[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffWFQOBwGbVsSuYCAd9Sc94K69LvSt5BMwMox9ZnOeJU":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3181,"Ruumiin elimistä ja niiden toimista","Palmén, J. A.",1845,1919,"3181-palmen-johan-axel-ruumiin-elimista-ja-niiden-toimista","3181__Palmén_Johan_Axel__Ruumiin_elimistä_ja_niiden_toimista",null,"tietokirja",[],[],"fi",1878,11374,75272,false,74241,[22],"Anatomy",[24,25],"Health & Medicine","Science - Biology","\"Ruumiin elimistä ja niiden toimista\" by J. A. Palmén is a scientific publication written in the late 19th century. The work dives into the anatomy and functions of various organs in the human body, aiming to provide an understanding of how these components work together to sustain life. It discusses intricate bodily systems including digestion, circulation, respiration, and reproduction, focusing on human physiology while frequently drawing comparisons with other animals.  The opening of the text introduces the concept of what an \"elimistö\" (organ system) is, framing the body as a complex machine made up of interconnected parts that each serve specific functions. Palmén elaborates on the definition of organs, emphasizing that they are integral parts of living beings, distinguishing them from lifeless machines. He goes on to explain the role of different organs, including digestive and circulatory systems, while suggesting that understanding these systems requires a detailed analysis of their structure and function. This groundwork sets the stage for a deeper exploration of human anatomy and physiology in the subsequent chapters. (This is an automatically generated summary.)",[],330,"Ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa käsittelevä yleistajuinen teos esittelee ruumiin eri elinjärjestelmät ja niiden tehtävät. Kirja selvittää muun muassa ruoansulatuksen, hengityksen ja hermoston toimintaa sekä tarkastelee ihmisruumista yhtenäisenä kokonaisuutena.","J. A. Palménin 'Ruumiin elimistä ja niiden toimista' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 3181. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan\nvapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","RUUMIIN ELIMISTÄ JA NIIDEN TOIMISTA\n\n\nKirj.\n\nJ.A.P. [J. A. Palmén]\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomal. Kirjallis. Seuran kirjapainossa,\n1878.\n\n\n\n\n\n\nSisältö.\n\n   I. Elimestä yleensä.\n  II. Ruoansulatuselimet.\n III. Kiertokulkuelimet.\n  IV. Hengityselimet.\n   V. Erittämiselimet.\n  VI. Liikuntaelimet.\n VII. Hermosto ja aistimet.\nVIII. Siitoselimet.\n  IX. Aineiden waihdos.\n   X. Ruumis kokonaisuutena.\n  XI. Elimestä yleensä.\n\n\n\n\nI. Elimestä yleensä.\n\n\nMitä elin on? — kysyy warmaan se lukija, joka ei entuudesta ole\ntutustunut siihen aineksen, josta tämä kirjanen puhuu. Ei olisi\nwaikeata lyhyesti wastata kysymykseen; waan peljättäwä on, ettei\nsemmoisesta wastauksesta tultaisi entistä paljoa wiisaammaksi.\nJuuri wastauksen lyhyys tekisi nimittäin asian epäselväksi tahi ei\nainakaan täydellisesti ymmärrettäwäksi. Sen sijaan tahdomme muutamien\njokapäiwäisestä elämästämme tunnettujen seikkojen johdolla koettaa\ntehdä ymmärrettäwäksi, mitä tällä sanalla tarkoitetaan.\n\nJokainen on lapsuudestaan syönyt lusikalla ja wuoleksinut weitsellä.\nOlemme nähneet naisten ompelewan waatteita silmäneulalla ja neulowan\nsukkaa muutamilla teräspuikoilla. Eikä ole kellekään tietämätöntä, että\nkäsityöläiset työssään käyttäwät useita wälikappaleita eli työaseita,\nsalwumies kirwestään, nikkari höylää ja seppä moukaria. Tämmöisillä\n_yhdenkertaisilla työaseilla_ ei kuitenkaan woi aikaansaada muuta kuin\nyksinkertaisia töitä, ja useinpa ainoastaan suurella waiwalla. Mutta\njokainen tietää myöskin monimutkaisempia työaseita löytywän, joita\nolemme kokemuksen ja miettimisen kautta oppineet tekemään, ja että nämä\nusein tekewät meille moninkertaisesti suurempaa hyötyä kuin edelliset.\nNiin kerrataan lankaa kyllä helposti paljaalla kädellä, waan kuitenkin\npaljoa helpommin wokilla; ja useat henget, kukin wokillaan, eiwät woi\nläheskään työskennellä kilpaa sen kanssa, joka käyttää yhtä ainoata\nkehruukonetta tehtaassa.\n\nKaikki semmoiset _yhdistetyt työaseet_ owat monesta osasta, joilla\nosilla kullakin on määrätty tehtäwänsä. Jos näitä osiaan monta, ja\njos ne owat erinkaltaisia, niin sanomme koko laitosta koneeksi. Niin\non esimerkiksi wokissa poljin, pyörä ja kehrä; tuulimyllyssä siiwet,\nnawatti, hammasratas ja yksi tahi useampia paria kiwiä. Ei yksikään\nnäistä osista woi yksinään kerrata lankaa tahi jauhaa jauhoja; waan kun\nkaikki auttawat omalla tawallansa, tekee koko kone työtä ja antaa hywää\ntawaraa.\n\nNyt tiedämme kaikki, etteiwät koneet käy itsestään; sillä wokkia täytyy\npolkea, mylly tarwitsee tuulta tahi wesiwirtaa, kelloa täytyy wähän\nwäliin wetää, ja höyrykone waatii polttopuita ja wettä, sekä hoitoa\nmonessa muussa suhteessa. Kaikkea tätä hankkia ja siitä pitää huolta\non koneen mahdotonta, waan se seisoo liikkumatta, kunnes me annamme\njonkun _käytinwoiman_ waikuttaa siihen; ja se seisahtuu, ellemme katso\nettä kaikki on säntillään. Ellei erittäin suurta käytinwoimaa tarwita,\nriittää meidän oma woimamme, esimerkiksi käsikiweä pyörittämään tahi\nwenhettä soutamaan. Mutta jos suurempaa woimaa on tarpeen, käytämme\nsitä warten wetoelaimiä, esim. auran edessä, tahi tuulta ja höyryä\nniinkuin esim. alusten käymistä warten.\n\nSiis on todellakin wäärin sanoa, että koneet yksinään tekewät työtä,\nkoskapa oikeastaan me ihmiset teemme työtä käyttämällä konetta\nyhdistettynä työaseena — aiwan samoin kuin käytämme yhdenkertaista\nweistä tahi wasaraa. Ja kun olemme lopettaneet työmme yhdellä\ntyöaseella, panemme sen syrjään tahi jätämme sen, sekä otamme esille\ntoisia työkaluja, joita työssämme tarwitsemme.\n\nMutta toisia hywin moniosaisia työaseita löytyy, joita me joka päiwä\nkäytämme woimatta niitä samalla tamoin panna pois. Meidän täytyy\nkätkyestä hautaan saakka kantaa niitä mukanamme. Mistä syystä? Syystä,\nettä ne owat _osia meidän omasta ruumiistamme_. Tawallisesti me\nemme nimitä niitä työaseiksi, waan todellakin ne owat työaseita eli\ntyönwälikappaleita. Jos nimittäin sanomme myllynkiwiä työaseiksi,\njoilla jauhamme jauhoja, miks'emme samalla tawoin sanoisi hampaita\npureksimis-aseiksi, koska me niillä jauhamme rawinnon hienoksi,\nennenkuin nielemme sen. Jos sepän pihdit owat työase, jolla hän pitää\ntulikuumaa naulaa alaisimella, miks'ei ole oma kätemme työase, jolla me\npidämme kiinni kylmää naulaa, kun se lyödään seinään.\n\nSamoin kuin koneen erityisillä osilla on määrätyt tehtäwänsä, kun koko\nkone on käymässä, niin on myöskin ruumiimme osilla kullakin toimensa\ntäytettäwänä. Ja woidakseen täyttää tarkoitustaan, täytyy samojen osien\nkuulua itse ruumiisen. Niin eiwät muutamat ulos temmaistut hampaat eoi\nyksinään pureksia leipää, eikä silmä näe mitään, jos se on eroitettu\nruumiista. Siis on myös tässä sopuinen yhdessäwaikutus osien kesken\ntarpeen; muuten ei kokonaisuus tee tehtäväänsä, s.o. ruumis ei pysy\nelossa.\n\nWoi siis jossakin merkityksessä sanoa ruumiimme olewan hymin\nmoniosaisen koneen. Mutta kuitenkaan se ei todella ole yksistään kone,\nwaan jotakin ylewämpää. Koneita woimme ottaa hajallensa ja taas panna\nkokoon, waan ruumiin tärkeimmät osat omat eroittamattomat niin kauan\nkuin eloa kestää. Jos koneen osa kuluu, niin pannaan uusi samanlainen\nsijaan; eläwätä ruumista sitä wastoin ei woi sillä tawoin paikata, waan\nse woi sen sijaan panna itsensä kuntoon, sitä myöten kuin se kuluu.\nKone tarwitsee jotakin, joka panee sen käymään, tarmitsee käytinwoimaa;\nwaan eläwä olento elää ja liikkuu, jos niin saa sanoa itsestään, ja\nwoi itse hankkia tarpeensa. Sanalla sanottu: kone on _eloton kappale_,\nruumiimme taas on _eläwä olento_. Jälkimäinen woi osoittaa omaa\nitsewaraista toimintaa, ja on pienimpiin osiinsa saakka sanomattoman\nmonimutkaisempaa rakennusta kuin oiwallisimmat koneemme.\n\nJos olemme selwään käsittäneet sen, mikä nyt on sanottu\nwälikappaleista, koneista ja koneen osista, sekä eläwistä kappaleista\nja niiden erityisistä osista, niin tiedämme myös likipitäen mitä\nelimellä ymmärretään. Suomalainen sana elin on tietysti niinkuin\nmoni muu sana myöhempinä aikoina keksitty, kun uusi käsite oli\nmäärätyllä sanalla lausuttava. Se pääte, jolla se on johdettu sanasta\n“elän”, ilmoittaa sen olewan tekemisen wälikappaleen nimityksen ja\ntarkoittawan elämisen wälikappaletta. Se rajoittuu siis merkitsemään\neläwää wälikappaletta eroitukseksi hengettömistä, ja _elimiä owat\nsiis ne wälikappaleet eli työneuwot, jotka owat eläwän ruumiin osia,\nja joilla on määrätty tarkoitus täytettäwänä koko ruumiin eduksi_. Ja\nkoska eläwällä olennolla on semmoiset wälikappaleet, elimet, elonsa\neri tarkoituksia warten, sanomme sen ruumista elinrakennukseksi eli\n_elimelliseksi_.\n\nOppiaksemme tuntemaan jonkun _ruumiin rakennuksen_ menettelemme melkein\nsamalla tawalla kun tutkiessamme koneen rakennusta ja luontoa. Otamme\nsen hajalleen määrätyssä järjestyksessä, osa osalta, ja elin elimeltä,\nsekä otamme siinä määrin niiden asemasta ja keskinäisistä suhteista\ntoisiinsa. Veikkaamme sittemmin wielä yksityiset elimet kappaleiksi,\nsaadaksemme tietää jotakin myöskin niiden sisällisestä luonnosta. Jo\nensimmäisessä hajalleen otossa kadottaa elimellinen olento henkensä,\nemmekä woi — samoin kuin konetta tutkiessamme — yhteenliittää ja\nentiseen kuntoonsa saattaa ruumista; elinrakennus on ja jääpi\nkuoliaaksi. Tutkimisessamme saamme siis todellakin ainoastaan tietää\nminkä kaltainen kuollut, waan ei mimmoinen eläwä ruumis on. Waan koska\nelimet, niinkuin jo näkee teurastetusta eläimestä, ei niin äkkiä muutu\nkuoleman jälkeen, saamme siitä kaikessa tapauksessa kuwan myös elämien\nelinten asennosta, ulkonäöstä ja rakennuksesta. Se on tämä meidän\ntietomme, joka on yhdistetty yhdeksi tieteeksi, jolle on annettu nimi\n_anatomia eli oppi elimellisten olentojen ruumiin rakennuksesta_.\n\nTietomme tästä on sangen lawea, waan kuitenkin wähäinen katsoen\nkaikkeen siihen, mikä woidaan oppia, sillä joka päiwä ilmautuu uusia\nkysymyksiä. Jos kuitenkin asia on oppia tietämään ainoastaan yleiset\npääseikat esim. jonkun kotieläimen ruumiinrakennuksesta, niin ei\ntämmöinen tutkiminen tuota suuria waikeuksia; sillä jo tawallisessa\nteurastuksessa woipi saada nähdä tärkeimmät elimet. Mutta oppiaksemme\ntuntemaan kaikkien pienten eläinten luonnon ja rakennuksen sekä\ntarkoilleen saadaksemme selwän elinten rakennuksen yksityisseikoista,\non meillä paljo ja suuria waikeuksia woitettawana, waan näistä\nkuitenkaan ei ole aikomuksemme puhua.\n\nWaan wielä waikeampaa on perinpohjin oppia tuntemaan elimiä niiden\ntoiminnassaan, niiden tehtäwiä ja sitä tapaa, jolla ne näitä täyttäwät,\nsanalla sanottu, elinten elonilmauksia. Tähän tarkoitukseen ei\nkelpaa kuollut ruumis, waan ainoastaan eläwä. Täytyy ottaa waarin\nkaikesta, mikä tapahtuu elimellisissä olennoissa elontoiminnan ollessa\nheillä häiritsemättä käymässä; ja on sitä paitsi tarpeellista tehdä\nkaikenlaisia kokeita, miten elo pitkittyy erinkaltaisten ulkonaisten\nwaikutusten alaisena. Sangen paljo on jo tässä suhteessa saatu tietää,\nwaan wielä on jäljellä sanomattoman paljo tutkittawaa. Kaikki, mikä\ntässä on tiettyä ja edelleen saadaan selwille, yhdistetään yhdeksi\nerityiseksi tieteeksi; me annamme sille nimeksi _fysiologia eli oppi\nelimellisten olentojen elonilmauksista_ sekä heidän _elonsa_ ehdoista.