuasi, reilattuasi, tikattuasi,\nryykättyäsi — —\n\n_Otteliaana_. Hyysättyäsi ja huusattuasi hyväsi ja huonosi työhönsä ja\ntehtäväänsä, jaettuasi ortelit piioille ja pirpanoille — —\n\n_Retriikka_. Ja pidettyäsi kaikki kunnossa ja oortningissa lusikoista\nlehmiin asti.\n\n_Otteliaana_. Just — puhtaina ja paikoillaan, pannut ja kannut,\nkastrullit, pilkkumit, peelarit, padat, mukit, halsterit, halstuopit,\nkihvelit, kahvelit, koolit, taltrekit, murttelit — —\n\n_Retriikka_. Vörkkelit, peitit, luussit, lyyssit, paidat, pöksyt,\nlakanat, hantuukit, halstuukit, nästyykit, palttoot, vanttuut,\nsimpsetit ja raakut ja ravatit — —\n\n_Otteliaana_. Just — ja humppase ja hippase sitten siihen väliin aitat\nja navetat, vinnit ja kellarit, ryytimaat ja rekoorit, katso, ettei ehdy\nEprosiina, että heruu Helanteri, että menestyvät muuruutit ja rööpetit,\nryytimaamansikat ja tikkerperit, että saa vettä ingerlummit ja valmut,\nmintut ja myntit, latyrintit ja senkin seitsemät lapyrintit, joita nyt\njokainen rekooriinsa rustaa —\n\n_Retriikka_. Eikä siinä kaikki, vaan juokse vielä puotiin ostamaan\nkahvit ja ryynit, sokerit ja siirapit, suolat ja pippurit, lanellit ja\npumasiinit, serttingit ja raaveltuukit, rullarihmat ja vingerporit — —\n\n_Otteliaana_. Tingi ja patista puukhollarilta, pidä silmällä, etteivät\nole mitassa nuukia ja liian nättejä, että antavat parhaita papuja\nja että räknäävät rahasta oikein, eivätkä valskaa ja vie pussia ja\npörssiä, tai että pistävät velaksiotot oikeille kontoilleen ja\nkuranteille — —\n\n_Retriikka_. Ja jos taloosi tulla tupsahtaa joku vallesmanni tai tuttu\nhantelsmanni, puupuukhollari tai henkiherrassöötinki, ehkäpä vielä\nrovastikin ruustinnoineen ja ryökkynöineen, niijaa, pidä huoli, että\nsaat ne syötetyiksi ja juotetuiksi paistein ja puuroin, sopin ja\nsoossein, tuuvingein ja ties minkämoisin kokkikirjan konstein ja kujein.\n\n_Otteliaana_. Just — ja — —\n\n_Inkeri_ (on tuonut kahvikaluston ja pannun pöydälle, ja kaatanut\nkahvia kuppeihin). Tädit ovat ystävällisiä ja ottavat kahvia. (Vetäytyy\njatkamaan ompeluaan.) i\n\n_Eskolan emäntä_. Olkaapas todellakin hyviä ja ottakaa kahvi kuumana\nollessa. — Niin sellaistahan se tahtoo naisväen hyörinä ja pyörinä\n'olla. Niinkuin Otteliaana tässä sanoikin: kesällä ei kerkiä, talvella\nei tarkene. — No mutta, hyvät ystävät, älkääpäs nyt ruusailko! Kahvi\nehtii jäähtyä. Retriikka, olepas hyvä —!\n\n_Retriikka_ (ottaa kahvia). Olisihan tässä nyt toki voitu supatella ja\nresuneerata kahvittakin...\n\n_Otteliaana_ (ottaa kuppinsa). Eikä me olisi muuten tultukaan, vaan\nkun kuulimme Ingersohvin illalla kotiutuneen sieltä kansalaisten\nopistosta, tai mikä laitos se nyt olikaan —?\n\n_Inkeri_. Kansanopisto, täti hyvä.\n\n_Retriikka_. Niin päätimme kesken iltatöidenkin pistää pikimiltään\npikommiksi tänne kuullaksemme, mitenkä Ingersohvi on sitten viime\nnäkemämme voinut.\n\n_Otteliaana_. Just, ja mitä verskiä sinne pääpaikkoihin ja suureen\nmaailmaan kuuluisi.\n\n_Eskolan emäntä_. Olipa oikein lysti, että edes piipahditte. Etenkin kun\nOtteliaana on Inkerin sylikummikin.\n\n_Otteliaana_. Just. Minähän tätä Ullastiinan vielä siukkana maatessa\nkiessikyydillä kirkolla ajelutin ja pappilan herskaapin maatsaliin\nrovastin ristittäväksi kantaa keikuttelin. Tällä oli silloin niin\nkoreat kastekoltit ja myssyt ja luurit ja muut munteeringit, että\nrovastin ryökkynätkin komhoijautuivat tätä vörmaakistaan halssailemaan\nja teevimään ja söötiksi ja vakkerpaarniksi nimittelemään. Ja itse\npappa rovastikin taputti tätä poskelle ja sanoi, että sokkertöös,\nsokkertöös. Pitihän tätä nyt koulustaan kotiuduttua tulla kumminsa\nhelssaamaan ja haastattamaan.