[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fMiwRds2Ccsti5If36Xnob-ZpmkI2aCB0hHAYAEPgsf8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3252,"Olympiakuumetta","Karhumäki, Urho",1891,1947,"3252-karhumaki-urho-olympiakuumetta","3252__Karhumäki_Urho__Olympiakuumetta","Yksinäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1939,null,5337,32184,true,[],[],[],"Yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu maalaistaloon, jossa seurataan olympiahuuman ja radiolähetysten vaikutusta talon asukkaisiin. Henkilögalleriaan kuuluu perheenjäsenten ja palvelusväen lisäksi maatalousharjoittelija sekä Amerikasta saapuva sulhanen.","Urho Karhumäen 'Olympiakuumetta' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3252.\nE-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","OLYMPIAKUUMETTA\n\nYksinäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nURHO KARHUMÄKI\n\n\n\nSeuranäytelmiä 440\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto Oy,\n1939.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Anna_, Ojalan talon tytär.\n_Ville_,   »     »   poika.\n_Matti_,   »     »   työnjohtaja.\n_Kalevi_,   »    »   maatalousharjoittelija.»\n_Lempi_,    «    »   karjakko.\n_Mari_,     »    »   vanha palvelija.\n_Mikko_, Amerikan-sulhanen.\n\n\n\n\nMaalaistupa. Kaksi ovea ja avattava ikkuna. Kalusto mahdollisimman\njykevää ja talonpoikaista. Peräseinällä kello ja kirjahylly, jonka\npäällä radio.\n\nPerheen illallisateria päättymässä. Aurinko paistaa kirkkaasti tupaan\nsivuikkunasta. Henkilöryhmitys pöydässä vasemmasta päästä lähtien:\n\n_Mari_, pienikokoinen, mutta pirteä »vanhapiika», joka valppaasti\nvaanien näyttää pitävän silmällä nuorten pöytätoveriensa pienimpiäkin\neleitä.\n\n_Lempi_, mahdollisimman lihava ja punakka, helakanpunaiseen puseroon\npukeutunut, luo tämän tästä hempeitä silmäyksiä vastapäätä istuvaan\ntyönjohtajaan.\n\n_Anna_, nuori, hauskannäköinen, käytökseltään hillitty,\nkansallispukuinen tyttö.\n\n_Ville_, noin 15-vuotias, yllään vielä poikasten tapaan pusero\nja »golfarit», älykäs, mutta luonteeltaan kujeileva. Istuu Maria\nvastapäätä pöydän toisessa päässä.\n\n_Kalevi_, kookas, komea urheilumies, vaatetus kesäinen, — verryttely-\ntai flanellihousut ja avorintainen paita. Istuu vastapäätä Annia.\n\n_Matti_, lyhyt ja punakka, lihava pallukka, paitahihasillaan ja\navojaloin, hyvin leveät housut kiinnitetty henkseleillä, joita usein\nnostelee. Istuu Lempiä vastapäätä.\n\n\n_Esitelmöitsijän ääni radiossa_.\n\nNäiden maailman suurkisojen, edessämme olevien olympiakilpailujen\ntoimeenpanijana pieni Suomen kansa on saanut suuren ja harvinaisen\nkunniakkaan tehtävän. Olympiakisojemme saattaminen kaikinpuolisesti\nonnelliseen päätökseen olkoon senvuoksi koko Suomen kansan yhteinen\nkunniavelvollisuus. Ne vaatimukset, joita tämä tehtävä eteemme\nasettaa, eivät suinkaan ole vähäiset. Paitsi tuhansia kilpailijoita\nmaapallon eri puolilta, saamme tällöin maahamme kymmeniä tuhansia\nvieraita kymmenistä eri kansoista. He tulevat tänne odottavin mielin,\nmilteipä lapsellisen uteliaina. Ovathan he jo niin usein nähneet\npienen pohjoisen maamme poikien voitollisesti kamppailevan maailman\nsuurimpien kanssa olympian kunniakkailla kilpakentillä. Tämän selitykseksi\nhe ovat kuulleet mitä kummallisimpia tarinoita tuhatjärvien maasta, sen\nalkuperäisen voimakkaasta kansasta ja ihmeitä tekevästä saunasta.\n\nAntakaamme voimaimme mukaan mitä mainos ja ennakkokuvitelmat ovat\nheille luvanneet. Jos mahdollista, antakaamme vielä enemmänkin.\nKirkastakoon Suomen kesäinen maa ja maisema tuhansille vieraillemme\nkauneimmat kasvonsa. Näyttäköön sen kansa niin juhlapäivinä kuin\narkisen työn aherruksessa heille puhtaimman ja rehellisimmän\nolemuksensa. Näyttäköön sen heille myös Suomen sauna, mikäli he itse\nsitä haluavat. Puhdistakaamme, lämmittäkäämme sauna heille perinpohjin.\nAvatkaamme ovi ja antakaamme tuore, lehtevä kylpyvihta heidän\nkäteensä...\n\n_Mari_ (kuuloaan herkistäen). Olkaa hiljaa! Sanoiko se, että...\n\n_Kuuluttajan ääni radiossa_. Tähän päättyi neljännestunti\nolympiakuulumisia. Seuraa aikamerkki ja säätiedoitus.\n\n_Kalevi_ (Villelle). Sulje radio.\n\n_Matti_. Niin. Todennäköinen sää lienee tänään sama kuin eilen.\n\n_Ville_. Ja aikamerkki seisoo selkä suorana vanhalla paikallaan.\n(Nousee vikkelästi penkille seisomaan ja sulkee radion.) Käpy suuhusi,\nkun oma väki puhuu! (Napauttaa kädellään seinäkelloa.) Älä sinä välitä,\nvaan kävele! Päälläsi pitkin seinää!\n\n_Mari_. Sanoiko se, että saunakin pitäisi vartavasten lämmittää?\n\n_Matti_. Tietysti sauna pitää lämmittää! Kylpemään kai ne useimmat\ntänne lähtevätkin. Meidän on annettava niille sellainen sauna, että...\nettä...\n\n_Ville_. Että tietävätkin lähteneensä syyhymättä saunaan.\n\n_Matti_. Sinäpä sen sanoit, pikkuinen poika!\n\n_Ville_. Maasta se pienikin ponnistaa.\n\n_Matti_. Maastapa hyvinkin! (Hypähtää lattialle, jossa koukistelee\nhyvin voimallisen näköisesti käsivarsiaan.) Mitähän, jos tässä toden\nteolla aloitettaisiinkin valmentautuminen tuon Kalevin kiusalla.\n\n_Kalevi_. Mitäpä kiusaa siitä minulle. En minä havittele niin pitkälle.\n\n_Ville_. Eipä tiedä, vaikka havittelisit.\n\n_Matti_. Kuka takaa, vaikka havittelisit vielä pitemmälle.\n\n_Kalevi_ (myös nousten). Ei, en ole niin kunnianhimoinen, — kunhan\nparhaana päivänä pääsisin katselijaksi.