[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f97HlLWSqWxFzabZYp1Ju__5dvHcOF08VkeCmzCij-kw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3198,"Nahkapoikia eli Ylpeys sen teki","Wuori, Martti",1858,1934,"3198-wuori-martti-nahkapoikia-eli-ylpeys-sen-teki","3198__Wuori_Martti__Nahkapoikia_eli_Ylpeys_sen_teki","Nelinäytöksinen laulunsekainen kansannäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1915,null,18170,106255,false,74330,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Nahkapoikia eli Ylpeys sen teki\" by Martti Wuori is a four-act musical play written in the early 20th century. The narrative is set in rural Finland and involves themes related to love, societal expectations, and class distinctions, revolving around various characters living in the locale of Hintikkala. The play captures the dynamics between characters such as Riikka, Sakari, Hanni, and Maunu, highlighting their personal struggles and relationships amidst unfolding communal drama.  The opening of the play establishes the setting in Hintikkala's yard, where several characters engage in lively interactions infused with playful banter, music, and flirtation. We meet Riikka and Olli, who tease each other about their feelings, while the old man Hiski reflects on his family dynamics and societal changes. The arrival of characters like Eevastiina, Taneli, and Hanni introduces tensions regarding marriage prospects and class aspirations. The atmosphere is buzzing with gossip and the effects of impending changes, particularly around the relationships brewing between young lovers like Hanni and Maunu, amidst the backdrop of community expectations and personal goals. The playful exchanges and musical interludes set a light-hearted yet poignant tone for the narrative unfolding. (This is an automatically generated summary.)",[],242,"Nelinäytöksinen laulunsekainen kansannäytelmä sijoittuu 1800-luvun lopun Suur-Savoon. Maalaismiljööseen sijoittuva tarina käsittelee Hintikkalan ja Lukkarilan talojen suhteita sekä säätyerojen ja ylpeyden aiheuttamia esteitä nuorten lemmelle. Emil Kaupin säveltämät laulut kuljettavat juonta eteenpäin.","Martti Wuoren 'Nahkapoikia eli Ylpeys sen teki' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 3198. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","NAHKAPOIKIA ELI YLPEYS SEN TEKI\n\nNelinäytöksinen laulunsekainen kansannäytelmä\n\n\nKirj.\n\nMARTTI WUORI\n\n\n\nNäytelmäkirjasto N:o 133\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Kirja,\n1915.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nHISKIAS, Hintikkalan vanha vaari.\nEEVASTIINA, hänen miniänsä, leski.\nSAKARI, edellisen poika, talon nuori isäntä.\nTANELI RIST'AHO, Hintikkalan naapuri, Lukkarilan talon omistaja,\n   äveriäs talonpoikaisylimys.\nALIINA, hänen emäntänsä.\nHANNI, heidän tyttärensä.\nHILDA VARTIAINEN, Koivumäen huvilan eläjä.\nMAUNU, hänen kasvattipoikansa.\nREINO TAVAST, kapteeni, reservikomppanian päällikkö.\nISMAEL MÖLSÄ, rovasti.\nTIMOTEUS TIAINEN, lukkari.\nALFRED SEGERSPARRE (\"Seiväspari\"), nimismies.\nRIIKKA, piika     | Hintikkalan palvelijoita.\nOLLI, renkipoika  |\nJULJAANA, vanha ruotuvaivainen Lukkarilan talossa.\nSIMO KUOSMANEN, vääpeli.\nReserviläisiä.\n\nTapaus Suur-Savossa viime vuosisadan lopulla.\n\nLaulut säveltänyt Emil Kauppi.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nHintikkalan talon piha. Perällä, täyttäen noin kaksikolmatta osaa\nnäyttämön taustaa, on näkyvissä miltei puolet talon suurta, keskeltä\nkaksikerroksista asuinrakennusta, niin että sen pitkän, pihanpuoleisen\njulkisivun portaikko on jotensakin näyttämön vasemmassa nurkassa.\nRakennuksen päädyssä on katoksella varustetussa kellotelineessä\nruokakello. Oikealla puolen pihaa on väentupa kamarineen ja sen\nyhteydessä perempänä aitta, jonka nurkan ja päärakennuksen päädyn\nvälissä, näyttämön oikeassa peräkulmassa, on aita porttineen;\nrakennusten lomitse näkyy pelto- ja järvimaisemaa; sisäänkäytävä tupaan\non melkein etualalla, niin että tuvan ikkuna on aivan näyttämön\nreunassa. Pihan vasemmalla puolella kasvaa iso koivu, jonka suojassa\nseisoo rahi. Raheja tahi kiikkulautoja on myös asuinrakennuksen ja\ntuvan seinustoilla.\n\nRIIKKA (siivilöiden aitan edustalla maitoa, laulaa:)\n\n         Laulu N:o I.\n\n    Miksi näin on murhe mulla,\n    Hurjasi' aina sydän lyö?\n    Rauha sieluun jos vois tulla,\n    Sujuis sukkelammin työ.\n\n    Kestän vielä, vuoden vuotan,\n    Ehkä ottaa armahain.\n    Hälle raadan, häneen luotan,\n    Häntä yksin lemmin vain.\n\nOLLI (tulee juosten aitan takaa portista, päitset kädessä). Voi, voi,\nkuinka surullista nuottia Riikka nyt vetelee.\n\nRIIKKA: Olli, hyi! Säikäytit niin, että sydän nousi kurkkuun.\n\nOLLI: No, sielläpähän se sitte taukoaa niin hurjasti lyömästä.\n\nRIIKKA: Kuuntelitkos taaskin?\n\nOLLI: Mikäs olisi estänyt minua aitan nurkan takana seisomasta, kun\ntiesin sinun minulle laulavan.\n\nRIIKKA: Sinulle? Mokomakin hulivili!\n\nOLLI (hyppien Riikan edessä, laulaa:)\n\n              Laulu N:o 2.\n\n    Niin, sinua ma, sinua ma riiaan vaan,\n    Siks' että sinut omakseni vihdoin saan,\n    Minä, hulivili, vilivili, — sinut,\n    Armas pieni kili, kili, hei!\n\n    En huoli minä heilakoista toisist', en,\n    Sen, jota minä rakastan, sen sieppaan, sen,\n    Minä hulivili, vilivili, — sinut,\n    Armas pieni kili, kili, hei!\n\n    Mut, mutta jos sa annat mulle rukkaset,\n    En suukolla, vaan puukolla sun surmaan het',\n    Minä hulivili, vilivili, — sinut,\n    Armas pieni kili, kili, hei!\n\nRIIKKA: Mokomakin nassikka!\n\nOLLI: Minäkö nassikka? Älä loukkaa, Riikka, minua! Sinä tiedät, kuinka\nsinua rakastan.\n\nRIIKKA: Kuinka vanha sinä oletkaan taas?\n\nOLLI: Minä olen taas vähän vanhempi, kuin taannoin olin. Mutta vaikka\nolenkin vasta viidennellätoista...\n\nRIIKKA: Ja minä jo kahdenkymmenen korvissa.\n\nOLLI: Kyllä minä sinut i'ässäkin kiinni saan, niinkuin kilpaa\njuostessakin, jahka kerkiän.\n\nRIIKKA: Jos olisi aikaa, niin pyytäisin sinut polvelleni istumaan, vaan\nnyt saat mennä matkaasi.\n\nOLLI: Älä tee pilkkaa, Riikka! Jumala sinua rankaisee. Et Hintikkalan\nemännäksi silloin pääse, vaikka yrittäisitkin.\n\nRIIKKA: Jos et nyt jo tuosta pääse tiehesi, niin maidolla maalaan\nnaamataulusi valkoiseksi.\n\nHISKIAS (puolivälissä kahdeksattakymmentä oleva vanhus, tulla laahustaa\nasuinrakennuksen portaita alas pihaan ja käy istumaan rahille koivun\nsuojaan).\n\nOLLI: Ellei tuossa vaari tulisi, niin sanoisinpa sinulle, Riikka, vielä\njotakin.\n\nRIIKKA: Ja mitä? Lörpötyksiäsi vain.\n\nOLLI: Eikä ole, vaan vakavaa ja hyvinkin sinulle.\n\nRIIKKA: Puhu sitte, ei se vaari kuule kuitenkaan.\n\nOLLI: Kuulee se ja hyvästikin, vaikka muuten vain on kuuro olevinaan.\nNäetsen, miten se tännepäin korviaan luimistaa. Kai maar': sillä on\nitsellään sinulle asiaa.\n\nRIIKKA: Kun on, niin olkoon! — Puhu sitte, mitä sinulla olisi minulle\nsanottavaa!\n\nOLLI: Puhun, ja joutaa sen kuulla vaarikin, jos tahtoo. — No,\ntiedätkös, Riikka, ketä vieraita tuolla sisällä on?\n\nRIIKKA: Kah, mikäs olisi tietäessä, kun omin silmin näin heidän\ntulevan. Rist'aholaisiako tarkoitat?\n\nOLLI: Niin, niin, Rist'ahon emäntä Aliina ja hänen tyttärensä Hanni\nsiellä ovat.\n\nRIIKKA: No, entä sitte?\n\nOLLI: Vai entä sitte?! Etkös sitte ymmärrä, mitä se heidän käyntinsä\ntietää?\n\nRIIKKA: Jokos sinä nyt taaskin olet tietävinäsi enemmän kuin muut\naikaihmiset, mokomakin naskali.\n\nOLLI: Naskalipa tunkee nahankin läpi ja näkee, mitä sen alla on. —\nHannista tahdotaan Sakarille vaimo ja tähän taloon nuori emäntä.\n\nRIIKKA: Kun tahdotaan, niin tahtokoot! Mitä se sinua ja minua liikuttaa?\n\nOLLI: Vai ei liikuta? Ajattelehan tarkkaan, Riikka, mitä sanot!\n\nRIIKKA: Tuostapa pojasta nyt vastuksen heitti!\n\nOLLI: Äläs huoli, kun siitä jutusta sinulle tulee vielä pahempikin\nvastus! Emännillä on omat päänsä, ja vaikka Sakari sinusta huolisikin,\nniin kyllä ne teidän väliin vaikka itsensä poikkiteloin panevat ja\nHannin hänelle tupata koettavat.\n\nRIIKKA (huitaisten Ollia kohti kiululla). Pääsetkö jo tuosta\njaarittelemasta, senkin...!\n\nOLLI (hypäten syrjään). Rist'ahon ainoalla tyttärellä on rahoja, vaan\nHintikkalassa ne ovat jo kuivuneet niin vähiin, että pohja paistaa.\nYmmärrätkös nyt? (Loikkasee tupaan).\n\nRIIKKA: Hyvä, että katosit jo!\n\n    (Aikoo ryhtyä työhönsä jälleen).\n\nHISKIAS: Riikka!\n\nRIIKKA (kääntyen, huutaa kovaan): Mitä, vaari!\n\nHISKIAS: Tuo... tuohan minulle pii... piimää juoda!\n\nRIIKKA (huutaen): Tuon, tuon heti. (Tehden merkin, että täyttää käskyn\nja menee aittaan, josta kohta palaa, tuoden vaarille haarikon piimää).\nTehkää hyvin, vaari! (Jää seisomaan Hiskiaksen eteen).\n\nHISKIAS: Kiitos, kulta... kultaseni, kiitos! (Juo). Sinä... sinä olet\nhy... hyvä tyttö, Riikka.\n\nRIIKKA (puolikovaan): Mitä vaari nyt joutavia!\n\nHISKIAS: Että mi... mitä sanoit?\n\nRIIKKA (kovemmin): Sanoin, että mitä vaari nyt joutavia!\n\nHISKIAS (juo): Totta pu... puhuu. Olet mi... minulle kovin mieleen... leen.\n\nRIIKKA (puolikovaan). Kunpahan voisin kaikille olla mieliksi.\n\nHISKIAS: Että mi... mitä sanoit?\n\nRIIKKA (kovemmin): Hyvähän olisi, kun voisin kaikille tehdä mieliksi.\n\nHISKIAS: Kai... kaikille on mahdotonta... tonta olla mieliksi. (Juo).\nSiitä ei... ei koskaan tu... tule mitään.\n\nRIIKKA (puolikovaan): Niinpä taitaa olla.\n\nHISKIAS: Häh? Ettäkö voi, sa... sanoit?\n\nRIIKKA (kovemmin): Vaari on oikeassa, sanoin.\n\nHISKIAS: Niin, niin se on, niin. Oikeassa... - Mutta kuu... kuulehan,\nRiikka!\n\nRIIKKA: Että mitä niin?\n\nHISKIAS (veitikkamaisesti). Minä tie... tiedän, että si... sinä olet\ntässä... tässä ta... talossa kovin mieliksi... liksi muutamalle\ntoisellekin.\n\nRIIKKA: Vaari laskee leikkiä nyt.\n\nHISKIAS: Häh?\n\nRIIKKA (ottaen haarikon; kovemmin): Ei saa vaari pilkata, sanoin!\n(aikoo poistua).\n\nHISKIAS: Älähän me... mene! — Sakarille olet mie... mieliksi, sen\ntiedän, ja se... se on hyvä. Tuolla o... on sisällä... lä emännillä\ntoi... toinen juoni, se... sen tiedän myöskin... myöskin, mutta si...\nsille on teidän tehtävä tenä... tenä. Kuulitkos?\n\nRIIKKA: Kuulin, kuulin. Mutta minun täytyy mennä nyt, vaari. (Menee\ntyöhönsä aitan eteen).\n\nHISKIAS (hänen jälkeensä): Niin, niin. Pidä va... varasi vain, Riikka,\npi... pidä varasi! (Laulaa hiljaisesti ja katkonaisesti:)\n\n          Laulu N:o 3\n\n    Vuoren huipulla vanha honka\n    Kohti taivasta kohoaa.\n    Musta uhkavi pilvenlonka,\n    Tuuli latvoa tuivertaa.\n\n    Talven kestänyt kesän kestää\n    Ehkä hatara, haljaspää;\n    Taittumasta sen vielä estää\n    Ydin ehjä ja suvi sää.\n\n    Käki kukkuvi kukkulalla,\n    Lemmennostosta tarinoi;\n    Tyttö istuvi koivun alla,\n    Sydänvaivoista vaikeroi.\n\n    Vuoren honka, se ikäloppu\n    Kuurokorvana kuuntelee;\n    Vaikka maahan vie ajan hoppu,\n    Nuorten toiveista riemuitsee.\n\nEEVASTIINA ja ALIINA (tulevat, Hiskiaksen lopettaessa lauluaan,\nasuinrakennuksesta alas pihaan).\n\nEEVASTIINA (mennen lähemmäksi Hiskiasta). Siihenkös vaari jäikin,\nvaikka oli aikomus levolle heittäytyä?\n\nHISKIAS: Että mi... mitä sanoit?\n\nEEVASTIINA (Aliinalle): Aina vain ei ole kuulevinaan, vaikka kuinka\nkovaan puhuisi. (Hiskiakselle). Sanoin, että eikö sitä sen pitemmälle\njaksettukaan omin voimin?\n\nHISKIAS (pilkallisesti naurahtaen Aliinaan päin): Näetsen, ku... kun\nensin ylä... yläpytingistä lä... lähetti pois ja nyt... nyt vielä\ntästäkin ajaa.\n\nALIINA: Mitä vaari nyt joutavia haastelee.\n\nEEVASTIINA: Tunnethan sinä, Aliina, vaarin. Muuten se näin vain\nkanssani naljailee. (Kovemmin Hiskiakselle). Riikka saattaa vaarin\ntupakamariin. (Riikalle) Riikka tulee saattamaan!\n\nHISKIAS: Häh?\n\nEEVASTIINA (kovaan): Riikka, sanoin, tulee auttamaan.\n\nHISKIAS (nousten islualtaan). Kyllä mi... minä tästä pää... pääsen\nominkin... ominkin voimin.\n\nRIIKKA (tulee ja tarttuu Hiskiasta käsivarresta). Tulkaa, vaari!\n\nHISKIAS: No, kun tul... tulit, niin mennään! Tule... tule sinäkin\npo... pois! Ne tah...tahtovat,nämä emän... emännät, tässä kahden...\nkahdenkesken mei... meitä pa... panetella, niinpä an... annetaan heidän\nollakin... ollakin rauhassa... hassa. Heh-heh-heh!\n\nALIINA: Voi, voi, nyt tokisen, vaari hyvä!\n\nEEVASTIINA: Semmoinen se on epäluuloinen ja pisteliäs aina.\n\nHISKIAS (poistuu Riikan saattamana, hänelle jotakin puolikovaan\nhöpisten, tuparakennukseen).\n\nALIINA: Eihän se tuommoinen ennen ollut, vaari.\n\nEEVASTIINA: Hyvä, että meni. Istutaan me nyt tähän! (Istuutuvat). Ei,\nei ollut ennen. Mutta nyt se päivä päivältä käy yhä häijymmäksi minua\nkohtaan.\n\nALIINA: Vaikka et mikään nuorikko tässä enää olekaan.\n\nEEVASTIINA: Olenhan tuota jos mitä tässä talossa nuorempanakin kokea\nsaanut, kun leskeksi kolmen lapsen kanssa jäin ja...\n\nALIINA: Ja sitte niistä kaksi tulirokkoon kuoli, niin ettei ole kuin\ntämä yksi, Sakari, enää turvanasi.\n\nEEVASTIINA: Turvaahan siitä voisi olla minulle ja talolle paljonkin,\nkun ei vain tuo vaari... Joutaisi jo kuolemaan mokomakin vastus!\n\nALIINA: Kaipa hän jotakin aavistaa ja siksi kiukuttelee, ehkäpä\nestääkin yrittää...\n\nEEVASTIINA: Kuka hänet tietää, mutta siltä tuo näyttää, koskapa\nSakarikin niin vastaan hangoittelee.\n\nALIINA: Kovin se on, Sakari, todenperään Hannia kohtaan välinpitämätön.\n\nEEVASTIINA: Ihmetyttää oikein. Tuolla sisälläkin jätti Hännin omiin\nhoteisin ja Tanelin kanssa vain maatöistä tarinoi.\n\nALIINA: Taitaapa sittenkin teidän Riikkapiika olla hänelle mieluisempi\nkuin meidän Hanni, niinkuin alkavat ihmiset hokea.\n\nEEVASTIINA: Siitäpä se olisi, Riikasta, sitte nyt ajoissa saatava\nkäännytetyksi ja Hännin kanssa yhteen vietävä. Mutta kuulostaapa siltä,\nkuin Hanninkaan mieli ei olisi sama, kuin hänen vanhempainsa.\n\nALIINA: Sitäkö Hilda Vartiaisen ottopoikaa tarkoitat?\n\nEEVASTIINA: Sitäpä sitä — Maunua.\n\nALIINA: Josta ei tiedetä, kenen se on lapsi. Mutta siitä ei tule\nmitään, vaikka Maunu kuinka yrittäisi Lukkarilan kotivävyksi päästä.\nKyllä se on Tanelin kanssa jo niin monta kertaa asia selväksi puhuttu,\nettei meidän elämässämme Hanni Maunua miehekseen saa, itkipä silmänsä\nvaikka sokeiksi.\n\nEEVASTIINA: No, se on oikein. Ettehän ainoan lapsenne hyväksi\nrikkauksia ole keränneet sen vuoksi, että ne tuommoisen tuntemattoman\neläjän omiksi joutuisivat.\n\nALIINA: Eipä ei, olkoonpa Maunu muuten miehiään mikä tahansa.\n\nEEVASTIINA: Mutta jospa siitä vielä vänrikki tuleekin, joksi sanovat\nhänen pyrkivän.\n\nALIINA: Jonkin joutava! Samanlaiseksi nahkapojaksi se jää, kuin kaikki\nmuutkin. Kun on viikkonsa reservissä palvellut, niin saa palata\nentisiin askareihinsa jälleen.\n\nEEVASTIINA: Tänä kesänä kai se nähdään, minnepäin kääntyy. Eikös se\nMaunu nyt kolmatta kertaa jo ole sinne komppaniaan menossa?\n\nALIINA: Niinhän se lienee. Ja tänäänhän ne pojat sinne Alavan\nkasarmille kuuluvat menevän.\n\nEEVASTIINA: Vai tänään. No sitte ne tästä meidän ohi vielä\npyyhkäisevätkin.\n\nRIIKKA (palaa).\n\nEEVASTIINA: Jokos Riikka... sai vaarin levolle?\n\nRIIKKA: Jo (menee töihinsä).\n\nEEVASTIINA: Vieläkö siinä on mitä jälellä tehtävää?\n\nRIIKKA: Lopussa on. Ai'oin juuri panna kaikki pois aittaan. Saattavat\nvielä reserviläiset tähän pihaan poiketa, niin tulee kummat.\n\nALIINA: Näetsen! Enkös oikein sanonut.\n\nEEVASTIINA: Jokos niitä on alkanut kulkea ohi?\n\nRIIKKA (korjattuaan tavaransa aittaan ja suljettuaan oven): Näkyihän\ntuosta taannoin kaksi hiljaista Alavaan päin hoippuvan. Vaan annas,\nkun se pääroikka tulee, niin on tässä mylläkkä. Ei ne jätä maantien\nvarsille kiviä eikä kantoja paikoilleen.\n\nEEVASTIINA (Aliinalle): Se on totta, mitä Riikka sanoo. Viime vuonna\nne nahkapojat käänsivät ylösalaisin tahi mikä minnekin lennättivät\ntalojenkin tienosapatsaat, etteivät asianomaiset rajoistaan enää saa\ntolkkua mitään.\n\nALIINA: Poika parat! Taitaa siinä touhussa heillä olla surua, jos on\niloakin.\n\nRIIKKA: Suruaan peittääkseen kai ne niin paljon tyhjentävätkin,\netteivät enää tiedä, mitä tekevät. (Menee portista ulos oikealle).\n\nALIINA: On se eräässä suhteessa välistä hyvä, että on vain tyttölapsia\ntalossa.\n\nEEVASTIINA: Vapaaksihan se minun Sakarini siitä leikistä pääsi, kun...\n\nHANNI (tulee juosten asuinrakennuksesta pihaan). Tulkaa sisään, tulkaa!\n\nALIINA: Mikä nyt on?\n\nHANNI: Nyt ne tulee! Nyt ne tulee!\n\nEEVASTIINA: Reserviläisiäkö Hanni tarkoittaa?\n\nHANNI (vetäen äitiään kädestä): Niitä, tietenkin. Maantie on ihan\nmustanaan miehiä. Menkää salin lasista katsomaan pian!\n\nALIINA: Mitäpä tuossa on lystiä ja — katsottavaa?\n\nHANNI: Vai ei?! — Onpas.\n\nEEVASTIINA (Hännille): Eiväthän ne vielä ole sotilaspuvuissaankaan.\n(Aliinalle). Mutta parasta on sittenkin mennä sisään, Aliina, niin ei\nolla täällä heidän jaloissaan.\n\nALIINA: Niin. Lasistahan noita vielä voi katsella, jos katsellakseen.\nTule pois sisään sinäkin, Hanni!\n\nHANNI: Menkää vain edellä! Kyllä minä vielä kerkeän. (Juoksee portille,\njosta tähystelee perälle).\n\nEEVASTIINA: Mennään, Aliina!\n\nALIINA: Mennään! (Hännille). Tulekin pian! (Aliina ja Eevastiina\nmenevät asuinrakennukseen).\n\nHANNI (iloisesti tepastellen portilla, alkaa laulaa:)\n\n          Laulu n:o 4.\n\n    Siellä, siell' on armahain,\n    Kultaseni ainut, kallis;\n    Vaikk'ei vanhempani sallis,\n    Omaksein sun otan vain.\n\n    Toinen heillä mieli on,\n    Kun mun tahtovat he naittaa,\n    Mutta haudan saavat laittaa,\n    Ennenkuin oon uskoton.\n\n    Rintain täyttää riemastus,\n    Sydän kahlehist' ei tiedä,\n    Toisen käskyä ei siedä\n    Neidon nuoren rakkaus.\n\n    Tullos, tullos, armahain,\n    Sinut sylihini suljen!\n    Elon tieni kanssas kuljen,\n    Omas oon ma kuollessain.\n\nSAKARI (tulee asuinrakennuksesta portaikolle): Hanni, hoi!\n\nHANNI (tähystellen jälleen perälle): Hoi, hoi! Mikä hätänä?\n\nSAKARI (laskeutuu alas pihaan): Äitisi käski sinua tulemaan sisään.