[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fTPltTSAL1whCeG6g6sUpyWNTiWHN7hejs9AQu56IAbE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},3175,"Korkea oikeus istuu","Wuori, Martti",1858,1934,"3175-wuori-martti-korkea-oikeus-istuu","3175__Wuori_Martti__Korkea_oikeus_istuu","Yksinäytöksinen ilveily","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1898,null,4450,25550,false,74096,[24,25],"Comedy plays","Finnish drama -- 19th century",[27,28],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Korkea oikeus istuu: Yksinäytöksinen ilveily\" by Martti Wuori is a one-act play written during the late 19th century. The book presents a courtroom drama that focuses on a petty theft case involving a stolen pig, with themes of social dynamics and the absurdities of rural life. The play employs a mix of humor and critique of legal proceedings, illustrating the interactions among characters in a rural community.  The storyline revolves around the protagonist, Jeremias Pönttönen, who accuses Samuli Huilu of stealing his pig. The courtroom drama unfolds with a barrage of humorous testimonies from various witnesses, including Jeremias's wife, Serahviina, who adds to the chaos with her own grievances against her husband. Throughout the trial, it becomes clear that personal conflicts and misunderstandings overshadow the actual legal matter at hand. The comedic elements shine through the characters' interactions, their colorful personalities, and the ridiculousness of the accusations, ultimately leading to a resolution that showcases the absurdity of the entire situation and the challenges of genuine justice in a small community. (This is an automatically generated summary.)",[],281,"Yksinäytöksinen ilveily sijoittuu maaseudun lakitupaan, jossa nuori ja suomea kankeasti puhuva tuomari yrittää luotsata oikeudenkäyntiä. Jeremias Pönttösen ja Samuli Huilun välinen kiista saa koomisia piirteitä värikkäiden todistajien ja lautamiesten keskellä.","Martti Wuoren 'Korkea oikeus istuu' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3175. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KORKEA OIKEUS ISTUU\n\nYksinäytöksinen ilveily\n\n\nKirj.\n\nMARTTI WUORI\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1898.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nTUOMARI,\nJULKUNEN,  |\nKATTILA,   |\nASIKAINEN, |  Lautamiehiä.\nPAUKKU,    |\nLÖTJÖNEN,  |\nPERSKA,    |\nTOLVANEN.  |\nMÄNDYLIN, siltavouti.\nJEREMIAS PÖNTTÖNEN.\nSERAHVIINA, hänen vaimonsa.\nSAMULI HUILU.\nAAPO ROPPONEN,  |  Vieraitamiehiä.\nKAISA RIPULI.   |\n\n[Lautamiehiä saa olla vain viisikin, vaan ei vähemmän.]\n\n\n\n\nLakitupa maalla. Vasemmalla (näyttämöltä katsoen) kaksi ikkunaa,\njoiden välissä piironki ja piirongilla peili. Perällä, keskellä,\novi sisähuoneesen, vasemmassa nurkassa pitkin peräseinää punainen\nkansiniekka sänkysohva ja oikeassa nurkassa uuni, jonka suu on\nkorkealle ylöspäin mustunut. Oikealla eteisen ovi, ja sen ja näyttämön\netualan välisellä seinällä kello. Keskellä suojaa pöytä, jonka molemmat\npuoliskot ovat ylös nostetut; pöydällä oikealle raamattu, — vasemmalle\ntoisella kulmalla lakikirjoja ja keskellä paperia, kirjoitusneuvot ja\nsoitinkello. Viimeksi mainitulla puolella pöytää on tuomarin istuinsija\n— talonpoikainen, nariseva kiikkutuoli. Pöydän ääressä, katsojain\npuolella, on tyhjä rottinkituoli, jonka istuin on puhki. Seinillä\nvanhoja kuvia.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Tuomari, lautamiehet ja siltavouti.\n\nLautamiehiä (istuu sohvassa, hyvin ahtaasti, niin monta kuin sopii,\nmuut tuoleilla pitkin peräseinää).\n\nSiltavouti (vanhanpuoleinen, pitkä ja laiha, puolikuuro mies, jonka\ntoinen silmä on sokea ja kiiltävä kuin tinanappi, seisoo eteisen oven\nsuussa).\n\nTUOMARI (nuori hovioikeuden auskultantti, joka puhuu huonosti suomea,\nruotsinvoittoisesti, istuu kiikkutuolissa, haukottaa, pyyhkäisee\nkädellä kasvojensa yli ja katsahtaa pöydällä edessään olevaan\nasialuetteloon).\n\nJeremias Joonaanpoika Pönttönen, Humalamäen kyleste, vastaan Samuli\nHuilua, samasta kyleste — edesvastauksesta. — Mändylin kallar in!\n\nSILTAVOUTI (toinen käsi korvan takana). Ku... ku... kuinka se oli,\nherassyötinki? Vörlåt!\n\nTUOMARI (kovaan). Jeremias Pönttönen och Samuli Huilu.\n\nSILTAVOUTI. Ja-ha, ja-ha. (Aukaisee eteisen oven ja huutaa ulos,\nseisoen kynnyksellä hajareisin): Humalamäen Jeremias!... Ja Samuli\nHuilu!... (viittaa kädellään) Jeremias!... Samuli!!... Joutuun\nsisään!!!