[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fxd1gOBBF0LrJJ7eBl0tcfE8ag9vD_4dGRWsvs38Isr0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},3162,"Joululeikkejä ja vuorokeskusteluja","Trygg-Helenius, Alli",1852,1926,"3162-trygg-helenius-alli-joululeikkeja-ja-vuorokeskusteluja","3162__Trygg-Helenius_Alli__Joululeikkejä_ja_vuorokeskusteluja",null,"lastenkirja",[],[],"fi",1909,26687,159999,false,73992,[22,23],"Children's plays","Finnish drama",[25,26,27],"Children & Young Adult Reading","Plays/Films/Dramas","Teaching & Education","\"Joululeikkejä ja vuorokeskusteluja\" by Alli Trygg-Helenius is a collection of Christmas-themed plays and dialogues written in the early 20th century. The compilation offers a range of festive activities intended for children and families, emphasizing the moral and educational aspects of play. It serves as a guide for teachers and youth organizations looking to engage young people through creative expressions of joy and community during the Christmas season.  The beginning of this work outlines its purpose and target audience, specifically Finnish teachers, youth clubs, and temperance organizations. The author expresses a clear intent to provide a collection of Christmas plays and dialogues that have been well-received and frequently requested by schools. Additionally, the text emphasizes the importance of careful preparation and presentation of these plays to ensure that they are meaningful, enjoyable, and beneficial for both performers and audiences. The opening notes encourage educators and leaders to approach these activities with thoughtfulness, highlighting the potential for joyous and educational experiences during the holiday season. (This is an automatically generated summary.)",[],258,"Kokoelma joululeikkejä, raittiusaiheisia vuorokeskusteluja ja lyhyitä näytelmiä lapsille ja nuorisoseuroille. Teos sisältää käytännön ohjeita esitysten harjoittamiseen ja pyrkii edistämään raittiita elämäntapoja opetuksellisten esimerkkien avulla.","Alli Trygg-Heleniuksen 'Jouuleikkejä ja vuorokeskusteluja' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 3162. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","JOULULEIKKEJÄ JA VUOROKESKUSTELUJA\n\nToimittanut\n\nAlli Trygg-Helenius\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1909.\n\n\n\n\n\n\nSuomen opettajille, opettajattarille, raittiusyhdistyksille ja\nnuorisoseuroille.\n\nYstävällisiä neuvoja leikkien käyttämisessä.\n\n\nTämän mukana lähetetään teille kokoelma jouluieikkejä, raittius- ja muita\nvuorokeskusteluja, jotka ovat julaistut Koittoja Joululehti-lehdissä,\nNiiden lisänä on muutamia uusia, myöhemmin kirjoitettuja leikkejä.\nJoulun lähestyessä on nimittäin niin usein kouluista tullut\nkysymyksiä, eikö voitaisi kouluihin saada joululeikkejä, että ehkä\non käytännöllistä saada niitä valmis kokoelma. Monille teistä\ntäysi-ikäisistä ovat useat niistä tuttuja. Mutta saapuuhan joka vuosi\nkouluihimme uusia lapsia, ja heillehän nämä leikit ovat aina uusia.\n\nToivonliittojen ja nuorisoseurojen kokousten ohjelmiin toivomme näiden\nvuorokeskustelujen tuovan hauskaa vaihtelua. Niille, jotka eivät\nole tottuneet harjoittamaan nuoria näiden yksinkertaisten leikkien\nesittämiseen, pyydämme antaa muutamia ystävällisiä neuvoja.\n\nKun allekirjoittanut vuosina 1896—1897 kävi monissa paikoin Suomea\ntekemässä lasten- ja nuorison raittiustyötä tutuksi, saimme kokea,\nkuinka suuri merkitys on leikkien oikealla harjoittamisella. Se on\nkylläkin vaivalloista. Mutta jos ei leikkeihin uhraa työtä, voi yhtä\nhyvin jättää niiden esittämisen sikseen. Sillä jos lapset seisovat\nja latelevat ajatuksia ilman äänenpainoa, useimmiten niin matalalla\näänellä, ettei voi erottaa sanoja, ja niin nopeasti, ettei voi\nseurata sisällystä, niin herättää se nuoressa kuulijakunnassa vain\nlevottomuutta. Se ei pysy hiljaa: nauretaan, kuiskaillaan, kujeillaan\nesityksen aikana, kun salissa on tavallista pimeämpää, ja ennen\nkaikkea: kuulijoilla ei ole yhtään hyötyä niistä totuuksista, joita\nleikissä esitetään, Sillä toivommehan me — kuten kunnioitettavat\nlukijat näkevät — näiden leikkien avulla, voivamme antaa jonkun\nopetuksen nuorille elämää varten.\n\nKatsokaamme sen vuoksi, että harjoitettaessa otetaan huomioon seuraavat\nyksinkertaiset seikat:\n\n1:o) Lapset täytyy saada lausumaan sanat _tarpeeksi hitaasti_.\n\nTämä ei ole heille helppoa; sen tähden täytyy harjoittajan aina ensin\nlausua heidän kanssansa ja saada heidät huomaamaan, että jos he\npuhuvat tavallisesti, niinkuin koulussa taikka kotona, eivät kuulijat\netäisyyden tähden voi erottaa sanoja. Leikissä tulee lausua sanat noin\nkaksi kertaa niin hitaasti kuin tavallisessa puheessa.\n\n2:o) Täytyy leikkijöitä kehoittaa _puhumaan tarpeeksi kovaa_.\n\nTässä tarkoituksessa on meillä tapana asettaa pari lasta koulu- tai\nkokoussalin viimeiseen sopukkaan. He saavat siinä istua ja koettaa,\nvoivatko he hyvin kuulla, mitä puhutaan. Luonnollisesti eivät leikkijät\nsaa huutaa. Jos tiedetään, että jollakin lapsella on heikko ääni ja\nepäselvä lausumistapa, ei häntä pidä ottaa leikkiin.\n\n3:o) Täytyy saada lasten huomio alituisesti kiinnitetyksi siihen,\n\n    etteivät koskaan puhu selkä käännettynä katsojiin päin\n    tai kasvot käännettyinä kuulijoista poispäin.\n\nOn vaikeampaa kuin luullaankaan totuttaa heitä siihen. Jos heidän esim.\ntulee poistua näyttämöltä, kävelevät he ovelle ja mennessään puhuvat\nsanottavansa kääntyneinä kuulijoista poispäin. Jos heidän esim. tulee\nistua jonkun sivupöydän ääressä, täytyy heidän aina kumminkin kääntää\nkasvonsa kuulijoita kohden.\n\n4:o) Täytyy ottaa huomioon _sanain oikea korostaminen_.\n\nKun lapsi ensi kerran lukee osansa leikissä, latelee hän sen niinkuin\nulkoläksyn. Silloin täytyy ottaa joku ihan tavallinen lause ja\n\"ladella\" se samalla tavalla, jotta lapsi huomaa eron tavallisen puheen\nja sen tavan välillä, jolla se esittää leikkiosansa. Johtaja sanoo: no,\nJussi, sanotko sinä, kun tulet kotiin, näin: (luetaan ulkoläksyäänellä)\n\"Äiti, minun on niin kauhea nälkä; eikö puuro ole vielä valmista,\ntaikka saanko minä palasen leipää, kunnes puuro kypsyy\", tai jotakin\nsamantapaista. Tämä auttaa aina. Sitä paitsi voi, ensi kerran\nluettaessa leikkiä taikka runoa, joka on esitettävä, antaa lasten\nlyijykynällä vetää viiva niiden sanain alle, jotka ovat korostettavat,\nesim. näin: \"Tässä istuu Ilmari. Hän on muuten kiltti poika, mutta\nhänellä on paha tapa hangata kyynärpäitään pöytää vastaan j.n.e.\"\n\nLuonnollisesti eivät korostettavat sanat saa tulla ikäänkuin\ntyöntämällä esiin. Tämä kyllä tasaantuu, kun lapsi vain on oppinut\nymmärtämään, että korostus on otettava huomioon. Kouluissahan jo\nopetetaan nuoria oikein korostamaan sanottavaa, joten tämä koskee\nvain niitä, jotka harjoituttavat raittiusiltamia ja nuorisoseurojen\nkokouksia varten.\n\nNiille, jotka ovat niin ystävällisiä, että ottavat vaivakseen auttaa\ntällaisissa tapauksissa, pyydän kehoitukseksi mainita, että kun ensi\nkerran on saatu joukko kokoon harjoittamaan vuorokeskustelua voi se\nnäyttää ihan toivottomalta. Osanottajat ovat ihan \"mahdottomia\".\nLuulee, etteivät he koskaan opi lausumaan osiansa. Mutta jos vain on\nkärsivällisyyttä ja kestävyyttä, niin kyllä lopulta onnistutaan. Täytyy\nitse näyttää heille, ja jos on kysymyksessä itku tai nauru, niin täytyy\nensin itse suorittaa tehtävä.\n\nMitä ulkonaiseen järjestelyyn tulee, niin täytyy ottaa huomioon\nseuraavat seikat:\n\n    Kaikkien katsojain täytyy välttämättömästi voida nähdä leikkijät.\n\nJos leikki esitetään vain lattialla, niin täytyy katsojain seisoa\nkehässä leikkijäin ympärillä, niin että kaikki voivat nähdä. Jos\nkatsojat istuvat toistensa takana, niin että etumaiset estävät\ntaempana istuvia näkemästä, syntyy tyrkkimistä, noustaan penkeille,\nkuiskataan: \"anna minunkin nähdä\" y.m. pahaa verta synnyttäviä\nsanoja, jollaista usein sattuu aikuistenkin kokouksissa. Maalla,\nmissä on helppo saada lautoja, voidaan hyvin helposti valmistaa\nyksinkertainen lava siten, että asetetaan parille penkille tai kolmelle\ntuolille lavan kumpaankin päähän vankka lauta, joka täytyy lujasti\nsitoa, tuoleihin, ellei voida nauloilla lyödä sitä kiinni. Näitten\ntukilautojen päälle asetetaan poikittain toisia lautoja, jotka täytyy\nvahvasti naulita joko tukilautoihin taikka tuoleihin. Lavan täytyy\nolla niin korkea, että karumpana takana olevat voivat hyvästi nähdä\nleikkijät. Lavan edessä oleva tyhjä paikka peitetään konepaperilla,\n— rulla sisältää 50 neliömetriä ja maksaa 3 mk. 75 p. — jota voidaan\nkäyttää myöskin lavan takaseinäksi. Sivuille asetetaan rivi kuusia,\njotka eivät myöskään paljoa maksa maalla. Kaupungeissa on jo parempia\nkeinoja käytettävissä. Esiripuksi otetaan muutamia lakanoita, jotka\nkiinnitetään pienillä messinkirenkailla vahvaan teräslankaan, niin että\nesirippu helposti kulkee. Messinkirenkaita saa jokaisesta rautakaupasta\n10:llä pennillä tusinan. Puvut valmistetaan yhtä yksinkertaisesti.\nKuningas esim. ripustaa ihan punasen saalin hartioilleen ja kiinnittää\nvaikean paidan, joka ylettyy polviin asti, punaisella vyöllä; kruunu\nleikataan kultapaperista, joka liimataan pahville, jotta se kestää.\nTontuille ommellaan punaset hiipat ja valmistetaan pitkät parrat\nteräslankaan kiinnitetyistä pellavista, Kuningattaret ja prinsessat\nlainaavat itsellensä pitkät Valkoset alushameet, joihin ommellaan pari\npyyheliinaa laahustimeksi j.n.e.\n\nMonet tottuneet leikkien johtajat pitävät luonnollisesti näitä ohjeita\näärettömän yksinkertaisina ja tarpeettomina. Mutta allekirjoittanut\nonkin antanut ne vain niille, jotka niitä tarvitsevat.\n\nLopuksi pyytäisin, että jokainen johtaja olisi ystävällinen ja ennen\njonkun leikin harjoittamista tai milloin muuten näkee hyväksi, lukisi\nlapsille tervehdyksen, jonka minä lähetän heille ja joka on otettu\nseuraaville sivuille.\n\nLausuen sydämellisen toivomuksen, että kirjaan otetut leikit eivät\nolisi vain iloksi, vaan että ne herättäisivät nuorissa vakavia ja\nhyviä ajatuksia ja tunteita, jotka kerran, Jumalan avulla, toteutuvat\ntoimintana, piirrän kunnioittaen teidän uskollista ja uutteraa työtänne\nnuorison hyväksi.\n\nAatetoverinne _Alli Trygg-Helenius_.\n\n\n\n\nRakkaat pojat ja tytöt\n\nTässä lähettää Koiton täti teille muutamia joululeikkejä ja\nvuorokeskusteluja, joiden esittämisestä te niin paljon pidätte. Monet\nniistä ovat teille tuttuja; nuoremmille teistä ovat monet uusia,\neräskin niistä kun on painettu jo vuonna 1895, siis ennen kuin moni\nteistä on syntynyt. Nyt minä pyydän sanoa muutamia sanoja sekä niille,\njotka ottavat osaa leikin esittämiseen, että niille, jotka ovat\nkatsojina.\n\nOnhan hauskaa olla esim. joululeikissä mukana? Eikö totta? On, on,\nsanot sinä. Minkätähden se on niin hauskaa? oletko ajatellut sitä? En,\nvastaat sinä. Siihen voi olla monta syytä. Useimman teidän mielestä\non hauska saada tehdä jotakin, puuhata jotakin; sellainen on mieleen,\nkun on teidän ikäisenne. Mutta monet lapset — sen olen itse nähnyt\nToivonliitossani ja koulussani — tahtovat olla mukana näyttääkseen\nitseänsä, saadaksensa suosiota ja kiitosta j.n.e. He ajattelevat vain\nitseänsä. Ja kaikki itsekkyys, itserakkaus, kaikki oman kiitoksen himo\non rumaa, on syntiä. Sellaisia varten en minä yhtään ole koonnut näitä\nleikkejä.\n\nMinkätähden meidän siis pitää leikkiä, sinä kysyt. Sinä saat kyllä\npitää leikkiä ja puuhailemista hauskana; muuten et sinä olisi oikea\npoika taikka tyttö, vaan pikkuvanha, hapan äkäpussi, joka voi jäädä\nnurkkaan istumaan ja jonka ei tarvitse tulla teidän muiden, iloisten\ntelmyrien joukkoon. Mutta teillä pitää olla toinenkin syy leikkiä.\nJa se on, että te tahdotte ilahuttaa muita; ja kun te esitätte esim.\nraittiusvuorokeskustelun, tulee teidän olla iloisia siitä, että tekin\nvoitte tehdä jotakin raittiusasian hyväksi.\n\nKorkeinta ja parasta, mitä te voitte tehdä, lähinnä sitä,\nettä tottelette ja palvelette Jumalaa ja teette jotakin hänen\nvaltakuntansa hyväksi, on olla muille ihmisille iloksi ja hyödyksi\nja palvella jotakin suurta ja jaloa asiaa. Ajatteles, jos joku\ntovereistasi taikka heidän vanhemmistansa, joka on katsomassa leikkiä\n\"JouluaattokeskUstelu\", alkaa, kuullessaan kuinka kauniisti Rosa ja\nEmma ja pojat osaavat vastata vanhemmillensa raamatusta, ajatella,\nkuinkahan hyvin hän tuntee raamatun; ja niin hän itsekin alkaa lukea\nkirjojen kirjaa. Taikka eikö olisi onnellista, jos esim. joku, joka\nei koskaan ole ajatellut ruveta raittiiksi, kuullessaan leikin\n\"Sininauha\", tekisi raittiuslupauksen? Taikka ajattele, että jotkut,\njotka istuvat ja kuuntelevat leikkiä \"Lämpöä Lappiin\", alkaisivat koota\nvaatteita ja rahaa pienille, köyhille lappalaislapsille; taikka jos\nmuutamat lapset teidän koulussanne, kun kuulevat \"Kertun ja Liisan\nkesähommat\", päättäisivät ensi kevännä laittaa itsellensä pienen\npuutarhan j.n.e.\n\nMutta jotta te voisitte tuottaa todellista iloa ja hyötyä kuulijoille,\ntäytyy teidän myöskin esittää osanne leikissä ja vuorokeskustelussa\nsydämestänne toivoen voivanne ilahuttaa ja hyödyttää muita. Teidän\ntäytyy rukoilla, että Jumala auttaisi teitä tässä, niinkuin kaikessa\nmuussakin. Sillä jos te ette voi rukoilla, että Jumala olisi kanssanne\nsilloin kun te esitätte leikin taikka vuorokeskustelun, niin teidän\nei pidä ottaa siihen yhtään osaa, sillä silloin ei siitä kaikesta ole\nsiunausta eikä hyötyä. Pitäkää se nyt mielessänne.\n\nKuunnelkaa sitten tarkkaan, mitä opettaja taikka hän, joka teitä\nharjoittaa, teille sanoo. Kaikkeen vaaditaan työtä. Täyttyy oppia hyvin\nulkoa, mitä on sanottava, eikä vain silmäillä osaansa. — Minäpä kerron\nteille jotakin. Kerran minä olin eräässä Toivonliiton juhlassa. Siellä\nesitettiin leikki, joka on tässäkin kirjassa. Siinä lapset seisoivat\nja änkyttivät ja jankuttivat eivätkä osanneet sanoa sitä, mitä heidän\npiti. He puhuivat liian hiljaa, he käänsivät selän meihin päin, jotka\nolimme kuulemassa; he latelivat niin hätäisesti, ettei voinut erottaa\nsanaakaan. Toiset lapset, jotka olivat katsomassa, telmivät vain\nsalissa. Se oli niin, niin kiusallista ja ikävää, etten minä koskaan\nunohda sitä tuskallista iltaa. Niin, mitäpä hyödyttääkään harjoitella\nja panna toimeen juhlia, jos kenelläkään ei ole niistä iloa eikä hyötyä?\n\nMutta minä toivon, ettei kukaan teistä tee niinkuin lapset tässä\nToivonliiton juhlassa. Tehkää vakavuudella ja ilolla kaikki,\nharjoittakaa niin myös nämä leikit, ja teillä itsellänne on niistä\nsiiloin suurin ilo.\n\nMinä lopetan tämän kirjeen sydämestäni toivoen, että kirja tuottaisi\nteille iloa ja hyötyä ja että te itse valmistaisitte muille samaa.\n\nTeidän uskollinen _Koiton Täti_.\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nI. JOULULEIKKEJÄ JA RUNOJA\n\nJouluaattokeskustelu\nJouluilo\nRisumummo\nJoulutonttujen lahjat\nJouluaattona\nLaurin ja Liisan seikkailut\nUusi vuosi saapuu\nTähtipojat\nJoulupukki\n\nII. RAITTIUSVUOROKESKUSTELUJA\n\nKun tulen suureksi\nSotamiehiä\nSuomalaisia orjia\nLaskuesimerkki\nOrjaraukat\nSininauha\nMiksi aijon tulla\n\nIII. VUOROKESKUSTELUJA JA LEIKKEJÄ\n\nLempikertomus\nMetsolaan\nKertun ja Liisan kesätuumat\nLämpöä Lappiin\nUusi kartasto\nVuodenajat\nBriitta-äidin päätös\nPaimenessa\n\n\n\n\n\n\nI\n\nJOULULEIKKEJÄ JA RUNOJA\n\n\n\n\nJouluaattokeskustelu.\n\nOsanottajat: Kaksi täysikasvuista ja viisi lasta.\n\n\n1:NEN KOHTAUS.\n\n(Isä ja äiti puuhailevat joulukuusen ääressä; isä sytyttää kynttilöitä\nja äiti järjestelee joululahjoja.)\n\nIsä: No niin, nyt on viimeinen kynttilä sytytetty. Nyt, äiti, voivat\nlapset tulla; kilistä nyt kelloa, kuten sovittiin. Kyllä heidän\nsilmänsä vaan suurenevat, sen saat uskoa.\n\nÄiti: Näin suurta joulukuusta meillä ei ole vielä koskaan ollut. Ja nuo\nmonet lahjat sitten! Jokainen lapsi saa vaatekappaleen ja sen lisäksi\nomenia ja pähkinöitä. Kun minä muistelen millaista meillä oli ennen\njouluina… oi, oi!\n\nIsä: Niin, rakas isämme taivaassa on pelastanut meidät monista suruista\nja alennuksesta, johonka minä olen sinut saattanut, rakas vaimoni.\n(Tarttuu äidin käteen.) Minä kiitän sinua kärsivällisyydestä, jolla\nolet minua kohdellut, Osottakaamme kiitollisuuttamme Jumalaa kohtaan\nylistämällä Häntä elämällämme ja kasvattamalla lapsiamme Hänen\npelvossaan.\n\nÄiti: Herra auttakoon meitä siinä. Nyt minä soitan!\n\n2:NEN KOHTAUS.\n\n(Lapset: Frida 6-vuotias, Fritz ja Ville 8- ja 10-vuotiaat sekä Rosa ja\nEmma 12-ja 14-vuotiaat, tulevat sisään. He asettuvat joulukuusen ääreen\niloisesti huutaen:)\n\nEmma: Oi, kuinka kaunista!\n\nRosa: Ai, kuinka kaunis tämä kuusi onkaan!\n\nVille: Tämäpä on kaunein mitä meillä koskaan on ollut!\n\nFritz: Katsoppa vaan noita kauniita omenia, jotka riippuvat oksilla!\n\nFrida: Oi, äiti, katso miten monta kirkasta kynttilää! Onko\nKristuslapsi taivaassa lähettänyt ne meille?\n\nÄiti: Nämä kynttilät on isä sytyttänyt teille. Mutta joulukynttiläin\nvalo muistuttaa meitä Kristuslapsesta; sen vuoksi ne meistä ovat niin\nkirkkaat.\n\nIsä: Ja nyt, rakkaat lapset, me laulamme yhdessä tuon kauniin\njoululaulun, jonka te olette oppineet pyhäkoulussa.\n\n(Kaikki ristivät kätensä ja laulavat yhdessä laulun:)\n\n    Terve, oi joulu, sä juhlamme parhain,\n    Terve, te kynttilät loistelevat!\n    Enkelten laulu jo kuuluvi varhain,\n    Taivas ja maakin nyt riemuitsevat:\n    Jumalalle kunnia nyt korkeudessa!\n    Maassa rauha, ihmisille hyvä tahto myös!\n    Terve, oi joulu, sä juhlamme parhain,\n    Terve, te kynttilät loistelevat!\n\n    Kun jouluaamu koittaa,\n    Käyn seimeen katsomaan\n    Hänt' joka synnit voittaa\n    Ja vallat maailman.\n    Hänt’ en voi kiittää kyllin,\n    Kun velkan’ pyyhki pois.\n    Ken orjuudessa synnin\n    Viihtyä vielä vois?\n    Sua, Jeesus, tarvitsemme,\n    Sä lasten puoltaja,\n    Suo synnillä ettemme\n    Sun mieltäs pahoita!\n\nÄiti: ja nyt me hyörien pyörien katsomme joululahjoja. Frida, tässä on\nsinun käärösi. (Ojentaa hänelle käärön).\n\nIsä: Ja tässä on Rosan.\n\nÄiti: ja tässä on käärö Villelle.\n\nIsä: Tämä on Emmalle.\n\nÄiti: Fritz, tässä on sinun käärösi. (Kaikki lapset aukaisevat\nkäärönsä, joiden pitää olla niin sidottuja, että ne helposti saa auki.)\n\nFrida: Oi, äiti, miten suloinen nukke! Kiitos, kiitos! (Syleilee äitiä\nja isää; samoin tekevät kaikki lapset.) .\n\nRosa: Ai, kuinka lämmin talvitakki!\n\nEmma: Ja koulupuku, jota minä niin väittämättömästi tarvitsen!\n\nVille: Tämmöiset kunnon saappaat ja sukat; no nyt voi kahlata\nlumikinoksien halki!\n\nFritz: Eläköön, kaunis kuvakirja, jota minä olen niin kauvan toivonut,\nja kolme uutta paitaa!\n\nKaikki: Kiitoksia, kiitoksia, rakas isä ja äiti!\n\n(Sitten he juoksevat ovelle ja palaavat kantaen kahta kääröä.)\n\nRosa: Nämä ovat isälle ja äidille meiltä.\n\nÄiti: Mitä te sanotte! Oletteko te tehneet meille joululahjoja!\nTällaiset oivalliset sukat!\n\nIsä: Ja mistä te olette saaneet rahaa langan ostamiseen?\n\nEmma: Frida sai Kaarlo-sedältä markan ja hän antoi sen. Fritz ja Ville\novat juosseet kauppiaan asioilla ja saaneet juoksurahoja. Ja Rosa ja\nminä olemme kutoneet ne. (Taputtaa käsiänsä.) Oli niin hauska kutoa\nniitä!\n\n(Äiti ja isä ottavat lapset syliinsä.)\n\nÄiti ja isä: Kiitos, kaikki, kaikki rakkaat pienokaiset!\n\nIsä: Ja nyt me katselemme joulukuusta ja kuuntelemme, mitä se meille\nkertoo.\n\n(Isä ja äiti istuvat.)\n\nÄiti (vetää pikku Fridan luokseen): Tule, aarteeni, ja nojaa minuun;\njos väsyt, voit istua syliin.\n\nIsä: Frida piti erittäin kirkkaista kynttilöistä. Rosa, tiedätkö sinä\nmihin ne meitä kehoittavat?\n\nRosa: Tiedän kyllä, isä kulta. Äiti jo sanoi meille, että ne\nmuistuttavat meitä oikeasta _jouluvalosta_, joka tuli taivaasta tänne\npimeään maahan, se on meidän herramme Jeesus Kristus.\n\nÄiti: Mistä sinä sen tiedät? Voitko mainita jonkun raamatunlauseen,\njoka sen todistaisi?\n\nRosa (hitaasti ja selvästi): Jesajan 60 luvussa 1 ja 2:ssa värsyssä\nsanotaan: \"Nouse, ole kirkas; sillä sinun valkeutes tulee, ja Herran\nkunnia koittaa sinun ylitses. Sillä katso, pimeys peittää maan, ja\nsynkeys kansan; mutta Herra koittaa ylitses, ja hänen kunniansa pitää\nsinun päälläs nähtämän.\"\n\nÄiti: Ja mitä Sakarias sanoo kiitosvirtensä lopussa, Emma?\n\nEmma: \"Meidän Jumalan sydämellisen laupiuden kautta, jolla meitä on\netsinyt koitto ylhäältä: Valaisemaan niille, jotka pimeissä ja kuolon\nvarjossa istuvat, ja ojentamaan meidän jalkamme rauhan tielle.\"\n\nIsä: Mikä pimeys se on, Ville?\n\nVille: Synti on pimeyttä, rakas isä, sen sanoi meille\npyhäkouluopettajamme. Synti pimittää meidän sydämemme kokonaan. Minä\nluulen, että jokainen synti, minkä me teemme, jättää mustan tahran\nmeidän sydämeemme.\n\nFrida (innokkaasti): Niin, ja silloin emme me lainkaan pääse\ntaivaaseen, sillä kaikki rakkaat enkelit ovat niin valkoisia ja\npuhtaita.\n\nFritz: Mutta Vapahtaja pesee pois kaikki tahrat ja puhdistaa meidän\nsydämemme lumivalkoiseksi, niin, _valkoisemmaksi_ kuin lumi.\n\nÄiti: Mistä sinä sen tiedät, rakas poikani?\n\nFritz: Mutta, äiti, minähän rukoilen joka ilta: \"Luo, Jumala, minuun\npuhdas sydän.\"\n\nIsä: Voiko joku teistä minulle sanoa, mistä omena meitä muistuttaa?\n\nVille: Minä luulen, että se muistuttaa meitä ensimäisestä\nsyntiinlankeemuksesta.\n\nFrida: Ja käärmeestä, joka vietteli heidät.\n\nÄiti: Jouluilossakaan me emme saa unhottaa, että _kiusaus_ voi lähestyä\nmyöskin meitä.\n\nIsä: Niin, rakkaat lapset, paha käärme on purrut myöskin _minua_ niin\nsyvästi ja kovasti, etten minä luule enää koskaan voivani parantua.\n\nKolme nuorinta lasta: (Katsovat ihmetellen isään.)\n\nFrida: Purrut sinua, isä!\n\nVille: Mihinkä kohtaan sitten?\n\nFritz: Vieläkö siihen tekee kipeätä? Mutta eihän sitä näy missään?\n\n(Rosa ja Emma, jotka ovat istuneet tuolille, kätkevät kasvot käsiinsä.)\n\nIsä: Rosa ja Emma kyllä tietävät kuinka käärme on minua purrut. (Tytöt\nnyökkäävät hitaasti ja surullisesti.) Nähkääs, lapset, (hän vetää kolme\nnuorinta luoksensa) se oli tuo paha alkoholi-juoma, jossa käärme eli\nkiusaus minua vaani. Ja pitkään aikaan minä en aavistanut, että minä,\njuodessani olutta, viiniä taikka viinaa, yhä enemmän jouduin kiusaajan\nvaltaan. Minusta tuli köyhä, sairas ja jumalaton.\n\nVille: Sentähdenkö meillä ei ennen ole ollut tällaista joulukuusta?\n\nIsä: Sen tähden, oi, sen tähden. Mutta, jumalan kiitos, Vapahtajamme\npelasti minut väkijuomien vallasta, silloin kun minä antauduin hänelle.\nNyt ovat minun haavani parantuneet, mutta arvet ovat vielä jälellä.\n\nRosa (menee ja kiertää kätensä isän kaulaan): Eikö ole onnellista, että\nme saamme kuulua Toivonliittoon ja että me olemme oppineet tuntemaan\nnämä juomat, niin ettemme koskaan, emme koskaan koske niitä!\n\nÄiti: Niin, lapset, kun isä parani, lähetti hän teidät kaikki, paitsi\nFridaa, joka oli liian pieni, Toivonliittoon. Mutta muistakaa, että\n\"käärme\" voi kätkeytyä _muuannekin_ kuin väkijuomiin. Kaikessa\ntottelemattomuudessa, riidassa, kateudessa, kiroilemisessa,\nepärehellisyydessä, ylpeydessä, itserakkaudessa se asustaa. Oikean\nToivonliiton pojan ja tytön tulee väittää kaikkea sellaista yhtä\ntarkasti kuin väkijuomiakin.\n\nEmma: Koulussa me saimme viime kerralla ulkoa opittavaksi Syrakin\nkirjasta lauseen: \"Vältä syntiä, niinkuin käärmettä, sillä jos sinä\nsitä lähestyt, niin se pistää sinua. Sen hampaat ovat leijonan hampaat\nja tappavat ihmisten sielut.\"\n\nIsä: Ja vihdoin vielä vähän joulukuusesta. Minkätähden ripustetaan\nkaikki nämä kauniit koristeet juuri _kuuseen_? Eikö voisi asettaa\nlahjoja vaan pöydälle ja pistää kynttilöitä esim. nisuleipään tai\njohonkin semmoiseen?\n\nFrida: Mutta, rakas isä, mitä sinä ajattelet; silloinhan ei yhtään\nolisi oikeata joulua.\n\nÄiti: Näettekö, lapset, kuusi on _aina vihanta_, sekä talvella\nettä kesällä. Sentähden se muistuttaa meille Vapahtajamme ikuista,\nmuuttumatonta rakkautta ja uskollisuutta, ja kuusen kaunis viheriä\non samalla _toivon_ vertauskuva. Meille, joiden turva on Herrassa\nJumalassa, sanoo joulukuusi: \"Hän, joka Herraan turvaa, ei koskaan\njoudu häpeään. Hänen armonsa kestää ijankaikkisesta ijankaikkiseen\nniille, jotka Häntä pelkäävät ja pitävät hänen käskynsä.\"\n\nFritz: Oi, äiti, jospa aina olisi joulu ja me saisimme aina pitää tämän\nkuusen huoneessamme!\n\nIsä: Sitä meidän ei tarvitse toivoa, rakas lapsi. Ei joulu kynttilät,\nvaan _Vapahtaja_ on oikea valkeus. Nämä valot sammuvat, kuusi kuihtuu,\nmutta _Kristus pysyy_. Emma, mitenkä hän sanoo opetuslapsillensa ennen\ntaivaaseen astumistansa?\n\nEmma: \"Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä mailman loppuun\nasti.\"\n\nÄiti: Niin on, Jumalan kiitosi Katsokaa, lapset, jos te oikein\nsydämestänne rakastatte Jeesusta, tottelette Häntä ja ahkerasti\nrukoilette Häntä, niin te itse olette joulukuusen kynttiläin kaltaiset.\nHerra Kristus asuu silloin teidän sydämessänne ja loistaa siellä,\nniinkuin liekki loistaa kynttilässä.\n\nRosa: Sentähden sanoikin opettajamme Toivonliitossa meille, että meidän\ntulee olla pieniä kynttilöitä ja loistaa Vapahtajan kunniaksi.\n\nVille: Ja sitten hän sanoi vielä, että _kukaan ei ole liian pieni\nsiksi_.\n\nFritz: Katso miten kauniisti minun sininauhani loistaa kilpaa\nkynttilöiden kanssa!\n\nEmma: Kuulkaa, rakkaat siskot, emmekö me koko ensi vuoden aikana tee\noikein ahkerasti ja innokkaasti työtä Toivonliittomme hyväksi ja koeta\nsaada oikein monta tyttöä ja poikaa yhtymään siihen, ja kun me sitten\nsaamme kiinnittää sininauhan heidän rintaansa, niin on kuin me taas\nolisimme sytyttäneet pienen kirkkaan kynttilän.\n\n(Kaikki lapset taputtavat käsiänsä ja huutavat:)\n\nVille: Siinäpä sinä keksit erinomaisen ajatuksen!\n\nRosa: Niin, niin me teemme!\n\nFritz: Eläköön, eläköön! Minä tahdon päästä mukaan!\n\nFrida: Ah, äiti, silloin heidän Toivonliittonsa on niinkuin suuri\njoulukuusi. Minä tahdon myöskin olla pieni kynttilä, äiti, ole kiltti\nja anna minunkin saada sininauha!\n\nÄiti: Sen sinä kyllä saat, kun siskot ovat ensin opettaneet sinulle\nmitä se oikein merkitsee ja mitä he ovat oppineet Toivonliitossa. Ja\nnyt me menemme syömään joulupuuroa. Mutta ensin, rakas Fritz ja Ville,\nsanokaa meille mitä kauniita nimiä Kristuslapsella on raamatussa, ja\nmitkä niin selvästi kertovat, mitä me hänessä omistamme.