[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fdkePKTDCbZWHYw-mqUB-XZqaVDheRlqsVJJ0yJZ7b84":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3302,"Viimeinen laiva","Talvio, Maila",1871,1951,"3302-talvio-maila-viimeinen-laiva","3302__Talvio_Maila__Viimeinen_laiva","Kolmenäytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1922,null,13522,78354,false,74775,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Viimeinen laiva: Kolminäytöksinen näytelmä\" by Maila Talvio is a play written in the early 20th century. The narrative revolves around a group of characters, primarily within the Schultze family, as they grapple with personal relationships, hopes, and expectations on the day the last ship is set to depart. Themes of love, loss, and family dynamics set the stage for their intertwined lives.  At the start of the play, the characters are introduced in the domestic space of Rva Salava’s living room, where a tense atmosphere prevails. As they prepare for the day, which marks the departure of the last ship and signifies the end of summer, conversations reveal underlying tensions and unsaid emotions among family members. Amalia raises questions about romantic prospects, while Rva Salava reflects on the difficult decisions ahead. The characters' interactions highlight a blend of hope and despair, as they navigate their aspirations and the potential changes that the ship’s departure signifies for their futures. This dynamic establishes a sense of anticipation for what is to come, promising a richly emotional exploration of their lives. (This is an automatically generated summary.)",[],225,"Kolmenäytöksinen näytelmä sijoittuu pikkukaupunkiin ja eläkkeellä olevan postimestarin taloon. Elokuun viimeisenä päivänä perheenjäsenet valmistautuvat lähtöön jännittyneen odotuksen vallassa, kun arkiset askareet ja suvun sisäiset suhteet täyttävät odotetun lähdön hetken.","Maila Talvio 'Viimeinen laiva' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3302.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VIIMEINEN LAIVA\n\nKolmenäytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nMAILA TALVIO\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1922.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT\n\nISOISÄ SCHULTZE, eläkettä nauttiva postimestari.\nROUVA ELVIRA BASK, hänen tyttärensä.\nROUVA CECILIA SALAVA, isoisän pojan leski.\nAMALIA, |\nSYLVI,  | rva Salavan lapsia ensimmäisestä avioliitosta.\nTUURE,  |\nLYYLI CECILIA, rva Salavan tytär toisesta avioliitosta.\nVÄINÖ SORRI, jumaluusoppia lukeva ylioppilas.\nTOHTORI ILMONEN, kylpylän lääkäri.\nNEITI ANNA ILMONEN, hänen tyttärensä.\n\n\nRouva Salavan arkihuone isoisä Schultzen talossa: suuri, muinoin komea,\nnyt iloton suoja, jonka taka-alalla kulkevat vasemmalta alkaen portaat\nyläkertaan. Portaiden ensimmäisen ja toisen syöksyn välillä on tyhjä\ntasainen ala, jolla isoisän vanha nahkatuoli. Oikeanpuoleinen osa\nhuoneesta erotettu lautaseinällä ja päästään tähän siten syntyneeseen\npieneen huoneeseen tapettiovesta. Oven avautuessa näkyy vaatimaton\npuusänky haaltuneine vaatteineen, kirjavine irtopeitteineen, pöytä,\npuutuoleja ja tumma vanha piironki, seinällä jokin raamatullinen kuva.\nYksi varsinaisen huoneen ikkunoista jää pienen huoneen puolelle ja\nlankeaa tästä valoviiva yli matkakorin. Kaksi ikkunaa jää oikealle\nvarsinaiseen huoneeseen. Toisen alla reheviä, kukkivia verenpisaroita,\ntoisen alla Lyyli Cecilian rullatuoli. Seinällä ikkunan vieressä\ntelineellä Lyyli Cecilian pieni nukketeatteri. Ulkoa näkyy mikäli\nmahdollista pikkukaupunki puutarhoineen, jotka kesän jäljeltä alkavat\nkellastua. Keskellä huonetta pyöreä ruokapöytä tuoleineen. Pitkä\nvanha sohva. Seinäkello. Piano. Vasemmalla, likinnä näyttämöä, ovi\nulkoeteiseen kuisteineen, sekä ovi keittiöön ja asuinhuoneisiin.\nSeinillä vanhoja kuvia sekä siluetteja soikeissa kehyksissä.\nKattolamppu tomuttuneen harson peitossa.\n\nElokuun viimeinen päivä. Auringonpaisteinen aamu.\n\nRva Salava istuu pöydän ääressä, yllään vanha, kerran kaunis\naamuviitta. Amalia tuo sisään kahvia. Sylvi kantaa jotain parsimaansa\nja silittämäänsä liinavaateläjää matkakoriin ja painuu polvilleen\nsitä asettaessaan. Sohvalla, yllään frakkipuku, Tuure, unessa.\nRullatuolissaan Lyyli Cecilia, ahkerasti kutoen jotain suurta\nvalkoista, kevyttä liinaa. Avonaisesta ikkunasta, jonka uudinta\ntuuli nostaa, kuuluu elämää kaupungista. Tornikello lyö heleästi\nkahdeksan kertaa. Hetken perästä lyö talon vanha kello naristen ja\nkehräten kahdeksan kertaa. Mieliala jännittynyt ja täynnä odotusta.\nÄänettömyyden kestäessä Amalia hoitaa kahvipöytää ja Sylvi kuljettaa\nparsittuja sukkia ynnä muita tavaroita matkakoriin. Keskustelu tapahtuu\naskartelun aikana.\n\n\n\n\nI NÄYTÖS\n\n\nAMALIA\n\nNo, kyllä näkyy, että juhlat ovat lopussa ja arki alkaa. Sen te\nolette näköisiä kaikki. Vai odottaako joku vielä jotakin? Tänään\nlähtee viimeinen laiva, mutta ehkä joku sittenkin vielä odottaa\nrakkaudentunnustusta... No, äiti, tuleeko siitä sinun ja tohtorin\nvälillä valmista? Vai apteekkarin puolelleko se kääntyy? Taisit eilen\ntanssia niin, ettet jaksa sanoa yhtään sanaa. Kas, koskeehan se hiukan\nmeitä tyttäriäkin — joita ei tosin kukaan usko sinun tyttäriksesi, niin\nnuori ja kaunis kuin sinä olet, äiti. No, eikö ollutkaan hauskaa?\n\nRVA SALAVA\n\nMinä vain ajattelen... Hyvä rakas Amalia... älä viitsi tänään...\n\nAMALIA\n\nEnhän minä mitään pahaa. Onko se nyt niin ihme, jos kysyn mimmoista oli\njäähyväistanssiaisissa.\n\nRVA SALAVA\n\nToisen kerran, Amalia. Minulla on tänään niin paljon ajattelemista...\n\nAMALIA\n\nTietysti, tietysti, jollet vielä ole päättänyt kenelle annat sydämesi.\nTuure, Tuure hoi, herääpäs sinä kertomaan jotakin eilisillasta. Kuinka\nsinun asiasi sitten ovat menestyneet? Saatko sinä hänet?\n\nRVA SALAVA\n\nHyvä rakas Amalia, voit jo huomenna kysyä niin paljon kuin tahdot.\nMutta ei tänään, ei tänään, ei tänään. En saanut unta.\n\nAMALIA\n\nAa, äiti ei saanut unta. Ja edessä tällainen vaikea päivä.\n\nRVA SALAVA hermostumistaan hilliten.\n\nKuka sen on sanonut, että se on vaikea?\n\nAMALIA\n\nEi kukaan, ei kukaan. Mutta ajattelin vain että se luonnostaan olisi\nvaikea niille, jotka ovat ottaneet osaa kylpyläelämään. Minähän olen\nollut aivan ulkopuolella. Mutta äiti ja Tuure ja Lyyli Ceciliakin —\nonhan teidän kaikkien edessä jäähyväiset. Sillä ette kai te mukaan\nlähde, kyllä kai te jäätte rannalle...\n\nRVA SALAVA\n\nKuka tietää vaikka lähtisimme...\n\nAMALIA\n\nTodella? Se oli uutta se. Sinä ja Lyyli Cecilia — vai ollaan jo niin\npitkällä...\n\nRVA SALAVA\n\nEi missään olla. Ei yhtään missään. Minun pitäisi vain saada vähän\nrauhaa.\n\nAMALIA\n\nNo, minähän pian lähden työhöni. Voittehan sitten täällä kaikessa\nrauhassa ajatella. Ja läpikäydä rakkaita muistoja... ja valmistaa\nmatkaa. Miten vain.\n\nSYLVI\n\nHyvä Jumala, pitääkö meillä aina riideltämän. Onkohan missään niin\nonnetonta kotia. Ajatelkaa mikä suru Väinölle, jos täällä vielä hänen\nlähtöpäivänään vallitsee epäsopua ja riitaa. Hänellä on muutenkin\ntänään vaikeuksia... Kaikki nämä vuodet Väinö on tehnyt työtä\nsaadakseen kotiimme rauhaa.\n\nAMALIA\n\nVäinö ja Väinö ja rauha ja rakkaus — en viitsi kuunnella.\n\nSYLVI\n\nSinä tiedät miten hän on taistellut saadakseen aikaan sovintoa ylä- ja\nalakerran välillä ja meidän sisarusten kesken...\n\nAMALIA\n\nKyllä hän täällä on saarnannut ja piessyt tyhjää ilmaa. Mutta tekeekö\nhän sinusta koskaan pruustinnaa, se nähdään.\n\nSYLVI\n\nMinä tiedän hänen taistelunsa... Kyllä hän vielä näyttää...\n\nAMALIA\n\nTuure, etkö jo alkaisi liikuttaa luitasi. Oletko sinä taas juovuksissa?\nEt sinä tuota tietä tohtorin tytärtä saa... Siinä taitaa yksi kihlaus\nmennä pormestarinnalta sivu suun. Hänellä oli niitä tässä vasta\nkolmetoista — lisäksi niin onneton luku.\n\nSYLVI\n\nMinulla ei olisi sydäntä näyttää toiselle, että kaikki hänen\nponnistuksensa rauhan puolesta tässä kodissa ovat olleet turhat.\n\nAMALIA\n\nNähköön hän vain, sinun Väinösi, ettemme me Schultzet ole mitään\npajunvitsoja, joita hän taivuttelee mielensä mukaan. Olen hänen\nsaarnoistaan saanut yhtä tarpeekseni kuin isoisä. Lähden karkuun,\nniinkuin isoisä, jos hän vain vielä alkaa saarnata »vangituista\nsieluista».\n\nSYLVI\n\nAmalia, hän on viimeistä päivää täällä...\n\nAMALIA\n\nNiin — tämä kahdenkymmenenkahdeksanvuotias ylioppilas, joka lähtee ensi\nlukukaudekseen yliopistoon.\n\nSYLVI\n\nKuinka sinä voit!\n\n    Äänettömyys.\n\nRVA SALAVA\n\nHyvä Jumala, kun minä ajattelen, että suvi on ohi ja tänään lähtee\nviimeinen laiva...\n\nAMALIA\n\nSurullista, surullista. Edessä koko pitkä talvi. Ei ketään tule\ntervehtimään — meidät köyhät unohdetaan aivan niinkuin oli unohdettu\nennen kuin tohtori Ilmonen tuli tänne ja keksi täällä entisen\nrakastettunsa ja hänen ramman tyttärensä.\n\nRVA SALAVA\n\nEi, ei, minä en jää tänne, en ole täällä enää yhtään talvea sinun\nkanssasi...\n\nSYLVI\n\nAmalia, kun et sinä kuitenkaan tarkoita pahaa, niin miksi puhut.\n\n    Äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nOletteko te nähneet mitä on tapahtunut tänä yönä? No, tulkaa katsomaan.\nRuusut ovat puhjenneet. Koko esplanadi täynnä. Pelkäsin etteivät ne\nehtisi. Se on Yön Kuningatar. Niin paljon ehtii tapahtua yhdessä yössä.\nJa yhdessä päivässä myöskin. Kuinka ne ovat suuret ja valkoiset.\n\nSYLVI\n\nTodella. Eivätkä ne työtä tee eivätkä kehrää, taivaallinen Isä heidät\nvain noin kaunistaa.\n\nAMALIA\n\nAivan niinkuin tuon meidän äidin: hänkään ei työtä tee eikä kehrää,\nalati vain kukoistaa — ja rakastaa.\n\nRVA SALAVA\n\nAmalia, mikä sinun tänään on? Oletko onnettomasti rakastunut sinäkin?\n\nSYLVI\n\nNyt minä ymmärrän: sinunkin viimeinen laivasi lähtee tänään... Kyllä se\non nähty kenen kanssa sinä haaveilet kuutamossa harjulla...\n\nAMALIA\n\nMinun pääni kyllä pysyy selvänä, niin rakkauden humalassa kuin\nlienettekin kaikki muut.\n\n    Äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nYhdessä yössä ehtii tapahtua paljon ja yhdessä päivässä myös. Saatte\nnähdä että tänään vielä tapahtuu.\n\nRVA SALAVA\n\nMiksi sinä niin arvelet?\n\nLYYLI CECILIA\n\nNo, kun nuo ruusut noin avautuivat.\n\nAMALIA\n\nKai niiden joskus piti avautua.\n\nLYYLI CECILIA\n\nVäinö sanoo, että on paljon kukkia, jotka eivät koskaan puhkea.\n\nSYLVI\n\nVäinö on aina niin syvä.\n\nRVA SALAVA\n\nVäinökin lähtee.\n\nAMALIA\n\nKyllä onkin jo aika.\n\n    Äänettömyys.\n\nTUURE sohvalta, puoleksi laulaen.\n\nToisill' annan rukkaset ja toisill' annan kukkaset...\n\nAMALIA\n\nNo vihdoinkin. Älä vain käänny toiselle kyljellesi, niinkuin sinulla on\ntapana tehdä. Meille tulee tänään vieraita. Mehän olemme tänä suvena\nolleet niin ihmeteltävästi etualalla — kiitos kauniin nuoren äidin ja\nhänen tyttärensä.\n\nSYLVI\n\nSinäkin olisit kaunis ja nuori, jos olisit sovinnollisempi.\n\nTUURE\n\nHelkkarissa, tuleeko tänne vieraita?\n\nAMALIA\n\nTotta kai hyvästi sanomaan.\n\nTUURE hyräilee hajamielisenä.\n\nDas Meer ergläntzte weit hinaus...\n\nSYLVI\n\nTahdotko isoisää tänne, kun noin meluat...\n\nRVA SALAVA Lyyli Cecilialle.\n\nSinä säikähdytät minua. Luuletko todella että tänään jotakin tapahtuu?\n\nLYYLI CECILIA\n\nNuo ruusut vain sanovat.\n\nRVA SALAVA\n\nMitä ne sanovat? Hyvä Jumala...\n\nLYYLI CECILIA\n\nEn tiedä. Ehkä tapahtuu jotakin suurta ja valkoista.\n\nRVA SALAVA\n\nOletko kipeä?\n\nLYYLI CECILIA\n\nAjatteletko että voisin kuolla nyt?\n\nRVA SALAVA\n\nEn toki. Mitä muuta hyvänsä. Mutta kun itse sanot. Mikäpä muu voisi\nolla suurta ja valkoista.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEikö elämä sitten?\n\nRVA SALAVA\n\nRumaa se on elämä. Pientä ja mustaa. Jollei ole veripunaista.\n\nLYYLI CECILIA\n\nVeripunaista...\n\nRVA SALAVA\n\nLyylikki, olethan minun ainoa pieni ystäväni etkä jätä minua.\n\nLYYLI CECILIA\n\nOlen.\n\nRVA SALAVA\n\nEt jätä minua, vaan seuraat minua minne menenkin. Et jätä minua vaikka\npyytäisinkin.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEn.\n\n    Äänettömyys.\n\nRVA SALAVA\n\nHeittäisit jo tuon kutomisen. Kyllä huivi jo on tarpeeksi suuri ja\nkaunis.\n\nLYYLI CECILIA\n\nAnnalle ei mikään ole tarpeeksi kaunista.\n\nTUURE\n\nToisill' annan rukkaset ja toisill' annan kukkaset.\n\nRVA SALAVA\n\nJo nyt olet laulun valinnut.\n\nTUURE\n\nSe sopii niin erinomaisesti tälle päivälle.\n\nRVA SALAVA\n\nSinä meluat nyt erikoisesti sitä varten, että saisit isoisän alas.\n\nSYLVI\n\nSanomalehti-ilmoitus! Kyllä hän pian on täällä. Hän odottaa uutta\nvuokralaista.\n\nAMALIA\n\nLaula sinä vain, Tuure. Tämä on juuri niitä päiviä jotka antavat\ntoisille rukkasia, toisille kukkasia.\n\nSYLVI\n\nNyt te taas alatte. Väinön pitää siis viime hetkeen asti kuulla meidän\nonnetonta kinasteluamme.\n\nTUURE\n\nVangitut sielut, vangitut sielut!\n\nSYLVI\n\nJumalan henki ei ole saanut vapauttaa meitä. Jospa tämä viimeinen päivä\ntoisikin jotakin suurta ja valkoista, niinkuin meidän pieni Sibylla\nsanoo.\n\nRVA SALAVA\n\nSiis kuoleman.\n\nAMALIA\n\nEhkä pieni Sibylla yhtäkkiä nousee tuolistaan ja juoksee esplanadiin\npoimimaan ruusuja.\n\nRVA SALAVA\n\nÄlkää aina puhuko noista valkoisista ruusuista. Minä näen jo edessäni\npelkkiä valkoisia hautaseppeleitä. En juuri mitään pelkää, mutta\nkuoleman kanssa en ole päässyt sovintoon. Eihän kukaan ole sairaskaan.