\n\n_Matti_. Et pääse! Parhaitten päivien liput on myyty jo kahteen\nkertaan. Ei, poika! Paremman keinon minä tiedän. Kunhan tässä oikein\ntukevasti valmennutaan. Pumpsitaan kuulaa kuudentoista metrin\nparemmalle puolelle! (Ottaa kuulantyöntövauhtia ja iskee jalkansa\npöydänjalkaan; ruoka-astiat helähtävät.)\n\n_Mari_ (sähähtäen). Älä pumpsi rikki talon tavaroita!\n\n_Matti_ (pyörähtää lattialla kuin moukarinheittovauhtia ottaen ja\npysähtyy arveluttavan lähellä ikkunaa). Jutkautellaan moukaria\nkuudenkymmenen metrin kulmille!\n\n_Mari_. Kun jutkautat itsesi ikkunasta pellolle, niin nauraisin vähän.\n\n_Ville_. Ja minä, koko rahan edestä.\n\n_Matti_ (välittämättä). Kiekkoa me pojat hivautamme, että... että...\n(Pyörähtää kyykähtäen keskilattialla, niin että henkselinapit\nheltiävät.)\n\n_Mari_. No niin! Tuon minä hyvin arvasin.\n\n_Ville_ (hypähtää nauraen poimimaan nappeja). Nythän voidaan ruveta\nvaikka napinheittoa harjoittamaan.\n\n_Lempi_. Minulla on kahden nollan karhulankaa. Tulen heti ompelemaan!\n(Nousee pöydästä ja rientää ulos. Anna raivaa astioita pöydästä.)\n\n_Mari_. Nollan karhulankaa! Tuommoiset hurttanat pitäisi neuloa...\n(Auttaa Annaa, vihaisesti astioita tempoen.)\n\n_Matti_ (kuuloaan herkistäen). Jaa mitä neuloa?\n\n_Mari_. Ja tuommoiset pehtoorit pitäisi heittää...\n\n_Matti_ (kävelee lähemmäksi pöytää, taskuista housujaan kannatellen).\nJaa minne heittää?\n\n_Mari_. Karjapihalle! Jos sen tietää tahdot!\n\n_Matti_. Tuon kyllä hyvin arvasinkin. (Juoksee ulos housujaan\nkannatellen.) Täytyy rientää, ennenkuin heitetään.\n\n_Ville_. Niin täytyy. (Juoksee Matin jälkeen.)\n\n_Kalevi_ (kelloonsa katsoen). Niinpä täytyy. Harjoitukset alkavat.\n\n_Mari_. Ohoijaa! Onpa hyvä asia, että isäntä ja emäntä jo huomenna\npalaavat. Kauemmin en jaksaisi enää heidän kanssaan.\n\n_Anna_. Niin, huomenna he tulevat. Isä soitti tänään. Niin että kyllä\nMari jo pian pääsee huolestaan. (Naurahtaa.)\n\n_Mari_. Naurat sinäkin vielä! Toinen tässä vuorokausikaupalla on saanut\nseistä kuin sotarintaman edessä.\n\n_Anna_. Mitä Mari turhan vuoksi muodostelee itselleen sellaisia\nsotarintamia. (Juoksuttaa näppärästi astioita pesupöydälle.)\n\n_Mari_. Turhanko vuoksi? Taidat itse olla yksi.\n\n_Anna_. Vihollinenko? Kylläpä Mari minusta kamalia luulee.\n\n_Mari_. En luule, — minä tiedän. Noiden kanssa saa nuori tyttö aina\nolla varpaisillaan, — tuollaisten nuorten miesten, pitkien huiskaleiden.\n\n_Anna_. Mutta eihän pehtoori ole enää kovin nuori, eikä pitkä. Minun\nnähdäkseni hän on...\n\n_Mari_. Pätkä! Niinkuin en sitä näkisi ja tietäisi. Ja näkisi vähän\nenemmänkin.\n\n_Anna_. Mari näkee usein enemmän kuin on nähtävää. Jos pehtoori pitää\nkarjakosta ja vaikka menee hänen kanssaan naimisiin, niin...\n\n14\n\n15\n\n_Mari_. Eikä mene! Ei ainakaan ennenkuin isäntäväki tulee kotiin!\n\n_Anna_ (nauraen.) Ei tietysti! Tuskinpa vähiin aikoihin sen jälkeenkään. Ja\nmitä — taas Kaleviin tulee, niin...\n\n_Mari_. Niin siitä sinä olet jäävi mitään puhumaan.\n\n_Anna_. Niin olen. Kalevi on urheilija, enkä minä niistä asioista\npaljonkaan tiedä.\n\n_Mari_ (epäluuloisesti). Et kai sinä tiedä.\n\n_Anna_. Koko Suomen kansa potee nyt olympiakuumetta; ihmekö tuo, jos\nmeidänkin nuoret miehet.\n\n_Mari_. Eihän se mikään ihme. Mutta se on minun mielestäni ihme,\nettä se tarttuu terveisiin karjakonpallukkoihin ja valtaisiin\ntalontyttäriinkin.\n\n_Anna_. Ai, ai!\n\n_Mari_. Ja että se nostaa niin korkeaa kuumetta, ettei lämpömittarissa\nkoltta asteita riitä. Mutta on meillä keinoja, jos on pahojakin\npäiviä! Jäätä!\n\n_Anna_. Hui, hui! (Juoksee nauraen ovelle.)\n\n_Mari_ (perään huutaen). Tärpättiä ja kylmiä kääreitä! (Ottaa\nsukankutimensa ja istuutuu.)\n\n_Ville_ (syöksähtää sisään potkupallo kainalossa). Kylmiä kääreitä!\nKenelle?\n\n_Mari_. Vaikka sinulle. Lennätkin siellä muiden mukana.\n\n_Ville_. Voi, Mari kulta, jospa olisikin siivet, niin lentäisin! Mutta\nkun ei ole kuin jalkoja, ja yksi pari vain niitäkin.\n\n_Mari_. Kaksi kai pitäisi.\n\n_Ville_. Niin pitäisi. Toisella saisi juosta, toisella potkia palloa.\n(Istuutuu leikkien pallolla.)\n\n_Mari_. Mihinkähän sinäkin vielä pääsi isket?\n\n_Ville_. Vaikka tuohon palloon. Kas noin! (Iskee päänsä palloon.)\nJa noin! (Yrittää toisen kerran, mutta iskee ohi.) Oho!\n\n_Mari_. Tuota juuri tarkoitin. Ei aina satu.\n\n_Ville_ (jälleen käsillään leikitellen). Ei satu! Mutta se hyvä puoli\ntoki on, että milloin ei satu, niin ei satu.\n\n_Mari_ (huokaisten). Ei sinun kanssasi parane!\n\n_Ville_. Ei parane.\n\n_Mari_. Näitkö sinä siellä ulkona, mitä karjakko ja pehtoori tekivät?\n\n_Ville_. Mitäkö tekivät? Eikö täti tuon vertaa arvaa?\n\n_Mari_ (nousee, kävelee kiivaasti ikkunaan). Joko ne taas!\n\n_Ville_. Jo!\n\n_Mari_. Siitä täytyy tulla loppu! Sen minä sanon.\n\n_Ville_. Samaa karjakko juuri sanoi. Hän valitti, että...\n\n_Mari_. Mitä valitti?\n\n_Ville_. Että hänen karhulankansa on kohta lopussa ja että hän\nei enää toista rullaa rupea omilla rahoillaan ostamaan.\n\n_Mari_. Ja mitä pehtoori siihen sanoi?\n\n_Ville_. »Ei tarvitsekaan», sanoi pehtoori. »Tuommoisen tytön ei\ntarvitse ostaa mitään omilla rahoillaan. Kaiken pitää juosta talosta»,\nsanoi pehtoori. Ja sitten hän...\n\n_Mari_. Mitä hän vielä sanoi?\n\n_Ville_. Ei sitten enää mitään. Hän vain otti karjakon syliinsä ja\nnosti korkealle, noin korkealle (näyttää pallolla). En minä luullutkaan\npehtooria sellaiseksi painojen nostajaksi. Ja sitten karjakko huusi:\n»Minä putoan! Minä putoan!» Siihen pehtoori sanoi: »Etkä putoa.» Eikä\nhän pudonnutkaan.