\n\n_Eskolan emäntä_. Paljonhan tällä onkin sieltä opistostaan haastelemista\njos mihinkä malliin ja ralliin. Olemme tässä kaiken päiväämistä\npakisseet ja porisseet. Opisto kuuluu olleen vallan mallimeininki ja\nopettajat kaikki höölejä ja kampraattimaisia. Ovat ohjailleet näitä\noikein kädestä pitäen jos mihin: huusholliin, ravan rustaukseen,\nteetaukseen ja passaukseen, ryytimaan hoitoon, räknäämään, riittaamaan,\npännää käyttämään, lukemaan, laulamaan ja käsitöitä tekemään.\n\n_Retriikka_. Jo minä olenkin tässä syrjäkariin katsellut, että mitähän se\nIngersohvi niin ahkerasti virkkaa ja värkkää. (Nousee, menee Inkerin\nluo ja katselee tämän työtä.) Taitaa tullakin piironkituukki, vai\npaidan kokettiko tästä tehtäneen —?\n\n_Inkeri_. Kaitaliina vain.\n\n_Otteliaana_. Ihan pitää minunkin katsoa. (Nousee, menee Inkerin luo ja\nalkaa hypistellä Inkerin ompelusta). Niinpähän on, puurtlööppari. Ja\noikein hoolsömmingillä.\n\n_Retriikka_. Ja niin ovat viinit pistokset, jotta luulisi massiinalla\ntikatuksi.\n\n_Otteliaana_. Just! Tuskin saisi kaupungin sömmerskalta parempaa.\n\n_Eskolan emäntä_. Samanlaisia ne ovat muutki Inkerin opistotyöt, vallan\nkuin vapriikkivalmisteita. Ja niitäkös on siellä näprätty jos johonkin\nvirkaan ja vasuunaan: vanttuita ja vörkkeliä, rimpsuilla ja proteerattuja\nnestuukkia, merkatuita hantuukkia ja tyynynvaaruja, rikkahollareita,\naamuröijyjä ja ihan kokonainen kesäleninkikin. Jo minä sanoinkin\nInkerille, että ihanhan sinusta saatiinkin oma sömmerska tänne kotikylään.\n(On puhellessaan kaatanut kahvia kuppeihin.) Mutta vassokuu, tulkaapas\nottamaan toinen kuppi kahvia, ennenkuin täällä kerrassaan kylmenee.\n\n_Retriikka_ (siirtyy Otteliaanan seuraamana pöydän luo kahvia juomaan).\nOlisihan se jo yksikin kuppi piisannut.\n\n_Otteliaana_. Just, näittä pootooreittakin, kuten Kivalterin Kaisa sanoo.\n\n_Eskolan emäntä_. Ottaisit sinäkin, Inkeri, vingerporin verran.\n\n_Inkeri_. Kiitos, minä join jo iltamassa.\n\n_Eskolan emäntä_ (Retriikalle ja Otteliaanalle.) Muudan mukava juttu\nminua kuitenkin tinki Inkerin opistostaan kertoessa sekä suututtamaan\nettä naurattamaan. (Inkerille.) Minä meinaan sitä kielen siivoamista.\n\n_Inkeri_. Äiti tarkoittaa kai puhdaskielisyyttä —?\n\n_Eskolan emäntä_. Niin, oikein. (Retriikalle ja Otteliaanalle.) Näille\nkuuluu näet käyneen Helsingistä asti haastelemassa jokin maisteri tai\ntohtori, ettei tämä meidän kansamme muka puhukaan puhdasta ja selvää\nsuomenkieltä, vaan jotakin vain sekotettua melskaa ja mongerrusta.\n\n_Retriikka_. No, kaikkea sitä kuuleekin, he, he! Oikeinkohan tuo oli sitä\nsanoessaan selvällä järjellä ja ymmärryksellä.\n\n_Otteliaana_. Tai jos se maisteri ja tohtori ei itsekään osannut selvää\nsuomea ja luuli, etteivät muutkaan osaa.\n\n_Eskolan emäntä_. Viisas ja viksu mies se kuuluu olleen ja selvä\nsuomalainen.\n\n_Retriikka_. No, mitähän tuo oli tuollaisella tarinallaan\ntarkoittavinaan?\n\n_Eskolan emäntä_. En ole vielä sen supliikeista täysin selvillä, mutta\nInkeri kertoi sen kehoittaneen jokaista suomalaista siivoamaan\nsanontatapojaan ja käyttämään kunnollista ja kelvollista kieltä.\n\n_Otteliaana_. No, ei kummempia! Jottako tässä olisi paneuduttava vielä\npuhettaankin paikkailemaan ja parantelemaan!\n\n_Eskolan emäntä_. Ainakin muka huolekkaammin hantteeraamaan ja\nhuushollaamaan.