[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fYmWoi0oZSkhcnqVr2IARLIZNgUOjsWZEWkDf9x6sVf8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},3203,"Elinan häät","Talvio, Maila",1871,1951,"3203-talvio-maila-elinan-haat","3203__Talvio_Maila__Elinan_häät","Seuranäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1912,null,4701,28299,false,74530,[23],"Finnish drama -- 20th century",[],"\"Elinan häät: seuranäytelmä\" by Maila Talvio is a drama written in the early 20th century. This play revolves around the wedding of Elina, who is the daughter of a shoemaker's widow, and her interactions with various characters, including her groom, Vihtori, and their respective families and friends. The storyline likely delves into themes of love, societal expectations, and family dynamics, set in a rural Finnish context.  The narrative follows the tensions and comedic elements that arise from the wedding preparations and the varied personalities of the attendees. Key characters include Elina, who grapples with the weight of her impending marriage; Vihtori, who is faced with the responsibility of taking over his family's estate, and other figures who contribute to the chaotic atmosphere, like Rinkin-Antti and Kokki-Vappu. As the plot unfolds, issues of tradition versus modernity, the desire for personal freedom, and the underlying comedy of the wedding festivities come to the forefront, ultimately celebrating love and community spirit amid the challenges. (This is an automatically generated summary.)",[],201,"Seuranäytelmä kuvaa Elinan ja Vihtorin hääpäivän valmisteluja ja niihin liittyviä perheristiriitoja. Sulhasen isä vastustaa poikansa avioliittoa, kun taas hääväki valmistautuu juhlaan musiikin ja tanssin keskellä.","Maila Talvion 'Elinan häät' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3203.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","ELINAN HÄÄT\n\nSeuranäytelmä\n\n\nKirj.\n\nMaila Talvio\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Södersröm Osakeyhtiö,\n1912.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nVENNERI, Suontaustan isäntä.\nVIHTORI, hänen poikansa, sulhanen.\nHERMANNI, Suontaustan setämies.\nSERAFIIA NYMAN, suutarinleski.\nELINA, hänen tyttärensä, morsian.\nILONA, Elinan ystävätär.\nRINKIN-ANTTI, maankiertäjä.\nKOKKI-VAPPU.\nURKURI.\nPIIKKI-LIISA, apu-ihminen.\nTyttöjä ja poikia.\n\nTapahtuu Serafiia Nymanin asunnolla.\n\n\nVENNERI, kuiva miehenkääkkä arkivaatteissa.\n\nVIHTORI, pulska, voimakas nuorukainen, joka keskellä puhettaan pistää\nlauluksi ja keskellä kävelyään tanssiksi, yllä musta puku rinnassa\nmyrtinoksa ja valkea vahakukkanen.\n\nHERMANNI, lihavahko, tyhmän näköinen vanhapoika.\n\nSERAFIIA NYMAN, hintelä, kalpea nainen, yllä hiukan vanhanaikainen\nmusta puku, päässä musta silkki.\n\nELINA, kaunis vaalea nuori tyttö morsiuspuvussa.\n\nRINKIN-ANTTI, laiha keski-ikäinen mies, hiukset leikkaamattomat,\nhajamielinen, kasvoilla valoisa hymy. Yllä siistit, liian suuret\nvaatteet.\n\nKOKKI-VAPPU, pyylevä, mahtaileva nainen, mustassa puvussa, vyöllä\nsuuri, kahisevaksi tärkätty valkea esiliina.\n\nURKURI, keikarimainen nuori mies, kihara otsalla, nenäkakkulat.\n\nPIIKKI-LIISA, keski-ikäinen, kielevä ihminen uudessa maalaisessa\npumpulipuvussa.\n\nTytöt ja pojat kansallispuvuissa.\n\n\n\n\nI NÄYTÖS\n\n\n    Puutarha, penkkejä. Kuuma kesäpäivä. Käki kukkuu.\n\nVAPPU oikealla, näyttämön takana.\n\nHyvät ihmiset, mitäs se tietää, kun käki kukkuu tähän aikaan?\n\nPIIKKI-LIISA niinikään näyttämön takana.\n\nMitäs se muuta tietää kuin maailmanloppua! Elinan onnettomuutta se\nkukkuu.\n\n    Käki kukkuu yhä. Lakkaa, kun Hermanni ja Venneri — vasemmalta —\n    tulevat näyttämölle. Hermanni tuntee heti sieramiinsa miellyttävän\n    ruuanhajun häätalosta.\n\nVENNERI\n\nEihän täällä mitään häävalmistuksia näy.\n\nHERMANNI\n\nEtkös tunne paistinkäryä. Et sinä kanssa sitten mitään tunne. — Ja\ntuolla menee kokki että liepeet liehuu.\n\nVENNERI\n\nSe Vihtori ei uskalla sitä tehdä.\n\nHERMANNI\n\nUskalla!\n\nVENNERI\n\nSe tietää ettei Suontaustassa suvaita vaimoväkeä.\n\nHERMANNI\n\nJa se välittää.\n\nVENNERI\n\nKyllä niille tie näytetään. On sitä ennenkin osattu. Mutta se ei ole\nuskaltanut sitä tehdä. Sanoin minä sille sellaiset sanat.\n\nHERMANNI\n\nEttä testamenttaat Suontaustan pakanoille. Ja luulet sen tepsivän.\nVälittikös se silloin, kun läksi kansanopistoon ja niille\nmaamieskursseille. Ja kun teki tämän viimeisen tepposen ja kiersi\nRinkin-Antin kanssa maailmaa kuin paras mustalainen niin että tuskin\nkuulutussunnuntaiksi kotiin ehti. Kyllä tämä on sitä viimeistä\nvillitystä.\n\nVENNERI\n\nRinkin-Antti sen on villinnyt. Sen Rinkin-Antin minä vielä...\n\nHERMANNI\n\nMinkäs sille teet. Sitä suosii kaikki. Urkurikin sanoi lukusijoilla\nSillanpäässä, että taiteilija se on, virkaveli se on.\n\nVENNERI\n\nNo, lähtekööt nyt virkaveljet yhdessä kiertämään ja hoilottamaan kaikki\nkolme. Ja tämä suutarintytär vielä neljänneksi!\n\nHERMANNI nauraa hohottaen\n\nSitähän Vihtori jo uhkaili.\n\nVENNERI\n\nUhkaili? Vai on se junkkari uhkaillut.