\n\n_Mari_ (vihaisesti). Ei suinkaan. Piteli varmaan kahdella kädellä kiinni.\n\n_Ville_. No, voi ihme! Mistä täti tuonkin arvasi?\n\n_Mari_. Mutta sinä et saa katsella tuollaista, hyi. (Sylkäisee.) Jos\nvasta näet, niin sinun pitää tulla heti kertomaan äidillesi tai minulle.\n\n_Ville_. Kuinka minä voin tulla kertomaan, ellen ensin katsele!\n\n_Mari_. Arvaatkin tuon.\n\n_Ville_. En minä ole niin hyvä arvaamaan kuin täti.\n\n_Mari_. Hyvin jo kuitenkin näytät olevan hajulla. (Suostuttelevasti.)\nKuule, tänä iltana me estämme kaikki niiden elkeet, olivat ne mitä\nlaatua tahansa. Me lyömme viisaat päämme yhteen.\n\n_Ville_. Lyödään vain. (Menee kopauttamaan päätänsä Marin päähän.)\n\n_Mari_ (naurahtaen). Niin me teemme. Istuhan tuohon viereeni ja kuuntele.\n\n_Ville_. Kuten emäntä käskee. (Istuutuu pallonsa päälle.)\n\n_Mari_. Sinä pidät silmäsi ja korvasi auki.\n\n_Ville_. Käskystä, herra korpraali! (Räpsii käsillään korviaan ja\nsilmiään.)\n\n_Mari_. Missä tahansa näet heidät kahden kesken, niin eroitat heidät,\nkeinolla millä tahansa.\n\n_Ville_ (ihastuen). Keinolla millä tahansa! Voi turkanen!\n\n_Mari_. Pehtoorin ja karjakon. Tiedäthän!\n\n_Ville_. Tiedän, tiedän!\n\n_Mari_. Ja Annan ja harjoittelijan.\n\n_Ville_. Heidätkin! (Pyörähtää palloltaan permannolle.) Voi turkasen\nturkanen!\n\n_Mari_. Ketkä tahansa...\n\n_Ville_. Kaikki housut ja hameet! Tiedän, tiedän, ja arvaan lopun. Ja\nsitten tulen heti ilmoittamaan tädille. Tästä tulee eri kivaa! (Ottaa\npallonsa ja hypähtää ovelle. Pysähtyy, pyörähtää ja tulee takaisin.)\nTietääkö täti, se on vähän riskaapelia!\n\n_Mari_. Niin mikä?\n\n_Ville_. Se semmoinen erotteleminen, keinolla millä tahansa. Siinä voi\njoutua huonoihin väleihin monen hyvän kaverin kanssa.\n\n_Mari_. Sinä lupasit.\n\n_Ville_. Niin lupasin, mutta...\n\n_Mari_. Entäs vielä?\n\n_Ville_. Palkoista ei ollut mitään puhetta.\n\n_Mari_ (naurahtaen). Palkoista! Kaikesta vielä maksaakin pitäisi!\n\n_Ville_. Ei kaikesta, mutta tietääkö Mari — niinkuin jo sanoin, se\non vähän riskaapelia.\n\n_Mari_. No, minä annan viisi markkaa.\n\n_Ville_. Päästä vai parista?\n\n_Mari_. Koko illasta ajattelin! Mutta olkoon parista.\n\n_Ville_. Olkoon minunkin puolestani. Tuohon käteen. (Iskee pallollaan\nMaria selkäpuoleen.) Ja täti saa nähdä, että selviydyn siitä parista,\nvaikka neljästä, viidestä parista näin olympiakuumeessa. (Ryntää ulos.\nMari myös poistuu, joitakin taloustavaroita kantaen.)\n\n_Anna_ (tulee ovesta, valkoisia liinavaatteita kantaen, laulaa\nhyräillen:)\n\n    Kun ensi kerran silmäs näin,\n    luulin auringon paistavan.\n\n_Kalevi_ (heti hiljaa hiipien perässä, pysähtyy keskilattialle,\nvälittömästi jatkaen:)\n\n    Kun ensi kerran äänes kuulin,\n    luulin lintusen laulavan.\n\n(Lämpimästi.) Totta se on. Niin luulin.\n\n_Anna_. Sinä, Kalevi! (Laskee vaatteet penkille.)\n\n_Kalevi_. Kuulin lauluäänesi ensi kerran. Sinulla on kaunis ääni!\n\n_Anna_ (naurahtaen). Laulu kylläkin oli kaunis, mutta samaa et voi sanoa\näänestäni.\n\n_Kalevi_. Kuka minut siitä estää. Sitäpaitsi äänesi _on_ kaunis,\nainakin minun mielestäni.\n\n_Anna_. Älä puhu! Tule ennemmin auttamaan minua näiden lakanoiden\nvenyttämisessä, jos sinulla on aikaa. (Ottaa kasasta lakanan.)\n\n_Kalevi_. Aina toki sellaiseen. (Ottaa kiinni lakanan toisesta päästä,\nlaskostavat ja venyttävät sitä. Ville ikkunan takana, katsoo vähän\naikaa, napsauttaa sormiaan ja juoksee pois.)\n\n_Anna_. Pojat näyttävät innostuneen harjoituksiin.\n\n_Kalevi_. Pikkupojat erittäinkin! He ovat ensimmäisinä kentällä, ja\nillalla heitä ei tahdo saada kotiin ajamallakaan.\n\n_Anna_. Se on sinun syytäsi.\n\n_Kalevi_. Mitä vielä. Olympiakuumetta se on. Sitä on nyt joka\npaikassa, ilmassa ja maassa.\n\n_Anna_. Sen asteet ovat kohoamassa, sanoo Mari.\n\n_Kalevi_. Tietysti ne kohoavat loppuun saakka.\n\n_Anna_. Hyvä se vain on. (Venyttävät lakanaa.) Mittaa se poikiin\nvenyttää, sen olen huomannut.\n\n_Kalevi_. Ei kaikkiin.\n\n_Anna_ (naurahtaen). Pehtooriako ajattelet? Ei kai hän tosissaan\nharjoittelekaan.\n\n_Kalevi_. Hänpä harjoitteleekin innokkaammin kuin kukaan muu.\n\n_Anna_ (naurahtaen). Kyllä kai. (Ville ikkunan takana.) Mutta luuletko\nsinä, että meidän Villestä tulee milloinkaan mitään?\n\n_Kalevi_. Miksi ei tulisi?\n\n_Anna_. Kun hän on sellainen, kuten olet nähnyt. (Ville heristää\nnyrkkiään.) Mari hemmoittelee hänet pilalle. Vaikka poika tekisi\nhänelle mitä kujetta, ei hän osaa suuttua. Yrittäköönpäs joku toinen.\n\n_Kalevi_ (naurahtaen). Sen minäkin olen huomannut. Mutta mitä\nurheiluharrastuksiin tulee, niin tuolla iällä ei olekaan vielä syytä\nerikoistua. Parempi vain, että hän yrittelee yhtä ja toista. Sillä\ntavalla yleiskunto kasvaa ja into ja harrastus säilyvät elinvoimaisina.\n\n_Ville_ (on kuunnellut ja kompeillut ikkunan takana). Säilyvät ne!\nVartokaahan vähän. (Juoksee pois.)\n\n_Anna_. Mitä? Olin kuulevinani puhetta! (Katselee ympärilleen.)\n\n_Kalevi_ (samoin ympärilleen katsellen). Ei täällä ketään ole.\n\n_Anna_. Lienee kuulunut pihamaalta. (Venyttävät ja laskostavat\nlakanoita edelleen.)\n\n_Kalevi_. Nyt minäkin vasta olen löytänyt oikean alani, ja luulenpa,\nettei se ole tapahtunut hetkeäkään liian aikaisin.\n\n_Anna_. Ei varmastikaan.\n\n_Kalevi_. Tänä keväänä ensimmäisistä murtomaaverryttelyistä lähtien\non juoksuharjoituksillani ollut kuin uusi näkemys ja pohja. Kun vedän\nverryttelypukua ylleni, tunnen niinkuin se sähköistäisi jalkoja ja\nsydäntä. Kun kierrän urheilukentän rataa, juoksen maantien laitaa tai\nhavuneulasilla siroiteltua metsäpolkua, tunnen kuin jokainen askel\nkimmahuttaisi korvaani iloisesti innostavan käskyn: »Eteenpäin! Ota\npitempi askel! Ota voima itsestäsi irti!»