[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fnBTwo0LgJ5tSVdjr0jTQ6FbsRKHPWHZXr3_zOA723u0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3246,"Ritari Galahad","Erskine, John",1879,1951,"3246-erskine-john-ritari-galahad","3246__Erskine_John__Ritari_Galahad","Kylliksi elämäkertaa hänen maineensa selittämiseksi","romaani",[],[],"fi",1926,1928,66273,412163,false,74568,[23],"Galahad (Arthurian legendary character) -- Fiction",[],"\"Ritari Galahad: Kylliksi elämäkertaa hänen maineensa selvittämiseksi\" by John Erskine is a historical fiction work written in the early 20th century. The book explores the legendary tales surrounding Galahad, a prominent knight of the Round Table, through the perspectives of various characters, particularly focusing on themes of love, loyalty, and chivalry. It interweaves the stories of significant figures, including Lancelot and Elaine, against a backdrop of Arthurian legends.  At the start of the narrative, there is a focus on Lancelot's complex relationships with two women named Elaine. The opening chapters lay the groundwork for a rich tapestry of romance and treachery within the legendary realm, establishing Lancelot’s rejection of Elaine the Pure, who loves him intensely, and hints at the ramifications of his relationship with Queen Guinevere. The interplay between Lancelot, Elaine, and King Pelles introduces readers to a world filled with deep emotional currents and the promises of knights, setting the stage for the impending conflicts and affiliations that will evolve as the story unfolds. (This is an automatically generated summary.)",[27],"Nyman, Väinö",250,"Romaani kuvaa kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritareita ja erityisesti Galahadin elämää. Se seuraa Lancelotin, Elainen ja Ginevran välisiä suhteita sekä pyhän graalin etsintää ritarimyyttejä uudelleen tulkiten.","John Erskinen 'Ritari Galahad' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3246.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tuula Temonen ja Projekti Lönnrot.","RITARI GALAHAD\n\nKylliksi elämäkertaa hänen maineensa selittämiseksi\n\n\nKirj.\n\nJOHN ERSKINE\n\n\nEnglanninkielestä suomentanut\n\nVäinö Nyman\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto Osakeyhtiö,\n1928.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nEnsimmäinen osa\n   Elaine I-XII\nToinen osa\n   Elaine ja Ginevra I-VIII\nKolmas osa\n   Ginevra ja Galahad I-XI\nNeljäs osa\n   Galahad ja etsintä I-VII\nViides osa\n   Valkoinen Elaine I-VI\n\n\n\n\n\n\nEnsimmäinen osa\n\nELAINE\n\n\n\n\nI\n\n\nKahdesti elämässään sai Lancelot naiselta lemmenpyynnön. Kahdelta ihan\nerilaiselta naiselta, joita molempia nimitettiin Elaineksi. Mutta kuten\nkoko maailma tietää, ei Lancelot välittänyt mistään naisesta, paitsi\nGinevrasta.\n\nSelostakaamme jälkimäinen tapahtuma ensin. Keski-ikäisenä hän saapui\nAstolatin ritarin Bernardin taloon, ja, ritarilla oli tytär. Häntä\nnimitettiin Elaine Puhtaaksi hänen ulkomuotonsa vuoksi ja siksi, ettei\nhän tiennyt mitään maailmasta. Tästä Elainesta me tavallisesti kuulemme\nkerrottavan. Vanhat kirjat kertovat hänen rakastaneen Lancelotia\nparantumattomasti ja kuolleen siitä. Heidän erohetkellä lausumansa\nsanat on kirjoitettu muistiin.\n\n\"Tahtoisin teidät miehekseni.\"\n\n\"Kiitän teitä\", sanoi Lancelot, \"mutta minusta ei milloinkaan tule\naviomiestä\".\n\n\"Silloin, kaunis ritari, tahdotteko ruveta rakastajakseni?\"\n\n\"Jumala siitä varjelkoon!\" vastasi Lancelot. \"Teidän sukunne ei pitäisi\nsiitä.\"\n\n\"Silloin valitettavasti\", sanoi Elaine, \"täytyy minun kuolla\nrakkaudesta\".\n\n\"Älkäähän nyt\", sanoi Lancelot. \"Olisin ehkä mennyt naimisiin ennen\ntätä, jos vain olisin mukautunut siihen. Nyt se on liian myöhäistä.\nMutta koska se herättää teissä sellaisia tunteita kuin sanotte, tahdon\ntehdä voitavani. Kun menette naimisiin — ah, kyllä te menette — lupaan\nosan maistani teille ja perillisillenne, ja niin kauan kuin elän,\ntahdon olla uskollinen ritarinne.\"\n\n\"Ei\", sanoi Elaine, \"ei, jollette tahdo mennä naimisiin kanssain tai\nruveta rakastajakseni\".\n\n\"Sorea neito\", sanoi Lancelot, \"näistä molemmista asioista on minut\nvapautettava\".\n\nKun hän sanoi voineensa ehkä mennä naimisiin ennenkin, ei hän ajatellut\nGinevraa. Hän muisteli nuoruuttaan. Silloin oli ollut toinenkin Elaine,\nPelles-kuninkaan-tytär. Hänkin oli tarjonnut itsensä, sydämensä ja\nruumiinsa, ja vaikka Lancelot alussa olikin vastannut kieltävästi,\nväsyi hän lopulta sen toistamiseen. Galahad oli heidän poikansa.\n\nGalahadin äiti oli ylhäistä sukua. Kuningas Pelles oli pyhän graalin,\nKristuksen ehtoollisastian säilyttäjä ja Arimatian Josefin läheinen\nsukulainen. Mutta tätä pidetään vain taruna.\n\nMonta tarua liittyy kuningas Pellekseen, ja muutamat niistä tuskin\nsopivat hurskaaseen sukuun kuuluvan miehen arvolle. Sanotaan\nesimerkiksi hänen päättäneen olla naittamatta tytärtään kenellekään,\npaitsi maailman kuuluisimmalle ritarille, ja tyttärenkin vaatimukset\naviomieheen nähden olivat yhtä ankarat. Mutta kuinka kuningas voisi\ntietää, kuka oli kuuluisin? Läheisyydessä sattui asumaan muuan\naatelisnainen, kaunis mutta onneton nainen, joka oli suljettu torniin.\nEräs noita oli pitänyt häntä siellä viisi vuotta upotettuna variin\nveteen, eikä hän milloinkaan pääsisi pois sieltä, ennenkuin maailman\nparas ritari tulisi ja tarttuisi hänen käteensä. Kuningas Pelles sääli\ntätä naista, joka kuitenkin saattoi kelvata ritarillisuuden puntariksi.\nKun kaunis ritari Gawaine saapui tornille, piti kuningas häntä tarkasti\nsilmällä. Aatelisnainen oli vieläkin ahdingossa, kun Gawaine ratsasti\npois. Mutta kun Lancelot tuli, avautuivat ovien lukot ja salvat\nitsestään, ja nainen pääsi heti hädästään, kun Lancelot tarttui hänen\nkäteensä. Vaikka hänen sanotaan sillä hetkellä olleen alastoman kuin\nneulan, ei viisi vuotta kestänyt kiehuttaminen ollut vaikuttanut\nmitään pahaa, ja ritari Lancelotin mielestä hän oli kaunein nainen,\nmitä hän milloinkaan oli tavannut, paitsi kuningatar Ginevraa. Hänen\nmielipiteensä tuntuu joutavalta. Mutta koko tämä juttu on keksitty.\n\nKerrotaan myös kuningas Pelleksen valinneen Lancelotin toisella\ntavalla, louhikäärmeestä hautaholvissa saavutetun voiton perusteella.\nOli näet muuan hautaholvi ja siinä kultaisin kirjaimin seuraavat\nsanat: \"Tänne tulee kuninkaalliseen sukuun kuuluva leopardi ja surmaa\ntämän käärmeen. Ja tämä leopardi siittää leijonan, ja tämä leijona\non kaikkia muita ritareita etevämpi.\" Kuningas päätti liittää tämän\nleopardin perheeseensä ja leijonankin, luonnollisesti. Lancelot surmasi\nlouhikäärmeen. Silloin kuningas kysyi hänen nimeään, mutta hän tiesi\nsen jo Lancelotin tavasta tappaa louhikäärmeitä. Mutta louhikäärmeestä\nei ole sen parempia takeita kuin korvennetusta aatelisnaisesta.\n\nLopuksi kerrotaan kuningas Pelleksen ja hänen tyttärensä joutuneen\njonkinlaisiin vaikeuksiin koettaessaan saada selville näiden\nennustusten totuutta. Koska Lancelot oli uskollinen Ginevralle,\npakottivat he perheloihtijan lumoamaan hänet niin että Elaine näytti\nhänestä rakastetulta naiselta ja hän vietti yön Elainen sylissä.\nAamulla oli lumous haihtunut. Ensi vimmassaan Lancelot aikoi tappaa\ntytön, joka oli pettänyt hänet, mutta tyttö polvistui ja rukoili häntä\nvedoten toivottomaan rakkauteensa. Hän oli hyvin kaunis, ja asian\nkorjaaminen oli sitäpaitsi liian myöhäistä. Tämä on lähempänä totuutta,\nmutta mitään loihtijaa ei ollut, eikä kuningas Pelles ollut sekaantunut\nasiaan.\n\nHyvä on mainita näistä taruista, koska ne tunnetaan, ja ellemme\nvaroittaisi lukijaa, voisi hän ryhtyä etsimään niitä tästä kirjasta.\nMutta me kerromme tarinan, niinkuin se tapahtui omassa maailmassamme,\nsamanlaisille ihmisille kuin mekin olemme tai vain hieman paremmille\n— tämän tarinan siis sellaisena kuin se oli, ennenkuin runoilijat\nirroittivat sen alkuperästään ja käyttivät sitä kaukaisten ja\nsalaperäisten asioiden kuvailemiseen. Vaatimattomassa muodossaan sillä\noli oma tarkoituksensa. Tässä emme kerro mitään graalista, Arimatian\nJosefista, pyöreästä pöydästä tai Excaliburista; me rajoitamme\nselostuksemme näiden kuuluisien haaveiden pelkkiin ituihin, sellaisina\nkuin ne olivat, ensimmäisiin vaatimattomiin seikkailuihin, elämään sen\nkehittyessä runoudeksi.\n\nKertomus alkaa, kun Arthur, Ginevra ja Lancelot olivat nuoria. Neljä\nvuotta Arthurin häiden jälkeen, määritelläksemme ajankohdan. Kolme\nnaista ja muuan yhteensattuma kuuluvat juoneen. Kun Elaine Puhdas\ntarjosi rakkautensa ja Lancelot kieltäytyi siitä, oli hän kokenut mies\nja varuillaan.\n\n\n\n\nII\n\n\n\"Teidän pitää myöntää, että olen rakastanut teitä uskollisesti\", sanoi\nritari Bromel.\n\n\"Minä myönnänkin sen\", vastasi Elaine. \"Te tulette alituisesti tänne\nisäni linnaan, vannotte, että sydämenne on murtunut ja uskottelette,\nettä se mahdollisesti paranee, jos vain menen naimisiin kanssanne.\nAjattelette, että minun pitäisi vastata siihen kiitoksillani ja\nruumiillani. Tuo aate on hullunkurinen, että mies voi hankkia itselleen\nnaisen, toistamalla alituisesti, kuinka kiihkeästi hän haluaa naista\nomakseen. Ritari Bromel, en aio teeskennellä kiitollisuutta. En tahdo\nkiittää teitä sen tarjoamisesta, mistä te tiedätte minun olevan\npiittaamatta.\"\n\n\"Olette tuskin kohtelias\", vastasi ritari Bromel, \"ja ellen olisi\nhoukkio, jättäisin teidät nyt. Mutta rakastan teitä, siinä koko juttu,\neikä kukaan luovu rakkaudestaan, ennen kuin hänen on pakko.\"\n\n\"En rakastu koskaan teihin\", sanoi Elaine. \"Luopukaa siitä nyt ja\nhakekaa joku toinen tyttö. Olette vielä nuori, mutta aika kuluu,\nja jos te haaveilette kodista ja perheestä, pitää teidän toteuttaa\naikomuksenne nopeammin. Olette tuhlannut kolme vuotta.\"\n\n\"Ettekö tekin kaipaa kotia ja perhettä?\" kysyi ritari Bromel. \"Luulisin\njokaisen naisen ikävöivän niitä.\"\n\n\"Bromel, olette kiltti poika, mutta jokainen lisäämänne sana tuo\nminulle vain uudestaan varmuuden siitä, etten saa menettää sydäntäni\nteille. Te poikkeatte asiasta. Ei, en halua kotia, eikä minulla tällä\nhetkellä ole mitään kunnianhimoa varustaa ainoatakaan miestä perheellä.\nTe ajattelette, että olen jo tarpeeksi vanha, voidakseni tuntea\nsukupuoleni vaatimukset ja äidillisen vaiston. Olen onnellinen isäni\nkanssa täällä, ja lasten synnyttäminen on ymmärtääkseni vastenmielinen\nkokemus.\"\n\n\"Toivoisin, ettette puhuisi niin\", sanoi Bromel. \"Se on rivoa ja\nraakaa, enkä huomaa siinä mitään järkeä. Mistä saatte sellaisia\nmielipiteitä? Te tahraatte vielä mielenne.\"\n\n\"Tuoliako, mitä sanoin sukupuolesta ja lapsista?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Hyväinen aika, minähän sain sen teiltä. Te vihjailette aina niihin.\nTietysti on mieleni tahraantunut. Jos rakastaisin teitä, menisin\nnaimisiin kanssanne, ja me saisimme nuo lapset, mutta te olette tehnyt\nminusta niin itsetietoisen, että epäilen, kykenenkö milloinkaan\nrakastumaan keneenkään.\"\n\nRitari Bromel meni tornin ikkunan luo ja katsoi linnanpihalle. Hän\nseisoi selin Elaineen. Liian lihava viiriäiskoira heräsi unestaan\nElainen tuolin vieressä ja käveli huoneen poikki tarkastelemaan, mitä\nritari Bromel katseli. Elaine istui katsellen noita molempia selkiä.\nSitten hän katseli käsiään ja tarkasteli muuatta sormeaan.\n\n\"Ellette olisi kiusannut minua, olisimme voineet olla hyviä ystäviä.\"\n\nKuullessaan hänen äänensä viiriäiskoira palasi hänen luokseen ja nukkui\njälleen. Ritari Bromel ei liikahtanut ikkunan luota. Elaine ryhtyi\njälleen jatkamaan koruompelustaan.\n\n\"Isänne miehet ovat kovassa touhussa\", sanoi ritari Bromel. \"Siellä on\ntodellinen meteli.\"\n\n\"Niin, hän käski isännöitsijän laittaa talon hyvään kuntoon. Ritari\nLancelot tulee tänne.\"\n\nRitari Bromel kääntyi häneen päin.\n\n\"Ah, tuleeko hän tänne? Milloin sitten?\"\n\n\"En tiedä, mutta isäni odottaa häntä piakkoin.\"\n\n\"No niin, en tietysti voi kilpailla ritari Lancelotin kanssa.\"\n\nElaine nauroi hänelle.\n\n\"En olisi mustasukkainen, jos olisin te. En ole koskaan nähnyt ritari\nLancelotia, ja hän on isäni vieras eikä minun. Hän on sitäpaitsi\nGinevran rakastaja.\"\n\n\"En usko sitä juttua\", sanoi Bromel, \"ja jos uskoisinkin, en toistasi\nsitä. Kuningatar on jalo nainen ja kuningas hieno mies.\"\n\n\"Ei kukaan epäilekään sitä.\"\n\n\"Lancelot on kohteliaisuuden sielu\", jatkoi Bromel. \"Hän ei ole koskaan\nelämässään tehnyt mitään alhaista.\"\n\n\"Olen varma siitä, ettei hän koskaan olekaan.\"\n\n\"Siinä tapauksessa teidän ei sovi puhua sellaista.\"\n\n\"En todennäköisesti mainitsekaan tästä aiheesta teille enää. Se näyttää\npanevan teidät unohtamaan, että olette vieras isäni talossa, ilman\nminkäänlaista valtaa komentaa minua.\"\n\n\"Olette oikeassa. Käyttäydyin huonosti\", sanoi Bromel, \"mutta ei kukaan\nsaa parjata kuningatarta, Arthuria eikä Lancelotia. Pidän teistä\nliian paljon voidakseni nauttia lisäytyvästä tottumuksestanne puhua\nhuolettomasti. Minun on pakko vastustaa sitä teidän itsenne vuoksikin.\"\n\nViiriäiskoira heräsi jälleen ja katsoi häneen.\n\n\"Bromel, jos tulitte tänne tänä iltapäivänä taivuttamaan minua,\nvalitsette omituisia väitteitä. Voin kuvitella mielessäni tarkasti\ntuollaisen kodin, jota minun mielestänne pitäisi ikävöidä — te\nhallitsisitte minua ja lapsia ja määräisitte meidän ajatuksemmekin.\nMutta koska en ole vaimonne, käytän vapauttani hyväkseni sanomalla\nteidän saapuvilla ollessanne, että Lancelot ja Ginevra rakastavat\ntoisiaan ja että he ovat maailman parhaita ihmisiä, kuten Arthurkin.\"\n\n\"Siinä ei siis mielestänne ole mitään väärää, että kuningatar rakastaa\nLancelotia?\"\n\n\"Vaikka en vielä olekaan nähnyt Lancelotia, kuten kerroin teille,\notaksun kuitenkin, ettei Ginevra ole erehtynyt.\"\n\n\"Minun on parasta lähteä pois\", sanoi Bromel. \"Emme nähtävästi pääse\nyksimielisyyteen, vaan voimme ehkä menettää maitiimme.\"\n\n\"Ehkä olette oikeassa\", sanoi Elaine. \"Kun tulette jälleen, ritari\nBromel, muistakaa, että asia on ratkaistu.\"\n\n\"Asiasta on tuskin vielä alettu keskustellakaan\"; vastasi Bromel. \"Aion\nmennä naimisiin kanssanne.\"\n\n\"Varokaa tuota portaiden tiukkaa mutkaa mennessänne alakertaan!\" sanoi\nElaine. \"Kivi on kulunut ja liukas.\"\n\nViiriäiskoirakin tuli portaiden yläpäähän ja seisoi Elainen vieressä.\n\n\n\n\nIII\n\n\nKuningas Pelles oli ylpeä mies, mutta Lancelotia kohtaan hän osasi\nkäyttäytyä oikein. Linna oli poikkeuksellisessa kunnossa, kun tämä\nkuuluisa ritari ratsasti pihalle. Hän tuli sinne Arthurin asioissa.\nHe taluttivat hänen hevosensa pois, auttoivat häntä varustusten\nriisumisessa ja opastivat hänet hallin nurkkaan, missä hän ja hänen\nisäntänsä saattoivat puhella vapaasti. Kun Arthur lähetti Lancelotin\nviemään viestejä, supistui väittely hyvin vähään, mutta Pelles pitkitti\nneuvottelua illansuuhun saakka, jolloin palvelijat toivat sinne\nkynttilöitä ja järjestivät huoneen illallista varten.\n\n\"Tyttäreni, joka toimii emäntänä pöydässäni\", sanoi kuningas Pelles,\n\"tulee tänne heti. Ellei teillä ole mitään sitä vastaan, odotamme\nhäntä.\"\n\n\"Tyttärennekö?\" kysyi Lancelot. \"Olette onnellinen. Hän on siis\ntarpeeksi vanha hallitsemaan taloanne?\"\n\n\"Hän toimii emäntänä pöydässä\", sanoi Pelles. \"Hän on vain\nkaksikymmenvuotias, toisissa asioissa nuori, mutta toisissa taas liian\nvanha. Toivoisin tietäväni, mitä hänelle tekisin. Hänen äitinsä kuoli\nneljä vuotta sitten. Elaine ajattelee liian paljon.\"\n\n\"Elaine! Kaunis nimi!\"\n\n\"Se kelpaa kyllä\", sanoi kuningas.\n\n\"Ja hänkö ajattelee liikaa?\"\n\n\"Hän ei halua mennä naimisiin. Sallisin hänen itsensä valita miehen\nitselleen, mutta hän sanoo, että koko aviosääty, kun sitä tarkastellaan\njärkevästi, on epämiellyttävä.\"\n\n\"Hän tahtoo ehkä mennä nunnaluostariin\", sanoi Lancelot.\n\n\"Olen ehdottanut sitäkin, mutta hän sanoo, ettei hänen luonteensa\nsovi hengelliseen elämään, ja minäkin epäilen samaa. Pidän hänestä\näärettömästi, mutta hän on hankala lapsi.\"\n\n\"Näin hyvin varustetussa kodissa\", sanoi Lancelot, \"on hänellä vähän\ntehtävää. Ehkä hänen on pakko ajatella jonkun paremman tehtävän\npuutteessa.\"\n\n\"Ah, en tiedä sitä!\" sanoi Pelles. \"Täällä tapahtuu paljon\nkaikenlaista, ja minä jaan niin paljon siitä hänen kanssaan kuin hän\nsuinkin vain sallii. Me metsästelemme metsästyskautena ja vien hänet\nuseimpiin turnajaisiin. Hän oli viime vuonna läsnä niissäkin, joissa\ntapettiin mies.\"\n\n\"Muutamien päivien kuluttua toimenpannaan turnajaiset Lonazepissä\",\nsanoi Lancelot. \"Kun poistun luotanne, pitää minun kohdata Arthur sinne\nvievällä tiellä. Toivon tyttärenne tulevan sinne.\"\n\n\"Hän ei halua\", sanoi Pelles. \"Pyysin häntä lähtemään, mutta hän sanoi\ntätä urheilulajia vanhettuneeksi. Hänen mielipiteensä ovat sellaiset.\nMurhaamisessakin, sanoi hän, pitää jokaisen pysytellä aikansa tasalla.\"\n\n\"Nimittääkö hän sitä murhaamiseksi?\"\n\nTällä hetkellä Elaine tuli huoneeseen.\n\n\"Tyttäreni, ritari Lancelot suo meille kunnian istuutua pöytäämme.\"\n\n\"Niinpä todellakin\", vastasi Elaine hymyillen pitkälle soturille, jolla\noli niin syvät silmät ja arpiset posket. Kun he olivat istuutuneet\npaikoilleen, katsoi Lancelot pöydän yli häneen. Hän ei ollut niin\npitkä kuin Ginevra eikä hänen tukkansakaan ollut niin ruskea. Hän oli\nleikannut sen lyhyeksi ja oli solakka kuin poika, mutta hänen sinisten\nsilmiensä veitikkamaisuus näytti Lancelotista kaikelta muulta, mutta ei\npoikamaiselta.\n\n\"Tiedättekö\", sanoi Elaine, \"en voinut lainkaan kuvitella teitä niin\nnuoreksi. Se johtuu tietysti maineestanne. Luulin teitä vähintäinkin\nviisikymmenvuotiaaksi.\"\n\n\"Lady —\", aloitti ritari Lancelot.\n\n\"Nimeni on Elaine. Se säästää aikaa.\" Hän hymyili Lancelotille jälleen.\n\n\"Tarkkaa käytöstäsi, tyttäreni!\" sanoi kuningas Pelles. \"Mitä aioitte\nsanoa, ritari Lancelot?\"\n\n\"Soisin ansaitsevan! mainetta, mutta pelkään, että lady —\"\n\n\"Eipähän kuin Elaine\", keskeytti Elaine.\n\n\"— pelkään, että Elaine on liian hyväntahtoinen\".\n\n\"Mutta ettehän te ole viisikymmenvuotias, vai oletteko?\"\n\n\"Vain puolet siitä.\"\n\n\"Siinäkin on jo tarpeeksi ikää miehelle.\"\n\n\"Ritari Lancelot, olen suunniltani häpeästä\", sanoi kuningas Pelles.\n\"Tyttäreni on —\"\n\n\"Hän on viehättävä\", jatkoi Lancelot. \"Hän on kaikkea sitä, mitä\ntyttärenne pitääkin olla.\"\n\n\"Hyvä—!\" sanoi Pelles.\n\n\"Teidän kai ei aina tarvitse olla matkoilla?\" kysyi Elaine. \"He kai\nsallivat teidän oleskella hovissakin joskus?\"\n\n\"Minne tahansa Arthur meidät lähettää, mutta enimmäkseen tietysti\noleskelemme Camelotissa. Olen nyt matkalla tapaamaan kuningasta —\naiomme ratsastaa Lonazepin turnajaisiin. Sanoin juuri äsken isällenne\ntoivovani, että tekin esiintyisitte siellä muiden aatelisnaisten\njoukossa.\"\n\n\"En pitäisi mistään enempää. Lähdemmekö, isä?\"\n\n\"Hyväinen aika, kun kysyin sinulta, et tahtonut!\"\n\n\"Ah, tämäkö se olikin? Luulin sinun tarkoittavan jotakin muuta. Niin\ntodellakin! Keitä aatelisnaisia sanoittekaan sinne tulevan, ritari\nLancelot?\"\n\n\"Kaikki hovinaiset.\"\n\n\"He ovat kai hyvin kauniita?\"\n\n\"Yksi heistä\", vastasi Lancelot. \"Erästä, joka varmaan tulee sinne,\nsanotaan, että hän on maailman viehättävin kaunotar.\"\n\n\"Olen kuullut, että Ginevra on suloinen\", sanoi Elaine.\n\n\"Kuningatar ei halua katsella turnajaisia\", sanoi Lancelot. \"Hän on\njuuri toipumaisillaan vaikeasta taudista. Tarkoitin Iseultia.\"\n\n\"Iseultiako? Ritari Tristramin Iseultiako? Eihän hän kuulu hoviin.\"\n\n\"Hän vierailee maassa\", sanoi Lancelot, \"ja Tristram ottaa varmasti\nosaa turnajaisiin\".\n\n\"He ovat kuuluisia rakastavaisia!\" huudahti Elaine. \"En toivonut\nkoskaan näkeväni heitä. Mutta silloin minulla ei ollut toivoa nähdä\nteitäkään, ritari Lancelot.\"\n\nKuningas Pelles sanoi tiukasti palvelijoille: \"Ritari Lancelot haluaa\nhieman enemmän paistia. Ehkä se on paremmin valmistettua tällä kertaa,\nritari Lancelot.\"\n\n\"Ei lisää paistia, kiitoksia vain.\"\n\n\"Eivätkö he olekin?\" kysyi Elaine.\n\n\"Ketkä sitten ja mitä he ovat?\" sanoi kuningas Pelles.\n\n\"Aioin kysyä ritari Lancelotilta, eivätkö Tristram ja Iseult olekin\nihmeellisiä rakastavaisia.\"\n\n\"Kuinka ritari Lancelot sen tietäisi? Ja vaikka hän tietäisikin, ei\nsinun sovi kysyä sitä häneltä. Luulen ritari Lancelotin haluavan hieman\nenemmän viiniä, tytär.\"\n\n\"Haluatteko?\" kysyi Elaine.\n\n\"Ei, lisää viiniä, kiitoksia, vain.\"\n\n\"Te tietysti tunnette heidät henkilökohtaisesti?\" kysyi Elaine.\n\n\"Tunnen heidät\", vastasi Lancelot. \"He näyttävät herättävän\nharrastustanne.\"\n\n\"Äärettömästi! He ovat maailman onnellisimmat ihmiset.\"\n\n\"He ovat varmasti erinomaisia\", sanoi Lancelot, \"mutta en ole koskaan\nkuullut heitä ylistettävän tällaisilla sanoilla\".\n\n\"Ah niin! He todella elävät. Jos vain luulisin voivani —\"\n\n\"Tytär!\" sanoi kuningas Pelles.\n\n\"Sanoitko jotakin, isä?\"\n\n\"Sinä unohdat itsesi. Unohdat vieraammekin.\"\n\n\"Ritari Lancelotinko? Hyväinen aika, minähän puhuin hänelle!\"\n\n\"Niin teitkin, mutta puheesi ei ollut sopivaa eikä huvittavaakaan.\"\n\n\"Vastustan mielipidettänne\", sanoi ritari Lancelot. \"Kaikki, mitä\ntyttärenne on sanonut, miellyttää minua.\"\n\n\"Silloin aion jatkaa. Luvallasi, isä. Aioin sanoa, että jos voisin\nrakastaa jotakuta miestä, kuten Iseult rakastaa Tristramia, pitäisin\nitseäni onnellisena. Mutta pelkään laimentumista.\"\n\nLancelot tuijotti häneen, ikäänkuin ei olisi häntä ennen nähnytkään.\nKuningas Pelles katsoi ritari Lancelotiin ja sitten palvelijoihin.\nMuuan heistä luuli hänen tahtovan jotakin ja kiiruhti hänen luokseen.\n\n\"Etkö sinäkin ajattele niin?\" kysyi Elaine.\n\n\"Ei, tytär, en ajattele ollenkaan niin.\"\n\n\"Ihmettelenpä, haluaako ritari Lancelot ilmaista meille ajatuksensa\",\nsanoi Elaine.\n\n\"Kyllä kai\", vastasi hänen isänsä. Palvelija perääntyi arvokkaasti.\n\n\"Laimentuminen olisi tietysti hyvin vakava asia. Minulla on muuan\nystävä, joka on varoittanut minua siitä\", sanoi Lancelot. \"Mutta voinpa\nmelkein sanoa, että te olette turvassa siltä vaaralta. On kuitenkin\nolemassa muitakin keinoja tyydyttävän elämän viettämiseen. He eivät ole\ntäydellisesti onnellisia.\"\n\n\"Mikä vika heissä sitten on? Eivät kai he ole väsyneet toisiinsa, vai\nmitä?\"\n\n\"Mikäli tiedän, eivät\", sanoi Lancelot. \"Mutta ajatelkaa, kuinka paljon\nhe menettävät.\"\n\n\"Olen hyvin typerä. En käsitä heidän menettävän mitään.\"\n\n\"Herrainen aika, he ehkä tuntevat olevansa luodut toisilleen, ja\nnäyttääkin siltä kuin he olisivat. Mutta sitten, mitä varten kuningas\nMark luotiin? Iseult on hänen vaimonsa kaikissa tapauksissa. Eivätkä he\nsitäpaitsi voi koskaan saada lapsia.\"\n\n\"Haluavatko he niitä?\"\n\n\"En voi kuvitella, ettei ihminen rakastuttuaan halua niitä\", vastasi\nLancelot.\n\n\"Ettekö voi kuvitella sellaista mistään ylevistä rakastavaisista?\"\nkysyi Elaine.\n\n\"En kestään.\"\n\nNyt oli Elainen vuoro tuijottaa häneen — niin tiukasti, että Lancelotin\noli pakko katsoa syrjään ja vedota Elainen isään.\n\n\"Eikö asia olekin niin, kuningas Pelles?\"\n\nKuningas nousi.\n\n\"Epäilemättä — tietysti se on niin. Kutsummeko mestarilaulajan\nlaulamaan meille, ritari Lancelot? Vai siirrymmekö tuon ikkunan luo\nhuvittelemaan? Keskustelut tässä talossa eivät ole syvällisiä, mutta\nmestarilaulajassakaan ei juuri ole kehumisen varaa. Kaipaamme täällä\nhovin etuoikeuksia.\"\n\n\"Keskustelu on tarpeeksi syvällistä minulle\", sanoi Lancelot.\n\"Tottumukseni ovat enimmäkseen käytännöllistä laatua. Oikeastaan en ole\nsellainen jota sanoisitte ajattelevaksi mieheksi.\"\n\nElaine ei siirtänyt silmiään hänestä. Kuningas kumarsi kevyesti\nElainelle, vähemmän kunnioitukseksi kuin merkiksi, ettei hän saisi\nviivyttää heitä. Elaine astui ikkunan luo, siihen syvään aukkoon,\njonka pitkät pielet olivat lyijyllä päällystetyt ja asettui istumaan\npieluksien peittämälle partaalle. Hänen täytyi tietää kokemuksesta,\netteivät hänen jalkansa ulottuneet lattiaan, koska hän heti nosti ne\nalleen istuutuen niille. Lancelot valtasi istuimen häntä vastapäätä.\nPelles asetti tuolin itselleen juuri heidän väliinsä.\n\n\"Näköala tästä ikkunasta on melko kaunis\", sanoi kuningas.\n\n\"Onpa todellakin\", myönsi Lancelot.\n\n\"Se on kaunein silloin, kun se nähdään\", sanoi Elaine.\n\n\"Tietysti — päivisin\", sanoi hänen isänsä. \"Mutta kuu nousee piakkoin.\"\n\n\"Kuutamo on niin epämääräistä\", sanoi Elaine.\n\nHe katselivat avonaisesta ikkunasta pimeään.\n\n\"Jos olette innostunut toimeliaaseen elämään\", sanoi Elaine, \"täytyy\nteidän kadehtia heitä, koska heidän piti tehdä niinkuin he tekivät\".\n\n\"Keistä sinä nyt taas puhut?\" kysyi Pelles.\n\n\"Tristramista ja Iseultista, isä. Eivätkö he juoneet jotakin\ntaikajuomaa? Melko hauskaa tehdä sellaista, mihin on pakko, mistä ei\nvoi väitellä eikä tarvitse vastata. Ja erittäinkin silloin, kun tekee\nsen mielellään kaiken uhallakin.\"\n\n\"Tuo tarina ei ole tosi\", sanoi Lancelot. \"Tristram sanoi niin minulle.\"\n\n\"Tahtoisin, että kertoisitte minulle jotakin Ginevrasta\", sanoi Elaine.\n\nLancelot hypähti istuimeltaan.\n\n\"Koska en saa nähdä häntä turnajaisissa.\"\n\nLancelot istuutui taas paikalleen.\n\n\"Onkohan kuningattaresta mitään muuta kerrottavaa sen lisäksi, mitä\njokainen tietää?\"\n\n\"Onko siis olemassa jotakin, mitä jokainen tietää?\" kysyi Elaine.\n\n\"Kaikki tietävät, että hän on kuningatar\", vastasi Lancelot. \"Ja jos he\novat katselleet häntä, tietävät he hänet kauniiksi.\"\n\n\"Iseultiakinko kauniimmaksi?\"\n\n\"Hänen kauneutensa on erilainen. Ginevran olemus kohottaa muita.\"\n\n\"Arthur on luullakseni juuri siksi niin suuri kuningas\", sanoi Elaine.\n\"Vai oliko hän jo suorittanut kuuluisimmat tekonsa ennen menoaan\nnaimisiin Ginevran kanssa?\"\n\n\"Tytär, en voi sallia tämän jatkua\", sanoi hänen isänsä. \"Keskustelusi\ntänä iltana on loukannut minua, kuten olen jo ennenkin huomauttanut.\nNyt minun täytyy kieltää kaikki vallaton väittely kuningas Arthurista.\nHänestä puhuminen siten kuin olet tehnyt ei ole koskaan soveliasta ja\nkaikkein vähimmän ritari Lancelotille, joka on hänen paras ystävänsä.\"\n\n\"Mutta, isä\", sanoi Elaine, \"minunhan täytyy tehdä nämä kysymykset\njollekin sellaiselle henkilölle, joka tietää asiat. Jos olisit sallinut\nminun matkustaa hoviin katselemaan maailmaa, olisin saanut vastaukset\nniihin jo aikoja sitten. Tietysti Ginevralla on kyky innoittaa miehiä.\nMutta Arthur oli jo maineensa kukkuloilla mennessään naimisiin. Tahdon\nvain tietää, mitä Ginevra voi tehdä sellaisen verrattoman miehen\nhyväksi. Sen kysyminen ei ole mitään uskottomuutta, vai onko, ritari\nLancelot?\"\n\n\"Hän oli kuuluisa mies, kun Ginevra meni naimisiin hänen kanssaan\",\nvastasi Lancelot. \"Ja nyt hänen mielestäni pitäisi olla vielä parempi,\nkoska Ginevran rakkaus on kuulunut hänelle.\"\n\n\"Pitäisi olla, mutta onko hän?\" kysyi Elaine, \"Ja edellytättekö te,\nettei hän enää omista Ginevran rakkautta?\"\n\n\"Toiset miehet eivät näytä tarvitsevan niin paljon innoitusta kuin\ntoiset\", vastasi Lancelot. \"Tarkoitan juuri sitä. Vaikka Arthur\nei olisi koskaan kohdannutkaan Ginevraa, olisi hän silti ollut\nerinomainen.\"\n\n\"Olen kuullut, että hän on oikeastaan ikävänlainen\", sanoi Elaine.\n\n\"Minussa hän herättää harrastusta\", sanoi Lancelot.\n\nElaine ei puhunut enää mitään. Kuu oli jo noussut korkealle, ja\nkuningas Pelles kiinnitti toisten huomiota siihen. Se oli Lancelotin\nmielestä hyvin kaunis.\n\n\"Toivon, että saamme pitää teidät luonamme jonkun aikaa\", sanoi\nkuningas.\n\n\"Minun täytyy ratsastaa pois varhain huomisaamuna. Minun olisi pitänyt\ntehdä niin jo tänä iltana, mutta vieraanvaraisuutenne oli niin\nmiellyttävä, etten hennonnut lähteä.\"\n\n\"Tapaan teidät aamiaisella\", sanoi kuningas. \"Milloin tahansa teille\nvain sopii.\"\n\n\"Minäkin tulen, ritari Lancelot\", sanoi Elaine.\n\n\"Se ei ole tarpeellista, tytär.\"\n\n\"Ei\", sanoi Elaine, \"ei siksi, että se on tarpeellista\".\n\n\n\n\nIV\n\n\nLancelot oli jalkeilla ennenkuin hovikunta oli valmis tarjoamaan\nhänelle aamiaista. Elainekin nousi ennen isäänsä. Hän tuli alakertaan,\nlihava viiriäiskoira kintereillään, ja näki Lancelotin kävelevän\npuutarhassa edestakaisin juuri ikkunan kohdalla.\n\n\"Toivon teidän nukkuneen hyvin\", sanoi Elaine.\n\n\"Mainiosti. Entä te?\"\n\n\"En ole nukkunut koko yönä.\"\n\n\"Mitä ihmettä te sitten olette tehnyt?\"\n\n\"Olen ajatellut.\"\n\n\"Ajatellutko?\" sanoi Lancelot. \"Isänne kertoi minulle teidän menevän\nsiinä liiallisuuksiin, mutta ei ilmaissut teidän tekevän sitä öisin.\nMitä te ajattelitte?\"\n\n\"Teitä, ritari Lancelot. Tein kaksi päätelmää teistä. Ja nousin varhain\nkertoakseni teille toisen niistä.\"\n\n\"Miksi ei molempia?\"\n\n\"Ensimmäisen jälkeen haluaisitte tuskin kuunnella toista.\"\n\n\"Millainen on ensimmäinen?\"\n\n\"Rakastan teitä, ritari Lancelot.\"\n\n\"Te tarkoitatte —\"\n\n\"Juuri sitä. Koska ette ehkä tule tänne enää ikinä, otaksuin parhaaksi,\nettä kerron sen teille. Ellette rakasta minua, en joudu sen huonompaan\nasemaan, ja kaikissa tapauksissa tahdon mielelläni ilmaista sen\nteille... Oletan, ettette todella rakastakaan minua?\"\n\n\"Puhuakseni suoraan\", sanoi Lancelot, \"niin en\".\n\n\"En ehdotakaan avioliittoa\", sanoi Elaine. \"Vaatisin silloin tietysti\nliikaa. Mutta vain lempenne vähäksi aikaa?\"\n\n\"En voi.\"\n\n\"Ettekö koskaan?\"\n\n\"En koskaan.\"\n\n\"No niin, en aio luopua ajattelemasta teitä. Se kai on teille\nsamantekevää?\"\n\n\"Olen pahoillani tämän vuoksi\", sanoi Lancelot.\n\n\"Teidän ei tarvitse olla. Tällaistahan saattaa tapahtua vaikka kelle.\"\n\nHän kumartui taputtelemaan vieressään seisovaa viiriäiskoiraa. Lancelot\npuolestaan katseli hänen auringon valaisemaa tukkaansa.\n\n\"Käyttäydyn tuskin soveliaasti huomauttaessani siitä\", sanoi Lancelot,\n\"mutta te olette kiihoittanut uteliaisuuttani. Sanoitte tehneenne\ntoisenkin päätelmän.\"\n\nElaine suoristautui ja nauroi. \"Niin, olen pahoillani, että olette\nrakastunut Ginevraan.\"\n\n\"Kuka kertoi minun olevan?\"\n\n\"Se tekee pulmani ratkaisun niin vaikeaksi minulle — ymmärrätte kai\nsen?\"\n\n\"Minkä pulman, Elaine?\"\n\n\"Hyväinen aika, sen pulman, kuinka voittaisin rakkautenne — tai teidät.\nLuullakseni en minäkään voi saada kaikkea.\"\n\nKuningas Pelles tuli ovesta niin nopeasti, että hänen jalkansa\nluiskahtivat, ja hän horjui, ennenkuin saavutti jälleen tasapainonsa.\n\n\"Olen pahoillani, että tulen näin myöhään, ritari Lancelot. Määräsin,\nettä aamiaisenne piti olla valmiina puoli tuntia sitten, mutta he eivät\nherättäneet minua ajoissa. Mutta nyt se on jo pöydällä älkääkä missään\ntapauksessa menettäkö minuuttiakaan. Milloin teidän pitää tavata\nArthur?\"\n\n\n\n\nV\n\n\nLancelot ja Arthur ratsastivat turnajaispaikkaa kohti tasangon laitaa\npitkin metsän varjossa. Tasangon poikki vei toinenkin polku Lonazepiin\npäin, ja polun takaa alkoi toinen metsä. Auringonpaisteessa he\nsaattoivat nähdä pari asestettua miestä, joiden välissä ratsasti nainen.\n\n\"Nuokin henkilöt ovat matkalla turnajaisiin\", sanoi Arthur.\n\n\"Ovat varmasti\", sanoi Lancelot.\n\n\"En tunne vaakunaa\", sanoi kuningas, \"ja näin kaukaa on mahdotonta\nnähdä, kuka tuo nainen on. Hänen tukkansa on musta.\"\n\n\"Niin onkin\", myönsi Lancelot. \"Hän on Iseult. Toinen ritari lienee\nTristram, ja koska toinenkin näyttää yhtä voimakkaalta, luulen häntä\nsaraseeni Palomidekseksi, Iseultin toiseksi rakastajaksi.\"\n\n\"Et suinkaan tarkoita, että hänellä on kaksi samalla kertaa?\" kysyi\nArthur. \"Jos olisin sen tiennyt heistä —\"\n\n\"Ah, en!\" vastasi Lancelot. \"Tristram on hänen rakastajansa, mutta\nPalomides jumaloi häntä ja luulen häntä jalommaksi mieheksi, jos muuten\non eroa, koska hän ei saa mitään korvausta — eikä vastedeskään saa.\"\n\n\"Iseult ei tietystikään voi herättää toiveita saraseenissa\", sanoi\nArthur.\n\n\"Siinä on sittenkin jotakin\", sanoi Lancelot. \"Epäilenpä, koettaako\nTristram kovastikaan kääntää häntä oikeaan uskoon. Mutta jos Palomides\nvaihtamalla uskontoaan voisi voittaa Iseultin omakseen, tunnustaisi hän\nsyntinsä ensimmäiselle tapaamalleen papille. Mutta kristitty tai ei,\nhän on silti ihmeellinen ritari.\"\n\n\"Olen kuullut sanottavan Iseultia tavattoman kauniiksi\", sanoi Arthur.\n\n\"Hän onkin kaunis, mutta oma puolisonne on paljon suloisempi.\"\n\nHe ratsastivat muutamia minuutteja äänettöminä.\n\n\"Olet siis nähnyt hänet?\" kysyi Arthur.\n\n\"Olen nähnyt heidät molemmat\", vastasi Lancelot.\n\n\"Itse olen nähnyt vain Ginevran\", sanoi Arthur. \"Minkä näköinen Iseult\non?\"\n\n\"Hänen tukkansa on musta, kuten huomasittekin, ja hänen ihonsa on\nvalkoinen. Hänellä on huomiotaherättävät siniset silmät. Pitkät tummat\nsilmäripset. Ne näyttävät kosteilta, ikäänkuin uisivat.\"\n\nNyt he ratsastivat jälleen parisataa kyynärtä ääneti.\n\n\"Haluanpa melkein ratsastaa tuon seuraavan kentän poikki\", sanoi\nArthur, \"ja lausua molemmat ritarit tervetulleiksi turnajaisiimme\".\n\n\"En tekisi sitä, jos olisin sijassanne\", sanoi Lancelot. \"Jos\ntervehditte heitä nyt, on teidän pakko ratsastaa matkan loppu heidän\nkanssaan, jolloin muut turnajaisiin saapuneet loukkautuvat kuullessaan\nteidän kunnioittaneen paria taistelijaa suojeluksellanne, kahta\nmuukalaista, joista toinen on saraseeni.\"\n\n\"Olet tapasi mukaan ihan oikeassa, Lancelot. Silloin on parasta,\nettemme ilmaise heille, keitä olemme. Olen sellaisella tuulella,\nettä tahdon liittyä heidän seuraansa tuntemattomana, kypärinsilmikko\nummessa, lausua kohteliaisuuteni naiselle ja hänen molemmille\nrakastajilleen ja ratsastaa sitten heidän edellään.\"\n\n\"Jos ratsastatte noiden miesten luo kypärinsilmikko ummessa ja jos\nvielä kaiken lisäksi puhuttelette naista ilmaisematta itseänne ensin\nTristramille, aloitatte turnajaiset siinä paikassa. Tristram tai\nPalomides heittää teidät maahan satulasta.\"\n\n\"Tokkohan\", sanoi Arthur. \"Mutta minäpä pidänkin varani.\"\n\nHän ohjasi hevosensa kentälle iskien kannukset sen kylkiin.\n\n\"Jumalan nimessä, Arthur!\" huusi Lancelot kiiruhtaen hänen jälkeensä.\n\"Ajatelkaa, mitä teette! Vaikka voisittekin käsitellä noita miehiä,\nloukkaisitte Iseultia. Mutta ellette halua kunnioittaa häntä, ajatelkaa\nsentään hieman Ginevraa. Tämä ei tuottaisi hänelle vähääkään kunniaa.\nJa paholainen vain tietää, mitä etuja siitä saatte. Katkenneen niskan\nehkä.\"\n\n\"Tulen takaisin tuossa tuokiossa\", vastasi Arthur. \"Tarkoitukseni on\nhyvä, eikä kukaan ymmärrä sitä väärin.\"\n\n\"Olen seurannut teitä silloinkin, kun olitte järkevä\", sanoi Lancelot.\n\"Minun pitää auttaa teitä nytkin.\"\n\nPäästyään kentän poikki he ratsastivat kovaa vauhtia Iseultin ja hänen\nmiestensä jälkeen. Tristram ja Palomides kuulivat heidän tulevan\nja pysähtyivät. Kun he näkivät Arthurin ja Lancelotin laskeneen\nkypärinsilmikkonsa alas, peittivät hekin kasvonsa ja odottivat\nhyökkäystä. Mutta Arthur hämmästytti heitä hidastuttamalla hevosensa\nvauhtia. Hän ratsasti käymäjalkaa tirkistellen silmikkonsa raoista\nIseultia, ja Lancelot ratsasti hänen kintereillään katsellen tiukasti\nmolempia keihäitä. Arthur unohti kokonaan tervehtiä ritareita.\n\n\"Hyvää huomenta, kaunis lady\", sanoi hän.\n\n\"Hyvää huomenta\", vastasi Iseult.\n\nArthur oli jo melkoisen matkan päässä, ennenkuin Tristram huusi hänelle.\n\n\"Kuulkaahan nyt, kuka sitten lienettekään, tämä ladyn kärsimä loukkaus\nkoskee minuakin. En haluaisi mielelläni pistää teitä selkään. Kääntykää\nympäri!\"\n\nLieneekö Arthur kuullut vaiko ei, hän ratsasti vain tyynesti eteenpäin.\nLancelot tiukensi polviensa otteen lujaksi ja piti keihästä valmiina.\n\n\"Olette raukkamaisen epäkohtelias!\" huusi Palomides. \"En minäkään\nhaluaisi pistää teitä selkään, mutta ellette käänny, suuntaan iskuni\nsiihen.\"\n\nArthur sai takaisin mielenmalttinsa niin ajoissa, että kuuli kavioiden\nkapseen, ja kääntyi ympäri juuri sillä hetkellä, kun Palomideksen\nonnistui syöstä hänet satulasta ja pudottaa ruohikkoon. Vihoissaan\nPalomides oli kannustanut hevostaan niin kovasti, ettei aluksi saanut\nsitä pysähtymään. Kun hän tuli takaisin, näki hän Tristramin kiipeävän\nsatulaan ja Lancelotin puhelevan hänelle melko ystävällisesti.\nArthurkin oli noussut satulaan jälleen, mutta näytti koko lailla\nhuumaantuneelta. Nähdessään Palomideksen Lancelot houkutteli Arthurin\nsyrjään.\n\n\"Mihin he ovat menossa, Tristram? Miksi laskit hänet menemään niin\nhelposti?\"\n\n\"No niin, ensiksikin\", vastasi Tristram, \"ellet olisi ratsastanut\nkentän poikki, olisit nähnyt pitkän ritarin käsittelevän minua ihan\nsamalla tavalla kuin sinä hänen ystäväänsä. En ollut sellaisessa\nasemassa, että olisin voinut pidättää heitä. Sitäpaitsi selitti\npitkä ritari, etteivät he olleet aikoneet olla epäkohteliaita. Hänen\nystävänsä, sinun vastustajasi, kuuluu korkeaan säätyyn. Varmaankin he\nhirttävät sinut Lonazepissa senvuoksi, että kohotit kätesi Jumalan\nvalittua vastaan, sinä kun olet vielä pakana.\"\n\n\"Mitä tarkoitatkaan?\"\n\n\"Ritari, joka heitti minut satulasta, oli Lancelot. Tiesin sen\nsamassa silmänräpäyksessä, kun hänen keihäänsä sattui minuun. Hänen\nanteeksipyyntönsä oli hänen luonteensa mukainen. Nyt voit kai arvata,\nkuka toinen oli.\"\n\n\"Kuka sitten?\"\n\n\"Arthur, tietysti. He ovat eroamattomat.\"\n\n\"Se ei ole mahdollista\", sanoi Palomides. \"Arthur ei puhuttelisi naisia\ntiellä noin loukkaavalla ja tuttavallisella tavalla.\"\n\n\"Se mies oli Arthur\", sanoi Tristram.\n\n\"Miksi hän ei puhutellut sinua tai minua?\"\n\n\"Hän piti Iseultin ulkomuodosta enemmän.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nLancelot ja Arthur ratsastivat ääneti hyvän matkaa.\n\n\"Minun pitää tavata heidät jälleen\", sanoi Arthur vihdoin.\n\n\"Keitä tarkoitatte?\"\n\n\"Tristramia ja Iseultia.\"\n\n\"Teitä on vaikea tyydyttää\", sanoi Lancelot. \"Luulin teidän saaneen\ntarpeeksenne heistä koko iäksenne.\"\n\n\"Ei\", vastasi Arthur, \"minun pitää korjata väärinkäsitys. Saan kyllä\ntilaisuuden käydä heidän luonaan turnajaisten jälkeen.\"\n\n\"Pyydän, ettette tekisi sitä Se on vain pahaksi.\"\n\n\"Mutta ei varmaankaan miksikään vahingoksi. Tekoni oli tyhmä — vähin,\nmitä nyt voin tehdä, on selittää heille vaikutteeni. Menen heidän\nluokseen yksinäni muutamiksi hetkiksi.\"\n\n\"Yhä pahempaa\", sanoi Lancelot. \"Minun täytyy tulla mukananne sinne.\"\n\n\"Sanon jälleen\", sanoi Arthur, \"että menen puhuttelemaan heitä\nyksinäni\".\n\n\"Ja minä toistan jälleen vielä paremmalla syyllä\", vastasi Lancelot,\n\"että minunkin pitää lähteä sinne katsomaan, että pääsette sieltä\nhengissä takaisin\".\n\n\n\n\nVI\n\n\nEllei Arthur olisi katsonut Iseultia, ei Galahad olisi syntynytkään.\nTai ellei Bromel olisi tullut vielä kerran rukoilemaan Elainea.\nTai ellei Bors, Lancelotin serkku, olisi sattunut ratsastamaan\nPelles-kuninkaan linnan ohi.\n\nBromel, tietysti, oli tuskin tervetullut, mutta hänet oli kuitenkin\npäästettävä sisään.\n\n\"Ettekö ole muuttanut mieltänne ollenkaan?\" aloitti hän.\n\n\"Ah, kyllä!\" sanoi Elaine. \"Olen paljoa järkevämpi — edistynyt\ntavattomasti. Mutta en haluaisi laskea siitä leikkiä. Olen pahoillani\nteidän vuoksenne, koska tiedän, miltä teistä tuntuu.\"\n\n\"Alatte ymmärtää\", sanoi Bromel. \"Saan kyllä lupauksenne jonakin\npäivänä. Voin odottaa.\"\n\n\"Sanoin tietäväni, miltä teistä tuntuu, mutta en tunne sillä tavalla\nteitä kohtaan. En rakasta teitä, Bromel. Olkaamme ystäviä. Voin nyt\nolla hellempi ystävä kuin ennen vanhaan.\"\n\n\"Ellette rakasta minua, niin mitä se merkitsee, että sanoitte\nmuuttuneenne?\"\n\n\"Väititte luonteeni muutamien puolien nukkuvan. No niin, ne kaikki\novat heränneet nyt. En halveksi enää rakkautta enkä avioliittoakaan.\nHaluaisin mielelläni lapsia itselleni.\"\n\n\"Mitä teille onkaan tapahtunut?\"\n\n\"Senhän kerroin jo teille. Olen järkevämpi.\"\n\n\"Eikö teillä ole mitään muuta sanottavaa minulle?\"\n\n\"Ei mitään.\"\n\nBromel alkoi kävellä edestakaisin huoneessa. Hän pysähtyi vihdoin\ntornin ikkunan viereen. Sitten hän katseli jonkun aikaa ulos.\n\n\"Kun olin täällä viime kerran\", sanoi hän, \"laittoi isänne taloa\nkuntoon Lancelotille. Hän saapuikin tänne, luullakseni?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Hän on varmaankin hyvin vaikuttava persoonallisuus\", jatkoi Bromel.\n\"Puhuin tyhmästi hänestä silloin, mutta kadehdin teiltä mahdollisuutta\npuhutella häntä.\"\n\n\"Minäkin kadehdin itseäni\", vastasi Elaine. \"Olisin iloinen, jos saisin\npuhutella häntä jälleen. Hän viipyi täällä vain yhden yön.\"\n\n\"Tahtoisitteko kertoa minulle, minkä näköinen hän on?\" kysyi Bromel.\n\"Tunnustan olevani utelias.\"\n\n\"Pitkä — tumma — syvät silmät — paljon arpia kasvoissa. Hän on\nviisikolmattavuotias ja — no niin, hyvin vaikuttava persoonallisuus.\"\n\n\"En usko noita hänestä levitettyjä juttuja\", sanoi Bromel.\n\n\"Tekisitte viisaammin, jos uskoisitte, koska ne ovat tosia\", sanoi\nElaine. \"Hän on Ginevran rakastaja.\"\n\n\"Silloin olen pahoillani\", sanoi Bromel.\n\n\"Niin olen minäkin\", sanoi Elaine.\n\n\"Tehän ennen ajattelitte, että se oli oikein.\"\n\n\"Niin ajattelen nytkin, mutta olen silti pahoillani.\"\n\nBromel tuli takaisin hänen luokseen.\n\n\"Olette siis varmempi kuin koskaan ennen, ettette tahdo mennä naimisiin\nkanssani?\"\n\n\"Paljoa varmempi.\"\n\n\"Siinä tapauksessa tiedän, mitä on tapahtunut.\"\n\n\"Niinkö?\"\n\n\"Olette kohdannut jonkun toisen.\"\n\nElaine tarttui koruompelukseensa, koetti neuloa siihen pari kolme\npistoa ja pani sen jälleen syrjään. Bromel katsoi häneen. Elaine katsoi\ntakaisin niin tiukasti kuin suinkin.\n\n\"Oletan, ettei minulla ole oikeutta kysyä sitä teiltä\", sanoi Bromel\nvihdoinkin.\n\n\"Mitä sitten?\"\n\n\"Sitä, oletteko kohdannut jonkun toisen.\"\n\n\"Ah, sellainenko tuo kysymys olikin? Luulin teidän todenneen jotakin.\nOlette tietysti ihan oikeassa.\"\n\n\"Siinä tapauksessa se mies on Lancelot.\"\n\n\"Kukapa muu?\"\n\n\"Ja rakastaako hänkin teitä?\"\n\n\"Teidän ei olisi pitänyt esittää tätä kysymystä. Mitä vastaisinkaan,\nellei hän rakastaisi? Teidän pitää otaksua, että hän rakastaa. Mutta\ntodellisuudessa on asian laita päinvastoin.\"\n\n\"Lorua!\" sanoi Bromel. \"Jos hän rakastaisi teitä, sanoisi hän sen\nteille, mutta mistä tiedätte, ettei hän rakasta teitä.\"\n\n\"Hän sanoi sen minulle\", vastasi Elaine. \"Minusta tuntui yleensä\nparhaalta kysyä sitä häneltä.\"\n\n\"Kysyittekö häneltä, rakastaako hän teitä?\"\n\n\"En voinut keksiä muutakaan keinoa, saadakseni siitä selkoa.\"\n\nBromel tuijotti häneen kuin jähmettyneenä.\n\n\"Älkää katsoko minuun noin, Bromel. Aioin olla pahoillani teidän\ntähtenne, mutta te pakotatte minut vielä nauramaan. Olen pahoillani\nitsenikin vuoksi. Kerranko teille koko tarinan?\"\n\n\"Luullakseni ei mikään nainen tahdo levittää sellaisia uutisia\nitsestään\", vastasi Bromel.\n\n\"Erehdyin siis. Luulin teidän voivan säilyttää salaisuuden\", sanoi\nElaine. \"Olette jälleen oikeassa. Hyvästi, Bromel. — Ettekö aiokaan\nlähteä?\"\n\nHänen äänensä sävy herätti hänen vierellään nukkuvan lihavan\nviiriäiskoiran. Se nousi ja käveli Bromelia kohti.\n\n\"Tule takaisin tänne, Arthur, ja pane maata!\" komensi Elaine. Koira\ntotteli.\n\n\"En tahdo lähteä\", sanoi Bromel, \"ja haluaisin kuulla kaikki, mitä\nikinänsä tahdotte kertoa minulle\".\n\n\"Se tuottaa nyt vähemmän huvia\", vastasi Elaine. \"Hetki on haihtunut.\nNo niin, en aio kietoa sitä mihinkään salaperäisyyden verhoon. Se on\nhyvin yksinkertaista. Muutamia päiviä takaperin en rakastanut ketään,\nmutta nyt rakastan Lancelotia. Sanoin sen hänelle ja luonnollisesti hän\nvastasi sen olevan mahdotonta. Hän ei ilmaissut minkäänlaista syytä,\nmutta tietysti voin arvata sen. Uskon kuitenkin saavani hänet omakseni\nlopulta, koska Ginevra ei voi saada häntä.\"\n\n\"En ymmärrä teitä ollenkaan.\"\n\n\"Lancelot sanoi, ettei kukaan, joka ei halua lapsia itselleen, rakasta\noikein.\"\n\n\"Mitä sillä on siinä tekemistä?\"\n\n\"Siitä johtuu kaikki.\"\n\n\"Olen järkyttynyt ylenmäärin.\"\n\n\"Niin kai, Bromel.\"\n\n\"Onneksi siinä ei ole mitään vaaraa. Vain yksi laji naisia voisi tehdä\njotakin sellaista.\"\n\n\"Nuoko, joilla on äidinvaisto?\"\n\n\"Luonnotonta! Teillä ei ole äidinvaistoa. Te vain himoitsette\nLancelotia.\"\n\n\"No niin, lupaan teille, etten ehdota sitä hänelle, ellen tiedä hänen\nhyväksyvän sitä. Älkää olko huolissanne minun vuokseni, Bromel —\nonnistun siinä vielä jollakin tavalla.\"\n\nJälleen Bromel käveli hitaasti edestakaisin huoneessa ja katsoi\nlattiaan.\n\n\"Käsittelette sitä asiaa tavattoman tyynesti\", sanoi Elaine, \"enkä\nvoi unohtaa kaikkia niitä tunteja, jotka olette tuhlannut minulle.\nMeistä on tullut hyviä tovereita määritellessämme vain sydämeni tuskia.\nPelkään olevani itsekäs.\"\n\nBromel pysähtyi ja katsoi häneen.\n\n\"Se ei tekisi teitä onnelliseksi.\"\n\n\"Mikä ei tekisi?\"\n\n\"Se, että saisitte lapsen.\"\n\n\"Bromel, kuinka loukkaavia sanoja te nyt laskettelette huuliltanne!\"\n\n\"Se ei tekisi teitä onnelliseksi, Elaine.\"\n\n\"Mutta se tekisi hänet onnelliseksi.\"\n\n\"Eikä tekisi! Sellainen koe saattaisi teidät molemmat suureen\nkurjuuteen.\"\n\n\"Se ei ole mikään koe. Muistakaa, kuinka usein se on tapahtunut\nennenkin. Miehet ja naiset ovat eläneet täällä maailmassa jo kauan\naikaa.\"\n\n\"Se on tapahtunut ennenkin, mutta tulos ei ole koskaan ollut hyvä.\nLancelot muistaa sen kyllä. Tahdotteko kertoa minulle, tietääkö hän jo\njotakin suunnitelmistanne?\"\n\n\"Ei sanaakaan. Olen puhunut siitä vain teille, Bromel. Voisitte\nturmella koko asian, jos varoittaisitte häntä.\"\n\n\"Ei kannata varoittaa. Hän saattaisi ehkä ajatella, ettei se ole minun\nasiani missään tapauksessa. Mutta vanhana ystävänä luulen, että minun\npitää kertoa tästä kaikesta isällenne niin paljon, että hän tietää olla\nvaruillaan.\"\n\nElaine laski molemmat kätensä tuolin käsipuille, vaipui sitten takaisin\nsiihen ja katsoi häneen.\n\n\"Kertokaa isälleni, jos haluatte. Varoittakaa häntä tulevista\nlapsenlapsistaan. Te ette ehkä voikaan säilyttää salaisuutta missään\ntapauksessa. Häntä hämmästyttää huolehtiminen, jota te osoitatte hänen\nperheensä onnelle. Ilmoittakaa hänelle rukkasten saaneena kosijana\ntuntevanne, että hänen jälkeläisensä ovat teidän vallassanne. Todella,\nBromel, teillä on paljon väärin sovitettua rohkeutta. Kun isä on\nselvittänyt välinsä kanssanne, luuletteko minun kunnioittavan teitä\nenemmän sen vuoksi, että olette pettänyt luottamukseni?\"\n\n\"Teidän ei tarvitse syyttää minua\", vastasi Bromel. \"Lancelot on\nvarastanut sen rakkauden, joka oikeastaan kuului minulle. En varoita\nhäntä — epäilemättä hän tietää, mitä pitää tehdä, ja on imarrellut\nteidät jollakin tavalla ajattelemaan, että olette valloittamaisillanne\nhänet. Teistä tulee hänen uhrinsa, näen sen nyt. Selitän sen isällenne\nja lähden sitten hakemaan Lancelotia ja vaadin hänet taisteluun\nkanssani.\"\n\n\"Toivoin teidän saavan nauttia pitemmästä elämästä. Kertokaa vain\nLancelotille tietävänne, että hän on minun rakastajani, ja katsokaa,\nmitä teille silloin tapahtuu. Minähän sanoin teille hänen kuuluvan\nGinevralle. Mutta tehkää, kuten haluatte. Ystävyytemme on lopussa, enkä\naio uskoa teille enää mitään tämän jälkeen.\"\n\n\"En halua riidellä kanssanne, Elaine —\"\n\n\"Emmehän me toki riitelekään. Olemme vain lakanneet olemasta ystäviä.\nEnnen eroamme olen sanonut teille sen, mitä luulette parhaaksi\nkielitellä naapureille.\"\n\n\"Varoitan isäänne, että Lancelot koettaa houkutella teitä\", sanoi\nBromel, \"ja sitten aion asettua tuon sillan päähän tuolla, jonka\nkautta Lancelotin on pakko ratsastaa tullessaan teidän luoksenne. Aion\nselvittää välini hänen kanssaan.\"\n\nElaine nauroi. \"Mutta, Bromel, hän ei tule. Saattaa käydä niin, etten\nnäe häntä enää ikinä. Ette suinkaan tarkoita sitä, että aiotte odottaa\nsiellä päiväkausia?\"\n\n\"Kun olen puhunut isällenne, ryhdyn selvittämään välejäni rakastajanne\nkanssa.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSe onnistui kuitenkin niin, ettei hänen tarvinnut odottaa pitkää aikaa.\nMyöhään seuraavana iltapäivänä ritari Bors ratsasti sitä tietä pitkin\nja lähestyi siltaa. Bromel pysäytti hänet.\n\n\"Olette pitkä mies\", sanoi hän, \"ja melko vaarallisen näköinen. Luulen\nteitä odottamakseni mieheksi.\"\n\n\"Olette ehkä oikeassa\", sanoi Bors. \"Onko ystävällänne jokin erityinen\nnimi?\"\n\n\"Sukkeluutenne ei hyödytä nyt mitään, ritari Lancelot\" sanoi Bromel.\n\n\"En ole ritari Lancelot\", vastasi Bors, \"mutta jos voin tehdä teille\njonkun palveluksen, olen hänen sukulaisensa\".\n\n\"Hän on sukunsa suurin lurjus\", sanoi Bromel. \"Olisin mieluummin\nkohdannut hänet, mutta sillä välin voitte tekin kyllä kelvata.\"\n\nRitari Bors katsoi häneen hetkisen ääneti. \"Lancelot ei ole lurjus,\nja hänen perheensä muita jäseniä, jos laskette niihin kaikki\nserkut, kuten minutkin, on niin paljon, ettei heistä voida väitellä\nyksityiskohtaisesti. Olen pahoillani, että olette kallistanut korvanne\nhänestä levitetyille valheille.\"\n\n\"Enkä ole\", sanoi Bromel. \"Hän on varastanut erään kokemattoman nuoren\nnaisen sydämen täällä — voinpa melkein sanoa suojelemattoman naisen,\npaitsi sitä suojelusta, jonka minä voin hänelle antaa. Hän aikoo\nsaattaa tytön häpeään, ellen estä häntä siitä. Älkää pudistako minulle\npäätänne tuolla tavalla, ellette halua taistella.\"\n\n\"En ole koskaan ennen tuntenut taistelua näin tarpeettomaksi\", vastasi\nBors. \"Koko juttu on naurettava. En tiedä, kuka olette, enkä aavista,\nkuka se nainen on, jos häntä on olemassakaan. Epäilen, että olette\nhieman mieletön.\"\n\n\"Olen ritari Bromel, ja se nainen on Elaine tuolla linnassa.\"\n\n\"Ette suinkaan tarkoita Pelles-kuninkaan tytärtä?\"\n\n\"Ajattelin teidän tuntevan hänet\", sanoi Bromel.\n\n\"Tunnen Pelles-kuninkaan\", sanoi Bors. \"Ehdotan, että menemme sinne\nyhdessä ottamaan selville, mikä on hätänä.\"\n\n\"Minne meidän pitäisi lähteä yhdessä?\" huusi Bromel. \"Ette pääse tämän\nsillan toiseen päähän, ellette tapa minua. Olette yhtä petollinen kuin\nLancelotkin. En tahtoisi luottaa kumpaiseenkaan.\"\n\n\"Olen pahoillani, että teistä tuntuu siltä\", sanoi Bors, \"mutta jos\nhaluatte saada selkäänne —\"\n\nHän peräytti hevostaan muutamia metrejä ja ratsasti sitten kovaa\nvauhtia ritari Bromelia kohti, jonka uljuus oli epäkäytännöllistä\nlajia, paitsi kuvitelmissa. Borsia melkein nauratti. Muutamia\ntyökkäyksiä vain, ja Bromel oli hänen armoillaan.\n\n\"En tahtoisi mielelläni tappaa teitä\", sanoi hän, \"mutta niin käy,\nellette peruuta solvauksianne\".\n\n\"Peruutan ne, mutta ne voivat ehkä olla tosiakin.\"\n\n\"Huomautin jo olevani pahoillani\", toisti Bors aukaisten Bromelin\nkypärin nauhat.\n\n\"Peruutan ne\", sanoi Bromel.\n\n\"No, tämä kuulostaa jo paremmalta\", sanoi ritari Bors sallien hänen\nnousta seisaalleen.\n\n\"En huomaa tässä mitään naurettavaa\", sanoi Bromel.\n\n\"Olette oikeassa\", vastasi Bors. \"Tässä ei ole teille mitään\nnaurettavaa. Saatte pitää henkenne vain yhdellä ehdolla: ratsastakaa\nsuoraan hoviin, hakekaa Lancelot käsiinne ja pyytäkää häneltä\npuheitanne anteeksi.\"\n\nBromel lupasi — tarjoutuipa vielä vannomaan sen miekkansa kahvan\nnimessä.\n\n\"Hyvä on\", sanoi Bors. \"Nyt te lähdette matkalle suoraan tuon sillan\nkautta hakemaan Lancelotia.\"\n\nHän katseli hetkisen Bromelin matkan edistymistä ja kääntyi sitten\nPelles-kuninkaan linnaa kohti.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPelles otti hänet vastaan samassa suuressa hallissa, missä Lancelotia\noli huvitettu. Kun Elaine kuuli, että Bors oli Lancelotin serkku,\nliittyi hän heihin.\n\n\"Olen iloinen saadessani teidät vieraakseni, ritari Bors\", sanoi\nkuningas. \"Kuinka terveeltä te näytättekään! Toivoakseni ei teitä\npysäytetty tiellä?\"\n\n\"Ei sillä tavalla, että siitä kannattaisi puhua\", vastasi Bors.\n\n\"Sillan poikki oli siis mielestänne helppo päästä?\" jatkoi kuningas.\n\n\"Kyllä. Sillassa ei ole mitään vikaa, vai onko?\"\n\n\"Ei\", vastasi kuningas. \"Silta on tyydyttävässä kunnossa. Oletteko\ntavannut etevää serkkuanne viime aikoina?\"\n\n\"Enpä juuri — en mennyt Lonazepiin\", vastasi Bors. \"Kuulin vain hänen\nja Tristramin kunnostautuneen siellä. Mutta sehän on niin heidän\ntapaistaan.\"\n\n\"Oliko Iseult siellä\"? kysyi Elaine. \"Minunkin piti lähteä sinne isän\nkanssa, mutta siitä ei sittenkään tullut mitään.\"\n\n\"Teidän olisi pitänyt matkustaa sinne. Niin, luulen Iseultin olleen\nsiellä.\"\n\n\"Ritari Lancelot ihailee häntä, vai mitä? Kun hän oli täällä, puhui hän\nIseultista.\"\n\n\"Älkäämme nyt syventykö siihen aiheeseen\", sanoi Pelles. \"Tyttäreni,\nritari Bors, on hurmaantunut Lancelotiin. Voin sen kertoa teille yhtä\nhyvin, ennenkuin hän itse ehtii siitä puhua. Jos tahdotte tehdä minulle\nystävänpalveluksen, taivuttakaa serkkunne olemaan tulematta tänne enää.\nEn haluaisi, että tyttäreni saattaisi vieläkin itselleen ikävyyksiä\nniin mainion miehen kanssa — tarkoitan, ettei hän saattaisi ikävyyksiä\nLancelotille.\"\n\n\"Jos hiemankaan välittäisit perheemme maineesta, isä, et esittäisi\nminua ritari Borsille tällaisilla sanoilla. Ihailen kyllä ritari\nLancelotia, mutta kukapa ei niin tekisi?\"\n\n\"Ihan oikein\", sanoi Bors. \"Me kaikki jumaloimme häntä.\"\n\n\"Sitä se ei ole — te ette tiedä\", sanoi kuningas Pelles. \"Kun hän oli\ntäällä joku aika sitten, puhui tyttäreni hänelle tavattoman rohkeasti\nja suoraan naisen ja miehen keskinäisestä suhteesta — tai oikeammin\nläheisimmästä suhteesta, ja ennen hänen lähtöään antoi tyttäreni\nhänelle toiveita, kuten luullakseni sanotaan. Koko hovi on epäilemättä\nkuullut kerrottavan minua kohdanneesta häpeästä.\"\n\n\"Jos luulette Lancelotin ryhtyvän levittämään juoruja jostakin\nnaisesta\", sanoi Bors, \"ette tunne häntä. Tässä tapauksessa hänellä ei\nole edes ollut aihetta salata asiaa. Te olette kohtuuton tytärtänne\nkohtaan.\"\n\n\"Olen pahoillani\", sanoi Pelles. \"Toivoisin olevani väärässä.\"\n\n\"Ritari Bors, kiitän teitä minulle osoittamastanne luottamuksesta\",\nsanoi Elaine. \"On sääli vaivata teitä perheväittelyillämme, mutta koska\nisäni on mennyt jo näin pitkälle, pitää hänen mielestäni esittää teille\nkaikki ne todistukset, joita hän luulee ratkaiseviksi. Se on ainakin\nhuvittavaa eikä vahingoita minua ollenkaan.\"\n\n\"Luovutetaan se tehtävä ritari Borsille\", sanoi kuningas. \"Täällä\nnaapuristossa asuu muuan ihailtava nuorimies, joka on kosinut\ntytärtäni. Eilen hän kertoi minulle erään jutun, jota en voi olla\nuskomatta, osaksi senvuoksi, että luotan häneen, mutta pääasiallisesti\nsiksi, että hänen käytöksensä tukee tätä otaksumaa. Hän kertoi\nElainen ilmoittaneen, että hän on toivottomasti rakastunut ritari\nLancelotiin ja oli tunnustanutkin ritarille intohimonsa ja — minua\nhävettää, koska minun vielä pitää lisätä selostukseeni seuraava\nolennainen yksityiskohta — sanonut luulevansa, että hän vielä saisi\nsynnyttää Lancelotille lapsen. Mutta tyttäreni väittää ritari Bromelin\nymmärtäneen hänet kokonaan väärin tai vääristelleen asian, koska ritari\nLancelot ei rakasta eikä ole koskaan rakastanutkaan häntä. Mutta\nBromel on ihan varma siitä, että serkkunne on jollakin tavoin pelannut\nväärin. Hän odottaa sillan luona haastaakseen Lancelotin taisteluun.\nMenettelisikö hän niin, ellei hänellä olisi päteviä syitä siihen, mitä\nhän kertoi minulle?\"\n\n\"Hän saattaa olla varma asiastaan, mutta kuitenkin väärässä\", sanoi\nBors. \"Minä en ainakaan pane suurta painoa hänen arvostelulleen?\"\n\n\"Tunnetteko hänet?\" kysyi Pelles.\n\n\"Olemme kohdanneet toisemme. Luulen tuntevani hänet. Hän tarkoittaa\nhyvää.\"\n\n\"Koska tunnette hänet\", sanoi kuningas. \"Voimme ehkä lähettää hänelle\nsanan, että hän tulisi tänne päivälliselle. Hän on luullakseni nyt\ntuolla sillan luona.\"\n\n\"Eikö siitä tulisikin onnellinen sovinto?\" sanoi Elaine.\n\n\"Kun vain haluat sitä, isä, voit varmasti —\"\n\n\"Ratsastin juuri äsken sillan kautta\", sanoi Bors. \"Hän ei ole siellä.\"\n\n\"Ehkä se onkin yhtä hyvä\", sanoi Pelles. \"Tämä asia järkyttää häntä\nyhtä kovasti kuin minuakin. Elaine, annatko sinä päivällismääräykset,\nvai annanko minä?\"\n\n\"Anna sinä, isä. Teet sen paljoa taitavammasti kuin minä.\"\n\n\"Olen luonanne jälleen kolmen minuutin kuluttua, ritari Bors\", sanoi\nPelles ja hävisi näkymättömiin ovesta.\n\n\"Otaksun teidän ymmärtäneen\", sanoi Elaine. \"Isäni on hölmö.\"\n\n\"En ole koskaan ajatellut sitä hänestä.\"\n\n\"Ajatelkaa nyt. Toivon, ettette tappanut Bromelia.\"\n\n\"Ah, en!\" sanoi Bors. \"Hän koetti vain viivyttää minua, siinä ei ollut\nmitään sen vakavampaa. Hänen mieltään vaivaa jokin asia.\"\n\n\"Niin vaivaakin. Mitä teitte hänelle, ritari Bors?\"\n\n\"Lähetin hänet pyytämään Lancelotilta anteeksi tekemiään syytöksiä.\"\n\n\"Minua koskeviako?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Silloin saa koko hovi kuulla sen.\"\n\n\"Se ei juolahtanut lainkaan mieleeni\", sanoi Bors. \"Erehdyin\nlähettäessäni hänet sinne.\"\n\n\"Eikö mitä! Lancelot saa tietää, etten ole unohtanut häntä\", sanoi\nElaine. \"Rakastan häntä todellakin, ritari Bors, ja juuri siksi Bromel\nja isäni saattavat minut pulaan. Lancelot on syytön kaikkeen muuhun\npaitsi omaan viehätysvoimaansa.\"\n\n\"Olen nähnyt tällaista tapahtuvan ennenkin\", sanoi Bors. \"Lancelot\nymmärtää kyllä. Toivokaamme, ettei ritari Bromel pääse Ginevran\npuheille.\"\n\n\n\n\nVII\n\n\nVaikka Ginevra oli ollut sairas, ei hänen kauneutensa silti\nhävinnyt. Hänen viehkeytensä oli sitä lajia, joka ei johdu niin\npaljon ulkomuodosta tai ihonväristä, pitkästä, uhkeasta vartalosta,\nmeislatuista kasvoista tai ihmeellisestä hiusten sädekehästä kuin\nsisäisen hengen jonkinlaisesta kiihdyttävästä voimasta. Jokainen tunsi,\nettei tämä nainen terveenäkään ollut koskaan levollinen — ei enempää\nkuin mikään muukaan liekki. Hänen hillitty arvokkuutensa oli saavutus.\n\nHän oli istuutunut puutarhansa nurkkaan, jota linnan muuri suojeli.\nOllen vielä liian heikko pitkiin kävelyretkiin hän voi ainakin kuluttaa\nkesäpäivän ruusujen ja muiden kukkien läheisyydessä sellaisten ritarien\nja aatelisnaisten seurassa, joiden kanssa hän saattoi keskustella, tai\nkeskustelun katketessa katsella laajaa maaseutua, jonka takaa niityt\nja metsät siintivät. Lady Anglides, joka oli hänen tyttöaikainen\nystävänsä, seisoi hänen vierellään, ritari Ector pysyi kunnioittavan\nmatkan päässä, ja ritari Gawaine lepäsi ruohikossa Ginevran jalkojen\njuuressa. Agravaine ja Meliagrance pelasivat shakkia kirsikkapuun\nvarjossa. Agravaine oli voiton puolella. Meliagrance oli asettaunut\nniin, että saattoi katsella Ginevraa.\n\n\"Turnajaisia\", sanoi Gawaine, \"voidaan pitää kokonaan epäonnistuneina\".\n\n\"Epäonnistuneinako?\"\n\n\"Te ette ollut siellä, kuningatar.\"\n\n\"Jos vain jaksaisin\", vastasi kuningatar, \"niin nauraisin. Ettekö te\nkoskaan viisastu?\"\n\n\"En voi väittää sitä\", keskeytti ritari Ector.\n\n\"Puhutteko minun terävyydestäni?\" kysyi Gawaine.\n\n\"Puhun turnajaisista. Kuningattaren poissaolo pahoitti mielemme, mutta\nturnajaiset olivat silti ihmeelliset.\"\n\n\"Olivatko ne? Ensi päivä, jolloin Palomides tappoi Lancelotin hevosen,\nei minusta ollut minkään arvoinen.\"\n\nGinevra katsoi häneen.\n\n\"Tapettiinko siellä Lancelotin hevonen?\"\n\n\"Se ei ollut hänen paras hevosensa\", vastasi Ector.\n\n\"No niin, saraseeni tappoi sen kaikissa tapauksissa.\"\n\n\"Tappoiko Palomides sen?\"\n\n\"Kyllä, kuningatar, se mies, joka seuraa aina Iseultia — hänen\nnimellinen rakastajansa. Hän on Lancelotin kilpakosija ja on ollut\nmustasukkainen hänelle alusta saakka.\"\n\n\"Mutta Lancelot on liian voimakas hänelle\", sanoi Ginevra.\n\n\"Ihan niin. Se oli juuri näyttäytynyt todeksi, mutta Palomides heitti\nkeihäänsä menemään, tarttui miekkaansa, katkaisi Lancelotin keihään,\nikäänkuin se olisi ollut parsanvarsi, ja sivalsi hevosen kaulan melkein\npoikki.\"\n\n\"Nuo itämaiset miekat ovat teräviä\", sanoi Ector.\n\n\"En ole tiennytkään, että sellainenkin on sallittua turnajaisissa\",\nsanoi Ginevra.\n\n\"Ei se olekaan. Voittaja saa kyllä tappaa miehen, mutta ei hevosta. He\nselittivät myöhemmin säännöt Palomidekselle. Mutta hevonen kuoli sillä\nvälin.\"\n\n\"Siitä ei nyt kannata puhuakaan\", sanoi Ector. \"Turnajaiset olivat\nsuurenmoiset. Lancelot ei ole koskaan kunnostautunut paremmin; kuningas\noli tietysti vieläkin oivallisempi, Tristramkin oli tiellä. Hyvä\nJumala, millainen mies!\"\n\n\"Minua huvittavat selostuksenne kuninkaan saavutuksista\", sanoi\nGawaine. \"Teidän mielestänne hän siis onnistui mainiosti kaikessa\nmuussa, paitsi siinä, että hänet heitettiin satulasta maahan?\"\n\nAgravaine ja Meliagrance keskeyttivät pelinsä ja katsoivat\nkuningattareen. Kuningatar pysyi tyynenä, mutta tuntui kuluvan hyvän\naikaa, ennenkuin hän puhui.\n\n\"Gawaine, oletteko vihainen ritari Ectorille siitä, ettei hän imartele\nminua, vai siitäkö, että hän on teitä rohkeampi? Viis siitä, ritari\nEctor! Jos Arthur olisi täällä, olisi hän ensimmäinen myöntämään, että\nuseimmat teistä ratsastavat paremmin kuin hän.\"\n\n\"Moitteenne pitäisi musertaa minut kokonaan, kuningatar, mutta en\nole lainkaan lannistunut. Oikeastaan olemme samaa mieltä. Ector on\nrohkeampi. Todellisuudessa liiankin rohkea. Hän tietää yhtä hyvin kuin\nminäkin, että kuningas putosi hevosensa selästä.\"\n\n\"Ei ainakaan turnajaisissa\", väitti Ector.\n\n\"No niin, hieman ennen sitä. Se on sama asia. Tuo saraseeni jälleen,\nkuningatar. Hän on vihoissaan Arthurillekin.\"\n\n\"Eikä ole\", väitti Ector.\n\n\"Onpahan! Agravaine oli kuullut uutisen eräältä mieheltä, joka oli\nkuullut Palomideksen puhuvan siitä.\"\n\n\"Gawaine\", sanoi Ginevra, \"epäilen, huvittaisiko teitä enemmän suora\nkäsiksikäyminen asioihin\".\n\n\"Kaikissa tapauksissa\", sanoi Ector, \"toisena päivänä kannatti olla\nparemmin mukana. Tristram vaihtoi varusteensa ja tuli kentälle\nvalepuvussa, ja miehet koettivat vuorotellen taistella muukalaista\nvastaan niin kovasti kuin suinkin saadakseen selville, kuka hän on, ja\nsaivatkin. Se oli hilpeää leikkiä.\"\n\n\"Oli kylläkin\", myönsi Gawaine, \"mutta sitten vaihtoi Palomideskin\nvarusteitaan ja kävi hänen kimppuunsa kuolemaa halveksien. Kuinka te\nselitätte sen? Ja silloin ratsasti Lancelot kentälle hyvin tyynesti —\nettekö muista sitä — ja Palomides väistyi syrjään luovuttaen Tristramin\nhänelle. Luulin heidän tappavan toisensa, ennenkuin he saivat selville,\nkeitä he olivat.\"\n\n\"Hyväinen aika. Lancelothan ihailee Tristramia\", sanoi Ginevra.\n\"Hän olisi pahoillaan, jos kohottaisi kätensä Tristramia vastaan,\nerehdyksessäkin. Luulin hänen pitävän Palomideksestakin.\"\n\n\"Lancelot on ehkä suutuksissaan hänelle siitä, että hän heitti\nkuninkaan satulasta\", sanoi Gawaine.\n\n\"Mutta miksi Palomides riitelisi sekä Lancelotin että Arthurin kanssa?\"\nkysyi Ginevra.\n\n\"Agravainen kuulema juttu valaisee sitä asiaa.\"\n\n\"Gawaine\", sanoi kuningatar, \"näen teidän tahtovan, että kysyisin,\nmillainen tuo juttu on. Kertokaa se, jos se tekee teidät\nonnellisemmaksi.\"\n\n\"Ah, ei, ei, se ei ole tärkeä — ja ehkä se ei ole tosikaan, kuten äsken\nsanoitte. Tuntuu ikävältä, ettei sitä saada mitenkään selville.\"\n\n\"Saadaanpahan! Kun Arthur tulee takaisin, kysyn sitä häneltä. Hän\nkertoo sen minulle.\"\n\n\"Olin unohtanut, kuinka helposti te voitte saada selville totuuden,\nkuningatar\", sanoi Gawaine. \"Miksi ette tiedustele Lancelotilta,\nmillainen hänen suhteensa Iseultiin on? Se voisi ehkä selittää, miksi\nPalomides on mustasukkainen.\"\n\nMeliagrance keskeytti pelinsä ja meni sellaiselle paikalle, mistä\nsaattoi kuulla paremmin. Agravaine liittyi häneen. Ginevra ei näyttänyt\nhuomaavankaan heitä.\n\n\"Gawaine\", sanoi hän, \"en ole todennutkaan, kuinka ilkeä kieli teillä\non. En ole koskaan ennen luullut teitä pelkuriksi. Viskatkaa itse tuo\nkysymyksenne Lancelotille päin silmiä. Kysykää häneltä, kun me kaikki\nkokoonnumme tänne nauttimaan haastattelusta.\"\n\n\"Teidän käskystänne, kuningatar, kysyn sitä häneltä\", vastasi Gawaine.\n\"Saanko ilmoittaa hänelle tekeväni sen teidän käskystänne?\"\n\nMeliagrance purskahti nauruun, mutta keskeytti, kun kuningatar katsoi\nhäneen.\n\n\"En tiedä, kuinka me ryhdyimme puhumaan tästä aiheesta\", sanoi Ector.\n\"Turnajaiset olivat hienot. Gawaine tekee sattumasta salaperäisen\njutun. Kuningas kohtasi heidät matkallaan turnajaisiin —\"\n\n\"Ketkä hän kohtasi?\"\n\n\"Tristramin, Iseultin ja Palomideksen, kuningatar. Palomides,\ntuntematta vastustajaansa, hyökkäsi kuninkaan kimppuun. Arthur ei olisi\nkierähtänyt satulasta, jos hän olisi ollut varuillaan. Turnajaisten\njälkeisenä iltana kuningas ja Lancelot menivät Tristramin telttaan.\nSeurasin heitä sinne. Agravaine liittyi minuun matkalla. Tapasimme\nheidät puhelemassa keskenään mitä ystävällisimmin.\"\n\nMeliagrance selvitti kurkkuaan. \"Oliko Palomideskin siellä?\"\n\n\"Ei, Tristram ja Iseult vain.\"\n\n\"Kuinka ystävällistä oli keskustelu teidän poistuessanne sieltä?\" kysyi\nMeliagrance.\n\nEctor epäröi hetkisen ja kääntyi Agravainen puoleen.\n\n\"En voi arvostella sitä\", sanoi Agravaine. \"En kiinnittänyt huomiotani\nsiihen. Iseult on niin kaunis, etten voinut keskittää ajatuksiani\nmihinkään muuhun.\"\n\nMeliagrance teki liikkeen molemmilla käsillään kämmenet ylöspäin,\nikäänkuin asia olisi todistettu.\n\n\"Eivät Arthur ja Lancelotkaan voineet. Erittäinkään Lancelot. Siinä\nkoko juttu.\"\n\nGinevran huulet jäykistyivät sekunniksi, mutta sitten hänen väsyneet\nkasvonsa vääntyivät hymyyn, ikäänkuin hän olisi pitänyt tästä\nhuomautuksesta.\n\n\"Iseult on nähtävästi sellainen henkilö, jota kannattaa katsella\",\nsanoi hän. \"Heti kun voimistun, pitää meidän saada hänet tänne\nluoksemme Palomideksesta huolimatta.\"\n\n\"Mutta haluaakohan kuningas heitä tänne?\" jatkoi Meliagrance\nitsepäisesti. \"Se ei olisi mikään sovelias vierailu kaiken sen jälkeen,\nmitä on tapahtunut.\"\n\n\"Mitä sitten on tapahtunut? Olen valmis kuuntelemaan, jos joku teistä\ntahtoo selittää monet vihjauksenne.\"\n\nEi ainoakaan puhunut mitään. Ginevra näytti niin riutuneelta ja\nkuumeiselta, että Anglides kumartui hänen puoleensa ja sanoi jotakin\nhiljaisella äänellä.\n\n\"Ei nyt!\" huudahti kuningatar. \"Jään tänne, kunnes saan asian\ntäydellisesti selville. En ole koskaan ennen Arthurin hovissa\nkuunnellut tällaisia viittauksia. Puhuvatko he todellakin kuninkaasta?\nHänenkö vaimoaan he huvittavat?