[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fYOSBbUM5Yx-Jy4O5KjQoKoSrFxTiLl1dSbXv_cgzuUI":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":32,"gutenbergTranslators":33,"gutenbergDownloadCount":35,"aiDescription":36,"preamble":37,"content":38},3323,"Ihminen ja yli-ihminen","Shaw, George Bernard",1856,1950,"3323-shaw-bernard-ihminen-ja-yli-ihminen","3323__Shaw_Bernard__Ihminen_ja_yli-ihminen","Komedia ja filosofia","naytelma",[],[15,16],"brittilainen","nobel","fi",1903,1906,57068,372637,false,54786,[25,26],"English drama","Man-woman relationships -- Drama",[28,29,30,31],"British Literature","Philosophy & Ethics","Plays/Films/Dramas","Nobel Prizes in Literature","\"Ihminen ja yli-ihminen: Komedia ja filosofia\" by Bernard Shaw is a four-act drama written in 1903. When wealthy Mr. Whitefield dies, his daughter Ann is placed under the guardianship of two unlikely men: venerable Roebuck Ramsden and revolutionary John Tanner. Despite Tanner's anarchist beliefs and resistance to marriage, the charming Ann has other plans. The play reimagines the Don Juan myth, including a philosophical debate in Hell between Don Juan and the Devil, exploring ideas about human nature and evolution. (This is an automatically generated summary.)",[34],"Malmberg, Aino",301,"Filosofinen komedia käsittelee sukupuolten välisiä suhteita ja elämänvoimaa Don Juan -myytin kautta. Älykäs vallankumouksellinen John Tanner yrittää paeta avioliitto-odotuksia, mutta huomaa naisen tahdon ja biologisten voimien mahdin. Näytelmä yhdistää kepeän seurapiirikomedian laajoihin yhteiskunnallisiin pohdintoihin.","Bernard Shaw'n 'Ihminen ja yli-ihminen' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3323. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Helvi Ollikainen ja Projekti Lönnrot.","IHMINEN JA YLI-IHMINEN\n\nKomedia ja filosofia\n\n\nKirj.\n\nBERNARD SHAW\n\n\nTekijän kieltämättä suomentanut\n\nAino Malmberg\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1906.\n\n\n\n\n\n\nSuomentajan huomautus.\n\n\nTähän kirjaan, kuten kaikkiin muihinkin teoksiinsa, on tekijä\nliittänyt hyvin laajan esipuheen, jonka hän on osoittanut ystävälleen\nherra Walkleylle, ja jossa hän selittää miksi hän on tämän \"Don\nJuan näytelmän\" kirjoittanut. Sitten hän kuvaa millaista miestä Don\nJuanilla filosofillisesti käsitetään, ja kummoiseksi eri kirjailijat\novat hänet kuvanneet. Vaikka tämä esipuhe onkin erinomaisen hauska ja\nnerokkaasti kirjoitettu, liikkuu se enimmäkseen aloilla, jotka ovat\nsuomalaiselle lukijakunnalle kovin outoja, ja on paitsi sitä niin\npitkä että se tulisi liiaksi vaikuttamaan teoksen kokoon ja hintaan.\nSiitä syystä se on tässä jätetty suomentamatta.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytös.\n\n\nRoebuck Ramsden istuu työhuoneessaan avaellen aamupostin tuomia\nkirjeitä. Aistikkaasti ja hyvin kalustettu huone ilmaisee isäntänsä\nvarakkaaksi. Ei tomun hiukkaistakaan ole näkyvissä: On päivän\nselvää että alakerrassa asustaa ainakin kaksi sisäkköä ja yksi\nkamarineitsyt ja yläkerrassa taloudenhoitaja, joka ei salli heidän\nsäästää käsivarsiaan. Roebuckin päälakikin hohtaa kuin kiilloitettu:\naurinkoisena päivänä hän voisi heliografeerata käskynsä etäiselle\nkentälle nyökäyttämällä päätään vain. Muutoin hän ei mitenkään\nmuistuta sotilasta. Toimintarikkaassa siviilielämässä vain miehet\nsaavat tuollaisen leveän tärkeyden ilmeen, tuollaisen arvokkaan\nkunnioituksen vaadinnan, tuollaisen varmapiirteisen suun, joka on\nlauhtunut ja hienonontunut siitä hetkestä lähtien, jolloin hänen\nmenestyksensä oli varma, kun vastustus tukahtui ja hänen osakseen\ntuli mukavuus, etevämmyys ja valta. Hän on enemmän kuin suuresti\nkunnioitettu mies: hän on ikäänkuin suuresti kunnioitettujen miesten\npäällikkö, hän on kuin johtajien puheenjohtaja, valtuusmiesten\nraatimies, raatimiesten pormestari. Neljä raudanharmaata\nkarvatöyhtöä, jotka kohta tulevat muuttumaan valkoisiksi kuin\nselatiini, eivätkä muutoinkaan ole paljoa toisen näköisiä kuin\nse, kasvaa parittain kummankin korvan yläpuolella ja leukapielten\nmutkauksessa. Hänellä on yllään musta pitkätakki, valkoiset liivit\nja housut, jotka eivät ole mustat eivätkä selvään sinisetkään, vaan\ntuota epämääräistä väriä, jonka nykyaikaiset vaatturit ovat keksineet\nsopusointuiseksi arvokkaiden miesten uskonnon kanssa. Hän ei ole\nvielä ollut ulkona tänään; siksi hänellä on vielä tohvelit jalassaan,\nsaappaitten seistessä valmiina odottamassa niinimatolla. Aavistaen\nettä hänellä ei ole mitään kamaripalvelijaa ja nähden että hänellä\nei ole kirjuria pikakirjoitusvihkoineen ja kirjoituskoneineen, tulee\najatelleeksi kuinka vähän meidän suuri porvari-kodikkaisuutemme\noikeastaan on häiriintynyt uusista muodeista ja keksinnöistä,\ntaikka rautatie- ja ravintola-yhtiöiden yritteliäisyydestä, joka\nsaattaa mahdolliseksi kenelle tahansa hankkia kahdella guinealla\nitselleen piletin, jolla lauantaista maanantaihin saa elellä kuin\noikea gentlemanni Folkestonissa, matka ensi luokan rautatievaunussa\nedestakasin siihen luettuna.\n\nKuinka vanhako on Roebuck? Se on tärkeä kysymys mietedraaman\nkynnyksellä, sillä kaikki riippuu siitä oliko hänen nuoruutensa\naika kuusikymmenluvulla vai kahdeksankymmenluvulla. Hän on syntynyt\nv. 1839, on lapsuudesta alkaen ollut unitaari, poika-iästä saakka\nvapaakaupan puoltaja, \"Lajien synnyn\" julkaisemisesta saakka\nkehitysopin puoltaja. Siis hän on aina pitänyt itseään vapaamielisenä\najattelijana ja rohkeapuheisena uudistajana.\n\nIstuen kirjoituspöytänsä ääressä hänellä on oikealla puolellaan\nikkunat Portland Placeen päin. Niitten läpi voi utelias katsoja\ntutkia hänen profiiliaan niin paljon kuin uutimet sallivat. Hänen\nvasemmalla puolellaan on sisäseinä, johon nojaa komea kirjahylly.\nOvi ei ole vallan keskellä seinää, vaan hiukan kauempana hänestä.\nSeinän lähellä, vastapäätä häntä on kaksi rintakuvaa jalustoilla:\nvasemmanpuolinen on John Bright, oikeanpuolinen Herbert Spencer.\nNiitten välissä seinällä riippuu kuparipiirroskuva Richard Cobdenista\nja suurennettuina valokuvina Martineau, Huxley ja George Eliot,\nsekä autotyyppejä G.F. Wattsin allegorioista (sillä Roebuck uskoo\ntaiteeseen semmoisen miehen koko varmuudella, joka ei taidetta\nymmärrä) ja jäljennös Dupontin piirroksesta, esittävä Delarochen\npuoliympyräkuvaa taiteista, jossa nähdään kaikkien aikojen suuria\nmiehiä. Seinällä Roebuckin takana, uunin yläpuolella riippuu\nperhekuva, jonka synty on läpitunkematon salaisuus.\n\nLähellä kirjoituspöytää on tuoli asiatuttavia varten. Kaksi muuta\ntuolia seinää vastassa rintakuvien välissä.\n\nKamarineitsyt astuu sisään tuoden käyntikortin. Roebuck ottaa sen ja\nnyökäyttää päätään tyytyväisenä. Nähtävästi tervetullut vieras.\n\n_Ramsden_. Saata hänet tänne.\n\n_Kamarineitsyt menee ja palaa vieraan kanssa._\n\n_Kamarineitsyt_. Herra Robinson.\n\n_Herra Robinson on todellakin harvinaisen kaunis nuori mies. Täytyy\nväkisinkin uskoa häntä tarinan sankariksi, sillä ei ole syytä\notaksua että toinen yhtä viehättävä mieshenkilö esiintyisi samassa\nkertomuksessa. Solakka, sopusuhtainen vartalo, hieno surupuku,\npieni pää ja säännölliset kasvot, somat pikku viikset, vilpitön,\nkirkas katse, nuorekkaan hipiän terve kukoistus, hyvinharjattu\nkiiltävä tukka, ei kihara, mutta hieno ja kauniin tumman värinen,\nhyväluontoisen kaarevat kulmakarvat, suora otsa ja sievästi\nsuippeneva leuka, kaikki ilmaisevat että siinä on mies, joka on\nrakastava ja kärsivä sittemmin. Eikä hän tule sitä tekemään saamatta\nmyötätuntoisuutta; siitä ovat takeena miellyttävä luottavaisuus\nja hartaan vaatimaton kohteliaisuus, jotka todistavat että hän on\nluonteeltaan rakastettava mies. Heti kun hän astuu sisään, ilmaisevat\nRamsdenin kasvot isällistä ystävyyttä ja tyytyväisyyttä, joka ilme\nmuuttuu soveliaaksi surumielisyydeksi, kun nuori mies lähestyy murhe\nsekä kasvoissaan että mustissa vaatteissaan. Ramsden näyttää tietävän\nsurun syyn. Nuoren miehen lähestyessä ääneti kirjoituspöytää, vanha\nmies nousee ja puristaa hänen kättään sanaakaan sanomatta: pitkä,\nhellä kädenpuristus, joka kertoo äskeisestä, molemmille yhteisestä\nsurusta._\n\n_Ramsden_ (lopettaen kädenpuristuksen ja vilkastuen). Semmoista se\non, Octavius, se on maailman meno. Meidän täytyy jokaisen se kerran\nkokea. Istuppas alas.\n\n    Octavius istuu asiatuttavien tuolille. Ramsden\n    asettautuu takaisin omaansa.\n\n_Octavius_. Niin, meidän täytyy jokaisen se kokea, herra Ramsden.\nMutta minä olin hänelle niin suuressa kiitollisuuden velassa. Hän\nkohteli minua niinkuin oma isäni olisi kohdellut, jos hän olisi\nelänyt.\n\n_Ramsden_. Hänellä ei ollut omaa poikaa.\n\n_Octavius_. Mutta hänellä oli tyttäriä ja kumminkin hän oli yhtä hyvä\nsisarellenikin kuin minulle. Ja hänen kuolemansa tuli niin äkkiä!\nMinä aina aioin kiittää häntä — ilmaista hänelle että en ollut\npitänyt hänen huolenpitoaan vallan päivänselvänä asiana, niinkuin\npoika isänsä huolenpitoa. Mutta minä odotin tilaisuutta; ja nyt hän\non kuollut — poissa luotamme aivan aavistamatta. Hän ei koskaan saa\ntietää mitä minä tunsin. (Hän ottaa nenäliinansa esille ja itkee\nteeskentelemättä).\n\n_Ramsden_. Mistä me sen voimme tietää, Octavius? Ehkä hän tietää sen.\nEmme voi tuntea sitä. Kas niin! Elä sure noin (Octavius voittaa\nitsensä ja panee pois nenäliinansa). Se on oikein. Ja nyt minä\nkerron sinulle jotain lohduttavaa. Kun viimeisen kerran näin hänet —\ntässä samassa huoneessa — hän sanoi minulle: \"Tavy on kunnon poika,\noikein kunnon miehen perikuva. Kun näen kuinka vähän iloa monella on\npojistaan, silloin ymmärrän kuinka paljoa parempi kuin oma poika hän\non ollut minulle.\" Kas niin. Eikö tuntunut hyvältä?\n\n_Octavius_. Herra Ramsden, hänellä oli tapana sanoa minulle, että\nhän oli koko maailmassa tavannut ainoastaan yhden kunnon miehen\nperikuvan, ja se oli Roebuck Ramsden.\n\n_Ramsden_. Oo, se oli hänessä puolueellisuutta. Mehän olimme niin\nvanhat ystävät. Mutta hänellä oli tapana sanoa muutakin sinusta.\nPitäisiköhän minun kertoa siitä?\n\n_Octavius_. Itsehän sen parhain ymmärrätte.\n\n_Ramsden_. Se koski hänen tytärtään.\n\n_Octavius_ (kiihkeästi) Annaa! Voi, kertokaa minulle se, herra\nRamsden.\n\n_Ramsden_. No niin, hän sanoi olevansa sittenkin iloinen siitä että\nsinä et ollut hänen oma poikansa, sillä hän arveli että ehkä sinusta\nja Annista kerran — (Octavius punastuu selvästi). Hm, ehkei minun\nolisi pitänyt kertoa sitä. Mutta hän oli vallan tosissaan.\n\n_Octavius_. Voi jospa minulla olisi hiukankaan toivoa! Tiedättehän,\nherra Ramsden, että minä en välitä rahoista enkä siitä, mitä ihmiset\nsanovat asemaksi, ja minä en voi pakoittaa itseäni ponnistamaan\nvoimiani niiden saavuttamiseksi. Annalla on tosin mitä erinomaisin\nluonne, mutta hän on elänyt semmoisissa olosuhteissa, että hän\non tottunut pitämään miestä vähemmän arvoisena ellei hänellä ole\nkunnianhimoa. Hän tietää että jos hän menee naimisiin minun kanssani,\nhänen täytyy koettaa olla häpeämättä sitä että minä en ole suuri\nmillään alalla.\n\n_Ramsden_ (nousten ylös ja asettuen selin nojaamaan uunia vastaan).\nTyhjää puhetta, poikaseni. Sinä olet liian vaatimaton. Mitä\nhänen ikäisensä tyttö ymmärtää miesten todellisesta arvosta?\n(Vakavammin). Paitsi sitä hän on merkillisen kuuliainen tytär.\nHänen isänsä toivo olisi hänelle pyhä. Tiedätkö, että siitä saakka\nkun hän alkoi mitään ymmärtää, en luule hänen kertaakaan sanoneen\nomaa toivomustaan syyksi tekoihinsa ja toimiinsa. Aina vain \"isä\ntahtoo sitä\", tai \"siitä äiti ei pitäisi\". Se on jo melkein muuttunut\nvirheeksi hänessä. Minun on usein pitänyt sanoa hänelle, että hänen\ntäytyy oppia itsekin ajattelemaan.\n\n_Octavius_ (pudistaen päätään). Minä en voi vaatia häntä vaimokseni\nsiitä syystä että se oli hänen isänsä toivomus, herra Ramsden.\n\n_Ramsden_. Hm — ehket voine. Niin, niin, tietysti et voi. Sen\nymmärrän. Ei, tietysti et. Mutta kun voitat hänet omilla ansioillasi\non hän oleva onnellinen täyttäessään samalla isänsä tahdon kuin\nomansakin. Eikö niin! Ja tietysti sinä kosit häntä, vai mitä?\n\n_Octavius_ (suruisalla ilomielisyydellä). Ainakin lupaan etten\nkoskaan kosi ketään toista.\n\n_Ramsden_. Ei ole tarviskaan. Hän ottaa sinut, poikaseni — vaikka\n(hän muuttuu äkkiä hyvin vakavaksi). sinulla on yksi suuri paha\npuoli.\n\n_Octavius_ (levottomasti). Mikä se on herra Ramsden? Oikeastaan minun\npitäisi kysyä, mitä monista pahoista puolistani tarkoitatte?\n\n_Ramsden_. Sanon sen sinulle, Octavius. (Hän ottaa pöydältä\npunakantisen kirjan). Tässä minulla on kappale alhaisinta,\nhäpeällisintä, ilkeintä, konnamaisinta kirjaa, mikä ikinä on\njäänyt pyövelin polttamatta. Minä en ole sitä lukenut. En koskaan\nlikaa mieltäni sellaisella loalla. Mutta minä olen lukenut, mitä\nsanomalehdet siitä sanovat. Kirjan nimikin jo riittää minulle.\n(Hän lukee sen). Vallankumouksellisen käsikirja ja taskutoveri,\nkirjottanut John Tanner, L.R.L.J., Laiskan Rikkaan Luokan Jäsen.\n\n_Octavius_ (hymyillen). Mutta Jack —\n\n_Ramsden_ (äreästi). Elä taivaan nimessä sano häntä Jackiksi minun\nkattoni alla (hän heittää kirjan vihaisesti pöydälle. Hiukan\nrauhoittuneena hän sitten astuu pöydän ohi Octaviuksen luo ja puhuu\nhänelle läheltä ja vakavasti). Minä tiedän, Octavius, että ystävä\nvainajani oli oikeassa sanoessaan sinua kunnon pojaksi. Minä tiedän\nmyöskin että tämä mies oli sinun koulutoverisi, ja että sinä pidät\nvelvollisuutenasi puoltaa häntä siitä syystä että olitte ystäviä\nennen poikavuosina. Mutta minä pyydän sinua nyt ottamaan huomioon\nmuuttuneet olosuhteet. Sinua kohdeltiin kuin omaa poikaa ystäväni\ntalossa. Sinä asuit siellä ja tietysti oli mahdotonta ajaa ulos\ntalosta sinun ystäviäsi. Tämä mies, Tanner, kävi siellä kuin kotonaan\nsinua tervehtimässä melkein lapsuudestaan asti. Hän kutsuu Annia\nAnniksi yhtä tuttavallisesti kuin sinäkin. Niin kauan kuin Annin\nisä oli elossa, se oli hänen asiansa eikä minun. Hän piti Tanneria\nvain lapsellisena poikanulikkana, jonka mielipiteille saattoi nauraa\nniinkuin aikamiehen lakille lapsen päässä. Mutta nyt on Tanner\naikamies ja Anni täysikasvanut nainen. Ja Annin isä on kuollut. Me\nemme vielä tunne hänen testamenttiaan, mutta hän puheli siitä usein\nminun kanssani, enkä minä epäile enemmän kuin sinun olemassa oloasi\ntuossa tuolilla, että hän on määrännyt minut Annin holhoojaksi.\n(Voimakkaasti). Sanon sen sinulle, että en voi enkä tahdo asettaa\nAnnia sellaiseen asemaan, että hänen täytyy sinun tähtesi kärsiä\ntuommoisen Tannerin tuttavuutta. Se ei ole kaunista, se ei ole\noikein, eikä hyvin. Mitä aiot siis tehdä?\n\n_Octavius_. Mutta Anna itse on sanonut Jackille että olkootpa hänen\nmielipiteensä mitkä tahansa, on hän aina tervetullut, sillä hän tunsi\nAnnan rakkaan isä vainajan.\n\n_Ramsden_ (kärsimättömästi). Se tyttö on vallan hullu pelkästä\nvelvollisuudentunnosta vanhempiaan kohtaan. (Hän hypähtää kuin\npiiskalla isketty härkä John Brightiä kohti, jonka kasvot eivät\nilmaise mitään osanottoa. Puhuessaan hän syöksähtää sitten Herbert\nSpenceriin päin, joka vastaanottaa hänet vielä kylmemmin). Anteeksi,\nOctavius, mutta yhteiskunnallisella sietäväisyydelläkin on rajansa.\nTiedäthän että minä en ole mikään ahdasmielinen enkä ennakkoluuloinen\nmies. Tiedäthän että minä olen vain yksinkertaisesti Roebuck Ramsden,\nvaikka moni mies, joka on toimittanut vähemmän, on saanut liittää\nkaikenlaisia arvonimiä nimeensä, sillä minä olen aina puoltanut\nyhdenvertaisuutta ja omantunnon vapautta, silloin kun nuo toiset\nhyörivät kirkon ja ylimysten helmoissa. Whitefield ja minä menetimme\ntoisen tilaisuuden toisensa perään vapaamielisen vakuutuksemme\ntähden. Mutta minä asetan rajan anarkismia ja vapaata rakkautta ja\nsen semmoista vastaan. Jos minusta tulee Annin holhooja, on hänen\nopittava että hänellä on velvollisuuksia minuakin kohtaan. Minä en\nsiedä mitään semmoista. Hänen täytyy sulkea ovensa John Tannerilta,\nja sinun täytyy tehdä samoin.\n\n    Kamarineitsyt palaa.\n\n_Octavius_. Mutta —\n\n_Palvelija_. Herra Tanner pyytää tavata teitä, herra.\n\n_Ramsden_. Herra Tanner!\n\n_Octavius_. Jack!\n\n_Ramsden_. Kuinka herra Tanner uskaltaa tulla minua tapaamaan! Sano\nettä minä en tahdo häntä nähdä.\n\n_Octavius_ (loukkaantuneena). Olen kovin pahoillani että ajatte\nystäväni tuolla lailla pois oveltanne.\n\n_Palvelija_ (tyyneesti). Hän ei ole ovella, herra. Hän on salissa\nyläkerrassa neiti Ramsdenin kanssa. Hän tuli rouva Whitefieldin ja\nAnna neidin ja neiti Robinsonin kanssa.\n\n    Ramsdenin tunteita ei voi kuvata.\n\n_Octavius_ (hymyillen). Se on juuri Jackin tapaista, herra Ramsden.\nTeidän täytyy tavata hänet, vaikkapa vain ajaaksenne hänet ulos.\n\n_Ramsden_ (pusertaen esiin sanansa masennetulla raivolla). Mene\nyläkertaan ja pyydä herra Tanneria hyväntahtoisesti laskeutumaan\ntänne alas minun luokseni. (Palvelija menee ja Ramsden palaa\nuunin luo, ikäänkuin linnoitettuun asemaan). Se on kerrassaan\nhävyttömyyden huippu — mutta nämä kai ovat anarkistitapoja ja sinä\nkai pidät niistä. Ja Anni hänen seurassaan! Anni! A— (hän on\ntukehtua).\n\n_Octavius_. Niin, se minuakin ihmetyttää. Hän pelkää Annaa niin\nhirmuisesti. Jotain on varmaan tapahtunut.\n\n_Herra John Tanner avaa äkkiä oven ja astuu sisään. Hän on liian\nnuori, jotta häntä voisi sanoa vain isoksi, parrakkaaksi mieheksi.\nMutta nytkin jo on vallan selvää että hän keski-ijällä tulee\nkuulumaan siihen luokkaan. Hänessä on vielä nuoruuden solakkuutta,\nmutta nuorekkaisuus ei ole se vaikutus, jonka hän koettaa\naikaansaada. Hänen pitkätakkinsa olisi sopiva vaikka pääministerille,\nja erityinen kohorintainen olkapäitten asento sekä pään ylpeä\nkeno ja tuo olympolainen majesteettisuus millä tuuhea, ruskea\ntukka on työnnetty pois mahtavalta otsalta, muistuttavat enemmän\nJupiteria kuin Apolloa. Hänellä on tavattoman liukas puhelahja,\nja hän on rauhaton, hermostunut (huomaa värähteleviä sieraimia ja\nliikkuvia, sinisiä, hiukkasen liian avoimia silmiä), ehkä hiukan\nhullu. Hän on huolellisesti puettu, ei turhamaisuudesta, joka ei\nvoi vastustaa koristelemista, vaan siksi että hän pitää kaikkia\ntekojaan niin tärkeinä että hän panee yhtä paljon arvoa tavalliseen\nvieraissa käyntiin, kuin toinen mies naimismatkaansa tai jonkun\nperuskiven laskemiseen. Tunteellinen, herkkä, liioitteleva, totinen\nmies, suuruudenhullu, joka olisi hukassa, ellei hänellä olisi\nhuumorintunnetta._\n\n_Juuri nyt huumorintunne hänessä ei ole hereillä. Jos sanomme, että\nhän on kiihtynyt, emme vielä ole sanoneet mitään, sillä kaikki hänen\nmielialansa ovat kiihtymystiloja. Hän on nyt raivotilassa ja hän\nastuu suoraan Ramsdenin luo ikäänkuin ampuakseen hänet hänen omalla\nuunimatollaan. Mutta hän ei vedäkään povitaskustaan pistoolia, vaan\nneliskulmaiseksi taitetun paperin, jonka hän työntää Ramsdenin\nloukkaantuneen nenän alle huutaen —_\n\n_Tanner_. Ramsden, tiedättekö mikä tämä on?\n\n_Ramsden_ (ylhäisesti). En, hyvä herra.\n\n_Tanner_. Se on jäljennös Whitefieldin testamentista. Anna sai sen\ntänä aamuna.\n\n_Ramsden_. Puhuessanne Annasta tarkoitatte kaiketi neiti Whitefieldiä.\n\n_Tanner_. Minä tarkoitan meidän Annaa, teidän Annaa, Tavyn Annaa ja\nnyt, taivas minua auttakoon, myöskin minun Annaani!\n\n_Octavius_ (nousten ylös hyvin kalpeana). Mitä tarkoitat?\n\n_Tanner_. Mitäkö tarkoitan! (Hän kohottaa testamentin). Tiedätkö\nkuka on määrätty Annan holhoojaksi?\n\n_Ramsden_ (kylmästi). Arvattavasti minä.\n\n_Tanner_. Te! Te ja minä, ihminen kuuletteko! Minä, minä, minä! Me\nmolemmat! (Hän heittää testamentin kirjoituspöydälle).\n\n_Ramsden_. Te! Se on mahdotonta!\n\n_Tanner_. Se on liiankin kamalasti totta. (Hän heittäytyy\nOctaviuksen tuolille). Ramsden, pelastakaa minut tästä joten kuten.\nTe tunnette Annan yhtä hyvin kuin minäkin. Hän tulee tekemään\nkaikki rikokset, mitä kunnioitettava nainen suinkin voi tehdä, ja\nhän on jokaista puolustava sanomalla että se oli hänen holhoojiensa\ntoivomus. Hän tulee syyttämään meitä kaikesta ja meillä ei tule\nolemaan sen enempää valtaa hänen ylitsensä kuin hiiriparilla on\nkissan yli.\n\n_Octavius_. Jack! Soisin ettet puhuisi tuolla lailla Annasta.\n\n_Tanner_. Tuo poikanen on rakastunut häneen — siinä uusi vaikeus.\nJoko hän tulee antamaan Tavylle rukkaset ja sanomaan että minä en\nsitä liittoa hyväksynyt, taikka tulee hän naimaan hänet, ja sanomaan\nettä te käskitte häntä. Sen sanon että tämä on pahin isku mikä voi\nkoskaan kohdata minun ikäistäni ja minun luontoistani miestä.\n\n_Ramsden_. Näyttäkää minulle testamentti. (Hän astuu kirjoituspöydän\nluo ja ottaa sen). En voi uskoa että vanha ystäväni Whitefield on\nosoittanut semmoista epäluottamusta minulle että hän olisi määrännyt\nteidät toiseksi. — (Hänen kasvonsa venyvät lukiessa).\n\n_Tanner_. Ja kaikki on oma syyni. Sehän se on kohtalon ivaa. Hän\nkertoi minulle eräänä päivänä että teistä piti tulla Annan holhooja,\nja minä hullu rupesin hänelle selittämään kuinka mieletöntä oli\njättää nuori nainen vanhan miehen huostaan, jonka mielipiteet ovat\nvallan vanhanaikuiset.\n\n_Ramsden_ (jäykkänä hämmästyksestä). Minunko mielipiteeni\nvanhanaikuiset!!!!!!\n\n_Tanner_. Perinpohjin. Olin juuri lopettanut kirjoituksen, jonka nimi\noli Alas harmaapäisten hallinto ja siksi olin täynnä perustelmia ja\ntodistelmia. Sanoin että parasta oli yhdistää vanhan käden kokemus\nja nuoren käden elinvoima. Se on totinen tosi että hän on tarttunut\nkiinni sanoihini ja muuttanut testamenttinsa — se on päivätty\nainoastaan pari viikkoa keskustelumme jälkeen — ja määrännyt minut\ntoiseksi holhoojaksi!\n\n_Ramsden_ (kalpeana ja päättäväisenä). Minä kieltäydyn toimesta.\n\n_Tanner_. Mitä se hyödyttäisi? Minä olen kieltäytynyt koko matkan\nRichmondista tänne, mutta Anna sanoo sanomistaan että tietysti\nhän on vain orpo raukka, eikä hän voi pyytää että ne henkilöt,\njotka mielellään kävivät hänen kodissaan isän eläessä nyt enää\nvälittäisivät hänestä. Se on hänen viimeistä huviaan. Orpo\ntosiaankin! On vallan kuin kuulisi panssarilaivan valittelevan\nolevansa tuulten ja aaltojen armoilla.\n\n_Octavius_. Tuo ei ole kaunista, Jack. Hän on orpo. Ja sinun tulisi\ntukea häntä.\n\n_Tanner_. Tukea häntä! Mikä vaara häntä siis uhkaa? Hänellä on laki\npuolellaan, yleinen myötätuntoisuus puolellaan. Hänellä on paljon\nrahaa eikä mitään omaatuntoa. Hän ei tarvitse minua mihinkään muuhun\nkuin kuormittaakseen kaiken siveellisen vastuunalaisuutensa minun\nniskoilleni ja toimiakseen sitten niinkuin itse tahtoo minun maineeni\nkustannuksella. Minä en voi häntä johtaa, mutta hän voi saattaa minut\nmihin välikäteen tahansa. Yhtä hyvin voisin olla hänen aviomiehensä.\n\n_Ramsden_. Te voitte kieltäytyä rupeamasta hänen holhoojakseen.\nMinä ainakin tulen kieltäytymään rupeamasta siihen yhdessä teidän\nkanssanne.\n\n_Tanner_. Niinpä kyllä. Ja mitä hän siihen vastaa? Mitä hän on\nvastannut? Ei muuta kuin että hänen isänsä tahto on hänelle pyhä\nja että hän on aina kunnioittava minua holhoojanaan, välitinpä\nsitten vastuunalaisuudesta tai en. Kieltäytyä! Yhtä hyvin voisi\nkieltäytyä vastaanottamasta boa constrictorin syleilyä, kun se jo on\nkiertäytynyt kaulan ympäri.\n\n_Octavius_. Tuollainen puhe ei ole ystävällistä minua kohtaan, Jack.\n\n_Tanner_ (nousten ja mennen Octaviuksen luo häntä lohduttamaan, mutta\nyhä vielä valittaen). Jos hän tahtoi nuoren holhoojan, miksi hän ei\nmäärännyt Tavya?\n\n_Ramsden_. Niin, miksi hän tosiaankaan ei sitä tehnyt.\n\n_Octavius_. Kerron teille miksi. Hän tunnusteli minun mielipidettäni\nsiitä, mutta minä kieltäydyin, sillä minä rakastin Annaa. Minulla ei\nollut oikeutta antaa hänen isänsä pakoittaa minua hänelle holhoojana.\nHerra Whitefield puhui siitä Annalle, ja Anna sanoi että minä olin\noikeassa. Tiedättehän että rakastan häntä herra Ramsden, ja Jack\ntietää sen myöskin. Jos Jack rakastaisi jotain naista, en koskaan\nvertaisi häntä boa constrictoriin Jackin läsnäollessa, vaikka hän\nolisi minulle kuinka vastenmielinen tahansa (hän istuu rintakuvien\nväliin ja kääntää päänsä seinään päin).\n\n_Ramsden_. En usko että Whitefield oli täydessä järjessään tehdessään\ntestamenttinsa. Te myönnätte että hän teki sen teidän vaikutuksenne\nalaisena.\n\n_Tanner_. Teidän tulisi kiittää minua siitä vaikutuksesta. Hän määrää\nteille kaksituhatta viisisataa puntaa vaivoistanne. Tavylle hän\nmäärää viisituhatta puntaa sekä myötäjäiset hänen sisarelleen.\n\n_Octavius_ (kyyneleet vuotaen uudestaan). Minä en voi vastaanottaa\nsitä. Hän oli liian hyvä meille.\n\n_Tanner_. Sinä et saakaan sitä, poikaseni, jos Ramsden tekee\ntestamentin mitättömäksi.\n\n_Ramsden_. Kas niin! Kyllä ymmärrän. Te olette saaneet minut satimeen.\n\n_Tanner_. Minulle hän ei määrää muuta kuin huolenpidon Annan\nsiveellisestä kasvatuksesta, siksi että minulla jo on enemmän rahoja\nkuin on terveellistä ihmiselle. Se osoittaa että hänen järkensä oli\nvallan selvä, vai mitä?\n\n_Ramsden_ (happamesti). Myönnän sen.\n\n_Octavius_ (nousten ja astuen esiin turvapaikastaan seinän luona).\nHerra Ramsden, luulen että teillä on ennakkoluuloja Jackia vastaan.\nHän on kunnon mies, eikä voi —\n\n_Tanner_. Elä puhu tyhjiä, Tavy, rupean voimaan pahoin. Minä en ole\nkunnon mies. En mikään muu kuin mies, johon kuollut käsi on iskenyt.\nTavy, sinun täytyy sittenkin naida hänet ja ottaa hänet pois minun\nkäsistäni. Ja minä kun olin päättänyt pelastaa sinut hänestä!\n\n_Octavius_. Voi Jack, sinä puhut minun pelastamisestani suurimmasta\nonnestani.\n\n_Tanner_. Niin kyllä, elinkautisesta onnesta. Jos olisi kysymys vain\nensimäisen puolentunnin onnesta, Tavy, ostaisin sen sinulle vaikka\nviimeisellä pennilläni. Mutta elinkautinen onni! Ei ainoakaan mies\njaksaisi sitä kestää. Se olisi helvetti maan päällä.\n\n_Ramsden_ (raivoisasti). Puhukaa järkeä, taikka saatte mennä jonkun\ntoisen aikaa kuluttamaan. Minulla on parempaakin tehtävää kuin\nkuunnella teidän mielettömyyksiänne (hän melkein potkimalla astuu\npöydän luo ja istuu tuolilleen).\n\n_Tanner_. Kuuletko häntä, Tavy? Ei ainoatakaan aatetta päässä\nmyöhemmältä ajalta kuin kahdeksantoistasataa-kuusikymmenluvulta. Emme\nvoi jättää Annaa yksinomaa hänen huostaansa.\n\n_Ramsden_. Olen ylpeä teidän ylenkatseestanne luonnettani ja\nmielipiteitäni kohtaan, hyvä herra. Omanne esiintyvät arvattavasti\ntässä kirjassa.\n\n_Tanner_ (astuen vilkkaasti pöydän luo). Mitä! Teillä on minun\nkirjani! Mitä arvelette siitä?\n\n_Ramsden_. Luuletteko että ikinä lukisin semmoista kirjaa?\n\n_Tanner_. Miksi olette siis ostanut sen?\n\n_Ramsden_. Minä en ole sitä ostanut. Joku hupakko nainen, joka\nnäyttää ihailevan mielipiteitänne, on sen minulle lähettänyt.\nMinun piti juuri panna se oikeaan paikkaansa, kun Octavius tuli ja\nkeskeytti minut. Ehkä sallitte, että teen sen nyt. (Hän viskaa\nkirjan paperikoriin semmoisella kiihkolla, että Tanner luulee\nsaavansa sen päähänsä).\n\n_Tanner_. Teillä ei ole enemmän seuratapoja kuin minullakaan. Mutta\nse säästääkin meiltä kaikki seremoniat. (Hän istautuu jälleen).\nMitä aiotte tehdä tähän testamenttiin nähden?\n\n_Octavius_. Saanko minä esittää jotain?\n\n_Ramsden_. Tietysti Octavius.\n\n_Octavius_. Emmekö kokonaan ole unohtaneet että Annalla itselläänkin\nvoisi olla toivomuksia siinä asiassa?\n\n_Ramsden_. Minä olen kyllä aikonut ottaa Annan toivomukset huomioon\njärkevällä tavalla. Mutta hän on vain nainen, vieläpä nuori ja\nkokematon nainen.\n\n_Tanner_. Ramsden, minä alan sääliä teitä.\n\n_Ramsden_ (kuumasti). En tahdo tietää tunteistanne minua kohtaan,\nherra Tanner.\n\n_Tanner_. Anna tulee tekemään juuri mitä hän itse haluaa. Ja sen\nlisäksi hän tulee pakoittamaan meidät neuvomaan häntä tekemään, mitä\nhän tahtoo, ja sitten hän syyttää meitä, jos käy huonosti. Siis,\nkoska Tavy ikävöi nähdä häntä —\n\n_Octavius_ (arasti). Minä en ikävöi, Jack.\n\n_Tanner_. Nyt sinä valehtelet Tavy, sillä sinä ikävöit. Siis,\ntuottakaamme hänet alas salista ja kuulkaamme mitä hän aikoo\nsaattaa meidät tekemään. Mars Tavy hakemaan häntä. (Tavy kääntyy\nmennäkseen). Ja elä viivy kauan, sillä kireä suhde herra Ramsdenin\nja minun välilläni saattaa odotusajan kiusalliseksi. (Ramsden\npusertaa huulensa yhteen eikä sano mitään).\n\n_Octavius_. Elkää välittäkö hänestä, herra Ramsden. Hän ei puhu\nvakavasti. (Hän menee).\n\n_Ramsden_ (hyvin kylmästi). Herra Tanner, te olette hävyttömin\nihminen, minkä koskaan olen tavannut.\n\n_Tanner_ (vakavasti). Tiedän sen, Ramsden. Mutta minäkään en voi\nkokonaan voittaa häpeän tunnetta. Me elämme häpeäilmastossa. Me\nhäpeämme kaikkea, mikä on todellista ympärillämme. Me häpeämme\nitseämme, sukulaisiamme, tulojamme, puhetapaamme, mielipiteitämme,\nkokemustamme, aivan niinkuin häpeämme alastonta ruumistamme. Hyvä\nJumala, Ramsden, me häpeämme kävellä, häpeämme ajaa omnibussissa,\nhäpeämme käyttää vuokra-ajuria omien vaunujen asemesta, häpeämme\npitää yhtä hevosta kahden asemesta ja yhtä ainoata renkiä\nkuskin ja lakeijan asemesta. Jota enemmän ihminen häpeää, sitä\nkunnioitettavampi hän on. Niin, te häpeätte ostaa minun kirjani ja\nhäpeätte lukea sitä. Ainoa, jota te ette häpeä, on arvostella sitä\nlukematta, ja sekään ei merkitse muuta kuin että te häpeätte sitä,\nettä teillä on kerettiläiset mielipiteet. Katsokaa minkä vaikutuksen\nminä aikaansaan siksi vain että kummi-haltiattareni kielsi minulta\nhäpeän lahjan. Minulla on kaikki muut inhimilliset avut paitsi —\n\n_Ramsden_. Hauskaa kuulla että ajattelette niin hyvää itsestänne.\n\n_Tanner_. Tuolla ette tarkoita muuta kuin että minun pitäisi hävetä\npuhumista omista avuistani. Te ette tarkoita että minulla ei ole\navuja. Tiedätte vallan hyvin että minä olen yhtä raitis ja rehellinen\nkansalainen kuin tekin, yhtä totuutta rakastava personallisesti ja\npaljoa enemmän totuutta rakastava valtiollisesti ja siveellisesti.\n\n_Ramsden_ (jonka herkimpään kohtaan on koskettu). Sen kiellän. Minä\nen salli kenenkään kohtelevan minua ikäänkuin olisin tavallinen\nbrittiläisen yleisön jäsen. Minä inhoan sen ennakkoluuloja.\nYlenkatson sen ahdasmielisyyttä. Vaadin itselleni oikeuden ajatella\nitsenäisesti. Te olette olevinanne vapaamielinen mies. Tietäkää siis\nettä minä olin vapaamielinen mies ennenkuin te synnyitte maailmaan.\n\n_Tanner_. Tiesin kyllä että siitä oli pitkä aika.\n\n_Ramsden_. Nyt olen yhtä vapaamielinen kuin ikinä ennen. Sanokaappa\nmilloinka olen lipustani luopunut. Olen vapaamielisempi kuin koskaan.\nOlen päivä päivältä edistynyt.\n\n_Tanner_. Edistynyt vuosissa, Polonius.\n\n_Ramsden_. Polonius! Te olette arvatenkin siis Hamlet.\n\n_Tanner_. En. Minä olen vain hävyttömin ihminen, jonka koskaan olette\ntuntenut. Se on teidän käsityksenne läpeensä huonosta luonteesta.\nKun te tahdotte ilmaista minulle mielipiteenne, kysytte itseltänne\nrehellisenä ja suorana miehenä, mitä pahinta te voitte syystä\nsanoa minusta. Varas, valehtelija, petturi, viettelijä, kavaltaja,\nhekumoitsija, juoppo? Ei, ei ainoakaan noista nimityksistä sovellu\nminulle. Teidän täytyy palata minun häpeänpuutteeseeni. No hyvä,\nmyönnän sen. Vieläpä onnittelen itseäni siitä. Sillä jos minä\nhäpeäisin oikeata itseäni, olisin yhtä hupsu kuin kuka tahansa\nteistä. Harjoittakaa hiukan hävyttömyyttä, Ramsden, niin teistä tulee\nvarsin huomattava mies.\n\n_Ramsden_. Minulla ei ole mitään —\n\n_Tanner_. Teillä ei ole mitään halua hankkia senlaatuista\nkuuluisuutta. Siunatkoon! Tiesin että saisin sen vastauksen, yhtä\nvarmasti kuin tiedän saavani tulitikkulaatikon pudottamalla pennin\nautomaattiin. Te häpeäisitte vastata muulla tavalla.\n\n_Masentava vastaus, jota varten Ramsden nähtävästi kokoaa voimiaan,\nhäviää ikipäiviksi, sillä juuri sillä hetkellä Octavius palaa neiti\nAnna Whitefieldin ja hänen äitinsä kanssa, ja Ramsden hyppää ylös ja\nkiirehtii ovelle vastaanottamaan heitä. Riippuu maustanne pidättekö\nAnnaa kauniina vai ei, ja ehkä myöskin pääasiallisesti iästänne\nja sukupuolestanne. Octaviuksen mielestä hän on lumoavan kaunis\nnainen, jonka läsnäolo muuttaa koko maailman ja saattaa yksilöllisen\ntietoisuuden ahtaat rajat laajenemaan äärettömiin asti, herättämällä\nsalaperäisiä muistoja rodun koko elämästä aina alkuaikoihin asti\nidässä, taikka paratiisiinkin asti, missä se lankesi. Hän on\nOctaviuksen mielestä romanssin todellisuus, mitättömyyden sisäinen\njärkevyys, silmien avautuminen, sielun vapautuminen, ajan, paikan ja\nolosuhteitten katoaminen, veren kuohahtaminen vuolaiksi virroiksi,\nmissä itse elämän vesi kuohuaa, kaikkien salaisuuksien ilmaisu ja\nkaikkien dogmien pyhitys. Annan äidin mielestä hän on, puhuaksemme\nniin lievästi kuin suinkin, jotain vallan toista. Eipä siltä että\nOctaviuksen ihailu olisi ollenkaan naurettavaa tai käsittämätöntä.\nAnna on kaunismuotoinen olento, ja täydellisesti ladymainen, täynnä\nsuloa ja viehätystä, tukka ja silmät kietovan kauniit. Paitsi sitä\nhän ei ole pukeutunut silmiä särkevään pukuun kuten hänen äitinsä,\nvaan on teettänyt itselleen surupuvun mustasta ja sinipunervasta\nsilkistä, joka kunnioittaa isä vainajan muistoa ja samalla ilmaisee\nperheen uljaan välinpitämättömyyden ulkonaisista muodoista, jota\nRamsden niin suuresti ihailee._\n\n_Mutta kaikki tämä ei selitä pääasiaa Annan viehätysvoimassa. Vaikka\nkääntäisi hänen nenänsä hiukan pystyyn ja silmät hiukan kieroon\nja pukisi hänet mustan ja sinipunervan silkin asemesta esiliinaan\nja kukkain myyjättären höyhenkoristuksiin, niin sittenkin Anna\npanisi miehet uneksimaan. Elinvoima on yhtä yleistä kuin ihmisyys,\nmutta vallan samoin kuin ihmisyyskin sekin joskus kohoaa neroksi,\nja Anna oli tuommoinen elinvoimanero. Ei ollenkaan liioiteltu\nsukupuoli-olento: se olisi ollut elinvoiman puutetta, eikä tosi\nlisäystä. Hän on täysin kunnioitettava, täysin itsensähillitsevä\nnainen, ja näyttääkin semmoiselta, vaikka hänen asentonsa on\nmuodikkaan rohkea ja vaikuttava. Hän herättää luottamusta niinkuin\nainakin semmoinen ihminen, joka ei tee mitään sellaista, jota hän ei\ntarkoita tehdä, ja myöskin ehkä hiukan pelkoa semmoisena naisena,\njoka luultavasti tekee kaiken sen mitä hän tarkoittaa tehdä,\nhuolimatta muista ihmisistä sen enempää kuin on välttämätöntä ja\nhän itse katsoo oikeaksi. Sanalla sanoen, hän on semmoinen olento\njommoista heikommat jäsenet hänen omaa sukupuoltaan tavallisesti\nsanovat marakatiksi._\n\n_Ei mikään voi olla sulavampaa ja arvokkaampaa kuin hänen astumisensa\nhuoneeseen, ja se tapa jolla Ramsden vastaanottaa häntä ja hänen\ntapansa suudella Ramsdenia. Herra Whitefield vainajata tyydyttäisi\nvarmaan vallan sietämättömyyteen saakka miesten pitkät naamat (paitsi\nTannerin, joka on levoton), äänettömät kädenpuristukset, tuolien\nosanottava asetteleminen, lesken nyykähtäminen ja kosteat silmät\ntyttärellä, jonka sydän nähtävästi ei salli kielen puheta sanoihin.\nRamsden ja Octavius ottavat molemmat tuolit seinän luota ja asettavat\nne molemmille naisille, mutta Anna astuu Tannerin luo ja ottaa hänen\ntuolinsa, jonka Tanner tarjoo jyrkän nopealla liikkeellä, vapautuen\nsitten kiihtymystilastaan istumalla kirjoituspöydän kulmalle\nitsetietoisella sopimattomuudella. Octavius tuo rouva Whitefieldille\ntuolin Annan viereen ja asettuu itse tyhjälle tuolille, jonka Ramsden\non asettanut Herbert Spencerin patsaan nenän alle._\n\n_Rouva Whitefield on ohimennen sanoen pikkuinen nainen, jonka\nlakastuneet keltaiset hiukset näyttävät munan päähän kiinnitetyiltä\noljenkorsilta. Hänessä on tukahdutettua viekkautta, värähdys\nvastustusta äänessä, ja omituinen ilme ikäänkuin hän koko ajan\nkoettaisi työntää syrjään jotain suurempaa henkilöä, joka pusertaa\nhäntä nurkkaan. Saattaa arvata että hän on niitä naisia, jotka\ntuntevat että heitä kohdellaan hupakkoina ja mitättöminä, ja jotka,\nvaikkei heillä ole kyllin voimaa saadakseen oman itsensä esiin,\neivät ainakaan koskaan alistu kohtaloonsa. Octaviuksen huolellisessa\nkohteliaisuudessa häntä kohtaan on vivahdus ritarillisuutta,\nsilloinkin kun koko hänen sielunsa on sulautunut Annaan._\n\n_Ramsden astuu juhlallisesti takaisin päällikkösijalleen\nkirjoituspöydän ääressä välittämättä Tannerista ja alkaa toimituksen._\n\n_Ramsden_. Olen pahoillani, Anniseni, että minun täytyy tyrkyttää\nsinulle asiahuolia tämmöisenä surullisena aikana. Mutta rakkaan\nisävainajasi testamentti on herättänyt hyvin vakavia kysymyksiä. Olet\nkai lukenut sen?\n\n    Anna nyökäyttää päätään ja henkäsee syvään,\n    liian liikutettuna puhuakseen.\n\nMinua hämmästyttää tosiaankin nähdessäni herra Tannerin nimen omani\nrinnalla sinun ja Rhodan holhoojana. (Paussi. Kaikki näyttävät\narvokkailta, mutta heillä ei ole mitään sanomista. Ramsden, hiukan\nrauhattomana, kun kukaan ei vastaa, jatkaa). Minä en käsitä kuinka\nsaattaisin suostua siihen toimeen sellaisilla ehdoilla. Herra\nTannerilla on tietääkseni myöskin sitä vastaan, vaikka en luule\nymmärtäväni hänen kieltonsa syytä. Hän tulee epäilemättä itse\npuhumaan puolestaan. Mutta me olemme yhtä mieltä siinä ettemme voi\nmitään päättää ennenkuin tiedämme sinun ajatuksesi asiasta. Pelkään\nettä minun täytyy pyytää sinua valitsemaan joko minut tai herra\nTannerin yksin holhoojaksesi, sillä uskon että meidän on aivan\nmahdotonta toimia yhdessä.\n\n_Anna_ (matalalla äänellä). Mamma? —\n\n_Rouva Whitefield_ (nopeasti). Kas niin Anna, minä pyydän ettet nyt\nsyytä minua. Minulla ei ole mitään mielipidettä siinä asiassa, ja jos\nolisikin, ei sitä luultavasti otettaisi huomioon. Minä olen vallan\ntyytyväinen, päätätpä asian miten tahansa.\n\n    Tanner kääntää päätään ja katsoo tarkoittavasti Ramsdeniin,\n    joka vihaisesti kieltäytyy vastaanottamasta tuota äänetöntä\n    viestiä.\n\n_Anna_ (jatkaen samalla hellällä äänellä ja ottamatta huomioon äitinsä\nhuonoa aistia). Mamma tietää ettei hän ole kyllin vahva kantaakseen\nkoko vastuunalaisuutta Rhodasta ja minusta ilman mitään apua ja\nneuvoja. Rhodalla täytyy olla holhooja, ja vaikka minä olenkin\nvanhempi, en luule että ketään nuorta naimatonta naista pitäisi\njättää vallan oman johtonsa nojaan. Olettehan samaa mieltä ukki?\n\n_Tanner_ (säpsähtäen). Ukki! Aiotko kutsua holhoojiasi ukiksi?\n\n_Anna_. Elä ole tyhmä, Jack. Herra Ramsden on aina ollut isoisä\nRoebuck minulle. Minä olen ukin Anni ja hän on Annin ukki. Siksi minä\nristin hänet heti puhumaan opittuani.\n\n_Ramsden_ (ivallisesti). Toivon että olette tyydytetty, herra Tanner.\nJatka Anniseni, olen vallan samaa mieltä kuin sinä.\n\n_Anna_. Jos minulla siis täytyy olla holhooja, kuinka voin syrjäyttää\nketään, jonka rakas isäni on valinnut minulle?\n\n_Ramsden_ (purren huultaan). Sinä hyväksyt siis isäsi vaalin?\n\n_Anna_. Ei minun sovi hyväksyä tai olla hyväksymättä. Minä tyydyn\nsiihen. Isäni rakasti minua ja ymmärsi parhaiten mikä oli minulle\nedullista.\n\n_Ramsden_. Tietysti ymmärrän tunteesi, Anniseni. Juuri sitä odotinkin\nsinulta, ja se on sinulle kunniaksi. Mutta se ei ratkaise asiaa\nniin täydellisesti kuin otaksut. Koetan selittää mitä tarkoitan.\nOtaksuppas esimerkiksi, että huomaisit minun tehneeni jonkun\nkunnottoman teon — etten olisikaan se mies, jona rakas isä vainajasi\nminua piti. Pitäisitkö silloinkin oikeana että olisin Rhodan\nholhoojana?\n\n_Anna_. Minä en voi kuvitella teitä tekemässä mitään kunnotonta\ntekoa, ukki.\n\n_Tanner_ (Ramsdenille). Ette kai ole mitään semmoista tehnyt, vai\nmitä?\n\n_Ramsden_ (suuttuneena). En, hyvä herra.\n\n_Rouva Whitefield_ (tyyneesti). No miksi siis otaksuisimme semmoista?\n\n_Anna_. Siinä näette ukki, mamma ei tahdo että otaksun mitään\nsellaista.\n\n_Ramsden_ (hyvin nolona). Te olette molemmat niin täynnä luonnollista\nja hellää tunnetta näissä perheasioissa, että on hyvin vaikeata\nselittää tätä asemaa oikein teille.\n\n_Tanner_. Paitsi sitä, hyvä ystävä, te ette ole selittänyt oikein\ntätä asemaa.\n\n_Ramsden_ (tuskastuneena). No, selittäkää itse sitten.\n\n_Tanner_. Sen teen. Anna, Ramsden arvelee että minä en ole sopiva\nholhoojaksi, ja minä olen täydellisesti samaa mieltä. Hän otaksuu\nettä jos isäsi olisi lukenut minun kirjani, hän ei olisi valinnut\nminua. Tämä kirja se on se kunnoton teko, josta Ramsden puhui. Hän\narvelee että sinun velvollisuutesi on Rhodan tähden pyytää häntä\nrupeamaan yksin holhoojaksi ja minua luopumaan. Sano vain sana, niin\nluovun.\n\n_Anna_. Mutta minä en ole lukenut kirjaasi, Jack.\n\n_Tanner_ (kaivaen paperikorissa ja onkien sen esiin sieltä sekä\nojentaen sen Annalle). Tässä se on. Lue heti ja päätä.\n\n_Ramsden_ (kiihkeästi). Jos minun pitää ruveta holhoojaksesi, niin\nkiellän ehdottomasti sinut lukemasta sitä kirjaa, Anni. (Hän iskee\nnyrkkinsä pöytään ja nousee seisomaan).\n\n_Tanner_. Jos toinen holhooja kieltää sinua lukemasta toisen\nholhoojan kirjaa, kuinka selvitämme pulman? Otaksuppas että minä\nkäsken sinua lukemaan sen. Mikä on velvollisuutesi minua kohtaan?\n\n_Anna_ (lempeästi). Tiedän varmaan ettet koskaan pakottaisi minua\nniin kiusalliseen asemaan, Jack.\n\n_Ramsden_ (hermostuneesti). Niin kyllä, Anniseni, tämä on kaikki\nvallan oikein ja luonnollista ja kaunista, kuten jo sanoin. Mutta\nsinun täytyy valita joko niin tai näin. Me olemme yhtä pahassa\npulassa kuin sinäkin.\n\n_Anna_. Tunnen että olen liian nuori ja liian kokematon päättääkseni.\nIsäni tahto on minulle pyhä.\n\n_Rouva Whitefield_. Jos te kaksi miestä ette voi siitä asiasta sopia,\ntuntuu minusta todellakin hyvin väärältä siirtää vastuunalaisuutta\nAnnalle. Minusta näyttää siltä kuin ihmiset aina tahtoisivat työntää\nkaikki asiat toisten niskoille tässä mailmassa.\n\n_Ramsden_. Olen pahoillani että käsitätte tämän asian siten.\n\n_Anna_ (liikuttavasti). Ettekö huoli minusta holhokiksenne, ukki?\n\n_Ramsden_. Sitä en ole koskaan sanonut. Minä vain en voi olla\nyhteistyössä herra Tannerin kanssa. Siinä kaikki.\n\n_Rouva Whitefield_. Miksi? Mikä Jack raukassa on vikana?\n\n_Tanner_. Minun mielipiteeni ovat liian vapaamieliset hänelle.\n\n_Ramsden_ (kiihkeästi). Se ei ole totta. Sitä ne eivät ole.\n\n_Anna_. Tietysti eivät. Mitä tyhjiä! Ei kukaan voi olla\nvapaamielisempi kuin ukki. Olen varma siitä että Jack itse on pannut\ntoimeen koko tämän häiriön. Kas niin, Jack. Ole nyt ystävällinen\nminulle surussani. Ethän kieltäydy pitämästä minua holhokkinasi?\n\n_Tanner_ (synkästi). En. Oma syynihän se on. Täytyy kai minun se\nkestää siis. (Hän kääntyy kirjahyllyyn päin ja alkaa synkkänä tutkia\nkirjojen nimiä.)\n\n_Anna_ (nousten ylös ja säteillen hillittyä mutta pulppuavaa iloa).\nSiis me olemme kaikki yksimieliset, ja rakkaan isä vainajan tahto\ntulee täytetyksi. Te ette aavista mikä ilo se on minulle ja äidille!\n(Hän astuu Ramsdenin luo ja puristan molempia hänen käsiään sanoen).\nJa minun rakas ukkiseni auttaa ja neuvoo minua. (Hän vilkaisee\nolkansa yli Tanneriin.) Ja Jack jättiläistensurma. (Hän kulkee\näitinsä ohi Octaviuksen luo). Ja Jackin eroittamaton ystävä\nRicki-ticki-tavy. (Octavius punastuu ja näyttää sanomattoman\nhupsulta).\n\n_Rouva Whitefield_ (nousten ja pudistellen suoraksi lesken pukunsa).\nNyt kun Anna on teidän holhokkinne, herra Ramsden, toivoisin että\npuhuisitte hänelle hänen tavastaan antaa ihmisille lisänimiä. Kaikki\neivät varmaankaan pidä siitä. (Hän astuu ovelle päin).\n\n_Anna_. Kuinka voit sanoa semmoista, mamma! (Hehkuen hellää\nkatumusta). Ah — ehkäpä olet sentään oikeassa. Olenko minä\ntodellakin ollut epäkohtelias? (Hän kääntyy Octaviukseen joka\nistuu kääntyneenä tuolin selkämykseen ja nojaa siihen käsivarsiaan.\nAsettaen kätensä Octaviuksen otsalle Anna kääntää hänen päänsä äkkiä\nylös päin). Täytyykö minun kohdella sinua kuin aikamiestä ja kutsua\nsinua vasta herra Robinsoniksi?\n\n_Octavius_ (vakavasti). Kutsu minua aina Ricki-ticki-tavyksi. \"Herra\nRobinson\" loukkaisi minua kovasti. (Anna nauraa ja taputtaa hänen\nposkeaan sormellaan sekä palaa sitten herra Ramsdenin luo).\n\n_Anna_. Minä todellakin olen pelännyt että ukki kuuluu tuhmalta,\nmutta en sentään koskaan uneksinutkaan sen loukkaavan.\n\n_Ramsden_ (iloisesti ja taputtaen Annaa selkään). Elä puhu tyhjiä,\nAnniseni. Minä vaadin ukki nimeä. En vastaa ollenkaan mihinkään\nmuuhun nimeen kuin \"Annin ukki\".\n\n_Anna_ (kiitollisena). Te kaikki hemmottelette minua, paitsi Jack.\n\n_Tanner_ (olkansa yli kirjahyllyn luota). Minä mieluummin soisin että\nkutsuisit minua herra Tanneriksi.\n\n_Anna_ (hellästi). Ethän Jack. Tuota sinä vain sanot kiusottaaksesi\nminua. Ne jotka tuntevat sinut, eivät välitä siitä. Mutta jos tahdot\nvoin kutsua sinua kuuluisan esi-isäsi nimellä: Don Juan!\n\n_Ramsden_. Don Juan!\n\n_Anna_ (viattomasti). Niin. Onko siinä mitään pahaa? Sitä en\naavistanut. Enhän toki sitten kutsu sinua semmoisella nimellä. Saanko\nsanoa Jack, kunnes keksin jotain muuta?\n\n_Tanner_. Oh — taivaan tähden elä koeta keksiä mitään pahempaa. Minä\nalistun. Suostun Jack nimeen ihastuksella. Tässä loppuu ensimäinen ja\nviimeinen kokeeni saada valtani tunnustetuksi.\n\n_Anna_. Näethän, mamma, että he kaikki todellakin pitävät\nlempinimistä.\n\n_Rouva Whitefield_. Minusta tuntuu kuin voisit olla niitä käyttämättä\nainakin kunnes suruaikamme loppuu.\n\n_Anna_ (moittien ja sieluun saakka loukkaantuneena). Kuinka sinä\nsaatoit muistuttaa minua, mamma! (Hän poistuu nopeasti huoneesta\nsalaamaan liikutustaan).\n\n_Rouva Whitefield_. Tietysti minun syyni kuten tavallista! (Hän\nseuraa Annaa).\n\n_Tanner_ (palaten kirjahyllyn luota). Ramsden, me olemme voitetut —\nmasennetut — lamautetut, aivan kuten hänen äitinsäkin.\n\n_Ramsden_. Tyhjää puhetta. (Hän seuraa rouva Whitefieldiä ulos\nhuoneesta).\n\n_Tanner_ (jääden yksin Octaviuksen kanssa tuijottaa häneen\noikullisesti). Tavy, tahtoisitko tulla miksikään tässä maailmassa.\n\n_Octavius_. Tahtoisin tulla runoilijaksi. Tahtoisin kirjoittaa suuren\nnäytelmän.\n\n_Tanner_. Annako sankarittarena?\n\n_Octavius_. Niin — myönnän sen.\n\n_Tanner_. Varo itseäsi, Tavy. Näytelmää vastaan, jossa Anna on\nsankarittarena, ei ole mitään sanomista. Mutta ellet ole hyvin\nvarovainen, nai hän sinut.\n\n_Octavius_ (huoaten). Jospa sellainen onni olisi mahdollinen!\n\n_Tanner_. Mies raukka, pääsi on leijonan kidassa. Sinä olet jo\npuoleksi nielty — kolmena palana — ensimäinen pala, Ricki — toinen\npala, Ticki — kolmas pala, Tavy, ja sinne mies meni.\n\n_Octavius_. Hän on samanlainen kaikille, Jack. Tunnethan hänen\ntapansa.\n\n_Tanner_. Tunnen. Hän murtaa jokaisen selkärangan käpälänsä iskulla,\nmutta kysymys on nyt siitä, kummanko meistä hän nielee. Minun\nmielipiteeni on se, että hän aikoo niellä sinut.\n\n_Octavius_ (nousten ärtyisästi). On hirveätä puhua hänestä\ntällälailla, kun hän itse on yläkerrassa itkemässä isäänsä. Mutta\nminä toivon niin hartaasti että hän nielisi minut, että annan\nanteeksi karkeutesi, sillä sekin antaa minulle toivoa.\n\n_Tanner_. Tavy, se se on juuri pirullisinta naisten viehätysvoimassa,\nettä se panee meidät itse toivomaan omaa turmiotamme.\n\n_Octavius_. Mutta se ei ole turmiota, se on täytäntöä.\n\n_Tanner_. Niin, hänen tarkoituksensa täytäntöä. Ja tuo tarkoitus ei\nole hänen eikä sinun onnesi, vaan luonnon. Elinvoima naisessa on\nsokeata luomisraivoa. Hän uhraa itsensä sen tähden: uskotko sinä että\nhän epäröisi uhrata sinut?\n\n_Octavius_. Juuri siksi että hän on itsensäuhraavainen, hän ei uhraa\nniitä, joita hän rakastaa.\n\n_Tanner_. Tuo on mitä perinpohjaisin erehdys, Tavy. Juuri\nitsensäuhraavaiset naiset uhraavat toisia vähääkään epäröimättä.\nSiksi että he ovat epäitsekkäitä, he ovat ystävällisiä pikku\nasioissa. Siksi että heillä on tarkoitus, joka ei ole heidän oma\ntarkoituksensa, vaan koko luomakunnan tarkoitus, ei mies ole heille\nmitään muuta kuin keino tuon tarkoituksen saavuttamiseksi.\n\n_Octavius_. Elä ole epäjalo, Jack. He pitävät meistä mitä hellintä\nhuolta.\n\n_Tanner_. Niin pitävät. Vallan niinkuin sotilas pitää huolta\nkivääristään tai soittoniekka viulustaan. Mutta sallivatko he\nmeille mitään omaa tarkoitusta tai vapautta? Lainaavatko he meitä\ntoisillemme? Voiko voimakkainkaan mies paeta heitä, jos he kerran\novat merkinneet hänet saaliikseen? He vapisevat, jos me olemme\nvaarassa, ja itkevät, jos me kuolemme, mutta nuo kyyneleet eivät\nkoske meitä vaan hukkaan joutunutta isää, menetettyä pojan siittäjää.\nHe syyttävät meitä siitä että kohtelemme heitä vain välikappaleina\nhankkiaksemme itsellemme huvia, mutta kuinka voisi niin mitätön ja\nsatunnainen vähäpätöisyys kuin miehen itsekäs huvitus orjuuttaa\nnaista yhtä paljon kuin luonnon koko tarkoitus, persoonoituna\nnaisessa voi orjuuttaa miehen?\n\n_Octavius_. Vähät siitä, jos kerran tuo orjuus saattaa meidät\nonnellisiksi?\n\n_Tanner_. Niin, vähätpä siitä, jos sinulla ei ole mitään omaa\ntarkoitusta, vaan olet kuten useimmat miehet pelkkä leivänhankkija.\nMutta sinä Tavy olet taiteilija, se on, sinulla on tarkoitus, joka on\nyhtä nielevä ja epäröimätön kuin naisen tarkoitus.\n\n_Octavius_. Ei nielevä.\n\n_Tanner_. Vallan kaikki nielevä. Oikea taiteilija antaa vaimonsa\nnähdä nälkää, lastensa juosta paljainjaloin ja äitinsä huolehtia\nelatuksestaan seitsenkymmen vuotisena ennemmin kuin ryhtyy\nmuuhun työhön kuin taiteeseen. Naisia kohtaan hän on puoleksi\nelävänäkiduttaja, puoleksi vampyyri. Hän antautuu läheisiin\nsuhteisiin heidän kanssaan tutkiakseen heitä, riistääkseen heiltä\nulkonaisten tapojen naamarin, yllättääkseen heidän sisimmät\nsalaisuutensa, tietäen että heillä on voimaa herättää hänen\nsyvimmän luovan kykynsä, pelastaa hänet kylmän järjen vallasta,\nsaattaa hänet näkemään näkyjä ja uneksimaan unelmia, innostamaan\nhäntä, kuten hän sitä nimittää. Hän uskottelee naisille, että he\nsaavat tehdä kaiken tuon täyttääkseen omaa tarkoitustaan, vaikka\nhän oikeastaan tahtoo, että he täyttäisivät hänen tarkoituksensa.\nHän varastaa äidin maidon ja mustaa sen painomusteeksi ivatakseen\nhäntä ja ylistääkseen ideali-naisia. Hän on säälivinään naista ja\nsäästävinään häneltä lapsensynnytystuskat, jotta hän saisi itselleen\nkaiken sen hellyyden ja hoidon, joka oikeudenmukaisesti kuuluu\nlapsille. Avioliiton alusta asti tiedetään että suuri taiteilija on\nhuono aviomies. Mutta hän on paljoa pahempi: hän on lasten ryöstäjä,\nverenimijä, ulkokullattu ja petturi. Hävitköön rotu ja lakastukoon\ntuhat naista jos vain heidän uhraamisensa auttaa häntä näyttelemään\nHamletia paremmin, tai maalaamaan paremman taulun, tai kirjoittamaan\nsyvemmän runon, suuremman näytelmän, viisaampaa filosofiaa! Sillä\nhuomaappas, Tavy, taiteilijan työn tarkoitus on osoittaa meille\nitsemme sellaisina kuin me todella olemme. Meidän ymmärryksemme ei\nole mitään muuta kuin itsemme tuntemista, ja se joka lisää hiukankaan\ntuohon tuntemiseen, hän luo uuden ymmärryksen yhtä varmasti kuin\nnainen luo uusia miehiä. Tuossa luomisraivossa mies on yhtä armoton\nkuin nainen, yhtä vaarallinen naiselle, kuin nainen hänelle, ja yhtä\nhirvittävän viehättävä. Kaikista ihmistaisteluista ei mikään ole\nniin petollinen ja säälitön kuin taistelu taiteilijan ja äiti-naisen\nvälillä. Kumpi on kuluttava toisen? Siitä on kysymys. Ja taistelu\non sitä huolettavampi siksi että he, puhuakseni sinun romantisella\nkielelläsi, rakastavat toisiaan.\n\n_Octavius_. Jospa niin olisikin — vaikken hetkeäkään myönnä sitä —\non asia myöskin niin, että kuolettavimmista taisteluista sukeutuvat\njaloimmat luonteet.\n\n_Tanner_. Muistappas tuota, kun ensi kerran tapaat amerikkalaisen\nkarhun tai bengalilaisen tiikerin, Tavy.\n\n_Octavius_. Minä tarkoitin sellaisia tapauksia, missä rakkaus on\nmukana.\n\n_Tanner_. Tiikeri rakastaa sinua. Ei mikään rakkaus ole\nvilpittömämpää kuin ruuan rakkaus. Luulen Annankin rakastavan sinua\nsillä lailla. Hän taputteli poskeasi aivan niinkuin se olisi ollut\nparhaiksi paistettu kotletti.\n\n_Octavius_. Jack, sinä tiedät että olisin aikoja juossut tieheni\nluotasi ellei minulla olisi järkähtämättömänä sääntönä etten koskaan\nvälitä mistään puheistasi. Joskus todellakin sanot vallan inhoittavia\nasioita.\n\n_Ramsden palaa Annan kanssa. He astuvat sisään nopeasti, ja äskeinen\ntyyni, arvokkaan surun ilme heidän kasvoissaan on muuttunut\ntodelliseksi huoleksi, Ramsdenin kasvoissa aivan tuskastuneeksi. Hän\nastuu molempien miesten väliin aikoen puhua Octaviukselle, mutta\npysähtyy äkkiä huomatessaan Tannerin._\n\n_Ramsden_. En luullut tapaavani teitä enää täällä, herra Tanner.\n\n_Tanner_. Olenko tiellä? Hyvästi holhooja-kumppalini (hän astuu\novelle).\n\n_Anna_. Pysähdy, Jack. Ukki! hänen täytyy saada se tietää ennemmin\ntai myöhemmin.\n\n_Ramsden_. Octavius, minulla on vakava uutinen sinulle. Se on hyvin\nyksityistä ja arkaa laatua — ja mitä kiusallisinta laatua myöskin,\nikävä sanoa. Tahdotko että herra Tanner on läsnä kun selitän sen\nsinulle?\n\n_Octavius_ (kalveten). Minulla ei ole mitään salaisuuksia Jackilta.\n\n_Ramsden_. Ennenkuin päätät lopullisesti salli minun sanoa että\nuutinen koskee sisartasi, ja että se on kamala uutinen.\n\n_Octavius_. Violet! Mikä on tapahtunut! Onko hän — kuollut?\n\n_Ramsden_. En ole varma eikö tämä ole pahempaa kuin kuolema.\n\n_Octavius_. Onko hän pahasti loukkaantunut? Onko häntä kohdannut\ntapaturma?\n\n_Ramsden_. Ei. Ei mitään sellaista.\n\n_Tanner_. Anna, eikö sinulla ole sen verran tavallista ihmisyyttä\nettä kerrot meille mikä häntä vaivaa?\n\n_Anna_ (puoleksi kuiskaten). En minä voi. Violet on tehnyt jotain\nkauheata. Meidän täytyy lähettää hänet pois jonnekin. (Hän liehuu\nkirjoituspöydän luo ja istuu Ramsdenin tuolille jättäen miehet\nselittämään asian keskenään).\n\n_Octavius_ (ymmärtäen). Sitäkö te tarkoitatte, herra Ramsden?