\n\n_Anna_. Se on sitä.\n\n_Kalevi_. Sitä se on. Minä tiedän sen.\n\n_Anna_ (käärii viimeistä lakanaa, astuen lähemmäksi Kalevia).\nErikoistumisen iloa.\n\n_Kalevi_. Tuloksiin pyrkimistä, sisäistä jännitystä.\n\n_Anna_. Ja voitonhuumetta kenties. (Ovat joutuneet vastakkain.)\n\n_Kalevi_ (naurahtaen hieman hermostuneesti). Kilpailukuumetta, minä\nsanoisin.\n\n_Anna_. Olympiakuumettako? (Ville näkyy jälleen ikkunan takana, pienen\npaloruiskun letku kädessään.)\n\n_Kalevi_. Jos haluat, niin sanokaamme sitä siksi. — Kuule, Anna.\n\n_Anna_ (vilkaisee ympärilleen huomaamatta kuitenkaan Villeä).\n\n_Kalevi_. Olen aikonut sen jo monta kertaa sinulle sanoa. Aina on\nsilloin sattunut jotakin estettä: luontainen saamattomuuteni, joku\nihminen, ihmisen varjo kenties. (Tarttuu Annan käsiin molemmin käsin.)\nKerran minun kuitenkin täytyy se sinulle sanoa. Miksi en tekisi sitä\ntänä hiljaisena lauantai-iltana, kun vihdoinkin olemme kahden.\n\n_Ville_ (työntää ruiskun suukappaleen ikkunalaudalle kuin pyssynpiipun\nja sähäyttää nopean vesisuihkun oveen. Tämän jälkeen nopeasti vetää\nruiskun suukappaleen näkymättömiin.)\n\n_Anna_ (siirtyy hätkähtäen ulommaksi). Mikä se oli?\n\n_Kalevi_ (katsahtaa ympärilleen). Mikä lienee taas. (Siirtyy jälleen\nlähemmäksi Annaa ja tarttuu uudelleen hänen käsiinsä.) Jo pitkän aikaa\non minua seurannut eräs... eräs ihana kuva. (Kiihkeämmin.) Aurinkona se\nlämmittää minua viluisilla työmailla, joka ilta kiihdyttää askeleitani\npölyisellä juoksuradalla! En pääse siitä yöllä enkä päivällä! En pääse,\nenkä halua päästä. (Vetää Annan lähemmäksi itseään.) Kuule, Anna! Se\nhellittämätön varjo, se ihana kuva on...\n\n_Ville_ (suhauttaa vesisuihkun kattoon, minkä tehtyään vetää letkun\npään jälleen äkisti ulos).\n\n_Anna_ (kimmahtavat eroon toisistaan). Kuulitko, taas?\n\n_Kalevi_ (kärsimättömänä keskeytyksestä). Kuulin kyllä, taas.\n\n_Anna_. Se oli kuin vihaisen kissan ääni!\n\n_Kalevi_. Kuin sihisevän käärmeen ääni!\n\n_Anna_. Lähden katsomaan, mikä... (Aikoo kääntyä ulos.)\n\n_Kalevi_. Et mihinkään lähde! (Pidättää kädestä.) Mitä me kissoista\nja käärmeistä! Ja sihisevistä lohikäärmeistä! (Kääntää Annan rintaansa\nvasten.) Vaikka nyt marssisi sisään komppania kolmannen valtakunnan\nrakuunoita, vaikka maa repeisi ja taivaan lähteet avautuisivat...\n\n_Ville_ (suhistaa suihkunsa Annan ja Kalevin kohdalle kattoon, josta vettä\nalkaa tipahdella heidän kasvoilleen).\n\n_Anna_. Jostakin vuotaa... (pyyhkii kasvojaan) vettä!\n\n_Kalevi_ (samoin kasvojaan pyyhkien). Kylmää vettä!\n\n_Anna_. En kestä enempää! (Juoksee sisäovesta.)\n\n_Kalevi_. Enkä minä! Mutta selville otan, kuka tässä pelissä on\npilvien pitäjä! (Syöksähtää ulko-ovesta.)\n\n_Ville_ (hetkistä myöhemmin ulkoa). Älä viitsi, kuule!\n\n_Kalevi_. Tahallasi laskit sisään vettä.\n\n_Ville_. Enkä laskenut... Kalevi, älä viitsi!... Mari-täti tässä on\ntakana... Ja kun sinä ja Anna kotkottelitte...\n\n_Kalevi_. Olkoon, tämän kerran.\n\n_Ville_. Olkoon vain, minunkin puolestani. Älä koske ruiskuun! Isä\nsanoo, että sen pitää olla aina täynnä ja paikoillaan, näin kevätahavan\naikoina.\n\n_Kalevi_. Onko se mielestäsi nyt paikoillaan?\n\n_Ville_. On! (Isännän äänellä.) Ja kun minä sanon, että on, niin se on!\n\n_Kalevi_ (suostuttelevasti). No, sovitaan pois.\n\n_Ville_ (nyreästi). Sovitaan vain, mutta älä toista kertaa puutu minun\nkauppoihini.\n\n_Kalevi_. Äläkä sinä minun.\n\n_Ville_. En pikkulillilläni. Sehän on selvä jo.\n\n_Kalevi_. Selvä?\n\n_Ville_. Selvä kuin juna, näkeehän tuon jo, vaikka ei olisi silmiä\npäässä.\n\n_Mari_ (tulee nauraen sisäovesta, Ville ulko-ovesta). Ai, ai, miten\nAnni oli vihainen!\n\n_Ville_. Entäs Kalevi! Tarrasi niskaani kuin kanahaukka!\n\n_Mari_ (loukkaantuneena). Sinun niskaasi! Talon ainoan pojan! Onko\nmokomaa ennen kuultu.\n\n_Ville_ (reilusti). On kyllä kuultu! Vieläkin mokomampaa! Eikäpä siitä\ntarvitse mitään kanteluvirsiä virittää.\n\n_Mari_. Sanon minä isännälle! Se ei kelpaa, tuommoinen!\n\n_Ville_ (itsepäisen päättävästi). Mutta kun kelpaa! Ja sillä hyvä!\n\n_Mari_. Sinä olet hemmoiteltu tenava.\n\n_Ville_. Kukas on hemmoitellut?\n\n_Mari_. Sitä sopiikin kysyä.\n\n_Ville_. Sopii kyllä. Mutta sopiikos vastata?\n\n_Mari_. Ei viitsitä kiistellä, kun kaikki luontuu näin hyvin.\n\n_Ville_. Niin luontuu. Ensimmäinen viitonen tänne näin!\n\n_Mari_. Viitonen! Ihanko sinä tosissasi?\n\n_Ville_. Leikilläänkös täti? Vai sillä tavalla! Leikitään sitten. Pojat\novatkin jo odotelleet. (Ottaa pallon ja aikoo ulos.)\n\n_Mari_. Älä ole tuollainen kärpänen! Saathan tämän, kun saan vain\nkukkaroni esiin. (Kaivaa pienen kukkaron alushameensa taskusta.) Kas\nsiinä! Kuinka sanot?\n\n_Ville_. Kiitos, sinä kultainen täti! Liian paljon sinä uhraat aatteesi\npuolesta, mutta kantakoon se sinulle satakertaista hedelmää. Näkemiin\ntaas! Tässä on oltava vähän varpaisillaan.\n\n_Mari_. Se on oikein. Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.\n\n_Ville_. Eiköhän napsaakin vielä, ennenkuin päivä on lopussa. (Menee\nulos. Mari ottaa penkille jääneet lakanat ja menee sisäovesta.)\n\n_Matti_ (tulee ulko-ovesta punakkana housujaan kannatellen, laulaa\nrallatellen:)\n\n    Minäpä olen se pikkunen poika,\n    mutt' tuumat on suuret mulla.