\n\nHANNI (tullen pihaan): Ja Sakari tuli sitä käskyä tuomaan.\n\nSAKARI: Miksipä en olisi tullut?\n\nHANNI: Teetkös itse aina mitä käsketään?\n\nSAKARI: En, tietenkään, aina.\n\nHANNI: Niinpä en minäkään nyt lähde sisään.\n\nSAKARI: Hyvähän tuo on välistä pitää oma päänsä, mutta tällä kertaa\njoutavaa.\n\nHANNI: Mistäpä sen toinen tietää, mikä minulle on joutavaa, mikä ei.\n\nSAKARI: Joutavaa on joutavasta suututtaa vanhempiasi, kun nähtävästi\nvoit salinkin lasista nähdä.\n\nHANNI: Eipä tuo minun katsottavani kaikkien silmiin yhtä hyvältä\nnäytäkään, niinpä joudan sitä erikseen omin silmin katselemaan vaikka\naidan ra'ostakin, enkä salin lasista.\n\nSAKARI: Kas, kas! Ymmärrän nyt minne pistopuheesi tähtää. Maunua odotat.\n\nHANNI: Eiköhän hän liene odottamattakin tästä Alavan kasarmiin menossa\nmuitten reserviläisten kanssa.\n\nSAKARI: Kohtapa tuo nähdään. Johan tuolta alkaa kuulua nahkapoikain\nlauluakin.\n\nHANNI: Jopa jo. Saavatko tulla pihaanne, Sakari?\n\nSAKARI (veitikkamaisesti): Saavat, jos Maunu on mukana, — ei muuten.\n\nHANNI (väistellen): Laulamaan tarkoitin, — en muuta.\n\nSAKARI: Kyllä ymmärsin, mitä tarkoitit.\n\nHANNI: Ole jo!\n\nSAKARI: No, tule sisään sitte, ellen oikein sanonut!\n\nHANNI: Nyt en tule uhallanikaan.\n\nSAKARI: Sittepä jään uhallani seuraksesi minäkin.\n\nHANNI: Mikäpä estäisi yhdessä vaikka kaikkien heidän lauluaan\nkuuntelemasta.\n\nSAKARI: Kuunnellaan! Oikeinpa pojat vetelevätkin sydämensä pohjasta.\n\n(Ulkoa on alkanut kuulua reserviläisten laulua, ensin hiljemmin\nloitompaa, sitte yhä enemmän läheten, kunnes lopulta kaikuen aivan\nportilla).\n\n          Laulu n:o 5.\n\n    Nahkapoikia me ollaan vaan,\n    Vasempaan ja oikeaan\n    Yhdessä temput teemme, marssitaan, —\n    Mutta heila se on jokaisella oma,\n    Niin helkkarin hyvä ja soma.\n\n    Nälkää sit' ei nähdä ollenkaan:\n    Rokkaa vaan po... popsitaan,\n    Yhdessä pöydässä me ainiaan, —\n    Mutta heila se on jokaisella oma.\n    Niin helkkarin hauska ja soma.\n\n    Yöksi kun me käymme huilaamaan,\n    Selällään ja mahallaan\n    Yhdessä laverilla potkitaan, —\n    Mutta heila se on jokaisella oma,\n    Niin helkkarin sievä ja soma.\n\n    Selkänahkoja kun parkitaan,\n    Mutistaan hampaihin vaan,\n    Yhdessä kapteenille kiroillaan, —\n    Mutta heila se on jokaisella oma,\n    Niin helkkarin hieno ja soma.\n\n    Nahkapoikia me ollaan vaan,\n    Vasempaan ja oikeaan\n    Yhdessä temput teemme, marssitaan, —\n    Mutta heila se on jokaisella oma,\n    Niin helkkarin hellä ja soma.\n\n(Laulun kuluessa ovat \"nahkapojat\" kaikki tulleet pihaan. Niiden\njoukossa on myöskin MAUNU, jota ynnä muutamia muita tuttaviaan HANNI\nja SAKARI kätellen tervehtivät. Portilla, joukon takana, näkyvät\nmyöskin RIIKKA ja OLLI, tuvan ovelle on tulla laahustanut HISKIAS ja\nportaikolle ovat ilmestyneet laulua kuuntelemaan myöskin EEVASTIINA,\nALIINA ja TANELI).\n\nMAUNU (Sakarille): Pyydän kaikkien meidän puolestamme, ettei talon\nisäntäväki pahaksi panisi, että pihaan poikkesimme ja ehkäpä\nlaulullamme häiritsimmekin.\n\nERÄS NUORUKAINEN: Niin, todenperään.\n\nTOINEN Taisipa olla pahasti tehty.\n\nSAKARI: Mitä joutavia. Eihän siinä mitään pahaksi pantavaa ole.\nPäinvastoinhan mielellämme lauluanne kuuntelimme.\n\nMAUNU: Tahdoimme pikimältään vain, kun ystäviämme portilla näimme,\nvielä hyvästit sanoa ruumin palvelukseemme mennessämme.\n\nSAKARI: Ystäviämmehän me portille vastaan tulimmekin, kun sattuivat\n(vilkaisten Hannun) hyvät naapurimme parahiksi taloomme.\n\nHANNI: Niin, minä jo tuolta kaukaa näin teidän tulevan. Odotinkin, kun\ntiesin sinun, Maunu, nyt viimeistä kertaa reserviharjoituksiin menevän.\n\nMAUNU: Viimeistähän tämä on. Ja sitte pääsen.\n\nERÄS NUORUKAINEN (joka on kokolailla \"toisella kymmenellä\"): Ja\nsitte meidän Maunusta tulee upseeri ja hänen heilastaan kerran vielä\nkenraalin rouva.\n\nMAUNU (vakavasti): Pysy loitommalla, kun eivät jalkasi paremmin kanna\netkä kieltäsi paremmin käyttää osaa.\n\nNUORUKAINEN (tiuskaisten): Älä ylpeile siinä! Jaloillani pysyn ja\nkieltäni käytän yhtä hyvin kuin sinäkin.\n\nMAUNU (tarttuu häntä käsivarteen): Mene hyvällä pois siitä jo!\n\nNUORUKAINEN: Vai käsiksi sinä käyt? (Huitaisee Maunua kohti kädellään,\nmutta kaatuu samalla muitten miesten joukkoon).\n\nSAKARI: Johan sinä nyt, hyvä mies, ilomme pilasit kokonaan. (Vie\nmuutamien muitten kanssa juopuneen nuorukaisen pois).\n\nMAUNU (joka Hannin kanssa on siirtynyt syrjään): Pitipäs tuollaisenkin\njoukkoon sattua. Vaan älä ole milläsikään, Hanni!\n\nHANNI: Mitäpäs minä — omasta puolestani, vaan muitten.\n\nMAUNU: Kävin sinua tapaamassa Lukkarilassa, vaan kuulin teidän kaikkien\ntäällä olevan.\n\nHANNI: Tännehän ne tahtoivat tulemaan minuakin.\n\nMAUNU: Sakarin seuraanko vain vaativat?...\n\nHANNI: Siltähän tuo tuntuu. Ja yhä tiukemmin vaativat.\n\nMAUNU: Näetsen, kuinka vanhempasi meitä silmäilevät. Isäsi ei taida\nenää sietää, että puhelenkaan kanssasi.\n\nMAUNU ja HANNI (laulavat yhdessä).\n\n          Laulu N:o 6.\n\n    Vaikka kaikki tahtois' sun\n    Saamastani estää,\n    Uskollisna taistelun\n    Sydämeni kestää.\n\n    Tuli, tuli rinnassain\n    Sammumatta palaa,\n    Toisten kielto siihen vain\n    Uutta voimaa valaa.\n\n    Kuvasi jos muistostain\n    Karkoittaa ken halaa,\n    Kiitää aatokseni ain'\n    Sinun luokses salaa.\n\n    Polttamana kohtalon\n    Nimes siin' on yhä,\n    Tuli rinnassain tuo on\n    Lemmen tuli pyhä.\n\nTANELI (joka sillä välin on portaikolta laskeutunut alas pihaan ja\nseurannut Hännin ja Maunun keskustelua, tulee Maunua kättelemään):\nHyvää päivää, Maunu!\n\nMAUNU: Päivää, isäntä! Mutta samalla nyt hyvästikin on minun sanottava,\nkun ilomme näin pian päättyi ja aika on lähteä.\n\nTANELI: Totta sanoit. Ikävä vain semmoinen nuorten ilo, jota ei\nvanhempain sydän oikein sietääkseen ota.\n\nMAUNU: Pahaa en hyväksi väitä, isäntä, vaan enpä toisten teoista\nvastuussakaan liene.\n\nTANELI: Kovinpa olet närkästyväinen, kun et kärsi moitetta toverisikaan\npuolesta.\n\nMAUNU: Minullehan tuon yksin lausutte, vieläpä syyttä suotta.\n\nTANELI: Mutta kaikkien kuullen.\n\nMAUNU: Se sitäkin pahempi. (Kääntyen pihaan jääneitten nuorien miesten\npuoleen:) Parasta on, pojat, että lähdemme. Olemme, näen mä, jo\ntarpeeksi pahennusta herättäneet.\n\nÄÄNIÄ JOUKOSTA: Lähdetään! Tulkaa pois, pojat! (Osa nuorukaisista\npoistuu; jotkut vielä jäävät portin puolelle Maunua odottamaan).\n\nSAKARI (on sillä välin tullut takaisin ja pysäyttää Maunun puhellen\nhänen kanssaan).\n\nHISKIAS (on käynyt tuvan kynnykselle istumaan ja katselemaan).\n\nEEVASTIINA ja ALIINA (ovat myöskin tulleet alas pihaan).\n\nEEVASTIINA: Voi, voi, kun pitikin vieraitten ollen tämmöistä tapahtua.\n\nALIINA: Oikein teki pahaa kuulla ja nähdä.\n\nSAKARI: Jos nyt syyllistä kaivataan, niin se olen minä eikä muille\nsiitä tarvitse moitettakaan lausua. Minä pojat pihaan pyysin.\n\nMAUNU: Omasta puolestani kuitenkin pyydän nyt vieläkin anteeksi talon\nvieraittenkin tähden.\n\nHANNI: Turhaan isä siitä Maunua syyttää alkoi.\n\nTANELI (Hannille tiukasti): Parasta on sinun olla siihen asiaan\nsekaantumatta ja — häntä puolustamatta.\n\nMAUNU: Parasta, näen mä, on, Hanni. Hyvästi, Hanni, ja kiitos! (Ojentaa\nHännille kätensä).\n\nTANELI (asettuen väliin; Maunulle): Ennenkuin lähdette tekee mieleni\nlausua Maunulle vielä vähän muutakin, koskapa siihen tässä tilaisuus\ntuli.\n\nMAUNU: Ja mitä se on?\n\nTANELI: Sitä, minkä oikeastaan sanomattakin jo voisitte tietää: että\nturha on ollenkaan minun tytärtäni lähennelläkään. Tarkoitustenne\nperille se ei kuitenkaan vie.\n\nMAUNU: Onko siinä kaikki?\n\nTANELI: On. Ja se on samalla sanottu Hannillekin, niin että nyt sen\ntiedätte.\n\nMAUNU: No, sitte ei muuta kuin: hyvästi, — kaikki!\n\nHANNI (juosten Maunun luo ja tarttuen hänen käteensä): Anna anteeksi,\nMaunu, että sinua on loukattu! Jumala voi vielä kaikki asiat parhain\npäin kääntää.\n\nMAUNU (puristaen hänen kättään): Kiitos, kiitos, Hanni! Voi hyvin!\n(Muille pihassa oleville nahkapojille). Tulkaa! (Reserviläiset\npoistuvat ja etempää alkaa kuulua, loitoten, heidän lauluansa).\n\nTANELI (tarttuen Hannia käsipuolesta ja pyörähyttäen häntä pihaan): Tuo\non jo liikaa, senkin letukka.\n\nALIINA: Ja vielä kaikkien silmien edessä ilkiää noin käyttäytyä.\n\nEEVASTIINA (Tanelille): Eikö sopisi nyt puhua siitä toisestakin asiasta?\n\nTANELI: Niin, ehkäpä nyt sitte voimme samalla ottaa puheeksi toisenkin\nasian, joka jo kauan on ollut meidän, vanhempain, sydämellä, koska\nSakarikin tähän juttuun puuttui.\n\nSAKARI: Minkä niin, asian?\n\nTANELI: Tulehan likemmäksi, Hanni!\n\nHANNI: Minä lähden pois, isä.\n\nTANELI: Tule, sanon minä!\n\nALIINA: Näetsen tuota itsepäistä! (Vie Hännin likemmäksi).\n\nTANELI: Pitkittä puheitta: meidän on, niinkuin jo sanoin, kauan\nollut sydämellä se toivomus, että meidän talomme sukulaissiteilläkin\nliittyisivät toisiinsa.\n\nALIINA ja EEVASTIINA: Niin, sitä olemme kaikki toivoneet.\n\nTANELI: Ja siihen on, niinkuin näen, nyt kahta vertaa suurempi syy.\n\nHANNI ja SAKARI (luovat toisiinsa ja vanhempiinsa väistäviä katseita,\nkääntyen sitte toisaanne ikäänkuin merkiksi, että ovat ymmärtäneet\ntoisiaan).\n\nALIINA (Hannille): Niin, Hanni, muu ei käy päinsä.\n\nHANNI: Enkö jo saa mennä?\n\nALIINA: Näetsen taas!\n\nEEVASTIINA (Sakarille, jota on hiljakseen puhutellut): Niin, Sakari,\nsen vaativat jo talomme asiatkin, niinkuin tiedät.\n\nSAKARI: Tuommoisesta vehkeilystä en tahdo kuulla puhuttavankaan.\n\nEEVASTIINA: Mutta ajattelehan toki, rakas poikani!\n\nTANELI (Hanniin päin): Minä tiedän, että ainoa tyttäremme käsittää\nvanhempainsa tahdon. Minä tiedän, ettei hän lopultakaan tahdo tuottaa\nmeille sitä surua, että kieltäytyisi mielisuosiolla tahtoamme\ntäyttämästä, jos...\n\nHANNI: Ei, isä, ei! (Purskahtaa itkuun ja kääntyy pois).\n\nTANELI: ... jos vain Sakari. Niin, mitä sanoo Sakari, jonka olen aina\noppinut pitämään järkevänä miehenä?\n\nSAKARI: Minun järkeni sanoo, että kun Hannilla on toinen mieli asiasta,\nniin on järjetöntä, että hänen vanhempansa koettavat pakottaa häntä\nmenettelemään vastoin hänen omaa tahtoaan ja sydämensä ääntä.\n\nHANNI: Kiitos, Sakari, kiitos!\n\nEEVASTIINA (Sakarille): Sakari, kuinka sinä voit tuolla lailla\nisännälle vastata?\n\nALIINA (Hannille): Ja sinä, Hanni, mitä ajatteletkaan?\n\nTANELI: Tuollaista puhetta ei totta tosiaan minun nuoruudessani kuultu.\n\nALIINA: Siihen aikaan osasivat lapset vielä vanhempiaan kunnioittaa.\n\nEEVASTIINA: Nyt eivät enää Jumalan kymmeniä käskyjäkään muista.\n\nSAKARI: Saattaa olla, ettemme kaikessa enää kunnioitakaan vanhempain\ntahtoa, kun se näytäkse esimerkiksi sukuylpeydessä ja sen semmoisessa,\njoka, minun tietääkseni, ei ole Jumalan kymmenien käskyjenkään mukaista.\n\nTANELI: Mitä sillä tarkoitat, Sakari?\n\nSAKARI: Tarkoitan vain sitä, että täällä toisaalta tahdotaan yhä vielä\nolla Suur-Savon talonpoikaisylimyksiä ja tehdä jonkinlainen säätyraja\nmeitä muka alempien ihmisten välille. Sen vuoksi äsken loukkaamanne\nMaunu ei Hannillekaan kelpaa, vaikka he nähtävästi toisiaan rakastavat\nja Maunu tietääkseni on yhtä hyvä ja kelpo mies, kuin joku toinenkin.\n\nHANNI (Sakariin päin kuiskaten): Kiitos, Sakari, kiitos!\n\nTANELI (Hannille). Vaiti siinä, sinä!\n\nSAKARI: Mutta eivät ole ajat nyt niinkuin olivat ennen, isäntä hyvä.\n\nTANELI: Siihen asiaan Sakarilla nyt sitte ei ole oikeutta puuttua sen\nenempää, sanon minä puolestani.\n\nSAKARI: Enkä olisi puuttunut ennenkään, ellei olisi vaadittu\npuuttumaan, — eikä vain teidän, vaan äitinikin taholta. (Eevastiinan\npuoleen). Niin, toisaalta täällä se samainen sukuylpeys tahi mikähän\nlienee pyrkii aineellisten etujenkin tähden tukahuttamaan sydämen\ntunteet ja painamaan säätyrajan alle sen työvoiman, joka juuri etujamme\nvoisi tukea ja nostaa. Mutta siinäkin ovat ajat muuttuneet. Ja sen\nvuoksi, ettemme enää voi noita vanhentuneita mielipiteitä noudattaa,\nolemme me aitureita, jopa uskonopinkin aitureita, teidän silmissänne.\n\nEEVASTIINA: En ymmärrä sinua, Sakari.\n\nSAKARI: Minä tiedän sen. Siksipä lienee parasta sanoakin vain suoraan,\nettei teidänkään tuumastanne nyt eikä koskaan tule mitään. Hanni on\nomansa valinnut ja me taas, Hanni ja minä, emme toisistamme välitä. Sen\nte olette omin silmin nähneet ja nyt myös omin korvin kuulleet.\n\nHANNI: Oikein, Sakari, oikein.\n\nTANELI: Olen tässä nyt jo kuullut tarpeekseni.\n\nALIINA: Lähdetään, Taneli, lähdetään pois!\n\nHANNI: Siis minäkin jo pääsen. (Juoksee ylös asuinrakennukseen).\n\nEEVASTIINA: Sakari, Sakari! Mitä oletkaan nyt tehnyt!\n\nSAKARI: Olen tehnyt vain sen, että sanoin, mitä sanottaman piti, en\nmuuta.\n\nEEVASTIINA (Sakarille): Olet särkenyt kaikkien meidän hyvät välimme.\n(Aliinalle ja Tanelille). Älkää panko pahaksenne tuon pojan sanoja! Hän\non välistä niin kiivasluontoinen, ihan kuin isävainajansa. Jääkää nyt\nvielä! Olkaa!\n\nTANELI: Mitäpä tästä! Parasta on lähteä tällä kertaa.\n\nOLLI (tulee juosten portista): Emäntä, hoi! Isäntä hoi!\n\nEEVASTIINA: Mikä sulla taas on hätänä?\n\nOLLI: Tuolta Hiismäeltä päin (näyttää yhtäänne) ajaa köröttää rovasti\nlukkari Tiaisen kanssa meitä kohti ja tuolta (osottaa toisaanne)\npuron notkosta näkyy Seiväsparin raudikko hiljakseen tännepäin juosta\nhölkyttävän. Jokohan nekin vieraiksi tulevat? Olisi se jo paikka!\nKaikki ihan yhtenä päivänä!\n\nEEVASTIINA: Hyvä on, Olli, hyvä on.\n\nSAKARI: Anna heidän tulla! Ja juokse tiehesi! (Sysää Ollia niskaan).\n\nOLLI: No, jos! Tulkoot sitte, kun tullakseen! (Livistää takaisin ulos\nportista).\n\nEEVASTIINA: No, älkää nyt vielä menkö, hyvät naapurit! Ehkä on rovasti\nJumalan lähettämä ja hän vielä saa tässä lasten välit oikealle tolalle,\njos hänelle puhumme asiasta.\n\nALIINA (Tanelille): Niin, Taneli. Ehkä niinkin...\n\nSAKARI (Eevastiinalle): Siitä asiasta saatte, äiti, olla rovastillekin\nhiiskumatta sanaakaan, sillä siitä ei, niin totta kuin edessänne\nseison, tule sen enempää kuin tähänkään saakka. (Menee perälle ulos\nportista).\n\nEEVASTIINA: Voi, hyvät ihmiset, mitä se poika nyt tekikään!\n\nTANELI: Selvä se on, että hänelläkin on toinen mielessään, kuin minkä\nEevastiina hänelle toivoisi.\n\nALIINA: Selvä, selvä. Eihän se, Sakari, enää häikäillyt sitä\njulkisestikaan ilmaista, että se hänen omansa on joku häntä alempi eikä\nhänen vertaisensa.\n\nEEVASTIINA: Sitäkö se? Enhän minä sen äskeisistä sanoista oikein\ntolkkua saanut, kun se ne niin viisastellen lausui.\n\nALIINA: Riikkaa se niillä tarkoitti, siitä olen varma.\n\nTANELI: Näyttää todella siltä kuin ihmisten juoruissa perää olisi.\n\nEEVASTIINA: Voi, hyvät ihmiset! Sekö häpeä minulle vielä eteen tulee,\nettä ainoa poikani tuon sukupuutoksen emännäkseen ottaisi Hintikkalan\ntaloon ja minä hänet miniäkseni saisin!\n\nALIINA: Surua, näämmä, sitä on sitte meillä molemmilla saman verran.\n\nTANELI: Suurempi kuitenkin meillä. Eevastiina voi ehkä päästä pulasta\ntoimittamalla Riikan pois ja rahalla vieroittamalla hänet Sakarista.\n\nEEVASTIINA: Niinkö Taneli luulee?\n\nTANELI: Eiköpähän tuo kohtuullisesta maksusta suostuisi semmoiseenkin\nkauppaan.\n\nEEVASTIINA: Jospa suostuisikin. Täytyy koettaa tarjota; jos mitä\nkeinoja täytyy koettaa.\n\nALIINA: Emmekä mekään Hannin asiaa siihen jätä.\n\nTANELI (kopeasti): Vielähän! Niin kauan kuin minä elän, ei Hannin\ntuumasta mitään tule, ellei maailma kokonaan mullistu.\n\nEEVASTIINA: Todenperään näkyy kaikki nyt jo maailmassa olevan aivan\nmullin mallin. (Vilkaistuaan portille päin). Ihanpa sittenkin rovasti\nja lukkari meille poikkesivat.\n\nSAKARI (Porttia auki pitäen): Rovasti on hyvä ja käy sisään! Kyllä\nvaari on täällä tavattavissa.\n\nROVASTI ja LUKKARI (tulevat pihaan).\n\nSAKARI (seuraa ja menee vaaria puhuttelemaan).\n\nROVASTI: Täällähän emäntä on itsekin. Hyvää päivää! (Kättelyä). Ja\nLukkarilankin isäntä ja emäntä. Päivää! Päivää! (Kättelee Aliinaa ja\nTanelia).\n\nLUKKARI (kättelee myös kaikkia rovastin jälessä).\n\nROVASTI: Tässä sivu ajaessa oli vähän asiaakin kesken kiireen.\n\nEEVASTIINA: Eihän nyt toki niin kiire liene, ettei rovasti ehdi sisään\ntulla ja vähän kahvia nauttia.\n\nROVASTI: Onpa kyllä, emäntä hyvä. Kiitoksia paljon vain. Paluumatkalla\nehkä pysäytetään sitte, vai mitä kanttori arvelee?\n\nLUKKARI: Niin kai se on, kuin rovasti sanoo, paras, että se kahvikulta\nnyt täytyy jättää.\n\nEEVASTIINA: Minnekäs se nyt sitte semmoinen kiire on?\n\nROVASTI: Ruuskasen muoria ripittämään. Kuuluu lähtöä tekevän.\n\nEEVASTIINA: Va, Kolkontaipaleelle sitte?...\n\nLUKKARI: Sen Hiltusen lapsen ristiminen nyt kyllä kahvinkin takia olisi\nvoinut myöhemmäksi lykkäytyä. (Menee Hiskiasta tervehtimään).\n\nALIINA: Vai on Hiltusella ristiäiset? (Puolikovaan Eevastiinalle häntä\nkylkeen sysäisten). Eipä vieläkään Hiltuska ole lauhtunut, että olisi\nristiäisiin kutsunut!\n\nEEVASTIINA (samoin Aliinalle puolikovaan, myöskin koskettaen kylkeen):\nOn sitä ylpeyttä ja sisua siinäkin!\n\nROVASTI (joka sillä välin on Tanelia puhutellut, istuutuu rahille): Nyt\ntahtoisin vain vähän vaaria puhutella... Kas, siinähän vaari onkin.\n\nHISKIAS (tulee Sakarin häntä käsipuolesta taluttaessa rovastin luo):\nHyvää... hyvää päivää, ro... rovasti! Terve tu... tuloa kerran\nHintikkalaankin... laankin!\n\nROVASTI (nousee ja kättelee Hiskiasta): Päivää, päivää, vanha isäntä!\n(Asettaa Hiskiaksen viereensä rahille istumaan). Kuinkas vanha isäntä\njaksaa? Hyvin kai, niinkuin näkyy?\n\nHISKIAS: Minä ol... olen, niinkuin ro... rovasti tietää, kovin... kovin\nhuonokuuloinen.\n\nROVASTI (kovasti): Sanoin, että hyvinhän vanha isäntä näkyy jaksavan\neikä ole vanhentunutkaan sitte viime näkemältä ollenkaan.\n\nHISKIAS: Vanha ja...ja raihnashan mi... minä olen. Ja yhä huo...\nhuonommaksi vain alkaa se kuu .. kuulo käydä.\n\nLUKKARI (Eevastiinalle, joka on häntä puhutellut): Eipä luulisi\nvaarista sitä. Silmät ovat vielä niin terävät kuin naskali.