[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fzQCwQcro_FIF0I5D4c44VX0W_9DH1yErWDAtlBa5pD8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},3201,"Juutalaiset ja me","Tallqvist, Knut",1886,1949,"3201-tallqvist-knut-juutalaiset-ja-me","3201__Tallqvist_Knut__Juutalaiset_ja_me",null,"tietokirja",[],[],"fi",1910,11650,87914,false,74388,[22,23],"Jews","Judaism -- Introductions",[25,26,27],"History - Other","Religion/Spirituality","Sociology","\"Juutalaiset ja me\" by Knut Leonard Tallqvist is a scholarly publication written in the early 20th century. This work addresses the legal status and societal position of Jewish communities, particularly focusing on the challenges and prejudices they face in Finland. It explores the origins and implications of antisemitism, as well as aspects of Jewish religion and ethics, with a clear intent to improve understanding and treatment of Jewish people.  The opening of the work sets a serious tone, presenting a discussion on the contemporary relevance of Jewish legal rights in society. Tallqvist reflects on the need for reform regarding the treatment of Jews and highlights the various attitudes towards their community, establishing a historical context for antisemitism that traces its roots back to religious intolerance and economic envy. He introduces key themes such as the role of the Talmud in shaping Jewish ethics and identity, and critiques the misconceptions surrounding Jewish beliefs, suggesting that understanding these aspects is vital in addressing the biases faced by Jews in Finland and beyond. (This is an automatically generated summary.)",[],255,"Kirjoitus tarkastelee juutalaisten oikeudellista asemaa ja antisemitismiä 1900-luvun alun Suomessa. Teos esittelee juutalaisuuden siveysoppia ja Talmudia pyrkien oikaisemaan uskontoon liittyviä ennakkoluuloja ja perusteettomia syytöksiä.","Knut Tallqvistin 'Juutalaiset ja me' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3201. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","JUUTALAISET JA ME\n\nKirj.\n\nKnut Tallqvist\n\n\nYlioppilaiden keskusteluseuran julkaisuja n:o 4\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1910.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n I. Talmud ja juutalaisuuden siveysoppi.\nII. Antisemitismi.\n\n\n\nKysymystä juutalaisten oikeudellisesta asemasta maassamme voinee\ntavallaan pitää nykyhetkeen kuuluvana. Lähinnä tuleva aika pakottaa\nehkä meidät sanomaan ratkaisevan sanamme siitä, tahdommeko parantaa\njuutalaisten asemaa tässä maassa vai emmekö.\n\nNiiden kaikilla aloilla esiintyvien uudistussuunnitelmien ja\n-pyrintöjen joukossa, joita meillä nykyään niin runsaasti on, luulisi\nmyöskin löytyvän tilaa ajatukselle tehdä elämä siedettävämmäksi sille\nkouralliselle juutalaisia, mikä olojen pakosta on tullut keskuuteemme\nheitetyksi. Muutamat seikat, kuten liikemieskokous Tampereella v.\n1908, artikkelit muutamissa sanomalehdissä ja anomukset hallitukselle,\nosoittavat kuitenkin selvästi, ettei asianlaita niin ole. Meilläkin on\njuutalaisvihalla tunnustajansa, ja antisemitismin historiassa näyttää\nvielä olevan muutamia tyhjiä lehtiä Suomen malli-maan varalle.\n\nSiksi on minusta nyt ollut sopiva hetki ryhtyä tekemään selkoa\njuutalaisvihan syistä ottaen huomioon juutalaisten rodun,\nkansallisuuden, uskonnon, moraalin ja yhteiskunnallisen toiminnan.\n\n\n\n\nI.\n\nTalmud ja juutalaisuuden siveysoppi.\n\n\nSe seikka, johon juutalaisvihamielinen liike ehkä ankarimmin kohdistuu,\non uskonto. Keskiajan juutalaisvainot johtuivat silminnähtävästi\nuskonnollisesta suvaitsemattomuudesta, johon liittyi myöhemmin\ntaloudellisiakin syitä. Tosin käy sanominen, että entisaikojen\nuskonnollinen yltiöpäisyys on vähentynyt samassa suhteessa kuin\nsivistys on kasvanut ja inhimillisyyden käsite voimistunut.\nMutta epäämätön tosiasia on sittenkin, että monet juutalaisia\nkoskevat ennakkoluulot osoittautuvat keskiajan uskonnolliselta\nsuvaitsemattomuudelta perityiksi.\n\nNiin paljon kuin nykyiset antisemiitit vakuuttavatkin, ettei\njuutalaisten uskonto kuulu heihin, suuntaavat he kuitenkin ankarimmat\nhyökkäyksensä juutalaisia vastaan juuri heidän uskontonsa tähden.\nYleisenä pyrkimyksenä on johtaa juutalaisten uskonnosta ja siveysopista\nkaikki se moitittava, mikä juutalaisille viaksi luetaan.\n\nKysyttäessä: mikä on juutalaisuuden uskonnollinen peruste, kuuluu\nliiankin usein vastaus: Talmud. Ja kuitenkin tulisi jokaisen\nsivistyneen ihmisen tietää, että Vanha Testamentti on se juutalaisten\nuskonnon peruskirja, jonka keralla juutalaisuus säilyy tai katoaa.\n\nVanha Testamentti on raamatussa jokaisen käytettävissä. Jokainen\nvoi tutkia sitä ja ratkaista, onko juutalaisuus sellaisena kuin\nMooses, Jesaja ja psalmit sen esittävät jotain niin epäinhimillistä,\nettä se ei sovi nykyaikaiseen kulttuuriyhteiskuntaan. Vanhan\nTestamentin uskonsankarit ovat lahjoittaneet ihmiskunnalle monoteismin\n(yksijumalaisuuden), joka on kaikkien korkeampien uskonnonmuotojen,\neikä vähimmin kristinopin, edellytys. Saamme kiittää juutalaisia\nsiveysopista, jota pidämme korkeimpana, siveysopista, mikä ei\nsisälly ainoastaan kymmenen käskyn sanoihin, vaan myöskin käskyyn:\nrakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi (3 Moos. 19: 18). Israelin\nprofeetat ovat luoneet yhteiskuntaelämän ihanteen, mikä kulttuurin\nkaksituhatvuotisesta kehityksestä huolimatta yhä kangastelee\nkaukaisuuksissa, ja lopuksi ovat Israelin runoilijat antaneet\nuskonnolliselle tunteelle sen yleismaailmallisimman ilmaisumuodon\npsalmeissa.\n\nOn tarpeellista huomauttaa tästä Israelin uskonnon suuresta\nmerkityksestä koko ihmiskunnalle. Sillä juutalaisuutta arvosteltaessa\nse tavallisesti jätetään huomioon ottamatta ja Vanhaa Testamenttia\npidetään vain historiallisena merkillisyytenä.\n\nVanhasta Testamentista on muka löydetty alentavia esityksiä\nkorkeimmasta olennosta, vieläpä sen henkilöissä tavattu arveluttavia\nsiveellisiä puutteellisuuksia, niinkuin ylpeää itsekkyyttä ja vihassa\nja verenhimossa hekumoivaa julmuutta. Kieltämättä Vanha Testamentti\nmonessa suhteessa kuvastaa itseensä-sulkeuneen heimo-uskonnon ahdasta\nkäsitystä ja sisältää paljon sellaista, mikä ei ole sopusoinnussa\nmeidän uskonnollisen ja siveellisen tietoisuutemme kanssa. Mutta\nkun julistamme tuomiomme, emme saa jättää syrjään historiallista\nymmärtämystä emmekä unohtaa, että hylkäävä tuomio Vanhasta\nTestamentista ei kohtaa ainoastaan juutalaisuutta, sikäli kuin se\ntodellakin on pysynyt Vanhan Testamentin kannalla, vaan myöskin\nkristinoppia. Sillä yhä vielä on Vanhalla Testamentilla pätevyytensä\nkristinopin suhteen m. m. sen etevimpänä eetillis-uskonnollisena\nkasvatuskeinona; koko meidän kulttuurimme on juutalais-itämaisten\naatteiden ja motiivien läpitunkema, ja ne ovat raamatun kautta tulleet\nsiinä määrin henkiseksi omaisuudeksemme, että tuskin koskaan tulevat\nkulumaan pois. Taistelu tätä vaikutusta vastaan on oikeutettu, mutta se\non syrjässä juutalaiskysymyksestä.\n\nHyökkäykset juutalaisten uskontoa ja siveysoppia vastaan eivät ole\nsäästäen pidelleet Vanhaa Testamenttia, mutta ensi sijassa ne koskevat\nTalmudia.\n\nMitä Talmud sitten on?\n\nOnko Talmud jonkun juutalaisen rabbiinin nimi, kuten eräs keskiajan\noppinut luuli? Tai onko Talmud juutalaisten lakikirja, niinkuin vastaus\ntavallisimmin kuulunee?\n\nSuuren yleisön käsitykset Talmudista ovat varmaan siksi hämärät, että\nselonteko sen synnystä, sisällyksestä ja merkityksestä on tarpeen.\n\nSittenkuin Esra noin 5:nnellä vuosisadalla e. Kr. oli määrännyt\nn. s. Mooseksen lain juutalaisten seurakuntien uskonnolliseksi\nja yhteiskunnalliseksi ohjeeksi, ei voitu kirjoituksen kautta\nvahvistetusta laista mitään poistaa, ei siihen mitään lisätä eikä\nmitään muuttaa.\n\nMutta jokapäiväisen elämän olosuhteet vaativat alituisesti uusia\nmääräyksiä, uusia selityksiä entisten lisäksi, Siten syntyi lakia\ntäydentävä tavanomainen oikeus. Se säilyi pääasiallisesti suullisen\ntraditsionin kautta. Sitä ilmaisee myös sen nimi, »suullinen laki», kun\ntaas _mischna_-nimitys tarkoittaa kirjoitetun lain »kertausta», mutta\nsamalla täydennystä.\n\nAikojen kuluessa karttui traditsioni-ainesta yhä enemmän. Sen\nhallitsemisen vaikeus tuli yhä suuremmaksi, Myöskin suureni vaara,\nettä juutalaisuuden käsityksen yhtenäisyys häviäisi tavanomaisen\noikeuden erilaisen kehityksen vuoksi. Näin oli laita etenkin\nsitten, kun Titus oli hävittänyt Jerusalemin temppelin, juutalaisen\nmonoteismin näkyvän vertauskuvan, kun uhripalveluksella ei enää\nollut paikkaa ja juutalaiset olivat hajonneet kaikkeen maailmaan.\nHeidän selvänäköisimmät miehensä huomasivat välttämättömäksi löytää\ntapetun kansallisuuden hajoitetuille jäännöksille kokoavan voiman,\nyhdistävän siteen, elämäntarkoituksen. Juutalaisuuden suuret henget,\nkuten Jochanan ben Sakkai ja Juda Pyhä, löysivät tuon päämäärän,\ntuon yhdistävän voiman, uskontonsa opissa, ainoassa mitä heillä oli\njäljellä. Niin syntyi tietoinen pyrkimys asettaa mahdottomaksi tulleen\nuhripalveluksen sijaan innokas uskonnontutkiminen, sanan selittäminen\nja julistaminen, järjen ja sydämen valistus, totuuden etsiminen ja\nsäilyttäminen.\n\nNäiden pyrintöjen innostamina, koettaen pelastaa mitä oli\npelastettavissa juutalaisuuden erikoisuudesta ja pyrkien säilyttämään\nmonoteistisen ja eetillisen jumala-aatteen kaikkinielevän pakanuuden\nkeskellä, harrastettiin myöskin suullisten traditsionien kokoomista.\nNiin syntyi se tekstikokoelma, joka sai nimen _mischna_ ja jonka Juda\nPyhän luullaan noin 189 j. Kr. toimittaneen.\n\nUseat noista pääasiallisesti siviili-, rikos- ja kirkko-oikeudellisista\npäätöksistä, joita koottiin, olivat siihen aikaan jo vanhettuneita.\nKuitenkin otettiin ne myöskin Mischnaan, sillä sen tarkoituksena ei\nollut laatia ohjesääntöä kaikiksi ajoiksi, vaan järjestää ja jättää tuo\nvaltava traditsioni-aines jälkimaailman tutkittavaksi. _Mischna tahtoi\nolla ja on oikeudellinen tietokirja, jonkinlainen corpus juris, mutta\nei mikään lakikirja._\n\nMischna on Talmudin ytimenä olematta sentään sen suurin osa. Talmudin\nmuun sisällön nimi on Gemara. Gemara merkitsee täydennystä, sillä se\ntäydentää ja selittää Mischnaa ja suhtautuu Mischnaan niinkuin Mischna\nMooseksen lakiin. Voi myöskin sanoa, että Mischna muodostaa varsinaisen\ntekstin, jonka selityksenä Gemara on. Gemara on melkein kauttaaltaan\nkuin pöytäkirja rabbiinien väittelyistä Mischnan lauselmista. Gemara on\nlakikirja vielä vähemmässä määrin kuin Mischna. Verrattain harvoin voi\nesityksestä ilman muuta löytää vallitsevan käytännön. Sen saa selville\nvasta tutkimusten ja tarkastelujen kautta, joihin vain oppinut rabbiini\nkykenee.\n\nMischna syntyi Palestiinassa; Gemarasta näki ainoastaan osa päivän\nvalon siinä maassa, toinen osa Babyloniassa. Kun molemmissa paikoissa\nlisättiin Gemara selitykseksi Mischnaan, syntyi Palestiinassa\ntoin e n, Babyloniassa toinen Talmud. Siis on oikeastaan olemassa\nkaksi alkuperäistä Talmudia. Näistä lie palestiinalainen eli n. s.\n»Jeruschalmi» rabbiini Jochananin toimittama Tiberiaassa noin v.\n390 j. Kr. ja babylonilainen eli »Babli» noin v. 500. Kun Mischna\nkuitenkin miltei samassa muodossa on perusteena kummallekin Talmudille,\ntarkoitetaan tällä nimellä _molempia yhteensä_ tai ainoastaan\n_babylonilaista_ Talmudia, joka on paljon suurempi, täydellisempi\nja tärkeämpi. Painettuna se käsittää 12 paksua nidosta. Siis oikea\n_indigesta moles!_\n\nVielä on lisättävä, että Talmud jakautuu kahteen esitystavan puolesta\nerilaiseen osaan: _halacha_ ja _haggada_. Halacha merkitsee tapaa,\ns.o. sitä sääntöä, jonka mukaan jokaisen tulee elämässä vaeltaa.\nSitäpaitsi merkitsee halacha sitä väittelyä, joka Talmudissa koskee\nlakia ja jota siinä sen mukana säilytetään. Halacha on, niinkuin\nHeine sanoo, hengen miekkailukoulu, jossa rabbiinien oppi näyttelee\nterävyyttään. Se on juutalaisuuden skolastiikka. Sitävastoin käsittelee\nhaggada, eli kertova aines, selvitellen ja valaisten sellaisia\nprofeetallisia ja runollisia, paikkoja, jotka eivät suorastaan tarkoita\nkäytännöllistä elämän ohjaamista. Haggada on pääasiallisesti tunteen\nja mielikuvituksen tuote sisältäen kertomuksia, satuja, taruja ja\njuttuja ja on siten oikea löytökaivos kansanrunouden-tutkijalle ja\nkulttuurihistorioitsijalle.\n\nYleensä on Talmud, joka merkitsee »oppi», »opinto», juutalaisten\nmelkein vuosituhantisen henkisen ja uskonnollisen elämän tuote; se on\njuutalaisen hengen aina pienimpiin yksityisseikkoihin käypä historia.\nTalmudia on sattuvasti verrattu valtavan suureen oppisaliin, jossa noin\nkaksituhatta rabbiinia keskustelee ei ainoastaan uskonnollisista ja\njuridisista kysymyksistä, vaan melkein, kaikesta, niihin inhimillinen\ntieto kohdistuu: luonnontieteestä, lääketieteestä, tähtitieteestä,\nmaantieteestä, kasvatusopista, kielitieteestä, historiasta y.m.\nNäitä monenlaisia aineita ei käsitellä länsimaisen hengen vaatimassa\nhistoriallisessa järjestyksessä, vaan ne pyöriskelevät keskenään\nkirjavassa sekasotkussa esitystavan hypähdellessä toisesta\näärimäisyydestä toiseen. Joskus kehitetään ja jaotellaan lause\nsellaisella teoretiseeraavalla kasuistiikalla, että se lopulta häipyy\nmahdottomuuksiin. Joskus taas keskustellaan jostain kysymyksestä\ndialektisellä taituruudella, mikä säihkyy loogillista terävyyttä,\nmutta kehittyy taas viisasteluun ja pikkumaisuuksiin, joiden ainoa\ntarkoitus on häikäistä ja sekoittaa. Ja vihdoin katkeavat nuo ajatusten\nturnajaiset silloin tällöin leveänä juoksevaan kertomukseen, jota aito\nitämainen mielikuvitus kannattaa.