\n\nFritz: Enkeli sanoi Josefille: \"Sinun pitää antaman hänelle nimen\nJeesus, sillä hän on _vapahtava kansansa heidän synneistänsä_.\"\n\nVille: \"Sillä meille on lapsi syntynyt, ja poika on meille annettu,\njonka hartioilla herraus on; ja Hänen nimensä kutsutaan Ihmeellinen,\nNeuvonantaja, Väkevä Jumala, iankaikkinen Isä, Rauhan päämies.\"\n\nÄiti: Ennenkuin menemme illalliselle, laulamme kaikki yhdessä.\n\n(Kaikki laulavat — myös kuulijat — jonkun jouluvirren taikka\njoululaulun, jonka kaikki tuntevat.)\n\n    Saksasta mukaillut Alli Trygg-Helenius.\n\n\n\n\nJouluilo.\n\nKeskustelu 3:n tytön ja 3:n pojan välillä.\n\n\nLiisa (kulkee ympäri järjestäen laseja ja lautasia pöydälle.)\n\nJaakko (hänen veljensä, asettaa katajanoksia maljakkoihin, nostaa\ntuoleja, j.n.e.)\n\nLiisa: Kunhan nyt Vuorelan tytöt vain tulisivat, meillä on niin paljon\nläksyjä maanantaiksi.\n\nJaakko: Te tytöt puhutte sitte aina läksyistänne! Ne ajetaan päähän\nvälitunneilla koulussa.\n\nLiisa: Kuinka voit puhua noin? Jos ajaa läksyt päähän sillä lailla,\nniin eivät ne ainakaan kauvaa siellä pysy.\n\nJaakko: Oh, _sen_ tunnin ne kyllä siellä pysyvät, nimittäin niin kauvan\nkuin opettaja kuulustelee. Ja kauvempaa ei tarvitsekkaan.\n\nLiisa: Mutta rakkahin veliseni, meidänhän täytyy oppia _elämää_ varten,\nsanoi opettaja.\n\nJaakko: No paras ystävä, luuletko todellakin, että muistat\nGanges-virran lisäjokia ja märehtijäin poskihampaita enää kun koulusta\npääset!\n\nLiisa: Sitä en voi taata. Mutta sen tiedän, että kaikki työ, jonka\nteen, tulee minun tehdä tunnollisesti ja perinpohjin.\n\nJaakko: Niin, te tytöt olette nyt aina niin juhlallisia ja\npikkuviisaita. Onhan kyllä totta, että sinun todistuksesi ovat paremmat\nkuin minun, mutta — — (ovelle koputetaan). Nytpä he varmaan tulevat!\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\nEdelliset. Tuomas, Aino, Niilo, Anna-Maija astuvat sisään.\n\n(Liisa ja Jaakko menevät heitä vastaan ja auttavat päällysvaatteita\nyltä.)\n\nLiisa: Hyvää päivää ja tervetuloa! (Kättelee heitä.)\n\nKaikki tulijat: Saamme onnitella syntymäpäivän johdosta! (Kättelevät\nLiisaa.)\n\nJaakko: Tehkää hyvin ja istukaa! (Kaikki istuutuvat.)\n\nAino ja Anna-Maija (ottavat pienet käsityöt esille.)\n\nAino: On niin hirveä kiire nain joulun edellä, ett'ei ehdi levähtää\nminuuttiakaan. Siksi täytyi meidän ottaa käsityöt mukaan.\n\nNiilo ja Tuomas (ottavat laukusta paperia ja lyijykynät.)\n\nNiilo: Niin, ja ajatelkaas, siskot kiusasivat meitä piirtämään malleja\nheille. Kyllä me sentään voimme jutella, vaikka piirrämmekin.\n\nTuomas: Älkää uskoko häntä, kun hän sanoo, että he \"kiusasivat.\" Me\npidämme molemmat piirtämisestä. Kuulkaahan, saammeko nostaa tämän\npienen pöydän lähemmäksi teitä?\n\nLiisa ja Jaakko (kiiruhtavat auttamaan): suurimmalla mielihyvällä,\nsiitähän tulee oikein hauskaa! (Kaikki järjestyvät.)\n\nJaakko: Hohhoo, kyllä tämä elämä on vaivalloista, kun näin nuorella\nijällä täytyy lauvantai-illallakin istua ahertelemassa.\n\nNiilo: Tyhmyyksiä, veliseni. Eihän tämä ole mikään tavallinen\nlauvantai-ilta; kolme viikkoa ennen joulua on kaikki tavallinen\najanlasku lakannut.\n\nLiisa (kaataa pomrilia laseihin): Älkää uskoko, että hän on niin laiska\nkun hän sanoo. Jaakko tekeytyy aina pahemmaksi, kuin hän onkaan. Mutta\nnyt, tytöt ja pojat, koska tänään on syntymäpäiväni, tahtoisin jollakin\ntavoin tehdä jotakin hyvää. Ja minäkös olen miettinyt, kuinka oikein\nviettäisimme joulua tänä vuonna.\n\nNiilo: Minä aijon viettää joulua sydämeni pohjasta. Aijon syödä\nlivekalaa ja puuroa ja torttuja, ja luistella, ynnä muuta.\n\nAnna-Maija: Niin, jos ajattelemme vain itseämme, on Niilon ehdotus\nkyllä hyvä.\n\nAino: Ohhohhoo, jos vain saisi isän, äidin ja muiden joululahjat\nvalmiiksi, niin, luullakseni, on väsymyksestä veltto kuin tyhjä\nkummipallo, eikä jaksa ajatella mitään \"hyvän\" tekoa.\n\nTuomas: Kuulkaas nyt, arvoisat läsnäolijat, minun mielestäni voisimme\nantaa puhevuoron arvoisalle emännällemme. Hänellähän on ehdotus, emmekä\nsaa sitä moittia ennenkuin olemme kuulleet sen.\n\nJaakko: Tuo Tuomas puhuu kuin kirja. Hänestä kyllä tulee vielä\nprofessori jonakin kauniina päivänä.\n\nLiisa: Tiedättekö, hyvät ystävät, kun opettajatar viime uskontotunnilla\npuhui lauseesta: \"autuaampi on antaa kuin ottaa\", pisti päähäni, että\nme voisimme keksiä jotakin hauskaa itsellemme ja muille, ja niinpä\ntahdon nyt ehdottaa jotakin ihkasen uutta.\n\nNiilo: Jatka, jatka, minä aivan halkean uteliaisuudesta.\n\nAino: Ohhoo, eiväthän pojat koskaan ole uteliaita! Me tytöthän vain\nolemme.\n\nTuomas: Lörpötellä te ainakin osaatte! Oi, Liisa raukka, joka et saa\npuhua loppuun asti. Nyt pääasia esille!\n\nLiisa: Niin, tässä kaupunginosassa, jossa te ja me asumme, on paljon\nköyhiä. Ja minä ehdotan, että jokainen meistä kuudesta etsii oikein\nköyhän, yksinäisen ja kenties sairaan lapsen, jolle tahtoo valmistaa\nhauskan joulun. Torilta ostaisimme pienen, pienen, sievän kuusen, sen\nkoristaisimme kynttilöillä ja paperikukilla. Jouluaaton iltapäivänä\nveisimme sen tuolle lapselle, ja sitte veisimme myös vanhoja\nleikkikalujamme ja vaatteitamme, joita haalisimme kokoon.\n\nTuomas (nousee ja heiluttaa paperiarkkia, jolle hän on piirtänyt):\nEläköön, Liisa, sinä olet tytöistä parahin! Siihen asiaan minä suostun.\nMitä te muut sanotte?\n\nAnna-Maija: Hyvä juttuhan se on, kunhan vain saamme luvan isältä ja\näidiltä.\n\nLiisa: Se on tietysti _ensimäinen_ ehto voidaksemme panna asian toimeen.\n\nAino: Eläköön, minunkin päähäni pisti jotakin. Me voimme koota kaikilta\ntutuiltamme heidän vanhat vaatteensa ja leikkikalunsa, ja niin voimme\nantaa monelle, monelle köyhälle.\n\nLiisa: Se oli oikein hyvä ajatus, Aino. Pyydän äitiä, että saamme\nkoota tavarat tyhjään huoneeseen alhaalla pihalla. Ja kuulkaas, jos\nsaamme oikein paljon tavaraa, niin puhumme köyhäinhoidolle. Se ottaa\nkaikki, jota me emme voi käyttää. Mutta mehän voisimme pyytää jokaista\nkoulutoveriamme etsimään köyhän lapsen ja tuomaan meille.\n\nTuomas: Minullakin on tuumani. Kuulkaa, ajatelkaas, entä jos sitte\njoulunpyhinä kokoisimme kaikki nuo köyhät lapset teidän suureen tyhjään\nhuoneeseenne, Liisa ja pitäisimme heille Toivonliiton kokouksen. Meillä\non uusi taikalyhty, jonka isä on hankkinut. Me näyttäisimme heille\nnuo kauniit kuvat, jotka kuuluvat \"Pikku kapteeniin\", ja kertoisimme\nkertomuksen myös.\n\nAnna-Maija: Oi, kuinka hauskaa! Minä autan järjestämään kaikkea.\n\nJaakko: Tuohan kuuluu sangen hauskalta. Luulenpa, että liityn etenkin\njuhlan työmiehistöön. Oksasen pikku Lassi, joka on vain kymmenvuotias,\noli eilen ollut juovuksissa kansakoulussa. Hänen isänsä on hirveä\njuomari. Ja Lassin varmaan tarvitsisi kuulla jotakin Toivonliitostamme.\n\nAnna-Maija: Niin, ja kenties voisimme perustaa oikean Toivonliiton\nnoiden köyhien lasten keskuuteen. (Syleilee Liisaa.) Sinä olet kunnon\ntyttö, Liisa!\n\nJaakko (syleilee Tuomasta): Sinä, Tuomas, olet kunnon poika! Sillä\nnäetkös, Anna-Maija, hänhän se ensin keksi tuon Toivonliitto-jutun.\nOlen oikein mielissäni tuosta ehdotuksesta.\n\nLiisa: Lauvantai-illalla kuulutamme kokouksen koulussa viimeisellä\nvälitunnilla ja päätämme, mitä on tehtävä. Suostutteko siihen?\n\nKaikki: Kyllä, kyllä, eläköön!\n\nTuomas: Ja Liisasta tulee komitean puheenjohtaja.\n\nLiisa: Ja sinusta tulee sihteeri. Ja nyt, arvoisat vieraat, pyydän,\nettä juotte lasin pomrilia ja syötte omenan. Olkaa hyvät!\n\n(Kaikki ottavat pomrililasinsa.)\n\n    Esirippu laskee.\n\n                     Alli Trygg-Helenius.\n\n\n\n\nRisumummo.\n\nTapaus koulumatkalla.\n\n\nHenkilöt: Risumummo; Matti ja Elli koulumatkalla.\n\n(Näyttämö: Maantie ja sen takana metsä; tien vieressä pari kiveä.)\n\nRisumummo (tulee esille kantaen risutaakkaa, pysähtyy ja lausuu\nsamannimisen runon):\n\n    Risutaakkani alla nyt horjun\n    Ei ainoat’ auttajaa.\n    Vilukuolon tuskin torjun,\n    Jopa nälkäkin ahdistaa.\n\n    Oli ennen auttelijoita,\n    Oli poskeni ruskoiset,\n    Ei silloin tarvinnut noita\n    Käsivarteni valkoiset.\n\n    Nyt — ryppyinen vaimorukka\n    Vene aaltojen murjoma,\n    Sydän särkynyt — harmaa tukka,\n    Ja autio maailma.\n\nOh, hoo! täytyy levähtää vähäisen, en jaksa kulkea askelta enään.\n\n(Kuuluu laulua; Matti ja Elli, kirjat kainalossa, tulevat näkyviin,\nlaulaen \"Kansakoululaisten laulua koulumatkalla\"):\n\n    Me kuljemme nuoruuden kukkiessa,\n    Ja aamujen armaiden kastehessa;\n    Me kuljemme syksyt ja talvetkin\n    Yl’ nietosten, jäätyneen järvenkin.\n    Käv’ pirtti ahtahaks\n    Ja tiemme mieluisaks\n    Ja kulkumme laulu saa uljahaks.\n    Kun valkeuden Herran meit’ matkalla vie,\n    Ei pitkältä tunnu tää onnekas tie.\n\nMummo (itsekseen): Lapset ovat iloisia, he eivät vielä ole kokeneet\ntämän maailman kovuutta. Niin ne iloisina visertelevät kuin lintuset\npesänsä reunalla. Onnelliset lapsukaiset! Jospa olisi koko elämänne\nkulku yhtä keveä, kuin lapsuutenne koulumatka.\n\nMatti: Hei, tulitei! Kolmen päivän perästä on lusiajuhla! Perjantai,\nlauvantai ja sunnuntai, (laskee sormilla) — kolme pitkää päivää vielä!\nJa kolme kertaa täytyy vielä nukkua, ennenkuin se odotettu aamu\nvaikenee. — Tiedätkö, Elli, minä en ole tällä viikolla tahtonut saada\nläksyjänikään päähän, sillä on kuin joka rivin välistä joulukynttilät\nloistaisivat silmiini. Eilen, kun minun piti laskea eräs oikein\nvaikea lasku, en osannut ajatella mitään muuta kuin: \"mitenhän monta\nkaramellia mahtaa löytyä siitä joulupussista?\" Pitäisi minun sentään\nosata läksyni tänään, sillä illalla paukutin kirjaani kolme kertaa\npäähäni ja yöllä oli se minulla pään alla. Kuuleppas, osaanko? 2x1=2.\n2x2 = 4 j.n.e.\n\nElli (keskeyttäen): Katsos, tuossa istuu vanha mummo. Hän näyttää niin\nväsyneeltä ja surulliselta. Mutta kiltiltä hän näyttää, aivan niinkuin\nisoäiti. Minäpä menen hänen luoksensa. (Hiljaa). Hyvää huomenta, vanha\nmummo! Saammeko me kantaa risutaakkaasi; sehän on aivan liian raskas\nsinulle. Eikö sinulla ole omaisia, jotka voisivat sinua kantamisessa\nauttaa?\n\nMummo: Minulla oli kyllä kaksi lasta, samanlaisia kuin sinä ja veljesi.\nErkki raukkani tuli tehdastyöhön Helsinkiin ja alkoi juoda toveriensa\nseurassa. Niin palasi hän eräänä päivänä sielultaan ja ruumiiltaan\nmurtuneena ja kuoli kotikaupunkimme sairaalassa. Väkijuomat riistivät\nminulta reippaan, rakkaan poikani. (Peittää kasvonsa käsillään ja\nitkee.)\n\nMatti: Älä itke, mummo kulta! Sinähän olet kai kuullut, että\nvaltiopäivät ovat päättäneet karkottaa pois kaikki väkijuomat Suomesta.\n\nMummo (nousten iloisena ylös): Mitä sinä sanot, poikani, mitenkä me\nvoisimme sen tehdä?\n\nElli: Katsokaahan, mummo, me saamme sellaisen _lain_, joka kieltää\nvalmistamasta ja myymästä väkijuomia. Koko maassamme ei silloin ole\ntippaakaan olutta, viinaa, viiniä, punssia tahi muita tuollaisia\nilkeitä juomia.\n\nMummo: Onko se todellakin totta, onko se totta? _Voisiko_ noin\nonnellinen aika tulla rakkaaseen maahamme?\n\nMatti: Se on Jumalan avulla tuleva, sanoi isä kotona, kun me kuulimme,\nettä valtiopäivät olivat hyväksyneet _kieltolain_ maahamme.\n\nMummo: Lapset, kun minä seisoin poikani kuolinvuoteella, ja kun hän\nsanoi minulle: \"Äiti, väkijuomat veivät minut ennenaikaiseen hautaan;\nsano kaikille tuttavilleni, etteivät he koskaan niitä maistaisi!\"\nsilloin ajattelin minä: tulee kai sekin päivä, jolloin nuo kauheat\nkiusaukset poistetaan kansamme tieltä. Ja nyt, nyt olen tyytyväinen,\nkun olen saanut kuulla, että sellainen vapautuksen päivä on tulossa.\n\nElli: Niin, kaikkihan saamme siitä suuresti iloita. — Mutta aika\nrientää, kouluun täytyy ennättää. Annahan siksi, mummokulta, minun\nkantaa risukimppuasi.\n\nMummo: Kiitos, tyttöseni! Jumala siunatkoon hyvää sydäntäsi, mutta\nliian raskas se on sinunkin hennoille hartioillesi. Sitäpaitsi\ntäytyy minun mennä Mattilaan näitä hakoja viemään ja teidän matkanne\nluultavasti vie muuannepäin?\n\nMatti: Eipä niinkään, me menemme kouluun, sehän on juuri Mattilan\ntuolla puolella; sopii siis mainiosti, että minä otan mummon\nkuorman selkääni. Kyllä tämä poika jaksaa. Ota sinä Elli kirjani ja\neväspullani, niin kiepsautan kuorman selkääni.\n\nElli (kuiskaa Matille): Emmekö anna mummolle pullaa, ehkä hänen on\nnälkä?\n\nMatti (nyökäyttää Ellille myöntävästi).\n\nElli (mummolle): Ettekö te, mummo, tahtoisi ottaa tätä Matin pullaa, ei\nhän kuitenkaan jaksa sitä syödä koulussa, kun juuri söimme velliä kotoa\nlähtiessä.\n\nMummo: Kiitos, kiitos, lapsikullat! Oikeinhan te olette kuin\npienet enkelit, jotka jumala on lähettänyt avukseni. En ole syönyt\nmurenettakaan eilispäivästä. Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle.\nHän teille palkitkoon, rakkaat lapset!\n\nElli (itsekseen): Ei ole syönyt mitään vielä tänään! Mummo rukka!\nLieneekö hänellä edes ketään, joka hänelle keittää joulupuuroa. —\nNytpä tiedän. (Matille.) Äiti antoi minulle eilen tämän kauniin rahan\njouluostoksiin, ja minä olen miettinyt oikein pääni pyörälle, mitä\nsillä ostaisin. Nyt tiedän mitä teen. Sehän on ihan oma rahani, jolla\nsaan tehdä mitä tahdon. Minä pistän sen mummon taskuun. (Mummolle.) Se\noli vaan joulupukki, joka pistäysi taskussasi. — Mennäänkö nyt, ettemme\nmyöhästy koulusta. Saanko minä taluttaa sinua, kiltti vanha mummo?\n(Auttaa mummoa ylös.)\n\nMatti: Hei, vaan, nyt sitä mennään. (Ottaa kuorman selkäänsä.)\n(Mennessä laulavat toisen säkeistön \"Kansakoululaisten laulusta\"):\n\n    Me maallemme oomme kuin aamuinen koi,\n    Min ruskosta päivä viel' valjeta voi,\n    Sen vihrehin laiho, min rakkaus luo,\n    Mi heelmien toivossa kukkia tuo.\n\n    Oi, oota kaunis maa,\n    Sun laihos kasvantaa;\n    Me joudumme taistojas taistelemaan\n    Ja kuormias kantaan, sua suojelemaan,\n    Sun uskoas, valkeuttas varjelemaan!\n\n                                R.M. & A.T.-H.\n\n\n\n\nJoulutonttujen lahjat.\n\n(Erään kertomuksen mukaan vuorokeskusteluksi sovittanut A. h—d.)\n\n\nHenkilöt: Tonttuisä. Nisse, Nasse, Nippe, Nappe, Rikki, Tikki,\ntonttuja. Lippi, Hippi (tulevat myöhemmin).\n\nNäiden lisäksi 2 tahi useampia muita tonttuja ja haltioita, jotka ovat\npiilossa tonttujen teltassa.\n\n(Salissa hämärää. Ääneti tontut parittain sipsuttavat sisään ja\nistuutuvat heitä varten asetettujen pulpettien ääreen. Tonttuisä,\njonka myssyssä on suuri musta tupsu, istuutuu opettajan pöydän ääreen,\nrykäsee vähän, asettaa silmälaseja nenälleen ja puhuu):\n\nPikku tonttu-ukot! Olemme tänä yönä tulleet tänne honkien, joulukuusten\nja kauniitten satujen maasta miettimään sopivia joululahjoja pikku\nystävillemme, joilla kouluaikana on tapana oleskella täällä. Oletteko\njo keksinyt jotakin sopivaa jollekin heistä?\n\nKaikki: Totta kai, totta kai!\n\nTonttuisä: No, antaapa kuulua sitten! Ala sinä, Nisse!\n\nNisse: Tässä istuu Ilmari, Hän on muuten kiltti poika, mutta hänellä\non paha tapa hangata kyynärpäitään pöytää vasten, niin että äiti saa\nyhä panna uusia paikkoja hihoihin. Hänelle olemme päättäneet lahjoittaa\nhevosennahkaisia kyynärlappuja. Niiden pitäisi toki kestää ainakin\nyhden lukukauden.\n\nNasse: Minä olen ajatellut Tuttua ja Viljoa. Heillä on niin paljon\nkerrottavaa toisilleen, ettei siihen välitunti riitä, vaan täytyy\nheidän jatkaa keskusteluaan tunnilla eivätkä siis voi seurata toisia\nlapsia opetuksessa. _Suulukko_ ei siis olisi heille vahingoksi. Vai\nmitä arvelette?\n\nKaikki: Niin, todellakin on _suulukko_ sangen sopiva. Tuttu saa\nsuulukon.\n\n(Nyt nousee pikku Nippe ja viittaa kädellään. Mutta kun tonttuisä ei\nsitä huomaa, kiipeää hän pulpetille, viuhkoo myssyllään ja huutaa\nkimeällä äänellä.)\n\nNippe: Tässä istuu pikku Elsa. Eilen näin hänen hoitavan pientä\nveljeään. Sitten hän lämmitti ja siisti huoneen. Sitäpaitsi juoksee hän\nisänsä asioilla. Kuitenkin ehtii hän aina lukea läksynsä. Ystävällinen\nja iloinen, kiltti ja ahkera hän on. Eikö hän ansaitse palkintoa? Minä\ntahtoisin antaa hänelle satukirjan palkinnoksi hänen ahkeruudestaan ja\nlämpöisen talvipuvun.\n\nNappe (huutaa): Älä unohda antaa hänelle uusia sukkia ja kenkiä! Näin\neilen pikkuvarpaan pistävän esille kengänraosta.\n\nTonttuisä (nousee paikaltaan, ottaa hyppysellisen nuuskaa suuresta\nrasiastaan, aivastaa ja sanoo):\n\nKas, sepä vasta oiva tyttö! Sepä vasta oiva tyttö! tyttö! — No!\njatkakaa!\n\nRikki (nousee nenäänsä hieroen ja hyvin miettiväisen näköisenä).\n\nTonttuisä: No, Rikki, eikö sinulla ole mitään sanottavaa?\n\nRikki: Kyllä, – – Ky-yllä – – tässä istuu pikku Pentti. Hän on hyvän\nkodin lapsi, hänellä on kaikkea, mitä hän tarvitsee, mutta – – (tässä\npysähtyy tonttu, sillä hän on niin huolissaan. Vihdoin hän kuiskaa:)\nPentti ei aina puhu totta.\n\n(Kaikki tontut, jotka juuri iloitsivat Elsasta, pudistavat surullisina\npäätään).\n\nRikki: Hän saa pienen valkean taulun kaulaansa. Sillä taululla on\nsellainen merkillinen ominaisuus, että aina kun hän valhettelee, on\nsiinä heti suurilla kirjaimilla sana: \"Valhe\".\n\nTonttuisä (nyökäyttää päätään sanoen): Se lahja sopii hyvin\npikku Pentille. Taulu saa olla hänelle rangaistukseksi ja muille\nvaroitukseksi.\n\nTikki: Minä muistan Annaa. Hänen äitinsä on kuollut. Hänen kuolemastaan\nasti on Anna keittänyt ruuan pikku siskoilleen ja isälle, joka on\npäivät työssä. Siskoilleen hän on aina ystävällinen ja avulias.\nUsein hän saa pukea heidät aamuisin ennen kouluun menoaan. Usein\nhän saa parsia heidän sukkansa, jotka ovat niin huonot, etteivät\ntahdo enää koossa pysyä. Olen ajatellut sinne ja tänne, mutta en\nvieläkään ole keksinyt mitään sopivaa joululahjaa hänelle. Mitä isä\narvelee? Tonttuisä (nauraa, lyö sormella nenäänsä ja kysyy): Onko hän\nkoulussakin kiltti ja tarkkaavainen?\n\nTikki (nyökkää): On, on! Hän on kohtelias opettajalleen. Kiltti ja\ntarkkaavainen hän on myöskin. Sekä hänen isänsä että opettaja toivovat\nhänestä hyvää ihmistä.\n\nTonttuisä: Niin, niin, hyvä ihminen hänestä varmaan tulee. Hänelle\nkäy aina hyvin. Suureksi tultuaan ei hän ole kärsivä mitään puutetta.\nKodin ja konnun, hevosia ja lehmiä, lampaita ja porsaita saa hän yllin\nkyllin, sillä hyve ja ahkeruus palkitsevat itse itsensä. — (Ottaa\nhyppysellisen nuuskaa ja aivastaa) – – – Jatkakaa!\n\n(Nisse ottaa esille paketin, jossa on suuret silmälasit, ja koettaa\nniitä nenälleen).\n\nTonttuisä: Mihin sinä niitä aijot? Eiväthän lapset tarvitse käyttää\nsilmälaseja?\n\nNisse: K-y-y-yllä —! Täällä istuvat Aili ja Ilona. He saavat parin\nsilmälaseja, joiden avulla he voivat nähdä, että monet heidän\ntovereistaan ovat kiltimpiä ja taitavampia kuin he, vaikka he aina\npitävät itseään luokan etevimpina.\n\nTontut: Niin, niin, Aili ja Ilona saavat silmälasit.\n\n(Kuuluu jyrinää, ovi avautuu ja kaksi tonttua juoksee sisään aivan\nhengästyneenä. Heillä on kaksi suurta paperiarkkia kädessään. Kuivaten\nhikeä otsaltaan asettuvat he Tonttuisän eteen.)\n\nTonttuisä: No, katsokaahan Lippiä ja Hippiä, jotka tulevat tänne henki\nkurkussa ja suuret plakaatit kädessä! Mitä kerrottavaa teillä on?\n\nLippi (kumartaa Tonttuisälle): Niin, hyvä Tonttuisä, se on niin, että\nme molemmat olemme lukukauden alusta asti pitäneet silmällä muutamia,\njotka olemme merkinneet syntipukiksemme.\n\nHippi: Ei toki _pelkkiä_ syntipukkeja; on minulla ollut suosikkinikin.\n\nTonttuisä: Niin, niin, Hippi, kyllä tiedän sinun olevan hyväsydämisen\ntontun. Aina sinä näet mieluimmin _hyvät_ puolet. Mutta tietysti meidän\non kuultava ikävätkin asiat. Mitä te toiset arvelette; emmekö säästä\nhyviä uutisia viimeiseksi ja salli sen vuoksi Lipin alkaa?\n\nKaikki muut: Niin, niin, tietysti! Ikävät asiat ensin!\n\nTonttuisä: Kas niin, Lippi, lateleppas syntiluettelosi!\n\nLippi: Minun täytyy saada lukea muistiinpanoistani, muutoin en muista\nmitään. N:o 1) Helmi on koko lukukauden aikana tuskin kaksikymmentä\nkertaa tullut ajoissa kouluun. Hän hidastelee aina kotona eikä\nmilloinkaan tottele, kun äiti kehoittaa häntä lähtemään. N:o 2) Väinö\non kolmasti kivittänyt naapurin koiraa ja monet kerrat usuttanut omaa\nkoiraansa suutarin kissa-paran kimppuun. N:o 3) Almalla on aivan\nauttamaton halu kielitellä tovereistaan. Hän koettaa päästä opettajan\nsuosioon pitämällä huolta siitä, mitä toiset tekevät. N:o 4) Osmo\njättää aina läksynsä viimeiseksi. Hän juoksentelee pitkin vuoria\nja mäkiä ja sisään tultuaan on hän niin väsynyt, että väkisinkin\ntahtoo nukkua kirjan ääreen. N:o 5) Maija ja Matti ovat pitäneet\npulpettinsa niin hirveässä epäjärjestyksessä, että näyttää siltä kuin\nniissä olisi ollut Jerusalemin kauhea hävitys. Kotona he ovat yhtä\nhuolimattomia ja epäsäännöllisiä; he heittävät vaatteensa mihin sattuu,\nsensijaan että ripustaisivat ne naulaan; he töhrivät vihkonsa; he\neivät tahdo tulla peseytymään; eivätkä he koskaan tiedä tavaroistaan.\nN:o 6) Pekka, joka on niin iso poika, tekee usein kiusaa pienemmille\ntovereilleen, tyrkkii heitä ja tappelee heidän kanssaan. Hän tekee\nhirveästi pilaa Hermannista, joka sanoi tilaavansa Koiton. \"Sellaisesta\njonninjoutavasta raittiuslehdestä en minä antaisi 5 penniäkään.\nEnnemmin minä ostan markallani neljä paperossilaatikkoa ja poltan, niin\nnäkevät, että minä olen mies\", sanoi hän. — Uh, huh, nyt minä en enää\njaksa.\n\nTonttuisä: No, kylläpä se olikin hirveä juttu.\n\nKaikki toiset: Niin, kauheata se oli; emme me jaksa kuunnella niin\npaljon pahaa.\n\nTonttuisä: No niin, Hippi, kerroppas sinä nyt jotain parempaa, muuten\nme rupeamme voimaan pahoin.\n\nHippi (kumartaa): Erkki on aivan Väinön vastakohta. Kun torpparin vanha\nhevonen ei jaksanut vetää puukuormaa mäkeä ylös, otti Erkki ja purki\naika paljon puita kuormasta omaan kelkkaansa sekä työnsi sitten kuormaa\ntakaapäin, niin että hevonen pääsi hyvin mäestä ylös. — Esterillä\nitsellään oli hyvin nälkä. Mutta kun mäkituvan Liisalla ei ollut\nyhtään ruokaa koulueväiksi, antoi hän hänelle suurimman osan omista\neväistään. — Ville oli toimittamassa jotain asiaa tehtaalla. Siellä\nsuuret tehtaanpojat tahtoivat saada hänet juomaan olutta. Kun hän sanoi\nkuuluvansa Toivonliittoon, pilkkasivat he häntä hirveästi, Mutta siitä\nhän ei vähintäkään välittänyt. — Suoma on koko koulun avuliain tyttö.\nAina kun hän näkee jonkun, jota hän voi palvella, on hän heti paikalla\nvalmis. Hän kantoi vanhan emäntä Luukkkosen vesiämpärin, hän selitti\nläksyn Reinilän Annille, hän oli Penttisellä ja auttoi emäntää lasten\nvaatteiden paikkaamisessa. — Urho koettaa aina rakentaa rauhaa, kun\ntoiset pojat kinastelevat, ja sitten hän on kierrellyt ympäri kylää\nhankkiakseen Koitolle uusia tilaajia. — Ja Vilho ja Saima kokoovat\nkerran kuukaudessa kaikki kylän lapset kotiinsa suureen tupaan ja\nleikkivät Toivonliittoa heidän kanssaan. — Kas niin, nyt ei minulla ole\nenää mitään kerrottavaa.\n\nTonttuisä: No, siinähän olikin jo koko joukko hyviä ansioita. Tonttuisä\niloitsee ihan sielunsa pohjasta kuullessaan puhuttavan sellaisista\nkilteistä, kunnon lapsista. Kuulkaas nyt te toiset! Mitä on hipin ikävä\njoukko saava rangaistukseksi kaikista synneistään?\n\nNisse: Minä ehdotan, että me jollain tavoin nyt varoitamme heitä emmekä\nheti rankaise.\n\nNasse: Mutta, Tonttuisä, meidän on tarkoin pidettävä heitä silmällä ja\njos he eivät _tee parannusta_, niin kyllä he saavat nähdä, mitä sitten\nensi jouluna tulee.\n\nToiset: Oikein sanottu, hyvä, hyvä!\n\nTonttuisä: Ja entä kiltit lapset?\n\nNippe: Me kuiskaamme kaikille ihmisille, että pitäisivät paljon, paljon\nheistä, jotta niistä kilteistä lapsista olisi elämä oikein valoisa ja\nkaunis.\n\nNappe: Niin, ja sitten me vielä autamme heitä kaikissa tehtävissään,\nniin että ne sujuvat kuin tanssi.\n\nTonttuisä: Ja kaikkein paras palkinto on heille Jumalan mielihyvyys.\n\nTonttuisä: Hu, hu, huu miten pimenee; Onko teillä lyhdyt mukananne?\n\nTontut: Ei, meistä näytti kuu loistavan niin kirkkaasti, ettei niitä\ntarvittaisi.\n\nTonttuisä: No, sitten meidän on lopetettava täksi yöksi. Tulevana\nyönä jatkamme. Ottakaa silloin lyhdyt mukaanne! Silloin määräämme\njoululahjoja muille tytöille ja pojille sekä opettajalle.\n\n(Tontut sipsuttelevat pois paikoiltaan. Samassa tulee salissa\nvaloisempaa. He asettuvat piiriin ja pyörivät laulaen:)\n\n(Oma sävel).\n\n    Hoh, hoh, hoi, ja heh, heh, hei\n    Ei oo huolta, ei, ei, ei,\n    Ja näin sitä mennään hyörähdellään,\n    Pyörähdellään hiljalleen.\n\n    Heh, heh, hei ja hoh, hoh, hoi,\n    Eikä kukaan kieltää voi,\n    Ett’ tonttuja ollaan, hyörähdellään,\n    Pyörähdellään hiljalleen.\n\n    Hih, hih, hii ja hoh, hoh, hoo,\n    Täytyy rientää kotiin jo,\n    Ja näin sitä mennään hyörähdellään.\n    Pyörähdellään kotiin päin.\n\n\nTonttuisä (lyö kämmenensä yhteen ja keskeyttää piirihypyn, tontut\nkääntyvät lapsiin päin):\n\n    Mutta vaikka tonttuja\n    Ollaankin, niin lapsia\n    Vieraiksemme pyydämme,\n    Seuraks’ meille tulkaatte.\n    Majamme on matala,\n    Mutta kun on sopua,\n    Niin on tilaa kylliksi.\n    Pistetään siis marssiksi\n    Ja lähdetäänpä joukolla\n    Nyt syömään tonttuin namuja!\n\n(Tontut lähtevät parittain ja lapset seuraavat heitä laulaen:) (Sävel:\nArvon mekin ansaitsemme.)\n\n    Ystävinä mennään sitte,\n    Vaikka ootte tonttuja.\n    Kauniisti te hyppelitte.\n    Laulukin oi' kaunista.\n    Mutta kaikkein kauneintanne\n    Annoitte te neuvoissanne.\n    Lal la la j.n.e.\n\n(Sitte saapuvat he yhdessä tonttujen kuusilla, sammalilla y. m.\nkoristettuun asuntoon luokan sivulla. Tontut jakavat lapsille nisusia\nja omenia. Kun lapset lähtevät, laulavat tontut jäähyväisiksi:) (Sävel:\nJuokse porosein.)\n\n    Mekin lapsia\n    Ollaan oikeita,\n    Vaikka luultiinki\n    Tonttu-ukoiksi.\n    Hyvästi nyt vaan.\n    Toiste tavataan!\n\n    Toivomme on se,\n    Että saisitte\n    joulun riemuisan,\n    Oikein ihanan,\n    Juhla verraton\n    Joulust’ tulkohon!\n\n\n\n\nJoulu-aattona.\n\n\nHenkilöt: Joulupukki, Nisse ja Nasse.— tonttuja, Pekka, Eeva, Eero,\nLiisa, Lauri, Anna, Matti, Ville, Elli, Yrjö — koululapsia.\n\n(Näyttämö kuvaa koulusalia, jonne lapset ovat kokoontuneet joulukuusen\nympärille.)\n\nLapset (pyörivät piirissä kuusen ympärillä ja laulavat; sävel:\n\"Tervehtii jo meitä — \").\n\n    Taas on joulu meillä,\n    Juhla armahin.\n    Lunta onpi teillä —\n    Tuli sittenkin!\n    Pimeyden poistaa\n    Kuusi kaunoinen,\n    Niinkuin tähdet loistaa\n    Silmät pienoisten.