\"\n\n\"Minä ainakin\", sanoi Meliagrance, \"puhun Lancelotista. Huhu kertoo\nhänen ihailevan Iseultia. Siinä ei ole mitään luonnotonta tai\nhäpeällistä. Kukaan ei viittaa siihen, että Iseult tahtoisi ottaa hänet\nTristramin sijaan.\"\n\n\"Ja minä\", sanoi Gawaine nousten ruohikolta ja puhdistellen tomua\nvaatteistaan, \"puhun kuninkaasta. Epäilen, ovatko hän ja Tristram hyviä\nystäviä nyt. Tuona iltana teltassa Tristram oli epäkohtelias veljelleni\n— sanoi Agravainea Lamorakin murhaajaksi tai ainakin osalliseksi\nsiihen. Jos Agravaine on murhaaja, olen minäkin ja niin on kuningaskin\npitäessään meitä viattomina.\"\n\n\"Miksi te ette voi selostaa rehellisesti tapahtumaa?\" huusi Ector.\n\"Tristram oli Lamorakin ystävä ja väittää Lamorakin kaatuneen suuren\nväijyksistä hyökkäävän ylivoiman uhrina eikä tasapäisessä taistelussa.\nHän sanoo tuota odottamatonta päällekarkausta epäritarilliseksi,\nja Lancelot on samaa mieltä hänen kanssaan. Niin on kuningaskin,\nvarmasti. Luulitteko todellakin voivanne läpäistä nämä turnajaiset\nkuulematta arvostelua siitä, mitä teitte viime vuonna? Tristram on\nepäilemättä huolissaan Iseultin ja itsensä vuoksi; kuinka hän voisi\ntietää, mitä sellaisessa maassa saattaa tapahtua, missä yksi tuollainen\npäällekarkaus on tehty?\"\n\n\"Ymmärrän teidän olevan oikeassa, ritari Ector\", sanoi Ginevra.\n\"Turnajaiset olivat varmasti erinomaiset.\"\n\n\"Mitä te miehet ajattelette?\" kysyi Anglides. \"Tulitteko tänne\ntiedustelemaan kuningattaren vointia? Oliko aikomuksenne ilahduttaa\nhäntä?\"\n\n\"Tulimme juuri sitä varten\", vastasi Ector, \"mutta olemme tehneet sen\nväärällä tavalla. Kuningatar, teidän ei kannata kiinnittää huomiotanne\nnäihin juoruihin. Tulette iloiseksi, kun pakotatte meidät sanomaan\njäähyväiset.\"\n\n\"Ainoa asia, josta en pidä\", sanoi kuningatar, \"on se, että kuulen\nteidän riitelevän tai hakevan riitaa. Mitä ikinä Arthur tehneekin,\non se hyvin tehty — te kaikki tiedätte sen — ja Lancelot on\nsamanlainen kuin aina ennenkin. Gawaine, te olette liian suuressa\nkiitollisuudenvelassa kummallekin voidaksenne olla uskoton.\"\n\n\"En minä olekaan uskoton, kuningatar. Olen päinvastoin kuninkaan\nuskollisimpia ystäviä. Olen selostanut vain tosiseikat.\"\n\n\"Väitättekö sitäkin uskollisuudeksi?\" kysyi Meliagrance. \"Oletteko\najatellut, kannattaako sellaisia tosiseikkoja ollenkaan selostaa?\"\n\n\"Oletteko ajatellut kuningatarta? Tahtoisin sen mielelläni tietää\",\nsanoi Anglides. \"Puheenne tekisi voimakkaankin ihmisen sairaaksi, saati\nsitten toipilaan.\"\n\n\"En ole enää mikään toipilas, Anglides\", sanoi Ginevra. \"Tämä\nkeskustelu on palauttanut minulle enemmän tarmoa kuin uskoin itsessäni\nolevankaan... Kenen kanssa te äsken puhelitte, ritari Ector?\"\n\n\"Kuningatar, portilla on muuan nuori muukalainen, joka hakee ritari\nLancelotia. Hänellä on jokin viesti ritarille, jota hän ei halua\nilmoittaa kellekään toiselle. Hän vaatii tietoa, milloin Lancelot tulee\ntakaisin tai mistä hänet nyt voidaan löytää.\"\n\n\"Haluamme mielellämme vastata noihin kysymyksiin itse\", sanoi Ginevra.\n\n\"Ehkä hän tulee Iseultin luota\", sanoi Meliagrance. \"Tai Tristramin.\"\n\nGinevra ei näyttänyt kuuntelevan häntä. \"Mikä tuon nuoren miehen nimi\non, ritari Ector?\"\n\n\"Hän nimittää itseään ritari Bromeliksi. Otanpa selville, mistä hän\ntulee.\"\n\n\"Se ei ole tarpeellista. Otan selon siitä itse, jos te miehet vain\nsallitte minun niin tehdä. Käske hänet tänne puutarhaan, Anglides. Te\nmuut saatte mennä tiehenne.\"\n\n\n\n\nVIII\n\n\nGinevra oli jälleen ihan entisellään Arthurin palatessa kotiin. Hän\nkuuli Arthurin sydämellisen naurun linnanpihalta ja kuunteli hänen\nnopeiden askeltensa kaikua leveiltä portailta. Kun kuningas koputti\nhänen oveensa, oli hän valmis lausumaan puolisonsa tervetulleeksi.\n\n\"Et voi aavistaakaan, kuinka onnellinen olen saadessani nähdä sinut\njälleen, Ginevra. Ja sinä näytät terveemmältä, paljoa terveemmältä.\"\n\n\"Ah, minä olenkin jo ihan terve! Kuulin kerrottavan, että turnajaisesi\nolivat suurenmoiset.\"\n\n\"Hyvin kiihoittavat\", vastasi Arthur asettuen istumaan sohvan päähän.\n\"Tristram ja Palomides toivat niihin vaihtelua.\"\n\n\"Olen iloinen, että ne sujuivat toiveittesi mukaisesti. Millaisia uusia\nsankaritöitä he siellä suorittivat?\"\n\n\"Ah, ilman heitä olisi siellä suoritettu vain tuttuja tekoja. En\nkuitenkaan voinut nauttia siellä.\"\n\n\"Miksi et, Arthur?\"\n\n\"Kaipasimme sinua.\"\n\nPuhuessaan hän katsoi tarkasti kuningattareen ja tämän hymyillessä\nnäytti tyytyväiseltä.\n\n\"Ja sitäpaitsi Tristram ilmoitti minulle kantavansa kaunaa Lamorakin\nviime vuonna tapahtuneen kuoleman vuoksi. Agravaine oli saapuvilla\nhänen puhuessaan.\"\n\n\"Olen pahoillani Lamorakin vuoksi\", sanoi Ginevra. \"Ja suruissani,\nettä Tristram on vihoissaan. Toivoin, että turnajaiset olisivat olleet\nkaikin puolin hauskat.\"\n\n\"Ne olivat enemmänkin kuin tyydyttävät enimmältä osaltaan. Liioittelen\nvaikeuksia toistamalla niitä.\"\n\nHän istui tarkastellen kuningatarta hetkisen, nauttien nähtävästi\nnäkemästään sellaisen miehen tapaan, joka on tyytyväinen oloonsa omassa\ntalossaan. Kuningatar kohotti katseensa ja vastasi hänen hymyynsä.\n\n\"Arthur, etkö sinäkin ajattele näiden turnajaisten täyttäneen jo\ntarkoituksensa? Miehet ottavat ne liian vakavalta kannalta. Tulevatko\nne aina tuottamaan vaikeuksia?\"\n\n\"Olet puhunut tästä ennenkin, tietysti. Ei, luulen niitä päinvastoin\nhyödyllisiksi.\"\n\n\"Miksi, Arthur? Kun asutit maata, saatoit taistella oikeiden asioiden\npuolesta, ja turnajaiset soivat hyvää harjoitusta, mutta nyt —\"\n\n\"Ne suovat sitä vieläkin, Ginevra. Tunnen mielipiteesi ja olen\npahoillani, etten voi yhtyä niihin. Iloitsen rauhasta. Emme olisi\nsaavuttaneet sitä koskaan, ellemme olisi tienneet, kuinka taistellaan.\"\n\n\"Minäkin iloitsen rauhasta\", sanoi kuningatar, \"mutta emmekö voisi\naloittaa joitakin tärkeämpiä tehtäviä nyt, kun olemme lopettaneet\nsodat? Ei kai rauha ole päämäärämme, vai mitä? On kai olemassa\nmuutakin, mitä voisimme edistää?\"\n\n\"Uskon, Ginevra, että rauha itse on edistystä. Elleivät turnajaiset\nkelpaakaan muuhun tarkoitukseen, pitävät ne ainakin miehet terveinä —\nsuovat hyvää harjoitusta.\"\n\n\"Harjoitustako? Mutta niissähän tapetaan miehiä.\"\n\n\"Niin, ne ovat raakoja jolloinkin, mutta miehiä tapetaan\nsatunnaisestikin, vaikka he eivät koskaan ottaisi osaa turnajaisiin.\"\n\n\"Kun puhut terveydestä, ajattelet luullakseni heidän ruumiitaan\", sanoi\nkuningatar. \"Miehesi ovat vajoamaisillaan juorujen ja ärtyisyyden\ntottumuksiin.\"\n\n\"Toiset juoruavat, ja toiset ovat ärtyisiä\", vastasi kuningas.\n\"Joukossa on aina muutamia mitättömiä henkilöitä. Heihin ei kannata\nsuuttua.\"\n\n\"Eikö silloinkaan, kun he puhuvat sinua — omia miehiäsi vastaan?\"\n\n\"He eivät uskalla.\"\n\n\"Eivätkö uskalla? Kun olin puutarhassa eräänä päivänä, tulivat Gawaine\nja Meliagrance muutamien muiden kanssa tiedustelemaan vointiani.\nPelkästä jonkin tärkeän puheenaiheen puutteesta he kertoivat minulle\nPalomideksen heittäneen sinut maahan hevosesi selästä. Oli kerran\nsellainenkin aika, jolloin ei ainoakaan miehistäsi olisi uskaltanut\nmyöntää sitä itselleenkään, ei vaikka se olisi ollutkin totta. Nyt he\nkertoivat sen minulle.\"\n\n\"He kertoivat vain totuuden.\"\n\n\"Toivoin heidän valehdelleen.\"\n\n\"Ei, halusin nähdä, miltä Iseult näyttää, tahtomatta ilmoittaa\nhänelle henkilöllisyyttäni, minkävuoksi ratsastin heidän luokseen\nkypäränsilmikko ummessa. Kun Palomides hyökkäsi kimppuuni, en ollut\nvalmis, mutta ehkä se ei olisi vaikuttanut asiaan. Hän on voimakas\nmies.\"\n\n\"Olen kovin, kovin pahoillani, Arthur.\"\n\n\"Ah, mutta minäpä en ole! Sillä ei ole väliä.\"\n\n\"Päinvastoin. Häpäiset itsesi tyhmällä käytökselläsi.\"\n\n\"Tyhmällä tai ei, olen kuitenkin iloinen, että tein niin. Miehen pitää\npäästää luontonsa valloilleen silloin tällöin. Jos olisin samanlainen\nsäädyllisyyden harras puolustaja kuin sinäkin, olisin yhtä hermostunut.\nOlet liian pidättyväinen.\"\n\nKuningatar odotti hetkisen, ennenkuin puhui jälleen.\n\n\"Siinä tilaisuudessako siis Tristram puhui Lamorakista? Hän saattoi syystä\nkyllä olla kiukuissaan.\"\n\n\"En puhutellut Tristramia silloin, vaan vasta seuraavana päivänä.\"\n\n\"Oliko Lancelot mukanasi?\"\n\n\"Hyväinen aika, kyllä! Hän oli ihan takanani. Hän heitti Tristramin\nsatulasta, ja me ratsastimme tiehemme, ennenkuin Palomides ehti\nahdistaa meitä jälleen.\"\n\n\"Jos Lancelot ratsasti tiehensä, kuten sanoit\", sanoi Ginevra, \"ei hän\npaennut vaaraa. Hän oli kai hyvin häpeissään?\"\n\n\"Hän ei hyväksynyt sitä, että ratsastin heidän ohitseen. Hän väittää,\nettä minun olisi pitänyt puhutella Tristramia. Hän vastusti menoani\nheidän luokseen seuraavana iltana, vaikka tulikin kanssani suojelemaan\nminua — tai suojelemaan ehkä sinua. Hän pelkää minun menettäneen\nsydämeni Iseultille.\"\n\n\"Gawaine väittää sitä teistä molemmista.\"\n\n\"Ymmärrän. Juuri se on järkyttänyt sinua.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Ei\", sanoi Ginevra, \"jos sinä ja Lancelot ihailette Iseultia, pitää\nteidän tehdä se avoimesti. Sanoin miehille, että niin pian kuin olen\ntarpeeksi terve, kutsun Tristramin ja Iseultin tänne, missä me kaikki\nvoisimme puhutella heitä. Toivoin sinun kutsuneen heidät jo.\"\n\n\"Parasta on ajatella sitä asiaa toistamiseen\", sanoi Arthur.\n\"Iseultissa ei ole mitään vikaa — hän on hyvin hieno, komea nainen —\nhyvin paljon sinun näköisesi, Ginevra, paitsi sitä, että hänen tukkansa\non musta, ja kuvittelen häntä tyynemmäksikin. Mutta Tristram on\ntavattoman töykeä. Hän ei voisi tulla toimeen miestemme kanssa.\"\n\n\"Eikö siinä ole jotakin vikaa, elleivät miehemme voi käyttäytyä\nsäädyllisesti vierasta kohtaan? Kutsu heidät molemmat tänne. Älä kiellä\nsitä minulta.\"\n\n\"Tristram ei halua tulla, olen varma siitä, Ginevra. Hän pelkää\njotakin. Ei luullakseni kuitenkaan Lancelotia.\"\n\n\"Miksi menit puhuttelemaan häntä toistamiseen?\"\n\n\"Pyytääkseni heiltä anteeksi — ja tahdoin nähdä Iseultin.\nRatsastaessani heidän ohitseen edellisenä päivänä en todellakaan voinut\narvostella häntä. Hän on kaunis nainen. Sanoin sen hänelle, mutta\nLancelot lisäsi tiukasti, että sinä olet vielä kauniimpi.\"\n\n\"No niin, te molemmat näytätte koettaneen kovasti tehdä Tristramin\nonnelliseksi\", sanoi Ginevra.\n\n\"Virhehän se oli ja kokonaan minun vikani\", sanoi Arthur.\n\n\"Puhukaamme hauskemmista asioista. Onko mitään huvittavaa tapahtunut?\"\n\n\"Olen tullut toimeen melko hyvin eikä täällä ole tapahtunut mitään\ntavallisuudesta poikkeavaa. Arthur, sinun pitäisi saada Tristram tänne\nvain noiden huhujen kumoamiseksi.\"\n\n\"Ajatelkaamme sitä tarkemmin. Hän ei tule, mutta mehän voisimme kutsua\nhänet osoittaaksemme hänelle suosiotamme. Kun Lancelot palaa, lakkaa\njuoruaminen.\"\n\n\"Miksi ei sinun palattuasi?\" kysyi Ginevra. \"Oletko sinä kuningas vaiko\nhän? Kun menin naimisiin kanssasi, olit hyvin pirteä. Olenko minä syynä\nmuutokseen? Sinä annat määräyksiä, jotka eivät aina ole järkeviä, ja\nLancelot panee ne toimeen. Vaikka olet vielä nuori, laiminlyöt ruumiisi\nharjoittamisen, et voi istua enää hevosesi selässä niin vakavasti\nkuin ennen. Kysyit, onko mitään huvittavaa tapahtunut ajanvietteeksi.\nOlen huvikseni ajatellut samanlaisia ajatuksia kuin nämäkin ovat. Kun\nmääräät Lancelotin töittesi suorittajaksi tai sallit hänen toimia\nsuojelijanasi, eikö mieleesi lainkaan juolahda, että hän ehkä —\"\n\n\"Ginevra, en ole aavistanutkaan, että olet mustasukkainen Lancelotille.\nLuulin sinun pitävän hänestä yhtä paljon kuin hänkin sinusta. Älä\nmyrkytä häntä kohtaan tuntemaani ystävyyttä. Hän on minua etevämpi\nja on aina ollut. Jos olisin niin huono kuin sanot, pysyisikö hän\nuskollisena?\"\n\n\"Jos hän on luonteeltaan uskollinen, ei hän petä sinua koskaan\", sanoi\nGinevra. \"Ehkä hän muistelee menneitä vuosia, joista ei vielä olekaan\nkovin pitkälti aikaa.\"\n\n\"Olet vielä heikko, Ginevra, ja minä olen väsyttänyt sinut kokonaan.\nParasta on, ettemme puhu tästä mitään enää, Mutta ennenkuin menen,\nhaluan kertoa sinulle hauskan uutisen Lancelotista.\"\n\n\"Sanoit edottavasi Tristramia, kunnes Lancelot tulee takaisin. Missä\nhän nyt on?\"\n\n\"Hän on täällä — palasimme yhdessä — mutta aion lähettää hänet toiselle\nasialle Pelles-kuninkaan luo.\"\n\nGinevra säpsähti kuullessaan nimen, mutta Arthur ei huomannut sitä.\n\n\"Et voi arvata uutista.\"\n\n\"Kuinka voisinkaan?\"\n\n\"Lancelot on vihdoinkin rakastunut. Toivoin aina, että hän rakastuisi,\nmutta hänessä ei näyttänyt olevan minkäänlaista romantiikkaa. Nyt on\npuhe Elainesta, Pelles-kuninkaan tyttärestä.\"\n\n\"Sepä hauskaa!\" sanoi Ginevra. \"Milloin hän kertoi sen sinulle?\"\n\n\"Hän ei kertonut sitä minulle itse — kuulin sen eräältä\nBromel-nimiseltä nuorelta mieheltä, joka kohtasi Gawainen. En voi\nnäyttää toteen, onko kosiskelua jatkunut jo kauan aikaa, vai alkoiko\nse vasta silloin, kun hän kävi siellä juuri ennen turnajaisia. Mutta\nBromelin puheista päättäen on sitä jatkunut jo kauan aikaa. Hän halusi\nitse saada Elainen omakseen ja syytti Lancelotia tytön varastamisesta,\njolloin Bors kuritti häntä solvauksesta. Nyt hän haeskelee Lancelotia\npyytääkseen anteeksi. Sattumalta hän tuli uskoneeksi tarinansa\nGawainelle. Jos Lancelot koetti pitää sen salassa, on Bromel nyt\nkostanut.\"\n\n\"Sinä et ole puhutellut Bromelia itse?\"\n\n\"En — Gawaine kertoi sen minulle.\"\n\n\"Se ei ole ehkä tottakaan. Gawaine tahraa nykyään mielellään sinun ja\nLancelotin mainetta.\"\n\n\"Milloin on hän tehnyt niin?\"\n\n\"Hän kertoi tuon jutun Palomideksesta.\"\n\n\"Mutta sehän oli totta\", sanoi Arthur. \"Ja epäilemättä on tämäkin\ntotta. Et näytä haluavan kuulla hyviä uutisia Lancelotista. Olen\nkäsittänyt kokonaan väärin tunteesi häntä kohtaan.\"\n\n\"Etkä ole\", vastasi Ginevra. \"Olen iloinen hänen puolestaan, jos hän\nvain tulee onnelliseksi. Hänen olisi pitänyt mennä naimisiin jo kauan\naikaa sitten. Mutta tässä huhussa on jotakin kummallista — jos hän\nrakastaa Elainea, miksi hän ei kerro sitä meille — kerro sitä ainakin\nsinulle?\"\n\n\"Ehkä hän kertookin vielä\", sanoi Arthur. \"Liitto olisi kunniaksi\nmolemmille. Pelles on kunnon mies, vaikka hänellä ei olekaan\nhuumorintajua. Olen kuullut, että hänen vaimonsa oli etevä nainen. Hän\nkuoli nuorena. Mitään syytä ei ole olemassa, miksi tytöstä ei tulisi\noikeata vaimoa hänelle.\"\n\n\"Ei lainkaan mitään syytä\", sanoi Ginevra, \"jos Lancelot rakastaa\nhäntä\".\n\n\"Tietysti\", sanoi Arthur, \"olen aina ajatellut Lancelotin rakastuvan\nnaiseen, joka on kotoisin jostakin maailman harvinaisesta kolkasta,\njohonkin ainutlaatuiseen kaunottareen — Iseultin kaltaiseen ehkä. Hänen\nkohtalonsa tuntui viittaavan siihen. Mutta jos hän on rakastunut,\nvahvistaa se vain sitä otaksumaa.\"\n\nGinevra istui nojaten päätänsä syvän tuolin selustaan. Hänen silmänsä\nolivat ummessa. Arthur totesi, kuinka sairas hän todellakin oli. Hän\nnousi poistuakseen Ginevran luota. Ginevra aukaisi silmänsä.\n\n\"Oletko nähnyt tämän Elaine-nimisen tytön?\" kysyi hän.\n\n\"Koetan muistella. Luultavasti en. Hän pysyttelee enimmäkseen kotonaan.\"\n\n\"Onko Bors tullut takaisin? Haluaisin kuulla hänen selityksensä.\"\n\n\"Niin minäkin. Hän palaa tänne viikon kuluttua. Hän voi kertoa sen\nmeille, ellemme mieluummin kysy sitä Lancelotilta itseltään.\"\n\n\"Aioin kysyä sitä häneltä\", sanoi Ginevra sulkien silmänsä jälleen.\nArthur lähestyi ovea.\n\n\"Sanoitko lähettäväsi hänet toiselle asialle?\"\n\n\"Kyllä. Jos hän on jonkinlaisessa suhteessa Elaineen, haluan edistää\nsitä. Hän ehkä haluaakin ratsastaa sinne. Asialla ei ole kyllä mitään\nkiirettä, mutta tahdon suoda hänelle tilaisuutensa. Eikö minun pidä\ntehdä juuri niin?\"\n\n\"Luullakseni sinun pitää\", vastasi Ginevra. \"En tiedä olenko ajatellut\nhäntä sellaisen asian yhteydessä?\"\n\n\"Jos mielestäsi on parempi olla häntä lähettämättä sinne, on vielä\naikaa.\"\n\n\"Ei, anna hänen mennä. Jos hän rakastaa tuota naista, ei mikään voi\npidättää häntä poissa sieltä, ja jos jonkun on autettava häntä, on\nparasta, että auttaja olet sinä.\"\n\n\"Pelkään keskustelleemme liian kauan aikaa\", sanoi Arthur. \"Olen ollut\najattelematon kuten tavallisesti.\"\n\n\"Ennenkuin Lancelot lähtee, haluaisin puhutella häntä.\"\n\n\"Toivon hänen uskovan salaisuutensa sinulle\", sanoi Arthur.\n\n\"Tietääkö hän mitään Borsista ja Bromelista?\"\n\n\"Kuinka hän voisi?\"\n\n\"Gawaine on ehkä kertonut hänelle — tai Meliagrance.\"\n\n\"Oletko vieläkin huolissasi Meliagrancen vuoksi?\"\n\n\"En huolissani, vaan en luovu mielipiteestäni\", vastasi Ginevra. \"Se\nmies ei ole minun eikä sinunkaan ystäväsi, jos vain osaan päätellä\noikein.\"\n\n\n\n\nIX\n\n\n\"Elaine\", sanoi kuningas Pelles, \"tämä ajattelematon käytöksesi alkaa\ntuottaa tuloksia. Uskon ritari Lancelotin kuulleen kaikki Bromelilta.\"\n\n\"En ole vastuussa Bromelista, isä — hän ei kuulu käytökseeni.\"\n\n\"Ehkä hän sentään kuuluu. Hyvin suuressa määrin sitäpaitsi. Hän esittää\nsinut oikeassa tai väärässä valossa ratsastellessaan maan halki ja\nselostaessaan hurjia puheitasi. Olen juuri saanut ritari Lancelotilta\nviestin, joka näyttää kohdistuvan sinuun. Hän saapuu tänne parin päivän\nkuluttua toisessa asiassa ja pyytää tavata vain minua.\"\n\n\"Nähtävästi jokin yksityisasia\", sanoi Elaine.\n\n\"Ehkä, mutta varmasti uskon hänen toivovan, ettei häntä enää — voin\nehkä sanoa — saatettaisi hämmennyksiin tai kiedottaisi pauloihin.\"\n\n\"Miesraukka!\" sanoi Elaine. \"Miksi hän antautuu tähän vaaraan?\"\n\n\"Kuningas lähettää hänet. Asia ei ole yksityinen — vaikeutena olet\nsinä, Elaine. Viesti on eriskummainen, he eivät tavallisesti koskaan\nlähetä sanaa edeltäpäin.\"\n\n\"Kun hän tuli tänne viime kerralla, tiesit hänen tulonsa ja laitoit\nlinnan kuntoon.\"\n\n\"Sain vain sattumalta kuulla siitä.\"\n\n\"No niin\", sanoi Elaine, \"arvaileminen ei hyödytä mitään. Kysyn häneltä\nmiksi hän halusi tavata vain sinut.\"\n\n\"Päinvastoin\", sanoi hänen isänsä, \"pidän hänen toivoansa käskynä.\nHuomenna saat matkustaa linnaamme Caseen. Se ei ole kaukana, ja lähetän\nsinne muutamia palvelijoita panemaan kaikki kuntoon sinua varten.\nHuvittele siellä, kunnes Lancelot on matkustanut pois, ja jos hän kysyy\nsinua, ilmoitan sinun olevan matkoilla jossakin kaukana. Bromel ei saa\nenää toista tilaisuutta juoruamiseen.\"\n\n\"Ei hän saisikaan missään tapauksessa\", sanoi Elaine. \"Kiitos vain\nviisaasta järjestelystäsi, isä.\"\n\n\"Sinun on parasta lähteä heti aamulla\", sanoi Pelles.\n\n\"En aio lähteä ollenkaan\", vastasi Elaine. \"Se ei olisi turvallista.\nKäyttäydyn paljon paremmin täällä, kun sinä pidät minua silmällä.\"\n\n\"Olen pitänyt sinua silmällä jonkun aikaa, ja tulokset ovat\nosoittautuneet huonoiksi\", sanoi Pelles. \"Ole valmis matkaan\nhuomisaamuna.\"\n\n\"Et suinkaan tarkoita karkoittavasi minut talosta vain senvuoksi, että\nLancelot tulee tänne?\"\n\n\"Tarkoitan juuri sitä.\"\n\n\"No niin, en halua lähteä.\"\n\n\"Kuten haluat\", vastasi Pelles. \"Siinä tapauksessa aion itse huvittaa\nLancelotia tuolla toisessa linnassani. Tämä on kyllä mukavampi, mutta\ntoinenkin ehkä kelpaa.\"\n\n\"Aiotko lähettää minut pois joka kerta, kun hän tulee tänne?\"\n\n\"Puhun nyt tästä erityisestä vierailusta. Ellet sinä lähde, lähden\nminä.\"\n\n\"Jos kunnioitat perheemme mainetta niin suuresti\", sanoi Elaine,\n\"etkö voi huomata, että varovaisuutesi on naurettava? Teen sopimuksen\nkanssasi, isä — anna minun jäädä, ja minä lupaan sinulle, etten puhu\nhänelle sanaakaan.\"\n\n\"Mahdotonta! Jos hän olisi täällä, puhuisi hän sinulle.\"\n\n\"Luuletko, että hän todella niin tekisi?\"\n\n\"Älä suututa minua, tytär. Hänen olisi pakko puhutella sinua\nkohteliaisuudesta ja kun sinäkin kerran pääset alkuun, en voisi hillitä\nsinua.\"\n\n\"Jos olisit äitini\", vastasi Elaine, \"kertoisin sinulle kaiken sen,\nmikä sydäntäni painaa. Sinä käsittäisit siitä, ettei minun sovi\npoistua.\"\n\n\"En ole äitisi\", sanoi Pelles. \"Mutta jää tänne, kun kerran sitä\ntahdot. Minä lähden.\"\n\n\"Polvistun eteesi!\" huudahti Elaine. \"Salli minun jäädä ja puhutella\nhäntä sinun kuultesi. Tiedän paremmin kuin sinä, kuinka paljoa\nparemmassa turvassa silloin olen.\"\n\n\"Huomisaamuna, sanoin äsken.\" Kuningas katsoi häneen. \"Voit vallan\nmainiosti nousta seisaallesi polviasennostasi. Olen tehnyt päätökseni.\"\n\nElaine nousi hyvin iloisena. \"Olet pakottanut minutkin tekemään\npäätökseni. Epäilin hieman, mutta tiedän nyt tahtoni. Minä lähden.\nSinun olisi pitänyt todella sallia minun jäädä, jotta olisin voinut\npuhdistautua hyvällä käytöksellä Lancelotin nähden. Mutta nyt en halua\nkäyttäytyä säädyllisesti ollenkaan. Tahdon erota kaikessa niin paljon\nkuin suinkin sinusta. Luulen kykeneväni järjestämään sen. Haluan —\"\n\n\"Älä puhu minulle tuolla tavalla\", sanoi Pelles. \"Olet menettänyt\nitsehillintäsi kokonaan.\"\n\n\"Ah, en kokonaan vielä!\" vastasi Elaine. \"Mutta sillä ei olisikaan\nväliä. Aiot pitää minua silmällä, jos ymmärrän sinut oikein.\"\n\n\"Niin aionkin.\"\n\n\"Voimakeinoillako? Sinun järkesi minun järkeäni vastaan.\"\n\n\"Ihan niin.\"\n\n\"Äiti raukkani!\" sanoi Elaine. \"No niin, mahdollisuudet eivät siis ole\nniinkään huonot.\"\n\n\n\n\nX\n\n\n\"Ginevra!\" huudahti Lancelot.\n\nGinevra istui korkeaselustaisessa tuolissa, jollaisen he olivat\nkantaneet puistoonkin hänelle. Lancelot kiiruhti huoneen poikki\nojennetuin käsivarsin, mutta Ginevra ei tehnyt minkäänlaista liikettä\ntervehtiäkseen häntä. Lancelot pysähtyi. Ginevra näytti kalpeammalta\nnyt kuin silloin ulkosalla.\n\n\"En osannut lainkaan aavistaa, että sinä olet vielä noin sairas\",\naloitti Lancelot.\n\n\"Olen ihan terve.\"\n\n\"Ginevra, olemme olleet niin kauan aikaa erossa toisistamme —\"\n\n\"Niin, aika on tuntunut pitkältä, ja olemme kaivanneet sinua täällä.\nArthur on kertonut minulle turnajaisista. Tyydyttivätkö ne sinuakin?\"\n\n\"Eivät\", vastasi Lancelot.\n\n\"Olen pahoillani. Miksi eivät?\"\n\n\"Sinä et ollut siellä.\"\n\n\"Kaikki sanovat niin. En todellakaan ollut siellä.\"\n\nLancelot ihmetteli, mitä hän tarkoitti. Ginevra nojasi päänsä\ntuolinselustaan — temppu oli hänen keksimänsä — ja ummisti puolittain\nsilmänsä.\n\n\"Mikään ei sujunut siellä täydellisesti oikein\", sanoi Lancelot.\n\n\"Niin paljon olen minäkin saanut selville.\"\n\n\"Mitä tarkoitat, Ginevra?\"\n\nGinevra suoristautui äkkiä korkeassa tuolissaan ja katsoi suoraan\nhäneen.\n\n\"Jos vain petät minut, loppuu rakkautemme. Ja luulen sinun pettäneen\nminut jo.\"\n\n\"Pettänytkö sinut? Mitä sanotkaan?\"\n\n\"Tiedät sen vallan mainiosti. Ymmärrät kai, mitä rakkautemme\ntarkoittaa. Jos aiot kulkea samaa tietä kuin Arthur, en voi käyttää\nsinua mihinkään.\"\n\nLancelot istuutui penkille seinän viereen.\n\n\"Ginevra, mitä olenkaan tehnyt tai jättänyt tekemättä?\"\n\n\"Et kai tiedä sitä?\"\n\n\"En laisinkaan.\"\n\n\"No niin, esimerkiksi, sinä kohtaat Tristramin ja Iseultin — sinä ja\nArthur väijytte heitä tiellä ja ahdistatte heitä heidän teltassaan.\"\n\n\"Menin kuninkaan mukana molemmilla kerroilla. Miksi olet vihainen?\"\n\n\"Etkä olisi mennyt kummallakaan kerralla, jos olisit ollut yksinäsi?\"\n\n\"En varmastikaan!\"\n\n\"Juuri senvuoksi olen vihainen. Molemmat tapahtumat olivat häpeäksi\nteille. Teit jotakin sellaista, minkä tiesit alhaiseksi.\"\n\n\"Ginevra, minun oli pakko seurata häntä. En lainkaan halua puhdistautua\nhänen kustannuksellaan, mutta hän oli päättänyt mennä.\"\n\n\"Lancelot, meidän oli saavutettava tämä hetki ennemmin tai myöhemmin,\nja olen iloinen, että saavutimme sen, ollessamme vielä nuoria. Sinun\npitää valita joko Arthur tai minut. Suhteemme on jo tarpeeksi omituinen\n— sinä olet rakastajani ja kuitenkin olet ylpeä uskollisuudestasi\nhäntä kohtaan. Et voi olla uskollinen molemmille. Jos vieläkin\ntunnet rakkautemme oikeutetuksi, rohkaise mielesi, mies, ja vastaa\nseurauksista. Mutta jos haluat mieluummin olla uskollinen Arthurille —\nno niin, erehdyit suuresti ryhtyessäsi kosiskelemaan hänen vaimoaan.\"\n\n\"Sanon tätä odottamattomaksi vastaanotoksi\", sanoi Lancelot. \"Et\nkerro minulle kaikkea, mikä mieltäsi painaa. Mitä onkaan tapahtunut?\nKosiskella hänen vaimoaan?! Siten se ei alkanut.\"\n\n\"Tarkoitatko minun kosiskelleen sinua?\"\n\n\"Sydämemme eivät kaivanneet mitään kosiskelua\", vastasi Lancelot. \"Ja\nmitkä ovat nuo rakkautemme seuraukset, joista vaadit minua vastaamaan,\npaitsi kunnioitustani sinua kohtaan?\"\n\n\"Nämä lauselmat ovat tavattoman hyviä\", sanoi Ginevra. \"Ja se on\npaha merkki. Ollessani tavallisella tuulellasi et ole ollenkaan\nkaunopuheinen. Tiedät, miksi antauduin sinulle. Voin rakastaa vain\nyhdenlaista miestä — sellaista, joka eroaa muista tässä maailmassa,\njoka rakentaa jotakin, joka alituisesti edistyy. Luulin kerran Arthuria\nsellaiseksi.\"\n\n\"Minä puolestani\", sanoi Lancelot, \"en ole koskaan myöntänyt\nvastakohtaa. Sinun on pakko se todeta. Rakastin sinua sinun itsesi\nvuoksi enkä kehittääkseni sinua, kuten sinä näytät rakastaneen minua,\nenkä lausumalla arvosteluja miehestäsi.\"\n\n\"Se, miksi rakastit minua, ei merkitse juuri mitään nyt\", vastasi\nGinevra. \"Te molemmat näytitte eroavan suuresti toisistanne, mutta\nolettekin hyvin toistenne kaltaisia. Olisin yhtä hyvin saanut olla\nonneton Arthurin kanssa. Kun huomasin hänen olevan tyytyväisen itseensä\nvoimatta kuvitella minkäänlaista uraa, silloinkaan, kun ehdotin sitä\nhänelle, en voinut auttaa häntä enää millään tavalla. Käännyin silloin\nsinun puoleesi saadakseni elää. Luulin voivani saavuttaa elämän sinun\navullasi — saatoin haaveilla, ja sinä voit loihtia esille näyn —\nyhdessä olisimme voineet, välittämättä Arthurista, säilyttää hänelle\nkuningaskunnan ja nimen. Ah, Lancelot, luuletko, että olisin antautunut\nsinulle, ellei tämä olisi ollut ainoa toivo sielujemme pelastukseksi?\"\n\n\"Tämä oli varmasti sinun käsityksesi siitä\", vastasi Lancelot.\n\n\"Ihan niin! Sellainen oli aatteeni, jota sinä et enää kannata.\"\n\n\"Minähän olen aina ajatellut sitä eri tavalla, Ginevra. Halusin\nyksinkertaisesti sinua omakseni, niin kiihkeästi, että olin petollinen\nparhaalle ystävälleni, enkä mielelläni ajattele sitä, mutta toivon\nsinun löytävän tuon, mistä olet niin paljon puhunut — purkauksen\ntarmokkaisuudellesi kaikesta siitä, mitä olen pannut toimeen. Olen\nsinulle kiitollisuuden velassa kaikesta. Olen koettanut seurata\naatettasi. Kun kerroin sinulle kerran, kuinka äärettömästi kalpaan\npoikaa itselleni — kaipaan todella vieläkin — poikaa, jolla olisi minun\nnimeni, sanoit sinä, että hyvien töiden täytyy olla lapsiamme ja että\nlapsiakin siitetään turhaan, ellei niistä kehity vanhempiaan etevämpiä\nihmisiä. Alituisesti jotakin parempaa, sanoit sinä.\"\n\n\"Ymmärsit minua ennen\", sanoi Ginevra. \"Miksi olet muuttunut?\"\n\n\"En ole muuttunut.\"\n\n\"Sepä hullua — tiedät kyllä muuttuneesi. Seuraat nykyään Arthuria\nkaikenlaisiin kahnauksiin, joissa varmasti menetät maineesi ja\nvaikutusvaltasi. Jos hän halusi katsella Iseultia, miksi sinunkin piti\nlähteä mukaan?\"\n\n\"Jos luulet hänen rakastuneen Iseultiin —\"\n\n\"Tristram ehkä ajattelee niin, mutta en minä\", vastasi Ginevra. \"Arthur\nei ole rakastunut keneenkään. Hän kaipaa vain vaihtelua — hän on vain\npoikanen vielä. En luule sinunkaan rakastuneen Iseultiin. Nyt ei ole\npuhe siitä. Mutta kun kuningas tekee tyhmyyksiä, seuraat sinäkin häntä\nja teet samoin. Annat hänen määrätä, pitääkö sinun käyttäytyä jalosti\nvaiko hyvin tyhmästi.\"\n\n\"Ginevra, ellen olisi lähtenyt hänen mukaansa tuona ensi kertana, olisi\nPalomides tai Tristram tappanut hänet, ennenkuin he olisivat saaneet\nselville, kuka hän on. Senjälkeen pidin velvollisuutenani varjella\nhäntä. Salli minun kertoa sinulle tämä juuri siksi, että rakkautesi\nkuuluu minulle — hänen vaimonsa rakkaus — enhän voi olla saapuvilla,\nkatselemassa, kuinka hänelle tehdään pahaa. Minun täytyy suojella\nhäntä hieman itsenikin vuoksi, sillä ellen tekisi niin ja jos hänet\ntapettaisiin, pitäisi minun ajatella, kuinka kiihkeästi olin toivonut\nhänen kuolemaansa.\"\n\n\"En toivo Arthurin kuolevan\", sanoi Ginevra. \"Mistä oikeastaan\npuhutkaan? Mutta minullakin on omatunto. Ainoa puolustukseni on,\nettä sinusta rakkautemme avulla on tullut paras kaikista elävistä\nmiehistä — tai ajattelin ainakin niin. Kun tulos on sellainen, voidaan\nyhteiselämällämme sanoa olleen jonkin päämäärän, nimittää sitä melkein\npyhäksi. Muussa tapauksessa olisimme vain pettureita, jotka piilottavat\nsyntinsä, enkä silloin haluaisi enää olla missään tekemisissä kanssasi.\"\n\n\"Mutta ensin koetin kieltää Arthuria ja sitten pelastin hänet. Eikö se\nollut oikein?\"\n\n\"Voit päätellä sen siitä, mitä miehet ajattelevat sinusta\", vastasi\nGinevra. \"He sijoittavat nyt sinut Arthurin kanssa samaan luokkaan.\nHe sanovat, että te kaksi ahdistitte Iseultia julkeina naisten\ntavoittelijoina, ja luulevat Tristramin käyneen epäluuloiseksi. Miksi\nsinun pitäisi suojella Arthuria häneltä itseltään? Et sitä kuitenkaan\nvoi. Anna hänen olla sellainen kuin hän on. Ole sinäkin oma itsesi.\nSilloin sinun ja hänen välisensä ero tulee ilmeiseksi. Ehkä hänkin\nhäpeää niin, että palaa järkiinsä. Mutta asioiden ollessa näin sinä\nvain kiihoitat hänen mielettömyyttään.\"\n\n\"Jos aion jäädä hänen kuningaskuntaansa\", sanoi Lancelot, \"pitää minun\ntotella häntä\".\n\n\"Komensiko hän sinut mukaansa puhuttelemaan Iseultia? Luulen, ettei hän\ntehnyt sitä. Sinun on valittava joka tapauksessa. Joko rakkautemme,\nunelmamme luoda jotakin — tai kuuliaisuus Arthurille ja hänen\nitsetyytyväisyydelleen.\"\n\n\"Jos hän käskee minua, täytyy minun totella.\"\n\n\"Vastoin parempaa tietoasiko?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Siinä tapauksessa eroamme nyt. Jos vain hän saa ohjata elämääsi,\ntiedän kyllä, millaisen lopun se saa.\"\n\n\"Ei ainakaan pahaa.\"\n\n\"Ei kunniakastakaan. Muistelen, millaisen otaksuin sinusta tulevan, ja\nteeskentelen luulevani, että olet vieläkin sellainen. Mutta en välitä\nkutsua sinua luokseni enää.\"\n\nLancelot odotti hetkisen ennenkuin vastasi.\n\n\"Odotat liikoja minulta, Ginevra, ja se on koko vaikeus. Ellet olisi\nodottanut liikoja Arthurilta, rakastaisit häntä vieläkin. Olet jo\nväsynyt minuun, joten sillä ei ole paljoakaan väliä, mitä teen tai\njätän tekemättä.\"\n\n\"Odotin enempää\", sanoi Ginevra, \"kuin teistä kumpikaan on jaksanut\nsuorittaa, jos sellaisia toiveita voidaan sanoa liioitelluiksi. Kun\nmenin naimisiin Arthurin kanssa, luulin hänestä kehittyvän kuuluisan\nmiehen, mutta —\"\n\n\"Hän olikin kuuluisa mies.\"\n\n\"Samaa olet sanonut ennenkin. Olemme eri mieltä, kuten tavallisesti.\nEhkä voimme olla yhtä mieltä siitä, että rakkautemme alkoi toivosta\nluoda sinulle jonkinlainen ura.\"\n\n\"Ginevra, rakkautemme alkoi, koska rakastin sinua — muuta en tiedä.\nSinulla oli kyllä aikomus tehdä minusta jotakin, ja pelkäsin sinun\npettyvän.\"\n\n\"No niin, minä olenkin pettynyt.\"\n\nLancelot odotti jälleen hetkisen.\n\n\"Ginevra, otaksu, että pääasiassa olen samaa mieltä kanssasi. Sen\nmukaan, mitä olemme ajatelleet, ei keskinkertainen elämä voi olla\nonnellista. Mutta et ole näyttänyt minulle minkäänlaista pelastusta\nsiitä.\"\n\n\"Tarkoitat siis minun erehtyneen — en ole innoittanut sinua tarpeeksi.\nKuten tahdot.\"\n\n\"Olet hätäinen — salli minun selittää tarkoitukseni. Neuvot minua\nvetäytymään syrjään, kun hän tekee tyhmyyksiä. Mutta kun hän käskee\nminuakin tekemään tyhmyyksiä — ei, en tahdo väittää sitä — hänen\nkäskynsä eivät ole koskaan olleet tyhmiä. Mutta kun hän käskee jotakin,\nmitä en jostakin syystä halua tehdä —\"\n\n\"Mitä esimerkiksi?\"\n\n\"Minun ei tarvitse lausua sinulle esimerkkejä, Ginevra.\"\n\n\"Mutta minä vaadin sinulta niitä Arthurin vaimona. Ajattele tätäkin\nerääksi hänen pyhäksi käskykseen.\"\n\n\"En voi ajatella esimerkkiä juuri nyt.\"\n\n\"No niin — luulen, ettet voikaan. Toivoin sinun voivan. Toivoin\nsinun sanovan, ettet enää toistamiseen lähde mielelläsi vierailemaan\nPelles-kuninkaan tyttären luo. Arthurhan on juuri äsken käskenyt sinun\nratsastaa sinne.\"\n\n\"Pelles-kuninkaan tyttären luoko?\"\n\n\"Arthur tietää tarinan, ja niin teen minäkin. Hän iloitsee siitä, että\nvihdoinkin olet löytänyt naisen, jota voit rakastaa. Hän lähettää sinut\ntälle matkalle senvuoksi, että saisit nähdä tytön jälleen.\"\n\n\"Tämä poikkeaa suuresti siitä, kuinka itse ymmärsin hänen\nmääräyksensä\", vastasi Lancelot.\n\n\"Nuo määräykset eivät merkitse mitään. Matkustat sinne tervehtimään\nhäntä.\"\n\n\"En tiedä lainkaan, mitä olet kuullut\", sanoi Lancelot, \"mutta sanon\nsinulle rehellisesti, etten rakasta Elainea\".\n\n\"Niin, se juuri on tytön nimi\", sanoi Ginevra. \"Tarina on tosi.\"\n\n\"Jos ottaisin asian vakavalta kannalta, menettäisin järkeni\", sanoi\nLancelot. \"Joitakin loruja on kantautunut korviisi, ja sinä olet\nmustasukkainen, syytät minua uskollisuudestani Arthuria kohtaan ja\nväität rakkautemme loppuvan tähän. Etkö voi käsittää minun suhdettani\nsiihen? Elainen tarina on tavaton.\"\n\n\"Eikä ole!\"\n\n\"Mutta se on täydellisesti viaton.\"\n\n\"Pidän parempana, etten kuuntele sitä.\"\n\nLancelot seisoi katsellen häntä, mutta hänellä ei ollut enää mitään\nsanottavaa. Lancelot käänsi hänelle selkänsä ja käveli ovea kohti.\n\n\"Toivon sinun jatkavan tätä lemmenkauppaa hienotunteisemmin kuin olet\naloittanut.\"\n\n\"Se ei ole mikään lemmenkauppa eikä siitä ikinä sellaista tulekaan.\nOlen tavannut tytön vain kerran elämässäni — ei, kaksi kertaa —\nkäydessäni vierailemassa hänen isänsä luona. En odota näkeväni häntä\nmilloinkaan enää.\"\n\n\"Uskallatko vannoa, ettet puhuttele häntä seuraavan vierailusi aikana?\"\n\n\"Uskallan.\"\n\n\"Älähän nyt sentään, Lancelot. Pelasta jotakin haaksirikosta. Mitä\ntahansa muuta, mutta sinusta ei saa tulla valehtelijaa. Arthurilla ei\nole mitään muuta tarkoitusta lähettäessään sinut sinne kuin se, että\nvoisit kohdata sen tytön.\"\n\n\"Ginevra, mikäli hän on kertonut minulle ja mikäli minulla on oikeus\najatella, hän lähettää minut sinne toimittamaan erästä asiaa, joka\nei lainkaan koske Elainea. Viivyn siellä vain vähän aikaa ja olen\nlähettänyt sanan hänen isälleen, että tahdon tavata vain hänet. Elaine\npysyttelee epäilemättä huoneessaan.\"\n\n\"Hyvin tavatonta!\" sanoi Ginevra. \"Miksi teit niin?\"\n\n\"Kaukana siitä, että rakastaisin tyttöä, mutta tahdon mieluummin olla\nhäntä tapaamatta.\"\n\n\"Onko hän niin vastenmielinen?\"\n\n\"Luulen häntä hyvinkin viehättäväksi.\"\n\n\"Silloin varmaankin pelkäät häntä. Pelkäätkö menettäväsi hänelle\nsydämesi?\"\n\n\"No niin, se kuulostaa mielettömältä\", vastasi Lancelot, \"mutta hän\non rakastunut minuun ja koska en vastaa samalla tavalla, pysyttelen\nmieluummin syrjässä. Ajan mittaan hän kyllä unohtaa sen.\"\n\nGinevra nauroi. Sitten hän katsoi Lancelotiin, ollen pitkän aikaa vaiti.\n\n\"En tietystikään voi näyttää hämmästyneeltä senvuoksi, että hän\nrakastaa sinua. Se ei olisi kohteliasta. Mutta ihmettelen, kuinka\ntiedät sen niin varmasti parin tavallisen kohtaamisen jälkeen.\"\n\n\"Hän sanoi sen minulle itse.\"\n\n\"Mitä?\"\n\n\"Hän pyysi minun lempeäni — ei avioliittoa, vaan lempeäni. Ilmoitin\nhänelle sen olevan mahdotonta.\"\n\n\"Oliko siinä kaikki?\"\n\n\"Oli.\"\n\n\"Minä puolestani olisin odottanut hänen sanovan, että hän valloittaa\nsinut ennemmin tahi myöhemmin kaikesta huolimatta.\"\n\n\"Hän sanoikin jotakin sellaista.\"\n\n\"Niin he aina tekevät\", sanoi Ginevra. \"Ja useimmiten se käykin niin.\nOn olemassa sellaisia miehiä, jotka alistuvat sen naisen rukouksiin,\njota he eivät rakasta. Mies riemuitsee oman jaloutensa tunnosta...\nElainen on erinomaisen hauska kuulla viestisi hänen isälleen.\"\n\n\"En käsitä sitä.\"\n\n\"Hyväinen aika! Hän tietää siitä sinun muistelevan häntä ja aavistaa\nsinun pelkäävän niin kovasti, ettet uskalla kohdata häntä. Et pelkäisi\nollenkaan, ellet epäilisi omaa päätöstäsi vastata kieltävästi.\"\n\n\"Siinä asiassa ei käy niin\", vastasi Lancelot. \"Kun tulen takaisin,\nolet taas terveempi, pikkuasiat eivät vaivaa sinua enää, ja sinä\nlakkaat uskomasta pahaa minusta. Lupaan kertoa sinulle kaikki, mitä\nsiellä tämän vierailun aikana tapahtuu, yhtä tarkasti kuin ensimmäisen\nvierailunikin tapahtumat, ja silloin huomaat, ettei sinulla ole\nminkäänlaista aihetta mustasukkaisuuteen.\"\n\n\"Kun tulet takaisin, en halua kuunnella kertomustasi, koska emme tapaa\nenää toisiamme. Ei, Lancelot, me eroamme nyt. Jos lähdet tälle asialle\nPelles-kuninkaan luo, en halua puhutella sinua koskaan enää. Ja jos\nsuututat minut väitteilläsi tai vastatodistuksillasi, pyydän Arthuria\nkarkoittamaan sinut pois kuningaskunnastaan. Lancelot, kieltäydy tästä\nhuonoon valoon saattavasta vierailusta, jos vielä rakastat minua —\nselitä kaikki Arthurillekin samalla tavalla kuin nyt minulle. Ellei hän\nymmärrä asiaa, kieltäydy ryhtymästä mihinkään sellaiseen seikkailuun,\njonka tiedät häpeälliseksi. Häpeälliseksi sinulle tai — se johtunee\nsinunkin mieleesi — minulle.\"\n\n\"Ilmoitin Arthurille toimittavani hänen määräämänsä tehtävän ja olen jo\nlähettänyt tuon viestin Pelles-kuninkaalle.\"\n\n\"Arthur saattaa lähettää sinne jonkun toisen. Hänen ei ole pakko\nturvautua parhaaseen ritariinsa tällaisissa pikku asioissa.\"\n\n\"Mutta, Ginevra, sinähän sanoit Elainen riemastuvan hänen isälleen\nkirjoittamastani kirjeestä. Kuinka paljoa enemmän hän ajattelisikaan\nkaikenlaista, jos jäisin kokonaan tulematta?\"\n\n\"Jos pysyt poissa sieltä\", vastasi Ginevra, \"ei sillä ole väliä, mitä\nhän ajattelee. Mutta tee nyt miten vain haluat.\"\n\n\"Ginevra\", sanoi Lancelot, \"ellet olisi niin väsynyt, jos olisit\ntäydellisesti oma itsesi, et käyttäisi tällaista puhetapaa\".\n\n\"Jos vielä rakastaisit minua, ei sitä tarvittaisikaan.\"\n\n\"Ginevra —\"\n\n\"No, mitä nyt?\"\n\n\"Jos pakotat minut valitsemaan, tottelenko sinua vaiko Arthuria\nasioissa, jotka mielestäsi ovat merkityksettömiä —\"\n\n\"Tämä ei ole mikään merkityksetön asia.\"\n\n\"Siinä tapauksessa kaikissa asioissa. Jos minun täytyy valita joko\nsinun määräyksesi tai hänen, tottelen kuningasta. Hän on määrännyt\ntämän tehtävän, ja minä lähden, vaikka se sattuukin olemaan\ntäydellisesti omaa tahtoani vastaan. En ole ilmoittanut sinulle muuta\nkuin totuuden.\"\n\nGinevra nousi seisaalleen ja katseli häneen suoraan leimuavin silmin.\nHän kumarsi ylenkatseellisesti käskien viittauksella Lancelotia\npoistumaan.\n\n\"En palaa, ennenkuin lähetät hakemaan minua\", sanoi Lancelot. \"Mutta\nsinä lähetät kyllä — kadut vielä tätä järjetöntä tuultasi. Kun saan\nsanankin sinulta, tulen. Rakastan vain sinua — ja aina.\"\n\nGinevra katsoi häneen vakavasti, kunnes hän poistui huoneesta. Sitten\nhänen voimansa loppuivat, ja hän vajosi hervotonna ja kalpeana takaisin\nkorkeaan tuoliinsa. Anglides tuli sisään.\n\n\"Ritari Lancelot pyytää, että hän saisi puhutella teitä hetkisen vielä.\"\n\n\"En tahdo nähdä häntä, en nyt, en jälleen enkä milloinkaan enää\", sanoi\nkuningatar. Hän ei avannut silmiään.\n\n\"Kuningatar\", sanoi Anglides, \"hän on pysähtynyt ulko-ovelle melko\nsuureen miesjoukkoon\".\n\n\"Ilmoita hänelle viestini tarkasti\", sanoi Ginevra \"heidän kaikkien\nkuullen\".\n\n\n\n\nXI\n\n\nKun Lancelot ratsasti toisen kerran Pelles-kuninkaan linnaan, muisteli\nhän ensimmäistä vierailuaan. Hän huomasi, ettei linna ollut muuttunut,\nmutta vastaanotto oli erilainen. Hänen tulonsa ei näyttänyt liikuttavan\nketään. Hän oli vihoissaan itselleen siitä, että hän oli niin herkkä\nkaikelle sellaiselle. Palvelijat ottivat tietysti hänen hevosensa\nhoiviinsa, mutta pahanenteisen juhlallisesti. Hän oli pahoillaan, että\noli tullutkaan sinne.\n\nPelles seisoi ovella. Lancelot kuvitteli hänen näyttävän tavallista\njäykemmältä, mutta lohduttautui muistamalla, ettei se voinut olla\nmahdollista.\n\n\"Olitte hyvin ystävällinen lähettäessänne tuon viestin edeltäpäin\",\nsanoi kuningas. \"Se soi meille hetkisen ainakin vaatimattoman\nvastaanoton järjestämiseen teille. Tässä kaukaisessa piirikunnassa on\npalveleminen vaillinaista — joka vuosi on yhä vaikeampi pitää taloa\ntyydyttävässä kunnossa. Ainakin sen jälkeen kun vaimoni kuoli. Kaipaan\nhäntä.\"\n\n\"Niin taloudessa kuin muissakin asioissa on tyttärenne varmaankin\nteille suureksi avuksi.\"\n\n\"Tulkaa sisään ja istuutukaa, ritari Lancelot\", sanoi Pelles. \"Matka on\nvarmaankin väsyttänyt teitä aika lailla.\"\n\nHe istuutuivat suuren ikkunan ääreen.\n\n\"Ajatellessani vieläkin asiaa\", sanoi kuningas, \"haluaisin mielelläni\nkysyä teiltä, ellei teillä ole mitään sitä vastaan, kuinka tulitte\ntehneeksi tuon erehdyksen\".\n\n\"Minkä erehdyksen?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Otaksumisenne, että Elaine olisi minulle avuksi. Olette vanhapoika,\nymmärrän sen, mutta vaikka niinkin, pitäisi teidän sentään olla parempi\ntaloudenhoidon arvostelija. Ettekö tahtoisi sanoa minulle, koettiko\nElaine taivuttaa teidät uskomaan, että hän on pätevä siihen?\"\n\n\"Tyttärenne on melkein vieras minulle —\"\n\n\"Sitä toivoin — ajattelinkin\", sanoi Pelles.\n\n\"Mutta kuvittelen hänellä olevan taitoa kaikkeen sellaiseen, mihin\nhän huolii sovittaa sitä, ja otaksuin hänen ponnistelevan auttaakseen\nteitä.\"\n\n\"Ymmärrän\", sanoi Pelles. \"Kiitoksia hyvin paljon. Ryhtykäämme nyt\nheti juttelemaan asioista — Arthurin viestistä. Luulen, että teillä on\nkiire. Toivoisin teidän voivan jäädä yöksi tänne, mutta kirjeestänne\npäättäen pelkään, ettette voi.\"\n\n\"Minun pitää palata Camelotiin niin pian kuin suinkin\", vastasi\nLancelot.\n\n\"Mutta teidän täytyy nukkua jossakin\", sanoi kuningas. \"Miksi ei siis\ntäällä? Olisitte tällaisen vanhan miehen toverina autiossa talossa.\"\n\n\"Eikö Elaine olekaan kotona?\"\n\n\"Ei, ritari Lancelot, hän ei ole kotona. Hän on matkustanut viemisille\nmuutamien kaukaisten sukulaistemme luo. Tarkoitan hänen nyt olevan\nkaukana täältä.\"\n\n\"Olen pettynyt\", sanoi Lancelot. \"Olen todellakin.\"\n\n\"Oletteko? Kun sain viestinne, ajattelin itsekseni, ettette voi\ntoivoakaan yksinäisempää kohtauspaikkaa kuin tämä on, Elainen\noleskellessa poissa täältä.\"\n\n\"Mutta kun pyysin tavata vain teitä\", sanoi Lancelot, \"ei mielessäni\nollut mitään sellaista epäkohteliaisuutta, että olisin tahtonut\nehdottaa teille hänen poistamistaan linnasta\".\n\n\"Eikö?\" sanoi Pelles. \"Ei ette tarkoittanut olla epäkohtelias, mutta\nuskalsin ajatella teidän haluavan juuri sitä. Kun luin kirjeenne, olin\nhyvin tyytyväinen tietäessäni hänen jo olevan poissa tieltä. En moiti\nteitä ollenkaan, ritari Lancelot. Tyttäreni on hyvin rakas minulle,\nmutta hän on oikullinen ja olen pahoillani, että hän on suututtanut\nteidät.\"\n\n\"Suututtanutko minut?\" kysyi Lancelot. \"Eikä ole! Ei ollenkaan!\"\n\n\"Pelkäsin hänen tehneen niin. Kuulin hänen omilta huuliltaan — olen\nihan varma tästä — että hän oli vaivannut teitä ihailullaan. Hän\nihailee teitä. Sanoin hänelle, ettei hän osaa juuri lainkaan hillitä\nitseään.\"\n\n\"Mitä minuun tulee\", sanoi Lancelot, \"ei hänen tarvitse sitä ollenkaan\nkoettaa. Pidän häntä viehättävänä nuorena naisena, joka teki oloni\ntäällä hyvin hauskaksi. Hän on suorapuheinen ja koska hän liioittelee\nylistyksissään, ymmärrän, että häntä ymmärretään usein väärin. Mutta\nsiihen ovat mielestäni syynä paljon useammin muut naiset kuin miehet.\nMikäli hänen ihailunsa oli persoonallista, en ollut niin tyhmä, että\nolisin ottanut sen täydestä todesta.\"\n\n\"Ellette ota Elainea vakavalta kannalta\", sanoi kuningas, \"pyydän\nteitä niin tekemään ensimmäisessä tarjollaolevassa tilaisuudessa.\nHän on tarmokas ja on jo tehnyt päätöksensä tässä asiassa. Jos\nhänen tiedossaan olisi edes jokin keino, jolla hän voisi kiinnittää\nhuomionne, puoleensa, käyttäisi hän sitä. Mieltäni pahoittaa, että hän\non niin huoleton puheissaan ja jonakin päivänä saattavat jotkut hänen\npuheistaan hämmästyttää teitä.\"\n\n\"Lupaan, etten ajattele pahaa hänestä, ennenkuin minun on pakko\", sanoi\nLancelot. \"En rakasta häntä —\"\n\n\"Jumalan kiitos, ritari Lancelot! Pelkäsin teidän rakastavan.\"\n\n\"En rakasta häntä ja hän tietää sen.\"\n\n\"Tietääkö hän?\"\n\n\"No niin, hänellä ei ole mitään syytä ajatella sitä.\"\n\n\"Hänen puheittensa perusteella uskoin melkein yhteen aikaan —\"\n\n\"Mitä, kuningas Pelles?\"\n\n\"Sitä on hyvin vaikea pukea sanoiksi — ymmärsin hänen toivovan, että\nhän saisi — ei, en voi sanoa sitä! Erehdyin varmaankin silloin. Ette\nsuonut hänelle minkäänlaista tilaisuutta — ei, ette tietystikään.\"\n\n\"Kunniasanallani\", sanoi Lancelot, \"tämä on kummallinen juttu. Mitä\ntarkoitatte tuolla tilaisuudella? En antanut hänelle mitään — en ole\nvaihtanut hänen kanssaan paria tusinaa sanaakaan elämässäni — ja nekin\nvaihdettiin puutarhassanne, kun aamiainen myöhästyi.\"\n\n\"Älkää loukkautuko — suokaa minulle anteeksi\", pyysi Pelles. \"Mitä\nikinä hautonenkaan mielessäni, syytän siitä Elainea enkä teitä. Minun\nolisi pitänyt se mainita.\"\n\nLancelot katsoi häneen. Kuningas paljasti ikävuotensa tänä iltapäivänä.\n\n\"Olen pahoillani, että olette huolissanne hänen tähtensä, kuningas\nPelles. Ellen rakastakaan Elainea, voin ainakin sanoa rehellisesti\nihailevani häntä — hänellä on terävät aivot ja lämmin sydän — hän tulee\nvielä onnelliseksi jonakin päivänä lähimmässä tulevaisuudessa ja on\nkunniaksi teille, kun vain oikea mies saapuu paikalle.\"\n\n\"Minusta tämä suunnitelma tuntuu kaukaiselta\", sanoi Pelles, \"mutta\ntoivon teidän olevan oikeassa. Ettekö sattumalta voisi aavistaa, kuka\ntämä oikea mies on?\"\n\n\"En ollenkaan.\"\n\n\"Siinäpä sitä ollaan — en minäkään... No niin, olemme poikenneet\naiheesta. Toivon teidän jäävän tänne yöksi.\"\n\n\"Ehkä voin palata Camelotiin yhtä hyvin täältäkin. Kyllä, mielelläni.\"\n\n\"Mainiota! Puhukaamme nyt kuningas Arthurin asioista. Millaisen viestin\nhän on lähettänyt minulle?\"\n\n\"Se koskee heiniä\", vastasi Lancelot.\n\n\"Mitä minulla on tekemistä heinien kanssa?\" kysyi Pelles.\n\n\"Heiniä sekä kauroja, mutta pääasiallisesti heiniä\", sanoi Lancelot.\n\"Camelotissa sijaitsevat tallimme ovat suuresti riippuvaisia maastanne\nrehuihin nähden —\"\n\n\"Ah, varmasti\", sanoi Pelles. \"En äsken ymmärtänyt. Mitä teillä on\nsanomista heinistäni?\"\n\n\"Tänä kesänä olemme saaneet teiltä keskinkertaista huonompia heiniä.\"\n\n\"Mahdotonta!\" sanoi Pelles.\n\n\"Arthur on pahoillaan, mutta tallimiehet valittavat ja hän haluaa\ntietää, ovatko heidän valituksensa lainkaan oikeutetut.\"\n\n\"Välittävätkö tallimiehet? Arthur on siis lähettänyt viestin\ntallimiehiltään minulle, vai mitä? Ja teidän välityksellännekö, ritari\nLancelot? Onko hän tutkinut heiniä itse? Luulen, ettette tyytyisi\ntoisen miehen arvosteluun siitä, mitä hevosenne syö.\"\n\n\"He valittavat, että heinät ovat tomuisia — muutamat hevoset ovat\nsairastuneet päätautiin.\"\n\n\"En ole lähettänyt teille tomuisia heiniä, ritari Lancelot, koska\nminulla ei ole sitä lajia. Alkukesästä satoi melkoisesti ja hyvin\nusein. Emme voineet toivoakaan sen parempaa heinäsatoa.\"\n\n\"No niin, sellainen on valitus\", sanoi Lancelot.\n\n\"Oletteko itse tarkastellut noita tomuisia heiniä?\" kysyi Pelles.\n\n\"En voi väittää sitä.\"\n\n\"Eikö teidän hevosenne ole sairastunut päätautiin?\"\n\n\"Ei tietystikään!\"\n\n\"No niin, tällainen valittamistapa tuntuu minusta melko\nkummalliselta... Mutta näin meidän kesken vain, mitähän kuningas\ntarkoittaa lähettäessään minulle tällaisen viestin?\"\n\n\"Ei ainakaan mitään vihamielistä\", vastasi Lancelot. \"Häntä on viime\naikoina huolestuttanut hänen oman hevosensa käytös. 'Eläin ei ole niin\nkestävä', sanoo hän 'eikä niin terve kuin ennen vanhaan'. Kun hän\nmoitti siitä miehiään, syyttivät he heiniä. Hän käski silloin minun\nottaa selville tosiseikat.\"\n\n\"Lähetimme heinät ritari Kaylle. Huomasiko hänkin ne tomuisiksi?\"\n\n\"Minun on pakko vastata siihen kieltävästi. Hän on täydellisesti varma\nniiden hyvästä laadusta.\"\n\n\"Siinä tapauksessa on puhe vain Arthurista ja hänen hevosestaan\", sanoi\nPelles. \"Saako se todellakin yskänpuuskia?\"\n\n\"Se on jättänyt hänet pulaan parissa kolmessa tilaisuudessa viime\naikoina\", vastasi Lancelot. \"Hän käski minun ilmoittaa sen teille.\nLuulen sen huolestuttavan häntä.\"\n\n\"No niin\", sanoi Pelles, \"hänen hevosensa saa samoja heiniä kuin teidän\nhevosenne syö tällä hetkellä. Lähdemmekö itse tarkastamaan, millaisia\nne ovat?\"\n\n\"Se on tuskin tarpeellista\", vastasi Lancelot.\n\n\"Se on mielestäni parasta. Sittenhän te voitte tarkastaa Camelotiin\ntuodut heinät ja päättää, onko niissä minkäänlaista eroa.\"\n\nHe kävelivät linnanpihan poikki talleille, ja Pelles käski erään miehen\npudottaa lattialle melko suuren kimpun Pelles otti niitä kahmaloittain\ntarkasteltavakseen. Lancelot käänteli niitä jalallaan.\n\n\"Mitä vikaa niissä on?\" kysyi Pelles.\n\n\"Ei mitään\", vastasi Lancelot. \"Jos vain Arthurin hevonen syö tällaisia\nheiniä, ei pitäisi olla aihetta valituksiin.\"\n\n\"Ilmoittakaa heille, etten ole lähettänyt heille muunlaisia, ja jos\nhevonen syö jotakin muuta, on se Arthurin asia eikä minun. Minua ei\nimartele lainkaan se, että tätä asiaa on ryhdytty penkomaan, ritari\nLancelot. Sehän voidaan melkein lukea minulle häpeäksi. Minulla on\nvaltakunnan parhaat niityt, ketoja ketojen vieressä täältä Caseen\nsaakka.\"\n\n\"Mihin saakka?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Toiseen talooni, Casen linnaan saakka, joka sijaitsee tien varrella\npuolen tunnin päässä täältä. Se kuului äidilleni.\"\n\n\"Ah, en ole koskaan kulkenut sitä tietä enkä siis tiedä siitä mitään\",\nsanoi Lancelot.\n\n\"Ettekö?\" sanoi kuningas Pelles. \"Jopa nyt jotakin! Tähän hetkeen\nsaakka olin ihan unohtanut sen, mutta kun saatoitte kuningatar Ginevraa\nhänen häihinsä, pysähtyi koko matkaseurueenne sinne. Tarjosin sen\nkuninkaalle. Teidän täytyy muistaa se.\"\n\n\"Nyt kyllä\", vastasi Lancelot. \"Muistan sen todellakin. Mutta en\nosannut liittää tuota paikkaa millään tavalla teihin.\"\n\n\"En ollut siellä silloin\", sanoi Pelles, \"enkä voinut kutsua teitä\ntännekään surumme vuoksi... vaimoni vasta äsken tapahtuneen kuoleman\ntähden. Kah, millainen yhteensattuma! Siellä on niittyjeni raja.\"\n\nLancelot ei sanonut mitään enää, ja he kävelivät takaisin halliin.\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Käsken heidän tuoda kynttilät sisään, ja me syömme päivällisen\nhetkisen kuluttua\", sanoi Pelles.\n\nLancelot katseli pitkien solakoiden kynttiläin tuomista sisään ja\nruokien kantamista laajalle ja yksinäiselle pöydälle.\n\n\"Voimme yhtä hyvin istuutua paikoillemme nyt\", sanoi Pelles.\n\n\"Kun olin täällä viime kerralla, odotimme häntä\", sanoi Lancelot.\n\n\"Pyydän anteeksi\", sanoi Pelles.\n\n\"Elaine juolahti vain mieleeni\", sanoi Lancelot.\n\n\"Ah, niin, siihen hän kyllä pystyy\", sanoi hänen isänsä... \"Voi, teidän\npitää ottaa lautasellenne enemmän tätä — se on hanhea, muistakaa se,\neikä mitään oikeata lihaa. Ajattelin ensin paistattaa riikinkukon\nteille, mutta tarkasteltuani niitä päätin, etten anna teidän kärsiä\nnälkää. Mutta ei hanhikaan ole paljon voimakkaampaa ravintoa\ntaistelevalle miehelle?\"\n\n\"En taistele tällä haavaa\", vastasi Lancelot, \"ja hanhi on tavattoman\nmureaa\".\n\n\"Täällä tilallani\", sanoi Pelles, \"ylpeilemme muustakin kuin heinistä.\nRiistamme on mainiota, ja linnut, joita tarjoilemme — on niin, meillä\non ainakin tarpeeksi raaka-aineita talouteemme.\"\n\n\"Ettekö luule hänen paljastavan taipumuksiaan siihen tultuaan\nvanhemmaksi?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Kenen ja mihin?\" sanoi Pelles.\n\n\"Sanoitte, ettei tyttärenne ole lainkaan innostunut taloudenhoitoon.\"\n\n\"Oikein hyvin, sanottu. Käytinkö tuota lausetta?\"\n\n\"Aate kiinnosti tarkkaavaisuuttani\", vastasi Lancelot. \"Luulen luonteen\nkehittyvän ajan oloon oikeissa olosuhteissa.\"\n\n\"En tiedä, onko sellainen kehittyminen toivottavaa\", sanoi Pelles.\n\"Hieman kuria vain, jos jokainen voisi olla! varma sen oikeasta\nlaadusta. Ettekö välitäkään pavuista, ritari Lancelot? Tai hieman\nenemmän täytettä hanheni kera? Ritari Lancelot haluaa vähän —\"\n\n\"Ei kiitoksia\", sanoi Lancelot. \"Minulla on tarpeeksi. Teillä on mainio\nkokki, kuningas Pelles.\"\n\n\"Ei kehnokaan. Todellisuudessa ylpeilen voidessani säilyttää paikan\nmaineen entisellään, ritari Lancelot. Tehän ymmärrätte tunteeni, kun\nkuulin tuosta heiniäni koskevasta epäluulosta.\"\n\n\"Se on mitätön asia, vannon sen teille\", sanoi Lancelot. \"Olen\npahoillani, että toin viestin. Koko juttu on ollut onneton erehdys.\"\n\nPelles ei vastustanut häntä.\n\n\"Jos jolloinkin sattumalta saisitte tilaisuuden mainita vierailustani\ntyttärenne palattua kotiinsa, luotan siihen, ettei hän ajattele\npyytäneeni teiltä yksityistä keskustelua senvuoksi, että se jollakin\nlailla koski häntä — persoonallisesti.\"\n\nKuningas Pelles oli syventynyt jyrsimään sitkeää hanhenjalkaa.\n\n\"Toivon, ettette luule minua ärtyisäksi, ritari Lancelot.\n\n\"En ärtyisäksi, vaan vaiteliaaksi, ehkä. Mutta tämä puhe rehuistanne\nsuututtaa teitä. Älkää antako sen vaikuttaa.\"\n\n\"Saanko tehdä teille erään kysymyksen?\" kysyi Pelles.\n\n\"Kun olitte täällä viimeksi, teki tyttäreni keveitä huomautuksia\nkuningas Arthurista. Muistatte kai sen? Hillitsin hänet heti.\nMutta näin meidän kesken sanoen, aloin jo silloin epäillä Arthurin\nmuuttuneen.\"\n\n\"Vain paremmaksi, jos ollenkaan\", vastasi Lancelot.\n\n\"Suotte kai minulle anteeksi vihjaukseni, vai mitä?\" pyysi Pelles.\n\"Tunnen itseni vanhentuneeksi puhellessani teidänlaisillenne\nnuorille miehille, jotka hallitsevat meitä nykyään, mutta käytän\nhyväkseni etuoikeutta. Tähän asti kaikki ne sanat, jotka olen kuullut\nArthurin lausuvan — olen pahoillani, ettei niitä ole sen enempää —\nja ne satunnaiset viestit, jotka olen saanut häneltä, ovat olleet\nhyvin järkeviä. Nyt minulle kerrotaan hänen hääräävän kovasti, ja\nvarmasti hän etääntyy meistä kauaksi. Koska hänen viestinsä käyvät\nharvinaisemmiksi, pitäisi niiden olla sitä tärkeämpiä, mutta ne eivät\nole.\"\n\n\"Hän onkin ahkera\", vastasi Lancelot. \"Ei kuitenkaan niiden vaikeiden\npulmien ratkaisemisessa, joita hänellä oli ensi aikoina, vaan kuitenkin\nahkera. Siellä on yksinkertaisiakin velvollisuuksia, jotka vievät hänen\nkoko aikansa.\"\n\n\"Tietysti\", sanoi Pelles. \"Mutta yksinkertaiset tehtävät eivät vaadi\ntaitoperäistä toimeenpanoa. Hänen tallimiestensä olisi pitänyt\nsopia tämä asia taloudenhoitajan kanssa. Olen kyllä hyvin ihastunut\nsaadessani teidät vieraakseni tänne, ritari Lancelot, mutta luulisin\nteidän ja Arthurin aikaa liian kalliiksi tuhlattavaksi tällaisiin pikku\nseikkoihin.\"\n\n\"Se onkin itsessään pikku seikka\", vastasi Lancelot, \"mutta jos se\njohtuu jostakin epärehellisyydestä hänen palveluksessaan —\"\n\n\"Ah, ajatteletteko niin?\"\n\n\"En\", vastasi Lancelot. \"Torjuin vain tuon viittauksen sen arvon\nmukaisesti.\"\n\nHe lopettivat aterian lausumalla muutamia sanoja vielä. Sen lopussa\nPelles palasi päähänpiintymäänsä.\n\n\"Olenko oikeassa otaksuessani, että kuningas on toimelias.\n\n\"Ihan oikeassa.\"\n\n\"Olisiko julkeaa kysyä, mikä yritys askarruttaa häntä juuri nyt?\"\n\n\"Ei mikään erityinen, luullakseni.\"\n\n\"Ei siis mitään rehua koskevaa — sen laatuun kohdistunutta harvinaista\ntarkkaavaisuutta?\"\n\n\"Ilmoittaisin teille sen, jos vain tietäisin\", vastasi Lancelot. \"Mutta\nen tiedä mitään. Hänellä saattaa olla kaikenlaisia suunnitelmia, joista\nhän ei mainitse minulle mitään.\"\n\n\"Todellako?\" sanoi Pelles.\n\n       *       *       *       *       *\n\nLancelot käveli edestakaisin huoneessaan miettien yksinäisyyttään.\nGinevra, Elaine, Bromel, Pelles — kaikki nämä henkilöt olivat hänen\najatuksissaan. Hän oli vihainen kuningattarelle, paljoa vihaisempi kuin\nhän oli todennutkaan lähtiessään suorittamaan tehtävää. Mitä oikeutta\nkuningattarella oli nöyryyttää häntä? Kun hän palaisi Camelotiin\nhuomenna, niin millaisiin olosuhteihin hän palaisi? Oliko kuningatar\noikeassa, oliko hän mustasukkainen vai ei, väittäessään Arthurin\nkeksineen tämän matkan toimittaakseen hänet ja Elainen yhteen? Pelles\nei ollut mikään hölmö, sittenkään. Epäilikö hän, että tällä vierailulla\noli jokin salainen tarkoitus? Voiko vanhus todellakin luulla häntä\nElainen rakastajaksi? Ei luettuaan kirjeen. Hän oli kirjoittanut sen\nGinevran vuoksi — ja kuinka paljon hyvää se oli tuottanutkaan hänelle?\nKuningatar oli laskenut leikkiä hänen valtioviisaudestaan, ja hän oli\nviettänyt ikävän illan.\n\nNo niin, ei ollut järkevää ajatella liian paljon tätä tai jotakin\nmuuta. Hän koettaisi hieman nukkua.\n\nHän kuuli ovelle hiljaa koputettavan. Luultavasti kuningas, ajatteli\nhän, jonka mieleen myöhemmin on juolahtanut joitakin ajatuksia\nhevosruuasta. Hän irroitti salvan, katsoi käytävään ja näki edessään\ntomun peittämän miehen, vasta tulleen pitkältä ratsastusmatkalta.\n\n\"Ritari Lancelot\", sanoi hän. \"Tuon teille salaisen viestin, teille\nainoastaan.\"\n\n\"Tulkaa sisään ja sulkekaa ovi\", sanoi Lancelot. \"Kukaan ei voi\nkuunnella meitä, mikäli tiedän. Millainen on viestinne?\"\n\n\"Naisenne on Casen linnassa. Hän tahtoo tavata teitä heti.\"\n\n\"Hyvin kiinnostavaa\", vastasi Lancelot. \"Kuka on tämä salaperäinen\nhenkilö, joka lähettää minulle kutsun keskiyöllä?\"\n\n\"Ritari Lancelot\", sanoi mies, \"olen tuonut viestin\".\n\n\"Sehän voi yhtä hyvin olla ansa.\"\n\n\"Voi kylläkin\", vastasi mies.\n\nLancelot koetti kuvitella, kuinka Ginevra oli voinut päästä Casen\nlinnaan niin pian.\n\n\"En lähde nyt\", sanoi hän. \"Mutta huomenna pysähdyn linnaan ja osoitan\nkunnioitustani naiselle.\"\n\n\"Kuten haluatte\", sanoi mies. \"Huomenna hän ei ole siellä enää.\"\n\n\"Kuinka päästään linnaan?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Vasemmalle kääntyvää tietä pitkin sillan tuolta puolelta. Se\nsijaitsee suoraan edessäpäin noin puolen tunnin matkan päässä. Ryhdyn\noppaaksenne.\"\n\n\"Ei tänä yönä\", sanoi Lancelot.\n\n\"Säästääkseni aikaa\", sanoi mies, \"käskin satuloida hevosenne. Se\nodottaa teitä valmiina linnan pihalla.\"\n\n\"Käskekää heidän viedä se talliin takaisin! Millä oikeudella\nhäiritsitte sitä? Kuka päästi teidät sen luo? Kuka te olette?\"\n\nMutta mies oli jo mennyt tiehensä.\n\nLancelot istuutui hiljaisessa huoneessaan ja koetti ajatella. Viestien\nlähettäminen ei ollut lainkaan Ginevran tapaista. Mutta entä jos hän\nolisikin päättänyt koetella hänen lupaustaan tai jos hän vakavasti\nkaduttuaan tahtoi lopettaa heidän riitansa? Hän muisti tuon Casen\nlinnan huoneenkin —\n\nMutta Ginevra ei ollut voinut matkustaa niin kauaksi — melkein yhtä\nnopeasti kuin hän itse oli ratsastanut. Ginevran oli täytynyt katua\nkäytöstään minuutin tai parin kuluttua hänen poistumisestaan. Kuka\nmuu voisi viekoitella häntä ulos? Tuo Bromel-niminen mieskö, josta he\npuhuivat? Vai oliko hänellä jokin toinenkin vihollinen tässä maailman\nosassa? Huomenna hän pysähtyisi Casen linnaan.\n\nMutta ennenkuin hän nukahtaisi, pitäisi hänen tarkastaa, mitä tuo\nlurjus oli tehnyt hänen hevoselleen. Hän laskeutui linnan portaiden\njuurelle. Pihalle johtava ovi ei ollut salvassa, ja hevonen oli vielä\nsiellä valmiina hänen varaltaan. Näkyvissä ei ollut ainoatakaan\ntallimiestä, jotka luultavasti kaikki nukkuivat. Hän voisi kyllä kutsua\navukseen vahdit ulkoportilta, mutta se herättäisi koko talonväen.\nKuu oli peittynyt pilviin — valaistus oli melkein riittämätön tien\nlöytämiseen.\n\nHän meni halliin, mihin hänen varusteensa oli viety, puki ne ylleen,\nkiipesi hevosensa selkään ja istui pimeässä kuunnellen. Sitten\nhän lähti hitaasti ratsastamaan porttia kohti. Hänen hevosensa ei\nollut koskaan ennen ollut niin meluisa, mutta vahdit päästivät\nhänet menemään, ikäänkuin olisivat tottuneet keskiyöllä tapahtuviin\nlähtöihin. Hän ratsasti sillan yli ja kääntyi vasemmalle.\n\nTällainen tapa poistua talosta, missä hän oli vieraana, pani hänet\ntuntemaan itsensä syylliseksi jollakin tavalla. Hän ei sitäpaitsi\ntiennyt, kuinka hän pääsisi takaisin tai päästäisivätkö aamuvahdit\nhänet sisään tai kuinka hän voisi selittää seikkailun Pellekselle.\nEpäilemättä hän oli tekemäisillään jotakin sellaista, mitä Ginevra\nsanoisi päätökseksi. Kun hän saapuisi sinne, voisi Ginevra ehkä sanoa\nhänen ratsastusmatkaansa tyhmäksi kepposeksi, enemmän Arthurille kuin\nhänelle sopivaksi. Mutta tällä kertaa se oli Ginevran käsky. Mitä\nGinevra olisikaan sanonut, jos hän olisi kieltäytynyt tulemasta?\n\nHän kannusti hevosensa laukkaan.\n\nMetsät näyttivät tuoreilta, vaikka vuodenaika olikin jo niin myöhäinen.\nHän tunsi, kuinka kosteus toi mukanaan puun hajua. Valoa oli niin\nniukalti, ettei hän nähnyt tietä, mutta hän tiesi hevosensa löytävän\ntien tasaiset kohdat ja karttavan kuoppia. Tietysti ei kukaan luota\nhevoseensa siten päivänvalossa. Millaisiin ponnistuksiin antaudummekaan\nohjataksemme itseämme, ajatteli hän. Hänen oma elämänsä — kuinka hän\noli koettanutkaan sovelluttaa sitä erääseen suunnitelmaan, koska\nGinevra oli halunnut sitä. Ehkä Ginevra olisi pitänyt hänestä enemmän,\nellei hän olisi koettanut niin kovasti.\n\nHänen hevosensa näytti haluavan hidastaa vauhtinsa hölkäksi, mikä ei\nollutkaan hämmästyttävää niin pitkän matkan jälkeen. Sen saamassa\nrehussa ei varmastikaan ollut mitään vikaa. Pelleksen pitäisi antaa\njokin määrätty vastaus huomenna. Olisiko hänellä niin paljon rohkeutta,\nettä hän lähettäisi Arthurille sellaisen viestin kuin oli vihjaissut\npäivällisillä? Kaikissa tapauksissa Pelleksen talous oli järjestetty\nliian leväperäisesti. Anteeksiantamatonta oli sallia tuon tuntemattoman\npäästä hevosten luo.\n\nCasen linna alkoi häämöittää melko läheltä. Hän kannusti ratsunsa\nlaukkaan kerran vielä. Nyt kun hän oli saapunut tänne, voi hän nimittää\nitseään Ginevran rakastajaksi. Oliko hän tullut sinne intohimosta,\nuteliaisuudesta vai ylpeydestäkö? Heidän riitansa oli vielä liian\ntuore. Haava oli vielä auki. Myrkytetty, ehkä. Ginevran julkiset\nhänelle antamat moitteet — mitä tapahtuisikaan, kun se kantautuisi\nArthurin korviin?\n\nPortti oli auki — hänen tarvitsi vain ratsastaa pihalle. Täälläkin\nnäyttiin oltavan varmoja hänen tulostaan. Muuan mies talutti pois\nväsyneen hevosen, ja Lancelot astui halliin. Siellä paloi vieläkin\nmuutamia valoja, ja eräs nainen nousi tuolilta tervehtimään häntä.\n\n\"Toivoimme teidän tulevan, ritari Lancelot\", sanoi hän. \"Minulle on\nkerrottu kuningattaren haluavan puhutella minua.\"\n\n\"Kuningattarenko? Ah, hän haluaa sitä todellakin!\" Lancelot ei voinut\nmuistaa tätä naista, joka muuten oli tutun näköinen. Hän auttoi\nLancelotia varustusten riisumisessa.\n\n\"Missä hän on?\"\n\n\"Käytävän ja portaiden yläpäässä on suuri huone. Siellä hän on.\"\n\nSiis juuri siinä huoneessa. Se oli varmasti Ginevra. Tutut portaat\n— pitkä käytävä — hieman raolleen työnnetty ovi. Hän koputti. Hän\nnäki huoneesta valoa, aukaisi oven ja astui sisään. Huone oli ihan\nsamanlainen kuin ennenkin — jykeviä tuoleja ja pöytiä, paksut verhot\nseinillä — ja nyt pari palavaa kynttilää verhoilla eristetyn vuoteen\nvieressä.\n\n\"Ginevra!\"\n\nVerho siirrettiin syrjään, ja ylöspäin käännetty valkoinen käsi\nojentautui häntä kohti. Tämä vetoaminen pani jotakin tarttumaan hänen\nkurkkuunsa. Lancelot kiirehti hänen luokseen ja kumartui.\n\nHänen olisi tietysti pitänyt tietää jo alusta asti.\n\n\n\n\nXII\n\n\n\"Älkää poistuko, ennenkuin saan tilaisuuden selittää!\"\n\nElaine nousi istualle vuoteessaan, ja vihastaan huolimatta Lancelot\nnäki, kuinka kaunis hän oli.\n\n\"Tässä ei ole mitään selitettävää\", vastasi ritari. \"Tulin tänne\nerehdyksestä. Teidän pitää suoda minulle anteeksi — aion lähteä heti.\"\n\n\"Ette suinkaan, ennenkuin olen selittänyt teille kaikki!\" huudahti\nElaine. \"Ei ollut lainkaan helppo saada teitä tänne enkä voi päästää\nteitä luotani puhumatta muutamia sanoja. Jos menette nyt, en saa\nkoskaan toista tilaisuutta kertoakseni teille.\"\n\n\"Te saitte minut tänne, niinkö? Sangen hyvin — minut houkuteltiin\npetoksella tulemaan tänne. Ei ole olemassa mitään syytä, miksi jäisin.\"\n\n\"Ah, eikö?\" sanoi Elaine. \"Se ei ollut sen ilkeämpi petos kuin sekään,\njonka teitte minulle.\"\n\n\"En ole pettänyt teitä koskaan!\" sanoi Lancelot.\n\n\"Ettekö kirjoittanut kirjettä isälleni ja ettekö ilmoittanut siinä\nhaluavanne tavata vain hänet yksinään?\"\n\n\"Siihen ei sisältynyt mitään petosta.\"\n\n\"Se oli kuitenkin keino, jolla saitte minut pois talosta. Isäni\nlähetti minut tänne heti — pois omasta kodistani — vain siksi, että\nolin sanonut teille rakastavani teitä, ja te pelkäsitte minua, ritari\nLancelot, te pelkäsitte minua.\"\n\n\"Isänne ilmoitti teidän lähteneen viereisille jo ennen kirjeeni\nsaapumista — viereisille kaukaisten sukulaisten luo.\"\n\n\"No niin, siitä sen nyt näette, mitä olette tehnyt isänikin luonteelle.\nOli kerran sellainenkin aika, jolloin hän ei olisi valehdellut.\"\n\n\"Elaine\", sanoi Lancelot, \"tämä kaikki on hyvin kaunista, mutta kuten\nminä sen näen, on minut täällä houkuteltu outoon taloon kello yhden\naikana yöllä, ja — ja —\"\n\n\"Niin\", vastasi Elaine, \"erään hurjan nuoren naisen makuuhuoneeseen,\njoka on mennyt levolle. Ritari Lancelot, teidät on saatettu hyvin\nhuonoon valoon.\"\n\n\"Olette tuottanut minulle enemmän harmia kuin luulettekaan, Elaine.\nPetitte minut sillä, mitä tiesitte. Minä — se mies sanoi Ginevraa\nviestin lähettäjäksi.\"\n\n\"Hän on ovelampi kuin uskalsin toivoakaan. Käskin hänen sanoa odottajaa\nteidän naiseksenne.\"\n\n\"Ehkä hänen sanansa kuuluivatkin niin.\"\n\n\"Silloin en pettänyt teitä, ritari Lancelot — te petitte vain itsenne.\"\n\n\"Teillä ei ole mitään syytä nimittää itseänne minun naisekseni. Teillä\nei ole mitään oikeutta minuun.\"\n\n\"Totta, ritari Lancelot, mutta jos olisin ilmoittanut nimeni, ette\nolisi tullut.\"\n\n\"Minun ei missään tapauksessa tarvitse jäädä tänne. Olisin mielelläni\ntavannut teidät isänne talossa, mutta tehän ymmärrätte, etten voi\nnauttia vieraanvaraisuudestanne täällä.\"\n\n\"En ole lainkaan varma siitä, oletteko te sellainen ihmeellinen mies\nsittenkään\", sanoi Elaine. \"Olette arka ettekä pysy oikein totuudessa.\nIloitsisitte muka, jos olisitte voinut tavata minut isäni talossa?\nMiksi lähetitte hänelle sen kirjeen?\"\n\n\"Aion olla rehellinen siihen kirjeeseenkin nähden\", vastasi Lancelot.\n\"Luulin menetteleväni järkevästi siinä, etten tahtonut tavata teitä\ntämän vierailuni aikana, en senvuoksi, että inhoaisin teitä, vaan\nsiksi, että pelkäsin teidän ehkä voivan — no niin, teidän ehkä voivan —\"\n\n\"Tietysti\", sanoi Elaine. \"Se olisi voinut nousta minulle päähän.