\n\nHISKIAS (joka oli jotakin kuulevinaan): Häh? Tuleeko huo... huono\nheinävuosi?\n\nLUKKARI (kovaa): Minä sanoin vain, että vielä on vanha isäntä kovin\nvirkunnäköinen: silmät terävät kuin naskali.\n\nROVASTI: Ja muistikin taitaa olla yhtä hyvä. Siihen vanhan isännän\nmuistiinhan minun oli tässä aikomus juuri turvautuakin.\n\nHISKIAS: Niin, niin tur... turvautuahan sitä mui... muihin pitää,\narvoisa ro... rovasti.\n\nROVASTI (huutaen korvaan): Hyvä muisti, sanoin, vanhalla isännällä\nvielä kuuluu olevan, muisti, joka ei petä.\n\nHISKIAS: Muistanhan minä... minä vähän. Vaan ehkä lienee joku... joku\nminua pet... pettänytkin.\n\nEEVASTIINA: Aina se kuitenkin asioita sotkee.\n\nSAKARI: Vaari kun ei ole tottunut kaikkien puheeseen, niin ei aina\noikein selvää saa.\n\nROVASTI: Se on totta. Koetan kysyä sitte ihan lyhyesti. (Hiskiakselle\nkorvaan, harvaan). Muistaako isäntä tällä paikkakunnalla, isännän\nnuoruudessa, asuneen erään Piironen nimisen suutarin, joka oli\nmuuttanut Venäjälle, — Moskovaan?\n\nHISKIAS: Niin, muis... muistanko suutari Pii... Piirosta?\n\nROVASTI: Niin. Oliko täällä sen niminen teidän nuoruudessanne?\n\nHISKIAS: Piironenhan se... se minun ken... kenkärähjiäni paikkaili...\nkaili. Ja uu... uusiakin se teki ja... ja hyvä suu... suutari olikin.\nMutta sitte ka... katosi yht'äkkiä rep... reppuryssäin seurassa...\nrassa eikä tiedetty... ra... rajanko taakse... taakse se meni vai lä...\nlähetyssaarnaajaksi... jaksi Ahrikkaan, siinä kun... kun näät oli vä...\nvähän sitä... sitä saarnaamisen... tautiakin.\n\nROVASTI: Mattiko se oli nimeltään?\n\nHISKIAS: Matti... Matti Piironen se... se oli. Muistanhan... mi... minä\nsen Matti... Matti Piirosen kas... kaskujakin, joita se... se aina\npikilankaa... kaa vedellessään mi... minulle kertoi.\n\nROVASTI (lukkarille): Taitaapa ehkä olla sama Matvei Pirone, joka\nsiinä kuulutuksessa mainitaan ja joka kuuluu Moskovassa rikastuneen\nkeisarillisen baletin tanssijattarille kenkiä laittamalla.\n\nLUKKARI: Ehkäpä sitte vielä se perillinen täältä löytyykin, herra\nrovasti.\n\nTANELI: Onko se se viime sunnuntain peräänkuulutus, jossa sitä\nneljänkymmenentuhannen ruplan perijää etsitään?\n\nROVASTI: Se sama. Sillä Piirosella, josta siellä Moskovassa oli\ntehty ranskalainen suutari Pirone, kuuluu olleen nuorempi sisar. Se\noli täällä ollut naimisissa, mutta hän ja hänen miehensä kuolivat\njätettyään jälkeensä vain yhden tyttölapsen.\n\nHISKIAS (joka sillä välin on alkanut yhä enemmän vilkastua ja\nkäydä uteliaaksi, yrittää usein keskeyttää rovastia ja saa vihdoin\nkysytyksi): Mitäs var... varten sitä... sitä rovasti mi... minulta\ntiedustelee... telee?\n\nROVASTI: Siksi, että Piironen on jättänyt jälkeensä suuren perinnön.\n\nHISKIAS: Häh? Perin... perinnön?\n\nROVASTI (kovaan ja harvaan): Niin, että tietääkö isäntä, oliko sillä\nMatti Piirosella mitään sukulaisia?\n\nHISKIAS: Matillako su... sukulaisia?\n\nROVASTI: Niin. Oliko Matti Piirosella sisarta tahi veljeä?\n\nHISKIAS: Ky... ky... kyllä hänellä... nellä si... sisar oli. (Alkaa\nantaa vältteleviä vastauksia, katsellen muihin läsnä oleviin). Vaan\nen... en minä sen ni... nimeä nyt osaa... osaa, herra ro... rovasti,\ntässä... tässä paikalla... kalla sa... sanoa.\n\nROVASTI: No, olikohan mahdollisesti hänen sisarensa siihen aikaan\nnaimisissa?\n\nHISKIAS: Sisarko nai... naimisissa?\n\nROVASTI: Niin. Onko isännällä siitä mitään muistissa jälellä?\n\nHISKIAS: En... en voi sa... sanoa ny... nyt. Pitäisi saa... saada\nvähän... vähän enemmän ai... aikaa muistella... tella. Tässä al...\nalkaa pää pääkin mennä sekaisin... sekaisin.\n\nEEVASTIINA: Nyt alkaa vaari höpistä.\n\nROVASTI: Eihän se ihme olekaan. Voidaanhan tämä tällä kertaa jättää.\nEhkä isäntä jo paremmin muistaa toiste.\n\nHISKIAS: Mi... mitä rovasti ky... kysyi?\n\nROVASTI: Sanoin, että isäntä koettaa toiseksi kertaa selvitellä minkä\nsiitä vielä muistaa.\n\nHISKIAS: Kyllä... ky... kyllä! Olisikos sen... sen Matin si... sisaren\npitänyt olla... olla naimisissa?\n\nROVASTI (kovaan ja harvaan): Niin arvellaan. Mutta nyt olisi saatava\nselko siitä, kenen kanssa hän oli naimisissa ja mikä miehen sekä\nmahdollisesti lapsen tahi lasten nimet ovat, koska kirkonkirjat ovat\nsiinä kohdin tulipalon johdosta puutteelliset.\n\nHISKIAS: Minä ko... koetan vielä mui... muistella, herra ro... rovasti.\nNyt on pää... pää taas vähän sekaisin... kaisin.\n\nROVASTI: Hyvä on, hyvä on. Olihan tässä jo alkua selvitykseen\nhyvänlaisesti.\n\nEEVASTIINA: Jollei vain taaskin ole vanhuuttaan höpsinyt ja tietäväksi\ntekeytynyt, herra rovasti.\n\nROVASTI: Mitäpä syytä isännällä olisi omiaan panna?\n\nHISKIAS: Että mi... mitä se Eevastiina taas sa... sanoi? (Eevastiinalle\ntiukasti). Älä si... siinä puutu... puutu asiaan, vaan mene tiehesi!\n\nEEVASTIINA: Näetsen tuota!\n\nROVASTI: No, no, ei saa vanha isäntä kiukustua! Ei emäntä mitään\nsanonut.\n\nHISKIAS: Aina kiel... kieltään soittaa. (Sakarille). Sakari on kuul...\nkuullut, mi... mitä rovasti tahtoo... tahtoo tietää ja mi... minä sen\nmukaan... mukaan koetan muistaa.\n\nSAKARI: Kyllä, vaari, kyllä.\n\nROVASTI: No, niin! Toisen kerran sitte lisää. Nyt täytyy jo lähteä,\nkanttori.\n\nLUKKARI: Niin, onhan se pannu sielläkin odottamassa.\n\nNIMISMIES (kovin ruotsinvoittoisesti suomea puhuva hätikkö, tulee\nportista tervehtien): Hyve peive! Hyve peive!\n\nROVASTI: Siinähän on meidän vallesmannimmekin.\n\nNIMISMIES: Kuulin talon trenkkipoikka, ette herr pruust' ole teelle.\nMinun pitte velttemett' saa tappa herr pruust'. (Kättelee).\n\nROVASTI: Vai minua tapaamaan vallesmanni tuli?\n\nLUKKARI: Nyt eivät vallesmannille enää ryöstöt riitä, kun jo itse\nrovastia tappamaan tuli! (Yleistä naurua).\n\nNIMISMIES: Jälle kanttori laula falskisti. (Rovastille). Förlåt, herr\nprost! Yks tärkki paper pyyde jette herr pruustill'.\n\nROVASTI: Kuulutusko sekin on?\n\nNIMISMIES (ottaen esille paperin, jonka antaa rovastille): Hyvin tärkki\nkuulutus. Se pites velttemett' hoomen kirkoss' kuulutetta, herr prost.\n\nLUKKARI: Joko perillistä taaskin etsitään?\n\nNIMISMIES: Vastapein, vastapein! Ne suurvarkkat Soininen ja\nAnttikainen on peesse irki, karkku peesse fanginföörarilt'. (Yleinen\nhämmästys).\n\nEEVASTIINA (Aliinalle): Jo sitte ollaan taas kauhun vallassa tässä\npitäjässä!\n\nALIINA: Totta toisen kerran jo!\n\nROVASTI (joka on lukenut paperin): Olipas se ikävä juttu!\n\nTANELI: Jopa niitä huonosti kuljetellaankin sitte!\n\nLUKKARI: Vaikka kuuluisia ovatkin!\n\nSAKARI: Ja ruunun on kyyti!\n\nNIMISMIES: Minun piiriss' se ei on tapahdut. Toise pittejes' se\ntapahdu. Siell' ole jo suur' varkkaus tapahdu. Varma se on tekke sama\nvarkkat.\n\nEEVASTIINA Älä Herra saata, jos vielä meillekin tulevat!\n\nROVASTI: Jumalan käsiin on kaikki jätettävä, rakkaat ystävät. Ai, ai,\nkanttori! Lähdetään jo! (Hyvästelee).\n\nLUKKARI (leikillisesti): \"Seiväsparihan\" tuo tielle tuli ja viivytteli.\n(Hyvästelee myöskin).\n\nNIMISMIES: Tiainen ole meiden pittejes sattakiel'. Hene laulutakki ei\nkukka tiell' jee. (Yleistä naurua). Minu jo kiiru lehte. (Hyvästelee\nja lähtee lukkarin kanssa portista perälle, häntä hilpeästi olkapäälle\ntaputellen).\n\nROVASTI (hyvästellen viimeiseksi Hiskiasta, huutaa hänelle korvaan):\nIsäntä koettaa nyt muistella, mitä tietää.\n\nHISKIAS (salaperäisesti): Kyllä... kyllä... kyllä. Kai... kaikki vie...\nvielä sanon, sanon... kaikki.\n\nROVASTI: Hyvästi! Hyvästi! (Rientää perälle).\n\nALIINA (Tanelille): Jo meidänkin talon tähden minua pelottaa, kun jäi\nkotimieheksi vain vanha Juljaana.\n\nTANELI: Enkä tullut paremmin sulkeneeksi sisähuonettammekaan, jossa\nrahat ovat arkussa.\n\nHANNI (tullen portaikolle). Eikö sitä vihdoin lähdetä mekin?\n\nALIINA: Lähdössä ollaan ja pakostakin. Tule hyvästelemään!\n\nTANELI (miettiväisenä Eevastiinaa hyvästellen): Hyvästi, Eevastiina! Jo\ntämä olisi turman päivä, jos vielä kotonakin olisi jokin onnettomuus\ntapahtunut.\n\nEEVASTIINA: Eihän sitä nyt ennen aikojaan tarvitse huolissaan olla.\n\nTANELI: Ei tarvitse, mutta en tiedä, mikä paha aavistus minua vaivaa.\nJoudutaan sitte, Aliina! (Menee). (Aliina menee Eevastiinan saattamana\nportille).\n\nHANNI (joka myös on hyvästellyt, kätellen Sakaria): Hyvästi, Sakari!\nOlen sinulle aina kiitollinen tästä päivästä.\n\nSAKARI: Samoin minä sinulle. Olet puolestasi vienyt minunkin asiaani\neteenpäin.\n\nALIINA: Tule siitä jo, Hanni!\n\nHANNI: Tulenhan minä. (Menee portille).\n\nHISKIAS (Sakarille). Miks'et men... mene saattamaan, Sakari?\n\nSAKARI (miettien): Tulevat ne toimeen ilman minuakin.\n\nHISKIAS: Mitä sa... sanoit?\n\nSAKARI (kovaan). Eivät ne minua kaipaa.\n\nHISKIAS: Vai eivät... eivät kaipaa?\n\nSAKARI: Eivät.\n\nHISKIAS: Istuhan tä... tähän rahille... hille viereeni, Sakari!\n\nSAKARI: Mikä on, vaari?\n\nHISKIAS: Luulen jo... jotakin ymmär... ymmärtäneeni, vaikka en... en\nmitään kuullutkaan.\n\nSAKARI (kovaan). Hyvähän se on, että vaari näkee ja ymmärtää\nkuulemattakin.\n\nHISKIAS: Tässä taisi... taisi ratketa jo... joku asia... asia tänään?\n\nSAKARI (nyökäyttäen päätään): Niin ratkesi.\n\nHISKIAS: Sinä siis et huo... huoli Hannista... nista ei... eikä hän\nsi... sinusta, vaan tah... tahdot Riikan emän... emännäksesi, ei...\neikö niin?\n\nSAKARI (Hiskiakselle korvaan): Vaaripa näkyy jo nähneen kauemmas kuin\nmuut.\n\nHISKIAS (hiljakseen hilpeästi nauraen): H-h, h-h, h-h, h-h! Minulla,\npoi... poika kulta, on vain sem... semmoinen sisäinen nä... näkö ja\nsillä... sillä minä sa... samalla sekä näen että... että kuulen ja\nym... ymmärränkin kaikki... kaikki. Vai olenko vää... väärin ym...\nymmärtänyt, häh? Sano suo... suoraan!\n\nSAKARI (korvaan): Ette, vaari.\n\nHISKIAS: Siis oi... oikein?\n\nSAKARI (nyökäyttäen päätään): Niinpä niin.\n\nHISKIAS (lyöden Sakaria polvelle): Sinä teet... teet oikein. Jatka vain\nperille asti! Et kadu kaup... kauppojasi.\n\nSAKARI: Mitä vaari sillä tarkoittaa?\n\nHISKIAS: Tar... tarkoitanko? Sittepähän... pähän näet. En sano enem...\nenempää nyt... nyt. (Nousten). Saata mi... minut tupa... tupakamariin\nle... levolle taas!\n\nSAKARI: Tulkaa! (Saattaa Hiskiasta).\n\nHISKIAS (hyräilee mennessään lauluaan N:o 3. Menevät sisälle tuvan\npuolelle).\n\nEEVASTIINA (tulee portista) RIIKAN (seuraamana).\n\nEEVASTIINA: Niin, ne läksivät, vieraat. Ja täältäkin näkyy talon muu\nväki menneen.\n\nRIIKKA (katsellen ympärilleen): Nuorikin isäntä.\n\nEEVASTIINA: Todenperään! Aina Riikan ajatukset vain ovat nuoressa\nisännässä kiinni.\n\nRIIKKA: Tarvitseehan sitä isäntääkin. En tiedä tuossa sanassani mitään\npahaa olleen.\n\nEEVASTIINA (rahille istuutuen): Mutta minä tiedän. Ja tiedän siihen\nneuvonkin. Parasta on olla ajattelemattakin häntä.\n\nRIIKKA: Ihan minä olen kuin pilvistä pudonnut, kun emäntä näin yhtäkkiä\ntuolla lailla puhumaan alkoi.\n\nEEVASTIINA: Onpa sitte mahtanut siihen yhtäkkiä syykin ilmaantua.\n\nRIIKKA: Ei minun puolestani ainakaan.\n\nEEVASTIINA: Kai jonkun toisen sitte.\n\nRIIKKA: Täytynee se sitte minunkin saada tietää, koskapa se näin\nminuunkin asti tuntuu.\n\nEEVASTIINA: Minun puolestani joutaa sen ilmaiseminen nyt kuitenkin vain\ntähän varoitukseen jäädä.\n\nRIIKKA: Vaan ei enää minun. Sillä näin vain puoleksi ilmaistuna on tuo\nsyytös liian raskas kantaa.\n\nEEVASTIINA: Voipa käydä vieläkin raskaammaksi, jos Riikalle kaikki on\npakko sanoa.\n\nRIIKKA: Sehän on sitte minun oma asiani. Ja ellei sitä emäntä sano,\nniin voinen kai kysyä nuorelta isännältä.\n\nEEVASTIINA: Se joutaa jo Riikalta jäädä tekemättä! Minä olen se,\njoka käsken ja hallitsen vielä tässä talossa. Ja ellei Riikka tähän\npäätökseen tyydy, niin ei meillä ole muu kuin ero edessä. Siinä\non nyt sitte vielä viimeinen varoitukseni. (Nousee ja menee ylös\nasuinrakennukseen).\n\nRIIKKA (jää seisomaan paikalleen, tuijottaen hänen jälkeensä). Vai on\ntäällä siis tämmöisiä asioita tänäpäivänä tapahtunut?!\n\nSAKARI (tulee tuvan eteisestä ja pysähtyy portaikolle?). Riikka!\n\nRIIKKA (säpsähtäen): Menkää! Antakaa minun olla!\n\nSAKARI: Tule likemmäksi tänne, Riikka! (Laskeutuu pihaan). Minä seisoin\ntuvan eteisessä ja kuulin kaikki, mitä äiti sinulle puhui.\n\nRIIKKA: Sitä suurempi syyhän nyt sitte on antaa minun olla.\n\nSAKARI: Päinvastoin. Tänään on nyt tapahtunut täällä todellakin\nasioita, jotka ovat vieneet meitä likemmäksi toisiamme. Ja tätä\nsallimuksen tekoa ei saa äitini muutetuksi. Ole huoleti siitä, Riikka!\n\nRIIKKA: Niinköpähän olette varma asiastanne?\n\nSAKARI: Niin olen, mikäli se minusta riippuu. Etkähän sinäkään liene\nmieltäsi muuttanut tällä välin?\n\nRIIKKA: Mutta nyt voi tulla pakko muuttaa.\n\nSAKARI: Semmoista pakkoa ei tule. Ja jos sinä, äidin tahtoa noudattaen,\ntalosta lähdet, niin lähden samalla minäkin, sillä silloinhan olen\nmyöskin nähnyt, että rakkaudesta minuun olet tuon uhrauksen tehnyt. Jos\ntaas jäät, niin olet sillä myöskin todistanut, että rakkaudesta minuun\nolet uskaltanut taloon jäädä. Siis, jos joko jäät tahi lähdet, niin\ntiedän sydämesi olevan minun, samoinkuin sinäkin saat olla vakuutettu\nsiitä, että rakastan sinua aivan yhtä paljon seuraamalla sinua, kuin\npitämällä sinut täällä. Nyt se on sanottu ja lopullisesti. Lyötkö sen\npäälle nyt tässä kättä kanssani, Riikka?\n\nRIIKKA (sisällisesti taistellen): Väärinhän sillä tekisin. Rikkoisinhan\näitinne ja teidän valinne. Parempihan meidän on erota sitte kokonaan.\n\nSAKARI: Niinkö? Olenko siis erehtynytkin sinusta? Ajattelet toista\nenemmän kuin minua, kun taas minä vain sinua ajattelen. Kaikki uhraan\nminä meidän rakkautemme puolesta. Vaan sinä? Et siis rakastakaan minua\nniinkuin minä sinua?\n\nRIIKKA (puolikovaan): Ehkäpä olette oikeassa siinä. Eihän minulla,\nköyhällä tytöllä, olekaan mitään uhrattavaa. Olen vain oma itseni ja\nmuuta minulla ei ole.\n\nSAKARI: Muuta en ole pyytänytkään, kuin vain sinut, Riikka.\n\nRIIKKA: Ajatelkaa ensin tarkkaan, ett'ette liikoja sano! Olen tyhjä\nkuin tuuli. Kun menen, ei minua muisteta enää ja toinen täyttää\npaikkani paremmin kuin minä.\n\nSAKARI: Tuota vastausta en sinulta odottanut, Riikka. (Laulaa).\n\n          Laulu N:o 7.\n\n    Toisen, toisen vastauksen\n    Odotin ma sulta,\n    Toisen annoit toivomuksen,\n    — Toivoin lemmen tulta.\n\n    Toivoin, talon kaunistuksen\n    Sinust' että saisin,\n    Että kynnyksellä uksen\n    Illat istuttaisiin.\n\n    Lailla oven ulvahduksen\n    Nytpä vastas kulta,\n    Kaiken riistit toivomuksen\n    Sanoillasi multa.\n\nRIIKKA (laulaa vastaukseksi).\n\n          Laulu N:o 8.\n\n    Mik' on poltto povessain,\n    Yksin taivas tietää.\n    Olen köyhä tyttö vain,\n    Kaikki täytyy sietää.\n    Milloin raukka onnen saan?\n    Saanenko sen milloinkaan.\n\n    Lempimästä armastain\n    Konsaan en voi laata;\n    Salaa lemmin, kärsin ain',\n    Ilmaista en saata.\n    Milloin raukka onnen saan?\n    Saanenko sen milloinkaan.\n\n    Vai'eten sun, armahain,\n    Petin, sit' en kiellä.\n    Omaksesi tulla vain\n    Taivaass' saatan vielä.\n    Silloin raukka onnen saan,\n    Kun me siellä tavataan.\n\nSAKARI: Tuota vastausta en sinulta odottanut, Riikka. (Poistuu nopeasti\nasuinrakennukseen).\n\nRIIKKA (vaipuu tuvan rappusille istumaan, peittäen silmänsä käsillään).\n\nOLLI (pilkistää pihaan portista ja juoksee Riikkaa hyväilemään, laulaen\nhänelle).\n\n          Laulu N:o 9.\n\n    \"Älä sure sorja neito,\n    Vaikk' oot toisen orja,\n    Kohta kuluu kuusi vuotta\n    Kyllä sinut korjaan.\"\n\nRiikka, sinä et saa itkeä, et! Kyllä siitä vielä hyvä tulee, saat\nnähdä. Kun hätä on suurin, on apu lähinnä. On, turkanen vie!\n\n    _Esirippu._\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nMännikkö aivan tien varrella, jonka on ajateltava kulkevan\nnäyttämön etualan poikki. Näyttämön jakaa miltei keskeltä kahtia\npunaiseksi maalattu säleaita, joka jatkuu tien toisella puolen\noikealle näyttämölaitoksiin asti. Aidan nurkkauksessa, jotakuinkin\nkeskellä näyttämöä, on valkoiseksi maalattu portti, josta pääsee\nkasarmialueelle. Aitauksen sisällä näkyy reserviläisten asuinrakennus,\njossa etupuolella ovat heidän kaksikerroksiset makuulaverinsa,\nperemmällä ruokailusuojansa. Vasemmalla, tien toisella puolen, on iso\nsammaltunut kivi. Perällä aita päättyy keittiö- ja pesurakennukseen,\njonka takaa siintää järvimaisemaa. — Portilla kävelee reservimies\nvahtina. Aitaan nojaten, aivan syrjässä oikeassa etualan nurkassa,\nseisoo miettiväisenä Maunu. Rakennuksen edustalla on useita\nreserviläisiä, jotka hanurin ja viulun soidessa tanssivat keskenään\npolkkaa. Mieliala on hilpeä ja äänekäs, sillä on vapaa tunti illallisen\njälkeen. Hetkisen tanssittua sanoo:\n\nERÄS RESERVIMIES: Ja sitte sitä laulettiin taas, eikö niin, pojat?\n\nTOINEN: Lauletaan! lauletaan se meidän kylän laulu! (Muutamat\nreserviläiset laulavat toisten kuunnellessa).\n\n          Laulu N:o 10.\n\n    Mammani sanoi, että milloinkahan vihdoin,\n         poikani, otat ja nait?\n    Pappani sanoi, että helluntaina\n         heilasi otat sinä kait?\n\n    Poikapa se vastas', että olkaapa jo tuossa,\n        mammani, pappani, vait'!\n    Olenhan minä vielä liian nuori\n         eikäpä salli sitä lait.\n\n    Heilan jos yhden otan, jääväthän ne silloin\n         heilani muut mua pait;\n    Siitäpä tappelu jo nousis, että\n         \"mistä tuon helekkarin hait?\"\n\n    Silloinpa pappa sanoi mammalleni, että\n         \"siinä sä, mammani, sait.\"\n    Siitäpä saakka oli kumpainenkin,\n         mamma ja pappani vait.\n\n(Yleinen naurun rähäkkä).\n\nMAUNU (tullen lähemmäksi): Mitä te viitsitte mokomaa renkutusta laulaa?\nOikein ilettää kuunnellessa.\n\nENSIMÄINEN RESERVILÄINEN: Kas, siinähän se on Maunu! Tule pois sinäkin\njoukkoon laulamaan ja rakkauden huoliasi haihduttamaan!\n\nTOINEN: Niistäpä huolista se Maunu onkin niin alakuloinen ollut siitä\nsaakka, kun tänne tullessa Hintikkalan pihaan poikettiin.\n\nMAUNU: Kunpa olisivat siellä kaikki siivosti käyttäytyneet, niin ei\nolisi muillekaan siitä huolia koitunut.