\n\nYlläsanotusta käynee selville, miksi Talmud on maailmankirjallisuuden\nvaikeimmin tajuttavia teoksia. Siksipä ovat mielipiteetkin sen arvosta\nhyvin erilaisia sekä kristittyjen että juutalaisten keskuudessa. Jotkut\nnostavat Talmudin pilviin, toiset taas leimaavat sen viisastelujen ja\npikkuseikkojen sekamelskaksi.\n\nTalmudin oleellinen merkitys juutalaisille on siinä, että se on\nkehittänyt heidän uskontosysteemiään Vanhan Testamentin pohjalla\nja säilyttänyt heidän traditsioninsa. Mutta Talmud on ollut\njuutalaisuudelle kaksiteräinen miekka. Se on ehkä mahtavin linnoitus,\nmitä kansallistunto on suojakseen rakentanut. Tuon suojelusmuurin\nvuoksi pelastui juutalaisuus sekaantumasta kreikkalaisroomalaiseen\nkulttuuriin, johon sen nuori vesa, kristinusko, liittyi. Talmudin\ntutkiminen kehitti myöskin sitä ajatuksen terävyyttä, intelligenssia\nja hengen joustavuutta, mikä on juutalaisille ominaista ja mikä on\nollut heidän ylemmyytensä ja kestävyytensä syynä. Mutta tuo jyrkkä\ntapa, millä Talmud painostaa juutalaisuuden erikoisuutta, sen pyrkimys\nsäännöttömään juutalaisten elämä pienimpiä yksityiskohtia myöten aina\nkehdosta hautaan saakka, pyrkimys, joka ehkä oli paikallaan ja ainakin\nselitettävissä tuon olemassaolontaistelun aikana, jolloin Talmud\nsyntyi, toi mukanaan seisahduksen ja tuhoisan eristäytymisen. Kun\nkristinusko perustuen Vanhan Testamentin profeetalliseen, yleisempään\nja yleisinhimillisempään käsitykseen vastusti juutalaisuuden\nlakiorjuutta ja kirjaimellisuutta, puhuen yksilön vapauden puolesta, ja\nkun kristinuskon kehitys senvuoksi on kulkenut yhä suurempaa vapautta\nkohti, lähti juutalaisuus ja Talmud vaeltamaan aivan päinvastaista,\nvanhoillisuuden tietä. Talmud ei selitä niin paljon yleisinhimillisiä,\nprofeetallisia aatteita, kuin kansallista hurskaudenihannetta,\njoka liittyy usein väärin ymmärrettyyn ja väärin käytettyyn\nfarisealaisuussanaan. Horjuen molempien suuntien välillä sitoi\nTalmud juutalaisuuden tunnustajat uusilla siteillä ja rajoituksilla\nniiden monien lisäksi, mitkä johtuivat itseensä-sulkeuneesta\nheimo-uskonnosta ja papillisesta lainsäädännöstä. Sorto ja vaino,\njoka muukalaisten keskellä seurasi juutalaisia maanpakolaisia heidän\nvaltionsa kukistuttua ja joka piti heitä monta vuosisataa ympäristön\nkulttuurityön ulkopuolella, tunki heidät yhä tiukemmin heidän\nuskontonsa ahtaiden rajojen sisälle sekä esti heidän kehityksensä tai\nteki sen yksipuoliseksi. Tällaisten olojen vuoksi juutalaisten elämä\nmeidän päivinämme näyttää olevan useissa kohdin vähintäin tuhat vuotta\nyleisestä kehityksestä jäljessä.\n\nSulkuna juutalaisten kehitykselle vaikutti sekin seikka, että laajoissa\njuutalaispiireissä menetettiin historiallinen käsitys Talmudista\noikeuslähteenä. Tosin eivät sen opit ole saaneet tuota virallista\npyhitystä, joka liittyy kristinopin dogmeihin, — ehkä vain siksi,\nettä juutalaisuudelta puuttui ja yhä puuttuu julkinen, yhtenäinen\njohto. Käytännössä Talmud sitävastoin sai määräävän merkityksen, joka\noikeastaan ei sille kuulu, niin että se kohta työnsi syrjään Vanhan\nTestamentin tutkimisen.\n\nTähän suuntaan vaikuttivat osittain turmiollisella tavalla muutamat\noppikirjat, joiden tarkoituksena oli tehdä tuo voimassa olevan\nkäytännön vaivalloinen selitteleminen tarpeettomaksi ja määritellä\nyleistajuisessa muodossa Talmudin lausunnot. Niihin kuuluu Mos.\nMaimonideksen v. 1180 valmistunut jättiläisteos _Mischna thora_ eli\n_Jad chazaka_, »voiman käsi». Moses Coucy'laisen julkaisema _Sefer\nhamisvoth_ (noin 1250), Jakob ben Ascherin _Arbaa turim_ ja ennen\nkaikkia Josef Karon († 1575) julkaisema _Schulchan arukh_, »katettu\npöytä». Viimemainitussa teoksessa, sanoo Reinach, muutettiin vanhojen\nopettajien vähäpätöisimmätkin lauseet taipumattomiksi laeiksi ottamatta\nlukuun paikkaa, aikaa ja oloja. Etenkin krakaulaisen Iserleksen v.\n1588 laajentama muodostelma on saanut osakseen liian suuren arvon ja\nsuuressa määrin edistänyt juutalaisuuden eristymistä ja seisahdusta. Se\nantaakin näennäistä tukea monelle intohimoiselle hyökkäykselle, jotka\nTalmud, oikein selitettynä, torjuu.\n\nOnneksi ei edes juutalaisuus ole säästynyt vapaammilta virtauksilta.\nMeidän päivinämme täytyy tehdä erotus reformeerattujen ja\noikeauskoisten juutalaisten välillä, lukuunottamatta lahkoja, joista\nkaraiitit jo entuudestaan ovat hyljänneet koko rabbiinitraditsionin\ntunnustaen ainoastaan Vanhan Testamentin.\n\nOikeauskoiset ovat enemmistönä, ja heihin kuuluu sivistyksellisesti\nalinna oleva osa juutalaisista, pääasiallisesti Itä-Euroopassa. He\npuhuvat syvimmällä kunnioituksella pyhästä Talmudistaan. Sen tutkiminen\non heidän mielestään inhimillisen toiminnan korkein huippu ja ihanne.\nHe väittävät, että aina Mooseksen lain julistamisesta saakka Sinailla\non halachan suullinen laki ollut Mooseksen kirjoissa olevan kirjoitetun\nlain rinnalla. Laki on siis heidän mielestään _yksi_, vaikka se on\nvirrannut juutalaisille kahdelta taholta.\n\nTällaisen epähistoriallisen ja epäkriitillisen ajatuskannan johtamina\nmenevät jotkut oikeauskoisten edustajat niin pitkälle, että pitävät\nTalmudia _ainoana_ lähteenä, josta juutalaisuus on kummunnut,\njuutalaisuuden olemassaolon perusteena, vieläpä sinä elävänä sieluna,\nmikä on muodostanut ja pitänyt pystyssä juutalaisuuden.\n\nPaljon selvempi ja oikeampi käsitys Talmudista on\nreformijuutalaisuudella, jonka alkuunpanija oli Kantin aikalainen,\nLessingin ystävä, hänen Nathan Viisaansa esikuva, Moses Mendelssohn\n(† 1786). Reformijuutalaisten mielestä on Talmud yksinkertaisesti\nkokoelma opetuslauseita eikä mikään lakikirja. He näkevät selvään sen\nseikan, että Talmudin moraaliperusta on monessa suhteessa eristyvä,\npuolueellinen ja ahdas. Holdheim, eräs reformi juutalaisuuden\netevimmistä johtajista, sanoo: »Meidän uskonnollis-siveellinen tuntomme\non jo paljon ylempänä Talmudin moraaliperustetta.» Frankfurt am Mainin\nrabbiini Leop. Stein († 1882) kielsi juhlallisesti, että Talmud olisi\njuutalaisten uskonnon lähde. Hän ilmaisee myöskin vakaumuksenaan, kuten\njo Mendelssohn, että verrattoman paljon siitä, mitä Talmudissa sanotaan\nkirjoitetun lain välttämättömäksi selitykseksi, on vahingollisia\nihmissäädöksiä, jotka vain ovat himmentäneet juutalaisten uskonnon\nkirkkautta. Amerikkalaiset rabbiinit ovat niinikään monasti selittäneet\nTalmudin auktoriteetin kumotuksi. Reformijuutalaisten radikaalisin\nosa ei ole ainoastaan hyljännyt Talmudia, uskoa Messiaan tuloon ja\nruokalakeja, vaan myöskin poistanut hebreankielisen jumalanpalveluksen\nja asettanut sabbatin sunnuntaiksi. Tätä suuntaa edustaa berliiniläinen\nReformgenossenschaft, jonka Stern ja Holdheim perustivat v. 1845. Onpa\nsyntynyt yhdistyksiä ympärileikkaustakin vastaan, sittenkuin Abr.\nGeiger ensin uskalsi nousta tuota barbaarista menoa vastustamaan.\n\nTäytyy toivoa, että reformijuutalaisten pyrkimykset menestyisivät ja\njohtaisivat juutalaisuuden täydelliseen uudistukseen. Todellisuudessa\non Talmudilla nykyään merkitystä ainoastaan juutalaisten juhlamenoihin,\nei heidän yhteiskunnallisiin oloihinsa nähden, sillä niiden suhteen\non voimassa babylonilaisen Talmudin määräys, että valtion laki on\nseurattava laki. Mutta elleivät oikeauskoiset juutalaiset heitä\nmereen tuota rituaali- ja juhlamenosääntöjen arvotonta painolastia,\njonka eristäytyvä heimo-uskonto ja traditsioni on heille tyrkyttänyt,\non heidän sulautumisensa nykyajan kulttuuriin mahdoton. Siksi\nsoveltumattomia nykyaikaisen elämän muotoihin ovat nuo monimutkaiset\nsabbattikäskyt, puhtaus- ja ruokailusäännöt; tässä joitakuita esimerkkejä\nselitykseksi.\n\nTyönteon kielto sabbattina koskee Mischnan mukaan 39 työn päälajia,\nmutta näihin päälajeihin luetaan taas suuri joukko askareita.\nSabbattina ei oikeauskoinen juutalainen saa sytyttää eikä sammuttaa\ntulta, siis ei myöskään valmistaa ruokaa. Hän ei saa kammata\nhiuksiaan — koska keritseminen on kielletty —, ei panna kenkiinsä\nuutta nauhaa eikä käyttää soittokonetta — koska vasaraniskut pyhänä\novat kielletyt! Edelleen hän ei saa poimia kukkia eikä sitoa niitä\nkimppuun — sillä sabbattina ei saa korjata viljaa. Hän ei saa viedä\nmitään ulos huoneistaan eikä liikkua muuta kuin »sabbatin matkan»,\n2,000 askelta. Kuinka voi siis esim. juutalainen sotamies täyttää\nuskontonsa määräykset, jos hänet komennetaan matkalle sabbattina?\nHänen täytyy toimia vasten uskonnollista vakaumustaan tai keksiä keino\nlain kiertämiseksi. Tunnettuahan on, että juutalaiset laajentaakseen\nsabbattipakon rajoittamaa liikuntoaluettaan ympäröivät kadut ja\nkorttelit riu’uilla, nuorilla ja kuvitelluilla rajoilla. Venäjällä\nsaattaa nähdä juutalaisen istuvan rautatievaunussa vesimalja jalkojensa\nalla; hän uskottelee silloin itselleen ja jumalalleen olevansa\nmerimatkalla — mikä hätätilassa on sallittu sabbattinakin. Vaivalloisia\nsekä juutalaisille itselleen että muillekin ovat etenkin heidän\nmonenlaiset puhtaus- ja ruokalakinsa, jotka kieltävät heiltä vapaan\nkanssakäymisen muun-uskolaisten kanssa sekä eräiden ruokien ja juomien\nnauttimisen. Tuo kaikki on ahdashenkisen siveysopin häikäilemätöntä\npilantekoa estetiikasta ja logiikasta.\n\nJuutalaisuuden uudistumisen pahimpiin esteisiin kuuluu paitsi\nantisemiittistä kiihotusta, mikä uhkaa työntää vapaamielisetkin\nainekset takaisin oikeauskoisuuden helmaan, yhteisen johdon puute ja\njuutalaisten suuren enemmistön tietämättömyys. Ei voi, sen parempi,\npuhua yleisestä Talmudin-tutkimuksesta, syystä että Talmud on\nkirjoitettu kuolleilla murteilla ja käännöksiä ei ole ollut saatavissa.\nPuuttuva kielitaito ja kunnollisten käännösten olemattomuus ovat\nsaaneet aikaan sen, että kristityilläkin on ollut hyvin hämärä käsitys\nTalmudista.\n\nTätä tietämättömyyttä on juutalaisvihamielinen liike käyttänyt\nhyväkseen suurella menestyksellä ja, kuvaavaa kyllä, nojautunut\netupäässä juutalaisten luopioiden enemmän tai vähemmän väritettyihin\nkuvauksiin. Tuo epäilyttävä kunnia olla ensimäinen, joka väärillä\nsyytöksillä on kohdistanut vihan Talmudia vastaan, lankee juutalaisen\nluopion de Kupelan osaksi, jonka kuoleman jälkeen tuhansia kappaleita\nTalmudia poltettiin roviolla 13:nnesta 16:nteen vuosisataan\nRanskassa, Italiassa ja Puolassa. Varsinaisen kirjallisen taistelun\njuutalaisuutta vastaan alkoi toinen juutalainen luopio Pfefferkorn\n1500-luvulla. Mutta nykyaikaisen antisemitismin kirjallinen alkaja\noli Eisenmenger, Heidelbergin professori, joka v. 1700 julkaisi\nkaksi paksua nidosta käsittävän, _Entdecktes Judentum_ (»Paljastettu\njuutalaisuus») nimisen teoksen, joka kiehuu juutalaisvihaa ja vilisee\nvääriä tietoja ja sitaatteja juutalaisten kirjoista. Katolisen\nprofessorin Rohlingin teos _Der Talmudjude_ (»Talmud-juutalainen»),\nosaksi plagioitu Eisenmengeristä, on vielä kiukkuisempi kuin tämä\nja lisäksi valheellinen. Vaikka Saksan etevimmät orientalistit ja\nTalmudin-tuntijat paljastivatkin Rohlingin väärennykset, on hänen\nkirjansa sentään v:n 1871 jälkeen ilmestynyt monena painoksena\nja levittänyt laajoihin piireihin antisemitismin myrkkyä. Siinä\ntoistuu m.m. tuo juutalaisia vastaan kohdistettu mieletön syytös\nrituaalimurhista. Vaikka sellaisia murhia ei millään voida todistaa\nja vaikka m.m. professori Strack on selvästi näyttänyt, ettei\nkäsityksellä ole mitään tukea juutalaisuudessa, vaan että se johtuu\ntaikauskosta, uskotaan syytöksiin kuitenkin sivistymättömissä\npiireissä ja niitä käytetään kiihotuskeinoina juutalaisia vastaan.\nOnpa olemassa jesuiittain julkaisema lastenkirjanenkin, jossa\nnoita luuloteltuja rituaali murhia kuvataan kasvavalle nuorisolle!\nYllämainittujen kirjoitusten veroisia ovat ne antisemiittikatkismukset\nja »juutalaispeilit», joita antisemiitit 1870-luvulta lähtien ovat\nlevittäneet tuhansittain, kiihottaen mieliä vääristelyillä ja\nliioittelulla ja tahraten lukijan uskomattoman likaisella kielellä.\n\nYleinen syytös juutalaisuutta vastaan kohdistuu sen\nkristinuskon-vihaan, jonka etupäässä selitetään ilmenevän Talmudissa\nsekä juutalaisten keskiaikana julkaisemissa kirjoituksissa.\n\nOn muistettava, että kristinoppi kehittyä juutalaisuudesta ja että sitä\nsenvuoksi alkuaan pidettiin juutalaisena lahkona. Laissa sanotaan, että\nrikkoja on hävitettävä kansastaan. Tämän mukaan on Talmudissa monta\nvihamielistä lausuntoa lahkolaisia (minim) vastaan, joihin epäilemättä\nmyöskin juutalaiskristityt luettiin. Mutta sikäli kuin kristinoppi\nsai tunnustajia pakanoiden keskuudesta, täytyi lahkolaisia vastaan\nsuunnatun juutalaisen fanatismin lakata tarkoittamasta kristityitä\nyleensä. Se ankaruus, mitä juutalaisuus on osoittanut luopioita\nkohtaan, esiintyy vielä Maimonideksen säännössä, että luopiot täytyy\ntappaa, ja elää yhä yhtä sydämettömänä eräissä juutalaispiireissä eikä\nsuinkaan vähimmin kohdistu niihin juutalaisiin, jotka ovat kääntyneet\nkristinoppiin. Historian valossa katsottuna on tällä säännöllä\nvastineensa esim. Johanneksen evankeliumin kovissa sanoissa kuivuneesta\noksasta, joka hakataan pois ja heitetään tuleen (Joh. 15:6. Mat. 3:10),\nkeskiajan hirmuisissa kerettiläistuomioissa y.m. Kristityltä ylipäänsä\nei tämä ankaruus kuitenkaan koske, ei ainakaan meidän päivinämme.