\"\n\n\"Mutta halusin tavata teidät kuin ystävän silloinkin, kun kirjoitin\nkirjeen.\"\n\n\"Todellako? Todellisuudessa olen kuitenkin iloinen, että kirjoititte.\nIsä ajatteli heti tätä paikkaa, ja minäkin ymmärsin, millaisen\nmahdollisuuden se suo minulle — en olisi koskaan saanut tällaista\nmahdollisuutta kotona.\"\n\n\"Millaista mahdollisuutta tarkoitatte?\"\n\n\"Ainoata mahdollisuuttani saada nauttia rakkaudestanne tänä ainoana\nyönä.\"\n\n\"Olette mieletön, Elaine! Ja niin olen minäkin jäädessäni tänne.\"\n\nJa ennenkuin Lancelot ehti poistua hänen luotaan, oli Elaine poissa\nvuoteestaan ja seisoi hänen edessään valkoisena ja solakkana. Hän\nkurkottautui kiertääkseen käsivartensa Lancelotin kaulaan.\n\n\"Kuulkaahan nyt\", sanoi hän, \"olen pannut enemmän vaaralle alttiiksi\nkuin pyydän teitä panemaan, kaikki, mitä minulla on tässä maailmassa\n— isäni hyvät ajatukset minusta ja senkin, mitä ystäväni tulevat\najattelemaan minusta. Se ei johdu siitä, että olen välinpitämätön, eikä\nsiitäkään, että olen kokematon. Ja panen vaaralle alttiiksi senkin,\nmitä te ajattelette minusta, ja se on minulle suuriarvoisinta. Mutta\ntänä ainoana yönä haluan nauttia niin paljon rakkaudestanne kuin vain\nvoitte luovuttaa minulle. En pääse silti lähemmäksi onnea. En pyydä\nteiltä mitään muuta, ritari Lancelot. Jos pidätte sitä parempana,\nvannon, etten halua tavata teitä enää milloinkaan koko elämäni aikana.\nLupaan kaiken muunkin, ellette vastaa kieltävästi.\"\n\n\"En voi teeskennellä rakastavani teitä, Elaine, siten kuin tarkoitatte.\nEtte varmastikaan tahdo, että koko vastaisenkin elämänne turmelisi —\nniin, miksi me sitä nimittäisimmekään? Sellainen ei ole edes rakkauden\nvarjoa. Sanoitte kaipaavanne intohimoa, mutta tämä ei ole sitäkään\nOikea tunne ilmestyy kyllä. Ja sitä kannattaa odottaa.\"\n\n\"Mitä ainakin minuun tulee\", vastasi Elaine, \"on se jo ilmestynyt. Enkö\ntietäisi sitä? En rakasta koskaan enää. Ah, luulen teidän ajattelevan\nminun tahtovan sitä vielä useinkin, mutta kun tutustuitte Ginevraan,\nettekö silloin tiennyt sen olevan ikuista? Te ette rakastu minuun\nkoskaan — hän ehti ennen minua — mutta luulen teidän pitävän minusta,\nja ymmärrätte, miltä se tuntuu — ja voisitte olla ystävällinen.\"\n\n\"Pidän teistä, Elaine. Ja senvuoksi en voikaan täyttää pyyntöänne. Hyvä\nnimenne —\"\n\n\"Olen miettinyt kaikkea, kuten jo kerroin teille. Mutta kullakin voi\nvain olla yhdenlainen hyvä nimi, vai mitä? Ginevralla on hyvä nimi.\"\n\n\"Puhuitte kuningattaresta ennenkin. Mitä koetatte sanoa hänestä?\"\n\n\"Älkää teeskennelkö, ritari Lancelot. Me seisomme nyt vastakkain —\"\n\n\"Teidän olisi parasta mennä takaisin vuoteeseenne. Voimme keskustella\nsittenkin yhtä hyvin.\"\n\n\"Istuutukaa tähän sitten ja kuunnelkaa. Vaikka ette huolikaan minusta,\npitää teidän olla niin ystävällinen, että olette yhtä vilpitön minua\nkuin minä teitäkin kohtaan. Olette Ginevran rakastaja, ja hän on teidän\nrakastettunne. Uskon sen tai muussa tapauksessa en olisi houkutellut\nteitä tänne tänä yönä. Jos sydämenne olisi vapaa, koettaisin voittaa\nsen kokonaan itselleni. En moiti teitä, ritari Lancelot — kadehdin\nvain häntä. Mutta älkää puhuko omistusoikeudesta. Olette heittänyt sen\npois jonkin sellaisen vuoksi, mitä luulette paljoa suuremmassa määrin\ntodelliseksi. Seuraan vain esimerkkiänne, jos sallitte minun niin\ntehdä.\"\n\n\"Elaine, ymmärrättekö sen syytöksen vakavuutta, jonka nyt teitte\nkuningatarta vastaan?\"\n\nElaine katsoi häneen niin tarkkaavaisesti kuin katsotaan johonkin\nkirjan sivuun jotakin määrättyä sanaa etsiessä.\n\n\"Syytöksen vakavuuttako?\" toisti hän. \"En aikonut syyttää häntä\nmistään. Mutta ellette te ja hän ole rakastavaisia, niin vannokaa se\nminulle kunnianne nimessä. Lupaan uskoa teitä.\"\n\nLancelot ei sanonut mitään.\n\n\"Tietysti. Hän on onnellinen nainen. Mutta eräässä suhteessa olen\nsentään paremmalla puolella — minun ei tarvitse olla uskollinen\nkenellekään muulle ja jos otatte minut, ritari Lancelot, voitte tehdä\nsen kevyellä mielellä, koska ette tee kellekään vääryyttä.\"\n\n\"Ei\", vastasi Lancelot, \"ette olisi onnellinen. Ajattelette, että\nolisitte, mutta jälkeenpäin näkisitte sen kohtauksen melko synkässä\nvalossa. Tarkoitan, jos muuten olisitte onnellinen. Pahimmassa\ntapauksessa, vaikka ette näytä sitä ajatelleenkaan, saisitte ehkä\nlapsen kasvatettavaksenne tässä vihamielisessä ja arvostelevassa\nmaailmassa.\"\n\n\"Puhutte kokemuksesta\", sanoi Elaine, \"ja ehkä haluatte kertoa minulle\nhieman enemmän. Kadutteko sitä, että olette rakastunut Ginevraan?\nTarkoitan, jos teidän pitäisi valita jälleen, tulisiko teistä hänen\nrakastajansa?\"\n\n\"En kadu sitä\", vastasi Lancelot. \"Tekisin saman valinnan jälleen.\"\n\n\"Oletteko täydellisesti onnellinen?\"\n\n\"Ehkä en ihan täydellisesti — mutta kuka on?\"\n\n\"Ihan niin, ritari Lancelot, kuka on? Niin olen minäkin ajatellut. Ette\nole täydellisesti onnellinen, ja luulen, ettei Ginevra eikä Arthurkaan\nole. Isäni on kuin ruumistunut säädyllisyys, mutta ei hänkään näytä\nonnelliselta. Hän rakasti äitiäni, mutta epäilen, tekikö hän äitini\nonnelliseksi. Ja mitä kuuluisuuteen tulee, kunnioittavat miehet teitä\nenemmän kuin Arthuria, voimatta sille mitään. Isälläni, joka ei koskaan\ntee mitään sopimatonta, ei ole kuuluisuutta ollenkaan. Älkäämme pettäkö\nitseämme sanoilla, ritari Lancelot. Olette anastanut elämästä suuremman\nosan kuin muutamat muut miehet ettekä haluaisi vaihtaa kohtaloanne\nheidän kohtaloonsa. Jos tahdotte olla ystävällinen minulle nyt, saan\nenemmän kuin voin toivoakaan saavani muuten — en enempää kuin haluan,\nmutta enemmän kuin on mahdollista millään muulla tavalla. Jaloa on\nkiertää maailmaa huojentaen puutteita ja onnettomuuksia, mutta oletteko\nmilloinkaan tehnyt parempaa pelastavaa tekoa kuin antamalla hieman\nenemmän sisältöä toisen henkilön elämälle?\"\n\n\"Elaine\", vastasi Lancelot, \"olette estänyt minut kehoittamasta teitä\nnoudattamaan yleistä elämäntapaa, mutta en epäile sitä silti vääräksi.\nJos minun olisi pakko valita jälleen, valitsisin sen, mitä jo suureksi\nonnekseni olen saanut, mutta voisin sentään kuvitella jonkinlaista\nvielä täydellisempää onnea. Sanoessamme, että elämä on oikeutettua,\ntunnustamme selvästi, ettei se ole ollut viatonta. Ettekä te koskaan\nsaa rakkaudestanne minuun sitä, mitä minä olen saanut rakkaudestani\nGinevraan. Ensiksikin hän on poikkeuksellinen luonne, ja toiseksi hän\nrakasti minua.\"\n\n\"Eikö hän enää rakastakaan?\" kysyi Elaine.\n\n\"Aioin sanoa\", jatkoi Lancelot, \"että voisin helposti täyttää\npyyntönne, mutta se tapahtuisi hyvin alhaisesta vaikutteesta. Kun\nseisoitte edessäni tuossa, näin teidän ruumiinne. Meissä kaikissa on\njotakin eläimellistä, mikä ei ole rakkautta. Tällä hetkellä, kun puhun,\nvoisin puristaa teidät syliini, mutta jälkeenpäin voisin vihata teitä.\"\n\n\"Ottakaa minut!\" sanoi Elaine. \"En välitä siitä, mitä jälkeenpäin\ntapahtuu.\"\n\n\"Kyllä te sentään välitätte.\"\n\n\"Minulla on enää vain yksi ainoa väite jäljellä\", sanoi Elaine.\n\"Jos sittenkin vielä haluatte poistua luotani, saatte tehdä niin.\nNuo ihmiset, joiden joukossa olen kasvanut, ovat kaikki hyviä,\nmutta ikäviä. Te olette ainoa kiinnostava mies, jonka milloinkaan\nolen tavannut, ritari Lancelot. Noiden hyvien pitäisi olla\nlumoavia, ja olen kysynyt itseltäni, miksi he eivät ole. Luulen sen\ntietäväni. Papit käskevät meidän vastustaa kaikkia niitä voimakkaita\nmielijohteita, joita jokainen terve ihminen saa, sentähden, että\nvoisimme muuttaa ne joksikin korkeammaksi voimaksi. Eikö ole niin?\nNo niin, kaikki tuntemani hyvät ihmiset ovat niin syventyneet\nhillitsemään mielijohteitaan, etteivät he koskaan voi kehittää\nminkäänlaista korkeampaa voimaa. Ja jos he voisivatkin, eivät he\ntietäisi, mihin sitä käyttäisivät. Sanoitte, että teillä on alhaisia\nvaistoja. No niin, te olette kuitenkin ainoa mies aikalaisistanne,\njoka suorittaa jaloja tekoja. Jos hylkäätte minut, elän säädyllistä\nelämää masentuneena. Haluatteko todella, että minusta tulisi — isäni\nkaltainen? Mutta jos otatte minut sillä edellytyksellä, että rakastan\nteitä epäitsekkäästi, jos lahjoitatte minulle takaisin tunnin noista\nsyvistä mielenliikutuksista, jotka jo aikoja sitten on reväisty irti\nperhesydämestä kaikkien hyvien omaisteni vaikutuksesta, lupaan rukoilla\npuolestanne, Lancelot, sen vuoksi, että olette pelastanut minut — se\nkelpaa vastapainoksi synneillenne, kun kaikki on tehty.\"\n\nLancelot katsoi noita rukoilevia kasvoja ja ihanaa ruumista. Hän laski\nkätensä Elainen kädelle.\n\n— Sittenkin tuntuu, — ajatteli hän —\n\n\n\n\nXIII\n\n\nAamuvalaistuksessa hän seisoi kapean ikkunan ääressä ja katseli outoa\nmaisemaa. Elaine aukaisi silmänsä ja piti häntä silmällä.\n\n\"Onpa se jotakin, että ritari Lancelot on lempinyt minua!\"\n\n\"Olen ajatellut sitä\", sanoi Lancelot. \"Sanoin teille, että voin ehkä\nvihata teitä jälkeenpäin.\"\n\n\"Vihaatteko nyt?\"\n\n\"Voisin tappaa teidät.\"\n\nElaine nousi vuoteestaan ja astui hänen luokseen.\n\n\"Saatte tappaa minut, jos vain haluatte. Annoitte minulle sen,\nmitä halusinkin. Sillä nyt olen ainakin saanut nauttia niin paljon\nlemmestänne. Jos olette ollut uskoton itsellenne, jos pelkäätte\nGinevran moitteita, jos jostakin muusta syystä haluatte vapautua\nminusta, tappakaa minut nyt.\"\n\nLancelot kumartui suutelemaan häntä.\n\n\"Olkaa onnellinen, jos voitte. Mutta tämä on hyvin väärin. Siitä ei\nseuraa mitään hyvää.\"\n\n\n\n\n\n\nToinen osa\n\nELAINE JA GINEVRA\n\n\n\n\nI\n\n\n\"Enkö ole ollut vieraanvarainen?\" kysyi Ginevra. \"Kun hän tuli, pyysin\nhäntä jäämään tänne johonkin huoneeseen lähelle minua, ja olen ottanut\nasiakseni seurustella hänen kanssaan hieman joka päivä. Jos on jotakin\nsellaista, mitä olen jättänyt tekemättä, ilmoita minulle, jotta voisin\nsen täyttää. Mutta minulla on oikeus saada tietää, kuinka tämä päättyy.\nTahdotko liittää hänet talouteeni ainiaaksi? Älä nyt tuskastu.\"\n\n\"Olet kysynyt tätä samaa ennenkin\", vastasi Arthur. \"Luulen hänen\nhaluavan jäädä tänne vain niin pitkäksi aikaa, kunnes Lancelot palaa.\nTunnemme hänen tarinansa — voimme yhtä hyvin auttaa häntä.\"\n\n\"Hän on Pelles-kuninkaan tytär\", sanoi Ginevra, \"ja jos olet oikeassa,\nhaluaa hän kiihkeämmin tavata Lancelotia kuin Lancelot häntä. Siinä on\nkaikki, mitä tiedän.\"\n\n\"Ei ihan kaikki — sinähän tiedät lapsestakin — kerroin sen sinulle\nitse. Hänestä tulisi hyvä vaimo Lancelotille, joka alkaa jo lähetä\nkeski-ikäänsä yksinään. Ja juuri hänen vuokseen pidän tätä naista\ntäällä siihen saakka, kunnes hän tulee takaisin. Jos vain vähäinen\nystävällisyys tyttöä kohtaan voisi edistää heidän avioliittoaikeitaan\nja ystäväni onnea, maksaisi se vaivan, vai mitä luulet?\"\n\n\"Arthur, sinähän kerroit minulle hänen tulleen tänne kuningaskunnan\nasioissa — sanoit, että hänen oli ollut pakko tulla itse, koska hänen\nisänsä on kuollut eikä hänellä ole ainoatakaan miessukulaista. Nyt\nhän näyttääkin tulleen tänne erilaisessa tarkoituksessa — meidän on\nautettava häntä! saamaan Lancelot omakseen. Lancelot ei ole samaa\nmieltä kanssasi siitä, mikä on hänen onnensa. Hänellä on hevosensa,\neikä Elaine asu niin kaukana, ettei Lancelot voisi päättää sellaisista\nasioista itse.\"\n\n\"Hänen pitäisi\", vastasi Arthur, \"mutta en ole lainkaan varma, voiko\nhän. Ehkä hän ei itsekään oikein tiedä, mitä hän haluaa. Jos Elaine\non synnyttänyt hänelle lapsen, kuten sanotaan, ja jos hän rakastaa\nElainea, kuten Elaine näyttää rakastavan häntä, toivoisin heidän\nmenevän naimisiin. En ymmärrä, miksi he eivät jo ole niin tehneet.\nHuvita häntä, kunnes Lancelot tulee takaisin, ja sitten ehkä saamme\nkaikki selville.\"\n\n\"Pyydät liian paljon tällaisia suosionosoituksia, Arthur. Minun piti\nhuvittaa Iseultia täällä sen jälkeen kun sinä ja Lancelot olitte\nsaattaneet itsenne huonoon valoon. Sinulla oli silloinkin siihen omat\nsyysi, miksi hänet oli kutsuttava tänne. Olen jo unohtanut ne.\"\n\n\"Se tapahtui neljä vuotta sitten\", sanoi Arthur. \"Ei ole ihmekään,\njos oletkin unohtanut. Kerran neljässä vuodessa, kuten näet, ei\nuseammasti, pyydän sinua tekemään jotakin sellaista, mitä sanot\nsuosionosoitukseksi.\"\n\n\"Almanakkaa ei saa sekoittaa tähän\", vastasi Ginevra. \"Sinun ei pitäisi\nmilloinkaan pyytää tällaisia suosionosoituksia. Kerran, voidakseni\npelastaa kuuluisuutesi, piti minun käyttäytyä naurettavasti. Ja nyt\nminun pitäisi pelastaa Lancelotin maine. En suostu siihen.\"\n\n\"Ginevra, joskus luulen sinulla olevan ennakkoluuloja kaikista niistä\nhenkilöistä, joista pidän. Niin, olisin iloinen, jos voisin pelastaa\nhänen maineensa, ja vieläkin iloisempi, jos voisin lisätä vähän\nvaihtelua hänen elämäänsä, joka näyttää hieman liian uhrautuvaiselta ja\nyksitoikkoiselta.\"\n\n\"Kuinka itseuhrautuvaisesti hän on käyttäytynyt tätä naista kohtaan,\nhaluaisin mielelläni tietää\", sanoi Ginevra. Hänen kätensä leikki\nhiusten pitkillä palmikoilla. Hän työnsi jakkaran syrjään ja kumartui\neteenpäin kuin noustakseen seisoalle. \"Jos Elaine jää tänne niin\npitkäksi aikaa, kunnes Lancelot tulee takaisin, otaksun sinun pyytävän\nminua pitämään häntä luonani siihen saakka, kunnes he menevät\nnaimisiin.\"\n\nArthur ei vastannut, ja sekunnin tai parin kuluttua Ginevra laski\njalkansa jakkaralle jälleen ja vaipui takaisin tuoliinsa.\n\n\"Ehkä olet oikeassa\", jatkoi Ginevra. \"Luulen, että näkisin heidät\nmielelläni yhdessä. Voimme päättää sitten. Mutta jos Lancelot väittää\nkuulemaasi kertomusta valheeksi —\"\n\n\"Se on tosi, Ginevra — etkä sinä epäile sitä sen enempää kuin minäkään.\nKaikki ovat kuulleet puhuttavan lapsesta.\"\n\n\"Elainen ei tarvitse jäädä tänne, jos Lancelot ei rakasta häntä\", sanoi\nGinevra. \"Mutta jos Lancelot rakastaa, ei taas hänenkään ole pakko\njäädä.\"\n\n\"Mitä tarkoitat?\"\n\n\"Pitääkö minun selittää se yksitavuisilla sanoilla?\" sanoi Ginevra.\n\"Jos Lancelot rakastaa häntä, menevät he naimisiin. Ja jos he menevät\nnaimisiin, vie Lancelot hänet mukanaan omaan maahansa tai Elaine vie\nLancelotin mukanaan Gorbiniin. He eivät halua jäädä tänne asumaan.\"\n\n\"En ollut ajatellut sitä\", vastasi Arthur. \"Näyttäisi kummalliselta,\njos Lancelot asettuisi asumaan muualle.\"\n\n\"Meidän pitää tottua siihen\", sanoi Ginevra.\n\nArthur liikahteli levottomasti, nousi seisaalle, katseli ulos\nikkunasta, kääntyi äkkiä ja katsahti vaimoonsa. Ginevra piti silmällä\nkaikkia hänen liikkeitään ja kohtasi hänen katseensa järkkymättä.\n\n\"Onko mitään muuta, mitä haluat pyytää minulta?\"\n\n\"Jos sinulla on jotakin tärkeätä tehtävää, poistun huoneestasi nyt\",\nvastasi Arthur, \"ja mehän voimme jolloinkin muulloin, kun sinulla on\naikaa, keskustella tästä jälleen.\"\n\n\"Lopeta se nyt\", sanoi Ginevra. \"Olen saanut tarpeekseni siitä.\"\n\n\"Haluaisin mielelläni tietää\", sanoi Arthur, \"mitä on tullut sinun\nja Lancelotin väliin. Teistä molemmista on liikkeellä muuan juttu.\nKun hän lähti Pelles-kuninkaan luo, silloin kun ilmoitin sinulle\ntahtovani auttaa häntä, kerrotaan sinun antaneen hänelle lähtiäisiksi\njonkunlaisen julkisen moitteen. Sinusta ja hänestä puhutaan nyt ihan\nyhtä paljon kuin hänestä ja Elainesta.\"\n\n\"Kysy häneltä, missä vika on\", sanoi Ginevra. \"Sanoin hänelle hänen\ntuhlaavan elämänsä mitättömiin asioihin ja kiinnitin hänen huomionsa\nsiihen, että hänellä oli ollut lupaava ura edessään, ja että olin\nkoettanut innoittaa hänet siihen; mutta olin hölmö koettaessani sitä.\"\n\n\"Hänen ei olisi pitänyt kiinnittää siihen niin vakavaa huomiota\",\nsanoi Arthur. \"Sehän ei ollut sen pahempaa kuin sanot minullekin tuon\ntuostakin.\"\n\n\"Se koski häneen enemmän kuin sinuun\", sanoi Ginevra, \"ehkä senvuoksi,\nettä sanoin hänelle teidän luonteittenne olevan melkein samanlaiset\nkaikissa tapauksissa, vaikka ajattelinkin alussa hänessä olevan jotakin\nsuurta. Sanoin hänen turmelleen elämänsä seuraamalla sinua arvottomiin\ntilanteihin.\"\n\n\"Se oli jo melkoisesti liioiteltua\", sanoi Arthur. \"Jos haluat loukata\njotakin ystävää, etkö voi sitä tehdä vetämättä minua mukaan?\"\n\n\"En vetänyt sinua mukaan, koska liityit siihen hyvin luonnollisella\ntavalla. Menin naimisiin kanssasi, koska luulin sinusta kehittyvän\nsuuren miehen. Koska olen nainen —\"\n\n\"Enkö ole kuullut tätä jo ennenkin?\" kysyi Arthur.\n\n\"Se on vieläkin totta. Koska olen nainen, en voi panna kaikkea toimeen\nitse, mutta ohjaan mielelläni sellaista miestä, joka osaa ja tahtoo.\nKun näin sinun luopuvan urastasi — aina vastakin uskon sitä uraksesi\n— toivoin Lancelotin toteuttavan työsi ja rohkaisin häntä niin paljon\nkuin suinkin. Luonnollisesti, kun hän seurasi sinua tuohon häpeälliseen\nseikkailuun Iseultin ja Tristramin kanssa, sanoin hänelle ajatukseni\nsuoraan. Hänen anteeksipyyntönsä johtui uskollisuudesta sinua kohtaan.\nEn tarkoita, että hän siirsi syyn sinun niskoillesi — hän päinvastoin\npuolusti sinua.\"\n\n\"Ja sitä sinä et luullakseni voinut antaa anteeksi\", sanoi Arthur.\n\n\"Juuri niin.\"\n\n\"Vaikka asia olisikin niin, en ymmärrä, miksi olet vihoissasi\nElainelle. Hänellä ei näytä olevan minkäänlaista halua matkia minua.\"\n\n\"Tuo nainen on valmis turmelemaan hänen elämänsä.\"\n\n\"Luulin sitä jo turmeltuneeksi. Miksi et salli Elainen nauttia lopusta\nrauhassa?\"\n\n\"Hän saa nauttia siitä missä tahansa haluaa\", vastasi Ginevra, \"paitsi\nminun talossani\".\n\nArthur ei vastannut heti. Hän katsoi vaimoonsa monta kertaa kuin olisi\naikonut vastata, mutta Ginevra ei kohottanut katsettaan lattiasta.\n\n\"Minussa on enemmän harrastusta sinuun ja itseeni\", sanoi Arthur, \"kuin\nLancelotiin ja tuohon naiseen\".\n\n\"Niinkö?\" sanoi Ginevra.\n\n\"Niin juuri\", vastasi Arthur. \"Jos puhut kuten nyt olet puhunut, en\nkummastele lainkaan, että hovissamme tapahtuu häväistysjuttuja. En\ntahdo väittää, että olen täydellinen. Tahdotko sinä?\"\n\n\"Se, mitä ryhdyit tekemään, oli jonkunlainen vaatimus, Maailma toivoi\nsinun jatkavan sitä.\"\n\n\"Jatkavan mitä?\"\n\n\"Ah, siitä ei kannata enää lainkaan puhua Arthur! Et sinä eikä\nLancelotkaan kykene enää mihinkään tärkeään, Olen joutunut\njonkinlaiseen loukkuun.\"\n\n\"No niin, se ei ainakaan ole minun valmistamani. Kun menimme naimisiin,\naloitit koettamalla muuttaa minua — tekoja, joita silloin suoritin,\nsanoit vanhentuneiksi. Nyt olet pettynyt, koska en ole enää sellainen\nkuin siihen aikaan... Olit ehkä oikeassa ensi kerralla. Maailma, johon\nraivasin paikkani, alkaa jo muuttua, enkä ole pahoillani siitä.\"\n\n\"Miksi et?\"\n\n\"Se on palvellut meitä aikansa. Taistelimme melkoisesti — Lancelot\nniitti mainetta niissä otteluissa. Mutta nyt meillä on edessämme uusia\npulmia. Hänellä on ainakin yksi sellainen tämän tytön kanssa. Tapanani\noli ajatella, että miesten pitää mennä naimisiin sen naisen kanssa,\njota he rakastavat, eikä muuten rakastella heitä, ja ettei kukaan\nhyvä nainen voi lempiä muita miehiä kuin omaa miestään. Luulen sinun\nvieläkin ajattelevan niin.\"\n\n\"Jatka\", käski Ginevra.\n\n\"No niin, nyt kaikki näyttää paljon mutkallisemmalta kuin ennen.\nSellaiset aatteet eivät vaikuta minuun, mutta ne ovat maailmassa,\nja ne on otettava lukuun. Sen vuoksi olen Iseultin ja Tristramin\nystävä. Kerran oli sellainenkin päivä, jolloin en olisi halunnut heitä\ntalooni. Niin on Lancelotinkin laita. Jos hänellä ja tällä tytöllä on\nollut suhde — jos heillä on elävä lapsi tällä hetkellä, kuten ihmiset\nsanovat, en halua tuomita häntä enkä Elainea, ennenkuin tiedän enemmän\nasiasta.\"\n\n\"Nämä mielipiteet ovat minulle tuttuja\", sanoi Ginevra.\n\n\"Pysyisitkö niissä, jos olisit kuningas Mark?\"\n\n\"Mark ei ole hyvinkään järkevä\", vastasi Arthur.\n\n\"Hänen tilanteessaan ovat vain harvat aviomiehet.\"\n\n\"Pulma olisi silti olemassa, vaikka tekisin mitä tahansa\", sanoi\nArthur. \"Kun maa on villi, kuten tämä minunkin maani alussa, täytyy\nihmisten taistella hengestään ainakin nälkää, ellei vihollista vastaan\nnaiset ovat tyytyväisiä silloin kunhan heillä vain on hyvä suojelija ja\nelättäjä. Mutta kun asiat on saatu kuntoon, vaativat he, että heidän\nmiehensä pitää tehdä heidät onnellisiksi. Se on jo paljon pyydetty.\"\n\n\"Se tuntuu paljolta, kun sitä pyydetään mieheltä\", sanoi Ginevra.\n\nArthur nousi seisaalleen poistuakseen.\n\n\"Mitä siitä nyt arvelet? Lähetänkö Lancelotin keskustelemaan kanssasi\nsiitä lopullisesti? Häntä odotetaan huomenna.\"\n\n\"Ei ollenkaan! Miksi minun pitäisi keskustella siitä lopullisesti hänen\nkanssaan? Lähetä hänet laittoman vaimonsa luo. Et kertonut minulle,\nettä hän tulee takaisin niin pian.\"\n\n\"Et antanut minulle tilaisuutta siihen. Kun tulin tähän huoneeseen,\nvaadit heti, että lähettäisin Elainen pois tänään iltapäivällä. Pyysin,\nettä hän saisi oleskella täällä Lancelotin paluuseen saakka. Ellet\nolisi niin kiivas, Ginevra, niin —\"\n\n\"Hän lähtee siis huomenna?\"\n\n\"Epäilen, tokko kummassakaan vai molemmissa on halua lähteä sillä\nhetkellä, kun Lancelot kohtaa hänet. Enkä lupaa lähettää Lancelotia\nhänen luokseen, kuten pyydät. Sallin heidän kohdata toisensa\nluonnollisesti.\"\n\n\"En tunne lainkaan olleeni kiivas\", sanoi Ginevra. \"Tiedän täsmälleen,\nkuinka siinä käy.\"\n\n\n\n\nII\n\n\nKun Lancelot tuli takaisin, vaihtoi hän muutamia sanoja Arthurin kanssa\nja lähti sitten hakemaan Ginevraa. Elaine käveli penkereellä, jonka\npoikki hänen oli mentävä päästäkseen Ginevran torniin. Kun Lancelot\nnäki hänet, pysähtyi hän kuin lävistettynä.\n\n\"Näytätte hämmästyvän tavatessanne minut\", sanoi Elaine. \"Toivon sen\ntapahtuneen ilosta.\"\n\n\"En voinut aavistaakaan teidän olevan täällä\", vastasi Lancelot.\n\nElaine hymyili hänelle.\n\n\"En ole kuullut teistä mitään pitkiin aikoihin\", sanoi Lancelot.\n\n\"En minäkään ole kuullut teistä\", vastasi Elaine, \"en kertaakaan\".\n\nLancelot ei vastannut.\n\n\"Saitteko viestini — niin kauan kun lähetin niitä?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Lancelot.\n\n\"Silloin tiedätte, että minulla on poika. En sano, että meillä on. Ette\nole koskaan tullut katsomaan häntä.\"\n\n\"Hän on poikani\", sanoi Lancelot, \"ja halusin nähdä hänet. Mutta tiesin\nolevan parasta, että pysyttelen poissa.\"\n\n\"Pyydän anteeksi, mutta —\"\n\n\"Te ymmärrätte täydellisesti — älkää teeskennelkö. Pyysitte minua\npalaamaan luoksenne, vaikka teidän olisi pitänyt tietää, etten halua.\nSilloin lähetitte sanan, ettette halua sitä itsenne, vaan lapsen\nvuoksi. Ajattelette varmaankin minua hyvin yksinkertaiseksi. Tehän\ntiedätte, etten rakasta teitä. Ajoitte tahtonne läpi tuona ainoana ja\nyönä luulen saavani maksaa siitä. Mutta siinä ei ole mitään järkeä,\nettä se tehdään vielä pahemmaksi. Jos nyt tulisin luoksenne, vaikkapa\ntapaamaan vain poikaa, kuvittelisitte minun tulleen tapaamaan teitä.\"\n\n\"Ette ole ystävällinen\", sanoi Elaine, \"ettekä rehellinen. Te piditte\nminusta, vaikka ette rakastanutkaan minua, eikä teillä ole mitään syytä\nnyt käyttäytyä raa'asti.\"\n\n\"En ole raaka. Tällaisesta asiasta keskustellessa ei kukaan voi olla\nkohtelias. Varoitin teitä. En rakastanut teitä ja tiesin vihaavani\nteitä jälkeenpäin. Tai tehän olisitte yhtä hyvin voinut ruveta\nvihaamaan minua.\"\n\n\"Vihaatte siis minua vieläkin, Lancelot?\"\n\n\"Ehkä en vihaakaan — mutta en pidä teistä. Saanko mennä niin pitkälle?\nKun ajattelen, kuinka paljon onnestani te riistitte minulla — no niin,\nen pidä teistä. Ette varmaankaan tiennyt mistään sen paremmasta.\"\n\n\"Tiesin, mitä olin tekemäisilläni\", vastasi Elaine.\n\n\"Olen toivonut, ettette tiennyt sitä. Olen koettanut ajatella, että\nminun pitää ottaa syy niskoilleni.\"\n\n\"Oletteko?\"\n\n\"Olen. Mutta en koeta sitä enää. Älkääkä odottako minun voivan kohdella\nteitä sydämellisesti tuon kepposen jälkeen.\"\n\n\"Vaikka teillä ei olisikaan mitään hyötyä minusta, voisitte kuitenkin\nmieltyä lapseen. Lancelot, minä luovun toivostani. Olen tullut\ntänne vain pojan vuoksi. Tulin itse, koska te ette halunnut vastata\nviesteihini. Olen aina ollut rehellinen teitä kohtaan — se on kyllä\ntotta, että tein kaikkeni siepatakseni teidät, ja minähän sanoinkin,\netten pyydä mitään muuta. Luulin voivani täyttää osani välipuheesta —\nluulin saavani sen, mitä toivoinkin, pyytämättä. Oletin teidän tulevan\ntakaisin luokseni, jos synnyttäisin teille lapsen. Tietysti erehdyin.\nMutta nyt tarvitsee poika teitä, Lancelot, enkä ollut ajatellut\nsitä. Hän on luullakseni hyvin teräväpäinen lapsi, mutta koska hän\nelää yksinään minun kanssani, on hän melkoisesti itseensäsulkeutunut\n— luulen hemmoitelleeni hänet pilalle. Hän on tavattoman tarmokas,\nLancelot — enkä minä voi saada häntä mihinkään. Senvuoksi tulin tänne\nodottamaan teitä. Tahdotteko auttaa minua? Ei, ei sitä — tahdotteko\ntehdä jotakin oman poikanne hyväksi?\"\n\nLancelot nojautui penkereen kaidetta vasten ja ajatteli hetkisen. |\n\n\"Minäkin haluan olla rehellinen. Luonteeni on luullakseni myrkytetty,\nmikäli on puheena suhteeni teihin. En voi teeskennellä olevani\noikeudenmukainen — epäilen teitä vielä tällä hetkelläkin. Jos lähden\nkatsomaan lastani, pitää minulla olla jonkinlainen suhde hänen äitiinsä\n— ja voitte ehkä saavuttaa tarkoituksenne vieläkin. Tehän tiesitte jo\nalusta alkaen minun rakastavan vain yhtä naista, ja vaikka olettekin\nturmellut onneni haluan nauttia siitä vieläkin niin paljon kuin\nsuinkin. Kun pysäytitte minut tänne, olin matkalla kuningattaren luo\n— tuosta ovesta penkereen päässä mennään hänen huoneisiinsa. Tiedätte\nsen kaiketi. Luuletteko, että voisin mennä hänen luokseen nyt, kuten\nvieläkin aion tehdä, jos ensin olisitte saanut lupauksen minulta, että\ntulen vierailemaan Corbiniin? Minulla ei ole mitään salattavaa häneltä,\nja varoitan teitä, että jos hän haluaa tietää, kerron hänelle koko\nkeskustelumme sisällön. Minun ja teidän kesken ei voi olla olemassa\nminkäänlaista toveruutta.\"\n\n\"Oletteko kertonut hänelle lapsestanne?\" kysyi Elaine. \"Vai onko se\nmuuan niistä asioista, joista hän ei välitä saada tietoja?\"\n\n\"Ennen matkustamistani\", vastasi Lancelot, \"kuningatar oli vihainen\nminulle teistä levitettyjen huhujen vuoksi. Tällaista on tapahtunut\nniin usein viime vuosina, että luulen menettäneeni hänen rakkautensa.\nHän ei ole kysellyt lapsesta mitään, mutta jos hän kysyy, kerron\nhänelle kaikki.\"\n\nElaine oli niin hidas vastaamaan, että Lancelot katsoi tiukasti häneen.\n\n\"Uskon kertovani teille totuuden\", sanoi Elaine. \"Luulen nyt\nrukoilevani teitä vain poikani puolesta; haluaisin kyllä itsekin tavata\nteitä useammin, Lancelot, en tahdo teeskennellä päinvastaista, mutta\ntiedän, ettette rakasta minua. Puhun pojan puolesta. Jos voitte keksiä\njonkun keinon saadaksenne hänet vaikutusvaltanne alaiseksi, joutumatta\nitse alttiiksi pahalla tartunnalle, hyväksyn järjestelyn, olipa se\nsitten millainen tahansa. En voi teeskennellä olevani hyvä äiti\nhänelle, mutta tahdon suoda hänelle hänen mahdollisuutensa. Haluatteko\ntehdä niin paljon?\"\n\n\"Minkä näköinen hän on?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Ulkomuodoltaanko? Teidän ilmeinen kuvanne. Hän on terve ja voimakas —\nja liian tarmokas, todellakin. Hän leikkii tullimiesten kanssa ja pitää\nkoirista ja hevosista, mutta ei halua opetella tuntemaan kirjaimia\neikä pysyä huoneissa senkään vertaa, että hänet voitaisiin pestä, eikä\nhänellä ole minkäänlaisia tapoja.\"\n\n\"Toivon, että hän on rehellinen\", sanoi Lancelot.\n\n\"Ajattelen, että johonkin verukkeeseen turvautuminen olisi hänelle\nmahdotonta\", sanoi Elaine. \"Hän tulee isäänsä.\"\n\n\"Missä hän nyt on? Täälläkö Camelotissa?\"\n\n\"Kotonaan\", vastasi Elaine. \"En tuonut häntä tänne.\"\n\n\"Miksi ette?\"\n\n\"Jos vaaditte saada sen tietää, täytyy minun tunnustaa menettäneeni\nrohkeuteni. Kuten tiedätte, ei minulla ole miestä. Kotona sillä\nei ole väliä, mutta en ole koskaan matkustellut hänen kanssaan\nvieraiden joukossa, ja tämä olisi ollut tukalin paikka aluksi, koska\nrakastettunne olisi pitänyt minua silmällä täällä.\"\n\n\"Olette tietysti tavannut Ginevran\", sanoi Lancelot. \"Unohdin kokonaan\nhetkiseksi, missä me olemme.\"\n\n\"Olen tavannut hänet\", vastasi Elaine. \"Olen todellakin! Olen hänen\nvieraansa. Ettekö tiennyt sitä?\"\n\n\"En tiennyt teidän oleskelevan täällä. Hänenkö vieraansa? Hän tietää\nsiis, kuka te olette?\"\n\n\"Tämä huomautus on epäkohteliaisuutta joko häntä tai minua kohtaan,\nen ole oikein varma, kumpaako. Hän tietää, kuka olen. Hän tietää\nmeidän juttumme. Olen huomannut sen hänen kohteliaasta käytöksestään.\nMe hymyilemme toisillemme — kasvoillamme. Lancelot, on ollut oikein\nlumoavaa odottaa teitä täällä.\"\n\n\"Siitä ei voida syyttää ainakaan minua\", vastasi Lancelot. \"Tulitte,\nkoska halusitte niin tehdä, kuten teette kaikkea, eikä teidän olisi\npitänyt tulla. Jos olisi minua todella tarvittu, olisitte voinut\nlähettää sanan.\"\n\n\"Jälleenkö? Olisitteko vastannut tällä kertaa?\"\n\nLancelotilla ei ollut mitään sanomista. Hän koetti katsoa Elainea\nsilmiin.\n\n\"Tehän näette\", aloitti Lancelot vihdoin, \"siitä tavasta, kuinka olette\ntoiminut, ettei tällä haavaa voida tehdä mitään. Kuningatar haluaa\ntietää, miksi olette tullut tänne. Hän oli liian ovela kysyäkseen sitä\nennen, mutta nyt uskallan lyödä vaikka vetoa siitä, että hän odottaa\nvaikutteenne paljastumista. Jos alkaisin vierailla luonanne kodissanne,\nkuvitelkaa, kuinka helppoa olisi taivuttaa hänet tai jokainen muu\nuskomaan, että teen niin, saadakseni katsella poikaa. Ja kun olen\nkertonut hänelle, että poika on oma lapseni —\"\n\n\"Hyvä on, Lancelot, älkää tulko kotiini — puhutelkaa poikaa jossakin\nmuualla. Lähetän hänet minne tahansa haluatte. Olisiko täällä hovissa\ntilaa hänelle?\"\n\n\"Ei nyt, vaan myöhemmin ehkä. Sen kaiken kuuleminen, mitä täällä\npuhutaan, ei olisi hyväksi lapselle. Ehkä ei kuningatarkaan olisi\nystävällinen hänelle.\"\n\n\"Ei varmastikaan\", vastasi Elaine, \"enkä sitä haluaisikaan. En pyydä\nhäneltä minkäänlaisia suosionosoituksia.\"\n\n\"No niin\", sanoi Lancelot, \"siinä tapauksessa teidän on parasta tehdä\nmitä ikinä voitte hänen hyväkseen siellä, missä hän nyt on, ja sitten\nkun hän on neli- tai viisitoistavuotias, tuon hänet tänne, jos hänestä\non kehittynyt lupaava nuorukainen. En voi tehdä mitään sen parempaa.\"\n\n\"Luulen, että minun pitää matkustaa kotiini\", sanoi Elaine. \"Eikö\nteistä itsestännekin kuulosta, että olette hieman itsekäs?\"\n\nSensijaan että olisi vastannut Lancelot siirtyi hieman Ginevran tornia\nkohti.\n\n\"Otaksun teidän tietävän, että isäni on kuollut\", sanoi Elaine.\n\nLancelot kääntyi hänen puoleensa jälleen.\n\n\"Kuulin siitä jotakin\", vastasi hän. \"Toivoin sentään, ettei se olisi\ntotta.\"\n\n\"Olen iloinen voidessani ilmoittaa hänen kuolleen ennen Galahadin\nsyntymistä. Hänen huomiokykynsä oli melko huono enkä kertonut sitä\nhänelle koskaan. Käytökseni ei olisi hämmästyttänyt häntä, mutta hän\nihaili teitä — luuli teitä ihan täydelliseksi. Hän huomautti minulle\naina, kun nimitin teitä Lancelotiksi. 'Ritari Lancelot, tytär',\nmuistutti hän.\"\n\n\"Hän oli hyväntahtoinen mies\", sanoi Lancelot. \"Tein hänelle vääryyttä\nvasten tahtoani.\"\n\n\"Ettekö voi muistella sitä muuten kuin sanomalla sitä oikeaksi tai\nvääräksi?\" kysyi Elaine.\n\n\"Kuinka voisinkaan muistella sitä muuten?\"\n\n\"No, jonakin sellaisena, mille ei helposti voitu mitään — jonakin, mikä\nhämmentävästä laadustaan huolimatta oli ainakin luonnollista.\"\n\n\"Mutta jokainen sellainen teko voidaan korjata\", vastasi Lancelot. \"En\nhalua olla tunnustamatta vastuunalaisuuttani.\"\n\n\"Miksi siis tulitte tuona yönä, kun lähetin noutamaan teitä? Sanotte,\nettei se tapahtunut rakkaudesta.\"\n\n\"En tiennyt kutsujaa teiksi — luulin häntä Ginevraksi, ja kun kerran\nasian laita oli niin, oli minun pakko tulla.\"\n\n\"Ihan niin, teidän oli pakko. Mutta tietysti, kun lähetin viestin,\nen tiennyt lainkaan teidän riitaantuneen. Sanokaa sitä onneksi, jos\nhaluatte — mutta minä nimitän sitä kohtaloksi. Muistelkaa kaikkea\naskel askeleelta. Jos olisitte rakastanut minua, ette olisi suuttunut\nviestistäni — mutta minä lähetin sen vain siksi, että saisin selville,\nrakastatteko te minua. Oliko siinä mitään muuta, mitä olisin voinut\ntehdä? Kun tulitte sinne, ette halunnut jäädä, mutta oli jo tavattoman\nmyöhä eikä poistuminen ollut niinkään helppoa, vai mitä? Ja te\nhimoitsitte minua hieman, ettekö himoinnutkin? Jälkeenpäin te vihasitte\nminua. Sitä en ollut tahtonut ettekä tekään, ehkä. Mutta se tapahtui.\nEn kadu mitään siitä, Lancelot, ja olen pahoillani, että te kadutte. Se\noli osa elämästämme, ja sen täytyi tapahtua.\"\n\n\"En myönnä sitä\", vastasi Lancelot. \"Jos myöntäisin sen, pitäisi minun\nsallia jokaisen, joka vain haluaa, sekaantua elämääni ja sanoa sitten,\nettä hän oli määrätty osa siitä. Te ette pelannut rehellistä peliä. Kun\ntulin huoneeseenne keskiyöllä, oli ilkityö tehty — omaisenne tiesivät\nminun olevan siellä enkä voinut milloinkaan selittää käyneeni siellä\nviattomassa tarkoituksessa.\"\n\n\"Ette voinutkaan\", sanoi Elaine, \"mutta se oli silti viattomampaa kuin\ntarkoititte. Luulitte odottajaa toiseksi naiseksi, ystävänne vaimoksi.\"\n\n\"Ainoa teitä koskeva kohta siinä on se\", sanoi Lancelot, \"etten\nolisi tullut, jos olisitte lähettänyt viestin omassa nimessänne.\nOlihan paljon kunniallisiakin keinoja, joiden avulla olisitte voinut\nsaada selville, rakastinko teitä. Todellisuudessa teidän ei olisi\npitänyt lainkaan kysyä, koska se on miesten asia. Tai jos naiset\naikovat anastaa sen etuoikeuden itselleen, pitää heidän suoda meille\nsamanlainen etuoikeus kuin rehellinen mies suo naiselle — etuoikeus\nvastata kieltävästi.\"\n\n\"Voisitte yhtä hyvin mennä sisälle ja sopia Ginevran kanssa\", sanoi\nElaine. \"Toisen meistä ainakin pitäisi tulla onnelliseksi. Kun panin\nkaikki vaaralle alttiiksi voittaakseni teidät, tiesin, etten ehkä\nonnistuisi siinä, minkävuoksi ei epäonnistuminen hämmästytäkään\nminua. Minua hämmästyttää vain teidän kovuutenne. Puhutte kuin ei\nkoko asia koskisi teitä lainkaan, kuin joku ohikulkija komentaisi\njotakin pahankurista pientä tyttöä käyttäytymään kiltisti. Kukaan ei\nvoisi kuvitella, että te kerran olette jakanut kanssani tuon — tuon\nihmeellisen intohimon. Sanon teille nyt suoraan, ettei Ginevra ole\nkoskaan rakastanut teitä niin vilpittömästi kuin minä — rakastanut\nteitä teidän itsenne eikä nimenne vuoksi. Vaikka te halveksitte minua,\npitäisi teidän nähdä, kuinka suuresti teitä rakastan, ja käyttäytyä\nsen mukaisesti. Olitte kerran niin jalomielinen, että säälitte minua.\nOmituista, että nyt olette unohtanut, mitä olemme, te ja minä, mitä\njokainen on — kuinka vähän onnea saamme osaksemme tässä maailmassa.\nEtte halua vai haluatteko saada tietää sitäkään, millaiset kärsimykseni\novat olleet; te ratsastitte vain tiehenne ja annoitte minun selittää\nkaikki ja kestää tekomme seuraukset. Minun vain piti mennä maailmaa\nvastaan lapseni kanssa. Olen kasvattanut häntä tähän saakka avuttanne.\nEn ole saanut sanaakaan teiltä, en silloinkaan, kun hän syntyi. Jos\nolisin kuollut, ette olisi tullut hautajaisiinikaan, koska siinä\ntapauksessa olisitte joutunut liian huonoon valoon. Nyt olen saanut\nkärsiä helvetin vaivoja rakastettunne seurassa täällä, ja sietänyt\ntämän hovin puheita vain sen mahdollisuuden vuoksi, että voisin pyytää\nteitä auttamaan minua, jotta voisin kasvattaa miehen pojastanne,\nkoska tiesin, etten voi toimittaa asiaani muulla tavalla. Jos\nymmärsin vastauksenne oikein, suostutte kohtaamaan lapsen jolloinkin\ntulevaisuudessa, kun hän on kasvanut suureksi. Teidän katsantokantanne\nmukaan on siis seurusteleminen oman poikansa kanssa isälle vaarallista.\nEikö teissä ole hitustakaan ystävyyttä, Lancelot?\"\n\nHän koetti pidättää kyyneltään, mutta ei voinut. Kun hän lopetti\nvastalauseensa, tapahtui se siksi, ettei hän voinut enää hillitä\nääntään.\n\n\"Mitä sitten tahtoisitte minun tekevän, Elaine?\"\n\nElaine kääntyi syrjään koettaen kuivata silmiään, mutta hänen ruumiinsa\nvapisi vielä. Kun hän rauhoittui, katseli hän kaupunkia ja sen takana\nsijaitsevia ketoja. Se hänen käsistään, joka oli lähinnä Lancelotia,\nnojautui penkereen laitaan. Lancelot peitti sen omalla kädellään.\n\n\"Mitä tahtoisitte minun tekevän?\"\n\n\"Olen sanonut sen jo teille — sehän on hyvin yksinkertaista — en voi\nselittää sitä sen tarkemmin.\"\n\n\"Olen luonnollisesti tyhmä, ja te luulette edelleenkin minua\nkovasydämiseksi\", sanoi Lancelot, \"mutta minulla on vieläkin sellainen\ntunne, Elaine, ettei se, mitä tahdotte ole niinkään yksinkertaista. Jos\ntehtäväni supistuu siihen, että teen pojasta sellaisen kuin hänestä\npitääkin tulla, hyvän ja rehellisen, pitää minun tehdä ainakin se.\nMutta hylätessäni ehdotuksenne en ajattele lasta ollenkaan. Ajattelen\nvain teitä kuin hyvin kaunista ja valpasta naista, joka oli minulle\nkerran liikaa ja joka voi käydä minulle vaaralliseksi vieläkin,\nellen ole varuillani. Keskustellessamme tunnen ottelevani taitavan\nvastustajan kanssa — eikä ole ihmekään, ettette ole myötätuntoinen\nhuomautuksilleni. Pulmakseni suoraan ajattelen, ettette puhu ollenkaan\nlapsen puolesta.\"\n\nElaine kääntyi ja katsoi häneen iloisesti hymyillen.\n\n\"Lancelot\", sanoi hän, \"jos aloitamme vielä tällaisen ottelun, käytte\nminulle liian teräväpäiseksi. Olette melkein oikeassa. Rukoilen lapsen\npuolesta, mutta haluan teitä itselleni enemmän kuin tiedättekään,\nhuolimatta siitä, kuinka paljon arvaatte. Ja vaikka olette niin töykeä,\nkorvaa keskusteleminen kanssanne kaikkien näiden yksinäisten vuosien\ntuskat. Toin surua elämäänne luullakseni siksi, että olin itsekäs. Jos\nte toitte sitä minun elämääni, tapahtui se sentähden, että olitte niin\nsuurenmoinen. Minua säälittää meidän molempien vuoksi.\"\n\nElaine oli ihan hänen vieressään, hänen kasvonsa olivat avonaiset ja\nhehkuvat; heidän kohtalonsa, jotka olivat salaa sotkeutuneet toisiinsa,\nnäyttivät tällä hetkellä selviltä; Lancelot puristi hänet rintaansa\nvasten ja piti häntä siinä painaen huulensa hänen huuliaan vasten.\n\n\"Meidän pitää lähteä\", sanoi Lancelot vihdoin.\n\n\"Minun täytyy, mutta ei sinun. Ei ainakaan kauaksi. Ginevra on tullut\nhakemaan sinua.\"\n\nLancelot kääntyi äkkiä. Ginevra seisoi ovella penkereen päässä.\n\n\"Lancelot\", sanoi Elaine, \"hän tietää. Näin hänen kasvonsa, kun\nsuutelit minua.\"\n\n\n\n\nIII\n\n\nRitari Bromel ratsasti Corbinin linnaa kohti. Hän oli niin vaipunut\najatuksiinsa, ettei nähnyt mitään tien vierillä ennenkuin saapui\nmelkein portille. Silloin lentävä kivi sattui hänen hevoseensa pannen\nsen hyppimään. Ritari Bromel pysäytti ratsunsa ja katsoi taakseen\nnähdäkseen, mistä kivi oli heitetty. Pitkässä ruohikossa, noin kymmenen\njalan päässä siitä paikasta, mihin hän oli ratsastanut, seisoi muuan\npieni poika, joka oli ihan lapsi vielä.\n\n\"Miksi teit niin, poikaseni?\" kysyi Bromel.\n\nPoika tuijotti kylmästi häneen hieroen vieläkin pois käsistään kivestä\ntarttunutta multaa. Bromel käänsi hevosensa, ja poika odotti häntä\nnähtävästi iloisena.\n\n\"Sinäkö heitit tuon kiven?\"\n\nLapsi nyökkäsi.\n\n\"No, miksi?\"\n\nLapsen kasvot vääntyivät iloiseen hymyyn.\n\n\"Pannakseni hevosesi hyppimään!\"\n\n\"Ah, halusit siis panna hevoseni hyppimään, vai mitä?\" Lapsi nyökäytti\npäätänsä jälleen, ikäänkuin olisi iloinnut niin täydellisestä\nymmärtämyksestä.\n\n\"Kaikki hevoset\", sanoi hän.\n\n\"Jos ymmärrän oikein tarkoituksesi\", sanoi Bromel, \"heittelet kivillä\nkaikkia hevosia, jotka kulkevat ohi. Olet oivallinen nuori lurjus.\nOlen enemmän kuin puolittain taipuvainen laskeutumaan maahan heti ja\nantamaan sinulle selkään, ennenkuin käyt vieläkin pahemmaksi.\"\n\n\"Hyppää maahan\", sanoi lapsi.\n\n\"Kunniasanallani\", vastasi Bromel, \"tule tänne, nuori mies, että saan\nravistella sinua hieman\".\n\nLapsi tuli heti.\n\n\"Hyppää maahan\", sanoi hän. \"Anna minun ratsastaa.\"\n\nBromel katsoi noihin pieniin kiihkeihin kasvoihin. Silmien erikoinen\nkirkkaus ja rohkea käytös auttoivat häntä arvaamaan, kuka tuo poikanen\noli.\n\n\"Asutko sinä tuolla?\"\n\nLapsi katsoi linnaan ja nyökkäsi.\n\n\"No niin, tartu käteeni ja kiipeä satulaan. Ratsastamme sinne yhdessä.\"\n\n\"Hyppää maahan\", komensi lapsi. \"Tahdon ratsastaa yksinäni.\"\n\n\"Jos luulet minun luovuttavan sinulle hevosen, että voisit taittaa\nniskasi sillä aikaa kun jatkan matkaani jalkaisin, on sinulla jotakin\nopittavaa. No, tulehan nyt ja kiipeä taakseni.\"\n\n\"Enkä tule.\"\n\n\"Olet tällä kertaa oikeassa, kun et tahdo\", sanoi Bromel kääntäen\nhevosensa vielä kerran linnaa kohti. Hän melkein odotti pojan\npurskahtavan itkuun, mutta pettyikin. Lapsi painautui vain takaisin\nruohikkoon, ikäänkuin odottamaan toista matkustajaa.\n\nBromel ratsasti linnan pihalle hieman hämmentyneenä. Ilman tätä\nkummallista kohtaustakin olisi tuon lapsen näkeminen vaivannut häntä.\n\n\"Tulin tapaamaan lady Elainea\", sanoi hän portinvartijalle.\n\n\"Hän ei ole nyt täällä, ritari Bromel, vaan hovissa\", vastasi mies.\n\n\"Hovissako? Onko hän siellä nyt?\"\n\n\"On vieraisilla\", vastasi mies. \"Hän on ollut poissa jo jonkun aikaa\nemmekä tiedä, milloin hän palaa, mutta luullakseni piakkoin.\"\n\n\"Eikö hän vienyt poikaansa mukanaan, vai mitä?\"\n\n\"Herrainen aika, ei; poikahan on vallan lapsi vielä! Me pidämme häntä\nsilmällä täällä.\"\n\n\"Ah, vai pidätte te!\" sanoi Bromel. \"Haluaisin tavata lapsen ellei\nteillä ole mitään sitä vastaan.\"\n\n\"Alice, Alice!\" huusi mies. \"Tuokaa nuori herra Galahad tänne, jotta\nritari Bromel saa puhutella häntä.\"\n\nPortailta kuului melko epäröiviä askeleita, ja muuan pelästynyt nainen\ntuli näkyviin. Jotakin oli vasta äskettäin tapahtunut hänen toiselle\nsilmälleen, koska sen ympärillä oli musta rengas.\n\n\"En voi löytää häntä, ja se on totta\", sanoi hän. \"Olen tarkastanut\nkoko talon.\"\n\n\"Juokseeko hän karkuun usein?\"\n\n\"Melkein aina, ritari. Useimmiten talleihin, mutta hän ei ole siellä\nnyt.\"\n\n\"Ei olekaan! Löydätte hänet ruohikosta tien viereltä juuri porttien\nulkopuolelta\", sanoi Bromel.\n\n\"Taivaalle, kiitos!\" sanoi nainen lähtien juoksemaan porttia kohti.\n\n\"Alice oikein jumaloi häntä\", sanoi portinvartija. \"Kuta pahempi hän\non, sitä enemmän he pitävät hänestä.\"\n\n\"Onko hän vaikeasti hillittävä lapsi?\" kysyi Bromel.\n\n\"Hyvä Jumala!\" vastasi portinvartija.\n\nHe vaikenivat kuunnellakseen portin ulkopuolelta kuuluvaa kinastelua.\nHetkisen kuluttua Galahad tulla laahusti linnan pihalle, hoitajattaren\nkoettaessa turhaan kiirehtiä hänen askeliaan. Poika tuli suoraan\nBromelin luo, ikäänkuin tervehtiäkseen vanhaa toveriaan.\n\n\"Haluatko katsella uutta koirankoppia?\"\n\n\"En tällä haavaa\", vastasi Bromel. \"Tahdon vain tietää, kuinka pääsit\ntuonne tielle, vaikka äitisi väen luullaan vartioivan porttia?\"\n\n\"Minäkin haluaisin mielelläni tietää sen\", sanoi portinvartija. \"Eikä\ntämä suinkaan ole ensi kerta. Ihmettelenpä, onko hän löytänyt muurista\njonkun reiän.\"\n\n\"Menin tielle portista\", vastasi Galahad.\n\n\"Olet ilkeä poika\", sanoi Alice. \"Ritari Bromel on jo katsellut sinua\ntarpeekseen, ja nyt sinä tulet kanssani yläkertaan. En päästä sinua\nnäkyvistäni, ennenkuin äitisi tulee takaisin.\"\n\n\"Enkä tule!\" vastasi Galahad.\n\n\"Etköhän sinä sentään tule\", sanoi hoitajatar nostaen hänet syliinsä.\nKun he katsoivat ovesta, näki Bromel Galahadin panevan kovasti vastaan.\nKaikki hänen ruumiinsa muut osat vääntelehtivät, paitsi sitä, jonka\nympärille nainen oli kiertänyt käsivartensa. He olivat jo varmasti\npäässeet portaitten puoliväliin, kun Bromel kuuli kovan huudahduksen.\nÄäni oli Alicen eikä Galahadin.\n\n\"Nyt oli varmasti toisen silmän vuoro\", sanoi portinvartija.\n\n\"Ette suinkaan tarkoita hänen lyövän hoitajatarta?\"\n\n\"Kun hän on sillä tuulella, lyö hän kaikkea, mikä eteen sattuu, ritari.\"\n\n\"Ei suinkaan äitiään, toivoakseni\", sanoi Bromel.\n\nMies ei näyttänyt kuulleen kysymystä.\n\n\"Voitte ilmoittaa emännällenne minun käyneen täällä\", sanoi Bromel.\n\"Siitä on jo pitkälti aikaa, kun viimeksi kohtasin hänet, ja mieltäni\npahoittaa, että hän on poissa. Kertokaa hänelle että olen nähnyt hänen\npoikansa pahimmalla tuulellaan.\"\n\n\"Ah, ette suinkaan ole, ritari\", vastasi mies.\n\n\"Sanokaa minulle suoraan\", sanoi Bromel, \"kasvattaako häntä kukaan?\nEikö täällä ole ketään sellaista henkilöä, joka voisi kurittaa häntä\nhänen ansioittensa mukaan?\"\n\n\"Epäilen, tahtoisitteko koettaa sitä itsekään, ritari. Ja hänen äitinsä\non sitä mieltä, että pitää turvautua taivuttelemiseen.\"\n\n\"No niin, toivon, ettei hän tapa ketään ilkivaltaisuudellaan tai\npuhkaise hoitajattaren silmiä... Katsokaa tuonne nyt.\"\n\nGalahad seisoi ovella, missä hän oli kuunnellut monta sekuntia.\n\n\"Haluatko katsella uutta koirankoppia?\"\n\nPortinvartija nauroi.\n\n\"Teidän ei pitäisi nauraa\", sanoi Bromel. \"Lapsi turmeltuu, kun hänen\nilkeille huomautuksilleen nauretaan. Eikä teidän pitäisi näyttää\ntuollaiselle lapselle, että te kiinnitätte niin suurta huomiota häneen.\"\n\n\"Uutta koirankoppia?\" toisti Galahad.\n\n\"Mitä hän tarkoittaa?\"\n\n\"Rakennamme tilavaa koppia uudelle verikoiralle\", vastasi portinvartija.\n\n\"Mihin ihmeeseen Elaine tarvitsee verikoiraa?\" kysyi Bromel. \"Tämä ei\nkuulosta lainkaan siltä kuin metsästäisitte villikarjuja valtakunnan\ntässä osassa.\"\n\n\"Nuoriherra Galahad näki sellaisen pedon ja tahtoi sen omakseen\",\nvastasi mies. \"Hänen äitinsä vastustaa kyllä niin vihaisen koiran\nhankkimista taloon. Ehkä Galahad unohtaa sen vielä, niin ettei sitä\ntuoda tänne ollenkaan. Sillä välin ei kopin rakentamisesta ole\nsuurtakaan vahinkoa.\"\n\nGalahad tuli hevosen viereen ja tarkasteli tavattoman innostuneena\nBromelin kengän haarniskoitua kärkeä.\n\n\"Luulen hoitajattaren hautovan vieläkin kasvojaan\", sanoi Bromel\nportinvartijalle. \"Teidän on pidettävä silmällä tuota poikaa...\nKun tulen takaisin, nuoriherra Galahad, jos näet joskus niin teen,\ntoivon näkeväni sinussa joitakin parantumisen merkkejä. Jos Arthurin\nkuningaskunnan tässä päässä on ilkeämpää poikaa —\"\n\nGalahad päästi Bromelin kengän irti niin kovalla tyrkkäyksellä, että\nkannus tunkeutui hevosen kylkeen.\n\n\"Mene kotiisi!\" sanoi hän.\n\n\n\n\nIV\n\n\n\"Suostuin ottamaan sinut vastaan, sanoakseni sinulle jäähyväiseni. Jos\nolisin jalomielisempi, onnittelisin sinua.\"\n\n\"Jos voisit olla kärsivällinen hetkisenkään, Ginevra —\"\n\n\"Ei mitään selityksiä. Voin luottaa omiin silmiini. Siinä suhteessa ei\nminulla ole mitään sanomista valintaasi vastaan. Tietysti te molemmat\nette halua jäädä tänne. Olkaa niin ystävälliset ja menkää jonnekin,\nmissä en teitä koskaan enää näe.\"\n\nLancelot seisoi oven lähellä ja Ginevra istui ikkunan luona huoneen\ntoisessa päässä. Hän puhui katsomatta Lancelotiin.\n\n\"Miksi seisot siellä? Minähän käskin sinun mennä.\"\n\n\"Ginevra, etkö halua kuunnella minua? Olen rakastanut vain sinua.\nElaine on tuottanut minulle vain hämminkiä ja harmia. Jos hänellä\nolisi sellainen oikeus minuun kuin luulet, toisinko siinä tapauksessa\nhänet tänne ja pyytäisinkö häntä jäämään? Hän on tullut tänne omasta\nhalustaan tuottaakseen minulle vaikeuksia, kuten kerran ennenkin. Sano\nmitä haluat, mutta älä nimitä minua hänen rakastajakseen. Tunteeni\nhäntä kohtaan ovat kaikkea muuta kuin hellät.\"\n\n\"Otaksun, että syleilit häntä penkereellä inhosta.\"\n\n\"Sinun ei tarvitse olla ivallinen — syy oli juuri sellainen, osaksi.\nOlin juuri lausunut muutamia kovia ja totuudenmukaisia sanoja hänen\ntulostaan tänne, ja hän murtui purskahtaen itkuun. Kun ajattelin hänen\nyksinäisyyttään ja onnistumattomuuttaan, jollaisen kohtalon uhriksi\nhän luulee joutuneensa, ja omia kovia sanojani, painoin hänet tyhmästi\nkyllä rintaani vasten —\"\n\n\"Älä sano tyhmästi, Lancelot — se ei ole kohteliasta eikä\nrehellistäkään, käytettyäsi hyödyksesi hänen suosiotaan.\"\n\n\"Rehellistä tai ei, totta se kuitenkin on. Se, mitä tein ja mitä\nnäit, kuvasi väärin käytöstäni, esitti sen epäilemättä hänellekin\nväärässä valossa, ja luulen käyttäytyneeni tyhmästi. Hän kohtasi minut\nsattumalta, kun olin —\"\n\n\"Oletko varma, että se tapahtui sattumalta?\"\n\n\"Ah, hän saattoi ehkä odottaa minua, mutta kun tulin penkereellesi\nrientääkseni tervehtimään sinua, en aavistanut ollenkaan hänen\noleskelevan hovissa, saatikka hänen oleskeluaan juuri tuossa paikassa.\"\n\n\"Missä luulit hänen olevan?\"\n\n\"Siellä, missä olen varonut käymästä näinä neljänä vuonna. Luulin hänen\noleskelevan kotonaan.\"\n\nGinevra nauroi.\n\n\"Vai niin, hän hermostuttaa siis sinua niin kovasti. Pelkäät tavata\nhäntä, et pidä hänestä, mutta kun hän löytää sinut, säälit häntä niin,\nettä suutelet häntä. Lancelot, en tiennyt luonteen voivan rappeutua\ntällä tavalla. Olisit voinut syrjäyttää minut jonkun sellaisen naisen\nvuoksi, joka mielestäsi oli kauniimpi ja hienompi, mutta sitä en\nymmärrä, kuinka voit käyttäytyä petollisesti sellaisen henkilön vuoksi,\njota halveksit.\"\n\n\"En ole käyttäytynyt petollisesti\", vastasi Lancelot. \"En ole ollut\nlainkaan petollinen.\"\n\n\"No niin, jos tämä on totta, pitää sinun tehdä siitä loppu. Hae\nitsellesi joku eristetympi paikka, missä voit kehittää luontaista\nvastenmielisyyttäsi.\"\n\n\"Ginevra, en kestä tätä — teet minusta vielä mielipuolen.\" Ginevra ei\nvastannut vähään aikaan. Lancelot väänteli toisella kädellä toista\nkättään kuin hämmentynyt poika, Kun Ginevra katsoi niihin, laski\nLancelot ne kupeilleen velttoina ja rauhallisina.\n\n\"Minäkin voin menettää järkeni, kun niikseen tulee. Mitä me olemmekaan\ntehneet? Keksimme sen kuvaamiseksi hienoja sanoja, mutta olen ollut\nrakastajattaresi, huomaan sen nyt; en ole ollut sinulle mitään sen\nenempää. Hyödytöntä on toistaa sitä jälleen, mitä olit minulle; jos\nvoisit ymmärtää sen, olisimme vieläkin onnelliset. Jos minun pitää\njatkaa olemassaoloani, jonkun eläimen tapaan, kuolen mieluummin.\nMinulla ei ole minkäänlaista puolustusta nyt, ei mitään tuloksia\nnäytettävänä elämästäni, ei itsekunnioituksen hiventäkään. Olen pari\nkertaa antautunut miehelle, jolle olen pannut liian suuren arvon.\"\n\n\"Jos tarkoitat rakkautesi olleen paremman minulle kuin itsellesi\",\nvastasi Lancelot, \"olet tietysti oikeassa. Ilman sinua olisi minusta\ntodella voinut tulla niin kehno kuin luulet minun nyt olevan. Mutta et\nole oikeudenmukainen. Aloit moittia minua uskollisuudestani Arthuria\nkohtaan — Jumala yksin tietää, kuinka uskolliset olemme hänelle olleet.\nOn kummallista, mutta ilman rakkauttasi ja ilman sitä, mitä se opetti\nminulle, en kaiketi olisi ollut huolissani hänen vuokseen enempää kuin\nTristram oli Markin tähden. Mutta vähäisinkin uskollisuus häntä kohtaan\nsuututti sinua niin, että lähetit minut pois. Se oli vaikeuksieni alku.\nJos tietäisit jokaisen vaiheen siitä, voisit nähdä suoran linjan tuosta\ntiukasta käskystä, jonka annoit minulle tältä samalta ovelta, siihen\nsuudelmaan, jonka todistajaksi jouduit hetkinen sitten.\"\n\n\"Lopeta siihen\", sanoi Ginevra. \"Minä en suudellut Elainea. En ole\nutelias tietämään viattoman ja välttämättömän elämäsi jokaista\nvaihetta, mutta jos haluat, voit kertoa minulle erään tapahtuman siitä.\nOlemme kuulleet, että hänellä on lapsi ja että sinä olet hänen isänsä.\nOnko se totta?\"\n\n\"On.\"\n\n\"Niin otaksuinkin. Minua hämmästyttää kuitenkin, että myönnät sen.\nAlan oppia jotakin inhimillisen julkeuden laajuudesta. Et rakasta\nElainea, et niin hiventäkään; kartat hänen seuraansa ja suutelet häntä\njulkisesti vain sulasta säälistä; mutta se on totta, että sinulla\nja hänellä on lapsi. Todella, Lancelot!... No niin, tämä on ajan\ntuhlausta... Haluatko poistua?\"\n\n\"Jos tahdot sitä. Mutta kertoisin sinulle mielelläni lapsesta.\"\n\n\"Lancelot, onko sinulla aavistustakaan siitä, kuinka mahdoton sinä\nolet? Yksityiskohdat eivät voi miellyttää ketään muuta kuin Elainea ja\nsinua.\"\n\n\"Muutamat yksityiskohdat koskevat sinuakin. Sinun pitää kuunnella,\nGinevra. Luulen, ettet silloin ollut oma itsesi — loukkasit minua\nja karkoitit minut täältä kuin koiran. Kuitenkin sanoin silloin, ja\nse olikin totta, että rakastan sinua vieläkin, että tulen takaisin,\nkun vain kutsut minua. Tuona yönä Corbinissa sain viestin sinulta,\nkuten luulin olit tullut Caseen. En voinut oikein uskoa sinun tulleen\nsinne, mutta koska olin luvannut, ratsastin sinne. Tämän lisäksi en\nvoi sanoa juuri mitään puolustuksekseni. Hymyile, vain, mutta tyttö\noli intohimojensa vallassa, hän näytti olevan halukas mukautumaan\nonnettomuuteen, kunhan vain saisi nauttia siitä onnesta, mitä hän luuli\nsaavuttavansa sellaisessa seikkailussa. Ja sinä olit ollut julma. Jos\nolin heikko, oli se osaksi sinun syytäsi.\"\n\n\"En olisi voinut uskoa tätä\", vastasi Ginevra, \"ellen olisi kuullut\nsitä omilta huuliltasi. Sellainenko onkin luonteesi, jota erehdyin\nluulemaan järkeväksi? Ellen muka olisi karkoittanut sinua kovilla\nsanoilla. Muistatko ollenkaan, mitä nuo kovat sanat koskivat? Pyysin\nsinua, ettet menisi sinne ollenkaan. Et voi väittää, ettei sinua\nvaroitettu. Ole valehtelija, jos haluat, mutta ole taitava valeissasi\n— ilmoita minulle oikea syy äläkä sitä, että hän oli onneton ilman\nsinua ja halusi itselleen lapsen jonkunlaiseksi muistoksi. Minä en\nvoinut saada lasta — en Arthurille, koska rakastin sinua — ja sinä\nja minä ajattelimme, ettei meillä ole oikeutta kutsua sielua tähän\nepäilyttävään maailmaan, ehkä häpeään. Mutta tätä naista kohtaan\nolit vähemmän hienotunteinen. Voin kuvitella, millainen mies siitä\nlapsesta kehittyy. Myöhemmin, kun hän käyttäytyy toivomustesi mukaan,\nihmiset alkavat kuiskailla, että hän on Lancelotin poika. Jokaisen\nsinun kerran tekemäsi jalon työn vastineeksi hän suorittaa jonkun\nilkeän ja väärän, voidakseen siten kuluttaa kunnian pois nimestäsi.\nSinulla ei ole mitään oikeutta moittia häntä siitä, koska se ei ole\nhänen syynsä. Ihan erillään rakkaudestani — tarkoitan siitä kivusta,\njota olet tuottanut minulle — voit ymmärtää, miksi en halua nimeäni\nmainittavan sinun nimesi yhteydessä. Aion jatkaa elämääni jollakin\ntavalla Arthurin kanssa. Sinun pitää lähteä tiehesi täältä sen naisen\nkanssa. Ehkä sitten, kun joudut vielä kovemmin hänen pauloihinsa,\nmenet hänen kanssaan naimisiinkin lapsen vuoksi. Toivon mielelläni\nsinun tekevän niin, koska se on minulle ihan samantekevää. Mutta sinun\npitää poistua hovista heti etkä saa koskaan tulla takaisin. En halua\nantautua sellaiseen vaaraan, että voisin kohdata sinut tai hänet vielä\njolloinkin.\"\n\n\"Minne minun pitää lähteä? Täällähän olen elänyt sinun kanssasi.\"\n\nGinevra nauroi jälleen.\n\n\"Kysytkö neuvoani tällaisissa mitättömissäkin asioissa? Miksi et\nmatkusta omaan maahasi? Sillä on se etu puolellaan, että se on kaukana\ntäältä. Ota nainen mukaasi ja tee mitä voit lapsen hyväksi... On\nolemassa toinenkin keino tietysti — sinähän voit muuttaa asumaan\nhänen luokseen Corbiniin. Hänellä on hyvässä kunnossa oleva maatila,\nsanotaan, ja epäilemättä hän tulee pitämään tavattoman hyvää huolta\nsinusta.\"\n\nGinevra ei huomannut Lancelotin kasvoihin leviävää ilmettä — se olisi\nvoinut vaikuttaa kuin jonkinlainen lyönti.\n\n\"Mutta siinä tapauksessa sinun pitää olla hyvin varovainen. Pyydän\nsitä, koska en halua tavata sinua enää. Ja mitä uraasi tulee, ei\nsinun tarvitse olla huolissasi senvuoksi, koska siitä ei tule mitään.\nVaroitin sinua jatkuvan vetelehtimisesi välttämättömistä seurauksista.\nSe on liian myöhäistä nyt... Toivon sinun lähtevän heti. Tarkoitan jo\ntänään. Ja naisesi myös.\"\n\n\"Ginevra, luuletko hänen haluavan jäädä tänne?\"\n\nHänen äänensä oli niin käheä ja heikko, että Ginevra kääntyi katsomaan\nhäneen.\n\n\"Ei sinun lähdettyäsi. Mutta hänen lähtönsä ei tuota mitään vaikeuksia.\nVoin hoitaa sen asian — olisi vain yksinkertaisempaa, että sanoisit sen\nhänelle itse. Et kuitenkaan penkereellä, muista se.\"\n\nLancelot seisoi paikallaan väännellen käsiään. Näytti siltä kuin hän ei\nolisi kuullutkaan.\n\n\"Niin, luullakseni ei olekaan enää muuta. Olen todella hyvin\nkiitollinen, jos poistut heti.\"\n\nLancelot näytti hieman loukkautuneelta, ikäänkuin Ginevra olisi sanonut\njotakin ajattelematonta.\n\n\"Milloin tahansa lähetät hakemaan minua —\", aloitti hän.\n\n\"Ah, hyvä Jumala! Onko olemassa tuota toista naista vai ei?\"\n\n\"Ei ole olemassa muita kuin sinä.\"\n\n\"Poistu tästä huoneesta! Jos puhut vielä sanankaan minulle, kutsun\nArthurin tänne, kerron hänelle koko jutun ja pyydän häntä tappamaan\nminut säälistä.\"\n\nHän astui Lancelotin ohi ja avasi oven. Lancelot kääntyi katsomaan,\nmitä hän teki. Sitten, ikäänkuin olisi äkkiä muistanut jotakin, hän\npoistui, katsomatta kuningattareen ja puhumatta enää sanaakaan.\n\n\n\n\nV\n\n\nKun Arthur tuli Ginevran huoneeseen iltapäivän lopulla, istui Ginevra\nvieläkin ikkunan luona katsellen ketojen yli metsän laitaan, johon\nlaskevan auringon säteet sattuivat. Kuullessaan Arthurin askeleet\nhän nousi kiiruhtaen vastaan. Arthur ei ollut nähnyt sellaista\ntervehdyshymyä moneen monituiseen päivään. Ginevra kiersi käsivartensa\nhänen kaulaansa ja suuteli hämmästynyttä miestään.\n\n\"Kaipasin sinua\", sanoi hän. \"Olen ollut niin ikävissäni.\"\n\n\"Minähän tulen aina tähän aikaan\", vastasi Arthur. \"Olen iloinen, että\nkaipasit minua enemmän kuin tavallisesti.\"\n\n\"En enempää kuin tavallisesti, Arthur.\"\n\n\"No niin — saamme kai olla kahden kesken. Olen iloinen, että ikävöit\nminua.\"\n\n\"Ikävöin aina sinua\", vastasi Ginevra, \"vaikka en ole aina todennutkaan\nsitä näin selvästi\".\n\n\"Et suinkaan ole jälleen sairas, vai mitä?\"\n\n\"En ole koskaan ollut tämän terveempi.\"\n\nArthur istuutui hänen lähelleen.\n\n\"Vedä tuolisi tänne — voimme molemmat ihailla tuota ihmeellistä\nvalaistusta.\"\n\nKun tuolit oli sijoitettu vierekkäin, tarttui Ginevra Arthurin käteen\npäästämättä sitä irti.\n\n\"Olen ajatellut kaikki valmiiksi, Arthur.\"\n\n\"Mitä sitten?\"\n\n\"Aion aloittaa kaikki uudestaan — olen arvostellut sinua liian\nankarasti, ja sanani ovat tulleet väliimme. Olen luullut sitä\nsinun syyksesi, mutta nyt ymmärrän osan siitä johtuneen omasta\nerehdyksestäni.\"\n\n\"En ole millänikään, vaikka minua arvostellaankin\", vastasi Arthur.\n\"Olen kestänyt sen melko hyvin, vai mitä?\"\n\n\"Osaksi sen vuoksi olenkin pahoillani, että olen puhunut niin paljon.\"\n\n\"Ah, sellaista tapahtuu! En ole ollenkaan hämmästynyt, etten ole voinut\ntyydyttää sinua. Olit ehkä oikeassa.\"\n\n\"Siihen aikaan luulin tietysti olevani.\"\n\n\"Niin minäkin ymmärsin.\"\n\nGinevra katseli yhä ikkunasta maisemaa, josta Arthur ei kuitenkaan\npiitannut.\n\n\"Pyydän sinulta erästä suosionosoitusta\", sanoi Arthur, \"ja olen\ntuonut muutamia uutisia. Elaine lähtee kotiinsa — eräs hänen nopeita\npäätöksiään, ja haluan, että sanot hänelle jäähyväiset.\"\n\n\"Miksei\", vastasi Ginevra. \"Tietysti.\"\n\n\"Olen iloinen kuullessani, että se sinusta on tietty asia. Hän tuli\nsanomaan jäähyväisiä ja kysyi, luulenko sinun olevan vapaan tähän\naikaan päivästä — hän ei luonnollisesti voi matkustaa, kiittämättä\nsinua ensin vieraanvaraisuudestasi.\"\n\n\"Hän oli sentään oikeastaan sinun vieraasi\", sanoi Ginevra. \"Epäilen\nsinun pyytäneen hänet tänne ja sinä pidit huolta siitäkin, että hän\njäi. Mutta se on jo vanha juttu. Ilmoita hänelle tahtovani tavata\nhäntä.\"\n\n\"Olen jo ilmoittanut sen hänelle\", vastasi Arthur. \"En voinut sanoa\nmuuta ja tulin selittämään sinulle. Onpa hyvin onnellista, että olet\ntällä kannalla.\"\n\n\"Niin, onnellistahan se on\", sanoi Ginevra.\n\n\"No niin, hän tulee tänne hetkisen kuluttua.\"\n\nHe vaikenivat molemmat hetkiseksi.\n\n\"Lancelot matkustaa kai hänen kanssaan?\" kysyi Ginevra.\n\n\"Ei näytä siltä — halusin tiedustella sinulta sitä asiaa. Oletko\npuhutellut häntä?\"\n\n\"Olen.\"\n\n\"Toivon hänen kertoneen sinulle jotakin suhteestaan tyttöön?\"\n\n\"Hän kertoikin minulle yhtä ja toista.\"\n\n\"Onko sitä pidettävä salassa vai saanko minäkin tietää? Onko Lancelot\nhänen rakastajansa?\"\n\n\"Lancelot ei sano välittävänsä hänestä ollenkaan — sensijaan tyttö\nahdistelee Lancelotia.\"\n\n\"Ginevra, tämä hämmästyttää minua! Silloin kai tuo huhu lapsesta on\nsilkkaa valhetta?\"\n\n\"Hän myönsi lapsen omakseen.\"\n\n\"Sepä on omituisinta, mitä olen koskaan kuullut!\"\n\n\"Eikä ole\", sanoi Ginevra.\n\n\"Tahtoisin tietää, kuinka hänen on käynyt.\"\n\n\"Elaine voi ehkä kertoa — mutta minun ei sovi kysyä sitä häneltä,\nArthur. Jos haluat tietää, kysy häneltä itse.\"\n\n\"Olen jo kysynyt häneltä, eikä hän tiedä.\"\n\n\"Mitä?\"\n\n\"Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, minne Lancelot on mennyt. Aioin\nkertoa sinulle juuri tämän uutisen, että hän on kadonnut. Haeskelemme\nparaillaan häntä. Muutamat miehet epäilevät kieroa peliä.\"\n\n\"Hän on ratsastanut pois jonnekin\", sanoi Ginevra. \"Epäilemättä saamme\nkuulla hänestä jotakin hyvissä ajoin. En ole lainkaan huolissani —\nmillaiset hänen vikansa lienevätkään, hän voi kyllä pitää huolta\nitsestään.\"\n\n\"Mutta hänen hevosensa ja varusteensa ovat täällä. Hän näyttää\nlähteneen keveissä pukimissa ilman takkia, kypärää, miekkaa ja\nkeihästä.\"\n\nGinevra kohotti katseensa.\n\n\"Sinä näit hänet viimeksi, luullaksemme\", sanoi Arthur. \"Näyttikö hän\nihan terveeltä — no niin, oliko hän samanlainen kuin tavallisesti?\"\n\n\"Mitä tarkoitat?\"\n\n\"Kerrotaan hänen kiiruhtaneen kaupungin läpi jalkaisin ja avopäin kuin\nmielipuolen. En ole saanut käsiini sitä henkilöä, joka näki hänet, jos\nmuuten kukaan näkikään, mutta se juttu leviää, että hän oli menettänyt\njärkensä. Bors ja Ector koettavat hakea häntä, mutta Ector sanoi juuri\näsken minulle, että jos hän on menettänyt järkensä, on hän voinut\nheittäytyä jokeen.\"\n\n\"Hän ei ollut mielipuoli poistuessaan luotani\", sanoi Ginevra, \"mutta\nei entisensä kaltainenkaan. Elaine on vaivannut häntä. Hän on jollakin\ntavalla Lancelotin omatunto. Hän myöntää lapsen omakseen, vaikka ei\nrakastakaan Elainea eikä aio ruveta elämään hänen kanssaan.\"\n\n\"En mainitsisi siitä mitään Elainelle\", sanoi Arthur. \"Jos hän puhuu\njotakin siitä, koeta lohduttaa häntä.\"\n\nAnglides tuli nyt huoneeseen.\n\n\"Täällä on joku, joka haluaa sanoa teille jäähyväiset, kuningatar,\nsittenkun teillä on aikaa.\"\n\nArthur katsoi vaimoonsa.\n\n\"Jos siellä on Elaine, tulkoon hän sisälle nyt.\"\n\n\"Menen katsomaan, ovatko he saaneet selville mitään\", sanoi Arthur.\n\nKun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, järjesteli Ginevra\nsilkkihameensa poimuja, silitteli pitkiä palmikoitaan ja veti\njalkajakkaran lähemmäksi. Hän ei kohottanut päätänsä, kun Elaine tuli\nsisään — ehkä senvuoksi, että Elaine liikkui niin hiljaa.\n\n\"Aion matkustaa kotiini, kuningatar Ginevra — ja halusin sanoa\njäähyväiset ja kiittää teitä.\"\n\n\"Toivotan teille turvallista paluumatkaa\", vastasi kuningatar. \"Teidän\nei tarvitse kiittää minua mistään.\"\n\n\"Vieraanvaraisuudestanne ainakin\", sanoi Elaine. \"Olisin ollut ylpeä\nystävyydestännekin, jos olisitte halunnut suoda sen minulle.\"\n\nGinevra ei sanonut mitään, ja Elaine kääntyi mennäkseen, mutta\nkuningatar kutsui hänet takaisin.\n\n\"Teidän ei pidä luulla minua vihamieliseksi. Ymmärrän, että olette\nhyvin järkevä nainen. Tiedätte, miksi emme ole ystäviä.\"\n\n\"En tiedä sitä ollenkaan. Miksi emme ole?\"\n\n\"Jos vastaatte minulle noin\", sanoi Ginevra, \"erehdyin puhuessani\nteille niin suoraan. Tiedätte sen vallan mainiosti. Meidän ei tarvitse\nväitellä siitä — voimme olla rehelliset hiljaisuudessakin. Älkää vain\nteeskennelkö hämmästyvänne siksi, etten ole sydämellinen. Olitte\nuhkarohkea tullessanne tänne ollenkaan — pakottaaksenne kaikkien\nihmisten joukosta juuri minut pitämään teitä luonani, niin että voitte\nkohdata hänet.\"\n\n\"Voinette lausua ankaria sanoja minusta, kuningatar, ja pysyä silti\ntotuudessa, mutta minä en uskalla olla niin rohkea, En ole ikinä\nkaivannut sitä, että pitäisitte minua luonanne. Kuningas Arthur ehdotti\nsitä — luulen hänen ystävyydellään tahtoneen kunnioittaa isäni muistoa\n— mutta se on ollut kidutusta minulle.\"\n\n\"Ajatelkaa, kuinka miellyttävältä se minustakin on tuntunut\", vastasi\nGinevra. \"Olisin paljoa mieluummin — no niin, kuten jo sanoin, teidän\nei tarvitse kiittää minua mistään.\"\n\nHän teki karkoittavan liikkeen, ja Elaine kääntyi puolittain — muuttaen\nkuitenkin äkkiä mielensä.\n\n\"Tiedättekö, että tuo äsken sanomanne oli täydellisesti totta —\nminun ei tarvitse kiittää teitä mistään. Olette tehnyt minut niin\nonnettomaksi kuin suinkin olette voinut koko sinä aikana, jonka\nolen kuluttanut kattonne alla, ja itsekkäisyytenne, ennenkuin olin\nnähnytkään teitä, on turmellut elämäni.\"\n\n\"Todellako? En ymmärrä tarkoitustanne\", sanoi Ginevra.\n\n\"Ah ei, ymmärrätte sen kyllä täydellisesti. Olette kuninkaan vaimo,\nmutta teidän täytyi saada Lancelotkin omaksenne. Jos olisitte antanut\nhänen olla rauhassa, olisi hän saanut omakseen jonkun uskollisen\nnaisen, joka olisi rakastanut häntä ja lahjoittanut hänelle ne lapset,\njoita hän kaipaa. Mutta nyt teidän täytyy pitää häntä jumaloivana\npalvelijananne, riistää häneltä sielu ruokkiaksenne sillä omaa\nhaluanne.\"\n\n\"Unohdatte itsenne\", vastasi Ginevra. \"Voin onneksi suoda teille\nanteeksi säälistä, koska tunnen syyn, miksi menetätte malttinne.\nVaikka olettekin saattanut hänet pulaan, ei hän silti ole teidän\nomaisuuttanne.\"\n\n\"En kaipaa sääliänne\", sanoi Elaine. \"Mutta te tarvitsette minun\nsääliäni. Hän rakasti teitä kerran, vaikka pelkäättekin sitä myöntää;\nmutta nyt hän alkaa huomata, kuinka itsekäs olette ollut ja mistä\nolette erottanut hänet. Älkää sanoko, että hän vieläkin rakastaa\nteitä — sanokaa vain se, mistä olette paljoa varmempi, että hän on\nuskollinen teille. Jos hän olisi vapaa, enkö tietäisi, kumpi meistä\nsaisi hänet? Tuona iltana, kun hän tuli luokseni, hän halusikin tulla.\nHän ei koskaan ajatellut, että te muka olitte todella tullut Caseen\nniin pian sen jälkeen kun hän oli eronnut teistä täällä. Ja penkereellä\neilen, kun hän suuteli minua — te näitte hänet — tapahtui se siksi,\nettä hän ottaa osaa huoleeni. Hän tietää meidän ymmärtävän toisiamme\nparhaiten. Säälisin teitä, kuningatar Ginevra, ellette olisi poikennut\nsuunnitelmastanne ja tehnyt hänestä onnetonta. En voi antaa sitä teille\nanteeksi.\"\n\nGinevra hymyili.\n\n\"Voisin lainata lauseenne\", vastasi hän. \"Ellette olisi ollut niin\nitsekäs ja petollinen, olisi minun oma elämäni ollut onnellisempi.