\n    Joulu, valon juhla,\n    Ilon, riemun vaan,\n    Kaikille se tuhlain\n    jakaa lahjojaan!\n\n    Joulu-ukko kulta,\n    Saavu sukkelaan!\n    Saisikohan sulta\n    Hieman makeaa?\n    Vielä paljon muuta\n    Sulla varmaan on.\n    Kunhan pussis suuta\n    Avaat verraton!\n    Pekka ottais’ pyssyn,\n    Eeva es’liinan,\n    Matti talvimyssyn,\n    Lauri lapikkaat!\n\n(Kolkutusta kuuluu ovelta, lapset avaavat oven ja sisään astuu\njoulu-ukko. Tytöt niiaavat syvään, pojat kumartavat.)\n\nPukki: Hyvää iltaa, hyvää iltaa, armas pikkuväki! Kauaksi kuulin\nheleän laulunne. Vai pukin pussia vuotetaan! Kukapa ei teitä tahtoisi\nilahuttaa, jouluporsaat. Oh, oikein vanhoja silmiäni huikasee — en\ntiedä mitkä enemmän loistavat, kynttilätkö, vai teidän katseenne,\npienet ystävät. No, kuinka teidän laitanne nyt on? Oletteko olleet\nkilttejä ja ahkeroita?\n\nEeva (niiaten): Koetettu ainakin on, pukkisetä.\n\nPukki (nipistäen Eevaa poskesta): Vai niin, typykkä, jos kerran olette\nkoettaneet olla kilttejä, on joulupukki teihin tyytyväinen. Mutta\nennenkuin jaan lahjani, tekee minun mieleni kysyä teiltä, tahdotteko te\nmyöskin ensi vuonna koettaa olla oikein kilttejä ja tottelevaisia.\n\nKaikki: Kyllä, kyllä, hyvä joulupukki, kyllä me tahdomme koettaa.\n\nJoulupukki: Mutta rakkaat voileivänpopsijat ja rasavillit, tietäkää,\nettä minä olen utelias ukko. Tahtoisin kernaasti vielä myös tietää,\nmitä te toivotte tulevaisuudelta. Onko joku teistä ajatellut sitä?\n\nMatti: Kyllä, monta kertaa, rakas joulupukki.\n\nEeva: Pukki kulta, me leikimme aina kotona \"Mitä sinä toivot\" tai\n\"Millaista on, kun me tulemme suuriksi\".\n\nJoulupukki: No, nyt minä istun tähän teidän keskellenne ja te saatte\nruveta kertomaan. (Kaikki lapset kokoontuvat pukin ympäri. Ei kukaan\nkäännä selkäänsä katsojiin päin tai asetu ukon eteen.) Sinä pikku Eeva\nsaat ensin kertoa, mitä sinä aijot tehdä.\n\nEeva (arasti): Mutta ethän naura, jos sen sanon.\n\nJoulupukki (silittäen hänen päätään): Sano, sano, pikku tyttöseni!\n\nEeva: Oi, pidän niin paljon nukeista ja tiedän, kuinka sanomattoman\nikävää on, kun ei ole omaa nukkea. Perustan suuren nukketehtaan ja jaan\nsitten joka joulu nukkeja kaikille köyhille pikku tytöille.\n\nJoulupukki: Olet vielä hyvin, hyvin pieni, Eevaseni, mutta sinulla on\nhyvä sydän ja voit sen kautta suuria aikaansaada.\n\nEeva (niiaten): ja sitten — sitten — Joulupukki (kehottaen): Mitä\nsitten?\n\nEeva: Tahtoisin tulla yhtä hyväksi kuin äiti. Et usko, kuinka hyvä hän\non.\n\nJoulupukki: Nyt ainakin uskon, Eeva.\n\nEero (vakavana): Minä toimitan maattomille maata, niin että ei\nkenenkään tarvitse kontuaan jättää, vaan että oman tuvan voi omalle\npalstalle rakentaa. Silloin paljon kurjuutta ja kyyneliä säästyy.\n\nJoulupukki: Mitä sinä tiedät kurjuudesta ja kyynelistä, pikku mies?\n\nEero: Isän täytyi lähteä torpastaan viime syksynä — nyt asumme Anttilan\nsaunassa.\n\nJoulupukki: Me toivomme että uusi aika on koittava, se sinulle voimaa\nkärsimään antaa, kunnes käsivartesi on voimakkaaksi kasvanut.\n\nLiisa: Sanoit, että uusi aika koittaa — silloinhan tytötkin saavat\nvapaasti toimia?\n\nJoulupukki: Kaikki, kaikki naiset ja miehet yhteisvoimin yhteistyöhön\nkodin ja isänmaan hyväksi.\n\nLiisa: Sitten kun Eero on toimittanut maattomille maata, kuljen\nminä mökistä mökkiin, torpasta torppaan ja koetan opettaa ihmisiä\nrakastamaan kotikontuansa, etteivät he sitä jätä, vaan kaikki voimansa\nsen edestä uhraavat.\n\nAnna: Ota minut mukaasi, Liisa, kulkemaan mökistä mökkiin, kodista\nkotiin. Minä järjestystä ja puhtautta opetan. Siisti, kaunis ympäristö\ntekee mielen iloiseksi ja virkeäksi, ja ilo ja sopusointu asuvat\nkotoisen kurkihirren alla.\n\nJoulupukki: Pidän teistä, tytöt, mutta älkää väsykö kesken.\n\nLauri: Minä olen Toivonliiton poika ja olen oppinut, että Suomen suurin\nkirous ovat väkijuomat. Sitten vasta voidaan ryhtyä parannuspuuhiin,\nkun ne ovat poissa. Minä raittiudelle elämäntyöni uhraan.\n\nElli: Nälkä vie meiltä sielun ja ruumiin voimat. Minä perustan suuren,\nsuuren keittiön, jossa kaikki köyhät saavat ruokaa eikä kenenkään\nlapsen tarvitse lähteä kerjuulle, vaan jokainen pienokainen saa olla\nisän ja äidin luona ja huolettomana viettää lapsuutensa päivät.\n\nMatti (vanhin joukosta): Kouluja me ennen kaikkea tarvitsemme. Vasta\nkun tietämättömyys kansastamme katoaa, koittaa Suomelle onnen päivä.\nMinä joka kylään kouluja perustan.\n\nJoulupukki: Sinä Pekka olet niin miettiväisen näköinen, mitä sinä aijot\ntehdä?\n\nPekka (isompi poika): Äiti aina sanoo siellä kotona, että kansamme onni\nriippuu siitä että se tuntee Jumalan ja seuraa Hänen tahtoansa. Minä\naijon papiksi ja koetan auttaa kansaani siinä suhteessa.\n\nJoulupukki: Oikein teet, nuori ystävä; ja nyt, pikku Ville, on sinun\nvuoroosi.\n\nVille (hyvin pieni poika): Rakas joulupukki — älkää suuttuko, mutta\nminä lyhennän kaikkien pikku poikien läksyt, että he vähän enemmän\nennättävät juosta ulkona.\n\nJoulupukki (taputtaen Villeä päähän): Sinä pieni piimäsuu, et ainakaan\nnäytä siltä, että läksyt sinua olisivat rasittaneet! (Iloisesti.)\nOlette kaikki hyviä lapsia ja uskon varmasti, että yhdessä voimme tehdä\npaljon hyvää Suomelle. (Taputtaen käsiään.) Hoi, veitikat, Nisse ja\nNasse, missä viivytte? Pikkuväki on ollut kilttiä koko vuoden ja aikoo\nvast'edeskin olla. Nyt avataan pussin suu ja saa nähdä eikö sieltä\nlöydy yhtä ja toista makeaa ja hauskaa. (Lapset supisevat iloisesti\nkeskenään. Nisse ja Nasse, kaksi tonttua, tulevat ja laulavat:)\n\n    Terve teille, lapset,\n    Vanhat tuttavat,\n    Pienet valkohapset,\n    Äidin porsahat!\n    Kylmä ompi siellä,\n    Lumi peittää maan —\n    Tontut ilomieliä\n    Tänne tallustaa.\n    Täällä lämpiävät\n    Vanhat sydämmet.\n    Terve kerran vielä,\n    Lapsi-kultaset!\n\n(Joulupukki puuhaa pussin kanssa. Tontut kantavat omenakoria ympäri\ntarjoten jokaiselle.)\n\nNisse: Katsokaa, pienet, kuinka kauniita punaisia omenoita! Aivan kuin\nteidän poskenne, omenanjyrsijät!\n\nNasse: Ne ovatkin kasvaneet Tonttulan joulupuun oksilla ja pienin ja\nkaunein joulunhengettäristä poimi ne ja lähetti teille.\n\nEeva: Rakkaat tontut, antakaa minulle kaikkein suurin ja kaunein omena.\n\nNisse (katsoen Eevaa silmiin): Mitä — oletko sinä, pikku typykkä, jo\nnoin itsekäs? Minun täytyy varmaankin antaa sinulle kaikkein pienin.\n\nEeva (arasti, niiaten): Veisin sen sairaalle veikolleni, tonttu-setä.\nHän ei saa ollenkaan nähdä joulukuusta tänä vuonna.\n\nNisse: Vai niin onkin asianlaita. Sitten annan sinulle kaksi omenaa.\n(Eeva kiittää.)\n\n(Yrjö on koko ajan seisonut erillään muista. Tonttu vetää hänet esiin\nja vie pukin luo.)\n\nNasse: Kuka tämä on, joka ei näytä ollenkaan iloiselta?\n\nPukki (ottaen Yrjöä kiinni olkapäästä): Kuka sinä todella olet? En ole\nhuomannut sinua ollenkaan koko iltana. Tulitko nyt vasta?\n\nYrjö: Olen kyllä ollut täällä alusta asti. Mutta — mutta — en ole\nkoettanutkaan olla kiltti. Olen monasti ollut laiska ja tottelematon\nja sain niin huonon todistuksen, että äiti itki kauvan aikaa. Enhän\nnyt voi olla iloinen. Kuusen kynttiläthän ovat vain hyviä varten. Oi,\npukki-setä, anna minun lähteä täältä pois!\n\nPukki: Sinusta koituu vielä kunnon mies, joulu on sovinnon ja hyvien\npäätöksien juhla. Katso, kuinka kuusen kynttilät tuikkivat kirkkaasti\nikäänkuin tahtoen rohkaista sinua vast'edes olemaan hyvä. Joka\navomielisesti pahat tekonsa tunnustaa, hän saa täydellä sydämellä\nottaa osaa jouluiloon. Iloitse siis, poikaseni, meidän kanssamme.\nJouluilo, kuusi, makeiset — kaikki on myös sinua varten. — Tämä on\nollut ihmeellinen jouluilta. Luulen, että pienet ystäväni sen kauan\nmuistavat. Vakavuus ja ilo ovat käyneet käsi kädessä. Mutta kuusen\nympäri piiriä pyörimään joka mies — sitten Nisse ja Nasse saavat jakaa\nkullekin käärönsä. (Kaikki käyvät piiriin kuusen ympärille ja laulavat,\nsävel: \"Me kainoja, pieniä, heikkoja vaan\":)\n\n    Oi, laulaos lapsi, kun laulaa sä saat —\n    Nyt lumi se peittävi metsät ja maat -—\n    Vaan yö kun on kylmin ja pisin, niin tuo\n    Se armahan joulun taas pienoisten luo.\n\n    ja kuusi on kaunis ja kirkas — ja vie\n    Se aatteemme tähtiin — ei suruja lie.\n    Oi, kaunis on lapsuus ja jouluinen yö —\n    Ja kohta se alkaa se elämän työ!\n\n        (Esirippu.)\n\n\n\n\nLaurin ja Liisan seikkailut.\n\nYksinäytöksinen satunäyteimä leikkineen ja lauluineen.\n\n\nHenkilöt: Lauri, torpanpoika, 9 vuotias. Liisa, hänen sisarensa, 7\nvuotias. Päivänsilmä, saloseudun hyvä hengetär. Pikku, Lippo, Teppo,\nTippi, Pukki, Hippi y.m. tonttuja. Vähintäin kaksi noitaa.\n\n\nENSIMÄINEN KUVAELMA.\n\nMetsä, muutamia kiviä, joilla lapset voivat istua.\n\n(Lauri ja Liisa tulevat oikealta. Lauri kulkee edellä ja pitää Liisaa\nkädestä.)\n\nLiisa: En jaksa enää… Olen niin väsynyt.\n\nLauri: Niin olen minäkin…\n\nLiisa: Istukaamme jonnekin…\n\nLauri: On jo niin myöhäistä…\n\nLiisa: Mutta minä en jaksa enää, jalkojanikin särkee.\n\nLauri: Meidän kai täytyy sitten levähtää.\n\nLiisa: Ainoastaan pieni hetkinen. Katso, tuossa koivun alla on hyvä\npaikka! (Menevät koivun luo ja Liisa on istumaisillaan kivelle.)\n\nLauri: Ei, istu sinä, Liisa, tuohon mättäälle, siinä sinun on parempi;\nminä istun kivelle.\n\n(He istuutuvat. Puitten välistä kurkistelee tonttuja, jotka uteliaina\nkatselevat lapsia.)\n\nLiisa: Lauri! Eikö sinulla ole mitään taskuissasi?\n\nLauri: Mitä sitten?\n\nLiisa: Jotakin syötävää; leivänpalanen taikka korpunmureno?\n\nLauri: Ei minulla ole mitään. Minun on itsenikin hirveä nälkä. Jospa\ntuolla kukkulan luona kasvaisi marjoja!\n\nLiisa (huolestuneena): Ei, älä lähde luotani, älä jätä minua!\n\nLauri: Janokin minun on.\n\nLiisa: Niin minunkin. Miksi lähdimmekin niin kauaksi kotoa…\n\nLauri: Kyllä siinä tyhmästi teimme.\n\n(Lapset painautuvat lähemmäksi toisiaan, Liisa laskee Laurin polvelle\nkätensä, johon Lauri tarttuu.)\n\nLauri ja Liisa laulavat: (sävel \"Kukkuu kukkuu\".)\n\n    Metsähän synkkään eksyneet oomme.\n    Ilta jo meidät kiinni saa —\n    Ei näy tietä, potkua,\n    Joka meidät johtaisi kotia.\n\n    Metsä on suuri ja synkkä ja kolkko,\n    Kannot ja pensahat peljättää.\n    Yksin ja heikkona laulamme vaan,\n    Äänemme kauas ei kuulukkaan!\n\n(Lapset nukkuvat.)\n\n\nTOINEN KUVAELMA.\n\n(Edelliset. Tontut hiipivät näyttämölle toinen toisensa jälkeen.)\n\nPukki (hiljaa): Lippo!\n\nHippi (viitaten kädellään): Teppo!\n\nLippo: Nyt he vaikenivat!\n\nTeppo: Minä luulen, että he ovat nukkuneet!\n\nPukki ja Hippi: Menkäämme katsomaan heitä!\n\nPikku (hiipii muiden edellä ja katselee Lauria ja Liisaa): Hiljaa,\nhiljaa! He nukkuvat toden totta. Silmät ovat painuneet kiinni ja\nhengitys on syvä ja tasainen. — Siinä ovat Lauri ja Liisa kaukaa\ntorpasta.\n\nLippo (ihmeissään): Oikeita ihmislapsiako! Kaikki tontut (paitsi\nPikku): Sellaisia emme ole koskaan ennen nähneet!\n\nTeppo: He ovat niin herttaisen näköisiä.\n\nLippo (kumartuu Laurin yli): Voi, katsokaa, kuinka hänellä on pienet,\nvalkoiset kädet!\n\nPukki (varovasti koskettaen Liisan pukua): Kuinka sukkelat vaatteet\nheillä on päällään!\n\nHippi (Pikulle): Miksi eivät he ennemmin ole tulleet tänne?\n\nPikku: Heidän kotinsa on kaukana täältä, eivätkä he saa lähteä yksin\nmetsään.\n\nTeppo ja Hippi: Tiedätkö sinä jotakin heistä, Pikku?\n\nPikku: Hiljaa, hiljaa, etteivät he herää! Muistatteko sitä vanhaa\ntonttua, jonka kerran tapasimme hietakuopan luona?\n\nLippo: Tarkoitatteko häntä, jolla oli vielä valkeampi ja pitempi parta\nkuin sinulla.\n\nPikku: Häntä juurii Hän on Laurin ja Liisan kotitonttu ja näkee heidät\njoka päivä.\n\nTeppo: Mitä hän on heistä kertonut?\n\nPikku: (Toiset tontut kuuntelevat tarkoin, toiset katselevat yhä\nlapsia.) Niin — kerran kesällä, kun satoi ja myrskysi, lensi\npääskysen poika talliin ja istui siellä hetkisen eräällä orrella\nhieman Iämmitelläkseen. Mutta kun se aikoi taas lentää ulos, ei se\nosannutkaan. Se lensi yhtä mittaa ikkunaa kohti niin että ruudut olivat\nsärkymäisillään. Silloin sattuivat siihen Lauri ja Liisa, ottivat\nlinnun kiinni ja antoivat sille vapauden.\n\nTeppo: Se oli oikein.\n\nLippo: Niin, se oli oikein.\n\nPikku (jatkaa): Toisen kerran taas — talvella — olivat Lauri ja Liisa\nyksin kotona. Silloin tuli torppaan köyhä vaimo pienen tyttönsä kanssa.\nHe olivat niin väsyneitä ja nälkäisiä— eivät olleet nähneet ruokaa koko\npäivänä. Lauri käski heidän istua ja Liisa lämmitti heille lientä, joka\noli jäänyt päivälliseltä, ja kun vieraat lähtivät pois, vetivät Lauri\nja Liisa heidän kelkkaansa aina veräjälle asti.\n\nPukki: Siinä he tekivät oikein.\n\nHippi (innoissaan): jatka, jatka, sinä tiedät kyllä jotakin vielä.\n\nPikku (siirtyy vasemmalle): Tulkaa, siirtykäämme vähän kauemmaksi\nlapsista. Nyt minä kerron teille jotakin oikein kauheaa!\n\nPukki: Mitä sitten?\n\nPikku (salaperäisesti): Eräänä yönä, kun torpassa jo nukuttiin, kuului\nyht'äkkiä hirveä melu. Tuvassa oli aivan pimeä, eikä kukaan tietänyt\nmistä se tuli. Torpan isäntä raapaisi tulta tikkuun ja — voitteko\naavistaa, mitä hän näki? (Katselee kysyvästi toisiin.) Mustan kissan,\njoka oli tarttunut hännästään pöydän jalkaan eikä päässyt irti, vaikka\nkuinka olisi rimpuillut.\n\nPukki ja Hippi: Mitä sinä sanot?\n\n(Liikettä tonttujen kesken.)\n\nPikku: Kyllä se on ihan totta! Kissan häntään oli solmittu pitkä nuora\nja nuoran päässä oli suuri paperitollo. Nuora oli kietoutunut pöydän\njalan ympärille eikä kissa päässyt mihinkään!\n\nHippi (kauhuissaan): Voi hirveätä!\n\nPukki: No, kuinka sitten kävi?\n\nPikku: Lasten isä leikkasi nuoran poikki ja kysyi lapsilta tiesivätkö\nhe, kuka oli tehnyt pahaa mirrille?\n\nLippo: No, entä sitten?\n\nPikku: Lauri ja Liisa tunnustivat tehneensä. Tuvassa oli paljon hiiriä\nja he olivat tahtoneet pelotella niitä paperin ratinalla. Lauri oli\npitänyt kiinni kissasta ja Liisa oli solminut nuoran häntään. Sitten\nolivat he antaneet kissan juosta.\n\nPukki: He saivat varmaan toria isältään.\n\nPikku: Ensin kyllä, mutta sitten he saivat anteeksi. Ja äiti lohdutti\nja suuteli heitä, sillä he itkivät katkerasti, ja kaikki oli taas hyvin.\n\nHippi: Se oli oikein! Eiväthän lapset tahallaan tehneet pahaa kissalle.\nTeppo (hypähtäen ylös): Minäpä tiedän jotakin hauskaa!\n\nPikku (varottaen): Ole kaikella muotoa hiljempää, ettet herätä lapsia.\n\nPukki: Mitä sinä tiedät, Teppo?\n\nTeppo: Minä tahdon tehdä hyvää lapsille, pidän heistä niin paljon!\n\nMuut tontut: Me myös!\n\nTeppo (painolla): Lapset ovat olleet hyviä eläimille. Minäpä tuon\nheille mansikoita!\n\nPukki: He ovat auttaneet köyhiä. Minäpä annan heille mustikoita.\n\n(Teppo ja Pukki poistuvat vasemmalle. Tippi ja Hippi keskustelevat\nhiljaa keskenään vähän etäämpänä muista.)\n\nPikku: He ovat puhuneet totta isälle ja äidille. (Sivelee miettiväisenä\npartaansa.) Mitähän minä heille antaisin?\n\nLippo: Ja minä!\n\n(Tippi ja Hippi poistuvat oikealle.)\n\nPikku: Varroppas! Heidänhän oli jano. Kaivakaamme heille lähde!\n\nLippo (iloisesti): Aivan oikein!\n\nPikku: Lähde sinä hakemaan lapioita, minä olen niin kauan lasten luona.\n(Lippo juoksee vasemmalle. Pikku menee lasten luoja katselee heitä\nmiettiväisenä.) Jos torpan vanha kotitonttu kuolisi, tahtoisin hänen\npaikkansa. Hoitaisin niin hyvin hevoset, lehmät ja kaikki kotieläimet,\nmutta ennen kaikkea katsoisin Laurin ja Liisan perään.\n\nLippo (juosten vasemmalta): Tässä ovat lapiot!\n\nPikku: Hyvä! (Osottaa vasemmalle.) Tuossa kiven luona on hyvä paikka.\n\nLippo: Aivan niin! (Kaivavat.)\n\nPikku: He tulevat varmaan hyvin iloisiksi herätessään!\n\nLippo: Luonnollisesti.\n\nPikku: Mutta heillä ei ole mitään astiaa, jolla he joisivat.\n\nLippo: Minäpä laitan heille napun tuohesta!\n\nPikku: Tee se, Lippo.\n\n(Lippo menee, kiskoo tuohta koivusta ja tekee napun.)\n\nTeppo (tulee vasemmalta marjatuokkonen kädessä ja menee lasten luo):\nMä mansikat maireimmat luoksenne kannan, Ne metsien lahjana teille nyt\nannan!\n\n(Asettaa tuokkosen Liisan viereen.)\n\nPukki (tulee heti Tepon jälkeen samalta suunnalta; hänelläkin on\nmarjatuokkonen kädessä): Mä kauneimmat mustikat vieraille tarjoon, Ja\nkätken ne kukkivan kanervan varjoon!\n\n(Asettaa tuokkosen Laurin viereen.)\n\nPikku (on saanut lähteen valmiiksi): Nyt vettä te lähteestä kirkkaasta\nsaatte.\n\nLippo (tulee nappuineen lähteen luo): ja nappua tätä myös katselkaatte!\n\nTeppo (katsellen lapsia): He liikkuvat.\n\nPukki: He heräävät.\n\nPikku: Hiljaa, hiljaa, nyt täytyy meidän lähteä pois!\n\n(Kaikki tontut menevät.)\n\n\nKOLMAS KUVAELMA.\n\nLiisa (on herännyt ja katselee ympärilleen, löytää marjatuokkosen ja\nnykii Lauria): Lauri, Lauri, heräähän toki! Minä olen löytänyt suuren\nmansikkatuokkosen!\n\nLauri (unisena): Minä näin juuri niin kaunista unta. Mitä sinä sanoit?\n\nLiisa (näyttäen hänelle tuokkosta): Kas, mitä minä olen löytänyt!\n\nLauri: Mistä ihmeestä?\n\nLiisa: Ajatteles, se oli ihan minun vieressäni, kun heräsin!\n\nLauri: Nyt voimme juhlia. Minäpä laitan sinulle pienen oksan, että\nvoit syödä sillä marjoja. (Nousee ja aikoo lähteä oikealle; löytää\nmustikkatuokkosen.) Mutta täällähän on toinenkin tuokkonen! Ja aivan\ntäynnä mustikoita!\n\nLiisa: Mitä? (nousee ylös.)\n\nLauri (näyttäen tuokkosta): Etkö näe? Ja ihan täynnä mustikoita!\nEläköön! Nyt me voimme kuin kuninkaat! Syö sinä omasta tuokkosestasi,\nniin minä pidän huolen omastani. (Taittaa pienen oksan ja antaa\nsiskolleen.) Kas tässä! (He syövät.)\n\nLiisa: Merkillistä kun emme heti huomanneet marjatuokkosia!\n\nLauri: Niin se oli tosiaankin ihmeellistä! (Keskustellessaan kulkevat\nlapset vähän vasempaan.)\n\nLiisa (huomaa lähteen): Ja tuossahan on mitä kirkasvetisin lähde!\n\nLauri: Ja tuossa tuohinen nappu! Minä juon heti! (Juo.)\n\nLiisa (istuutuu Laurin viereen): Anna sitten nappu minulle. Äläkä vaan\njuo kaikkia, Lauri.\n\nLauri (juotuaan): Tässä on! (Antaa napun Liisalle, joka juo. Lauri\nsiirtyy keskelle näyttämöä.) Tiedätkö mitä, Liisa? Nyt tunnen itseni\nniin reippaaksi, että voisin kävellä vaikka sata peninkulmaa. Enkä minä\npelkäisi, vaikka kaikki metsän pedot hyökkäisivät kimppuuni!\n\nLiisa (on juonut ja tulee Laurin luo): En minäkään.\n\nLauri (matalammalla äänellä): Kuule, Liisa, kun tulemme kotiin,\nsanomme isälle ja äidille, että eksyimme metsässä.\n\nLiisa: Mutta jos he saisivat tietää asian oikean laidan.\n\nLauri: Mutta ei kukaan ole nähnyt meitä täällä saloseudussa.\n\nLiisa: Mutta mitä me vastaamme heille jos he kysyvät, missä me olemme\nviipyneet näin kauan? Lauri (miettiväisenä): Sanotaan, että me\npaimensimme lehmiä haassa.\n\nLiisa: Sen me teemmekin.\n\nNoidat (ensin kauvempana metsässä, sitten lähempänä): Hahah hahahhah\nhihhihhih hohhohhohhohhoo.\n\nLiisa (peljästyneenä): Mitä se on? Lauri, mitä se on?\n\nLauri (myöskin peloissaan): Niin, mitä se on?\n\nLiisa: Kunhan eivät vaan noidat olisi liikkeellä!\n\n(Noidat tulevat hyppien ja käsivarsiaan heiluttaen joka suunnalta.)\n\nLauri: Tuossa ne tulevat.\n\n(Lapset painautuvat tuskaisina toisiinsa.)\n\n\nNELJÄS KUVAELMA.\n\nEdelliset ja noidat.\n\nNoidat (laulavat ja tanssivat kiivain liikkein lasten ympärillä. Sävel\n\"Ukko Noa\"):\n\n    Hah hah hah hah haa — j.n.e.\n    Lapset vuoreen viedään,\n    Ei ne tiestä tiedä —\n    Käärmeennahkaan, käärmeennahkaan\n    Siellä puetaan!\n\n    Hah hah hah hah haa — j.n.e.\n    Lapset pannaan istuun\n    Suureen rautakistuun,\n    Siellä heitä, siellä heitä\n    Noidat tirkistää.\n\nLiisa (noitain tanssiessa): Hui, kuinka hirveästi minä pelkään!\n\nLauri: Niin minäkin.\n\n(Noidat tulevat yhä lähemmäksi lapsia.)\n\nLiisa (tuskaisena): Nyt he vievät meidät!\n\n(Noidat alkavat taas tanssia ja laulaa.)\n\n    Hah hah hah hah hah haa — j.n.e.\n    Lapset on niin pienet\n    Juur’ kuin kärpässienet,\n    Noidat heitä, noidat heitä tukisteievat.\n\n    Hah hah hah hah hah haa — j.n.e.\n    Noitain sali laaja\n    Noitaparvi taaja\n    Siellä aina, siellä aina\n    hyppii harakkaa.\n\nLiisa (noitain yhä tanssiessa): Muistatko, Lauri, äidin sanoneen, että\njos joskus joutuu suureen vaaraan, tulee rukoilla Jumalalta apua?\n\nLauri: Muistan kyllä. Tehkäämme se. (He rukoilevat: Liisa katselee\nkädet ristissä taivasta kohti, Lauri tuijottaa totisena maahan. —\nNoidat alkavat taas laulaa ensimäistä värssyä, mutta vähitellen käyvät\nheidän liikkeensä hitaammiksi ja heidän äänensä heikkenee.)\n\n\nVIIDES KUVAELMA.\n\nLauri, Liisa ja Päivänsilmä.\n\n(Päivänsilmä tulee vasemmalta, noidat ovat lakanneet laulamasta ja\npoistuvat näyttämöltä.)\n\nLauri (ihmeissään Päivänsilmälle): Kuka olet? Päivänsiltnä: Olen\nPäivänsilmä.\n\nLiisa: Olet vannaan enkeli, kun olet niin kaunis.\n\nPäivänsilmä: En, lapseni. Olen metsän hyvä haltijatar.\n\nLauri: Metsän hyvä haltijatarko!\n\nPäivänsilmä: Minä hallitsen salomaan kaikkia voimia. Kaikki minua\ntäällä tottelevat.\n\nLiisa: Mutta miksi annoit noiden hirveitten noitain pelottaa meitä niin\nkovin?\n\nPäivänsilmä: Sentähden, että te aioitte valehdella.\n\nLauri: Se oli sangen pahasti tehty.\n\nLiisa: Niin olikin.\n\nLauri (rukoilevasti): Etkö enää koskaan anna noitien pelottaa meitä,\nPäivänsilmä?\n\nPäivänsilmä: En, jos lupaatte aina olla kilttejä ja kuuliaisia.\n\nLauri ja Liisa: Me lupaamme ainakin koettaa tästä lähtien.\n\nPäivänsilmä (silittäen Liisan tukkaa ja katsellen ystävällisesti\nmolempia lapsia): Siinä tapauksessa minä pidän teistä oikein paljon.\n\nLauri (miettiväisenä): Eikö silloin tarvitse pelätä, kun on kiltti?\n\nPäivänsilmä (vakuuttavasti): Ei, poikaseni!\n\nLiisa: Kun me vaan osaisimme kotiin!\n\nPäivänsilmä: Kyllä te osaatte, minä näytän teille tien. — Tuolla\nvasemmalla on korkea harju; kun nousette sille, näette sieltä pienen\npunaiseksi maalatun, valkeanurkkaisen tuvan ja – – –\n\nLauri (iloisesti): Sehän on meidän kotimme!\n\nLiisa: Niin, sehän on koti!\n\nLauri: Kuinka sinä olet hyvä, kun johdat meidät jälleen isän ja äidin\nluo!\n\nLiisa: Sinä meille varmaan marjatkin annoit?\n\nLauri: Ja annoit lähteen pulputa maasta.\n\nPäivänsilmä: Minä en sitä tehnyt, mutta jos vähän varrotte, saatte\nnähdä tuntemattomat ystävänne.\n\n(Nousee kivelle, kohottaa taikasauvaansa metsää kohti ja lausuu\njuhlallisella äänellä:) Pikku, Lippo, Teppo, Tippi, Pukki, Hippi,\ntulkaa metsien suojasta, teitä Päivänsilmä kutsuu!\n\n(Lapset vetäytyvät oikealle.)\n\n\nKUUDES KUVAELMA.\n\nEdelliset. Tontut.\n\nPäivänsilmä: Hyvää päivää, pikku tontut! Kertokaa nyt, kuka piti huolta\nsiitä, ettei lasten tarvinnut nähdä nälkää eikä janoa?\n\nTontut: Me sen teimme.\n\nPäivänsilmä: Mitä sinä teit, Pikku-vanhus?\n\nPikku: Minä kaivoin lähteen.\n\nPäivänsilmä: ja sinä, Lippo?\n\nLippo: Minä laitoin napun.\n\nPäivänsilmä: Entä Teppo?\n\nTeppo: Minä poimin mansikat.\n\nPäivänsilmä: Ja Pukki?\n\nPukki: Minä poimin mustikat.\n\nPäivänsilmä: Entä te, Tippi ja Hippi?\n\nTippi ja Hippi: Me emme antaneet mitään.\n\nPäivänsilmä (nuhdellen); Miksi ette mitään antaneet?\n\nTippi: Tahdoimme antaa lahjamme viimeiseksi.\n\nHippi: Me tahdoimme antaa metsän kauneimman ja herttaisimman lahjan.\n\nPäivänsilmä (iloisesti): Sen aavistinkin. Antakaa nyt lahjanne lapsille!\n\n(Tippi ja Hippi menevät lasten luo seppeleet käsissä.)\n\nTippi ja Hippi:\n\n    Me metsien helmasta kukkaset haimme,\n    Ne keijujen karkelokentiltä saimme.\n    Ne onnen niin kirkkaan ja kaunihin tuottaa.\n    Voi Lauri ja Liisa ain’ lahjaamme luottaa!\n\n(Asettavat seppeleet lasten päihin.)\n\nPäivänsilmä: Ennenkuin jätätte meidät ja lähdette isän ja äidin luo,\nsaatte vielä katsella tonttu-ukkojen tanssia, että teille jää hauska\nmuisto metsäseikkailustanne. Kun kasvatte suuremmiksi ja tulette omin\npäin toimeen, saatte niin usein kuin tahdotte käydä meitä tervehtimässä\ntäällä suuressa ihmeellisessä metsässä. Täällä on iloa, totuutta ja\nvapautta! — (Asettuu sammaleiselle kivelle. Lapset seuraavat häntä. Hän\nkohottaa taikasauvaansa ja huutaa iloisesti tontuille:)\n\nNyt, tontut, laulaen tanssitaan Ja saloseudussa riemuitaan!\n\n(Tontut laulavat ja tanssivat. Sävel: \"Kukkuu, kukkuu\".)\n\n    Metsien kätköissä tontut ne hyörii,\n    Hiljaisna hiipii ja sipsuttaa —\n    Metsä on suuri ja rauhainen,\n    Tonttujen toimi on riemuinen.\n\n    Täällä me kylvämme, kaivamme aina,\n    autamme, neuvomme, holhomme vain.\n    Tuuli kun metsässä meille soi,\n    Tonttujen parvi se karkeloi.\n\n    Metsän me tunnemme ristin ja rastin.\n    Keijujen kanssa me kisaillaan —\n    Tonttujen toimi on riemuinen,\n    Metsä on suuri ja rauhainen!\n\nKaikki: Metsä on suuri ja rauhainen!\n\n(Kuvaelma: Päivänsilmä, Lauri ja Liisa seisovat taustassa, tontut\nkohotetuin käsivarsin seisovat puoliympyrässä oikealla.)\n\n    (Esirippu.)\n\n                Kirj. E. R.\n\n\n\n\nUusi vuosi saapuu.\n\nLaululeikki jouluillaksi.\n\n\nHenkilöt: Lumikuningatar, Joulu-ukko, Joulukuusen henki, Vanha vuosi,\nUusi vuosi, Toivo, Tonttuja.\n\nNäyttelypaikka muodostetaan kuusilla metsäksi.\n\nLumikuningatar (saapuu valkeassa verhossa, kristallikruunu päässä,\nvaltikka kädessä, tonttujen seuraamana, ja laulaa sävelellä \"Syksy on\ntullut\" j.n.e.):\n\n    Lehtensä riisui jo metsässä puu,\n    Kolkosti ulvovi myrskyjen suu;\n    Hyytynyt on puron hilpeä tie,\n    Lintujen laulua kuule et sie.\n    Viittaan (viittaa valtikallaan) — se kuolo on kukkasien;\n    Myrsky ne viskovi maan povellen.\n\nTontut (käsillään näyttäen ja viimeisen säkeen säveltä kerraten):\n\nTontutpa peitteheks luo kinoksen.\n\nLumikuningatar (laulaa):\n\n    Oksille puun, lumen notkistaman,\n    Aurinko luo valon raukeavan,\n    Hongat niin hiljaisna huokailevat,\n    Valtani suuruutta muistuttavat.\n    Hän, jonka kylmälle polvelleni\n    Painallan, jäiseksi kangistuvi.\n\nTontut:\n\nKeväällä tontut sen elvyttävi.\n\nLumikuningatar:\n\n    Rantahan hyrskivät lainehetkin\n    Kytkin ma vankkoihin kahleisihin,\n    Hyydytän kohmeiseks’ koko maan,\n    Käärin sen vaippahan valkoisimpaan.\n    Pohjolan taivas se hulmutkohon!\n    Täytetty kuoletustyöni jo on.\n\nTontut:\n\nVaan elon siemen on kuolematon.\n\nJoulu-ukko (saapuu pitkäpartaisena, turkkiin puettuna, kantaen\nleikkikaluja, pienen tytön, pientä sytytettyä joulukuusta kantavan\njoulukuusen hengen seuraamana, ja laulaa Lumikuningattarelle sävelellä:\n\"Sa Pohjolan maa ikitunturines\"):\n\n    Jos kuinkakin kammottu, peljätty oot,\n    Sun jälkiäs kuitenkin ma riennän;\n    Kun luonnon ja mielet sa kahleisin luot,\n    Niin saavun ma ja kahleen painon liennän.