\n\nMolemmat tieteet, anatomia ja fysiologia, näyttäwät selwästi, mitä jo\npintapuolinen katseleminen opettaa meille, että kaikki eläwät olennot\nowat paljoa enemmän moniosaisia kuin ne kappaleet, joilla ei ole eloa,\nesim. metallit ja kiwet. Jos lyöpi kiwen kappaleiksi, niin tulee\nnäkymään, ettei osat suinkaan ole olleet elimiä eli elonwälikappaleita\nkiwelle, sillä kaikki osat owat jokseenkin toistensa kaltaisia.\nToisella palasella ei ole muuta tarkoitusta kuin toisellakaan; woisipa\nwielä paremmin sanoa ett'ei niillä ole ollut mitään tarkoitusta\nollenkaan koko kiwen suhteen; sillä kimessä ei ole ollut eloa. Ja sitä\npaitse on kiwi muodostunut paljoa yhdenkertaisemmista aineista kuin\nelimellinen olento. Todellisten elinten puutteensa wuoksi sanotaankin\nkiwiä ja metalleja _elimettömiksi kappaleiksi_; eläwiä olentoja sitä\nwastoin sanomme _elimellisiksi_.\n\nMutta elimelliset kappaleet eimät suinkaan ole kaikki hhdenmoisia; me\nhuomaamme niissä pääryhmiä, jotka omat MarsinaiscSti erinkaltaisia. Jo\nmähäiuen silmäys ympärillämme olemaan maailmaan antaa meidän huomata\nerilaisuuksia. Ja nämä erilaisuudet omat paljoa suuremmat kuin kukaan,\njoka ei ole ottanut määrin siitä, moi aamistaa.\n\nKaikki olemme huomanneet eroitukscn kaswien ja eläinten\nwälillä. Jos wertaa keskenään ainoastaan yleisesti tunnettuja\ntäydellisemmin muodostuneita lajia näistä kahdesta niin sanotusta\nluonnonwaltakunnasta, esim. pihlajaa ja hewosta, niin täytyy luulla\neroituksen kaswien ja eläinten wälilla olewan niin suuren, ettei mitään\nsekaannusta woi tulla kysymykseen. Onhan pihlajalla juuret, runko,\noksia, lehtiä, kukkia ja marjoja, se on kiinni maassa, ja sen oksat\nliikkuwat ainoastaan tuulen awulla. Sitä wastoin on hewosella suulla\nja silmillä warustettu pää, sekä neljä jalkaa, joilla se woi wapaasti\njuosta; ja se ymmärtää hirnumisellaan ilmoittaa kaipaawansa kumppaneja\nlaitumella. Mutta jos wertaamme taas muutamia toisenkaltaisia kasweja\nja eläimiä, jotka eiwät ole niin täydellisiksi kehittyneitä, on\nasian laita kokonaan toinen. Monta todellista eläintä, jotka eläwät\nmeren sywyydessä ja siitä syystä eiwät ole niin yleiseen tunnettuja,\nwoi ensi hetkessä helposti luulla kasweiksi, kun toiselta puolen\nmonta alhaisempaa kaswia helposti woi pitää eläiminä. Onpa niin,\nettei waillinaisimmin muodostuneista elimellisistä olennoista woi\nollenkaan warmuudella päättää, kuuluwatko toiseen tai toiseen luonnon\nwaltakuntaan. Näemme siis elimellisten olentojen olewan sanomattoman\nerinkaltaisia. Meidän ei siis tule kummeksia sitä, ettei wielä\nläheskään tunneta niitä kaikkeja, wielä wähemmin, ett'ei ole tutkittu\nniiden rakennusta ja toimia.\n\nElimettömät ja elimelliset kappaleet tekewät yhteensä koko sen\nluonnon, jonka me tunnemme, ja jossa me elämme. Sa luonnon esineet\njaetaan kolmeen suureen n.k. waltakuntaan, _kiwikunta, kaswikunta\nja eläinkunta_. Aikomuksemme ei suinkaan ole tässä puhua kaikista\nelimellisistä kappaleista, waan me jätämme kokonaan sikseen miten\nkaswit owat yhdistyneet juuresta, warresta, lehdistä, kukista ja\nhedelmistä. Emme tahdo ottaa edes koko eläinkuntaakaan puheen aineeksi,\nsillä eläimet owat niin erinkaltaisia ja useimmat wähän tunnettuja\nlukijalle. Aikomuksemme on tässä puhua ainoastaan korkeampien eläinten\nelimistä, niitten, joilla on luita ruumiissa, ja jotka tästä syystä\nowat saaneet nimen luurankoiset eläimet. Niitten joukosta tulemme\nerittäin puhumaan imettäwäisistä eläimistä, jotka synnyttäwät elämiä\nsikiöitä ja imettäwät niitä. Kaikkein lähinnä tarkoitamme ihmisen omaa\nruumiin rakennusta, koska meidän etupäässä tulee tuntea pääseikat siitä.\n\nEnnenkuin käymme selittämään ruumiin elimiä, tahdomme kuitenkin wielä\nmuistuttaa muutamista kokemuksista jokapäimäisestä elämästämme ja\nsowittaa ne aineesemme. Mistä syystä on käsityöläisellä niin monta\neri lajia työaseita, jotka kuitenkin tarkoittawat melkein samanlaisen\ntyön tekemistä; esim. erilaisia näpittimiä, talttoja, weitsiä,\nwintilöitä, j.n.e.? Eikö olisi selwempää ja eikö tulisi huokeammaksi,\nkun olisi yksi ainoa kutakin lajia ja niin wähän erilaisia työaseita\nkuin mahdollista, jotka sen sijaan olisiwat niin tehdyt, että niillä\nwoist tehdä kaikkia jokseenkin samankaltaisia töitä? Ei suinkaan.\nSillä kuta mutkaisempaa kysymyksessä olewa työ on, sitä helpompaa on\nsille, jonka tulee tehdä se, jos hän eri käsitempuissa woi käyttää\ntyöaseita, jotka owat waseti sitä warten laitettuja. Waikka on helppoa\nleikata poikki puikkoa weitsellä, niin olisi waikeata samalla aseella\nkaataa suurta puuta; sitä wastoin on kirwes wiimeksi mainitussa työssä\nwerrattoman hyödyllinen. Samoin woisi kyllä weitsen terälläkin wuolla\nlautaa sileäksi, waan työ onnistuu helpommasti ja paremmin, jos\nsiinä käytetään omituista työasetta, höylää. Siis huomaamme meille\nolewan hyötyä siitä, että meillä on useampia työaseita kukin sopiwa\ntarkoitukseensa sillä waiwa tulee wähemmäksi ja työ paremmaksi.\n\nNo niin; luonnossa on asian laita aiwan sama. Eläimillä on nimittäin\nmyöskin eri elimiä eri toimituksia warten. Jos linnun tulee liikkua\nwedessä tahi maassa, käyttää se jalkojaan, ilmassa taas käytetään\nsiipiä. Ottaakseen kiinni hiirtä käyttää kissa käpäliänsä, waan\nraastaakseen saalistansa, siihen sopiwat hampaat erinomaisen hywin.\nKun sillä tawoin työ on tullut jaetuksi useammalle eri elimelle\neli ruumiin työaseelle, on myöskin koko elimellinen olento tullut\ntäydellisemmäksi. Seuraawassa tulemme näkemään lukuisia esimerkkejä\nsemmoisen työnjakamisen eduista. Me tulemme näkemään, että kuta\nenemmän elin sillä tawoin on tullut wapautetuksi kaikesta paitse\nomasta toimituksestaan, sitä paremmin täyttää se toimensa, ja sitä\nmahdottomammaksi tulee elimelle tehdä mitään muuta. Sillä elin woi\ntäyttää tämän toimensa juuri koska sen rakennus on waseti sitä warten\nsowitettu.\n\nTehtäwänsä takia täytyy muutamien elinten olla kowia, esim.\nhampaiden ja luiden, toisten taas pehmeitä ja notkeita, niinkuin\nkielen. Semmoiset omaisuudet riippuwat tietysti siitä aineesta eli\nniistä rakennustarpeista (jos niin saa sanoa), joista kukin elin\non muodostunut. Kuinka eri tawalla hywänsä kaikki elimet owatkin\nrakennetut, löytyy kuitenkin kaikissa ainoastaan hywin wähän erilaisia\nvakennusaineita. Nämä owat joka elimessä määrätyllä tawalla toisiinsa\nsisään kudotut, samoin kuin myös kankaassakin täytyy tarkkaan järjestää\nlangat, jos mieli on saada hywää waatetta. Näitä eläwiä rakennusaineita\nelimissä sanotaankin ruumiin kudoksiksi.\n\nNäitä kudoksia on hywin tarkkaan tutkittu, ja silloin huomattu, että\nne erilaisuuksista huolimatta kuitenkin kaikki owat yhdistyksiä\naiwan pienistä pyöreistä kappaleista, joita sanotaan _soluiksi_,\nja rihmoista, joita sanotaan _syiksi_. Mutta nämä kappaleet owat\nniin pieniä, että täytyy käyttää hywin suurentawia lasia ollenkaan\nwoidakseen nähdä niitä.\n\nJokaisella elimellä on, niinkuin sanottu, määrätty tehtäwä täytettäwä\nkokonaisen hywäksi. Katselkaamme siis mitkä nämä tehtäwät ylipäänsä\nowat. Etupäässä on ruumis, niinkuin kaikki tiedämme, woimissaan\npidettäwä, s.o. sopiwaa rawintoa on tuotettawa kaikille kudoksille ja\nelimille. Tämä on useampain elinten tehtäwä, joita elimiä sanotaan\nrawintoelimiksi. Myös kasweilla on semmoisia, ja, koska juuri rawinnon\notto on näille tärkeimpiä ja enimmin niiden luontoa osoittawia\ntehtäwiä, on rawintoelimiä ylimalkain kutsuttu kaswillisiksi elimiksi.\n\nKun kaswi siis tuskin pääsee muulle kannalle, kuin ylläpitämään\nitseään, ei eläimellä ole ainoastaan tämä kyky, waan wielä muita\npaljoa täydellisempiä. Eläin woi liikkua mielensä mukaan omituisten\nelinten, liikunto-elinten, awulla. Eläin woi tuntea waikutusta siitä,\nmikä tapahtuu maailmassa sen ympärillä, sekä käsittää sitä ja miettiä\nsitä. Niitä elimiä, jotka tekewät eläimen kykenewäksi tekemään kaikkea\ntätä, sanotaan eläimellisiksi elimiksi. Lopuksi tiedämme että kaikkien\neläwien olentojen kerran täytyy joutua katoawaisuuden, kuoleman,\nwaltaan. Ne kuolisiwat siis kohta kokonaan pois maan päältä, ellei\nne sitä ennen siittäisi siköitä. Ne elimet, jotka täyttäwät tämän\ntehtäwän, owat nimeltään siitoselimiä.\n\nKoska rawintoelimet owat pääehtona koko ruumiin elolle, tahdomme\nensiksi tarkastaa niitä.\n\nNiinkuin tietty on, ei käy laatuun että on paljaita menoja eikä\nollenkaan tuloja. Täytyy panna polttopuita höyrykoneesen, jos se on\npidettäwä käymässä, pelto on lannoitettawa, että antaisi wiljaa, ja\nleuoistaan lehmä lypsää.\n\nSe on juuri ruumiin menoja ja tuloja, joista n.k. rawintoelimien tulee\npitää huolta. Jos hetken ajattelemme omia tulojamme ja menojamme,\nmuistamme että ne usein owat monta eri laatua. Tulot woiwat olla\npuhdasta rahaa, päiwätöitä, pellon wiljaa, eläinten työtä, karjan\ntuotteita, j.n.e. Menot woiwat olla weroja ruunulle, ruokawarojen\nostoja, palwelijoiden palkkoja, kymmenyksiä ja semmoista. Aiwan samalla\ntawoin tarwitsee oma ruumiimme ottaa sangen erilaisia aineita, niinkuin\nruokaa, juomaa, ilmaa y.m. On helposti ymmärrettäwää, ettei ruumis\nottaakseen sisäänsä niin erilaisia aineita woi tulla toimeen yhdellä\nainoalla wälikappaleella kaikkia warten, waan tarwitsee useampia. Koko\ntyö erilaisten tulojen ja menojen kanssa on sentähden jaettu eri osiin,\nja jokainen pääasiallinen osa on annettu erityiselle elimelle.\n\nRuumiimme etewin tulo on se _rawinto_, jonka otamme siihen, ruoka ja\njuoma. Puhukaamme sentähden ensiksi niistä rawinto-elimistä, jotka\ntoimittawat rawinnon käyttämistä ruumiin hywäksi.\n\n\nII. Ruoansulatuselimet.\n\n\nKaikki eläimet ottawat rawinnon ruumiisen suun kautta, ja täältä se\nsaatetaan ruoansulatuskanawaan. Koska wiimeksi mainittu sisällinen\nelin on fangen monimutkaisesti rakennettu, tahdomme ensin tarkastaa\nsitä yksinkertaisemmin muodostu neilla luurankoisilla eläimillä, esim.\nkaloilla.\n\nKun puhkaisee kalan sitä peratakseen, niin huomaa werrattain suuren\nruumiin ontelon, n.k. _watsaontelon_. Tästä löytää jokseenkin suoran\ntorwen, suolen, jonka awonaiset päät owat toinen ruumiin etupuolessa,\nsuu, ja toinen toisessa puolessa. Pitkin pituuttaan watsaontelossa on\nsuolitorwi kiinnitetty tahi ikäänkuin riippumassa seljässä ohuen kalwon\nkautta, jota sanomme _kinniäiskalwoksi_. Tähän torween, _suolitorween_,\ntulee rawinto kuljettuansa suuaukon läpi, ja täällä muuttuwat\nrawinto-aineet, niinkuin seuraawassa tulemme näkemään, sillä tawoin,\nettä ne osuudet siitä, jotka kelpaawat eläimelle elätteeksi, eroitetaan\nkäyttämättömistä osista. Juuri tätä rawintoaineiden muuttumista sanomme\n_ruoansulatukseksi_. Tässä ymmärretään siis sanalla \"sulattaa\" rawintoa\njotakin aiwan toista, kuin jos kysymys olisi sulattaa jäätä tahi\nkuumuudella saattaa lyijyä sulaksi.\n\nKalassa näemme siis hywin yksinkertaisen esimerkin suolitorwesta. Koska\nelimen etuosa woi melkoisesti wäljentyä aina saaliin suuruuden mukaan,\nwoi ahne kala, jolla on iso kita, esim. hauki, ilman waikeudetta niellä\ntoisen, jokseenkin suuren kalan aiwan paloittumattomana ja sulattaa\nsaalistaan werrattain lyhyessä ajassa. Korkeammin muodostuneilla\nluurankoisilla eläimillä, esim. imettäwäisillä ja ihmisellä, tapahtuu\nruoansulatus jotenkin samalla tawalla; waan niissä on tarpeen, että\nrawinto joutuu tarkemman walmistuksen alaiseksi. Ja tämän johdosta\nonkin suolitorwi wähän toisin rakennettu ja jaettu useampiin osastoihin\ntoistensa perästä, kukin erityisellä tarkoituksella.