[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$flGGCmoP3UDwEUhpq_jswEL_7fVsAYvo7CaxsBLX5tpY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},3233,"Kun meidän kaivosta vesi loppuu","Talvio, Maila",1871,1951,"3233-talvio-maila-kun-meidan-kaivosta-vesi-loppuu","3233__Talvio_Maila__Kun_meidän_kaivosta_vesi_loppuu","Seuranäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1913,null,3819,23991,false,74577,[23],"Finnish drama -- 20th century",[],"\"Kun meidän kaivosta vesi loppuu: Seuranäytelmä\" by Maila Talvio is a play written during the early 20th century. The narrative unfolds in a rural setting, centering around the lives of several characters involved in the local community, highlighting themes of love, societal changes, and the significance of water in their lives. The title suggests a looming crisis concerning the community's water source, which serves as a central metaphor throughout the play.  The storyline revolves around Anttoni Ylitalo, a bitter blacksmith, and his relationship with his sister, Eulaalia, and Hanna, the owner of Alitalo. The plot thickens with the arrival of various characters, including Kustaa Metsänheimo, a builder, and Sööterlunti, a well inspector, all of whom connect through a planned ceremony for laying the foundation of a new folk school. Throughout the interactions, love interests, social expectations, and personal conflicts emerge, particularly between Anttoni and Hanna, revealing a backstory of unfulfilled love. The play culminates in a celebration of love and community, uniting characters in unexpected ways amidst the challenges posed by their environment. (This is an automatically generated summary.)",[],254,"Seuranäytelmä sijoittuu kyläyhteisöön, jonka kaivot ovat kuivuneet. Katkera seppä Anttoni Ylitalo on sulkenut oman kaivonsa ristikolla, mikä aiheuttaa ristiriitoja muiden kyläläisten ja uuden kansanopiston välillä.","Maila Talvion 'Kun meidän kaivosta veesi loppuu' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 3233. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia\nkirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUN MEIDÄN KAIVOSTA VESI LOPPUU\n\nSeuranäytelmä\n\n\nKirj.\n\nMAILA TALVIO\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1913\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nANTTONI YLITALO, seppä.\nEULAALIA, hänen sisarensa.\nHANNA, Alitalon omistaja.\nKUSTAA METSÄNHEIMO, rakennusmestari.\nSÖÖTERLUNTI, kaivonkatsoja.\nELLI | tyttöjä.\nALLI |\nSALLI, Hannan kasvattitytär.\nIHANELMA, kesävieras.\nANTTI | poikia.\nKALLE |\nTyttöjä ja poikia.\n\n\nANTTONI: roteva, katkera, itseensä sulkeutunut mies. Päivettynyt. Puku\nalussa se mitä työmiehet käyttävät maalla, myöhemmin musta siisti\npyhäpuku, alaskäännetty tärkkikaulus ja musta kaulahuivi.\n\nEULAALIA: katkeroituneen, vanhenevan naisen kasvot. Puku alussa siisti,\nvanhankansan kotikutoinen hame väljine röijyineen esiliinoineen ja\npumpulihuiveineen, lopussa niinikään vanhankansan kaksikymmentä vuotta\nsitten tehty musta pyhäpuku.\n\nHANNA: hento, kalpea, kaunis, vielä nuoren näköinen nainen.\nYksinkertainen, hyvin tehty valkea puku. Olkapäillä vaalea,\npitkäripsinen silkkihuivi.\n\nMETSÄNHEIMO: pulska, hyvin puettu mies.\n\nSÖÖöTERLUNTI: laiha, hajamielinen, hyväntahtoinen mies. Puku siisti\nvaikka vähän kulunut.\n\nELLI ja ALLI: iloisia, terveitä tyttöjä kansallispuvuissa.\n\nSALLI: noin 12-vuotias tyttönen, yllä lyhyt vaaleansininen tai\nvaaleanpunainen, somasti tehty kesäpuku. Palmikko riipuksissa ja\nsidottu punaisella silkkinauhalla. Päässä yksinkertainen olkihattu.\n\nIHANELMA: hoikka, nenäkäs, kaupunkilaisesti puettu nuori tyttö.\n\nANTTI ja KALLE: reippaita, terveitä maalaispoikia.\n\nKaikki tytöt kansallispuvuissa.\n\n\n\n\nI NÄYTÖS\n\n\nAvoin paikka Anttoni Ylitalon kaivon ympärillä. Taka-alalla kulkee\naita, jonka kahdenpuolen porraspuut. Vasemmalla (katsojista) vasta\nuudella arkulla varustettu vinttikaivo. Pyykkipenkki ja ämpäri.\nNuoralla kahden puun välissä vaatteita kuivamassa. Kahdenpuolen\nnäyttämöä metsikköä. Taustalla peltoa ja metsää. ANTTONI on juuri\nlopettamaisillaan työtään — hän on lujalla rautaristikolla varustanut\nkaivonsuun. Vasemmalta, näyttämön takaa alkaa reippaassa kuorossa\nkuulua:\n\n    »Kun meidän kaivosta vesi loppuu,\n    niin kallion alla on lähde vaan.\n    Fralialilaa ja laulan vaan\n    ja kallion alla on lähde vaan.»\n\nANTTONI naureskellen\n\nSopii loppua, sopii loppua. Mutta sepän kaivosta ei enää lähdekään\nvettä. Se on loppu nyt, sanoi kukko, kun kaula katkes.