\n\nTalmudissa on yleensä mitättömän vähän suoranaisia viittauksia\nkristinuskoon, siksi että osa siitä, etenkin Mischna — on ilmestynyt\nennen Kristuksen syntymää ja suurin osa on kirjoitettu persialaisessa\nBabyloniassa, missä kristinuskoa tuskin tunnettiin. Yleensä on vaikea\npäättää, mitä Talmud sanoi yllämainitusta asiasta, sillä vanhimmat\nkäsikirjoitukset ovat siksi myöhäiseltä ajalta kuin 12:nnelta tai\n13:nnelta vuosisadalta ja kriitillistä tekstipainosta ei ole olemassa.\nToiselta puolen on varmaa, että Talmudin sanamuotoa on paljon muuteltu\nja lyhennetty. Se on tapahtunut osaksi kristillisen kirkon ja sensuurin\ntakia, osaksi tarkoituksella osoittaa kristinuskon ja juutalaisuuden\neroavaisuutta. Tunnettua on esim., että vanhinten kokous Puolassa v.\n1630 kielsi puhumasta Talmudin uusissa painoksissa mitään, oli se\nsitten hyvää tai pahaa, Jeesus Natsarealaisesta.\n\nOn mahdollista, että tämä kielto osaksi tarkoitti lausuntoja, jotka\noli lisätty Talmudiin myöhemmin, siis aikoina, jolloin uskonnolliset\nintohimot kiivaimmin riehuivat.\n\nEnemmän kuin kristinopista itsestään puhutaan Talmudissa sen\nperustajasta, ja Talmudin tiedot Jeesuksen persoonasta eivät juuri ole\nylentäviä, mutta usein ristiriitaisia. Siinä näkyy jälkiä tarinoista,\njotka olivat sangen yleisiä Itämailla ja jotka, niinkuin Henne am Rhyn\nsanoo, osoittavat tietämättömyyttä enemmän kuin pahaa tahtoa. Tärkein\non se, missä kerrotaan Kristuksen syntyneen laittomasta yhteydestä ja\nharjoittaneen noituutta, josta hänen ristinkuolemansa johtui; siis\nverrattain vähäpätöisiä asioita. Oli miten oli, kaikissa tapauksissa\non mieletöntä takoa Talmudin satunnaisista kristillisvihamielisistä\nlausunnoista aseita juutalaisuutta vastaan. Talmudiinhan on koottu\nsatojen eri henkilöiden ajatuksia, henkilöiden, joiden yksityisillä\nlausunnoilla ei ole minkäänlaista sitovaa voimaa. Talmud on suuri\npuutarha, jossa tavataan sekä jaloja hedelmiä että myrkyllisiä yrttejä.\n\nViha kristityltä sortajia kohtaan saattoi juutalaiset keskiajalla\ntuomaan ilmi ja levittämään kädestä käteen kristinuskoa ja Jeesuksen\npersoonallisuutta mitä kömpelöimmällä tavalla häpäiseviä kirjoituksia.\nSellainen häväistyskirjoitus on _Toldot Jeschu_ (Jeesuksen historia),\njonka kristityt oppivat tuntemaan 13:nnella vuosisadalla. Useita näistä\nkirjoituksista on koottuina Wagenseilin v. 1681 julkaisemassa teoksessa\n_Tela ignea satanae_, »paholaisen tulinuolet», josta Voltaire on\nsanonut, että se sisältää kaiken, mitä kristinoppia vastaan voi sanoa.\nMutta se Jeesus, jota juutalaisten pilkkakirjoitukset tarkoittivat,\n»ei ollut», kuten Franz Delitzsch sanoo, »historiallinen Jeesus,\nvaan inhottava kummitus, jonka juutalaiset olivat luoneet tekemällä\njohtopäätöksiä epäjumalisista menoista ja kirkon vainoomishimosta».\nMutta silläkin ajalla, »kun kristillinen valtio ja kirkko esiintyi\njuutalaisia vastaan niinkuin Jumalan valitsemat pyövelit ja\npyövelinkätyrit» ja kun juutalaisten viha suuntautui kaikkea\nkristillistä vastaan, — silläkin ajalla kuului juutalaisten keskuudessa\nääniä, joita korkein sielunaateluus kannatti.\n\nSurullisempaa on se, että juutalaiset meidänkin päivinämme ovat\npitäneet sopivana levittää mitä halpamaisimpia kristillisvihamielisiä\nkirjoituksia painoistaan ja että kristinuskoa solvataan mitä\nhäikäilemättömimmin eräissä juutalaisissa sanomalehdissä. Tuollaisen\nvoi ainakin osittain selittää antisemiittien hälyytyshuutojen kaiuksi.\nTyperyyttä ja itsepäisyyttä todistaa se, että muutamat valistuneetkin\nrabbiinit kieltävät kristinopin perustajilta kaiken ansion ja\nalkuperäisyyden. Se johtuu siitä ylpeästä tietoisuudesta, että sekä\nkristinopilla että islamilla on juurensa juutalaisuudessa.\n\nSuurta sekaannusta kysymyksessä juutalaisten kristinuskon-käsityksestä\non saanut aikaan se seikka, että juutalaisille vihamieliset kirjailijat\novat esittäneet kaikki Talmudissa ja juutalaisten uskonto-opeissa\ntavattavat, epäjumalanpalvelijoita koskevat lausunnot ikäänkuin ne\nkääntyisivät erityisesti kristinoppia vastaan. Varsinkin on takerruttu\nsanaan _akum_, joka on _abde kokahim umazzaloth_ sanoista muodostettu\nakrostikoni, merkiten tähtien ja taivaankappalten palvelijoita.\nTuota nimitystä on luultu kristittyjen haukkumasanaksi ja senvuoksi\non vuodatettu vihan malja koko juutalaisuuden yli. Jokainen järkevä\nihminen huomaa kuitenkin, ettei sana voi tarkoittaa kristityltä. Nyt\ntiedetään, että »akum», »tähtien ja taivaankappalten palvelija», ei\nollenkaan esiinny Talmudin käsikirjoituksissa eikä sensuroimattomissa\npainoksissa, ei myöskään Maimonideksen rituaalikoodeksin eikä Schulchan\narukhin vanhimmissa painoksissa. Sana »akum» on kristillisen sensuurin\nkeksintöä! Alkuperäiset kirjoitustavat ovat »vieras jumalanpalvelus»,\ngojim ja nochrim, s.o. ulkomaalaiset, ei-israelilaiset. Näitä vastaan\nkyllä esiintyy monta vihaa ja suvaitsemattomuutta osoittavaa lausetta,\njoita tuskin voinee lukea viaksi yksityisille juutalaisille, kun\najattelee, että Talmud syntyi aikana, »jolloin suru juutalaisen\nkansallisuuden valtiollisesta häviöstä vielä poltti jokaista\njuutalaissielua ja jolloin jokainen ylevämielinen juutalainen kauhulla\nkatseli rappeutunutta pakanuutta». Itse vanhoillisetkin juutalaisten\nkeskuudessa myöntävät, että Talmud erinomaisten siveyskäskyjen rinnalla\nsisältää muista kansallisuuksista lauseita, jotka kyllä voivat saada\nselityksensä ajan olosuhteista, mutta joita he eivät tahdo hyväksyä.\n\nOn selvää, että kun juutalaiset joutuivat pääasiallisesti kristittyyn\nympäristöön, niin Vanhan Testamentin ja rabbiinien sanasto sai\nlaajennetun ja muutetun sisällyksen. Koska kristityt eivät ole\nisraelilaisia, ovat hekin »gojim». Tätä nimitystä kristityistä\nkäytetään vielä venäläis-puolalaisten juutalaisten keskuudessa.\nMikään hyväilynimi se ei ole, yhtä vähän kuin »juutalainen» meillä.\nOlematta alkuaan häväistysnimi ja vastaten roomalaisten sanaa _hostis_:\n»vieras», vihollinen, ja kreikkalaisten _barbaros_: »vieras»,\nraakalainen, on sana suureksi osaksi kristittyjen omasta ansiosta\nmuuttunut vihan ja halveksumisen ilmaisuksi.\n\nVanhan Testamentin ja Talmudin kovat ja leppymättömät säännöt\n»muukalaisia» vastaan olivat oikeastaan voimassa vain Palestiinassa ja\novat väärin tulleet yleispäteviksi. Raamatun käskyt edomilaisten ja\namalekilaisten tuhoamisesta käsitettiin ikuisesti pysyviksi, vaikka\nnuo kansat kauan sitten ovat kadonneet. Kun sitten roomalaiset tulivat\njuutalaisten uusiksi verivihollisiksi ja joku rabbiinitraditsioni\nmerkillisesti selitti, että edomilaiset olivat perustaneet Rooman,\nsaatiin hyvällä syyllä, kohdistaa edomilais-viha roomalaisiin ja\nsitten kaikkiin eurooppalaisiin kansoihin, sikäli kuin ne sortavat\nIsraelia. Epäilemättä pitivät juutalaiset eräänä osana keskiaikaa\npakanakristityitä epäjumalanpalvelijoina. Kristuksen jumaluus ja\nkolmiyhteysdogmi on juutalaisten mielestä aina ollut pakanallista.\nMyöskin on heidän ollut vaikea erottaa pakanuudesta katolisen kirkon\nmenoja Maarian-, pyhimysten- ja kuvainpalveluksineen, asia, joka tuskin\nherättänee ihmetystä, koska itse uskonpuhdistus todellisuudessa oli\nvastalause kirkon pakanallisia menoja vastaan.\n\nSellainenkin auktoriteetti kuin Maimonides selitti erityisesti, että\nkristityt — mutteivät muhamettilaiset —ovat epäjumalanpalvelijoita.\nSiksi kielsikin hän uskon veljiään antamasta kristityille\nlahjoja, lääkärinapua tai neuvoja. Vaikkapa kristitty olisi ollut\nhengenvaarassa, ei ollut luonnollista auttaa häntä, sillä se olisi\npakanuuden edistämistä. Kuitenkaan ei Maimonides sallinut juutalaisten\nkäydä käsiksi kristittyjen omaisuuteen eikä vainota heidän henkeään.\nKristittyjen aseellisen lannistamisen hän jätti Messiaan tulon aikaan,\njolloin Israel sotaisena kansana on käyvä vihollisiaan vastaan.\n\nKun antisemiitit vedoten Maimonidekseen tahtovat uskottaa, että\nhänen puolustamansa kristittyjen-viha vallitsee meidänkin aikamme\njuutalaisissa, vieläpä siinä määrin, että he pitävät kristityn\ntappamista uskonnollisella velvollisuutena, sisältää tuo väite totuuden\nhirmuisen vääristelyn. Juutalaisten käsitys pakanoista ja kristittyjen\nsuhteesta näihin ei nyt enää ole sama kuin keskiajalla, eikä silloin\nollut sama kuin Talmudin aikaan.\n\nVihdoin huomasivat juutalaiset, että kristinuskon ja pakanuuden\nyhdenvertaisiksi asettaminen oli epäoikeutettua. Jo 12:nnelta\nvuosisadalta alkaen voi mainita monta painavaa lausuntoa siihen\nsuuntaan. Käsityksen muuttumiseen vaikutti etenkin uskonpuhdistus,\njota monet juutalaiset pitivät kääntymisenä juutalaisuuden puhdasta\nyksijumalaisuutta kohden.\n\nSe mitä nykyisen juutalaisuuden luotettavimmat edustajat ajattelevat\nmuista uskontunnustuksista, on yhdenvertaista sen aateluuden kanssa,\njoka pistää silmään talmudistien paraista lausunnoista. Talmudissa\nsanoo Rabbi Josua (n. 200 j.Kr.): »kaikkien maailman kansojen\nvanhurskailla on osansa tulevassa elämässä» (Sanh. 105 a), miltei\nyhtäpitävästi Pietarin sanojen kanssa (Ap. t. 10:35). Toisessa\npaikassa sanotaan: »Ikuisuuden portin kautta ei astu sisään ainoastaan\nleviittoja, pappeja ja israelilaisia, vaan kaikki vanhurskaat.»\nVanhurskailla tarkoitetaan tässä kaikkia niitä, jotka noudattavat\nseitsemää n.s. noachidista käskyä epäjumalanpalvelusta, jumalanpilkkaa,\nmurhaa, sukurutsausta, ryöstöä, esivallan vastustamista ja elävien\neläinten lihan syömistä vastaan.\n\nKun Augustinuksen mielestä kaikki pakanoiden hyveet olivat vain\nsplendida vitia, »loistavia paheita», ja kun roomalais-katolinen\nkirkko selittää, että kaikki usko, kaikki rakkaus, kaikki hyveet,\nvieläpä marttyyriuskin kirkon ulkopuolella ovat arvottomia, oli Rabbi\nJochanan ben Sakkain mielestä jokainen pakanain tekemä rakkauden- tai\narmeliaisuudentyö parannuksen ja sovituksen alku (B. Bathra 10 b).\nNiin, sanotaanpa eräässä Talmudin kohdassa: »jokainen, ken hylkää\nepäjumalanpalveluksen, on juutalainen» (Megillah 13 a), varmasti\nkorkein tunnustus, minkä juutalainen voi antaa. Vanhojen rabbiinien\nmukaan on se siveellinen korkeus, minkä ihminen voi saavuttaa,\nriippumaton sukuperästä ja uskontunnustuksesta.\n\nTämän mukaan selittivät useat etevät juutalaiset 1700-luvulla, vasten\nMaimonideksen mielipidettä, että kristityt noudattavat noachidisia\nkäskyjä ja että heitä siis on pidettävä »porttiproselyytteinä»,\njotka talmudilainen oikeus asettaa, mitä eetillisiin lakeihin tulee,\nyhdenvertaisiksi juutalaisten kanssa. Samansuuntaisen lausunnon\nantoi Pariisin sanhedrio v. 1806, ja Herxheimerin juutalaisessa\nkatkismuksessa, jota sitten v:n 1831 on ilmestynyt noin 30 painosta,\nluemme: »Velvollisuutemme on rakastaa kaikkia nykyajan kansoja,\njotka kunnioittavat ainoata jumalaa ja harrastavat hyveitä ja\nihmisrakkautta.» Vieläkin merkittävämpi on se lausunto, minkä Leipzigin\nsynodi v. 1869 antoi reformi juutalaisuuden nimessä: »Synodin mielestä\non kaikkien uskontojen ja tunnustusten keskinäinen rauha, kunnioitus\nja yhdenvertaisuus samoinkuin täysin moraalinen taistelu henkisillä\naseilla totuuden puolesta, ihmiskunnan korkeimpia päämaaleja; siksi\ntunnustaa synodi, että juutalaisuuden oleellisimpiin tehtäviin\nmenneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa kuuluu tunnustaa,\nedistää ja esittää näitä periaatteita, kärsiä, toimia ja taistella\nniiden puolesta.» Vieläpä oikeauskoisimmatkin juutalaiset, joista\n94 rabbiinia allekirjoitti Unkarissa v. 1866 julistuksen, minkä\nmukaan Schulchan arukhia täytyy seurata joka paikassa ja aina, ovat\npääasiallisesti hyväksyneet nykyisen käsityksen juutalaisten ja\nkristittyjen keskinäisestä asemasta.\n\nSe että niin monta vuosisataa kului, ennenkuin juutalaiset huomasivat\neron kristittyjen ja epäjumalanpalvelijoiden välillä sekä että\nkristitytkin noachidisten sääntöjen noudattajina voivat juutalaisten\nlain mukaan tulla osallisiksi juutalaisuuden eetillisestä oikeudesta\nja rakkaudenkäskyistä, johtuu ensiksikin juutalaisuuden ankarasta\nmonoteismistä ja itseensä-sulkeutuvasta kansallisluonteesta, mutta\nosittain varmaan myös kristinopin olemuksen tuntemattomuudesta ja siitä\nsorrosta, joka kristittyjen taholta on tullut juutalaisten osaksi.