[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fjz8T3AcQlsVIMvoQS2RDC0skJ4yUeCvNod8LEp9jMZo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3178,"Eetu Kokko","Wuori, Martti",1858,1934,"3178-wuori-martti-eetu-kokko","3178__Wuori_Martti__Eetu_Kokko","4-näytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1907,null,17672,103261,false,71419,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"4-näytöksinen näytelmä\" by Martti Wuori is a dramatic play likely written in the early 20th century. This work features characters involved in tensions surrounding social and political issues, focusing especially on Eetu Kokko, a young factory worker. The narrative explores themes of class struggle, personal dilemmas, and the pressures of societal expectations as the characters navigate their relationships and choices.  The opening of the play introduces us to a restaurant setting where Eetu Kokko is confronted with the realities of his social status as he interacts with Aini Savio, a servant. Their conversation hints at Eetu's dissatisfaction with his position in life and his desire for greater agency, particularly in the context of impending military conscription. As Eetu grapples with his need to support his sick mother and a budding romance with Aini, he is alarmed by the influence of more powerful figures, such as Kosti Cedervall, an attorney discussing the moral implications of avoiding conscription. This moment sets the stage for ongoing conflicts about loyalty, personal integrity, and the sacrifices one must make amidst societal demands. (This is an automatically generated summary.)",[],226,"Neljinäytöksinen näytelmä sijoittuu 1900-luvun alun tehdasympäristöön ja kuvaa säätyeroja sekä työväen asemaa murrosvuosien Suomessa. Päähenkilö Eetu Kokko on nuori työmies, joka joutuu vastakkain yhteiskunnallisten ennakkoluulojen ja luokkarajojen kanssa.","Martti Wuoren 'Eetu Kokko' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3178.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","EETU KOKKO\n\n4-näytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nMARTTI WUORI\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nVihtori Kosonen,\n1907.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nAARNE BJÖRKLUND, Jyrykosken tehtaan isännöitsijä, insinööri.\nKOSTI CEDERVALL, lakitieteen kandidaatti, asianajaja Helsingissä.\nYNGVE SÖDERDAL, kaupunginlääkäri.\nOSKARI PIHLAJA, neuvosmies.\nROLF RULIN, varatuomari, asianajaja.\nAIMO WIEMÄRI, \"Äänen\" toimittaja.\nHEIKKI LYHYKÄINEN, rakennusmestari.\nJAAKKO JANTUNEN, maanviljelijä.\nHERPERT HAJALA, maakauppias.\nSULO VAARANEN, tehtaan kirjanpitäjä.\nEETU KOKKO, nuori tehtaan työmies.\nJULJAANA, hänen äitinsä.\nAINI SAVIO, palvelija.\nESA WIRTANEN, satunnaisissa töissä tehtaalla, sittemmin johtomiehiä.\nMuuta tehtaan työväkeä, miehiä ja naisia, palvelija ja kaksi poliisia.\n\nTapahtuu vv. 1904—1906: 1:nen ja 3:s näytös erään läänin\npääkaupungissa, 2:nen ja 4:s näytös Jyrykosken tehtaalla likellä\nkaupunkia.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytös.\n\n\nRavintolan sivuhuone kaupungin \"Seurahuoneella\". Perällä ovi eteiseen;\nvasemmalla (katsojista päin) ovi suureen ruokasaliin; oikealla kaksi\nikkunaa, joiden edessä tarjoilupöydät. Keskellä huonetta suurehko\nruokapöytä, siinä kaksi kukka-astiaa ja muutamia sanomalehtiä.\n\nPöydän kohdalla riippuu katosta kolmihaarainen lamppu. Etualan ja salin\noven välissä voileipäpöytä, vasemmassa peränurkassa uuni, oikeassa\nsohva ja sen edessä pöytä.\n\nIlta. Huone on valaistu.. Ovet ovat kiinni. Ikkunaverhot ovat tiukkaan\nsuljetut.\n\nEETU KOKKO (istuu etumaisen tarjoilupöydän ääressä, edessään teelasi ja\nvehnäleipää, lukien sanomalehteä).\n\nAINI SAVIO (tulee vasemalta, pöytäliina kädessä). Eetu! Nyt sinun pitää\nkohta lähteä pois. (Alkaa kattaa keskellä olevaa ruokapöytää).\n\nEETU. Miksi niin?\n\nAINI. Tänne tulee muutamia herroja syömään illallista.\n\nEETU. Enkös minä sitte ole yhtä hyvä herra, kuin hekin?\n\nAINI. Etkä ole. Tiedäthän, että tämä huone on ensimäisen luokan\nyleisöä varten ja siihen et kuulu sinä, vaikka olenkin antanut sinun\ntäällä istua ja lukea sanomalehtiä. Mutta ainoastaan sen tähden, että\nravintolassa tällä kertaa ei satu muita vieraita olemaan.\n\nEETU. Miksi eivät ne herrat sitten syö tuolla isossa salissa? Sinnehän\nne paremmin mahtuisivat, jos he kerran niin suuria ovat.\n\nAINI. Eihän sinun nyt tätä tarvitse pahaksesi panna, Eetu. Näethän,\nettä sinua kuitenkin pidän muita parempana.\n\nEETU. Enhän minä panekaan, Aini hyvä. Mutta on kai toki lupa kysyä?\n\nAINI. Se kyllä on.\n\nEETU. Ja vastata ehkä voinet kysymykseeni myöskin, miksi he juuri\ntäällä tahtovat syödä, etteivät muut saa istua?...\n\nAINI. Siksi vain, että se on suljettu seura. Neuvosmies Pihlaja on\ntämän huoneen täksi illaksi tilannut.\n\nEETU. Suljettu seura? Ketä ne sitte ovat?\n\nAINI. Muuta en tiedä, kuin minkä sanoin.\n\nEETU. Mistäs salaisuuksista niillä sitte täällä on keskusteltava, kun\neivät muiden kanssa julkisesti syödäkään uskalla?\n\nAINI. Utelet taaskin enemmän, kuin mihin minä osaan vastata.\n\nEETU. Pitääpä sen, todenperään aina huonon onnen minua seurata! Minä\nkun luulin, Aini, että ainakin tänään saataisiin vähän enemmän olla\nyhdessä ja puhella.\n\nAINI. Ehkäpä nyt saadaan sitte toisen kerran.\n\nEETU. Milloinka sitte toisen kerran?! Harvoinhan tähän tilaisuutta\non. Tiedäthän itse: minä päivät pitkään tehtaan työssä aherran ja kun\ntänne joskus iltaisin tulen, niin on sinulla taaskin aina niin paljon\ntehtävää.\n\nAINI. Minkäs minä nyt sille sitte voin?!\n\nEETU. Sinun pitää ottaa toinen paikka — muualla, Aini.\n\nAINI. Mistäpäs sen nyt niin vain ottaa?!\n\nEETU. Jos vain tahtoo, niin...\n\nAINI. Ja vielä tämmöisen kuin tämä.\n\nEETU. Siinäpäs se on! Tahdot vain täällä olla. Et tahdo täältä lähteä.\n\nAINI. Mitä sinä...?! Saakos sitä nyt aina kaikkia, mitä tahtoo?! Ethän\nsinäkään voi vielä minua luoksesi ottaa, vaikka kyllä...\n\nEETU. Sehän se minuun niin koskee, ett'en voi... Ja kun sinä siitä tässä\nvielä näinikään soimaat...\n\nAINI. Enhän minä, Eetu... Mitä sinä nyt taaskin...?!\n\nEETU. Ja sitte vielä se, että sinä olet täällä kaikkien jaloissa ja...\nkäsissä...\n\nAINI. Elä, Eetu, nyt...!\n\nEETU. Tietäähän sen ravintolassa! Ja ravintolan herrat! Eihän ne jätä\nrauhaan.\n\nAINI. Minun suhteeni saat olla ihan huoleti!\n\nEETU. Vaikeapa taitaa olla vakuuttaa. Lujimmatkin ovat lopulta\njoutuneet huonoille teille.\n\nAINI. Minä pyydän, Eetu, annetaan jo olla tuosta puhuminen. (Vaitioloa).\n\nEETU. Onkos tänne tänään ketään uusia matkustavaisia saapunut?\n\nAINI. On. Yksi.\n\nEETU. Kuka se on?\n\nAINI. Muuan herra Cedervall, Helsingistä, näkyy olevan päiväkirjassa.\nAsianajajaksi taisi olla merkitty.\n\nEETU. Kostikohan Cedervall tuo on?\n\nAINI. Niinpä rouva taisi sanoakin.\n\nEETU. No — sitte. Sehän on niitä tehtaan johtokunnan jäseniä. Kyllä se\nsitte tiedetään, mitä asioita se mies nykyään ajaa.\n\nAINI. Mitä niin?\n\nEETU. Eihän hän nykyään kuulu tekevän muuta, kuin niissä \"passirinnan\"\nasioissa vain liikkuu. Asevelvollisia kieltää kutsuntaan menemästä joka\npaikassa.\n\nAINI. Sittehän sinäkin joudut hänen kanssaan tekemisiin.\n\nEETU. Niin. Sehän se on vaikea vaali minullakin tänä keväänä edessäni.\n\nAINI. Käyhän puhuttelemassa häntä, Eetu, niin ehkä pääset selville,\nmitä sinun on tehtävä. Nythän on hyvä tilaisuus.\n\nEETU. Olisihan se sitäkin. (Kotvan väliaika). Eiköpähän ne hänen\nhommiaan varten sitte lienekin tätä huonetta tilanneet?!\n\nAINI. Hyvin mahdollista. Eihän sitä nykyään saa mitään julkisia\nkokouksia pitää, saati sitte semmoisten asiain pohtimista varten...\n\nEETU. Niin tällä lailla kiertelevät hallituksen kieltoja. On niillä\nkonstit!\n\nAINI. Eihän sitä kukaan voi ihmisiä yhdessä syömästä kieltää. Ja\nsiinähän sitä syödessä saa keskustella, kuin missä kokouksessa hyvänsä.\n\nEETU. Eikä poliisimestarikaan pääse siihen nokkaansa pistämään.\nHa-ha-ha-ha!\n\nAINI. Taitaapa nykyään jokaisen poliisimestarin ollakin parasta\nummistaa ainakin toinen silmänsä, ell’ei molempiakin, niiden herrain\npuuhille, muuten saattaa käydä hullusti. Ja niinpä se meidän tekeekin\nsen jälkeen, kuin neuvosmies Pihlaja, tohtori Söderdal ja tuomari\nRulin hänelle semmoisen potkun antoivat, että mies lensi nurinniskoin\nrappusista pellolle. Eikä siitä mitään juttua syntynyt.\n\nEETU. Sitähän se on. Hyvä kun sillä pääsee. Saattaa vielä niin käydä,\nettä toiseen maailmaan lennättävät.\n\nAINI. Voi, voi tokiinsa! Semmoisenhan ne kertovat meidänkin kuvernöörin\njo saaneen uhkauskirjeen ja sen tautta hän nyt kulkee salapoliisi\njäljessään.\n\nEETU. Ovat ne vain miehiä, jotka sen tekevät. — (Hetken mietittyään).\nMinun siis on tästä lähdettävä pois?\n\nAINI. Koht’sillään ne varmaan tänne tulevat.\n\nEETU. Kuulehan, Aini! Mitäs, jos minä todellakin puhuttelen sitä...\n\nPIHLAJA (tulee perältä). Ahaa! Täällähän pöytä jo on katettu. Se on\nhyvä, se. — Vaan kukas tämä tässä on? Mitä miehiä?\n\nEETU. Anteeksi! Minä tässä vain vähän sanomalehtiä katselin.\n\nPIHLAJA. Tämä huone on tilattu. (Ainille). Sanoinhan minä jo, ettei\ntänne saa ketään vieraita laskea.\n\nAINI. Johan minä, herra neuvosmies... (Eetulle). Eetu hyvä, mene jo!\nJohan minä taannoin pyysin.\n\nEETU (Pilhlajan puoleen). Kah! Saanhan minä tästä vähemmälläkin lähteä.\n(Menee perälle).\n\nPIHLAJA. En tiedä kuinka et sen vertaa käsitä?! Tuolla ryssän\nkätyrillä, kuvernööri-roistolla on urkkijansa joka paikassa. Eihän sitä\ntiedä, mitä tuollakaan oli täällä tekemistä.\n\nAINI. Se ei ollut mikään vaarallinen henkilö.\n\nPIHLAJA. Mistä sen tiedät?\n\nAINI. Se oli vain eräs tuttavani.\n\nPIHLAJA. Jospa sitä nyt sitte sinuunkaan niin voi luottaa?\n\nAINI (närkästyen). Onkos herrojen tähän saakka tarvinnut minua epäillä?\n\nPIHLAJA. No, no. Ei nyt suututa turhan päiten. — Mutta muista: rahalla\nemme ketään tahdo ostaa, mutta teoista kyllä osaamme kostaa. — Onkos,\nmuuten, poliisimestari käynyt täällä urkkimassa?\n\nAINI. Ei.\n\nPIHLAJA (voileipäpöydän ääressä). Fenniaako tämä on?\n\nAINI. Kyllä.\n\nPIHLAJA (ottaa ryypyn ja haukkaa päälle). No, jos poliisimestari tahi\nkuka muu tahansa kysyy, ketä täällä on syömässä, niin tiedät vastata:\nJyrykosken tehtaan osakkaat. Meillä on yhtiökokous.\n\nAINI. Hyvä. — Vaan onkos toimittaja Viemäri myöskin osakas?\n\nPIHLAJA. Mitä se sinuun kuuluu?\n\nAINI. Eikös hänkin tule tänne?\n\nPIHLAJA. Entä sitte? Vaikka tulisikin.\n\nAINI. Olisikos hänkin osakas, tuo juoppo, jolla itsellään ei koskaan\nole maksaa, vaan joka syö ja juo muitten kustannuksella?!\n\nPIHLAJA. Tietysti on hän osakas. Minä lahjoitin hänelle eilen yhden\nosakkeen.\n\nAINI. Hah-hah-hah-hah! Silloin hänellä sitä ei enää tänään ole, se on\nvarma.\n\nPIHLAJA. Suus kiinni, senkin —! — Onkos hän, muuten, käynyt täällä jo?\n\nAINI. \"Äänenkö\" toimittaja? Tuollahan hän istuu salissa kahden\nmaalaisen kanssa.\n\nPIHLAJA. Täälläkös ne jo ovatkin?! (Salin ovelta). Terve! Käykää tänne\nsisään. (Tervehdys näyttämölaitosten ulkopuolella).\n\n    (VIEMÄRI, JANTUNEN ja HAJALA tulevat).\n\nVIEMÄRI. Tultiin vähän liika aikaiseen, niin istuttiin ja tarinoitiin\nlasin ääressä.\n\nPIHLAJA (syrjään Viemärille). Sen kyllä jo huomaa sinusta! — (Muille).\nPainakaa puuta! Muut osakkaat saapuvat myöskin kohta. — No, mitäs uutta\nteidän puoleltanne, Jantunen?\n\nVIEMÄRI. Kiitos! — Myötätuulihan tuo on tähän asti ollut.\n\nPIHLAJA. Mitenkäs teillä päin, Hajala...?\n\nHAJALA. Ei hätää mitään. Hyvä kuranssi!\n\nVIEMÄRI (seisoo horjuen voileipäpöydän ääressä). Mitä helevetin roskaa\nte nyt taaskin olette tuohon laittaneet? Ihan kuin sioille!\n\nAINI. Mitä on millekin. — Ette saa koskea vielä.\n\n    (Menee vasemmalle).\n\nVIEMÄRI (Ainin jälkeen). Häh?! — Sekös on koko kalkkuna!\n\nPIHLAJA (tarttuen häntä käsivarteen). Kuule, Aimo! Olepas nyt vähän\nsiivommalla. Ell’et, niin pääset heti meidän seurastamme pois.\n\nVIEMÄRI. Minäkö — pois?! Kukas se teille \"ääntä\"... toimittaisi...\nsilloin, te vanhat syömärit...?\n\nPIHLAJA. Josko juomari olisi poissa, vai?\n\nVIEMÄRI. Niin juuri, sinä hapan pihlajanmarjaterttu!\n\nPIHLAJA. Hyvä, hyvä, veliseni, ja sen tauttahan me sinua, Viemäri\nkuita, seurassamme siedämmekin.\n\nVIEMÄRI. On se todellakin kumma, että minä ollenkaan olen tuttu\ntuommoisen löyhkän laskijan kanssa.\n\nPIHLAJA. Minä näen, Aimo hyvä, että sinun jo kauheasti tekee mieli\nuudistaa tuttavuutesi tuon sohvan kanssa.\n\nVIEMÄRI. Vai jo sinua nukuttaa? Ei minua vielä.\n\nPIHLAJA. Vaikka ei, mutta kyllä sinä siltä heti nukut. Ja kun olet\npuoli tuntia nukkunut, niin olet potra mies taas. Tunnenhan minä sinut.\nSitten voit juoda taas vaikka aamuun asti. Minä kyllä herätän sinut.\n\nVIEMÄRI. Eipä tuo pahaa tekisi. — Mutta kuule, veli Oskari, herätätkös\nsinä ihan varmaan? Ett’et vain jätä tähän minua ikipäiviksi lepäämään?!\nEtt’et vain petkuta? Häh?\n\nPIHLAJA. Ole huoleti. Käy pitkällesi vain. Noin.\n\nVIEMÄRI. Mutta muistakin, Oskari: tuossa on kaksi vierasta miestä. (Käy\nsohvalle ja nukkuu heti).\n\nPIHLAJA. Hyvä, hyvä. — Onneton mies-parka. Vähän liiaksi viinaan menevä.\n\nJANTUNEN. Mutta pää kuin partaveitsi.\n\nLYHYKÄINEN (tulee perältä). Iltoja!\n\nPIHLAJA. Siinähän meidän rakennusmestarimmekin jo on. Terve mieheen!\n(Kaikki kättelevät häntä). No! Mitäs sinä olet rakentanut —\n\"ylösrakennukseksemme\"?\n\nLYHYKÄINEN. Kivijalka on vankka ainakin tässä kunnass — kutsunnan\nsuhteen. Salakäytäviä myyrille on kosolta ja loukkuja hallituksen\nrotille niin paljo kuin tarvitaan.\n\nHAJALA. Kyllä sinä olet koko mestari, se tunnetaan. Taidatpa\npaukahuttaa itse maaherrankin nakkiin?\n\nLYHYKÄINEN. Parastaan se ryökäle taaskin kuuluu tekevän saadakseen\nnuorukaisia laittomiin kutsuntoihin menemään.\n\nJANTUNEN. Mokomakin kurja kätyri!\n\nHAJALA. Oikeuskäsitteitä vain kansassa hämmentää, — ei muuta.\n\nLYHYKÄINEN. Eikä uhkauksistakaan välitä! Nähkääs: tässä on jäljennös\neräästä nimettömästä kirjeestä, joka hänelle on lähetetty.\n\nPIHLAJA. Mitenkäs sinä sen olet saanut?\n\nLYHYKÄINEN. Siinäkös mitä vaikeuksia olisi?! — Minullakin on\nsalaurkkijani, vieläpä itse lääninhallituksessa. Ja se tietää kaikki.\n\nPIHLAJA. Annas kun luen. (Lukee). \"Outte kai kuullunna miten sille\nPopan perkeleelle kävi Helsingissä. Tuo tappaja oli kunnon mies, muuten\nvuan tappo ihtesä, ja eikö lie niin salaa että ei oo julistanna sille\ntuomijotaan jonka tähe se oli minusta niin rosvomaista, vuan minä,\njonka kohtalo on paiskannut teijän pyöveliksenne tahon teille ilmottaa\nettä teillä ois mahollisuutta puolustoo ihteänne, vuan minä en pane\nommoo henkeeni panttiin ensimäisessä häässä, jonka tähe minä katon\nparemman paikan kun ’toisen kerroksen portaat’. Koittakee selevittee\nsen tähe sielunne asijat kun ei tiijä milloinka Herra lähettää Teijät\nminun kynsiini.\" — Se on oikein sille \"perkeleelle\".\n\nHAJALA. Liika hienosti vielä kirjoitettu.\n\nJANTUNEN. Siinähän se on vika vielä meidän puolella, ettei osata\nkylliksi hävyttömästi kirjoittaa.\n\nPIHLAJA. Eiköhän tästä vain puutu rakennusmestarin puumerkkiä, vai?!\n\nLYHYKÄINEN. Isänmaan pelastamisessa ei kaivata nimiä, vaan miehiä.\n\nRULIN (tulee perältä). Kas! Täällähän meidän piirimme päämiehet jo ovat\nkoossa — melkein kaikki. (Tervehdystä).\n\nPIHLAJA. Ahaa! Veli Rolf Rulin.\n\nLYHYKÄINEN. Täällä ollaan, täällä ollaan.\n\nPIHLAJA. Ja muita odotetaan. Nyt puuttuu vain tohtorimme ja...\n\nRULIN. Hän on juuri tulossa, hänkin, — tehtaamme uuden isännöitsijän\nkanssa.\n\nPIHLAJA. Johon nyt saamme tutustuttaa teitä muita, hyvät veljet.\n\nLYHYKÄINEN. Sepä hauskaa.\n\nJANTUNEN. Ja hyödyllistä.\n\nHAJALA. Ja hyvin tärkeätä.\n\nRULIN. Niinpä juuri. Sillä tuolla on tavattoman suuri merkitys,\nmitenkä semmoisen, melkein koko lääniä hallitsevan, tehdaslaitoksen\nisännöitsijä vaikuttaa alustalaisiinsa, — tässä tapauksessa, kutsuntaan\nsaapumisen tahi oikeastaan siitä poisjäämisen suhteen.\n\nLYHYKÄINEN. Tiettävästi.\n\nPIHLAJA. Sen tautta on hän nyt opastettava, — otettava käsiimme, jotta\nvoimme olla varmat asian onnistumisesta.\n\nHAJALA. Ei kai siinä vaikeuksia synny. Eikös hän ole luotettava, oman\nhenkemme lapsia?\n\nPIHLAJA. Sen saamme kohta nähdä.\n\nRULIN. Ell’ei olisikaan, niin kyllä Kosti-poika hänet pehmittää.\nHänellä on kyllä Helsingin pääkortterin kaikki konstit vallassaan.\n\nPIHLAJA. Saisivatpa jo tullakin, että päästäisiin naukkuun käsiksi.\n\nRULIN. Kosti jäi pukeutumaan. Oli ottanut pienen ehtoollislevon.\n\n    (SÖDERDAL ja BJÖRKLUND tulevat).\n\nPIHLAJA. Siinä! Hyvät herrat! Teitä juuri kaipasimme. Terve! — Ehkä\nsaan esittää? (Esittää). Insinööri Björklund ja herrat Lyhykäinen,\nJantunen ja Hajala. Tohtorimmehan on vanha tuttu.\n\nSÖDERDAL (tervehtien). Kyllä. — (Katsoen sohvalle). No? Siinähän on jo\nmeidän puolueemme äänenkannattaja kellellään!\n\nPIHLAJA. Kyllä se siitä virkoaa ja nousee kuin Phoenixlintu omasta\ntuhastaan.\n\nRULIN. Niin, nousee, kasvaa ja paisuu toimittamansa \"Äänen\" mukana ja\nvarjostaa siivillänsä vielä koko maamme.