\n\nENSIMÄINEN (naurahtaen): Kun eivät, näetsen, ole kaikki yhtä siivoja\nkuin sinä.\n\nTOINEN: Jos minä tämän lutuunan päällikkö olisin, niin kyllä minä\nMaunun tuosta rakkauden taudista parantaisin.\n\nENSIMÄINEN: Panisit kai \"pikommia\" juoksemaan kaksi tuntia kentällä\npahimmassa pölyssä ja parhaimmassa päivänpaisteessa, vai?\n\nMAUNU: Niinkuin tänään itse sait tehdä, vaan parantumatta paheistasi\nsittekään.\n\nTOINEN: Kaipa sitä sitte oli liika vähän, kun vain puoli tuntia\njuoksutettiin. Mutta on se jo tuiman kamala rangaistus! Lopulta tuntui\nkuin ei olisi luita ollut koko ruumiissani yhtään ainoata. Ja kun\npääsin siitä, niin rätkähdin, kuin märkä riepu, maahan.\n\nMAUNU: Etkä oppinut \"ljevoo praavoo\" sittekään.\n\nTOINEN: Eipä se siitä tullut, vaan siitä, etten tahdissa pysynyt. Mutta\nsekään ei ollut minun syyni, vaan tuon Rytkösen (osoittaa erästä pitkää\nreserviläistä), joka edessäni marssi eikä ajoissa korjannut pitkiä\nkoipiaan tieltäni.\n\n    (Yleistä naurua).\n\nKOLMAS (Rytköseksi sanottu): Syytä sinä taaskin minua, vaikka \"volnat\"\nja \"napletsoot\" sotkit niin, että vääpeli komensi \"astavit\" ja panetti\nkaikki temput uudelleen.\n\nTOINEN: Enpä minä ryssä olekaan. Jos komentaisivat omalla kielelläni,\nniin kyllä tekisin kaikki paikalleen.\n\nENSIMÄINEN: Hiljaa pojat, ja \"stroissa\"! Tuolta näkyy itse kapteeni\ntulevan.\n\nMAUNU: Ei tarvitse \"stroissaa\", kunhan vaan muuten kunnian muistatte\ntehdä. (Miehet oikovat pukujaan ja asettuvat suoriksi, mutta ei riviin.\nKapteenin tultua tekevät hänelle kunniaa).\n\nREINO TAVAST (lihavanlänlä, viiksikäs ja silmälasia käyttävä,\njäreä-ääninen kapteeni tulee pihan puolelta näyttämön oikeasta\nperänurkasta): No, kylläpä teillä ääntä riittää. Kunpa olisi\nymmärrystäkin kaikilla yhtä paljon. (Miehet ovat vaiti ja vilkaisevat\nhiukan toisiinsa, mutta vakavina). Ja nurmenkin tuossa olette ihan\nhiekkapohjaksi tallanneet.\n\nENSIMÄINEN: Me vain vähän polkaksi pistimme, herra kapteeni.\n\nTAVAST: No, eikös tanssi sitte tallaamista olekaan? Ette suinkaan te\nvain ilmassakaan liehuneet, häh?\n\nENSIMÄINEN: Ei, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Ja iloksenneko te sitte tanssitte, vai?\n\nENSIMÄINEN: Ei, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Häh? Jokos se Aapeli taaskin vastaa päin seiniä?\n\nENSIMÄINEN: Ei, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Mitäs varten sitte, häh?\n\nENSIMÄINEN: En uskalla sanoa, herra kapteeni.\n\nTAVAST (kääntyen toisen puoleen): Mitäs varten te sitte tanssitte,\nsinä, Jopi, vai mikä sinun nimesi onkaan?\n\nTOINEN (topakasti): Jopi, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Minä kysyn: mitä varten te tanssitte?\n\nTOINEN: Suruamme lieventääksemme, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Suruanne? Mitä surua teillä on, häh? (Miehet ovat vaiti).\nRuokaa saatte, nukkua saatte, vaatteet teillä on päällänne ja\nselkäänkin voitte saada tarpeeksenne. Kaikesta kruunu huolen pitää.\nJos liika paljon tällä lailla surette, voitte päästä ylityönä\nruokasuojaanne pesemään. Siis: — na ljevo — marsh!\n\nRESERVILÄISET (lähtevät marssimaan asuinrakennukseensa päin, jonka\ntaakse ja sisään katoavat).\n\nTAVAST (portinvahdille): Onko vääpeli kulkenut tästä äskettäin?\n\nPORTINVAHTI: Ei, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Eikö ketään muitakaan ole käynyt?\n\nPORTINVAHTI: Ei, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Etkö ole nähnyt että tuolla kiven takana on piilossa nainen?\n\nPORTINVAHTI: En, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Mutta minä näin, että sinne vähän aikaa sitte tuli tuolta\nalatietä ja piilottautui muuan nainen, jolla oli nyytti kädessä.\nKatsotaan! (Aikoo mennä kivelle päin, jolloin sen takaa tulee häntä\nvastaan):\n\nHANNI (hätääntyneenä): Herra kapteeni! Minä täällä olen.\n\nTAVAST: Mitä te täällä teette?\n\nHANNI: Minä... minä pyytäisin vain saada tavata erästä tuttavaa\nreserviläistä.\n\nTAVAST: Miksi sitte piilottauduitte? Suoralla asialla voitte saada\njulkisestikin tuttavanne tavata.\n\nHANNI: Ei minulla ole ollut mitään pahaa mielessä, herra kapteeni,\nmutta kun en aikaisemmin päässyt, niin en heti uskaltanut tulla esille.\n\nTAVAST: Ketä tahdotte tavata?\n\nHANNI: Toisessa lutuunassa palvelevaa Vartiaisen Maunua.\n\nTAVAST (hätkähtäen). Maunua?\n\nHANNI: Niin, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Ja mitä asiaa teillä hänelle on?\n\nHANNI: Olisi sitä... Pitäisi saada puhutella. Antakaa hänelle lupa,\nherra kapteeni, edes vähäksi aikaa tulla tänne minun puheilleni. Minä\npyydän, herra kapteeni, antakaa!\n\nTAVAST: Kenen asialla olette? Omallanneko vai?\n\nHANNI: Niin, tuota, minä olen hänen kasvattiäitinsä asialla. Muuta en\nvoi sanoa. Antakaa hänen tulla, herra kapteeni.\n\nTAVAST: On tuo vähän omituista. Mutta tulkoon! Minä kutsutan. Odottakaa\nsitte! Tässä saatte puhutella, vaan etemmäksi ette saa mennä.\n\nHANNI: Kiitoksia, herra kapteeni! Ei mennä, vakuutan sen. Minä odotan.\n\nTAVAST (itsekseen): Olisiko Maunulla joku lemmensuhde? Siksipä poika\nonkin niin synkän näköinen ollut koko tämän ajan. (Menee portista\npihaan, jossa viittaa erään reserviläisen luokseen ja sanoo). Kutsu\nMaunu toisesta plutoonasta tänne!\n\nHANNI (yhä huolissaan; portinvahdille): Onko hän täällä? Onko Maunu\ntäällä?\n\nPORTINVAHTI: Vast'ikään oli tässä aidan luona. Tuntui kuin olisi\nodottanutkin jotakin.\n\nHANNI (hiukan ilostuen): Niinkö?\n\nPORTINVAHTI: Tuossa hän näkyy tulevankin.\n\nMAUNU (tulee Tavastin luo tehden kunniata).\n\nTAVAST: Tuolla portin ulkopuolella sinua odotetaan. Saat mennä vähäksi\naikaa sinne, vaan et etemmäksi.\n\nMAUNU (tehden kunniaa): Ymmärrän, herra kapteeni.\n\nTAVAST (merkitsevästi): Ja minä ymmärrän myöskin. (Menee perältä\noikealle).\n\nMAUNU (tulee nopeasti ulos portista): Hanniko?\n\nHANNI (rientäen Maunua vastaan): Niin, Maunu. Hyvä, että sain sinut\ntavata.\n\nMAUNU: Mikä on saanut sinut tänne tulemaan näin odottamatta?\n\nHANNI: Käyhän tänne, että saan puhua kanssasi kenenkään kuulematta!\n\nMAUNU: Mikä nyt on tapahtunut?\n\nHANNI (vetää Maunua kädestä vasempaan nurkkaan etualalle): Näin\npitkälle salli kapteeni minun mennä kanssasi.\n\nMAUNU: Mikä sitte on tapahtunut? Kerrohan jo!\n\nHANNI: En tahdo saada oikein sanaa suustani, niin rajusti lyö sydämeni.\nKuulehan sitte! Muistathan, että kerroit käyneesi minua tapaamassa\nsilloin, kun me olimme Hintikkalassa?\n\nMAUNU: Niin tein. Mitäs pahaa siinä sitte oli?\n\nHANNI Sinun ovat nähneet siellä käyvän meidän vanha Juljaanamme ja\nrenkimme Heikki.\n\nMAUNU: Kaipa he näkivät, koska Heikki tuli pellonpientareella vastaani\nja Juljaanaa pihalla puhuttelin.\n\nHANNI Oli se kova onni sitte, Maunu.\n\nMAUNU: Onkos isäsi siitäkin sitte jutun nostanut?\n\nHANNI: Jospa se vain siitä olisi!\n\nMAUNU: Mistäs sitte vielä?\n\nHANNI (itku kurkussa): Voi, en tiedä, uskallanko puhua enempää?\n\nMAUNU: Puhu vain suusi puhtaaksi, Hanni!\n\nHANNI: Kun samaan aikaan melkein oli isän sisähuoneen akkunalasi\ntervapaperilla rikki painettu, akkuna avattu, huoneesen sisään kavuttu,\n— sieltä viinimarjapensaikon puolelta, tiedäthän, missä se iso pihlaja\nhuonetta siimestää, — ja isän arkusta viety hänen rahansa.\n\nMAUNU: Varkaitako teillä käynyt?\n\nHANNI: Niin, niin! Isältä — toistako tuhatta vaiko enemmänkin — on\nrahoja viety.\n\nMAUNU: Mikä kova onni, todellakin, Hanni.\n\nHANNI: Mutta etkö sinä ymmärrä, Maunu? Sinua ovat nyt ruvenneet\nepäilemään tuosta teosta.\n\nMAUNU (hätkähtäen): Minua? Varkaudesta?\n\nHANNI: Sehän se kauheinta onkin.\n\nMAUNU: Ja sinä uskot?\n\nHANNI: En hetkeään ole uskonut, Maunu.\n\nMAUNU: Entä isäsi?\n\nHANNI: Sanoo, ettei muita voi epäillä kuin sinua.\n\nMAUNU: Sanooko niin? Ja uskoo todellakin? Ja äitisi myös?\n\nHANNI: Sanovat, että kukas se voisi olla, kun sinut vain siihen aikaan\noli talossa nähty ja kaikki muut poissa olivat, paitsi vanha Juljaana,\njota ei kukaan epäile.\n\nMAUNU: Niin että minä nyt sitte vielä olen isäsi rahatkin varastanut,\nHanni?\n\nHANNI: Ethän sinä ole sitä tehnyt, Maunu, mutta sinun teoksesi tahtovat\nvain sitä väittää.\n\nMAUNU: No, on tämä todellakin sitte jo juttu!\n\nHANNI: Voi, niin kauhea, Maunu, niin kauhea, etten sanoakaan voi. Ja\nsitähän minä läksin kenenkään tietämättä sinulle kertomaan, että olisit\nvalmis syyttömyytesi todistamaan.\n\nMAUNU: Minunko se on todistettava? Päinvastoinhan se on toteen\nnäytettävä, että minä ne rahat olen vienyt, jotka varastetuiksi\nväitetään.\n\nHANNI: Senhän ne muka Juljaanan ja Heikin todistuksilla juuri sinun\nniskoillesi vierittävät.\n\nMAUNU: Vaan se ei riitä. Siitä ei tule mitään. Rahoja ei minulta\nlöydy, kun en niitä ole vienyt. Ja se, että pihassanne kävin, ei ole\ntarpeeksi, jos tahtovat minut varkaaksi saada.\n\nHANNI: Oli se sitte kova onni todellakin, Maunu rakas, että kävit minua\nsilloin etsimässä, voi Jumala sentään.\n\nMAUNU: Kaipa se sitte niin oli sallittu, että vielä senkin kovan onnen\nentisen lisäksi kokea saisin.\n\nHANNI: Niin, juuri nyt, kun isäni muutenkin sinua, — meitä molempia, —\nsillä lailla kohteli.\n\nMAUNU: Taitaapa maar' isäsi nyt mielissään tästä oikein käsiään\nhykerrellä, kun sinut tämmöisen muka heittiön kynsistä pelasti.\n\nHANNI: Siltäpä se vähän alkaa kuulostaa.\n\nMAUNU: Niinkö? Ihanko todenperään?\n\nHANNI: Kun siinä samassa jo Hintikkalan Sakaria rupesivat äidin kanssa\nsinuun vertaamaan.\n\nMAUNU: Vaan annappas, että se heidän ilonsa on ennenaikainen ja itse\nvielä häpeään joutuvat!\n\nHANNI: Häpeähän se nyt kuitenkin on sinulle, Maunu, että sinua siitä\nvoivat edes epäilläkään.\n\nMAUNU: Suurempi vain kunnia minulle, kun sitte syyttömäksi tulen\njulistetuksi, jos asia niin pitkälle menee.\n\nHANNI: Varmaan meneekin, koska jo nimismieskin on käynyt meillä\ntutkintoa pitämässä.\n\nMAUNU: Vai jo sekin on tehty?\n\nHANNI: Tänään kävi ja senkin vuoksi heti luoksesi tulin ilmoittamaan.\n\nMAUNU: Ja näin vielä oman henkesi alttiiksi panit, Hanni?\n\nHANNI: Sinun kanssasi, Maunu, tulkoon mikä tuli!\n\nMAUNU: Kannattaisi tuota asiaa kotvan miettiä, vaan kovin on siihen\nvähän aikaa nyt. Kohta kai iltahuutoon soittavat ja meidän täytyy erota.\n\nHANNI: Olen onnellinen, Maunu, että edes tämän kotvan sain kanssasi\nolla ja sydäntäni vähän keventää.\n\nMAUNU: Ja huoleti saat olla kokonaan, Hanniseni! Kyllä oikeus vielä\nkovankin onnen voittaa.\n\nHANNI: Voi, kuinka oletkin varma asiastasi, Maunu!\n\nMAUNU: Miks'en olisi? Ja alanpa olla varma toisestakin.\n\nHANNI: Mistä niin?\n\nMAUNU: Senpähän jätän tuonnemmaksi sanomatta.\n\nHANNI: Ettäkö Soininen ja Antikainen jo olisivat meillä käyneet?\n\nMAUNU: Kuulin kyllä jo puhuttavan heidän karkaamisestaan ja saattaa\nolla, että jo ehtivät tuonkin teon tehdä, sillä ei ole toisia semmoisia\nsuurvarkaita vielä näillä mailla halmeilla konsanaan ollut.\n\nHANNI: Vaan elleivät he? Ketäs sitte epäilet? Sano!\n\nMAUNU: En ketään epäile.\n\nHANNI: Mitäs sitte, Maunu? Rauhoita minua, Maunu!\n\nMAUNU: Älä kysy enempää, Hanni nyt! Paha on lähimäisestään pahaa\najatella, saatikka vielä puhua. Annetaan olla asia tuonnemmaksi, kunnes\nkuulen itse, mitä todistajat sanovat. Sitte sanon ajatukseni suoraan.\n\nHANNI (sisällisesti kauhistuen käsittäessään Maunun ajatuksen):\nLuuletko sinä, Maunu, että...?\n\nMAUNU (Arvaten Hännin käsittäneen hänet): En, rakas Hanni, en luule\nmitään, en epäile ketään, sanoinhan sen.\n\nHANNI (painaen päänsä Maunun povea vastaan): Sehän olisi kauheata!\nSehän olisi kauheata!\n\nMAUNU: Kas niin, Hanni! Ole rauhassa nyt! Äläkä joutavia ajattele!\n(Soitetaan iltahuutoon).\n\nHANNI (säpsähtäen): Mikä se on?\n\nMAUNU: Iltahuutoon soitetaan. Meidän täytyy erota nyt.\n\nHANNI: Hyvästi nyt sitte, Maunu! (Heittäytyy hänen kaulaansa). Tulkoon\nmitä tahansa, sinua en jätä — koskaan!\n\nMAUNU: Ole huoleti, Hanniseni! Tulee se, mikä tuleman pitää, ei muuta.\nHyvästi siis, kunnes tavataan taas! (Puristaa Hännin kättä ja juoksee\nportista pihan kautta perälle).\n\nHANNI (seisoo kotvan, pyyhkien kyyneleet silmistään): En tiedä, mennäkö\nvai jäädä? (Laulaa).\n\n          Laulu N:o 11.\n\n    Voi, tätä tuskaa tuimaa,\n    Kuin tuli polttavin,\n    Mun päätän' yhä huimaa,\n    On aatos sekaisin.\n\n    Ja silmistäni vuotaa\n    Vain karvaat kyyneleet,\n    Maa allan' on kuin suota,\n    Ja jalkan' eksyneet.\n\n    Voi, taivaan Herra, auta,\n    Osoita mulle tie!\n    Luo rauhakseni hauta\n    Ja luokses minut vie!\n\nPORTINVAHTI: Siihenkö sitä sitte suolapatsaaksi jäätiinkin vai?\n\nHANNI: Eikö tässä edes seista saa?\n\nPORTINVAHTI: Jos ei ole enää muuta tekemistä ja asiat jo ovat puhtaiksi\npuhutut, niin taitaisi olla parempi poistua.\n\nHANNI: Sanohan! Panetteko te iltahuudon jälkeen täällä kasarmissa heti\nmaata?\n\nPORTINVAHTI: Vielä häntä kysyy! Ollaan sitä tarpeeksi väsyneitä päivän\nkomennosta, ammoin kun aamulla varhain taas sama leikki alkaa. Vai\ntekisikö mieli kyyhkysten vielä kuherrella?\n\nHANNI: Voi sitä toisilla ihmisillä olla vakavampaakin asiaa.\n\nPORTINVAHTI: No, no, enhän minä tikulla silmään pistänyt.\nRakastuneeltahan tuo on Maunu täällä näyttänyt. Saattaa olla, ettei\nunta silmiinsä saa ja vielä tuonne aidan taakse istuutuu hentustaan\nhaaveilemaan.\n\nHANNI (itsekseen): Todellakin. Ehkä jään vielä odottamaan.\n(Portinvahdille). Teilläpä ei näy muuta mielessäkään olevan. Hyvästi!\n(Poistuu nopeasti vasemmalle, mutta palaa jonkun ajan kuluttua\nperemmälle, piiloutuen kiven taakse).\n\nPORTINVAHTI: Kas, kas! Siitä tulee kipakka muija. (Laulaa).\n\n          Laulu N:o 12.\n\n    Ei ole lystiä rakastunut olla,\n       Oi, voi, rakastunut olla\n    Tässä maailmassa;\n    Niin sitä kävelee kaupungilla kollo,\n       Oi, voi, kaupungilla kollo\n    Hiukan hutikassa.\n\n    Onpa se lystiä naimisissa sitten,\n       Oi, voi, naimisissa sitten,\n    Sen mä teille takaan;\n    Ei sitä olekaan mailla elävitten,\n       Oi, voi, mailla elävitten,\n    Kun on saanut akan!\n\n    Lystimpi vanhana poikana on kuolla,\n       Oi, voi, piikana on kuolla\n    Tästä maailmasta.\n    Taivaassa tähtien tooooisella puolla\n       Oi, voi, tooooisella puolla\n    Naida voipi vasta.\n\nTAVAST (tulee pihan-puolelta portille): Jokos se nainen meni pois?\n\nPORTINVAHTI (kunniaa tehden): Aivan niin, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Eikä kukaan tästä kulkenut ulos?\n\nPORTINVAHTI: Ei, herra kapteeni.\n\nTAVAST (viitaten että asettuisi volnaksi): Hyvä on!\n\nPORTINVAHTI (asettuu »volna» asentoon).\n\nTAVAST (katsellen tietä pitkin oikealle): Mutta kukas se tuolta tuli?\nPysähtyi aidan nurkkaan. Siihen hevosensa kiinni panee.\n\nPORTINVAHTI (katsellen sinnepäin): Se on \"Seiväspari\", herra kapteeni.\n\nTAVAST: Häh? Nimismies Segersparre?\n\nPORTINVAHTI: Aivan niin, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Mitäs hänellä on täällä tekemistä tähän aikaan?\n\nPORTINVAHTI: En voi tietää, herra kapteeni.\n\nTAVAST: Tännepäin lähti tulemaan.\n\nNIMISMIES (tulee nopeasti oikealta): Teellehe mine kapteen tappa! Hyve\nilta, heirr kapten!\n\nTAVAST: Iltaa, iltaa, herra nimismies! (Kättelyä). Minulleko asiaa?\n\nNIMISMIES: Niin oikken. Täyty viel' nein myöhe heiritte.\n\nTAVAST: Käykää sisään!\n\nNIMISMIES: Teelle pyyde ensi pikku kysye. (Menevät näyttämön etualalle\nvasemmalle).\n\nTAVAST: Niinkö on hätä? No?\n\nNIMISMIES: Oleko se reservimies Maunu Varttiainen teelle, herr kapten?\n\nTAVAST: Ell'ei neljännestunnin kuluessa ole karkuun lähtenyt, niin on\nhän komppamiassa. Entä sitte?\n\nNIMISMIES: Ei on mikke pilkka, herr kapten. Virka poolest' ole tullu.\nMaunu Vartiainen fangitse ole tullu.\n\nTAVAST (hätkähtäen): Vangitsemaan Maunua?\n\nNIMISMIES: Just niin, herr kapten. Mies on luullu tekke se suur\nvarkkaus Lukkarilan taloss'.\n\nTAVAST: Nyt te vuorostanne teette pilaa, herra nimismies. Maunu on\ntunnettu rehelliseksi mieheksi. Häntä ei ole koskaan mistään tihutyöstä\nepäilty.\n\nNIMISMIES: Kaikk' ole mahdollist', herr kapten. Hente vasta todistus\nole, kaks todistus, ja sitte vartte epeluulo alla pitte fangitse.\n\nTAVAST (itsekseen): Olisiko siis se äskeinen kohtaus ollut sen asian\nkanssa yhteydessä?\n\nNIMISMIES: Mine luul', herr kapten ei on oikkeus site vastustama.\n\nTAVAST: Hyvä on. Minä kutsutan Maunun ensin puheelleni tänne.\n\nSIMO KUOSMANEN (on sillä välin tullut pihan puolelle porttia).\n\nTAVAST: Tuossa näkyy vääpelikin olevan. (Kuosmaselle). Kuosmanen tulee\ntänne!\n\nKUOSMANEN (astuu Tavastin eteen kunniata tehden): Mitä käskette, herra\nkapteeni?\n\nTAVAST: Kuosmanen käskee Maunu Vartiaisen tänne ynnä kaksi muuta\nreserviläistä hänen plutoonastaan.\n\nKUOSMANEN: Ymmärrän, herra kapteeni!\n\nTAVAST: Ja heti. Varmaankaan eivät ole vielä makuulla.\n\nKUOSMANEN: Ymmärrän, herra kapteeni. (Menee reserviläisten\nrakennukseen).\n\nTAVAST (kävellen edestakaisin): Tämä asia minua kummastuttaa, herra\nnimismies. En usko korviani. En käsitä, mikä olisi saanut Maunun\nsemmoista rikosta tekemään. Puutetta ei hän kärsi kodissaan neiti\nVartiaisen luona. Ja onhan hänellä oma, vaikka vaatimaton, toimensa\nkauppias Kakkisen puutavaraliikkeen konttorissa.\n\nNIMISMIES: Kylle kaikk' tiede, herr kapten. Men Lukkarila isente vaati\nteme tehde. Isente ole vissi, ette Varttiainen varkkaus on tekke ja\nsitte vartte syylis pitte fangitse.\n\nTAVAST: Ja mitä perusteita hänellä sitte on pitää poikaa varkaana?\n\nNIMISMIES: Poikka kuulu hene flikka ole rakkastus.\n\n-TAVAST: Niinkö?\n\nNIMISMIES: Men flikka vanhempat ei tahdo, ette olla rakkastus.\n\nTAVAST: No? Ja sitte?\n\nNIMISMIES: Ja poikka tartte rahha, kun tartte tuumas toimes panemaks',\nkun flikka ja hen olle rakkastus.\n\nTAVAST: Ja sen hän varasti tytön isältä karatakseen salaa kultansa\nkanssa, niinkö?\n\nNIMISMIES: Just niin sanno Lukkarila isente.\n\nTAVAST: Tavallaan romantillinen juoni, eikö niin?\n\nNIMISMIES: Ja hyve mahdollis.\n\nTAVAST: Otaksukaamme, että niin on. Silloin voi otaksua myöskin, että\ntyttö on rakastettunsa rikoskumppani ja että he yhdessä ovat tuon\nvarkauden panneet toimeen.