\n\nLähimäisenrakkaudesta on sekä Vanhassa Testamentissa että Talmudissa\nmonta kaunista käskyä. Esim. tuo tuttu: »Sinun tulee rakastaa\nlähimäistäsi niinkuin itseäsi» (3 Moos. 19:18), jota Rabbi Akiba piti\nlain peruslauseena. Ei voi kieltää, että »lähimäisellä» tässä alkuaan\ntarkoitettiin juutalaisia kansalaisia ja uskonheimolaisia. Mutta\nkäskyn rajoitettu merkitys särkyy, kun heti sen jälkeen lisätään:\n»Vierasta, joka asuu kattosi alla, on sinun pidettävä maanmiehenäsi,\nja sinun tulee rakastaa häntä niinkuin itseäsi» (v: 34). Humaaninen\nkäsky, joka on jyrkkänä vastakohtana nykyaikaisten natsionalistien\nvaatimukselle, että toiseen kansallisuuteen kuuluvaa vähemmistöä on\nkohdeltava niinkuin ulkomaalaisia. Jos tahtoo olla oikeudenmukainen,\ntäytyy myöntää, että muinaiselle juutalaisuudelle tulee kunnia\nsiitä, että se ensimäisenä on julistanut yleistä veljesrakkautta —\nainakin pienoiskoossa. Vanhan Testamentin kirjallisuudessa, etenkin\nprofeetallisissa ja opetuskirjoissa, näyttäytyy selvä pyrkimys antaa\n»lähimäinen»-käsitteelle miltei _yleinen_ merkitys. Vertauksesta\n»laupiaasta samarialaisesta» ja useista Talmudin lauselmista käy\nselville, että kirjanoppineet Jeesuksen aikoina täysin ymmärsivät\nkäskyn yleispätevän merkityksen. Rabbi Ben Asai johtui siihen pitäen\nsilmällä ihmiskunnan yhteyttä. Nykyiset rabbiinit ja juutalaisten\nuskonopit lausuvat selvästi ja tarkkaan, että käsky rakkaudesta\nlähimaista kohtaan _koskee kaikkia ihmisiä uskontoon, kansallisuuteen\nja säätyyn katsomatta_, niin ettei mikään ihmisrakkauteen perustuva\nkäsky tee eroa israelilaisten ja muukalaisten välillä. Tämä tosiseikka\n_kumoaa suuren osan juutalaisia vastaan tehdyistä syytöksistä._\n\nJuutalaisten uskonto opettaa myöskin, että hädässä olevaa vihamiestä\ntäytyy auttaa (Sal. san. 24:29). Sitävastoin puuttuu juutalaisuudesta\nUuden Testamentin pingoitettu käsky: »Jos joku lyö' sinua oikealle\nposkelle, käännä hänelle myöskin vasen», j.n.e. (Mat. 5:39), ollen\nvieras sen järkevälle katsantokannalle. Juutalaisuuden ihanteina\novat tässä kohden »ne joita vaivataan eivätkä itse vaivaa, ne joita\nherjataan eivätkä itse herjaa, ne jotka vaikuttavat Jumalan rakkauden\nhyväksi ja iloitsevat kärsimyksissä» (Sabbat 88 b). Kaikki juutalaiset\neivät ole voineet toteuttaa tuota ihannetta, mutta kuvaavaa on, että\noikeauskoiset juutalaiset pitävät marttyyriutta Jumalan rangaistuksena\nsynnistä, sortajiaan Jumalan ruoskana ja kärsimyksiään välitilana,\njosta Messias on heidät pelastava. Se on fatalistista passiivisuutta,\nmissä omalla alkuunpanolla ei ole mitään sijaa.\n\nTalmudissa (Sabbat 31:1) kerrotaan, että eräs pakana tuli Hiilelin luo\nja pyysi häntä opettamaan hänelle lain sisällyksen niin lyhyessä ajassa\nkuin kuulija saattoi seisoa yhdellä jalalla. Silloin Hillel vastasi:\n»Älä tee lähimäisellesi sitä, mikä sinulle itsellesi on epämieluista;\nse on laki, kaikki muu on sen selitystä.» Kiireissään näyttää Hillel\nunohtaneen käskyn: »Sinun tulee rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestäsi,\nsielustasi ja voimastasi» (5 Mos. 6: 5). Yhteenpantuina on näillä\njuutalaisuuden kahdella perusopilla täysi vastineensa Jeesuksen\nsanoissa, että laki ja profeetat riippuvat kahdesta käskystä, jotka\nkoskevat rakkautta jumalaa ja lähimaista kohtaan. (Mat. 22:40).\nTodellisuudessa löydämme Talmudista monta evankeliumien kauneimmista\nlauselmista; ovathan ne suureksi osaksi ammentaneet samasta lähteestä.\nJos uskonnon pohja on, kuten Hamack sanoo, Jumalan ja lähimäisen\nrakastaminen, niin on ainakin kristinopin ja juutalaisuuden pohja\nyhteinen. Valitettavasti on yhteistä sekin, että molempien uskontojen\ntunnustajat ovat kaukana jäljessä teorioistaan — kummat kauempana,\njääköön sanomatta.\n\nYhdessä lähimäisenrakkauden kanssa on myös hyväntekeväisyys, yksi\njuutalaisuuden kauneimpia puolia. Siihen kehotetaan kaikkialla Vanhassa\nTestamentissa ja sillä tarkoitetaan Talmudissa (Sota 14 a) opin alkua\nja loppua. Se hyväntekeväisyys, joka oli ensimäisten kristittyjen\nparatta tunnusmerkkejä, oli epäilemättä perintöä juutalaisuudelta.\nJuutalaisten kärsimykset ovat yhä kasvattaneet heitä heidän uskontonsa\nmääräämään suuntaan. Eivät edes juutalaisuuden häpäisijät voi kieltää,\nettä juutalaiset harjoittavat suurenmoista hyväntekeväisyyttä. Se\nvastaväite, että juutalaisten hyväntekeväisyydellä olisi aivan\nrajoitettu, tunnustuksellinen luonne, on tuskin perusteltu,\nMuistutettakoon, että esim. Libanonin kristittyjen joukkosurman jälkeen\nv. 1860 juutalaiset keräsivät suuren rahasumman heidän avukseen.\n\nJuutalaisten siveysoppi ei vaadi lempeää esiintymistä ainoastaan\nihmisiä, vaan myöskin eläimiä kohtaan, Tässä suhteessa on juutalaisuus\nmonia muita siveysoppeja etevämpi. Eläinrääkkäyksen kieltää useassa\npaikassa sekä Vanha Testamentti että Talmud (2 Moos. 20:10, 23:5; Moos.\n22:6 s.25: 4; Sananl. 12:10; Sabbat 128 b; Gittin 62 a; B. Mezia 32\nb 88 a), ja lempeys eläimiä kohtaan mainitaan hyveenä. Sunnuntailepo\nulotetaan kotieläimiin, vieläpä metsänriistaan, niin että sabbatti- tai\nsunnuntaimetsästäjät ovat juutalaisuudelle kauhistus.\n\nKatsoen juutalaisuuden eläinystävyyteen on kohtalon ivaa, että juuri\njuutalaisia syytetään eläinrääkkäyksestä. Siksi on juutalaisten\nteurastustapa leimattu.\n\nSen määräysten tarkoitus on kuitenkin ilmeisesti koettaa tehdä\neläinten kärsimykset niin pieniksi kuin mahdollista. Huolimatta\ntästä kiitettävästä tarkoituksesta on kuitenkin ajateltavissa, että\njuutalaisten teurastustapa, oltuaan käytännössä n. 2,000 vuotta,\nolisi eläinrääkkäystä verrattuna nykyisiin teurastustapoihin\nteurastusnaamarilla y.m. Muistutettakoon siis ainoastaan, että\nkun v. 1877 Saksan valtiopäiville jätettiin anomus juutalaisten\nteurastustavan poistamisesta, selittivät useat tunnetut fysiologit,\nlääkärit ja eläinlääkärit, että tämä tapa _ei ole ainoastaan\ntarkoituksenmukaisempi, vaan myöskin tuskattomampi ja inhimillisempi\nkuin muut._\n\nErityisellä kiivaudella on juutalaisvihollinen liike käynyt\njuutalaisten sukupuolimoraalin kimppuun. On väitetty, että juutalaisen\nkäsityskannan mukaan aviorikos on rangaistava ainoastaan silloin\nkun se koskee juutalaisnaista, vaan ei silloin kun rikos on tehty\njonkun muukalaisen vaimon kanssa. Todellisuudessa ei laki vaadikaan\nkuolemanrangaistusta (mikä muuten poistettiin jo 1:sellä vuosisadalla)\naviorikoksesta muukalaisen vaimon kanssa, mutta, sitä pidettiin jo\nvanhimmista ajoista saakka raskaana syntinä, joka toi mukanaan pahoja\nseurauksia. Vanhojen aikojen oikeuskäsityksen jäännöksiä on se, että\nepäjumalanpalvelijain avioliittoja samaten kuin juutalais-pakanallisia\nseka-avioliittoja ei pidetä sitovina juutalaisen lain mukaan, koska\nne ovat solmitut juutalaisuuden säännöstä poikkeavalla tavalla.\nSamanlainen ilmiö kohtaa meitä valitettavasti kristikunnassakin. Niinpä\nesim. tunnustaa katolisen kirkon Tridentin kirkolliskokouksen päätösten\npohjalla laadittu avioliittolaki ainoastaan roomalaiskatolisen papin\nvihkimän avioliiton sitovaksi; puhumattakaan lähemmistä esimerkeistä.\n\nAvioliiton pyhyys on niinkuin tiedetään juutalaisten keskuudessa aina\nollut suuri (Mooseksen lain salliman moniavioisuuden poisti Rabbi\nGerson, † 1028). Juutalaisten tapainpuhtautta ovat edistäneet m.m.\naikaiset — meidän käsityskantamme mukaan liiankin aikaiset avioliitot,\njotka solmitaan usein jo 14 vuoden iässä. Eri mielipiteitä voi\nolla siitä helppoudesta, millä avioero on saatavissa juutalaisten\nsamoinkuin muhamettilaistenkin keskuudessa. Ei ole harvinaista,\nettä juutalaisnainen on ollut naimisissa 4 tai 5 miehen kanssa. On\nmuistettava, että kun Jeesus selitti avioeron olevan oikeutetun\nainoastaan uskottomuuden tähden, liittyi hän Rabbi Schammain\nankarampaan katsantokantaan. Sitävastoin myönsi Hillel avioeron\nlievemmissäkin tapauksissa, ja se suunta on voittanut nykyaikaisessa\nlainsäädännössä vastoin Uuden Testamentin periaatetta.\n\nOn vaikea ymmärtää, mitkä ovat ne sukupuolisiveydelliset vaarat, joiden\nantisemiitit sanovat meitä uhkaavan juutalaisten puolelta. Tehdä\njuutalaisuus vastuunalaiseksi valkoisesta orjakaupasta, jonka uhreista\nRumaanian ja muiden maiden juutalaisnaiset muodostavat niin suuren\nosan, tai hurjasteluista, joita juutalaisen rahaylimystön elostelijat\nharjoittavat, lienee järkisyistä mahdotonta.\n\nSen huomautuksen voi juutalaisia vastaan tehdä, että naisten kasvatus\nja opetus heidän keskuudessaan on laiminlyöty; seikka, joka epäilemättä\non vaikuttanut juutalaisnaisen luonteeseen. Mutta naisten vapautus ei\nkristikunnassakaan ole tapahtunut uskonnon vaatimusten vuoksi, vaan\npikemmin vastoin niitä. Muutamien antisemiittien moraalista innostusta\nkuvaa paraiten se seikka, että he pitävät naisia ja juutalaisia\npsykologisesti toistensa vertaisina, alempiarvoisina, jonka tähden\nmolempien vapautusta pidetään yhteiskunnalle vaarallisena.\n\nToinen syytös juutalaisuutta vastaan kuuluu: se hyväksyy väärän valan.\nTuo ajatus on antanut aiheen käsitteeseen valasta _more judaico_,\n»juutalaiseen tapaan», joka vannotaan erään kamalan kaavan mukaan.\nVanhasta Testamentista ei tälle väitteelle tietysti ole löydetty tukea,\nmutta Talmudista on luultu löydetyn. Todellisuudessa onkin Talmudissa\nvalaa erityisesti käsitelty, ja niiden lukuisien, hiuksenhienoihin\nyksityiskohtiin menevien esimerkkien joukossa, joita siinä esitetään,\non sellaisiakin, jotka voidaan tulkita mainittuun suuntaan. Pakkovalain\nja mahdollisen salaperuutuksen suhteen on Talmudissa tosiaan\nlausuntoja, jotka ovat yhtä hyljättäviä kuin jesuiittain prinsiipit,\nmutta toiselta puolen terotetaan siinä mieleen myös, että se, joka\nvannoo suullaan ja kumoo valan sydämessään, ei jää rankaisematta.\nTässäkin suhteessa sisältää Talmud sekä pahaa että hyvää. Ei mikään\nrabbiinien oikeus- tai siveysoppi kuitenkaan salli väärää valaa, jonka\ntarkoituksena on kanssaihmisen vahingoittaminen tai tuhoaminen.\n\nEtenkin on hyökätty kuuluisan _kol nidre_ rukouksen kimppuun,\nrukouksen, jonka, juutalaiset rukoilevat ennen sovinto juhlaa\naattoiltana. Sanotaan, että juutalaiset tämän rukouksen kautta\nvapauttavat itsensä kaikista vuoden kuluessa vannotuista valoista.\nMutta, niinkuin esim. Delitzsch on osoittanut, koi nidressa on kysymys\nainoastaan vapaaehtoisista sitoumuksista, jotka lupauksen tekemisen\njälkeen on huomattu synnillisiksi tai mahdottomiksi. Sitävastoin ei\noikeuden edessä vannotuilla valoilla eikä lähimäisille annetuilla,\nvalalla vahvistetuilla sitoumuksilla ole mitään tekemistä koi nidren\nkanssa. Sanotusta voinee kuitenkin päättää, että jotkut yksityiset\nepäilemättä ovat käyttäneet juutalaisten traditsioneja väärin. Ehkä\nsiis on ollut viisasta, että reformijuutalaisuus on poistanut koi\nnidren rituaalista. Juutalaisten itsensä käyttämien valankaavojen\nankaruus todistanee kyllin selvään, että on koetettu estää kaikki n.s.\n_reservatio mentalis’en,_ »hiljaisen peruuttamisen» mahdollisuudet.\nVäite, että juutalaisuus suosii väärää valaa ja siksi on vaarallinen\njulkiselle elämälle, on ilmeistä liioittelua.\n\nSaksassa ovat antisemiitit väittäneet, että juutalaisten osanotto\nrikoksiin on verrannollisesti suurempi kuin kristityiden. Kuitenkin\nosoittaa Berliinin, Preussin ja Baijerin virallinen tilasto, että väite\non väärä, koska rikollisuus juutalaisten keskuudessa on suhteellisesti\npienempi kuin muun-uskoisten joukossa. Ainoastaan muutamanlaatuiset\nrikokset esiintyvät lukuisammin Saksan juutalaisten keskuudessa,\nnimittäin väärä vala, paritus, epäsiveellisen kirjallisuuden\nlevittäminen, parjaus, kiristys, petos, asiakirjojen väärentäminen,\nväärä vararikko ja koronkiskominen. Näiden rikosten lukuisuus\njuutalaisten keskuudessa riippunee siitä, että he enemmän kuin muu\nväestö ovat sulloutuneet kaupunkeihin ja harjoittavat pääasiallisesti\nkauppaa. Uskonnon kanssa niillä tuskin on mitään yhteyttä. Että\nkauppaa harjoittava väestö suuremmassa määrin tekee petosrikoksia,\non vanhastaan tunnettu asia. On ohut aikoja, jolloin kristikunnassa\ntahdottiin, tämän epäkohdan harhaan johtamina, kieltää kaikki kauppa,\nkoska, niinkuin Pyhä Chrysostomus sanoi, kauppias ei voi elää\nvalehtelematta ja tekemättä väärää valaa.\n\nOn mahdollista, että rikostilasto Venäjällä ja Rumaaniassa ei anna\nniin edullista tulosta, mitä juutalaisiin tulee, koska he näissä\nmaissa ovat surkuteltavan alhaisella karmalla sekä aineellisesti että\nhenkisesti. Ainakin on väärä sellainen yleinen tuomio kuin se, jonka\neräs lakivaliokunnan jäsen 1894 v:n valtiopäivillä lausui, että se\nammatti ja kauppa, jota juutalaiset harjoittavat ei,»kuten tunnettua»,\nole rehellistä. Vieläkin arveluttavampi on se meillä julkisesti\nesiintuotu mielipide, että juutalaisten siveysoppi sallisi vääryyden,\nharjoittamisen vierasuskolaisia ja erittäinkin kristittyjä kohtaan.\n\nNe juutalaisten kirjoista lainatut lauseet, joita on tapana tuoda\nesiin tämän näkökannan tueksi, ovat osaksi vääristeltyjä, osaksi\nväärinymmärrettyjä tai ilmaisevat vain yksityisten mielipiteitä. Niin\nkauan kuin juutalaiset muutamissa maissa saivat tuomita omien lakiensa\nmukaan, syntyi väittelyjä siitä, missä määrin juutalaista tai valtion\nlakia oli seurattava, Useat tätä asiaa koskevat Talmudin lausunnot\novat saaneet aikaan väärinkäsityksiä. Aivan epäoikeutettua on asettaa\nyleiseksi säännöksi Rabbi Ismaelin käsky, että jos juutalainen ei\nmuuten voi voittaa asiaansa, tulee hänen käyttää viekkautta, sillä\nRabbi Akiba, jonka mielipide juutalaisten käsityksen mukaan ratkaisee\nmikä on laki, on Talmudissa, asettunut tätä subjektiivista ajatuskantaa\nvastaan, ja Maimonides ei sellaista keinoa mainitsekaan. Kun taas\nTalmudissa sanotaan, ettei juutalaisen tarvitse jättää löydettyä\nesinettä takaisin, johtuu se siitä, että pakanoilla oli asiasta sama\nkäsitys. Päinvastainen menettely mainitaan kuitenkin Talmudissakin\nansioksi, ja missä yleinen laki sitä vaatii, on juutalainenkin\nvelvollinen seuraamaan sen käskyä.\n\nVarkauden ja petoksen kielto Mooseksen laissa ei koske ainoastaan\njuutalaisten keskinäisiä suhteita, vaan heidän suhdettaan kaikkiin\nihmisiin. Maimonides sanoo uskontoteoksessaan: »On kiellettyä ostaessa\nja myydessä pettää ja johtaa harhaan ihmisiä; tässä suhteessa ovat\njuutalaiset ja ei-juutalaiset samanarvoisia. Jos tavara tiedetään\nvialliseksi, on ostajalle siitä huomautettava», j.n.e. Schuichan\narukhissa sanotaan: »On kielletty ryöstämästä tai kiristämästä keltään,\nolkoon hän sitten pakana tai israelilainen», ja toisessa kohden: »Se\njoka varastaa vaikka penninkin arvosta, rikkoo käskyä vastaan: ala\nvarasta».