\n\nSÖDERDAL (Björklundille). Hän, näetsen, illallisissa tavallisesti\nhyppää yli preliminäärien ja ottaa osaa vain kahviin ja avec’iin.\n\nPIHLAJA. Minä pyydän kuitenkin saada esittää. Hän herää paikalla, kuin\nvain hiukan kosketan hänen herkkään omaantuntoonsa. (Lyödä läiskähyttää\nViemäriä selkään). Toimittaja Aimo Viemäri...\n\nVIEMÄRI (hypähtää pystyyn).\n\nPIHLAJA. ... ja insinööri Björklund.\n\nBJÖRKLUND (katellen). Hauska tutustua.\n\nVIEMÄRI. Samoin. (Kallistuu nukkumaan toiselle korvalleen).\n\nRULIN (levittäen kätensä). \"Nuku rauhatoin sydämmein!\" — (Naurua).\n\nPIHLAJA. Onneton mies-parka! Vähän liiaksi viinaan menevä.\n\nJANTUNEN. Mutta pää kuin partaveitsi.\n\nSÖDERDAL. Sen kyllä huomaa — \"Äänen\" pääsäveleistä. (VIEMÄRI kuorssaa\npitkään).\n\nAINI (aukaisee peräoven). Täällä. Tehkää niin hyvin!.\n\nCEDERVALL (tulee). Iltaa, iltaa! Terve mieheen! (Tervehtii LYHYKÄISTÄ,\nJANTUSTA ja HAJALAA). Pitkistä ajoista taas! Mitäs kuuluu? Kasvaakos\nmeikäläisten osakkaiden luku, vai?\n\nJANTUNEN. Täytyyhän sen.\n\nHAJALA. Kun rahaa on ja rahalla saa vaikka mitä. (Cedervallin korvaan).\nJa häikäilemättä pakoitetaan.\n\nCEDERVALL. Oikein. Kaikki keinot ovat hyviä, jotka maaliin vievät.\nNykyaikaan ei kelpaa enää muu, kuin jesuiittain oppi.\n\nAINI (Pihlajalle). Ruoka on valmista. (Menee vasemmalle ja käy aina\nvälistä sisällä taas tarjoiluaskareissa ja lämpimiä ruokia tuoden).\n\nPIHLAJA. Voimme siis käydä ruokiin käsiksi. Tehkää niin hyvin! Aika on\nsitä paitsi rahaa myöskin. (Kaikki käyvät voileipäpöydän ympärille).\n\nCEDERVALL. Taisinpa vähän pidättää arvoisaa seuraa, vai?\n\nSÖDERDAL. Eipä mitään. Voitetaanhan ne rahat takaisin, jahka aika tulee\nkäydä \"kuninkaitten kirjoja tutkimaan\".\n\nCEDERVALL. Pikku ruuvi siis syötyä?\n\nRULIN. Ja \"nakki\" päälle.\n\nPIHLAJA. Hsh!! Sen jälkiruoan me nautimme kaikessa hiljaisuudessa.\n\nCEDERVALL. Minun huoneessani. — Mutta asiasta toiseen. Juuri kun olin\ntänne tulossa, ilmestyi luokseni muuan nuorukainen, — tämän vuoden\nkutsunnan poikia.\n\nLYHYKÄINEN. Mitäs sillä oli tiedusteltavana?\n\nCEDERVALL. Tuli neuvoa kysymään.\n\nLYHYKÄINEN. Eikös se sitä lähemmältä saa?! Mistäs mies on kotoisin?\n\n¨CEDERVALL. Jyrykosken tehtaalla sanoi palvelevansa.\n\nRULIN. Siis Björklundin käskyn alaisia.\n\nBJÖRKLUND. Muuhun, kuin tehtaan varsinaisiin asioihin, minä en ole\npuuttunut.\n\nCEDERVALL. Vielä, — on siihen lisättävä. Sillä muuhunkin on puututtava\n— tätä nykyä. Me olemme kaikki kansanvalistuksen harrastajia, me, veli\nAarne.\n\nLYHYKÄINEN. Minkäs neuvon annoit, jos saan luvan kysyä?\n\nCEDERVALL. Käskin hänen tulemaan myöhemmin puheelleni. Lupasin antaa\nvähän pitemmän opetustunnin.\n\nLYHYKÄINEN. Minä olisin sen antanut heti ja hyvin lyhyen: \"ell’et tee\nniinkuin käsketään, niin ammutaan sinut paikalla kuoliaaksi.\"\n\nBJÖRKLUND. Se olisi ainakin tepsivä keino. Silloin jäisivät kaikki\nnuorukaiset kutsunnasta pois — kuolleina!\n\nCEDERVALL. Et suinkaan sinä niitä sinne menemään tahdo, vai? Minua\nhiukan kummastuttaa, että...\n\nBJÖRKLUND. Minusta tämä on omantunnon asia. Pakoittaa en kenenkään\nomaatuntoa haluaisi.\n\nRULIN. Oho?! Etkö siis kieltäisi tekemästä väärin, — laittomuutta?\n\nSÖDERDAL. Niin. Antaisit vain, passiivisena syrjästä katsojana,\nrikoksen tapahtua silmäisi edessä, — ilman muuta?\n\nBJÖRKLUND. Enkä. Minä sanoisin kyllä mielipiteeni, mutta mitään\noikeutta minulla ei ole tyrkyttää sitä kellekään niin, että sen kautta\nsorran toisen tahdon vapautta, pakoitan häntä tekemään minun tahtoni\nmukaan.\n\nPIHLAJA. Suurin osa ihmisiä on lampaita.\n\nSÖDERDAL. Jotka ovat paimennettavat.\n\nRULIN. Ajettavat eksyksistä oikeaan karsinaansa.\n\nLYHYKÄINEN. Vaikkapa raipalla ja nagaikalla.\n\nHAJALA. Ainakin ovat ne houkuteltavat eksyksiin joutumasta kaikilla\nviattomilla keinoilla.\n\nPIHLAJA. Niinkuin limonaadilla ja vehnäsillä.\n\nHAJALA. No, vaikkapa konjakillakin ja \"skrommillä\", nurkkatansseilla ja\nrahalla.\n\nJANTUNEN. Etupäässä, kuitenkin sanan avulla, painetun ja puhutun, —\nminun mielestäni.\n\nSÖDERDAL. Mutta tarvittaissa myöskin browningeilla.\n\nLYHYKÄINEN. Ja kivääreilläkin.\n\nCEDERVALL. Niitäkin saadaan, jos todella tarvitaan.\n\nRULIN. Kyllä tarvitaankin jokaisen meikäläisen käsissä, muuten — —\n\nBJÖRKLUND. Anteeksi! Minä en voi niitä keinoja hyväksyä. Ne ovat liian\nvaarallisia leikkikaluja. Sillä lopulta ne voivat kääntyä niiden\nhankkijoita itseään vastaan. Eikä vain syyllisiä, vaan myös aivan\nsyyttömiä vastaan.\n\nPIHLAJA. Loruja! Aika niitä vaatii. Ja se ei kysy, kaatuuko taistelussa\noikean asian eteen syyllisten kanssa myöskin joku syytön. Se on luonnon\nlain vaatimus myös.\n\nLYHYKÄINEN (Cedervallille). Luulenpa, että tuosta uudesta\nisännöitsijästä jo alusta alkaen tulee seuranpettäjä, — soraääni meidän\nlaulajaisiimme.\n\nCEDERVALL. Kyllä se sointumaan saadaan.\n\nSÖDERDAL. Ja on soinnutettava, ell’ei muuten, niin uhkauksella, että\najamme hänet tehtaalta pois.\n\nCEDERVALL. Ei hätäillä vielä. Emmehän toki ole sanan ja personallisen\nvapauden sortajia. Muuten — se on ehkä vain varovainen diplomaatti.\nPuhuu toista, kuin mitä ajattelee ja miten toimii. (Ääneen). Tietysti\npitäköön jokainen oman mielipiteensä! (istuutuvat pöytään).\n\nSÖDERDAL. Ja muutamissa tapauksissa saakoon myöskin sen julkilausua!\n\nRULIN. Mutta silloin varovaisessa muodossa. Ja etupäässä itsekseen,\naivan hiljaa, kuin vain omalle omalletunnollensa puhuisi. Vaan toimia\nsen mukaan hän ei saa.\n\nVIEMÄRI (joka herää ja istuutuu sohvalle). Erittäin johdonmukaisesti\npuhuttu, — minun mielestäni.\n\nPIHLAJA. Ahaa! Jopas se omatuntomme heräsikin!\n\nSÖDERDAL. Ja alkoi puhua yleisöllensä selvällä äänellä.\n\nRULIN. Selvällä päällä kai tarkoitit? (Naurua).\n\nVIEMÄRI. Jokos te sen otitte?\n\nRULIN. Ryypynkö?\n\nVIEMÄRI. Niin. Kolmannelle jalalle?\n\nPIHLAJA. Johan tässä on istumaankin päästy, etkös näe?\n\nVIEMÄRI. Nelinkökontin? — (Istuutuu myös pöytään). No, sitte käyn minä\nsuoraan ihmisruokiin ja — juomiin käsiksi, etten muista jäljelle jäisi.\n— Anteeksi! Mitä maata te maalasitte?\n\nCEDERVALL. Herttaa grandissimossa — punaisinta, toisin sanoen! Se on\npäätös, joka on pääkortterissa tehty, ja sitä tulee kaikkien seurata.\nJa se pitää sinun \"Äänessäsi\", sen alla ja mukana, — niinkuin sanan\nvesikasteessa, — saada vaikuttamaan kaikkiin lapsiin kaikkialla.\nJoukottain oli tänä keväänä metsissä, kylissä ja maanteillä heitä\npidätettävä laittomista kutsunnoista. Hallitusta ja sen kätyreitä on\nhäirittävä ja häväistävä niin paljon kuin mahdollista, siksi että se\nmenee kumoon. Tuo mätäpaise on puhkaistava, että visva juoksee kuiviin\nja valtioruumis jälleen pääsee paranemaan. Ja kun se on tapahtunut,\nsilloin annetaan ohjat toisiin, arvokkaampiin käsiin.\n\nSÖDERDAL. Meidän — omien miestemme käsiin.\n\nLYHYKÄINEN. Jotka kyllä osaavat alasrevityn rakennuksen uudelleen\npystyttää.\n\nRULIN. Ja asiatamme paremmin ajaa...\n\nVIEMÄRI. Valistuneitten sanomalehtimiestemme kannatuksella.\n\nPIHLAJA. Ja oikein ajattelevien kansalaisten neuvoilla.\n\nJANTUNEN ja HAJALA. Kansan tervejärkisen osan avulla.\n\nCEDERVALL. Ja oman sotaväen omilla aseilla. Mutta laillisesti,\nlaillisesti! Kaiken tämän laittomuuden, matelevaisuuden, viheliäisyyden\njälkeen!\n\nRULIN. Sinä vain, veli Aarne, et sano mitään?\n\nBJÖRKLUND. H—m?!!\n\nSÖDERDAL. Vaitiolo on, niikuin sanotaan, suurimman valtioviisauden hyve.\n\nVIEMÄRI. Ja myöntymisen merkki?\n\nPIHLAJA. Tässä tapauksessa, toivokaamme, kumpaakin. Eikö niin?\n\nCEDERVALL. Eläköön siis uusi isännöitsijämme, insinööri Björklund!\n\nMUUT. Eläköön! Eläköön! Eläköön! (juovat).\n\nCEDERVALL. Ja nyt olemme siis kaikki yksimieliset siitä, että panemme\nkaikki voimat liikkeelle?\n\nMUUT (paitsi Björklund). Luonnollisesti.\n\nCEDERVALL. Yleiset ohjeet tunnemme. Mutta eri paikkakunnilla on\ntoimittava paikallisten olosuhteiden mukaan. Pääasia on vain, että\ntulos on loistava.\n\nLYHYKÄINEN. Ahkeruus on ilomme, herra kenraali.\n\nMUUT (paitsi Björklund). Hyvä! — — Tietysti!\n\nCEDERVALL. Kirjallisuutta saatte jaettavaksi niin paljon kuin jakaa\njaksatte. Ja minkä kätyrit kaappaavat, sen korvaatte suullisilla\nneuvoilla. Matkat ja muut kustannukset korvataan auliisti yhteisestä\nrahastostamme. Sillä varoja kyllä on ja lisää kerätään. Muuten,\nniinkuin jo sanottiin, kaikki keinot kelpaavat. Kun meitä tahdotaan\nkumota, niin kumotaan mekin.\n\nSÖDERDAL. Silmä silmästä, hammas hampaasta.\n\nLYHYKÄINEN. Sama mitta se on kaikille, sanoi skraatari, kun pöydältä\nputosi.\n\nCEDERVALL. Ainakaan veli Heikki ei ketään säästä, sen tiedän.\n\nLYHYKÄINEN. Minä rakennan kalliolle enkä hietaan. Ja vaikka itse\npiru nyt olisi asevelvollinen ja kutsuntaan menossa, niin hänetkin\nkuvernöörin nokan edestä takaisin käännytän.\n\nCEDERVALL. Oikein. Häikäilemättömyys, se on tämänkin kirjan oppi.\n(Vetää taskustaan esille \"kansalaiskatkismuksen\"). Ja sitä teidän on\nleviteltävä ynnä \"Vapauden liikettä Venäjällä\". Siitä kai sinä, veli\nRolf, asianajajana pidät huolta.\n\nRULIN. Sen teen. Samalla kun kansamme asioita ajan, ajan myöskin koko\nisänmaamme asiaa ja omiakin asioitani.\n\nCEDERVALL. Ja sinä veli Yngve?\n\nSÖDERDAL. Minä kirjoitan \"resehtit\" ja niihin panen vähän valtiollista\nvastamyrkkyä.\n\nCEDERVALL. Ja kun sairaan sydäntä kuuntelet, niin ohjaat sen tykintää\nja sitte kuiskaat korvaan, mitä suusta pitää sisälle ja ulos käymän. —\nNo! Ja veli Oskari?\n\nPIHLAJA. Minä annan ne parhaimmat neuvot kaupunkilaisillemme\npormestarin ja raadin kanssa.\n\nCEDERVALL. Ja veli Herpert tietenkään ei unhota, että kahden on kauppa,\nkolmannen korvapuusti.\n\nHAJALA. En, — kaupanpäällisiä en suinkaan unhota. Kahvikilon mukana\ntulevat kaikkiin koteihin kieltolehdet lentelemään.\n\nCEDERVALL. Ja sitte sinä maamme pääelinkeinon edustaja, veli Jaakko,\nkaikkine sivuhaaroinesi, joihin myöskin kunnalliset asiat, aina\nvaivaisiin asti, kuuluvat?...\n\nJANTUNEN. Minä teen niinkuin se kylväjä, joka läksi ulos siementä\nkylvämään. Mutta kylvän kaikki hyvään maahan.\n\nCEDERVALL. Etkä tien oheen — oikein. No, entäs sitte lopuksi sinä\nmeidän Viemärimme.\n\nVIEMÄRI. Joka ei suinkaan ole mikään lokaviemäri.\n\nPIHLAJA. Niikuin mahdollisesti joku ulkoapäin päättää voisi.\n\nVIEMÄRI. Suus’ kiinni!\n\nRULIN (Pihlajalle). Katso vain, ett’et saa kunnianloukkausjuttua\nniskoillesi!\n\nCEDERVALL. Sinun on pidettävä suurinta ääntä, sinun tulee kuivattaa\nsukupuuttoon koko vanha roskapuolue ja kasvattaa nuorten kirkas\nnorovesi kaikkia voittavaksi kohisevaksi koskeksi.\n\nVIEMÄRI. Sillä minä olen se suurin nykyajan valtiomahti.\n\nSÖDERDAL. Niinkuin me olemme tässä kylliksi huomanneet.\n\nVIEMÄRI. Pyydän vaatimattomasti saada kysyä, onko \"Äänen\" toimittamista\nvastaan ollut mitään erityistä muistutuksen aihetta?\n\nMUUT (paitsi Björklund). Ei, ei, ei!\n\nSÖDERDAL. Päinvastoin. Osaat haukkua kuin koir... mies.\n\nPIHLAJA. Ja paljastaa kaikki, mikä on paljastettava.\n\nVIEMÄRI. Ja paljastettavissa — nykyoloissa.\n\nRULIN. Paitsi itseään ja omia — paheitaan.\n\nLYHYKÄINEN. Joita aina on ylistettävä taivaisiin.\n\nHAJALA. Niinkun omia miehiämmekin.\n\nJANTUNEN. Jaa—a! Siihen vaaditaan taitoa siihenkin.\n\nCEDERVALL. Mutta siksihän hän Aimo Viemäri onkin!\n\nVIEMÄRI. Siitä tunnustuksesta kiitän.\n\nCEDERVALL. Vaan tässähän olemme eksyneet liian etäisille poluille siitä\nvakavasta aineesta, jossa alussa olimme. Siihen nyt kuitenkin palaamme\njälleen, kun käymme sinua puhuttelemaan, sinä uusi ystävämme, veli\nAarne Björklund. Sinulla on vakava tehtävä edessäsi. Sinä, näet, olet\nteollisuuden edustaja joukossamme. Ja sinunkin lammaslaumasi, jota\nsinun hallita tulee, on suuri. Eikä se mikään leikin asia olekaan, sen\nminä tiedän.\n\nBJÖRKLUND. Tunnustan suoraan, että minä otankin asiani vakavammalta\nkannalta.\n\nCEDERVALL. Ja siksi et vielä ole sanonutkaan yhtään ainoata vakavaa\nsanaa? Niinkö?\n\n• BJÖRKLUND. Sillä vakavista asioista mielestäni on vain vakavissa\ntilaisuuksissa puhuttava.\n\nCEDERVALL. Se saadaan aikaan ja pian. — Niinkuin jo mainitsin,\ntuli luokseni epäröivä nuorukainen Jyrykoskelta, tämän vuoden\nkutsunnanalainen, joka ei tiedä, miten menetellä. Annammeko sinulle nyt\nvakavan tehtävän muokata maaperää? Toivon, että olet siihen valmis?\n\nBJÖRKLUND. Pyydän anteeksi, mutta minun mielestäni olisivat tehtaamme,\nniinkuin muutkin laitokset, pidettävät loitolla kaikesta valtiollisesta\nagitatsioonista. Siitä muuten ei voi koitua muuta, kuin pahaa.\n\nLYHYKÄINEN. En hyväksy sitä katsantokantaa, en.\n\nMUUT (kuiskaavat keskenään tehden kummastelevia elkeitä).\n\nCEDERVALL. Anteeksi, sanon minäkin. Sillä tässä ei ole kysymys pelkästä\nagitatsioonista, vaan kansan johtamisesta oikealle tielle, sen kurissa\npitämisestä, ettei se rikokseen lankeaisi. Ja se on sinun tehtäväsi,\nsinun velvollisuutesi meidän tehtaallamme sen isännöitsijänä. Ja ell’et\nsinä niitä täytä, niin... Tiedät hyvin, mitä tarkoitamme.\n\nSÖDERDAL. Tämäpä alkaa kärjistyä.\n\nRULIN. Kosti, me menemme edeltäpäin laittamaan ruuvipöydän valmiiksi\nhuoneessasi.\n\nCEDERVALL. Hyvä. Tehkää niin.\n\n    (RULIN ja SÖDERDAL menevät).\n\nBJÖRKLUND. Tiedän ja näen varsin hyvin, mikä on tarkoitus.\n\nCEDERVALL. No, se on jo hyvä sekin.\n\nBJÖRKLUND. Ja koska minun asemani on sellainen ja jos omistajat ottavat\nedesvastuun päälleen...\n\nCEDERVALL. Se kyllä tehdään.\n\nMUUT. Se kyllä tehdään, se kyllä tehdään.\n\nBJÖRKLUND. Sanalla sanoen, kun vaaditaan, pakoitetaan...\n\nCEDERVALL (väistellen). Ei suinkaan, ei suinkaan. Varahan on valita.\n\nBJÖRKLUND. Niin à la bonneheure, olkoon menneeksi!\n\nCEDERVALL. Se on oikein!\n\nPIHLAJA (Viemärille). Niin sitä pitää taipua!\n\nVIEMÄRI (Pihlajalle). Ja taivuttaa! Ponteva mies, tuo Kosti!\n\nCEDERVALL. Sillä jos me alistumme rahtusenkaan, niin on kaikki\nmennyttä. Pirulle ei saa antaa pientä sormeakaan, muuten hän vie koko\nkäden.\n\nAINI (tulee). Juovatko herrat kahvin täällä, vai?\n\nCEDERVALL. Minun huoneessani.\n\nPIHLAJA. Lähdemme siis sinne mekin.\n\nVIEMÄRI. Tulkaa, miehet!\n\nCEDERVALL. Me tässä vain Björklundin kanssa otamme vielä sen\nnuorukaisen ripitettäväksemme.\n\nLYHYKÄINEN. Kyll’ siit’ sitt’ hyvä tulee.\n\n    (PIHLAJA, VIEMÄRI, LYHYKÄINEN, JANTUNEN ja HAJALA menevät).\n\nCEDERVALL (lyö Björklundia olkapäälle). \"Aberdarum kein Feindschaft\",\nveli Aarne! Tämmöinen on vain menettely meidän keskuudessamme. Sillä\nse, joka ei ole meidän puolellamme, hän on meitä vastaan. Ja se, joka\nvähänkin on meitä vastaan, hän saapi ilman muuta siirtyä vastustajiemme\njoukkoon.\n\nBJÖRKLUND. Minä myönnän, että se on ainakin selvää politiikkaa. Sillä\non vain hyvin pahalta kuuluva nimi.\n\nCEDERVALL. Olkoon! Sama se! Muuten — mikä?\n\nBJÖRKLUND. Terrorismi! Ja se kostaa itsensä, — ennemmin taikka\nmyöhemmin.\n\nCEDERVALL. Sitä ei voi ottaa lukuun.\n\nBJÖRKLUND. Joka sitä harjoittaa, saa sitä vielä itse maistaa.\n\nCEDERVALL. Ja joka sitä pelkää maistaa, saa valita, niinkuin sanoin.\nJoko — tahi?\n\nBJÖRKLUND. Mitä minuun tulee, niin jo sanoin: minulla ei ole varaa\nvalita. Olen varaton, — vasta tehtaalle tullut. Minun on siis\nsinne jäätävä eriävistä mielipiteistämme huolimatta. Pidän sen\nvelvollisuutenanikin. (Istuu sohvalle).\n\nCEDERVALL. Ja siis täyttää vaatimuksemmekin. Hyvä.\n\nAINI (tulee perältä). Se nuori mies, jonka käskitte odottamaan, herra\nasianajaja, on täällä eteisessä. Saako hän tulla sisään nyt?\n\nCEDERVALL. Tulkaapas tänne, neiti! Lähemmäksi, lähemmäksi vain! (Ottaa\nhäntä kädestä). Tulkaa nyt vain! Elkää kursailko! (Istuutuu). Mikä\nteidän on nimenne?\n\nAINI (koettaen irroittaa kätensä ja seisoen niin kaukana kuin suinkin\nCedervallista). Aini Savio.\n\nCEDERVALL. No, no! Kuulkaa! Ettehän ollut täällä vielä vuosi sitte, kun\nviimeksi kävin kaupungissanne?\n\nAINI. En. — Laskekaa irti käteni!\n\nCEDERVALL. Olen koko illan katsellut teitä. Niin sievä olette! Ja\nnuori! Kuinka vanha?\n\nAINI. Mitä se teitä liikuttaa? (Tempaisee irti kätensä ja juoksee\novelle).\n\nCEDERVALL. Sitäpäs! Et ole, näköjään, vielä monta päivää ravintolassa\npalvellut.\n\nAINI (käsi oven rivalla). Minä kysyn vielä: saako hän tulla sisään?\n\nBJÖRKLUND (joka suutuksissaan on katsellut Cedervallin ilvettä).\nPyytäkää sisään vain!\n\nCEDERVALL. No, käske tulemaan.\n\nAINI (menee).\n\nBJÖRKLUND (nousee närkästyneenä sohvalta). Minun täytyy sanoa, että\nminä mitä suurimmassa määrässä paheksun tuommoista menettelyä. (Kävelee\neestaas).\n\nCEDERVALL. Oooo!! Herranen aika! Mikä loukkaus! Mikä harmin ilmaisu!\nEnpä tuota sinusta luullut!\n\nBJÖRKLUND. Koska et luullut, niin minun täytyi se sinulle ilmaista.\nMinä en ainakaan silmieni edessä salli tuota meillä tavallista\nravintolaneitien liehittelyä. Tuolla lailla juuri niitä nuoria\nviattomia tyttöjä haureuden tielle johdetaan.\n\nCEDERVALL. Pyydän nöyrimmästi! Pyydän nöyrimmästi! Saa kai heitä edes\npuhutella, vai? Ihmisiähän hekin, luullakseni, ovat!\n\nBJÖRKLUND. Juuri niin! Ihmisiä he ovat ja siksi on heitä kunnollisina\nihmisinä kohdeltavakin eikä jonkinlaisina yleistavaroina, — raavaina.\n\nCEDERVALL. Etköhän vain kuulu pelastusarmeijaan?! Hah-hah-hah!\n\nAINI (avaa oven).