\n\nAMALIA\n\nPelkääthän, äiti, yhtä ja toista — esimerkiksi työtä.\n\nTUURE\n\nKyllä tästä nyt jo muutkin alkavat ansaita rahaa etkä vain sinä.\n\nAMALIA\n\nSinä paras. Sitten äiti pelkää isoisää.\n\nRVA SALAVA\n\nEn enää.\n\nAMALIA\n\nEhkä Sibyllan valkoinen ihme on jättänyt tulemisensa viime hetkeen\nniinkuin rakkaudentunnustukset.\n\n    Äänettömyys.\n\nRVA SALAVA\n\nOlet niinkuin ilmetty isäsi. Luulen että pian alan pelätä sinuakin.\n\nAMALIA\n\nEi ole minun syyni että olen tässä maailmassa.\n\nRVA SALAVA\n\nEi... ei... Eikä minunkaan.\n\n    Äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nKuka toimittaa minulle kukat tohtoria ja Annaa varten. Tahtoisin jotain\noikein kaunista. Voin kyllä maksaa, jahka myyn uudet paperinukkeni.\n\nAMALIA\n\nNo, odota nyt, ehkä vielä itse lähdet kaupungille tänään. Lupasihan\ntohtori sinut parantaa. Ja kyllä sinua on hoidettu kaikkien tieteen\nsääntöjen mukaan. Ja puetettu. Ja huvitettu. Koko kaupunki on seurannut\nparantumistasi. Ei suinkaan nyt niin hieno mies kuin tohtori Ilmonen\nsanaansa syö. Lääkärimaineensakin tähden...\n\nLYYLI CECILIA\n\nHän ei ole taistellut minun parantumiseni puolesta lääkärimaineensa\ntakia.\n\nTUURE\n\nKaikki eivät ole pelkkää käytännöllistä hyötyä...\n\nRVA SALAVA kuiskaten.\n\nSiinä hän nyt on — isoisä!\n\n    Kaikki vaikenevat. Yläkerrasta kuuluu isoisän ääni.\n\nISOISÄ\n\nMahdatteko te muistaa, te siellä alhaalla, että tänään kello yhdeksän\nsaapuu uusia vuokralaisia?\n\nAMALIA\n\nKyllä se on muistettu, rakas isoisä... Tuure, etkö nyt jo nouse. Kahvi\njäähtyy. Mitä — etkö makaakin siinä ihka uudessa frakkipuvussasi. Joka\nvarmaan ei ole maksettu. Millä aiot senkin maksaa? Miksi tänne tulet —\ntätisihän on toimittanut sinulle huoneen kaupungilla.\n\nTUURE\n\nTuleeko tänne vieraita? Älkää sanoko että minä olen täällä.\n\nAMALIA\n\nNo, laputa sitten nopeasti tiehesi. Eikö nyt järkesi sen vertaa sano,\nettä Lyyli Cecilialle tullaan sanomaan hyvästi. Hän ei ole parantunut,\nniinkuin uskottiin, vaan istuu yhä rullatuolissaan.\n\nTUURE\n\nNo, eivät suinkaan ne nyt heti aamulla tule. Minulla on asiaa tädille.\n\nAMALIA\n\nOnpa teistä tullut erinomaiset ystävät tädin kanssa.\n\nTUURE\n\nEi kuulu sinuun.\n\nLYYLI CECILIA\n\nAnna lupasi kyllä tulla heti kun herää.\n\nAMALIA\n\nHänen uutimensa ovat alhaalla kun postiin menen ja joskus vielä kun\nsieltä tulenkin.\n\nTUURE tullen Lyyli Cecilian luo.\n\nVoisitkohan sinä auttaa minua?\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinä. Miten?\n\nTUURE\n\nNo... ei mitenkään. Ei mitään, ei mitään.\n\nLYYLI CECILIA hiukan levottomana.\n\nMiksei saa sanoa että sinä olet täällä?\n\n    Lyhyt äänettömyys.\n\nAMALIA\n\nNo, jollet tahdo kahvia, niin mene sitten rakkaan tätisi luo. Mutta\nrahaa ei sieltä lähde. Älä uskokaan. Jos olet tehnyt velkaa siinä\ntoivossa että...\n\nTUURE\n\nAnna minun olla rauhassa. En ikinä ole nähnyt mitään niin pirullista\nkuin sinä. Oikea naispaholainen sinä olet.\n\nSYLVI\n\nTiedäthän ettei Amalia tarkoita pahaa.\n\nAMALIA nauraen.\n\nNaispaholainen! No, sanopas nyt naispaholaiselle, mistä olet\nsaanut rahaa viime aikoina. Ei ole mikään helppo asia rakastaa\ntohtorintytärtä. Kun maisteri Nurmi lähettää kaunottarelle viisitoista\nruusua, niin täytyy kamreeri Schultzen lähettää kaksikymmentä. Ja kun\nluutnantti von Duren kutsuu hänet ajelemaan hevosella, niin täytyy\nkamreeri Schultzen viedä hänet autolla.\n\nTUURE\n\nJollet sinä... jollet sinä... niin minä kuristan sinut!\n\nAMALIA\n\nKahvikuppisi on jäähtynyt — jäähdy sinäkin.\n\nTUURE\n\nSinä et ole mikään ihminen, vaan kone. Laskukone. Jos sinä joskus\nrakastuisit — mitä minä tuskin uskon mahdolliseksi, niin sinä varmaan\nruusun asemesta kiinnittäisit sulhasesi napinläpeen setelirahan. Niin\ntekisit.\n\nAMALIA\n\nSaattaa olla. Mutta seteli olisi kumminkin omani eikä lainattu.\nSillä minä olen tehnyt työtä ja elättänyt teidät kaikki ja sinun\nkamreerintittelisi on vielä varsin uusi. Ja tätisi hankkima.\n\nTUURE\n\nMinulle käy, hitto vie, mahdottomaksi tästä puoleen tulla tänne\nkotiin...\n\n    Yhtäkkiä täysi hiljaisuus. Sokea isoisä on ääneti\n    tullut tuolinsa ääreen, koputtaa kepillään permantoon.\n\nISOISÄ\n\nMitä te siellä riitelette? Koko aamun on pidetty kovaa ääntä. Onko\nTuure tehnyt velkaa? Olen sanonut: velkaa pitää peljätä, se on pahempaa\nkuin synti. Kiitollisuudenvelkaakin. Sillä senkin ihmiset pyytävät\ntakaisin, kun heidän huonosti käy. Senkö tohtorintyttären tähden sinä\nolet tehnyt velkaa? Mitä sellaisella tekee — ei sillä mitään ole,\nnäyttelijättärellä.\n\nTUURE\n\nJätetään ne, isoisä. Onko täti kotona?\n\nISOISÄ\n\nMissäpä hän sitten olisi. Ehkäpä torilla ostamassa kotiin kalliita\nruokia. Ei, turhiin ei panna rahaa. Kun ei silmiinkään panna, vaikka\nne voisi rahalla saada näkeviksi. Toista on jos sattuisi vuokralainen,\njoka...\n\nTUURE\n\nTäti on siis siellä ylhäällä?\n\nISOISÄ\n\nMissä hän sitten olisi, johan sanoin. Vai luuletko, että pidän kalliita\npalvelijoita? Ne ovat tuhlareja varten. Tätisi siivoo ja järjestää\ntaloa — etkö sitä tiedä — vaikka Baskilta jäikin pieni perintö. Missä\ntätisi olisi, jollei naisten työssä? Vai onko hän ehkä kutsunut sinut?\nOlen luullut tuntevani mantelin ja vadelmien hajua. Ettei vain olisi\nkutsunut muitakin — senkin hupsu. Tule sitten. Hän sanoo sinun olevan\nkorean pojan — minä en muista. Viisitoista vuottako siitä jo on? En\ntarkoin muista. Mutta rahaa älä pyydäkään, silloin paiskaan sinut alas\nportaita. Rahaa pitää rakastaa ja kunnioittaa. Ei mitään tohtoreja eikä\nleikkauksia. Toinen asia on, jos sattuisi vuokralainen, joka olisi\ntohtori.\n\nRVA SALAVA\n\nIsoisä hyvä, menkää ylös. Tuure, mene nyt. (Kuiskaa.) Tuure, pidä\nhiukan kiirettä, en jaksa nyt... Isoisä hyvä, menkää nyt, meidän\ntäytyy täällä järjestää...\n\nISOISÄ\n\nVai sinä, Cecilia Hordel, komenteletko sinä täällä. Muista sinä, kuka\nolet, taikka teen sen lastesi kuullen tiettäväksi. Varo sinä, etten\naja sinua kadulle, minne sinä kuulut. Olen sinua tarpeeksi kauan\nkatsellut...\n\nRVA SALAVA\n\nIsoisä, menkää nyt. Tai puhun minäkin. Te olette tarpeeksi kauan\npiinannut minua ja lastani.\n\nISOISÄ\n\nPiinannut — vai piinannut. Miksi sitten olette täällä? Hannanhan.\nOlisitte vapaasti voineet lähteä. Ehkä olisin voinut näyttelijä Salavan\ntyttärelle kustantaa jonkinlaiset kottikärryt, vaikkei tietysti niin\nkallisarvoisia kuin herra tohtori Ilmonen...\n\nRVA SALAVA hilliten itseään\n\nPostimestari Schultze...!\n\nTUURE\n\nKoetetaanpa nyt olla ihmisiksi. Lähdetään nyt.\n\nISOISÄ\n\nTervetuloa vain, poikaseni. Tätisi on aina pitänyt kauniista miehistä.\nVaikkei Bask suinkaan ollut kaunis. Mutta hänellä oli muita etuja ja\nkyllä hänessä vain miestä oli sellaiselle kuin sinun tätisi. Ihan\nsamanlainen hän oli kuin äitinsä. Mutta hänen äidilläänkin oli etuja,\nei sovi muuta sanoa. Tervetuloa vain poikaseni, kamreeri. Mutta auta\narmias, jos olet tehnyt velkaa... Niin, mitä minun pitikään sanoa.\nOnko huone järjestyksessä? Kello löi äsken kahdeksan. Ovatko kaikki\nhakotukkimiehen tavarat poissa? Piirongille pitää panna kukkia. Sylvi\nvoi juosta ottamaan esplanadilta, ei sitä kukaan huomaa. Ja tulkaa\nhakemaan minua itseäni, kun vuokraajia saapuu. Täytyy koettaa saada\nhuone heti vuokratuksi, että vähän tulojakin karttuu. Muutenkin on talo\ntäynnä laiskaa väkeä, joka kuluttaa, näyttelijöiden leskiä ja lapsia.\nSylvi, joko huone on tyhjä?\n\n SYLVI\n\nKenenkähän isoisä luulee saavansa tänne.\n\nISOISÄ\n\nAina jonkun yhtä hyvän kuin Väinö Sorri hakotukin äärestä. Lääkärin ura\non pitkä ura. Mutta katsokaakin sitten, ettei synny pitkiä kihlauksia,\njotka eivät ikinä pääty naimisiin. Sylvi olisi tänä kesänä voinut saada\nrikkaan, arvokkaan miehen...\n\nSYLVI\n\nIsoisä tietää, etten ikinä huoli kenestäkään muusta kuin Väinöstä.\nOdotan häntä vielä kymmenen vuotta, jos niin vaaditaan.\n\n    Väinö Sorri on morsiamensa puhuessa tullut huoneeseen.\n\nISOISÄ\n\nSe laulu kyllä osataan ulkoa. Toisena Raakelina olet sinä nyt odottanut\nseitsemän vuotta ja saat vielä odottaa toiset seitsemän, ennen kuin\nhän sinut elättää. No, kernaasti minun puolestani, mutta katsokaa,\nettä huone on kunnossa kello yhdeksään. Ja kutsukaa sitten minut.\nLääkäreillä on etusija.\n\n    Kääntyy lähtemään.\n\nSORRI\n\nHuomenta, postimestari Schultze. Ei hätäillä. Kyllä ne kaikki aikoinaan\ntyhjenevät, tyhjenevät huoneet ja tyhjenee kaupunki ja näkyvät\ntyhjenevän ihmisten pääkopatkin, kun ikää karttuu.\n\nISOISÄ\n\nVai olet sinäkin täällä. Hyvä on. Älä unohda, että olet velkaa kolmen\nkuukauden vuokran.\n\nSORRI\n\nKoetetaan maksaa, postimestari Schultze, koetetaan maksaa. Minä nostan\nheti lukukauden alkaessa stipendini ja lähetän...\n\nISOISÄ\n\nEt minnekään sinä täältä mene, ennen kuin olet suorittanut kaikki.\n\nSORRI\n\nHyvä on. Ei viitsitä riidellä. Minähän nyt lähden. Kas, se omatunto on\nsellainen epämukava laitos. Ja se on jokaisella.\n\nISOISÄ\n\nEi mitään saarnoja enää.\n\nSORRI\n\nSe on teilläkin, kunhan se vain heräisi.\n\nISOISÄ\n\nEi, sanon minä. Huone on minun ja minä annan sen kenelle tahdon.\nTohtori sen saa, joka ymmärtää jotakin silmistä, sellainen kaunis huone.\n\nRVA SALAVA\n\nTuure, lähde toki isoisän kanssa. Muuten hän ei ikinä lähde.\n\nSYLVI\n\nMe tyhjennämme juuri huonetta, isoisä lähtee vain rauhassa.\n\nTUURE\n\nVäinö, alapas veivata saarnaasi vangituista sieluista...\n\nAMALIA\n\nIsoisä, nyt hän alkaa puhua vangituista sieluista...\n\nISOISÄ vastenmielisyyttään hilliten.\n\nPuhukoon vain, minä en ole mikään vangittu sielu, teen mitä tahdon.\nMutta täällä on kyllä muita, jotka ovat kahleissa. Maailman pahimman\nherran kahleissa — sanonko hänen nimensä?\n\nRVA SALAVA\n\nEi ole tarpeellista, isoisä. Me kyllä tiedämme. Mutta lähtekää nyt. Jos\nTuuren pitää tavata tätiä, niin eikö olisi parasta... Auta isoisää ylös\nportaita.\n\nISOISÄ\n\nKyllä minä näissä portaissa löydän. Sinä luulet, Cecilia Hordel, että\nmuutkin kompastuvat yhtä helposti kuin sinä. Olit taittaa täällä\nniskasi, viimeksi kun tulit alas näitä portaita. Minä kyllä pääsen...\n\nRVA SALAVA\n\nTeillä on hyvä muisti, isoisä. Mutta olisi parempi, jos ette nyt\nkäyttäisi sitä.\n\nISOISÄ\n\nJa miksei minulla olisi hyvä muisti? Tarvitsen sitä vielä, en aio\nkuolla pitkään aikaan, niinkuin tiedätte.\n\nRVA SALAVA\n\nTe ette koskaan kuole, postimestari Schultze.\n\nISOISÄ leikillisesti.\n\nÄlä tee lapsiasi surullisiksi, Cecilia Hordel.\n\nRVA SALAVA\n\nTe olette yhtä iankaikkinen kuin raha.\n\nISOISÄ\n\nOhoh, olisivatpa asianne sitten huonolla kannalla, lapsi raukat.\nSaisitte kauan odotella perintöjä. Yhtä iankaikkinen kuin raha! Olisipa\nse somaa. Tyttäreni Elvira, kuparisepän leski, luki minulle hiljan\nsanomalehdistä, että Amerikassa eräs rikas mies oli surmannut vaimonsa\nsaadakseen haltuunsa hänen perhebriljanttinsa. Tuo rikas mies oli 105\nvuoden vanha. Niin voi käydä — kuka sitä tietää. No, miksi rahaksi te\nminua sanoisitte?\n\nAMALIA\n\nKultarahaksi, rakas isoisä. Sehän on lujaa ja kestävää niinkuin\nisoisä...\n\nSORRI hyväntahtoisesti naurahtaen.\n\nPaperirahaa minä ajattelen. Oikein sellaista kulunutta ja homehtunutta,\njota saita säilyttää sängynpohjalla vanhan virsun sisällä.\n\nISOISÄ\n\nOlet tullut rohkeaksi, hakotukkimies, nyt kun olet päässyt\nylioppilaaksi. Mutta entä jollei Sylvi saakaan mitään? Minulla on\nvalta, minulla.\n\nSYLVI\n\nMeidän täytyy siistiä. Vuokralaiset voivat tulla...\n\nSORRI\n\nEi, puhutaan nyt kerrankin asiat loppuun, koska kerran on alkuun\npäästy. Täällä on kaikki selvittämättä eikä sielujakaan voi vapauttaa\nilman tutkintoa.\n\nISOISÄ\n\nTutki sinä pyhien miesten elämäkertoja, jos olet utelias.\n\nSORRI\n\nTässä on kysymyksessä oman morsiameni suku ja sukuperinnöt...\n\nSYLVI\n\nAnna olla, Väinö, anna olla...\n\nTUURE\n\nIsoisä taitaakin haluta pitemmältä keskustella Väinö Sorrin kanssa.\nTuossa hän seisoo tiukkana miehenä ja tahtoo tietää, mitä alkuperää\ntuleva pastorska oikeastaan on.\n\nSORRI\n\nOlen seitsemän vuotta taistellut tämän kodin rauhan vuoksi, enkä lähde\nennen kuin täällä selviää — kuuletteko, postimestari.\n\nRVA SALAVA\n\nHyvä Väinö... jos tahdot täyttä selvyyttä niin sinun täytyy mennä\nhautausmaalle ja kutsua vainajat tilille.\n\nISOISÄ\n\nSenkin hakotukkimies — mitä ihmisten asiat sinua liikuttavat?\n\nSORRI\n\nIhminen on pantu veljensä vartijaksi, pitäisihän teidän se tietää.\n\nISOISÄ\n\nMene sitten paimentamaan veljiäsi, jotka jäivät hakotukin ääreen.\nViisaasti tekisit, jos jäisit sinne paimenen virkaan yksintein.\n\nSORRI\n\nMikähän siihen on syynä, ettei tähän taloon paista päivä edes\npilkahtamalla?\n\nISOISÄ\n\nMikähän lienee ollut syynä siihen, että töllin pojan rupesi tekemään\nmieli pois hakotukin äärestä?\n\nSORRI\n\nMahtaisittekohan sitä ymmärtää, jos siitä näin viimeisenä päivänä\npuhuisi.\n\nISOISÄ\n\nViimeisenä päivänä ja viimeisenä päivänä — töllin pojan rupesi tekemään\nmieli herraspäiville ja pappilan lihapadoille. Mahtaakohan asia näin\nviimeisenä päivänäkään muuksi muuttua.\n\nSORRI\n\nTöllin pojalle tapahtui mitä on ennenkin tapahtunut suomalaiselle\ntöllinpojalle. Hänelle tuli käsky: mene ja ruoki minun lampaitani.