\n\nJeremias ja Samuli (tulevat kumartaen sisään ja jäävät ihan oven suuhun\nseisomaan).\n\n(Serahviina näkyy näiden muassa myöskin tahtovan tunkeutua sisään,\nmutta Siltavouti sysää hänet takaisin, sanoen: \"ei saa tupata\"\nja vetää oven kiinni.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Edelliset, Jeremias ja Samuli.\n\nPERSKA (joka istuu tuolilla likimpänä uunia, viittaa Jeremiakselle\nja Samulille kädellään ja sanoo kuiskaten). Lähemmäks'!... Astukaa\nlähemmäks'!\n\nSILTAVOUTI (painaa heitä takaa eteenpäin). Lähemmäks' menkää!\nKuulettehan sen.\n\nJeremias ja Samuli (astuvat lähemmäksi pöytää, vaan asettuvat ison\nmatkan päähän toisistaan).\n\nTUOMARI (kynä kädessä, osottaa Jeremiasta kohti).\nSine on Samuli Huilu?\n\nJEREMIAS (käheä-ääninen). Enkä, herra korkea laki ja oikeus; min' oon\nJeremias Pönttönen.\n\nSAMULI. Kyllä se min' oon Samuli.\n\nTUOMARI. Mike sinun ises' nimi on?\n\nSAMULI. Ananias se oli! Samuli Ananiaksenpoika min' oon.\n\nTUOMARI (merkitsee sen paperille, luo katseen Jeremiakseen). No, mite\non kanne?\n\nJEREMIAS. Jaa, ettäkö mikä minun kanteeni on!...\n\nTUOMARI. Niin, niin. No?\n\nJEREMIAS. Niin, niin, tuota, nähkääs, korkea laki ja oikeus, se oli nyt\nsillä viisiä, että tuossa vähää ennen Tuomaan markkinoita se Serahviina\nsanoi minulle, että \"kuulehan, Jeremias, nousevalla viikollahan ne\ntiistaina on ne Tuomaan markkinat\". Niin minä siihen sanoin, että \"ka\nmuistanhan minä ne itsekin ilman sinunkin sanomattasi\". Se on, nähkääs,\nniin pahansisuinen, se eukko, että se tahtoi minua vaan kiusallaan\närsyttää, että minä muka taaskin juomaan lähden ja markkinoilta\nhumalapäissäni kotiin palaan, vaikk'ei se kova onni sattunut, kuin\nkerran, viime syysmarkkinoilla se sattui, että mulla oli vähä niinkuin\nohran jyvä toisella silmällä...\n\nTUOMARI. Mite se tehen kuulu? Puhu lyhyest' asiast'!\n\nJEREMIAS. Ka, lyhyestihän minä... Tuota, niin... sitähän minä...\nNiin. Se Serahviinahan se sitte sanoi, että pitäisihän siellä aitassa\njo olla parisenkymmentä naulaa voita. Sehän se voi pitäisi saada\nmarkkinoilla myödyksi, sanoo, ja ne kaksi palvattua lampaan reittä —\nniissä jo taitaa matojakin ryömiskellä, sanoo — ja multa, sanoo, alkaa\njo kahvikin loppua, niin pitäisihän sitä saada kahvirahoja. Ja ehkä ne\nkanatkin siksi jo ehtivät pari tivua munia...\n\nTUOMARI. Mite sine nyt haasta? Mite Samuli Huilull' on sinun munat\nkanss' tekemist'?\n\nJEREMIAS. Justiinsahan minä tahdoin siitä porsaastakin haastaa. Eikös\nse herra korkea laki ja oikeus malta pikkuruisen vuottaa, että minä\nsiihen pääsen?\n\nJULKUNEN (joka istuu ylinnä sohvassa, osottaa Jeremiakselle uhkaavasti\nsormeaan). So, so, so!!!\n\nTUOMARI. Mutta haasta pika sitte!\n\nJEREMIAS. Pianhan minä... Niin sitte se Serahviina sanoi, että \"mitäs\njos sinä veisit sen porsaankin markkinoille ja möisit; mitäs me sillä\ntehdään?\" — \"Mitäkö tehdään?\" minä sanoin; \"annahan tuon olla vaikka\nratoks' e'es, kun ei meillä lapsiakaan ole\", minä sanoin...\n\nPERSKA (nykii Jeremiasta takaa takista). Lyhyesti! Lyhyesti kerro!\n\nJEREMIAS (puolikovaan). Ka, enhän minä lyhyemmin osaa... (Kovaan.)\nSe oli nähkääs, meillä ensin pienempänä tuvassa, vaan sitte minä sen\nmuutin porstuaan, jossa sillä oli kaukalonsa vintin rappusien alla. —\n\nTUOMARI. No, no, no! No, minne sine nyt mene taas?!\n\nJEREMIAS. Sitähän minä vaan tahdoin sanoa, että siitähän se Serahviina\nriitelemään rupesi! \"Mokomakin elukka\", se sanoi, — \"vai ratoksi?\nVastusta siitä vaan on eikä hyötyä mitään.\" — \"No, jokos senkin\nruokkiminen sulle liikaa on, ett'et sitäkään kehtaa\", minä sanoin...\n\nTUOMARI. Ole vait' ja vasta mulle lyhyest': miste sine syytte Samuli\nHuilu?\n\nJEREMIAS. Mistäkö syytän? Sitähän minä... tuota... korkea laki\nja oikeus, tässä juurta jaksain niinkuin selittää tahdoin. Siitä\nmarkkinareisustahan minä aloin, kun se varkaus siihen aikaan tapahtui.\n\nTUOMARI. Sine siis syytte Samuli Huilu varkaust'?\n\nJEREMIAS. Varkaudesta, varkaudesta? Mistäs sitte?\n\nSAMULI (naurahtaen). Kyllä se ei ole totta. Se valehtelee, tuo\nJeremias. Elkää sitä uskoko!\n\nJULKUNEN (sormellaan osottaen). So, so, so!!\n\nJEREMIAS. Vai ei oo totta? Vai valehtelen?!\n\nTUOMARI. Ette saatte huuda? Kantaja haasta ensin!\n\nJEREMIAS. Haastan, haastan kernaastikin, kunhan vaan suun vuoroa\nsaan. Niin, nähkääs, tuota... Minnekäs se jäikään? Kun se tuo Samuli\nsekoitti koko asian...\n\nTUOMARI. Mite hen sulta sitte varasti?