\n    Siksipä illoin lauleskelen:\n    hei, heilani on kuin pulla...\n\n(Pyörähtelee, heiskauttelee kuin moukaria heittäen, housut yrittävät\npudota, korjaa vikkelästi ne paikoilleen.)\n\n_Lempi_ (neula ja lankarulla kädessään on ilmestynyt kynnykselle,\nseisoo kuunnellen).\n\n_Matti_ (huomaten Lempin). Siinähän sinä, kullanmuru! Tule tänne vain.\nTäällä voit pistellä rauhassa. Kukaan ei meitä häiritse! (Ville vilahtaa\nletkuineen ikkunan lakana.)\n\n_Lempi_. Ei sitä koskaan niin varmaan tiedä. (Lähtee kynnykseltä.)\n\n_Matti_. Tietää sen. Minä olen semmoinen poika...\n\n_Lempi_. Kun isäntä ei ole kotona.\n\n_Matti_. Vaikka olisi kotonakin.\n\n_Lempi_ (ryhtyen neulomaan nappia). Tämä on jo kolmas kerta tänä iltana!\n\n_Matti_. Kolmasko vasta! Ja minä kun luulin että... (Halaa Lempiä,\nyrittäen suudella.)\n\n_Lempi_. Älä viitsi, — jos joku taas!\n\n_Matti_. Joku ja joku! Mitä jollakulla taas olisi tekemistä meidän\nrakkautemme kanssa!\n\n_Lempi_ (neuloen.) Matti kiltti, sinun pitäisi jättää jo vähemmälle tuo\nrehkiminen. Se on haitaksi terveydelle.\n\n_Matti_. Tämäkö haitaksi terveydelle! (Halaa.) Ei hituistakaan.\n\n_Lempi_. Enhän minä tätä.\n\n_Matti_. Enhän minäkään tätä, vaan tätä. (Nostaa Lempin koholle\npermannosta.) Saat nähdä, että jaksan vielä paljon enemmän.\n\n_Lempi_. Ole nyt! Kun housutkin putoavat, ja sitten jää kesken koko\nhomma.\n\n_Matti_. No, no. Minä olen hiljaa kuin hiiri.\n\n_Lempi_. Niitäkin taitaa olla monta sorttia.\n\n_Matti_. Joo, onhan niitä: tupahiiriä, peltohiiriä, neitihiiriä,\nrouvahiiriä.\n\n_Lempi_ (nauraa hetkottaen). Rouvahiiri olet koko ihminen itte.\n\n_Matti_. Ei, minä olen herrahiiri, onnenpoika miekkonen. (Aikoo jälleen\nhyväillä.)\n\n_Lempi_. Ole alallasi nyt, taikka... (Pistää neulalla Mattia reiteen.)\n\n_Matti_ (kimmahtaen koholle). Ai, ai, ai!\n\n_Lempi_. Älä poraa! Sehän oli vain pikkuisen neulan kärki.\n\n_Matti_. Neulankärki, — voi, voi, voi!\n\n_Lempi_. Lieneekö uponnut tuumaakaan.\n\n_Matti_. Vai tuumaakaan! Annas että pistetään omaan pintaasi puolikin\ntuumaa, niin... (Kääntää Lempiä.)\n\n_Lempi_. Älä nyt pyöri siinä, taikka...\n\n_Matti_. Mitä taas taikka?\n\n_Lempi_. Napin neulominen jää kesken.\n\n_Matti_. Viisi me veisaamme yhdestä napista, silloin kun... Kuule,\nrakas Lempi! Sanoitko sinä, että sinulla on kotonasi kaksi omaa\nlehmää? (Ville kurkistelee ikkunassa, tähtäilee letkullaan.)\n\n_Lempi_ (innostuen). Ihan omaa, on niin.\n\n_Matti_. Oikeinko aikuista, lypsykuntoista?\n\n_Lempi_. Oikein hyvämaitoista, niin. Ja sitten minulla on vielä\nmullikka ja kolme lammasta.\n\n_Matti_. Mullikka ja kolme lammasta!\n\n_Lempi_. Ja sitten vielä puoli hevosta, isä on luvannut.\n\n_Matti_. Puoliko hevosta? Isäsi luvannut! Eikä mitään puhu!\n\n_Lempi_. Eihän sitä kaikkea yhdellä kertaa (kainosti), kehtaakaan.\n\n_Matti_. Kuule, sinä kultainen Lempi! Hyvämaitoinen lehmäni!\nMullikkani! Vasikkani! Ja puoli hevostani! Mehän emme rupea tämän\nkauemmin enää vierasta lehmää lypsämään, — ehei, pojat! (Halaa.)\n\n_Lempi_ (estellen, naurahdellen). Voi, sinua!\n\n_Matti_. Emmekä vierasta mullia taputtelemaan. (Iskee molemmin käsin\nLempiä hartioihin.)\n\n_Lempi_. Oletko siinä, — neula taas sattuu.\n\n_Matti_. Sattukoon vaikka kaksi neulaa! Vierasta lammasta en rupea\nenää keritsemään sittenkään! Enkä vieraalla hevosella ajamaan, en\nparemmallakaan puoliskolla! Me lyömme kaupat lukkoon heti!\n\n_Lempi_. Voi, voi, kuinka sinä olet rauhaton. Anna minun ensin neuloa\nedes tämä yksi nappi!\n\n_Matti_. Neulo, kultaseni, neulo! Se yksi nappi! En minä sellainen\nhätähousu sentään ole, etten malttaisi tuon verran odottaa. (Lempi\nneuloo, Matti hyräilee.)\n\n    Minä se olen pikkuinen poika,\n    mutt' tuumat on suuret mulla:\n    lypsätän lehmää, ajan puolta hummaa,\n    ja heilani on kuin pulla.\n\n(Lyö kämmeniään yhteen.) Tämä on oikeata väärentämätöntä\nolympialaiskuumetta! Sen minä takaan! Ja kun kymmenet tuhannet\nolympiavieraat kymmenistä maista tänne kokoontuvat, niin me lypsämme\nheille omaa lehmää! Lypsämme että nännit vapisevat!\n\n_Lempi_. Osaatkohan edes lypsää?\n\n_Matti_. Osaan lypsää ja heruttaakin lisäksi. Sen saat kohta nähdä.\n\n_Lempi_ (kumartuu puraisemaan langan poikki). Se on nyt sitten kiinni!\n\n_Matti_. Kiinni on, minunkin puolestani! (Tarttuu molemmin käsin\nLempin kasvoihin ja kääntää päätä puoleensa.) Ja nyt me rehellisesti\nvahvistamme kaupan sillä ihanalla ja ikuisella sinetillä.\n\n_Lempi_. Hi, hih, hii! Mitä sinä tarkoitat?\n\n_Matti_. No sitä, mitä kuningas Salomokin Saban kuningattarelle\nkorkiassa veisussansa.\n\n_Lempi_. Hi, hihi, mitäs hän sitten tarkoitti?\n\n_Matti_. No, sitä, mikä meiltä niin monta monituista kertaa on jäänyt\nkesken jonnin joutavista syistä. Nyt ei jää! Ei jää, vaikka tulta\nja tulikiveä sataisi... (Vetää Lempin päätä lähemmäksi, hitaasti ja\nhartaasti, huulet pitkällään aikovat suudella. Ville, joka on kotvan\naikaa ikkunalaudalla tähtäillyt letkullaan, päästää vesisuihkun vasten\nheidän kasvojaan. Lempi ja Matti hypähtävät eroon.)\n\n_Lempi_. Herrajee!\n\n_Matti_. Johan nyt on... (Kasvojaan pyyhiskellen ja syljeskellen.) En\nmä paremmin tule ja sano, kun ihminen ei enää saa tulta piippuunsa\nkahden katon allakaan.\n\n_Lempi_ (katsahtaa laipioon). Kattoko se vuotaa?\n\n_Matti_. Kattoko tuo lie vai... (Katsoo kattoon ja permantoon.\nLiikettä ulkoeteisessä.) No niin, ja nyt sieltä jo taas joku tulee.\n\n_Lempi_. Älä välitä! Kyllä se minun puolestani pitää ilmankin.