\n\nNIMISMIES: Site flikka ise ei on syy luule. Hente vaste ei on todistus.\n\nTAVAST: Vai ei ole? Mutta Maunua vastaan on?\n\nNIMISMIES: Just niin, herr kapten.\n\nTAVAST: No, siinä tapauksessa sanon: kaikkihan on mahdollista.\n\nNIMISMIES: Kaikk' on mahdollis, herr kapten.\n\nTAVAST: Tuossa mies on. Saammehan nyt kuulla, mitä hän itse sanoo.\n\nKUOSMANEN, MAUNU JA KAKSI MUUTA RESERVILÄISTÄ (heidän jälessään\ntulevat).\n\nTAVAST: Maunu Vartiainen, tule tänne! Te muut, jääkää odottamaan!\n\nMAUNU (astuu, kunniata tehden, Tavastin eteen).\n\nTAVAST: Olen kutsuttanut sinut tänne. Tässä nimismies on vaatinut\nvirkansa puolesta Maunu Vartiaisen kuulusteltavakseen.\n\nNIMISMIES (Maunulle): Niin, sille ole esi tullu paljo raskas syyt, ette\nte tekke se varkkaus Lukkarila taloss'. Teme varkkaus pitte selve saa\nja sitte vartte minu pitte täitä fangitse.\n\nTAVAST: Kuuletko, Maunu? Mitä vastaat siihen?\n\nMAUNU: Olen jo odottanut tätä.\n\nTAVAST: Niinkö?\n\nNIMISMIES: Te sitte jo sano itte, ette ole tekke se varkkaus?\n\nMAUNU: En.\n\nNIMISMIES: Nyt te on jo kaks anta vastaus, men ne ole töine toise\nvastakkaise.\n\nTAVAST: Niin, Maunu, en minäkään ymmärrä sinua\n\nNIMISMIES: Mitte vartte te sitte sano, te ole varttonu teide\nfangitsemine?\n\nMAUNU: Muuten vain — tulin sen sanoneeksi. Olin hermostunut. Tiesin,\nettä jotakin oli minun syykseni pantava — tahallaan.\n\nNIMISMIES: Nyt te anta kiertä selitte. Mine ei siihe tyydyttä. Asia\nneytte hyvi epeilyalas. Herr kapten siis salli, mine otta Maunu\nVartiainen mukka?\n\nHANNI (syöksee kiven takaa esille): Ei, herra kapteeni, ei! (Seuraavat\nkolme vuorosanaa lausutaan melkein samalla kertaa).\n\nMAUNU: Sinäkö täällä Hanni?\n\nTAVAST: Tekö taaskin täällä?\n\nNIMISMIES: Mitte te teell' tekke?\n\nHANNI: Se ei ole totta, herra kapteeni, ei ole totta, herra nimismies;\nhän ei ole syyllinen. Minä tiedän sen. Minä vakuutan sen. Te ette saa\nhäntä vangita!\n\nMAUNU: Miksi jäit tänne, Hanni?\n\nTAVAST: Tämä sama tyttö kävi täällä noin puoli tuntia sitte, herra\nnimismies.\n\nNIMISMIES: Jassoo! Ja te jo puhele teell' Maunu Vartiainen kanss'?\n\nTAVAST: Niin teki — minun luvallani. En aavistanut mitään tällaista.\n\nNIMISMIES: Teme sitte selitte asia. Sitte vartte syyllis esken sanoki,\nhen jo vartto ittes fangitsemine.\n\nHANNI: Mutta hän _ei ole_ syyllinen, herra nimismies.\n\nNIMISMIES: Elke sekkoitu viel' asia, mine pyyde!\n\nMAUNU: Älä sekaannu asiaan, Hanni, minäkin pyydän.\n\nNIMISMIES: Nyt tule, mine nekke, minu pakko viel' teittie kuulustell'\nisen rahha takki.\n\nTAVAST: Tämä on siis...?\n\nNIMISMIES: Niin, Lukkarila isente flikka ja teme poikka — kuinka mine\nsano? — rakkastutettu.\n\nHANNI: Niin olen. Ja vaikka kuolemaan viekää minut Maunun kanssa! Jos\nhän on syyllinen, niin silloin olen minäkin.\n\nMAUNU: Hanni! Hanni! Miksi jäitkään tänne?!\n\nNIMISMIES: Vartto, vartto, viel' koolema!\n\nTAVAST: Miten on tämä juttu sitten oikein käsitettävä? En ymmärrä siitä\nenää mitään.\n\nNIMISMIES: Asia, herr kapten, alkka nyt tosia keyme viel enemp'\nmutkuinen teme flikka tenne tulo tehde. Mine otta hen mukka. Minull'\nole teell' mukka kaks apulaine.\n\nTAVAST: Herra nimismies! Maunu on täällä sotilaspalveluksessa. Hän\nsiis on minun komentoni alla määrätyt viikkonsa. Minä hänet pidän\nvartioituna, kunnes hän täältä vapaaksi pääsee. Sitte vasta luovutan\nhänet teille.\n\nNIMISMIES: Hyve, hyve, herr kapten. Mine voi siihe suostu. Men\nkuulustell' hen minu teydy saa teell' ja jo hoomen.\n\nTAVAST: Luonnollisesti.\n\nNIMISMIES: Ja, sitte asia voi jo pikka tull' esill' kerejill', joka\nteell' pikka tull' pityks!\n\nMAUNU (Hännille): Juuri sitä toivonkin.\n\nHANNI (Maunulle): Ja silloin saamme nähdä...\n\nNIMISMIES: Mine sitte pyyde, herr kapten, anta hen viede koppi.\n\nTAVAST: Kuosmanen! Maunu Vartiainen on vietävä arestihuoneesen,\nsotilaspuku riisuttava hänen päältään ja kaksi miestä asetettava häntä\nvartioimaan. Raportista annan huomenna tarkemmat määräykset.\n\nKUOSMANEN (on tullut Tavastin eteen ja kun tämä on sanottavansa\nsanonut, viittaa hän kahdelle muille reserviläiselle, että tulevat\nseuraamaan häntä): Tulkaa!\n\nHANNI (heittäytyy Maunun kaulaan): Hyvästi, hyvästi, Maunu!\n\nMAUNU: Hyvästi, Hanni! Voi hyvin, kunnes tavataan!\n\nTAVAST: Kas niin! lähtekää!\n\nKUOSMANEN (komentaa, asettuen edelle).\n\nMAUNU (seuraa kahden reserviläisen välissä).\n\n(Tällä välin on syntynyt liikettä komppaniiassa, miehiä on juossut\nkatsomaan, mitä on tekeillä, mennyt takaisin ja taas tullut. Yleistä\nliikettä ja uteliaisuutta pihan perällä).\n\nNIMISMIES (Hännille): Ja te, hyve flikka, mine nyt viede minu kanss'\nmukka pois.\n\nHANNI: En vastusta, vaan päinvastoin pyydänkin sitä, herra nimismies.\n\nNIMISMIES: Te ihka, ihka peinturha ittes sekkoituttu tehe juttu.\n\nHANNI: Se on minun asiani, herra nimismies. Ja oikeus minulla oli\nmyöskin ruveta syytöntä puolustamaan.\n\nNIMISMIES: No, no, me sitte saa nehde.\n\nTAVAST (Hannille): Joka tapauksessa kauniisti tehty, siitä ei pääse\nmihinkään. Se tunnustus on minun teille jäähyväisiksi annettava.\nOlen nähnyt paljon tänä iltana ja paljon siitä saanut tietää, jota\nen tähän saakka ole tietänyt. Vanhan sotilaan sydämelle se on tehnyt\nhyvää. (Puristaa Hännin kättä). Menkää nyt sitte jo kokonaan! Hyvästi!\n(Kääntyy poispäin).\n\nHANNI: Kiitos ja hyvästi, herra kapteeni! Kohdelkaa Maunuani leppeästi!\n\nNIMISMIES (ojentaa kättä Tavastille): Hyvesti, herr kapten! Hoomen tule\njelle.\n\nTAVAST (kättelee nimismiestä): Sanoin jo äsken: kuulusteluun tulkaa\nmilloin tahansa! (Menee nopeasti portista pihaan ja perälle).\n\nNIMISMIES (Hannille): Tulkaa! Nyt jo ole mööhe. Mitte teide pappa ja\nmamma sanno?!\n\nHANNI (syrjään): Hyvä, että hekin saavat tämän tietää, (Rientää\noikealle).\n\nNIMISMIES (seuraa hänen jälessään).\n\nPORTINVAHTI (katsottuaan kotvan heidän jälkeensä): Olipa tämä ilta. En\ntiedä koskaan tämmöistä täällä ennen tapahtuneen.\n\n(On alkanut vähitellen hämärtää ja reserviläisiä tulee puoleksi\nyöpuvussa, hiipien yli aidan, toinen toisensa perästä portille. Kuuluu\nkysymyksiä: \"Mitä on tapahtunut.\" \"Onko Maunu vangittu?\" \"Mitä hän on\ntehnyt\" \"Onko varastanut?\" \"Epäiltykö varkaudesta?\" sekä vastauksia:\n\"Se ei ole totta\"! \"Se ei ole mahdollista\", \"Sitä en usko\", \"Maunu\nparka\").\n\nRESERVILÄISET (laulavat masennetuin mielin puolikovaan).\n\n          Laulu n:o 13.\n\n    Ken onnettomaks luotu on,\n    Se aina säälimättä\n    Vain kokea saa kohtalon\n    Tylyä, kovaa kättä.\n\n    Sen elon polku noustava\n    On suurin kärsimyksin\n    Ja kuorman — henki joustava\n    Vain kantaa jaksaa yksin.\n\n    Mut määrän kun hän saavuttaa\n    Pyrintöjensä sitten,\n    Niin vihdoin hänkin palkan saa\n    Häpeäks pilkkaajitten.\n\n(Sen jälkeen menevät reserviläiset alla päin hiljakseen pois).\n\n    _Esirippu_.\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\nLukkarilan talon iso väentupa. Perällä ovi ja oikeassa perä-nurkassa\nsuuri uuni, jonka päälle pääsee sen takana olevia astimia myöten.\nKummassakin sivuseinässä on keskellä ikkuna ja seinustoilla lavitsat.\nOikealla puolella, etualalla, on pitkä ruokapöytä ja sen edessä pöydän\npituinen rahi. Työkaluja ja vaatekappaleita riippuu peränpuoleisilla\nseinillä. — Lattiassa on luukku sen alla olevaan kellariin.\n\nJULJAANA (istuu lavitsalla, uunin ja seinän nurkkauksessa, helmassaan\nriepu, josta ottaa rahoja, lukee ja hypistelee niitä, vilkaisten vähän\nväliä ovellepäin, ja hyräilee hilpeästi itsekseen).\n\n          Laulu N:o 14.\n\n    Kilisee ja kalisee ja sydän hytkähtelee;\n    Hätäkös on vaivaisenkaan näitten kanssa elää?\n\n    Kihisee ja kahisee ja onpas seteleitä;\n    Nyt ei tartte köyhän lapsen käydä mieron teitä.\n\n    Rikkaaksi ja rakkaaksi on vanha Jaana tullut;\n    Sit' ei tiedä, millä lailla, herrat eikä hullut.\n\n    Kyllä tähän talohon nyt Jaanan jäädä kestää\n    Eikä täältä lähtemästä kukaan voine estää.\nOLLI (on sillä välin Juljaanan huomaamatta putkahtanut tupaan,\nkurkistanut kotvasen uunin nurkan takaa ja, nähtyään Juljaanan rahoja\nkäsittelevän, juossut uunille, josta, mahallaan loikoen, pää aivan\nJuljaanan kohdalla, katselee alas): Ai, miten paljon rahaa!\n\nJULJAANA (kirkaisee ja kääräisee helmaansa rahansa). Ai, Jumala\nsiunatkoon! Kuka siellä? Auttakaa!\n\nOLLI (joka ensin on painanut päänsä alas, kohotakse): Onpahan vain\nmuudan mitätön poika, josta Juljaanan ei tarvitse pikkaistakaan\nvälittää.\n\nJULJAANA: Hintikkalanko Olli, häh?\n\nOLLI: Olli, Olli, joka tänne lens' kuin pölli.\n\nJULJAANA: Tule alas sieltä, senkin könttyrä, että saan sulle selkään\nantaa!\n\nOLLI: Vai selkään? Sitte en tule, en.\n\nJULJAANA (ottaa hiilihangon): Jos et tule, niin hiilihangolla heitän\nsinua.\n\nOLLI: Heitä pikemmin pois hiilihankosi ja katso, etteivät rahasi pitkin\nmaailmaa tipu!\n\nJULJAANA: Pidätkö jo suusi niistä rahoista! (Heittää pois hiilihangon).\n\nOLLI: Enkä pidä ennenkuin minullekin osan annat.\n\nJULJAANA: Pidätkö sitte suusi, jos saat suutarin markan?\n\nOLLI: Annatko varmaan?\n\nJULJAANA: Varmaan annan. (Istuutuu ja aukoo kääryään).\n\nOLLI (ojentaa kätensä uunilta): No, anna tänne sitte!\n\nJULJAANA: Vai sinne? Alas on sinun tultava, senkin...\n\nOLLI: Kun et vain lyö?\n\nJULJAANA: Enkä lyö, en.\n\nOLLI: No. (Tulee alas ja ottaa vuoroonsa hiilihangon lattialta\nkäteensä): Tässä olen nyt.\n\nJULJAANA: Ketäs tänne kyytiin tulit?\n\nOLLI: Kahta ihmistä. — Annatko, vai?\n\nJULJAANA: Istu tuohon viereeni! — Ketä toit tänne, sano?!\n\nOLLI (istuutuu): Hintikkalan väkeä vain, ketäs muuta. Kun menet\npellolle, niin saat nähdä .— Annatko jo häh?\n\nJULJAANA (ottaa esille viisi penniä): Tuossa saat! Enempää ei liikene\nköyhän antaa.\n\nOLLI (sysää rahan luotaan): Senkin itara kääkkä! Suutarin markan\nlupasit, nyt vain viisi penniä annat. Vaan en huoli sinulta penniäkään.\n\nJULJAANA: Kun et huoli, niin ole ilman. Kelpaavat ne pennit köyhälle\nitselleenkin.\n\nOLLI: Eipä tiedä, mistä noin paljon rahaa olet saanutkaan. Ehkä vielä\ntoisen omaa pitelet.\n\nJULJAANA: Sus siunatkoon, mitä se rietas haastaa! En koskaan ole vielä\ntoisen omaa nykäissytkään.\n\nOLLI: Ehkäpä sitte tiedät, kuka on nykäissyt, koska täältä niin paljon\nkuuluu viedyn.\n\nJULJAANA: Tiedänpä tietääkseni, vaan en sitä sinulle sano.\n\nOLLI: Eikä tarvitsekaan. Vaan oikeudessa saat sen vielä valalla\ntunnustaa, mistä olet rahat saanut.\n\nJULJAANA: Valallako? Oikeudessa?\n\nOLLI: Niin juuri.\n\nJULJAANA: Nämäkö rahat?\n\nOLLI: Juuri ne.\n\nJULJAANA (käärii nopeasti rahansa kokoon): Laitatko siitä luusi\npellolle niinkuin jo olisivat!\n\nOLLI: Kas, kas! Jopa tuli hätä!\n\nJULJAANA: Hätä? Kyllä minä sinulle hädän näytän.\n\n    (Yrittää ottaa Ollilta hangon).\n\nOLLI (viskaa samassa hangon maahan ja juoksee ovelle, josta hän taas\npujahtaa ulos samassa kun siitä sisään astuvat HILDA VARTIAINEN ja\nTANELI).\n\nTANELI: Täällähän Juljaana on. Neiti Vartiainen voi nyt häneltä\nitseltäänkin siitä asiasta kysellä.\n\nHILDA (vanhanpuoleinen, surullisen näköinen nainen, jonka silmät\nnäyttävät itkettyneiltä; kädessä hänellä on nenäliina, jolla pyyhkii\naina välistä kasvojaan): Niin, niin! Hyvää päivää, Juljaana! (Kättelyä)\nMinun täytyi itsenikin tulla kuulemaan Juljaanalta, mitä Juljaana\ntietää siitä minun kasvattipoikani Maunun täällä käynnistä.\n\nJULJAANA: Vai siitä te? Mitäpä minä siitä muuta tiedän, kuin mitä jo\nvallesmannillekin kerroin.\n\nTANELI (käskevästi ja samalla merkitsevästi): Juljaanan pitää puhua\nsuoraan niinkuin asia on, ei kierrellen eikä kaarrellen.\n\nJULJAANA (hätkähtäen): Suoraan? Kah, suoraanhan minä, niinkuin isäntä\nkäskee. Mitäpä minä toisella viisiä...\n\nHILDA: Niin että Juljaana siis todellakin olisi nähnyt Maunun käyneen\ntalossa?\n\nJULJAANA: Mitenkä minä sen voisin kieltää, kun täällä silloin\nkotimiehenä olin? Eikähän täällä ketään muita näkynyt käyneen.\n\nHILDA: Mutta olihan voinut käydä Juljaanan näkemättä. Eihän Juljaana\nkoko aikaa viinimarjapensaikon puolella istunut.\n\nJULJAANA: En istunutkaan. En minä toki niin huono talon vartia ollut.\nYmpäri taloa köntystelin vähä väliä. Tietää se isäntä hyvinkin, mikä\nihminen minä olen.\n\nTANELI: Niin, luotettava ihminenhän Juljaana aina on ollut.\n\nJULJAANA: Enkä mikään heilakka olekaan. Ja voihan se sukkela varas,\nsaatikka jos talon jo entuudestaan tuntee, ihan toisen silmienkin\nedestä vaikka lasista sisälle mennä.\n\nHILDA: Niin että Juljaana sitte Jumalan edessä ja kaksi sormea raamatun\npäällä voi vannoa minun Maunuani siitä teosta epäilevänsä?\n\nJULJAANA: On se jo vanhalle, rehelliselle ihmiselle loukkaavaa, ettei\nvähemmällä uskota, vaan jos sitäkin vaaditaan, niin... (Tanelin\npuoleen). Isäntäpä tuon määrännee, että minut vielä oikeuteen viedään.\n\nTANELI: Minuun ei tarvitse vedota. Juljaanan on vastattava itse\npuolestaan.\n\nJULJAANA (hätääntyen). No, kyllä, tietenkin, arvattavasti; enhän minä\nisäntää sotke siihen.\n\nTANELI (hermostuneesti): Juljaana todenperään välistä jo sotkeekin.\n\nHILDA: En tahdo sittekään vielä Maunustani sitä uskoa. Mutta\noikeudessapa se sitte nähdään. Jumala kyllä aina tuo salat julki ja\njokainen saa ansaitun rangaistuksensa.\n\nJULJAANA: Niin, neiti kulta, kun pitikin sen onnettomuuden vielä minun\nollessa kotimiehenä tässä sattua.\n\nTANELI (Hildalle): Eipä siltä sen enempää näy tolkkua saatavan. Parasta\non odottaa vain asian virallista menoa.\n\nHILDA: Niin. Lähdetään sitte pois, isäntä! Enhän minä kuitenkaan voine\ntoivoa, että isäntä on syytettä ajamatta.\n\nTANELI: Kuinka, neiti hyvä, minä siitä voisin luopua? Säälihän minun\nkovin on teitä, mutta rikos kuin rikos. Väärinhän olisi se jättää. Eikä\nsitä siedä asianhaarat muutkaan, ei aineelliset eivätkä siveelliset.\n\nHILDA (mennessään): En olisi odottanut tätä vielä saavani eläessäni\nkokea. (Menee).\n\nTANELI (seuraa häntä).\n\nJULJAANA (jääden yksin keskelle lattiaa): Heh-heh-heh-heh-heh! Sitä\nkettua! Niin on rehellistä miestä kuin suinkin! (Helistelee rahojaan).\nKunpa ei vain lopulta sittekin hullusti kävisi. En tiedä, minne\nnämä piilottaisin, kun se poikakin sattui nämä näkemään. (Aukaisee\nlattialuukun ja kuuntelee ovellepäin). Pistänpähän tänne piiloon, niin\neivät voi sanoa niiden minun olevan, jos löytävätkin. (Katoaa kotvaksi\nlattian alle, mutta nousee taas.) Kun eivät vain rotat söisi niitä\nseteleitä! Parempi olisi ollut, jos olisivat kaikki olleet semmoisia\nrahoja, ettei niihin hammas pysty eivätkä mätäne. (Laskee luukun\nkiinni). Jokos sieltä taaskin joku tulee? (Kuuntelee). Menenpähän\nuunille vähän pitkäkseni.\n\n    (Ennenkuin hän ehtii sinne mennä tulevat sisään Sakari ja Olli.)\n\nSAKARI: Päivää, Juljaana!\n\nJULJAANA: Päivää, päivää! Hintikkalan nuori isäntähän se on. Käykää\nistumaan! Tässä olin juuri vähän pellolle menossa.\n\nSAKARI: Älkää menkö! Minulla olisi vähän asiaakin Juljaanalle.\n\nJULJAANA: Kohta, kohta tulen takaisin.\n\nOLLI (asettuen ovelle): Minäpä en päästä.\n\nJULJAANA: Kas, taaskinsa sitä poikaa! Niinkuin minä mikä pahantekijä\nolisin. Mitä nyt sitte? (Kääntyy takaisin tupaan). Mitä isäntä tahtoo\nminulta?\n\nSAKARI: Tahdon vain yhden asian tietää: mistä Juljaana on niin paljon\nrahoja saanut?\n\nJULJAANA: Herra siunaa! Mitä rahoja? Ei minulla mitään rahoja ole.\n\nOLLI: Vai ei ole? Mitäs ne olivat, joita minä sinun äsken lukevan näin?\n\nJULJAANA: Äsken? Mitä äsken? Mitä se poika hourii? Ei minulla mitään\nrahoja ole. Etsikää vaikka joka paikka! (Puistelee helmojaan). Näetsen,\nkun ei helähdäkään.\n\nOLLI: Se on jo ehtinyt piiloon panna.\n\nJULJAANA: Valehtelee. Älkää uskoko!\n\nOLLI (topakasti): Enkä valehtele, turkanen vie.\n\nSAKARI: Minä uskon sinua, Olli. (Juljaanalle). Kuulkaa nyt, Juljaana!\nJoko te olette varastanut ne rahat...\n\nJULJAANA: En, Jumal'auta, ole mitään varastanut.\n\nSAKARI: Tahi sitte muulla keinoin olette ne saanut.\n\nJULJAANA: En ole, kun ei mitään minulla ole. Ottakaa ja etsikää!\n\nSAKARI: Olkoot nyt etsimättä, mutta ehkäpä nekin vielä ilmi tulevat.\nNyt on jo tarpeeksi saatu selkoa, että vähän tolalla ollaan.\n\nJULJAANA: Vaan minut saatte olla siihen sekoittamatta. En tiedä enkä\ntunne asiasta enempää, kuin mitä vallesmannille olen kertonut.\n\nSAKARI: Hyvä on! Menkää nyt sitte, Juljaana, minne äsken ai'oitte!\nTeitä ei enää tarvita.\n\nJULJAANA: Menen, menen. Enhän minä teille tiellä tahdo olla (Kömpii\nulos).\n\nOLLI (avaa hänelle oven). Mokomakin väkäleuka!\n\nSAKARI: Nyt, Olli, olet jo saanut paljon aikaan. Sinun neuvostasi tänne\ntultiinkin. Oletpa sinä teräväsilmäinen, kun ensimäisenä sanoit, että\ntäältäpäin se langanpää juoksemaan lähtee.\n\nOLLI: En koskaan ole Maunua varkaaksi luullut, isäntä, en koskaan.\n\nSAKARI: Eipä muutkaan. Mutta nyt on siihen langan päähän kiinni\npäästävä. Käypä pyytämässä talon tytär tänne puheelleni.\n\nOLLI: Hanni? Paikalla. (Avaa oven). Täällähän hän tuleekin.\n\nSAKARI: Ole sitte vahdissa pellolla sen ajan, kun häntä kahden kesken\npuhuttelen.\n\nOLLI: Paikalla tuon sanan, jos joku tulee. (Hannille ovessa). Täällä\nteitä juuri kaivataan (Menee).\n\nHANNI (tulee). Mitä teet täällä, Sakari?\n\nSAKARI: Tulehan tänne, Hanni! Kummia ajatuksia alkaa jo päässäni\npyöriä. Ei ole sattuma vain näitä asioita sotkenut, on siinä\nsyrjäinenkin ollut juoniaan punomassa.\n\nHANNI: Sitä samaa olen minäkin alunpitäen aavistanut, Sakari. Selvä\nnyt olisi vain asiasta saatava niin pian kuin suinkin — Maunun tähden\nvarsinkin.\n\nSAKARI: Ja meidän kaikkien lopulta. Hyvä, että sinun syyksesi tuon\nvaromattoman käyntisi kautta Alavan kasarmilla ei mitään semmoista\ntullut, että olisi sinuakin pitänyt lukon takana pitää. Näin voit\nsinäkin olla mukana asiaa auttamassa, näytettyäsi vanhemmillesi, ettet\nrakkaudestasi hellitä vähääkään.\n\nHANNI: Sen he kyllä nyt tietävät paremmin vielä kuin ennen.