[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fROMcstEgZqpPATw1PHg-D1G5b_UgTPfTcMp_OZU-zK8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},3171,"Lapveden meteli","Wuori, Martti",1858,1934,"3171-wuori-martti-lapveden-meteli","3171__Wuori_Martti__Lapveden_meteli","Historiallinen näytelmä 5:nä näytöksenä","romaani",[],[],"fi",1907,null,18279,109090,false,74066,[23,24],"Finnish drama -- 20th century","Historical drama",[26,27],"Historical Novels","Plays/Films/Dramas","\"Lapveden meteli: Historiallinen näytelmä 5:nä näytöksenä\" by Martti Wuori is a historical play written in the early 20th century. The work is set in Lapveden and revolves around the characters of Kustaa Götrikinpoika Fincke, a ruling officer, and the local landowners who are embroiled in conflicts over taxation and authority. The drama likely explores themes of social injustice, rebellion, and the daily struggles of the peasantry during a time of oppression.  The opening of the play introduces a peaceful spring day at Multianen's farm, where local villagers are gathering and discussing recent events. The characters engage in light banter about the news brought by a messenger, revealing their hopes for support from the king against local tyrants. As they await the return of the king's envoys, tensions rise when they hear alarming details about the excessive taxation and the cruel tactics employed by the ruling officials. The audience is drawn into the mounting unrest among the villagers, who begin to feel that the king may provide a solution to their grievances, setting the stage for potential conflict and action as the peasants contemplate rising against their oppressors. (This is an automatically generated summary.)",[],258,"Historiallinen teos sijoittuu vuoden 1552 Lapvedelle ja kertoo verotuksen aiheuttamista levottomuuksista. Vastakkain joutuvat kruunun virkamiehet, kuten käskynhaltija Kustaa Fincke, ja paikalliset talonpojat. Tapahtumat tempaavat mukaansa kylän asukkaat ja johtavat avoimeen kapinaan 1500-luvun Suomessa.","Martti Wuoren 'Lapveden meteli' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3171.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","LAPVEDEN METELI\n\nHistoriallinen näytelmä 5:nä näytöksenä (6 kuvaelmaa)\n\n\nKirj.\n\nMARTTI WUORI\n\n\nHelsinki,\nSuomalainen Kustannus-osakeyhtiö Kansa,\n1907.\n\n\n\n\n\n\nNÄYTELMÄN HENKILÖT:\n\n_Kustaa Götrikinpoika Fincke_, Savonlinnan isäntä, Suomen käskynhaltija.\n_Henrikki Klaunpoika Horn_, Etelä-Suomen laamanni.\n_Juhana Niilonpoika_, linnankirjuri.\n_Pertti Yrjänänpoika Rännäri_, vouti.\n_Erkki Huotari_, voudin kirjuri.\n_Neljännesmies_.\n_Kymmenysmies_.\n_Aatami Arpiainen_, Lapveden nimismies.\n_Kerttu_, hänen vaimonsa.\n_Maunu Nyrhi_, talollinen.\n_Inko Multiainen_, talollinen, lautamies.\n_Helka_, hänen äitinsä.\n_Riitta_, hänen sisarensa.\n_Liukku_, |\n_Remes_,  | lautamiehiä.\n_Kupia_,  |\n_Vainikainen_.\n_Tarkka_.\n_Haataja_.\n_Tarkan emäntä_.\n_Haatajan emäntä_.\n_Katri_,  |  palvelustyttöjä.\n_Kirsti_, |\n_Kaksi kenkkäriä_.\n_Muita Lapveteläisiä_: lautamiehiä, talonpoikia, kuokkavieraita,\n   naisia ja lapsia.\n_Jääskeläisiä, savolaisia ja hämäläisiä talonpoikia_.\n_Fincken ja Hornin palvelijoita_.\n_Huoveja ja muuta sotaväkeä_.\n\nTapahtuma Lapvedellä. Aika v. 1552.\n\n\nHuomautuksia.\n\n_Fincke_ oli syntynyt v. 1510 ja on siis näytelmän tapahtumain aikaan\n42 vuoden vanha.\n\n_Horn_ oli syntynyt v. 1512 ja on siis edellistä kahta vuotta nuorempi.\n\nRännäri ajateltakoon noin likemmä 50 vuoden vanhaksi.\n\n_Arpiainen_, iso mies (\"Koljaatti\"), mutta luonteeltaan hieman\nsaamaton, noin 38 vuoden iässä.\n\n_Kerttu_, lihava, reima eukko, kasvultaan miehensä kokoinen, häntä\nmuutamaa vuotta nuorempi.\n\n_Nyrhi_, noin 22 vuoden tienoissa, vilkas, intohimoinen, taipumaton,\nhieman salakavala luonteeltaan.\n\n_Multiainen_, 27 tienoissa oleva, miettivä, suora, vakava, tyyni, vaan\nhieman veltto luonteeltaan.\n\n_Helka_, vähän yli 50 vanha, arka, myöntyväinen.\n\n_Riitta_, 19 vuoden vanha, kaunis, vaaleanverinen, vähän veljensä\nluonnetta, syntynyt hiljaista onnea varten, vaan vedetään metelin\npyörteeseen, johon kiihtyvän intohimonsa tähden hukkuu.\n\nNäytelmän esittämisen helpottamiseksi voi henkilöiden lukua vähentää\nseuraavilla:\n\n2:ssa näytöksessä — neljännes- ja kymmenysmiehillä, 3:ssa näytöksessä\n— Fincken ja Hornin palvelijoilla, ja 4:nen näytöksen II:.ssa\nkuvaelmassa —12 lautamiehellä, sekä 5:ssä näytöksessä — jääskeläisillä,\nsavolaisilla ja hämäläisillä talonpojilla, tarkoituksen mukaisesti\nmuuttamalla lauseet, joissa heistä puhutaan näytelmässä.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytös.\n\n\nMultiaisen talo. Pihamaa. Oikealla asuinrakennus, vasemmalla aittoja.\nPerällä aita, portti keskellä. Taustalla peltoja, järveä, järven takana\nmetsää.\n\nKevätkesä. Ihana päivä; järvi on tyyni, taivas sininen. Linnut kilvan\nlaulaa lirittävät.\n\nLapveteläisiä talonpoikia, joukossa joku nainenkin, seisoo ryhmittäin\npihalla ja istuu rakennusten portailla, Vainikainen, _Tarkka_ ja\nHaataja etualalla. Vilkasta, vaan ei kovin äänekästä keskustelua. Helka\ntulee asuinrakennuksesta. Keskustelu lakkaa.\n\n_Helka_. Hyvää päivää, hyvät naapurit!\n\n_Kaikki_ (vastaavat). Hyvää päivää! — — Hyvää päivää! — — Jumal'\nantakoon.\n\n_Vainikainen_ (kättelee Helkaa). Jumala antakoon hyviä päiviä\nMultiaisen taloon.\n\n_Helka_. Terve, Vainikainen. — (Kätellen Tarkkaa.) Mitäs Tarkkalaan\nkuuluu?\n\n_Tarkka_. Kiitoksia vain.\n\n_Helka_ (Katellen Haatajaa.) Mitenkäs Haatajan emäntä jaksaa?\n\n_Haataja_. Kiitoksia kysymästä... Terveisiä vain paljo.\n\n_Tarkka_. Me puolestamme emme nyt sen enempää teiltä, emäntä,\nkuulumisia kysykään.\n\n_Helka_. Niinpä niin. Tiettyhän se.\n\n_Vainikainen_. Ne tahdotaan kuulla lautamieheltä itseltään.\n\n_Helka_. Niin. No nythän se on kotona, Jumalan kiitos!\n\n_Haataja_. Se viesti kiertää jo maita ja mantereita.\n\n_Helka_. Arvaahan sen. — Kyllä hän koht'sillään tulee. Hän jo\ntietääkin, että meille on näin paljon naapureita kerääntynyt. Ja\nMaunukin on täällä. Yhdessä saavat nyt kuninkaan terveiset kertoa.\n\n_Tarkka_. Niitäpä meidän juuri kovin palaakin halu kuulla.\n\n_Ääniä joukosta_. Niitä halutaan. Niitä ollaan tultu kuulemaan.\n\n_Vainikainen_. Meidän, näet, kun olivat miehet kuninkaan pakeille\nlähettämät, niin... — No, terveinä, Jumalan kiitos, ovat kaikki\nTukholmasta palanneet?\n\n_Helka_. Terveinä — Jumalan kiitos! — niin pitkältä matkalta. —\nEivätkös isännät vielä ole muita mukana olleita tavanneet — Liukkua,\nRemestä tai Kupiaa?\n\n_Vainikainen_. Emme ole.\n\n_Tarkka_. Lähetystön johtajaltahan sitä tultiin asiata tiedustelemaan.\n\n_Helka_. No. Kyllä hän kertoo. Vaikka yhdessähän ne olivat kaikki\nkuninkaan linnassa olleet.\n\n_Vainikainen_. Vai kaikki he saivat kuninkaan nähdä?\n\n_Helka_. Niin. Ja hyvin sanoo Inko Kustaa kuninkaaseen ihastuneensa. —\nKauniin miehenkin sanoo kuninkaan olevan.\n\n_Vainikainen_. Sitähän ne kaikki kuuluvat sanovan, jotka hänen nähneet\novat.\n\n_Tarkka_. Oikein jalo muodoltaan, sanotaan.\n\n_Helka_. Mutta kovin taitaa olla kiivasluontoinen, koska niin oli\ntuimistunut, kun kuuli meidän miesten valitukset täkäläisiä herroja\nvastaan.\n\n_Ääniä joukosta_. Vai niin?! Vai tuimistunut?!\n\n_Helka_. Niin — herroihin oli vihastunut, ei meidän miehiin.\n\n_Ääniä joukosta_. Siinä sen näette! Siis herrojen vehkeitä! Ehkäpä nyt\napu lähtee!\n\n_Helka_. Vaan tuossapa poikani jo tulee. Saatte nyt kuulla häneltä\nasiat tarkkaan itseltään. Ja Nyrhi voi vielä hänen sanansa tosiksi\ntodistaa. (Puhelu taukoaa.)\n\n_Multiainen_ ja Nyrhi (tulevat sisältä).\n\n_Kansa_ (tervehtien.) Hyvää päivää! Tervetuloa kotia!\n\n_Multiainen_ ja _Nyrhi_ (tervehtivät ja kättelevät).\n\n_Nyrhi_ (syrjään Multiaiselle). Kerro siis asia niinkuin sanoin! Muu\nei auta. (Menee istumaan rahille, joka on etualalla asuinrakennuksen\nikkunan alla, pitää päätään käsien varassa, kyynärpäät polviin nojaten,\nkatsoo maahan ja seuraa miettiväisenä koko ajan keskustelua.)\n\n_Multiainen_. Tietoja, arvaan, olette tulleet kuulemaan kuninkaan\npakeilta?\n\n_Kansa_. Niitä, niitä. Lähetystön suun kautta. (Ympäröivät Multiaisen,\nvetäytyen etualalle.)\n\n_Multiainen_. No, sen voin jo alunpitäen ilmoittaa, että saatte hyviä\nuutisia. Kuningas on meidän puolellamme vääryyttä vastaan.\n\n_Kansassa_ (mielihyvän ilmaisuja). Meidän puolellamme! — Rehti\nkuningas! — Tiesihän sen!\n\n_Multiainen_. Vaan minä kerron teille kaikki juurta jaksain. Tahdotte\nvarmaan kuulla?\n\n_Ääniä joukosta_. Hiljaa! — Kuunnellaan! — Mielellämme!\n\n_Multiainen_. Nähkääs, ei se ihan ilman vaivoja kulunut, se matka.\n\n_Vainikainen_. Arvaahan sen.\n\n_Multiainen_. Siihen, näette, on toista kuukautta aikaakin mennyt.\n\n_Haataja_. Niille paikoin sen minäkin olen laskenut.\n\n_Multiainen_. Ensin maamatka Turkuun, — rospuuton aikaan, — oli sitä\nLapvedeltä asti aluksi siinäkin taivaltamista.\n\n_Tarkka_. No, oli kyllä.\n\n_Vainikainen_. Jumalan kiitos, ettei vaivat ja vastukset ole hukkaan\nmenneet.\n\n_Nyrhi_. Se se on pääasia.\n\n_Multiainen_. No, vaan saatiinpa sitä sitte Turussa levätä viisi\nvuorokautta. Ja pakostakin se oli tehtävä. Ei päästy heti merelle\neikä yli Ahvenan selän. Oli kovia kevätmyrskyjä, niin täytyi vuottaa.\nVaan kun sitte lähtemään päästiin, niin onnellisesti kävi taas matka\nTukholmaan asti. Vaan vaikeampi se oli siellä pääsy kuninkaan puheille.\n\n_Vainikainen_. Sen kyllä arvaa.\n\n_Haataja_. Talonpojan pääsyn kuninkaan luo.\n\n_Nyrhi_. Niin. Ei ne hovin herrat hevillä meille linnan portin avaimia\nhelistele.\n\n_Ääniä joukosta_. Ei! — Tietenkään! — Ei!\n\n_Nyrhi_. Kun pelkäävät totuuden kuninkaan korvaan kopsahtavan.\n\n_Ääniä joukosta_. Niin juuri! — Oikein! — Pelkäävät!\n\n_Multiainen_. Niin, no. Toista viikkoa siinä sitte kului ennenkuin\nsisään päästiin.\n\n_Tarkka_. Siellä sitä mahtoi olla meikäläisen moukan silmälle\nkaikellaista nähtävää?!\n\n_Multiainen_. Säästäväisenhän sitä sanotaan Kustaa kuninkaan kyllä\nolevan...\n\n_Nyrhi_ ... vaan sittenkään ei kykene moukan kieli sitä komeutta\nkuvaamaan!\n\n_Kansassa_ (mutinaa). No jo! — Tietäähän sen!-Mitenkäs!\n\n_Multiainen_. Eipä siltä! Täytyyhän sen suuren valtakunnan hallitsijan\nsuuresti elääkin.\n\n_Nyrhi_ (ivallisesti). Luonnollisesti! Siihen sillä on oikeuskin!\n\n_Multiainen_. Vaan sitä ei ole hänen käskynhaltijoillaan ja muilla\nvirkamiehillä, jotka meiltä liikoja veroja kiskovat. Ja sitä me\nkuninkaalle selitettiinkin, että ihan meiltä jo viedään viimeinen\nleipäpala suusta....\n\n_Kansa_ (alakuloisesti säestäen). Viimeinen leipäpala suusta!\n\n_Multiainen_... kun voudit nyt ovat ruvenneet neljiä käräjiä pitämään\nja sen kautta käräjäin kestitsemismaksut, kyyditsemis- ja rahtiverot\novat entisestään kaksin verroin kasvaneet. Urakkamiehet, — sanottiin,\nkantavat kukin elatukseksi veroa itselleen ja sitä paitsi jokainen\nvielä ylemmilleen. Paitsi myllypäivätöitä, joita kymmenysmiehille\ntehdään, on näille veroja maksettava niin, että he vuorostaan voivat\nneljännesmiehille ja nimismiehille kaikki suorittaa. Neljännesmiehet\ntaas ottavat \"ruokaruotsinsa.\" Vaan mistäs ne oravannahkansa ja\nhaukinsa herrain, rouvain ja lasten anniksi sekä lahjoiksi laamannille,\ntuomarille, linnankirjurille, maakirjurille, linnan kyökkimestarille,\nkokille ja kellaripalvelijoille ottavat?! Mistäs muualta, kuin\ntalonpojan aitasta.\n\n_Kansa_ (hampaiden lomitse). Kaikki talonpojan aitasta!!\n\n_Multiainen_. Mistäs ne veronsa nimismiehelle ottavat?\n\n_Kansa_ (hiukan kovemmin). Talonpojan aitasta!\n\n_Multiainen_. Ja mistäs nimismiehet oman elatuksensa ottavat?\n\n_Kansa_ (vielä kovemmin). Talonpojan aitasta!\n\n_Multiainen_. Mistäs nimismiehet sitte määrätyn taksan joka vuosi\nlinnaan ottavat?\n\n_Kansa_ (äänekkäästi). Talonpojan aitasta!\n\n_Multiainen_. Entäs milläkäs he sitte maanvoutia kestitsevät, kun hän\nveronkannossa käy? Milläs he maanvoutia, laamannia ja linnanvoutia\nkestitsevät, kun he nyt neljillä käräjillä vuodessa käyvät? Milläs\nhe silloin linnanvoudin kolmeakymmentä viittä, laamannin kahtatoista\nja maanvoudin kahdeksaatoista hevosta monta päivää ja yötä peräkkäin\nruokkivat? Millä? Niin, me se kyllä tiedetään millä.\n\n_Kansassa_ (nurinaa ja äänekästä huutoa). Me se kyllä tiedetään! —\nMeidän hiellä ja vaivalla!\n\n_Multiainen_. Juuri niin asia kuninkaalle esitettiin.\n\n_Kansa_. Hyvin puhuttu! Oikein sanottu!\n\n_Vainikainen_. Mitäs siihen kuningas?\n\n_Ääniä joukosta_. Niin. Mitäs kuningas sanoi? Multiainen. Kovin\nvihastui. Varsinkin kun sitte vielä sai kuulla, että laamanni kulettaa\nmukanaan suurta koiralaumaakin, jota päiväkausia syöttää pitää, kun hän\nseurueineen käräjien aikaan metsästämään rupee.\n\n_Tarkka_. Vai senkin kerroitte? Haataja. Se oli hyvä.\n\n_Multiainen_. Kaikki saatettiin kuninkaan tietoon. Vieläpä sekin, että\nFincke kohtelee meitä kuin mitäkin Viron orjia, ja ett'ei siltä lainkaan\nmukaan oikeutta saa, ell'ei käräjillä hänen huoneensa nurkkaan suuria\nlahjakasoja kanna.\n\n_Ääniä joukosta_. Ähäs! Se oli oikein! Multiainen. Vaan siitäpä\ntiedosta kuningas tuli hyvin pahoille mielin. Se, näet, näkyy olevan\nhyvin kuninkaan suosiossa, tuo Savonlinnan isäntä. Vainikainen. Vai on\nse Suonniemen Kustaa herra siellä niin hyvissä kirjoissa?!\n\n_Tarkka_. Kai se kuningas sen tautta hänet siirsikin Viipurista pois ja\nantoi hänelle Savonlinnan Klemetti-kirjurin jälkeen.\n\n_Haataja_. Kyllä minusta jo vähän alkaa niinkuin tuntua, ett'ei niin\nollen, tähän meidän asiaamme lopulta suurta apua lähdekään.\n\n_Kansassa_ (masentuvan mielialan ilmauksia). Vai on se sillä lailla? —\nKuka sen sitte tietää? — — Taitaapa viimeksi toisaanne kääntyäkin!\n\n_Multiainen_. Asiamme lupasi Kustaa kuningas tutkituttaa ja pysyttää\nainoastaan kahdet käräjät käytännössä.\n\n_Haataja_. Jos hän linnanvoudilla asian tutkituttaa, niin kyllä sen\nsitte tietää, minkälainen tulos siitä koituu.\n\n_Vainikainen_. Sitähän se Fincke vouti kuuluu viime käräjillä sanoneen,\nettä eihän sitä kerkiä neljilläkään käräjillä enää teidän asioitanne\ntutkia, kun näin niskoittelette hallitusta vastaan.\n\n_Haataja_. Vai on se niskoittelemista, kun ei enää omia peltojaan saa\nkyntää, vaan linnassa täytyy veropäivätöitä tehdä ja pitkiä matkoja\nkyyditä pitää.\n\n_Tarkka_. Hyvähän sitä on käräjillä vain sakkoja tuomita, jos kuka ei\nveroa maksa, vaikk'ei sillä aitassa jyväkolmannesta olisi.\n\n_Haataja_. Ja jos siltä päivätyö jää tekemättä sentähden, että\nnälkätautia potee.\n\n_Nyrhi_ (joka sillä aikaa on puhellut Helkan kanssa, puuttuu nyt\nyht'äkkiä puheeseen). Mutta nyt on kuningas luvannut, että me saamme\nomiksi tarpeiksemme käyttää kaksien käräjien kapat. Ja siksi me annamme\nnyt pirun kantaa verot ja viedä ne linnaan.\n\n_Kansassa_ (iloista rähinää). Annetaan! — Piru ne vieköön! — — Se on\nparas konsti!\n\n_Multiainen_. Niinkuin sanottu: kuningas on vaatimukseemme suostunut ja\nluvannut veroja vähentää.\n\n_Nyrhi_. Ja me emme siis enää anna Rännärin selkänahkojamme nylkeä.\n\n_Ääniä joukosta_. Ei! Ei anneta! Ei!\n\n_Helka_ (portilla). Vaan ketäs vieraita tuolla vielä tulee? Katsohan,\nInko! Eikö ne ole...?\n\n_Multiainen_. Remeshän siinä näkyy yksi olevan.\n\n_Helka_. Sehän se on. Ja Liukku toinen.\n\n_Multiainen_. Ne molemmat.\n\n_Nyrhi_. Ja Kupia kolmantena, vaikka ensimäisenä edellä.\n\n_Helka_. Takakyläin lautamiehet yhdessä. Mitäs nyt on tekeillä?\n\n_Multiainen_. Tosiaankin. Kaikki yhdessä. Ja Kupia — sieltä kaukaa —\nkihlakunnan kulmalta.\n\n    Kupia, Liukku ja Remes (tulevat).\n\n    (Tervehdyksiä.)\n\n_Multiainen_. Terve tuloa! Vaan mikäs lautamiehiä nyt näin odottamatta\ntaloomme tuo?\n\n_Helka_. Siltä näyttää, ett'ei ilon sanomia muassa ole.\n\n_Kupia_. Vai ilon sanomia?!\n\n_Liukku_. Niitäkö tähän maailman aikaan?!\n\n_Nyrhi_. No? Mitä nyt sitte on tapahtunut taas? Haastakaa!\n\n_Remes_. Kupia se meille ensin poikkesi. Yhdessä sitte mentiin Liukun\nluo ja sieltä päätettiin kolmin tulla tänne neuvottelemaan.\n\n_Multiainen_. Kerro, kerro, Kupia, asianne! Salattava ei se liene\nkeltäkään.\n\n_Nyrhi_. Parahiksi tässä sattuu olemaan kuulijoita enemmänkin.\n\n_Multiainen_. Heille tässä vast'ikään käynnistämme kuninkaan luona\nselkoa tein. Mitä siis on tapahtunut? Suu puhtaaksi vain kaikkien\nkuullen.\n\n_Kupia_. Arvaatte: uusi ei ole asiani; vanha on nuotti virressäni.\nVeronkannon on Perttivouti jälleen meidän kulmalta alkanut. Eikä\nviikkoa viipyne ennenkuin on täällä.\n\n_Ääniä joukosta_. Joko liikkeellä jälleen? - — Kyllä sitte taas\nkiskominen alkaa!\n\n_Nyrhi_ (pontevasti). Mutta nyt me asetumme vastarintaan, jos se ilves\nkovin nälkäiseksi näyttäytyy.\n\n_Ääniä joukosta_. Asetumme! — Se on tehtävä! — Vihdoinkin!\n\n_Multiainen_. Mitäs maksuja se nyt sitte on kantamaan käynyt?\n\n_Kupia_. Jousi- ja kilttirahoja ynnä muita kirkkokymmenyksiä se meiltä\nvaati.\n\n_Liukku_. Kerrohan kaikki sen elkeet ja vääryydet!\n\n_Kupia_. Nähkääs: jousirahat vaati hän Erkin ja Maununkin puolesta,\nvaikka poikani ovat vasta kolmen- ja neljäntoista iässä.\n\n_Nyrhi_. Ethän toki sille suorittanut noita laittomia maksuja?\n\n_Kupia_. Minkäs minä mokomalle taisin?! Uhkasi heti, että sakotetaan\nniskoittelemisesta. \"Valehtelet\", — sanoi, — \"jo ne ovat viisitoista\nvuotta täyttäneet. Minulla\" — sanoi, — \"on kaikkien ikä kirkonkirjoista\nmuistiin merkitty. Näkeehän sen\", — sanoi, — \"noiden roikaleittesi iän\nkasvusta muutenkin.\"\n\n_Nyrhi_. Sitäkös on roisto!\n\n_Remes_. Sitte oli vielä jokaiselta maholtakin lehmältä naulan voita\nlaskenut.\n\n_Kupia_. Niin. Saman kuin lypsävältä. Ja sitte meni Elinan perässä\naittaan ja pakoitti punnitsemaan sen, minkä itse vaati.\n\n_Helka_. Pyhä Neitsyt!\n\n_Liukku_. Eikä sillä hyvä. Näki aitan orrella ristiketun nahan\nriippuvan ja tahtoi senkin. \"Kas tuon\", — sanoi — \"vien lahjaksi\nrouvalleni. Sinullahan on tulevilla käräjillä sakkojuttuja esillä. Ne\nsaat tästä anteeksi.\"\n\n_Kansassa_ (äänekästä murinaa). Sakkojuttuja! — — Anteeksi!\n\n_Kupia_. Mitä kalliimman nahan sillä lailla ihan ilmaiseksi ryösti.\n\n_Helka_ (kyynelissä). Herra Isä! On se koko rosvo! — Kivestä on sen\nmiehen sydän, kivestä!\n\n_Multiainen_. Jos hänellä lienee sydäntä laisinkaan!\n\n_Kansassa_ (edelleen kovaa murinata). Rosvo! — — Kivisydän! — Aivan\nsydämetön!