\n\n_Ramsden_. Sitä. (Octavius vaipuu tuolille masentuneena). Pelkään\nettei ole epäilystäkään siitä että Violet ei mennytkään Eastbourneen\nkolme viikkoa sitten, vaikka me luulimme hänen olleen siellä Parry\nWhitefieldin perheen kanssa. Eilen hän kävi omituisen tohtorin\nluona, sormessaan vihkisormus. Rouva Parry Whitefield kohtasi hänet\nportaissa ja siten koko asia tuli ilmi.\n\n_Octavius_ (nousten nyrkit puserrettuina). Kuka on se konna?\n\n_Anna_. Hän ei tahdo ilmaista sitä meille.\n\n_Octavius_ (vaipuen taas tuolilleen). Kuinka hirveätä!\n\n_Tanner_ (suuttuneella ivalla). Kamalata! Kauhistuttavaa! Pahempaa\nkuin kuolema, kuten Ramsden sanoi. (Hän astuu Octaviuksen\nluo). Mitä antaisitkaan, Tavy, jos saisit sen muutetuksi\nrautatieonnettomuudeksi, jossa kaikki hänen luunsa olisivat\nmurtuneet, tai joksikin muuksi yhtä kunnioitettavaksi ja osanottoamme\nansaitsevaksi?\n\n_Octavius_. Elä ole raaka, Jack.\n\n_Tanner_. Raaka! Hyvä Jumala, mies, mitä sinä itket? Siinä on\nnainen, jonka me kaikki luulimme maalailevan huonoja akvarelleja,\nharjoittelevan Griegiä ja Brahmsia, juoksentelevan konserteissa ja\niltamissa ja tuhlailevan elämäänsä ja rahojaan. Äkkiä saamme kuulla\nettä hän on kääntynyt pois järjettömyyksistään korkeinta tehtäväänsä\ntäyttämään — lisääntymään ja täyttämään maata. Ja sen sijaan että\nihailisimme hänen rohkeuttaan ja iloitsisimme hänen vaistostaan, sen\nsijaan että kohottaisimme riemulaulun: \"Lapsi meille on syntynyt,\npoika meille on annettu\", — sen sijaan te kaikki, — jotka olette\niloiset kuin heinäsirkat surressanne kuollutta — nyt venytätte\nnaamanne pitkäksi ja näytätte häpeästä nääntyviltä, aivan kuin tyttö\nolisi tehnyt mitä pahimman rikoksen.\n\n_Ramsden_ (kirkuen raivosta). Minä en salli tuommoista häpeämätöntä\npuhetta oman kattoni alla (hän iskee nyrkkinsä kirjoituspöytään).\n\n_Tanner_. Kas niin. Jos te vielä loukkaatte minua, pidän kiinni\nsanoistanne ja lähden talostanne. Anna, missä Violet on nyt?\n\n_Anna_. Mitenkä niin? Aiotko mennä hänen luokseen?\n\n_Tanner_. Tietysti menen hänen luokseen. Hän tarvitsee apua, hän\ntarvitsee rahaa, hän tarvitsee kunnioitusta ja onnitteluja, hän\ntarvitsee kaikki hyvät mahdollisuudet lapselleen. Nähtävästi hän ei\nsaa mitään noista teiltä, siis hän on saapa ne minulta. Missä hän on?\n\n_Anna_. Elä ole noin jyrkkä, Jack. Hän on yläkerrassa.\n\n_Tanner_. Mitä? Ramsdenin pyhän katon alla! Menkää toimittamaan\nsurullinen velvollisuutenne, Ramsden. Ajakaa hänet kadulle.\nPuhdistakaa kynnyksenne hänen saastastaan. Puolustakaa englantilaisen\nkotinne puhtautta. Minä lähden hakemaan ajuria.\n\n_Anna_ (hätääntyneenä). Ei, ukki, ettehän tee sitä.\n\n_Ramsden_ (loukkaantuneena). Enhän muuta tahdo kuin auttaa häntä.\n(Kääntyen Tanneriin). Kuinka te uskallatte edellyttää minulla niin\ninhoittavia aikeita? Minä vastustan sitä. Olen valmis uhraamaan\nvaikka viimeisen pennini pelastaakseni hänet joutumasta teidän\nturvattavaksenne.\n\n_Tanner_ (istautuen). Hyvä on. Ramsden ei siis aio toimia\nperiaatteittensa mukaan. Olemme yhtä mieltä että Violetia on autettava.\n\n_Octavius_. Mutta kuka on se mies? Hänen täytyy parantaa asia\nottamalla Violetin vaimokseen. Hänen täytyy, taikka muutoin hän saa\nvastata asiasta minulle.\n\n_Ramsden_. Hänen täytyy, Octavius. Nyt sinä puhut kuin mies.\n\n_Tanner_. Siis ette pidäkään häntä konnana?\n\n_Octavius_. Emmekö pidä häntä konnana! Hän on sydämmetön konna!\n\n_Ramsden_. Kirottu konna. Anteeksi Anniseni, mutta en voi sanoa\nlievemmin.\n\n_Tanner_. Siis meidän tulee naittaa Violet kirotulle konnalle,\njalostaaksemme hänen luonnettaan. Taivas meitä hallitkoon! Luulen\nettä olette hulluja jok'ikinen.\n\n_Anna_. Elä ole järjetön, Jack. Tietysti sinä olet vallan oikeassa,\nTavy, mutta emmehän tiedä kuka se mies on. Violet ei sano.\n\n_Tanner_. Mitä ihmettä se koskee ketään, kuka hän on. Mies on tehnyt\ntehtävänsä, nyt on Violetin vuoro.\n\n_Ramsden_ (poissa suunniltaan). Roskaa! Hulluutta! Keskessämme on\nroisto, viettelijä, pahempi konna kuin murhaaja, ja me emme saa\ntietää kuka hän on! Tietämättömyydessämme me ehkä puristamme hänen\nkättään, tuomme hänet kotiimme, sallimme tyttäriemme seurustella\nhänen kanssaan, vieläpä — vieläpä —\n\n_Anna_ (hyväillen). Ukki kulta, ei saa puhua niin kovaa. Se on\nhirveätä, senhän myönnämme kaikki. Mutta ellei Violet kerro, niin\nminkä me sille mahdamme? Emme mitään.\n\n_Ramsden_. Hm. En ole niin aivan varma siitä. Jos joku mies on\nosoittanut Violetille tavallista suurempaa huomaavaisuutta, saamme\nsen pian selville. Jos seassamme on joku mies, jonka periaatteet ovat\ntunnetun löyhät —\n\n_Tanner_. Ahaa!\n\n_Ramsden_ (korottaen ääntään). Juuri niin, hyvä herra. Sanon sen\nvielä kerran, että jos seassamme on joku mies, jolla on tunnetun\nlöyhät periaatteet —\n\n_Tanner_. Tai joku, jolla on tunnetun vähän itsensähillitsemiskykyä.\n\n_Ramsden_ (kauhulla). Uskallatteko viitata, että semmoinen teko olisi\nmahdollinen minulle?\n\n_Tanner_. Hyvä Ramsden, semmoinen teko on mahdollinen kenelle\nmiehelle tahansa. Semmoista se on kun joutuu ristiriitaan luonnon\nkanssa. Epäluulo, jonka äsken tähtäsitte minuun, kohtaa meitä\nkaikkia. Se on semmoista tahraa, joka tarttuu tuomarin viittaan ja\nkardinalin kaapuun yhtä helposti kuin kerjäläisen ryysyihin. Kas\nniin, Tavy! Elä näytä noin kauhistuneelta! Saatoin olla minä, saattoi\nolla Ramsden, saattoi olla kuka tahansa toinen. Olkoon kuka tahansa,\nhän ei voi muuta kuin valehdella ja kieltää — niinkuin Ramsden nyt\naikoo kieltää.\n\n_Ramsden_ (miltei tukehtuen). Minä — mi — mi —\n\n_Tanner_. Itse ilmeinen rikos ei voisi änkyttää hämmästyneempänä. Ja\nkumminkin sinä tiedät vallan hyvin, Tavy, että hän on viaton.\n\n_Ramsden_ (hengästyneenä). Olen iloinen että myönnätte sen. Myönnän\nitse että siinä mitä sanotte on hiukkasen totuutta, vaikkakin\nte väännätte sen niin karkealla tavalla tyydyttääksenne ilkeätä\nhuumorianne. Toivon, Octavius, ettei mielessäsi ole vähääkään\nepäilystä minua kohtaan.\n\n_Octavius_. Teitä kohtaan! Ei ikinä.\n\n_Tanner_ (kuivasti). Minua aavistuttaa että hän epäilee minua juuri\nhiukkasen.\n\n_Octavius_. Jack, sinä et olisi voinut — et olisi —\n\n_Tanner_. Miksikä en?\n\n_Octavius_ (kalveten). Miksikä!\n\n_Tanner_. No niin, sanon sinulle miksi en. Ensiksikin sinä olisit\npitänyt velvollisuutenasi rakentaa riitaa kanssani. Toiseksi Violet\nei pidä minusta. Kolmanneksi, jos minulla olisi kunnia olla Violetin\nlapsen isä, kehuisin sillä enkä kieltäisi sitä. Ole siis rauhassa,\nystävyytemme ei ole vaarassa.\n\n_Octavius_. Olisin kauhulla työntänyt luotani pienimmänkin epäluulon,\njos sinä vain voisit ajatella ja tuntea luonnollisella tavalla.\nAnteeksi, Jack!\n\n_Tanner_. Minulta pyydät anteeksi! Tyhjiä! Istukaamme siis pitämään\nperheneuvottelua. (Hän istuu. Muut seuraavat hänen esimerkkiään,\nenemmän tai vähemmän vastustellen). Violet on tekevä valtiolle\npalveluksen, siis meidän tulee lähettää hänet maasta pois niinkuin\nrikollisen, kunnes kaikki on ohi. Mitä yläkerrassa neuvotellaan?\n\n_Anna_. Violet on taloudenhoitajan huoneessa — itsekseen, tietysti.\n\n_Tanner_. Miksi ei salissa?\n\n_Anna_. Elä ole järjetön, Jack. Neiti Ramsden on salissa äidin kanssa\ntuumimassa mitä on tehtävä.\n\n_Tanner_. Ahaa! Taloudenhoitajan huone on jonkunmoinen kurituskoppi,\nja vanki saa odottaa siellä tuomariensa päätöstä. Senkin vanhat\nmarakatit!\n\n_Anna_. Jack!\n\n_Ramsden_. Te olette parastaikaa juuri tuon toisen vanhan marakatin\nkaton alla, hyvä herra. Minun sisareni on tämän talon emäntä.\n\n_Tanner_. Ja hän panisi minutkin taloudenhoitajan huoneeseen, jos\nhän vain uskaltaisi, Ramsden. Mutta kaikissa tapauksissa otan\ntakaisin marakattinimen. Marakateilla olisi enemmän järkeä. — Anna,\nholhoojanasi käsken sinut heti menemään Violetin luo ja olemaan\nhänelle erityisen ystävällinen.\n\n_Anna_. Minä olen ollut hänen luonaan, Jack. Ikävä sanoa, pelkään\nettä hän tulee hyvin itsepäisesti vastustamaan menemistä ulkomaille.\nMinusta Tavyn pitäisi puhua hänelle siitä.\n\n_Octavius_. Kuinka minä voisin puhua hänelle semmoisista asioista?\n(hän masentuu).\n\n_Anna_. Elä masennu noin, Ricki. Koeta kestää sitä kaikkien meidän\ntähden.\n\n_Ramsden_. Elämä ei ole leikkiä ja runoutta vain, Octavius. Kas niin!\nKoeta kärsiä se kuin mies.\n\n_Tanner_ (kiihtyen taas). Veli raukka! Rakkaat perheen ystävä\nraukat! Rakkaat kaikki raukat paitsi se nainen, joka uskaltaa\nhenkensä luodakseen uuden hengen! Tavy elä ole itsekäs aasi. Mars\nheti puhumaan Violetin kanssa ja tuomaan hänet tänne alas, jos hän\nvälittää tulla. (Octavius nousee). Sano hänelle, että me puollamme\nhäntä.\n\n_Ramsden_ (nousten). Ei, herra —\n\n_Tanner_ (nousten myöskin ja keskeyttäen hänet). Oo kyllä ymmärrämme.\nSe on omaatuntoanne vastaan, mutta te puollatte kumminkin.\n\n_Octavius_. Vakuutan kunniasanallani teille kaikille, etten tahtonut\nolla itsekäs. On niin vaikeata ymmärtää kuinka on menetteleminen,\nvaikka koko sydämestään tahtoisi tehdä oikein.\n\n_Tanner_. Hyvä Tavyseni, sinun hurskas englantilainen vakuutuksesi,\njonka mukaan maailma on siveellinen voimistelulaitos, rakennettu\nvartavasten sinun luonteesi vahvistamiseksi, tuon tuostakin panee\nsinut miettimään omia kirottuja periaatteitasi, silloin kun sinun\npitäisi yksinomaa ajatella toisten tarpeita. Tämän hetken vaatimus\non: onnellinen äiti ja terve lapsi. Käytä voimasi siihen, niin olet\nkyllä selvään näkevä mitä on tehtävä.\n\n_Octavius hyvin nolona menee pois_.\n\n_Ramsden_ (katsoen Tanneriin hyvin tuikeasti). Entä siveellisyys,\nhyvä herra? Kuinka sen käy?\n\n_Tanner_. Tarkoitatte kai itkevää Magdalenaa ja viatonta, hänen\nhäpeällään tahrattua lasta? Paljon kiitoksia! Ei kelpaa meille.\nSiveellisyys saa palata isänsä paholaisen luo.\n\n_Ramsden_. Sen juuri arvasinkin. Siveellisyys saa mennä paholaisen\nluo, jotta meidän mies- ja naisirstailijamme voisivat elää\nmukavammin. Sekö on oleva Englannin tulevaisuus?\n\n_Tanner_. Oo — Englanti kestää kai masentumatta teidän\npaheksumisenne. Asiasta toiseen, olettehan yhtä mieltä minun kanssani\nkäytännöllisiin toimenpiteisiin nähden, joihin nyt on ryhdyttävä?\n\n_Ramsden_. En teidän hengessänne, enkä teidän perussyittenne tähden.\n\n_Tanner_. Senhän voitte selittää, jos joku vaatii teitä tilille\ntäällä taikka tulevassa elämässä. (Hän kääntyy pois ja asettautuu\nvastapäätä Herbert Spenceriä, johon hän tuijottaa synkkänä).\n\n_Anna_ (nousten ja asettuen Ramsdenin luo). Ukki kulta, eikö olisi\nparas jos menisit ylös saliin kertomaan heille mitä aiomme tehdä?\n\n_Ramsden_ (katsoen terävästi Tanneriin). En mielelläni jätä sinua\nkahdenkesken tuon herran kanssa. Etkö tule kanssani?\n\n_Anna_. Neiti Ramsden ei tahdo puhua siitä minun kuulteni, ukki.\nMinun ei sovi olla läsnä.\n\n_Ramsden_. Olet oikeassa. Minun olisi pitänyt ymmärtää se. Sinä olet\nhyvä tyttö, Anniseni.\n\n(Hän taputtaa Annaa olalle. Anna katsoo häneen säteilevin silmin\nja hän poistuu liikutettuna. Päästyään Ramsdenista Anna katsoo\nTanneriin. Koska Tanner istuu selin häneen, hän ensin käyttää hetken\ntarkastaakseen ulkoasuaan. Sitten hän astuu hiljaa Tannerin luo ja\npuhuu melkein hänen korvaansa).\n\n_Anna_. Jack! (Tanner kääntyy äkkiä vavahtaen). Oletko mielelläsi\nholhoojanani? Tahdothan olla vastuunalainen minusta, eikö totta?\n\n_Tanner_. Uusin lisäys syntipukki-kokoelmaasi, eikö niin?\n\n_Anna_. Että sinä viitsit kertoa tuota vanhaa, typerää\nleikkipuhettasi! Unohda nyt se jo! Miksi sinä aina sanot semmoista,\njonka tiedät kiusaavan minua? Minä koetan miellyttää sinua niin hyvin\nkuin voin, Jack. Saanhan nyt sanoa sen suoraan, Jack, kun olet kerran\nholhoojani. Olen niin onneton ellet rupea ystäväkseni.\n\n_Tanner_ (katsellen häntä yhtä synkästi kuin äsken kuvapatsasta).\nSinun ei tarvitse pyytää minun suosiotani. Kuinka perusteettomia\nmeidän siveelliset arvostelumme ovat! Minusta tuntuu kuin sinulla\nei olisi hiukkaistakaan omaatuntoa — ei mitään muuta kuin\nulkokultaisuutta. Mutta sinä et ymmärrä eroitusta. Ja kumminkin\nsinussa on jotain viehättävää. Minä olen kaikesta huolimatta aina\nkiintynyt sinuun. Kaipaisin sinua, jos kadottaisin sinut.\n\n_Anna_ (tyynesti pistäen kätensä Tannerin käsivarteen ja astuen hänen\nkanssaan edestakaisin). Mutta onhan se vallan luonnollista, Jack.\nOlemmehan tunteneet toisemme lapsuudesta asti. Muistatko kun —\n\n_Tanner_ (äkkiä irroittautuen). Seis! Minä muistan _kaikki_.\n\n_Anna_. Oh, me olimme usein hyvin hupsuja, mutta —\n\n_Tanner_. En tahdo kuulla siitä, Anna. En ole enää mikään koulupoika,\nenkä vielä liioin yhdeksänkymmenvuotias narrikaan, jommoiseksi\ntietysti tulen jos elän kyllin kauan. Se on ollutta ja mennyttä.\nSalli minun unohtaa.\n\n_Anna_. Eikö se ollut onnellista aikaa? (Hän koettaa taas tarttuu\nTannerin käsivarteen).\n\n_Tanner_. Istu alas ja käyttäydy säädyllisesti. (Hän asettaa Annan\nistumaan tuolille kirjoituspöydän viereen). Se oli epäilemättä\nonnellinen aika sinulle. Sinä olit hyvä tyttö etkä koskaan joutunut\npulaan. Ja kumminkaan ei pahinkaan lapsi, joka ikinä on välttänyt\nselkäsaunaa, olisi voinut nauttia enempää. Voin ymmärtää millä\nmenestyksellä petit toisia tyttöjä. Sinun hyvät avusi tekivät\nmahtavan vaikutuksen heihin. Mutta sanoppas minulle, oletko koskaan\ntuntenut hyvää poikaa?\n\n_Anna_. Tietysti. Kaikki pojat ovat joskus hupsuja, mutta Tavy oli\naina todellakin hyvä poika.\n\n_Tanner_ (älyten sanat todeksi). Niin. Olet oikeassa. Syystä tai\ntoisesta et koskaan vietellyt Tavya.\n\n_Anna_. Vietellyt! Jack!\n\n_Tanner_. Niin juuri, hyvä neiti Mefistofeles, vietellyt. Sinä olit\nloppumattoman utelias saamaan selville kuinka pitkälle poika saattoi\nmennä ja pirullisen viisas yllättämään hänet ja saamaan selville\nhänen sisimmät salaisuutensa.\n\n_Anna_. Mitä tyhjiä sinä puhut! Siksi että sinulla oli tapana\nkertoa minulle pitkiä juttuja kaikenlaisista pahoista töistä, joita\nmuka olit tehnyt — poika hupakon temppuja! Ja mitä sinä nimität\nsisimmiksi salaisuuksiksi! Poikien salaisuudet ovat juuri samanlaisia\nkuin miestenkin. Ja tiedäthän millaisia ne ovat.\n\n_Tanner_ (jyrkästi). Ei, en tiedä. Millaisia ne ovat, kerrohan.\n\n_Anna_. Sellaisia, joita he kertovat jokaiselle, tietysti.\n\n_Tanner_. Mutta minä vannon että kerroin sinulle asioita, joita en\nkoskaan kertonut kenellekään muulle. Sinä houkuttelit minut liittoon,\njonka nojalla meidän ei pitänyt salata mitään toisiltamme. Meidän\npiti kertoa toisillemme vallan kaikki. Mutta minä en muista että sinä\nkoskaan kerroit minulle mitään.\n\n_Anna_. Sinä et tahtonut puhua minusta, Jack. Sinä tahdoit aina puhua\nitsestäsi.\n\n_Tanner_. Se on totta, hirvittävän totta. Mutta mikä piru sinä\nmahdoit olla, kun sait selville tuon heikkouden ja käytit sitä\nhyväksesi tyydyttääksesi uteliaisuuttasi! Minä tahdoin kerskailla\nsinulle tehdäkseni itseni intresantiksi. Koetin keksiä kaikenlaisia\nvallattomuuksia siksi vain että minulla olisi jotain kerrottavaa\nsinulle. Tappelin poikien kanssa, joita en vihannut, valehtelin,\nvaikka vallan yhtä hyvin olisin voinut puhua totta, varastin\nesineitä, joita en tahtonut, suutelin pikku tyttöjä, joista en\nvälittänyt. Se oli kaikki vain kerskailua, intohimotonta ja siis\nepätotta.\n\n_Anna_ En koskaan kertonut sinusta muille, Jack.\n\n_Tanner_. Et. Mutta jos olisit tahtonut hillitä minua, olisit\nkertonut. Sinä tahdoit minua jatkamaan.\n\n_Anna_ (kiihkeästi). Se ei ole totta. Se ei ole totta, Jack. Minä\nen koskaan tahtonut sinua tekemään noita ikäviä, epämiellyttäviä,\nraakoja, tyhmiä, vulgääriä temppuja. Minä aina toivoin että kerrankin\ntekisit jotain sankarillista. (Malttaen mielensä). Anteeksi, Jack,\nmutta kaikki se mitä teit, ei ollut vähääkään sellaista mitä toivoin\nsinun tekevän. Usein olin hyvin pahoillani, mutta en voinut kertoa\nsinusta ja saattaa sinulle ikävyyksiä. Ja olithan vain poikanen.\nTiesin että kerran kasvaisit mieheksi ja jättäisit poikamaisuudet.\nEhkä olin väärässä.\n\n_Tanner_ (ivallisesti). Elä anna valtaa huolillesi, Anna. Ainakin\nyhdeksän kymmenettäosaa kaikista urostöistä, joita sulle tunnustin,\nolivat pelkkiä valeita. Sain varsin pian selville, että sinä et\npitänyt tosista kertomuksista.\n\n_Anna_. Tietysti ymmärsin että kaikki ei voinut olla totta. Mutta —\n\n_Tanner_. Aiot muistuttaa minulle, että muutamat kaikkein\nhäpeällisimmistä olivat tosia.\n\n_Anna_ (hellästi, Tannerin suureksi kauhuksi). En tahdo muistuttaa\nsinua mistään. Mutta minä tunsin henkilöt, joille ne tapahtuivat ja\nkuulin niistä.\n\n_Tanner_. Niin. Mutta todetkin jutut minä koristelin kertoessani.\nTunteellisen pojan nöyryytykset voivat naurattaa kovasti tavallisia\npaksunahkaisia aikaihmisiä, mutta pojalle itselleen ne ovat niin\nkipeitä, niin häpeällisiä, että hän ei voi tunnustaa niitä — hän\nei voi muuta kuin kieltää ne kiihkeästi. Oli miten oli, ehkäpä oli\nhyväkin minulle hiukan koristella asioita, sillä kerran kun kerroin\ntotuuden uhkasit sanoa sen muille.\n\n_Anna_. En ikinä. En ainoatakaan kertaa.\n\n_Tanner_. Uhkasitpa kerran. Muistatko kuka oli se mustasilmäinen\ntyttö, Rachel Rosetree? (Annan kulmakarvat vavahtavat kerran\ntahtomattaan). Minä panin toimeen rakkausseikkailun hänen kanssaan.\nTapasimme toisemme eräänä iltana puutarhassa ja kävelimme hyvin\nepämukavasti käsivarret toistemme vyötäisillä ja suutelimme toisiamme\nerotessa ja olimme erittäin tunnollisesti romantisia. Jos tuota\nrakkausjuttua olisi jatkunut, olisin kyllästynyt kuoliaaksi, mutta\nsitä ei jatkunutkaan, sillä vallan pian Rachel jätti minut, koska\nhän huomasi että olin kertonut asiasta sinulle. Kuinka hän sai sen\ntietää? Sinulta tietysti. Sinä menit hänen luokseen ja kerroit\nhänelle hänen rikollisen salaisuutensa sekä pidit häntä kauhun ja\nnöyryytyksen vallassa uhaten kannella.\n\n_Anna_. Se oli hyvin terveellistä hänelle. Velvollisuuteni oli estää\nhäntä käyttäytymästä huonosti, ja nyt hän on siitä kiitollinen\nminulle.\n\n_Tanner_. Onko hän?\n\n_Anna_. Ainakin hänen pitäisi olla.\n\n_Tanner_. Velvollisuutesi ei pakoittanut sinua estämään minua\nkäyttäytymästä huonosti, vai mitä?\n\n_Anna_. Minä estin sinua samalla kuin estin häntä.\n\n_Tanner_. Oletko varma siitä? Sinä estit minua kertomasta sinulle\nseikkailuistani, mutta mistä tiedät estäneesi seikkailuni?\n\n_Anna_. Tarkoitatko sillä että jatkoit samaan tapaan toisten tyttöjen\nkanssa.\n\n_Tanner_. En. Sain vallan tarpeekseni romantisesta hassutuksesta\nRachelin kanssa.\n\n_Anna_ (epäillen). Miksi sinä siis rikoit luottamussuhteemme ja tulit\nvallan vieraaksi minulle?\n\n_Tanner_ (salaperäisesti). Tapahtui silloin että sain jotain, jonka\ntahdoin pitää vallan yksin, jakamatta sitä sinun kanssasi.\n\n_Anna_. Olen varma etten olisi tahtonut sitä, jos olisit kieltänyt.\n\n_Tanner_. Se ei ollut laatikollinen makeisia, Anna. Se oli jotain,\njota sinä et koskaan olisi sallinut minun kutsua omakseni.\n\n_Anna_ (epäillen). Mitä?\n\n_Tanner_. Sieluni.\n\n_Anna_. Oh — ole nyt järkevä, Jack. Tiedäthän että nyt puhut tyhjiä.\n\n_Tanner_. Tämä on tosinta totta, Anna. Sinä et huomannut siihen\naikaan että sinäkin sait sielun. Mutta sinä sait sen kumminkin. Ei\nse ollut vallan turhanpäiten, kun äkkiä huomasit että siveellinen\nvelvollisuutesi pakoitti sinua puhdistamaan ja parantamaan Rachelia.\nSiihen saakka olit toiminut varsin laajasti hyvän lapsen varjon alla,\nmutta ei koskaan johtunut mieleesi että sinulla oli velvollisuuksia\ntoisia kohtaan. — Silloin minullekin tuli velvollisuuksia.\nSiihen saakka olin leikkinyt rosvosilla ilman enempää omaatuntoa\nkuin ketulla kanatarhassa. Mutta nyt aloin epäröidä, tuntea\nvelvollisuutta, käsittää että totuus ja kunnia eivät enää olleet vain\näiteliä sanoja aikaihmisten suussa, vaan pakoittavia periaatteita\nminussa itsessäni.\n\n_Anna_ (hiljaa). Niin. Olet kai oikeassa. Sinä aloit kehittyä\nmieheksi, minä naiseksi.\n\n_Tanner_. Oletko varma ettemme alkaneet kehittyä joksikin enemmäksi\nvielä? Mitä miehuuden ja naisellisuuden alkaminen merkitsee useimpien\nihmisten suussa? Tiedäthän: se merkitsee rakkauden alkamista. Mutta\nrakkaus alkoi minulle aikoja ennen. Rakkaudella oli osansa kaikkein\naikaisimmissa unelmissa ja hullutuksissa ja mielikuvitelmissa mitä\nvoin muistaa — saanko sanoa mitä me voimme muistaa? — vaikka me\nemme sitä silloin ymmärtäneet. Ei, se muutos, joka minussa tapahtui,\noli siveellisen tunteen syntyminen minussa, ja kokemukseeni nojaten\nuskon että siveellinen tunne on ainoa todellinen tunne.\n\n_Anna_. Kaikkien tunteiden tulisi olla siveellisiä, Jack.\n\n_Tanner_. Tulisi! Luuletko että mikään on kyllin voimakas\npakoittaakseen tunnetta, paitsi vielä voimakkaampi tunne?\n\n_Anna_. Siveystuntomme hallitsee tunnetta, Jack. Elä ole tyhmä.\n\n_Tanner_. Siveystuntomme! Ja eikö se muka ole tunnetta? Pitääkö\npaholaisen saada kaikki tunteet aivan niinkuin hyvät tuuletkin? Ellei\nse ole tunnetta — ellei se olisi mahtavin kaikista tunteista niin\ntoiset tunteet lakaseisivat sen pois niinkuin hurrikanimyrsky kuivan\nlehden. Se on juuri tuon tunteen syntyminen, joka muuttaa lapsen\nmieheksi.\n\n_Anna_. On muitakin tunteita, Jack. Hyvin voimakkaita.\n\n_Tanner_. Kaikki muut tunteet olivat minussa jo sitä ennen, mutta ne\nolivat mitättömiä ja ilman päämäärää — vain lapsellista ahneutta\nja julmuutta, uteliaisuutta ja kuvittelua, tapoja ja taikauskoa —\nmuodotonta ja naurettavaa täysikasvuiselle järjelle. Kun ne kaikki\näkkiä alkoivat loistaa kuin vasta sytytetyt liekit, ei valo ollut\nheidän omansa, vaan koittavan siveellisen tunteen paistetta. Se antoi\nniille arvoa, se antoi niille tietoisuuden ja merkityksen, se antoi\nniille ruokahalun ja järjesti ne tarkoitus- ja periaatearmeijoiksi.\nSieluni syntyi siitä tunteesta.\n\n_Anna_. Huomasin että kävit järkevämmäksi. Sinä olit tavattoman\nhävittävä olento sitä ennen.\n\n_Tanner_. Hävittävä! Eikö mitä. En ollut muuta kuin vallaton.\n\n_Anna_. Olit kyllä, Jack, juuri hävittävä sinä olit. Sinä turmelit\nkaikki vesat katkomalla oksien päät puumiekalla. Sinä särit lasit\nkurkkulavoista lingollasi. Sinä pistit tuleen heinäsuovan ja poliisi\notti kiinni Tavyn, joka juoksi pakoon, kun hän ei saanut sinua\nestetyksi. Sinä —\n\n_Tanner_. Huh! huh! huh! Nuo olivat kaikki tappeluita, piirityksiä,\nsotatemppuja, jotta saattaisimme suojella skalppejamme punaisilta\nindianeilta! Sinulla ei ole ollenkaan mielikuvitusta, Anna. Minä olen\nkymmenen kertaa hävittävämpi nyt kuin silloin. Siveellinen tunne on\nottanut johtaakseen hävittäväisyyttäni siveellisiä päämääriä kohti.\nMinusta on tullut reformaattori, ja kuten kaikki reformaattorit,\nminäkin olen kuvienhävittäjä. Minä en enää säre kurkkulavojen laseja\nenkä polta heinäsuovia: minä sären uskontoja ja turmelen epäjumalia.\n\n_Anna_ (ikävystyneenä). Pelkään että olen liian naisellinen\nnähdäkseni mitään järkeä hävityksessä, hävittäminen ei voi muuta kuin\nhävittää.\n\n_Tanner_. Niin, sepä se juuri onkin hyödyllistä. Rakentaminen ahtaa\nmaan täyteen kaikenlaisia laitoksia, joita ahertajat keksivät.\nHävittäminen puhdistaa sen ja hankkii meille hengittämistilaa ja\nvapautta.\n\n_Anna_. Tuosta ei ole mitään hyötyä, Jack. Ei kukaan nainen ole yhtä\nmieltä kuin sinä.\n\n_Tanner_. Se johtuu siitä että te sekoitatte rakentamisen ja\nhävittämisen luomiseen ja murhaan. Ne ovat vallan eri asioita.\nMinä jumaloin luomista ja inhoan murhaa. Niin, minä jumaloin sitä\npuissa ja kukkasissa, linnuissa ja petoeläimissä, ja sinussakin,\nAnna (Tyytyväisyyden ilme äkkiä poistaa kasvavan ouduksumisen ja\nikävystymisen ilmeen Annan kasvoilta). Se oli juuri luova vaisto,\njoka pani sinut kiinnittänään minut itseesi siteillä, joitten jäljet\ntuntuvat vielä tänäkin päivänä. Niin Anna, tuo vanha lapsellinen\nliitto välillämme oli tietämättämme lemmenliitto —\n\n_Anna_. Jack!\n\n_Tanner_. Oo — elä säikähdä!\n\n_Anna_. Minä en säikähdä!\n\n_Tanner_ (oikullisesti). Mutta sinun pitäisi säikähtää. Missä ovat\nperiaatteesi?\n\n_Anna_. Jack, puhutko sinä vakavasti vai etkö?\n\n_Tanner_. Siveellisestä tunteestako?\n\n_Anna_. Ei, ei, mutta siitä toisesta. (Hämillään). Oh, sinä olet\nniin hupsu. Ei milloinkaan voi tietää kuinka sinua tulee ymmärtää.\n\n_Tanner_. Sinun tulee ymmärtää minut vallan vakavasti. Minä olen\nsinun holhoojasi ja velvollisuuteni on parantaa sinun luonnettasi.\n\n_Anna_. Lemmenliitto on siis ohi, eikö niin? Sinä kai kyllästyit\nminuun?\n\n_Tanner_. En. Mutta siveellinen tunne saattoi lapsellisen suhteemme\nmahdottomaksi. Mustasukkainen tunne omasta yksilöllisyydestäni heräsi\nminussa —\n\n_Anna_. Sinä et sietänyt että sinua kohdeltiin kuin poikaa enää. Jack\nraukka!\n\n_Tanner_. Niin — sillä poikana kohteleminen oli asettamista entiseen\nasemaan. Minusta oli tullut uusi henkilö, ja ne, jotka tunsivat\nvanhan itseni, nauroivat minulle. Ainoa ihminen, joka käyttäytyi\njärkevästi, oli räätälini. Hän otti uuden mitan minusta joka kerta,\nvaikka kaikki muut käyttivät vanhoja mittoja ja otaksuivat niitten\nsopivan.\n\n_Anna_. Sinusta tuli hirvittävän itsetietoinen.\n\n_Tanner_. Kun sinä pääset taivaaseen, Anna, tulet olemaan äärettömän\nitsetietoinen siivistäsi ensimäisenä vuotena. Kun tapaat siellä\nsukulaisiasi ja he yhä vain tahtovat kohdella sinua ikäänkuin vielä\nolisit kuolevainen, et voi sietää heitä, koetat päästä sellaiseen\npiiriin, jossa sinua ei ole koskaan tunnettu muuna kuin enkelinä.\n\n_Anna_. Turhamaisuutesi vain siis sai sinut pakenemaan meitä.\n\n_Tanner_. Niin, turhamaisuuteni vain, kuten sinä sitä nimität.\n\n_Anna_. Sinun ei olisi tarvinnut siitä syystä paeta _minua_.\n\n_Tanner_. Sinua ennen kaikkia. Sinä taistelit kovemmin kuin kukaan\nvapautustani vastaan.\n\n_Anna_ (vakavasti). Kuinka väärässä sinä olet! Minä olisin tehnyt\nvaikka mitä tähtesi.\n\n_Tanner_. Vaikka mitä, paitsi päästänyt minut irti sinusta.\nSilloinkin kuin vaistosi oli opettanut sinulle tuon kirotun naisten\ntempun koota velvollisuuksia miehen niskoille, ja heittää itsensä\ntäydellisesti ja avuttomasti hänen armoilleen, kunnes mies vihdoin\nei uskalla astua askeltakaan juoksematta ensin kysymään lupaa siltä\nsamalta naiselta. Tunnen poika raukan, jonka hartain toivo on juosta\npakoon vaimostaan. Vaimo estää häntä uhkaamalla heittäytyä sen\nveturin muserrettavaksi, joka vetää karkurin junaa. Niin tekevät\nkaikki naiset. Jos me koetamme mennä jonnekin, jonne eivät tahdo\npäästää meitä, ei mikään laki ole meitä estämässä, mutta kun astumme\nensimäisen askeleen on heidän rintansa jalkaimme alla, heidän\nruumiinsa pyörien alla lähtiessämme. Ei mikään nainen ole koskaan\nminua orjuuttava sillä lailla.\n\n_Anna_. Mutta Jack, ethän voi kulkea maailman läpi ottamatta huomioon\nmuitakin ihmisiä hiukan.\n\n_Tanner_. Tietysti. Mutta mitä muita ihmisiä? Tuo muuten ihmisten\nhuomioonottaminen - tai oikeastaan halpamainen pelko, jota me\nsanomme huomioonottamiseksi — se juuri tekee meistä sentimentaalia\norjia. Sinun ottaminen huomioon, esimerkiksi, merkitsee samaa kuin\nluopuminen omasta tahdostaan sinun tahtosi hyväksi. Entäpäs jos sinun\ntahtosi olisi huonompi kuin minun? Opetetaanko naisia paremmin kuin\nmiehiä, vai huonomminko? Opetetaanko äänestäjäjoukkioita paremmin\nkuin valtiomiehiä, vai huonomminko? Huonommin tietysti kummassakin\ntapauksessa. Ja millaiseksi maailma muuttuu kun valtiomiehet ottavat\nhuomioon äänestäjälaumojaan ja yksityiset miehet vaimojaan? Mitä\nmerkitsevät kirkko ja valtio tähän aikaan? Samaa kuin nainen ja\nveronmaksaja.\n\n_Anna_ (tyynesti). Minusta on niin hauska että ymmärrät politiikkaa,\nJack. Siitä on sinulle varmaan paljon hyötyä, jos pääset\nparlamenttiin. (Tanner lyyhistyy kohoon niinkuin puhkaistu rakko).\nMutta minusta on ikävää että arvelit minun vaikutustani huonoksi.\n\n_Tanner_. En sanonut sitä huonoksi. Huono tai hyvä — minä en\ntahtonut mukaantua sen alaiseksi, enkä tahdo nytkään.\n\n_Anna_. Eihän kukaan sitä pyydäkään Jack. Minä vakuutan — todellakin\nvakuutan — etten välitä omituisista mielipiteistäsi vähääkään.\nTiedäthän että me kaikki olemme kasvatetut vapaamieliseen suuntaan.\nMiksi sinä siis välttämättömästi tahdot pitää minua ahdasmielisenä?\n\n_Tanner_. Siinähän vaara juuri onkin. Minä tiedän että sinä et\nvälitä, siitä syystä että olet saanut selville ettei se tee\nmitään. Boa constrictor ei välitä vähääkään härän mielipiteistä\nkietouduttuaan sen ympärille.\n\n_Anna_ (nousten ja äkkiä ymmärtäen). Oo-oo-oo! Nyt minä ymmärrän\nmiksi varoitit Tavya kutsumalla minua boa constrictoriksi. Ukki\nkertoi minulle. (Hän nauraa ja heittää boansa Tannerin kaulaan).\nEikö se tunnu suloiselta ja pehmeältä Jack?\n\n_Tanner_. Sinä kauhea nainen! Aiotko heittää pois\nulkokullaisuutesikin?\n\n_Anna_. En ole koskaan ulkokullattu sinun kanssasi, Jack. Oletko\nsuuttunut? (Hän vetää pois boan ja heittää sen tuolille). Ehkä\nminun ei olisi pitänyt tehdä sitä.\n\n_Tanner_ (ylenkatseellisesti). Hyh! teeskentelyä! Miksi et olisi\ntehnyt niin, jos se kerran huvitti sinua?\n\n_Anna_ (kevyesti). Siksi — siksi että luulen sinun tarkoittaneen boa\nconstrictorilla oikeastaan tätä (hän kietoo käsivartensa Tannerin\nkaulaan).\n\n_Tanner_ (tuijottaen häneen). Suurenmoinen julkeus! (Anna nauraa\nja taputtaa hänen poskiaan). Ja ajatteleppas että jos mainitseisin\ntästä kohtauksesta, ei ainoakaan sielu uskoisi minua, mutta jos sinä\nsyyttäisit siitä minua, ei kukaan uskoisi vastaväitteitäni.\n\n_Anna_ (siirtäen pois käsivartensa hyvin arvokkaasti). Sinä olet\nparantumaton Jack. Mutta sinun ei pitäisi laskea leikkiä meidän\nmieltymyksestämme toisiimme. Ei kukaan voi ymmärtää sitä väärin.\nEthän sinä ainakaan ymmärrä sitä väärin, toivon mä.\n\n_Tanner_. Vereni selittää sen minulle, Anna. Raukka, raukka Ricky\nTicky Tavy!\n\n_Anna_ (katsahtaen häneen äkkiä aivan kuin tämä olisi uusi\nnäkökohta). Ethän vain lienee kyllin typerä ollaksesi mustasukkainen\nTavylle?\n\n_Tanner_. Mustasukkainen! Mistä syystä? Mutta minä en ihmettele että\nkahlehdit häntä niin lujasti. Minäkin tunnen kahleitten kiristyvän\nympärilläni, vaikka sinä vain leikit kanssani.\n\n_Anna_. Luuletko että minulla on tosi tarkoituksia Tavyyn nähden?\n\n_Tanner_. Tiedän että sinulla on.\n\n_Anna_ (vakavasti). Ole varuillasi, Jack. Sinä teet Tavyn hyvin\nonnettomaksi, jos annat hänelle väärän käsityksen minusta.\n\n_Tanner_. Ole huoleti, ei hän enää pääse sinua pakoon.\n\n_Anna_. Usein mietin että oletkohan sinä todellakin viisas mies.\n\n_Tanner_. Kas niin. Mistä tämä äkkinäinen epäluulo?\n\n_Anna_. Sinä näytät ymmärtävän kaikki, jota minä en ymmärrä, mutta\nsinä olet täydellinen kehtolapsi niissä asioissa, joita minä\ntosiaankin ymmärrän.\n\n_Tanner_. Sen saat ainakin uskoa, että minä ymmärrän, mitä Tavy\ntuntee sinua kohtaan.\n\n_Anna_. Ja luuletko myöskin ymmärtäväsi, mitä minä tunnen Tavya\nkohtaan?\n\n_Tanner_. Minä tiedän liiankin hyvin kuinka Tavy raukan käy.\n\n_Anna_. Minä nauraisin sinulle Jack, ellen muistaisi isä vainajata.\nMuista se! Tavysta tulee hyvin onneton.\n\n_Tanner_. Niin tulee, mutta hän ei tule itse tietämään sitä, poika\nraukka. Hän on tuhat kertaa liian hyvä sinulle. Siitä on johtuva\nhänen elämänsä suurin erehdys sinun suhteesi.\n\n_Anna_. Luulen että miehet erehtyvät enemmän siksi että he ovat\nliian viisaita, kuin siksi että he ovat liian hyviä (hän istuutuu\nja osoittaa ylenkatsettaan koko miessukua kohtaan olkapäitten soman\nsorealla asennolla).\n\n_Tanner_. Tiedän vallan hyvin ettet välitä paljoa Tavysta. Mutta\nmaailmassa on aina niin että toinen suutelee ja toinen sallii\nitseään suudeltavan. Tavy suutelee, ja sinä vain käännät poskesi\nsuudeltavaksi, ja sitten heität hänet pois, jos tapaat paremman.\n\n_Anna_ (loukkaantuneena). Sinulla ei ole mitään oikeutta sanoa\ntuommoista minulle, Jack. Se ei ole totta eikä se ole hienotuntoista.\nJos sinä ja Tavy tahdotte ymmärtää minut väärin, ei syy ole minun.\n\n_Tanner_ (katuvana). Anteeksi minun karkeuteni, Anna. Se kohdistuu\npahaan maailmaan, ei sinuun. (Anna katsahtaa häneen tyytyväisenä ja\nanteeksiantavana. Tanner muuttuu heti varovaksi). Sama se. Toivoisin\nvain että Ramsden palaisi. En koskaan tunne itseäni varmaksi sinun\nseurassasi. Sinussa on semmoinen pirullinen viehätys — ei, ei se\nole viehätystä vaan kekseliästä voimaa. (Anna nauraa). Juuri noin\n— sinä tiedät sen itse ja ylpeilet siitä. Julkisesti, häpeämättä\nylpeilet siitä.\n\n_Anna_. Mikä kauhea liehakoitsija sinä olet, Jack!\n\n_Tanner_. Liehakoitsija!! Minä!!!\n\n_Anna_. Niin juuri liehakoitsija. Sinä koetat aina suututtaa ja\nloukata ihmisiä, mutta sinä et koskaan todella aio päästää heitä irti\nitsestäsi.\n\n_Tanner_. Nyt minä soitan kelloa. Tämä keskustelu on mennyt\npitemmälle kuin aioin.\n\n_Ramsden ja Octavius palaavat takaisin neiti Ramsdenin kanssa, joka\non älykäs vanha neiti yksinkertaisessa ruskeassa silkkipuvussa,\nsormissa ja kaulassa kylliksi sormuksia, lukkoneuloja ja vitjoja\nosoittamaan että hänen pukunsa yksinkertaisuuteen ovat syynä\nperiaatteet eikä köyhyys. Hän astuu huoneeseen hyvin päättävästi.\nMolemmat miehet, nolostuneina ja masentuneina, seuraavat häntä. Anna\nnousee ja astuu innokkaasti häntä vastaan. Tanner vetäytyy seinän\nluo kuvapatsaitten väliin ja on katselevinaan kuvia. Ramsden astuu\npöytänsä luo, kuten tavallista, ja Octavius pysyttelee Tannerin\nläheisyydessä._\n\n_Neiti Ramsden_ (Melkein työntäen Annaa kylkeen astuessaan rouva\nWhitefieldin tuolin luo ja istuessaan siihen päättävästi). Minä\npesen käteni koko tässä asiassa.\n\n_Octavius_ (hyvin onnettomana). Tiedän että tahdotte minun viemään\npois Violetin. Sen teen. (Hän kääntyy epäröiden ovea kohti).\n\n_Ramsden_. Ei, ei —\n\n_Neiti Ramsden_. Miksi sinä sanot ei, Roebuck? Octavius ymmärtää että\nminä en ajaisi pois ketään todellisesti katuvaa naista. Muita kun\nnainen ei ole ainoastaan paha, vaan aikoo jatkaa pahuuttaan, silloin\nminä eroan.\n\n_Anna_. Voi, neiti Ramsden, mitä te tarkoitatte? Mitä Violet on\nsanonut?\n\n_Ramsden_. Violet on kovin itsepäinen. Hän ei tahdo lähteä Lontoosta.\nEn ymmärrä häntä.\n\n_Neiti Ramsden_. Minäpä ymmärrän. Asia on päivän selvä, hyvä Roebuck.\nHän ei tahdo mennä, sillä hän ei tahdo erota tuosta miehestä, kuka\nhän sitten lieneekään.\n\n_Anna_. Niin, tietysti. Octavius, puhuitko sinä hänen kanssaan?\n\n_Octavius_. Hän ei tahdo kertoa meille mitään. Eikä hän suostu\nmihinkään ennenkuin hän on sopinut jonkun toisen kanssa. Tietysti sen\nkonnan kanssa, joka on hänet pettänyt.\n\n_Tanner_ (Octaviukselle). Anna heidän siis sopia keskenään. Mies\ntulee iloitsemaan saadessaan hänet lähetetyksi ulkomaille. Mikä siis\non niin vaikeata tässä asiassa?\n\n_Neiti Ramsden_ (ottaen sanat Octaviuksen suusta). Vaikeatako? Se,\nettä kun minä tarjouduin häntä auttamaan, en tietysti tarjoutunut\nhänen rikostoverikseen. Hänen täytyy joko pyhästi luvata, ettei hän\nikinä enää tapaa tuota miestä, taikka sitten täytyy hänen hankkia\nitselleen uusia ystäviä. Jota pikemmin sitä parempi.\n\n    Kamarineitsyt ilmestyy ovelle. Anna istuu nopeasti\n    näyttäen niin välinpitämättömältä kuin suinkin.\n    Octavius tietämättään matkii häntä.\n\n_Kamarineitsyt_. Vaunut ovat ovella, neiti.\n\n_Neiti Ramsden_. Mitkä vaunut?\n\n_Kamarineitsyt_. Neiti Robinsonille.\n\n_Neiti Ramsden_. Ooh! (Tointuen). Hyvä on. (Kamarineitsyt\npoistuu). Hän on lähettänyt hakemaan vaunuja.\n\n_Tanner_. Minä tahdoin jo puoli tuntia sitten lähettää hakemaan\nvaunuja.\n\n_Neiti Ramsden_. Olen iloinen että hän ymmärtää millaiseen asemaan\nhän on itsensä asettanut.\n\n_Ramsden_. En pidä siitä että hän lähtee pois tuolla lailla, Susanna.\nEi meidän pitäisi olla liian kiihkeitä.\n\n_Octavius_. Kiitos, tuhat kiitosta siitä! Mutta neiti Ramsden on\nvallan oikeassa, Violet ei voi viipyä kauemmin.\n\n_Anna_. Etkö sinä Tavy voisi mennä hänen kanssaan?\n\n_Octavius_. Hän ei huoli minusta kanssaan.\n\n_Neiti Ramsden_. Tietysti ei. Hän menee suoraa päätä tuon miehen luo.\n\n_Tanner_. Luonnollisena seurauksena siitä siveästä kohtelusta, joka\ntäällä on tullut hänen osakseen.\n\n_Ramsden_ (hyvin huolissaan). Kas niin Susanna! Siinä sen kuulet! Ja\nsiinä on jonkun verran totta. Toivoisin että periaatteesi sallisivat\nsinun olla hiukan kärsivällinen tuota tyttö raukkaa kohtaan. Hän on\nhyvin nuori, ja kaikella on aikansa.\n\n_Neiti Ramsden_. Oo, kyllä hän saa tarpeeksi myötätuntoisuutta\nmiehiltä. Minua hämmästyttää sinun puheesi, Roebuck.\n\n_Tanner_. Minua myöskin, erittäin iloisesti.\n\n_Violet ilmestyy ovelle. Hän on niin katumaton ja itsetietoinen\nnuori nainen kuin suinkin voi löytää kaikkein moitteettomimmin\nkäyttäytyneiden naisten seassa. Hänen pieni päänsä ja pienoinen,\npäättävä suunsa, hänen puheensa ylpeä joustavuus ja hänen ryhtinsä\nhuolellisuus, hänen pukunsa moitteeton komeus, johon kuuluu hyvin\nsiro hattu sekä siinä kuollut lintu — kaikki todistaa että siinä on\npersonallisuus, joka on yhtä vaarallinen kuin harvinaisen kaunis.\nHän ei ole sireeni niinkuin Anna. Ihailu tulee hänen osakseen ilman\nmitään ponnistuksia hänen puoleltaan, ilman että hän siitä edes\nvalittaakaan. Annassa on paljon veitikkamaisuutta, Violetissa ei\nyhtään, ja ehkei hänessä ole myöskään armoa. Ainoa mikä ehkä sitoo\nhäntä, on järki ja ylpeys, vaan ei sääli. Hänen ääntään voisi\nluulla opettajattaren ääneksi, joka toruu pahasti käyttäytynyttä\ntyttöluokkaa, kun hän täydellisesti itseään halliten ja hiukan\nylenkatseellisesti alkaa sanoa sanottavansa._\n\n_Violet_. Tulin vain sanomaan neiti Ramsdenille että hän on löytävä\nminulle antamansa syntymäpäivälahjan, filigrani-rannerenkaan,\ntaloudenhoitajan huoneessa.\n\n_Tanner_. Tule sisään, Violet, ja puhele järkevästi meille.\n\n_Violet_. Kiitos. Olen saanut vallan tarpeeksi perhekeskustelusta\ntänään. Samoin äitisi, Anna. Hän läksi itkien kotiin. Mutta kaikissa\ntapauksissa olen saanut selville minkä arvoiset muutamat niin sanotut\nystävät ovat. Hyvästi.\n\n_Tanner_. Ei, odota hetkinen. Minun täytyy sanoa jotain, jota\npyydän sinua kuuntelemaan. (Violet katsoo häneen ilman vähänkään\nuteliaisuutta, mutta odottaa kumminkin, nähtävästi yhtä paljon\nvetääkseen käteensä toisen hansikkaansa, kuin kuunnellakseen\nTanneria). Minä olen täydellisesti sinun puolellasi tässä asiassa.\nOnnittelen sinua syvimmällä kunnioituksella, siksi että sinulla on\nollut niin paljon rohkeutta. Sinä olet vallan oikeassa ja perhe on\nvallan väärässä.\n\n_Hämmästystä. Anna ja neiti Ramsden nousevat ja kääntyvät Violetia\nja Tanneria kohti. Violet hämmästyneempänä kuin kukaan, unohtaa\nhansikkaansa ja astuu keskelle huonetta nolona ja pahoillaan.\nOctavius yksin ei liiku eikä kohota päätään: hän on häpeän masentama_.\n\n_Anna_ (rukoilevasti, jotta Tanner käyttäytyisi ihmisiksi). Jack!\n\n_Neiti Ramsden_ (raivossa). No sen minä sanon!\n\n_Violet_ (terävällä äänellä Tannerille). Kuka kertoi sen sinulle?\n\n_Tanner_. Ramsden ja Tavy tietysti. Miksi he eivät olisi saaneet?\n\n_Violet_. Sillä he eivät tiedä.\n\n_Tanner_. Tiedä? Mitä?\n\n_Violet_. He eivät tiedä että minä olen oikeassa.\n\n_Tanner_. Oo - kyllä he sen tietävät sydämessään, vaikka heidän\nhullut taikauskonsa siveydestä ja soveliaisuudesta ja sen semmoisessa\nsaattaa heidät moittimaan sinua. Mutta minä tiedän ja muu maailma\noikeastaan myöskin tietää, vaikkei se uskalla sitä tunnustaa, että\nsinulla oli oikeus seurata vaistoasi, että elinvoima ja rohkeus\novat suurimmat ominaisuudet naisessa ja äitiys hänen juhlallinen\nvihkimisensä naisellisuuteen, ja että se seikka, että et ole\nlaillisesti vihitty, ei hiukkaistakaan vähennä sinun arvoasi eikä\nmeidän kunnioitustamme sinua kohtaan.\n\n_Violet_ (punastuen harmista). Sinä siis pidät minua huonona\nnaisena, kuten nuo muutkin. Ja sinä luulet, että minä en ole\nainoastaan menetellyt kunnottomasti, vaan vieläpä hyväksyn sinun\ninnoittavat mielipiteesikin. Neiti Ramsden, minä olen sietänyt teidän\nkovat sananne siksi että tiesin teidän kerran katuvan niitä kun\nsaitte kuulla totuuden, mutta minä en siedä semmoista inhoittavaa\nloukkausta, että Jack onnittelee minua siitä, että muka olen yksi\nnoita kurjia olentoja, joita hän hyväksyy. Minä olen salannut\navioliittoni mieheni tähden. Mutta nyt minä vaadin laillisen\naviovaimon oikeudella että minua ei loukata.\n\n_Octavius_ (kohottaen päänsä sanomattomalla helpoituksen tunteella).\nSinä olet naimisissa!\n\n_Violet_. Niin olen. Ja teidän olisi pitänyt arvata se. Mikä\nsyy teillä oli epäillä että minulla ei ollut oikeutta kantaa\nvihkisormusta? Ei kukaan teistä koskaan kysynytkään minulta. Sitä en\nvoi unohtaa.\n\n_Tanner_ (rauniona). Olen täydellisesti masennettu. Tarkoitin hyvää.\nPyydän anteeksi — ryömien pyydän anteeksi.\n\n_Violet_. Toivon että vasta olet varovampi puheissasi. Tietysti ei\nkukaan ota niitä täydellä todella, mutta ne ovat epämiellyttäviä ja\ntodistavat huonoa aistia.\n\n_Tanner_ (taipuen myrskyn alla). En voi puolustautua. Olen vasta\nvarovampi puolustaessani naisia. Pelkään että olemme kaikki\nalentuneet sinun silmissäsi, paitsi Anna. Annan tähden suo meille\nanteeksi.\n\n_Violet_. Niin, Anna on ollut hyvin ystävällinen. Mutta hän tiesi.\n\n_Tanner_. Ahaa.\n\n_Neiti Ramsden_ (jäykästi). Ja kuka on se herrasmies, joka ei\ntunnusta vaimoaan?\n\n_Violet_ (nopeasti). Se on minun asiani, neiti Ramsden, eikä teidän.\nMinulla on omat syyni pitää avioliittoni salassa tällä haavaa.\n\n_Ramsden_. En voi sanoa muuta kuin että olen kovin pahoillani,\nViolet. Minua vallan kauhistaa muistella kuinka olemme sinua\nkohdelleet.\n\n_Octavius_ (nolona). Anteeksi, Violet. En voi sanoa muuta.\n\n_Neiti Ramsden_ (yhä vielä haluttomana antautumaan). Tietysti se\nminkä nyt kerroit, muuttaa asiat kokonaan. Joka tapauksessa on\nvelvollisuuteni itseäni kohtaan —\n\n_Violet_ (keskeyttäen hänet). Velvollisuutenne minua kohtaan on\npyytää anteeksi. Se on velvollisuutenne sekä itseänne että minua\nkohtaan. Jos itse olisitte naimisissa oleva vaimo, ette suinkaan\ntahtoisi istua taloudenhoitajan huoneessa ja tulla kohdelluksi kuin\npahankurinen lapsi. Siten juuri nuoret neidit ja vanhat eukot, joilla\nei ole mitään vakavia velvollisuuksia, minua kohtelivat.\n\n_Tanner_. Elä iske meihin, kun olemme masennetut, Violet. Minä luulin\nettä teimme itsemme naurunalaisiksi, mutta oikeastaan onkin niin että\nsinä teit meidät naurunalaisiksi.\n\n_Violet_. Ainakaan se ei ollut sinun asiasi, Jack.\n\n_Tanner_. Eikö ollut minun asiani? Vaikka Ramsden melkein suoraan\nsyytti minua tuoksi tuntemattomaksi herrasmieheksi.\n\n    Ramsden vastustaa kiihkeästi, mutta Violetin kylmä\n    suuttumus sammuttaa hänen kiihkonsa.\n\n_Violet_. Sinua! Kuinka inhoittavaa! Kuinka ilettävää! Kuinka\nhalveksittavasti te olette puhuneet minusta! Jos mieheni tietäisi\ntuon, ei hän sallisi minun ikinä enää virkkaa sanakaan teille.\n(Ramsdenille). Tämän viimeisen te todellakin olisitte voinut\nsäästää minulta.\n\n_Ramsden_. Minä vakuutan etten koskaan — ainakin se on sanojeni\nhirveätä väärentämistä —\n\n_Neiti Ramsden_. Sinun ei tarvitse selittää, Roebuck. Hän oli itse\nsyynä kaikkeen. Hänen asiansa on pyytää anteeksi että hän petti\nmeidät.\n\n_Violet_. Voin antaa teille anteeksi, neiti Ramsden, sillä te ette\nvoi ymmärtää, kuinka tunnen tämmöisissä asioissa, vaikka kyllä olisin\nodottanut enemmän järkeä henkilöiltä, joilla on suurempi kokemus.\nMinä ymmärrän kuitenkin että olette joutunut hyvin kiusalliseen\nasemaan ja paras minkä voin tehdä, on poistua heti. Hyvästi.\n\n    Hän menee jättäen heidät tuijottamaan.\n\n_Neiti Ramsden_. No sen minä sanon!\n\n_Ramsden_ (valittaen). Kyllä hän nyt on meille hyvin suuttunut.\n\n_Tanner_. Teidän täytyy lyyhistyä kokoon vihkisormuksen edessä,\nRamsden, kuten meidän muidenkin. Häpeämme malja on täysi.\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nAjotiellä maatalon puistossa lähellä Richmondia moottorivaunu on\njoutunut epäkuntoon. Se seisoo puuryhmän edessä, jonka ympäri tie\nkiertää taloon, joka osittain näkyy puitten läpi. Tanner seisoen\ntiellä moottorivaunun vasemmalla puolella, voisi selvään nähdä talon\nläntisen nurkan, ellei hänen huomionsa olisi kokonaan kiintynyt\nselällään makaavaan, sinisiin housuihin puettuna sääripariin,\njoka pistää esiin koneen alta. Hän katselee niitä tarkasti, selkä\nkumarassa ja kädet polviin nojaten. Hänen nahkatakkinsa ja suippo\nlakkinsa osoittavat että hän on moottorivaunun matkustajia.\n\n_Sääret_. Ahaa! Nyt se on tehty.\n\n_Tanner_. Onko kaikki kunnossa nyt?\n\n_Sääret_. Kaikki hyvin!\n\n_Tanner kumartuu tarttuen kiinni säärien nilkkaan ja vetäen esiin\nkuin työntökärryt säärien omistajan, joka kulkee käsillään pitäen\nvasaraa hampaissaan. Hän on nuori mies siistissä sinisessä puvussa,\npuhtaaksi ajettu leuka, tummat silmät, lyhyt hyvin harjattu tukka\nja hiukan säännöttömät, epäluuloisesti kaarevat kulmakarvat. Kun\nhän korjaa vaunua ovat hänen liikkeensä nopeat ja odottamattomat,\nmutta kumminkin tarkat ja huolelliset. Tanneria ja Tannerin ystäviä\nkohtaan hänen käytöksensä ei ole ollenkaan alamainen, vaan kylmä\nja jäykkä, pitäen heidät jonkun matkan päässä, mutta antamatta\nkumminkaan koskaan aihetta valituksiin. Siitä huolimatta hän koko\najan pitää heitä silmällä jotenkin kyynillisesti, niinkuin ainakin\nmies joka tuntee maailman nurean puolen. Hän puhuu hitaasti ja hieman\nivallisesti eikä ollenkaan koeta saada puhettaan herrasmaiseksi.\nSaattaa arvata että hänen siro ulkoasunsa on merkkinä kunnioituksesta\nhäntä itseään ja omaa luokkaansa kohtaan, eikä niitä kohtaan, joitten\npalveluksessa hän on._\n\n_Hän astuu nyt moottorivaunuun koettaakseen koneistoa ja panee\ntaas lakin päähänsä ja päällystakin yllensä. Tanner riisuu pois\nnahkaisen päällystakkinsa ja heittää sen vaunuun. Kuljettaja\n(taikka automobilisti, taikka moottoriniekka, taikka miksi tahansa\nnimittänemmekään häntä) katselee ympärilleen kysyvästi, työntäen\nsamalla vasaransa vaunuun._\n\n_Kuljettaja_. Joko saitte tarpeeksi, vai?\n\n_Tanner_. Voin yhtä hyvin kävellä taloon ja ojentaa jalkojani hiukan\nsekä tyynnyttää hermojani. (Katsoen kelloaan). Tiedätte kai että\nolemme tulleet Hyde Park Cornerista Richmondiin kahdessakymmenessä\nyhdessä minuutissa.\n\n_Kuljettaja_. Viidessätoista minuutissa minä sen vertaisen matkan\nolisin pyörähyttänyt, jos olisi ollut selvä tie.\n\n_Tanner_. Mutta mistä syystä? Rakkaudesta urheiluunko, vai\nsaadaksenne ilon kauhistuttaa onnetonta isäntäänne?\n\n_Kuljettaja_. Mikä se teitä pelottaa?\n\n_Tanner_. Poliisi ja niskani mahdollinen taittuminen.\n\n_Kuljettaja_. Soo. Mutta jos tykkäätte kulkea hiljakseen niin\nvoittehan mennä omnibussissa. Se on halvempaa. Te maksatte minulle\nettä minä säästäisin teiltä aikaa ja hankkisin teille hyötyä tuhannen\npunnan moottorivaunusta. (Hän istuutuu tyynesti).\n\n_Tanner_. Minä olen moottorivaunun sekä teidän orjanne. Joka yö minä\nuneksin siitä kirotusta kapineesta.\n\n_Kuljettaja_. Kyllä se semmoinen haihtuu. Jos menette taloon niin\nsaanko kysyä kuinka kauan meinaatte viipyä siellä? Siitä syystä vain\nettä jos meinailette jutella koko aamupäivän rouvasväen kanssa, niin\npanen vaunun talliin ja lähden omiin hommiini. Muutoin annan sen\nseistä tässä odottamassa.\n\n_Tanner_. Paras on odottaa tässä. En viivy kauan. Tänne pitäisi tulla\nnuori amerikkalainen herrasmies, eräs herra Malone yhdessä herra\nRobinsonin kanssa uudessa amerikkalaisessa höyryvaunussaan.\n\n_Kuljettaja_ (hypäten ylös ja kiirehtien vaunusta Tannerin luo).\nAmerikkalaisessa höyryvaunussa! Kilpaa meidän kanssa Lontoosta!\n\n_Tanner_. Ehkä he ovat jo täällä.\n\n_Kuljettaja_. Olisinpa minä sen tiennyt! (Syvästi moittien).\nMiksette kertonut siitä, herra Tanner?\n\n_Tanner_. Sillä minulle on ilmoitettu että tällä vaunulla voi ajaa\n84 penikulmaa tunnissa, ja minä tiedän kokemuksesta kuinka paljon\n_te_ voitte ajaa, jos tiellä sattuu olemaan kilpailija. Katsokaappas\nHenry, on asioita, joita teidän ei ole terveellistä tietää, ja\ntämä asia oli yksi niitä. Rauhoittukaa nyt kumminkin, kohta saatte\nnauttia kylliksenne. Aiomme ajella koko päivän. Amerikkalainen ottaa\nvaunuunsa herra Robinsonin, hänen sisarensa ja neiti Whitefieldin. Me\notamme neiti Rhodan.\n\n_Kuljettaja_ (tyydytettynä, miettii toista asiaa). Neiti Rhoda on\nneiti Whitefieldin sisar, vai mitä?\n\n_Tanner_. Niin on.\n\n_Kuljettaja_. Ja neiti Whitefield itse menee toiseen vaunuun? Ei\nteidän kanssanne?\n\n_Tanner_. Mitä hittoja hän minun kanssani tulisi? Herra Robinsonhan\non toisessa vaunussa. (Kuljettaja katselee Tanneria kylmällä\nepäluulolla ja kääntää vaunun viheltäen hiljaa tunnettua nuottia.\nTanner, hiukan levottomana, aikoo jatkaa samaa ainetta, mutta kuulee\nsamalla Octaviuksen askeleet käytävällä. Octavius tulee talosta päin,\npuettuna moottoripukuun, mutta ilman päällystakkia.) Me olemme\nmenettäneet, kiitos luojan. Tuossa on herra Robinson. Hei, Tavy, onko\nhöyryvaunu onnistunut?\n\n_Octavius_. On varmaan. Me tulimme Hyde Park Corneristä tänne\nseitsemässätoista minuutissa. (Kuljettaja on raivoissaan ja\npotkaisee vaunua muristen suuttumuksesta). Kauanko te viivyitte?\n\n_Tanner_. Noin kolme neljännes tuntia, tai niille paikoin.\n\n_Kuljettaja_ (vastustaen). So, soh, herra Tanner! Helposti olisimme\nennättäneet vähemmässä kuin viidessätoista minuutissa.\n\n_Tanner_. Ohimennen, saanko esitellä teidät? Herra Octavius Robinson\nja herra Enry Straker.\n\n_Straker_. Hauska tavata, herra Robinson. Herra Tanner pilkkaa Enry\nnimeä. Herrat sanovat aina Hhenry. Mutta en suinkaan minä välitä.\n\n[Lontoon alhaison murteen huomattavimpia ominaisuuksia on se, että h\njätetään pois sellaisten sanojen alusta, missä sen tulisi olla, ja\nlausutaan usein sanojen alussa, jossa sitä ei ole. Suoment. muist.]\n\n_Tanner_. Sinä luulet vain että se todistaa huonoa aistia minussa,\nkun kiusottelen Strakeria, Tavy. Mutta sinä olet vallan väärässä.\nTämä mies näkee enemmän vaivaa jättääkseen pois h:t kielestään, kuin\nhänen isänsä ennen, saadakseen ne kieleensä. Se on luokkamerkkinä\nhänessä. En ole elämässäni tavannut ketään, joka on niin pöhöttynyt\nluokkaylpeydestä kuin Enry.\n\n_Straker_. So, soh, herra Tanner. Hiukan moderatsionia!\n\n_Tanner_. Moderatsionia! Kuulitko Tavy? _Sinä_ olisit sanonut että\nvähempi riittää. Mutta tämä mies on saanut sivistystä ja hän tietää\nettä me emme ole. Mikä olikaan teidän kansakoulunne, Straker?\n\n_Straker_. Sherbrooke Road.\n\n_Tanner_. Sherbrooke Road! Sanoisiko kukaan meistä Rugby! Harrow!\nEton! tuommoisella henkisellä ylpeydellä? Sherbrooke Road on paikka,\njossa pojat oppivat jotain. Eton on poikatarha, jonne meidät\nlähetetään siitä syystä että olemme kiusana kotona, ja siksi että\nmyöhemmin elämässä aina kun jonkun herttuan nimi mainitaan, voimme\nsanoa että hän on entinen koulutoverimme.\n\n_Straker_. Te ette ymmärrä yhtään niitä asioita, herra Tanner. Ei\nkansakoulussa opi, vaan teollisuuskoulussa.\n\n_Tanner_. Se on hänen yliopistonsa, Octavius. Ei Oxford, eikä\nCambridge, tai Durham, Dublin, tai Glasgow. Ei edes mikään noista\nlahkolaispesistä Walesissakään. Ei, Tavy. Regent Street, Chelsea\nBorough — en muista puoliakaan niitten nimistä — ne ovat _hänen_\nyliopistojaan. Ne eivät ole vain luokkarajoitusten myymälöitä, kuten\nmeidän yliopistomme. _Te_ ylenkatsotte Oxfordia, Enry, eikö niin?\n\n_Straker_. En ollenkaan. Se on vallan nätti paikka semmoisille, jotka\nsellaisista tykkäävät. Siellä opetetaan herraksi. Teollisuuskoulussa\nopetetaan konemestariksi tai muuksi sellaiseksi.\n\n_Tanner_. Ivaa, Tavy, pelkää ivaa! Jospa sinä voisit katsoa Enryn\nsieluun ja näkisit koko sen ylenkatseen syvyyden, jota hän tuntee\nherroja kohtaan, ja hänen ylpeytensä huipun siitä että hän on\nkonemestari, niin kalpenisit. Hän suorastaan nauttii aina kun tämä\nmoottorivaunu joutuu epäkuntoon, sillä se saattaa näkyviin minun\nherrasmaisen avuttomuuteni ja hänen työläismäisen taitonsa ja\nkekseliäisyytensä.\n\n_Straker_. Elkää välittäkö hänestä, herra Robinson. Hän rakastaa\npuhumista. Mutta mehän tunnemme hänet.\n\n_Octavius_ (vakavasti). Mutta hänen puheessaan on paljon totta\npohjalla. Minä uskon mitä hartaimmin työn ylevyyteen.\n\n_Straker_ (tyyneesti). Siksi että te ette ole koskaan tehnyt mitään\ntyötä herra Robinson. Minun tehtäväni on poistaa työ. Teillä on\nenemmän hyötyä minusta ja yhdestä koneesta kuin kahdestakymmenestä\ntyömiehestä.\n\n_Tanner_. Herran nimessä, Tavy, elä houkuttele häntä puhumaan\nvaltiotaloudesta. Hän tietää kaikki siitä, mutta me emme tiedä. Sinä\nolet vain runollinen sosialisti, Tavy. Hän on tieteellinen.\n\n_Straker_ (joutumatta hämilleen). Niin. Tämä keskustelu on kyllä\nhyvin opettavaa, mutta minun täytyy pitää huolta koneesta ja te\nkai tahdotte puhella tytöistänne. Kyllä minä ymmärrän. (Hän alkaa\npuuhailla koneen luona ja lähtee sitten astumaan taloa kohti).\n\n_Tanner_. Se on hyvin tärkeä yhteiskunnallinen ilmiö.\n\n_Octavius_. Mikä?\n\n_Tanner_. Straker. Tässä me kirjalliset ja sivistyneet henkilöt\nolemme vuosikausia huutaneet uutta naista, joka kerta kuin joku\nharvinaisen vanhanaikuinen naishenkilö joutui ilmapiiriimme, emmekä\nkoskaan huomanneet että uusi mies oli tullut. Straker on uusi mies.\n\n_Octavius_. Minä en huomaa hänessä mitään uutta, paitsi sinun\nhulluttelusi hänen kanssaan. Mutta en minä nyt viitsi puhua hänestä,\nvaan Annasta.\n\n_Tanner_. Straker tiesi senkin. Luultavasti hän oppi senkin\nteollisuuskoulussa. No, mikä Annalla on hätänä? Oletko kosinut häntä?\n\n_Octavius_ (itseään syyttäen). Minä olin kyllin petomainen ja tein\nsen eilisiltana.\n\n_Tanner_. Kyllin petomainen! Mitä tarkoitat?