\n\nEETU (astuu sisään).\n\nCEDERVALL. Käy sisään! — Nimesihän on Kokko?\n\nEETU. Niin on.\n\nBJÖRKLUND. Ja olet työssä tehtaalla...?\n\nEETU. Celluloosassa, niin. Jo useita vuosia olen ollut.\n\nCEDERVALL. Ja nyt kai joudut sieltä pois.\n\nEETU. Mitenkä niin? Joudunko pois? Ja mistä syystä?\n\nBJÖRKLUND (Cedervallille). Minä pyydän: tyynesti, — ilman uhkauksia.\n\nCEDERVALL. Tiedän, mitä puhun. (Eetulle). Jos menet kutsuntaan, — niin.\n\nEETU. Enhän sitä vielä ole päättänyt.\n\nCEDERVALL. Mutta isännöitsijä tässä on päättänyt eroittaa ja hän on\nvelvollinen eroittamaan kaikki, jotka kutsuntaan menevät.\n\nEETU. Siitähän minä tässä tahdoin neuvotella, kun...\n\nCEDERVALL. Mitä siinä sen enempää neuvoteltava on? Johan sanoin.\n\nEETU. Kun, tuota, isäni kuoltua luonani asuu kivulloinen äitini...\n\nCEDERVALL. Niin on sinun katsottava eteesi, ettet äitisi kanssa joudu\nsieltä pois.\n\nEETU. Vaan kun minulla vielä on morsiankin. Olen aikeessa naida.\n\nCEDERVALL. Niin on se syy lisää, että sinun on meneteltävä niin, kuin\nminä jo sanoin ja oikeus vaatii.\n\nEETU. Mutta ell’en mene kutsuntaan, niin en saa vihkimätodistusta,\nmeitä ei panna kuulutuksiinkaan. Semmoinenhan on nyt laki.\n\nCEDERVALL. Mikä laki? Se ei ole mikään laki. Siitä sinun ei tarvitse\nvälittää.\n\nEETU. Mitenkäs siitä pälkäästä sitte pääsee?\n\nCEDERVALL. Ell’ei teitä joku pappipahanen vihi, niin voitte te siltä\nelää vihkimättäkin. Ainakin olet pelastanut kunniasi, ettet ole\nlaittomaan kutsuntaan mennyt.\n\nEETU. Vaan kuitenkin elän laitonta yhteiselämää ja lapset jäävät\naviottomiksi.\n\nCEDERVALL. Siitä viis! Yhtä hyviä ihmisiä ne ovat kuin aviossakin\nsyntyneet.\n\nBJÖRKLUND (syrjään). Mikä turmiollinen opetus!\n\nEETU. Lainkokin edessä?\n\nCEDERVALL. Laissa on aina aukkoja. Tämmöisiä oloja ei laki ole\nedellyttänyt. Ja mikä nyt on laitonta, sen voi perästäpäin\nlaillistuttaa. Niin lapsetkin.\n\nEETU. Siinähän sitä ollaan. Sydäntä ahdistaa. Omatunto vaivaa. Mitä on\ntehtävä?\n\nCEDERVALL. Se, mikä on oikein.\n\nEETU. Mikäs on oikein?\n\nCEDERVALL. Mikä on lainmukaista.\n\nEETU. Minkä lain?\n\nCEDERVALL. Laillisen lain.\n\nEETU. Joka on voimassa? Se käskee menemään.\n\nCEDERVALL. Se ei ole totta. Se on väärä laki, mitätön, sillä se ei\nlaillisesti syntynyt.\n\nEETU. Vaan sitä toista taas ei noudateta, vaikka pitäisi.\n\nCEDERVALL. Niinpä ei sinunkaan tarvitse siitä välittää.\n\nEETU. Vaikkako se on laillinen laki?\n\nCEDERVALL. Semmoinen on nyt asiain tila. Noudatat omantuntosi ääntä,\njoka kieltää tekemästä väärin. Ja väärin teet, jos seuraat väärää lakia.\n\nEETU. Mutta minähän teen väärin, kun olen noudattamatta sitä oikeatakin\nlakia, jota sama hallitus, joka väärän lain on antanut, ei salli\nnoudattaa.\n\nCEDERVALL. Tyhjää viisastelua! Olematontahan ei voi noudattaa.\n\nEETU. Vaan eihän se ole laillisesti olemattomaksi tehty. Sitähän siis\npitää seurata, ettei tapahtuisi laittomuutta, ett’ei tekisi väärin.\nSillä jokaisen kansalapsenhan pitää ei ainoastaan olla tekemättä mitä\nlaki kieltää, vaan myöskin tehdä, mitä laki käskee. Vaan kun en voi\ntehdä, mitä laki käskee, niin silloinhan menettelen lain vastaisesti\nkuitenkin, ja mikä on lainvastaista, sehän on rikos.\n\nCEDERVALL. Olet sinä koko poika, aika filosoofi! Olen antanut sinun\npuhua suusi puhtaaksi. Tähän sanon sinulle nyt vain, että koska on\nmahdotonta tehdä oikean lain mukaan ihan oikein, niin pitää välttää\ntekemästä väärän lain mukaan hituistakaan väärin. Ei väistyä eikä\ntaipua, vaan kaatua kunnialla, kauniisti kuolla. Ja sen teet, kun\nvalitset vähemmän rikoksen, se on, olet noudattamatta laitonta\nasevelvollisuuslakia.\n\nEETU. Jota Hallitsija ja esivalta noudattaa? Silloinhan teen vielä\nlisäksi siveellisenkin rikoksen.\n\nCEDERVALL. Kunko et tule vihityksi?\n\nEETU. Ja kun horjuutan esivallan ja hallituksen arvoa.\n\nCEDERVALL. Kuka nuo sanat on sinun suuhusi pannut? Semmoisen esivallan\narvosta, joka siitä itse ei tuon enemmän piittaa, ei sinunkaan tarvitse\nvähääkään välittää. Sama on laita naimisesikin kanssa.\n\nEETU. Vaan jos kaikki niin tekisivät, kuinka silloin kävisikään?\n\nCEDERVALL. Kaikki eivät ole asevelvollisia.\n\nEETU. Onnellisia ovat! Vaan sitä en ole minä. Ei kukaan, ei kukaan\nymmärrä, kuinka syvälle ja kipeästi tämä minuun koskee.\n\nCEDERVALL. Siksipä juuri on taisteltava päästäksemme pois näistä\nlaittomista oloista. Ja etupäässä on teidän se tehtävä. Teidän on\npantava vastaan.\n\nEETU. Taaskin siinä ollaan. Taaskin siihen tultiin. Miten? Miten?\n\nCEDERVALL. Kaikilla tavoin. Itse jäämällä pois kutsunnasta ja\nkieltämällä muita menemästä — kaikilla tavoin, _kaikilla tavoin_.\n\nEETU. Onkos sekin oikein?\n\nCEDERVALL. Ehdottomasti. Se on jokaisen pyhä velvollisuus. Minäkin\nolen vakuutettu että on suurin vääryys mennä kutsuntaan. Ja siksi minä\nkiellän sinua sinne menemästä. Tarjoanpa sinulle rahaa, ettet menisi.\nTarjoanpa rahaa, että muitakin estäisit menemästä. Oletko valmis\nrupeamaan agitaattoriksi? Suostutko, vai?\n\nEETU (harvakseen, epäröiden). Kyllä minä en tiedä, mitä olisi tehtävä.\n\nCEDERVALL. Siinä tapauksessa ei auta muu, kuin uudelleen sanoa,\nettä jos menet kutsuntaan, joudut tehtaalta pois. Ja sanani pitävät\npaikkansa.\n\nEETU. Siis on noustava hallitusta vastaan?\n\nCEDERVALL. Isänmaata pelastamaan!\n\nEETU. Vaikkako noinkin? (Ojentaa kätensä, ikäänkuin ampuisi\nrevolverilla). Niinkuin yksi jo teki?\n\nCEDERVALL. Semmoisen sankarin palkitsee isänmaa. — Oletko selvillä nyt?\n\nEETU (päätään pyöritellen). Hämärää, hämärää sittenkin. Suo siellä,\nvetelä täällä.\n\nAINI (tulee perältä).\n\nCEDERVALL. Kyllä se vielä selviää. — Annahan lasi, Aini! (Kaataa viiniä\nAinin tuomaan lasiin). Kas tässä! Juo!\n\nEETU. Kiitoksia! Minä en ryyppää.\n\nCEDERVALL. Sitäkös! Kerta edes — lohdutukseksesi! Sitte ajatuksesikin\nparemmin selviävät! No!\n\nEETU. En. — En.\n\nCEDERVALL. No, sitte näyttää Aini, kuka teistä mies on, kuka akka. Juo,\ntyttö, juo ja näytä, ettet todellakaan ole miestä huonompi! No, tule\ntänne! (Koppaa Ainin syliinsä).\n\nAINI (koettaen irtautua). Minä en juo, — en. Laskekaa! Pois!\n\nEETU. Herra! — — Mitä te teette?!\n\nBJÖRKLUND. Laske! — sanon minäkin.\n\nCEDERVALL (päästäen Ainin). Mitä kummia? Kokonaista kaksi puolustajaa!\n\nAINI. Mikä ilkiö! (Alkaa korjata astioita pöydältä).\n\nBJÖRKLUND. Kuinka inhoittavaa tämä kaikki! (Poistuu nopeasti perälle).\n\nEETU. Tämä tässä juuri olisi minun tuleva vaimoni.\n\nCEDERVALL. Aaa! Vai niin?! Sitte minä pyydän anteeksi. En tietänyt. Ja\nnythän minä ymmärrän. Eipä kumma, että tuskia tunnet. Sinulla on kaunis\nsydänkäpy. Ja noin nuori! Montako vuotta ikää? En saanut tietää sitä\ntaannoin, vaikka kysyin.\n\nAINI (poistuu vasemmalle ja palaa kotvan kuluttua jälleen).\n\nEETU. Kahdeksantoista hän vasta on.\n\nCEDERVALL. No, ja te olette kovin mieltyneet toisiinne? Ja jo kauankin?\n\nEETU. Me olemme samasta pitäjästä kotoisin ja etäisiä sukulaisiakin.\nHyviä tuttuja kauan.\n\nCEDERVALL. Siis vanhaa suolaa. Se janottaa, niinkuin sanotaan. —\nAinisihan ei ole täällä vielä kauan ollut?\n\nEETU. Ei monta viikkoa.\n\nCEDERVALL. Sen näen, koska hänen sydämmensä näin on pysynyt muille\nherroille kylmänä.\n\nEETU. Ja minä toivon, että se pysyykin.\n\nCEDERVALL. Toivotaan, ha-ha-ha-hah! Varsinkin kun niin innokkaita\npuolustajia hänellä on, kuin äsken näimme. Ei siis muuta, kuin toivotan\nonnea teille, lapsukaiseni! Ha-ha-ha-ha! Hyvästi! (Menee perälle).\n\nEETU. No, Aini? Mitäs sanot nyt?\n\nAINI. Mitäpä sanon? Itsehän näit kaikki.\n\nEETU. Ja sinä itse kuulit, mitä minulle sanottiin?\n\nAINI. Kuulin.\n\nEETU. Nyt kai sitte pitäisi tietää, mitä on tehtävä.\n\nAINI (miettivästi). Pitäisi, — jos voisi tehdä. — — Eikä nyt tiedä\nsittenkään, mitä... (Väli-aika).\n\nEETU. Sinä et voi täällä kauan ehjänä pysyä, Aini.\n\nAINI. Taaskin samaa! Semmoiseksiko minut sitte todellakin...?\n\nEETU. Jos juottavat juovuksiin, silloin ei tiedä mitä tekee. Ei, Sinun\npitää täältä kohta päästä pois.\n\nAINI. Miksi sitte minut tänne toimititkaan. Itsehän sen tahdoit.\n\nEETU. Tahdoin sinut lähemmäksi itseäni, kunnes voitaisiin mennä yhteen.\n\nAINI. Ja nyt siis tahdot minut taas etemmäksi? Emmehän kuitenkaan\nvoi... niinkuin jo taannoin oli puhe...\n\nEETU. Kauanpa taidan saada odottaa. Kun et tyydy vähiin.\n\nAINI. Voi, Eetut Yhä sinä vain tuota. —\n\nEETU. Sanopas, Aini, suoraan, lähtisitkös täältä pois, jos vain saisit\ntoisen yhtä hyvän paikan?\n\nAINI. Mielelläni. Vaikka heti.\n\nEETU. Ja jos sitte minäkin koettelisin muualta hakea... itselleni.\n\nAINI. Koettele, Eetu! Sehän olisi hyvä, jos toisen ja paremman voisit\nsaada.\n\nEETU. Ja silloin, Aini, silloin minun ei enää tarvitsisi odottaa niitä\npäiviä, niitä hetkiä, jolloin saan sinut nähdä, sinua puhutella.\nSilloin minun ei enää tarvitsisi ajatella, että sinulla on joku muu\nmielessäsi, eikä tarvitsisi pelätä, että joku toinen sinut minulta\ntahtoisi riistää.\n\nAINI. Eetu kulta! Mitä sinä nyt turhia...!\n\nEETU. Niin, Aini, semmoisia kummallisia aatoksia usein aivoissani\nkulkee. Ja kuka sen tietää? Ehkä ne voivat toteutuakin. Täällä se kyllä\non mahdollista. Sen minä näen.\n\nAINI. Mitä, Eetu, mitä sinä näet?!\n\nEETU. Jo senkin, ettet sinä ole ulkomuodoltasikaan sama, kuin ennen.\nTäällä sitä tahtoo koreilla, — mielistellä.\n\nAINI. No, ymmärräthän nyt sen hyvin itse, etten täällä voi enää\nsamallaisena maalaistallukkana esiintyä, kuin ennen.\n\nEETU. Tietysti. Asemasihan sen vaatii. Ymmärtäähän sen.\n\nAINI. No?! Ja tokkopahan sinäkään minua enää samallaisena tahtoisit\nnähdä?\n\nEETU. Kyllä, Aini, ihan samallaisena. — Ja sitte — ehkäpä tämä asema\nvaatii vielä muutakin?\n\nAINI. Mitä tarkoitat?\n\nEETU. Kohteliaisuutta — kaikellaista.\n\nAINI. Tietysti pitää kaikille olla kohtelias.\n\nEETU. Sittepä taisit äsken olla hyvinkin epäkohtelias tuolle\nCedervallille?!\n\nAINI. Olin liika vähän — semmoiselle herralle.\n\nEETU. Ja hän ei ole ainoa. Sen tautta sinä pakostakin joudut olemaan\nepäkohtelias, ell’et voi etkä tahdo olla kohtelias. Mitenkä sitä sitte\nkahannepäin voi palvella täällä rikkomatta toisessa taikka toisessa\nsuhteessa?\n\nAINI. Se on totta, Eetu, mitä puhut.\n\nEETU. Surkea sanoa! Molemmat olemme säälittävässä tilassa. Sinä täällä,\nminä siellä, pakko päällä ja syvä kuilu välillä.\n\nAINI. Vaan elä nyt noin kuitenkaan anna synkän mielen päästä valtaan.\nEhkä poistuvat esteet piankin.\n\nEETU. Vaan ell’eivät poistu ja ell’ei pelastuksen päivä meille paista,\nniin silloin... silloin on Eetu Kokko mennyttä miestä.\n\nAINI. Aamu on iltaa viisaampi. Puhutaan siitä toiste. Tavataanhan kohta\njälleen toisemme.\n\nEETU. Tavataan, — toivottavasti.\n\nAINI. Hyvästi sitte siksi, Eetu. Ja kiitos käymästäsi taaskin.\n\nEETU (hellästi kätellen Ainia). Hyvästi, Aini! — Lähetähän minulle\njoskus edes joku kuvakortti ja muutama rivi, — lähetä!\n\nAINI. Kyllä, — kirjoitan.\n\nBJÖRKLUND (tulee perältä, hattu päässä, palttoo yllään). No! Olet yhä\nvielä täällä?\n\nEETU. Olen juuri lähdössä kotiin, herra insinööri.\n\nBJÖRKLUND. Jopa tuo on aikakin.\n\nEETU. Hyvästi. (Menee).\n\nBJÖRKLUND. Mitä hänellä täällä niin kauan oli tekemistä?\n\nAINI. Ei mitään erityistä. — Omista asioista puhuttiin vain.\n\nBJÖRKLUND. Minullakin olisi kanssanne vähän puhuttavaa, neiti.\n\nAINI. Mistä niin, herra?\n\nBJÖRKLUND (istuutuu pöydän päähän). Sanokaapa minulle vain,\nmiellyttääkö teitä palvelus täällä kaupungin \"Seurahuoneella?\"\n\nAINI. Miksi sitä kysytte, herra?\n\nBJÖRKLUND. Minä olen ollut täällä tänä iltana näkemässä minkä mitäkin.\nSehän ei ole mitään tavatonta tämmöisissä paikoissa, eikö niin, mitä\nnytkin tapahtui?\n\nAINI. Ei näy olevan.\n\nBJÖRKLUND. Te olette vasta alottelija, neiti, siihen päätökseen tulin\nmyöskin.\n\nAINI (katsoo Björklundiin pitkään). Mitäs te, herra, sitte sillä\ntahdotte sanoa?\n\nBJÖRKLUND. Tahdon vain kysyä, olisitteko mahdollisesti halukas\njättämään tämän paikan?\n\nAINI. Kyllä, jos...\n\nBJÖRKLUND. Jos vain saatte toisen yhtä hyvän, vai?\n\nAINI. Niin.\n\nBJÖRKLUND. Minä ymmärrän. Te ehkä ansaitsette täällä hyvin? Saatte\npaljon juomarahaa?\n\nAINI. En voi sanoa vielä... Aina vähän.\n\nBJÖRKLUND. Epävarmaa kuitenkin on, tuleeko lopulta mitään säästetyksi.\nPukuihin, luulenma, tulee menemään aikaa myöten paljonkin. Eiköhän?\n\nAINI. Saattaahan sitä... Varmaankin.\n\nBJÖRKLUND. Ja sitte: säästyykö lopulta valvomisen ja muun kautta\nterveyskään ja... ja... ja niin edespäin, sekin voi olla epävarmaa.\n\nAINI (aikoo vastata jotakin, mutta vaikenee).\n\nBJÖRKLUND. Se on yksi puoli, niin sanoakseni, aatteellinen puoli, joka\nherättää myötätuntoa jokaisessa ajattelevassa ihmisessä, syvemmin\ntuntevassa ihmisessä.\n\nAINI (luo miettivän, pitkän katseen Björklundiin, vaan ei sano mitään).\n\nBJÖRKLUND. No, niin. Mutta toinen puoli on pelkkää jokapäiväisyyttä.\nMinä olen äskettäin muuttanut Jyrykosken tehtaalle. Ja minä tarvitsen\nsiellä sisäkön. Jos niin on, että te todellakin haluatte päästä täältä\npois, niin voin tarjota sen paikan teille. En tiedä, kuinka paljon\ntäällä ansaitsette, ja mahdollista on, että jos aluksi lupaan teille\nkaksikymmentä markkaa kuussa, se on paljonkin vähemmän, kuin mitä\ntäällä voitte saada kokoon, mutta minä tarjoan teille paikan kuitenkin.\nMitä arvelette?\n\nAINI. Jos minä...? (Itsekseen). Sittehän minä teen, niinkuin Eetu\nhalusi.\n\nBJÖRKLUND (nousee ylös). Jos tahdotte asiaa ajatella, niin tehkää se\nvain. Ei se niin kiireellinen ole. Muutoin, ett’ette toiseltapuolen\nkatuisi, niin en kovin kehoita enkä liioin pakoita minkäänlaisilla\ntunnesyillä. Olkoon jokaisella vapautensa! Mutta olkaa vakuutettu:\ntarkoitan vain parastanne.\n\nAINI. Kyllä minä luulen... Kyllä, kyllä minä tulen.\n\nBJÖRKLUND. Olisittehan vasta jonkun päivän kuluttua voinut ilmoittaa\nvarmaan vastauksenne. Vaan minun puolestani voitte tulla, milloin vain\nhaluttaa. Teidänhän muuten on ensin täällä lähtönne järjestettävä,\nett’ette noin vain suinpäin jätä paikkaanne.\n\nAINI. Kyllä minä täältä pääsen milloin tahansa.\n\nBJÖRKLUND. No, itsehän tiedätte... Ilmoittakaa vain tulonne.\n\nAINI. Kiitoksia hyvin paljon, herra insinööri.\n\nBJÖRKLUND. Hyvästi nyt! (Antaa Ainille kättä).\n\nCEDERVALL (aukaisee samassa peräoven ja hänen takanaan näkyvät seisovan\nkaikki muut, hatut päässä ja palttoot yllä). Ahaaa! Vai tänne se meidän\ninsinöörimme tulikin nakkia pelaamaan! Syvässä vedessäpä se kala\nkuteekin, niinkuin sanotaan. (Kaikki tulevat sisään).\n\nBJÖRKLUND. Anteeksi, että minun täytyy kaikki salaviittaukset torjua.\n\nCEDERVALL. No, kuunnellaan, kuunnellaan.\n\nBJÖRKLUND. Ja mahdollisten juorujen välttämiseksi ilmoitan, että olen\nottanut Ainin sisäköksi talooni Jyrykoskelle.\n\nAINI. Niin, minä olen ottanut siellä paikan.\n\nMUUT. Ahaa! Vai niin! Toivotamme onnea.\n\nBJÖRKLUND. Näkemiin asti. (Menee).\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nEetu Kokon huone työväestön asunnoissa Jyrykosken tehtaalla. Perällä\novi; siitä vasemmalla, nurkassa, vesisaavi ja seinällä kaikellaisia\nkeittiön kaluja, oikealla, kahden tuolin välissä, ruokakaappi. Oikeassa\nseinässä, keskellä, ikkuna, sen edessä ruokapöytä tuolineen ja\netualalla piironki, jossa peili ja sen kummallakin puolella muutamia\nkirjoja. Vasemman seinän keskikohdalla iso hellauuni ja etualalla\nkokoonlykättävä puusänky.\n\nJULJAANA (lopettaa vuoteen kokoonpanoa, peittäen sen virkatulla\nverholla. Hän on kivuloisen näköinen, kumaraselkäinen ja laiha\nakankäkkyrä, jonka rintaa ahdistaa ja ajoittain pitkään ryittää).\n\nEETU (tulee paitahihasillaan ulkoa, kantaen sylissään halkoja, jotka\nviskaa uunin peränurkkaan). Eikökän nämä halot jo teille, äiti, riitä\ntäksi päiväksi, vai?\n\nJULJAANA (katsomatta haikoihin ja jatkaen puuhaansa vuoteen luona).\nRiittävät, kultaseni, riittävät. Ja ell’eivät riitä, niin käynpähän\nitse lisää noutamassa.\n\nEETU. Mitäs te?... Tuonhan minä, mitä tarvitaan... Muutenkin noin\nheikko ja kitulias olette.\n\nJULJAANA. Tämmöinenhän minä olen, kuin olen ollutkin. Eihän tästä\nparemmaksi tule, ell’ei pahemmaksikaan. Kituu, kituu siksi kuin Jumala\nottaa luokseen. Ja kuollahan sitä kerran jokaisen pitää. (Menee\nhellannurkkaan puuhaamaan). Jokos sinä peseydyit, Eetu?\n\nEETU. Johan minä. (Alkaa sukia päätään ja pukeutuu).\n\nJULJAANA. Kun noita silmiäkin vetistää... ja hämärtää, ettei\ntahdo oikein enää nähdä. (Kaataa tuolilla olleen pesuvadin veden\nlikaämpäriin. Väliaika). Oletpas sinä tänään harvapuheinen, poikaseni!\n(Huoahtaa).\n\nEETU. Mistäpä tuota aina puheenkaan ainetta riittää.\n\n‘ JULJAANA. Mietiskelemistäsi vain aina samaa mietit.\n\nEETU. Tiedättehän: se on ratkaistava nyt.\n\nJULJAANA. Tiedänhän minä. Tänäähän se on se kutsuntapäivä. (Väliaika).\nEnkä minäkään osaa sinua neuvoilla auttaa.\n\nEETU. Enemmän kuin muutkaan.\n\nJULJAANA. Niin. Kun ei sittenkään tiedä, mikä on paras, — kenen neuvoja\nseurata.\n\nEETU. Siinähän se on. Tee niin taikka näin, ei ole hyvä mitenkään.\n(Väliaika).\n\nJULJAANA. Entäs Aini? Mitäs hän lopulta neuvoi? Tehän eilen illalla\nkauan puhelitte keskenänne.