\n\nHERMANNI\n\nJa se täyttää mitä se uhkaa. Muistatkos kun lapsena telkesit sen\nkammariin, niin se huusi perässäsi, että ikkunasta minä menen. Ja meni\nkanssa. Ja nyt kun tuli vaatimaan taloa ja ilmoittamaan naimistaan ja\nsinä kielsit, niin nyrkin löi pöytään ja sanoi, että minä nain, vaikka\nsitten lähtisimme molemmat Rinkin-Antin kanssa kiertämään. Etkös sinä\nkuullut?\n\nVENNERI\n\nOli muutakin kuulemista.\n\nHERMANNI\n\nOlihan sitä: että hän tahtoo talon haltuunsa ja sinä joudat\nuuninloukkoon ja talo on sellaisessa kunnossa, että harakatkin pelkää.\nJa hän tekee ensi työkseen kokon pihamaalle ja polttaa kaikki sinun\nmädäntyneet säästösi, vanhat villat ja pellavat ja aumat ja... Ja\nuudenaikainen maanviljelys ja luujauhot ja meijerit ja niittokoneet\ntuodaan taloon.\n\nVENNERI\n\nKyllä ne on tuomatta niin kauan kuin tämä pää on pystyssä. Minun\naikanani ei tuoda luujauhoja eikä niittokoneita.\n\n    Vaitiolo. Kuuluu Piikki-Liisan hyräilyä ja naisten puhetta häätalosta.\n\nHERMANNI\n\nMutta tuntuu se sentään vähän mukavalta, kun muilla jo on heinät\nladossa ja me vaan tuolla tuherramme vikatteillamme.\n\nVENNERI\n\nTaitaa jo hyvinkin tehdä mielesi vaimoihmistä taloon.\n\nHERMANNI\n\nNiittokoneestahan minä puhun.\n\nVENNERI\n\nYks ja sama vaimoihminen ja niittokone. Samaa särinää... Mutta minua\nei niinkään vedetä nenästä. Tyhjin toimin ne pappilasta tulevat.\n\nHERMANNI\n\nVihitään ne siellä.\n\nVENNERI\n\nMutta minä olen käynyt rovastin puheilla.\n\nHERMANNI\n\nJaa rovastin?\n\nVENNERI\n\nJa kun ne nyt palaavat, niin minä otan sitä junkkaria niskasta kiinni\nja kuljetan sen rantaniitylle. Ja se saa minun vanhalla vikatteellani\npanna poikki kaikki heinät. Minä näytän kuka tässä on isä ja isäntä.\n\nHERMANNI itsekseen muristen\n\nMinä olen vanhempi veli, minä.\n\n    (Kiiruhtavat pois vasemmalle.)\n\n    Kokki-Vappu ja Piikki-Liisa tulevat kantaen pöytää. Tuovat\n    vähitellen laseja, limonaadikorin ym. ja järjestelevät niitä.\n\nPIIKKI-LIISA\n\nNyymanskaa minun käy surku. Se on sentään kasvattanut tätä Elinaa\nkirjan valossa ja sanan ääressä. Ja ainoa se on sen lapsi.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nNiin... Ja niin hyvä lapsi kun se on ollut. Iloa minulla siitä\nristtyttärestä aina on ollut.\n\nPIIKKI-LIISA\n\nSentähdenhän te sille sen maailmattomat lahjat, mustat leninkikankaat\nja uudet-testamentit ja kaikki...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nJa sentähdenhän minä näihin häihinkin tulin vielä laittamaan, vaikka\nkyllä minua niin tuppasi itkettämään, kun kruunua panin päähän, että.\n\nPIIKKI-LIISA\n\nTietäähän sen... Mutta paljon se Nyymanska kuluttaa itseään näiden\nhäiden takia. Olisi sitä menty vähemmilläkin laitoksilla.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nSka te vara, so ska te vara! sanoi aina ennen Mukkulan överstinna\nvainaa. Ja kyllä se niin on, että ska te vara, so ska te vara.\n\n    (Poistuu hetkeksi.)\n\nPIIKKI-LIISA on hyräillyt jotakin hengellistä laulua.\n\nSiunaa ja varjele! Mikäs se siellä pensaassa?\n\nKOKKI-VAPPU palaten\n\nKun oli paisti palaa. Ne on ne tällaisten pienten paikkojen uunit niin\narvaamattomia.\n\nPIIKKI-LIISA\n\nNiin, te kun olette tottunut niin suuriin. — Mutta minkähänmoinen\nrähinä se siellä Suontaustassa tänä iltana oikein nouseekaan! Kyllä se\nne ajaa menemään. Ajoi se sen Ulla-vainajankin monta kertaa hankeen,\nkun humalapäissään oli. Ei sen puolesta, että kyllä siinä emännässäkin\noli syytä.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nSe se nyt vasta hiprakka oli. Ihan niinkuin heität suoloja tuliselle\nhellalle. Kyllä Venneri ikänsä sen muistaa. Ei hän ikinä naisväkeen\nlepy.\n\nPIIKKI-LIISA\n\nOn se sentään komentoa talossa, jossa on pelkkiä miehiä! Kerran minä\ntein sinne asiaa, kun ajattelin että näemmehän millaista siellä on.\nPorsaat oli tuotu tupaan ja kanat pasteeraili lattialla. Ja Hermanni\nleipoa töhri pöydän kulmalla. Enkä minä usko, että siinä sitten\nUlla-vainajan ajan oli käytetty vettä ja riepua...\n\n    Nauravat\n\nKOKKI-VAPPU\n\nMinä tässä toissakesänä hyppäsin sen Hermannin lehmää pakoon niin että\nolin henkeni heittää...\n\nPIIKKI-LIISA\n\nNiinhän ne niiden lehmät navetassa pelkäävät hametta kuin hullut ja\nmetsässä tulevat päälle.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nMitähän nekin veljet sillä maallisella omaisuuden tekevät.\n\nPIIKKI-LIISA\n\nSanoo muuta. Seinänraoissa säilytetään. Hiiret syövät...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nMutta aijai, paljonkohan kello jo onkaan? Pitää lähteä laittamaan\nruokapöytiä.\n\n    (Poistuvat.)\n\n    Hermanni ilmestyy pensaista tähyilemään.\n\nHERMANNI\n\nOn ne, on ne, ne vaimoihmiset. Laittavat pöydän kuin trekoolin vain.\nMutta kyllä tuossa kukkaro kuluu. (Hänen tekee mieli leivoksia, mutta\nhän epäilee ottaako.) Nämä on meidän Vihtorin häät. Ja minä olen\nkutsuttu kanssa. (Ottaa, hotkaisee ja ottaa toisenkin kerran.)\n\nKOKKI-VAPPU tulee. Lyö kätensä yhteen kuin kissaa pelotellakseen.\n\nMikäs mies täällä on!\n\nHERMANNI\n\nHeinässähän minä...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nNyymanskan puutarhassa! Vai se Suontaustan setämies... Tehkää vain\nhyvin ja ottakaa. (Silmäilee Hermannin likaisia käsiä.) Tai ehkä minä\nsaan luvan tarjota, jos ne Suontaustan miehet huolivat mitään naisen\nkädestä.