\n\n_Octavius_ (dityrambimaisesti). Jack, me miehet olemme kaikki\nraakoja. Me emme koskaan ymmärrä kuinka äärettömän herkkä naisen\ntunne-elämä on. Kuinka minä saatoinkaan sen tehdä!\n\n_Tanner_. Tehdä mitä, sinä itkusuinen idiootti?\n\n_Octavius_. Niin, minä olen idiootti, Jack. Jospa olisit kuullut\nhänen äänensä ja nähnyt hänen kyyneleensä! Minä olen valvonut koko\nyön ajatellen niitä. Jos hän olisi moittinut minua, olisin kestänyt\nsen paremmin.\n\n_Tanner_. Kyyneleitä! Se on vaarallista. Mitä hän sanoi.\n\n_Octavius_. Hän kysyi minulta kuinka saatoin nyt ajatella muuta kuin\nhänen rakasta isä-vainajaansa. Hän tukahdutti nyyhkytyksen — (hän\nmasentuu).\n\n_Tanner_ (taputtaen häntä selkään). Koeta kestää se miehen tavoin,\nTavy, vaikka sinusta tuntuisikin kuin olisit aasi. Se on sitä vanhaa\npeliä. Hän ei ole väsynyt vielä leikkiin sinun kanssasi.\n\n_Octavius_ (kärsimättömästi). Oh, elä puhu tyhmyyksiä aina, Jack.\nLuuletko tosiaankin että tuo sinun iän ikuinen ontto kyynillisyytesi\nollenkaan kykenee käsittämään hänen kaltaistaan luonnetta.\n\n_Tanner_. Hm! Sanoiko hän muuta?\n\n_Octavius_. Sanoi. Ja siksi juuri minä asetankin sekä hänet että\nitseni sinun pilkattavaksesi kertomalla siitä.\n\n_Tanner_ (katuvana). Ei pilkattavaksi, hyvä Tavy, ei totta\ntosiaankaan. No, vähät siitä. Jatka.\n\n_Octavius_. Hänen velvollisuudentuntonsa on niin harras, niin\ntäydellinen, niin —\n\n_Tanner_. Niin on. Jatka.\n\n_Octavius_. Katsohan, näissä uusissa oloissa sinä ja Ramsden olette\nhänen holhoojiaan, ja hänen mielestään kaikki se velvollisuudentunto,\njoka ennen kohdistui hänen isäänsä, on nyt tuleva teille. Hän sanoi\narvelevansa että minun olisi pitänyt ensin puhua siitä teidän\nmolempien kanssa. Tietysti hän on oikeassa, mutta en voi auttaa\nettä minusta tuntuu oudolta tulla sinulta juhlallisesti kosimaan\nholhokkisi kättä.\n\n_Tanner_. Olen iloinen että rakkaus ei ole kokonaan sammuttanut\nhuumorintunnetta sinussa.\n\n_Octavius_. Tuo vastaus ei tule tyydyttämään häntä.\n\n_Tanner_. Virallinen vastaukseni on tietysti: Siunaukseni teille,\nlapseni, olkaa onnelliset!\n\n_Octavius_. Tahtoisin että lakkaisit laskemasta leikkiä tässä\nasiassa. Vaikkei se ole täyttä totta sinulle, on se kumminkin minulle\nja hänelle.\n\n_Tanner_. Tiedäthän vallan hyvin että hän on yhtä vapaa valitsemaan\nkuin sinäkin.\n\n_Octavius_. Hän ei ajattele niin.\n\n_Tanner_. Eikö tosiaankaan! No, mitä siis tahdot minun tekemään?\n\n_Octavius_. Tahdon että sanot hänelle vilpittömästi ja vakavasti mitä\najattelet minusta. Sano että voit uskoa hänet minulle — nimittäin\njos luulet voivasi.\n\n_Tanner_. En ollenkaan epäile voivani uskoa hänet sinulle. Mutta\nminua huolestuttaa ajatus uskoa sinut hänelle. Oletko sinä lukenut\nMaeterlinckin kirjan mehiläisestä?\n\n_Octavius_ (vaivoin hilliten suuttumustaan). Minun ei tee mieli\nkeskustella kirjallisuudesta tällä hetkellä.\n\n_Tanner_. Ole hiukan kärsivällinen vain. En minäkään puhu\nkirjallisuudesta. Kirja mehiläisestä on luonnonhistoriaa. Se on\nkamala opetus ihmiskunnalle. Sinä luulet olevasi Annan kosija,\nluulet että sinä olet takaa-ajaja, hän takaa-ajettu, että sinun\nasiasi on kosia, pyytää, voittaa, valloittaa. Hullu! Sinä itse olet\ntakaa-ajettu, merkitty otus, määrätty saalis. Sinun ei tarvitse istua\nja luoda ikävöiviä silmäyksiä syöttiin loukun lankojen takana. Loukun\novi on auki, ja se sulkeutuu vasta silloin kun sinä olet loukussa, ja\nsulkeutuu silloin iäksi.\n\n_Octavius_. Jospa voisin sen uskoa — vaikka sanotkin sen\npahankuriseen tapaasi.\n\n_Tanner_. Hyvä mies, mitä muuta tekemistä hänellä on tässä elämässä\nkuin hankkia itselleen mies? Naisen täytyy koettaa päästä naimisin\nniin pian kuin suinkin ja miehen täytyy koettaa pysyä naimattomana\nniin kauan kuin suinkin. Sinulla on runosi ja murhenäytelmäsi\ntehtävänä, Annalla ei mitään.\n\n_Octavius_. En voi kirjoittaa ilman innostusta. Eikä sitä voi kukaan\nmuu minussa synnyttää kuin Anna.\n\n_Tanner_. Mutta eikö sinun olisi varmempi hankkia sitä jonkun\nmatkan päässä hänestä? Petrarca ei nähnyt puoleksikaan niin\nusein Lauraa eikä Dante Beatriceä, kuin sinä tapaat Annan, ja\nkumminkin he kirjoittivat ensi luokan runoutta — ainakin minulle\non kerrottu niin. He eivät koskaan panneet epäjumalanpalvelustaan\nperhetuttavuuden koetuksen alaiseksi, ja sitä kesti kuolemaan asti.\nMene naimisiin Annan kanssa, ja viikon perästä hän ei tuota sinulle\nenempää innostusta kuin lautasellinen pannukakkuja.\n\n_Octavius_. Luulet minun kyllästyvän häneen!\n\n_Tanner_. En ollenkaan. Ethän sinä kyllästy pannukakkuihinkaan.\nMutta ne eivät innostuta sinua. Eikä hän liioin innostuta sinua,\nkun hän lakkaa olemasta runoilijan unelmana ja muuttuu tanakaksi\nkuudenkymmenen kilon rouvaksi. Sinun täytyy silloin pakosta uneksia\njostakin toisesta, ja silloin syntyy jymy.\n\n_Octavius_. Ei maksa vaivaa puhua tuolla lailla, Jack. Sinä et\nymmärrä. Sinä et ole koskaan ollut rakastunut.\n\n_Tanner_. Minäkö! En ole koskaan ollut rakastumatta. Minä olen\nrakastunut itse Annaankin. Mutta minä en ole rakkauden orja enkä\nrakkauden narri. Katso mehiläistä, oi runoilija: mieti sen tapoja\nja ole järkevä. Herran nimessä, Tavy, jos naiset tulisivat toimeen\nilman meidän työtämme ja me söisimme heidän lastensa leipää emmekä\nhankkisi sitä, niin he surmaisisivat meidät niinkuin hämähäkki surmaa\ntoverinsa, tai mehiläinen kuhnurit. Ja he olisivat vallan oikeassa,\nellemme kelpaisi muuhun kuin rakastamaan.\n\n_Octavius_. Jospa vain olisimme kyllin hyviä rakkaudelle! Ei ole\nmitään rakkauden vertaista! Ei ole olemassa muuta kuin rakkaus. Ilman\nsitä maailma olisi synkän kauhun unelma vain!\n\n_Tanner_. Ja tuo — tuo on se mies, joka minulta anoo holhokkini\nkättä! Tavy, luulen että meidät vaihdettiin kehdossa ja että sinä\nolet oikea Don Juanin jälkeläinen.\n\n_Octavius_. Elä vain sano semmoista Annalle.\n\n_Tanner_. Ole huoleti. Hän on merkinnyt sinut omakseen, eikä mikään\nvoi enää pidättää häntä. Sinä olet tuomittu. (Straker palaa\nsanomalehti kädessä). Tässä tulee uusi mies turmellen itseään puolen\npennyn lehdellä kuten tavallista.\n\n_Straker_. Voitteko uskoa, herra Robinson, että kun ajelemme\nmoottorivaunussa ostamme aina kaksi lehteä: Times hänelle ja Leader\ntai Echo minulle. Mutta luuletteko että minä saan vilaistakaan\nlehteeni? Ee-ei. Hän ryöstää aina Leaderin itselleen ja antaa minun\nniellä Timesinsä.\n\n_Octavius_. Eikö Times mainitse vetojen voittajia?\n\n_Tanner_. Enry ei välitä vedonlyönnistä, Tavy. Moottoriennätykset\novat hänen heikkoutensa. Mikä on viimeisin?\n\n_Straker_. Parisista Biskraan, neljäkymmentä penikulmaa tunnissa\nkeskimäärin, lukuunottamatta Välimerta.\n\n_Tanner_. Kuinka monta tapettu?\n\n_Straker_. Kaksi tyhmää lammasta vain. Mitä se tekee! Lampaat\neivät maksa paljon. Omistajat olivat iloissaan kun saivat hinnan\ntarvitsematta raastaa niitä teurastajalle. Mutta totta vissiin siitä\nnostetaan juttu, ja sitten Ranskan hallitus kieltää koko ajon, ja\nmeiltä on tilaisuus mennyt. Harmittaa niin vietävästi, kun herra\nTanner ei lähde kunnolliselle matkalle niin kauan kuin vielä saa.\n\n_Tanner_. Tavy, muistatko sinä eno Jamesin?\n\n_Octavius_. Muistan kyllä. Kuinka niin?\n\n_Tanner_. Eno Jamesilla oli ensi luokan kokki ja hän ei voinut\nsulattaa mitään muuta ruokaa, kuin sen kokin keittämää. Mies parka\noli ujo ja vihasi seuraelämää. Mutta kokki oli ylpeä taidostaan ja\ntahtoi laittaa päivällisiä prinsseille ja ulkovaltojen lähettiläille.\nEstääkseen kokkia lähtemästä toisen palvelukseen vanhan eno raukan\ntäytyi panna toimeen suuret päivälliskutsut kahdesti kuukaudessa ja\nkärsiä kaikki nolouden tuskat. Tässä on nyt sama asia minun ja Enry\nStrakerin, tämän uuden miehen, välillä. Minä inhoan matkustamista,\nmutta minä pidän aika paljon Enrystä. Hän taas ei välitä mistään\nmuusta koko maailmassa kuin kiitämisestä eteenpäin nahkatakissa ja\nmoottorilakissa, ympärillään tuuman paksulta tomua, kuusikymmentä\npenikulmaa tunnissa oman henkensä ja minun henkeni kaupalla. Paitsi\nei silloin tietysti, kun hän makaa selällään loassa koneen alla\nkoettaen saada selville mikä paikka on ratkennut. No niin, ellen minä\npäästä häntä ajamaan ainakin tuhat penikulmaa, joka toinen viikko,\njättää hän minut oman onneni nojaan ja menee jonkun amerikkalaisen\nbiljonäärin palvelukseen. Ja minä saan hankkia itselleni kiltin ja\nkunnioittavan tallirengin, joka nostaa lakkiaan ja tietää oikean\nasemansa. Minä olen Enryn orja, aivan niinkuin eno James oli kokkinsa\norja.\n\n_Straker_ (suuttuneena). Toivoisin tosiaankin että minulla olisi\nkone, joka kulkisi yhtä nopeaan kuin te voitte puhua, herra Tanner.\nOlen vain sanonut että menetätte rahaa moottorillanne ellette pidä\nsitä työssä. Yhtä hyvinhän voisitte hankkia itsellenne lastenvaunut\nja hoitajattaren niitä työntämään, kuin moottorivaunun ja minut jos\nette käytä meitä viimeiseen pisaraan asti.\n\n_Tanner_ (tyynnyttäen). Hyvä on, Henry, hyvä on. Kohta lähdemme taas\npuolen tunnin matkalle.\n\n_Straker_ (ylenkatseellisesti). Puolen tunnin! (Hän palaa koneen\nluo, istautuu ja kääntää uuden sivun sanomalehdestään hakien lisää\nuutisia).\n\n_Octavius_. Siitä muistan, minulla on sinulle kirje Rhodalta.\n\n_Tanner_ (avaten sen). Arvaan että Rhoda vainuaa riitaa Annan kanssa.\nTavallisesti ei ole muuta kuin yksi henkilö, jota englantilainen\ntyttö vihaa enemmän kuin äitiään, ja se on hänen vanhin sisarensa.\nRhoda pitää paljon enemmän äidistään kuin Annasta. Hän —\n(harmilla.) — No sen minä sanon!\n\n_Octavius_. Mikä nyt?\n\n_Tanner_. Rhodan piti tulla minun kanssani ajelemaan\nmoottorivaunullani, mutta hän sanoo että Anna on sen kieltänyt.\n\n_Straker rupeaa äkkiä viheltämään lempinuottiaan huomiota\nherättävällä ponnella. Hämmästyneinä tuosta leivomaisesta säveleestä\nja hiukan tuskastuneina ivallisesta vivahduksesta sen riemussa, he\nkääntyvät Strakeriin päin ja katsovat häneen kysyvästi. Mutta Straker\non syventynyt sanomalehteensä, ja heidän liikkeensä ei hiota mitään\ntuloksia._\n\n_Octavius_ (tointuen taas). Mainitseeko hän mitään syytä?\n\n_Tanner_. Syytä! Loukkaus ei koskaan hae syytä. Anna kieltää häntä\nolemasta kahden kesken kanssani millään ehdolla. Sanoo että olen\nvallan sopimaton henkilö seurustelemaan nuoren tytön kanssa. Mitä\narvelet nyt ihanteestasi?\n\n_Octavius_. Sinun tulee muistaa mikä raskas vastuunalaisuus nyt on\nAnnan niskoilla, kun hänen isänsä on kuollut. Rouva Whitefield on\nliian heikko johtamaan Rhodaa.\n\n_Tanner_ (tuijottaen häneen). Toisin sanoen, sinä olet samaa mieltä\nkuin Anna.\n\n_Octavius_. En. Mutta luulen ymmärtäväni hänet. Täytyyhän sinun\nmyöntää että mielipiteesi eivät ole juuri soveliaita muodostamaan\nnuoren tytön mieltä ja luonnetta.\n\n_Tanner_. En ikinä myönnä mitään sellaista. Sen myönnän että nuoren\ntytön mieltä ja luonnetta tavallisesti muodostetaan kertomalla\nhänelle valheita; mutta minä vastustan nyt sitä erityistä valetta\nettä minulla olisi tapana väärinkäyttää tyttöjen luottamusta.\n\n_Octavius_. Sitä Anna ei sanokaan, Jack.\n\n_Tanner_. Mitäs muuta hän tarkoittaa?\n\n_Straker_ (huomaten Annan tulevan talosta päin). Neiti Whitefield,\nhyvät herrat. (Hän astuu alas moottorivaunusta ja kävelee alas\nkäytävää, kuten ainakin mies, joka tietää ettei häntä enää tarvita).\n\n_Anna_ (astuen Octaviuksen ja Tannerin väliin). Hyvää huomenta, Jack.\nTulin sanomaan sinulle että Rhoda paralla on semmoinen päänkivistys,\nettei hän voi tulla kanssasi tänään ajelemaan. On niin sääli häntä,\nlapsi raukkaa.\n\n_Tanner_. Mitä sanot nyt, Tavy?\n\n_Octavius_. Ethän voi sitä väärin ymmärtää, Jack. Anna osoittaa sulle\nmitä ystävällisintä huomaavaisuutta, vaikkapa hänen siitä syystä\ntäytyisi pettää sinua.\n\n_Anna_. Mitä tarkoitatte?\n\n_Tanner_. Tahtoisitko parantaa Rhodan päänkivistyksen, Anna?\n\n_Anna_. Tietysti.\n\n_Tanner_. Sanoppas hänelle siis kaikki se minkä äsken sanoit minulle,\nja lisää vielä että satuit tulemaan kaksi minuuttia sen jälkeen kun\nolin vastaanottanut Rhodan kirjeen ja lukenut sen.\n\n_Anna_. Rhoda on kirjoittanut sinulle!\n\n_Tanner_. Ja selittänyt kaikki.\n\n_Octavius_. Elä välitä hänestä, Anna. Sinä olit oikeassa — vallan\noikeassa. Anna teki ainoastaan velvollisuutensa, Jack, ja sinä tiedät\nsen. Teki sen niin ystävällisesti sinua kohtaan kuin suinkin.\n\n_Anna_ (mennen Octaviuksen luo). Kuinka hyvä sinä olet, Tavy, ja\nkuinka avulias! Kuinka hyvin sinä ymmärrät!\n\n    Octavius säteilee.\n\n_Tanner_. Sillä lailla! Kiristää kahleita. Rakastathan häntä, Tavy,\neikö niin?\n\n_Octavius_. Hän tietää sen.\n\n_Anna_. Hsh. Häpeä nyt, Tavy!\n\n_Tanner_. Oh, minä annan luvan. Olenhan holhoojasi. Ja minä luovutan\nsinut Tavyn huostaan seuraavaksi tunniksi. Itse lähden ajelemaan\nmoottorivaunulla.\n\n_Anna_. Ei Jack. Minun täytyy puhua sinulle Rhodasta. Ricky, menetkö\nsisälle pitämään seuraa amerikkalaiselle ystävällesi. Hän on hiukan\nmamman tiellä näin aikaisin aamupäivällä. Mamman täytyy saada\nlopettaa taloustoimensa.\n\n_Octavius_. Kiirehdin sinne heti, Anna rakas (hän suutelee Annan\nkättä).\n\n_Anna_ (hellästi). Ricky Ticky Tavy!\n\n_Octavius_ katsoo Annaan paljon sanovalla punastuksella ja kiirehtii\npois.\n\n_Tanner_ (jyrkästi). Kuuleppas nyt Anna. Nyt sinä ajoit karille. Ja\njos Tavy ei olisi niin pelastumattomasti rakastunut sinuun, olisi hän\nhuomannut mikä parantumaton valehtelija sinä olet.\n\n_Anna_. Sinä ymmärrät asian väärin, Jack. Minä en uskaltanut sanoa\nTavylle totuutta.\n\n_Tanner_. Et. Sinun uskalluksesi menee tavallisesti päinvastaiseen\nsuuntaan. Mitä pirua sinä tarkoitit sanomalla Rhodalle että minä\nolen liian turmeltunut seurustellakseni hänen kanssaan? Kuinka minun\nsuhteeni häneen ikinä enää voi tulla siedettäväksi, kun sinä olet\nmyrkyttänyt hänen mielensä noin inhoittavalla tavalla.\n\n_Anna_. Minä tiedän ettet koskaan voisi käyttäytyä huonosti —\n\n_Tanner_. Miksi siis valehtelit hänelle?\n\n_Anna_. Minun täytyi.\n\n_Tanner_. Täytyi!\n\n_Anna_. Äiti käski.\n\n_Tanner_ (silmät välähtäen). Ahaa! Olisihan minun pitänyt ymmärtää\nse. Äiti! Aina vain äiti!\n\n_Anna_. Se on tuo sinun hirveä kirjasi. Tiedäthän kuinka kaino äiti\non. Kaikki kainot naiset ovat riippuvaisia ulkonaisista tavoista.\nMeidän _täytyy_ olla, Jack, muutoin meidät ymmärretään niin\nsydämettömästi, niin hirvittävästi väärin. Sinäkin, joka olet mies,\net voi sanoa suoraan ajatuksiasi herättämättä väärinkäsitystä ja\nsaamatta sanojasi selitetyiksi mitä huonoimmalla tavalla. Myönnän,\nettä minäkin olen selittänyt sanojasi huonosti. Tahtoisitko että\nRhoda parkaa käsitettäisi väärin ja että hänestä puhuttaisi pahaa\nsamalla lailla? Olisiko oikein, jos äiti sallisi hänen antautua\nsellaisen kohtelun alaiseksi, ennenkuin hän on kyllin vanha itse\npäättämään omissa asioissaan?\n\n_Tanner_. Toisin sanoin, se joka tahtoo välttää väärinkäsitystä,\nvalehdelkoon, juorutkoon, loukatkoon, teeskennelköön niin paljon kuin\nsuinkin jaksaa. Siihen johtaa kuuliaisuus äitiäsi kohtaan.\n\n_Anna_. Minä rakastan äitiäni, Jack.\n\n_Tanner_ (kiihoittaen itsensä yhteiskunnalliseen raivoon). Onko se\npätevä syy, jonka tähden et saa pitää omaa sieluasi omanasi. Oh, en\nkärsi tuota nuoruuden rikollista alistumista vanhuudelle. Katseleppas\nmuodissa olevaa seurapiiriä semmoisena kuin tunnet sen. Mitä se\non olevinaan? Ihanaa keijukaistanssia. Ja mitä se oikeastaan on?\nHirvittävä kulkue kurjia tyttöjä, jokainen kyynillisen, kavalan,\nahneen, toiveitten pettämän, tyhmästi kokeneen, alhaismielisen vaimon\nkynsissä, jota hän nimittää äidikseen, ja jonka velvollisuus on\nmyrkyttää tyttären mieli ja myydä hänet sitten enimmin tarjoovalle.\nMiksi nuo onnettomat orjat naivat kenen tahansa, olkoonpa hän\nkuinka vanha ja kurja tahansa, ennemmin kuin jäävät naimatta? Sillä\navioliitto on ainoa keino, joka pelastaa heidät noitten elähtäneitten\nystävien vallasta, jotka peittävät itsekkäät aikeensa ja kateellisen\nvihansa nuoriin kilpailijoihin äidillisen velvollisuuden ja\nperheystävyyden naamarin alle. Kaikki tuo on inhoittavaa, ja luonnon\nääni vaatii tyttärelle isän hoitoa ja pojalle äidin. Isän ja pojan ja\näidin ja tyttären laki ei ole rakkauden laki. Se on vallankumouksen\nja vapautuksen laki, joka on siirtävä nuoret ja kykenevät vanhojen\nja kuluneitten sijalle. Sen sanon sinulle että miehuuden ja\nnaisellisuuden ensimäinen velvollisuus on itsenäisyyden julistus. Se\nmies, joka vetoaa isänsä valtaan, ei ole mikään mies. Se nainen, joka\nvetoaa äitinsä valtaan, ei ansaitse vapaan kansalaisen nimeä.\n\n_Anna_ (katsellen häntä tyynellä uteliaisuudella). Sinä rupeat\nvarmaan vielä täydellä todella politikoitsijaksi, Jack.\n\n_Tanner_ (vallan masennettuna). Mi-mitä? Mitä? (kooten\najatuksensa). Mitä sillä on tekemistä sen kanssa mitä sanoin?\n\n_Anna_. Sinä puhut niin hyvin.\n\n_Tanner_. Puhut! Puhut! Se ei ole mitään muuta sinulle kuin puhetta.\nMene siis takaisin äitisi luo ja auta häntä myrkyttämään Rhodan\nmielikuvitusta niinkuin hän jo on myrkyttänyt sinun. Kesyt elefantit\njuuri nautinnolla vangitsevat villejä.\n\n_Anna_. Minä edistyn. Eilen olin boa constrictor, tänään olen\nelefantti.\n\n_Tanner_. Niin olet. Siis mene matkoihisi. Minulla ei ole muuta\nsanottavaa.\n\n_Anna_. Sinä olet niin äärettömän järjetön ja epäkäytännöllinen. Mitä\nvoin tehdä?\n\n_Tanner_. Tehdäkö? Murra kahleesi! Kulje elämäsi oman omantuntosi\njohtamana eikä äitisi. Puhdistaa ja elähytä mielesi, ja opi\nnauttimaan reippaasta matkasta moottorivaunussa, sen sijaan että\nnyt et näe siinä muuta kuin välikappaleen inhoittavaan juoneen.\nLähde kanssani Marseillesiin ja Algieriin ja Biskraan, kuusikymmentä\npenikulmaa tunnissa. Mennään vaikka alas Capeen saakka, jos haluat.\nSe on itsenäisyyden julistus ja kosto samalla. Sinä voit jälestäpäin\nkirjoittaa kirjan siitä. Se tekee lopun äidistäsi ja sinusta naisen.\n\n_Anna_ (miettivänä). En luule että siinä olisi mitään sopimatonta\nJack. Sinä olet holhoojani ja siis isäni asemassa hänen omasta\ntahdostaan. Ei kellään olisi mitään sanomista siitä että matkustamme\nyhdessä. Se olisi äärettömän hauskaa. Kiitos, Jack, tuhat kiitosta!\nMinä tulen.\n\n_Tanner_ (kauhistuen). Sinä tulet!!!\n\n_Anna_. Tietysti.\n\n_Tanner_. Mutta — (hän vaikenee aivan onnettomana, sitten jatkaa\nheikosti). Katsoppas nyt, Anna. Jos siinä ei ole mitään sopimatonta,\nniin ei myöskään maksa vaivaa tehdä sitä.\n\n_Anna_. Kuinka järjetön sinä olet! Sinä et koskaan tahtoisi panna\nminua huonoon valoon, sen tiedän.\n\n_Tanner_. Juuri sitä tahdoin. Se oli syynä ehdotukseeni.\n\n_Anna_. Kuinka sinä jaksat puhua tyhmyyksiä! Et ikinä tekisi mitään,\njoka vahingoittaisi minua.\n\n_Tanner_. Ellet tahdo joutua huonoon valoon, niin elä tule.\n\n_Anna_ (koruttomalla vakavuudella). Minä tulen, Jack, koska sinä\ntahdot. Sinä olet holhoojani ja arvelen että meidän pitäisi\ntavata toisiamme enemmän ja oppia tuntemaan toisemme paremmin.\n(Kiitollisesti). Oli niin kovin ystävällistä, Jack, tarjota minulle\ntuollainen hauska matka, varsinkin sen perästä mitä sanoin Rhodasta.\nSinä olet tosiaankin hyvä — paljoa parempi kuin luuletkaan. Milloin\nlähdemme?\n\n_Tanner_. Mutta —\n\n_Keskustelu keskeytyy, sillä rouva Whitefield tulee talosta. Hänen\nvieressään kulkee amerikkalainen herra ja hänen jälessään Ramsden ja\nOctavius._\n\n_Hector Malone on itä-amerikkalainen, mutta hän ei ollenkaan häpeä\nkansallisuuttaan. Siitä syystä Englannin hienosto on hänelle\nsuosiollinen ja pitää häntä nuorena miehenä, joka on kyllin\nmiehekäs tunnustaakseen tuon selvän varjopuolen yrittämättä sitä\npeitellä tai laimentaa. He ymmärtävät ettei saa antaa hänen kärsiä\nasiasta, joka tietysti ei ole hänen syynsä, ja pitävät erityisen\ntärkeänä velvollisuutenaan kohdella häntä hyvin ystävällisesti.\nHänen ritarillinen kohteliaisuutensa naisille ja hänen ylevät\nsiveelliset mielipiteensä, jotka ovat sekä aiheettomia että\nharvinaisia, oudoksuttavat ehkä hieman epäsuotuisasti, ja vaikka\nhienon yleisön mielestä hänen hyväntahtoinen huumorinsa on jotenkin\nhuvittavaa, sitten kun se on lakannut heitä hämmästyttämästä (se\nensin aina saattaa heidät ymmälle), on heidän täytynyt pakottaa\nhänet ymmärtämään että hänen ei mitenkään sovi kertoa kaskuja,\nelleivät ne ole selvästi personallisia ja purevia, ja myöskin että\nkaunopuheisuus on taito, joka kuuluu alhaisempaan sivistysasteeseen\nkuin tässä maassa vallitsevaan. Näistä seikoista Hector ei ole vielä\nvallan vakuutettu. Hän arvelee yhä vielä että brittiläiset ovat\ntaipuvaisia pitämään typeryyksiään avuina ja esittämään kaikenlaista\nkykenemättömyyttään hyvänä kasvatuksena. Englantilainen elämä\nkaipaa hänen mielestään ylentävää puhetaitoa (jota hän nimittää\nsiveelliseksi sävyksi). Englantilainen käytöstapa ei osoita täyttä\nkunnioitusta naisille. Englannin hienosto puhuu kaikenlaisista\nasioista niin peittelemättä että se melkein tuntuu raakuudelta.\nJa englantilaista seurustelua pitäisi elähdyttää leikeillä ja\nkertomuksilla ja muulla ajanvietolla. Hänen ei siis tee mieli oppia\nnäitä vajavaisuuksia, koska hän näki paljon vaivaa hankkiakseen\nitselleen ensi luokan sivistyksen ennenkuin hän uskalsi lähteä\nAtlantin yli. Hän huomaa että englantilaiset joko eivät ollenkaan\nvälitä siitä hänen sivistyksestään, eivätkä ylipäänsä mistään\nsivistyksestä, tai pysyttelevät kohteliaasti välttelevällä kannalla.\nOikeastaan syy on siinä että Hectorin sivistys ei ole mitään muuta\nkuin täyteen täyttymistä sillä kirjallisuudella, joka kolmekymmentä\nvuotta sitten levisi Englannista ulospäin, ja jonka hän nyt on\ntuonut takasin ja on valmis ammentamaan esiin heti paikalla kun\ntulee puhe kirjallisuudesta, tieteestä tai taiteesta. Se hämmästys,\njota nuo hänen hyökkäyksensä herättävät, on omiaan vahvistamaan\nhänen luuloaan, että hän kasvattaa Englantia. Kuullessaan ihmisten\nviattomasti puheskelevan Anatole Francesta ja Nietzschestä hän\nkukistaa heidät Matthew Arnoldilla ja vieläpä Macauleyllakin.\nOllen sydämensä syvyydessä harras uskonnollinen, hän aina ensin\njohtaa varomattomat humoristisella uskottomuudella jättämään\nsyrjään yleistajuisen teologian keskustellessaan hänen kanssaan\nsiveyskysymyksistä, ja sitten hän äkkiä saattaa heidät ymmälle\nkysymällä eikö siis ihanne-käytöksen toteuttaminen ollut päivän\nselvään Jumalan kaikkivaltiaan tarkoituksena, kun hän loi rehellisiä\nmiehiä ja puhtaita naisia. Hänen personallisuutensa miellyttävä\ntuoreus ja hänen sivistyksensä mykäksi hämmästyttävä vanhuus\nsaattavat tavattoman vaikeaksi päättää ansaitseeko vaivaa tutustua\nhäneen, sillä vaikka hänen seuransa on kieltämättä hauskaa ja\nelähyttävää, ei hänestä voi löytää mitään henkisesti uutta, varsinkin\nkoska hän inhoaa politiikkaa eikä koskaan puhu kauppa-asioista,\njoista hän varmaan tietää paljon enemmän kuin hänen englantilaiset\nystävänsä. Hän viihtyy parhaiten romantillisten kristittyjen\nseurassa, joilla on taipumusta rakkauteen. Siitä ystävyys, joka on\nsyntynyt hänen ja Octaviuksen välillä._\n\n_Ulkomuodoltaan Hector on kaunisrakenteinen nuori mies, noin\nneljänkolmatta vanha, musta parta lyhyeksi leikattu ja hyvin\nhoidettu, kirkkaat, kaunismuotoiset silmät ja miellyttävän vilkas\nilme kasvoissa. Hän on muotikannalta nähden moitteettomasti\npuettu. Astuessaan käytävätä rouva Whitefieldin rinnalla hän\nkoettaa hartaasti olla miellyttävä ja hauska, asettaen siten rouva\nWhitefieldin pienoiselle järjelle raskaamman taakan kuin se kantaa\njaksaa. Englantilainen jättäisi rouvan yksin pitäen luonnollisena\nettä ikävyys ja välinpitämättömyys on oleva hänen kaltaistensa\nkohtalo. Rouva rukka itse tahtoisi että hänet joko jätettäisi yksin\ntai annettaisi puhua asioista, jotka häntä huvittavat._\n\n    Ramsden astuu tutkimaan moottorivaunua.\n    Octavius liittyy Hectoriin.\n\n_Anna_ (syösten iloisesti äitinsä kimppuun). Kuuletko, kuuletko\nmamma! Jack vie minut Nizzaan moottorivaunullaan. Eikö se ole\nsuloista? Minä olen onnellisin ihminen Lontoossa!\n\n_Tanner_ (epätoivoisesti). Rouva Whitefield vastustaa sitä. Olen\nvarma että hän vastustaa. Eikö totta Ramsden?\n\n_Ramsden_. Luulen tosiaankin, että hän vastustaa.\n\n_Anna_. Ethän vastusta äiti, vai mitä?\n\n_Rouva Whitefield_. Minäkö vastustaisin! Mistä syystä? Luulen että se\non hyvä Annalle. (Astuen Tannerin luo). Aioin muutoin pyytää sinua\njoskus viemään Rhodan ajelemaan. Hän on liian vähän ulkona. Mutta\nsenhän voit tehdä palattuasi.\n\n_Tanner_. Voi sitä petollisuuden syvyyksien syvyyttä!\n\n_Anna_ (nopeasti, johtaakseen pois huomion Tannerin huudahduksesta).\nAi, minä unohdin! Ethän ole tavannut herra Malonea ennen. Herra\nTanner, holhoojani — herra Hector Malone.\n\n_Hector_. Hauska tutustua, herra Tanner. Enkö saisi esittää että\nmatkaseuruetta Nizzaan hiukan laajennettaisi?\n\n_Anna_. Niin juuri, me tulemme kaikki. Onhan se siis päätetty?\n\n_Hector_. Minäkin olen moottorivaunun vaatimaton omistaja. Ehkä neiti\nRobinson sallisi minulle ilon tarjota vaununi hänen käytettäväkseen.\n\n_Octavius_. Violet!\n\n    Yleinen hämilläolo.\n\n_Anna_ (alamaisesti). Tule äiti, meidän täytyy jättää heidät\nkeskustelemaan matkasta. Minun pitää panna kuntoon matkapukuni.\n\n    Rouva Whitefield näyttää hämmästyneeltä, mutta Anna\n    vie hänet pois, ja he poistuvat taloon päin.\n\n_Hector_. Luulen voivani otaksua neiti Robinsonin suostuvan.\n\n    Hämilläolo kasvaa.\n\n_Octavius_. Pelkään että meidän täytyy jättää Violet tänne. On\nolosuhteita, jotka saattavat mahdottomaksi hänen tulonsa sellaiselle\nretkelle.\n\n_Hector_ (huvitettuna mutta ei ollenkaan vakuutettuna). Liian\namerikkalaistako? Täytyykö neidillä olla kaitsija?\n\n_Octavius_. Ei Malone — ei aivan niinkään.\n\n_Hector_. Eikö? No mikä siis on syynä vastustukseen?\n\n_Tanner_ (kärsimättömästi). Sanokaa hänelle, sanokaa hänelle. Me emme\nikinä voi säilyttää sitä salaisuutta, ellei jokainen tiedä sitä.\nHerra Malone, jos te menette Nizzaan Violetin kanssa, menette toisen\nmiehen vaimon kanssa. Hän on naimisissa.\n\n_Hector_ (kuin ukkosen iskemänä). Mitä te sanotte.\n\n_Tanner_. Sanomme sen salaisuutena.\n\n_Ramsden_ (arvokkaan näköisenä, jotta Malone ei epäilisi\nmesallianssia). Hänen avioliittoaan ei ole julaistu, sillä hän\ntahtoo ettei siitä mainita mitään vielä.\n\n_Hector_. Osaan antaa arvoa hänen toivomuksilleen. Onko liian\ntunkeilevaa kysyä kuka on hänen miehensä, jos ehkä voisin puhua\nhänenkin kanssaan tästä matkasta?\n\n_Tanner_. Me emme tiedä kuka hän on.\n\n_Hector_ (vetäytyen kuoreensa hyvin huomattavalla tavalla). Siinä\ntapauksessa minulla ei ole mitään lisättävää.\n\n    Hämilläolo käy entistä tuskallisemmaksi.\n\n_Octavius_. Se tuntuu teistä varmaan hyvin omituiselta.\n\n_Hector_. Hiukan kummalliselta. Anteeksi että sanon sen.\n\n_Ramsden_ (puoleksi anteeksi pyytäen, puoleksi harmissaan). Hän meni\nnaimisiin salaisesti, ja hänen miehensä on nähtävästi kieltänyt\nhäntä ilmoittamasta hänen nimeään. On luonnollista että kerromme sen\nteille, koska näytätte tuntevan intressiä neiti — hm — Violetia\nkohtaan.\n\n_Octavius_ (herttaisesti). Toivon että tämä ei tuottanut teille\npettymystä.\n\n_Hector_ (pehmiten, tullen esiin kuorestaan taas). Niin — se on paha\nisku. Tuskin voin käsittää, että mies voi jättää vaimonsa sellaiseen\ntilaan. Se ei ole miehekästä. Eikä hienotuntoista.\n\n_Octavius_. Me tunnemme sen hyvin syvästi, kuten arvannette.\n\n_Ramsden_ (kiukkuisesti). Se on joku nuori narri, joka ei ymmärrä\nmihin tuollainen salaperäisyys vie.\n\n_Hector_ (selvästi osoittaen siveellistä inhoa). Toivon sitä.\nMiehen pitää olla hyvin nuori ja hyvin narrimainen, ennenkuin voi\nhänelle antaa anteeksi sellaisen käytöksen. Te katsotte asiaa\nhyvin laimeasti, herra Ramsden. Liian laimeasti minun mielestäni.\nAvioliiton pitäisi todellakin jalostaman miestä.\n\n_Tanner_ (ivallisesti). Soo-oh.\n\n_Hector_. Tuleeko minun ymmärtää teidän hymähdyksenne siten että ette\nole samaa mieltä kuin minä, herra Tanner?\n\n_Tanner_ (kuivasti). Menkää! naimisiin ja koettakaa. Se ehkä tuntuu\nteistä hauskalta jonkun aikaa, mutta aivan varmaan ei jalostavalta.\nMiehen ja vaimon yhteinen suurin mitta ei välttämättömästi ole\nsuurempi kuin miehen mitta yksinään.\n\n_Hector_. Me arvelemme Amerikassa että naisen siveellinen kanta on\nkorkeampi kuin miehen, ja että naisen puhtaampi luonne kohottaa\nmiehen ja tekee hänet paremmaksi kuin hän oli ennen.\n\n_Octavius_ (vakuutuksella). Niin se onkin.\n\n_Tanner_. Eipä ihme että amerikkalaiset naiset mieluummin elävät\nEuropassa! Se on mukavampaa kuin seistä koko elinikänsä alttarilla ja\ntulla jumaloiduksi. Oli miten oli, Violetin mies ei ole jalostunut.\nMitä siis voimme tehdä?\n\n_Hector_ (pudistaen päätään). En voi unohtaa tuon miehen käytöstä\nniin vähällä kuin te herra Tanner. En tahdo kumminkaan sanoa sen\nenempää. Olkoon hän kuka tahansa, on hän kuitenkin neiti Robinsonin\nmies, ja hänen tähtensä tahtoisin uskoa hyvää miehestä.\n\n_Octavius_ (liikutettuna, sillä hän aavistaa salaisen surun). Olen\nniin pahoillani, Malone. Hyvin pahoillani.\n\n_Hector_ (kiitollisena). Te olette hyvä poika, Robinson. Kiitos.\n\n_Tanner_. Puhukaa muusta. Violet on tulossa tänne.\n\n_Hector_. Pitäisin suurena ystävyytenä, hyvät herrat, jos sallisitte\nminun puhua pari sanaa kahden kesken neidin kanssa. Täytyy puhua\ntästä matkasta — ja se on hiukan vaikeata —\n\n_Ramsden_ (iloissaan, päästessään pakoon). Ei sen enempää. Tulkaa\nTanner ja Tavy. (Hän lähtee puistoon Octaviuksen ja Tannerin kanssa\nmoottorivaunun ohi).\n\n    Violet tulee tietä pitkin Hectorin luo.\n\n_Violet_. Näkeekö kukaan?\n\n_Hector_. Ei.\n\n    Violet suutelee häntä.\n\n_Violet_. Onko sinun pitänyt valehdella minun tähteni?\n\n_Hector_. Valehdella! Sitä ei voi enää sanoa valehtelemiseksikaan. Se\non paljoa pahempaa. Minä olin aivan petoksen innostuksen vallassa.\nViolet, anna minun tunnustaa koko asia.\n\n_Violet_ (heti muuttuen vakavaksi ja päättäväksi). Ei, ei, Hector.\nSinähän lupasit minulle ettet kerro.\n\n_Hector_. Minä pidän lupaukseni, kunnes sinä minut siitä vapautat.\nMutta minusta on niin alhaista valehdella noille ihmisille ja\nkieltäytyä tunnustamasta vaimoani. Se on konnamaista.\n\n_Violet_. Toivoisin ettei isäsi olisi niin järjetön.\n\n_Hector_. Hän ei ole järjetön. Hän on vallan oikeassa omalta\nkatsantokannaltaan nähden. Hän epäilee Englannin keskisäätyä.\n\n_Violet_. Se on kovin naurettavaa. Tiedäthän kuinka epämielelläni\nsanon semmoista sinulle, Hector, mutta jos minun pitäisi — hm — no\nei sen enempää.\n\n_Hector_. Tiedän mitä aiot sanoa. Jos sinun pitäisi naida\nenglantilaisen konttori-huonekalujen tekijän poika, pitäisivät\nystäväsi sitä mesallianssina. Ja minun vanha isä hupakkoni, joka\non suurin konttorihuonekalujen tehtailija maailmassa, ajaisi minut\novelle vaikka olen nainut suloisimman tytön koko Englannissa, mutta\ntytöllä ei ole aatelista arvonimeä. Tietysti se on hullua. Mutta\nsanon sulle Violet etten mielelläni petä häntä. Tuntuu aivan kuin\nvarastaisin hänen rahansa. Miksi sinä et anna minun tunnustaa.\n\n_Violet_. Meillä ei ole vaaraa siihen. Sinä saat olla kuinka\nromantillinen tahansa rakkausasioissa, mutta ei koskaan raha-asioissa.\n\n_Hector_ (taistellen tohvelisankariutensa ja tavallisten ylevien\nsiveellisten tunteittensa välillä). Tuo on hyvin englantilaista.\n(Äkkiä vedoten häneen). Violet, isän täytyy saada se selville\njonakin päivänä.\n\n_Violet_. Tietysti, myöhemmin. Mutta elkäämme puhuko tästä joka kerta\nkun tapaamme, kultaseni. Sinä lupasit —\n\n_Hector_. Hyvä on. Minä —\n\n_Violet_ (ei anna itseään keskeyttää). Minähän tästä kärsin etkä\nsinä. Ja mitä tulee taisteluun köyhyyden ja sen semmoisen kanssa,\nniin sitä vallan yksinkertaisesti en tahdo. Se olisi liian järjetöntä.\n\n_Hector_. Ei sinun tarvitsekaan. Minä voin lainata rahat ensin\nisältäni, kunnes voin seistä omilla jaloillani. Sitten kun rupean\nansaitsemaan, maksan ne takaisin.\n\n_Violet_ (hämmästyneenä ja pahoillaan). Aiotko ruveta tekemään työtä?\nTahdotko turmella avioliittomme?\n\n_Hector_. En aio antaa avioliiton turmella luonnettani. Ystäväsi\nherra Tanner jo hiukan nauroi minulle, ja —\n\n_Violet_. Se peto! Minä vihaan Jack Tanneria.\n\n_Hector_ (urhoollisesti). Oo — hän on vallan oikeassa. Hän tarvitsee\nvain hyvän naisen rakkauden jalostuakseen. Paitsi sitä hän on\nehdottanut että läksisimme moottoriretkelle Nizzaan, ja minä olen\naikonut viedä sinut mukana.\n\n_Violet_. Kuinka hauskaa!\n\n_Hector_. Niin. Mutta kuinka voimme järjestää sen asian? Katsoppas,\nhe jo varoittivat minua lähtemästä sinun kanssasi. Kertoivat\nminulle salaisuutena että olet naimisissa. Sehän tietysti oli mitä\nhämmästyttävin salaisuus jonka he minulle uskoivat.\n\n    Tanner palaa Strakerin kanssa, joka astuu moottorivaunun luo.\n\n_Tanner_. Teidän vaununne on erittäin onnistunut, herra Malone.\nKuljettajanne näyttelee sitä juuri herra Ramsdenille.\n\n_Hector_ (innoissaan, unohtaen asemansa). Mennään Vi — —\n\n_Violet_ (kylmästi, varoittaen häntä silmäniskuin). Anteeksi, herra\nMalone, en kuullut mitä —\n\n_Hector_ (toipuen). Pyydän että sallitte minulle ilon näyttää teille\npientä amerikkalaista höyryvaunuani, neiti Robinson.\n\n_Violet_. Se olisi hyvin hauskaa. (He menevät yhdessä alas tietä).\n\n_Tanner_. Kuulitteko jo matkasta, Straker?\n\n_Straker_ (puuhaillen koneen luona). Mitä?\n\n_Tanner_. Neiti Whitefield taitaa tulla minun kanssani.\n\n_Straker_. Sen arvaan.\n\n_Tanner_. Herra Robinson tulee myöskin matkalle.\n\n_Straker_. Vai niin.\n\n_Tanner_. Jos te voitte puuhailla hyvin paljon minun kanssani, ja\njättää herra Robinson puuhailemaan hyvin paljon neiti Whitefieldin\nkanssa, on hän teille erittäin kiitollinen.\n\n_Straker_ (katsahtaen ympärilleen). Nähtävästi.\n\n_Tanner_. \"Nähtävästi!\" Isoisänne olisi vain nyökäyttänyt päätään.\n\n_Straker_. Isoisäni olisi nostanut lakkiaan.\n\n_Tanner_. Ja minä olisin antanut teidän hyvälle, kohteliaalle\nisoisällenne punnan juomarahaa.\n\n_Straker_. Viisi shillingiä tuntuu luultavammalta. (Hän astuu\nTannerin luo). Ja mitä mieltä on neiti?\n\n_Tanner_. Hän on yhtä iloinen saadessaan olla herra Robinsonin kanssa\nkuin herra Robinson hänen kanssaan. (Straker katsoo isäntäänsä\nkylmällä epäluulolla, kääntyy sitten vaunuun päin ja alkaa viheltää\nlempinuottiaan). Lopettakaa jo tuo kamala melu. Mitä sillä\noikeastaan tarkoitatte? (Straker tyynesti jatkaa ja lopettaa nuotin.\nTanner kuuntelee kohteliaasti loppuun ennenkuin hän taas alkaa\npuhua, ja sanoo sitten juhlallisen vakavasti). Enry, minä olen aina\nlämpimästi puolustanut musiikin levittämistä rahvaan piiriin, mutta\nminä vastustan että tarjootte sitä seurueellemme joka kerta kun neiti\nWhitefieldin nimi mainitaan. Samoin teitte tänä aamuna.\n\n_Straker_ (itsepäisesti). Ei maksa vaivaa. Herra Robinson voisi yhtä\nhyvin heti luopua yrittämästä.\n\n_Tanner_. Miksi?\n\n_Straker_. Miksi! Kyllä te sen ymmärrätte. Tietysti se ei ole minun\nasiani, mutta teidän ei tarvitse koettaa pettää minua.\n\n_Tanner_. En minä koetakaan pettää teitä. En ymmärrä mitä tarkoitatte.\n\n_Straker_ (iloisen happamasti). Hyvä on. Eihän se minuun kuulu.\n\n_Tanner_ (painavasti). Ymmärrän, Enry, suhteemme isäntänä ja\nkuljettajana, ja tiedän pysytellä sopivan matkan päässä tunkematta\nomia asioitani teille. Keskinäiset sopimuksemmekin ovat alistettavat\nteidän ammattiyhdistyksenne hyväksyttäviksi. Mutta elkää käyttäkö\nväärin etujanne. Sallikaa minun muistuttaa että Voltaire sanoi että\nsen, mikä oli liian typerää sanottavaksi, saattoi aina laulaa.\n\n_Straker_. Ei se ollut Voltaire, se oli Boumaarshai.\n\n_Tanner_. Totta. Se oli Beaumarchais tietysti. Te näytätte\najattelevan että se mikä on liian arkaluontoista sanottavaksi,\nvoidaan aina viheltää. Ikävä kyllä vihellyksenne, huolimatta säveleen\nihanuudesta, on aivan selittämätöntä. Kas niin, nyt ei kukaan\nkuuntele, ei kukaan minun hienoista sukulaisistani, eikä teidän\nammattiyhdistyksenne sihteeri. Vastatkaa siis niinkuin mies vastaa\nmiehelle, miksi luulette että ystävälläni ei ole mitään toiveita\nneiti Whitefieldiin nähden?\n\n_Straker_. Siksi että neiti tahtoo toista.\n\n_Tanner_. Mitä tyhjiä! Ketä toista?\n\n_Straker_. Teitä.\n\n_Tanner_. Minua!!!\n\n_Straker_. Ettekö ole tietävinänne sitä? Jo nyt jotain, herra Tanner.\n\n_Tanner_ (ankaralla vakavuudella). Hullutteletteko vai tarkoitatteko\ntäyttä totta?\n\n_Straker_ (kiukkuisesti). Minä en koskaan hulluttele.\n(Rauhallisemmin). Se on selvä kuin nenä päässänne. Jos ette ole\nsitä huomannut, niin ette tosiaankaan ymmärrä paljoa niistä asioista.\n(Juhlallisena jälleen). Anteeksi, herra Tanner, mutta te kysyitte\nniinkuin mies kysyy mieheltä ja minä vastasin samalla tavalla.\n\n_Tanner_ (hurjasti vedoten taivaaseen). Siis minä, minä olen\nmehiläinen, hämähäkki, merkitty uhri, määrätty otus!\n\n_Straker_. En tiedä mitään mehiläisestä enkä hämähäkistä. Mutta\nmerkitty otus, se te olette, siitä ei ole epäilystä. Ja helkkarin\nhyvä juttu se on teille, sen minä sanon.\n\n_Tanner_ (äkkiä). Henry Straker: elämänne kultainen hetki on\nkoittanut.\n\n_Straker_. Mitä tarkoitatte?\n\n_Tanner_. Sitä ennätystä Biskraan.\n\n_Straker_ (kiihkeästi). Mitä?\n\n_Tanner_. Voittakaa se.\n\n_Straker_ (tuntien tehtävänsä koko tärkeyden). Tarkoitatteko\ntosiaankin?\n\n_Tanner_. Tarkoitan.\n\n_Straker_. Koska?\n\n_Tanner_. Nyt heti. Onko kone kunnossa matkaan?\n\n_Straker_ (masentuneena). Mutta ettehän voi —\n\n_Tanner_ (keskeyttäen puheen ja istuen vaunuun). Nyt lähdemme! Ensin\npankkiin ottamaan rahaa, sitten kotiini hakemaan matkalaukkuani,\nsitten teidän kotiinne hakemaan teidän matkatarpeitanne ja sitten\nvoittamaan parhaan ennätyksen Lontoosta Doveriin tai Folkestoneen.\nSitten kanavan yli ja sitten hurjinta kyytiä Marseillesiin,\nGibralttariin, Genovaan, mihin satamaan tahansa, josta pääsemme\npurjehtimaan mahomettiläiseen maahan, missä miehet ovat suojatut\nnaisilta.\n\n_Straker_. Nyt te laskette leikkiä.\n\n_Tanner_ (päättävästi). Jääkää tänne sitten. Ellette tule, lähden\nyksin. (Hän panee moottorin käymään).\n\n_Straker_ (juosten hänen jälessään). Seis! Herra! Puoli minuttia\nvain! Kas niin! (Hän hyppää vaunuun sen kulkiessa).\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\nIlta Sierra Nevadassa. Ruskeita vuorenrinteitä; viljellyillä\npaikoilla öljypuita omenapuiden asemesta, ja viljelemättömillä\npaikoilla viikuna-kaktuksia kultayrtin ja sananjalkojen asemesta.\nYlempänä korkeita vuorenhuippuja ja jyrkänteitä, kaikki kauniita\nja kuuluisia. Ei mitään villiä luontoa, vaan ennemmin erittäin\nylimyksellinen vuorimaisema, vaativan taiteilija-luojan luoma. Ei\nmitään vulgääriä kasvullisuuden runsautta; jonkunmoinen kuivuus\nkentillä ja kivillä. Espanjalaista komeutta ja espanjalaista\nsäästäväisyyttä kaikkialla.\n\nEi vallan kaukana pohjoispuolella sitä paikkaa, missä korkea tie\nkulkee Malagan ja Granadan välisen rautatien tunnelin yli, on yksi\nSierra vuoriston amfiteaattereita. Edestäpäin katsoen näkee hiukan\noikealla, jyrkänteen edessä romantillisen luolan, joka oikeastaan\non autioksi jäänyt kaivos, ja vasemmalla pienen kukkulan, josta voi\nvartioida tietä, joka kulkee pitkin amfiteaatterin vasenta reunaa,\nja jonka korkeimpia osia multavallit tukevat ja siellä täällä joku\nkiviholvi. Kukkulalla, katsellen tietä seisoo mies, joka on joko\nespanjalainen tai skotlantilainen. Luultavasti espanjalainen,\nkoska hän on puettu espanjalaiseen vuohenpaimenen pukuun ja näkyy\nolevan Sierra Nevadassa kuin kotonaan. Mutta hyvin hän on muutoin\nskotlantilaisenkin näköinen. Rinteellä lähellä luolaa on tusinan\nverran miehiä loikoillen mukavasti hiipuvan, lakastuneista lehdistä\nja risuista palaneen valkoisen tuhkan ympärillä. Heidän kasvojensa\nilmeestä näkee että he pitävät itseään taiteellisen näköisinä\nroistoina, jotka kunnioittavat Sierraa käyttämällä sitä vaikuttavana\ntaustana. Itse asiassa he eivät ole taiteellisen näköisiä, ja\nvuoristo sietää heidän läsnäoloaan samalla lailla kuin jalopeura\nsietää syöpäläisiä. Englantilainen poliisi tai köyhäinhoidon\ntarkastaja tuntisi heti, että siinä on valikoima maankiertäjiä ja\nvahvaruumiisia kerjäläisiä.\n\nTämä kuvaus heistä ei ole kokonaan ylenkatseellinen. Jokainen,\njoka on järjellisesti tarkannut maankiertäjiä tai käynyt\nkatsomassa vaivaistalon tanakkaa holhokkia, myöntää, että meidän\nyhteiskunnalliset hylkiömme eivät kaikki ole juoppoja tai\nvelttiöitä. Muutamat heistä ovat henkilöitä, jotka eivät sovellu\nsiihen luokkaan mihin he ovat syntyneet. Aivan samat ominaisuudet,\njotka tekevät sivistyneestä herrasmiehestä taiteilijan, voivat\ntehdä sivistymättömästä työmiehestä vankkaruumiisen kerjäläisen.\nOn miehiä, jotka avuttomina vajoavat vaivaistaloihin siitä syystä\nettä he eivät kelpaa mihinkään, mutta on myöskin semmoisia jotka\njoutuvat sinne siksi että he ovat kyllin viisaita ollakseen\nvälittämättä yhteiskunnallisista tavoista (eivätkä liion katso\nveronmaksajien etuja), jotka vaativat ihmistä tekemään raskasta\nja huonosti palkattua työtä, vaikka hän yhtä hyvin voisi marssia\nvaivaistaloon ilmoittaen olevansa lopen köyhä henkilö ja lain nojalla\nvaatia hoitajia ruokkimaan, pukemaan ja suojustamaan häntä paljoa\nparemmin kuin hän itse olisi voinut ruokkia, pukea ja suojustaa\nitseään ilman suuria ponnistuksia. Kun mies, joka on syntynyt\nrunoilijaksi, kieltäytyy istumasta kauppiaan konttorissa ja näkee\nnälkää ullakkokamarissa, eläen köyhän vuokraemäntänsä, tai ystäviensä\nja sukulaistensa kustannuksilla, ennemmin kuin rupeaa työhön vasten\ntaipumustaan, taikka kun hieno neiti, siitä syystä että hän on hieno\nneiti, ennemmin kärsii äärimmäisintä loisen riippuvaisuusasemaa,\nkuin rupeaa kokiksi tai sisäköksi, niin annamme heille anteeksi.\nSamanlaiseen anteeksisaantiin ovat tanakkaruumiinen kerjäläinen ja\nhänen vaelteleva hengenheimolaisensa, maankiertäjä, oikeutetut.\n\nPaitsi sitä, jotta mielikuvituksella varustettu mies voisi saada\nelämänsä jotakuinkin siedettäväksi, täytyy hänellä olla aikaa\nkertoa itselleen tarinoita, ja semmoinen asema että se soveltuu\nhaaveelliseksi dekoratsiooniksi. Karkea työ ei tarjoa semmoista\nasemaa. Me käytämme hirvittävässä määrässä väärin työntekijöitämme.\nKun sitten joku kieltäytyy antamasta itseään käyttää väärin,\nei meillä ole oikeutta sanoa että hän kieltäytyy rehellisestä\ntyöstä. Olkaamme rehellisiä tässä kysymyksessä, ennenkuin jatkamme\nnäytelmäämme, jotta voimme nauttia siitä ilman tekopyhyyttä. Jos me\nolisimme ajattelevia, etäälle näkeviä ihmisiä, neljä viidettäosaa\nmeistä menisi suoraa päätä vaivaistaloon ja särkisi siten koko\nyhteiskunnallisen järjestelmän palasiksi, saaden aikaan erittäin\nhyödyllisiä ja uudestaan rakentavia seurauksia. Syy miksi emme tee\nniin on siinä, että teemme työtä niinkuin mehiläiset ja muurahaiset,\nvaistosta tai tavasta, emmekä siksi että mietimme asiaa ollenkaan.\nSiitäpä syystä, kun ilmaantuu mies, joka sekä voi että tahtoo\ntuumia ja joka sovelluttaen Kantin oppia menettelyynsä, voi syystä\nsanoa meille: \"Jos jokainen tekisi niinkuin minä, täytyisi maailman\nmuuttua elinkeinoihin nähden sekä hävittää orjuus ja kurjuus,\njotka ovat olemassa ainoastaan siitä syystä että kaikki tekevät\nniinkuin te teette\" — silloin kunnioittakaamme tuota miestä ja\ntuumikaamme vakavasti eikö olisi syytä seurata hänen esimerkkiään.\nVahvaruumiinen, selväjärkinen kerjäläinen on juuri semmoinen\nmies. Jos hän olisi herrasmies, joka käyttäisi kaiken kykynsä\nhankkiakseen itselleen eläkkeen tai laiskanviran sen sijaan että hän\nrupeisi katulakaisijaksi, ei kukaan ihminen moittisi häntä siitä\njohtopäätöksestä, johon hän on tullut, nimittäin että jos ihmisellä\non vara valita tahtooko hän elää pääasiallisesti yhteiskunnan\nkustannuksella, vaiko antaa yhteiskunnan elää hänen kustannuksellaan,\nolisi hulluutta valita se mikä hänelle personallisesti olisi suurempi\npaha.\n\nAjatelkaamme siis Sierran maankiertäjiä ilman ennakkoluuloja,\nmyöntäen iloisesti että meidän tarkoituksemme — lyhyesti sanoen,\nolla rikkaita herrasmiehiä — on jotensakin sama kuin heidänkin, ja\neroitus asemassamme ja menettelytavassamme on vallan satunnaista\nlaatua. Pari kolme heistä ehkä on sitä laatua, että olisi viisainta\nsurmata heidät ystävällisellä ja rehellisellä tavalla. On näet\nolemassa kaksijalkaisia aivan kuten nelijalkaisiakin, jotka\novat liian vaarallisia saadakseen kuljeksia ilman kahleita ja\nkuonokoppaa, eikä voi vaatia että toiset ihmiset tuhlaavat elämänsä\nvartioidakseen heitä. Mutta koska yhteiskunnalla ei ole rohkeutta\nsurmata heitä, ja koska se ottaessaan heidät kiinni ainoastaan\nasettaa heidät kaikenlaisten taikauskoisesti sovittavien kidutus- ja\nalentamismenojen alaisiksi ja sitten päästää heidät taas irralleen\nenentyneillä mahdollisuuksilla pahuuteen, on juuri yhtä onnellista,\nettä he ovat valloillaan Sierrassa, sekä semmoisen päällikön käsissä,\njoka näyttää siltä kuin hän ärsytettäessä ehkä voisi määrätä heidät\nammuttaviksikin.\n\nTämä päällikkö, joka istuu keskellä ryhmää neliskulmaisella,\nlouhoksesta otetulla kivellä, on pitkä, voimakas mies, nenä\npapukaijamainen, tukka kiiltävän musta, suippoparta, viikset ylöspäin\nkäännetyt ja koko olennossa mefistomainen teeskentely, joka on\njotenkin vaikuttavaa, siitä syystä ehkä, että ympäristö täällä sallii\nsuurempaa kerskailemista kuin Piccadillyllä, tai ehkä siksi että\nmiehessä samalla on jotain tunteellista, joka antaa hänelle juuri\nsen verran miellyttäväisyyden vivahdusta, että voi suoda anteeksi\ntahallisen tekotaiteellisuuden. Hänen silmänsä ja suunsa eivät ole\nollenkaan rosvomaiset, hänellä on miellyttävä ääni ja sukkela järki,\nja ainakin hän näyttää vahvimmalta mieheltä joukossa, lieneekö sitten\nvai ei. Ainakin hän on parhaiten ravittu ja parhaiten puettu ja\nparhaiten harjoitettu. Se seikka että hän puhuu englannin kieltä,\nei hämmästytä, huolimatta espanjalaisesta ympäristöstä, sillä\nlukuunottamatta yhtä miestä, joka näyttää juoppouden turmelemalta\nhärkätaistelijalta ja toista, joka selvästi on ranskalainen, ovat\nkaikki muut joko lontoolaisia tai amerikkalaisia. Siitä syystä he\ntässä viittojen ja sombrerojen maassa käyttävät enimmäkseen kuluneita\npäällystakkeja, villaisia kaulahuiveja, kovia, pyöreitä hattuja ja\nlikaisia ruskeita hansikkaita. Ainoastaan ani harvat pukeutuvat\njohtajansa mukaisesti, jonka leveä, kukonhöyhenellä koristettu\nsombrero ja laaja, pitkävartisiin saappaisiin asti ulottuva viitta\novat niin epäenglantilaisia kuin suinkin. Ei kukaan ole asestettu, ja\nne joilla ei ole hansikkaita, työntävät kätensä syvälle taskuihin,\nsillä heidän kansallinen uskonsa sanoo, että ulkoilma varmaankin on\nvaarallisen kylmää näin yön suussa. (Nyt on niin lämmin ilta kuin\nkukaan järkevä mies voi toivoa).\n\nPaitsi juoppoa härkätaistelijaa ei koko seurueessa ole muuta kuin\nyksi, joka näyttää olevan vanhempi kuin noin kolmekymmentä kolme\nvuotta. Hän on pieni punapartainen, heikkosilmäinen, huolestuneen\nnäköinen mies, joka näyttää rahapulassa olevalta ammattilaiselta.\nHän on ainoa, jolla on päässä iso hattu. Se hohtaa auringonlaskussa\nkuuden pencen patentti kiillokkeesta, jota nähtävästi on usein\nkäytetty, joka kerta aikaansaaden entistä pahempia seurauksia\nhatturaunion pinnalla, jota sen piti parantaa. Hänellä on\nselluloidi kaulus ja mansetit, ja hänen ruskea, samettikauluksinen\npäällystakkinsa on vielä välttävässä kunnossa. Hän on ennen kaikkia\nseurueen kunnioitettava jäsen ja iältään varmaan yli neljänkymmenen,\nehkä yli viidenkymmenen. Hän istuu oikealla puolen johtajaa ja\nvastapäätä häntä johtajasta vasempaan päin on kolme miestä, joilla on\npunaiset kaulahuivit. Yksi näistä on ranskalainen. Toiset kaksi ovat\nmolemmat englantilaisia, toinen väittelyyn valmis, juhlallinen ja\nitsepäinen, toinen hurja ja pahanilkinen.\n\nJohtaja, heittäen komeasti viittansa kulman vasemman olkansa yli,\nnousee puhumaan heille. Kättentaputukset, joilla häntä tervehditään,\nosoittavat että hän on suosittu puhuja.\n\n_Päällikkö_. Ystävät ja rosvotoverit. Minulla on ehdoitus tähän\nkokoukseen. Me olemme nyt viettäneet kolme iltaa keskustelemalla\nkysymyksestä: kellä on enemmän personallista rohkeutta,\nanarkisteillako vai sosialidemokraateilla? Me olemme syventyneet\nanarkismin ja sosialidemokratian periaatteisiin. Anarkiaa on\noivallisesti edustanut meidän ainoa anarkistimme, joka ei tiedä mitä\nanarkia merkitse (naurua). —\n\n_Anarkisti_ (nousten). Yksi säännöistä, Mendoza, sanoo —\n\n_Mendoza_ (kovasti). Ei helkkarissa! Viimeinen sääntösi vei puoli\ntuntia. Ja paitsi sitä anarkistit eivät usko sääntöihin.\n\n_Anarkisti_ (lempeästi ja kohteliaasti, mutta itsepäisesti. Hän\non juuri äskeinen kunnioitettavan näköinen, vanhanpuoleinen mies\nselluloidi kauluksessa ja manseteissa). Se on tyhmä erehdys. Voin\ntodistaa että —\n\n_Mendoza_. Järjestykseen! Järjestykseen!\n\n_Toiset_ (huutaen). Järjestykseen! Järjestykseen! Istu!\nPuheenjohtaja! Vaiti!\n\n    Anarkisti on masennettu.\n\n_Mendoza_. Meillä on myöskin kolme sosialidemokraattia seassamme.\nHe ovat keskenään kovassa riidassa, ja he ovat selittäneet meille\nsosialidemokratian periaatteet kolmella aivan ristiriitaisella\ntavalla.\n\n_Kolme miestä, joilla on punaiset kaulahuivit_. 1. Herra\npuheenjohtaja, minä vastustan. Personallinen selitykseni — 2. Se on\nvale. En ole ikinä sanonut niin. Oleppas puolueeton, Mendoza. 3. Je\ndemande la parole. C'est absolument faux. C'est faux! faux! faux!\nAssas-s-s-sin!!!!!!\n\n_Mendoza_. Järjestykseen! Järjestykseen!\n\n_Toiset_. Järjestykseen! Järjestykseen! Järjestykseen!\n\n    Sosiaalidemokraatit ovat masennetut.\n\n_Mendoza_. Me suvaitsemme kaikkia mielipiteitä täällä. Mutta kaikesta\nhuolimatta toverit, suuri enemmistö meistä ei ole anarkisteja eikä\nsosialidemokraatteja, vaan herroja ja kristityitä.\n\n_Enemmistö_ (huutaen hyväksyvästi). Niin ollaan! Se on oikein.\n\n_Hurja sosialidemokraatti_ (raivoisassa masennustilassa). Mokomia\nkristityitä. Juutalaissikoja!\n\n_Mendoza_ (masentavalla ylevyydellä). Ystäväni! _Minä_ olen\npoikkeus kaikista säännöistä. Totta on että minulla on kunnia olla\njuutalainen, ja kun sionistit tarvitsevat johtajaa, joka kerää\nrotumme sen historialliseen kotiin, Palestinaan, Mendoza on oleva\nensimäisenä tarjoamassa palvelustaan (suosiollisia kättentaputuksia\n— hyvä! hyvä! j.n.e.) Mutta minä en ole mikään taikauskon orja.\nOlen itseeni sulattanut kaikki uskontunnustukset, sosialisminkin.\nToiselta puolen kyllä voi sanoa että joka kerran on sosialisti, on\naina sosialisti.\n\n_Sosialidemokraatit_. Hyvä! Hyvä!\n\n_Mendoza_. Mutta käsitän hyvin että tavallinen mies — ja tavallinen\nrosvokin, jota tuskin voinee sanoa tavalliseksi mieheksi (hyvä!\nhyvä!) — ei ole filosoofi. Tavallinen järki riittää hänelle.\nJa meidän asioissamme tavallinen järki riittää minulle. Mikä on\nsiis meidän tehtävämme täällä Sierra Nevadassa jonka maurilaiset\nvalitsivat Espanjan ihanimpana seutuna? Onko meidän tehtävämme\nkeskustella vaikeita valtiotaloudellisia asioita? Ei. Meidän\ntehtävämme on pidättää moottorivaunuja sekä pitää huolta rikkauden\ntasaisemmasta jaosta.\n\n_Totinen sosialidemokraatti_. Kaikki työllä hankittua, muistakaa se.\n\n_Mendoza_ (kohteliaasti). Epäilemättä. Kaikki työllä hankittua\nrikkautta, jota rikkaat maankiertäjät aikovat hävittää rikoksen\nluolissa, jotka rumentavat aurinkoisen Välimeren rantoja. Me\nanastamme tuon rikkauden. Me panemme sen liikkeeseen sen luokan\nkeskuudessa, joka on sen synnyttänyt, ja joka parhaiten sitä\ntarvitsee — nimittäin työväen. Me teemme sen henkemme ja vapautemme\nuhalla, harjoittamalla kaikenlaisia hyveitä, rohkeutta, kestävyyttä,\nviisautta ja kohtuutta — ennen kaikkia kohtuutta. Minä itse en\nole kolmeen päivään syönyt muuta kuin viikunakaktuksia ja hiilillä\npaistettua kaniininlihaa.\n\n_Totinen sosialidemokraatti_. Ei kukaan meistäkään.\n\n_Mendoza_ (loukkaantuneesti). Olenko ottanut enemmän kuin osani?\n\n_Totinen sosialidemokraatti_ (tyyneenä). Olisiko pitänyt ottaa\nenemmän?\n\n_Anarkisti_. Miksei hän olisi ottanut, jos olisi tahtonut? Jokaiselle\ntarpeen mukaan, jokaiselta varojen mukaan.\n\n_Ranskalainen_ (puiden nyrkkiä anarkistille). Fumiste!\n\n_Mendoza_ (viisaasti). Olen samaa mieltä kuin te molemmat.\n\n_Tosi englantilaiset rosvot_. Hyvä! Hyvä! Bravo, Mendoza!\n\n_Mendoza_. Sitä vain tahdoin sanoa että kohdelkaamme toisiamme kuin\ngentlemannit ja osoittakaamme personallista rohkeutta ainoastaan\nvihollista vastaan.\n\n_Hurja sosialidemokraatti_ (ylenkatseellisesti). Mistä tuokin oli\nlainattu?\n\n    Vuohenpaimen kukkulalla viheltää. Hän hypähtää ylös\n    ja osoittaa kiihkeästi pohjoiseen päin tielle.\n\n_Vuohenpaimen_. Automobiili! automobiili! (Hän syöksyy alas\nkukkulalta ja yhtyy toisiin, jotka kaikki ovat nousseet seisomaan).\n\n_Mendoza_ (kovalla äänellä). Aseisiin! Kellä on pyssy?\n\n_Totinen sosialidemokraatti_ (ojentaen pyssyn Mendozalle). Tässä on.\n\n_Mendoza_. Onko nauloja levitetty tielle?\n\n_Hurja sosialidemokraatti_. On kyllä.\n\n_Mendoza_. Hyvä on! (Ranskalaiselle). Tule tänne, Duval. Jos naulat\neivät tee tehtävätään, tulee sinun ampua rikki pyörärenkaat. (Hän\nojentaa pyssyn Duvalille, joka seuraa häntä kukkulalle. Mendoza ottaa\nesille oopperakiikarin. Toiset kiiruhtavat pitkin tietä ja häviävät\npohjoiseen).\n\n_Mendoza_ (kukkulalla käyttäen kiikariaan). Kaksi vain, kapitalisti\nja hänen kuljettajansa. Näyttävät englantilaisilta.\n\n_Duval_. Englantilaisia! Oo yes, Cochons! (Ojentaa pyssyn). Faut\ntirer, n'est-ce-pas?