\nMonet ennen teitä ovat tienneet, millaista rakkaus on. Opitte vielä\ntuntemaan totuuden elettyänne vanhemmaksi. Kun tulette vanhemmaksi, on\nteidän hyvin vaikea ajatella käytöstänne.\"\n\n\"No niin\", sanoi Elaine, \"minulla on hänen lapsensa, ja sekin on jo\njotakin\".\n\n\"Niin onkin — muistuttaja ja moite.\"\n\n\"Ajatteletteko niin?\" kysyi Elaine. \"Toistaiseksi ainakin hän on ollut\nminulle suureksi lohdutukseksi. Näyttää kuin hän tietäisi olevansa\nminulle korvauksena — hän on omituisen hellä minulle. Kun olen kovin\nalakuloinen, muistelen onneani — ajattelen antaneeni Lancelotille\njotakin sellaista, mitä ei kukaan toinen nainen ole lahjoittanut\nhänelle. Ja mitä ahdinkoon tulee, olin ajatellut sitä jo ennen. Olen\nylpeä siitä, että voin olla niin jalomielinen, että tein sen. Mutta\nsilloin en ollut kiitollisuudenvelassa kellekään toiselle, ja luulen\nsen vaikuttavan asiaan. Saatoin antaa itseni täydellisesti.\"\n\n\"Sanoitte\", sanoi Ginevra, \"että teillä on hänen lapsensa. Oletteko\nihan varma siitä? Ettekö ajattele, että poika haluaa lähteä luotanne\nsaatuaan tietää enemmän? Miltä hänestä tuntunee, kun hän huomaa\nsyntymiseensä liittyvän varjon? Ketä hän silloin syyttää?\"\n\n\"Teitä, luullakseni\", vastasi Elaine. \"Selitän sen hänelle.\" Ginevra\nnauroi.\n\n\"Haluan mielelläni nähdä pojan sitten kun olette kasvattanut hänestä\nmiehen.\"\n\n\"Kuningatar Ginevra, katkeruutenne ei ole teille ollenkaan kunniaksi.\nTe karkoititte Lancelotin pois. Jos hän on menettänyt järkensä,\nkuten kuiskaillaan, olette te syypää siihen; jos hänet löydetään\nkuolleena, tapoitte te hänet. Hän oli aina uskollinen teille, tuona\nyönäkin Casessa — hän ei antanut minulle sitä koskaan anteeksi, että\nviekoittelin hänet sinne. Kun pysäytin hänet eilen, oli hän matkalla\nluoksenne. Väijyin häntä, kun tiesin, ettei hän teidän vuoksenne\ntule minnekään minun luokseni vapaaehtoisesti. Tahdoin pyytää hänen\napuaan lapsemme kasvattamiseen. Pyysin Lancelotia ottamaan hänet tänne\nja harjoittamaan häntä niinkuin hänen poikansa ansaitsee. Lupasin\npysytellä kokonaan poissa hänen tieltään, jos hän täyttäisi pyyntöni.\nMutta koska hän on uskollinen teille ja tietää, ettette mielellänne\nhalua lastani läheisyyteenne, kieltäytyi hän. Silloin te palkitsitte\nhäntä sanomalla jotakin niin epäystävällistä, että hän menetti\njärkensä. He eivät voi löytää jälkeäkään hänestä. Ritari Ector luulee\nhänen joutuneen jonkun väijytyksen uhriksi. Te olette syyllinen siihen\nkaikkeen ja nyt istutte siinä ja teette ivallisia huomautuksia. Olkaa\noikeamielinen, kuningatar Ginevra — mitä tulee kunniaan ja jalouteen ja\nuskollisuuteen, ja ajatelkaa välillämme olevaa eroa. Luuletteko, että\nmikään, mitä te voitte sanoa, vaikuttaa minuun?\"\n\n\"Jos sanotte minua epäystävälliseksi\", vastasi Ginevra, \"uskon\nolevanikin sellainen, vaikken ole sitä tarkoittanut. Koetin ilmoittaa\nteille totuuden lievimmän osan. Sitä, onko Lancelot menettänyt\njärkensä, en tiedä, mutta luulen huhua vääräksi. Ja vaikka se olisikin\ntosi, kieltäydyn täydellisesti vastaamasta hänen tilastaan. Senjälkeen\nkun tulitte hänen elämäänsä, olen tavannut häntä hyvän harvoin. Sen\nperusteella, mitä hän sanoi eilen, luulin hänen ajattelevan vain teitä.\"\n\n\"En tiedä, mitä hän sanoi, kuningatar Ginevra, mutta ellei hänen\nluonteensa ole muuttunut, puhui hän yhtä kohteliaasti minusta kuin hän\naina puhuu teistäkin.\"\n\n\"Hän puhuikin kohteliaasti\", vastasi Ginevra. \"Mutta kai nyt huomaatte\nturmelleenne meidän kaikkien onnen — omannekin siihen laskettuna.\nTunnustan oman onneni. Rakastin häntä. Olette vihjannut siihen, ja se\nonkin totta.\"\n\n\"Teidän ei tarvitse olla niin rohkea\", sanoi Elaine. \"Lupaan, etten\nkerro sitä Arthurille.\"\n\n\"En voi olla niin avomielinen teitä kohtaan kuin haluaisin, koska\nte teette sen minulle niin vaikeaksi\", sanoi Ginevra. \"Älkää luulko\nolevanne ainoa, joka tuntee itsensä yksinäiseksi ja kaipaa lasta\nynnä paljon muuta. Älkää väittäkö, ettette voinut olla rakastamatta\nhäntä, ikäänkuin se merkitsisi kaikkea. En minäkään voinut olla\nrakastamatta häntä. Nuo muutamat vuodet ennen tutustumista teihin\nolivat hänen parhaimpansa — hän suoritti silloin ihmeellisiä tekoja.\nIhmisten oli tapana sanoa, että hän levitti ympärilleen jonkinlaista\nvaloa tullessaan johonkin paikkaan. Onnemme oli sellaista. Mekin\nhalusimme lapsia — mutta on olemassa monenlaisia lapsia, kuten joskus\nkyllä käsitätte. Minun lapsiani olivat Lancelotin jalot työt ja hänen\nkuuluisa nimensä. Sitä voi sanoa muullakin tavalla — on olemassa myös\nmonenlaisia äitejä. Toinen nainen voi lahjoittaa elämän ja toinen\nsen, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi. En ole niin lapseton kuin\najattelette. Ehkä vielä kadehditte minua.\"\n\n\"Kadehdin teitä vain yhden asian vuoksi\", sanoi Elaine. \"Jos\nkutsuisitte hänet luoksenne vielä nytkin, tulisi hän heti, jos vain\nolisi hengissä. Te luulisitte sen tapahtuvan rakkaudesta, mutta\nminä väittäisin sen tapahtuvan uskollisuudesta. Mutta olkoonpa syy\nmillainen hyvänsä, tunnustan, että olisin iloinen, jos voisin kutsua\nhänet luokseni. Paitsi tätä, ei minulla ole mitään kaduttavaa eikä\nminkäänlaista syytä kadehtia toisia.\"\n\n\"Onnittelen teitä\", sanoi kuningatar. \"Tunnen vain harvoja niin\nonnellisia ihmisiä. Useimmilla meistä on paljon kaduttavaa joko omien\nvikojemme tai ystäviemme tekemien erehdysten vuoksi.\"\n\n\"Lähden nyt\", sanoi Elaine. \"On surullista, ettemme vieläkään näin\nvilpittömän keskustelun jälkeen ymmärrä toisiamme.\"\n\n\"Me ymmärrämme toisemme täydellisesti\", vastasi Ginevra.\n\n\"Epäilen sitä. Mutta tarkoitan: jos Lancelot nyt tulisi takaisin\njärkevänä, kuinka teidän ja minun silloin kävisi?\"\n\n\"Nyt en ymmärrä teitä ollenkaan\", sanoi kuningatar. \"No niin,\nluuletteko voivanne luovuttaa hänet minulle lapsen vuoksi, vai pitääkö\nminun luopua hänestä teidän vuoksenne?\"\n\n\"En ole ikinä kuullut näin kylmäveristä kysymystä!\" sanoi Ginevra. \"Hän\nnoudattaa tietysti omaa tahtoaan. Teidän ja minun pitää suoda hänelle\nvapaus valita.\"\n\n\"Pitääkö meidän?\" kysyi Elaine. \"Jos hänen pitää päättää, luulen meidän\nkummankin tekevän parhaansa taivuttaakseen hänet puolelleen. Tiedän\nniin tekeväni. Mutta hän valitsee teidät uskollisuudesta.\"\n\n\"Lupaan, etten kohota sormeanikaan\", vastasi Ginevra. \"Jos hän haluaa\nteidät, ottakoon teidät. Olen sanonut sen hänelle.\"\n\nElaine epäröi hetkisen.\n\n\"Kun hän valitsee teidät\", sanoi hän sitten, \"tahdotteko olla\nystävällinen pojalleni Lancelotin vuoksi? En tule tänne enää, mutta\nhaluan, että hänen isänsä kasvattaisi hänet hänen vertaistensa joukossa\nja soisi hänelle mahdollisuuden tässä maailmassa. Se voi ehkä olla\nvallassanne jonakin päivänä, että voitte tehdä hänestä joko onnellisen\ntai onnettoman.\"\n\n\"Kuinka vanha se lapsi jo on?\" kysyi Ginevra. \"Sinne on vielä niin\npitkälti aikaa. Saattaa tapahtua, ettei Lancelot tulekaan takaisin,\nvaikka en luule hänen kuolleen. Ja paljon muitakin asioita voi sattua.\nMitä poikaanne tulee, en välitä hänestä lainkaan. Suoraan sanoen, hän\non teidän asianne.\"\n\n\n\n\nVI\n\n\nHovissa oli muutamia sellaisia henkilöitä, jotka itsepäisesti uskoivat\nLancelotin menettäneen henkensä. Puolet heistä väitti hänen tulleen\nhulluksi ja saaneen senvuoksi onnettoman lopun — muut taas kuiskailivat\nGinevran ja hänen riidelleen. Muutamat syvämielisemmät huomioiden\ntekijät olivat varmat siitä, että hän vielä eli huolimatta siitä,\nkuinka kauan hän pysyisi poissa, ja ennustivat hänen tulevan takaisin\njonakin draamallisena hetkenä. Tästä viimeisestä otaksumasta oli\nvastuussa Bors, vaikka hän ei ollut tarkoittanut sitä. Kun hän silloin\ntällöin tuli takaisin, kieltäytyi hän puhumasta, minkävuoksi hovi sai\nvapaan arvaamisvallan. Jos joku sanoi Lancelotin menettäneen järkensä\nsurusta, salli Bors huomautuksen mennä ohitseen vastustamatta sitä.\nJos taas joku toivoi loistavaa paluuta, ei hän koskaan sanonut, että\nLancelot oli jo haudassaan, mistä kaikesta voitiin päättää Lancelotin\npiileskelevän jossakin, ja Bors tiesi missä. Ginevra ei kysellyt\nmitään. Noin vuoden ajaksi hän menetti jotakin kukkeudestaan; hän oli\närtyisä naisille ja ivallinen miehille. Sitten hän muuttui äkkiä,\nsai takaisin elämänhalunsa, kehitti makuaan loistavien huvitusten\naikaansaamiseksi ja rohkaisi hovia ilonpitoon. Arthur näytti pitävän\nmuutoksesta.\n\nGawaine keskusteli siitä veljensä kanssa eräänä päivänä heidän\nratsastaessaan Camelotia kohti.\n\n\"Ginevra on kuullut hänestä jotakin — sitä tämä kaikki tarkoittaa\",\nsanoi Agravaine. \"Hän tietää, missä Lancelot oleskelee.\"\n\n\"Epäilen sitä\", vastasi Gawaine. \"Ginevran kaltainen nainen voi keksiä\nmuitakin syitä. Hän ei ole enää kovinkaan nuori, vaan alkaa jo nähdä\nedessään keski-iän. Se on ehkä ylpeyttä — hän ei ole tehnyt vielä\ntiliään elämän kanssa.\"\n\n\"En voi lainkaan ymmärtää Arthurin sokeutta\", sanoi Agravaine. \"Vaikka\nhän ei olisi käsittänyt sitä ennen, olisi hänen pitänyt huomata se\nsilloin, kun Elaine saattoi asian pulmalliseen vaiheeseen.\"\n\n\"Oletko varma hänen sokeudestaan? Minä puolestani luulen hänen tietävän\nenemmän kuin ihmiset olettavat.\"\n\n\"Siinä tapauksessa hän on hölmöläinen raukka, kun voi sietää sitä.\"\n\n\"En voi sanoa siitäkään mitään\", vastasi Gawaine. \"Jos hän huomaa\nGinevran siirtäneen rakkautensa toiseen henkilöön — no niin, mitä, jos\nArthur jo onkin väsynyt häneen? Huolimatta kauneudestaan hän koettelee\nvannaan suuresti Arthurin kärsivällisyyttä. Kukaan ei epäile kuninkaan\nrakkautta Lancelotiin. Mielipiteeni on, että jos nyt menisit Arthurin\nluo todistuksinesi hänen vaimonsa uskottomuudesta, karkoittaisi hän\nsinut valtakunnasta kuin yleistä pahennusta tuottavan henkilön.\"\n\n\"Jos hän on sellainen mies\", sanoi Agravaine, \"olet antanut minulle\nerään aatteen. Luuletko hänen tuoneen Elainen tänne lopettamaan koko\nsuhteen panemalla heidät riitelemään keskenään?\"\n\n\"Ginevra olisi voinut tehdä niin\", vastasi Gawaine, \"mutta ei Arthur.\nHän ei ole tarpeeksi ovela — tai hän on liiankin ovela.\"\n\n\"Luuletko Ginevran hankkineen itselleen toisen rakastajan?\"\n\n\"En\", vastasi Gawaine. \"Hän rakasti Lancelotia.\"\n\n\"Onhan siellä Meliagrance, tietysti.\"\n\n\"Lorua!\"\n\nJa se osoittautuikin loruksi. Meliagrance voitti turnajaiset muutamia\npäiviä myöhemmin näiden sanojen jälkeen — pienet turnajaiset, niin\nsanoaksemme, koska Palomides, Tristram tai Lancelot eivät ottaneet\nniihin osaa. Tällaisina tärkeinä päivinä ennen vanhaan oli Lancelot\naina laskenut voitonmerkkinsä julkisesti kuningattaren jalkain juureen.\nMeliagrance menetteli nyt samalla tavalla.\n\n\"Sillä ei ole mitään arvoa itsessään\", aloitti hän, \"mutta teidän\nhyväksymisenne tekee siitä muistettavan esineen. Voitin sen vain\ntuottaakseni teille kunniaa — se on parhaani, vaikkakin vähäpätöinen.\"\n\nGinevralla oli hovinaisensa ympärillään, Anglides ja hänen uusin\nystävänsä, nuori Ettard. Muutamia miehiäkin seisoi läheisyydessä. Ehkä\nhe kaikki vertasivat tätä muihin tilanteihin. Ginevra näytteli osansa\nhyvin. Hän otti vastaan lahjan suloisesti hymyillen.\n\n\"Tämä ei ole mikään vähäpätöinen lahja\", sanoi hän. \"En ylistä mitään\nniin suuresti kuin mieheni ystävien kohteliaisuutta.\"\n\nMeliagrance näytti jollakin tavalla sekaantuneen. Hän nousi seisaalle\nja hieroi polviaan.\n\n\"Miehenne parhaalta ystävältä\", sanoi hän.\n\nHe katsoivat häneen hämmästyneinä, ja hän peräytyi mykistyneenä.\n\n\"Mikä pani sinut sanomaan niin?\" kysyi Gawaine.\n\n\"Etkö nähnyt? Kuningatar nauroi minulle.\"\n\n\"Eikä nauranut.\"\n\n\"Luuletko, etten tiedä? Hän olisi vielä tiukempien sanojen tarpeessa.\"\n\n\"Ehkä\", vastasi Gawaine. \"Se riippuu siitä, millaisen vaikutuksen\nhaluat aikaansaada. Jos haluat saattaa hänet häpeään, et kaipaa mitään\napua — sinulla on hyvin onnistuneita päähänpistoja, kun niikseen\ntulee. Mutta jos haluat päästä osalliseksi hänen suopeudestaan, pitää\nsinun ottaa oppia muista. Vielä yksi tällainen julkea vetoomus, ja hän\ntaivuttaa Arthurin hirtättämään sinut.\"\n\nRitari Lancelotin poissaolo ei tehnyt ketään onnelliseksi. Kun hän\njuoksi kapeaa katua alaspäin tuona iltapäivänä aseettomana ja avopäin,\nhävisi hän toveriensa tietoisuudesta; mutta hänestä jäi sentään\njotakin jäljelle värittämään heidän ajatuksiaan ja vaikuttamaan heidän\nkäytökseensä.\n\nSitä, mitä hänelle silloin heti tapahtui, he eivät saaneet koskaan\ntietää, eivät sittenkään, kun hän oli järkevä mies jälleen ja\noli tullut takaisin tutulle paikalleen, koska ne päivät olivat\nhaihtuneet hänen muististaan. Meille on kerrottu hänen parina vuonna\njuoksennelleen villinä ja kokonaan järjetönnä toisesta syrjäseudusta\ntoiseen, syöneen sellaisia, hedelmiä, joita hän voi kerätä metsistä,\nja kaikkea muutakin, mitä voi saada, eikä hänellä ollut yllään\nmuuta kuin paitansa ja housunsa. Mutta vaikka tämä kuulostaakin\nyksityiskohtaiselta, emme sentään tiedä sitä varmasti. Kertomus muuttuu\nuskottavaksi siitä alkaen, kun hän kohtasi henkilöitä, jotka voivat\nvieläkin käyttää järkeään tai olivat ainakin järkevämpiä kuin hän.\n\nRitari Bliant, esimerkiksi. Ritari Bliant ratsasti puolisonsa kanssa\nlinnansa läheisyydessä, mutta kun ilma oli niin tukahduttavan kuuma,\nlepäilivät he eräässä huvimajassa, jonka aseenkantajat olivat heille\npystyttäneet. Ritari Bliant oli ripustanut miekkansa ja kilpensä\nerääseen lähellä kasvavaan pieneen puuhun ja jutteli miestensä kanssa\nsillä aikaa kun hänen puolisonsa levähti sotilasvuoteella teltan\nnurkassa.\n\nHän kertoo kuulleensa mitä hämmästyttävintä melua kuin äkillisen\ntaistelun alettua — hän luuli ainakin kymmenen miehen kamppailevan\nsiellä keskenään. Eräs hänen miehensä meni ensiksi teltan ovelle\nja näki pitkän miehen, partaisen ja melkein alastoman, iskevän\nkilpeä miekalla. Oli selvää, että miekka katkeisi piakkoin hänen\nkäsitellessään sitä sillä tavalla tai kilpi halkeaisi kahtia. Huvimaja\noli ehkä sytyttänyt pilkkeen hänen sairaissa aivoissaan tai aseiden\nnäkeminen pannut liikkeelle hänen vanhan intohimonsa.\n\n\"Hellitä miekka kädestäsi, mies!\" huusi aseenkantaja samalla tavalla\nkuin komennetaan palvelijoita. Lancelot katsoi häneen hämmentyneenä,\nlaski sitten hyvin varovasti miekan ruohikkoon ja tuli hänen luokseen.\nEnnenkuin ritari Bliant ehti sekaantua asiaan, näki hän oudon miehen\nkohottavan aseenkantajan ilmaan hartioista, pudistelevan häntä kuin\nmattoa ja viskaavan hänet sitten suinpäin maahan. Lancelot tarttui\nmiekkaan jälleen tavattoman hellästi, mutta ennenkuin hän alkoi taas\npistellä kilpeä, siveli hän miekkaa sormellaan nähdäkseen, kuinka\npaljon terää siinä oli vielä jäljellä. Koska Bliant oli aseeton, päätti\nhän koettaa saada jotakin aikaan oveluudella.\n\n\"Hyvä mies\", sanoi hän, \"ettekö haluaisi asettaa miekkaa syrjään\njoksikin aikaa? Olette pikemminkin unen ja uusien vaatteiden kuin\nliikunnon tarpeessa.\"\n\n\"Mitä siihen tulee\", vastasi Lancelot, \"nähdessäni ensimmäisen merkin\nsiitä, mitä aiotte minulle antaa, tapan teidät\".\n\nBliant kertoo peräytyneensä telttaan, häpeämättä lainkaan vauhtiaan,\nja eloon jäänyt aseenkantaja lainasi hänelle haarniskansa, miekkansa\nja kilpensä. Sitten hän tuli esille tehdäkseen lopun mielipuolesta.\nNähdessään hänen tulevan niin varustettuna Lancelot hyökkäsi hänen\nkimppuunsa ja katkaisi yhdellä ainoalla sivalluksella ritari Bliantin\niskuun kohotetun miekan. Bliant oli kiitollinen oman hyvän kilpensä\nvanhalle raudoitukselle, joka oli turmellut terän ja vioittanut\nmiekkaa; mutta tästäkin hyvästä onnesta huolimatta hän menetti\ntajuntansa, ja hän voisi sanoa lyönnin jatkuvasti sekoittaneen hänen\naivonsa, kun hän joskus myöhemmällä iällään tuli sekapäiseksi. Lancelot\nei kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota, vaan lähdettyään kerran\nhyökkäämään suuntasi kulkunsa teltan ovelle ja sitten suoraan telttaan.\nRitarin puoliso ja aseenkantaja pakenivat teltan toisen pään ovesta.\nSilloin sattui niin onnellisesti, että Lancelot huomasi vuoteen,\nastui sen luo ja tunnusteli sitä kädellään, ikäänkuin mielijohteesta,\nostaakseen sen. Se oli pehmeämpi kuin kova maa, jolla hän äsken oli\nmaannut, ja hän huokaisi huojennuksesta, ojentautui sille pitkäkseen ja\nnukkui.\n\nRitarin puoliso oli sillä välin kiiruhtanut miehensä ruumiin luo, kuten\nhän luuli. Kuullessaan hänen itkunsa ritari Bliant avasi silmänsä.\n\n\"Missä se mielipuoli nyt on, joka antoi minulle iskun kallooni? En ole\nikinä tuntenut sellaista käsivarren voimaa.\"\n\n\"Hän nukkuu\", vastasi henkiin jäänyt aseenkantaja.\n\n\"Ette suinkaan tarkoita, että tapoitte hänet?\"\n\n\"En. Hän päätti itse uinahtaa hieman vuoteellanne.\" Ritari Bliant\npurskahti nauruun, vaikka hänen päätänsä vieläkin pakotti.\n\n\"No niin, älkäämme herättäkö häntä. Me köytämme mies-raukan kädet ja\njalat, ja sitten teidän pitää hakea linnasta hevoskantovuode — kannamme\nhänet kotiin vuoteineen päivineen. Luulen hänen olleen lahjakkaan\nmiehen silloin, kun hän vielä voi käyttää järkeään.\"\n\n\"Hän toi mieleeni ritari Lancelotin\", sanoi junkkari.\n\n\"Näin hänet kerran Lonazepissa.\"\n\n\"Hän vaikuttikin Lancelotilta\", myönsi Bliant.\n\nHe varoivat häiritsemästä hänen untaan ja saivat hänet viedyksi linnaan\nonnettomuudetta. Kun hän vihdoin heräsi, oli hän hyvin kärsivällinen\nheidän kanssaan ja lapsellisen hiljainen. Surullista oli katsella hänen\ntaivuttavan päänsä sidottujen käsiensä yli, mutta he eivät uskaltaneet\npäästää häntä irti, ennenkuin hän näyttäisi joitakin terveen järjen\nmerkkejä. Sittenkään, kun hän oli saanut takaisin terveytensä, hyvän\nruoan ja suojan ansiosta, ei kukaan uskaltanut ajella hänen partaansa.\nHän istuskeli päivät pitkät sukimattomana ja ääneti katselemassa\npienestä ikkunasta aukeille kedoille ja oudolle tielle, joka kiemurteli\nniiden välitse linnan ovelta.\n\nBliant kertoo tällaista kestäneen puolitoista vuotta. Silloin hän\njoutui pieneen sotaan muutamia naapureitaan vastaan, ja eräänä\niltapäivänä, kun hän ratsasti omien maittensa poikki, hyökkäsi pari\nveljestä hänen kimppuunsa, ritari Breuse ja ritari Bertelot. Molemmat\nsyöksyivät häntä vastaan samalla kertaa, ja hän lähti pakoon henki\nkurkussa. Lancelot, joka istui ikkunansa luona kahlehdittuna kuten\ntavallisesti, näki Bliantin tulevan parin miehen takaa-ajamana. Silloin\nheräsivät hänen entiset vaistonsa; hän katkaisi kahleensa suureksi\nvahingoksi käsilleen, ja kun nuo molemmat veljekset ajoivat Bliantia\ntakaa portin sisäpuolelle, oli Lancelot siellä valmiina vastaanottamaan\nheitä. Hän kiskaisi Bertelotin satulasta maahan vääntäen hänen\nmiekkansa irti ja antoi sitten Breuselle samanlaisen kuuluisan iskun\npäähän, jollaista Bliantkin oli saanut maistaa. Breuse kiepsahti\nsatulasta maahan, ja hänet pelasti vain Bertelotin apu ja Bliantin\nsuopeus, hän kun päästi heidät pakoon. Kun he olivat menneet, sanoi\nBliant hävenneensä nähdessään Lancelotin katkaistut kahleet ja hänen\nkäsiensä tilan. Sen jälkeen mielipuoli sai kuljeskella vapaana, kuten\nmuutkin perheen jäsenet.\n\nSitten kului vielä vuosi, kertoo Bliant, kunnes he eräänä päivänä\nlähtivät metsästämään villikarjuja. Lancelotilla ei ollut\naavistustakaan siitä, mitä se kaikki tarkoitti, mikäli he saattoivat\nnähdä, mutta hän seisoi katsellen heidän valmistuksiaan. Eräs mies oli\nsitonut mainion hevosen puuhun ja pistänyt keihäänsä maahan voidakseen\nauttaa erästä toveriaan. He näkivät Lancelotin katselevan hevosta,\nikäänkuin hän olisi koettanut päästä selville jostakin vaikeasta\nasiasta. Hänen oli täytynyt hypähtää satulaan äkkiä, kun heidän\ntarkkaavaisuutensa oli kohdistunut muualle, sillä viimeinen, mitä he\nhänestä näkivät, oli suuri tomupilvi kaukana tiellä. Keihäskin oli\nhävinnyt. Hän oli ottanut varmaan senkin.\n\nNiin paljon olemme saaneet selville Bliantin todistuksesta. Sitten\nmeillä on erään erakon kertomus, jolla sentään on totuuden leima.\nKerrotaan hurskaan erakon löytäneen hänet metsästä villin karjun\nhirmuisesti haavoittamana. Lancelot oli tappanut pedon, mutta\nei ennen kuin onnettomuus oli tapahtunut — hirvittävä viillos\nja veri virtaamassa puroina. Erakko ymmärsi, ettei siinä saanut\nhukata sekuntiakaan aikaa, mutta Lancelot uhkasi häntä miekalla\nmakuuasennostaan. Erakko jatkoi kuitenkin itsepäisesti ystävällistä\nkohteluaan.\n\n\"Kuinka te saitte tämän haavan?\" kysyi hän.\n\n\"En ole ikinä nähnyt sellaista hölmöä\", vastasi Lancelot. \"Ettekö näe\ntuota karjua?\"\n\n\"Voin parantaa teidät!\" sanoi pyhä mies. \"Sallikaa, että autan teitä\nkuin ystävä.\"\n\n\"En voi sietää enää ystäviä\", vastasi Lancelot. \"Jos koskette minuun,\nirroitan päänne kaulastanne.\"\n\nErakko poistui hänen luotaan hetkeksi, kunnes tapasi erään miehen\nlantarattaineen. He tulivat takaisin ja tavattuaan Lancelotin\ntajuttomana ja helposti hoidettavana nostivat hänet ja karjun rattaille\nja veivät heidät erakkolaan. Siellä monina viikkoina erakko paransi\nLancelotin haavat, mutta ei hänen järkeään. Todellisuudessa liittyi\nkäsittelyyn jotakin sellaista, mikä teki hänet vielä järjettömämmäksi\nkuin ennen.\n\nMutta sillä tavalla lisätään vanhoihin tarinoihin kaikenlaista\nperätöntä ja kirjaillaan niitä. Tämä tapaus on epäilyttävästi\nsamanlainen kuin Lancelotin tuonti Bliantin linnaan. Toisessa\ntapauksessa he ottivat vuoteen ja toisessa karjun mukaansa.\n\nEmme todellakaan tiedä mitään hänen seikkailuistaan siltä ajalta,\njoka kului hänen lähdöstään Bliantin luota, kunnes hän ilmestyi\nCorbinin kylään, Pelleksen linnan, Elainen kodin, lähellä sijaitsevaan\ntaloryhmään. Hän tuli juosten tietä pitkin tukka hajallaan ja vaatteet\nriekaleina. Pienet pojat heittelivät häntä kivillä ja multapaakuilla,\nniin että hänen kasvonsa likaantuivat, mutta hän jatkoi vain juoksuaan,\nkunnes muutamat linnan miehet hyökkäsivät esille ja pelastivat hänet.\nHekin arvasivat millainen hän ehkä oli ollut ennen mielipuolisuuttaan,\nja sulkivat hänet säälistä Galahadin uuteen koirankoppiin. Sen toisessa\nseinässä oli luja ristikko, ja he saattoivat katsella häntä, hänen\nkävellessään siellä edestakaisin. Ristikon eräässä nurkassa oli aukko,\njosta hänelle voitiin ojentaa ruokaa ja juomaa, tarvitsematta pelätä\nhänen väkivaltaisuuttaan.\n\n\"Tiedättekö, että olemme saaneet erään hullun miehen taloon, rouva?\"\nsanoi Alice. \"Miehet ottivat hänet kiinni muutamia tunteja sitten ja\novat teljenneet hänet uuteen koirankoppiin.\"\n\n\"Verikoirani kuoli juuri ajoissa\", sanoi Galahad. \"Menen katsomaan\nhäntä.\"\n\n\"Et tee mitään sellaista\", sanoi Elaine. \"Sinä pysyt täällä.\"\n\n\"Teidän itsenne pitäisi mennä katsomaan häntä, rouva\", sanoi Alice.\n\"Hän on suuri kuin jättiläinen.\"\n\n\"En halua nähdä sellaista onnettomuutta, jos voin karttaa sitä\", sanoi\nElaine. \"Miesraukka! Onko koirankoppi tarpeeksi mukava hänelle?\"\n\n\"Se on luja, ja hän olisi vaarallinen kaikkialla muualla\", vastasi\nAlice. \"Hänen tukkaansa ei ole lyhennetty vuosisatoihin.\"\n\n\"En ole koskaan nähnyt oikeata mielipuolta\", sanoi Galahad. \"Onko hän\nhullun koiran näköinen?\"\n\n\"Ei oikeastaan\", vastasi Elaine.\n\n\"Tämä ainakin on hyvin rauhallinen kopissaan\", sanoi Alice.\n\n\"Menen katsomaan häntä\", sanoi Galahad.\n\n\"Etkä mene!\" sanoi Elaine. \"Kiellän sen ehdottomasti.\"\n\nMutta Galahad meni kun menikin pihalle ja näki isänsä ensi kerran.\nLancelot oli kyyristynyt erääseen nurkkaan ja piilottanut kasvonsa\nuteliaalta talonväeltä. Galahad heitteli häntä kivillä, kunnes muuan\nsuurehko lohkare sattui hänen takaraivoonsa. Lancelot nousi ja tuli\nristikon viereen, johon koko pieni joukko peräytyi paitsi Galahad.\nLancelot tarttui vankilansa ristikkoon ja katseli kauan aikaa poikansa\nkirkkaita silmiä ja kullankeltaista tukkaa.\n\n\"Rouva\", sanoi Alice, \"nuoresta herrasta on tullut mielipuolen ystävä\".\n\n\"Sanoin Galahadille, ettei hän saa mennä sen miehen läheisyyteen.\"\n\n\"No niin, heistä on silti tullut hyvät ystävät\", sanoi Alice. \"He\nseisovat nyt vastakkain katsellen toisiaan, ja mielipuoli näyttää niin\nhiljaiselta kuin koira, vaikka nuoriherra Galahad heittikin häntä\nkivellä.\"\n\n\"Galahad, et suinkaan heittänyt häntä kivillä?\" kysyi Elaine.\n\n\"Heitin, saadakseni hänet liikkeelle\", vastasi Galahad.\n\n\"Enkä aina kivilläkään. Käytin joskus keppejäkin.\"\n\n\"Olet jo niin vanha, melkein seitsenvuotias poika, etkä osaa käyttäytyä\nsen paremmin!\"\n\n\"En heittänyt häntä silmään enkä muuhunkaan arkaan kohtaan\", vastasi\nGalahad. \"Olen varovainen. Päähän vain.\"\n\n\"Päähänkö vain?\" huudahti Elaine. \"Mitä, jos halkaisisit hänen\nkallonsa?\"\n\n\"Hän on sentään hullu, eikö olekin? Äiti, sinä pilaat aina kaikki\nasiat.\"\n\n\"Tahtoisin, että olisit ystävällinen, Galahad. Muuta en toivokaan.\nRaa'at pojat heittelevät hulluja kivillä, mutta sinun pitää kohdella\nheitä ystävällisesti.\"\n\n\"Äiti, miksi ihmisistä tulee hulluja?\"\n\n\"Jos tietäisimme sen, voisimme ehkä parantaa heidät.\"\n\n\"Alice sanoi sen johtuvan rakkaudesta, etkö sanonutkin Alice?\"\n\n\"Alice on ehkä oikeassa. Olen kuullut puhuttavan ihmisistä, jotka ovat\ntulleet hulluiksi rakkaudesta.\"\n\n\"Tämä ei ainakaan\", sanoi Galahad. \"Hän on varmasti aikoinaan ollut\ntodellinen mies.\"\n\nAjan mittaan he sallivat Galahadin ruokkia vankia, käyttäen sitä\nlahjukseksi, ettei hän enää heittelisi kiviä. Joka päivä hän työnsi\nruoan vangille ristikon pienestä luukusta, ja Lancelot katseli silloin\npoikaa. Talonväki tottui siihen, kävi huolettomaksi, todellakin — tai\nLancelot sai ehkä selville, kuinka aidakkeen yli sopi kiivetä. Eräänä\nrauhallisena iltana hän livahti pihan poikki Elainen puutarhaan, missä\nElaine oli tunnustanut hänelle intohimonsa eräänä aamuna kauan aikaa\nsitten. Lancelot löysi mieluisensa paikan erään päärynäpuun juurelta\nlähteen luota ja ojentautui ruohikkoon nukkumaan.\n\nKävellessään yksinään Elaine tapasi hänet sieltä. Hän tunsi nuo\ntakkuisen parran alta häämöittävät piirteet, ja hänen onnensa sokaisi\nhänet hetkiseksi, koska hän luuli Lancelotin tulleen takaisin\nrakkaudesta häneen kaikkien näiden vuosien kuluttua. Kun hän puhutteli\nLancelotia, ponnahti tämä seisaalle, ja silloin ilmeni, että Lancelot\noli mielipuoli.\n\n\n\n\nVII\n\n\nSeitsemän pitkää talvea tuli ja meni, ja Lancelotin nimeä lakattiin\nmainitsemasta Camelotissa. Eräänä iltapäivänä kevään lopulla Ginevra\nkäveli penkereellä Anglideksen ja Ettardin kanssa katsellen vuodenajan\nkauneuksia. Metsällä oli vieläkin ensi vihreytensä, ja hedelmätarhat\nolivat kukkia tulvillaan.\n\n\"Kun olin tyttö, menimme hakemaan metsästä kieloja\", sanoi Ginevra.\n\"Nousimme hämärissä, kun kaste vielä näytti suloiselta auringonvalossa,\nja toimme kukat kotiin, ennenkuin kaste ehti kuivua niissä. Haluaisin\nmielelläni koota niitä kerran vielä.\"\n\n\"Mutta sehän on vain nuorten rakastavaisten huvia\", sanoi Anglides.\n\"Ei mikään muu seikkailu värisytä niin kovasti kuin tuollaiset\nviattomat tehtävät, kun sydän on yhtä vihreä kuin vuosikin ja\nhyvin vastaanottavainen kauneuden vaikutuksille — lehtien kaikille\nvalovivahduksille ja jokaiselle laulavalle linnulle. Mutta silloin\nvain, kun rakastettu on tuossa rinnalla.\"\n\n\"Sillä tavalla selitetään runoilijoita\", sanoi Ettard. \"Talvi on niin\nikävä ja huoneet niin kosteat, että aina unohdamme, kuinka suloista\nelämä sentään on. Mutta keväällä se muistuu jälleen mieleemme.\"\n\n\"Luulen teidän tarkoittavan\", sanoi Ginevra, \"että runot ja kevätleikit\nsaavat olla tekemisissä muunkin kuin poikien ja tyttöjen välisen\nrakkauden kanssa. Ne ovat kuin osa menetettyä elämää, mutta ne tulevat\ntakaisin luoksemme.\"\n\n\"Turhaa on keskustella siitä nyt\", sanoi Anglides. \"Olemme jo\nsivuuttaneet nuoruutemme, ja salaisuus on haihtunut. Myöhäistä on\nmeidän olla muuta kuin filosofeja.\"\n\n\"Liian myöhäistäkö!? Ei milloinkaan!\" huudahti Ginevra. \"Aioin muuttua\nnuoreksi jälleen. Lähdemme noukkimaan kukkia huomisaamuna.\"\n\n\"Mutta huomenna ei ole vapunpäivä, kuningatar\", sanoi Anglides.\n\n\"Ei meidän eikä vuodenkaan kannalta, mutta mitä ovatkaan päivämäärät?\nSydän määrää iän, ja minä aion lähteä.\"\n\nKun hän puhui siitä Arthurille myöhemmin, oli Arthur eri mieltä asiasta.\n\n\"Te naiset ette voi lähteä ratsastamaan metsiin yksinänne\", sanoi hän.\n\"Ottakaa muutamia miehiä mukaanne.\"\n\n\"Eivätkö metsät ole täydellisesti turvalliset\", kysyi Ginevra. \"Luulin\nniiden olevan niin hyvässä kunnossa, ettei, sinulla ole enää mitään\ntehtävää siellä.\"\n\n\"Ne ovatkin turvalliset\", vastasi Arthur, \"mutta näyttäisi hyvin\nomituiselta, jos ratsastaisitte sinne seurueetta. Miehet tulevat oikein\niloisiksi saadessaan lähteä mukaanne.\"\n\n\"He turmelisivat meiltä kaiken huvin, Arthur. Tämä, että haluan lähteä\nnoukkimaan kukkia entiseen tapaani, on muuan oikkuni. Meidän pitää\nteeskennellä, muistella noita menneitä aikoja emmekä voi tehdä sitä,\njos siellä on miehiäkin. Tahdon lähteä sinne Anglideksen ja Ettardin\nkanssa; me voimme suojella toisiamme ja lupaan, etten ratsasta kauaksi.\"\n\n\"En pidä siitä\", sanoi Arthur. \"Palaatte ehkä kotiin turvallisesti,\nmutta se on silti väärin. Tämä ei ole lainkaan terveen järkesi\nmukaista.\"\n\n\"Ei terveen järjen\", vastasi Ginevra, \"vaan jonkin paljon korkeamman\".\n\n\"Mihin aikaan palaatte?\"\n\n\"Iltapäivän puolivälissä, emme myöhemmin.\"\n\n\"No niin, annan sinulle lomaa siihen saakka\", sanoi Arthur, \"mutta\nellet ole palannut silloin, lähetän hakemaan sinua\".\n\nHe ratsastivat pois linnasta seuraavana aamuna ennen camelotilaisten\nheräämistä. Ginevra oli naamiaistuulella; hän oli löytänyt tyttömäisen\npuvun eräästä vanhasta arkusta, ja hänen silmänsä säteilivät\nseikkailunhalusta. Anglides ja Ettard olivat myötätuntoisia,\nmutta unisia. Aamuilma värisytti heitä. Linnantornista saattoi\nvartija katsella noiden kolmen kiemurtelevan tasangon poikki, kun\nhe suuntasivat kulkunsa suorinta tietä pitkin metsään. Hän näki\nheidän pysähtyvän varjon laidalle hetkiseksi, ikäänkuin he olisivat\nkeskustelleet matkan suunnasta. Sitten he katosivat puiden väliin.\n\nMetsä oli kostea, kuten Ginevra olikin sanonut sen olevan, mutta tämä\nkosteus ei tuntunut kasteelta. Jotakin sen ihanuudesta oli haihtunut.\nEhkä he kaikki olivat liian herkkiä vaikutteille. He olivat varmasti\nhermostuneita ja kiihottivat hevosensakin samanlaisiksi — nuo kolme\nkaunista päätä olivat pystyssä korvat höröllään odottaen jotakin\nyllätystä. He olivat jo syvällä metsässä, ennenkuin Ginevra rikkoi\nhiljaisuuden.\n\n\"En ole koskaan voinut määritellä suhdettani metsiin\", sanoi hän.\n\n\"Mihin, kuningatar?\" kysyi Anglides.\n\n\"Näihin tällaisiin puihin — metsiin.\"\n\n\"Onko niissä sitten jotakin salaperäistä?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Ginevra. \"En tiedä ikinä, pidänkö niistä vai en.\"\n\n\"Hyväinen aika, luulin meidän tulleen tänne tänään juuri siksi, että te\npidätte metsistä!\"\n\n\"Ah, en puhu nyt kevätretkistä\", sanoi Ginevra. \"Tehän tiedätte, että\nvoisimme vallan hyvin kaadattaa kaikki nämä puut maahan, saadaksemme\nniiden sijalle valoisia ketoja ja suoria teitä. Jokainen sanoo, että\nmeillä pitää olla ketoja ja teitä. Mutta mepä haluamme itsellemme\npuitakin. Arthur on aina ylpeä siitä, että hän on päästänyt valoa\nmetsiinsä, mutta alituisesti vihainen, jos joku toinen kaataa metsää.\nMuistatteko noita vanhoja kertomuksia, joissa ihmisten kerrotaan\neksyneen metsiin? Kun olin tyttö, kuulin erään papin sanovan että\neksyminen kuvaa inhimillisiä erehdyksiä. Hän oli sitä mieltä, että\nmetsät on hakattava pois. Kun tutustuin Arthuriin, luulin hänen\nhakkauttavan kaikki puut maahan.\"\n\n\"Siinä tapauksessa pappi ei olisi hyväksynyt kevätretkiä\", sanoi Ettard.\n\n\"Hän ei huomaisi tässä mitään vikaa\", vastasi Ginevra, \"Mukanamme ei\nole ainoatakaan miestä.\"\n\nEhkä hän katui huomautustaan. He ratsastivat jonkun aikaa ääneti.\n\n\"Arthur on tehnyt tästä metsästä melko yksitoikkoisen\", sanoi Ginevra.\n\"Hän on raivannut pois kaikki pensaat ja katkottanut kaikki oksat\npäämme korkeudelle saakka — katsokaa, kuinka kauaksi puiden lomitse\nvoitte nähdä — ja maa niiden välissä on pehmeä kuin matto.\"\n\n\"Mutta se on ihmeellinen!\" sanoi Anglides. \"En voi sanoa tätä\nmilloinkaan yksitoikkoiseksi. Eikö tämä ole sellainen kuin metsän pitää\nollakin? Ajattelin juuri, että se on niin täydellinen kuin kudotut puut\nsuuressa seinäryijyssänne kotona.\"\n\n\"Metsien puolustukseksi voi sanoa jotakin, ennenkuin niitä ruvetaan\nraivaamaan\", huomautti Ginevra. \"Ne ahdistavat minua. Ettekö ole\nkoskaan huomanneet, kuinka paljon voimakkaammilta ne näyttävät,\nkuinka paljon suurempia puut ovat ja millaisen voiman tunteen ne\nsuovat? Siellä asustavat peloittavimmat jättiläiset ja katkerimmat\nlouhikäärmeet, eivätkö asukin? Kun raivaamme metsät, vapaudumme\nsellaisista epämukavuuksista, mutta onnettomuudeksi vapaudumme samalla\npuistakin.\"\n\n\"En usko jättiläisiin enkä louhikäärmeisiin, kuningatar, ettekä tekään\nusko. Emme ole ikinä nähneet ainoatakaan.\"\n\n\"Senvuoksi meidän pitääkin uskoa niihin\", sanoi Ginevra. \"Jos näkisimme\njonkun, eivät ne olisi parempia kuin mikään muukaan tosiseikka —\nkäsittäisimme asian ja menettäisimme uskomme.\"\n\nHe jatkoivat ratsastustaan kerran vielä ääneti, kunnes saapuivat\neräälle kukkien kaunistamalle aukiolle, ja muistaen, miksi olivat\nlähteneet retkelle, he laskeutuivat maahan, sitoivat hevosensa nuoriin\npuihin ja noukkivat kukkia.\n\n\"Ne ovat yhtä kauniita kuin ennenkin\", sanoi Ginevra.\n\n\"Olen vieläkin nuori.\"\n\n\"Kun tahdon tietää jotakin metsistä\", sanoi Ettard, \"ihmettelen,\nmiksi ne ja kukat ja ympärillämme leviävä maailma luovat niin monta\nmielikuvaa miehistä ja naisista. Keräämämme kukat panevat meidät\najattelemaan nuoruutta, puut taas käänsivät papin mielen inhimillisiin\nerehdyksiin. Elämme kuin kuvastinseinäisessä huoneessa; kaikkialla,\nmihin käännymme, näemme itsemme.\"\n\nGinevra kohotti suurta kimppua järjestellen kukkia yksitellen. Hänen\npukunsa oli vaaleanvihreä, sopien hyvin ruohon väriin, ja hän oli\nheittänyt palmikkonsa hartioilleen.\n\n\"Minun laitani ei ole ihan niin\", sanoi hän. \"Kun katselen miehiä ja\nnaisia, käy usein niin, että he tuovat mieleeni aamun ja illan, korkeat\nvuoret ja synkät metsät — ja muutkin asiat. Ihminenkin kuvastelee\njotakin — en tiedä, mitä. Kaikista tuntemistani miehistä olen hakenut\nkoskemattoman metsän salaperäisyyttä, sitä ääretöntä elämää, jota\nvoitaisiin harjoittaa kesyttämisen asemesta. Siksi onkin mielestäni\njotakin väärää noissa jutuissa, joissa jättiläinen tai louhikäärme\ntapetaan. Nehän olisivat voineet olla suureksi hyödyksi ja ovat aina\nhauskempia kuin se sankari, joka ottaa ne hengiltä. Sellainen ei ole\nrehellistä — hän ei voi tehdä sitä ilman erityistä miekkaa, ja niiden\nhävittyä olemattomiin meillä ei ole muuta jäljellä kuin turvallisuus.\"\n\n\"Saanko sanoa sanasen turvallisuudesta? Se ei ole mikään halveksittava\nasia ylimalkaan\", sanoi Anglides. \"Jos minun pitäisi jatkaa matkaani\nnäiden puiden lomitse pimeässä olisin iloinen, että kuninkaan miehet\novat olleet täällä työssä kirveineen.\"\n\n\"Nyt, kun olemme koonneet nämä kukat ja päättäneet nämä asiat\", sanoi\nEttard, \"olen valmis puoliselle. Olemme varmasti ratsastaneet jo\ntuntikausia.\"\n\n\"Siitäkö tuntuu?\" kysyi Ginevra. \"Olin melko hyvässä kunnossa siihen\nsaakka, kunnes mainitsit ruoasta. Se jäähdytti seikkailun tunnetta.\nNo niin, jos meidän kerran täytyy syödä, kelpaavat nuo suuret juuret\npöydäksemme.\"\n\n\"Pyydän, ilmoittakaa meille, missä me oikeastaan olemme, kuningatar?\"\nkysyi Ettard. \"En voi muistaa kaikkia tekemiämme mutkia. Ihmettelen,\nettä niin hyvin tunnette nämä metsät.\"\n\n\"En tunne niitä lainkaan, mutta kukin voi aina palata samaa tietä\npitkin kuin on tullutkin tänne\", vastasi Ginevra. \"Ei kukaan voi eksyä\nniin selvältä polulta. Oleskelen mielelläni metsissä, kuten jo sanoin\nsinulle.\"\n\n\"En luule välittäväni lainkaan jättiläisistä enkä louhikäärmeistä\",\nsanoi Ettard, \"mutta toivoisin, ettei täällä olisi niin paljon\nkovakuoriaisia. Voitteko todellakin nauttia ateriastanne täällä? Niin\nmonen vuoden ja sellaisten ponnistusten jälkeen voidakseen sivistyä\nja saada olonsa mukavaksi lähteä tällaiselle huviretkelle — onko se\nlaitaa?\"\n\n\"Tämä ei ole mikään huviretki\", sanoi Ginevra. \"Huomautuksesi eivät\nsovi ollenkaan. Tämä on kevätretki, henkinen tilaisuus. Otin ruokaa\nmukaani vain siksi, ettet sinä eikä Anglides voi tulla toimeen ilman\nsitä. Nyt se suo teille voimia paluumatkalle. Meidän pitää lähteä\nhetkisen kuluttua, jos mielimme päästä kotiin iltapäivän puolivälissä.\"\n\nHe ratsastivat kovaa vauhtia, kunnes saapuivat ensimmäisen tien haaraan.\n\n\"Minne päin nyt?\" kysyi Anglides.\n\n\"Tuonne — muistat kai tuon poikkilatvaisen koivun?\" vastasi Ginevra.\n\n\"En\", sanoi Anglides. \"Muistelen tulleemme tänne tuota toista tietä\npitkin.\"\n\n\"Se vie samalle suunnalle kaikissa tapauksissa\", sanoi Ettard.\n\"Pääsemme varmasti lopulta tasangolle.\"\n\nSeuraavassa käänteessä he olivat kaikki yhtä mieltä siitä, mihin päin\nheidän piti lähteä, ja vielä seuraavassakin sen jälkeen. Sitten Ginevra\npysäytti hevosensa äkkiä. Muuan mies istui satulassaan katsellen heitä\neräältä tien vieressä sijaitsevalta aukiolta niin hiljaa, etteivät he\nolleet huomanneet häntä.\n\n\"Olette poistunut kauaksi kotoanne, kuningatar Ginevra\", sanoi hän.\n\n\"Ah, ritari Meliagrancehan siellä onkin! Niin, ratsastimme jonkun\nmatkaa metsään, mutta olemme nyt nähtävästi kääntyneet väärälle\npolulle.\"\n\n\"Olette todellakin, jos tarkoituksenne on ratsastaa Camelotiin. Se on\nihan toisella suunnalla. Saanko opastaa teidät takaisin?\"\n\n\"Se ei ole lainkaan tarpeellista, kiitoksia vain\", vastasi Ginevra,\n\"jos ohjaatte meidät oikealle suunnalle\".\n\nMies ei liikahtanutkaan. Naiset huomasivat siirtyvänsä lähemmäksi\ntoisiaan hieman hermostuneina odottaessaan häntä. Vihdoin hän ratsasti\nedelle puhumatta sanaakaan, ja Ginevra viittasi hovinaisilleen, että he\nseuraisivat häntä.\n\n\"Miehenne ovat olleet kummallisen välinpitämättömiä erotessaan teistä\nnäin\", sanoi Meliagrance.\n\n\"Tulimme tänne yksinämme, ritari Meliagrance. Ette voisi arvata sitä,\nmutta olemme kolme kevätretkelle lähtenyttä maalaistyttöä. Lähdin\nuudistamaan nuoruuttani.\"\n\n\"Tämä aika on jo myöhäinen kevätretkille\", sanoi Meliagrance.\n\"Vuodenaika —\"\n\n\"Ah, älkää kertoko sitä meille, koska sen jo tiedämme?\" sanoi\nkuningatar. \"Aika lentää ja niin se todella tekee. Onko tämä se polku,\njota meidän pitää seurata? En halua tuottaa teille minkäänlaisia\nhankaluuksia, ritari Meliagrance.\"\n\n\"Ei mitään hankaluuksia, kuningatar. Tämä on juuri se polku, mutta se\nvie linnani ohi, ja olin matkalla kotiini, kun tapasimme toisemme.\"\n\nHe ratsastivat niin kauan aikaa, että olisivat päässeet jo Camelotiin,\njos vain olisivat seuranneet samaa polkua, jota pitkin olivat sinne\ntulleetkin. Meliagrance ei koettanutkaan aloittaa keskustelua, eivätkä\nnuo kolme naista jaksaneet enää laskea kaikkia teitä tai käännöksiä.\n\n\"En voi ymmärtää, miksi se vie meiltä niin paljon aikaa\", sanoi\nGinevra. \"Vaikka eksyimmekin, olimme vain ratsastaneet muutamia\ntunteja. Emme voi mitenkään olla matkalla Camelotia kohti. Ja aurinko\nalkaa jo laskea.\"\n\n\"Tämä on lyhyin tie, kuningatar\", sanoi Meliagrance. \"Teidän\nvallassanne on ilmoittaa, kuinka kauas olette ratsastaneet ja minne\nkoetitte päästä.\"\n\n\"En pidä huomautuksestanne, ritari Meliagrance!\" Ginevra pysäytti\nhevosensa. \"Mihin te opastatte meitä? Pelkään luottaneeni teihin\nliiaksi. Opastakaa meitä suoraan, jos henkenne on teille rakas.\"\n\nMeliagrance pyörähti päin ja uhmasi häntä kapealla polulla.\n\n\"Kuningatar, en halunnut lainkaan tunkeutua seuraanne, mutta te\npyysitte, että opastaisin teidät pois metsästä. Olen seurannut suorinta\npolkua, kuten kuningas Arthur tai kuka tahansa hänen ritareistaan voi\ntodistaa. Sitä, mikä teidät ensiksikin toi tänne, en tiedä, ja olen\nviimeinen vaatimaan teitä vastuuseen siitä. Teidän täytyy ymmärtää,\nkuinka tukalaa se olisi minulle, jos joku hovista löytäisi meidät\ntäältä yksinäisyydestä meidän voimatta ilmoittaa päteviä syitä sen\npuolustukseksi, ettemme ole oikeilla paikoillamme. Luvallanne näytän\nteille tien ja poistun luotanne nyt. Mutta koska ette voi luottaa\nminuun niin paljon, että saisin opastaa teitä, noudatatte tuskin\nneuvojanikaan.\"\n\n\"Näyttäkää meille suorin tie sitten\", sanoi Ginevra, \"ja me tulemme\nkyllä toimeen yksinämmekin. Ei ole olemassa mitään syytä, miksi en\nluottaisi teihin, ritari Meliagrance, mutta lupasin palata kotiin\niltapäivän puolivälissä, ja Arthur lähettää nyt miehensä hakemaan\nmeitä. Meillä ei olisi ollut lainkaan aikaa tähän pitkään kierrokseen,\njonka nyt olemme tehneet.\"\n\nMeliagrance ohjasi hevosensa pensaikkoon ja antoi heidän ratsastaa\nohitseen.\n\n\"Tienne on hyvin selvä tästä alkaen — suoraan vain eteenpäin ja toinen\npolku vasemmalle.\"\n\nKun he katsoivat taakseen nähdäkseen seurasiko hän heitä oli hän\nkadonnut näkyvistä, ja varjot näyttivät synkkenevän metsässä.\n\n\"Tämä on hyvin valitettavaa\", sanoi Ginevra. \"Melkein ketä muuta\ntahansa olisi ollut hauskempi puhutella kuin Meliagrancea. Ihmettelen,\nmitä tekemistä hänellä oli täällä.\"\n\n\"Hän oli matkalla linnaansa\", sanoi Anglides. \"En tiennyt, että hänen\nkotinsa sijaitsee tässä metsässä.\"\n\n\"En minäkään tai muutoin olisin pysytellyt kukkia poimiessani\nainakin muutaman penikulman päässä siitä\", sanoi Ginevra. \"Mutta\nvaikka niinkin, miksi hän ratsasti yksinään ja aseettomana? Tunnen\njonkinlaista levottomuutta siitä, että hän seurasi jälkiämme, ja ehkä\nhän on vieläkin takanamme.\"\n\n\"Tässä on toinen käänne\", sanoi Ettard. \"Älkäämme enää eksykö pois\ntieltä.\"\n\nRatsastettuaan vähän aikaa polkua pitkin he saapuivat vanhan linnan\nedustalle, laajalle kentälle. Tie jatkui portin vieritse.\n\n\"Tämä on hänen linnansa\", sanoi Ettard. \"Ettekö ole iloinen, ettei hän\nole kotona?\"\n\n\"Ratsastakaa eteenpäin nopeasti\", sanoi Ginevra.\n\nMutta juuri portin kohdalla astui kolme miestä esille varjosta, tarttui\nhevosten suitsiin ja talutti ne hyvin päättävästi linnanpihalle. He\nkuulivat portin sulkeutuvan takanaan. He puolittain odottivat näkevänsä\nrosvojoukon pihalla, mutta siellä seisoi vain yksi aseeton mies.\n\n\"Epäilin petosta ja olinkin oikeassa\", sanoi Ginevra.\n\n\"Saatte maksaa tämän kalliisti.\"\n\n\"Minun täytyi kiiruhtaa ehtiäkseni tänne ennen teitä\", sanoi\nMeliagrance, \"eikä minulla senvuoksi ollut aikaa kohteliaampaan\nvastaanottoon. Suotte kai meille anteeksi linnamme vaatimattoman\nkunnon? Olen pahoillani, ettei täällä nyt satu olemaan ainoatakaan\nnaista, mutta nämä miehet näyttävät teille huoneenne.\"\n\nHän jätti heidät seisomaan sinne ja hävisi mustaan sisäänkäytävään,\njoka oli pihan nurkassa. Nuo kolme miestä auttoivat naisia laskeutumaan\nmaahan hevosten selästä ja opastivat heidät portaita myöten käytävään,\njonka kummallakin puolella oli koppimaisia huoneita. Ginevra ei\nvastustellut lainkaan, ja toiset seurasivat hänen esimerkkiään. Kun\nhe astuivat huoneihinsa, sulkivat miehet ovet. Ginevra odotti avaimen\nkiertymistä lukossa, mutta tätä vankilan tuntua ei lisätty.\n\n\"Miehet poistuivat luultavasti hetkisen kuluttua\", ajatteli hän. Hän\naukaisi ovensa tyynesti. Mies oli vielä siellä.\n\n\"Haluan puhutella hovinaisiani.\"\n\n\"Ei käy päinsä, kuningatar, ikävä kyllä.\"\n\n\"Tahdotteko ilmoittaa ritari Meliagrancelle, että haluan puhutella\nhäntä?\"\n\nMies sanoi jotakin eräälle toverilleen, viitaten sitten Ginevraa\nsulkemaan ovensa. Meliagrance astui huoneeseen hetkisen kuluttua\nkoputtamatta, sulki oven tullessaan ja odotti hänen sanojaan.\n\n\"Mitä tarkoitatte ottaessanne minut vangiksi?\"\n\n\"Vain sitä — olette nyt vankini.\"\n\n\"Voitteko hetkistäkään olettaa voivanne salata tätä väkivaltaa\nkuninkaalta? Vaikka olenkin vallassanne nyt, vaatii hän teidät tästä\nhirvittävälle tilille.\"\n\n\"En halua ollenkaan tehdä teille minkäänlaista väkivaltaa, vaikka\nsuvaitsette niin olettaa. Olette vankini tällä haavaa. Kuten sanoitte,\nen aio lainkaan salata sitä.\"\n\n\"Ritari Meliagrance, parempi on, jos tapatte minut heti kuin että\npidätte minua täällä vastoin tahtoani.\"\n\n\"Ymmärrätte minut ihan väärin, kuningatar — en aio tehdä teille\nminkäänlaista vahinkoa enkä tiedä, kuka voi nuhdella minua siitä, että\npidätän teitä.\"\n\n\"Oli kerran sellainenkin aika, jolloin ette olisi uskaltanut!\"\n\n\"Tarkoitatte, kun Lancelot oli täällä, kuningatar. Mutta silloin ei\nesiintynytkään tilaisuutta teidän pidättämiseenne.\"\n\n\"Mikä tilaisuus tämä sitten on?\"\n\nMeliagrance epäröi ennenkuin vastasi.\n\n\"Tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, kuningatar, millaisessa asiassa\nlähditte retkellenne seurueetta. Vangitessani teidät täytin vain\nvelvollisuuteni uskollisuudesta kuningastani kohtaan. En ole koskaan\nuskonut Lancelotin kuolleen enkä sitäkään, että te ja hän olitte\nriidelleet niin kovasti, ettei sovinnosta voinut olla puhettakaan.\nOlitte liian rohkea lähtiessänne tapaamaan rakastajaanne tänne metsään\nihan kuninkaan silmien edessä. Petollisuutenne saa nyt äkillisen lopun.\"\n\n\"Uskotte siis todellakin, että Lancelot on rakastajani ja että —\"\n\n\"Kuningatar, tiedämme kaikki, että Lancelot oli rakastajanne, ja uskon\nteidän lähteneen tänään retkellenne tavataksenne hänet.\"\n\n\"Jos hän olisi niin lähellä kuin sanotte, Meliagrance, tunnette vaaran,\njohon silloin joutuisitte.\"\n\nRitari hymyili hänelle sanomatta mitään. Kuningattaren järki hämmentyi\nhänen ihmetellessään, voisiko Lancelot olla saavutettavissa.\nMeliagrance kääntyi mennäkseen.\n\n\"Te tarkoitatte jotakin kaikella tällä\", sanoi Ginevra. \"Mitä te\nminulta haluatte?\"\n\n\"En mitään nyt, kuningatar. Himoitsin rakkauttanne silloin, kun\nkerrottiin teidän ja Lancelotin eronneen. Olitte rakastanut häntä ja\najattelin voivani taivuttaa teidät rakastamaan hieman minuakin. Mutta\nse oli erehdys, jonka pakotitte minut tuntemaan.\"\n\n\"Siis suoraan sanoen\", sanoi Ginevra, \"koska en halunnut teitä\nrakastajakseni, suljette minut tänne näännyttääksenne minut nälkään,\nluullakseni, tai jotenkin muuten taivuttaaksenne minut!\"\n\n\"Toistan vieläkin, ettei teidän tarvitse kärsiä minkäänlaista\nväkivaltaa minun puoleltani.\"\n\n\"Lieneekö Arthur samaa mieltä siitä, että olette nyt niin oikeassa kuin\nluulette olevanne, ritari Meliagrance?\".\n\n\"Kysykää sitä häneltä, kun hän tulee tänne\", sanoi Meliagrance. \"Olen\nlähettänyt noutamaan häntä.\"\n\n\"Kerron hänelle, miksi ahdistelette minua.\"\n\n\"Kertokaa hänelle mitä haluatte. Näiden ovien ulkopuolella seisovat\nmiehet tietävät minun puhutelleen teitä vain omasta pyynnöstänne.\nOlen lähettänyt sanan kuninkaalle, että hänen vaimonsa aikoi saapua\nsopimuksen mukaan tapaamaan rakastajaansa, Lancelotia, määrättyyn\npaikkaan ja että olen vanginnut hänet. Olen valmis puolustamaan tätä\nsyytöstäni ruumiillani.\"\n\n\"Meliagrance, en ole milloinkaan elämässäni kuullut tuollaisia\ntyhmyyksiä! Lancelot ei oleskele tässä metsässä, ja hovinaiseni\ntietävät aikomuksemme viattomuuden.\"\n\n\"Minulla ei ole mitään tekemistä siinä, kuningatar. Tulitte seurueetta,\nja sen, miksi niin teitte, saatte selittää miehellenne. Tapasin teidät\nkuitenkin kaukana suunnastanne, kokonaan vastakkaiselta taholta kuin\nmissä Camelot sijaitsee. Antakaamme kuninkaan päättää.\"\n\n\"Jos uskotte omia sanojanne, olette hölmö\", sanoi Ginevra. \"Epäilen,\nettä olettekin pelkkä sotamies.\"\n\n\"Ellei teillä ole mitään muuta sanottavaa minulle, kuningatar, suotte\nkai minulle luvan poistua?\"\n\nGinevra vaipui ajatuksiinsa, kunnes pihalta alkoi kuulua sellaista\nmelua, että hän arvasi Arthurin saapuneen linnaan. He opastivat\nkuningattaren sinne ja taluttivat esille kolme hevosta.\n\n\"Mitä tämä tarkoittaa, Ginevra?\"\n\n\"Sitä vain, että ritari Meliagrance on pitänyt minua ja näitä naisia\nvankeinaan. Meidät tuotiin hänen linnaansa voimakeinoilla ja sitten\nmeitä säilytettiin täällä vartioituina. Tuo mies on kavaltaja, Arthur.\"\n\n\"En ole ollenkaan kavaltaja\", väitti Meliagrance. \"On tiedetty jonkun\naikaa — tai me ainakin uskoimme niin — että kuningatar Ginevra pettää\nteitä. Teille olisi kerrottu tästä jo ennen, jos ystävillänne olisi\nollut todistuksia. Tänään kuningatar ratsasti metsään omituisessa\nasiassa. Jos uskallan syyttää häntä petoksesta, kuningas Arthur,\npitää minun vastata syytöksestä hengelläni taistelussa jotakin\nsellaista henkilöä vastaan, joka haluaa ryhtyä hänen puolustajakseen.\nHyvä on! Haastan jokaisen miehen hovissanne tai muualla kieltämään,\nettä Lancelot on hänen rakastajansa ja että hän tuli metsään tänään\ntapaamaan Lancelotia. Tietysti hovinaiset olivat tietämättömiä hänen\ntarkoituksestaan ja ellen olisi tehnyt tyhjäksi hänen suunnitelmaansa,\nolisi hän tavannut Lancelotin sattumalta.\"\n\n\"Kaikki on silkkaa valhetta\", sanoi Ginevra. \"Lancelot ei ole metsässä,\nmikäli minä tiedän.\"\n\n\"Kuningatar, uskallatteko kieltää, että hän on rakastajanne?\" kysyi\nMeliagrance.\n\n\"Kerron Arthurille nyt, kuten uhkasin tehdäkin, että te tarjouduitte\nitse siihen kunniakkaaseen asemaan — niin valehtelija kuin olettekin.\"\n\n\"Kuningatar, kuningas voi päätellä käytöksestäni, rakastanko teitä.\nMutta rakastatteko Lancelotia? Tässä on puhe siitä.\"\n\n\"En ole ollenkaan varma siitä\", sanoi Arthur. \"Otatte sellaisen vastuun\nniskoillenne, että vangitsette vaimoni ja syytätte häntä siitä, että\nhän on tullut tänne metsään tapaamaan Lancelotia. Teillä täytyy olla\njokin syy, jonka vuoksi ajattelette Lancelotin oleskelevan täällä. Mikä\non perusteenne?\"\n\n\"Se tosiseikka, että kuningatar tuli tänne niin omituisella tavalla,\nsaattaa kelvata syyksi\", vastasi Meliagrance. \"Mutta en ole lakimies.\nTahdon taistella jokaista vastaan, joka haluaa väittää puheitani\nvalheeksi, paitsi teitä vastaan, kuningas Arthur — en tietystikään voi\ntaistella kanssanne.\"\n\n\"Tule kotiin, Ginevra. Saamme ajatella tätä tarkemmin.\"\n\n\"Siinä ei ole mitään ajattelemista, kuningas Arthur\", sanoi\nMeliagrance. \"Olen lausunut syytöksen ja vaadin tilaisuutta todistaa\nsen. Määrätkää päivä, ja minä tulen sinne puolustamaan sanojani.\"\n\nArthur kohdisti terävän ja surullisen katseensa kauniiseen vaimoonsa ja\nvihastuneeseen mieheen.\n\n\"Hyvä on\", sanoi hän vihdoin. \"Minä määrään päivän.\"\n\nGinevra haetti ritari Borsin luokseen seuraavana iltapäivänä.\n\n\"Olen apunne tarpeessa\", sanoi hän. \"Voitteko saada Lancelotin\nkäsiinne?\"\n\n\"Kuningatar\", vastasi Bors, \"en tiedä, haluaako ritari Lancelot —\"\n\n\"Kyllä hän haluaa\", sanoi Ginevra. \"Ilmoittakaa hänelle että pyydän\nhäneltä anteeksi. Olen nöyryytetty. Olen vaarassa, ehkä hengenvaarassa,\neikä kukaan muu voi niin varmasti pelastaa minua. Hänen pitää olla\ntäällä kymmenentenä päivänä tästä lukien — maanantaina viikon päästä\n— voidakseen ryhtyä taisteluun ritari Meliagrancea vastaan. Sanokaa\nhänelle, ettei hänen tarvitse tulla, jos hän on lakannut rakastamasta\nminua — en tahdo siinä tapauksessa enää elää, Mutta nyt rukoilen häntä\npolvillani.\"\n\n\n\n\nVIII\n\n\n\"Mitä ratsastamiseen tulee\", sanoi Lancelot, \"epäilen, voinko opettaa\nsinulle paljon enempää. Olet todella hyvin taitava siinä. Mutta keihään\nkäyttämisessä sinulla vielä on jotakin opittavaa. Muista, että kevyt\nkeihääsi on vain leikkikalu. Aioin sanoa, että opit tempun kokemuksesta\nja sitten kun tulet painavammaksi ja lihaksesi terästyvät, mutta siinä\nei ole vielä kaikki: sinun pitää käyttää hyödyksesi koko painoasi.\nPaino sen tekee. Oma ja hevosen paino keihään tueksi juuri silloin, kun\npistät vastustajaasi. Ensiksikään et nojaa tarpeeksi eteenpäin, ja —\"\n\n\"Jos sallisit minun ottaa pitemmän vauhdin\", sanoi Galahad. \"Kun saan\nhevosen hyvään vauhtiin, tiedän voivani tehdä sen.\"\n\n\"Kuta pitempi vauhti, sitä heikompi isku, sen olen aina huomannut\",\nvastasi Lancelot. \"Milloin tahansa olen nähnyt miehen ottavan liian\npitkän vauhdin, tiesin hänen hidastuttavan sitä viime hetkellä ja\nsilloin voin kohottaa hänet hevosen selästä perin helposti.\"\n\n\"Mutta minäpä en hidastuttaisikaan vauhtiani.\"\n\n\"Kuvittelet vain, ettet hidastuttaisi. Ei, ainoastaan niin pitkä\nvälimatka, että voit tukea iskuasi koko painollasi. Kuta taitavampi\nolet, sitä lyhyemmän vauhdin tarvitset. Siinä on Tristramilla ja\nminulla aina ollut etu puolellamme — me saatoimme liikkua melko\npienellä alalla. Mutta jotkut muut, kuten Gawainekin, tarvitsevat koko\nkentän itselleen.\"\n\n\"Koetanko vielä kerran?\" kysyi Galahad, \"Luulen käsittäväni sen nyt.\"\n\n\"Olet väsyksissä. Huomenna. Vie hevoset pois ja lähtekäämme sitten\nlinnaan. Äitisi odottaa meitä piakkoin.\"\n\nElaine odotti heitä puutarhassa. Hän katsoi pitkää poikaansa ja\nLancelotia, joka oli laihempi kuin milloinkaan ennen, hiusten alkaessa\njo harmaantua. Joskus katsellessaan näitä erottamattomia toveruksia hän\nmelkein luuli näkevänsä unta.\n\n\"Mitä olette hommanneet tänään iltapäivällä, Galahad?\"\n\n\"Olemme leikkineet turnajaisia. Edistyn vähitellen, äiti — jonkun ajan\nkuluttua alan jo kelvata hänelle vastukseksi.\"\n\n\"Kuinka voitkaan puhua noin isästäsi? Jos joskus maailmassa osaat\njotakin, on hän sen sinulle opettanut.\"\n\n\"Oh, hän on ihan oikeassa!\" sanoi Lancelot. \"Kun hän kasvaa suureksi,\nkehittyy hänestä minua etevämpi keihään käsittelijä.\"\n\n\"En usko sitä\", sanoi Elaine, \"mutta iloitsen sentään, että hän\nedistyy. Sinä teet hänestä ritarin ennen pitkää, huomaan sen.\"\n\n\"Niin juuri, isä — vai mitä? Minut pitää lyötämän ritariksi ja sitten\nlähden hakemaan seikkailuja muiden miesten tapaan.\"\n\nElaine nauroi.\n\n\"Olet jo melkein viisitoistavuotias — kuten muutkin miehet.\"\n\n\"Sekin on jo hyvä juttu, äiti — tahdotko lyödä minut ritariksi, isä?\nLähtekäämme matkalle ja tehkäämme jotakin yhdessä. En ymmärrä, miksi\npysyttelet niin syrjässä.\"\n\n\"Ritarin arvon saavutat kyllä ajan mittaan\", vastasi Lancelot. \"Älä ole\nkärsimätön.\"\n\n\"Minun ei olisi pitänyt mainita sitä, Galahad\", sanoi Elaine.\n\n\"Et ole vielä valmis siihen. Et tietäisi, mihin se sinua velvoittaa.\"\n\n\"Enköhän sentään!\"\n\n\"No niin, mitä tekisit, jos isäsi tekisi sinusta ritarin tänään\niltapäivällä?\"\n\n\"Lähtisin hakemaan jotakin vastustajaa.\"\n\nElaine nauroi jälleen.\n\n\"Luulen, että hyökkäisit melkein jokaisen kimppuun, joka sattuisi\ntulemaan vastaasi.\"\n\n\"Haluaisin pelastaa ihmisiä vaarasta samalla tavalla kuin isäkin ennen\nvanhaan.\"\n\n\"Auttaisit ehkä jotakuta onnetonta naistakin, vai mitä?\" kysyi Elaine.\n\n\"Sellaisia ei ole olemassa nykyään, niin isä sanoi minulle.\"\n\n\"Ei olekaan\", myönsi Elaine. \"Jos niitä olisi, pelastaisi hän ne itse.\"\n\n\"Ainoa laji ritareita, jollaiseksi en halua tulla\", sanoi Galahad, \"on\n— no niin, oletko tavannut ritari Bromelin, isä? Hän pysyttelee vain\nkotonaan.\"\n\n\"Bromel raukka!\" sanoi Elaine. Mutta hän hymyili.\n\n\"Olin unohtanut hänet\", sanoi Lancelot. \"Olen ollut täällä — kuinka\nkauan olen ollutkaan täällä, Elaine? Melkein neljä vuotta, eikö niin?\"\n\n\"Siitä alkaen, kun paranit\", vastasi Elaine. \"Ennen sitä — mutta miksi\npuhuisimme siitä, Lancelot?\"\n\n\"Järkeni on vielä heikko tai muussa tapauksessa olisin kyllä muistanut\nBromelin. Missä olet nähnyt hänet, Galahad?\"\n\n\"Ah, hänen tapanaan oli tulla tänne joskus! Hän ratsastaa huonosti,\nisä, ja on vielä juhlallisempi kuin sinä.\"\n\n\"Isäsi ei ole juhlallinen, Galahad — hän oli vain sairas kauan aikaa.\"\n\n\"Oh, isä ja minä ymmärrämme mainiosti toisiamme! Hänessä ei ole mitään\nvikaa. Mutta ei kukaan voisi sanoa sinua hilpeäksi vai voisiko, isä?\"\n\n\"Jos he niin sanoisivat, erehtyisivät he\", vastasi Lancelot. \"Gawaine\nsaattaa laskea leikkiä ja Tristram osaa laulaa, mutta kun olin sinun\nikäisesi, oli minun pakko raivata itselleni tie ylöspäin. Silloin\nliityin Arthuriin, ja meillä oli liian paljon työtä, voidaksemme\njalostaa keveimpiä puoliamme — tiedoilla ja kirjoilla ja muilla\nsamanlaisilla asioilla.\"\n\n\"Minäkin pidän enemmän todellisesta työstä\", sanoi Galahad,\n\"sellaisesta, mitä sinä ja Arthur tavallisesti teitte. Juuri senvuoksi\nhaluan päästäkin ritariksi.\"\n\n\"Mutta vaikeus on siinä\", sanoi Lancelot, \"että todellinen työ on jo\ntehty. Nykyään ritarien täytyy hakea louhikäärmeitä ja jättiläisiä,\nkoska ne eivät tule heitä vastaan julkisilla teillä.\"\n\n\"Tämä on vain isäsi hauskaa pilaa, Galahad — hän ei ole koskaan\nelämässään kohdannut louhikäärmettä.\"\n\n\"Se riippuu siitä, miltä kannalta sitä katsellaan\", sanoi Lancelot.\n\"Olen kokenut melko paljon.\"\n\n\"Jos maailmassa olisi jotakin tehtävää\", sanoi Galahad, \"luulen, ettei\nBromelkaan tahtoisi oleskella kotonaan. En ollut ajatellut sitä. Kuinka\nArthur kuluttaa aikaansa?\"\n\n\"Viihtymällä hyvin vaimonsa seurassa\", vastasi Elaine.\n\n\"Jonakin päivänä saat nähdä hänet, toivoakseni\", sanoi Lancelot. \"Hän\noli paras ystäväni.\"\n\n\"Eikö hän enää ole, isä?\"\n\n\"Galahad, isäsi on väsynyt — hän on uhrannut sinulle koko päivän. Vien\nhänet huoneeseeni lepäämään hetkiseksi ennen päivällistä.\"\n\n\"Ja minä lähden katsomaan, kuinka hevoset ovat kestäneet sen\", sanoi\nGalahad.\n\n       *       *       *       *       *\n\nElainen huoneessa Lancelot vaipui syvään tuoliin.\n\n\"Oletko hyvin väsynyt, Lancelot?\"\n\n\"En erittäin.\"\n\n\"Olen pahoillani, että ryhdyimme juttelemaan tuosta aiheesta.\"\n\nLancelot ei sanonut mitään.\n\n\"Ja olen pahoillani, että puhuin niin Ginevrasta.\"\n\nLancelot ei kohottanut katsettaan.\n\n\"Huolimatta kaikesta siitä, mitä olen koettanut tehdä, et rakasta minua\nvai rakastatko?\"\n\n\"Teet minut onnettomaksi tuolla kysymykselläsi, Elaine. Mitä toivot\nminun vastaavan? Pelastit järkeni jollakin tavalla hoidollasi — olet\nottanut minut luoksesi ja antanut minulle suojaa, vaikka olenkin\nhäviölle joutunut mies. En voi olla tarpeeksi kiitollinen sinulle...\nMutta sinäkin tiedät, kuinka se kaikki alkoi.\"\n\n\"Lancelot, voisin sanoa olevani suruissani paitsi yhden asian tähden.\"\n\n\"Galahadiako tarkoitat?\"\n\n\"Niin. Luulen hänen alkavan kiintyä minuun, ja jos voin säilyttää hänen\nrakkautensa, saan sinunkin rakkautesi jollakin tavalla, Lancelot. Olen\nkiitollinen sairaudellesi — se soi minulle tilaisuuden olla hyödyksi\nsinulle ja teki sinusta ainakin joksikin aikaa toverin hänelle. Hän\nihailee sinua.\"\n\n\"Hänen tulevaisuutensa on epätietoinen, Elaine. Kun hänet lyödään\nritariksi, kuten hän haluaa, ratsastaa hän pois — en kuitenkaan ymmärrä\nminne, ja mitä tekemään. Et suinkaan halua menettää häntä?\"\n\n\"En menetäkään. Hän palaa kyllä silloin tällöin, ja jos jäät tänne,\nvaikka et rakastakaan minua, saan nauttia jonkinlaisesta onnesta\nhoitaessani teitä molempia.\"\n\n\"Älä petä itseäsi, Elaine — hän ei tule takaisin. Sellaiset miehet\neivät ikinä tee niin. Ja minun olisi pitänyt ilmoittaa sinulle jo\naikaisemmin, etten voi jäädä tänne enää pitkäksi aikaa — minun olisi\npitänyt matkustaa jo aikoja sitten.\"\n\n\"Tiesin sen, Lancelot! Huomasin sinun eilen katselevan Camelotiin päin.\nOlet melkein terve.\"\n\n\"Camelotiinko? Elaine, se on viimeinen paikka, minne aion mennä. Sinun\nei tarvitse olla enää mustasukkainen Ginevralle. Hän ei päästäisi\nminua lähelleenkään — voin vain toivoa sydämestäni, että hän on\nkokonaan unohtanut olemassaoloni. Ei, minä lähden pois Arthurin koko\nkuningaskunnasta omaan maahani. Raukkamaista on toimia haamun tavalla\nja ahdistaa entistä maailmaani — minun pitäisi pysyä siellä tai olla\nsieltä kerta kaikkiaan poissa.\"\n\n\"Jos voit tulla onnellisemmaksi kaukana luotani\", sanoi Elaine,\n\"silloin sinun pitää lähteä. Mutta ei varmastikaan ennenkuin olet\nsaanut takaisin kaikki voimasi — olet vielä silloin tällöin hyvin\nheikko.\"\n\n\"Väität aina samaa, Elaine. Mutta en saa voimiani takaisin, ennenkuin\nalan käyttää niitä — toimettomuus pitää minua heikkona.\"\n\n\"Ota Galahad mukaasi — matka tekee hänelle hyvää, ja silloin voit\njatkaa hänen harjoittamistaan.\"\n\n\"Sittenpähän nähdään\", vastasi Lancelot. \"Mutta mielestäni hänen\npitäisi jäädä tänne vielä joksikin aikaa. En ole sopivin toveri\nhänelle. Hänen pitäisi aloittaa oikein — Arthurin hovissa.\"\n\n\"No niin, mutta ellet sinä ole siellä kumoamassa juoruja, saattaa hän\nkuulla joitakin vastenmielisiä asioita Camelotissa.\"\n\n\"Kuinka paljon hän tietää?\"\n\n\"Hän tietää, että sinä olet hänen isänsä, tietysti — siinä kaikki.\"\n\n\"Luuleeko hän sinua vaimokseni?\"\n\n\"Oletan hänen luulevan — varmaan hän luuleekin.\"\n\n\"Tarkoitatko, että olet sanonut hänelle niin?\"\n\nElaine ei vastannut.\n\n\"No niin, en moiti sinua siitä paljonkaan. Myöhemmin hän saa sen kyllä\nselville.\"\n\nElaine katseli hänen riutuneita kasvojaan.\n\n\"Lancelot, enkö voi taivuttaa sinua millään tavalla?\"\n\n\"Mitä tekemään?\"\n\n\"Rakastamaan minua — tulemaan miehekseni — viettämään lopun elämästämme\nyhdessä. Meillähän on poika — ja meillä olisi kaikkea muutakin, jos\nvain rakastaisit minua.\"\n\nLancelot suoristautui tuolillaan ja tuijotti lattiaan.\n\n\"En voi tehdä niin, Elaine. Olisimme voineet olla ystäviä — ja nyt\nolemmekin. Ajattelen vieläkin, että teit silloin sekä minulle että\nitsellesi vääryyttä. Se ärsyttää. Mutta toiselta puolen olen sinulle\nkiitollisuudenvelassa hengestäni tai ainakin järjestäni. Mutta en\nrakasta ketään enkä koskaan tule rakastamaankaan ketään, niinkuin\nkerran rakastin Ginevraa. Sitä et saa minulta vaatia.\"\n\n\"Rakastat häntä vieläkin\", sanoi Elaine. \"Siinä on koko vaikeus.\nHuolimatta kaikista noista ilkeyksistä, joista hän sinua syyttää,\npalaisit hänen luokseen heti, jos hän esimerkiksi huomenna kutsuisi.\nMenisit takaisin sellaiseen suhteeseen, josta kiilto on jo kulunut\npois. Jos hän soisi sinulle tilaisuuden, tulisi sinusta hänen\nraukkamainen orjansa.\"\n\n\"Hän ei suo minulle sellaista tilaisuutta\", vastasi Lancelot, \"minkä\nvuoksi en voikaan ryhtyä väittelemään kanssasi luulottelemastasi\norjuudesta. Hän ei lähetä hakemaan minua, ja jos hän niin tekisikin,\nen luullakseni lähtisi. Kerran olisin tehnyt niin, mutta en nyt enää.\nSe elämäni osa on jo lopussa. Viittasin vain siihen kuin mittaan,\nmillaista rakkaus voi olla. Sinun ja minun ei sovi mennä naimisiin\nkeskenämme, ellemme tunne sellaista intohimoa. Epäilen, tunnetko\nsinäkään sitä, ja tiedän, etten minä sitä tunne. Sydämessäni ei ole\nenää jäljellä rakkautta kellekään.\"\n\n\"Olet kokonaan väärässä\", sanoi Elaine. \"Rakastat Ginevraa yhtä\nkiihkeästi kuin ennenkin, ja jonakin päivänä hän lähettää sinulle\nsanan, ja sinä menet sinne. Mikä antaa hänelle sellaisen voiman? Et\nollut onnellinen hänen kanssaan — tunsit itsesi syylliseksi. Mutta\nhän sai aina käsitellä sinua mielensä mukaan. Kun ajattelen, kuinka\nrakastan sinua ja kuinka julmasti hän sinua kohtelee, ja että milloin\ntahansa hän koukistaa pikkusormensa, käännät minulle heti selkäsi,\nvoitko kuvitella, miltä minusta tuntuu? Kun lähdet, seuraa sinua\npian Galahad, jolloin jään ihan yksikseni. En itseni, vaan hänen\nvuokseen tahdoin tutustuttaa hänet sinuun. Kun se nyt on tapahtunut,\nmenetän hänet. Kun hän tapaa Ginevran jonakin päivänä lähimmässä\ntulevaisuudessa, luulen hänen joutuvan saman lumouksen valtaan. Jos\nGinevra joskus arvaa, kuinka kipeästi se minuun koskee, koettaa hän\nparhaansa riistääkseen poikani minulta.\"\n\n\"Valtiatar\", ilmoitti Alice, \"ritari Bors on alakerrassa. Hän saapui\njuuri tuoden viestin ritari Lancelotille.\"\n\n\"Tiedän, mitä ritari Bors haluaa\", sanoi Elaine. \"Siitä alkaen,\njolloin hän sai selville oleskelupaikkasi, olen tiennyt hänen tulevan\ntänne jonakin päivänä ja vievän sinut mukanaan Ginevran luokse. Olen\nvarma, että hän on nyt tullut tänne juuri siinä tarkoituksessa.\nMene alakertaan lausumaan hänet tervetulleeksi, Lancelot. He ovat\ntaluttaneet hänen hevosensa pois, ja hän odottaa sinua.\"\n\n\"Tämä ei ole minun linnani eikä kotini\", vastasi Lancelot. \"Sinun\nitsesi pitää laskeutua alakertaan toivottamaan hänet tervetulleeksi.\nTulkoon hän missä asiassa tahansa, sinun mustasukkaisuutesi on ihan\naiheeton. Ginevra ei halua minua takaisin, ja ellei hän pyydä minua\ntulemaan, en voi lähteä.\"\n\n\"Mutta lähtisit, jos vain voisit.\"\n\n\"En voi tietää sitä.\"\n\n\"Mutta minäpä tiedän. Älä anna Borsin odottaa enää kauempaa.\"\n\n\"Elaine, olen jo sanonut, etten voi lausua häntä tervetulleeksi,\nikäänkuin tämä olisi minun taloni.\"\n\n\"Tai, ikäänkuin minä olisin vaimosi.\"\n\n\"Kuten haluat. En aavista lainkaan, miksi Bors on tullut tänne —\nluonnollinen selitys kuuluisi, että hän on tullut tapaamaan sinua. Joko\nlausut hänet tervetulleeksi tai hän saa seisoa pihalla koko yön.\"\n\n\"Äiti\", sanoi Galahad, \"ritari Bors on juuri saapunut tänne Camelotista\nja haluaa puhutella ritari Lancelotia. Sanoin hänelle ilmoittavani sen\nisälle itse.\"\n\n\"Tietysti\", sanoi Elaine. \"Mene sinne, Lancelot. Me seuraamme sinua\nhetkisen kuluttua. Galahad ja minä, saadaksemme tietää pahimman.\"\n\nLancelot laskeutui samoja portaita alakertaan, joita ritari Bromel oli\nkäyttänyt muutamia vuosia sitten. Galahad odotti, kunnes hänen isänsä\noli päässyt äänen kuulumattomiin.\n\n\"Mitä tarkoitat pahimmalla? Mitä on tapahtunut?\"\n\n\"Pelkään ritari Borsin tulleen hakemaan isääsi pois — ehkä takaisin\nhoviin. Jos asian laita on niin, emme näe häntä enää täällä, emme\nainakaan usein.\"\n\n\"No niin, hänen pitääkin mennä takaisin hoviin huolimatta siitä,\nnäemmekö häntä enää koskaan. En ole ymmärtänyt, miksi hän on\npiileskellyt täällä sinun ja minun luonani, vaikka häntä tarvitaan\nmaailmassa, ja jokainen on varmaankin ihmetellyt, missä hän on. Hänen\npysyttelemisensä syrjässä kaikesta niin kauan aikaa on ollut hirveäksi\nhäpeäksi hänenlaiselleen miehelle.\"\n\n\"Etkö luule hänen tehneen jo tarpeeksi?\" kysyi Elaine. \"Hänen osalleen\non tullut kaikki se kunnia, jota sellaisella elämällä saavutetaan. Jos\nhän lähtee takaisin nyt, voi hän parhaassa tapauksessa toivoa vain\nsitä, että hän menestyisi yhtä hyvin. Olen ollut onnellinen nämä lyhyet\nvuodet vain siksi, että olen saanut pitää isääsi luonamme, vaikka hän\nsiten ehkä on menettänyt jonkun lisän kuuluisuuteensa. Ja ajattelen\nvieläkin, ettei hänen oleskelussaan täällä ole ollut mitään väärää.\nMitä olisit tiennyt hänestä, mitä hän olisi voinut opettaa sinulle, jos\nhän olisi ollut toimittamassa jotakin Arthurin asiaa maailman toisessa\npäässä?