\n\nEETU. Aini?! Hänestä en saa tolkkua enemmän siinä, kuin muissakaan\nasioissa.\n\nJULJAANA. Tuota! Näetsen! Sekös siitä nyt tuli? Ja te kun molemmat niin\niloitsitte, että Aini pääsi tänne isännöitsijän luo palvelukseen, pois\nsieltä kaupungin Seurahuoneelta ja likemmäksi sinua!\n\nEETU. Lieneekö tuo hyvä ollutkaan.\n\nJULJAANA. Mitenkä sinä, Eetu, nyt niin...? Täällä kun saatte tavata\ntoisenne joka päivä ja...\n\nEETU. Harvoinpa tuota sittekin, näenmä, voimme tavata.\n\nJULJAANA. Luonnollistahan se on, niinkuin Aini sanoo, ettet sinä yhtä\nmittaa voi siellä käydä eikä hänkään alati jouda töiltään täällä\nkäymään, mutta onhan teillä tilaisuutta kylliksi kuitenkin... nähdä\ntoisenne.\n\nEETU. Kunpa hän vain ei olisi joutunut ojasta allikkoon.\n\nJULJAANA. Mitä sinä sillä tarkoitat?\n\nEETU. Muutoin vain sanon.\n\nJULJAANA. Täällähän hän nyt on niin hyvässä turvassa... insinöörin\nluona ja meitäkin lähellä.\n\nEETU. Mikä sen insinöörin päähän lieneekin yht’äkkiä pistänyt Ainin\ntänne ottaa?!\n\nJULJAANA (pannen kaapista ruokaa pöytään). Et suinkaan sinä...?\nInsinööri kun on niin vakava ja rehti mies! Kovinpa sinä olet\nluulevainen.\n\nEETU. Enhän minä sitä. Mitä te joutavia! Vaan vähäkös täälläkään silmiä\non, jotka ahnastelevat, kuin mitkäkin petolinnut.\n\nJULJAANA. Sievänlainen tyttöhän se Aini on. Minkäs sille nyt voi?!\nMutta antaa noiden katsella. Eihän ne silmillään häneen läpeä saa.\n\nEETU. Katselkoot minun puolestani.\n\nJULJAANA. Kunko ei hän? No, sitä minä en Ainista usko. — Saat käydä\nsyömään, Eetu. (EETU käy syömään). Ettäkö hän nyt koskaan tuosta\nVaarasesta välittäisi, joka toisinaan on näkynyt hänen hännässään\nkeikkuvan.\n\nEETU. Kukapa sen keikkumiset niin tarkalleen tietää?!\n\nJULJAANA. On se vähän iljettävä mies.\n\nEETU. Ja niitä pahimpia passirinnan yllyttäjiä asevelvollisten\nkeskuudessa. Toista kuin...\n\nJULJAANA. Kuin insinööri, sen kyllä tiedän.\n\nEETU. Oli, kuulen ma, jo Hajalan kaupassakin sanonut, ettei saa\nkellekään meistä mitään tavaroita velaksi ainakaan antaa, jos vain\nmennään kutsuntaan.\n\nJULJAANA. Sus siunatkoon! Kaikilla tavoin ne uhata ja pakoittaa\nosaavatkin.\n\nEETU. Ja sen vielä tekevätkin.\n\nESA VIRTANEN (tulee). Huomenta, Juljaana! Huomenta, Eetu! Täällähän\nsinut vielä tapaan. Näetkös — tässä. (Paiskaa pinkan kirjasia ja\nlentolehtiä pöydälle). Toin sinulle vielä viimeistä lukemista\ntuomiopäivänäsi.\n\nEETU. Niitäkö ne on vielä samoja perustuslaillisten levittämiä?\n\"Isänmaallista lukemista. Uusi asevelvollisuus. Keskustelu\nkirkkomäellä.\"\n\nESA. Mitäs? Olet kai sinä kylliksesi saanut niitä suomettarelaistenkin\npetospuheita \"arvoisille kansalaisille\" ja mitä kaikkia niitä on.\n\nJULJAANA (itsekseen). Voi sitä asiaa taaskin! (Menee ulos).\n\nEETU. Oletko siis jo varmaan päättänyt, Esa?\n\nESA. Vielähäntä kysyt. Pysyä poissa, se on ainoa oikea ja muuten\nparaskin meille. Sillä saatpa nähdä, kuinka niiden käy, jotka menevät.\nJa niihin en kuulu minä.\n\nEETU. Väkivaltaa tietysti tarkoitat että ruvetaan niitä kohtaan\nharjoittamaan? — Ja ehkä vielä enemmän kuin tähän asti?\n\nESA. Tietysti. Väkivalta väkivaltaa vastaan! Kuulehan: tämmöisiä on\nlappuja yöllä naulattu telehvoonipatsaisin pitkin teitä. (Lukee).\n\"Kansalaiset! Se laki, jonka nojalla nykyinen asevelvollisuuskutsunta\ntoimitetaan, aijotaan saada väkivallalla maamme sotilaslaiksi. — Mutta\njokainen kunnon kansalainen tehköön kaiken voitavansa, että kutsutut\nnuorukaiset eivät alistu sitä noudattamaan, vaan pysyvät kutsunnasta\npois.\" Kuulitkos?\n\nEETU. Kuulin.\n\nESA. Ja sen tautta minäkin kunnon kansalaisena teen nyt kaiken\nvoitavani, ettet sinäkään menisi. Jäät siis pois? Eikö niin? Kyllä se\non parasta omankin etusi kannalta, muista se! Oman rauhasikin vuoksi.\n\nEETU. Omanko etusi kannalta sinä sitte asiaa etupäässä katseletkin?\n\nESA. Sanoinhan ensin, että se on ainoa oikea. — Mutta niinkuin sinä\nmukakin et asiaa oman etusi kannalta katseleisi. Kyllä se tiedetään.\nEtpä sinäkään taida olla muita parempi.\n\nEETU. Jospa tuo ainoa oikea lienee oikein sekään, kun antaa\nväkivallalla hävittää kaikki mitä meillä on. Johan ne ovat vieneet,\nvastarinnan tähden, kaartin, rakuunat ja muut ja samaten vienevät\nloputkin.\n\nESA. Jos vievät, niin eivätpä niitä ole ainakaan hyvällä ja helpolla\nsaaneet.\n\nEETU. Eikös sitte olisi parempi, niinkuin toiselta puolen selitetään,\nnyt mennä kutsuntaan, että valtiopäivät saataisiin kokoon kutsutuiksi.\nNe sitte järjestäisivät perustuslain mukaan asevelvollisuusasian.\n\nESA. Se on sitä vanhaa hapatusta. Sillä ei voita mitään. Se vie vain\nhyvää kyytiä hunningolle.\n\nEETU. Siinäpä ainakin hyvällä koetetaan saada hyvää aikaan.\n\nESA. Elä joutavia. En kehtaa kuunnellakaan.\n\nEETU. Ei ainakaan väkivaltaa käytetä.\n\nESA. Vai ei? Entäs kun viranomaisia korkeilla sakoilla uhataan ja\nviroista eroitetaan, jotka vain eivät hiiskumatta tottele.\n\nEETU. Eihän ne personallista vapautta niin kuitenkaan sorra, kuin ne,\njotka silmiin sylkevät ja ruokaa tahi palkkaa kieltävät antamasta\nsille, joka vain ei heidän mielipidettään noudata.\n\nESA. Ei, sillä lailla ne eivät personallista vapautta sorra, se on\ntotta, mutta sillä vallalla, joka niillä on käsissään: laittomilla\nlainmääräyksillä. Etpä, esimerkiksi, tuota sinäkään papin siunausta\neukollesi saisi, jos kutsuntaan olisit menemättä ja sitte naida\naikoisit kristityn tavalla.\n\nEETU (ei vastaa).\n\nESA. Ähä! Jäikös suusi kiinni?! Ei. Yksi siinä vain on tie ja sen olen\nsinulle nyt neuvonut minäkin. Vaan jos sittenkin vielä aiot kutsuntaan\nmennä, Eetu, niin muista, että kyllä siellä kaupungin portilla miehiä\non, jotka sinut takaisin käännyttävät, ell’et niitä jo maantiellä ole\ntavannut. Ja vaikka metsääkin kiertämään rupeaisit, niin nousee tiesi\npystyyn sielläkin. — Hyvästi nyt! En viitsi pitemmältä samaa asiaa\njankutella. (Menee).\n\nEETU (hänen jälkeensä). Pääsee sitä kaupunkiin veneelläkin, jos niiksi\ntulee.— —\n\nJULJAANA (palaa). Aini tulee heti puheellesi, Eetu.\n\nEETU. Tekös häntä kävitte hakemassa, äiti?\n\nJULJAANA. Minä, kultaseni, minä. Niin saat vielä häntäkin puhutella ja\nnähdä.\n\nEETU. Mitäs te, äiti, joutavia?! (Nousee pöydästä). Saatte korjata pois.\n\nJULJAANA. Jokos sinä lopetit, poikaseni? Olisin vielä silakoita lisää\nantanut.\n\nEETU. Minä jo söin. Ett’ette itse...?\n\nJULJAANA (alkaa korjata pois). Johan minä noustuani kahvin kanssa vähän\nsuuhun panin. Elä sinä minusta. Ja kerkiänhän minä vielä päivänkin\nkuluessa... sen vähän, mikä minulla käy syönti... Kunhan sinä vain olet\nkylläinen, poikaseni!\n\nEETU. Kylläinen olen.\n\nAINI (tulee). Huomenta, Eetu! (Kättely). No, yhäkö sinä vielä hoiput\npäätöksessäsi? Johan sitä eilen puhuttiin ja punnittiin. Eikös sitte\nvieläkään selvinnyt — yönkään kuluessa?\n\nJULJAANA. Sitähän se tässä yhä... Ja nyt kävi taannoin vielä\nVirtasenkin Esa oppiaan jakelemassa.\n\nEETU. Ettepä tuota näy yksikään osaavan oikein järkevästi ja selvästi\nneuvoa. Että tolkku tulisi. Et sinäkään, Aini.\n\nAINI. Eikös se ollut selvä, minun ajatukseni? Parhaimmalta minusta\nsittenkin tuntuu...\n\nEETU. Että menen?\n\nAINI. Eikä kun että pysyt poissa.\n\nJULJAANA. Niinkö sinäkin, Aini?...\n\nEETU. Kai et sitte niin kovin haluakaan enää, että se yhteenmenomme\ntoteutuisi? Enpä minä siinä muuta näe.\n\nAINI. Eetu kulta, mitenkäs se sitte paremmin toteutuisi, jos sinut\ntäältä palkattomaksi ajetaan?\n\nEETU. Mistäpä tuon edeltäkäsin tietää?!\n\nAINI. Niinpä jos sen uhkauksensa panevat täytäntöön. Ja silloin ei\nsaada näinkään paljon yhdessä olla, kuin nyt, ei näin lähittäin asua\neikä näinkään usein tavata toisemme.\n\nEETU. Vaan jospa silloin sinäkin lähdet pois paikastasi.\n\nAINI. Ja minnekä sitte?\n\nEETU. Eikös maailmassa tilaa ole?! Lähdetään vaikka Ameriikkaan, ell’ei\nkotimaassa enää työtä saa.\n\nJULJAANA. Mitä sinä nyt, poikaseni? Ja minun, vanhan äitisi, yksin\nkuolemaan jättäisit?\n\nAINI. Ei tuo nyt viisasta olisi. Minä kun tässä juuri taas olen hyvän\npaikan saanut.\n\nEETU. Sepäs se on! Hyvän! Oma etupa se sittenkin aina määrää. Niinpä\nsinullekin tässä kohdin.\n\nAINI. Itsehän sitä niin toivoit ja halusit, Eetu. Ja nyt puhut tuolla\nlailla.\n\nEETU. Tiedäthän sinä minun toivoni, Aini. Minä toivoin ja toivon yhä,\nettä saisin sinut niin pian kuin suinkin omakseni. Sen tietää äitikin.\nSiinä haluni ja tekojeni määrä.\n\nAINI. Mutta kun ei se nyt voi niin pian tapahtua, niin minkäs sille\nmahtaa. Ei auta muu, kuin odottaa.\n\nEETU. Mahtaa sille, kun vain tahtoo. Ja välinpitämätönpä se vain\nlykkäyksestä puhuu. Näen ja kuulen minä sen piittaamattomuutesi jo\nkaikesta.\n\nJULJAANA. Mitä sinä nyt, poikaseni?!\n\nAINI (itku kulkussa). Tuolla lailla loukkaat, Eetu.\n\nJULJAANA. Eihän Aini liene siihen mitään aihetta antanut?\n\nAINI. Enkös minä aina ole sanonut, että minä kyllä... jahka vain...\nettä olen valmis... pysyn sanassani... kun vain itse teet sen\nmahdolliseksi.\n\nEETU. Siinä olen parastani koettanut. Ja mahdollista se onkin, kun\nvain on hyvä tahto. Sanoinhan jo äsken, että lähdetään yhdessä vaikka\nAmeriikkaan.\n\nAINI. Mutta sehän on mahdotonta.\n\nJULJAANA. Eihän nyt toki, poikani.\n\nEETU. Olkaa vaiti, äiti!\n\nAINI. Tahdot vain repiä ja hävittää, mitä juuri ollaan aikaan saatu.\n\nEETU (kovassa mielenliikutuksessa). Mitä aikaan saatu? Että tuolla\nviihdyt hyvin?! Unhotat vanhat ystäväsi! — — Kylmenet ja käännät\nselkäsikin meille kohta! — — Niin juuri! Viihdyt hyvin vain tuolla\nyläpytingissäsi — — konttoriherrain silmälumeena! Se se sinua pidättää,\nei muu.\n\nJULJAANA. Eetu rakas, Eetu!\n\nAINI. No nyt en tiedä, mitä sinulle sanoakaan enää?! Lähden pois,\ntieheni. (Aikoo mennä).\n\nSULO VAARANEN (tulee samassa sisään). Täälläkös se Aini-neiti on?!\n— Näin että taaskin tänne juoksitte. Mitäs teillä aina on täällä\ntekemistä, mitä?\n\nEETU. Mitäs teillä, herra konttoristi, on sen kanssa tekemistä?\n\nSULO. Mitäs Eetu Kokolla sitte on sen kanssa tekemistä?\n\nEETU. Ehkäpä jotakin onkin.\n\nSULO. Ehkäpä sitte on minullakin.\n\nEETU. Oo-hoh?!\n\nAINI. Eipä taida sitte olla kellään mitään sen kanssa tekemistä.\n\nSULO. Oo-hoh, sanon sitte minäkin.\n\nJULJAANA. Aini on meille vain vanha tuttava, herra Vaaranen.\n\nEETU. Vai niin se on, Aini?! Mitäs se sitte oikein merkitsee?\n\nSULO. Sen sanon minä. Se merkitsee sitä, ettei neiti Ainin sovi tänne\nteidän luoksenne juoksennella.\n\nAINI. Anteeksi! Minä kyllä tiedän...\n\nEETU. Vai te sitä nyt sitte olette neiti Ainin käskijä, herra\nkonttoristi?\n\nAINI. Elä viitsi, Eetu!\n\nJULJAANA. Anna olla, anna!\n\nSULO. Ell’en käskijä olisikaan, niin kieltäjä olen, isännöitsijän\nnimessä, ettei hän saa tänne juosta. Sillä isännöitsijä ei sitä\nsuvaitse. Eikä hän saa itsekään tällä lailla mainettaan turmella.\n\nAINI. Siitä minä kyllä itse pidän huolen, herra konttoristi.\n\nEETU (naurahtaen). Kaunista huolenpitoa teidänkin puoleltanne, herra\nVaaranen! Pitäisittepä paremmin huolta siitä, ettette itse hänen\nmainettaan pilaisi.\n\nSULO. Kuuleppas nyt, Eetu Kokko!\n\nJULJAANA. Rakas Eetul\n\nAINI. Herranen aika, mikä tästä nyt tulikaan?!\n\nEETU. Kuulen kyllä, sanokaa vain!\n\nSULO. Sanon vain, että alat enemmän kuin liikoja lasketella.\n\nEETU. Minä tiedän hyvin, mitä sanon. En ainakaan toisten ihmisten\nasuntoihin tungeskele ja heidän asioihinsa sekaannu.\n\nJULJAANA. Saanko minä...? Antakaahan kun minä puhun. Tämän Eetunhan on,\nniinkuin tiedätte, tänään kutsuntaanmeno-asiansa ratkaistava.\n\nSULO. Sen kai pitäisi hänelle jo ammoin selvä olla, mitä Jyrykosken\ntehtaalla palvelevien kutsunnanalaisten on tehtävä.\n\nJULJAANA. Niin, no, nähkääs, siitähän se Aini vanhana tuttavana ja\nminun kutsumana päälle päätteeksi tuli vain meille puhumaan.\n\nAINI. Eihän siinä sen pahempaa ollut.\n\nEETU. Eipä se muuten kehenkään sivulliseen kuulu, mistä hän tuli\nkanssani puhumaan.\n\nSULO. Niin sivullinen tässä asiassa minä en kuitenkaan ole, jos sen\nlaita semmoinen oli. — No, tietysti, Aini-neiti osasi oikean neuvon\nantaa, vai?\n\nAINI. Senhän minä, tietysti, annoin.\n\nSULO. Siitä kai ei sitte pitempiä puheita syntynyt?\n\nEETU. Mistäpä sen tietää. Ehkäpä syntyikin.\n\nSULO. Vai on asia täällä sillä kannalla?\n\nJULJAANA. Vaikeahan se voi olla monen omalle tunnolle monessa\nsuhteessakin.\n\nSULO. Sittepä minä voin Eetu Kokolle jo edeltäpäin sanoa, että sille\nmeidän alustalaisistamme, joka kutsuntaan menee, ei tulla ainakaan\npitkiä puheita pitämään.\n\nAINI. Eihän se Eetu anna asian niin pitkälle mennä. Ethän, Eetu?\n\nEETU (Ainille). Anna jo olla! — (Sulolle). Kyllä se nähdään, mistä se\nmenettelynne johtuu, jos todellakin niin vain ai’otte... Ei suinkaan\nteillä laillista oikeutta ole miestä mielipiteittensä tähden pellolle\nheittää.\n\nSULO. Siihen kyllä laillinen oikeus on, jos mies on tehtäväänsä\nkelvoton.\n\nEETU. Ähäs! Ainakin selvästi sanottu. Kelvottomuuteen kai kyllä tarpeen\ntullessa syy löytyy, vai? Tahi ehkä jo on löytynytkin — edeltäkäsin?\nKuinka, herra konttoristi?\n\nSULO. Minä en rupea kanssasi tämän enempää kiistelemään...\n\nJULJAANA. Niin, lopettakaa jo!\n\nAINI. Parasta onkin.\n\nEETU. Parasta onkin. — Ja parasta olisi ollut, ettette olisi tänne\ntullutkaan.\n\nSULO. Pitkällepä menee. Tahdotko ehkä tällä minut ulos ajaa?\n\nEETU (ikäänkuin itsekseen). Ainakin ansaitsisitte sen.\n\nSULO. Minun kyllä on muutenkin jo aika täältä lähteä. Ja sinun, Eetu,\nmyöskin — työhösi. Sillä neuvoni olen sinulle antanut. Ja ell’et sitä\nseuraa, niin hullusti sinun käy. Se on viimeinen sanani.\n\nAINI. Eetu on kyllä järkevä.\n\nJULJAANA. Niin, niin, kyllä hän...\n\nSULO. Tulkaa pois, Aini-neiti!\n\nEETU. Aini kyllä tietää, milloin hänen on mentävä. Ja tien hän löytää\nyksinkin.\n\nAINI (puoli kovaan Eetulle). Tiedäthän, Eetu, nyt? Teet niinkuin on\nneuvottu? Menet oitis työhösi, eikö niin? Se on parasta. Ja minunkin on\nmentävä. Olen jo niin kauan ollut poissa. Hyvästi taas!\n\nSULO (ottaa Ainia käsipuolesta). Teidän täytyy tulla täältä pois. Ette\nsaa jäädä tänne enää. (Taluttaa Ainia ovelle).\n\nAINI (koettaen mennessään irroittaa kätensä). Antakaa olla! Menenhän\nminä — yksinkin. — Hyvästi, Juljaana! (Menee ulos Vaarasen saattamana).\n\nEETU (polkien jalkaansa, hampaitaan kiristäen). Saakelin roisto!\n\nJULJAANA (ikkunassa). Tuossahan se Aini jo yksin juoksee. Pääsipäs irti\nsen räähkän kynsistä.\n\nEETU. Tällä kertaa. Ei tiedä, kuinka toiste käy. (Panee lakin\npäähänsä).\n\nJULJAANA (kävelee ja puuhailee minkä mitäkin, aina väliin päivitellen).\nVoi minun päiviäni! Voi minun päiviäni! — Näinköhän tuo räähkä toden\nperään oli insinöörin lähettämä?\n\nEETU. Vielä mitä! Sen omia koiruuksia vain. Kyllä minä sen jo tunnen.\n\nJULJAANA. Voi minun päiviäni! Voi, minun päiviäni!\n\n    (Lyhyt väliaika).\n\nEETU (mietittyään). Äiti, hoi!\n\nJULJAANA. Mitä, poikaseni, mitä?\n\nEETU. Nyt minä olen päättänyt.\n\nJULJAANA. No, sehän on hyvä.\n\nEETU. Minä lähden kutsuntaan sittenkin.\n\nJULJAANA. Voi minun päiviäni! Voi minun päiviäni! (Istuutuu tuolille ja\nalkaa hiljakseen itkeä, ruumistaan kiikutelleen).\n\nEETU. No, mitä te siinä joutavia itkette?\n\nJULJAANA. Kuinkas meidän sitte käykään?!\n\n’ EETU. Mikäs olisi käydessä? Käy niinkuin käydä pitää.\n\nJULJAANA. Voi minun päiviäni! Vaan tokko sinä sinne enää kerkiätkään?\n\nEETU. Kerkiän. Enhän minä luettelossa ensimäisiä ole. Ja ehkäpä antavat\narvan nostaa, vaikka myöhemminkin tulen.\n\nJULJAANA. Voi minun päiviäni! — Ja miksi nyt näin päätit, poikaseni!\nVasten muitten neuvoja?\n\nEETU. On siihen syynsä. Eikös ne teillekin selvät ole?\n\nJULJAANA. Enhän minä, enhän minä nyt käsitä niin mitään.\n\nEETU. Selvähän se on. Muuta ei olekaan tehtävä. Minä nyt olen\nratkaissut ja sitte on Ainin ratkaistava, minnepäin hänen tiensä\nkääntyy. Seuraako minua, lähteekö elämän taipaleelle minun kanssani\nvai tännekö jääpi rehottamaan, toisen heilaksi heittäytyy? Näyttäköön,\nonko niin minuun kiintynyt, kuin minä häneen. Vai pitäisikö minun\nheidän neuvojaan seurata saadakseni vain jäädä tänne puusta katsojaksi,\nmitenkä Ainini muitten hyväksi elää ja ehkäpä heidän mielistelyistään\nyhä enemmän koreiluun ja kiemailuun taipuu ja sitte alkaa alamäkeä\nluisua ja yhä syvemmälle vaipumistaan vaipuu. Ei, äiti! Velvollisuuteni\non saada hänet omakseni, maksoi minkä maksoi. Ja nyt minä sen yrityksen\nteen. Helppoa se ei ole, sen kyllä näettekin. Mutta — mutta, se on\ntehtävä, äiti. Minä en voi muuta, en. Ajakoot pellolle, jos uskaltavat\nja sydän sallii ja oikeutta heillä siihen on. Sillä olenko minä mikään\nrikoksen tekijä, jos nyt kutsuntaan menen?! Ihminenhän olen minäkin\nja ihmisen tunteet minullakin on. Ja tehtäväni olen täällä aina\nrehellisesti täyttänyt, en juonut, en juopotellut, en varastanut enkä\nmurhannut, ja siivosti tahdon elää vastakin, kun vain elää annetaan.\nKuka tässä asiassa oikeassa on, sen ratkaiskoon Jumala. Järkeni sitä ei\nole selväksi saanut. Sydämmeni käskystä vain olen päätökseni tehnyt ja\ntoimin nyt — Hyvästi, äiti! (Menee).