\n\n_Mendoza_. Ei. Naulat ovat tehneet tehtävänsä. Pyörärenkaat ovat\nrikki. He seisahtuvat.\n\n_Duval_ (huutaen toisille). Fondez sur eux, nom de Dieu!\n\n_Mendoza_ (tyynnyttäen hänen kiihkoaan). Du calme, Duval, ole hiljaa.\nHe ottavat asian tyynesti. Menkäämme alas vastaanottamaan heitä.\n\n_Mendoza astuu alas kulkien tulen ohi ja astuen etualalle, kun Tanner\nja Straker moottoripuvuissa, nahkatakissa ja moottorilakki päässä\nastuvat rosvojen taluttamina tieltä._\n\n_Tanner_. Tätä herrasmiestäkö te sanotte päälliköksemme? Puhuuko hän\nenglantia?\n\n_Hurja sosialidemokraatti_. Tietysti. Ette kai luule että me\nenglantilaiset antaisimme espanjalaisrahjuksen johtaa meitä.\n\n_Mendoza_ (arvokkaasti). Sallikaa minun esittää itseni: Mendoza,\nSierran liiton presidentti. (Komeasti ylvästellen). Minä olen\nrosvo! Elän ryöstämällä rikkaita.\n\n_Tanner_ (epäröimättä). Minä olen herrasmies. Elän ryöstämällä\nköyhiä. Lyökäämme siis kättä.\n\n_Englantilaiset sosialidemokraatit_. Hyvä! Hyvä!\n\n    Yleistä naurua ja hyvää tuulta. Tanner ja Mendoza\n    lyövät kättä. Rosvot asettuvat entisille paikoilleen.\n\n_Straker_. Entäs minä?\n\n_Tanner_ (esitellen). Ystäväni ja kuljettajani.\n\n_Totinen sosialidemokraatti_ (epäluuloisesti). Kumpiko? Ystäväkö vai\nkuljettaja? Siinä on suuri ero.\n\n_Mendoza_ (selittäen). Me vaatisimme lunnaita ystävästä. Kuljettaja\non vapaa vuoristossa. Vieläpä hän saa pienen prosentinkin isäntänsä\nlunnaista, jos hän suvaitsee vastaanottaa.\n\n_Straker_. Kyllä ymmärrän. Jotta tulisin toisenkin kerran samaa\ntietä. Hyvä on, sietää tuumailla asiaa.\n\n_Duval_ (innokkaasti syösten Strakerin luo). Mon frère? (Hän\nsyleilee Strakeria kiihkeästi ja suutelee hänen molempia poskiaan).\n\n_Straker_ (harmilla). Pois, mies. Elkää olko hullu! Kuka olette?\n\n_Duval_. Duval, sosialidemokraatti.\n\n_Straker_. Soo, vai sosialidemokraatti.\n\n_Anarkisti_. Hän tarkoittaa että hän on myynyt oikeutensa\nparlamentti-humbugille ja porvaristolle. Kompromissi! Siinä hänen\nuskonsa.\n\n_Duval_ (raivoissaan). En ymmärrä. Hän sanoo porvaristo, kompromissi.\nJamais de la vie! Miserable menteur —\n\n_Straker_. Hoi siellä, kapteeni Mendoza! Paljonko täällä vielä\ntarjotaan tätä sorttia? Laitetaanko tästä huviretki vuoristossa, vai\nsosialisti-kokous?\n\n_Enemmistö_. Hyvä! Hyvä! Suu kiinni! Pois tieltä! Istu alas!\n(Sosialidemokraatti ja anarkisti työnnetään taka-alaan. Straker,\nkatseltuaan Sitä toimitusta hyväksyvästi, asettuu Mendozan vasemmalle\npuolen. Tanner istuu hänen oikealta puolellaan).\n\n_Mendoza_. Saammeko tarjota teille jotain? Hiilillä paistettua\nkaniinia ja viikuna-kaktuksia —\n\n_Tanner_. Kiitos, olemme jo syöneet.\n\n_Mendoza_ (seuraajilleen). Hyvät herrat, tämän päivän toimet ovat\nlopussa. Menkää minne haluatte aamuun asti.\n\n_Rosvot asettuvat ryhmiin laiskasti. Muutamat menevät luolaan.\nToiset jäävät istumaan tai asettuvat maata taivasalle. Jotkut\nottavat esiin korttipakan ja astuvat tielle päin. He tietävät että\nmoottorivaunuissa aina on lyhdyt, jotka voidaan kääntää valaisemaan\nkorttipeliä._\n\n_Straker_ (huutaen heille). Seis siellä! Ei saa ruveta rehkimään\nmoottorivaunun kanssa, kuuletteko?\n\n_Mendoza_. Ei ole pelkoa, herra kuljettaja. Ensimmäinen\nmoottorivaunu, jonka anastimme, paransi meidät siitä taudista.\n\n_Straker_ (huvitettuna). Kuinka niin?\n\n_Mendoza_. Se vei kolme urhoollista toveriamme, jotka eivät osanneet\nsitä seisahduttaa, Granadaan ja kaatoi heidät suoraan poliisiaseman\neteen. Sen perästä emme koskaan koske niihin turvautumatta\nkuljettajan apuun. Puhelemmeko hiukan kaikessa rauhassa?\n\n_Tanner_. Tietysti, tietysti.\n\n_Tanner, Mendoza ja Straker istuutuvat turpeille tulen ääreen.\nMendoza kohteliaasti luopuu presidentti-oikeudestaan, joka sallii\nhänen istua neliskulmaisella kivellä, ja laskeutuu istumaan maahan,\nkuten hänen vieraansakin._\n\n_Mendoza_. Espanjassa on aina tapana siirtää asiahommat seuraavaan\npäivään, ja paitsi sitä te olette saapuneetkin konttori-ajan jälkeen.\nMutta jos kumminkin mieluummin haluaisitte sopia lunnaista heti, olen\nnöyrin palvelijanne.\n\n_Tanner_. Huomenna ennätetään. Olen kyllin rikas maksamaan\njärjelliset vaatimukset.\n\n_Mendoza_ (kunnioittavasti ja hyvin hämmästyen tuota tunnustusta).\nTe olette ihmeellinen mies, hyvä herra. Vieraamme tavallisesti aina\nväittävät olevansa kurjan köyhiä.\n\n_Tanner_. Pyh! Kurjan köyhillä ihmisillä ei ole moottorivaunuja.\n\n_Mendoza_. Juuri niin mekin sanomme.\n\n_Tanner_. Kohdelkaa meitä hyvin. Saatte palkan.\n\n_Straker_. Ei pidä tarjota enää viikuna-kaktuksia ja hiilillä\nkärvennettyjä kaniineja. Elkää koettako uskotella ettei teillä muka\nole parempaa antaa.\n\n_Mendoza_. Viiniä, vuohia, maitoa, juustoa ja leipää voi saada\nselvällä rahalla.\n\n_Straker_ (armollisesti). Nyt puhutte järkevästi.\n\n_Tanner_. Saanko kysyä oletteko kaikki täällä sosialisteja?\n\n_Mendoza_ (vastustaen tuota nöyryyttävää väärinkäsitystä).\nEihän toki, ei. Vakuutan, ei sinne päinkään! Tietysti meillä on\nuudenaikaiset mielipiteet omaisuuden nykyisestä väärästä jaosta,\nmuutoin menettäisimme itsekunnioituksen. Mutta muutoin ei ole\nseassamme ketään pahennusta herättävää, lukuunottamatta paria kolmea\nnarria.\n\n_Tanner_. Ei mitenkään ollut aikomukseni loukata. Olen itse hieman\nsosialismiin taipuva.\n\n_Straker_ (kuivasti). Useimmat rikkaat miehet ovat.\n\n_Mendoza_. Aivan niin. Se on levinnyt tännekin asti. Myönnän sen. Se\non vuosisatamme ilmassa.\n\n_Straker_. Sosialismi mahtaa olla kasvamassa päin, koska teidänkin\nmiehet alkavat siihen kääntyä.\n\n_Mendoza_. Aivan niin, hyvä herra. Semmoinen liike, joka rajoittuu\nfilosoofeihin ja rehellisiin miehiin, ei koskaan voi saada\nvarsinaista valtiollista vaikutusvaltaa. Heitä on liian vähän. Vasta\nsitten kun liike osoittaa voivansa levitä rosvojenkin sekaan, se voi\ntoivoa valtiollista enemmistöä.\n\n_Tanner_. Mutta ovatko teidän rosvonne oikeastaan vähemmän rehellisiä\nkuin tavalliset kansalaiset?\n\n_Mendoza_. Hyvä herra, puhun teille suoraa kieltä. Rosvoaminen on\nsäännötöntä. Säännöttömät toimet houkuttelevat kahdenlaisia ihmisiä:\nniitä jotka eivät ole kyllin hyviä säännölliseen porvarilliseen\nelämään, ja niitä jotka ovat liian hyviä. Me olemme joko pohjamutaa\ntai vaahtoa. Pohjamuta on hyvin likaista, vaahto erinomaista.\n\n_Straker_. Varokaa! Joku pohjamutaan kuuluva voisi kuulla.\n\n_Mendoza_. Ei tee mitään. Jokainen rosvo luulee kuuluvansa vaahtoon\nja mielellään kuulee toisia nimitettävän pohjamudaksi.\n\n_Tanner_. Te olette sukkela mies (Mendoza kumartaa hyvillään).\nSaanko kysyä suoran kysymyksen?\n\n_Mendoza_. Niin suoran kuin haluatte.\n\n_Tanner_. Kuinka teidän kaltaisenne viisaan miehen kannattaa\npaimentaa tuollaista laumaa ja syöttää heille viikuna-kaktuksia ja\npaistettuja kaniineja? Olen nähnyt paljoa tyhmempien ja aivan varmaan\npaljoa vähemmän rehellisten miesten istuvan Savoy hotellissa syömässä\nfoi gras'ia ja juomassa samppanjaa.\n\n_Mendoza_. Ooh! Ne ovat kaikki ennen syöneet kaniinipaistia, aivan\nniinkuin minä taas kerran tulen istumaan Savoyssa. Muutoin olen\nsiellä jo ennen ollutkin — viinurina.\n\n_Tanner_. Viinurina! Te hämmästytätte minua!\n\n_Mendoza_ (miettivästi). Niin — minä Sierran Mendoza, olin\nviinurina. Siitä ehkä johtuu yleiskansallisuuteni. (Äkkiä ja\npainavasti). Kerronko teille elämäni tarinan?\n\n_Straker_ (levottomana). Ellei se ole kovin pitkä, vanha veikko —\n\n_Tanner_ (keskeyttäen hänet). Tsh! Te olette poroporvarillinen,\nHenry, ilman vähääkään romantiikkaa. (Mendozalle). Te herätätte\nminussa mitä syvintä mielenkiintoa, herra presidentti. Elkää\nvälittäkö Henrystä, hän voi panna maata.\n\n_Mendoza_. Nainen, jota rakastin —\n\n_Straker_. Aa, se on rakkausjuttu. Hyvä on. Jatkakaa. Minä vain\npelkäsin että kertoisitte itsestänne.\n\n_Mendoza_. Itsestäni! Itsestäni olen luopunut hänen tähtensä. Siksi\nolen täällä. Vähätpä siitä. Koko maailmasta olen luopunut hänen\ntähtensä. Hänellä oli, sen vannon, ihanin tukka mitä ikinä olen\nnähnyt. Hänessä oli veitikkamaisuutta, hänessä oli viisautta, hänen\nkeittotaitonsa oli täydellinen ja hänen kiihkeä luonteensa teki hänet\nepävakavaksi, aavistamattomaksi, vaihtelevaiseksi, oikulliseksi,\njulmaksi, sanalla sanoen lumoavaksi.\n\n_Straker_. Sankaritar kuuden shillingin romaanissa, paitsi\nkeittotaitoa. Hänen nimensä oli lady Gladys Plantagenet, eikö niin?\n\n_Mendoza_. Ee-ei, hyvä herra. Hän ei ollut mikään kreivitär.\nValokuvista kuvalehdissä tunnen Englannin aateliston tyttäret,\nja sen voin vakuuttaa että mielelläni olisin myynyt koko parven\nmyötäjäisineen, komeuksineen, arvonimineen päivineen yhdestä ainoasta\nhymystä siltä tytöltä. Kansannainen hän oli, työläinen, muutoin —\nsallikaa minun sanoa yhtä suorasti - olisin ylenkatsonut häntä.\n\n_Tanner_. Hyvin järkevätä. Rakastiko hänkin teitä?\n\n_Mendoza_. Olisinko täällä, jos hän olisi minua rakastanut? Hän ei\ntahtonut naida juutalaista.\n\n_Tanner_. Uskonnollisistako syistä?\n\n_Mendoza_. Ei. Hän oli vapaa-ajattelija. Hän sanoi että jokainen\njuutalainen sydämensä syvyydessä pitää englantilaisia likaisina\ntavoiltaan.\n\n_Tanner_ (hämmästyneenä). Likaisina!\n\n_Mendoza_. Se osoitti kuinka harvinaisen hyvin hän tunsi maailman,\nsillä se on epäilemättä totta. Meidän tarkat terveyssääntömme\nsaattavat meidät mitä syvimmin halveksimaan uskottomia.\n\n_Tanner_. Oletteko koskaan kuullut semmoista, Henry?\n\n_Straker_. Sisareni kertoi minulle semmoista. Hän oli kokkina\njuutalaisessa perheessä kerran.\n\n_Mendoza_. En voinut kieltää sitä. Enkä myöskään voinut poistaa\nsen vaikutusta hänen mieleensä. Olisin voinut kiertää minkä muun\nvastustuksen tahansa, mutta ei kukaan nainen siedä että häntä\npersonallisesti epäillään epäpuhtaudesta. Kaikki houkutteluni oli\nturhaa, hän vastasi aina vain että hän ei ollut kyllin hyvä minulle\nja neuvoi minua ottamaan vaimokseni erään kirotun ravintolatytön,\njonka nimi oli Rebekka Lazarus, ja jota minä inhosin. Minä\npuhuin itsemurhasta. Hän tarjosi minulle sitä varten heti käärön\ntorakanmyrkkyä. Viittasin siihen että surmaisin hänet. Hän sai\nhermokohtauksen. Sitten läksin Amerikkaan, jotta hän voisi nukkua\nrauhassa uneksimatta että minä hiivin ylös portaita katkaisemaan\nhänen kurkkuaan. Amerikassa menin länteen ja lyöttäydyin yhteen\nmiehen kanssa, jota poliisit etsivät siitä syystä että hänellä\noli tapana pidättää rautatiejunia. Hän se keksi että läksisimme\netelä-Europaan pidättämään moottorivaunuja. Se oli tervetullut\nkeksintö epätoivoiselle ja pettyneelle miehelle. Hän antoi minulle\narvokkaita suosituksia kapitalisteille oikeata lajia. Minä\nmuodostin yhtiön ja tämä on tuloksena. Minusta tuli johtaja, sillä\njuutalaisesta tulee aina johtaja järkensä ja mielikuvituksensa\ntähden. Mutta huolimatta rotuylpeydestäni antaisin kaiken omaisuuteni\nollakseni englantilainen. Olen kuin pikku poika, leikkaan hänen\nnimensä puihin ja piirrän sen ruohikkoon. Ollessani yksin revin\nkurjaa tukkaani ja huudan Louisa —\n\n_Straker_ (säpsähtäen). Louisa!\n\n_Mendoza_. Se on hänen nimensä — Louisa — Louisa Straker —\n\n_Tanner_. Straker!\n\n_Straker_ (kömpien polvilleen hyvin suuttuneena). Louisa Straker on\nminun sisareni, kuulitteko! Mitä se on olevinaan, että tuolla lailla\nkerskaatte hänestä? Mitä hänellä on tekemistä teidän kanssanne?\n\n_Mendoza_. Mikä draamallinen sattuma! Te olette siis Enry, hänen\nsuosikki veljensä!\n\n_Straker_. Ketä te nimitätte Enryksi? Kuka on antanut teille luvan\nkäyttää minun nimeäni ja hänen? Minä voisi musertaa teidän paksun\npääkallonne milloin tahansa.\n\n_Mendoza_ (suuremmoisella tyyneydellä). Jos annan teidän musertaa\npääkalloni, lupaatteko kehua sillä hänelle? Se muistuttaisi hänelle\nMendozaa. Muuta en pyydä.\n\n_Tanner_. Tämä on oikeata rakkautta, Henry. Teidän tulisi kunnioittaa\nsitä.\n\n_Straker_ (kiivaasti). Pelkoa se on kaikesta päättäen.\n\n_Mendoza_ (hypäten pystyyn). Pelkoa! Nuorukainen, minä polveudun\nkuuluisasta tappelija-suvusta, ja kuten sisarenne hyvin tietää, te\nvoisitte taistella kanssani juuri yhtä suurella menestyksellä kuin\nlastenrattaat moottorivaunun kanssa.\n\n_Straker_ (salaisesti peläten, mutta nousten polviltaan rohkean\ntappeluhaluisen näköisenä). En minä pelkää. Louisa! Louisa! Niinkuin\nei neiti Straker kelpaisi teille.\n\n_Mendoza_. Toivon että voisitte saada hänet ajattelemaan samoin.\n\n_Straker_ (raivoissaan). Kas niin —\n\n_Tanner_ (nousten nopeasti ja astuen väliin). Rauhoittukaa, Henry.\nJos voisittekin taistella presidenttiä vastaan, ette voi taistella\nkoko seuruetta vastaan. Istukaa ja olkaa ystäviä! Katsoihan kattikin\nkuninkaan silmiin, miksi siis rosvopäällikkö ei saisi katsella\nsisartanne? Tuollainen sukuylpeys on kovin vanhanaikuista.\n\n_Straker_ (masennettuna mutta muristen). Katsokoon vain häntä. Mutta\nelköön luulotelko että sisareni koskaan katsoi häneen. (Hitaasti\nlaskeutuen taas turpeelle). Kun kuulee hänen kerskuvan luulisi että\nsisareni on pitänyt seuraa hänen kanssaan. (Hän kääntyy selin heihin\nja rupeaa nukkumaan).\n\n_Mendoza_ (Tannerille, käyden tuttavallisemmaksi huomatessaan\nolevansa vallan kahden kesken osaaottavan kuuntelijan kanssa\nvuoriston hiljaisessa tähtiyössä. Kaikki muut ovat nukuksissa).\nJuuri semmoinen oli hänkin. Hänen järkensä ulottui eteenpäin\nkahdenteenkymmenenteen vuosisataan ja hänen yhteiskunnalliset\nennakkoluulonsa ja perhetunteensa taaksepäin keskiaikaan asti.\nOo, kuinka Shakespearin sanat näkyvät sopivan kaikkiin tunteemme\nvivahduksiin.\n\n    Louisaa lemmin! Tuhantenkin veljein\n    Rakkaus ei yhteensä voi täyttää\n    Mun lempen määrää —\n\nJa niin edespäin. Olen unohtanut lopun. Minä olen kykenevä mies.\nOlen voimakas mies. Kymmenessä vuodessa olisin omistanut ensi luokan\nhotellin. Silloin tapasin hänet ja — tässä näette! Olen rosvo,\nlainhylky. Ei Shakespearkaan voi täysin ymmärtää mitä tunnen Louisaa\nkohtaan. Sallikaa minun lukea teille muutamia rivejä, joita itse\nolen kirjoittanut hänestä. Olkoonpa niiden taidearvo kuinka pieni\ntahansa, ne kumminkin ilmaisevat paremmin kuin mitkään satunnaiset\nsanat mitä tunnen. (Hän vetää esiin pakan hotellilaskuja, jotka\nhän on täyttänyt käsikirjoituksellaan ja laskeutuu polvilleen tulen\nääreen koettaen saada selkoa niistä. Ensin hän kohentaa tulta kepillä\nsaadakseen sen hehkumaan).\n\n_Tanner_ (taputtaen häntä epäkohteliaasti olalle). Heittäkää ne\ntuleen, presidentti.\n\n_Mendoza_ (hämmästyneenä). Mitä?\n\n_Tanner_. Te uhraatte uranne monomanian tähden.\n\n_Mendoza_. Sen tiedän.\n\n_Tanner_. Te ette tiedä. Ei kukaan mies tekisi semmoista rikosta\nitseään kohtaan, jos hän todella ymmärtäisi mitä hän tekee. Kuinka\nvoitte katsella näitä majesteettisia vuoria, tätä korkeata taivasta,\nkuinka voitte hengittää tätä hienon viileätä ilmaa ja samalla puhua\nkuin kirjailija-narri jossakin Bloomsburyssä?\n\n_Mendoza_ (pudistaen päätään). Sierra ei ole sen parempi kuin\nBloomsburykään, kun se on kadottanut uutuuden viehätyksen. Paitsi\nsitä nämä vuoret herättävät unelmia naisista — naisista, joilla on\nkomean loistava tukka.\n\n_Tanner_. Louisasta, toisin sanoin. Ne eivät tule herättämään minussa\nmitään unelmia naisista. Minun sydämeni on terve.\n\n_Mendoza_. Elkää kehuko ennen aamua. Tämä on omituinen unelmien maa.\n\n_Tanner_. No, saadaan nähdä. Hyvää yötä. (Hän laskeutuu maahan\nnukkuakseen).\n\n    Mendoza huoahtaen seuraa hänen esimerkkiään ja muutaman\n    minuutin ajan on rauha Sierrassa. Sitten Mendoza äkkiä\n    nousee istumaan ja sanoo rukoilevasti Tannerille —\n\n_Mendoza_. Sallikaa minun lukea edes pari riviä teille ennenkuin\nnukutte. Tahtoisin kovin mielelläni kuulla teidän arvostelunne.\n\n_Tanner_ (unisesti). Lukekaa. Minä kuuntelen.\n\n_Mendoza_.\n\n    Näin ensi kerran sun helluntaina\n    Louisa, Louisa —\n\n_Tanner_ (koettaen herätä). Hyvä presidentti, Louisa on sangen sievä\nnimi, mutta helluntaina ei ole oikein hyvä loppusointu sille.\n\n_Mendoza_. Tietysti ei. Louisahan tässä on refrenginä.\n\n_Tanner_ (myöntyvästi). Jassoo. Vai refrenginä. Anteeksi. Jatkakaa.\n\n_Mendoza_. Ehkette välitä siitä runosta. Luulen että pidätte enemmän\ntästä. (Hän lukee pehmeällä, sointuvalla äänellä ja hitaasti).\n\n    Louisa, mä lemmin!\n    Sua lemmin Louisa!\n    Louisa, Louisa, Louisa, mä lemmin!\n    Sun nimes on sieluni sointu Louisa\n    Sua lemmin Louisa, Louisa, Louisa!\n\n    Mendoza, hän lempii,\n    Sua lempii Mendoza!\n    Mendoza hän elää vain sulle Louisa.\n    Sua ainoona onnenaan pitää Mendoza,\n    Sua lempii Mendoza, Louisa, Louisa!\n\n(Liikutettuna). Ei ole vaikeata kirjoittaa kauniita runoja\nsemmoisesta nimestä. Louisa on suloinen nimi, eikö totta?\n\n_Tanner_ (puoli nukuksissa vastaa heikolla murinalla).\n\n_Mendoza_.\n\n    Jos oisit Louisa\n    Nyt vaimo Mendozan,\n    Mendozan Louisa, Louisan Mendoza!\n    Ois autuas aina Louisan Mendoza\n    Ja lempisi kaivattuansa Louisaa.\n\nSe on oikeata runoutta — sydämestä pursunutta — syvimmästä\nsydämestä. Luuletteko että se liikuttaa häntä?\n\n    Ei mitään vastausta.\n\n(Alistuen kohtaloonsa). Nukuksissa kuten tavallista. Tyhjää\nrenkutusta maailmalle — taivaallista musiikkia minulle. Hullu\nolin kuin tuolla lailla paljastin sydämeni! (Hän asettautuu maata\nmutisten). Louisa, mä lemmin, sua lemmin Louisa, Louisa, Louisa —\n\n_Straker kuorsaa ja kääntyy toiselle kyljelle sekä vajoaa uneen.\nHiljaisuus leviää yli Sierran ja pimeys mustenee. Tuli on taas\nmuuttunut valkoiseksi tuhkaksi ja lakannut hehkumasta. Kukkulat\nnäyttävät kumman tummilta tähtitaivasta vastaan, mutta vähitellen\nhimmenevät tähdet ja häviävät. Taivaankannen luulisi kokonaan\nkatoavaa luomakunnasta. Sierran asemesta on olemassa vain\ntyhjyyttä, kaikkialla läsnäolevaa tyhjyyttä. Ei ole taivaankantta,\nei kukkuloita, ei valoa, ei ääntä, ei aikaa eikä paikkaa, kaikki\ntyhjyyttä vain. Sitten alkaa jossakin häämöttää kalpea valo, ja\nkuuluu heikko, värisevä hyminä, ikäänkuin aaveentapainen violonsello\nvärähyttäisi samaa ääntä loppumattomiin. Pari aavemaista viulua\nkohta yhtyy siihen näin [musiikkia] ja silloin kalpeassa valossa\nnäkyy mies tyhjyydessä, ruumiiton, mutta näkyväinen mies, istuen,\nomituista kyllä, tyhjällä. Hetken verran hän kohottaa päätään,\nkun musiikki kulkee hänen ohitseen. Sitten hän syvästi huoahtaen\nvajoaa toivottomuuteen. Viulut masentuneina alkavat taas nuottinsa\nepätoivolla ja sitten lopettavat sen kokonaan, haihtuen kamalien\npuhallussoittimien valitukseen [musiikkia]:_\n\n_Kaikki on hyvin omituista. Voi tuntea Mozartin säveleen. Muutamien\nsinipunervien kipinöiden syttyessä kalpeassa valossa näkyy että\nmiehen puku on samanlainen kuin espanjalaisilla aatelismiehillä\nXV-XVI vuosisadalla. Don Juan tietysti. Mutta missä, miksi, kuinka?\nKun hän äkkiä nostaa päätään, jota hattu varjostaa, muistuttaa hän\nomituisesti Tanneria. Kasvot kriitillisemmät, herkemmät, kauniimmat,\nkalpeammat ja kylmemmät, ilman Tannerin kiihkeätä herkkäuskoisuutta\nja innostusta, ja ilman hänen rahavaltaista vulgäärisuuttaan, mutta\nkumminkin aivan Tannerin kasvojen näköiset. Nimetkin, Don Juan\nTenorio ja John Tanner. Mihin maailmassa — tai muualla — olemme\ntulleet XX-vuosisadasta ja Sierrasta?_\n\n_Toinen kalpea valo alkaa hohtaa tyhjyydessä, tällä kertaa ei\nsinipunervana, vaan epämiellyttävänä, savuisen keltaisena. Samalla\nkuuluu klarinetin kuiskaus, kääntäen tämän säveleen äärettömään\nsurumielisyyteen [musiikkia]:_\n\n_Kellahtava valo liikkuu, ja vanha eukko näkyy kulkevan tyhjyydessä,\nkumarassa ja hampaattomana, puettuna, kuten saatamme aavistaa, jonkun\nnunnakunnan karkeaan ruskeeseen viittaan. Hän kulkee kulkemistaan\nyksitoikkoisesti ja toivottomasti, jokseenkin niinkuin ampiainen\nlentää touhuavalla tavallaan, kunnes hän hoipertelee sitä vastaan,\njota hän hakee, nimittäin toveria. Tyytyväisyyden nyyhkytyksellä\neukko raukka tarttuu miehen läsnäoloon ja puhuu hänelle kuivalla,\nepämiellyttävällä äänellään, joka vielä voi ilmaista ylpeyttä ja\npäättäväisyyttä sekä kärsimystä._\n\n_Vanha eukko_. Anteeksi, mutta olen niin yksin, ja tämä paikka on\nniin kauhea.\n\n_Don Juan_. Uusi tulokasko?\n\n_Vanha eukko_. Niin. Luullakseni kuolin tänä aamuna. Tunnustin\nsyntini, sain viimeisen voiteluksen, makasin vuoteellani perheeni\nympäröimänä ja katseeni kiinnitettynä ristiin. Sitten tuli pimeä,\nja kun taas näin valon, oli se tätä valoa, jossa kävelen näkemättä\nmitään. Olen kulkenut tuntimääriä kamalan yksin.\n\n_Don Juan_ (huoahtaen). Ah — te ette ole vielä kadottanut käsitystä\najasta. Se kyllä katoaa iankaikkisuudessa.\n\n_Vanha eukko_. Missä me olemme?\n\n_Don Juan_. Helvetissä.\n\n_Vanha eukko_ (ylpeästi). Helvetissä! Kuinka te uskallatte?\n\n_Don Juan_ (tyyneesti). Miksemme olisi Señora?\n\n_Vanha eukko_. Ette tiedä kelle puhutte. Minä olen vallasnainen,\nkirkon uskollinen tytär.\n\n_Don Juan_. En epäile sitä ollenkaan.\n\n_Vanha eukko_. Mutta kuinka siis voisin olla helvetissä? Ehkä\nkiirastulessa. En ole ollut täydellinen — kukapa olisikaan! Mutta\nhelvetissä! Ooh — te ette puhu totta.\n\n_Don Juan_. Helvetissä, Señora, sen vakuutan teille. Kaikkein\nparaimmassa osassa helvettiä, se on, kaikkein yksinäisimmässä — vai\nehkä te pitäisitte enemmän seurasta.\n\n_Vanha eukko_. Mutta minä olen vilpittömästi katunut. Olen\ntunnustanut —\n\n_Don Juan_. Kuinka paljon?\n\n_Vanha eukko_. Enemmän syntejä kuin koskaan teinkään. Minä nautin\ntunnustamisesta.\n\n_Don Juan_. Aa — se on yhtä paha kuin tunnustaa liian vähän.\nKaikissa tapauksissa, Señora, joko erehdyksestä tai tieten tahtoen\nolette tuomittu aivan niinkuin minäkin, eikä tässä ole muuta neuvoa\nkuin koettaa asettaa asiansa niin hyvin kuin voi.\n\n_Vanha eukko_ (suuttuneena). Oh, ja minä olisin voinut olla niin\npaljoa pahempi! Kaikki hyvät tekoni ovat hukkaan menneet! Se on\nvääryyttä!\n\n_Don Juan_. Eikö mitä. Teitä varoitettiin vallan selvästi\nedeltäkäsin. Pahoista teoistanne anteeksianto toisen ansiosta, armo\nilman oikeutta. Hyvistä töistänne oikeus ilman armoa. Täällä on\npaljon hyvää väkeä.\n\n_Vanha eukko_. Olitteko te hyvä mies?\n\n_Don Juan_. Olin murhaaja.\n\n_Vanha eukko_. Murhaaja! Oo — kuinka he uskaltavat lähettää minut\nmurhaajien seuraan! Minä en ansainnut sitä, olin hyvä nainen. Tässä on\njoku erehdys. Missä voin saada sen korjatuksi?\n\n_Don Juan_. En tiedä saadaanko erehdyksiä korjatuksi täällä.\nLuultavasti eivät myönnä erehtyneensä, vaikka olisivatkin.\n\n_Vanha eukko_. Mutta keltä voisin kysyä?\n\n_Don Juan_. Minä kysyisin Paholaiselta, Señora. Hän tietää parhaiten\ntämän paikan tavat. Minä en koskaan ole niitä oikein oppinut.\n\n_Vanha eukko_. Paholaiselta? _Minäkö_ puhuisin paholaiselle!\n\n_Don Juan_. Helvetissä, Señora, Paholainen on kaikkein paraimman\nseurapiirin johtaja.\n\n_Vanha eukko_. Minä sanon teille kurja olento, että tiedän varmaan\netten ole helvetissä.\n\n_Don Juan_. Mistä sen tiedätte?\n\n_Vanha eukko_. Sillä en tunne mitään tuskaa.\n\n_Don Juan_. Ahaa — silloin ei ole epäilemistäkään. Te olette tieten\ntahtoen tuomittu.\n\n_Vanha eukko_. Miksi sanotte niin?\n\n_Don Juan_. Sillä helvetti, Señora, on juuri pahojen paikka. Pahat\nviihtyvät täällä hyvin, sillä tämä on heitä varten laitettu. Sanotte\nettette tunne tuskaa, Siitä päätän että olette juuri niitä, joita\nvarten helvetti on olemassa.\n\n_Vanha eukko_. Tunnetteko te tuskaa?\n\n_Don Juan_. Minä en kuulu pahojen joukkoon. Siitä syystä tämä paikka\nikävystyttää minua enemmän kuin voin sanoin kuvata.\n\n_Vanha eukko_. Ette kuulu pahojen joukkoon! Tehän sanoitte olevanne\nmurhaaja!\n\n_Don Juan_. Kaksintaistelu vain. Työnsin miekkani vanhaan mieheen,\njoka koetti työntää oman miekkansa minuun.\n\n_Vanha eukko_. Jos olitte herrasmies, niin sehän ei ollut murha.\n\n_Don Juan_. Vanha mies sanoi sitä murhaksi, sillä hän väitti\npuolustavansa tyttärensä kunniaa. Sillä hän tarkoitti että koska minä\nolin hurjasti rakastunut tyttöön ja sanoin sen hänelle, tyttö rupesi\nhuutamaan. Isä koetti surmata minut syydettyään minulle ensin koko\njoukon herjausnimiä.\n\n_Vanha eukko_. Samanlaisia kaikki miehet! Hurjistelijoita ja\nmurhaajia kaikki, kaikki, kaikki!\n\n_Don Juan_. Ja kumminkin tapaamme toisemme täällä, rouva kulta.\n\n_Vanha eukko_. Kuunnelkaa minua! Juuri teidän kaltaisenne konna\nsurmasi minunkin isäni kaksintaistelussa ja samasta syystä. Minäkin\nhuusin, se oli velvollisuuteni. Isäni manasi taisteluun loukkaajan,\nsillä hänen kunniansa vaati sen. Isäni kaatui. Se oli kunnian palkka.\nTäällä olen minä — helvetissä, kuten väitätte. Se on hyveen palkka.\nOnko taivaassa mitään oikeutta?\n\n_Don Juan_. Ei. Mutta helvetissä on oikeutta. Taivas on paljoa\nylempänä semmoisia mitättömiä inhimillisiä mieskohtaisuuksia. Te\ntulette olemaan tervetullut helvettiin, Señora. Helvetti on kunnian,\nvelvollisuuden, oikeuden ja muiden seitsemän kuolonhyveen koti.\nKaikki pahuus maan päällä tehdään niiden nimessä. Missä siis muualla\nkuin helvetissä ne saisivat palkkansa? Enkö ole sanonut teille, että\ntodellisesti tuomitut juuri ovat onnellisia helvetissä?\n\n_Vanha eukko_. Oletteko te onnellinen täällä?\n\n_Don Juan_ (juosten seisalleen). En! Sitä arvoitustahan alati mietin\npimeydessä. Miksi olen täällä? Minä joka herjasin kaikkia hyveitä,\npoljin kunnian jalkoihini ja nauroin vääryydelle?\n\n_Vanha eukko_. Voi, mitä välitän minä siitä miksi te olette täällä?\nMutta miksi minä olen täällä, minä joka uhrasin kaikki haluni\nnaisellisten hyveitten ja soveliaisuuden tähden!\n\n_Don Juan_. Kärsivällisyyttä, Señora. Te tulette täysin onnelliseksi\ntäällä ja kotiudutte pian. Niinkuin runoilija sanoo: \"Helvetti on\nkaupunki, jokseenkin kuin Sevilla\".\n\n_Vanha eukko_. Onnelliseksi! Täällä! Missä minä en ole mitään, en\nmitään!\n\n_Don Juan_. Ei suinkaan! Te olette vallasnainen, ja missä ikinä\nvallasnaiset ovat, siellä on helvetti. Elkää hämmästykö tai\nkauhistuko. Täällä olette löytävä kaikki mitä vallasnainen voi\ntoivoa, siihen luettuna joukko piruja, jotka tulevat teitä\npalvelemaan pelkästä palvelemisen rakkaudesta, ja suurentelemaan\narvoanne, korottaakseen siten palvelemisen arvoa. He ovat mitä\noivallisimpia palvelijoita.\n\n_Vanha eukko_. Minun palvelijoinani piruja!\n\n_Don Juan_. Onko teillä koskaan ollut palvelijoita, jotka eivät\nolleet piruja!\n\n_Vanha eukko_. Ei koskaan! He olivat piruja, pelkkiä piruja\njok'ikinen. Mutta sehän on vain puhetapa. Luulin että tarkoititte\nsitä että palvelijani täällä tulisivat olemaan todellisia piruja.\n\n_Don Juan_. Ei sen todellisempia piruja, kuin te olette todellinen\nvallasnainen. Ei mikään ole todellista täällä. Se on juuri kirouksen\nkauhistus.\n\n_Vanha eukko_. Tämä kaikki on hulluutta. Pahempaa kuin tuli ja\nkäärmeet.\n\n_Don Juan_. Teille ehkä on olemassa lohdutuskin. Esimerkiksi: kuinka\nvanha olitte muuttaessanne ajasta iankaikkisuuteen?\n\n_Vanha eukko_. Elkää kysykö minulta kuinka vanha olin — aivan\nniinkuin minä olisin olento menneisyydessä. Minä _olen_ 77.\n\n_Don Juan_. Kypsä ikä, Señora. Mutta helvetissä ei siedetä vanhuutta.\nSe on liian todellista. Täällä me palvelemme rakkautta ja kauneutta.\nKoska sielumme ovat ikuisesti kirotut, viljelemme sydäntämme.\n77-vuotisella naisella ei olisi ainoatakaan tuttavaa helvetissä.\n\n_Vanha eukko_. Minkä minä iälleni mahdan, mies? Don Juan. Te\nunohdatte että olette jättänyt ikänne ajan valtakuntaan. Te ette ole\nsen enempää 77 kuin 7 tai 17 tai 27.\n\n_Vanha eukko_. Tyhjää puhetta!\n\n_Don Juan_. Miettikääppä, Señora. Eikö tämä ollut totta myöskin\neläessänne maan päällä? Kun olitte 70, olitteko oikeastaan ryppyjenne\nja harmaitten hiuksienne alla vanhempi kuin ollessanne 30?\n\n_Vanha eukko_. En. Olin nuorempi. 30-vuotiaana olin hupsu. Mutta mitä\nhyödyttää tuntea itsensä nuoreksi kun kumminkin näyttää vanhalta?\n\n_Don Juan_. Siinä näette, Señora, että ulkomuoto on vain harhakuva.\nRyppynne valehtelivat aivan niinkuin usein tyhmän 17-vuotiaan hieno\nhipiä valehtelee peittäessään typerää mieltä, vanhettuneita aatteita\nja hänen iälleen sopimattomia valheita. Täällä meillä ei ole mitään\nruumista. Me näemme toisemme ruumiillisina siksi vain että olemme\ntottuneet kuvittelemaan toisiamme semmoisina eläessämme, ja me yhä\nvieläkin kuvittelemme samalla lailla, koska emme tunne mitään muuta\ntapaa. Mutta me voimme ilmestyä toisillemme minkä ikäisinä itse\nhaluamme. Teidän ei tarvitse muuta kuin tahtoa entinen ulkomuotonne\ntakaisin, niin se tulee.\n\n_Vanha eukko_. Se ei voi olla totta.\n\n_Don Juan_. Koettakaa.\n\n_Vanha eukko_. Seitsemäntoista!\n\n_Don Juan_. Odottakaa! Ennenkuin päätätte pitää minun kertoa, että\ntämä on muotiasiana täällä. Silloin tällöin meillä on aivan 17-raivo\ntäällä, mutta sitä ei koskaan kestä kauan. Nykyjään on muoti-ikä 40,\ntai sanokaamme 37, mutta näyttää siltä kuin se kohta muuttuisi. Jos\nolitte ollenkaan kaunis 27-vuotiaana, ehdotan että koetatte sitä\nikää, ja alatte siten uuden muodin.\n\n_Vanha eukko_. En usko sanaakaan. Mutta olkoon menneeksi, 27! (Sht!\nVanha vaimo muuttuu nuoreksi ja niin kauniiksi että valon loistossa,\njoksi himmeä keltainen hohde äkkiä on kirkastunut, voisi melkein\nerehtyä ja luulla häntä Anna Whitefieldiksi).\n\n_Don Juan_. Doña Ana de Ulloa!\n\n_Ana_. Mitä! Te tunnette minut!\n\n_Don Juan_. Ja te olette unohtanut minut!\n\n_Ana_. En voi nähdä kasvojanne. (Don Juan nostaa hattuaan). Don\nJuan Tenorio! Hirviö! Isäni surmaaja! Vielä täälläkin te ahdistelette\nminua.\n\n_Don Juan_. En suinkaan. Sallikaa minun poistua. (Yrittää mennä).\n\n_Ana_ (tarttuen hänen käsivarteensa). Ette saa jättää minua yksin\ntässä hirveässä paikassa.\n\n_Don Juan_. Sillä ehdolla että läsnäoloani ei käsitetä\nahdistelemiseksi.\n\n_Ana_ (päästäen irti hänen käsivartensa). Teitä kai ihmetyttää että\nvoin ollenkaan sietää läsnäoloanne. Rakas, rakas isäni!\n\n_Don Juan_. Tahtoisitteko tavata häntä?\n\n_Ana_. Isäni _täällä_!!!\n\n_Don Juan_. Ei, hän on taivaassa.\n\n_Ana_. Sen tiesinkin. Jalo isäni! Hän katselee alas tänne nyt. Mitä\nhän mahtaneekaan tuntea nähdessään tyttärensä tämmöisessä paikassa ja\nkeskustelemassa hänen murhaajansa kanssa!\n\n_Don Juan_. Ohimennen sanoen, jos sattuisimme tapaamaan hänet —\n\n_Ana_. Kuinka voisimme tavata häntä? Hänhän on taivaassa.\n\n_Don Juan_. Hän laskeutuu tuon tuostakin tänne tervehtimään meitä.\nTaivas ikävystyttää häntä. Siis sallikaa minun varoittaa teitä,\nettette suinkaan tavatessanne häntä puhu minusta hänen murhaajanaan,\nsillä se loukkaisi häntä mitä syvimmin. Hän väittää olleensa paljoa\nparempi miekkailija kuin minä, kehuen että ellei hänen jalkansa olisi\nluiskahtanut, olisi hän varmaan surmannut minut. Epäilemättä hän on\noikeassa. Minä en ollut taitava miekkailija. En koskaan väittele\nhänen kanssaan siitä asiasta, ja me olemmekin siksi erinomaisen hyvät\nystävät.\n\n_Ana_. Ei sotilaan ole häpeä ylpeillä miekkailutaidostaan.\n\n_Don Juan_. Arvattavasti ette soisi tapaavanne häntä?\n\n_Ana_. Kuinka uskallatte otaksua semmoista?\n\n_Don Juan_. Oo — se on tavallinen tunne täällä. Muistatte kai että\nmaan päällä — vaikkemme tietysti koskaan sitä tunnustaneet —\njokaisen tuttavan kuolema, semmoistenkin, joista enin pidimme, tuotti\nsamalla jonkunmoista tyydytyksen tunnetta, kun lopullisesti olimme\npäässeet heistä.\n\n_Ana_. Hirviö! Ei ikinä! Ei ikinä!\n\n_Don Juan_ (tyyneesti). Huomaan että tunnette sen tunteen. Niin,\nhautajaiset olivat aina juhlatilaisuuksia mustissa, varsinkin\nsukulaisen hautajaiset. Oli miten oli, sukulaissiteistä ei välitetä\npaljon täällä. Isänne on aivan tottunut siihen eikä odota mitään\nhellyyttä teiltä.\n\n_Ana_. Konna! Minä käytin surupukua hänen tähtensä koko lopun ikäni.\n\n_Don Juan_. Niin. Se puki teitä. Mutta elämä surupuvussa on toista\nkuin iäisyys surupuvussa. Paitsi sitä te olette täällä yhtä kuollut\nkuin hänkin. Voiko ajatella mitään hullunkurisempaa kuin toinen\nvainaja suremassa toista? Elkää näyttäkö noin kauhistuneelta, Ana\nkulta, ja elkää peljätkö. Helvetissä on paljon humbugia (tuskin\ntäällä mitään muuta onkaan), mutta kuoleman ja iän ja muuttumisen\nhumbugista on luovuttu siitä syystä, että täällä me olemme kaikki\nvainajia ja kaikki iankaikkisia. Kyllä te kohta totutte meidän\ntapoihimme.\n\n_Ana_. Nimittävätkö kaikki miehet täällä minua Ana kullaksi?\n\n_Don Juan_. Ei. Se meni erehdyksessä. Pyydän anteeksi.\n\n_Ana_ (melkein hellästi). Juan, rakastitteko minua tosiaankin, kun\nkäyttäydyitte niin inhoittavasti minua kohtaan?\n\n_Don Juan_ (kärsimättömästi). Oo — rukoilen ettette rupea puhumaan\nrakkaudesta. Täällä ei puhuta mistään muusta kuin rakkaudesta —\nsen ihanuudesta, sen pyhyydestä, sen henkevyydestä, sen piru tiesi\nmistä! — Anteeksi, mutta olen siihen niin lopen väsynyt. He eivät\ntiedä mistä he puhuvat, mutta minä tiedän. He luulevat saavuttaneensa\nrakkauden täydellisyyden siksi että heillä ei ole ruumiita. Pelkkää\nkekseliästä petosta! Huh!\n\n_Ana_. Eikö kuolemakaan ole hienontanut teidän sieluanne, Juan? Eikö\nse kamala tuomiokaan, jonka toimeenpanijana isäni kuvapatsas oli, ole\nopettanut teille mitään kunnioitusta?\n\n_Don Juan_. Kuinka onkaan tuon imartelevan kuvapatsaan laita? Vieläkö\nse tulee illalliselle pahanilkisten henkilöitten luo ja syöksee\nheidät tähän pohjattomaan kuiluun.\n\n_Ana_. Se on tuottanut minulle paljon kustannuksia. Pojat\nluostarikoulussa eivät antaneet sille rauhaa. Vallattomat särkivät\nsitä ja ahkerat kirjoittivat nimensä siihen. Kolme uutta nenää\nkahdessa vuodessa ja lukemattomia sormia. Minun täytyi lopulta\nheittää se oman onnensa nojaan, ja nyt pelkään että se on surkean\nhuonossa kunnossa. Isä raukkani!\n\n_Don Juan_. Hst! Kuunnelkaa! (Kaksi suurta akordia vyöryen\nsynkoperatuilla sävelaalloilla, puhkeaa esiin: D-molli ja sen\ndominantti: hirveän ilon ääni kaikkien säveltäjien mielestä). Oo\n— Mozartin kuvapatsas-musiikkia. Se on isänne. Teidän olisi paras\nkadota kunnes valmistan häntä. (Ana katoaa).\n\n_Tyhjyydestä ilmestyy elävä kuvapatsas valkoisesta marmorista,\nkuvaavaa majesteettista vanhaa miestä. Mutta hän luopuu\nmajesteettisuudestaan erittäin armollisesti, astuu keveillä\naskeleilla ja antaa ryppyjen kuluneissa sankarikasvoissaan loistaa\noikeata lupapäiväiloa. Kuvanveistäjäänsä hän saa kiittää erittäin\nsopusuhtaisesta vartalosta, jonka ryhti on suora ja muhkea. Viiksien\npäät kiertyvät ylöspäin kuin kellon vieterit, antaen kasvoille\nsemmoisen ilmeen, että ellei se olisi espanjalaista oman arvon\ntuntoa, sitä pitäisi sanoa keikarimaiseksi. Hän on mitä hauskimmassa\nystävyyssuhteessa Don Juaniin. Hänen äänensä, lukuunottamatta hyvin\nselvää äänentapaamista, on niin Roebuck Ramsdenin äänen kaltainen,\nettä tulee huomanneeksi kuinka paljon he ulkonäöltäänkin muistuttavat\ntoisiaan, huolimatta aivan erilaisesta parran muodosta._\n\n_Don Juan_. Kas, te olette täällä ystäväni. Miksi ette opettele\nlaulamaan sitä erinomaista musiikkia, jonka Mozart on kirjoittanut\nteille?\n\n_Kuvapatsas_. Hän on ikävä kyllä kirjoittanut sen bassolle. Minun\nääneni on kontra tenori. No, joko olette katunut?\n\n_Don Juan_. Kohteliaisuudesta teitä kohtaan en voi katua, Don\nGonzalo. Jos katuisin, ei teillä olisi mitään syytä tulla taivaasta\nväittelemään kanssani.\n\n_Kuvapatsas_. Se on totta. Pysykää paatuneena, poikaseni. Toivon\nettä olisin surmannut teidät, niinkuin varmaan olisinkin, ilman\nsitä tapaturmaa. Silloin minä olisin tullut tänne ja teillä olisi\nkuvapatsas ja hurskauden maine ylläpidettävänä. Kuuluuko mitään uutta.\n\n_Don Juan_. Kuuluu. Tyttärenne on kuollut.\n\n_Kuvapatsas_ (ymmällään). Tyttäreni? (Muistaen). Niin, niin! Sekö\njohon te olitte rakastunut? Mikä hänen nimensä olikaan?\n\n_Don Juan_. Ana.\n\n_Kuvapatsas_. Niin, niin tottakin. Anahan se oli. Sievännäköinen\ntyttö, ellen muista väärin. Oletteko varoittaneet — mikä hänen\nnimensä nyt onkaan? — hänen miestään?\n\n_Don Juan_. Ystävääni Ottaviota? En. En ole tavannut häntä Anan tulon\njälkeen. Ana tulee suuttuneena näkyviin.\n\n_Ana_. Mitä tämä merkitsee? Ottavio täällä ja teidän ystävänne!\nJa sinä isä, unohtanut nimenikin! Olet todellakin muuttunut\nkivipatsaaksi!\n\n_Kuvapatsas_. Rakkaani, minua ihaillaan niin paljon enemmän\nmarmorissa kuin koskaan ollessani oma itseni, että olen päättänyt\nesiintyä siinä muodossa minkä kuvanveistäjä minulle antoi. Hän oli\naikakautensa ensimäisiä miehiä, muistappas se.\n\n_Ana_. Isä! Turhamielisyyttä! Personallista turhamielisyyttä! Sinussa!\n\n_Kuvapatsas_. Sinä olet elänyt sen heikkouden yli tyttäreni.\nSinun kai pitäisi olla lähes 80 tähän aikaan. Minut temmattiin\npois (tapaturmaisesti) 64:llä ikävuodellani. Olen siis sinua koko\njoukon nuorempi. Paitsi sitä lapseni, tässä paikassa ei välitetä\nollenkaan siitä, mitä tämä kevytmielinen ystävämme varmaan nimittäisi\nvanhempain viisauden ilvenäytelmäksi. Pidä minua toveri-olentona,\ntyttöni, eikä isänä.\n\n_Ana_. Sinä puhut samalla lailla kuin tämä ilkiökin.\n\n_Kuvapatsas_. Juan on selväjärkinen ajattelija Ana. Huono miekkailija\nmutta selvä ajattelija.\n\n_Ana_ (kauhun valtaamana). Nyt alan ymmärtää. Nämä ovat piruja jotka\npilkkaavat minua. Minun täytyy rukoilla.\n\n_Kuvapatsas_ (tyynnyttäen häntä). Elä, elä, elä lapseni, elä rukoile.\nJos sen teet luovut tämän paikan pääedusta. Portin yläpuolella täällä\non kirjoitettu: \"Jättäkää kaikki toivo ulkopuolelle, te jotka astutte\nsisään\". Ajatteleppas mikä helpoitus se on! Sillä mitä on toivo?\nSiveellisen vastuunalaisuuden muoto. Täällä ei ole mitään toivoa eikä\nsiis myöskään mitään velvollisuutta, ei mitään työtä, ei mitään, jota\nvoi rukouksella saavuttaa, ei mitään jota voi menettää tekemällä mitä\nitse haluaa. Helvetti on lyhyesti sanoen semmoinen paikka, jossa ei\nkellään ole muuta tehtävää kuin huvitella (Don Juan huokaa syvään).\nTe huokaatte ystäväni Juan, mutta jos te asuisitte taivaassa niinkuin\nminä, ymmärtäisitte panna arvoa tämän paikan eduille.\n\n_Don Juan_ Te olette hyvällä tuulella tänään komendantti. Vallan\nsäkenöivä. Mikä on syynä siihen?\n\n_Kuvapatsas_. Olen päättänyt jotain hyvin tärkeätä poikaseni. Mutta\nmissä on ystävämme Paholainen? Minun pitäisi kysyä hänen neuvoaan\nensin. Ja Ana varmaankin tahtoisi tutustua häneen.\n\n_Ana_. Aiotte valmistaa jotain kidutusta minulle.\n\n_Don Juan_. Taikauskoa, Ana. Rauhoittukaa. Muistakaa että piru ei ole\nniin musta kuin maalataan.\n\n_Kuvapatsas_. Kutsukaamme häntä.\n\n_Kuvapatsaan huojuttaessa kättään suuret akordit vyöryvät taas, mutta\ntällä kertaa Mozartin musiikkiin on raa'alla tavalla sekaantunut\nGounodin musiikkia. Punainen valo alkaa hohtaa ja siitä nousee\nPaholainen, hyvin mefistofelesmaisena ja jokseenkin Mendozan\nnäköisenä, vaikkei niin hauskana. Paholainen näyttää vanhemmalta\nja alkaa olla ennen aikojaan kaljupää. Huolimatta tuhlaavaisesta\nhyvänluontoisuudesta ja ystävyydestä, hän on kärttyisä ja herkästi\nsuuttuva, ellei hänen ystävyyteensä vastata samalla mitalla. Hän ei\nherätä paljoa luottamusta työkykyynsä ja kestävyyteensä nähden ja\nnäyttää yleensä epämiellyttävän itserakkaalta henkilöltä. Mutta hän\non viisas ja hauska, vaikka selvästi vähemmän sivistynyt kuin nuo\nkaksi muuta miestä, ja äärettömän paljoa vähemmän elinvoimainen kuin\nnainen._\n\n_Paholainen_ (sydämellisesti). Onko minulla taas ilo vastaanottaa\nluonani mainio Calastravan komendantti? (Kylmästi). Don Juan,\npalvelijanne. (Kohteliaasti). Ja vieras neiti? Olkaa tervetullut,\nSeñora.\n\n_Ana_. Oletteko —\n\n_Paholainen_ (kumartaen). Lucifer, palvelijanne.\n\n_Ana_. Tulen hulluksi.\n\n_Paholainen_ (ritarillisesti). Ah, Señora, elkää pelätkö. Te tulette\nmeille maan päältä, tuosta pappien turmelemasta pesästä. Olette\nkuullut minua paneteltavan, ja kumminkin, uskokaa minua, minulla on\nlaumottain ystäviä siellä.\n\n_Ana_. Niin. Te hallitsette heidän sydämiään.\n\n_Paholainen_ (pudistaen päätään). Te imartelette, Señora, ja te\nerehdytte. Totta on että maailma ei voi tulla toimeen ilman minua,\nmutta se ei koskaan anna minulle tunnustusta siitä. Sydämessään\nse epäilee ja vihaa minua. Sen myötätuntoisuus kohdistuu kokonaan\nkurjuuteen, köyhyyteen, ruumiin ja sydämen nääntymiseen. Minä pyydän\nsitä rakastamaan iloa, rakkautta, onnea, kauneutta —\n\n_Don Juan_ (pahoinvoipana). Anteeksi, nyt minä lähden. Tiedättehän\netten voi kestää tuota.\n\n_Paholainen_ (suuttuneena). Niin, minä tiedän että te ette ole\nystäväni.\n\n_Kuvapatsas_. Mitä pahaa hän tekee teille Juan? Minusta tuntui että\nhän puhui erittäin järkevästi, kun keskeytitte hänet.\n\n_Paholainen_ (lämpimästi pudistaen kuvapatsaan kättä). Kiitos\nystäväni, kiitos. Te olette aina ymmärtänyt minua. Hän on aina\nmoittinut ja välttänyt minua.\n\n_Don Juan_. Olen aina kohdellut teitä moitteettoman kohteliaasti.\n\n_Paholainen_. Kohteliaasti! Mitä on kohteliaisuus? Minä en välitä\nmitään kohteliaisuudesta. Pyydän sydämen lämpöä, tosi uskollisuutta,\nmyötätuntoisuuden, rakkauden, ilon liittoa —\n\n_Don Juan_. Te panette minut voimaan pahoin.\n\n_Paholainen_. Kas niin! (Vedoten kuvapatsaaseen). Siinä kuulitte\ntaas! Mikä kohtalon iva onkaan lähettänyt tuon kylmän itsekkään\nolennon minun valtakuntaani ja teidät taivaan jäisille tuville!\n\n_Kuvapatsas_. En voi valittaa. Olin ulkokullattu, ja ansaitsin tulla\nlähetetyksi taivaaseen.\n\n_Paholainen_. Mutta miksi ette liity meihin nyt ja luovu tuosta\nilmapiiristä, johon luoteenne on liian miellyttävä, sydämenne liian\nlämmin, iloitsemiskykynne liian suuri?\n\n_Kuvapatsas_. Olen jo päättänyt luopua siitä. Tulevaisuudessa, jalo\nAamuruskon Poika, olen teidän. Olen lähtenyt taivaasta ikipäiviksi.\n\n_Paholainen_ (taas tarttuen hänen käteensä). Mikä kunnia minulle!\nMinä voitto asiallemme! Kiitos, kiitos siitä! Ja nyt ystäväni —\nsaanhan nimittää teitä niin vihdoinkin — ettekö voisi saada _häntä_\nlähtemään sille sijalle, joka jäi tyhjäksi teidän jälkeenne siellä\nylhäällä?\n\n_Kuvapatsas_ (pudistaen päätään). En voi hyvällä omallatunnolla\nkehoittaa ketään ystävääni tahallaan tekemään asemaansa ikäväksi ja\nepämukavaksi.\n\n_Paholainen_. Tietysti ette. Mutta oletteko varma että hänen olisi\nsiellä ikävä? Tietysti te ymmärrätte sen parhaiten, tehän hänet\nalkujaan tänne saatoittekin, ja meillä oli mitä suurimmat toiveet\nhänestä. Meidän paras seurapiirimme suosi hänen mielipiteitään\nerittäin suuresti. Ja muistattehan kuinka hyvin hän lauloi?\n(Paholainen alkaa laulaa nenä-äänisellä ooppera-baritonilla, joka\nvärisee siksi että hän on ikuisista ajoista asti käyttänyt väärin\nranskalaista laulutapaa).\n\n    Vivan le femmine!\n    Viva il buon vino!\n\n_Kuvapatsas_ (tarttuen samaan nuottiin oktavia ylempänä kontra\ntenorillaan).\n\n    Sostegno e gloria\n    D'umanità.\n\n_Paholainen_. Juuri niin. Nyt hän ei koskaan enää laula meille.\n\n_Don Juan_. Sitä ei siedä valittaa. Helvetti on täynnä musiikin\nharrastajia. Musiikki on tuomittujen viina. Eikö yksi kadotettu sielu\nsaisi olla ehdoton raitis?\n\n_Paholainen_. Te pilkkaatte taiteista jalointa!\n\n_Don Juan_ (kylmällä ylenkatseella). Te puhutte kuin hysteerinen\nnainen, joka koettaa imarrella viulun vinguttajaa.\n\n_Paholainen_. En suutu. Minä vain säälin teitä. Teillä ei ole mitään\nsielua ettekä ymmärrä ollenkaan mitä menetätte. Te taasen herra\nkomendantti, olette syntynyt säveltaiteilijaksi. Kuinka ihanasti te\nlaulatte! Mozart ihastuisi, jos hän vielä olisi täällä, mutta hänkin\ntyhmistyi ja läksi taivaaseen. On vallan omituista kuinka nuo viisaat\nmiehet, joiden olisi varmaan luullut saavuttavan yleistä suosiota\ntäällä, ovat näyttäytyneet yhteiskunnallisesti epäonnistuneiksi,\naivan niinkuin Don Juan.\n\n_Don Juan_. Olen todellakin pahoillani että olen yhteiskunnallisesti\nepäonnistunut.\n\n_Paholainen_. Eipä siltä ettemme myöntäisi lahjakkaisuuttanne.\nSen kyllä myönnämme. Mutta minä katselen asiaa teidän omalta\nnäkökannaltanne. Te ette viihdy täällä. Tämä paikka ei sovellu\nteille. Syy on siinä että teillä ei ole — en tahdo sanoa sydäntä,\nsillä tiedämmehän että teeskennellyn kyynillisyytenne alla teillä\nsykkii lämmin —\n\n_Don Juan_ (peljästyen). Elkää herran tähden, elkää.\n\n_Paholainen_ (loukkaantuneena). Teillä ei ole iloitsemiskykyä.\nTyydyttääkö se teitä?\n\n_Don Juan_. Se on hiukan siedettävämpi muoto lörpötyksestänne. Mutta\njos sallitte, pakenen yksinäisyyteen kuten tavallista.\n\n_Paholainen_. Miksi ette pakene taivaaseen? Se olisi sovelias paikka\nteille. (Analle). Ettekö te Señora voisi saada häntä käsittämään\nettä ilmanvaihdos olisi hyödyllistä hänelle?\n\n_Ana_. Mutta voisiko hän siis mennä taivaaseen, jos hän tahtoisi?\n\n_Paholainen_. Mikä estäisi?\n\n_Ana_. Voiko kuka tahansa — voisinko _minä_ mennä taivaaseen, jos\ntahtoisin?\n\n_Paholainen_ (jokseenkin ylenkatseellisesti). Tietysti, jos teillä on\nsellainen maku.\n\n_Ana_. Mutta miksi ei jokainen siis mene taivaaseen?\n\n_Kuvapatsas_ (nauraen). _Minä_ voin sen selittää kultaseni. Siitä\nsyystä että taivas on mitä enkelimäisimmin ikävä paikka koko\nluomakunnassa. Siitä syystä he eivät mene.\n\n_Paholainen_. Hänen ylhäisyytensä komendantti sanoo sen\nsotilaallisella suoruudella. Mutta totta onkin että taivaassa\neläminen on sietämättömän ikävää. Kerrotaan että minut ajettiin\nsieltä pois, mutta asia oli se, ettei mikään mahti olisi saanut minua\npysymään siellä kauemmin. Minä läksin sieltä muitta mutkitta ja\njärjestin tämän paikan.\n\n_Kuvapatsas_. Sitä en tosiaankaan ihmettele. Ei kukaan voisi kestää\niankaikkisuutta taivaassa.\n\n_Paholainen_. Ooh — se sopii muutamille. Olkaamme rehellisiä herra\nkomendantti, se on temperamentti-kysymys. Minä en ihaile taivaallista\ntemperamenttia. En ymmärrä sitä. Enkä tiedä tokko juuri tahtoisinkaan\nymmärtää sitä. Mutta kaikenlaiset ainekset ovat tarpeen maailman\nkokoonpanossa. Eikä mausta voi kiistellä. Minä luulen että Don Juan\npitäisi siitä.\n\n_Don Juan_. Mutta — anteeksi suorapuheisuuteni — voisitteko\ntodellakin palata takaisin sinne, jos tahtoisitte; vai sanotteko\nrypäleitä happamiksi?\n\n_Paholainen_. Takaisinko sinne? Menen usein takaisin sinne. Ettekö\nole koskaan lukenut Jobin kirjaa? Onko teillä mitään kanoonista\ntodistusta siitä että meidän piirimme ja sen toisen piirin välillä on\nmitään aitauksia?\n\n_Ana_. Mutta ylipääsemätön juopa on ainakin niiden välillä.\n\n_Paholainen_. Hyvä Señora, vertausta ei pidä ymmärtää\nsananmukaisesti, juopa tarkoittaa eroitusta enkelimäisen ja\npirullisen temperamentin välillä. Mikä sen suurempi juopa voisi olla\nolemassa? Muistakaa mitä olette nähnyt maan päällä. Ei ole mitään\naineellista muuria filosoofin opetussalin ja härkätaistelulavan\nvälillä, mutta härkätaistelijat eivät silti ikinä mene opetussaliin.\nOletteko koskaan ollut siinä maassa missä minulla on lukuisimmat\nseuraajani — tarkoitan Englannissa? Siellä pidetään suuria\nkilpa-ajoja ja siellä on myöskin laajoja konserttisaleja, missä\nsoitetaan hänen ylhäisyytensä ystävän, Mozartin säveltämää\nklassillista musiikkia. Kilpa-ajoissa kulkijat voisivat aivan\nhyvin pysyä poissa niistä ja mennä sen sijaan klassillisiin\nkonsertteihin. Ei mikään laki heitä estä. Englantilaiset eivät\nkoskaan rupea orjiksi. He saavat vapaasti tehdä kaikkea mitä\nhallitus ja yleinen mielipide sallii. Klassillisten konserttien\nmyönnetään olevan korkeampaakin ja sivistyneempää, runollisempaa,\nhenkevämpää, jalostavampaa huvia kuin kilpa-ajot. Mutta luopuvatko\nkilpailun ihailijat urheilustaan mennäkseen konserttisaliin?\nEi ikinä. Heitä kiusaisi siellä samanlainen ikävyys kuin herra\nkomendanttia taivaassa. Siinä juuri on se vertauksellinen syvä\njuopa näitten molempien paikkojen välillä. Aineellisen juovan yli\nvoisi rakentaa sillan, ainakin minä voisin sen rakentaa heille\n(maa on täynnä Paholaisen siltoja), mutta vastenmielisyyden juopa\non ylitsepääsemätön ja iankaikkinen. Ja se juuri eroittaa ystäväni\ntäällä niistä, joita typerästi kyllä nimitetään autuaiksi.\n\n_Ana_. Minä lähden taivaaseen heti paikalla.\n\n_Kuvapatsas_. Lapseni, kuule ensin varoituksen sana. Salli minun\ntäydentää ystäväni Luciferin vertausta klassillisesta konsertista.\nJokaisessa semmoisessa konsertissa Englannissa näet rivittäin\nväsyneitä ihmisiä, jotka ovat siellä, ei siitä syystä että he\ntosiaankin rakastavat klassillista musiikkia, vaan siitä syystä\nettä he arvelevat että heidän pitäisi rakastaa sitä. Sama on asian\nlaita taivaassa. Koko joukko väkeä istuu siellä kunnian loistossa,\nei siitä syystä että he ovat onnellisia siten, vaan siksi että he\narvelevat asemansa taivaassa vaativan sen. He ovat melkein kaikki\nenglantilaisia.\n\n_Paholainen_. Niin ovat. Etelämaalaiset tavallisesti jättävät koko\nlaitoksen ja tulevat tänne juuri niinkuin tekin. Mutta englantilaiset\neivät todellakaan näy tietävän milloin he ovat tuiki onnettomia.\nEnglantilainen aina luulee olevansa siveellinen, kun hän onkin vain\nikävystynyt.\n\n_Kuvapatsas_. Sanalla sanoen tyttäreni, jos menet taivaaseen ilman\nsopivia ominaisuuksia, ei sinulla tule olemaan hauskaa.\n\n_Ana_. Ja kuka uskaltaa väittää että minulla ei ole sopivia\nominaisuuksia taivaaseen? Kaikkein arvokkaimmat kirkkoruhtinaat eivät\nkoskaan ole sitä epäilleet. Velvollisuuteni itseäni kohtaan vaatii\nminua heti lähtemään tästä paikasta.\n\n_Paholainen_ (loukkaantuneena). Kuten suvaitsette Señora. Olisin\nluullut teillä olevan enemmän aistia.\n\n_Ana_. Isä, toivon että seuraat minua. Et voi jäädä tänne. Mitä\nihmiset sanoisivat?\n\n_Kuvapatsas_. Ihmiset! Paraat ihmiset ovat täällä — kirkkoruhtinaat\nja muut. Niin harva menee taivaaseen ja niin monta tulee tänne että\nautuaat, joita muinoin nimitettiin taivaallisiksi sotajoukoiksi,\nnykyjään ovat vähenemistään vähentyvänä vähemmistönä. Pyhimykset,\nkirkkoisät ja entisten aikojen valitut ovat nykyajan tyhmyreitä,\nintoilijoita, epäsuosiossa olevia.\n\n_Paholainen_. Se on totta. Alusta alkaen tiesin että ajan pitkään\npääsisin voitolle pelkästään yleisen mielipiteen painosta, huolimatta\npitkästä panettelusodasta jota käytiin vastaani. Luomakunta on\npohjaltaan perustuslaillinen, ja kun on niin suuri enemmistö kuin\nminulla, ei minua voida iankaiken pitää erillään hallituksesta.\n\n_Don Juan_. Arvelen Ana, että teidän on paras pysyä täällä.\n\n_Ana_ (mustasukkaisesti). Ette siis tahdo minua tulemaan kanssanne.\n\n_Don Juan_. Ettehän toki tahtone astua taivaaseen minun kaltaiseni\nkadotetun olennon seurassa!\n\n_Ana_. Kaikki sielut ovat yhtä kalliita. Kaduttehan, eikö niin?\n\n_Don Juan_. Ana hyvä, te olette typerä. Luuletteko että taivas on\nniin kuin maa, jossa ihmiset uskottelevat itseään että se mikä on\ntehty voidaan saada tekemättömäksi katumuksella, että se mikä on\nsanottu voidaan saada sanomattomaksi peruuttamalla, että se mikä\non totta voidaan kieltää julistamalla se yhteisellä sopimuksella\nvalheeksi? Ei, taivas on todellisuuden mestarien koti. Siitä syystä\naion mennä sinne.\n\n_Ana_. Kiitos. Minä aion mennä taivaaseen hakemaan onnea. Maan päällä\nsain vallan tarpeeksi todellisuutta.\n\n_Don Juan_. Silloin teidän täytyy jäädä tänne, sillä helvetti on\nepätodellisuuden ja onnen etsijäin koti. Se on ainoa turvapaikka,\njonne voi paeta taivaasta, joka on, kuten sanoin, todellisuuden\nmestarien koti, sekä maan päältä, joka on todellisuuden orjien\nkoti. Maa on lastenkamari, jossa miehet ja naiset ovat olevinaan\nsankareita ja sankarittaria, pyhimyksiä ja syntisiä. Mutta ruumis\nsärkee mielikuvat aina. Nälkä ja kylmä ja jano, ikä ja lakastuminen\nja sairaus sekä ennen kaikkia kuolema tekee heistä todellisuuden\norjia. Kolme kertaa päivässä pitää syödä ja sulattaa, kolme kertaa\nvuosisadassa uusi sukupolvi on synnytettävä. Uskonnon, romantiikan\nja tieteen aikakaudet yhtyvät lopulta pakosta samaan rukoukseen:\n\"Tee minusta terve eläin!\" Mutta täällä olemme päässeet tuosta\nlihan hirmuvallasta, sillä täällä me emme ole ollenkaan eläimiä,\nvaan henkiä, ilmiöitä, mielikuvia, tapoja, kuolemattomia, iättömiä,\nsanalla sanoen ruumiittomia. Täällä ei ole yhteiskunnallisia\nkysymyksiä, ei valtiollisia kysymyksiä, ei uskonnollisia kysymyksiä\neikä — mikä ehkä on paras kaikesta — terveydellisiä kysymyksiä.\nTäällä nimitätte ilmausmuotoanne kauneudeksi, tunteitanne\nrakkaudeksi, tunnelmianne jaloudeksi, halujanne avuiksi, juuri\nniinkuin ennen maan päällä, mutta täällä ei ole mitään ankaria\ntosiseikkoja vastustamassa teitä, ei mitään ivallisia tarpeitten ja\nvaatimusten vastakohtia, ei mitään inhimillistä ilveilynäytelmää, ei\nmitään muuta kuin ikuista romanttisuutta, yleistä melodraamaa. Tai\nkuten saksalainen ystävämme sanoo runossaan: \"runollinen järjettömyys\non täällä järkeä ja iki-naisellinen vetää meitä yhä ylöspäin ja\neteenpäin\" — emmekä kumminkaan pääse askeltakaan kauemmaksi. Ja\nkumminkin tahdotte jättää tämän paratiisin!\n\n_Ana_. Mutta jos helvetti on niin ihana, kuinka hurmaava onkaan\nsitten taivas!\n\n    Paholainen, Kuvapatsas ja Don Juan kaikki alkavat yhtaikaa\n    puhua kiihkeästi vastustaen. Sitten vaikenevat noloina.\n\n_Don Juan_. Anteeksi.\n\n_Paholainen_. Eihän toki. Minä keskeytin teidät.\n\n_Kuvapatsas_. Aiotte sanoa jotain.\n\n_Don Juan_. Teidän jälkeenne hyvät herrat.\n\n_Paholainen_ (Don Juanille). Te olette niin kaunopuheisesti\nselittänyt valtakuntani etuja että jätän teidän tehtäväksenne kuvata\nyhtä puolueettomasti toisen laitoksen varjopuolet.