\n\nAlkaa jälleen kuulua laulua:\n\n    »Tyttöjen silmistä vedet nokkuu\n    rakkauden tähden vaan.\n    Fralialilaa ja laulan vaan\n    ja rakkauden tähden vaan.»\n\nANTTONI loppupuolella laulua häijysti naurahdellen\n\n»Rakkauden tähden vaan.»\n\n    (Ruuvaa kiinni ristikkoa, selin aitaan.\n    Aidan taakse tulee oikealta Metsänheimo\n    kädessään pieni matkalaukku.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nPäivää.\n\nANTTONI kääntymättä\n\nPäivää, päivää.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nKai tästä pääsee sinne kansanopistolle... tarkoitan sinne minne sitä\nruvetaan rakentamaan?\n\nANTTONI hetken vaiettuaan äreästi\n\nEi minun pihani läpi.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nVai ei. No, voinhan minä kiertää täältä aidan takaakin, kun vain tiedän\nsuunnan.\n\nANTTONI\n\nKiertäkää, kiertäkää. Kai se sielläpäin on, mistä laulu kuuluu.\n\nMETSÄNHEIMO nojaten aitaan, katsoo kelloa.\n\nMihinkähän aikaan ne juhlat alkavat?\n\nANTTONI\n\nEn minä tiedä.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nVai ette. No, ehkette tiedä että juhlia onkaan?\n\nANTTONI\n\nEn.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNo minä voisin sitten kertoa teille, että tänä päivänä lasketaan teidän\ntulevan kansanopistonne peruskivi.\n\nANTTONI\n\nJa mitä se minuun kuuluu?\n\nMETSÄNHEIMO naurahtaen\n\nEhkei kuulu, ehkei kuulu. Minä olen ollut täältä niin kauan poissa,\netten enää tunne oloja enkä ihmisiä. (Äänettömyys.) Saisikos tähän\nnurmikolle oikaista vähän lepäämään?\n\nANTTONI\n\nMenkää kansanopistojenne nurmikoille...\n\nMETSÄNHEIMO\n\nEi tullut junassa nukuttua koko yönä.\n\nANTTONI\n\nNo, oikaiskaa mihin tahdotte, kunhan pysytte aidan takana.\n\nMETSÄNHEIMO itsekseen naurahdellen\n\nHauska mies! Totisesti hauska mies!\n\n    (Ottaa takin yltään, loittonee lepäämään katsojain näkyvistä.\n    Anttoni on saanut työnsä valmiiksi, istuutuu kaivonkannelle\n    ja panee tupakan. Huutaa äreästi oikealle, missä hänen\n    asumuksensa on.)\n\nANTTONI\n\nEulaalia... Eulaalia!\n\nEULAALIA oikealta, näyttämön takaa\n\nNoo, miikää nyt on?\n\nANTTONI\n\nKuivia lastuja.\n\nEULAALIA\n\nMiitäää?\n\nANTTONI\n\nKuivia lastuja pannun alle.\n\nEULAALIA\n\nNiinkuin nyt olisi kuivista puista puute! Kun kaikki kylän kaivotkin\novat kuivillaan ja järvet kutistuvat puolta kilomeetteriä pienemmiksi.\n(Tulee näyttämölle. Kun näkee Anttonin työtönnä, suuttuu mutta\nhillitsee itsensä. Hetkisen äänettömyys.) Pitääkö minun ruveta\nkyntämään? Ei nyt hullumpaa! Ei meillä paljon viljelystä ole, mutta\nsiitäkin on vaiva ja vastus siitä pienestä potaattimaasta. Ei sitä\nuskoisi, että sinä olet talon poika. Miksikä kaupunkilaiseksi luulisi.\nHevonen otetaan, että potaattimaa kerrankin saataisiin kuntoon,\nja siellä se nyt joutilaana syö mäikkää pientareet puhtaiksi ja\nitse Anttoni, se kuuluisa seppä, istuu kaivonkannella ja kuuntelee\nylenannettua renkutusta.\n\n    (Hänen puhuessaan on äskeinen »Kun meidän kaivosta\n    vesi loppuu...» taasen alkanut kuulua. Laulua jatkuu.)\n\nEULAALIA\n\nTaidat jo mielistyä koko kansanopistopuuhaan. Ehkä sinäkin pian\nlahjoitat kymmenen tuhatta markkaa kansanopistolle!\n\n    (Nauraa, kokoaa lastuja esiliinaansa.)\n\nANTTONI vilkastuen\n\nKuka semmoisia on lahjoittanut?\n\nEULAALIA tiukasti katsellen häneen\n\nNiin, kellähän näillä mailla niitä kymmeniä tuhansia niin on?\n\n    Anttoni kuuntelee häntä jännittyneenä. Kuuluu liioitellun\n    selvästi ja toistettuina sanat: rakkauden tähden vaan.\n\nEULAALIA kiivastuen\n\nRakkauden tähden vaan! Hävetkööt. Mitä niillä on tekemistä ihmisten\nasioiden kanssa. (Avuttomana.) Ja tuota pitää tästä puoleen alituisesti\nkuunnella. Eikö nyt pitäjässä muita paikkoja ollut kuin tämä meidän\nmäki! (Suuttuen.) Kyllä minä arvaan, kenen puuhaa se on. Sinusta\ntehdään nyt lopultakin pappi...\n\nANTTONI\n\nÄlä sinä siinä.\n\nEULAALIA\n\nMutta tämä on estettävä. Mene sinä sinne ja sano että ei.\n\nANTTONI\n\nEn suinkaan minä voi estää ihmisiä omalla maallaan tekemästä mitä\ntahtovat.\n\nEULAALIA\n\nAlitalon maalla — voit kyllä. Se tulee se... emäntä elikkä Hanna\nelikkä...\n\nANTTONI\n\nSuu kiinni!\n\nEULAALIA\n\nSuu kiinni — vai niin! Vai se on se Alitalon Hanna aina vain niin pyhä,\nettei saa nimeäkään mainita.\n\nANTTONI lyö nyrkin kaivonkanteen ja nousee.\n\nSuu kiinni! (Äänettömyys. Varustautuu lähtemään.) Mennään sitten\nperunamaalle.\n\nEULAALIA\n\nJokos tuli kiire perunamaalle!\n\n    (Metsänheimo on sisarusten huomaamatta noussut. Ottaa takkinsa.\n    Eulaalia kerää kuivat vaatteet nuoralta.)