\n\n_Nyrhi_. Mutta nyt sitä ei enää kärsitä, ei!\n\n_Kansa_ (voimakkaasti säestäen). Ei! Ei! Ei!!!\n\n_Nyrhi_. Sillä, niinkuin äsken kuulitte, nyt on kuningas puolellamme.\n\n_Remes_. Puolellamme kyllä, mutta etäällä meistä sittenkin.\n\n_Liukku_. Eikä hänen korvansa kaikkia kuule eikä silmänsä kaikkia näe.\n\n_Kupia_. Ei näe, miltä tuntuu, kun kaikki talosta ryöstetään, ett'ei\nenää syötävääkään jää.\n\n_Multiainen_. Näinpä ei asia saa jäädä. Nyt on neuvoteltava, mihin\ntoimiin taas on ryhdyttävä.\n\n_Nyrhi_. Mihin? — Asia on selvä. Itsemme on meidän nyt siihen käsiksi\nkäytävä.\n\n_Multiainen_. Astukaa tupaan, hyvät lautamiehet! Keskustellaan me ensin\nsiellä.\n\n_Helka_. Tehkää niin hyvin. Mahtaa olla nälkäkin niin pitkäin\ntaipaleiden päästä tultua. Minä panen pöytään vähän syötävää.\n\n_Multiainen_. Oikein, äiti. Eipä sitä tiedä, milloin meilläkään ei enää\nole vieraillemme mitään tarjottavaa.\n\n_Kupia_. Kiitoksia vain. (Menee Remeksen, Liukun ja Multiaisen kanssa\nsisään.)\n\n_Helka_ (menee ruoka-aittaan).\n\n_Vainikainen_. Siinä sitä nyt sitte ollaan entisellämme jälleen.\n\n_Tarkka_. Parasta lienee lähteä kotiin vuottamaan, miten tässä maailma\nlopulta kääntyy.\n\n_Haataja_. Entisiin askareihinsa. Ei tästä muutosta tule. Aikakin vain\nkuluu arvellessa, päivä päätä käännellessä.\n\n_Nyrhi_. Ei, miehet! Kesken asiamme ei saa jäädä — —\n\n_Joku joukosta_ (poistuu, tehden kädellään merkin, ett'ei asia enää\nparane). Hyvästi vain!\n\n_Nyrhi_. Nyt minä sanon, että tuumasta on ryhdyttävä toimeen ja se\non oleva yhteinen meille kaikille. Jos yksi tekee niin, toinen näin,\nsilloin emme voita mitään. Se on selvä. Meidän on siis toimittava, kuin\nyksi mies asiamme puolesta. Siis vuottakaa vielä hiukan, niin saatte\nkuulla, mitä sisällä keskustellaan ja mitä siellä päätetään. Sillä\npäätös on nyt tehtävä, kuinka jokaisen on meneteltävä, kun Perttivouti\ntaloon tulee. Yksi tuuma, yksi toimi, — se on ainoa pelastuksemme.\n\n_Vainikainen_. Se on oikein haastettu.\n\n_Tarkka_. Se kai se olisi ainoa mahdollinen keino enää...\n\n_Haataja_ ... että kaikki panisivat vastaan. No, vuotellaan sitte vielä.\n\n_Nyrhi_. Ja minä lähden myös kuulemaan ja keskustelemaan...\n\n_Vainikainen_. Kai sitte päätös tulee.\n\n_Nyrhi_. Ja minkä lausuin vast'ikään, se on oleva tästä lähin\nkehoitukseni kaikille. — Elkää siis vielä menkö, hyvät naapurit!\nVuottakaa! Palaan paikalla ja ilmoitan päätöksemme. Nyt se on tehtävä\nja kohta saatte sen kuulla. (Juoksee sisään.)\n\n_Helka_ (tulee aitasta, kantaen leipää, kupissa kaloja ja lautasella\nkuivattua lihaa, jotka vie tupaan).\n\n_Riitta_ (seuraa häntä, kantaen vastakirnuttua voita).\n\n_Vainikainen_. Kas, hyvää päivää, Riitta! Talouden puuhissa — voita\nollut kirnuamassa, näemmä.\n\n_Riitta_. Niin. Sitähän... Missäs sitä pitäisi...?\n\n_Tarkka_. Terveeksi! — Missäpäs muussa. Emännän toimissa sen olla\npitää, joka kohta emäntänä omassa talossaan hyörii.\n\n_Haataja_. Hyviä päiviä! — Ja kun tässä katselen, niin sen vain sanon,\nettä nuoren ja pulskan vaimon se Nyrhin Maunu täältä Multialasta\nitselleen sieppaa.\n\n_Riitta_. Mitäs te nyt, isäntä, joutavia...!\n\n_Vainikainen_. Mikä on totta, se on totta, sanon minäkin.\n\n_Tarkka_. Ja viikon perästä ne siis jo vietetään läksiäiset?\n\n_Riitta_. Niinhän nuo ovat päättäneet.\n\n_Haataja_. Ettäkö ilman morsiamen suostumusta?\n\n_Vainikainen_. Eihän toki.\n\n_Riitta_. No, eihän sentään.\n\n_Tarkka_. Sitähän minäkin. Ei sitä Multiaisen Riittaa ole niinkään\nviety, vaikka olisi ottajia kyllä ollut ennenkin.\n\n_Helka_ (tulee ja ottaa voin Riitalta). Tähänkös sinä, kultaseni,\ntarinoimaan jäitkin?\n\n_Vainikainen_. Meidän se oli syy. Elkää panko pahaksenne. Ei hennottu\nlaskea.\n\n_Haataja_. Oikein tässä tahdottiin ihaella teidän tytärtänne, emäntä\nhyvä.\n\n_Helka_. Vielä siinä mitä! — Tuohan, Riitta, haarikalla kirnumaitoa\ntupaan. (Palaa sisään.)\n\n_Riitta_ (menee aittaan). Paikalla, äiti.\n\n_Haataja_. Oikein hän on tämän seudun koru ja kaunistus, tuo Multiaisen\nRiitta.\n\n_Tarkka_. Ja lisäksi veljensä kanssa tämän talon perijöitä, kahteen\nmieheen.\n\n_Vainikainen_. Siitäkös lopulta Nyrhiläkin kasvaa. Maunu on yksin\ntilansa haltija ja saa siihen osan täältäkin, naimisensa kautta,\nliittää.\n\n_Haataja_. Aimopa mies se on Maunu isännäksikin. Innokas työssään ja\ntoimessaan, ottipa eteensä mitä tahansa.\n\n_Tarkka_. Ei se kauan aprikoi.\n\n_Vainikainen_. Heti se panee toimeen ja haikailematta, minkä on\npäähänsä saanut.\n\n_Haataja_. Toista maatahan se on vähän hänen tuleva näälänsä.\n\n_Tarkka_. Kauanhan se Inko tavallisesti punnitsee, ennenkuin mihinkään\nryhtyy. Ei olisi Tukholmaankaan lähtenyt, ell'ei Nyrhi olisi häntä\nsiihen taivuttanut.\n\n_Vainikainen_. Nyrhihän se on toimen, Multiainen tuuman mies.\n\n_Haataja_. Ihan se siltä on tähän saakka näyttänyt, kuin toinen olisi\nollut säkkinä ja toinen suuna. Mutta nytpä taitaa Maunu Nyrhi ruveta\nhoitamaan kumpaisiakin tehtäviä.\n\n_Riitta_ (kantaa haarikoilla kirnumaitoa aitasta tupaan).\n\n_Tarkka_. Eiköhän se Maunu sieltä jo palaa meille tietoja tuomaan,\nmihinkä tulokseen siellä on tultu?\n\n_Riitta_. Minä sanon hänelle. (Menee sisään.)\n\n_Vainikainen_. Tahi jos mihinkään tulevat?\n\n_Haataja_. Kummalliseltapa tuo tuntuu. Näyttää jo ihan siltä kuin ei\nmiehet olisikaan asioista niinkään yksimielisiä.\n\n_Tarkka_. Sitä samaa minäkin tässä jo rupean tuumaamaan.\n\n_Haataja_. Syrjässä meistähän nuo näkyivät tahtovan neuvotellakin.\n\n_Vainikainen_. Ja kauan neuvottelevat.\n\n_Tarkka_. Ei ole hyvä merkki.\n\n_Haataja_. Tuossapa tuo Maunu vihdoin jo onkin.\n\n_Vainikainen_. Yksin! Entäs muut?\n\n_Nyrhi_ (on nopeasti rientänyt ulos tuvasta, vaan pysähtynyt\nmiettiväisenä portaille).\n\n_Tarkka_. Eipä taida olla päätöstä tehtykään, vai?\n\n_Nyrhi_ (ikäänkuin havahtuen mietteistään, yht'äkkiä innokkaasti). On\nkyllä. — Jäivät aterioimaan vain. — Niin, miehet, päätös on tehty ja\ntämmöinen se on: me asetumme kaikki voutia vastaan. Nyt ei makseta enää\nveroa mitään.\n\n_Vainikainen_. Ettäkö se sitte niin vain heti käy päinsä?\n\n_Tarkka_. Ja ett'ei meidän käy ihan hullusti?!\n\n_Haataja_. Eikäkö kuninkaallekaan annettaisi, mikä kuninkaalle on\ntuleva?\n\n_Nyrhi_. Joutavia! Vääryydestä emme pääse, ell'emme kerran kokonaan tee\ntenää ja näytä kuninkaalle, että valituksessamme oli perää. Niin ne\novat tehneet Ruotsissakin.\n\n_Vainikainen_. Vai ovat?!\n\n_Tarkka_. Ja apu lähti?\n\n_Haataja_. Millä lailla?\n\n_Nyrhi_. Minä kerron. Nähkääs: siellä on Ruotsissa Smoolantti-niminen\nmaakunta. Sielläkin olivat, niin meille Tukholmassa kerrottiin, nuo\naateliset varkaat, myöskin omin päin, uusia asetuksia laatineet ja\nniiden mukaan veroja kiskoneet. Ja kun eivät sittenkään vielä itselleen\nkylliksi rahaa saaneet, niin rupesivat lopulta kirkonkellojakin\nmyömään, — samoin voi käydä kohta meilläkin, — vaan silloin sitä eivät\nenää papit eikä kansa voinut kärsiä.\n\n_Haataja_. Jumalan häväistystä!\n\n_Riitta_ (palaa tällä välin tuvasta ja kuuntelee Nyrhin takana, oven\npieleen nojaten, hänen kertomustaan).\n\n_Nyrhi_. Niin juuri. Kansa silloin vihdoin heräsi. Jumala on meidän\npuolellamme, he sanoivat ja nousivat vastarintaan. Ja kansan puolella\nJumala olikin. Siellä oli, näette, muuan talonpoika, Niilo Dacke\nnimeltään. Hän kutsui kansan kokoon ja kaikki päättivät yhdessä\nkäydä vouteja vastaan. Ja saipa silloin siinä ottelussa moni vouti\nkuolemansakin.\n\n_Ääniä joukosta_. Se oli oikein! — Jumalan rangaistusta!\n\n_Nyrhi_. Ja kuulkaahan! Kansaa siellä auttoivat papitkin. Nekin olivat\nvääryyttä kärsineet. Sillä luuletteko te, että nuo voudit papeillekaan\nkaikki ne kymmenykset vievät, jotka ne meiltä heitä varten muka\nkantavat?! Johan nyt!\n\n_Ääniä joukosta_. Vielä mitä! Arvaahan sen!\n\n_Nyrhi_. Ja tiedättekös mitä? Dacke sai apua Saksan keisariltakin.\nJa Lyypekistä myöskin hänelle apua lähetettiin. Nähkääs: muuallakin\nmaailmassa jo huomattiin, mitä vääryyttä talonpoikia kohtaan\nharjoitettiin.\n\n_Vainikainen_. Katsos vain! No, no? No, kuinkas sitte kävi?\n\n_Nyrhi_. Sotaväkeä, tietysti, pantiin liikkeelle. Kansa muka kapinoi.\nMutta oikeus se lopulta sittenkin voitolle pääsi Belsebubin joukoista.\nNiilo Dacke oli johtajana ja johti kansaa, kuin enkeli. Kaksi\nkaupunkiakin he valloittivat ja sotajoukot joutuivat tappiolle. Silloin\ntäytyi herrojen taipua. Ja kun kuningas näin sai kaikki herrojen\nvääryydet tietää, niin heti paikalla vähennettiin veroja.\n\n_Kansassa_ (äänekästä mielihyvän ilmaisua). Kas niin! — Sepä vasta! — —\nNiin sitä pitää! — Voitto tuli!\n\n_Riitta_. Mitäs minä olen kuullut kerrottavan, että sotajoukot\nsitte olivat voittaneet talonpojat ja että niitä oli sakoitettu ja\nmajoituksilla rangaistu ja että Dacke ammuttiin kuoliaaksi.\n\n_Nyrhi_ (tiuskaisten). Sepä ei ole totta. Sen ovat herrat vain niin\nkertoneet. Dacke päinvastoin vietiin kuninkaan luo ja kuningas kiitti\nhäntä, että oli herrojen vääryydet ilmisaattanut. — Siinä sen näette,\nett'ei meidänkään saata antaa niin vain ilman aikojamme itseämme\nnylkeä, kuin mitäkin koiran raatoja.\n\n_Kansa_. Ei! Ei! Ei!!!\n\n_Nyrhi_. Ja sen tautta sitä nyt sitte on päätetty, että kun Rännäri\ntaloon tulee — olipa se kenen luo tahansa — niin pannaan mies tiukalle.\nEikö niin?\n\n_Kansa_. No niin! — Tietysti! — Päätetty on!\n\n_Nyrhi_. Oikein. Ja kun nyt kukin kotiinne palaatte, niin kertokaa\nnaapureillenne, että tämmöinen on yhteinen päätöksemme. Ja jos taistelu\nsyntyy, niin yhtenä miehenä asetutaan vastaan. Eikö niin?\n\n_Kansa_ (nostaen kätensä). Yhtenä miehenä! Kaikki!\n\n_Nyrhi_. Ja siinä taistelussa tahdon minä olla ensimäinen. Luottakaa\nsiis minuun, kun apua tarvitsette. Kyllä minä sen koiran kidan tukin,\nkun se päällemme hyökkää. Jääkää hyvästi nyt! Herran huomaan!\n\n_Kansa_. Hyvästi! Herran haltuun! (Kaikki, myöskin Vainikainen, Tarkka\nja Haataja, käteltyään Nyrhiä ja Riittaa, poistuvat, innostuneessa\nmielentilassa).\n\n_Nyrhi_ (istuutuu penkille, katse rohkeasti suunnattuna ylös).\n\n_Riitta_ (menee verkalleen hänen luoksensa; kotvan äänettömyyden\nperästä). Kaikki näkyy alkavan käydä sinun mielesi mukaan, Maunu.\n\n_Nyrhi_. Hyvin, — niin. Vaikka sinä, Riitta, olit pilata koko asian\npuuttumalla puheeseen.\n\n_Riitta_. Minähän puhuin, niinkuin asia on, Maunu rakas.\n\n_Nyrhi_. Vähät siitä! Se ei ole pääasia.\n\n_Riitta_. Ja minä kuulin, mitä mieltä muut tuolla sisällä ovat.\n\n_Nyrhi_. Heillä ei ole mieltä mitään. Akkoja ovat kaikki. Ingonkin ovat\nvähällä saada samallaiseksi.\n\n_Riitta_. Kuninkaan tahtoon kuulin heidän vetoavan.\n\n_Nyrhi_. Riitta, sinä et ymmärrä näitä asioita. Kuningas on meille\ntahtonsa lausunut ja äsken kuulit kuitenkin mikä vaara meitä jälleen\nuhkaa.\n\n_Riitta_. En ymmärrä todellakaan, Maunu, miksi syöksyä suinpäin siihen\nvaaraan.\n\n_Nyrhi_. Rohkea vain rokan syöpi.\n\n_Riitta_. Kaikki unhotat. (Hellästi.) Et minuakaan muista, tulevaa\nonneamme ajattele. (Istuutuu Nyrhin viereen.)\n\n_Nyrhi_ (ottaa Riittaa kädestä). Kyllä, kainaloiseni, kyllä. Aina\nolet siltä aatoksissani. Tässä mieleni myrskyssä tuikat sinä yhäti\nhoukuttelevana rauhan sataman tulena.\n\n_Riitta_. Jospa vain onnellisesti perille pääsisit! Et tiedä, kuinka\nkärsin tuota odottaen! Et tiedä, kuinka sydämeni vapisee sinun tähtesi,\nMaunu! Kuinka nyt on käyvä?! Mitä tästä nyt tuleekaan?! Viikon\nperästähän sinun on määrä viedä minut taloosi.\n\n_Nyrhi_. Niin juuri, niin. Viikon kuluttua vien sinut täältä vaimonani,\ntulet omanani talooni. (Hyväelee Riittaa.)\n\n_Riitta_. Ja kuitenkin juuri nyt näin uhmailet. Tällaiseen\nuhkataisteluun antaudut. Panet alttiiksi henkesi, — kaikki.\n\n_Nyrhi_. Se on minun tehtävä. Se on velvollisuuteni. Tuntoni ei siedä\ntätä vääryyden menoa enää. Siitä on tehtävä loppu. Millä keinoilla\ntahansa. Ja nyt on asiaan ryhdyttävä. Aikaa ei ole enää hukattavana.\nNyt juuri se on tehtävä. Ja minun se on tehtävä. Se on velvollisuuteni\nitseäni ja — teitä kaikkia kohtaan.\n\n_Riitta_. Velvollisuutesi?! Vetääkö samaan vaaraan niin moni muukin,\n— myöskin veljeni, äitini, minut? Ehkä koko maamme? Velvollisuutesi\nsanot? Entä oikeus? Onko sinulla oikeutta siihen, Maunu?\n\n_Nyrhi_. Kuulithan äsken: kansa on puolellani. Se kannatti minua. Siinä\noikeuteni.\n\n_Riitta_. Kuulin, kuulin. Mutta kansa on kuohuksissa. Silloin se\nkulkee, minne sitä johdetaan. Vaan sen mieli häilyy, kuin niityn heinä,\ntuulen mukaan. Jos sitte hullusti käy, — ell'ei yritys onnistu, — niin\nketä se syyttää? Sitä, joka sen turmioon on johtanut. Ja silloin hukka\nperii tuon syyllisen. Voi, Maunu, Maunu! Kun ei vain sinuakin vielä...\n\n_Nyrhi_ (keskeyttäen). Vaan kunpa yritys onnistuu, niin se sama kansa\nsiunaa sinut ja jälkeisesi.\n\n_Riitta_. Näetsen: oma onnesi siis ylinnä! Sen vuoksi vaarannat\nmuittenkin menestyksen. Mitä uhkapeliä, Maunu!\n\n_Nyrhi_. Eikös sitte kaikki ole uhkapeliä, kaikki onnen kauppaa\nelämässä, niin hyvin yksityisen, kuin koko kansankin.\n\n_Riitta_. Jospa niin olisikin, niin ei sittenkään yksityisellä liene\nvelvollisuutta tahi oikeuttakaan panna semmoiseen peliin omaa, saatikka\nmuitten kansalaisten onnea.\n\n_Nyrhi_. Ei, Riitta. Minun ajatukseni on toinen. Jos ainoastaan siten\nkaikkien onni ja menestys on pelastettavissa, niin on se tehtävä. Ja\nnyt olemme onnettomuuteen joutumaisillamme. Siitä turmiosta pelastumme\nainoastaan siten, että kaikki nousemme vastarintaan vääryyttä vastaan.\nJa me nousemme ja pelastumme.\n\n_Riitta_. Korskasti luotat omaan voimaasi. Entä jos laskusi pettävät?\nHukumme kaikki. Parempiko sekin pelastus? Ja meidän onnemme, Maunu,\nse, jonka nyt piti alkaa, sekin on silloin mennyt — ainiaaksi. (Heltyy\nitkemään ja painaa kasvonsa Nyrhin olkapäätä vastaan.)\n\n_Nyrhi_. Riitta! Vähän merkitsee meidän onnemme kaikkien\nonnettomuudessa! — Mutta senkin ja juuri sen tahdon samalla tämän\nkautta pelastaa. Kuule! Ole järkevä nyt, Riitta, ja koeta käsittää asia\noikein. Jos meidän omaisuutemme meiltä ryöstetään, niin on tietysti\nkaikki, onnemmekin, meiltä mennyttä. Millä eläisimme, missä saisimme\nsilloin yhdessä olla?! Näet siis: omaisuutemme pelastamalla, pelastamme\nsenkin onnen, jota voimme täällä nauttia. Ja siinä on ainoastaan\nomiin voimiimme luotettava. Otamme ohjat omiin käsiimme ja asetumme\nsortajiamme vastaan. Ja kun niin teemme, niin on voitto lopulta oleva\nmeidän. Ja kuinka ihanata sitte nauttia onneamme, tietäen, että itse\nolemme sen hankkineet, voimiamme ponnistamalla voittaneet! Tuhat kertaa\nkalliimpi on se meille silloin, tuhat kertaa rauhallisempi on oleva\nelämämme ja omatuntomme sellaista onnea kokiessa! Pois siis vento\nmieli, kultaseni! Pois kyyneleet, että kirkkain silmin näkisit, mikä on\ntoiveitteni määrä: kaikkien yhteisten voimien jalossa ponnistuksessa\nkaikkien yhteinen onni ja siinä ylinnä välkkymässä meidän, sinun ja\nminun onni. Sinun tähtesi siis, sinun, minun ja meidän kaikkien tähden\ntaisteluun, — se on ajatukseni ainoa nyt. (Nousee ja nostaa Riitan\nylös, painaen häntä poveaan vastaan.)\n\n    Multiainen, Liukku, Remes ja Kupia (tulevat tuvasta).\n\n_Multiainen_, Tekö vain — kahden? Ja kaikki kansa muu jo poissa?\n\n_Nyrhi_. Niin. Eivät malttaneet kauemmin odottaa. Teimme täällä yhdessä\nja yksimielisesti päätöksen.\n\n_Multiainen_. Päätöksen? Minkä?\n\n_Nyrhi_. Kaikki yhdymme vastarintaan nyt. Niin on päätetty. Ja sitä\npäätöstä ei käy enää peruuttaminen.\n\n_Multiainen_. Oliko se kansan tahto?\n\n_Nyrhi_. Niinkuin sanoin.\n\n_Multiainen_ (muitten lautamiesten puoleen), siis Jumalan tahto.\n\n_Liukku_. Arpa siis lankesi niinpäin. No, jos kerran niin on, niin\nsiinä siis pysymme.\n\n_Remes_. Ja sen mukaan myös toimimmekin.\n\n_Kupia_. Niin on tehtävä. Peräytymisestä ei nyt ole apua.\n\n_Nyrhi_ (pontevasti). Oikein, ystävät! Eikä paikalla seisomisesta\nmyöskään. Siis eteenpäin nyt joka mies! Toimeen kaikki, niin viemme\nasiamme voittoon. Lähtekäämme siis, lautamiehet!\n\n_Liukku, Remes ja Kupia_. (Hyvästelyä), Lähdetään!\n\n_Kupia_. Selvillähän ollaan nyt.\n\n_Multiainen_. Talossamme täällä tavataan kohta taas, — siskoni\nläksijäisissä.\n\n_Nyrhi_. Niin, miehet. Ja silloin kai jo saadaan nähdä, millä kannalla\nasiamme on. (Liukku, Remes ja Kupia menevät). Hyvästi, Riitta! Hyvästi,\nInka! (Kättelee heitä iloisella mielin.)\n\n_Helka_ (tulee tuvasta). Kaikkiko jo...?\n\n_Nyrhi_ (juoksee häntä kättelemään). Hyvästi, emäntä! Riemun päivä on\ntulossa. Valmistautukaamme nyt kaikki sitä vastaan ottamaan. (Poistuu\nnopeasti.)\n\n_Helka_. Mitä Maunu tarkoitti?\n\n_Multiainen_ (ikäänkuin itsekseen). Kuka sen tietää? Vaan lieneekö\nsittenkään oikein — lähteä vääryydellä vääryyttä vastaan?!\n\n_Helka_ (tullen poikansa luo). Miksi noin mietit? Mitä puhuit\nitseksesi, Inko?\n\n_Multiainen_. Maunu ajoi tahtonsa voitolle — sittenkin.\n\n_Helka_. Sittenkin!\n\n_Riitta_ (juoksee äitinsä luo ja painautuu hänen rintaansa vastaan).\nVoi, äiti! Mitenkä nyt lopulta käyneekään?\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nIso väentupa Multiaisen talossa. Molemmissa sivuseinissä akkunat;\nperällä eteisen ovi, joka on auki. Toisessa peränurkassa uuni, toisessa\njyhkeä oluttynnyri. Kummallakin sivulla pitkät pöydät, täynnä ruokia ja\noluthaarikoita; kutsuvieraita istuu pöytien ääressä. Toisen ääressä,\njossa Riitta, Nyrhi ja Multiainen istuvat lähinnä etualaa, huomataan\nlautamiehet Liukku, Remes ja Kupia, toisen taas Vainikainen, Tarkka ja\nHaataja sekä Tarkan ja Haatajan emännät. Helka käy vieraasta vieraasen,\nkehoitellen syömään. Kaksi nuorta kenkkäriä laskee aika ajoin\nhaarikkoihin olutta tynnyristä.\n\nOven suussa ja eteisessä tungeskelee kuokkavieraita.\n\nToiseen akkunaan näkyy pihalla loimuava tervasvalkea, joka valaisee\neteisen peräseinän.\n\n_Multiainen_. Syökää, hyvät vieraat, syökää! Ja olutta päälle juokaa!\n— Kenkkärit, katsokaa, ett'eivät haarikat pääse pöydillä tyhjinä\nseisomaan! Ja kun Remusen rehevä juoma tynnyrissä tyrehtyy, niin toinen\ntammikylky kellarista sijalle tuokaa!\n\n_Liukku_. Onpa sitä juotu jos on syötykin.\n\n_Vainikainen_. Kukapa sitä enää jaksaa, kolmasti kun jo on\nröystäyttänytkin.\n\n_Tarkka_. Rautapa vanne olisi tässä jo vatsan ympärille väännettävä\nvyöksi. (Naurua.)