\n\nJEREMIAS. Mitäkö varasti? Sen porsaanhan se varasti, sillä minä en sitä\nkiusallanikaan markkinoille vienyt, vaikka se Serahviina sitä kyllä\nitkienkin penäsi.\n\nSAMULI (rehennellen). Mutta onkos sulia mitä vieraitamiehiä, jotka ovat\nsen nähneet?\n\nTUOMARI. Ole vait'!\n\nJEREMIAS. Ka, mitenkäs ilman. On kylläkin vieraitamiehiä. Tietäähän\nsen koko kyläkin. Ja itsehän minä, omin silmin, hänet varastamasta\ntapasin...\n\nTUOMARI. Sinehen justiin sanoit, ette olit markkinareisull' ja nyt\nsanot, ette sen itse neit? Kuinkas se ole?\n\nJEREMIAS. Enkä minä... Sitähän minä, että minä vasta käkesin\nmarkkinoille lähtemään. Voin ja lampaan reidet se oli Serahviina\nvöljyyn pannut, vaan matkalla kaupunkiin, kun Osikon mäkeä nousin, niin\nmuistui mieleeni, että tokkohan se Serahviina munat panikaan mukaan.\nSeisautin ruunan keskellä vastamäkeä, käänsin heinät ylösalasin — ei\nmunia missään.\n\nTUOMARI. Et saat poikkia asiast'! Pite pysye asiass'!\n\nJEREMIAS. Asiassahan minä... Eiköhän ne kanat olekaan munineet,\najattelin, vai jokohan se eukko pakana kiusallaan sekin...\n\nJULKUNEN (varottaen sormellaan). So, so!!\n\nTUOMARI. Kunnioitust' oikeuden edess'! Muista se! Muuten mine sine\nsakotan. —\n\nJEREMIAS. Ka... ka... kaikella kunnioituksellahan minä. —\n\nTUOMARI. No, mite sitte?\n\nJEREMIAS. Mitäkö sitte? Otin ja pyöräytin ruunan takaisin. Kiusallaan\nse sen on tehnyt, tuumin, sen se on näköinenkin, se eukko. Sitte sanoo\nminun munarahat juoneeni ja jättäneeni tahallani kahvit ostamatta...\n\nTUOMARI. No? Minne sine nyt mene?...\n\nJEREMIAS (ikäänkuin kysymykseen vastaten). Kotiin menin. Ruuna kun näki,\nettä kotiinpäin mennään, niin huiskautti häntäänsä noinikään ja lähti\njuoksemaan aika hujakkata...\n\nTUOMARI. No, no, no! Ja sitte tulit kotona?\n\nJEREMIAS. Kotiin tulin. Ja silloin oli jo myöhä ilta — minkä lie ollut\ntuossa yhdeksän kymmenen tienoissa — sillä melkein puolet matkaa\nolin jo kaupunkiin ajanut. Ja kun kujan suuhun ennätin, niin siihen\nensikseen kuulin porsaan vinkuvan. Mitähän se nyt uikuttaa? arvelin.\nJokohan se Serahviina taaskin on kylään ehättänyt ja on jättänyt\nelukkaraukan ruokkimatta, arvelin. — Se on semmoinen, ett'ei se ota\noikein kotona pysyäkseen; aina sill' on milloin mihinkin muka asiata...\n\nPERSKA (nykien Jeremiasta takaa takista; puolikovaan). Elä sekoita\nmuuta joukkoon.\n\nTUOMARI. No? Ja silloinko sine näit, ette Samuli Huilu se porsas\nvarasti?\n\nJEREMIAS. Ka, niin, niin. Minä kun liiterin luo ajoin, niin näin, että\ntuvan porstuasta kämpii mies, jolla on säkki selässä ja porsas säkissä\nvinkuu. Ja hän kun minut äkkäsi, niin lähti juoksemaan, minkä jaloista\npääsi.\n\nTUOMARI. Ja sine tiede varma, ette se oli Samuli Huilu, se varas?\n\nJEREMIAS. Ka, tiedän varmaan. Ja tietäähän sen Kaisa ja Aapokin. Nehän\nne oli nähneet Samulin samaan aikaan meidän talosta säkki selässä\npainavan. — Niillä on Kaisalla ja Aapolla niinkuin naimatuumat\nmielessä ja Aapo oli justiinsa sinä iltana käynyt yöjalassa Kaisan\nluona.\n\nTUOMARI (Samulille). No, mites Sine tehen sanot?\n(Merkitsee kanteen paperille.)\n\nJEREMIAS. Mitäs se voi sanoa? Ei mitään.\n\nTUOMARI. Mine kysyn Samuli Huilu.\n\nSamuli. Jaa, minäkö?\n\nTUOMARI. Niin sine.\n\nSAMULI. Enhän minä, herra herassyötinki, ole koskaan mitään varastanut\nenkä toisen omaa tarvitsekaan. Se tuo Jeremias vaan suotta aikojaan\nrettelöipi. Tunteehan sen jokainen, että se semmoinen riitaisa on.\nLautakuntakin sen voi todistaa. Eikähän se oman vaimonsakaan kanssa\ntoimeen tule...\n\nJEREMIAS. Nyt se tahtoo taaskin vaan selvän asian sotkea...\n\nTUOMARI. Suu kiinn'! Nyt on Samulin vuoro haasta. — (Samulille). No?\nMutta sine ole kuitenkin sine ilta Pönttösen taloss', vai?\n\nSAMULI. Kyllä, poikkesinhan minä sinne, sitä en kiellä. Minun täytyi\nsinä iltana käydä vähän kirkonkylässä ja kun minä kuljin siitä pihan\nläpi — se tie kun oikaisee pari Venäjän virstaa valtamaantiestä — niin\nse Serahviina koputti minulle tuvan ikkunaan ja pyysi tulemaan sisään\njuomaan kupin kahvia. Me ollaan sen Serahviinan kanssa vanhoja tuttuja.\nJuotiin kahvit, tarinoitiin vähän ja sitte läksin minä pois.\n\nTUOMARI. No, mike aika sine leksit pois sielte?\n\nSAMULI. En minä sitä aikaa niin jämtilleen tiedä, kun ei heillä kelloa\nole. Oli se jo ollut pitkän aikaa pimeä, kun minä pihalle tulin.\n\nTUOMARI. Tunnustatko sine, ette sine se porsas varasti?\n\nSAMULI.. Enkä oo sitä varastanut, se on totinen tosi.