\n\nHERMANNI\n\nMitäs sillä on väliä. Ruoka kuin ruoka. Meillä ei olekaan tullut\nlaitetuksi keittoruokaa, kun romahti se muuri alas.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nVai romahti muuri.\n\nHERMANNI\n\nRomahti.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nTänään?\n\nHERMANNI\n\nTaitaa olla toista viikkoa.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nVai toista viikkoa. Eikä vielä ole korjattu.\n\nHERMANNI\n\nEi ole tullut haetuksi muurimestaria. Heinänteon aika. Vaikka tiellä se\nsiinä on, ettei tahdo liikkumaan päästä...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nVai ei tahdo päästä. Kun on muuri levällään lattialla. Mutta sen minä\nsanon, että häpeä se on koko pitäjälle se sellainen talo.\n\nHERMANNI\n\nVai häpeä.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nOttaisitte rouvasväkeä taloon.\n\nHERMANNI\n\nJaa, laittaisivatko ne sen muurin?\n\nKOKKI-VAPPU\n\nPitäisivätpä teitä itseänne vähän komennossa, senkin jallikat ja\nsuttupytyt...\n\nHERMANNI\n\nJa suttupytyt. Ei sitä talonpojan aina tarvitse olla niinkuin\nherrasväissä ollaan.\n\n    Kokki-Vappu käy ylenkatseellisesti kiinni hänen nappeihinsa.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nMikäs tämä on?\n\nHERMANNI\n\nNappi. Kun itse neuloin.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nJa tämä!\n\nHERMANNI\n\nKun ei sattunut olemaan samaa maata... Niin siihen ei ollut...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nSiinä se on ison talon setämies! Kuin mikäkin kaupungin hotellin rotta!\n\nHERMANNI\n\nVai rotta. Vai rotta...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nLeikillähän minä. Ottakaa nyt siitä namusia. — Mutta ihan totta:\nolisitte saaneet siunata Elinaa, että Vihtorin huoli.\n\nHERMANNI äkkiä\n\nHuusholliska sanoo vaan sille suutari-vainajan tyttärelle, ettei ole\nhyvä yrittää meille. Meidän isäntä on varannut korennon oven eteen\nja joka ikkunan pielessä on patukka. Ja viinaa on tuotu. Ja kun\nmeidän isäntä juo, niin ei se pelkää rovastia eikä vallesmannia eikä\nkupernyöriä...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nSen minä sanon, että jos te senkin korpit siellä variksenpesässä\nsatutatte kätenne minun risttyttäreeni, niin minä tulen ja opetan\nteidät kaikki niin että muistatte. Mukkulassa oli kymmenen piikaa, eikä\növerstinna saanut niitä pysymään kurissa, mutta minä sain.\n\nHERMANNI\n\nEi minua saa lyödä.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nMikä on ettei saisi?\n\nHERMANNI\n\nMinulla on rahaa. Vaikkei sanota missä.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nRotanpesissä. Tuvanseinäin raoissa.\n\nHERMANNI\n\nEipäs.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nSaunan kynnyksen alla?\n\nHERMANNI\n\nEipäs!\n\nKOKKI-VAPPU\n\nTallinparvella vanhassa sukanterässä?\n\nHERMANNI pelästyneenä\n\nKukas sen on sanonut?\n\nKOKKI-VAPPU\n\nAijaijai, vai siellä! Minä menen ja haen ne kätköt... (Nauraa.) No,\nen minä nyt tällä hetkellä lennä. Malttakaahan nyt, jos toisin jotakin\nsyömistä.\n\nHERMANNI\n\nSitä paistia sieltä. Tunnen kärystä...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nVai kärystä... Nyymanska tulee, Nyymanska tulee!\n\n    Nyymanska tulee. Vappu työntää Hermannin näyttämön taakse.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nVai jo sitä nyt tullaan.\n\nNYYMANSKA\n\nTerveisiä. Kauniit toimitukset ne olivat. Kööri oli ja urkuri itse\njohti. Ja kauniisti rovasti puhui ja varoitti, Mutta kauheaa se on, kun\nsanovat vanhan Suontaustan varanneen revollin ja viinaa.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nRevollin...\n\nNYYMANSKA\n\nJa Vihtori vaan on niin itsepintainen, että kivenkovaan lupaa lähteä\nsinne Elinan kanssa. Ja Elinakin on menossa...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nNo, jo nyt jotakin!\n\nNYYMANSKA\n\nEn minä ymmärrä kuinka Elina voi olla niin levollinen. Itki se silloin,\nkun rovasti tuli siihen paikkaan, että tahdotkos sinä Vihtori Severus\nVennerinpoika Suontausta ottaa tämän Elina Maria Kallentyttären nyt\nVarjelkoon! Kissakos se siellä linnustaa...?\n\nKOKKI-VAPPU\n\nKissa kai. Mutta Serafiia on huoleti: ei Suontaustan Venneri ota\nkäteensä revollia.\n\nNYYMANSKA\n\nKukas sen tietää humalapäissä... Tottahan tämä limunaati nyt piisaa?\n\nKOKKI-VAPPU\n\nKyllä morsiuspari saa skoolata vaikka aamuun asti.\n\nNYYMANSKA\n\nEntä hyytyyköhän silee, kun on näin kuuma?\n\nKOKKI-VAPPU\n\nKyllä hyytyy ja kyllä piisaa. Serafiia panee vaan luottamuksensa\nminuun.\n\n    (Lähtevät taloon.)\n\nHERMANNI pistää päänsä esiin pensaista.\n\nTuokohan se minulle sitä paistia. Muhkia se on huusholliska. Kuin\nruustinna.\n\n    Hääkansa saapuu kohinalla taloon. Viulu soi.\n\n1. TYTTÖ\n\nAjjai kun on kuuma!\n\nILONA\n\nAjatteles, kun urkuri astui minun hameeni liepeelle!\n\n1. TYTTÖ juosten näyttämölle.\n\nSe tietää häitä.\n\nILONA\n\nEttäkö urkuri ja minä...?\n\n1. TYTTÖ\n\nNo, sitä, sitä...\n\n    Nauravat, järjestävät hiuksiaan.\n\nILONA\n\nMinua niin pelottaa.\n\n1. TYTTÖ\n\nMikä?\n\nILONA\n\nPuhe tietysti.\n\n1. TYTTÖ\n\nMitäs sinä.\n\nILONA.\n\nKun urkurikin on kuulemassa.\n\n1. TYTTÖ\n\nHänellä on tänään niin kaunis kaulaliina.\n\n    Nauravat.\n\nILONA\n\nMennään kaivolle, minä kuolen janoon.