\n\n_Retriikka_. Niinkuin tämä suomenkieli ei olisi kyllin hyvää\ntämmöisenäänkin, he, he.\n\n_Otteliaana_. Just! Räätälöimättä ja roklailematta, hi, hi.\n\n_Eskolan emäntä_. Niin minustakin. (Inkerille.) Juttelepas kuitenkin,\nInkeri, vielä juurta jaksain, mitä se jupisteri siellä teille siitä\nkielen siivoamisesta sanoi ja selitti.\n\n_Inkeri_. Kernaasti. Muistankin hänen esitelmänsä miltei sanasta\nsanaan. Hän kertoi ensin, miten kansamme kaukaisessa muinaisuudessa\nsaapui tähän maahan etäisiltä Aasian aroilta ja käytti silloin vielä\nvieraista vaikutteista vapaampaa sointuisaa suomenkieltä. Sitten joutui\nkansamme voimakkaamman oikeudella vuosisadoiksi naapurinsa Ruotsin\nvallan alaiseksi. Silloin alkoi ruotsalainen vaikutus saada laajenevaa\nalaa Suomessa. Kun korkein virkamiehistö oli ruotsalaista, laki\nRuotsin, asiakirjat ruotsinkielisiä ja oikeudenkäyttö ruotsinkielistä,\ntuli ruotsinkieli viralliseksi kieleksi maassamme. Kouluissa käytettiin\nlatinankielen ohella ruotsinkieltä ja ruotsinkieli tuli näin vähitellen\nkoulukieleksemmekin. Ylemmistömme omaksui ruotsalaiset tavat ja kielen\nja alemmistomme koetti jäljitellä ylemmistöään. Tultiinkin niin\npitkälle, että ken täällä tahtoi olla jotakin tai tulla joksikin,\nkoetti kulkea ruotsia taitavan kirjoissa. Moni suomalainen ruotsinti\ntai otti ruotsalaisen nimenkin. Niin alkoi täällä entisten Heikin-,\nMatin-, Pekan- ja Paavonpoikien sijasta vilistä Henrikssonneja,\nPetterssonneja, Mattssonneja, Paulssonneja, Nissenejä, Eskelinejä,\nVeikkoliinejä, Ticklenejä tai koreita Silfverhjelmiä, Åkerblommeja,\nSundblommeja, Redsvennejä, Lindblommeja ja monia muita. Kun vielä\nruotsinkielen mukana tuli lainasanoissa maahamme loisia muistakin\nkielistä ja toisaalta venäläinen vaikutus sai Sergejeffineen,\nPopoffineen, Smirnoffineen, Moldakoffineen ja muine neffineen ja\nnoffineen maamme itäosissa kasvavaa jalansijaa, oltiin ja elettiin\ntäällä vihdoin, kuten maisteri kuvaavasti mainitsi, kielellisesti\ntäydellisessä Baabelin sekoituksessa. Omaa hyvää äidinkieltämme,\nsuomea, ei sen sijaan pidetty paljonkaan arvoisena. Se oli muka vain\nsivistymättömän rahvaan kieli, jota tuskin Jumalakaan kuuli ja ymmärsi.\n\n_Retriikka_. Noita narreja!\n\n_Otteliaana_. Just puhuttu! Ja tokko lie ollut koko tuossa venskailevassa\nja menskailevassa sekavassa selskaapissa yhtään ainoaa viisaammalla ja\nvalistuneemmalla järjen värkillä varustettua?\n\n_Eskolan emäntä_. Niin, samaa minäkin meinailin kysyä.\n\n_Inkeri_. Oli useitakin. Moni kansamme silloisista merkkimiehistä terästi\npeitsensä kielemme puolesta. Niinpä vakuutti aikoinaan Agricola,\nkirjallisuutemme isä, että »kyllä se kuulee suomenkielen, joka ymmärtää\nkaikkein mielen», niin koki piispa Taneli Juslenius todistaa, että\nsuomenkielelläkin on arvonsa, asemansa, oikeutettu olemassaolonsa\nmuiden kielten rinnalla ja niin lauloi runoilijamme Jaakko Juteini,\nettä »arvon mekin ansaitsemme Suomenmaassa suuressa», mainitaksemme\nvain muutaman monista kielemme parasta palvoneista. Heidän harras\nhalunsa ja ihailtava innostuksensa kielemme kohottamiseksi alhaisesta\nasemastaan nostatti kylläkin heille joukon työtovereita ja kannattajia,\nmutta minkäänlaista valveutunutta joukkonousua he eivät voineet saada\nviritetyksi. Kansamme heräämiseen käsittämään kielensä asema ja arvo\ntarvittiin aikaa ja jatkuvaa ankaraa työtä.\n\n_Eskolan emäntä_. Vanhasta totutusta on usein vaikea luopua.