\n\nSAKARI: Ja sittenkin tahtovat sinua tällä keinoin Maunusta erottaa.\nTotta sanoit Hanni: selvä on saatava asiasta ja pian. Eikä vain teidän\nkahden, vaan myöskin minun ja Riikan tähden, kun kerran asiamme ovat\nnäin yhteen kietoutuneet. Tulkoonpa nyt sitte ilmi mitkä juonet ja\npetokset tahansa.\n\nHANNI: Tulkoon, Sakari! Oikeuden ja rehellisyyden täytyy vihdoin päästä\nvoitolle.\n\nSAKARI: Ja vääryys saakoon ansaitun rangaistuksensa, ylpeys pahan\npalkkansa, vaikka sydäntäkin vihloisi niiden tähden, joita se kohtaa.\n\nHANNI: Mitä aiot tehdä sitte nyt, Sakari?\n\nSAKARI: Ottaa selon, eikö tämä teidän vanha Juljaananne ole keltään\nlahjaa saanut — koskapa ei häntä varkaaksi epäillä — ja pakotettu\ntodistamaan Maunua vastaan.\n\nHANNI: Tee se, Sakari, tee!\n\nSAKARI: Sillä rahoja oli Olli hänellä sattumalta äsken paljonkin nähnyt.\n\nHANNI: Ihanko totta, Sakari?\n\nSAKARI: Vaikka tuo vanha ruoja, kun häntä ahdistelemaan tulin, ei sitä\nmyöntänyt. Kaipa oli jo ehtinyt ne taas piiloon pistää.\n\nHANNI: No, olisi se sitte ilo meille, Sakari, jos asia näin ilmi tulisi\nja Maunun syyttömyys tulisi todistetuksi.\n\nSAKARI: Surunsekaista iloa, Hanni. Voi maailman surkeutta ja\nviheliäisyyttä! (Laulavat yhdessä).\n\n          Laulu n:o 15.\n\n    Jo alkaa päivä koittaa\n    Ja poistaa pimeyden,\n    Ja oikeus nyt voittaa\n    Vääryyden valheisen.\n\n    Totuuden hengen palo\n    Kun sielussamme on,\n    Se elon parhain valo,\n    Jos matk' on rauhaton.\n\n    Kun intohimot erii\n    Sydämest' ihmisen,\n    Maan rehellisyys perii,\n    On voitto silloin sen.\n\nOLLI (raottaen ovea). Emännät tulevat molemmat.\n\nSAKARI: Tulehan tänne, Olli!\n\nOLLI (tullen Sakarin eteen): Hevonenko valjaisiin?\n\nSAKARI: Ei vielä. Vaan valjaisiin ovat pantavat silmät, korvat ja mitä\nmuuta tarvitaan. Juljaanan tekoja on ajettava takaa.\n\nHANNI: Niin, Olli, ja oikein valppaasti.\n\nOLLI (ilosta hyppien paikallaan): Sen minä teen. Kuulkaas, isäntä,\nmitä minä ajattelin! Minä otan ja riisun siltä väkäleuvalta vaatteet\npäältä. Sillä on varmaankin ne rahat jossakin vuorin välissä, jossakin\nsalataskussa, piilossa.\n\nSAKARI: Tuskinpa. Kyllä se niitä muualla pitää, etteivät hukkuisi.\n\nHANNI: Niin että Olli ne todenperään hänellä näki?\n\nOLLI: Omin silmin näin. Vanhassa kirjavassa rääsyssä niitä pitää: —\nseteleitä, hopea- ja vaskirahoja. — (Yhtäkkiä). Ai, nyt minä arvaan,\nnyt minä tiedän. Minä sen väkäleuvan tuon tänne. (Juoksee ulos).\n\nHANNI: Sekös on vikkelä ja vilkas poika!\n\nEEVASTIINA ja ALIINA (tulevat).\n\nEEVASTIINA: Täällähän ne nuoret ovat!\n\nALIINA: Ja kahden kesken!\n\nEEVASTIINA: Niin, oikein on hauska teitä nyt katsella.\n\nALIINA: Kun Jumala suo, niin ehkä tästä asiasta vielä hyvä tulee.\n\nSAKARI: Toivottavasti siitä nyt hyvä tulee.\n\nALIINA (hykertäen käsiään): Kuuletko, Eevastiina, mitä Sakari sanoo?\n\nEEVASTIINA (samoin): Kuulin, Aliina, kuulin. No, ja Hanni? Mitäs Hanni\nsiihen sanoo?\n\nHANNI: En muuta kuin, että saadaanhan nyt vielä nähdä.\n\nEEVASTIINA: No, no, hyvähän se jo on sekin. On se jo hauska nähdä, että\ntämänkin verran jo olette järkiinne tulleet.\n\nALIINA: Ja olette asioista viisastuneet ja näette millä tolalla kaikki\non.\n\nSAKARI: On se jo vähän joutavaa puhetta tuo kaikki.\n\nALIINA (ällistyen): Mitä Sakari sanoo?\n\nEEVASTIINA: Kuinka sinä nyt noin vastaat, Sakari?\n\nSAKARI: Kyllä minä aivan toista tarkoitin äsken sanoessani, että\ntoivottavasti tästä asiasta vielä hyvä tulee.\n\nEEVASTIINA: En ymmärrä sinua nyt Sakari.\n\nSAKARI: Ette nyt, mutta ehkä kohta vielä tulette ymmärtämään.\n\nEEVASTIINA: Mitä sillä tarkoitat?\n\nALIINA: Niin, asiathan ovat paljon muuttuneet, Sakari.\n\nSAKARI: Niin, totta perin, ovatkin.\n\nALIINA: Tarkoitan Maunun jutun tähden. Hannimmehan täytyy pakostakin\nkaikki entiset houreensa mielestään heittää.\n\nHANNI: Ei koskaan, äiti. Pakostakin asiat vieläkin muuttuvat, sen\nsaatte te nähdä.\n\nALIINA: Tätäkö minun täällä nyt kuuleman pitikin?\n\nEEVASTIINA: Oikein korviani alkaa kuumentaa. Omilta lapsiltaan kun\ntuommoista puhetta kuulla saa.\n\nALIINA: Taivaan isä, miten uppiniskaiseksi ja kovakorvaiseksi onkaan\nnykyajan sukupolvi käynyt! Yhdessä täällä lapsemme juonittelevat\nvanhempiansa vastaan.\n\nSAKARI: Mekö sitä juonittelemme, kun meidän kohtalomme toiset oman\nmielensä mukaan määrätä tahtovat? Sitä ajatuksen juoksua minä en\nymmärrä, vaikka jo täysi-ikäinen olenkin.\n\nEEVASTIINA: Tuo puheesi vaatii jo vakavan vastauksen minun puolestani,\nSakari.\n\nSAKARI: Olen valmis kuulemaan sitä, äiti.\n\nEEVASTIINA: Tähän saakka olen minä vielä asiat Hintikkalassa määrännyt.\nEi siis ole yhdentekevä minulle, kenen sinä talooni tahdot emännäksi\ntuoda. Se, joka sinulla on mielessä, ei ole minulle mieleen eikä siis\nemäntänäsi talooni tule.\n\nSAKARI: Vai ei?\n\nEEVASTIINA: Vaadit sen sinulle sanomaan ja nyt sen sanoin. Sanonpa\nvieläkin, jotta asia olisi loppuun asti selvästi puhuttu, että Riikka\nensi köyristä ei tule enää talossani palvelijanakaan olemaan.\n\nSAKARI: Onko sekin jo päätetty?\n\nEEVASTIINA: On. Tee nyt sinäkin sitte päätöksesi ja valitse se, joka\nsinun valittava on!\n\nALIINA: Niin, Sakari, hyvä! Niin, Hanni lapseni! Olkaa järkevät! Tehkää\nniinkuin vanhempanne toivovat ja tahtovat! Älkää meille enää suurempaa\nsurua tuottako!\n\nSAKARI: On tässä jo tarpeeksi. Hanni vastatkoon omasta puolestaan, minä\nvastaan omastani. — Saatte, äiti, nyt sitte ensi köyristä eteenkinpäin\nasiat Hintikkalassa määrätä yksin. Silloin lähden sieltä minäkin.\n(Poistuu nopeasti).\n\nEEVASTIINA (huutaen epätoivossaan): Sakari, Sakari!\n\nALIINA: Hanni! Etkö sinä edes yritäkään mitään tehdä? Et sovittaa\ntahdo? Et sano mitään?\n\nHANNI: Mitäpä minä sanoisin? Olihan siinä vastausta jos kuinka mones\nkerta jo minunkin puolestani. Niin että voisitte minutkin vihdoin\nrauhaan jättää, äiti.\n\nALIINA: Äiti? Parasta olisi, ettet sitte lapsenikaan olisi, kun mielesi\nvain on kiinni semmoisessa hylyssä, kuin mikä tuo Maunu näkyy olevan.\n\nHANNI (huudahtaen vihasta): Äiti, äiti! Mitä te sanotte? Millä\noikeudella syytöntä kivitätte?\n\nEEVASTIINA: Taivaan isä, siunaa ja varjele!\n\nALIINA: Ihan minä tukehdun. Tule, Eevastiina, tule!\n\nEEVASTIINA: Mennään, mennään! (Poistuu Aliinan perässä, kauhistuneena\nvilkaisten jälkeensä).\n\nHANNI (vaipuu istumaan rahille, pää käden varaan ja laulaa).\n\n          Laulu nro 16\n\n    Voi, jos ilta joutuisi,\n    Vaivat vaimentaisi,\n    Voi jos luoksein kultani\n    Jo vihdoin palajaisi.\n    Silloin ois, oi, silloin ois\n    Mun rinnassani rauha,\n    Silloin ois, oi, silloin ois\n    Mun rinnassani rauha.\n\n    Vaan jos ei hän milloinkaan\n    Enää palajaisi,\n    Silloin kylmä hauta vaan\n    Mun sylihinsä saisi.\n    Siellä ois, oi, siellä ois\n    Mun rinnassani rauha,\n    Siellä ois, oi siellä ois\n    Mun rinnassani rauha.\n\nOLLI (kurkistaa ovesta): Isänne tulee.\n\nHANNI (hypähtäen istualtaan): Isäni?\n\nOLLI (tullen sisään): Niin — sen vanhan väkäleuvan kanssa.\n\nHANNI: Jos kysyy, sano, että tupakamarissa olen (Menee).\n\nOLLI: Kas, niin! Nyt minä tiedän, mistä vielä etsin. (Aukaisee\nlattialuukun). Hoksasinpas tämänkin paikan hakea. (Hyppää alas). Kun\neivät vain ehtisi tulla. (Kumartuu näkymättömiin kotvaksi, vaan nousee\ntaas). Eikös sieltä jo kuulunut kolinata eteisestä? Jo taitavat tulla.\nNyt tuli kumma! (Vetää luukun kiinni, jääden kellariin).\n\n    (Kotvasen kuluttua tulevat Taneli ja Juljaana).\n\nTANELI: No, mikä sinulla on hätänä?\n\nJULJAANA: Hätä on, isäntä, on. Syrjäiset ovat jo saaneet tiedon niistä\nrahoista.\n\nTANELI: Oma asiasi! Miks'et ole paremmin kyennyt niitä piilossa\npitämään?\n\nJULJAANA: Missä minä ne pidän? Päälläni jos kannan, niin ottavat kiinni\nminut vielä. Jos muualla kätkössä pidän, niin varastaa voivat tahi\nrotat syövät suurimman osan.\n\nTANELI: Mitäs sitte tahdot?\n\nJULJAANA: Ottakaa takaisin ne, isäntä! Ne polttavat hyppysiäni, ne\npolttavat poveanikin.\n\nTANELI: Hulluko sinä olet? Peräytyäkö aiot?\n\nJULJAANA: Voi, hyvä isä! En tiedä enää, mitä tehdä, niin on vaikea\nollakseni.\n\nTANELI: Ei auta muu kuin että pidät ne ja teet niinkuin olet luvannut.\nJos peräydyt nyt, niin nousee siitä vielä pahempi leikki.\n\nJULJAANA: Taivas siunaa, mihinkä olettekaan minut saanut!\n\nTANELI: Minäkö? Älä syytäkään minua äläkä sotke siihen! Itsehän asian\nalkuun panit, kun kerroit Maunun täällä käynnistä ja sanoit epäileväsi\nhäntä siitä varkaudesta.\n\nJULJAANA: Vai minä sen sanoin? Itsehän te sen...\n\nTANELI: Suus kiinni jo, senkin etana!\n\nJULJAANA: Vai sillä lailla te nyt? Kylläpä silloin kauniisti kakerrella\nosasitte!\n\nTANELI: Katso eteesi, sanon vielä kerran, ettet rautoihin joudu\npuheellasi etkä töilläsi!\n\nJULJAANA: No, jos minä joudun, niin joutunettepa silloin tekin.\n\nTANELI: Kas, sitä kielevää! Unhotat, mikä vaivainen täällä olet.\nSelvähän on, että sinä tässä olet rahoja tarvinnut enkä minä ja sen\ntautta olet tuon todistuksen ajaaksesi ottanut.\n\nJULJAANA: Selvä kun selvä, että minä köyhä olen, vaan kumpikos meistä\nsen todistuksen tarpeessa on ollut?\n\nTANELI: En ole sinulle muuta sanonut kuin että puhu niin, että asia\nselväksi saadaan.\n\nJULJAANA: Vähäjärkinenhän minä olen, mutta ymmärrän toki sen, että\nvoihan sitä totta ilmaiseksikin puhua. Mitä varten teidän sitte piti\nminulle rahoja tupata, hä?\n\nTANELI: Älä puhu niistä rahoista taaskaan! Kukaan ei ole nähnyt minun\nniitä sinulle antavan.\n\nJULJAANA: Vai ette ole niitä sitte antanutkaan?\n\nTANELI: _Sinä_ et voi etkä saa sanoa minun niitä sinulle antaneen.\n\nJULJAANA: Kappas nyt! Vai en voi, en?!\n\nTANELI: Et. Etkä uskalla. Sillä sitä ei kukaan usko eikä voi uskoa.\n\nJULJAANA: On tämä jo sitte paikka!\n\nTANELI: On. Ja semmoiseksi jää. Muista se! Pitempää puhetta siitä älä\nenää nostakaan!\n\nSAKARI (tulee samassa): Onkos Olli täällä?\n\nTANELI (hätkähtää): Mitä? Vieläkö olette täällä? Luulin teidän jo\nlähteneen, kun taannoin jo hyvästelitte.\n\nSAKARI: Emme tahtoneet Ollia peräämme jättää. Häntä etsin.\n\nTANELI: Ei ole poika täällä. Minne lienee juossut. Mitäs hän täällä\ntuvassa tekisikään?\n\nSAKARI (merkitsevästi): Kukapa sen viikarin tietää. Sillä on silmät\npäässä kuin naskalit ja korvat aina höröllään.\n\nJULJAANA: Koko ilkeä heittiö pojakseen!\n\nTANELI: Mitä sillä tarkoitatte?\n\nSAKARI: Heittiökö vai ei, se on toinen asia, mutta hänen se on ansio,\nettä tällä isännän ruotuvaivaisella on nähty olevan rahoja enemmän kuin\nsen säätyisellä ihmisellä tapaa olla.\n\nTANELI (Juljaanalle): Selitä asiasi nyt, Juljaana! Minä kuuntelen.\n\nJULJAANA (Sakarille): Taaskin te niistä rahoista, vaan johan minä\ntaannoin teille sanoin, ettei niitä minulla ole eikä ollutkaan ole.\nRiisukaa vaikka alastomaksi ja joka paikka etsikää, ette sittenkään\nmitään löydä.\n\nTANELI: Ketä minun tässä sitte on uskottava? Voitkos, Sakari, todistaa\nsitte, että ne hänellä ovat ja missä?\n\nSAKARI: Siitäpä se juuri on selko saatava.\n\nJULJAANA: Ja kun on, niin ottakaa!\n\nTANELI: No, jos ei Sakari sen enempää tiedä, niin mitä sitä vanhaa\nihmistä ennen aikojaan syyttä ahdistelee. Eihän Juljaanaa ole ennenkään\nvarkaudesta epäilty.\n\nSAKARI: Omituisestipa isäntä häntä puolustaakseen ottaa, vaikka tietää,\nettä toinen siitä varkaudesta vangittuna kärsii.\n\nTANELI: Mitäs Sakari sanoillaan nyt tarkoittaa?\n\nSAKARI: En muuta kuin, että Juljaana ensiksikin ne rahat heti paikalla\nesille tuo, tahi sanoo, mistä ne löytyvät.\n\nJULJAANA: Taivaan isä siunaa! Vaikka tuohon paikkaan maan alle\nvajoaisin, niin en tiedä mitään mistään rahoista.\n\nOLLI (nostaen luukkua): Mutta minä tiedän. (Nousee esille).\n\nJULJAANA (huudahtaa ja lyyhistyy maahan): Siunaa ja varjele!\n\nTANELI (samalla kertaa): Kuka siellä?\n\nSAKARI: Siellähän Olli oli!\n\nOLLI (näyttäen Juljaanan rahakääryä): Tässä ne rahat ovat, joita tänään\nJuljaanan helmassaan lukevan näin. (Tulee ylös sulkien luukun).\n\nSAKARI: Mitäs Juljaana nyt siihen sanoo?\n\nTANELI: Tunnustaako Juljaana ne sitte omikseenkin, vai?\n\nJULJAANA (väristen ja saaden tuskin sanaa suustaan): Mi-mi-mi-mi...\nMi-mi-mi-mi... E... e... e... Omik... omi... omikseni ni... ni...niitä\nmi... mi... minä e... e... en tunnusta.\n\nOLLI: Mutta minä todistan, että ne ovat samat rahat, jotka Juljaanalla\nolivat käsissään. Jos avataan riepu, niin voin vielä sanoa, mitä rahoja\nsiinä näin. (Sakarille). Näetsen, kun se kerkesi ne vielä tuonne\nlattianrakoon pistää.\n\nTANELI: Luonnollisesti rahojaan siellä on voinut toinenkin kätkössä\npitää. Olli on sitäpaitsi alaikäinen eikä hänen puheelleen voi\ntodistuksen arvoa antaa.\n\nOLLI (pahastuen): Vai ei voi? Se nyt on ihme ja kumma! Ihminenhän olen\nminäkin.\n\nSAKARI: Minä kuitenkin annan Ollin sanoille täyden arvon. (Ollille).\nPane se kääry tuonne pöydälle Juljaanan eteen!\n\nOLLI: Kun isäntä käskee. (Tekee niin).\n\nTANELI: No, ja mitäs Sakari nyt tahtoo tehtäväksi?\n\nSAKARI: Sen, mikä siitä luonnollisesti seuraa. Kun minä kerran väitän,\nettä rahat ovat Juljaanan, niin minä myös tahdon tietää, mistä hän ne\non saanut.\n\nJULJAANA: Ne eivät ole minun, ne eivät ole minun, Ottakaa, viekää ne!\n\nTANELI: Tuo alkaa jo olla vähän liikaa minun mielestäni, Sakari.\n\nSAKARI (kiivaasti): Miten mistäkin, vaan ei minusta. Minä vaadin ja\nkäsken Juljaanan ilmaisemaan, mistä on nuo rahat saanut.\n\nJULJAANA (aivan hädissään): En tiedä, hyvä isä! En tiedä mitään, siunaa\nja varjele taivaan isä!\n\nTANELI (kiivaasti myös): Nyt minun jo tosi teossa täytyy hillitä sinua,\nSakari. Tuo on jo kiristystä ja pakkoa. Tahdot vain pakottaa Juljaanan\nottamaan rikoksen päälleen, jota hän ei ole tehnyt.\n\nSAKARI: Vai niin se on? Entäs te, isäntä, te puolestanne sitte tahdotte\nestää Juljaanaa sanomasta totuutta. Alkaa jo näyttää siltä kuin häntä\npuolustaa tahtoisitte siksi, että olette hänen asiakumppaninsa.\n\nTANELI (raivoissaan): Huuti siinä sulle jo...!\n\nJULJAANA (huutaen): Tulkaa apuun, apuun! Ihanhan tässä tappelu ja murha\nsyntyy. En tiedä mitään. En tiedä mitään.\n\nOLLI (Sakarille): Mutta minä tiedän, isäntä. Minä kuulin kaikki, mitä\nhe täällä kahden kesken puhuivat.\n\nTANELI (ottaa Ollia niskasta ja lennättää hänet ovelle): Ulos!\nPellolle, senkin...!\n\nSAKARI: Niin, isäntäpä taisi unhottaa jo, että löytyy nyt jo\ntodistajakin, vaikkapa alaikäinenkin.\n\nTANELI: Katso, etten sinuakin pellolle heitä. Tämä on minun taloni.\nSinun syytöksesi on jo liian raskauttava. Annan asian nimismiehen\ntutkittavaksi, niin saat kuulla kunniasi.\n\nSAKARI: Muuta en toivokaan enää. Ja siinä tapauksessa voinkin sitte\nlähteä.\n\nOLLI (joka on pitänyt ovea lengollaan): Tuossapa \"Seiväspari\" tuleekin\nja emännät ovat hänen mukanaan.\n\nTANELI: Mitä?! Nimismies?!\n\nSAKARI: Tuli kuin taivaan lähettämänä.\n\nJULJAANA (kähisten itsekseen): Nyt ollaan hukassa. Nyt on kaikki\nhukassa. Voi isä, siunaa ja varjele!\n\nOLLI (avaten ovea): Tulkaa! Täällä ollaan. Ja täällä tarvitaan.\n\nNIMISMIES (tulee).\n\nEEVASTIINA, ALIINA ja HANNI (seuraavat häntä ihmeissään).\n\nNIMISMIES: Hyve juttu, hyve juttu, isente!\n\nTANELI (joka on mielenliikutuksesta hengästynyt): Mikä... mikä se on?\n\nNIMISMIES: Se toise suurvarkkas — Soininen — ole mine ny ottan kiinne\nmeide pittejes rajall'.\n\nTANELI: Vai on... Vai on saatu kiinni...?\n\nNIMISMIES: Ja syy ole luull', ette hen on teiden raha varastanu,\n(Yleistä liikettä ja huudahduksia. Seuraavat kuusi vuorosanaa lausutaan\nnopeasti toinen toisensa jälkeen, miltei yht'aikaa).\n\nSAKARI: Todellako hän?...\n\nHANNI: Mikä ilon sanoma!\n\nJULJAANA: Kiitos, taivaan isä!\n\nALIINA: Soininenko se sen teki?!\n\nEEVASTIINA: Hänkö se varasti?!\n\nTANELI: Vai on varas saatu kiinni?!\n\nNIMISMIES: Heti pikka tulle pidyks tutkistus. Sitte me nekke, jos hen\nkaikki tunnusta ittes tekeme. Ja Maunu Varttiainen voi peste vappaks!\n\nHANNI (Sakarille): Maunu pääsee vapaaksi!\n\nSAKARI: Sen piti kyllä tapahtua ennemmin tai myöhemmin.\n\nOLLI: Enkös minäkin sitä sanonut?!\n\nSAKARI (Tanelille): Tämä tieto hiukan muuttaa asiain tilaa, isäntä,\neikö niin?\n\nTANELI (toisessa mielessä): Niin, totta sanot. Toivon sinunkin nyt\nnäkevän, että se hiukan muuttaa asiain tilaa.\n\nJULJAANA: Jumalan kiitos! Jumalan kiitos!\n\nNIMISMIES: Mite ny oikkeas meinasta, he?\n\nEEVASTIINA ja ALIINA: Niin, mitä Taneli ja Sakari tarkoittavat?\n\nSAKARI (merkitsevästi): Voimme sen asian nyt tällä kertaa jättää.\n\nTANELI (samoin toisessa mielessä): Niinpä niin. Parasta onkin se jättää.\n\nOLLI: Niinkö, että sitte lähdettiin?\n\nNIMISMIES: Niin, ny oleks kova kiiru. Voikka hyve! Toise kerta saa\nkuulu lisse. (Rientää ulos).\n\nSAKARI: Lähdetään sitte, äiti, mekin! Tuleepahan asian ratkaisu, kun\nolemme saaneet kuulla lisää. (Ollille). Tule, Olli, nyt! (Menee ulos).\n\nOLLI: Hyvä juttu, sanoi Sumeli...! (Seuraa Sakaria, tepastellen hänen\ntakanaan).\n\nEEVASTIINA (hyvästellen): Kuka olisikaan tätä tämmöistä odottanut?\n\nALIINA: Ihan olen kuin puulla päähän lyöty.\n\nHANNI: Mutta minä, minä olen tätä odottanut jo alusta asti. (Juoksee\nulos).\n\nTANELI (syrjään): Tämä on todellakin ollut koko kuuma päivä.\n\nEEVASTIINA (menee edellä).\n\nALIINA ja TANELI (seuraavat häntä ulos).\n\nJULJAANA (istuu ja katsoo heidän peräänsä; kun he ovat panneet oven\nkiinni, sieppaa hän nopeasti rahakäärynsä pöydältä ja piilottaa sen\nhameensa alle). Niinpä nuo sanoivat, että tämä tieto hiukan muttaa\nasiain tilaa. (Hyräilee hiljakseen).\n\n    Kyllä tähän talohon nyt Jaanan jäädä kestää\n    Eikä täältä lähtemästä kukaan voi ne estää.\n\n_Esirippu_.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nSama paikka kuin ensimäisessä näytöksessä.\n\nOLLI (istuu tuvan portailla, naskali ja pikilanka kädessä, päitsiä\npaikaten ja laulaa).\n\n          Laulu n:o 17.\n\n    \"Eikä ne pienet linjaalirattaat\n    Keikutella kestä ja kestä,\n    Eikä ne pienet linjaalirattaat\n    Keikutella kestä.