\n\nMETSÄNHEIMO itsekseen hymähdellen\n\nRauhallinen makuupaikka. (Seisoo aitaan nojaten ja tekee\njohtopäätöksiä.) Ylitalon Eulaalia... Antton... Hanna... ja mikä se\nnyt olikaan se...? Hyvästi vain! (Lähtee vasemmalle.)\n\nEULAALIA\n\nMennään vain, vaikka olisikin kuultu yhtä toista.\n\nANTTONI\n\nJa mitäs sinä olisit kuullut?\n\nEULAALIA\n\nOlenko minä ehkä... lammas tai... kyyhkynen, etten ymmärtäisi ihmisten\npuhetta.\n\nANTTONI\n\nEt ole edes kaukaa sukuakaan kyyhkyselle. Puhu nopeasti mitä olet\nkuullut!\n\nEULAALIA\n\nEnkä puhu.\n\nANTTONI\n\nSaan minä ne kumminkin tietää.\n\n    Kuuluu taasen: rakkauden tähden vaan.\n\nEULAALIA\n\nMene hyvä Anttoni estämään se peruskiven laskeminen. Muuten ei tässä\ntule päivän lepoa.\n\nANTTONI\n\nPuhu sitten mitä tiedät.\n\nEULAALIA\n\nNo sitä vain, että se Alitalon emäntä elikkä Hanna elikkä...\n\nANTTONI keskeyttäen\n\nMitä hänestä?\n\nEULAALIA\n\nOletpas sinä kuin kiiliäinen. No se on ollut kipeänä se emäntä elikkä\nHanna elikkä...\n\nANTTONI keskeyttäen\n\nPahasti?\n\nEULAALIA\n\nPahasti.\n\n    (Äänettömyys.)\n\nANTTONI\n\nLähde perunamaalle. Mitä siinä viivyttelet.\n\nEULAALIA\n\nMinä! Entä sinä?\n\nANTTONI\n\nSe on minun asiani.\n\nEULAALIA\n\nNo kaikkia tässä! Vai enkö minä ole kolmattakymmentä ajastaikaa pessyt\nsinun nokisia paitojasi... Ja näin sinä minut palkitset.\n\nANTTONI\n\nKyllä minä menen naimisiin, jos niiksi tulee...\n\nEULAALIA pelästyen\n\nSen Alitalon emännän elikkä Hannan kanssa... (Vahingoniloisena.) Mutta\nälä luulekaan että se enää on niin pulska kuin kaksikymmentä vuotta\nsitten. Tämä viime tauti on sen ränstyttänyt. Ja kuolemataan pelkää\nkai, kun omaisuuttaankin jakelee. Ottotyttärelleen, sille Sallille\nelikkä...\n\nANTTONI keskeyttäen\n\nMene siitä perunamaalle...\n\nEULAALIA\n\nPerunamaalle ja perunamaalle...\n\nANTTONI\n\nEn suinkaan minä voi olla kahdessa paikassa yhtaikaa. Itse tahdoit\nperuskivijuhlilla...\n\nEULAALIA\n\nOli se onneton paikka että jouduttiin niin likelle Alitalon maita.\nMuistatkos mitä minä sanoin, kun meille piti lohkaistaman palsta\nYlitalosta, että... (Huomaa äkkiä rautaristikolla varustetun\nkaivonsuun, purskahtaa nauruun.) No, nyt kelpaa kansanopistolaisten\nnoutaa vettä sepän kaivosta. Ei lähde, vaikka itse Alitalon emäntä...\nelikkä Hanna...\n\nANTTONI häijysti, keskeyttäen\n\nElikkä Sööterlunti...\n\nEULAALIA vaikenee hetken hämillään ja kiukustuneena.\n\nSööterlunti, Sööterlunti. Sööterlunti saa kyllä tulla. Minä en olekaan\nniin hullu kuin sinä, joka et voi kuulla Alitalon Hannan nimeä\nmainittavan...\n\nANTTONI\n\nOletkos hiljaa!\n\nEULAALIA\n\nMitäs minä sanoin! Et voi kuulla Alitalon Hannan...\n\nANTTONI vimmoissaan\n\nMenetkös!\n\n    (Kuuluu tytönääniä vasemmalta, Eulaalia lähtee lastut\n    kainalossa oikealle. Elli ja Ihanelma tulevat, edellisellä\n    kädessä ämpäri, jälkimmäisellä vesikarahvi. Kun he näkevät\n    Anttonin, säikähtävät he hiukan ja niiata nytkäyttävät.)\n\nIHANELMA rohkaisten itsensä\n\nAnteeksi. Me pyytäisimme vähän vettä.\n\nANTTONI\n\nTässä on kaivo.\n\nIHANELMA kuiskaten Ellille\n\nKatsos nyt. Ja kaikki kun pelottelivat, että hän on niin hirveä.\n\nELLI\n\nKyllä hän aina on ollut tavallisen hirveä...\n\n    (Nousevat kaivonkannelle. Hämmästyvät rautaristikkoja.\n    Käyvät tempomaan niitä. Anttoni naureskelee itsekseen.)\n\nIHANELMA\n\nHyvä seppä...\n\nELLI kuiskaten\n\nMitä minä sanoin...\n\nIHANELMA\n\n... nämä eivät lähde irti.\n\nELLI\n\nJos olisitte hyvä ja...\n\nIHANELMA\n\nÄlkää menkö pois, hyvä herra seppä...\n\n    Anttoni, joka on ollut lähtemäisillään,\n    kääntyy tuimasti ympäri.\n\nANTTONI\n\n»Herra seppä...» No, neiti kesävieras, mikä hätänä?\n\nIHANELMA\n\nKuinka te voitte olla noin häijy?\n\nELLI\n\nMeillä on tässä juhlat. Me laskemme kansanopiston peruskiveä...\n\nANTTONI\n\nVai niin, vai niin.\n\nELLI\n\nAlitalon emäntä on kutsuttu kunniavieraaksi ja me tarvitsemme vettä\nkahviin.\n\nANTTONI\n\nNo, minkätähden siellä pitää olla... yhden paremmin kuin toisen?\n\nIHANELMA\n\nEttekö te tiedä että neiti Alitalo on lahjoittanut kymmenen tuhatta...\n\nANTTONI vahingoniloisena\n\nNo kyllä sitten ansaitsee kahvit. Juottakaa, juottakaa! (Nauraa\nilkeästi, ottaa työkalunsa ja lähtee oikealle.) Tytöt jäävät\nsanattomina katsomaan hänen jälkeensä.\n\nIHANELMA polkee jalkaa maahan.\n\nKuinka hän on häijy!\n\nELLI\n\nMitä me nyt teemme?\n\n    (Nauravat.)\n\nIHANELMA\n\nPoikien täytyy hankkia vettä.\n\nELLI\n\nJa minä kun kerran leikillä ajattelin, että otan Ylitalon Anttonin,\nettä tulen rikkaaksi.\n\nIHANELMA\n\nOlisi intresanttia kesyttää hänet...