\n\n_Inkeri_. Niin on ja siksipä olikin kamppailu kielemme saamiseksi sille\ntässä maassa kuuluvaan asemaan ja voimaan pitkä ja sitkeä. Vasta kun\nkeisari Aleksanteri ensimmäinen maamme jouduttua Venäjän valtaan\nkorotti Suomen »kansakuntien joukkoon» ja lämmin isänmaamme ystävä\nAadolf Iivar Arvidsson selvin ja suorin sanoin selitti, että tämän\nkansamme kansakuntien joukossa olemisen ja pysymisen epäämättömänä\nedellytyksenä ja ensimmäisimpinä ehtoina on kansan kielemme eheänä ja\npuhtaana säilyttäminen sekä valta-asemaan kohottaminen, koskapa kansa\nkielensä kadotettuaan on itsekin kadonnut, alettiin yleisemmin ymmärtää\nja havaita suomenkielen sorrettu ja hyljätty asema maassamme meille\nvieraan ja toissijaisen ruotsinkielen rinnalla ja työskennellä tämän.\nepäkohdan poistamiseksi. Oikealla ajalla johdatti silloin Jumala\nkaikkivaltias viisaudessaan nuoren Elias Lönnrotin askeleet kaukaisille\nKarjalan maille kokoamaan siellä korpien povessa säilyneet iki-iihanat\nesi-isiemme muinaisrunot, jotka Lönnrot sitten järjesti ja julkaisi\nkuulun »Kalevalan» nimellä.\n\n_Retriikka_. Minä olen kuullut noita runoja. Meidän lapset ovat niitä\nlukeneet kansakoulussa.\n\n_Inkeri_. Niin, kansanrunoelmiemme tunteminen kuuluu suomalaiseen\nsivistykseemme ja siksi sitä luetaan jo kaikissa kouluissamme.\nKun Kalevala ilmestyi, herätti se heti suurta huomiota ulkomailla\noppineiden, tutkijoiden ja kielimiesten kesken. Kansanrunoelmien\ntuntijat tunnustivat sen yksimielisesti kaikista kansanrunoelmista\nparhaimmaksi ja kielimiehet ylistivät sen kieltä harvinaisen\nsanarikkaaksi, sointuvaksi ja sulautuvaksi ja tutkijat sen aihetta\narvokkaaksi ja kansamme varhaisia vaiheita ja oloja tärkeällä\ntavalla valaisevaksi. Silloinpa havahtui Suomen suomalainen kansakin\ntajuamaan täydellisesti oivan, kauniin ja rikkaan kielensä arvon\nja erikoisuuden. Kansankielemme ei ollut enää kenenkään mielestä\nhuono ja halveksittava köyhä ja raaka rahvaankieli, vaan meidän\nsuomalaisten yhteinen, kallis äidinkielemme. Vanhat luulottelut\nruotsinkielen ainoasta autuaaksitekeväisyydestä alkoivat horjua ja\nväistyä ja vihdoin valtiomiehemme Juhana Wilhelm Snellmanin aikana ja\nansiosta suomenkieli pääsi viralliseksi kieleksi maassamme. Suomen\nkansallisuus- ja kielikysymyksen tultua päivän polttavaksi virisi myös\nvilkas harrastus suomenkielen saattamiseksi koulukieleksemme ja uusia\nsuomenkielisiä alempia ja ylempiä kouluja perustettiin kilvalla, niin\nettä niitä nyt on jo kaikkialla sekä kansanopetusta että korkeampaa\nopetusta varten. Ja kuten me tiedämme, saarnataan kirkoissamme\njumalansanaa kansankielellämme. Vain kourallinen kiihkoruotsalaisia\nkansalaisiamme ja jotkut heidän typerät hengenheimolaisensa pitävät\nvielä kiinni siitä, että ruotsinkielen valta-asema sivistyskielenä\npysyy tässä maassa, kun taas jokainen kunnon kansalaisemme muistaa\nArvidssonin lausetta: »ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule,\nolkaamme siis suomalaisia» ja käyttää puheessaan ja kirjoituksessa\nsuomenkieltä.\n\n_Otteliaana_. Just! Se mies on sanonut asian paikalleen.\n\n_Retriikka_. Akuraatisti aivan kuin minun suullani.\n\n_Eskolan emäntä_. Järkevä mies se Arvidssonni! No niin, nythän meillä on\nsiis jo tämä kielemme viimeinkin arvossaan ja oikeuksissaan.\n\n_Inkeri_. Se on kylläkin onnellinen tosiasia mutta — se ei riitä.\n\n_Retriikka_. No, mikä siinä nyt vielä reistaisi ja rikeeraisi?