\n\nKaikki (kerraten):\n\nNiin saavut sa kahleen painon liennät.\n\nJoulu-ukko:\n\n    Ja riemu saa vallan ja juhlalaulu soi,\n    Sen sävelin sydän sulaks taipuu,\n    Ei kylmyys, ei puuttehet tuntua voi,\n    Rukoillen kaikki alas maahan vaipuu.\n\nKaikki:\n\nRukoillen kaikki alas maahan vaipuu.\n\nJoulu-ukko:\n\n    Mua suosivat vanhat; mua muistellessaan\n    He vuodattaa joskus kyyneleitä;\n    Mua suosivat lapsoset rakkaimpanaan,\n    Kuin kevät kaunis ilahutan heitä.\n\nKaikki:\n\nKuin kevät kaunis ilahutat meitä.\n\nJoulukuusen henki (sävelellä: \"Tääll’ yksinäni laulelen\"):\n\n    On kotini ihana kuusikko.\n    Sun hyvääs toivon mä;\n    Sytytin juhlavalos jo\n    Ma Herran nimessä.\n\n    Me pimeyden varjossa\n    Tääll’ ennen asuimme,\n    ja haltioita, peikkoja\n    Metsistä etsimme.\n\n    Vaan Kristus syntyi maailmaan,\n    Pimeyttä poistamaan,\n    Ijäisen toivon valkean\n    Sytytti loistamaan.\n\n    Vaan sallitko sä Kristuksen\n    Valaista elosi,\n    Pyhittää sielun, sydämen\n    Ja köyhän kotisi?\n\n_Vanha vuosi_ (valkopartainen, sauvan nojassa kulkeva ukko, saapuu ja\nlaulaa sävelellä: \"Ah mikä taitaa olla muu\"):\n\n    On raskas vanhan vaeltaa,\n    Näin hautaan horjun vaan;\n    Mun päiväni jo laskeaa,\n    Käteni raihnaan irroittaa\n    Ma aurasta jo saan.\n\n    Ma paljon matkalla näin\n    Iloa, murhetta;\n    Kaikk’ ohjaa Herra parhain päin.\n    Ja eteen lasten eksyväin\n    Tien näyttää korvessa.\n\n    Nyt ikuisuuden merehen\n    Vuos vanha vajoaa;\n    Uus aika sijaan siirräiksen —\n    Ma toivon että Luoja sen\n    Pyrinnöt siunoaa!\n\nLumikuningatar (puhuu):\n\n    Kevyttä jalan kapsetta ma kuulen\n    Kulettamana vienon öisen tuulen.\n    Vaan kuulkaa! (Kuuntelee.) Lähemmä se saapuvi.\n    Yön polkuja ken yksin astuvi?\n\nUusi vuosi (pieni tyttö tahi poika keveässä puvussa saapuu):\n\nKaikki (huutavat):\n\nUusi vuosi saapuu! Terve! Siunaus!\n\nVanha vuosi (puhuu):\n\n    Ei seisahtaa mun salli juoksu ajan.\n    Tok’ otsaa koitan nuoren vaeltajan.\n    (Laskee kätensä Uuden vuoden otsalle.)\n    Nyt, pieni vieras, valtani saat sa,\n    Saat yhden vuoden maata hallita.\n    On sulla neljän vuodenajan taika.\n    Hyvästi! Muista, kallista on aika!\n\n(Menee.)\n\nLumikuningatar (Uudelle vuodelle sävelellä: \"Laulava leivo, Virka sa\nvieno\"):\n\n    Pelkäätkö tietä\n    Tuntematonta?\n    Louhikot jalkasi\n    Haavoittavat;\n\n    Myrskyissä syksyn,\n    Tuiskuissa talven\n    Keväiset ruususi\n    Pois kuihtuvat.\n\n    Lapsonen, astelet\n    Äyräällä kuilun,\n    Sinne sa helposti\n    Suistua voit.\n    Taistelut tuimat\n    Rauhaasi uhkaa;\n    Tokko sa varmuutta\n    Kylliksi toit?\n\nUusi vuosi (laulaa):\n\n    Outoja en minä\n    Polkuja pelkää,\n    Luojani käskystä\n    Kun vaellan.\n    Myrskyn ja päivän,\n    Pilven ja liekin\n    Kaikki ne johtavi\n    Käs’ Jumalan.\n\nToivo (sinipukuinen tähtipoika, juoksee sytytetyn tähden kera sisään ja\nasettuu Uuden vuoden luo laulaen sävelellä: \"Honkain keskellä mökkini\nseisoo\"):\n\n    Toivo on seurassas,\n    Soihtua kantaa\n    Valkaisten ties läpi\n    Synkeän yön,\n    Intoa lietsovi,\n\n    Voimia antaa\n    Helteessä päivien\n    Vaivan työn\n       (Kiepauttaa tähteään.)\n    Sa toivon tähtönen,\n    Nyt loista riemuten\n    Taas halki aikojen vastaisten!\n    Sa toivon — — —\n    — — vastaisten!\n\nJoulukuusen henki (puhuu):\n\nEnnenkuin menemme kukin eri teillemme, laulakaamme yhdessä uuden vuoden\nvirtemme!\n\nKaikki (laulavat koraalin 21 sävelellä):\n\n    Jumala, Isä armoinen,\n    Suo meille vuosi siunauksen!\n    Sa voimallasi suojele\n    Maa isäin, kallis kotimme!\n\n    Sun puolees vuotten vaihtuissa\n    Suo sydämemme kohota;\n    Suit’ ajan lapset turvan saa\n    Muut tukeensa kun kadottaa.\n\n    Toivossa elon ikuisen\n    Suo, Herra, kasvaa lapsien\n    ja saakoon heidän työstänsä\n    Iloa lasten Ystävä!\n\n        Kirj. —talia. Suomeksi sovitteli Alpo Noponen.\n\n\n\n\nTähtipojat.\n\nJoululeikki.\n\n\nTämä joululeikki, joka esitettiin Helsingissä Nya Svenska Läroverket’in\njoulujuhlassa v. 1898, on sommiteltu vanhojen kansantarujen mukaan\nLoviisan ja Porvoon seuduilta. Suomeksi sovitti Matti Helenius.\n\nHenkilöt: Herodes, kuningas, Kolme tietäjää idästä, Tähden kantaja,\nTähtipoikia, niin monta kuin löytyy, Sotamiehiä.\n\n(Tähtipojat ja sotamiehet astuvat sisään, tähden kantaja etunenässä, ja\nasettuvat piiriin. Heidän takanaan Herodes ja Tietäjät Idästä, joista\nyksi on musta ja nimeltä Morian maan kuningas.)\n\nTähtipojat ja sotamiehet (laulavat):\n\n    Hyvää iltaa, hyvää iltaa joka\n    nainen ja mies, Tähtipojat tutut\n    vanhat tulla tännekin ties. Toivo-\n    tamme onnellista hyvää joulua siis.\n\n    Kirkas tähti taivahallen Idän\n    loistamahan Nousi saaden Idän\n    viisaat sitä kummeksimaan. Sitte\n    johti heidät tähti tänne Betlehemiin.\n\n(Tietäjät ja tähden kantaja astuvat esiin.)\n\nEnsimmäinen: Me ne kolme viisasta olemme, jotka Idästä tulleet ovat.\n\nToinen: Kuningas on syntynyt Juudassa, hänelle me tahdomme kunnioitusta\nosottaa.\n\nKolmas: Edessämme kulkee kirkas tähti, se tähti loistakoon joka\nainoalle.\n\nTähden kantaja: Minä olen se tähti, joka edellänne kuljen, seuratkaa\nsiis minua.\n\n(He kulkevat kerran ympäri a asettuvat sitte paikoilleen.) Tähtipojat\nlaulavat:\n\n    Toi maailmaan lapsen Betlehem, toi\n    Betlehem. Siks' riemuitsee Jerusalem.\n    Halle, halleluja! Hän makaa siellä\n    oljillaan, Tää Herra kaiken taivaan, maan,\n    Hänestä laulaa enkelit kiittäen Jumalaa.\n\n    Hän syntisille lohduksi, niin\n    lohduksi Maailman synnit sovitti,\n    Halle, halleluja! Kolm' yhtehinen\n    jumala, Meit armoitti, oi autuutta! Me\n    ylistämme armostaan suuresta Jumalaa.\n\nKuningas Herodeksen puku voidaan muodostaa kahdesta lakanasta tai\nsaalista.\n\nSotamiehen panssari tehdään pahvipalasista, jotka peitetään kulta- tai\nhopeapaperilla ja ommellaan päälletysten.\n\n(Herodes astuu esiin ja viittaa yhtä sotamiehistä nostamaan tuolia\nesiin. Istuutuu.)\n\nHerodes: Sotamies!\n\nSotamies: Mitä käskette, herrani ja kuninkaani?\n\nHerodes: Voitko sanoa minulle, missä ihmelapsi on syntynyt?\n\nSotamies: Betlehemissä, Betlehemissä, Juudan maalla.\n\nHerodes: Voitko myöskin sanoa, ketkä ne kolme miestä ovat, jotka ovat\ntulleet valtakuntaani?\n\nSotamies: Ne ovat Tietäjät Itäiseltä maalta, jotka ovat tulleet\npalvelemaan äsken syntynyttä Juudan kuningasta.\n\nHerodes: Tässä istun minä herrana ja kuninkaana valtaistuimellani.\nValtani ulottuu kauvas, kauvas. Satuloi kohta rautias orhini, ratsasta\nBetlehemiin. Tappamaan käske kaikki, jotka tohtivat vallasta kanssani\ntaistella.\n\nSotamies (vetää esim. miekkansa): Minä, kuningas Herodeksen uskollinen\npalvelija, kannan miekan oikeassa kädessäni ja tupen vasemmalla\nsivullani. Tappaa tahdon kaikki, jotka kuningas Herodeksen kanssa\ntohtivat vallasta taistella. (Menee ulos.)\n\nHerodes (Morian maan kuninkaalle): Mistä olet sinä, ja kuinka olet niin\nmusta?\n\nMorian maan kuningas: Jos musta olenkin, olen kai tuttu.\n\nTähtipojat: Hän on Morian maan kuningas!\n\nHerodes (vihaisesti): Jos oletkin herra ja kuningas sinäkin, täytyy\nsinun kumminkin langeta polvillesi ja palvella minua.\n\nMorian kuningas: Palvelijani lankee minun edestäni.\n\n(Taistelua Herodeksen ja Morian kuninkaan sotamiesten välillä,\nedellinen voittaa, jonka jälkeen Morian kuningas polvistuu Herodeksen\neteen, joka ojentaa valtikkansa häntä kohti.)\n\nHerodes: Minä suon sinulle armoni!\n\nSotamiehet (laulavat):\n\n    Keisarin tähden Herramme nähden\n    Käymme me riemuiten taistelohon.\n    Vihollista vastahan marssimme siis. Ja\n    jos tuhat kaatuvi siitä me viis.\n    Vihollista vastahan marssimme siis.\n    Hihei huhei, hihei huhei! Ja jos tuhat\n    kaatuvi siitä me viis.\n\nSotamies (palaa): Nyt tulen takaisin pyhästä, pyhästä Betlehemistä.\nUskokaa vaan, minun vertaistani ei löydy. Lapsen minä olen löytänyt\nja sen sydämeen miekkani pistänyt, ja todistukseksi siitä on miekkani\nterävä kärki veressä.\n\nHerodes: Kiitos, kiitos, palvelijani. Sinulle palkinnon tulen antamaan.\n(Herodes Ja palvelija poistuvat.)\n\nEnsimmäinen tähtipoika:\n\n    Hän pelastuu, hän pelastuu,\n    Ei häijyn juonet onnistu!\n    Mut tuhatvuotten takaakin\n    Kammolla kertoo joka suu\n    Viel’ murhaa lasten Raakelin!\n\nToinen tähtipoika:\n\n    Herodes on jo tuomittu,\n    Siks’ jättäkäämme muistonsa!\n    ja muistakaamme Jesusta\n    Vaan joulun lahjaa suurinta!\n\nKolmas tähtipoika: Nyt me olemme laulaneet teille kauneimmat laulumme.\nEhkä voisimme saada nyt hiukan kestitystä ennen talvipimeään lähtöä.\n\n(Heille annetaan omenia y.m.)\n\nKaikki laulavat:\n\n    Ja nöyrimmästi me kiitämme jälleen,\n    Nyt lahjoistanne mit’ annoitten.\n    Taivainen Luoja sen palkitkoon hällen\n    Ken avun antavi toisellen! Kiitos,\n    kiitos nyt vaan! Terve taas! Teidän avulla\n    mielenne tää Ei unheeseen Luojalta jää!\n    Kiitos, kiitos nyt vaan! Terve taas!\n\n(Lähtevät.)\n\n\n\n\nJoulupukki.\n\n(Joulu-leikki.)\n\n\nIloisesti.\n\n    Joulupukki joudu jo! Jo on tullut\n    joulu! Namusia annatko? Nyt jo loppuu\n    koulu. Lal lal lal lal\tlal lal\tlal lal lal lal\n    lal lal lal lal lal lal lal lal lal\n    Nyt jo loppuu koulu.\n\n    Joulupukki joudu jo! jo on tullut joulu!\n    Namusia annatko? Nyt jo loppuu koulu —\n    Lal lal lal lal\n\n(Pukki tulee turkki nurin yllä, pukin naamio päässä, määkäsee. Pojat\nkumartavat syvään, tytöt tuijaavat. Kori kainalossa täynnä namusia,\nlahjoja — paketissa konvehtia lapsille.)\n\n    Ah voi jospa näkisi Rouva Pukkeliinin!\n    Riemu hauska tulisi, pyörittäis kuin siivin.\n\n(Pukki menee ja tulee oitis rouva mukana puettuna pukin tavoin, jotain\npunasta vaan päässä, tytöt niijaavat kolmasti, pojat kumartavat\nkolmasti.)\n\n    Rouvillensa pukki! Oo terve tullut meille,\n    Kuusi kukkii valoa kunniaksi Teille — (Pää päää)\n    Herrasväki istukaa! Tässä istuin Teille —\n    Matkastanne kertokaa jouluhuviks' meille!\n\n(Istuvat, pukkien tulee määkiä vähän päästä. Pukki pyörittää sitten\njoka tyttöä käsikynkästä ja antaa konvehdin pyytäessään:)\n\n    Herra pukki arvoisa pyörimähän pyytää\n    Nytkös olo iloisa, namusta kun syytää —\n\n(Rouva pyörittää samoin poikia ja antaa namusia.)\n\n    Pahoillekin pojiilen pukin rouva antaa,\n    Namusia heillekin jouluherkuks’ kantaa.\n\n(Pojat kumartavat, pyytävät rouvaa ja pyörittävät samoin kuin\npiiritanssissa.)\n\n    Oi voi kuinka ihana on tuo pukin muori,\n    Verävä ja vihanta, vielä ihan nuori.\n\n(Ensin kuljettavat tytöt pukkia juhlasaatossa ympäri salin, sitten\npojat rouvaa.)\n\n    Pukki viisas (Pukkeliinska) kunniaa suokaa meidän tehdä,\n    Joukolla nyt kuljettaa Teitä saamme tässä — (Pukit istuvat.)\n    Kiitoksia teille nyt jalo herrasväki,\n    Nauru oli syttynyt kun vain teidät näki.\n\n(Pukit kättelevät jokaista, — rouva edellä, pojat kumartaa, tytöt\nniijaa.)\n\n    Hyvästi, nyt hyvästi! Kyyneleemme vuotaa,  (itkevät nyyhkien)\n    Liikutuksen sydämeen hyvyys teidän tuottaa.\n    Ystävämme hempeet siis meitä muistakaatte, —\n    Juhlaltamme lempeet ain' jouluin saapukaatte!\n\n(Pukit menevät määkien kovasti, kumarrellen ja heitellen\nlentosuudelmia. — Kolmasti kumartaa pojat ja niijaa tytöt kolmasti.)\n\nMaria Koljonen.\n\n\n\n\nII\n\nRAITTIUS-VUOROKESKUSTELUJA.\n\n\n\n\nKun tulen suureksi.\n\n\nHenkilöt: Aina, Toini ja vanha mummo.\n\n(Aina istuu pöydän ääressä tehden käsitöitä.)\n\nToini (tulee sisään): Päivää, Aina! Oho, kuinka ahkerana sinä jo istut!\nMinäkin olen ottanut käsityön mukaani.\n\nAina: Sepä hauskaa, nyt saamme yhdessä istua ahkerina ja keskustella.\n\nToini (istuutuu, ottaen neulomuksensa esille): Arvaas, mitä minä olen\ntänään ajatellut. Olen tuuminut, millaista on sitten aikaihmisenä.\n\nAina: No, hyvänen aika! Sitä samaahan minäkin olen tässä ajatellut.\n\nToini: On kovin hauskaa nyt jo tuumia sellaista.\n\nAina: Niin ihmeen hauskaa! Mutta kuulehan, sitten menemme yhdessä\nasumaan, kun olemme niin hyvät ystävät.\n\nToini: Tietenkin menemme. Ajattelehan, miten hauskaa meillä tulee\nolemaan! Tuumitaan nyt ensiksi, minkälainen talo meillä pitää olla.\n\nAina: Ei meillä ole varoja kovin suurta rakentaa — kenties vain kaksi\nhuonetta ja kyökin, vai?\n\nToini: Mutta minä luulen, että tarvitsemme kolme huonetta, salinkin,\nnäes, jos tulee vieraita.\n\nAina: Se on totta se! Siis on kohtuullista kolme huonetta ja kyökki.\nSiten on meillä kummallakin oma huone, sali ja kyökki ovat yhteiset.\n\nToini: Voi kuinka hauskaa! — Kuinka sinä kalustat huoneesi?\n\nAina: Luulen hankkivan! valkeat huonekalut, sohvan, kuusi tuolia,\npöydän ja vuoteen.\n\nToini: Hienoa, hienoa! Minä otan paljasta vihreää, sitäpaitsi vihreät\nhuonekalut ovat nyt muodissa. Ja sitten panen valkeat verhot ikkunoihin\nja kukikkaan korkkimaton lattialle.\n\nAina: Niin minäkin laitan! Mutta kuinka salin kalustamme? Sen nyt\nkuitenkin täytyy olla hieno, sillä varmaankin käy meillä usein vieraita.\n\nToini: Siellä pitäisi olla topatut huonekalut.\n\nAina: Mutta ne ovat niin hirveän kalliit. Mutta tiedätkö — minäkin\notan vihreän kaluston omaan huoneeseeni, niin saliin saa tulla valkeat\nhuonekalut.\n\nToini: No niin, ne näyttävät hienommilta. Ja sitten pitää siellä olla\npaljon kauniita kasveja.\n\nAina: Ja kattoon ripustamme lintuhäkin, jossa on pieni viheriävarpunen.\nOn niin hauskaa kuulla sen laulavan.\n\nToini: Ei millään muotoa, hyvä Aina! On suuri synti pitää pikkulintuja\nhäkissä, mihin ne eivät ole luodut olemaani Ne aina kaipaavat ulos\nvapaaseen luontoon.\n\nAina: Me ripustamme häkin hyvin matalalle kasvien keskelle, ja annamme\njoka päivä tipuseIle siemeniä ja raitista vettä. Minä pyydystän\nkärpäsiä ja matoja niin paljon kuin sille suinkin maittaa.\n\nToini: Mutta sittenkin se on vankina. Minä en koskaan maailmassa tahdo\npiinata jumalan luomia olentoja — en ole tähän asti piinannut enkä aijo\nvastakaan!\n\nAina: No, kenties sinä olet oikeassa. Minä vain ajattelin itseäni ja\nomaa hupiani. — Sensijaan voimme ottaa pienen kissanpojan.\n\nToini: Tai pienen koiran. Minä pidän enemmän koirasta kuin kissasta.\n\nAina: Mutta kissa hävittää hiiriä.\n\nToini: Mutta koira vartioi taloa varkailta ja rosvoilta.\n\nAina: Sitten lienee parasta, että otamme sekä koiran että kissan, niin\nei ole pelkoa varkaista eikä hiiristä.\n\nToini: Mutta kuinka sisustamme kyökin?\n\nAina: Niin, kyökin! Mutta siitä tulee kaikista hauskin. Sielläkin pitää\nolla hyvin hienoa ja sievää — pieni hella uunineen, puulaatikko, kaappi\nja pöytä.\n\nAina: ja lettupannu kaikin mokomin! Minä pidän hirveästi letuista.\n\nToini: Niin minäkin, — ja sitten meillä pitää välttämättä olla myös\nkahvipannu.\n\nAina: Tietysti. Voi, voi, kuinka Suloselta maistuu aamu päiväkahvi\nomassa kodissa. Sitten saamme vieraillekin tarjota kahvia. Kohtuullisia\nmeidän kuitenkin täytyy olla kahvinjuonnissa — kaikkein korkeintaan\nkaksi kuppia päivässä, ei koskaan aamulla.\n\nToini: Mutta kun rae saamme oikein hienoja vieraita, tarjoomme viiniä\ntai punssia.\n\nAina: Niin, tai konjakkia ja paloviinaa — hyi, Toini, emmehän me\nväkijuomia tuo hienoon kotiimme! Kaikkihan siitä säikähtyisivät.\n\nToini: Säikähtyisi? Minkätähden?\n\nAina: Tiedäthän, että ne sisältävät alkoholia, joka on myrkkyä, ja että\non suuri häpeä niitä nauttia.\n\nToini: Mutta, rakas Aina, eihän vähä ketään vahingoita, isäkin ottaa\nväliin hiukan. Eero ja Otto ainakin tahtovat vähän punssia, kun tulevat\nluoksemme.\n\nAina: Olkoot sitten tulematta! Olen lukenut erään kirjan, jossa\nsanotaan, että alkoholi vahingoittaa, vaikka sitä vähänkin ottaisi.\n\nToini: Mutta ajattelehan, miten hauskalta ja vierasvaraiselta\nnäyttäisi, jos sinä tai minä tarjoilisimme pienellä hopeatarjottimella.\n\nAina: Hyi — näyttäisi sitten kapakalta koko talo!\n\nToini (kiivastuen): Mutta tiedä, että minä ymmärrän tämän asian yhtä\nhyvin kuin sinä!\n\n(Sisään astuu vanha ryysyihin puettu mummo.)\n\nMummo: Hyvää päivää! Olisikohan pikku neideillä antaa lanttia. Olen\nollut kauvan sairaana enkä jaksa vielä tehdä työtä.\n\nAina: Mummo raukka! (Antaa hänelle rahan.)\n\nToini (antaa myös): Kuinka olette niin köyhäksi tullut, mummo kulta?\n\nMummo: Oh, se on pitkä juttu ja surullinen! — Väkijuomat ovat sen\nsaaneet aikaan.\n\nAina: Kuulehan, Toini!\n\nToini: Kyllä kuulen, vaan en käsitä.\n\nAina (tarjoaa tuolia): Istukaa hyvä mummo, ja kertokaa meille kaikki.\n\nMummo (istuutuu): No, jos tahdotte, mutta ei se ole mikään hauska\nkertomus.\n\nHohho! — Kun menin naimisiin Juhon kanssa, muutimme pieneen, siistiin\nja kauniiseen kotiin. Olimme kovin onnelliset. Juho oli hyvä ja ahkera\nmies. Hän ei koskaan mennyt kapakkaan kuten moni muu työmies. Meillä\noli myös pieni, Sulonen ja kiltti poika — kotimme oli kuin paratiisi,\nmutta sitten sinne tuli käärme.\n\nAina: Käärme? Mitä sillä tarkoitatte?\n\nMummo: Tarkoitan väkijuomia. Ja minä onneton sen myrkyllisen käärmeen\npäästin taloon. Tietämättömyydessä ja ajattelemattomuudessa sen tein,\nmutta kyllä sain kalliisti maksaakin… (pyyhkii kyyneliään).\n\nAina: Mummo rukka!\n\nMummo: Oli sillälailla, että meidän naapurinamme asui toinen\ntyömiesperhe. Me kävimme toistemme luona sunnuntai-iltapäivin — ja\nMari ja minä ikäänkuin kilpailimme, kellä olisi hienompaa kotonaan.\nEräänä iltana hän tarjosi meille punssia — silloin ensi kerran ilmestyi\nväkijuomia keskuuteemme. — Voi, että se olisikin ollut viimeinen\nkerta! Mutta ei ollut. Oi voi, jos minä olisin ymmärtänyt kaiken\nonnettomuuden, mikä sinä iltana kätkeytyi punssilasiin.\n\nToini: Mitä vaarallista siinä yhdessä punssilasissa mahtoi olla?\n\nMummo: Mitäkö vaarallista! Siinähän oli alku väkijuomahimoon! Samalla\ntuli myös ylpeys. Minä en tahtonut olla Maria huonompi. Kun Mari\nmiehineen tuli ensi kerran luoksemme, minä tarjosin heille sekä\npunssia että viiniä vastoin Juhon tahtoa. Siten tapahtui monta kertaa.\nLopulta meillä oli yhtenään väkeviä kotona. Juhosta tuntui hyvältä\nsilloin tällöin ottaa ryyppy. Eräänä iltana hän meni kapakkaan ja tuli\nkotiin juovuksissa ja hulluna. Nyt vasta silmäni avautuivat ja minä\nhuomasin, mikä oli edessä. Tahdoin heti hävittää koko väkevät juomat,\nmutta se oli jo myöhäistä. — En tahdo kertoa kaikesta kurjuudesta,\nmikä nyt seurasi. — Juhosta tuli juomari, pojastamme tuli juomari,\nkaikki omaisuutemme meni vähitellen kapakkaan. Juho kuoli hermotautiin\n— poikamme hukkui eräänä iltana, kun tuli tansseista kotiin ja piti\nkulkea sillan yli. Minä yksin jäin mailmaan katkerasti katumaan\nymmärtämättömyyttäni. — Rakkaat, pienet tytöt! Kun te tulette suuriksi\nja saatte oman kodin, niin älkää koskaan salliko väkijuomien päästä\nkoteihinne.\n\nJa nyt minun täytyy mennä, kun olen kertonut surullisen tarinani.\nHyvästi nyt, ja kiitos avusta!\n\nToini: Kiitos itsellenne, hyvä mummo! Olette antanut minulle opetuksen,\njota en koskaan unohda.\n\n(Mummo poistuu. Toini Ainalle): Anna anteeksi, Aina, kun minä olin\näsken niin paha ja kiukkuinen! — Nyt ymmärrän paremmin. Kun tulen\nsuureksi, en koskaan päästä väkijuomia kotiini.\n\nAina: Saman minä lupaan. En tahdo pitää väkijuomia enkä vangittuja\nlintuja kodissani. — Me tahdomme yhdessä työskennellä hyvän ja oikean\npuolesta maailmassa.\n\nToini: Niin tahdomme, niin tahdomme!\n\n    Rosa Invenius.\n\n\n\n\nSotamiehiä.\n\n\nHenkilöt: Hanna, Kalle, Pekka.\n\nPekka: Kuuleppas Kalle, eikö olisi hauskaa, jos olisimme suuria ja\npääsisimme sotilaiksi! Minä heti paikalla lähtisin sotatanterelle,\nsinne missä tapellaan. Ja siellä rupeisin tappelemaan minäkin.\n\nKalle: Hyi mitä puhutkin! Olisiko sinusta hauska tappaa ihmisiä? Siihen\nvirkaan minä ainakaan en rupea.\n\nPekka (kynsien korvallistaan): Kas, en tullut ajatelleeksi, että se\nsotilasvirka on ihmistappamisvirkaa. Minusta vain olisi niin hauska\ntaistella musiikin soidessa, uljaan hevosen selässä, välkkyvä miekka\nkädessä.\n\nHanna: Minusta sinussa on ainainen halu tappeluun. Alituiseenhan sinä\npainiskelet Kallen ja Juvosen Jussin kanssa.\n\nKalle: Ainahan se Pekka tahtoo leikkiä sotaa.\n\nPekka: Ja sotamies minusta tuleekin. Kun tulen suureksi, menen heti\nSuomen kaartiin, sillä tottahan me pian saamme tänne kaartin.\n\nKalle: No, Suomen kaartiin minäkin menisin. Kun olin pikku poika…\n\nHanna: Olet sinä nyt suurikin mielestäsi!\n\nKalle: Olin silloin vielä pienempi, kun Helsingin kaartin torilla näin\nsotamiesten tekevän temppujaan ja marssivan niin, että tanner tömisi.\nOli se minusta hauskaa katsella.\n\nHanna: Kuulkaapas pojat, te voitte heti päästä sotamiehiksi. Olen\nitsekin aikonut ruveta sotilaaksi.\n\nKalle ja Pekka: Sinäkö?\n\nKalle: Sinähän olet tyttö! Ei ne tytöt kelpaa sotilaiksi.\n\nPekka (uteliaana): Mitä tarkoitat, Hanna?\n\nHanna (vakavasti): Täällä Suomessa mellastaa vahva ja paha vihollinen,\njoka vuosittain tappaa tuhansia ihmisiä, ryöstää meiltä 30 miljoonaa\nmarkkaa ja sen lisäksi tekee tuhansia ihmisiä sairaiksi, köyhiksi ja\npahoiksi. Tätä vihollista vastaan tekin voitte taistella.\n\nPekka (hämmästyneenä): mikä se sellainen roisto on, joka niin paljon\npahaa tekee? Onko se turkkilainen?\n\nHanna (viittaa ikkunaan): Ei ole turkkilainen. Mutta katsokaapa tuonne\nmaantielle. Siellä sitä vihollista parastaikaa kuletetaan.\n\nKalle ja Pekka (juoksevat ikkunan luo): Vihollista!\n\nPekka: Ei näy vihollista! Olutkuormaa siellä vain kuletetaan.\n\nHanna: Sepä se onkin vihollinen. Kaikki väkijuomat ovat Suomen\nvaarallisin vihollinen. Tiedättehän, että niissä on alkoholimyrkkyä.\n\nKalle: Tiedämme kyllä, mutta eihän tuo myrkky ketään tapa.\n\nPekka: Pullisen Janne sanoi, ettei mikään maistu niin hyvältä kuin\nolut, viina, punssi ja konjakki. Ja isä Pullinen kuuluu sanoneen,\nettä pari ryyppyä parantaa vilustumiset, väsymykset ja kaikki taudit.\nJannekin toisinaan kuuluu maistelevan isänsä pullosta.\n\nHanna: No, onko se Pullinen teistä terveen näköinen?\n\nPekka: Eikä ole.\n\nKalle: Huonon miehen näköinen hän on, vaikka hän juo.\n\nHanna: Eikä, kun juuri sentähden, että juo. Ja millainen se on\nse Pullisen koti? Onkohan lapsilla siellä hauska olla, kun isä on\nrohtojaan nauttinut?\n\nKalle: Oi, voi, sitä Pölösen kotia! Jannella on vähän paremmat, hän\nkun käy koulua, mutta pienemmillä on vain repaleita. Eikä se Pullisen\nvaimo eilen turhanpäiten itkenyt meidän äidille. Kuului lasten nälkää\nitkeneen.\n\nHanna: Tuhannet äidit maassamme itkevät samasta syystä kuin Pullisen\nvaimo. Heidän miehensä käyttävät ansaitsemansa rahat juovutusjuomiin\nja perhe saa nähdä nälkää ja kokea kurjuutta. Juovutusjuomat tekevät\nihmiset koviksi ja tylyiksi.\n\nPekka: Mutta minkätähden niin pahoja juomia sitte valmistetaan? Miksi\ntuokin oluttehdas tuolla mäenrinteellä saa valmistaa olutta?\n\nHanna: Toiset ihmiset tahtovat juovutusjuomien valmistamisen ja kaupan\nkautta ansaita rahaa, Toiset taas tahtovat juoda noita juomia, koska\nheissä on juomatauti. Se tauti se on juomahimo, ja se, joka sitä\ntautia sairastaa, hankkii itselleen juovutusjuomia vaikka myymällä\nhuonekalunsa tahi lastensa vaatteet.\n\nKalle (miettivästi): Pullisessa taitaa olla se tauti.\n\nPekka: Mutta Janne sanoo, että hänestä tulee kohtuuden mies.\nJuopporentuksi hän ei aijo ruveta.\n\nHanna: Pullinenkin varmaan ensin oli kohtuuden mies, niinkuin kaikki\njuopot, Mutta kohtuus on petollista. Ennenkuin arvaakaan, ei enää voi\nolla juomatta ja niin sitä tulee juopoksi.\n\nKalle (huolestuneena): Kuinkahan voisimme saada nuo pahat juomat pois\nSuomesta?\n\nHanna (reippaasti): Siitähän minä juuri aijon puhua teille. Katsokaa\npojat, jos ei kukaan käytä noita pahoja juomia, niin ei kukaan viitsi\nniitä valmistaakaan. Eikö niin?\n\nKalle ja Pekka: Niin, niin!\n\nHanna: Sinä, Pekka, toivot pääseväsi sotilaaksi. Alapas taistella\ntätä vihollista vastaan. Kaikki, jotka ymmärtävät, kuinka vaarallisia\njuovutusjuomat ovat isänmaalle, ovat päättäneet, etteivät he koskaan\nmaista niitä tippaakaan. Sitten he koettavat saada muitakin ymmärtämään\ntämän asian ja tekemään saman hyvän päätöksen. Ja niin he yhdessä\ntaistelevat juovutusjuomavihollista vastaan.\n\nPekka: Suuret ihmiset ne tietysti noin taistelevat?\n\nHanna: Sen voivat tehdä lapsetkin. Muissa maissa ja Suomessakin kuuluu\nolevan lastenliittoja, joita sanotaan Toivonliitoiksi. Niihin kuuluu\notettavan lapsia, jotka ovat päättäneet olla juovutusjuomia käyttämättä.\n\nPekka (innostuneena): Kuule, Hanna, voimmehan me kolme, sinä, Kalle ja\nminä, perustaa Toivonliiton tänne Kulmalan kylään.\n\nKalle: Sen me teemme. Minä ainakaan en aijo milloinkaan maistaa noita\npahoja juomia.\n\nPekka: Ja minä aijon tuoda paljon poikia liittoomme. Tuo sinä, Hanna,\ntyttöjä.\n\nHanna: Tietysti, tietysti, niin monta kuin voin.\n\nPekka: Kyllä me voitamme. Voi sinua, vanha oluttehdas, pian me sinut\nvoitamme! Minun rahoistani et ainakaan saa penniäkään.\n\nKalle: Kuule, Hanna, emmekö pane Pekkaa kapteeniksemme? Hän on niin\ninnokas ja urhoollinen.\n\nHanna: Pannaan vaan ja sinusta Kalle teemme vääpelin. Mutta hankkikaa\nnyt pian sotajoukkoomme väkeä, jotta voitamme vihollisemme!\n\nPekka: Tietysti. Mutta mitä me oikeastaan sanomme pojille, jotta\nsaisimme heidät Toivonliittoon?\n\nHanna: Minäpä annan teille lainaksi kirjan, jonka nimi on \"Väkijuomien\nvaikutus\". Lukekaa se, niin voitte kertoa paljon juovutusjuomien\nturmiollisuudesta. Sen kirjan voi joka poika hankkia itselleen.\n\nKalle: Mutta mitä se maksaa?\n\nHanna: 10 penniä vain. Kuuluu myös löytyvän hauska lasten ja\nnuorisonlehti \"Koitto\", jossa paitsi kuvia ja kertomuksia on paljon\nraittiuttakin. Senhän pojat voisivat tilata opettajansa kautta. Se\nmaksaa vain 75 penniä puolelta vuodelta eli 5 p. numero. Sitä voisimme\nlukea Toivonliiton kokouksissa, kun sellaisia alamme pitää.\n\nPekka (huutaa): Eläköön armeijamme! Eläköön Toivonliittomme! Nyt en\nenää halua kaartiin. Nyt taistelemme tuota oluttehdasta vastaan.\n\nKalle: Ja me voitamme! Eläköön!\n\nHanna: Eläköön vihollisista vapaa Suomii Kaikki: Eläköön! Eläköön!\nEläköön!\n\n    Alli Trygg-Helenius.\n\n\n\n\nSuomalaisia orjia.\n\n(Keskustelu.)