\n\n_Multiainen_. Elkääkä, kenkkärit, jalkaväkeäkään tuolla oven suussa\nunhottako! Haarikat vaahtoharjat pankaa heidänkin kesken kiertämään\nja pötyä pöydältä antakaa, kun kerran ovat pitojamme kunnioittamaan\nsaapuneet.\n\n_Haataja_. Eipä olekaan ehompia pitoja konsa aikoina Lapvedellä\npidetty, kuin nämä ovat.\n\n_Haatajan emäntä_. Eikä ehompaa naista Lapvedellä miehelään viety, kuin\nMultiaisen Riitta on.\n\n_1:nen kuokkavieras_ (saaden oluthaarikan, nostaa sen korkealle).\nTerve, morsian! Terve, sulhanen!\n\n    Neitokainen nuorukainen,\n    Kanamarja kaunokainen!\n    Sulhokainen nuorukainen,\n    Miehenkanta kaunokainen!\n    Terve teille kummalleki,\n    Onni aina ollaksenne,\n    Iloa eleäksenne,\n    Rauha, rakkaus talohon,\n    Ikä pitkä ja ihana!\n    Sitä teille toivotamme.\n\n(Juo ja antaa haarikan kiertää.)\n\n_Muut kuokkavieraat_ (säestäen). Sitä teille toivotamme!\n\n_Nyrhi_ (nousten seisomaan). Kiitos ja kunnia toivotuksistanne hyvistä!\n— Onni olkoon teidänkin osanne!\n\n_2:nen kuokkavieras_ (saaden haarikan). Ensimäinen malja — nuorten\nmalja! Toinen talon emännän!\n\n    \"En minä puhu pukista,\n    Sano en sarviraavahasta,\n    Enkä laula lampahista,\n    Kellokauloista kelota;\n    Puhun putron keittäjästä,\n    Ruokapuustani pumajan,\n    Laulan ruoanlaittajasta,\n    Oluen osoajasta. Kiitos kaunoisen\n    Jumalan Emännästä tään talosen!\n    Tämän ruoan laittamasta,\n    Tämän pöydän täyttämästä,\n    Liioilla lihamuruilla,\n    Kaunehilla kakkaroilla.\n    Kiitos kaunoisen Jumalan\n    Emännästä tään talosen!\n    Hyvin on tehnynnä emäntä,\n    Kun ompi olutta pannut,\n    Siit' on tehnyt sen paremmin,\n    Kun on juomahan\n    kututtu.\"\n\nJa vaikk'ei oltu kutsuttuina kiitämmepä kaiketinkin. (Juo. Siellä\ntäällä naurahdusta.)\n\n_Muut kuokkavieraat_. Kiitos kaunoisen Jumalan, Emännästä tään talosen!\n\n_Helka_. Kiitoksia kiittämästä, hyvät vierahamme! Eikä kestä\nkiittääkään.\n\n_Multiainen_ (nousten seisomaan.) Kiitos olkoon Jumalan, kaiken hyvän\nantajan! Siunatkoon Hän sukumme kaiken, maallemme menestystä suokoon,\nrauhaa kansallemme tuokoon! Kiitos, kiitos, vierahamme! (istuutuu.)\n\n_Nyrhi_ (joka viimeksi on ollut vilkkaassa keskustelussa hänen toisella\npuolellaan istuvan Kupian kanssa). Rauha ei ole mahdollinen ennenkuin\nsortajamme ovat kukistetut..\n\n_Riitta_ (tyynnyttäen häntä). Maunu rakas! Elä anna pahan mielen\npitojamme pilata.\n\n_Multiainen_. Niin. Koettakaamme edes täksi päiväksi unhottaa\nvihollisemme.\n\n_Tarkan emäntä_. Sitäpä minä olen täältä katsellut, että mikäs sen\nsulhasen oikein on, kun ei ilo ilolta hänen kasvoissaan loista, vaikka\ntuossa nuorikkonsa vieressä istuukin.\n\n_Nyrhi_. Ilmoittakoon Kupia kaikkien kuullen, minkä minulle vast'ikään\nkertoi, niin saatte tietää, mikä iloani häiritsee.\n\n_Ääniä joukosta_. Kertokaa! — Kuulla tahdotaan. — Mitä nyt on\ntapahtunut?\n\n_Kupia_. Eipä mitään erinäistä. Tuo tavallinen juttu taaskin.\n\n_Multiainen_. Perttikö Yrjänän pojasta?\n\n_Kupia_. Siitä samasta.\n\n_Nyrhi_. Joka sittenkin vielä omissa nahoissaan liikkuu. Ei kukaan\nvielä ole nylkenyt, — vaikka niin oli sovittu.\n\n_Multiainen_. Antaa nyt sitte olla kertomisen toiseksi kertaa. Ja\nkäykää, nuoret, ennemmin karkeloon tuolla tervasvalkean ympärillä.\n\n_Nyrhi_. Ainako vain toiseksi kertaa?! Niin ei asia parane. Ei.\nKuultava on nyt voudin viimeinen urotyö ja sitte karkeloon, — jos enää\nmieli tekee kenenkään.\n\n_Helka_. Minä pyydän: elä kiihdytä itseäsi, Maunu!\n\n_Riitta_. Muutenkin on jo oluesta luontosi kiihdyksissä.\n\n_Nyrhi_. Kerro, Kupia! Ehkäpä sitte lähdetään miehissä läksiäisiämme\nviettämään karkelossa Rännärin ympärillä.\n\n_Kupia_. Kerron ja kertoa pitää. Eipä liene vielä kuultu moista\nitsevaltiutta missään.\n\n_Nyrhi_. Koiruutta, sano, ryöstöä ja rosvoamista.\n\n_Kupia_. Niin, nähkääs, Ihalanojan taloon oli Pertti tullut veron\nkantoon. Emäntä siellä yksin kotona, kangasta kutomassa, istui.\n\n_Nyrhi_. Uurasteli rauhallisissa kotiaskareissaan!\n\n_Kupia_. Tytär Eliina on miehelään menossa. Tyttärelleenpä siinä\nkapiopalttinata kutoikin.\n\n_Nyrhi_. Ja minkälaista! Tunnetaan sen emännän taito laajemmallakin,\nkuin vain kotikylässä.\n\n_Kupia_. Neljäkolmatta kyynärämittaa kuului jo valmista olleen tukin\nympärillä.\n\n_Nyrhi_. Kun vouti raato astui tupaan.\n\n_Kupia_. Niin. Siitä Pertti emännän kanssa keskustelemaan. \"Onpas\nsinulla\", sanoo, \"oikein peninkulmittain oivaa palttinata. Kun minun\nnyt näin monta peninkulmaa täytyy veronkannossa kiertää, niin annat\nmaar' minulle tuosta palasen vaivoistani?\"\n\n_Nyrhi_. Sen palaset kyllä tunnetaan.\n\n_Kupia_. Emäntä ei mitään vastaukseksi. Leikistä kai jo pelkäsi toden\ntulevan ja katsoi parhaimmaksi olla vaiti. Siinä sitte vouti pyysi\nolutta juodakseen.\n\n_Nyrhi_. Ketun myrkkyä sen olisi oitis saada pitänyt!\n\n_Kupia_. Mitäs! Emäntä olutta kellarista hakemaan. Vaan...\n\n_Nyrhi_. Kuulkaa nyt!\n\n_Kupia_. Sillä aikaa ottaa Pertti vouti keritsimet ja leikkaa luomet\npoikki, pistää palttinakääryn säkkiin ja säkin verokuormalleen viskaa.\n\n_Nyrhi_. Kuin oman tavaransa ainakin.\n\n_Kupia_. Ja kun emäntä palaa...\n\n_Nyrhi_. Ja vieraalle olutta tarjoo!...\n\n_Kupia_. \"Miehesi lurjus\", siinä vouti hänelle ärjäisee, \"ei ole\nsakkojaan suorittanut, niinkuin Kustaa kuningas vaatii. Sen tautta\",\nsanoo, \"otin tuosta palasen palttinata korvaukseksi, kun et minulle\nvaivoistani sitä antaa suvainnut.\"\n\n_Nyrhi_. Otti ja vei. Eikä kukaan emäntää ole auttanut omaansa takaisin\nsaamaan sen jälkeenkään. No, mutta! Eiköpä niin?! Ihan tavallinen juttu!\n\n_Kupia_. Emäntä raukka siitä kyllä epätoivoissaan itkemään ja\npolvillaan pyytämään tyttärensä kapiota takaisin. \"Elä tillitä\", siihen\nvouti vain tiuskaisi, \"ja tyydy siihen, että näin vähällä pääset.\" Ja\nniine hyvineen ajoi tiehensä.\n\n_Nyrhi_. Sen pituinen se! (Kaikki ovat vaiti, päät kumarassa.) No,\nhyvät vieraat! Käykää karkeloon nyt! Nyt minä teitä pyydän. (Naisten\njoukossa kuuluu huokauksia. Miehet muristen puhelevat keskenään.) Vai\neikö halutakaan enää?\n\n_Helka_. Sitä emäntä parkaa! Voi Herra Isä!\n\n_Riitta_. Ja Eliina raukkaa!\n\n_Liukku_. Löytyykö enää nimeä sille miehelle?!\n\n_Multiainen_. Peto, peto, todenperään, eikä ihminen!\n\n_Nyrhi_ Ja siltä pedolta on nyt vihdoinkin kynnet katkaistava. Vai\nvieläkö kauemmin kärsimme, miehet, että näin naisiamme häväistään,\nkaikkien työtä ja omaisuutta haaskataan? Eikö lähdetä jo? Ja paikalla?\n\n_Ääniä joukosta_. Loppu on siitä tehtävä.\n\n_Nyrhi_. Oikein. Ja olisipa tässä nyt, niin näyttäisimme, mistä mies on\nkotoisin.\n\n_Muuan kuokkavieras_ (juoksee äkisti sisään). Tuolta mäen törmältä ajaa\nkoko veronkantajajoukko. Eiköhän liene Pertti vouti tänne tulossa?\n\n_Nyrhi_. Siinäpä susi, missä soimataan!\n\n_Riitta_. Voi Jumala sentään!\n\n_Helka_. Herra Kiesus meitä turmiosta varjelkoon!\n\n_Naisääniä_. Mikä tästä tuleekaan?! — — Ehkä on paras lähteä pois?!\n\n    (Levottomuutta vieraiden joukossa. Muutamat\n    nousevat paikoiltaan ja puhelevat keskenään.)\n\n_Multiainen_. Olkaa rauhassa, hyvät vieraat! Malttakaa mielenne!\nTyynesti ottakaamme hänet vastaan, jos hän tänne poikkeaa! Elkäämmekä\nme kukaan puolestamme antako aihetta rauhan rikkomiseen! Se on minun\nneuvoni.\n\n_Nyrhi_ (joka on puhutellut miehiä, joista toiset tunnustelevat\npuukkojaan, toiset katselevat asetta itselleen). Tulkoon vain! Me kyllä\njo tiedämme, miten hänet vastaan otamme. Ja lämpimänäkin pidämme, jos\nniiksi tulee.\n\n_Toinen kuokkavieras_ (juoksee sisään). Rännäri se on kuin onkin\nkirjurineen miehineen. Ja tänne tulossa! Tuota! Näetsen: siinä jo\npihaan ajaa. (Kuuluu ajoa pihaan ja kulkusten helinätä.)\n\n_Nyrhi_ (katsoen ulos ikkunasta). Siinä on se koko komeus! Istumaan\nnyt, hyvät vieraat, paikoillenne, niinkuin pidoissa ainakin.\n\n_Multiainen_. Pyydän: levollisina istukaa pöytien ääressä! — Minä yksin\nlähden vieraita vastaan. (Menee ulos. Kaikki istuutuvat ja odottavat\nhetken, henkeään pidättäen, ikäänkuin naulattuina paikoilleen.)\n\n    (Rännäri, Huotari, neljännesmies- ja kymmenysmies ynnä muutamia\n    muita heidän seuruettaan tulevat Multiaisen saattamina.)\n\n_Rännäri_. Vai niin?! Täällä on pidot lautamiehen talossa. Ja komeat,\nnäköjään, kuin kuninkaan linnassa.\n\n_Multiainen_. Sisareni läksiäisiä vietämme, herra vouti.\n\n_Rännäri_. Ähäs! No, toivotan onnea! Kukas miekkonen se sitte on,\njoka Multiaisen kuulun Riitan saa ja tämän varakkaan talon omaisuuden\njakajaksi joutuu?\n\n_Multiainen_. Tuossa, niinkuin näette, hän morsiamensa vieressä istuu.\n\n_Rännäri_. Nyrhi? Vai niin?!\n\n_Nyrhi_. Maunu Nyrhi juuri. Niinkuin ette sitä olisi ennen kuullut,\nkysymättäkin.\n\n_Rännäri_. Olkoon menneeksi. Myönnän sen, olen kuullut kyllä. Mutta\nolen lisäksi vielä paljon muutakin kuullut.\n\n_Nyrhi_. Antaapa kuulua sitte, jos olette kuulumisia lähteneet tänne\ntuomaan.\n\n_Rännäri_ (syrjään Huotarille). Todeltapa näyttää, että on hänellä paha\nmielessä.\n\n_Huotari_ (samoin Rännärille). Koetanpa puolestani tunnustella. —\n(Nyrhille.) No, jos niitä kuulla tahdotte, niitä kuulumisia. Eikäpä\nnuo liene salassa juuri keneltäkään. Tukea talolleen ja tuumilleen\nsanotaan Nyrhin Multialasta vain kaipaavan, ei muuta kuin täältä naisen\nitselleen ottaa.\n\n    (Liikettä ja kuisketta vieraiden joukossa.)\n\n_Riitta_. Herra Isä! Elä vastaa, Maunu! Elä välitä loukkauksesta!\n\n_Nyrhi_ (Riitan puoleen, kylmästi). Ei haukku laukkua tee, joll'ei\npuulla päähän lyö.\n\n_Huotari_. Ja siksipä lieneekin täältä ilo poissa ja vain \"tupa täynnä\ntuppisuita, pöydät pönkkiä mahoja\".\n\n_Rännäri_ (naurahtaen). Niin. Ell'ei ole meidän vikamme. Emme ehkä ole\notolliseen aikaan tulleet?\n\n_Nyrhi_ (ikäänkuin syrjään, vaan kovalla äänellä). Sepä järkevä\nkysymys! Milloinkahan vouti otolliseen aikaan tulee?!\n\n    (Joku tirskahtaa nauruun, vaan vaikenee\n    yleiseen vakavaan äänettömyyteen.)\n\n_Rännäri_ (kääntyy Nyrhin sanoista välittämättä Multiaisen puoleen).\nMinäpä olen kuitenkin tullut taloosi kuninkaan asioissa, Inko\nMultiainen. Ja silloin on, luullakseni, aina otollinen aika. Toivonpa\nlisäksi, jos täällä vain perhepitoja pidetään, että osaatte ottaa\nminut vastaan, niinkuin asemani vaatii. Nyt näen, ettei minulle eikä\nseuraajilleni ole edes sijaa istuakaan tuvassasi.\n\n_Nyrhi_. Tehkää, hyvät kutsuvieraat, hiukkasen tilaa\nkutsumattomillekin, koska noin pyytävät. (Nyrhin pöydässä istujat\nvetäytyvät ahtaammalle, niin että Rännäri ja Huotari saavat penkin\npäässä sijaa.)\n\n_Rännäri_ (istuutuen Riitan toiselle puolelle ja taputtaen häntä\nolalle). Koska nyt kuitenkin näin ystävällisesti on minulle sijaa\nannettu ja aivan nuorikon vieressä, niin sallit kai, kaunokaiseni,\nettä juon onnesi maljan, vaikkapa tosin näin kutsumattomana vieraana\npitoihin olenkin saapunut?\n\n_Riitta_ (ottaa haarikan). Mielelläni, herra vouti, Jos sen suvaitsette\ntehdä. (Menee ja laskee tynnyristä haarikan täyteen olutta.)\n\n_Rännäri_. Eikäpähän sitä sulhanenkaan enää pahaksensa panne, että minä\njuon hänen lemmittynsä onneksi?\n\n_Riitta_ (tuopi haarikan, jonka ojentaa Rännärille). Tehkää niin hyvin!\n\n_Nyrhi_ (sieppaa samassa haarikan Riitan kädestä). Kyitä ei se\nvieras enää minun ja sinun onneen kylvämään pääse. Liiaksi oli hänen\nvihjauksensa jo taannoinkin. (Juo kulauksen ja tyhjentää lopun\nlattialle. Yleinen hämmästys.)\n\n_Helka_. Jumala!\n\n_Riitta_. Maunu!\n\n_Huotari_. Sepä julkea!\n\n_Ääniä voudin seurueesta_. Se on jo liikaa!\n\n_Rännäri_ (vihaansa hilliten; ivallisesti). O—hoo! — Niinkö vähän arvoa\nsitte onkin Maunu Nyrhin ja hänen nuorikkonsa onnella, että hän sen\nnoin vain lattialle läikäyttää?\n\n_Nyrhi_. Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet. — Voudinpa\narvo ja onni, nähdäkseni, se siinä vain maahan läikähtikin ja Maunu\nNyrhin kädestä. (Kaikki seisovat aivan tyrmistyneinä.)\n\n_Rännäri_ (ponnahtaen pystyyn). Jo riittää! Tämä leikki on lopussa!\n— Multiainen! Sinun talossasi olen nyt. Sinun kanssasi tahdon vain\nhaastaa enkä muitten. Sinä tiedät, miksi olen tänne tullut?\n\n_Nyrhi_ (puolikovaan Multiaiselle). Inko, sinä tiedät nyt, mitä\nsinun on vastattava. Me muut seisomme yhtenä miehenä sanojesi\ntakana. (Viittaa muutamille vieraista ja menee ulos heidän ja Riitan\nseuraamana).\n\n_Multiainen_ (tyynesti koko ajan). Enpä todellakaan voi tietää, mitä\nasiata voudilla juuri nyt voi taloon olla.\n\n_Rännäri_. Vai et?! Mutta tuossa on neljännesmies, joka myös voi\nilmoittaa, ett'et käräjäkappoja ole lainmukaisesti maksanut.\n\n_Neljännesmies_. Niin. Kirjoihin on merkittynä, että lautamies\nInko Multiainen ei ole maksanut kuin yhden pännin rukiita joka\nverokymmenyskunnalta, vaikka hänen tulee niitä jokaiselta suorittaa\nkaksi.\n\n_Multiainen_. Minun tietääkseni, herra vouti, on lain mukaan tuomarille\nvain yksi pänni maksettavakin, vaikka talonpojat tähän saakka vielä\nhyväntahtoisesti ovat kaksi maksaneet.\n\n_Rännäri_. Luulenpa jo, että Inko Multiainenkin rupeaa minulle lakia\nlukemaan, vaikka minä tässä kuninkaan miehenä olen lain määräyksiä\ntäytäntöön panemassa ja siis hyvin tiedän, mitä on maksettava mitä ei.\nTämäpä on jo enemmän, kuin julkeata.\n\n_Multiainen_. Voi olla julkeata, jos kuninkaankin tahto julkeata on.\nSillä itse olen kuninkaan puheilla käynyt ja tiedän, että te vaaditte\nmeiltä käräjäkappoja neljistä käräjistä, vaikka niitä onkin vain kaksi\nvuodessa pidettävä.\n\n_Ääniä joukosta_. Niin on! Niin on! Se on totta! Ei yhtään enempää!\n\n_Ääniä voudin seurueesta_. Tämä on niskoittelua! Kapinata!\n\n_Rännäri_. Mitä tässä kuulenkaan?! Sinä siis et hyvällä tahdo\nsuorittaa, mitä valtakunnalle ja sen virkamiehille tuleva on?\n\n_Multiainen_. Mitä lain mukaan on tuleva, sen olen aina maksanut ja\nolen aina maksava, vaan mitä siitä yli vaaditaan, sitä en tästä lähin\nenää maksaa voi, olipa se millä nimellä tahansa.\n\n_Ääniä joukosta_. Oikein! Oikein!\n\n_Rännäri_. No, nyt se kuullaan. Suoraa niskoittelua, ilmikapinata\nkuningasta ja hallitusta vastaan.\n\n_Helka_ (syöksyy Multiaisen luo). Inko, rakas poikani! Maksa, maksa\nedes tämä kerta! Tänä päivänä! Elä salli turmella Riitan, siskosi\nläksiäisjuhlaa!\n\n_Rännäri_. Et tahdo siis hyvällä veroasi suorittaa? Jos niin on, niin\ntäytyy minun todellakin toiseen keinoon turvautua.\n\n_Multiainen_. Uhkauksista vielä vähemmin sanojani peruutan. Minä olen\njo vastannut ja siinä pysyn.\n\n_Helka_. Ei, ei, ei! Elkää kuulko, herra vouti. Kyllä minä maksan. Minä\nsuoritan, mitä on maksettava.\n\n_Multiainen_. Äiti, mitä teetkään?!\n\n_Helka_. Tulkaa kanssani aittaan, herra vouti! Minä annan mitata\nrukiit. Tulkaa, tulkaa!\n\n_Rännäri_. Hyvä. Emäntä sovitti ajoissa tämän asian. Näin ollen koetan\nunhottaa täällä tehdyn loukkauksen — tyttäresi läksiäisten tähden\nainoastaan, Helka. Ja sen sanon, että olen paljon anteeksi antanut,\nsillä ylen vaarallinen on se esimerkki, jonka Inko Multiainen on tässä\nmuille antanut, ylen vaarallinen se leikki, johon hänkin on antautunut,\n— minä tiedän hyvin, kenen taivuttamana, sillä itsestään hän siihen\ntuskin olisi ryhtynyt. Siihen on hän kylliksi maltillinen ja järkevä.\n(Kymmenysmiehelle.) Paavo, mene emännän kanssa aittaan ja mittaa rukiit\nminun mitoillani.\n\n_Kymmenysmies_. Hyvä on, herra vouti. (Helka ja kymmenysmies menevät.)\n\n_Rännäri_. Ja kirjuri merkitköön kirjoihin, että vero on maksettu,\nniinkuin on sanottu.\n\n_Huotari_ (kuiskaa jotakin Rännärille). ... Nyrhi on poissa.\n\n_Rännäri_. Se on totta. — Eipä haittaa, että kuitenkin lähden itse\nasiaa valvomaan ja katsomaan, mitä aitassa tehdään. Vaan minä palaan\nvielä. Täällä näkyy olevan muitakin, joilla on millä mitäkin veroja\nvielä suorittamatta. Tahdon periä saatavat rahassa nyt, niin ei\nminun ole pakko pitemmältä matkustaa. Samalla iskulla lyön, niinkuin\nsanotaan, useampia kärpäsiä. He—he! (Menee seurueineen.)\n\n_Multiainen_. Nyt, hyvät naapurit ja vieraat, nyt se tässä nähdään omin\nsilmin, nyt se kuullaan omin korvin.\n\n_Liukku_. Mitenkä kärpäsiä lyödään!\n\n_Haataja_. Sydämeni pakahtuu oikein!\n\n_Tarkka_. Poveni jo paisuu vihasta!\n\n_Multiainen_. Äitini, siskoni tähden kärsin vielä, vaikka jo teki mieli\nminunkin käsiksi käydä.\n\n_Vainikainen_. Estettävä olisi vääryys kuitenkin.\n\n_Remes_. Ei ole myöhäistä vieläkään.\n\n_Kupia_. Nyt jos koskaan on oikea hetki. Juhlaakaan, perhepitoja ei hän\npyhänä pidä.\n\n_Liukku_. Oikea hetki on. Ja mies aivan käsissämme tässä.\n\n_Remes_. Aivan kuin apajaan ajautunut.\n\n_Kupia_. Ja siitä ei ole häntä päästettävä.\n\n_Ääniä joukosta_. Ei päästetä! Ei päästetä!\n\n_Kupia_. Siis lähdetään! Avuksi emännälle!\n\n_Multiainen_. Odottakaa, hyvät ystävät! Malttakaa vielä kotvanen,\nmiehet! Hän lupasi tulla takaisin. Annetaan tulla, niin saadaan nähdä,\nmitä se vielä tekee. Vielä on aikaa sittenkin.\n\n_Kupia_. No, odotetaan sitte. Sinun on talosi, sinä täällä käskijänä.\n\n_Remes_. Niinkuin tahdot, teemme.\n\n_Vainikainen_. Yksissä miehin auttaa tahdomme.\n\n_Multiainen_. Yksissä miehin toimitaan, jahka aika tulee. Maltetaan\nvieläkin. Kärsitäänpähän vieläkin. Ei anneta syytä me.\n\n_Nyrhi_ (syöksyy sisään). No, Inko, riennä äitisi luo aittaan pian,\nniin saat nähdä, minkälaisilla mitoilla Pertti vouti käräjäkapat\nmittauttaa. Kuninkaan leimaa niissä vain ei näy. Kaksikolmatta osaa\nrukiista tuomarin purnuun joutuu, yksi kolmannes hänen omaansa.\n\n_Ääniä joukosta_. Nylkyri! Nylkyri!\n\n_Multiainen_. Ja äiti antaa senkin tehdä?\n\n_Nyrhi_. Vielä häntä kysyt? Kukas sen estää, ell'et sinä sitä tee?\n\n_Ääniä joukosta_. Estä! Estä! Mene!\n\n_Multiainen_. No! Menen sitte, — ell'ei se jo myöhäistä liene. (Menee.)\n\n_Nyrhi_. Ja nyt seison tässä vielä minä ja kysyn: mitäs sanotte nyt?\n\n_Ääniä joukosta_. Valmiit ollaan! Valmiit ollaan!\n\n_Nyrhi_. Hyvä! Siis olkaakin valmiit ja varoillanne! Mutta antaa\nsen koiran ensin tulla tupaan takaisin, niinkuin hän uhkasi, ja\nruveta saataviansa kiskomaan. Sillä aikaa lähtee osa miehistä ulos,\nvarustautuu aseilla, ja kun minä viheltämällä merkin annan, niin on\naika tullut. Eikä hituistakaan pidä hänen saada tällä kertaa talosta\nviedä. Kaikki mitä hän ryöstää, ryöstämme me takaisin. Omamme otamme\ntakaisin. Eikö niin?\n\n_Ääniä joukosta_. Sen teemme. Merkki vain!\n\n_Haataja_. Tulkaa, miehet! Aseet käsiin valmiiksi! (Menee muutamien\nmuiden seuraamana.)