\n\n_Otteliaana_. Just! Kaikkihan on selvää kuin läkki. Suomenkieli on\nvirallinen, rotakollat ja muut lanketit, lenkit ja listat saadaan\nomalla kielellä, papit saarnaavat suomeksi, kouluissa luetaan suomeksi,\nrunoja ja romaaneja painetaan suomeksi, aviisit räntätään suomeksi\nja lukuunottamatta joitakin herraskaisia hölmöjä haastetaan\nsuomenkielellä. Mikä siinä enää voisi olla väärällään ja vinksallaan?\n\n_Inkeri_. Paljonkin. Kielestämme puuttuu vielä kuten äiti sanoisi\nsiivoaminen ja Otteliaana täti: teetaaminen. Äidinkielemme ei ole\nvieläkään kohotettu täyteen arvoonsa ja asemaansa. Me emme puhu ja\nkirjoita kieltämme lähestulkoonkaan oikein ja ennen kaikkea puhtaasti.\n\n_Eskolan emäntä_. No, no, lapsi, mitä sinä nyt laventeeraatkaan!\n\n_Inkeri_. Sanon vain silkan totuuden. Kielessämme on vielä enemmän kuin\nluulemmekaan ja huomaammekaan tuota vanhaa baabelilaisuutemme perua.\nPaitsi että me viljelemme puheessamme ja kirjoituksessamme monia\nmuukalaisuuksia, vilisee suomenkielessämme milteipä määrättömästi\nkaikista mahdollisista ja mahdottomista kielistä tänne kulkeutuneita,\nkotiutuneita ja rikkaruohoiksi kieleemme kasvettuneita, joskin oman\nääntämistapamme mukaisiksi muokkautuneita lainasanoja, joista meidän\nolisi päästävä ja puhdistauduttava. Näillä ei tarkoiteta suinkaan\nsellaisia yleismaailmallisiksi vakiintuneita sivistyssanoja kuten\nesimerkiksi musiikki, prosentti, posti, patentti, politiikka —\nvaan sellaisia, joilla on tai joille voidaan saada omassa kielessä\nvastineensa ja oma käsitenimensä.\n\n_Otteliaana_. Just! Alanpa jo aavistella, mitä se teetaajamaisteri on\ntähtäillyt.\n\n_Inkeri_. Sivistyneistömme esimerkiksi käyttää niin hyvin koti- kuin\nseurustelukielessään aivan yleisesti noita lainasanoja. Ja kuitenkin\ntulisi suomalaisen sivistyneistön olla kielen käytössä muille\nesimerkkinä.\n\n_Retriikka_. No, kenenkäpä sitten, ellei koulut ja eksaamit käyneiden?\n\n_Inkeri_. Maisteri, joka tuntui kotiutuneen niihin piireihin\ntäydellisesti ja eiköpä liene ollut niistä lähtöisinkin, esitti\nlukuisia näytteitä sivistyneistömme suomenkielen käytöstä. Muistan\nniistä muutamia: »Postimestarin söötillä ja raarilla pikku Signellä\non ollut lastenbaalien jälkeen forstmestarinnan luona kauhea kramppi.\nPostimestarin tantti telehvonoi heti tohtori Törnvallille,\njoka tulikin issikalla ja määräsi pikku piialle lepoa ja\nrauhaa. Signelle petattiin resoorisänky mammansa kammarin alkoviin ja\nhänet käärittiin kylmiin lakanoihin. Tohtori käski laskea rullakardinit\nalas ja vetää salusiinit eteen. Kun Signe sai vielä rauhoittavia\nrohtoja, nukahti hän ja kuuluu taas olevan normaalikunnossa.»\n\n_Otteliaana_. Hi, hi, just kuten pastuurskassa! Samaan sorttiin ja\nviisiin sitä sielläkin viinisti vinskataan.\n\n_Inkeri_. Tai tähän tapaan: »Gustaava juoksee Keckmanin konditoriiasta\nvenäfleetan ja mandelkranssia, piparnötteriä tai muuta pikkuleipää,\npanee sitten kahvin hellalle ja serveeraa saliin. Gustaava katsoo\nmyös, että tampuurin ovi on auki ja verannan rappu lakaistu. Meille\ntulee tirehtöörskä visiitille», taikka: »Pappa, panepas tuohon\ntoalettihuoneen lampun reservoaariin öljyä ja katso, ettei prennari\nlevitä liiaksi», tai: »Liisa panee sinne kapsäkkiin piirongin lootasta\nminun veskani, piippisaksini ja virkkuuni — —»\n\n_Retriikka_. He, he, he! No, osaa se tuo Ingersohvi noita herskaapien\nmeininkejä mallata! Justiinsa tuohon tyyliinhän ne sivistyneet tätä\nsuomea selskaapeissaan ja kotioloissaankin haastavat ja hantteeraavat.