\n\nEnsimmäinen seikka, jonka huomaamme, kun kalansuoleen wertaamme\nimettäwäisen suolitorwea, on se, että jälkimäinen on paljoa pitempi\nruumiin pituuteen werrattuna, juuri syystä että siinä on useampia\nerilaisia osastoja. Sopiakseen ahtaasen watsaonteloon täytyy sentähden\nimettäwäisten suolitorwen olla monessa kiekurassa ja lenkussa. Me\nnimitämme suolenlenkkuja \"suoliksi\", ja luulemme ensi silmäyksellä\nniiden olewan teurastetussa eläimessä suuressa epäjärjestyksessä\nwatsaontelossa. Mutta jos katselemme tarkemmin, niin huomaamme kohta\nsuolitorwen kaikkien osien, aiwan samoin kuin kalalla, riippuwan\n_kinniäiskalwon_ kautta kiinni seljässä, ja että suolet sen kautta\npidetään parhaimmassa järjestyksessä ja tustin woiwat sotkeutua\nkeskenään. Kuwassa ei kuitenkaan kinniäiskalwoa ole kuwattu. Mitä siinä\nnäkyy tulee lukiessamme likemmin selitetyksi.\n\nKoska imettäwäiset eläimet eivät woi ottaa sisäänsä kowin suuria\nkappaleita rawintoa yhdellä kertaa tahi sulattaa niitä, täytyy niiden\nlaittaa niin, että semmoiset kappaleet jaetaan wähempiin palasiin,\nsurwotaan tahi jauhetaan rikki, ennenkuin ne saatetaan alas. Tämä\ntoimitetaan omituisten elinten, _hampaiden_, awulla, joiden paikka on\njuuri suolitorwen aukeamassa, nimittäin _suu-ontelossa_. Kaikki tuntee\nnämä kowat kappaleet, joilla ruokaa pureksitaan. Eri eläimillä owat ne\nhywin erilaiset, niinkuin huomaa, jos wertaa nautaeläinten hampaita\nesim. kissan ja koiran hampaisin. Edellisten owat sopiwat jauhamaan\ntahi hienontamaan heinää ja ruohoja, kun petoeläimet woiwat hampaillaan\nraastaa lihaa kappaleiksi ja musertaa luita. Meillä itsillämme on\nhampaita, joita woidaan käyttää molempiin tarkoituksiin; joka seikka on\nyhteensopiwaa sen kanssa, että me syömme monenkaltaisia rawintoaineita.\n\nJos ruoka onkin sillä tawoin tullut murennetuksi muruiksi, ei se\nsuinkaan helposti kulkisi eteenpäin, jos se olisi aiwan kuiwa, niinkuin\nesim. kuiwa leipä tahi heinä; eikä eläimillä olekaan aina wettä\nsaatawilla sillä kastellakseen semmoista ruokaa. Sentähden löytyy\nsuuontelon wieressä omituisia elimiä, joita sanotaan _sylkirauhasiksi_,\nja jotka erittäwät nesteen, syljen, millä ruoka jo pureksittaessa\nsuuontelossa kastetaan. Paitsi sitä että ruoka tämän kautta woidaan\nhelpommasti saattaa edemmäksi suolitorwessa, tulee se jo syljen\nwaikutuksesta johonkin määrään toisenlaiseksi muutetuksi, niin että\nse helpommin sulatetaan. Itse sekoittamisen suuontelossa toimittaa\nsuurimmaksi osaksi erityinen elin, _kieli_.\n\nKun rawintoaine on tullut walmiiksi pureksituksi, tulee se suuontelon\nperäosan kautta suolitorween, jonka ensimmäistä osaa sanotaan\n_nieluksi_. Ja täällä se ajetaan edemmäksi sen kautta, että nielu\näkisti supistuu ja painaa puruksen alas; tätä sanomme ruo'an\nnielemiseksi. Jos eläin woisi tällä tawoin lakkaamatta ottaa ruokaa\nsisäänsä ja aina wähän kerrallaan, niin woisi alas nielty kulkea\nwähitellen suolen toisen osaston, ruokatorwen eli emättimen, läpi,\nsekä edelleen läpi koko hienon suolitorwen. Mutta kaikkein enimmissä\ntapauksissa eläin ei woi syödä alinomaa, waan ottaa ennemmin kerrallaan\nenemmän ruokaa ja juomaa, kuin se heti woi ajaa edemmäksi ahtaassa\nsuolessaan. On sentähden tarpeellista että osa suolta jo alussa saa\ntoisen muodon ja wäljentyy rakoksi eli pussiksi, jossa suurempi joukko\npureksittua rawintoa saa sijaa. Tätä osaa sanotaan _watsalaukuksi_\ntahi suorastaan watsaksi. Täällä sekoittuu ruoka ja juoma wähän aikaa\ntoisiinsa ja erään omituisen nesteen, _mahanesteen_, kanssa, joka\ntihkuu watsan seinämistä, ja myöskin waikuttaa aineiden muuttumista\ntoisenlaisiksi. Onpa meidän sarwi-elukoillamme, niinkuin lampailla\nja lehmillä, watsa jaettu useampiinkin erilaisiin osastoihin. Yhteen\nnäistä ottawat he, laitumella ollessaan, suuren waraston puoleksi\npureksittua heinää; kun ne sittemmin kaikessa mukawuudessa lepääwät,\ntyöntäwät he ylös pieniä osia tätä takaisin suuhun pureksiakseen\nsitä hienommaksi; wasta sitten niellään ruoka kulkemaan edemmäksi\nsuolitorwessa. Tätä syömistapaa sanotaan _märehtimiseksi_.\n\nÄlköön kukaan kuitenkaan luulko ruumiin myöskin woiwan täyttää\nkaikkea sitä ruokaa, mitä näin on oikein pureksittu ja nielty. Ei, jo\njokaisessa suupalassa leipää löytyy aineita, jotka seuraawat mukana\nmitään hyötyä tekemättä. Millä tawalla sitten ruumis woi kaikesta\neroittaa kelpaawan ja ottaa sen omakseen; eikö löydy mitään erityistä\nelintä, jonka tehtäwä tämä on? On kyllä, se on sen suolitorwen\nosan tehtäwä, joka seuraa lähinnä watsalaukun perästä, nimittäin\nohjassuolen, juuri sen suolenosaston, joka on watsaontelossa monessa\nlenkussa. Se on se, jonka toimen kautta rawitsewat aineet otetaan pois\nsuolen wellinkaltaisesta sisällöstä.\n\nKun ensi kertana teurastetaan, niin tarkasta ohjassuolta kuin myös\nmuita suolitorwen osia, heti kun owat ruumiista ulosotetut. Silloin\nhuomaa helposti niiden _liikkuwan_, etenkin jos niitä kosketellaan,\nja melkein luikertelewan watsaontelossa isojen onkilierojen tapaan.\nSyy tähän on se, että suolen seinä woi supistua kokoon niin, että\ntorwi tulee ahtaammaksi, jonka jälkeen se taas laajenee. Kun tämä\nsupistuminen kulkee eteenpäin, näyttää siltä kuin suoli mateleisi.\nWielä joku hetki kuoleman perästä on suolella tämä kyky jäljellä.\nEläimen eläessä oliwat liikunnot woimallisemmat; suureksi osaksi juuri\nniitten kautta ruoka ajetaan eteenpäin suolitorwessa, ja tällä matkalla\nkäytettäwät aineet eroitetaan ruumiiseen.\n\nKuten tietty on suolenseinä ohut ja pehmeä, waan se on kuitenkin\nniin wahwa, ettei suolen sisältö woi tunkeutua sen läpi. Aiwan\nläpipääsemätön se ei kuitenkaan ole; sillä ruoan kulkiessa suolen\nkautta imee seinä suuren osan nesteestä, joka sillä tawoin ruumiin\nwaralle eroitetaan. Eroitettu rawinto ei kuitenkaan kulje läpi koko\nseinän suoraan watsaonteloon, waan jääpi hienoihin putkiin suolen\nseinässä, josta kohta tulemme puhumaan.\n\nKuitenkin, waikka ruoka olisi kuin hywästi tullut pureksituksi ja\nlioitetuksi, löytyy kuitenkin osia siitä, jotka olisiwat erinomaisen\nhyödyllisiä ruumiille, waan joita ohutsuolen seinä ei woi suorastaan\nimeä pois. Niin on asian laita kaiken sen raswan kanssa, jota löytyy\nniin hywin kasweissa kuin eläinruumiissa, ja joka siis tulee suoleen\nrawintoaineiden kanssa. Ettei niin tärkeä osa rawintoa menisi kokonaan\nhukkaan, on se toisenlaiseksi tehtäwä aiwan omituisella tawalla,\nennenkuin se ehtii ohjassuolen läpi.\n\nKaikki tiedämme, ettei raswatahroja waatteista saada pois paljaalla\nwedellä, koska tawallinen raswa ei sekoitu weteen. Mutta jos ottaa\nlipeätä awuksi, tulee raswa sen kautta saipuaksi muutetuksi; ja\nkoska saipua, niinkuin kaikki tiedämme, helposti liukenee wedessä,\nsanomme lipeän ottawan raswan pois waatteesta. Nyt owat kaikki ruumiin\nkudokset, siis myöskin suolenseinät, muutaman wedensekaisen nesteen\nläpiliottamat; ne owatkin sentähden raswalle läpipääsemättömät. Juuri\ntästä syystä ei ruoassa löytywä raswa woi päästä suolenseinän läpi\ntahi kudoksien sisään, waan menisi kokonaan ruumiilta hukkaan, ellei\nse jonkun lipeänkaltaisen lisäyksen kautta woisi itse suolessa muuttua\nsaipuankaltaiseksi. Mistä semmoinen lisäys nyt on saatawa, joka tekisi\ntärkeän raswan ruumiille kelpaawaksi?\n\nSemmoisen nesteen walmistaa muutama ruumiin omista elimistä,\njoka monessa suhteessa on yhtäläinen kuin sylkirauhaset, waan\njonka paikka on watsaontelossa ja sentähden on saanut nimekseen\n_watsasylkirauhanen_. Suoli itse on kiinnitetty asemaansa\nkinniäiskalwon kautta ensimmäisen ohjassuolilenkun sisäpuolella.\nRawinnon ei tarwitse kuitenkaan tulla suolesta itse elimeen, waan\nwatsasylkirauhanen walmistaa nesteen, _watsasylkinesteen_, joka\nhienon putken kautta johdetaan suoleen. Kun raswa suolessa sekoittuu\ntämän nesteen kanssa, jakautuu se hywin pieniin paljaalle silmälle\nnäkymättömiin pisaroihin, jonka kautta koko neste suolessa tulee\nsaipuaweden kaltaiseksi ja maidon näköiseksi.\n\nMutta näinkin pieninä pisaroina woisi raswa tuskin tulla imetyksi,\nsillä märkä suolenseinä estää niidenkin läpipääsemistä. On sentähden\ntarpeellista, että rawintoon wielä sekoittuu neste, joka niin\nsanoaksemme woitelee suolenseinää ja tekee sen raswa-aineita\nläpipäästäwäksi. Tämän nesteen walmistamista warten on ruumiilla\nmyöskin erityinen elin, nimittäin maksa, jolla sitä paitse on muitakin\ntehtäviä. Maksan on iso tummanruskea kappale, jonka heti huomaa, kun\naukaisee jonkun eläimen watsaontelon. Nestettä, jota maksa walmistaa,\nsanotaan _sapeksi_, ja se on karwaalle maistawa wiheriä neste, jota\njoku määrä tawallisesti löytyy waralta walmiina ja säilytettynä n.s.\n_sappirakossa_. Kun myöskin tätä nestettä hienon torwen kautta waletaan\nsuoleen, tulewat sen seinät semmoisiksi, että helposti päästäwät aiwan\npienet raswa- eli öljypisarat läpi.\n\nNiin monen, waan kuitenkin niin yksinkertaisen walmistuksen perästä\najetaan nyt suolen wellinkaltainen sisältö koko ohjassuolen läpi. Sen\nseinät owat sillä aikaa, niinkuin jo olemme sanoneet, tilaisuudessa\nikäänkuin _imeä sisäänsä_ tahi siiwilöidä läpitsensä sekä wedensekaisia\nettä myöskin raswaisia osia ruoasta. Molemmat osat johdetaan sitten\nhienojen melkein näkymättömien putkien kautta, pitkin suolen seinää ja\nkinniäis-kalwoa, ylöspäin selkää kohti, jossa kaikki putket wähitellen\nyhtywät. Neste on tässä juuri öljypisaroiden sekoituksen kautta melkein\nmaidonkarwainen; siitä syystä sitä sanotaankin _maitonesteeksi_,\nwaan sitä ei saa millään muotoa luulla siksi nesteeksi, jota me\njokapäiwäisessä elämässämme tunnemme maidon nimellä. Itse putkeja\nsanotaan maitonestesuoniksi, ja niinkuin kohta tulemme näkemään, tulee\nmaitoneste niistä wiimein ruumiin kaikkiin osiin.\n\nNämä ruoan toisenlaiseksi muuttamiset ja sen eroittuminen\nsuolenseinämiin tekewät, niinkuin ylempänä sanottiin, sen, mitä me\nnimitämme ruoansulatukseksi. Kun suolen sisältö sillä aikaa on tullut\naiwan werkkaan ajetuksi ohjassuolen loppuun saakka, ei ole enää paljoa\njäljellä, jota woidaan käyttää. Ruumiisen otettujen rawintoainetten\njäännökset, joita ei woida sulattaa, keräytywät silloin suolitorwen\nwiimeiseen osastoon, jonka on melkoisen paksumman edellistä, ja joka\nsentähden on saanut nimen paksusuoli. Tästä tyhjennetään liikanaiset\naika ajoin ruumiista suolen toisen aukeaman, peräsuolen, kautta.\n\nMe olemme siis tulleet näkemään suolen kokonaisuudessaan\ntäydellisemmillä eläimillä muodostuneen useammaksi omituiseksi\nelimeksi, joilla jokaisella on erityinen tehtäwänsä: _suuontelo\nhampaineen ja kielineen_ toimittaa ruoan hienontamista, joka sitten\n_nielun ja emättimen_ kautta johdetaan _watsalaukkuun_; wiimeksi\nmainittu osasto ynnä ohjassuolen kanssa owat ruoan toisenlaiseksi\nmuuttamista ja käytettäwän eroittamista warten, kun taas käyttämätön\nosa keräytyy _paksuunsuoleen_ ja saatetaan pois ruumiista _peräsuolen_\nkautta. Waikka jokaisella näistä osista on eri tehtäwänsä, tekewät\nhe kuitenkin kaikki yhteensä yhden ainoan torwen, suolitorwen.\nTämän torwen wieressä, waan likimmäisessä yhteydessä sen kanssa,\nlöytyy muita elimiä, _sylkirauhaset, watsasylkirauhanen ja maksa_,\njotka kaikki hienojen putkien kautta antawat nestemäisiä lisäyksiä\nruoan sulattamiseksi. Samalla tawalla waikuttaa wielä muutamat\nmuut wähemmänarwoiset elimet, jotka tässä jätämme mainitsematta.\nYhteensä tekewät kuitenkin suoli ja kaikki nämä elimet kokonaisuuden,\nrawintotorwen ja sen lisäkkeet; kaikki wälittäwät sitä osaa\nrawitsemista, jota sanotaan ruoansulatukseksi.\n\nKun ruoansulatuksen elin on niin mutkikkaasti rakennettu, näyttää siltä\nkuin myös koko sen tärkiäarwoinen työ olisi hywin waiwaloista. Mutta\nmerkillistä kyllä, me emme tunne kuitenkaan ruoansulatuksesta tuskin\nmitään. Suolitorwi toimittaa nimittäin toko työn aiwan ilman meidän\nsiitä huolta pitämättä, ja se täyttää toimensa tawallisesti hywin,\nwaikka kyllä sillä onkin siinä täysi työ.