\n\n_Helka_ (palaa itkien). Sitä rosvoa! Sitä varasta! Niin hän palkitsi\nminun hyvyyteni, minun anteliaisuuteni.\n\n_Nyrhi_. Kas niin! Arvasinhan, ett'ei se siihen lopu. Mitäs hän vei?\n\n_Riitta_ (juoksee kyyneleissä sisään). Maunu! Inko! Miehet hyvät!\nKuulkaa! Kaikki hän vei, kaikki oravannahat, jotka oli säästetty, otti\nhän aitan orrelta ja antoi viedä rattailleen. Sillä lailla meidät\nnylki. \"Rouvalleni\", sanoi, \"voit nämä läksiäisistäsi tuomisiksi\nlähettää. Ethän sinä kuitenkaan semmoisia nahkasia käytä.\"\n\n_Nyrhi_. Ha-ha-ha-ha! Siinä sen nyt näitte. Ja te vielä läksitte sille\nvääryydellä vaatimiaan käräjäkappoja antamaan!\n\n_Helka_. Minkäs sille voin?! Taivaan Isä!\n\n_Nyrhi_. Ja kaikki vain kiltisti annoitte nylkeä itseänne? Entäs\nInko?...\n\n_Riitta_. Maunu! Mitä uskalsimme?! Sille tuli aseellisia avuksi!\n\n_Nyrhi_. Aseellisia? Mitä? Mistä?\n\n_Ääniä joukosta_. Vai on sillä niitä mukanaan?!\n\n_Riitta_. Tuolla tien risteyksessä näkyvät olleen aluksi piilossa.\nSitte yht'äkkiä ilmestyivät pihaan.\n\n_Nyrhi_ (mietteissään). Vai ovat sillä lailla asiat?! — Missäs Inko on?\nMitäs hän sanoi?\n\n_Riitta_. Ei osannut mitään sanoa. Niin joutui ymmälle, kun sen näki.\n\n_Helka_. Mitäs siinä kukaan voi?! Itkemään vain purskahdettiin ja\nmiehet jäivät alla päin seisomaan.\n\n_Nyrhi_. Nytpä ei auta itku ei miettiminen. — Nyt...\n\n_Ääni oven suusta_. Jo tulee takaisin vouti.\n\n    (Rännäri, Huotari ja Multiainen ynnä osa\n    Rännärin seuruetta ja vieraita palaavat.)\n\n_Rännäri_ (kopeana ja voiton varmana). Kas niin! Niinkuin näette,\nei tämä ole leikinasia lainkaan. Vaan, niinkuin sanoin, Multiainen,\njääköön asia tällä erää sikseen. Verosi pidän suoritettuna ja\nsovitettuna nyt, myös sen ankaran loukkauksen, jonka alaiseksi\nniin pahasti talossasi tänään olen joutunut. Jääköön tuo kaikki\nläksiäisjuomain ja siitä syntyneen ajattelemattomuuden laskuun. Vaan\nen voi kuitenkaan samalla olla varoittamatta sinua ja muitakin: elkää\nantautuko ilkeämielisten yllyttäjäin petkutettaviksi! Teidän voi käydä\nhullusti kaikkien! — (Hilpeän lohduttavasti, vaan hieman ivallisella\näänensävyllä Helkan ja Riitan puoleen.) No, no, lapseni! Elkää nyt\njoutavia enää itkekö ja turhaan olko huolissanne. Sanoinhan, ett'en\nole vihainen enää. Ja nyt voimme kaikki olla iloisia jälleen! Iloisia\nja tyytyväisiä kummaltakin puolen! Jatkakaa siis pitojanne vaan,\nelkääkä antako minun teitä häiritä! Sitä paitsi voin minäkin teidän\niloihinne ottaa osaa. Onhan täällä tilaa minun ja minunkin miesteni\nhuvitella. Vaan ell'ette tahdo, niin lähdemme, mutta sitä ennen ovat\nasiamme suoritettavat. Nähkääs: virka ennen kaikkia! Se on valtakunnan\nvirkamiehen ja kuninkaan palvelijan mielilause. Siis... (Istuutuu\nmahtavasti pöydän ääreen.) Kirjurihan löytää luettelosta, ketkä ne\ntäällä olevista ovat, joilla on syntejä niskoillaan. — Niin, niin!\nYksi tie, kaksi asiaa, sanoo suomalainen sananlasku. Vaan tässäpä\nsaanen nyt useampiakin samalla kertaa kuitatuiksi. No niin! Kuka siellä\nensimäisenä korelee?\n\n_Huotari_. Hannu Paavalinpoika Vainikainen.\n\n_Rännäri_. Aivan niin. Muistan. Hannu Paavalinpoika...\n\n_Huotari_. Ei ole heiniään ajoissa tuonut.\n\n_Rännäri_. Niin juuri. Ja sakkoja kai lisäksi?\n\n_Nyrhi_ (hiipii lavitsalle voudin taakse istumaan).\n\n_Huotari_. Hannu Paavalinpoika, astu esille!\n\n_Vainikainen_. Tässä olen. Mutta onkohan tässä nyt sopiva tilaisuus...?\n\n_Huotari_. Elä mutise! Se ei kuulu sinuun. Toimita asiasi, kun\nvaaditaan.\n\n_Rännäri_. Niin. Ja vastaa teostasi!\n\n_Vainikainen_. Mitäpä siinä on vastattava?\n\n_Rännäri_. Miksi et ole tähän saakka maksanut?\n\n_Vainikainen_. En ole kyennyt. Heiniä ei ole ollut, kuin kotitarpeeksi,\nja omia elukoitani en voi jättää kuolemaan.\n\n_Rännäri_. Suorita siis nyt heinäsi rahassa!\n\n_Vainikainen_. En osannut aavistaa, että täällä tultaisiin niitä\nminulta vaatimaan enkä siis ole ottanut massia mukaani.\n\n_Huotari_. Elä tee verukkeita, mies!\n\n_Rännäri_. Rahat pöytään! Maksa! Minkä voit.\n\n_Vainikainen_ (kaivaa taskustaan esiin rahan). Siinä on sitte. (Paiskaa\nrahan pöydälle.)\n\n_Rännäri_. Mitä? Puoliko markkaa?\n\n_Vainikainen_. Teen, niinkuin käskitte. Maksan, minkä voin.\n\n_Nyrhi_ (pyyhkäisee rahan pöydältä lattialle). Et sitäkään saa enää.\nJa itse saat mennä samaa tietää. (Survaisee samalla Rännärin lavitsan\npäästä kumoon lattialle.) He-he-he. Tuossa se Pertti vouti nyt on\nmaassa kellellään ja minä istun pöydän päässä omalla paikallani hänen\nsijallaan. Ja nyt tulee tästä ilveestä loppu. Kauan ollaan kärsitty,\nvaan nyt ei jakseta enää. Veroja et ota meiltä enää puolta markkaakaan.\nAnnatpa kohta nekin takaisin, jotka jo ryöstänyt olet (Yleinen\nhämminki.)\n\n_Rännäri_ (kiepsahtaa pystyyn). Sitokaa hänet, miehet! Hän raivoaa. Hän\nei tiedä enää, mitä tekeekään.\n\n    (Muutamia miehiä voudin seurueesta hyppää\n    pöydän yli, ottaakseen Nyrhin kiinni.)\n\n_Nyrhi_. Vai sitoa minut?! (Luikahtaa samalla pöydän alitse\nkeskilattialle, siepaten mennessään lavitsan alta kirveen käteensä.)\nTulkaa vain! Sillä mitalla, jolla sinä mittaat, pitää sinullekin\nmitattaman. (Kohottaa kirveen molemmin käsin päänsä yli.)\n\n_Riitta_ (juoksee väliin). Kiesus varjele! — Maunu! — Mitä teet?!\n\n    (Voudin miehet saavat takaapäin kirveen Nyrhin käsistä\n    ja pitelevät häntä kiinni, vetäen häntä ovelle.)\n\n_Rännäri_. No, Multiainen! Näistä pidoista talossasi pitää kuninkaan\nsittenkin saada tieto. (Aikoo mennä.)\n\n_Nyrhi_ (viheltää pitkään ja kimakasti; ulkoa syöksyy aseellisia miehiä\ntupaan). Nyt kiinni nylkijöihimme! — Päästäkää minut! — Vapauttakaa\nroistojen käsistä! — Voutiin, voutiin käykää kiinni!\n\n    (Yleinen huuto ja melu. Taistelu vetäytyy ulos pihalle.\n    Tupa tyhjenee niin, että sinne jää vain Helka, Riitta\n    ja muutamia vaimoihmisiä.)\n\n_Riitta_ (ovella). Auttakaa, miehet! Hyvät ystävät, auttakaa! Nyt ne\nvievät hänet. Surmaavat. Auttakaa, Jumalan tähden!\n\n_Helka_ (vaipuu kauhistuneena polvilleen penkin viereen). Oi, pyhä\nIsä taivainen! Neitsyt Maaria, pyhä Pietari ja kaikki vanhurskaat\npyhimykset! Auttakaa, auttakaa meitä vaivaisia syntisiä! Nyt ne\nsurmaavat Ingon ja Maunun. Ja voudin tappavat. Mikä tästä tulee?!\nKaikki kuolemme. Kaikki ollaan hukassa! Auta sinä, Ukko yli-Jumala!\n\n    \"Ukko julkinen Jumala,\n    Taatto taivon valtioija,\n    Ole puolla poikiesi,\n    Aina lastesi apuna!\n    Varjele vakainen Luoja,\n    Kaitse kaunoinen Jumala,\n    Ett'ei poika pois tulisi,\n    Emon lapsi lankeaisi\n    Luojan luomalta luvulta,\n    Jumalan sukeamalta.\n    Pane enkelit etehen,\n    Toiset enkelit taakse,\n    Kupehelle kummallenki\n    Miehen päätä päästämähän,\n    Henkeä lunastamahan,\n    Ettei pää pahoin menisi,\n    Hyvä tukka turmeltuisi,\n    Hienot hiutuisi hivukset.\"\n\n_Riitta_. Rukoile, äiti! Rukoile vielä! Voi taivaan Isä! Mikä tästä\ntulee?! Mikä tästä tulee?!\n\n    (Muutamat naiset ovat vetäytyneet soppeen ja itkevät.\n    Toiset kävelevät levottomina milloin ikkunalle,\n    milloin ovelle.)\n\n_Muuan nainen_ (juoksee sisään). Herran Kiesus! Ettekö kuulleet? Mikä\nkamala huuto!\n\n_Riitta_. Mikä on?\n\n_Nainen_. Nyt ne tappoivat!\n\n_Riitta_. Kenen? Kenen?\n\n_Nainen_. Mikä huutaa voutia, mikä Nyrhiä, mikä Multiaista.\n\n_Riitta_ (kirkaisten). Jumala! Jumala! (Juoksee ulos.)\n\n_Helka_ (pidellen molemmin käsin päätään). Pelasta Isä, pelasta meitä\nkaikkia syntisiä! Auta meitä! Anna anteeksi kaikki meidän pahat\ntekomme! Herra armahda meitä! Ah! (Kyykistyy lattialle ja menee\ntainnoksiin.)\n\n_Tarkan emäntä_. Pyörtyi, pyörtyi! Auttamaan tulkaa!\n\n_Haatajan emäntä_. Lavitsalle! Nostetaan! (Nostavat Helkan lavitsalle.)\n\n_Nainen_. Heikko pää! Ei kestänyt!\n\n_Haatajan emäntä_. Vettä pirskoittakaa kasvoihin.\n\n_Nainen_. Ei. Käsiä ylhäällä pitäkää, — kohta tointuu.\n\n_Tarkan emäntä_. Levätä antakaa rauhassa, se on paras. Kuka näitä\nkauhuja kestääkään?! — Noin. Johan se liikahti.\n\n    Riitta ja Multiainen (palaavat).\n\n_Riitta_. Äiti! Äiti!\n\n_Multiainen_. Missä on äiti?\n\n_Riitta_ (heittäytyy polvilleen äitinsä eteen). Tainnoksissa! Äiti!\nToinnu! Maunu elää, —on pelastettu. Ja tässä on veli.\n\n_Multiainen_. Niin, rauhoitu! Kaikki olemme hengissä.\n\n_Helka_ (tointuen). Poikani! — — Poikani! — — Elätte! — — Kaikkiko?\n\n_Multiainen_. Toivottavasti kaikki meidän miehemme. Maunu kun saatiin\nirti, niin silloin alkoi toinen mylläkkä. Hänen johdollaan kävivät\nkaikki tuimaan otteluun voudin ja hänen joukkonsa kanssa. Jos oli\nvoimaa sillä puolella, niin ei puuttunut uljuutta meidän taholta.\n\n_Vainikainen_ (ja muutamia muita miehiä palaa). Kas niin! Jo on\ntaistelu lopussa ja miehet paluulla.\n\n_Helka_ (nousten istualleen). Entäs vouti? Elääkö vai...?\n\n_Vainikainen_. Eiköpä lie käpristynyt. Pahoin kuuluu aidan seipäällä\npäähän kolautetun.\n\n_Riitta_. Kuka se löi?\n\n_Vainikainen_. Kukapa sen siinä rytäkässä eroitti. Löipä kuka tahansa!\n\n_Helka_. Niin, niin. Ja nyt meidät hukka perii, kuolipa vouti tai jäi\neloon.\n\n_Liukku_ (ja muutamia muita miehiä tulee). Tässä tullaan pitoihin\npidoista.\n\n_Multiainen_. Ja ehjinä, Jumalan kiitos?\n\n_Liukku_. Ehjinä. Ja ehjinä kai vastakin vielä pysytään. Sillä tuskin\nRännäri nyt ensi hädässä veron kannolle yrittää.\n\n_Muuan mies_. Käpälämäkeen pötkivät joka kynsi.\n\n_Toinen mies_. Kuka vain kynnelle kykeni.\n\n    (Remes, Tarkka, Haataja ja vielä muita miehiä palaa,\n    kantaen takaisin ryöstettyjä nahkoja.)\n\n_Remes_. Ja mekin tässä vihdoin ollaan.\n\n_Tarkka_. Ollaan ja tullaan — talon omat tavarat voittosaaliinamme.\n\n_Haataja_ (pyörähyttäen emäntäänsä, joka on juossut hänen kaulaansa).\nJa omat muorikultamme taas kaulassamme keikkuvat!\n\n_Nyrhi_ (ja hänen mukanaan palaavat kaikki muutkin).\n\n_Riitta_ (ovella odotettuaan). Maunu! Maunu!\n\n_Multiainen_. Terve mieheen! Terve, kaikki!\n\n_Nyrhi_ (ottaen Riitan kainaloonsa). Terve, omani! Terve, omaiseni!\nTerve, vierahat kaikki! Ja kiitos, kunnia työstänne! Tällaisia\nläksiäisiä ei liene näillä mailla ennen vietetty. Vaan jos oli alussa\nmielemme masennuksissa, niin voimmepa nyt sen sijaan rauhassa iloita ja\npitojamme pitkittää. Sillä poissa on verivihollisemme nyt, — ainakin\ntoistaiseksi.\n\n_Helka_. Henkiin siis vouti jäi? Niinkö?\n\n_Nyrhi_. Näkyvät saaneen pelastetuksi.\n\n_Helka_. Onni, ett'ei siinä ainakaan miestappoa tapahtunut.\n\n_Nyrhi_. Eipä ole ilon syytä. Voittoamme vain se onni vähentää.\n\n_Multiainen_. Kuninkaalle tietysti nyt tiedon saattaa, niinkuin uhkasi.\n\n_Nyrhi_. Saattakoon! Niinpä saapi kuningas kuulla, että oikean asian\neteen taistellaan. Ja voitto on oleva meidän.\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\nArpiaisen talon pihamaa. Vasemmalla asuinrakennus, jonka yhteydessä\nperänurkassa tupa: asuinhuoneisiin rappuset katoksineen likempänä\netualaa, tupaan taas portaat aivan nurkkauksessa perällä. Oikealla\nkaksi koivua ja aita porttineen keskellä. Perällä rinnakkain kaksi\naittaa, kapea sola välissä. Syksy. Aamu.\n\nKatri ja Kirsti (istuvat aitan astimella, kynien lintuja).\n\n_Katri_ (laulaa):\n\n    \"Kirotut olkoot sormet, joill' oven avasit.\n    Kirotut käsivarret, joilla minua halasit.\n\n    Kirotut kaksi jalkaa, joill' olit astuva,\n    Kätesi myös kirottu, jolla koskit minua.\n\n    Kirotut kanssa silmät, joilla minua katselit,\n    Kirottu viekas kieli, jolla minua viettelit.\"\n\nVoi suurta surkeutta, johon olin joutuva! Kukas sen niin nyt käyvän\nolis tainnut uskoa?\n\n_Kirsti_. Semmoisia ne ovat kaikki! Ensin — simasuin, mielin kielin, ja\nsitte — jättävät yksin maailman rantaa kiertämään.\n\n_Katri_ (laulaa edelleen).\n\n    \"Kun saisin pienen paatin, aalloille laskisin,\n    Ja koko kotimaani iäksi jättäisin.\"\n\n_Kirsti_. Niin tekisin. Enkä tulisi takaisin kuuna päivinä.\n\n_Katri_ (jatkaa vielä).\n\n    \"Tahi saisin pari lautaa ja maata pikkuisen\n    Mullassa maatakseni uneni ikuisen.\"\n\n_Kirsti_. Se se kaikkien parasta olisi!\n\n_Katri_ (huoahtaa syvään ja kertaa tuntehikkaasti) \"Mullassa maatakseni\nuneni ikuisen.\"\n\n_Kerttu_ (tulee sisältä asuinrakennuksen rappusille). Mitä siinä\nrääytte, ruojat! Suu kiinni ja joutuin kynikää!\n\n_Kirsti_. Mitäs tässä muuta tehdään?\n\n_Kerttu_. Senkin helkkarin likka! Suu kiinni, Sanoin minä! (Kiepsahtaa\nalas pihaan, kädet puuskassa.)\n\n_Katri_. Saattaahan tuo olla.\n\n_Kerttu_. Ja olla pitää! Tässä semmoinen kiire ruoan hankkimisessa\nja laittamisessa, ett'ei tiedä, miten ehtiä, niin ne siinä vielä\nlystikseen loilottavat, senkin Hiitolan satakielet. — Missä Liisa\non? (Tytöt ovat vaiti.) Missä Liisa on, minä kysyn? (Tytöt ovat\ntirskahtamaisillaan nauruun.) Kuulitteko, senkin ryökäleet? Missä Liisa\non? (Polkee äkäisesti jalkojaan.)\n\n_Katri_. Itsehän käskitte pitämään suun kiinni.\n\n_Kerttu_. Perttulin penikat! Mutta nyt käsken vastaamaan ja heti! Missä\nLiisa on?\n\n_Kirsti_. Tuostahan se solasta meni ja luultavasti rantaan...\n\n_Katri_. Kaloja siivoomaan.\n\n_Kirsti_. Vaan onko se siellä tahi missä, sen ties kissa.\n\n_Kerttu_. Lunttu! Sekös viipyy! — Kirsti! Juokse, Jumalan luoma,\nrantaan ja sano, että, ell'ei sillä ole kalat siivottuina sillä\nsiunatulla hetkellä, niin minä otan ja tulen puhkaisemaan sen Liisan\nitsensä, kuin kiiskin. Puhkaisen ja paistan, sano niin. No!\n\n_Kirsti_. Ka, pääseehän tästä. (Paiskaa linnun pois ja juoksee aika\nkyytiä solan kautta perälle.)\n\n_Kerttu_. Todenperään! Senkin vetelyksiä! Tässä ei tiedä, miten saada\naikaa riittämään, niin... Koht'sillään voivat käskynhaltija ja laamanni\nmetsästykseltään palata. Ja tietäähän sen, mikä nälkä niillä on. — Huh!\nOikein löi hikeen! — Entäs nimismies? Missäs se sitte on?\n\n_Katri_. En minä sen perässä ole juossut.\n\n_Kerttu_. Uh! Lehmä! Sekös vastaa. — Etkö ole miestäni nähnyt?\n\n_Katri_. Johan siitä on aikaa.\n\n_Kerttu_. Nyt, nyt, nyt etkö ole nähnyt, senkin...\n\n_Katri_. Enkä ole, enkä, enkä. Johan minä...\n\n_Kerttu_. Miks'et?! — Sekin koljaatti, missä kuljeksinee koko aamun.\nJohan sen pitäisi olla kotona. Sekin mitä saanee aikaan?! — Huh!\n\n_Katri_. Pitääkö lähteä sitä hakemaan, vai?\n\n_Kerttu_. Mistä? Mistä sinä sitä hakemaan lähdet?\n\n_Katri_. Kah! Mistä löytyy.\n\n_Kerttu_. Aasintamma! Ei tiedä mitä höpisee! — Istu siinä ja tee työsi!\nKun nimismies palaa kotiin, niin tule minulle heti ilmoittamaan!\nKuulitko sen?\n\n_Katri_ (paljastaa korvansa, vetämällä huivin pois). Häh?\n\n_Kerttu_ (polkee jalkaansa). Kuuroko sinä olet, mokomakin?!\n\n_Katri_. Kuulinhan minä. Vaikka meni vähän lumpeen toinen korva.\n\n_Kerttu_. No! — (Menee sisään.) Niitä tämän maailman ihmisiä!!\n\n_Katri_ (purskahtaa Kertun mentyä nauruun ja alkaa taas kyniä lintuja,\nlaulaen).\n\n    \"Kirotut olkoot sormet...\"\n\n_Juhana Niilonpoika_ (tulee perältä hiljaa, hiipii Katrin taakse ja\npeittää hänen silmänsä käsillään). Ahas! Sainpas!\n\n_Katri_. Hyi! Kuka se on?\n\n_Juh. N:poika_. Arvaapas. Arvaa!\n\n_Katri_. Laske! Päästä!\n\n_Juh. N:poika:_. Enkä. Arvaa ensin!\n\n_Katri_. Kerttu näkee. Päästä pois! Tuossa saat, ell'et... (Huitoo\nhäntä linnulla ja viskaa vasusta höyheniä hänen päälleen.)\n\n_Juh. N:poika_ (päästää kätensä). Huono olet arvaamaan, Katri!\n\n_Katri_. Juhana! Mistä...?\n\n_Juh. N:poika_. Kuule! Koko aamun olen jo etsinyt saadakseni tavata\nsinua kahden kesken. — (Vetää Katria kädestä etualalle.)\n\n_Katri_. Oikeinpa sanot. Etkä ole muistanutkaan minua. Jätit, hylkäsit!\n\n_Juh. N:poika_. Sitäkö tämä tietää, kun nyt Savonlinnasta asti olen\ntullut sinua tapaamaan?! Kun vihdoinkin pääsin.\n\n_Katri_. Minuako muka tulit tapaamaan?\n\n_Juh. N:poika_. Usko taikka elä! Ketäs? Ja kuinka lystiä, että nyt\nsaadaan taas olla yhdessä! Mutta puhutaan sitte iltasella. Eikö niin?\nTavataan varmaan? Silloin on aikaa. Nyt oli minulla sinulle ensin\ntoista asiaa.\n\n_Katri_. Mitä niin?\n\n_Juh. N:poika_. Oikeata vakavaa. Kuule: sinähän olet nyt koko ajan\noleskellut näillä seuduilla?\n\n_Katri_. Niinpä olen. Entäs sitte?\n\n_Juh. N:poika_. Mutta sanos ensin: voinkos sinuun luottaa täydellisesti?\n\n_Katri_. Minuunko?\n\n_Juh. N:poika_. Ihanko kuin paaviin ja kirkonkirjoihin. Katri?\n\n_Katri_. Tiedäthän itse, että mitä meidän kesken on, sitä ei tiedä\nkukaan muu taivaan alla.\n\n_Juh. N:poika_. No, hyvä. Sano sitte ensin: oletko äskettäin tuota\nkuuluisata Maunu Nyrhiä nähnyt?\n\n_Katri_. Mitenkä niin?\n\n_Juh. N:poika_. Muuten vain. Vastaa: oletko?!\n\n_Katri_. Enkä. En nyt, enkä koskaan.\n\n_Juh. N:poika_. Se ei ole mahdollista.\n\n_Katri_. Niinkö vähän sitte uskotkin minua?\n\n_Juh. N:poika_. No, no! Jos se on totta, jos niin vakuutat, niin\nuskonhan. Mutta olet kai kuitenkin kuullut hänestä puhuttavan, — mitä\nse mies toimii ja missä oleskelee? Siitä olisi niin hiton hauska\nkuulla. Se on koko mies.\n\n_Katri_. Eiväthän ne minua liikuta sen toimet ja olinpaikat.\n\n_Juh. N:poika_. Mitä sinä nyt joutavia! Elä tässä nyt viitsi noin\nvähätietoiseksi ja välinpitämättömäksi näyttäytyä! Olethan ainakin\nkuullut, mitä siellä Multialassa voudille tapahtui?\n\n_Katri_. Kukapas sitä ei ole kuullut?!\n\n_Juh. N:poika_. Ja mitenkä Nyrhi sen jälkeen on kyydillä kihlakuntaa\nkiertänyt ja yllytellyt niskoitteluun veronkannossa.\n\n_Katri_. Lienee tuo jossakin ajellutkin, vaan samaa mieltähän nuo ovat\ntaitaneet olla hänen kanssaan kaikki muutkin yllyttelemättäkin.\n\n_Juh. N:poika_. Niinkö luulet? Oletko varma siitä? — No, jos se niin\non, niin se pitääkin. Mutta meidän kesken sanottuna: et saa hiiskua\nsiitä yhtään sanaa kellekkään! Aivan samaa mieltä olen minäkin.\n\n_Katri_. Jokopahan? Linnanmiehiähän olet...!\n\n_Juh. N:poika_. Totta vieköön! Näetsen: minun tekisi niin kovin mieli\nsaada puhutella tuota Maunu Nyrhiä, ennenkuin hänen voi käydä hullusti.\nSitä miestä minä kunnioitan! Vaan häntä pitäisi ajoissa varoitella. Kun\nvain saisin käsiini. Missä lieneekin nyt, kun ei hänestä kukaan tiedä\nmitään. Etkä sinäkään ole kuullut, Katri? Kyllä hän olisi pelastettava!\nVoi sentään!\n\n_Katri_. En ole, niinkuin jo sanoin, kuullut yhtään mitään. Vaan\nkyllä hän, jos vain elossa on, tulee tänne muitten mukana kuulemaan\nkäskynhaltijalta kuninkaan kirjettä. Ei se mies tulematta jää.\n\n_Juh. N:poika_. Niinkö luulet, Katri? Oikeinko totta? No, on se,\ntodellakin, sitte mies. Hyvä, että sanoit.\n\n_Katri_. Onhan se kapula käynyt joka kylässä. Eiköpä sitte Nyrhinkin\nluona.