\"\n\n\"Mutta sehän juuri tekee elämän jännittäväksi, äiti.\"\n\nÄidin kasvoissa oli jotakin, mikä hillitsi häntä, ja hän jatkoi\nvähemmän varmasti:\n\n\"Eikö sinuakin ole hävettänyt, että hän on pysytellyt kotona nämä viime\nvuodet?\"\n\n\"Ei, minua ei hävettänyt ollenkaan — olin vain onnellinen\", vastasi\nElaine. \"Useimmat naiset haluavat lähettää miehensä taistelemaan\nkunnian puolesta. Mutta kun miehet tuodaan kotiin kuolleina tai\nhaavoittuneina, tuntuu samoista naisista elämä melko kovalta, ja\nmuutamat heistä valittavat sen olevan kovinta naisille. Tyhmää,\nmielestäni. En ole koskaan ollut erittäin kiihkeä turnajaisten ja\ntaisteluiden ihailija, Galahad. Jos on olemassa jokin erityinen syy,\nkuten itsepuolustus tai jokin sentapainen, on asia toinen, mutta\ntaisteleminen pelkän taistelemisen vuoksi tuntuu luonnottomalta. Ja\nmuillakin ihmisillä on jonkinlaisia oikeuksia. Meidän pitää keksiä\nvelvollisuuksia eikä suinkaan sellaisia kisoja, jotka tekevät sekä\nitsemme, että muutkin onnettomiksi. Jos isäsi on onnellinen täällä\nja jos hän on tehnyt minut ja sinutkin onnellisiksi, silloin on tämä\nsopiva asuinpaikka hänelle, huolimatta siitä, mitä hovi sanoo. Kaukana\nsiitä, että minua hävettäisi hänen oleskelunsa luonamme, luulen hänen\nolevan suuremmassa kiitollisuudenvelassa sinulle kuin millekään\nkuninkaalle tai kuningattarelle.\"\n\n\"Äiti, sinä olet elänyt täällä hyvässä turvassa niin kauan kuin\nvoin muistaa, mutta usein olen kuvitellut, ettet ole täydellisesti\nonnellinen, ja toivonut, että voisin viedä sinut jollakin tavalla\nulos maailmaan innoittamaan urhoollisia ritareita kuningatar Ginevran\ntapaan. Mutta sinä et voisi innoittaa heitä tuollaisilla puheilla. Et\nsalli minun antautua vaaralle alttiiksi ratsastaessani hevosellani.\nHaluaisin mielelläni tietää, mitä hauskuutta se minulle soisi, ellen\nantautuisi vaaraan. Voisin yhtä hyvin istua täällä luonasi ja opetella\nkoruompelua.\"\n\nElaine nauroi.\n\n\"Kun olin sinun ikäisesi\", sanoi hän, \"olisin puhunut sinun tapaasi\nvaaroista ylimalkaan, mutta en koskaan ole ymmärtänyt niiden raakojen\nleikkien arvoa, joista luulet pitäväsi. Hyvin nuoret ihmiset ovat\nvanhoillisia, ja muutamat vanhat miehet pysyvät aina nuorina. Isoisäsi\noli sellainen. Hänen käytöksensä oli arvokasta ja hän luuli tietävänsä\nelämästä kaikki, mutta kuollessaan hän ehkä tiesi siitä yhtä vähän kuin\nsinä nyt. Hän vain matki hienoja miehiä, joihin hän oli tutustunut\nedellisen sukupolven aikana. Siitä voi väitellä, että muutamat asiat\novat tärkeämpiä, mutta ainoastaan erityinen luonteenlaatu voi oikein\nharrastaa tuollaista eroa. Olen aina koettanut tunkeutua asioiden\nytimeen ja saada selville, mikä on oleellista. Toivoisin sinunkin\ntekevän niin, mutta pelkään sinun jäävän isäni kannalle.\"\n\n\"Se, mikä tuntuu väärältä sinun tavassasi käsitellä elämää\", vastasi\nGalahad, \"on se, että isä näyttää saavuttaneen kuuluisuutensa sinusta\nhuolimatta ja ilman apuasi. Ellei miehiä ole luotu taistelemaan tai\nsaavuttamaan mainetta turnajaisissa, kuinka he sitten voivat olla\nhyödyksi? Etkö halua, että hän tekisi jotakin?\"\n\n\"En halua häntä poistumaan luotani, Galahad. Ritari. Bors vie hänet\nmukanaan. Ja sinun luotasi myös, tietysti Hänen mentyään tiedät,\nkannattiko hänen oleskella täällä.\"\n\n\"Mutta minäkin lähden\", sanoi Galahad. \"Hänettä täällä ei ole mitään,\nminkä vuoksi tänne sietäisi jäädä.\"\n\n\"Etkö tahdo jäädä tänne minun vuokseni?\"\n\n\"Toivon, ettet pyydä sitä minulta, äiti... Älä koetakaan pitää minua\nkoko ikääni eristettynä täällä!\"\n\n\"En minä sitä haluakaan\", vastasi Elaine. \"Meidän keskustellessamme\nolen todennut, että elämäni on kokonaan epäonnistunut. Isäsi ei ole\nkoskaan rakastanut minua vilpittömästi. Etkä sinäkään rakasta minua.\nKun synnyit, luulin sinun voivan houkutella isäsi kotiin, mutta hän ja\nsinä tyydytätte vain toisianne, ja minä jään ulkopuolelle.\"\n\n\"En halua lainkaan kuulla sinun sanovan, etten rakasta sinua\", sanoi\nGalahad, \"mutta jos tarkoitat rakkaudella toivoa, että pysyisin kotona\nkoko ikäni, olet tietysti oikeassa. Jos olet puhunut samalla tavalla\nisällekin, en ihmettele ollenkaan sanojasi, ettei hän rakasta sinua.\nHäntä hämmästyttää luullakseni se, että ymmärrät häntä niin vähän.\"\n\n\"Onko hän jutellut sinulle minusta?\"\n\n\"Ei koskaan! Ei sanaakaan!\"\n\nLancelot seisoi ovella. He eivät olleet kuulleet hänen tuloaan.\n\n\"Tahtoisin mielelläni, että tulisit tervehtimään ritari Borsia, Elaine,\njos vain haluat.\"\n\n\"Varmasti, Lancelot — mutta hän tuli tapaamaan sinua.\"\n\n\"Sinun on parasta tulla alakertaan.\"\n\n\"Kaiketi minäkin saan tulla sinne\", sanoi Galahad.\n\nBors käveli hallissa edestakaisin hyvin nyrpeänä, kuten näytti. Hänen\nasiansa oli selvästi hyvin tärkeä.\n\n\"Olette tervetullut, ritari Bors\", lausui Elaine.\n\n\"Olenko? Pelkäsin, ettette olisi sillä kannalla. Lancelot on\nluullakseni kertonut teille?\"\n\n\"Se ei ollut lainkaan tarpeellista — kun saavuitte tänne, tiesin teidän\ntulleen hakemaan häntä.\"\n\n\"Ei ihan niinkään\", vastasi Bors, \"mutta häntä kaivataan kovasti hovissa\nja olen tullut tänne kuningattaren käskystä pyytämään hänen apuaan\".\n\n\"Miksi ei Arthur pyydä sitä?\"\n\n\"Luulen hänenkin pyytävän sitä kautta rantain — mutta Ginevra lähetti\nminut.\"\n\n\"En voi ymmärtää sitä, tietystikään.\"\n\n\"Elaine\", sanoi Lancelot, \"sanoin sinulle, ettei kuningatar lähetä\nhakemaan minua, tai jos lähettääkin, en halua lähteä. Luulen sinun\nmuistelevan sitä nyt. Olin pääasiaan nähden oikeassa. Ellei tämä olisi\npoikkeuksellinen tilanne, ei hän ikinä olisi lähettänyt hakemaan minua.\"\n\n\"Etkä olisi koskaan lähtenyt sinne\", sanoi Elaine. \"Ymmärrän sen nyt.\"\n\n\"Kuningattaren henki on vaarassa. Meliagrance on syyttänyt häntä\npetoksesta ja haluaa puolustaa syytöstään henkeen ja vereen asti\ntaistelemalla, ja kuningatar pyytää minua puolustajakseen.\"\n\n\"Kuka se Meliagrance on, isä?\" kysyi Galahad.\n\n\"Muuan voimakas taistelija — hovin parhaimpia\", vastasi Lancelot.\n\"Siellä ei ole ainoatakaan, joka kykenisi voittamaan hänet.\"\n\n\"Eikö Arthurkaan?\"\n\n\"Kyllä, mutta Arthurin ei tietystikään sovi oikein hyvin ryhtyä\npuolustamaan omaa vaimoaan.\"\n\n\"Tuokin on muuan vanhentunut luulo\", sanoi Elaine. \"Siinä sen nyt näet,\nGalahad. Kenen muun pitäisi puolustaa vaimoa, ellei hänen miehensä?\"\n\n\"Ehkä\", vastasi Lancelot, \"mutta Arthur ei siihen sovi, ja ellen minä\nlähde, voi Meliagrance todistaa syytöksensä oikeaksi\".\n\n\"Suoraan sanoen siis\", sanoi Elaine, \"Meliagrance syyttää kuningatarta\npetoksesta, ja kuningatar, seuraten ylevämielisen käytöksen kaikkein\ntunteellisimpia lakeja, lähettää hakemaan teidät sinne, jotta\ntappaisitte Meliagrancen.\"\n\nBors katseli heitä uteliaana. Lancelotilla ei ollut mitään sanomista.\n\n\"Kun olet tappanut hänet, Lancelot, mitä olet todistanut omasta\npuolestasi?\"\n\n\"En mitään, Elaine — en enempää kuin jos joku mies koettaisi tehdä\nsinulle pahaa ja minä tappaisin hänet ensin. Meliagrance haluaa\nkuningattaren henkeä. Hän himoitsi kuningattaren rakkautta, mutta\nkuningatar ei huolinut hänestä. Tämä on hänen kostonsa.\"\n\n\"Ah, rakastiko Meliagrancekin häntä? Miesraukka! Hän on jo melkein\nkuollut... Lähdettekö heti?\"\n\n\"Kyllä meidän pitäisi\", vastasi Bors.\n\n\"Galahad, auta isääsi joutumaan valmiiksi. Haluan jutella ritari Borsin\nkanssa.\"\n\nGalahad suuntasi kulkunsa uljaasti talleja kohti, ja he kuulivat hänen\nkyselevän isältään tuosta tulevasta taistelusta. Elaine odotti, että\nBors sanoisi jotakin. Mutta Bors antoikin hänen puhua ensin.\n\n\"Millaisesta petoksesta kuningatarta syytetään?\"\n\n\"En kertoisi sitä mielelläni teille, Elaine — syy on kaikissa\ntapauksissa vähäpätöinen — hän haluaa vain kostaa, kuten Lancelot\nsanoikin.\"\n\n\"Bors, saan sen kyllä tietää, joskus, ellen teiltä, niin muilta, mutta\nsen kuuleminen olisi ehkä miellyttävämpää silloin, kun ei toisia ole\nläheisyydessä. Lähetin Galahadin pois, jotta voisitte kertoa sen\nminulle.\"\n\n\"No niin\", vastasi Bors, \"hän syyttää kuningatarta petollisuudesta\nArthuria kohtaan ja siitä, että kuningatar on ollut Lancelotin\nrakastajatar\".\n\nElaine ei ollut nähtävästi valmistautunut tähän.\n\n\"Nyt se siis tulee julkisuuteen!\"\n\n\"En usko sitä\", vastasi Bors. \"Hän väittää kuningattaren tulleen\nmetsään pari kolme päivää sitten tapaamaan Lancelotia sopimuksen mukaan\nmäärätyssä paikassa. Tehän tiedätte, ettei Lancelot ollut siellä, ja\nkuningaskin on ihan varma siitä. Epäilen, tokko itse Meliagrancekaan\nsitä uskoo. Siitä ei tule minkäänlaista häväistysjuttua. Lancelot\ntappaa hänet.\"\n\n\"Olette kohdellut minua hyvin epäystävällisesti, ritari Bors. Olette\nriistänyt hänet minulta.\"\n\n\"Ah, hän tulee —\"\n\n\"Älkää nyt koettako valehdella, minulle. Hän ei tule takaisin, vaan jää\nGinevran luo.\"\n\n\"No niin, ajattelin kyllä sitäkin, Elaine, mutta ellen olisi tullut\nhakemaan häntä, olisi kuningatar voinut ehkä menettää henkensä.\"\n\n\"Ehkä, mutta luultavasti ei. Arthur ei olisi voinut olla niin ankara\nhänelle.\"\n\n\"En ollut niinkään halukas antautumaan vaaraan kuin te ehkä olisitte\nollut, Elaine — mutta tuntisin samalla tavalla teidän sijassanne.\"\n\n\"Ah, en halua, että Ginevralle tapahtuisi mitään pahaa — sellaisesta\nvoitosta en lainkaan pidä. Mutta joka tapauksessa Meliagrance on\npuhunut vain totta.\"\n\n\"Jos ihailette häntä senvuoksi, olette ainoa henkilö, joka niin tekee\",\nvastasi Bors.\n\nLancelot tuli huoneeseen varusteet yllään.\n\n\"Ainoa henkilökö, joka mitä —? Oletko valmis, Bors?\"\n\n\"Olen, jos vain hevoseni on. Ovatko he taluttaneet sen pihalle?\"\n\nElaine sai olla vain hetkisen kahden kesken Lancelotin kanssa.\n\n\"Nyt olet itsesi näköinen\", sanoi hän, \"ja näytät jälleen\nonnelliseltakin. Hän on vihdoinkin lähettänyt hakemaan sinua.\"\n\n\"Olen vihdoinkin saanut jotakin tekemistä\", vastasi Lancelot.\n\n\"Ah, kyllä tiedän! Kerro hänelle, että luovun sinusta, koska en muuta\nvoi. Hän on nujertanut minut, ja voin nyt yhtä hyvin sen tunnustaakin.\nOlemme mennyttä kalua — ritari Meliagrance ja minä.\"\n\n\"Lorua!\" sanoi Lancelot. \"Sinun ei pitäisi puhua noin.\"\n\n\"Lupaa minulle muuan asia\", jatkoi Elaine. \"Vaikka unohtaisit minut,\nmuista aina Galahadia. Hänessä on suuren miehen ainesta, jos joku vain\nvoi saada sen esille. Luulen hänestä kehittyvän rotunsa oivallisimman\nmiehen, paitsi yhtä.\"\n\n\"Silloin hänestä kehittyy tarpeeksi oivallinen\", vastasi Lancelot.\n\nKun Lancelot oli noussut satulaan, suuntasi hän katseensa hetkiseksi\novella seisovaan Elaineen.\n\n\"Lancelot\", sanoi Elaine, \"minusta tuntuu, ettet enää milloinkaan\nsuuntaa katsettasi minuun\".\n\n\n\n\n\n\nKolmas osa\n\nGINEVRA JA GALAHAD\n\n\n\n\nI\n\n\nPari vuotta — ja taas oli kevät.\n\n\"Lancelot\", sanoi Ginevra, \"alan jo vanheta. Ei edes vuodenaikakaan saa\nminua toivomaan nuoruuttani takaisin.\"\n\n\"Eikö se ylimalkaan ole onnellista?\" kysyi Lancelot. \"Tarkoitan, että\nkun viime kerralla koetit olla nuori jälleen —\"\n\n\"Sain takaisin rakastajani\", vastasi Ginevra. \"Ei, Lancelot, et voi\npakottaa minua katumaan sitä. Nämä vuodet ovat olleet parhaimpamme.\"\n\n\"Ovatkohan, Ginevra? Olen kyllä ollut onnellinen, mutta samalla\nihmetellyt sinua. Et ole huomannut minussa vikoja senvuoksi, että\nolen laiminlyönyt urani — mutta ehkä sinusta tuntuu sen toisteleminen\nhyödyttömältä — ehkä luulet mielenvikaisuuteni tehneen lopun minusta.\"\n\n\"Keitä ovat nuo kaksi miestä — nuo tuolla kaukana tiellä — etkö voi\nnähdä heitä?\"\n\nLancelot astui ikkunan luo ja suuntasi katseensa metsää kohti.\n\n\"Kookkaampi on Bors. Hän palaa pitkältä matkalta. Toista miestä en\ntunne.\"\n\nHän istuutui jälleen paikalleen tammilavitsalle komeassa tuolissaan\nistuvaa kuningatarta vastapäätä.\n\n\"Et suinkaan aikonut vaihtaa puheenaihetta, vai mitä?\"\n\n\"En; kuulin kyllä sanasi, Lancelot, ja voin niihin vastatakin. Urasi\non pilalla, mutta mielenvikaisuudella ei ole siinä mitään tekemistä.\nLuulen Arthurinkin uran olevan pilalla, mutta hän ei ole ainakaan\nvielä mielipuoli. Näiden molempien pätevien syiden vuoksi ei minulla\nitsellänikään ole mitään uraa. Mutta jalosti teit tullessasi takaisin,\nja minäkin olen mukautunut elämääni vastustelematta ja ilman sitä\ntyötä, jota olin syntynyt suorittamaan, mutta se on silti tehnyt\nminut hyvin onnelliseksi... Älkäämme keskustelko tästä aiheesta enää\nmilloinkaan.\"\n\n\"Ennenkuin luovumme siitä kokonaan, haluaisin mielelläni tehdä\nerään pienen viittauksen\", sanoi Lancelot. \"Se on perinpohjaisen\najattelemisen tulos, mutta saat vapaasti sanoa, jos haluat, että\njärkeni on vielä heikko. Arthur ja minä emme ole sittenkään kovin\nepäonnistuneita miehiä. Emme ole menettäneet oikeata onneamme. Se\non pettymykseni ydin. Ellemme olisi onnistuneet, olisi urasi ollut\ntäydellinen.\"\n\n\"Nimitätkö sinä tällaista lausuntoa viittaukseksi? Et ole ollenkaan\nrakastajan tuulella tänään.\"\n\n\"Tuulessani ei ole mitään vikaa, mutta sinähän sanoit alkavasi vanheta.\nVoidaksesi olla onnellinen tarvitset läheisyyteesi miehen, josta voit\ntehdä jotakin. Hyvä raaka-aine sopii siihen parhaiten. Koska sinulla\nei nyt ole sellaista tilaisuutta taitavuutesi harjoittamiseen, luulet\nmenettäneesi nuoruutesi.\"\n\n\"Olen nelikymmenvuotias\", sanoi Ginevra.\n\n\"Vaarallinen ikä\", sanoi Lancelot. \"Jostakin kypsymättömästä\nhenkilöstä, joka nyt sattuisi tulemaan tiellesi, kehittyisi suuri mies\nvastoin tahtoaankin.\"\n\n\"Sinähän teet tavattoman nerokkaita huomautuksia tänään\", sanoi\nGinevra. \"Ja viisautesi olisi kunniaksi naisellekin.\"\n\n\"Tämä kaikki juolahti mieleeni hyvin äkkiä\", vastasi Lancelot, \"vaikka\nen ole ajatellut naisia kovinkaan viisaiksi. Luullakseni he kuitenkin\novat. He ovat järkevyyden vaikuttimia.\"\n\nGinevra katsoi häneen hetkisen, kumartui sitten eteenpäin tuolissaan\nja ojensi kätensä. Lancelot nousi seisaalle, mutta ei tullut hänen\nluokseen. Kuningattaren kädet vaipuivat hervottomina alas.\n\n\"Lancelot, emmekö ole rakastavaisia vieläkin? Rakastan sinua — en ole\nmilloinkaan elämässäni kaivannut rakkauttasi niin kiihkeästi kuin nyt.\"\n\nElleivät he olisi niin kiintyneet toisiinsa, olisivat he nähneet\nArthurin seisovan ovella. Lancelot puristi kuningattaren syliinsä ja\nkumartui suutelemaan häntä. Arthur pysyi yhtä liikkumatonna kuin verhot\nseinillä.\n\n\"Ginevra\", sanoi Lancelot, \"et ole minua näin suudellut moniin vuosiin.\nNuoruutemme on tullut takaisin.\"\n\n\"Ei, vaan rakkautemme\", vastasi Ginevra. \"Tein pahasti saneessani\nkerran, että se merkitsee minulle vähemmän kuin siunattu onneni.\"\n\nHän tarjosi huulensa jälleen, ja Arthur peräytyi ovelta äänettömästi.\n\n\"Olemme ajatelleet liian paljon itseämme — joku osa siitä ajasta, jonka\nolisimme voineet olla yhdessä, on tuhlattu ajattelemiseen\", sanoi\nLancelot. \"Tästä alkaen nautimme yksinkertaisesti vain rakkaudestamme,\nemmekö nautikin? Jäljellä ei ole enää kovinkaan monta vuotta.\"\n\n\"Olen aina rakastanut sinua, huolimatta siitä, mitä olen sanonut tai\ntehnyt\", vastasi Ginevra. \"En voi ajatella mitään kaunista tässä\nmaailmassa ajattelematta sinua. Jos minulla on ollut suuria haaveita\nsinulle toteutettaviksi, toi rakkautemme ne mieleeni.\"\n\n\"Tiedän sen\", sanoi Lancelot, \"mutta älkäämme palatko enää tuohon\nvastenmieliseen aiheeseen. Olen rakastanut sinua sellaisena kuin olet.\nMilloin tahansa olen kuullut kauneudesta mainittavan, olen muistellut\nsinun sulojasi — ja kun kuulin puhuttavan pehmeydestä ja pyöreydestä\nja muotojen ihanuudesta tuntui minusta kuin olisit sylissäni. Toiset\nnaiset — no niin, voisin sen nautinnon tunnustaa papille muiden\nsyntieni kanssa, jos tapanani muuten olisi tunnustaa niitä, mutta minä\nolen antanut sieluni sinun suuteloistasi ja tehnytkin siinä hyvän\nkaupan. Annan kaikki, mitä minulla on, viimeiseen hengenvetooni saakka\nsinun rakkaudestasi.\"\n\nGinevra suuteli häntä hieman viileämmin ja vapautti itsensä hänen\nsyleilystään. Silitteli pukuaan ja istuutui jälleen kuninkaalliseen\ntuoliinsa. Lancelot seisoi paikallaan katsellen häntä.\n\n\"Mutta viimeiseen hengenvetoosi asti\", sanoi Ginevra, \"ovat kai\nolemassa kaikki nuo mahdolliset muut naiset — se nautinto, jota niin\nhelposti kadut? En halua sieluasi, Lancelot, vaan tahtoisin sinut\nkokonaan itselleni.\"\n\n\"Sanoin sen vain kuvaillakseni, kuinka äärettömästi rakastan sinua,\nGinevra.\"\n\n\"Koeta keksiä jokin miellyttävämpi ihailumuoto\", sanoi Ginevra.\n\"Minulle ei Elaine voi koskaan muuttua pelkäksi sananparreksi.\"\n\n\"Etkö ole jo voinut häntä unohtaa? Sinähän tiedät, etten rakasta häntä.\nTiedät minun vihaavan sitä kepposta, jonka hän teki minulle. Olen ollut\nsinulle aina uskollinen. Kun halusit saada minut takaisin tulin heti,\nvaikka —\"\n\nHän keskeytti äkkiä, ja Ginevra katsoi häneen hymyillen.\n\n\"Vaikka sinun täytyikin jättää hänet yksin.\"\n\n\"Jätin sinne poikani\", sanoi Lancelot. \"Mutta en kadu sitä, tahdoin\nvain kerran vielä sanoa sinulle, millaisen hinnan mielelläni maksan\nrakkaudestasi.\"\n\n\"Poikasi vaivaa minua, Lancelot, tunnustan sen suoraan. Suhteesi\nElaineen olisin unohtanut jo aikoja sitten, ellei hän olisi synnyttänyt\nsinulle lasta. Minun olisi pitänyt tulla hänen äidikseen. Ah,\nsilloin...\"\n\nHän kätki kasvot käsiinsä ja alkoi nyyhkyttää. Lancelot hämmästyi niin\nsuuresti, ettei tiennyt mitä tehdä, vaan seisoi kuningattaren tuolin\nvieressä odottaen hänen tyyntymistään ja sellaisessa tilassa Anglides\ntapasi heidät tullessaan huoneeseen.\n\n\"Kuningatar\", sanoi hän, \"kuningas Arthur haluaa tietää, onko ritari\nLancelot täällä. Jos hän on, pitää hänen heti mennä kuninkaan puheille\nsuureen halliin.\"\n\nGinevra paljasti täydellisesti välinpitämättömät kasvonsa.\n\n\"Hän on täällä, Anglides, ja lähtee heti. Keskustelumme olikin jo ihan\nlopussa.\"\n\n\n\n\nII\n\n\nArthur seisoi muutamien ritariensa keskellä suuren hallin toisessa\npäässä. Kun Lancelot astui sisään, lopettivat he puheensa ja\nperääntyivät hieman antaakseen hänelle tilaa. Hän huomasi seisovansa\nGalahadia vastassa.\n\n\"Kuinka tulit lähteneeksi tänne, poikani?\"\n\n\"Hän on siis sinun poikasi?\" sanoi Arthur.\n\n\"On kyllä.\"\n\nSitä ei ollut syytä epäilläkään, kun he seisoivat yhdessä. Siitä\nalkaen hovijuorut, millaisia tahansa niitä oli liikkeellä Galahadin\nkustannuksella, olivat taipuvaisia muuttumaan salaisiksi. Meliagrancen\nkohtaloa ei ollut vielä unohdettu.\n\n\"Mikä tuo sinut tänne?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Halusin tulla ja pyysin ritari Borsia oppaakseni. Haluan, että minut\nlyödään ritariksi, isä, jos sinä ja kuningas luulette minua valmiiksi.\"\n\n\"Hän halusi tulla\", sanoi Bors, \"mutta minä ehdotin, että hän lähtisi\nmukaani. Vastuunalaisuus on minun, Lancelot. Asioissani oli minun pakko\nratsastaa hänen äitinsä linnan ohi, ja nähdessäni, kuinka mainiosti hän\noli edistynyt, sain varmuuden siitä, että hän kuuluu tänne.\"\n\nLancelot ei sanonut mitään. Hän oli ylpeä edessään seisovasta\npojastaan, jonka vartalo ja ryhti olivat kuin vanhemman miehen;\nmutta hän olisi mielellään kysynyt Borsilta, oliko Elaine osaltaan\nvaikuttanut tähän tuloon suunnitellessaan ehkä jotakin uutta sotajuonta\nja oliko Bors tuntenut olevansa jonkinlaisessa kiitollisuudenvelassa\nElainelle tuotuaan sen viestin, joka vei hänen rakastajansa pois.\n\n\"Toivoiko Elainekin sitä?\" kysyi hän.\n\n\"Hänen äitinsäkö? Hän ei halunnut menettää Galahadia\", vastasi Bors,\n\"mutta myönsi että sen piti tapahtua joko nyt tai ei milloinkaan, jos\nGalahadille aiotaan hankkia loistava ura.\"\n\n\"Urako!\" huudahti Lancelot, hilliten kuitenkin itsensä heti. \"Kuningas\nArthur, jos hyväksytte, teen pojastani teille ritarin.\"\n\nHe kääntyivät katsomaan, mitä kuningas sanoisi, ja useimmat heistä\najattelivat hänen näyttävän melko epäystävälliseltä.\n\n\"Tiedät enemmän näistä menoista kuin me, Lancelot. Poikasi ei\nole näyttänyt, millaista ainesta hän on, mutta sinä kai kykenet\narvostelemaan häntä.\"\n\n\"Tehän tunsitte hänen isoisänsä\", sanoi Lancelot.\n\n\"Ja minä tunnen sinut\", sanoi kuningas.\n\nLancelot näki vilahdukselta Gawainen seisovan ryhmässä huvitettuna\nja uteliaana. Hän näki myös Galahadin kauniit kasvot, kiihkeät mutta\nhieman huolestuneet.\n\n\"Polvistu\", käski hän.\n\nGalahad polvistui isänsä eteen, ja Lancelot kosketti hänen olkapäitään\nmiekallaan. He sanoivat jälkeenpäin Lancelotin osoittaneen tavallista\nsuurempaa mielenliikutusta; hänen äänensä vapisi kun hän kehoitti\npoikaansa nousemaan seisaalle ritari Galahadina, ja hän lisäsi\nodottamatta erään puolittain rukoilevan ja puolittain imartelevan\nlauseen:\n\n\"Tehköön Jumala sinusta hyvän miehen, sillä sinä olet saanut enemmän\nkuin osasi kauneudesta.\"\n\nBors jäi halliin saadakseen jälkeenpäin vaihtaa muutamia sanoja\nLancelotin kanssa.\n\n\"Hän on hieno poika — menetin sydämeni hänelle retkellämme, ja hän on\nkauniskin, kuten sanoit; hän on kaunis jäljennös sinusta.\"\n\n\"Onko hän näköiseni?\" kysyi Lancelot. \"Juuri tuona hetkenä ja tuossa\nasennossa hän palautti mieleeni Elainen.\"\n\nBors ihmetteli, mutta päätti olla kysymättä, missä tilaisuudessa Elaine\noli polvistunut Lancelotin eteen ja näyttänyt kauniilta.\n\n\"En vieläkään tiedä, miksi hän on tullut tänne, Bors. Mitä minun pitää\ntehdä hänelle?\"\n\n\"Jos olen arvannut oikein hänen sydämensä laadun\", vastasi Bors,\n\"hankkii hän kyllä itselleen jotakin hommaa ilman sinun apuasikin.\nKun tulin Corbiniin, pyrki hän kiihkeästi koettamaan taitoaan jotakin\nkulkijaa vastaan, joka haluaisi ryhtyä otteluun hänen kanssaan.\nKeskustelin muuten Elainen kanssa. Hän sanoi sinun käsittävän\nväärin, jos hän lähettäisi Galahadin sinun luoksesi, kun sinä et\nollut näyttänyt merkkiäkään todistaaksesi muistavasi hänen ja pojan\nolemassaoloa sen jälkeen kun poistuit hänen luotansa pelastaaksesi\nGinevran. Hän sanoi, että jotakin on tehtävä, ja minä olin samaa mieltä\nhänen kanssaan. Jos olet vihastunut, moiti minua.\"\n\nArthurkin odotti saadakseen sanoa hänelle jotakin.\n\n\"Olemme olleet ystäviä monta vuotta\", sanoi hän. \"En olisi uskonut\nsinun salaavan niin paljon elämästäsi minulta, ellen olisi nähnyt sitä\nomin silmin.\"\n\n\"Halusin kertoa teille siitä\", vastasi Lancelot, \"mutta puhuminen ei\nole helppoa minulle, kaikkein vähimmin siitä aiheesta.\"\n\n\"No niin, emmekö voi päästä täydelliseen selvyyteen asioista nyt?\"\n\n\"Jos vain haluatte, vaikka luulenkin teidän arvanneen kaikki\nnähtyänne hänet. Elaine on hänen äitinsä. Se tapahtui kauan aikaa\nsitten, juuri vähää ennen Pelles-kuninkaan kuolemaa. Poika on nyt\nseitsentoistavuotias.\"\n\n\"Tiedän kaiken tuon\" vastasi Arthur, \"mutta mielestäni olisi sinun\npitänyt jakaa vanhan ystäväsi kanssa kaikki likeisimmät kokemuksesi.\nRakkautesi tuohon naiseen — onko hän vaimosi?\"\n\n\"Ei!\" sanoi Lancelot. \"Jos olisin mennyt naimisiin, olisin tietysti\nilmoittanut sen teille. Olen pahoillani sanoessani, etten ole koskaan\nrakastanut Elainea niin paljon, että olisin voinut mennä naimisiin\nhänen kanssaan, en siinäkään tilaisuudessa, josta Galahad on tuloksena!\"\n\n\"Ollessaan täällä Elaine näytti hyvin viehättävältä tytöltä\",\nsanoi kuningas. \"Toivoin teidän rakastavan toisianne ja pääsevän\njonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Kadehdin sinulta poikaasi. Hän\nlahjoitti sinulle hienon pojan.\"\n\n\"Siinäpä se pulma juuri onkin\", vastasi Lancelot. \"Hän tiesi etten\nrakasta lainkaan häntä, mutta suunnitteli voittavansa minut omakseen\nlapsen avulla. Nyt pidän pojasta äärettömästi, mutta Elaine ei voi\njohtaa minua sillä tavalla. Jos nyt menisin hänen kanssaan naimisiin,\nolisi hän voittanut minut jokaisessa yksityiskohdassa.\"\n\n\"Niin sinulle kaikissa tapauksissa käy, jos joskus menet naimisiin\",\nsanoi Arthur. \"Mutta se tulee olemaan kovaa pojalle, Lancelot. Gawaine\nja muut hänenlaisensa lörpöttelevät melkoisesti.\"\n\n\"Sysään heti keihääni sen miehen läpi, joka ottaa asian puheeksi tai\nGalahad tekee sen, jos kuulee sen ensin. Hänellä on kiivas luonne ja\nterävä keihäs. He saavat huomata sen ennen pitkää.\"\n\n\"Kotirauhan vuoksi\", sanoi Arthur, \"olisi parempi, jos he huomaisivat\nsen heti. Mitähän olisi, jos järjestäisimme turnajaiset pojan\nkunniaksi? Meidän ei tarvitse selittää sitä niin monilla sanoilla,\nkoska he ymmärtävät muutenkin sen tarjoavan heille tilaisuuden saada\nselville, kuinka kovasti hän jaksaa iskeä.\"\n\n\"Se on luullakseni paras keino. Paitsi teistä ja minusta hän voi\nsuoriutua kaikista muista.\"\n\n\"Järjestämme turnajaiset ehkä huomiseksi, jos ehdimme saada kaikki\nvalmiiksi\", sanoi Arthur, \"ja minä pidän huolta siitä, että koko hovi\ntulee niitä katsomaan. Kerron Ginevralle, että poikasi on saapunut\ntänne. Vai haluaisitko kertoa sen hänelle itse?\"\n\n\"En\", vastasi Lancelot. \"Tahdon mieluummin, että te kerrotte sen\nhänelle.\"\n\nHe katsoivat toisiinsa hetkisen. Sitten Arthur ojensi kätensä hänelle.\n\n\"Minua surettaa sinun tähtesi, Lancelot — paljoa enemmän kuin voit\narvatakaan.\"\n\n\n\n\nIII\n\n\nKuten hänen isänsä ennen häntä, löysi Galahadkin tiensä penkereen\npoikki kuningattaren tornin ovelle. Ginevra oli pyytänyt Galahadia\ntulemaan. Turnajaisissa hän oli istunut hovinaistensa joukossa ja\nkatsellut ottelua — pojan peloittava tarmo oli hämmennyttänyt toisen\nhovilaisen toisensa jälkeen. Lancelot oli pysäyttänyt hevosensa kentän\npäähän ja katsellut sieltä kamppailua.\n\n\"Arthur, haluaisin tutustua tuohon nuoreen mieheen\", oli Ginevra\nsanonut, kun kaikki oli päättynyt. Ettard kohotti kulmakarvojaan ja\nkoetti vaihtaa silmäyksen Anglideen kanssa.\n\n\"Ilmoittakaa ritari Galahadille, että kuningatar haluaa onnitella\nhäntä\", sanoi Arthur.\n\nGalahad laskeutui hevosensa selästä ja käveli kuningattaren aitiota\nkohti. Kun he näkivät hänen kävelytapansa ja paljaat kasvonsa niinkin\nkaukaa, ajattelivat he kaikki samaa asiaa.\n\n\"Niin\", sanoi Ginevra, \"hän on Lancelotin poika\".\n\nHe pitivät silmällä hänen lähestymistään.\n\n\"Kuningatar\", sanoi Ettard, \"luuletteko olevan oikein, todella\nsiveellistä, että jokin syntyperältään hänenlaisensa osoittautuu niin\nihailtavaksi?\"\n\nKuningatar tuijotti häneen.\n\nGalahad seisoi heidän edessään onnellisena päivätyöstään, kuitenkin\nhieman järkkyneenä äkillisistä ja ilmeisistä kunnianosoituksista.\n\n\"Olen iloinen saatuani katsella menestyksenne alkua\", sanoi Ginevra.\n\"Te polveudutte molemmilta puolin jalosta suvusta. Teistä tulee vielä\nyhtä kuuluisa mies kuin isännekin on.\"\n\n\"Ehkä\", vastasi Galahad. \"Mutta minun täytyy tunnustaa, että minulla\non ollut hyvin helppo työ tänään iltapäivällä. Nuo miehet olivat niin\nystävällisiä, etteivät viitsineet ahdistaa minua kovasti.\"\n\n\"Se ei ole lainkaan heidän tapaistaan\", sanoi kuningatar.\n\n\"He koettivat parastaan, kuten tekin. Se on ainoa keino.\"\n\nEttard sanoi myöhemmin Ginevran suoriutuneen siitä melko hyvin, mutta\nAnglides pahastui huomautuksesta.\n\n\"Siinä ei ollut mitään, mistä hänen olisi pitänyt suoriutua.\"\n\n\"Eikö? Etkö luule hänen olleen raivoissaan mustasukkaisuudesta\nnähdessään toisen naisen pojan ilmestyvän näyttämölle niin loistavasti?\"\n\n\"Hän olisi ehkä ollut\", vastasi Anglides, \"ellet sinä niin julkisesti\nolisi muistuttanut hänelle Galahadin syntymää. Ensin luulin hänen\nyksinkertaisesti vain puolustavan itseään, mutta sinä pakotit hänet\ntulemaan Galahadin avuksi.\"\n\n\"En ajatellut kuningattaren suhdetta hänen isäänsä, vaan ihmettelin\nvakavasti, miksi niin synnissä syntyneet lapset, kuten meille on\nsanottu, ovat usein lahjakkaampia kuin —\"\n\n\"Olen kuullut tuon kysymyksen ennenkin\", sanoi Anglides, \"enkä tiedä\nsiihen vastausta, mutta toivoakseni asian laita on niin. Se pulma on\nvanhempien eikä lasten ratkaistava. Ainoa henkilö, jolla luullakseni\noli hyvin tukala olo tänään, oli Lancelot. Eikä Galahadin äiti ollut\ntäällä lainkaan.\"\n\n\"Mille kannalle luulet Ginevran asettuvan häntä kohtaan tämän päivän\njälkeen?\"\n\n\"Kuvittelen hänen jo olevan määrätyllä kannalla\", vastasi Anglides.\n\"Etkö kuullut hänen kutsuaan huomisillaksi? Luulen hänen pitävän\nGalahadista ja aikovan auttaa häntä kuuluisuuden saavuttamisessa.\"\n\n\"Siis vielä toinen mies innoitettavaksi\", sanoi Ettard.\n\n\"Mutta tämä onkin melko nuori.\"\n\nNuori tai ei, hän seisoi kuningattaren edessä sovitulla hetkellä.\n\n\"Kun teillä on varusteet yllänne\", sanoi kuningatar, \"tullaan teille\nusein sanomaan, että olette kaunis. Niin minäkin ajattelin eilen.\nTottukaa siihen älkääkä panko mitään huomiota ylistyksiin. Pidän teistä\nnyt paljoa enemmän, kun teillä ei ole yllänne tuota kimaltelevaa\npukuanne. Tottukaa tähänkin ylistykseen. Saatte kuulla sitä vielä\npaljoa suloisemmilta ja nuoremmilta naisilta.\"\n\nTällainen vastaanotto mykistytti Galahadin. Hän ei ollut tavannut\nmuita naisia kuin äitinsä ja Alicen. He eivät olleet koskaan jutelleet\nhänelle tällä tavalla — ei ainakaan Alice. Ginevra näytti niin\nerinomaiselta, ja Galahad tavoitteli sanoja vannoakseen, ettei voinut\nolla ketään nuorempaa eikä kauniimpaa naista, mutta Ginevra ymmärsi\nhänen tarkoituksensa ja nauroi hänelle.\n\n\"Älkää sanoko niin, Galahad. Olkaamme aina rehellisiä toisiamme\nkohtaan, te ja minä, ilman kohteliaisuuksia.\"\n\nGalahad oli kummallisesti mielissään siitä, että heistä tuli niin\nhyvät ystävykset heti ja että he olivat aloittaneet liittonsa\nkohteliaisuuksitta.\n\n\"Nyt\", sanoi Ginevra, \"haluaisin mielelläni tietää, mitä te aiotte\nitsestänne tehdä, jos teistä ei ole vastenmielistä kertoa minulle\".\n\n\"Minä tahtoisin kehittyä samanlaiseksi ritariksi kuin isäni ja kuningas\nArthur!\"\n\n\"Siinäkö kaikki?\"\n\n\"Eikö se riitä? He ovat komeimmat miehet, mitä tunnen.\"\n\nKuningattaren hymy, joka näytti kunnioituksen puutteelta, loukkasi\nGalahadia.\n\n\"Komeimmat, mitä minäkin tunnen\", lausui kuningatar, \"mutta maailman ei\ntarvitse loppua meihin. Olen toivonut, että ilmestyisi vielä komeampia\nmiehiä.\"\n\n\"En ymmärrä, kuinka se olisi mahdollista\", vastasi Galahad.\n\"Ja sitäpaitsi myöntänette, ettei meillä vielä ole tarpeeksi\nheidänlaisiaan.\"\n\nGinevra nauroi sydämellisesti ensi kerran moniin vuosiin. Galahadin\nmielestä hän näytti nyt vielä suloisemmalta, äkkiä onnelliselta, mutta\nhän ihmetteli, mikä kuningatarta saattoi huvittaa.\n\n\"Niin\", sanoi Ginevra, \"vielä on sijaa monelle, mutta uskon teistä\ntulevan kuuluisamman kuin kenestäkään muusta, kun vain kerran näette\nuran\".\n\n\"Kuningatar, näettekö te sen?\"\n\n\"En itseäni varten, Galahad, vaan näen sen teille — uuden\nritarillisuuden uran.\"\n\nGalahad näytti hämmentyneeltä.\n\n\"Isä on opettanut minua käsittelemään hevosta ja aseita, ja jos\nratsastan jonnekin kuningas Arthurin asioille, luulen löytäväni\nitsellenikin pari kolme tehtävää. Isä sanoo kunkin oppivan enimmän\nvaikeuksista, kun niitä sattuu.\"\n\n\"Mitä tällainen varustautuminen ja taisteleminen hyödyttää, Galahad?\"\n\n\"Sehän turvaa luullakseni valtakunnan rauhaa ja rankaisee vääryyttä!\"\nvastasi Galahad. \"Ja se on sitäpaitsi tavattoman hauskaakin.\"\n\n\"Hauskaa!\" huudahti kuningatar. \"Harvat heistä ovat niin rehellisiä,\nettä tunnustaisivat sen. Haluatte turvata valtakunnan rauhaa ja\nrangaista vääryyttä. Entä sitten?\"\n\n\"Eikö siinä ole jo kaikki?\"\n\n\"Toivoakseni ei. Jos onnistutte, ettekö huomaa, kuinka joutilasta\nelämää saatte viettää? Jonakin päivänä voitte tulla iloiseksi siitä,\nettä vääryys pääsee jälleen niin suureen valtaan, että saatte ryhtyä\nkorjaamaan sitä.\"\n\nGalahad tunsi pahastuvansa, mutta ei keksinyt sopivaa vastausta.\n\n\"Isänne ja kuningas rauhoittivat tämän maan ja pitävät sitä nyt\nmainiossa kunnossa. Epäilemättä tarkoituksenne on lähteä johonkin\nvilliin maahan ja tehdä sama palvelus siellä.\"\n\n\"Ei\", vastasi Galahad, \"minä en ole koskaan ajatellut villejä maita.\nEhkä minun pitäisi lähteä, mutta haluan mieluummin pysyä täällä.\nHalusin liittyä kuningas Arthurin hoviin.\"\n\n\"Yhä vain pahempaa\", sanoi Ginevra. \"Se on ihan luonnollista, mutta\nteidän täytyy myöntää, että se on myös hyödytöntä. En suosittele noita\nvillejä maita, mutta te kulutatte elämänne turhaan, ellette saa aikaan\njotakin uutta, jotakin kokonaan omintakeista. Isänne ja kuningas loivat\ntodellakin kerran valtakunnan ja hallituksen. Teidänkin pitäisi luoda.\"\n\n\"Mitä?\"\n\n\"En ole vielä ajatellut sitä loppuun\", vastasi Ginevra, \"mutta tunnen\naatteen tulevan. Ehkä te itsekin näette siitä vilahduksen?\"\n\n\"Ainoa aatteeni oli tehdä ratsastusretkiä kuninkaan hyväksi ja auttaa\nsilloin tällöin kauniita naisia.\"\n\nGinevra nauroi.\n\n\"Ei naisia. Ehkä se on muuan noista uusista merkeistä, joita haluamme.\nJättäkää naiset pois siitä.\"\n\n\"En ymmärrä, kuinka se kävisi päinsä\", sanoi Galahad.\n\n\"Te edistytte\", vastasi kuningatar. \"Se on kyllä kovaa, mutta jonakin\npäivänä se on tehtävä, ja miksi ette voisi ryhtyä uranuurtajaksi?\nÄlkää rakastuko keneenkään heistä ja varokaa erittäinkin, ettei\nkukaan heistä saa tilaisuutta rakastua teihin. Se vain häiritsisi\ntarkkaavaisuuttanne.\"\n\n\"Tämä saattaa minut ymmälle\", sanoi Galahad. \"Vastustatte taistelemista\nja kiellätte minua rakastumasta keneenkään. Mitä silloin jää jäljelle?\"\n\n\"Se, mikä meidän pitää ajatella valmiiksi... Ette suinkaan ole\nrakastunut keneenkään?\"\n\nGalahad katsoi häneen melkoisesti hämmästyneenä.\n\n\"Äitinikin tekee samanlaisia kysymyksiä\", sanoi hän. \"En, kuningatar,\nen luullakseni ole — en ainakaan siten kuin olen kuullut puhuttavan\nsiitä; mutta toivon joskus rakastuvani.\"\n\n\"Heti, kun teillä on siihen aikaa, luullakseni. Niin he kaikki\ntekevät\", sanoi Ginevra. \"Haluaisitteko kuulla, miltä se näyttää naisen\nkannalta? Rakastaja suorittaa ihmeellisiä tekoja hänen kunniakseen,\nja hän on tyytyväinen. Sitten mies jatkaa näiden ihmeellisten tekojen\nsuorittamista, kunnes se muuttuu hänelle ja hänen naiselleen tavaksi.\nMutta tavat eivät suo meille huvia. Nainen tulisi surulliseksi, jos\nmies lopettaisi ne, mutta tuskin huomaakaan, jos mies jatkaa.\"\n\n\"Sepä kumma. Luulin teidän, jos kenenkään —\"\n\n\"Mitä sitten?\"\n\n\"Ehkä minun ei sovi sanoa sitä.\"\n\n\"Sanokaa vain — ilmoitan teille ajatukseni jälkeenpäin.\"\n\n\"Olette enemmän innoittanut miehiä sellaiseen palvelukseen kuin\nuseimmat muut naiset — ettekä kuitenkaan usko siihen!\"\n\n\"Galahad, miehet sanovat meidän innoittavan heitä, mutta se ei tunkeudu\nheihin kovinkaan syvälle. He eivät jatka edistymistään. Jos he\nkauneutemme lumoissa, kuten he sanovat, huomaavat jonkun mainion asian\nsuoritettavakseen, suorittavat he sen yhä uudestaan, kunnes maailma saa\nsiitä kyllikseen, ja joku yleinen hyväntekijä pysäyttää heidät. He ovat\ntaistelleet toisiaan vastaan ja kunnioittaneet naisiaan jonkun aikaa.\nSenvuoksi teidän pitää antautua uudelle uralle — olla rehellinen ja\nalkuperäinen.\"\n\nGalahad oli hetkisen vaiti.\n\n\"Saanko tehdä teille persoonallisen kysymyksen?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Luulin ritari Meliagrancen tehneen teille jotakin vääryyttä, ja te\nlähetitte hakemaan isääni, ja hän tuli avuksenne.\"\n\n\"Se on totta.\"\n\n\"No niin, ettekö ajatellut isäni taitoa aseiden käytössä melko\nhyödylliseksi?\"\n\nKuningatar hämmästyi eikä hänellä ollut valmista vastausta ja kuitenkin\nGalahadin terävyys näytti miellyttävän häntä.\n\n\"Pidän isäänne suuressa kunniassa, Galahad, ja olen hänelle suuressa\nkiitollisuuden velassa monesta asiasta. En arvostele häntä — en\nainakaan perinpohjaisesti. Mutta hänen taitonsa aseiden käytössä,\nteidän pitää myöntää se, oli hyödyksi vain senvuoksi, että Meliagrance\nhaastoi kamppailuun elämästä ja kuolemasta. Väitän Meliagrancen\nkäyttämää keinoa viattomuuteni tai syyllisyyteni toteamiseksi tyhmäksi\nja vääräksi.\"\n\n\"Kuningatar, ette suinkaan tarkoita menettäneenne uskoanne\nkaksintaisteluun jumalantuomiona?\"\n\n\"Mikäli voin muistaa\", vastasi Ginevra, \"en ole koskaan siihen uskonut\".\n\n\"Todellako kuningatar? Sehän on taistelija-ammattimme huippu — tämä\nusko, että viaton mies kykenee voittamaan sellaisen miehen, joka on\nväärässä!\"\n\n\"Toivoisin sen olevan totta, Galahad, mutta sittenkin luulen, että\nvoiton vie väkevin käsivarsi, virein ratsu, terävin silmä ja suurin\ntaito ja kokemus. Viattomuudella ja hyveellä ei ole siinä mitään\ntekemistä.\"\n\n\"Ette varmaankaan tiedä, kuinka hirmuista se on!... Ette voi tietää!\nTeidän ei sopisi puhua tuolla tavalla.\"\n\n\"Miksi ei, jos se vain on totta?\"\n\n\"Koska se tarkoittaa, että isäni, joka aina voittaa, on ehkä joskus\nollut väärällä puolella — jopa silloinkin, kun hän puolusti —\"\n\n\"Kuunnelkaa minua hetkinen, Galahad. Isänne on opettanut teidät\ntaistelemaan niin hyvin, että luultavasti kykenette voittamaan kaikki\nmuut paitsi häntä. Luuletteko olevanne täydellinen — tarkoitan, aina\noikeassa, paitsi silloin, kun taistelette isäänne vastaan?\"\n\n\"En luule itseäni täydelliseksi.\"\n\n\"Mutta luullakseni tulette aina voittamaan.\"\n\n\"Tämä on hirveintä, mitä minulle koskaan on tapahtunut!\" sanoi Galahad.\n\n\"Se on muuan uusi aate\", sanoi Ginevra. \"Aatteet tulevat vastoin\ntahtoammekin!\"\n\n\"Luulen sentään, ettei asia olekaan niin paha, kuin ensin ajattelin\",\nsanoi Galahad. \"Isäni voittaisi tietysti. Hän on sellainen, jota\nsanoisin täydelliseksi mieheksi, tai ainakin hyvin lähellä sitä\nkäsitettä. Ettekö tekin sanoisi niin?\"\n\n\"Galahad\", vastasi kuningatar, \"isänne ja minä olemme viettäneet\nmelkein puolet elämästämme yhdessä mieheni hovissa. Nyt en kykene\narvostelemaan häntä puolueettomasti. Mutta sanani eivät tarkoittaneet\nerityisesti häntä — te vain tulkitsitte ne niin.\"\n\n\"Kuningatar, en tiedä, millä kannalla nyt olen — en ole varma, voinko\nenää taistella oikein taitavasti... Mutta jollei siinä sittenkään ole\nmitään, miksi onnittelitte minua eilen?\"\n\n\"Rakas poika\", vastasi Ginevra, \"olin iloinen nähdessäni teidän\nvoittavan — en lainkaan sanonut, että olitte oikeassa. Liittyikö\neiliseen kamppailuun jotakin, minkä vuoksi teidän olisi pitänyt olla\noikeassa? Mutta jos tämä vaivaa teitä, miksi ette voi asettua sille\nkannalle, että olitte oikeassa kaikissa tapauksissa? Tehän voitte\nsiihen sovittaa erään näistä uusista tavoista. Te voitatte aina, mutta\nennenkuin aloitatte, koettakaa päästä varmuuteen siitä, että olette\noikeassa. Silloin ei ehkä taistelua enää tarvitakaan.\"\n\nEttard tuli huoneeseen tyynesti ja kuitenkin sennäköisenä kuin hänellä\nolisi tärkeä asia.\n\n\"Kuningatar, sitten kun pääsette vapaaksi, haluaa kuningas puhutella\nteitä.\"\n\n\"Hetkisen kuluttua, Ettard.\"\n\nEttard poistui huoneesta.\n\n\"Nyt, kun hän on mennyt, sallikaa minun varoittaa teitä\", sanoi\nGinevra. \"Älkää salliko Ettardin panna päätänne pyörälle. Huomaan hänen\nvalmistautuvan siihen yritykseen.\"\n\n\"Siitä ei ole pelkoa\", vastasi Galahad. \"En pidä hänestä ollenkaan.\nHänellä on terävä kieli.\"\n\n\"Niin onkin\", sanoi kuningatar, \"ja lämmin sydän. Ja pahinta kaikesta,\nhän on teille liian vanhakin. Siitä saattaa ehkä tulla hänen suurin\nviehätyksensä. Teidänlaisenne nuoret miehet alistuvat useinkin pari\nkertaa heitä vanhempien naisten tahtoon. Mutta en halua, että pilaatte\nelämänne rakkausseikkailulla.\"\n\n\n\n\nIV\n\n\nLancelot tapasi Ginevran kävelemässä puutarhassa.\n\n\"Siitä on jo kulunut vuosisata, kun viimeksi sain puhutella sinua\",\nsanoi Ginevra. \"En pidä näistä välinpitämättömyyden oireista.\"\n\n\"Jos ne vähänkin suututtaisivat sinua, et puhuisi niistä näin\ntyytyväisesti. Et ole kaivannutkaan minua, Ginevra. Poikani on lyönyt\nminut laudalta.\"\n\n\"Hän on viehättävä poika.\"\n\n\"Nähtävästi! Kun olen yrittänyt torniisi näinä viime päivinä, on Ettard\nilmoittanut minulle sinun juttelevan Galahadin kanssa. Odotin sinua\ntäällä tänään toivoen saavani siepata muutamia minuutteja itselleni\nkalliista ajastasi.\"\n\nHän näki selvästi Ginevran olevan kaikkein loistavimmalla tuulellaan ja\ntiesi olevansa siihen syytön.\n\n\"Voimme levätä hetkisen noiden hedelmäpuiden juurella tuolla\", sanoi\nGinevra, ja Lancelot istuutui hänen viereensä puutarhapenkille.\n\n\"Niin, olen tavannut poikasi joka päivä hänen tulonsa jälkeen. En\ntoivonut hänen tuloaan, Lancelot, mutta kun hän nyt kerran on täällä,\npidän hänestä. Hänellä on äärettömät mahdollisuudet.\"\n\n\"Juuri siitä halusinkin keskustella kanssasi\", sanoi Lancelot. \"Hänen\nmahdollisuuksistaan. En halua, että ne pilataan.\"\n\n\"Miksi sanot sen minulle? En minäkään halua, että ne pilataan.\"\n\n\"Olemme eri mieltä hänen mahdollisuuksistaan ja siitä, kuinka niitä\non kehitettävä. Ensi kerran, Ginevra, on minullakin jonkinlaisia\nsuunnitelmia toisen henkilön urasta.\"\n\n\"Sinun ei kuitenkaan tarvitse puhua loukkaavasti minulle. Olisin\nvallan hyvin voinut jättää poikasi huomioon ottamatta hänen laittoman\nsyntyperänsä vuoksi, mutta luulin sinun olevan kiitollisen hänelle\nosoitetusta ystävyydestä. Minussa oli myös herännyt sääliä häntä\nkohtaan. Nyt alan pitää hänestä hänen itsensä vuoksi, mutta sinä näytät\nvastustavan sitä. Todella Lancelot, sinä olet suututtava.\"\n\nLancelot piirteli merkkejä käytävään kenkänsä kärjellä. Melko pahoja\nmerkkejä.\n\n\"Etkä sinä ole lainkaan paras toveri tänään iltapäivällä\", jatkoi\nGinevra.\n\n\"Olen kiitollinen sinulle, että olet ottanut vastaan pojan — tiedät kai\nsen\", vastasi Lancelot, \"mutta näyttelen nyt kahta osaa: olen hänen\nisänsä ja sinun rakastajasi\".\n\n\"Isyyttä ei voi epäilläkään\", sanoi Ginevra, \"mutta viime vuosina olet\nollut rakastajani vain silloin tällöin. Tällä hetkellä ei sinussa\nliene paljoakaan hellyyttä minua kohtaan. Olen melkein suutuksissani,\nLancelot.\"\n\n\"Luulen, että sinulla onkin siihen syytä, vaikken ole sitä lainkaan\ntarkoittanut. Olen aina ollut rakastajasi. Silloinkin, kun olemme\nriidelleet, tiesin riiteleväni juuri sen henkilön kanssa, jota rakastan\nenimmän. En ole aina ollut varma siitä, että sinä rakastit minua yhtä\npaljon.\"\n\nGinevra jäykistyi hieman.\n\n\"Sitä, kumpi meistä on uhrannut enemmän toisen hyväksi, emme voi ikinä\nsaada selville... Halusitko sanoa jotakin Galahadista?\"\n\n\"Kyllä. Olen saanut tietää häneltä, että hän on menettänyt sydämensä\nkokonaan sinulle. Hän sanoo sinun innoittavan häntä, eikä ymmärrä, mitä\nhänelle on tapahtunut. Ginevra, sinä olet käyttänyt viehätysvoimaasi\nniin nuoren pojan lumoamiseen. Sellainen ei ole rehellistä peliä.\"\n\nGinevran loistava tuuli palasi.\n\n\"Se on täydellisesti rehellistä! En ole koskaan tehnyt ainoatakaan\nniin jaloa tekoa. Siitä ei kehity kuhertelua keski-ikäisen naisen ja\npojan välillä. Olipa hienotunteista sinun puoleltasi, Lancelot, että\nvihjaisit siihen! Se on muuan niistä asioista, joita aion toimittaa\nhänen hyväkseen — naisista ei saa olla hänelle mitään haittaa. Hänestä\ntulee vielä minun mestariluomani.\"\n\n\"Sinun mitä?\"\n\nGinevra nauroi iloisesti, vaikka Lancelot ajatteli naurun olevan\nväkinäistä.\n\n\"Älkäämme poiketko enää vanhalle maaperälle, Lancelot. Halusin tehdä\njotakin Arthurista ja —\"\n\n\"Ja jotakin minusta. Tiedän sen. Ja nyt olet saanut Galahadin haltuusi\nvallan nuorena ja tällä kertaa aiot kehittää hänestä todellisen miehen.\"\n\n\"Kuten haluat\", vastasi Ginevra. \"Tarkoitan melkein juuri sitä.\"\n\n\"No niin, kun olet lopettanut hänen kehittämisensä, ei hänen oma\näitinsä tuntisi häntä, koska hän on jo nyt niin hämmentynyt.\"\n\n\"Ei hänen isänsäkään tuntisi häntä\", sanoi Ginevra. \"Mutta tässä\nmuutoksessa ei erityisesti Elaine ole mielessäni.\"\n\n\"Etkö haluaisi kuvailla minulle, millainen tästä mestariluomasta tulee?\"\n\n\"Lancelot, olen ajatellut ihan uudenlaista miestä, alkuperäistä\ntyyppiä. Ensiksikin hänestä tulee henkisesti voimakas ja ruumiillisesti\npuhdas. Hän ei saa sellaista mielijohdettakaan, että hän katuisi tai\nhäpeisi jotakin eikä hän ikinä rakasta naista muulla tavalla kuin\npoikasi nyt rakastaa minua.\"\n\n\"Vai niin\", sanoi Lancelot. \"Jos jätetään hetkiseksi syrjään se\nmahdollisuus, että ihmisluonto voidaan muuttaa perinpohjin, niin\nhaluaisin tietää, mistä tämä onnellinen ajatus juolahti päähäsi\"?\n\n\"Kokemuksesta, päinvastaisesta\", vastasi Ginevra. \"En ole milloinkaan\nkohdannut sellaista miestä. Se on jotakin ihan uutta.\"\n\n\"Jumala ei ajatellut sitä luodessaan meidät\", sanoi Lancelot. \"Se on\ntodella alkuperäistä. Mutta eiköhän hänestä kehity hirmuinen öykkäri?\"\n\n\"Vaara onkin juuri siinä, mutta luulen, että sen voi karttaa\", sanoi\nGinevra. \"Hänen huumoritajuaan pitää kehittää. Sinulta hän ei ole\nperinyt paljoakaan, Lancelot.\"\n\n\"Hänellä on sekä isä että äiti\", sanoi Lancelot. \"Mutta mitä\nhyötyä siitä on, jos otaksutaan, että voit tehdä hänestä sellaisen\nluonnottoman pyhimyksen? Kuinka hänen on elettävä tässä tuntemassamme\nmaailmassa?\"\n\n\"Aatteeni on sellainen, että sitä tarmoa, jonka toiset miehet tuhlaavat\nrakkauteen ja uskollisuuteen tai niiden teeskentelyyn, voi yhtä hyvin\nkäyttää johonkin todelliseen työhön, tärkeään ja vakavaan. En koeta\nvalita hänelle työtä. Erehdyin juuri siinä, Lancelot, koettaessani\nauttaa sinua; mutta silloin olin nuorempi etkä sinäkään ollut niin\nnuori kuin Galahad nyt. Ei, aion pitää huolta siitä, että hänen\nihmeellinen tarmonsa kootaan varastoon, hitusenkaan siitä häviämättä\nturhaan, kunnes se jonakin päivänä suorastaan räjähtää kauniilla\ntavalla.\"\n\n\"Sellainen räjähtää kyllä, mutta ei kauniisti\", sanoi Lancelot. \"Olen\nnähnyt niin tapahtuvan. Toivotko minun jäävän katselemaan, kuinka\nturmelet poikani elämän?\"\n\n\"Sinun ei tarvitse jäädä katselemaan\", vastasi Ginevra. \"Sitäpaitsi en\naio turmella hänen elämäänsä, jos olisin toiminut oman mieleni mukaan,\nei häntä olisi olemassakaan eikä hän varmastikaan olisi ilmestynyt\ntänne hoviin. Mutta nyt on minun vuoroni, Lancelot. Sinun olisi pitänyt\nhankkia hänelle sellainen äiti, joka olisi voinut kasvattaa hänet. Nyt\nminä aion täyttää sen velvollisuuden itse.\"\n\n\"Kuin lieväksi kostoksi, voin käsittää sen\", sanoi Lancelot. \"En\nkuitenkaan uskonut sinun voivan vaipua niin syvälle.\"\n\n\"Ei kostoksi, Lancelot — ei ollenkaan! Suon vain parhaalle osalle\nitsestäni mahdollisuuden, jollaisesta se ei ole vielä koskaan\nnauttinut.\"\n\n\"No niin\", sanoi Lancelot, \"aion olla läsnä suojelemassa häntä. Sinä\net varoita häntä ainoastaan naisista, vaan riistät häneltä vielä osan\nhänen ihastuksestaan aseidenkäyttöön. Kun eräänä päivänä opetin häntä\nmiekkailemaan, teki hän tyhmiä kysymyksiä haluten tietää, milloin hän\ntaistelee oikealla puolella. Luulin järkeni heikentyneen jälleen tai\notaksuin itseäni niin kuuroksi, etten saanut selvää hänen sanoistaan.\nHalusin tietää sen hölmön nimen, joka oli vihjaissut sellaisiin\nvaikeuksiin, mutta silloin hän loukkaantui.\"\n\n\"Minä olin se hölmö, jota tarkoitit\", sanoi Ginevra. \"Niin, se on\nmestariluomani toinen puoli. Toivon, että pelkkä taistelu alkaa tuntua\nGalahadista vähemmän tärkeältä kuin taisteleminen oikealla puolella.\"\n\n\"En voi kuvitellakaan mitään ilkeämpää\", sanoi Lancelot.\n\"Valitettavasti minun on pakko puhua näin, Ginevra, mutta jos opetat\nhänelle sellaista viisastelua, ei hänestä ole säädyllisen miehen\ntoveriksi. Kuvittele, että joku on hänen apunsa tarpeessa, sanokaamme\njokin ystävä tai hänen isänsä tai äitinsä tai joku muukalainenkin, ja\nhän jää punnitsemaan, kumpi riitapuolista on oikeammassa. Jos hän näkee\nmiehen lyövän naista, luulen sinun haluavan, että hän ottaa selville\nennen sekaantumistaan asiaan, onko nainen ansainnut selkäsaunan vai ei!\"\n\n\"En ole ajatellut sitä sillä tavalla.\"\n\n\"Mutta niin hän ajattelee, kun kerran saat hänet ohjatuksi väärälle\ntolalle\", sanoi Lancelot.\n\nGinevra ei vastannut.\n\n\"En tarkoittanut ihan tätäkään, mutta sinä kykenet kyllä arvaamaan\najatukseni\", sanoi Lancelot.\n\nHän nousi seisaalle kuin odottaisi kuningattaren poistuvan puutarhasta\ntai lähettävän hänet pois.\n\n\"Älä mene!\" sanoi Ginevra. \"Meillä on vielä muutakin keskusteltavaa.\nYmmärrän vihdoinkin muutamia asioita, joita et ole pukenut sanoiksi.\nIhmettelet, kuinka uskallan yllyttää Galahadia taistelemaan vain\ntotuuden puolesta, vaikka lähetin sinulle viestin, että tulisit\npelastamaan minut ritari Meliagrancen kynsistä.\"\n\n\"Se ei ole ikinä juolahtanut mieleenikään — Meliagrance oli\nvalehtelija. Hän koetti vain tuottaa sinulle vaikeuksia, koska et\nrakastanut häntä. Hän ei saanut sen enempää kuin ansaitsi\".\n\n\"Hän syytti meitä siitä, että olemme lemmenliitossa\", sanoi Ginevra,\n\"ja minua erikoisesti siitä, että olen uskoton Arthurille.\"\n\n\"Se ei ollut pääasia\", sanoi Lancelot. \"Syytökseen oli aiheena tuo\nretkesi metsään, ja Meliagrance väitti sinun ratsastaneen sinne\nkohtaamaan minua. Hän tiesi, etten ollut siellä, tai muussa tapauksessa\nhän ei olisi pannut henkeään vaaraan. Hän oli siis pelkkä valehtelija.\"\n\nGinevra hymyili hänelle.\n\n\"No niin, millainen on sinun mielipiteesi siitä asiasta? Teinkö väärin\npelastaessani sinut pyynnöstäsi?\"\n\n\"Lancelot, se oli kaiketi oma syyni, että olin pelastuksen tarpeessa.\nOlin joutunut niin pahaan pulaan, etten voinut pelastua muuten. En\nkuitenkaan ajattele sitä tapausta puhtaan oikeuden esimerkkinä.\"\n\n\"Enkö voi pelastaa henkeäsi antamatta jotakin esimerkkiä?\" kysyi\nLancelot. \"En kadu rakkauttamme enkä mitään sen seurauksia. Mutta\nehkä sinua on jo alkanut kaduttaa. Arvatenkin sinun on vaikea\nkuvitella näitä täydellisyyksiä Galahadille, tuntematta itsekin niiden\nvaikutusta.\"\n\n\"Kuuleppa\", sanoi Ginevra, \"alan juuri ymmärtää, kuinka me voimme elää\naatteiden maailmassa\".\n\n\"Mitä ihmettä?\" sanoi Lancelot. \"Et suinkaan aio ruveta mystikoksi tai\nsentapaiseksi?\"\n\n\"Ehkä aion\", vastasi Ginevra. \"Kun ihminen alkaa ajatella sellaista\ntäydellisyyttä, jota ei ole milloinkaan nähnyt, eikö hän silloin elä\nkuin toisessa maailmassa?\"\n\n\"En ainakaan minä\", sanoi Lancelot. \"Minulla ei ole ikinä ollut\nepäilyksiä siitä, missä maailmassa elän. Jos muutan johonkin toiseen\nmaailmaan, tiedän kai olevani siellä — muussa tapauksessa ei siinä ole\nmitään eroa. Mutta siinä, että ihminen teeskentelee olevansa muualla\nollessaan täällä, on mielestäni jotakin järjetöntä, Ginevra. Älä opeta\ntätä Galahadille.\"\n\n\"Tahdotko kävellä kanssani linnaan?\" kysyi Ginevra. \"Galahadilla on\nvarmasti enemmän vaikutusvaltaa minuun kuin minulla häneen. Voit jo\nnähdä sen seuraukset. Tavallisesti olisi tästä tullut meidän kesken\nriita, Lancelot, mutta se onkin ollut ajatusten vaihtoa.\"\n\n\n\n\nV\n\n\nHe kävelivät penkereellä varhaisessa hämärässä. Lancelot ja Bors\nolivat menneet Arthurin kanssa päättämään joistakin rakennuksista\nja perustustöistä. Gawaine selosti mielipiteitään Ginevralle ja\nAnglideelle, ja Galahad kuunteli kärsimättömänä.\n\n\"Erotus on siinä, haluatteko kasvattaa hedelmiä, kuten maanviljelijä\",\nsanoi Gawaine, \"vai tahdotteko sopivaa kehystä hienolle elämälle.\nPuutarhoissakin on filosofiaa, kuningatar, kuten kaikesta muussakin.\nMinua hämmästyttää, että puutarhanne — vaikka itse olette niin henkevä\n— on, sanoisinko, hieman karkea. Täällä kasvatetaan vain hedelmiä.\nKuinka voitte odottaa, että me rakastuisimme tai että meistä tulisi\nrunoilijoita näin pelkästään hyödyllisessä ympäristössä?\"\n\n\"Hedelmät eivät ole ollenkaan haitaksi runollisille taipumuksillenne,\nGawaine\", sanoi Ginevra.\n\n\"Koetelkaapa minua, kuningatar. Teen niin hyvin kuin rehellinen, näin\nehkäisty mies suinkin voi. Mutta karsikaa puita hieman paremmin,\nistuttakaa penkkien ympärille muutamia pensaita varjoksi, antakaa\nminulle täysikuu ja puolituntinen jonkun hovinaisenne seurassa ja\nkatsokaa sitten tulosta.\"\n\n\"Taivas auttakoon meitä!\" huudahti Anglides. \"Minä ainakin tahtoisin\nenemmän hedelmiä. Istuttakaa omenia, kuningatar, tai pääryniä.\"\n\n\"No niin, sivuuttakaa minut\", sanoi Gawaine, \"tai luovuttakaa hänelle\nGalahad sensijaan kokeeksi. Olen kuitenkin yhä sitä mieltä, ettei\npuutarha saa olla hedelmätarha.\"\n\n\"Siellä on pari kolme sellaista paikkaa\", sanoi Ginevra, \"jotka\nminusta aina ovat tuntuneet suotuisilta romanttisille ajatuksille,\nmutta tunnustan, etten ole koskaan oleskellut niissä teidän kanssanne,\nGawaine.\"\n\n\"Tulkaa siis nyt, kuningatar — mutta epäilen noiden paikkojen\nolemassaoloa muualla kuin kiintymyksessänne tähän maatilaan.\"\n\n\"Ah, en voi luottaa itseeni hirmuisen kerskailunne jälkeen!\"\n\n\"Anglideskin tulee tietysti sinne, kuningatar, ja Galahad. Olette\nsiellä ihmeellisesti turvassa.\"\n\n\"Ettekö tulekaan, Galahad?\"\n\n\"Jos suotte minulle anteeksi, kuningatar, niin jään tänne.\"\n\n\"Hän pitää puhettani tyhmänä\", sanoi Gawaine.\n\n\"Niin teenkin\", vastasi Galahad.\n\n\"No niin, te voitte mietiskellä siinä viisauttanne hetkisen\", sanoi\nGawaine. \"Emme viivy siellä pitkää aikaa.\"\n\nGalahad kuunteli heidän ääniään, kun he kävelivät polkuja pitkin\npenkereen juurella. Ilta oli kirkas ja tyyni, ja hänestä tuntui\nmiellyttävältä olla yksinään.\n\n\"Mitä te mietiskelette, ritari Galahad?\" virkkoi Ettard hänen\nrinnallaan.\n\nGalahad kääntyi häneen päin säpsähtäen. Tämä oli se nainen, joka\nhalusi lumota hänet. No niin, hän pysyisi lujana. Muistaen Ginevran\nvaroituksen hän katseli naista uteliaasti. Ettardilla oli todella\nmiellyttävät kasvot. Niissä oli jotakin riivattua, mutta silti ne\nolivat herttaiset. Hänellä oli hyvin avokaulainen puku. Galahad, joka\nei ollut ennen huomannut hänen uljuuttaan, eikä sitäkään, kuinka\nvalkoinen hänen povensa oli, kävi nyt levottomaksi.\n\n\"Odotan kuningatarta\", sanoi hän. \"Hän palaa tänne hetkisen kuluttua.\"\n\nHänen mielestään oli turvallisempaa käyttäytyä töykeästi. Hän nojautui\npenkereen laitaan ja syventyi katselemaan maisemaa.\n\n\"Minäkin odotan häntä\", sanoi Ettard.\n\nHänkin nojautui penkereeseen Galahadin vieressä ja katsoi samalle\nsuunnalle. Galahad toivoi, että toiset pian tulisivat takaisin. Hän ei\nkuullut enää heidän ääniään.\n\n\"Kuka on kuningattaren kanssa, ritari Galahad?\"\n\n\"Anglides ja Gawaine.\"\n\n\"Ah, Gawaine, onko hän siellä?\"\n\nHänen äänensä ei ilmaissut muuta kuin ihailua Gawainea kohtaan. Galahad\noli mielissään siitä, että hänellä oli niin hyvä arvostelukyky.\n\n\"Luullakseni tiedätte\", sanoi Ettard, \"miksi tulonne hoviin on tehnyt\nmeidät kaikki niin onnellisiksi?\"\n\n\"En tiedä siitä ollenkaan.\"\n\n\"Koska olette niin vakava ja elämällänne on tarkoitus. Toiset ovat\nhyvin kilttejä, mutta he ovat Gawainen kaltaisia. Te teette todella\nvielä jotakin ansiokasta.\"\n\n\"Toivoakseni\", vastasi Galahad. Tämä ei kuulostanut kyllin\nvaatimattomalta. \"Mutta te olette ystävällinen saneessanne sen minulle.\nEn ymmärrä, miksi se ei ole samantekevää muille ihmisille.\"\n\n\"Voi, te ette ymmärrä!\" sanoi Ettard. \"Vain teidän oleskelunne täällä\ntekee elämän helpommaksi niille meistä, jotka tuntevat samalla tavalla.\nErittäinkin naiselle. Useimmat miehet ajattelevat naisen harrastavan\nvain kohteliaisuuksia, keveää puhelua ja rakkausseikkailuja ja muuta\nsellaista. Tehän ymmärrätte, kuinka tyhmää ja merkityksetöntä se on. Ei\nyksikään ajatteleva nainen halua Gawainen kaltaista miestä ystäväkseen.\nTarkoitan täysin vilpitöntä ystävyyttä, kuten voitte ymmärtää, ritari\nGalahad, niinkuin miesten välillä — uskollista toveruutta. Jokainen\ntäällä tietää teidät sellaiseksi, ja te olettekin ainoa. Niin kauan\nkuin olen oleskellut täällä hovissa, en ole jutellut kellekään tällä\ntavalla.\"\n\nGalahad oli syvästi liikutettu.\n\n\"Paljon kiitoksia siitä, että olette puhunut siitä minulle\", sanoi hän.\n\n\"Ajattelin, että minun todella piti puhua. Se auttaa niin paljon,\nkun saa tietää, mitä kaunista ihmiset sanovat. Ylistys auttaa meitä\nkaikkia, mutta ihmiset useinkin jättävät sen antamatta, kunnes on liian\nmyöhäistä.\"\n\nHänen onnistui ilmaista jotakin omaa elämäänsä koskevaa viime\nsanoillaan.\n\n\"Mutta teitähän ylistetään suuresti.\"\n\n\"Niinkö luulette?\"\n\nVaikka Galahad kuinkakin vaivasi päätänsä, ei hän muistanut mitään.\n\n\"En ymmärrä, kuinka he voisivat sitä välttää\", sanoi Ettard.\n\nGalahad tunsi itsensä äkkiä vanhaksi ja häijyksi.\n\n\"Olen koko lailla teitä vanhempi\", sanoi Ettard, \"ja minulla on\nmelkoisesti kokemusta. Tuntuu oudolta, että te ymmärrätte niin hyvin.\"\n\n\"Se on meidän välistä luonnollista myötätuntoa — ettekö tekin ajattele\nniin?\" sanoi Galahad.\n\n\"En tietysti käsitä niin paljon kuin te, mutta tunnen olevani hyvin\npaljon samaa mieltä kanssanne.\"\n\n\"Olen niin iloinen\", sanoi Ettard. \"Tunsin toisenlaisen miehen kerran.\"\n\n\"Kuka hän oli?\"\n\n\"Ehkä minun ei pitäisi vaivata teitä huolillani. Ihmisten tulisi pitää\nvastenmieliset asiat omina tietoinaan.\"\n\n\"Kun teillä kerran on ymmärtäväinen ystävä\", sanoi Galahad, \"voitte\nmielestäni yhtä hyvin kertoa. Jos voisin auttaa teitä jollakin tavalla\n—\"\n\n\"Olette jo auttanutkin\", keskeytti Ettard. \"Siinä ei ole todellakaan\nmitään kertomista — koska sellaista voi tapahtua jokaiselle naiselle,\njolla on hienot tunteet.\"\n\n\"Mitä sitten?\" kysyi Galahad.\n\n\"Voi, se tapahtui jo kauan aikaa sitten, mutta se on muuan niistä\nasioista, joita ei hevin unohdeta.\"\n\n\"Varmaankaan ei\", myönsi Galahad.\n\n\"Hän sanoi rakastavansa minua ja uskon hänen rakastaneenkin omalla\ntavallaan, enkä minä voinut olla rakastamatta häntä. En vielä\nsittenkään, kun olin saanut hänestä selon. Se on pahinta kaikesta,\nettekö tekin ajattele niin, kun rakastaa jotakuta, joka ei kelpaa\nihanteeksi?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Galahad. \"Mikä vika hänessä oli?\"\n\n\"Ah, hän oli kyllä kelvollinen omalla tavallaan, ja useimmat naiset\nolisivat olleet tyytyväisiä. Mutta kun opin tuntemaan hänet paremmin,\nhuomasin, että hän oli — no niin, vain rakastaja. Tehän ymmärrätte.\"\n\n\"Tietysti\", vastasi Galahad. \"Ei lainkaan ihanteenne.\"\n\n\"Kaukana siitä\", sanoi Ettard. \"Tiesin teidän käsittävän sen.\"\n\nHe tarkastelivat maisemaa yhdessä.\n\n\"Mutta millainen onkaan ihanteenne?\" kysyi Galahad.\n\n\"Ystävä\", vastasi Ettard, \"mies, joka voi olla myötätuntoinen olematta\nsilti äitelä, joka ei halua suutelolta eikä muutakaan sellaista\nilkeää. Miehillä ei näytä olevan aavistustakaan siitä, miltä sellainen\nmuutamista naisista tuntuu. Pidän kohteliaasta käytöksestä, tietysti,\nmutta siinä onkin suuri ero.\"\n\n\"On varmasti!\"\n\n\"Rakas isäni osasi käyttäytyä kohteliaasti\", sanoi Ettard. \"Hän\nkumartui suutelemaan äitini kättä mitä kunnioittavimmalla tavalla.\nSellainen ei ole alhaista rakastelua, vaan kunnianosoitusta. Mutta mikä\nmies kykenee siihen nykyään? Heidän tunteensa ovat joko tavallisia tai\n—epäjaloja, se luullakseni on sopiva sana.\"\n\n\"Mitä muuta pitäisi ihanteeksenne sopivan miehen tehdä?\"\n\n\"Paitsi sitäkö, että hän suutelisi kättäni?\" sanoi Ettard. \"Käytin sitä\nvain esimerkkinä. Hän kunnioittaisi kaikkia naisia samalla jalolla\ntavalla ja halveksisi sellaisia miehiä ja naisia, jotka antautuvat\nrakkaudeksi nimitettyyn intohimoon.\"\n\n\"Minä ainakin\", sanoi Galahad, \"olen päättänyt, etten mene ikinä\nnaimisiin\".\n\n\"Ette naimisiin! Mutta miksi?\"\n\n\"Syistä, joista olemme keskustelleet. Ystävyys on paljoa parempaa,\npaljoa epäitsekkäämpää, niin paljon henkevämpää.\"\n\n\"En tahtoisi liioitella\", sanoi Ettard. \"Avioliitto voi olla hyvinkin\nhenkevä. Olen varma, että se on mahdollista.\"\n\n\"Se on antautumista\", sanoi Galahad. \"Siinä on jotakin alhaista.\"\n\n\"Näen vain yhden asian selvästi\", sanoi Ettard. \"Te olette rakastunut.\"\n\n\"En ole sanonut sitä.\"\n\n\"Ette, mutta se on tarpeeksi selvää jokaiselle, ken ymmärtää. Se on\njuuri sitä rakkautta, jota sellainen sydän kuin teidän voi tuntea.\"\n\nGalahad mukautui siihen aatteeseen, että hän oli rakastunut.\n\n\"Toivotan teille täydellisintä onnea\", lisäsi Ettard.\n\n\"Kiitoksia\", vastasi Galahad.\n\n\"Vaikka tietysti meidänlaisillemme luonteille sen paras puoli ei ole\nonni.\"\n\nHe ajattelivat tätä aatetta ääneti.\n\n\"Minä olen tavattoman taitava ennustamaan kädestä\", sanoi Ettard.\n\"Antakaa minun katsoa kättänne.\"\n\n\"En usko siihen.\"\n\n\"En minäkään, en täydellisesti, vaikka ennustukset joskus toteutuvatkin\nkummallisen tarkasti... Ei, vasen käsi, olkaa niin hyvä.\"\n\nHän kumartui tarkastelemaan Galahadin leveää kämmentä eikä valkoista\npovea voitu syrjäyttää, jos Galahad katsoi häneen ollenkaan. Kun Ettard\nkohotti äkkiä päätänsä, olivat Galahadin kasvot punaiset, ja hän katsoi\navaruuteen.\n\n\"Hyväinen aika! Hyväinen aika!\" sanoi Ettard. \"Sydänviiva... Ehkä on\nparempi, etten kerrokaan teille mitään näkemästäni.\"\n\n\"Mitä siinä on?\"\n\nEttard päästi hänen kätensä irti.\n\n\"Ei, se ei olisi rehellistä. Ja kuten jo sanoitte, kädestä ennustaminen\non pelkkää hölynpölyä.\"\n\n\"Kertokaa minulle, mitä näitte.\"\n\nHän ojensi kätensä jälleen Ettardille.\n\n\"En haluaisi, mutta jos vaaditte, ettekä ota sitä vakavalta kannalta...\nOlette rakastunut teitä paljoa vanhempaan naiseen... tai piakkoin\nrakastutte... ei, olette jo ... ettekä voi mennä naimisiin hänen\nkanssaan.\"\n\n\"En haluaisikaan missään tapauksessa\", sanoi Galahad.\n\n\"Se on hyvin jaloa rakkautta... kah, tässä on toinen... ja sekin on\njaloa.\"\n\n\"Menenkö minä naimisiin hänen kanssaan?\" kysyi Galahad.\n\n\"En voi vielä sanoa sitä varmasti.\"\n\n\"No niin, en tahdokaan.\"\n\n\"Se on kummallinen viiva... Suuri intohimo, sanoisin, ja sitten tämä\ntoinen nainen... ja sitten se haihtuu näkyvistä täydellisesti... Ei voi\ntietää, mitä sitten seuraa.\"\n\n\"Tämäkin jo riittää\", sanoi Galahad.\n\n\"Ennustinko oikein?\" kysyi Ettard.\n\n\"En tiedä, kuka tuo toinen on, mutta ensimmäisestä puhuitte oikein.\"\n\n\"Tiesin sen, ritari Galahad. Olen niin iloinen, että jotakin niin\nkaunista on tapahtunut teidänlaisellenne luonteelle. Olette varmaankin\nhyvin onnellinen?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Galahad.\n\n\"Vaikka ette aio milloinkaan mennä naimisiin hänen kanssaan.\"\n\n\"Ah, en voi mennäkään naimisiin hänen kanssaan\", sanoi Galahad, \"mutta\ntietysti en sitä haluakaan\".\n\n\"Ette tietystikään\", myönsi Ettard. \"Jos voin joskus auttaa teitä\nhieman, kiitokseksi avustanne minulle —\"\n\nHän puristi vieläkin Galahadin kättä — mutta Galahad ei ollut varma,\npitikö hän Ettardin kättä omassaan. Kaikissa tapauksissa hän ihmetteli,\nkuinka hän voisi vapauttaa kätensä. Silloin juolahti muuan onnellinen\najatus hänen mieleensä: hän kohotti Ettardin käden huulilleen ja\npainoi siihen kuivan ja aran suutelon. Hän oli vihainen itselleen\nhuomatessaan, että Ettardin kädenselkä oli sierottunut.\n\nHän oli juuri päässyt tämän kunnianosoituksen puoliväliin, kun muut\nhuvittelijat ilmestyivät penkereen päähän.\n\n\"Hyvä, Galahad!\" huudahti Gawaine. \"Nyt kai ymmärrätte tarkoitukseni,\nkuningatar? Tällä penkereellä ei kasva ainoatakaan hedelmäpuuta.\"\n\n\n\n\nVI\n\n\nArthur käveli takaisin linnaan Lancelotin ja Borsin kanssa.\n\n\"Kuinka poikasi edistyy?\" kysyi hän.\n\n\"Paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Hän oli melko nuori tullakseen\ntänne ja tunsi vain harvoja henkilöitä.\"\n\n\"Kun hän mielestäsi on valmis, lähetän hänet aluksi jollekin helposti\ntoimitettavalle asialle.\"\n\n\"Hän oppii paljon oleskelemalla täällä hovissa, luulisin; mutta minulla\nei ole aavistustakaan siitä, kuinka järkevästi hän käyttäytyisi\nvastuunalaisessa tehtävässä.\"\n\n\"Sen selville saamiseen on olemassa vain yksi keino\", sanoi Arthur.\n\nHe jatkoivat matkaansa hetkisen.\n\n\"Mitä luulet hänen oppivan täällä?\"\n\n\"Käyttäytymistä, ensiksikin\", vastasi Lancelot. \"Sitä, kuinka hänen\npitää seurustella miesten ja naisten kanssa.\"\n\n\"Hänen pitäisi tietää, kuinka hänen pitää seurustella miesten kanssa\",\nsanoi Arthur.\n\n\"Hän kaipaa luullakseni muutosta, vaikkei ole ollutkaan täällä pitkää\naikaa\", sanoi Bors. \"Hän ei ole enää niin hullunrohkea kuin silloin\nratsastaessaan rinnallani. Etkö ole huomannut, kuinka miettiväiseksi\nhän alkaa käydä, Lancelot?\"\n\n\"Hän koettaa syventyä tähän uuteen elämään\", vastasi Lancelot. \"Se ei\nvoi tapahtua yhdessä silmänräpäyksessä. Vielä muutamia viikkoja täällä,\nja hän on hyvin perehtynyt.\"\n\n\"En ole varma siitä, haluammeko hänelle sellaista tulosta\", sanoi\nArthur. \"Epäilen, onko hovi sopivin paikka sellaiselle pojalle itsensä\nlöytämiseen. Hän kaipaa todellista maailmaa. Lähellä on liian paljon\nnaisia.\"\n\n\"En voi kuvitellakaan sellaista hovia, jossa ei olisi naisia\", sanoi\nBors.\n\n\"Tarkoitat varmaankin, ettet tiedä sellaista\", sanoi Arthur.\n\n\"No niin\", sanoi Bors, \"en usko haluavanikaan. Olen itsekin\njonkinlaisessa kiitollisuudenvelassa heidän luomalleen ilmapiirille. Se\nhienostaa.\"\n\n\"En tiedä, onko meistä kukaan arvokas maailmalle hienostumisen vuoksi.\nGawaine on hienostunut. En voi kuitenkaan luottaa häneen, ellei hän ole\nnäkyvissäni.\"\n\n\"Gawainella on hyvätkin puolensa\", sanoi Bors.\n\n\"Pidän hänestä hyvin paljon\", sanoi Arthur, \"mutta olen huomannut hänen\nhienostumisensa\".\n\nHe olivat nyt saapuneet linnan luo ja kuulivat ääniä penkereeltä.\n\n\"Keitä siellä on, Bors?\"\n\n\"Kuningatar hovinaisineen ja Galahad, luullakseni.\"\n\n\"No niin, lähdenpä sisälle... Siinä sen nyt näet, Lancelot — kuningatar\nja Galahad.\"\n\n\"Kuningatar on ollut hyvin ystävällinen hänelle.\"\n\n\"Enkö sitä tietäisi? Senvuoksi hänen onkin parasta ratsastaa täältä\npois joksikin ajaksi. Hänestä tulee muuten meidän muiden kaltainen\nnäinä toimettomina päivinä. Luulen tuossa pojassa olevan jotakin\nalkuperäistä, ellei sitä turmella huonolla harjoittamisella. Hän kai\nkuluttaa suurimman osan ajastaan Ginevran luona, vai mitä?\"\n\n\"Luulen niin.\"\n\n\"Lähetän hänet pois ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa, Lancelot.\nSinä ja minä kestämme paremmin innoitusta kuin hän.\"\n\n\n\n\nVII\n\n\n\"En moiti teitä ollenkaan siitä, että olette tyytymätön minuun\", sanoi\nGalahad.\n\n\"Olette hyvin armollinen\", vastasi kuningatar. \"Olen iloinen, ettette\nmoiti minua.\"\n\n\"Tarkoitan\", sanoi Galahad, \"että olen masentunut ajatellessani, mitä\nolen tehnyt. Mutta sittenkin ajattelen, ettette ymmärrä, tai muussa\ntapauksessa ette olisi niin vihainen.\"\n\n\"Näin teidän suutelevan häntä.\"\n\n\"Hänen kättään\", korjasi Galahad.\n\n\"Olen antanut liian suuren arvon viattomuudellenne\", sanoi kuningatar.\n\"Mistä sitten suutelot alkavat, kun on puhe teistä? Näin teidän\nsuutelevan häntä.