\n\n\nJuho; Hoi, Tuomas, mihin sinä riennät sellaista kyytiä näin kauniina\niltana?\n\nTuomas: Minä menen raittiuskokoukseemme ja pitäisin sopivana että\nsinäkin tulisit.\n\nJuho: Vai niin — ja kun olet saanut minut sinne, houkuttelet tietysti\nminun tekemään raittiuslupauksenkin. E-hei. Siitä ei tule mitään. Minä\nrakastan vapauttani.\n\nPekka: Niin minäkin. Me suomalaiset emme koskaan aijo ruveta orjiksi.\nMe olemme aina olleet vapaita miehiä.\n\nTuomas: Vai tarkoitat sinä sitä vapautta, että voi juoda itsensä\njuovuksiin. Onpa se todellakin ihanaa vapautta! Katso esim. Mikko\nLeppästä, joka on niin juomahimon orjana, että hän ei voi olla\njuomatta, vaikka lääkäri on sanonut että hän pian kuolee siitä. Hän\nei voi mennä anniskelupaikan ohi poikkeamatta sisälle. Ja kun hän on\njuonut itsensä juovuksiin, menee hän kotiinsa ja lyö vaimoaan. Kas\nsiinä on vapaa mies; eikö totta?\n\nJuho: Mikko on houkkio. Minä toivon etten koskaan tule hänen\nkaltaisekseen. Minä aijon ottaa olutlasini ja sentään pysyä yhtä\nraittiina kuin kuka muu tahansa.\n\nTuomas: Minusta sinä eilen tulit ravintolasta jotenkin \"liikutettuna\",\n\nPekka: Että sinä viitsit puhua tuommoisesta! Minä olin mukana.\nTäytyihän meidän kutsua vieraamme virkistyksille, ja hän tarjosi taas\nmeille. Eihän voi kieltää juomasta lasia hyvän ystävän kanssa.\n\nTuomas: Siis teidän täytyy ja te ette voi. Minä luulin teidän\nkumpaisenkin sanoneen, että tahdotte olla vapaita.\n\nPekka: Niin tahdommekin.\n\nTuomas: Minä en kutsu sitä vapaudeksi. Jos teidän kerran täytyy mennä\nravintolaan, jos te ette voi kieltää ottamasta lasia, ette ole vapaita.\nMinä pidän oman vapauteni parempana, sillä minä voin kulkea tällaisen\npaikan ohi sisään menemättä, ja minä voin vastata kieltävästi, kun\ntahdotaan saattaa minulle päänsärkyä seuraavaksi aamuksi.\n\nJuho: Mutta kuulehan, toveri, minkätähden teit sinä oikeastaan\nraittiuslupauksen? Ethän sinä ole koskaan juonut.\n\nTuomas: Niin nähkääs, minä koetin saada kahta toveria, jotka joivat\nliian paljon, jättämään lasinsa. Mutta kuinka saatoin heitä pyytää\nlakkaamaan, kun itsekin käytin juomia.\n\nPekka: Se on kyllä totta, etten minä paljoa piittaa sen puheesta,\njoka itsekin juo. Mutta kuulehan, et suinkaan sinä pidä vääränä yhden\nolutlasin ottamista?\n\nTuomas: Joll’en siinä asiassa tuomariksi rupeakaan, niin tiedän\nainakin, että me aivan yhtä hyvin tulemme toimeen ilman sitä, ja että\nse on parempi meidän terveydellemme ja kukkarollemme ja estää meitä\nkiusauksista. Ja silloin ei tarvitse pelätä joutuvansa orjaksi.\n\nJuho: Mitä sillä tarkoitat?\n\nTuomas: Minä tarkoitan että jok’ainoa niistä, jotka nyt ovat kurjia\njuoppouden orjia, on myöskin alkanut yhdestä lasista. Kuinka voimme\nme tietää, ettemme mekin joudu orjuuteen? Sitä paitse on meidän\nauttaminen muita sillä esimerkillä, että voi olla ilmankin näitä juomia.\n\nPekka: Sinä olet hyvä mies, Tuomas. Ehkä sinä vielä jonakin kauniina\npäivänä saat minunkin raittiuskokoukseesi.\n\nTuomas: Etkö voi tulla heti tänä iltana?\n\nPekka: Mitä sanot sinä, Juho? Menemmekö hänen kanssansa?\n\nJuho: Minusta me voimme mennä sinne katsomaan, mitä vesipojat tekevät.\nEihän se meitä voi vahingoittaakaan. Eihän minun tarvitse kirjoittaa\nnimeäni lupauksen alle, ellen tahdo.\n\nTuomas: Ei, ei kukaan muu sitä tee, kuin se, jolla on se vakuutus, että\nhän tekee oikein ja hyvin näin tehdessään. Kas, niin tulkaa sitte,\nmuuten me myöhästymme! Mukaillut A. T.-H.\n\n\n\n\nEräs laskuesimerkki.\n\n\nHenkilöt: Rietu, Tuomas, koulupoikia. Puuseppä Luoto, Rietun isä.\nLuodon vaimo, Rietun äiti.\n\n(Puuseppä Luodon puutteellisesti kalustettu huone.)\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\nRietu ja Tuomas (tulevat sisälle).\n\nRietu: Tässä on kirjasi kertomuksilleen. Kiitos lainasta! On\nihmeellistä, että isälläsi on varaa ostaa sinulle kirjoja. Sitä ei\nminun isälläni koskaan ole. Ja kumminkin ovat he molemmat samassa\nverstaassa.\n\nTuomas: Onko isäsi raittiusmies?\n\nRietu: Ei, sitä hän ei ole. Mutta hän ei myöskään ole juomari, kuten\nuseat toiset. Hän on hyvin säännöllinen ja minä en ole koskaan nähnyt\nhäntä humalassa. Kotona on meillä ainoastaan pullo olutta päivälliseksi\nja toinen illalliseksi, sillä isä sanoo tarvitsevansa vahvistaa itseään\njollakin. Ehkä hän juo enemmän ravintoloissa.\n\nTuomas: Tiedätkö, minä luulen, että juuri senvuoksi, että isäni on\nraittiusmies, hänen päiväpalkastaan aina jää vähän yli tarpeiden. Se\noli mainio esitelmä, jonka tänään raittiuskoulussa kuulimme.\n\nRietu: Niin, mutta olisiko todellakin mahdollista, että säästämällä\nainoastaan 50 penniä päivässä ja viemällä säästöt joka vuoden lopussa\nsäästöpankkiin kasvamaan viiden prosentin korkoa voi koota itselleen\nyli 6,000 markan suuruisen omaisuuden?\n\nTuomas: Niinhän sanoi se herra, joka meille puhui. Katsos, raha kasvaa\nkorkoa korolle!\n\nRietu: Isä varmaan tämän kuultuaan hämmästyisi. Hän on nyt kymmenen\nvuoden aikana juonut joka päivä kaksi pulloa olutta. Ja nyt olisi\nhänellä tänään ainakin yli 2,000 markkaa, jos olisi säästänyt siihen\npanemansa rahat.\n\nTuomas: Mutta voisihan hän ruveta säästämään huomenna ja silloin olisi\nteillä kymmenen vuoden perästä tuo summa. Hyvästi nyt. (Menee.)\n\nRietu: Hurraa, minä sanon sen huomenna hänelle. Mutta hän ei salli\nminun koskaan sekaantua asioihinsa, kuten hän sanoo. Hyvä, minun\ntäytyy keksiä jokin keino. Hei vaan, nytpä sen tiedän. Kivitauluni on\nminua auttava. (Rientää iloisena ulos, hyppien yhdellä jalalla.)\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\nLuodon vaimo (hänellä on vanhoja sukkia, lankaa ja parsineula; istuu\npöydän ääreen).\n\nLuodon vaimo: Oih, kuinka on väsyttävää alituiseen istua ja parsia\nnäitä vanhoja sukkia. Minun mielestäni pitäisi mieheni, joka tekee niin\nahkeraan työtä ja jolla on niin suuri palkka, useammin voida ostaa\nmeille uusia vaatteita. Mutta rahat kulkevat hänen sormiensa välitse\nkuin vesi seulan läpi. Ja kuitenkin on hän kunnollisimpia työmiehiä. Ei\nhän milloinkaan ole humalassa eikä melua ja temmellä täällä kotona.\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\nRietu, Luodon vaimo.\n\nRietu (pannen käsivartensa hänen kaulalleen): Voi, äiti rakas,\nistutko sinä taasen noita vanhoja sukkia paikaten. Odotahan kunnes\ntulen suureksi, silloin ansaitsen niin paljon, että sinulla pitää\nolla ainoastaan uusia sukkia, etkä koskaan enää tarvitse parsia ja\npuuhailla. Tiedätkö, että sinulla vielä jonakin päivänä tulee olemaan\noma tupa, mitä sanot siitä?\n\nLuodon vaimo (taputtaa häntä päähän): Elä jaarittele joutavia, rakas\nRietu, köyhä työkansa, niinkuin me, ei koskaan voi säästää niin paljon,\nettä saisimme oman mökin. Pyh, sellainenhan maksaa tuhansia markkoja.\n\nRietu: Katsos, äiti, minä luulen, että voisimme, jos vaan osaisimme\nsäästää. Tuomas ja minä kuulimme tänään erään esitelmän, jossa\nselitettiin, kuinka pienet summat kasvavat suuriksi, jos saavat olla\njossakin pankissa.\n\nLuodon vaimo: Rakas lapsi, minä olen kylliksi tarkka isän palkan\nsuhteen. Hän ei myöskään ole mikään juomari. En voi ymmärtää, miten\nvoisimme säästää enempää, kuin minkä teemme.\n\nRietu: Hyvä, minä voin näyttää sen ja tahdon koettaa näyttää sen\nmyöskin isälle, (Istuu alas ja alkaa kirjoittaa taululle.)\n\nLuodon vaimo: Toivon, että voisit tehdä sen, poikaseni; olisin totta\ntosiaan ensimäisenä valmis tekemään muutoksia taloudessa, jos se vaan\non mahdollista.\n\nRietu: Tässä, äiti! Ole hyvä ja anna taulun olla pöydällä, kun isä\ntulee. Olisin ilonen, jos hän saisi nähdä sen. Nyt menen keittiöön\nlukemaan läksyjäni. (Menee.)\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\nLuodon vaimo (yksinään). Mitähän maailmassa se Rietu on kirjoitellut\ntähän taululle? (Nostaa sen ylös ja lukee:) \"Lasillinen vettä ei\nmaksa mitään ja sammuttaa janon; pullo olutta maksaa 25 penniä ja\nvahingoittaa ruumistamme.\" Hm, tämä on sellaista, mitä oppivat\nraittiuskoulussa. Niinpä niin, juohan mieheni kaksi pullollista\npäivässä ja saanhan minäkin niistä pari lasillista. Vaan että voisimme\nsäästämällä 50 penniä päivässä vihdoin ostaa itsellemme oman mökin,\nsitä on minun hyvin vaikea käsittää.\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\nPuuseppä Luoto (tulee sisään).\n\nPuuseppä Luoto. Hyvää iltaa, muijakulta! Onko sinulla illallinen\nvalmiina ja olutpullo kotona? Jaha, sinä istut ja tutkit Rietun\nkirjoituksia. No, sellaisiin ei sinun eikä miilunkaan järkeni pysty.\n(Istuu.) Ihmeen paljon sitä nykyään kouluissa luetaan. Eilen koettelin\nottaa selkoa pojan laskuista, mutta niissä oli merkkejä ja numeroita ja\njos jonkinlaisia variksenvarpaita.\n\nLuodon vaimo: Katso tuota, niin kummeksit kai vielä enemmän. (Antaa\nhänelle taulun.)\n\nPuuseppä Luoto (lukee ääneen): \"Lasillinen vettä ei maksa mitään\nja sammuttaa janon; pullo olutta maksaa 25 penniä ja vahingoittaa\nruumistamme\". Haha, se on sekä uutta että vanhaa. Että olut maksaa 25\npenniä pullo, sen kyllä tiedän minä, joka jokapäivä ostan sitä. Mutta\nettä se vahingoittaa ruumistani, ei ole niinkään varmaa. Mitähän ne\nlapset tästä lähin oppivat koulussa?\n\nLuodon vaimo: Ajatteles, kun Rietu on laskenut, että kahdessakymmenessä\nvuodessa voisimme säästää niin paljon, että saisimme itsellemme oman\ntuvan, jos lakkaisimme olutta juomasta.\n\nPuuseppä Luoto: Poika lörpöttelee turhuuksia. Joutava\nviisikymmenpenninen ei koskaan kasva niin suureksi summaksi. Mutta\ntuossapa hän tulee.\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\nRietu (tulee sisään). Puuseppä Luoto: No, laskumestari, sinä taidat\nkirjoitella kokoon tupia meille. Mutta ne löytyvät ainoastaan\nkivitaulullasi, luullakseni. Tahtoisinpa nähdä, kuinka tällainen\nköyhä puuseppä kuin minä, joskus voisi panna jalkansa oman kynnyksen\nsisäpuolelle.\n\nRietu (innokkaasti): Minä tässä kerroin vaan, mitä eilen esitelmässä\nkuulin.\n\nPuuseppä Luoto (vihastuneena): Äh, nuo oppineet herrat eivät käsitä\nsellaisia asioita. Itse nauttivat he suurta palkkaa ja tahtoisivat,\nettä me, köyhät työmiehet, nuoleksisimme kämmeniämme ja tekisimme\nsäästöjä kurjista päiväpalkoistamme.\n\nRietu: Anteeksi, isä, mutta tahdotko antaa minun tehdä pienen laskun\ntällä taululla, niin näytän sinulle, ettei opettaja ollut ensinkään\nväärässä. Puuseppä Luoto: No, koetappa nyt, niin saamme nähdä.\n\nLuodon vaimo: Etkö syö ensin illallista?\n\nPuuseppä Luoto: Sitäpä en totta tosiaan voi tehdä, ennenkuin olen\nkuullut Rietun hassut laskut.\n\nRietu: Juothan puoliseksi pullon olutta, eikö totta?\n\nPuuseppä Luoto: Sen teen. Siten saan liemiruokaa, eikä äidin tarvitse\nkeitellä soppia minulle.\n\nRietu: Ja illallisella juot myös pullon.\n\nPuuseppä Luoto: Niin, poikaseni. Olut vahvistaa enemmän kuin se\nmaitovatku, jota ruokapuodeissa saadaan.\n\nRietu (merkitsee taululle): Kaksi pulloa olutta tekee 50 penniä\npäivässä. Jos säästät 50 penniä päivässä, tekee se 182 markkaa 50\npenniä vuodessa.\n\nPuuseppä Luoto: Eihän toki, poika. Viisikymmenpenninen päivässä ei\nmitenkään voi tehdä niin suurta summaa vuodessa — lähes 200 markkaa!\n\nRietu: Katso itse, isä, taululle. Jos menetät yhden markan päivässä\ntekee se 365 markkaa, meillä kun on 365 päivää vuodessa. Puolet tästä\nsummasta on 182 markkaa 50 penniä. Kymmenessä vuodessa tekee tämä 1,825\nmarkkaa. Mutta siihen lisäksi tulee korko. Kun viet kymmenenä vuonna\njoka vuoden lopussa säästöpankkiin 182 markkaa 50 penniä, kasvavat ne\n5 prosentin mukaan, kun vielä saat korkoa korolle, yhteensä yli 2.000\nmarkan suuruiseksi summaksi. Ja jos jatkat tätä kaksikymmentä vuotta,\non sinulla säästössä yli 6.000 markkaa.\n\nPuuseppä Luoto: No voi turkinpippuri, tuollainen summa voisi minulla\ntänään olla taskussa, sillä monasti olemme olleet tillikassa ja\nostaneet monta pulloa konjakkiakin. Mutta tästä päivästä alkaen teen\nsiitä lopun.\n\nLuodon vaimo (joka hänen puhellessaan on ottanut päällystakin\npäälleen): Luulin, että meillä oli olutta kotona, mutta se on loppunut;\nminä menen hakemaan.\n\nPuuseppä Luoto: Sitä ainetta et milloinkaan enää tuo huoneeseemme.\nPanemme sen sijaan nuo viisikymmenpenniset säästöön. Kiitos, poikaseni,\nopetuksesta. Niin, niin, meillä vanhoilla on toisinaan yhtä ja toista\nopittavaa mailmassa.\n\nRietu: Ja minä ansaitsen koko kesän ajan laivavarvissa sekä panen\nsäästöni pankkiin, niin saammepas vielä oman tuvan.\n\nLuodon vaimo: Panen heti vähän vettä kiehumaan, niin saamme pian teetä\noluen sijaan.\n\nPuuseppä Luoto: Ja nyt illalliselle! Se tulee maistumaan!\n\n\n\n\nOrjaraukat!\n\nVuorokeskustelu kahden tytön, kahden pojan ja heidän äitinsä välillä.\n\n\n(Kaikki istuvat pöydän ympärillä, jolla on kirjoja.)\n\nAnna: Tänään olemme koulussa lukeneet orjasodasta Amerikassa.\nHyi, kuinka olin vihainen Pohjois-Amerikan etelävaltioille, jotka\nkannattivat orjuutta. Istuin ja melkein vapisin opettajan valmistaessa\nläksyä, kun pelkäsin, että pohjoisvaltiot olisivat hävinneet ja\nett'eivät orjat olisi päässeet vapaiksi.\n\nHannes: Niin, ja tiedättekö, välitunnilla päätimme leikkiä sotaa\npohjois- ja etelävaltioiden välillä. Osa pojista oli olevinaan orjia.\nNe sidoimme yhteen ryhmään; he saivat seisoa ja katsoa, kun me toiset\naloimme sodan.\n\nVille: Hah hah, siitäpä oli tulla kaunis sota! Kun meidän piti\njakaantua pohjois- ja etelävaltioihin, ei kukaan pojista tahtonut kuulua\netelävaltioiden sotajoukkoon, vaan kaikki menivät pohjoisvaltioiden\npuolelle.\n\nHilda: No, mutta sittenhän sodasta ei tullut mitään?\n\nHannes: Kyllä, me heitimme arpaa koulupihalla olevilla pikkukivillä.\nSen, joka sai lyijykynällä merkityn kiven, täytyi mennä etelävaltioiden\nsotajoukkoon.\n\nAnna: Ja se raukka, jonka piti kuulua etelävaltioiden joukkoon, tuli\ntodellakin \"merkityksi\". Voi semmoisia kehnoja ihmisiä, jotka tahtovat\npuolustaa sitä, että veljemme ja sisaremme pidettäisiin orjuudessa!\n\nHilda: Näin tänään kuvan kahdesta orjasta, jotka olivat ikäänkuin\ntoisiinsa taotut rautatangolla, jonka päät olivat käännetyt heidän\nkaulojensa ympäri. Hyi sentään, kun ajattelee, että tämä rauta Afrikan\npaahtavassa auringonpaisteessa tulee aivan kuumaksi ja polttaa ja\nhankaa rikki orjaraukkojen kaulan ja hartiat.\n\nVille: Jumalan kiitos, että meillä täällä Suomessa ei ole orjia ja\nettei kukaan meistä koskaan voi tulla semmoiseksi. Vapaus on sittenkin\nkaunein lahja, minkä Luojalta olen saanut. Eläköön vapaus, eläköön!\n\nÄiti (joka on istunut ja neulonut): Se on oikein, että pidät vapaudesta\nja että tahdot olla vapaa. Mutta mitä sinä oikein tarkoitat sillä, että\nolet vapaa?\n\nVille: Eipä tuo taida olla niin helppoa sanoa. Hannes: Anna minun\nsanoa! Ihminen on vapaa, kun tekee, mitä itse tahtoo.\n\nÄiti: Mutta jos sattuisi, ettei voisi tehdä, mitä tahtoo, mitä sanot\nsemmoisesta?\n\nVille: Hän on raukka, orja, lurjus —\n\nHannes: No, no, elä ole niin suurisanainen! Mitä tarkoitat, äiti? Minä\nesim. tahtoisin rakentaa sinulle oikein, kauniin rakennuksen maalle,\nmihin kaikki voisimme matkustaa kesäksi, mutta sitä en voi. Enhän\nsentähden ole orja?\n\nÄiti: Et, rakas Hannes, sitä en tarkoittanut. Se, ett’et voi rakentaa\nminulle kaunista kesäasuntoa, on semmoinen ulkonainen asia, jolle et\nvoi mitään. Mutta luulen, että meidänkin joukossamme on orjia, ja\nniistä tahdoin puhua. Vieläpä Villestäkin, joka niin rakastaa vapautta,\nvoisi — josta Jumala häntä kuitenkin varjelkoon — tulla semmoinen orja.\n\nAnna: Mutta, äiti, kuinka voisi Ville tulla orjaksi, kun meidän\nmaassamme ei ole orjia?\n\nHilda: Luulen, että tiedän, mitä äiti tarkoittaa. Saanko sanoa, äiti?\n\nÄiti: Sano vaan, tyttöni!\n\nHilda: Muistatteko Akseli Leppästä, joka kuoli viime keväänä?\n\nHannes: Tuota kilttiä Akselia, joka aina loi palloa kanssamme? Hyvin\nhyvästi. Minähän sain koetella hänen oppilaslakkiaan, kun hän tuli\nHelsingistä.\n\nAnna: No, mutta eihän hän ollut mikään orja?\n\nHilda: Hänen sisarensa Anna on niin monta kertaa itkenyt luonani ja\nkertonut, että Akseli varmaan lopulta juo itsensä kuoliaaksi. Hän aikoi\njuoda jo lyseon neljännellä luokalla ollessaan, ja sitten hän ei enään\nvoinut lopettaa, sanoi hän. Ettekö muista, että hän oli koko vuoden\nmerillä?\n\nVille: Hänhän oli maailmaa näkemässä.\n\nHilda: Ei, rakas veli, hän matkusti päästäkseen pois toverien seurasta\nja kiusauksesta nauttia väkijuomia.\n\nÄiti: Niin, ja seuraavana vuonna hän oli taas poissa kotoa ja oleskeli\nsilloin Turva-parantolassa, mihin kaikki semmoiset ihmiset matkustavat,\njotka eivät voi olla juomatta. Se ei nimittäin auttanut, että hän meni\nmerille. Kun hän tuli kotiin, alkoi hän taas juoda.\n\nVille: Hänhän oli raukka, hänellä oli, niinkuin opettajamme sanoi,\nheikko, huono, luonne.\n\nHannes: Minä luulen, ett'ei hän tahtonut lopettaa juomistaan; hänestä\noli hauskaa vähän naukiskella. Jos hän olisi oikein tahtonut, olisi hän\nvoinut lakata.\n\nÄiti: Eikö hän sitten tahtonut? Kuinka hän sitten olisi mennyt merille\ntai matkustanut Turvaan päästäkseen vapaaksi juomahimostaan.\n\nHilda: Hänen sisarensa kertoi minulle Akseli raukan välistä yöt\nläpeensä kävelleen edestakaisin huoneessaan. Kerran hänen sisarensa oli\nmennyt hänen luokseen. Akseli oli väännellyt käsiään epätoivossaan,\nitkenyt ja sanonut, että kyllä hänen vanha isänsä ja äitinsä vielä\nkuolevat surusta hänen tähtensä. Mutta hän ei voinut, ei voinut\nlopettaa; hänen täytyi juoda, vaikka olisi antanut puolet elämästään,\njos olisi päässyt himostaan.\n\nÄiti: Rakkaat pojat, hän oli orja. Hänhän tiesi, että hän teki pahasti;\nhän tahtoi heretä juomasta, mutta ei voinut. Sellainen on orjuutta, ja\nsitä orjuutta on vapaimmissakin maissa. Juovutusjuomat luovat suurimman\nosan orjia.\n\nAnna: Minä luulen, äiti, että tupakoitsija on myöskin vaikeassa\norjuudessa! Eräs poika luokallamme, en tahdo sanoa hänen nimeään, menee\nmilloin mihinkin piiloon saadakseen tupakoida, sillä hän ei voi olla\nedes puolta aamupäivääkään paperossiaan imemättä.\n\nVille: No jaa, pitääpä sitä neitienkin joka päivä saada\naamupäiväkahvinsa.\n\nAnna: Myönnän, että kovasti ikävöin sitä yhtä kuppia, jonka silloin\nsaan. Äiti, olenko silloin kahvinjuonnin orja?\n\nÄiti: Koeta olla viikon ajan kahvitta, niin tulet kyllä huomaamaan,\noletko kahvin orja.\n\nHilda: Luuletko, rakas veljeni, että voisi pitää kätensä poissa housun\ntaskuista? Koetappa! En usko sitä.\n\nÄiti: Semmoinen on vain paha tapa. Mutta myöskin paha tapa voi tulla\nniin paljon voimakkaammaksi meitä, että tulemme sen orjiksi. Tuhannet\nihmiset, jotka eivät koskaan esim. tahdo myöntää että he valhettelevat,\nliioittelevat kaikessa mitä puhuvat, niin ett’ei tiedä, mitä uskoa\nheidän kertomuksistaan. Jokaisen meistä täytyy varoa itseään.\nRaamatussa sanotaan: \"Jokainen kuin tekee syntiä, hän on synnin orja\".\nLöytyy ainoastaan yksi todellinen vapaus, se, mikä myös selitetään\nRaamatussa: \"jos siis Poika teidät vapaiksi tekee, niin te totisesti\nolette vapaat.\"\n\nHannes: Tuota en oikein ymmärrä.\n\nÄiti: Niin, poikani, jos rakastat Vapahtajaa niin, ett’et koskaan tahdo\ntehdä muuta kuin Hänen, tahtoansa, niin tulet pahasta varjelluksi.\nHän antaa sinulle myöskin voimaa Hänen tahtonsa täyttämiseen. Meidän\ntarvitsee ainoastaan mennä Hänen luokseen ja rukoilla, että Hän ottaa\ntahtomme haltuunsa sekä muuttaa sen sellaiseksi, että koetamme tehdä,\nmitä Hän tahtoo.\n\nVille: Kuulkaa, minä otan takaisin sanani, että Akselilla oli heikko ja\nhuono luonne. Lienee kauheata tietää, mitenkä pitäisi tehdä, voimatta\ntehdä niin. Minä en ala koskaan juomaan enkä tupakoimaan, sillä kuka\ntietää, mitenkä voisi minunkin käydä. Enkä aijo koko viikon ajalla\nkäydä kädet housuntaskuissa nähdäkseni, olenko housuntaskujen orja.\n\nAnna: Ja minä olen juomatta kahvia kuukauden ajan, saadakseni selville,\nolenko minä kahvin orja.\n\nHilda: Entäpä, jos perustaisimme koulussamme orjuuden\nvastustamisseuran. Kaikki, jotka kuuluisivat siihen, sitoutuisivat\npitämään vaaria pahoista tavoistaan, tunnustamaan ne toisille jäsenille\nja koettamaan voittaa ne.\n\nHannes: Huhhuh, se olisi ikävä seura, Ajatelkaas, että saa toisiltaan\nkuulla ainoastaan vioista, heikkouksista ja tuhmuuksista' joka\nkokouksessa!\n\nÄiti: Ajattelen vähän sinnepäin asiasta kuin Hannes, ja ehdotan,\nettä jäsenet tunnustaisivat kaiken tämän parhaalle ja mahtavimmalle\nystävälleen, taivaalliselle Isälleen, joka voi ja tahtoo auttaa\nheitä voittamaan viat ja heikkoudet. Mutta alkoholin ja tupakan\nvastustamis-yhdistyksen voisitte perustaa, ett'ei kenenkään teistä\nkävisi kuten Akseli raukan.\n\nVille: Hyvä, hyvä, äitiseni! Olet aina niin viisas ja kunnon äiti.\nTässä kaupungissa tulee yhteiskoulumme ensimäiseksi, jolla on\nraittiusyhdistys. ‘Me yhdymme ylioppilaiden raittiusyhdistykseen ja\nkaikki saavat kantaa niin kaunista merkkiä: hopealyyraa sinisellä\npohjalla. Tulevassa konventissa esitämme asian.\n\nHannes: Ja me, Laitisen perheen jäsenet, olemme neljä ensimäistä uuteen\nyhdistykseen liittyjää.\n\nHilda: Ja äitimme tulee kunniajäseneksi, koska hän keksi tämän hyvän\ntuuman.\n\nÄiti: No, no, siitä asiasta voimme toiste sopia.\n\n\n\n\nSininauha.\n\nLeikki Toivon Liitoille.\n\n\nHenkilöt: Olli, Kalervo, Jussi, koulupoikaa, Elsa, Helvi, Maija, Anni,\nkoulutyttöjä. Kengänharjaaja Joonas. Tyttö, joka myy sinistä nauhaa.\n(Olli, Kalervo, Elsa, Helvi ja Maija istuvat pöydän ympärillä ja\nlukevat laiskanlaksyjänsä. Toisilla on kädet korvien edessä ja lukevat\nkovalla äänellä.)\n\nKalervo: Oih jospa jo osaisi edes nämät kauheat läksyt, jotta pääsisi\nvähän ulos!\n\nHelvi: Niin juuri, tämä on liian hirveätä! Ja kun ne päälle päätteeksi\non saatu takaisin!\n\nOlli: Ja jos emme huomenna koulussa osaa läksyjämme, saamme jäädä sinne\nlukemaan.\n\nElsa: Olipa toki hyvä, että keksimme olla kaikki yhdessä tänä iltana ja\nlukea, näin on kumminkin hauskempi.\n\nOlli: Niin, kumpa vaan lukisimme, emmekä lörpöttelisi. No niin,\nluetaanpa nyt! (Lukevat.)\n\nMaija: Tämä historianläksy on kauhean vaikea! Nyt ovat toiset\nkoululaiset raittiuskokouksessa.\n\nHelvi: No, sellaisesta en minä paljoakaan välitä.\n\nKalervo: Enkä minäkään!\n\nElsa: Olimme me sentään aika tyhmeliinejä eilen, kun viivyimme niin\nkauan luistinjäällä, ettemme ehtineet lukea läksyjämme. Nyt saamme\nistua täällä!\n\nKalervo: Mitäs siitä! Lue nyt vaan!\n\nOlli: Varmaankin olisi hauskempi olla kokouksessa. Minusta raittiustyö\non hyvää työtä.\n\nElsa: Niin minustakin.\n\nHelvi: Mutta kuules, minun äitini sanoi eilen isälleni, että lasten\nraittiustyö on pelkkää roskaa.\n\nElsa: Mutta kuuleppa sinä, mitä minun isäni sanoi yhtenä päivänä. Näin\nhän vakavana sanoi äidille: Onpa oikein hyvä, että lapset aikanansa\nsaavat oppia, kuinka vahingollisia väkijuomat ovat, niin etteivät he\nniitä tahdo maistaakaan, vaan heistä tulee raittiita ihmisiä.\n\nKalervo: Tuo on vaan joutavaa lörpötystä. Ei siitä suinkaan pahene, jos\nvähäsen maistelee viiniä tai olutta.\n\nMaija: Ei siitä paranekaan. Ole nyt vaiti! Kalervo: Ole itse!\n\nElsa: Aina teidän pitää riidellä! Eihän tällä tavalla voi lukea\nläksyjänsä!\n\nMaija: Mutta tiedättekö, minä luulen, että sittenkin on parempi,\nettei yhtään maista väkijuomia. Tunnettehan te kaikki Kauppa-Lassen,\nhänen, joka käy taloissa ja myy nappeja ja neuloja? — Eräänä päivänä\nhän tuli meille. Hän oli niin ryysyinen ja viluinen, ja äiti antoi\nhänelle ruokaa keittiössä. Minusta oli hänen tilansa kovin säälittävä\nja minä kysyin, miksikä hän aina kuljeskelee kaupungilla sen sijaan,\nettä pysyisi kotona. Hän katso niin kummallisesti minuun ja sanoi: \"Ei\nminulla ole kotia\". Minä vallan pelästyin ja kysyin: \"Mutta miks’ei\nLassella ole kotia?\" Silloin hän katsoi vielä ihmeellisemmin ja sanoi:\n— \"Minä kerron pikku neidille, kuinka sen asian laita oikein on. Viina\nja muut väkijuomat ovat saattaneet kotini perikatoon. Lapsena minä jo\naloin maistella niitä. Vanhemmaksi tultuani kannoin kaikki, mitä vaan\nansaitsin, kapakkaan, ja vihdoin velkaannuin niin, että kapakoitsija\nryösti kotini. — Minä sain alkaa kulkurielämää, jota nytkin vietän,\nja kun kerran kuolen, ei kukaan vuodata kyyneltäkään minun tähteni.\nTällaiseksi kurjaksi raukaksi olen tullut väkijuomain tähden.\" — Näin\nkertoi Lasse-rukka, ja sentähden minäkin luulen olevan parasta, ettemme\nkoskaan, emme edes leikilläkään, maista väkijuomia.\n\nOlli: Olet kyllä oikeassa, Maija! — Mutta minä olen kuulevinani laulua.\nVarmaankin ne tulevat kokouksesta.\n\n(Jussi ja Anni, sekä kuinka monta lasta tahansa, tulevat laulaen\nsisään. Mitä useampi, sitä parempi. He kulkevat kaksittain laulun\ntahdissa. Kaikilla on sininen nauha rinnassa.)\n\n(Sävel: sama kuin Vaasan marssissa.)\n\n    Eespäin nyt veikot marssitaan\n    Vihollistamme voittamaan!\n    Pahuutta, syntiä vastahan\n    Ja kodin rauhaa puoltamaan!\n    Nyt sotahan!\n    Mut rauhaa vaan\n    Me tahdotaan,\n    Ja Jumala\n    Vie voittoon Toivon Liittoa!\n    Vie voittoon Toivon Liittoa!\n    Niin, rauhaa vaan!\n    Ja Jumala\n    Vie voittoon Toivon Liittoa!\n\n(Viime värssyn lopulla asettuvat lapset puoliympyrään.)\n\nJussi: Hyvää iltaa! Tiedättekö, meillä on ollut oikein hauskaa\nraittiuskokouksessal Eräs opettaja Helsingistä oli siellä, ja nyt en\nminä koskaan enää maista viiniä enkä olutta, enkä mitään muitakaan\nväkijuomia. Hyi toki!\n\nKalervo: Höh höh, kuinka kerskailet!\n\nJussi: Niin, minä olen omin silmin nähnyt kuinka paljon myrkkyä eli\nalkoholia on pienessä olut- taikka viinitilkassa.\n\nHelvi: Kaikkea tässä kuuleekin! Kuinka sinä sen näit?\n\nKalervo: Antakaas kun kerron! Tiedättekö, opettaja kaasi ensin vähän\nolutta lasipulloon, jossa oli pitkä, ohut putki, Sitte hän kuumensi\nsitä väkiviinalampun liekissä. Hetken perästä alkoi olut kiehua ja\nhöyry poistui putkea myöten. Silloin opettaja sytytti tulitikulla\nhöyryn, joka paloi suurena, sinisenä liekkinä. Se oli oluessa oleva\nalkoholi, joka paloi. Samoin hän menetteli viininkin kanssa, joka\npaloi vieläkin kauemmin kuin olut, vaikkei sitä ollut kuin puoli\npikarillista. Ja semmoisen uskovat ihmiset sitte olevan terveellistä!\nAnni: Hyi toki! Minusta tuntuu kuin kaikki sisälmykset palaisivat, kun\njuo sellaista!\n\nKalervo: Eihän se ole vaarallista, kun vaan juo vähän.