\n\nTUOMARI (Jeremiakselle). Sinun vaimo oli kotona sine ilta. Oliko hen\nmakka tai valvo, kun sine tulit kotona?\n\nJEREMIAS. Makuullahan se oli. Kuin pölkky makasi, kun minä tupaan\ntulin, — ei sano mitään kuulleensa. Enkä minä tiedä, mikä sille sinä\nyönä tuli, mutta silloin se kuorsasikin kuin sika, vaikk'en oo sen\nkuullut koskaan ennen kuorsaavan.\n\nJULKUNEN (varottaa taas sormellaan).\n\nTUOMARI. No, no, no, no! — Mutta onkos sulla sitte mite vierasmiehiä,\njotka sen on nehnyt?\n\nJEREMIAS. Onhan ne. Sanoinhan minä jo. Täällähän ne on Aapo ja Kaisa\nkäräjäpaikalla.\n\nTUOMARI. Kuka ne on? Nimet?\n\nJEREMIAS. Sehän se on Helanterin renki Aapo Ropponen ja naapuri\nIssakaisen piika Kaisa, — Ripuli se on sukujaan.\n\nTUOMARI (merkitsee sen paperille). Mändylin kallar in vittnen,\ndrengen Aapo Ropponen och tjenstepigan Kaisa Ripuli!\n\nSILTAVOUTI (joka koko ajan on tarkkaan kuunnellut, toinen käsi korvan\ntakana, säpsähtää, ikäänkuin heräten). Aa... Aa... Aapo Roppo...\nja... ja... ja...?\n\nTUOMARI. Aapo Ropponen och Kaisa Ripuli.\n\nSILTAVOUTI. Jaha. Jaha! (Menee eteiseen.)\n\nTUOMARI (Jeremiakselle). Miks'ei sine otta se varas kiinne, kun sine\nitse sen neit porstuast' tulema ja kuule porsas vinkuma?\n\nJEREMIAS. Enhän minä, korkea laki ja oikeus, sitä niin pian kerinnyt,\nkun se oli se ruuna ensin valjaista riisuttava. Ja kuka sitä niin pian\nhoksasi? Minä luulin ensin, että porstuassa kai se porsas vinkuu, kun\nsieltä kopinatakin kuului.\n\nTUOMARI. Ja eike sine pereste sitte keynyt site Samuli Huilun luona\nhakema?\n\nJEREMIAS. Ka, kävinhän minä. Mutta enhän minä nähnyt Samulia enkä\nporsasta. Sen oli mökin ovi lukossa, se kun ihan yksikseen asuu. Ja\nporsaan se oli varmaan myönyt, tai ehkä oli parastaikaa myömässä...\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Edelliset, Aapo ja Kaisa.\n\nAapo ja Kaisa (tulevat siltavoudin saattamina, kumartaen ja niiaten).\n\nKAISA (virnaileva ja liukaskielinen). Päivää, herra herassyötinki!\nPäivää, lautamiehet! (Laittaa huiviaan mielistellen.)\n\nTUOMARI. Ropponen! Mike on sinun ises' nimi?\n\nAAPO. Taavetinpoika minä olen.\n\nTUOMARI (merkitsee paperille). Ja sinun ises', Kaisa Ripuli?\n\nKAISA. Jaa, juu. Tuota, en minä sitä niin vissiin tiedä. Se kuuluu\nolleen sillä lailla, että minun pappani oli kuollut minun ihan\npikkaraisena ollessa, ja kohta perästäpäin kuoli sitte minun\nmammanikin, ja kun ei minun pappani nimeä muistanut kukaan muu, kuin\nminun mammani, ja minun mammani oli Eeva nimeltään, niin ne sanovat\nminua vaan Eevan tyttäreksi. Ja niin se on sitte kirkonkin kirjoihin\njäänyt, herra herassyötinki.\n\nTUOMARI (merkitsee paperille; kysyy asianosaisilta). Onkos mite esteite\ntodistajia vastaan.\n\nJEREMIAS JA SAMULI. Ei! — Ei ole.\n\nTUOMARI (kysyy lautamiehiltä). Onkos ne hyvemaineisia?\n\nLAUTAMIEHET. Onhan ne. — Hyvämaineisiahan ne on.\n\nTUOMARI. Tulkaa valall' sitte! (Aukaisee raamatun.)\n\nSAMULI. En minä valaa vaadi, herra herassyötinki. Uskoohan sen\nilmankin, jos ne mitä todistaa voivat.\n\nTUOMARI. Mites kantaja sano?\n\nJEREMIAS. No, tuota, kyllähän minä... Ka, jos ei tarvita, niin olkoon\nsitte minunkin puoleltani.\n\nTUOMARI. Kaisa Ripuli astu ulos!\n\nKAISA. Jaa, juu, mutta enkös minä sitte saakaan mitään haastella, vai?\n\nTUOMARI. Pereste. Astu ulos nyt!\n\nKAISA (niiaten). Jaa, juu. Kiitoksia! Kyllä minä. (Ulos oikealle.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Edelliset, paitsi Kaisaa.\n\nTUOMARI (Aapolle). Mite sine tiede...?\n\nAAPO. No, en minä muuta tiedä, kuin mitä itse olen nähnyt, että kun\nminä silloin Tuomaan markkinoiden aattoiltana satuin käymään vähän\nIssakaisella ja kun minä illemmalla kotiin palasin, niin minä näin\nSamulin tulevan Pönttösen talosta päin. Minä juuri laskeuduin sille\nkohdalle, jossa Issakaiselle menevä tie yhtyy Pönttöselle vievään\ntiehen, kun Samuli astua kyyrötti sieltä päin, ja säkki sill' oli\nselässä, sen minä kyllä hämärässä erotin.\n\nTUOMARI (merkitsee paperille). Tiedetkö sine, mite henell' oli sekiss'?\nTai kuulitko sine porsas vinkua?\n\nAAPO. Eihän sitä kukaan olisi voinut nähdä, mitä siinä säkissä oli.\nVaan kyllä minusta näytti ihan kuin olisi jokin niinkuin vinkunutkin\nhänen ohi kulkiessaan, vaikka kuuleehan sitä yöllä jos mitäkin ääniä.\nEttä sillä oli porsas säkissä, siitä en mene kahta sormea Raamatun\npäälle panemaan, vaan kyllä siitä, että se oli Samuli ja että sillä oli\nsäkki selässä.\n\nJEREMIAS. Ka, näkeehän sen jo tästäkin selvään, että se Samuli...