\n\n_Juh. N:poika_. Ja ihan uskaltaisi tulla?\n\n_Katri_. Eihän se ole ollut arkalasta kotoisin ennenkään.\n\n_Juh. N:poika_. Ei, totta totisesti! Ja jo minä sitä miestä kunnioitan.\nVaikka eihän sillä oikeastaan ole enää mitään entisistä teoistaan\npelättävääkään. Anteeksihan nuo kuuluu kaikki annetun.\n\n_Katri_. Vai on. No, oikeassa hän sitte on ollutkin, niinkuin on\nsanottu.\n\n_Juh. N:poika_. Mutta kuule! Jos vain saat tietää, missä hän on tahi\nettä jo on tänne tullut, niin tule minulle ihan paikalla sanomaan!\nTulethan?\n\n_Katri_. Kah! Saattaahan tuon.\n\n_Juh. N:poika_. Et kadu kauppojasi. Ymmärrätkös?\n\n_Katri_. Mitä niin?\n\n_Juh. N:poika_. Äh, teitä tyttöjä! Ihan voisi sanoa, että narrattaviksi\nolette luodutkin. — Sittepähän saat nähdä! Vaan mehän tavataan tänä\niltana, eikö niin?\n\n_Katri_. Enpä tiedä.\n\n_Juh. N:poika_. Mitä et tiedä? Etkö siis huolikaan minusta enää, et\nvälitä vähääkään?\n\n_Katri_. Sinullahan tuota näkyy olevan muita asioita ajettavina. Minä\nvain siinä sivussa, jos enää ollenkaan...\n\n_Juh. N:poika_. Elä nyt joutavia rupata, — noin alla päin. (Kiertää\nkätensä hänen vyötäisiensä ympäri.) Sydäntäni olet sinä aina lähimpänä\nsittenkin, Katri. (Suutelee häntä.) Kas noin. Siis iltasella? Niinhän?\n— Vaan tuollapa näkyy jo nimismies tulevan kotiin.\n\n_Katri_. Ai! Emännälle sanoa pitää! (Juoksee sisään, josta vähän ajan\nkuluttua palaa työhönsä.)\n\n_Juh. N:poika_ (menee portille nimismiestä vastaan). Huomenta, herra\nnimismies!\n\n_Arpiainen_ (tulee lakki kourassa, pyyhkien hikeä otsaltaan). Herra\nlinnankirjuri, hyvää päivää! — No jo sun seitsemänkymmentä seitsemän\ntuhatta tulikekälettä! Ihan tässä jo henki lähtee tämmöiseltäkin\nkääpiön käkkyrältä, kuin minä olen.\n\n_Juh. N:poika_. Eikö siis mitään uutta?\n\n_Arpiainen_. Samaa kysyn minäkin, saakeli soikoon!\n\n_Juh. N:poika_. Ei ikinä mitään.\n\n_Arpiainen_. Samaa vastaan minäkin, perhana periköön!\n\n_Juh. N:poika_. Tehköön teille niin! Ette siis tiedä, mitä tuleman\npitää?\n\n_Arpiainen_. Jumal'avita! Sen tunnen kyllä jo vähän\nniskarustingeissani. Ja omilla silmävärkeilläni olen jo nähnyt, että\nkyllä tänne kaksijalkaisia tulossa on. Vaan en, jukoliste, aavista,\nmitä tulta tappuroihin tulee, vaikka nelin kontin olen kaikki pensaat\nja pehkut nuuskinut.\n\n_Juh. N:poika_. Eikä miestä näy, ei kuulu?\n\n_Arpiainen_. Vannon Aatamin anopin kautta, että se nahkiainen on\ntulisissa vaunuissa pilvien tuolle puolen viety, ell'ei hän ole omissa\nhousuissaan tänäpäivänä täällä.\n\n_Juh. N:poika_. Sen uskon nyt jo minäkin, koska tämäkin profeetta sitä\nennustaa. Ei siis muuta, kuin odotetaan hänen tuloaan. Terve sitte! Nyt\non kiire. (Juoksee asuinrakennukseen, jonka rappusilla töytää Kerttua\nvastaan.) O—hoh! Anteeksi, mamma! En huomannut mahaanne.\n\n_Kerttu_ (tulee alas pihaan). Hyi, juutas! Oikein kylkeeni koski! — No,\nSiinähän se nimismiesroisto vihdoin onkin.\n\n_Arpiainen_. Elä rupeakaan minua tässä nyt kurtiseeraamaan, sinä\npimeyden enkeli. Minulla on muuta tuumimista nyt.\n\n_Kerttu_. Tietystikin. Et ole mitään aikaan saanut, senkin rupipiru.\nSen näen jo päältäsikin.\n\n_Arpiainen_. Yhtä paljon kuin sinäkin, mokomakin paholaisen\nmunakokkelin keittäjä.\n\n_Kerttu_. Enkös arvannut, saakeli vie.\n\n_Arpiainen_. Tpiui, perhana, kun sinä kiroilet! Et sanaakaan osaa\nsanoa, kiroilematta.\n\n_Kerttu_. Sinähän sitä.\n\n_Arpiainen_. Sinäpäs!\n\n_Kerttu_. Enpäs, kuin sinä.\n\n_Arpiainen_. En, perkele vie, jouda kanssasi kiistelemään.\n\n_Kerttu_. Tuota! Eikös kuulu kauniilta?\n\n_Arpiainen_. Suomeahan minä kanssasi puhun, — selvää suomea.\n\n_Kerttu_. Samat tavat on minullakin. Vieläpä itsesi opettamat. Ja\nomalla kielelläsi tahdoin vain sanoa sinulle, että jos nyt asiat kerran\novat sillä lailla, niin ei tässä auta muu, kuin ruveta ruo'illa\nlepyttelemään suuria vieraitamme. Sehän se on aina ja lakkaamatta paras\nkeino. Ennenkin koeteltu.\n\n_Arpiainen_. No niin. Nyt puhut taaskin oikein, mammaseni, vie sun\nperh...\n\n_Kerttu_. Niin että kun asiat eivät onnistu mielen mukaan, niin tuki\nheiltä suu täyttämällä maha kurkkua myöten. Se konsti, saak...\n\n_Arpiainen_. On vanha ja hyvä, niinkuin sinä, minun jumpeli mammani.\n(Hyväilee Kerttua.)\n\n_Kerttu_. Ja sillä minä sinut aina pelastan lopuksi, sinä naavainen\npölkkyni, vanha Aatamini! (Taputtaa häntä molemmille poskille.) Uh!\nSinä pörröinen perk... (Kuuluu etäältä jahtitorven törähdyksiä.)\n\n_Arpiainen_. Siinä ne juuttaan Nimroodit...\n\n_Kerttu_. Tulevat! Tulevat!\n\n_Arpiainen_. Vie sun viimeinen päivä! (Juoksee sisään.)\n\n_Kerttu_ (Kirstille ja Liisalle, jotka samassa kantavat siivottuja\nkaloja, tullen solasta). Tulettepas vihdoinkin, senkin haudikkaat!\nEttekö jo torvea kuulleet? Lennättäkää jo, niinkuin olisivat, kalat\ntupaan. (Tytöt vievät kantamuksensa tupaan.) Ja sinä Katri... (Taas\ntorven toitotuksia, vaan vähän lähemmältä.) Ähäs! Jopas ovat lähempänä.\n— Vie sukkelaan, Katri, työsi siitä pois ja lopeta Hiiden kattilassa,\nvaikka hampaillasi.\n\n_Katri_. Pitäneehän tästä sitte... (Kerää lintunsa, vasunsa ja menee\ntupaan.)\n\n_Kerttu_. Laita, laita luusi, minkä kerkiät!\n\n    (Tarkan ja Haatajan emännät sekä sitte muutamia\n    muita naisia ja miehiä tulee portista pihaan.)\n\n_Tarkan emäntä_. Hyvää päivää!\n\n_Haatajan emäntä_. Hyvää päivää!\n\n_Kerttu_. Kas! Päivää, päivää, emännät! Mitä kuuluu?\n\n_Tarkan ja Haatajan emännät_. Kiitoksia vain kysymästä.\n\n_Kerttu_. Ei kestä kiittää. — Käykää vain tupaan, vai täälläkö\ntahdotte... Minulla on nyt semmoinen saakurin kiire.\n\n_Tarkan emäntä_. No jo! Senpä tautta, — pitemmittä puheitta, — toin\ntässä, kun on niin paljon vieraita talossa, vähän munavoita niinkuin\ntuomisiksi, tuota.\n\n_Haatajan emäntä_. Ja minä, tuota, myöskin niinkuin tuomisiksi vähän.\n\n_Kerttu_. Voi, voi! Kiitoksia, kiitoksia, että nyt muistitte. Sitä\nkyllä tarvitaan.\n\n_Tarkan emäntä_ (kuiskaten). Että, tuota, jos niinkuin meikäläisistä\njotakin pahaa pakisemaan ruvettaisiin, niin muistaisitte tokaista\nväliin jonkun hyvänkin sanan puolestamme. He-he!\n\n_Haatajan emäntä_ (kuiskaten toiseen korvaan). Niin että, tuota,\nmuistaisitte puolestamme tokaista väliin jonkun hyvänkin sanan, jos\nniinkuin ruvettaisiin meikäläisistä jotakin pahaa pakisemaan. He-he!\n\n_Kerttu_. Muistetaan, muistetaan. — Niin, on sitä nyt niin penteleen\npaljon tekemistä meillä, jos kellä, hyvät emännät.\n\n_Tarkan emäntä_. Arvaahan nyt sen.\n\n_Haatajan emäntä_. Se nyt on tietty. Kun sanovat olevan väkeä enemmän,\nkuin ennen milloinkaan.\n\n_Kerttu_. Kun kaksi suurta kuningas yht'aikaa lähetti!\n\n_Haatajan emäntä_. Vai kaksi?\n\n_Tarkan emäntä_. Kukas se toinen on?\n\n_Kerttu_. Käskynhaltija ja laamanni.\n\n_Tarkan emäntä_. Vai on se Kankaisten herrakin mukana?\n\n_Haatajan emäntä_. Jo nyt on jotakin!\n\n_Kerttu_. Ja niilläkös joukkoa häntänä perässään! Naapuritalotkin\nkaikki täpösen täynnä, kuin heinäsirkkoja, perhana vie. Ja jos on\nmiehiä, niin on eläimiäkin: hevosia, koiria ja — koirain kirppuja,\nenemmän kuin tähtiä taivaan kannella.\n\n_Tarkan emäntä_. Ai—ai! No jo, todenperään on laumaa!\n\n_Haatajan emäntä_. Siinähän ne syövät muutamassa päivässä talon\nputipuhtaaksi, — varakkaimmankin. (Kuuluu torventörähdyksiä ihan\nläheltä.)\n\n_Kerttu_. Hornan tuutti! Siinähän se ärähti jo ihan korvan juuressa.\n(Rientää sisään.)\n\n_Arpiainen_ (syöksyy samalla ulos ja rientää portille). Siinähän ne\nhelvetin heitukat ovat. (Menee ulos portista.)\n\n_Tarkan emäntä_. Nyt on jo kummat, näkyy.\n\n_Haatajan emäntä_. Kummat on ja taitaapa vielä tulla ihmeetkin.\n\n_Tarkan emäntä_. Jo tuntuu siltä.\n\n_Haatajan emäntä_. Kun on se laamannikin mukana.\n\n_Tarkan emäntä_. Taitavatpa sitte aikoa tavallista suurempia käräjiä\npitää.\n\n_Haatajan emäntä_. Kaikkia tutkia ja tuomita, — siltä näyttää.\n\n_Tarkan emäntä_. Ja kun ei todellakin lopulta kävisi hullusti.\n\n_Haatajan emäntä_. Nyrhin ainakin.\n\n_Tarkan emäntä_. Ehkäpä muittenkin, jotka Multialassa mukana olivat.\n\n_Haatajan emäntä_. Pitipäs siihen joutuakin!\n\n_Tarkan emäntä_. Totta toisen kerran! Voi tokisen!\n\n_Haatajan emäntä_. Hsss! Tuossapa tulevatkin! (Vetäytyvät peremmälle\nmuun kansan joukkoon, joka paljastaa päänsä.)\n\n    Fincke ja Horn (tulevat, tervehtien pään nyökkäyksellä,\n    seurueineen, palvelijoineen, jotka kuljettavat koiria\n    y.m. metsästykseen kuuluvia esineitä ja ammuttua riistaa).\n\n_Fincke_. Päivää! — No, meillä on ollut hyvä onni metsässä tänään,\nArpiainen.\n\n_Arpiainen_. Siitä olen hyvin onnellinen ja iloinen minäkin, herra\nkäskynhaltija.;\n\n_Fincke_. Ja nyt me toivomme, että asiamme, jonka vuoksi tänne\nvarsinaisesti olemme tulleetkin, on antava yhtä hyvän tuloksen.\n\n_Arpiainen_. Sitä samaa uskallan minäkin toivoa, her...\n\n_Horn_ (lyöden Arpiaista olkapäälle). Ja minä, ja luultavasti kaikki\nmuutkin.\n\n_Fincke_. Mitä siis kuuluu? Onko toivomme toteutuva, vai?\n\n_Arpiainen_. Minä luulen, että siellä on kohta kaikki valmista. Muorini\non kyllä koettanut parastaan. Rohkenen uskoa, ett'ei hänen taitonsa\ntälläkään kertaa petä.\n\n_Fincke_ (nauraen). Jah-hah-hah-hah!\n\n_Horn_ (samoin). Se on kyllä erittäin hyvä asia sekin...\n\n_Fincke_. Mutta sinä et ymmärtänyt minua ihan oikein, Aatami kulta.\nMinä tarkoitin, että näen täällä vasta näin vähäsen kansaa, jolle\nmeillä on kuninkaan tuomiset annettavat.\n\n_Arpiainen_. Aivan oikein. Kyllä minä ymmärrän täydellisesti.\n\n_Horn_. Sillä eipä suinkaan se ole tarkoitus, että meidän pitää täällä\nkansaa odottaa, sen sijaan, että sen pitäisi odottaa meitä?\n\n_Arpiainen_. Jumala varjelkoon! Eipä suinkaan. Minä kyllä olen antanut\nkapulan ajoissa kiertää, mutta eipä ne saak...! (Muutamia miehiä tulee\nportista pihaan. Tulijoille): Missä te, saakelin siat, viivyttelette?!\n(Finckelle.) Se on niin hävyttömän hidasta, tämä kansa, niinkuin\nkyllä tiedätte, herra käskynhaltija. Mutta kyllä he nyt tulevat siinä\npaikassa, kun kuulivat jahtitorvienkin törähdykset ja kuulivat ja\nnäkivät, että...\n\n_Fincke_. Hyvä on, hyvä on.\n\n_Arpiainen_. Niitä on kyllä laumoittain tuolla pitkin mäkiä ja teitä.\n\n_Horn_. Ehkäpä me nyt sitte ensiksi menemmekin katsomaan, mitä se muori\nsiellä on aikaan saanut.\n\n_Arpiainen_. Se on ihan oikein. — Kunnes tänne keräytyvät. Minä pyydän.\nOlkaa niin hyvä!\n\n_Fincke_. Se muori onkin reima muija. Luulenpa, että voimme hänelle\nantaa kohta nimismiehen paikan. Hah-hah-hah!\n\n_Horn_. Semmoisen hän kyllä kykenisi hoitamaan.\n\n_Arpiainen_. Aivan oikein, aivan oikein. Tehkää niin hyvin. Minä kyllä\nsillä aikaa... Minä pidän huolen, että... (Saattaa rappusille Finckeä\nja Hornia, jotka menevät sisään. Seurue ja palvelijat hajaantuvat\nmikä minnekin.) — Saatanan naudat! Eivät osaa ajoissa tulla. (Menee\nportille, josta huutaa:) Joutukaa, senkin tomppelit! Missä te\nkuhnailette?! (Kansaa tulee yhä lisää.) Tiedättehän, että kuninkaan\nedustajat jo ovat talossa. Odottaa saavat. Eilen illalla jo olisi\nteidän pitänyt tänne tulla. Ja vaikka koko yön tässä seisoa pitänyt!\nEttekös sitä paitsi torvea kuulleet? Teille sitä puhallettiin, senkin\nketun kynnet. Joutuin! Pian! Ja odottakaa nyt tässä siksi kuin tulevat\nulos. Ette saa hievahtaa enää paikoiltanne! Elkääkä mökiskö! (Kansan\njoukossa huomataan Multiainen, Liukku, Remes, Kupia, Vainikainen,\nTarkka ja Haataja.) Käykää, käykää pihaan! Ja joka ei pihaan sovi,\njääköön aidan taakse kuuntelemaan. Ja kaikkien on tarkkaan kuunneltava\nja toteltava. Se on kuninkaan käsky, joka teille ilmoitetaan. Tulkaa,\ntulkaa!\n\n_Muuan ääni joukon takaa_. Johan tässä ollaan, kuin lampaat karsinassa.\n\n_Arpiainen_. Häh? Kuka se siellä mökisee?\n\n_Haataja_. Kuka lie vain pilan päin sanonut, että ollaan, kuin lampaat\nkarsinassa.\n\n_Arpiainen_. Lampaita olettekin, — oikeita pässinpäitä!\n\n_Ääni eräältä taholta_. Mää—ää!\n\n_Ääni toiselta taholta_. Mää—ää! (Naurua.)\n\n_Arpiainen_ (äkäisesti kiljaisten). Suu kiinni, sanon minä, senkin\nmääkijät! Siivolla pysykää taikka...\n\n_Multiainen_ (rauhoittavasti). Hiljaa, hiljaa! Pysytään nyt siivolla!\n— (Arpiaiselle.) Ei sitä nyt kuitenkaan raavaitakaan olla, ett'ei edes\nihmisiksi puhuakaan saa.\n\n_Arpiainen_. No, näyttäkää sitte, että osaatte ihmisiksi käyttäytyäkin\njo nyt ja varsinkin sitte, kun teille kuninkaan tahto ilmoitetaan.\n\n_Multiainen_- Kuninkaanko tahto?\n\n_Arpiainen_. Niin juuri.\n\n_Multiainen_. Minkälainen se nyt on?\n\n_Arpiainen_. No, sen saatte kohta kuulla. Johan sen sanoin. Elkää\ntuossa nyt joutavia udelko ja rähiskö, senkin — en tiedä enää miksi\nsanoisinkaan. (Menee vihaisena asuinrakennuksen portaille.)\n\n    (Naurua.)\n\n_Vainikainen_. Vai siis kuninkaan tahtoa ovat tulleet ilmoittamaan.\n\n_Kupia_. Niinkuin ei sitä jo tiedettäisi.\n\n_Liukku_. Kun itse ollaan oltu kuninkaalta sitä kuulemassa.\n\n_Remes_. Omia ne ovat vain tulleet täyttämään käskyjään.\n\n_Tarkka_. Ja taskujaan. (Naurua.)\n\n_Haataja_. Sen jo kyllä kaikesta huomaa.\n\n_Multiainen_. Antaahan olla, niin saadaan kuulla. Niinhän tuo kuuluu\nlinnankirjuri vakuuttaneen, että käskynhaltijalla muka on kuninkaan\nomakätinen kirje Lapveden kihlakunnan talonpojille.\n\n_Haataja_. Maltetaanhan sitte. (Poistuvat peremmälle.)\n\n    (Nyrhi tulee portista, Riitta kintereillään.)\n\n_Riitta_. Maunu, elä mene! Tule pois, tule!\n\n_Nyrhi_. Enkä, sanon vielä kerran. Anna minun olla rauhassa!\n\n_Riitta_. Sinut perii hukka, Maunu. Sinua vainotaan. Sanoinhan:\nKatrilta, Arpiaisen palvelijalta kuulin, että sinua on salaa\ntiedusteltu.\n\n_Nyrhi_. Tiedustelkoot vain! Mitä se minua liikuttaa.\n\n_Riitta_. Lähde nyt kuitenkin pois! Minä rukoilen: elä jää tänne! Minun\ntähteni, rakas Maunu!\n\n_Nyrhi_. Se on sanottu kerran kaikkiaan: minun täytyy olla täällä —\nasiamme tähden.\n\n_Riitta_. Ja sentähden nyt vielä uhraat minutkin?\n\n_Nyrhi_. Jos täytyy nyt, niin teen senkin.\n\n_Riitta_. Kas niin! Siinä sen nyt näen. Siinä sen nyt kuulin. Se on\ntotta sittenkin, mitä olen kuullut kuiskailtavan ja minulle on suoraan\nsilmiinkin sanottu. Sinä et rakasta minua. Tuskin olet koskaan oikein\nrakastanutkaan. Sen nyt tunnen selvään itsekin. Oman etusi tähden vain\notit minut.\n\n_Nyrhi_. Riitta! Loruja! Elä joutavilla taaskin kiusaa minua!\n\n_Riitta_. Totta se on, totta. Sinä et minusta välitä. Minun kauttani\ntahdoit vain veljeni voittaa puolellesi ja hänen kanssaan sitte\nmuutkin. Siinä se asia. Jos rakastaisit minua, et näin menettelisi, et\nnäin kohtelisi minua.\n\n_Nyrhi_. Kansan tähden, Riitta, anna jo olla ell'et muuten. Näetsen:\nsilmillään kaikki meitä seuraavat.\n\n_Riitta_. Kansan tähden taaskin! Kaikki vain muitten tähden! Ei mitään\nminun tähteni! Onnetonta, onnetonta minua!\n\n_Arpiainen_ (portailta). Tulevat! Hiljaa!\n\n_Nyrhi_. Mene, mene! Kuulithan: tulevat jo.\n\n_Riitta_. Hyvä. Menen. Mutta muista, Maunu! Pelastaa tahdoin sinut,\nvaan sinä...\n\n_Nyrhi_. Pidän kyllä huolta itsestäni. Tee sinä samoin! — Tuossa! —\nMene! (Sysää Riitan portille.)\n\n_Riitta_ (huo'aten). Ah! — — (Menee portista.)\n\n_Nyrhi_ (sekaantuu kansan joukkoon).\n\n    Fincke, Horn ja Juh. N:poika tulevat portaille.)\n\n_Fincke_. Tervehdimme teitä, hyvät suomalaiset! (Kansa vastaa, miehet\npaljastaen päänsä, mutisten tervehdystä.) — (Juh. N:pojalle.) Kuninkaan\nkirje! — (Kansalle.) Olemme saapuneet tänne kuninkaan käskystä.\nKuninkaan käskyä noudattaen olemme teidät tänne kutsuttaneet. Kuningas\non antanut armollisen kirjeen, jonka minä teille nyt luen. Te olette\ntehneet valituksen Hänen Majesteetillensa. Siihen on tämä kirje nyt\nHänen Majesteettinsa vastaus. Luen siis sen ensin ja selitän sitte.\nEikö niin?\n\n_Ääniä joukosta_. Kuullaan. Kuullaan.\n\n_Fincke_. Siis kuulkaa! (Lukee.) Wij Gustaff medt Gudz Nodhe Sverigis,\nGötis och Vendis & c. Konung Tilbjude edher vore undersoter Dannemaenn\nalle som byggie och boo uti Lapvesi haeredh i Wiborghs Laen woor gunsth\ntilföreende & c....\n\n_Kansassa_ (on kohta alkanut kuisketta ja puhelua, joka puhkeaa pian\nkuuluviin sanoihin): Emme me ymmärrä. — Se on ruotsiksi. — Mitä siitä\nsitte lukeekaan.\n\n_Fincke_. Mitä? — Mitä te sanotte? — Mitä te tahdotte? — Mitä te\nrähisette?\n\n_Nyrhi_ (näkymättömänä kansan takana). Jos se olisi kuninkaalta, niin\nse olisi suomeksi kirjoitettu.\n\n_Multiainen_ (astuu esille). Me pyytäisimme, että, koska emme ruotsia\nymmärrä, kirje meille suoraan tulkittaisiin.\n\n_Fincke_. Senhän jo lupasin. Tiettyhän on, että kuningas on\nkirjoittanut ruotsiksi. Se on valtakunnan kieli. Eikä kuningas suomea\nosaa. Mutta parasta onkin, että selitän teille suoraan tämän kirjeen\nsisällyksen. Naulautan siitä kuitenkin jäljennöksen tähän seinään,\nettä, kuka haluaa, saa itse sen lukea.\n\n_Ääniä joukosta_. No niin. Oikein.\n\n_Fincke_. Siis: kuningas tässä sanoo, että muutamat teistä ovat\nvalittaneet niistä veroista ja maksuista, jotka vouti Hänen\nMajesteettinsa ja Ruotsin kruunun puolesta vuosittain teiltä kantaa.\n\n_Ääniä joukosta_. Valitettu on. Se on totta.\n\n_Nyrhi_ (kuin äsken). Niitä on väärin kannettu.\n\n_Fincke_ (pontevammin). Sitte kuningas sanoo, että te tahdotte\nsekaantua asioihin, joiden kanssa teillä ei ole mitään tekemistä,\nniinkuin teistä itsestänne parahiksi näkyy, ja ett'ette tahdo tyytyä\nsiihen, mitä Hänen Majesteettinsa valtakunnan yhteiseksi hyväksi\nsäätää ja tekee. (Epäselvää nurinata kansan joukossa.) Tätä kaikkea\nkuningas paheksuu. Ja Hänen Majesteettinsa ei suvaitse, että te oman\nmielenne mukaan toimitte hänen tahtoansa vastaan. (Kotvan yleinen\näänettömyys.) - Niinpä tahdotte te omavaltaisesti poistaa kahdet\nkäräjät, jotka Pertti Yrjänän poika, muka, on päällenne pannut, vaikka\ntässä kihlakunnassa jo aikoja ennen häntä on neljiä käräjiä pidetty.\nSentähden ja koska ei ole syytä vähentää käräjiä, kuningas käskee,\nettä vast'edeskin on neljiä käräjiä pidettävä. Ja se, joka uskaltaa\ntätä vastaan nousta, ei tule jäämään rankaisematta. (Miehet katselevat\näänettöminä toisiaan.)\n\n_Nyrhi_ (kovalla äänellä). Se on valetta kaikki!\n\n_Fincke_. Kuka se siellä?... Kuka uskaltaa?...\n\n_Horn_. Kuka huusi?\n\n_Juh. N:poika_ (syöksyy alas portailta). Kuka se oli? Kuka se oli?\n\n_Arpiainen_ (tunkeutuen kansan joukkoon). Sanokaa paikalla! Kuka huusi?\n\n_Nyrhi_ (astuu esille). Minä.\n\n_Juh. N:poika_. Kuka olet?