\n\nAnni: Vähän! Kuulkaa nyt häntäkin! Etkö sinä ymmärrä, mitä Jussi\nvastikään kertoi? Kuunteleppa nyt tarkkaan, herra Tyhmeliini, niin\nminä sanon sen kerta vielä. (Harvaan ja lujaan.) Pienessä olut- ja\nviinimäärässä on niin paljon alkoholia, että se vahingoittaa ja\nmyrkyttää sen, ken sitä nauttii.\n\nKalervo: Oi, sinä viisahin kaikista tädeistä! — Pieni tilkka hampaan\nkoloon on joskus hyvinkin tarpeen, sanon minä.\n\nOlli: Kyllä on sittenkin viisaampaa olla ilman. — Mutta miksikä teillä\non siniset nauhat?\n\nJussi: Ne ovat meidän raittiusmerkkimme. Sininen on uskollisuuden\nväri. Me tahdomme olla uskolliset isänmaallemme, niin ettemme tuhlaa\nvoimiamme emmekä työkykyämme nauttimalla väkijuomia.\n\nAnni: Me tahdomme olla uskolliset myöskin kodillemme. Me varjelemme\nsitä kaikin voimin, jotta eivät väkijuomat, jotka jo ovat syösseet niin\nmonta kotia onnettomuuteen, koskaan pääse sinne. Jussi: Ja sitten me\ntahdomme olla uskolliset myöskin Toivon Liitolle. Älköön kukaan, ei\nyksikään meistä, sitä pettäkö!\n\nOlli: Siihen minäkin tahtoisin kuulua! Mutta emmekö me rupea nyt\nlukemaan?\n\nHarjaaja-Joonas (tulee sisään kantaen harjoja ja kenkävoidetta, nenä\nja sormet vähän mustina): Hyvää iltaa, hyvää iltaa! Täällähän on koko\njoukko tyttöjä ja poikia. Hauska nähdä teitä! (Kovalla äänellä.)\nTahdotteko saada saappaanne, kenkänne ja pieksunne kiiltäviksi? Yhdessä\nminuutissa saan minä ne kiiltäviksi, jotta ne paistavat kuin aurinko.\nSe maksaa vaan 10 penniä, mutta tingitään 5:een penniin.\n\nElsa: Kuka sinä olet?\n\nJoonas: Senpä kohta sanon (laulaa säveleellä: \"Mun isän oli sotilas!\")\n\n    Mua Joonaseksi kutsutaan,\n    Mä harjaan päivät, yöt,\n    Hopeeta, kultaa taskuihin,\n    Mull’ tuottaa harjuutyöt,\n    Ja jos sä syksyn teillä saat,\n    Sun kenkihisi savet, maat,\n    Niin kohta harjoin, voitehin\n    Ne puhtaiksi mä saan!\n\n    Mä läsnä olin, muistan sen,\n    Äitini rakkakin.\n    Vaan hellyyttä mä tuta en\n    Oo saanut sittemmin\n    Kuin kuolo hänet hautaan vei\n    Ja turvaa mulia ollut ei.\n    Ja nyt mä kuljen yksin vain\n    Ja laulan lauluain.\n\nMaija: Joonas-rukka! Ei sinulla tunnu olevan hauskaa, vaikka osaatkin\nlaulaa! Minusta tuntuu, kuin sinä yhtä mielelläsi tahtoisit itkeä.\n\nKalervo: Onko sinun äitisi todellakin kuollut?\n\nJoonas (pyyhkäsee kädellään silmiään): Kyllä hän on kuollut, ja välistä\ntällä paikoin niin kummallisesti polttaa kun ajattelen häntä (hän vie\nkäden rinnalleen).\n\nAnni: Mutta elää kai sinun isäsi?\n\nJoonas: Elää kyllä, mutta oli sentään toista äidin eläessä. Ei hän\nkumminkaan olisi antanut lapsensa kuljeskella pitkin katuja ja monasti\npalella ja nähdä nälkää, vaikka rahat kalisivat taskussa!\n\nOlli: Saatko sinä oikein, kuten lauloit, kulta- ja hopearahoja?\n\nJoonas: Joskus joku hyvä herra ravintolassa antaa minulle hopearahan.\nMutta kun saan oikein uuden ja kirkkaan kuparirahan, on se olevinansa\nkultaa. Ja sitte minä ajattelen kuinka suureksi tultuani rakennan\nlämpimän tuvan, ja sinne saavat tulla kaikki lapset, jotka palelevat,\nja he saavat minun tuvassani joka päivä tarpeeksensa syödä sianlihaa ja\nlämpimiä perunoita. Ja silloin minulla on ajatuksissani niin hauska,\nkunnes taas muistan, että olenkin vaan tiarjaaja-Joonas.\n\nOlli: Mutta minkätähden et osta vaatteita ja ruokaa, koska sinä kerran\nansaitset rahaa?\n\nJoonas: Niin nähkääs, minun täytyy antaa kaikki rahat isälle, muuten\nhän lyö minua.\n\nKalervo: Mitä hän sitte tekee rahoilla?\n\nJoonas: Hän vie ne kapakkaan. Sillä nähkääs, – – – isä juo.\n\nTytöt ja pojat: Joonas parka!\n\nJoonas: No, ei se niin hauskakaan aina ole, mutta täytyyhän sen mennä,\njoskus minä saan ravintolassa hyvää ruokaa, ja saanpa silloin tällöin\nmaistaa olutta ja viiniäkin. Kerrankin minä sain suuren lasillisen\nviiniä ja se lämmitti niin suloisesti koko ruumista. Mutta sitten minun\ntuli uni ja minä nukuin erääseen porttikäytävään. Varmaankin olisi\najettu ylitseni, jos ei poliisi olisi ajoissa herättänyt minua. Mutta\nsilloin minun päätäni pyörrytti ja minua paleli kauheasti. Hui hui! Ei\nminua ole koskaan palellut niin kovin.\n\nJussi: Näetkö, sellaisia ovat väkijuomat. Ne vaan pettävät meitä.\nNiissä oleva myrkky ajaa veren ihoa kohden, ja silloin hetken aikaa\ntuntee itsensä lämpöseksi, mutta jälestäpäin palelee sitä enemmän.\n\nElsa: Rakas Joonas, lupaa, ettet enää juo viiniä, kun ne tarjoovat sitä\nsinulle! — Ajattele, jos sinäkin alkaisit suureksi tultuasi juoda!\n\nKalervo: Rakas harjaaja, ei se ole niin vaarallista kuin he väittävät.\nJuo sinä vaan kun saat! Anni: Kalervo, kuinka sinä uskallat puhua noin!\n\nHelvi: Mutta Anni, kuinka sinä olet olevinasi! En minäkään usko, että\nväkijuomat ovat niin vaarallisia, kun ei vaan juo liiaksi paljon.\n\nMaija: Kaikki, joista on tullut juomareita, ovat ensin ajatelleet juuri\nnoin. He ovat kaikki alkaneet juomalla ensin vähän, mutta sitten ovat\nhe juoneet enemmän ja yhä enemmän. — Muistappa \"Kauppa-Lassea!\"\n\nElsa: Ja ajattele, mitä Joonas vastikään kertoi!\n\nJussi: Etkö enää muista palavaa alkoholia?\n\nKalervo: Kuulkaa pikkuruista! Te olette niin nokkaviisaita, jotta teitä\ntuskin enää jaksaa kuulla! Kyllä tarvitaan parempia todistuksia, jotta\nsaataisiin minut uskomaan, että väkijuomat vaan tekevät pahaa.\n\n(Tyttö, joka myy sinistä nauhaa, tulee sisään, niijaa.)\n\nTyttö: Hyvää iltaa! Ostatteko sinistä nauhaa?\n\nHelvi (tirkistelee koriin): Mutta sehän on samaliaista nauhaa kuin te\nsaitte kokouksessa!\n\nJussi (tulee lähemmäksi): Niin on, ihan samaliaista. Mistä sinä olet\nsaanut sitä?\n\nTyttö: Minun äitini kutoo sitä, ja minä myyn sitä 5:lla pennillä\ntällaisen palasen (näyttää), sillä äitini tahtoisi mielellään kaikkein\npoikain ja tyttöjen kantavan sininauhaa.\n\nOlli: Minkätähden?\n\nTyttö: Katsokaas, sininauhahan on raittiusmerkki ja äiti tahtoisi,\nettä jok’ainoa poika ja tyttö olisi juomatta väkijuomia.\n\nKalervo: Miksi hän sitä niin mielellänsä toivoisi?\n\nTyttö: jos tahdotte kuulla, kerron teille pienen kertomuksen, jonka\näitini pyysi teille kertomaan.\n\nPojat ja tytöt; Kerro, kerro!\n\nJussi: Kerro pois vaan äläkä ujostele.\n\nTyttö: Oli kerran pieni poika. Hän oli kovin hyvä ja iloinen. Usein\notti hänen äitinsä hänet syliinsä, painoi häntä rintaansa vastaan ja\nrukoili: Hyvä jumala, anna pojastani tulla hyvä ihminen! Älä anna\nhänen eksyä maailman harhateille! — Ja poika kasvoi ja joutui toiseen\nkaupunkiin kouluun. Siellä hän sai huonoja tovereita. He houkuttelivat\nhänet juomaan viiniä ja muita väkijuomia. Ensin hän teki sen leikillä.\nEi se ole vaarallista, kun ei vaan juo paljoa, sanoivat toverit. —\nMutta ennenkuin hän tiesikään, kuinka kaikki kävi, alkoi hän juoda yhä\nenemmän ja enemmän. Vihdoin hänet karkotettiin koulusta. Oi, kuinka\nhänen äitinsä itki! Niin monta, monta kyyneltä, hän vuodatti. Mutta ei\nmistään ollut apua, Eräänä päivänä poika katosi kotoa. Hän oli lähtenyt\nulkomaalaisella laivalla merelle. Vuoden kuluttua saapui tieto hänen\nkuolemastansa. Hän oli käynyt maissa ja oli ollut päihtynyt. Kun hänen\npiti nousta laivaan, putosi hän portailta ja hukkui. Mutta laivan\nkapteeni kirjoitti kotiin hänen äidilleen: \"Väkijuomat turmelivat hänen\nnuoren elämänsä.\"\n\n(Lapset istuvat hiljaa ja vakavina.)\n\nElsa: Kuka se poika oli?\n\nTyttö: Hän oli minun äitini poika ja minun iso veljeni. Ja sentähden\näiti nyt tahtoo, että kaikki lapset kantaisivat raittiusmerkkiä,\nsininauhaa, ja siksi minä, minne tulenkin, kerron pienen, surullisen\nkertomukseni.\n\nMaija: Näetkö nyt, Kalervo, taas esimerkin siitä, kuinka väkijuomat\nsaattavat pahaa aikaan?\n\nJussi: Kantakaamme kaikki, kaikki sininauhaa, itsemme tähden, toistemme\ntähden ja isänmaamme tähden!\n\nOlli: Minä ostan sininauhan. (Kiinnittää sen rintaansa.)\n\nKalervo: Anna minullekin!\n\nMaija: Sininauha, olet aina oleva minun merkkini!\n\nHelvi: Ehkä se on hyvä olemassa, anna tänne vaani (Lapset kiinnittävät\nmerkit rintaansa.)\n\nJoonas (kumartaa): Ehkä minäkin saan nauhan, niin lupaan, etten enää\njuo viiniä ravintoloissa. Kiitos! (Kiinnittää nauhan.) jos joku tarjoo,\nniin näytän tätä ja sanon: Kiitos kaunis! Joonas Jussilainen ei olekaan\nmikään juomari.\n\nMaija: Oikein, Joonasi Sinusta kyllä tulee kelpo mies, kun vaan pysyt\nraittiina. Mutta tiedätkö mitä! Minäpä en tahdo, että sinä harjoinesi\nkuljet ravintoloissa ja kaduilla. Ei se suinkaan ole hyvä pienelle\npojalle. Minun isäni on kauppias ja juuri näinä päivinä on hän hakenut\njuoksupoikaa. Minä pyydän isää ottamaan sinut. Tahdotko tulla meille?\n\nJoonas: Voi, niin mielelläni, niin mielelläni! Silloin ei minun enää\ntarvitse palella ja nähdä nälkää. Mutta mitä isä sanoo?\n\nMaija: Minä pyydän isää puhumaan hänen kanssansa ja koettamaan saada\nhänet kunnolliseen työhön, Ehkä hänkin vielä voi tulla raittiiksi.\n\nJoonas: Minä olen niin iloinen, että voisin hyppiä yhdellä jalalla\nympäri koko kaupungin. Kiitos, kiitos, kiitosi Hurraa!\n\nTyttö: Kuinka äiti ilostuukaan, kun näin monet ovat ottaneet sininauhan!\n\nOlli: Mutta eikö meidän nyt pitäisi lukea?\n\nElsa: Ensin me kaikki laulamme laulun. (Sävel: Käy Suomen lahdella\nhyrskyt.)\n\n    Jo laskee iltayön rauha\n    koteihin Pohjolan maan,\n    ja tähtien loiste valvoo\n    sen seutuja ainoastaan.\n    Niin tähdet, tähdet ne valvoo,\n    valaisten Pohjolan yön,\n    ne lepoa vartioitsee\n    elämän raskaan työn.\n\n    Ne valvoo ihmisten yötä, —\n    niin Jumala määräsi sen,\n    Hän ties miten horjuvainen\n    ja heikko on ihminen...\n    Niin! Johtoas heikoille meille,\n    oi, tahtien Herra, suo!\n    Ja sieluihin särkyneihin\n    sopusointusi kirkas luo!\n\n    Ja rauhaasi suureen sulje\n    kotiseutu ja syntymämaa:\n    ja pois väkijuomien virta\n    vie vahvojen sulkujen taa!\n    Pyhi kyynelet, raukaise riidat,\n    suo siunaus raittiustyön...\n    Oi, tähtien Herra, kuule\n    tää rukous Pohjalan yön!\n\n                  Rosa Invenius.\n\n\n\n\nMiksi aijon tulla.\n\nVuorokeskustelu kahdeksan hengen kesken. Henkilöt: Setä, Anna-Liisa,\nWilhelm, Jalo, Elias, Aliina, Dagmar, Linda.\n\n\nI:NEN KOHTAUS.\n\nSetä ja Anna-Liisa.\n\nSetä (kävelee edestakasin huoneessa ja asettaa tuoleja pöydän\nympärille; osottaa erästä sivupöytää): Kuules Anna-Liisa, tuolle\npöydälle panemme valkean liinan, ja sinä haet tänne neljä pulloa\npomrilia ja 7 lasia. Meneppä sitten ruokasalin kaapille, tuo sieltä\nkorillinen omenia, pese ne hyvin puhtaiksi ja pane viheriään maljaan\nja tuo tähän pöydälle. Tehkäämme kaikki täällä oikein hauskaksi\nvieraitamme varten. Mutta kuulehan, sieltähän he jo tulevatkin. (Melua\nkuuluu ulkoa, kaikki lapset tulevat sisään).\n\n\n2:NEN KOHTAUS.\n\nSetä, Anna-Liisa, kaikki lapset.\n\nKaikki lapset (joukolla): Hyvää päivää, setä, hyvää päivää, Anna-Liisa!\nTerveisiä isältä ja äidiltä.\n\n(Kaikki lapset tervehtivät setää kättä lyöden ja riisuutuvat.)\n\nVilhelm: Anna-Liisa, päivää! Tuleppas tanssimaan pieni polska!\n\n(Ottaa Anna-Liisaa kädestä.)\n\nAnna-Liisa (lyö häntä sormille): Anna vanhan ihmisen olla rauhassa. Tuo\ntänne palttoot, niin järjestän ne!\n\n(Kokoaa palttoot, menee ulos, tulee sitten sisään pomrilipulloineen,\nomenoineen ja laseineen, jotka hän asettaa pöydälle ja menee).\n\nSetä: Tervetulleita, tervetulleita! Onpa hauskaa nähdä teitä luonani,\nte melumestarit. Istutaanpas nyt rauhassa hetkinen, jotta saadaan\nkuulla, mitä uutta teillä on esitettävänä. Mutta mitäs kääröjä teillä\non mukananne?\n\n(Kaikki istuutuvat pöydän ympärille ja ottavat esille pienet\nkäsityönsä.)\n\nAliina: Niin, setä, me tytöt ompelemme Suomen Opiskelevan Nuorison\nRaittiusliiton myyjäisiin. Mutta pojat — ha ha — haa! —\n\nJalo: Jaah! pojat — hahaha — me ompelemme myöskin. Näetkös, setä,\ntällaisia hienoja lappuja.\n\nElias: Selittäkäämme asia tarkempaan. Koittolehti on julistanut\nneulontakilpailun poikia varten. Ja me kolme aijomme napata itsellemme\npalkinnon.\n\nDagmar: Uteliaspa olen näkemään, saavatko tuollaiset kankeat sormet,\nkuin teillä pojilla on, mitään kunnollista kokoon.\n\nLinda (pieni tyttö): Minä luulen, että pojat kyllä oppivat neulomaan.\nMikäs niitä estäisi siihen kykenemästä?\n\nVilhelm: Eläköön pikku Linda, joka puolustaa meitä! Sitä paitsi on\nhauskaa, kun on jotain käsissä näin yhdessä istuessamme.\n\nSetä: Ennen maailmassa tarvittiin miesten kädet piipun tai sikaarin\npitelemiseen.\n\nJalo: Mutta kun me emme tupakoi, ei meillä ole sellaista puuhaa.\n\nAliina: Meidänhän piti tervehtiä sydämellisesti isäimme ja äitiemme\npuolesta. He olivat kovin ihastuneita sedän keksinnöstä.\n\nSetä: Niin, ehkäpä otamme heti käsiteltäväksemme sen kysymyksen, jota\nvarten olemme kokoontuneet. Kuka tahtoo siis tehdä selkoa —\n\nLinda: Saanko minä, setä?\n\nSetä: Kernaasti, tyttöseni.\n\nLinda (nousee ja puhuu hitaasti ja juhlallisesti): Setä on kutsunut\nmeidät tänne tänään, jotta jokainen meistä kertoisi hänelle, miksi me\nkukin aijomme tulla, kun kasvamme suuriksi ja miksi olemme valinneet\njuuri sen työalan.\n\nSetä: Oikein. Ja nyt me ensin käymme käsiksi tähän pöytään, jonka\nAnna-Liisa on kattanut, maistamme omenia ja juomme lasin pomrilia.\n\n(Kaikki nousevat ja menevät hyppien ja tanssien pöydän luo.)\n\nKaikki lapset: Voi kuinka ne tulevat maistumaan!\n\nVilhelm: Me juomme sedän maljan (nostaa lasinsa). Onhan sanottu, ettei\nraittiusihmisten sopisi juoda maljoja, mutta tämä kun nyt on vaan\npomrilia, lienee se sallittua.\n\nAliina: Eläköön setä!\n\nLinda: Eläkööt omenat!\n\nKaikki (nauraen): Linda huutaa eläköötä omenille!\n\nSetä: Hän on oikeassa. Kiitos maljasta! Nyt otamme lasimme ja menemme\ntakaisin pöytäämme.\n\n(Kaikki ottavat lasinsa ja istuutuvat jälleen pöydän ympäri.)\n\nSetä: Kas niin. \"Nyt se alkaa\", sanoi muinoinen karhunnäyttäjä.\nAnnammepa Vilhelmin ensiksi tehdä selkoa tulevaisuudensuunnitelmistaan.\nHän on vanhin. Nouse seisomaan, herra ylioppilaskokelas, ja pidä\nesitelmäsi!\n\nVilhelm (nousee ja asettuu pöydän taa toisten keskeen kasvot yleisöön\npäin): Arvoisat läsnäolijat, naiset ja herrat! Minä olen niiden neljän\nviikon aikana, jonka setämme, herra merikapteeni Wägfelt, antoi meille\nmiettimisajaksi, ratkaissut tulevan kohtaloni. Minä aijon tulla\nsanomalehden toimittajaksi.\n\nKaikki (paitsi setä): Hyi sentään! Sanomalehtineekeri!\n\nJalo: ja sitten sinä alat puhua perättömiä niinkuin kaikki muutkin\nsanomalehtimiehet.\n\nDagmar: ja sitten sinä kirjotat hävyttömyyksiä kaikista niistä, jotka\neivät ajattele samoin kuin sinä.\n\nElias: Ja kun sinä itse oikein tukevasti olet pannut kokoon valheita\nasioista ja ihmisistä, ja kun he koettavat puolustautua, niin sinä\npistät kaiken, mitä he kirjottavat, paperikoriin.\n\nLinda: Aijotko sinä myöskin kertoa murhista ja tappeluista ja muista\nhuonoista asioista, joista mamma sanoi sanomalehtien eniten elävän.\n\nSetä: Niinkuin kuulet, ei sinun tulevalla ammatillasi ole suurta\nkannatusta serkkujen joukossa.\n\nVilhelm: Onko minulla nyt puheenvuoro?\n\nToiset: jatka vaan!\n\nVilhelm: Ensin pyydän saada, sedän toivomuksen mukaan, esittää\nperustelut siihen, miksi valitsen tämän alan. Meidän tulisi kaikkien\nkoettaa tehdä maailma entistään paremmaksi, eikö niin?\n\nSetä: Tietysti, ja siksi meidän tulee alkaa työskentely omassa\nitsessämme, sillä jos emme ole itse hyviä, emme kykene maailmaa\nparantamaan.\n\nVilhelm: Se on luonnollista, setä rakas. No niin. Jos tahdotaan\noikein hyvää vauhtia viedä maailmaa eteenpäin, täytyy koettaa\nsaavuttaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Jos minä\nmatkustaisin ympäri Suomea ja pitäisin esitelmiä, niin minulla\nvoisi olla enintään neljäsataa kuulijaa joka ilta. Mutta jos minä\ntoimitan hyvin levinnyttä sanomalehteä, puhun minä joka päivä\nkahdellekymmenelletuhannelle hengelle. Ajatelkaa! Seistä ja puhua joka\npäivä kahdellekymmenelletuhannelle hengelle! Eikö se ole suuremmoista?\n\nAliina: Jaa, ja seistä ja puhua palttua ja valehdella heille ja narrata\nheitä tekemään tyhmyyksiä — se on kamalaa.\n\nVilhelm: Nyt tulemme asian toiseen puoleen. Juuri siksi, että meidän\nsanomalehtemme ovat niin puolueellisia ja mitättömiä, minä aijonkin\nperustaa uuden lehden. Nyt tottelevat ja palvelevat kaikki lehdet\nomia puolueitaan. Ei ole olemassa montakaan puolueetonta lehteä koko\nmaassamme. Ne haukkuvat pahanpäiväisiksi vastustajiaan ja niitä, jotka\najattelevat toisin. Ja kun nämä koettavat saada esim. oikaisuja, niin\nniitä ei julaista, tai painetaan ne hyvin pienesti ja suurella painolla\nsitten uudistetaan edelliset väärät väitteet. Minun lehdestäni tulee\nvallan toisenlainen. Minä en kuulu mihinkään puolueeseen.\n\nJalo: Silloin sinä et saa tilaajia ollenkaan. Vilhelm: Minä kokoan\noikein ajattelevat kaikista puolueista.\n\nDagmar: Mutta, Ville kulta, et kai sinä aijo olla niinkuin\n\"valkolaastari!\", joka sopii kaikkeen.\n\nVilhelm: Kaukana siitä. Minä seison järkähtämättä mielipiteessäni.\nMutta koska kaikki eivät voi ajatella samoin, niin minä annan\njokaiselle rehelliselle mielipiteelle sijaa lehdessäni, vaikka se\neroaisikin minun katsantokannastani. Ja sitten minä tahdon todisteilla\nkumota sen kirjottajan, jos hän on ollut väärässä. Ja sitten minä en\ntahdo kertoa murhista ja muista kamalista asioista, joita sanomalehdet\nmaailmalle toitottavat. Minä otan selon kaikesta hyvästä, mitä\ntehdään, ja kerron siitä, jos kieltolaki ei silloin vielä ole astunut\nvoimaan, on minun lehteni tekevä kaikkensa väkijuomain karkottamiseksi\nmaastamme, niin ettei tippaakaan jää jälelle. Oi, odottakaas vaan, te\nsaatte nähdä, kuinka minä saan kaiken oikeille jäljille taas, kunhan\nalan kirjottaa lehteeni.\n\nLinda (katsoo ihaellen Villeen): Kuinka sinä oletkin reima poika, Ville!\n\nSetä: Me toivomme sydämestämme, että Ville pitää kaikki kauniit\nlupauksensa. Saa nyt nähdä, kunhan tulet Yliopistoon, etköhän vaan\nvetäydy johonkin puolueeseen, ja silloin on sinun vapaamielisyytesi\nlopussa. Mutta sitten me kuuntelemille, mikä Aliinasta tulee.\n\nAliina (nousee ja asettautuu samalle paikalle kuin Ville): Arvoisat\nkuulijat! Minä olen jo kauan tiennyt, mikä minusta on tuleva. Aina kun\nnäen sairaan ihmisen, tahtoisin parantaa hänet, ja siksi minä aijon\nruveta lääkäriksi.\n\nLinda: Ui, ui, tahdotko juottaa meille ilkeitä tippojasi?\n\nAliina: Ei sinnepäinkään. Minusta tulee luonnonlääkäri. Minä parannan\nsairaita ainoastaan vedellä, ilma- ja aurinkokylvyillä, voimistelulla\nja terveellisellä ravinnolla. Lääkärit tietävät kyllä itsekin liian\nhyvin, etteivät lääkkeet mitään auta. Mutta heidän täytyy syöttää\njotain tyhmille ihmisille, jotka eivät tyydy muuhun. Oli omituista\nlukea Valkonauhalehdestä, kuinka eräs Kurimon poika Salossa oli saanut\ntuberkelejä sekä vatsaansa että keuhkoihinsa ja tuli vallan terveeksi\nkylpyjen avulla, vaikka eräs professori Helsingissä oli vakuuttanut,\nettä pojan täytyy kuolla sen talven kuluessa. Setä hyvä, eikö setä\nlainaa minulle rahoja, että saan rakennuttaa itselleni samanlaisen\nkylpylaitoksen, kuin nykyään on Hedemorassa Taalain maassa, ja jonka\nomistaa herra Lönnerblad. Siellä tapahtuu ihan ihmeitä ainoastaan\nkylvyillä ja terveellisellä ravinnolla.\n\nSetä: Ei olekaan hullumpaa se, mitä sinä olet keksinyt. Minä matkustan\nnyt kesällä jo Lönnerblad-laitokseen. Tukholmasta on vaan neljän tunnin\nmatka Hedemoraan. Ja jos laitos on hyvä, alamme heti. Sillä, näetkös,\ntyttöseni, kun sinusta tulee lääkäri, ei setä silloin enää eläkään.\n\nAliina: Ohoh, setä, ne, jotka elävät luonnon vaatimusten mukaan, elävät\nMetusalemin ikäisiksi, ja nyt on Jalon vuoro puhua, eikö niin?\n\nJalo (asettuen samalle paikalle, jossa toiset ovat seisoneet): Niin,\nhm, minä, näettekös, hm … aijon matkustaa Amerikaan.\n\nToiset: Hahahaa, ei mutta kuulkaas Jaloa!\n\nJalo (vähän nolona): Niin nähkääs, minä tahtoisin hirveän mielelläni\ntavata intiaaneja, mennä heidän kanssaan metsästämään ja asua heidän\nwigwameissaan. Ajatelkaas, jos minä kohtaisin siellä \"Nahkasukan\"\nsukulaisia tahi \"Päänahkametsästäjän\" jälkeläisiä! Setä ei saata uskoa,\nkuinka julman hauskoja kirjoja ne ovat.\n\nVilhelm: Aijotko todellakin koko ikäsi kuljeskella intiaanien parissa?\n\nJalo (innokkaasti): Ei, tietysti en. Minä aijon sittemmin matkustaa\nkultakentille ja ruveta kullankaivajaksi. Ja sitten minä tietenkin\nlöydän hirvittävän paljon kultaa ja tulen sitten kotiin suuren\nkultamöykyn kanssa ja myyn sen ja tulen rikkaaksi.\n\nDagmar: ja mitä sinä sitten teet rikkauksillasi?\n\nJalo: No, rahoilla voi saada mitä hyvänsä. Minä esim. rakennan\nS.O.N.R:lle hienon kokoushuoneen joka kaupunkiin. Ja sitten minä\npalkkaan kolme esitelmänpitäjää liitolle, niin että jok'ikinen\nylioppilaskokelas on kunnollinen raittiusmies, ennenkun tulee\nYliopistoon.\n\nSetä: Tuo loppupää ei kuulu hullummalta. Mutta ensiksikin ei ole\nniinkään varmaa, että sinä löydät nuo kultapalaset, ja toisekseen olisi\nparempi ja varmempi, jos kaivaisit kultaa täällä kotona.\n\nJalo (ihmeissään): Mutta eihän meillä Suomessa ole kultakaivoksia?\n\nSetä; Onpa kylläkin. Täällä on peninkulmittain hyvää viljelykseen\nkelpaavaa maata, joka vain odottaa tulevansa perkatuksi. Ala sinä\ntutkia maanviljelystä ja asetu sen yrityksen etunenään, joka tarkottaa\nSuomen viljelemistä.\n\nJalo: Mutta kyllä minä sentään hirveän mielelläni tahtoisin nähdä\noikeita intiaaneja.\n\nAliina: Voithan sinä kerran pistäytyä Amerikaan. Siellähän on niin\npaljon oppimista.\n\nSetä: ja nyt on Dagmarin vuoro.\n\nDagmar (asettuen samalle paikalle): Kunnioitettavat kuulijat, minä\naijon opetella sitä uutta ruuanlaittoa — mikä sen nimi nyt olikaan,\nAliina?\n\nAliina: Vegetarinen keittotaito.\n\nDagmar: Niin, minä aijon vegetarisen ruuanlaiton opettajattareksi.\nLiina-täti sanoi, että vatsa hallitsee maailmaa, ja koska kaikilla\nihmisillä on vatsakatarri, eikä minulla ole päätä lukea itseäni\ntohtoriksi, niinkuin Aliina, niin koetan katsoa, miten voisin opettaa\nheitä keittämään oikein, oikein terveellistä ruokaa. Sitten matkustan\nympäri maata ja pidän esitelmiä, sekä näytän vaimoille ja rouville ja\nneitosille, kuinka heidän tulee keittää ruokaa.\n\nSetä: Se on oivallista! Minulle tulee vesi suuhun ajatellessani\nmainioita aterioitasi. Ja nyt on Eliaan vuoro.\n\nElias (asettuu samalle paikalle): Minä aijon ruveta lähetyssaarnaajaksi\nja lähteä pakanoiden luo opettaakseni heitä tuntemaan Jumalaa. Olen\njuuri lukenut eräästä kirjasta, miten hirveän surullista niiden\npakanaraukkojen elämä on. Kun meillä itsellämme on näin hyvä olla\ntäällä kotonamme, niin täytyy meidän koettaa auttaa niitä, jotka eivät\nole mitään kuulleet, että hekin saisivat parempaa.\n\nSetä (taputtaen Eliasta päähän): Se on kauniisti ajateltu, Elias.\nLähetyssaarnaajalla on tosin hyvin paljon vaikeuksia, ja useathan ovat\nsaaneet surmansakin siellä. Mutta ken uhraa itsensä johdattaakseen\nihmisiä Jumalan tykö ja totuuteen, hän on käyttänyt elämänsä\nparhaimmalla tavalla. Ja viimeisenä on pikku Linda. Sinä et tietysti\nvielä tiedä, mihin aijot ryhtyä maailmassa?\n\nLinda (lähtee vilkkaasti paikaltaan ja kapuaa tuolille, jonka vieressä\ntoiset ovat seisoneet): Minä seison tässä, että kaikki voisivat\nkuulla, mitä minulla on sanottavaa. — Niin, setä, minä tiedän varsin\nhyvin, mitä olen tekevä. Minä aijon mennä naimisiin, niinkuin äitikin\non tehnyt. Ja sitten saan suuren kartanon kauniin järven rannalla\nmaalla lehmineen ja vasikoineen ja lampaineen ja porsaineen ja\nkananpoikasineen, ja suuren, suuren puutarhan, missä kasvaa paljon\nkauniita kukkia ja marjoja ja sinne kutsun isän ja äidin ja sedän,\nkun he tulevat vanhoiksi. Siellä saavat he asua kauniissa huoneissa ja\nsyödä lettuja ja hilloa päivälliseksi ja sitten rakennan puutarhan\nviereen taion monine pienine kamareineen. Sinne kutsun kesäksi kaikki\nne köyhät, kalpeat lapset, jotka juoksentelevat Hermannin kaupungissa\nja Söörnäisissä. Ja he saavat syödä viiliä ja uida järvessä ja poimia\nmarjoja metsästä ja pitää niin; niin hauskaa.\n\nSetä (ottaa Lindan syliinsä ja kohottaa hänet kolme kertaa ilmaan):\nHei, hei, eläköön Linda ja hänen talonsa ja kaikki porsaansa ja\nkananpoikansa ja marjansa ja ne lapset Söörnäisistä! Ja kiitos sinä\nsuloinen, kiltti, pikku tyttönen, että tahdot antaa sedälle kauniin\nkamarin ja lettuja päivälliseksi. Mutta ajattelepas, ellei miehesi\nsuostuisikaan siihen, että me ja Söörnäisten lapset tulisimme sinne!\n\nLinda: Minä kysyn sen häneltä ennenkuin hänet otan, ja ellei hän anna\nminun tehdä siten, niin en huoli hänestä, vaan etsin itselleni toisen,\njoka antaa minun tehdä niinkuin tahdon; sillä sen saa äiti aina tehdä.\n\nAliina: Ei, kuulkaapa häntä. Mutta tuhmempaa se ei missään tapauksessa\nole. Me toivomme, että sinä kutsut meidät kaikki serkkusi myöskin\nluoksesi. Ja nyt, hyvä setä, täytyy minun lähteä kotiin. Meillä on\nniin paljon läksyjä maanantaiksi ja kun en koskaan lue läksyjäni\nsunnuntaisin, niin täytyy minun takoa ne päähäni vielä tänään.\n\nVilhelm: Kiitos meidän puolestamme. Täällä sedän luona on aina niin\nhupaista, kun saamme puhella, mistä tahdomme, ja olla aivan kuin\nkotonamme.\n\nSetä: Minulle on kuitenkin kaikkein hauskinta nähdä teitä, rakkaat\ntelmyrit. Hauskaa on nähdä, kuinka moni teistä tulee siksi, miksi nyt\naikoo. Joksikin voitte kuitenkin jokainen jäädä, nim. uskollisiksi\nraittiusihmisiksi.\n\nDagmar: Mutta setä, mehän olemme kaikki viisi S.O.N.R:n jäseniä.\nOlisimmehan suuria raukkoja, jos rikkoisimme raittiuslupauksemme,\nemmekä pysyisi uskollisina ihanteillemme.\n\nJalo: Niin, setä, minä olen kuullut, että intiaanit juovat \"tulivettä\"\nniin hirveästi. Ja sentähden aijon puhua heille raittiudesta, kun tulen\nsinne, siten saan aikaan jotain hyvää.\n\nVilhelm: Odotahan, setä, kun sanomalehteni alkaa ilmestyä, silloin\nsaamme nähdä, miten väkijuomakauppoja moititaan ja miten niiden\nomistajain korvat kuumenevat.\n\nElias: Setä, historiassa olemme spartalaisten ja persialaisten\nvälisessä sodassa lukeneet Efialtes petturista, joka johdatti\nviholliset takaapäin maanmiestensä kimppuun, ja minun mielestäni\nEfialtes on suurin raukka, mistä olen milloinkaan kuullut puhuttavan.\nAjattele, että me olemme spartalaisia, ja väkijuomat ovat meidän\npersialaisiamme s. o. pahin vihollisemme. Ja jos minä milloinkaan\nmaistan väkijuomia, niin saat sinä kutsua minua Efialteeksi, missä\nikänä minut tapaat, ja se on häpeällisin nimi, mitä voit antaa minulle.