\n\n_Don Juan_. Taivaassa, sikäli kuin osaan sitä kuvitella hyvä Señora,\neletään ja tehdään työtä leikin ja kuvittelun asemesta. Siellä on\nasioita katsottava semmoisina kuin ne ovat. Siellä ei voi paeta muuta\nkuin lumousta, ja lujuus sekä vaara ovat kunniaa. Jos näyttelemistä\nyhä jatkuu täällä ja maan päällä ja koko maailma on näyttämö,\ntaivas on ainakin kulissien takana. Mutta taivasta ei voi kuvata\nvertauksellisesti. Lähden sinne kohta, sillä toivon ainakin pääseväni\nvalheesta ja ikävästä, vulgääristä onnen etsinnästä viettääkseni\naikakausia mietinnässä —\n\n_Kuvapatsas_. Huh!\n\n_Don Juan_. Herra komendantti, en moiti teitä ylenkatseestanne.\nTaulugalleria on ikävä paikka sokealle miehelle. Mutta juuri samoin\nkuin te nautitte sellaisista romantillisista heijastuksista kuin\nkauneudesta ja riemusta, samoin minä nauttisin saadessani miettiä\nsitä mikä enin kiinnittää mieltäni, nimittäin elämää: tuota voimaa,\njoka iäti pyrkii saavuttamaan yhä suurempaa kykyä tutkistelemaan\nitseään. Mikä synnytti aivoni? Ei suinkaan jäsenieni liikuttamisen\ntarve. Hiirellä ei ole kuin puolet sen vertaa aivoja, mutta se\nliikuttaa jäseniään yhtä hyvin kuin minä. Ei siis tekemisen tarve,\nvaan tarve tietää mitä teen, etten sokeassa elämisen yrityksessä\nsurmaisi itseäni.\n\n_Kuvapatsas_. Te olisitte varmaan surmannut itsenne sokeassa\nmiekkailemis-yrityksessänne, ellei jalkani olisi luiskahtanut, hyvä\nystävä.\n\n_Don Juan_. Te vanha irstailija, naurunne loppuu sietämättömään\nikävyyteen ennen huomenta.\n\n_Kuvapatsas_. Ha, ha haa! Muistatteko kuinka minä pelotin teitä\nsanomalla teille melkein samaa patsaaltani Sevillassa? Se kuuluu\njokseenkin nerottomalta ilman minun pasuunoitani.\n\n_Don Juan_. Olen kuullut sanottavan että se kuuluu jokseenkin\nnerottomalta pasuunainkin säestyksellä, herra komendantti.\n\n_Ana_. Oh, elä keskeytä häntä tuollaisilla tyhjänpäiväisyyksillä isä.\nEikö taivaassa ole mitään muuta kuin tutkistelemista?\n\n_Don Juan_. Siinä taivaassa, jota minä haen, ei ole muuta iloa. Mutta\nsiellä on työtä elämän auttamiseksi sen pyrkimyksessä ylöspäin.\nAjatelkaappa kuinka se tuhlaa ja hajoittaa itseään, kuinka se\nrakentaa esteitä itselleen ja hävittää itsensä tietämättömyydessään\nja sokeudessaan. Se tarvitsee aivoja, tuo vastustamaton voima,\nettei se tietämättömyydessään rupea itseään vastustamaan. Kuinka\nihmeellinen tekele ihminen on! sanoo runoilija. Niin on, mutta\nmikä hölmö! Hänen rakenteensa on suurin ihme, minkä elämä on\naikaansaanut, kaikkein elävin elävä olento olemuksien seassa,\nkaikkein itsetietoisin kaikista elimistöistä — ja kumminkin, kuinka\nkurjat hänen aivonsa ovat! Tyhmyys, joka vaivannäön ja köyhyyden\nopettaman todellisuuden vaikutuksesta on käynyt halpamaiseksi ja\njulmaksi, mielikuvitus, joka on ennemmin päättänyt nääntyä kuin\nkatsoa tuota todellisuutta silmästä silmään, joka kerää valhekuvia\npeittääkseen sitä, ja joka nimittää itseään viisaudeksi, neroksi! Ja\nkumpikin syyttää toinen toistaan oman itsensä puutteellisuudesta:\ntyhmyys syyttää mielikuvitusta hulluudesta, ja mielikuvitus syyttää\ntyhmyyttä tietämättömyydestä, — surkeata kyllä, tyhmyydellä on\nkaikki tieto, ja mielikuvituksella on kaikki viisaus.\n\n_Paholainen_. Ja hyvän sopan ne siitä yhdessä keittävät. Enkös minä\nsanonut silloin kuin järjestin sen Faustin jutun, että ihmisen\njärki ei ole tehnyt mitään muuta hänelle, kuin kehittänyt hänet\npetomaisemmaksi kuin mikään peto. Yksi ainoa oivallinen ruumis\non enemmän arvoinen kuin sadan huonoa ruuansulatusta kärsivän ja\ntyhjästä pullistuneen filosofin aivot.\n\n_Don Juan_. Te unohdatte että on koetettu aivotonta ruumiin\nmahtavuutta. Joka suhteessa paitsi aivoihin nähden, äärettömän\npaljon suurempia olentoja kuin ihminen on ollut olemassa ja\nhävinnyt. Megatherium, ichthyosaurus ovat mittailleet maata\njättiläisaskeleillaan ja peittäneet auringon, pilviä tavoittelevilla\nsiivillään. Missä ne ovat nyt? Kivettyneinä museoissa, ja niin\nharvoja ja epätäydellisiä sielläkin että yhtä ainoata nivelluuta tai\nhammasta niistä pidetään enemmän arvoisena kuin tuhannen sotamiehen\nelämää. Nuo olennot elivät ja tahtoivat elää, mutta aivojen\npuutteessa ne eivät tienneet kuinka niiden piti täyttää tahtoansa, ja\nniin ne hävittivät itsensä.\n\n_Paholainen_. Ja eikö siis ihminen hävitä itseään yhtä paljon\nhuolimatta kehutuista aivoistaan? Oletteko äskettäin käyneet maan\npäällä? Minä olen. Ja olen myöskin tutkinut ihmisen ihmeellisiä\nkeksintöjä. Voin teille vakuuttaa että elämää edistävillä aloilla\nihminen ei keksi mitään, mutta kuolemaa edistävillä aloilla hän\nvoittaa luonnonkin ja tuottaa kemian ja koneitten avulla yhtä\npaljon kuolemaa kuin maanvaivat, rutto ja nälkä. Talonpoika, jota\ntänään johdatan kiusaukseen, syö ja juo jokseenkin samaa kuin\ntalonpojat tuhat vuotta sitten, ja rakennus, jossa hän asuu, ei ole\ntuhannessa vuodessa muuttunut niinkään paljon kuin naisten hattumuoti\nmuutamassa viikossa. Mutta kun hän menee tappotantereelle, on hänellä\nolallaan mekanismin ihme, joka hänen sormensa kosketuksesta päästää\nvalloilleen kaikki molekylien salatut voimat ja voittaa monin\nkertaisesti hänen esi-isäinsä heittokeihään, nuolen ja piiskan.\nRauhan keksinnöissä ihminen on suuri hutilus. Olen nähnyt hänen\npumpulitehtaitaan ja muita semmoisia laitoksia. Niitten koneistoa\nvoisi yhtä hyvin luulla ahneen koiran keksimäksi, joka tahtoo\nrahaa eikä ruokaa. Tunnen hyvin hänen kömpelöt kirjoituskoneensa\nja puhkivat veturinsa ja ikävät polkupyöränsä. Ne ovat lasten\nleikkikaluja verrattuina Maxim kanunaan tai vedenalaiseen\ntorpedolaivaan. Ihmisen teollisuuskoneissa ei ilmaannu muuta kuin\nhänen ahneutensa ja laiskuutensa — hänen sydämensä on hänen\naseissaan. Tuo ihmeellinen Elämän Voima, jolla te kehutte, on\nkuoleman voimaa. Ihminen mittaa voimaansa hävityskykynsä mukaan.\nMitä on hänen uskontonsa? Veruke, jonka nojalla hän vihaa minua.\nMitä ovat hänen lakinsa? Verukkeita, joitten nojalla hän hirttää\nteidät. Mitä on hänen siveytensä? Pakanuutta! Veruke, jonka nojalla\nhän voi kuluttaa tuottamatta. Mitä on hänen taiteensa? Veruke, jonka\nnojalla hän voi ahmia surmakuvia. Mitä on hänen politiikkansa? Joko\nitsevaltiaan ihailua, siksi että itsevaltias voi surmata, taikka\nparlamentaarista kukkotaistelua. Vietin äskettäin illan eräässä\nkuuluisassa lakiasäätävässä kokouksessa ja kuulin padan soimailevan\nkattilaa mustuudesta ja ministerien vastailevan kysymyksiin. Pois\nlähtiessäni kirjoitin ovelle tuon vanhan lastenkamari-sananparren:\n\"Elkää kysykö mitään niin teille ei valehdella.\" Ostin kuuden\npencen perhelehden ja näin että se oli täynnä kuvia nuorista\nmiehistä, jotka ampuivat ja iskivät toisiaan kuoliaaksi. Näin\nmiehen kuolevan. Hän oli lontoolainen muurari, jolla oli seitsemän\nlasta. Hän jätti jälkeensä seitsemäntoista puntaa, jotka hänen\nvaimonsa tuhlasi loppuun hänen hautajaisiinsa ja meni seuraavana\npäivänä lapsineen vaivaistaloon. Hän ei olisi antanut seitsemän\npenceäkään lastensa kouluuttamiseksi, lain täytyi pakoittaa hänet\nantamaan ne opetettaviksi ilmaiseksi, mutta kuoleman sattuessa hän\ntuhlasi kaikki mitä hänellä oli. Ihmisten mielikuvitus hehkuu,\nheidän kykynsä kohoaa, kun he ajattelevat kuolemaa. He rakastavat\nsitä, ja jota julmempi se on, sitä enemmän he nauttivat. Helvetti\non paljoa ylempänä heidän käsityskykyään. Käsityksensä siitä he\novat saaneet kahdelta mitä suurimmalta hupsulta ihmiskunnassa:\neräältä italialaiselta ja eräältä englantilaiselta. Italialainen\nselitti että helvetissä on vain mutaa, pakkasta, likaa, tulta ja\nmyrkyllisiä käärmeitä, kaikki kidutusta vain. Aina kun tuo aasi\nei valehdellut minusta, hän höpisi eräästä naishenkilöstä, jonka\nhän oli nähnyt kerran kadulla. Englantilainen taasen kertoi kuinka\nminut oli karkoitettu taivaasta kanuunoilla ja ruudilla, ja tänäkin\npäivänä jok'ikinen brittiläinen uskoo että koko tuo hassu juttu\non raamatussa. En tiedä mitä muuta sama englantilainen sanonee,\nsillä runo on liian pitkä, jotta minä tai kukaan muu olisi jaksanut\nkahlata sen läpi. Sama juttu kaikkialla. Kirjallisuuden korkein\nmuoto on tragedia, näytelmä, jonka lopussa kaikki surmataan.\nVanhoissa aikakirjoissa luetaan maanjäristyksistä ja ruttotaudeista,\nja sanotaan että nämä ilmaisivat Jumalan voimaa ja suuruutta ja\nihmisen pienuutta. Nykyaikana kertovat aikakirjat tappeluista.\nTappelussa kaksi miesjoukkoa ampuu toisiaan kuulilla ja räjähtävillä\npommeilla, kunnes toinen joukko juoksee pakoon, jolloin toinen\najaa sitä takaa hevosen selässä ja hakkaa pakenijat palasiksi.\nTämä, niin päättävät aikakirjat, osoittaa keisarikuntien suuruutta\nja mahtia ja voitettujen mitättömyyttä. Semmoisten tappelujen\njälkeen ihmiset juoksevat kaduilla ulvoen ilosta ja kiihoittavat\nhallituksiaan tuhlaamaan satoja miljoonia rahaa teurastukseen,\nkun taas voimakkainkaan ministeristö ei uskaltaisi antaa puolta\npenniäkään ylimääräistä menoa sen kurjuuden ja ruton vähentämiseksi,\njonka he joka päivä näkevät edessään. Voisin mainita teille tuhansia\nesimerkkejä, mutta kaikki johtavat samaan tulokseen: Se voima, joka\nhallitsee maata, ei ole elämän voima vaan kuoleman, ja se sisäinen\ntarve, joka on terästänyt elämän ponnistuksiin muodostaakseen itsensä\nihmisolennoksi, ei ole korkeamman elämän tarve, vaan tarve hankkia\nvaikuttavampi hävityksen välikappale. Rutto, nälkä, maanjäristys,\nmyrsky olivat liian satunnaisia toiminnassaan, tiikeri ja krokodiili\nliian helposti tyydytetyt eivätkä kyllin julmia. Tarvittiin jotain\nkestävämpää, julmempaa, kekseliäämmin hävittävää, ja tuo tarvittava\n\"jotain\" oli ihminen, piinapenkin, marttyyripaalun, hirsipuun\nja sähkötuolin keksijä, miekan ja kanuunan keksijä, ja ennen\nkaikkia oikeuden, velvollisuuden, patriotismin ja kaikkein muiden\n-ismien keksijä, joitten avulla nekin, jotka ovat kyllin viisaita\nomistaakseen jalompia taipumuksia, saadaan houkutelluiksi muuttumaan\nkaikkein hävittävimmiksi kaikista hävittäjistä.\n\n_Don Juan_. Hyh! Tuo kaikki on vanhaa. Teidän heikko puolenne,\nperkeleellinen ystäväni, on siinä, että te aina olette ollut hieman\nyksinkertainen. Te tuomitsette ihmistä hänen omalla mitallaan. Ei\nmikään voisi hivellä hänen mieltään enemmän kuin teidän arvostelunne\nhänestä. Nimittäkää häntä tyranniksi, murhaajaksi, merirosvoksi,\npomoksi, niin hän ihailee teitä ja kerskailee sanoistanne, tuntien\nvanhojen merikuninkaitten veren virtaavan suonissaan. Sanokaa häntä\nvalhettelijaksi ja varkaaksi, niin hän vain nostaa kanteen teitä\nvastaan kunnianloukkauksesta. Mutta sanokaappa häntä pelkuriksi,\nniin hän tulee hulluksi raivosta ja heittäytyy surman suuhun\ntodistaakseen valheeksi tuon pistävän totuuden. Ihminen selittää\nmenetystapansa kaikilla mahdollisilla tavoilla, paitsi yhdellä, hän\npuolustaa rikoksiaan kaikilla syillä, paitsi yhdellä, hän puoltaa\nturvallisuuttaan jos jollakin varjolla, paitsi yhdellä — ja tämä\nyksi on pelkuruus. Ja kumminkin koko hänen sivistyksensä perustuu\nhänen pelkuruuteensa, hänen halpamaiseen kesyyteensä, jota hän\nsanoo kunnioitettavaisuudekseen. Muulin ja aasin kestäväisyydellä on\nrajansa, mutta ihminen kestää nöyryyttämistä niin kauan kunnes hänen\nhalpamaisuutensa käy niin ilettäväksi hänen sortajilleen, että heidän\nitsensä täytyy parantaa se.\n\n_Paholainen_. Juuri niin. Ja noissa olennoissa te muka löydätte sitä\nmitä nimitätte Elämän Voimaksi!\n\n_Don Juan_. Löydän. Sillä nyt seuraa hämmästyttävin osa koko asiasta.\n\n_Kuvapatsas_. Mikä se on?\n\n_Don Juan_. Se, että voitte muuttaa kenen tahansa noista pelkureista\nurhoolliseksi panemalla hänen päähänsä jonkun aatteen.\n\n_Kuvapatsas_. Tyhjiä! Vanhana soturina minä myönnän pelkuruuden. Se\non yhtä yleistä kuin meritauti, eikä ole sen vaarallisempaakaan.\nMutta aatteen paneminen ihmisen päähän on tyhjää puhetta. Taistelussa\nei tarvitse muuta ollakseen rohkea kuin hiukan kuumaa verta ja tieto\nsiitä että on vaarallisempi menettää kuin voittaa.\n\n_Don Juan_. Ehkäpä juuri siitä syystä tappelut ovatkin niin\nhyödyttömiä. Mutta ihmiset eivät koskaan todella voita pelkoaan\nennenkuin he luulevat taistelevansa yleisen tarkoituksen puolesta —\naatteen puolesta, kuten he sitä nimittävät. Miksi ristiretkeilijä oli\nurhoollisempi merirosvoa? Sillä hän ei taistellut itsensä edestä vaan\nristin edestä. Mikä voima se oli, joka kohtasi häntä yhtä suurella\nurhoollisuudella kuin hänen omansa? Niitten miesten voima, jotka\neivät taistelleet itsensä puolesta vaan islamin. He ottivat Espanjan\nmeiltä, vaikka me taistelimme kotimme ja kontumme puolesta, mutta\nsitten kun mekin rupesimme taistelemaan mahtavan aatteen, katolisen\nkirkon puolesta, ajoimme heidät takasin Afrikaan.\n\n_Paholainen_ (ivallisesti). Mitä! Oletteko katolilainen Señor Don\nJuan! Hurskas! Onnittelen teitä!\n\n_Kuvapatsas_ (vakavasti). So-soh! Sotilaana minä en siedä että\nkirkkoa pilkataan.\n\n_Don Juan_. Olkaa huoleti, herra komendantti. Katolisen kirkon aate\ntulee elämään kauemmin kuin islam, kauemmin kuin risti, kauemmin kuin\ntuo typerien, koulupoikamaisten tappelijain vulgääri korujoukko, jota\nte nimitätte armeijaksi.\n\n_Kuvapatsas_. Juan, te pakoitatte minun vaatimaan teitä vastaamaan\nsanoistanne.\n\n_Don Juan_. Se on turhaa. En osaa miekkailla. Jokainen aate,\njonka edestä ihminen on valmis kuolemaan, on katolinen aate.\nKun espanjalainen vihdoinkin oppii ettei hän ole sen parempi\nkuin sarasenilainen, eikä hänen profeettansa sen parempi kuin\nMahomet, silloin hän nousee katolisempana kuin koskaan ja antaa\nhenkensä maailman vapauden ja yhdenvertaisuuden edestä, taistellen\nbarrikaadilla, joka on rakennettu sen likaisen hökkelin yli, missä\nhän ennen näki nälkää.\n\n_Kuvapatsas_. Tyhjää puhetta!\n\n_Don Juan_. Se mitä sanotte tyhjäksi puheeksi, on ainoa jonka edestä\nihmiset ovat valmiit kuolemaan. Myöhemmin vapaus ei tule enää olemaan\nkyllin katolista. Silloin ihmiset antavat henkensä inhimillisen\ntäydellisyyden edestä ja uhraavat mielellään vapautensakin sen\nhyväksi.\n\n_Paholainen_. Niinpä kyllä. Kyllä he aina keksivät syitä tappaa\ntoisiaan.\n\n_Don Juan_. Entä sitten? Ei se ole kuolema, joka jotain merkitsee,\nvaan kuoleman pelko. Ei tappaminen eikä kuoleminen meitä alenna, vaan\nhalpamainen elämä ja alentumistilan tuottamien palkkojen ja etujen\nvastaanottaminen. Ennemmin kymmenen kuollutta miestä kuin yksi elävä\norja ja hänen herransa! Kerran tulee aika, jolloin ihmiset nousevat\ntaisteluun, isä poikaa vastaan ja veli veljeä vastaan, ja surmaavat\ntoisensa tuon suuren katolisen aatteen, orjuuden poistamisen hyväksi.\n\n_Paholainen_. Niin — silloin kun se vapaus ja yhdenvertaisuus, josta\nte tässä saarnailette on saattanut vapaat valkoiset kristityt yhtä\nhalvoiksi työmarkkinoilla, kuin mustat orjapakanat, joita nyt myydään\ntukuttain huutokaupalla.\n\n_Don Juan_. Ei ole pelkoa! Valkoisella työmiehellä tulee myös\nolemaan aikansa. Mutta nyt en aio puolustaa tämän suuren aatteen\nmahdollisia muotoja tulevaisuudessa. Mainitsen vain esimerkkejä siitä\ntosiseikasta, että tämä luotu olento, mies, joka omissa itsekkäissä\nasioissaan on perinpohjainen pelkuri, taistelee sankarin tavoin\naatteen edestä. Hän voi olla ryömivä kansalaisena, mutta hän on\nvaarallinen intoilijana. Hän saattaa olla orjana ainoastaan niin\nkauan kun hän on henkisesti kyllin heikko kuunnellakseen järjen\nääntä. Sanon teille hyvät herrat että jos voitte antaa miehen\ntehtäväksi sellaisen työn, jota hän nyt nimittää Jumalan työksi, ja\njota hän myöhemmin tulee nimittämään monella uudella nimellä, voitte\nsaada hänet täysin välinpitämättömäksi kaikista seurauksista, jotka\nmahdollisesti saattavat kohdata hänen omaa itseään.\n\n_Ana_. Niin — hän pudistaa pois kaiken vastuunalaisuuden omilta\nhartioiltaan ja jättää sen vaimonsa ja lastensa hoidettavaksi.\n\n_Kuvapatsas_. Hyvin sanottu, tyttäreni. Elä anna hänen puheillaan\nvillitä selvää järkeäsi.\n\n_Paholainen_. Voi, herra komendantti, nyt kun jouduimme puhumaan\nnaisesta, hän tulee saarnaamaan entistä enemmän. Myönnän tosin että\nse aine minustakin on kaikkein hauskin.\n\n_Don Juan_. Naista kohtaan, Señora, miehen velvollisuudet ja\nvastuunalaisuudet alkavat ja loppuvat leivän hankinnassa hänen\nlapsilleen. Naiselle mies on ainoastaan välikappale lasten\nhankkimiseen ja elättämiseen.\n\n_Ana_. Tuoko on teidän käsityksenne naisen mielipiteestä? Se on\nsuoraan sanoen kyynillistä ja ilettävää aineellisuutta.\n\n_Don Juan_. Anteeksi, Ana, en puhunut mitään naisen mielipiteistä\nyleensä. Puhuin vain hänen mielipiteestään miehestä eri sukupuolena.\nEikä se ole sen kyynillisempi kuin hänen mielipiteensä omasta\nitsestään ennen kaikkea äitinä. Sukupuolikannalta katsoen nainen\non luonnon välikappale, jolla se ikuistuttaa suurimman tekonsa.\nSukupuolikannalta katsoen mies on naisen välikappale luonnon\nkäskyn täyttämiseksi taloudellisimmalla tavalla. Nainen tietää\nvaistomaisesti että etäällä menneisyydessä, kehityksen tapahtuessa\nhän keksi miehen, eroitti hänet itsestään, loi hänet, voidakseen\nsitten aikaansaada jotain parempaa kuin yksi-sukupuolinen toiminta\nvoi tuottaa. Täyttäessään sitä tarkoitusta jota varten nainen loi\nmiehen, hän saa mielellään uneksia unelmiaan, pitää heikkouksiaan,\nihanteitaan, urhoollisuuttaan, kunhan vain kaikessa on pohjasäveleenä\nnaisen, äitiyden, perheen, kotilieden jumaloiminen. Mutta kuinka\najattelematonta ja vaarallista olikaan luoda erityinen olento,\njonka ainoana tarkoituksena oli naisen hedelmöittäminen! Sillä\nhuomatkaappa mitä on tapahtunut. Ensiksikin mies on monistunut naisen\nkäsissä niin että on olemassa yhtä monta miestä kuin naistakin.\nNaisen on käynyt mahdottomaksi käyttää tarkoitukseensa muuta kuin\npienen pieni osa sitä ääretöntä voimaa, jonka hän on jättänyt miehen\nitsensä käytettäväksi säästämällä miestä raskaudenajan rasittavasta\nkärsimyksestä. Tuo ylimääräinen voima on mennyt miehen aivoihin\nja lihaksiin. Hän on tullut liian väkeväksi naisen ruumiillisesti\nhallita, ja häneen on kehittynyt liian paljon mielikuvitusta ja\nliian paljon henkistä voimaa voidakseen tyytyä pelkkään oman itsensä\nmonistamiseen. Hän on luonut sivistyksen, kysymättä neuvoa naiselta,\npitäen naisen kotityötä aivan itsestään selvänä perustuksena siihen.\n\n_Ana_. Tuo on ainakin totta.\n\n_Paholainen_. Niin — mutta entäs tuo sivistys! Mitä se oikeastaan on?\n\n_Don Juan_. Se on varsin hyvä naula, johon voi ripustaa kaikki\nkyynilliset typeryytensä, mutta ennen kaikkia se on miehen yritys\ntehdä itsestään jotain enempää kuin pelkän välikappaleen naisen\ntarkoituksen täyttämiseksi. Mutta tulos elämän alituisista\nponnistuksista ei ainoastaan itsensä ylläpitämiseksi, vaan yhä\nkorkeampien elimistöjen ja täydellisemmän itsetietoisuuden\nsaavuttamiseksi on enintäinkin epäilyttävä taistelu sen omien voimien\nja kuoleman sekä sukuhuononnuksen voimien välillä. Tappelut tässä\nsotaretkessä ovat pelkkiä erehdyksiä, ja niissä voitetaan, kuten\noikeissa sotatappeluissakin, enimmäkseen huolimatta johtajista.\n\n_Kuvapatsas_. Tuo oli pistos minulle. Sama se. Jatkakaa.\n\n_Don Juan_. Se oli pistos paljoa korkeammille vallanpitäjille kuin\nte, herra komendantti. Mutta onhan kai teidänkin pitänyt huomata\ntoimessanne, että tyhmäkin kenraali voi voittaa tappelussa, jos\nvastapuolueen kenraali on vielä vähän tyhmempi.\n\n_Kuvapatsas_ (hyvin vakavasti). Hyvin totta Juan, hyvin totta.\nMuutamilla aaseilla on merkillinen onni.\n\n_Don Juan_. Elämän Voima on tyhmä, mutta se ei ole niin tyhmä kuin\nkuoleman ja sukuhuononnuksen voima. Paitsi sitä, nämä ovat koko ajan\nElämän Voiman palveluksessa. Ja siis elämä voittaa tavallaan. Kaiken\nmitä pelkkä hedelmällisyyden suuruus voi hankkia ja pelkkä ahneus\nsäästää, sen me omistamme. Kaikkien sivistystuotteiden, parhaiden\npyssyjen ja parhaiten hoidettujen pyssymiesten pysyväisyys tuleviin\naikoihin on taattu.\n\n_Paholainen_. Juuri niin! Ei elämän aseiden vaan vaikuttavimpien\nkuoleman aseiden pysyväisyys! Te palaatte aina minun tulokseeni\nhuolimatta kiemurtelemisistanne ja väittelemisestänne ja\nviisasteluistanne, puhumattakaan teidän esityksienne sietämättömästä\npituudesta.\n\n_Don Juan_. So, soh! Kuka se oli, joka alkoi pitää pitkiä puheita?\nMutta muutoin, jos minä rasitan liiaksi teidän järkeänne, niin\nvoitte jättää meidät ja siirtyä rakkauden ja kauneuden ja muiden\nlempi-ikävyyksienne seuraan.\n\n_Paholainen_ (hyvin loukkaantuneena). Tuo ei ole kaunista, Don\nJuan, eikä kohteliasta. Minä olen samalla henkisellä tasalla. Ei\nkukaan voi panna enemmän arvoa siihen kuin minä. Minä väittelen\nkanssanne rehellisesti ja luullakseni kumoan kaikki teidän väitteenne\nperinpohjin. Jatketaan vain vieläkin tunti, jos haluatte.\n\n_Don Juan_. Hyvä on. Jatketaan.\n\n_Kuvapatsas_. Eipä silti että minä uskoisin teidän pääsevän\nmilloinkaan erityiselle katsantokannalle Juan. Mutta täällähän meidän\ntäytyy kuolettaa iankaikkisuutta eikä vain aikaa. Eteenpäin siis!\n\n_Don Juan_ (hiukan kärsimättömästi). Minun katsantokantani,\nte marmoripäinen vanha mestariteos, on askelta edellä teistä.\nOlemmeko yhtä mieltä siinä että elämä on voima, joka on kokeillut\nlukemattomalla tavalla itsensä rakentamista, että mammut ja ihminen,\nhiiri ja megatherium, kärpäset ja kirput ja kirkkoisät ovat kaikki\nenemmän tai vähemmän onnistuneita kokeita, joitten tarkoitus\non rakentaa tuo raaka voima yhä korkeammiksi yksilöiksi, kohti\nihanne-yksilöä, joka on kaikkivoipa, kaikkitietävä, erehtymätön ja\nsen lisäksi täydellisesti, pettymättömästi itsetietoinen, sanalla\nsanoen jumala?\n\n_Paholainen_. Minä myönnän, päästäksemme johtopäätöksiin.\n\n_Kuvapatsas_. Ja minä myönnän välttääkseni johtopäätöksiä.\n\n_Ana_. Minä vastustan sitä mitä jyrkimmin kirkko-isiin nähden, ja\nminun täytyy pyytää ettette sekoita heitä ollenkaan päätelmiinne.\n\n_Don Juan_. Mainitsin heidät yksinomaa alkusoinnun tähden, Ana,\nenkä tule enää viittaamaan heihin. Ja nyt, koska me olemme tuota\npoikkeusta lukuunottamatta, samaa mieltä tähän asti, ettekö myöskin\nole samaa mieltä kuin minä siinä, että elämä ei ole mitannut\njumaluutta tähtäävien pyrkimyksiensä onnistumista tuloksien,\nkauneuden tai ruumiillisen täydellisyyden mukaan, sillä näissä\nmolemmissa suhteissa linnut, kuten ystävämme Aristophanes jo aikoja\nsitten osoitti, ovat niin paljoa ylemmällä kannalla lentotaitoineen,\nihanine höyhenineen ja sanoisinpa vielä runollisine lemmentapoineen\nja pesineen, että on mahdotonta käsittää kuinka elämä, joka\nkerran oli linnut tuottanut, olisi sitten — jos nimittäin sen\ntarkoitusperänä oli rakkaus ja kauneus — muovaellut semmoisia\nkömpelöitä olentoja kuin elefantit ja niin kamalan rumia kuin apinat,\njoitten lastenlasten lapsia me olemme?\n\n_Ana_. Aristophanes oli pakana, ja te Juan, ette ole, pelkään mä,\npaljoa parempi.\n\n_Paholainen_. Te päätätte siis että elämän tarkoituksena oli\nkömpelyys ja rumuus?\n\n_Don Juan_. En ollenkaan, te paatunut piru, tuhat kertaa en. Elämä\ntähtää pyrkimyksensä järkeen, ja sen lempi-tarkoituksena on semmoinen\nelin, jonka avulla se voi saavuttaa ei ainoastaan itsetietoisuutta\nvaan myöskin itsensä ymmärtämistä.\n\n_Kuvapatsas_. Tuo on metafysiikkaa Juan. Mitä pirua se —\n(Paholaiselle) anteeksi.\n\n_Paholainen_. Ei tee mitään. Olen aina pitänyt nimeni mainitsemista\ntunteen vahvikkeeksi suurena kohteliaisuutena itseäni kohtaan. Se on\nvapaasti käytettävänänne, herra komendantti.\n\n_Kuvapatsas_. Kiitos. Se on erittäin ystävällistä. Taivaassakaan\nen oikein ollut päästä vanhoista sotilastavoistani keskusteluissa.\nAioin vain kysyä Juanilta miksi elämä ahertaa niin paljon saadakseen\nitselleen aivot. Miksi sen pitää ymmärtää itseään? Miksi se ei voisi\nolla tyytyväinen osatessaan nauttia itsestään?\n\n_Don Juan_. Ilman aivoja, herra komendantti, te nauttisitte\ntietämättä että nautitte, ja siten menettäisitte koko lystin.\n\n_Kuvapatsas_. Se on totta, hyvin totta. Mutta minä olen täysin\ntyytyväinen, jos minulla on kylliksi aivoja tietääkseni että nautin.\nEn pyrikkään ymmärtämään miksi. Suoraan sanoen olen mieluummin\nymmärtämättä. Kokemukseni on opettanut että meidän huvituksemme eivät\nkestä miettimistä.\n\n_Don Juan_. Siitä syystä järki onkin niin vähän suosiossa.\nMutta elämälle, tuolle ihmistä pönkittävälle voimalle, järki on\nvälttämätöntä, sillä ilman sitä elämä erehtyisi kuolemaan. Aivan\nniinkuin elämä aikakausia ponnisteltuaan kehitti silmän, tuon\nmerkillisen ruumiin elimen, jolla elävä elimistö näkee minne se\nkulkee ja mikä sitä auttaa tai uhkaa, voiden siten välttää tuhansia\nvaaroja, jotka ennen sitä kohtasivat, samalla lailla se tänä päivänä\nkehittää hengen silmää, joka on näkevä, ei aineellista maailmaa,\nvaan elämän tarkoitusta, auttaakseen siten yksilöä työskentelemään\ntuon tarkoituksen hyväksi, estämättä sitä ja pettämättä sitä, kuten\ntätä nykyä, kun yksilö asettaa etualaan lyhytnäköiset personalliset\npäämääränsä. Nykyisissäkin oloissa ainoastaan yhden laatuinen mies\non koskaan ollut onnellinen, on koskaan saanut osakseen yleistä\nkunnioitusta kaikissa etujen ja mielikuvien ristiriidoissa.\n\n_Kuvapatsas_. Tarkoitatte sotilasta.\n\n_Don Juan_. Herra komendantti, minä _en_ tarkoita sotilasta.\nSotamiehen lähestyessä maailma pistää lusikkansa lukon taakse ja\nlähettää pois naisväkensä. Ei, minä en ylistä aseita ja sankaria,\nvaan filosofia, häntä, joka koettaa tutkistelemalla saada selville\nmaailman sisäisen tahdon, keksiä keinoja tuon tahdon täyttämiseksi\nja sitten täyttää tuota tahtoa siten keksimillään keinoilla.\nKaikenlaisiin muihin miehiin olen väsynyt. He ovat kaikki ikäviä ja\nepäonnistuneita. Ollessani maan päällä, kaikenlaisia professoreita\ntunkeili ympärilläni hakien sairasta paikkaa minussa, johon he\nvoisivat tarttua kiinni. Lääkärit käskivät minua miettimään mitä\nminun tuli tehdä, jotta pelastaisin ruumiini turmiosta, ja ehdottivat\nkaikenlaisia puoskarikeinoja kuviteltujen tautien parantamiseksi.\nVastasin etten ole luulosairas. Silloin he sanoivat minua typeräksi\nja menivät matkoihinsa. Jumaluusopin tohtorit käskivät minua\nmiettimään mitä minun tuli tehdä pelastaakseni sieluni. Mutta minä en\nollut henkinen luulosairas enemmän kuin ruumiillinenkaan. Siksi he\nsanoivat minua ateistiksi ja menivät matkoihinsa. Heidän jälkeensä\ntuli politikoitsija, joka sanoi että luonnolla oli ainoastaan yksi\ntarkoitus: hänen saattamisensa parlamenttiin. Sanoin hänelle etten\nvälittänyt tuliko hän parlamenttiin vai ei. Silloin hän nimitti minua\npuolueluopioksi ja meni matkoihinsa. Sitten tuli romantillinen mies,\ntaiteilija, ja hänen kanssaan lempilaulut, taulut ja runoelmat. Hänen\nkanssaan nautin suurta iloa monta vuotta, ja hiukan hyötyäkin, sillä\nminä viljelin aistimiani hänen tähtensä. Hänen laulunsa opettivat\nminua kuulemaan tarkemmin, hänen taulunsa näkemään selvemmin ja hänen\nrunonsa tuntemaan syvemmin. Mutta lopulta hän johti minut jumaloimaan\nnaista.\n\n_Ana_. Juan!\n\n_Don Juan_. Niin, minä rupesin uskomaan että hänen äänessään oli\nlaulun koko sointu, hänen kasvoissaan maalauksen koko kauneus ja\nhänen sielussaan runoelman koko tunne.\n\n_Ana_. Ja petyitte tietysti. Oliko se hänen syynsä että edellytitte\nhänessä löytyvän kaikki nuo täydellisyydet?\n\n_Don Juan_. Osittain oli. Sillä ihmettelevällä vaistomaisella\nviisaudella hän oli vaiti ja antoi minun ihaella itseään, antoi\nminun luulla omia kuvitelmiani, ajatuksiani ja tunteitani hänen\nhenkensä omaisuudeksi. Ystäväni, romantillinen mies, oli useinkin\nliian köyhä tai liian kaino lähestyäkseen niitä naisia, jotka olivat\nkyllin kauniita tai kyllin hienoja, jotta saattoi luulla heidän\nvastaavan hänen ihannettaan — ja niinpä hän meni hautaan yhä uskoen\nunelmaansa. Mutta minua olivat luonto ja olosuhteet suosineet\nenemmän. Olin jalosukuinen ja rikas, ja silloinkin kun olentoni\nei miellyttänyt, hiveli puheeni sydäntä, vaikka useimmiten kyllä\nonnistuin kummassakin suhteessa.\n\n_Kuvapatsas_. Turhamainen narri!\n\n_Don Juan_. Niinpä kyllä. Mutta narrimaisuutenikin herätti\nmieltymystä. Kun huomasin että olin koskettanut naisen\nmielikuvitusta, antoi hän minun luulotella itseäni että hän rakasti\nminua. Mutta kun tahtoni oli täytetty, hän ei koskaan sanonut: \"olen\nonnellinen, lempeni on tyydytetty\", vaan hän sanoi ensin: \"vihdoinkin\naidat ovat murretut\", ja sitten: \"milloin tulet takaisin?\"\n\n_Ana_. Sillä lailla juuri miehet sanovat.\n\n_Don Juan_. Väitän etten ikinä sanonut niin. Mutta kaikki naiset\nsanovat niin. Nuo kaksi lausetta aina peloittivat minua, sillä\nensimäinen merkitsi sitä, että naisen tarkoitus oli ollut kokonaan\nmurtaa varustukseni ja valloittaa linnoitukseni, ja toinen ilmoitti\nsuoraan että hän tästälähtien piti minua omaisuutenaan ja laski että\naikani oli kokonaan hänen käytettävänään.\n\n_Paholainen_. Siinä juuri näkyy että teillä ei ole sydäntä.\n\n_Kuvapatsas_ (pudistaen päätään). Teidän ei pitäisi kertoa mitä\nnaiset ovat sanoneet teille, Juan.\n\n_Ana_ (vakavasti). Se olisi pidettävä pyhänä.\n\n_Kuvapatsas_. Muutoin he kyllä aina sanovat niin. Minä en koskaan\nvälittänyt aidoista, mutta se toinen lause aina hiukan säikähdytti\nminua, ellen ollut varsin pahasti rakastunut.\n\n_Don Juan_. Sitten nainen, joka oli ollut vallan onnellinen ja\nhuoleton ennen, muuttui levottomaksi, ajatteli alituiseen minua,\nsommitteli juonia, vehkeili, vainosi, vartioitsi, suunnaten kaikki\nponnistuksensa saaliinsa kiinnipitämiseen — minä tietysti olin\nsaalis. Tuollaista minä en ollut tahtonut. Se oli ehkä hyvin oikeata\nja hyvin luonnollista, mutta se ei ollut musiikkia, maalaustaidetta,\nrunoutta eikä iloa ihanan naisen haahmossa. Minä pakenin pois.\nPakenin pois hyvin usein. Totta puhuen tulin kuuluisaksi lukuisista\npakenemisistani.\n\n_Ana_. Surkean kuuluisaksi, tarkoitatte.\n\n_Don Juan_. Minä en paennut teidän luotanne. Moititteko minua siitä\nettä pakenin toisten luota?\n\n_Ana_. Tyhjää puhetta. Te puhutte nyt 77-vuötiselle naiselle. Jos\nteillä olisi ollut tilaisuutta, olisitte paennut minunkin luotani —\njos olisin päästänyt. Te ette olisi voinut pidellä minua aivan yhtä\nhelposti kuin muutamia muita. Elleivät miehet tahdo olla uskollisia\nkodilleen ja velvollisuuksilleen, täytyy heidät pakoittaa siihen.\nTietysti te kaikki tahdotte vaimoksenne itse ilmeisen musiikin ja\nmaalaustaiteen ja runouden. Mutta se on mahdotonta, sillä semmoista\nnaista ei ole olemassa. Ellei liha ja veri kelpaa, täytyy teidän\nolla ilman, siinä kaikki. Naisen täytyy tyytyä liha-ja-veri -mieheen\n— ja hyvin vähän sitäkin joskus. Samoin täytyy teidänkin tyytyä\nliha-ja-veri -vaimoon. (Paholainen näyttää epäilevältä. Kuvapatsas\nvääntää naamaansa). Huomaan että sanani eivät miellytä, mutta ne\novat tosia siitä huolimatta. Ja ellette pidä niistä, saatte olla\npitämättä.\n\n_Don Juan_. Hyvä rouva, te olette muutamilla sanoilla sanonut kaikki\nmitä minulla oli romanttisuutta vastaan. Juuri siksi käänsin selkäni\nromantilliselle miehelle, jolla oli taiteilijaluonne — siksi hän\nnimitti hulluuttaan. Kiitin häntä siitä että hän oli opettanut\nminua käyttämään silmiäni ja korviani, mutta sanoin hänelle samalla\nettä hänen kauneuden ihailunsa ja onnen etsintänsä ja naisten\njumaloimisensa ei ollut minkään arvoinen elämän filosofiana. Silloin\nhän nimitti minua poroporvariksi ja meni matkoihinsa.\n\n_Ana_. Minusta näyttää siltä kuin nainenkin olisi opettanut teille\njotain, huolimatta kaikista puutteellisuuksistaan.\n\n_Don Juan_. Enemmänkin kuin opetti. Hän selitti minulle kaikki muut\nopetukset. Ooh ystäväni, kun aidat ensi kerran murtuivat, mikä\nhämmästyttävä selkeys! Olin valmistautunut hulluuteen, juopumukseen,\nkaikkiin nuoren lemmen unelmakuviin. Ja katso! Ei koskaan käsitykseni\nollut selvempi eikä arvosteluni ankarampi. Lemmittyni kiihkein\nkadehtija ei ikinä saattanut nähdä kaikkia vikoja hänessä sen\nselvemmin kuin minä. En ollut soaistu. Otin hänet ilman kloroformia.\n\n_Ana_. Mutta otitte hänet kumminkin.\n\n_Don Juan_. Se olikin minulle ilmestys. Siihen hetkeen saakka en\nkoskaan ollut kadottanut tunnetta siitä että olin oma herrani, enkä\nkoskaan ollut astunut askeltakaan ennenkuin järkeni oli tutkinut ja\nhyväksynyt sen. Olin ruvennut uskomaan että olin ainoastaan järkevä\nolento, ajattelija! Sanoin samoin kuin se narrimainen filosoofi:\n\"ajattelen, siis olen\". Nainen opetti minua sanomaan: \"olen, siis\najattelen\". Ja myöskin: \"tahtoisin ajatella enemmän, siksi minun\npitää olla enemmän\".\n\n_Kuvapatsas_. Tuo on liian abstraktia ja metafyysillistä Juan. Jos\npysyisitte konkreettisemmissa asioissa ja kertoisitte havaintojanne\nhauskoina kaskuina lemmenseikkailuistanne olisi paljoa helpompi\nseurata keskustelua.\n\n_Don Juan_. Mitä minun pitäisi muka lisätä? Ettekö ymmärrä,\nkun seisoin silmästä silmään naisen kanssa, jok'ikinen säie\nkirkkaan kriitillisissä aivoissani varoitti minua säästämään\nhäntä ja pelastamaan itseni. Siveyteni kielsi. Omatuntoni kielsi.\nRitarillisuuteni ja säälini häntä kohtaan kielsivät. Oma ylpeyteni\nkielsi. Korvani, joka oli teroittunut tuhansia lauluja ja symfonioja\nkuunnellessa, ja silmäni joka oli harjaantunut tuhansia taideluomia\ntutkiessa, repivät hänen äänensä, hänen kasvonsa, hänen värinsä\npirstaleiksi. Minä huomasin kaikki nuo pienet isän ja äidin\nnäköisyydet, jotka antoivat minun aavistaa minkä näköinen hän tulisi\nolemaan kolmenkymmenen vuoden perästä. Minä huomasin kultaisen paikan\nkimmeltelevän rikkinäisessä hampaassa hänen nauravassa suussaan. Minä\nhuomasin hermojen synnyttämän oudon tuoksun. Romantilliset unelmani,\njoissa olin astellut taivaan tantereita kuolottoman, iättömän,\nkorallista ja norsunluusta luodun olennon rinnalla, hävisivät\nsinä suurena hetkenä. Koetin muistella niitä ja herättää eloon\nmielikuvani, mutta ne näyttivät minusta typö tyhjiltä keksinnöiltä\nvain. Arvostelukykyni ei ottanut turmeltuakseen. Järkeni kielsi\nkieltämistään. Ja kun aloin selitellen vetäytyä pois, otti elämä\nminut ja heitti minut hänen syliinsä, niinkuin merimies heittää kalan\npalasen merilinnun suuhun.\n\n_Kuvapatsas_. Yhtä hyvin olisitte voinut mennä hyvällä, ajattelematta\nsitä niin paljon, Juan. Te olette samanlainen kuin kaikki viisaat\nmiehet. Teillä on enemmän järkeä kuin on terveellistä ihmiselle.\n\n_Paholainen_. Ja ettekö ollut onnellisempi sen kokemuksen jälkeen,\nSeñor Don Juan?\n\n_Don Juan_. Onnellisempiko? En. Mutta viisaampi olin. Sillä hetkellä\nopin ensi kerran tuntemaan itseni ja itseni kautta koko maailman.\nNäin kuinka turhaa on säätää ehtoja elämän vastustamattomalle\nvoimalle, saarnata varovaisuutta, huolellista valikoimista, avuja,\nkunniaa, siveyttä —\n\n_Ana_. Don Juan! Jos sanotte sanankaan siveyttä vastaan, loukkaatte\nminua.\n\n_Don Juan_. En sano mitään teidän siveyttänne vastaan, Señora,\nvarsinkin koska se ilmestyi muodossa: yksi mies ja kaksitoista lasta.\nMitä enempää olisitte voinut aikaansaada, vaikka olisitte ollut\nturmeltuneista turmeltunein nainen?\n\n_Ana_. Minulla olisi voinut olla kaksitoista miestä eikä yhtään\nlasta, sen olisin voinut aikaansaada, Juan. Ja sallikaa minun\nhuomauttaa teille, että eroitus olisi kohdannut maata, jonka\ntäyttämistä minä edistin.\n\n_Kuvapatsas_. Hyvä! Hyvä! Ana. Juan te olette nolattu, masennettu,\nlamautettu.\n\n_Don Juan_. En ollenkaan. Sillä vaikka tuo eroitus on tosi\noleellinen eroitus — Doña Ana, sen myönnän, on iskenyt suoraan\nasian ytimeen — se ei ole eroitus rakkaudessa eikä siveydessä eikä\nedes uskollisuudessakaan, sillä kaksitoista kahdentoista eri miehen\nlasta täyttäisi ehkä maata vaikuttavammin. Otaksukaappa että ystäväni\nOttavio olisi kuollut kun olitte 30-vuotias ette ikinä olisi pysynyt\nleskenä. Siksi olitte liian kaunis. Otaksukaa että Ottavion seuraaja\nolisi kuollut, kun olitte 40-vuotias. Olisitte vielä silloinkin ollut\nvastustamaton. Ja nainen, joka on ollut kaksi kertaa naimisissa,\nmenee varmaan kolmannenkin kerran naimisiin, jos hänellä on siihen\ntilaisuutta. Kaksitoista laillista lasta, korkeasti kunnioitettavan\nrouvan synnyttämät kolmelle eri isälle, ei ole mahdottomuus eikä sitä\nmyöskään yleinen mielipide tuomitse. Epäilemättä sellainen rouva on\nlainkuuliaisempi kuin tyttö raukka, jonka me työnsimme katuojaan\nsiitä syystä että hän oli synnyttänyt yhden laittoman lapsen\nmaailmaan, mutta uskallatteko sanoa että hän on ankarampi itseään\nkohtaan?\n\n_Ana_. Hän on siveämpi. Se riittää.\n\n_Don Juan_. Siinä tapauksessa, mitä on siveys muuta kuin naimisissa\nolevain ammattiyhdistystä? Katsokaamme asioita suoraan silmiin, hyvä\nAna. Elämän Voima antaa arvoa avioliitolle ainoastaan siksi, että se\non keksintö, joka takaa suurimman määrän lapsia ja niille parhaan\nhoidon. Kunniasta, siveydestä ja muista semmoisista se ei välitä tuon\ntaivaallisempaa. Avioliitto on kaikkein irstaisin inhimillinen\nlaitos —\n\n_Ana_. Juan!\n\n_Kuvapatsas_ (vastustaen). Tosiaankin! —\n\n_Don Juan_ (päättävästi). Sanon vielä, kaikkein irstaisin\ninhimillinen laitos. Siinä syy, miksi se on niin suuressa\nsuosiossa. Ja miestä etsivä nainen on kaikkein tunnottomin\nkaikista petoeläimistä. Avioliitto- ja siveellisyyskäsitteiden\nsekoittaminen toisiinsa on turmellut ihmissuvun omaatuntoa enemmän\nkuin mikään muu yksityinen erehdys. Kas niin Ana! Elkää näyttäkö\nnoin kauhistuneelta. Tiedättehän paremmin kuin kukaan meistä että\navioliitto on miehenloukku, johon on syöteiksi pantu luuloteltuja\ntaitoja ja pettäviä ihanteluja. Kun nykyjään autuas äitinne toralla\nja rangaistuksilla pakoitti teidät oppimaan kuinka kymmenkunta\nkappaletta oli soitettava spinetillä — jota hän vihasi yhtä paljon\nkuin tekin — oliko hänellä silloin mitään muuta tarkoitusta kuin\nuskotella kosijoillenne että tuleva miehenne saisi kotiinsa enkelin,\njoka täyttäisi sen sävelillä, tai joka ainakin soitolla tuudittaisi\nhänet uneen päivällisen jälkeen? Te valitsitte ystäväni Ottavion.\nAvasitteko spinetin sen tunnin jälkeen kun teidät oli kirkossa\nyhdistetty?\n\n_Ana_. Te olette typerä Juan. Nuorella aviovaimolla on muutakin\ntekemistä kuin istua spinetin ääressä selkämyksettömällä tuolilla.\nSitten häneltä unohtuu koko tapa.\n\n_Don Juan_. Ei unohdu, jos hän rakastaa musiikkia. Uskokaa minua, hän\nheittää vain pois syötiin, kun lintu on häkissä.\n\n_Ana_ (katkerasti). Mutta miehet eivät tietenkään koskaan heitä pois\nnaamaria, kun heidän lintunsa on häkissä. Ei kai aviomies koskaan\nmuutu välinpitämättömäksi, itsekkääksi, raa'aksi — ei tietysti!\n\n_Don Juan_. Mitä nuo syytökset todistavat, Ana? Ainoastaan sitä, että\nsankari on yhtä karkea petos kuin sankaritar.\n\n_Ana_. Tuo on turhaa puhetta kaikki. Useimmat avioliitot ovat\ntäydellisesti onnellisia.\n\n_Don Juan_. \"Täydellisesti\" on voimakas sana Ana. Tarkoitatte\nkaiketi, että järkevät ihmiset koettavat saada yhdessäolonsa niin\nsiedettäväksi kuin suinkin. Jos minut lähetetään kalerivankilaan\nja kahlehditaan lurjukseen, jonka numero sattuu olemaan lähinnä\nminun numeroani, täytyy minun tyytyä välttämättömyyteen ja kestää\nsitä toveriutta niin hyvin kuin voin. Olen kuullut että semmoinen\ntoverius usein kehittyy liikuttavan helläksi, ja useimmiten se on\nainakin verraten ystävällistä. Mutta se ei muuta kahleita halutuiksi\nkoristeiksi eikä kalereja autuuden asuinsijoiksi. Juuri ne jotka\nenin puhuvat avioliiton siunauksesta ja sen valojen kestävyydestä,\novat ensimäisinä selittämässä että jos kahleet murrettaisi ja vangit\nsaisivat valita vapaasti, särkyisi koko yhteiskunnallinen kudelma.\nEtte voi käyttää samaa todistuskeinoa kummassakin tapauksessa. Jos\nvanki on onnellinen, miksi hänet on lukittava koppiin? Jos hän ei ole\nonnellinen, miksi pitää uskotella, että hän on?\n\n_Ana_. Kaikissa tapauksissa sallikaa minun taas käyttää vanhan vaimon\noikeutta ja sanoa suoraan, että avioliitto kansoja lisäännyttää eikä\nirstaisuus.\n\n_Don Juan_. Entäpä jos tulee aika, jolloin tuo ei ole enää totta.\nEttekö tiedä että jos on tahtoa, on myöskin taitoa — että\ntahtokoonpa ihminen mitä tahansa täydellä todella, hän myöskin\nlopulta keksii keinon tahtonsa täyttämiseksi? Te siveät naiset olette\ntehneet voitavanne kääntääksenne miehen mielen kokonaan kunniallista\nrakkautta kohti pitäen sitä korkeimpana hyvänä, ja kunniallisella\nrakkaudella olette tarkoittaneet romanttisuutta, kauneutta ja\nonnea ihanan, hienon, hennon, hellän naisen omistamisessa. Te\nolette opettaneet naista panemaan arvoa omalle nuoruudelleen,\nterveydelleen, muodolleen ja hienontumiselleen ennen kaikkea. Mutta\nmitä tekemistä on kirkuvilla lapsilla ja taloushuolilla tuossa\ntäydellisessä aistien ja tunteitten paratiisissa? Eikö tuosta\nkaikesta ole selvänä seurauksena, että ihmistahto tulee sanomaan\nihmisjärjelle: Keksi minulle keinoja, jotta voin saada rakkautta,\nkauneutta, romanttisuutta, tunteita, intohimoja ilman niitten kurjia\nrangaistuksia, ilman kustannuksia, harmia, koettelemuksia, sairautta,\ntuskia ja kuoleman uhkaa, ilman palvelijajoukkoja ja lastenhoitajia\nja tohtoreita ja opettajia.\n\n_Paholainen_. Kaikki tuo, Señor Don Juan, on toteutettu täällä minun\nvaltakunnassani.\n\n_Don Juan_. Niin on, kuoleman hinnasta. Mutta mies ei tahdo maksaa\nsiitä sitä hintaa. Hän vaatii helvettinne romantillisia nautintoja\njo ollessaan maan päällä. Ja hän on keksivä keinot. Aivot eivät\npetä, kun tahto on aivan tosissaan. Se päivä koittaa, jolloin suuret\nkansakunnat huomaavat asukaslukunsa vähentyvän vähentymistään.\nSilloin pienen huvilan vuokra nousee kalliimmaksi kuin perheasunnon,\nja rikollisesti huolimattomat köyhät sekä tyhmän hurskaat rikkaat\nviivyttävät rodun kuolemista sukupuuttoon ainoastaan vetämällä\nsitä alaspäin, kun taasen ylpeän siveät, säästäväisen itsekkäät\nja kunnianarat, haaveelliset ja runolliset, rahan ja mukavuuden\nrakastajat, menestyksen, taiteitten ja lemmen ihailijat, kaikki\ntulevat asettamaan hedelmättömyyden Elämän Voimaa vastaan.\n\n_Kuvapatsas_. Tuo on varsin kaunopuheista, nuori ystäväni, mutta\njos olisitte elänyt Anan ikään, tai vaikkapa vain minunkin ikäni,\nolisitte varmaan oppinut että sellaiset ihmiset, joitten ei tarvitse\npelätä köyhyyttä eikä lapsia eikä perhehuolia, ja voisivat siis\nrauhassa nauttia olemuksestaan, sen sijaan vain antavat mielensä\nalttiiksi vanhuuden, rumuuden, raihnaisuuden ja kuoleman pelolle.\nLapsetonta työmiestä kiusaa enemmän vaimonsa laiskuus ja alituinen\nhuvittelemishimo kuin kaksikymmentä lasta, ja hänen vaimonsa on vielä\nhäntäkin onnettomampi. On minullakin ollut turhamielisyyteni, sillä\nnuorena minua ihailivat naiset ja kuvapatsaana taidearvostelijat\nminua kiittävät. Mutta tunnustan suoraan, että ellen olisi\nlöytänyt muuta tekemistä maailmassa kuin tuollaisissa nautinnoissa\nviertämistä, olisin katkaissut kaulani. Kun nain Anan äidin — taikka\nehkä minun pitäisi, puhuakseni täyttä totta, sanoa, kun vihdoinkin\nsallin Anan äidin naida minut — tiesin että kylvin ohdakkeita\ntielleni, ja avioliitto merkitsi minulle, ylpeälle, nuorelle, tähän\nasti voittamattomalle upseerille samaa kuin tappio ja vankeus.\n\n_Ana_ (kauhistuneena). Isä!\n\n_Kuvapatsas_. Olen pahoillani, jos kauhistutan sinua, kultaseni,\nmutta koska Juan on repinyt pois kaikki säädyllisyyden repaleetkin\nkeskustelusta, voinen minäkin julkilausua kylmän totuuden.\n\n_Ana_. Hm! Minä kai olin yksi ohdakkeista.\n\n_Kuvapatsas_. Et suinkaan. Olit usein ruusunen. Katsoppas, äidilläsi\noli suurin huoli sinusta.\n\n_Don Juan_. Saanko siis kysyä, herra komendantti, miksi olette\nlähtenyt taivaasta tänne viertääkseenne nautinnoissa, kuten sanotte,\nhentomielisessä onnessa, joka kerran — senhän tunnustitte — olisi\nsaattanut teidät katkaisemaan kaulanne.\n\n_Kuvapatsas_ (ymmällään). Niin — se on totta.\n\n_Paholainen_ (levottomana). Mitä! Aiotteko rikkoa sananne! (Don\nJuanille). Ja koko teidän viisastelunne on ollut vain naamarina\nkäännytyskiihkolle! (Kuvapatsaalle). Oletteko jo unohtanut sen\nkamalan ikävyyden, josta pakenitte tänne minun turviini? (Don\nJuanille). Ja johtavatko teidän ennustuksenne tulevasta ihmissuvun\nhedelmättömyydestä ja sammumisesta mihinkään parempaan kuin siihen,\nettä tulee parhaan kykynsä mukaan nauttia taiteesta ja lemmestä,\njotka, kuten itsekin myönnätte, ovat hienontaneet, jalostaneet ja\nkehittäneet teitä?\n\n_Don Juan_. En koskaan ennustanut ihmissuvun sammumista. Elämä ei\nvoi tahtoa omaa sammumistaan, ei entisessä sokeassa muodottomassa\ntilassaan, eikä missään muodossa, johon se on ruvennut. En ollut\nvielä lopettanut sanottavaani, kun komendantti minut keskeytti.\n\n_Kuvapatsas_. Alan epäillä tokko koskaan lopetatte, ystäväni. Te\nolette kovin ihastunut oman puheenne kuuntelemiseen.\n\n_Don Juan_. Se on totta. Mutta koska olette kestäneet näin\nkauan, täytyy teidän kestää loppuun asti. Aikoja ennenkuin tuo\nhedelmättömyys, jonka kuvasin, kehittyy muuksi kuin selvästi\naavistetuksi mahdollisuudeksi, vastatoiminta alkaa. Suuri\nydintarkoitus, rodun kehittäminen, niin, rodun kehittäminen\nsemmoiseen täydellisyyteen, jota nyt sanomme yli-inhimilliseksi, se\ntarkoitus, joka nyt on rakkauden ja romantiikan ja säädyllisyyden\nja vaativaisuuden myrkyllisten pilvien peitossa, on puhkeava esiin\nkirkkaassa päiväpaisteessa tarkoituksena, jota ei sen kauemmin\nsaa sekoittaa personallisten mielitekojen tyydyttämiseen, poikien\nja tyttöjen mahdottomien autuus-unelmien toteuttamiseen tai\nvanhempien henkilöiden toiveisiin saada itselleen seuranpitäjiä\nja rahaa. Aikaisten kirkkokuntien suorapuheisia avioliittokaavoja\nei enää lyhennellä eikä poisteta puolittain, liian sopimattomina.\nRaitis siveys, vakavuus ja varmuus niiden selityksessä avioliiton\noikeasta tarkoituksesta tulee kunnioitetuksi ja hyväksytyksi,\nkun taaskin niitten romantilliset valat ja lupaukset ja\nkuolemaanasti-uskollisuudet ja sen semmoiset poistetaan\nsietämättöminä tyhmyyksinä. Myöntäkää sukupuoleni kunniaksi,\nSeñora, että me olemme aina käsittäneet että sukupuolisuhde ei ole\npersonallista eikä ystävällistä suhdetta.\n\n_Ana_. Ei personallista eikä ystävällistä suhdetta! Mikä suhde on\npersonallisempaa, loukkaamattomampaa, pyhempää?\n\n_Don Juan_. Loukkaamatonta ja pyhää, jos niin tahdotte Ana, mutta ei\npersonallisen ystävällistä. Suhteenne Jumalaan on loukkaamatonta ja\npyhää, mutta uskallatteko sanoa sitä personallisesti ystävälliseksi?\nSukusuhteessa yleinen luova voima, jonka avuttomia välikappaleita\nmolemmat asianomaiset ovat, voittaa ja pyyhkii pois kaiken\npersonallisen säälin ja hävittää kaikki personalliset suhteet,\nPariskunta voi olla vallan vieras toisilleen, puhua eri kieliä,\nolla eri rotua ja väriä, eri ikää, eri luonnetta, ilman mitään\nmuuta sidettä kuin hedelmällisyyden mahdollisuus, jonka tähden\nElämän Voima heittää heidät toistensa syliin ensi silmäyksen\njälkeen. Emmekö myönnä sitä silloin kun sallimme vanhempien päättää\navioliitoista kysymättä naisen mieltä? Ettekö usein ole julkilausunut\npaheksumistanne Englannin kansaa kohtaan, missä jalosukuiset miehet\nja naiset tutustuvat toisiinsa ja liehakoivat kuin talonpojat?\nJa kuinka paljon talonpoikakaan tuntee morsiantaan tai morsian\nhäntä ennenkuin he kihlautuvat? Ette ikinä suostuisi ottamaan\nmiestä asianajajaksenne tai perhelääkäriksenne, ellette tuntisi\nhäntä paremmin kuin sen miehen, johon voitte rakastua ja ottaa\naviomieheksenne!\n\n_Ana_. Niin Juan, kyllä tunnemme tuon irstailijain viisastelun. Ei\nkoskaan oteta huomioon seurauksia naiselle.\n\n_Don Juan_. Seurauksia, niin. Ne juuri oikeuttavat hänen niin lujasti\niskemään kiini mieheen. Mutta ettehän sanone semmoista kiintymistä\ntunteelliseksi. Yhtä hyvin voisimme nimittää poliisin tarttumista\nvankiinsa rakkaussuhteeksi.\n\n_Ana_. Teidän täytyy siis tunnustaa että avioliitto on välttämätön,\nvaikka, kuten te näytte arvelevan, rakkaus onkin vähäpätöisin\nkaikista suhteista.\n\n_Don Juan_. Mistä tiedätte että se ei ole suurin kaikista suhteista?\nLiian suuri ollakseen ainoastaan personallista laatua. Olisiko isänne\nvoinut palvella maataan, jos hän olisi kieltäytynyt surmaamasta\nyhtään Espanjan vihollista, ellei hän itse personallisesti vihannut\nhäntä. Voiko nainen palvella maataan, jos hän kieltäytyy ottamasta\nmiehekseen ketään, jota hän ei personallisesti rakasta? Tiedätte\nettä asian laita ei ole niin. Jalosukuinen nainen menee naimisiin\naivan samoin kuin jalosukuinen mies taistelee, valtiollisista ja\nperhe-syistä, ei personallisista.\n\n_Kuvapatsas_ (huvitettuna). Tuo on hyvin viisas näkökohta, Juan.\nMinun täytyy miettiä sitä, Te olette todellakin täynnä ajatuksia.\nKuinka te tuonkin keksitte?\n\n_Don Juan_. Kokemus opetti sen minulle. Ollessani maan päällä ja\nkosiskellessani naisia, jotka seikkailut, vaikkakin niitä yleisesti\ntuomitaan, ovat tehneet minusta niin intresantin satujen sankarin,\nminulle usein vastattiin että kysymyksessäoleva neitonen lupasi\nsuosiollisesti suvaita lähentelemistäni, jos tarkoitukseni olivat\nkunnialliset. Kysyessäni mitä tuo pykälä sisälsi, sain tietää että\nsillä tarkoitettiin, että minä ehdotin ottaa huostaani neitosen\nomaisuuden, jos hänellä semmoista oli, tai pitää huolta hänen\nloppuiästään, ellei hänellä ollut omaisuutta; että minä halusin\nhänen jatkuvaa seuraansa, neuvojaan ja keskusteluaan elämäni loppuun\nasti ja lupasin rangaistuksen uhalla aina hurmaantua niistä; ja\nennen kaikkea, että ikipäiviksi kääntäisin selkäni kaikille muille\nnaisille hänen tähtensä. En vastustanut noita ehtoja siitä syystä\nettä ne olivat liiallisia ja epäinhimillisiä. Se oli niitten\ntäydellinen asiaan kuulumattomuus joka minua tympeytti. Joka kerta\nvastasin täysin rehellisesti etten ollut koskaan uneksinutkaan noista\nasioista; että, ellei neidin luonne ja järki olleet samalla tasolla\ntai ylempänä omaa luonnettani ja järkeäni, hänen keskustelunsa tulisi\nvetämään minua alaspäin ja hänen neuvonsa johtamaan minua harhaan;\nettä hänen alituinen seuransa voisi, mikäli tunsin itseäni, käydä\nminulle vallan sietämättömäksi; että en voinut taata tunteitani\nviikkoakaan eteenpäin, vielä vähemmin elämäni loppuun asti; että\nluonnollisen ja vapaan seurustelun estäminen toisten ihmisten kanssa\ntekisi minusta ahdasmielisen ja nurjan; ja että, lopuksi, esitykseni\nhänelle ei ollut missään yhteydessä yhteenkään näistä seikoista, vaan\noli ainoastaan miehuuteni täysin selvä ilmaus hänen naisellisuuttaan\nkohtaan.\n\n_Ana_. Tarkoitatte tietysti että se oli epäsiveellinen ilmaus.\n\n_Don Juan_. Luonto, hyvä rouva, on sellainen, jota sanotte\nepäsiveelliseksi. Minä punastun sen puolesta, mutta en voi sitä\nauttaa. Luonto on parittelija, aika on turmelija ja kuolema on\nmurhaaja. Olen aina koettanut katsoa noita asioita suoraan silmiin\nja järjestää toimeni sen mukaan. Te mieluummin suosittelette\nnoita kolmea paholaista julistaen heidän puhtauttaan heidän\ntoimeliaisuuttaan ja heidän rakastavaa ystävyyttään, sekä perustatte\ntoimintanne noihin imarteluihin. Onko kumma ellei tuollainen toiminta\nota menestyäkseen?\n\n_Kuvapatsas_. Mitä naiset teille vastasivat, Juan?\n\n_Don Juan_. So soh! Luottamus luottamuksesta. Kertokaa te ensin mitä\nteidän oli tapana sanoa naisille.\n\n_Kuvapatsas_. Minunko? Minä vannoin uskollisuutta kuolemaan asti.\nSanoin että kuolisin, jos hän hylkäisi minut. Vakuutin ettei kukaan\nnainen ikinä voinut olla minulle sitä mitä hän oli —\n\n_Ana_. Kuka hän?\n\n_Kuvapatsas_. Se josta silloin sattui olemaan kysymys, kultaseni.\nMinä sanoin aina muutamia määrättyjä asioita. Yksi niistä oli se,\nettä vaikka olisin 80-vuotias, yksi ainoa valkoinen hiuskarva\nlemmityn naisen suortuvista saisi minut värähtämään enemmän kuin\nuhkein kultaletti ihanimmassa nuoressa päässä. Toinen oli se että en\nsietänyt ajatella ketään toista lasteni äitinä.\n\n_Don Juan_ (vastenmielisyydellä). Te vanha lurjus.\n\n_Kuvapatsas_. En ollenkaan lurjus. Minä uskoin koko sielullani sinä\nhetkenä mitä sanoin. Minulla oli sydän. En ollut niinkuin te. Tämä\nvilpittömyys juuri tuotti minulle niin paljon menestystä.\n\n_Don Juan_. Vilpittömyys! Jos on kyllin hullu uskoakseen selvää,\njulkeata, kirkuvata valetta, niin se on vilpittömyyttä! Jos ahnehtii\nnaista niin paljon että pettää itsensä kiihkoillessaan pettääkseen\nhäntä, niin se on vilpittömyyttä!\n\n_Kuvapatsas_. Hitto vieköön teidän viisastelunne! Minä olin\nrakastunut mies enkä asianajaja. Ja naiset rakastivat minua siksi,\nsiunatut olennot!\n\n_Don Juan_. He uskottelivat sitä teille. Mitä sanotte siitä että\nvaikka minä menettelin jyrkästi kuin asianajaja, uskottelivat he\nsamaa minulle? Minullakin oli hulluudenpuuskia, jolloin latelin\ntyhjiä ja uskoin itse. Joskus taas heräsi minussa niin suuri halu\nsanoa miellyttäviä asioita, että sanoin niitä tieten tahtoen. Toisin\nvuoroin taas puhuin omaa itseäni vastaan pirullisella kylmyydellä,\njoka nostatti kyyneleet silmiin. Mutta aina oli yhtä vaikea päästä\npakoon. Kun naisen vaisto oli kiintynyt minuun, ei minulla ollut\nmuuta neuvoa kun antautua iki päiviksi orjuuteen tai paeta.\n\n_Ana_. Te uskallatte kehua minun ja isäni kuullen, että kaikki naiset\npitivät teitä vastustamattomana.\n\n_Don Juan_. Onko se kehumista? Minusta näyttää kuin minä aina olisin\nollut säälittävin kaikista. Paitsi sitä minä sanoinkin: \"Kun naisen\nvaisto oli kiintynyt minuun\". Ei asia aina ollut niin. Ja silloin, oi\ntaivas! Sitä siveellistä suuttumusta! Sitä kunnottoman viettelijän\npohjatonta ylenkatsomista! Sitä Imogenen ja Iachimon kohtausta!\n\n_Ana_. Minä en pannut toimeen mitään kohtausta. Huusin vain isääni.\n\n_Don Juan_. Ja hän tuli miekka kädessä pelastamaan loukattua kunniaa\nja siveyttä murhaamalla minut.\n\n_Kuvapatsas_. Murhaamalla! Mitä tarkoitatte? Minäkö murhasin teidät\nvai te minut?