\n\n_Otteliaana_. Ollen kuitenkin olevinaan viiniä ja valistunutta,\nlukenutta ja laulanutta väkeä.\n\n_Inkeri_. Älkäämme moittiko yksin heitä, vaikka heidän velvollisuutensa\nolisikin olla kielenkäytössään muille esikuvina. Sama surullinen seikka\non todettavissa monissa muissakin.\n\n_Eskolan emäntä_. Etköhän sinä, Inkeri, nyt noine kielimaistereinesi ja\nintoinesi ala liioitella? En minä ainakaan ole kuullut muiden kuin\nherrasväkien noiden esimerkkiesi tapaan suomea solkkaavan.\n\n_Inkeri_. Ette, sillä te olette tottunut kielemme lainasanoihin niin,\nettette sitä huomaakaan.\n\n_Retriikka_. Kyllä minäkin yhdyn Ullastiina-emäntään, ettei sitä toki muut\nsiihen viisiin kuin vallasväet tätä kieltä käyttele.\n\n_Inkeri_ (hymyilee). No, minun pitänee taas valaista väitteeni\nesimerkeillä. Jos menemme johonkin kauppaan eli kuten te sanoisitte\npuotiin, niin kuulemme kuin kilvalla käytettävän sellaisia sanoja kuin\nkonttoristi, puukhollari, tiski, tiskimies, kasöörska, fakki, loota,\nlaakeri, makasiini, parttiia, paketti, kundi, jauhokuli, sokeritoppa,\nrahti, nyöri, brutto, netto, seteli, pakka, lompuukki ja lukemattomia\nmuita. Yksikään noista sanoista ei ole suomea, mutta käytetään muka\npuhdasta suomea puhuttaessa aivan yleisesti.\n\n_Otteliaana_. Ingersohvi on oikeassa! Eivät tunnu olevan kauppiaat,\nhantlesmannit, puotilaiset ja tuskinpa ruukiherratkaan olevan sen\nsiistimpiä ja selvempiä kielenkäytössään.\n\n_Retriikka_. On totta, että tuollaista kieltä käytetään kaupoissa ja\nkonttoreissa, joissa ollaan ulkomaalaisten ja ummikoiden kanssa\ntekemisissä, — ja olenhan minä kuullut sitä itsekin täällä meidän\nPekkalankin puodissa, mutta muilla aloilla — —\n\n_Otteliaana_. Just!\n\n_Inkeri_. Entä suutarit, vaikkapa vain meidän supisuomalaiset\nkyläsuutarimmekin — eikös heilläkin ole puheissaan sellaisia sanoja\nkuten lesti, raspi, nupi, ranti, lankki, risinka, holkki, tikki,\npliki ja lukemattomia muita. Räätäleillä eli suomeksi vaattureilla\non rässirautansa, tuumastukkinsa, roklausrihmansa, toppauksensa ja\ntohveerauksensa, palttoonsa, rokkinsa, rässityspetinsä, kanttinauhansa,\nremmisolkensa, ompelumasiinansa, säliinsä ja taas monia muita.\nMaalarit puhuvat pukista ja tellingistä, purkeista ja pensseleistä,\nruntiväreistä, paklauksista, mattaväreistä, puleerauksista,\npetsauksista, lanssiväreistä, lakeerauksista, friisseistä ja\npoorteista, nikkarit eli puusepät höylistä, höyläpenkeistä,\ntemmiraudoista, veivareista, porista, vinkkelistä, ruuvimeisseleistä,\njusteeraussahoista, sinkkauksista, rässipiikeistä. — —!\n\n_Otteliaana_. Just! Ja sepät ruuveista ja muttereista, jengeistä ja\npulteista, niiteistä ja naakeleista, porista, juottokolveista ja\ntupulttiraudoista ja — ja paakarit paakkelsseista, pullista,\npiparnöttereistä, jestistä, pelleistä, paistinpannuista, vormuista,\nvispilästä, kaakuista, kartemumm — —\n\n_Eskolan emäntä_ (nauraen). No, no, no! Jo me toki Retriikka raukan\nkanssa uskomme, että näytäänhän sitä useilla aloilla sotkevan suomea\nnoilla, (Inkerille) mitenkä sinä sanoitkaan, lainasanoilla, vieläpä\nhyvin runsaslukuisillakin. Mutta jos muut melskaavatkin mitä hyvänsä\nja millä tyylillä ja viisillä tahansa, niin haastaa vissistikin tämä\nsupisuomalainen maalaisväki kieltänsä kuten pitää ja passaakin.\n\n_Retriikka_. Niin, me, joilla ei ole ollut herraskaisia mönstereitä\nmälleinämme!\n\n_Inkeri_ (hymyilee). Mutta tätihän käytti itse juuri samaa kielten\nsekoitusta, josta tässä on muita moitittu.\n\n_Retriikka_. Mi-minäkö?