\n\n    Juoksevat vasemmalle.\n\nVIHTORI tulee häätalosta päin laulaen.\n\n    Maantie pitkä ja sannoitettu\n    ja marmori maantien alla,\n    tali ali tali ali tali alla la lei\n    ja marmori maantien alla.\n    Enkä mä lemmi joka tyttöä taivaankannen alla,\n    tali ali jne.\n\nTaiteilija, Antti!\n\n    Heilani kotiin kävi suora tie\n    ja sannalla sannoitettu,\n    tali ali tali ali tali alla la lei.\n\nAntti tulee. Laulavat yhdessä.\n\n    ja sannalla sannoitettu.\n\n    Olikos näinkin nuorelle tytölle\n    heili jo vannotettu,\n    tali ali jne.\n\n    Linna se on minun kotini\n    ja keisari isäntäni,\n    tali ali jne.\n\n    Sorjan tytön povelle\n    sinne jäi minun ikäväni,\n    tali ali jne.\n\n    Miksen mä istunut kotona\n    ja poltellut rettinkiä,\n    tali ali jne.\n\n    Nyt minä istun Vaasan linnassa\n    ja helistelen kettinkiä,\n    tali ali jne.\n\n    Mut vaikka ma olen vain vangittu poika,\n    ei tarvitse irvistellä,\n    tali ali jne.\n\n    Ei sitä tiedä kenen mamman poika\n    saapi rautoja helistellä,\n    tali ali jne.\n\nVIHTORI\n\nSano poika kulta, mitäs nyt keksitään.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nOlet kai selittänyt ukolle kaikki juurta jaksain?\n\nVIHTORI\n\nNäyttänyt toteen, että Suontaustan nykyinen hallitus on synti ja häpeä.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nPuhunut kauniisti, oikein sydämeen käyvästi?\n\nVIHTORI\n\nNo niin että jo itseänikin itketti. Kissa itki lattialla.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nJos koettaisit uhata, ruveta oikein kovaksi?\n\nVIHTORI\n\nKoetettu, koetettu, veli kulta. Olin hävytön, löin nyrkkiä pöytään,\ntoruin, haukuin, huusin kuin kasakka.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nEikä vain auta?\n\nVIHTORI\n\nEi. — Mutta tänä iltana täytyy Suontaustan ovien avautua.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nTäytyy tietenkin.\n\nVIHTORI\n\nTänään tai ei koskaan.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nNo, vaikka meidän pitäisi piirittää talo.\n\nVIHTORI\n\nNiittokoneilla!... Keksipäs nyt keino, sinä hyvä pääkoppa!\n\nRINKIN-ANTTI kuiskaa.\n\nKatsopas tuonne pensaisiin.\n\nVIHTORI\n\nHermanni setä! Parahiksi. Nyt minä tiedän keinot ja konstit!\n\nRINKIN-ANTTI\n\nJoko keksit? Hurraa!\n\nVIHTORI\n\nNo Hermanni setä, mitäs te siellä?\n\nHERMANNI\n\nHeinässähän minä.\n\nVIHTORI\n\nJos te hetkeksi heittäisitte heinänteon ja menisitte viemään sanaa\nSuontaustan isännälle.\n\nHERMANNI\n\nJaa sanaa.\n\nVIHTORI\n\nNiin. Sanokaa, sanokaa... että hän tänä iltana saa nähdä ihmeitä.\n\nHERMANNI\n\nJaa mitä ihmeitä?\n\nVIHTORI\n\nYhden noidan ja noita-akan.\n\nHERMANNI\n\nMistäs ne tulisivat?\n\nVIHTORI\n\nTallinparvelta.\n\nHERMANNI\n\nMitäs ne sieltä?\n\nVIHTORI\n\nNe asuvat siellä.\n\nHERMANNI\n\nTallinparvella?\n\nVIHTORI\n\nVartioivat aarretta.\n\nHERMANNI\n\nEipäs\n\nVIHTORI\n\nJuupas. Tänä iltana ne varsiluudalla ratsastavat sisään Suontaustan\ntuvanikkunasta.\n\nHERMANNI\n\nMitäs sinä nyt...?\n\nVIHTORI\n\nNe asettuvat muuriromolle keskelle lattiaa ja rehkivät siinä.\n\nHERMANNI\n\nMitäs kauheita sinä nyt?\n\nVIHTORI\n\nMenkää te ja sanokaa tämä isännälle. Niin, niin, se on tärkeää että\nisäntä saa sen tietää.\n\n    Hermanni lähtee. Vihtori ja Rinkin-Antti purskahtavat\n    suureen nauruun.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nKyllä sinä nyt pelotit ne pahanpäiväisesti.\n\nVIHTORI\n\nSaat uskoa, että hetken perästä on isä-ukkokin täällä pensaissa.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nJa silloin hän saa kuulla. Päätät lähteä minun kanssani maailmalle.\n\nVIHTORI\n\nNiin pitkälle kuin tietä riittää.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nOikein vakituiseksi maankiertäjäksi...\n\nVIHTORI\n\nOtan vaikka posetiivin selkääni.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nMainiota! Juuri niin: posetiivi selkään! Jollei nyt tämä keino tepsi,\nniin ei mikään.\n\nVIHTORI\n\nTotta se nyt vaan uskoo juoneemme?\n\nRINKIN-ANTTI\n\nPannaan molemmat parastamme. Saat nähdä, että sinä vielä tänä iltana\nolet Suontaustan isäntä.\n\nVIHTORI\n\nUskotaan ja luotetaan. Mutta nyt täytyy toimia viisaasti. Koetetaanpas\ntänä päivänä olla villeinä kuin mustalaiset.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nKuin mustalaiset! (Laulavat.)\n\n    Älä sure pappa\n    ja älä sure mamma\n    mun köyhää naimistani,\n    tali ali jne.\n\n    Tavara ei kelpaa taivaaseen,\n    minun rakkaat vanhempani,\n    tali ali jne.\n\nLaulun aikana on kööri tullut näyttämölle. Vihtori menee häätaloon.\n\nURKURI köörille\n\nAsetutaan tänne, asetutaan tänne. Pysytään koossa. Kun neiti Jalokorpi\non pitänyt puheensa, huudetaan eläköön. Kolme kertaa. Hyvin tahdissa.\n\n    Kokki-Vappu tulee touhuten kaatamaan limonaatia laseihin.\n    Rinkin-Antti nostaa hänelle kohteliaasti lakkia.\n\n    Vappu ei ole huomaavinaan.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nKatsokaas, kun tuo aurinkokin paistaa niin hyvien kuin pahojenkin\nylitse. Terveeks, huusholliska. (Vappu ei huomaa.) Noo, tuohon tassuun.\n— Saankos luvan tarjota pastilleriä. Eikös ole yhtään yskä?\n\nKOKKI-VAPPU\n\nOn. Ja jotkut saisivat ymmärtää yskän...