\n\nWaan juuri koska suolitorwella siis on sangen waikea ja tärkeä tehtäwä,\ntulee meidän olla warowaisia, ett'emme tekisi sitä wielä waikeammaksi;\ntämä tapahtuu jos käytämme sopimatonta rawintoa, s.o. nielemme\nsemmoisia aineita, jotka rasittawat ja häiritsemät elimiä. Sentähden ei\npidä antaa kiinteitä ravintoaineita pienille wastasyntyneille lapsille,\njoiden suolitorwi ei wielä woi sulattaa semmoista; eikä pidä myöskään\ntäysikaswaneiden käyttää terweydelle wahingollista tahi huonosti\nwalmistettua ruokaa. Ja yhtä wäärin on wahingoittaa suolitorwea\nsopimattomilla juomilla, niinkuin paljolla wiinalla, sillä siten\npilaantuu tämä tärkeä elin wähitellen, ja koko ruumis saa sitten tautia\nkärsiä mielettömyytemme tähden.\n\nKun me itse tahi elukkamme olemme tehneet työtä oikein lujasti,\ntunnemme wäsymystä ja niin lewon kuin rawinnon tarwista. Aiwan niin\non myös ruumiin eri kudoksien ja niiden yksin pienimpienkin osien,\nsolujen, laita. Myöskin ne owat, niinkuin olemme nähneet, täyttäneet\ntehtäwänsä ja owat siinä usein tulleet sangen paljon waiwatuiksi.\nMeidän ei sentähden tule kummeksia että nämä pienimmät osat sanan\nwarsinaisessa merkityksessä woiwat wäsyä sekä tarwitsewat wirwoitusta.\nMiten nyt ruumiin kaikki pienimmät osat saawat jotakin, joka woi\nwahwistaa heitä uuteen työhön? Niiden tulee kaikkien saada osansa\nrawintoaineista. Hywä; mutta tulewathan rawintoaineet ainoastaan\nsuolitorween; mikä hyöty nyt jäsenille on siitä, että watsa nauttii\nwaikka kuin woimallista rawintoa, kun ne owat kaukana siitä, ja heillä\nei ole mitään sen kanssa tekemistä?\n\nTodella on kuitenkin kaukaisimmillekin ruumiin osille hyötyä siitä,\nettä watsa sulattaa ruoan. Koko elontoimen jakamisen kautta saiwat\njuuri rawintoelimet tehtäwäksensä pitää huolta yksinomaisesti\nrawinnosta; ja samanlainen työnjako näiden elinten kesken on\nantanut erittäin suolitorwelle huolen rawintoaineiden soweliaasta\nmuuttamisesta, josta tähän asti olemme puhuneet. Katsokaamme nyt mitkä\ntoiset elimet taas pitäwät huolta siitä, että se, minkä suoli sillä\ntawoin on walmistanut, myös tulee kaikkien ruumiinosien, pienimpienkin,\nhywäksi.\n\nYmmärtää helposti, ett'ei se neste, jonka suolenseinä eroitti ruoasta,\nwoi suorastaan tulla ruumiin kaikkiin osiin. Monessa waillinaisemmassa\neläimessä tapahtuu kyllä niin; waan täydellisempien ruumis on niin\nmoniosainen että semmoinen on mahdotonta. Siis täytyy ruumiilla olla\njoku omituinen rakennus, s.o. erityisiä elimiä, jotka pitäwät huolta\nwalmistetun maitonesteen lewittämisestä. Tämä tapahtuu werentiehyeiden\nkautta, joista nyt tahdomme puhua.\n\n\n\n\nIII. Kiertokulkuelimet.\n\n\nKun olemme awanneet teurastetun eläimen ruumiin, Löydämme paitse suurta\nwatsaonteloa, jossa suolet owat, toisen pienemmän ontelon, nimittäin\n_rintaontelon_ rintakehän sisällä. Niinkuin kuwa osoittaa näkyy tässä\nkaksi elintä, molemmat waalewat ja pehmeät keuhkot, joista ensi luwussa\ntulemme puhumaan, ja niiden wälissä on ympyriäinen wähän suippopäinen,\nlihainen kappale, _sydän_. Jos tekee leikkauksen sydämeen, niin\nhuomaa sen olewan onton ja lokeroista johtawan useampia torwia\nulos eri suuntiin, niin hywin lähellä olewiin keuhkoihin kuin koko\nmuuhun ruumiisen. Me nimitämme näitä putkeja werisuoniksi. Sydämessä\nja suonissa on weri, wedensekainen, punainen neste, jonka kaikki\ntunnemme. Jos woisimme katsella kaikkia näitä elimiä rintakehässä\neläimen wielä elossa ollessa, niin meitä hämmästyttäisi se wäsymätön\ntyö, joka täällä on käymässä. Me näkisimme mitä osaksi jo kädellämme\ntunnemme rinnan ulkopuolella, miten sydän lakkaamatta supistuu ja taas\nwäljenee, miten se tämän kautta imee werta muutamista werisuonista,\njoita olemme kuwassa merkinneet kirjaimilla d ja l, ja tempoawaisen\nsupistuksensa kautta seuraamassa silmänräpäyksessä puristaa ulos sen\ntaas toisiin, jotka owat merkityt kirjaimilla a ja i. Weri nimittäin\nei woi kulkea takaisin sydämestä d:llä ja l:llä merkittyihin suoniin,\nsyystä että muutamat kelmut asettuwat läppinä eli lämsinä eteen ja\nsulkewat ne, niin, että ne taas aukenewat wasta kun sydän ensi kerran\nimee werinesteen sisäänsä. Koko laitos tekee siis työtä imupumpun\ntapaan. Waikka me kohta ymmärrämme tässä olewan toiminnan käymässä,\njoka ruumiin elolle on mitä tärkeimpiä, emme tässäkään itse huomaa\nmikä waiwaloinen työ sydämellämme on tehtäwänä. Me emme nimittäin woi\nmielemme mukaan hallita sydämen tykytystä, waan ainoastaan tarkata\nsitä. Myöskin muissa paikoin ruumista woimme huomata miten weri\nsysäyttämällä ajetaan eteenpäin suonissa, esim. ranteessa. Näitä\nsysäyksiä sanomme _suonen tykytykseksi_, ja niistä woi lääkäri wetää\nkaikenlaisia johtopäätöksiä tilastamme meidän sairaina ollessamme.\nSillä kun meillä esim. on kuume, tykyttää sydän ja suoni paljoa\nkowemmin ja tiheämmin kuin terweinä ollessamme; ja kun olemme hywin\nwoipuneina, on tykytys melkein seisattumaisillaan.\n\nMinnekäs kaikki tämä werenpaljous joutuu, jonka sydän tällä tawoin\nlakkaamatta lewittää ympärille, tahi toisin sanoen, mihin kaikki nämä\nwerisuonet kulkewat? Saadaksemme selwän tästä, katselkaamme kuwia.\nSuuri werisuoni, joka kuwassa 1 on merkitty kirjaimella a, kulkee\nkaikkiin ruumiin osiin, ja sen lukuisista haaroituksista näemme\ntärkeimmät kuwassa 4. Lopussa tulewat haaroitukset paljoa hienommiksi\nja lukuisemmiksi kuin mitä näemme kuwassa, niin hienoiksi, ettei meidän\nsilmämme woi löytää heitä ilman tarpeeksi suurentawatta lasitta;\nja hienoimmat päät tunkeutuiwat wiimein niiden pienien solujen ja\nsyitten wäliin, joista ruumiin kudokset owat yhdistyneet. Näitä\nhienoimpia haaroituksia sanotaan _hiussuoniksi_, waikka ne todella\nowat hiuskarwaa paljoa hienommat. Hiussuonet alkawat sitten taas\nyhdistyä, ne tekewät kohta näkywiä werisuonia; ja, jos niitä seuraa,\nhuomaa kohta yhä useampien käywän yhteen ja niiden wiimein suurina\nsuonirunkoina päättywän sydämeen takaisin. Nämä isot suoniputket owat\ntuwassa 1 merkityt kirjaimella d. Hiussuonia löytyy siis melkein\nkaikkialla ruumiissa; me emme woi missään tehdä leikkausta itse\nnahkaan leikkaamatta poikki useampia semmoisia, ja silloin wirtaa weri\nulos; haawa wuotaa werta. Aina näihin hienoimpiin haaroituksiin ajaa\nsydän lakkaamattoman weriwirran. Sydämestä kulkee siis weri muutamien\nsuonien kautta kudoksiin ja näitä suonia sanotaan _waltasuoniksi_\neli _waltimoiksi_. Kudoksista sitä wastoin palaa weri sydämeen\ntakaisin toisten suonien kautta, ja niitä sanotaan _laskusuoniksi_ eli\n_laskimoiksi_. Suonet wälittäwät siis weren alituista kiertokulkua,\njosta syystä sydäntä ynnä werisuonien kanssa sanotaan ruumiin\nkiertokulkuelimiksi.\n\nKoko elimen tehtäwä on siis lewittää erästä nestettä, werta, ruumiin\neri osiin. Saman torwen kautta lewitetään myös ruoansulatuselinten\nruoasta walmistama maitoneste, josta ennen olemme puhuneet. Ylempänä\nmainittiin nimittäin jo, että maitoneste ohjassuolista keräytyy\nhienoihin putkiin, jotka yhtywät watsaontelon selkäpuolessa. Täältä\njatkuwat maitonesteen putket rintaonteloon ja päättywät siinä wiimein\nmuutamaan laskusuoneen. Itse maitoneste sekoittuu siis täällä wereen ja\ntulee sillä tawoin sydämeen, joka elin sittemmin, niinkuin äsken olemme\nnähneet, werisuonten kautta saattaa koko sekoituksen ruumiin kaikkiin\nosiin.\n\nNe pienet solut ja syyt, jotka, niinkuin olemme sanoneet, tekewät\nkaikki ruumiin kudokset, eiwät suinkaan ole nesteille aiwan\nläpipääsemättömät, waan woiwat päinwastoin ikäänkuin imeä sisäänsä\nniitä. Tämä woi tapahtua myös sen erinomaisen hienon kalwon läpi,\njoka on hienoimpien werisuonien (hiussuonien) seininä. Kun nyt nämä\nsuonet owat aiwan kiinni solujen seinissä ja alituinen weriwirta siis\njuoksee niiden kupeella, woiwat solut saada sulaa rawintoa, niin pian\nkuin ne semmoista tarwitsewat. Aina kunkin tarkoituksen ja toimen\nmukaan tarwitsewat he, ja niiden kautta myös koko kudos, jokainen\noman lajinsa rawintoa. Ne löytäwät sen myös juuri werestä, semmoisena\naineyhdistyksenä kuin tämä tawallisesti on. Kun solu eli kudos on\nsaanut tarpeensa, tulee se wahwistetuksi uudestaan tekemään tehtämänsä.\n\nRuumiissa on siis laiteltu ― jos saamme käyttää wertausta ― melkein\nniinkuin suuressa nawetassa, jossa elukat seisowat kukin pilttuussaan,\nja pitkä ränni eli kouru kulkee kaikkien editse. Samoin kuin jokainen\neläin siinä mielensä mukaan woi ottaa milloin wettä, ja milloin muuta\nwetelää rawintoa, jota kaadetaan purtiloon, niin löytäwät solut ja\nkudokset mitä tarwitsewat lakkaamatta kiertelemästä weriwirrasta.\n\nJos kiertokulkuelimiä ei löytyisi, ei siis rawintokanawa tekisi\nruumiille mitään hyötyä; waan sen kautta että erityisiä elimiä löytyy\nmaitonesteen lewittämistä warten weren kanssa ruumiisen, ei suolitorwi\nyksinään nauti rawintoa, waan walmistaa sitä kaikille elimille\nruumiissa. Eikä rawintokanawa siinä tule suinkaan osattomaksi. Senkin\nkuduksia wirkistää juuri sama werineste, sillä erityisiä suonia johtaa\nmyös suolen seiniin. Waikka kuuluukin kummalliselta, ei suoli nimittäin\ntule rawituksi ainoastaan ja wälittömästi niistä ravintoaineista,\njotka kulkewat sen läpi, waan sen täytyy myöskin saada elatuksensa\naiwan samalla tawalla kuin kaikki muut ruumiin osat s.o. weren awulla.\nPalkinnoksi siitä tekee suoli työtä sitten uudella woimalla, taas\nwalmistaen rawintonestettä ruumiisen wiimeksi otetusta ruoasta.\n\nSanottiin maitonesteen semmoisena kuin se tuli suolesta olewan\nwesikirkkaan tahi maidon kaltaisen nesteen. Kun nyt weri on kauniin\npunaista, pitää siinä olla wielä jotakin muuta; ehkä sillä on muitakin\ntehtäwiä kuin lewittää sitä mitä suoli on walmistanut? On kyllä.\nElimellinen ruumis ei elä ainoastaan paljaasta kiinteästä ja sulasta\nrawinnosta, waan se tarwitsee sitä paitse ilmaa tahi niin sanottuja\nkaasuja. Myös niiden ottamista warten löytyy ruumiissa erityisiä siihen\nsowiteltuja elimiä, joista nyt käymme puhumaan.\n\n\n\n\nIV. Hengityselimet.\n\n\nIlmassa on kaksi erilaista aineosaa, joita sanomme _happikaasuksi_\nja _typpikaasuksi_. Se on pääasiallisesti edellistä, happikaasua eli\neloilmaa, jota ruumis tarwitsee eräitä tarkoituksia warten, joista\netempänä tulemme puhumaan. Waan miten kaasu on saatawa ruumiisen?\nWoitaneenkohan sitäkin, samoin kuin ruokaa, niellä alas ja sulattaa\nsuolitorwessa?\n\nTawallansa. Tarkasta huwiksesi sammakkoa, joka istuu hiljaa, ja katso\nmiten sen leuanalus wähänwäliä pöyhistyy; eläin ottaa nimittäin wähän\nilmaa suuonteloon ja ajaa sen alas supistamalla nielua. Ilmarakko ei\nkuitenkaan, niinkuin ruoka, tule watsaan saakka, waan painetaan sitä\nennen muutaman siwulla olewan reiän kautta kahteen siwupussiin eli\nrakkoon. Niellessä paisuwat siis rakot; waan kun suu awataan tahi ei\nenää pidä ilmaa, pääsee ilma taas ulos ja rakot kutistuwat. Nämä kaksi\nrakkoa owat sammakon n.k. keuhkot.\n\nLinnuilla sekä imettäwäisillä, ja siis myöskin ihmisellä, owat samat\nelimet, keuhkot, poljon suuremmat ja moniosaisemmat rakennukseltaan.\nKuwassa 1 näemme ne niiden asennossa rintaontelossa yhden kummallakin\npuolen sydäntä. Ne owat pehmeitä ja jaetut liuskareihin niinkuin\nnäemme toisesta keuhkosta kuwassa, ja niiden iäpi tunkee joka kohdassa\nhaaraisia ilmaputkeja, niinkuin näemme toisesta keuhkosta kuwassa.\nSelwyyden wuoksi owat tässä kuitenkin waan paksummat torwet kuwatut;\nainoastaan alemmassa liuskassa näkyy wähän hienompia. Nämä ilmaputket\nyhtywät wähitellen yhdeksi emäputkeksi kussakin keuhkossa, ja nämä\nmolemmat wiewät yhteen ja samaan torween, henkitorween (kuw. 1, k),\njoka aukea nieluun samoin kuin rakot sammakolla.