\n\nELLI kuiskaa\n\nKylässä on vain yksi, joka kykenee kesyttämään hänet...\n\nIHANELMA uteliaana\n\nKuka?\n\nELLI\n\nÄiti kertoi että...\n\n    (Metsänheimon ja Sööterluntin äänet vasemmalta. Tytöt nokenevat\n    puiden taitse vasemmalle. Sööterluntilla on kädessä pitkä\n    pajunoksa.)\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nKyllä se vaan paju tietää, missä vesisuoni käy. Katsokaas nyt,\narkkitehtööri, kuinka sille tulee kiire maata kohti. Se on minun\nkatsomani tämäkin kaivo eikä kaivo enää siitä parane. Minä olen\nkatsonut... tämä on nyt... tämä on nyt sadas ja kahdeskymmenes kolmas\ntämä kansanopiston kaivo, jos minä saan sen katsoa.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNe on niitä vanhanajan keinoja ne pajut ja sensellaiset. Minä luulen,\nettä teemme putkikaivon. Se on kaikin puolin parempi. Tällaisenakin\nkuivana kesänä...\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nArkkitehtööri saa uskoa, että jos minä sen kaivan, niin pysyy vesi...\n\nMETSÄNHEIMO\n\nSaamme sitten sopia. Mutta minä suoraan sanoen en luule... että meille\ntulee kauppoja...\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nParaneekos nyt kaivo tästä?\n\nMETSÄNHEIMO katsoo häneen pitkään.\n\nKuulkaas... mikäs teidän nimenne taas olikaan?\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nSööterluntiksihan minua sanotaan.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNiin oikein... Söderlund. Kuulkaas, vieläkö tämä Anttoni on naimaton?\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nNaimaton, mitäs muuta. Sisar sillä huushollia hoitaa. (Kainostellen.)\nSe Eulaalia.\n\n    (Äänettömyys.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nPidättekös te vielä siitä Eulaaliasta?\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nNo voi tuota arkkitehtööriä... kuinka se on leikkisä... Vallan katselee\nihmisen läpi...\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNo, pitääkös se Eulaalia vielä teistä?\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nMitäs se minusta, köyhästä. Ei toki... Enkä minä koskaan ole uskaltanut\nsitä ajatella... Ettehän tekään, arkkitehtööri... yrittäisi kuninkaan\ntytärtä, vaikka hän olisikin mieleisenne.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nYrittäisin tietenkin. Ja ottaisin hänet kanssa. Enkä minä miettisikään\nkahtakymmentä vuotta.\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nMistäs se arkkitehtööri kaikki asiat tietää?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nTiedänpähän vain. Ne viettävät hauskoja päiviä tuolla yhdessä, Ylitalon\nAnttoni ja Eulaalia.\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nEivätpä ne taida niin hauskojakaan... Ja kyllähän minulla jo on mökki\nja hevonen... ja lehmäkin ruokolla.\n\n    (Äänettömyys.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nMenkää hakemaan Eulaalia tänne, niin tutkitaan vähän sen sydäntä.\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nSe voi suuttua.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nLepytetään.\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nMutta ei se Anttonikaan tästä hyvää pidä.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nEikös se Alitalon Hannakin vielä ole naimaton?\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nArkkitehtööri kaivelee kaikki ne vanhat asiat.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nTulivat mieleen, kun kuuntelin Anttonin ja Eulaalian keskusteluja.\n\nSÖÖTERLUNTI katselee pitkään.\n\nMutta ettehän te vain ole se Kuuperin Kustaa, joka ennen palveli\nYlitalossa?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nSama, sama mies. Kuuperin Kustaa, nyttemmin Kustaa Metsänheimo.\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nVoi nyt kuitenkin...! Mutta hyvinpä teidän on käynyt.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nMitäs niist' maallisist'. Mutta miksei Sööterlunti ottanut Eulaaliaa,\nvaan antaa tytön aivan loppuun kuihtua?\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nEi ole tullut puhuttua. Ja mitäs minä, köyhä...\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNyt täytyy pitää kiirettä. Ja kiire on jo Anttonilla ja Hannallakin.\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nEi, ei... ne on jo niin vanhoja asioita...\n\n    (Sööterlunti jää mietteisiinsä, paju kädessä. Kalle ja\n    Antti tulevat nopeasti, ämpäri kädessä, vasemmalta.)\n\nKALLE\n\nKun sanoivat, että kaivo on taottu lukkoon!\n\nANTTI\n\nOnpa se ihme ja kumma, jollei vettä saa!