\n\nTUOMARI. Suu kiinne sine! (Aapolle.) No, mite sine vielä tiede?\n\nAAPO. Muuta en tiedä mitikään, herra herassyötinki.\n\nTUOMARI. Astu ulos sitte! (Siltavoudille.) Mändylin kallar in\nKaisa Ripuli!\n\nSILTAVOUTI. Ri... Ripuli? Ja-ha. (Menee eteiseen.)\n\nAAPO. Tuota, kyllä min' oisin kuitenkin nöyrimmästi pyytänyt vähän\njalkavaivoja, kun tänne käräjäpaikkaan on niin pitkä matka ja kengät\nkuluu ja työaikakin hukkaan menee...\n\nTUOMARI (merkitsee paperille). Hyve, hyve! Astu ulos!\n\nAAPO (menee vitkalleen).\n\nKAISA (tulee siltavoutiin seuraamana).\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Edelliset (paitsi Aapoa) ja Kaisa.\n\nTUOMARI. No, mite sine tiede teste asiast'?\n\nKAISA. Jaa, juu, kyllähän minä tiedän paljonkin. Minähän palvelen\nJeremiaksen naapurilla, niin ainahan sitä silloin tulee paljonkin\nkuulleeksi ja nähneeksi.\n\nTUOMARI. Kerro sitte, mite sine tiede!\n\nKAISA. Jaa, juu, vallan kernaasti. Ja hauskahan sitä on kertoa, kun\nkerrankin saa suunsa puhtaaksi puhua.\n\nPERSKA (nykii Kaisaa takaa helmasta kuiskaten): Haasta asiata\neläkä muuta!\n\nTUOMARI. Niin, haasta asia eleke muu!\n\nKAISA. Jaa, Juu, kyllä minä... (Astuu lähemmäksi ja alkaa hiljaa.)\nNähkääs, herra herrassyötinkin, se on nyt sill'viisiä, että...\n\nTUOMARI. Kovan haasta, ette kaikki kuule!\n\nKAISA (kovemmin). Jaa, juu, ka, ilkiänhän minä sen kovemminkin...\nSe on nyt sitte sill'viisiä — ja sen tietää joka ikinen henki\nIssakaisellakin — että tuo Jeremias elää eukkonsa kanssa ihan kuin\nkissa ja koira, niinkuin pruukataan sanoa.\n\nTUOMARI. Mutta ei se kuulu tehen.\n\nKAISA (keikeästi). Jaa, juu, mut kyllä se kuitenkin vähän niinkuin\nkuuluu, herra herrassyötinki...\n\nJULKUNEN (varottaa sormellaan). So, so, so!\n\nKAISA. ... sillä siinä se on ihan vissisti koko tämän jutun alku ja\njuuri, niinkuin pruukataan sanoa. Se tuo Jeremias, nähkääs, juo kuin\ntratti, niinkuin pruukataan sanoa, juo ja tappelee...\n\nJEREMIAS. Mut s'ei o totta!...\n\nTUOMARI. Pideke sine suus'?!!\n\nKAISA. Onpa hyvinkin totta, herra herrassyötinki. Sen tietää kyllä\nSamuli...\n\nSAMULI (vakuuttavasti). Joo, kyllä!\n\nKAISA. .... kerrankin se oli tadikolla, tuo Jeremias, sivaista\nSerahviinaa päähän ja jos ei oisi silloin Samuli sattunut väliin\ntulemaan, niin siinä se makaisi Serahviina vieläkin tunkiolla. Ja\nsiitä lähtien...\n\nTUOMARI. Nyt sine lavertele taas. Puhu mite sine asiast' tiede!\n\nKAISA. Jaa, juu. Sitähän minä just'ikään tahdoin sanoa, että siitä\nlähtienhän ne sitte, Serahviina ja Samuli, ovat olleet niin hyvissä\nväleissä, niin hyvissä väleissä, että oikein... Muuta en tahdo sanoa;\nymmärtäähän sen jokainen viisas ihminen siitä jo itsestäänkin.\n\nJEREMIAS (mittelee Samulia silmillään koko seuraavan puhelun aikana).\n\nTUOMARI. Tiedetke sine sitte, ette Samuli oli sine Tuomaan markkina\nedellisene ilta kanssa Serahviinan luona?\n\nKAISA. Kuinkas en tietäisi? Ihan vissiin tiedänkin. Sillä sitähän se\nSerahviina varmaan passata koetti, että kun Jeremias markkinoille\nlähtee, niin tulee Samuli häntä sill'aikaa päälle helsaamaan.\n\nSAMULI (itsekseen mutisten). Lorujaan laskee...\n\nTUOMARI (Samulille). Ele mököte sine! — (Kaisalle.) Ele sine haasta,\nmite luule, vaan mite varmaan tiede. Vastaa, neitke sine itse Samuli\nsine ilta Serahviinan luona?\n\nKAISA. Jaa, juu, kyllä. Se oli sill' viisiä, että kun Aapo sinä iltana\nlähti kotiinsa — (ujostellen) meillä on sen Aapon kanssa vähän\nniinkuin naimatuumat ja sen tautta se, hi, hi, hi, hi, kävi sinä iltana\nminuakin niinkuin vähän päälle helsaamassa — niin minä läksin häntä\nvähän matkaa följaamaan. Ja siellä me sitte yhdessä nähtiin Samulin,\nsäkki selässä, tulla kyyröttävän Pönttöseltä päin.\n\nTUOMARI (merkitsee paperille). No, mite sine viele tiede?\n\nKAISA. Jaa, juu. Silloin me Aapon kanssa sanottiin, että vissiin se on\nSerahviina taaskinsa Samulia evästänyt, koska sen nyt on noin pussi\npullollaan, sillä niitähän se kuuluu Samulille muonavaroja ennenkin\nantaneen, Samuli kun on ypöyksinäinen, akaton mies.\n\nSAMULI (mutisten itsekseen). Sen se valehteleekin...\n\nTUOMARI. No, no, no! — Mut kuuliko sine siine sekiss' porsas vinkua?\n\nKAISA. Porsas, porsas se ihan vissiin vinkui, vaikka minä ensin luulin,\nettä se Aapo muuten vaan kujeillaan kuin porsas vingahti Samulista\npilkkaa tehdäkseen...\n\nLÖTJÖNEN. Se näkyy, herra herrassyötinki, Serahviina itse olevan täällä,\nettä jos niinkuin häntä itseään tulisi tarvis kuulustella.\n\nTUOMARI. Jassoo, jassoo. — (Kaisalle.) Astu ulos sitte!