\n\nMuiden lausuntojen yhteydessä, jotka kerrassaan kieltävät juutalaisilta\nja muilta kaikenlaisen varkauden, petoksen ja vääryydenteon, osoittavat\nnämä säännöt, kuinka vaarallista on yksityisten uskontunnustajien\ntekemien tekojen nojalla tuomita koko tunnustuksen olemus. Sillä\nsilloin kun juutalaiset rikkovat, eivät he tee sitä juutalaisuuden\nmoraalin käskystä, vaan huolimatta siitä, s.o. koska he eivät ole\nuskovaisia juutalaisia tai eivät tunne uskontonsa määräyksiä.\n\nVeisi liian kauaksi koettaa yksityiskohtaisesti tarkastaa kaikkea, mitä\nymmärtämättömyys ja pahansuopuus ottaa lähtökohdakseen hyökätessään\njuutalaisten uskonnon ja siveysopin kimppuun.\n\nAlituisesti uudistuvien syytösten tähden päättivät Berliinin\njuutalaisseurakunnan johtajat v. 1883 muodostella lyhyesti juutalaisten\nsiveysopin peruskohdat. Prof. Mor. Lazarus toimitti nämä ja julkaisi\nne v. 1885, kun 350 rabbiinia ja uskonnonopettajaa, eri suuntien,\nedustajia, sekä 270 Saksassa ja Itävallassa asuvaa juutalaista\nlakimiestä oli ne hyväksynyt. Ne sisältyvät myöskin useihin\nyleisesti käytettyihin uskonnon oppikirjoihin. Jos tarkastamme näitä\nperuslauselmia, täytyy meidän myöntää, ettei niissä ole mitään, jota\nkristitty ei voisi hyväksyä.\n\nEikä käy väittäminen, ettei yllämainituilla korkeilla\nmoraaliperiaatteilla, joiden luulisi syntyneen eetillistä kulttuuria\nharrastavan seuran keskuudessa, ole perustusta juutalaisuudessa.\nSitävastoin emme voi sanoa, että koko juutalaisuus ne tunnustaisi.\nNe edustavat ainoastaan länsimaisten sivistyneiden juutalaispiirien\nkäsitystä, kun taas oikeauskoisten juutalaisten ahdasmielinen,\neristynyt rintama ei vielä ole läheskään murtunut.\n\nPyrkimyksellä käytännössä yhdistää juutalaisuus ihmisyyteen on vielä\npitkä ja ankara työpäivä edessään. Mutta se seikka, että ainakin osa\njuutalaisista on saatu lähemmäksi ihmisyyden ihannetta juuri ottamalla\nheidät nykyiseen oikeusyhteiskuntaan ja sen vaikutuksesta, osoittaa\nmeille, kuinka meidän tulee kohdella juutalaisiamme.\n\nSeuraavassa ryhdyn tarkastamaan antisemitismiä sellaisenaan, sen\nedellytyksiä, luonnetta ja sisällystä.\n\n\n\n\nII.\n\nAntisemitismi.\n\n\nOn tavallista panna vihamielisyys juutalaisia kohtaan rotueroavaisuuden\nlukuun. Jos rotueroavaisuus olisi juutalaisvihan perussyy, olisi sen\npitänyt esiintyä heti kun juutalaiset ja eurooppalaiset joutuivat\nkosketukseen keskenään. Mutta niin ei ole asianlaita.\n\nJuutalaisia ei ole vihattu aina ja kaikkialla Euroopassa. Espanjassa,\njonne juutalaisia näyttää tulleen jo kauan ennen nykyisen ajanlaskun\nalkua, nauttivat he vielä Rooman keisariajan viime päivinä suurta\nkunnioitusta uutteruutensa ja korkean sivistyksensä takia. Heidän\nasemansa tässä maassa oli onnellinen vielä areiolaisten länsigoottien\nvallan aikana, siksi kunnes heidän kuninkaansa Reccared kääntyi\nkatoliseen uskoon v. 589. Maurilaisten hallitessa edustivat juutalaiset\najan korkeinta sivistystä ja olivat monessa suhteessa kristittyjen\nopettajia. Ranskassakin olivat juutalaiset kauan ystävyydessä maan\nasukkaiden kanssa, kunnes katolinen oppi sai vallan maassa.\n\nYlipäänsä näyttää siltä, kuin juutalaisvihamielinen liike olisi\nkehittynyt ja kasvanut käsikädessä katolisen kristinuskon levenemisen\nkanssa. Siksi selitetäänkin usein keskiajan juutalaisvainot kirkon\nsuvaitsemattomuudesta lähteneiksi. Vaikka tämä selitystapa onkin\noikeutetumpi kuin rotueroavaisuuteen perustuva teoria, olisi kuitenkin\nväärin laskea syy yksinomaan kristittyjen niskoille. Treitschke oli\nepäilemättä oikeassa, kun hän tutkittuaan Grätzin kymmennidoksista\njuutalaisuuden historiaa huudahti: »On mahdotonta ajatella, että\n2,000-vuotisessa taistelussa (juutalaisten ja kristittyjen välillä)\ntoisella puolen esiintyisi ainoastaan julmuutta, vallanhimoa ja\nahneutta, toisella taas pelkkää kärsimystä ja kurjuutta.» Juutalaisten\noma itseensäsulkeutuva ja vihamielinen kanta kaikkea ei-juutalaista\nkohtaan oli yhtä tärkeä syy kuin kristinuskon suvaitsemattomuus.\n\nJuutalaisvihan ensimäiset ilmiöt Euroopassa tapaamme jo roomalaisten\nkeskuudessa. Jos emme ota lukuun poliittista vaikutinta, joka johtui\njuutalaissodan katkeruudesta, niin ei siihen ollut syynä rotu- tai\nkansallisuuseroavaisuudet — molemmat käsitteitä, joilla siihen aikaan\noli vähäpätöinen merkitys —, vaan juutalaisten oma luotaantyöntävä\nja eristäytyvä esiintyminen. Sanoessaan, että juutalaiset rakastavat\ntoisiaan, mutta vihaavat kaikkia muita erottautuen heistä kokonaan, on\nTacitus ilmaissut pääsyyn kaikkien aikojen juutalaisvihaan.\n\nSama käsitys kuin juutalaisuudesta oli roomalaisilla osaksi\nkristityistäkin. Sitä mukaa kuin kristinusko leväsi pakanoiden\nkeskuuteen, väheni sen eristäytyminen, mutta juutalaisuuden\nabsoluuttisen uskontokäsitteen mukana se peri myös sen\nsuvaitsemattomuuden. Juutalaisuus joutui vastatusten uskonnon kanssa,\njota oleellisesti elähytti sama henki kuin sitä itseään, mutta joka\nkuitenkin oli sen vastakohta. Mikäli kristinusko levisi ja kirkko\nvahvistui, sikäli jyrkkeni myös luonnollinen vastakohtaisuus. Se että\nkristinusko tuli sortajaksi, juutalaisuus kärsiväksi, johtui siitä,\nettä edellinen sai vallan.\n\nSittenkuin kristinusko oli lopullisesti irtautunut juutalaisuudesta\nja tullut korotetuksi Rooman valtionuskonnoksi, ilmenee kirkollisessa\nja valtiollisessa lainsäädännössä selvä pyrkimys pitää juutalaisia\nalempana, kristittyjä huonompana, halveksittavana ihmisluokkana.\nJuutalaisuus kuvattiin jumalattomaksi, vaaralliseksi lahkoksi, jossa\nepäusko vallitsee. Juutalaisten jumalanpalveluksessa huomattiin muka\njumalaa-häpäisevää herjaamista ja riettautta.\n\nSama katsantokanta on huomattavissa uskonnollisissa näytelmissä,\npappien saarnoissa, kirkolliskokousten ja osaksi myös kirkko-isien\nja paavien lausunnoissa. Juutalaiset olivat murhanneet Jeesuksen. He\nolivat siis jumalan tappajien sukukuntaa, kirottuja ja hyljättyjä\nihmisiä, joiden rikosta eivät mitkään kärsimykset voineet sovittaa.\nHeitä siedetään ja he ovat olemassa ainoastaan kristinuskon oikeuden\ntodistajina ja Kristuksen kärsimyksen muistuttajina.\n\nTämä katsantokanta levisi kirkosta kristittyyn kirjallisuuteen,\nlöysi hyvän maaperän yleisessä tietämättömyydessä ja taikauskossa ja\nsai kansan mielikuvituksessa kaikenlaisia eriskummallisia muotoja.\nLuultiin, että juutalaiset teurastivat kristityitä sekoittaakseen\nheidän vertansa pääsiäisleipään, että he, tyydyttääkseen vihaansa\nJeesusta kohtaan, hankkivat hostioita (ehtoollisleipiä) ja lävistivät\nneuloilla vapahtajan kuvan, kiduttaen siten uudelleen hänen ruumistaan.\nKuviteltiin, että juutalaiset olivat noitia, jotka kuivasivat kaivoja,\ntoivat ruton ja muita tauteja, sanalla sanoen, olivat syynä kaikkiin\nonnettomuuksiin. Taikauskoon ja uskonnolliseen yltiöpäisyyteen\nliittyi vielä kateus, joka johtui juutalaisten varallisuudesta, ja\nsielläkin, missä ystävyys ennen oli vallinnut, ilmeni nyt yhä syvempi\nvihamielisyys, joka pienimmistäkin syistä, etenkin ristiretkien aikana,\npurkautui verisissä vainoissa.\n\nSamaan aikaan kuin kirkon palvelijat, muutamia poikkeuksia\nlukuunottamatta, lietsoivat juutalaisvihaa, pyrkivät hengelliset\nja maalliset viranomaiset supistamaan kanssakäymistä kristittyjen\nja juutalaisten välillä sekä vähentämään juutalaisten oikeuksia ja\ntoimintavapautta. Heidät saarrettiin toinen toistaan nöyryyttävämmillä\nlakimääräyksillä, heitä rasitettiin ylen raskailla veroilla, häväistiin\nja herjattiin, ajettiin kärsimyksestä toiseen, karkoitettiin kotilieden\näärestä maasta maahan, poltettiin roviolla ja teurastettiin kuin karjaa.\n\nTällaisten olosuhteiden vallitessa riutui juutalaisten sivistys ja\nvarallisuus, samalla kuin heidän uskonnollinen kiihkonsa yltyi.\nVähitellen he muuttuivat sivistyksen, kaupan ja teollisuuden\netevimmistä edustajista oppimattomiksi, ahdasmielisiksi\npikkukauppiaiksi, kamasaksoiksi ja koronkiskureiksi, jotka eräänlaisina\nruhtinasten mielivallasta riippuvina maaorjina elelivät likaisiin\njuutalaiskortteleihin suljettuina hautoen mielessään Talmudia, mammonaa\nja vihaansa. Silloin kun humanismi ennusti kristikunnalle uuden ajan\naamunkoittoa, olivat juutalaiset vaipuneet henkiseen ja siveelliseen\nalennustilaan, joka näytti toivottomalta.\n\nHumanistien ja uskonpuhdistuksen herättämä innostus hebreankielen\nja Vanhan Testamentin tutkimiseen teki mielet jonkun verran\nsuosiollisemmiksi juutalaisillekin, ja kirkon sisäinen hajaantuminen\nsai aikaan vainojen keskeytymisen. Itse Luther, joka ei varsinaisesti\nollut mikään juutalaisystävä, julkaisi kirjoituksen »että\nJeesus oli synnyltään juutalainen» (1533) ja kehotti lempeyteen\nja suvaitsevaisuuteen juutalaisia kohtaan. Spinoza taisteli\nuskonnonvapauden puolesta hyödyttäen siten juutalaisia veljiään, vaikka\nnämä, aikakauden puhdasoppisuusvimman sokaisemina, hylkäsivät hänet ja\njulistivat hänet pannaan. Valistusfilosofeista Montesquieu taisteli\njuutalaisten ihmisoikeuksien puolesta. Moses Mendelssohnista (1729—86)\ntuli tavallaan juutalaisuuden Luther, hän kun Thora-käännöksellään\nmursi aukon juutalaisuuden henkisen alennustilan muuriin ja vaivasi\ntietä juutalaisten vapautumiselle. Vihdoin saapui Ranskan vallankumous\nja särki ne aitaukset, jotka kauan olivat pitäneet juutalaiset\nihmisoikeuksien ja yhteiskunnan ulkopuolella. Kansojen vapaudentaistelu\nja ismien vuosisadan vallankumoukset veivät vapautustyön perille.\nVenäjällä ja Turkissakin on juutalaisilla nyttemmin kansalaisoikeudet\nainakin paperilla. Rumaania ja Suomi eivät vielä ole päässeet niin\npitkälle.\n\n[On, tai ainakin pitäisi olla, yleensä tunnettua, että erotus\njuutalaisten laillisten oikeuksien, välillä Suomessa ja Venäjällä,\nei edellytä samaa eroavaisuutta heidän, yhteiskunnallisessa\nasemassaan. Paitsi sitä, että Venäjän perustuslain yleisiä määräyksiä\non rajoittamassa joukko juutalaisten vahingoksi laadittuja\nerikoislakeja, kohdellaan keisarikunnassa ainakin köyhempiä juutalaisia\nhäikäilemättömän raa'asti, ja he ovat useissa tapauksissa ilman lain\nturvaa, kun sitävastoin meidän maamme harvalukuisia juutalaisia\nkohdellaan yhteiskunnallisessa elämässä humaanisesti, eikä heiltä\nkoskaan puutu lain turvaa oikeusloukkauksia vastaan.]\n\nVapautumisensa jälkeen kiiruhtivat juutalaiset nykyaikaisen kulttuurin\nlähteille sammuttamaan tiedon janoaan, jota he niin kauan olivat\nkärsineet Talmudin erämaissa. Loistavalla tavalla he osoittivat, että\nvuosisatainen alennustila ei ollut voinut hävittää heidän suuria\nhenkisiä lahjojaan. Ihmeen lyhyessä ajassa tuli monesta juutalaisesta\nnykyisen kulttuurin etevimpiä edustajia. Suhteettoman suuri luku\neteviä juutalaisia esiintyy lännellä vuosisadalla taiteen, tieteen,\nkirjallisuuden, diplomatian, sanomalehdistön ja liike-elämän y. m.\naloilla. Samalla särkyivät ne siteet, joissa juutalaisten uskonto ja\ntavat olivat pitäneet heitä sidottuina, ja juutalaisuus oli hyvällä\ntiellä kohti eurooppalaiseen kulttuuriin sulautumista.\n\nKatsoen näihin seikkoihin luulisi, että antisemitismi rajoittuisi\ntakapajulla oleviin maihin, missä juutalaisten asema on entisellään.\nNiin ei kuitenkaan, kuten tunnettua, ole asian laita. Päinvastoin\nraivoo taistelu juutalaisia vastaan kiivaimmin juuri niissä maissa,\nmissä juutalaiset ovat vapautetut.\n\nOn omituista, että Saksan, tuon ajattelijoiden ja filosofien maan,\nprotestanttisen vapauden kotipaikan osalle tulee tuo epäilyttävä kunnia\nolla antisemitismin kehto ja tyyssija.\n\nNapoleonin ylivallan pakotuksesta olivat juutalaiset saaneet\nkaikenlaisia etuja Saksan valtioissa; niinpä he esim. saivat\nPreussissa kansalaisoikeudet v. 1812. Mutta vieraan sorron herättämä\nkansallishenki, saksalaisuus, joka nousi kaikkea ranskalaista\nvaikutusta vastaan, ei voinut sulattaa juutalaisten Ranskasta\nsaamaa yhdenarvoisuutta. Reaktsioni sai aikaan vainojakin, ja\nkaikenlaisia rajoituksia säädettiin, jotka 1848 v:n vallankumous\ntaas, ja lopullisesti, pyyhkäisi pois. Juutalaisten vapautuminen\ntoi uusia, terveitä voimia useimmille työaloille. Se kiihotti\nkuitenkin kilpailua ja piti yllä katkeruutta tulokkaita vastaan.\nTuli sitten ranskalaissaksalainen sota 1870. Saksalaisten voitto sai\nkansallistunteen paisumaan ylpeydestä. Pangermanismista tuli Saksan\ntunnussana, ja kansalaiskuntoa arvosteltiin natsionalismin mittapuun\nmukaan, jolloin juutalaiset tietenkin havaittiin vajaamittaisiksi.\nJuutalaistaistelun syttymiseen olivat suoranaisena aiheena muutamat\nosaksi juutalaisten toimeenpanemat suurenmoiset kauppahuijaukset ja\ntaloudelliset vararikot, jotka liittyivät välittömästi kauppaelämän\nliian nopeaan nousuun sodan jälkeen. Saksasta levisi nykyaikainen\nkynällä ja sanalla käyty taistelu juutalaisia vastaan parhaasta päästä\nItävaltaan, Unkariin ja Ranskaan, missä Dreyfus-jutusta tuli sen\ntähän asti huomattavin ilmaus. Sitä kohtaloa, minkä viha, valhe ja\npetos onnistuivat valmistamaan Dreyfusille joksikin ajaksi, toivovat\nantisemiitit kaikille juutalaisille. He eivät edes arastele julkisesti\nsuositella juutalaista perttulinyötä tai muita hävityskeinoja. Se\nmitä he ennen kaikkea vaativat, on juutalaisten kansalaisoikeuksien\npoistaminen.