\n\n    (Nousevat kaivonkannelle. Tempovat ristikkoa.)\n\nKALLE\n\nOnko tämä nyt järkimiehen työtä?\n\nANTTI\n\nMikä meidän hyvän seppämme pään on sekoittanut?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nAntakaas kun minä katson. (Nauraa.) Nämähän ovat kuin kellotapulin\nkannattimia. Odottakaas... Eikös nuo ruuvit nousisi kirveenterällä...\n\nANTTI\n\nMinulla on hyvä puukko.\n\nKALLE\n\nEi ne puukolla...\n\nMETSÄNHEIMO kopeloi taskujaan.\n\nKun ei nyt pidä olla matkassa työkaluja. No, Söderlund... mars matkaan.\nJa tuokaa samalla hyvä kirves.\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nMutta...\n\nMETSÄNHEIMO hyppää alas kaivonkannelta, menee Sööterluntin luo.\n\nMitä mutta? Näettehän, ettei kunniavieraalle saada kahvia... (Kuiskaa.)\nJa Eulaalia...!\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nKylläpä se arkkitehtööri on leikkisä...\n\nMETSÄNHEIMO työntää hänet menemään\n\nJa Anttoni tulkoon samalla! Mars matkaan!\n\n    (Sööterlunti menee oikealle.)\n\nANTTI\n\nEi muuta kuin lyödään koko arkku läjään...\n\nKALLE\n\nÄlä toki. Suututamme sepän.\n\n    (Anttoni tulee tuimana aidan yli.)\n\nANTTONI\n\nMi-mi-mitä tämä merkitsee? Mitä te minun kaivostani?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nVettä. Kaikki kylän kaivot ovat kuivillaan.\n\nANTTONI\n\nOnko se minun syyni? Minä en tahdo olla missään tekemisissä sen... sen\nkansanopiston kanssa, jota tähän hommataan. Minun puolestani saavat\nhommamiehet mielellään kuolla janoon.\n\n    (Antti ja Kalle kiiruhtavat pois.)\n\nMETSÄNHEIMO hetken äänettömyyden jälkeen painostaen joka sanaa\n\nTe olette vielä ensimmäinen oppilas siinä opistossa.\n\nANTTONI hämmästyneenä vieraan röyhkeydestä\n\nSe on valhe!\n\nMETSÄNHEIMO\n\nKoko opisto rakennetaan tähän teidän tähtenne.\n\nANTTONI\n\nMitäs te... kukas te... Menkää opistoonne ja antakaa minun olla\nrauhassa. Minä en tarvitse sohvatyynyjä enkä kirjoituspöytämattoja...\nja mitä ne kansanopistolaiset muusta tietävät.\n\n    (Lyhyt äänettömyys.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nKuules, Anttoni, sinä olit niin hyväpäinen, että sinusta olisi tullut\nvaikka piispa.\n\nANTTONI\n\nKoska me on sinä-kannut juotu?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nRippikoulussa, etkös nyt muista...?\n\n    (Anttoni katsoo Metsänheimoon pitkään, tuntee hänet,\n    mutta ei sano mitään, kääntyy vain äreästi poispäin.\n    Elli ja Ihanelma tulevat hengästyneinä vasemmalta.)\n\nELLI\n\nEikö sitä vettä nyt voisi saada?\n\nIHANELMA\n\nPitää saada. (Kiukkuisesti.) Te olette... te olette sydämetön mies.\n\nANTTONI\n\nKas... kas... kas...\n\nELLI\n\nIsä käski sanoa, että jos... tämän kerran. Kaivoa ruvetaan jo huomenna\nkaivamaan opiston alueelle ja meidän kaivoa syvennetään... Alitalon\nemäntä on jo tullut...\n\nANTTONI\n\nEi lähde yhtä tippaa. Menkää tiehenne.\n\nIHANELMA\n\nTämä on hävytöntä.\n\n    (Alli tulee juosten vasemmalta.)\n\nALLI\n\nJoko tulee vettä? Kun kirkonkylästä juuri telefonoitiin, että\nsieltä tullaan oikein joukolla. Pappilan nuoret ja tohtorin väet\nkesävieraineen.\n\n    (Tytöt käyvät iloisen levottomiksi. Supattavat.)\n\nELLI\n\nKirkonkyläläiset kun aina ovat niin olevinaan. Nyt ne oikein saavat\nnauraa metsäkyläläisiä.\n\nALLI\n\nTohtorinnaa minä niin pelkään.\n\nIHANELMA\n\nHyvä, rakas seppä, tämän kerran...\n\nANTTONI peloitellen, julmalla äänellä\n\nNo, te harakat, minä menen pajaan ja taon häkin, oikein aika häkin ja\npistän teidät kaikki sinne...\n\n    (Tytöt peräytyvät pelästyneinä, mutta tulevat taas lähemmäksi.)\n\nELLI\n\nHuomenna, huomenna, kun vain tänään annatte vettä!\n\nMETSÄNHEIMO\n\nMinä tiedän yhden, joka saa vettä Ylitalon Anttonin kaivosta.\n\nTYTÖT\n\nKuka, kuka se on?\n\nANTTONI\n\nJa kuka se olisi?\n\n    (Äänettömyys.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nSanonko?\n\nTYTÖT\n\nSanokaa, sanokaa...\n\nMETSÄNHEIMO Anttonille\n\nSanonko?\n\nANTTONI epävarmana\n\nSanokaa vain mitä tahdotte. (Suuttuneena.) Mutta on se ihme ja kumma,\nettei ihminen saa rauhaa. Kruununmiehiäkö tässä pitää olla, ennenkuin\npihamaa tyhjenee?\n\nIHANELMA\n\nMe menemme. Mutta me tulemme takaisin ja — kostamme.\n\nELLI ja ALLI\n\nNiin, me kostamme... (Menevät.)\n\nANTTONI nauraa\n\nSytytätte kai pajani tuleen vai mitä?... (Metsänheimolle.) Menkää tekin\nyhtä matkaa siitä suutanne soittamasta.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nEi, Anttoni. Minä olen tullut panemaan kuntoon sinun sydämesi asioita.\n\nANTTONI\n\nKukas sen on sanonut, että ne ovat epäkunnossa...?