\n\nSammakon täytyy, sanoimme, puristaa ilmaa keuhkojensa sisään;\nimettämäisten taas ei tarwitse tehdä niin, sillä ne woiwat, niinkuin\nkohta tulemme oppimaan, wäljentää ja painaa kokoon itse rintaa, jossa\nkeuhkot owat. Melkein niinkuin paljetta nostaessa täytyy silloin ilman\nwirrata sisään ja täyttää kaikki ilmatorwet; ja kun rinta taas painuu\nkokoon, niin wirtaa ilma takaisin ulos, niinkuin palkeesta. Kun ilmaa\nsillä tawoin wuorotellen wedetään sisään ja ajetaan ulos keuhkoista,\nsanomme eläimen tahi ihmisen hengittäwän.\n\nNiinkuin ennen olemme maininneet, tulee sydämestä keuhkoihin suuria\nwerisuonia, jotka näissä elimissä niinkuin ruumiin kaikissa muissa\nosissa, haarautuwat erinomaisen hienoiksi hiussuoniksi. Hienoimmat\nhiussuonet tulewat silloin olemaan tiheässä kiinni ilmaputkien päissä\neli ympäröitsemään niitä. Wäliseinä, joka eroittaa suonissa wirtaawan\nweren ilmaputkeissa olewasta ilmasta, on hywin ohut, eikä estä niitä\ntulemasta niin suureen yhteyteen keskenään, että weri woi ottaa\nmukaansa jonkun määrän sisäänhengitettyä eloilmaa. Tämä ei kuitenkaan\ntule ilmarakkoina wereen, waan liuenneena samalla tawalla kuin ilmaa\nlöytyy tawallisessakin wedessä. Oltuansa _tummanpunaista_, keuhkoihin\ntullessaan, muuttuu weri happikaasua ottamalla aiwan heleänpunaiseksi\nja wirtaa sen jälkeen toisien suonien kautta takaisin sydämeen. Tässä\nnyt molemmat werilajit, tumma ja waaleampi, sekoittuisiwat keskenään,\nellei sydän wäliseinän kautta olisi jaeltu kahteen puoliskoon, yksi\nkutakin lajia warten. Ja tuo waalea happikaasua sisältäwä weri, se\njuuri sitten lewitetään sydämestä ruumiin kaikkiin osiin waltasuonien\nkautta, jotka owat kuwatut kuwassa 4, ja joista olemme puhuneet\nedellisessä luwussa.\n\nSamalla kuin weri siis kuljettaa ruumiin kudoksille rawintonestettä,\ntuopi se myös mukanaan eloilmaa; ja kukin solu ottaa siwuitse\nrientämästä lakkaamattomasta weriwirrasta niin paljon, kuin se\ntarwitsee, ei ainoastaan rawintoa waan myöskin ilmaa. Kun meri sitten\ntaas keräytyy kudoksista, laskusuonien kautta tullakseen takaisin\nsydämeen, on se wäriltään taas tummanpunaista syystä, ett'ei siinä ole\neloilmaa. Se wirtaa sitten uudestaan sydämestä keuhkoihin, ottaa siinä\nilmaa ja tulee taas heleänpunaiseksi jatkakseen matkaansa elimiin. Niin\nkestää kiertokulkua lakkaamatta alinomaisella wärinwaihetuksella.\n\nWeren omituisen punaisen wärin waikuttaa lähinnä se, että\nwedensekaisessa nesteessä löytyy suunnaton paljous hywin pieniä\npunaisia kappaleita, werisoluja, jotka owat melkein ympyriäisen rahan\ntahi kiekon muotoisia. Juuri nämä ottawat eloilman keuhkoissa ja\nmuuttawat silloin wärinsä. Ne jättäwät sitten tätä ainetta kudoksien\nsoluille, rientäessäan weriwirran kanssa näiden siwuitse, uutta\neloilmaa taas keuhkoissa ottaaksensa.\n\nNämä werisolut, samoin kuin myös weren muut osat, eiwät synny\nwälittömästi weressä itsestään, eikä maitonesteessä, waan ne\nmuodostuwat omituisissa elimissä, joita löytyy eri paikoissa ruumiissa.\nSuurin niistä on meille tuttu nimellä perna, eräs punaisen ruskea\nkappale, joka on watsaontelon wasemmassa puolessa, ja johon kulkee\nsuuri joukko werisnonia.\n\nJos pidättää hengitystä, s.o. estää ilmaa pääsemästä sisään henkitorwen\nkautta, eiwät kudokset saa eloilmaa eiwätkä woi silloin tehdä tointaan;\nwiimein woi koko ruumiin elo lakata ja eläin on tukehtunut. Jos\npitemmän ajan kuluessa saa ainoastaan huonoa tahi pilaantunutta ilmaa,\ntulee ruumiin elotoimi suuremmassa tahi wähemmässä määrässä häirityksi,\nruumis tulee sairaaksi. Täytyy sentähden aina pitää raitista ilmaa\nhuoneissaan.\n\nIlma on siis ruumiin kudoksille aiwan wälttämättömän tarpeellinen, yhtä\nhywin kuin rawintoneste. Molemmat owat rawintoaineita, kuinka erilaisia\nne owatkin. Täytyy sentähden lukea hengityselimet (keuhkot) ja\nkiertokulkuelimet (sydän werisuonien kanssa) rawintoelimien joukkoon.\nKaikki nämä hoitawat ruumiin tuloja.\n\nJos kaikki edellinen on oikein käsitetty, tekee lukija luonnollisesti\nkysymyksen: mihinkäs ruumiin kudoksien werestä ottama rawintoneste\nwiimein joutuu? Jos se jää kudoksiin, niin pitäisihän näiden kohta\ntulla aiwan ylen täytetyiksi siitä, ja koko ruumis tulisi aikaa\nwoittaen oikeaksi rawintonesteen warastoaitaksi, samoin kuin me itse\ntulisimme kowin rikkaiksi, jos meillä olisi ainoastaan tuloja. Waan\nniinkuin jokainen tietää, on meillä sen ohessa myös menoja, ainakin\nelatuksemme edestä, ja todellisuudessa ei sentähden tawallisesti jää\npaljoa ylitse kassaan. Aiwan niin on myös eläimen ruumiin laita. Me\ntahdomme nyt selittää myös sen menoja ja niitä warten löytywiä elimiä.\n\n\n\n\nV. Erittämiselimet.\n\n\nÄsken mainitsimme ruumiin kaikkien kudoksien woiwan werestä ottaa mitä\nhe tarwitsewat, melkein niinkuin elukat nawetassa juowat wesikourusta.\nMe tiedämme kaikki, että niiden sijat owat joka päiwä puhdistettawat\nlannasta, jotta eläimet menestyisiwät, ja niin on myös kudoksien laita\neläimen ruumiissa. Myöskin, niissä syntyy semmoisia aineita, jotka,\njos niitä kertyisi sinne, wahingoittaisiwat kudoksia ja sentähden owat\npoistettawat.\n\nYksi näitä kudoksissa syntyneitä wahingollisia aineita on eräs\nkaasu, jota sanotaan _hiilihapoksi_. Kudokset eroittawat itsistään\ntätä ainetta antaen sitä werelle samalla kertaa, kuin ne werestä\nottawat eloilmaa ja muita rawintoaineita. Hiilihappo taas tulee sen\njälkeen weriwirran kanssa ensin sydämeen ja sitten keuhkoihin, sekä\neroitetaan kaasun muodossa wiimeksimainittujen ilmaputkiin, kun sen\nsijaan happikaasua otetaan näistä. Ohut wäliseinä tässä weren ja\nilman wälissä estää nimittäin yhtä wähän hiilihappoa kuin happikaasua\npääsemästä läpi. Kun sitten taas hengitetään ulos ilmaa, poistetaan\nhiilihappo tykkänään. Joka henkäyksessä annamme siis pois wähäisen\nmäärän semmoista ainetta, joka ruumiillemme on suorastaan myrkyllistä,\njos sitä keräytyy suuremmassa määrässä. Sentähden täytyy toisinaan\ntuulettaa huonetta, jos siinä on paljon ihmisiä, sillä jokainen antaa\nlisänsä huoneen ilman pilaamiseksi.\n\nSamalla kertaa kuin hiilihappo sillä tawoin poistuu keuhkojen kautta,\nhaihtuu myös paljo liikanaista wettä siitä werestä, joka joka hetki\nwirtaa niiden hienoimpien suonien kautta. Tämä wesi näkyy wesihuuruna,\nkun me kylmänä talwipäiwänä hengitämme ulkoilmassa.\n\nNyt woi luulla, ettei keuhkoista lähtewä hiilihappo ja wesihöyry juuri\nole mistäkään arwosta, koska niistä tuskin tietää ja tawallisesti\nei ollenkaan nähdä kumpaakaan. Mutta tämä olisi suuri erehdys. Kun\nmuistamme että näitä kaasuja eroittuu ruumiista joka hetki, ymmärrämme\nmyöskin ettei niitä moi olla aiwan wähän. Tekewätpä wesi ja hiilihappo\nyhteensä wielä sangen tärkeän menon ruumiin tulojen suhteen. Ja\nkeuhkojen tehtäwä ei ole siis yksistään pitää huolta eräästä tulosta\n(eloilmasta), waan myös muutamasta tärkeästä menosta.\n\nKuitenkaan eiwät keuhkot ole ainoa paikka ruumiissa, jossa kaasuja ja\nwesihöyryjä woi eritä werestä. Myöskin koko iho tarjoa tilaisuutta\nsiihen; jos kohta ihmisellä ja imettäwäisillä keuhkot sen tekewät\nsuuremmassa määrässä. Tätä _ihon läpi haihtumista_ me emme joka tilassa\nwoi huomata, waan kun aineet haihtuwat werestä ihon läpi nesteen\nmuodossa, niin me kyllä tiedämme siitä. Jokainen tietää että ruumis\nkesällä hikoilee auringon helteessä, samoin kuin myös kowassa työssä.\nHiestyminen on juuri tämmöistä ihon läpi haihtumista, ja me huomaamme\nsen, koska hiki eriää nesteenä. Niin hywin ihon läpi lähtewät kaasu\nkuin neste owat siis myöskin ruumiin menoja.\n\nLöytyy wielä muitakin aineita, paitse hiilihappoa, joita ruumiin\nkudokset eiwät enää woi käyttää, ja jotka sentähden owat\npoishankittawat. Myöskin ne joutuwat kudoksista wiimein wereen, mutta\neiwät eriä siitä kaasun muodossa keuhkojen kautta, waan juoksewana\nnesteenä _munuaisten_ kautta. Wiimeksi mainittu elin eroittaa nimittäin\nruumiista _wirtsan_.\n\nTeurastetussa eläimessä olemme tilaisuudessa näkemään munuaiset,\nnämä kaksi pitkänpyöreätä kappaletta, jotka owat watsaontelossa\nyksi kummallakin puolella selkärankaa, leimallisesti raswan eli\ntalin peitteessä. Kuwassa 2 näemme toisen munuaisen muodon ja aseman\nihmisellä ainoastaan wiitattuna, waan kuwa 3a näyttää molemmat\nmunuaiset ynnä kaikki mitä niihin kuuluu. Ota ensi kerran eläintä\nteurastettaessa warowasti ulos semmoinen ja tarkasta sitä likemmin.\nHuomaa heti kahden werisuonen kulkewan sen sisään. Eläimen elossa\nollessa tuli weri toisen suonen kautta munuaisen sisään, toisen kautta\nse wirtasi taas ulos. Jos munuaisen leikkaa halki, niin huomaa sen\nkeskessä olewan ontelon. Tähän kuitenkaan eiwät werisuonet aukea,\nwaan ne haarautuwat koko munuaisen seinään. Tämä taas on muodostunut\nlukuisista aiwan _hienoista putkeista_ eli _tiehykkeistä_, joiden\nwälitse ja sisässä juuri suonien hienoimmat haaroitukset kiertelewät.\nKatsokaamme nyt miten koko tämä elin toimii.\n\nWeren wirtaillessa näitten hienoimpien suonien, munuaiskudoksien\nhiussuonien, läpi, tihkuu kaikki liikanainen wesi suonista\nmunuaiskuduksen hienoihin tiehykkeisin eli putkeihin, ja ottaa silloin\nmukaansa sen aineen, joka on poistettawa. On melkein niinkuin tämä\nneste, wirtsa, munuaisen kautta tulisi siiwilöidyksi pois werestä.\nMunuaisten hienoista putkeista keräytyy wirtsa sittemmin munuaisen\nonteloon sisukseen ja johdetaan siitä muutamaan rakkoon, wirtsarakkoon.\nTäältä poistetaan sisältö aika ajoin kokonaan ruumiista.\n\nMunuaiset tekewät siis ruumiille melkein samaa hyötyä kuin ojat\npellolle. Wesiperäinen maa woi niiden kautta purkaa liikaweden, joka\nwahingoittaa wiljaa. Munuaisten toimen kautta pääsee myös weri erilleen\nliikawedestä ja semmoisista aineista, jotka wahingoittaisiwat kudoksia,\njos niitä löytyisi niissä ylenmäärin.\n\nKaikki ne elimet, joista me tähän asti olemme puhuneet (suolitorwi\nlisäkkeineen sydän, keuhkot ja munuaiset) omat noissa kahdessa suuressa\nruumiinontelossa, mahassa ja rinnassa, ja niitä nimitetään yhteisellä\nnimellä sisuksiksi. Niiden toimi on sitä laatua, että myöskin kaswi\nosoittaa samanlaisia elonilmauksia. Kaswilla ei kyllä ole semmoisia\nelimiä kuin eläimellä, waan sillä on sen sijaan toisia, jotka omalla\ntawallaan ottawat rawintoa, lewittäwät sen ja eroittawat liikanaisia\naineita. Mutta me olemme sanoneet eläimellä olewan, paitse näitä\nkaswillisia kykyjä, wielä toisia, paljoa ylewämpiä, joita kaswilta\npuuttuu, ja joita sentähden sanotaan eläimellisiksi. Nyt käymme\npuhumaan näitä ylemämpiä kykyjä warten löytymistä elimistä.\n\n\n\n\nVI. Liikuntaelimet.\n\n\nSelkärankaisilla eläimillä on ruumiin sisässä erityisiä aiwan kowia\nelimiä, joiden tarkoitus on olla tukena koko ruumiille; ne tekewät\nyhteensä luurakennuksen eli luurangon, josta kuw. 5 antaa meille\nkäsityksen, yhteydessä tämän tuen kanssa löytyy ruumiin sisässä toisia,\nwaan pehmeitä elimiä, lihakset, jotka luitten kanssa toimittawat kaiken\nliikunnon.\n\nJos tarkkaan tutkii teurastetun eläimen lihaa, niin woi helposti\nwenyttämällä eroittaa toisistaan eri osia, jotka molemmissa päissään\npäättywät wahwoilla walkeilla suipuilla. Näitä elimiä sanotaan\nlihaksiksi ja niiden suippuja nimitetään jänteiksi, joilla lihas on\nkiinni luissa. Kuwassa 7 näemme muutamia semmoisia lihaksia ja jänteitä\neroitettuina toisistaan, ja kuwa 6 näyttää yhden erikseen. Lihakset\nowat hienoja säikeitä, lihassyitä, jotka eläessä woiwat supistua,\njonka kautta koko lihas lyheni ja tuli paksummaksi. Oman olkawartemme\netupuolella woimme helposti tuntea ulkopuolelta miten tämä tapahtuu,\njos woimalla koukistamme kasiwartta. Jos nyt koko lihas lyhenee, niin\ntämä waikuttaa jänteen kautta kyynäswarren luihin, ja tämä tästä syystä\nliikkuu. Me näemme kuwassa 6, e miten kyynäswarsi muuttaa asentoaan.