\n\nKAISA. Jaa, juu, kiitoksia. Mutta, tuota, kyllä min' oisin kuitenkin\nensin vähän niinkuin jalkavaivoja pyytänyt, jos niinkuin antaa passaisi.\nSillä ei ne markat nyt pahaa tekisi, kun meill'on sen Aapon kanssa\nniinkuin tuumat lyöttäytyä yhteen...\n\nTUOMARI. Hyve, hyve! — Mändylin, kalla in käringen!\n\nSILTAVOUTI (käsi korvan takana). Ku... ku... ku... kuin?\n\nTUOMARI. Pönttönens hustru — Serafina!\n\nSILTAVOUTI. Ja-ha, jaha.\n\nKAISA (on kuitenkin jäänyt sisään, vaikka lautamiehet kuiskaavat\nja tekevät merkkejä hänelle, että hän menisi ulos).\n\nTUOMARI (kiljaisten Kaisalle). Mene ulos, sanon mine! Etke sine kuule?!\n\nKAISA (kovin hätääntyneenä ja niiaten mennessään). Jaa, juu...\nKiitoksia... Minä odotin... minä luulin... että heti maksetaan rahat...\nJaa, juu...\n\n(Pyörähtää aika vauhtia ovelle, jossa tuupahtaa siltavoutia vastaan.)\n\nSERAHVIINA (ulkona; on kuunnellut oven takana ja kurkistanut avaimen\nreiästä, ja kun Kaisa paiskaa oven auki, niin satuttaa se häntä\notsaan). Herra jesta siunatkoon!! Kun oli lyödä pääni puhki...\n\nKAISA (ulkona). Kukas sun käski kurkistamaan avaimen reiästä?!\n\nSILTAVOUTI (ovella). Serafiina Pönttönen!\n\nKAISA (ulkona). Tässä, tässä, tässä se on. (Työntäen Serahviinaa\nsisään.) Mene, mene Samuliasi puolustamaan, muuten sen kunnia tipahtaa;\nkovin on jo täpärällä.\n\nSERAHVIINA (painaen kädellä kuhmua otsallaan, menee sisään). Oikein\nkuhmulle löi.\n\nSILTAVOUTI (vetäen oven kiinni).\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Edelliset (paitsi Kaisaa) ja Serahviina.\n\nSERAHVIINA (katsoo peloisasti ympärilleen ja vääntää sitte koko ajan\nsormiaan, joista vähä väliä ottaa \"sakkoja\").\n\nTUOMARI. Oleko sine temen Jeremias Pönttösen vaimo?\n\nSERAHVIINA (huo'ahtaen). Sehän min'oon, Jumala paratkoon!\n\nTUOMARI. No, mite sine tiede teste varkaust'?\n\nSERAHVIINA.. Enhän minä mitään tiedä, arvoisa herra korkea laki ja\noikeus, ja eikähän sitä kukaan varmaan oo varastanutkaan sitä porsasta...\n\nTUOMARI. Mutta sinun mies tesse syytte, ette se oli Samuli, joka se\nvarasti...\n\nSERAHVIINA. Syyttäähän se mitä syyttää, vaan kuka sen lörpötyksiä\nuskoo. Ehkä liekin vaan karkuun päässyt koko elukka.\n\nJEREMIAS (itsekseen Serahviinaan päin). Senkös pitikin nyt taas\npäästä sopertamaan...!\n\nTUOMARI. Suu kiinni, mine sano! — (Serahvinalle.) Mutta Samuli oli\nsinun luona sine ilta, kuin se porsas tuli pois?\n\nSERAHVIINA. Tuota, niin, taisihan se olla. Niin vainkin, olihan se.\nMutta onhan se Samuli ollut meillä monasti ennenkin eikä meiltä ole\nkoskaan mitään muutakaan kadonnut.\n\nSAMULI. Siitähän sen nyt kuulee...\n\nTUOMARI. Ääneti sinekin!! — (Serahviinalle.) Mutta sinun mies sano,\nette hen neki Samuli sekin kanss' seläss', joss' oli porsas?\n\nSERAHVIINA (ensin rukoilevasta, sitte yltyen yhä kovemmin itkemään).\nVoi, rakas herra herrassyötinki! Elkäät te kuulko, mitä se sanoo!\nJos te tietäisitte, minkälainen se on, tuo Jeremias?! Ei sen kanssa\nyksikään rehellinen ihminen voi toimeen tulla, se kun yht'mittaa\njuo... ja tappeleekin. Kuka sen tietää vielä, milloin se voi minut\ntappaa, kun tässä mokoman herjan kanssa täytyy koko ikänsä yhdessä\nelää. Kirkk'herralle olen siitä kyllä valittanut ja erokirjaakin olen\nanonut, vaan en ole saanut. Olkaa nyt sitte edes te, rakas herra\nherrassyötinki, niin armollinen ja laupias, ja antakaa te mulle ero\ntuosta Jeremiaksesta! Minä en voi, minä en voi, minä en voi sen kanssa\nenää yhtä ainoata päivääkään elää!...\n\nTUOMARI. No, no, no! Se ole toinen asia... Se ei kuulu tehen...\nMinull'ei ole sen kanss' nyt mite tekeme... Tess' on kysymys siite\nvarkaust', siite porsast' ja Samulista.\n\nSERAHVIINA (pyyhkien silmiään). No niin, niinhän se on. Tiedänhän\nminä sen. Mutta minä meinasin, että jos se nyt oisi ollut kuitenkin\nmahdollista samalla tuomita meille erokirjakin, kun te näette\nminkälainen se on tuo Jeremias. Sen Samulikin tuossa kyllä hyvin\ntuntee ja tietää, minkälainen hän on, ja Samuli kun aina on minun\npuoliani pitänyt, niin sen tauttahan se vaan nyt onkin, Jeremias,\nihan syyttömästi Samuli raukan kimppuun käynyt.\n\nJEREMIAS (hampaitten lomitse). Sen tautta?... Syyttömästi?...\nEntäs vieraat miehet?\n\nTUOMARI. Mite sine mutise sielle taas, he?! — (Serahviinalle.) Mutta\nteelle ole vierasmiehie, jotka on nehnyt Samuli tulla sinun luota sekin\nkanss' seless'.\n\nSERAHVIINA. Vai on ne, tuota...? Kaisako ja Aapo?... Vai niin ne\nsanovat?...