\n\nJULJAANA. Hyvästi, poikaseni! Hyvästi, kultaseni! (Menee hänen\njäljessään ovelle ja vetää oven kiinni). Voi minun päiviäni! Voi minun\npäiviäni! (Käydä tallustelee huoneessa). Mikä tästä nyt tulee?! Mikä\ntästä nyt tulee?! (Hakee esille virsikirjan. Hyräilee ensin jotakin\nvirren nuottia ja asettuu sitte, kasvot ikkunaan päin, ääneen laulamaan\nkirjasta jotakin virttä).\n\nSULO (kurkistaa ovesta). Ei häntä näy täälläkään. (Tulee sisään).\n\nESA (tulee hänen perässään). Kyllä hän sitte meni. Hän se oli, joka\nsousi kaupunkiin päin veneellä.\n\nSULO. Juljaana!\n\nJULJAANA (taukoaa laulamasta). Herra Jesus! En huomannutkaan, että\nkukaan sisään tuli.\n\nSULO. Elkää nyt noin huutako! Kuuluu yli koko tehtaan. Tehtaalaiset\nluulevat, että höyrypilli puhaltaa ja lähtevät ruo’alle.\n\nESA (nauraa hihittää). Hi-hi-hi-hi-hi! — Ennen aikojaan.\n\nJULJAANA. Virttähän minä... Vai eikös sitäkään...?\n\nSULO. Missäs poikamukulasi nyt on?\n\nJULJAANA. En tiedä, hyvä herra, en tiedä.\n\nSULO. Hän ei ole työpaikallaan eikä ole sairaskaan, — senhän muuten jo\naamullakin näin. Menikös hän kaupunkiin?\n\nJULJAANA. Saattoi mennä, hyvä herra. En tiedä. Voi minun päiviäni!\n\nSULO. Kuuleppas, Juljaana! Se ei ole hyvä, että sinun Eetusi näin\nmenettelee.\n\nJULJAANA. Eihän se mahda olla, hyvä herra.\n\nSULO. Sinun tähtesi on isännöitsijä hänelle jo monasti antanut anteeksi.\n\nJULJAANA. Eiköpähän tuo sitte anna nytkin, jos poikani on jossakin\nrikkonut. Ja johan tuota on kauan täällä asuttu, ensin mieheni ja sitte\npoikani. Asuttu on ja työtäkin tehty nuhteettomasti, hyvä herra. Eiköpä\ntuo isännöitsijä nyt sitte...\n\nSULO. Insinööri matkusti Helsinkiin. Mutta minä koetan kyllä tehdä\nvoitavani.\n\nJULJAANA. Niin, niin. Voi minun päiviäni!\n\nSULO. No, saadaan nyt sitte nähdä. — (Esalle). Jos asia todellakin niin\non, niin pois hänen pitää täältä, se on vissi. Ja sinä pääset silloin\nmuuttamaan tänne, Esa.\n\nESA. Kiitän hyvin paljon, herra Vaaranen.\n\nSULO. Kuuleppas! Juokse nyt samalla sinne ylös ja pyydä se Aini-neiti\ntulemaan tänne vähän minun puheilleni. Sano, että odotan täällä ja että\nhän tulee heti paikalla.\n\nESA.. Kyllä, herra konttoristi.\n\nSULO. Saat mennä. Eikä sinun tarvitse enää tänne tulla.\n\nESA. Hyvä on,’ hyvä on. (Menee).\n\nSULO. Niin, tuota, Juljaana! Mutta minä tulin oikeastaan luoksesi\npyytämään, että taas olisit niin hyvä ja menisit niitä konttorin\nrappusia pesemään. Ne ovat taaskin niin saakurin likaiset kaikkien\ntyöläisten kuljettamasta ravasta. Vieläkö sinä jaksat? Sinähän niitä\nolet usein ennenkin viruttanut. Ja tokko viitsitkään?\n\nJULJAANA. Vai viitsin? Hyvin mielelläni, herra Vaaranen, sen teen.\nKyllähän tätä rintaani aina pahasti ahdistaa vaan miksen sitä vielä\njaksaisi. Ja teille jaksan tehdä vaikka mitä.\n\nSULO. No, mene nyt sitte heti. Nyt on paras aika, kun ei siellä ketään\njuokse. Keittiöstä saat kyllä kaikki pesutarpeet.\n\nJULJAANA. Tiedänhän minä... Ja pääsenhän minä tästä heti.\n\nSULO. Mennään sitte yhdessä, muoriseni.\n\nJULJAANA. Mennään, kultaseni, mennään. (Menevät. Kuuluu, että avain\notetaan lukosta. Kotvasen kuluttua kuuluu, että avain taas pannaan\nlukon reikään ja ovi aukiaa).\n\nSULO (palaa, jättäen oven puoleksi auki, kävelee pari kertaa\nedestakaisin, vihellellen).\n\nAINI. (tulee juosten sisään). Te kutsutitte minut tänne, herra\nkonttoristi?\n\nSULO (vetää oven kiinni). Niin. — Eihän teillä, neiti Aini, mitään\nkiireellisiä tehtäviä nyt enää ole? Insinöörihän jo lähti?\n\nAINI. Niin, hän lähti. Kuinka niin?\n\nSULO. Sittehän voidaan vähän puhella keskenämme. Olen sitä jo niin\nkauan halunnut.\n\nAINI. Täälläkö? Ja mistä?\n\nSULO. Kuulkaa! Saanko minä sinutella teitä, neiti Aini?\n\nAINI. Jos vain tahdotte. Tehkää niin hyvin!\n\nSULO (ottaa häntä kädestä). Ja sinä, Aini, sinuttele sinäkin minua!\nNimeni on Sulo.\n\nAINI. Eihän se... Miksi?\n\nSULO. Kyllä, kyllä, näin meidän kesken! Jos et muuten tahdo, niin tee\nse ainakin näin kahden kesken ollessasi minun kanssani. Sillä meidän\npitää tästä lähin useammin saada tavata toisemme. Eikö niin? Voimmehan\nuseamminkin olla kahdenkesken?\n\nAINI. Enpä tiedä, tosiaan.\n\nSULO. Kuinka et tiedä?\n\nAINI. Ja mitä varten? Mitä hyötyä siitä lähtee?\n\nSULO. Oletpas sinä kummallinen. Ihan kuin vasta maailmaan syntynyt. —\nMinähän olen täällä konttoristi.\n\nAINI. Tiedänhän minä sen, herra...\n\nSULO. No, etpä sinä tahdokaan minua sinutella?! — Näetkös, minulla\non jo hyvänlainen palkka. Jonkun ajan kuluttua saan varmaan\npalkankorotuksen ja silloin... Aini, saanko minä suudella sinua?\n\nAINI. Ette, ette.\n\nSULO. Mutta minäpä suutelen sinua sittenkin. (Tahtoo suudella Ainia).\n\nAINI. Ette saa! Antakaa minun olla! Minä lähden pois. (Riuhtaisekse\nhänestä irti).\n\nSULO. No, no, elä nyt vielä! Annahan kun puhun sinulle ensin!\n\nAINI (ovella). Mitäs teillä sitte on minulle puhumista?\n\nSULO. Sinähän olit vain lyhyen ajan siellä Seurahuoneella?\n\nAINI. Muutamia viikkoja. Entä sitte?\n\nSULO. Muuten vain. Tahtoisin tietää, mikä se oikeastaan sai sinut tänne\nmuuttamaan, jokuko viehätys tuolla yläpytingissä vai täällä, tässä\nyksinkertaisessa majassa. Kuulin, että olette tuttuja täällä?\n\nAINI. Niin ollaan oltu.\n\nSULO. Oikeinko ehkä ystävyksiäkin?\n\nAINI. Sitä teidän ei tarvitse tietää eikä minun siihen vastata, herra\nVaaranen. Te ette ole minun rippi-isäni.\n\nSULO. No, no. Ei nyt niin pahaksi panna. Mutta joka tapauksessa on\nnärkästyksesi tavallaan jo vastaus siihen, mitä tahdoin tietää. Muuten\nsinut jo aamullakin haettiin tänne neuvonantajaksi ja se selittää\nmyöskin vähän.\n\nAINI. Jospa sitte niin olisikin, niin...\n\nSULO. Mitäkö se minuun kuuluu?\n\nAINI. Niin juuri.\n\nSULO. Kuuluupa hyvinkin. Sillä juuri tuosta seikasta paljon riippuu,\nmiten minä... tuota, miten isännistö... taikka minä isännistön\nmääräysten mukaan tulen menettelemään siinäkin asiassa, joka sinun\nystäväsi tänään on koetukselle pannut. Niin, niin, näetkös: sinä voit,\nsinun välisi voi sen ratkaisuun paljon vaikuttaa. Ja toiselta puolen\nvoi taas itse tämä asiakin hyvin paljon vaikuttaa sinuun ja sinun\nasemaasi täällä tehtaalla. Sinä ehkä kyllä hyvinkin ymmärrät, mitä\ntällä tarkoitan. Ja se se oli, mistä tahdoin sinulle puhua, Aini.\n\nAINI. Minä saan siis mennä?\n\nSULO. Eikö sinulla sitte ole mitään sanomista?\n\nAINI (kotvan miettimisen jälkeen). Mitäpä minulla olisi sanomista?\n\nSULO. Et siis tahdo häntä puolustaakaan? Et tahdo lausua yhtään sanaa\nhänen puolestansa? Taikka pyytää mitään hänen hyväksensä?\n\nAINI. Minä pyydän, ettei minua sekoitettaisi mihinkään asioihin, herra\nkonttoristi.\n\nSULO. Hyvä. Sen teen mielelläni. Varsinkin kun nyt näen, ettei hän\nsinulle olekaan semmoinen ystävä, kuin miksi luulin.\n\nAINI. Herra Vaaranen, miksi te tuolla lailla penkoatte toisten ihmisten\nsalaisia tunteita? Se on sydämmetöntä teidän puoleltanne! Minä en\nvoi. (Pyyhkii kyyneleitä silmistään). Jos teillä ei ole sen parempaa\npuhumista, niin olisitte ennemmin puhumatta.\n\nSULO. Sittenkin? Jotakin on sittenkin siellä sydämmesi pohjalla häntä\nkohtaan? Sääliä? Ehkä paljonkin?\n\nAINI. Ell’ei teissä sitä ole, niin olette ihmisyydetön.\n\nSULO. Kas niin! Pyyntö sittenkin hänen hyväksensä.\n\nAINI. Kun sen niin ymmärrätte, niin ottakaa se sitte huomioonkin.\n\nSULO. Sinunko tähtesi, Aini? (Väliaika). Et vastaa? — Mutta onko\nsinulla sääliä minua kohtaan? Ehkä minäkin sitä tarvitsen ja kaipaan,\nAini? Tuota rakkauden, — kuinka minä sanoisin? — alkusäveltä? Sen\nensimäistä puoleensa vetävää kosketusta? Ehkä? Ja siksi juuri, etten\nsitä ole koskaan saanut kokea? Ihmisyydetön, sanot. Mutta sinäkö, minut\nluotasi sysäämällä, olet minut ihmiseilisemmäksi tehnyt? Ihmiseksi\ntullakseen ja ihmisenä pysyäkseen täytyy syntyä rakkaudesta ja elää\nrakkaudesta, muuten sitä muuttuu kiveksi. Niin on minun käynyt.\n\nAINI. Voi, miksi te kiusaatte minua?!\n\nSULO. Anteeksi, Aini, että tulin sinulle liikoja puhuneeksi. Ne olivat\nloruja vain. Saat mennä nyt.\n\nAINI (viivyttelee).\n\nSULO. Saat mennä, saat mennä, sanoin minä.\n\nAINI. Kyllä. Mutta saanko ensin kysyä?\n\nSULO. No, kysy sitte.\n\nAINI. Eikös teillä ole ollut äitiä, siskoa, ystävää, joka teille olisi\nollut rakas taikka teitä rakastanut?...\n\nSULO. Sanoisinpa melkein: ei — ei koskaan. Äitini kuoli pienenä\nollessani ja minä olin ainoa lapsi. Joku täti kuuluu minua jaloilla\npysytelleen, kunnes elämän virta minua lastuna maailmaan rantoja pitkin\nrupesi kuljettelemaan. Ja niin olen kulkenut tähän saakka, eläen\nkätteni töillä. Ystäviä en ole koskaan löytänyt, — lieneekö siihen\nollut luonteeni syynä vai eikö niitä oikein missään lienekään. Nyt olin\nyhden ystävän haamun löytävinäni, mutta sekin kaikkosi luotani heti. Se\nolit sinä, Aini! Vaan mitäpä tuosta enää puhun. Saat mennä! Saat mennä!\nTuollapa mäellä näkyy Juljaanakin jo käntystelevän tännepäin.\n\nAINI. Kyllä. Paikalla. Mutta —?\n\nSULO. Mitä niin?\n\nAINI. Antakaa kätenne!\n\nSULO. Tuossa!\n\nAINI. Kumartakaa hiukan päätänne minun puoleeni!\n\nSULO (kumartaa). No?\n\nAINI (ottaa hänen päänsä molempien käsiensä väliin ja painaa suudelman\nhänen otsalleen). Ja hyvästi nyt!\n\nSULO (sulkee hänet syliinsä). Kiitos, Aini, kiitos!\n\nAINI. Minä menen nyt.\n\nSULO. Eikä. Minä menen. Sinä jäät. Hyvästi! (Juoksee pois).\n\nAINI (seisottuaan kotvan paikallaan, menee ikkunan luo). Tuossapa\nJuljaana onkin. (Istuutuu ja selailee virsikirjaa).\n\nJULJAANA (tulee). Kukas se täällä...?\n\nAINI. Minä täällä istun, Juljaana.\n\nJULJAANA. Ainikos se...? Sitähän minä ajattelin, että kukas se täällä\non käynyt, kun muistin, että panin oven lukkoon mennessäni. Luulin jo,\nettä Eetu oli tullut takaisin.\n\nAINI. Sitähän minäkin tahdoin kuulustella, että mitä hän sitte...?\n\nJULJAANA. Sinnehän se meni, kultaseni. Sinnehän se meni.\n\nAINI. Sittenkin! Kyllä se nyt oli hullusti.\n\nJULJAANA. Jumalan tahto! Niin kai se oli sallittu, kultaseni.\n\nAINI. Ja jos vielä otetaan?\n\nJULJAANA (kummastellen). Häh? Kaartiinko?\n\nAINI. Niin, niin — sotaväkeen.\n\nJULJAANA. No, eihän se pahinta olisi. Sitähän minä perustelen, että\nsehän se vielä ihan hullusti olisi, jos ei otettaisi. Silloinhan se\ntäällä palkattomaksi jää, jos tekevät, minkä uhkaavat, ja muualla\nsamoin. Ihan leivättömäksi kerrassaan.\n\nAINI. Saattaahan se niinkin olla. Oikeinpa te siinä suhteessa ehkä\najattelettekin, Juljaana.\n\nJULJAANA. No, eikös niin, kultaseni, kun asia kerran näin pitkälle on\njoutunut?\n\nAINI. Ainapa niillä vanhoilla sittenkin on viisautta enemmän, kuin\nmeillä nuorilla.\n\nJULJAANA. Pälkähtää, näenmä, tuota välistä vielä jotakin vanhankin\npäähän. — Kunpa vain, kultaseni, hän osaisi niin alhaisen numeron\nottaa, että ollenkaan tarkastettavaksi pääsisi. Siinä se vieläkin on\nkommervenkki ennenkuin tämä pulma ratkeaa. Ne kun, kuulenma, eivät ota\nkaikkiaan kuin yhdeksäntoista miestä koko läänistä.\n\nAINI. Niin, niin. Vaan jos siinäkin sitte vielä raakkaavat, — vikoja\nlöytävät.\n\nJULJAANA. Häh? Vai raakkaavat? Minunko pojassani vikoja löytävät? Mitä\nsinä nyt, kultaseni, löpiset?! Jos vain niin käy, että hän oikean\nnumeron saa, niin kyllä ne ei pääse raakkaamaan. Yhtä hyvä kaartilainen\nhänestä tulisi, kuin kaikista muistakin. Huonosti, näenmä, sinä,\nkultaseni, Kokon Juljaanan Eetupojan tunnetkin.\n\nAINI. Enhän minä sitä, Juljaana hyvä. Vaan kuka heidän siellä tietää.\nJa äitihän se parhaiten poikansa aina tuntee.\n\nJULJAANA. Äiti, äiti. Vaan ei ne kakki äiditkään niin poikiaan tunne,\nkuin minä Eetu kultani. Niin, kultaseni, niin. Se on minun Eetuni,\nminun oma Eetuni.\n\nAINI. Tiedänhän minä: kovinhan te häntä rakastatte.\n\nJULJAANA. Sen tietää vain Jumala, miten häntä rakastan. Ja rakkauden\nväärtti se mukula onkin. Jospa sinäkin, Aini, häntä joskus niin tulisit\nrakastamaan, kuin minä. Mutta tässäpä se pulma nyt onkin. Tässä, tässä,\nettä nyt saadaan nähdä mitenkä se ratkeaa. Kuinka käy ja miten mikin\ntekee? Voi tokisen minun päiviäni, kultaseni!\n\nAINI. Olisipa se ehkä todellakin parasta, että niin kävisi, kuin\npuhuitte, Juljaana. Ei tulisi syytä kummankaan niskoille.\n\nJULJAANA. Sitähän minäkin. Eetu saisi odottaa ja sinä jäisit tänne\nodottamaan. Eikö niin? Pakostakin.\n\nAINI. Niin, niin. Kyllä se olisi sillä lailla...\n\nJULJAANA. Vaan mitenkä nyt Jumala sen arvan antaa, siinä se on.\n\nAINI. Eikös sitte ole, niinkuin sanotaan, arpapeliä ihan\nsananmukaisesti meidän elämämme useinkin?!\n\nJULJAANA. Hys! Ihan oli kuin olisi kuulunut jo kopinata ulkoa. Hänkös\nse...?\n\nEETU (tulee). Tässä minä nyt olen.\n\nJULJAANA. Hänhän se oli! — Poikaseni?!\n\nAINI. Ja minäkin olen täällä, Eetu.\n\nEETU. Parahiksihan tuo sattui. Tokkopahan tässä nyt enää pitkiä puheita\nkenenkään kanssa tuleekaan.\n\nJULJAANA. No? Miks’et sinä jo kerro? Kuinkas kävi arvan otossa?\n\nEETU. Tuossa se on numero. (Lyö pöytään arpalipun).\n\nAINI (katsoo lippua). Kolmesataa yhdeksänkymmentäviisi.\n\nEETU. Ihan viimeisiä numeroita!\n\nJULJAANA (menee uunin soppeen ja rupee hiljaan itkeä nyyhkyttämään).\n\nEETU. Mitä siinä nyt taas tyhryytätte, äiti? (Lyhyt väliaika). Vai\neikö ollut hyvä onni, kun ei ensimäisiä numeroita sattunut? (Taaskin\nväliaika). Mitä hiidessä?! Mykkiäkö te olette vai miksette puhu\nmitään?! Sinäkin, Aini?!\n\nAINI. Mitäpä minulla olisi sanomista?\n\nEETU. Mitäpä sinulla?! Haukkuisit edes — siaksi, ell’et muuta. Mitäs\nsinä täällä sitte istua kökötät?\n\nAINI. Äitisi luona istun. Vaan pääsenhän minä täältä...\n\nJULJAANA. Eetu kulta!\n\nEETU. No, kun kerran istut, niin istu sitte vieläkin eläkä rimpuile.\n\nAINI (tahtoo mennä). Unhotat, Eetu, ett’en minä ole sinun tällä lailla\nkomennettavasi.\n\nEETU (pidättää häntä). Aini, anna anteeksi! Minä pyydän! Tiedäthän\nsinä, kuinka vaikeata... Sydän on niin täysi, niin täysi... Minä\npyydän: istu vielä vähän aikaa!\n\nJULJAANA. Voi minun päiviäni! Voi minun päiviäni!\n\nAINI. Mitäs minä?... Tiellähän minä vain nyt täällä olen.\n\nEETU. Sinäkö tiellä? Minunko tielläni sinä, Aini? Sitte et tiedä mitä,\npuhut. Päiväkö pilven tiellä? Istu, Aini, ja puhu! Sano, mitä meidän\nnyt on tehtävä? Ja sinä, äiti, myös?\n\nJULJAANA (menee taas nyyhkyttäen uunin soppeen).\n\nAINI. Eikös se ollut selvä sinulle, kun kutsuntaan menit? Kai sen nyt\nitse tiedät?\n\nEETU. Kyllä. Minä tiedän kyllä, mitä teen. Mutta teetkös sinäkin niin?\nSitä minä tahdon tietää. Sinun ajatuksesi minä tahdon tietää. Nyt se on\nselvitettävä, Aini. Nyt on hetki tullut.\n\nAINI. Sinun aikomustasi, Eetu, minä en voi tietää.\n\nEETU. Johan siitä oli aamulla puhe. — Nyt ei auta muu: ensimäiseksi\nminä lähden sanomaan itseni irti tehtaalta.\n\nAINI. Mitä hyötyä siitä olisi?\n\nJULJAANA. Miksi, poikaseni, miksi?\n\nEETU. Mitäkö hyötyä? Miksi? Siksi, etteivät kerkiäisi uhkaustaan panna\ntäytäntöön.\n\nJULJAANA. Eihän se vielä ole sanottu, että ne sen tekevätkään.\n\nAINI. Eihän sitä ollenkaan tiedä.\n\nEETU. Mitäs täällä sitte semmoista olisi minun poissa ollessani\ntapahtunut, joka sen uhkauksen kumoaisi?\n\nAINI. Insinöörikään ei ole kotona nyt. On matkustanut Helsinkiin. Eikä\ntiedä milloinka hän palaa.\n\nJULJAANA. Niin. Mitä sinä joutavia — ennen aikojasi...?!\n\nEETU. Vai on se sillä lailla? Saattaahan tuota ehkä sitte...\n\nESA (katsoo ovesta sisään). Onko Eetu tullut?\n\nEETU. Täällä ollaan. Mikä hätänä?\n\nESA. Sinut käskettiin tulemaan konttoriin.\n\nEETU. Siinä se jo on. Enkös sanonut? — Kuka käski?\n\nESA. Lähettivät vain sanomaan, että tulisit heti paikalla.\n\nEETU. Lähettivät?! Mikäs salainen kuriiri sinä sitte olet olevinasi?\nEtkö mukamas sitte asiaakaan tiedä, miksi minua sinne tahdotaan?\n\nESA. Sen kai sinä tiedät paremmin, kuin minä. Sinun nämä lienevät\nkaikki salaisuuksiakin eikä minun.\n\nEETU. Minun salaisuuteni tietää jo koko maailma. Ja mitä se ei vielä\ntiedä, sen se kohta saa kuulla. — No, Aini?! Seuraatko sinä minua nyt?\n\nAINI. Mitä sinä? Minnekä niin?\n\nEETU. Vaikkapa ensin sinne konttoriin.\n\nAINI. Mitä varten, Eetu? Voithan sinä toimittaa siellä asiasi yksinkin.\n\nEETU. Siinä sen jo näen. Asiani voin kyllä itse toimittaa niin hyvin\nsiellä kuin muuallakin. Mutta kysynpä sinulta vieläkin: kun sen olen\ntoimittanut, seuraatko minua sittenkin?\n\nAINI. Eetu hyvä, mitä sinä nyt tässä tuolla lailla reistailet?\n\nEETU. Enkä reistaile. Kysyn vain suoraan, seuraatko minua, Aini? Täältä\npois? Minne vain? Vaikka minne, kunpa vain sielu saa rauhan ja sydän\nonnensa löytää?! Vastaa siihen!\n\nAINI. Voi, voi! Mistä minä tiedän? Enhän minä osaa sanoa.\n\nEETU. Siinä sen taaskin näen. Vastaushan se jo on tuokin. Sinä siis et\nseuraa, et?!\n\nAINI (nyyhkytellen). Mahdotontahan se on...\n\nEETU. No niin. Mahdotontahan se on sinulle. Arvastahan sen. — Hyvästi\nsitte, Aini! Ja ainiaaksi hyvästi! Mene! (Taluttaa Ainin rajusti,\nkäsivarresta pidellen, ulos).\n\nJULJAANA. Poikaseni!\n\nESA. Mitä sinä nyt, Eetu...?!\n\nEETU. Mene siitä sinäkin! Mene konttoriin ja sano, että Eetu Kokko ei\ntule sinne, mutta se, joka häntä puhutella tahtoo, tulkoon tänne!\n\nESA. Teen työtä käskettyä. (Menee).\n\nJULJAANA (menee jälleen soppeen itkemään. Kotvan äänettömyys).\n\nEETU (seisoen mielen kuohussa keskellä huonetta ja takoen nyrkillä\nsydäntään). Miks’ei, miks’ei se jo pakahdu, äiti, tämä kurjan kurja\nsydän?!!