\n\nLihas panee siis luun liikkumaan melkein samaan tapaan kuin laiwamies\nmuuttaa raakapuuta wetämällä köyden päätä: laiwamies on silloin\nlihaksena, köysi waikuttaa samalla tawalla kuin jänne, ja raakapuu on\nluu. Ja samoin kuin useammat laiwamiehet, jotka wetäwät kukin köyttään\nmäärättyyn suuntaan, woiwat antaa raakapuulle sen asennon, jota\nwaaditaan, niin woiwat myös useammat lihakset yhteensä waikuttaa yhden\nainoan lopullisen asennon luulle.\n\nMonessa ruumiin osassa, esim. käsiwarsissa, owat luut pitkät, ja niitä\npitää silloin olla pitämässä asennossaan useampia lihaksia, jotka owat\nkiinnitetyt lyhyillä eahmoilla jänteillä. Muissa ruumiinosissa, esim.\nkädessä ja sormissa, on useampia pieniä luita jaksossa perätysten;\nsilloin owat usein lihasten jänteet pitkiä ja ohuita, niinkuin näemme\nkuwasta 7. Me woimme aiwan hywin tuntea omassa käsiranteessamme miten\nkyynäswarren lihakset wetäwät näitä jänteitä, ja me woimme nähdä miten\nsormet sen kautta notkistuivat. Samalla taealla eaikuttaa yhdessä\njoukko lihaksia koko ruumiin pitämistä pystyssä asennossa, ja wielä\nuseampia tarivitaan saamaan aikaan niin monimutkaista liikettä kuin\nkäynti, juoksu j.n.e.\n\nUseat näistä lihasliikkeistä owat elollemme erinomaisen tärkeitä.\nMe muistamme esimerkiksi elon riippuwan hengityksestä, ja että tämä\ntoimitetaan rinnan wäljentämisellä. Tämän liikunnon toimittaa osaksi\nlihakset, jotka owat kylkiluitten wälissä ja sentähden waikuttawat\nniiden kohentamista, osaksi myös lihassyyt siinä wäliseinässä, joka\neroittaa rintaontelon watsaontelosta, ja jota sanotaan sydämen\naidaksi eli wäliaidaksi. Samoin muistamme sydämen ajaman weren\nsuoniin supistumalla ja painamalla elimen ontelossa sisuksessa olewaa\nwerinestettä; myöskin tämä tapahtuu siten, että ne lihassyyt, jotka\nsydämen seinissä owat toistensa wäliin punotut sikin sokin, supistuwat\nja siten lyhenewät. Molemmat ruumiinosat, rintakehä ja sydän, liikkuwat\nkuitenkin meidän tarwitsematta siitä erittäin huolta pitää tahi\ntarkoituksella supistaa niiden lihaksia. Sydämen liikunto ei ollenkaan\nole wälittömästi riippuwa meidän tahdostamme.\n\nWielä muutaman elimen liikunnosta tahdomme mainita, nimittäin kielen.\nTämän luuttoman elimen muodostaa joukko lihassyitä. Aina sen mukaan,\nmissä eri asennossa kieltä pidetään, ja aina sen mukaan, miten\nsuunsisus muuttaa muotoaan, woi eri ääniä syntyä, kun ilma eri tawalla\nPainetaan ulos keuhkoista. Nämä äänet owat merkkejä, joilla eläimet\nwoiwat waroittaa tahi muuten ilmoittaa tietoja toisilleen. Mutta\noikeastaan tämmöiset äänet wasta ihmisellä tulewat semmoisiksi, että\nniitä woidaan käyttää tähän tarkoitukseen täydellisemmässä määrässä.\n\nLihakset waikuttawat ruumiissa suureen joukkoon luita, jotka yhteensä\ntekewät luurangon. Luurakennuksella on sentähden sekä liikuntoelimenä,\nettä ruumiin tukena hywin suuri merkitys.\n\nJos tutkimme teurastetun eläimen luukappaleita, niin huomaamme\nensinnäkin ett'ei ne suinkaan ole irrallaan toistensa wieressä, waan\npäinvastoin lujasti kiinnisidotut toisiinsa wahwoilla nauhamaisilla\njäntereillä, jotka pitäwät niitä järjestyksessä. Muutamat owat aiwan\nliikkumattomasti toisiinsa yhdistetyt, melkein yhteenkaswettuneet\nkeskenään; toiset owat yhdistetyt niwelessä päät wastakkain, niinkuin\nsaranassa; niin esimerkiksi sormien, käsiwarsien ja koipien niwelet.\nEtt'ei ne tässä hankautuisi wastakkain, owat niwelpinnat peitetyt\nwähän pehmeämmällä aineella, rustolla, joka tekee luitten päät aiwan\nliukkaiksi ja niwelen sen kautta helposti taipuwaksi. Luonnollista on,\nettä jokainen erityinen niwelyhdistyksessä olewa luu on tarkoilleen\npidettäwä asennossaan niwelliitteessä. Waan tapahtuu kuitenkin joskus\nettä ne tapaturman kautta tulewat paikoiltaan wedetyiksi. Kun luu\nsilloin on nyrjähtänyt eli lähtenyt sijoiltaan, syntyy kohta rustoa\nwääriin paikkoihin niwelessä, josta syystä liikunnot tulewat waikeiksi,\nell'ei niin pian kuin mahdollista saada luuta asetetuksi oikeaan\nniwelliitteesen eli paikoilleen takaisin.\n\nTärkein osa luurakennuksesta eli luurangosta on selkäranka ja pääkallo.\nSelkäranka on yhdistetty useammasta eri luunikamasta perätysten ja\nantaa wakawuutta koko wartalolle sekä kannattaa pääkalloa (a). Muutamat\nselkärangan nikamista ottawat osaa rinnan muodostumiseen, ja niistä\nlähtee ne luut, joita sanotaan kylkiluiksi (k). Nämä muodostawat\nrintakehän lujan seinän ja ympäröitsewät sillä tawoin suojelewana\nelolle niin erinomaisen tärkeitä sisuksia (keuhkoja ja sydäntä), jotka\nowat rintaontelon sisässä, ja owat niin arkoja. Luurankoon kuuluu wielä\nne luut, jotka löytywät etu- ja takajaloissa, käsissä ja käsiwarsissa,\njaloissa ja jalkawarsissa. Ne owat hywin tärkeät siitä syystä että\njuuri nämä osat useimmissa tapauksissa wälittäwät koko ruumiin\nliikunnon. Aina sen mukaan, elääkö eläin wedessä tahi maalla, owat\nkysymyksessä olewat elimet eri tawalla muodostuneet, niinkuin ewiä,\nuima- tahi juoksujalkoja. Linnuilla, jotka woiwat lentää ilmassa, owat\nitse heidän etujalkansa warustetut suurilla sulilla ja owat sen kautta\nmuodostuneet siksi, mitä me nimitämme siiwiksi; waan näissä etujaloissa\nme woimme selwästi wielä huomata jälkiä todellisista sormista nahan\nalla.\n\nIhmisellä saapi toinen pari näitä ruumiin osia hywin suuren merkityksen\nsen kautta, että owat muodostuneet käsiksi. Kätemme rakennuksessa\nlöytyy kyllä samat pääasialliset osat, kuin useamman eläimen\netujaloissa, waan me olemme oppineet paremmin käyttämään hyödyksemme\ntätä elintämme ja woimme sillä tehdä paljoa tempukkaampia liikuntoja,\nniinkuin kirjoittaa, ommella, soittaa j.n.e.\n\nToimittaaksemme jotakin liikuntoa, esim. lähdöksemme, ei meidän\ntarmitse wälttämättömästi tietää mitä jänteitä meidän tulee\nlihaksillamme kulloinkin nytkäistä. Me woimme käwellä tietämättämme\nmeillä olewankaan lihaksia ja jänteitä. Mutta me emme suinkaan taida\njo alusta käyttää niitä oikein; me emme esim. woi syntymisestä\nsaakka käwellä, yhtä wähän kuin woimme heti liikuttaa kieltä niin\nkuin puhuessa sitä liikutetaan, waan meidän pitää todellakin _oppia_\nmolempia. Mitä siis harjoituksen kautta täytyy oppia, on juuri oikealla\ntawalla käyttämään useampia lihaksia yhdellä kertaa, ja tekemään sitä\nkohtalaisella woimalla. Pieni lapsi kellahtaa sentähden usein kumoon,\nwaan oppii kuitenkin aikaa myöten oikein savuttamaan lihastensa\ntoimintaa tarkoituksen mukaan. Suuri osa koko meidän ensimmäisestä\nkaswatuksestamme on juuri oppia miten meidän tulee käyttää ruumiimme\neri liikuntoneuwoja toimittaaksemme sitä, jota me tarkoitamme.\n\nLihakset eiwät kuitenkaan woi itsestään supistua ihan oikeaan aikaan\nja juuri niin paljon kuin waaditaan jonkun määrätyn liikunnon\ntoimittamiseen. Ne omat sentähden toisen elimen johdon alaisia, ja\ntästä elimestä käymme nyt puhumaan.\n\n\n\n\nVII. Hermosto ja aistimet.\n\n\nRuumiissa löytyy elin eli paremmin useampien elimien yhdistys, joiden\nasia on hallita kaikkia muita ulkomaailman maikutusten mukaan ja koko\nruumiin eduksi. Tätä elintä sanotaan hermostoksi. Sen tehtäwä on\nerinomaisen monimutkainen ja waikea; älköön kukaan sentähden ihmetelkö\nettä elin itse on hywin monimutkaisesti rakennettu.\n\nNiinkuin laiwan kapteeni ei woisi olla päällikkönä, jos hänen täytyisi\nolla mukana joka paikassa, sekä ylhäällä mastossa että alhaalla\nlastiruomaösa, waan asettuu jollekulle paikalle, josta hän hymästi\nnäkee kaiken, ja josta hänen käskynsä kuulusat joka paikkaan, — niin\non hermosto, joka hallitsee koko ruumista, tämän keskipaikassa ja\non kuitenkin, niinkuin tulemme näkemään, yhteydessä kaikkien muiden\nelinten kanssa.\n\nSelkärankaisilla eläimillä nimitetään hermoston pääosaa _aiwoiksi_\nja _selkäytimeksi_. Edellinen on pehmeä ja omituisesti muodostunut\nkappale, joka on pääkopan sisässä (katso kuw. 8, n); me näemme sen\nkuwassa 9 suuremmaksi kuwattuna; pää on ajateltuna halaistuksi\nkeskeltä. Selkäydin (kuw. 8, s), jonka alkua kuwa 9, e, näyttää, on\naiwojen jatko ja on asemansa puolesta aiwan kuin nuora (kum. 8) torwen\nsisässä, jonka torwen selkärangan nikamat muodostawat. Koko elin on\nsiis suljettu luuseiuien sisään ja hymäSti suojeltu loukkauksia waStaan.\n\nSanoimme äsken laiwakapteenin toimen suhteen hänen ei tanvitsewan\nottaa osaa jokaiseen työhön, waan hänen ainoastaan antawan käskyjänsä\nwallanalaisilleen, laiwamiehille. Niin on myös aiwojen ja selkäytimen\ntehtäwän laita. Waikka molemmat lepääwät näennäisesti toimettomina\nruumiissa, saapi niiden wallanalaiset elimet kuitenkin heiltä\nkäskyjä toimittaa palwelusta, esimerkiksi lihakset käskyn supistua.\nNäyttää kyllä kummalliselta että aiwot sillä tawoin woiwat hallita\ntoisia elimiä, waikka molemmat owat kaukana toisistaan, waan tämä\nkäy laatuun sen kautta, että yhteyttä molempien wälissä kuitenkin\nlöytyy. Aiwoista ja selkäytimestä lähtee nimittäin, niinkuin me näemme\nkuwista 8 ja 9, suuri joukko ohuita walkeita rihmoja, hermot, jotka\nhaarautuwat haarautumistaan ja wiimein tulewat aiwan hienoiksi, sekä\ntunkeutuwat ruumiin eri elimiin. Niiden kautta saatetaan aiwojen käskyt\nwallanalaisille wälikappaleille.\n\nKun me ihmiset ilmoitamme ajatuksemme toisillemme, niin me teemme\nsen sanoilla tahi merkeillä. Jos olemme toisiemme kuuluwissa, niin\npuhumme, niinkuin kapteeni laiwamiehilleen; waan jos olemme esim.\neri kaupungeissa, niin käytämme toista keinoa. Marmaan olette joskus\nnähneet suurten waltateitten warrella seisowan pylwäitä, joihin on\nkiinnitetty lanka, n.s. sananlennätinlanka. Langan kumpikin pää on eri\nkaupungissaan ja on siinä yhteydessä omituisen koneen kanssa, joka on\nwaseti sitä warten laitettu, ja jota sanotaan sähkösanomakoneeksi.\nTällä woi toinen henki toisessa kaupungissa antaa merkkejä, jotka\njohdetaan langan kautta koneesen toisessa kaupungissa.\n\nMelkein samoin on myös ruumiissa. Aiwoista lähetetään käskyt ruumiin\nmuille elimille juuri hermosäikeiden kautta. Että niin on asian laita,\nymmärrämme helposti, jos otamme waarin siitä mitä tapahtuu, jos\nlihashermo, tapaturmaisen kirweenlyönnin tahi piston kautta, tulee\npoikki leikatuksi. Jos kohta itse lihas edelleen on täydellisessä\nyhteydessä ruumiin kanssa ja rawinnolla pidetään woimassa, jääpi se\nkuitenkin omaan hoteesensa, eikä tiedä ollenkaan oikeata hetkeä milloin\nsen on palvelustaan tekeminen. Tahi oikeammin, se ei tee mitään, sillä\nse ei woi saada mitään käskyä. Koko ruumiinosa tulee liikkumattomaksi\neli rammaksi. Jos onnellisesti käy, niin paranee wamma ja hermon\nkappaleet kaswawat taas yhteen; lihas tulee taas aiwojen nöyräksi\npalvelijaksi. Aiwan sama tapahtuu, jos hermo muuten joutuu epäkuntoon,\ntulee kipeäksi ja sitten taas paranee.\n\nAiwot komentamat siis hermojen kautta kaikkia lihaksia niinkuin\nkapteeni laiwalla sanoilla käskee alaisiaan. Jos laiwamiehet myrskyssä\nsaisiwat temmaista mistä köydestä tahansa, niin he saisiwat aikaan\npaljasta sekasotkua ja laiwa kohta menisi kumoon. Waan jos he odottawat\nkunnes kokenut kapteeni käskee, ja jos he silloin asettawat purjeet\noikein, niin laiwa käy eteenpäin. Niin saadaan myös ruumiissa lihaksia\nsopuisasti waikuttamaan yhdessä aiwojen toiminnan kautta. Kun me äsken\nsanoimme tarwitsewamme harjoitusta oikein liikuttaaksemme ruumiimme\nosia, niin se tarkoitti oikeastaan, että aiwomme owat harjoitettawat\nantamaan oikeita käskyjä wallanalaisille lihaksilleen, ja että nämä\nsamoin owat harjoitettawat niitä oikein toimittamaan.