\nSe tuli hänelle kirkossa, kun ihmiset siellä nukkuivat penkeissään.\nMutta kirkko ei ole nukkumista varten, vaan sitä varten että sielut\nsiellä kohoaisivat ihmisen Isän puoleen... Töllinpojalle tuli käsky...\nSe sama, joka on tullut ennenkin. Ja ilman sitä käskyä tässä maassa\ntuskin hengen viljelystä olisikaan. Mutta salat julki nyt teidänkin\npuoleltanne. Ei tule muuten tunnonrauhaa.\n\nISOISÄ\n\nJa tällä valtakirjalla sinä nyt saarnaat ja anniskelet niinsanottua\ntunnonrauhaa.\n\nSORRI\n\nJoka tapauksessa tahdon johdattaa teidät sen luo, joka jakaa valoa ja\ntunnonrauhaa.\n\nISOISÄ\n\nNiin kai.\n\nSORRI\n\nVien teidät parantajan luo, joka tekee silmät näkeviksi.\n\nISOISÄ\n\nKyllä ne lupaukset tunnetaan. Tuolla on näyttelijän tyttö yhä\ntuolissaan, vaikka tohtori lupasi tehdä hänet käveleväksi. Syö, juo\nja kuluttaa. Mutta kylpylääkäri lähtee tyttärineen, kimpsuineen\nkampsuineen ja kaupungin naiset ja herrat tarvitsevat tänä yhtenä\niltana enemmän nenäliinoja kuin koko vuonna yhteensä.\n\nSORRI\n\nMutta minunpa tohtorini parantaa postimestarin tykkänään terveeksi.\n\nISOISÄ\n\nVai sitä herraa tarkoitat. Kai sitä joskus on tullut senkin kanssa\npuhutuksi, mutta ei antanut näköä — sokeuden antoi.\n\nSORRI\n\nPostimestari erehtyy, ette koskaan vielä ole kohdannut sitä oikeaa\ntohtoria. Tulkaa kerran tänne alas, niin puhutaan.\n\nISOISÄ\n\nTiedät, etten tule.\n\nSORRI\n\nTeille tulee kaikille sen jälkeen parempi olla, saatte nähdä.\n\nSYLVI\n\nRakas isoisä... isoisä kulta tulisi nyt. Te käyttäydytte äidin kanssa\nkuin itsepintaiset lapset. Voittaisitte kerran itsepäisyytenne. Ilmanko\ntäältä ei koskaan riita lopu.\n\nISOISÄ\n\nEn tule, olen sen sanonut. Mutta jos hakotukkimies vielä haluaa\npauhata, niin istun tähän tuoliini. Hyvähän tässä on. Istunkin tässä ja\nodotan vuokralaisia.\n\nRVA SALAVA\n\nNyt hän aikoo jäädä siihen. Ei tänään, ei tänään. Huomenna isoisä voi\nistua siinä koko päivän...\n\nISOISÄ naureskellen.\n\nJa miksei tänään?\n\nRVA SALAVA\n\nSentähden että... sentähden että minä tarvitsen tätä huonetta.\nTänne tulee vieraita tapaamaan Lyyli Ceciliaa. Isoisä, minä en\ntule häiritsemään teitä. En astu jalallani ylös noita portaita.\nViiteentoista vuoteen en ole käynyt teitä häiritsemässä. Mutta tänään\nkuulkaa minua: älkää jääkö siihen, vaan menkää ylös.\n\nISOISÄ\n\nOdottaako Lyyli Ceciliakin rakkaudentunnustuksia vielä näin viimeisen\nlaivan lähtöpäivänä?\n\nLYYLI CECILIA\n\nPostimestari tietää, että odotan ainoaa ystävääni Anna Ilmosta. Ehkä\nhän viekin minut pois täältä, ettei minun tarvitse olla vastuksena.\n\nISOISÄ\n\nÄlä sinä puhu tyhmyyksiä!\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinä tulen rukoilemaan Annaa ja tohtoria, että he veisivät minut\nmukaansa.\n\n    Äänettömyys.\n\nRVA SALAVA\n\nOlet oikeassa, Lyyli Cecilia, me emme voi jäädä tänne. Jos olisi\nmahdollista, että sinä vielä tänään tulisit terveeksi... Jos minä —\n(kuiskaten postimestari Schulzelle) isoisä, jos minä vielä tänään\nkertoisin tohtorille kaikki.\n\nISOISÄ\n\nKyllä ne lähdöt tunnetaan. Rouva Cecilia Salava ei ensi kertaa sano\ntyttärelleen: tänään me lähdemme, emme voi olla täällä. Mutta tuossa\nsitä vain istutaan. On istuttu viisitoista vuotta. Kyllä isoisä maksaa,\nisoisä on rikas — kas, isoisä on pelännyt velkaa, siinä se on...\nMutta jos sinä, Tuure — auta armias, jos sinä... Isoisäsi on kiivas\nmies ja nuoruudessaan hän oli hyvä ampuja — kukaties vanha pistooli,\nsokealtakin osuisi maaliin...\n\nTUURE\n\nJaa, minä menen nyt, ja isoisä saa puhua siinä miten kauan tahtoo.\n\nISOISÄ\n\nSeis. Vai sinne narraamaan hullulta leskeltä rahaa kahdenkesken.\n\nTUURE\n\nHulluksi isoisä on tehnyt hänet, raukan, ja hulluksi isoisä tekee\nmeidät muutkin.\n\n    Äänettömyys.\n\nISOISÄ\n\nSibylla, tahdotko sinä pois täältä? Vastaa. Etkö osaa puhua, tyttö?\n\nRVA SALAVA\n\nSanokaa minulle mitä tahansa, isoisä, mutta säästäkää viimeinkin\nhäntä...\n\nSYLVI\n\nRakas isoisä, menkää nyt. Mitä vieraat sanovat, kun näkevät meidät näin\nriidassa, Tuuren frakissa ja...\n\nISOISÄ\n\nOnko Tuure frakissa — ilmankos tuntuikin sormiini niin hienolta. Mistä\nsinä olet ottanut rahat?\n\nSORRI\n\nOnnettomat, onnettomat ihmiset...!\n\nTUURE\n\nMissään tapauksessa en isoisän kukkarosta. Minä tunnen kuinka alan\ninhota tätä taloa, menen mieluummin hirteen kuin tulen tänne. Mitä\nisoisä aikoo tehdä rahoillaan? Tahdotteko, että ne sullotaan suustanne\nsisään, kun makaatte ruumiina?\n\nSORRI\n\nLähdetään nyt kauniisti pois ylös. Kas, se ei sentään pää ole yhtä\nselkeä kuin viisikymmentä vuotta sitten. Tarvitaan parantajaa, joka\ntekee näkeväksi. Vapauttajaa tarvitaan...\n\nTUURE\n\nPostimestari Schultzea ei mikään vapauta. Niitä on paatuneita, joihin\nei mikään pysty. Kun minä muistan: minä en saanut käydä koulua, sillä\nisoisä ei antanut rahaa eikä sallinut ottaa lainaa. Minä istuin\npakkaspäivät sisällä, sillä minulla ei ollut saappaita. Mutta isoisän\nrahat kasvoivat korkoa pankissa. Ei, Sorri, hänen kahleensa ovat niin\nraskaat, ettei niitä viilaa poikki taivaan enkelikään.\n\nSORRI\n\nEnnenkin ovat taivaan enkelit viilanneet poikki vangin kahleita.\n\nAMALIA\n\nHyvät ihmiset, tulkaa järkiinne. Naapurit kuulevat. Mitä sinä tulet\ntänne, Tuure, kun et osaa olla ihmisiksi. Ja isoisä kulta, pysyisitte\nylhäällä, kun ette kärsi äitiä ja Lyyli Ceciliaa.\n\nISOISÄ\n\nMitä? Kuka sen on sanonut, etten minä kärsi?\n\nAMALIA\n\nNo, kun aina torutte.\n\nISOISÄ\n\nTorunko minä? Ja miksen toruisi: onko minua sitten hellitetty?\n\nSYLVI\n\nVäinö, älä jätä minua tänne. Jos äiti ja Lyyli Cecilia lähtevät, niin\nminä en voi olla täällä. Rupean vaikka palvelustytöksi kunnes voimme\nmennä naimisiin. Minä ehdin vielä. Väinö, saanhan tulla...?\n\nSORRI\n\nMeidän täytyy saada rauha tähän taloon.\n\nISOISÄ\n\nOnnea matkalle vain. Herra Sorrin tavarat pidän panttina kunnes kolmen\nkuukauden vuokra on maksettu.\n\nSORRI\n\nVanki raukka!\n\nISOISÄ\n\nOnko se vanki, joka tekee mitä tahtoo? Mutta täällä on kyllä\nvangittujakin. Oikeita maailmanherran vankeja. Sanonko kuka se herra\non? Rakkaus.\n\n    Äänettömyys.\n\nRVA SALAVA pää pystyssä.\n\nNiin, rakkaus. Sinä päivänä saatte haudata minut, jolloin en enää\nrakasta.\n\n    Lähtee makuuhuoneeseen.\n\nISOISÄ\n\nJa sen sinä kehtaat sanoa lastesi kuullen.\n\nSYLVI\n\nMe tulemme todella kaikki mielipuoliksi, jollei tästä tule loppua.\n\nAMALIA\n\nNo, tuleehan siitä. Tehän kaikki lähdette. Meille tulee hauskaa, isoisä.\n\nISOISÄ hyväntuulisena.\n\nHauskaa tietenkin. En minä muusta, kun ette vain tule minulta pyytämään\nmatkarahaa.\n\n    Yläkerrasta astuu rva Bask. Tervehtii Tuurea.\n\nRVA BASK\n\nMutta isä pikku, kahvi jäähtyy, etkä sinä liiku paikaltasi. Tuure,\nkuinka sinä olet hienona.\n\nTUURE\n\nTäti, olen juuri tulossa sinun luoksesi.\n\nRVA BASK\n\nTäti — joko sinä taas sanot »täti». Enhän minä oikeastaan ole vanhempi\nkuin sinäkään. En ole vielä elänyt. Odotan vasta elämäni suurta\ntapausta. Ja silloin ei ihminen vanhene.\n\nISOISÄ\n\nElämäsi suurta tapausta — Bask oli sinun elämäsi suuri tapaus. Eikä hän\nollutkaan mikään huono tapaus.\n\nRVA BASK\n\nIsä pikku, älä puhu. Sinä tiedät etten siedä mielenliikutuksia. Olet\nantanut minulle perinnöksi huonon sydämesi...\n\nISOISÄ\n\nOta sinä lukuun, ettei kukaan välitä sinusta paitsi rahojesi takia.\nTuokin mielistelijä tuossa tulee vain lainaamaan sinulta.\n\nRVA BASK\n\nOo, hän tietää minun heikon kohtani: kauniit miehet! Oo!\n\n    Tuure ja rva Bask ovat jo menossa.\n\nISOISÄ\n\nKiirepä näkyy herrasväellä olevan...\n\nRVA BASK palaten pari askelta.\n\nNo, isä pikku, etkö jo tule?\n\nISOISÄ\n\nSaisit kiittää minua joka hetkestä, jolloin sinua tässä holhoan. Tuo\nkaunis mies tuossa tekee sinusta vielä keppikerjäläisen.\n\nRVA BASK\n\nIsä pikku, eikö minulla saisi olla yhtään iloa?\n\nISOISÄ\n\nKyllä sinulla sitten on iloa, kun hän on ottanut rahasi ja viskannut\nsinut tiepuoleen. Tule lähemmäksi. Onko hän vielä tuolla alhaalla?\n\nRVA BASK\n\nKuka, isä pikku?\n\nISOISÄ\n\nHän — Sibylla?\n\nRVA BASK\n\nTyttöäkö tarkoitat, Cecilia Salavan tyttöä? Istuu hän tuolissaan, jonka\non saanut tohtorilta, yllään valkoinen puku, jonka hän myöskin on\nsaanut tohtorilta.\n\nISOISÄ\n\nIstuuko hän aina auringossa?\n\nRVA BASK\n\nJos sattuu olemaan aurinkoa. Vastaa, Lyyli Cecilia, kun sokea sinulta\nkysyy.\n\nSORRI\n\nHän on aina auringonpaisteessa, sillä hän on hurskas lapsi.\n\nISOISÄ\n\nNäyttelijän lapsi. Kyllä se hurskas syntyperä tunnetaan.\n\nRVA BASK\n\nMennäänkö vihdoinkin, pikku isä?\n\nISOISÄ\n\nKun minä tahdon kysyä omassa talossani, niin minä kysyn... Istuuko hän\naina ikkunassa, tuo näyttelijän tyttö? Ja näkee jotakin?\n\nRVA BASK nauraen.\n\nTietysti hän näkee mitä kadulla sattuu tapahtumaan.\n\nISOISÄ\n\nJa näkee sittenkin, jollei mitään tapahdukaan?\n\nRVA BASK\n\nSitä en tiedä, voiko nähdä silloinkin, jollei mitään tapahdu.\n\nISOISÄ\n\nMutta minä tiedän. Olen kuullut hänen puhuvan täällä yksinään. Kun\nkaikki ovat poissa ja papinsälli laskettaa kreikkaa ja hepreaa\nkopissaan, puhuttelee hän täällä prinssejä ja prinsessoja.\n\nRVA BASK\n\nNiin, hän leikkii nukketeatterillaan.\n\nISOISÄ\n\nTuure, sinä olet laiska ja roteva, saisit kantaa Sibyllan tänne minun\nluokseni. Tahtoisin puhua hänen kanssaan.\n\nTUURE\n\nJos isoisä tahtoo puhua Lyyli Cecilian kanssa, niin onhan isoisällä\njalat astua hänen luokseen.\n\nISOISÄ\n\nJa sinäkin toivot minulta perintöä!\n\nRVA BASK\n\nNiin, isä pikku, sinä voitat herttaisen pienen oikkusi. Sinähän olet\nihan niinkuin Cecilia Salava. Teidän täytyy molempien voittaa itsenne.\n\nTUURE\n\nJos isoisä tahtoo puhutella Lyyli Ceciliaa, niin täytyy pitää kiirettä.\nTohtori vie hänet mukanansa.\n\nISOISÄ\n\nSen minä kyllä uskon. Kun ei hän saanut äitiä, niin hän tahtoo anastaa\ntytön...\n\nRVA SALAVA jännittyneenä.\n\nMitä te sanoitte, isoisä?\n\nRVA BASK\n\nTohtori Ilmonen oli Salavan ystävä ja aikoi itse näyttelijäksi. Hän\non nyt pannut tytön päähän kaikenlaisia hullutuksia. Mutta Lyyli\nCecilia ei ole tullut terveeksi. Kaiken kesää on häntä hierottu ja\nhoidettu ja juotettu ja syötetty. Mutta tuossa hän vain makaa. Ja\nmikäpä hänen siinä on hätänä. Näkee mitä kadulla tapahtuu ja leikkii\nnukketeatterillaan.\n\nISOISÄ\n\nOnko varma ettei hän lähde tällä viimeisellä laivalla?\n\nTUURE\n\nPäinvastoin. Tulen tekemään kaikkeni, jotta hän lähtisi. Ja kaikki\nmuutkin, jotka vain voivat päästä täältä irti.\n\nISOISÄ\n\nJa matkarahat — luulet kai että tätisi antaa ne.\n\nTUURE\n\nIsoisä, ne minä varastan.\n\nRVA BASK\n\nOi Tuure, älä puhu niin kauheita, en kestä sitä... Saan kohtaukseni,\nTuure, käsivartesi...\n\nISOISÄ\n\nKujeile muille, mutta ei minulle. Mars matkaan.\n\n    Menevät. Heidän äänensä hiljenevät vähitellen. Alhaalla\n    arkihuoneessa on järjestetty ja kannettu eteiseen Sorrin\n    tavaroita.\n\nAMALIA askarrellessaan.\n\nVihdoinkin. Kyllä me olemme joukkoa. Ei mitään syytä tarvita...\nMutta kunhan emme vain saisi pormestarinnaa tänne, hän meni tuonne\nkäsityöaittaan. Tule auttamaan, Sylvi. Kyllä sinä jo olet Väinösi\nkanssa tarpeeksi kuherrellut.\n\nSYLVI\n\nEn minä ehdi, jos illalla matkustan.\n\nAMALIA\n\nSiihen sinä nyt et itsekään usko. Piiaksi, vai kuinka — sinä, kapteeni\nSchultzen tytär? Sillä kai vielä kestää kauan ennen kuin Väinö vie\nsinut pieneen punaiseen pappilaansa. Kymmenen penskan äidiksi.\n\nSORRI\n\nJa Amalia Schultze on ensimmäisen penskan kummina — niinhän!\n\nAMALIA\n\nTiedät etten kärsi pikkulapsia.\n\n    Katsahtaa kelloon, lähtee kiireesti eteiseen,\n    panee hatun päähänsä ja lähtee toimeensa.\n\nSORRI hänen jälkeensä.\n\nEtkä paljon suuriakaan.\n\nSYLVI kiiruhtaen Sorrin luo.\n\nNo Väinö, alkaako selvetä?\n\nSORRI\n\nMinun olisi pitänyt antaa isäntien siellä kotipuolessa hiukan odottaa\nkorkorahojaan. En ajatellut, että ukko täällä olisi niin tiukalla\npäällä.\n\nSYLVI\n\nIsoisän täytyy odottaa. Mutta entä minä — miten minun käy?\n\nSORRI\n\nKoetan tiedustella sinulle paikkaa. Niin pian kuin mahdollista.\n\nSYLVI\n\nMutta voinko minä jäädä tänne?\n\nSORRI\n\nOn paljon tällaisia koteja, koteja ilman rauhaa. Vangittuja sieluja on\nmaailma täynnä.\n\n    Äänettömyys.\n\nSYLVI\n\nOi Väinö, saammekohan koskaan omaa kotia?\n\nSORRI\n\nMutta lapsi, mikä nyt tuli?\n\nSYLVI\n\nEmmeköhän voisi mennä naimisiin ennen kuin sinä valmistut?\n\nSORRI\n\nKuka se äsken sanoi odottavansa vaikkapa kymmenen vuotta.\n\nSYLVI\n\nEi milloinkaan Ole minusta meidän oma kotimme ollut niin kaukana kuin\nnyt.\n\nSORRI\n\nSinä epäuskoinen.\n\nSYLVI\n\nAnna anteeksi. Väinö...\n\n    Äänettömyys.\n\nSORRI\n\nEi, en totisesti viitsi jäädä ukolle velkaa.\n\nSYLVI\n\nMene osuuskaupan johtajan luo. Olettehan niin vanhat tutut.\n\nSORRI\n\nNiin ja juuri siksi hän aina pistelee ja kysyy, paljonko minulle jo on\nkarttunut velkoja ja enkö jo kadu että antauduin lukutielle. Olen häntä\nsuorastaan vältellyt.\n\nSYLVI\n\nIsoisän täytyy odottaa.\n\nSORRI\n\nJollei hän olisi sokea.\n\nSYLVI\n\nEnkä minäkään voi mitään.\n\nSORRI\n\nVoit. Ole niinkuin olet ollut tähänkin asti.\n\nSYLVI\n\nMinä koetan, Väinö rakas.\n\n    (Puristaa Sorrin kättä, lähtee ovesta vasemmalle.)