\"\n\n\"Se ei ollut oikeastaan suutelokaan, vaan pikemminkin kunnianosoitus.\"\n\nGinevra purskahti nauruun, mutta lopetti äkkiä.\n\n\"Oletan teidän vaihtaneen salaisuuksia keskenänne?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Galahad, luulette, etten ymmärrä tätä, mutta tiedän enemmän tuosta\nkeskustelusta kuin te. Tiedän enemmän naisista. Kun varoitin teitä,\ntunsin pelin jokaisen käänteen.\"\n\n\"Ette ole oikeudenmukainen Ettardia kohtaan, kuningatar — hän oli\nystävällinen ja myötätuntoinen, ja me —\"\n\n\"Miksi hänen piti olla myötätuntoinen? Ette suinkaan ollut joutunut\nminkäänlaisiin hankaluuksiin, vai olitteko?\"\n\n\"Tarkoitan meidän todenneen, että luonteemme ja ihanteemme ovat melkein\nsamanlaiset.\"\n\n\"Toivoakseni eivät ole\", sanoi Ginevra. \"Sallikaa minun näyttää teille,\nkuinka hyvin tiedän, mitä tapahtui. Hän oli uskovinaan teille jonkun\nsydämensä suurimman salaisuuden.\"\n\n\"Hän uskoikin sen minulle.\"\n\n\"No niin, en kysy teiltä hänen sanojaan, koska se ei olisi oikein,\nmutta kysykää itseltänne, Galahad, uskoiko hän todella teille mitään.\nÄlkää olko millännekään! Pääasia on se, että te silloin tunsitte\ntarvetta kertoa hänelle jotakin omasta puolestanne, ja se antoi\nhänelle tilaisuuden imarrella teitä kuuntelemalla tarinaa sisäisestä\nelämästänne. Hän kiersi teidät pikkusormensa ympärille. Hän pani teidät\npuhumaan liian paljon ja suutelemaan vielä kaiken hyvän lisäksi.\"\n\n\"En luottanut häneen — en ainakaan täysin.\"\n\n\"Ellette täysin, niin kuitenkin luotitte\", sanoi Ginevra.\n\n\"Ei, hän ennusti minulle kohtaloni vasemmasta kädestäni ja kysyi\nsitten, oliko hän osunut oikeaan.\"\n\n\"Jos tietäisitte, kuinka alkuperäinen tuo menetelmä on, ette tuntisi\nitseänne lainkaan imarrelluksi\", sanoi Ginevra. \"Se oli kai kuin\nhampaiden kiskomista.\"\n\n\"Kuningatar\", sanoi Galahad, \"ellei teillä ole ollenkaan myötätuntoa\nEttardia kohtaan, en ymmärrä, miksi hän palvelee teitä\".\n\n\"Miksi ei? Kaikki naiset ovat samanlaisia, rakas poika — miesten\nläsnäollessa kaikki naiset toimivat melkein samalla tavalla. Osaan\nkaikki nuo Ettardin tekemät temput, mutta tahdon, että teistä kehittyy\npoikkeuksellinen mies, jota ei mikään erota, eivät naisetkaan, siitä\nelämästä, johon olette oikeutettu.\"\n\n\"Mutta, kuningatar, en tunne tehneeni mitään niin erittäin pahaa.\nTiesin, ettette pitäisi siitä, ja siksi olenkin pahoillani, että niin\ntein, mutta en ymmärrä, mikä siinä on siveellisesti huonoa.\"\n\n\"Se, mihin se voisi johtaa\", sanoi Ginevra. \"Oletteko te sellainen\nmies, joka voidaan taivuttaa tekemään kaikkea, mitä nainen haluaa? Se\non pääasia! Kauniit kasvot ja viehättävä ruumis voivat viekoitella\nuseimmat miehet harhapoluille, vaikka he luulevatkin olevansa\nriippumattomia — naisten ei tarvitse tehdä muuta kuin näytellä itseään\nheille, ja he alkavat kuvitella naista joko henkiystäväkseen tai\nennakolta määrätyksi myötätuntoiseksi toverikseen. Senjälkeen on\nkaikki mahdollista. Tietysti on olemassa sellaistakin rakkautta, jota\nankarimmatkin kadehtivat, mutta se on hyvin harvinaista, Galahad. Juuri\nsellaiselle rakkaudelle teidän pitää säästää itsenne. Useimmat miehet\novat mukaantuneet — no niin, olen jo sanonut sen. Senvuoksi me tunnemme\nsääliä, joka on melkein halveksimista, kaikkia niitä miehiä ja naisia\nkohtaan, jotka eivät ole rakastaneet jalosti. Voi väittää sen olleen\nluonnollista, mutta kaikissa tapauksissa tämä sanontatapa ilmaisee\nheidän tehneen vain sen, mihin luonto on heidät pakottanut.\"\n\n\"Mutta, kuningatar\", sanoi Galahad, \"ettekö tiedä, että melkein\nkaikissa kertomuksissa kuuluisista ritareista ja kauniista naisista he\nrakastuvat toivottomasti toisiinsa?\"\n\n\"Olen kuullut siitä\", vastasi Ginevra.\n\n\"Ettekö te tekisi niin?\"\n\n\"En tahdo, että te tekisitte niin. Olette harvinainen persoonallisuus,\nGalahad, ja teidän esimerkkinne merkitsee paljon.\"\n\n\"En tietystikään mene naimisiin — sanoin Ettardillekin niin.\"\n\n\"Ettardin mielestä se on varmaankin ylitsepääsemätön este.\"\n\n\"En ymmärrä teitä\", sanoi Galahad.\n\n\"Sanoitte, ettette mene naimisiin\", sanoi Ginevra.\n\n\"Ei, en aio ruveta munkiksi enkä paeta elämää enkä tuomita muita,\nvaikka he menevätkin naimisiin —\"\n\n\"En minäkään\", sanoi Ginevra.\n\n\"Koetan vain olla hieman — kuinka sanoisinkaan — hieman — tarkoitan,\nettä sielu on se ainoa osa meistä, joka saattaa kestää tarkastuksen.\"\n\n\"Saattaakohan se?\" sanoi Ginevra. \"Galahad, en tahdo, että\nkäsittäisitte väärin, mitä olen sanonut. Tahdon, että teistä kehittyisi\nerinomainen, mutta ei mikään luonnoton mies. Haluan mielelläni suojella\nteitä sellaisilta naisilta, jotka tekisivät teistä hölmön, mutta\nteidän täytyy rakastaa — teillä täytyy olla joku intohimo ja mielikuva\nelämässänne.\"\n\n\"Kaikki, mitä olette sanonut minulle hoviin tuloni jälkeen, on avannut\nsilmäni mielikuvalle. Koska se, mitä ihmiset nimittävät rakkaudeksi,\npanee heidät tekemään vihamielisiä tekoja ja koska rakkaus siinä\nmerkityksessä on parhaimmillaankin jotenkin eläimellistä, en halua\nolla missään tekemisessä sen kanssa. Koetan rakastaa kaunista\nkäyttäytymistä.\"\n\n\"Siinäkin on muuan vaara\", sanoi Ginevra.\n\n\"Siinä tapauksessa luovun kaikesta\", sanoi Galahad. \"Luulin, ettei\nteillä ole mitään sitä vastaan.\"\n\n\"Tiedän, miltä teistä tuntuu\", sanoi Ginevra. \"Teissä herää katkeruus\nniitä sovitteluja ja ristiriitoja vastaan, joita nimitetään\nkohtaloksemme.\"\n\n\"Se ei ole ikinä juolahtanut mieleeni enkä ole varma, mitä se\ntarkoittaa\", sanoi Galahad. \"Koetan elää sen aatteen mukaan, joka\nteillä on minusta, eikä minun nyt tarvitse tehdä muuta kuin ottaa\nselko siitä aatteesta. Tietysti minun ei olisi pitänyt suudella\nEttardin kättä, koska ette pidä siitä. Mutta muun puolesta en tunne\nitseäni rikolliseksi. Ette hyväksy naisia ettekä rakkaussuhteita.\nHyvä on, koetan karttaa molempia. Ja kuitenkin te sanotte sen olevan\nvaarallista, että ihminen koettaa elää nuhteetonta elämää.\"\n\n\"Puhutte kuin isänne\", sanoi Ginevra. \"Antakaa minun selittää:\nhölmömäistä on antautua naisten johdettavaksi, kuten useimmat miehet\nantautuvat — ja mitä rakkauteen tulee, on tyhmää arvostella liian\nhuonoksi elämän tavallista kulkua, ja hyvin hienon miehen pitäisi\npystyä tuntemaan hyvin jaloa intohimoa.\"\n\n\"Kuinka siihen päästään?\" kysyi Galahad.\n\n\"Siihen ei ole mitään ohjetta — jokaisen täytyy aikaansaada se\nitse väsymättömällä työllä. Mutta kun te sanoitte rajoittavanne\npyrkimyksenne kauniiseen käytökseen, pelkäsin teidän menevän kokonaan\npalasiksi, niin että olisitte vain vaaraton, tyhmä henkilö.\"\n\n\"No niin, jos se on tyhmyyttä —\"\n\n\"Ehkä aioitte sanoa, ettei Ettard ole tyhmä. Ei hän olekaan. Galahad,\nvaroitan teitä kahdesta asiasta heti, kahdesta ihan erilaisesta\nvaarasta. Toinen on se alhainen viehätys, jota ehkä erehdytte\nluulemaan rakkaudeksi. Sekin on jo kyllin arveluttavaa laatua. Mutta\ntoinen on pahempi — mielen veltostuminen, se väsymys, joka joskus\nsaa valtaansa hiljaiset luonteet. Useimmat nuoret miehet aloittavat\nuransa kaikenlaisilla haaveilla, ei välttämättä sellaisilla kuin te,\nvaan haaveilla ylimalkaan. He lopettavat useinkin pyhittäen koko\ntarmonsa kauniille käytökselle. He siis raukeavat noudattamaan tavaksi\ntulleita tottumuksiaan, kaikki heidän päivänsä ovat samanlaisia, ja he\niloitsevat siitä, että ne toistuvat ilman edistymisen tuottamia tuskia\ntai epämukavuuksia.\"\n\n\"Silloin he ovat oikeastaan jokseenkin tavallisia\", sanoi Galahad, \"jos\nvoivat mukaantua niin helposti\".\n\n\"Niinkö luulette?\" sanoi Ginevra. \"Olen sattunut elämässäni pitämään\nhyvin paljon kolmesta miehestä, joissa kussakin oli suuruuden ainesta.\nEnsimmäinen pääsi juuri rajoille tyytyen sitten saavuttamiinsa\ntuloksiin. Toinen meni paljoa pitemmälle, mutta hänkin mukautui\njuurtuneihin tapoihin ja lakkasi kuvittelemasta. Se vaara uhkaa\nteitäkin, Galahad. Oletetaan nyt, että jos te seuraatte tätä\nkieltäytymisihannettanne, voiko se suoda teille ja muille mitään\ntodellista onnea, vaikka se pelastaisikin teidät erehdyksistä ja\nsurusta? Jos käännätte selkänne elämälle, ette voi kehittyä.\"\n\n\"Mitä tapahtui kolmannelle miehelle?\"\n\n\"Ette ole vastannut vielä kysymykseeni\", sanoi Ginevra.\n\n\"Mikä se oli? Kuinka kauan aion edistyä? En tiedä, kuningatar, mutta\nkoetan harrastaa jalompia asioita — voin luvata sen — enkä tee muita\nonnettomiksi.\"\n\n\"Ettekö todellakaan?\" sanoi Ginevra. \"Silloin teistä tulee kokonaan\nuudenlainen mies. Käsitättekö, kuinka vaikeata se tulee olemaan?\nJos esimerkiksi jokin tyttö rakastuu teihin tulisesti, kieltäydytte\nte vastaamasta hänen tunteeseensa, peläten, että teette jonkun\nonnettomaksi. Mutta hän voi kuolla, kun hänen sydämensä murtuu.\"\n\n\"Ihminen ei kuole sydämen murtumisesta\", vastasi Galahad. \"Ette usko\nsitä itsekään.\"\n\n\"En ole koskaan kuollut siitä syystä, mutta jokin toinen nainen ehkä\nkuolee\", sanoi Ginevra. \"Voi käydä niin, että kaunis käytöksenne\nsaattaa sellaisesta naisesta näyttää itsekkäältä tavalta suojella omia\ntunteitanne. Olen aina ajatellut, että todella urhoollinen mies saattaa\nsäilyttää ihanteensa vetäytymättä syrjään elämästä.\"\n\n\"No niin, alan jo uskoa tämän kaiken olevan liikaa minulle\", sanoi\nGalahad. \"Olen kovasti hämmentynyt. En ymmärrä, kuinka nuo molemmat\nvoidaan toteuttaa samalla kertaa.\"\n\n\"Voisin väittää onnistuneeni siinä —\"\n\n\"Sepä se, kuningatar, te olettekin ainoa sellainen henkilö!\"\n\n\"Ei, Galahad, mutta olen varma, että se on juuri sitä, mitä meidän\npitää koettaa. Jos minulla olisi poika, toivoisin hänelle ensiksikin\nvoimakkaan ja terveen ruumiin. Se tarkoittaa voimakkaita intohimoja,\nGalahad — voimaa kaikkeen sellaiseen, mitä ruumis panee ihmisen\najattelemaan. Tahtoisin, että kaikenlainen kauneus kiihdyttäisi häntä\n— ei ainoastaan huvittaisi, vaan kohottaisi. Toivoisin tämän kiihkon\nhänessä muuttuvan niin peloittavaksi ja uuvuttamattomaksi, että koko\nhänen elämänsä sen toisesta päästä toiseen olisi kuin pelkkää tuleen\nsyöksymistä. Tavalliset miehet pelkäävät tietysti sitä tai heillä ei\nole voimia sen ylläpitämiseen. Muutamat heistä iloitsevat todellakin\nheikkoudestaan sentähden, että se suo heidän olla turvassa. Mutta\nsellainen mies, josta puhun, vaikka kiihko kovaksi onneksi saattaakin\njohtaa hänet monelle eri suunnalle — voi yrittää syöstä heti mihin\ntuleen tahansa. Valitkaa vain yksi haave, Galahad, ja olkaa uskollinen\nsille, mutta älkää sanoko, että kaikki ne asiat, jotka päätitte jättää\nsuorittamatta, olivat välttämättä pahoja; älkää tehkö valintaanne\nhelpommaksi teeskentelemällä, että teidän päätöksenne johti ainoaan\nmahdolliseen nuhteettomaan elämään. Toivon teidän rakastavan kaikkea,\nmitä sopii rakastaa, vaikka luopuisittekin suurimmasta osasta siitä —\nsäilyttäkää ruumiilliset nautinnot, mutta pitäkää itsenne kurissa.\"\n\n\"Se kuulostaa vaikealta\", sanoi Galahad, \"vaikka tietäisinkin, mitä\nvalitsen. Ette maininnut siitä mitään.\"\n\n\"En tiedä sitä\", vastasi Ginevra. \"Mutta olen varma, että meidän\npitää jättää maailma kiihoittavampana jälkeemme kuin mitä se oli\ntänne tullessamme. Kauniimpana, enemmän sellaisena, että se herättää\nharrastusta.\"\n\n\"Ja siinä pitää olla enemmän sitä, mistä meidän tulee kieltäytyä\",\nsanoi Galahad.\n\n\"Ehkä tarkoitankin juuri sitä\", sanoi Ginevra. \"Ette suinkaan tahtoisi\ntehdä sitä vähemmän kauniiksi senvuoksi, että voisimme saada sen\nkokonaan omaksemme?\"\n\n\"No niin, koetan tehdä parhaani\", sanoi Galahad. \"Olen iloinen, että\nsain kuulla tämän teiltä, johon täydellisesti luotan. Jos tämä on\nse keino, jonka avulla teistä on tullut sellainen kuin nyt olette,\nkuningatar, on se oikea keino minullekin.\"\n\n\"Voi, älkää ottako minua esikuvaksenne! Mutta se on oikea keino...\nGalahad, muistakaa, että se on oikea keino, vaikka pettyisittekin\nminusta.\"\n\nGalahad nauroi.\n\n\n\n\nVIII\n\n\n\"Oletko hoitanut hevostasi?\" kysyi Arthur.\n\n\"Kyllä; satula ei ollut oikein kohdallaan eilen\", vastasi Galahad.\n\"Pelkäsin selän hieroutuneen rikki.\"\n\n\"Oliko se?\"\n\n\"Ei, pesimme sen puhtaaksi, ja hevonen on terve tänä aamuna.\"\n\n\"Hyvä! Tahdon, että lähdet toimittamaan erästä asiaani.\"\n\nPoika punastui mielihyvästä. Arthur katsoi häneen hetkisen.\n\n\"Tule tuonne nurkkaan, missä on varjoisaa.\"\n\nHe kävelivät linnan pihan poikki ja istuutuivat lavitsalle suuren\nhallin ikkunoiden alapuolelle.\n\n\"Luuletko olevasi valmis ratsastamaan pois yksinäsi?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Galahad.\n\n\"Tässä on puhe muustakin kuin taidosta ratsastaa ja taistella.\nNäillä asioilla liikkuessasi vaaditaan sinulta kohteliaisuutta ja\nhienotunteisuutta. Katsohan, kun me lähetämme lähettilään hovista\njonnekin, pitää saada jotakin toimeen; mutta asia ei onnistuisi, jos\nvain antaisimme määräyksiä.\"\n\n\"Miksi te epäonnistuisitte?\"\n\n\"Ihmiset eivät tottelisi niitä.\"\n\n\"Tehän voisitte tietysti pakottaa heidät siihen.\"\n\n\"Mutta se olisi sotaa\", sanoi Arthur. \"Puhun hallinnosta. Jos annan\nsinulle jonkun viestin vietäväksi jollekin vasallilleni, pitää sinun\njättää se hänelle sellaisella tavalla, ettei hän otaksu sitä miksikään\nkäskyksi, mutta kuitenkin tottelee. Sinun pitää puhutella häntä —\ntarkoitan jokaista heistä — hänen omassa talossaan enkä halua, että hän\ntuntee itsensä jonkinlaiseksi orjaksi. Mutta toiselta puolen en halua\nlähettää kellekään tarpeetonta viestiä.\"\n\n\"Ymmärrän\", sanoi Galahad. \"Ehkä voisin onnistua paremmin, jos tuntisin\nmiehen, jolle puhun — hänen omituisuutensa, ne asiat, joita minun pitää\ntai ei sovi mainita.\"\n\n\"Saat ne kyllä selville toimittaessasi tehtävääsi\", sanoi Arthur.\n\"Juuri sitä tarkoitankin hienotunteisuudella. Olet ehkä oppinut sitä\nhieman täällä seurustellessasi naisten kanssa.\"\n\nGalahad päätti olla vastaamatta.\n\n\"Mieheni ovat mainioita silloin kun pitää tapella\", sanoi Arthur,\n\"mutta paitsi isääsi, ei minulla ole senkään vertaa hienotunteisuutta,\nettä he voisivat lausua syntymäpäiväonnittelun hevoselle. Toivoakseni\nsinä olet taitavampi siinä.\"\n\nGalahad ihmetteli vieläkin, mikä sopisi oikeaksi vastaukseksi.\n\n\"Ovatko naiset hemmoitelleet sinut pilalle?\" kysyi Arthur.\n\n\"En luule, kuningas, sillä naiset ovat olleet minulle ystävällisiä.\"\n\n\"Niinpä tietenkin. Mutta toivon, etteivät he ole täyttäneet päätäsi\naatteilla, kuinka sinun tulee käyttäytyä — millaiselle uralle sinun\npitää antautua, ja niin edespäin.\"\n\n\"Luulen alkavani ymmärtää, millaiseksi mieheksi haluan tulla\", vastasi\nGalahad. \"Olen suuressa kiitollisuudenvelassa kuningattarelle hänen\nantamastaan avusta.\"\n\n\"Tämä asia on tärkeä, jonka olen varannut sinulle\", sanoi Arthur.\n\"Oletan, että voit lähteä matkalle heti?\"\n\n\"Milloin vain käskette.\"\n\n\"No niin\", sanoi Arthur, \"pue varusteet yllesi, satuloi hevosesi ja ole\nvalmis ratsastamaan tuosta portista viidentoista minuutin kuluttua.\"\n\nHän nousi seisaalle, ja Galahadkin ponnahti pystyyn.\n\n\"Olen valmis. Mutta ette ole ilmoittanut minulle, minne pitää\nratsastaa.\"\n\n\"Odotan sinua täällä\", vastasi Arthur. \"Satuloi hevosesi. Ilmoitan\nsinulle asian, kun lähdet matkallesi.\"\n\nNiinä muutamina minuutteina, jotka Galahad viipyi poissa, Arthur käveli\nedestakaisin. Muuan ohikulkeva tallimies kosketti lakkiinsa, mutta\nkuningas ei huomannut sitä. Hän kohotti katseensa äkkiä kuullessaan\nkavioiden kapsetta. Galahadin haarniska oli uusi ja vieläkin kiiltävä.\nKypärän silmikko oli ylhäällä, ja kiihkeät kasvot näyttivät erittäin\nnuorilta.\n\n\"Olen valmis matkaan\", sanoi hän.\n\n\"Hyvä on. Sinun pitää ratsastaa äitisi luo.\"\n\n\"Äitinikö luo?\"\n\n\"Corbiniin\", vastasi kuningas. \"Hän tulee iloiseksi nähdessään sinut.\nJää sinne päiväksi tai pariksi, niin pitkäksi aikaa kuin näyttää\nparhaalta. Ole hienotunteinen.\"\n\n\"Hyvä on\", sanoi Galahad. \"Ja millainen on viesti?\"\n\n\"Sinä\", sanoi Arthur.\n\n\"Kuningas Arthur, ette suinkaan karkoita minua pois hovista? Olenko\ntehnyt jotakin, mikä on tuottanut teille pettymystä?\"\n\n\"Ah, et!\" vastasi kuningas. \"Tule takaisin milloin haluttaa, ja täällä\non sinulle muita tehtäviä. Mutta sinä et ole tavannut äitiäsi tulosi\njälkeen tänne, ja hänen ilahduttamisensa tekee sinulle hyvää, ja saat\ntaas nauttia kotielämästä senjälkeen, kun ensi kerran olet katsellut\nmaailmaa.\"\n\n\"Minun olisi pitänyt sanoa jäähyväiset kuningattarelle.\"\n\n\"Minä sanon ne hänelle sinun puolestasi. Hän ymmärtää kyllä.\"\n\n\n\n\nIX\n\n\n\"Kuningatar\", sanoi Anglides, \"täällä on muuan mies, joka haluaa\npuhutella teitä. Sanoin teidän olevan toimessa, mutta hän sanoo\nluulevansa teidän suovan hänelle tämän suosionosoituksen. Hänen nimensä\non Bromel, ritari Bromel.\"\n\n\"Olen kuullut sen nimen jossakin\", sanoi Ginevra. \"Missä se olikaan?\nAh, luulenpa nyt muistavani! Niin, otan hänet vastaan, Anglides.\"\n\nKun Ginevra jäi yksikseen, otti hän kaapistaan pienen kuvastimen\nhankkien varmuuden siitä, että hänen tukkansa esiintyi edukseen. Kun\nBromel astui huoneeseen, istui hän korkealla valtaistuimellaan ja\npujotteli kultalankoja pieneen koruompelukseen.\n\n\"Ette suinkaan muista minua?\" kysyi Bromel.\n\n\"Kyllä, täydellisesti. Olen usein muistellut monta vuotta sitten\ntapahtunutta keskusteluamme.\"\n\n\"Otan vapauden pyytää kerran vielä harrastustanne, kuningatar, mutta\nte voitte tehdä palveluksen eräälle alamaisellenne ja ehkä suotte\nrohkeuteni anteeksi kuultuanne asiani. Se koskee epäsuorasti ritari\nGalahadia.\"\n\n\"Niinkö?\" kysyi kuningatar.\n\n\"Ehkä minun pitää selittää heti, että se koskee hänen äitiään\", sanoi\nBromel. \"Kuten tiedätte, palasi ritari Lancelot hoviin joku aika sitten\neikä ole käynyt Corbinissa sen jälkeen. Elaine suree kovasti hänen\npoissaoloaan, niin kovasti, että luulen sen lopulta vaikuttavan hänen\nterveyteensä. Eikä siinä ole vielä kaikki. Ritari Galahad, jota hänen\näitinsä jumaloi, seurasi ritari Lancelotia tänne, eikä hänkään ole sen\njälkeen vieraillut kotonaan. Tulin muistuttamaan ritari Lancelotille\nnäitä asioita, mutta hän on poissa jollakin matkalla. Silloin aioin\npuhua siitä ritari Galahadille, mutta hänkin on poissa.\"\n\n\"Mahdotonta\", sanoi Ginevra. \"Hän oli täällä eilisiltana.\"\n\n\"Hän ei ole täällä nyt\", sanoi Bromel. \"Minulle on kerrottu hänen\nratsastaneen pois tänä aamuna.\"\n\n\"Hän ei ole voinut ratsastaa kauas\", sanoi Ginevra. \"Hän palaa kyllä\npäivän kuluessa. Hän voi tulla sillä aikaa kun keskustelemme hänestä.\"\n\n\"Joka tapauksessa hän ei ole täällä nyt, kuningatar, ja sen vuoksi\najattelinkin teitä, koska teillä on hieman vaikutusvaltaa ritari\nLancelotiin ja epäilemättä hänen poikaansakin. Jos vain tahdotte,\nvoitte taivuttaa heidät hyvittämään ajattelemattomuutensa.\"\n\nGinevra ajatteli kauan aikaa. Liian kauan Bromelin mielestä. Hän\npelkäsi erehtyneensä tullessaan sinne.\n\n\"Oletteko varma, että he ovat ajattelemattomia?\" kysyi Ginevra.\n\n\"Kuningatar, en tahtoisi pitää heitä niin ilkeinä, että voisin luulla\nlaiminlyöntiä harkituksi.\"\n\nKuningatar näytti saaneen uuden ajatuksen.\n\n\"Millainen on suhteenne tähän pulmaan, ritari Bromel? Olen unohtanut —\noletteko Elainen veli?\"\n\n\"En, kuningatar; olen vain muuan hänen naapurinsa. Kotini on Corbinin\nläheisyydessä ja olen tuntenut Elainen koko ikäni. Oikeastaan —\"\n\n\"Muistan nyt\", sanoi Ginevra. \"Mitä sanomista teillä olisi ollut\nLancelotille, jos hän olisi ollut täällä?\"\n\n\"Olisin pyytänyt häntä palaamaan Elainen luo vaikkapa vain muutamiksi\ntunneiksi. Ystävällisyys ei maksaisi hänelle juuri mitään, mutta\nElaineen se vaikuttaisi hyvin piristävästi. Hän on tavattoman\nalakuloinen, kuningatar, ja eräinä hetkinä pelkään hänen joutuvan\ntuhoon. Hänen isänsä on kuollut, kuten ehkä olette kuullut, eikä\nhänellä ole muuta harrastusta elämässä kuin nämä molemmat miehet.\nHeidän poistuttuaan hänen luotaan hän nimittää itseään surkuteltavaksi,\nepäonnistuneeksi ihmiseksi. Hänen tilansa on mielestäni perin\narveluttava.\"\n\n\"Hän vieraili kerran täällä hovissakin vuosia sitten\", sanoi Ginevra.\n\"Muistelen, että hän oli hyvin lumoava nainen.\"\n\n\"Hän on vieläkin lumoava\", sanoi Bromel.\n\n\"Siinä tapauksessa ajattelen, että hänellä pitäisi olla paljon\nkosijoita — hänen olisi pitänyt mennä naimisiin ennen tätä.\"\n\n\"Kuningatar\", sanoi Bromel, \"pidän varmana, että te tiedätte hänen\nrakastavan ritari Lancelotia. Koska Lancelot ei halunnut mennä\nnaimisiin hänen kanssaan, ei hän huolisi kenestäkään toisesta. Hän on\nluonteeltaan tavattoman uskollinen.\"\n\nKuningattaren silmät siristyivät melkein ilkeästi.\n\n\"Miksi ei ritari Lancelot halua mennä naimisiin hänen kanssaan?\"\n\n\"Enpä uskaltaisi kysyä sitä häneltä.\"\n\nKuningattaren kasvot muuttuivat lempeämmiksi, ja hän vaipui hetkiseksi\nomiin ajatuksiinsa.\n\n\"Ritari Bromel\", sanoi hän vihdoin, \"mitä toivotte minun tekevän?\"\n\n\"Jos te, koska voitte vaikuttaa ritari Lancelotiin, muistutatte\nhänelle, että hänen jatkuva poissaolonsa näissä oloissa on jokseenkin\njulmaa, uskon hänen osoittavan Elainelle edes hiukan huomiota, koska\nse tekisi Elainen onnelliseksi. Se, että Lancelot velvollisuuksiensa\nvuoksi pysyy hovissa tai on matkoilla, on kyllä Elainen tiedossa.\"\n\n\"Saanko kysyä, lähettikö hän teidät hakemaan Lancelotia?\n\n\"Jos hän tietäisi minun tulleen tänne, ajattelisi hän minun tehneen\nhänelle vääryyttä. Hän ei itse koskaan esitä toista pyyntöä\nLancelotille eikä hänellä ole pienintäkään aavistusta, että minä teen\nsen hänen puolestaan.\"\n\n\"Silloin te olette jalo mies.\"\n\n\"Jaloko, kuningatar?\"\n\n\"Ritari Bromel, olen kuullut teitä mainittavan Elainen ensimmäiseksi\nrakastajaksi. Nähtävästi te rakastatte häntä vieläkin. Pyydätte minua\nvaikuttamaan ritari Lancelotiin. Jos teen niin ja hän tottelee, käyvät\nmahdollisuutenne voittaa Elaine omaksenne hyvin pieniksi. Tai ehkä ette\nhuolikaan hänestä enää.\"\n\n\"Minun ei pitäisi vaivata teitä henkilökohtaisilla asioillani\", sanoi\nBromel, \"mutta olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaankin häntä.\nJos hän ottaisi minut miehekseen nyt, tulisi minusta kuningaskuntanne\nonnellisin mies. Mutta hän ei yksinkertaisesti huoli minusta.\"\n\n\"Otaksun, että hänen ja Lancelotin välisestä suhteesta voi syyttää\nLancelotia\", sanoi kuningatar. \"En voi antaa anteeksi Lancelotille\nsitä, että hän petti tytön.\"\n\n\"Ei, kuningatar. Minun on pakko ilmoittaa sen olleen suurimmaksi osaksi\nElainen omaa syytä. Siihen aikaan ajattelin toisin, mutta se johtui\nsiitä, että olin katkerasti pettynyt, ja oli niin helppo syyttää\nLancelotia. Mutta Elaine kertoi minulle itse, mitä hän aikoi tehdä,\nennenkuin teki sen. Juuri senvuoksi taistelin ritari Borsin kanssa.\nOlette ehkä kuullut kerrottavan siitä?\"\n\n\"Muistelen kuulleeni\", vastasi kuningatar. \"Ja te rakastatte häntä\nvieläkin?\"\n\n\"Kyllä, kuningatar.\"\n\nKuningatar katsoi häneen, ja hän kohtasi tämän katseen värähtämättä.\nHänen mielestään näyttivät kuningattaren kasvot hyvin surullisilta.\n\n\"Kerroitte koettaneenne hakea Galahadia, koska Lancelot oli poissa.\nSaanko kysyä, mitä asiaa teillä oli Galahadille?\"\n\n\"Vain samaa, kuningatar. Tahdoin, että hän pistäytyisi äitinsä luona\nsilloin tällöin, päästämättä äitiään siihen luuloon, että hän on\nkokonaan poistunut äitinsä elämästä. Hän on niin nuori, ja hänellä on\ntoistaiseksi niin vähän tekemistä, että hänellä on vähemmän tekosyitä\nlaiminlyöntinsä puolustukseksi. Koska en tavannut häntä, toivon teidän\nkäyttävän vaikutusvaltaanne häneenkin, kuningatar. Se ei ole niin\nmutkikasta kuin hänen isänsä kanssa — hänellä ei ole mitään mahdollista\nriitaa äitinsä kanssa, ja poikana hän on velvollinen kunnioittamaan\nhäntä.\"\n\n\"Onko siis Lancelot riitaantunut Elainen kanssa?\"\n\n\"Hän teki Lancelotille jonkun kepposen\", sanoi Bromel. \"En tiedä\ntarkalleen millaisen, mutta hän kertoi itse tehneensä Lancelotille\nvääryyttä. Se kaikki on jo mennyttä. Pääasia on, että hänellä on\nsuuremmat oikeudet Galahadiin kuin Lancelotiin.\"\n\n\"Mutta jos ymmärrän teitä oikein, ajattelette edullisemmaksi, että\nLancelot lähtee sinne?\"\n\n\"Se tekisi hänelle enemmän hyvää — ja ajattelen hänen parastaan\",\nvastasi Bromel. \"Hän pitää Galahadista, mutta ei ole rakastanut koskaan\nketään muuta kuin Lancelotia. Hänet kasvatettiin melko itsekkääksi —\nsillä ei ole väliä, kuinka suuresti rakastan häntä, minun on kuitenkin\npakko tunnustaa se. Mutta senjälkeen kun hänen ainoa intohimonsa osui\nLancelotiin, on häntä rohkaistava niin paljon kuin suinkin. Jokaisen\npitää rakastaa jotakuta. Olen arvellut, että hänen rakkautensa\nGalahadiin ehkä onkin vain keino, jolla hän tahtoo saada luokseen\nLancelotin.\"\n\n\"Luulen, että ymmärrätte häntä paremmin kuin kukaan muu\", sanoi\nGinevra. \"Selostuksenne hänestä on ainakin ensimmäinen, joka on saanut\nminut uskomaan. Ja mitä pyyntöönne tulee... olen samaa mieltä kanssanne\nsiitä, ettei miesten sovi hylätä Elainea, mutta meidän on hyvin vaikea\nsekaantua tähän asiaan. Onneksi ette tavannut kumpaakaan heistä.\nGalahad ei olisi ymmärtänyt — epäilen, onko hänellä pienintäkään\naavistusta äitinsä oikeasta suhteesta hänen isäänsä, enkä tiedä,\nmitä hän tekee, kun hän saa sen tietää. Jos olisitte puhunut tästä\nLancelotille, olen varma, että hän olisi loukkaantunut. Kaikissa\ntapauksissa, Elaine itse on valinnut.\"\n\n\"Niinkö, kuningatar? Ihmettelen sitä. Tietysti ajattelemme mielellämme,\nettä elämämme on omissa käsissämme, ja epäilemättä sen pitää ollakin,\njos olemme järkeviä. Mutta otaksukaa, ettei hän ollutkaan järkevä.\nOtaksukaa, ja se onkin totta, että hän oli kasvanut tekemään juuri\nsitä, mikä häntä miellytti, saamatta kärsiä siitä. Tälläkin kertaa\nhän teki, mikä häntä miellytti, jossakin merkityksessä, mutta se ei\nollutkaan sitä, mitä hän toivoi.\"\n\n\"Ja teidän mielestänne meidän pitää maksaa toisten erehdyksistä?\"\n\n\"En sano, että meidän pitää, kuningatar, mutta me teemme niin\ntavallisesti.\"\n\n\"Oletan\", sanoi Ginevra, \"että jos se olisi tehtävä jälleen, Elaine ei\nolisi entistä järkevämpi\".\n\n\"Ei olisikaan, koska hän rakastaa Lancelotia.\"\n\nGinevra nauroi.\n\n\"Olette rehellinen mies, ritari Bromel, huolimatta siitä, kuinka\nväitteillenne käy. Luulen Elainen olleen sokean naapurinsa\nhyvyydelle. Mitä pyyntöönne tulee, koetan auttaa teitä. Älkää toivoko\nliikaa — epäilen, voinko taivuttaa ritari Lancelotia. Ehkä minun\nei pitäisi koettuakaan. Hän ei saa tietää teidän tulleen tänne\nsiinä tarkoituksessa, jos vain voimme salata sen häneltä. Asia on\narkaluontoinen, koska se koskee häneen. Mutta puhun siitä Galahadille.\nEn tiedä kuitenkaan, mille kannalle hän asettuu. Minua huolestuttaa\nse, että ystävyytenne, vaikka onnistuisimmekin, voi korjata asian vain\nvähäksi aikaa. Elleivät he välitä Elainesta, kuka voi pakottaa heidät\nsiihen?\"\n\n\"Täydellisesti totta\", sanoi Bromel. \"Olen ajatellut sitä, mutta\non parasta, että teemme voitavamme tällä haavaa ja luotamme\ntulevaisuuteen. Jos Elaine kuolisi sydämen murtumisesta tai\ntoivottomuudessaan tappaisi itsensä, emme tekisi oikein syyttäessämme\nsiitä Lancelotia tai Galahadia. Mutta he menettäisivät maineensa\nmaailman silmissä — ihmiset sanoisivat heidän laiminlyöneen Elainea,\nja he molemmat syyttäisivät itseään. Haluan torjua uhkaavan hetken ja\nantaa lopun pitää huolta itsestään.\"\n\n\"Elaine ei tee itsemurhaa\", sanoi Ginevra. \"Hän ei ole sitä lajia.\"\n\nBromel seisoi odottaen, mutta kuningattarella ei ollut enää mitään\nsanomista.\n\n\"Olisi tietysti parempi, kuningatar, jos ritari Lancelot ottaisi\nasiakseen —\"\n\n\"Mitä?\"\n\n\"Lähteä viemisille Corbiniin.\"\n\n\"Ritari Bromel... luulen selittäneeni teille asemani tarkasti. En\nvoi pyytää Lancelotia enkä ketään toistakaan miestä aloittamaan\nrakkaussuhdetta, saatikka sellaisen naisen kanssa, jota hän inhoaa,\nja vielä vähemmän, jos mahdollista, sellaisen naisen kanssa, joka on\nhäväissyt hänen nimensä. Hänen pitäisi epäilemättä lähteä sinne. Sanon\nvain, etten voi pyytää häntä.\"\n\n\"Valitettavasti olen ehdottanut sellaista, mikä tuntuu teistä\nvastenmieliseltä\", sanoi Bromel, \"mutta luulin ritari Lancelotin\nolevan suuressa kiitollisuudenvelassa teille ja tottelevan mielellään\nehdotustanne\".\n\n\"Te hämmästytätte minua, ritari Bromel! Miksi luulette hänen olevan\nkiitollisuudenvelassa minulle?\"\n\n\"Lähetitte sanan hänelle, kuningatar, että hän tulisi puolustamaan\nteitä ritari Meliagrancea vastaan.\"\n\n\"Niin tein, ja hän pelasti henkeni. Mutta sehän tekee minusta hänen\nvelallisensa. En voi sanoa sen enempää.\"\n\n\"Kuningatar, jos voitte suoda minulle anteeksi, niin Elaine ajattelee\n— ei, minulla ei ole oikeutta sanoa sitä. Mutta kun lähetitte\nhakemaan häntä puolustajaksenne, riistitte hänet Elainelta. Hän oli\ntyytyväinen oleskeluunsa Corbinissa, mutta kun hän ratsasti pois sieltä\ntoimittamaan asiaanne, ei hän koskaan palannut.\"\n\n\"Ymmärrän\", sanoi Ginevra. \"Elaine ajattelee minun riistäneen hänen\nonnensa. Ellen olisi lähettänyt hakemaan hänen rakastajaansa, ei hän\nolisi jäänyt yksin.\"\n\n\"Hän ajattelee, ettette pane häneen mitään arvoa, kuningatar, ja\ntuskinpa sitä voi odottaakaan. Mutta te voitte huomata, kuinka\nLancelotin hovivelvollisuudet ovat tulleet hänen ja Elainen väliin.\"\n\n\"Ritari Bromel, en todellakaan näe mitään sellaista. Näen vain\najattelemattoman tytön, joka on joutunut ilkeään pulaan, ja hienon\nmiehen, joka mukaantui ajattelemattoman tytön houkutuksiin, ja suopean,\nmutta ei kovinkaan järkevän ystävän, joka ajattelee, että sellaisetkin\nasiat voidaan vielä korjata. Meidän pitää antaa sen asian kehittyä\nomalla tavallaan. Puhun siitä Galahadille.\"\n\n\"Olette hyvin ystävällinen\", sanoi Bromel. \"Sanon nyt jäähyväiset.\"\n\n\"Mihin aiotte lähteä?\" kysyi Ginevra. \"Corbiniinko?\"\n\n\"Ei, kuningatar, vaan omaan kotiini. Ette ole koskaan nähnyt sitä. Se\non pieni kartano. En luule kuninkaankaan pysähtyneen sinne.\"\n\n\"Mutta varmaan olette käynyt täällä ennenkin — ainakin silloin, kun\nteidät lyötiin ritariksi.\"\n\n\"Kuningas Pelles löi minut ritariksi kauan aikaa sitten kotona. Hän\noli liiankin jalomielinen, mutta hän ja isäni olivat ystäviä ja hän\najatteli — no niin, minulla oli hänen lupansa mennä naimisiin hänen\ntyttärensä kanssa. Mutta hänellä ei ollut suurempaa vaikutusvaltaa\nElaineen kuin minullakaan.\"\n\n\"Ymmärrän koko tarinan nyt\", sanoi Ginevra. \"Ansaitsette paljoa\nsuuremman onnen, kuin useimmat meistä.\"\n\n\"Olen hyvin tyytyväinen ylimalkaan\", sanoi Bromel. \"Saan aina lohtua\nsiitä ajatuksesta, kuinka harvojen tapaamien! miesten tai naisten\nkanssa haluaisin vaihtaa paikkaa. Todellisuudessa en kenenkään.\"\n\nGinevra hymyili.\n\n\"Olette kaikkea muuta kuin hovimies\", sanoi hän, \"ja epäilemättä —\"\n\nArthur seisoi ovella.\n\n\"Tämä on ritari Bromel, Arthur, muuan Galahadin äidin naapuri. Sen\nperusteella, mitä hän on kertonut minulle, luulen, että Galahad on\nollut hieman välinpitämätön. Hänen pitäisi mennä vierailemaan äitinsä\nluo.\"\n\n\"Niin pitäisikin\", myönsi Arthur.\n\n\"Puhun hänelle siitä heti, kun hän tulee tänne. Tiedätkö, missä hän on?\"\n\n\"Kyllä. Hän on lähtenyt vieraisille äitinsä luo.\"\n\n\"Eikä hän maininnut minulle siitä halkaistua sanaakaan.\"\n\n\"Hän tahtoi sanoa jäähyväiset, mutta minä sanoin hänelle vieväni ne\nperille\", sanoi Arthur. \"Lähetin hänet matkalle tänä aamuna. Sinä ja\nritari Bromel olette ihan oikeassa. Minulla oli sama aate itsellänikin.\"\n\n\n\n\nX\n\n\nKun Galahad ratsasti pihalle, seisoi Elaine ovella juttelemassa Alicen\nja ovenvartijan kanssa. Galahad koetti esiintyä niin arvokkaasti kuin\noli nähnyt muidenkin vieraiden tekevän. Hän hillitsi nauramishalunsa ja\nlaskeutui satulasta maahan hieman varovasti.\n\n\"Taivaan nimessä!\" huudahti Alice. \"He ovat lähettäneet hänet takaisin\njo!\"\n\n\"Ei\", huomautti Galahad, \"he —\" mutta muistikin samalla, miksi hän oli\ntullut sinne.\n\nElaine suuteli häntä molemmille poskille ja näytti vastahakoisesti\npäästävän hänet irti. Galahad puristi hänen kätensä omaansa, kun he\nkävelivät halliin. Alice seurasi tietysti heitä, ja ovenvartijakin tuli\nniin lähelle, että kuuli keskustelun.\n\n\"Oletpa kiltti poika muistaessasi minua\", sanoi Elaine.\n\n\"En olisi lainkaan hämmästynyt, vaikka iloinen hovielämä olisi\nhaihduttanut meidät kaikki mielestäsi.\"\n\nHän auttoi Alicea varustusten riisumisessa ja työnsi sitten Galahadin\nistumaan.\n\n\"Meillä on paistia puoliseksi\", sanoi Alice. \"Hänen lempisipulinsa\nkera.\"\n\n\"Paisti on mainio, Alice\", sanoi Galahad, \"mutta ilman sipulia tällä\nkertaa, ole niin hyvä\".\n\n\"Hän ei pidä sipulista, se on selvää\", sanoi Elaine.\n\n\"Kuka ei pidä, äiti?\"\n\n\"En tiedä vielä. No niin, hovielämä miellyttää kai sinua, vai kuinka?\"\n\n\"Se on loistavaa! Sinun pitäisi nähdä, äiti, kuinka siellä eletään — ja\nsinä rakastaisit kuningatarta. Minulla ei ollut aavistustakaan, että on\nolemassa sellainen nainen.\"\n\n\"Hän on hämmästyttävä\", myönsi Elaine. \"Ymmärrän hänen kohdelleen sinua\nhyvin.\"\n\n\"Tietysti. Hän sanoo tuntevansa kuin olisin hänen oma poikansa.\"\n\n\"Ei ole turvallista vaatia sen enempää keltään naiselta\", sanoi Elaine.\n\"Kuinka isäsi jaksaa?\"\n\n\"Hyvin, luullakseni. Hän on ratsastanut jonnekin — en ole nähnyt häntä\npariin kolmeen päivään.\"\n\n\"Otaksun, että Ginevra tuntee olevansa äiti hänellekin\", sanoi Elaine.\n\n\"Hän pitää isästä, luullakseni\", vastasi Galahad, \"mutta ei näytä\nolevan läheisissä suhteissa häneen. Et voi aavistaakaan, kuinka\nkylmäkiskoinen isä on hovissa, ei lainkaan niin toverillinen kuin\ntäällä. Otaksun sen johtuvan hänen vastuunalaisuudestaan.\"\n\n\"Kuka pitää huolta vaatteittesi pesusta?\" kysyi Alice, \"Olen aina\nhalunnut tietää, kuinka se toimitetaan suuressa kartanossa.\"\n\n\"Ne ihmiset, jotka siistivät huoneen, ottavat vaatteet mukaansa ja\ntuovat ne takaisin — ainakin enimmät. Olen menettänyt kaksi parasta\npaitaani, äiti.\"\n\n\"Luulin sinun sanovan, että kuningatar paikkaa vaatteesi\", sanoi\nElaine. \"Se olisi aito äidillistä.\"\n\nGalahad halveksi ivaa.\n\n\"Mitä uutta tänne kuuluu?\" kysyi hän.\n\n\"Ei mitään. Elämme entiseen tapaamme niin hyvin kuin suinkin voimme\nilman sinua.\"\n\nGalahad hämmentyi todetessaan, ettei ollut kaivannut äitiään.\n\n\"Oletteko jo ottanut osaa taisteluun, nuori herra?\" kysyi ovenvartija.\n\"Luulin teidän matkustaneen hoviin taistelemaan kaikkia vastaan.\"\n\n\"Meillä on ollut siellä yhdet turnajaiset\", vastasi Galahad.\n\n\"Otitko sinä osaa niihin?\" kysyi hänen äitinsä.\n\n\"Kyllä. Minulla ei ollut siinä paljoakaan tekemistä.\"\n\n\"Isäsi ja kuningas eivät tietysti kamppailleet kanssasi\", sanoi Elaine.\n\n\"Mutta kuningas lähettää minut oikealle asialle, jos suoriudun hyvin\ntästä.\"\n\n\"Mistä?\"\n\n\"Hän käski minun palata tänne tervehtimään sinua ja kertomaan kaikesta,\nmitä olen tehnyt, ja sitten hän antaa minulle jonkin tärkeän tehtävän.\"\n\nElainen kasvot synkistyivät.\n\n\"Luulin aluksi sinun palanneen omasta tahdostasi.\"\n\n\"Äiti, tiedät minun tulevan mielelläni takaisin, mutta en ole ollut\nvielä poissa pitkää aikaa.\"\n\n\"Se ei tunnu sinusta siltä\", sanoi Elaine. \"Alice, sinun on parasta\nmennä katsomaan paistia.\"\n\nAlice ymmärsi vihjauksen, ja ovenvartijakin seurasi häntä ulos\nhuoneesta.\n\n\"Et ole terveen näköinen\", sanoi Galahad. \"Oletko sairastanut?\"\n\n\"Olen ollut hieman huonossa kunnossa\", vastasi Elaine, \"mutta nyt\nolen jälleen terve. Viikon tai parin kuluttua olen ihan entiselläni.\nKuningatar on siis hyvin ystävällinen sinulle?\"\n\n\"Tavattoman ystävällinen. Melkein joka päivä hän juttelee kanssani\ntunnin verran.\"\n\n\"Missä?\"\n\n\"En tiedä, mitä tarkoitat, äiti.\"\n\n\"Tapaatko sinä sattumalta hänet puutarhassa joka päivä?\"\n\n\"Ei, vaan hänen huoneessaan tornissa. Menen tavallisesti sinne\niltapäivisin.\"\n\n\"Hän ei ehkä pidä siitä, Galahad — sinun tulee varoa vaivaamasta häntä.\"\n\n\"Hän käski minun tulla.\"\n\n\"Joka päiväkö?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Luuletko sen olevan järkevää, Galahad? Ihmiset saattavat ruveta\npuhumaan sinusta — voivat sanoa sinun pitävän hänestä liian paljon tai\nkoettavan saada hänen suosiotaan puolellesi. Hän ei kai tapaa muita\nmiehiä joka päivä, vai tapaako?\"\n\n\"No, no, äiti, siinä ei ole mitään väärää! Ei kukaan puhuisi hänestä.\"\n\n\"Minähän sanoinkin: sinusta.\"\n\n\"Ei ole mitään aihetta siihen. Olen oppinut häneltä paljon ja menen\nsinne mielelläni. Hän on sinua vanhempi, eikö olekin?\"\n\nElaine istui katsellen pojan kasvoja.\n\n\"Otaksun, että kohtaat kuninkaankin joka päivä.\"\n\n\"Päivällisellä\", sanoi Galahad, \"ja joskus muuallakin. Hän on hyvin\ntoimelias. Hän ei puhu paljoa, mutta on silti hyvin suopea minulle.\"\n\n\"Entä isäsi?\"\n\n\"Kun hän on siellä, opettaa hän minua ohjaamaan hevosta tai käyttämään\nkeihästä, mutta suurimman osan ajasta hän on jossakin matkoilla.\"\n\n\"Olen iloinen, että saat edes hieman oleskella hänen seurassaan.\nHänellä on kai sinulle paljon enemmän sanomista kuin kuninkaalla?\"\n\n\"Tuskin. Hän sanoo vain, mikä on tarpeellista, kyselee minulta hommiani\nja milloin olen puhutellut kuningatarta viimeksi — siinä onkin melkein\nkaikki.\"\n\n\"Otaksun, ettei hänellä ole aikaa puhella paljon Corbinista.\"\n\n\"Ei ainakaan vielä.\"\n\n\"Ymmärrän\", sanoi Elaine. \"Ginevra pitää siis yksinään huolta\nkeskustelusta... Mistä hän sinulle juttelee, Galahad?\n\n\"Tulevaisuudestani — mikä minusta tulee. Pidän hänestä senvuoksi niin\npaljon, että hänellä on jaloimmat ihanteet, mitä milloinkaan olen\nkuullut. Hän tietää minun menestyvän tarpeeksi hyvin taistelijana,\nmutta sanoo tahtovansa, että minusta kehittyisi ihan uudenlainen mies,\nsellainen, jollaisiksi hänen mielestään miesten pitäisi kehittyä\nsivistyneemmässä maailmassa — niin etteivät he riitelisi naisista ja\ntuhlaisi tarmoaan sellaiseen — ymmärrät kyllä tarkoitukseni — vaan\nseuraisivat jotakin loistavaa mielikuvaa loppuun saakka. Kunnes tapasin\nhänet, ei minulla ollut aavistustakaan, kuinka ilkeältä tavallinen\nelämä minusta tuntui — hän pani minut tajuamaan oman makuni.\"\n\n\"Mitä sinä nimittäisit tavalliseksi elämäksi?\"\n\n\"No sitä, jota miehet tavallisesti viettävät, kosiskellen naisia, ja\nniin edespäin.\"\n\n\"Ja Ginevrako auttaa sinua kohoamaan sen yläpuolelle?\"\n\n\"Äiti, hänellä on hurmaava tapa saada minut käsittämään sen uran\njalous, jolle hän toivoo minun antautuvan. Nyt voin ymmärtää, miksi\nsanotaan hänen innoittaneen miehiä, kuten isääni ja kuningasta.\"\n\n\"Ovatko he esimerkkejä siitä, mitä hän haluaa?\" kysyi Elaine.\n\n\"Tietysti, mutta hän näyttää ajattelevan, että vielä voisi olla jotakin\n— en tahdo sanoa parempaa — mutta ehkä olisi helpompi seuraamalla\nheidän esimerkkiään edistyä oikein pitkälle.\"\n\nElaine istui tarkastellen häntä. Hänen katseensa teki Galahadin\nepämääräisesti levottomaksi.\n\n\"Sinun on parasta laittaa itsesi kuntoon päivällistä varten\", sanoi\nElaine. \"Huoneesi odottaa sinua — samassa kunnossa kuin lähtiessäsi.\"\n\nAterian aikana Elaine ei kysellyt häneltä Camelotin elämästä, vaan\nhuvitti häntä kotiuutisilla, sitten lähettäen hänet kuluttamaan\niltapäivänsä kartanon muiden miesten seurassa, jotka kaikki olivat\nuteliaita näkemään hänet ja ylpeitä hänen alkavasta merkityksestään\nsuuressa maailmassa. Mutta illalla hän istui Elainen vieressä\nkaari-ikkunan ääressä ja katseli puutarhaa.\n\n\"Kuinka kauan voit viipyä luonamme?\"\n\n\"Kuningas salli minun itseni määrätä ajan\", vastasi Galahad. \"Luulen,\nettä lähden paluumatkalle huomenna. Hän lupasi lähettää minut tärkeälle\nasialle, ja haluan kiihkeästi mennä takaisin sinne. Toivoakseni saan\npiakkoin ratsastaa tätä tietä pitkin usein, äiti.\"\n\n\"Silloin on hauskaa tavata sinua\", sanoi Elaine. \"Olen ajatellut sitä,\nmitä kerroit kuningattaresta. Galahad, en ollut kuvitellut sinua muuksi\nkuin pojaksi. Kuinka hän tiesi sinun harrastavan rakkausasioita?\"\n\n\"Enhän minä niitä harrasta.\"\n\n\"Mutta hän neuvoi sinua, ettet olisi samanlainen kuin ne miehet, jotka\nkosiskelevat naisia. Minun mieleeni ei olisi koskaan pälkähtänyt\njutella sinulle sellaisista asioista.\"\n\n\"Ehkä olisi, äiti, jos olisit elänyt hovissa. Olen kertonut sinulle,\nkuinka paljon pidän sikäläisestä elämästä — mutta olen saanut tietää\nmyös eräitä vastenmielisiä asioita, joita joskus sattuu noiden ihmisten\njoukossa. Siellä kerrotaan parista kolmesta uljaasta miehestä, kuten\nGawainesta, että he rakastelevat naisia, jos naiset sallivat sen\ntapahtua, ikäänkuin he olisivat naimisissa. Ja siellä onkin sellaisia\nnaisia. Kuulin hirvittävän jutun Gawainesta, että hän muutamia vuosia\nsitten oli käyttäytynyt sillä tavalla erästä sievää tyttöä kohtaan, ja\ntyttö oli synnyttänyt lapsen. Sitten tyttö tietysti tappoi itsensä.\"\n\n\"Kuinka hirmuista!\" sanoi Elaine. \"Miksi hän tappoi itsensä?\"\n\n\"Hän ei voinut elää sellaisen häpeän jälkeen. En ymmärrä, kuinka\nGawaine kehtaa katsoa ihmisiä silmiin. Mutta juuri sitä kai kuningatar\najatteli, kun hän neuvoi minua oikealle uralle.\"\n\n\"Pitäköön hän huolta omista asioistaan\", sanoi Elaine. \"Poikani ei\nkaipaa neuvoja häneltä.\"\n\n\"Se oli pelkkää ystävällisyyttä hänen puoleltaan — sinä käsittäisit\nsen, jos kuuntelisit häntä\", sanoi Galahad. \"Selostan sen huonosti,\nmutta kun hän puhuu minulle, tunnen itseni paljoa voimakkaammaksi — en\nvoisi tehdä mitään ilkeää pitkään aikaan jälkeenpäin.\"\n\n\"Hän on epäilemättä ystävällinen — puhuin ajattelematta\", sanoi Elaine.\n\"Olen kiitollinen hänen harrastuksestaan sinua kohtaan. Mitä isäsi\najattelee hänen neuvoistaan?\"\n\n\"En tiedä.\"\n\n\"Etkö ole keskustellut siitä hänen kanssaan?\"\n\n\"En. Hänellä on niin paljon hommaa, ja sitäpaitsi olisi niin vaikeata\nkeskustella sellaisista pulmista isän kanssa, koska hän näyttää olevan\nniin korkealla niiden yläpuolella.\"\n\n\"Luulen hänen huomanneen ne jalkainsa alla\", sanoi Elaine.\n\n\"Älä vieraannu hänestä, Galahad.\"\n\n\"Nyt kun lähden toimittelemaan asioita, tapaan häntä ehkä useammin\",\nsanoi Galahad. \"Kuningatar ei hyväksy taistelua, vaan pitää sitä\njäännöksenä vanhoilta villeiltä ajoilta ja haluaa, etten taistelisi\nollenkaan, ellen ole oikeassa.\"\n\n\"Emme rupea riitelemään näistä mielipiteistä\", sanoi Elaine.\n\"Taisteleminen on aina näyttänyt julmalta tai naurettavalta. Isoisäsi\noli tavallisesti hyvin vihoissaan minulle, kun sanoin niin. Ihmettelen,\nmitä hän ajattelisi pojastani, taistelijasta, joka on jo miehen\nkokoinen.\"\n\n\"Äiti\", sanoi Galahad, \"olen ollut hyvin itsekäs. Ehkä isäkin on ollut\nsamanlainen. Olen ajatellut sitä palattuani kotiin. Sinun olisi pitänyt\npäästä hoviin jo aikoja sitten. Sinä kuulut sinne. Miksi et voisi\nlähteä sinne minun kanssani?\"\n\n\"Olen ollut hovissa\", vastasi Elaine. \"Palaan sinne joskus katsomaan,\nkuinka sinä edistyt, mutta en nyt — se on liian aikaista. Tulen sitten,\nkun sinusta tulee hyvin kuuluisa mies. Nykyään sinä et tarvitse minua —\nsinulla on kuningatar.\"\n\n\"Haluaisin niin mielelläni viedä sinut sinne mukanani.\"\n\n\"Galahad, olen iloinen, että säälit sitä tyttöparkaa, jota Gawaine\nkohteli niin huonosti, vaikka minun täytyy sanoa, että hän oli tyhmä\ntappaessaan itsensä. Olen huolissani pelosta, että nämä uudet ja jalot\nhaaveesi saattavat ehkä viekoitella sinut olemaan liian ankara hänelle\nrakkauden takia ja liian lauhkea arvostellessasi hänen itsemurhaansa.\"\n\n\"Tarkoitat, että hänen olisi pitänyt kestää seuraukset osana\nrangaistuksestaan.\"\n\n\"Galahad, en ole puhunut sinulle tällaisista asioista ennen, mutta en\nole varma siitä, menettelikö tyttö väärin rakastuessaan Gawainea. Se\nkuulostaa siltä kuin Gawaine olisi tehnyt julmasti hylätessään hänet,\nmutta se onkin ainoa synti, josta olen varma. Tahdon, että sinusta\ntulee hyvä mies — muista, että minä olin äitisi ennen Ginevraa; tahdon,\nettä sinusta tulee sellainen mies, joka uskaltaa panna vaaraan jotakin\nsen vuoksi, mitä toivoo koko sydämestään. Kuningattaren neuvo kuulostaa\nminusta hieman ovelalta ja varovaiselta.\"\n\n\"Eihän se ole ovelaa, kun toivoo ihmisten viettävän nuhteetonta\nelämää, vai onko?\" kysyi Galahad. \"Ilmaisin sen kaiketi taas huonosti\n— hän sanoo inhoavansa sellaisia miehiä, jotka vaipuvat noudattamaan\nturvallisia tottumuksiaan ja kokonaan unohtavat elää.\"\n\n\"Luulen meidän tarkoittavan samaa. Sillä ei ole väliä, kunhan vain\nmuistat olla jalo. Jos ajattelet minua ollessasi hänen luonaan —\"\n\n\"Ajattelen sinua usein, äiti.\"\n\n\"No niin, kun niin teet, ajattele ystävällisesti.\"\n\n\"Miksi en niin tekisi?\"\n\n\"Koska minä kuulun vanhempaan sukupolveen. Olen juuri huomannut sen.\nAatteesi hämmästyttävät minua hieman, ja senvuoksi sinun täytyy olla\njokseenkin kylmä minun aatteitani kohtaan.\"\n\nGalahad oli jo kauan aikaa halunnut mennä nukkumaan. Jotakin oli\ntapahtunut kodille tai hänelle, hän ei tiennyt kummalle. Sen täytyi\nolla, niinkuin kuningas oli sanonut, että lyhytaikainen oleskelu\nhovissa oli vanhentanut häntä äkkiä. Hän ei mielellään myöntänyt sitä,\nmutta ei ollut oikein vireessä — hän tunsi epäsointua kaikessa, mitä\nhänen äitinsä oli sanonut. Oliko hänen isänsä tuntenut samaa? Senkö\nvuoksi ei kumpikaan heistä vieraillut Corbinissa?\n\n       *       *       *       *       *\n\nAlice oli kattanut pöydälle herkullisen aamiaisen, mutta Galahad söi\nvähän, ja sitten hän ilmoitti äidilleen, että hänen täytyi lähteä\npaluumatkalle.\n\n\"Jää puoliselle, Galahad — et saa ruokaa matkalla.\"\n\n\"Alice panee kyllä evästä mukaani\", vastasi Galahad, \"ja ehdin\nCamelotiin päivälliselle\".\n\n\"Tiedät itse parhaiten, mitä sinulta odotetaan\", sanoi Elaine.\n\nKun hän oli valmis lähtemään, kumartui hän hevosen selästä suutelemaan\näitiään.\n\n\"Tule kotiin niin usein kuin voit.\"\n\n\"Ratsastan tänne tulevalla viikolla — pyydän kuninkaalta luvan siihen.\nMutta aion puhua isälleni sinun tulostasi hoviin.\"\n\n\"Myöhemmin\", sanoi Elaine.\n\nHän katseli Galahadia ovelta, ja kun Galahad katsoi taakseen juuri\nennen häviämistään näkyvistä porttitorniin, heilutti hän kättään ja\nhymyili.\n\nGalahad ratsasti tunnin tai enemmänkin kovaa vauhtia. Silloin liittyi\nhäneen sivupolulta tuleva ratsastaja, joka oli matkalla kuninkaan\nkaupunkiin. Tämä mies oli Gawaine.\n\n\"Hei, Galahad!\" huusi hän. \"Kuinka Ettard voi?\"\n\n\"En ole tavannut häntä äskettäin, mutta luulen hänen voivan hyvin.\"\n\n\"Nämä pienet riidat ja erot\", sanoi Gawaine, \"ovat tavallisia\nvarhaisemmilla asteilla\".\n\n\"En tiedä, mistä puhutte\", sanoi Galahad. \"Olen käynyt kotona\ntervehtimässä äitiäni.\"\n\n\"Olisitte helposti voinut tehdä pahempaakin\", sanoi Gawaine.\n\"Toivoakseni äitinne jaksaa hyvin\"?\n\nMuuan heitä vastaan tuleva ratsastaja kiinnitti heidän huomionsa.\nHän osoittautui ritari Bromeliksi, joka oli matkalla kotiinsa. He\npysäyttivät hevosensa puhuakseen hänen kanssaan.\n\n\"Luulin sinun olevan vieraisilla äitisi luona, Galahad.\"\n\n\"Niin minä olinkin — lähdin juuri äsken Corbinista.\" Bromel oli\nsennäköinen kuin haluaisi sanoa jotakin lisää, mutta jokin esti hänet\nsiitä. Hän ei näyttänyt niin iloiselta kuin tavallisesti.\n\n\"Hän asuu lähellä teitä, eikö niin?\" kysyi Gawaine heidän jatkaessaan\nmatkaansa.\n\n\"Kyllä\", vastasi Galahad.\n\n\"Hän ei katsellut teitä ystävällisesti\", sanoi Gawaine.\n\nHe ratsastivat jonkun matkaa ääneti.\n\n\"Hän keskeytti meidät\", sanoi Gawaine. \"Aioin kysyä, tarkoititteko,\nettette ole riidellyt Ettardin kanssa?\"\n\n\"En tietysti ole!\"\n\n\"Olen iloinen kuullessani sen. Olipa se onni.\"\n\nGalahad ei ollut kuulevinaan tätä huomautusta. Gawaine kävi\nmiettiväiseksi.\n\n\"Ihmettelen\", sanoi hän, \"miksi ei äitinne milloinkaan mennyt\nnaimisiin\".\n\n\"Mitä?\" huudahti Galahad.\n\n\"Se ajatus ei ole lainkaan mahdoton\", jatkoi Gawaine. \"Bromel on\nluullakseni kyllin ihastunut häneen.\"\n\n\n\n\nXI\n\n\n\"Oletteko luopunut minusta?\" kysyi Ginevra. \"On jo kulunut — kuinka\nmonta päivää jo onkaan? — siitä, kun viimeksi osoititte kunnioitustanne\nkuningattarellenne oikean ritarin tapaan.\"\n\n\"Olen käynyt äitini luona\", selitti Galahad.\n\n\"Olen kuullut, sen, mutta en teiltä.\"\n\n\"Kuningatar, kun kuningas käski minun lähteä, halusin sanoa teille\njäähyväiset, mutta hän käski minun lähteä heti ja lupasi selittää\nasian.\"\n\n\"Milloin palasitte?\"\n\n\"Pari päivää sitten, kuningatar.\"\n\n\"En ole tavannut teitä — minun oli tosiaankin pakko lähettää hakemaan\nteitä, saadakseni puhutella teitä hieman. Epäilemättä Arthur voi\nselittää senkin.\"\n\nHän ei näyttänyt niin ankaralta kuin hänen sanoistaan voi päättää.\nHänellä oli yllään uusi ja viehättävä puku, ja Galahad ajatteli, kuinka\npaljon komeammalta hän näytti kuin hänen äitinsä.\n\n\"En ole pysynyt poissa senvuoksi, että halusin sitä.\"\n\n\"Ettekä myöskään siksi, että minä sitä toivoin! Siinä nyt näette,\nGalahad, ettette voi keksiä minkäänlaista pätevää puolustusta.\"\n\n\"Olen ollut hyvin onneton\", sanoi Galahad.\n\nGinevra huomasi siinä jotakin huvittavaa.\n\n\"Otaksun Ettardin sulojen ahdistavan teitä. Epäilemättä näette hänestä\nunta.\"\n\nGalahad ponnahti seisaalle kiihkeästi.\n\n\"Oletteko tekin samanlainen kuin muut?\" kysyi hän.\n\nGinevra piilotti hämmästyksensä eikä ollut kuulevinaankaan huomautusta.\n\n\"Istuutukaa\", sanoi hän. \"Haluaisin tietää, miksi olette onneton.\"\n\n\"Luvallanne poistun, nyt kuningatar. Kerron sen teille joskus toiste.\"\n\n\"Ei, se on liian tärkeää\", sanoi kuningatar. \"Kertokaa nyt.\"\n\nGalahad istuutui vastahakoisesti, kuten näytti, eikä osoittanut halua\npuhua enempää.\n\n\"Olisin mieluummin puhumatta siitä — nyt, ellei teillä ole mitään sitä\nvastaan. Sillä ei ole mitään tekemistä hovin kanssa.\"\n\n\"Tiesin, ettei poissaolonne johtunut persoonallisista syistä\", sanoi\nGinevra. \"Isänne sanoo teidän kohtelevan häntä vielä pahemmin. Kun\nhän aikoi puhutella teitä eilen, vannoi hän teidän kääntäneen hänelle\nselkänsä ja kävelleen pois.\"\n\n\"Kyllä\", vasaasi Galahad, \"minä käänsin hänelle selkäni\".\n\nHän huomasi vastauksensa säikähdyttävän kuningatarta.\n\n\"Galahad, ette suinkaan ole riidellyt isänne kanssa?\"\n\n\"En luullakseni. En ainakaan vielä.\"\n\n\"Me olisimme kaikki hukassa, jos niin tapahtuisi.\"\n\n\"En halua riidellä hänen kanssaan\", sanoi Galahad, \"mutta se ei liikuta\nketään, vaikka niin tekisinkin\".\n\n\"Se liikuttaa minua\", sanoi kuningatar, \"isäänne ja teitä Galahad,\ntapasitteko äitinne terveenä?\"\n\n\"Hän voi hyvin, luullakseni. Hän oli ollut sairaana, mutta ei pahasti.\"\n\n\"Mutta oliko vierailunne niin hauska kuin olitte toivonut?\"\n\n\"Kyllä vierailu\", vastasi Galahad, \"mutta paluumatkalla—\"\n\n\"Mitä silloin tapahtui?\"\n\n\"Kuulin jotakin, mutta kerron sen teille joskus toiste.\"\n\n\"Tietysti, ellette halua kertoa, en tahdo mitenkään pakottaa teitä\nsiihen\", sanoi kuningatar.\n\n\"Haluan mieluummin kertoa sen teille kuin kellekään toiselle. Tehän\nolette ainoa ihminen, jolle voisin sen hiljaa sanoa. Mutta jolloinkin\ntoiste.\"\n\n\"No niin, odotan jotakin arvokasta, kun suostutte vetämään verhon\nsyrjään\", sanoi Ginevra. \"Olette valmistellut sitä merkillisellä\ntavalla.\"\n\n\"Se koski ihmisiä, joita olen pitänyt suuressa arvossa\", sanoi Galahad,\n\"enkä voi kunnioittaa heitä enää\".\n\n\"Se ei ehkä ollut totta\", sanoi kuningatar. \"Varminta on, ettei usko\nkaikkia hovissa liikkuvia juoruja.\"\n\n\"Pelkään sen olevan totta, kuningatar.\"\n\nKuningatar epäröi hetkisen.\n\n\"Se on ikävää, ja jos se on totta, toivon, ettei se koske minua.\nMinusta ei tuntuisi lainkaan hauskalta, jos saisitte tietää vikani,\nGalahad.\"\n\nGalahad hymyili, ja tällä haavaa näytti hänen tavallinen:\nonnellisuutensa palaavan.\n\n\"Se on niin ikävää kuin suinkin. Jos se koskisi teitä, olisi se\nvarmasti silkkaa valhetta.\"\n\nGinevra katseli häntä tarkkaavaisesti. Galahad luuli hänellä olevan\nmielessä jotakin, mistä ei voinut päättää, sanoisiko sen vai ei.\n\n\"Galahad, tiedän, mitä olette kuullut. Ja arvaan sen ilkeän henkilön\nnimenkin, joka on viitsinyt kertoa sen teille.\"\n\n\"Kuulin sen sattumalta, erehdyksestä\", sanoi Galahad. \"Mies saa\nkiittää teitä siitä, että hän on vielä hengissä. Ellen olisi muistanut\nsanojanne, olisin tappanut hänet heti paikalla.\"\n\n\"Mitä minä sanoin?\"\n\n\"Muistatte kai puheenne voittamisesta silloinkin, kun ollaan väärässä.\nPäätin ottaa selon siitä, olinko oikeassa, ennenkuin iskin häntä Nyt ei\nsille enää voi mitään.\"\n\n\"Se koski äitiänne.\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Ja isäänne.\"\n\n\"Kuinka sen tiedätte?\"\n\n\"Kaikki tietävät sen täällä, Galahad.\"\n\nSe näytti huojentavan Galahadin mieltä, että kuningatar, tiesi sen.\n\n\"Silloin voitte ymmärtää tunteeni, kuningatar... Ja olin juuri luvannut\näidilleni tulla hänen luokseen jälleen ensi viikolla.\"\n\n\"Ja teistä tuntuu vaikealta lähteä sinne nyt, eikö niin?\"\n\n\"En tietystikään voi lähteä sinne\", sanoi Galahad. \"En lähde hänen\nluokseen enää milloinkaan.\"\n\n\"Ettekö ole liian hätäinen? Voitte ehkä vielä lähteä sinne\nmielellännekin, kun tämä uutinen ei enää järkytä mieltänne.\"\n\n\"En unohda sitä\", sanoi Galahad, \"En suostu.\"\n\n\"Ja senkö vuoksi käänsitte isällenne selkänne!?\" kysyi kuningatar.\n\n\"Niin. Minulla ei ole enää hänen kanssaan mitään tekemistä.\"\n\n\"Galahad\", sanoi kuningatar, \"ehkä se johtuu siitä, että olemme\nturmeltuneita, mutta emme saa arvostella isäänne niin ankarasti. Se oli\nkummallinen juttu. Hän on ainoa, joka voi kertoa sen teille jos haluaa.\nHänen ystävänsä ymmärtävät sen tapahtuneen jonakin tuollaisena hetkenä,\njolloin jalokin mies voi olla heikko. Se pahoittaa mieltänne, tietysti,\nmutta se ei ollut teidän syytänne, ja epäilen, onko se todella\nhaitannut teitä millään tavalla. Mutta tärkein asia on, ettette epäile\n— eikä kukaan meistä epäile, — isänne luonnetta.\"\n\n\"Ettekö tekään?\" kysyi Galahad. \"Kuinka arvostelette äitiäni?\"\n\n\"En tunne äitiänne oikein hyvin\", vastasi Ginevra. \"Olemme vain kerran\nkeskustelleet hieman kauemmin toistemme kanssa. Hän on ehkä kertonut\nsiitä.\"\n\n\"Ei koskaan\", vastasi Galahad.\n\n\"Se on tietty, ettei hän ole halunnut. Keskustelumme koski tätä samaa\naihetta. Ilmaisin inhoavani sitä, mitä hän ja isänne olivat tehneet ja\nmitä he luullakseni vieläkin tekivät.\"\n\n\"Kas vain, että hän halusi puhella siitä!\"\n\n\"Jos pidän parempana olla häntä arvostelematta\", sanoi Ginevra, \"johtuu\nse myös siitä, etten tiedä tarpeeksi. Tällaiseen asiaan liittyy aina\njotakin hämmentävää. Kun nainen joutuu vaikeuksiin miehen kanssa,\nmoitimme miestä siitä, että hän on tehnyt naiselle vääryyttä, mutta\nnaiset ovat yleensä sitä mieltä, että mies on viekoiteltu joissakin\nepäedullisissa oloissa, ja ne naiset, jotka pitävät hänestä, ovatkin\nsiitä ihan varmat. Äitinne kaipasi nähtävästi isänne rakkautta, vieläpä\nepäsäännöllisellä tavalla, ellei voinut saada sitä muuten. Jos hän sai,\nmitä hän halusi, ei teidän tarvitse olla pahoillanne hänen tähtensä.\"\n\n\"Mutta he eivät ole naimisissa\", sanoi Galahad. \"Miksi isäni ei\nmene naimisiin hänen kanssaan vielä nytkin? Miksi, hän antaa äitini\noleskella siellä yksinään kuin häpeisi? Ymmärrän nyt, miksi meillä oli\nniin omituinen koti.\"\n\n\"Ehkä häntä hävettääkin syystä tai toisesta\", sanoi kuningatar.\n\"Mutta silloin ei olisi edullisempaa heille kummallekaan eikä varsin\nkunnioitettavaakaan, että isänne menisi naimisiin hänen kanssaan, ellei\nsiinä ole rakkautta.\"\n\n\"Eikö ole rakkautta?\"\n\n\"Uskon äitinne rakastaneen Lancelotia enemmän kuin Lancelot rakasti\nhäntä, jos äitinne sai hänet omakseen joksikin aikaa, johtui se vain\nsiitä, että äitinne teki hänelle jonkin kepposen. Millainen se kepponen\nlienee ollutkin, pitää isänne sitä pahana. Voittehan ymmärtää sen.\"\n\nGalahad nousi seisaalle ja alkoi kävellä edestakaisin huoneessa.\nMutta sitten hän äkkiä muistikin, missä hän oli, ja istuutui jälleen\npaikalleen.\n\n\"Pyydän anteeksi, kuningatar, mutta pahemmin olen sekaisin nyt kuin\ntullessani tänne. Vaikeuteni näytti niin voittamattomalta, etten\nhalunnut puhella siitä; mutta mieleeni ei ikinä juolahtanut, että te\nette ajattele sitä yhtä pahaksi kuin minäkin ja että te tuomitsette\näitini ja puolustatte isääni. Siten voisi vain Gawaine puhua.\"\n\n\"En puolusta kumpaakaan, mutta he ovat teidän vanhempanne. Eikö olisi\nparasta katsella asiaa niin edullisessa valossa kuin suinkin, koska\nkerran puhun siitä teille?\"\n\n\"Mutta kuinka sitä voi katsella edullisessa valossa? Heistä ei olisi\npitänyt tulla vanhempia, kun he eivät olleet naimisissa — eihän ollut\nmuuta kuin ilkeä synti heidän puoleltaan rakastaa toisiaan tai olla\nrakastavinaan. Eikö oma rehellinen mielipiteenne ole sama?\"\n\nGinevra oli hieman hidas vastaamaan tähän kysymykseen.\n\n\"Kyllä tässä erityisessä tapauksessa, Galahad. Jos olisitte ollut läsnä\nniissä eri tilaisuuksissa, jolloin olen lausunut isällenne ajatukseni\nsiitä, ette sanoisi minun puolustavan häntä tai äitiännekään. Mutta\nkuta vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän alkaa hänestä tuntua siltä\nkuin jaloa rakkautta voisi olla sellaistenkin ihmisten välillä, jotka\neivät ole naimisissa. Heidän pitäisi tietysti olla aviopuolisoita,\nmutta rakkaus on jaloa.\"\n\nGalahad kalpeni.\n\n\"Tekin olette siis muuttunut!\"\n\n\"Olen mitä?\"\n\n\"Kuningatar, siitä ei ole vielä pitkää aikaa, kun olitte tyytymätön\nminuun senvuoksi, että suutelin Ettardin kättä. Selititte minulle,\nmihin se voi johtaa. Jos minusta tuntuu vaikealta antaa anteeksi\nisälleni, johtuu se opettamistanne tai vahvistamistanne tunteista.\nOlen teille kiitollisuudenvelassa siitä mielikuvasta, joka minulla on\npuhtaudesta ja voimasta. Haluatteko, että unohtaisin sen nyt? Tehän\ntiesitte vanhempieni suhteen silloin, kun annoitte minulle mielijohteen\ntuomita heitä.\"\n\n\"Olette koskenut asian ytimeen\", sanoi kuningatar. \"He ovat kaikissa\ntapauksissa vanhempanne. Jäisivätkö ihanteeni kauniiksi teille, jos\nkäyttäisin niitä kiihoittimina isäänne ja äitiänne vastaan?\"\n\n\"Teidän ei tarvitse kiihoittaa minua\", vastasi Galahad. \"Kammoan heitä\nnyt — olen katkaissut välini heidän kummankin kanssa.\"\n\n\"Aiotte siis olla täydellisesti johdonmukainen suhteessanne oikeaan ja\nväärään silloinkin, kun se tuomitsee omat vanhempanne?\"\n\n\"Ellen olisi, niin kuinka se sopisi oikeuden ja vääryyden mittapuuksi?\"\nvastasi Galahad. \"Jos annan anteeksi omille vanhemmilleni ja tuomitsen\njonkun muun, olisiko se parempaa kuin taisteleminen sillä puolella,\njonka tiedän vääräksi?\"\n\n\"Niin, olette todellakin johdonmukainen\", sanoi kuningatar. \"En ole\nhuomannut tätä piirrettä teissä ennen.\"\n\n\"Kuningatar, mieltäni pahoittaa se, ettei se näy olevan teille\nmieluista.\"\n\nGinevra nousi, laski kätensä hänen olkapäilleen ja katsoi häntä\nsilmiin. Galahad tiesi vallan hyvin, ettei tämä liike johtunut\ntavallisesta hellyydestä, eikä Ginevran kasvojen kaipaava ilme\nmerkinnyt sellaista vetoamista, jolla hänen äitinsä ehkä oli kääntynyt\nLancelotin puoleen.\n\n\"Sanokaa minulle, Galahad\", sanoi Ginevra, \"merkitseekö se ihanne,\njosta olemme unelmoineet, teille nyt enemmän kuin isä ja äiti?\"\n\n\"Merkitsee\", vastasi Galahad. \"Näen nyt, etteivät isäni ja äitini ole\nantaneet minulle paljoa, mutta tämä ihanne antaa minulle jotakin, minkä\nvuoksi kannattaa elää.\"\n\n\"Minä opetin teille sen ihanteen\", sanoi Ginevra.\n\n\"Niin teitte. Olen siitä kiitollinen teille, kuningatar.\"\n\n\"Jos joskus huomaisitte minun tehneen väärin ihanteemme mukaan\narvosteltuna, pysyisittekö johdonmukaisena ja tuomitsisitte minutkin?\"\n\nGalahad näytti ajattelevan tätä kysymystä perin joutavaksi. Hän\nhymyili, mutta kuningattaren kasvoissa oli jotakin, mikä muutti hänet\ntotiseksi jälleen.\n\n\"Kuningatar, en halua laskea leikkiä sellaisesta asiasta.\"\n\n\"Kumman tekisitte? Älkää pettäkö minua.\"\n\n\"Pysyisin uskollisena ihanteelleni\", vastasi Galahad.\n\n\"Ja hylkäisitte minut?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Galahad, sanoitte, etten pidä tästä johdonmukaisuudestanne. Olitte\nkokonaan väärässä — ihailen sitä. Olen vihdoinkin onnistunut. Jos\nolen kohteliaisuudesta sanonut jotakin, mikä panisi Lancelotin\nsynnin äitinne kanssa näyttämään vähemmän ilkeältä, karkoittakaa se\najatuksistanne. Vihatkaa sitä, mitä he tekivät. Jos eläminen heidän\nkanssaan taivuttaisi teidät vähitellen puolustamaan heitä, erotkaa\nheistä nyt. Ja jos joskus teen jotakin arvotonta, teille ja minulle\narvotonta, luvatkaa, että luovutte minusta heti ehdottomasti ja\nikuisiksi ajoiksi.\"\n\n\"Mutta, kuningatar —\"\n\n\"Luvatkaa, Galahad!\"\n\n\"Jos välttämättä vaaditte, lupaan, mutta —\"\n\n\"Pitäkää nyt lupauksenne, ja teistä tulee mainiompi mies kuin\nisästänne. Teidän pitää lähteä jonnekin joksikin ajaksi — pyydän sitä\nkuninkaalta.\"\n\n\"Mutta pitäisin avustanne, kuningatar —\"\n\n\"En voi opettaa teille enää mitään\", sanoi Ginevra. \"Jos pidätte\nlupauksenne, olette oppinut kaiken sen, mitä milloinkaan tulen\ntietämään.\"\n\n\n\n\n\n\nNeljäs osa\n\nGALAHAD JA ETSINTÄ\n\n\n\n\nI\n\n\nArthur ja hänen hovikuntansa kävelivät puistossa puolisen jälkeen.\n\n\"Kuningatar, mitä olette tehnyt Galahadille?\" kysyi Gawaine. \"Emme ole\nnähneet häntä hänen palaamisensa jälkeen.\"\n\n\"Minulla ei ole aavistustakaan siitä\", vastasi kuningatar. \"Missä hän\non, ritari Lancelot?\"\n\n\"Galahadilla on omat päähänpistonsa\", vastasi Lancelot.\n\n\"Ah, sellaisessa tilassako hän onkin?\" sanoi Gawaine. \"Siitä pojasta\npuhutaan vielä paljon.\"\n\n\"Miksi?\"\n\n\"Hänestä kehittyy mainio sydämien murtaja. Näistä vakavista\nnuorukaisista, joilla on korkea siveellinen päämäärä, tulee aina\nvaarallisimpia.\"\n\n\"Senkö vuoksi te olette niin vaaraton?\" kysyi kuningatar.\n\nHän huomasi tämän keskustelun suututtavan Lancelotia.\n\n\"Haluaisin vaihtaa muutamia sanoja kanssanne\", sanoi hän, \"tästä\npojastanne. Tuolla on penkki... Tiedät tietysti, mikä häntä vaivaa.\"\n\n\"En ole lainkaan varma siitä.\"\n\n\"Olet kyllä. Noudatin hänet luokseni eilen.\"\n\n\"Entä sitten?\"\n\n\"Hän tietää kaikki Elainesta ja sinusta.\"\n\n\"Kerroitko sinä hänelle?\"\n\n\"Lancelot!\"\n\n\"Kuka muu olisi uskaltanut kertoa?\"\n\n\"Hän sanoo saaneensa tietää sen sattumalta. Hän ei tietysti halunnut\nmainita henkilön nimeä — mutta luulen hänen kuunnelleen jonkun miehen\npuhetta.\"\n\n\"No niin, sille ei nyt voi mitään\", sanoi Lancelot. \"Hänen piti saada\nse tietää. Onko hän syvästi loukkaantunut? Sen tähdenkö hän ei halua\npuhutella minua?\"\n\n\"Niin, hän tuntee haavoittuneensa. Hän sanoo, ettet sinä eikä hänen\näitinsä enää kuulu hänen ihanteihinsa.\"\n\n\"Todellako?\" kysyi Lancelot. \"Aikooko hän tuomita meidät?\"\n\n\"Hän on jo tuominnut.\"\n\n\"Kun hän oppii enemmän elämästä, käy hän suopeammaksi\", sanoi Lancelot.\n\"Hän on vielä niin nuori. Olipa paha, että hän kuuli sen niin pian.\nSelitit tietysti hänelle asian oikein, vai mitä?\"\n\n\"Luulen tehneeni sen. Sanoin mitä suinkin voin puolustukseksesi —\nselitin, että siitä voi syyttää vain Elainea, ja väitin, että melkein\nkaikilla miehillä on heikot hetkensä.\"\n\n\"Olisit voinut tehdä jotakin vielä parempaa, Ginevra, ja\noikeudenmukaisemmin.\"\n\n\"Kenties olisin. Soisin, etten olisi ollut niin ankara Elainelle...\nLancelot, miksi et mene hänen kanssaan naimisiin Galahadin vuoksi?\"\n\n\"Tiedät, etten halua, tai muussa tapauksessa et ehdottaisi sitä. Jos\ntekisin niin, vihaisit minua.\"\n\n\"Elaine säälittää minua, Lancelot. Luulen ymmärtäväni hänet nyt. En\ntuomitse häntä kokonaan.\"\n\n\"Et kokonaan, vaan kuitenkin vielä tarpeeksi\", sanoi Lancelot.\n\"Rakastan sinua, Ginevra, mutta tunnen sinut.\"\n\n\"Tunnetko? Olisi ollut parempi, jos olisin koettanut taivuttaa\nGalahadia rakastamaan enemmän äitiään — jos olisin taivuttanut hänet\nuskomaan, ettei Elainea sovi moittia, että sinä teit hänelle vääryyttä.\nSe olisi ollut avuksi pojalle. Et olisi välittänyt siitä, vai olisitko?\"\n\n\"Enkö olisi!\" sanoi Lancelot. \"En tehnyt hänelle vääryyttä, vaan hän\nsekaantui tahallaan meidän onneemme avoimin silmin.\"\n\n\"Lancelot, Galahadin kaltainen poika tuomitsee jokaisen vääryydestä\nnaista kohtaan, mutta ei ymmärrä, kuinka nainen on voinut tehdä\nvääryyttä sinulle.\"\n\n\"Kun nyt olet tällaisella anteeksiantavalla tuulella\", sanoi Lancelot,\n\"et nähtävästi välitä siitä, että hieman kostat minulle minun\nkustannuksellani. Ulota minuunkin hieman tuota samaa jalomielisyyttä,\njota jakelet Elainelle.\"\n\n\"Puhun siitä vain siten kuin sinäkin tekisit, olen varma siitä, jos\nkeskustelisit Galahadin kanssa. Et suinkaan moittisi hänen äitiään?\"\n\n\"Jos minä itse otan syyn niskoilleni tai jos sinä syytät siitä minua,\non siinä suuri ero.\"\n\n\"Niin kyllä\", sanoi Ginevra, \"mutta sinun pitää ottaa koko syy\nniskoillesi heti. Galahadin pitää ajatella niin hyvää kuin suinkin\näidistään. Onnettomuudeksi en ajatellut sitä ajoissa, vaan annoin\nhänelle toisen vaikutelman, että vääryyttä kärsinyt puoli olitkin sinä.\"\n\n\"Ylistän jalomielisyyttäsi. En halua menettää poikani ystävyyttä.\"\n\n\"Lancelot, olen hyvin peloissani — katsohan, olen opettanut hänelle\nsen, mitä koetin opettaa sinulle.\"\n\n\"Epäilemättä. En voinut ymmärtää, mitä se oli, ja nyt, kun hän puhuu\nminulle, hän on kuin ulkomaalainen, jonka kieltä en osaa.\"\n\n\"No niin, näet siis pulman. Koetin näyttää hänelle Elainen kanssa\ntehdyn työsi lieventävät puolet, mutta heti oli selvää, että jos saan\nhänet taivutetuksi, teen tyhjäksi kaiken sen, mitä olen saanut aikaan\n— hänestä tulisi vain tavallinen viisasteleva, ihanteensa menettänyt\nnuori mies, jonka voimat ovat haihtuneet. En voinut niin tehdä. Olisin\nsilloin menettänyt ainoan mahdollisuuteni jalon sielun kehittämiseen.\nRehellisesti puhuen, Lancelot, hän aikoi äkkiä kauhistuen paeta sinua\nja Elainea ja syntiäsi, ja minun oli pakko valita hänen kauhunsa\nhaihduttamisen ja hänen ihanteensa välillä, ja senvuoksi kehoitinkin\nhäntä jatkamaan täydellisyyteen pyrkimistään, vaikka hänen pitäisikin\nkaristaa tomu jaloistaan päästäkseen eroon sinusta ja äidistään. Mitä\nmuutakaan voin tehdä? Sanoin hänelle, että kauhuntunne oli oikea — ja\nettä hänen pitäisi sitä viljellä.\"\n\n\"Oli kerran aika\", sanoi Lancelot, \"jolloin todella luulin sinussa\nolevan tunnetta ja ystävällisyyttä ja joku määrä rakkauttakin minua\nkohtaan\".