\n    Eikä se vanha uudelle kullalle\n    menemästä estä ja estä,\n    Eikä se vanha uudelle kullalle\n    menemästä estä.\"\n\nRIIKKA (jatkaa maitoaitasta, jonka ovi on auki).\n\n    \"Minkä mä taidan onnellein,\n    Kun onneni on niin kova,\n    Kun minä lemmin sellaista poikaa,\n    jok' oli toisen oma.\n    Kun minä lemmin sellaista poikaa,\n    jok' oli toisen oma\".\n\nOLLI (laulaa taas samat sanansa).\n\n    \"Eikä ne pienet j.n.e.\"\n\nRIIKKA (jatkaa Ollin lopetettua).\n\n    \"Ei se ole raukka, joka rantoja soutaa, rantoja\n          soutaa, rantoja soutaa,\n    Vaan se on raukka, joka rannalla istuu, rannalla\n         istuu ja itkee\",\n\nOLLI\n\nRiikka, ho-hoi! Enpäs tietänyt sinun siellä olevan. Tulehan tänne\nvähän! Olli-mestari kutsuu.\n\nRIIKKA (tullen ovelle): Mitä siinä huudat?\n\nOLLI: Tule, tule, tule!\n\nRIIKKA (tullen likemmäksi): No? Suutariko sinusta nyt on tullut?\n\nOLLI: Vai suutari? Satulaseppä. Etkös näe? Päitsiähän minä paikkaan.\n\nRIIKKA: Jo sull' on viis' virkaa ja kuus' nälkää.\n\nOLLI: Nälkiä olisi enemmänkin, ellet sinä Ollia ruokkisi. Etköhän\nantaisi vähän maitoa juodakseni?\n\nRIIKKA: Antaisin kyllä, jos uskaltaisin.\n\nOLLI: Niinkö häijyksi onkin sitte Eevastiina sinulle käynyt, ett'et\ntuon vertaa enää omin luvin tohdi tehdä?\n\nRIIKKA: Emäntä — niin. En uskalla mihinkään koskeakaan enää.\n\nOLLI: Minäpä sanon häntä Eevastiinaksi ja sinua emännäksi.\n\nRIIKKA: Joko sinä taaskin?! (Istuutuu portaille myös).\n\nOLLI: Näetsen, minä otan ne sanani takaisin, jotka sinulle kerran\nsanoin, ja nyt sanon ihan päinvastoin, että sinusta tulee emäntä tähän\ntaloon ennenkuin ehdit aivastaakaan.\n\nRIIKKA: Höpise siinä! Kun ensi köyristä on minut jo irti sanottu.\n\nOLLI: Vaan sinäpä Eevastiinan täältä irti sanot ja sitte pidät minut\nottopoikanasi.\n\nRIIKKA: No, sen uskallan luvata, että jos minä tähän taloon jään, niin\nkyllä sinäkin kuolinpäivääsi asti täällä elää saat.\n\nOLLI (heittää kätensä Riikan kaulaan): Nyt vasta minä emäntää rakastan.\n\nRIIKKA: Älä, helkkarissa, naskalilla pistä!\n\nOLLI: Ai, anteeksi, luulin lampaaksi! Mutta kuulehan nyt, — kuulkaahan\nnyt, piti minun sanoa! Emmekös me yhdessä veisattaisi sitä \"tuhannen\nkantturan\" laulua? Se on niin soma.\n\nRIIKKA: \"lypsäjänkö laulua?\"\n\nOLLI: Just' sitä.\n\nOLLI ja RIIKKA (laulavat yhdessä).\n\n              Laulu n:o 18.\n\n    \"Tuoltapa kuuluu karjan kellot\n    tpruikit, tpruikit, tpruikit, tprullita,\n    tprullin ramtam tali tula tila tula\n    rimtam tali tula tila tula tila tula ram.\n\n    Seisoppa kirjo, seisoppa kulta\n    tpruikit, tpruikit, tpruikit j.n.e.\n\n    Voi sen tuhannen kanttura,\n    kun sotkit ainoan valkeapohjaisen\n    huivini, huivini, huivini,\n    tprullita, tprullita, tprullinramtam,\n    tali tula tila tula rimtam tali tula\n    tila tula tila tula ram!\n\n    Kohta ma lyön sua kiulullain,\n    ett' vanteet sarvissa, niin että vanteet sarvissa,\n    sarvissa, sarvissa tprullita, tprullita j.n.e.\"\n\nOLLI (nauraa katketakseen ja halailee taas Riikkaa).\n\nEEVASTIINA (tulee asuinrakennuksen portaikolle): Eikös teillä muuta\nolekaan enää tekemistä, kuin siinä istua ja loilotella?\n\nRIIKKA (Ollille): Siinä sen kuulit taas, millä äänellä se minua\npuhuttelee. (Nousee ja menee takaisin aittaan).\n\nOLLI: Työtä tehdessähän sitä tässä vain vähän kaulaa kakisteltiin\nRiikan kanssa.\n\nEEVASTIINA: (laskeutuen pihaan): Taitaa käydä aika pitkäksi hänelle\nköyriä odotellessa.\n\nOLLI: Oikeinko se niin pahasti vanhan emännän korviin koski?\n\nEEVASTIINA: Mikä vanha emäntä minä sinulle olen?\n\nOLLI: Kun on nuori isäntä talossa, niin luulin, että hänen äitiään\nvoisi vanhaksi emännäksi sanoa. En minä sen pahempaa tarkoittanut,\nemäntä.\n\nEEVASTIINA: Mokomakin liukaskielinen! Eikös nuori isäntä sitte vielä\nole isosta pappilasta palannut?\n\nOLLI: Nuoriko isäntä?\n\nEEVASTIINA: No, niin, niin. Mitä siinä sanojani vatkutat? Tiedäthän,\nettä hän lähti kiireesti rovastia hakemaan.\n\nOLLI: Kah, niin vainkin — vanhan isännän puheille. — Ei, eipä tuota ole\nminun silmiini näkynyt.\n\nEEVASTIINA: Kauanpa hän viipyy.\n\nOLLI: Kauan se nuori isäntä viipyy. — Jokohan vanha isäntä,\ntodenperään, rupeaa lähtöä tekemään?\n\nEEVASTIINA: Johan sillä ikää on, ettei kummakaan.\n\nOLLI (nousee): Tuleepas vanhalle isännälle Hintikkalassa silloin köyri\njo ennenkuin muille — ja keskellä kesää! (Pujahtaa nopeasti tuvan\neteiseen, jonne vie päitset).\n\nEEVASTIINA: Sekös aina leukojaan loksuttaa, tuo poika!\n\nOLLI (palaa ovelle ja huutaa aittaan päin): Riikka, hoi! Vaari täällä\ntupakamarissa kuuluu kutsuvan sinua. (Menee sisään).\n\nRIIKKA: (tullen aitasta).\n\nPaikalla tulen. (Sulkee oven ja menee tuvan eteisen ovesta sisään).\n\nEEVASTIINA: (katsoen vihaisesti Riikan jälkeen).\n\nEi, näet, se vaari enää siedäkään muita kuin tuota mokomaa vain. Ja\nihan tuntuu kuin hän minua suorastaan vihaisi jostakin. Jumala tiesi,\nmitä hän mielessään hautoo, kun niin kovin sitä rovastia tänne penäsi.\n\nOLLI (tullen tuvasta juosten): Taitaapa tulla vieraita Hintikkalaan.\nLukkarilan ajopelit näkyvät maantiellä.\n\nEEVASTIINA: Uhkasivathan ne tänään tulla.\n\nOLLI: Ja toisessa kärryssä Rist'ahon Hannin vieressä kyyhöttää\nKoivumäen neiti. (Juoksee portista perälle).\n\nEEVASTIINA: Vai on neiti Vartiainen paneutunut joukon jatkoksi? Ei\nmalttanut olla tähän tien varrelle vastaan tulematta, kun reserviläisiä\nAlavan kasarmilta kotia odotetaan. Saadaanpa kuulla tänään nyt mitä\nkaikkea on selville saatu ja miten sen Maunun juttu päättyy. (Menee\nportista perälle, josta kuuluu tervehdyssanoja. Kotvasen kuluttua\ntulevat Eevastiinan kanssa pihaan).\n\n    Hilda Vartiainen, Aliina, Taneli ja Hanni.\n\nEEVASTIINA: Vieraat ovat hyvät ja käyvät orren alle, niin saadaan kuppi\nkuumaa.\n\nHILDA: Jos emäntä sallii, niin istun mieluummin tässä koivun\nsiimeksessä vilvoittelemassa.\n\nEEVASTIINA: Tehkää niin hyvin! Onhan siinä istuinta.\n\nHILDA (käy istumaan).\n\nHANNI (istuutuu hänen viereensä puhelemaan).\n\nEEVASTIINA (Tanelille): Vaari on käynyt yhä raihnaisemmaksi. Tänään\nvaati Sakarin välttämättä rovastia hakemaan.\n\nTANELI: Kuulin sen. Vaarin vuoksi tänne oikeastaan tulinkin. Ehkäpä jo\nhyvästit ottaakin.\n\nALIINA: Niin, niin. No, sittehän Eevastiina vähemmillä pistopuheilla\nelämään pääsee.\n\nEEVASTIINA (huoahtaen): Onhan niitä kuulla saatu. (Tanelille). On\nsiellä sisällä tupakka.\n\nTANELI: Löytyyhän se sieltä. (Menee asuinrakennukseen.)\n\nEEVASTIINA: Mekin tulemme heti jälessä. (Aliinalle). Näetsen, kun\ntuossa Hannin kanssa yhdessä supattelevat! (Osoittaa silmäilyllä Hilda\nVartiaiseen päin).\n\nALIINA: Kovin ystävälliseksi se tytön kanssa lyöttäytyy. Ajamaankin\nyhdessä tahtoi.\n\nEEVASTIINA: Oikeinkohan se siitä vielä mitään toivoo?\n\nALIINA: Eiköpähän ne niitä toiveita molemmin puolin mielessään haudo\ntaaskin.\n\nEEVASTIINA: Vaikka jo viimeinkin jättämään joutaisivat. Eihän ne teidän\neläessänne päässe perille sittenkään.\n\nALIINA: Uutta virikettä näkyvät saaneen. Ja tänään päätöstä sydän\nkulkussa odottavat.\n\nEEVASTIINA: Vaan siihenpä se tuli taitaa nyt sitte tyrehtyä?\n\nALIINA: Siihenpä tietenkin. Sen he nyt kohta kuulla saavat. Aiomme\nlähettää Hännin kokonaan pois omaisten luo Pohjanmaalle.\n\nEEVASTIINA: Vai sillä viisiä? No, se se on hyvin keksitty keino.\n\nALIINA: Eikä sitä vielä tiedä Hannikaan. Mutta tänään se hänelle\nsanotaan, jos asia niin päin vaatii.\n\nEEVASTIINA: Ehkäpä aika sitte senkin haavan umpeen kasvattaa. —\nLähdetäänpä sisään me! (Menee asuinrakennukseen Aliinan kanssa).\n\nHILDA: Minä tiedän, minä tiedän, Hanni hyvä, etteivät he minuakaan\nsuopein silmin katsele, vanhempasi. Mutta enhän minä siihen syypää ole,\nettä Maunu on sinuun rakastunut ja...\n\nHANNI: Yhtä paljonhan siinä sitte on minunkin syytäni.\n\nHILDA: Jos nyt puhdasta, vilpitöntä rakkautta miksikään syyksi\nollenkaan lukea voi. Ja sitä teissä molemmissa on. Siksi rakastankin\nsinua, Hanni, yhtä paljon kuin Maunuakin. Rikkautta et sinä ole\netsinyt eikä sinun ole tarvinnutkaan etsiä, eikä sitä Maunukaan ole\ntarkoitusperänään pitänyt, siitä olen varma. Hän on, mikä hän on: minun\nkasvattipoikani. Kun hän on kunnon mies, niin on siinä kaikki, mitä\nihmisen tarvitsee olla.\n\nHANNI: Jos siinä muille on vähän, on siinä minulle kaikki, mitä kaipaan.\n\nHILDA: Niinpä minäkin nyt sitte toivon, että vielä kaikki esteet\nvoitatte. Se, mikä tiellenne tuli, uhaten tuhota kaikkien meidän\nilon ja rauhan, näkyy Jumalan avulla pian poistuvan. Toivon, että\nsen jälkeen tasoittuu elämänne polku täydellisesti. Toivon, että\nvanhempasikin vielä huomaavat Maunusta erehtyneensä ja ottavat hänet\navosylin vastaan. Muuta en minä nyt voi sinulle, Hanni, sanoa, vaikka\ntahtoisinkin.\n\nHANNI: Muuta mitään en ole pyytänytkään saada tietää. Sillä päättäkööt\nmuut, mitä tahtovat, elämäni kohtalon voinen toki määrätä itse.\n\nHILDA (nousten): Niin, itsehän sen kantaakin saat, tulipa se hyvin\ntahi huonosti valituksi. No, odottakaamme vain tyynesti, mitä vielä on\ntuleva! (Menee ylös asuinrakennukseen.)\n\nHANNI (jää yksin istumaan ja laulaa).\n\n          Laulu n:o 19.\n\n    Oi taivaan Herra laupias,\n    Sa mulle armos suo\n    Jo elon päivä onnekas,\n    Valoisa tänään luo!\n\n    Ma oonhan kylliks kärsinyt,\n    Jos minkä väärin tein,\n    Siis riemuks muuta murhe nyt\n    Mun kurjan sydämein!\n\n    Tän lahjan kun ma Sulta saan,\n    Sun nöyrin lapses' oon,\n    Ja kunniakses kiitos vaan\n    Povestain raikukoon!\n\nRIIKKA (tulee tuvasta kantaen vanhaa noja- tahi telttatuolia, jonka\nasettaa koivun suojaan): Hyvää päivää, Hanni!\n\nHANNI: Päivää, Riikka! Vaariako varten istuin tuodaan tänne?\n\nRIIKKA: Niin. Ulos yhä pyrkii, vaikka voimien vähyyttä valittaa\nvuoteessakin.\n\nHANNI: Kuule, Riikka! Tänään on merkkipäivä tulossa. Sen kai aavistaa\nvaarikin ja siksi tänne tahtoo ollakseen muitten mukana.\n\nRIIKKA: Jotakin erikoista hänellä näkyy mielessä olevan, jotakin hän\ntuumii, jotakin hän tahtoo tehdä. Tuntuu kuin hän jotakin tietäisi,\nmitä ei ole ennen ilmaissut.\n\nHISKIAS (on sillä välin laahustanut tuvan ovelle): Riikka!\n\nRIIKKA: Näetsen! Eikös jo omin voimin ole siihen asti kömpinyt? (Menee\nHiskiasta taluttamaan).\n\nHANNI (menee myös vaarin luo): Hyvää päivää, vaari! (Tarttuu toiseen\nkäsivarteen).\n\nHISKIAS: Han... Hanni... Hannikos se on? Päivää, päivää, kul...\nkultaseni! Kiitos, kiitos! Sinäkin olet niin... niin kultainen, niin\nhert... herttainen lapsi. (Laahustaa Riikan ja Hännin taluttamana\ntuoliin istumaan).\n\nRIIKKA (korvaan huutaen): Vaari lepää siinä nyt sitte raittiissa\nilmassa, kunnes rovasti tulee!\n\nHISKIAS: Eikö... eikö rovasti vie... vieläkään ole... ole tullut?\n(Katselee asuinrakennukseen -päin).\n\nRIIKKA (korvaan): Kyllä kai hän pian tulee.\n\nHISKIAS: Missä... missä hän näin... näin viipyy?\n\nRIIKKA (Hännille): Näetsen, kun sen on sitä kiire! Varmaankin pelkää\npian kuolevansa.\n\nHANNI (kovasti korvaan): Eihän vaari niin huono ole, ettei vähän malta\nodottaa.\n\nHISKIAS: Huono... huono olen. (Katsoen Hanniin). Mutta sinä... sinä\nolet nuori, terve ja kau... kaunis. Pian... hyvin pian naimisiin\npääset, saat... saat nähdä.\n\nHANNI: Mitä vaari nyt joutavia!...\n\nHISKIAS: Saat nähdä... saat nähdä. Saat vielä sen jonka... jonka haluat.\n\nRIIKKA: Ihan se on kuin asiain perillä aina. Kun vielä näin ennustelee!\n\nHANNI (korvaan huutaen): Kaikkia se vaari ajatteleekin.\n\nHISKIAS: Täytyy... täytyyhän sinunkin vie... vielä .. palkkasi\nsaa... saada. Hyvä... hyvä saa aina hy... hyvän palkan, (nyrkkiään\nasuinrakennukseen päin heristäen) paha pahan. (Lyyhistyy kokoon ja on\nkuin nukahtaisi vähäksi aikaa).\n\nHANNI (Riikalle): Mitähän vaari todenperään tarkoittaa?\n\nRIIKKA: Kuka hänet...! Mutta eikös Hanni mene sisään muiden luo?\n\nHANNI: Mieluummin olen täällä Riikan seurassa. — Ei ole pitkään aikaan\nyhdessä laulettu. Jospa nyt koettaisimme.\n\nRIIKKA: Jos Hanni tahtoo. (Laulavat kaksi-äänisesti).\n\n          Laulu n:o 20.\n\n    \"Tuonne taakse metsämaan\n    Sydämeni halaa,\n    Siell' on mieli ainiaan,\n    Sinne toivon salaa,\n    Siellä metsämökissä\n    On kaunis kultaseni,\n    Siellä metsämökissä\n    On kaunis kultaseni.\n\n    Vaikka polku pitkä on\n    Kivinen ja kaita,\n    Korpi kolkko valoton,\n    Ei se mitään haittaa.\n    Kullan muoto muistossa\n    On tiekin hauska aivan.\n    Kullan ääntä kuullessa\n    Jo unhottaapi vaivan.\"\n\nOLLI (tulee portista juosten): Nyt ne tulivat! Nyt ne tulivat! Sakari\ntoi Ismaelin ja Ismael toi Timoteuksen mukanaan.\n\nRIIKKA (lyöden Ollia takapuolelle): Et saa, senkin tuhannen kanttura,\nsillä lailla rovastia ja lukkaria nimitellä.\n\nOLLI: Niinhän ne nimeltään ovat.\n\nRIIKKA (vaarille korvaan): Jo tuli rovasti.\n\nHISKIAS: No, se... se oli hy... hyvä, se oli hy... hyvä!\n\nHANNI: Tuolla ovatkin jo portilla!\n\n    (Rovasti, Lukkari ja Sakari tulevat. Tervehdystä ja kättelyä).\n\nROVASTI (Hiskiakselle): Täällähän isäntä ulkona istuu. Eipä sitte taida\nniin huono ollakaan. (Istuutuu rahille).\n\nHISKIAS: Huo... huono, kovin huono. Vaan Ju... Jumalastahan ka...\nkaikki riippuu.\n\nROVASTI: Hänen käsissäänhän kaikkien meidän elämämme on.\n\nHISKIAS: Niin että voi... voihan sitä vie... vielä sa... sataankin\nvuo... vuoteen elää.\n\nROVASTI: Miks'ei, miks'ei, isäntä hyvä!\n\nLUKKARI: \"Elossa elävän mieli vielä haudan partahalla\".\n\nHISKIAS (ikäänkuin olisi kuullut): Häh? Kuka hautoo? En minä mitään\nhaudo.\n\nSAKARI: Ei kukaan, vaari, mitään semmoista sanonutkaan.\n\nHISKIAS: Parasta on Sa... Sakari, että... että kutsut äitisi tän...\ntänne heti. Missä hän on?\n\nSAKARI (huutaen): Sisällä kuuluu olevan. Lukkarilan isäntä ja emäntä\novat täällä myöskin.\n\nHISKIAS: Lukkarilan?... Tulkoot kaik... kaikki! Ku... kutsu kaikki\ntänne! Parasta on... onkin. Ei sitä tie... tiedä, mi... milloin henki\nläh... lähtee.\n\nSAKARI (huutaen): Paikalla, vaari, paikalla. (Rientää\nasuinrakennukseen).\n\nROVASTI (huutaen korvaan Hiskiakselle): Ehkä isäntä olisi tahtonut\nminun kanssani kahden kesken puhua sielunsa asioista?\n\nHISKIAS: Kah... kahden? En. Kuulkoot ka... kaikki. Kaik... kaikkien\nkuullen sa... sanon, mitä... mitä minulla on sano... sanottavaa. Onko\nRiik... Riikka täällä?\n\nRIIKKA (joka on ollut Hannin kanssa tämän ajan peremmällä: tulee\nesille): Täällä olen.\n\nHISKIAS: Et saa... et saa mennä pois!\n\nRIIKKA: En, isäntä, en.\n\nHISKIAS: Ei kukaan saa men... mennä pois! Sakari! Missä Sakari on?\nEivät... eivätkö ne jo tu... tule ka... kaikki?\n\nRIIKKA: Tulevat, tulevat. Tuossa ovatkin jo!\n\n    Sakari, Eevastiina, Aliina, Hilda ja Taneli (tulevat. Heistä\n    neljä viimeksi mainittua tervehtivät rovastia ja lukkaria).\n\nHISKIAS: Onko se... se Eeva... Eevastiina täällä nyt... nyt myöskin?\n\nEEVASTIINA (tullen Hiskiaksen eteen): Täällä olen, vaari.\n\nHISKIAS: Ja ro... rovasti oli... olisi niin hy... hyvä ja tuli...\ntulisi vähän... vähän lähemmäksi.\n\nROVASTI (lähentyen): No, mitä nyt sitte, isäntä...?\n\nHISKIAS: Ro... rovastihan tiedusteli .. teli mi... minulta muu...\nmuutama viikko sitte sitä... sitä Matti Piirosen pe... perillistä?\n\nROVASTI: Niin tein, niin tein. Vai sitä asiaa se isäntä yhä on\nmiettinyt?\n\nLUKKARI (syrjään): Hautonutpa se on!\n\nRIIKKA: Vai sitä se vielä?!\n\nHANNI: Todenperään!\n\nEEVASTIINA: Kaikkia se yhä höpisee.\n\nSAKARI: On kai vaarille nyt sitte asia selvinnyt?\n\nROVASTI (huutaen): No, onkos isännälle nyt sitte jotakin tärkeätä\nmuistunut mieleen?\n\nHISKIAS: Tärkeätä? On... on muistunut. Ja to... todistuskappalekin\nlöy... löytynyt, ettei... ettei voi sa... sanoa, että vaa... vaari\nvanhuuttaan... huuttaan hö... höpisee.\n\n    (Yleistä ihmettelyä kuulijain joukossa).\n\nROVASTI: No, isäntä on hyvä ja kertoo sitte kaikki, mitä tietää. Se\nolisi todellakin hauska juttu.\n\nHISKIAS: Nyt... nyt on jo tullut aikakin sel... selvittää se asia...\nasia. (Nyrkkiään heristäen vihaisesti). Niin, nyt... nyt se on tul...\ntullut aika... aika. (Kopeloi poveltaan tahmettunutta, ristiin rihmalla\nsidottua paperikääryä).\n\n    (Jälleen ihmettelyä ja kyselyä kuulijain joukossa).\n\nROVASTI: Mikäs todistuskappale isännällä nyt siellä on?\n\nHISKIAS: Tässä... tässä se on. (Antaa rovastille kääryn). Ro... rovasti\non hy... hyvä ja lukee sen ja sanoo... sanoo sitte, mi... mitä se\nsisältää... tää.\n\nROVASTI (aukaisee paperin). Katsotaan, katsotaan!\n\nEEVASTIINA (Aliinalle): Kun ei vain höperyksissään meitä kaikkia\nhäpeään saattaisi.\n\nALIINA: Maltahan kuulla, mitä sieltä tulee!\n\nSAKARI: Minä kyllä aavistin, että jotakin vaarilla siitä tiedossaan\noli, kun niin oli huolissaan siitä.\n\nHISKIAS: Häh? Mitä sanoit?\n\nSAKARI (huutaen): Sanoin, että nytpähän saadaan kuulla.\n\nHISKIAS: Niin, kuun... kuunnelkaa tark... tarkkaan kaikki... kaikki!\n\nROVASTI (joka sillä välin on silmäillyt paperia): Totta totisesti!\nTämä on kirje vanhalle isännälle suutari Matti Piiroselta, kirjoitettu\nMoskovasta yhdeksäntoista vuotta sitten. Piironen sanoo saaneensa\ntiedon, että hänen sisarensa Leena Kaisa, joka oli naimisissa\nmetsänvartia Roopertti Mustosen kanssa, oli miehensä tapaturmaisen\nkuoleman jälkeen myöskin kohta kuollut, ja että heiltä oli jäänyt\ntyttölapsi Eriikka, joka on syntynyt 7 päivä joulukuuta 1866.\n\nOLLI: Sehän on justiinsa meidän Riikan syntymäpäivä.\n\n    (Kaikki luovat hämmästyneenä silmänsä Riikkaan).\n\nSAKARI: Ja Mustosiahan hän on sukuaankin.\n\nEEVASTIINA: Jo minä nyt jotain kuulen!\n\nROVASTI: Malttakaahan nyt kuulla loppuun! — Samalla Matti Piironen\nkiittää vanhaa isäntää siitä, että hän on pitänyt huolta tytöstä,\nlisäten, että kun hän, Matti Piironen, kerran kuolee, niin saa\nEriikka periä kaiken hänen omaisuutensa, sillä naimaton sanoo Matti\nPiironen olevansa ja naimattomaksi myöskin jäävänsä eikä luule muita\nperillisiä itsellään olevan. Lisäksi toivoo hän, että Eriikka ymmärtää\nHiskiakselle olla kiitollinen siitä, mitä hän Eriikan hyväksi on\ntehnyt. — Tässä siis selitys! Ja tuossa siis (osoittaa Riikkaa)\nse neljänkymmenen tuhannen ruplan perillinen! (Nousee ja kättelee\nRiikkaa). Toivotan nyt onnea sitte! Suomen rahana se on jo yli\nsatatuhatta markkaa, ai, ai, ai,! (Yleistä ihastusta, ihmettelyä ja\nonnittelua).