\n\nJULJAANA (menee Eetun luo). Tyynny, poikaseni, tyynny!\n\nEETU. Te vain itkette. Ette sano mitään?\n\nJULJAANA (hänen kaulassaan). Itkenpähän vain. Elä ole milläsikään!\nItken vain — ilosta, poikaseni.\n\nEETU. Ilosta? Mitä te...? Ivaatteko? Kun muut kiroavat?!\n\nJULJAANA. Sinä olet uljas, Eetuseni. Uskallat! Olet mies! Teet niinkuin\nomatuntosi käskee. Olen ylpeä sinusta. Teet niinkuin itse oikeaksi\nnäet, et niinkuin muut käskevät. Ja sinä teet oikein.\n\nEETU. Ja kuitenkin näin itseäni vahingoitan. Ja teitäkin, äiti, teitä,\nainoata, joka minua puolustaa.\n\nJULJAANA. Mitä minusta?! Elä joutavia! Jumala minusta kyllä huolen\npitää. Kunpa sinä vain tulisit onnelliseksi!\n\nSULO (tulee).\n\nESA (näkyy hänen jäljessään eteisessä, jossa ensin vähän viivyttelee,\nvaan sitte myös astuu sisään).\n\nSULO. Et tullut konttoriin, vaikka sinut käskettiin, Eetu?\n\nEETU. Mitäpä minä sinne tulisin? Tiesinhän, että sinä tänne ehättäisit,\nja sanottavasi tiedän sanomattasikin.\n\nSULO. Pidätpäs sinä ääntä!\n\nEETU. Ääntä se pitää, jolla ääntä piisaa.\n\nSULO. Kunnes siitä loppu tulee. Ja nyt se loppu on tullut. Ja kun\nsanottavani siis jo tiedät, niin laita niin — sen sanon isännistön\npuolesta — että kolmen päivän kuluessa olet täältä poikessa. Syyt tähän\nirtisanomiseen tiedät kai kertomattani myöskin?\n\nEETU (naurahtaen). Kyllä — varsin hyvin, jos ne minun puolelleni\nlykätään. Vaan näin ollen pääsen minä täältä pikemminkin, kun vain\npalkkani saan.\n\nSULO. Sen saat. Ja jos niin kiirettä teet, niin käy perimässä rahasi\nkonttorista vaikka paikalla. Ne kai sinä kuitenkin tulet sieltä\nnoutamaan, ettei tarvitse tänne lähettää?\n\nEETU. Kah, voinhan teille vielä sen viimeisen kohteliasuuden tehdä.\n\nSULO. Ja kun tämä tupa on tyhjennettävä, että Esa Virtanen pääsee...\n\nEETU (Esan puoleen). Vot, vot, sanoi ryssä. — Niin sitä pitää kunnon\nmiehen!\n\nSULO. Niin pidät kai huolen muoristasikin?\n\nEETU. Jos muori mukaani muille markkinoille lähtee? Sillä ulkomaan\npassi se tälle pojalle kyllä annetaan nyt.\n\nJULJAANA. Minnekä minä vanha ja kitulias?!\n\nSULO. Siinä tapauksessa me kyllä Juljaanasta huolen pidämme.\n\nEETU. Mikä ääretön jalomielisyys! Toimitatte äitini kunnan\nkustannukselle — vaivaistaloon! Eiköpäs niin? Siinä se teidän\nhuolenpitonne!\n\nSULO. Sinun kai se on syy sekin, että niinkin pitkälle menee.\n\nEETU. Hah-hah-hah-hah-hah!\n\nJULJAANA (Eetun kaulassa). Mielelläni, mielelläni, kultaseni, menen\nvaivaistaloonkin. Oman poikani tähden menen vaikka hautaan. Sinun\ntähtesi, Eetuseni, kunhan sinä vain tulet onnelliseksi!!\n\nEETU. No? Onkos teillä vielä mitä minulle sanottavaa, herra Sulo\nVaaranen?\n\nSULO. Eipä ole.\n\nEETU. Se oli hyvä. Laputtakaa pellolle sitte! Ja edeltäpäin konttoriin.\nTulen heti perässä. — (SULO ja ESA kiirehtivät pois). Tphyi! (Sieppaa\nsängyltä tyynyn, jonka viskaa ovea kohti heidän jälkeensä). Oikeutta se\non olevinaan tämäkin! — Ja nyt, äiti, kampssut reilaan! Päivääkään en\nai’o täällä enää liikaa viipyä, en. (Menee).\n\nJULJAANA (hänen jälkeensä). Jumala sinua varjelkoon, Eetu!\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\nSama huone kuin ensimäisessä näytöksessä. Iltapuoli päivää. Hämärtää.\nPäivällinen on syöty. Pöydällä on kahvilekkeet ja liköörit. Pöydän\ntoisessa päässä istuu CEDERVALL, toisessa, jotenkin huomattavasti\njuomain vaikutuksen alaisena, VIEMÄRI; pöydän takana istuvat JANTUNEN\nja HAJALA, etualalla taas: Cedervallin puolella RULIN ja Viemärin\npuolella LYHYKÄINEN, molemmat puoleksi selittäin katsojiin päin.\nTyhjennetyn voileipäpöydän nurkkaan nojaten seisoo PIHLAJA ja sohvassa\nistuvat: toisessa nurkassa BJÖRKLUND, toisessa SÖDERDAL.\n\nCEDERVALL. Sillä, hyvät herrat, niinkuin jo etäältä kosken kohina, niin\nkuuluu tarkkaavan korvaan sorrosta heräävän kansan nousu.\n\nVIEMÄRI. Hyvä!!\n\nCEDERVALL. Kohoavan auringon nuori kansa pani sieltä kaukaisesta idästä\nraikkaan tuulen puhaltamaan ja se alkoi puhdistaa kaiken sen mädän,\njota väkivallalla meidänkin maahan ja kansaan tahdottiin levittää ja\njonka inhottava löyhkä, surkea sanoa, jo alkoi täälläkin nenissämme\ntuntua.\n\nVIEMÄRI. Hyvä! Hyvä!!\n\nPIHLAJA (koskettaa Viemäriä olkapäähän, tehden merkin, että hän olisi\nvaiti).\n\nCEDERVALL. Ja silloin alkoi naapurimme jättiläinen oikoa vuosisatain\nunesta raukeita jäseniään, hieraisi silmänsä auki ja heräsi vihdoin\nnäkemään, missä kurjassa tilassa se oli maannut. Se liikahti ja\nmahtavana kohosi ja antoi äänensä kuulua laajan maansa joka ainoaan\nsoppeen.\n\nVIEMÄRI (hillitysti). Hyvä!\n\nCEDERVALL. Ja kaikkialta kohtasi sen ääni vastakaikua. Vähimminkö\ntäällä meillä, jossa ollaan aina totuttu vapaina elämään, valppaina\nvalvomaan, vaan ei uneliaisuuteen antautumaan, sortoon suistumaan?\nEi. Kun siellä vapauden liike alkoi, niin olivat täälläkin\nkansamme virkeimmät ainekset heti valmiit siihen liittymään.\nPietari—Valkeasaaren linja oli ensimäinen, joka yleislakkoon liittyi.\nValppaat polyteknikomme sille julkisesti heti kannatuksensa antoivat.\nJa nyt — yhtenä kohinana liittyvät siihen kaikki järkevät kansalaiset.\nKaikki toiminta on seisautettava ja kaikilla aloilla — täälläkin!\nVapautuksemme hetki on tullut. Eikö niin?\n\nVIEMÄRI. Hyvä! Hyvä!! Hyvä!!!\n\nLYHYKÄINEN. Tietysti!\n\nJANTUNEN. Kaikki ollaan mukana.\n\nHAJALA. Ja kaikki ovat saatavat mukaan.\n\nPIHLAJA. Niin pian kuin suinkin on kaikkien kansalaisten kesken\nkokouksia pantava toimeen.\n\nRULIN. Meidän lakkokomiteamme on jo järjestetty.\n\nSÖDERDAL. Ja kaikki laitokset, olivatpa ne minkä nimellisiä tahansa,\novat pakotettavat lakkoon.\n\nLYHYKÄINEN. Se on luonnollista. Keinot meillä on käsissämme.\n\nBJÖRKLUND. Joka tapauksessa on minun mielestäni kaikenlainen väkivalta\nvältettävä. Sillä sillä ei voi olla muuta kuin huonot seuraukset.\nEnsiksi...\n\nLYHYKÄINEN. Joka ei tottele, viralta pois, vaikkapa olisi itse\nkuvernööri.\n\nHAJALA. Se pannaan ensimäisenä.\n\nPIHLAJA. Se on päätetty. Huomispäivänä.\n\nLYHYKÄINEN. Ja ell’ei hyvällä lähde, niin lähetetään semmoiselle\nreissulle, josta ei enää takaisin tule.\n\nBJÖRKLUND. Minä pyytäisin vain saada lausua ajatukseni loppuun.\n(Nousten ylös ja tullen etualalle). Ensiksi, kaikenlainen väkivalta,\nvarsinkin jos se on hallituksen taikkapa muun yläluokan käyttämä, on\nmitä suurimmassa määrässä turmiollinen, sillä se vaikuttaa tarttuvan\ntaudin tavoin ja synnyttää kansassa siveellisen rappeutumisen...\n\nCEDERVALL. Minä pyydän, Aarne...\n\nPIHLAJA. Mitä tässä joutavia...\n\nVIEMÄRI. Saarnaamaan rupeaa...\n\nRULIN. Ei se meihin pysty kuitenkaan.\n\nBJÖRKLUND. Ette siis anna puhuakaan —?\n\nSÖDERDAL. Annetaan. Kyllä, kyllä. Tee niin hyvin. Mutta lyhyesti.\n\nBJÖRKLUND. Toiseksi, tahdon vain sanoa, että vaikka minä en suinkaan\npane yleistä kansalaislakkoa vastaan, jos se vain vie siihen suureen\nmaaliin, jota tarkoitetaan, ja koska isännistö, joka siitä eniten\ntulee aineellisesti kärsimään, niin päättää, niin, sanon minä, on\nmielipiteeni, että tällainenkin esimerkki voi olla ylen vaarallinen\ntulevaisuudessa juuri meille itsellemme.\n\nRULIN. Pelkkää hölynpölyä.\n\nSÖDERDAL. Ettäs sinä viitsit, veli Aarne, turhaan puhua, kun me\nkuitenkin tiedämme, että sinä menettelet toisin?!\n\nBJÖRKLUND. Asemani mukaan — niinkuin te päätätte.\n\nCEDERVALL. Vaan sen minä kuitenkin sanon suoraan, suorana suomalaisena,\nettä ell’en minä tuntisi sinua niin kunnon mieheksi, huolimatta\nvalkoisen laastarin tapaisista mielipiteistäsi, ja niin oivalliseksi\ninsinööriksi ja hyväksi tehtaan johtajaksi, niin kyllä minä ajaisin\nsinut pellolle. Anteeksi kuitenkin, että sen sanon.\n\nSÖDERDAL. Emmehän tänne kuitenkaan ole riitelemään tulleet, hyvät\nveljet.\n\nBJÖRKLUND. Emme suinkaan — minun puolestani. (Ottaa Cedervallin hänelle\nojentaman käden).\n\nCEDERVALL. No, siis — Ei yhtään seuran pettäjää? Ei yhtään rikkuria?\n\nMUUT. Ei! Ei!! Ei!!!\n\nCEDERVALL. Siis kaikki toimeen taas! Ja toimitetaan, niinkuin\npääkortterista käsky kuuluu!\n\nMUUT. Niin! Hyvä! Hyvä!! (Hyvästelyä. Kaikki, paitsi CEDERVALL,\npoistuvat perälle).\n\nCEDERVALL (kävelee pari kertaa edestakaisin, ottaa sitte sanomalehden\nja istuutuu ikkunan viereen sitä lukemaan. Soittaa kelloa).\n\nAINI (tulee vasemmalta).\n\nCEDERVALL. Sytyttäkää, hiidessä, jo lamput. Eihän täällä näe mitään.\n\nAINI. Hyvä on, herra. (Sytyttää kattolamput). Jokos nämä juomatavarat\nsaa viedä, vai?\n\nCEDERVALL. Viekää vain. (Nousee, menee ruokapöydän luo ja tyhjentää\nliköörilasinsa, juoden kulauksen kahvia päälle. Katsahtaa sytytetyn\nlampun valossa Ainiin). Enkös minä ole nähnyt teitä ennen? Ettekös\nollut täällä noin puolitoista vuotta sitten? Viime vuonna keväällä,\ntarkoitan?\n\nAINI. Kyllä, herra.\n\nCEDERVALL. Sitähän minäkin. Ja olette ollut täällä koko ajan sitte, vai?\n\nAINI. En, herra.\n\nCEDERVALL. Missäs sitte?\n\nAINI. Olen ollut välillä muualla.\n\nCEDERVALL. Ettekä tahdo sanoa? — Kas väinkin! Nyt muistan. — Mutta\nolettepas te — anteeksi, että sanon — muuttunut!\n\nAINI. Hyvin mahdollista.\n\nCEDERVALL. Niin, niin se käy tässä maailmassa. Kaikki vaihtuu, haihtuu.\nEi mitään ole pysyvää, iankaikkista. Ei muu kuin aika, sanotaan. —\nMutta viehättävä te olette sittenkin, neiti.\n\nAINI (ottaa tarjoimen kahvi- ja likööri-astioineen ja menee ääneti\nvasemmalle).\n\nESA (tulee perältä). Hyvää iltaa! Tehän olette asianajaja Cedervall?\n\nCEDERVALL. Kyllä. Oletteko...?\n\nESA. Virtanen. Jyrykosken tehtaalta.\n\nCEDERVALL. Hyvä on. Konttoristinne sai siis kirjeeni, jossa pyysin\nlähettämään teidät puheilleni tänne?\n\nESA. Sen johdosta juuri olen tullutkin.\n\nCEDERVALL. Tehän, kuulenma, olette siellä työväestön johtomiehiä, eikö\nniin?\n\nESA. Jospa lienen. Yksissä tuumissahan sitä muuten kaikki ollaan.\n\nCEDERVALL. Ymmärtäkää oikein: en sano moittiakseni. Yhteisiä tuumia\nnyt tarvitaankin. Eikä vain tuumia, vaan toimiakin. Ja kaikkien\nkansalaisten kesken. On toimittava, kuin yksi mies, oltiinpa mitä\nluokkaa tahi säätyä tahansa. Tiedättekö, miksi?\n\nESA. Olen kuullut. Tiedän kyllä.\n\nCEDERVALL. Siis — pitemmittä puheitta: kun käsky tulee, niin yleinen\nlakko toimeen. Tiedätte myös, mitä sillä ai’otaan aikaan saada?\n\nESA. Takaisin entiset oikeutemme, kaikki, mitä meiltä on riistetty.\n\nCEDERVALL. Ja vielä paljon muuta lisää, mitä meillä ei vielä ole ollut.\nJa jos voitetaan, niin ette tekään osattomiksi jää saaliin ja’ossa, se\nvakuutetaan.\n\nESA. Toivottavasti mekin osaamme puoliamme pitää.\n\nCEDERVALL. Sitä en epäile. Mutta senpä tähden täytyy meidän myöskin\nolla varmat teidän avustanne taistelussa noiden oikeuksien ja etujen\nsaavuttamiseksi.\n\nESA. Meidän kantamme on kyllä selvä ja sen pitäisi olla myöskin\nkylliksi tunnettu. Sillä salakähmää ei meidän puoluemme toimi.\n\nCEDERVALL. No, siis? Voin siis pitää vastauksenne kysymykseeni\nluotettavana?\n\nESA. Kyllä. Että meidän miehet kaikki Jyrykosken tehtaalla ovat mukana\nyleislakossa, se on niin varma, kuin minä tässä seison.\n\nCEDERVALL. Tahdoin vain kuulla sen teikäläisten omasta suusta, en\nmuuta. Nyt olen huoleti. Asia on tärkeä ja kiireellinen, huomatkaa se.\n\nESA. Se kyllä pannaan vireelle viipymättä. Saan siis poistua?\n\nCEDERVALL (ojentaen kätensä). Hyvästi! Ja onnea vain!\n\nESA. Hyvästi! (Menee perälle).\n\nEETU (tulee samassa sieltä sisään. Hänellä on täysiparta ja siniset\nsilmälasit, harmaat housut, samettitakki ja leveälierinen huopahattu).\nHerra Cedervall!\n\nCEDERVALL. Nyman?! Mitä uutta?\n\nEETU. Tänään lähtee viimeinen juna Helsinkiin.\n\nCEDERVALL. Minä olen valmis palaamaan. Täällähän onkin kaikki jo\njärjestyksessä, vai?\n\nEETU. Kyllä. Minun tietääkseni. Puodit ovat kiinni, paitsi ruokakaupat.\nKoulunopettajilla ja virkamiehillä on parasta aikaa kokous. Poliiseilta\nvaaditaan tänään aseet. Huomenna ei lasketa enää yhtään laivaa menemään\nja kello 2 päivällä on suuri kokous torilla. Aiotaan vaatia maaherran\neroa ja poistumista paikkakunnalta.\n\nCEDERVALL. Mainiosti. No, entä sinä?\n\nEETU. Minä tietysti jään. Tehtäväni ei ole lopussa.\n\nCEDERVALL. Tarkoitatko maanteitä?\n\nEETU. Siellä kyllä miehiä löytyy, missä tarvitaan vartioimassa, ja\nmetsämiehiä ne ovat tottuneita kaikki.\n\nCEDERVALL. Mitäs sitte?\n\nEETU. Arpaa, joka minulle Tukholmassa lankesi.\n\nCEDERVALL. Luuletko, ettei hän hyvällä poistu.\n\nEETU. Maaherra? Eipä tiedä.\n\nCEDERVALL. Itsepäisestipähän tuo on tähän saakka istunut\npaikoillaan, se on totta, — huolimatta kaikista mielenosoituksista ja\nuhkauskirjeistä.\n\nEETU. Pelkäävät, että hän huomenna kutsuttaa venäläistä sotaväkeä\navuksi.\n\nCEDERVALL. Siinä tapauksessa on sinun ratkaistava, mihin tekoon saamasi\narpa sinua velvoittaa.\n\nEETU. Sen tiedän. Ja siksi jäänkin.\n\nCEDERVALL. Onko sinulla rahaa?\n\nEETU. Vähän on jäljellä.\n\nCEDERVALL (ottaa lompakostaan 50-markan setelin). Riittääkö\nviisikymmentä?\n\nEETU. No! Liikojahan siinä ei ole.\n\nCEDERVALL. Tässä on vielä viisikymmentä lisää.\n\nEETU. Ehkäpä nyt jo sitte...\n\nCEDERVALL. Ja nyt minä lähden. Aika onkin täpärällä. (Soittaa).\nHyvästi! (Kättely).\n\nAINI (tulee vasemmalta).\n\nCEDERVALL. Laskelmani, neiti! — Mutta pian! — Ja ajuri asemalle.\n(Menee).\n\nAINI. Hyvä on, herra.\n\nEETU. Ja sitte minulle, olkaa hyvä, puolikas konjakkia ja vettä.\n\nAINI (katsottuaan Eetuun pitkään ja epäröiden). Hyvä on.\n\nEETU. Asun täällä yhdennessätoista numerossa.\n\nAINI. Hyvä on. (Menee).\n\nEETU (ottaa sanomalehden, jota käy lukemaan). Enhän minä näiden\nperhanan tummien lasien läpi näe mitään. (Nostaa lasit otsalleen).\n\nSULO (tulee kovin hermostuneessa mielentilassa perältä). Hyvää päivää!\n(Katsahtaa EETUUN, joka heti vetää lasit silmilleen, kävelee pöydän\nympäri, avaa vasemmalle vievän oven ja katsoo saliin).\n\nEETU (itsekseen). Sulo Vaaranen! — Hyvä, ettei tuntenut.\n\nSULO (palaa). Anteeksi! Oletteko matkustavainen, herra?\n\nEETU (vastaa lehden takaa). Kyllä.\n\nSULO. Ette ehkä sattumalta tunne... Jyrykosken tehtaan — isännöitsijää?\n\nEETU. En.\n\nSULO. Tuota, ettekä siis ketään muutakaan henkilöä tehtaalla?\n\nEETU. En — en.\n\nSULO (itsekseen). Saakeli! — Minne hiidessä hän sitte on kadonnut?\n(Menee perälle).\n\nAINI (tulee vasemmalta). Saanko pyytää herran vähän aikaa istumaan\ntäällä salissa. Niin kauan kuin pidän ikkunaa auki. Konjakki ja vesi\novat täällä pöydällä. Olkaa niin hyvä, niin saan tuulettaa vähän!\n\nEETU. Kernaasti. — Kiitos! (Menee vasemmalle).\n\nAINI. Kiitoksia! Suokaa anteeksi, herra. (Vetää oven kiinni).\n\nSULO (palaa samassa perältä). Sittekin olet täällä. — Arvastahan.\n\nAINI. Mitä sinä täällä teet?\n\nSULO. Sepä kysymys! Sinua etsin. Sinua tulin hakemaan.\n\nAINI. Turha vaiva! Olen täällä paikassa.\n\nSULO. Karkuretkellä olet. Vaadin sinua palaamaan takaisin — heti.\n\nAINI. Ja millä oikeudella?\n\nSULO. Sen saat kyllä nähdä, ell’et täältä hyvällä lähde.\n\nAINI. Vaan jospa en hyvällä lähdekään.\n\nSULO. Niin poliisivoimalla sinut vietän.\n\nAINI. Anna tulla vain. Kyllä silloin saat kuulla kunniasi.\n\nSULO. Mitä tarkoittaa uhkauksesi, Aini?\n\nAINI. Sinäpä tuota ensiksi uhkasit. Minä pyydän vain: anna minun olla\nrauhassa nyt. Paikan olen, niinkuin jo sanoin, täällä itselleni ottanut\nenkä sinun käskystäsi täältä lähde koskaan. Ja ell’et täältä hyvällä\nlähde sinä, niin kyllä saat nähdä, mistä viisi hirttä on poikki.\n\nSULO. Oletpa sinä koko lintu!\n\nAINI. Lintu kuin lintu! Mutta kenenkäs kasvattama?! Itsepäs minut\npauloillasi pesääsi houkuttelit.\n\nSULO. Niinpä muistakin, että olet toisen luona palveluksessa etteikä\nsinulla ole oikeutta niin vain ilman muuta paikkasi jättää ja toinen\nottaa.\n\nAINI. Oikeutta?! Ilman muuta?! Ajattelisitpa vähän, kun oikeudesta\npuhut! Muistitkos sinä oikeutta, kun insinöörin luona palvellessani\net antanut minulle päivän rauhaa, et yön lepoa, ennenkuin minut\naviolupauksilla verkkoihisi sait kiedotuksi ja pois paikastani. Ja\nkuinka olet lupauksesi pitänyt?\n\nSULO. Niinkuin olen voinut — tähän saakka. Tiedäthän, etten...\n\nAINI. Tiedän, että vain valhettelet ja narripeliä pelaat kanssani.\nPalvelijan ja vaimosi välillä vain pidit minua. Molempain tehtäviä\nolen sinulle tehdä saanut ja kuinka olet kohdellut minua? Kuin koiraa,\npahemmin kuin koiraa. (Pyyhkii kyyneleitään).\n\nSULO. Valehtelet. Se ei ole totta.\n\nAINI. Suora totuus. Ja olenko koskaan edes vähintäkään kiitosta saanut?\nMuusta palkasta puhumattakaan.\n\nSULO. Kaikki olet saanut, mitä elannoksesi olet tarvinnut ja vähäisestä\npalkastani olen voinut antaa.\n\nAINI. Ja potkuja päälliseksi.\n\nSULO. Mitä et voi toteen näyttää, siitä sinulla ei ole oikeus puhua.\n\nAINI. Mutta minulla on ihmisen oikeus olla niitä kärsimättä enää.\nKymmenen kuukautta olen jo petomaiselle kohtelullesi alistunut, —\nsinelmät käsivarsissani kyllä voivat sen todistaa, — mutta nyt en minä\nai’o sitä kärsiä enää. Olen siitä tehnyt lopun eilen. Tänne tulin,\ntäällä otin paikan jälleen ja tänne ai’on jäädä. Se on viimeinen sanani.\n\nSULO. Puhutko sinä tosissasi aivan, Aini?\n\nAINI. Luuletkos sinä, että minun tekee mieleni kanssasi leikkiä laskea?