\n\n_Don Juan_. Kuka meistä oli parempi miekkailija?\n\n_Kuvapatsas_. Minä.\n\n_Don Juan_. Tietysti. Ja kumminkin te, kaikenlaisten sopimattomien\nseikkailujen sankari, joista juuri olette meille kertonut, te olitte\nkyllin julkea esiintymään loukatun siveyden kostajana tuomiten minut\nkuolemaan! Sillä tapaturmahan vain esti teitä surmaamasta minut.\n\n_Kuvapatsas_. Minulta vaadittiin semmoista menettelyä, Juan. Sillä\nlailla asiat ovat järjestetyt maan päällä. Minä en ollut mikään\nyhteiskunnan parantaja ja menettelin aina niinkuin gentlemannien oli\ntapana.\n\n_Don Juan_. Sillä voitte ehkä puolustaa sitä että hyökkäsitte\nkimppuuni, mutta ette ikinä sitä julkeata ulkokultaisuutta, että yhä\nvieläkin esiinnytte kuvapatsaana.\n\n_Kuvapatsas_. Se on kaikki seurauksena menostani taivaaseen.\n\n_Paholainen_. En vieläkään käsitä, Señor Don Juan, että nuo\nkohtaukset teidän ja herra komendantin maallisessa elämässä mitenkään\nsaattavat häpeään minun mielipiteitäni elämästä. Sanon vielä kerran,\nettä täällä teillä on kaikki mitä etsitte, eikä mitään siitä, joka\noli teille vastenmielistä.\n\n_Don Juan_. Päinvastoin, minulla on täällä kaikki, joka oli minulle\nvastenmielistä, eikä mitään, jota en olisi koettanut ja kevyeksi\nlöytänyt. Sanon teille että niin kauan kuin voin aavistaa jotain\nparempaa kuin oma itseni, en voi saada rauhaa ellen koeta saada\nsitä esiin tai ainakin raivata tietä sille. Se on minun elämäni\nlaki. Siten minussa työskentelee elämän lakkaamaton pyrintö\nkorkeampaan ilmaisumuotoon, laajempaan, syvempään, voimakkaampaan\nitsetietoisuuteen ja selvempään itsensä ymmärtämiseen. Tuon\ntarkoituksen ylemmyys se oli, joka supisti rakkauden minulle\npelkäksi hetken huviksi, taiteen pelkäksi aistimieni kouluksi ja\nuskonnon laiskuuden puolustukseksi, koska se oli asettanut meille\nJumalan, joka katsoi maailmaa ja näki että se oli sangen hyvä,\nvaikka toiselta puolen minun vaistoni, joka katsoi minun silmilläni\nmaailmaa, näki että sitä saattoi parantaa. Sanon teille, että oman\niloni, oman terveyteni, oman menestykseni haussa en ole koskaan\ntuntenut onnea. Ei se ollut lempi, joka syöksi minut naisen käsiin,\nvaan väsymys, nääntymys. Kun lapsena löin pääni kiveen, juoksin\nlähimmän naisen luo ja itkin pois tuskani hänen esiliinaansa. Kun\nkasvoin aikamieheksi ja satutin sieluni raakuuksiin ja tyhmyyksiin,\njoitten kanssa minun piti taistella, menettelin juuri samoin kuin\nlapsena. Olen nauttinut myöskin lepoajastani, voimistumisajastani,\nrauhastani, vieläpä nääntymisajastanikin taistelun jälkeen, mutta\nmieluummin kahlaisin kaikkien osastojen läpi tuossa mielettömässä\nitalialaisessa infernossa, kuin Europan huvituksien läpi. Siksi\ntämä ikuisen hauskuuden asuinpaikka on käynyt niin kuolettavaksi\nminulle. Se on tuon vaiston puute teissä, joka on tehnyt teistä sen\nomituisen epäsikiön, jota nimitetään Paholaiseksi. Nimenne Kiusaaja,\nolette saanut siitä menestyksestä, jolla olette vetänyt ihmisten\nhuomion pois heidän oikeasta tarkoituksestaan — tarkoituksesta, joka\njossakin määrin on sama kuin minunkin — teidän tarkoitukseenne. Se\nseikka juuri, että he täyttävät teidän tahtonne, tai oikeammin sanoen\nhuojuvat teidän tahdottomuutenne mukana, eivätkä täytä omaa tahtoaan,\non tehnyt heistä tuollaisia tyytymättömiä, petollisia, rauhattomia,\nteeskenteleviä, kärttyisiä, kurjia olentoja.\n\n_Paholainen_ (loukkaantuneena). Señor Don Juan te olette epäkohtelias\nystävilleni.\n\n_Don Juan_. Hyh! Miksi minun pitäisi olla kohtelias heille tai\nteille? Tässä valheen pesässä pari totuutta ei haittaa. Teidän\nystävänne ovat kaikki typeristä typerimpiä. He eivät ole kauniita,\nhe ovat vain koristeltuja. He eivät ole puhtaita, he ovat vain\nparturin silittämiä ja tärkkipaitaisia. He eivät ole arvokkaita, he\novat vain muodikkaasti puettuja. He eivät ole sivistyneitä, he ovat\nainoastaan tutkintojen suorittaneita. He eivät ole uskonnollisia,\nhe ovat vain kirkossa kävijöitä. He eivät ole siveellisiä, he ovat\nvain ulkonaisia tapoja noudattavia. He eivät ole hyväavuisia, he\novat ainoastaan pelkureita. He eivät ole edes pahojakaan, he ovat\nvain raihnaisia. He eivät ole taiteellisia, he ovat ainoastaan\nhekumallisia. He eivät ole menestyviä, he ovat vain rikkaita. He\neivät ole uskollisia, he ovat vain palvelevia; ei tunnollisia, vaan\nainoastaan lammasmaisia; ei yleishengen elähyttämiä, vaan ainoastaan\nisänmaallisia; ei urhoollisia, vaan ainoastaan riidanhaluisia; ei\npäättäväisiä, vaan ainoastaan itsepäisiä; ei voimakkaita, vaan\nainoastaan vallanhaluisia; ei itsensä hillitseviä, vaan ainoastaan\ntylsiä; ei itseään kunnioittavia, vaan ainoastaan turhamielisiä;\nei yhteiskunnallisia, vaan ainoastaan seuraelämää hakevia; ei\nosanottavia, vaan ainoastaan kohteliaita; ei viisaita, vaan\nainoastaan mielipiteillä täytettyjä; ei edistystä rakastavia, vaan\nainoastaan kapinallisia; ei mielikuvitusta omistavia, vaan ainoastaan\ntaikauskoisia; ei oikeutta hakevia, vaan ainoastaan kostonhaluisia;\nei jalomielisiä, vaan ainoastaan sovinnollisia; ei järjestykseen\nharjaantuneita, vaan ainoastaan masennettuja; eikä vähääkään\nvilpittömiä — jok'ikinen heistä on valehtelija sielunsa ytimeen asti.\n\n_Kuvapatsas_. Teidän sanatulvanne on vallan hämmästyttävä, Juan.\nOlisinpa minä voinut puhua tuolla lailla sotureilleni!\n\n_Paholainen_. Ja kumminkin se on pelkkää lorua vain. Kaikkea tuota on\nennen sanottu, mutta mitä muutoksia se on tuottanut? Paljonko maailma\nsiitä on välittänyt?\n\n_Don Juan_. Niin, se on pelkkää lorua. Mutta miksi se on pelkkää\nlorua? Siitä syystä, ystäväni, että kauneus, puhtaus, rehellisyys,\nuskonto, siveys, taide, isänmaallisuus, urhoollisuus ja paljon\nmuuta ovat ainoastaan sanoja, joita minä tai kuka muu tahansa voi\nkääntää nurin niinkuin hansikkaan. Jos ne olisivat tosiasioita,\ntäytyisi teidän myöntää syytökseni todeksi, mutta onneksi teidän\nitsekunnioituksellenne, perkeleellinen ystäväni, ne eivät ole\ntosiasioita. Kuten sanotte, ne ovat pelkkiä sanoja vain, hyödyllisiä,\nkoska niillä voi houkutella raakalaisia sivistykseen ja sivistyneitä\nköyhiä alistumaan ryöstettäviksi ja orjuutettaviksi. Siinä on\nhallitsevan luokan perhesalaisuus, ja jos me, jotka kuulumme\ntuohon luokkaan, koettaisimme hankkia enemmän elämää maailmalle,\nsen sijaan että nyt koetamme hankkia enemmän valtaa ja mukavuutta\nkurjille itsellemme, niin tuo salaisuus tekisi meidät suuriksi.\nKoska minä nyt aatelismiehenä olen osallinen tuossa salaisuudessa,\najatelkaappa kuinka väsyttävältä minusta täytyy tuntua teidän ikuinen\nveisunne kaikista noista koruavuista, ja kuinka likaisen kamalaa\non uhrata henkeään semmoisen edestä! Jos te edes itse uskoisitte\nsiveysnäytelmäänne siksi paljon, että osaisitte näytellä taitavasti,\nolisi sitä edes hauska katsella. Mutta te ette usko. Te petätte joka\ntempussa, ja jos vastustajanne pettää vielä enemmän, hyökkäätte hänen\npäällensä ja koetatte surmata hänet.\n\n_Paholainen_. Maan päällä tuo on jonkun verran totta, sillä ihmiset\novat sivistymättömiä, eivätkä ymmärrä panna arvoa minun rakkaus- ja\nkauneususkonnolleni, mutta täällä —\n\n_Don Juan_. Kyllä tiedän. Täällä ei ole mitään muuta kuin\nrakkautta ja kauneutta. Huh! Se on vallan samanlaista kuin istuisi\niankaikkisesti katselemassa muotinäytelmän ensimäistä näytöstä,\nennenkuin selkkaukset alkavat. En ikinä kaikkein hirvittävimpinäkään\ntaikauskoisen kauhun hetkinä kuvitellut helvettiä näin kamalaksi.\nElän niinkuin hiusten kähertäjä alituisessa kauneuden tutkistelemisessa,\nleikkien kultakutreilla. Hengitän suloista ilmaa niinkuin puotipoika\nsokerileipomossa. Herra komendantti, onko taivaassa yhtään kaunista\nnaista?\n\n_Kuvapatsas_. Ei. Ei ainoatakaan. Kaikki variksenpelättejä. Huonosti\npuettuja ja ilman jalokiviä. Niinkuin 50-vuotiaat miehet.\n\n_Don Juan_. Palan kärsimättömyydestä päästä sinne. Puhutaanko siellä\nkoskaan kauneudesta, ja onko siellä mitään taiteellista väkeä?\n\n_Kuvapatsas_. Vakuutan että he eivät edes ymmärrä ihaella kaunista\nkuvapatsasta, vaikka se kulkee heidän ohitsensa.\n\n_Don Juan_. Sinne menen.\n\n_Paholainen_. Don Juan, pitääkö minun puhua teille suoraan?\n\n_Don Juan_. Ettekö ennen puhunut suoraan?\n\n_Paholainen_. Puhuin, sen verran kuin puhuin. Mutta nyt tahdon\nsanoa lisää ja tunnustaa teille, että ihmiset kyllästyvät kaikkeen,\nniin taivaaseen kuin helvettiinkin. Historia ei ole mitään muuta\nkuin maailman heilumista noitten molempien äärimmäisyyksien välillä\nAikakausi on vain heilurin heilahdus, ja kaikki sukupolvet uskovat\nmaailman edistyvän siitä syystä että se on alituisessa liikkeessä.\nMutta kun olette elänyt minun ikäisekseni, kun olette tuhat kertaa\nkyllästynyt taivaaseen niinkuin minä ja herra komendantti, ja\ntuhat kertaa kyllästynyt helvettiin, niinkuin nyt kyllästytte,\nsilloin ette enää kuvittele että jokainen heilahdus taivaasta\nhelvettiin on vapautus, jokainen heilahdus helvetistä taivaaseen\nkehitys. Siinä missä nyt näette parannusta, edistystä, ylemmän\naatteen toteuttamista, ihmisen loppumatonta astumista ylöspäin\noman kuoletetun itsensä portaita myöten yhä korkeampiin asioihin,\nsiinä ette tule näkemään muuta kuin harhakuvien ikuista leikkiä. Te\nhuomaatte ystäväni Kohelethin lausunnon syvän totuuden, ettei ole\nmitään uutta auringon alla. Vanitas vanitatum —\n\n_Don Juan_ (kärsimättömänä). Taivasten taivaat, tämä on pahempaa kuin\nmitkään veisunne rakkaudesta ja kauneudesta! Sanokaa siis, viisas\npiru mikä olettekin, eikö ihminen ole parempi kuin mato, tai koira,\ntai susi, siksi että hän kyllästyy kaikkeen? Pitääkö hänen luopua\nsyömästä siitä syystä että hän turmelee ruokahalunsa tyydyttämällä\nsen? Onko kenttä hedelmätön kun sitä ei viljellä? Voiko komendantti\ntuhlata helvetillistä voimaansa täällä kokoamatta taivaallista\nvoimaa seuraavaa autuuskauttansa varten? Otaksutaan että suuri\nElämän Voima on keksinyt ruveta heiluriksi ja käyttää maapalloa\nheilurin levynä; että jokaisen heilahduksen historia, joka tuntuu\nmeistä toimimiehistä niin uudelta, oli vain edellisen heilahduksen\nhistorian kertausta; että sen lisäksi ajan käsittämättömässä\näärettömyydessä aurinko heittää sylistään maan ja ottaa sen takaisin\ntuhansia kertoja niinkuin sirkustaiteilija heittelee palloa, ja että\nkaikkien kausiemme loppusumma on vain se hetki, joka kuluu heiton ja\ntakaisin-oton välillä — eikö tuolla äärettömällä koneistolla ole\nmitään tarkoitusta?\n\n_Paholainen_. Ei mitään, ystäväni. Te arvelette että koska teillä on\ntarkoitus, pitää luonnollakin olla. Yhtä hyvin voisitte otaksua että\nluonnollakin on sormet ja varpaat, koska teilläkin on.\n\n_Don Juan_. Mutta minulla ei olisi sormia eikä varpaita, ellei\nniillä olisi mitään tarkoitusta. Ja minä, hyvä ystävä, olen yhtä\npaljon osa luonnosta, kuin omat sormeni ovat osa minusta. Niinkuin\nsormeni on se elin jolla tartun miekkaan ja mandoliniin, ovat aivoni\nse elin, jolla luonto koettaa ymmärtää itseään. Koirani aivot\npalvelevat ainoastaan koirani tarkoituksia, mutta _minun_ aivoni\ntyöskentelevät saavuttaakseen tietoa, joka ei minua personallisesti\nhyödytä ollenkaan, vaan saattaa ruumiini minulle katkeraksi ja\nhuononemiseni sekä kuolemani onnettomuudeksi. Ellei minulla olisi\ntarkoitusta itseni ulkopuolella, olisi minun parempi olla kyntömies\nkuin filosofi, sillä kyntömies elää yhtä kauan kuin filosofi,\nsyö enemmän, nukkuu paremmin ja nauttii valitsemastaan vaimosta\nvähemmällä epäluulolla. Tuohon on syynä se että filosofi on Elämän\nVoiman kourissa. Tämä Elämän Voima sanoo hänelle: \"Minä olen tehnyt\ntuhansia ihmeellisiä asioita tietämättäni, ainoastaan tahtomalla\nelää ja seuraamalla vähimmän vastustuksen johtamaa tietä. Nyt minä\ntahdon tuntea itseni ja tarkoitukseni ja valita tieni. Siksi minä\nolen tehnyt erityiset aivot — filosofin aivot — tarttumaan kiinni\ntuohon tietoon, aivan niinkuin maamiehen käsi tarttuu auran kurkeen\nminun puolestani. Siksi\", niin sanoo Elämän Voima filosofille, \"sinun\ntäytyy koettaa tehdä työtä kuolemaasi asti, jolloin luon toiset aivot\nja toisen filosofin jatkamaan työtä\".\n\n_Paholainen_. Mitä hyötyä on tiedosta?\n\n_Don Juan_. Jotta voisi valita edullisimman tien, eikä vain pienimmän\nvastustuksen tietä. Eikö laiva purjehdi paremmin määräpaikkaansa,\nkuin pölkky uiskentelee tuuliajona sinne tänne? Filosofi on luonnon\nluotsi. Ja siinä juuri on ero meidän välillämme; olo helvetissä on\nuiskentelemista tuuliajona, olo taivaassa ohjaamista.\n\n_Paholainen_. Karille luultavasti.\n\n_Don Juan_. Mikä laiva useimmin joutuu karille tai pohjaan —\ntuuliajonako uiskenteleva, vai sekö jota luotsi ohjaa?\n\n_Paholainen_. Hyvä, menkää menojanne Señor Don Juan. Minä olen\nmieluummin oma herrani, kuin minkään erehtyvän yleisen voiman\nheiteltävä. Minä tiedän että kauneus on hyvää katsella, musiikki\nhyvää kuunnella, rakkaus hyvää tuntea ja kaikki nämä hyviä ajatella\nja hyvä on niistä puhella. Ja minä tiedän että hyvä harjaantuminen\nnoissa tunnelmissa, tunteissa ja mietelmissä on samaa kuin\nhienontunut ja sivistynyt olento. Sanokoot minusta mitä tahansa\nmaailman kirkoissa, niin tiedän että joka paikassa hienoissa\nseuroissa myönnetään, että pimeyden ruhtinas on gentlemanni. Se\nriittää minulle. Mitä tulee tuohon Elämän Voimaanne, jota te\nluulette vastustamattomaksi, on se hyvin helposti vastustettavissa,\njos miehessä on vähääkään luonteen lujuutta. Mutta jos te olette\nluonnostanne vulgääri ja herkkäuskoinen, kuten kaikki reformaattorit,\nniin se heittää teidät ensin uskonnon helmaan, jossa te valelette\nvettä lasten päähän pelastaaksenne heidän sielunsa minun\nvallastani. Sitten se ajaa teidät uskonnosta tieteeseen, jossa te\nsieppaatte lapset pois vedenvalamisesta ja istutatte niihin tauteja\npelastaaksenne heitä saamasta samoja tauteja satunnaisesti. Sitten\nse vie teidät politiikkaan, jossa teistä tulee turmeltuneitten\nvirkailijoiden narri, tai kunnianhimoisten humbugien lakeija. Ja\nlopuksi seuraa epätoivo ja sortuminen, murtuneet hermot ja pettyneet\ntoiveet, turha katumus tuosta pahimmasta ja tyhmimmästä tuhlauksesta\nja uhrauksesta: nauttimiskyvyn tuhlauksesta ja uhrauksesta. Sanalla\nsanoen, rangaistus hullulle, joka ajaa takaa parempaa, ennenkuin hän\non löytänyt hyvän.\n\n_Don Juan_. Mutta ainakaan minun ei tule ikävä. Elämän Voiman\npalveluksella on siis etunsa kumminkin. Senpä tähden hyvästi Señor\nPaholainen.\n\n_Paholainen_ (ystävällisesti). Hyvästi, Don Juan. Tulen usein\nmuistelemaan hauskoja puheitanne asioista yleensä. Toivotan teille\npaljon onnea. Taivas, kuten jo ennenkin sanoin, sopii muutamille.\nMutta jos muuttaisitte mieltänne, niin elkää unohtako että portit\ntänne aina ovat avoinna katuvalle tuhlaajapojalle. Jos joskus\ntuntisitte sydämen lämpöä, harrasta, välitöntä rakkautta, viatonta\niloa ja lämmintä, henkivää, sykkivää todellisuutta —\n\n_Don Juan_. Sanokaamme lihaa ja verta yksin tein, vaikka olemmekin\njättäneet nuo epäsiistit ainekset maan päälle.\n\n_Paholainen_ (suuttuneena). Te heitätte siis ystävällisen\nhyvästijättöni minulle takaisin vasten hampaita, niinkö Don Juan?\n\n_Don Juan_. Enhän toki. Mutta vaikka onkin paljon oppimista\nkyynillisestä Paholaisesta, en jaksa mitenkään kestää hempeätuntoista\npirua. Señor komendantti, te tiedätte tien taivaan rajoille. Olkaa\nhyvä ja neuvokaa mihin suuntaan.\n\n_Kuvapatsas_. Oh — raja on ainoastaan eroitus katsantokantojen\nvälillä. Mikä tie tahansa vie teidät sinne, jos todella tahdotte\nsinne päästä.\n\n_Don Juan_. Hyvä on. (Kumartaa Doña Analle). Señora — palvelijanne.\n\n_Ana_. Mutta minähän tulen teidän kanssanne.\n\n_Don Juan_. Voin löytää oman tieni taivaaseen, Ana, mutta en teidän.\n(Hän katoaa).\n\n_Ana_. Kuinka harmillista!\n\n_Kuvapatsas_ (huutaen hänen jälkeensä). Bon voyage, Juan! (Hän\nlähettää loppusäveleen vyöryvästä akordistaan Don Juanin jälkeen\nhyvästiksi. Heikko kaiku ensimäisestä aavemaisesta soinnusta\nvastaa). Ah! Tuolla hän menee. (Puhaltaen pitkän henkäyksen\nhuuliensa läpi). Hjuuh! Kyllä hän jaksaa puhua! He eivät ikinä tule\nkestämään sitä taivaassa.\n\n_Paholainen_ (synkkänä). Hänen lähtönsä on poliitillinen tappio.\nMinä en voi pidättää noita elämää jumaloivia. He menevät kaikki.\nTämä on suurin tappio, mikä minua on kohdannut sen jälkeen kun se\nhollantilainen maalari läksi. Se poika saattoi maalata 70-vuotisen\npeikon yhtä suurella riemulla kuin 20-vuotisen Venuksen.\n\n_Kuvapatsas_. Kyllä muistan. Hän tuli taivaaseen. Rembrandt.\n\n_Paholainen_. Niin juuri, Rembrandt. Heissä on jotain\nepäluonnollista. Elkää kuunnelko heidän evankeliumiansa, Señor\nkomendantti. Se on vaarallista. Karttakaa yli-inhimillisen etsimistä.\nSe johtaa vain järjettömästi halveksimaan inhimillistä. Ihmiselle\nhevoset ja koirat ja kissat ovat ainoastaan lajeja ulkopuolella\nsiveellistä maailmaa. Yli-ihmiselle miehet ja naiset ovat myöskin\nainoastaan lajeja, ja myöskin ulkopuolella siveellistä maailmaa. Tämä\nDon Juan oli ystävällinen naisille ja kohtelias miehille niinkuin\nteidän tyttärenne tässä oli ystävällinen suosikki kissoilleen\nja koirilleen. Mutta sen laatuinen ystävällisyys on puhtaasti\ninhimillisen luonteen ja sielun kieltämistä.\n\n_Kuvapatsas_. Ja kuka helkkarissa on yli-ihminen?\n\n_Paholainen_. Oh — hän on Elämän Voiman intoilijain viimeinen\nmuotikeksintö. Ettekö tavannut taivaassa uusien tulokkaiden seassa\nerästä saksalaispuolalaista hullua — mikä hänen nimensä nyt olikaan?\nNietzsche?\n\n_Kuvapatsas_. En ole koskaan kuullut hänestä.\n\n_Paholainen_. Hän tuli tänne ensin, ennenkuin hän oli saanut\ntakaisin järkensä. Minulla oli hiukan toivoa hänestä, mutta hän oli\npiintynyt Elämän Voiman jumaloitsija. Se oli hän, joka ensin rapsi\nkokoon yli-ihmisen — joka on yhtä vanha kuin Prometheus. Ja nyt\n20:s vuosisata juoksee tuon vanhan hulluuden uusimman muodon perässä\nväsyttyään maailmaan ja lihaan ja minuun, nöyrimpään palvelijaanne.\n\n_Kuvapatsas_. Yli-ihminen on hyvä mahtisana, ja hyvä mahtisana on\nkuin puoli voittoa. Tahtoisin mielelläni tavata tuon Nietzschen.\n\n_Paholainen_. Pahaksi onneksi hän tapasi täällä Wagnerin ja joutui\nriitaan hänen kanssaan.\n\n_Kuvapatsas_. Siinä hän oli oikeassa. Mozart on minun mieheni!\n\n_Paholainen_. Oh, se ei koskenut musiikkia. Wagner oli ennen\nhairahtunut Elämän Voiman jumaloimiseen ja sommitteli yli-ihmisen,\njota hän nimitti Siegfriediksi. Mutta hän tuli järkiinsä jälleen\nmyöhemmin. Kun hän sitten täällä tapasi Nietzschen, soimasi tämä\nhäntä luopioksi, ja Wagner kirjoitti lentokirjasen todistaakseen\nettä Nietzsche oli juutalainen. Juttu loppui siten että Nietzsche\nvihapäissään läksi taivaaseen. Ja hyvä oli että hänestä pääsimme.\nMutta nyt ystäväni, kiiruhtakaamme palatsiini, jossa tahdon viettää\ntuloanne suurella konsertilla.\n\n_Kuvapatsas_. Ilolla. Te olette kovin ystävällinen.\n\n_Paholainen_ Tätä tietä, herra komendantti. Me astumme alas vanhoja\nmuuttoportaita pitkin (hän asettuu portaille).\n\n_Kuvapatsas_. Hyvä on. (Miettien). Yli-ihminen on kumminkin hyvä\nkeksintö. Siinä on jotain kuvapatsasmaista. (Hän asettuu portaille\nPaholaisen viereen. Ne alkavat laskeutua hitaasti. Punaista hehkua\nalhaalta). Ah, tämä muistuttaa entis-aikoja.\n\n_Paholainen_. Minulle myöskin.\n\n_Ana_. Seis! (Portaat seisahtuvat).\n\n_Paholainen_. Te Señora ette voi tulla tätä tietä! Teidät julistetaan\njumalalliseksi. Mutta te ennätätte palatsiin ennen meitä.\n\n_Ana_. En seisahduttanut teitä siitä syystä. Sanokaa minulle, missä\nlöydän yli-ihmisen?\n\n_Paholainen_. Häntä ei ole vielä luotu, Señora.\n\n_Kuvapatsas_. Ja tuskin luodaankaan. Menkäämme jo. Tuo punainen tuli\npanee minut aivastamaan. (He laskeutuvat).\n\n_Ana_. Ei vielä luotu! Siis minun työni ei ole vielä tehty. (Ristien\nitseään hartaasti). Minä uskon tulevaan elämään. (Huutaen\navaruuteen). Isä — isä yli-ihmiselle!\n\n_Hän katoaa tyhjyyteen ja kaikki on tyhjää taas. Kaikki olemus\nnäyttää kadonneen iankaikkisiksi ajoiksi. Sitten kuuluu kuin\nelävä ihmisääni huutaisi hiljaa jossakin. Hämmästykseksemme alkaa\nvuoren huippu häämöttää valoisampaa taustaa vastaan. Taivaankansi\non palannut takaisin, ja me muistamme äkkiä missä olemme. Huuto\nkäy selvemmäksi ja me eroltamme sanat: automobiili, automobiili.\nTodellisuus palaa yht'äkkiä kokonaan. Silmänräpäyksessä on aamu\nSierrassa. Rosvot nousevat pystyyn ja astuvat tietä kohti.\nVuohenpaimen juoksee alas kukkulalta ja ilmoittaa toisen moottorin\nsaapumisesta. Tanner ja Mendoza nousevat hämmästyneinä ja tuijottavat\ntoisiinsa aivan ymmällään. Straker istuu ja haukottelee hetkisen,\nennenkuin nousee seisomaan, pitäen asiaan kuuluvana olla osoittamatta\nmitään sopimatonta osanottoa rosvojen kiihkoon. Mendoza katsoo\nnopeasti ovatko miehet kaikki varuillaan ja vaihtaa sitten pari sanaa\nyksityisesti Tannerin kanssa._\n\n_Mendoza_. Näittekö unta?\n\n_Tanner_. Pirullisesti. Entä te?\n\n_Mendoza_. Minä myös. Olen unohtanut mitä se oli. Te olitte myös\nsiinä.\n\n_Tanner_. Samoin te. Merkillistä!\n\n_Mendoza_. Minähän varoitin teitä. (Tieltä kuuluu laukaus).\nTyhmyrit! Eivät malta olla leikkimättä pyssyllä. (Rosvot tulevat\njuosten ja peloissaan). Kuka ampui tuon laukauksen? (Duvalille).\nSinäkö?\n\n_Duval_ (hengästyneenä). Minä en ole ampunut. He ampuivat ensin.\n\n_Anarkisti_. Sanoinhan että ensin on valtio murrettava. Nyt olemme\nhukassa.\n\n_Hurja sosialidemokraatti_ (juosten amfiteaatterin poikki). Juoskaa\npakoon kaikki.\n\n_Mendoza_ (tarttuen häntä kaulukseen ja heittäen hänet kumoon sekä\nvetäen esiin puukon). Surmaan heti sen joka liikahtaa. (Sulkee\ntien. Liike lakkaa). Mikä on tapahtunut?\n\n_Totinen sosialidemokraatti_. Moottori —\n\n_Anarkisti_. Kolme miestä —\n\n_Duval_. Deux femmes —\n\n_Mendoza_. Kolme miestä ja kaksi naista! Miksi ette ole tuonut heitä\ntänne? Pelkäättekö?\n\n_Hurja sosialidemokraatti_ (nousten ylös). Heillä on suojelusväkeä.\n\n_Totinen sosialidemokraatti_. Kaksi varustettua vaunua täynnä\nsotamiehiä laakson päässä.\n\n_Anarkisti_. Laukaus ammuttiin ilmaan. Se oli merkki.\n\n    Straker viheltää lempinuottiaan, joka kaikuu\n    rosvojen korvissa kuin hautausmarssi.\n\n_Tanner_. Ei se ole suojelusväkeä, vaan sotilaita, joita on lähetetty\nteitä kiinniottamaan. Meitä neuvottiin odottamaan heitä, mutta\nminulla oli kiire.\n\n_Hurja sosialidemokraatti_ (kauhulla). Ja tässä me, hyvä jumala,\nodotamme heitä. Joudutaan pois vuoristoon!\n\n_Mendoza_. Hullu! Mitä sinä tiedät vuoristosta? Oletko espanjalainen?\nEnsimäinen paimenpoika sinut ilmiantaisi. Paitsi sitä me olemme jo\npyssynkantaman sisäpuolella.\n\n_Hurja sosialidemokraatti_. Mutta —\n\n_Mendoza_. Vaiti! Antakaa minun pitää huolta tästä (Tannerille).\nToveri, ettehän petä meitä.\n\n_Straker_. Ketä te sanotte toveriksi?\n\n_Mendoza_. Eilisiltana edut olivat minun puolellani. Köyhien rosvo\noli rikkaitten rosvon armoilla. Te tarjositte kätenne. Otin sen.\n\n_Tanner_. En aio syyttää teitä, toveri. Meillä on ollut hauska ilta\nyhdessä. Siinä kaikki.\n\n_Straker_. Minä vain en anna kättäni mokomille.\n\n_Mendoza_ (kääntyen häneen, painavasti). Nuorukainen, jos\nminut vedetään oikeuteen, tulen julistetuksi syylliseksi, ja\nsilloin selitän mikä ajoi minut pois Englannista, kodistani ja\nvelvollisuuksistani. Tahdotteko että kunnioitettu Straker nimi\ntulee laahatuksi Espanjan tuomioistuimen loassa? Poliisi on tutkiva\nminut. He löytävät Louisan valokuvan. Se painatetaan kuvalehtiin. Te\nkalpenette. Muistakaa että olette itse syypää siihen.\n\n_Straker_ (tuhahdetulla raivolla). En minä välitä tuomioistuimesta.\nMutta en siedä että nimeämme mainitaan yhdessä teidän nimenne kanssa,\nsenkin mustanaamainen sika.\n\n_Mendoza_. Sopimatonta kieltä Louisan veljelle. Mutta vähät siitä.\nTeillä on nyt kuonokoppa. Muuta en pyydä. (Hän kääntyy omien\nmiestensä puoleen, jotka vetäytyvät levottomasti luolaan päin hänen\ntaakseen, kun uusi seurue moottoripuvuissa tulee tieltä vallattomalla\ntuulella. Anna, joka suuntaa kulkunsa suoraan Tanneria kohti,\nkulkee ensimäisenä. Sitten seuraa Violet, joka kulkee epätasaisella\nmaalla siten että Hector taluttaa häntä oikeasta kädestä ja Ramsden\nvasemmasta. Mendoza istuutuu tyynesti presidentti-kivelleen ja\nmiehistö ryhmittyy hänen taakseen. Hänen esikuntansa asettuu\nhänen ympärilleen, Duval ja anarkisti oikealle puolen ja molemmat\nsosialidemokraatit vasemmalle).\n\n_Anna_. Se on Jack!\n\n_Tanner_. Kiinni!\n\n_Hector_. Niinpä tosiaankin! Sanoin että siinä on Tanner.\nPyörärenkaan puhkeaminen pakoitti meidät seisahtumaan. Tie on täynnä\nnauloja.\n\n_Violet_. Mitä te täällä teette kaikkien noiden miesten kanssa?\n\n_Anna_. Miksi läksitte pois sanomatta mitään?\n\n_Hector_. Minä vaadin sen ruusuvihkon, neiti Whitefield.\n(Tannerille). Kun huomasimme että olitte lähtenyt, neiti Whitefield\ntahtoi minua lyömään vetoa ruusuvihosta, että muka minun moottorini\nei saavuta teitä ennenkuin ennätätte Monte Carloon.\n\n_Tanner_. Mutta eihän tämä tie vie Monte Carloon.\n\n_Hector_. Vähät siitä. Neiti Whitefield sai selville kulkunne joka\npysähdysasemalla. Hän on täydellinen Sherlock Holmes.\n\n_Tanner_. Elämän Voima! Minä olen hukassa!\n\n_Octavius_ (hypäten iloisesti tieltä amfiteaatteriin ja astuen\nTannerin ja Strakerin väliin). Hauska että olet hyvässä tallessa\nvanha veikko. Pelkäsimme että rosvot olivat sinut ryöstäneet.\n\n_Ramsden_ (joka on tuijottanut Mendozaan). Minusta tuntuu kuin olisin\nennen nähnyt tämän ystävänne. (Mendoza nousee kohteliaasti ja astuu\nhymyillen Annan ja Ramsdenin väliin).\n\n_Hector_. Minusta samoin.\n\n_Octavius_. Minäkin tiedän varmaan tavanneeni teidät, mutta en muista\nmissä.\n\n_Mendoza_ (Violetille). Muistatteko _te_ minut neiti?\n\n_Violet_. Vallan hyvin, mutta minun on niin vaikea muistaa nimiä.\n\n_Mendoza_. Savoy hotellissa olemme nähneet toisemme. (Hectorille).\nTeillä oli tapana käydä tämän neidin (Violetin) kanssa siellä\nluncheonia syömässä. (Octaviukselle). Ja te toitte usein tämän\nneidin (Annan) ja hänen äitinsä päivällisille mennessänne\nLyceum teaatterin. (Ramsdenille.) Te, hyvä herra, tulitte usein\nillalliselle (alentaen äänensä salaperäiseksi mutta vallan\nkuuluvaksi kuiskaukseksi) monen eri neidin kanssa.\n\n_Ramsden_ (suuttuneena). Mitä se teitä liikuttaa?\n\n_Octavius_. Violet, minä luulin että te tuskin tunsitte toisianne\nennen tätä retkeä, sinä ja Malone.\n\n_Violet_ (suuttuneena). Tuo mies kai oli hotellin johtaja.\n\n_Mendoza_. Viinuri vain. Muistan teitä kaikkia kiitollisuudella.\nPäätin siitä suuremmoisesta tavasta, jolla minulle annoitte\njuomarahoja, että jokainen teistä nautti käynnistään hotellissa hyvin\npaljon.\n\n_Violet_. Kuinka nenäkästä! (Kääntyy selin häneen ja astuu mäelle\nHectorin kanssa).\n\n_Ramsden_. Se riittää, hyvä mies. Ette suinkaan odottane että nämä\nneidit kohtelevat teitä tuttavanaan, siitä syystä että olette\npalvellut heitä ruokapöydässä.\n\n_Mendoza_. Anteeksi, tehän halusitte minun tuttavuuttani. Neidit\nseurasivat teidän esimerkkiänne. Oli miten oli, tämä teidän\nsäätyluokkanne onnettomien tapojen ilmaisu lopettaa tämän kohtauksen.\nToivon että tästä lähin kohtelette minua sillä kunnioituksella, jota\nvieras ja matkatoveri saa vaatia. (Hän kääntyy ylpeästi ympäri ja\nasettuu jälleen presidentti-istuimelleen).\n\n_Tanner_. Kas niin! Matkallani löydän yhden ainoan miehen, jonka\nkanssa voi järjellisesti keskustella, ja vaistomaisesti te kaikki\nloukkaatte häntä. Uusi mieskin on samanlainen kuin te kaikki muut.\nEnry, te olette käyttäytynyt kuin kurja herrasmies.\n\n_Straker_. Herrasmies! En ikinä minä.\n\n_Ramsden_. Todellakin Tanner, tuo tapa —\n\n_Anna_. Elkää välittäkö hänestä, ukki. Tunnettehan hänet jo. (Hän\ntarttuu Ramsdenin käsivarteen ja houkuttelee hänet Violetin ja\nHectorin luo. Octavius seuraa häntä kuin koiranpenikka).\n\n_Violet_ (huutaen kukkulalta). Sotamiehet ovat täällä jo. He nousevat\njuuri pois moottoristaan.\n\n_Duval_ (kauhistuneena). Oh, nom de Dieu!\n\n_Anarkisti_. Hullut! Valtio on musertamaisillaan teidät, siitä syystä\nettä säästitte sitä porvariston kätyrien käskystä.\n\n_Totinen sosialidemokraatti_ (vihdoin keksien vastauksen).\nPäinvastoin, tarttumalla kiinni valtion koneistoon —\n\n_Anarkisti_. Nyt se tarttuu kiinni teihin.\n\n_Hurja sosialidemokraatti_ (kauhu ylimmillään). Ooh! Mitä me\nodotamme? Mistä syystä —\n\n_Mendoza_ (hampaittensa välissä). Jatkakaa. Puhukaa politiikkaa,\nhullut, ei mikään kuulu arvokkaammalta. Jatkakaa! Minä vaadin sen!\n\n_Sotamiehet miehittävät tien vartioiden amfiteaatteria kivääreillään.\nRosvot, taistellen voimakasta halua vastaan, joka on pakoittaa\nheidät piiloutumaan toistensa taakse, koettavat näyttää niin\nväliäpitämättömiltä kuin suinkin. Mendoza nousee ylpeänä,\npää pystyssä. Sotilaita komentava upseeri astuu esiin tieltä\namfiteaatteriin. Hän katsoo tuikeasti rosvoihin ja sitten kysyvästi\nTanneriin_.\n\n_Upseeri_. Ketä nämä miehet ovat, Señor Ingles?\n\n_Tanner_. Minun suojelusväkeäni.\n\n_Mendoza, huulilla mefistomainen hymy, kumartaa syvään. Vastustamaton\nirvistys välähtää rosvojen kasvoilla. He koskettavat lakkiaan,\npaitsi anarkisti, joka osoittaa ylenkatsettaan valtiolle käsivarret\nristissä_.\n\n\n\n\nNeljäs näytös.\n\n\nErään huvilan puutarha Granadassa. Joka tahtoo tietää minkä näköinen\nse on, menköön Granadaan katsomaan. Vallan proosallisesti voi\nkuvitella vuoriryhmän taustassa, siellä täällä huviloita, Alhambra\nvuoren kukkulalla ja jotenkin suuri kaupunki laaksossa, jonne\ntullaan tomuista, valkoista tietä pitkin, missä lapset ajatellen ja\npuuhaillen muita asioita, konemaisesti vinkuvat rahaa ojentaen pienet\nruskeat kouransa vastaanottamaan. Tässä kuvauksessa ei ole muuta\nkuin Alhambra, kerjäläiset ja teiden väri, joka ei sopisi Surreyhin\nyhtä hyvin kuin Espanjaan. Ero on siinä että Surreyn kukkulat ovat\nverraten pienet ja rumat — niitä pitäisikin oikeastaan sanoa mäiksi\n— mutta nämä Espanjan kukkulat ovat vuoria. Miellyttävä asutus, joka\npeittää niiden koon, ei vaikuta niiden arvokkaisuuteen.\n\nTämä erityinen puutarha on kukkulalla vastapäätä Alhambraa, ja huvila\non niin kallis ja komea kuin suinkin huvilan täytyy olla, jos mielii\nsaada sen vuokratuksi kalustettuna ja viikkokaupalla rikkaille\namerikkalaisille ja englantilaisille matkailijoille. Jos seisomme\nruohokentällä ja katsomme ylös vuoriin päin, rajoittaa näköpiiriämme\nkivinen aitaus kivillä lasketun platformun ympäri kukkulan huipulla\navaruuden laidassa. Meidän ja tuon platformun välillä on kukkatarha,\njonka keskellä on suihkulähde ja pyöreä allas, ja sen ympärillä\nsäännöllisiä kukkalavoja, hiekkakäytäviä ja leikattuja lehtikuusia\nkomeassa järjestyksessä. Puutarha on korkeammalla kuin ruohokenttä,\njossa seisomme, ja meidän täytyy astua sinne pieniä portaita myöden\nkeskellä pengertä. Platformu taas on hiukan korkeammalla puutarhaa,\njosta jälleen lyhyet portaat johtavat sinne. Sieltä meillä on\nkiviaidan yli kaunis näköala kaupungin ja laakson yli kukkuloille,\njotka etäällä muuttuvat vuoriksi. Vasemmalla meistä on huvila, jonne\npäästään portaita myöten puutarhan vasemmasta kulmasta. Jos palaamme\nplatformulta puutarhan kautta alas ruohokentälle (jolloin huvila on\nmeidän oikealla puolellamme) näemme että huvilan vuokraajilla on\nkirjallisia harrastuksia, sillä ei missään näy lawn-tennis verkkoja\neikä krokettipalloja, mutta vasemmalla meistä on pienellä rautaisella\npuutarhapöydällä kirjoja, enimmäkseen keltakantisia, ja pöydän\nvieressä tuoli. Oikealla puolella on myöskin tuolilla pari avattua\nkirjaa. Ei mitään sanomalehtiä ole näkyvissä, joka seikka, yhdessä\nkaikenlaisten pelien puutteen kanssa voisi johtaa järkevän katselijan\nsyvämielisiin johtopäätöksiin huvilan asukkaisiin nähden. Tällaiset\nmietelmät tulevat kumminkin keskeytetyksi tänä erinomaisen ihanana\niltapäivänä, sillä pienelle portille vasemmalla meistä ilmestyy\nHenry Straker moottoripuvussa. Hän avaa portin vanhanpuoleiselle\nherrasmiehelle ja seuraa häntä ruohokentälle.\n\nTämä vanhanpuoleinen herrasmies taistelee Espanjan aurinkoa\nvastaan mustassa pitkässä takissa, housuissa, joissa tumman\nharmaat ja sinipunervat kapeat paidat sulautuvat yhteen erittäin\nkunnioitettavaksi väriyhteydeksi, korkeassa mustassa silkkihatussa\nja mustassa kaulahuivissa, joka on köytetty solmuksi moitteettoman\netumuksen yli. Siitä päättäen hän luultavasti on semmoinen mies,\njonka yhteiskunnallinen asema vaatii alituista ja huolellista\nvakuuttamista riippumatta ilmanalasta. Hän pukeutuisi siten keskellä\nSaharaakin tai Mont Blanc'in huipulla. Ja koska hänessä ei ole sen\nluokan leimaa, joka on valinnut elämänsä tehtäväksi ensiluokan\nräätäliliikkeiden ja hattukauppojen taitavuuden toitottamisen,\nhän näyttää vulgääriltä komeudessaan, vaikka hän missä työpuvussa\ntahansa näyttäisi arvokkaalta. Hän on pulloposkinen, punakka mies,\nlyhyttukkainen, pikkusilmäinen, suu ankarapiirteinen ja pielistä\nalaspäin venyvä, leuka itsepäinen. Ajan tuottama ihon höllyys\nilmaantuu hänellä kaulassa ja poskipelissä, mutta suun yläpuolella\nhän on vielä kova kuin omena, niin että kasvojen yläosa näyttää\nnuoremmalta kuin alaosa. Hänellä on luottamusta itseensä niinkuin\nainakin semmoisella miehellä, joka on hankkinut paljon rahaa,\nmutta samalla hänessä on jotain semmoisen miehen raakalaisuutta,\njoka on hankkinut rahaa raaistavassa taistelussa, sillä hänen\nkohteliaisuutensa alla on aina selvään huomattava uhka, että kyllä\nhänellä on muitakin keinoja käytettävinään. Kaikesta huolimatta\nhän on mies, jota pitää jokseenkin sääliä, kun häntä ei tarvitse\npelätä, sillä hänessä on joskus jotain tunteellista, ikäänkuin tuo\nääretön kauppakone, joka on puristanut hänet pitkään takkiin ja\nsilkkihattuun, ei olisi antanut hänen juuri ollenkaan astua omia\nteitään, vaan jättänyt hänen tunteensa nälkäisiksi ja masentuneiksi.\nHeti kun hän lausuu ensimäisen sanansa, on selvää että hän on\nirlantilainen, jonka syntyperäinen lausumatapa on takertunut\nkiinni häneen huolimatta monista paikan ja säädyn muutoksista.\nVoimme arvata vain että alkuperäisenä aineksena hänen kielessään\non ollut nyrpeä Kerryn murre, mutta se kielen turmelus, joka\nesiintyy Lontoossa, Glasgowissa, Dublinissa ja yleensä suurissa\nkaupungeissa, on vaikuttanut häneen niin kauan, ettei kukaan muu kuin\nkiihkein cockney [Lontoon sivistymätöntä murretta puhuva. Suoment.\nmuist.] enää uskaltaisi sanoa hänen kieltään murteeksi, sillä sen\nmusikaalisuus on vallan hävinnyt, vaikka sen nyrpeys onkin vielä\nhuomattavissa. Straker, joka on selvä cockney, herättää hänessä\nsuurta ylenkatsetta englantilaisena, joka ei osaa puhua edes omaa\nkieltään. Straker taasen pitää tuon vanhan herrasmiehen lausumistapaa\nkompana, jonka kaikesta huolehtiva kaitselmus on erityisesti\nvalmistanut brittiläisen rodun huvitukseksi, ja kohtelee häntä\nsäännöllisesti sillä anteeksiantavaisuudella, joka on tuleva alemman\nja onnettomamman ihmislajin osaksi, mutta joskus kumminkin harmistuen\nja hämmästyen huomatessaan, että vanha herrasmies ikäänkuin vaatisi,\nettä hänen irlantilaista loruaan pidettäisi täytenä totena.\n\n_Straker_. Menen sanomaan neidille. Hän pyysi teitä odottamaan täällä\n(hän lähtee puutarhan läpi huvilaan).\n\n_Irlantilainen_ (joka on katsonut ympärilleen vilkkaalla\nuteliaisuudella). Neidille? Neiti Violetilleko?\n\n_Straker_ (seisahtuen äkkiä epäluuloisena). Te kai tiedätte sen?\n\n_Irlantilainen_. Tiedänkö minä?\n\n_Straker_ (suuttuen). Tiedättekö vai ettekö tiedä?\n\n_Irlantilainen_. Mitä se teitä liikuttaa?\n\n    Straker, hyvin suuttuneena, astuu alas portaita\n    ja katsoo vieraaseen.\n\n_Straker_. Sanon miksi se liikuttaa minua. Neiti Robinson —\n\n_Irlantilainen_ (keskeyttäen). Oo — hänen nimensä on siis Robinson.\nKiitos.\n\n_Straker_. Ette siis tiedä edes hänen nimeään?\n\n_Irlantilainen_. Tiedän kyllä nyt kun te sen sanoitte.\n\n_Straker_ (hetken perästä, hämmästyksissään vanhan herran nopeista\nvastauksista). Mitä tarkoitatte sillä että annatte minun tuoda\nteidät tänne moottorivaunulla, ellette ole se henkilö, jolle toin\nkirjeen?\n\n_Irlantilainen_. Kelle toiselle olisitte sen antanut?\n\n_Straker_. Minun piti viedä se herra Ector Malonelle neiti Robinsonin\nkäskystä. Neiti Robinson ei ole emäntäni. Minä vein kirjeen\nkohteliaisuudesta häntä kohtaan. Minä tunnen herra Malonen, ja hän ei\nole te, ei sinne päinkään. Hotellissa sanottiin että nimenne on Ector\nMalone —\n\n_Malone_. Hector Malone.\n\n_Straker_ (tyyneellä ylemmyydellä). Hector teidän omassa maassanne.\nSemmoista se on kun elää ikänsä kaikenlaisissa nurkkapaikoissa,\nniinkuin Irlannissa tai Amerikassa. Täällä sanomme Ector. Ellette ole\nsitä ennen huomannut, tulette kohta huomaamaan.\n\n    Puheen kasvavan kiihkon tyynnyttää Violet, joka astuu alas\n    huvilasta puutarhan poikki portaille, tullen hyvään aikaan\n    Malonen ja Strakerin väliin.\n\n_Violet_ (Strakerille). Veittekö kirjeeni?\n\n_Straker_. Kyllä neiti. Vein sen hotelliin ja lähetin sisään,\nodottaen nuorta herra Malonea. Silloin marssii ulos tämä herra ja\nsanoo tulevansa kanssani. Ja koska hotellissa vakuutetaan että hän\non herra Ector Malone, toin hänet tänne. Ja nyt hän puhuu vallan\nristiin. Mutta ellei hän ole se jota tarkoititte, niin sanokaa sana\nvain. Kyllä minä hänet takaisin toimitan.\n\n_Malone_. Olisin hyvin kiitollinen jos soisitte minulle lyhyen\nkeskustelun, neiti. Olen Hectorin isä, kuten tämä nerokas\nbrittiläinen ehkä olisi arvannut kohtakin.\n\n_Straker_ (kylmästi vastustaen). En iki päivinä sitä olisi arvannut.\nKun olemme saaneet kiillottaa teitä yhtä kauan kuin häntä, tulette\nehkä hiukan saman näköiseksi. Mutta nyt on siihen vielä pitkä matka.\n(Violetille ystävällisesti). Te tahdotte puhua hänen kanssaan,\nneiti. En häiritse. (Hän nyökäyttää päätään toverillisesti Malonelle\nja menee ulos pienestä portista).\n\n_Violet_ (hyvin kohteliaasti). Olen pahoillani herra Malone, jos tuo\nmies on ollut teille epäkohtelias. Mutta mitä voimme tehdä? Hän on\nmeidän chauffeurimme.\n\n_Malone_. Teidän mikä?\n\n_Violet_. Meidän moottorinkuljettajamme. Hän voi ajaa moottorilla\nseitsemänkymmentä penikulmaa tunnissa ja korjata sen, kun se\nrikkoontuu. Me olemme riippuvaisia moottorivaunuistamme ja\nmoottorivaunumme ovat riippuvaisia hänestä, siis mekin tietysti\nolemme riippuvaisia hänestä.\n\n_Malone_. Olen huomannut neitiseni, että jokainen tuhat dollaria,\nminkä englantilainen ansaitsee, näkyy saattavan hänet riippuvaiseksi\nyhdestä henkilöstä enemmän kuin ennen. Mutta teidän ei tarvitse\npyytää anteeksi palvelijanne puolesta. Minä tahallani houkuttelin\nhänet puhumaan. Siten sain tietää että olette täällä Granadassa\nenglantilaisessa seurueena, johon kuulu myöskin poikani Hector.\n\n_Violet_ (keskusteluäänellä). Niin. Aioimme lähteä Nizaan,\nmutta meidän piti seurata erästä jokseenkin oikullista jäsentä\nseurueessamme, joka läksi edeltäkäsin tänne. Ettekö suvaitse istua?\n(Hän nostaa pois kirjat läheiseltä tuolilta).\n\n_Malone_ (ihastuneena hänen kohteliaisuudestaan). Kiitos. (Hän\nistautuu katsellen Violetia uteliaasti tämän mennessä rautapöydän\nluo ja laskiessa kirjat sinne. Violetin käännettyä hän sanoo). Neiti\nRobinson, otaksun mä?\n\n_Violet_ (istautuen). Niin.\n\n_Malone_ (ottaen kirjeen taskustaan). Kirjeenne Hectorille kuuluu\nnäin. (Violet ei voi estää pientä vavahdusta. Malone ottaa\nrauhallisesti esiin kultasankaiset silmälasit ja asettaa ne\nnenälleen): \"Armaani, kaikki ovat menneet Alhambraan iltapäiväksi.\nMinulla oli olevinaan päänkivistys ja olen puutarhassa aivan yksin.\nHyppää Jackin moottoriin, niin Straker lennättää sinut tänne. Pian,\npian, pian lempivän Violetisi luo\". (Malone katsoo Violetiin, mutta\ntämä on Jo tyyntynyt ja katsoo tyyneesti hänen silmälasiinsa. Malone\njatkaa hitaasti). En tiedä nuorten seuratapoja Englannissa, mutta\nAmerikassa tämmöinen kirje edellyttäisi hyvin suurta tuttavuutta.\n\n_Violet_. Niin kyllä. Tunnen poikanne hyvin hyvästi, herra Malone.\nOnko teillä mitään sitä vastaan?\n\n_Malone_ (hiukan nolona). E-ei, ei minulla oikeastaan ole sitä\nvastaan, kunhan vain tiedätte että poikani on kokonaan riippuvainen\nminusta, ja hänen täytyy kysyä minun mieltäni kaikissa tärkeämmissä\nasioissa.\n\n_Violet_. Olen varma ettette tule mitenkään kohtuuttomasti häntä\nkohtelemaan.\n\n_Malone_. Toivon samaa itsekin. Mutta teidän ikäisistänne tuntuu moni\nasia kohtuuttomalta, joka minusta on kohtuullista.\n\n_Violet_ (hiukan nytkähtäen). Mikäpä syy meidän olisi tässä\nteeskennellä, herra Malone. Hector tahtoo minua vaimokseen.\n\n_Malone_. Arvasin kirjeestänne asian laidan. Niin, neiti Robinson,\nhän on oma herransa, mutta jos hän menee naimisiin teidän kanssanne,\nei hän saa minulta penniäkään. (Hän ottaa pois silmälasinsa ja\nasettaa ne taskuunsa kirjeen kanssa).\n\n_Violet_ (jotenkin synkästi). Se ei ole juuri imartelevaa minulle,\nherra Malone.\n\n_Malone_. En sano mitään teistä, neiti Robinson. Uskon mielelläni\nettä olette rakastettava ja suloinen nuori neiti. Mutta minulla on\ntoisia tuumia Hectoriin nähden.\n\n_Violet_. Mutta ehkä ne eroavat Hectorin omista tuumista, herra\nMalone.\n\n_Malone_. Se on mahdollista. Silloin hän saa tulla toimeen ilman\nminua, siinä kaikki. Otaksun että olette valmistautunut siihen. Kun\nnuori neiti pyytää nuorta miestä kiiruhtamaan luokseen pian, pian,\npian, ei raha tunnu merkitsevän paljoa, mutta rakkaus sitä enemmän.\n\n_Violet_ (jyrkästi). Anteeksi, herra Malone. Minä en ole niin\njärjetön. Hectorilla täytyy olla rahaa.\n\n_Malone_ (epäröiden). Oo — hän kai voi tehdä työtä hankkiakseen\nrahaa.\n\n_Violet_. Mitä hyötyä on rahasta, jos pitää tehdä työtä hankkiakseen\nsitä? (Hän nousee ylös kärsimättömästi). Se on tyhjää puhetta,\nherra Malone. Teidän täytyy tietysti auttaa häntä ylläpitämään\nasemaansa. Hän voi sitä vaatia.\n\n_Malone_ (happamasti). En neuvoisi teitä ottamaan häntä sen\nvaatimuksen perustuksella, neiti Robinson.\n\n    Violet, joka on melkein menettänyt malttinsa, koettaa\n    hillitä itsensä, avaa puristetun nyrkkinsä ja istautuu\n    jälleen itsetietoisella tyyneydellä ja järkevyydellä.\n\n_Violet_. Mitä teillä on minua vastaan? Yhteiskunnallinen asemani on\nvähintäin yhtä hyvä kuin Hectorin. Sen hän myöntääkin.\n\n_Malone_ (viekkaasti). Te kai sanotte sen hänelle tuon tuostakin,\nvai mitä? Hectorin yhteiskunnallinen asema Englannissa on se, jonka\nminä suvaitsen ostaa hänelle. Olen tehnyt hänelle hyvän tarjouksen.\nHakekoon hän historiallisimman linnan tai hovin koko Englannissa.\nSamana päivänä kuin hän ilmoittaa minulle että hän tarvitsee sen\nvaimolle, joka on sen traditsioonien arvoinen, ostan sen hänelle ja\nannan hänelle varoja sen ylläpitämiseksi.\n\n_Violet_. Mitä tarkoitatte vaimolla, joka on sen traditsioonien\narvoinen? Eikö kuka tahansa hyvin kasvatettu neiti voi esiintyä\nsemmoisen talon emäntänä?\n\n_Malone_. Ei. Hänen pitää olla syntynyt siihen. Violet. Ei Hectorkaan\nole syntynyt siihen, vai mitä?\n\n_Malone_. Hänen isoäitinsä oli paljasjalkainen irlantilais-tyttö,\njoka hoiti minua turvevalkean ääressä. Jos Hector nai samanlaisen,\nen aio säästää myötäjäisiä. Jos hän kohottaa itseään tai toista\nyhteiskunnallisesti minun rahoillani, toisin sanoen, jos siinä on\njoku yhteiskunnallinen hyöty saavutettavissa, silloin pidän neuvojani\noikeutettuina. Jollakin täytyy olla hyötyä niistä. Mutta avioliitto\nteidän kanssanne jättäisi asiat aivan entiselleen.\n\n_Violet_. Monet sukulaisistani vastustaisivat paljon minun\navioliittoani sivistymättömän naisen pojanpojan kanssa, herra Malone.\nSe on ehkä ennakkoluuloa, mutta sitä on myöskin teidän tahtonne\nnaittaa hänelle aatelisneito.\n\n_Malone_ (nousten ja katsoen häneen tutkivasti, mutta samalla\nosoittaen aika paljon kunnioitusta vasten tahtoaankin). Te tunnutte\nolevan aika suorapuheinen nuori neito.\n\n_Violet_. En ymmärrä miksi minun pitäisi tulla lopen köyhäksi, siksi\netten voi hankkia hyötyä teille. Miksi tahdotte saattaa Hectorin\nonnettomaksi?\n\n_Malone_. Hän tulee kyllä kestämään sen. Miehet kestävät helpommin\npettymyksiä rakkaudessa kuin pettymyksiä raha-asioissa. Arvaan että\npidätte sitä surkeana, mutta minä tunnen nuo seikat. Isäni kuoli\nnälkään Irlannissa synkkänä vuonna 47. Olette ehkä kuullut sitä?\n\n_Violet_. Oliko siellä katovuosi?\n\n_Malone_ (kiihkeällä tunteella). Ei, mutta nälkä. Kun maa on täynnä\nviljaa, jota se vie muille maille, ei voi puhua katovuodesta. Isäni\nkuoli nälkään, ja minut vietiin äitini sylissä nälkää näkemään\nAmerikkaan. Englannin laki ajoi minut ja omaiseni pois Irlannista.\nPitäkää nyt Irlantinne. Minä ja minun kaltaiseni tulevat takaisin ja\nostavat Englannin. Me ostamme siitä parhaat osat. En tahdo mitään\nkeskisäädyn omaisuutta enkä keskisäädyn vaimoa Hectorille. Se on\nsuoraa puhetta, kuten teidänkin.\n\n_Violet_ (jäätävästi säälien hänen tunteellisuuttaan). Todellako,\nherra Malone. Minua hämmästyttää kuulla noin vanhan ja järkevän\nmiehen puhuvan niin romantillisesti. Luuletteko että Englannin\naatelismiehet myyvät teille linnansa kun vain ojennatte kätenne?\n\n_Malone_. Minulla on jo kaksi Englannin vanhimpia perhelinnoja\ntarjolla. Toisella historiallisella omistajalla ei ole varoja pitää\nhuoneita kunnossa, toinen ei jaksa maksaa veroja. Mitä arvelette\nsiitä?\n\n_Violet_. Se on tietysti kovin häpeällistä. Mutta tiedättehän\nettä hallitus varmaan ennemmin tai myöhemmin estää tuollaiset\nsosialistiset hyökkäykset omaisuutta vastaan.\n\n_Malone_ (irvistellen). Luuletteko että se ennättää laittaa nuo esteet\nennenkuin minä olen ostanut linnan?\n\n_Violet_ (jättäen sen aineen jokseenkin kärsimättömästi). Oh,\npuhukaamme järkeä, herra Malone. Myönnätte kai ettemme vielä ole\nsanoneet järkevää sanaakaan.\n\n_Malone_. Sitä en voi myöntää. Tarkoitan mitä olen sanonut.\n\n_Violet_. Sitten ette tunne Hectoria niin hyvin kuin minä. Hän on\nromantillinen ja pää täynnä houreita — sen hän kai on perinyt teiltä\n— ja hänellä täytyy olla sopiva vaimo, joka voi häntä hoitaa. Ei\nturhia houraileva ainakaan.\n\n_Malone_. Semmoinen siis kuin te, vai mitä?\n\n_Violet_ (tyyneesti). Niinpä kyllä. Mutta ettehän voi pyytää että\nryhdyn siihen toimeen ilman varoja, joilla voin ylläpitää hänen\nasemaansa.\n\n_Malone_ (hämmästyneenä). So, soh, hiukan hiljemmin. Minne me nyt\njoudummekaan. En ole tietääkseni pyytänyt teitä ryhtymään mihinkään.\n\n_Violet_. Tietysti, herra Malone, voitte saattaa kaiken keskustelun\nmahdottomaksi, jos heti suvaitsette käsittää minut väärin.\n\n_Malone_ (hiukan nolona). En toki tahdo käyttää väärin valtaani,\nmutta minusta tuntuu kuin olisimme joutuneet pois asiasta.\n\n_Straker, sen näköisenä kuin hän olisi kiiruhtanut kovasti, avaa\npienen portin ja päästää sisään Hectorin, joka kiehuen suuttumuksesta\nastuu ruohokentälle ja suoraan isäänsä kohti. Violet, hyvin\npahoillaan, nousee ylös kiiruhtaen häntä vastaan. Straker ei odota,\nainakaan hän ei ole näkyvissä korvakuulon päässä_.\n\n_Violet_. Kuinka onnetonta! Hector hyvä, elä virka mitään. Mene pois,\nkunnes olen lopettanut keskusteluni isäsi kanssa.\n\n_Hector_ (taipumatonna). Ei, Violet. Nyt aion selvittää koko asian.\n(Hän työntää Violetin syrjään ja kulkee hänen ohitseen sekä\ntuijottaa isäänsä, jonka kasvot alkavat tummeta, kun irlantilais-veri\nrupeaa kiehahtelemaan). Isä, tuo ei ollut suoraa peliä.\n\n_Malone_. Mitä tarkoitat?\n\n_Hector_. Olet avannut minulle osoitetun kirjeen. Olet esiintynyt\nminuna ja tunkenut tämän neidin luo. Se on kunnotonta.\n\n_Malone_ (uhkaavasti). Oleppas varovainen kun puhelet minulle.\nOleppas varovainen, Hector.\n\n_Hector_. Olen ollut varovainen. Ja olen varovainen. Pidän varovasti\nhuolta kunniastani ja asemastani englantilaisessa seurapiirissä.\n\n_Malone_ (kuumasti). Sinun asemasi on ostettu minun rahoillani.\nYmmärrätkö sen?\n\n_Hector_. Ja nyt olet turmellut sen avaamalla tuon kirjeen. Kirje\nenglantilaiselta neidiltä, osoitettu toiselle — salainen kirje,\narkaluontoinen kirje, yksityinen kirje! Ja isäni avaa sen! Semmoista\nvastaan ei kukaan mies voi taistella Englannissa. Jota pikemmin\nlähdemme pois, sitä parempi! (Hän manaa äänettömästi taivasta\ntodistamaan kahden hylkiön häpeätä ja kurjuutta).\n\n_Violet_ (vaistomaisella vastenmielisyydellä kaikkiin\ntunnekohtauksiin). Elä ole järjetön Hector. Olihan luonnollista että\nherra Malone avasi kirjeen, koska hänen nimensä oli kuoressa.\n\n_Malone_. Siinä sen nyt kuulet, Hector. Sinulla ei ole mitään järkeä.\nKiitän teitä, neiti Robinson.\n\n_Hector_. Minäkin kiitän teitä. Olette hyvin ystävällinen. Isäni ei\nymmärrä parempaa.\n\n_Malone_ (raivoissaan puristaen nyrkkiään). Hector —\n\n_Hector_ (masentumattomalla siveelliseltä voimalla). Ei maksa vaivaa\nhektoroida minua. Yksityiskirje on yksityiskirje, siitä ei pääse\npuuhun ei pakoon.\n\n_Malone_ (korottaen ääntään). Minä en siedä tuommoista puhetta,\nkuuletko?\n\n_Violet_. Ssh! Hiljaa, hiljaa! Tuolla palaavat kaikki.\n\n    Isä ja poika, hillittyinä, tuijottavat ääneti toisiinsa,\n    kun Tanner astuu Ramsdenin kanssa pienestä portista. Anna\n    ja Octavius seuraavat heitä.\n\n_Violet_. Takaisin jo!\n\n_Tanner_. Alhambra oli suljettu tänään.\n\n_Violet_. Kuinka harmillista!\n\n_Tanner kulkee eteenpäin ja äkkiä huomaa seisovansa Hectorin ja\ntuntemattoman vanhan herran välissä, molemmat nähtävästi melkein\ntappelun partaalla. Hän katsoo toisesta toiseen hakien selitystä.\nMolemmat välttävät nyrpeästi Tannerin katsetta ja hautovat vihaansa\nhiljaisuudessa._\n\n_Ramsden_. Onko hyvä että olet täällä päiväpaisteessa semmoisella\npäänkivistyksellä, Violet?\n\n_Tanner_. Joko sinä olet parantunut, Malone?\n\n_Violet_. Oh, minä vallan unohdin. Ette ole tavanneet toisianne\nennen. Herra Malone, ettekö tahdo esitellä isäänne?\n\n_Hector_ (roomalaisella varmuudella). En. Hän ei ole isäni.\n\n_Malone_ (hyvin suuttuneena). Kiellätkö isäsi englantilaisten\ntuttaviesi edessä?\n\n_Violet_. Ah, minä rukoilen elkää panko toimeen mitään kohtausta!\n\n_Anna ja Octavius, viivytellen portin lähellä katsovat toisiinsa\nhämmästyneinä ja vetäytyvät hienotuntoisesti puutarhaan, jossa he\nvoivat nauttia hämmingistä sekaantumatta siihen. Ohi kulkiessaan\nAnna iskee silmää äänettömällä osanotolla Violetille, joka seisoo\nselin pieneen pöytään katsellen avuttomalla suuttumuksella miestään,\njoka leijailee yhä ylemmäksi siveellisiin korkeuksiin, välittämättä\nvähääkään vanhan herrasmiehen miljoonista._\n\n_Hector_. Olen kovin pahoillani, neiti Robinson, mutta minä taistelen\nperiaatteen puolesta. Olen poika ja toivoakseni velvollisuutensa\ntunteva poika, mutta ennen kaikkea olen _mies!!!_ Ja kun isä pitelee\nyksityiskirjeitäni kuin omiaan, ja sanoo että minä en saa ottaa\nteitä vaimokseni, jos kerran olen siksi onnellinen, että saan teidän\nsuostumuksenne, silloin näpsähytän sormiani ja menen matkoihini.\n\n_Tanner_. Violet vaimoksenne!\n\n_Ramsden_. Oletteko menettänyt järkenne?\n\n_Hector_ (huolettomasti). Oh, en välitä siitä mitä kerroitte.\n\n_Ramsden_ (kauhistuneena). Hyh! Kamalata! (Hän syöksyy portille,\nkyynäspäät vavahtaen suuttumuksesta).\n\n_Tanner_. Toinen hullu! Rakastuneet miehet olisivat teljettävät lukon\ntaakse. (Hän luopuu Hectorista toivottomana ja kääntyy puutarhaan,\nmutta Malone, loukkaantuneena uuteen suuntaan, seuraa häntä ja\npakoittaa hänet riidanhaluisella äänellään pysähtymään).\n\n_Malone_. En ymmärrä tätä. Eikö Hector muka ole kyllin hyvä tälle\nneidille?\n\n_Tanner_. Hyvä herra, tämä neiti on jo naimisissa ja Hector tietää\nsen, mutta siitä huolimatta hän ei luovu mielettömyydestään. Viekää\nhänet kotiin ja pankaa lukon taakse.\n\n_Malone_ (katkerasti). Siis tällaisen ylhäisen yhteiskunnallisen\naseman olen turmellut tietämättömyydelläni ja sopimattomalla\nkäytökselläni! Liehakoimassa toisen vaimoa siis! (Hän astuu\nsuuttuneena Hectorin ja Violetin väliin ja melkein ulvoo seuraavat\nsanat Hectorin korvaan). Sinä olet siis oppinut Englannin ylhäisön\ntapoja, eikö niin?\n\n_Hector_. Rauhoittukaa! Minä vastaan kyllä itse tapojeni\nsiveellisyydestä.\n\n_Tanner_ (astuen Hectorin oikealle puolelle säkenöivin silmin). Hyvin\nsanottu, Malone! Sinä näet siis että avioliittolait eivät ole samaa\nkuin siveellisyys. Olen samaa mieltä, mutta ikävä kyllä Violet ei ole.\n\n_Malone_. Uskallan epäillä sitä, hyvä herra. (Kääntyen Violetiin).\nSallikaa minun sanoa teille rouva Robinson, vai mikä lieneekään oikea\nnimenne, että teillä ei ollut mitään oikeutta lähettää tätä kirjettä\npojalleni, koska olette toisen miehen vaimo.\n\n_Hector_ (raivoissaan). Nyt on mitta täysi. Isä, sinä olet loukannut\n_minun_ vaimoani.\n\n_Malone_. _Sinun_ vaimoasi!\n\n_Tanner_. Sinäkö siis olet se kadonnut aviomies! Toinen siveellinen\npetturi! (Hän lyö otsaansa ja vaipuu Malonen tuolille).\n\n_Malone_. Olet mennyt naimisiin ilman minun suostumustani!\n\n_Ramsden_. Olette tieten tahtoen pettänyt meitä, hyvä herra!\n\n_Hector_. Kas niin. Olen kuullut vallan tarpeeksi soimauksia\njo. Violet ja minä olemme naimisissa ja sillä hyvä. Sanokaa nyt\nsanottavanne jokainen.\n\n_Malone_. Minä kyllä sanon sanottavani. Hän on ottanut miehekseen\nkerjäläisen.\n\n_Hector_. Eipäs, vaan _työmiehen_! (Hänen amerikkalainen\nääntämisensä antaa tuolle sanalle tavattoman vaikuttavan sävyn).\nMinä alan tehdä työtä elatuksekseni vielä tänä päivänä!\n\n_Malone_ (irvistäen vihaisesti). Helppohan sinun on alkaa, kun lienet\neilen tai tänä aamuna saanut vekselin minulta. Odotahan kunnes olet\nsen tuhlannut. Silloin ehkä röyhkeytesi laimentuu.