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nOnkos se nyt viisaiden ihmisten puuhaa, että kiusaatte itseänne\nkaksikymmentä ajastaikaa. Olitte melkein sulhanen ja morsian jo\nsilloin, kun minä renkipoikana palvelin Ylitalossa. Ja nyt kidutte\nkukin haarallanne. Varmaan te Eulaalian kanssa kerran revitte silmät\ntoistenne päästä, jollei tästä tule loppua. Minä toimitan Hannan tänne\nkaivolle, mutta puhukin sitten kaikki.\n\nANTTONI joka pitkin matkaa on keskeyttänyt sanalla »mutta», tai\nraappinut korvallistaan.\n\nEi, ei, ei... en minä... minä menen pois...\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNo, Eulaalian kanssako aiot ikäsi elää?\n\nANTTONI\n\nEn... en.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nHän menee sitäpaitsi naimisiin Sööterluntin kanssa.\n\nANTTONI\n\nMenköön. Mutta en minä. En ole nähnyt... häntä... kahteenkymmeneen\nvuoteen... Älä tuo häntä tänne.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nTuon kuin tuonkin. Mutta sinulla pitää olla toiset vaatteet. Mene\nnopeasti muuttamaan. Ja katso sitten, että puhut kaikki.\n\nANTTONI\n\nPuhu sinä.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nEtkö sinä nyt, iso mies, itse osaa puhua! No, minä autan. Kun vain\nensin puet yllesi kosimapuvun.\n\nANTTONI\n\nNo, sinä autat. (Menee oikealle.)\n\nMETSÄNHEIMO naureskellen itsekseen, istuutuu kaivonkannelle ja laulaa:\n\nRakkauden tähden vaan. Fralialilaa ja fralialilaa ja rakkauden tähden\nvaan.\n\n    (Elli, Ihanelma ja Alli tulevat.)\n\nELLI\n\nKahvi on valmista!\n\nALLI\n\nVettä saatiin lopultakin.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNo, mistä?\n\nELLI\n\nPojat olivat hakeneet oikein hevosella.\n\nIHANELMA\n\nMe olemme tulleet tänne kostamaan. Me aiomme laulaa tässä\nkaivonkannella koko yön. (Istuutuu kaivonkannelle.)\n\nELLI ja ALLI\n\nKoko yön. Ettei seppä saa nukkua.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nSuurenmoinen kosto. Saanko minäkin olla mukana?\n\nALLI\n\nMutta eikö teitä tarvita juhlilla? Neiti Alitalo jo kysyi teitä.\n\nMETSÄNHEIMO merkitsevästi\n\nMinulla on nyt tärkeämpiä tehtäviä.\n\n    (Istuvat kaivonkannelle ja laulavat. Äkkiä\n    Metsänheimo hypähtää pystyyn ja keskeyttää.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nTässä voi tapahtua jotakin hauskaa.\n\nIHANELMA\n\nJos...?\n\nELLI ja ALLI\n\nJos...?\n\nMETSÄNHEIMO salaperäisesti\n\nJos neiti Alitalo saadaan tänne.\n\nIHANELMA\n\nNeiti Alitalo... se lahjoittaja? Hän on niin vakavan ja surullisen\nnäköinen...\n\nMETSÄNHEIMO\n\nJuuri siksi on hauskaa, jos hänet saadaan nauramaan.\n\n    (Tytöt nauravat.)\n\nIHANELMA hypähtäen päättäväisesti pystyyn.\n\nHänen pitää tulla ja hänen pitää nauraa.\n\nELLI\n\nPitäjän jäykin tyttö — ei hän niinkään tule eikä hän niinkään naura.\n\nIHANELMA\n\nJos minä tahdon!\n\nMETSÄNHEIMO\n\nSanokaa... sanokaa, että täällä on mainio kaivo, jota minä\nrakennusmestarina tahtoisin näyttää. (Tytöt ovat lähtemäisillään.)\nÄlkää kaikki menkö! Kuka jää minun kanssani... kostamaan sepälle!\n\n    (Elli palaa nauraen.)\n\nELLI\n\nNo, vaikka minä!\n\nMETSÄNHEIMO\n\nMainiota! (Asettuu kaivonkannelle. Hetken perästä tulee siihen Ellikin,\nistuutuu selin häneen.) Millä laululla me nyt kostaisimme?\n\nELLI\n\nEn minä vain tiedä.\n\n    (Äänettömyys.)\n\nMETSÄNHEIMO alkaa tutun laulun, Elli yhtyy siihen pian\n\n    Meinasin, meinasin, meinasin olla, meinasin olla _yksin_.\n    Katselin taivaan tähtiä ja nekin oli _kaksin_.\n\n    Meinasin, meinasin, meinasin olla, meinasin olla _yksin_.\n    Katselin aidan seipäitä ja nekin oli _kaksin_.\n\n(Äänettömyys.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nKauanko teistä miehen pitää miettiä, ennenkuin uskaltaa kosia?\n\n    (Lyhyt äänettömyys.)\n\nELLI\n\nNiin kauan... että on sydämestään varma...\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNo, kauankohan se ottaa?\n\nELLI\n\nKaksikymmentä vuotta... Ainakin täällä meidän paikkakunnalla.\n\nMETSÄNHEIMO yrittäen lähetä Elliä.\n\nTai kaksikymmentä minuuttia.\n\nELLI\n\nSe on liian vähän.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nSt! Piiloon!\n\n    (Juoksevat piiloon. Eulaalia ja Sööterlunti tulevat.)\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nTänne se käski tulla, arkkitehtööri.\n\nEULAALIA\n\nOlenko minä mikä sen käskettävä.\n\n    (Vaikenevat saamattomina, toinen toisessa,\n    toinen toisessa päässä näyttämöä.)\n\nSÖÖTERLUNTI lauhasti ja tunteellisesti, pajunoksa kädessä\n\nTällaisia vesisuonia ei ole missään.\n\nEULAALIA\n\nSööterlunti saisi naida sen pajun. (Nauraa hihittää esiliinaansa.)\n\n    (Äänettömyys.)