\n\nRINKIN-ANTTI\n\nKuulkaas huusholliska, oli kerran akka — ukko, ukko minun piti sanoa —\nukko, joka ei olisi suonut kevään tulevan. »Pysykääkin siellä maassa!»\nsanoi hän kukkasille.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nOletkos hiljaa!\n\nRINKIN-ANTTI\n\n»Oletkos hiljaa!» sanoi hän leivosille.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nPois siitä silmiltäni.\n\nRINKIN-ANTTI\n\n»Pois siitä silmiltäni!» huusi hän auringolle.\n\n    Kaikki nauravat, Vappukin.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nSellainen se ukko oli.\n\nURKURI\n\nKun neiti Jalokorpi on puhunut, huudetaan eläköön. Mutta neiti\nJalokorpi ei ole saapuvilla. Ja joku toinenkin puuttuu...\n\n    Vihtori, Elina ja Nyymanska tulevat. Hetken perästä\n    tytötkin kaivolta.\n\nVIHTORI\n\nEläköön Elina, minun morsiameni. Eläkööt Vihtori ja Elina! Sanotaan\nettei sulhasella ole mitään tekemistä omissa häissään, mutta kyllä\nSuontaustan Vihtorilla vain on. Ei tosin muuta kuin ylistää omaa\nmorsiantaan, mutta siinäpä hänelle riittääkin työtä. (Laulaa.)\n\n    Kaikki ne riiaa rikasta,\n    vaan reisaavaist ei kukaan,\n    tali ali jne.\n\n    Tässä on tyttö joka uskaltaa\n    mennä reissupojan mukaan,\n    tali ali jne.\n\nNYYMANSKA itkemäisillään\n\nAijai kuinka ylenannettu tuo Vihtori on tänään.\n\nVIHTORI laulaa\n\n    Jos elin hyvin taikka huonosti,\n    niin itse ma asiani vastaan!\n    Älkää te anoppimuori-kulta keittäkö hiirenviinaa.\n               Sillä\n    hiirenviina on ilkein myrkky\n    taivaankannen alla.\n\nANTTI ja VIHTORI\n\n    Tali ali tali ali jne.\n\nVIHTORI\n\n    Ei meitä surulla ruokita,\n    Se on ilo joka elättelee.\n\nIlo, ilo, ilo! Ollaan kaikki iloisia. Jokainen kohdastaan ja kaikki\nyhteisesti!\n\nELINA\n\nOllaan hiljaa...\n\nVIHTORI\n\nHelkkarissa. Se ei ole minun syyni että minua tänään niin laulattaa ja\ntanssittaa...\n\nELINA\n\nOllaan hiljaa, Vihtori...\n\n    Kööri, urkurin johdolla, laulaa »Sua tervehdin». Ilona on\n    hermostuneena vetänyt paperilipun taskustaan ja lukee osaksi\n    ulkoa, osaksi paperista.\n\nILONA\n\nArvoisat läsnäolijat! On hetkiä ihmiselämässä, kun emme voi tulkita\nmitä sydän tuntee. Sellaisia hetkiä ovat nämä häät, jolloin rakas\nystävättäremme Elina Nyman viettää häitä Vihtori Suontaustan kanssa.\nElämä ei aina ole tanssia ruusujen ja kukkasten päällä. Mutta sumut\neivät koskaan hallitse kovin kauan ja aurinko voittaa aina. Sentähden\nminä toverien puolesta pyydän saada toivottaa nuorelle parille onnea ja\nsydämellistä rauhaa. Ja että he menestyisivät ja kauan eläisivät maan\npäällä. Toverit, kohottakaamme kolminkertainen eläköönhuuto nuorelle\nparille.\n\n    Urkuri johtaa köörin huutamaan eläköötä.\n\nVIHTORI\n\nNyt ne kaupat on tukossa ja lukossa, kun on hurrattu päälle. Se on\nsentään helkkarin oikeassa se Anundilan Kalkke, kun se sanoo, että se\nhurraaminen tämmöisissä toimituksissa aina on paras.\n\nNYYMANSKA\n\nTehkää hyvin ja ottakaa lasia. Tehkää hyvin.\n\n    Yleinen kilisteleminen.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nOnneksi olkoon, onneksi olkoon. Häät ne on kuin juhannus. Kukkia,\nlintuja, perhosia, mettiisiä...\n\nVIHTORI kuiskaten\n\nJokohan tuonne pensaisiin on ilmaantunut niitä ulkomaan lintuja?\n\nRINKIN-ANTTI\n\nKyllä minä sanon kun ilmaantuvat.\n\n1. POIKA\n\nKyllä se heinänteko tänä vuonna meni kuin yhdessä suhauksessa.\n\n2. POIKA\n\nVastahan Suontaustassa on alettu.\n\nÄÄNIÄ JOUKOSTA\n\nSuontaustassa! Tietäähän sen Suontaustan.\n\nURKURI\n\nTässä pitäjässähän minä ensi kerran näin sen sellaisenkin vehkeen, jota\nsanotaan aumaksi.\n\nILONA\n\nEikö ole sattunut näkymään edes rautatien ikkunaan?\n\nURKURI\n\nJahka nyt joskus rautatielinja vedetään Suontaustan peltojen poikki,\nniin sitten ehkä näkyy...\n\n    Nauraa.\n\nRINKIN-ANTTI laulaa.\n\n    Kulkijan elämä on tuulta ja tyyntä\n    ja myötä- ja vastamaata.\n    Odotella tuulella tyventä\n    ei kulkija-poika saata.\n\n    Kulkijapoika se matkalla\n    kohtasi kukkivan orvokin kukan.\n    Katsella saa, muttei omistaa\n    oo kulkijapojalla lupaa.\n\nVIHTORI\n\nEi niin surullista, Antti. Täällä pitää olla iloa ja riemua.\n\nURKURI kohottaa limonaatilasia tyttöjen parvea kohti.\n\nIloa ja riemua!\n\nRINKIN-ANTTI kuiskaten\n\nNyt lensi kaksi ulkomaanlintua pensaisiin.\n\nURKURI\n\nMutta kuinkas niiden henkivakuutusten nyt käy? Oletteko, pojat,\ntuumineet?\n\n1. POIKA\n\nOn tuumittu, että täällä meidän kylässä ollaan niin terveitä.\n\nURKURI\n\nJaa ei se siihen kuulu. Ja kun tämä uusi yhtiökin antaa niin\nerinomaiset edut.\n\nILONA\n\nOtetaankos siihen naisia?\n\nURKURI\n\nKuinkas muuten: Neiti Jalokorpi ei vielä ole tainnut saada prospekteja.\n(Vetää taskustaan esiin papereita.)\n\nRINKIN-ANTTI\n\nParasta on että kanttori vakuuttaa näiden meidän kylän tyttöjen henget.\nNe on kalliita henkiä järjestään.\n\nILONA\n\nAntin henki se on kallis!