\n\n\"Se on totta\", sanoi Ginevra. \"Yhdessä merkityksessä en ole rakastanut\nketään toista niin suuresti kuin sinua. Mutta Galahadia rakastan\ntoisella tavalla, häntä ainoastaan. Olen valmis uhraamaan sinut ja\nkenet muun tahansa tässä maailmassa saadakseni varmuuden siitä, että\nhänestä tulee sellainen kuin hänessä on ainetta.\"\n\n\"Jos olisi puhe omasta uhrautumisestasi, Ginevra, tuntisit ehkä eri\ntavalla.\"\n\n\"Mutta minä aionkin uhrautua. Mitä häneen tulee, ei asemaamme voi\npuolustaa. Näen sen hetken tulevan. Galahad ei ole muuta kuin mies,\njoka on syntynyt edelle ajastaan. Hän saa nyt tietää kaikki sinusta ja\nminusta, ja olen varma, ettei hän sitten enää halua puhutella minua.\"\n\n\"Hän ei saa tietää sitä\", sanoi Lancelot. \"Ei kukaan uskalla kertoa\nsitä hänelle. Menen siitä takuuseen.\"\n\n\"Etkö luule, että hänen ehkä pitäisi saada se tietää?\"\n\n\"Ginevra, kuinka on laitamme? Oletko palannut siihen mielentilaan, että\nkadut rakkauttamme? Tai oletko samaa mieltä papin kanssa, että se joka\nsuhteessa, oli syntiä?\"\n\n\"En kadu sitä eikä se ole syntiä meille, vaan hänelle se tulee olemaan.\nLuulen saaneeni hänet sille kannalle, ettei hän voi mitenkään antaa\nmeille anteeksi. En milloinkaan uskaltanut toivoa, että voisin saada\ntoimeen niin paljon. Kummallista, että uutinen sinun ja Elainen\nsuhteesta edisti hänen kehittymistään niin nopeasti.\"\n\n\"Haluat siis, että hän saa selville meidänkin suhteemme, menettääksesi\nhänet?\"\n\n\"En halua menettää häntä\", vastasi Ginevra, \"mutta tietysti se olisi\noikea tulos. Sinäkin ymmärrät sen varmasti.\"\n\n\"Olen ehdottomasti sokea moiselle täydellisyydelle! Jos olisin sen\nymmärtänyt, olisin tyydyttänyt sinut jo kauan aikaa sitten, mutta\nen ole ikinä käsittänyt ihanteittesi tarkoitusta. Galahadilla on\nnähtävästi taipumusta siihen. Hänestä olisi pitänyt tulla sinun\nrakastajasi.\"\n\n\"Hän on poikani eikä rakastajani\", sanoi Ginevra. \"Me odotamme paljoa\nenemmän pojaltamme.\"\n\n\"Kun muistelen koko tarinaamme\", sanoi Lancelot, \"tuntuu kuin\nmenettäisin järkeni. Luulin panevani vaaraan henkeni ja nimeni\nsuuren rakkauden vuoksi. Pidin itseäni onnellisena saadessani tehdä\nniin. Mutta nyt en tiedä, mitä minulle on tehty. Olen kuin puinen\nshakkinappula, jota siirrellään sinne tänne pelissä — joku koettaa\nratkaista tehtävää, mutta se ei ole minun tehtäväni... Jos haluat, että\nparhaat ystäväsi jättävät sinut, miksi olit niin ankara minua kohtaan\nElainen tähden?\"\n\n\"Milloin olen ollut ankara sinulle?\"\n\n\"No niin — silloin penkereelläsi, kun hän oli kiertänyt käsivartensa\nkaulaani.\"\n\n\"Ole rehellinen, Lancelot — sinun käsivartesi olivat hänen kaulassaan.\"\n\n\"Se johtui ainakin hänen aloitteestaan.\"\n\n\"Hyvin mahdollista\", sanoi Ginevra. \"Hänen asemassaan olisin\nmenetellyt samalla tavalla. Hän koetti riistää sinut minulta. Mutta\nolen vapautunut mustasukkaisuudesta, Lancelot. Hänellä täytyy olla\nharvinaisia ominaisuuksia, koska hän on voinut synnyttää Galahadin\nkaltaisen lapsen. Olen pahoillani, että olin niin töykeä hänelle.\"\n\n\"Elaine on nyt syrjässä. Senvuoksi luulet vapautuneesi\nmustasukkaisuudesta. Oman rauhani vuoksi aion pitää huolta siitä, ettet\nenää sairastu siihen tautiin.\"\n\n\"Ajattelen Galahadia\", sanoi Ginevra. \"Valitettavasti minun täytyi\nasettua sille kannalle hänen kanssaan sinua ja Elainea vastaan.\nTosiaankin olisi suureksi avuksi, jos hän voisi ajatella äidistään niin\nhyvää kuin suinkin.\"\n\n\"Eikä isästään\", sanoi Lancelot.\n\n\"Se on vähemmän tärkeätä. Hän on luultavasti saanut jo oppia\nsinulta kaikki, mikä suinkin on mahdollista, mutta minä haluan\ntukea hänen ihannettaan suuresti kunnioitettavan ja hurskaan elämän\nsaavuttamiseksi.\"\n\n\"Sinulla ei ole sen enempää sydäntä kuin kalalla\", sanoi Lancelot.\n\"Jokainen sana, jonka sanot pojastani, loukkaa minua.\"\n\n\"Etkö voi ymmärtää?\" kysyi Ginevra. \"Me tulemme aina olemaan\ntoisillemme sellaisia kuin tähän asti.\"\n\n\"Sano säntilleen, mitä tarkoitat\", vastasi Lancelot.\n\n\"Rakastavaisia, etkö sanoisi niin? Voi, Lancelot, älä ole tyhmä!\nKoetan vain käsitellä rehellisesti tosiasioita. Etkö ole tarpeeksi\njalomielinen voidaksesi kanssani suunnitella hänen parastaan?\"\n\n\"Jos sinulla on jokin kelpo suunnitelma, menen niin pitkälle kuin\nhaluat, Ginevra, mutta huomautuksesi ovat arvottomia sekä hänelle että\nmeille. En halua niitä enää kuunnella. Mutta jos on olemassa jotakin,\nmitä voin tehdä, ilmoita minulle.\"\n\n\"Ajattelen, että hänen on parasta lähteä etsimään.\"\n\n\"Mitä?\"\n\n\"Hänen pitää lähteä jollekin hyvin tärkeälle asialle — etsimään\njotakin.\"\n\n\"Nyt olet ajatellut helppoa tehtävää. Kaiketi minun pitää keksiä se,\nmitä hänen pitää etsiä?\"\n\n\"Ei, minä keksin senkin. Mutta hänen pitää ratsastaa pois, hyvin\netäälle tällä kertaa. Jos hän on poissa täältä, pienenevät hänen\nmahdollisuutensa kuulla meistä jotakin. Tosin hän saattaa kuulla\nhuhuja muuallakin, mutta silmiemme edessä liikkuvat juorut ovat\nvaarallisimmat. Siinäkin tapauksessa, jos hän joskus saa sen selville,\nolen varma, että hän tahtoo lähteä pois täältä, ja se olisi vähemmän\nsilmäänpistävää, jos ihmiset ovat jo tottuneet hänen poissaoloihinsa.\"\n\n\"Arthurilla on paljon tehtäviä hänelle\", sanoi Lancelot.\n\n\"Hänen poissaolonsa johtuvat kyllä siitä.\"\n\n\"Se ei saa olla tavallinen tehtävä. Tahdon jotakin, mikä voi kehittää\nhänen luonnettaan.\"\n\n\"Noudata siinä omaa mieltäsi, jätän sen sinun huoleksesi.\"\n\n\"Ehkä hänen pitäisi lähteä johonkin uuteen villiin maahan\", sanoi\nGinevra, \"ja panna se järjestykseen samalla tavalla kuin sinä ja Arthur\nteitte\".\n\n\"Jos voit muistaa niin pitkälti taaksepäin\", sanoi Lancelot, \"oli\nkerran päivä, jolloin sanoit sellaista työtä raa'aksi ja alkuperäiseksi\n— ja kehoitit minua ryhtymään henkevämpiin yrityksiin. En voinut keksiä\nainoatakaan, ja se todisti sieluni rajoitukset. Nyt et sinäkään voi\nkeksiä mitään — vaivaat aivojasi kysymyksillä, mistä saisit jonkin\nvaliotehtävän, luonteille parhaimman, ja lopetat siihen ehdotukseen,\nettä poika tekisi samaa kuin minäkin. Siinä on sinunkin edistymisesi.\"\n\n\"Sinun pitää käsittää näiden molempien tapausten ero.\"\n\n\"Pitääkö minun?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Meillä on syy lähettää hänet pois. Hän sanoi minulle kerran haluavansa\njäljitellä sinua ja kuningasta, ja minä sanoin, että hänen pitää\nhakea jokin villi maa ja panna se järjestykseen. Sanoin sen tietysti\npeloittaakseni häntä, mutta nyt olen siitä vähemmän varma. Ehkä hänen\nhaaveensa voidaan saavuttaa vain jossakin uudessa maailmassa.\"\n\n\"Olet johdonmukainen tällä kertaa\", sanoi Lancelot. \"Vain jossakin\nuudessa maailmassa, missä elää uudenlaisia miehiä ja naisia.\"\n\n\"Olemme ainakin yhtä mieltä siitä\", sanoi Ginevra, \"ettei sitä voi\nsaavuttaa täällä; Camelotissa. Me kuulumme tähän paikkaan, Lancelot,\nmutta ei hän.\"\n\n\"Minulla ei ole hyötyä\", sanoi Lancelot, \"sellaisesta hyvyydestä, jolla\npitää olla erityinen suunta, ennenkuin se voi työskennellä. Tosiaankin\nannat minulle hyvin epäedullisen kuvauksen Galahadista. Hän tuntui\nminusta lupaavammalta, ennenkuin sinä paransit häntä.\"\n\n\n\n\nII\n\n\nGalahad tapasi Arthurin valleilta portin läheltä katselemassa, kuinka\nmuurarit korjasivat vallia.\n\n\"Oletko valmis toiseen tehtävään?\" kysyi kuningas.\n\n\"Ihan valmis\", vastasi Galahad, \"mutta toivon —\"\n\n\"No niin, mitä toivot?\"\n\n\"Minun ei olisi pitänyt sanoa sitä.\"\n\n\"Sano vain, koska kerran aloitit.\"\n\n\"Toivoin, että tästä tehtävästä tulisi todellinen.\"\n\nArthur murahti jotakin, mikä ei näyttänyt tarkoittavan mielihyvää.\n\n\"Ginevra sanoi minulle, että olet aika lailla loukkautunut. Tunnet nyt\noman tarinasi.\"\n\n\"Niin, tunnen sen nyt\", vastasi Galahad.\n\n\"Etkä hyväksy sitä, mikäli olen kuullut oikein.\"\n\n\"En hyväksykään.\"\n\nArthur tarkasteli häntä hymyillen tuikeasti.\n\n\"Nuori mies\", sanoi hän, \"eikö mieleesi ole juolahtanut, ettei se kuulu\nlainkaan sinuun?\"\n\n\"Mikä?\"\n\n\"Esivanhempiesi käyttäytyminen.\"\n\n\"Ei esivanhempieni tietystikään, mutta se vaikuttaa tunteihini\nvanhempiani kohtaan, jos he —\"\n\n\"Jolleivät he aina ole päässeet omien hyveittesi tasalle. Tarkoitatko\nsitä?\" kysyi Arthur.\n\n\"En, luullakseni\", vastasi Galahad. \"Minulla oli suuret ajatukset\nisästäni ja äidistäni.\"\n\n\"Niin on minullakin omista vanhemmistani\", sanoi Arthur. \"Ajattelen\nniin hyvää isästäni, että olen tuhlannut monta tuntia toimeliaasta\nelämästäni arvatakseni, kuka hän oli.\"\n\nGalahad näytti perinpohjin hämmästyvän.\n\n\"Sinä ja minä olemme samassa veneessä\", sanoi kuningas, \"paitsi sitä\neroa, jonka juuri mainitsin. Kasvaessani ajattelin isäkseni vanhaa\nritari Ectoria, sitten kuulin olevani Utherin poika ja sitten, että\näitini oli siihen aikaan varmasti ollut Cornwallin herttuan vaimo. Mikä\ntarinani muunnos lienee tosi, en tiedä.\"\n\n\"Tunsitte kai äitinne?\" kysyi Galahad.\n\n\"Igrainenko? Kyllä varmasti. Hän oli erikoisen hyvä nainen.\"\n\n\"Mitä ajattelette hänestä?\"\n\n\"Ajattelen, että hän oli äitini\", sanoi Arthur. \"Mitäpä muuta?\"\n\n\"Minun kannaltani se ei ole niin yksinkertaista\", sanoi Galahad.\n\"Tunteeni äitiäni kohtaan oli erikoinen.\"\n\n\"Minun piti lähettää sinut kotiisi tapaamaan häntä\", sanoi kuningas,\n\"etkä vieläkään pidä sitä sopivana tehtävänä\".\n\nGalahad mietti hetkisen.\n\n\"Olin onnellinen täällä\", sanoi hän, \"ja ehkä olin itsekkäästi\nvälinpitämätön, mutta minulla oli hyvin suuret ajatukset vanhemmistani.\"\n\n\"Tietysti sinulla oli, tai muussa tapauksessa en olisi päästänyt sinua\npuheilleni\", sanoi Arthur. \"Ja sinun pitää ajatella heistä hyvää\njälleen, tai muuten karkoitan sinut täältä. Minulla ei ole mitään\nhyötyä sellaisesta miehestä, joka ryhtyy tuomitsemaan isäänsä ja\näitiään.\"\n\n\"En vaadi oikeutta tuomita heitä.\"\n\n\"Vai et? Kuulin sinun luvanneen äidillesi tulla hänen luokseen jälleen\ntällä viikolla, mutta olet pysynytkin poissa sieltä, koska hän ei muka\nsovi seuratoveriksesi. Näyttää kuin olisit julkisesti kääntänyt selkäsi\nisällesikin etkä ole puhutellut häntä senjälkeen.\"\n\nGalahad punastui ja näytti hieman nololta.\n\n\"Olet ehkä hankkinut itsellesi jonkun hyvän ominaisuuden, josta en\ntiedä\", sanoi Arthur, \"ja joka suo sinulle oikeuden seurustelupiirin\ntarkastelemiseen siten, että erotat lampaat vuohista, mutta jos minulla\nolisi sellainen oikeus, en käyttäisi sitä\".\n\n\"Ettekö tahtoisi karttaa ihmisiä, jotka ovat tehneet vääryyttä, ja\nliittyä niihin, jotka viettävät nuhteetonta elämää?\"\n\n\"Ellemme puhelisi vanhemmistasi, olisin samaa mieltä kanssasi\", vastasi\nArthur, \"mutta vain sillä edellytyksellä, että näytät minulle selvästi,\nkuka on tehnyt väärin ja kuka oikein, ja että, kun liityt valitsemaasi\npyhimysryhmään, he eivät tunne hyvyyden keskimäärän alentuneen. Mutta\nmitä vanhempiisi tulee, otaksun, ettet edes lapsena tuottanut huolta\näidillesi?\"\n\n\"Kyllä minä tuotin\", vastasi Galahad.\n\n\"Teit joskus väärin, kuten inhimillinen olento ainakin, vai mitä?\"\n\nGalahad tunsi hieman loukkautuvansa siitä, että kyseleminen oli näin\nalkeellista.\n\n\"No niin, aioin kysyä, karttoiko äitisi sinua?\"\n\n\"Se ei ole sama asia\", sanoi Galahad. \"Olinhan häntä nuorempi.\"\n\n\"Ja vanhempasi ovat sinua vanhemmat. Se on oikein. Miksi anteeksianto\npitäisi olla hyve vanhemmissa, mutta ei nuorissa? Sanon sinulle, nuori\nmies, että äitisi ja isäsi ovat jalompia ihmisiä kuin sinä. Heillä on\nsuurempi sydän ja jalommat ajatukset.\"\n\nGalahad oli muserrettu, mutta ei silti uskonut.\n\n\"Kuningas Arthur\", kysyi hän, \"ajatteletteko, että vanhempani tekivät\noikein?\"\n\n\"Tarkoitatko, oliko se oikein sinulle?\"\n\n\"En, vaan oliko se oikein heidän puoleltaan?\"\n\n\"Et käsitä mitään helposti. Ymmärrän kyllä, kuinka olet vastuunalainen\nomasta käytöksestäsi ja kuinka sinun pitää vastata siitä, mitä luovutat\nlapsillesi; mutta kuinka esivanhempiesi, lähimpien tai kaukaisimpien,\nsynnit voivat vaivata omaatuntoasi — no niin, sitä en kykene\nkäsittämään.\"\n\n\"Luulin heitä täydellisiksi\", sanoi Galahad.\n\n\"Saisit hävetä silmät päästäsi, ellet olisi niin ajatellut ja vieläkin\najattelisi. Mutta täysikasvuisen miehen pitää olla hieman hölmö,\nellei hän tiedä, että meillä kaikilla on vikoja. Vanhemmissasi, kuten\nmuissakin ihmisissä — en uskalla sanoa, kuten sinussa — on sekaisin\nhyvää ja pahaa. He tulisivat onnellisiksi, jos voisit täydentää\nheidän elämänsä hyvällä puolella — kehittymällä sellaiseksi, mitä he\neivät voineet olla. Tahtoisitko mieluummin rangaista heitä heidän\nerehdyksiensä: vuoksi?\"\n\nKun Galahad katsoi kuninkaaseen, oli hänen kasvoissaan Elainen omaa\nvilpittömyyttä.\n\n\"Sen jälkeen, mitä olette sanonut, tunnen olevani pieni ja itsekäs —\nenkä kuitenkaan voi taivuttaa itseäni katumaan, että vihaan heidän\ntekoaan.\"\n\n\"No niin\", sanoi Arthur, \"ellet koeta olla pieni etkä itsekäs, seuraa\nloppu itsestään. Se ei ole kokonaan sinun syytäsi.\"\n\n\"Kun tulin hoviinne\", sanoi Galahad, \"tahdoin olla isäni seurassa,\ntietysti, mutta toivoin samalla saavani oleskella teidän lähellänne.\nMinulla ei silloin ollut aavistustakaan kuningatar Ginevrasta.\nOlin kuullut hänen nimensä, mutta en koskaan toivonut saavani\ntodellisuudessa tutustua häneen tai saavuttaa hänen ystävyyttään.\nToivon kuitenkin saavani suorittaa enemmän tehtäviä palveluksessanne,\nkuningas Arthur, ja iloitsenkin senvuoksi tästä uudesta tehtävästä.\nKäyntini äitini luona ei ollut sellainen palvelus kuin tarkoitan.\nToivoin saavani harjoitusta aseiden käytössä, halusin ottaa osaa\nturnajaisiin ja muuhun sellaiseen, kuten isäni ja te ennen teitte.\"\n\n\"Eikä enää ole turnajaisia — siksikö olet pahoillasi?\"\n\n\"Enkä pahoittele\", vastasi Galahad. \"Mutta täällä ei todellakaan ole\nturnajaisia. Ei sen koommin kun yhdet juuri tuloni jälkeen tänne.\"\n\nArthur tarkasteli häntä päästä jalkoihin asti.\n\n\"Kun isäsi ja minä aloitimme, emme olleet sinua paljoa vanhempia...\nOlisitko pitänyt tuosta villistä elämästämme, ennenkuin meistä kaikista\ntuli sivistyneitä?\"\n\n\"Kuningas Arthur, luulin saavani tutustua täällä juuri siihen.\"\n\n\"Ja sensijaan oletkin saanut kuluttaa aikasi sisällä ja opetella\nkeskustelemaan. Kuulehan nyt, Galahad, jos palautan entisen sotakurimme\nja vaadin ritareitani muuttumaan sellaisiksi ratsastajiksi ja\ntaistelijoiksi, jollaisia he olivat ennen, tahdotko auttaa minua\nsamalla tavalla kuin isäsikin teki, ennenkuin täällä oli liian monta\nnaista?\"\n\n\"Pitäisin siitä\", vastasi Galahad.\n\nArthur puristi hänen kättään, ja kun he seisoivat siinä innostuksensa\nlumoamina, olisi ollut vaikeata sanoa, kumman kasvot näyttivät\nnuoremmilta.\n\n\"Minäkin pitäisin siitä\", sanoi kuningas. \"Sinä ja minä voimme sen\ntehdä. Tästä alkaen ryhdymme elämään miesten maailmassa. Tiesin, että\nnämä sisäiset teoriat olivat epäterveellisiä. Nyt voit näyttää minulle,\nkuinka suoriudut melko vaikeasta tehtävästä, ja kun palaat, aloitamme\nheti. Järjestämme turnajaiset Winchesteriin, ja elleivät naiset pidä\nsiitä, saavat he jäädä kotiin.\"\n\nGalahad toivoi saavansa taistella oikealla puolella, mutta katsoi\nparhaaksi olla ilmaisematta omantuntonsa vaatimusta liian pian.\n\n\"En tahdo sanoa, ettet ole mitään oppinut hovista, sen nykyiselläänkin\nollessa\", sanoi Arthur. \"Nämä äskeiset huolet ja yllätykset ovat\nopettaneet sinulle enemmän kuin nyt voit sanoakaan. Mutta me\nolemme tottuneet liian helppoon ja laiskaan elämään, ja entinen\nonnellisuutemme on haihtunut olemattomiin. Sinä ja minä lähdemme\nhakemaan sitä ja tuomme sen takaisin. Kun puhuit, kuten teit, Galahad,\nnäin sinun olevan minun lajiani. Ellen olisi tyhmä, olisin huomannut\nsen jo ennenkin.\"\n\n\"Kuningatar Ginevra on ollut niin hyvä ystävä, ja hän on niin järkevä\",\nsanoi Galahad. \"En tahdo olla kiittämätön hänen hovilleen, koska täällä\nei mielestäni ole vietetty mitään pahaa elämää.\"\n\n\"Mutta kuitenkin pidät toista elämää parempana?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"No niin, ole kiitollinen Ginevralle kaikesta, mitä hän on tehnyt\nhyväksesi, ja myös äidillesi ja isällesi. Ajattele hyvää menneisyytesi\nhyvistä puolista ja käännä uusi lehti — se on minun tapani katsella\nasioita. Mutta nyt tehtävään — et suinkaan pelkää sen vaikeutta?\"\n\n\"Koetelkaa minua\", sanoi Galahad.\n\n\"Sinun pitää ehkä tappaa mies tällä kertaa. Siitä ei ole suurta\nvahinkoa, vaikka niin teetkin, mutta ehkä se ei olekaan tarpeellista.\nKäytä älyäsi. Nyt on puheena pari niin hävytöntä lurjusta, etten\nole mokomista kuullut muutamiin vuosiin. Luulin maan vapautuneen\nheidänlaisistaan roistoista. Sinun pitää ratsastaa erään hyvän\nystäväni, herttua Lianourin, linnaan. Emme ole kuulleet hänestä\nsanaakaan moniin kuukausiin. Lähetin sinne sananviejän, joka ei ole\npalannut. Lianourilla on hyvännäköinen tytär. Muuan huhu on juuri\nkantautunut korviini — mutta voimmehan yhtä hyvin kävellä takaisin\nlinnaan. Sillä aikaa kerron sinulle koko asian.\"\n\n\n\n\nIII\n\n\nGalahad oli menossa Ginevran torniin. Ettard seisoi pienellä\nparvekkeella penkereen kohdalla katsellen, kuinka iltapäivän aurinko\nloisti seudun yli. Galahad ei ollut häntä näkevinään, mutta Ettard\nhuusi hänelle:\n\n\"Onko koskaan nähty mitään noin kaunista?\"\n\nGalahad pysähtyi hetkiseksi vain näyttääkseen, ettei hän pelännyt\nEttardia.\n\n\"Kynnetyt pellot hämmästyttävät minua aina\", sanoi hän. \"Vuosi vuodelta\nunohdan, kuinka kaunista ja ruskeaa kynnetty maa on. Ihmisellä ei ole\nmilloinkaan tilaisuutta unohtaa metsää.\"\n\n\"Mutta tehän ratsastatte aina sen siimeksessä\", sanoi Ettard. \"Kuinka\nsiis voisitte sen unohtaa?\"\n\nGalahadin mieleen juolahti, että Ettardin täytyi tietää hänen\nratsastaneen sen läpi vain kerran —tai kahdesti jos laski matkan\nCorbiniin edestakaisin.\n\n\"Tuntuu ikävältä, että alatte ratsastaa pois, kuten muutkin miehet,\nritari Galahad. Täällä hovissa on niin yksinäistä, kun te lähdette\nluotamme. Toivoin, ettei teistä tulisi sellainen.\"\n\n\"Millainen minusta pitäisi tulla?\"\n\n\"Voisitte pysyä täällä luonamme\", vastasi Ettard \"Täällä pitäisi olla\nmies tai parikin, jotka voisivat elää taistelematta alituisesti.\nSilloin olisi naisillakin jokin tehtävä tässä maailmassa.\"\n\n\"Luulenpa että heillä varmasti jo onkin jokin tehtävä\", sanoi Galahad.\n\n\"Ette ole kovin kohtelias tänä iltapäivänä\", sanoi Ettard.\n\n\"Miksi en? Eivätkö naiset innoita miehiä tekemään parastaan? Eivätkö\nsaavutuksemme tuota heille kunniaa?\"\n\n\"Missä kuulitte tuon?\" kysyi Ettard\n\nGalahad ei pitänyt tästä sävystä. Ettard oli vallaton ja sitäpaitsi\nnäytti laskevan leikkiä hänen kustannuksellaan Hän toivoi, että olisi\njatkanut matkaansa.\n\n\"En ole ikinä voinut innoittaa ketään\", jatkoi Ettard \"Ehkä vika on\nminussa itsessäni. Mutta jos innoitan jotakuta miestä, niin ensimmäinen\nasia, jonka hän toimittaisi näyttääkseen innoittamiseni vaikuttaneen,\nolisi kai se, että hän nousisi hevosensa selkään ja poistuisi luotani.\"\n\n\"Jos jäisimme tänne, ette ylpeilisi meistä\", sanoi Galahad.\n\n\"Jos rakastaisin miestä, ei hän voisi jäädä luokseni liian pitkäksi\naikaa\", sanoi Ettard.\n\n\"Niin, jos rakastaisitte. Luulin teidän puhuvan miehistä ylimalkaan.\"\n\nMolemmat katselivat kynnettyjä ketoja hetkisen, ja Galahad ajatteli,\nettä hänen oli parasta paeta.\n\n\"Aiotteko jo lähteä?\"\n\n\"Minun pitää tavata kuningatarta\", vastasi Galahad.\n\n\"Pitää!\" toisti Ettard. \"Siinä tapauksessa harras pyyntöni oli turha.\"\n\n\"Mikä pyyntö?\"\n\nEttard nauroi ja Galahad kääntyi takaisin katsomaan, mistä se johtui.\n\"Olette kummallinen poika\", sanoi Ettard. \"Ehkä hyvin syvämielinenkin.\nEn saa teistä selvää. Odotin täällä saadakseni puhutella teitä.\"\n\n\"Miksi?\"\n\n\"Siksi vain.\"\n\n\"Niin, mutta miksi?\"\n\nEttard nauroi jälleen. He katselivat toisiaan.\n\n\"Luulen olevani tyhmä, Ettard, mutta en tiedä, mitä tarkoitatte.\"\n\n\"Ette ole tyhmä — olette ihmeellinen\", sanoi Ettard. \"Pidän teistä\nsiksi, ettette ymmärrä. Tarkoitin yksinkertaisesti vain sitä, että on\nhauska tavata ja puhutella teitä. Syvennytte tämän jälkeen kaiketi\ntärkeihin tehtäviin kaukana luotamme, ja tulemme siis tapaamaan\ntoisiamme hyvin harvoin, minkä vuoksi toivoin näitä muutamia\nminuutteja. Olen iloinen, että sain ne, vaikka pelkäsittekin puhutella\nminua.\"\n\n\"Enkä pelännyt\", väitti Galahad.\n\n\"Eikö ole ihme, että kuuluisa mies, joka on lähdössä taisteluun — kai\nlouhikäärmeitä vastaan tällä kertaa? — pelkää puhutella yhtä ainoaa\nvaarallista naista!\"\n\n\"En pelännyt, olin vain kiireissäni\", sanoi Galahad. \"Minulla on tärkeä\nsitoumus täytettävänä.\"\n\nHän oli hyvin vihainen, kun Ettard nauroi.\n\n\"Huusin teille\", sanoi Ettard. \"Kuullessanne pahaenteisen ääneni ette\nuskaltanut täyttää tärkeää sitoumustanne. Pelästyitte varmaankin niin\nkovasti, ettette voinut lähteä juoksemaan.\"\n\n\"Sanokaapa, mistä te oikeastaan puhutte?\" kysyi Galahad.\n\n\"Ette ole kohtelias tänään, ritari Galahad. Kiusoittelin vain teitä\nsenvuoksi, että siitä asti, kun kuningatar näki teidän suutelevan\nkättäni, olette karttanut minua kuin ruttoa.\"\n\n\"Se ei ole ollut syynä\", vastasi Galahad. \"Tarkoitan —\"\n\n\"Mitä?\"\n\n\"En voi selittää. Saatte ajatella minusta mitä haluatte Mutta minun\nolisi pitänyt olla kohtelias... Kuulkaahan, Ettard, kaikki, mitä\nsanotte, kuulostaa melkein aina hyvin ystävälliseltä, mutta te lausutte\nsen sellaisella äänenpainolla, että se panee minut tuntemaan —\"\n\nEttard katseli kynnettyjä ketoja ja odotti, että hän jatkaisi.\n\n\"Ette todellakaan ole vielä rakastunut, huolimatta siitä, mitä ennustin\nkädestänne. Jonakin päivänä te rakastutte, mutta nyt ette osaa vielä\nsen kieltäkään kuullessanne sitä puhuttavan. Katsokaa, ritari Galahad,\nolen kasvanut sellaisessa maailmassa, missä miehet ja naiset puhuvat\nikäänkuin olisivat rakastavaisia — ja joskus he ovatkin.\"\n\n\"Niin se on, luullakseni\", sanoi Galahad. \"Minussa ainakaan ei ole\npaljoa sellaista ainesta. En perinyt sitä — ja luulenpa olevani siinä\nisäni kaltainen.\"\n\nEttard ei voinut uskoa kuulleensa oikein.\n\n\"Isännekö kaltainen?\"\n\n\"Niin. Hän ei ole tunteellisempi kuin minäkään.\"\n\n\"Kuinka yksinkertaiseksi minua oikeastaan luulette, ritari Galahad? Te\nlaskitte tietysti leikkiä. Isänne on ihanteellinen rakastaja.\"\n\nGalahad perääntyi, ikäänkuin Ettard olisi lyönyt häntä. Hänen kasvonsa\npunastuivat.\n\n\"Hänen on täytynyt olla äitini rakastaja kerran, koska olen hänen\npoikansa. Mutta sitten hänellä on ollut hyvin vähän tekemistä äitini\nkanssa. Aion tulla hänen kaltaisekseen — lukuunottamatta tuota\ntapausta, joka opetti hänelle niin paljon ja niin kalliista hinnasta.\nMutta minua hämmästyttää, että tahdoitte viitata äitiini.\"\n\n\"Ritari Galahad, hän ei ole koskaan juolahtanut mieleenikään. Mitä te\noikein ajattelette minusta? Tarkoitin hänen suurta rakkauttaan!\"\n\n\"Hänellä ei ole mitään sentapaista\", sanoi Galahad.\n\n\"Eikö isänne ole rakastunut? Pitääkö minun uskoa, ettette tiedä sitä?\"\n\n\"Ettard, minulla ei ole aavistustakaan siitä, mihin vihjailette.\"\n\nEttard näytti pelästyneeltä ja hyvin katuvaiselta.\n\n\"Olen tehnyt teille suurta vääryyttä, ritari Galahad. Olen — olen vain\nkiusoitellut teitä.\"\n\n\"Ettard, onko isäni nyt rakkaussuhteessa johonkin naiseen?\"\n\n\"Tietysti ei, Galahad, paitsi ehkä äitiinne. Puhuin vain päättömiä\nhyvin epähienosti. Olen äärettömästi pahoillani.\"\n\n\"Kuka se nainen on, Ettard?\"\n\n\"Siitä ei ole mitään apua, Galahad — ette voi kiskoa hänen nimeään\nminusta.\"\n\nGalahadin kasvot olivat kalpeat, mutta hän näytti muuttuneen raudaksi.\nHänen äänensä oli yhtä vakava kuin katseensa ja kätensä.\n\n\"Jos kerran on niin, on se niin... Saan sen kyllä selville... Kysyn\nGinevralta.\"\n\n\"Hyvä Jumala! Kaikkea muuta, mutta ei sitä!\"\n\n\"Miksi ei?\"\n\n\"Koska se ei ole totta. Valehtelin teille, Galahad. Jos jatkatte tätä\ntyperää ilkeätä puhettani tahraatte isänne nimen hänen nimensä kanssa.\nVoi, kuinka pahoillani olenkaan, Galahad — niin pahoillani!\"\n\nGalahad kääntyi lähtemään.\n\n\"Tuskinpa olette niin pahoillanne kuin minä\", sanoi hän.\n\n\"Saanko sanoa viimeisen sanan, ritari Galahad?\"\n\nGalahad pysähtyi.\n\n\"Kun sanoin häntä rakastajaksi, ylistin häntä. Mutta te näytätte\nottavan sen toiselta kannalta. Useimmat ihmiset ajattelevat, ettei voi\nolla mitään niin ylevää ihailua kuin sellaisen miehen rakkaus. Monet\nnaiset panisivat siitä autuutensakin vaaraan.\"\n\nGalahad odotti, oliko Ettardiila vielä jotakin sanottavaa. Sitten hän\njatkoi hitaasti matkaansa. Ettard katseli ketojen yli kaukaista metsää\nkohti, mutta ei nähnyt mitään.\n\n       *       *       *       *       *\n\nGinevra katseli ikkunastaan samaa maisemaa. Ei hänkään nähnyt sitä. Hän\noli ollut apealla mielellä muutamina viime päivinä. Galahad oli niin\nkuohuksissaan, ettei nähnyt kuningattaren huolestunutta ilmettä.\n\n\"Odotin teitä aikaisemmin\", sanoi kuningatar.\n\n\"En voi puolustaa epäkohteliaisuuttani, kuningatar. Minut pysäytettiin\nmatkalla, mutta minun ei olisi pitänyt mukaantua siihen... Otaksun\nteidän tietävän, että lähden matkalle jälleen huomenna.\"\n\n\"Kuningas puhui minulle jotakin piakkoin tarjoutuvasta uudesta\ntehtävästä, ja isänne kertoi teidän lähtevän huomenna. Hän on hyvin\nylpeä teistä, Galahad.\"\n\nGalahad kumarsi hieman, ikäänkuin hänen isänsä olisi ollut läsnä. Hänen\nkielensä tarttui kiinni hänen kitalakeensa.\n\n\"Viekö matkanne teidät jonnekin äitinne läheisyyteen?\" kysyi Ginevra.\n\n\"Ei, kuningatar.\"\n\nKuningatar hymyili heikosti.\n\n\"Galahad, huolimatta siitä, mitä sanoimme silloin eräänä päivänä,\najattelen, että teidän pitää vierailla hänen luonaan. Tehän lupasitte\nniin tehdä.\"\n\nGalahad kumarsi jälleen kevyesti.\n\n\"Hyvä on\", sanoi Ginevra, \"jääköön se asia tällä haavaa\".\n\n\"Olette hyvin ystävällinen, kuningatar.\"\n\nSeurasi painostava hiljaisuus:\n\n\"Galahad, miksi tulitte tänne tänä iltapäivänä?\"\n\n\"Osoittaakseni teille kunnioitustani — kuten aina olette sallinut minun\ntehdä matkalle lähtiessäni.\"\n\n\"Osoittakaa sitä sitten\", sanoi kuningatar. \"En ole koskaan nähnyt\nteitä näin mykkänä.\"\n\n\"Pyydän anteeksi\", sanoi Galahad. \"Kun lähdin liikkeelle, halusin\nkertoa teille tästä uudesta tehtävästä —\"\n\n\"Vaadin, että se on jonkinlaista etsintää\", sanoi kuningatar.\n\n\"Sitä se onkin, kuningatar — mutta tullessani tänne menetin\nharrastukseni siihen. On olemassa muuan Lianour-niminen mies, joka\nasuu kaukana täältä — hän on maansa herttua, ja kuningas luulee hänen\njoutuneen petollisen menettelyn uhriksi. Hänestä ei ole kuulunut mitään\npitkään aikaan, ja hänen linnansa tienoilla on nähty pari vierasta\nritaria. Muutamat huhut kertovat seitsemästä ritarista, mutta kuningas\nsanoo heidän lukumääränsä supistuvan kahteen, päättäen virallisista\nselostuksista. Herttua Lianourilla on kaunis tytär, ja asian laita\nsaattaa olla niin, että nuo muukalaiset ovat ottaneet hänet ja hänen\nisänsä vangiksi. Minun pitää ottaa selville, mikä siellä on vinossa,\njos mikään, ja tehdä voitavani asian korjaamiseksi.\"\n\n\"Jos siellä on liian monta, Galahad, älkää hätäilkö, vaan palatkaa\nselostamaan.\"\n\n\"Niin sanoo kuningaskin, mutta en aio tulla takaisin. Jos siellä on\njotakin vinossa, koetan oikaista asian.\"\n\n\"Aavistan lopun\", sanoi Ginevra. \"Te pelastatte kauniin neidon, ja\nsitten hän vangitsee teidät. Tai ellei siellä ole mitään hullusti,\nhuvittaa hänen isänsä teitä, ja he ilmaisevat kiitollisuutensa\nkauniille nuorelle ritarille. Silloin te kuitenkin menetätte sydämenne.\nSe tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Teistä tulee suurenmoinen\nrakastaja, Galahad, vaikka teillä on ennakkoluulo naisia vastaan.\"\n\n\"Olenko menettämäisilläni järkeni, kuningatar? Ennakkoluuloniko naisia\nvastaan? Ette siis enää halua —\"\n\n\"Galahad, pelkään puhuneeni liian ankarasti äidistänne vain siksi, että\nhän on nainen. Halusin varoittaa teitä sukupuoltani vastaan, mutta\nehkä liioittelin siinä hänen kustannuksellaan. Se ei olisi teille\nlainkaan eduksi, jos menettäisitte kunnioituksenne häntä kohtaan. Olin\nkohtuuton. Lancelotia voi oikeastaan syyttää enemmän. Äitinne oli vain\ntyttö, ja ellei Lancelot aikonut mennä naimisiin hänen kanssaan, olisi\nhänen pitänyt kavahtaa kosiskelua.\"\n\n\"Ajattelin teidän kohtelevan isääni liian ystävällisesti sinä päivänä\",\nsanoi Galahad. \"Nyt tiedänkin teidän tehneen niin.\"\n\n\"Minusta tuntui oikealta puhua siitä ennen matkaanne\", sanoi\nkuningatar. \"Siihen aikaan, kun tulette takaisin, olette toipunut\npahimmasta järkytyksestä, ja toivon teidän pysyvän uskollisena\nihanteillenne, käymättä ankaraksi.\"\n\n\"Kuningatar, minulla on se ilkeä vaikutelma, että milloin tahansa\npuhumme tästä, koetatte vetää minut takaisin sieltä, minne minut\ntyönsitte. Jos olen ankara, teitte te minut sellaiseksi. Opetitte\nminulle millaiset tunteenne ovat näissä asioissa. Kun ensin kohtasin\nteidät, olin kuullut tavallisia kertomuksia miehistä, jotka olivat\nkäyttäytyneet väärin naisten kanssa, eivätkä ne minua loukanneet,\nkoska ne olivat mielestäni niin mitättömiä, ettei niistä tarvinnut\nkiihoittua. Jos olisin silloin kuullut samaa äidistäni, olisin\nepäilemättä ottanut sen jokseenkin kevyeltä kannalta. Jos olisin itse\njoutunut jonkun lumoojattaren pauloihin, olisin ehkä kerskaillut\nsillä miesten tapaan. Mutta te olette yhtä kaunis sisällisesti kuin\nkasvoiltanne ja ruumiiltanne. Ette ole opettanut minua niin paljon\ntuomitsemaan vääryyttä kuin loukkautumaan siitä. Senvuoksi en paljoa\npiittaakaan perusteluista. Jos kuuntelisin sellaisia puolusteluja kuin\nnyt esitätte, alkaisin pelätä, että liukuisin ehkä takaisin vielä\nalemmas kuin ennen. Voisin helposti olla suvaitsevainen, mutta vain sen\nkustannuksella, mitä herätitte minussa ja mistä kiitän teitä niin kauan\nkuin elän. Eikö minulla nyt ole syytä arvailla, mikä minusta tulisi,\njos eksyisin uraltani? Olen kuin painajaisen kynsissä ajatellessani,\nmillaisia mielijohteita minun on täytynyt periä molemmilta\nvanhemmiltani, koska heidän tarinansa on sellainen kuin se on.\"\n\nGinevra hymyili hänelle surullisesti.\n\n\"Mielijohteita!\" sanoi hän. \"Lancelot joutui ehkä pulaan kuullessaan,\nettä hänellä on poika, mutta en ole varma siitä. Hän on aina halunnut\npoikaa. Elämä on hyvin omituisesti järjestetty, Galahad — se ehkä\nauttaa meitä olemaan armeliaita — sillä tavallisesti ihmiset ovat\nkiitollisia lapsistaan, kuinka tahansa he ovat syntyneet. Koska\nmielenne nyt askartelee näissä asioissa, pitää teidän kuvitella\nsellaisten miesten ja naisten tunteita, jotka ovat lapsettomia. Sillä\nei ole väliä, ovatko he hyviä vai huonoja ihmisiä. Huolimatta siitä,\nmitä he saavat aikaan, he useinkin tuntevat olevansa hyödyttömiä.\nHeissä on jokin mennyt lamaan. Joku aika sitten halveksitte\nruumiillista. Ja minä olen kehoittanut teitä luomaan sielun töitä,\nmutta eläminen vain henkisessä maailmassa ei ole täydellisesti\ntyydyttävää. Siinä että näkee itsensä nuorena jälleen omassa\nlapsessaan, täytyy olla jotakin iloa. Sen täytyy olla kuin toinen\nmahdollisuus.\"\n\n\"Tämä olisi kaikki totta, eikö niin, vaikka vanhemmat olisivat\nnaimisissakin? Äitini olisi pitänyt olla isäni vaimo. Sitä, miksi hän\nei ole, ei kukaan halua kertoa minulle, mutta saan sen kyllä selville.\nSiinä juuri on sen synnillisyys, kuningatar. Pelkään siihen liittyvän\njonkin salaisen häpeän.\"\n\nGinevra hämmästytti häntä ojentamalla äkkiä kätensä.\n\n\"Hyvästi\", sanoi hän. \"Älkää antautuko vaaraan ja palatkaa luoksemme.\"\n\n\n\n\nIV\n\n\nGalahad oli juuri noussut satulaan valmiina matkaan, kun Lancelot\nkäveli hitaasti linnanpihan poikki hänen luokseen. Kaikki ne, jotka\nsattuivat liikuskelemaan pihalla, pysähtyivät hetkiseksi katselemaan\nkuuluisaa ritaria ja hänen suurenmoista poikaansa.\n\n\"Otaksun sinun olevan lähdössä\", sanoi Lancelot. \"Ole varovainen, ettet\njoudu satimeen lähestyessäsi Lianourin linnaa. Se on ainoa vaara.\nJa muista, ettet väsytä hevostasi, ennenkuin pääset sinne. Nopeasti\nratsastaminen on aina viekoittelevaa.\"\n\n\"Muistan sen\", sanoi Galahad.\n\n\"Ratsastusmatka ei ole pitkä — sinun pitäisi suoriutua siitä kahdessa\npäivässä. Odotamme sinua takaisin viikon lopulla.\"\n\nGalahad ei vastannut.\n\n\"Ellemme silloin kuule sinusta mitään\", sanoi Lancelot, \"tulee joku\nmeistä sinne ottamaan selville, onko jokin mennyt vinoon\".\n\n\"Teidän ei tarvitse — älkää tulko\", sanoi Galahad. \"Voin ehkä\nmyöhästyä, mutta koetan lähettää sanan.\"\n\n\"Mutta sinun pitää palata selostamaan. Kuningas toivoo sitä.\"\n\nGalahad oli jälleen vaiti. Lancelot tarttui suitsiin ja katsoi\npoikaansa.\n\n\"Mikä sinua vaivaa, Galahad?\"\n\n\"En voi kertoa sitä täällä. Eikä sitäpaitsi kannata kertoa sinulle\nollenkaan. Senvuoksi aioinkin poistua sanomatta — nyt en voisi puhella\nkanssasi luonnollisesti.\"\n\nLancelotin käsi irtautui suitsista. He katselivat toisiaan hetkisen.\n\n\"Satuloin hevoseni ja ratsastan kanssasi jonkun matkaa\", sanoi Lancelot.\n\nHe ratsastivat kaupungin läpi puhumatta sanaakaan. Kun he saapuivat\nmaaseudulle hillitsi Lancelot hevosensa kävelemään.\n\n\"Sano nyt minulle, ennenkuin eroamme\", sanoi hän, \"mikä sinun mieltäsi\npainaa\".\n\n\"En tahtoisi sanoa sitä sinulle\", vastasi Galahad, \"mutta jos sitä\nehdottomasti vaadit, voin ilmoittaa kuulleeni jotakin elämästäsi\".\n\n\"Tiedän sen\", sanoi Lancelot. \"Olihan välttämätöntä, että niin kävisi.\nOlen sekä surullinen että iloinen. Se tekee minut onnettomaksi,\nluonnollisesti, enkä minäkään ole ylpeä siitä, mutta se, mitä on tehty,\non tehty. Nyt tiedät pahimman.\"\n\n\"Tiedänköhän?\" sanoi Galahad. \"Kuulin vain kuiskailtavan siitä. En\ntiedä, kuka hän on.\"\n\n\"Äitisikö?\"\n\nGalahad tuijotti häneen, ja sitten hänen kasvonsa kirkastuivat.\n\n\"Olen iloinen, että pakotit minut puhumaan\", sanoi hän.\n\n\"Ehkä minut on johdettu harhaan.\"\n\n\"Äitisi ja minä emme ole naimisissa — sinua ei ole johdettu harhaan.\nRakkautemme oli syntiä, kuten sinäkin ehkä ajattelet. Mutta sinä olet\npoikani, ja iloitsen siitä, että olet.\"\n\n\"Mutta miksi et mennyt naimisiin äitini kanssa?\" Lancelot ratsasti\neteenpäin koettaen sepittää vastausta. \"Se, mitä kuulin, selitti sen\",\nsanoi Galahad. \"Kuulin sinun olevan jonkun toisen naisen rakastajan.\nMutta eihän se voi olla totta, eihän?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Lancelot, \"se on totta\".\n\n\"Nyt tiedän pahimman\", sanoi Galahad. \"Isä, pelkkä sen ajatteleminen\nteki minut sairaaksi. Hylkäsit äitini ja nyt häpäiset itsesi jonkun\nala-arvoisen henkilön kanssa, kun et enää ole nuori etkä voi mitenkään\npuolustaa itseäsi. Se on raukkamaista?\"\n\n\"Tämä on kovaa puhetta\", sanoi Lancelot. \"Tiedät, etten monelta\nmieheltä sitä sietäisi. Mutta olen pahoillani kaikesta sinulle\ntuottamastani tuskasta ja selitän sinulle kaikki kärsivällisemmin kuin\nkäytöksesi ansaitsee. En hylännyt äitiäsi tämän toisen naisen vuoksi\n— olin hänen rakastajansa, ennenkuin kohtasin äitisi, ja äitisi tiesi\nsen. Äitisi koetti särkeä onnemme.\"\n\n\"Otaksun\", sanoi Galahad, \"ettei tämä toinen nainen halunnut mennä\nnaimisiin kanssasi äitini ja minun tähteni\".\n\nLancelot sivuutti tämän kysymyksen.\n\n\"Se ei voinut olla Ettard\", sanoi Galahad.\n\n\"Ei ollutkaan.\"\n\n\"Ei, hän on liian nuori. Olen iloinen, etten tiedä, kuka hän on.\"\n\n\"Sitten kun saat sen selville\", sanoi Lancelot, \"salli minun ilmoittaa\nsinulle, millä kannalla siinä asiassa olen. Häpeän suhdettani äitiisi,\nmutta rakkauteni tähän toiseen naiseen on elämäni ainoa siunaus.\"\n\n\"En halua lainkaan syyttää sinua tai häntä\", sanoi Galahad, \"enkä tahdo\npuhuakaan siitä. En edes ajatella sitä.\"\n\nHe ratsastivat hitaasti eteenpäin.\n\n\"Jos itse saisin valita onneni\", sanoi Lancelot, \"kuvittelisin\nonnellisempia ja yksinkertaisempia kokemuksia kuin ne, jotka olen\nkestänyt. Toivoisin, että minulla olisi kaikki se hyvä, mitä tämä\nnainen on suonut minulle, ilman sen tunnonvaivoja. Mutta mikäli voin\nnähdä, ei kenenkään kohtalo ole yksinkertainen. Olen kiitollinen\nkaikesta siitä, mitä olen saanut nauttia.\"\n\n\"En ymmärrä\", sanoi Galahad, \"kuinka mitään todella hyvää voi tulla\nkehnosta käytöksestä. Jotakin sellaista huvia kyllä, josta ei sovi\npuhua — mutta luullakseni juuri se tuottaakin sinulle tunnonvaivoja,\nkun nyt sitä ajattelet.\"\n\n\"Olet suuresti erehtynyt\", sanoi Lancelot. \"Tunnonvaivat ilmestyvät\nsilloin, kun muistelen, kuinka uskoton olen ollut. Viittaamastasi\nhuvista ei yleensä puhuta, mutta se johtuu siitä, että se on liian\npyhää.\"\n\nGalahad kannusti hevostaan mutta hillitsi sen heti kävelemään jälleen.\n\n\"Miesten suhteet naisiin\", sanoi Lancelot, \"ovat melkein samanlaisia\nkaikkialla ja aina. Kun tulet vanhemmaksi, hyväksyt ne kuin luonnon\ntosiseikat. Mutta lisäksi on olemassa kauniimpia suhteita erikoisten\nnaisten kanssa. Sinun pitää ajatella sitä kokonaisuutena, Galahad.\nEt voi tyytyä vain henkiseen riemuun, hylätä tai vieroksua niitä\nruumiillisia virikkeitä, joista se on peräisin. Rakkaus on ylt'yleinen\nilmiö ja pitää kiinni ylt'yleisestä luonnosta silloinkin, kun se\nmuuttuu jaloksi.\"\n\n\"Sinä näytät puhuvan tavallisista naisista\", sanoi Galahad. \"Unohdat,\nettä olen tutustunut Ginevraan.\"\n\n\"Puhun siitä, mikä on tavallista miehissä ja naisissa\", vastasi\nLancelot. \"Se nautinto, johon viittasit, on miehen ja naisen välisen\nystävyyden joko alku tai loppu. Joskus he rakastavat toisiaan\nsieluissaan, kuten sanoisit, mutta lopulta kaatuvat toistensa syliin,\nkoska sielut ovat niin yksinäisiä. Ja joskus on ruumis etusijalla,\nmutta se panee heidät ahnehtimaan sitä, mitä vain sielu voi tyydyttää.\"\n\n\"Puristit äitini syliisi\", sanoi Galahad, \"mutta sielusi ei kasvanut\npaljoakaan. Ja Ginevra on lahjoittanut minulle sielun, luullakseni,\nmutta rakkautemme on — no niin, se on puhdas.\"\n\n\"Nämä ovat molemmat äärimmäisyydet\", sanoi Lancelot. \"Sellaisissa\ntapauksissa ei ystävyys kestä. Jätin äitisi, kuten tiedät.\"\n\n\"Minä en ole jättänyt Ginevraa\", sanoi Galahad.\n\n\"Sinun ja kuningattaren iässä on hieman eroa. Ja sinä olet tottunut\nneuvottelemaan hänen kanssaan, ikäänkuin kysyisit neuvoa oraakelilta.\nRatkaisu ilmestyy jonkun tytön hahmossa, josta saattaa tulla toverisi.\nNainen, jota minä rakastan, on antanut minulle sielun. Kun tiedät\nenemmän, myönnät kyllä, että se on melkein samanlainen sielu kuin\nsinunkin saavuttamasi. Mutta hän antoi minulle itsensäkin. Olen hänelle\nkiitollinen molemmista lahjoista.\"\n\n\"Me kaksi emme milloinkaan ymmärrä toisiamme\", sanoi Galahad. \"Ellet\nolisi isäni, en tahtoisi kuunnella tällaista puhetta. En ole ikinä\nkuullut mitään niin alhaista.\"\n\nLancelot pysäytti hevosensa.\n\n\"Onnea matkalle!\" sanoi hän. \"Käännyn takaisin tästä. Ellen olisi\nisäsi, en olisi viitsinyt tuhlata niin paljon sanoja hävyttömälle\nnuorelle hölmölle. Syy väittelyyni kanssasi on tarpeeksi yksinkertainen\nminun kannaltani. Eräässä merkityksessä — ihmettelen, voitko käsittää\ntätä ajatusta — ajattelen sinua poikanani. En saa koskaan toista.\nTahdon, että sinusta tulee parempi mies kuin kestään meistä. Mutta\ninhosi kaikkea alhaista kohtaan saattaa käydä liian voimakkaaksi\nmiellyttääkseen minua. Jos tahdot tulla suureksi, pitää sen näkyä\nkäytöksestäsi — se ei ainoastaan riitä, että arvostelet. Jokainen voi\nnähdä vian ja epäonnistumisen. Älä tuhlaa tarmoasi tuomitsemiseen — tee\nparemmin itse. Se on vaikeata. Senvuoksi ovatkin suuret miehet niin\nharvinaisia.\"\n\n\"Se olisi helpompaa\", vastasi Galahad, \"ellen olisi sinun poikasi\".\n\nLancelot käänsi hevosensa ja kannusti sen laukkaan Camelotia kohti.\nGalahad katseli hänen menoaan, veti sitten silmikkonsa alas ja kääntyi\npäämääräänsä kohti.\n\n\n\n\nV\n\n\nLancelot karttoi hoviväkeä lopun päivästä. Illalla hän kysyi\nGinevralta, saisiko puhutella häntä hetkisen. Arthurilla oli jotakin\nhommia Gawainen ja Borsin kanssa. Kuningatar vei hänet huoneeseensa\ntorniin ja puhui ensin.\n\n\"Olen menettämäisilläni rohkeuteni, Lancelot. Hän saa sen selville\njonakin päivänä.\"\n\n\"Mitä on tapahtunut?\"\n\n\"Ei mitään vielä, mutta eilen hän oli täällä, ja sen perusteella, mitä\nhän sanoi, olen varmempi kuin koskaan ennen, että hän jättää meidät.\nMinulla ei ollut aavistustakaan, että tuntisin sen niin syvästi. Voi,\nLancelot, hän on se poika, joka meidän olisi pitänyt saada!\"\n\nLancelot seisoi katsellen häntä, kun hän kohotti kätensä silmilleen.\nKuningattaren kyynelet tekivät hänet levottomaksi, mutta hän ei ollut\nnyt sellaisella tuulella, että olisi voinut lohduttaa.\n\n\"Puhuitko hänelle jälleen hänen äidistään?\"\n\n\"Kyllä. Sanoin hänelle, että hänen pitäisi lähteä tervehtimään äitiään.\"\n\n\"Luulen sinun tehneen sen myönnytyksen, jota tuumit, vapauttaaksesi\nElainen ja pannaksesi kaiken syyn minun niskoilleni.\"\n\n\"Elaine on luullakseni hyvin ystävällinen, ja nyt voin hieman käsittää,\nkuinka minäkin kärsisin hänen asemassaan. Lancelot, Galahad on\nkatkaissut niin ehdottomasti kaikki välinsä hänen kanssaan kuin hän\nolisi kadotukseen joutunut sielu. Aikanaan hän tuomitsee minut vielä\nankarammin.\"\n\n\"Ellei kukaan kerro hänelle sinun tarinaasi\", sanoi Lancelot, \"ja\nniin kauan kuin minä elän, ei sitä uskallakaan kukaan. Sinun ei\nsiis tarvitse olla huolissasi. Kuvittelen kyllä, että hänen pitäisi\nmennä tervehtimään äitiään, mutta en ole varma siitä. En tiedä, onko\nElainella mitään vaikutusvaltaa häneen ja millaiset seuraukset siitä\nmuuten olisi. Elaine kaipaisi intohimoista elämää, samanlaista kuin\nTristramin ja Iseultin. Koska hän ei voinut saavuttaa sitä, ei hänellä\nollut muita keinoja.\"\n\n\"Kuitenkin se tuntuu hieman julmalta\", sanoi Ginevra. \"Hän ei jalostu\njos jätät hänet yksin ja yksitoikkoiseen elämään.\"\n\n\"Toivoisin saavani tietää, mitä sinulla oikeastaan on mielessä\", sanoi\nLancelot. \"Neuvotko minua palaamaan hänen luokseen ja jatkamaan siitä,\nmihin lopetin? Päättelen vielä nytkin, että hän huolisi minusta.\"\n\n\"Älä ole ivallinen\", sanoi Ginevra. \"Galahadin pitää käväistä hänen\nluonaan silloin tällöin ja olla hänelle niin hellä kuin miehen pitääkin\nolla äidilleen. En tarkoita muuta.\"\n\n\"Siitä seuraisi paljon muutakin. Jos Galahad alkaa vierailla hänen\nluonaan, niin — no niin, et tunne Elainea niin perusteellisesti kuin\nminä.\"\n\n\"Voin kaikista syistä uskoa puheesi todeksi\", sanoi Ginevra, \"mutta\nsydämessäni epäilen sinua kohtuuttomaksi\".\n\n\"Se on nyt liian myöhäistä\", vastasi Lancelot. \"Olemme kestäneet sen,\nja me kaikki tiedämme asemamme. Et voi tehdä häntä onnelliseksi,\nellet tuhoa rakkauttamme. Siinä on koko juttu. En rakasta häntä enkä\nole koskaan rakastanutkaan. Ellen rakastaisi toista, käyttäytyisin\nrehellisesti luullakseni, jos osoittaisin hänelle senverran huomiota,\nmikä olisi välttämätöntä hänen tyydyttämisekseen. Mutta koska rakastan\nvain sinua, en halua uhrata parempaa puoltani tyydyttääkseni hänen\noikkunsa. Ja sitäpaitsi, Ginevra —\"\n\n\"Aioit sanoa —\"\n\n\"Jos osoittaisin Elainelle edes persoonatonta ja viatonta ystävyyttä,\nolisit mustasukkainen kuin piru.\"\n\n\"Olin ennen mustasukkainen\", vastasi Ginevra. \"Mutta se kaikki on\nmennyttä.\"\n\n\"Joutuisin valitsemaan joko sinut tai hänet\", sanoi Lancelot. \"Älkäämme\npuhuko siitä. Mutta ellen voi palata Elainen luo, en voi kehoittaa\nsiihen Galahadiakaan. Se on ikävä juttu — sinun on parasta luopua\nsiitä, Ginevra.\"\n\n\"Lancelot, tahdon, että Galahad menee jälleen hänen luokseen. Haluan,\nettä hän tulee hieman armeliaammaksi, ennenkuin saa kuulla meidän\nelämästämme.\"\n\n\"Hän tietää jo minun elämäni!\" sanoi Lancelot. \"Ratsastin hänen\nkanssaan vähän matkaa, kun hän meni suorittamaan tehtäväänsä, ja hän\nkertoi minulle kuulleensa, että olen jonkun naisen rakastaja.\"\n\n\"En saa nähdä häntä milloinkaan enää!\" sanoi Ginevra.\n\n\"Miksi et? Hän ei tiedä, kuka se nainen on.\"\n\n\"Etkö kertonut hänelle?\"\n\n\"Tiedät, etten olisi voinut. Sanoin hänelle vain, että huhu on tosi,\nmitä minuun tulee.\"\n\n\"Mille kannalle hän asettui, Lancelot?\"\n\n\"Hän kuunteli minua niin kauan kuin sieti, menetti sitten malttinsa ja\nsanoi mielipiteensä minusta — tai oikeastaan päinvastoin minä menetin\nmalttini ja jätin hänet tielle. Ginevra, sinä olet tehnyt hänestä\nnenäkkään veitikan.\"\n\n\"Hän ei ole niin järkevä kuin sinä ja minä — enkä minä sitä haluakaan.\nMitä sanoit hänelle, Lancelot?\"\n\n\"Sanoin hänelle, että rakkauteni hänen äitiinsä oli syntiä mutta että\nrakkauteni tähän toiseen naiseen — sinuun — on päähyveeni.\"\n\n\"Hän ei luultavasti käsittänyt erotusta\", sanoi Ginevra.\n\n\"Lopuksi\", lisäsi Lancelot, \"koetin saada hänet ymmärtämään, että\nkaikissa miesten ja naisten välisissä hellissä suhteissa on jotakin,\nmitä hän tyhmässä varmuudessaan sanoisi alhaiseksi.\"\n\n\"En ymmärrä, kuinka tämä tieto voisi auttaa häntä.\"\n\n\"Se voisi opettaa hänelle jotakin elämästä, siis aiheesta, jonka\ntuntemisessa hän vielä nykyään on lapsen kannalla. Kun ensin puhuit\nunelmistamme, Ginevra, ihmeellistä uraa tarkoittavista unelmistamme,\nluulin sinun tarkoittavan haavetta siitä, mitä mahdollisesti voisi\ntehdä. Sellaiset unelmat ovat tervettä järkeä. Mutta se, mitä silloin\ntarkoitit, on nyt selvää — olet onnistunut siinä Galahadiin nähden\n— tahdoit ahtaa aivoni täyteen sellaisia aatteita, joita ei voi\ntoteuttaa.\"\n\n\"Eikö?\"\n\n\"Ei! Ne eivät sovi tähän nykyiseen maailmaan. Olet lähettänyt pojan\nhakemaan sellaista hyvyyttä, jota löytää vain taivaasta.\"\n\n\"Ei siis mitään pahaa\", sanoi Ginevra.\n\n\"Mutta sitä ei ole olemassa täällä. Sellaiselle hyvyydelle, jonka hän\nehkä huomaisi, olet tehnyt hänet sokeaksi ja tietysti pahuudellekin\nyhtä hyvin.\"\n\n\"Sitä en ymmärrä\", sanoi Ginevra.\n\n\"No niin, kun hän kysyi minulta, olinko jonkun naisen rakastaja,\nvastasin hänelle myöntävästi. Siinä oli hieman hyvettä, eikö\nollutkin? Ja kieltäydyin vetämästä sinua mukaan. Eikö se mielestäsi\nollut säädyllistä? Mutta hän ei suonut minulle vähääkään kunniaa\nsuoruudestani tai jalomielisyydestäni. Sitä ilkeää henkilöä, joka\nkertoi hänelle hänen äidistään, ja toista, joka usutti hänet tämän\ntoisen tarinan kimppuun — heitä minä uskon hänen pikemminkin ihailevan\nsenvuoksi, että he kertoivat hänelle pelkkää totta. Se on melko ikävää.\"\n\n\"Lancelot, jos menet naimisiin Elainen kanssa, en ole mustasukkainen.\nKuta enemmän sitä ajattelen, sitä sopivammalta ratkaisulta se tuntuu.\nSilloin voit mennä Galahadin luo ja myöntää hänen olleen oikeassa —\nhänen arvostelunsa tehosi sinuun ja senvuoksi olet korjannut vanhan\nerehdyksesi.\"\n\n\"Ja luopunut toisesta naisesta.\"\n\n\"Se tapahtui silloin pakosta.\"\n\n\"Mikä tarkoitus tällä merkillisellä suunnitelmalla on?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Hän saisi jatkaa omaa elämäänsä, tarvitsematta enää tuskitella\nvanhempiensa vuoksi\", vastasi Ginevra.\n\n\"Tiedän, mitä tarkoitat — hän jäisi silloin tänne hoviin. Mutta sitten\nkun olen nainut mies, kuinka käy jos hän saa selville, ketä rakastin\nennen parannustani? Pois hän lähtisi, ja minä jäisin lohduttamaan\nElainea. Ei, kiitoksia!\"\n\n\"Siinä tapauksessa pitää meidän punnita, onko meidän parasta odottaa,\nkunnes hän kuulee salaisuutemme joltakin vihamieliseltä henkilöltä, vai\npitääkö meidän itsemme kertoa se hänelle.\"\n\n\"Millainen aate! Kutsu hänet tänne huoneeseesi tuttavalliseen\nneuvotteluun ja ilmoita hilpeästi, että vaikka oletkin kuningatar\nja parhaan ystäväni vaimo, olet sittenkin ollut rakastajattarenani\nparikymmentä vuotta. Voinhan minä sill'aikaa pitää silmällä ikkunoita,\nettei hän hyppää ulos ja taita niskaansa. Tai ehkä olet harjoittanut\nhänet, niin että hän lähettää hakemaan Arthuria tai kenties Elainea, ja\nsitten voimme aloittaa täysin rehellisen perhekokouksen.\"\n\n\"Älä laske siitä leikkiä, Lancelot — minä puhun tosissani. Sinun\npitäisi kertoa se hänelle. Voisit sanoa meidän toivovan, että hän saa\ntietää kaikki, kun vielä olemme täällä selittämässä syitämme. Voisit\nselittää, missä merkityksessä ajattelemme rakkauttamme hyveelliseksi ja\nmitä hyvää maailma on saanut syleilyistämme.\"\n\n\"Luuletko minun ihailevan tätä ivaa?\" kysyi Lancelot. \"Vai onko tämä\nsittenkin se haave, jota luulet valmistaneesi hänet vastaanottamaan?\"\n\nKuningattaren silmiin ilmestyneet kyyneleet ja hänen majesteetillisen\nvartalonsa lyyhistyminen panivat Lancelotin katumaan sanojaan. Ginevra\noli enemmän huolissaan kuin hän oli luullut.\n\n\"Vakavasti sanoen, Ginevra, se ei käy päinsä — pelkään sen olevan\nmahdotonta.\"\n\n\"Saisimme ainakin tietää, mitä hän meistä ajattelee — meidän ei\ntarvitsisi sitä odottaa. Meillä olisi mahdollisuus esittää se niin\nedullisessa valossa kuin suinkin.\"\n\n\"Hänelle ei siitä tulisi mitään valoa. Hän jättäisi meidät kuten olet\nsanonut.\"\n\n\"Niin hän kyllä tekisi\", myönsi Ginevra. \"Se olisi selvää.\"\n\n\"No niin, meidän ei tarvitse arvailla, mitä hän tekisi siinä\ntapauksessa, että kertoisin hänelle, koska en aio sitä tehdä. Ei mikään\nmies voi paljastaa sen naisen nimeä, joka on hänelle antautunut, enkä\ntahdo tulla poikkeukseksi senvuoksi, että minun pitäisi mukaantua\nGalahadin ivaan. Mutta jos nainen haluaa kerskailla rakastajastaan, on\nse hänen tunnustettu etuoikeutensa. Miksi et kerro sitä hänelle itse?\"\n\n\"Kuolisin mieluummin! Lancelot, hän luulee minua —\"\n\n\"Anna olla\", keskeytti Lancelot. \"Olen aavistanut kaikenlaisia\nloppuja loistavalle rakkaudellemme, mutta en ikinä tällaista. Meidän\nrakkautemme! Olet niin ylpeä siitä, että kuolisit, jos poika saisi sen\ntietää!\"\n\n\"Kuinka on oman ylpeytesi laita? Kerro hänelle itse.\" Kuningattaren\nkasvoja kirkasti onnellinen mielijohde.\n\n\"Mikä ihmeellinen aate!\"\n\n\"Mikä sitten?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Ajattelin, kuinka loistavaa olisikaan tehdä, kuten ehdotit — kertoa\nkaikille — mennä Arthurin luo ja ilmoittaa, että me rakastamme\ntoisiamme — kertoa Galahadille — kieltäytyä tunnustamasta mitään häpeää\nsiinä, minkä tiedämme puhtaaksi.\"\n\n\"Olen aina toivonut saavani kuolla haarniska ylläni\", sanoi Lancelot.\n\"Aatteesi toteuttaisi luultavasti toivoni. Ei, Ginevra, kaikki on jo\nliian myöhäistä. Meidän pitää jatkaa, kuten aloitimmekin, ja kestää\nseuraukset.\"\n\n\n\n\nVI\n\n\nEttard katseli, kuinka puutarhuri istutti ruusuja. Ginevra ja Anglides\nkävelivät polkuja pitkin ja saapuivat paikalle juuri kun pensas saatiin\nmaahan.\n\n\"Enemmän ruusuja\", sanoi Anglides.\n\n\"Jotakin runoilijoille, arvoisa neiti, puheenaiheeksi\", sanoi\npuutarhuri poistuen lapioineen ja kastelukannuineen.\n\n\"Ihmettelettekö koskaan, kuningatar, mitä tuollaiset ihmiset\najattelevat meistä?\" kysyi Anglides.\n\n\"Oletan heidän ilmaisevan sen runoissaan\", vastasi kuningatar.\n\n\"Tarkoitin puutarhuria, kuningatar.\"\n\n\"Pyh! Mitä hän meistä muuta ajattelisi kuin samaa, mitä muutkin.\"\n\n\"Otaksun teidän tarkoittavan naisia\", sanoi Ettard. \"Ehkä hän\najattelee, kuten runoilijatkin, että olemme ruusupensaista\nkallisarvoisimpia.\"\n\nArthur ja Gawaine laskeutuivat heidän luokseen penkereeltä.\n\n\"Nyt tämä näyttää joltakin\", sanoi Gawaine, \"Kuningatar, osaatte\nseurata neuvoja.\"\n\n\"Gawaine\", sanoi Ettard, \"mitä puutarhurit ajattelevat naisista?\"\n\n\"Puutarhuritko? Ovatko he muita miehiä järkevämpiä?\"\n\n\"He saivat ensimmäisen tilaisuuden\", vastasi Ettard.\n\n\"Satun tietämään, että tämä erityinen puutarhuri on oikeaoppinen\",\nsanoi Arthur. \"Hän uskoo naisten olevan Aatamin kylkiluun pitennyksiä.\"\n\n\"Gawaine\", sanoi kuningatar, \"luulin teidän väittävän, että tiedätte\nkaikki naisista\".\n\n\"Jumala varjelkoon, en, kuningatar! En koetakaan. Ihailen heitä\nmieluummin.\"\n\nEttard nauroi, mutta kuningatar ei hymyillyt.\n\n\"Jos joku olisi kysynyt minulta, mitä tiedän naisista\", sanoi Arthur,\n\"olisin vastannut, etten edes ymmärrä puutarhoja. Ne molemmat kuuluvat\nyhteen. Kun Lancelot ja minä raivasimme itsellemme tietä maailmassa,\nteimme sen ilman naisia ja ruusuja. Kun sain kuningaskuntani haltuuni,\nhankin itselleni heti puutarhan. Huomasin, ettei mikään linna ole\nkuninkaallinen ilman puutarhaa.\"\n\nGawaine hymyili.\n\n\"Uskon teidän menneen naimisiinkin melkein samaan aikaan?\"\n\n\"Menetin sydämeni, Gawaine. Tämä puutarha oli muuan lahjoistani\nGinevralle.\"\n\nKuningatar tiesi heidän tarkastelevan hänen kasvojaan.\n\n\"Olen kävellyt täällä monena kesänä\", sanoi hän. \"Puutarhat eivät\nvanhene, kuten muutamat muut kauniit asiat.\"\n\n\"Tarkoitatte naisia, kuningatar\", sanoi Ettard.\n\n\"Niin teen.\"\n\n\"Siinä tapauksessa kieltäydyn siitä kunniasta. En ole milloinkaan\ntuntenut itseäni nuoremmaksi.\"\n\n\"Odotan Galahadia takaisin huomenna\", sanoi kuningas.\n\nEttard säpsähti kuullessaan nimen ja näki kuninkaan pitävän häntä\nsilmällä.\n\n\"Olen ajatellut häntä paljon näinä päivinä\", sanoi Ginevra.\n\n\"Mikä koetus kokemattomalle pojalle!\"\n\n\"Luuletteko, että tehtävä todella oli vaarallinen?\" kysyi Gawaine.\n\n\"Hän ei joutunut vaaraan, olen varma siitä\", sanoi kuningas, \"mutta\nhänen oli ehkä pakko taistella. Sain melko yksityiskohtaisen\nselostuksen kaikesta. Pari lurjusta on anastanut Lianourin omaisuuden\nja hänen kauniin tyttärensä, kerta kaikkiaan, ja he pitävät perhettä\nvankeudessa, kunnes saavat muodollisen suostumuksen niille aviollisille\nsuhteille, jotka he ehkä jo ovat aloittaneet.\"\n\n\"Arthur, kuinka inhoittavaa!\" sanoi Ginevra.\n\n\"Tämä on pahinta, mitä on tapahtunut pitkiin aikoihin\", sanoi kuningas.\n\"Se sattui juuri parhaaseen aikaan, jotta voisimme koetella Galahadia.\nHän voi käsitellä noita lurjuksia, mutta he eivät ajattele niin. Jos\nolisin lähettänyt Lancelotin, olisivat he lähteneet pakoon. Nyt, kun\ntulee vain poika, ryntäävät he esille ja taistelevat. Hänen on pakko\ntappaa heidät molemmat. Juuri sitä haluankin.\"\n\n\"Arthur, sinäkin palaat nuoruutesi villeyteen.\"\n\n\"Niin teenkin. Unohdin sen vähäksi ajaksi ja muutuin kohteliaaksi,\nmutta kuningaskunta onkin vaatimattoman mielipiteeni mukaan mennyt\nhunningolle. Nyt olen jaloillani jälleen ja aloitan kerran vielä\nsellaisten nuorukaisten kanssa kuin Galahad on. Hän menestyy, jos saan\nisketyksi hiemankaan järkeä hänen päähänsä. Mitä taistelemiseen tulee,\non hän siinä isänsä vertainen.\"\n\nGinevra käveli puutarhapenkkiä kohti, ja muut seurasivat häntä.\nGawainella ei ollut mitään halua keskustelun lopettamiseen.\n\n\"Teistä siis tuntuu, että kaikki on kerran vielä aloitettava alusta?\nEikö nykyinen kuningaskunta ole hyvällä tolalla?\"\n\n\"Tämäkö?\" sanoi Arthur. \"Täällä ei käy laatuun mikään muu kuin\njutteleminen, kun olemme alistuneet naisten hallittaviksi. Galahad\ntuli luoksemme kunnianhimoisena saadakseen ottaa osaa miesten töihin.\nNyt hän koettaa pönkittää maailmankaikkeutta ja poistaa inhimillisiä\nerehdyksiä pääasiallisesti miettimällä ja väittelemällä.\"\n\n\"Hänessä ei ollut mitään vikaa, kunnes hän kohtasi Ettardin\", sanoi\nGawaine. \"Hän halvaannutti Galahadin luonteen toimeliaan puolen.\nRakkaus vaikuttaa sillä tavalla muutamiin miehiin. Mutta toisen eri\ntyypin, kuten teidät ja minut, se tekee hyvin toimeliaaksi.\"\n\n\"No niin, tahdomme katsella, mitä Galahad saa toimeen, kun hänen\nnaisensa pitää häntä silmällä\", sanoi Arthur. \"Kun hän palaa, järjestän\nheti turnajaiset Winchesteriin.\"\n\n\"En ole kuullut tuota sanaa vuosikausiin\", sanoi Ginevra. \"Turnajaiset!\"\n\n\"Saat kuulla sen usein tämän jälkeen\", sanoi kuningas. \"Olemme liiaksi\nveltostuneet. Ja olen saanut vielä toisenkin aatteen. Teidän naistenkin\npitää keksiä itsellenne jotakin tehtävää.\"\n\n\"Mitä esimerkiksi?\" kysyi Ginevra.\n\n\"Mitä tahansa haluatte, kunhan se vain on hyödyllistä. Kun olin nuori,\ntekivät naisetkin työtä. Nyt palvelijat keittävät ja puhdistavat,\nja hienot naiset mukautuvat vain olemassaoloonsa. Ajattelin sen\nloppuun eräänä yönä, kun en saanut unta. En ole koskaan pitänyt siitä\nteoriasta, että naisten pitää innoittaa miehiä suuriin tekoihin,\nmutta en tajunnut, mikä siinä on väärää. Nyt ymmärrän sen. Jos naiset\nhaluavat innoittaa työhön, pitää heidän innoittaa toisiaan.\"\n\n\"Millaista työtä suosittelisitte minulle?\" kysyi Ettard.\n\n\"Matkustakaa kotiinne ja menkää naimisiin. Ginevralla on Anglides,\njoka kyllä pitää huolta hänestä. Olette jo nähnyt tarpeeksi hovista\ntietääksenne, kuinka teidän pitää hoitaa omaa kotianne, ja te voitte\ntehdä pienen kartanon hauskaksi.\"\n\n\"Eikö minun olisi parasta odottaa jonkun kosijan ilmaantumista,\nkuningas Arthur? En haluaisi tunnustaa sitä julkisesti, mutta ei kukaan\nole vielä pyytänyt kättäni.\"\n\n\"Minä haen teille miehen\", sanoi Arthur. \"Jonkun hyvän, rehellisen\nmiehen, joka rakastaa teitä tarpeeksi, ja jos haluatte suuremman\nvaikutusalan tunteillenne, saatte sen lapsistanne.\"\n\n\"Sinun ei tarvitse olla törkeä\", sanoi Ginevra. \"Luulin meidän jo\npäässeen tuosta opista, että naiset ovat täällä vain lisäämässä\nväestöä.\"\n\n\"Sitä varten ainakin\", sanoi Arthur, \"ja elleivät he halua, pitää\nheidän keksiä jotakin muuta yhtä hyödyllistä\".\n\n\"Luulen, että lähden takaisin linnaan, ellei sinulla ole mitään sitä\nvastaan\", sanoi Ginevra.\n\n\"Me lähdemme kaikki\", sanoi Arthur. \"Mutta pyydän Ettardia jäämään\ntänne hetkiseksi, koska aion kysyä häneltä jotakin.\"\n\nKun toiset lähtivät edellä, kävi Ettard levottomaksi. Kuninkaan\nkasvoissa ei ollut mitään ystävällistä.\n\n\"En viivytä teitä pitkää aikaa... Tavoitteletteko Galahadia?\"\n\nEttard epäröi.\n\n\"Olen puhellut leikkiä hänen kanssaan.\"\n\nKuningas odotti muuttamatta ilmettään.\n\n\"Ette ole vastannut kysymykseeni.\"\n\n\"Luulen mielistelleeni häntä, mutta en ole ajatellut asiaa siltä\nkannalta.\"\n\n\"Rakastatteko häntä? Haluatteko mennä naimisiin hänen kanssaan?\"\n\n\"Rakastan häntä.\"\n\n\"Parasta on, että poistutte hovistani vapaaehtoisesti\", sanoi\nArthur. \"Se hämmästyttäisi omaisianne yhtä paljon kuin teitäkin, jos\nlähettäisin teidät kotiinne. Otaksun, ettei Galahad ole kosiskellut\nteitä?\"\n\n\"Mitä olen tehnyt väärin, kuningas Arthur?\"\n\n\"Ette mitään, luullakseni, mutta olette levottomuutta herättävä olento.\nEtte tee mitään hyvää täällä. Voitte ehkä vallata Galahadin, enkä aio\nantautua sellaiseen vaaraan. Aion puhdistaa tämän paikan ja luotan\nsiinä hänen apuunsa.\"\n\n\"Antakaa minun jäädä tänne, kuningas Arthur! En tee mitään sellaista,\nmitä ette voi hyväksyä.\"\n\n\"Rakas lapsi, sillä ei ole väliä, mitä lupaatte tai mitä minä hyväksyn.\nOlette kuitenkin olemassa, ja tämä poika on täällä, johon olette\nrakastunut. Jos asian laita olisi päinvastoin, jos hän kosiskelisi\nteitä, en sekaantuisi asiaan. Mutta kun nainen sen tekee, on se ikävä\njuttu, huolimatta siitä saako hän miehen omakseen vai ei. Galahadin\näiti oli hieno tyttö, mutta en halua että sama juttu toistuisi toisessa\npolvessa.\"\n\n\"Loukkaatte minua!\" sanoi Ettard. \"Teillä ei ole mitään oikeutta puhua\nniin. Sanoin rakastavani häntä, mutta te hän tiedätte, kuinka paljon\nolen häntä vanhempi, ja rakkauteni onkin siksi enemmän äidillistä.\"\n\n\"Vaikka pojalla ei ole isää, näyttää hänellä silti olevan liian monta\näitiä. Hänen elämänsä ei ole tasapainossa. Olen vähemmän töykeä kuin\nluulette. Milloin aiotte matkustaa?\"\n\nEttard ponnahti seisaalle kalpeana raivosta.\n\n\"Palatkaamme linnaan yhdessä\", sanoi kuningas. \"Kävely tyynnyttää\nmielenne.\"\n\n\n\n\nVII\n\n\nHän oli niin kärsimätön, että tuskin jaksoi odottaa, kunnes Anglides\noli ilmoittanut hänet.\n\n\"Puhuttelin kuningasta ensin, kuningatar, ja kiiruhdin sitten kertomaan\nteille.\"\n\n\"Olette kotona jälleen ja terveenä\", sanoi Ginevra. \"Teidän ei tarvitse\nkertoa minulle enempää — siinä on tarpeeksi hyviä uutisia yhdelle\npäivälle.\"\n\n\"Tapoin erään miehen\", sanoi Galahad. \"Toisen hevonen oli liian nopea,\ntai muuten olisin tappanut hänetkin.\"\n\n\"Galahad, kuinka hirmuista!\"\n\n\"Mitä vielä! Olin vihainen koko matkan, ja kun saavuin sinne ja he\nratsastivat vastaani, ymmärsin, miltä kuninkaasta tuntuu — eräät\nmenetelmät ovat keskustelua paremmat.\"\n\n\"Ja pelastettuanne kauniin neidon, rakastuitteko häneen?\"\n\n\"En.\"\n\nHänen äänensä kuulosti niin jännittyneeltä, että kuningatar katsoi\nhäneen.\n\n\"Hän oli kuollut. Tulin sinne liian myöhään.\"\n\nHän vaipui istumaan, painoi päänsä äkkiä kumaraan ja nyyhkytti kuin\nhänen sydämensä olisi murtunut. Kuningatar astui hänen luokseen ja\nkoetti kohottaa hänen kasvojaan puoleensa.\n\n\"Älkäähän nyt, Galahad. Olette saanut kokea liian paljon — siinä koko\nsyy. Olitte sellaisessa tilassa, ettette oikeastaan olisi voinut\nlähteäkään tuolle hirmuiselle asialle. Voi poikaraukkaa!\"\n\nGalahad nousi ja käveli ikkunan luo. Ginevra antoi hänen tointua. Hän\nselvitti kurkkuaan ja kääntyi kuningattareen päin, mutta ei sanonut\nmitään.\n\n\"En anna itselleni anteeksi, että sallin Arthurin lähettää teidät\nsinne. Tämä on juuri sellaista, mitä saimme kokea alituisesti, kun\nvielä olin nuori. Kestin sen paremmin silloin, mikä oli ehkä nuoruuteni\nja tietämättömyyteni ansiota. Hän teki teistä suorastaan pyövelin.\"\n\n\"Ei, kuningatar, olen iloinen, että lähdin sinne. Nyt olen nähnyt, mitä\nmeidän pitää tehdä — meidän pitää käydä käsiksi sellaisiin miehiin,\nennenkuin se on liian myöhäistä. Levähdettyäni tarpeeksi haluan heti\nlähteä uudelle matkalle. Turnajaisten jälkeen.\"\n\n\"Ah, kuningas on kertonut teille niistä!\"\n\n\"Hän puhui niistä jo ennen lähtöäni. Aiomme uudistaa turnajaiset ja\nkaiken entisen ritarillisuuden, kuningatar — kuningas sanoo, että voin\nauttaa häntä — tietysti poikkeamatta ihanteistanne. Hän sanoi, että jos\nonnistun tehtävässäni, voimme aloittaa heti.\"\n\n\"Niin, hän sanoi sen eräänä iltana, mutta en tiennyt teidän ja\nhänen ajatelleen sitä yhdessä. Otaksun, että teistä tulee raaka ja\nkova, kuten noista miehistäkin tavallisesti, jotka ottivat osaa\nsellaisiin huvituksiin. No niin, olen iloinen, että tunsin teidät\nturmeltumattomana kautenanne.\"\n\n\"En muutu niin — lupaan sen, kuningatar.\"\n\nGinevra hymyili.\n\n\"Kuningatar, jos tietäisitte ajatukseni, kun ratsastin Lianouriin\npäin, ymmärtäisitte, mitä ihanteemme merkitsivät minulle. Ellei teitä\nolisi ollut, en olisi palannutkaan. En kuningas Arthurin enkä yhteisen\nsuunnitelmamme tähdenkään.\"\n\n\"Mitä teillä on kuningasta vastaan?\" kysyi Ginevra.\n\n\"Kuningatar, ollessani hänen kanssaan minun pitää olla isäni\nläheisyydessä.\"\n\nGinevra tunsi hetken koittaneen. Välähdyksessä hän näki, mille kannalle\nhänen piti asettua.\n\n\"Teidän olisi pitänyt antaa jo anteeksi isällenne, Galahad.\"\n\n\"Te ette tiedä\", sanoi Galahad. \"Te ette tiedä.\"\n\n\"Ellen tiedä, pitää teidän kertoa se minulle. Mitä ajattelitte\nratsastaessanne Lianouriin?\"\n\n\"Juuri ennenkuin tulin sanomaan jäähyväisiä, kuulin isäni olevan jonkun\nnaisen rakastajan. En voinut keskittää ajatuksiani siihen, mitä puhuin\nteille, kuningatar, tämän viimeisen kauhun kaikuessa niin tuoreena\nkorvissani. Kun ratsastin pois, liittyi isäni minuun. Kysyin häneltä,\nja hän myönsi sen.\"\n\nHe katsoivat toisiinsa.\n\n\"Kuningatar, älkää kertoko minulle, että tekin sen tiesitte.\"\n\n\"Kyllä minä olen sen tiennyt.\"\n\nGalahad haukkoi ilmaa.\n\n\"Kuningatar, Jumalan nimessä, koska jumaloin teitä, älkää pyytäkö minua\nantamaan anteeksi hänelle ja sille naiselle!\"\n\n\"En minä pyyttäkään sitä, Galahad. En ymmärrä, kuinka te voisittekaan.\"\n\nGalahad kuivasi hien otsaltaan.\n\n\"Olette siis tiennyt sen jo kauan aikaa?\"\n\n\"Ennenkuin isänne kohtasi Elainen, oli se nainen isänne rakastajatar...\nHän ei ollut tarpeeksi jalo rakastaakseen isäänne julkisesti, ja\ntietysti juuri hän oli syynä siihen, ettei isänne voinut naida\näitiänne.\"\n\n\"Te puolustatte isääni aina\", sanoi Galahad.\n\n\"Tällä kertaa ehkä voimme löytääkin puolustuksen\", sanoi kuningatar.\n\"Kun saatte tietää, kuka se nainen on —\"\n\n\"En tunne häntä enkä halua tietää hänen nimeäänkään. Hänestä tulisi\nvain uusi ihminen vihattavaksi.\"\n\n\"Vihaisitteko häntä?\"\n\n\"Ehkä viha on liian voimakas sana. En ole koskaan tavannut häntä tai\nmuussa tapauksessa olisin kai hieman epäillyt. Mutta jos hän on nainen,\njonka olen tavannut ja jota olen kunnioittanut — silloin vihaisin häntä\nsen pahan vuoksi, mitä hän on tehnyt. En voisi jäädä oleskelemaan\nsinne, missä hän asuu. Tiedätte, miksi en voi tavata omaa äitiäni.\nMistä voisimmekaan puhella? Kuinka voisi kumpikaan meistä teeskennellä,\nettemme ajattele tarinaamme? Se olisi liian hirmuista! Mutta tämän\ntoisen naisen kohtaaminen olisi vielä kauheampaa.\"\n\n\"Galahad\", sanoi kuningatar, \"toivoitte, etten pyytäisi teitä antamaan\nanteeksi. En pyydäkään sitä. Mutta ettekö koettaisi ymmärtää —\nkuvitella, kuinka kaikki tapahtui? Teidän pitäisi mielestäni olla\noikein utelias tietämään, miksi henkilöt —\"\n\n\"En ole lainkaan utelias minnekään päin\", vastasi Galahad.\n\nKuningatar odotti hetkisen.\n\n\"Teidän pitää muistaa\", sanoi hän, \"että olen tottunut kaikkiin niihin\nkummallisiin ja pahoihin asioihin, joita ihmiset tekevät — olen elänyt\nenemmän kuin pari kertaa teidän ikänne — rakas poikaseni, oikeastaan\nolen viisikymmentä kertaa teitä vanhempi. Mikään ei hämmästytä minua\nenää. Voin otaksua sen syyn tai tämän, pienen huojennuksen siellä\nja täällä sen auttamiseksi, mitä te ja minä pahoittelisimme. Isänne\nei rakasta eikä ole ikinä rakastanut äitiänne. Hän on yksinäinen\nmies, kuten kaikki hänen ystävänsä tietävät. Jos siis on olemassa\njoku nainen, joka voi lohduttaa ja auttaa häntä ja jonka ehkä olisi\npitänyt tulla hänen vaimokseen ja hänen poikansa äidiksi, jos kohtalo\nolisi ollut suopeampi — tahdotteko tuomita heidät siitä, että he ovat\npelastaneet rakkaudestaan niin paljon kuin ovat voineet?\"\n\n\"Asia ei ole niin — isäni kertoi minulle rakastaneensa sitä naista jo\nennenkuin hän näki äitini.\"\n\n\"Hyvä on\", sanoi Ginevra, \"ottakaa se vaikka siltä kannalta. Otaksukaa\nhänen rakastaneen hyvää naista, ennenkuin hän kohtasi äitinne, ja\notaksukaa, että äitinne onnistui jollakin hetkellisellä lumousvoimalla\nmurtaa isänne uskollisuus, ja otaksukaa isänne palanneen jälkeenpäin\noikean lemmittynsä luo, joka oli tarpeeksi jalo ymmärtämään ja antamaan\nanteeksi. Otaksukaa, ettei tämä nainen estänyt isänne naimisiinmenoa\näitinne kanssa, vaan äitinne, joka teki onnellisen rakkauden\nmahdottomaksi tälle naiselle. Mitä siitä ajattelette?