\n\n_Matti_. Pitää kai se minunkin puolestani. Mutta sinetit minä aina\ntahdon kauppakirjoihin! Sinä saat sen! Saat nähdä, että meidän\nmökissämme ei vuoda katto eikä permanto.\n\n_Matti_ (ryntää vihaisena ulko-ovesta Marin ohitse, joka on vastassa).\n\n_Mari_. Kuinka hän nyt tuolla tavalla. Niinkuin olisi saanut\nvesiämpärillisen vasten naamaansa.\n\n_Ville_ (tulee). Kuka tietää, vaikka olisi saanutkin.\n\n_Lempi_ (nyreästi). Minä tiedän. Mutta tähän vuorokauden aikaan lasten\npitäisi mennä jo nukkumaan ja vanhojenpiikojenkin.\n\n_Mari_. Vanhojenpiikojen! Sanoitko, että vanhojenpiikojen!\n\n_Lempi_. Sanoin minä, mutta voinhan sanoa sen vieläkin: vanhapiika!\nVanhapiika!\n\n_Mari_. Vanhapiika on kuitenkin kunniallinen ihminen.\n\n_Lempi_. On, jos on!\n\n_Mari_ (jalkaa polkien). Se on! Milloinkaan se kuitenkaan ei ole mikään\n(ääntään hiljentäen) pehtoorin likisteltävä...\n\n_Lempi_. Mitenkä Mari sanoi? Sanoopas sen vielä kerran!\n\n_Mari_. Sanon vaikka kahdesti. Pehtoorin likisteltävä — likisteltävä!\n\n_Lempi_. Likisteltävä! Kuulkaa, hyvät ihmiset, mitä hän sanoo!\n\n_Mari_. Täällä ei ole keitään ihmisiä, paitsi tuo Ville, mutta hän on\nalaikäinen.\n\n_Lempi_. Vaikka olisi alaikäinen. Mennään kysymään Matilta. Hänkin sen\ntodistaa, että minä en ole mikään...\n\n_Mari_. Matilta! Tuollaisia vielä kyselemään, hyi!\n\n_Lempi_. Pitää kysyä! Minä en kärsi, että aina haukutaan, tä...\n(Nyyhkien.) Kun ei itse mitään saa... niin... niin ei toisellekaan\nmitään antaisi, vaikka...\n\n_Mari_. Minäkö en saisi?\n\n_Lempi_. Mitä vanhapiika saa!\n\n_Mari_. Vanhapiikako ei saa? Kuulkaa, hyvät ihmiset, mitä se puhuu!\n\n_Ville_. Täällä ei ole keitään ihmisiä paitsi Ville, mutta hän on\nalaikäinen. Kuitenkin minä olen sitä mieltä, että...\n\n_Mari_. No, siinä kuulet jo lastenkin suusta.\n\n_Ville_. Minä olen sitä mieltä, että Lempi on oikeassa ja että hän itse\non tänä iltana saanut tarpeekseen. Mutta Mari ei ole saanut mitään, ei\nmuuta kuin antanut osamiehelleen yhden viitosen, ja kun hän heti kaivaa\nalushameensa taskusta toisen viitosen, niin ollaan jälleen kuitit.\n\n_Lempi_. Siitä sait, vanhapiika!\n\n_Ville_ (törkeästi). Lempi ei saa sanoa tuolla tavalla! Jos Lempi vielä\nyhden kerran sanoo noin, niin Lempi saa sellaisen sinetin, että muistaa\nvähän pitemmän aikaa.\n\n_Mari_. Mitä se likisteltävä siitä...\n\n_Ville_. Mari! Lempi ei ole mikään likisteltävä! Jos Mari vielä kerran\nsanoo noin, niin minä sanon kaikki mitä tiedän ja...\n\n_Mari_. Ei, ei, hyvä poika! Tyhmiä olimme kumpainenkin. Ihminen on\näkkipikainen ja paha. Lempi antaa minulle anteeksi.\n\n_Lempi_. Jos Marikin olisi hyvä ja antaisi minulle anteeksi.\n\n_Ville_. Tuolla tavalla sitä pitää. Ja kun Mari nyt vielä antaa sen\nansaitun viitosen, niin...\n\n_Mari_. Saat toki, odota vähän! (Antaa salamerkkejä, Lempi menee ulos.)\nKuinka minä Lempin aikana; (Kaivaa jälleen kukkaronsa,) Eikä minulla\ntaida enää ollakaan kuin kymmenmarkkanen.\n\n_Ville_. Ei tee mitään. Kyllä siitä irti saadaan. (Ottaa viitosensa,)\n\n_Mari_. Sinun kanssasi on ihan pinteessä. (Vaihtavat rahaa.) Siitä\nkuitenkin on hyvä, ettet enää saa.\n\n_Ville_. Ei ole kirkossa sanottu. Onhan talossa vielä yksi vanhapiika...\nAnteeksi, Mari! En yhtään muistanut.\n\n_Mari_ (naurahdellen). Käskee sinun kanssasi. Käskee jo. Käynpä\nkatsomassa vielä emakkoa. Ei tiedä, vaikka piakkoin saataisiin\nporsaita. (Menee ovelle.)\n\n_Ville_. Ei niin. Ei sitä koskaan edeltäpäin tiedä. (Ottaa pallon\nja leikittelee sillä.)\n\n_Mikko_ (tulee ulko-ovesta, noin 50-vuotias, pienehkö, amerikkalaisittain\npuettu, kummassakin kädessä matkalaukku). Hyvää päivää taloon!\n\n_Ville_. Päivää!\n\n_Mikko_. Onhan tämä Ojalan talo? Se sama kuin ennenkin?\n\n_Ville_. On oikke, sano' porilainen. Vieras on hyvä ja käy istumaan.\n\n_Mikko_. Kiitos. (Käy kädestä tervehtimään Villeä.) Ja sinä lienet\nOjalan Vilhelmin poikia?\n\n_Ville_. Niin olen, se ainokainen, mitä hänellä onkaan, ja Ville on\nminunkin nimeni.\n\n_Mikko_ (istuutuu). Vai Ville, Villen poika! Se sopii hyvin.\n\n_Ville_. Joo! Hyvin me olemme isän kanssa tähän saakka sopineet.\n\n_Mikko_ (naurahtaen). Minä arvaan sen. Isäsi oli laatuun käypä mies,\neikä sinunkaan kielesi näytä olevan puurossa palanut.\n\n_Ville_ (leikkii pallollaan). Ei niin. Meillä käytetään kylmää maitoa\nkuuman puuron kanssa.\n\n_Mikko_. Vai niin, vai niin. Niin käytettiin ennenkin, mikäli muistan.\nMutta silloin kun minä lusikoitsin tässä talossa puurolautasia kylmän\nmaidon kanssa, ei sinua ollut vielä olemassakaan.\n\n_Ville_ (hämmästyen, pysähtyy leikissään). Oho! Mistä kaukaa vieras\nsitten onkaan?\n\n_Mikko_. Aina suuren rapakon takaa.\n\n_Ville_. Amerikastako asti?\n\n_Mikko_. Eihän se nykyään ole mikään etäinen maa. Siihen aikaan oli.\n\n_Ville_. Minkä aikaan setä sitten onkaan mennyt sinne?\n\n_Mikko_. Siihen aikaan kun Suomenmaassa oli amerikankuume!\n\n_Ville_. Vai amerikankuume! Nyt täällä Suomenmaassa on olympiakuume.\n\n_Mikko_.  Vai niin, vai niin! Vaikka niinhän se on siellä Amerikassakin.\n\n_Ville_. Onko se levinnyt jo sinne asti?\n\n_Mikko_. Kyllä on, veli veikkonen. Tuhannet, monet tuhannet\nkansalaisemme uhkaavat lähteä Suomen kisoihin ja saman tien vanhaa\nsynnyinmaata ja kansaa tervehtimään.\n\n_Ville_. Setä lähti sitten jo vähän aikaisemmin, mikäli huomaan.\n\n_Mikko_. Niin lähdin. Suoraan sanoen, minulla on ollut tänne hienoinen\nkaipaus kaiken aikaa, vaikka niinhän tuo lienee monella muulla. Mutta\nmissä kaikki muu talonväki nyt on, — isäsi ja äitisi?