\n\nVIHTORI\n\nOlkaas hiljaa nyt muut. Nyt sulhanen puhuu. Niinkuin te kaikki\ntiedätte, on tuossa naapurissa se Suontaustan talo, jossa vallitsee\nniin jalo komento, ettei siinä enää ole korjaamisen sijaa. Siellä\ntavataan seitsemän vuoden vanhaa ruista ja neljän vanhaa silavaa ja\nemäntä-vainajan loukuttamia pellavia ja emäntä läksi tästä maailmasta\ntoistakymmentä vuotta sitten. Ja tapahtui siellä kerran sellainenkin\nihme, että kun aumaa purettiin, niin se oli sisältä yhtä silppua ja\nhiiriä tuli kuin turkin hihasta. Mutta mitäs niistä maallisista. Minun\nmieleni teki tässä vielä aivan vasta ruveta aumojen ja hiirien ja\nrottien isännäksi ja minä sanoin isäukolleni kovat sanat. Mutta isä\nkyllä ymmärsi, ettei minusta ole pitkähäntien valtiaaksi ja tänä iltana\novat reekelilukot Suontaustassa visusti kiinni. Vaan:\n\n    Mikäs mull' on hätänä!\n    Kun heilani on kuin mä itte...\n\nYstäväni Rinkin-Antin elämä on opettanut minulle, millä lailla ihmisen\non kaikkein paras olla: sillä lailla että hän on vapaa kuin taivaan\nlintu...\n\nNYYMANSKA\n\nMitäs Vihtori nyt puhuu. Elina, kuuletkos sinä.\n\nELINA onnettomana\n\nÄiti, eikös jo päästä päivälliselle...?\n\nVIHTORI\n\nÄlkää nyt, älkää nyt. Kuulkaa nyt loppuun. Minä olen päättänyt ruveta\nposetiiviäijäksi.\n\n    Naurua ja huudahduksia.\n\nURKURI\n\nSaakos onnenlehtiä kanssa?\n\nVIHTORI\n\nTietysti.\n\n1. POIKA\n\nKoskas sinä tämän keksit?\n\nVIHTORI\n\nSilloin jo kun tuon Rinkin-Antin kanssa kiertelimme. Sitä ei usko\nkukaan ihminen kuinka hauskaa elämää se on.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nEi huolta huomisesta päivästä, ei pelkoa että koi syö ja ruoste raiskaa\nja varkaat kaivavat...\n\nNYYMANSKA\n\nSaisittekin jo lakata puhumasta jumalattomianne.\n\nURKURI\n\nNiissä pojissa on taiteilijaverta. Se on temperamenttia!\n\nVIHTORI\n\nIhminen on niinkuin kukkanen kedolla. Ei hänen pidä tehdä työtä eikä\nkehrätä. Jos minä olisin joutunut Suontaustaan, olisin ensi työkseni\nsaanut ruveta korjaamaan muuria.\n\n1. TYTTÖ\n\nVieläkös se muuri on siinä tuvan lattialla?\n\nVIHTORI\n\nOn ja pysyy.\n\n    Naurua.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nEi kukaan usko miten mukavaa se on. Talvellakin, kun pakkasesta pääsee\ntaloon ja emäntä käskee pöytään ja menee kiehauttamaan kahvia ja saa\nkuivattaa jalkineet ja pääsee saunaan...\n\n2. POIKA\n\nMutta miten kävisi jos kaikki kiertäisivät eikä kenelläkään olisi tupaa\neikä saunaa?\n\nÄÄNIÄ JOUKOSTA\n\nNiin...\n\nVIHTORI\n\nSitten tapaisivat maankiertäjät salolla ja tekisivät yhteiset tulet ja\nlämmittelisivät siinä...\n\nILONA\n\nMutta missäs sitten nukuttaisiin? Ei olisi uuninpankkoa.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nVaikkapa maakuopissa. Havumajoissa...\n\nVIHTORI\n\nOlkaa hiljaa nyt. Minä olen tänään sulhanen ja saan puhua niin paljon\nkuin tahdon.\n\nILONA\n\nHiljaapa sulhanen ja morsian aina ovat häissään.\n\nVIHTORI\n\nNiillä ei ole mitään sanomista. Mutta minulla on. Minä ostan posetiivin\nja kannan sitä koreasti selässäni. Elina astuu perässä ja kantaa\nlintuhäkkiä ja onnenlehtiä...\n\nURKURI\n\nKiertotähti ilmoittaa...\n\nVIHTORI\n\nNiin, kiertotähti ilmoittaa asiat meidän kauttamme. Kaikki saatte\ntietää.\n\nKOKKI-VAPPU tulee arvokkaana, niiaa.\n\nPäivällinen olisi sitten valmis. Vassokuu.\n\nNYYMANSKA\n\nTehkää hyvin ja käykää päivälliselle. Tehkää hyvin.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nSe on sitten mukavaa kun saa toverit.\n\nNYYMANSKA\n\nTehkää hyvin ja käykää päivälliselle.\n\n    Sulhanen ja morsian lähtevät edellä, muut perässä.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nJa sellaiset kuin Vihtori ja Elina!\n\nKOKKI-VAPPU tiuskaten\n\nJätä sinä ihmisten risttyttäret rauhaan!\n\nRINKIN-ANTTI ottaen taskustaan pienen pussin.\n\nPepparmynttiä, vassokuu!\n\n    Naurahtavat molemmat, menevät häätaloon. Hetken perästä tulee\n    morsian itkien näyttämölle. Sitten sulhanen.\n\nVIHTORI koettaen olla vakavana.\n\nElina, älä itke, älä. Olethan sinä aina ennenkin luottanut minuun.\n\nELINA\n\nMutta et sinä koskaan ole näin hulluja puhunut, posetiivi...\nonnenlehtiä. Jatka sinä Rinkin-Antin kanssa. Minä jään tänne äidin luo.\n\nVIHTORI\n\nEtkös sinä ymmärrä, että sinulle tulee paremmat päivät kuin keisarin\ntyttärelle? Asut taivaanalustan suuressa salissa ja sinun vuoteenasi\novat metsän sammaleet.\n\nELINA\n\nKuinka sinä voit laskea tällaista leikkiä?\n\nVIHTORI\n\nTämä ei ole leikkiä. Minä olen perin sydämistynyt siitä talon asiasta.\nEn enää huolisi Suontaustasta, vaikka isä tuossa tarjoaisi sitä\nminulle. En huolisi.\n\nELINA\n\nHuolisit!\n\nVIHTORI\n\nEn! Hullu rupeisi otsansa hiessä siinä raatamaan. Sellaisessa\nvariksenpesässä. Näet kuinka huolettomia päiviä Rinkin-Antti viettää.\n\nELINA karkaa ylös.\n\nMinä en jaksa sinua kuunnella!\n\nVIHTORI\n\nKuulepas! Minulla on rahaa senverran että saamme posetiivin, linnun ja\nonnenlehdet... Tai tahdotkos sitten että lähdetään matkaan, »muille\nmaille vierahille»... Minä olen valmis.\n\nELINA\n\nEn, en, en! Minä jään tänne äidin luo. Sinä saat lähteä.\n\n    (Juoksee pois.)\n\n    Vihtori menee laulaen perässä.\n\nVENNERI astuu Hermannin kanssa esiin pensaista.\n\nKuulitkos sinä mitä se sanoi: ettei huolisi talosta vaikka\ntarjottaisiin. Siinä se on penikka. Älköön uskokokaan, että tässä\ntarjotaan. Kyllä pakanat ottavat jahka aika minusta heittää. Lähdetään\npois heinään! Tällainen poutapäivä.\n\nHERMANNI\n\nEi minun tarvitse sinua totella.\n\nVENNERI\n\nVai ei.