\n\n_Otteliaana_. Just! Sinähän haastelit mönstereistä ja malleista, hi, hi,\nhi! Elleivät ne ole juuri noita vieraita vaikutuksia, niin en minä\nenää ole Ovaskaisen Otteliaana!\n\n_Inkeri_. Niin, kieleemme loisiintuneet, ylemmiltä alemmille yleistyneet\nlainasanat ovat eläytyneet niin meidän maalaistenkin keskuuteen, ettemme\naina ja alati tiedä ja tajuakaan niitä käyttävämme. Maisteri esitti\nsiitä lukuisia maalaisrahvaan parista tekemiään poimintoja. Mutta kuten\nOtteliaana-täti viittasi, emme me tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan\ntodetaksemme sen itsekin omasta keskuudestamme. Äiti ja tädit ovat,\nkaikella kunnioituksella puhuen, antaneet siitä tänäkin iltana kilpaa\nnäytteitä. Te olette haastelleet mööpeleistä, sohvista, lenstuoleista,\nhellasta, sortista, serveerauksesta, retasta, paakareista,\nkahvereista, rikuista, hollareista, ransseista, huushollista,\ntäkeistä, pelaamisesta, teetaamisesta, putsaamisesta, pyykkäämisestä,\ntikkaamisesta, kastrulleista, pilkkumeistä, peelareista, kahveleista,\npelteistä, hantuukeista, tyynynvaaruista, rekooreista, vingerporeista,\nnuukista, lystistä, nätistä, maatsalista, myssyistä, halssaamisesta,\nhelssaamisesta, hoolsömmingistä, nestuukeista ja kuka ne\nkaikki muistaakaan. Ja kuitenkin te olette olleet käyttävinämme\nsupisuomalaista ja väärentämättömän puhdasta suomenkieltä.\n\n_Eskolan emäntä_. Mutta onko vallan varmaa, että kaikki nuo kahverit,\nrännälit, hollarit ja halstarit eivät ole suomea?\n\n_Inkeri_. Kyllä. Jos me olisimme kyllin vieraita kieliä taitavia,\nvoisimme löytää noiden sanojen alkuperän monista kielistä: ruotsista,\nsaksasta, ranskasta, italiasta, kreikasta, venäjästä, arapiasta, jopa\nkuolleista latinan ja sanskriitin kielistä.\n\n_Retriikka_. Mutta —.jospa niitä on pakko puheessaan toimeentullakseen\nkäyttää, niin lainoja ja loisia kuin lienevätkin?\n\n_Inkeri_. Ei ole. Useimmilla niistä on suomenkielessä aivan oma vastaava\nsanansa, ja puuttuville taas on jokaisen suomalaisen kunnia-asia koettaa\nkeksiä vastineensa. Monet näistä suomalaisista vastineista ovatkin jo\nkäytännössä ja yleistymässä. Mainitsen sellaisista vain kahveli —\nhaarukka, roklata — harsia, karotti — kulho, tyyny — pielus, porsta —\nharja, peltti — vyö, pännä — kynä, vingerpori — sormustin, sortti\n— laji, täkki — peite, lakana — hursti, polsteri — patja, räätäli —\nvaatturi, paakari — leipuri, raami — puite, luuri — harso, loota —\nlaatikko, hansikkaat — käsineet, talrikki — lautanen, vormu — muotti,\nhantuukki — pyyhinliina, ryytimaa — kasvitarha, huusholli — talous,\nhollari — pidin, kenkä — jalkine, rossi — rintaneula, tokka — nukke,\nbluussi — pusero, soppa — liemi, soossi — kastike, ryykätä — silittää\nja leninki — hame. Kuten jo näistäkin muutamista monien parvesta\npoimituista näytteistä hyvin huomaamme, ei kielessämme ole kovinkaan\nkipeää puutetta lainasanojen vastineista eikä pienintäkään pakkoa\nlainasanojen käyttämiseen. Sitäpaitsi ei kansamme osaakaan kaikkialla\nlainasanoja lausua oikein, vaan muodostaa niistä omia nimiään,\nhyasintista hajusintin, dynamiitista tinamyötin, morfiinista mortviinin\nja jopa kahvelista kihvelinkin.\n\n_Otteliaana_. Just ja separaattorista siparaatin, konduktööristä\nkonehtöörin ja henkipuukhollarista henkipuukon.