\n\n_Ville_. Vähän helluntaikylällä, toisessa pitäjässä.\n\n_Mikko_. Rannankylän Peltolassa, arvaan.\n\n_Ville_ (hämmästellen). Mistä ihmeestä amerikansetä kaikki arvaa?\n\n_Mikko_ (naurahdellen). No, tottapa amerikansetä nyt tuon verran arvaa.\nSilloinkin jo käytiin Rannankylän Peltolassa helluntaikylällä.\nMutta eikös täällä ole keitään muita: vaimoisia ihmisiä, piikaisia\nkotimiehinä, tarkoitan?\n\n_Ville_ (miettien, kuin heräten). Tarkoittaako amerikansetä ehkä jotakuta\nvanhaapiikaa?\n\n_Mikko_ (naureskellen). Vai vanhaa! Oletpas sinä. No, jos suoraan\nsanon, niin vanhaapiikaa juuri tarkoitankin, mieluummin vanhaa kuin\nnuorta, niin oudolta kuin tämä sinusta vanhanmaan nuoresta asukkaasta\ntuntuneekin.\n\n_Ville_ (poukkoaa jaloilleen ja pilkkaa pallon päällänsä kattoon).\nEi yhtään oudolta! Vartokaahan vähän! Tästä tulee vieläkin pisnessiä.\nEivätkö amerikalaiset sano niin, kun tienaavat viitosen?\n\n_Mikko_ (nauraen). He-he-hee! Niin juuri he sanovat! Kaikkipa sinäkin\nolet kuullut.\n\n_Ville_. Ellen nyt juuri kaikkeakaan... Mutta tuleepa tästä loppujen\nlopuksi kiva tempaus! (Mikolle.) Niin, setä on hyvä ja vartoo vähän\naikaa! (Lähtee ulos laulaen:)\n\n    Minä menen Amerikkaan, sinne menee kaikki.\n    Kultasannalla sannoitettu on Amerikan raitti!\n\n_Mari_ (tulee suurta puusylystä kantaen, huomaa Mikon, jonka tuntee,\npudottaa halot permannolle). Herra isä!\n\n_Mikko_ (avosylin vastaan rientäen). Ellei nyt juuri hän, niin... (Sulkee\nMarin syliinsä.) Sinä olet kuin oletkin vielä piikainen... minun\nvanhapiikaseni, kuten Ville poika tuossa äsken sanoi. (Ville ikkunan\nlakana, tähtäilee letkullaan.)\n\n_Mari_ (lyykähtää Mikon kaulaan itkien). Että sinä niin kauan... niin kauan\nolet jaksanut muistaa minua... minua vanhaa...\n\n_Mikko_. Minähän lupasin, kun läksin. Etkä sinä vielä mikään vanha\nole...\n\n_Mari_. Olen minä... vanhapiika... vanhapiika! (Nyyhkii.)\n\n_Mikko_. Älä, vanha rakas! Ellet sinä olisi vanhapiika, niin ethän sinä\nolisikaan se kuin olet, minun uskollinen nuori morsiameni.\n\n_Mari_. Niin, niin, mutta kun minä en ole nuori, vanha olen...\nvanhapiika!\n\n_Mikko_. Kunniallinen vanhapiika.\n\n_Mari_ (kyyneleitään pyyhiskellen). No, siitä saat kyllä olla varma.\n\n_Mikko_. Vanhanpojan kunniallinen vanhapiika ja nuori morsian. Tämä\nvanha, rakas synnyinmaa ei voi tarjota minulle sen mieluisampaa\nyllätystä.\n\n_Mari_. Jos sinä sillä tavalla sen asian ajattelet, niin...\n\n_Mikko_. Niin ajattelen. Ja olen aina ajatellut. Ja nyt meitä eivät\neroita toisistamme enää Atlantin valtameren aallot. (Sulkee Marin\nsyliinsä.)\n\n_Ville_ (suhistaa vesiryöpyn heidän jalkoihinsa).\n\n_Mari_ (jalkojaan nostellen). Mitä kamalaa!\n\n_Mikko_ (irtautuu ja peräytyy). Luode vaiko vuoksi? (Kummastellen.)\nVuoksipa tietenkin. Jo kaikkea olen matkoillani nähnyt, enpä vielä\ntuollaista.\n\n_Mari_ (jalkojaan nostellen). Hyvänen aika! Vettä! Mitä kamalaa\nsinä minusta ajattelet?\n\n_Mikko_. Mitä kamalaa minä sinusta voisin ajatella. Kyllähän minä\nluonnonmullistuksia olen jo ennenkin nähnyt.\n\n_Ville_ (seisahtuu ovelle ruiskupönttöineen). Selvä peli, täti!\nViitonen tänne! Se kolmas viitonen!\n\n_Mari_. Sinä... sinä...\n\n_Mikko_. Mitähän tämä oikein merenteeraa?\n\n_Ville_. Pientä pisnesstä! Viitonen on täällä vanhassa maassa nätti\nraha.\n\n_Mari_. Ellet sinä hunsvotti...\n\n_Mikko_ (epäilevästi). Kyllä sinä Villenpoika taidat olla veikeämpi\nkuin Ville itse.\n\n_Mari_. Sinä — sinä —\n\n_Ville_. Sinä... sinä... Eikö täti enää muuta osaa sanoa?\n\n_Mari_ (ilmaa haukkoen). Enhän minä... kun sinä...\n\n_Ville_. No, kyllä minä osaan. (Mikolle selittävästi.) Nähkääs,\namerikansetä, meillä oli tämän teidän vanhapiikasenne kanssa pieni\nsalaliitto, niinkuin muuten on monta kertaa jo ennenkin ollut. Tänä\niltana meidän oli määrä eroittaa tässä talossa jokainen housu- ja\nhameniekka toisistaan, keinoista välittämättä. Täti oli työnantaja,\nminä vain urakkamies. Täti lupasi maksaa minulle viitosen jokaisesta\nparista. Ja niin hän on maksanutkin, nyt viimeisellä parilla vasta\nrupesi ryppyilemään.\n\n_Mari_. Älä sinä... enhän minä...\n\n_Mikko_. Ei, kyllä Villen poika on oikeassa. Palkka on aina maksettava\nsopimuksen mukaan. Minä maksan sinun puolestasi, kun en pitkään aikaan\nole mitään maksanutkaan, lienenkö milloinkaan muuta kuin kahdenkymmenen\npennin limunaadit. (Vetää lompakostaan dollarin setelin.) Kas tässä!\nTämä vastasi ennen viitosta vanhassa maassa.\n\n_Ville_. Kiitos, amerikansetä! (Venyttää setelin suoraksi, tarkastellen\nsitä.) Mitähän tämä nyt vastaakaan?\n\n_Mikko_. Lähes viisikymppistä.\n\n_Ville_ (hypähtää). Voi turkanen! Sehän meinaa samaa kuin jos olisin\nerottanut kymmenen paria! (Anna ja Kalevi ilmestyvät sisäovelle,\nMatti ja Lempi ulko-ovelle.)\n\n_Ville_ (hämmästystä teeskennellen). No, mitä näenkään! Kaikki yhdessä\ntaas! (Juoksee ruiskupönttönsä luo ja alkaa pamputa, toista kättään\nletkun suukappaleen edessä pitäen.) Ihme on, ettei...\n\n_Kalevi_ (toisesta kädestä pidättäen). Ei mikään ihme. Kyllä sinut\nja sinun masiinasi tässä talossa jo hyvin tunnetaan.\n\n_Matti_ (hoksaten). Ahaa!\n\n_Lempi_ (samoin). Ville! En minä olisi uskonut!\n\n_Matti_. Minä kyllä, vaikka en hoksannut. Hänestä voi uskoa melkein\nvaikka mitä. Mutta jopa kerrankin poika haksahti. (Lempille.) Hän luuli\neroittavansa meidät.\n\n_Kalevi_ (Annalle). Ja meidät.\n\n_Mikko_ (Marille). Ja meidät.\n\n_Matti_. Turhaa vaivaa näit, poika parka! Ei kahta rakastunutta mikään\neroita.