\n\nHERMANNI\n\nVanhempi veli minä olen kuin sinä. Talo kuuluu kaiken oikeuden ja\nkohtuuden nimessä minulle, vaikka sinä aina olet minua komentanut.\n\nVENNERI\n\nOletkos sinä hullu!\n\nHERMANNI\n\nRahaa minulla on itselläni. Etten vain vaadi isännyyttä.\n\nVENNERI\n\nLähde pois nyt heinään.\n\nHERMANNI\n\nEnkä lähde. Oletkos antanut minulle ruokaakaan?\n\nVENNERI\n\nOletteko te kaikki tulleet hulluiksi?\n\nHERMANNI\n\nOletkos minulle maksanut palkkaa, vaikka aamusta iltaan teen sinun\ntyötäsi...\n\nVENNERI\n\nMutta hyvä veli, tiedäthän sinä, ettei talossa ole mitään\nsisääntuloja...\n\nHERMANNI\n\nMutta minä tahdon että on. Että niitetään niinkuin muissakin ihmisissä\nja että on ompelukone ja polkupyörä.\n\nVENNERI\n\nOmpelukone ja polkupyörä!!! Kukas niitä polkee?\n\nHERMANNI\n\nPolkee kuka polkee.\n\nVENNERI\n\nTämä suutarin tytär... vai sinäkö niitä poljet?\n\nHERMANNI\n\nYkskaikki. Lähde itse heinään. Minä odotan ruokaa.\n\nVENNERI\n\nTäälläkös sinä sitten aiot syödä? Suutarinlesken herkkuja?\n\nHERMANNI\n\nJa entä jos!\n\nVENNERI\n\nSinä aiot mennä naimisiin. Otat suutarinlesken. Ja sitten tuodaan\ntaloon niittokoneet ja ompelukoneet... Ja minun ainoa poikani uhkaa\nlähettää kimppuuni noidat ja varsiluudat... Te olette kaikki tulleet\nhulluiksi. Ja minä tulen kanssa hulluksi, jos vielä katselen tätä\nmaailmanlopun menoa...\n\n    (Pakenee kauhuissaan.)\n\nHERMANNI\n\nSuutarinlesken! Kyllä kai sekin mielellään ottaisi. Mutta ei se tule\nhuusholliskaa likellekään...\n\nKOKKI-VAPPU tulee tuoden ruoka-annosta.\n\nTässä tätä nyt olisi.\n\nHERMANNI\n\nMinä jo... että taisi huusholliska unohtaa...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nEnhän minä. Mutta piti olla passaamassa. Ne on niin nälkäisiä\ntällaisissa talonpoikaisissa paikoissa... Ei, ei, ei, enhän minä\nSuontaustaa tarkoita. Eri asiahan se on!\n\nHERMANNI\n\nMitäs nämä herkut nyt ovat?\n\nKOKKI-VAPPU\n\nTämä on makaruunilaatikkoa. Eikös isäntä koskaan ole syönyt?\n\nHERMANNI\n\nIsäntä! Niin, se onkin niin, että minä oikeudella ja kohtuudella olen\nSuontaustan isäntä. Minä olen vanhempi veli.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nAijai, ei pitäisi antaa nuoremman veljen komentaa. Onkos siellä\nSuontaustassa koreita huvilanpaikkoja?\n\nHERMANNI\n\nPatapaistiakos tämä on, kun on niin mureata?\n\nKOKKI-VAPPU\n\nJaa, onkos se hyvää?\n\nHERMANNI\n\nEi minun käsissäni tällaista syntyisi.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nPitää ottaa emäntä.\n\nHERMANNI\n\nNiin... mutta kun ne lehmätkin pelkää ja... nämä napitkin...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nNeulotaan napit. Minulla sattuu olemaan taskussa vehkeet.\n\nHERMANNI\n\nVai on ne aina huusholliskalla taskussa vehkeet.\n\nKOKKI-VAPPU ommellen\n\nPitää olla. Noin. Kyllä sentään täytyy olla talossa järjestys ja\nmiehillä ruoka pöydässä, kun työstä tulevat, ja napinneuloja...\n\n    Hetken äänettömyys.\n\nHERMANNI\n\nMinulla on rahoja enemmän kuin Vennerillä.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nOttakaa te isännyys, kun olette vanhempi veli. Vaikka nuoremman\nnäköinen te olette. Ei teitä uskoisi vanhemmaksi.\n\nHERMANNI\n\nJaa nuoremman näköinen! — Ei taida se huusholliskakaan olla vallan...\ntyhjäkätinen...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nTaitaahan sitä joku markka olla kokoontunut sinne pankkiin.\n\nHERMANNI\n\nAijai... Pankkiin. Ei niitä pankkeja tiedä. Pitää ottaa sieltä pois.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nIsäntä on huoleti vain.\n\nHERMANNI\n\nIsäntä!... Paljonkos siellä on?\n\nKOKKI-VAPPU\n\nAijai sitä isäntää. Enhän minä ole pruukannut vieraille... Mutta ei\ntaida isäntä niin vieras ollakaan!\n\nHERMANNI\n\nOnkos sata markkaa?\n\n    Kokki-Vappu nauraa.\n\nHERMANNI\n\nTaitaa olla enemmän? Kaksi, kolme, viisisataa?\n\nKOKKI-VAPPU nauraen\n\nIsäntä tekee pilkkaa!\n\nHERMANNI\n\nJaa ettei niin paljon? Johan minä...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nNo saa sitä panna vähän lisää!\n\nHERMANNI\n\nLisää. Aijai, onkos se huusholliska niin rikas tyttö!\n\nKOKKI-VAPPU\n\nNo on se nyt tuhannen markan tyttö.\n\nHERMANNI\n\nTuhannen markan tyttö!\n\nKOKKI-VAPPU\n\nMuttei saa puhua muille.\n\nHERMANNI\n\nEi puhuta, ei puhuta.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nMissäs ne isännän rahat sitten ovat? No, sanoo nyt!\n\nHERMANNI kuiskaten\n\nTallinparvella.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nAijaijai, onkohan niistä mitään jäljellä!\n\nHERMANNI\n\nKyllä ne siellä säilyy. Mutta pankista pitää ottaa pois.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nJa tallinparvelta myöskin. Aijai, taisivat huutaa.\n\n    (Juoksee pois ketteränä kuin nuori tyttö.)\n\nHERMANNI\n\nTuhat markkaa. Ja sellaista ruokaa. Ja minä olen vanhempi veli, vaikka\nnuoremman näköinen...\n\n    (Katoaa pensaisiin.)\n\n    Vihtori ja Elina tulevat.\n\nVIHTORI\n\nKuule, tahdotko mieluummin, että lähdemme kauemma. Mitäs sanot\nAmerikasta?\n\nELINA\n\nEn minä tiedä...\n\nVIHTORI\n\nRahaa saadaan aina sen verran ja terveet kädet elättävät.\n\nELINA\n\nNo, mieluummin sitten Amerikkaan kuin onnenlehtiä myymään maantielle.\n\nVIHTORI\n\nNo niin, Amerikkaan sitten.\n\n    Vennerin ääni kuuluu kuin suuri huokaus pensaista: »Amerikkaan!»