\n\n    Äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nVäinö, oikeinko todella lähdet? Kenelle sitten puhun?\n\nSORRI\n\nJa kenelle minä?\n\nLYYLI CECILIA\n\nUskotko että tulen terveeksi?\n\nSORRI\n\nSinun sielusi on terve.\n\nLYYLI CECILIA\n\nUskotko, että voin kävellä?\n\nSORRI\n\nSe on vähemmän tärkeää. Kun vain henkesi pääsee kohoamaan.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta olisi niin ihanaa kävellä, juosta, lentää. Tiedätkö, kun minä\nkatselen lapsia, jotka leikkivät tuossa kadulla, joskus he aivan\ntanssivat. Ja pääskyset oi-oi...!\n\nSORRI\n\nVoit valaista soppesi niinkin.\n\nLYYLI CECILIA\n\nValaista soppeni — ei kukaan tarvitse valoani. Tiellä olen. Väinö, jos\nminulla olisi uskoa, niin minä ehkä vielä tänään voisin nousta. Tohtori\non sanonut, että minulta vain puuttuu usko parantumiseeni. Hän sanoo,\nettä minulla on tehtävä — ajattele: minulla!\n\nSORRI\n\nSinulla, sinulla se vasta onkin. Valotäplä olet, mihin ikinä tulet.\n\nLYYLI CECILIA\n\nTähänhän minä olen kahlehdittuna. Ja jos minun täytyy jäädä tänne — en\nymmärrä miten voin elää.\n\nSORRI\n\nOlethan elänyt tähänkin asti, pikku sisko.\n\nLYYLI CECILIA\n\nNiin, mutta minulle onkin tapahtunut jotakin erikoista. Onnettomuus.\nEn enää koskaan voi seurustella prinssieni ja prinsessojeni kanssa —\nisoisä sanoi, että hän oli kuullut. Se oli kauheaa. Kaikki he minulta\nkuolivat, kun sen sain tietää. Kaikkea minulla oli: kauniita tyttöjä\nja poikia seuranani. Kauniissa kiiltävissä vaatteissa. Ja linnoja ja\nkirkkoja ja torneja ja viirejä. En koskaan ollut yksin. Eikä koskaan\nollut pimeää...\n\n    Rva Salavan askeleet lähestyvät.\n\nSORRI\n\nSinä et koskaan ole yksin eikä sinulle koskaan tule pimeää, sillä Herra\non kanssasi. (Lähtee eteiseen ja ulos.)\n\n    Äänettömyys. Rva Salava tulee\n    pukeutuneena päivää varten.\n\nLYYLI CECILIA\n\nÄiti, mikset sinä kerro minulle kaikkea?\n\nRVA SALAVA\n\nEikö pormestarinna tullutkaan meille?\n\nLYYLI CECILIA\n\nÄiti, mikset sinä mene yläkertaan isoisän luo eikä isoisä tule tänne?\n\nRVA SALAVA\n\nNo, saathan sinä nyt sen aikoinasi kuulla.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEn ole enää lapsi. Äiti, etkö viiteentoista vuoteen ole käynyt tuolla\nylhäällä? Vihaatteko te niin toisianne, sinä ja isoisä?\n\nRVA SALAVA\n\nNo, emme enää.\n\nLYYLI CECILIA\n\nTekikö postimestari jotakin pahaa minun omalle isälleni?\n\nRVA SALAVA\n\nEi, lapsikulta. Ei hän tuntenutkaan isääsi.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMitä tapahtui viisitoista vuotta sitten? Mitä, äiti?\n\nRVA SALAVA\n\nLyylikki, meillä on nyt paljon tärkeämpää ajateltavaa.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMatka — mutta luuletko todella, että pääsemme lähtemään?\n\nRVA SALAVA\n\nEtkö sinä sitten?\n\nISOISÄ ylhäältä.\n\nTe siellä alhaalla, onko huone kunnossa? Taitaa tulla vapaaksi\nuseampiakin huoneita. Ehkä kokonaisia huoneistoja. Hyvä olisi.\nElättäköön nyt vuorostaan joku toinenkin taiteilijaperhettä, onhan\nsiinä viidessätoista vuodessa ollut aikaa minun osalleni. Soisinpa\nettä voisin nähdä kuinka näyttelijän herrasväki lähtee kimpsuineen\nkampsuineen.\n\n    Nauraa.\n\n    Äänettömyys. Sylvi on tullut huoneeseen.\n\nRVA SALAVA\n\nSiinä kuulitte!\n\nLYYLI CECILIA\n\nJo tänään meidän täytyy lähteä.\n\nRVA SALAVA\n\nNyt, laivalla!\n\nSYLVI\n\nMutta matkarahat?\n\nLYYLI CECILIA\n\nVoitko, äiti, puhua tohtorille?\n\nRVA SALAVA\n\nEn. Etkä kai sinäkään Annalle?\n\nLYYLI CECILIA\n\nEn.\n\nSYLVI\n\nTäti ei anna Tuurelle. Ei tarvitse pelätäkään.\n\nRVA SALAVA\n\nMutta mitä me sitten teemme?\n\nSYLVI\n\nTuure raukka teki parastaan. Mutta ei se sittenkään auta.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta Väinö...\n\nSYLVI\n\nHänellä ei vielä ollut vuokrarahojaankaan. Kolmen kuukauden\nvuokrarahoja. Mutta äiti, entä apteekkari? Eilenkin hän käveli tässä\nikkunan alla ja sanoi, ettei missään näe niin kauniita verenpisaroita.\n\nRVA SALAVA\n\nEi, ei.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMe emme pääse matkustamaan.\n\nSYLVI\n\nMutta äiti, jos sittenkin menisit apteekkarin luo.\n\nRVA SALAVA\n\nEn millään ehdolla.\n\nSYLVI\n\nMutta jos minä menisin?\n\nRVA SALAVA\n\nMinä olen hänelle jo velkaa. Enhän ole voinut käydä ilman vaatteita...\n\nLYYLI CECILIA\n\nJos isoisä saa sen tietää.\n\nSYLVI\n\nOdotetaan kuitenkin Väinöä, jos hän olisi saanut. (Lähtee eteiseen.)\n\nRVA SALAVA\n\nMinä menen apteekkarin luo!\n\n    Lähtee päättäväisenä Sylvin jäljessä.\n\nLYYLI CECILIA hetken perästä.\n\nÄiti, älä mene! Älä mene! Hän menee ihan juosten... (Tuurelle, joka\ntulee yläkerrasta.) Äiti ei saa mennä... Huuda hänelle. Mutta mitä\nsinulle on tapahtunut? Älä naura noin...\n\nTUURE\n\nKaikki on mennyttä. Kaikki on lopussa.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta kerro nyt. Mietitään yhdessä. Oletko sinä... tehnyt jotain\nväärää? Tarkoitan: väärentänyt jotakin?\n\nTUURE\n\nOlen, juuri niin olen tehnyt. Väärentänyt olen, valehdellut ja\nväärentänyt.\n\nLYYLI CECILIA\n\nTuleeko siitä vankeutta?\n\nTUURE\n\nVankeutta — sitä siitä juuri tulee. Kuinka oikein sanoitkaan.\n\nLYYLI CECILIA\n\nVeli raukkani.\n\nTUURE\n\nJos sinä tietäisit... Kuinka minä inhoan itseäni. Minä imartelin häntä.\nSanoin, että aina olen häntä ihaillut hänen kauneutensa vuoksi.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEthän — miksi olisit niin tehnyt!\n\nTUURE\n\nSaadakseni rahaa, rahaa, rahaa. Siksi että tarvitsen sitä huomenna.\nKassatarkastuksessa, ymmärrätkö? Minä kiersin käteni hänen\nympärilleen... äh.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEtkä kuitenkaan saanut?\n\nTUURE\n\nSain. Hän otti minut pojakseen ja lupasi tehdä minut perillisekseen.\nMinulla on nyt rahaa ja tämä eriskummallinen äitiys lisäksi.\n\nLYYLI CECILIA\n\nVeli raukkani...\n\nTUURE\n\nJos minulla olisi ollut edes hiukkasen toivoa Annaan nähden. Mutta minä\nnäin niin selvästi eilen, että hänelle olen ollut vain yksi joukosta.\nJa siinä on koko kesä mennyt. Jäljellä ovat vain laskut.\n\n    Rva Salava tulee nopeasti.\n\nLYYLI CECILIA jännittyneenä.\n\nEt mennytkään sinne, äiti? Se oli hyvä, kovin hyvä.\n\nRVA SALAVA\n\nEn voinut.\n\nTUURE\n\nÄiti, mikä sinä oletkaan, sinä meidän äitimme? Kuumetta sinä olet\nantanut suoniimme etkä tervettä verta.\n\nRVA SALAVA\n\nOletko tehnyt jotain vaarallista?\n\nTUURE\n\nOlen. Samaa mitä sinäkin.\n\nRVA SALAVA\n\nMinä?\n\nTUURE\n\nSinä!\n\nRVA SALAVA\n\nMitä sinä olet tehnyt?\n\nTUURE\n\nRakastanut minä olen.\n\nRVA SALAVA\n\nRakastanut...\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nII NÄYTÖS\n\n\nSama huone hiukan myöhemmin päivällä. Auringonsäteet siirtyneet.\nNäytöksen aikana kuuluu esplanadilta soittoa, kylpykauden eri\nkappaleita, lyhyitä väliaikoja lomassa. Lyyli Cecilia tuolissaan\nikkunan alla. Anna Ilmonen kävelee isänsä puhellessa edestakaisin,\nsilloin tällöin liikkeissään ottaen vastaan musiikin rytmit. Hänen\nhartioillaan on Lyyli Cecilian lahjoittama valkea harsohuivi, jota hän\npitelee tanssijattaren tapaan. Ylhäältä kuuluu joskus pormestarinnan\nja rouva Baskin äänet. Tohtori Ilmonen istuu Lyyli Cecilian edessä ja\ntarkkaa häntä. Äänettömyys.\n\nTRI ILMONEN\n\nNiin... niin voimaton on ihmistaito ja ihmistahto. Olin niin\ntoivonut... ja uskonut, että nousette. Ja lähdette täyttämään\ntehtäväänne maailmassa. Ei pitäisi olla mitään estettä... Kylvyt,\nsähkö, kaikki on vaikuttanut, te olette kokonaan toisen näköinen kuin\nkeväällä — kukoistava nuori tyttö te nyt olette. Mutta siinä te vain\nistutte. Puuttuu jotakin!\n\nLYYLI CECILIA\n\nPuuttuu jotakin. Minä tiedän mitä tohtori tarkoittaa. Minä tiedän...\n\nTRI ILMONEN\n\nNiin, enhän minä ole varma, onko se sitäkään. Kaiketi minulta on jäänyt\njotain huomaamatta.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMistä minä saisin sen uskon? Tohtori ei nyt sano sitä, mutta tohtori\najattelee, että jos minä uskoisin olevani terve, niin minä nousisin ja\nkävelisin.\n\nTRI ILMONEN\n\nEi, sitä minä en ajattele. Te olette varsin urhoollinen ja tarmokas\npieni tyttö.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinä olen moneen kertaan lukenut läpi Uuden testamentin kertomukset,\njoissa kuvataan miten Jeesus paransi halvattuja — mistä minä saisin\nheidän uskonsa?\n\nTRI ILMONEN\n\nHeillä oli voimakas parantaja, joka vaikutti heidän uskoonsa.\n\nLYYLI CECILIA\n\nOi tohtori, ei minulta puutu luottamusta parantajaani. En osaa sanoa\nniinkuin tahtoisin, mutta tohtori on tänä kesänä herättänyt minut\nkuolleista. Olin kuin kuollut, kun istuin tässä.\n\nTRI ILMONEN\n\nEipä sentään. Te elitte intensiivistä omaa elämäänne.\n\nLYYLI CECILIA\n\nNiin, mutta en ollut tässä maailmassa. Nyt minä olen kiinni elämässä\nja tahtoisin päästä oikein työhön. Ja tehtävään. Tohtorihan on antanut\nminulle uskon tehtävään. Mutta sitä tehtävää ei voi täyttää, kun ei\npääse liikkumaan.\n\nTRI ILMONEN\n\nEi. Mutta siitä voi tulla tosi, kun te paranette.\n\nLYYLI CECILIA jännityksen vallassa.\n\nUskooko tohtori todella että paranen?\n\nTRI ILMONEN\n\nUskon. Teidän elämässänne voi sattua jokin tapahtuma, joka nostaa\nteidät pystyyn. Tai voi ilmestyä henkilö, jolla on enemmän onnea kuin\nminulla... tai... On vaikea sanoa, missä muodossa sysäys tulee. Kun\ntietäisi, millä lailla tämä halvautuminen tapahtui. Mutta teillä ei ole\nmitään muistoa siitä.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEi.\n\nTRI ILMONEN\n\nEikä äitinnekään tiedä.\n\nLYYLI CECILIA\n\nKyllä äiti tietää.\n\nTRI ILMONEN\n\nHän arvelee, että te sairastuitte eräänä tuollaisena myrskyisenä\npäivänä, jommoisia hänen elämässään on ollut niin monta. Mutta\ntarkemmin ei hän tiedä.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinulla on tunne, että hän on luvannut postimestari Schultzelle\nolla sanomatta. Jotakin tapahtui täällä viisitoista vuotta sitten.\nSenjälkeen ei isoisä ole ollut täällä alhaalla eikä äiti yläkerrassa.\nMutta kukaan ei sano minulle mitä tapahtui. Ja sitä minä vain ajattelen\nenkä pääse selvyyteen.\n\nANNA\n\nHuu... nehän ovat kummitusjuttuja. Kuinka te uskallatte asua täällä\nsyysiltoina, kun tuuli ryskää nurkissa — huu, minä en uskaltaisi...\n\nLYYLI CECILIA\n\nEn minä kummituksia pelkää. Mutta postimestaria minä kammoan jollakin\ntavalla. Hän ei kärsi minua. Ja kaikilla on minusta vain vaivaa.\n\nANNA\n\nSinä tulet terveeksi ja meidän suunnitelmistamme tulee tosi: me\nnäyttelemme vielä yhdessä, sinä hiljaisia, suloisia, hyviä naisia —\nminä hurjia, villejä, rikollisia...\n\nLYYLI CECILIA\n\nEn usko että minulla on lahjoja. Kun vain voisin päästä pystyyn ja\npois täältä. On kauheaa olla tiellä. Sinä et tiedä, Anna, sinä olet\nkaunis ja lahjakas, sinä olet aina ollut iloksi — mutta tietää, että on\ntiellä! Täällä on eräs vanha vaimo, joka käy minua katsomassa ja joka\nsanoo: se on säikytetty, se on lapsena säikytetty ja jos se säikytetään\nsamalla tavalla, niin se paranee.\n\nANNA\n\nMutta sehän on viisasta puhetta! Odota sinä, ennen iltaa minä säikytän\nsinut niin että... Odota sinä, kyllä minä keksin!\n\nTRI ILMONEN\n\nEtte te muista, että olisi ollut jotain kovaa ääntä... huutoa... tai\nräjähdystä, tai jotakin sellaista...\n\nLYYLI CECILIA\n\nEn. Äiti kyllä aina kysyi minulta pienenä, kuulenko huonosti.\n\nTRI ILMONEN\n\nNiinkö?\n\nANNA\n\nMinä tiedän jo kuinka sinut säikytän...\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinä en mitään säikähdä. Tuolla oli kerran tulipalo, toisella puolen\nkatua. Meiltäkin jo kannettiin huonekaluja. Mutta minä vain toivoin,\nettä tulisi niin paljon savua että tukahtuisin.\n\nTRI ILMONEN\n\nMahtaisiko vanha postimestari tietää jotakin?\n\nLYYLI CECILIA\n\nHän ei kärsi teitä, tohtori. Hän kiusaa äitiäkin sentähden että tohtori\non äidin vanha tuttu. Korkeintaan tohtori voisi alkaa puhua hänen\nsilmistään — hänhän on sokea eikä ole raaskinut panna rahoja niiden\nparantamiseen.\n\nTRI ILMONEN\n\nOlen häntä kysellyt aina kun olen käynyt rouva Baskin luona.\n\nLYYLI CECILIA\n\nHän on aina silloin tullut tänne, juuri siksi ettei hän kärsi tohtoria.\nTuossa on hänen tuolinsa, sillä alas ei hän tule. Tai hän on mennyt\nvinnille. Täällä on hyvin suuri vintti, sitä tarvittiin ennen, kun\nkuivatettiin suuria pyykkejä isoisän isän ja isoisän aikaan. Siellä\nhän kävelee. Siellä hän talvisaikaan hengittää raitista ilmaa, sillä\ntalvella ei hän mene ulos. Siellä hänellä on kaikenlaisia kokoelmia\n— postimerkkikokoelmia, vanhoja rahoja, aseita, huonekaluja... Eikä\nsiellä saa käydä kukaan muu kuin Amalia. Vaikka kyllä äitikin on käynyt\nsiellä, joskus salaa. Isoisä tuntee siellä joka nurkan. Ja ikkunoissa\nhän kuuluu seisoskelevan ja katselevan näköaloja — hän kai muistaa,\nmitä näkyy joka ikkunasta.\n\nANNA\n\nOlisipa hauskaa nähdä tuo vintti. Oikea kummitusten paratiisi. Saatan\naivan nähdä kuinka ukko siellä kulkee ja puhuttelee varjoja...\n\nLYYLI CECILIA\n\nEiköhän isoisä nytkin kävele siellä. Mutta hän kävelee kuin henki.\nEn juuri koskaan ole saattanut erottaa milloin hän tulee tuonne\nportaisiin. Sentähden hän on joutunut kuulemaan kaikki tyhmät leikkini.\n\nANNA\n\nJa vasta nyt viimeisenä päivänä kerrot tuon kaiken!\n\nLYYLI CECILIA\n\nKerron vain siksi, etten usko tohtorin tapaavan isoisää. Hän pitää niin\nvaransa.