\n\n_Arpiainen_. Maunu Nyrhi, herra käskynhaltija.\n\n_Fincke_. Vai sinä olet Maunu Pietarinpoika Nyrhi?\n\n_Nyrhi_. Sama juuri.\n\n_Fincke_. Ja vielä olet uskaltanut tulla tänne?\n\n_Nyrhi_. Miksikä en uskaltaisi?\n\n_Fincke_. Vieläpä tässä nytkin rohkenet nousta kuninkaan omia käskyjä\nvastaan?\n\n_Nyrhi_. Minä rohkenen, sillä oikeus on puolellani! Se, mitä vast'ikään\nilmoititte, sotii kuninkaan omia sanoja vastaan, jotka Hänen\nMajesteettinsa itse on meidän lähetystöllemme suvainnut lausua.\n\n    (Epäselvää murinata kansan joukossa.)\n\n_Fincke_. Hiljaa! — Sen sinä valehtelet nyt, samoin kuin ennen olet\nomille maanmiehillesi valehdellut. Pettänyt heitä olet levittämällä\nheille vääriä tietoja asioista, joita kuninkaamme ei edes koskaan ole\nluvannutkaan.\n\n_Nyrhi_. Miehet! Ketä uskotte enemmän: niitäkö, jotka itse ovat\nkuninkaan sanat kuulleet vai...?\n\n_Fincke_. Tässä ovat kuninkaan sanat ja kirjoitettuina. Ken epäilee,\nsaa ne itse lukea tästä kirjeestä. Ja tästä saatte kaikki myöskin\nnähdä, että kuninkaan tiedossa on Maunu Nyrhin menettely voutia kohtaan\nMultiaisen talossa. Vai eikö sekään ole totta? Mitä? (Kaikki ovat\nvaiti.) Olette vaiti? Te tiedätte, että se on totta. No, niin! Jo\nsiitä yksistään olisi Nyrhi ollut rangaistava, sanoo tässä kuningas,\nmutta jalomielisyydessään on hän luottanut, ett'ette enää anna hänen\neikä muittenkaan samallaisten yllyttäjäin houkutella itseänne. Ja\nkuningas toivoo teidän itsenne myötävaikuttavan, että he saavat\nansaitun rangaistuksensa- — Siinä on lyhyesti armollisen kuninkaanne\nkirjeen sisällys. Teihin siis, teidän apuunne, hyvät suomalaiset,\nluottaa nyt kuningas. Ja nyt, kun asian oikean laidan tunnette, niin\ntiedätte, mitä teidän on tehtävä. Näyttäkää siis, oletteko kuninkaan\nja oikeuden, vai Nyrhin ja vääryyden puolella? (Kansa on vaiti.) Te\nette tiedä? Minua kovin kummastuttaa se. No, hyvä! Annamme teille\nhetken ajattelemisaikaa: seuraatteko kuninkaan käskyä vai kavaltajan\nkiihotusta? Mutta muistakaa, mitä kuningas sanoi: se, joka uskaltaa\nhänen käskyään vastaan nousta, ei tule jäämään rankaisematta!\n\n    (Fincke ja Horn seurueineen poistuvat sisään.)\n\n_Nyrhi_ (jää yksin etualalle mietteisiinsä seisomaan, muitten hiljaa\nneuvotellessa keskenään).\n\n_Multiainen_ (tulee Nyrhin luo). No, Maunu, mitäs sanot nyt?\n\n_Nyrhi_. Asiamme ei saa kesken jäädä, — se päätös pysyy. Vääryyttä on\nmeille tehty ja tehdään vieläkin. Sitä vastaan taistelemme ja on meidän\ntaisteltava loppuun.\n\n_Multiainen_. Itse tiedät: vääryydellä on taisteltu. Itse näet nyt:\nvääryydellä ei vääryyttä voita. Ja \"ken miekkaan rupee, se miekkaan\nlankee\".\n\n_Nyrhi_. Mutta vääryys ei kukistu, ell'emme itse sitä kukista. Kansa\nsitä kärsii ja kansa on puolellamme.\n\n_Multiainen_. Kansa on aina oikeuden puolella. Ja se on kuullut nyt,\nett'ei oikeutta ole oikeudella tavoiteltu. (Kansassa on alkanut puhelu\nkäydä yhä äänekkäämmäksi.)\n\n_Nyrhi_. Ai'ot siis peräytyä, Inko? Ja ehkä saada siihen kaikki muutkin?\n\n_Multiainen_. Kehoitan sinua, Maunu, ajoissa tilaamme harkitsemaan!\nParasta sovittaa entiset teot.\n\n_Nyrhi_. Raukka en ole tähän saakka ollut enkä raukka tahdo olla\nvastakaan.\n\n_Multiainen_. No, jos itse turmioon syöksyt, elä muita siihen mukanasi\nvedä!\n\n_Nyrhi_. Turmiosta juuri tahdon pelastaa muut, orjuudesta ja\nväkivallasta kansalaiseni.\n\n_Multiainen_. Väkivallalla et sitä tehdä voi.\n\n_Nyrhi_. Tiemme erkanevat siis tässä?\n\n_Multiainen_. Vaarallista tietä kuljet, pohjattoman kuilun parrasta.\nSinua en voi seurata enää. (Syrjäytyy.)\n\n_Nyrhi_ Hyvä. Yksin siis tahdon taistella asiani hyväksi. Ja sen\npuolesta menen vaikka kuolemaan. (Kansan puoleen.) Miehet! Vieläkö\nepäröitte? Tiedättehän hyvin, kenen puolella teidän on oltava? Niinkuin\ntähän saakka tahdomme edeskinpäin oikeuksiamme puolustaa vääryyttä\nvastaan. Eikö niin? Eikö niin?\n\n_1:nen mies_. Hän on valehdellut meille.\n\n_2:nen mies_. Nyrhi on pettänyt meitä.\n\n_3:s mies_. Nyt vain veroja lisätään entistä enemmän.\n\n_4:s mies_. Onnettomuuteen olet meitä johtanut, Nyrhi, valheellasi.\n\n_Nyrhi_. Onnettomuuteen joudutte kaikki, ell'ette minua seuraa. Sillä\nminä olen totta puhunut. Ja Fincke valehtelee. Tuo ei ole kuninkaan\nkirje. Vai uskotteko te, mitä hän siinä selitteli? Niin se on tehty,\nett'ei vain totuudesta selkoa saataisi. Vaan me, teidän omat miehenne,\nolemme itse kuninkaan luona olleet ja tiedämme, miten asia on.\nVääryydet, jotka olemme kärsineet, olemme kuninkaalle selittäneet. Ja\nkuningas, sen tiedätte, ei mitään vääryyttä siedä. Mutta te! Tahdotteko\nte nyt siis vieläkin herrojen ja vääryyden ikeen alla orjina huo'ata ja\nraataa?\n\n_5:s mies_. Ketä tässä lopulta uskoo?\n\n_6:s mies_. Omia miehiään, tietysti.\n\n_1:nen mies_. Elä toimita siinä!\n\n_2:nen mies_. Nyrhi saa yksin vastata petoksestaan.\n\n_3:s mies_. Ottakaa kiinni Nyrhi! Viekää pois hänet!\n\n_4:s mies_. Viedään Fincken luo. Meiltä hän on kerännyt rahoja omiin\ntarpeisiinsa ja pettänyt meitä. Puhdistaukoon nyt teoistaan.\n\n_5:s mies_. Muuten meidän kaikkien käy hullusti.\n\n    (Yleinen melu. Osa tahtoo ottaa Nyrhin kiinni,\n    toinen hänet vapauttaa.)\n\n_Riitta_ (juoksee portin kautta pihaan). Miehet, miehet! Huoveja tulee\njoka taholta. Kohta on koko talo saarroksissa. (Meteli asettuu ja\nkaikki ovat ymmällä, tietämättä mitä tehdä.)\n\n_Nyrhi_. Kiitos, Riitta! Tulit oikeaan aikaan. — Ja nyt, kansa, ylös!\nHuoveja ja herroja vastaan! Kaikki olette satimessa, ell'ette itseänne\npuolustamaan käy.\n\n_Multiainen_. Ei, miehet! Ei kättäkään ylös! Se on minun neuvoni. Jos\nhievahdatte, olette kaikki hukassa.\n\n_Nyrhi_. Kurjasti oman kansasi petät, Inko.\n\n_Multiainen_. Oman kansani vain pelastaa tahdon.\n\n    (Fincke ja Horn seurueineen palaavat rappusille.\n    Asunnon ympärillä alkaa näkyä huoveja.)\n\n_Riitta_ (Multiaiselle). Inko, pelasta sinä Maunu! Pelasta meidät\nkaikki! Minun tähteni, Inko.\n\n_Multiainen_. Tahdon vastata teoistani ja sen seurauksista. Ennen\nmuutamain syyllisten uhri, kuin että syyttömät joutuvat hukkaan.\n\n_Riitta_. Uhri? Mitä sanot? Mitä aiot tehdä?\n\n_Multiainen_. Mene, sisko, mene!\n\n_Riitta_. Sinäkin! Inko! (Sekaantuu joukkoon.)\n\n_Multiainen_ (Nyrhille). Ja nyt puhun minä.\n\n_Fincke_. Hyvät suomalaiset! Onko vastauksenne valmis? Toivon niin\nolevan. Enkä nyt epäile, että se on semmoinen, kuin miksi kuningas sen\ntahtoo. Muutoin, niinkuin näette...\n\n_Multiainen_. Herra käskynhaltija!\n\n_Fincke_. Vieläkö kukaan...?\n\n_Ääniä joukosta_. Multiainen, Multiainen vastaa.\n\n_Multiainen_. Me olemme vääryyttä kärsineet. Sen kuorma on tullut\nmeille liika raskaaksi. Useampia, kuin kaksia käräjiä, emme tahdo. Sitä\nvääryyttä vastaan on noustu. Ja me olemme tässä kansaa johdattaneet,\nNyrhi ja minä.\n\n_Nyrhi_ (innostuneena). Oikein, oikein. Ja niin on kansan, niin on\nkuninkaan tahto.\n\n_Fincke_. Olette kuulleet, että niin ei ole kuninkaan tahto. Siksi\nkuninkaan nimessä vangitsen sekä Nyrhin että Multiaisen (hänen\nviittauksestaan syöksyvät Arpiainen, Juh. N:poika ja joukko huoveja\nvangitsemaan Nyrhiä ja Muitiaista) — kapinoitsijoina kuningasta ja\nvaltakuntaa vastaan. Ja samoin menetellään jokaikisen kanssa, joka vain\nuskaltaa heihin liittyä. — (Kaikki ovat vaiti.)\n\n_Nyrhi_. Miehet! Te vaikenette? Eikö yksikään teistä uskalla puolustaa\nmeitä? Vääryyttä siis kannatatte tekin?\n\n_Fincke_. Pois heidät viekää, huovit, pois!\n\n_Nyrhi_. Vääryyttä meille nytkin tehdään. Kuin uhrilampaita näin meitä\nteurastettaviksi viedään. Katsokaa!\n\n_Fincke_. Tutkimatta ei heitä rangaista. Heti aletaan käräjät. Ja\nlautakunta langettakoon tuomion Nyrhin ja Multiaisen teoista.\n\n_Nyrhi_. Ei tee eikä saa sitä tehdä lautakunta.\n\n_Fincke_. Huovit! Aittaan heidät teljetkää! Tarkkaan vartioikaa! Ja\nkansa hajoittakaa! Kenelläkään ei ole täällä enää mitään tekemistä.\nMenkää kotianne kaikki! (Huovit tunkevat kansaa pois pihasta ja aikovat\nviedä Nyrhin ja Multiaisen perälle.)\n\n_Riitta_ (ilmestyy kalpeana rakennuksen päähän etualalle haparoiden\nkäsillään pitkin seinäviertä pystyssä pysyäkseen; tukehtuvalla\näänellä). Mieheni! — — Veljeni! — —\n\n_Nyrhi_. Riitta! Sinun on jatkettava nyt!\n\n(Nyrhi ja Multiainen viedään pois perälle. Riitta jää kuin kauhusta\nkangistuneena tuijottamaan heidän jälkeensä. Kun piha on tyhjä,\npoistuvat Fincke ja Horn seurueineen sisään.)\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nNeljäs näytös. I kuvaelma.\n\n\nFincken asuinhuone Arpiaisen talossa Lapvedellä: oikealla ja perällä\nyksi ikkuna keskellä kummassakin seinässä; vasemmalla kaksi ovea,\njoiden välissä uuni. Nahkasohva ja pöytä oikealla olevan ikkunan\nedessä. Seinillä hirven ja peuran sarvia, pyssyjä y.m. metsästyskaluja.\nNurkassa, perällä, kasa kaikellaisia nahkoja.\n\n_Horn_ (loikoo sohvalla). Kun tässä vielä ajattelen tuota tapausta,\nniin en voi kylliksi kummastella sitä.\n\n_Fincke_ (kävellen edestakaisin huoneessa). Se kävi todellakin\nparemmin, kuin koskaan saatoimme aavistaakaan.\n\n_Horn_. Semmoinen omituinen, äkillinen, ihan odottamaton käänne.\n\n_Fincke_. Kansa on aina huikentelevainen. Se häilyy, kuin ruoko\nvirrassa.\n\n_Horn_. Näköjään oli se sittenkin liian vähän valmistettu. Ei ollut\nkypsynyt vielä Nyrhin yritykseen.\n\n_Fincke_. Olen todellakin pahoillani, että huovit tulivat kovin\naikaiseen. Kansa olisi mahdollisesti itse tuominnut Nyrhin ja omin\nkäsin pannut täytäntöönkin tuomionsa.\n\n_Horn_. Silloin olisimme me päässeet siinä jutussa toisellaisilla\nkäräjillä.\n\n_Fincke_. Emmekä ehkä olisi saaneet toista syyllistä lisäksi. — Vaan\njoka tapauksessa teki huovien tulo valtavan vaikutuksen.\n\n_Horn_. Kansa oli kuin naulattu paikalleen. Eikä kukaan enää uskaltanut\nhiiskua sanaakaan syyllisten puolustukseksi.\n\n_Fincke_. Se oli kansan tuomio sekin omista miehistään. Ja oman\nerehdyksensä tunnustamista.\n\n_Juh. N:poika_ (tulee perimäisestä ovesta). Pyydän saada ilmoittaa,\nettä täällä on muuan talokas, jolla on myötävänä harvinaisen kaunis\nketunnahka.\n\n_Fincke_. Tulkoon sisään!\n\n_Juh. N:poika_ (ovelta). Vainikainen saa tulla.\n\n_Vainikainen_ (tulee, syvään kumartaen oven suussa, ketunnahka kädessä).\n\n_Juh. N:poika_ (puolikovaan Hornille). Tämä on sama mies, joka on\ntunnettu esiintymisestään Multiaisen talossa. (Poistuu.)\n\n_Horn_. Vai niin? Nahkaa kauppaat?\n\n_Vainikainen_. Niin, armolliset herrat. Luulen, että tämä kelpaisi\nvaikka kuningasta varten lunastaa.\n\n_Horn_ (puolikovaan Finckelle). Onpas tämä kaunis.\n\n_Fincke_ (samoin Hornille). Varsin harvinainen.\n\n_Horn_ (samoin). Ehkä minä teen kaupan, vai?\n\n_Fincke_. Niin. En minä tässä tämmöisiä jouda. Katselehan, tokko tuo on\nsen arvoinen, että kannattaa ottaa. (Menee etumaisesta ovesta.)\n\n_Horn_. Kas, onpas tuossa kuitenkin vika; eikä niinkään vähäinen. Ei\nole karva tasainen.\n\n_Vainikainen_. Eipä juuri voi moittia. Harvoin se sen parempi sattuu.\nVaan eihän se aina kasva karva yhtä tasaiseksi Jumalankaan käsissä. Se\non totta.\n\n_Horn_. Niinpä niin. Senpä tautta ei sitte voi suurta hintaakaan\npyytää. Mitäs tästä siis tahdot?\n\n_Vainikainen_. Kah, tietäähän sen hinnan herra laamanni sanomattakin.\n\n_Horn_. Vainikainenhan on nimesi? Hannu Paavalinpoika?\n\n_Vainikainen_. Aivan niin.\n\n_Horn_. Tiedän kyllä. Et ole hyvissä kirjoissa. Käräjissä on minkä\nmitäkin vastattavana sinulla.\n\n_Vainikainen_. Kyllähän tuota vähän on. Vaan eipä se ole oikein\nminunkaan syyni.\n\n_Horn_. Kenenkäs sitte?\n\n_Vainikainen_. Ajat ovat sattuneet huonot ja...\n\n_Horn_. Eipä ole vain ajoissa, vaan itsessäsikin on vikaa. Villiytyneet\nolette kaikki. Yllytykseen, vastarintaan valmiit olette osaa ottamaan.\n\n_Vainikainen_. Eihän sitä aina tiedä mikä on oikein, mikä väärin, herra\nlaamanni. Voihan sitä ihminen erehtyä. Kompastuuhan hevonenkin neljältä\njalalta, saatikka sitte ihminen kahdelta.\n\n_Horn_. No, hyvä on. Jos näin tekojasi kadut, niin — otetaan se\nhuomioon. (Viskaa nahan nurkkaan muun nahkakasan päälle.) Maksun saat\nsitte.\n\n_Vainikainen_. Se on tavattoman kallis nahka. En minä sitä ilmaiseksi\nvoi.\n\n_Horn_. Minä sanoin: maksun saat sitte. Mene!\n\n_Vainikainen_. Saanko edes rauhassa olla? Ett'en tarvitse enää...?\n\n_Horn_. Minkä laki säätää, — se on joka tapauksessa suoritettava.\n(Menee ja aukaisee etumaisen oven.) Ole niin hyvä!\n\n_Fincke_ (tulee). Eikö mies ole tyytyväinen, vai?\n\n_Vainikainen_. Ky... kyllähän minä.\n\n_Horn_. Saat mennä, sanoin minä. Kuulitkos?!\n\n_Vainikainen_ (menee alla päin). Täytyy kai... Hyvästi sitte.\n\n_Fincke_. Ylimalkaan metsästyksemme täällä luonnistuu hyvänlaisesti.\n\n_Horn_. Niin että voimme kuninkaallemmekin lähettää oivallisen lahjan.\n\n_Fincke_. Toivokaamme vielä, että voimme lähettää hänelle myöskin\nilahuttavan kertomuksen asian onnellisesta päättymisestä.\n\n_Horn_. Siinäpä tuskin enää lienee epäilemisen varaa.\n\n_Juh. N:poika_ (tulee perimäisestä ovesta). Herra käskynhaltija!\nVangitun Maunu Nyrhin vaimo pyytää saada puhutella teitä.\n\n_Fincke_. Nyt? Näin käräjäistuntomme lomahetkellä?\n\n_Juh. N:poika_. Ja kahden kesken, on hänen pyyntönsä.\n\n_Fincke_. No, tulkoon sitte!\n\n_Juh. N:poika_ (poistuu).\n\n_Horn_. Jätän siis teidät kahden.\n\n_Fincke_. Keskustelumme ei kestäne kauan. Ja sitte heti käräjätupaan.\n\n_Horn_ (menee etumaisesta ovesta).\n\n_Riitta_ (tulee perimäisestä ovesta).\n\n_Fincke_. (Itsekseen.) Mikä ihana olento! (Riitalle.) Te olette?\n\n_Riitta_. Riitta Nyrhi.\n\n_Fincke_. Kuuluisan Nyrhin kuulu vaimo?!\n\n_Riitta_ Onnettoman onneton vaimo!\n\n_Fincke_. Säälin teitä, Riitta, todellakin.\n\n_Riitta_. Monin verroin säälittävä olen. Monin verroin, herra\nkäskynhaltija.\n\n_Fincke_. Mitä tarkoitatte sillä?\n\n_Riitta_. Onneton Inko Multiainen on minun, poloisen, veli.\n\n_Fincke_. Myönnän. Kovaonninen olette todellakin.\n\n_Riitta_. Eikä sillä hyvä.\n\n_Fincke_. No?\n\n_Riitta_. Onnettomuuksien onnettomuus on vanhaa äiti-raukkaanikin\nkohdannut.\n\n_Fincke_. Ja mikä? Millä lailla?\n\n_Riitta_. Järjen kipinä on emoltani sammunut. Kaikkia kovia iskuja,\njotka meitä kohdanneet ovat, ei hän kestää jaksanut.\n\n_Fincke_. Jumalan rangaistus on ollut kova\n\n_Riitta_. Ja minun on kannettava, minun, tätä onnettomuuksien\nmusertavaa taakkaa.\n\n_Fincke_. Olkoon taivas teille armollinen ja suokoon voimia edelleenkin\nsitä murtumatta kantamaan.\n\n_Riitta_. Sirpaleiksi on jo minunkin sydämeni murtunut, herra\nkäskynhaltija. Voimani uupuvat, ehtyvät loppuun aivan. Turhaan olen\ntaivaalta armoa anonut. Teihin turvaudun nyt.\n\n_Fincke_. Liiaksi annatte mielenne masentua, Riitta. Jos elämän vuolas\nvirta yhden teiltä riistää, se taas ajan tullen toisen tuopi sijaan.\nNuorena, kukkeana kyllä tämän myrskyn voitatte vielä. Ja itse iloiten\nelää voitte kauan uudelle suvulle.\n\n_Riitta_. Sukua muuta ei minulla ole mitään.\n\n_Fincke_. Kuinka?\n\n_Riitta_. Yksin, yksin olen aivan nyt, kun mieheni ja veljeni olette\nvangituttaneet ja äitini, järjen puutteessa, on tälle maailmalle vieras.\n\n_Fincke_. Eikö siis jälkeläisiäkään teillä yhtään ole?\n\n_Riitta_. Vasta neljä kuukautta olen miehelässä ollut ja nyt on minulta\nkaikki mennyt, kaikki riistetty, kaikki. Sukuni ainoa olen.\n\n_Fincke_. Olette siis miehenne ja veljenne talojen ainoa perillinenkin?\n\n_Riitta_. Niin. Kuorma kuorman päällä. Eikä tukea ei turvaa mitään.\n\n_Fincke_. Varakashan näin ollen olette. Eikä sitte hätää eikä puutetta\ntule teillä olemaan.\n\n_Riitta_. Eikö hätää, eikö puutetta?! Hädässäni jo olen luoksenne\ntullut ja kaikki minulta puuttuu, kun omaiseni ovat minulta riistetyt.\nIlman heitä kaikki muu ei ole mitään, ilman heitä ei elämä elämän\narvoinen ole. Oi, antakaa, antakaa minulle se takaisin.\n\n_Fincke_. Itse tiedätte, mitä on tapahtunut. Mitä minä olen tehnyt, se\nminun on täytynyt tehdä.\n\n_Riitta_. Mutta te voitte olla armahtavainen. Te voitte olla lempeä,\nvoitte lieventää, voitte antaa anteeksi. Te voitte palauttaa rauhan,\nriemun ja tyytyväisyyden minulle ja meille kaikille. Te voitte poistaa\nvääryyden ja kuohuneet mielet tyynnyttää. Te voitte viedä oikeuden\nvoittoon ja voittaa sillä kaikkien rakkauden. Oi, mikä onni silloin!\nMinä rukoilen teitä, herra käskynhaltija, tehkää, tehkää se! Olkaa\narmollinen! Olkaa armollinen!\n\n_Fincke_. Mahdottomia pyydätte minulta. Minun vallassani ei ole\nvangittuja tuomita eikä vapauttaa.\n\n_Riitta_. Tehän heidät olette vanginneet, te voitte heille myös\nvapauden lahjoittaa.\n\n_Fincke_. Syyttöminä heitä ei ole vangittu, vaan raskaasta rikoksesta.\nJa ajoissa eivät he varoituksia kuunnelleet.\n\n_Riitta_. Rikokseen on heidät vääryys johtanut, herra käskynhaltija,\nilmeinen vääryys.\n\n_Fincke_. Asia on oikeuden tutkittavana ja se langettaa rikoksellisista\ntuomion lain mukaan. Minä en voi syytettyjen hyväksi mitään tehdä.\n(Menee nahkakasan luo, ottaa käteensä Vainikaisen tuoman nahan,\nkatselee sitä välinpitämättömästi ja heittää taas takaisin.)\n\n_Riitta_. Ettekö mitään?\n\n_Fincke_. En.\n\n_Riitta_. Hengiltäkö heidät...?\n\n_Fincke_. Luultavasti.\n\n_Riitta_. Olenko siis turhaan rukoillut? Ettekö minun onnettoman tähden\nvoi mitään tehdä, ette ikinä mitään? Minä tiedän: minulla ei ole\nmitään, olen tullut aivan tyhjin käsin. Mutta sydämeni, sydämeni käski\nminun näin tulla luoksenne. Sanoittehan säälivänne minua. Ettekö siis\nedes säälistäkään minua kohtaan voi mitään tehdä minun tähteni, minun\nhyväkseni?\n\n_Fincke_. Riitta! Sydämetön en ole minäkään. Kova kohtalonne surettaa\nminua suuresti. Te olette turvautunut minuun. Hyvä! Minkä voin, sen\ntahdon tehdä teidän hyväksenne.\n\n_Riitta_. Mitä kuulen?! Voi, kiitos, kiitos tuhansin kerroin! (Tarttuu\nFincken käteen ja polvistuen painaa sitä huulilleen.)\n\n_Fincke_. Nouskaa, Riitta, nouskaa! (Nostaa Riitan ylös, vaan pitää\nedelleen häntä kädestä.)\n\n_Riitta_. Voin siis toivoa, — luottaa teidän jalomielisyyteenne?\n\n_Fincke_. Sanoittehan, että muita perillisiä ei ole, kuin te? Eikö niin?\n\n_Riitta_. Niin, niin. Muita ei meitä ole, kuin mieheni, veljeni ja minä.\n\n_Fincke_. Niinkuin jo sanoin: syyllisten kohtalolle minä en mahda\nmitään. Mutta teidän, Riitta, teidän ei kuitenkaan tarvitse yksin jäädä.\n\n_Riitta_. Mitä tarkoitatte? En ymmärrä.\n\n_Fincke_. Minä tahdon pitää huolta teistä.\n\n_Riitta_. Minusta?