\n\nJEREMIAS (rehentelekse, ikäänkuin voitto olisi hänen puolellaan).\n\nTUOMARI. Niin, teelle on siite todistettu.\n\nSERAHVIINA (katsahdettuaan Samuliin, joka tekee hänelle merkkejä, että\nniin on laita ja että hän tunnustaisi asian). Niin no, tuota... No,\njos ne kerran ovat sen nähneet ja todistaneet, niin olkoon menneeksi,\n(peloisasti vilkaisten Jeremiakseen.) Saatanhan minä sen sitte tässä\noikeuden edessä sanoa sen asian, kuinka se oikeastaan oli...\n\nTUOMARI. Niin, niin, sinun pide tunnusta kaikki eike sala miteen.\n\nJEREMIAS (alkaa seuraavan puhelun aikana yhä enemmän nolostua) ja\nSAMULI (käy yhä uljaammaksi).\n\nSERAHVIINA (hätäisesti ja vilkkuen vuoroin Jeremiakseen, vuoroin Samuliin).\nTunnustanhan minä... Niin, tuota... Kun minulla alkoi kahvit loppua...\nja rahat loppui... ja Jeremias markkinoille käkesi... niin minä pyysin\nhänen sen porsaan myömään, siitä kun ei muuta ollut, kuin vastusta vaan.\nMutta eihän se räähkä tehnyt sitä, vaikka kuinka penäsin; ilman otti\nja läksi. Ja kun Samuli paraaksi osui meidän kautta kulkemaan — kirkolle\noli justiin menossa — niin minä pyysin hänen, kun kahvit loppui ja\nkiusallanikin — miks' se Jeremias sitte mulle kiusaa teki?! — niin minä\npyysin hänen, kun Lackmanin rouva kuului ristiäisiksi porsasta\ntahtoneen, ottamaan ja viemään Lackmanin rouvalle porsaan kaupaksi ...\nJa niin sen sitte Samuli minun pyynnöstäni otti ja veikin...\n\nTUOMARI (Samulille). No, miks'ei sine site sitte ennen sanonut?\n\nSAMULI. Kun se Serahviina pyysi, ett'en sitä sanoisi...\n\nTUOMARI (Serahviinalle). Mik' sine sen teit?\n\nSERAHVIINA (itkusuin ja peloisasti katsahtaen Jeremiakseen). Johan sen\nkuuli herra korkea laki ja oikeus. Enhän minä tuolta Jeremiakselta\nuskaltanut. Semmoinenhan se on, että ehkä oisi minut tappanutkin,\nJumala sen tietää. Katsokaa, katsokaa, kuinka julmasti se nytkin minuun\nmulkoilee. — Vaan täytyihän se minun nyt tunnustaa, ett'ei Samulia\nolisi syyttömästi vankeuteen pantu eikähän se Jeremias nyt ainakaan\ntässä oikeuden edessä uskalla mulle mitään tehdä...\n\nJEREMIAS (vihoissaan huutaen). Mutta se ei oo totta. Se valehtelee\nkaikki, tuo Paapelin lohikäärme. Kaikki se turmelee juonillaan...\n\nTUOMARI. Hiljaa, mine sanon! Ulos! Mene ulos! Mändylin, för ut honom!\nKunnioitust' mine sano, oikeuden edess'!\n\nSILTAVOUTI ja PERSKA (saattavat julmistuneen Jeremiaksen ulos eteiseen).\n\nSERAHVIINA. Niin, voi, rakas herra herrassyötinki, antakaa sille edes\nankarat nuhteet, ell'ette siitä eroa voi antaa. Enhän minä tohdi sen\nkanssa muuten kotiinkaan mennä...\n\nTUOMARI. Hyve, hyve! Saatte astukaatte ulos. Oikeus otta asian punnita\nja langetta tuomio lakin mukaan.\n\nSAMULI. Jaa mutta kyllä minun täytyy sille pyytää edesvastausta\nkunnianloukkauksesta, kun mut näin syyttä on varkaaksi laittanut.\n\nTUOMARI. No, no, no! Mite joutavia! Astukaa ulos, mine sano.\n\nSERAHVIINA ja SAMULI (vääntäytyvät vitkalleen ulos, jotakin\nkeskenään kuiskaten).\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Tuomari, lautamiehet ja siltavouti.\n\nTUOMARI (nousee nauraen paikaltaan kävelemään). No, mites lautakunta\nmeina teste jutust'?\n\nLAUTAMIEHET (myöskin keskenään nauraen nousevat kaikki seisomaan).\n\nASIKAINEN. Kyllä se vähän niinkuin lystikkäältä näyttää koko tää kanne.\n\nJULKUNEN. Syyttömäksihän se Samuli jää.\n\nLÖTJÖNEN. Akan vehkeitä näkyy olevan...\n\nKATTILA. ... ihan persiist' sitä samaa minäkin meinasin.\n\nPAUKKU. Kyllä se minusta tuntuu niinkuin Jeremias turhan päiten vaan\nolisi koko jutun alkuun pannut. Ja siltähän se kuulustaa tuntevien\npuheestakin, ett'ei sillä Serahviinalla mahda sen kanssa kovinkaan\nuljaat herranpäivät olla.\n\nPERSKA. No ei maar.\n\nJULKUNEN. Syy kai se on sysissä jos on sepissäkin.\n\nKATTILA. ... ihan persiist' sitä samaa minäkin...\n\nASIKAINEN. Ja Samuli sotkurina yhteisessä pyykissä...\n\nPERSKA. Selvähän se on.\n\nKATTILA. ... ihan persiist' sitä samaa minäkin...\n\nTUOMARI (istuutuen jälleen paikalleen). Tietty! Yhteinen kalaasi! Niin\nkumotaan kanne ja kulungit kuittakoon asianosaiset (alkaa kirjoittaa\npäätöstä).\n\nLAUTAMIEHET (istuvat vähitellen).\n\nTOLVANEN. Jaa, mutta vaatihan se Samuli edesvastausta\nkunnianloukkauksesta.\n\nJULKUNEN. Eiköpähän se tämä juttu loukkaa melkein yhtä paljon\nSerahviinan ja Jeremiaksenkin kunniata.\n\nASIKAINEN. No se on vissi.\n\nPAUKKU. Ja on maar' niitä kunnianloukkausjuttuja tarpeeksi muutenkin\nnykyaikaan. Mitä vähempi kullakin kunniata, sitä pikemmin se, näet,\nloukkaantuu.