\n\nHISKIAS (joka vilkkaasti, on seurannut asian kulkua, nauraa sillä\nvälin iloisena hiljaista kuulumatonta naurua). Häh? Joko... joko se on\nselvä... vä nyt? Mitä?\n\nROVASTI (antaa takaisin kirjeen): Jo, isäntä! Kylläpä te koko\nsalaisuuden ilmi saatoittekin!\n\nALIINA (Eevastiinalle): Mitä sinä siihen sanot?\n\nEEVASTIINA: Ota ja tiedä!\n\nRIIKKA (astuu Hiskiaksen eteen, lankee polvilleen ja halailee häntä):\nMitenkä minä vaaria kiittää osaan?\n\nHISKIAS: Häh? Mi... minuako kii... kiittää? Kiitä Ju... Jumalaa,\nlapseni, älä... älä minua! Nouse, nouse pois!\n\nRIIKKA (nousee).\n\nROVASTI: Vaan kuinka isäntä ei muistanut tätä kirjettä täällä viimeksi\nkäydessäni?\n\nLUKKARI: Sitä samaa minäkin ihmettelen, rovasti.\n\nEEVASTIINA: Muisti kai se, vaan ei silloin vain ilmaista tahtonut,\nsemmoinen luihu!\n\nSAKARI: Tietenkin vaarin piti ensin varmuuden vuoksi etsiä kirje\npiilostaan.\n\nHISKIAS: En kuule? Mi... mitä siinä so... sopotatte?\n\nROVASTI: Tietenkin se oli niin. (Hiskiakselle). Kun nyt isäntä on tuon\ntodistuskappaleen näyttänyt, niin voin siihen viralliseen kyselyyn\nantaa ihan varman vastauksen.\n\nHISKIAS: Vaan mi... mitäs se Eeva... Eevastiina räpätti? Eikö se Riikka\nvie... vieläkään mi... miniäksesi kelpaa, häh?\n\nROVASTI: Vai on täällä semmoisestakin asiasta puhe ollut?\n\nSAKARI: On rovasti. Saanen sen suoraan tunnustaa, koskapa vaari senkin\nasian nyt ilmaisi.\n\nROVASTI: No, ja mitäs Riikka, jolla nyt semmoinen perintö saatavissa\non, siihen sanoo?\n\nRIIKKA: Mitäs minä muuta sanoa voin, arvoisa herra rovasti, kuin että\nemäntä juuri sen asian tähden on minut ensi köyristä irti sanonut.\n\nROVASTI: Vai on se sillä lailla? Jo minä nyt ymmärrän!\n\nEEVASTIINA (syrjään Aliinalle): On tässä jo vähän vaikea ollakseni.\n\nALIINA (samoin Eevastiinalle): Eiköpä tuo vähän liene.\n\nSAKARI: Ja siihen olen minä sanonut, että siinä tapauksessa tulee\ntäältä samalla lähtö minunkin. Nythän se meidän, Riikka, (ottaa Riikkaa\nkädestä) alkaa olla vieläkin helpompi toteuttaa.\n\nROVASTI (Hiskiakselle): Tätä vartenko vanha isäntä siis oikeastaan\nminut luokseen kutsuttikin?\n\nHISKIAS: Täyt... täytyihän minun ripit... ripit... ripittää\nrovastille... tille tämäkin asia... asia. (Nauraa hihittää hiljaista,\nhilpeää naurua, katsellen ympärilleen.)\n\nEEVASTIINA (puolikovaan): Sekös ilkiää vielä haudan partaallakin...!\n\nROVASTI: No, vaan ei kai emäntä nyt niinkään sitte anna ainoan poikansa\ntaloa jättää, vai?\n\nEEVASTIINA: Onhan täällä, herra rovasti, tähän saakka ollut vähän\nmuutakin syytä — (vilkaisten Hanniin) näin naapurien kesken.\n\nHANNI: Ei minun, eikä, tietääkseni, Sakarinkaan puolesta.\n\nSAKARI: Sen voin todistaa kaikkien kuullen minäkin.\n\nEEVASTIINA: Niin, niin, oman päänsähän nuo näkyvät, nuoret, pitävän yhä\nsittekin.\n\nALIINA (valitellen): Niin, niin. (Tanelille). Näetsen, kuinka pian\nEevastiinakin jo taipuu.\n\nTANELI (merkitsevästi): Pianhan se semmoinen perintö taivuttaa.\n\nALIINA (vihjaten): Saatikka kun rahat oikeastaan vain taisivat tarpeen\nollakin.\n\nHISKIAS (kohottautuen istuimeltaan, kovaäänisesti). E... en kuu...\nkuule mitään... mitään. Vieläkö täällä (katsellen asianomaisiin) ti...\ntingitään ja ka... ka... kauppaa hierotaan... hierotaan? (Vaipuu\njälleen istumaan).\n\nSAKARI (huutaen): Ei, vaari, ei vähääkään meidän puolestamme.\n\nEEVASTIINA: Ei kai auttane sitte minunkaan...\n\nLUKKARI: Joka on varakas, se on samalla myöskin rakas, koskapa\njälkimäinen sana niin mukavasti edelliseen luonnostaan jo lankeaa.\n\nROVASTI: Arvoisa kanttorimme sanoi suuren viisauden ja totuuden.\nRakkaus tulee usein rahojen mukana — aikaa myöten, hyvä emäntä.\n\nLUKKARI: Niinkuin se voi mennäkin niiden mukana — aikaa myöten, arvoisa\nherra rovasti.\n\nROVASTI: Se on aivan yhtä suuri viisaus ja totuus, herra kanttori,\nvaikka se ei sovi tähän. Mutta, hyvä emäntä! (Kääntyy Eevastiinan\npuoleen). Toinenkin asia voi vielä emäntää tyydyttää ja emännän mieltä\nlauhduttaa. Muistammehan, että tämä nuoren isännän valitsema neitonen\ntässä tavallaan on ei ainoastaan rikasta, vaan myös ylimyksellistä\nranskalaista sukua, koskapa hänen enonsa oli nimeltään Pirone. Ja se on\njo jotakin! Eikö niin emäntä?\n\nEEVASTIINA: Koskapa rovasti niin sanoo, niin en tahdo minäkään enää\nväittää vastaan. (Kättelee Sakaria ja Riikkaa). Olkaa sitte ollaksenne!\n\n    (Sakari ja Riikka astuvat rovastia kiittämään).\n\nSAKARI: Me kiitämme teitä, arvoisa rovasti. Rovasti onkin parhaiten\nosannut tämän asian ratkaista.\n\nOLLI (hyppien Riikan ympärillä): Muistaahan Riikka nyt sanansa, että\nOlli saa elää tässä talossa kuolinpäiväänsä asti, jos Riikka tänne\nemännäksi joutuu.\n\nRIIKKA: Kyllä, kyllä, Olli!\n\nSAKARI: Ja sen vakuutan minäkin sinulle.\n\nHISKIAS: Joko... joko... joko se on selvä... selvä nyt?\n\nSAKARI ja RIIKKA (mennen Hiskiasta kättelemään): On vaari, on. Kiitos\nteille, kiitos! (Hiskiaksen korvaan). Se on nyt niin selvä, ettei\nselvemmästä ole apua mitään.\n\nHISKIAS: Nyt... nyt tahdon elää... elää sadan... sadan vuoden vanhaksi.\n\n    (Kaikki muutkin onnittelevat Riikkaa ja Sakaria.\n    Samalla alkaa kuulua reserviläisten laulu\n    \"Nahkapoikia me ollaan vaan\", joka nopeasti lähenee).\n\nHANNI (Hildalle, jonka vieressä hän on seisonut): Kuulkaa! Nyt sieltä\njo tulevat reserviläisetkin. Nyt ne tulevat! (Juoksee perälle).\n\nHILDA (tarttuen Hannin käsivarteen): Niin, Hanni. Meidänkin vuoromme\ntulee nyt.\n\nHANNI: Oikein kuulen, kuinka sydämeni lyö.\n\nALIINA (Tanelille): Minua pelottaa vähän, Taneli.\n\nTANELI: Parempi olisikin lähteä heti pois. (Hannille). Hanni! Me\nlähdemme kotia nyt. Tule!\n\nHANNI: Kotiako nyt, isä? Ei. Minä en lähde. Menkää te vain, jos\ntahdotte. Minä jään tänne neiti Vartiaisen kanssa.\n\nTANELI: Ja sinä ilkeät vastata noin?\n\nHILDA: Minä pyydän, isäntä: antakaa Hannin jäädä!\n\nTANELI: Ettäkö taaskin saisi nähdä täällä samaa siivotonta käytöstä\nkuin viime kerralla?\n\nHANNI: Minä en pelkää, isä, mitään.\n\nSAKARI: Ja minä vastaan Hannin puolesta, ettei hänelle mitään tapahdu.\n\nTANELI: Voi kuitenkin tulla esille asioita, joista minä yksin pystyn\nvastaamaan. Ja sen tautta, olkoon menneeksi: minä odotan!\n\nALIINA: Niin, Taneli, ilman meitä voisi ehkä hullummin käydä.\n\nSAKARI: Siihen olen minäkin kovin tyytyväinen. (Katsoen portille päin).\nKas, siinäpä tulevat nimismies ja kapteenikin!\n\n    (Nimismies ja Tavast tulevat portista sisään).\n\nNIMISMIES: Kas teell' oleki kaikk', ku me ettime.\n\nTAVAST: Ja sallitaan kai minunkin nyt tulla komppaniani mukana?\n\nSAKARI: Terve tuloa, hyvinkin tervetuloa! (Tervehdystä ja kättelyä\nkaikkien kanssa). Koskapa pojat jo ovat portilla, niin ovat hekin\npihaan pyydettävät. (Menee portille ja kutsuu). Tulkaa, tulkaa kaikki!\nNiin saamme lauluannekin kuulla.\n\n    (Reserviläiset, jälleen omissa vaatteissaan, täyttävät pihan.\n    Heidän joukostaan ilmestyy yht'äkkiä esille Maunu, joka\n    vakavana paljastaa päänsä).\n\nHANNI (syrjään): Maunu! Maunu!\n\nHILDA Siinähän on Maunukin! (Juoksee häntä halailemaan).\n\nOLLI (joka on ollut Maunun takana, hyppää esille hänen eteensä\nheiluttaen lakkiansa ja huutaen): Eläköön! Eläköön! (Tähän \"eläköön\"\nhuutoon yhtyvät kaikki reserviläiset).\n\nNIMISMIES: Niin, kui te nekke, hyve pittejeleise, Maunu Varttiainen on\npesty vappaks'. Sille se suurvarkkas Soininen, ku mine ole onni kiinne\notta, on antan tunnuste, ette hen varastas Lukkarila isente rahha.\nMaunu Varttiainen ei on siis tekke se varkkaus.\n\nHANNI (joka ei voi hillitä itseään, juoksee Maunun luo, tarttuen häntä\nkädestä): Tiesinhän minä sen, Maunu.\n\nSAKARI: Niin, tuo oli meille jo vanha uutinen. (Menee myöskin Maunua\nkättelemään). Terve sinulle taas, Maunu!\n\nNIMISMIES (Tanelille): Ja ny myös ole toivo, ette isente viel' saa\ntakkaas omas rahojas.\n\nJULJAANA (tunkeutuu reserviläisten välistä esille): Päästäkää,\npäästäkää! Pitäähän minunkin...\n\nALIINA: Juljaana!\n\nTANELI: Mitä Juljaanalla täällä on tekemistä? Kenen luvalla olet tänne\ntullut?\n\nJULJAANA: Omin luvin, hyvä isäntä. Pitäähän minunkin saada todistaa.\n\nTANELI: Maunu on päästetty vapaaksi.\n\nJULJAANA: Kuulin, hyvä isä, kuulin.\n\nTANELI: Ei siis tarvita sinua täällä.\n\nSAKARI: Sen asian kai Maunu saa ratkaista, isäntä.\n\nJULJAANA: Niin, jos tästä vielä uusi juttu nousee.\n\nNIMISMIES: Mitte sine siin' viel' höppiste?\n\nTANELI: Todenperään höpisee.\n\nNIMISMIES: Oleks Maunu Varttiainen viel' mitte sanno...?\n\nMAUNU (joka koko ajan on Sakarin kanssa puhellut, astuu esille): Ei,\nherra nimismies, minulla ei ole mitään. (Tanelille). Olkaa huoleti,\nisäntä! (Juljaanalle). Menkää kotia nyt, niinkuin isäntä käskee!\n\nHANNI: Kiitos, Maunu, kiitos!\n\nALIINA: Jumalan kiitos!\n\nTANELI (Juljaanalle): Kuulithan! Mene!\n\nSAKARI (Juljaanalle): Ei, kuulen ma, tule juttua enää.\n\nJULJAANA: Kuulin, jo kuulin.\n\nOLLI (huutaen Juljaanan korvaan): Äläkä höpise sitte enää milloinkaan!\n\nJULJAANA (hykertäen käsiään): Tämähän muuttaa asiain tilan kokonaan!\n(Vetäytyy reserviläisten lävitse pois).\n\nTAVAST: Olen tullut tänne minäkin saadakseni sanoa sanan Lukkarilan\ntalon isännälle ja emännälle.\n\nALIINA ja TANELI: Mitäs kapteeni vielä...?\n\nTAVAST: Minä, vanha sotilas, olen tänä kesänä kasarmillani kuullut ja\nnähnyt asioita, jotka eivät ole aivan jokapäiväisiä. Ja niitä asioita\non vielä tässäkin silmieni edessä jatkunut. Olen tullut huomaamaan,\nmikä kulta-aarre (pyyhkii silmiään) teidän ainoa tyttärenne on.\nSemmoista syvää rakkautta ja oman itsensä uhrautuvaisuutta, jota hänen\nsydämensä on osoittanut, on harvoin tavattavissa. Tätä tunnettaan olen\nnähnyt hänen ihmeteltävällä tavalla osoittavan tuota Maunua kohtaan. Ja\nminä olen nähnyt myöskin, ettei tämän Maununkaan kiintymys tyttäreenne\nole vähemmäksi arvattava. Luulen, että nämä nuoret, neitosen vanhempain\ntieten, näin kovasti ovat toisiinsa kiintyneet.\n\nTANELI: Kyllä tiedämme.\n\nALIINA: Niin, eihän se meille uutta ole.\n\nTAVAST: Vaan minä en ole sitä ennen tietänyt. Enkä sitäkään, että tämän\nneitosen vanhemmat eivät ole suopein silmin nuorten aikeita katselleet.\n\nTANELI: Siihen ei ole meiltä tähän asti syytä puuttunut.\n\nALIINA: Ei ole, ei — tähän asti.\n\nEEVASTIINA (syrjään): Näetsen, eikös sielläkin päin jo aleta toisaanne\nkallistua!\n\nTAVAST: Voidaan sanoa, että mitä minulla on tämän asian kanssa\ntekemistä., Mutta ehkäpä on enemmän kuin luullaankaan. Ja nyt on aika\ntullut, että minä tähän asiaan puutun ja ilmaisen syyn tekooni. Tämä\ntilaisuus on siihen sitäkin sopivampi, kuin täällä ovat läsnä itse\nMaunu sekä hänen kasvattiäitinsä että myöskin pitäjämme rovasti.\n\nLUKKARI (nopeasti): Ja lukkari myöskin.\n\nTAVAST: Niin, ja lukkari myöskin, tietysti.\n\nROVASTI (tulee esille): Mitä, herra kapteeni...?\n\nHILDA (tulee myös lähemmäksi): Nyt siis on aika tullut.\n\nTAVAST: Niin, aika on tullut, että julkisesti tunnustan sinut, Maunu,\nomaksi pojakseni.\n\n    (Menee ja syleilee Maunua. Yleinen hämmästys).\n\nHANNI (Aliinalle). Kuulkaa, äiti (ja Tanelille) ja isä!\n\nALIINA: Kapteeninko poika?\n\nTANELI: Vai sillä lailla se on?\n\nHILDA: Niin, se on totta. Sen voin minäkin todistaa.\n\nTAVAST: Mutta hävetä tätä tunnustusta ei tarvitse sinun, Maunu, eikä\nminunkaan (kääntyen rovastin puoleen), herra rovasti.\n\nROVASTI: Sen uskon, vaikka en asiaa tunne.\n\nTAVAST: Näin oli asia. Emilia Vartiainen, tämä neiti Hilda Vartiaisen\nsisar, oli minun morsiameni. Mutta eipä siihenkään aikaan omaiset\nsuopein silmin katselleet, että vanhan aatelisen Tavast-suvun\njälkeläinen, nuori upseeri naisi Vartiais-nimisen maakauppiaan\ntyttären. Me kaksi nuorta rakastimme kuitenkin kaikesta huolimatta\ntoisiamme ja avioliittomme oli päätetty asia. Silloin tuli käsky\nyht'äkkiä minulle suinpäin lähteä sotapalvelukseen Kaukaasiaan. Meidän\ntäytyi erota ja me erosimme — toivossa kuitenkin, että pian saisin\npalata kotimaahan jälleen. Mutta — aikaa olikin jo yhdeksän kuukautta\nkulunut, kun tänne pääsin. Ja kun kotia tulin, oli Emiliani (pyyhkii\nsilmiään) kuollut kymmenen vuorokautta sen jälkeen, kun hän minulle oli\nsynnyttänyt tämän poikani Maunun.\n\n    (Ottaa Maunun kainaloonsa).\n\nROVASTI: Se on kovin liikuttava tapaus, herra kapteeni.\n\nTAVAST: No! Ketään en ole sen jälkeen enää rakastanut. Tämmöiseksi\nvanhaksi takkuiseksi sotakarhuksi olen jäänyt. Ja Maunukin jäi\nVartiaisen nimelle sekä samalla tätinsä hellään hoitoon.\n\nHILDA: Niin, kuin omaa lastani olen sinua, Maunu, rakastanut aina.\n\nTAVAST: Mutta aikomukseni on saada Maunu vielä minunkin kirjoihini,\nminunkin vaakunaani käyttämään, sillä onhan hänellä hyvältä kalskahtava\nMaunu Tavastin nimi. Silloin pyydän teitä, herra rovasti, panemaan\nhänet kirkonkirjoihinkin minun nimeni alle.\n\nROVASTI: Tietysti, niinpian kuin asia on korkeimmassa paikassa saanut\nvahvistuksen.\n\nTAVAST: Tiedän, että se on tarpeen.\n\nMAUNU: Jos asian niin pitkälle pitää mennä, niin tyydyn minä kyllä\npuolestani olemaan Maunu Vartiainen niinkuin ennenkin. Enkä liene\nmiestä huonompi siltä näinkään.\n\nTAVAST (lyöden Maunua olkapäälle): Oikein, poikaseni, oikein! Niin sitä\nmiehen puhua pitää. (Leikillisesti). Mutta naimisiin sinä nähtävästi et\npääse nykyisellä niinelläsi, vai?\n\nMAUNU (katsoen Hanniin ja hänen vanhempiinsa). En tiedä — varmaan.\n\nHANNI (juosten Maunun kaulaan). Kyllä minun puolestani, vaikka heti.\n\nALIINA (Tanelille): Näetsen tuota!\n\nTAVAST: Vanhemmilta odotamme nyt vain vastausta.\n\nTANELI: Olemmehan mekin tänään saaneet nähdä ja kuulla semmoista,\nettä...\n\nROVASTI (leikillisesti): Niin, Onhan Maunu ihan omaa kotimaista\naatelissukua.\n\nALIINA: Niin että suostummehan sitä nyt mekin. (Kättelee Tanelin kanssa\nHannia ja Maunua).\n\nTAVAST: No! Olkoon onneksenne, lapseni! (Kättelee Maunua ja Hannia).\n\nHILDA (onnitellen). Teidän kanssanne olen onnellinen minäkin.\n\nEEVASTIINA (syrjään): Kelpasipa niille nyt! Ja oikean aatelisen\nsaivatkin.\n\nOLLI (lakkiaan heilutellen Hännin ja Maunun edessä): Paukahtipas tänään\nvielä toinenkin laukaus!\n\nROVASTI: Meillä on siis ilo onnitella täällä vielä toistakin paria.\n(Kättelee Hannia ja Maunua. Kaikki kättelevät Hannia ja Maunua).\n\nSAKARI (käsitysten Riikan kanssa): Toisena parina pyydämme me etupäässä\nkaikesta saada kiittää pitäjämme kunnianarvoisaa herra rovastia.\n\nROVASTI: Ei kestä. Oma ansionne se oli.\n\nMAUNU (käsitysten Hannin kanssa): Ja me toisena kiitämme pitäjämme\nvalpasta herra nimismiestä hänen toiminnastaan.\n\nNIMISMIES: Ei keste mitte! Mine ole ainoas oma velkkas tekke.\n\nALIINA ja EEVASTIINA (toisilleen): Niinkuin ei meitä maailmassa enää\nolisikaan!\n\nHISKIAS (joka on noussut istualtaan, tarttuu Tanelia käsivarresta):\nVaikka... vaikka huo... huonosti kuulenkin... kin, niin kuu... kuulin,\nettä vä... vä... vävy se tu... tuli sittenkin si... sinullekin. On...\nonnea sitte!\n\nTANELI: Kiitoksia! Minäpä luulen, että vaari nyt on ruvennut\nkuulemaankin jo paremmin kuin ennen.\n\nHISKIAS (nauraa hihittäen). Ku... ku... kukapa sen tietää. Ei... eikä\ntuo hai... haittaakaan, jos vie... vielä elää... elää sa... sadan\nvuoden van... vanhaksi.\n\nOLLI (Hiskiakselle huutaen): Riikkapa sanoi minulle, että minä saan\nelää kuolinpäivääni asti. (Laulaa).\n\n          Laulu n:o 21.\n\n    \"Käki se kukkuu kuusikossa\n    Ja koivikossa on pesä;\n    Pitääkö minun yksin maata\n    Niin pitkä ja kaunis kesä.\n\n    Kullan mä hankin jo huomenna\n    Ja se on ihan totta;\n    Sormukset ja hopeakellon\n    Saa, joka minut ottaa.\n\n    Sitte ei meidän ikävä tule,\n    Me elämme iloisesti;\n    Ilot ja murheet keskenämme\n    Jaamme me tasaisesti.\n\n    Tule siis tänne nätti tytt\n    Sinua minä kaipaan.\n    Kahvelit ja ruokavärkit,\n    Ne minä sulle laitan.\"\n\nSAKARI: Meilläpä Maunun kanssa on nyt vähän toisenlainen ajanlasku,\neikö niin?\n\nMAUNU: Totta puhut, Sakari, sillä oikeastaan ei meillä ole ajanlaskua\nmitään, vaan yhtä ainoata nousua onnemme kukkulalle kainaloisten\nkanojemme kanssa. (Ottaa Hannin kainaloonsa).\n\nSAKARI (kiertää Riikan vyötäisille kätensä ja kaikki neljä laulavat\nyhdessä).\n\n          Laulu n:o 22.\n\n    Aika luotu muille, meille\n    Ilon iankaikkisuus,\n    Kun on vienyt onnen teille\n    Meidät elon päivä uus'.\n\n    Tuuli taukos, pilvet haihtui,\n    Taivas siintää sininen,\n    Muuttui mieli, riemuks' vaihtui\n    Suru synkkä poloisten.\n\n    Meni talvi, tuli kevät,\n    Lintuin laulu lehdoss' soi,\n    Sydämemme sykkäilevät,\n    Rinta raikua nyt voi.\n\n    Ajan menneen unhottuvi\n    Pimeä ja pitkä yö,\n    Kun on eessä sulo suvi,\n    Usko, toivo, lempi, työ.\n\n    Sitte kaunis elon aika\n    Elämämme syksy on.\n    Tän' on tehnyt taivaan taika.\n    Sille kiitos olkohon!\n\nLUKKARI: Koska lukkari aina laulaa sanankuulijoitten kanssa viimeisen\nvärssyn, niin viritän minä nyt siunatuksi lopuksi nahkapoikien kanssa\nnuorten kunniaksi rakkauden korkean veisun.\n\nNAHKAPOJAT (laulavat lukkarin johtaessa).\n\n            Laulu nro 23\n\n    Istuin, istuin illat ja harmajat yöt\n    ja katselin järven pintaa;\n    taivas oli pilvessä, kalvava kaiho\n    kuohutteli raukan rintaa.\n\n    Tuolta, tuolta selkien toiselta puolta\n    oottelin armahinta; kauan,\n    kauan kaipasin nousua päivän,\n    ikävöin mä ihaninta.\n\n    Päivä sieltä nousi, kun sotkana sousi\n    lintuni järven pintaa;\n    toisen oli vanki, mut omaksein hankin,\n    painalsin sen vasten rintaa.\n\n    Häiksi siniloimelle päivätär kutoo\n    kangasta kultaisinta;\n    linnut nyt laulaa, on rinnassain rauha,\n    elämäll' on toinen hinta.\n\n_Esirippu_.\n\nLOPPU\n\n\n\n"]