\n\nAliina: Ole rauhassa, setä, ei milloinkaan tule tippaakaan alkoholia\ntämän tohtorin pöydälle; minä en aijo antaa väkijuomia sairaille\nlääkkeenä, sillä nyt ollaan monissa paikoin ulkomailla ruvettu\nperustamaan alkoholittomia parantoloita ja niissä tulevat potilaat\npaljon paremmin terveiksi, kuin sellaisissa, joissa alkoholia annetaan.\nEllei kukaan toinen ole ennättänyt ennen minua, niin perustan minä\nalkoholittoman sairashuoneen.\n\nLinda: Minun maakartanossani ei koskaan tule olemaan noita ilkeitä\njuomia.\n\nSetä: Mutta ajatteleppas, jos miehesi tahtoisi silloin tällöin lasin\nolutta?\n\nLinda: Minä en koskaan ota sellaista, joka ei ole raittiusihminen.\nHänen on täytynyt kuulua S.O.N.R:oon. — Setä, en koskaan aijo edes\nkatsoa poikaan, joka ei ole raittiusmies.\n\nSetä: Luulen, etten tarvitse peljätä teidän häpäisevän raittiusasiaa.\nOikeastaan olen iloinen niistä urista, jotka olette valinneet. Pääasia\non, että teistä itsestänne tulee kunnon miehiä ja naisia; yhdentekevää\non sitten, minkä aseman elämässä saavutamme. Kelpo kansakoulunopettaja\nvoi saada aikaan enemmän hyvää kuin huono kuvernööri. Nyt juodaan\npomrililasimme pohjaan sydämellisesti toivoen, että te käyttäisitte\nvoimanne Jumalan kunniaksi ja isänmaan hyväksi ja onneksi.\n\nEläköön raittius ja Suomii\n\nKaikki: Eläköön Suomi ja raittius!\n\n    (Esirippu lasketaan.)\n\n\n\n\n\n\nIII.\n\nVUOROKESKUSTELUJA JA LEIKKEJÄ\n\n\n\n\nLempikertomus.\n\n\nOpettaja: (Lapset istuvat puoliympyrässä, puhuessaan nousee kukin\nseisoalleen.)\n\n    Kuink’ aika rientää! Viisikymmentä\n    Ja kaksi viikkoa on, luulen mä,\n    Kun ensikerran täällä yhdyimme —\n    Se onhan vuosi, niinkuin huomaatte.\n    Mi aika onnekas se ollut on!\n    Mi kertomusten sarja verraton\n    Niin meitä innostutti, lämmitti,\n    Ett' enemmän vaan kukin halusi!\n    Me näimme poikia ja tyttöjä\n    Ja sotilaita urhomieliä\n    Ja kuninkaita, jotka hurskaina\n    Sotien seisoi Herran puolella,\n    Ja niitä, jotka syntiin lankesi,\n    Kun kiusaukset heitä kohtasi.\n    Nyt kertokaatte mulle, lapseni,\n    Mi enin näistä teitä miellytti! —\n    Sa oikealla siellä, alappas!\n\n1:nen poika.\n\n    Minusta kertoelma kaunihin\n    On paimenpojan, josta kuningas\n    Jumalan kansan tuli sittemmin.\n    Hän rohkeana saapui linkoineen\n    Ja voitti jättiläisen röyhkeän.\n    Sen opetuksen muistan ylevän,\n    Min painoitte te meille sydämmeen.\n\nOpettaja.\n\nNo, hyvä, kerro!\n\n1:nen poika.\n\n    Koska taistohon\n    Lähdemme jättiläistä vastahan,\n    Me voimaa saamme kautta Jumalan.\n\nOpettaja.\n\nKen vihollinen, jättiläinen on?\n\n1:nen poika.\n\n    Se synti on, mi käypi ympäri,\n    Öin, päivin meitä väijyy alati.\n\nOpettaja. Sen voittaa voimmeko?\n\n1:nen poika.\n\n    Jos Jumalaan\n    Me luotamme ja oikein teemme vaan.\n\n1:nen tyttö.\n\n    Mun lempikertomuksein kuva on\n    Tuo liikuttava, kaunis Mirjamista,\n    Mi pikku veljen kaisla-asunnon\n    Pelasti maalle virran lainehista.\n    Ei peljännyt hän vihaa kuninkaan,\n    Vaan prinsessalle saalihinsa soi\n    Ja päälliseksi neuvokkuudellaan\n    Lapselle imettäjän parhaan toi.\n\nOpettaja.\n\nKuin voisi Suomen tyttö osoittaa Noin uhraavaista mieltä rohkeaa?\n\n1:nen tyttö.\n\n    Kun viimeksi hän muistaa itseään,\n    Kun edessänsä vaaran varman nähden\n    Hän horjumaton on ja kärsimään\n    On alttihina muiden onnen tähden.\n\n2:nen poika.\n\n    On Daanielin rohkeus\n    Minulle parhain kertomus:\n    Edessä miehen Jumalan\n    Kun talttuu raivo leijonan.\n    Nain, kuinka hälle kätensä\n    Ojensi Herra.\n\nOpettaja.\n\n    Siitä kai\n    Myös kukin opetuksen sai?\n\n2:nen poika.\n\n    Sen: ettei pelko, uhkaus\n    Meit’ epäilykseen viedä saa.\n    Kun Luojaan meill’ on luottamus,\n    Hän vaaroist’ auttaa, pelastaa.\n\n2:nen tyttö.\n\n    Ei kertomusta kauniimpaa,\n    Kuin orjatytön pienoisen,\n    Jok’ koitti avun toimittaa\n    Sotilas-isännällehen,\n    Mi neuvoansa totteli\n    Ja — parannuksen löysiki.\n    Hän oi’ niin kiltti, uhraava,\n    Kun muisti tuskaa toisien,\n    Vaikk’ oli itse vankina\n    ja poissa luota omaisten.\n    Ma varmaan oisin huoliain\n    Omia aatellunna vain.\n\n3:mas poika.\n\n    Ken ei silloin ollut myötä,\n    Koska riemuin urhotyötä\n    Gideonin kuuntelimme,\n    Kaikki silloin tarkkasimme.\n    Kolmensadan joukkiossa\n    Halust’ oisin ollut, jossa\n    Katsellut ma olisin\n    Vihollisten leirihin,\n    Kuunnellut, kun kaikuivat\n    Huudot, torvet raikuivat,\n    Lamput leimahdellen hohti,\n    Sotilaita taistoon johti,\n    Midianit kauhistuin\n    Yössä surmaan syöksyi suin.\n\n3:mas tyttö.\n\n    Kuvat moiset kauheat\n    Pojista on hupaisat.\n    Minullepa mieluisin\n    Ihmenäky Jaakopin.\n    Siinä portaat, joita pitkin\n    Kulki taivaan enkelitkin,\n    Ylimpänä loistossaan\n    Itse Herra taivaan, maan.\n    Yksin poissa kotoansa,\n    Kivi, sauva turvanansa\n    Nukkuu mies! erämaassa\n    Unessansa autuaassa,\n    Vaan on sentään läheisin\n    Hällä — taivas, Herrakin.\n\n4:jäs poika.\n\n    Betlehemin kertomus\n    Minulle on ihanin,\n    Vanha, mutta aina uus:\n    Kuinka lapsi pienoisin\n    jumalaisna seimess' on,\n    Taivahalta äkkiä\n    Valo loistaa verraton,\n    Enkel-laulu helkkyvä\n    Kaikuu, kaukaa tietäjät\n    Johtamina tähtösen\n    Jeesuslasta etsivät,\n    Hälle lahjans’ uhraten.\n\nOpettaja.\n\nNyt vastaamatta yks on teistä vaan. Mi lempikertomuksens’ olleekaan?\n\n4:jäs tyttö (hyvin pieni).\n\n    On hauskoja kaikki,\n    Jotk’ kuulla ma sain.\n    Yks’ armahin mulla\n    On muistossa ain’:\n    Kun joukkoja tunki\n    Luo Vapahtajan,\n    Niin lausehen lausui\n    Hän tään ihanan:\n    \"Oi, lapsien tulla\n    Te suokaa mun luo!\"\n    ja ympäri Herran\n    Kun joukko on tuo,\n    Niin pienille sijan\n    Hän — sylissään suo.\n\nOpettaja.\n\nMa luulen: tämä kertomus on se, Jonk’ kadottaa me viimeks soisimme.\n\n    Kaarlo Hammar.\n\n\n\n\nMetsolaan.\n\nToivon Liittolaisten leikkilaulu.\n\n\nSävel: \"Onpa vielä Suomessa.\"\n\n1.\n\n(Lapset marssivat parittani laulun tahdissa.)\n\n    Maalie tässä marssitaan.\n    Meill’ on mieli \"Metsolaan.\"\n    Siellä monta ystävää\n    Riemuin meitä tervehtää:\n    Lähtehet,\n    Puroset,\n    Marja-ahot, eläimet.\n    Tuossa onkin \"Metsola\";\n    \"Vahti\" meit’ on vastassa.\n\n(Lapset kääntyen muodostavat piirin ja viittaavat eteensäpäin\nlaulaessaan: 'Tuossa'.)\n\n(Lapset ovat kutsuvinaan Vahti luokseen sitä merkitsevällä käden\nliikkeellä.)\n\n2.\n\n    Vahti uljas, urhokas\n    Aina valpas virassas\n    Kuinka kesäkuumalla\n    Noin oot raikas, rattoisa?\n    \"Hau, hau, hai.\"\n    Tottakai\n    Vahdilta sen vastuun sai:\n    \"Vettä juon mä, vettä vaan,\n    Siitä mielen raikkaan saan.\"\n\n(Lapset taputtavat käsiään.)\n\n(Lapset ovat silittävinään kissaa, vaikkapa toista käsivarttaan.)\n\n3.\n\n    Mirri pieni ystävä\n    Mitä juomaa suosit sä?\n    Viinikö noin vienoksi\n    Saapi sun ja hienoksi?\n    \"Vielä vai,  (Lapset tekevät kädellään torjuvan liikkeen.)\n    Miu, mau, mai!\"\n    Mirri sanoneeksi sai.\n    \"Maito, maito makein\n    Mirrille on mieluisin!\"\n\n4.\n\n    Entäs varsa vallaton?      (Lapset kääntyvät marssimaan.)\n    \"Vesipoika varma oon,      (Lapset juoksevat ketterästi\n    Vettä juon ja voimistun,              laulun tahdissa.)\n    juoksijaksi jalostun.\"\n    \"Kukkerikuu\"                 (Seisahtuvat ja kohoilevat\n    Sukkelasuu                  varpailleen kädet lanteillaan.)\n    Laulamahan laittautuu:\n    \"Vettä kukkoherra juo,\n    Valppauden taloon tuo.\"\n\n5.\n\n    Kukka nyökkää nurmeltaan     (Lapset nyökkäävät päällään.)\n    Kastehelmet huulillaan:\n    \"Kaikki, kaikki täällä vaan\n    Toivon Liittoon kuulutaan.\"\n    Lintunen                     (Lapset viittaavat ylöspäin\n    Laulellen                      ilmaan.)\n    Kertoo kuiskeen kukkasen:\n    \"Kaikki, kaikki täällä vaan  (Lapset taputtavat käsiään.)\n    Toivon Liittoon kuulutaan!\"\n\n                Ruotsalaisen aiheen mukaan Maria J.\n\n\n\n\nKertun ja Liisan kesätuumat.\n\n\nKerttu ja Liisa tulevat koulusta.\n\nKerttu: Liisa, mitä aijot tehdä, kun tulee kesä ja saamme luvan\nkoulusta?\n\nLiisa: Mitähän sitä kesällä tekisi: on kotona, auttaa äitiä vähän\naskareissa, leikittelee, käy marjassa; kyllähän sinäkin sen tiedät.\n\nKerttu: Tiedän kyllä, mutta tarkotin että saisimme aikaan jotain uutta,\njotain erityistä.\n\nLiisa: Mitä se voisi olla?\n\nKerttu: En tiedä vielä, mutta tuumitaan yhdessä.\n\nLiisa (vähän mietittyään): Jos rakentaisimme leikkituvan ja siihen\npienen keittiön, jossa voisimme laittaa ruokaa.\n\nKerttu: En ajatellut yksin leikkiä. Sitäpaitsi emme osaisi semmoista\nrakentaakaan, ja mistä saisimme aineita?\n\nLiisa: Niin, mistä saisimme aineita? Mutta mitä me sitten tekisimme?\n\nKerttu: Jo minä tiedän: Laitetaan pienet puutarhat itsellemme. Minä\npyydän isältä palasen maata meidän puutarhassa, pyydä sinäkin äidiltäsi\npieni maapalanen.\n\nLiisa: Mutta meillä ei ole puutarhaa.\n\nKerttu: Onhan teidän perunamaan vieressä pieni raivaamaton paikka. Sen\nsaat varmaan äidiltäsi, jos pyydät.\n\nLiisa: Siinä on niin paljon kiviä.\n\nKerttu: Kivet raivaamme pois, niistä sitten tehdään aitaus.\n\nLiisa: Tuletko minua auttamaan?\n\nKerttu: Tietysti, tehdään molemmat puutarhat yhdessä ja laitetaan ne\nyht'aikaa valmiiksi.\n\nLiisa: Keskelle puutarhaa teemme kukkapenkin.\n\nKerttu: Niin, ja vielä yhden penkin joka sivulle.\n\nLiisa: Mitä me niissä kasvatamme?\n\nKerttu: Niihin istutamme marjapensaita, yhden joka nurkkaan, että tulee\nniille oikein hyvä tila.\n\nLiisa: Istutamme kukkia myöskin pensaiden väliin.\n\nKerttu: Sinä olet kovin ihastunut kukkiin, istutetaan vaan niitä niin\npaljon kuin mahtuu.\n\nLiisa: Mistä saamme sekä kukkia että pensaita?\n\nKerttu: Minä pyydän isältä yhden karviaismarjapensaan meille\nkummallekin; meidän puutarhassa on niitä niin paljon.\n\nLiisa: Karviaismarjapensaan panemme yhteen nurkkaan, mutta mitä niihin\nmuihin?\n\nKerttu: Kartanossa näin pensaita, joissa oli niin suuria makeita,\nmustia marjoja.\n\nLiisa: Kävin kerran kartanon puutarhassa ja siellä vanha neiti sanoi\nminulle että ne ovat mustia viinimarjoja ja että niistä tehty mehu on\nhyvin hyvää kuumetautisille.\n\nKerttu: Semmoinen pensas meidän täytyy saada.\n\nLiisa: Jos pyytäisimme kartanon puutarhurilta, ehkä hän antaisi meille\nkaksi pientä pensasta.\n\nKerttu: Hän on hyvä mies, kyliä kai hän antaa, ehkä hän vielä antaisi\nmeille kummallekin vattupensaankin.\n\nLiisa: Vattuja kasvaa viljelemättäkin. Parempi olisi jos saisimme sen\nsijaan punaisen taikka valkoisen viinimarjapensaan.\n\nKerttu: Olet oikeassa, viinimarjapensaat panemme toiseen ja kolmanteen\nnurkkaan, mutta mitä pannaan siihen neljänteen?\n\nLiisa: Niin mitä?\n\nKerttu: Sinne tahtoisin saada ruusun.\n\nLiisa: Se olisi hauskaa, mutta kuinka voisimme hankkia semmoisen?\n\nKerttu: Ehkäpä kartanon puutarhuri antaa meille vielä pienen\nruusupensaankin, jos pyydämme kauniisti häneltä, muuten ostamme itse.\n\nLiisa: Ostamme, mutta mistä saamme rahoja?\n\nKerttu: Olen keksinyt keinon. Me poimimme kukkia ja teemme vihtoja ja\nluutia ja myymme kaupungissa.\n\nLiisa: Näin teemmekin, ja sitten saamme rahoja ja sitten ostamme\nruusupensaan. Minä tahdon semmoisen, joka kukkii aivan tummanpunaisia\nruusuja.\n\nKerttu: Ja minä ostan valkoisen ruusupensaan. Mutta vielä meidän pitää\nostaa vähän kukansiemeniä.\n\nLiisa: Marjapensaiden väliin istutamme pionia, niissä on niin komeita\npunaisia kukkia.\n\nKerttu: Ja sitten istutamme satakaunoja ja hajuherneitä.\n\nLiisa: Ja siihen keskipenkkiin istutamme orvokkia ja resedaa, ne kun\ntuoksuvat niin hyvälle.\n\nKerttu; Voi kuinka tulee hauskaa! Mutta tiedätkös mitä minä tahtoisin\nistuttaa keskelle puutarhaamme?\n\nLiisa: Sanoppas?\n\nKerttu: Omenapuun.\n\nLiisa: Voi kuinka olet kekseliäs, sehän vasta oli hyvä tuuma. Kun vaan\nvoisimme ansaita niin paljon rahoja, että saisimme ostetuksi omenapuun.\n\nKerttu: Istutetaan nyt aluksi kukkia omenapuun paikalle. Ollaan sitten\nkoko kesä hyvin ahkeria.\n\nLiisa: Joka hetken kun äiti ei tarvitse meitä, käytämme puutarhojen\nvalmistukseen.\n\nKerttu: Ja joka päivä poimimme kukkia ja laitamme luutia ja sitten kun\ntulee marja-aika, niin poimimme marjoja ja myymme ja käymme vuorotellen\nkaupungissa.\n\nLiisa: Ehkä saamme omenapuunhinnan ansaituksi jo tänä kesänä.\n\n\n\n\nLämpöä Lappiin.\n\n\nHenkilöt: Hanna, Tellervo, Tyyni, Inkerif koulutyttöjä. Laila, Irma,\nAslak, Osma, lappalaislapsia. Opettajatar Inarin kansakoulussa.\n\n\nI NÄYTÖS.\n\n(Lastenkamari Inkerin ja Tellervon kodissa; tytöt asettelevat tuoleja\npyöreän pöydän ympärille.)\n\nInkeri: Tänään on siis lappalaisompeluseuramme viime kerran koossa,\nkoskapa työt alkavat valmistua. Ihmettelen vaan, kun eivät Hanna ja\nTyyni jo tule.\n\nTellervo: He ovat varmaan taas joutuneet lumisotaan jonkun pahan pojan\nkanssa tahi unohtaneet työnsä kotiin, että on täytynyt juosta hakemaan.\n\n(Hanna ja Tyyni tulevat päällysvaatteet yllä, lumisina ja\npunaposkisina).\n\nHanna (riisuutuen): Hyvää iltaa! juoksimme erään maalaisukon rekeen ja\nhän ei tahtonut päästää meitä enää pois — löi vaan hevosta ja antoi sen\njuosta minkä jaksoi.\n\nTyyni (pudistaen lakkiaan lumesta): Vihdoin teimme rohkean hyppäyksen\nja putosimme päistikkaa lumikinokseen.\n\nTellervo (nauraen): Aina teillä on seikkaluja!\n\nInkeri: No, nyt työhön joka mies, että saamme jo tänä iltana lähettää\npaketin Lapinmaalle. (Tytöt istuutuvat pöydän ympärille ja ottavat työt\nesiin.)\n\nTyyni: Nyt niitä jo varmaan siellä tarvittaisiin — ettekö kuule, kuinka\npohjatuuli vinkuu nurkissa?\n\nTellervo: Mutta kenen nimeen oikein lähetämme työmme — emmehän tunne\nketään Lapinmaalla?\n\nHanna: Olen ajatellut että kirjoitetaan paketin päälle: \"Köyhimmille ja\nkilteimmille lapsille Inarin kansakoulussa.\"\n\nTellervo (iloisesti): Hanna on aina Neiti Neuvonen — niinhän me\nteemmekin.\n\nInkeri: Ajatelkaa kuinka iloiseksi nuo köyhät lapsiraukat tulevat\nsaadessaan pakettimme. (Painaen kutomaansa villalakkia poskeaan\nvasten.) Minun lakkini ainakin tuntuu niin lämpimältä.\n\nTyyni: Tahtoisin niin kernaasti nähdä pienet holhokkimme Lapinmaassa!\n\nTellervo: Voi, niin minäkin; mutta nyt pudotin viime tingassa silmän\nlapasessani ja siitä kohdasta varmaan pääsee tuuli tunkemaan.\n\nHanna (näyttäen valmista kaulaliinaa, laulaa):\n\nHei, tyttöset, liinani valmis jo on — Sen saakohon poikanen pien’\npeloton! Kun tunturin juurilla tuiskuelee — Mun liinani pienoista\nlämmittelee!\n\n(Sävel: \"Me kainoja, pieniä, heikkoja vaan!\")\n\nTellervo (koettaen lapasia käteensä, laulaa):\n\nOn lahjani pieni, vaan lämmin se lie. — Sä Tellervon terveiset Lappikin\nvie! Sun saakohon tyttönen pien', viluinen, Sä suojele sormia hentoja\nsen! —\n\nTyyni (laulaa käärien kokoon kutomansa sukat):\n\nKun kouluhun kuljet ja tietä ei näy, Vaan jäätävä viima sun vieressäs\nkäy, Sua sukkani, lapsonen, lämmittäköön Ja pakkasen kauaksi\nkarkottakoon!\n\nInkeri (asettaa lakin päähänsä ja laulaa tanssien ympäri huonetta):\n\nKun kiiltävi inarinjärveilä jää, Ei poikasen pienoisen palele pää! —\nHän poronsa pulkassa nauravi vaan, Ei tunne nyt tuulta, ei pakkastakaan.\n\nHanna: Mistä nyt saisimme pahvilaatikon, että voisimme asettaa tavarat\nsinne?\n\nTellervo (juosten syrjään): Minäpä annan sen laatikon, jossa nukkeni\nmatkusti luokseni jouluiltana. (Tuo laatikon.)\n\nTyyni (ottaen sen vastaan): Alle asetamme Hannan kaulaliinan, sitten\ntulee Tellervon lapaset ja minun sukkani. Kaikkein päätie pannaan\nInkerin lakki. Katsokaa, kuinka se näyttää muhkealta!\n\n(Kaikki tytöt katselevat laatikkoa).\n\nInkeri (antaen mustepullon ja kynän): Tietysti kirjoitamme heille myös\npienen kirjeen.\n\nHanna: Luulenpa ettemme ehdi enää — juna lähtee kohta — lähetetään vaan\nterveisiä ja kirjoitetaan nimemme.\n\nInkeri (antaa kynän Hannalle): No, ryhdy työhön, Hanna!\n\n(Hanna kirjoittaa ja kaikki tytöt seisovat ympärillä katsellen.)\n\nHanna: No, nyt se on valvis, mutta sinä tuuppasit minua vähäsen, Tyyni,\nettä tuohon tuli pieni mustepilkku.\n\nTyyni: Se on vaan onnenpilkku. Ajatelkaa, että mekin voimme lähettää\nvähän lämpöä Lappiin — eikös se ole hirveän hauskaa? — Tellervo. On,\non! Tuntuupa melkein siltä, kuin saisimme mekin hiukkasen osaksemme\ntuosta lämmöstä.\n\nHanna (ottaen laatikon): Kas kuinka se näyttää somalta; lähtekäämme nyt\npostiin. (Tytöt pukevat päällysvaatteet ylleen ja juoksevat ulos.)\n\n\nII NÄYTÖS.\n\n(Inarin kansakoulun etehinen. On aikainen aamu ja koulussakin ovi on\nvielä suljettu. Laila istuu koulusalin kynnyksellä, Osma nojautuu\nseinään leikkien kirjallaan. Molemmat lapset ovat risaisissa\nnahkapukimissa ja näyttävät viluisilta.)\n\nLaila (väristen): Kuinkahan kauan saamme odottaa, ennenkuin koulun\novet avataan. Huh, kuinka kylmä tänään on — näitkö, miten revontulet\nloimusivat, aina keskitaivaalle asti! Ne ovat niin kauniita, mutta\nkylmiä. —\n\nOsma: Juoksin kilpaa tuulen kanssa tunturin rinnettä. Muuten ei olisi\nollut hätää, vaan kaulani, näethän, on aivan paljas ja siihen vähän\notti.\n\nLaila (surullisesti): Ajattelen aina etelää kun talvi on tuimin.\nMuistavatkohan lapset siellä ollenkaan poloista veljiään ja sisariaan\ntäällä kaukana pohjoisessa.\n\nOsma: Äiti sure, Laila, pianhan se tulee kesä ja silloin on\nlappalaisellakin lämmin.\n\n(Irma ja Aslak tulevat.)\n\nIrma (kopistellen jalkojaan): Täälläkö te jo olette? En tahtonut\nmitenkään päästä kulkemaan, kun tuuli oli tuiskuttanut kaikki polut\numpeen. Luulen että varpaani ovat vallan jäässä — lainasin sukkani\npikku siskolle ja pistin vähän heiniä kenkiin, mutta ne eivät estäneet\npakkasta.\n\nAslak: Ajoin jäätä pitkin pikku porollani ja hauskaa olisi ollut\nkatsella revontulten leikkiä, jos ei päätäni olisi palellut hirveästi.\nNäethän kuinka kulunut päähineeni on.\n\nOsma: Mutta täällähän seisomme ja valitamme kuin mitkäkin raukat.\nOlkaamme kunnon lappalaisia, mitä siitä, jos tunturin tuuli vähän\nlähenteleekin — olemmehan siihen tottuneet. Laila: Olet oikeassa, Osma,\nen tiedä miksi, mutta yhtäkkiä alkoi minusta tuntua niin lämpimältä —\ntuuli on varmaan kääntynyt etelään ja se tietää aina hyvää.\n\nIrma: Voi, kuinka olet lapsellinen, Laila, nyt siellä vasta on oikein\nkylmä — etkö kuule, kuinka revontulet suhisevat!\n\nAslak: Tunnen samaa kuin Laila ja olen niin iloinen. Saattepa nähdä\nettä tänään tapahtuu jotain oikein hauskaa!\n\n(Opettajatar tulee sisälle saali hartioilla.)\n\nOpettajatar: Täälläkö te seisotte ja värisette. Hyvää huomenta, hyvää\nhuomenta \"Lappelillit\", Irmahan on aivan sininen vilusta ja Osmankin\nurhea nenänpää punoittaa. (Ottaa saalin alta pahvilaatikon.) Mutta\nälkää huolehtiko, tässä tuon teille lämpöä, jota muutamat pikkutytöt\netelä-Suomessa ovat koonneet ja teille lähettävät.\n\n(Lapset katselevat hämmästyneinä toisiaan; Laila tuuppaa hymyillen\nAslakia kylkeen.)\n\nOsma: Opettajatar laskee leikkiä.\n\nOpettajatar (avaten laatikon): Katsokaapa, enkö ele oikeassa. Tämä\nlakki suojelee varmasti vihuria vastaan — samoin nämä sukat, valkea\nvillaliina ja nuo pienet somat lapaset, jotka ovat pehmeät kuin untuva\nja tuntuvat olevan oikein lämpöä täynnä.\n\nLaila (arasti): Kuka — kuka ne saa? —\n\nOpettajatar (vetäen hänet luoksensa ja osottaen laatikon kantta):\nLuehan, mitä tuossa seisoo: \"Köyhimmille ja kilteimmille lapsille\nInarin kansakoulussa.\" Luulen, että teen oikein kääriessäni liinasen\nOsman paljaaseen kaulaan — painamalla lakin Aslakin ruskeatukkaiseen\npäähän, vetämällä lapaset Lailan pieniin sinisiin käsiin ja Irma\ntarvitsee sukat. (Jakaa puhuessaan lahjat lapsille, jotka äänettöminä\nkiittävät.) Nyt menen sytyttämään valkean kouluhuoneeseen ja avaan oven\nteille — kohta kai toisetkin lapset tulevat. (Menee.)\n\nLaila (iloisesti): Enkö sanonut että tuuli on kääntynyt etelään! Voi,\nkuinka pidän noista kilteistä tytöistä!\n\nOsma (reippaasti): Jos voisin, estäisin pohjatuulen tunkeutumasta\nheidän koteihinsa.\n\nAslak (heiluttaen lakkiaan): Hei, nyt tulee hauska Inarin jäällä.\n(Hyräilee laulua: \"Juokse porosein!\" j.n.e.)\n\nIrma: Laulakaamme laulu etela-Suomen kilteille tytöille — ehkä\nrevontulten leimahdukset ulottuvat sinne asti ja kantavat kaiun\nlaulustamme!\n\nOsma: Ei, lähettäkäämme se pohjatuulen mukana — ehkä se lieventää siitä\nkylmimmän viiman.\n\n(Lapset laulavat; sävel: \"Juokse porosein\".)\n\n    Tuule tuulonen,\n    Tuule lempeään,\n    Kauas etelään —\n    Kiitos lämpöinen\n    Ystäville vie,\n    Vaikk’ on pitkä tie!\n\n    Talvipakkasen\n    Meiltä torjuitte,\n    Siitä syömmenne\n    Olkoon lämpöinenl\n    Lapset Inarin\n    Teitä tervehtii.\n\n(Menevät kouluhuoneeseen.) Esteri Haapanen.\n\n\n\n\nUusi kartasto.\n\n\nHenkilöt: Anni, Elli, Aino, Kalle, Pekka, setä ja iso sisko.\n\n(Anni istuu pöydän ääressä uusi kartasto edessään; muut lapset\nympäröivät häntä koettaen kukin nähdä osansa.)\n\nAnni: Olen oikein iloinen, kun isä antoi minulle tämän uuden kartaston,\nnyt lupaan lukea maantiedeläksyt kunnollisesti.\n\nElli: Mikäpä on lukiessa — katsohan, miten selvästi siinä näkyy vuoret\nja virrat, kaupungit ja kanttoonit.\n\nKalle: Kunpa kerran pääsisi matkustamaan ympäri koko maailman — se on\nminun hartain toivoni.\n\nPekka: Olet liian vaativainen. Minä tyytyisin paljon lyhyempään\nmatkaan. Sininen Välimeri on aina ollut unelmaini esine. Katsokaa sen\nmonia saaria ja lukuisia lahtia. (Osoittaa kartasta.) Ensin kävisin\nKorsikassa ja tappelisin sen säihkysilmäisten rosvojen kanssa; sieltä\npurjehtisin Elbaan etsimään muistomerkkejä suuresta Napoleonista.\nSisiliaa en myöskään unhottaisi — Messinan appelsiinithan ovat\nmaailman kuuluja. Lopuksi matkustaisin ristiin rastiin koko Italian\nniemen, ihailisin Vesuvion rinteiltä auringonpaisteista Neaappelia ja\ntekisin pitkän retken Rooman vanhoihin katakombeihin. Kuutamo-iltoina\nsoutelisin Venetsian kanavilla ja kuuntelisin kauniita gondoolilauluja.\n— Anni: Palaja jo Suomeen, veli hyvä, muuten Italian lämmin ilma\nsinut kokonaan huumaa. Ei — minä rakastan Sveitsin jaäkenttäin\nviileitä tuulia. Tahtoisin nähdä auringonnousun Rigillä ja poimia\ntuoksuvia alppineilikoita ja ihanoita Edelweissejä vuorten rinteiltä.\nSoudellessani sinistä Vierwaldstätter-järveä muistelisin Wilhelm Telliä\nja kuuntelisin paimentorvien kaikuja laaksoista.\n\n(Setä tulee sisälle ilman, että lapset häntä huomaavat ja jää syrjään\nkuuntelemaan heidän vilkasta puhettaan.)\n\nElli: Minäpä toivoisin Afrikaan ja ratsastaisin kamelilla poikki\nSaharan erämaan. Lepäilisin Niilin rannikoilla palmujen siimeksessä ja\nveisin pääskysille terveisiä Suomesta. Kiipeäisin Keopsin pyramiidin\nhuippuun —\n\nKalle: Etkä ollenkaan muistaisi, koska se on rakennettu.\n\nElli (jatkaen puhettaan): — ja katselisin sfinksiä silmästä silmään.\n\nPekka: Miksi ei kukaan muista Hollantia, tuota mallikelpoisen\nsiisteyden maata, jossa joka peltotilkku on viljelty kuin puutarha.\n\nAnni: Niin, ja Kreikan laakerilehdot ja sinisen taivaan olemme\nunohtaneet.\n\nElli: Ja muratin peittämät rauniot Reinin varsilla.\n\nKalle: Ja Espanjan härkätaistelut ja Alhambran linnan. —\n\nPekka: Oi, jos joskus pääsisin matkustamaan kauas pois.\n\nElli: Mutta mitä Aino miettii — tahtoisiko hän aina olla kotona äidin\ntyttönä? —\n\nAino (pienin joukosta, ujosti): Aino matkustaa Suomessa, se on\nhauskinta. Aino pelkää härkätaisteluita ja rosvoja.\n\nAnni: Luulenpa, että Aino antoi meille terveellisen muistutuksen, \"Oma\nmaa mansikka, muu maa mustikka\" — niinhän se onkin.\n\nKalle: Ja me muistelimme vaan muita maita. Luovun matkastani maan\nympäri ja kuljen sen sijaan oman maan syrjäisimmänkin kolkan,\nLapinmaalla ihailen revontulten leimahduksia, Aavasaksaila kesä-yön\naurinkoa. Etsin Karjalasta Väinämöisen kanteleen jäännöksiä ja\nesi-isäin muinaisissa uhrilehdoissa kävelen. Aino oli oikeassa —\nSuomessa on hauskinta.\n\nElli: Niin — niin. Yhtykäämme kaikki ja matkustakaamme ensin Suomessa —\nsitten lähdemme muille maille, kukin omalle suunnalleen.\n\nAnni ja Pekka: Se on päätetty.\n\nAino: Kun te eroatte, palajaa Aino kotiin.\n\nPekka: Mutta millä me matkustamme, kun rahaa ei ole? —\n\n(Setä, joka on innokkaasti kuunnellut, kääntää äkkiä nuttunsa nurin,\npainaa lakin syvälle päähänsä ja astuu esiin koettaen puhua korkella\nääneltä.)\n\nSetä: Olen kuullut toivomuksenne ja tulen täyttämään ne.\n\n(Lapset eivät tunne häntä, vaan katselevat hämmästyneinä toisiaan. Aino\npiilottaa päänsä Ellin syliin.)\n\nKalle (rohkeasti): Kuka olet?\n\nSetä (nauraen): Pelkäätkö hieman, poikaseni?\n\nSanon vielä kerran: toivomuksenne täyttyvät, mutta sillä ehdolla, että\nkäytätte taikamantelianne.\n\nElli (ihmetellen): Taikamanteliamme — eihän meillä ole mitään sellaista.\n\nSetä: On kyllä, kun tarkemmin ajattelette asiaa.\n\nAnni: Ja saammeko todella matkustaa nyt kohta? Pelkäänpä, että Sveitsin\njääkentillä on vielä liian kylmä näin talvisaikaan.\n\nKalle: ja Aavasaksalla emme voi nyt nähdä kesä-yön aurinkoa, —\n\nSetä: Mitä — ettekö tahtoisikaan matkustaa? —\n\nPekka: Älkää suuttuko, hyvä herra, mutta ehdotuksenne tuli liian\näkkiarvaamatta — annattehan meille valmistusaikaa iltaan asti.\n\nElli (katsellen tarkkaavasti setää): joku tekee varmasti pilaa meistä.\nMinusta tuntuu että -— (Iso sisko tulee samassa sisään ja keskeyttää\nEllin.)\n\nIso sisko: Mihin se setä katosi, hänhän tuli vähän aikaa sitten —\n(pysähtyy ja lyö kätensä yhteen hämmästyksestä) mutta mitä tämä on!\n\nElli (kiskoen takin pois sedän päältä): Nyt olet paljastettu. (Muutamat\nlapset nauravat, toiset ovat häpeissään.)\n\nAino (nuhtelevasti): Paha setä, Aino pelkäsi niin.\n\nKalle: Että me voimmekin olla noin lyhytnäköisiä.\n\nAnni: Voi, kuinka ikävää kun et ollutkaan noita.\n\nPekka: Hyvästi, avara maailma — me jäämme kotiin!\n\n(Setä ottaa lakin päästään ja pyyhkii otsaansa.)\n\nSetä: Olen vähän leikkinyt kanssanne, pienokaiset, mutta älkää\nolko vihoissanne vanhalle sedälle. Kuitenkin kaikitenkin täytän\ntoivomuksenne.\n\nAnni: Mutta millä tavalla? —\n\nPekka: Onko sinusta tullut kapteeni ja otat meidät kaikki mukaasi\nmerelle? —\n\nElli (kohottaen sormeaan): Sinähän lasket vieläkin leikkiä kanssamme.\n\nAino (hätääntyneenä): Eikö setä olekaan setä?