\n\nELINA\n\nMikäs se oli?\n\nVIHTORI\n\nKummittelee!\n\nLaulaa.\n\n    Eikä ne Atlantin aallot\n    kasva ruusuja punaisia,\n    vaikka ne tuutii Amerikan rantaan\n    poikia tuhansia.\n\n    Kun Atlantin merellä seilattiin,\n    kävi ankara pohjatuuli.\n    Neekeritytöt ne Amerikan rannalla\n    heilaksensa mun luuli.\n\nLaulun aikana ovat vieraat hajaantuneet lehtoon.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nTällaisella aterialla elää vaikka viikon. Mutta söikös tämä nuori pari\nmitään? Tässä maankiertäjänammatissa pitää ottaa vastaan hyvä ateria,\nkun se tarjotaan.\n\nILONA kirkaisee\n\nVoi voi, täällä on mies pensaissa.\n\nVIHTORI ilostuneena\n\nTuokaa se tänne!\n\n1. POIKA\n\nSe on isäntämies!\n\nVIHTORI\n\nNo, sitä parempi!\n\n    Venneri vedetään näyttämölle.\n\nVENNERI\n\nHeinässähän minä...\n\nURKURI\n\nTuntevatko herrat toisensa?\n\nVIHTORI kumartaen isälleen\n\nKyllä me joskus olemme olleet tutut, mutta tuttavuus sanottiin irti...\n\nVENNERI\n\nÄlä siinä irvistele...\n\nVIHTORI\n\nEn millään muotoa. Oli kovin hyvä että tulitte, isä, niin saamme sanoa\nhyvästi. Me lähdemme tästä, Elina ja minä, oikopäätä Atlantin taakse...\n\nVENNERI\n\nMene sinä hunsvotti vain Atlantin taa ja jätä kotitalosi hiirien ja\nrottien asua.\n\nVIHTORI\n\nMutta isä, mitäs te nyt? Hyvinhän te sen hoidatte. Eihän minusta olisi\nollut talonpitäjäksi.\n\nVENNERI\n\nSinä se vasta työntekijä olet, kun vain tahdot.\n\nVIHTORI\n\nMinä olen niin mieltynyt tämän Rinkin-Antin ammattiin. Se on hyvä\nammatti.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nSen minä voin todistaa. Ei ammatti siitä parane. Ja Vihtori on siihen\nvallan sopiva. Hän makaa selällään kankaalla kuin allakantekijä ja\ntarkastaa taivaanlakea juuri yhtä somasti kuin minä itse.\n\nVENNERI\n\nLähtekää te lurjukset vain kiertämään. Ja naikaa ja ostakaa luujauhoja\nja niittokoneita. Ja menkää Amerikkaan. Mutta ei yhtään penniä teille\nlohkea Suontaustasta. Se menee pakanoille...\n\nHERMANNI astuu esiin\n\nSuontausta on minun. Minä olen vanhin veli, vaikka olen nuoremman\nnäköinen. Ja tämä on minun morsiameni, tämä huusholliska.\n\nKOKKI-VAPPU\n\nNiin. Sitä se käki kukkui. Ensi sunnuntaina meidät kuulutetaan.\n\nVIHTORI\n\nNo hei ja hurraa, Hermanni setä. Se oli oikein tehty.\n\nHERMANNI\n\nMutta minä vien nyt Suontaustan.\n\nVENNERI\n\nSuontausta on Vihtorin. Muille sitä ei anneta. Vihtori muuttaa sinne\ntänä iltana. Ja tämä suutarintytär tämä kanssa. Vihtori, ethän sinä\nmene Amerikkaan? Minä muutan porstuanperään. Sinä saat puuhata miten\ntahdot...\n\nVIHTORI\n\nEi, ei isä. Antakaa talo vaan Hermannille. Kokki-Vapusta tulee topakka\nemäntä. Kyllä se ruuasta ja piioista pitää huolen.\n\nVENNERI\n\nEi. Tuo tuossa (osoittaen Elinaa) on vallan mukavan näköinen. Sinä saat\nniittokoneen ja osta vain luujauhojakin lystikses — vaikkei ne kannata.\n\nVIHTORI purskahtaa kauan pidätettyyn nauruun.\n\nSe on sentään maailman paras mies tuo Suontaustan Venneri. Elina,\ntanssitetaanpas sitä... Rinkin-Antti, tehdäänpäs piiri...\n\n    Pyöräyttävät Venneriä.\n\nHERMANNI\n\nMutta minä en annakaan perään. Minä tahdon kanssa kerran käskeä.\n\nVIHTORI\n\nSetä, rakentakaa te koivikkoon huoneet ja eläkää siinä Vapun kanssa\nkuin kukko ja kana...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nJaa, se passaa. Minä tahdon villan järven rannalle. Minä en tahdo\nSuontaustaan. Elina saa sen pitää. Se on risttyttären.\n\nHERMANNI\n\nMutta siitä pitääkin tulla kuin linna. Katsokaa, napit neuloi... Ja\ntuhat markkaa...\n\nKOKKI-VAPPU\n\nTyst, tyst...!\n\nHERMANNI\n\nEi mitään, ei mitään!\n\nPIIKKI-LIISA tulee juosten, lyö kädet yhteen.\n\nTuo Kokki-Vappuko sen Hermannin nyt veikin.\n\nKOKKI-VAPPU leveänä\n\nMinä.\n\n    Naurua.\n\nELINA Vennerille\n\nOnko tämä nyt totta? Se on niin onnellista, ettei sitä uskalla uskoa.\n\nVENNERI\n\nTulkaa vain tänä iltana. Vaikka paikalla.\n\nNYYMANSKA\n\nKyllä häät täällä juodaan loppuun. Ja vasta nythän ne häiltä tuntuvat.\nJa tanssitaankin...\n\nURKURI\n\nJa lauletaan.\n\nVIHTORI\n\nJa hurrataan.\n\nVENNERI\n\nSe muuri siellä vielä on korjaamatta, kun ei tuo Hermanni...\n\nHERMANNI\n\nVai Hermanni. Mutta minä en enää välitä sinun torastasi. Huvila elikkä\nvilla rakennetaan ja ompelukone pitää olla ja polkupyörä...\n\nVIHTORI\n\nTämän kaiken minä tiesin, Elina. Siksi annoin sinun vähän itkeäkin.\nUnohdetaan pois.\n\nELINA\n\nMitäs niistä.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nVai ei se Rinkin-Antti sitten saanutkaan tovereita.\n\nELINA\n\nMutta Rinkin-Antilla on aina koti Suontaustassa.\n\nVIHTORI\n\nKoti ja kortteeripaikka.\n\nRINKIN-ANTTI\n\nElämä on niinkuin silkkiä vaan!\n\nKOKKI-VAPPU\n\nJa kun tahdot lähteä liikkeelle, niin kukaties joskus lainaan\npyöräni...\n\nRINKIN-ANTTI\n\nAijai jaijai — minulle! Näin sitä sitten mennään. Kuperkeikka. Ylämaa.\nAlamaa. Sellaistahan se on elämäkin.\n\nVIHTORI\n\nHui hai! Eläköön elämä, sen ylämaat, alamaat, kuperkeikat, mutkat\nja väärät. Ja otetaan sitten vanha purpuri. Sormusta itsesi,\npelimanni-Jaska! Isä ja Nyymanska tanssivat yhdessä... Kaikki muut\nlöytävät omansa. Viulu soimaan!\n\n    Purpurin loppupuolella laskeutuu esirippu.\n\n\n\n"]