\n\n_Inkeri_. On tosin vielä sanoja, joilla ei ole suomalaista vastinetta,\nmutta niillekin kyllä kielemme kehittyessä oma käsitenimensä löydetään\ntai laitetaan. Kielemme tutkimiseksi ja edelleen kehittämiseksi\nperustettu ja toimiva Kotikielen seura onkin jo ottanut senkin\ntehtävän työalakseen. Kun me elämme Suomenmaassa, olemme oma, nyt\nitsenäistynyt vapaa Suomen kansa ja meillä on olemassa oma kaunis,\nKalevalan moisiin mestariteoksiin kypsä kielemme, niin tottahan\nmeillä on myös velvollisuus itsekullakin viljellä ja käytellä tätä\nkieltä kunnollisesti ja puhua sitä puhtaasti, vieraista lainoista\nvapautuneesti. »Nouse, riennä, suomenkieli, korkealle kaikumaan!»\non kielemme puhdistamisen kaunis ja korkea sekä samalla oikeutettu\npäämäärä, muistaen, että »suomenkieli, suomen mieli, niiss' on suoja\nSuomenmaan!» (Kaikki ovat hetken syviin mietteisiinsä vaipuneina.) Nyt\nte kai jo käsitätte, mitä tuolla puheen parantamisella ja kielemme\nperkaamisella tarkoitetaan ja tahdotaan aikaansaada?\n\n_Retriikka_. Jo! Sillä tähdätään ja tahdotaan oikeaa ja hyvää, kaikkien\nsuomalaisten, ylhäisten ja alhaisten, kannatettavaa asiaa. Minä olen\ntästä illasta alkaen sen innokas kannattaja ja koetan puolestani pyrkiä\nkodissani ja sen ulkopuolella puhtaaseen kielenkäyttöön.\n\n_Otteliaana_ (lyödä läimäyttää innoissaan kädellä polveensa). Just\npuhuttu! Ja tässä on toinen teetaaja, joka tästä lähtien puhuu vain\nakuraattia ja siistittyä suomenkieltä! Pois pannaan meidänkin\nhuushollista kaikki kielen lainat ja loiset ja tullaan toimeen vain\nomillamme.\n\n_Eskolan emäntä_. Nyt minäkin käsitän, mitä se maisteri on siellä\nopistolla puhunut. Onhan synti ja häpeä sotkea syyttä suotta omaan\nkelpo kieleensä niin paljon vierasta ja omaa syrjäyttävää. Minäkin olen\nkielen siivoamisen lämmin ystävä ja kannattaja. En kuitenkaan uskalla\nluvata paljon puolestani. Kuulun siihen vanhaan polveen, joka on\ntottunut ja piintyneesti eläytynyt noihin kielen loisiin ja lainoihin\nja jonka on jo vaikea mukautua muuhun. Mutta toivonpa sydämestäni ja\nuskon kaikkien muidenkin ikäisteni asian oivallettuaan toivovan, että\nte nuoremmat ja teidän kasvattamanne uusi polvi panette parhaanne\nja lopuksi onnistutte tässä kauniissa ja kansallemme arvokkaassa\nkielikysymyksessämme.\n\n_Inkeri_. Kiitos noista sydämellisistä sanoistasi, äiti! Ne ovat paljon\npainavia pyrinnössämme. Nuorempien harrastukset ja hankkeet, aloitteet\nja yritteet ovat aina toivehikkaampia ja tuloksellisempia, jos niiden\ntakana on väen vanhemman ymmärtämys ja myötätunto. Sitä nuoret aina\ntyössään tarvitsevat. Se innostuttua heitä harrastuksissaan, lisää\nheille tarmoa työssään ja kannustaa heitä yhä uusiin ponnistuksiin.\nKiitos teillekin, tädit, että tahdotte taholtanne kantaa kortenne\nkielemme kohottamiskekoon. Teidän ja teidän kaltaistenne kaikkien\nasian ymmärtävien suomalaisten äitien työ on tässä tehtävässä\narvaamattoman tärkeää ja kallisarvoista. Eihän suomenkieltämme syyttä\nsanota äidinkieleksemme. Äidit opettavat sen lapsilleen ja lapsi\nperii kielensä äidiltään. Kuta kauneinta, puhtainta ja suomalaisinta\nkieltä äitimme puhuvat, sitä sointuisampana ja väärentämättömämpänä\nse sitten periytyy ja yhäti ylenee polvesta polveen.\n\n_Otteliaana_. Just! Pojasta polvi paranee.\n\n_Inkeri_. Niin, muistaen nyt ja aina ja juurittaen kaikkien\nkansalaistemme tietoon ja tajuntaan, että »suomenkieli, suomen mieli,\nniiss' on suoja Suomenmaan» ja että otamme kukin sekä kielessämme että\nkaikessa muussakin ohjeeksemme äsken mainitsemani Arvidssonin\nmielineuvon: »Pysy Suomessa pyhänä!»\n\n_Kaikki_ (nousevat). Pysy Suomessa pyhänä! Kielessäsi, mielessäsi!\n\n    Väliverho sulkeutuu hitaasti.\n\n\n\n"]