\n\nSetä (pidelleen korviaan): Antakaa nyt minulle suunvuoroa. Tänään on\nsyntymäpäiväni —\n\nAino (ihaillen): Setä täyttää varmaan sata vuotta. —\n\nKalle: Ole nyt vaiti, että setä saa puhua. Setä (jatkaen edellistä\npuhettaan): ja olen tullut kutsumaan teitä luokseni katsomaan\ntaikalyhtyä. (Yleinen riemu lapsijoukossa.)\n\nAnni: Mutta eihän tämä kuulu meidän toivomuksiimme.\n\nSetä: Kuuluupa kyllä. Taikalyhdyllä näytän teille kuvia kaikista\nmaailman paikoista — saatte nähdä Hollannin tuulimyllyt, Venetsian\nkuunvalossa, Niilin palmumetsät ja mitä kaikkea toivoittekaan. —\n\nPekka: Ensiksi Suomen, setä kulta.\n\nSetä: Miten tahdot, Pekka poika.\n\nElli: Voi, kuinka olet hyvä. Vaan se taikamanteli — laskit kuitenkin\nvähän leikkiä kanssamme.\n\nSetä: Totta puhuin, tyttöseni. Mielikuvitus on parhain taikamantelinne\n— sen siivillä voitte lentää vaikka kuinka kauvaksi — pois ihaniin\nsatumaailmoihin.\n\nAino (taputtaen sedän kättä): Aino ei enää koskaan sano setää pahaksi.\n\nSetä (ystävällisesti): Sepä hauskaa, pikku Aino! Mutta laittakaa nyt\nkiireesti itsenne kuntoon, sillä kohta lähdemme matkalle maailman\nympäri — ehkä Messinan appelsiinitkin jo ovat kypsyneet.\n\nIso sisko: Koko joukko ensin äidin luo, mars! — Sieiiä saatte kertoa\nminulle koko jutun alusta asti, sillä vielä en käsitä sitä ollenkaan.\n\n    (Poistuvat.)\n\n\n\n\nVuodenajat.\n\n\nHenkilöt: Nilia Egypta Egyptistä. Kalle Kevät, Ruusa Kesä, Matti Syksy,\nLiisa Talvi Suomesta. Leikkihuone kuvailee metsää. Lapset pitäen\nkäsissään kuusen, männyn ja katajan oksia, ovat olevinaan puita.\n\nNilia (astuu sisään itämaalaisessa puvussa huntu pään ympäri\nkiedottuna):\n\nOi, miten täällä on kaunista! Olen aina kuullut kerrottavan Pohjolan\nmetsistä ja niiden raittiista vihannuudesta, mutta en koskaan olisi\nvoinut uneksiakaan niiden olevan niin kauniita kuin ne todellakin\novat Hyvin mielelläni tahtoisin tietää jotakin Pohjolan neljästä\nvuodenajasta. Maantieteessäni luin: \"Pohjolan vuoden aikoja on neljä:\nkevät, kesä, syksy ja talvi.\" Mistähän vuodenajasta asukkaat täällä\neniten pitävät? Tuollahan tulee pieni poika, ehkä hän voi minulle sen\nsanoa.\n\nNilia (vetää hunnun silmilleen): Kuulehan, pikku ystävä! Minulla olisi\nsinulle jotakin sanottavaa. Mikä sinun nimesi on, pikku poika?\n\nKalle (kumartaen): Minun nimeni on Kalle Kevät.\n\nNilia: Minun nimeni on Nilia Egypta, olen kotoisin Egyptistä. Kerro nyt\nminulle jotakin täällä pohjoisessa vallitsevista vuodenajoista. Mistä\nvuodenajasta sinä enimmin pidät?\n\nKalle (pyörähtää ympäri kantapäällään): Kuten näet, olen minä\nkoulupoika ja siis kevät luonnollisesti on minulle mieluisin.\n\nNilia: Minkätähden niin?\n\nKalle: Etkö sinä sen vertaa ymmärrä, Niilin krokotiili – – Nilia\npiti sanomani. Kun talvi on mennyt ja kevät lähestyy, on meillä\nkoulupojilla toivo päästä ikävästä koulusta. Keväällä luonto jälleen\nelpyy. Kaikki on silloin niin valoisata ja lämmintä talven pimeyden ja\nkylmyyden jälkeen. Jäät, jotka useampia kuukausia ovat pitäneet joet ja\njärvet kahleissaan, sulavat, ja sitte saa purjehtia selillä ja meloa\nkanooteilla lahdelmissa. Se on toista, voit uskoa, kuin hakea niitä\nkartalta ja lukea niistä maantieteessä. Puut saavat lehtiä, linnut,\njotka talvella olivat lämpimissä maissa, palaavat. Aamuhetki kullan\nkallis! Kevät on luonnon aamu ja on sen vuoksi paras vuodenajoista.\nOletko kuullut, että metsät täällä Suomessa osaavat laulaa?\n\nNilia: Sitä en ole tietänyt.\n\nKalle: No sitte saat kuulla sen. Lasten ystävä Z. Topelius, sepitti\nkävellessään kerran metsässä kauniin laulun vuodenajoista. Muutamat\npuut kuulivat hänen itsekseen lausuvan laulun. He oppivat sanat, muut\npuut oppivat ne heiltä. Sanat kuletti herra Myrsky metsästä toiseen,\nniin että kaikki puut oppivat ne. Tuulet säveltivät laulun, ja jos vaan\nosaa sanoa oikean taikasanan, saa metsän laulamaan milloin tahansa.\n\nNilia: Kuinka kuuluu taikasana?\n\nKalle (huutaa arvokkaan näköisenä): Humise vastaukseni, Suomeni metsä,\nja laula keväästä Pohjolassa!\n\nMetsä (laulaa ensimmäisen värsyn Topeliuksen \"Vuodenajoista\"):\n\n    Kun kevät kaunis tuli,\n    Soi Luoja lämpöisen,\n    Maan silmästä jo suli\n    Jääkyynel huurtehen.\n    Taas päivän paistehessa\n    Jo linnut lauloivat,\n    Ja lapset lehtosessa\n    Iloisna juoksivat.\n\nNilia (painaa kädellään rintaansa vasten): Oi miten ihanaa!\n\nKalle (nostaa lakkiaan): Hyvästi Nilia! Minun täytyy nyt mennä, muuten\ntulen liian myöhään kouluun ja saan seisoa nurkassa häpeämässä.\n\n(Menee.)\n\nNilia: Kevät mahtaa todellakin olla ihana täällä Pohjolassa! Tuossa\ntulee nuori tyttö; ehkäpä hän voi kertoa minulle jotakin kesästä.\n\nRuusa Kesä (tulee kukilla koristettuna kukkavihko kädessä): Ah! (Luo\nsilmänsä alas ja näyttää ujostelevan.)\n\nNilia (vetää hunnun silmiltään): Hyvää huomenta, nuori ystäväni! Älä\nminua ujostele. Olen vaan pikku tyttö pitkän matkan päästä täältä, joka\nmatkustan toisesta maasta toiseen tutkimassa maitten maantiedettä.\nTahdotko olla hyvä ja kertoa minulle jotakin Pohjolan kesästä?\n\nRuusa Kesä: Nimeni on Ruusa. Tulen juuri niityltä, mistä poimin nämä\nkauniit kukat (ojentaa vihkon Nilialle). Tahdotko nämä?\n\nNilia: Kiitoksia paljon! (Haistaa kukkasia.) Voi kuinka ne ovat ihania!\n\nRuusa: Sinä tahdoit tietää jotakin kesästämme. Se on minun mielestäni\nihanin vuodenaika. Silloin on metsä pukeutunut juhlapukuunsa, ja niitty\nmonivärisine kukkineen on kaunis kuin morsian. Järvillä on liikettä\nja elämää. Höyrylaivat puhaltavat rannoilla. Poimitaan mansikoita\nniityllä, mustikoita ja muita marjoja metsän rinteillä. Me nuoret\noleskelemme silloin niityllä, järvillä ja metsissä ja saamme silloin\nhaaveilla rakkaudesta, toivosta ja uskosta. Humise vastaukseni, Suomeni\nmetsä, ja laula Pohjolan kesästä!\n\nMetsä laulaa:\n\n    Kun kesä saapui sitten,\n    Ja niitty vihannoi,\n    Maa kaunis kukkasitten\n    Puvussa purppuroi.\n    Me saariin soutelimme,\n    Juoksimme metsihin,\n    ja marjaan kiiruhdimme,\n    Kyll' lysti olikin.\n\n(Ruusa menee).\n\nNilia: Kesä oli lapsen mielestä ihanin vuodenajoista. Nuori Pohjolan\ntyttö uneksi mieluimmin aikansa kesän pitkinä päivinä. Tuolla tulee\nnuori parhaassa ijässä oleva mies. (Nilia vetää hunnun kasvoilleen).\nEhkä hän kertoo minulle Pohjolan syksystä.\n\nMatti Syksy (astuu esiin kantaen olkilyhdettä olallaan ja omena- ja\nperunakoria kädessään).\n\nNilia (menee Mattia vastaan): Nimeni on Nilia Egypta.\n\nMatti (murrimaisesti): Minun nimeni on Matti Syksy. Näen sinun olevan\nvieraan täällä, voinko millään tavoin olla avuksesi?\n\nNilia: Kertokaa minulle, hyvä herra Syksy, jotakin siitä vuodenajasta,\njolla on sama nimi kuin Teilläkin.\n\nMatti (hymyillen): Sen tahdon tehdä. Minä puolestani luulen että syksy\non paras Pohjolan vuodenajoista. Minä olen nyt päässyt niin pitkälle,\nettä olen saanut jalkani oman pöydän alle, kuten sanotaan, ja nyt siis\nminulla täytyy olla jotain pöydälle pantavaa myöskin. Sitä, mitä siihen\ntarvitaan, saadaan syksyllä. Silloin leikataan ruis pellolta, riihitään\nse, jauhetaan myllyssä ja jauhoista leivotaan sitte mitä kauneinta\nruisleipää. Syksyllä antavat hedelmäpuut aarteensa talouden hyväksi.\nPerunat otetaan maasta ja pannaan talvikorjuuseen kellareihin. Syksy\nei olekaan niitä aivan ikäviä. Kun on ehtinyt, kuten minä, miehuuden\ntäyteen ikään, ei silloin enää lapsen tavoin eletä keväästä ja lintujen\nlaulusta, eikä kuten nuoruuden ijässä kesästä ja auringon paisteesta.\nSilloin täytyy ajatella, millä elättää itsensä ja perheensä. Syksy\nantaa elannon, ja siksi sitä rakastaa jok’ainoa, joka ajattelee vähän\npitemmälle eteensä. Hyvästi, Nilia Egypta. (Nostaa lakkiaan.)\n\nHumise vastaukseni, Suomeni metsä, ja laula Pohjolan syksystä!\n\n(Menee.)\n\nMetsä laulaa:\n\n    Syys pimeät toi päivät\n    Ja myrskyt pauhuisat,\n    Pois lintuset ne veivät,\n    Pois kukat tuoksuvat;\n    Kynnettiin maita, soita\n    Ja viljaa puitihin,\n    Me söimme puolukoita,\n    Kyll' lysti olikin.\n\nNilia (vetää hunnun silmiltään): Vielä on vuodenaika, joka minun täytyy\nsaada tuntea. Kukahan kertonee minulle jotakin talvesta!\n\nLiisa Talvi (tulee puhkuen puettuna turkkeihin, nahkalakkiin ja\nmuhiviin): Huh huh, miten on lämmin! Kuulehan, pikku näpykkä! Sinä\ntahdot tietää jotain talvesta. Kyllä sinulle kerron tästä ihanasta\nvuodenajasta, kunhan ensin autat minua saamaan turkin yltäni. (Nilia\nriisuu turkin eukon päältä.) Hoh hoh! Nyt on vähän viileämpi. Mikä\nsinun nimesi on, lapsonen? Sinä näytät niin kiltiltä.\n\nNilia: Nimeni on Nilia ja olen kotoisin Egyptistä.\n\nLiisa Talvi: Egyptistä! Sen maan kyllä tunnen. Siitähän saa lukea\nraamatussa. Minun pienet lapsenlapsen! Jussi ja Antti käyvät koulua ja\nhe ovat siellä lukeneet semmoisista kirjoista, jotka sisältävät pelkkiä\nharhaoppeja, että Egyptissä on pyr-mii-tiä, op-liskoja ja kata-pommeja.\nOnko se totta, Nilja.\n\nNilia (oijaisten): Nimeni on Nilia. Kyllä siellä löytyy pyramideja,\nobeliskeja ja katakombeja, jos rouva niitä tarkoitti.\n\nLiisa Talvi: No, niinhän ne tais’ olla. Kun tulee vanhaksi, ei sitä\nenää semmoisia ymmärrä. Eihän sitä minun lapsuuteni aikana kaikki\nsaaneet koulua käydä kuten nykyajan lapset. Mutta talvestahan minun\npitikin kertoa sinulle. Sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä,\nkuinka talvipäivä Pohjolassa on ihana. Maa on lumen peittämä. Kulkuset\nkilisevät niin kauniisti, kun jouluaamuna ajetaan kirkkoon. Puut\nnäyttävät kuin olisivat ne täynnä jalokiviä, kun aurinko paistaa\nniihin. Ohhoh!\n\n(Liisa hypähtää askeleen eteenpäin)\n\nTulen ihan nuoreksi uudelleen ajatellessani, kuinka nuoret\nluistimillaan pyörähtelevät kirkkaalla selällä, tahi laskevat\nsuksillaan huimaavaa vauhtia lumipeitteisiä mäkiä alas. Mutta jos\nulkona on rattoisata, kun myrsky vinkuu kooten ylipääsemättömiä\nlumivalleja nurkkiin, ei ole sisällä tuvassakaan vähemmän rattoisata.\nSiellä saisit kuulla takkavalkean räiskinää, rukin surinaa ja vanhojen\nukkojen ja poikien laulelevan iloisia lauluja höyläpenkkiensä ääressä.\n\nHumise vastauksen, Suomeni metsä, ja laula Pohjolan talvesta.\n\n(Menee.)\n\nMetsä laulaa:\n\n    Niin talvi tulee, tiuku\n    Soi silloin helisten,\n    Lystisti sukset liukuu\n    Pääll’ lumikinosten.\n    Ja tuli takassansa\n    Sulosti leimuaa;\n    Näin talvellakin kanssa\n    Kyll’ lapset lystin saa.\n\nNilia: Nyt ymmärrän, miksi Suomen kansa on niin kestävää ja karaistua,\nja kuitenkin niin lämmintä ja uskollista. Ilmanala on sen muodostanut.\nSe on onnellinen kansa, sillä jokainen on tyytyväinen osaansa. Nuoriso\nei enää ikävöi lapsuuden iloihin. Miehuuden ikään tullut ei anna elämän\nhuolien masentaa itseään, ja vanhuksen sydän lämpenee ajatellessaan\nnuorten huvituksia. Onnelliset ne kansat, jotka ovat saaneet asuntonsa\nnäin korkealle pohjoiseen! Hyvästi Kalle Kevät, Ruusa Kesä, Matti Syksy\nja Liisa Talvi! Hyvästi sinä, Suomeni metsä! Laula kauniita laulujasi\nmonille, monille Suomen kansan tuleville polville.\n\n(Menee.)\n\nMetsä laulaa:\n\n    Kun hanki kyynelehtii,\n    Niin ole riemuinen,\n    Taas kevät kaunis ehtii\n    Iloa antaen.\n    Ain ylistele Luojaa:\n    Kaikk’ ajat hauskat on;\n    Hän eloamme suojaa,\n    Sen saattaa valohon.\n\n(Metsä juoksee ulos.)\n\n    H. S.\n\n\n\n\nBriitta-äidin päätös.\n\nLeikki kahdessa osassa.\n\n\nHenkilöt: Briitta-äiti. Matti, Pekka, Maija, hänen lapsiaan.\nLiisa-äiti, Briitan käly. Heikki, Helmi, hänen lapsiaan. Pastori.\n\n\nENSIMMÄINEN OSA.\n\nLeikkisali esittää siivoomatonta tupaa. Matti istuu ikkunan ääressä.\nMaija torkkuu nojaten päätään pöytään.\n\nMatti:\n\n    Tuolla tulee Pekka veli!\n    Hauskaa kuulla, mikä peli\n    Häll’ on ollut toimenaan.\n    Repaleina kaikk’ on takki,\n    Märät vaatteet, poissa lakki,\n    On kuin ryövär’ konsanaan!\n\nPekka (tulee sisään, näyttää rikkinäistä nuttuaan):\n\n    Katsos, miten kävi nutun!\n    Nyt saat kuulla hauskan jutun,\n    Heti sulle kerron sen:\n    Löysin \"Kala-Kallen\" kopan,\n    Tästä laitan soman sopan,\n    Heti pisti mielehenl\n    Upotin tuon korin rantaan,\n    Panin ensin täyteen santaa,\n    Jotta kalat kuolis näin.\n    Juostessani kiirein pakoon\n    Kompastuin ma sillan rakoon,\n    Suistuin järveen suin ja päin.\n\nMatti:\n\n    Oli aika hyppy sekin!\n    Sekö nuttuus reiät teki?\n\nPekka:\n\n    Ei, nyt kuulet palan parhaan:\n    Naapurimme he’elmä-tarhaan\n    Hiivin kotiin tullessain.\n    Hiivin puiden oksikoilla,\n    Taskut täytin omenoilla.\n    Siellä reiät nuttuun sain.\n\n(Huomaa nukkuvan Maijan, osottaa häntä)\n\n    Mutta kuinka Maija sisko\n    Kesken päivää unta kiskoo!\n    Hänet sopii herättää.\n    Täss’ on tuoppi äidin kaljaa.\n    Juo’os sisko, unten malja,\n    Kunniakses juoma tää!\n\n(Kaataa kaljan Maijan niskaan: pojat juoksevat nauraen ulos ovesta).\n\nMaija (herää itkien):\n\n    Hyi, te poikaroistot siellä!\n    Kyllä teille näytän vielä!\n\nBriitta (tulee sisälle, lyö kämmeniään yhteen):\n\n    Taivas, mikä siivo täällä!\n    Pöly alla, pöly päällä,\n    Kalja pitkin lattiaa!\n    Poikaviikarein on teko!\n    Maija, senkin unikeko,\n    Voisit luutaa liikuttaa!\n\n(Katsoo ulos ikkunasta)\n\n    Siunatkoon! nyt lisäks vielä\n    Pastor’ tulee tuolla tiellä,\n    Tännepäin hän astelee.\n\nPastori (tulee sisään, katselee ympärilleen):\n\n    Hyvää päivää, taloon rauha Herran!\n    Pistäydyin sisään teille kerran\n    Tästä ohi kulkeissain.\n\nBriitta (hämillään pyyhkii tuolin esiliinallaan):\n\n    Täss’ oisi tuoli, suokaa anteheksi,\n    Ma ett'en tupaa saanut siivoiseksi,\n    Kun paimenesta vasta palasin.\n\nPastori:\n\n    Mitä sitten tekee lapset teidän,\n    Sillä tuohan oisi toimi heidän?\n\nBriitta:\n\n    Oon luettanut heille katkismusta,\n    Ett'eivät saisi, raukat, muistutusta,\n    Kun heitä lukusilla koetellaan.\n\nPastori:\n\n    Päivän pitkään paljon muuta ehtii,\n    Ja varmaan laiskoina he vetelehtii,\n    Jos ei muuta työskennellä saa.\n    Se vanhemmat veis hyvään toimintaan,\n    Jos pääsisivät kansanopistoon,\n\nBriitta:\n\n    Nyt varmaan pastor’ leikkiä vain puhuu,\n    Pahoja opistosta tietää huhu.\n    Mun veljen’ lapset siellä olivat\n    Ja niin ne ylpehiksi tulivat,\n    Ett’ työ on alhaista nyt arvolleen.\n\nPastori:\n\n    Ei huhuihin voi aina täysin luottaa\n    Ne panettelee usein aivan suotta.\n    Vaan pianhan te voitte selvän ottaa,\n    Ja jos ei kertoma ole totta,\n    Te lähetätte lapset opistoon?\n\nBriitta:\n\n    Ei ennen tiedetty me opistoista\n    Ja toimeen tultiin kyliä ilman moista.\n\nPastori:\n\n    Mut aika rientää kehityksen teitä.\n    Se toisin kutsuu, velvoittaapi meitä\n    Kuin entis-aika hämärteinen tuo.\n    On edistykseen meidät Luoja luonut,\n    On suuret siivet hengellemme suonut,\n    Siis käytettävä onpi lahjat nuo.\n    Mun ehdotuksein hyvää tarkoittaa,\n    Siis ajatelkaa tarkoin asiaa!\n\n(Ojentaa kätensä Briitalle ja menee).\n\n    Esirippu alas.\n\n\nTOINEN OSA.\n\nLeikkisali esittää Liisan siistiä tupaa. Liisa sekoittaa puuroa, Heikki\nveistää, Helmi kehrää. Briitta, vaatteet sateesta märkänä, seisoo\nhuomaamatta oven suussa ja kuuntelee.\n\nHeikki:\n\n    Sä virka, sisko, kuka mielestäsi\n    On paras kuninkaista pohjoismaiden?\n\nHelmi:\n\n    On Kustaa toinen Aadolf empimättä\n    Ihanne kaikkein aikain valtiaiden.\n    Hän öisten aikalaisiensa valo,\n    Niin uljas, uhraavainen, nöyrä, jalo.\n\nHeikki:\n\n    Niin — tytöt aina ihannoivat moista!\n    Mun urhoni on Kaarle kahdestoista.\n     Kas hän se oli vasta miesten mies!\n    Hän yksin tuhansia voittaa ties.\n\nBriitta (astuu esiin oven suusta):\n\n    Hyvää päivää, kas vaan lapsosia\n    Ne miten juttelevat viisahia!\n\n(Kaikki sanovat hyvää päivää.)\n\nHelmi:\n\n    Oi, kuin märkä ootte, täti kulta,\n    Tulkaa tänne lähemmäksi tulta!\n\nBriitta:\n\n    Niin hieno, siivottu on tupasenne.\n    Te ketä odotatte vieraaksenne?\n\nLiisa:\n\n    Odottaa vierasta me emme tienneet,\n    Vaan sinä, hauska kyllä, nyt se lienet.\n    Mun tyttösein ne joka päivä vaan\n    Tään tuvan siivon pitää huolenaan.\n\nBriitta:\n\n    Mut’ oikeastaan asia on pieni,\n    Min tähden tänne suuntasin mä tieni.\n    Siis käyn ma asiahan suorastaan:\n    Te mitä, lapset, teitte opistossa\n    Ja mitä opitte sen suojakossa?\n\nHeikki:\n\n    Jos suotte, vastauksen asemesta\n    Ma luen teille pätkän teoksesta,\n    Mi kansanopistoa koskeepi.\n\n(Lukee)\n\n    \"Siellä opimme Jumalaa rakastamaan\n    Ja lempimään synnyinmaata,\n    Siellä saimme me tietää kaiken sen,\n    Miten täyty vi eestään raataa.\n    Siellä saimme me henkiset asehet\n    Ikiaatteiden suurihin sotiin,\n    Ja tietää velvollisuutemme\n    Koko yhteiskuntaan ja kotiin.\"\n\nBriitta:\n\n    Ja sitte pöyhistellään tiedoillaan\n    Ja halpaa ruumiin työtä kartetaan,\n    Eik’ enää vertaistansa tunneta,\n    Kun luullaan että ollaan hienoja.\n\nLiisa:\n\n    Tuo syytös, ystävä, on tuiki väärä,\n    jalostaa halpa työ on tiedon määrä.\n    Ken nöyryydessä etsii valistusta\n    Saa siitä hyötyä ja siunausta.\n\nBriitta:\n\n    En tiedä, kuink’ on laita asian,\n    Mut muiden niin mä kuulin kertovan\n    Ja luulin huomanneeni itsekin,\n    Ett’ tieto vie vain suuriin luuloihin.\n\nLiisa:\n\n    Ei kulkupuheisiin sais aina luottaa,\n    Sokea usko erheitä vain tuottaa.\n    Ken kokenut on, parhaiten sen tietää;\n    Tää seikka kyllä huomiota sietää.\n\n(Hetken mietittyään)\n\n    Jo käsittää mä alan: missä kunto\n    On Herran pelko, velvollisuuden tunto,\n    Niin siellä ylpeys ei sijaa saa.\n    ja koska uusi, valistunut aika\n    Nyt vaatii oppia ja tiedon taikaa,\n    Niin edistyksen tietä kulkekaa!\n    Ja tämä nyt on päätökseni vakaa,\n    Ja kaikille sen teille täysin takaan:\n    Myös meidän lapset tulee opistoon.\n\n        Esirippu alas.\n\n\n\n\nPaimenessa.\n\n\nHenkilöt: Maija, Katri, Olavi, Erkki — paimenia. Sinipiikoja ja\nmetsänväkeä.\n\nNäyttämö kuvaa ahoa, jonka ympärillä kasvaa metsää. Lapset istuvat\nsyöden illallista eväskonteistaan.\n\nMaija: Millainen nälkä sinulla onkaan, Erkki, kun ei se näy ruokaakaan\ntottelevan.\n\nErkki: Kas, kas, meidän Maijaa, kun osaa pistellä. Muistakin että minä\nkävin suolla asti hakemassa Kirjoa, joka oli eksynyt muusta karjasta.\n\nKatri: Ja löysit myös. Tästä saat minulta vielä yhden voileivän, sillä\nsen olet rehellisesti ansainnut. Ajatelkaa jos karhu olisi syönyt\nKirjon. (Antaa hänelle voileivän.)\n\nErkki: Lörpötystä. Metsänväki on meille suosiollista — ei se meidän\nkarjallemme tuhoa tuota.\n\nKatri: Karhuun ei kuitenkaan ole luottamista, kun se lehmän vainuaa. —\n\nMaija: Otsoko, metsän omena, meille pahaa tekisi? Ei, sisko, minä\nluotan metsään ja metsänkuninkaaseen. Metsässähän me olemme hauskimmat\nhetkemme viettäneet.\n\nErkki: Niin, metsä on meidän rakkahin kotimme. Puut humisevat meille\nkauniita satujaan, pilvenhattarat ovat meidän laivojamme, joilla\npurjehdimme kauvas vieraisiin maihin.\n\nKatri: Aina sinä niistä pilvistä pakiset. Lähdettä minä rakastan tuolla\nsananjalkojen keskellä. Se lirisee niin iloisesti, se virkistää ja\nvirvottaa ja sen pohjassa on taivas.\n\nErkki: Minun pilveni ne siellä vaan kuvastuvat.\n\nMaija: Ei, mutta alatteko kiistellä pilvistä ja lähteestä. — Marjamäki\non minun paras paikkani. Kun mansikat punottavat, riennän sinne ja\npoimin ja maistelen ja ajattelen tuhansia hauskoja asioita. Marjat ovat\npaimenen parasta ruokaa.\n\nOlavi (alkaen panna kiinni konttiaan): Eiköhän jo ala riittää tällä\nkerralla — muuten saamme olla loppuviikon syömättä.\n\nMaija: Mutta miksi olet ollut niin hiljainen koko illan? Ethän ole\npuhunut halaistua sanaa.\n\nOlavi: Ensiksi olen syönyt, toiseksi katsellut tuota valkeaa, joka\ntuikkii tuolta Mäntyvaaran takaa ja ajatellut, mikähän se lienee ja\nkolmanneksi — en olisi tainnut saada suunvuoroa. Katri (järjestäen pois\nruokatavaroita): Vai suunvuoroa. — Mutta mikä tuo valkea tosiaankin on?\nVälistä se leimahtaa ihan puidenlatvojen tasalle.\n\nMaija: Eihän vaan liene metsävalkea.\n\nErkki: Ei metsävalkea noin yhdessä paikassa pysyisi.\n\nOlavi; Juhannuskokkohan se on. Nythän on juhannusilta.\n\nKatri: Kas, kun emme ennemmin huomanneet. Voi, siihen aikaan kun äiti\neli, oli meillä aina niin hauskaa juhannuksena!\n\nMaija: Pirtin seinät pistelimme täyteen juhannuskukkia ja portaiden\neteen pystytettiin lehtimaja nuorista koivuista.\n\nOlavi: Mutta nuo koivut ja kukkaset kuihtuivat niin pian.\n\nErkki: Niin, nyt olemme metsän suuressa lehtimajassa, joka ei koskaan\nlakkaa kasvamasta.\n\nMaija: Ja tuolla kauvempana kukkii tuomi ja tässä on meillä aho täynnä\njuhannuskukkia — punaisia, sinisiä, valkoisia. —\n\nKatri: Valvokaamme tässä aholla koko yö — paimenmaja on niin ahdas ja\npimeä!\n\nOlavi: Tehdään se — aina siihen asti kun aurinko nousee!\n\nErkki ja Maija: Hyvä on. Ja nyt laulamme laulumme: (laulavat sävelellä\n\"Nytpä tahdon olla mä\" — )\n\n    Paimenella pienellä\n    On niin lysti metsässä —\n    Lyödä leikit, syödä marjat.\n    Koota kauniit käpykarjat —\n    Taivas meillä kattona,\n    Kukkanurmi vuoteena.\n\n    Metsä on niin vihreä,\n    Sammalpeite pehmeä —\n    Linnut laulaa, kukkuu käki,\n    Tuolla tanssii metsänväki.\n    Luonto yksin kaunis on,\n    Suuri, puhdas, viaton.\n\n(Karjakellon kalketta kuuluu.)\n\nOlavi: Mitä Kellokas nyt soittaa, Tule, Erkki, niin käydään katsomassa\nkarjatarhassa, makaavatko lehmät rauhallisesti. Ehkä hiilos on sammunut\nja hyttyset pahoin pitelevät. (Erkki ja hän menevät.)\n\nMaija: Sillä aikaa sidomme seppeleen majamme oveen, että näyttäisi\nvähän juhlallisemmalta. Onhan nyt keskikesän juhla.\n\nKatri: Jolloin valkeus on pimeyden herra — niinhän opettaja sanoi.\n(Menevät poimimaan lehviä.)\n\nMaija: Otetaan koivunlehtiä ja tuomenkukkia. Minusta ne yhdessä ovat\nkuin kesä itse. (Erkki ja Olavi tulevat, tytöt istuutuvat seppeleitä\nsitomaan.)\n\nKatri: No, mikä Kellokasta vaivasi.\n\nOlavi: Ei mikään. Siellä makaa rauhassa kirjava karjamme märehtien ja\nhyvinvoipana, —\n\nErkki: Ja hiilos kytee sitkeästi savua ilmaan tupruttaen. —\n\nOlavi: Jopa on sammunut kokko tuolla Mäntyvaaran takana. —\n\nMaija: Katsokaa kuinka sininen hämärä verhoaa koko metsän.\n\nKatri: Nyt ovat sini piikaset lähellä — kesäyön hämärässähän he\ntanssivat kasteisilla ahoilla.\n\nMalja: Ollappa sellainen pieni sinipiikanen, joka ikänsä saa metsien\nrauhassa elellä.\n\nOlavi: Mutta sittenhän ei meillä Maijaa olisikaan. — Voithan sinä\nmetsää rakastaa, vaikka et olekaan sinipiika.\n\nErkki: Lauletaanpa sinipiioille pieni laulu, ehkä he sitten saapuvat\nleikkimään kanssamme juhannusyön. (Lapset laulavat:)\n\n    Sinipiiat pienoiset,\n    Hienohelmat herttaiset.\n    Paimenlapset teitä uottaa,\n    Kastehelmin nurmi vuottaa —\n    Juhannushan juhla on\n    Leikin, laulun, karkelon.\n\n(Metsästä vastataan laulaen, lapset kuuntelevat hämmästyneinä.)\n\nJuhannushan juhla on Leikin, laulun, karkelon! —\n\n(Samassa juoksevat sinipiiat kevyesti aholle kukkia käsissä ja\nhiuksissa, vetävät lapset mukaansa piiriin ja alkavat pyöriä laulaen:)\n\n    Sinipiiat saapuvat,\n    Nyt on hetket herttaisat —\n    Leikki käymään, laulu soimaan.\n    Paimenlapset ilakoimaan.\n    Nurmi kaunis, kukkiva\n    Meill’ on leikkikenttänä.\n\n1:nen sinipiika: Tiedättekö, pienet paimenlapset, että nyt on juhannus,\nmetsän juhla.\n\nKatri: Tiedämmehän me sen, kun Olavi näki kokon loistavan Mäntyvaaran\ntakaa.\n\nMaija: Sentähden valvomme täällä aholla koko yön. Tahdomme nähdä,\nkuinka valkeus on pimeyden herrana.\n\nErkki: Ja tahdomme nähdä, millainen on metsä juhannusyönä.\n\nOlavi: Näettekö, sinipiiat, miten kaunis lehtimaja meillä on ja miten\npaljon juhannuskukkia.\n\n2:nen sinipiika: Olemme kuulleet kaikki teidän puheenne ja tiedämme,\nettä te rakastatte metsää.\n\nLapset: Rakastamme, rakastamme.\n\n3:mas sinipiika: Ja te ymmärrätte metsän kuiskeet ja tajuatte luonnon\näänen, joka teille metsän kaikissa ilmausmuodoissa puhuu.\n\nI:nen sinipiika: joka metsää rakastaa, hän saa siitä tuhatkertaisen\npalkinnon, Metsä ei koskaan unhoita ystäviään.\n\n2:nen sinipiika: Tänään on juhannus, metsän juhla. Sentähden olemme\nme lähetetyt tänne teidän luoksenne metsän lahjaa tuomaan. Sillä\njuhannuksena metsä lahjojaan jakaa.\n\n1:nen sinipiika: Kuulkaa siis, mitä metsä teille lupaa: Jos joskus\nelämässänne tunnette itsenne väsyneiksi ja vanhoiksi, paetkaa metsään\nja kuunnelkaa hetkinen sen hiljaista huminaa, jonka kautta itse luonto\npuhuu — ja te virkistytte ja saatte sydämmiinne ikuisen nuoruuden, jota\naika ei voi kuluttaa. Jos elämän ristiriidat sydäntänne katkeroittavat,\npaetkaa metsään — ja se humisee sopusointua teidän mieliinne, ja te\nhuomaatte, että ikuinen rakkaus kaikki hyvin johtaa. Metsä on aina\noleva teidän lohduttajanne ja ystävänne elämänne matkalla. — Nyt\ntulkaa, sinipiiat, kadotkaamme jälleen siniseen hämärään — tämän\nkauvempaa emme saa puhua ihmislasten kanssa. (Juoksevat kevyesti pois;\nlapset tuijottavat hetkisen sanattomina heidän jälkeensä.)\n\nOlavi: Untako tämä oli, vai totta? —\n\nKatri: Tuolla kaukana vilahtavat vielä heidän siniset huntunsa.\n\nMaija: Metsän lahja juhannusyönä, älkäämme koskaan sitä unohtako emmekä\nhalveksiko.\n\nErkki: Tämä oli elämämme kaunein juhannus-yö. —\n\nOlavi: Mutta katsokaa, tuollahan jo aurinko nousee — valo on valtiaana\npohjolassa.\n\nKatri: Ja katsokaa, kuinka se kultaa Mäntyvaaran honkia — nyt ne ovat\nihan purppuranpunaiset.\n\nMaija: Kuulkaa kuinka linnut laulavat — näin kaunista ei ole vielä\nkoskaan ollut metsässä. Äiti lauloi aina juhannusaamuna kanssamme\nsuvivirren, emmekö yhtyisi lintujen kuoroon ja laulaisi nytkin äidin\nvirttä kiitokseksi kauniista metsästä ja ihanasta kesästä. (Lapset\nlaulavat):\n\n    \"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen,\n    Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkainen,\n    Aurinko maamme puoleen lähestyy lähemmäks'\n    Virvoittaa luonnon kuolleen, sen tekee eläväks’.\n\n    Nyt niityn kukat korjat ja laiho laaksossa.\n    Myös yrttitarhat sorjat, puut lehtiverhossa\n    Taas meille muistuttavat hyvyyttä Jumalan,\n    Jonk’ kaikki nähdä saavat vuos’ vuodelt’ ainian\"\n\n        Esirippu.\n\n                            Esteri Haapanen.\n\n\n\n"]