\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nJaa tämän pajun?\n\nEULAALIA\n\nNiin, siinä olisi Sööterluntille ihan kylläksi muijaa.\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nTekee pilkkaa. (Äänettömyyden jälkeen, rakastuneena.) Muistaako\nEulaalia mitä minä sanoin, kun kaivoin tätä kaivoa... Kaksikymmentä\nvuotta sitten...?\n\nEULAALIA heltymystään salaten\n\nMitäs joutavista muistelisi!\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nEttä minä tulen... kun minulla on... mökki ja hevonen ja lehmä...\n\nEULAALIA itkun ja naurun välillä\n\nNai nyt vaan sen pajun...\n\nMETSÄNHEIMO astuu vakavana esiin.\n\nIltaa... Anteeksi — olisin vain puhunut Sööterluntille niistä\nurakoista. Että tottahan te sitten kaivatte sen opiston kaivon — ja\nyhtä hyvän kuin tämä tässä...\n\nSÖÖTERLUNTI hämmästyneenä\n\nKyllä vallan, jos arkkitehtööri...\n\nMETSÄNHEIMO\n\nJa ehkä otatte tukinajotyötäkin, kun teillä on hevonen. Ja hyvä kuuluu\nolevankin.\n\nSÖÖTERLUNTI hyvillään\n\nSe on vielä niin nuori, mutta kyllä siitä hyvä pitäisi tulla.\n\nEULAALIA tiuskaten\n\nMitä tuollainen mies tukinajossa ja mitä se hevosella...?\n\nELLI juoksee esiin.\n\nNiin kyllä, älkää rakennusmestari ottako sitä miestä työhön. Näettehän\nsen kaivot... kaikki ne on kuivillaan.\n\nSÖÖTERLUNTI avuttomana\n\nMutta...\n\nEULAALIA käyden Ellin ranteeseen ja vetäen hänet etualalle.\nMustasukkaisena.\n\nMitäs se Sööterlunti teihin kuuluu?\n\nSÖÖTERLUNTI hätääntyneenä\n\nKyllä virpi tietää vesisuonet, mutta näillä mailla ei ole vesisuonia...\n\nELLI\n\nVirpi ei tiedä mitään. Nykyaikana katsotaan kaivoja aivan toisella\ntavalla...\n\nEULAALIA\n\nNykyaikana katsotaan... Mitä te tästä Sööterluntista tahdotte?\n\nELLI veitikkamaisuuttaan peitellen lähestyy Sööterluntia ja yrittää\nottaa häntä käsipuolesta. Sööterlunti pakenee.\n\nMinä... minä... olen ajatellut... jos hän ottaisi minut... sinne\nmökkiinsä...\n\nEULAALIA\n\nVai niin, vai on sillä Sööterluntilla morsian... ja kehtaat...\n\nSÖÖTERLUNTI rukoillen\n\nEulaalia... ei saa suuttua... Se puhuu leikkiä tai mitä puhunee...\nEulaaliaa minä olen katsellut viisikolmatta vuotta... Vaikkei ole\ntullut puhutuksi. Tahtooko Eulaalia...?\n\nEULAALIA raivoissaan\n\nOta sinä vain tuo harakka... (Menee oikealle.)\n\nSÖÖTERLUNTI\n\nEulaalia...\n\n    (Menee, kädet ojennettuina, Eulaalian perässä.\n    Elli ja Metsänheimo nauravat.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nSinä olet viisas tyttö, Elli.\n\nELLI\n\nJa sinä... aika hauska poika.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nKuule Elli...\n\n    (Salli tulee vasemmalta. Niiaa hyvin\n    opetetusti ja pikkuvanhasti.)\n\nSALLI\n\nOnkohan rakennusmestari Metsänheimo täällä?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nOn. Tässä.\n\nSALLI\n\nTäti käski sanoa... neiti Alitalo käski sanoa, ettei hän voi tulla.\nRakennusmestari tekee hyvin ja tulee.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nVai niin, tyttöseni. Mutta katsos, kun neiti Alitalon pitäisi saada\nnähdä tämä kaivo, juuri tämä mainio kaivo.\n\nSALLI\n\nJaa kaivo?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNiin, kaivoa ei voi siirtää, vaikka minä mielelläni tulisinkin.\n\n    (Äänettömyys.)\n\nSALLI\n\nMutta täti ei tahdo seurustella sepän kanssa.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nMiksei?\n\nSALLI\n\nSitä en minä tiedä. (Hetken perästä.) Seppä on kai ollut tädille paha.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nVoi olla, voi olla. Seppä on hyvinkin voinut olla tädille paha...\nTai... täti sepälle.\n\nSALLI\n\nTäti ei ole paha kenellekään.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNiissä asioissa ei koskaan voi tietää kuka on paha, kuka hyvä. Kyllä\nse todella olisi hyvä, kun neiti Alitalo voisi tulla... katsomaan tätä\nkaivoa.\n\nSALLI\n\nMinä sanon tädille. (Lähtee.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nNo nyt saadaan Hanna tänne, mutta missä se Anttoni viipyy? Nyt niiden\ntäytyy saada toisensa...\n\nELLI\n\nTe olette oikein tullut tänne panemaan... asioita kuntoon.\n\nMETSÄNHEIMO rakastuneesti\n\nKyllä minä otan palkkani.\n\n    (Elli painaa veitikkana päänsä alas ja juoksee, Anttonin\n    nähdessään, vasemmalle. Anttoni tulee pyhäpuvussaan,\n    hyvin juhlallisena.)\n\nMETSÄNHEIMO kääntää häntä joka kulmalle, käskevästi\n\nHyvä on. Odota nyt tässä.\n\nANTTONI\n\nMihin sinä menet?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nHakemaan tyttöä tietysti. Et saa liikkua tästä.\n\nANTTONI\n\nÄlä jätä minua...\n\nMETSÄNHEIMO painaa hänet kaivonkannelle istumaan.