\n\n    Äänettömyys.\n\nTRI ILMONEN\n\nOmituista. Lasken tässä juuri, että siitä tulee suunnilleen viisitoista\nvuotta, kun minä olin kirjeenvaihdossa äitinne kanssa. Olimme minun\nymmärtääkseni parhaat ystävät, kun äitinne yhtäkkiä lakkasi minulle\nkirjoittamasta. En vieläkään käsitä miksi. Johtuu vain mieleeni, kun te\ntässä puhutte tapauksista viisitoista vuotta sitten.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinusta tuntuu, että olen kuin verkossa. En voi kävellä sentähden etten\npääse ulos. Takerrun aina...\n\nTRI ILMONEN\n\nKuka meistä ei olisi verkossa. Näkymättömät langat pitävät meitä\nmenneiden sukupolvien yhteydessä. Taipumukset ja veren perinnöt ovat\nlujana verkkona ympärillämme ja taistellessamme ulos menee koko elämä...\n\nLYYLI CECILIA\n\nKuinka tohtori on hyvä, kun puhuu minulle näin toverillisesti.\n\nTRI ILMONEN\n\nNäin viimeisenä päivänä ottaa kylpylääkäri itselleen erinäisiä\noikeuksia. Olen sinun isäsi ystävä — sanon nyt »sinä», pikku tyttöni.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinun isäni ystävä — olihan hän hyvä ihminen, minun isäni?\n\nTRI ILMONEN\n\nHän oli ennen kaikkea voimakas ihminen. Taiteilija hän oli, hänessä\noli väkevä kärsimys ja väkevä ilo. Hän oli kärsimyksestään ja ilostaan\nehtinyt luoda yhden ainoan ihmisen, Hamletin — ketäpä nuori ihminen\nepäilyksineen ja kysymyksineen niin haluaisi ruumillistuttaa kuin\nsairasta Tanskan prinssiä.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinä tiedän niin vähän isästäni. Äiti ei kerro...\n\nTRI ILMONEN\n\nMuistot, muistot...\n\nLYYLI CECILIA\n\nTai ehkä se on omatunto. Äiti ehkä on jälkeenpäin pitänyt joistakin\nmuista. Se on niin kummallista.\n\nTRI ILMONEN\n\nIsäsi ei ollut täyttänyt viittäkolmatta ikävuottaan kun me hänen\nystävänsä jo saatoimme hänet hautaan. Hänestä olisi kyllä tullut\ntaiteilija. Minne hän tuli, sinne tuli juhla. Ihmiset ikään kuin\nvapautuivat. Ja näkivät mikä on oleellista, mikä turhaa. Ja saivat\nvoimaa...\n\nLYYLI CECILIA\n\nKun minä pääsisinkin ylös. Juhlaa, juhlaa...!\n\nTRI ILMONEN\n\nNiin... juhlaa yli työn, yli levon ja sunnuntain, yli ilon ja\nkärsimyksen.\n\nLYYLI CECILIA\n\nJumala, auta minua nousemaan!\n\nTRI ILMONEN\n\nOikein tyttöni, oikein. (Tuntee löytäneensä sairaalle lääkkeen.)\nSinun isäsi... niin, hän... hän säteili lämpöä kaikkea kohtaan mikä\nkärsi. Ja hänen vihansa valhetta kohtaan oli kuin hehkuva rauta,\nnimittäin sitä, mitä hän piti valheena... Kerran — kuinka selvästi\nmuistankaan sen illan! — meitä oli tovereita koolla maljan ympärillä.\nHän saapui harjoituksesta, kalpeana, hiukset liimautuneina otsaan.\nKun hän tuli ja näki meidän maisen innostuksemme, pyyhkäisi hän yli\npöydän niin että sirpaleet helisivät jaloissamme, ja sanoi: köyhiä\nvarten, köyhiä varten! Meillä on täällä hunaja ja makia viini! ja\nhän löi rintaansa ja alkoi lausua. Ja hän esitti meille kohtauksen\nkohtauksen jälkeen maailmankirjallisuuden suurista runoteoksista. Ja\nhän esitti kohtauksia, jotka syntyivät sillä hetkellä ja joita ei pantu\nkirjoihin... Mutta vielä nyt näen hänen silmänsä, jotka kuvastavat\njotain joka ei ole tästä maailmasta. Kuulen äänen, joka nostaa ja\ntempaa nukkuvat voimat syvyydestään... Niin istuimme vielä aamun\nvaljetessa. Eikä kukaan meistä ajatellut unta. Ajattelimme vain tekoja\njoita meidän piti suorittaa vasta herätetyllä voimallamme... Olimme\nsinä yönä nähneet eron valheellisen ja aidon välillä. Sinä yönä päätin\nminä puolestani, etten rupea näyttelijäksi...\n\nANNA\n\nIsä, sinä olet taiteilija, teit tyhmästi, teit väärin... Olet väärällä\nuralla, niin hyvä lääkäri kuin oletkin.\n\nTRI ILMONEN\n\nMahdollista. Minusta tuli enemmän ihmisen ystävä kuin hänen lääkärinsä.\nRatkaisu ei ollut niin aivan helppo... silloin. Sinä yönä sen kuitenkin\ntein... Lienen väärällä uralla, mutta sinulle, Lyyli Cecilia Salava,\nolen kuitenkin nyt antanut sen lääkkeen, joka voi sinut parantaa: nämä\nmuistot isästäsi. Sinulle kuuluvat siivet, jotka putosivat isältäsi,\nkun hän lähti pois.\n\n    Lähtee hiljaa yläkertaan.\n\nLYYLI CECILIA\n\nIsäni siivet...\n\n    Äänettömyys. Lyyli Cecilia jää oudon innoituksen\n    valtaan, purskahtaen sitten rajuun itkuun.\n\nANNA\n\nNo, mutta, no mutta. Älähän toki, älähän nyt noin itke. (Lohduttelee,\nkunnes saa Lyylin hymyilemään.) Ja sitten: et saa ruveta kilpailemaan\nminun kanssani. Pelkään sinua hiukan. Äläkä uskokaan, että näyttelijän\ntie aina on niin helppo ja hauska. Ei. On pahoja arvostelijoita, jotka\nkatkeroittavat elämää. Eivätkä johtajat aina ole kehuttavimpia: eivät\nanna rooleja! Täytyy näytellä palvelustyttöjä, vaikka on syntynyt\nkuningattareksi. Niin se kuuluu olevan — minähän vasta nyt oikein\npääsen näyttämölle. Ja sitten: ei ole kappaleita! Ei voi puhaltaa\nelämää sanoihin, jotka kumisevat tyhjyyttään. Niin että katso nyt,\nLyyli Cecilia, vaikka sinä tuletkin terveeksi — ja minä olen varma,\nettä isä nyt on antanut sinulle sen oikean pillerin — niin sellainen\nohdakkeinen tie se on näyttelijän ura. Piikkejä ja piikkejä ja\nohdakkeita — mutta niitä kohden sittenkin vain ponnistamme.\n\n    Nauravat molemmat sydämellisesti.\n\nANNA\n\nEmmekä vaihtaisi tätä kutsumusta mihinkään toiseen... Tiedätkö,\nnaimisiinkaan en mene sentähden että kokonaan tahdon antautua taiteelle.\n\nLYYLI CECILIA\n\nVaikka rakastaisit?\n\nANNA\n\nHm. Olenhan rakastanut. Vaikken ehkä tarpeeksi. Ei ole ollut ketään\nniin kaunista, että hän olisi voittanut kauneuden. Sen kauneuden, mitä\ntahdon palvella.\n\n    Äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nOnko tohtori koskaan kertonut sinulle, miksi minun isäni meni naimisiin\näidin kanssa.\n\nANNA\n\nÄitisi oli kai todella harvinaisen kaunis. Näyttämötaiteilija kai löysi\nhänessä kauneuden.\n\n    Äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nAnna... luuletko, että minun äitini voisi saada siellä jotakin työtä?\n\nANNA\n\nMitä hän osaa? Teatteriin hän on liian vanha.\n\nLYYLI CECILIA\n\nNiin kai.\n\n    Äänettömyys. Soittoa kaukaa.\n\n    Tytöt huomaavat yhtäkkiä isoisän portailla.\n\nISOISÄ kuiskaten.\n\nSibylla — oletko siellä? Vastaa.\n\nLYYLI CECILIA\n\nOlen.\n\nISOISÄ\n\nOnko käynyt vuokralaisia? Vastaa.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEi.\n\nISOISÄ\n\nTies vaikka olisi käynyt kuinka monta. Oletko ollut siinä koko ajan?\nKuinka ei olisi käynyt vuokralaisia? Katso vain, että minut kutsutaan\ntekemään kauppaa. Sellainen kaunis huone. Täytyy jostakin saada\ntulojakin, kun kaikki kuluttavat... Sibylla, tule tänne ylös, niin\npuhun sinulle. Minulla on sinulle tärkeää puhumista... Se puoskari ei\nsinua parantanut, mitäs hän. Minä tiedän parantajan. Sibylla, ethän\nsinä tänään lähde — mistäs sinä saisit rahoja, ilman aikojanne vain\npelottelette. Menetkö tänään? Vastaa. Vastaa.\n\nANNA\n\nLyyli Cecilian ääntä jäljitellen Menen! Tohtori ottaa minut mukaansa.\n\nISOISÄ kivahtaen.\n\nKuka se oli? Se ei ollut Sibyllan ääni. Kuka siellä on?\n\nLYYLI CECILIA\n\nMenen minä, niin te pääsette minusta. Tohtori on hyvä, hän ottaa minut\nmukaansa. Hän minut myöskin parantaa.\n\nISOISÄ\n\nHän ei sinua paranna. Sen tiedän minä, kuka sinut parantaa.\n\nLYYLI CECILIA\n\nJos te sen tiedätte, postimestari, niin ette toki olisi voinut olla\nniin kova, että olisitte antanut minun maata tässä koko ikäni.\n\nISOISÄ\n\nTule tänne, niin sanon sen.\n\nLYYLI CECILIA\n\nPostimestari tietää, etten pääse paikaltani.\n\nISOISÄ\n\nMeneekö se toinen... se sinun äitisi myöskin?\n\nLYYLI CECILIA\n\nMenee.\n\nISOISÄ\n\nÄlä sinä huuda, minulla on hyvät korvat ja pitääkin olla, tarvitsen\nniitä vielä monta vuotta. No, tohtoriko hänen matkansa maksaa, vaiko\napteekkari, senkin vanha haaskalintu? Ja kumpiko hänet ottaa?\n\nANNA\n\nSe ei kuulu teihin. Pääasia, että hän matkustaa.\n\nISOISÄ\n\nKuka täällä on? Eivätkö ne kaikki paraikaa kolistele Baskin lesken\ntaskuja tyhjiksi ylhäällä? Sibylla, valehteletko sinäkin minulle?\nUskaltakaapa lähteä täältä! Minä en päästä teitä. Vai karkuun te. Kyllä\nminä keinot tiedän...\n\n    Lähtee kiihottuneena huoneeseensa.\n\nANNA\n\nHänhän on kauhea! En minä ole aavistanut. Kuinka et ole kertonut? Sinun\ntäytyy päästä täältä pois. Täällä on mahdoton olla. Menen heti puhumaan\nisälle... Ja jollemme valmistuisi tänään, niin vähän myöhemmin.\n\nLYYLI CECILIA\n\nTänään menee viimeinen laiva. Sitten on sata kilometriä asemalle.\n\nANNA\n\nMeillä on vain niin pieni asunto. Ja isähän ei ole rikas. Onko täältä\nsata kilometriä asemalle? Mutta toki laiva kulkee niin kauan kuin on\navovettä.\n\nLYYLI CECILIA\n\nLaiva on vuokrattu huomisesta päivästä. Tehtaalle. Jollei siitä tänään\ntule mitään, niin ei siitä tule koskaan.\n\nANNA\n\nMutta lähtisitkö sinä ilman äitiäsi?\n\nLYYLI CECILIA\n\nSano itse: voinko jättää äidin?\n\nANNA\n\nMutta meillä kotona ei mitenkään ole tilaa niin monelle.\n\nLYYLI CECILIA\n\nSiinä näet. Ei siis ole muuta neuvoa kuin jäädä tänne. Kuunnella hänen\nmoitteitaan ja uhkauksiaan. Joskus näen unissani, että hän seisoo\nrevolveri kädessä ja uhkaa minua ja että menen tainnoksiin laukauksesta.\n\nANNA\n\nMutta jos se on ollutkin sillä tavalla... Odota nyt, isä ehkä tietää\nneuvoa. Isä pitää äidistäsi paljon enemmän kuin hän näyttää. Niin.\n\nLYYLI CECILIA\n\nSinun isäsi? Oi, jos hän sanoisi sen äidille!\n\nANNA\n\nEhkä hän vielä sanoo. Odota nyt, menen heti. Kun ei hän vain olisi\nlähtenyt ulos toista tietä ja unohtanut minua tänne.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEi, hänen keppinsähän on täällä.\n\nANNA\n\nNo, sen hän kyllä voi unohtaa. Ei, kyllä he ovat ylhäällä. Siellä\ntuntuu olevan muitakin kuin pormestarinna.\n\n    Juuri kun Anna on menossa, saapuu Sorri nopeasti ja\n    näkee tyytymättömänä Annan ja Lyylin ystävällisen suhteen.\n    Tervehtivät sovinnaisesti.\n\nANNA\n\nMitä kuuluu?\n\nSORRI\n\nNeiti Ilmonen ei ole konsertissa?\n\nANNA\n\nKaupungin naiset ovat saaneet isän pauloihinsa täällä ylhäällä ja\nniin on minun täytynyt odottaa häntä. Me aiomme nyt viedä tämän\nystävättäreni ja hänen äitinsä mukaamme. Parannamme hänet ja sitten\nhänestä tulee hyvä näyttämötaiteilija.\n\nSORRI\n\nLyyli Ceciliasta näyttämötaiteilija! Jos Jumala parantaa hänet, niin\nvarmaan ei sitä varten, että hänestä tulisi näyttämötaiteilija. Jos\nsinulla, Lyyli Cecilia, on ollut sellaiset aikomukset, niin on ollut\nJumalan pilkkaa rukoilla sinulle terveyttä.\n\nLYYLI CECILIA\n\nVäinö, jos sinä olisit kuullut, mitä tohtori kertoi isästäni. Jotakin\nniin kaunista. Väinö, silloin tuli mieleeni, että minun pitäisi\ntäyttää, mitä häneltä jäi kesken. Ehkä olen saanut isäni lahjan...\n\nSORRI\n\nMitä sinä puhut? Oletko tosiaan niin noiden ihmisten lumoissa, että\nolet unohtanut kaikki keskustelumme elämän tarkoituksesta?\n\nLYYLI CECILIA\n\nVäinö, puhu tohtorin kanssa, niin ymmärrät...\n\nSORRI\n\nSinä tiedät mikä on pidellyt minua tässä synkässä talossa kaikki nämä\nvuodet. En ole saanut lukea täällä niinkuin olisi pitänyt. Ja äiti\nkaipasi minua loma-aikoina kotiin. Mutta sinä olit täällä enkä hennonut\nsinua jättää — tätäkö varten?\n\nLYYLI CECILIA\n\nÄlä tuomitse ennen kuin...\n\nSORRI\n\nOn surullista, että ihmiseen, parhaimpaankin, niin vähän voi luottaa.\nMinun piti neuvotella sinun kanssasi, niinkuin aina ennen, mutta jos\nsinä nyt olet tykkänään astunut toiseen leiriin...\n\nLYYLI CECILIA\n\nPuhu, Väinö, onko sinulle jotain tapahtunut. Anna menee heti ylös. Puhu\nniinkuin ennen...\n\nANNA\n\nTarkoitukseni on heti lähteä. Mutta tässä talossa näytään tätä tyttö\nraukkaa riistettävän ja raastettavan niin monelle taholle, ettei hän\nvoi parantua. Luulin todella sen ajan olevan ohi, jolloin taidetta\nkatsottiin näillä silmillä.\n\nLYYLI CECILIA\n\nVäinö, älä mene. Sopikaa, te molemmat. Koko kesän se on ollut tällaista\nväittelemistä. Minusta tuntuu siltä, että... että uskonto ja taide ovat\nyhtä.\n\nSORRI\n\nUskonto ja taide yhtä — niin, sinun lapsellisessa, puhtaassa mielessäsi\nsellaisena kuin se nyt on. Mutta lähde sinä näyttämölle... Siellä\nrehottaa synti kaikissa muodoissaan ja ennen kuin tiedät, olet kaulaa\nmyöten liejussa...\n\nANNA nauraen.\n\nOhoh, ohoh, olipa se oikein keskiaikaisen rehevä kuvaus. Kirkon\npalvelijat tietysti eivät milloinkaan ole astuneet jalallaan liejuun,\nvaan leijailevat kaikki puhtaassa eetterissä...\n\nSORRI\n\nJoka tapauksessa he rehellisesti pyrkivät sitä kohden. Joka tapauksessa\nhe askartelevat elämän vakavimpien asioiden ympärillä...\n\nANNA\n\nNo, mitä on sitten näyttelijän työ muuta kuin syventymistä elämän\nvakavimpien asioiden — ristiriitain ja ongelmien — tulkitsemiseen.\nLuuletteko, että näyttelijä ensi-iltana, kun koko hänen olentonsa on\ntäynnä sitä osaa mitä hänen on käytävä esittämään, kun hän odottaa\nesiripun nousemista — luuletteko, että hän on toisessa asemassa kuin\npappi, joka sakastissa kuuntelee saarnavirttä ja jonka hartioille\nkiinnitetään kaapu? Kyllä molemmat silloin huutavat avukseen taivaan\nvoimia.\n\nSORRI\n\nPappi huutaa avukseen Jumalaa!\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta Väinö, nehän ovat sanoja. Kyllä Jumala kaikki sellaiset sanat\noikein ymmärtää..\n\n    Äänettömyys.\n\nANNA\n\nJätän herrasväen nyt rauhaan ja menen puhumaan isäni kanssa.