\n\n_Fincke_. Kuulkaa! Olette vielä niin nuori, kaunis ja kiehtova.\nElämä pitkä, tyyni ja ihana voi vielä edessänne olla nyt kohisevain\nonnettomuuden myrskyjen jälkeen. Ja sen elämän tahdon minä teille\nvalmistaa.\n\n_Riitta_ (peräytyen Finckestä). Te? Millä lailla?\n\n_Fincke_. Muutatte pois täältä. Tulette asumaan Savonlinnaan, (vetää\nRiittaa puoleensa) — likemmä minua, Riitta. Ja sydämmeni hellän huolen\nuhraan teille... sinulle, Riitta.\n\n_Riitta_. Te unhotatte, herra käskynhaltija... (Sysää Fincken luotaan.)\n\n_Fincke_. Sysäätkö siis luotasi avun, jonka sinulle tarjoan, käden,\njonka hädässäsi sinulle ojennan?\n\n_Riitta_. Te unhotatte, että olen tullut luoksenne armoa anomaan\nmiehelleni, jota rakastan, ja...\n\n_Fincke_. Rakastat?\n\n_Riitta_. Niinkuin vain naisen sydän, nuoren vaimon sydän rakastaa voi,\n— yli kaiken maailmassa.\n\n_Fincke_. Semmoista rakkautta miehesi ei ansainnut ole.\n\n_Riitta_. Miehenikö?\n\n_Fincke_. Hän, joka tämmöiseen tekoon on ryhtynyt ja sinut unhottanut.\n\n_Riitta_. Unhottanut?!\n\n_Fincke_. Se on varma. Jos hän koskaan on edes sinua rakastanutkaan!\n\n_Riitta_ (itsekseen). Tuo salainen, kalvava aatos! Kuulenko sen\njälleen?!\n\n_Fincke_. Niin, Riitta! Joka sinua rakastaa, se tahtoo elää sinun\ntähtesi. Vaan sitä hän ei ole tahtonut. Ja kuitenkin sinun tähtesi vain\nhänen olisi pitänyt ja ansainnut elää.\n\n_Riitta_. Onneton! Onneton!\n\n_Fincke_. Niinkuin näet: turha on surusi! Turhaan häntä pelastaa\nkoetat! Ota vastaan apu, jonka sinulle tarjoan! Se on ainoa, mitä\nhyväksesi tehdä voin. Ajattele elämääsi, Riitta! Elä anna sen sammua\nkukkeassa nuoruudessasi!\n\n_Riitta_ (intohimoisesti). En koskaan, en. Ennen kuolenkin.\n\n_Fincke_. Kuinka tahdot. Olet siis valinnut?\n\n_Riitta_. Ja te voitte uskoa, että minä tuohon tarjoamaanne apuun\nsuostuisin?! Tuohon häpeälliseen, kurjaan esitykseenne?! Hah-haa!\n\n_Fincke_. No. Sinä turvauduit minuun. Ja minä olen tahtonut tehdä\nhyväksesi, minkä voin. Olen tarjonnut sinulle elämisen mahdollisuuden.\nSiitä et huolinut. Vaan tiedä sitte, että sinunkin elämäsi on minun\nkäsissäni nyt.\n\n_Riitta_. Minunkin?\n\n_Fincke_. Sillä kruunun omaksi talonne joutuvat, kun tuomio on\nlangennut. Ja mitä on elämäsi silloin?\n\n_Riitta_. Uhkaus tuo ei peloita minua. Ennen omaisteni kanssa kuolemaan\nmenen, kun heitä en pelastaa voi. Parempi kunnialla kuoleminen, kuin\nviheliäisyydessä elämä.\n\n_Fincke_. Mieletön olet, nainen.\n\n_Riitta_. Enkä. Minä kyllä tarjouksenne tajuan. Apunne alta,\nrakkautenne ra'oista, lempeytenne lomista pilkistää vain katala\nkavaluus minua vastaan. Kylmä kuin teräs on katseenne ja väkivalta\nsydämmessänne kunniasijalla istuu. Sääliä, lempeä siinä ei hituistakaan\nole. Niitten varjossa vain minun ja meidän kaikkien omaisuuden\nomistajiksi pyritte. Niin. Juuri sitä te tavoittelette, ette muuta.\n\n_Fincke_. Riitta! Mitä tarkoitat?!\n\n_Riitta_. Sitä juuri, mitä julki sanonkin.\n\n_Fincke_. Ja sinä uskallat?!\n\n_Riitta_. Uskallan ja tahdon nyt sanoa sen, mitä kaikki tietävät.\nTahdon puhua teille suuni puhtaaksi. — Niin, tämä ei ole ensimäinen\nkerta, jolloin juonillanne talonpoikain omaisuutta itsellenne\nomistatte. Verotiloja rälssitiloiksi muuttamalla ryöstätte te...\n\n_Fincke_ (tarttuen Riitan käsivarteen). Vaiti! Ei sanaakaan enää taikka\nheitän sinut pellolle!\n\n_Riitta_. Heittäkää, niin saan tämänkin kurjan yrityksenne kaikille\nkertoa.\n\n_Fincke_. llmeneepä sinussakin jo sukusi ilvesluonto. Et näy miestäsi\nhuonompi olevan.\n\n_Riitta_. Enkä tahdokaan olla. Sillä tiedän nyt, mitä minun tehtävä on.\n\n_Fincke_. Sen näen. Tahdot miehesi ja veljesi kanssa tuomittavaksi\njoutua.\n\n_Riitta_. En sitäkään uhkaustanne enää kammo. Enkä armoa enää heidän\npuolestansa rukoile. Minä vaadin teiltä heidän vapauttamistaan. Ja\nell'ette te vapauta heitä, niin...\n\n_Fincke_. Hullu! Raivoat! Et tiedä mitä puhutkaan nyt!\n\n_Riitta_. Ha-ha-ha-ha-ha! Sen tiedän kyllä.\n\n_Fincke_. Malta mielesi, Riitta! Uhkauksesi tää on vaarallinen. Yhden\nkerran varomattoman sanasi annan anteeksi, vaan toiste sitä en enää tee.\n\n_Riitta_. Anteeksi antoa minä en teiltä tarvitse enkä puolestani teille\nkoskaan anteeksi anna, te kirottu konna!\n\n_Fincke_ (tarttuen jälleen Riittaa käsiranteeseen). Mitä sanot?\nHäpäiset kuninkaan käskynhaltijata! Polvilesi! Pyydä anteeksi!\nPaikalla! Taikka annan vangita sinut heti.\n\n_Riitta_. Päästäkää! Pois! Minä en ole mitään rikosta tehnyt! Irti!\n(Riuhtaisekse irti.) Vaan saattepa nähdä kohta! (Juoksee pois\nperimäisestä ovesta.)\n\n_Fincke_ (juoksee ensin Riitan jälkeen ovelle, vaan pysähtyy, miettii\nkotvasen ja menee sitte etumaiselle ovelle, jonka työntää auki.)\nHenrik, tule!\n\n_Horn_ (tulee). No? Keskustelunne tuli pitemmäksi ja... ja...\ntulisemmaksi, kuin luulitkaan.\n\n_Fincke_. Tuo naikkonen ei ole niinkään vaaraton, näen mä. Miehensä\nintohimo näkyy häneenkin tarttuneen.\n\n_Horn_. Tuliko mitään ilmi, vai?\n\n_Fincke_. Naiset ovat mitä oikullisimpia aina. Hän voi jatkaa miehensä\nja veljensä kiihotusta. Ell'ei pahempaakin tee.\n\n_Horn_. Sitte on parasta, että ajoissa koetetaan saada Nyrhin ja\nMultiaisen asia ratkaistuksi.\n\n_Fincke_. Se on minunkin mielipiteeni.\n\n_Juh. N:poika_ (syöksyy hengästyneenä perimäisestä ovesta sisään).\nHerra käskynhaltija!\n\n_Fincke_. Mikä on?\n\n_Juh. N:poika_. Ikävä tieto...\n\n_Fincke_ ja _Horn_. No? Puhu! Pian!\n\n_Juh. N:poika_. Juuri sain kuulla, että tänne on tulossa joukottain\ntalonpoikia Jääskestä, Savosta ja Hämeestäkin.\n\n_Fincke_. Se tieto on todellakin ikävä ja tuli pahaan aikaan.\n\n_Horn_. Näköjään on Nyrhin yllytyksen siemenet tuuli sinnekin kantanut.\n\n_Fincke_, Epäilemättä ovat kuulleet meidän olevan täällä.\n\n_Horn_. Ja mitä täällä on tapahtunut.\n\n_Fincke_ Ja nyt tulevat liittymään liikkeesen.\n\n_Horn_. Ja ehkä koettavat vapauttaa vangitut.\n\n_Fincke_ (Juh. N:pojalle). Sotaväki on kaikki koottava tänne. Sen on\ntarvittaissa oltava valmis. Mutta kaikki on tapahtuva niin huomaamatta,\nkuin suinkin. Tästä ja noitten muitten tulosta ei saa kukaan tietää\nmitään.\n\n_Juh. N:poika_. Hyvä, herra käskynhaltija.\n\n_Fincke_. Lisämääräykset annan toiste.\n\n_Juh. N:poika_ (poistuu Fincken viittauksesta).\n\n_Horn_. Asema käy todellakin vaaralliseksi.\n\n_Fincke_. Nyrhin ja Multiaisen kohtalo on ratkaistava viipymättä.\n\n_Horn_. Mennään siis heti lakitupaan.\n\n_Fincke_. Silmänräpäyksessä. Ja nyt on asia ratkaistava niin, että\nkansa saa nähdä, mikä kuninkaan tahto on. - Että se sen saa nähdä,\nsiitä vastaan minä.\n\n    Esirippu.\n\n\nII kuvaelma.\n\nLakitupa: perällä ovi, oikeassa ja vasemmassa seinässä kummassakin yksi\nikkuna. Pitkä pöytä, lavitsoja ja penkkejä.\n\n(Lautamiehiä, joita kaikkiaan on oleva 24, tulee toinen toisensa\nperästä sisään.)\n\n_Liukku_. Tänne sitä nyt keräydytään taas.\n\n_Remes_. Ja tuomiota langettamaan.\n\n_Muuan lautamies_. Ei ole minun elinaikaani vielä näin vaikeata\nratkaisua sattunut.\n\n_Toinen lautamies_. Oikein on pakahtua sydän.\n\n_Liukku_. Omat ovat miehemme.\n\n_Remes_. Ja oma on asiammekin. Siitä ei pääse mihinkään. Sillä puolella\non sydämemme ollut. (Juhlallinen äänettömyys kotvan ajan.)\n\n_Liukku_. Eikä lopulta omatunto tiedä, mikä on oikein, mikä väärin.\n\n_Remes_. Ja ajatus päässä pysähtyy, — päivä pimenee. (Miehet miettivät\ntaaskin.)\n\n_Kolmas lautamies_. Kunpa edes opastajata olisi.\n\n_Neljäs lautamies_. Ymmällä kun kaikki ollaan.\n\n_Viides lautamies_. Eikä Jumalakaan ilmesty.\n\n_Kupia_ (rientää kiireesti sisään). Miehet! Ystävät! Kuulkaahan, mitä\nkerron! (Kaikki ryhmittyvät Kupian ympärille.)\n\n_Liukku_. Mitäs nyt on tekeillä?\n\n_Kupia_. Huomatkaa asia ja pankaa mieleenne, muille hiiskumatta!\n\n_Remes_. Luottomiehiähän ollaan.\n\n_Kupia_. Sattumalta sain kuulla tämän. Käskynhaltijan tietoon on\ntullut, että tänne saapuu joukottain meidän miehiä kaikilta ilman\nsuunnilta.\n\n_Liukku_. Avuksi muille?!\n\n_Kupia_. Jääskestä, Savosta ja Hämeestä.\n\n_Remes_. Kuulleet, näköjään, ovat, miten meidän täällä on käynyt.\n\n_Kupia_. Ja tästä on levottomuus suuri tuolla herrojen puolella.\n\n_Ensimäinen lautamies_. Ähäs! Pelkäävät sittenkin!\n\n_Toinen lautamies_. Taitaapa tosiaan vääryys kuitenkin olla heidän\npuolellaan.\n\n_Kolmas lautamies_. Ja oikeus meidän...\n\n_Viides lautamies_. Siinähän se Jumalan ilmestys nyt sittenkin on.\n\n_Liukku_. Niinpä. Viittaus meille ja omilletunnoillemme.\n\n_Remes_. Siinä, siinä. Ja ajatuskin taas ikäänkuin selviää ja tolalleen\npääsee.\n\n_Kupia_. Niin. Taidetaanpa kohta olla selvillä, miten meidän on\nmeneteltävä.\n\n_Neljäs lautamies_. Parasta tietysti saada asia vielä lykkäytymään.\n\n_Viides lautamies_. Siksi kuin kaikki puoluelaiset ovat tänne saapuneet.\n\n_Neljäs lautamies_. Ja silloin Maunu ja Inko pakostakin päästetään\nvapaiksi jälleen.\n\n_Kupia_. Niin, miehet. Vääryyttähän ollaan kaikki kärsineet. Vääryyttä\nvastaan ollaan kaikki taistelleet. Ja oikeushan se on lopulta voittava\nsittenkin. Meidän se nyt on todistettava. Eikö niin?\n\n_Muut_. Niin on. Sitä mieltä ollaan.\n\n_Riitta_ (tunkeutuu, kiihtyneessä mielentilassa, lautamiesten välitse\nesiin). Lautamiehet, lautamiehet!\n\n_Kupia_. Tekö? Mitenkä te...?\n\n_Riitta_. Olin juuri käskynhaltijan luona.\n\n_Liukku_. Ja mitä siellä?...\n\n_Riitta_. Armoa kävin anomassa Maunulle ja Ingolle.\n\n_Kupia_. Mitä sanoi hän?\n\n_Riitta_. Sieltä ei apua, ei pelastusta mitään lähde.\n\n_Liukku_. Sen kyllä jo edeltäpäinkin saattoi arvata.\n\n_Riitta_. Mutta teidän on heidät pelastettava, lautamiehet rakkaat,\nteidän. Teiltä sitä rukoilen. Ja te ette voi heitä langettaa. Sillä\nsyyttömiä he ovat.\n\n_Kupia_. Rauhoittukaa, Riitta. Me lupaamme, että teemme kaikki, minkä\nvoimme.\n\n_Riitta_. Te voitte ja teidän täytyy heidät vapauttaa. Sillä\nkavaluudella tahtoo Fincke heidät vain hengiltä saada päästäksensä\nmeidän omaisuuteemme käsiksi. Hänen väkivallastaan olemme kyllä\nennenkin kuulleet, hänen omanvoiton pyyntönsä kyllä ennenkin nähneet,\nhänen kovuuttansa kyllä ennenkin kokeneet. Mutta minkä nyt olen omin\nkorvin kuullut, omin silmin nähnyt, oman sydämeni syvyydessä tuntenut,\nsillä ei enää määrää ole. Niin, viettelemällä minut ja lopettamalla\nsukuni kaiken tahtoo hän meidän talomme omiksensa saada. Siinä se, mitä\nhän vääryydellä tavoittelee. Ja siitä näkee, että vääryys on hänen\npuolellaan ja oikeus meidän. Vääryydellä hän vain muka kuninkaan asiaa\najaa. Häntäkö sitte tottelisitte, miehet?\n\n_Kupia_. Me tottelemme omantuntomme ääntä ja sen saatte kohta kuulla.\n\n_Muut_. Sen teemme kaikki.\n\n_Riitta_. Hyvä. Tunnenhan teidät, lautamiehet. Tiedän siis, että\npäätöksenne on oleva oikea. Tiedänhän, että Maunun ja Ingon puolella\nolette olleet tähän saakka. Miksi hylkäisitte heidät nyt — viime\nhetkellä?! Heidän kanssansahan olette olleet yhtä mieltä aina.\nEroaisitteko heistä nyt, — kun yhä selvemmin näkee, kuka on oikeassa?!\nEttehän? Sitä en usko. Sortajamme, häpäisijämme häpeään joutukoot! Ja\nvoitto olkoon meidän!\n\n_Liukku_ (ikkunan luona). Nimismies rientää tänne.\n\n_Riitta_. Taivas! Miten pääsen täältä hänen huomaamattaan?\n\n_Kupia_. Piiloittukaa meidän taaksemme. Noin.\n\n_Riitta_ (piiloittuu lautamiesten taakse, jotka asettuvat toiseen\nperäsoppeen yhteen ryhmään, ja pujahtaa sitte ulos, kun) Arpiainen on\ntullut sisään).)\n\n_Arpiainen_. Ovatko lautamiehet kaikki täällä? (Silmäilee ryhmää.)\n\n_Kupla_. Kaikki ollaan.\n\n_Arpiainen_. Niin on. Laamanni ja käskynhaltija ovat paikalla täällä.\n(Ikkunassa.) Kas, tuossa jo tulevatkin.\n\n_Remes_ (puolikovaan Liukulle). Näetkös, kuinka paljon huoveja pihaan\nkerääntyy?!\n\n_Liukku_. Mitäs se merkitsee? Piha kohta täynnä.\n\n    (Horn, Fincke, Juh. N:poika käräjäkirjurina ja Pertti Yrjänänpoika\n    tulevat ja asettuvat paikoilleen. Lautamiehet istuuvat myös.)\n\n_Horn_. Jatkamme keskeytettyä oikeuden istuntoa. — Syytetyt tuotakoot\nsisään!\n\n_Arpiainen_ (aukaisee oven ja hänen viittauksestaan tulevat, huovien\nsaattamina Nyrhi ja Multiainen.)\n\n_Horn_. Asia on siis aivan selvä. Edellisestä tiedämme, että: 1) Maunu\nNyrhi, vouti Pertti Yrjänänpoika Rännärin täällä tekemän syytteen\nmukaan, kun hän, vouti, toimitti veronkantoa, on estänyt veronmaksua\nja, kirveellä uhaten, sysännyt voudin pois pöydän äärestä istuutumalla\nitse hänen sijalleen sekä yllyttänyt kansaa tottelemattomuuteen veron\nsuorittamisessa ynnä muissa tehtävissä, mistä sitte on johtunut että\nmonet käräjät ovat pitämättä jääneet; 2) on Maunu Nyrhi matkustellut\nkyytihevosilla pitkin kihlakuntaa ja saarnannut kansalle, että Hänen\nMajesteettinsa on sallinut poistaa kahdet käräjät, minkä kansa,\ntodistajia kuulusteltaessa, on tunnustanut tapahtuneen ja mitä\nNyrhikään itse täällä lakituvassa ei ole kieltää voinut, ja 3) on Nyrhi\nkieltänyt, ettei sitä, mikä kestitsemisestä yli jää, saisi linnaan\nviedä. Lisäksi ovat sekä Nyrhi että Inko Multiainen, kun kuninkaan\nkirjettä kansalle luettiin ja tulkittiin, asettuneet kuninkaan\nkäskyä vastaan, ja ovat nämä teot kapinallisina tekoina pidettävät,\nja sentähden mainitut syytetyt kapinoitsijoina tuomittavat. — Onko\nsyytetyillä vielä mitään puolustuksekseen sanottavana? Maunu Nyrhi?...\n\n_Nyrhi_. Minä en ole syyllinen. Vääryyttä vastaan olen noussut ja se on\nollut minun oikeuteni.\n\n_Horn_. Inko Multiainen?\n\n_Multiainen_. Minulla ei ole enää mitään muuta sanottavana.\n\n_Horn_. Oikeus jää siis langettamaan tuomion. (Viittaa ja muut\npoistuvat, paitsi lautamiehet, Horn, Fincke ja Juh. N:poika.)\nLautakunta tietää jo, minkä rangaistuksen laki säätää kapinoitsijalle.\nOn siis selvä, että tässä tapauksessa ei voi tulla kysymykseen muu,\nkuin kuoleman tuomio. (Luo katseen lautamiehiin, jotka ovat vaiti, päät\nkumarassa.) Minä odotan vastausta. Vai onko äänettömyytenne myöntymisen\nmerkki?\n\n_Kupia_. Minusta tuntuu, kuin tämä asia ei olisi niinkään selvä,\nvaikka...\n\n_Eräs lautamies_. Samoin minusta.\n\n_Toinen lautamies_. Ja minusta.\n\n_Horn_. Mitä tämä merkitsee?\n\n_Liukku_. Olisi syytä lykätä ratkaisu vielä tuonnemmaksi.\n\n_Remes_. Ainakin huomiseksi.\n\n_Kolmas lautamies_. Että saisimme vielä miettiä.\n\n_Neljäs lautamies_. Samaa mieltä olen minäkin.\n\n_Viides lautamies_. Ja minä.\n\n_Kuudes lautamies_. Lykkäystä esittäisin minäkin.\n\n_Muut_. Siihen yhdymme.\n\n_Horn_ (joka sillä välin on kuiskaten vilkkaasti puhunut Fincken\nkanssa). Niinkuin sanoin on tämä asia jo aivan selvä. Mitään\nlisäselvityksiä en näe sen enää kaipaavan. Uusia asianhaaroja, jotka\nsitä valaista voisivat, ei voi enää tulla esille. Minun mielestäni sitä\nsiis ei voi enää lykätä.\n\n_Fincke_. Ja turhaan vain meidän kaikkien oloa täällä viivyttää ja\naikaa kuluttaa.\n\n_Kupia_. Meillä kyllä vielä aikaa on.\n\n_Liukku_. Eikä kiirettä ole.\n\n_Remes_. Onhan asia siksi tärkeä, ettei päivä taikka toinen voi\nkysymykseen tulla.\n\n_Eräs lautamies_. Kun on ihmishenki kysymyksessä.\n\n_Horn_. Mutta tämä asia juuri on siksi tärkeä, että se vaatii mitä\npikaisinta ratkaisua.\n\n_Fincke_ (pontevasti). Eikä siedä lykkäystä enää vähäistäkään.\n\n_Kupia_. Siinä tapauksessa täytyy minun sanoa, etten minä ainakaan voi\nkuoleman tuomiota langettaa.\n\n_Liukku_. Enkä minäkään.\n\n_Remes_. Samaa sanon minäkin.\n\n_Muut lautamiehet_. Emme voi, emme voi.\n\n_Horn_. Tämä on ennen kuulumatonta.\n\n_Fincke_. Kaikki siis kuningasta vastaan?! Ja kapinoitsijain puolella?!\n\n_Kupia_. Niin, me emme voi langettaa kuoleman tuomiota. Se on\nomaatuntoamme vastaan.\n\n_Horn_. Vaan laki sen vaatii.\n\n_Fincke_. Ja valtakunnan rauha ja kuninkaan etu. Ajatelkaa, mitä teette!\n\n_Lautamiehet_ (äänekkäästi). Me emme voi. Me emme tuomitse. Se on\nväärin. Se on omaatuntoamme vastaan. Emme tuomitse.\n\n_Horn_. (Finckelle.) Tämmöistä uppiniskaisuutta en olisi lautakunnalta\nodottanut.\n\n_Fincke_. (Hornille.) Koeta vielä saada heidät taipumaan. Sillä aikaa\njärjestän minä asiani. Muu keino tässä ei näy enää auttavan. (Menee\nkiivastuneena ulos. Seuraavan puhelun aikana alkaa ikkunoiden taakse\nilmestyä sankkoja joukkoja huoveja, joilla on tapparat käsissä.)\n\n_Horn_ (leppeämmällä, kehoittavalla äänellä). Minusta tuntuu, kuin\nlautakunta ei sittenkään oikein käsittäisi asian tärkeyttä.\n\n_Ääniä lautamiesten joukosta_. Käsitämme. Hyvinkin. Asian tunnemme.\n\n_Horn_. Ja tämän hetken tärkeyttä, täytyy minun vielä lisätä, teille\nitsellenne ja meille kaikille. — Malttakaa mielenne ja kuulkaa\nminua loppuun! — Sillä katsoen siihen, että syytettyjen teko on\naivan selvä ja rangaistus siitä heille laissa selvään määrätty,\non toiselle kannalle asettuminen, heitä tuomitessa, ei ainoastaan\nsuorastaan lainvastainen, vaan suurimmassa määrässä vaarallinen teille,\nyhteiskunnalle ja valtakunnalle. Lautakunnan jäseninä on esimerkki,\njonka muille yhteiskunnan jäsenille annatte, ylen turmiollinen ja\nseuraukset tästä lankeavat etukädessä teidän itsenne päälle. Minä siis\nkehoitan teitä, mitä pikemmin, sitä parempi, luomaan jo pois sen synkän\nvarjon, jonka nyt olette itse päällenne heittäneet, puhdistautumaan\nsiitä yhteissyytöksestä kapinallisuuteen, jonka sanoillanne tässä\nolette aiheuttaneet. Ja sen voitte nyt tehdä ainoastaan langettamalla\nsyytetyille lain määräämän tuomion. Toivon, että nyt käsitätte...?\n\n_Remes_. Me olemme jo mielipiteemme lausuneet.\n\n_Kupia_. Muuta emme voi. Se on omaatuntoamme vastaan.\n\n_Liukku_. Se on mahdotonta.\n\n_Muut lautamiehet_. Emme voi, emme voi!\n\n_Horn_. No siis: minä näen, etteivät tässä kehoitukset eivätkä hyvät\nsanat enää auta.\n\n_Fincke_ (palaa). Onko lautakunta siis jo tehnyt päätöksensä vai ei?\n\n_Lautakunta_. Olemme. Olemme.\n\n_Horn_. Ja näkyy lujasti pysyvän päätöksessään: ei tahdo langettaa\ntuomiota.\n\n_Fincke_ (lyö oven selälleen ja viittaa huoveihin). Katsokaa sitte:\nlakitupa on sotaväen ympäröimä. Kuninkaan nimessä olen pakoitettu\nvangitsemaan kaikki lautamiehet kapinoitsijoina.\n\n_Horn_. Ell'ette heti muuta päätöstänne.\n\n_Fincke_. Ja ell'ette sitä tee, lankeaa teille itsellenne sama\ntuomio, kuin mikä teidän syytetyille Nyrhille ja Multiaiselle olisi\nollut langetettava. (Fincken viittauksesta sulkeutuu ovi.) Se on\njärkähtämätön päätös.\n\n_Horn_. Vaadin siis vielä kerran lautakuntaa vastaamaan.\n\n_Lautamiehet_ (katselevat äänettöminä toisiaan).