\n\n_Hector_ (vetää esiin kirjeen lompakostaan). Tässä se on. (Heittää\nsen isälleen). Vie nyt vekselisi ja itsesi myös pois elämästäni.\nEn välitä vekseleistäsi enkä itsestäsi. En myy kenellekään oikeutta\nloukata vaimoani tuhannesta dollarista.\n\n_Malone_ (syvästi loukkaantuneena ja täynnä levottomuutta). Hector,\nsinä et tiedä mitä köyhyys on.\n\n_Hector_ (kiihkeästi). Tahdon oppia tietämään. Tahdon olla mies.\nViolet, tule kanssani omaan kotiisi. Minä pidän sinusta huolen.\n\n_Octavius_ (hypäten puutarhasta ruohokentälle ja juosten Hectorin\nvasemmalle puolelle). Anna minun puristaa kättäsi ennenkuin menet,\nHector. Ihaelen ja kunnioitan sinua enemmän kuin voin sanoa. (Hän on\nliikutettu melkein kyyneliin puristaessaan Hectorin kättä).\n\n_Violet_ (myöskin miltei kyynelissä, mutta harmista). Oh, elä ole\nidiootti, Tavy. Hector on juuri yhtä kykenevä työmieheksi kuin\nsinäkin.\n\n_Tanner_ (nousten tuolilta toisella puolen Hectoria). Olkaa huoleti,\nHectorin ei tarvitse ruveta maata kuokkimaan, rouva Malone.\n(Hectorille). Ei ole hätääkään pääomasta, jolla voit alottaa. Pidä\nminua ystävänäsi ja käytä luottoani.\n\n_Octavius_ (tunteellisesti). Ja minun myöskin.\n\n_Malone_ (kiihkeällä mustasukkaisuudella). Kuka teidän mokomia\nrahojanne tarvitsee? Miksi hän käyttäisi kenenkään muun luottoa kuin\noman isänsä? (Tanner ja Octavius vetäytyvät pois, Octavius hiukan\nloukkaantuneena, Tanner rauhallisena, koska raha-asiat selvisivät.\nViolet katsoo ylös toivokkaana). Hector poikaseni, elä ole noin\näkkipikainen. Olen pahoillani sanoistani. En tarkoittanut loukata\nVioletia. Peräytän joka sanan. Hän on juuri sopiva puoliso sinulle.\n\n_Hector_ (taputtaa häntä olalle). Hyvä on, isä ukko. Ollaan ystäviä\ntaas. Mutta rahaa en huoli keltään.\n\n_Malone_ (rukoillen nöyrästi). Elä ole kova minulle Hector. Soisin\nmieluummin että riitelisit kanssani ja ottaisit rahani, kuin että\nrupeat ystäväksi ja näet nälkää. Et tiedä millainen maailma on, mutta\nminä sen tiedän.\n\n_Hector_. En, en, en! Se asia on päätetty eikä muutu. (Hän kulkee\nisänsä ohi Violetin luo). Kas niin, rouva Malone, nyt lähdet\nkanssani hotelliin ja otat oikean paikkasi maailmankin nähden.\n\n_Violet_. Mutta minun täytyy ensin käskeä Davista pakkaamaan\ntavaroitani, kultaseni. Menehän nyt edellä ja koeta saada minulle\nhuone, jonka ikkunat ovat puutarhaan päin. Puolen tunnin perästä\ntulen.\n\n_Hector_. Hyvä on! Syöthän päivällistä kanssamme isä?\n\n_Malone_ (kiihkeänä sopimaan). Tietysti, tietysti.\n\n_Hector_. Tavataan kaikki myöhemmin. (Hän huojuttaa kättään Annalle,\njoka nyt on Tannerin, Octaviuksen ja Ramsdenin kanssa puutarhassa,\nja menee ulos pienestä portista jättäen isänsä ja Violetin\nruohokentälle).\n\n_Malone_. Koetathan saada häntä järkiinsä, Violet? Tiedän että koetat.\n\n_Violet_. En aavistanut että hän voi olla noin itsepäinen. Ellei hän\ntaivu, niin minkä minä voin?\n\n_Malone_. Elä masennu. Taloudelliset huolet ovat ehkä hitaita, mutta\nvarmoja. Kyllä hän myöntyy. Lupaa että koetat tehdä minkä voit.\n\n_Violet_. Koetan parastani. Tietysti on sulaa hulluutta ruveta tuolla\nlailla köyhäksi tieten tahtoen.\n\n_Malone_. Tietysti.\n\n_Violet_ (hetken mietittyään). Ehkä olisi paras antaa se vekseli\nminulle. Hän tarvitsee sen hotellilaskuunsa. Koetan saada häntä\nottamaan sen. Ei vielä tietysti, mutta myöhemmin.\n\n_Malone_ (kiihkeästi). Kyllä, kyllä, kyllä. Tässä se on. (Hän antaa\nVioletille tuhannen dollarin vekselin ja lisää viekkaasti). Tämä\ntietysti vain oli laskettu poikamiehelle, ymmärräthän.\n\n_Violet_ (kylmästi). Tietysti. (Hän ottaa vekselin). Kiitos.\nOhimennen, herra Malone, nuo linnat, joista mainitsitte —\n\n_Malone_. Niin?\n\n_Violet_. Elkää valitko vielä, ennenkuin minä olen ne nähnyt. Sitä ei\nkoskaan tiedä, mikä niissä voisi olla vikana.\n\n_Malone_. Enhän toki. En tee mitään kysymättä neuvoa sinulta, se on\nvarma.\n\n_Violet_ (kohteliaasti, muutta ilman vähintäkään kiitollisuutta).\nKiitos. Se onkin parasta. (Hän menee tyynesti huvilaan ja Malone\nseuraa häntä alamaisesti puutarhaan asti).\n\n_Tanner_ (huomauttaen Ramsdenille Malonen alamaista käytöstä, kun hän\nsanoo hyvästi Violetille). Ja tuo mies rukka on biljonääri! Aikamme\nmahtavimpia! Alentuu rakkina juoksemaan ensimäisen tytön perässä,\njoka suvaitsee ylenkatsoa häntä! Noinkohan minunkin käy? (Hän astuu\nalas ruohokentälle).\n\n_Ramsden_ (seuraten häntä). Sitä parempi jota pikemmin niin käy.\n\n_Malone_ (lyöden käsiään yhteen palatessaan puutarhan läpi). Siinä\non kerrassa komea rouva Hectorille. En vaihtaisi häntä kymmeneen\nherttuattareen. (Hän astuu ruohokentälle Tannerin ja Ramsdenin\nväliin).\n\n_Ramsden_ (hyvin kohteliaana biljonäärille). Odottamaton ilo nähdä\nteidät tässä maailman kolkassa, herra Malone. Oletteko tullut\nostamaan Alhambraa?\n\n_Malone_. Eipä se olisi hullumpaa. Ainakin osaisin sitä käyttää\nparemmin kuin Espanjan hallitus. Mutta siitä syystä en ole tullut.\nTotta puhuen kuulin kuukausi sitten kuinka kaksi miestä väittelivät\nosake-tukosta. He eivät sopineet hinnasta, molemmat olivat nuoria\nja ahneita, eivätkä tienneet että jos osakkeet olivat sen arvoiset,\nmitä niistä tarjottiin, ne myöskin olivat sen arvoiset, mitä niistä\npyydettiin, sillä hintaero oli liian pieni merkitäkseen mitään.\nHuvikseni menin väliin ja ostin koko tukon. Tähän päivään asti en ole\nsaanut selville mikä liike se on. Pääkonttori on tässä kaupungissa\nja nimi on Mendoza, osakeyhtiö. Mutta lieneekö Mendoza kaivos, vai\nhöyrylaivalinja, vai pankki, vai patentti-kone —\n\n_Tanner_. Hän on mies. Minä tunnen hänet. Hänen periaatteensa ovat\ntäysin kauppakannalla. Emmekö lähde kaupungille moottorillani, herra\nMalone, niin voimme pistäytyä hänen luonaan?\n\n_Malone_. Paljon kiitoksia. Mutta saanko kysyä kuka —\n\n_Tanner_. Herra Roebuck Ramsden, miniänne hyvin vanha ystävä. —\n\n_Malone_. Hauska tutustua teihin, herra Ramsden.\n\n_Ramsden_. Kiitos. Herra Tanner kuuluu myöskin meidän piiriimme.\n\n_Malone_. Hauska tutustua teihinkin, herra Tanner.\n\n_Tanner_. Kiitos. (Malone ja Ramsden menevät hyvin hyvinä ystävinä\npienestä portista. Tanner kutsuu Octaviusta, joka kävelee puutarhassa\nAnnan kanssa). Tavy! (Tavy tulee portaille, Tanner kuiskaa hänelle\näänekkäästi). Violet on mennyt naimisiin rosvojen pankkiirin pojan\nkanssa. (Tanner kiiruhtaa pois Ramsdenin ja Malonen jälkeen. Anna\ntulee portaille ja hänen päähänsä juolahtaa kiusata Octaviusta).\n\n_Anna_. Etkö mene heidän kanssaan, Tavy?\n\n_Octavius_ (kyyneleet äkkiä nousten silmiin). Sinä haavoitat\nsydäntäni, kun tahdot minua poistumaan (hän astuu alas ruohokentälle\npeittääkseen kasvojaan Annalta).\n\n_Anna_ (seuraa häntä hellitellen). Pikku Ricky Ticky Tavy! Sydän\nraukka!\n\n_Octavius_. Se on sinun, Anna. Anna anteeksi, mutta minun täytyy\npuhua siitä. Minä rakastan sinua. Tiedäthän että rakastan sinua.\n\n_Anna_. Mitä se hyödyttää, Tavy. Tiedäthän että äiti tahtoo naittaa\nminut Jackille.\n\n_Octavius_ (hämmästyneenä). Jackille!\n\n_Anna_. Niin. Eikö se tunnu hullulta?\n\n_Octavius_ (kasvavalla vastenmielisyydellä). Onko siis Jack koko ajan\npitänyt minua narrinaan? Siitäkö syystä hän muka on neuvonut minua\nvälttämään sinua, että hän itse aikoo naida sinut?\n\n_Anna_ (säikähtäen). Ei, ei, et suinkaan saa sanoa hänelle että olen\nsiitä sinulle kertonut. En usko hetkeäkään, että Jack tietää oman\nmielensä. Mutta isän testamentista näkee selvään että hän tahtoi\nnaittaa minut Jackille. Ja äiti on sen varmasti päättänyt.\n\n_Octavius_. Mutta ei suinkaan sinun aina täydy uhrautua vanhempiesi\ntoiveille.\n\n_Anna_. Isäni rakasti minua. Äitini rakastaa minua. Epäilemättä\nheidän toiveensa ovat minulle varmempana ohjeena kuin oma\nitsekkäisyyteni.\n\n_Octavius_. Voi Anna, minä tiedän kuinka epäitsekäs sinä olet.\nMutta usko minua — vaikka puhunkin omasta puolestani — asialla on\ntoinenkin puoli. Onko oikein Jackia kohtaan että otat hänet ellet\nrakasta häntä? Ja onko oikein että säret oman onnesi ja minun, jos\nvoisit oppia minua rakastamaan?\n\n_Anna_ (katsellen häntä pienellä säälillä). Tavy rakas, sinä olet\nherttainen olento — hyvä poika.\n\n_Octavius_ (nöyryytettynä). Eikö muuta?\n\n_Anna_ (veitikkamaisesti huolimatta säälistään). Se on aika paljon.\nSen vakuutan. Sinä kai aina tulisit jumaloimaan sitä maatakin, jonka\npäällä astun?\n\n_Octavius_. Se on totta. Se kuuluu naurettavalta, mutta se ei ole\nliioiteltua. Minä jumaloin sitä ja tulen aina jumaloimaan.\n\n_Anna_. Aina on ankara sana, Tavy. Katsoppas minun täytyisi aina\nkoettaa ylläpitää sinun jumaluuskäsitteitäsi minusta, enkä luule että\njaksaisin, jos menisimme naimisiin. Mutta jos menen naimisiin Jackin\nkanssa, et koskaan tule pettymään — et ainakaan ennenkuin tulen\nliian vanhaksi.\n\n_Octavius_. Minäkin tulen vanhaksi Anna. Kun olen 80-vuotias, niin\nyksi ainoa valkoinen hiuskarva lemmen naisen suortuvasta saa minut\nvärähtämään enemmän kuin uhkein kultaletti ihanimmassa nuoressa\npäässä.\n\n_Anna_ (vallan liikutettuna). Oh, se on runoutta, Tavy, oikeata\nrunoutta. Se kajahtaa minulle kuin kaiku entisistä olomuodoista ja\nsaattaa minut niin omituisesti tuntemaan että meillä on kuolematon\nsielu.\n\n_Octavius_. Uskotko että se on totta?\n\n_Anna_. Tavy, jos se on oleva totta, täytyy sinun sekä kadottaa minut\nettä rakastaa minua.\n\n_Octavius_. Oh! (Hän istautuu äkkiä pienen pöydän ääreen ja peittää\nkasvonsa käsillään).\n\n_Anna_ (vakuutuksella). Tavy, en tahtoisi mistään hinnasta särkeä\nsinun mielikuviasi. Minä en voi ottaa sinua, enkä liion voi antaa\nsinun mennä. Näen selvään mikä on paras sinulle. Sinusta täytyy tulla\nhempeätuntoinen vanha poika minun tähteni.\n\n_Octavius_ (epätoivoisena). Minä surmaan itseni!\n\n_Anna_. Oo — sitä et tee, se ei olisi ystävällistä. Sinä et tule\nkärsimään paljon. Tulet olemaan hyvin ystävällinen naisille ja käyt\nusein oopperassa. Särkynyt sydän on hyvin mukava tauti miehelle\nLontoossa, jos hänellä on hyvät tulot.\n\n_Octavius_ (koko joukon jäähtyneenä, mutta itse uskoen vain alkavansa\ntointua). Ymmärrän että tahdot vain olla ystävällinen, Anna. Jack on\nuskotellut sinulle että kyynillisyys on paras lääke minulle.\n\n_Anna_ (viekkaasti katsellen häntä). Katsoppas nyt — nyt jo herätän\nsinussa pettymystä. Sitä minä juuri pelkään.\n\n_Octavius_. Mutta sinä et pelkää herättäväsi pettymystä Jackissa.\n\n_Anna_ (hänen kasvonsa kuvastaen vallatonta intoa — kuiskaten).\nEn voi. Hänellä ei ole mitään liikoja luuloja minusta. Minä tulen\nhämmästyttämään häntä toiseen suuntaan. On paljon helpompi poistaa\nliian huono käsitys kuin ylläpitää ihanteellista käsitystä. Oh —\ntulen vallan hurmaamaan Jackin joskus.\n\n_Octavius_ (antautuen jälleen tyyneen epätoivoon ja alkaen jo nauttia\nsärkyneestä sydämestään ja arasta asemastaan itse tietämättään).\nSitä en epäile. Sinä tulet aina hurmaamaan hänet. Ja hän — mieletön\nolento — luulee tulevansa onnettomaksi!\n\n_Anna_. Niin, siinäpä se vaikeus nyt onkin.\n\n_Octavius_ (urhoollisesti). Sanonko _minä_ hänelle että rakastat\nhäntä.\n\n_Anna_ (nopeasti). Elä, elä suinkaan. Hän pakenisi taas.\n\n_Octavius_ (kauhistuneena). Anna, tahtoisitko mennä naimisiin miehen\nkanssa, joka ei tahdo?\n\n_Anna_. Voi sinua lapsellista olentoa! Mies ei koskaan tahdo, jos\nnainen todella tahtoo. (Hän nauraa pahankurisesti). Kauhistutan\nsinua varmaankin. Mutta sinähän nyt jo löydät jonkun verran\ntyydytystä, kun olet itse vaaratta.\n\n_Octavius_ (vavahtaen). Tyydytystä! (Moittien). Sinä voit puhua\nnoin minulle!\n\n_Anna_. Ellei se olisi tyydytystä, et kai pyytäisi lisää sitä?\n\n_Octavius_. Olenko minä siis pyytänyt sitä lisää?\n\n_Anna_. Sinä tarjouduit sanomaan Jackille että minä rakastan häntä.\nSe on uhrautumista, luulen mä. Mutta siinä on varmaan hiukan\ntyydytystä myöskin. Ehkä siksi että olet runoilija. Sinä olet kuin\nlintu, joka painaa orjantappuran rintaansa voidakseen laulaa.\n\n_Octavius_. Asia on hyvin yksinkertainen. Minä rakastan sinua ja\ntoivon onneasi. Sinä et rakasta minua, ja siis minä en voi tehdä\nsinua onnelliseksi. Mutta minä voin auttaa toista miestä siihen.\n\n_Anna_. Niin, se näyttää hyvin yksinkertaiselta. Mutta epäilen tokko\nme koskaan tiedämme syitä tekoihimme. Ainoa vallan yksinkertainen\nasia on mennä suoraan sitä kohti mitä tahtoo ja tarttua siihen.\nOtaksun etten rakasta sinua, Tavy, mutta usein minusta tuntuu\nkumminkin kuin tahtoisin tehdä miehen sinusta. Sinulla on hyvin\nhullut käsitykset naisista.\n\n_Octavius_ (melkein kylmästi). Olen täysin tyytyväinen käsitykseeni.\n\n_Anna_. Silloin sinun pitää pysyä heistä erillään ja ainoastaan\nuneksia heistä. En menisi naimisiin sinun kanssasi mistään hinnasta,\nTavy.\n\n_Octavius_. Minulla ei ole mitään toivoa, Anna, minun täytyy tyytyä\nkohtalooni. Mutta en usko että vallan ymmärrät, kuinka kipeästi se\nkoskee.\n\n_Anna_. Sinä olet helläsydäminen. Omituista kuinka toisenlainen sinä\nolet kuin Violet. Hän on kova kuin rauta.\n\n_Octavius_. Voi, ei, ei. Olen varma että Violetilla on vallan\nnaisellinen sydän.\n\n_Anna_ (hiukan kärsimättömästi). Miksi sinä puhut noin? Onko siis\nepänaisellista olla huolellinen ja järkevä ja katsoa asioita\nkauppakannalta? Tahtoisitko että Violet olisi idiootti, tai jotain\npahempaa — niinkuin minä?\n\n_Octavius_. Jotain pahempaa — niinkuin sinä! Mitä tarkoitat Anna?\n\n_Anna_. Ooh — tietysti en tarkoittanut mitään. Mutta minä kunnioitan\nVioletia suuresti. Hän kulkee aina omia teitään.\n\n_Octavius_ (huokaillen). Niinkuin sinäkin.\n\n_Anna_. Niin. Mutta hän saa aikaan kaikki houkuttelematta —\nsaattamatta ihmisiä hempeätuntoisiksi tähtensä.\n\n_Octavius_ (veljellisellä tunteettomuudella). En luule että kukaan\nvoisi käydä hempeätuntoiseksi Violetin tähden, vaikka hän onkin\nkaunis.\n\n_Anna_. Voisi kyllä, jos hän vain tahtoisi.\n\n_Octavius_. Mutta ei kukaan kunnon tyttö tietysti tahallaan leiki\nsillä lailla miesten vaistojen kanssa.\n\n_Anna_ (kohottaen päätään). Voi Tavy, Tavy, Ricky, Ticky, Tavy!\nTaivas sitä naista auttakoon joka tulee sinun vaimoksesi!\n\n_Octavius_ (hänen rakkautensa leimahtaen tuleen taas, kun hän kuulee\ntuon nimen). Voi miksi, miksi, miksi sinä puhut noin? Elä kiduta\nminua. En ymmärrä.\n\n_Anna_. Otaksuppas että hän ei aina puhuisi totta, ja että hän\nasettaisi ansoja miehille.\n\n_Octavius_. Luuletko että ikinä ottaisin vaimokseni sellaisen naisen?\nMinä, joka olen tuntenut sinut!\n\n_Anna_. Hm! No niin, kaikissa tapauksissa hän ei ikinä rupeaisi\nvaimoksesi, jos hän olisi vähänkään viisas. Se asia on nyt päätetty.\nJa minä en voi enää puhua tästä. Sano että annat minulle anteeksi,\nniin lopetamme keskustelun tästä aineesta.\n\n_Octavius_ Minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa ja se asia on\npäättynyt. Ja vaikka haavasta vuotaakin verta, et sinä ainakaan ole\nkoskaan sitä näkevä.\n\n_Anna_. Runollinen viimeiseen saakka. Hyvästi rakas Tavy! (Hän\ntaputtaa Tavya poskelle. Äkkiä hänen tekee mieli suudella Tavya,\nmutta sitten yhtä äkkinäinen vastenmielisyys häntä estää. Vihdoin hän\njuoksee pois puutarhan läpi huvilaan).\n\n_Octavius taas hakee turvaa pöydän luota, painaa päänsä käsivarsiinsa\nja nyyhkyttää hiljaa. Rouva Whitefield, joka on käyskennellyt ympäri\nGranadan puodeissa, tulee portista, kädessään verkkopussissa joukko\nkääröjä, ja näkee Octaviuksen._\n\n_Rouva Whitefield_ (kiiruhtaen Octaviuksen luo ja nostaen hänen\npäätään). Mikä sinua vaivaa, Tavy. Oletko sairas?\n\n_Octavius_. Ei, en, en.\n\n_Rouva Whitefield_ (yhä vielä pidellen hänen päätään, levottomasti).\nMutta sinähän itket. Violetin avioliitonko tähden?\n\n_Octavius_. Ei, ei. Kuka kertoi teille Violetista?\n\n_Rouva Whitefield_ (jättäen pään jälleen omistajalleen). Tapasin\nRoebuck Ramsdenin ja tuon hirveän irlantilaisen. Onko varma ettet ole\nsairas? Mikä sinua vaivaa?\n\n_Octavius_ (tunteellisesti). Ei se ole mitään ei muuta kuin miehen\nsärkynyt sydän. Eikö se kuulu naurettavalta?\n\n_Rouva Whitefield_. Mutta mistä syystä? Onko Anna tehnyt mitään?\n\n_Octavius_. Ei se ole Annan syy. Ja elkää suinkaan luulko että moitin\nteitä.\n\n_Rouva Whitefield_ (hämmästyen). Mistä sitten?\n\n_Octavius_ (puristaen hänen kättään lohduttavasti). mistään. Sanoinhan\netten moiti _teitä_.\n\n_Rouva Whitefield_. Mutta enhän ole mitään tehnyt. Mitä tämä\nmerkitsee?\n\n_Octavius_ (hymyillen surumielisesti). Ettekö arvaa? Olette vallan\noikeassa pitäessänne Jackia sopivampana mieheksi Annalle kuin minua,\nmutta minä rakastan Annaa, ja se koskee hyvin kipeästi. (Hän nousee\nja astuu ruohokentän keskelle).\n\n_Rouva Whitefield_ (seuraten häntä nopeasti). Sanooko Anna että minä\ntahdon häntä naimisiin Jackin kanssa?\n\n_Octavius_. Niin, hän kertoi sen minulle.\n\n_Rouva Whitefield_ (mietteissään). Silloin säälin sinua, Tavy. Hän\nsanoo sillä tavalla siksi että hän itse tahtoo naimisiin Jackin\nkanssa. Vähät hän siitä välittää mitä minä sanon tai tahdon.\n\n_Octavius_. Mutta hän ei sanoisi semmoista, ellei hän sitä uskoisi.\nEtte suinkaan epäile Annaa — _petoksesta!!_\n\n_Rouva Whitefield_. Vähätpä siitä, Tavy. En tiedä mikä on parempi\nnuorelle miehelle, sekö että hän tietää liian vähän, niinkuin sinä,\nvaiko liian paljon, niinkuin Jack.\n\n    Tanner palaa.\n\n_Tanner_. Nyt olen saattanut vanhan Malonen perille. Esitin hänet\nMendoza osakeyhtiölle ja jätin molemmat rosvot keskenään sopimaan\nasioistaan. Halloo, Tavy! Onko jotain hullusti?\n\n_Octavius_. Minun kai täytyy mennä hautomaan silmiäni. (Rouva\nWhitefieldille). Sanokaa hänelle toivonne. (Tannerille). Saat\nuskoa minua kun sanon että Anna suostuu siihen.\n\n_Tanner_ (hämmästyneenä). Suostuu! Mihin?\n\n_Octavius_. Siihen mitä rouva Whitefield toivoo. (Hän astuu\narvokkaasti huvilaan).\n\n_Tanner_ (rouva Whitefiieldille). Tämä on hyvin salaperäistä. Mitä te\ntoivotte? Se on täytettävä, olkoon se mitä tahansa.\n\n_Rouva Whitefield_ (irvistävällä kiitollisuudella). Kiitos, Jack.\n(Hän istautuu. Tanner tuo toisen tuolin pöydän luota ja istuu\nlähelle häntä nojaten kyynäspäitään polviinsa ja kiinnittäen koko\nhuomionsa rouva Whitefieldiin). En ymmärrä miksi toisten ihmisten\nlapset aina ovat niin hyviä minulle vaikka omani välittävät minusta\nniin vähän. Ei ole ihme etten näytä kykenevän pitämään huolta\nAnnasta ja Rhodasta niinkuin sinusta ja Tavysta ja Violetista.\nMaailma on hyvin nurinkurinen. Ennen se tuntui niin suoralta ja\nyksinkertaiselta, mutta nyt ei kukaan näytä ajattelevan ja tuntevan\nniinkuin pitäisi. Ei mikään ole ollut oikeassa kunnossa enää siitä\nlähtien kun professori Tyndale piti sen puheensa Belfastissa.\n\n_Tanner_. Niin se on. Elämä on monimutkaisempaa kuin luulimme. Mutta\nmillä voinkaan palvella teitä?\n\n_Rouva Whitefield_. Siitä minun juuri piti puhua sinulle. Tietysti\nsinä nait Annan kysymättä tahdonko vai enkö —\n\n_Tanner_ (säpsähtäen). Minusta tuntuu niinkuin minut naitettaisi\nAnnalle kysymättä tahdonko minä vai enkö.\n\n_Rouva Whitefield_ (rauhallisesti). Sekin on vallan mahdollista.\nTiedäthän millainen hän on, kun hän on saanut jotain päähänsä. Mutta\nelä syytä minua, muuta en pyydä. Tavy kertoi juuri hänen sanoneen,\nettä minä tahdon häntä naimisiin sinun kanssasi, ja nyt on poika\nraukan sydän murtua siitä syystä, sillä Tavy on kovasti rakastunut\nAnnaan, vaikka taivas yksin tietää mikä häntä Annassa viehättää.\n_Minä_ en ainakaan tiedä. Ei maksa vaivaa sanoa Tavylle että Anna\npanee asioita ihmisten päähän kertomalla että minä tahdon sitä tai\nsitä, vaikkei semmoinen ajatus ikinä ole johtunut mieleenikään. Se\nvain kiihoittaa Tavya minua vastaan. Mutta sinä ymmärrät paremmin.\nSiis, jos nait hänet, niin elä syytä minua.\n\n_Tanner_ (painolla). Minulla ei ole pienintäkään aikomusta naida\nhäntä.\n\n_Rouva Whitefield_ (hiljaisesti). Hän sopisi sinulle paremmin kuin\nTavylle. Sinussa hän löytäisi vertaisensa, Jack. Toivoisin että hän\nkerran löytäisi vertaisensa.\n\n_Tanner_. Ei kukaan mies vedä vertoja naiselle paitsi keppi kädessä\nja naulat koroissa. Eikä aina edes silloinkaan. Kaikissa tapauksissa\nminä en voisi kohdata häntä keppi kädessä. Olisin suorastaan hänen\norjansa.\n\n_Rouva Whitefield_. Ei. Hän pelkää sinua. Sinä sanoisit hänelle\nainakin totuuden hänestä itsestään. Eikä hän pääsisi siitä yhtä\nhelposti kuin minun kanssani.\n\n_Tanner_. Jokainen sanoisi minua pedoksi, jos sanoisin Annalle\ntotuuden hänestä itsestään ja hänen oman siveysoppinsa sanoilla.\nEnsiksikin, Anna puhuu asioita, jotka eivät ole täysin tosia.\n\n_Rouva Whitefield_. Olen iloinen että joku edes huomaa, ettei hän ole\nenkeli.\n\n_Tanner_. Lyhyesti — sanoakseni tuon niillä sanoilla, joita\nsuuttunut aviomies tulisi käyttämään puhuessaan suoraa kieltä — Anna\non valehtelija. Ja koska hän on rakastuttanut Tavyn suin silmin,\nollenkaan aikomattakaan ottaa häntä, hän on keimailija, käyttääkseni\ntavallista keimailijan määritelmää, jonka mukaan keimailija on\nnainen, joka koettaa herättää tunteita, joita hän ei aio tyydyttää.\nJa koska hän nyt on saanut teidät niin pitkälle, että melkein olette\nvalmis uhraamaan minut alttarille saadaksenne jonkun sanomaan\nhänelle totuuden vasten kasvoja, niin päätän että hän myöskin on\npetturi. Hän ei voi pettää miehiä samalla lailla kuin naisia. Siis\nhän tavallisesti epäröimättä käyttää personallista viehätysvoimaansa\nsaadakseen miehet tottelemaan tahtoaan. Siitä syystä hän on vielä\njotain muuta, jolle en keksi kohteliasta nimitystä.\n\n_Rouva Whitefield_ (lempeästi moittien). Ethän voi pyytää\ntäydellisyyttä.\n\n_Tanner_. En pyydäkkään. Mutta se minua harmittaa että Anna\nvaatii täydellisyyttä. Tiedän varsin hyvin että kaikki tuo puhe\nvalehtelemisesta ja keikailemisesta ja petoksesta on vain keksitty\nsiveellinen syytös, jonka voi heittää kenen silmille tahansa. Me\nkaikki valehtelemme, me kaikki petämme niin paljon kuin uskallamme,\nme kaikki koetamme voittaa ihailua ajattelemattakaan ansaita\nsitä, me kaikki koetamme kantaa niin paljon korkoja kuin suinkin\nviehätysvoimastamme. Jos Anna myöntäisi tuon, en riitelisi hänen\nkanssaan. Mutta hän ei myönnä. Jos hän saa lapsia, käyttää hän heidän\nvalehtelemistaan huvittaakseen itseään antamalla heille selkään. Jos\njoku toinen nainen iskee silmänsä minuun, kieltäytyy Anna kaikesta\ntuttavuudesta keimailijan kanssa. Hän tekee itse mitä ikinä tahtoo,\nmutta vaatii kaikkien muiden seuraamaan yleisten tapojen määräyksiä.\nSanalla sanoen, voin kestää mitä tahansa paitsi hänen kirottua\nulkokultaisuuttaan. Sitä en kestä.\n\n_Rouva Whitefield_ (tyytyväisyyden valtaamana kuullessaan oman\nmielipiteensä niin voimakkaasti lausuttuna). Oo — hän on\nulkokullattu. Sitä hän on tosiaankin!\n\n_Tanner_. Miksi siis tahdotte minua naimaan hänet?\n\n_Rouva Whitefield_ (valittavasti). Kas niin! Se on sittenkin minun\nsyyni. En ikinä ajatellutkaan mitään sellaista ennenkuin Tavy kertoi\nhänen sanoneen, että minä sitä tahdoin. Mutta tiedäthän että pidän\nniin paljon Tavysta. Hän on kuin oma poikani. Enkä minä soisi että\nhäntä poljettaisi ja saatettaisi onnettomaksi.\n\n_Tanner_. Mutta minusta ei ole lukua, niinkö?\n\n_Rouva Whitefield_. Oo — sinä olet erilainen. Sinä kyllä pidät\nhuolta itsestäsi. Sinä pitäisit häntä kurissa. Ja täytyyhän hänen\nkumminkin kerran joutua naimisiin.\n\n_Tanner_. Ahaa! Siinä puhuu elämän vaisto. Te vihaatte häntä, mutta\ntunnette kumminkin että teidän pitää naittaa hänet.\n\n_Rouva Whitefield_ (nousten kauhistuksissaan). Tarkoitatko että\nvihaan omaa tytärtäni! Et suinkaan uskone minua niin hirveäksi ja\nluonnottomaksi äidiksi, vaikka näenkin hänen virheensä.\n\n_Tanner_ (kyynillisesti). Te siis rakastatte häntä?\n\n_Rouva Whitefield_. Tietysti. Kuinka omituisesti sinä puhut, Jack!\nEmmehän voi sille mitään että rakastamme omaa lihaamme ja vertamme.\n\n_Tanner_. Tuntuu ehkä miellyttävimmältä sanoa niin. Omasta puolestani\nepäilen että sukutaulujen luonnollisena pohjana on luonnollinen\nvastenmielisyys. (Hän nousee).\n\n_Rouva Whitefield_. Sinun ei pitäisi puhua noin, Jack. Toivon ettet\nsano Annalle, mitä olen sinulle puhunut. Tahdoin vain saada oman\nsuhteeni selvitetyksi sinulle ja Tavylle. En voinut sietää että minua\nsyytettiin kaikesta.\n\n_Tanner_ (kohteliaasti). Juuri niin.\n\n_Rouva Whitefield_ (tyytymättömänä). Ja nyt olen vain pahentanut\nasioita. Tavy on suuttunut minuun, koska en jumaloi Annaa. Ja kun\nsitten pantiin päähäni että Annan pitäisi mennä naimisiin sinun\nkanssasi, niin mitä voin sanoa muuta kuin että se olisi oikein\nhänelle.\n\n_Tanner_. Kiitos.\n\n_Rouva Whitefield_. Elä nyt taas väännä sanojani muuksi kuin mitä\ntarkoitan. Täytyy olla rehellinen —\n\n    Anna tulee huvilasta Violetin kanssa, joka on ajelupuvussa.\n\n_Anna_ (astuu äitinsä oikealle puolelle uhkaavalla\nkohteliaisuudella). No, äiti kultaseni. Sinulla on ollut hauska\npuhella Jackin kanssa. Joka sana kuuluu, ympäri taloa.\n\n_Rouva Whitefield_ (kalveten). Oletko sinä kuunnellut —\n\n_Tanner_. Rauhoittukaa. Anna vain — hm, mehän juuri puhuimme siitä\nhänen tavastaan. Hän ei ole kuullut sanaakaan.\n\n_Rouva Whitefield_ (rohkeasti). Sama se, vaikka olisikin kuullut.\nMinulla on oikeus sanoa mitä haluan.\n\n_Violet_ (tullen ruohokentälle rouva Whitefieldin ja Tannerin\nväliin). Tulin sanomaan hyvästi. Lähden lempiviikkojani viettämään.\n\n_Rouva Whitefield_ (itkien). Voi, elä sano niin, Violet. Ilman häitä,\nilman aamiaiskutsuja, ilman pukuja, ilman mitään.\n\n_Violet_ (hyväillen häntä). En viivy kauan.\n\n_Rouva Whitefield_. Elä anna hänen viedä sinua Amerikkaan. Lupaa\nettet anna.\n\n_Violet_ (hyvin päättävästi). En tosiaankaan. Elkää itkekö, täti.\nMinähän menen vain hotelliin.\n\n_Rouva Whitefield_. Mutta kun lähdet tuossa puvussa ja\nmatkakapineitten kanssa, näyttää — (hän ei voi puhua\nnyyhkytyksiltä, mutta jatkaa hetken perästä). Jospa sinä olisit\nminun tyttäreni, Violet!\n\n_Violet_ (lohduttaen). Olenhan minä. Nyt Anna tulee mustasukkaiseksi.\n\n_Rouva Whitefield_. Anna ei välitä minusta vähääkään.\n\n_Anna_. Hyi äiti! Nyt et saa itkeä enää. Tiedäthän että Violet ei\npidä siitä. (Rouva Whitefield pyyhkii silmänsä ja lyyhistyy kokoon).\n\n_Violet_. Hyvästi Jack!\n\n_Tanner_. Hyvästi Violet!\n\n_Violet_. Jota pikemmin sinäkin menet naimisiin, sitä parempi. Sinua\nymmärretään paljoa vähemmin väärin sitten.\n\n_Tanner_ (vastahakoisesti). Minä aivan uskon että minut naitetaan\nvielä tänä päivänä. Te näytte kaikki päättäneen sen asian.\n\n_Violet_. Hullummin sinulle voisi käydä. (Rouva Whitefieldille\npannen kätensä hänen vyötäisilleen). Tulkaa minun kanssani\nhotelliin. Tuo pieni matka virkistää varmaan. Mennään sisään hakemaan\ntakkia. (Hän vie rouva Whitefieldin huvilaan päin).\n\n_Rouva Whitefield_ (heidän astuessaan puutarhan läpi). En ymmärrä\nmitä minun pitää tehdä, kun te kaikki lähdette pois, eikä jää muita\nkuin Anna taloon, ja hän on koko ajan herrojen kanssa! Eihän sinun\nmiehesi tietysti tahdo taloon tällaista vanhaa vaimoa. Oo — elä\nkoeta olla kohtelias, kyllä minä tiedän mitä ihmiset ajattelevat —\n(Hän puheskelee itsensä ja Violetin pois kuuluvista ja näkyvistä).\n\n    Anna miettien Violetin viimeistä satunnaista huomautusta\n    Tannerille, katselee häntä veitikkamaisesti hetkisen\n    kiireestä kantapäihin. Vihdoin hän lausuu mielipiteensä.\n\n_Anna_. Violet on vallan oikeassa. Sinun pitäisi mennä naimisiin.\n\n_Tanner_ (äkkiä). Anna, minä en mene naimisiin sinun kanssasi.\nKuuletko? En, en, en, _en tahdo!_\n\n_Anna_ (tyyneesti). Eihän kukaan ole sitä pyytänytkään. Se seikka on\nsiis päätetty.\n\n_Tanner_. Ei kukaan ole pyytänyt, mutta jokainen pitää asiata\npäätettynä. Se on ilmassa. Kun tulemme yhteen, poistuvat toiset jos\njonkin mielettömän syyn nojalla, jättääkseen meidät kahden kesken.\nRamsden ei enää solvaa minua, ja hänen silmänsä loistavat niinkuin\nhän jo hengessä antaisi sinut minulle kirkossa. Tavy käskee minun\npuhua äitisi kanssa ja antaa minulle siunauksensa. Straker kohtelee\nsinua julkisesti tulevana emäntänään. Hän siitä minulle ensin\nsanoikin.\n\n_Anna_. Siitäkö syystä sinä läksit pakoon?\n\n_Tanner_. Siitä syystä. Mutta ainoastaan joutuakseni ensin\nlemmensairaan rosvon käsiin ja sitten kiinniotetuksi kuin vallaton\nkoulupoika.\n\n_Anna_. Ellet tahdo mennä naimisiin, niin ole ilman (hän kääntyy\npois ja istautuu tuolille kaikessa rauhassa).\n\n_Tanner_ (seuraten häntä). Tahtooko kukaan mennä hirsipuuhun? Ja\nkumminkin menevät miehet vastustamatta hirsipuuhun koko iäkseen,\nvaikka he edes voisivat iskeä sinimarjan papin silmään. Me täytämme\nmaailman tahdon emmekä omaamme. Minulla on kamala tunne, että annan\nnaittaa itseni siksi että maailma tahtoo että sinulla pitää olla mies.\n\n_Anna_. Kai minulle joskus pitää tulla mies.\n\n_Tanner_. Mutta miksi _minä_ — juuri minä kaikkien miesten\nseasta? Avioliitto on minulle uskoni kieltämistä, sieluni pyhätön\nsolvaisemista, miehuuteni loukkaamista, esikoisoikeuteni myymistä,\nhäpeällistä antautumista, tappion hyväksymistä. Minä tulen\nrappeutumaan niinkuin ainakin esine, joka jo on tehtävänsä tehnyt\nja siis on tarpeeton enää. Sen sijaan että nyt olen mies, jolla\non tulevaisuus, tulee minusta silloin mies, jolla on menneisyys.\nKaikkien muitten aviomiesten rasvaisissa silmissä olen lukeva heidän\ntyytyväisyytensä siitä että uusi vanki on saapunut heidän kurjuuttaan\njakamaan. Nuoret miehet tulevat pilkkaamaan minua menneenä miehenä.\nNaiset, joille aina olen ollut arvoitus ja mahdollisuus, tulevat\npitämään minua vain toisen omaisuutena, jonkunmoisena toisen luokan\nmiehenä.\n\n_Anna_. Voihan vaimosi pukeutua myssyyn ja laittaa itsensä rumaksi\ntukeakseen sinua siveellisesti, niinkuin minun isoäitini.\n\n_Tanner_. Jotta hän sitä julkeammin näyttäisi voitonriemuaan\nheittämällä julkisesti pois syötin, kun saalis on häkissä!\n\n_Anna_. Olisiko eroitus niin suuri? Kauneus on hyvää ensi\nkatsannolla, mutta katsooko kukaan sitä enää, kun se on ollut kolme\npäivää talossa? Minusta meidän taulumme olivat niin kauniit, kun isä\nensin osti ne, mutta vuosikausiin en ole enää vilaissutkaan niihin.\nSinä et yhtään välitä minun ulkomuodostani. Et enempää kuin jos\nolisin sateenvarjoteline.\n\n_Tanner_. Se on vale, sinä vampyyri. Se on vale.\n\n_Anna_. Imartelija! Miksi koetat viehättää minua, koska et tahdo\nmennä naimisiin kanssani?\n\n_Tanner_. Elämän Voima! Olen Elämän Voiman kourissa!\n\n_Anna_. En ymmärrä ollenkaan.\n\n_Tanner_. Miksi et nai Tavya? Hän on halukas. Etkö voi olla\ntyytyväinen, ellet saa ponnistaa voimiasi?\n\n_Anna_ (kääntyen häneen aivan kuin sanoakseen hänelle salaisuuden).\nTavy ei mene koskaan naimisiin. Etkö sinä ole huomannut että\nsemmoiset miehet eivät koskaan joudu avioliittoon?\n\n_Tanner_. Mitä! Mies joka jumaloi naisia! Joka ei luonnosta löydä\nmitään muuta kun runollisia maisemia lemmen duettoja varten! Tavy,\nritarillinen, uskollinen, helläsydäminen, vilpitön Tavy! Tavyko\nei menisi naimisiin? Hän on syntynyt varta vasten hurmaantumaan\nensimäisestä sinisestä silmäparista, joka kadulla sattuu häntä\nkohtaamaan.\n\n_Anna_. Niinpä kyllä. Mutta kaikissa tapauksissa semmoiset miehet\naina elävät mukavissa vanhanpojan huoneustoissa särkyneine\nsydämineen, talonemäntiensä ihailemina, eivätkä koskaan mene\nnaimisiin. Mutta semmoiset miehet kuin sinä aina menevät.\n\n_Tanner_ (lyöden otsaansa). Kuinka pelottavan, hirvittävän totta.\nSe on koko ikäni tuijottanut silmiini, enkä koskaan ennen ole sitä\nnähnyt.\n\n_Anna_. Oo — naisten laita on sama. Runollinen luonne on hyvin\nsuloinen, hyvin viaton ja runollinen, mutta se on vanhanpiian luonne.\n\n_Tanner_. Karu. Elämän Voima kulkee sen ohi.\n\n_Anna_. Niinpä kyllä — jos tarkoitat sitä Elämän Voimalla.\n\n_Tanner_. Etkö sinä välitä Tavysta?\n\n_Anna_ (katsoo ympärilleen tarkasti, ollakseen varma siitä että Tavy\nei kuule). En.\n\n_Tanner_. Ja sinä välität minusta?\n\n_Anna_ (nousten hiljaa ja pudistaen sormeaan hänelle). Kas niin Jack!\nKäyttäydy siivosti.\n\n_Tanner_. Hirveä, julkea olento! Piru!\n\n_Anna_. Boa constrictor! Elefantti!\n\n_Tanner_. Ulkokullattu!\n\n_Anna_ (pehmeästi). Täytyy olla tulevan mieheni tähden.\n\n_Tanner_. Minunko tähteni! (Korjaten sanansa raivoissaan).\nTarkoitan hänenkö tähtensä.\n\n_Anna_ (ei ole huomaavinaan korjausta). Niin, sinun tähtesi. Sinun\nolisi paras naida ulkokullattu nainen, Jack. Semmoiset naiset, jotka\neivät ole ulkokullattuja, käyskentelevät ympäri reformipuvuissa,\ntulevat loukatuiksi ja joutuvat jos jonkinlaiseen kiehuvaan veteen.\nJa heidän miehensä tulevat myöskin vedetyiksi sinne ja elävät kaiken\nikänsä uusien rettelöiden pelossa. Etkö sinä mieluummin tahtoisi\nvaimoa, johon voit luottaa?\n\n_Tanner_. En, tuhat kertaa en! Kiehuva vesi juuri on\nvallankumouksellisen oikeata elementtiä. Miehiä puhdistetaan samalla\nlailla kuin maitokehloja, kalttaamalla varilla vedellä.\n\n_Anna_. Kylmällä vedellä on myöskin hyvät puolensa. Se on\nterveellistä.\n\n_Tanner_ (epätoivoisena). Sinä olet sukkela. Päättävällä hetkellä\nElämän Voima antaa sinulle mitä ominaisuuksia tahansa. Hyvä\non. Osaan minäkin olla ulkokullattu. Isäsi testamentti määräsi\nminut holhoojaksesi eikä kosijaksesi. Aion pysyä uskollisena\nkutsumukselleni.\n\n_Anna_ (matalalla sireeni-äänellä). Hän kysyi minulta ketä tahtoisin\nholhoojakseni, ennenkuin hän teki testamenttinsa, ja minä valitsin\nsinut.\n\n_Tanner_. Sinun tahtosi siis! Ansa oli viritetty alusta alkaen.\n\n_Anna_ (kooten koko viehätysvoimansa). Alusta alkaen — lapsuudesta\nalkaen — meille molemmille — Elämän Voiman virittämä.\n\n_Tanner_. Minä en tahdo mennä naimisiin kanssasi. En tahdo!\n\n_Anna_. Kyllä sinä tahdot.\n\n_Tanner_. En, en, en.\n\n_Anna_. Tahdot, tahdot, tahdot.\n\n_Tanner_. En.\n\n_Anna_ (houkutellen — rukoillen — melkein näännyksissä). Tahdothan.\nEnnenkuin on liian myöhäistä katua.\n\n_Tanner_ (säpsähtäen aivan kuin kuulisi kaiun menneisyydestä).\nMilloin tämä tapahtui minulle ennen? Uneksimmeko molemmat?\n\n_Anna_ (äkkiä kadottaen rohkeutensa, ja tuskalla jota hän ei peitä).\nEi. Me olemme valveilla, ja sinä sanoit _en_. Siinä kaikki.\n\n_Tanner_ (jyrkästi). Entä sitten?\n\n_Anna_. Minä erehdyin, ei muuta. Sinä et rakasta minua.\n\n_Tanner_ (temmaten hänet syliinsä). Se ei ole totta. Minä lemmin\nsinua. Elämän Voima hurmaa minut. Pidän koko maailmaa sylissäni,\nsyleillessäni sinua. Mutta minä taistelen vapauteni, kunniani,\nitseni, jakamattoman itseni puolesta.\n\n_Anna_. Onnesi ansaitsee sen uhrin.\n\n_Tanner_. Antaisitko sinä vapauden ja kunnian ja itsesi onnen edestä?\n\n_Anna_. Ei se tule olemaan pelkkää onnea minulle. Ehkä kuolema.\n\n_Tanner_ (valittaen). Se pitää kiinni ja koskee. Mitä olet löytänyt\nminussa? Isänkö sydämen ja äidin?\n\n_Anna_. Ole varovainen, Jack. Jos joku sattuisi tulemaan, kun\nseisomme näin, täytyisi sinun naida minut.\n\n_Tanner_. Vaikka seisoisimme jyrkänteen reunalla, puristaisin sinua\nvain lujemmin ja hyppäisin.\n\n_Anna_ (läähättäen ja väsymistään väsyen). Jack, päästä minut. Olen\nuskaltanut niin paljon — sitä kesti kauemmin kuin luulin. Päästä\nminut. En kestä enää.\n\n_Tanner_. En minäkään. Surmatkoon se meidät.\n\n_Anna_. Niin. En välitä. Voimani ovat lopussa. Luulen pyörtyväni.\n\n_Sillä hetkellä Violet ja Octavius tulevat huvilasta rouva\nWhitefieldin kanssa, joka on pukeutunut ajoretkeä varten. Samaan\naikaan Malone ja Ramsden Mendozan ja Strakerin seuraamina\nilmestyvät portille. Tanner häpeissään päästää irti Annan, joka\npuolipyörryksissä kohottaa käden otsalleen._\n\n_Malone_. Olkaa varovainen. Neiti on sairas.\n\n_Ramsden_. Mitä tämä merkitsee?\n\n_Violet_ (juosten Annan ja Tannerin väliin). Oletko sairas?\n\n_Anna_ (horjuen, mutta ponnistaen voimiaan). Olen luvannut ruveta\nJackin vaimoksi. (Hän pyörtyy. Violet polvistuu hänen viereensä\nja tarttuu hänen käteensä. Tanner juoksee ja ottaa kiinni hänen\ntoisesta kädestään koettaen nostaa hänen päätään. Octavius menee\nauttamaan Violetia, mutta ei tiedä mitä tehdä. Rouva Whitefield\nkiiruhtaa takaisin huvilaan. Octavius, Malone ja Ramsden juoksevat\nAnnan luo ja kumartuvat hänen ylitsensä auttaakseen. Straker astuu\nrauhallisena Annan jalkapuoleen ja Mendoza pääpuoleen, tyyneenä ja\nitsetietoisena).\n\n_Straker_. Hyvät naiset ja herrat. Hän ei tarvitse väkijoukkoa\nympärilleen, vaan ilmaa — niin paljon kuin suinkin. Olkaa hyvä\nja siirtykää — (Malone ja Ramsden sallivat hänen hiljaa työntää\nheidät puutarhaan päin, jonne Octavius, tuntien hyödyttömyytensä,\nseuraa heitä. Straker mennessään heidän perässään, seisahtuu hetkeksi\nopettamaan Tanneria). Elkää nostako hänen päätään, herra Tanner.\nAntaa sen maata maassa, että veri pääsee virtaamaan siihen.\n\n_Mendoza_. Hän on oikeassa herra Tanner. Luottakaa Sierran ilmaan.\n(Hän vetäytyy hienotuntoisesti puutarhan portaille).\n\n_Tanner_ (nousten). Alistun suuremman fysiologisen taitonne alle,\nHenry. (Hän vetäytyy ruohokentän nurkkaan ja Octavius rientää heti\nhänen luokseen).\n\n_Octavius_ (syrjässä Tannerille, tarttuen hänen käteensä). Jack! Ole\nonnellinen!\n\n_Tanner_ (syrjässä Tavylle). En koskaan kosinut häntä. Tämä on\nminulle viritetty ansa. (Hän astuu puutarhaan päin. Octavius jää\nseisomaan kivettyneenä).\n\n_Mendoza_ (mennen rouva Whitefieldiä vastaan, joka tulee huvilasta,\nkädessään lasi konjakkia). Mitä tuo on, rouva? (Hän ottaa lasin).\n\n_Rouva Whitefield_. Hiukan konjakkia.\n\n_Mendoza_. Pahinta mitä voisitte hänelle antaa. Sallikaa minun —\n(Hän nielee sen). Luottakaa Sierran ilmaan, hyvä rouva.\n\n    Hetkeksi miehet unohtavat Annan ja tuijottavat Mendozaan.\n\n_Anna_ (Violetin korvaan, kiertäen kätensä hänen kaulaansa). Violet,\nsanoiko Jack mitään, kun pyörryin?\n\n_Violet_. Ei.\n\n_Anna_. Ah! (äänettömällä rauhan ilmeellä hän vaipuu taas alas).\n\n_Rouva Whitefield_. Voi, nyt hän pyörtyy taas!\n\n    Kaikki ovat taas juoksemaisillaan Annan luo, mutta Mendoza\n    estää heitä varoittavalla käden liikkeellä.\n\n_Anna_ (veltosti). Ei, en pyörry. Minun on hyvä olla.\n\n_Tanner_ (äkkiä astuen päättävästi hänen luokseen ja ottaen\nhänen kätensä Violetin kädestä, koettaa hänen valtasuontaan).\nValtasuonihan vallan jyskyttää. Nouse ylös. Mitä tyhjiä! Ylös heti!\n(Nostaa hänet ylös muitta mutkitta).\n\n_Anna_. Niin, olen jo toipunut taas. Mutta sinä melkein surmasit\nminut, Jack.\n\n_Malone_. Kovakourainen kosija! Mutta ne ovat aina paraat, neiti\nWhitefield. Onnittelen teitä, herra Tanner. Ja toivon että saamme\nkohta tervehtiä teitä luonamme linnassamme.\n\n_Anna_. Kiitos! (Hän kulkee Malonen ohi Octaviuksen luo). Ricky\nTicky Tavy! Onnittele minua. (Syrjässä hänelle). Tahtoisin sinut\nitkemään viimeisen kerran.\n\n_Octavius_ (lujasti). Ei mitään kyyneleitä enää. Olen onnellinen\nsinun onnestasi. Ja uskon sinuun kaikesta huolimatta.\n\n_Ramsden_ (astuen Malonen ja Tannerin väliin). Olet onnen poika, Jack\nTanner. Kadehdin sinua.\n\n_Mendoza_ (tullen Violetin ja Tannerin väliin). Hyvä herra, elämässä\non kaksi murhenäytelmää. Toinen on siinä että ihminen ei saa\nsydämensä toiveita täytetyiksi. Toinen on siinä että hän saa. Minun\nkohtaloni ja teidän.\n\n_Tanner_. Herra Mendoza, minulla ei ole mitään sydämen toiveita.\nRamsden, teidän on hyvin helppo sanoa minua onnen pojaksi. Te olette\nvain katsojana. Mutta minä olen toinen asianomaisista ja ymmärrän\nasian paremmin. Anna, eläppäs johdata Tavya kiusaukseen, vaan palaa\nminun luokseni.\n\n_Anna_ (myöntyen). Kuinka järjetön sinä olet, Jack. (Hän tarttuu\nTannerin tarjoamaan käsivarteen).\n\n_Tanner_ (jatkaen). Minä vakuutan juhlallisesti että en ole onnen\npoika. Anna _näyttää_ onnelliselta, mutta hän vain riemuitsee\nvoitostaan, menestyksestään. Tämä ei ole onnea, vaan se hinta, josta\nvoimakkaat myyvät onnensa. Tänä iltapäivänä me olemme molemmat\nluopuneet onnesta, luopuneet vapaudesta, luopuneet rauhasta ja\nennen kaikkea luopuneet tuntemattoman tulevaisuuden haaveellisista\nmahdollisuuksista, antautuaksemme talous- ja perhehuoliin. Pyydän\nettei kukaan mies käytä hyväkseen tätä tilaisuutta ruvetakseen\npuolijuovuksiin ja pitääkseen hupsuja puheita sekä lausuakseen\nepäonnistuneita sukkeluuksia minun kustannuksellani. Me aiomme\nkalustaa kotimme oman makumme mukaan, ja täten ilmoitan että\nne seitsemän tai kahdeksan matkakelloa, ne neljä tai viisi\npukulaatikkoa, vihannesmaljat, lihaveitset ja kalakahvelit,\nTennysonin nahkakansiin sidotut runot ja kaikki muut kapineet, joita\naiotte meille lahjoittaa, myydään heti paikalla ja tuloilla ostetaan\nVallankumouksellisen käsikirjoja vapaasti lainattaviksi. Avioliitto\nsolmitaan kolme päivää sen jälkeen kun olemme palanneet Englantiin,\nerityisen lupakirjan nojalla piirituomarin toimistossa, minun\nasianajajani ja hänen apulaisensa läsnä ollessa, jotka herrat, samoin\nkuin asianomaiset, ovat puetut tavalliseen kävelypukuun —\n\n_Violet_ (syvällä vakuutuksella). Olet sinä koko peto, Jack.\n\n_Anna_ (katsoen Tanneriin hellällä ylpeydellä ja hyväillen hänen\nkäsivarttaan). Elä välitä hänestä, kulta. Jatka pakinaasi.\n\n_Tanner_. Pakinaasi!\n\n    Yleistä naurua.\n\n\n\n\n\n\nVALLANKUMOUKSELLISEN KÄSIKIRJA JA TASKU-TOVERI\n\nKirjoittanut\n\nJohn Tanner, L.R.L.J. (Laiskan Rikkaan Luokan Jäsen).\n\n\n\n\nAlkulause Vallankumouksellisen Käsikirjaan\n\n\n\"Ei kukaan voi miettiä kansanjoukkojen nykyistä tilaa toivomatta\njotain vallankumouksen tapaista parempaan päin\". Sir Robert Giffon.\nEssays in Finance, II. s. 393.\n\n\n\n\nEsipuhe.\n\n\nVallankumouksellinen on se joka tahtoo poistaa olevan\nyhteiskunnallisen tilan ja koettaa toista.\n\nEnglannin valtiomuoto on vallankumouksellinen. Venäläiselle tai\nanglo-indialaiselle byrokraatille on yleinen äänioikeus yhtä paljon\nvallankumousta kuin referendumi tai kansan päätös, missä kansat\ntaistelevat äänestämisen asemesta. Ranskan vallankumous syöksi pois\nyhden hallitsijasarjan ja asetti sen sijaan toisen, jolla oli toiset\nintressit ja toisenlainen katsantokanta. Siten voi Englannin kansa\ntehdä yleisten vaalien avulla joka seitsemäs vuosi, jos se vain\ntahtoo. Vallankumous on siis kansallinen laitos Englannissa, eikä\ntarvitse pyytää anteeksi että englantilainen puoltaa sitä.\n\nJokainen ihminen on vallankumouksellinen siihen asiaan nähden, jota\nhän ymmärtää. Jos esimerkiksi joku henkilö on perinpohjin perehtynyt\njohonkin ammattiin, on hän aina epäilevällä kannalla siihen nähden ja\nsiis vallankumouksellinen.\n\nJokainen todellisesti uskonnollinen ihminen on harhaoppinen ja siis\nvallankumouksellinen.\n\nKaikki jotka saavuttavat todellista huomiota elämässä, alkavat\nvallankumouksellisina. Kaikkein huomattavimmat henkilöt käyvät\nvanhetessaan vallankumouksellisemmiksi, vaikka yleensä luullaan\nheidän käyvän vanhoillisemmiksi, siitä syystä että he ovat\nkadottaneet uskonsa tavallisiin parannusmetoodeihin.\n\nJokainen 30 vuotta nuorempi henkilö, joka tuntee olevat\nyhteiskunnalliset olot, mutta ei ole vallankumouksellinen, on typerä.\n\n_Ja kumminkaan_ vallankumous ei ole koskaan keventänyt hirmuvallan\ntaakkaa, se on ainoastaan siirtänyt sen toisille hartioille.\n\n_John Tanner_.\n\n\n\n\nVallankumouksellisen Käsikirja.\n\n\n\nI.\n\nHyvästä kasvatuksesta.\n\n\nEllei olisi Jumalaa, sanoi kahdeksannentoista vuosisadan deisti,\ntäytyisi keksiä hänet. Tämä XVIII vuosisadan jumala oli _deus ex\nmachina_, jumala joka auttoi niitä, jotka eivät voineet auttaa\nitseään, laiskojen ja kykenemättömien jumala. Yhdeksästoista\nvuosisata päätti että semmoista jumalaa ei totta tosiaan ole\nolemassa, ja nyt ihmisen pitää käydä käsiksi kaikkeen siihen työhön,\njosta hän ennen luikersi pois rukouksella. Hänen täytyy itse asiassa\nitse muuttua tuoksi valtiolliseksi kaitselmukseksi, jota hän ennen\npiti jumalana. Semmoinen muutos ei ole ainoastaan mahdollinen,\nvaan se on ainoan laatuinen muutos, joka on todellinen. Olojen\npelkkä muodonmuuttaminen, esim. sotilas- ja pappisvallasta kauppa- ja\ntiedevaltaan, kauppavallasta köyhälistö-demokratiaan, yleisestä\norjuudesta maaorjuuteen, maaorjuudesta kapitalismiin, yksinvallasta\ntasavaltaan, polyteismistä monoteismiin, monoteismistä ateismiin,\nateismista panteistiseen humanismiin, yleisestä tietämättömyydestä\nyleiseen tietäväisyyteen, romantiikasta realismiin, realismista\nmystillisyyteen, metafysikasta fysikkaan, kaikki tuo on vain\nmuuttumista Tuppuraisesta Tappuraiseksi: _plus ça change, plus c'est\nla mème chose_. Mutta villi-omenan muutos hienoksi maku-omenaksi,\nsuden ja ketun muutos talonkoiraksi, Henrik V:n sotakonin muutos\noluenpanijan vetohevoseksi tai puhdasveriseksi rotuhevoseksi, on\ntodellinen muutos, sillä niissä ihminen on näytellyt jumalan osaa\nmasentaen luonnon valtansa alaiseksi, tarkoitustensa täyttämiseksi\nja jalostaen tahi alentaen elämää saavuttaakseen tarkoittamansa\npäämäärän. Sen minkä voi tehdä sudelle, voi myöskin tehdä ihmiselle.\nJos semmoiset hirviöt kuin maankiertäjä ja herrasmies voivat\nesiintyä pelkkinä ihmisen yksilöllisen ahneuden ja mielettömyyden\nsivutuotteina, mitä voisimmekaan toivoa ihmisen yleisen tahdon\npäätuotteena?\n\nTämä ei ole mikään uusi johtopäätös. Epätoivo oloihin nähden ja tuo\njärkähtämätön \"teidän täytyy uudesta syntyä\", ja siihen lisättynä\nrouva Poyserin määräys \"ja syntyä erilaisina\", uudistuu joka\nsukupolvessa. Nietzsche ei alkanut yli-ihmisen kaipuuta, eikä se\nmyöskään lopu hänen jouduttuaan muodista pois. Mutta joka kerta\ntuo kaipuu on saatu vaikenemaan kysymyksellä: millainen olento on\nyli-ihminen? Te ette vaadi yliomenaa vaan syötävän omenan, ette\nylihevosta vaan voimakkaamman tai nopeamman hevosen. Ei liioin maksa\nvaivaa vaatia yli-ihmistä, vaan täytyy määritellä minkä laatuista\nihmistä on vaadittava. Onnetonta kyllä ette tiedä millaista ihmistä\ntahdotte. Jonkunmoista kaunismuotoista filosofi-atleetti-miestä,\njolla on sievännäköinen ja terve nainen toverinaan, ehkä.\n\nVaikka tuo onkin haparoiva määritelmä, on se kuitenkin suuri\nedistys yleisessä täydellisen gentlemannin ja täydellisen naisen\nvaatimuksessa. Ja eihän oikeastaan milloinkaan vaatimuksia maailmassa\nesitetä täsmällisillä teknillisillä erikoisluetteloilla halutusta\ntavarasta. Erinomaista siipikarjaa ja mainioita perunoita kasvatetaan\ntyydyttämään sellaisten emäntien vaatimuksia, jotka eivät tunne\nteknillistä eroitusta juurimukulan ja kananpojan välillä. Emännät\nsanovat että puddingin hyvyyttä voi arvostella syömällä, ja he ovat\noikeassa. Yli-ihmisen oivallisuuden koetuksena tulee olemaan elämä,\nja me tulemme saamaan selville kuinka yli-ihminen on kehitettävä,\njos seuraamme vanhaa kokeiden ja erehdysten tapaa emmekä odota ensin\ntäydellistä selontekoa kokoonpano-aineksista.\n\nMuutamia yleisiä ja selviä erehdyksiä voimme välttää jo alusta\nalkaen. Sopikaamme esim. siitä että tahdomme etevämmän järjen. Mutta\nmeidän ei silti tarvitse vajota urheilija-hulluuteen ja uskoa että\netevä järki on etevän ruumiin tuote. Jos me taas keikahdamme niin\npaljon toiseen suuntaan, että uskomme etevän järjen ilmaantuvan siinä\nettä rupeaa meidän laatimamme hyveitten ja paheitten siveellisen\njärjestelmän narriksi, sanalla sanoen tavaksi käyneen siveellisyyden\norjaksi, niin luiskahdamme urheilija-hulluuden kattilasta\nsunnuntaikoulu-pataan. Jos on pakko valita joko atleettirotu tai\n\"hyväin\" ihmisten rotu, niin valitkaamme atleetit. Parempi on Simson\nja Milo kuin Calvin ja Robespierre. Mutta ei kummankaan hyväksi\nansaitse vaivaa muuttua. Simson ei ole enemmän yli-ihminen kuin\nCalvinkaan. Mitä siis meidän tulee tehdä?\n\n\n\nII.\n\nOmaisuus ja avioliitto.\n\n\nKiiruhtakaamme omaisuuden ja avioliiton synnyttämien vastusten yli.\nVallankumoukselliset liioittelevat niitä. Epäilemättä on helppo\nosoittaa että omaisuus hävittää yhteiskunnan, ellei yhteiskunta\nhävitä omaisuutta. Epäilemättä myöskin omaisuus on tähän asti pitänyt\npuoliaan ja turmellut kaikki valtakunnat. Mutta se johtuu siitä että\nse pintapuolinen syy, jonka nojalla omaisuutta vastustettiin (se\nnimittäin että rikkaus ja yhteiskunnallinen työ on jaettu järjettömän\nepätasaisesti), ei uhannut rodun olemassa oloa, vaan ainoastaan\nyksilöiden onnea ja lopuksi jonkun mahdottoman valtiollisen muodon\nolemassaoloa, semmoisen kuin kansakunnan, keisarikunnan tai muun\nsamanlaisen. Mutta luonto ei ikinä ole välittänyt onnesta, yhtä\nvähän kuin se huolii lipuista ja rajoista, eikä se liioin välitä\nhituistakaan onko käytäntöön otettu taloudellinen järjestelmä\nläänitysjärjestelmä, vai kapitalistinen, vai kollektivistinen, kunhan\nse vain pitää rodun elossa. (Mehiläiskenno tai muurahaispesä on\nluonnolle yhtä hyvä kuin Ihannemaa). Ja sosialistien todistukset,\nvaikka ovatkin epäämättömiä, eivät koskaan tule tuntuvammin\nvaikuttamaan omaisuuteen. Tuon liian tärkeäksi arvatun ilmiön\nhautauskellot eivät tule soimaan ennenkuin se joutuu ristiriitaan\nsuuremman elinkysymyksen kanssa kuin ainoastaan personallisen\nvääryyden kanssa taloudellisissa oloissa. Ei mitään semmoista\nristiriitaa huomattu niin kauan kuin yhteiskunta ei vielä ollut\nkasvanut yli kansallisten yhteyksien, jotka olivat liian pieniä\nja yksinkertaisia rasittaakseen yli voimain ihmisen rajoitettua\nvaltiollista kykyä. Mutta nyt olemme saavuttaneet kansainvälisen\njärjestelmän aikakauden. Ihmisen ratkaistavaksi pakoitetun probleemin\nlaajuus ja monimutkaisuus on selvästi liian rasittava ihmisen\nvaltiolliselle kyvylle. Ja juuri tuona tuskallisena hetkenä hän\nhuomaa, hakiessaan ylhäältä mahtavampaa järkeä avukseen, että taivaat\novat tyhjät. Hän on kohta näkevä että se hyljeksitty tunnustus, joka\nsanoo ihmistä Pyhän Hengen temppeliksi, onkin sanasta sanaan totta,\nja että ainoastaan hänen omien aivojensa ja kättensä kautta tämä\nPyhä Henki, joka ennen oli kaikkein hämärin persona Kolmiyhteydessä,\nmutta nyt ainoa elossa oleva siitä, voi auttaa häntä jollakin tavoin.\nJa siis, jos yli-ihminen on tuleva, on hän syntyvä naisesta miehen\ntarkoituksellisen ja hyvin harkitun suunnittelun mukaan. Vakuutus\nsiitä on murtava kaikki esteet. Omaisuus ja avioliittokin, jotka\nnauravat työmiehen vähäpätöiselle valitukselle siitä että häntä\nryöstetään, ja vihkimäsormuksen orjain kotikurjuudelle, joutuvat\nitse naurunalaiseksi mitä vähäpätöisimpinä mitättömyyksinä, jos ne\nvain asettuvat estämään tuota aatetta, kun se kerran on käynyt rodun\ntäysin selväksi elintarkoitukseksi.\n\nEttä niiden täytyy joutua sitä estämään, käy selväksi sinä hetkenä,\njolloin tunnustamme kuinka mitätöntä on kehittää ihmistä erityisiä\nominaisuuksia varten, niinkuin kehitämme kukkoja taisteluja varten,\nkoiria metsästystä varten, tai lampaita lihan vuoksi. Se mikä on\ntodella tärkeätä ihmisessä, on se puoli hänessä, jota me emme vielä\nymmärrä. Suurin osa siitä ei vielä ole meidän tietoisuudessammekaan,\naivan niinkuin meillä normaali-tilassa ei ole tietoisuudessamme, että\nsydämen avulla pidämme verta kiertokulussa, vaikka heti kuolemme, jos\nlaiminlyömme tuon tehtävän. Siitä syystä joudumme pakostakin siihen\njohtopäätökseen, että kun olemme kehittäneet valinnan niin pitkälle\nkuin olemme voineet, poistamalla kunnollisten vanhempain luettelosta\nkaikki henkilöt, jotka eivät herätä mielenkiintoa eivätkä toiveita,\ntai joissa on vikoja ilman niitä korvaavia hyveitä, täytyy meidän\nvielä sittenkin turvautua mielikuvituksen (_alias_ luonnon äänen)\njohtoon sekä kehittäjissä että vanhemmissa, jotta saavuttaisimme\ntuon itsetiedottoman puolen ylemmyyden, joka on yli-ihmisen tosi\ntunnusmerkki.\n\nTällä asteella huomaamme kuinka tärkeätä on antaa mielikuvitukselle\nmahdollisimmin laaja kenttä. Ihmiskunnan paloitteleminen pieniin\nnurkkakuntiin ja yksilön valinnan tarkka rajoittaminen kunkin omaan\nnurkkakuntaan on yli-ihmisen syntymän siirtämistä vuosituhansien\npäähän, ehkä iki päiviksi. Jokaista henkilöä olisi kasvatettava ja\nharjoitettava tulevana isänä tai äitinä, mutta paitsi sitä ei saisi\nolla mitään mahdollisuuttakaan semmoisiin luonnollisen valinnan\nesteisiin, jotka esim. estävät kreivitärtä rupeamasta käsityöläisen\nvaimoksi, tai herttuata naimasta palvelijatarta. Yhdenvertaisuus on\ntärkeä ehto hyvälle kehitykselle, ja yhdenvertaisuus taas, kuten\nkaikki taloustieteilijät myöntävät, ei sovi yhteen omaisuus käsitteen\nkanssa.\n\nPaitsi sitä yhdenvertaisuus on tärkeä ehto huonolle kehitykselle\nmyöskin, ja huono kehitys on välttämätön ihmissuvun rikkaruohojen\nkitkemiselle. Kun perinnöllisyyden käsite sai valtaansa tieteellisen\nmielikuvituksen keskipaikoilla viime vuosisataa, julistivat sen\nopin tunnustajat että se on rikos, jos mielipuoli nai mielipuolen,\ntai keuhkotautinen keuhkotautisen. Mutta pitääkö meidän tosiaankin\nkoettaa parannella sairasta rotuamme tartuttamalla terveitä? Vallan\nselvästi on se vetovoima, jota sairas tuntee toiseen sairaaseen\nterveellinen rodulle. Jos kaksi tosi sairasta henkilöä menee\nnaimisiin, on varsin luultavaa että suuri määrä heidän lapsiaan\nkuolee jo alaikäisinä. Tuo on paljoa tyydyttävämpi tulos kuin\nterveen ja sairaan henkilön yhteyden murhenäytelmä. Ja vaikka se käy\nkalliimmaksi kuin sairaan saattaminen hedelmättömäksi, sillä on se\nsuuri etu, että silloin kuin käsityksemme terveydestä ja sairaudesta\non väärä (ja varmaan se jossakin määrin onkin väärä) tulee erehdys\nkorjatuksi kokemuksen avulla, sen sijaan että se välttämällä voisi\npäästä vakaantumaan.\n\nErästä seikkaa täytyy katsoa suoraan silmiin huolimatta\nromantillisista hätähuudoista. Ei ole olemassa mitään todistusta\nsiitä että parhaat kansalaiset ovat sopusointuisten avioliittojen\nhedelmiä, tai että luonteiden erilaisuus ei olisi erittäin\ntärkeä seikka siinä mitä kasvattajat nimittävät risteytykseksi.