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEi Anna, pieni hetki vielä. Olen koko kesän kärsinyt siitä, että olette\nkarttaneet toisianne. Kiistelkää aikanne ja tulkaa sitten ystäviksi.\n\nANNA\n\nMutta ei minulla ole mitään herra Sorria vastaan.\n\nSORRI\n\nEikä minulla tietysti neiti Ilmosta vastaan. Tunnen vain, että\nsyvä juopa erottaa sen maailman missä hän elää siitä, missä minä\nelän. Toisessa käydään kauniissa vaatteissa, ollaan kauniita...\nja kohteliaita... ja köykäisiä. Toisessa ollaan kömpelöjä...\nraskasmielisiä. Ne ovat nämä maahan kytketyt sielut, joihin minä\nkuulun. Heidän kohottamisensa, vapauttamisensa on minun työni. Se\nkevyt, leikkivä taide, jonka siunauksesta tässä on niin paljon puhuttu,\nei vetele siellä. Siihen tarvitaan enemmän. Jollen minä jaksa uskoa,\nettä taide pystyy raskautetuille sieluille korvaamaan uskonnon, niin\nsaat, Lyyli Cecilia, antaa sen minulle anteeksi. Olen hakotukin mies,\nniinkuin postimestari Schultze sanoo, ja tiedän, että nämä sielut voi\nmaasta nostaa yksin Jumalan kaikkivaltiaan käsi.\n\nANNA Sorria pitkään silmiin katsoen.\n\nTeistä tulisi hyvä näyttelijä. Niin.\n\nSORRI naurahtaen.\n\nEn ole lähtenyt hakotukin äärestä sellaista kutsumusta varten.\n\nANNA\n\nOn niitä, jotka ovat lähteneet sitä varten.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta sopikaa nyt.\n\nSORRI\n\nEnkä usko, että Jumala parantaa tätä lastaan sitä varten että hän\nrupeaisi näyttelijäksi.\n\nANNA\n\nMe viemme nyt hänet joka tapauksessa mukaamme, sillä tänne hän ei voi\njäädä.\n\n    Menee yläkertaan.\n\nSORRI\n\nTuhat kertaa parempi on hänen olla tässä kahlehdittuna kuin alkaa\nvaeltaa synnin tietä.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta entä jos minä pääsisin vapaaksi sitä varten että voisin yhdistää\nsen mikä teitä nyt erottaa...\n\n    Äänettömyys.\n\nSORRI\n\nMinä kiiruhdin tänne neuvotellakseni kanssasi niinkuin ennen. Ehkä se\non turhaa.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMistä tahdoit neuvotella?\n\n    Äänettömyys.\n\nSORRI\n\nLyylikki, voisitko jäädä tänne, jos minäkin vielä jäisin?\n\nLYYLI CECILIA\n\nSinä — kuinka sinä voisit jäädä? Sehän on mahdottomuus. Eikö Jumala\nkutsunut sinua kirkossa — kuinka voisit jäädä!... Et siis ole saanut\nrahaa? Sitten täytyy postimestarin odottaa vuokraansa.\n\nSORRI\n\nLyyli Cecilia, minulle on tarjottu paikka täällä. Sylvi, tulehan tänne.\n(Sylvi tulee.) Kuulehan nyt: minulle on tarjottu paikka osuuskaupan\njohtajana.\n\nSYLVI\n\nOsuuskaupan johtajana!\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta sinähän rupeat papiksi.\n\nSORRI\n\nJohtaja siirtyy pankkiin ja tahtoisi toimittaa nykyisen paikkansa\nminulle.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta ethän sinä sellaista voi edes ajatella.\n\nSYLVI\n\nSe on kai hyvä toimi — kielsitkö jo?\n\nSORRI\n\nHän oli lauhalla tuulella, ei ensinkään pistellyt eikä väitellyt...\nSanoi juuri aikoneensa lähteä minua tapaamaan. Siinä sitä sitten\nmuisteltiin lapsuudenaikoja, ja sitäkin kuinka siellä kotikylässä\njo ajettiin tätä asiaa. Hän piti minulle samat esitelmät, jotka\nitse aikoinani olin pitänyt ja todisti, että tie kansan henkiseen\nheräämiseen usein kulkee aineellisen valveutumisen kautta — aivan\nniinkuin en koskaan olisi siitä kuullut puhuttavan... Tietysti\njouduttiin taas velkoihinkin...\n\nLYYLI CECILIA\n\nJa sinä?\n\nSYLVI\n\nVarmaan hän myöskin kysyi meidän naimistamme — hän kysyi sitä\nminultakin kerran kadulla... enkö jo väsy odottamaan...\n\nSORRI\n\nVai niin... Sittenhän sitä voitaisiin mennä naimisiin, ja sinä,\nLyylikki, tulla meille!\n\n    Äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta entä teidän pieni pappilanne, jota te olette ajatelleet seitsemän\nvuotta?\n\nSORRI\n\nJokainen koti voi olla pappila... Lyylikki, jos minä otan vastaan tämän\ntoimen, niin jätätkö mielestäsi näyttämöhullutukset ja tulet meille?\n\nLYYLI CECILIA\n\nEihän minun kohtaloni mitenkään saa vaikuttaa sinun päätökseesi.\n\nSORRI\n\nMinun täytyy pelastaa sinut.\n\nSYLVI\n\nMutta, Väinö, tohtorihan on hyvä ihminen...\n\nSORRI\n\nTeatterilainen, niinkuin tytärkin.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinä en jätä äitiä, sen te tiedätte.\n\nSORRI\n\nÄiti tulee luonnollisesti myöskin meille.\n\nSYLVI\n\nJa sinun äitisi myöskin, sehän on vanha sopimus.\n\nSORRI\n\nMeillä on vapaa huoneisto ja huoneita yllinkyllin.\n\nSYLVI\n\nMutta entä me kaksi, me kaksi? (Peittää kasvot käsillään ja pakenee\ntoiseen päähän huonetta.)\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinä en missään tapauksessa tule teille, en missään tapauksessa.\n\nSORRI\n\nKun edes jätät tuon hullun aikomuksen.\n\nLYYLI CECILIA\n\nTahtoisin olla yksin nyt.\n\n    Äänettömyys. Sorri menee Sylvin luo\n\nSORRI\n\nMutta Sylvi... mikäs sinulle taas tuli?\n\nSYLVI\n\nOi Väinö, näinkö pitikin käymän?\n\nSORRI\n\nEihän vielä ole käynyt mitenkään. Sinuahan minä ajattelin. Niin, ja —\nneljäs käsky on ainoa, jota seuraa lupaus.\n\nSYLVI päättäväisenä.\n\nMinä odotan kärsivällisesti meidän pientä pappilaamme. Ja isoisä, hän\nsaa odottaa rahojaan. Väinö, sinä lähdet ja minä jään tänne...\n\nSORRI\n\nAjattele toki hiukan sisartasikin, joka on vaarassa. Lyylikki, lupaa\nminulle, ettet missään tapauksessa...\n\nLYYLI CECILIA\n\nEn mitään minä lupaa, jokainen vastatkoon itsestään. Sylvi, vie minut\nmakuuhuoneeseen, minun täytyy saada ajatella yksinäni.\n\nSORRI\n\n»Jokainen vastatkoon itsestään» — et tiedä mitä puhut. Mutta minä\ntiedän, että minun on vastattava sinusta Jumalan edessä!\n\n    Sylvi työntää pois tuolia. Sorri kävelee hetken kiivaasti\n    edestakaisin, pysähtyy sitten ikkunan luo. Äänettömyys.\n\nISOISÄ hiljaa tullen portaille.\n\nSibylla, oletko täällä? Vastaa. Missä sinä olisit, jollet ikkunan\nääressä. Katseletko taas olemattomia? Näetkö kuoleman taakse: mitä\nsiellä on?... Sibylla... älä lähde pois: minä parannan sinut. Sibylla,\nvastaa. Etkö ole täällä? Missä olisit — vastaa. Minä parannan sinut.\nSinä et sitä usko. Mutta minä teen sen. Vastaa. Eikö täällä ole ketään?\n\nSORRI\n\nMinä olen täällä — hakotukkimies.\n\nISOISÄ hätkähtäen.\n\nSinä — hakotukkimies. Etkö häpeä kuunnella asioita, jotka eivät ole\nsinulle aiotut?\n\nSORRI\n\nOletteko te, postimestari, hävennyt kuunnella sairaan lapsen leikkejä\nsatumaailmassaan.\n\nISOISÄ\n\nMinä kyllä sovin ne asiat Sibyllan kanssa — ne eivät liikuta sinua.\nOdotan rahojani. Sen kai olet ihan unohtanut. Morsiamesi onkin jo\npitkin viikkoa valmistanut asiaa ja antanut minun kuulla, että kaikki\nkesälliset ansiosi ovat menneet korkoihin. Ja äidillesi. Ja muita\nliikuttavia tarinoita. Mutta et minnekään mene ennen kuin olet maksanut\nminulle. Takavarikoin tavarasi —, vaikkeivät liene minkään arvoisia,\nsenkin kerjäläinen!\n\nSORRI kuohahtaen.\n\nTeiltä ainakaan en enää kerjää, saatte kaikki, mitä teille tulee!\n\n    Lähtee, lyö kiireesti kiinni ulko-oven.\n\nISOISÄ\n\nSibylla — ovatko vieneet sinut ulos? Amalia, etkö jo ole tullut\npostista? Käveletkö taas hierojan kanssa — oletko sinäkin tullut\nhulluksi?... Sylvi... Tuure, Tuure, olet väkevä, Sibylla ei paina\npaljon. Eikö täällä ole ketään. (Epätoivoinen huokaus.) Oi, voi!\nCecilia Hordel... oi voi!\n\n    Menee ylös.\n\n    Hetken äänettömyys. Amalia tulee nopeasti, ottaa hatun\n    päästään ja nojautuu ulos. Pienen ajan kuluttua tulee Tuure.\n\nTUURE\n\nMitä ihmettä — oliko se sinun hierojasi?\n\nAMALIA ärtyneenä.\n\nHävetä tässä saa silmät päästään... Äiti oli ollut apteekkarilla.\nLundinin piti siellä hieroa eikä hän päässyt sisään, kun äiti oli\nsiellä. Käveli sitten tuossa pitkin katua ja odotti.\n\nTUURE\n\nMitä äiti tekee apteekkarilla?\n\nAMALIA\n\nOn kai kerjäämässä rahoja sinulle.\n\nTUURE\n\nEttei hän vain tekisi tyhmyyksiä.\n\nAMALIA\n\nApteekkari ei anna mitään ilmaiseksi, sen tiedät hyvin.\n\nTUURE ikkunassa.\n\nEi kuulu eikä näy.\n\nAMALIA\n\nMenisi yksintein naimisiin hänen kanssaan. Silmät tässä saa hävetä\npäästään.\n\nTUURE\n\nKirottu köyhyys.\n\nAMALIA\n\nKirottu rakkaus.\n\nTUURE\n\nMitä sinä rakkautta moitit. Sellainen runollinen kohtaus sinulla tuossa\njuuri oli ikkunassa, että pois tieltä...\n\nAMALIA\n\nNo, aina runollisempi kuin sinun kohtauksesi tätisi kanssa. Hänen\nrahojaanko sinä äsken pankissa nostit?\n\nTUURE\n\nMitä hittoa se sinuun kuuluu.\n\nAMALIA\n\nNo, kuuluu senverran, että minun kukkaroni kai nyt jätät rauhaan.\n(Lähtee makuuhuoneeseen.)\n\n    Tuure jää ikkunaan. Sytyttää savukkeen.\n    Sylvi tulee.\n\nSYLVI\n\nMikä Amalian on? Oletko tehnyt hänelle jotakin?\n\nTUURE\n\nOn kai samassa kadotuksessa kuin kaikki muutkin.\n\nSYLVI\n\nTuure, oletko sinä kuullut, että Väinölle on tarjottu paikka\nosuuskaupan johtajana ja samalla tarkastajana. Siinä on kovin hyvä\npalkka, mutta toiselta puolen kaikki on valmistettu Helsingin-matkaa\nvarten. Saitko sinä tädiltä niin paljon että voisit antaa muutamaksi\npäiväksi?\n\nTUURE\n\nOttakoon Väinö hiidessä hyvän paikan kun se hänelle tarjotaan...\n\n    Rouva Salava astuu sisään kiihtyneenä, sairas puna kasvoilla.\n    Hän menee pöydän luo, lyö rahapinkan pöydälle ja hengittää\n    syvään, silmät ummessa. Äkkiä hän avaa ne.\n\nRVA SALAVA\n\nNo... niin... Oletteko kaikki täällä... Tässä saatte. Se on... rahaa.\n\nSYLVI\n\nOikeaa rahaa?\n\nTUURE\n\nMistä sinä olet saanut?\n\nSYLVI\n\nTällaiset määrät! Apteekkariltako?\n\nTUURE\n\nOletko sinä häneltä ottanut nämä rahat?\n\nSYLVI\n\nÄlä nyt häntä ahdista, näethän, että hän voi huonosti. Menisit\nmieluummin hakemaan tohtoria.\n\nTUURE\n\nÄiti, oletko ottanut nämä rahat apteekkarilta?\n\nSYLVI\n\nMene hakemaan tohtoria. Hän on täällä ylhäällä. (Huutaa.) Tohtori!\n\nRVA SALAVA\n\nEi, ei!\n\nSYLVI\n\nHän pyörtyy...\n\n    Tuure juoksee hakemaan vettä.\n    Isoisä on tullut portaille.\n\nISOISÄ\n\nMitä te huudatte? Onko Sibylla sairastunut? Sibylla, vastaa.\n\nSYLVI\n\nÄiti on sairastunut.\n\nISOISÄ\n\nÄiti? Cecilia Hordel? Hän ei saa kuolla. Minun pitää puhua hänelle...\nAntakaa lääkettä. Hän ei saa kuolla...\n\nRVA SALAVA heräten, väsyneenä.\n\nIsoisä, tulkaa... Menkää pois te muut... Isoisä... Menkää... Minun\npitää puhua. Minä en jaksa tulla...\n\n    Sylvi ja Tuure ovat poistuneet huoneesta.\n\nISOISÄ\n\nNoo, se menee ohi. Arvasinhan minä. (Lähtee hiljalleen yläkertaan.)\nTällaista se oli silloinkin... viisitoista vuotta sitten. Ja meni ohi.\nNaisista ei koskaan tiedä, koska se on totta, koska kujeilua...\n\nRVA SALAVA\n\nSovitusta, sovitusta — eikö mistään päin tule sovitusta?\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nIII NÄYTÖS\n\n\nSama huone. Ilta. Sohvalla rva Salava suureen huiviin kietoutuneena.\nSoittokoneen ääressä Tuure, katkonaisesti soittaen ja laulaen\nSchubertin \"Am Meeriä\". Ylhäältä kuuluu Sorrin ja isoisän kiivasta\npuhelua. Yli hämärän huoneen lattian valuu ikkunoista katulyhdyn valo.\nAmalia tuo vasemmalta vasta täytetyn kattolampun ja sytyttää sen.\n\nAMALIA\n\nKutka tänään nyt oikeastaan matkustavat ja kutka jäävät? Kaikki on niin\nerinomaisen salaperäistä. Ja rahaa on. Kaikilla on rahaa. Ja kaikki\novat vapaat ja riippumattomat ja irvistelevät niille, jotka ovat heitä\nvuosikausia elättäneet. Mutta ei mitään kerrota. Väinö Sorri kulkee\npää pystyssä ylös isoisän luo ja lukee siellä lakia niin että seinät\npaukkuvat. Tuleva pruustinna jakelee juomarahoja niille, jotka kantavat\npois sulhasen tavaroita. Tuure laulelee, sillä frakki on maksettu ja\nliikkeen kassa taas täynnä. Lyyli Ceciliaa tuskin näkee setelipinkan\ntakaa. Äiti viettää pian häitä rikkaan miehen kanssa. Päivä on siis\njaellut runsaasti kukkasia... Olisi hauska tietää, kutka matkustavat.\nMutta kaikki ovat niin erinomaisen salaperäisiä. Noo, pianhan se\nnähdään. Laiva höyryää jo rannassa.\n\n    Äänettömyys. Muutama pianoakordi.\n\nAMALIA\n\nÄiti ei taida jaksaa nousta. Tohtori ja näyttelijätär lupasivat vielä\ntulla ennen laivan lähtöä.\n\nTUURE äkkiä lakaten soittamasta.\n\nTulevatko he vielä tänne! Niitä jäähyväisiä nyt uudistetaan lakkaamatta.\n\nAMALIA\n\nHehän tulevat hakemaan Lyyli Ceciliaa — jos olen oikein ymmärtänyt.\nVaan enhän minä tiedä. Joka taholla on pakattu ja pakattu — on ollut\nmahdoton erottaa kenen tavaroita... Äiti, minusta ei yhtään pidä\nihmetellä, jos apteekkari vihdoinkin tahtoo asian ratkaistuksi. Hänen\nkanssaan on tarpeeksi kauan leikitelty.\n\nTUURE\n\nSeis! Apteekkari on ollut meidän kaikkien pankki. Ja kenenkä me aina\nolemme lähettäneet pankkiin? Sinäkään et mennyt isoisän luo, vaan äiti\nmeni Nordlundille. Niin, niin. Silloinkin, kun sinun sairaalalaskuusi\nei ollut rahaa.\n\nAMALIA\n\nEnkö minä maksanut sitä viimeistä penniä myöten?\n\nTUURE\n\nKyllä vähitellen. Mutta mikset silloin ottanut isoisältä?\n\nAMALIA\n\nAntaako hän rahaa omiin silmiinsäkään?\n\nTUURE\n\nMikset sitten itse mennyt apteekkarille?\n\nAMALIA\n\nOnko minun syyni, ettei minulle ole suotu sitä suloisuutta, mitä miehet\nrakastavat? En ole itse pyrkinyt tähän elämään — äiti sanoo, ettei syy\nliioin ole hänen. En sitten tiedä, mistä menen hakemaan syyllistä.\n\nTUURE\n\nHautausmaasta — eikö äiti niin sanonut.\n\nRVA SALAVA odottamatta.\n\nEhkä yläkerrasta.