\n\nKATTILA. i... ihan persiist' sitä samaa minäkin...\n\nTUOMARI. Ja onhan siin' jo kylle kantajall', ett' hen saa maksa\ntodistajain jalkavaivat.\n\nLAUTAMIEHET. Onhan... Tietysti... Mitenkäs...\n\nTUOMARI (joka sillä välin on kirjoittanut päätöksensä valmiiksi,\nsoittaa kelloa). Mändylin kallar in!\n\nSILTAVOUTI (avaa eteisen oven). Sisään! sisään! Serahviina, Jeremias,\nSamuli.\n\nKAISA JA AAPO (astuvat sisään).\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Kaikki.\n\n(Serahviina asettuu keskelle, Jeremias ja Samuli kummallekin puolelle\nhäntä, Kaisa ja Aapo ta'emmalla).\n\nTUOMARI (lukee). \"Peetös: Kihlakunnan Oikeus on ottanut temen asian\ntutkittavaksi; ja koska kantaja ei ole voinut neyttee kannettansa\ntoteen, niin se kumotaan, mutta asian laadun vuoksi kulungit kuitataan\nasianosaisten velille, minke ohessa kantaja velvoitetaan vaaditussa\nsuhteessa suorittamaan todistajille 15 markkaa jokaiselle, johon viele\nliseteen temen pöytäkirjan lyhennysotteen lunastus ja kaikki muut\nulosotosta syntyvet kulut, ell'ei maksua heti hyvelle toimiteta.\"\n(Nousee paikaltaan.) Saatte astukaatte ulos! (Menee perälle.)\n\nLAUTAMIEHET (nousevat myöskin samalla ylös).\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Edelliset, paitsi tuomaria.\n\nSERAHVIINA, JEREMIAS ja SAMULI (seisovat kotvan noloina ja katsellen\ntoisiaan).\n\nKAISA ja AAPO (kuiskaavat tyytyväisinä jotakin keskenään).\n\nLAUTAMIEHET (nauravat ja vaihtavat keskenään muutamia sanoja).\n\nSILTAVOUTI (avaten eteisen oven). No, menkää ulos nyt!\n\nSERAHVIINA (Jeremiakselle, toinnuttuaan uudestaan). No? Oletkos\ntyytyväinen nyt? Piti paraaks! Kukas sun käski suotta aikojasi\nkäräjöimään ruveta?!\n\nJEREMIAS. Elä mökätä senkin...! En kehtaa sanoakaan mikä oot.\nKuulivatpahan sen nyt kaikki, minkälainen ruoja sin'oot. Ja itsepähän\ntuo oot syypää kaikkeen!\n\nSERAHVIINA (itku kulkussa). Minä?! Syypää?! Kuulithan kuka tässä\ntuomittiin.\n\nJULKUNEN (astuen väliin). So, so! Hiljaa! Ei saa täällä riidellä!\nMenkää pihalle riitelemään!\n\nASIKAINEN ja PAUKKU (menevät nauraen ulos oikealle).\n\nAAPO. Niin, elkää riidelkö, vaan hellittäkää hyvällä pussianne, että\npikemmin kotiin päästään!\n\nKAISA. Niin justiin. Kolmekymmentä markkaa meille yhteensä.\nKuulittehan; viisitoista markkaa jokaiselle. Onhan se lisänä rikka\nrokassa kuuliaisiksemme, Aapo.\n\nSERAHVIINA (epätoivoissaan). Niin, voi, hyvä ihme! Kolmekymmentä\nmarkkaa ja vielä rotokollarahat lisäksi. Mistä ne otetaan?! Mistä ne\notetaan? (nyyhkyttää ja pyynkii silmiään hihaansa).\n\nKAISA. Juo vasta vähemmin kahvia, hi, hi, hi, hi!\n\nSERAHVIINA. Elä räkätä...!\n\nJEREMIAS. Oikein, Kaisa! (Vilaisten vihaisesti Samuliin.) Ja juota\nvähemmin muille!...\n\nSERAHVIINA (yhtä itkusuin). Vieläkö sinäkin uskallat...? Omaan käheään\nkulkkuusihan ne markka-pahat viinana valuvat.\n\nJULKUNEN. No, so! Ulos menkää! Sanottiinhan se jo. Mäntyliini,\nkyörätkää nää ulos!\n\nSAMULI (joka on tämän aikaa puhellut Lötjösen ja siltavoudin kanssa;\nkynsien korvallistaan). Senkin mokomat porsaan syöttäjät! Vielä\nminutkin sotkivat likarapakkoonsa. Ja kulungit maksaa? Mistä hyvästä?\nMaksakoon Serahviina itse! (Tekee vihaisen liikkeen kädellään ja menee\nulos oikealle.)\n\nLÖTJÖNEN (menee Samulin jälestä).\n\nKAISA (Aapolle). Ha, ha, ha, ha! Mistä hyvästä?! Vielä kysyy, mistä\nhyvästä?! \"Kukas sun käski konkariksi ruveta?!\" Ha, ha, ha, ha!\n\nSERAHVIINA (huomattuaan Samulin menneen ulos). Samuli! Samuli! Elä\nHerran tähden jätä! Voi, joko sekin nyt suuttui?! Enhän minä tohdi\ntuon Jeremiaksen kanssa yksin kotiin mennä! Joko se jätti? U-hm! U-hm!\n(Itkee kallotellen.)\n\nJEREMIAS. Oletko tuossa karjumatta!\n\nKAISA (nauraen). Henttuaan itkee!!\n\nAAPO. Elä ulvo, vaan maksa pois rahat!\n\nLAUTAMIEHET ja SILTAVOUTI (koettavat tyynnyttää ja saada heidät\nmenemään ulos).\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    Serahviina, Jeremias, Kaisa, Aapo, Siltavouti, Julkunen,\n   Kattila, Perska, Tolvanen ja Tuomari.\n\nTUOMARI (huutaen peräovelta). Ette saatte huuda lakituvass'! Menke\nulos! Miks'ei lautamiehet aja ulos he? Mändylin, kör dem pä dörren!\n\nLAUTAMIEHET ja SILTAVOUTI (painavat Serahviinan, Jeremiaksen, Kaisan ja\nAapon yhdessä ryhmässä ulos eteisen ovesta). Ulos! Ulos!\n\nSERAHVIINA (itkee kovaan).\n\nJEREMIAS (ärisee vihoissaan).\n\nKAISA (nauraa).\n\nAAPO (huutaa: \"Jalkavaivoja\") ja TUOMARI (paiskaa peräoven kiinni).\n\n    Esirippu alas.\n\n\n\n"]