\n\nMutta miten nyt aiwot woiwat juuri oikealla hetkellä hermon kautta\nkäskeä jotakin lihasta liikkumaan? Owathan aiwot pääkallon keskessa,\njossa niiden on mahdoton yksinään saada tietää kaikkea mitä tapahtuu\nruumiin ulkopuolella. Se tapahtuu melkein samalla tawalla kuin laiwan\nkapteeni tähystäjän kautta mastossa saa tietää kun jotakin tapahtuu\nmerellä kaukana laiwasta, ja tämän johdosta käskee ajaa laiwaa\nsinnepäin tahi ryhtyä muihin toimiin. Löytyy nimittäin ruumiissa\nerityisiä elimiä, jotka omat aiwojen wahteja, ja joita yhdistää\nniihin samanlaiset hermot, kuin ne, joiden kautta käskyjä saatettiin\nlihaksiin. Semmoinen elin hermojensa kanssa, ynnä wastaawan osan kanssa\naiwoissa tekee erityisen kokonaisuuden, jota me nimitämme aistimeksi\ntahi hawainnon elimeksi.\n\nWoidaksem wastaanottaa ja ilmoittaa ulkomaailman waikutuksia, tahi niin\nsanoaksemme, kertoa mitä tapahtuu meidän ulkopuolella, tulee jonkun\nosan kutakin aistinta olla ruumiin ulko-osassa, erittäin ihossa. Näiden\nulkonaisten elinten ollen apuna, ei aiwojen itsensä tarwitse tulla\nulkonaisten ainetten wälittömän waikutuksen alaisiksi, waan niiden\ntoimena on ainoastaan ottaa wastaan ilmoituksia sekä antaa käskyjä tahi\nhallita kokonaisuutta.\n\nAiwojen uskollisilla työntarkastajilla, aistimien ulkonaisilla osilla,\non tullakin hywin erilainen rakennus, aina heidän tehtäwänsä mukaan.\nAikomuksemme ei kuitenkaan ole tässä yksityisseikkoja myöten selittää\nmiten ne owat muodostuneet ja waikuttawat. Sen sijaan tahdomme\nainoastaan hywin lyhykäisesti kertoa mikä heidän tehtäwänsä ruumiin\nsuhteen on.\n\nNiistä lukuisista hermosäikeistä, jotka lähtewät ulos aiwoista ja\nselkäytimestä haarautuwat ainoastaan ihoon. Jhohermojm hienoimmat\nhaaroitukset päättywät hywin pieniin elimiin, joita sanotaan\ntuntosyyliksi eli tunnon elimiksi. Kun mikä koskee ihoon, painaa,\nrepii, haawoittaa tahi polttaa, lyhyesti jollakin tawalla waikuttaa\njohonkuhun paikkaan ihoa, niin waikuttaa se myöskin siinä olewiin\ntuntosyyliin. Hermosäikeiden kautta saatetaan silloin tämä waikutus\nsilmänräpäyksessä aiwoihin tahi selkäytimeen, jotka sillä tawoin saawat\ntietää jotakin tapahtuwan siellä. Niin pian kuin aiwot owat saaneet\ntietoa siitä, antawat ne toisten hermojen kautta käskyn wisseille\nlihaksille, jotka silloin liikunnollaan joko tempaisewat pois sen\nruumiin osan, jota on häiritty, tahi muuten toimittawat jonkun sopiwan\nliikunnon. Koko ruumiinihossa löytyy siis erinäisiä elimiä tuntoaistia\nwarten.\n\nEräässä paikoin ruumista, joka paikka usein tulee yhteyteen kiinteiden\nja sulien aineiden kanssa, nimittäin kielen pinnassa, löytyy semmoisia\ntuntoelimiä, jotka erittäin woiwat ilmoittaa aiwoille minkälaista ne\naineet owat, joita on saatettu suuonteloon. Tätä tunnetta sanomme\nmauksi, ja osa kielen pintaa on makuaistimemme. Tuskin tarwittaneen\nhuomauttaa miten hyödyllinen semmoinen elin on makuaistia warten\nrawiutoaineiden walitsemisessa ja etsimisessä.\n\nToisella paikalla ihoa taas on omituinen kyky ilmoittaa meille\nminkälaisia kaasuja ilmassa löytyy, niiden hajun. Moidakseen tehdä\ntämän, on tämä elin saanut sijansa semmoisella paikalla, josta kautta\nilma alinomaa wirtaa sisään ja ulos; niinkuin tiedetään on ruumiin elin\nhajun aistia warten nenässä.\n\nSaadakseen tietoa äänestä on ruumiilla wielä erityinen hywin\nmutkikkaasti rakennettu wälikappale, nimittäin kuuloaistin. Sen\ntärkeimmät osat owat suojeltuina pään sisässä, johon korwareikä\nwiepi, ja ulkokorwa on ainoastaan äänen johtamista warten ulkoapäin.\nKuuloaististaan on eläimellä ja ihmisellä arwaamaton hyöty wihoillisia\nwälttääkseen, saalista etsiessään, sekä saadakseen tietoa kumppaniensa\näänistä, kanssaihmistemme sanoista.\n\nLopuksi on wielä mainitsematta se elin, joka antaa meidän hawaita\nwaloa, nimittäin silmä, joka meille wälittää näköaistia ja niinkuin\ntiedetään on erittäin tärkeä aistin.\n\nÄsken mainittiin sananlennättimen waikuttawan kolmen erityisen osa\nkappaleen kautta, nimittäin ensinnäkin sen koneen kautta, jota\njoku henkilö käyttää sillä paikalla, josta merkki annetaan, sitten\nmetallilangan kautta, joka yhdistää molemmat paikat, ja wiimein sen\nkonepaikan kautta, jonne merkki lähetetään. Melkein samalla tawalla\nwaikuttaa myös ruumiin aistimet; niissä on myöskin kolme osaa. Ruumiin\nulkoosassa on aistimme toinen pää, johon ulkonaiset kihoittimet\n(lämpö ja paino, maistuwat tahi haisewat aineet, ääni tahi walo)\nwoiwat waikuttaa. Yhteydessä tämän kanssa on hermo, jonka tehtäwä on\nainoastaan johtaa waikutusta tästä aistimen päästä. Ja lopuksi päättyy\nhermo ruumiin sisässä toiseen elimeen, siihen osaan aiwoja, joka tänne\nkuljetetun waikutuksen Kautta saatetaan toimintaan.\n\nWertaus sananlennättimeen pitää kutiaan wielä kauemmaksi. Jos toinen\ntai toinen sähkösanomakone on joutunut epäkuntoon, tahi jos lanka\nesim. ilkiwaltaisuudesta on tullut poikki lyödyksi, niin ei woida\nenää lähettää sanaa toisesta päästä toiseen. Aiwan samalla tawoin\nlakkaawat myös aistimienhawainnot, niin pian kuin joko ulkoaistin tahi\nwastaawa osa aiwoista on loukkautunut, esim. wäkiwallan tai sairauden\nkautta, niinkuin myöskin jos ainoastaan hermo niiden wälissä jostakin\nsamanlaatuisesta syystä on tullut wahingoituksi. Niin esim. tulee\nsokeaksi, jos joko itse silmä tahi näköhermo tahikka sen juuri aiwoissa\non saanut wahinkoa.\n\nSiis ei ulkopuolisessa päässä olewa elin eikä hermo ole ne elimet,\njoiden kautta ulkomaailman maikutukset huomataan, waan se on hermojen\nsisäpuolisen pään kanssa yhteydessä olewa ruumiinosa, _itse aiwot_,\njotka owat koko ruumiin, s.o. eläimen, tuntemisky'yn elimiä. Aiwoihin\nkaikki ulkowaikutusten hawainnot keräytyy, ja nämä hawainnotpa wielä\nowat juuri ne, jotka waikuttawat sen, että aimot täyttäwät tehtäwiänsä.\n\nÄsken tulimme tietämään, että jo ruumiin rawitseminen käsittää\nmonta eri tehtäwää, josta syystä myöskin sen elimet owat useampia\nja erinkaltaisia. Niin on myös aiwojen laita. Ne eiwät suinkaan ole\nyksinkertaista rakennusta, waan owat monesta eri osasta. Ja näillä\nosilla on itsekullakin oma, useimmiten hywin waikeakäsitteinen\ntehtäwänsä eli osuutensa koko aiwojen toiminnassa. Wasta wiimeisinä\naikoina on todenperästä aljettu koettaa saada silmille näitä tehtäwiä,\njotka owatkin enimmin monimutkaisia koko ruumiissa.\n\nWarmaa on, että juuri aiwot kaikkine osineen owat se ruumiin elin,\njossa on kyky ei ainoastaan tuntemaan hawaintoja ulkomaailman\nwaikutuksista, waan myös niitä pitämään tahi muistamaan, sekä\najattelemaan niitä.\n\nAiwojen kautta me wielä määräämme menetystapamme, s.o. käytämme\ntahtomis-kykyämme. Sen toiminnan kautta meillä on järki ja ymmärrys.\nLyhyesti sanottu, arwot hallitsewat koko meidän ruumistamme meidän\noman tarpeemme ja ulkomaailman waikutusten mukaan sekä on henkisten\nkykyjemme ruumiillinen elin.\n\nAiwoilla on siis hywin suuria ja tärkeitä tehtäwiä täytettäwänä. Älköön\nkukaan kuitenkaan luulko niiden jo alusta siihen kykenewän. Olimme\njo maininneet aiwojen aikaisimmassa lapsuudessamme ei woiwan edes\noikein hallita lihaksia, waan että niiden täytyy sitä oppia. Aiwan\nsamoin eiwät lapsen aiwot aluksi suinkaan woi käsittää edes aistimien\nilmoituksia, waan niiden täytyy oppia arwostelemaan myös niitä. Se ei\nwoi esimerkiksi nähdä, onko joku kappale lähellä wai kaukana, waan\nojentaa kätensä tarttuakseen kuuhun. Kuta kauemmin lapsi elää, sitä\nenemmän alkaa se sitä wastoin käsittää ja ymmärtää niitä hawaintoja,\njoita aistimien kautta saadaan. Mutta wielä wuosikausia owat lapsen\naiwot harjoitettawat moidakseen oikein ajatella waikeampia asioita,\nsekä muistaa hyödyllisiä tietoja. Lapsen tarwitsee kauan käydä koulua\nja koko elämä on meille harjoitus tullaksemme yhä enemmän walistuneiksi.\n\nKuu nyt kaikki rawinto-, liikunto- ja aistien elimet yhdessä\nwaikuttawat, jatkuu elo keskeytymättä ja häiritsemättä. Tapahtuu\nkyllä joskus, että jokin joutuu wähän wialle, ruumis saa taudin; waan\nuseimmiten tämä tulee wähitellen autetuksi, ja terweys palajaa. Waan\nmyöskin elolla on wiimein määränsä. Tauti woi kowin ankarasti häiritä\ntärkeätä elintä sen toiminnassa, niin että koko ruumiin elo lakkäa,\ntahi waikuttaa myös wanhuus ja huonous saman. Ruumis kuolee ja joutuu\nkatoawaisuuden omaksi.\n\nKohta kaikki eläwäiset olennot sillä tawoin kuolisi pois maan päältä,\nniinkuin on tapahtunutkin monen eri eläinlajin kanssa, joka on\nkuollut sukupuuttoon. Mutta niin ei käy koko eläwälle maailmalle,\nsillä elollisissa olennoissa on se omituisuus, että ne woiwat enentyä\nuseammiksi. Kun siis muutamat olennot kuolewat pois, jää toisia\nsamanlaisia eloon, ja sillä tawoin sikiytyy suku lakkaamatta.\n\n\n\n\nVIII. Siitoselimet.\n\n\nMonella alhaisemmalla eläimellä tapahtuu lisääntyminen hywin\nyksinkertaisella tawalla: ne jakaantuwat kahteen tahi useampaan osaan,\njotka osat kaikki kaswawat kokonaisiksi eläimiksi jälleen. Niin tekewät\nwielä useat madot ilman waikeudetta. Tämä on heille mahdollista\nsentähden, että heidän tärkeimmät elimet owat yhtenä jaksona läpi koko\nruumiin, niin että wähän kutakin elintä jää joka osaan. Mutta kaikki\neläimet, jotka laweammalle käywän työnjakamisen kautta tahi erityisiä\nja tärkeitä tarkoituksia warten owat saaneet enemmän moniosaisia ja\narkoja elimiä, sijoitettuina eri ruumiinosiin, eiwät suinkaan woi tulla\ntoimeen sillä tawoin. Olisihan tuo mahdotonta että esim. Kala tahi\nkoira woitaisiin jakaa kahteen osaan, niin että niistä tulisi kaksi\nkalaa tahi kaksi koiraa; miten hywänsä jako tehtäisiin, tulisiwat\nelimet ainoastaan kärsimään, ja toinen tahi molemmat puoliskot\nkuolisiwat.\n\nSamoin kuin enemmän kehittyneet eläimet owat saawuttaneet sen\ntäydellisyyden ruumiinsa muodostumisessa, josta ennen olemme puhuneet,\nsen kautta että eri elimet pitäwät huolta erityisistä elon tehtäwistä,\nniin on näillä eläimillä myös erityisiä elimiä, joiden tehtäwä on\nmuodostaa ja kehittää toisia samanlaisia olentoja kuin ruumis itse.\nNäitä elimiä sanotaan _siitoselimiksi_.\n\nSiitoselimet tähdellisemmillä eläimillä on kahta eri laatua,\n_urospuoliset_ ja _naaraspuoliset_. Ainoastaan toinen laji löytyy\nkullakin erityisellä eläimellä, kun toinen laji löytyy toisella samaa\nlajia. Tämän johdosta eroitamme täydellisemmissä eläimissä kaksi\neri sukupuolta, uroksia ja naaraksia. Molemmat owat siitokselle\ntarpeelliset, ja naaraspuoli synnyttää sikiöt maailmaan.\n\nUseammat alhaisemmat eläimet, kuin myös kalat ja sammakot, muniwat\nmunia, joista kaswaa poikia. Tawallisesti owat munat hywin pieniä\nkodoltaan, waan sen sijaan lukuisia, linnut taas muniwat paljoa\nwähemmin, waan isompia munia; sillä linnut owat niin paljon\ntäydellisempiä eläimiä, että heidän poikasten, woidakseen kehittyä\nmunassa, tulee saada siinä koko joukko rawintoa, joka löytyy\nkeräytyneenä etenkin munan ruskeassa.\n\nImettäwäiset owat wielä täydellisemmin muodostuneita kuin linnut, ja\nheidän poikansa tarwitsewat sentähden wielä enemmän rawintoa, niinkin\npaljon, ettei se munaan mahtuisi. Sen sijaan jää muna, jossa sikiö\nkehittyy, kauemmaksi aikaa äidin ruumiin sisään ja tulee aikaisin\nhywin likeiseen yhteyteen tämän kanssa. Sikiö woi sillä tawoin saada\nrawintonsa suorastaan äidistänsä. Synnyttyänsäkään ei nuori olento woi\ntulla toimeen ilman äidin hoitoa, waan elätetään ensi aikoina äidin\nmaidolla. Imettäwäiset eläimet owat siis semmoisia, jotka synnyttäwät\neläwiä sikiöitä, joita he imettäwät.\n\nWaan ei yksikään ainoa olento saawuta kerrassaan sitä kokoa ja\ntäydellisyyttä kaikissa elimissä, joka sillä on kehittyneessä\ntilassaan, waan kaikki kehittywät wähitellen.