\n\nAntisemitismin kirjavan lipun alle on rivittynyt henkilöitä,\njoita johtavat mitä erilaisimmat motiivit, katsantokannat ja\ntarkoitusperät: kauppiaita, teollisuudenharjoittajia ja maanomistajia,\nrotuteoreetikoita, kansallisuuspuristeja, ylen oikeaoppisia\nprotestantteja, ultramontaanisia katolilaisia y.m. Antisemitismi on\nyhteydessä sen uskonnollisen kuohunnan ja tunnustustaistelun kanssa,\nmikä vallitsee niissä maissa, joissa protestanttisen ja katolisen\nkirkon edut iskevät yhteen. Vielä läheisemmin se liittyy siihen\nkansalaissotaan, jota käydään rahakukkarosta ja joka on militarismin\nsekä muiden syiden aikaansaaman sosiaalisen hädän aiheuttama.\nMutta se piirre, joka antaa antisemitismille sen vastenmielisen\nrotutaistelun luonteen, johtuu nykyaikaisista rotuteorioista ja\nkansallisuusaatteesta, joka huonontuneella natsionalismiksi ja\nyltiöisänmaalliseksi kiihkopäisyydeksi on tullut todelliseksi vaaraksi\nkulttuurille ja ihmisyydelle.\n\n* * *\n\nOmien esi-isien kulttuuritekojen maine on häikäissyt arjalaiset\nrotuteoreetikot, ja he julistavat arjalaisen rodun etevimmäksi, niin,\nainoaksi kulttuurin kannattajaksi. Arjalaisten rinnalla ovat idän\nkansat »keltaisia apinoita» ja seemiläiset alempaa rotua. Seemiläisinä\novat juutalaiset muka kykenemättömiä ottamaan hedelmöittävästi\nosaa uudenaikaiseen kulttuurityöhön. Huonojen ja ala-arvoisten\nominaisuuksiensa vuoksi he eivät ainoastaan hävitä ja hajoita kaikkea\nkansallista kulttuuria, vaan myöskin uskonnon ja moraalin. Juutalaisen\nkansallisuus on antisemiitin silmissä kansakunnan puhtauden,\nyhteyden ja voiman suurin vaara. Niin, jokaisessa, ken ei tunnusta\nomakseen natsionalismin tai puolueen tunnussanaa, olkoon hän sitten\nympärileikattu tai kastettu, vainuavat nuo kiihkoilijat juutalaista,\nsillä — sanoo saksalainen antisemiittikatkismus — kaste voi tosin\npoistaa perisynnin, mutta ei tehdä juutalaisesta saksalaista. Sokeassa\ninnossa ei välitetä ihmisyydestä, ei oikeudesta eikä historian\ntodistuksesta, vaan hyökätään juutalaisuuden kimppuun, niinkuin se\nolisi kaiken pahan juuri. Syystä saattoi jo Mommsen v. 1880 nimittää\nantisemiittistä kiihotusta »kansallistunteen epäsikiöksi». Sen jälkeen\non antisemitismi erittäinkin Saksassa muuttunut taantumukselliseksi\ntaisteluksi edistystä ja vapautta vastaan yleensä, ja juutalaisuus on\nsille osittain vain tekosyyllä.\n\n»Antisemitismi»-sanan keksijä lienee hiljattain kuollut preussilainen\nhovisaarnaaja Stöcker. Tuo juutalaisvihamielisen liikkeen nimitys\non yhteydessä viime vuosisadan keskivaiheilla vallinneen, Renanin\nedustaman teorian kanssa, minkä mukaan seemiläiset muodostavat\nhalvemman rodun, jonka tyypillisimpiä edustajia juutalaiset ovat.\n\nRiita siitä, onko Renanin mielipide seemiläisistä kansoista sattuva\nja oikeudenmukainen vai ei, on turha; muistettakoon vain, että\nseemiläisten kansojen kulttuurikausi pääasiassa sattui aikaan, jolloin\narjalaiset vielä olivat miltei tuntemattomia barbaareja, ja että\nRenanin aikaan tunnettiin n. s. seemiläisen rodun edustajia hyvin\nvaillinaisesti. Esim. assyrialaisista ja babylonialaisista tiedettiin\ntuskin mitään, eikä yleensä nykyajan tietoja muinaisseemiläisten\nhistoriasta ollut olemassa.\n\nTärkeämpää on se, että juutalaisia nykyään tuskin voidaan pitää\nseemiläisten tyypillisimpinä edustajina; onpa nykyisen katsantokannan\nmukaan juutalaisten seemiläisyys hyvinkin epäilyn alaista.\n\nNykyiset juutalaiset ovat parhaasta päästä lyhytkalloisia, kun taas\noikeat seemiläiset ovat tyypillisiä pitkäkalloisia. _Luschanin_\ny.m. tutkijain mielestä johtuu juutalaisten päänmuoto eräästä\nvähä-aasialaisesta lyhytkalloisesta kantaheimosta, jolta myöskin\ntyypillisen lyhytkalloiset armeenialaiset lienevät perineet\npäänmuotonsa.\n\nToinen silmäänpistävä seikka on vaaleatukkaisten juutalaisten lukuisuus\nei ainoastaan Euroopassa vaan myöskin muissa maanosissa. On laskettu,\nettä kymmenestä juutalaisesta kolmella on vaalea tukka ja kahdella\nsiniset silmät. Tämän omituisen seikan syiden selvittäminen veisi\nkuitenkin liian pitkälle. Olkoon siinä kyllin kun sanomme, että\njuutalaistyyppi näyttää syntyneen ehkä jo ennen toisen vuosituhannen\njälkipuoliskoa e. Kr. alkaneen sekoituksen kautta kolmesta aineksesta,\njotka kuuluivat kolmeen eri rotuun: seemiläiseen, arjalaiseen, jota\nedustivat raamatussa ja egyptiläisissä asiakirjoissa mainitut sekä\nmuistomerkeissä kuvatut vaaleat ja sotaiset amoriitit, sekä erääseen\nkolmanteen kansanryhmään, jota hetiitit edustivat.\n\nKun Israelia kehotetaan Vanhassa Testamentissa hävittämään kaanaalaiset\nja ympäristön kansat, koskee käsky ainoastaan miehiä. Naiset he ottivat\nvaimoikseen. Toiselta puolen on Vanhassa Testamentissa todistuksia\nsiitä, että Israelin patriarkat, tuomarit ja kuninkaat, ehkä myöskin\nyksityiset henkilöt varallisuuden ja tilaisuuden mukaan, mielellään\npitivät vierassukuisia orjattaria ja jalkavaimoja. Näillä oli nimenä\n_pillegesch_, joka vastaa kreik. _pallachis_ ja lat. _pellex_ sanoja,\nsama nimi, joka kreikkalaisten sodissa ryöstämillä tai ostamilla\njalkavaimoilla oli Homeroksen aikaan. On siis melkein varmaa, että\nraamattu näillä tarkoittaa Vähän-Aasian tai Kreikan arjalaisia naisia,\njoita foinikialaiset merirosvot toivat maahan.\n\nSuuret assyrialaiset valloittajat Tiglatpileser III ja Sargon veivät\n8:nnella vuosisadalla maasta pois suuren osan Galilean ja Samarian\nasukkaista ja lähettivät sijaan assyrialaisia uutisasukkaita,\njoiden joukossa oli arjalaisiakin aineksia. Siitä ajasta saakka oli\nmainituissa maakunnissa ei-hebrealainen, osaksi arjalainen asutus,\njonka eroavaisuudesta Judean asukkaisiin verraten Uusi Testamentti\nhuomauttaa. Sillä pohjalla on, sivumennen sanoen, tehty hypoteesi,\nettä Jeesus Natsarealainen ja hänen ensimäiset opetuslapsensa eivät\nolisikaan olleet seemiläisiä, vaan arjalaisia — hypoteesi, jolla on\nväärin tahdottu halventaa juutalaisia, sillä pääasiahan on, eikä sitä\nvoi kukaan kieltää, että Kristus uskonnoltaan ja kasvatukseltaan oli\njuutalainen. Sama koskee mainittujen maakuntien koko asujamistoa, jonka\nsen vuoksi uskontonsa takia voisi sekoittaa varsinaisiin juutalaisiin.\nAina 2:sesta vuosituhannesta Esran aikoihin 5:nnelle vuosisadalle\ntapahtui israelilaisten keskuudessa hillitön verensekoitus, ja silta\najalta ovat juutalaisen tyypin tunnusmerkit pääasiassa peräisin.\n\nVielä myöhemminkin on juutalaisiin sekaantunut vierasta, etenkin\narjalaista verta, mutta tällä rotusekoituksella näyttää olevan pienempi\nmerkitys. Meidän ajanlaskumme ensimäisinä vuosisatoina liittyi\njuutalaisuuteen paljon kreikkalaisia ja roomalaisia. Etelä-Venäjän\nchazarit kääntyivät 8:nnella vuosisadalla juutalaisuuteen, seikka,\njoka tuskin voi olla saamatta aikaan rotusekoitusta, joka ehkä\nulottui venäläisiinkin, koskapa nämä 200 vuoden aikana maksoivat\nveroa chazareille. Vielä 19:nnellä vuosisadalla sattuu niin omituinen\ntapaus, että kokonainen kristitty lahko, sabbataarit Siebenbürgenissa,\nsuorastaan kääntyy juutalaisuuteen. Pitkän aikaa oli Euroopan\njuutalaisille sallittua käyttää kristityitä orjia ja ympärileikata\nmiespuoliset, suhteita, jotka nekin vaikuttivat rodun sekaantumiseen.\nSamaan suuntaan vaikuttivat ristiretket sekä Euroopassa että\nPalestiinassa. Keskiajan alkupuolella olivat avioliitot juutalaisten\nja kristittyjen välillä sangen tavallisia, vaikka kirkolliskokoukset\nOrleansissa (538), Toledossa (589) ja Roomassa (743) kielsivätkin ne.\nUnkarissa kiellettiin sellaiset seka-avioliitot 11:nnellä vuosisadalla,\nmutta niitä solmittiin kuitenkin vielä 200 vuotta myöhemmin, ja\nuseimmissa tapauksissa kääntyi kristitty puoli juutalaisuuteen.\nSittenkuin avioliitot juutalaisten ja kristittyjen välillä tulivat\nluvallisiksi useimmissa kulttuurimaissa, on seka-avioiden luku\nyhä kasvanut, ja sen ilmoitetaan Saksassa olevan yhtä suuren kuin\nkatolisten ja protestanttien välillä solmittujen liittojen. Vuosina\n1873—97 solmittiin kaikkiaan 6,677 avioliittoa kristittyjen ja\njuutalaisten välillä. Näistä syntyi 11,578 lasta, joista noin 1/4 on\nliittynyt juutalaisuuteen ja suurin osa omaksunut kristinuskon, kun\ntaas osa on jäänyt tunnustuksettomaksi. Aikojen kuluessa on vihdoin\nsuuret määrät juutalaisia kumpaakin sukupuolta kääntynyt kristinuskoon\nosaksi pakosta osaksi vapaaehtoisesti, vuodattaen siten arjalaisten\neurooppalaisten suoniin juutalaista verta. N. s. marraneja eli väkisin\nkastettuja juutalaisia oli Kastiliassa ja Aragoniassa 1400-luvulla\nuseita satojatuhansia, joista monet kohosivat valtion korkeimpiin\nvirkoihin ja saavuttivat rikkautensa takia suuren vaikutusvallan.\nMainituissa maakunnissa oli vain harvoja huomattavia sukuja, joilla ei\nollut juutalaisverta suonissaan. Samanlaisia olosuhteita voi huomata\nmuuallakin Euroopassa ja etenkin Ranskassa. Meidänkin maassamme on\nuseita huomattavia juutalais-syntyisiä kristittyjä perheitä. Yksistään\n19:nnellä vuosisadalla on juutalaislähetys liittänyt kristikuntaan noin\n224,000 juutalaista, joista suhteellisesti useimmat, kuvaavaa kyllä,\novat omaksuneet protestanttisen tunnustuksen.\n\nSanotusta pitäisi käydä selville, että juutalaiset eivät ole puhtaita\nseemiläisiä eivätkä vallan vierasta rotua meille, niinkuin tavallisesti\nsanotaan ja uskotellaan. Tämä koskee erityisesti saksalais-puolalaisia\njuutalaisia (n.s. askenazim), jotka asuvat Pohjois-Euroopassa. Suuren\nsuunsa, paksujen huulien, kömpelön nenänsä ja pienikasvuisuutensa\nkautta eroavat he harvalukuisista Etelä-Euroopan juutalaisista\n(n. s. sefardim), jotka hienopiirteisempinä ja jalomuotoisempina\nlähenevät seemiläistä tyyppiä, — Kun oppi juutalaisten puhtaasta\nseemiläisyydestä on väärä, on myöskin »antisemitismi» sopimaton nimitys\njuutalaisvihamieliselle liikkeelle, seikka, jolla tietysti kuitenkaan\nei ole mitään merkitystä itse asialle.\n\nJuutalaiset edustavat pikemmin tyyppiä kuin erikoista rotua. Ja\nvaikka tämä tyyppi onkin pääasiallisesti muodostunut jo ennen 5:dettä\nvuosisataa e. Kr. ja osoittanut suurta sitkeyttä, ei se kuitenkaan\nole niin helposti tunnettavissa kuin yleensä kuvitellaan. Erottamaan\nKeski-Euroopan juutalaisen muista ihmisistä vaaditaan erittäin\nkehittynyttä fysionomista kykyä.— tai antisemiittistä vainua. Tuskin\npuolella juutalaisten lukumäärästä on nykyään koukkunenä. Juutalaisnenä\nvaihtelee pystynenän, suoran ja kotkannokan välillä. Koukkunenä on\nolemassa vähemmin todellisuudessa kuin mielikuvituksessamme, missä\nse näyttelee tunnusmerkin väärää osaa, raamatullisten, Rembrandtin\nja muiden vanhojen kuvien ansiosta. Varmempana ohjeena ovat käyrät\nnenänpielet, raskaat silmäluomet ja täyteläiset huulet.\n\nJuutalaisia on nimitetty teräksiseksi kansaksi, ja kuva onkin\noikeutettu, jos ajattelemme, ettei 2,000-vuotinen kodittomuus,\nmarttyyrius ja vaino ole kyennyt hävittämään ja murtamaan heitä — tai\nparemmin sanoen juutalaisuutta. Toiselta puolen osoittaa historia\ntaaskin, että juutalaiset ovat olleet hyvin taipuisaa ainesta, joka\non mukautunut eri ilmanaloihin, kieliin ja olosuhteihin ja aina\nvastaanottanut voimakkaita vaikutuksia ympäristöltään. Ei ole syyttä\nsanottu, että joka maalla on sellaiset juutalaiset kuin se ansaitsee.\n\nMonet niistä juutalaisten sisäisistä ja ulkonaisista\ntunnusmerkillisistä piirteistä, jotka tekevät heidät epämiellyttäviksi\nsilmissämme, eivät ole alkuperäisiä, vaan historiallisista olosuhteista\njohtuneita. Muinaisten Espanjan juutalaisten ritarillista, ylpeää\nkäytöstä kehuttiin. Itä-Euroopan juutalaisissa ei ole tätä piirrettä,\npikemmin lähenevät he vastakohtaa. Niinkuin maaorjuus niillä\nseuduin, missä se on vallinnut, on jättänyt näkyvät jäljet kansan\nluonteeseen, samoin on todennäköisesti tuo ahdas asema, missä\njuutalaiset vuosisatoja ovat eläneet, painanut heihin leimansa.\nVapauden tai orjuuden tunne kuvastuu eri lailla käytöksessä,\nluonteessa ja katseessa. Monelle juutalaiselle ominainen pistävä tai\nsurullinen katse lienee muistoa sorron ja vihan ajoilta, jolloin\nainainen taistelu hengestä ja omaisuudesta vallitsi. Viekkaus\nja salajuonet ovat aina olleet heikkojen ja sorrettujen aseina.\nMyöskin tuo yksipuolinen kaupustelu, johon juutalaissukupolvi\ntoisensa jälkeen on ollut pakotettu turvautumaan elääksensä, on\npakostakin jättänyt kansan luonteeseen ja siten jossain määrin sen\nulkonaiseen tyyppiinkin piirteitä, jotka todistavat kylmää harkintaa,\nmaterialismia ja ahneutta, jota viimemainittua ominaisuutta sana\n»juutalainen» nykyään tarkoittaa. Mutta Schylock-tyypillä ei nyt enää\nole keskiaikaisia edellytyksiänsä. Siksi ei tulekaan pitää jokaista\njuutalaista Schylockina eikä yleensä antautua sympatian tai antipatian\njohdettavaksi pelkän tunteen teille.\n\nSe että juutalaiset pitävät itseään erityisenä kansallisuutena,\nei liene rikos, inhimilliseltä kannalta, muiden kuin yltiöpäisten\nnatsionalistien silmissä. Kansallisuudella täytynee määrätyissä\nrajoissa olla yhtä hyvä oikeus puolustaa itsenäisyyttään kuin\nyksilölläkin. Todellisuudessa ovat useimmat kansat yhdistetyt eri\nkansallisuuksista. Ja vaikkapa yhteistyö niiden kesken ei aina\ntapahtuisikaan erimielisyyksittä, näyttää kokemus kuitenkin, ettei\nyhteistyö ole mahdoton.\n\nNyt kuuluu kysymys: onko juutalaisten kansallistunne tosiaan\nyhteiskunnallinen vaara?