\n\n_Kalevi_. Ei paloruisku eikä kaivovesi.\n\n_Mikko_. Ei luode eikä vuoksi...\n\n_Ville_ (huokaisten). Eikä Atlantin valtameri! Jaa-a! (Mietteliäästi.)\nMitäpä minäkään tässä sitten luonnonvoimia vastaan taistelemaan. Rupean\nennemmin vaikka napinvalajaksi.\n\n_Mari_. Niin se kävi, mutta älä sure sentään. (Hellästi Mikolle.)\nMeillä on ollut onnellisempi ilta kuin viiteenkymmeneen vuoteen.\n\n_Lempi_ (Matille), Ja meillä!\n\n_Anna_ (Kaleville), Ja meillä!\n\n_Ville_ (nostaen ruiskun kainaloonsa, hyväillen). Ja meillä!\n\n_Mari_. Niin, rakkaat ystävät ja kotolaiset! Antakaa minulle anteeksi.\nEn vielä ole huomannut edes esitellä teille tätä Mikkoa, tätä\namerikansulhastani. (Vetää Mikkoa kädestä tervehtimään.) Kun ihminen\nkymmenien vuosien perästä löytää omansa, niin silloin ei enää näe eikä\nkuule, naisihminen varsinkaan.\n\n_Lempi_ (silmiään pyyhiskellen). Ei niin, ei yhtään näe. (Naiset\nsyleilevät toisiaan, miehet tervehtivät ja onnittelevat. Ville\nruiskuineen samoin.)\n\n_Mari_. Voi kumminkin tätä kuumetta! (Annalle.) Tiedätkö sinä edes,\nmitä isäsi ja äitisi sanovat?\n\n_Ville_. Ei hän tiedä, mutta minä poika tiedän. Kuulin sen yhtenä yönä.\nÄiti sanoi, että Kalevi on kunnon poika.\n\n_Kalevi_. Kiitos!\n\n_Ville_. Ja isä sanoi, että kun Kalevi vielä lisäksi on niin pitkä ja\nkorea poika, niin...\n\n_Anna_. Kiitos, kiitos!\n\n_Matti_ (päätänsä raapien). Mutta minun mielestäni ei näin harvinaista\ntilaisuutta pitäisi päättää juuri näin juhlallisesti.\n\n_Mari_. Niin, ei minunkaan.\n\n_Ville_. Eikä minun. (Menee Marin luo.) Meidän kai on keksittävä vielä\nsekin. Lyökäämme siis toisen kerran viisaat päämme yhteen. (Kopauttaa\nja kuuntelee kuin äänirautaa.) Laa!... Laulu!\n\n_Kalevi_. Laulu! No, mikäs sitten!\n\n_Anna_. Yhteislaulu, sitä minäkin kannatan.\n\n_Mikko_. Sittenpä ollaankin taas kuin ennen nuorisoseuran arpajaisissa.\n\n_Matti_. Ihan kuin »sulasolissa» ja messuhallissa!\n\n_Mikko_. Sinä Villen poika, napinvalaja, rupea johtamaan!\n\n_Ville_. No, minä kai parhaiten tiedänkin, mitä tämän illan\nvalajaisissa on harjoitettu. (Asettuu keskilattialle ruiskuineen,\nletkun suukappaleella tahtia lyöden.) Ensimmäinen laulu, mikä se taas\nolikaan? (Muistelee.)\n\n_Kalevi_ (kuiskaisten). Kun ensi kerran...\n\n_Ville_. Kun ensi kerran! Juuri niin. Nyt se alkaa! Yhtaikaa. Kaikki\nmukaan tekin siellä alhaalla messuhallissa, koska kerran olette tulleet\nnuorisoseuran arpajaisiin.\n\n(Laulavat Villen viittauksen johdolla, katsomossa olijat mukaan\nliittyen, mikäli laulut ovat paikkakunnalla tuttuja ja on\nyhteislauluharrastusta:)\n\n    Kun ensi kerran silmäs näin,\n    luulin auringon paistavan!\n    Kun ensi kerran äänes kuulin,\n    luulin lintusen laulavan!\n\n    Kallankukka ihanainen,\n    mielen lempi suloinen,\n    sa kuule sana muutamainen,\n    kuule vielä viimeinen!\n\n_Ääni katsomosta_.\n\nSe meni mainiosti. Enemmän sellaista!\n\n_Ville_. Enemmän, enemmän, tottakai! (Matille.) Nyt sinun laulusi, —\nmiten se kuuluikaan?\n\n_Matti_ (vähän esiin astuen, rintaansa röyhistäen). Minäpä olen se\npikkuinen poika! Sinä sen kyllä tiedät, mutta sanotaan se myös muille.\n(Lausuu harvaan ja pontevasti.)\n\n    Minäpä olen se pikkuinen poika,\n    ja mamman oma Matti.\n    Ja mummon mussu ja taaton tassu\n    ja Lempin marakatti.\n\n(Edellinen lauletaan yhdessä Villen johdolla.)\n\n_Matti_ (kuten äsken, harvaan ja selvästi sanellen:)\n\n    Vaikka mä olen näin pikkuinen poika,\n    niin tuumat on suuret mulla.\n    Kaksi jo lehmää, puolikas hummaa,\n    ja heila se on kuin pulla!\n\n(Lauletaan.)\n\n_Matti_ (sanellen:)\n\n    Tyttöni karja, maito ja marja\n    se on kuni mannaa ja mettä.\n   Kaikki sitä kiittää ja kyllä sitä riittää,\n    Suomenmaassa vettä.\n\n(Lauletaan.)\n\n_Matti_. Riittää sitä! Tuhansille olympiavieraillemmekin tuhansien\njärvien maassa.\n\n_Ville_. Niin, mutta en minä kyllä rupea sitä ilmaiseksi heille\nsuihkuttamaan.\n\n_Mari_. Suihkuta toki vielä se viimeinen laulu.\n\n_Ville_. Ai turkanen! Se amerikansulhasen laulu! (Mikolle.) Setä, sanat\nesiin!\n\n_Mikko_. Kaikki sen osaavat. Anna paukkua vain.\n\n_Ville_. No, jos niin on, niin annetaan paukkua. (Viittaa, lauletaan:)\n\n    Minä menen Amerikkaan, sinne menee kaikki,\n    kultasannalla sannoitettu on Amerikan raitti!\n\n    Minä menen Amerikkaan, menen enkä meinaa,\n    enkä enää ensi vuonna näillä vesillä seilaa.\n\n_Mari_ (silmiään pyyhiskellen). Se oli kaunis laulu! Vielä kolmas värssy!\n\n_Ville_. Sitä en ole milloinkaan kuullut.\n\n_Mari_ (päätänsä raapien). En minäkään muista.\n\n_Matti_. No, _tehdään_ se, valetaan uudesta. Konstikos tuo,\ntällaiselle joukolle. (Katselee yleisöön, mietiskellen, hyräillen:)\nMinä palaan Suomenmaahan...\n\n_Mikko_. Vanhaan maahan.\n\n_Matti_. Vanhaan maahan! Tottakai! Täällähän ne ovat olympialaiset!\n(Hyräilee:) Minä palaan vanhaan maahan, sinne... sinne...\n\n_Ääni katsomosta_ (laulaen). Sinne palaa kaikki!\n\n_Ville_. Sieltä se tuli! Lauletaan se! Kaikki! (Laulavat.)\n\n_Matti_ (jälleen itsekseen hyräillen.) On olympiakuumetta ja... ja...\n\n_Mikko_. Ja oma kulta Maikki!\n\n_Ville_. Sillä tavalla! Vieläkö setä väittää, ettei muista. Lauletaan\nse kaikki yhdessä. (Laulavat.)\n\n    Minä palaan vanhaan maahan, sinne palaa kaikki.\n    On olympiakuumetta ja oma kulta Maikki!\n\n(Kertaus.)\n\n_Ville_ (väliverhon ummistuessa). Ja tähän sitten päättyvät\nolympiakuulumiset tällä kertaa.\n\n\n\n"]