\nHa-ha! Siihen ei sydämmeni kykene enää.\n\nSULO. Mutta jos minä pyydän sinua?\n\nAINI. Sekin on turha jo. Minä kyllä tunnen mikä mies sinä olet.\n\nSULO. Kuule, Aini! Etkös sinä näe, että sinä häpäiset minun taloni,\nhäpäiset koko tehtaan.\n\nAINI. Minäkö häpäisen?! Ha-ha-ha-ha! Onpa se todellakin naurettavaa!\nJa onpas sinulla käsitys! Mutta mitä sinä olet tehnyt, se ei ole\nhäväistystä ollut kenellekään? Eikö niin? Mitä kunniallisin teko vain?!\nEikö niin? Ha-ha-ha-ha!\n\nSULO. Elä huuda! Sattuu vielä joku kuulemaan.\n\nAINI. Niin tosiaan. Semmoisesta kunniallisesta teostahan ei saa puhua\nihmisten kuullen. Ha-ha-ha-ha!\n\n• SULO. Pidätkö suusi... vai? (Tarttuu Ainia käsivarteen).\n\nAINI. Kas väinkin! Vieläkin?! — Kyllä. Minä lupaan: minä pidän suuni\nkiinni. Mutta ehdolla, että heti paikalla lähdet tiehesi. Tuosta noin!\n(Osoittaa ovelle).\n\nSULO. Minäpä sanon sinulle, että lähden vain yhdellä ehdolla.\n\nAINI. Ja millä?\n\nSULO. Että hetipaikalla seuraat mukanani, muuten minä kyllä sinua\nopetan. (Raahaa Ainia ovelle, survoen häntä toisen käden nyrkillä\nniskaan).\n\nAINI (huutaen). Päästä! Mitä sinä teet?! Ai! Et saa lyödä! Auttakaa!\nAut...\n\nSULO (tukkien Ainin suun kädellään). Pidätkö suusi!!\n\nAINI (on vaipumaisillaan lattialle). Ah! Aut...\n\nEETU (syöksee sisään vasemmalta ja eroittaa Sulon Ainista). Mitä te\nteette?! Annatteko olla?! Senkin...! Irti, sanon minä! Pois! Ulos! —\nMinä olen kyllä koko puhelunne kuullut.\n\nSULO. Kukas?... Mitäs teillä?... No, saadaanpas nähdä!!... (Poistuu\nnopeasti).\n\nEETU. Niin. Saadaanpa kyllä nähdä! (Auttaa Ainin ylös). Nouskaa!\nRauhoittukaa! Istukaa tähän!\n\nAINI (istuutuu pöydän ääreen, pää käsien varaan, hiljaa itkien).\n\nEETU (tuo salista tarjoimensa konjakkineen vesineen ja asettaa ne\npienelle sivupöydälle, kaataa ryypyn konjakkia, jonka vie Ainille).\nJuokaa tämä, neiti! Se vahvistaa.\n\nAINI. Kiitos, en minä. En minä tarvitse.\n\nEETU. No, jos ette, niin minä juon — teidän onneksenne. (Tyhjentää\nlasin ja istuutuu sivupöydän ääreen).\n\nAINI. Antakaa anteeksi, herra... että teitä häirittiin... Ja\nkiitoksia... (Aikoo mennä).\n\nEETU. Eipä mitään. — Jokos te men...? Minnekäs te menette, neiti?\n\nAINI. Tahdotteko jotakin?...\n\nEETU. Pyytäisin teitä: — jääkää vähäksi aikaa!\n\nAINI (katsoo häneen pitkään). Miksikä? — —\n\nEETU. Ette tiedä, kuinka kovin minun äsken tuli sääli teitä, neiti\nAini?! (Ottaa pois silmälasinsa).\n\nAINI (säpsähtäen). Eetuko...?\n\nEETU. Eetu Kokko minä olen. Niin.\n\nAINI. Eetun silmät! Tunnenhan minä. (Kiepsahtaa Eetun kaulaan).\n\nEETU. Minä kyllä tunsin sinut paikalla, Aini. Jo ennenkuin kuulin ja\nnäin tuon roiston menettelyn sinua kohtaan.\n\nAINI. Sinä siis minut pelastamaan tulit.\n\nEETU. Aavistinpa, että näin oli käynyt, — että hän sinut näin oli\nmuuttumaan saanut.\n\nAINI. Ei puhuta siitä enää, Eetu. — Mutta oletpa sinäkin muuttunut.\nSinäkin kai olet paljon kärsiä saanut. En olisi tuntenut sinua näin\nparrakkaana. Ja varsinkaan silmälasien takaa. Ja tuommoisessa puvussa.\nJa kun äänesikin on hieman muuttunut.\n\nEETU. Mahdotontapa näkyy olevan kaikkien entisten tuttavien saada selko\nminusta.\n\nAINI. Sinähän vierasta nimeäkin käytät?\n\nEETU. Nyman, niin. Sen otin Tukholmassa. Sillä nimellä olen Cedervallin\nja kumppanien kirjoissa. Eikä asianajaja itsekään, vaikka minua ennen\non Eetu Kokoksi puhutellut, nyt siksi aavista.\n\nAINI. Mutta miksikäs näin teet, Eetu?\n\nEETU. No, arvaatpahan tuon?\n\nAINI. Toimit heidän asioissaan, niinhän?\n\nEETU. Piti ruveta. — Mutta annetaan olla! Kuule! — Niin. Kerrohan\nitsestäsi vähän, Aini! Ja mitä muuta tiedät näiltä mailta, (juo ryypyn\nkonjakkia). Suo anteeksi, että nyt ryyppään. Mutta en voi muuten.\nKaraista täytyy luontoani, etten menisi ihan veteläksi.\n\nAINI. Eihän se hyvä ole. Mutta ymmärränhän minä tuon.\n\nEETU. Niinpä se on. Ainoastaan se, joka itse on kärsinyt, ymmärtää\ntoisen kärsimykset. Paljonpa niitä siis taisi tullakin sinun osallesi?\n\nAINI. Kun sinä läksit!\n\nEETU. Niin, niin. Tiedänhän minä: minun se oli syy sekin, kun kaikki\nmuu.\n\nAINI. Eikä, Eetu. Omantunnon vaivat alkoivat minuakin kiusata. Minun\nolisi pitänyt menetellä toisin, — niinkuin sinä tahdoit.\n\nEETU. Mutta kiusaaja oli väkevämpi. Niin se on aina. (Juo taas).\n\nAINI. Ja onnen sijasta jouduin mitä suurimpaan onnettomuuteen. Kun ei\nollut ketään opastajaa, neuvonantajaa.\n\nEETU. Nekös neuvot auttaisivat?! Eipä niistä ollut minullekaan apua.\n\nAINI. Näet, kun ei äitiäsikään ollut lähi tienoilla.\n\nEETU. Äitini, niin. Kerropas hänestä. Hänestähän juuri tahdoin\nkuullakin. En ole mitään tietoja hänestä saanut, enpä liioin\nkenestäkään..\n\nAINI. Sinä silloin arvasit oikein, Eetu.\n\nEETU. Toimittivat muorin vaivaistaloon, niinhän? Mitenkäs muuten?!\n\nAINI. Sinne ne veivät.\n\nEETU. Etkä ole häntä sen koommin koskaan nähnyt, vai?\n\nAINI. Kyllä — kerran. Hän oli karannut vaivaistalolta ja tuli tehtaalle.\n\nEETU. No?\n\nAINI. Josko minä voin kertoa?\n\nEETU. Kerro — kerro!\n\nAINI. Hän hoki lakkaamatta: kunpa minun Eetuni vain tulisi\nonnelliseksi! Kunpa minun Eetuni vain tulisi onnelliseksi!\n\nEETU. Muori oli... tullut... heikkopäiseksi, vai?\n\nAINI. Niin, Eetu.\n\nEETU (peittää kasvonsa käsiinsä ja itkee). Äiti, äiti!!\n\nAINI. Eetu kulta, elä itke!\n\nEETU (rohkaisten mielensä). Hyi, saakeli, kun miehistä miestä itkettää!\n(Juo taas ryypyn konjakkia). Entä sitte?\n\nAINI. Hän vietiin takaisin vaivaistaloon.\n\nEETU. Elääkö hän vielä, vai?\n\nAINI (epäröiden). En tiedä.\n\nEETU. Sano pois vain! Kestänpähän senkin kuulla.\n\nAINI. Hän oli karannut vaivaistalolta vielä toisen kerran, — viime\nkevättalvella, — metsään.\n\nEETU. Ja kuollut sinne?\n\nAINI. Paleltunut — —\n\nEETU. Kuoliaaksi?\n\nAINI (hiljaa). Niin.\n\nEETU. Se kuuluu olevan paras kuolema. Sitä nukkuu kun kauniisen uneen.\nElämä jäähmettyy, kiteytyy kirkkaaksi, läpikuultavaksi jääpuikoksi\njonnekin kuusen oksaan, tähtien ja kuun sitä surullisesti silmäillessä.\n— Äh! Loruja! (juo taas kulauksen ja ottaa ajatuksissaan taskustaan\nrevolverin, jonka laskee pöydälle).\n\nAINI. Mikä sinulla siinä on?\n\nEETU. Kas! Ajatuksissaniko sen esille otin?! Onpahan vain tuollainen\npikkarainen koje.\n\nAINI. Mistä sinulla se on?\n\nEETU. Tukholmasta.\n\nAINI. Keltä sen olet saanut?\n\nEETU. Sainpahan vain. Kuka ne kaikki tietää.\n\nAINI. Ethän ole itse ostanut?\n\nEETU. En.\n\nAINI. Mitä sinä sillä teet?\n\nEETU. Eihän sitä tiedä, mihin sitä tarvitsee, — mihin se kelpaa.\nEsimerkiksi, (ojentaa revolverin ohimoaan kohti) —.\n\nAINI (tarttuu hänen käteensä). Eetu, Eetu! Mitä sinä teet? Anna olla!\nEt saa!...\n\nEETU. Ha-ha! Jokos sinä pelästyit? En suinkaan minä tässä sinun läsnä\nollessasi ja — kahden kesken ollen. Voisivat vielä luulla, että sinä\nolet minut ampunut.\n\nAINI. Et saa leikkiäkään.\n\nEETU. Enhän minä. Vaan jos tämä elämän leikki joskus käy liika\nraskaaksi, niin... eihän sitä silloin tiedä... (Juo taas).\n\nAINI. Anna se minulle, Eetu, tuo revolveri!\n\nEETU. Mitäs sinä sillä teet? Ethän sinä sitä osaa käyttääkään.\n\nAINI. Onkos se niin vaikeata?\n\nEETU. Miten millekin.\n\nAINI. Anna — kuitenkin I Saat sen takaisin sitte... perästäpäin. Olet\nnyt liika paljon juonut.\n\nEETU. Loruja! — Vaan ei se sinulle vielä joudakaan, Aini.\n\nAINI. Mitä sinä sanot?\n\nEETU. Tarvitsen sen itse, niinkuin jo sanoin, kunnes muuan asia on\ntapahtunut.\n\nAINI. Mikä asia?\n\nEETU. Muuan asia vain. Saatpahan sitte kuulla, kun tahi jos se tapahtuu.\n\nAINI. Voi, mitä sinä nyt puhut, Eetu? Mitä sinulla on mielessä?\n\nEETU. Ei mitään, ei mitään.\n\nAINI. On kyllä. Oletkos sinäkin sieltä saanut toimeksesi...? Sano!\n\nEETU. Mitä niin?\n\nAINI. Voi! Ymmärräthän sinä. Kuulutko sinäkin niihin, jotka...?\n\nEETU (naurahtaen). H—m! Mihinkä? No, ja jospa, niin entäpä sitte...?\n\nAINI. Eetu, elä, elä! Jätä se! Miksi? Mitä varten?\n\nEETU. Kah! Pitäähän sitä toki jokin urostyö elämässään tehdä.\n\nAINI. Mitä sinä puhutkaan?! Tuohan on vastoin kaikkia Jumalan ja\nihmisten lakeja. Se on kauheata! Ja kenen, Eetu, kenen? Sano, kenen\nai’oit...?\n\nEETU. Kylläpä sinä nyt joutavia utelet!\n\nAINI. Minä arvaan, minä arvaan. Sen tauttako sinä olet tänne tullutkin?\nJa juuri nyt.\n\nEETU. Katsos nyt! Minähän vain leikkiä laskin ja sinä sen heti todeksi\nuskoit.\n\nAINI. Ei, ei. Ei se leikkiä ole. Minä tiedän sen hyvin. — Kuule, onko\nse panoksissa, tuo?\n\nEETU. Tietysti. Mitenkäs...?!\n\nAINI (ottaa revolverin ja piiloittaa taskuunsa). Sitte minä sen otan.\nKuule, Eetu, jos sinä vähääkään vielä minua rakastat, niin annat sen\nminulle toistaiseksi.\n\nEETU. Ja vielä kysyt?! Mutta mitä varten?\n\nAINI. Ehkä minä sen tarvitsen paremmin, kuin sinä — nyt.\n\nEETU. Nyt? Miksi nyt?\n\nAINI. Eetu, usko minua: tämmöistä päivää minulla ei ole ollut vielä\nkoskaan elämässäni, — ei koskaan.\n\nEETU. Ja se on minun syyni!\n\nAINI. Eikä, kuin minun omani, — minun.\n\nEETU. Miksi tulinkaan sitte tänne?! Miksi tapasinkaan sinut täällä?!\n\nAINI. Että näkisit, mitä minä olen aikaan saanut sinulle ja itselleni.\n\nEETU. Elä, Aini, elä turhia puhu.\n\nAINI. En, en puhu turhia. Näithän itse, kuulithan itse, mitä Vaaranen\nminulle äsken teki ja sanoi.\n\nEETU. Sille konnalle on sinulla panos taskussasi, Aini.\n\nAINI. Itseäni syytän, en muita, siitäkin onnettomuudesta. Ja se muka ei\nole lopussa. Takaisin uhkasi hän minut luokseen raastaa, ellei muuten\nniin väkivallalla.\n\nEETU. Ja sekö vielä saisi tapahtua?\n\nAINI. Ei, ei koskaan se tule tapahtumaan enää.\n\nEETU. Voi, miten ihaelenkin nyt sinun päättäväisyyttäsi, Aini!\n\nAINI. Niin! Ennen sitä vain olisi pitänyt minulla olla. Silloin!\nSilloinpa en nyt tarvitsisi pyytää sinulta, Eetu, anteeksi, että\nsinutkin...\n\nEETU. Et tarvitse nytkään.\n\nAINI. Kyllä, Eetu. Siitäkin syytän itseäni myös ja vielä enemmän juuri\nsiitä, että minä olen sinutkin tuommoiseen onnettomuuteen syössyt.\n\nEETU. Et ikinä sinä ole sitä tehnyt, Aini, et ikinä. Minä olen vain\njoutunut näin pitkälle.\n\nAINI. Niin syvälle olet sinä langennut, sinäkin! Taivaan Jumala! Minä\nen siedä, minä en siedä sitä nähdä enää. Ajatukseni pimenee, pääni\nmenee sekaisin. Missä pelastus?!\n\nEETU (juo). Pelastus?!\n\nAINI. Kuule, Eetu! Kun olet juonut pullosi tyhjiin, niin mene\nhuoneesesi ja pane maata.\n\nEETU. Olenko mielestäsi sitte jo niin hiivassa?\n\nAINI. Selvänä ollessasi aivan tahdon vielä kanssasi puhua, Eetu. (Hänen\nkaulassaan). Sinäkö olisit murhamies?! Murhamies?! Ajattelehan toki\nvähän! Mikä rikos?! Mikä rikos?! Kauhein, mikä maailmassa on! Riistää\ntoiselta ihmiseltä henki, toiselta! Voi, en olisi sitä koskaan sinusta\nluullut, Eetu...!!\n\nEETU. Näin syvälle on nyt sitte Eetu Kokko langennut.\n\nAINI. Ei, ei! Minä en voi sitä kestää. Mene, Eetu, mene! Huoneesesi\nmene nukkumaan! Jumala auttakoon sinua, Eetu! (Syleilee ja suutelee\nhäntä).\n\nEETU. Aini! Rakas! Nytkö sinut löysin, pelastuksen enkelini? Nytkö\nvasta?!\n\n    (Ulkona rämähtää yhtäkkiä \"Porilaisten marssi\" laulettuna\n     ja torvilla soitettuna, vähitellen edeten).\n\nAINI (ikkunassa). Kas siinä! Mikä ääretön kansan paljous!\n\nEETU. Voiton riemu kasvoissa kaikilla!\n\nAINI. Herroja poikkeaa tänne. — Mene jo, Eetu!\n\nEETU. Näkemiin asti sitte, Aini. (Menee perälle).\n\nAINI (kalpeana nojaten pöytään). Hyvästi, Eetu! (Jää seisomaan\npaikalleen, tuijottaen hänen jälkeensä). Jää hyvästi! (Ottaa taskustaan\nrevolverin, mutta piiloittaa sen sinne kohta takaisin).\n\n    (Lyhyt väliaika).\n\n    (SÖDERDAL, PIHLAJA, RULIN, VIEMÄRI ja LYHYKÄINEN tulevat\n    innostuneina perältä sisään).\n\nVIEMÄRI. Täällähän se mettiäisemme onkin valmiina jo meitä odottamassa.\n(Sieppaa Ainin syliinsä ja pyörähyttää häntä kerran ympäri).\n\nSÖDERDAL. Pullo samppanjaa miestä päälle, neiti!\n\nLYHYKÄINEN. Kuuletteko: samppankaljaa vain!\n\nRULIN. Ja niinkuin se jo tuossa olisi!\n\nPIHLAJA. Sillä nyt on \"Suomessa huomen\".\n\nVIEMÄRI. Ja sorron sumut hälvenevät suurlakon edessä.\n\nAINI (menee hoippuen vasemmalle). Hyvä! — Heti! — —\n\nSÖDERDAL. Meidän valtakuntamme on nyt perustettu maan päällä. —\nIstukaa, miehet, pöydän ympärille! (Vasemmalta kuuluu revolverin\nlaukaus). — Häh?\n\nRULIN. Mitä hittoa?!\n\nPIHLAJA (joka on aukaissut salin oven). Tyttö verissään lattialla.\n\n    (Kaikki menevät saliin ja palaavat kantaen Ainia sisään).\n\nVIEMÄRI (revolveri kädessä). Pannaan sohvalle, sohvalle.\n\nSÖDERDAL. Viedään sinne.\n\nLYHYKÄINEN. Mihinkäs hän ampui itsensä?\n\nSÖDERDAL. Jahka katson. Odottakaa! (Tutkii polvillaan lattialla).\nSydämmeen, suoraan sydämmeen.\n\nPIHLAJA. Mikä hitto tytölle tuli?!\n\nSÖDERDAL. Ei hänestä enää kalua synny.\n\nVIEMÄRI. Ja mistä hän tämmöisen kelpo browningin sai?!\n\nRULIN. Aivan käsittämätöntä. Se on ihan harvinainen tapaus\nitsenmurhastatistiikassa, että nainen ampuu itsensä.\n\nEETU (peräovella). Mikä se oli?\n\nLYHYKÄINEN. Ravintolan palvelija vain tässä...\n\nEETU. Ampui?... Kuoliko?\n\nSÖDERDAL (nousten ylös). Kuollut on.\n\nEETU. Aaah! (Peittää kasvonsa käsiinsä ja hoipertaa ulos).\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nNeljäs näytös.\n\n\nPihamaa Jyrykosken tehtaan isännöitsijän asunnonedustalla. Vasemmalla\nasuinrakennus, jonka kuistikolle eli verannalle portaat nousevat\nperältäpäin. Kuistikon yläpuolella on parveke, jonne pääsee\nyläkerroksesta lasioven kautta. Kuistikolla on pöytä ja muutamia\ntuoleja ja maassa, kaiteen alapuolella, viheriäseksi maalattu\nkiikkulauta. Oikealla puolella on syreenipensaikko ja sen keskellä\npuoliympyrään tehty penkki. Perällä koivuja, joiden, keskitse tie\npainuu taustalla järveksi muodostuvan virran rantaan. Koko ajan kuuluu\nloitommalta kosken kohinaa.. Aamuhuurut kohoavat uomasta äyrästä pitkin\nhaihtuen metsään. On kevät. Ilma on kirkas ja leuto.\n\nEETU (tulee, hiljaa viheltäen, oikealta pensaikon läpi. Hän on puettu\nkehnoon työmiehen pukuun, partansa on ajettu, mutta sängellä, ja\nsilmälaseja hän ei käytä. Seisoo kotvan kuistikon edessä, katsellen\nrakennusta, ja menee sitte pensaikkoon, jonka penkille heittäytyy\nselälleen).\n\nSULO (tulee perältä ja aikoo nousta kuistikolle; samassa hän huomaa\nEetun). Kah! Kuka siellä vetelehtii?\n\nEETU (nousee istualleen). Onpahan vain...\n\nSULO (palaa alas pihalle). Mitä sinä täällä teet?\n\nEETU (istuu edelleen). Enpä mitään. Heittäydyin vain vähän lepäämään.\n\nSULO. Ei tämä kellekään mikään makuuhuone ole. — Mitäs sinulla on\ntekemistä täällä? Mitä tahdot?\n\nEETU (pää kumarassa). Olenpahan vain työnhaussa.\n\nSULO. Minkä työn? Etkös tiedä, että täällä on lakko tehtaalla?\n\nEETU. Mistäpä sen tietäisin?! Vastikään tulin tänne.\n\nSULO. Mistäpäin sitte olet? Ja kuka?\n\nEETU (astuu esille). Eipä näy herra Vaaranen minua tuntevankaan.\n\nSULO (katselee; viivytellen). Eikös...? — Eetu Kokkohan olet?\n\nEETU. Sama juuri.\n\nSULO. Sitähän minä... Enpä todellakaan... Siitäpä onkin jo hyvän\naikaa... Kaksi vuotta umpeen, kun täältä läksit.\n\nEETU. Onhan sitä senkin jälkeen tavattu.\n\nSULO. Eipäs. Milloinka?\n\nEETU. Viime syksynä. Suurlakkoviikolla.\n\nSULO. Nyt erehdyt. Missä niin?\n\nEETU. Kaupungin \"Seurahuoneella\". Samana päivänä, jolloin...\nMuistattekos? Ja melkein samassa huoneessakin, jossa...\n\nSULO. Mitä sinä?! Kuule, siitäkö sinä...? Oletkos sinä... Haamuko sinä\nolet, vai?\n\nEETU (nauraa kuivakiskoisesti). Ha-ha-ha! Mikä haamu?! Ei niitä\nnykyaikaan enää näyttäydy. Ilmi elävä ihminen vain.\n\nSULO. Sinähän olet ollut ulkomailla? Missä sinä olet ollut? Kerro!\n\nEETU. Mitäs niistä!...\n\nSULO. Mistäs sinä nyt olet tullut? Viimeksi? Missä olet ollut? Häh?\n\nEETU. Vähän joka paikassa. Viimeksi Lapin puolella sisälmyksiäni\njäähdyttelemässä. Riittääkös se?\n\nSULO. Ja nyt olet työn puutteessa, sanot?\n\nEETU. Eikös se näy päältäpäinkin, mihin säätyyn kuulun?!\n\nSULO. Odotahan! Jospa minä sittenkin voisin auttaa sinua: — antaa\nsinulle työansiota.\n\nEETU. Vaikkako pyörät on pantu seisomaan?\n\nSULO. Mitä se sinua liikuttaa? Ethän sinä täkäläisiin kuulu etkä liioin\njärjestyneihinkään.\n\nEETU. Muka vain kolmen markan mies, joka kelpaa luomaan kunniansa mille\ntunkiolle tahansa? Kost’ jumala.\n\nSULO. Mitä sinä nyt joutavia! Ethän sinä siltä rikkuri ole.\n\nEETU. Ei, hyvä herra, kyllä minä vaikka kuolemaani asti säätyni\noikeuksia puollan, niinkuin aatelismies ainakin.\n\nSULO. Oma tahtosi! Tee niinkuin sinua huvittaa. Ja itsepähän sitä aina\noikuistaan kärsiä saa. Ikävä vain, että usein syyttömätkin saavat\ntoisten oikuista kärsiä. Niinpä täälläkin tehtaalla: sadat saavat jäädä\npalkattomiksi muutamain yltiöpäitten villityksestä, jotka täällä ovat\nlakon saaneet aikaan. Esa Virtanen, jonka itse autoin eteenpäin, se\ntäällä nyt muitten johtajana teuhaa.\n\nEETU. Vai niin ylös se Esa...?\n\nSULO. Eikä tyydytä enää mihinkään. Isännöitsijä oman talonkin\nnäyttämöineen ja lukutupineen melkein ilmaiseksi heille hommasi, vaan\nne vielä vaativat, että vähennäppäs sitä ja annappas tätä yhtä mittaa,\nyhtä mittaa.\n\n(PALVELIJA tulee sisältä kuistikolle, kantaen kahvilekkeitä, jotka\npanee pöydälle, katettuaan sen ensin valkoisella pöytäliinalla, ja\npoistuu sitte).