\n\nSana »juutalainen» ilmaisee kielenkäytön mukaan sekä kansallisuutta\nettä uskontunnustusta. Mutta kun juutalainen Ruotsissa, Englannissa\ntai muissa vapaissa maissa kantaa ylpeydellä nimeään, tarkoittaa hän\nvarmasti etusijassa tai yksinomaan uskontoaan. Kaikkialla, missä\njuutalaiset ovat saaneet kansalaisoikeudet, tuntevat ja tunnustavat\nhe itsensä sen kansan jäseniksi, joka on ottanut heidät lapsikseen.\nRanskalainen juutalainen sanoo itseään ranskalaiseksi, ja hänellä on\nsiihen sama oikeus kuin kellä ranskalaisella hyvänsä.\n\nJuutalaiset kulttuurimaissa tietävät varsin hyvin — ja ne, jotka\neivät vielä tahdo tietää, tulevat ennemmin tai myöhemmin huomaamaan\n— että erityisen juutalaisen kansallisuuden säilyttämisellä on hyvin\npienet edellytykset, jotka päivä päivältä pienenevät. Leikkaus, joka\nsitäpaitsi koskee ainoastaan toista puoliskoa kansasta, saattaa yhtä\nvähän kuin rokotus tai kaste edellyttää kansallisuutta. Yhteinen\nuskontunnustus ei sitä myöskään tee. Se yhdysside, mikä sisältyy\njuutalaisten historiaan ja kirjallisuuteen, rajoittuu nyt ainoastaan\nuskonnolliselle alalle ja heikkenee lakkaamatta. Kulttuurikansojen\npoliittiseen ja yhteiskunnalliseen yhteyteen joutuminen vie\njuutalaisten harrastukset eri aloille. Se mitä nykyajan juutalaiset\nkirjoittavat, kuuluu yleiseen kirjallisuuteen ja luetaan sen\nkansan kirjallisuuteen, johon kirjailija kuuluu. Juutalaisilla ei\nole yhteistä kieltä, joka, jos mikä, saa aikaan kansallisriitoja.\nKadehdittavan helposti ovat he yleensä omistaneet ympäristön kielen\nja taipuvalla mukautumiskyvyllään ovat he pian saaneet aseman eri\nkansojen kirjallisessa elämässä. Heinestä ihmisenä voimme ajatella mitä\nhyvänsä, mutta vastoin juutalaisvaatimuksia, vieläpä kaikkeinkorkeimpia\nmielenilmaisuja, täytyy myöntää, että hän oli, kuten hän itse sanoo,\n»ein deutscher Dichter». Samoin kuuluvat Levertin, Warburg ja Schuck\nruotsalaiseen kirjallisuuteen, vieläpä etevimpien ruotsinkielellä\nkirjoittaneiden valiojoukkoon. Niinkuin usea tietää, oli Z.\nTopeliuksella suonissaan pisara juutalaisverta, josta hän leikillään ja\nehkei kuitenkaan aivan leikillään — sanoi olevansa ylpeä.\n\nMelkoinen annos kansallisylpeyttä ja itseihailua ilmenee tosin\njuutalaisuuden traditsionissa. Mutta itämaiseen tapaan on juutalaisella\nnatsionalismilla juurensa uskonnossa, ja kuvaavaa on, että se elää\nvielä juuri Itä-Euroopassa, siis ympäristössä, missä uskonto ja\nnatsionalismi ovat keskenään läheisessä yhteydessä. Poliittista\nuhkaa juutalaisen natsionalismin tuskin voi katsoa sisältävän.\nVanhan Testamentin opilla, että Israel on Jumalan valittu kansa,\non vastineensa Uudessa Testamentissa mitä kristittyihin tulee, ja\nniin on ylpeyden oikeutus kuitattu. Muuten selitetään mainitun opin\nsisällys juutalaisten katkismuksessa täysin tyydyttävällä tavalla,\nsiten, ettei se anna mitään etuoikeuksia, vaan tuo mukanaan suurempia\nvelvollisuuksia.\n\nJoissakin Jesajan kirjassa olevissa eskatologisissa runoelmissa\non kansallinen ylpeys lentokykyisin ja kiitää eteenpäin naiivin\nmielikuvituksen siivillä, viehättäen lapsellisella koomillisuudellaan.\nSiinä kerrotaan, kuinka pakanat aikojen täyttyessä voittokulussa\nkantavat hajaantuneet Israelin lapset Sijjoniin hartioillaan\ntai vievät heidät vaunuilla, hevosilla, paareilla, muuleilla ja\nkameleilla Jerusalemin ihanuuteen. On epäilemätöntä, että sellaiset\ntulevaisuudenkuvat ovat kangastelleet keskiajan juutalaisille. Mutta\nkristittyjenkin haaveksijain silmissä väikkyy uuden Jerusalemin ihanuus\nkuin taivaallisen ja maallisen todellisuuden väliaste.\n\nNaurettavasti ennemmin kuin pelottavasti vaikuttavat samantapaisen\nhengen elähyttämät ajatukset eräässä juutalaisessa rukouskirjassa,\njoka ilmestyi niin myöhäisellä ajalla kuin v. 1840, Siinä luetaan,\nettä juutalaiset ovat korotetut kaikkien kansallisuuksien yläpuolelle\nja määrätyt hallitsemaan koko maailmaa; siksi eivät he tunnustakaan\nmuuta hallitsijaa kuin ruhtinas Jahven ja halveksivat muita kansoja,\nsaastaisia, joita he kerran, päästyään kunniaansa, tulevat rankaisemaan\nj.n.e. Onneksi on juutalaisten poliittinen vapautuminen sitten v:n\n1840 saatettu loppuun useimmissa maissa ja sen täytynee lopulta avata\nsokeimmankin uskonkiihkoilijan silmät. Moiset kansallis-uskonnolliset\nhaaveilut, joilla ei todellisuudessa ole muuta tukea kuin mahdollisesti\njuutalaisen rahakukkaron kilinä, ovat pienempänä vaarana vapaudelle\nkuin se natsionalismi, jonka tunnussanana on »yksi kieli», tai se,\njoka panssaroiduin nyrkein lyö tahtia lauluille sellaisille kuin\n»Deutschland, Deutschland über alles; Deutschland über Welt».\n\nYmmärtämättömyydestä on joissakin Talmudin lauseissa oltu tapaavinaan\nmautonta juutalaista kansallisylpeyttä. Siellä sanotaan esim. »Teitä\nnimitetään ihmisiksi, mutta muita kansoja ei ihmisiksi sanota,» Ettei\nlausuntoa pidä ymmärtää kirjaimellisesti, näkyy siitäkin, ettei\nTalmudin mukaan ole ihminen sekään, jolla ei ole vaimoa tai joka ei\nomista maata (Laz. 378). Voisimme esittää useampia esimerkkejä siitä,\nettä nykyaikanakin käytetään »ihminen»-sanaa yhtä naiivisti. Kuuleehan\nmeilläkin esim. sanottavan: »kolme ihmistä, ja yksi ryssä».\n\nNiin voimakas ja hillitön kuin juutalaisten kansallistunto muinoin on\nollutkin ja niin kauas kuin uskonnollinen fanatismi onkin kantanut\nsen kaikua läpi aikojen, on historian kova käsi käytännössä sen\ntukahuttanut, eikä sillä enää ole minkäänlaista poliittista merkitystä.\nKansakuntana eivät juutalaiset ole näytelleet mitään merkittävää\npoliittista osaa edes entisaikoina. Euroopan juutalaiset eivät ole\nsaaneet aikaan alkuakaan yhteiseen johtoon hyvinvointinsa päivinä\nenemmän kuin keskiajallakaan. Nykyisissä valtioissakaan eivät he\nmuodosta poliittista puoluetta. Niinkuin muutkin ihmiset ovat he osaksi\nvanhoillisia, osaksi vapaamielisiä, sosialisteja y.m. Anarkistejakaan\nei näytä heidän joukostaan puuttuvan. Saksan sosiaalidemokraattisen\npuolueen perustajat Kassalle ja Marx, junkkeripuolueen perustaja\nF.J. Stahl, Englannin konservatiivien uudistaja Beaconsfield, Saksan\nkansallisvapaamielisten paraat miehet Lasket ja Simeon olivat\njuutalaisia.\n\nMeillä ei ole mitään syytä antisemiittien tapaan epäillä juutalaisten\nkansalaisten isänmaanrakkautta. Jo Jeremias (28:7) kehotti maanpakoon\nvietyjä kansalaisiaan: »Etsikää sen kaupungin parasta, minne Jahve\non teidät vienyt, ja rukoilkaa Jumalaa sen puolesta, sillä kun _se\nmenestyy, käy teillekin hyvin_.» Voidaan väittää, että tuohan on\nitsekkyyttä. Mutta mitä sitten on patriotismi ellei jonkinlaista\nitsekkyyttä? Juutalainen sanhedrio, joka Napoleonin aikana\nkokoontui Pariisissa 1807, israelilainen synodi Leipzigissä 1869,\nsaksalais-juutalainen seurakuntaliitto 1885 ja viimeksi saksalaisten\nrabbiinien kokous 1897 ovat tehneet päätöksiä, jotka sisältävät, että\njuutalaisuus vaatii tunnustajiaan palvelemaan uskollisesti isänmaataan\nja edistämään koko sielullaan ja sydämellään sen kansallisia\nharrastuksia. Ettei patriotismi ole ainoastaan rabbiinien teoriaa,\nselittää se seikka, että kun 1812 v:n julistus korotti Preussin\njuutalaiset valtion kansalaisiksi, niin noin 5½ % asevelvollisuusiässä\nolevista juutalaisista nuorukaisista otti vapaaehtoisina osaa\ntaisteluun Saksan vapauden puolesta. Samoin ottivat juutalaiset osaa\nUnkarin vapaustaisteluun v. 1848—49. Heitä ei puuttunut Garibaldinkaan\nvapaajoukoista v. 1860, ja suuressa saksalais-ranskalaisessa sodassa\nei kummallakaan puolella ollut mitään muistutettavaa juutalaisten\nlojaalisuutta vastaan. Sitä nurjempi on tuo Saksassa, Itävallassa ja\nRanskassa (puhumattakaan Venäjästä) käytännössä oleva menettelytapa\nsulkea juutalaisilta pääsy korkeampiin sotilasvirkoihin, samoin kuin\nheitä kaikin tavoin boikotetaan jokapäiväisessä elämässä.\n\nSyyttä on Pariisissa v. 1860 perustettu _Alliance israélite_ leimattu\npoliittiseksi yhdistykseksi. Todellisuudessa ovat sen harrastukset\nainoastaan humanistisia kajoomatta ollenkaan poliittisiin,\nyhteiskunnallisiin tai kansallisiin puolueriitoihin.\n\nAntisemiitit ovat luulleet löytävänsä jonkunlaisen poliittisen\njuutalaisliigan Venäjältä. Mitä tuosta muka poliittisesta liigasta\nsuunnilleen ajateltiin, selvinnee siitä, että sen nimi _kahal_\non venäläisessä äänneasussaan tuon meilläkin ylen tunnetun,\nmerkitykseltään erikoisesti poliittisen »kagaali»-sanan alkumuotona.\nTodellisuudessa tarkoitti kahal keskiajalla juutalaisten seurakuntien\nluottamusmiesten kollegiota, joka m.m. oli edesvastuussa siitä, että\njokainen seurakunnan jäsen maksoi veronsa. Laitos elää jonkunlaisena\nhallinnollisena virastona Venäjällä, missä juutalaiset seurakunnat\nyhteisesti vastaavat verojen ja rekryyttien lähettämisestä.\n\nN.s. _sijjonismilla_ on sen sijaan todellakin poliittinen tarkoitus.\nSen tunnussana on: juutalainen kansa omassa maassa. Maa on, kuten\ntiedetään, Palestiina, ja sijjonismi ei siis suuntaannu mitään\neurooppalaista valtiota tai kansaa kohti. Koska sijjonistinen liike\nsyntyi Itä-Euroopassa, missä vanhoillisimmalla juutalaisuudella,\njonka etupäässä ovat hurjahaaveiset, kulttuurille vihamieliset\nchacidit, on tyyssijansa, ei liike ole vieras niille kansallisille\nsuuruudenunelmille, joista edellä on ollut puhe. Yhtä paljon perustuu\nse kuitenkin siihen vanhoillisissa juutalaisissa heränneeseen\naavistukseen, että heidän asemansa on mahdoton. Juutalaiset huomaavat,\nettä he yhteiskunnallisen vapautumisensa kautta ja tultuaan\nkristittyjen kansojen kulttuuriyhteyteen ovat joutuneet yhtäläistymisen\nalaisiksi, joka vähitellen mutta varmasti johtaa täydelliseen\nympäristöön-sulautumiseen. Vaikkapa sijjonistien onnistuisikin\ntoteuttaa utopinen unelmansa, olisi kuitenkin joukottain juutalaisia,\njotka eivät tahtoisi vaihtaa eurooppalaisia isänmaitaan Palestiinan\nerämaihin. He jäisivät rauhallisesti siihen missä ovat ja antaisivat\nsulautumisen tapahtua.\n\nNatsionalistit molemmin puolin pelkäävät enimmän tuota sulautumista.\nHeidän pelkonsa onkin jossain määrin oikeutettu. Sillä se ei voi\ntapahtua ilman vastaavia kansallisluonteen muutoksia, kansallisten\nominaisuuksien ja rakkaiksi tulleiden erikoisuuksien hioutumista ja\nmuodostelua. Mutta sellainen on kerta kaikkiaan historian laki, jota\nvastaan eivät ainakaan mitkään erottautumispyrinnöt voi taistella. Voi\nlohduttaa itseään sillä, että sulautumisprosessi ylimalkaan tapahtua\nhitaasti. Ensiksikin täytyy tapojen ja maailmankatsomusten tulla\njossain määrin yhtäläisiksi. Vasta sitten voi fyysillinen sulautuminen\nalkaa, sikäli kuin vastenmielisyys seka-avioliittoja vastaan häviää.\nMitä pienempi kansan keskuudessa elävä juutalaisjoukko on, sitä\nhelpommin tapahtuu luonnollisesti sulautuminen, niinkuin Ruotsissa,\nTanskassa ja Englannissa, ja sitä vähäisempi on sen vaikutus. Maissa,\nmissä juutalaisten luku on hyvin suuri, kuten Venäjällä ja Rumaaniassa,\nkestää sulautuminen paljon kauemmin, eikä sitä voi nyt vallitsevien\nolojen pohjalla pitkiin aikoihin toivoakaan. Suurissa piirtein voi\njuutalaiskysymyksen ratkaisua sentakia odottaa vasta kaukaisessa\ntulevaisuudessa, ja se on varmasti vaativa tuntuvia uhrauksia\nkulttuurin alalla kauemmaksi tulleelta osalta.\n\n* * *\n\nJuutalaiskysymyksen taloudellinen puoli paljastaa antisemitismin\nsisäisimmän olemuksen, kun se taas suhteessaan rotuun, uskontoon\nja kansallisuuteen näyttää lähtevän ihanteellisista vaikuttimista.\nRaha ja valta vetävät kuitenkin useimpia puoleensa paljon enemmän\nkuin aatteelliset kysymykset. Tavallinen antisemitismi ei ole mitään\nmuuta kuin alhaista itsekkyyttä, joka ei voi peittää raakuuttaan\nisänmaallisuuden ja uskonnollisuuden vaipalla.\n\nOsaksi kadehditaan ja peljätään juutalaisia heidän tarmonsa ja\nedistymisensä vuoksi muutamilla aloilla, osaksi moititaan heidän\nkykenemättömyyttään ja saamattomuuttaan toisilla.\n\nMiltei selviönä pidetään väitettä, että juutalaiset hallitsevat koko\nkulttuurimaailman sanomalehdistöä, ja kuitenkin on siinä paljon\nliioittelua. Tosin kyllä juutalaisten pääomat ja intelligenssi\novat tuottaneet heille suuren sananvallan sanomalehdistössä, mutta\njuutalaisten omistamia ja heidän vaikutuksensa alaisia sanomalehtiä on\nverrattain vähän, ainoastaan muutamia suurkaupunkien jättiläislehtiä.\nLuvultaan suurempi maaseutulehdistö, joka puhuu suorastaan kansan\nenemmistölle, ei ole juutalaisten käsissä. Lisäksi tulee vielä se, että\nusein sekoitetaan vapaamielinen sanomalehdistö juutalaiseen. Lopuksi\non sangen epäiltävää, tekeekö juutalainen sanomalehdistö enemmän pahaa\nkuin eräät kristittyjen äänenkannattajat.\n\nSanotaan juutalaisten myöskin hallitsevan rahamarkkinoita. Jos niin\ntosiaan olisi asianlaita, pitäisi kai maailman ja etenkin juutalaisten\naseman olla aivan toisen näköinen. Se aika, jolloin toiminimi\nRothschild pääomillaan saattoi määrätä Euroopan politiikan suunnan ja\npäättää sodasta ja rauhasta, on aikoja sitten ohi, jos sitä koskaan\nlie ollutkaan. Onhan, tosin paljon juutalaisia rahamiehiä, joilla on\nvoimakaskin hallitseva, asema pörssissä ja siinä mikä koskee osake- ja\narvopaperikeinottelua, mutta se johtuu siitä, että he ovat etevämpiä\nliikemiehiä kuin muut ja käyttävät suuremmalla taidolla hyväkseen\nnykyajan tuottoisinta kauppatavaraa, rahaa.