\n\nTiedämmehän miten nikkarin työ walmistuu. Puuaineilla on ensin aiwan\ntoinen muoto, waan wähitellen muodostuu niistä se, mikä milloinkin on\ntekeillä. Niin owat esim. tuolia tehtäessä tarwepuut ensin hywin rumat\nja muodottomat, waan wiimein näemme tuolin kaikkine osineen hienosti\nja siististi muowaeltuna. Samalla tawalla saa myös elämä olento\nmuotonsa aiwan wähitellen, muodostuessaan munassa tahi kohdussa. Jos\ntarkastaa esimerkiksi tumallista kananmunaa, niin siinä ensin huomaa\ntuskin mitään pojanalkua, tahi ainakaan ei woi wielä nähdä merkkiäkään\nhywinkin tärkeistä elimistä; sitten näyttyy hywin epäselwä alku niiksi\nja elimet kehittywät sitten toistensa rinnalla ja samalla kertaa.\nEnnenkuin eläin wiimein syntyy maailmaan, on sillä enimmät elimet\nwalmiina; waan wielä kuluu joku aika, jona ruumis kaswaa isommaksi,\nkunnes se on joutunut siihen woimaan ja täydellisyyteen, kuin wanhemmat\nowat. Wasta silloin perustawat molemmat sukupuolet itsellensä kotia, ja\nkaswattawat ne nyt wuorostaan sikiöitä, joita he hoitawat ja auttawat\nedes maailmaan, niin kauan kuin nämä eiwät woi pitää huolta itsestään.\n\n\n\n\nIX. Aineiden waihdos.\n\n\nEdellisissä luwuissa olemme oppineet tuntemaan ruumiin tärkeimmät\nelimet ja niiden tehtäwät. Ruoansulatuselinten kautta (suolikanawan\nja sen lisäkkeiden, katso luku II) ottaa ruumis itseensä kiinteätä\nja sulaa rawintoa, hengityselinten kautta (keuhkojen, luku IV) taas\nkaasuja. Nämä rawintoaineet muuttuwat sitten ruumiissa eri tawalla,\nniin että woiwat tulla koko ruumiin hywäksi, jossa tarkoituksessa ne\nkiertokulkuelinten kautta (luku III) lewitetään ruumiin kaikkiin osiin.\nKun sillä tawoin kudokset kaikissa elimissä owat saaneet tarpeellista\nrawintoa, woiwat he täyttää tehtäwänsä. Mutta juuri sentähden että he\ntekewät työtä, kuluttawat he rawintoa, ja siitä syntyy wahingollisia\naineita, jotka owat poistettawat; myös tämä wiimeksi mainittu tapahtuu\nweren awulla, mutta erittämiselimissä (keuhkoissa ja munuaisissa, luku\nV). Toimittaakseen kaikkia niitä liikkeitä taas, jotka owat tarpeen\nrawinnon etsimisessä, kokoamisessa ja walmistamisessa, käyttää ruumis\nliikuntaelimiänsä (lihaksia ja luita, luku VI). Mutta kaiken tämän\ntoimen, kokonaisena pidettynä ja oman tahdon ja ajatuksen ohjaamana,\nwoi ruumis saada tehdyksi ainoastaan hermoston ja aistimien waikutuksen\nkautta (luku VII).\n\nRuumiin taloudessa pidetään siis asiat hywin hywässä järjestyksessä.\nAiwan samoin kuin kauppias markkinoilla joko itse tahi eri\npalvelijoiden kautta maanmieheltä ostaa tawaroita ja sitä wastoin myö\nhänelle toisia, ja sillä tawoin tulee olemaan suurten rahasummain\nliikkeessä pitäjä tahi muuttaja, niin hoitawat myös rawintoelimet\n(ruoansulatus-, hengitys- ja kiertokulkuelimet) ruumiin tuloja, ja\nerittämiselimet ruumiin menoja; ja molempien yhdessä waikutuksen kautta\nruumis ostaa ja myypi tahi muuttaa kaikkia niitä aineita, joita se\nrawinnokseen tarvitsee. Weri kiertokulkuelimissä antaa rawintoaineet\nkudoksille — muodostakoot nämä sitten mitä elimiä hywänsä, luita,\nlihaksia, hermoja, aiwoja, sisuksia tahi ihoa —, ja weri ottaa ja\nkuljettaa pois taas, mitä nämä eroittawat pois itsistään tarpeettomana\ntahi wahingollisena. _Kudoksissa_ siis itse aineiden muutos eli\naineiden _waihetus_ tapahtuu. Ja tämä waihto eli ottaminen ja antaminen\nkudoksissa on _elinten elontoiminta._\n\nWaan miten tämä waihto tapahtuu? Siitä olisi sangen paljo sanottawaa,\nwaan me emme tahdo tässä muuta kuin muistuttaa muutamista samanlaisista\ntapauksista, jotka meille kaikille owat enemmän tunnettuja. Jokainen\ntietää maidon hapatessaan eli myrtyessään käywän toisenlaiseksi\nkuin myös piimittyessään eli juoksettuessaan muuttuwan juustoksi ja\nheraksi. Me tiedämme märjän heinän suowassa eli pieleksessä kuumettuwan\nja pilautuwan, eli niinkuin sanotaan \"palawan\", sekä niin sanotun\npalaneen lannan olewan toisenlaista kuin tuoreen. Kaikki nämä aineet\nowat siis jossakin määrin muuttuneet. Samalla tawalla tapahtuu muutos\nrawintoaineessa, sen kudoksissa ollessa, ja se saapi näin toisen\nmuodon, juuri silloin kuin kudos tahi elin täyttää tehtäwäänsä\nruumiissa.\n\nYmmärtää helposti ettei alinomainen aineidenwaihdos ole mahdollinen,\nellei ruumiisen alinomaa saateta rawintoa. Osa rawintoa menee siis\netupäässä elinten woimassa pitämiseen, että ne woimat tehdä tointaan,\ns.o. että ruumis ennen kaikkea pysyisi elossa. Mutta jos wielä sen\nlisäksi täytyy tehdä jotakin waiwaloista työtä, niin tarwitaan\nsuurempaa ainewaihetusta elimissä ja siis myöskin enemmän rawintoa\nruumiille. Mutta jos saadaan kowin wähän, tahi jos ei ollenkaan saada\nsemmoista aineiden lisäystä, s.o. jos ruumis saa _kärsiä nälkää_, niin\neiwät sen kudokset tahi elimet jaksakaan tehdä palwelusta. Herwottomat\nlihakset eiwät supistu auttaakseen jäseniä, sydän tekee waiwolla työtä,\neiwätkä aiwot jaksa ajatella, waan owat wäsyksissä. Sillä tawoin eiwät\ntärkeät elimet woi oikein täyttää tehtäwiänsä. Me sanomme silloin\nruumiin olewan heikkona ja sairaana näljästä ja puutteesta. Jos kurjuus\nja sairaus käy yli wissin rajan, niin ruumis wiimein menehtyy ja eläin\nkuolee.\n\nPäinwastoin taas, jos ruumis saa suureen liikamäärän rawintoa, jota\nse kowan työn puutteessa ei woi täydellisesti käyttää; — silloin\nse säästää, niinkuin järkewä talouden pitäjä tekee, kun hänellä on\ntawallista suuremmat tulot. Ruumis säilyttää liikanaista rawintoa,\nsillä tawoin, että se muuttaa rawintoaineet raswaksi, jota keräytyy eri\npaikkoihin. Raswakerrokset eiwät kuitenkaan ole mikään todellinen elin,\nsillä heillä ei ole mitään erityistä tehtäwää ruumiinwälikappaleena.\nWaan kuitenkin owat ne ruumiille hywin tärkeät. Sillä kun rawinnon\npuute ilmautuu, woidaan niitä, ikäänkuin säästettyjä rahoja, taas tehdä\nkäytäntöön kelpaawiksi. Ruumis woi nimittäin silloin raswakerroksissa\nhaarautuwien werisuonien awulla wähitellen noutaa wanhoja säästöjään ja\nniillä pysyä woimissa. On melkein kuin ruumis söisi oman raswansa. Kuin\nsilloin raswa taas wähenee, sanomme ruumiin laihtuwan.\n\nTästä syystä sairaat ihmiset, jotka eiwät syö paljoa, laihtuwat\nlaihtumistaan; samalla tawalla tulewat myös elukat kowassa työssä ja\nhuonosti ruokittuina yhä heikommiksi ja huonommiksi. Ja päinwastoin\ntulewat sekä elukat että ihmiset, jotka saawat hywää rawintoa, ja\njoiden ei tarwitse tehdä waiwaloista työtä yhä pulskemmiksi. Me\nymmärrämme aiwan hywin käyttää tätä hyödyksemme ja syötämme sentähden\nteuraselukoita jonkun aikaa ennenkuin ne teurastetaan. Sillä lihawan\neläimen liha on aina meille arwokkaampaa rawintoaineena kuin laihtuneen.\n\nWaikka siis aineidenwaihdos on tärkeä seikka ruumiille, on kuitenkin\nomituista, että me itsissämme tuskin sitä huomaammekaan. Saadaksemme\nsemmoisen syntymään ja pysymään käymässä, meidän ei nimittäin ollenkaan\ntarwitse tehdä muuta kuin hankkia ruokaa rawintokanawaan; elimet ja\nkudokset pitäwät sitten huolen kaikesta muusta. Mutta waikka me emme\ntiedä mistäkään erityisestä waiwasta aineidenwaihdoksen tähden, woimme\nkuitenkin huomata sen toisella tawalla. Äsken sanottiin nimittäin\nettä esim. märkä heinä pieleksessä ilman waikutuksesta muuttuu ja\nsilloin lämpiää, eli niinkuin sanotaan \"palaa\". Niin lämpiää myös\neläwä ruumis kudoksissa tapahtuman aineidenwaihdoksen kautta. Jos tämä\non heikko, huomaa tuskin ruumiin lämmön olewan ollenkaan suuremman\nympäröitsewän weden lämpöä, esim. kaloissa ja sammakoissa. Mutta jos\naineidenwaihdos on wilkkaampi, niin tuntuu lämpö selwästi; me tiedämme\nlinnuilla ja imettäwäisillä olewan lämpimän weren heidän eläessä. Mutta\nkun eläimessä kuolema tekee lopun aineidenwaihdoksesta, loppuu lämpö\ntykkänään, ja ruumis kylmenee.\n\n\n\n\nX. Ruumis kokonaisuutena.\n\n\nEi löydy siis mitään erityistä elintä, jonka tarkoitus olisi erittäin\npitää huolta aineidenmaihdoksesta ruumiissa, waan kaikki kudokset\nja elimet auttawat siinä. Watsa ei siis yksinään hyödy rawinnosta,\njäsenten yksinään työtä tehdessä, waan molemmat auttawat toisiaan ja\nomat sowussa. Aiwot, jotka lepääwät niin hiljaisina ja suojeltuina\nluukotelossaan, eiwät ole laiskureita toimeliaitten lihaksien rinnalla;\neiwätkä aiwot myöskään ole näille mikään omawaltainen hallitsija, joka\npakoiltua heitä yli heidän woimainsa työtä tekemään, sillä ne itse\nwäsywät hallitsemisesta ja käskemisestä. Molemmat sowittawat siis\ntoimensa toistensa mukaan.\n\nMutta olkoon erityinen elin kuinka tärkeä hywänsä kokonaisuudelle,\nniin toimeen tulematon se on, ellei toiset elimet auta sitä työllään.\nJos suolikanawa kuin hywästi woisi sulattaa ruokaa, niin se ei edes\nitse saisi siitä tarpeeksi rawintoa, ellei hermosto aistimien kanssa\nja liikuntaelimet auttaisi itse rawintoaineiden hankkimisessa. Samoin,\njos kiertokulkuelimet ja keuhkot woisiwatkin tehdä palwelustaan\nmoitteettomasti, waan rintalihakset eiwät toimittaisi hengittämistä,\nniin olisiwat edelliset aiwan tarpeettomia elimiä. Ellei aiwoja\nlakkaamatta pidetä woimissa rawintoelimien kautta, niin on heidän myös\nmahdotonta toimittaa mitään. Ja ainoastaan aistimien awulla tulee\naiwoille ylipään mahdolliseksi ulkomaailmasta saada jotakin käsitystä\nsiitä mikä tapahtuu ympärillä.\n\nJossakin elimessä tapahtuma aineidenwaihdos eli toiminta ylipäänsä\nwaatii siis wastaawaa toimintaa kaikissa muissa elimissä. Kun nyt\nkaikki elimet waikuttawat sopuisasti, tekewät he, niinkuin jo alussa\nsanottiin, yhteensä ruumiillisen kokonaisuuden, eläwän olennon.\n\nMe woimme muutaman wertauksen kautta tehdä tämän selwemmäksi. Hywässä\nkellonrakennuksessa tarttuu, niinkuin tiedämme, toinen hammas hywästi\ntoiseen, ja niin saatetaan ratas rattaan perästä liikkumaan; kello käy\noikein, ja illan tullen wedämme luodin taas ylös. Niin jatkuu myös\nelimellisen olennon elo päiwästä paiwään. Se \"wetää ylös\" itsensä joka\npäiwä ottamalla rawintoa; se mikä kuluu korwataan samassa määrässä,\nja kokonaisuus pidetään woimassa pahemmitta häiriöittä. Waan wiimein\nwoi kuitenkin jotakin odottamatonta tapahtua, jota olento itse ei woi\nauttaa, tahi tulee koko rakennus niin wanhaksi ja kuluneeksi, ettei\nse enää woi käydä säännöllisesti. Rattaiden hampaat eiwät enää tartu\ntarkkaan toisiinsa ja kello alkaa jättäytyä, kunnes se itsestään\nseisattuu. Myös elimellisen olennon elo lähestyy loppuaan, ja kuolema\nsaapuu elon ehtoona.\n\nUseat elimelliset olennot, niinkuin kaswit ja waillinaisemmat eläimet\neiwät woi osoittaa muuta kuin semmoisia werraten wähemmin monimutkaisia\n_ruumiillisia elonilmauksia_; niillä supistuu nimittäin elontoiminta\nmelkein yksistään aineidenwaihdokseen. Täydellisemmillä eläimillä sitä\neastoin on ruumiinelinten toiminta paljoa monipuolisempi, ja siihen\nyhdistyy henkisiä ilmauksia. Me huomaamme esimerkiksi näiden eläinten\nolewan erinomaisen paljoa eteensä ajattelewia itselleen rawintoa\netsiessään sekä poikiaan hoitaessaan; me tiedämme miten koira on\nisännälleen uskollinen ja monessa tilaisuudessa osoittaa hammästyttäwää\nymmärrystä. Kaikessa tässä nähdään siis selwiä merkkejä eläimillä\nlöytywästä sielun elämästä.\n\nOlemme nähneet samojen elimien, jotka muodostawat täydellisempien\neläinten ruumiin, myös olewan ihmisen ruumiin elimet, ja\nyhtämittaisesti tämän kanssa ihmisellä saman elontoiminnan olewan\nkäymässä kuin niillä. Mutta useat tärkeät elimet owat ihmisellä\npaljoa täydellisemmin muodostuneita. Ihmisen kädet owat oimallisia\ntyöaseita; äänielimen kautta matkaansaatetulla äänellään woi ihminen\nsanoilla lausua mitä hän ajattelee ja tahtoo; hänellä on aiwot, jotka\nwälittäwät semmoisten asiain käsittämistä, joita eläimet eiwät woi\nkäsittää, j.n.e. Ja näiden ruumiillisten etemyyksten mukaan on hänellä\nkorkealle kehittyneitä henkisia kykyjä. Juuri nämät ylewämmät henkiset\nelonilmaukset antawat meille sanomattoman suuren etewyytemme kaikkien\nmuiden elämien olentojen suhteen, ja tekewät meidät ajattelewiksi,\nsiweellisellä ja wapaalla tahdolla warustetuiksi olennoiksi.\n\n\n\n"]