\n\nSULO. Kas siinä! Insinööri on jo noussut ylös ja tulee, näköjään,\nkuistikolle vieraineen kahvia juomaan. Saat nyt poistua täältä, Eetu,\nmuualle.\n\nEETU. Hyvä, hyvä, mennään, ettei heille silmään tikkua tulisi. (Menee\nperälle).\n\nBJÖRKLUND (tulee sisältä kuistikolle). Aa! Huomenta, herra Vaaranen.\n(istuutuu pöytään).\n\nSULO. Hyvää huomenta, herra insinööri.\n\nBJÖRKLUND. Mitä uutta?\n\n    (Samassa alkaa kuulua suuren kansanjoukon laulamana \"Internationale\").\n\nSULO. Siinä se juuri on, mistä ai’oin tulla teille ilmoittamaan, herra\ninsinööri.\n\nBJÖRKLUND. No? Mitä niin?\n\nSULO. Työväki kerääntyy kaikki talolleen asiasta keskustelemaan. Minkä\nolen tietooni saanut, aikovat he tehdä loppuvaatimuksensa ja lähettää\nedustajia luoksenne niistä päättämään.\n\nCEDERVALL (ilmestyy paitahihasillaan parvekkeelle). Huomenta! Huomenta!\nMitä pentelettä tuo tietää?\n\nBJÖRKLUND. Juuri sitä, mitä ollaan aavistettu.\n\nCEDERVALL. Kas, täältä näkyy hyvin, kuinka tuo satapäinen lohikäärmeen\nhirviö kiemurrellen kulkee mäkeä ylös työväen talolle.\n\nBJÖRKLUND. Ja sitte saamme kohta ottaa vastaan heidät täällä. — Tule\nalas juomaan kahvia, Kosti.\n\nCEDERVALL. Saakelin hurtat! (Menee sisään).\n\nSULO. Minä en luule, että tämä hyvin päättyy, herra insinööri.\n\nBJÖRKLUND. Oletteko kuullut mitään tarkemmin heidän vaatimuksistaan\ntänäpäivänä?\n\nSULO. Niistäkin olen saanut vihiä. Alimman tuntipalkan tulee olla 35\npenniä. Sitte 9-tunnin työpäivä. Työhön on otettava vain järjestyneitä\ntyömiehiä. Ja ilman perusteellista syytä ei saa ketään eroittaa työstä.\n\nCEDERVALL (on pukenut takin päälleen ja tulee sisältä kuistikolle).\nTietysti tämä on kaikki vain niiden helvetin yllyttäjien syy.\n\nSULO. Minun täytyy ilmoittaa, että epäiltäviä henkilöitä todellakin on\nalkanut liikkua tehtaan lähistöllä.\n\nBJÖRKLUND. Mitä sanotte?\n\nCEDERVALL (istuutuu pöytään). Siinähän se on. Sitähän olen saarnannut:\nmeillä on liika vähän poliiseja.\n\nBJÖRKLUND. No-o?!!\n\nCEDERVALL. Mitä: no? Ei ollenkaan: no, veli hyvä! Oikeastaan meillä ei\nole poliiseja lainkaan. — Sanokaapa, herra Vaaranen, onko saatu selkoa,\nketä nuo epäiltävät henkilöt sitte ovat?\n\nSULO. Yhden minä olen tuntenut tehtaan entiseksi työmieheksi, — Eetu\nKokoksi.\n\nCEDERVALL. Sehän on siis jo tunnettu henkilö. Mutta ne muut? Sanokaapa:\nonko poliisi saanut heistä selkoa, keitä ne ovat? Tietysti — ei?\n\nSULO. Ei, minun tietääkseni.\n\nCEDERVALL. Siinäpäs se on. Sanoinhan aivan oikein: meillä ei ole\npoliiseja ollenkaan, — sillä ne eivät mihinkään kelpaa. Maaseudulla\nvarsinkaan.\n\nBJÖRKLUND. Mitäpä niillä sitte tekisi, vaikka niitä olisi yksi joka\nasukasta kohti.\n\nCEDERVALL (deklamoiden). Sanon vain: kotimaisen hallituksen on\nhuolehdittava, että poliisivoima lisätään tarpeelliseen määrään ja\nettä se on moitteeton, käytettäköönpä siihen vaikka miljooneja.\nSalapoliisilaitosta meillä ei ole ja sekin on saatava toimeen niin pian\nkuin suinkin. Sen vaatii yksilön ja yhteiskunnan turvallisuus joka\nsuhteessa. Se huomataan meillä jo joka ikinen päivä.\n\nBJÖRKLUND. Minä pyytäisin, herra Vaaranen, että olisitte hyvä ja\nseuraisitte työväestön toimia ja mahdollisimman pian pitäisitte meitä\ntapahtumain kulussa.\n\nSULO. Koetan parastani, herra insinööri. (Menee).\n\nBJÖRKLUND (taputtaa Cedervallia olkapäälle). Niin, niin, niin, veli\nKosti! Tähän sitä on tultu. Kun kuuntelin sinun äskeistä puhettasi\npoliiseista ja muusta, niin muistuivat mieleeni vuosia sitte teille\nlausumani ajatukset.\n\nCEDERVALL. Mitä? Mitkä niin?\n\nBJÖRKLUND. Ei olisi pitänyt ruveta tulen kanssa leikkimään eikä tarttua\nmiekkaan. Nuo välikappaleet, joita on käytetty omia tarkoitusperiä\nsaavuttaaksemme, — niinkuin yllytykset kutsunta- ynnä muissa asioissa\nja suurlakkohommat, niin ihanat kuin olivatkin, — ne sittenkin nyt\ntoisissa muodoissa kääntyvät meitä itseämme vastaan.\n\nCEDERVALL (vihastuen). Minä en käsitä, Aarne, miksi sinä aina viitsit\njoutavia jaaritella?? Tässä nyt ei ole kysymys muusta, kuin mitenkä\nnykyisessä asemassamme pahetta, tuota roskajoukon sortovaltaa, on\nvastustettava. Ja siinä ei siveyssaarnat eivätkä Raamatun lauseet auta,\nvaan, niin sanoakseni, reaalipolitiikka.\n\nBJÖRKLUND. No, no, no, veliseni! Ei nyt noin kuitenkaan panna\npahaksemme. \"Jos on syy sysissä, niin on sepissäkin\", sanoo suomalainen\nsananlasku. Ja se on melkein sama kuin \"ken tuulta kylvää, se myrskyn\nniittää\".\n\nCEDERVALL. Äsh! (Nousee ylös). Kas siinähän Söderdal ja Rulin jo ovat.\n(Menee alas).\n\n    (SÖDERDAL ja RULIN tulevat perältä).\n\nBJÖRKLUND (menee myös alas). Aikaiseenpa jo olettekin liikkeellä?\n\n(Tervehdystä ja kättelyä).\n\nSÖDERDAL. Hyvä, että eilen illalla vielä saatiin telefonitse tieto\nsiitä, mitä täällä on tekeillä.\n\nRULIN. Ja tänään sen jo tietää koko maailma.\n\nCEDERVALL. Entäs muut johtokunnan jäsenet?\n\nRULIN. Oskar saapuu paikalla.\n\nCEDERVALL. Siinähän meitä jo tarpeeksi onkin.\n\nSÖDERDAL. Lyhykäinen on matkoilla. Jantusta ja Hajalaa taas ei ole\nsaatu käsiimme.\n\nCEDERVALL. Saavat tyytyä meidän päätöksiimme.\n\nBJÖRKLUND. Tuossapa herra neuvosmies jo onkin.\n\nPIHLAJA (tulee perältä). Huomenta, huomenta! (Kättelyä). No, hyvät\nystävät, jokos se nyt on tullut meidänkin vuoromme?! Täällähän alkaa\nasiat mennä huut helvettiin.\n\nCEDERVALL. Mitenkä niin? Eipä suinkaan. Se riippuu meistä itsestämme.\n\nRULIN. Jos annamme perää...\n\nSÖDERDAL. Taikka panemme kovan kovaa vastaan.\n\nCEDERVALL. Joka on minun neuvoni. Suljemme tehtaan ja annamme eropassit\njoka ainoalle sorkalle.\n\nPIHLAJA. Ja samalla annamme itsellemme oikein tuntuvasti pöksyille.\n\nBJÖRKLUND. Tjah-hah-hah! Viisainta taitaisi olla, mutta — — mitäs minä\nasiaan sekaannun — — Ettekös, hyvät herrat tee niin hyvin ja käy sisään\nkeskustelemaan. (Menee edeltä).\n\nSÖDERDAL. Kyllä. Mennään sisään.\n\nCEDERVALL. Tulemme paikalla. Mene vain edeltä. (Björklundin mentyä).\nMinua tuo Aarne todellakin lopulta vähän kummastuttaa. Tuntuu aina,\nkuin hän kuitenkin olisi meitä vastaan ja työväen puolella.\n\nRULIN. Hän koettaa viisaasti risteillä Scyllan ja Charybdiksen välillä.\n\nCEDERVALL. Mutta ajaa itsensä ja meidät karille sittenkin. Saatpa nähdä.\n\nPIHLAJA. Hänellä on kuitenkin hyvät tuntosarvet. Ei haittaisi tarkemmin\nkuulla, mitä hän neuvoo.\n\nSÖDERDAL. Mennään sisään sitte.\n\nCEDERVALL (mennessään). Tietysti hän neuvoo taipumaan, suostumaan,\nalistumaan. Mutta se ei ole minun luonteeni mukaista. Sitä en voi. En\nvoi alistua minkään itsevaltiuden, tiranniuden, mahtikäskyn, väkivallan\nalle, tulkoonpa se ylhäältä- tai alhaaltapäin, en.\n\nRULIN (naurahtaen). Mutta muita kyllä voit vaatia, pakoittaa j.n.e.\n\n    (Kaikki menevät sisälle).\n\nSULO ja EETU (tulevat perältä kiivaasti puhellen keskenään).\n\nSULO. Mutta minä sanon sinulle vielä kerran, ettet sinä nyt pääse\ninsinöörin puheelle. Sanoin sinulle myöskin jo, että hänellä on\nvieraita, johtokunnan neuvottelu.\n\nEETU. S’ei ole totta. Valehtelet vain.\n\nSULO (tempaisee häntä portaiden luona käsivarresta syrjään). Kuulitkos\nsinä?! Minä sanon sinulle, että sinä et saa mennä. (Juoksee itse ylös\nkuistikolle).\n\nEETU. Sepä on saakeli! Kyllä minä teille näytän, mitä minä saan ja mitä\nen.\n\nSULO. Vai uhkaamaan sinä tässä vielä rupeat!\n\nEETU (oikea käsi housun taskussa). Eipä, totta tosiaan, maksa\nvaivaa edessä pelotellakaan tuommoisia mitättömiä miehiä, kuin te\nolette. Eihän niitä varpusia viitsi ampua muut, kuin kylänpojat\njousipyssyillään ja pienillä kivillä. He-he!\n\nSULO. Niinpä sitte, jos mahdat ollakin suurempi herra kuin kylänpojat,\nsaat odottaa vastaanotto-vuoroasi, sen takaan.\n\nEETU. Sulo Vaaranenko se sitte taaskin täällä tehtaalla komentaakin —\novenvartijana?\n\nSULO. Hän ei olekaan koskaan herroja ylemmäksi pyrkinytkään. Täyttää\nvain muiden käskyjä.\n\nEETU. Minä siis käsken ja vaadin, että heti paikalla ilmoitat\ninsinöörille, että minä tahdon häntä puhutella.\n\nSULO. Niin paljon ehkä voin sinulle mieliksi tehdä, jos sen niin\nvälttämättä vaadit — mieltäsi lauhduttaakseni.\n\nEETU. Sen vaadin — muutenkin.\n\nSULO. Vaan minä tiedän kuitenkin jo edeltäpäinkin, ettei hän tahdo eikä\nvoi sinua puheelleen ottaa. Kohta, näet, saapuvat tänne työläisten\nlähettämät edustajat.\n\nEETU. Minä olen työläisten edustaja, minäkin.\n\nSULO. No, ja mitä asiaa sitte on minun ilmoitettava sinulla\nisännöitsijälle olevan?\n\nEETU. Tahdon tarinoida vähän sekä sinusta että itsestäni. Saat\nkernaasti olla siinä läsnä, jos tahdot.\n\nSULO. Siinä tapauksessa saat pysyä poissa. — Oma syysi!\n\nEETU. Hyvät Sano sitte, että niin armottomasti vatsaani hiukaisee.\n\nSULO. Työtä olen sinulle tarjonnut. Kun et siitä ole huolinut, niin\nvastannee kai vielä vatsasikin puolestaan.\n\nEETU. Hah-hah! No, sano sitte, että minua janottaa niin saamaristi,\naivan kuin rikasta miestä helvetin tulessa.\n\nSULO (naurahtaen). Kyllä. Mielelläni. Ehkä sinulle piiskaryyppy\nlähetetään. (Menee sisään).\n\nEETU (astuu pari askelta kuistikkoa kohti ja pysähtyy sitte\nkiikkulaudan eteen). Sanonko minä vielä jotakin vai joko minä —\nvaikenen? — — Minä tiedän, että minun on tehtävä tili, loppusuoritus,\nmutta kenen kanssa, se on kysymys. Jonkunko toisen vai itseni kanssa?\n— — Kun minä kysyn omalta tunnoltani — hitto sen ties’ mikä kapine\nse oikeastaan on, mutta aivan kuin Jumalan ääni, jostakin kaukaa,\nmilloin pilvien tuolta puolen, milloin maan syvimmistä uumenista,\nkaikuu se tämän maailman lo’an tahraaman takkinikin alta korvaani,\n— niin, kun siltä kysyn: kuka ja miksi? Vastaus tulee aina, vaikka\nkuinka sitä koettaisin käännellä ja väännellä itselleni edullisemmaksi,\n— vastaus tulee aina: sinä itse — omasta tahdostasi! (istuutuu\npenkille). Mutta eläpäs! Silloin astuvat esiin nuo kreivit ja\nvapaaherrat — ylpeys ja itserakkaus meidän säädyssämme — ja sanovat:\nJumala on sinut semmoiseksi luonut, tuommoisen heikon tahdon sinulle\nkummilahjaksi antanut, sen tautta sinun tilistäsi on niin ja niin\npaljon vähennettävä. Ja kun itse et ole kyennyt elämääsi oikein\nsuunnittelemaan, niin olisi velvollisuus ollut yhteiskunnan. — — Kas\nsiinä se syntipukki, saakeli vieköön, onkin! Siitä pitää taittaa\nniskat, niin että rusahtaa! Vaan mikäs herra se yhteiskunta sitte on?\nSe on jokainen minun lähimmäiseni, joka — mitä? (Nousee ylös). Joka\nei ole voinut minun elämääni täydelliseksi, onnelliseksi tehdä. Joku\non sanonut, että pitäisi semmoista lähimmäistä rakastaa enemmän, kuin\nitseään. Mutta se on helkkarin vale! Vihata sitä pitää, kostaa sille\npitää! Silloin tunnet elämäsi niin onnelliseksi, sydämmesi kelluu kuin\nrasvassa. Se ei ole Jumalan ääni, vaan saatanan oppi! Hah-hah-hah! Ja\nihmisistä, meikäläisistä, langenneista, se on niin saatanan kaunis.\n(Etäältä alkaa kuulua \"Internationale\", samoin kuin alussa), Ahaa!\nSieltäpä jo kuuluu laulu ja soitto! Kokous on päättynyt. Nyt sitä\ntullaan tänne. Tulkaa, tulkaa, niin saadaan vielä kuulla ja nähdä\nihmislasten ikuista taistelua elämän merellä olemuksen hiljaisen riemun\neteen. (Hän vetäytyy syreenipensaikkoon ja painautuu piiloon sen\ntaakse. Laulu ja soitto lähenevät lähenemistään).\n\nSULO (tulee ulos kuistikolle, katselee ja kuuntelee). Tulevat! — —\nTulevat! (Menee sisään ja palaa taas kotvasen kuluttua ulos).\n\nBJÖRKLUND (jonka takana ovella näyttäytyvät myös CEDERVALL ja muut,\ntulee kuistikolle). Minä otan vastaan heidät täällä ulkona.\n\nCEDERVALL. Ei. Sitä et saa tehdä. Anna lähetystön tulla sisään\npuheellesi.\n\nSULO. Sitä samaa minäkin neuvoisin, herra insinööri.\n\nBJÖRKLUND. Pelkurejapa olette!\n\nCEDERVALL. Pane sinä vain elämäsi alttiiksi, jos tahdot Mutta me emme\nnäyttäydy ollenkaan.\n\nSULO. Se on parasta sekin. Sillä luultavasti he eivät tiedä johtokunnan\njäseniä täällä olevan. Jos sen tietäisivät, niin eihän sitä voi\naavistaa, mitä jonkun päähän tuossa kuohuksissa olevassa laumassa\nyhtäkkiä voi pälkähtää.\n\nCEDERVALL. Voisivat sytyttää talon tuleen tahi Herra ties mitä tehdä.\nMe menemme. (Vetäytyy muitten kanssa sisään).\n\nSULO. Tuossa niitä jo näkyykin. Olkaa niin hyvä tekin, herra insinööri,\nmenkää sisään!\n\nBJÖRKLUND. No. Ehkä on parasta... Saamme rauhassa... sisällä neuvotella.\n\n    (Laulu ja soitto lakkaa. Piha alkaa vähitellen täyttyä ääriään\n    myöten työläisistä. Esille astuu lähetystö ESA VIRTASEN johtamana).\n\nESA. Työläiset ovat päättäneet tulla lakon johdosta neuvottelemaan\ntehtaan isännöitsijän kanssa ja pyytävät 6-miehiselle lähetystölleen,\njota johtamaan minä olen valittu, puheillepääsyä. Olkaa niin hyvä ja\nilmoittakaa tämä isännöitsijälle.\n\nSULO. Kyllä. Hyvä on. Varsin mielelläni. (Menee sisään).\n\nÄÄNIÄ JOUKOSTA. Lauletaanko taas, toverit?\n\nESA. Toverit! Minä pyydän, että nyt ei laulettaisi. Se voisi häiritä\nneuvotteluamme. Koetetaan pysyä niin tyyninä, kuin suinkin.\n\nTYÖLÄISET. Hyvä, hyvä, hyvä!!\n\nÄÄNIÄ JOUKOSTA. Ei lauleta sitte.\n\nSULO (palaa kuistikolle). Isännöitsijä pyytää lähetystön tulemaan\npuheilleen.\n\nESA (ja hänen mukanaan viisi miestä menee sisään).\n\nSULO (seuraa heitä).\n\n(Työläiset alkavat ensin hiljaa, vaan sitte yhä äänekkäämmin puhella\nkeskenään. Lauseista ei kuitenkaan saa täyttä selkoa. Vähän ajan\nkuluttua ilmestyy EETU pensaikon välistä ja tunkeutuu joukon keskitse\nrakennuksen seinäviereen kuistikon portaiden taakse, ajoittain näkyen,\najoittain painuen joukon peittoon).\n\nÄÄNIÄ JOUKOSTA. Kauanpa nuo viipyvät.\n\nTOINEN ÄÄNI. Eipä taideta suostua vaatimuksiimme. (Edelleen sekavaa,\näänekästä puhelua).\n\nESA (ja lähetystön muut miehet palaavat kuistikolle). Toverit! (Kaikki\nvaikenevat). Meidän on lähdettävä uudelleen talolle neuvottelemaan.\nMeidän vaatimuksiimme isännöitsijä, kuten hän sanoi, johtokunnan\nmääräysten mukaan, ei suostunut. (Lähetystö astuu alas pihaan. Kuuluu\npitkä vihellys jostakin joukon takaa. Muuan huutaa \"alas\", toinen\n\"ulos\" ja kohta yhtyy koko lauma huutamaan: \"isännöitsijä, ulos!\")\n\nBJÖRKLUND (tulee vähän ajan kuluttua kuistikolle ja asettuu kaidepuiden\nluo, tehden kädellään merkin, että hän tahtoo puhua).\n\nSULO (on häntä seurannut ja asettuu parin askeleen päähän hänen\nviereensä, katsomon puolelle).\n\n    (Joukko vaikenee).\n\nBJÖRKLUND. Tahtoisin teille puhua pari sanaa, hyvät yst..,\n\nEETU (on noussut portaiden aliastimelle, josta ampuu BJÖRKLUNDIA ja\nSULOA kohti kolme revolverin laukausta ihan peräkkäin, ja tunkeutuu\nsitte joukon läpi perälle päin).\n\nBJÖRKLUND (kaatuu, huudahtaen, maahan) .... ystävät!—-Ah!\n\nSULO (aikoo ensin auttaa häntä, mutta tarttuu sitte, huudahtaen, omaan\nkäsivarteensa ja juoksee sisään).\n\n    (Yleinen hälinä ja hämmekki).\n\n(CEDERVALL, SÖDERDAL, RULIN ja PIHLAJA ovat hätääntyneinä tulleet ulos\nkuistikolle ja nostavat Björklundin ylös).\n\nCEDERVALL. Mitä te teette, mitä te teettekään, ihmiset?!\n\nSÖDERDAL. Aarne, minne?... Kuinka sinä tunnet itsesi?\n\nBJÖRKLUND (puoleksi pystyssä, muitten kannattamana). Minä en... ...\nen... syytä ketään... teistä.. (Osoittaen työläisiin).... Viekää!\n\nSÖDERDAL. Viedään, viedään!\n\nPIHLAJA. Tule! Kannetaan pois.\n\nRULIN. Mikä kauhea rikos taaskin on tehty.\n\nCEDERVALL. Ja viattomasti. (Menevät kantaen Björklundia).\n\nÄÄNIÄ JOUKOSTA. Kuka se oli?\n\nTOINEN ÄÄNI. Ja minnekä se katosi?\n\nESA. Vähän tutun näköinen mies.\n\nÄÄNI. Tuolla poliisit jotakin tännepäin retustavat.\n\nTOINEN ÄÄNI. Saivat kiinni, näköjään.\n\nESA. Niin näkyvät. Tänne tuovat. (Kansa väistyy kahden poliisin tieltä,\njotka taluttavat EETUA).\n\nESA. Tämähän on Eetu Kokko.\n\nEETU. Niin on. Ja hän se ampui. Elköön muita syytettäkökään.\n\n(CEDERVALL ja SÖDERDAL tulevat ulos kuistikolle. Ovessa näkyvät RULIN,\nPIHLAJA ja SULO vasen käsi siteessä).\n\nSÖDERDAL. Minun on surullinen velvollisuuteni ilmoittaa, että\nisännöitsijänne on kuollut. Toinen luoti sattui vatsaan, toinen\nrintaan, lähelle sydäntä. Hän lähetti viimeisen, anteeksi antavan\ntervehdyksensä työväellensä.\n\n    (Masentunutta vaitioloa joukossa).\n\nEETU. Mitä, kurja, olenkaan tehnyt?!\n\nSÖDERDAL. Siinäkö murhaaja?\n\nEETU (pää kumarassa). Tässä.\n\nSÖDERDAL. Ja kolmas luotisi haavoitti konttoristia vasempaan\nkäsivarteen, vaan ei vaarallisesti.\n\nCEDERVALL. Mikä on miehen nimi?\n\nEETU. Cedervall! Enpä tietänyt teidän olevan täällä. Ettekö tunne?\nEetu Nyman eli Kokko.\n\nCEDERVALL. Nyman?! Nyman?! En. En.\n\nEETU. Hah-hah-hah-hah!\n\nCEDERVALL. Mutta olkoon mies kuka tahansa, — kuoleman rangaistus on\nnäistä rikoksista tuomittava, että niistä vihdoin loppu tulisi.\n\nEETU (pää pystyssä). Miksikähän sitte oikeastaan viattomat kuolevat ja\nvarsinaiset syylliset (osoittaa kuistikolle) jäävät eloon?!! (Lyhyt\näänettömyys; hänen päänsä painuu alas ja hän kääntyy murtuneena\ntyöläisten puoleen). Oi, toverit! Nyt näen: mieletön on ollut tekoni.\nKamalan rikoksen olen tehnyt. Eksytetty olin ja eksyksiin jouduin.\nOlkoon tämä teille varoitukseksi. Eläkää toisin kuin minä! Eläkää\nrakkaudessa keskenänne, niin elätte rauhassa ja onnessa! Se oppi se\nvoittaa lopulta sittenkin. — Mennään!\n\n    Esirippu.\n\nLoppu.\n\n\n\n"]