\n\nAivan väärä on se mielikuva, että juutalaiset ylimalkaan edustavat\nrikkautta ja hyvin vointia. Omaisuus on juutalaisten keskuudessa\nainakin yhtä epätasaisesti jakaantunut kuin kristittyjen joukossa. Ne\npääomat, jotka ovat juutalaisten käsissä, kuuluvat vain muutamille\nharvoille ja vaikuttavat siksi niin voimakkaasti. Mutta eivät\nedes nuo harmilliset juutalaiset kapitalistitkaan ole voineet\nkätkeä leiviskäänsä muulta ihmiskunnalta. Mekin olemme saaneet\nosamme juutalaisten mammonasta valtiolainojen muodossa, Yksityiset\nhenkilötkin, etenkin kreivin ja vapaaherran arvolla varustetut, ovat\nulkomailla keksineet keinon saattaa juutalaisten rikkauksia parempiin\nkäsiin — avioliittojen kautta.\n\nPahaksi onneksi on toiminimi Rothschild tarvinnut noin 100 vuotta\nkootakseen omaisuutensa, kun taas Amerikan Gouldit ja Rockefellerit\nihmisiässä ovat haalineet miljardinsa. Muutamien juutalaisten\nraharuhtinaiden tähden ja senvuoksi, että juutalaisten suhteellinen\nvarallisuus muutamilla seuduilla on suurempi kuin muiden, unohdetaan,\nettä useimmat juutalaiset vaivoin ansaitsevat leipänsä ollen\nperin köyhiä, kuten Galizian ja Venäjän juutalaiset, joiden luku\non, edellisten 1/10 jälkimäisten 2/3 Euroopan 10,5 miljoonasta\njuutalaisesta. On tuskin muuta ihmisluokkaa, joka eläisi niin\nkurjissa oloissa kuin Venäjän juutalaiset, sanoo A. Leroy-Beaulieu.\nTaloudellisesti, fyysillisesti ja moraalisesti ovat he niin alhaalla\nkuin ajatella voi. Kun he sitäpaitsi lisääntyvät nopeasti ja kun heidän\nuskonnollinen suvaitsemattomuutensa ja poliittinen sorto estävät\nheitä parantamasta asemaansa, ovat he pakotetut siirtymään maasta.\nHeidän köyhyytensä tähden ei taas kukaan tahdo ottaa heitä vastaan.\nSamalla kun muutamien juutalaisten rikkaus saa aikaan kateutta,\non todellisuudessa juutalaisten köyhyys ja se, mitä siitä johtuu,\njuutalaiskysymyksen arin kohta. Etenkin koskee tämä meidän maatamme,\nmissä vaara saada niskoillemme perin köyhiä ja surkeita juutalaisia\non paljon suurempi kuin se, että »narinkka» pääkaupungissamme saattaa\ntulla etevimmäksi pukimoliikkeeksemme.\n\nTuollaiset seikat, jätetään usein, muiden juutalaispelkoon vaikuttavien\nsyiden vuoksi, huomioonottamatta. Sanotaan, että juutalaisten työ ei\ntuota maalle mitään, siksi että he välttävät ruumiillista työtä ja\nharjoittavat ammatteja, jotka vaativat vähimmin voimanponnistusta,\nlyhyesti, harjoittavat ainoastaan kauppaa. Tässä jätetään kuitenkin\nsekä historiallinen kehitys että olevat olot huomioonottamatta.\n\nTyötä ovat juutalaiset aina pitäneet suuremmassa kunniassa kuin\nmonet muut kansat. Kun orjat tekivät kaiken raskaamman työn Roomassa\nja Kreikassa ja Aristoteles piti ruumiillista työtä vapaalle\nmiehelle häpeällisenä, sisältävät sekä Talmud että Vanha Testamentti\nmitä kauneimpia lausuntoja työn kunniasta ja siunauksesta. Ilman\nahkeruuttaan ja työintoaan olisivat juutalaiset aikoja sitten\nsortuneet. Talmudissa sanoo Rabbi Gamaliel, että jos tietoon ei\nyhdy maallista ammattia, vie se turmioon. Tämä juutalaisten terve\nkatsantokanta elää uudelleen meidän aikamme pyrkimyksessä yhdistää\nkasvatukseen sekä ajatus- että käsityö. Tuskin on sattuma, että Nääsin\nkuuluisan käsityöseminaarin perustaja ja etevin johtaja olivat molemmat\njuutalaisia (Aug. Abrahamson ja Otto Salomon).\n\nMuinaisessa Palestiinassa oli pääelinkeinona maanviljelys, jonka tähden\nmaa saattoikin elättää suuremman asujamiston kuin siellä sittemmin on\nasunut. Sitäpaitsi harjoitettiin siellä kaikenlaista käsityötä, kuten\nraamatun vilkkaista kuvauksista huomaamme. Talmudissa suositellaan\nparaasta päästä maanviljelystä ja käsitöitä sopivina elinkeinoina,\nkun taas kaupan vaaroista huomautetaan. Lausutaanpa siellä sekin,\nmeidän päivinämme esiintullut ajatus, että joka ihmisellä tulisi olla\nviljelysmaata kotitarpeiksi. Kun juutalaiset hajosivat ympäri maailmaa,\neivät he hyljänneet vanhoja elinkeinojaan. Päinvastoin he jatkoivat\nniitä niin paljon ja niin kauan kuin mahdollista oli. Ranskassa\noli vielä onnella vuosisadalla juutalaisia maanviljelijöitä. Roger\nSisilialainen kutsui maahansa Kreikan juutalaisia opettamaan silkin\nviljelystä. Sigismundin aikana olivat Puolan kaikki käsityöläiset\njuutalaisia j.n.e.\n\nVastoin juutalaisten tahtoa ja halua riisti keskiajan läänitys- ja\nammattikuntalaitos sekä barbaarinen lainsäädäntö heiltä mahdollisuuden\nharjoittaa maanviljelystä ja käsityötä. Toisessa maassa toisensa\njälkeen kiellettiin heiltä oikeus omistaa maata. Kielto kesti monta\nvuosisataa ja on vielä tänä päivänä voimassa muutamissa maissa. Kansa,\njoka niin pitkiin aikoihin ei ole saanut harjoittaa maanviljelystä,\non luonnollisesti menettänyt kykynsä ja halunsa siihen. Puuttuva\nruumiinharjoitus, riittämätön ravinto ja epäterveelliset olot, joissa\njuutalaiset ovat eläneet pitkiä aikoja, on ehkä syynä tuohon verrattain\nheikkoon ruumiinrakennukseenkin, joka on nykyajan juutalaisille\nominaista ja joka ei näytä juuri suosittavan heitä raatajiksi. Kuluu\npitkä aika, ennenkuin kaikki se, mitä barbaarinen lainsäädäntö tässä\nkuten muissakin kohdin on rikkonut juutalaisia vastaan, on sovitettu.\n\nSuotuisampien olosuhteiden vallitessa juutalaiset varmasti ryhtyvät\nmaanviljelykseenkin, mutta silloin kai huuto kilpailua vastaan vain\nyltyy. Se, mitä tähän saakka on tehty juutalaisten totuttamiseksi\nmaanviljelykseen, on vähäpätöistä. Venäjän hallituksen noin sata\nvuotta sitten juutalaisilla maan viljelyskolonioilla tekemän\nkokeen sanotaan epäonnistuneen. Asianlaita lienee kuitenkin\nse, että huonot tulokset johtuivat epäedullisista ulkonaisista\nolosuhteista, niinkuin kulkutaudeista, kadosta ja sota-ajasta, yhtä\npaljon kuin Venäjän siirtomaavirkamiesten välinpitämättömyydestä,\nmielivallasta ja nylkemisistä. Palestiinan ja Argentiinan juutalaisten\nmaanviljelyssiirtoloiden menestyminen on vielä epävarmaa.\n\nNykyäänkin on joukottani käsityöllä eläviä juutalaisia, Juutalaisten\nkäsityöläisten luku Venäjällä, Galiziassa ja Rumaaniassa on niin suuri,\nettä kaikilla keinoilla koetetaan estää juutalaisten ammattiopetusta.\nSalonikissa on juutalaisia kantajia, soutajia, palvelijoita ja\nkäsityöläisiä, kun taas kauppa on kreikkalaisten käsissä. V. 1887 oli\npuolet Odessan käsityöläisistä juutalaisia; samaan aikaan oli siellä\n11,000 juutalaista veistämöjä tehdas töissä j.n.e.\n\nJuutalaisille niin ominaisia taipumuksia kaupan alalle ei voi pitää\nalkuperäisinä. Palestiina oli muinaisajan kaupan läpikulkumaa,\nmutta kauppaa harjoittivat pääasiallisesti muut, ei juutalaiset.\nKauppakoulunsa he kävivät Babyloniassa tai Alexandriassa. Jo 2:sella\nvuosisadalla e.Kr. ellei aikaisemmin oli juutalaisia hajaantuneina\nympäri Eurooppaa, ja heistä tuli, kauppasuhteittensa kautta mitä\nerilaisimmissa maissa, kansainvälisen suurkaupan luonnollisia\nvälittäjiä. Heidän terävä älynsä, liikkuvaisuutensa ja kielitaitonsa\nauttoi heitä paljon. Keskiaikaiset olot tekivät juutalaisista\nvähitellen sellaisia pikkukauppiaita ja kaupustelijoita, jommoisia he\nenimmäkseen vielä tänä päivänäkin ovat. Tyytyen halpoihin hintoihin ja,\nkuten näyttää, pienempään voittoon työskentelevät juutalaiset ostajien\nhyväksi, mutta ovat siten, kristittyjen kauppiaiden vaarallisia\nkilpailijoita.\n\nLuulo; että Mooseksen laki sallisi juutalaisten kiskoa korkoa, on hyvin\nyleinen, mutta väärä, perustuen osittain Lutherin raamatunkäännökseen,\njossa »koron ottamisen» asemesta puhutaan »koron kiskomisesta».\nAlkuperäinen raamatunpaikka (5 Moos. 23:19 s.) kuuluu: »älä ota korkoa\nveljelläsi... vieraalta voit ottaa korkoa». Lauseen kieltävää osaa\nei voi ymmärtää väärin. Ajatus on se, että israelilaisten kesken ei\nole otettava mitään korkoa. Jos ajatellaan, että koron ottaminen\nlamasta, tavallisesti 20 %, oli ikivanha tapa maailman vanhimmalla\nkauppakansalla, israelilaisten naapureilla babylonialaisilla, niin\non selvää, että juutalaisten korkokiellolla oli suuri inhimillinen\nmerkitys.\n\nSäännön loppupuolesta on juutalainen käytäntö eri mieltä. Se käsitetään\nosaksi myöntävänä »saat ottaa», osaksi käskevänä, joko »sinun tulee\nottaa korkoa ulkomaalaiselta», tai »sinun tulee auttaa myös muukalaista\nantamalla hänelle lainaksi korkoa vastaan», tahi lopuksi »sinun tulee\nantaa korkoa muukalaiselle».\n\nNäistä selityksistä on ensimäinen: »saat ottaa», ainoa oikea. Sen\nhuomaa siitä, että Talmudissa ylistetään erittäin hurskaaksi sitä, joka\nlainaa muukalaisellekin ilman korkoa. Roomalaisen kirkon käännös: »älä\nota korkoa veljelläsi... vaan muukalaiselta», on yhtä harhaanjohtava\nkuin se muutamien rabbiinien käsitys, että sääntö muka olisi keino\nvahingoittaa muukalaisia, on juutalaisuuden parempia pyrkimyksiä\nvastaan.\n\nMooseksen lain mukaan saati myöskin kirkko korkokiellon. Käytännössä\nei sitä kuitenkaan voitu ylläpitää. Kun Shakespeare panee Schylockin\nsanomaan kristitystä: »minä vihaan häntä... enimmän siksi, että hän\nviheliäisestä tuhmuudesta antaa ilmaisia lainoja ja alentaa meidän\nkorkoamme», esittää hän kieron kuvan todellisuudesta. Kristitytkin\nottivat korkoa. _Ob rem publicam_, s.o. yhteisen hyvän vuoksi, oli\nkirkko pakotettu erottamaan kanonisesta korkokiellostaan italialaiset\npankkiirit, kirkon omat miehet ja — juutalaiset, tosiaankin merkillinen\nrinnastaminen. Juutalaisten suhteen voitiin muka tehdä poikkeus\nsitä helpommin, koska he joka tapauksessa olivat syntinen sukukunta\nja heidän oma lakinsa myönsi koron ottamisen muukalaisilta. Mitään\nvalituksia siitä, että juutalaiset ylimalkaan ottivat liian suuria\nkorkoja, ei kuulunut ennenkuin ristiretkien ajalla, jolloin juutalaiset\njo olivat kartoitetut muista ammateista paitsi pikku tavaroiden ja\nrahan kaupasta. Ruhtinaat ja virkamiehet, jotka käyttivät hyväkseen\njuutalaisten ahdasta asemaa ja pakottivat heidät maksamaan suuria\nsummia henkensä edestä sekä tuontuostakin nylkivät heiltä pakkoveroa,\nantoivat heille varsinaisen kiskomisoikeuden. Ranskassa sääti Juliana\nHyvä 1300-luvulla juutalaisten maksimikoroksi 86 2/3 %. Itävallassa\noli korko 174:stä 304:ään %, jos lasku on oikea (Neumann, Gesch. des\nWuchers, 323). On ymmärrettävissä, että kansa leimasi juutalaiset\nverenimijöiksi; mutta usein he kuitenkin olivat vain välikappaleita\nrahanhimoisten ruhtinasten käsissä.\n\nVaikkapa keskiaikaisia edellytyksiä koronkiskomisen kukoistukselle\nei enää olekaan olemassa, luottolaitoksen järjestymisen,\nkoronkiskomislakien ja yleisemmän valistuksen takia, liittyy\nkoronkiskominen vieläkin häpeäpilkkuna juutalaisnimeen. Kuitenkin ovat\npuheet nykyaikaisten juutalaisten nylkemisistä varmasti liioiteltuja,\nja huomioonottamatta jätetään myöskin, että juutalaiset eivät ole\nolleet eivätkä ole ainoat koronkiskurit. Kun Bernhard de Clairvaux\ntoisen ristiretken aikana kehotti säästämään juutalaisia, sanoi hän\nm.m. että jos juutalaisia ei olisi, niin kristityt koronkiskurit\ntekisivät aseman vieläkin pahemmaksi. Florensiin kutsuttiin\n1400-luvun alkupuolella juutalaisia alentamaan korkokantaa, ja\nmuutamia eteläsaksalaisia kauppaseuroja pitivät aikalaiset suurempina\nnylkyreinä kuin juutalaiset konsanaan olivat olleet. Valitusta,\nettä juutalaiset kiskomisellaan imevät kansan voimat ja valtaavat\nmaan, kuuluu meidän aikanamme etupäässä Rumaaniasta, Itävallasta ja\nosasta Saksaa. Sitävastoin kuuluu Venäjältä ääniä, jotka kertovat,\nettä Puolan kaikki juutalaiset yhteensä ovat enkeleitä verrattuina\nvenäläisiin »kulakeihin» eli kyläkiskureihin. Sanotaanpa meilläkin,\nettä maalaisväestö muutamin seuduin on velkaantunut ja joutunut\nmaakauppiaiden käsiin — mutta nämä eivät kai ole israelilaisia.\n\nTärkeintä asiassa on kuitenkin se, että koronkiskomista-sanan\nvarsinaisessa merkityksessä ei juutalainen laki määrää eikä edes\naiheuta, vastoin sitä mitä väitetään. Se vaatii erityisesti, että\nkorko ei saa olla suurempi kuin mitä lainanantajan toimeentulolle\non välttämätöntä. Täysin yhdenmukaisesti sen kanssa saattoi siis\njuutalais-saksalainen seurakuntaliitto v. 1879 sanoa: »Juutalaisuus\nvalittaa koronkiskomisen olemassaoloa, sille itselleen vierasta\nilmiötä, ja niitä, jotka semmoisissa asioissa toimivat, ei se tunnusta\noikeiksi lapsikseen.»\n\n* * *\n\nOlen päässyt loppuun. Olen koettanut historiallisesti valaista\njuutalaiskysymystä, koska sitä mielestäni ei voida oikein arvostella\ntarkastelematta sitä laajanäköisemmin. En tahdo millään tavoin\nihannoida juutalaisuutta tai juutalaisia. Mutta pysyn väitteessäni,\nettä heidän kohtelunsa on häpeäpilkku kristikunnalle, että heidän\npelkäämisensä on, ellei typerää, ainakin liioiteltua, että viha heitä\nkohtaan on turha.\n\nAntisemitismin mustaukset johtuvat suureksi osaksi ahdasnäköisyydestä,\nväärinkäsityksestä, liioittelusta ja pahansuopuudesta. Juutalaisilla\nei ole ainoastaan vikoja, vaan ansioitakin. Vanhan kulttuuri kansan\njälkeläisinä he ovat käyttökelpoista raaka-ainetta. Heidän vikansa\neivät kaikki ole alkuperäisiä, vaan nurjan kohtalon aikaansaamia. Paras\nkeino voittaa juutalaiset yleisinhimillisiä tarkoituksia palvelemaan\non repiä rikki ne rajat, jotka erottavat heidät yhteiskunnallisista\npyrkimyksistä, oikeuksista ja velvollisuuksista, vaikkei liian pian\npidäkään odottaa kypsiä hedelmiä. Vuosisatain perintöä ja rikkomuksia\nei yksi miespolvi tee tyhjäksi. Siihen tarvitaan monen sukupolven\nsuvaitsevaisuutta, sivistystä ja työtä. Antisemitismi, rakentaen\nihmisluonnon halvimmille pyyteille, repii raakuudessaan auki vielä\nvuotavat haavat eikä vastusta ainoastaan juutalaisten vapautumista,\nvaan koko ihmiskunnan inhimillistyttämistä yleensä.\n\n\n\n"]