\"\n\n\"Hänen olisi pitänyt mennä naimisiin ainakin toisen kanssa\", sanoi\nGalahad. \"En voi ymmärtää näitä otaksumia, kuningatar. Ehkä se johtuu\nsiitä, kuten sanoitte, että tiedän niin vähän maailmasta — mutta siitä,\nmillainen maailma tämä on, opin vielä tietämään enemmän. Isäni olisi\npitänyt tehdä päätöksensä.\"\n\n\"Sanoitte minun puolustavan häntä\", sanoi kuningatar. \"Luulen teidän\najattelevan, että tämä asia on alentanut häntä — jollakin tavoin\nhäväissyt, vienyt hänet alemmas siltä asteelta, jolla hän ennen oli.\nOllakseni rehellinen naista kohtaan minun pitää sanoa, että nainen\nauttoi häntä vapautumaan monesta jokseenkin raa'asta piirteestä.\nMuistan sen ajan, jolloin isänne tunteet eivät olleet sellaisia,\njoita sanoisimme hienoiksi, ja jolloin hänen käytöksensä, paitsi\nkarkeaa rehellisyyttä, oli kehittymätön. Arthur ja hän olivat silloin\nkuningaskunnan perustamispuuhissa tai juuri saaneet sen valmiiksi, ja\ntaistelukirveen taitava käyttäminen oli heidän mielestään suurinta\ntäydellisyyttä. Nainen auttoi häntä kehittymään ystävälliseksi ja\nkaipaamaan hienoutta. Voitte ehkä sanoa, että hänen olisi pitänyt\njoutua tämän innoituksen esineeksi synnittä. Hänen olisi pitänyt\nrakastua parempaan naiseen. Myönnän sen. Mutta noina aikoina ei\nnaisissa ollut paljoakaan valitsemisen varaa. Luulen, että jos isänne\nolisi tuntenut jonkun täydellisesti hyvän naisen, ei tämä tarina hänen\nmenneisyydestään vaivaisi teitä.\"\n\n\"Jos hän olisi tullut tänne nuoruudessaan ja tavannut teidät!\" sanoi\nGalahad.\n\n\"On eräs toinenkin seikka\", sanoi kuningatar. \"Kysyitte, miksi hän ei\nnainut toista heistä. Kerron sen teille. Hän ei voinut naida äitiänne,\nkoska hän rakasti toista, eikä hän voinut naida tätäkään naista, koska\nhänellä oli jo mies.\"\n\n\"Hän ei kai ole varastanut kenenkään kukkaroa, vai onko?\" kysyi\nGalahad. \"Muuta ei enää puutu.\"\n\n\"Sitä ei voi mitenkään puolustaa\", sanoi Ginevra, \"mutta tietysti oli\nnainen syyllisempi. Epäilemättä hän sanoisi, että hänen miehensä oli\ntuottanut hänelle pettymyksen tai etteivät he tulleet toimeen tai että\navioliitto oli ikävä. Luullaan, ettei hänen miehensä neuvotellut hänen\nkanssaan avioliitosta — otti hänet vain kuin maksuksi velasta, kun\noli tehnyt arvokkaan palveluksen naisen isälle. Teidän pitää tietää\nnämä heikot selitykset pulmaan, Galahad — parempia en voi tarjota. Kun\nkaikki on sanottu, olemme siinä, mistä lähdimmekin.\"\n\n\"Emme oikein\", sanoi Galahad. \"Ensin sanoitte, ettette tiedä, kuinka\nvoisin antaa heille anteeksi. Haluan kerrankin, kuningatar, että\nsanoisitte minulle, miksi ajattelette heidän olevan väärässä.\"\n\n\"Minä sanonkin sen.\"\n\nGalahadin hämmästykseksi hän nousi korkealta tuoliltaan, tuli hitaasti\nhänen luokseen, otti hänen kasvonsa käsiensä väliin ja suuteli hänen\notsaansa.\n\n\"Ritarini!\"\n\nGalahad ajatteli, että kuningatar oli menettänyt järkensä. Kuningatar\nistuutui jälleen ja hymyili. Hän muisti järkkyneenä, kuinka hänen\näitinsä oli seisonut Corbinin ovella.\n\n\"Se nainen on sellainen, ettei hänelle voi antaa anteeksi\", jatkoi\nkuningatar, \"koska hän oli uskoton miehelle, joka rakasti häntä\nuskollisesti ja kulutti nuoruutensa koettaessaan tuottaa hänelle\nkunniaa ja onnea. Hänelle ei voi antaa anteeksi senkään vuoksi, ettei\nhän koskaan antautunut kokonaan isällenne, kuten äitinne teki. Luulen\nhänen senvuoksi inhonneenkin äitiänne. Hän ei halunnut lahjoittaa\nisällenne sitä poikaa, jota isänne kaipasi. Hänellä ei ollut äitinne\nuskallusta. Eikä isällenne voi antaa anteeksi, koska sen naisen puoliso\noli hänen ystävänsä. Hän oli petollinen kaikelle luottamukselle. Hän on\nvuosikausia teeskennellyt olevansa lemmittynsä miehen ystävä, vaikka on\nollut hänen vaimonsa rakastaja.\"\n\nHän puhui kuin julistaisi tuomiota oikeussalissa. Galahad kuunteli\nlumottuna. Ginevra viittasi käsillään, ikäänkuin siinä olisi ollut\nkaikki.\n\n\"Te ja minä olemme yhtä\", sanoi Galahad. \"En voi antaa heille\nmilloinkaan anteeksi.\"\n\nKuningatar ei vastannut, ja hiljaisuus kävi painostavaksi. Galahad\nnousi seisaalle.\n\n\"Hyvästi\", sanoi kuningatar.\n\n\"Olen väsyttänyt teitä huolillani — kiitoksia kaikesta —\" Kuningatar\npudisti päätänsä ja viittasi häntä menemään.\n\nHän oli jo päässyt melkein ovelle, kun kuningatar kutsui hänet takaisin.\n\n\"Siitä päivästä alkaen, kun tulin Camelotiin, isänne ja minä olemme\nrakastaneet toisiamme. Hän olisi nainut äitinne, ellei olisi yhä\nrakastanut minua. Minä puolestani rakastan häntä kuolemaani asti.\"\n\nGalahad tarttui ovenpieleen.\n\n\"Te!\" huohotti hän... \"Kuningas Arthur!\"\n\nGinevra istui katsellen häntä.\n\nGalahad kääntyi ja jätti hänet.\n\n\n\n\n\n\nViides osa\n\nVALKOINEN ELAINE\n\n\n\n\nI\n\n\n\"Luulen, että sinun pitää lähteä turnajaisiin kaikissa tapauksissa\",\nsanoi Ginevra. \"He liittävät muuten poissaolosi siihen tapahtumaan,\nettä hän ratsasti pois.\"\n\n\"He olisivat oikeassa\", vastasi Lancelot. \"Arthur järjesti turnajaiset\npääasiallisesti pojan vuoksi. En voi nyt osoittaa mitään harrastusta\nniihin.\"\n\n\"No niin\", sanoi Ginevra, \"menetin oman harrastukseni turnajaisiin\nvuosia sitten enkä ole pahoillani, vaikka et otakaan näihin osaa...\nMutta, Lancelot, voisit ratsastaa eräälle asialleni, jos haluaisit.\"\n\n\"Kyllä minä haluan\", vastasi Lancelot. \"Mille asialle?\"\n\n\"Tahdon, että lähdet tapaamaan ja ilahduttamaan Elainea vielä kerran.\nMustasukkaisuuteni on loppunut. Hän menetti miehensä ja on nyt\nmenettänyt poikansa. Olen jollakin tavalla vastuunalainen. Toivon, että\nratsastaisit sinne ja olisit ystävällinen.\"\n\n\"Voit turvallisesti kehoittaa minua\", sanoi Lancelot, \"koska tiedät,\netten tahdo sitä tehdä\".\n\n\"Kyllä sinä lähdet, kun kerran minä tahdon.\"\n\n\"Ginevra, et sinäkään tahdo. Nautit vain epäitsekkään aatteen riemusta,\nmutta sinä ja minä tiedämme, missä on raja.\"\n\n\"Tarkoitan sitä, mitä sanonkin — tahdon, että lähdet Elainen luo\nilahduttamaan häntä. Sinun ei tietysti tarvitse siinä liioitella. Mutta\nolen vapautunut taipumuksestani mustasukkaisuuteen ja toivoakseni alan\nolla kohtuullinen.\"\n\n\"Jos alat jälleen puhua tästä aiheesta\", sanoi Lancelot, \"sallin\nsinun puhua, mutta älä kuvittelekaan, että voisin ottaa sen vakavalta\nkannalta. Luulen todella, että olet tulemaisillasi hysteeriseksi.\nGalahadin inho ja hänen katoamisensa taivaanrannan taakse tuntuvat\nsinusta luonteen harjoittamisen mestarinäytteiltä, ja riemusi\ninnostuksessa haluat olla runsaskätinen. Jättäkäämme se siihen.\nJokainen Elainelle suomani lohdutus näyttäytyisi liian suureksi.\nOlen niin taitamaton, etten voisi sanoa hänelle, kuinka pahoillani\nolen, että hän on menettänyt minut, enkä selittää sitäkään, miksi\nylpeilet Galahadin karkoittamisesta. Etkä sinä halua, että menisin\nliiallisuuksiin siinä. Todellakin, Ginevra, mitä ajattelisit\nsellaisesta lohdutuksesta, joka loppuu rakkauden puutteessa?\"\n\n\"Ei sekään huolestuttaisi minua nyt\", vastasi Ginevra. \"Olen saanut\nosakseni kaikkea, mitä elämä on voinut tarjota. Olen saanut aikaan sen,\nmitä tarkoitinkin.\"\n\n\"Kuulostaa siltä\", sanoi Lancelot, \"kuin olisit lopettanut välisi minun\nkanssani. Jos olet, älä koetakaan määrätä seuraajaasi minun suosiooni.\"\n\n\"Et voi saada minua toivottomaksi tänään\", sanoi Ginevra. \"Ivailusi on\nihan turhaa. Niin, jos haluat tietää, luulen rakkautemme tulisimman\nosan palaneen loppuun. Tästä alkaen on meillä vain ystävyytemme ja\nmuistomme, Lancelot. Kaiken hellyyteni, mitä minulla oli jälellä,\nannoin pojalle.\"\n\n\"Mutta minun rakkauteni ei ole palanut loppuun\", sanoi Lancelot, \"ja\nepäilen, onko sinunkaan. Nopein keino sen todistamiseksi olisi, että\nlähtisin vierailemaan Elainen luo.\"\n\n\"Todista se sitten — olen pyytänyt sitä sinulta.\"\n\n\"En halua.\"\n\n\"Etkö luvannut?\"\n\n\"Olin liian hätäinen.\"\n\nHän istui katsellen Ginevraa. Huolimatta moittivista sanoistaan\nLancelot tiesi, kuinka kaunis hän oli, ja vielä heidän riitojensa\nja kinasteluinsa jälkeenkin rakasti häntä. Galahadin lähdön jälkeen\nGinevra oli käynyt hurmaavammaksi. Hänen silmänsä olivat kuumeisen\nsuuret, ja ihonväri oli helakampi kuin hänen tyttönä ollessaan.\n\n\"Etkö voisi ratsastaa sinne ja sieltä takaisin yhdessä päivässä?\"\n\n\"Voisin luullakseni.\"\n\n\"Se tyydyttäisi minut.\"\n\n\"Tyydyttäisikö se Elainea? Et todellakaan ole ajatellut hänen\nparastaan, vaikka otaksut tämän tuottavan hänelle huvia. Ilmoitanko\nhänelle olevani sinun lähettämäsi? Ellen lähde sinne omasta halustani,\nei sitä voi puolustaa millään, että häntä kohdellaan kylmästi tai että\nhänen luotaan poistutaan heti. Hän ei usko sinun olevan pahoillasi\nsiitä, mitä on tapahtunut, vaan ajattelee sinun haluavan pöyhistellä\nonnistumisellasi.\"\n\n\"En lähetä sinua sinne viemään viestiä\", sanoi Ginevra, \"vaan lähetän\nsinut itsesi. Hän antaa kyllä arvon erolle. Tee, mitä haluat, lohduta\nhäntä parhaan taitosi mukaan, ja minä ymmärrän. Tiedän nyt hänen\npuolustuksensa.\"\n\n\"Millainen se oli?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Hän halusi hartaasti itselleen poikaa.\"\n\n\"Lorua!\" sanoi Lancelot. \"Pelkkää lorua!\"\n\n\"En ole varma, voiko mies arvostella sellaisia asioita\", sanoi\nkuningatar. \"Sinusta tuntuisi todennäköisemmältä, jos sanoisin, ettei\nhän voinut vastustaa viehätysvoimaasi. Mutta Galahadin omistaminen ja\nhänen menettämisensä ovat opettaneet minulle paljon.\"\n\nLancelot ei kääntänyt silmiään hänestä. Hänen laihtuneet kasvonsa\nvetäytyivät heikkoon hymyyn.\n\n\"Jos lähtisit tänään\", sanoi Ginevra, \"olisin hyvin kiitollinen\".\n\nHymy häipyi ritarin kasvoilta, mutta hän ei sanonut mitään.\n\n\"Tahdotko tehdä niin, Lancelot?\"\n\n\"En tahdo!\"\n\n\"Etkö rakkaudesta minuunkaan?\"\n\n\"Onko se mielestäsi rehellinen syy\", sanoi Lancelot, \"ilmoitettuasi\nminulle rakkautesi palaneen loppuun?\"\n\nGinevra tuli sinne, missä hän istui matalalla lavitsalla seinän\nvieressä, ja puristi hänen suuren kätensä valkoisten sormiensa väliin.\nLancelot oli yhtä kylmä kuin seinäverhot heidän takanaan.\n\n\"En aio antaa houkutella itseäni siihen\", sanoi hän.\n\nGinevra kohottautui häntä kohti, eikä hän voinut olla suutelematta\nlemmittynsä huulia. Ginevra antoi väittelyn jäädä siihen pisteeseen\nhetkiseksi.\n\n\"Kun poika palaa\", sanoi Lancelot, \"voi hän lähteä tervehtimään\näitiään. Hän on nyt valmis antamaan anteeksi Elainelle.\"\n\n\"Onko hänestä kuultu sanaakaan?\"\n\n\"Ei\", vastasi Lancelot. \"Ei niin merkkiäkään.\"\n\n\"Hän ei palaa\", sanoi Ginevra. \"Pettyisin, jos hän tulisi. Hän hankkii\nitselleen nimen maailmassa — kuuluisan nimen, mutta jossakin muualla.\"\n\n\"No niin, jos hän tekee erehdyksen palatessaan meidän luoksemme\", sanoi\nLancelot, \"ei sinunkaan sovi pyytää, että minä palaisin Elainen luo.\nViihdyn melko hyvin siellä, missä hän ei ole.\"\n\n\"Eikö sinulla todella ole hitustakaan hellyyttä häntä kohtaan?\"\n\n\"Olemme väitelleet siitä jo tarpeeksi.\"\n\n\"Emme oikein\", sanoi kuningatar. \"Rakastatko minua vielä? Jos rakastat,\nnouse hevosesi selkään ja ratsasta Elainen luo... Lähde heti!\"\n\n\"Mutta, Ginevra —\"\n\n\"Lähde joka tapauksessa\", jatkoi kuningatar. \"Ellet tee tätä minun\nvuokseni, en voi teeskennellä olevani onnellinen kanssasi. Haluan\nmieluummin, että lähdet jonnekin joksikin ajaksi, Lancelot.\"\n\n\"Et tarkoita, mitä sanot —\"\n\n\"Tarkoitanpahan. Haluan, että menet tapaamaan Elainea. Ellet tottele,\nloukkaat minua — ei ole lainkaan hauska havaita, että olet lakannut\nminua rakastamasta. Oli kerran sellainenkin aika, jolloin olisit\nsuorittanut vaikeampiakin tehtäviä minun vuokseni. Mutta koska et\nhalua, en tahdo oikeastaan nähdä sinua läheisyydessäni — en ainakaan\nennenkuin Arthur palaa turnajaisista.\"\n\n\"Sinä olet etevä karkoittamaan ihmisiä\", sanoi Lancelot. \"Hyvä on, minä\nlähden. Minua ei ole koskaan ennen karkotettu näin lempeästi, ja sinua\npitää palkita.\"\n\nHän äänessään ei ollut mitään epäkohteliasta, mutta hän lähti huoneesta\nkatsomatta Ginevraan. Ginevra oli odottanut hänen suuteloaan.\n\nAnglides tapasi emäntänsä hieman ärtyisällä tuulella.\n\n\"Missä olet ollut, Anglides?\"\n\n\"Viereisessä huoneessa, kuningatar, siltä varalta, että kutsuisitte\nminua.\"\n\n\"Hyvin hienotunteista! Olet antanut minun odottaa. Missä uusi\nkoruompelus on?\"\n\n\"Haen sen tänne, kuningatar.\"\n\nKun hän toi sen, oli Ginevra jo paremmalla tuulella.\n\n\"Kiitoksia\", sanoi hän. \"Tunsin itseni niin yksinäiseksi täällä, kun\nminulla ei ollut mitään tekemistä.\"\n\n\n\n\nII\n\n\nGinevra kuunteli kavioiden kopsetta pihalta. Hän oli saanut\ntyrmistyttävän vaikutelman, ettei Lancelot halunnut lähteä — hänen\näskeinen käytöksensä oli vihjaissut uuteen riippumattomuuteen\nrakastetun toiveista. Kului toista tuntia, ja Ginevra ihmetteli, kuinka\nhänen pitäisi käsitellä rakastajansa kapinallisuutta, mutta sitten\nkuuli sen, mitä oli odottanutkin.\n\n\"Kuka ratsastaa pois, Anglides?\" kysyi hän.\n\n\"En tiedä, kuningatar. Mies on pukeutunut haarniskaan ja on yhtä kookas\nkuin ritari Lancelot, mutta haarniska ei ole hänen eikä hevonenkaan.\"\n\nGinevra astui itse ikkunan luo.\n\n\"Mies on Lancelot\", sanoi hän, \"eikä kukaan muu\".\n\nHän palasi koruompeluksensa ääreen, mutta Anglides jäi vielä katsomaan.\n\n\"Miksi hän lähtisi valepuvussa, kuningatar?\"\n\n\"En sano tuota valepuvuksi\", vastasi kuningatar. \"Hänen kokoistaan\nmiestä on vaikea piilottaa, vaikka hän on hankkinut itselleen uuden\nhevosen ja haarniskan.\"\n\n\"Mutta haarniska ei ole uusi\", sanoi Anglides. \"Se on ruosteinen.\"\n\nGinevra ei vastannut. Hän jatkoi ompelemistaan, kunnes Lancelot oli\npäässyt hyvän matkan päähän.\n\n\"Mille tielle hän poikkeaa, Anglides — Manchesteriinko päin?\"\n\n\"Hän on nyt likellä tiehaaraa\", vastasi Anglides. \"Hän hidastuttaa\nvauhtiaan — niin, juuri sinne — ei, kuningatar, hän kääntyy takaisin —\npoikkeaa pohjoiseen päin vievälle tielle.\"\n\nGinevran koruompelus putosi hänen syliinsä. Hän otti sen taas käsiinsä\nja jatkoi työtään vapisevin sormin. Anglides kääntyi huoneeseen päin.\n\n\"Olen unohtanut, minne se tie vie, kuningatar. Luulin hänen ratsastavan\nturnajaisiin.\"\n\n\"Niin minäkin luulin\", sanoi kuningatar. \"Ehdotin hänelle tuota\npohjoista tietä, mitä nyt kadun.\"\n\n\"Sehän on melko pitkä kiertotie, luullakseni\", sanoi Anglides.\n\n\"Siinäpä se hankaluus juuri onkin.\"\n\nLancelot ei tiennyt muuta keinoa kuin lähteä matkalle, koska\nGinevra oli niin itsepäisellä tuulella. Hänen mieleensä juolahti,\nettei lyhytaikainen yksinäisyys olisi haitaksi, jotta hän voisi\nperusteellisesti ajatella Galahadin suuttumusta ja sitä vaaraa, jonka\nhe olivat sivuuttaneet, niin ettei koko maailma saanut tietää heidän\nvarastettua rakkauttaan. Sen, että Ginevra oli käyttäytynyt hyvin\ntaitavasti, hän oli valmis myöntämään, mutta se johtui suurimmaksi\nosaksi siitä, että Ginevra oli onnistunut kasvattavassa teoreettisessa\ntyössään. Lancelot epäili hieman, oliko Ginevra enää täysijärkinenkään.\nHän oli kuullut parhaimpienkin naisten joskus voivan käydä omituisiksi.\n\nKun hän saapui tiehaaraan, aikoi hän kääntyä vaistonsa pakotuksesta\nlänteen päin. Turnajaisiin osaa ottaminen olisi ehkä hyväksikin\nennen niiden loppumista ja hänellä oli puolittain valmis suunnitelma\nlähteä niitä ainakin katsomaan. Lainattu hevonen ja vanhat varusteet\nsaattaisivat ehkä piilottaa hänet joukkoon. Ehkä ei sentään, mutta\nvalepuku sopi hänen mielentilaansa.\n\nHänen mieleensä juolahti äkkiä, että hän vielä oli Ginevran ikkunan\nnäkyvissä. Hän oli seisonut sen luona itsekin ja katsonut nähdäkseen,\nmille tielle Arthur tai Gawaine poikkesi. No niin, kaksi voi pelata\ntätäkin peliä. Hän kääntyi takaisin ja poikkesi Corbiniin vievälle\ntielle. Hän tiesi hyvin, kuinka Ginevran tyyneyden kävisi, jos hän\ntodella näyttäisi lähtevän Elainen luo, Ginevra ansaitsi kärsiä päivän\ntai pari. Jälkeenpäin, kun hän kuulisi Lancelotin olleen turnajaisissa,\nhän myöntäisi itse olleensa syypää.\n\nSiitä oli jo kulunut pitkälti aikaa, kun hän oli ratsastanut metsän\nläpi suorittamaan niin vähäpätöistä tehtävää ja täyttämään niin\npientä velvollisuutta. Hän oli vapaa ratsastamaan mielensä mukaan ja\nnauttimaan varhaiskesästä. Hän muisteli sitä pitkää ratsastusmatkaa,\njolloin hän oli tuonut Ginevran ja hänen seurueensa Arthurin luo\nhäihin. Metsien tuoksu oli silloin imeytynyt hänen sielunsa. Siihen\nsaakka hän ei ollut osannut erottaa aamutuoksuja, jolloin kaste kuivui,\nviileästä iltatuoksusta, kun kaste alkoi laskeutua maahan. Häntä oli\nhuolestuttanut oma luonnoton tunteellisuutensa, ja hän oli maininnut\nsiitä Ginevralle. Onneksi Ginevrakin oli huomannut sen. Lancelot oli\npelännyt heltyvänsä vielä runoilijaksi, mutta Ginevra oli jonkun ajan\nkuluttua selittänyt hänelle sen olevan rakkautta. Siitä oli jo kulunut\npitkä aika, mutta hän tunsi vieläkin silloiset tuoksut.\n\nSitten oli seurannut öinen ratsastusmatka Caseen kosteiden metsien\nläpi —\n\nHän pysäytti hevosensa voidakseen ajatella. Jos hän jatkaisi näin,\nsaapuisi hän Corbiniin tai jonnekin sen läheisyyteen, ennenkuin päivä\nolisi lopussa, ja joku voisi tuntea hänet siellä. Mutta täällähän oli\njossakin länteen päin vievä sivupolku — se veisi Winchesteriin, jos\nriittäisi kärsivällisyyttä.\n\nSe ei ollutkaan juuri polkua leveämpi, kun hän löysi sen, ja sitä\noli käytetty niin vähän, ettei ruohikossa näkynyt ainoatakaan kavion\njälkeä. Metsänvartijat eivät olleet viitsineet raivata sitä keväällä,\nnuoret oksat löivät häntä kasvoihin silloin tällöin, ja hevonen\npysähtyi joskus tuskastuneena epätasaiseen tiehen ja silmiin sattuviin\nlehviin. Lancelot kannusti sitä eteenpäin. Varmasti sieltä löytyisi\njokin autio erakkola tai pahimmassa tapauksessa ainakin pehmeä penkere\njoltakin aukeamalta yösijaksi. Toistaiseksi hän oli yksinään.\n\nHän mietiskeli, mitä Arthur sanoisi hänen tulostaan turnajaisiin.\nSellainenkin aika oli kerran ollut, jolloin hän oli tiennyt kaikki\nArthurin ajatukset. Palasikohan se milloinkaan enää? Ja Arthur oli\nlukenut kaikki hänen sydämestään — kuinka sanottiinkaan? — kuin\navoimesta kirjasta. Hän toivoi, että Arthur niin tuntisi hänen\nsydämensä nytkin. Se olisi suuri huojennus. Muistellen menneitä aikoja\nhän ymmärsi kuinka uskollinen ystävä Arthur oli ollut — ystävällinen\nElainelle hänen vuokseen ja järkevä Galahadia kohtaan. He kolme yhdessä\n— mitä he olisivatkaan voineet saada aikaan! Paljon, paljon —\n\nHän luuli saapuvansa jollekin aukeamalle ja alkoi väitellä itsensä\nkanssa, pitikö pysähtyä siihen, vaikka iltapäivä ei ollutkaan vielä\nlopussa, vai ratsastaako eteenpäin siinä mielessä, että ilmestyisi\ntoinen samanlainen paikka. Mutta äkkiä hän ratsasti esille puiden\nvälistä ja joutui vanhan rakennuksen eteen. Se ei ollut kyllin luja\nlinnaksi, mutta kuitenkin jollakin tavalla suojassa murattipeitteisten\nvallien takana, jotka näyttivät luhistuvan rauhallisesti sieltä täältä,\nja kaivannon ympäröimänä, joka oli tyyni kuin kuvastin. Ainoatakaan\nihmistä ei ollut näkyvissä. Hänen katsellessaan tuli joutsen uiden\nlinnan nurkan takaa kuninkaallisesti ja hitaasti. Pienet kareet\nvierivät takaisin tuskin liikuttaen rannan liljoja.\n\nLancelot ratsasti portille ja huusi. Hetkisen hän luuli tätä paikkaa\nautioksi, mutta iäkäs portinvartija pisti sitten päänsä esille tornin\nikkunasta.\n\n\"Olen eksynyt — annatteko minulle vuoteen?\" Portinvartija punnitsi\nkysymystä.\n\n\"Vai haluatteko näyttää minulle tien Winchesteriin?\" Ukko kohotti\nkätensä korvansa taakse.\n\n\"Winchesteriin\", toisti Lancelot.\n\n\"Tämä ei vie sinne\", vastasi portinvartija.\n\nHän ja Lancelot katselivat toisiaan.\n\n\"Kuka täällä asuu?\" kysyi Lancelot.\n\n\"Astolatin ritari Bernard\", kuului vastaus.\n\n\"Vai tämä on Astolat! Olen kuullut nimen. No niin, ilmoittakaa ritari\nBernardille, että ritari Lancelot on täällä, liittyäkseen kuningas\nArthuriin ja valmiina tulemaan portista linnaan, jos tahdotte avata\nsen.\"\n\nPää katosi, ja hetkisen kuluttua portti aukeni ja Lancelot ratsasti\nsisään. Ritari Bernard oli siellä lausumassa hänet tervetulleeksi. Hän\noli pitkä mies, jolla oli ystävälliset kasvot.\n\n\"Olimme epäkohteliaita vain senvuoksi\", sanoi hän, \"ettemme tienneet,\nkuka olitte. Katsokaa, olen ainoa taistelukykyinen mies koko talossa.\nEllette te ja kuningas pitäisi valtakuntaa niin hyvässä järjestyksessä,\nolisi köyhillä miehillä, kuten minullakin, kovat ajat.\"\n\n\"Minulla ei ole mitään oikeutta vedota ystävyyteenne\", sanoi Lancelot.\n\"Olen häirinnyt teitä.\"\n\n\"Ette ollenkaan! Talossa on aina ruokaa ja enemmän vuoteita kuin voimme\ntäyttää — emmekä näe vieraita luonamme tarpeeksikaan usein, ritari\nLancelot... Mieheni auttavat teitä haarniskan riisumisessa ja pitävät\nhuolta hevosestanne. Sitten me kävelemme puistossa, kunnes kokki saa\nruoan valmiiksi.\"\n\nPalvelijat eivät olleet taitavia, mutta saivat kuitenkin haarniskan\nriisutuksi. He näyttivät tietävän paremmin, kuinka hevosia käsitellään.\n\n\"Tämä on hyvin kaunis puisto\", sanoi Lancelot. \"Olen nähnyt harvoja\nparemmin hoidettuja. Sellaisia ruusuja!\"\n\n\"Tämä on vaimoni puutarha\", sanoi ritari Bernard.\n\n\"Hän uhraa varmaankin sille koko aikansa\", sanoi Lancelot. \"Tällainen\nilmaisee yhtä paljon hellyyttä kuin taitoakin.\"\n\n\"Vaimoni\", sanoi ritari Bernard, \"kuoli viisi vuotta sitten. Hän piti\nhyvin paljon ruusuista.\"\n\n\"Pyydän anteeksi, en tiennyt sitä\", sanoi Lancelot.\n\nHe kävelivät polkuja pitkin.\n\n\"Olemme kuulleet silloin tällöin kertomuksia hyvin kuuluisasta\npojastanne, ritari Lancelot.\"\n\n\"Se ilahduttaa minua\", sanoi Lancelot. \"Galahad on mielestäni melko\nlupaava.\"\n\n\"Enemmänkin, sanoisin. Olemme kuulleet kertomuksia hänen tavattoman\njalosta luonteestaan. Juuri sitä olemme odottaneetkin teiltä, ritari\nLancelot, että kasvattaisitte poikanne niin hyvin.\"\n\n\"Se ei ole minun ansiotani ollenkaan\", sanoi Lancelot.\n\n\"Vaatimattomat isät sanovat aina niin, ja minä myönnänkin äidillä\nolevan suurimman ansion siihen, että pojasta kehittyy kunnon mies\"\nsanoi ritari Bernard, \"mutta myös miehellä on siinä jotakin tekemistä\".\n\nLancelotin mielestä voitiin siirtyä puhumaan muustakin.\n\n\"Teillä on kai poika itsellännekin, ritari Bernard?\"\n\n\"Minulla oli yksi, mutta hän kuoli.\"\n\nLancelot tunsi masentuvansa, hairahduttuaan toisen kerran koskettamaan\nperhesurua. Ritari Bernardin kotia painoi nähtävästi kirous.\n\n\"Harjoitatte kai maanviljelystä, ritari Bernard? Ette tietystikään\ntäällä metsässä.\"\n\n\"Peltoni ovat kauempana lännessä — sivuutatte ne matkallanne\nWinchesteriin.\"\n\n\"Ja mitä enimmäkseen viljelette?\"\n\n\"Heinää, ritari Lancelot. Hevosenne on varmaankin syönyt heiniäni\nennenkin. Lähetän ne Camelotiin kuninkaalle.\"\n\nLancelot hämmästyi.\n\n\"Ah, niin, kyllä muistan!\" sanoi hän... \"Olemme aina käyttäneet tämän\nerityisen seudun heiniä.\"\n\n\"Täällä on hyviä niittyjä\", sanoi ritari Bernard. \"Kuningas on aina\nilmoittanut olevansa tyytyväinen.\"\n\nLancelot koetti poiketa toiselle ajatussuunnalle.\n\n\"Miksi emme ole milloinkaan tavanneet teitä? Oleskelette liian paljon\nkotonanne, ritari Bernard. Hovi ilostuisi vierailustanne.\"\n\nPitkä mies, jolla oli ystävälliset kasvot, hymyili heikosti.\n\n\"En ole erittäin hauska toveri\", sanoi hän. \"Tämä vanha talo ja\nköyhyyteni sopivat minulle. Olen syntynyt vaatimattomaksi henkilöksi,\nritari Lancelot — ainoaksi onnistumisekseni voidaan sanoa, että minun\non onnistunut karttaa suurta maailmaa.\"\n\n\"Nimitättekö hovia suureksi maailmaksi, ritari Bernard? Ajattelemme\nsitä usein ahtaammaksi paikaksi kuin tällaista rauhallista kotia.\"\n\n\"En tiedä — en ole koskaan ollut siellä — mutta minusta on tuntunut,\nritari Lancelot, että saisin katua, jos jolloinkin uskaltaisin tulla\nhienon elämänne laidalle. Teidän pitää ymmärtää, etten sano mitään\nepäedullista siitä — vaara olisi ehkä siinä, että alkaisin pitää siitä\nliiaksi.\"\n\n\"Lorua!\" sanoi Lancelot. \"Meillä on tarpeeksi vikoja viilentämään mitä\ntulisinta innostusta. Te saisitte vain oppia tuntemaan meidät.\"\n\n\"Niinpä niin\", vastasi ritari Bernard. \"Luonteeni on sellainen, että\nrakastun ihmisiin, ennenkuin opin heitä tuntemaan. Kallista huvia!\nOlin varmasti järkevä tyytyessäni siihen mitä elämä on suonut minulle,\nhakematta muuta.\"\n\n\"Oletteko ajatellut luostaria tai erakkolaa tai jotakin muuta\nsellaista?\" kysyi Lancelot. \"Teillä näyttää olevan taipumusta siihen.\"\n\n\"No niin, sanoakseni totuuden\", sanoi ritari Bernard, \"olen liian\nmaailmallinen sittenkin. Rakastan tätä vanhaa taloa.\"\n\nLancelot huomasi keskustelun käyvän vaikeaksi ja oli iloinen, kun\nportinvartija tuli ilmoittamaan, että päivällinen oli valmis. Tästä\nalkaen portinvartija näytti muuttuvan juomanlaskijaksi. Pöytä oli\nkatettu halliin, joka oli jokseenkin pieni huone, mutta toi mieleen\nhistoriaa. Siellä oli ollut varallisuutta ennen. Ikkunat olivat\npuutarhaan päin, mutta viiniköynnökset peittivät ne niin kokonaan, että\nvain valoläikät muuttivat varjot vihreiksi.\n\nPitkän pöydän päähän oli varattu paikat kolmelle. Lancelot ihmetteli,\noliko juomanlaskija perheen sukulainen.\n\n\"Tyttäreni toimii emäntänä\", sanoi ritari Bernard. \"Luvallanne, ritari\nLancelot, odotamme häntä.\"\n\nLancelot näki kuin unta.\n\n\"Ei kai hänen nimensä ole Elaine, vai mitä?\"\n\n\"On kyllä\", vastasi ritari Bernard.\n\nLancelot odotti kiinnittäen katseensa tummaan tammioveen. Jos se olisi\nauennut ja jos muuan tyttö, jolla oli kullanväriset hiukset ja kirkkaat\nystävälliset silmät —\n\n\"Tyttäreni\", sanoi ritari Bernard, \"sinulla ja minulla ja on kunnia\nhuvittaa ritari Lancelotia\".\n\n\"Ritari Lancelotia!\" huudahti tyttö.\n\nHän oli tullut huoneeseen hiljaa toista tietä. Kun Lancelot kääntyi,\noli tyttö hänen rinnallaan. Hän oli pitkä, kuten isänsäkin, mutta\nnäytti vielä hyvin nuorelta. Hänen tukkansa oli tumma ja silmänsä vielä\ntummemmat, ehkä siksi, että hänen ihonsa oli niin puhtaan valkoinen.\nHänen yllään oli tulipunainen viitta, jonka hihat oli kirjailtu\nhelmillä. Hän oli pukenut ylleen parhaan asunsa.\n\nPäivällisellä Lancelot tuskin voi kääntää silmiään hänestä. Ja milloin\ntahansa hän kohotti katseensa, tyttö katsoi häneen, ihmettelevä ilme\nlapsellisissa kasvoissaan.\n\n\n\n\nIII\n\n\nElaine oli jo ennen aamiaista äitinsä puutarhassa. Sieltä Lancelot\nja ritari Bernard tapasivat hänet, kun hän noukki kukan sieltä,\ntoisen täältä ja hoiteli kuihtuneita varsia. Hänen yllään oli sileä\nmusta puku, pitkä ja ruumiinmukainen. Lancelot ajatteli, etteivät\nhänen kasvonsa olisi niin valkoiset, jos hän työskentelisi enemmän\npuutarhassa.\n\n\"Hyvää huomenta, ritari Lancelot. Olette siis niin itsepäinen, että\nhaluatte lähteä luotamme?\"\n\n\"Olen pahoillani, että teidän pitää lähteä\", sanoi ritari Bernard.\n\"Elaine ja minä olemme yhtä mieltä siitä, että meidän pitäisi nähdä\nenemmän ihmisiä. Tilapäinen vierailunne on virkistänyt meitä. Ehkä\nhaluatte tulla jälleen, nyt kun olette löytänyt tien — jos muuten\nvoitte sanoakaan sitä tieksi.\"\n\n\"Tulen varmasti\", vastasi Lancelot. \"Olette lausunut minut\ntervetulleeksi tavattoman ystävällisesti, ritari Bernard, ja kodillanne\non kummallinen viehätysvoima. Minulla ei ole ollut tällaista rauhan\ntunnetta vuosikausiin.\"\n\n\"No niin, miksi ette voisi viettää toista yötä luonamme\npaluumatkallanne? Voitte silloin kertoa meille uutisia turnajaisista.\"\n\n\"Luulen, että se miellyttäisi minuakin. Teenpä niin, ritari Bernard,\nsillä ehdolla, että tuotte tyttärenne Camelotiin.\"\n\nTämä aate näytti miellyttävän ritari Bernardia.\n\n\"Voimme ehkä luvata, Elaine. Mitä sanot?\"\n\n\"Minusta se olisi ihanaa, isä. Ehkä he kaikki ovat ritari Lancelotin\nkaltaisia.\"\n\n\"He eivät lähettäneet minua tänne esimerkiksi\", sanoi Lancelot.\n\"Tapaatte siellä parempia ihmisiä.\"\n\n\"No niin, tulemme sinne piakkoin ja otamme siitä selon itse\", sanoi\nBernard. \"Sillä välin odotamme teitä turnajaisten jälkeen.\"\n\n\"Ette suinkaan haavoitu siellä, vai mitä?\" kysyi Elaine. \"Lupaan, etten\nantaudu sellaiseen vaaraan tällä kertaa.\"\n\n\"Tietääkseni ei poikanne oleskele hovissa tällä haavaa?\" kysyi Bernard.\n\n\"Ei\", vastasi Lancelot.\n\n\"Tahdon tutustua häneen. Kuulemastani olen päätellyt, että hän on\nsellainen nuori mies, jota olemme tarvinneet.\"\n\n\"Hänellä on ihailtavia ominaisuuksia\", sanoi Lancelot.\n\n\"Sanotte tarvitsevanne häntä.\"\n\n\"Viittaan siihen — saanko sanoa — että hän ei ole maailmallinen.\"\n\n\"Niinpä kyllä\", myönsi Lancelot. \"Hän ei ole sellainen, jota sanoisin\nmaailmalliseksi.\"\n\n\"Tämä on tärkeätä\", sanoi Bernard. \"Pelkäsin nykyisiltä nuorilta\nmiehiltä puuttuvan intoa uhrautumiseen — ja tässä on kuitenkin poika,\njolla on kaikki edut puolellaan, syntyperä, kasvatus ja varallisuus,\nmutta joka alkaa ponnistella korkeita ihanteita kohti heti alusta asti.\nAjattelen parempaa hovista, sanon sen suoraan, ritari Lancelot, kun\ntiedän hänen kuuluvan sinne. Minun oli tapana ajatella, että sellainen\nhyvyys voi menestyä vain mietiskelevässä elämässä, mutta jos nuori\nmies on niin toimelias ja kuitenkin säilyttää ihanteensa, on meille\nkoittamassa uusi aika, vai mitä luulette?\"\n\n\"En ole pätevin henkilö vastaamaan siihen kysymykseen\", vastasi\nLancelot. \"Hän on poikani, tietysti, ja olen pitänyt häntä silmällä\ntarkasti.\"\n\n\"Tiedän, että teidän on pitänyt kasvattaa hänet huolellisesti.\nElainekaan ei ole koskaan ollut poissa näkyvistäni syntymänsä jälkeen.\"\n\n\"Tarkoitin\", sanoi Lancelot, \"että vaikka Galahad onkin harvinainen,\nepäilen, tuleeko hänestä milloinkaan tyypillistä\".\n\n\"Ei varmastikaan\", sanoi Bernard. \"Jos hän on harvinainen, ei hän\nvoi olla tyypillinen. Mutta jos muutkin nuoret miehet, vaikkapa vain\nmuutamat elävät hänen tavallaan, tekee se suuren eron.\"\n\n\"En ymmärrä, missä olette kuullut hänestä niin paljon.\"\n\n\"Ritari Gawaine ratsasti tämän kautta vähän aikaa sitten ja kertoi\nhänestä meille tuntikausia.\"\n\n\"En pidä hänestä\", sanoi Elaine. \"Hän puhuu kuin laskisi leikkiä\nkaikista ihmisistä.\"\n\n\"Vain hovilaisten tapaan\", sanoi Bernard. \"Koetin selittää sitä\ntyttärelleni. Mutta olen iloinen, ettette te ole sellainen, ritari\nLancelot.\"\n\nPortinvartija näyttäytyi puutarhan päässä.\n\n\"Kas, aamiainen onkin jo valmis\", sanoi ritari Bernard. \"Ihmettelinkin\njuuri, kuinka sen oli käynyt.\"\n\n\"Ei vielä\", sanoi portinvartija. \"Se ei ole ihan valmis vielä. Saanko\nvaihtaa kanssanne pari sanaa?\"\n\nRitari Bernard kiiruhti hänen jälessään sisälle.\n\n\"Kokki hermostuu\", sanoi Elaine.\n\n\"Nyt olen häirinnyt taloudenhoitoanne\", sanoi Lancelot.\n\n\"Ei, samaa sattuu ollessamme yksinämmekin. Hän näkee näkyjä.\"\n\n\"Kokkiko?\"\n\nLancelot purskahti nauruun, mutta Elaine oli vakava.\n\n\"Hän näkee enkeleitä silloin tällöin. Isä ei salli, että häntä\nhäiritään. Hän sanoo, ettei meidän sovi sekaantua sellaiseen\nkokemukseen, josta tiedämme niin vähän.\"\n\n\"Hyvin järkevää\", sanoi Lancelot. \"Ja mitä näyn kestäessä tapahtuu\nmiehelle?\"\n\n\"Hän näkee vain näyn\", vastasi Elaine. \"Mutta jonkun muun on silloin\nvalmistettava ruoka.\"\n\n\"Hyvin kummallista!\"\n\n\"No, eikö poikannekin näe näkyjä?\"\n\n\"Ei minun tietääkseni\", vastasi Lancelot.\n\n\"Ritari Gawaine luuli hänen näkevän. Kun isä kertoi hänelle kokista,\ninnostui ritari Gawaine suunnattomasti. Hän sanoi antavansa vaikka\nviisi vuotta elämästään, jos saisi nähdä enkeleitä itse, mutta sitä\netua ei ollut hänelle suotu. Ehkä senvuoksi, että häneltä puuttuu\nnöyryyttä, sanoi hän. Hän ei voisi alentua kokiksi, sanoi hän.\"\n\n\"Ja kuinka isänne vastasi siihen?\"\n\n\"Hän kysyi näkikö ritari Galahad enkeleitä, ja ritari Gawaine vastasi,\nettei hän oikeastaan näekään mitään muuta.\"\n\nLancelot katsahti taloon päin nähdäkseen, eikö aamiainen alkanut jo\nvalmistua.\n\n\"Ritari Lancelot, tahdotteko suoda minulle suuren kunnian?\"\n\nLancelot hämmästyi niin, ettei osannut vastata.\n\n\"Näitte tuon puvun, joka oli ylläni eilen illalla. Olen irroittanut\ntoisen helmillä koristetun hihan. Kun taistelette turnajaisissa, ettekö\nkiinnittäisi sitä kypäräänne kuin ystävyyden todisteeksi minulta?\"\n\nHänen silmänsä olivat loistavat ja rukoilevat; ja Lancelotin mielestä\noli vastenmielistä katsella, kuinka vakavissaan hän oli. Kylmät väreet\nkarmivat häntä, hänen aavistaessaan vaikeuksia.\n\n\"Elaine, en ole lainkaan varma, taistelenko näissä turnajaisissa.\"\n\n\"Ah!\" huudahti Elaine.\n\nHänen äänensä oli niin surullinen kuin maailma olisi luhistunut.\n\n\"Mutta voinpa ehkä taistellakin, tietysti... Elaine, minun pitänee\nilmoittaa teille, etten ole koskaan käyttänyt minkään naisen merkkiä.\nYstäväni odottavat näkevänsä varusteeni koristelemattomina. Minun on\nmyöhäistä muuttaa kantaani.\"\n\n\"Mutta eilen illalla kerroitte isälleni käyttävänne vierasta varustusta\nja ratsastavanne uudella hevosella siksi, etteivät ystävänne tuntisi\nteitä. Eikö se auttaisi teitä käyttämään tätäkin?\"\n\nLancelot katsoi valkoisia kasvoja ja näki ne viattomiksi.\n\n\"Olisiko tärkeätä, että käyttäisin sitä?\"\n\n\"Tärkeämpää minulle kuin teille, ritari Lancelot.\"\n\n\"Lupaan käyttää sitä. Ja kun palaan tätä samaa tietä, voitte kiinnittää\nsen takaisin pukuunne, ellei se ole mennyt riekaleiksi. Puku oli hyvin\nkaunis... Kas, tuolta tulee isänne!\"\n\n\"Syömme nyt\", sanoi ritari Bernard. \"En tiedä, nimitättekö tätä\naamiaiseksi vai puoliseksi.\"\n\n\n\n\nIV\n\n\nBors palasi ensimmäisenä Winchesteristä. Anglides kohtasi hänet\nlinnanpihalla tulossa tallista.\n\n\"No, onnistuivatko ne hyvin?\"\n\n\"Ne muistuttivat enemmän entisiä aikoja kuin uskalsin odottaakaan.\nTietysti kaivattiin siellä Galahadia.\"\n\n\"Entä hänen isäänsä?\" kysyi Anglides.\n\n\"Ei, Lancelot oli siellä. Hän voitti turnajaiset.\"\n\n\"Ettekö erehdy, Bors? Näin hänen poikkeavan toiselle tielle.\"\n\n\"Hän oli siellä. Tunsimme kaikki hänet, huolimatta hänen ruostuneesta\nhaarniskastaan. Hän taisteli vanhaan tapaansa.\"\n\nBors aikoi lähteä huoneeseensa, mutta Anglides pysäytti hänet.\n\n\"Teidän pitää kertoa minulle. Miksi hän käytti ruostunutta haarniskaa?\nJa milloin hän saapui turnajaisiin? Luulimme hänen oleskelevan\nCorbinissa.\"\n\n\"No niin, ehkä hän olikin siellä\", vastasi Bors. \"En kysy sitä häneltä,\nmutta kaikki kielet ovat liikkeessä. Näyttää siltä kuin hän olisi\npalannut Elainen luo.\"\n\n\"Elainenko?\"\n\n\"Niin. Hän käytti Elainen merkkiä, punaista hihaa. Hän ei ole koskaan\ntehnyt niin paljon kuningattaren vuoksi. Sanotaan hänen palanneen\nElainen luo Galahadin katoamisen jälkeen, ja he ovat sopineet\nkeskenään. Todellisuudessa hän saapui turnajaisiin vasta niiden\nloppupuolella. Nyt kysytään, tahtooko hän mennä naimisiin Elainen\nkanssa vielä näin myöhään.\"\n\n\"Kuinka hirmuista!\" sanoi Anglides.\n\n\"Ei ollenkaan. Tämä on vain hyväksi. Ihailen Elainea — serkkuni olisi\npitänyt naida hänet jo vuosia sitten.\"\n\n\"Entä kuningatar?\"\n\n\"En ole lainkaan suvaitsevainen häntä kohtaan\", sanoi Bors.\n\"Hän turmeli Lancelotin elämän. En ole arkaluontoinen — heidän\nrakkausjuttunsa eivät huolestuta minua — mutta kuningattaren olisi\npitänyt tietää oma tahtonsa ja auttaa häntä tai lähettää hänet muussa\ntapauksessa pois. Hän ei ole välittänyt Lancelotista pikkusormensakaan\nvertaa näinä viimeisinä viitenätoista vuonna, vaan ainoastaan tottunut\nmoittimaan häntä ja määräilemään hänen matkoistaan.\"\n\n\"Asia ei ole niin\", sanoi Anglides. \"Kuningattaren elämä on sekaantunut\nhänen elämäänsä. Kun Lancelot kääntyi Corbiniin päin, olisi teidän\npitänyt olla katsomassa, kuinka hänen mielensä murtui. Kun nainen antaa\nkaikki, pitää miehen olla uskollinen hänelle.\"\n\n\"Sanoisin, että Elaine antoi hänelle kaikki\", sanoi Bors.\n\n\"Mitä oli hänellä menetettävää? Kuningatar on pannut vaaraan nimensä\nja turvallisuutensa hänen tähtensä, ja hän oli ihan teidän muiden\nkaltainen, kun toinen nainen sattui hänen tielleen.\"\n\n\"Useimmilla meistä alkaa olla määrätty mielipide siitä vaarasta, johon\nkuningatar antautui. Hän ei antautunut mihinkään vaaraan.\"\n\n\"Hän on hyvin kaunis nainen\"; sanoi Anglides.\n\n\"Mitä sillä on sen kanssa tekemistä? Niin, hän on hyvännäköinen, mutta\nkuta vanhemmaksi tulen, sitä mieluummin haluaisin, että Elaine istuisi\nminua vastapäätä pöydässä vuoden kaikkina päivinä. Hän oli ennen\nvanhaan rohkea tyttö, jolla oli terve sydän.\"\n\n\"Olen katsellut kuningatarta kauan aikaa\", sanoi Anglides, \"ja\nrakastan häntä. Hänellä on kyllä vikansa, hänelläkin — häntä on\nvaikeampi tyydyttää, mutta se johtuu hänen huolistaan. Olen nähnyt\nhänen rukoilevan toista miestä toisensa jälkeen tässä hovissa, että\nheistä tulisi oikeita ritareita. Arthur saa kunnian osakseen, tietysti,\nmutta tunnen tuolla tornihuoneessa tapahtuneet keskustelut. Hän on\ntyöskennellyt päivät pääksytysten muiden onnen ja heidän todellisen\nmenestymisensä hyväksi.\"\n\n\"Hän ei ole koskaan ollut huolissaan minun vuokseni\", sanoi Bors. \"Kun\noikein laskette, huomaatte hänen erityisesti suosineen vain miestään,\nLancelotia ja Galahadia. Eikä näillä molemmilla jälkimäisillä,\nmyönnätte kai sen, ollut mitään tekemistä tornihuoneessa saadakseen\ninnoitusta. He olivat yhtä säännöllisiä kuin kellonkoneisto\nodottaessaan vuoroaan kiivetä nuo portaat ylös ja kuunnella\nkuningattaren saarnaa. Ihmettelimme, kuinka kauan kestää, ennenkuin\nLancelot tulee järkiinsä. Galahad antoi hänelle järkevän esimerkin, ja\nolen kiitollinen, että Lancelot koettaa sitä seurata.\"\n\n\"Aikooko hänkin poistua hovista?\"\n\n\"Ah, ei! Tarkoitan vain, että hän on hylännyt Ginevran ja palannut\npojan äidin luo. Hän on todellakin lähtenyt takaisin — hän onkin\nCorbinissa parhaillaan. Hän ratsasti sinne päin heti, kun turnajaiset\nloppuivat.\"\n\n\"Meidän pitää salata tämä Ginevralta\", sanoi Anglides.\n\n\"Minä ainakaan en tahdo sitä\", sanoi Bors, \"ja toiset tuntevat samalla\ntavalla kuin minäkin. Emme kerro sitä hänelle tahallamme, mutta jos\njuttu alkaa itsestään, annamme sen levitä luonnollisesti. Se on varmin\nkeino erottaa kuningatar hänestä.\"\n\n\"Kun kuningatar karkoitti hänet pois kauan aikaa sitten, menetti hän\njärkensä\", sanoi Anglides.\n\n\"Se oli erehdys — hän ei tee sitä jälleen. Saattepa nähdä.\"\n\nAnglides näytti murtuneelta.\n\n\"Bors, tämä hovi hajaantuu.\"\n\n\"Se on hajaantunut jo\", vastasi Bors. \"Yksi ainoa voimakas tärähdys\nvain, ja maahan se luhistuu. Olen iloinen siitä, Anglides. Kuningas\non satulassa jälleen, ja me aloitamme uudestaan. Sitä ei tarkoiteta\nloukkaukseksi teille naisille, mutta tällä kertaa tulee siitä miesten\nmaailma, ehdottomasti innoittamaton, hienostumaton ja mutkaton. Jumalan\nkiitos!\"\n\n\"Mukaudun siihen\", sanoi Anglides. \"Otaksun teidän sallivan meidän\nelää, ja haluan mielelläni nähdä mutkattoman miehen. Kun olin nuori,\nluulin haluavani mennä naimisiin jonkun kanssa, mutta kuten sanoitte,\nheitä ei ole vielä olemassakaan. He ovat aina rakastuneet jo kauan\naikaa ennen johonkin toiseen naiseen, johon ovat väsyneet. Hän,\nnaisraukka, rasittaa heitä. Ja kaikki kuuluisuudet, kuten Lancelotkin,\novat tuhlanneet hellyytensä niin ja niin monelle naiselle.\"\n\n\"Hän rakasti Ginevraa\", sanoi Bors. \"Jos Ginevra olisi ollut uskollisen\nkiintymyksen arvoinen, rakastaisi Lancelot häntä vieläkin. Mutta tehän\nvoitte ymmärtää, että Elainella on todelliset oikeudet häneen.\"\n\n\"Miksi luulette Elainen antaneen hänen käyttää hänen hihaansa?\" kysyi\nAnglides. \"Ilmoittaakseenko asian siten Ginevralle?\"\n\n\"Voidaan ajatella niinkin — hän oli ehkä iloinen saadessaan ilmaista\nvoittonsa. Mutta ymmärsin sen niin, että Lancelot oli väsynyt asemaansa\nja tahtoi varoittaa meitä, että hän tämän jälkeen kuuluu Elainelle.\"\n\n\"Jos Lancelot menee naimisiin hänen kanssaan\", sanoi Anglides, \"luulen\nGalahadin ehkä palaavan\".\n\n\"Tietysti — he ovat ajatelleet sen valmiiksi, saatte olla siitä ihan\nvarma. Lancelot ei ole sellainen mies, että hän pysyisi toimettomana ja\nantaisi poikansa uran turmeltua.\"\n\n\"Minusta on niin ikävä ajatella Ginevraa\", sanoi Anglides.\n\n\"Aihe on käynyt minullekin inhoittavaksi\", sanoi Bors. \"Ajattelen häntä\nniin harvoin kuin mahdollista.\"\n\n\n\n\nV\n\n\nKun Lancelot palasi ritari Bernardin taloon, pysähdytti hän hevosensa\naukeaman reunaan nauttiakseen vielä kerran paikan rauhallisuudesta\nmetsänlaidassa ja vallien juurella kimaltelevasta kuvastinkirkkaasta\nvedestä. Hän odotti nähdäkseen, tulisiko joutsen uiden tervehtimään.\nKartano oli viehättävä, ja hän oli iloinen tietäessään saavansa viettää\nvielä toisen yön vanhan katon alla.\n\nRitari lausui hänet tervetulleeksi hallissa ja kysyi uutisia\nturnajaisista.\n\n\"En ole tekemisissä sellaisen urheilun kanssa itse\", sanoi hän, \"enkä\nole koskaan ollut taitava siinä, mutta tyttäreni on ollut oikein\nkuumeissaan turvallisuutenne vuoksi — hän oli varma, että joudutte\nsiellä vaikeuksiin. Minä en ollut huolissani, mutta tunnen sentään\nhuojennusta nähdessäni teidät näin terveenä.\"\n\n\"Siinä ei ollut mitään huolehtimisen syytä\", sanoi Lancelot. \"Olimme\nkaikki ystäviä, ja olen harjaantunut suojelemaan itseäni. Missä Elaine\non?\"\n\n\"Hän tulee tänne heti. Hän on liian tunteellinen, lapsiraukka — elämä\ntulee kohtelemaan häntä kovasti.\"\n\n\"Teidän ja hänen pitää täyttää osanne välipuheesta ja tulla hoviin\",\nsanoi Lancelot. \"Silloin korvaan hänelle sen, että olen tuottanut\nhänelle huolia. Hän on hieno tyttö, ritari Bernard. Olette onnellinen.\"\n\n\"Hän on äitinsä kaltainen, ja siksi hän onkin niin rakas minulle...\nKas, tuolta hän nyt tuleekin!\"\n\nLancelot huomasi, kuinka kummallisesti Elaine oli muuttunut. Hän näytti\nolevan toipumaisillaan jostakin pitkästä taudista. Hänen ihonsa ei\nolisi voinut olla valkoisempi eivätkä silmänsä tummemmat kuin ennen,\nmutta hänen vartalonsa notkahti, ikäänkuin hänellä ei olisi voimia\nseistä.\n\n\"Olette terve, ritari Lancelot.\"\n\n\"Ihan terve. Ja hiha on vain repeytynyt yhdestä kohdasta. Neulan piston\ntai parin jälkeen voitte käyttää sitä jälleen.\"\n\nElaine hymyili.\n\n\"Säilytän sen sellaisena kuin se nyt on muistoksi teistä; toivoin sen\nrepeytyvänkin hieman. Pitikö teidän taistella kovasti suojellaksenne\nsitä, ritari Lancelot?\"\n\n\"Muutamat miehet luulevat kai niin.\"\n\n\"Silloin ehkä autoin teitä hieman?\"\n\n\"Sitä ei voi epäilläkään!\"\n\nHänen ilmeinen ihastuksensa koski Lancelotiin. Turnajaiset olivat\nolleet perin joutavat, tai ehkä hän oli tulossa vanhaksi. Lapsi\nliioitteli.\n\n\"Toivoisin olleeni siellä\", sanoi Elaine. \"Mutta voin melkein nähdä,\nmitä teitte. Olitte ihmeellinen, ritari Lancelot!\"\n\n\"En ollenkaan! Hyvin tavallinen vain, Elaine, vannon teille.\"\n\nRitari Bernard näytti pitävän keskustelusta. Hän istui lähellä\nkuunnellen. Elaine katseli Lancelotia suurilla ihailevilla silmillään,\nja Lancelot tunsi itsensä narrimaiseksi.\n\n\"Oliko siellä naisiakin?\"\n\n\"Muutamia vain — en kuullut, keitä he olivat.\"\n\n\"Oliko kuningatar siellä?\"\n\n\"Ei\", vastasi Lancelot. \"Satun tietämään, että hän jäi kotiin.\"\n\n\"Olen kuullut, että hän on hyvin kaunis\", sanoi Elaine. \"Isä näki hänet\nkerran, ja isän mielestä hän oli kaunis.\"\n\n\"Hyvin kaunis, todellakin\", myönsi ritari Bernard.\n\n\"Hän on minun naisihanteeni\", sanoi Elaine. \"Niin kaunis katseltavaksi\nja niin hyvä. Kun isä sanoo, ettei hovielämä kehitä sielua, kuten tyyni\nelämämme täällä, kysyn häneltä, kuka voisi olla parempi kuningatar\nGinevraa, vaikka hän asuisikin nunnaluostarissa. Olen aina pitänyt\nkuningas Arthurista ja hänen ritareistaan Ginevran vuoksi. Tunnette kai\nGinevran?\"\n\n\"Kyllä\", sanoi Lancelot. \"Olen ollut Arthurin palveluksessa teidän\nikäisestänne saakka, luullakseni.\"\n\n\"Olen yhdeksäntoistavuotias\", sanoi Elaine.\n\n\"Sen ikäinen minäkin suunnilleen silloin olin\", sanoi Lancelot.\n\n\"Ajattelette varmaankin, että hän poikkeaa suuresti hovin muista\nnaisista?\"\n\n\"Olen varma siitä\", vastasi Lancelot.\n\n\"Olen ymmärtänyt sen niin\", sanoi Elaine, \"ja kuitenkin se ajatus\ntekee minut surulliseksi. Miksi eivät useammat naiset voi elää mukana\nsuuressa maailmassa ja olla meille esimerkkeinä?\"\n\n\"Se on tärkeä kysymys\", sanoi Lancelot. \"Oletteko ajatellut vastausta\nsiihen?\"\n\n\"Otaksun, ettei muutamilla heistä, ei edes kaikilla rikkaillakaan, ole\nollut hyviä koteja\", sanoi Elaine.\n\n\"Erittäinkään rikkailla\", sanoi ritari Bernard. \"Teoriani on, että\nvarhaisimpina vuosina saaduista vaikutteista riippuu kaikki, ja\nvarallisuus kätkyessä on jonkinlaista lapsuuden vastustamista. Kun\nihminen saa kaikkea, mitä haluaa, ei hänellä ole mielikuvitusta.\"\n\n\"Kuningatar oli nuoruudessaan\", sanoi Lancelot, \"jokseenkin köyhä,\nkuten ehkä tiedätte\".\n\n\"Ihan niin\", vastasi Bernard. \"Siitä sen näkee.\"\n\n\"Mutta mielestänne on hyvä saada varallisuutta myöhemmin?\"\n\n\"Ei\", vastasi Bernard. \"Vaatimaton omaisuus on paras.\" Vanha\nportinvartija alkoi kattaa pöytää päivälliseksi. \"Sinun pitää näyttää\nritari Lancelotille uudet kukat äitisi puutarhassa\", sanoi Bernard.\n\"Aterian jälkeen saattaa olla jo pimeä.\"\n\nElaine vei Lancelotin erään ruusuryhmän luo, jonka jokaisessa rungossa\noli kaunis kukka tai parikin.\n\n\"Ne aloittivat kukintansa teidän poissaollessanne... Ritari Lancelot,\nsaanko keskustella teidän kanssanne kahden kesken ennen lähtöänne\ntäältä?\"\n\n\"Puhukaa minulle nyt — mehän olemme kahden kesken\", sanoi Lancelot.\n\n\"Ajattelin sen ehkä voivan tapahtua aamulla täällä puutarhassa — olen\nsilloin aina täällä, ja isä syö tavallisesti aamiaisensa myöhään.\"\n\n\"Nyt on siihen sopiva tilaisuus\", sanoi Lancelot. \"Aloittakaa nyt.\"\n\n\"Isä kutsuu meidät päivälliselle minuutin kuluttua.\"\n\n\"Se, mitä ette ehdi sanoa, saa jäädä huomiseksi.\"\n\n\"Minun ei pitäisi kysyä sellaista asiaa — mutta minun täytyy saada\ntietää, minun täytyy todellakin, ritari Lancelot.\"\n\nHänen kasvonsa olivat yhtä lapselliset kuin silloinkin, jolloin\nLancelot näki ne ensi kerran.\n\n\"Ritari Lancelot, aiotteko lähteä luotamme huomenna?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Haluatteko ottaa minut mukaanne?\"\n\n\"Toivon isänne tuovan teidät piakkoin Camelotiin, Elaine. Toivon sitä\nkaikesta sydämestäni.\"\n\n\"En tarkoita sitä, ritari Lancelot. Minun oli pakko kysyä... Minun piti\nsaada tietää, ymmärrättekö te.\"\n\nLancelot tuijotti häneen, voimatta ymmärtää, että Elaine oli sanonut,\nmitä ajatteli.\n\n\"Tokko ymmärrän?\"\n\n\"Rakastan teitä, ritari Lancelot\", sanoi Elaine.\n\nRitari Lancelot ratsasti pois ennen päivänkoittoa.\n\n\n\n\nVI\n\n\n\"En halua lainkaan tavata sinua enää\", sanoi Ginevra. \"Minulla ei ole\nmitään sanottavaa sinulle ja luulisin, ettei sinullakaan ole mitään\npuhumista minulle.\"\n\n\"En tullut tänne siksi, mitä haluan sanoa, vaan kummallisen käytöksesi\nvuoksi\", sanoi Lancelot. \"Olet kohdellut minua kaikkien nähden kuin\nolisin kerjäläinen, vieläpä melko vastenmielinen. Suuressa hallissa\novat ateriat olleet hirvittäviä kokemuksia. Olen viitenä päivänä\npyytänyt päästä puheillesi saadakseni tietää syyn, ja tänään, kun\nAnglides sanoi sinun olevan vapaana, sanoin hänelle — no niin, tiedät\nkyllä, mitä sanoin hänelle.\"\n\n\"Toivoakseni olet tässä huoneessa viime kertaa\", sanoi Ginevra,\n\"ja koska olet tullut tänne luvattani, on hyödytöntä pyytää sinua\npoistumaan. Tällä hetkellä olen sinun armoillasi. Sano sanottavasi,\nmutta älä toivokaan minun rupeavan väittelemään uskottomuuksistasi\nentiseen tapaamme.\"\n\n\"Ei ole olemassa mitään uskottomuuksia, joista voisimme väitellä,\nkuningatar. Tulin vain kysymään, miksi olette epäkohtelias minulle.\"\n\nGinevra katsoi häneen tiukasti, mutta ei näyttänyt haluavan nöyrtyä.\n\n\"Miksi, kuningatar?\"\n\n\"Emme tahdo väitellä siitä, Lancelot.\"\n\n\"Miksi emme haluaisi väitellä? Jos on olemassa jokin syy, jonka\nperusteella voit kohdella minua kuin koiraa kuninkaan pöydässä, niin\nilmoita se minulle. Se on joko valetta tai sitä ei ole olemassakaan.\nOlen tottunut vihaasi, Ginevra, mutta tavallisesti olen tiennyt syyn\nsiihen.\"\n\n\"Ja tiedät nytkin.\"\n\n\"Enkä tiedä.\"\n\nKuningatar otti ompeluksensa pöydältä ja käveli huoneen toiselle\npuolelle.\n\n\"Suot kai minulle anteeksi selkäni?\" sanoi hän. \"Valaistus on parempi\ntäällä, ja minun täytyy jatkaa työtäni.\"\n\nLancelot odotti, mutta Ginevra ei ollut tietävinäänkään hänen\nolemassaolostaan. Hän otaksui kuluneen ainakin tunnin ja ihmetteli,\nmitä sanottaisiin, jos joku sattuisi tulemaan huoneeseen ja tapaisi\nheidät valvomassa näin epätavallisella hetkellä. Jos siten joutuisi\ntoisten pilkattavaksi —\n\nHän nousi seisaalle mielenosoituksellisesti ja käveli ovea kohti.\n\n\"Hyvästi\", sanoi kuningatar. \"Näissä olosuhteissa sinun pitää asettua\nsinne. Jos minun pöydässäni ateriat tuntuvat sinusta vastenmielisiltä,\njohtuu se ehkä tunnonvaivoista, kun olet niin paljon poissa vaimosi\nluota.\"\n\n\"Onko tämä jonkinlaista pilaa?\" kysyi Lancelot.\n\nKuningatar ponnahti seisaalle ja kääntyi häneen päin.\n\n\"Tämä on ainakin kunnianosoitus hävyttömyydellesi, Lancelot, sellainen\nkurja valehtelija kuin sinä olet! Et välittänyt hänestä ollenkaan, et\ntietystikään! Sinua piti kehoittaa lähtemään hänen luokseen, tietysti!\nPelkäsit minun tulevan ehkä mustasukkaiseksi, jos heiluttaisit hänelle\nkättäsi turvallisen matkan päästä. Ja sinä olet ollut hänen miehensä\nkoko ajan!\"\n\n\"Kenen, Jumalan nimessä?\"\n\n\"Onko sinulla useampiakin? Etkö tiedä, ketä tarkoitan?\" Lancelot oli\nliian hämmentynyt voidakseen ajatella.\n\n\"Miellyttäisikö sinua, Ginevra, että kuulisit minun toistavan, mikä on\ntotta, ettei minulle ole vaimoa?\"\n\n\"Miellyttääkö sinua kuulla jälleen, minkä tiedät todeksi, että olet\nkurja valehtelija?\"\n\nLancelot huomasi nyt ensi kerran elämässään kyllästyneensä häneen. Hän\nei välittänyt siitä, oliko Ginevra menettänyt järkensä vai ei. Hän\nhalusi vain päästä eroon Ginevrasta hiemankin säädyllisellä tavalla.\n\n\"Ginevra, olen rakastanut sinua monta vuotta ja tuottanut sinulle\npettymyksiä liiankin usein, mutta en ole koskaan kertonut sinulle\nmitään, mikä ei olisi ollut totta. Minulla ei ole vaimoa eikä ole ikinä\nollutkaan. Kun kysyin sinulta, kuka hän on, tahdoin vain tietää, minkä\nnimen liität minun nimeeni. Tiedän itse sinun erehtyneen olkoon naisen\nnimi mikä tahansa.\"\n\n\"Näin sinun lähtevän ratsastamaan hänen luokseen, ja Anglideskin näki\nsen.\"\n\n\"Ah!... Sinä siis katselit minua?\"\n\n\"Me näimme sinut, Lancelot. Mitä hyötyä siis on —\"\n\n\"Mutta minä en ratsastanut Corbiniin\", sanoi Lancelot. \"Tiesin sinun\nkäyvän mustasukkaiseksi, jos niin tekisin, enkä muutenkaan halunnut\ntavata Elainea. Olin turnajaisissa, ja sinäkin tiedät minun olleen.\nMiehet ovat puhelleet siitä kanssani pöydässäsi sinun kuultesi.\"\n\n\"Olit varmasti turnajaisissa, Lancelot, mutta olit Corbinissakin. Eikö\nmieleesi juolahda, että miehet saattavat puhella selkäsi takanakin?\"\n\n\"Ginevra, en ollut Corbinissa, eikä kukaan voi sitä väittääkään.\nPoikkesin kyllä sinne päin tienhaarassa, koska luulin sinun ehkä\npitävän minua silmällä ja koska olit pyytänyt minua lähtemään sinne,\nmutta päästyäni metsän peittoon käännyin länteen päin jälleen.\"\n\n\"Olit kiinnittänyt kypärääsi jonkun naisen hihan.\"\n\n\"Se on kyllä totta, että tein niin.\"\n\n\"Kenen hiha se oli?\"\n\n\"Elainen, ritari —\"\n\n\"Etkä kuitenkaan ole tavannut häntä?\"\n\n\"Ymmärrän nyt, missä vika on, Ginevra —\"\n\n\"Niin teen minäkin.\"\n\n\"Se nainen ei ole sama, Ginevra — vaan Astolatin ritarin Bernardin\ntytär. Hän on ihan lapsi vielä, ja kannoin merkkiä tehdäkseni hänelle\nmieliksi.\"\n\n\"Kuka on ritari Bernard? En ole milloinkaan kuullut hänestä.\"\n\n\"Hän on halpa ritari, joka asuu metsässä muutamien palvelijoiden\nja äidittömän tyttärensä kanssa. He ottivat minut vastaan yöksi\nsen jälkeen kun poikkesin syrjään Corbinin tieltä. Pysähdyin sinne\npalatessanikin. Lähetä kysymään häneltä, ellet usko minua. En ole\ntavannut Galahadin äitiä enkä kuullut hänestä mitään.\"\n\n\"Vaaditko minua uskomaan, että on olemassa kaksi Elainea, jotka\nmolemmat ovat rakastuneet sinuun?\"\n\n\"En ole sanonut, että he ovat rakastuneet minuun.\"\n\n\"Et kyllä, mutta tietysti he ovat. Ja epäilemättä tämä toinen, josta et\nkoskaan ennen ole kertonut minulle —\"\n\n\"En tiennyt hänen olemassaolostaan mitään, ennenkuin saavuin hänen\nisänsä taloon tuona iltana.\"\n\n\"Niinkö? Ja kuitenkin kannoit hänen merkkiään seuraavana päivänä.\nNopeaa tutustumista!\"\n\nLancelot ei vastannut.\n\n\"Hän kertoi sinulle luultavasti rakastavansa sinua?\" Lancelot oli vaiti.\n\n\"Kertoiko hän?\"\n\n\"Kyllä hän kertoi.\"\n\n\"Halusiko hän antautua sinulle, vaikka et voinut mennä naimisiin hänen\nkanssaan?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Ja sinäkö vaadit minua uskomaan, ettei se ole sama nainen?\"\n\n\"Ginevra\", sanoi Lancelot, \"olemme nyt päässeet sellaiseen kohtaan,\netten halua pakottaa sinua uskomaan mitään, mitä et mielelläsi halua.\nMutta koska olet kysynyt totuutta, olen kertonut sen sinulle. He ovat\nkaksi eri naista. Heidän iässään on ainakin parinkymmenen vuoden ero\nja maailman täyttävä ero heidän luonteessaan, eivätkä he ole ollenkaan\nsamannäköisiä. Mutta heillä on sama nimi, ja onnettomuudekseni molemmat\novat valinneet minut ihailunsa esineeksi.\"\n\n\"Sinun täytyy pitää huolta seuraavasta pojastasi itse\", sanoi Ginevra.\n\"Minä olen jo liian vanha siihen.\"\n\nKun Lancelot katseli kovien juovien ilmestymistä ja haihtumista vihan\nja loukatun ylpeyden mukana, ihmetteli hän, kuinka oli koskaan voinut\npitää noita kasvoja kauniina.\n\n\"Uusia poikia ei synny enää\", sanoi hän. \"En rakasta tätä tyttöä enkä\nrakastanut toistakaan, mutta tällä kertaa minun ei tarvitse mitään\nkatua.\"\n\n\"Ajattelen vieläkin sinun käyttäytyvän huonosti, kun et suostu elämään\nhänen kanssaan Corbinissa\", sanoi Ginevra. \"Olin pahoillani hänen\ntähtensä, kun luulin sinun hylänneen hänet. Mutta nyt tunnen suurempaa\nmyötätuntoa häntä kohtaan, kun tiedän, millainen mies hänellä on.\"\n\nLancelot alkoi nauraa.\n\n\"Pysy vain luulossasi. En ole nainut häntä enkä ketään toistakaan.\nMutta otaksu, että jos olisin mennyt naimisiin Galahadin äidin kanssa,\nniin eikö se olisi ollut juuri sitä, mitä kehoitit minua tekemään? Ja\netkö vannonut, ettet tulisi mustasukkaiseksi?\"\n\n\"Siis myönnät menneesi naimisiin hänen kanssaan!\" sanoi Ginevra.\n\nLancelot kohotti kätensä.\n\n\"Yksinkertainen juttusi ei petä minua\", jatkoi Ginevra, \"eivätkä\nväitteesi minua liikuta. Sanoin, etten tulisi mustasukkaiseksi, mutta\nsinä tiesit sen asian paremmin — tiesit minun koettavan käyttäytyä\nrehellisesti häntä kohtaan ja tiesit minun rakastavan sinua. Tiesit,\nettä olin antanut sinulle anteeksi ennenkin — kuinka monta kertaa? Ja\nkoetin kohottaa sinut jälleen, kun käyttäydyit — niinkuin teit. Mutta\nehkä et tiennyt, millaiset tunteet naisella on sellaistakin miestä\nkohtaan, joka on hänelle arvoton, jos nainen edes kerran on antautunut\nhänelle. Nainen kuuluu hänelle ja hän naiselle — siinä kaikki, mitä\nsiinä on. Nainen ei voi ajelehtia toisesta suhteesta toiseen, kuten\nmies, ja jättää muistoansa taakseen — hän antoi niin paljon, että\nmiehen pitäisi ajatella häntä syleillessään seuraavaa uhriaan —\"\n\n\"Nyt tulee jo liikaa\", sanoi Lancelot. \"Sivuutat säädyllisyyden.\"\n\nGinevra vaipui tuoliin ja hengitti niin huohottamalla kuin olisi\njuossut portaita ylös. Mutta hän näytti saavuttavan entisen tyyneytensä\n— juovat katosivat hänen kasvoistaan, ja Lancelot oli suutuksissaan\nhuomatessaan, että hän oli sittenkin kaunis.\n\n\"No niin, Lancelot, rakkaani\", sanoi hän —\n\n\"Niin, Ginevra, sinun rakastajasi. Unohdit sen hetkiseksi.\"\n\n\"Tahdon sinua tekemään jotakin hyväkseni, Lancelot.\"\n\n\"Mitä sitten?\"\n\n\"Mene kotiisi vaimosi luo!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun Lancelot oli päässyt portaiden juurelle, kiiruhti Anglides\nhuoneeseen.\n\n\"En voinut kertoa sitä hänen ollessaan täällä\", sanoi hän. \"Epäilen,\ntokko hän tietääkään sitä vielä, mutta Galahadin äiti on kuollut.\"\n\nGinevra jäykistyi marmoriksi.\n\n\"Kuningatar!\" sanoi Anglides. \"Kuningatar... oletteko pyörtynyt?\"\n\nGinevra työnsi hänet pois.\n\n\"Kuinka sen tiedät?\"\n\n\"Hän on täällä — he aikovat haudata hänet tänne Camelotiin.\"\n\n\"Miksi juuri tänne kaikkien paikkojen joukosta?\"\n\n\"Heillä on mukanaan kirje, jonka hän oli kirjoittanut tuntiessaan\nkuolevansa. Kun kuningas Arthur luki sen ääneen hetkinen sitten, olin\njoukon takana enkä kuullut kaikkea, mutta sain kuitenkin sen verran\nselville, että Lancelot oli kutsunut hänet tänne hoviin —\"\n\n\"Ah!\" sanoi Ginevra.\n\n\"Ja tyttö sanoi ajattelevansa Lancelotin voivan antaa hänelle\nhelpoimmin anteeksi, jos hän tulee hoviin tällä tavalla.\"\n\nGinevra ajatteli hetkisen.\n\n\"Missä tämä kaikki tapahtui?\"\n\n\"Kappelissa. He kantoivat hänet sinne, ja kuningas tuli, ja he\npaljastivat hänen kasvonsa viimeisen kerran. Kuningas sanoi kertovansa\nsen teille itse, kunhan Lancelot saa sen tietää ensin.\"\n\n\"Hän oli kaunis nainen\", sanoi Ginevra.\n\n\"Muistan, millainen hän oli vuosia sitten\", sanoi Anglides, \"enkä\ntahtoisi sanoa häntä kauniiksi\".\n\n\"Onko hän muuttunut?\" kysyi Ginevra.\n\n\"En tiedä. Olin muiden takana ja lähdin heti kertomaan teille.\"\n\n\"Säälittää Galahadin vuoksi\", sanoi kuningatar. \"Heidän olisi pitänyt\nsopia keskenään... Anna minulle musta hartiahuivini, Anglides...\nOtaksun, että minunkin täytyy lähteä sinne.\"\n\nHän kääri hartiahuivin päänsä ympärille ja järjesti sen kasvojensa\nsuojaksi kauniilla käsillään. Kun hän tuli kappelin ovelle, väistyi\nlinnanväki hänen tieltään. Hän käveli kuin kuningatar, ja hänen\nkasvonsa, joilla nyt oli musta kehys, olivat unohtumattoman kauniit.\n\nHän polvistui kuolleen jalkopäähän hetkiseksi rukoilemaan. Heidän\nedessään tapahtuvan surunäytelmän loistava iva järkytti Gawaineakin\n— kun hän näki ylenkatsotun naisen rukoilevan tai ehkä kiittävän\nkilpailijansa ruumiin ääressä. Sitten Ginevra astui hitaasti arkun\npääpuoleen ja katsoi vainajan piirteitä.\n\nHän huudahti heikosti tai naurahti hysteerisesti ja hillitsi sitten\nitsensä. Kaikki hämmästyivät nähdessään hänen kääntyvän heihin päin,\npanevan kätensä ristiin ja selvittävän kurkkuaan, ikäänkuin hän aikoisi\npuhua. Siitä voi ehkä tulla hautajaispuhe.\n\n\"Heitä oli kaksi\", sanoi hän.\n\n\n\n\nVII\n\n\nMyöhemmin Lancelot menetti itsekunnioituksensa ja rupesi hieman\njälkeenpäin munkiksi.\n\nVeli Martin, joka oli harjaantunut sielujen parantaja, käveli\ntavallisesti hänen kanssaan luostarin käytävissä heidän\nhartaudenharjoitustensa loma-aikoina, koettaen selvittää Lancelotin\nmielentilaa. Veli Martin ilmoitti, että Lancelotin mielentilat olivat\ntodella omaa luokkaansa.\n\n\"Minulla on se pulma, etten ole harjaantunut tunnustamaan syntejäni\",\nsanoi Lancelot. \"Uskon vakavasti olevani katuvainen ja luulin, että\nkun ihminen katuu syntejään, on kaikki muu hyvin yksinkertaista. Mutta\ntietysti se on samanlaista kuin muu — ihmisen pitää oppia sekin.\"\n\n\"Milloin tunnustitte syntinne viimeksi ennen tuloanne tänne?\"\n\n\"Sallikaa minun muistella... Jaha, se tapahtui juuri Arthurin ja\nGinevran avioliiton jälkeen.\"\n\n\"Siis noin parikymmentä vuotta sitten\", sanoi veli Martin.\n\n\"Niinpä kaiketi, ehkäpä siitä on enemmänkin aikaa\", vastasi Lancelot.\n\"Katsokaas, tunnustin syntini säännöllisesti, ennenkuin minusta tuli\nGinevran rakastaja, ja kerran sen jälkeen. Kun tunnustin syntini,\nkysyi pappi minulta, kadunko, ja koska halusin olla rehellinen, kysyin\nhäneltä hänen tarkoitustaan. Hän sanoi kysymyksen koskevan sitä, olenko\npahoillani siksi, että Ginevra oli minun, ja minä sanoin, etten ollut.\nHän ilmoitti, ettei hän voinut antaa minulle synninpäästöä, minkä\nvuoksi en koskaan mennyt takaisin.\"\n\n\"Kuinka on laitanne nykyään?\" kysyi veli Martin.\n\n\"Jossakin merkityksessä kadun nyt. En tietystikään voi sanoa katuvani\nrakkautemme hyviä puolia.\"\n\n\"Millaisia ne ovat?\" kysyi veli Martin.\n\n\"Hänen kauneutensa — ja toivo päästä hänen arvoisekseen — ja hänen\nhuuliensa jättämä muisto, kun hän oli nuori.\"\n\n\"Näitäkö te nimitätte hyviksi puoliksi?\" sanoi veli Martin. \"Haluaisin\nmyös kuulla ajatuksenne sen pahoista puolista, joita nyt kadutte.\"\n\n\"No niin, oli väärin, etten voinut naida häntä — hermomme olivat\njännityksessä, emmekä olleet täydellisesti onnelliset — ja kaikki\nhajosikin tuhaksi lopun lähestyessä. En osaa oikein kuvailla sitä,\nmutta te ymmärrätte kyllä. Iloitsen kaikesta siitä, mikä ei ollut\nväärin, ja kadun kaikkea sitä, mikä oli syntiä. Eikö se riitä?\"\n\n\"En oikein usko, tiedättekö, mikä oli mitäkin\", sanoi veli Martin.\n\"Mutta te saatte toistaiseksi jatkaa.\"\n\n\"Vähän jälkeenpäin, kun rakkautemme oli alkanut, vuoden verran\nmyöhemmin, kohtasin erään tytön, joka tarjosi itseään minulle —\nei millään julkealla tavalla, minun on pakko myöntää se, vaan\nrehellisesti. Hän pyysi rakkauttani elämänsä yhdeksi hetkeksi, vaikka\ntiesikin koko ajan minun rakastavan Ginevraa. Olen tottunut väittämään,\nettä hän petti minut siihen, mutta nyt tunnustan himoinneeni häntä. Hän\noli hyvin houkuttava. Olen katunut sitä yhdestä tai toisesta syystä\nsiitä alkaen. Riittääkö se?\"\n\n\"Tämä näyttää selvältä asialta\", vastasi veli Martin. \"Mutta olen\nihmetellyt, miksi puhuitte Ginevrasta mainitsematta sitä asian puolta,\njoka huolestuttaisi minua enimmän. Ette näytä kysyvän itseltänne, mitä\nArthur, hänen miehensä ja ystävänne, tästä kaikesta ajatteli.\"\n\n\"Tiedän, mitä Arthur ajattelee siitä\", vastasi Lancelot.\n\n\"Kuinka te voitte sen tietää?\"\n\n\"Kysyin häneltä. Juuri senvuoksi olenkin nyt täällä. En voinut sietää\najatusta, että olen petollinen hänelle, ja jouduin sellaiseen kohtaan,\njolloin olisin mieluummin kuollut hänen miekkansa iskusta kuin enää\npiilottanut tätä salaisuutta. Menin senvuoksi rehellisesti hänen\nluokseen ja tunnustin rakastavani hänen vaimoaan liiaksi. Otaksuin sitä\nrehellisimmäksi keinoksi päästä asiasta.\"\n\n\"Milloin se tapahtui?\" kysyi veli Martin.\n\n\"Ihan äskettäin.\"\n\n\"Rakastitte häntä liiaksi\", sanoi veli Martin, \"mutta ette rakastanut\nhäntä tarpeeksi. Olisin sanonut sitä rehelliseksi teoksi, jos olisitte\nmennyt Arthurin luo parikymmentä vuotta sitten. Mitä kuningas sanoi?\"\n\n\"Hän sanoi tienneensä sen jo jonkun aikaa. Melkein heti häiden jälkeen\nhän sanoi huomanneensa Ginevran menneen naimisiin hänen kanssaan\nmuovaillakseen hänet toisenlaiseksi. Hän ei olisi välittänyt siitä,\nkertoi hän, jos hänellä olisi ollut enemmän vapautta, mutta koska\nhänellä oli kuningaskunta hallittavanaan, oli hänellä liian paljon\nhommaa ehtiäkseen uudistua. Silloin hän huomasi Ginevran kääntävän\ntarkkaavaisuutensa minuun, ja vaikka se loukkasikin häntä, sopi sitäkin\njärjestelyä puoltaa jollakin tavalla. No niin... juuri siksi olen\ntäällä. Kun Arthur puhui minulle siten, en kehdannut katsoa maailmaa\nkasvoihin.\"\n\n\"Tunnustatteko nyt syntejänne, veli Lancelot, vai toisteletteko vain\nonnettomuuksianne?\"\n\n\"Olen myöntänyt tunnustavani\", vastasi Lancelot. \"Kerroin jo teille\ntuosta tytöstä, joka tarjosi itsensä minulle. No niin, hänessä oli\npaljon suloja, mutta viattomuus ei kuulunut niiden joukkoon. Hän tiesi\nkaikki, mitä pitikin, ja vielä enemmänkin. Mutta satuin tulemaan\ntoiseen taloon vain noin kuukausi sitten, ja isäntäni sanoi minulle,\nettä meidän piti odottaa hänen tytärtään, jonka oli määrä olla\nemäntänä päivällispöydässä, ja tyttären nimi osoittautui samaksi kuin\nensimmäisenkin tytön. Minulla oli kummallinen tunne, että ehkä tuo\nensimmäinen tulee ahdistamaan minua kaikkien näiden vuosien jälkeen.\nMutta kun tytär vihdoinkin tuli, oli hän vielä pelkkä lapsi — kokonaan\nviaton eikä mitään muuta. Heillä oli kuitenkin sama nimi.\"\n\n\"Miksi ei heillä olisi ollut?\" sanoi veli Martin. \"Nimi merkitsee niin\nvähän.\"\n\n\"En tiedä\", sanoi Lancelot. \"Ennenkuin lähdin siitä talosta, ehdotti\ntämä viaton tyttö minulle ihan samaa kuin tuo järkeväkin oli tehnyt.\nHalusi rakkauttani tai tulla vaimokseni tai lyhyesti sanoen: halusi\nminut omakseen.\"\n\n\"Me emme aina saa toista tilaisuutta\", sanoi veli Martin \"Toivon teidän\nkäyttäytyneen paremmin tällä kertaa?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Lancelot. \"Sanoin hänelle sitä satunnaiseksi\nharhaluuloksi ja vakuutin, että kun se haihtuu, menee hän jonakin\npäivänä naimisiin oikean miehen kanssa, jolloin meistä kaikista tulee\nystäviä. Sehän oli jalompaa, eikö ollutkin?\"\n\n\"Siinä ei ollut mitään moitittavaa\", vakuutti veli Martin.\n\n\"Kuitenkin, kun sitä oikein ajatellaan\", sanoi Lancelot, \"paraskin\nkäytöksemme saattaa tuottaa paljon kiusaa ja erehdyksemme päättyä\nhämmästyttävästi. Kun tein syntiä tuon naisen kanssa, joka heittäytyi\nsyliini, saimme lapsen. Sen vääryyden tulokseksi tuli Galahad.\"\n\n\"Ette suinkaan tarkoita jaloa Galahadia?\" kysyi veli Martin.\n\n\"En tiedä, kuinka jalo hän on\", vastasi Lancelot, \"mutta muita ei ole\nolemassa\".\n\n\"Olemme kuulleet hänen omistaneen elämänsä\", sanoi veli Martin,\n\"maailman pyhimmän aarteen etsimiseen\".\n\n\"Niin ne jutut paisuvat\", sanoi Lancelot. \"Ellen olisi rakastanut\nGinevraa, ei Galahad olisi nyt voinut pyrkiä tähän suuruuteen.\"\n\n\"Se ei ole lainkaan itsestään selvää\", sanoi veli Martin.\n\n\"Ginevra oli mustasukkainen hänen äidilleen ja hänelle ja vihainen\nminulle\", sanoi Lancelot, \"ja Ginevran mieleen juolahti voittaa meidät\nkaikki tekemällä hänestä oikea mestarinäyte. Ennen sen valmistumista\nGinevra kai rakastui häneen.\"\n\n\"Ymmärrän\", sanoi veli Martin.\n\n\"Ja sitten\", sanoi Lancelot, \"kun kerran tein oikein puhumalla niin\nystävällisesti ja järkevästi pienelle tytölle, vei se häneltä hengen\".\n\n\"Hän kuoli luultavasti luonnollisista syistä\", sanoi veli Martin.\n\n\"Ehkä\", myönsi Lancelot, \"mutta saamani vaikutelma oli sellainen, ettei\nhän olisi kuollut, jos olisin vastannut myöntävästi\".\n\n\"Kuulkaapa\", sanoi veli Martin, \"nyt ette ole sillä tiellä, joka vie\narmoon\".\n\n\"Osaatte arvostella sen asian paremmin kuin minä\", sanoi Lancelot.\n\"Mutta eikö ihminen voi jollakin tavalla saada armoa ja kuitenkin tehdä\nkysymyksiä?\"\n\n\n\n"]