\n\nAMALIA\n\nYläkerrasta — sanoitko niin, äiti? Mutta mikä ihme sinun on? Oletko\nsinä taas ottanut jotakin Nordlundin laatikosta? Kukaties morfiinia,\ntai jotain muuta hullutusta. Hänkin kun pitää sellaisia lukitsematta.\n\nRVA SALAVA\n\nMitä kello on?\n\nAMALIA\n\nEi tule kysymykseen, että tänä iltana menet sinne. Niinkuin ei sinusta\njo olisi tarpeeksi puhuttu. Mitä asiaa sinulla muka olisi? Hän ehtii\ntavata sinut huomenna. Mitä varten sinä sinne lupasit mennä?\n\nRVA SALAVA\n\nViemään verenpisarani. Kukkaseni tuolta ikkunalaudalta.\n\nAMALIA\n\nHullutuksia.\n\nTUURE\n\nMitä sinä nyt taas olet ottanut, puhut aivan sekaisin.\n\nRVA SALAVA\n\nEn minä ole sekaisin. Hän pitää niistä. (Nousee verkalleen, vetää\nviluisena huivin ympärilleen ja tulee näyttämön etualalle.) Kerran se\nkuitenkin tulee jokaiselle viimeinen laiva... (Jää ikkunaan, katulyhdyn\nvalossa näkyy hänen kasvojensa kalpeus.) Täytyy päästä sovintoon sen\nkanssa. Kaikkien kanssa.\n\nAMALIA\n\nSovintoon — oletteko apteekkarin kanssa riidelleet? Ihmiset sanovat\nhäntä riitaiseksi. Mutta ei hän minusta ole riitainen. Älä nyt, äiti.\nHän puettaa sinut silkkiin ja samettiin. Ehkä hän lakkaa juomastakin\n— ainakin vähentää. Mutta sen minä sanon, että täällä kotona pitää\nvihkimisen tapahtua. Ja niin pian kuin suinkin — olettehan te molemmat\njo saavuttaneet kypsän iän — juhlikaa sitten uudessa kodissanne niin\npaljon kuin tahdotte.\n\nRVA SALAVA\n\nÄlä Jumalan tähden, älä Jumalan tähden.\n\nTUURE\n\nOta sinä hänet, niin saat hänen silkkinsä ja samettinsa.\n\nAMALIA\n\nNo, ei hän nyt minusta ole mikään niin vastenmielinen.\n\nTUURE\n\nMutta ota hänet.\n\nAMALIA\n\nCecilia Salavaahan hän rakastaa.\n\nRVA SALAVA hädässä.\n\nAmalia, hyvä rakas Amalia... jos sinä voisitkin ottaa hänet.\n\nAMALIA\n\nNordlundin kanssa sinä, äiti, kuitenkin olet jaksanut kauemmin\nylläpitää ystävyyttä kuin muiden kanssa.\n\nRVA SALAVA\n\nNiin, niin, niin, mutta...\n\nAMALIA\n\nNe nyt olivat täyttä hullutusta sellaiset rakastumiset kuin siihenkin\nylioppilaaseen — vailla pontta ja perää...\n\nRVA SALAVA\n\nUskon että hän suostuisi, jos sinä suostuisit. Katso, voisit jättää\npostin, se on sentään rasittava toimi ajan pitkään. Nordlund on rikas,\nisoisäkin panisi siihen arvoa. Ehkä sinä voisit rakastua häneen. Tai\noppia pitämään hänestä. Amalia, jos sinä tietäisit minun elämäni...\nminä en voi mennä hänelle... pelasta minut!\n\nAMALIA taistelee mielenliikutustaan vastaan..\n\nVai pitäisi minun pelastaa sinut! Mikä sinulla on hätänä: rakastat,\nolet nuori ja kaunis. Etkä koskaan tule vanhaksi. Kun yksi rakkaus\nsammuu, syttyy toinen. Ja taas sinä suutelet niinikuin ensi kerran...\n\nRVA SALAVA\n\nMistä sinä tiedät kuinka minä suutelin ensi kerran.\n\nAMALIA\n\nEn tiedäkään. Mutta sanotaanhan sen olevan niin taivaallista. En tiedä,\nen tiedä, et mitään antanut minulle. Olit saita, äiti. Minä synnyin\nvanhana enkä minä leikkinyt lapsena enkä minä koskaan suudellut — sinä,\näiti, rahaa voin sinulle antaa, kun näillä käsilläni raadan, mutta\nauttaa sinua rakkausasioissa, siihen en kykene! (Purskahtaa itkuun.)\n\nTUURE\n\nOdottakaa te, kyllä minä pidän huolen apteekkarista. Vai odottaa\napteekkari Nordlund verenpisaroita — verenpisaroita minun äitini\nikkunalta. Kyllä hän saa verenpisaroita.\n\n    Aikoo kiihtyneenä lähteä.\n\nRVA SALAVA pidättäen hänet.\n\nTahdotko minua todella auttaa, Tuure? Älä mene Nordlundille — onko se\nniin kumma, jos vanhuus haluaa verenpisaroita nuoruuden akkunoilta.\nMene Lyylin luo, koeta saada hänet ymmärtämään, että hänen täytyy\nlähteä maailmalle nyt tohtorin turvissa. Hänelle ei koskaan tule\ntällaista tilaisuutta. Hänen täytyy parantua ja löytää isänsä siivet.\nMene, Tuure, menkää molemmat. Hänen täytyy se ymmärtää. Olen taistellut\nhänen kanssaan niin että olen aivan väsyksissä.\n\nTUURE\n\nKyllä minä apteekkarin vielä tästä tavoitan.\n\nAMALIA\n\nÄiti on aivan oikeassa: milloin Lyylille tulisi tällainen tilaisuus?\n\n    Lähtevät Tuuren kanssa makuuhuoneeseen.\n\n    Rva Salava astelee viluisena ikkunan luo ja odottaa siinä.\n    Isoisän ja Sorrin äänet lähenevät yläkerrasta. Tulevat\n    vähitellen portaille, Sorri edellä, sitten isoisä.\n\nISOISÄ\n\nMistä sinä olisit saanut rahaa, hakotukkimies? Luulet voivasi\nminua petkuttaa. Elvira, tyttäreni, näkee huonosti — mitä vanhoja\ntupakanlentiä lienet minulle rahoina tuonut. Amalia, sinuun luotan:\novatko nämä oikeita rahoja? Etkö ole siellä? Sibylla, sinuunkin\nluottaisin, jos voisit tulla tänne. Missä te sitten kaikki olette?\nOletteko siis jo matkustaneet, kiittämättömät? Eikö ketään ole täällä?\nHakotukkimies pettää minua! Siinä on kiitos siitä että olen antanut\nhänen seitsemän vuotta asua kauniissa huoneessani: maksaa velkansa ja\non vapaa — ettet häpeä. Kaikki te nyt olette vapaat. Isoisä on sokea,\nisoisää ei tarvita, rahaa on. Kuka on antanut rahaa? Sinäkö, Elvira?\nOletko uskaltanut?\n\n    Rva Bask on tullut portaille.\n\nRVA BASK\n\nEn hänelle, isä pikku, en yhtä penniä.\n\nISOISÄ\n\nMutta kyllä eräälle toiselle.\n\nRVA BASK\n\nIsä pikku, miksen minä saisi tehdä rahoillani mitä tahdon? Ehkä voi\npistää päähäni lähteä matkalle. Minä tahdon minäkin pitää vähän hauskaa.\n\nISOISÄ\n\nHupsu, kuka sinulle rikkaan miehen toimitti, jollei isäsi. Ylioppilas\noli köyhä rotta. Jos olisit saanut tahtosi läpi, niin ei sinulla nyt\nolisi yhtään mitään. Mutta isäsi ei kuunnellut kyyneliäsi, ja eikö\nhyvin käynyt.\n\nRVA BASK itku kurkussa.\n\nIsä pikku — hänen kanssaan olisin ollut onnellinen köyhyydessäkin.\n\nISOISÄ\n\nYstävältäsi Tuurelta voit saada kuulla yhtä ja toista köyhyyden\nonnesta. Ja ehkä myös tuolta hakotukkimieheltä.\n\nSORRI\n\nOmituista — tässä minulle tänään puhutaan samassa talossa köyhyyden\nonnesta ja rikkauden onnesta. Kukaan ei puhu siitä ainoasta, joka on\njonkin arvoista: tunnonrauhasta.\n\nRVA BASK\n\nHänen kanssaan olisin ollut onnellinen... Tuure, poikani, saa kaikki\nmitä minulla on, kun vain hiukkasen pitää minusta... Minä niin kaipaan,\nkaipaan... (Lähtee seuraavien vuorosanojen aikana yläkertaan.)\n\nISOISÄ\n\nPitää ja pitää — vai kerjäät sinäkin rakkautta. Ja huvimatkoja ja\nhauskaa. Matkusta yläkertaan, siinä on sinulle matkaa riittämiin.\nNo, mene. Toisille ei anneta mitään, ja toisille niin että hukkuvat\nylenpalttisuuteen. (Lyyhistyy lamaantuneena tuolilleen.) Entä poikani\nvaimo, onko hänkin jo »matkustanut»? Kuka hänellekin antoi rahaa! Ja\nkuinka minä olen häntäkin hoitanut ja ruokkinut. Ja hänen lastaan,\nSibyllaa, joka ei ole edes minun sukuani. Ilman kiitoksen sanaa,\nhyvästiä sanomatta. Ja kuinka minä olen teistä kaikista murheen\npitänyt... Rahaa ei kunnioiteta eikä totella — minä sanon sen, että\nJumalaa ei enää ole taivaassa.\n\nSORRI\n\nLuulenpa melkein että Jumala on astunut taivaastaan ja on matkalla\nköyhän syntisen postimestari Schultzen tykö.\n\nISOISÄ\n\nJumala on matkalla — taas sinä uhkaat minua kuolemalla. No niin, jollei\nrahalla enää ole virkaa, niin mitäpä sitten ihmiselläkään...\n\nSORRI\n\nKuolema on synnin palkka. Mutta ehkäpä teistä vielä tulee iankaikkisen\nelämän perillinen, nyt kun alatte päästä irti mammonasta.\n\n    Lähtee makuuhuoneeseen.\n\nRVA SALAVA itsekseen.\n\nKuolema on synnin palkka...\n\n    Äänettömyys\n\nISOISÄ\n\nKöyhä syntinen — eikö talo ole minun? Enkö ole teitä kaikkia ruokkinut?\nSinä, Sibylla, olenko minä syntinen, minä joka olen leikkinyt kanssasi\nkuin lapsi? Kun sinä leikittelit paperinukkiesi seurassa, seisoin minä\ntuolla ylhäällä ja nauroin, ja se on ollut ainoa iloni... Cecilia\nHordel, sinä, muistelepas vain, oliko kattoa pääsi päällä, kun otin\nsinut lasteni opettajaksi! Äitinä sait olla heille. Miksei kukaan\nvastaa, oletteko kaikki kuolleet?\n\nAMALIA palaten, puettuna ulosmenoa varten, kädessään paperiin\nkäärittyjä kukkia.\n\nHän ei suostu lähtemään ilman äitiä — Lyyli. Hän on aivan taipumaton.\nMutta mitä se isoisä täällä onkaan puhunut? Väinö juuri tuli\nsellaisella uholla ja huusi, että »on ihanaa nähdä kuinka kahleet\nputoavat».\n\nISOISÄ\n\nAmalia — sanoitko ettei Sibylla lähde? Sibylla jää! Sibylla ei jätä\nauttajaansa ja elättäjäänsä. Sibylla on toista kuin te kaikki.\n\nAMALIA\n\nOdottakaa nyt, isoisä. Sibylla kyllä menee pois meiltä, vaikka hän jää\nkaupunkiin.\n\nISOISÄ\n\nKaupunkiin — saako hän ehkä jonkin tanssimestarin toimen? (Naurahtelee.)\n\nAMALIA\n\nNo, hakotukkimies ja Sylvi, hehän nyt menevät naimisiin, eikö isoisä\nole kuullut? No, Sorri saa paikan osuuskaupan johtajana ja hyvän palkan\nja suuren asunnon. Niin että toinen Raakel pääsee nyt naimisiin ja\nheidän luokseen menevät äiti ja Lyyli Cecilia.\n\nISOISÄ\n\nHulluja puhut — hakotukkimies kauppa-alalle? No, sitäkö varten hän\ntäällä on kaiken kesää takonut päähänsä Juudaksen kieltä? Hulluja puhut.\n\nAMALIA\n\nIsoisä uskoo tai on uskomatta, niin se kuitenkin on. (Lähtee ulos.)\n\nISOISÄ\n\nPapista kauppamies — nauran minä!... Kuka tuli sisään? Sylvikö? Vai\njoko sinulla nyt on niin uudet ja kalliit kengät, ettei askeleitasi\nenää tunne?\n\n    Sylvi on ulko-ovessa kohdannut Amalian ja astuu sisään, kukkaro\n    kädessä avonaisena, maksaakseen lähetille. Ottaa nopeasti\n    Sorrin huoneesta vielä jotakin ja vie viimeiset lähetille.\n\nSYLVI ohi astuessaan.\n\nMinä vain täällä olen, isoisä. Nyt on huone tyhjä uutta vuokralaista\nvarten.\n\nISOISÄ\n\nVai niin, rouva kauppaneuvoksetar. Teen kunniaa. Meistä taitaa tulla\nvirkaveljet mammonassa, minusta ja hakotukkimiehestä.\n\nSYLVI\n\nIsoisä, kyllä Väinö voi palvella Jumalaa uudellakin alallaan.\n\nISOISÄ\n\nMutta minäpä en annakaan sinua kauppamiehelle. Eri asia on Jumala, eri\nasia mammona.\n\nSYLVI\n\nAntoihan isoisä tyttärensäkin kauppiaalle — Elvira tädin.\n\nISOISÄ\n\nSilloin tarvittiin rahaa sukuun. Mutta te, ettekö te nyt malta odottaa\nsiksi että olen kallistanut pääni? Ja niin minä olen teille säästänyt,\netten silmiänikään ole parantanut, jottei teiltä vähenisi. Mutta\nenemmän vain olla pitää. Ei riitä asunto isoisän vanhassa talossa\n— pitää olla uusi virstanpituinen talo torin varrella ja sillin ja\nsaippuan hajua.\n\n    Sorri tulee huoneeseen.\n\nSYLVI ihmeissään.\n\nMutta itsehän te olette ajanut meidät...\n\nISOISÄ\n\nVoi sinua, Sorri, mammonan renki — hakotukkimies oli aatelia sinun\nrinnallasi.\n\nSYLVI kauhistuneena.\n\nVäinö, hän puhuu kauheita ja hän on oikeassa...\n\nSORRI\n\nEn häpeä tunnustaa, että se valistusmuoto, jota postimestari kutsuu\nmammonanpalvelukseksi, oli ensimmäinen herätyksentuoja minun\nkaukaisella kotiseudullani.\n\n    Sorri ja Sylvi lähtevät makuuhuoneeseen.\n\n    Äänettömyys.\n\nISOISÄ\n\nKeitä täällä nyt on? Vastatkaa. Tunnen sieraimissani, että täällä joku\non. Seela...?\n\n    Äänettömyys.\n\nRVA SALAVA käheänä, väsyksissä.\n\nPostimestari Schultze, kysyisin teiltä...\n\nISOISÄ\n\nSeela, olethan siellä. Mutta ei vain vastata. Taidatte muutkin olla\nsiellä? Sibylla, joko sinäkin petät minua ja annat minun turhaan\nhuutaa? Kaikki olette täällä, vaikka petätte minua. Kukapa teille\nkustantaisi matkoja. Odottakaa te, lähden vielä tohtorin tykö ja\nparannan silmäni — ketä sitten petätte! Mutta se menee kaikki teidän\nperinnöistänne.\n\nRVA SALAVA\n\nPostimestari Schultze... kysyisin teiltä...\n\nISOISÄ\n\nPostimestari ja postimestari — etkö sinä ole ollutkaan kapteenin,\npoikani vaimo?\n\n    Lyhyt äänettömyys.\n\nRVA SALAVA harvaan ja painolla.\n\nSen mahdatte te tietää paremmin kuin minä. Kuka se oli, joka sulki oven\nulkoapäin — tekö, tekö sen teitte, postimestari Schultze? Ja tekö sen\ntaas avasitte aamulla, että kapteeni pääsi ulos ennen kuin palvelijat\nheräsivät? (Tuskissaan.) Niin, niin. Mutta miksi, sitä en ole voinut\nkoskaan ymmärtää. Siitähän on niin kauan, ei voi mitään auttaa. Mutta\nmiksi sen teitte?\n\nISOISÄ\n\nOlisit karannut — olit jo tilannut hevosen.\n\nRVA SALAVA\n\nNiin olin. Mutta miksen sitten olisi saanut lähteä? Minun olisi vain\npitänyt lähteä heti kun huomasin. En kärsinyt kapteenia. Mutta olin\nkovin nuori... ja turvaton. Olisihan kapteeni saanut rikkaita ja\nsuurisukuisia. Minun olisi pitänyt huutaa valveille koko talo...\n\nISOISÄ\n\nEt huutanut — kapteeni oli komea mies, oikein minun poikani.\n\nRVA SALAVA\n\nÄlkää, älkää...\n\nISOISÄ\n\nMutta kaikkihan kävi hyvin. Kaikki tapahtui hiljaa täällä ylhäällä ja\nalhaalla nukkuivat kaikki rauhan unta. Kukaan ei tänäkään päivänä tiedä\nasiasta mitään.\n\nRVA SALAVA\n\nHyvin — sinä yönä särkyi minun elämäni. En ole koko ikäni mittaan\njaksanut paikata sitä. Voi teitä, postimestari Schultze.\n\n    Äänettömyys.\n\nRVA SALAVA\n\nJa miksi... miksi?\n\n    Äänettömyys.\n\nISOISÄ\n\nCecilia Hordel... onko sinulla vielä kauniit vaaleat hiuksesi? Valo\nkulki aina sinun perässäsi ja piti peliään sinun hiuksissasi.\n\n    Äänettömyys.\n\nRVA SALAVA\n\nPostimestari Schultze... viisitoista vuotta sitten... Tekö otitte\nkirjeet? Vastatkaa: tekö otitte kirjeet, jotka tulivat minulle, ja myös\nkirjeet, jotka lähetin?\n\nISOISÄ\n\nAioit mennä naimisiin hänen kanssaan ja lentää talosta...