\n\n_Fincke_. Miksi ette vastaa? Teidän on annettava vastaus ja viipymättä.\n\n_Eräs lautamies_. Mitä meidän on tehtävä?\n\n_Toinen lautamies_. Ei ole meillä vaalinvaraa enää.\n\n_Kupia_. Emmekö siis saa tuomita omantuntomme mukaan?!\n\n_Liukku_. Vaan pakoitetaan?!\n\n_Remes_. Väkivallalla?!\n\n_Horn_. Teidän on paras taipua.\n\n_Fincke_. Tiesinhän sen. Lautakunta ei tahdo häpäistä itseään ja\nasettua kapinoitsijain rinnalle kuningasta ja valtakuntaa vastaan?\n\n_Horn_. Pidänkö siis asian päätettynä? Lautakunta katsoo, että syytetyt\novat mestattavat?\n\n_Lautamiehet_ (vastaavat epäselvään suostumuksensa). Katsomme. — Niin.\n— Täytyy. — — Teidän tahtonne. — —\n\n_Horn_. Syytetyt tuotakoot sisään!\n\n_Fincke_ (sysää oven auki.) Nyrhi ja Multiainen tuotakoot sisään!\n\n    (Nyrhi ja Multiainen tuodaan.)\n    (Pertti Yrjänänpoika Rännäri ja Arpiainen seuraavat.)\n\n_Horn_. Oikeus on ottanut Maunu Nyrhin ja Inko Multiaisen asian\nlopullisesti harkittavakseen ja katsoo, että he kapinoitsijoina ovat\nmestattavat.\n\n_Fincke_. Ja tämä tuomio pannaan täytäntöön viipymättä.\n\n    (Multiaisen pää painuu rinnalle.)\n\n_Nyrhi_ (kohottaen päänsä). Ja te, te omat miehet tämän tuomion\nlangetitte!!\n\n_Lautakunta_ (istuu pää kumarassa, kuin tuomittuna kuolemaan,\npaikallaan).\n\n_Fincke_. Viekää tuomitut pois! (Ovi avataan.)\n\n_Arpiainen_ (ovella). Ette saa! Ette saa tunkeutua...!\n\n_Riitta_ (pyrkien sisälle). Päästäkää! Minun pitää päästä. Minä\ntahdon... (Sisällä.) Maunu! Inko! Vapaat olette?! — —\n\n_Nyrhi_. Kuolemaan, Riitta! Niin!\n\n    (Viedään pois Multiaisen kanssa.)\n\n_Riitta_ (lautakunnalle). Raukat! — — Kirotut! — Ah! — (Vaipuu\ntunnotonna maahan oven suuhun.)\n\n_Fincke_ (lautakunnalle). Teidän uppiniskaisuutenne annetaan teille\ntällä kertaa anteeksi. Viime hetkellä pelastitte omatkin päänne.\n(Poistuu nopeasti,astuen harppauksella pyörtyneen Riitan yli.)\n\n_Horn_. Ja maanne rauhan. (Menee Rännärin ja Juh. N:pojan seuraamana.)\n\n_Arpiainen_ (nostaa huovien avustamana Riitan ylös.)\n\n_Lautamiehet_ (nousevat paikoiltaan).\n\n_Kupia_ (kolkuttaen nyrkillä poveaan). Vaan emme kunniatamme!\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nViides näytös.\n\n\nSama paikka kuin kolmannessa näytöksessä. Kaksi huovia seisoo, tapparat\nkädessä, kunkin aitan ovea vartioimassa. Rakennusten ympärillä näkyy\nmyös sotilaita liikuskelevan.\n\n_Arpiainen_ (tunnustelee aitan ovien lukkoja). Reilassa ovat.\n(Huoveille.) Ja nyt pojat: pitäkää silmät selällään ja korvat\nhorkallaan! Jos nuo saakelin korpit vain pääsevät pesästään lentoon,\nniin olette tekin päätä lyhemmät, niinkuin heidän kohta olla pitää.\n— Kauan ei teidän kuitenkaan tässä tarvitse vahtia pitää, sillä,\nkuulettehan tuolla pajan takana — tuolla noin: se näkyy tännekin\nkuistin rappusille — siellä, metsän rinteessä valmistetaan näille\npajareille viimeistä vuodetta. Ja valmis sen olla pitää vielä\nennenkuin päivä mailleen menee. Ja sitte: hjt! (huitaisee toisella\nkädellään kaulan kohdalta, niinkuin päätä poikki lyötäisiin), hjt!\npäät kiepsahtavat maahan ja miehet ovat tämän maailman markkinoilta\npoikessa. Huh sentään! Vähän pöyristää minuakin, sillä eipä, perhana\nvie, ole vielä tähän saakka tässä talossa näin verisiä käräjiä käyty.\nMutta täytyypä taas mennä katsomaan, miten se työ siellä edistyy.\n(Rientää portin kautta ulos.)\n\n_1:nen huovi_. Eipä tässä todellakaan pitkiä puheita pidetä.\n\n_2:nen huovi_. Ei. Vastikään tuomio langetettiin ja siinä paikassa\ntäytäntöön pannaan.\n\n_1:nen huovi_. Tarmokas mies se käskynhaltija!\n\n_2:nen huovi_. Kiivas ja säälimätön!\n\n_3:mas huovi_. Hyvin kuninkaan asiaa ajaa.\n\n_4:s huovi_. Tosi kai se kertomus, minkä olen kuullut, hänestä lienee,\nettä hän itse jo kolmenkolmatta vuoden vanhana on vankina istunut\nKööpenhaminassa, missä oli erään miehen surmannut.\n\n_1:nen huovi_. Mikäs siinä?!\n\n_2:nen huovi_. Hyvin luonnollista.\n\n_3:s huovi_. Karaistu sen miehen olla pitää, joka oikein tahtoo\nkuningastaan palvella.\n\n_4:s huovi_. Niinpä niin. Vaan pitää sitä siltä olla rakkautta\nlähimmäistään ja omaa kansaansa kohtaan varsinkin.\n\n_1:nen huovi_. Mikäs akka se tuolta tulla retustaa?\n\n_Portilla vartioiva huovi_ (ulkopuolella). Kah, kah, Minnekä sinä?!\nKelle on asiaa? Ei tänne lasketa. Mene tiehesi!\n\n_Helgan ääni_ (samoin portin ulkopuolella). Minnekäkö? Tänne vain!\nMikäs herra sinä sitte olet? Ha-ha-ha-ha! Taidatpa olla hovinarri? Sen\nolet näköinenkin!\n\n_2:nen huovi_. Hassu taitaa olla? Hyi, minkä muotoinen!\n\n_Helka_ (pääsee pihaan; hiukset hajallaan ja likaisissa ryysyissä).\nArpiaisen luo minä tahdon. Sehän se tässä asuu. Kyllä minä sen tiedän.\nVai ei tämä herra minua tunne? Vanha tuttuhan minä tässä talossa olen.\nKah! Onpas täällä vieraita. Terveeks'! (Ojentaa kättä huoveille, jotka\nhäntä eivät tervehdi.)\n\n_1:nen huovi_ (ärjäisten). Pois! Tiehesi, akka!\n\n_Helka_. Näetsen: ovatpas herrat ylpeiksi käyneet, kun eivät muorille\nenää kättäkään paiskaa. Haha-ha-ha!\n\n_3:s huovi_ (kuiskaten muille). Pitää olla varoillaan. Ei sitä tiedä,\nmikä peijuoni hassun akan haahmossa tänne tunkeutuu.\n\n_4:s huovi_. Parasta kyörätä pois se.\n\n_1:nen huovi_. Tahi kutsua nimismies ottamaan hänet kiinni. (Huutaa\nhuoville, joka vartioi portilla.) Risto! Kutsu nimismies tänne! Ottakaa\nkiinni hänet!\n\n_Helka_. Häh? Minutko kiinni?\n\n_Huovi_ (portilta, tulee ja tarttuu Helgan käsivarteen). Sanoinhan jo:\net saa olla täällä. Mitä sinulla täällä on tekemistä?\n\n_Helka_. Mitäkö? — Ai! Elä purista niin kovasti! — Omaisiani tulin\ntervehtimään. Niin juuri.\n\n_Huovi_. Elä höpise! Mitä omaisia sinulla täällä on? Valehtelet. Ei\nsinulla mitään omaisia täällä ole.\n\n_Helka_. On! Oma poikani täällä on. Ja se on suurempi herra, kuin itse\nKustaa Eerikinpoika, kuningas, näetsen, kuningas, kuningas itse. Etkös\nsinä sitte Inko-kuninkaan äitiä tunne?\n\n_Huovi_. Mitä? Multiaisenko olet...?\n\n_Helka_. No, kah, niin, jopas sen viimeinkin älyät. Totta kai sinäkin\njo sen Helgan Ingon tunnet? Multialan kuninkaan?\n\n_Huovi_. Joka tuolla aitassa vankina istuu? Kyllä tunnen, — hyvinkin.\n\n_Helka_. Vai vankina? Inkoko vankina? Hän, joka itse oli kuninkaan\nvieraana ja sitte pani kuninkaan valheista viralta?! Ha-ha-ha-ha-ha!\nJopa sinä nyt horiset, senkin variksenpelätin. Vai vankina? Kuningas se\nvankina on, se entinen, Kustaa Eerikinpoika, ja Inko on nyt Suomen ja\nLapveden kuningas. Ja sillä on puoli markkaa päivässä palkkaa ja kaksi\nkarpiota kauroja vuorokaudessa. (Huovit nauravat.)\n\n_Huovi_. Sinäpä se nyt siinä horiset! Täytyy käydä Arpiaisen emännälle\nsanomassa, että korjaavat tämän hullun täältä pois. (Aikoo mennä\ntupaan. Samassa tulevat häntä vastaan sieltä Riitta ja Kerttu.)\n\n_Kerttu_ (taluttaa Riittaa). Mennään ulos, kultaseni, mennään. Siellä\ntuvassa on niin tukehduttavan vari. Vaan täällä on vilpoinen. Täällä\nselviää pääsi. (Laskee hänet istumaan portaitten alimmalle astimelle.)\nKas noin. Istu tässä, niin virkistyt pian.\n\n_Huovi_ (Kertulle). Emäntä! Tässä on muuan mielipuoli, jonka kanssa\nemme tiedä, mitä tehdä.\n\n_Kerttu_. Kuka se on? En minä tunne. Mitä te häntä tänne tuotte?\n\n_Helka_ (rähähtää yht'äkkiä nauruun). Hä-hä-hä-hä-hä! Vai ei se Kerttu\nemäntä enää Helkaa tunne...?\n\n_Riitta_ (hypähtää, kuin salaman iskemänä, paikaltaan ja juoksee\näitinsä luo, huudahtaen). Äiti! Äiti! (Vaipuu polvilleen äitinsä eteen\nja syleilee hänen jalkojaan.)\n\n_Kerttu_. Vai Helka se on? Voi Helka raukkaa! Vietävän paholainen,\nminkälaiseksi se onnettomuus onkaan rikkaan Multialan vanhan emännän\ntehnyt?!\n\n_Helka_. Äiti?! Mikä äiti?! Pois, senkin rutkale! Tytärtä minulla ei\nole mitään.\n\n_Riitta_ (yhä polvillaan maassa). Miksi tulit tänne? Olisit kotona\npysynyt. Ei sinulla ole täällä enää mitään tekemistä.\n\n_Helka_. Vai ei minulla ole? Poikaani tulin tervehtimään. Hänhän\nlaittoi minua hakemaan kymmenhankaisella veneellä. Suuri herra hän,\nnäetsen, nyt on. Käskynhaltijahan ja kuningaskin kumartavat hänelle\nsyvään, syvään, noinikään (kumartaa), ja polvillaankin hänen edessään\nmaassa ryömivät. Ja minä olen, näetsen, kuninkaan äiti. Enkös ole, häh?\nPois! Elä tule likelle!\n\n_Riitta_ (nousten ylös, hellästi.) Elä puhu niin! Tule pois, tule!\nMinun kanssani, äiti! Minä olen Riitta, tyttäresi! Tunnethan minut?\n\n_Helka_. Riitta?! Tyttäreni?! Ei, — ei! Ei minulla ole tytärtä — —\nenää. — — Oli kerran — — ennen, — — mutta se hukkui, — — upposi,\nhyppäsi syvään — — syvään — — mustaan kaivoon... (Nyyhkyttää ensin ja\npuhkeaa sitten hillitsemättömään itkuun.)\n\n_Riitta_ (epätoivoisena). Äiti! Äiti! — Mitä minun on tehtävä?!\n\n_Kerttu_. Viedään pois hänet tupaan. — Helka kulta, tule pois tupaan,\ntule! Mennään. Sinä olet väsynyt. Siellä saat levätä. Tule!\n\n_Riitta_. Niin. Tule, äiti rakas, tule! (Saattavat Helkaa tuvan\nportaille.)\n\n_Helka_ (hoksaa aitan ovia vartioitsevat huovit ja seisattuu\nyht'äkkiä). Mitä nuo tuossa seisovat? Mitä ne vartioitsevat?\nHa-ha-ha-ha-ha! Rottia, rottia! Ne jahtaavat rottia, kuninkaan\njauhorottia! No, tappakaa, tappakaa nyt sitte niin, että paukkuu!\nHa-ha-ha-ha-ha! (Menee Kertun saattamana sisään.)\n\n_Riitta_ (palaa nopeasti portailta takaisin ja jää kotvaksi\ntuijottamaan mietteissään aittaan päin).\n\n_1:nen huovi_. Oikeinpa sanoi: rottia ovatkin!\n\n_2:nen huovi_. Vaan eivät ne enää kauan nakertele.\n\n_Riitta_ (itsekseen). He ovat siellä. Siinä heitä vielä vartioidaan.\nMitenkä minä...? Miten voisinkaan vielä? Missä ovat kaikki miehemme? Ei\nketään täällä. Huoveja vain joka taholla.\n\n_Huovi_ (portilla). Tuollapa taitaa nimismies jo tulla.\n\n_3:s huovi_. Lava lienee siis valmis?\n\n_Riitta_. Ei hetkeäkään hukata! (Portilla.) Ketä tuolla tulee? Tännekö\ntulevat? (Lähtee juoksemaan pois.)\n\n_1:nen huovi_. Mikäs kiire sille tuli?\n\n_2:nen huovi_. Mikä lienee johtunut mieleen. Tokkopahan oli viisas\nsekään?!\n\n_3:s huovi_. Mikä siellä on, Risto? Näkyykö mitä?\n\n_Huovi_ (portilla). Kansaa tulla lappaa, minkä ennättää, kaikennäköistä.\n\n_4:s huovi_. Joko tulevat?\n\n_1:nen huovi_. Mestausta katsomaan varmaan?\n\n_2:nen huovi_. Mitäs muuta lystiä täällä enää heillä olisi?!\n\n_Arpiainen_ (palaa kiireesti). Jumalan kiitos! Nyt on kaikki valmista.\nEikä muuta kuin loppusuoritukseen käsiksi. Mutta kylläpäs sieltä\nuteliaita tulee! Vaan missäs harakat joll'ei sian tappajaisissa?! Kai\nse on käskynhaltijakin toimeen valmis. Täytyy käydä ilmoittamassa.\n\n_3:s huovi_. Parasta on. Ei sitä tiedä, mitä noilla moukilla taas voi\nolla mielessä.\n\n_Arpiainen_. Häh? Joko luulet...?\n\n_3:s huovi_. Tänne tuli äsken muuan akka. Hulluko lie vai siksi vain\ntekeytyy. Eipä tiedä, mitä ne hankkii.\n\n_Arpiainen_. Mikä? Mitä sanot? Missä?\n\n_3:s huovi_. Tuolla on tuvassa. Ja toinen, joka taisi olla sen Nyrhin\nvaimo ja sitä akkaa äidikseen nimitti, lähti juuri aika hamppua täältä\npois juoksemaan.\n\n_Arpiainen_. Sekös se juoksi? No, nyt on piru taaskin pellolla. (Alkaa\nkuulua etäistä ääntä ja melua.)\n\n_Huovi_ (portilta). Kuulkaahan, mitä ääntä ne pitävät!\n\n_Arpiainen_ (kuuntelee). Totta saamari! Jo ovat helvetin portit\nselkosen Selällään. (Juoksee kuistin kautta sisään.)\n\n_Huovi_ (portilta). Nyt on oltava varuillamme. Parasta, että annan\nvaroitusmerkin ja miehet kerätään asemilleen. (Antaa varoitusmerkin,\njoka uudistuu vartiomiehestä toiseen, loitoten yhä kauemmas.)\n\n_1:nen huovi_. Ei ole leikki kaukana.\n\n_2:nen huovi_. Sitähän tässä aavistettiin, että vielä jotakin tulla\npitäisi.\n\n_3:s huovi_. Eikä syyttä sotaväkeä tänne näin paljoa kerätty.\n\n_4:s huovi_. Totta totisesti! Kun on kansaa kaikilta maan ääriltä!\n\n(On alkanut vähitellen hämärtää. Täysi kuu kohoaa kalpeana aittojen\ntakaa. Kansan kohina lähenee.)\n\n_Fincke_ (tulee kiireesti rappusille Arpiaisen ja Juh. N:pojan\nseuraamana). Vai tulevat tänne?! No, tulkoot! Minä olen valmis heitä\nvastaan ottamaan. Käskyt ovat siltä varalta jo edeltäpäin tarkkaan\nannetut. — Siis on mestauslava valmis?\n\n_Arpiainen_. On, herra käskynhaltija. Ja pyövelitkin paikoillaan.\n\n_Fincke_. Ja pitkin kujaa seisoo huoveja portilta lavalle asti. Sen\nnäen kyllä.\n\n_Arpiainen_. Vankka vartiosto, herra käskynhaltija.\n\n_Fincke_. Ei hätää mitään. — Ja lavan näen minä täältä hyvin. Kun\nminulle sieltä annetaan merkki, että päät ovat pölkyllä, niin annan\ntäältä vastamerkin ja asia on lopussa. (Melu yhä kasvaa.) Miehet!\nElkää estäkö! Antakaa heidän tulla vain! Kyllä ajallaan osaamme heidät\nkurissa pitää.\n\n_Arpiainen_. Ne ovat ulkolaisia enimmäkseen, herra käskynhaltija.\n\n_Fincke_. Niinpä näkyy puvuistakin. — Tulkaa, tulkaa vain! (Piha alkaa\ntäyttyä kansasta, josta loput jää seisomaan aidan taakse ja kaikkiin\naukkoihin rakennusten väliin.) — Arvaan, että olette kuulleet kuninkaan\nkäskynhaltijan olevan täällä? Olette tulleet minua puhuttelemaan?\n\n_Ääni_ (joukosta). Ja kuulemaan ja näkemään, mitä täällä tehdään.\n\n_Muita ääniä sieltä täältä_. Niin juuri. — Yhtä kansaa ollaan. — Ja\nmaata. — Ja sama asia. — Yhteinen kaikille. — —\n\n_Fincke_. Sen saatte kyllä kohta sekä kuulla että nähdä. Olette\ntulleetkin ihan parhaaseen aikaan. — Mutta sitä ennen tahdon puhua\nteille muutaman sanan. Näen, että olette kovin hyvän neuvon tarpeessa.\nTe olette tyytymättömiä, tekin, siellä kotiseudullanne?\n\n_Ääniä_. Niin ollaan. — Luonnollisesti.\n\n_Fincke_. Te ette tule toimeen? Liika vähän on teillä elääksenne?\n\n_Ääniä_. Eiköpähän. — Se on totta. — Niin onkin.\n\n_Fincke_. Ihmisellä on aina liika vähän. Mutta minäpä hankin teille\nparemman toimeentulon. Tuolla Savon ja Hämeen pohjoisäärillä on\nrikkaita erämaita kosolta. Siirtyköön sinne, kellä ei kotonaan\nole kyllin hyvä olla. Siellä on tilaa ja siellä varaa. On maata\nviljelijälle, on vettä kalamiehelle, on korpea metsästäjälle. Ja se,\njoka sinne muuttaa, saa verovapauden kolmeksi vuodeksi ja suojelusta\nvenäläisiä vastaan. Miettikääpä tätä, miehet! Siinä on teille aihetta\naprikoida. Toivon, etten ole teille turhaan puhunut. (Mutinaa kansan\njoukossa.)\n\nKuulkaa vielä! Ell'ei se teitä rauhoita, niin olkoon menneeksi! Saatte\nnähdä sen, mitä sanoitte tulleenne näkemään. Saatte nähdä, mitä siitä\nseuraa, jos teette niin, kuin ei ole tehtävä. — Nimismies! Huovit!\nKapinoitsijat vietäköön kärsimään heille tuomittua rangaistusta! (Aitan\novet avataan. Nyrhi ja Multiainen tuodaan esille.) Kansa, tehkää tilaa!\nTie auki!\n\n_Ääniä_ (aidan takaa). Vangit irti! Laskekaa vangit! Ei saa viedä\nmestattaviksi! Se oli laiton tuomio. (Lapveteläisiä syöksyy pihaan,\ntunkee tieltään ulkolaisia ja koettaa päästä Nyrhiin ja Multiaiseen\nkäsiksi.)\n\n_Liukku_. Käykää päälle miehet!\n\n_Fincke_. Huovit! Ottakaa kiinni! Estäkää! Ajakaa pois! (Huovit estävät\nja tunkevat kansaa pois pihasta.)\n\n    (Huutoa ja hälinää.)\n\n_Remes_. Vapaaksi miehemme!\n\n_Fincke_. Viekää vangit heti lavalle!\n\n_Kupia_. Pelastakaamme kunniamme.\n\n_Fincke_. Johtajat kiinni! — Vangit pois!\n\n_Riitta_ (aidan takana). Maunu! Inko! Vapaiksi! Vapaiksi!\n\n_Nyrhi_. Se oli Riitan ääni!\n\n_Multiainen_. Siskoni armas!\n\n    (Piha tyhjenee vähin erin, Nyrhi ja Multiainen\n    viedään, huovien keskellä, mestauslavalle.)\n\n_Fincke_. Nyt, heti mestaus täytäntöön!\n\n_Nyrhin ääni_. Hyvästi, Riitta! Jumala palkitkoon sinua! Joskus vielä\nsittenkin suomalaiset sortajansa voittavat. Ell'ei ennen niin satojen\nvuosien perästä. (Melu loittonee.)\n\n_Fincke_ (tähystelee portailta mestauslavalle päin).\n\n_Horn_ (ilmestyy hänen viereensä). Kas niin! Kaikki hyvin?!\n\n_Fincke_. Tuolla! Jo pääsivät perille. — —\n\n_Horn_. Toinen vielä vastarintaa tekee. —\n\n_Fincke_. Se on Nyrhi. Noin.\n\n_Horn_. Jo saivat maahan.\n\n_Fincke_. Jo ovat pitkällään — — ja päät pölkyllä. (Kuuluu torven\ntoitotuksia. Fincke nostaa kätensä ja huiskauttaa sen alas. Taas\nräikeitä torventoitauksia.) Se on siis tehty nyt! (Istuutuu kuistin\npenkille. Kaikki on kotvan aikaa hiljaa. Sitte alkaa kuulua äänekästä\npuhelua.)\n\n_Horn_. Ken siellä tuodaan?\n\n    (Huovit tuovat Fincken eteen Liukun, Remeksen ja Kupian.)\n\n_Eräs huovi_. Tässä. Nämä saimme kiinni, herra käskynhaltija.\n\n_Horn_. Lautamiehiämme!\n\n_Fincke_. Tekin! Te, jotka kuninkaan puheilla myöskin olette olleet!\nKaikki ansaitsisitte te saman tuomion, kuin minkä Nyrhi ja Multiainen\nsaivat, — saman kuoleman tuolla. Niin. Sillä siellä ovat heidän päänsä\njo maassa. Menkää katsomaan! (Miehet peittävät huoaten kasvonsa\nkäsiinsä.) Myöhäistä on heitä nyt enää kenenkään koettaa vapauttaa.\nVaroittavaksi esimerkiksi kaikille, ettei enää mitään rauhattomuuksia\ntäällä eikä muuallakaan maassa tapahtuisi, ovat heidän päänsä\npudonneet. Ja koska toivon nyt, ettei kukaan tästä lähin enää täällä\nheidän polkuansa kulkemaan käy, niin vapautan minä teidät. — Päästäkää\nirti heidät, huovit! — —\n\n_Juh. N:poika_ (joka myöskin on temmellyksessä ollut mukana ja kansaa\ntakaa ajamassa, palaa portin kautta). Herra käskynhaltija! Sitä naista,\njoka täällä kansan joukossa nähtiin yllyttäjänä, ei saatu kiinni. Häntä\nkyllä takaa ajettiin, mutta hän hyppäsi kaivoon ja hukkui.\n\n_Liukku, Remes ja Kupia_. Riittakin — kuollut!!\n\n_Juh. N:poika_. Arvasimme oikein. Se oli Nyrhin vaimo.\n\n    (Taivaalla näkyy tulipalon heijastusta.)\n\n_Helka_ (joka yleisen metelin aikana on pujahtanut ulos tuvasta,\nilmestyy tuvan katolle.) Ha-ha-ha-haaa! (Osoittaa perälle.) Katsokaa!!\n\n_Fincke_. Kuka se on?\n\n_Arpiainen_ (joka samassa tulee portista). Helka! — — Multialan\nmielipuoli, vanha emäntä!\n\n_Helka_. Katsokaa, katsokaa tuonne nyt!\n\n_Fincke_. Mikä heijastus tuolla taivaalla?\n\n_Arpiainen_. Se on tulipalon loimu.\n\n_Helka_. Poroksipa palaa nyt Multiaisen tyhjä talo. Ha-ha-ha-ha-ha!\n\n_Horn_. Hän sen on sytyttänyt varmaan.\n\n_Fincke_. Ottakaa alas hänet katolta.\n\n    (Arpiainen lähtee nousemaan tikapuille, mutta\n    samassa Helka putoaa katolta rakennuksen taakse.)\n\n_Helka_. Ha-ha-ha — — (nauru keskeytyy).\n\n_Fincke_. Putosiko?\n\n_Horn_. Vai lienee heittäytynyt.\n\n_Fincke_. Kuoliko hänkin?\n\n_Arpiainen_ (joka on juossut katsomaan, palaa). Hengetön on.\n\n_Horn_. Surkea oli sen suvun surma!\n\n_Fincke_. Tyhjiksi jäivät heidän tilansa sittenkin. Ja rälssitiloiksi\nmuuttuvat nyt. — Voinemme siis jo kirjoittaa kuninkaalle, että Lapveden\nmeteli on onnellisesti päättynyt.\n\n    Esirippu.\n\n\n\n"]