\n\nMuista ettet jänistä.\n\n    (Metsänheimo lähtee vasemmalle. Anttoni jää yksin,\n    koettelee sykkivää sydäntään, harjailee käsillään\n    vaatteitaan, yskii, voihkii.)\n\nANTTONI itsekseen\n\nEn minä sentään. Vanhoilla päivilläni... Mitä hullua...\n\n    (Nousee kiivaasti, yrittää paeta oikealle. Hanna tulee,\n    pysähtyy hämillään. Anttoni jää seisomaan selin Hannaan.\n    Heidän vuorosanansa lausutaan lyhyen äänettömyyden jälkeen.)\n\nHANNA\n\nIltaa...\n\nANTTONI\n\nIltaa.\n\nHANNA\n\nMinua käskettiin tänne katsomaan kaivoa.\n\nANTTONI kuin unessa\n\nEn minä ole käskenyt...\n\nHANNA taistellen mielenliikutustaan vastaan\n\nJoku toinen sitten...\n\nANTTONI kuin kaiku\n\nJoku toinen sitten...\n\n    (Äänettömyys.)\n\nHANNA\n\nEi minulle sitten ollutkaan kenelläkään asiaa?\n\nANTTONI\n\nEi...\n\nHANNA\n\nMinä menen sitten. (Kääntyy lähtemään. Taistelee itkuaan vastaan.)\n\nANTTONI voimanponnistuksella, kääntyy Hannaan päin.\n\nMitä piti ruveta laittamaan tänne opistoa?\n\nHANNA\n\nOliko se paha?\n\nANTTONI\n\nMinä en kärsi sellaista!\n\nHANNA\n\nSitä minä en voinut aavistaa.\n\nANTTONI\n\nSe piti tehtämän tänne minun kiusakseni...?\n\nHANNA kääntyy Anttonia kohti, valoisasti\n\nSinun iloksesi — miksen sitä tunnustaisi! Sinua minä ajattelin ja sinun\nsuurta opinhaluasi ennen muinoin. Ja minä tahdoin, että opisto olisi\nseuranasi pitkinä talvina.\n\nANTTONI\n\nEn minä mitään seuraa kaipaa. Viekää vain kirkonkylään omaksi\nseuraksenne...\n\n    (Hanna purskahtaa itkuun ja kääntyy menemään. Suurella\n    voimanponnistuksella kokoaa Anttoni itsensä.)\n\nANTTONI\n\nHanna!... Hanna, Hanna!\n\nAnttoni rientää Hannan jälkeen, tarttuu hänen käteensä ja tuo hänet\nnäyttämölle. Hanna vaipuu hiljaa itkien kaivon kannelle. Anttoni kulkee\nhetkisen kuin unessa. Hannan astuessa näyttämölle on juhlapaikalta\naivan hiljaa ja sanojen kuulumatta alkanut soida laulu: »Koko päivän\nodotin hukkaan.» Hannan ja Anttonin äänettömän kohtauksen aikana soi\nlaulu täyteläisenä loppuun. Viime värssyn aikana asettuu Anttoni\nHannan viereen ja ottaa hänen kätensä. Viime säkeiden soidessa tulevat\nMetsänheimo ja Elli kihlautuneina aidan taakse näyttämön taka-alalle,\nsäteilevän onnellisina. Kun he huomaavat Anttonin ja Hannan, tekevät\nhe iloisia merkkejä toisilleen. Laulun loputtua huutaa Metsänheimo\njuhlapaikalle päin:\n\nMETSÄNHEIMO\n\nHoi, hoi tänne! Hoi, hoi tänne!\n\nANTTONI Hannalle joka on hypähtänyt ylös:\n\nEi, ei enää koskaan. Nyt pidän kiinni sepän kourilla.\n\nMETSÄNHEIMO\n\nTulkaa katsomaan eikö sepän kaivosta jo heltiä vettä!\n\nANTTONI iloisena nousten ja käyden purkamaan äskeistä työtään.\n\nTulkaa, tulkaa.\n\n    (Hänen käsissään irtaantuvat ristikot helpolla, Hanna katselee\n    hymyillen vieressä. Tyttöjä ja poikia kokoontuu vasemmalta.)\n\nIHANELMA\n\nJoko vihdoinkin?\n\nALLI\n\nMitä täällä on tapahtunut?\n\nMETSÄNHEIMO\n\nKihlajaisia, kihlajaisia!\n\nSALLI juosten Hannan luo.\n\nTäti, onko seppä tehnyt pahaa tädille? Miksi täti on itkenyt?\n\n    (Hanna sulkee hymyillen Sallin syliinsä.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nKihlajaisia, kihlajaisia ja häitä! No, kaikki kihlatut esiin,\nnäyttämään itseänne! Anttoni ja Hanna kaivonkannelle. No, ei yhtään\nvastaansanomisia... Kaikkien täytyy saada nähdä miltä näyttävät\nihmiset, jotka ovat kaksikymmentä vuotta uskollisesti rakastaneet\ntoisiaan.\n\n    (Iloista hämmästystä kansanjoukossa. Huudahduksia.\n    Hanna ja Anttoni pakotetaan nousemaan kaivonkannelle.)\n\nSALLI\n\nTäti... ette saa... Paha seppä!\n\n    (Naurua.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nEntä ne muut kihlatut! No esiin, esiin! Pian, pian — jo sitä nyt on\nvitkasteltukin.\n\nTYTTÖJÄ ja POIKIA\n\nKutka... kutka... onko muitakin kihlattuja?\n\n    (Sööterlunti, kukka rinnassa, ja Eulaalia vanhanaikaisessa\n    mustassa puvussa astuvat esiin. Äänekästä iloisuutta ja\n    huudahduksia joukossa. Asettuvat hämillään ja hyvillään\n    Hannan ja Anttonin rinnalle.)\n\nMETSÄNHEIMO\n\nTällä paikkakunnalla rakastetaan uskollisesti! (Huudahduksia\nkansanjoukosta: »rakastetaan kyllä... Ei vanha rakkaus ruostu...\nEläköön!» Metsänheimo ottaa Elliä kädestä, tuo hänet etualalle ja\nkumartaa hattua nostaen yleisölle.) Sanokaa nyt, hyvät ystävät ja\nkylänmiehet, eikö joskus ole hyötyäkin siitä, että kylän kaivot\nkuivuvat?\n\n    (Vilkkaita hyväksymishuutoja. Laulunjohtaja on antanut\n    köörille äänen ja kaikki yhtyvät reippaasti laulamaan:\n    »Kun meidän kaivosta vesi loppuu.» Laulun aikana\n    laskee esirippu.)\n\n\n\n"]