\n\nRVA SALAVA\n\nTe siis otitte kirjeet. Ja luitte ne. Sekä hänen että minun. Te näitte\nminun odotukseni ja hätäni... Jos minä käsittäisin minkä tähden. Sillä\nminä ja lapseni olimme talossanne vain tiellä... Ja sitten tuli se\nviimeinen kauhea asia — tällainen päivä se juuri oli kuin tämäkin,\nlehdet alkoivat juuri kellastua — istuin ylhäällä kirjoittamassa\nkirjettä. Lapsi leikki ja hyppeli helmoissani. Silloin te tulette\nase oikaistuna ja laukaisette. Teittekö senkin tahallanne? Sanokaa,\nturmelitteko tahallanne lapseni elämän, vai vahinkoko se oli?\n\nISOISÄ\n\nMitä sinä sitä lasta aina suutelit ja rakastit niin ettet nähnyt etkä\nkuullut mitään muuta.\n\nRVA SALAVA\n\nOmaa lastani...\n\nISOISÄ\n\nNäyttelijän lasta. Minun poikani lapset eivät enää olleet minkään\narvoisia...\n\nRVA SALAVA\n\nMutta tämähän oli orpo ja pienin kaikista.\n\nISOISÄ\n\nEt suinkaan sinä mitään ymmärrä siitä mitä sanotaan... sanotaan\nepätoivoksi. Mitäs sinä. Et suinkaan usko, että voi olla ihmisiä,\njoita ei kukaan koskaan ole rakastanut? Ihmisiä, jotka aina vain ovat\npahoja. Etkä suinkaan sinä sitäkään ymmärrä, että sinun vaalea pääsi\noli viimeinen minkä näin, kun kaikki muu jo oli minulle pimennyt — mitä\nsinä, Cecilia Hordel.\n\nRVA SALAVA\n\nMutta ettehän tahdo minulle uskotella, että...\n\nISOISÄ\n\n... että sinua rakastin. En. Silloin olisin sinut ottanut, hyvällä\ntai pahalla eikä siinä olisi kysytty mitään esteitä. Rakastaa ja\nrakastaa — sen sinä ymmärrät, Cecilia Hordel. Mutta entä kun ei kykene\nrakastamaan. Näkee kuinka muut. Eikä osaa, vaikka hakee kuin sisilisko\nauringonpaistetta... (Istuu murtuneena tuolissaan.)\n\n    Sorri ja Sylvi ovat tulleet ovelle.\n\nSORRI\n\nNyt on Lyylikki, pieni sisareni, heitetty Herran haltuun. Ja teille,\npostimestari Schultze, sanoisin hyvästi, sillä olen sittenkin päättänyt\nlähteä. Raakelini odottaa täällä uskollisesti, kunnes noudan hänet.\nKiitetty olkoon kaikesta Herra, myöskin tästä armon päivästä.\n\nISOISÄ\n\nSaarnaa sinä, saarnaa — on se toki parempi kuin että mittaat vajavaisia\nkyynäriä ja vajavaisia kannuja...\n\nSORRI\n\nJumalan haltuun. (Menee antamaan kättä isoisälle. Isoisä työntää pois\nhänen kätensä ja paiskaa setelit hänen jälkeensä.)\n\nISOISÄ\n\nMene, menkää kaikki, niin ettei hiiskahdustakaan kuuluu talossa.\nMenkää. (Lähtee väsyneenä yläkertaan.)\n\nSORRI rva Salavalle.\n\nÄiti kai tulee laivalle? Mutta onko äiti sairas? Sylvi, meidän täytyy\näideillemme antaa paljon rakkautta. (Kokoaa setelit, jättää ne\npöydälle.) Sain siis sittenkin nähdä kahleiden putoavan. (Painaa alas\npäänsä, seisoen hetkisen kädet ristissä kuin rukoillen.)\n\n    Lähtevät hiljaa Sylvin kanssa.\n\n    Äänettömyys.\n\nRVA SALAVA\n\nIsoisä raukka, isoisä raukka.\n\n    Tuure tulee nopeasti.\n\nTUURE\n\nLyyli ei lähde ilman sinua, äiti. Olen taistellut hänen kanssaan, olen\nväkisin pakannut hänen tavaroitaan...\n\nRVA SALAVA\n\nHänen täytyy ymmärtää, että tämä on viimeinen tilaisuus. Minä en enää\nkykene pitämään hänestä huolta, en senkään vertaa kuin tähän asti...\n\nTUURE\n\nÄiti, onko sinulla vielä joitakin tyhmiä pulvereita? Koeta itse tulla\npuhumaan Lyylin kanssa.\n\nRVA SALAVA\n\nEn jaksa, en ymmärrä, miksi minua niin väsyttää...\n\n    Tohtori Ilmonen tyttärineen tulee, molemmat matkavalmiina,\n    kukitettuina. Tervehdykset vaihdetaan.\n\nTRI ILMONEN nuortuneena.\n\nTässä me nyt olemme, rakas rouva Salava.\n\nANNA iloisesti.\n\nKai Lyyli Cecilia on valmiina?\n\nRVA SALAVA\n\nHän on ollut hiukan itsepintainen. Olemme kaiken iltaa koettaneet häntä\ntaivuttaa.\n\nANNA\n\nKyllä hän tulee, kun kuulee, että hänen äitinsä lähtee mukaan.\n\nRVA SALAVA\n\nHänen äidiltään kyllä taitaa jäädä lähtemättä. Mutta Lyylikki pitäisi\nsaada ymmärtämään, mikä onni hänelle olisi...\n\n    Kuuluu kimakka laivan vihellys.\n\nTRI ILMONEN\n\nSe oli vasta ensimmäinen.\n\nRVA SALAVA\n\nEhkä minä noudan Lyylin tänne... Tai jos herrasväki vaivautuu...\n\n    Menevät Lyylin huonetta kohden. Anna\n    jää sanomaan pari sanaa Tuurelle.\n\nANNA\n\nTämä on ollut kaunis kesä, herra Schultze. En koskaan unohda sitä. Ja\nteitä saan kiittää niin paljosta.\n\nTUURE\n\nOlette erinomaisen rakastettava.\n\nANNA\n\nHauskaa meillä on ollut. Ja aina oli kaunista. Siksi soisin, ettette\nkoskaan...\n\nTUURE\n\nMitäpä minusta.\n\nANNA\n\nTäytyy olla uskollinen kauneudelle, mitä meille muuten jää...\n\n    Tuure suutelee kuumasti hänen kättään.\n\nTRI ILMONEN huutaa.\n\nAnna, tule nyt tänne tekemään parastasi...\n\nANNA taistellen mielenliikutustaan vastaan.\n\nHyvästi!\n\n    Riistäytyy irti, seuraa isänsä ääntä.\n    Tuure karkaa ulos.\n\n    Tri Ilmonen ja rva Salava tulevat.\n\nTRI ILMONEN\n\nNiin, sitä varten me olemme täällä. Tulettehan mukaan? Te ehditte aivan\nhyvin.\n\nRVA SALAVA ravistaen päätään.\n\nKiitos tohtori.\n\n    Äänettömyys.\n\nTRI ILMONEN\n\nMinun täytyy nyt mennä hiukan ajassa taaksepäin. Kapteeni on luvannut\nodottaa. Viisitoista vuotta sitten, Lyylin isän kuoleman jälkeen...\nmiksi te yhtäkkiä lakkasitte kirjoittamasta minulle? Olen koko kesän\nhalunnut tätä kysyä, vaikkei ole tullut tilaisuutta. Sallikaa minun\nnyt saada se tietää. Olinko jollakin lailla teitä loukannut? Olinko\nteidän mielestänne epähienoa, että niin heti ystäväni kuoleman jälkeen\nkirjoitin teille ehkä liian tutunomaisesti... Tai mikä oli syynä\nsiihen, että katkaisitte välit?\n\nRVA SALAVA\n\nEi mikään siitä mitä uskotte, tohtori. En katkaissut välejä. Olisin\nniihin aikoihin juuri niin kipeästi tarvinnut ystävää. Teitä olin aina\nkatsonut meidän molempien läheisimmäksi ystäväksi.\n\nTRI ILMONEN\n\nTe ette tietänyt millä epäluulolla teihin ensin suhtauduin. Ja kuinka\nte sitten vähitellen minut voititte... Ja sitten kun vaimoni kuoli,\nmiten paljon te minua lohdutitte.\n\nRVA SALAVA\n\nMinä?\n\nTRI ILMONEN\n\nJa sitten kun teidän miehenne oli poissa... Eihän ollut ihme, että\naloin ajatella, että me kaksi yksin jäänyttä ehkä voisimme... Koetin\nkirjeissäni olla niin varovainen kuin suinkin.\n\nRVA SALAVA\n\nNiin, niin... Mutta mitäpä niistä puhuu — se on myöhäistä nyt.\n\nTRI ILMONEN\n\nMutta onko myöhäistä? Kaiken kesää olen sitä ajatellut. Miksi olisi\nmyöhäistä? Emmekö voisi viettää elämämme iltaa yhdessä...\n\nRVA SALAVA\n\nTeidän kanssanne — eikä koskaan erota!\n\nTRI ILMONEN\n\nLaiva odottaa — ettehän tarvitse paljoa matkaanne.\n\nRVA SALAVA\n\nEikä kukaan minua täällä kaipaa... (Pääsee järkiinsä.) Kun ette sanonut\ntätä eilen. Koko kesän olen odottanut teiltä hyvää sanaa. Eilen illalla\nodotin viimeisen kerran, odotin niin, että olin sairas. Sitten...\nheitin pois itseni. Mutta se oli kai niin menevä.\n\n    Laivan vihellys.\n\nTRI ILMONEN nousee nopeasti.\n\nPuhetapoja, Cecilia — me olemme vanhat ystävät ja me voimme yhdessä\nvalvoa lastemme tulevaisuutta...\n\nRVA SALAVA\n\nUskon teidän käsiinne lapseni.\n\nTRI ILMONEN\n\nHän ei lähde ilman äitiään.\n\nRVA SALAVA\n\nOttakaa hänet mukaanne, pyydän teitä hartaasti.\n\nTRI ILMONEN\n\nJa te tulette jälkeenpäin? No, jos sen lupaatte....\n\n    Anna tulee nopeasti, nostaa huoneeseen matkalaukun, työntää sitten\n    Lyyli Cecilian rattaat. Lyylin yllä tumma kaapu ja hattu.\n\nANNA\n\nMe olemme jo valmiit. Käyn vain hakemassa jonkun auttamaan. (Kiiruhtaa\nulos.)\n\nLYYLI CECILIA\n\nÄiti, meidän täytyy sanoa hyvästi isoisälle. Mene ylös hänen luokseen,\näiti, ja tuo hänet tänne. Menethän, ehkemme koskaan enää häntä näe.\n\nRVA SALAVA\n\nSinun täytyy yksin lähteä tohtorin ja Annan kanssa.\n\nTRI ILMONEN\n\nJa äiti tulee heti jäljessä.\n\nLYYLI CECILIA itsepintaisesti.\n\nVai niin, äiti ei lähde. (Ottaa oikullisen suuttuneena hatun päästään.)\nSitten en minäkään. Ei, en lähde.\n\nTRI ILMONEN\n\nMutta äiti tulee... Me tahtoisimme nyt koko voimallamme auttaa sinua\ntulemaan terveeksi.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinä en jätä äitiä. Mitä minulle aamulla sanoit, äiti: älä jätä minua\nsittenkään, vaikka sitä pyytäisin. (Heittää kaavunkin yltään.)\n\n    Pitkä vihellys rannasta.\n\nTRI ILMONEN\n\nMinun täytyy siis jättää teidät molemmat. (Huutaa akkunasta.) Anna...\nei tarvita. Ei hän lähde.\n\n    Hyvästelee sanattomana, päätään nyökyttäen. Lähtee.\n\nANNA tulee juosten sisään.\n\nEt tule, Lyyli Cecilia? Ette kumpikaan, te — pahat, pahat. Mutta\nautolla minä vielä teidät noudan. Lyyli Cecilia, muista — isäsi siivet!\n(Lähtee nopeasti. Pitkä äänettömyys).\n\n    Rannasta kuuluu ylioppilaslaulua. Rva Salava asettaa Lyyli\n    Cecilian tuoliin ikkunaan. Lyyli pyyhkii kyyneliään.\n\nRVA SALAVA\n\nKatso nyt. Mikset lähtenyt?\n\n    Äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nOlen niin onnellinen että jäin tänne. Kuinka minä sinut jättäisin.\n\nRVA SALAVA\n\nMutta jos meille muuten tulisi ero, niin menethän sitten tohtorin\nturviin.\n\nLYYLI CECILIA\n\nJos sinä menet naimisiin apteekkarin kanssa niin minä tulen mukaan.\nTulen varmasti.\n\nRVA SALAVA\n\nVoihan kaikenlaista tapahtua.\n\nLYYLI CECILIA\n\nNiin, voi. Ajattele mitä kaikkea tänäänkin on tapahtunut. Väinö kertoi,\nettä isoisä on niin muuttunut. Hän oli sanonut, että oli hänen ainoa\nilonsa, kun minä leikin nukketeatterillani. Ajattele. Nyt ne kaikki\nheräävät jälleen ja nytpäs minä vasta leikin, kun tämän tiedän...\nAjattele: hänen ainoa ilonsa! Mitä tekee missä me olemme — kuule, älä\nmene apteekkarille, meillä on hyvä täällä. Maailma ei ole suuri vain\nnoinpäin (tekee liikkeen ulospäin), vaan myös näinpäin: korkealle ja\nsyvälle. (Hakee muististaan.) Juhla yli työn, yli levon ja sunnuntain,\nyli ilon ja kärsimyksen... Mutta äiti, pane maata, olet kovin väsynyt.\nMiksi sinä niin tuijotat? Mitä näet?\n\nRVA SALAVA\n\nKummallista — näen kotini, siellä kaukana...\n\nLYYLI CECILIA\n\nMutta sehän paloi.\n\nRVA SALAVA\n\nKivet ja polut eivät pala.\n\nLYYLI CECILIA\n\nEivät, eivät. Mutta pane nukkumaan. Minä puhun sinulle tuonne sohvalle.\nNyt ne laulavat lähtölaulua...\n\nRVA SALAVA\n\nLähtölaulua...\n\n    Rva Salava on polvillaan Lyyli Cecilian edessä. Kuuntelevat\n    laulun loppuun. Rva Salava suutelee tytärtään otsalle, käärii\n    huivin ympärilleen ja laskeutuu sohvalle. Lyyli Cecilia\n    seuraa elämää ulkona. Hetken perästä tulee isoisä, kädessään\n    vanha revolveri. Päästyään tavalliselle paikalleen hän\n    kuuntelee.\n\nISOISÄ salaperäisenä.\n\nSibylla, oletko yksin? Menikö äitisi nukkumaan?\n\nLYYLI CECILIA\n\nPostimestari, mikä teillä on kädessä?\n\nISOISÄ ojentaen revolverin.\n\nSibylla, muistatko jotakin?\n\nLYYLI CECILIA\n\nAiotteko tappaa minut? Mitä olen tehnyt? Eikö se sitten ollutkaan\ntotta, mitä Väinö kertoi... että te olitte hyvä minua kohtaan?\nPostimestari, pankaa pois... Tai ampukaa, jos tahdotte, mutta pian...\nNäettekö missä olen? Tässä on sydän... Postimestari, aiotteko tulla\ntänne alas? Ette saa tulla kun ei äitikään ole käynyt ylhäällä. Äiti...\nhän tulee tänne alas... Äiti!\n\n    Isoisä astuu haparoiden ja eteensä tunnustellen alas portaita\n    ja raivautuu Lyyli Ceciliaa kohden, joka kauhusta mykkänä\n    seuraa häntä silmillään. Päästyään lähelle hän toisessa\n    kädessään pitää asetta, toisella sipaisee Lyyli Cecilian päätä.\n\nISOISÄ hymyillen.\n\nKuinka sinä olet tullut suureksi... olit silloin pieni...\n\n    Äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nOletteko näin hyvä, isoisä. Rakas hyvä isoisä...\n\n    Lyyli Cecilia painaa poskensa hänen kättään vastaan.\n\nISOISÄ\n\nOikeinko sinä hiukkasen pidät minusta?\n\n    Äänettömyys. Yhtäkkiä isoisä loittonee hänestä,\n    tunnustelee asetta ja asettelee sitä.\n\nLYYLI CECILIA\n\nJumalan tähden... aiotteko sittenkin?\n\nISOISÄ\n\nKuolema on synnin palkka. (Ojentaa aseen itseään vastaan.)\n\n    Lyyli Cecilia karkaa mitään ajattelematta hänen luokseen, lyö\n    aseen hänen käsistään niin että laukaus sattuu seinään ja ukko\n    lyyhistyy polvilleen. Yhtäkkiä tyttö huomaa kävelevänsä, alkaa\n    horjua, tarttuu huonekaluihin ja puhkeaa vihdoin puhumaan. Tuure\n    tulee, laukauksen kuultuaan, nopeasti huoneeseen. Lyyli Cecilia\n    astuu häntä vastaan. Kun Tuure hänet tavoittaa, tekee hän\n    liikkeen ikään kuin tahtoisi ilosta nostaa hänet käsivarsillaan\n    korkealle ilmaan.\n\nLYYLI CECILIA\n\nMinä kävelen... minä kävelen! Äiti, isoisä... onko tämä totta...? Voi\nJumala, Jumala!\n\nISOISÄ\n\nSitä oli siis minullekin.\n\n    (Menee rauhallisena yläkertaan.)\n\nLYYLI CECILIA\n\nEttä se todella on tapahtunut.\n\nTUURE\n\nMutta miten se on tapahtunut?\n\nLYYLI CECILIA\n\nIsoisä tietää. Rakas hyvä isoisä. Mutta äiti... etkö kuule...? Herää\nkatsomaan! Minä voin tulla sinun luoksesi — näin!\n\n    Tuure seisoo ääneti äitinsä vierellä, koettaa hänen kättään,\n    sydäntään. Käy hyvin vakavaksi. Lyyli Cecilia kiiruhtaa\n    sohvan ääreen.\n\nLYYLI CECILIA\n\nÄiti...! Tuure, hän ei liiku... Hän on niin kalpea... hän ei hengitä...\n\n    Äänettömyys. Tuure hillitsee mielenliikutustaan.\n\nTUURE\n\nHän on kuollut.\n\nLYYLI CECILIA\n\nÄiti...? hänhän juuri puhui minun kanssani... Ei... Äiti!\n\nISOISÄ portaiden päässä.\n\nMitä — onko hän kuollut, Cecilia Hordel? Hyvä kuolla, kun on elänyt.\nMinäkin olen nyt elänyt.\n\nTUURE\n\nÄlä itke, Lyylikki, anna hänen nukkua.\n\n    Pitkä äänettömyys.\n\nLYYLI CECILIA\n\nOnko niin lyhyt matka täältä sinne? Tämäkö on kuolema?... Oi, nyt minä\ntunnen, että olen löytänyt isäni siivet... Ja niillä minä voin käydä\nsillä puolella ja tällä puolella... Isäni siivet...\n\n    Esirippu.\n\n\n\n"]