\nPäinvastoin on todennäköistä että hyviä tuloksia saadaan semmoisista\nvanhemmista, jotka olisivat vallan sopimattomia tovereiksi ja\nosakkaiksi. Tuo on niinkin todennäköistä että varmaan voinemme\notaksua sen ajan koittavan jolloin erilaisia ihmisiä paritetaan\ntahallisesti yhtä usein kuin nykyjään sattumalta. Mutta sellaisten\nhenkilöiden parittaminen ei tietysti saa merkitä samaa kuin heidän\nyhdistämisensä avioliittoon. Parittamisessa kaksi erilaista\nhenkilöä voivat täydentää toisiensa vaillinaisuuksia, avioliiton\ntaloudellisessa osakkuudessa he ainoastaan kärsisivät niistä.\nSiten esim. roteva, iloinen, hyvällä ruuansulatuksella varustettu\nbrittiläinen tilanomistaja, jolla on oman luokkansa taipumukset\nja käsitykset, ja viisas, rikastunteinen, henkevä ja hienosti\nsivistynyt juutalaisnainen voisivat luoda pojan, joka olisi molempia\nvanhempiaan etevämpi, mutta ei ole ollenkaan luultavaa että tämän\njuutalaisnaisen mielestä tuollainen maanomistaja olisi hauska toveri,\ntai hänen käytöksensä, hänen ystävänsä, hänen kotinsa ja hänen\nelämäntapansa puoleensavetävät. Siitä syystä avioliitto, kun se\ntehdään parittamisen välttämättömäksi ehdoksi, viivyttää yli-ihmisen\ntuloa yhtä vaikuttavasti kuin omaisuus, ja joutuu siitä syystä yhtä\nvaikuttavien muutosten alaiseksi sen voiman pakosta, joka vaatii\nyli-ihmistä.\n\nOmaisuuden ja avioliiton käytännöllinen poistaminen, semmoisina kuin\nne tätä nykyä ovat, tulee tapahtumaan herättämättä suurta huomiota.\nSuurimmalle osalle ihmisiä ei järkevä omaisuuden poistaminen\nmerkitseisi muuta kuin lisääntynyttä määrää ruokaa, vaatteita,\nasuntoja ja mukavuuksia kunkin personallisesti käytettäviksi, sekä\nmyöskin suurempaa valtaa aikansa ja olosuhteiden yli. Hyvin harvat\nhenkilöt nykyjään eroittavat täydellisen omaisuuden semmoisesta\nomaisuudesta, jota hallitaan niin suuresti kehittyneillä julkisilla\nehdoilla että tulot siitä ovat samalla kannalla kuin papin, upseerin\ntai siviili virkamiehen tulot. Maan omistaja voi vieläkin ajaa\nmiehiä ja naisia maaltaan, sortaa heidän asuntonsa ja sijoittaa\nheidän paikoilleen lampaita ja kauriita. Ja järjestymättömillä\nliikealoilla yksityinen liikemies voi vielä elää loiselämää\njärjestyneitten liikealojen kustannuksella ja uhrata kansan elämää ja\nterveyttä yhtä laittomasti kuin manchesteriläinen puuvillatehtailija\nviime vuosisadan alussa. Mutta vaikka tehdaslaki toiselta puolen\nja ammattiyhdistys toiselta puolen ovat vielä elossa olevien\nhenkilöiden elinajalla muuttaneet puuvillatehtailijan entisen\nrajattoman omistusvallan tehtaissaan ja puuvillan kehrääjän vallan\ntyössään pelkäksi liike- tai työ-luvaksi ankarilla julkisilla tai\nkollektiivisilla ehdoilla, joita yhteishyvä on pakoittanut esiin,\nvälittämättä ollenkaan yksityisten vaikeuksista, — vaikka asia on\nniin, puhuvat ihmiset Lancashiressa yhä vieläkin \"omaisuudestaan\"\nvanhaan tapaan, tarkoittaen sillä ainoastaan niitä esineitä joiden\nvarastamisesta voisi rangaista varasta. Omaisuuden täydellinen\npoistaminen ja jokaisen kansalaisen muuttuminen palkkaa kantavaksi\ntoimitsijaksi julkisessa palveluksessa, ei tuntuisi kansan 99\nprosentista suuremmalta muutokselta, kuin jos laivurin poika\nsiirtyisi laivaston palvelukseen. He nimittäisivät yhä edelleenkin\nkellojaan ja sateenvarjojaan ja puutarhojaan omaisuudekseen.\n\nAvioliiton nimi tulee myöskin pysymään vielä kauan aikaa sen jälestä\nkun itse tapa on muuttunut. Esimerkiksi nykyinen englantilainen\navioliitto, eromääräysten ja naidun vaimon omaisuuslain muodostamana,\neroaa enemmän XIX vuosisadan alkupuoliskon avioliitosta kuin\nByronin avioliitto Shakespearen avioliitosta. Nykyjään avioliitto\nEnglannissa eroaa ei ainoastaan avioliitosta Ranskassa, vaan\nmyöskin skotlantilaisesta avioliitosta. Etelä Dakotan eromääräysten\nsovittelemaa avioliittoa sanottaisi Claphamissa sekasorroksi. Ja\nkumminkaan amerikkalaiset eivät ollenkaan käsittele avioliittoa\nkevytmielisesti ja kyynillisesti, vaan päinvastoin palvelevat\nsen ihanteita vakavuudella, joka tuntuu vallan vanhanaikuiselta\nClaphamissa. Ei Englannissa eikä Amerikassa hetkeäkään kärsittäisi\nsemmoista ehdoitusta että avioliitto poistettaisi, ja kumminkin on\naivan varma että molemmissa maissa avioliittokontrahdin muutosta\nvapaamieliseen suuntaan jatketaan, kunnes avioliitto ei ole sen\nrasittavampi eikä sen murtumattomampi kuin mikä kauppayhtiö tahansa.\nJa vaikka kaikki säädökset poistettaisi, nimittäisivät ihmiset\nsittenkin vielä itseään vaimoiksi ja aviomiehiksi, selittäisivät\ntoveruuttaan avioliitoksi eivätkä ylipäänsä tuntisi olevansa\nollenkaan vähemmän naimisissa kuin Henrik VIII. Sillä vaikka\npieni katsauskin avioliiton lailliseen asemaan eri kristityissä\nvaltakunnissa osoittaa meille että avioliitto on erilainen eri\nrajain sisäpuolella, koti-ilmiö eroaa niin vähän että useimmat\nihmiset uskovat että heidän omat avioliittolakinsa ovat vallalla koko\nmaailmassa. Siis tässäkin tapauksessa kuten omaisuutta koskevissa\nolosuhteissa, yleisön täydellinen luottamus ilmiön nimeen helpoittaa\npaljon ilmiön laadun muuttamista.\n\nEi kumminkaan voi kieltää että yksi niistä yleisen mielipiteen\nmuutoksista, joita yli-ihmisen tarve pakoittaa esiin, on hyvin\nodottamatonta laatua. Se vaatii nimittäin että eroitetaan\navioliittokäsite sukupuoliyhteyskäsitteestä, joita nykyjään pidetään\nvälttämättömästä yhteenkuuluvina, ja joiden yhdistystä useimmat\nnaimattomat henkilöt pitävät avioliiton sisimpänä olentona. He\novat väärässä tietysti. On vallan yhtä lähellä totuutta sanoa että\nsukupuoliyhteys on aivan satunnainen avioliiton ehto. Sukupuoliyhteys\nei ole välttämätöntä muuhun kuin rodun ylläpitämiseen, ja heti\nkuin siitä ylläpitämisestä on pidetty huolta muulla lailla kuin\navioliittojen avulla, sukupuoliyhteys lakkaa, luonnon näkökannalta\nkatsoen, olemasta oleellisena ehtona avioliitossa. Mutta avioliiton\nei siltä tarvitse lakata olemasta niin käytännöllisenä, sopivana\nja mukavana laitoksena, että yli-ihminen voisi varmasti lahjoa\navioliittointoilijat tarjoamalla heille kaiken entisen avioliiton\nankaruuden ja murtumattomuuden, lupaamalla poistaa eron ja\nvahvistamalla entiset hirvittävät siteet, jotka kahlehtivat\nsiivoja ihmisiä juoppoihin, rikollisiin ja tuhlareihin, sillä\nainoalla ehdolla vain että puolisot lupaisivat täydellisesti luopua\nsukupuoliyhteydestä. Sillä vaikkakin ihmiset eivät voisi muodostaa\nkotitoveruutta helpommilla ehdoilla, menisivät he kumminkin\nnaimisiin. Romalais-katolinen, jonka kirkko estää eroamasta, menee\nnaimisiin yhtä huolettomasti kuin etelä Dakotan presbyteriläinen,\njoka voi vaihtaa aviotoveria niin helposti että vanha maailma\nkauhistuu. Ja jos katolinen kirkko uskaltaisi astua vielä askelta\nlähemmäksi kristinuskoa ja vaatisi maallikoilta yhtä hyvin kuin\npapeiltakin naimattomuutta, niin ihmiset sittenkin solmisivat\navioliittoja perustaakseen koteja, vaikka he samalla pysyisivätkin\nkirkollensa täydellisesti kuuliaisina poikina ja tyttärinä. Ei\ntarvitse mennä pitemmälle näissä otaksumisissa. Ne ovat tässä\nmainitut ainoastaan lukijan avuksi, jotta hänen olisi helpompi jakaa\navioliitto sen kahteen tehtävään jotka ovat: sukupuoliyhteyden\njärjestäminen ja kotielämän aikaansaaminen. Nämä kaksi tehtävää\nvoidaan aivan hyvin eroittaa, ja kotielämä on ainoa noista kahdesta,\njoka on oleellinen ehto avioliitolle, sillä sukupuoliyhteys ilman\nkotielämää ei ole avioliitto, mutta kotielämä ilman sukupuoliyhteyttä\non avioliittoa. Tämä viimeksi mainittu tila on suorastaan kaikkien\nhedelmällisten avioliittojen ehtona pitkinä aikoina niitten\nolemassaolosta, muutamissa avioliitoissa koko avioliiton aikana.\n\nMyöntäen siis että omaisuus ja avioliitto, hävittämällä\ntasa-arvoisuuden ja siten ehkäisemällä sukupuolivalintaa\nepäsuotuisilla ehdoilla, ovat vaarallisia yli-ihmisen kehitykselle,\non meidän helppo ymmärtää, miksi ainoa yleisesti tunnettu\nuudenaikainen koe ihmisrodun jalostamiseksi tapahtui semmoisessa\nyhteiskunnassa, missä ei ollut olemassa omaisuutta eikä avioliittoa.\n\n\n\n\nIII.\n\nPerfektsionistien koe Oneida lahdelmassa.\n\n\nVuonna 1848 perustettiin Amerikassa Oneidan yhteiskunta sen päätöksen\nmukaan, jonka kourallinen perfektsionistisiä kommunisteja oli\ntehnyt, ja jossa sanottiin että \"me tahdomme kokonaan pyhittää\nelämämme Jumalan valtakunnan perustamiseen\". Vaikka Amerikan kansa\nselitti että semmoista ei voitu sietää kristillisessä valtakunnassa,\npysyi Oneidan yhteiskunta olemassa yli 30 vuotta, jolla ajalla se\nnäyttää synnyttäneen terveempiä lapsia ja tehneen sekä kärsineen\nvähemmän pahaa kuin mikään muu tunnettu osakeyhtiö. Mutta se olikin\nvaliojoukkoa, sillä tosi kommunisti (lyhyesti määriteltynä äärettömän\nylpeä henkilö, joka tahtoo rikastuttaa yhteistä kassaa eikä omaansa)\non ylempänä tavallista osakeyhtiö-kapitalistia aivan niinkuin\ntavallinen osakeyhtiö-kapitalisti on ylempänä merirosvoa. Paitsi\nsitä perfektsionisteillä oli voimakkaana paimenena päällikkönsä\nNoyes, yksi noita satunnaisia yli-ihmisyrityksiä, joita syntyy aika\najoittain, huolimatta ihmisten epäonnistuneiden laitosten asettamista\nesteistä. Noyesin olemassaolo saattoi kommunistien kasvatuskysymyksen\nyksinkertaisemmaksi, sillä he tiesivät heti millaisen ihmisen he\nhalusivat kasvattaa, koska oli päivän selvää kuinka toivottavaa\ntoisen Noyesin kehittäminen oli.\n\nMutta tuo kourallinen ihmisiä, joka kolmekymmentä vuotta vältettyään\nkaikkea sitä tiedotonta lasten surmaa, jota taitamattomat vanhemmat\nharjoittavat yksityisissä kodeissa, oli luvultaan ainoastaan 300\nhenkeä, ei tietysti voinut tehdä paljoa enemmän kuin todistaa että\nkommunistit yli-ihmisten johtamina ja \"pyhittäen kokonaan elämänsä\nJumalan valtakunnan perustamiseen\" sekä välittäen yhtä vähän\nomaisuudesta ja avioliitosta kuin camberwelliläinen pappi välittää\nHindu- tai Suttee-kastista, voivat tehdä elämänsä koko joukon\nonnellisemmaksi kuin tavalliset ihmiset, joilla on sekä omaisuus\nettä avioliitto kiusanaan. Ja kumminkin heidän yli-ihmisensä itse\nmyönsi, että tämä näennäinen menestys oli ainoastaan osa tuota\nluonnotonta ilmiötä, että hän, yli-ihminen, oli syntynyt maailmaan.\nSillä kun ikä lopetti hänen voimansa, hän itse johti ja järjesti\nkommunistien siirtymisen avioliittoon, kapitalismiin ja tavalliseen\nyksityiselämään, siten myöntäen että tosi yhteiskunnallinen ratkaisu\nei syntynyt siten että satunnainen yli-ihminen sai valiojoukon\nseuraamaan johtoaan, vaan siten että kokonainen yhteiskunta\nyli-ihmisiä pani sen toimeen omasta tahdostaan. Jos Noyesin olisi\npitänyt järjestää kaikki Yhdysvallat eikä vain muutamia tusinoita\nperfektsionistejä, niin Amerikka olisi musertanut hänet aivan\nniinkuin Englanti musersi Oliver Cromwellin, Ranska Napoleonin, tai\nRoma Julius Caesarin. Cromwell oppi katkerasta kokemuksesta, että\nJumala itsekään ei voi kohottaa kansakuntaa yläpuolelle sen omaa\ntasoa, ja että vaikka saisikin kansan niin innostetuksi että se on\nvalmis uhraamaan kaikki halunsa omantuntonsa vaatimuksille, riippuu\ntulos kokonaan siitä mitä laatua tuo kansan omatunto on. Napoleon\nnäyttää lopuksi tulleen siihen käsitykseen, että ihmiskunta on\npaljon harmia tuottava koiralauma, jota kannattaa pitää ainoastaan\nmetsästämistä varten. Caesarin taito taistella ilman vihaa ja\nkostonhimoa; tehtiin tyhjäksi siten että hänen sotilaansa päättivät\nsurmata vihollisensa kentällä, sen sijaan että he olisivat ottaneet\nheidät vangeiksi, joita Caesar olisi armahtanut. Hänen ylemmyytensä\nkansalaisena taasen oli ostettu lahjomalla romalaisia suunnattomassa\nmäärin. Mitä suuret johtajat eivät voi aikaansaada, sitä eivät\nmyöskään lait ja uskonnot voi. Ihminen käsittää kaikki säädökset oman\nluonteensa mukaisesti. Jos yli-inhimillinen käsky on kirjoitettu\nniin selvillä sanoilla, että ihminen ei voi sitä selittää väärin\noman tahtonsa mukaan, silloin hän selittää sen kapinalliseksi\nherjaukseksi, tai pitää sitä muutoin joko mielettömänä tai vallan\nkäsittämättömänä. Parlamentit ja synodit puuhailkoot niin paljon\nkuin mielensä tekee säädöksineen ja uskontoineen, aina sen mukaan\nmiten olosuhteet muuttavat luokkia ja niitten etuja, ja seurauksena\nheidän puuhistaan voi joskus olla näennäinen siveellinen kohoaminen,\nniinkuin esim. silloin kun kauppasäädyn voitto sotilassäädyn yli\naikaansaa sen, että kaksintaistelu saa osakseen yhteiskunnallista\npaheksumista ja rahasakkoja. Joskus voidaan myöskin huomata\nmelkoista, aineellista edistystä, niinkuin esim. silloin kun\ntyötätekevä luokka saa käsiinsä poliitillisen vallan ja uusien\nisäntien itsekkäisyys saa aikaan paremman omaisuuden jaon. Mutta\nkaikki tämä on ainoastaan uudestaan järjestämistä ja muodostelemista.\nKunnes kansan sydän ja mieli on muuttunut, ei suurinkaan mies uskalla\nhallita sillä edellytyksellä, että kaikki ovat yhtä suuria kuin\nhän, yhtä vähän kuin karjanpaimen uskaltaa ajaa laumansa tielle\nsiinä luulossa että se löytää tiensä yhtä hyvin kuin paimenkin.\nEnnenkuin joka mies Englannissa on Cromwell, joka mies Ranskassa\nNapoleon, joka mies Romassa Caesar, joka mies Saksassa Luther plus\nGoethe, sitä ennen sankarit eivät voi parantaa maailmaa enemmän kuin\nCheopsin pyramidi parantaa pientä maalaishuvilaa. Sellaisten kansojen\nsynnyttäminen on ainoa todellinen muutos, joka on meille mahdollinen.\n\n\n\nIV.\n\nIhmisen vastustaminen omaa parantumistaan.\n\n\nMutta siedettäisikö sellaista muutosta, jos kerran ihmisen täytyy\nkohota ylemmäksi omaa itseään toivoakseen sitä? Siedettäisi kyllä,\nsillä ihminen käsittää väärin sen luonteen. Ihminen tosiaankin\ntoivoo ihanteellista yli-ihmistä kaikella sillä voimalla mikä\nhäneltä säästyy elantohuolista, ja hän on kaikkina aikoina ihaellut\nparasta yli-ihmisen sijaista, minkä hän suinkin on voinut keksiä.\nHänen vähimmin kykenemätön kenraalinsa on uusi Aleksander, hänen\nkuninkaansa on maailman ensimäinen gentlemanni, hänen paavinsa\non pyhimys. Hän ei koskaan viihdy ilman ihmis-epäjumalia,\njotka eivät ole mitään muuta kuin vale-yli-ihmisiä. Sitä\nseikkaa, että tosi yli-ihminen tulee näpsähyttämään ylisormiaan\nkaikille ihmisen nykyisille tyhjänpäiväisille käsityksille\noikeudesta, velvollisuudesta, kunniasta, uskonnosta ja vieläpä\nsäädyllisyydestäkin, sekä omaksumaan siveellisiä velvollisuuksia,\njotka ovat ylempänä nykyisen ihmisen kestävyyttä, sitä nykyinen\nihminen ei aavista, eikä hän edes huomaa sitä silloinkaan, kuin\nsatunnaiset yli-ihmisemme menettelevät niin hänen silmäinsä edessä.\nNykyinen ihminen itsekin tekee samoin joka päivä tietämättään. Hän\nei siis tule vastustamaan semmoisen rodun syntymistä, jota hän\nsanoo suuriksi miehiksi tai sankareiksi, sillä hän ei kuvittele\nheitä todellisina yli-ihmisinä, vaan semmoisina kuin hän itse on,\nsekä varustettuina loppumattomalla viisaudella, loppumattomalla\nurhoollisuudella ja loppumattomilla rahoilla.\n\nHuolettavimman vastustuksen synnyttää ihmiskunnan yleinen pelko\nsiitä että jokainen sekaantuminen meidän sukupuolisuhteisiimme tulee\nolemaan sekaantumista meidän iloihimme ja romantillisuuteemme.\nTuo pelko on aina, ottamalla loukkaantuneen siveyden muodon,\nsäikähdyttänyt semmoisia henkilöitä, jotka eivät ole ottaneet selvää\nsen sisäisestä heikkoudesta. Mutta pysyväiseksi se jää ainoastaan\nniissä huonontuneissa olennoissa, joissa hedelmällisyyden vaisto\non muuttunut pelkäksi nautinnon hauksi. Uudenaikaiset keksinnöt,\njoitten avulla voidaan yhdistää nautinto ja hedelmättömyys, ja\njoita jo tunnetaan ja voidaan käyttää kaikkialla, saattavat noille\nhenkilöille mahdolliseksi riistäytymisen erilleen rodusta — ja tuo\ntoiminta onkin jo täydessä vauhdissa. Itsetietoisesti hedelmällisten\njatkuva eloonjäänti merkitsee samaa kuin yli-ihmisen puoluelaisten\neloonjäänti, sillä tietysti on tahdottava asettaa vanhan,\nitsetiedottoman, ehdottoman, melkein tajuttoman hedelmällisyyden\nsijaan järjellisesti johdettu, itsetietoinen hedelmällisyys, ja\npoistettava pelkkä hekumallisuus kehitystoiminnasta.[1] Vaikkapa tätä\nvalikoivaa toimintaa ei olisi keksittykään, rodun tarkoitus kumminkin\nmurtaisi inhimillisen vaiston vastustuksen. Mehiläiset ja muurahaiset\neivät ole ainoat jotka tyydyttävät luomisvaistonsa edustajien\navulla, itse avioliittolaitoskin pakoittaa menestyksellä miljoonia\nnormaalisti kehittyneitä miehiä ja naisia naimattomuuteen. Sanalla\nsanoen, vaikka yksilöllistä vaistoa tässä asiassa lyhytnäköisesti\npidetään vastustamattoman voimakkaana, se on itse asiassa seikka,\njoka lopullisesti ei tule kysymykseen.\n\n[1] Hekumoitsijan osa kehityskulussa on samaa kuin nykyjään ahmarin\nosa. Ahmari s.o. mies, jolla on voimakkaimmin kehittynyt itsensä\nravitsemisen vaisto, näkee aina enemmän vaivaa kuin muut hankkiakseen\nruokaa. Kun ruokaa on niin niukalta että sitä voi ainoastaan\nsuurilla ponnistuksilla hankkia riittävästi, ahmarin ruuanhalu\nkehittää hänen viekkauttaan ja kekseliäisyyttään äärimmäisiin asti\nja hänestä tulee ei ainoastaan parhaiten ravittu vaan myöskin\nkykenevin mies yhteiskunnassa. Mutta suotuisammissa ilmanaloissa,\ntaikka siellä missä yhteiskunnallinen ruuanhankinnan järjestäminen\nsaattaa ylensyömisen helpoksi jokaiselle, ahmari syö terveytensä\npilalle ja vihdoin hän syö itsensä pois koko olemassaolosta.\nKaikki muut hekumoitsijat menestyvät ja joutuvat turmioon samalla\nlailla. Siitä syystä voimakkaampien eloon jäänti lopulta merkitsee\nsamaa kuin itsensä hallitsevien eloon jäänti, sillä ainoastaan he\nvoivat mukaantua elinkeinojen edistyksen aiheuttamiin, alituisesti\nvaihteleviin olosuhteisiin.\n\n\n\nV.\n\nValtiollinen Yli-ihmisen tarve.\n\n\nYli-ihmisen tarve on pakoittavimmassa muodossaan valtiollinen tarve.\nMe olemme ajautuneet proletaarisen kansanvaltaisuuden helmaan\nkaikkien vaihtelevien järjestelmien epäonnistumisen tähden, sillä\nnäitten järjestelmien pysyväisyys riippui kokonaan yli-ihmisten\nolemassaolosta, yli-ihmisten, joitten piti toimia itsevaltiaina tai\noligarkkeina. Tällaisia yli-ihmisiä ei aina eikä edes useinkaan\nsyntynyt oikeaan aikaan eikä soveliaaseen yhteiskunnalliseen asemaan,\nmutta kun heitä syntyi, he eivät voineet muuta kuin lyhyeksi aikaa\nja siveellisesti surmaavilla pakkokeinoilla tyrkyttää yli-ihmisyyttä\nhallittaviinsa laumoihin. Siten pelkästä \"ihmisluonnon\" pakosta\nhallitus hallittavien suostumuksella on astunut entisen järjestelmän\nsijaan, jolloin kansalaisia hallittiin kuin koululapsia.\n\nNyt sietäisi vielä nähdä se mies, joka, vaikka hänellä\non jonkunmoinen käytännöllinen kokemus proletaarisesta\nkansanvaltaisuudesta, uskoo vähääkään, että sillä on kykyä ratkaista\nsuuria, valtiollisia kysymyksiä, tai edes tehdä tavallista\nseurakunnallista työtä viisaudella ja käytännöllisesti. Ainoastaan\nitsevaltiaitten ja oligarkian aikana on radikaalinen usko \"yleiseen\näänioikeuteen\" valtiollisena parannuskeinona syntynyt. Se tulee\nsammumaan samana hetkenä kun se pannaan käytännöllisen kokeen\nalaiseksi, sillä kansanvaltaisuus ei voi kohota ylemmäksi sitä\ninhimillistä tasapintaa, jolla sen äänestäjät ovat. Sveitsi tuntuu\nonnelliselta verrattuna Venäjään, mutta jos Venäjä olisi yhtä pieni\nkuin Sveitsi, ja jos sen yhteiskunnallisia kysymyksiä helpoittamassa\nolisi samanlaiset luonnolliset voittamattomat varustukset ja\nsamanlainen kansainvälisen vaihtelevan ja tuttavallisen seurustelun\nkasvattama kansa, ei eroitus ehkä olisi niin suuren suuri. Australia\nja Kanada, jotka ovat itse asiassa suojattuja kansanvaltaisia\ntasavaltoja, ja Ranska sekä Yhdysvallat, jotka ovat tunnustettuja\nitsenäisiä kansanvaltaisia tasavaltoja, eivät ainakaan ole onnen ja\nmenestyksen kotipaikkoja ja ne olisivat varmaan vielä huonommassa\ntilassa eivätkä suinkaan paremmassa, elleivät heidän suotuisimmat\nministerinsä osaisi leikkiä yleisillä innostuksen puuskilla ja\nkäyttää hyväkseen yleistä tietämättömyyttä. Valtiomiehet, joitten\nennen täytyi oppia miten parhaiten voisi imarrella kuningasta,\ntäytyy nyt oppia viehättämään, huvittamaan, hyväilemään, pettämään,\npeloittamaan taikka muulla lailla kiihoittamaan valitsijainsa\nmielikuvitusta. Ja vaikka edistyneissä uudenaikaisissa valtioissa,\njoissa käsityöläinen on paremmin kasvatettu kuin kuningas, täytyy\nolla paljon suurempi mies voidakseen olla onnistunut kansanjohtaja\nkuin voidakseen olla onnistunut hovimies, niin kumminkin se juuri on\nrahvaan mies, joka voimakkaalla jäntevyydellä pitää kiinni yleisistä\nkansanomaisista vakuutuksista, kun taasen hienotekoisempi epäilijä,\njoka varovasti tunnustelee tietä tulevaan vuosisataan, ei voi päästä\nkohoamaan, ellei hänellä samalla satu olemaan puoskarin erityistä\ntaidelahjaa, jossa tapauksessa hän voi saada ääniä puoskarina, mutta\nei suinkaan edistysmiehenä. Seurauksena siitä kansanjohtaja, vaikka\nhän selittää järjestävänsä asiat valitsijainsa enemmistön etujen\nmukaisesti, kumminkin vain kiteyttää keskinkertaisuuden, järjestää\nahdasmielisyyden, ylenkatsoo tavattomien ominaisuuksien ilmiöitä ja\nylistää jokapäiväisyyksien näyttelyitä. Hän hoitaa pienet tehtävät\nhyvin ja luovailee suurten tehtävien läpi sanatulvan avulla.\nKun suuri valtiollinen liike tapahtuu, ei sitä itsetietoisesti\njohdeta eikä järjestetä. Ihmiskunnan itsetiedoton henki murtautuu\ntehtävän läpi niinkuin elefantti murtautuu esiin djungelin läpi,\nja valtiomiehet pitävät puheita kaikesta mikä tapahtuu tuossa\nprosessissa, jota he — parhailla tarkoituksilla — kykynsä\nmukaan koettavat estää. Lopuksi, kun yhteiskunnallinen ryhmitys\nmenee niin pitkälle että se vaatii kansainvälistä järjestämistä,\nennenkuin kansanjohtajat ja valitsijamiehet edes ovat oppineet\nkunnollisesti järjestämään maalaispitäjiä, vielä vähemmin saattamaan\nKonstantinopolia kansainväliseksi, menee koko valtiollinen laitos\nkappaleiksi. Kohta meillä on keisarikuntien raunioita ja kansojen\ntäydellistä sekasortoa.\n\nTällaiseen katastrofiin me epäilemättä tulemme taas, ellemme voi\naikaansaada yli-ihmisten muodostamaa kansainvaltaisuutta. Sellaisen\nkansanvaltaisuuden luominen on ainoa muutos, joka on kyllin\ntoivehikas antaakseen meille voimia niihin ponnistuksiin, joita\nvallankumous vaatii.\n\n\n\nVI.\n\nValekainouden selitys.\n\n\nMiksi mehiläiset syöttelevät ja hemmottelevat äitejään, kun me\nsyöttelemme ja hemmottelemme ainoastaan ooppera-primadonnia,\nsiinä kysymys, jota sietää miettiä. Meidän käsityksemme siitä miten\näitiä on kohdeltava ei suinkaan ole se että on lisättävä hänen\nravintomääräänsä, vaan se että on kiellettävä häntä tekemästä työtä\ntehtaassa kuukauden kuluessa synnyttämisen jälkeen. Kaikki mikä voi\nsaattaa syntymisen onnettomuudeksi vanhemmille ja vaaraksi äidille,\npannaan huolellisesti toimeen. Kun suuri ranskalainen kirjailija\nEmile Zola, levottomana kansansa hedelmättömyydestä, kirjoitti\nkaunopuheisen ja voimakkaan kirjan kohottaakseen hedelmällisyyden\narvoa, otaksuttiin heti Englannissa että senluontoinen kirja,\njolla lisäksi oli nimenä \"Hedelmällisyys\", oli liian inhoittava\nkäännettäväksi englannin kielelle, ja että jokainen yritys\nsukupuolisuhteitten käsittelemiseen muulla lailla kuin hekumalliselta\nja romantilliselta kannalta, on ankarasti masennettava. Jos\ntämä otaksuminen todellakin perustuisi yleiseen mielipiteeseen,\nosoittaisi se semmoista vihaa ja vastustusta Elämän Voimaa vastaan,\njoka voisi syntyä ainoastaan sairaassa ja kuolemaisillaan olevassa\nyhteiskunnassa, missä Ibsenin Hedda Gabler olisi tyypillinen\nnainen. Mutta siihen ei ole mitään tosi perustusta ollenkaan.\nSanomalehtien valekainous samoin kuin seurapiirin valekainous\njohtuu yksinomaa kasvatuksesta ja kielestä. Meitä ei ole kasvatettu\najattelemaan siveästi niistä asioista, ja seurauksena siitä meillä\nei ole muunlaista kieltä kuin säädytöntä, jolla saatamme niistä\npuhua. Meidän täytyy siis selittää että niistä on sopimatonta\njulkisesti keskustella, koska ainoat sanat, joita voimme käyttää\nkeskustelussa, ovat sopimattomia julkisesti käyttää. Fysioloogit,\njoilla on oppisanasto käytettävänään, eivät pidä sellaista\nkeskustelua vaikeana, ja kielimestarit, jotka ajattelevat siveästi,\nvoivat kirjoittaa suosituita kertomuksia, semmoisia kuin Zolan\nHedelmällisyys ja Tolstoin Ylösnousemus, loukkaamatta vähintäkään\nsemmoisia lukijoita, jotka myöskin voivat ajatella siveästi. Mutta\ntavallinen nykyaikainen sanomalehtimies, joka ei koskaan ole\nkeskustellut niistä asioista muuta kuin raa'alla tavalla, ei voi\nkirjoittaa yksinkertaista huomautusta jostakin avioerosta, ilman\nselvästi esiintyvää häpeän tunnetta, tai sellaista vallattomuutta,\njoka saattaa mahdottomaksi tuon huomautuksen ääneenlukemisen\nseurassa. Kaikki tuo raakuus ja valehäveliäisyys (molemmat ovat sama\nasia) ei merkitse sitä että ihmiset eivät tunne siveällä tavalla sitä\nasiaa. Päinvastoin juuri tunteemme syvyys ja vakavuus saattaa sen\nhäväisemisen raa'alla kielellä ja karkealla pilalla sietämättömäksi.\nVihdoin, emme siedä kuulla siitä puhuttavan ollenkaan, sillä\nainoastaan yksi tuhannesta voi puhua siitä loukkaamatta meidän\nomanarvontuntoamme, varsinkin naisten omanarvontuntoa. Lisätkäämme\nvielä yleisen kielen kauheuteen, yleisen köyhyyden kauheus.\nAhtaassa asutuksessa köyhyys hävittää puhtauden mahdollisuuden, ja\npuhtauden puutteessa monet elämän luonnollisista ehdoista muuttuvat\nloukkaaviksi ja epäterveellisiksi, sillä seurauksella että vihdoin\nepäpuhtauden yhdistys noihin luonnollisiin suhteisiin tulee niin\nvaltavaksi, että useiden sivistyneiden ihmisten (s.o. ihmisten,\njotka asuvat noissa ahtauden labyrinteissä, joita me nimitämme\nkaupungeiksi) ruumiillisen elämän toinen puoli muuttuu rikolliseksi\nsalaisuudeksi, josta on mahdoton puhua muille kuin hätätilassa\nlääkärille — ja Hedda Gabler ampuu itsensä, koska äitiys on niin\nepäkaunista. Lyhyesti sanoen, yleinen valekainous on vain yleisen\nlikaisuuden ilmaisumuoto. Ne seikat, jotka se julistaa pannaan,\novat siitä huolimatta kaikkein mieltäkiinnittävimmät ja vakavimmat\nkaikista.\n\n\n\nVII.\n\nEdistys-harhaluulo.\n\n\nOnnetonta kyllä harhaluulo edistyksestä vetää vakavia ihmisiä pois\nkehityksen polulta. Kuka sosialisti tahansa voi helposti saada meidät\nvakuutetuiksi siitä että eroitus nykyisen ihmisen ja tulevaisuuden\nihmisen välillä, semmoisen, jommoiseksi ihminen muuttuu ilman\nmuuta kehitystä kuin tuhansien vuosien ravitseminen, ympäristö ja\nharjoitus, on ääretön. Hän voi osoittaa että omaisuuden ja työn\neroitus ja väärä jako ovat syntyneet epätieteellisen taloudellisen\njärjestelmän kautta ja että ihminen, olkoonpa hän kuinka virheellinen\ntahansa, ei ole sen enemmän tarkoittanut perustaa sellaista\njärjestettyä epäjärjestystä kuin kärpänen tarkoittaa polttaa siipensä\nlentäessään kynttilän liekkiin. Hän voi osoittaa että eroitus\nakrobaatin voiman ja notkeuden sekä luuvalon murtaman peltomiehen\nköyryselän välillä on olosuhteiden eikä luonnon aikaansaama. Hän\nvoi osoittaa että useimmat innoittavimmista inhimillisistä paheista\neivät ole alkuperäisiä, vaan ainoastaan meidän järjestelmämme\nvastavaikutuksia itse hyveisiimme. Anarkistilla, fabianistilla,\npelastusarmeijalaisella, kasvinsyöjällä, lääkärillä, lakimiehellä,\npapilla, siveysopin professorilla, voimistelijalla, sotamiehellä,\nurheilijalla, keksijällä, valtiollisella ohjelmain laatijalla,\nkaikilla on joku ehdoitus meidän parantamistamme varten, ja melkein\nkaikki heidän parannuskeinonsa ovat fyysillisesti mahdollisia ja\ntähdättyjä yleisesti tunnettuja paheita vastaan. Heidän mielestään\nedistyksen raja useinkin on sama kuin kaikkien noiden ehdotettujen\nparannusten täytäntö ja kaikkien ihmisten tasoittaminen sille\nkannalle missä nyt ruumiillisesti ja henkisesti parhaiten ravitut ja\nharjoitetut ihmiset ovat.\n\nTässä työssä, niin heistä näyttää, on ääretön ala parantajan\ntarmolle. Tässä on monta jaloa päämäärää saavutettavissa eri teillä\nVaikeuden Kukkulalle, jonne suuret henget pyrkivät. Mutta onnetonta\nkyllä, ihminen, semmoisena kuin me hänet tunnemme, ei ikinä tule\nkiipeämään sinne. Ei voi kieltää, että jos me kaikki pyrkisimme\nurhoollisesti parantajien päämäärään, parantaisimme maailman\näärettömän suuressa määrin. Mutta se ei ole yhtään enemmän luultavaa\nettä tämä _\"jos\"_ tulee tapahtumaan kuin että taivaankansi laskeutuu\nalas ja me pyydämme leivosia käsillämme. Me emme tule pyrkimään\ntuohon päämäärään, sillä meillä ei ole kylliksi tarmoa. Me emme toivo\nkylliksi tuota tulosta, useimmissa tapauksissa me emme ollenkaan\ntoivo sitä tuntuvalla tavalla. Kysy keltä tahansa tahtoisiko hän\ntulla paremmaksi ihmiseksi, niin hän heti vastaa hurskaasti myöntäen.\nKysy häneltä tahtoisiko hän miljoonan markkaa, niin hän myöntää\nmitä hartaimmin. Mutta sama hurskas kansalainen, joka tahtoisi\nmuuttua paremmaksi ihmiseksi, käyttäytyy juuri samalla tavalla\nkuin ennenkin. Ja maankulkija, joka tahtoisi omistaa miljoonan,\nei vaivaa itseään ansaitsemaan kymmentä markkaakaan. Lukemattomat\nmiehet ja naiset, jotka kaikki innolla vastaanottaisivat miljoonan\nlahjana, elävät ja kuolevat omistamatta koskaan sataa markkaakaan\nsamalla kertaa, vaikka löytyy kerjäläisiä, jotka ovat kuolleet\nryysyissä, mutta leväten patjoilla, jotka olivat täytetyt kullalla,\nminkä he itse olivat keränneet, siksi että he halusivat sitä kyllin\nvoimakkaasti, jotta saivat tarmoa sitä hankkimaan ja säilyttämään.\nTaloustieteilijät, jotka keksivät että kysyntä synnyttää tuotannon\nsaivat kohta rajoittaa lauselmansa sanomalla \"vaikuttava kysyntä\",\njoka lopulta huomattiin merkitsevän juuri yhtä paljon kuin tuotanto.\nTämä pitää paikkansa myöskin politiikassa, siveysopissa ja kaikilla\nmuilla aloilla samoin. Tosi tuotanto on vaikuttavan kysynnän mitta.\nPelkät toivomukset ja vakuutukset eivät tuota mitään. Ei mikään\nyhteiskunta ole vielä koskaan päässyt ylemmäksi niitä alkuasteita,\njolloin sen riidanhalu ja kiihko saattoi sille mahdolliseksi\nmuodostaa kansakunnan, ja sen rahanhimo auttoi sitä kehittämään\nkauppasivistyksen. Eikä näitäkään asteita koskaan ole saavutettu\nyleishengen avulla, vaan suvaitsemattomalla mielivallalla ja raa'alla\nvoimalla. Ottakaamme parlamentin muutosta koskeva ehdotus vuodelta\n1832 Englannissa esimerkiksi siitä, millainen ristiriita voi syntyä\nkahden sivistyneen puolueen välillä valtiollisesta muutoksesta,\njonka tarpeellisuus ja välttämättömyys oli niin silminnähtävä kuin\nminkään valtiollisen muutoksen välttämättömyys ikinä on ollut tai\ntulee olemaan. Se ehdotus ei mennyt läpi, ennenkuin herrasmiehet\nBirminghamissa alkoivat varustautua sotilaallisella tavalla\nkatkaisemaan kurkut herrasmiehiltä S:t Jamesin kunnassa. Ja tähän\npäivään saakka se varmaankaan ei olisi mennyt läpi, ellei sen takana\nolisi ollut muuta voimaa kuin utilistien johdonmukaisuus ja vakuutus.\n\nNykyaikana meillä on utilistien asemesta fabianistien yhdistys\nja sen rauhallinen, perustuslaillinen siveellinen, taloudellinen\nsosialisti-politiikka, joka ei tarvitse veretöntä hyödyllistä\ntoteuttamistaan varten muuta kuin että Englannin kansa ymmärtää\nja hyväksyy sen. Mutta miksi fabianisteja kehutaan semmoisissa\npiireissä, missä kolmekymmentä vuotta sitten sosialisti-nimityksen\nluultiin merkitsevän samaa kuin kurkunkatkaisija ja murhapolttaja?\nEi suinkaan siitä syystä että yleisöllä olisi pienintäkään aikomusta\ntutkia ja omaksua fabianistien politiikkaa, vaan siitä syystä että\nhe otaksuvat että fabianistit poistamalla uhkaukset ja peloitukset\nsosialistisesta agitatsionistaan ovat vetäneet hampaat pois\nkapinalliselta köyhyydeltä ja pelastaneet olevat olot tuon ainoan\nhyökkäystavan kynsistä, jota ne todella pelkäävät. Tietysti, jos\nkansa omaksuisi fabianistien politiikan, panisi se sen toimeen\nraa'alla voimalla, juuri niinkuin nykyinen omaisuusjärjestelmä\npannaan toimeen. Siitä tehtäisi laki, ja jokainen joka vastustaisi\nsitä, sakotettaisi, saisi poliisit niskaansa, heitettäisi vankilaan\nja viimeisessä tingassa hirtettäisi, aivan niinkuin meille käy,\njos rikomme nykyistä lakia. Mutta meidän kapitalistiluokkamme ei\nollenkaan pelkää että semmoinen kääntymys tulisi tapahtumaan, mutta\nsen sijaan se pelkää kovasti siellä täällä esiintyviä murhaajia\nja dynamiitti-hyökkäyksiä, ja koettaa kaikin voimin peittää sitä\ntosiseikkaa, että ei ole yhtään mitään siveellistä eroitusta siinä\ntavassa, millä se itse pakoittaa kapitaalioikeutensa tunnustetuiksi,\nja siinä tavassa, millä dynamiittimies antaa pontta omalle\nvakuutukselleen luonnollisista ihmisoikeuksista. Siitä syystä\nfabianisteja taputellaan olkapäälle, aivan niinkuin kristillistä\nyhteiskunta-yhdistystä, kun taasen semmoisia sosialisteja, jotka\nkoristelematta sanovat, että yhteiskunnallinen vallankumous on\ntehtävä samalla tavalla kuin muutkin vallankumoukset, nimittäin\nsiten että ne henkilöt, jotka sitä tahtovat, surmaavat, pakoittavat\nja peloittavat semmoisia henkilöitä, jotka eivät tahdo, sanotaan\nkansan yllyttäjiksi ja lukitaan vankilaan pakkotyöhön, jotta\nheille osoitettaisi, kuinka täydellä todella heidän vangitsijansa\nvastustavat pakkokeinoja.\n\nPitääkö meidän siis luopua fabianistien tavoista ja palata\nbarrikaadeilla taistelevain ja dynamiittimiesten ja surmaajien\ntapoihin? Ei, päinvastoin meidän tulee huomata, kuinka juurta jaksaen\nturhia kumpaisetkin metoodit ovat. Näyttää siltä kuin dynamiittimies\nnyt voisi helposti sanoa: \"Ettekö juuri itse myöntänyt ettei mitään\nkoskaan ole saatu aikaan ilman fyysillistä pakkoa?\" No niin, olisi\nmieletöntä ja naurettavaa kieltää sitä. Myöntäkäämme se siis aivan\ntäydellisesti. Mutta mistä syystä pitäisi valita uhkarohkeita ja\nverisiä tapoja varovaisten ja inhimillisten tapojen asemesta? —\nGuillotiniä käytettiin Ranskassa niin paljon kuin ihmiset suinkin\nsaattoivat sietää sekä girondistejä että jakobiineja vastaan.\nFouquier Tinville seurasi Marie Antoinettea mestauslavalle, ja\nMarie Antoinette olisi aivan yhtä hyvin kuin Tinville voinut kysyä\nihmislaumalta, tulisiko heidän leipänsä sitten helpommaksi kuin hänen\nkaulansa oli katkaistu. Ja mikä oli tuloksena siitä kaikesta? Rougon\nMacquart perheen keisarillinen Ranska ja sitten tasavaltainen Ranska\nPanama-juttuineen ja Dreyfus-asioineen. Oliko eroitus todellakin\nniin suuri että sen tähden ansaitsi mestata kaikki nuo onnettomat\nnaiset ja miehet, vaikka moni niistä olikin tyhjäntoimittaja\nja vahingollinenkin? Viitsisikö kukaan järkevä ihminen mestata\nhiiren poikaistakaan saadakseen aikaan semmoisen tuloksen? Entäs\ntasavaltainen Amerikka? Amerikassa ei ole mitään tähtikamaria eikä\nläänitysparoneja. Mutta siellä on trustit, renkaat. Ja siellä on\nmiljoonamiehet, joitten tehtaita suojelemassa on sähköaitoja ja\nmakasiinikiväärejä, ja jotka olisivat saaneet Reginald Front de\nBoeufinkin muuttumaan radikaaliksi. Olisivatko Washington ja Franklin\nkohottaneet sormeaankaan Amerikan itsenäisyyden hyväksi, jos he\nolisivat aavistaneet millainen todellisuus tuli olemaan?\n\nEi. Sitä mitä Caesar, Cromwell ja Napoleon eivät voineet tehdä,\nvaikka heillä oli valtion fyysillinen voima ja aineellinen kannatus\nkäsissään, sitä eivät myöskään muutamat innostuneet rikolliset tai\nmielipuolet voi tehdä. Juutalaistenkin, jotka Moseksesta aina Marxiin\nja Lassalleen saakka ovat innostuttaneet kaikkiin vallankumouksiin,\non täytynyt myöntää että lopuksi kumminkin koira palaa oman\noksennuksensa luo ja puhtaaksi pesty porsas likakuoppaansa, ja\nmeidän täytynee myöskin myöntää että ihminen palaa epäjumaliensa\nja himojensa luo, huolimatta kaikista \"liikkeistä\" ja kaikista\nvallankumouksista, kunnes hänen luontonsa on muuttunut. Siihen saakka\nhänen aikaisempi menestyksensä rakentaessa kauppasivistysmuotoja\n(ja taivas varjelkoon, millaisia sivistysmuotoja!) on ollut vain\nalkuasteena myöhäisemmälle asteelle, jota emme voi välttää, ja\njoka nyt uhkaa saattaa meitä semmoiselle asteelle, jolloin ne\nintohimot, mitkä rakensivat sivistyksen, muuttuvat turmiollisiksi\neikä tuottaviksi, aivan niinkuin samat ominaisuudet, jotka tekevät\njalopeuran metsän kuninkaaksi, aiheuttavat hänen surmansa, jos hän\nastuu kaupunkiin. Ei mikään muu voi silloin pelastaa yhteiskuntaa\nkuin selvä järki ja laaja tarkoitusperä. Sota ja kilpailu, jotka\novat voimakkaita valinnan välikappaleita toisella vuosisadalla,\nkäyvät hävittäviksi huonontumisen välikappaleiksi toisella. Eläimiä\nja kasveja kehittäessä semmoiset muunnokset, jotka ovat syntyneet\nmonen sukupolven läpi tapahtuneen valinnan kautta, taantuvat\nnopeasti alkuperäiseen villiin muotoonsa, jos valinta lakkaa.\nSamalla tavalla sivistys, jossa voimakas riidanhalu ja ahneus ovat\nlakanneet toimimasta valinnan välikappaleina ja ruvenneet ehkäisemään\nja hävittämään, syöksyy alaspäin ja taaksepäin niin nopeasti, että\nkatsoja voi hämmästyksellä huomata, kuinka monen vuosisadan jäljet\npyyhitään pois yhden ihmiselämän ajalla. Tämä oli usein tapahtunut\nhistoriallisella ajalla, ja jokaisessa tapauksessa käännekohtaan\non tultu aikoja ennen kuin kaikki ovat ennättäneet, tai kuin edes\non nostettu kysymys heidän ennättämisestään sille asteelle, jossa\nparhaiten ravitut ja parhaiten harjoitetut henkilöt ovat.\n\nSiitä syystä meidän täytyy luopua siitä luulosta, että ihminen,\nsemmoisena kuin hän nyt on olemassa, kykenee ilman muuta edistymään.\nEdistyksen harhaluuloa tulee aina olemaan, sillä kun huomaamme\njotain pahaa, korjaamme sen, ja siksi meistä itsestämme näyttää\nsiltä kuin edistyisimme, ja me unohdamme että useimmat näkemistämme\npaheista ovat vaikutuksia, lopulta ankaria, huomaamatta tapahtuneesta\npitkällisestä taantumisesta. Me unohdamme että sovittelevat\nparannuskeinomme harvoin täysin parantavat pahan, ja ennen kaikkia\nunohdamme, että sillä tiellä missä nyt kuljemme alaspäin, hyvä on\nmuuttunut pahaksi meidän silmissämme, ja sitä hävitetään edistyksen\nnimessä, aivan niinkuin pahaa hävitetään ja asetetaan hyvää sijaan\nsillä tiellä, jota myöten me kuljemme ylöspäin. Tämän on todellakin\nharhaluulojen harhaluuloa, sillä se ilmaisee meille tuon kamalan\ntotuuden, että jos valtiollinen turmiomme kerran tulee, innokkaat\nuudistajat saavat sen aikaan ja lämpimät isänmaalliset sitä hartaasti\nkannattavat, uskoen sitä välttämättömäksi askeleeksi parannusta\nkohti. Niinkauan kuin ihminen on sama kuin nyt, ei ole edistystä\nodotettava sen asteen yläpuolelle, missä me nyt olemme, ja jossa\nkaikki sivistyksen yritykset ovat näyttäytyneet mahdottomiksi. Ja\nkoska tämäkin kehitysaste on vain kuin puun oksa, johon muutamat\nihmiset ovat kiivenneet ja pysyttelevät kiinni, vapisevassa,\npyörryttävässä pelossa heiluen likaisuuden kuilun yli, ei pitäisi\npelkän edistyksen enää viehättää meitä.\n\n\n\nVIII.\n\nSivistyksen luulottelu.\n\n\nEdistyksen harhaluulo ei osoita suurta teräväjärkisyyttä. Me alotamme\nlukemalla satiireja isiemme ajoilta ja päätämme (usein tietämättämme)\nettä nuo pilkanalaiset asiat kaikki kuuluvat menneisyyteen. Me\nnäemme myöskin että turmiollisimmat puutteet usein korjataan vallan\nsiirtyessä sortajilta sorretuille. Vapaamieliset antavat äänioikeuden\nköyhälle miehelle toivoen että hän käyttää sitä vapautuakseen.\nToivo ei täyty. Mutta varattoman miehen elinkautinen velkavankeus\nloppuu. Tehdaslakeja syntyy estämään liikaa rasittamista. Koulut\ntehdään vapaiksi ja pakollisiksi. Terveyshoitosäädöksiä lisätään\nmoninkertaisesti. Julkisesti ryhdytään puuhiin köyhien asuntojen\nparantamiseksi. Paljasjalkaisille jaetaan kenkiä. Ryysyt käyvät\nharvinaisiksi. Kylpyhuoneet ja pianinot, verka ja tärkkikaulukset\nleviävät semmoisten ihmisten sekaan, jotka ennen pesemättöminä\nsoittivat huuliharppua. — Muutamat näistä muutoksista ovat voittoja,\ntoiset ovat tappioita. Jotkut eivät ole muutoksia ollenkaan.\nKaikki ovat ainoastaan semmoisia muutoksia, joita raha aikaansaa.\nMutta kumminkin ne synnyttävät mahtavan edistyksen harhailmiön, ja\nlukevat luokat päättävät niiden johdosta että Viktorian aikakauden\nalkuosan epäkohdat eivät enää ole olemassa muuta kuin hauskoina\nkaskuina Dickensin novelleissa. Mutta heti kun haemme edistystä,\njoka johtuisi luonteen parantumisesta eikä rahasta, valtiomiesälystä\neikä eduista tai kapinasta, häviävät mielikuvamme. Me esimerkiksi\nmuistelimme Krimin sodan aikana ilmitullutta huonoa hallintoa\nja kykenemättömyyttä muinaisten aikain olosuhteina, kunnes\nEtelä Afrikan sota osoitti että kansa ja sotahallinto ei ollut\nmitään oppinut eikä mitään unohtanut. Me olimme tuskin toipuneet\ntuon huomion tuottamasta hedelmättömästä tuskastumisesta, kun\npääsi leviämään tieto että upseeriklubissa eräässä parhaimmista\nrykmenteistämme oli myöskin piiskausklubi, jonka päällikkönä oli\nvanhin luutnantti. Tuo huomio herätti hiukan suuttumusta, kun\ntuon koulupoikamaisen turmeluksen erikoiskohdat tulivat ilmi,\nmutta ei kukaan hämmästynyt tuota täydellistä käsityksen puutetta\nmiehen kunniasta ja hyveistä, personallisesta rohkeudesta ja\nomanarvontunnosta, tässä ritarillisuuden edustajien eturivissä.\nKristinuskon oppi rangaistuksen hyödyttömyydestä ja koston\nhuonoudesta ei ole, huolimatta yksinkertaisesta järkevyydestään,\nsaanut ainoankaan kansakunnan tunnustusta. Kristillisyys ei ole\njoukoille muuta kuin kiihoittava julkinen komento, jonka varjon\nalla saa pitää kaikenlaista muuta komentoa. Sen nimessä me otamme\nkymmenen vuotta varkaan elämästä minuutti minuutilta hitaassa\nkurjuudessa ja alennustilassa uudenaikaisesti parannetuissa\nvankiloissamme, emmekä kadu sitä sen enempää kuin Laud leikatessaan\nkorvat Bastwickiltä ja Burtonilta. Me vaadimme kiinalaiset\nboksari-ruhtinaat mestattaviksi niinkuin mitkä raakalaiset tahansa\nja meidän sotilas- tai laivasto-lähetystömme, jotka surmaavat,\npolttavat ja hävittävät heimoja ja kyläkuntia siitä syystä että\njoku on kovakouraisesti koputtanut englantilaista pääkalloa, ovat\nniin tavallisia osia kuninkaallisessa hallinnossamme, etteivät ne\nherätä senkään vertaa sääliä kuin tulee jokaisen vallassäätyisen\nnaisrikollisen osaksi. Me otaksumme että kiduttaminen tunnustuksen\nesiinpakoittamiseksi on entisten pimeitten aikojen muistoja, mutta\njuuri näitä sivuja kirjoitettaessa eräs englantilainen tuomari\ntuomitsi väärentäjän kahdenkymmenen vuoden pakkotyöhön, julkisesti\nselittäen että tuomio pannaan toimeen kokonaisuudessaan, ellei\nrikollinen tunnusta, mihin hän on piilottanut väärentämänsä\nsetelit. Eikä mitään huomautuksia tehdä siitä eikä myöskään eräästä\ntoiselta sähkösanomasta, jossa sanotaan että Somalimaan sodassa\nvanki antoi muutamia tärkeitä tietoja \"rangaistuksen alaisena\".\nVaikkapa nuo tiedot olisivat väärätkin, niin jo se seikka että\nne vastaanotetaan ilman vastalausetta vallan luonnollisina ja\nsopivina ilmiöinä, todistaa että me olemme vielä aivan yhtä valmis\nkäyttämään torttyyriä kuin Bacon oli aikoinaan. Kertomukset\nvalkoisen miehen retkistä Afrikaan kultaa, norsunluuta, timantteja\nja urheilua hakemaan osoittavat että nykyinen europalainen on aivan\nsamanlainen rosvo kuin nekin, jotka ennen marssivat uusia maailmoita\nvalloittamaan Aleksanderin, Antoniuksen ja Pizarron johdolla.\nDemokraattinen politikoitsija on juuri samanlainen, jommoiseksi\nPlaton hänet kuvaa; lääkäri on sama herkkäuskoinen petturi ja\noikullinen tieteellinen narri, jota Molière ivasi; opettaja on\nvieläkin paraimmassa tapauksessa pikkumainen lasten viljelijä\nja pahimmassa tapauksessa piiskaamishullu; rehelliset miehet\npelkäävät sovinto-oikeuksia enemmän kuin lainkäyntiä; hyväntekijä\nelää vieläkin kurjuuden loisena, aivan niinkuin lääkäri elää\nsairauden loisena; pappein kavaluuden ihmetyöt eivät ole vähemmin\npetollisia ja vahingollisia, siitä syystä että niitä nyt sanotaan\ntieteellisiksi kokeiksi ja niitä toimittamassa on professoreita;\ntaikatemput uudenaikaisessa muodossaan patenttilääkkeinä ja\nestävinä ruiskeina ovat kaikkialle levinneet; tilanomistaja jolla\nei enää ole kyllin valtaa asettaakseen ihmisansoja omaisuutensa\nsuojaamiseksi, rakentaa nyt piikkilanka-aitoja; uudenaikainen\nherrasmies, joka on liian laiska voidellakseen kasvonsa punavärillä\nurhoollisuuden merkiksi, voiteluttaa pesijättärellään paitansa\ntärkkelyksellä puhtauden merkiksi; me pudistamme päätämme\nkeskiajan likaisuudelle, vaikka itse asumme kaupungeissa, jotka\novat mustia noesta ja inhoittavia tupakansavusta; suora, julkinen\nvalehteleminen on kasvanut jättiläismäiseksi, ja siinä suhteessa ovat\naivan samanlaisia sekä taskuvaras poliisiasemalla että ministeri\nsalkkunsa ääressä ja sanomalehden toimittaja toimistossaan, kauppias\ntarjoten myytäväksi täydellisiä polkupyörärenkaita, pappi joka\nkirjoittaa nimensä kaikkien uskonpykälien alle ja vivisektori,\njoka vakuuttaa kunniasanallaan että fysiologisessa laboratoriossa\nleikatut eläimet eivät kärsi vähääkään kipua. Tekopyhyys on\npahimmillaan, sillä me emme vainoa ainoastaan semmoisten voimain\nnimessä, joihin uskomme, vaan evankelisen uskon nimessä, jolle\njohtajamme hymyilevät aivan niinkuin Italian patrisiot viidennellä\nvuosisadalla hymyilivät Jupiterille ja Venukselle. Urheilu on nyt\nkuten aina ennenkin murhaavaa kiihoitusta. Tappamisen halu on\nyleistä. Kaikkialla pystytetään museoita yllyttämään lapsia ja\nvanhanpuoleisia herrasmiehiä laittamaan alkoholissa säilytettyjä\nruumiskokoelmia, ryöstämään lintujen munia ja säilyttämään niitä\nniinkuin punanahkaiset indiaanit säilyttävät skalppeja. Vitsan\nkäyttäminen on yhtä luonnollista englantilaiselle kuin ennen\nSalomolle, kun hän sillä turmeli Rehabeamin, vaikka tämä vertaus\nei ole aivan oikeudenmukainen juutalaisia kohtaan, sillä Moseksen\nlaki kielsi enemmän kuin 40 lyöntiä ihmisyyden nimessä, mutta\nEnglannissa piiskattiin sotamiehiä tuhannella lyönnillä XVIII:lla\nja XIX:lla vuosisadalla, ja piiskattaisi yhä vieläkin, ellei\npolitillinen valta olisi siirtynyt yhtä paljon kauppasäädylle ja\nköyhälistölle kuin sotilassäädylle. Huolimatta siitä muutoksesta,\npiiskaaminen on vieläkin sallittu koulussa, sotilasvankilassa,\nkoululaivalla ja tuossa pikkumaisuuden koulussa, jota nimitetään\nkodiksi. Piiskurikiihkoilijaa, joka julkeasti vaatii enemmän piiskaa,\naivan niinkuin huudetaan enemmän sotaa, enemmän häpeämättömyyttä\nja vähempiä veroja, siedetään, jopa tyydytetäänkin siitä syystä\nettä koska meillä ei ole mitään siveellistä päämäärää, me olemme\nkyllin järkeviä ymmärtääksemme ettei mikään muu kuin raaka voima\nvoi pakoittaa muita seuraamaan itsekästä tahtoamme. Pelkuruus\non aivan yleistä. Isänmaallisuus, yleinen mielipide, vanhempien\nvelvollisuus, kuri, uskonto, siveys ovat ainoastaan toisia\nnimityksiä peloitukselle; ja julmuus, ahmaaminen ja herkkäuskoisuus\nkannattavat pelkuruutta. Me leikkaamme kurkun vasikalta ja ripustamme\nsen roikkumaan takajaloista ja kuolemaan verenvuodosta, jotta\nvasikkakotlettimme tulisi valkoiseksi. Me naulaamme hanhen lautaan\nkiinni ja ahdamme sen täyteen ruokaa, sillä meistä sen maksatauti\nmaistuu hyvältä. Me revimme pikku linnut kappaleiksi koristaaksemme\nneitosiemme hattuja. Me silvomme kotieläimiämme aivan ilman mitään\nsyytä, seurataksemme julmaa tapaa vain. Ja me asetamme eläimiä mitä\nhirvittävimmän kidutuksen alaisiksi toivoen siten löytävämme jonkun\nihme-parannuskeinon omille taudeillemme.\n\nHuomatkaapa vielä että nuo kaikki eivät ole harvinaisia paheitten\nkehitysmuotoja, joita kaikki hyvät ihmiset valittavat ja vastustavat.\nTässä emme ole puhuneet sanaakaan Neerojemme julmuuksista, vaikka\nmeillä tietysti on Neeroja tavallinen prosenttimäärä. Lukuunottamatta\nmuutamia sotilas-esimerkkejä, jotka mainitsimme ainoastaan\nosoittaaksemme että gentlemannin kasvatus ja asema, kunniantunnon,\n_esprìt de corps'in_, julkisuuden ja vastuunalaisuuden vahvistamina,\neivät anna suurempia takeita käytökseen nähden kuin suurten\nlaumojen intohimot - lukuunottamatta noita esimerkkejä, kaikki\nmuut mainitsemamme tapaukset ovat jokapäiväisyyksiä, poimittuja\nsieltä täältä parhaimpien kansalaisiemme tavallisesta elämästä ja\nkiihkeästi puolustettuja sanomalehdissämme ja saarnastuoleissamme.\nItse humanitaaritkin, jotka inhoavat niitä, kiihoittuvat niitten\njohdosta murhaamaan. Brutuksen ja Ravaillac'in miekat ovat vielä\ntoiminnassa Caserion ja Lucchenin käsissä, ja pistooli on tullut sen\navuksi Guiteau'n ja Czolgosz'in käsissä. Meidän parannuskeinomme\novat vielä rajoitetut joko sietämiseen tai surmaamiseen. Ja surmaaja\nsurmataan vielä lain nojalla, perustuen siihen periaatteeseen että\nkaksi mustaa on yhtä kuin yksi valkoinen. Ainoan uutuuden löydämme\nmetoodeissamme: dynamiitin keksintö on vaihtanut Hamiltonin liiaksi\nladatun kiväärin pommiin. Mutta Ravacholin sydän palaa samalla lailla\nkuin Hamiltoninkin. Ne jotka maailman tuntevat, eivät siedä ajatella\nsitä, vaikka he ottaisivatkin huomioon mitä laajimmassa määrässä\nköyhyyden painon köyhissä ja pelkuruuden rikkaissa.\n\nPuolustukseksemme voimme vain sanoa että ihmisten täytyy elää\nja antaa muitten elää määrättyyn asteeseen asti. Hevonenkin,\ntöppöhäntäisenä ja kuolaimet suussa, huomaa että sen orjuutta\nlieventää se seikka, että jos isäntä kokonaan laiminlöisi sen ruuan\nja levon, täytyisi hänen kustantaa itselleen uusi hevonen joka toinen\npäivä, sillä hevosta ei voi käyttää työssä kuoliaaksi ja sitten ottaa\nilmaiseksi toinen hevonen, niinkuin voi tehdä työmiehelle. Mutta\ntällä välinpitämättömän itsekkäisyytemme luonnollisella rajoituksella\non myöskin rajansa, osittain meidän lyhytnäköisyydessämme, osittain\ntahallisissa laskuissamme, niin että meillä on paitsi miestä, joka\nomaksi häviökseen pelkästä ahneudesta lyhentää hevosensa elämän,\nmyöskin raitiovaunu-yhtiö, joka on laskenut, että vaikka hevonen\nvoi elää 24 jopa 40 vuotiseksikin, on edullisempaa tappaa se työllä\nneljässä vuodessa ja sitten ostaa uusi uhri. Ja ihmisorjuus, joka\non saavuttanut korkeimman tunnetun asteensa meidän aikanamme\nvapaan palkkatyön muodossa, on kohdannut samoja personallisia ja\nkaupparajoituksia sekä vaikeuttamiseensa että lieventämiseensä\nnähden. Nyt kun palkkatyön vapaus on aikaansaanut työvoimain\nvähyyden, kuten esim. Etelä Afrikassa, johtava, englantilainen\nsanomalehti ja johtava englantilainen viikkolehti ovat julkisesti\nja anteeksi pyytämättä vaatineet palaamista pakkotyöhön, s.o.\nrupeamaan käyttämään samoja keinoja, joilla egyptiläiset, kuten\notaksumme, rakensivat pyramiidinsa. Me tiedämme nyt että taistelu\norjuutta vastaan XIX vuosisadalla onnistui yksinomaa siitä syystä\nettä sellainen orjuus ei ollut vaikuttavin eikä vähimmin inhimillinen\ntapa, jolla työtä saatettiin käyttää hyväksi, ja maailma pyrkii nyt\nvielä vaikuttavampaa systeemiä kohti, joka on hävittävä työntekijän\nvapauden, saattamatta hänen isäntäänsä vastuunalaiseksi hänestä.\n\nOn kumminkin aina olemassa hiukan lievennystä: kapinan pelko, ja\nmyöskin ystävyyden ja mieltymyksen vaikutukset. Sanokaamme siis\nvielä kerran ettemme tässä lausu mitään syytöstä maailmaa vastaa\nsiitä mitä sen rikolliset ja hirviöt tekevät. Inkvisitsionin\npolttorovioita sytyttivät vakavasti uskonnolliset ihmiset, jotka\nolivat niin ystävällisiä ja hyviä kuin kuka tahansa suinkin. Ja\nkun neekeri kastetaan petroleumiin ja pistetään tuleen Amerikassa\nmeidän päivinämme, niin ei hän suinkaan ole hyvä mies, jonka konnat\nlynkkaavat, ei, hän on rikollinen, jonka arvossa pidetyt, ylevät,\narmeliaat, siveellisesti loukkaantuneet kansalaiset lynkkaavat.\nJa vaikka nämä kansalaiset toimivat ulkopuolella lakia, ovat he\nkumminkin armahtavampia kuin Amerikan vallanpitäjät ja tuomarit,\njotka vielä äskettäin tuomitsivat ihmisiä yksinäiseen koppiin ei\nviideksi kuukaudeksi, kuten meillä on tapana, vaan viideksi vuodeksi\ntai pitemmäksi ajaksi. Meidän siveellisten hirviöittemme töitä ei\nollenkaan voi verrata Bartolomeus-yöhön tai muihin yhteiskunnallisen\nsekasorron satunnaisiin puhkeamisiin. Tuomittakoon meitä vain\nparhaimpien piiriemme luvallisten ja arvossa pidettyjen tapojen\nmukaan, ja sen, joka tuntee asiat ja on kyllin voimakas katsomaan\nniitä suoraan silmiin, täytyy myöntää, että ellei meidän sijaamme\nastu ylevämpi olento — sanalla sanoen yli-ihminen — pysyy maailma\nvaarallisten petojen luolana, jossa meidän satunnaiset yli-ihmisemme,\nShakespearit, Goethet, Shelleyt ja muut samanlaiset, saavat elää\nyhtä varovasti kuin jalopeurain kesyttäjät, pitämällä asemansa\nkoomillisuutta ja ylemmyytensä arvoa korvauksena kauhusta, joka\nheillä on toisella puolella, ja yksinäisyydestä toisella.\n\n\n\nIX.\n\nHistorian tuomio.\n\n\nSanottakoon vain että vaikka villi peto murtautuu esiin ihmisissä\nsyösten hänet aika ajottain barbarisuuteen sotien ja rikosten\nkiihoittamana, hänen normaali elämänsä kumminkin on ylempänä hänen\nesi-isiensä normaalia elämää. Tämä mielipide on erittäin tyydyttävä\nenglantilaisille, jotka aina ovat vilpittömästi hyveitten puolella,\nniin kauan kuin se ei maksa heille rahaa eikä ajatusta. He tuntevat\nsyvästi kuinka väärässä muukalaiset ovat, kun he eivät ihaile tuota\nyhä jatkuvaa ylevämielisyyttä. Mutta meillä ei ole mitään syytä\nluulla etteivät esi-isämme olisi olleet yhtä ylevämielisiä. Kaikkiin\nniihin väitteisiin, jotka sanovat että on olemassa siveellinen\nedistys, joka on selvästi huomattavissa isoisästä pojanpoikaan,\nvoidaan vastata siten, että tuhat vuotta tuommoista edistysaikaa\nolisi saanut aikaan äärettömiä yhteiskunnallisia muutoksia,\njoitten historiallinen todistus olisi mitä valtavin. Mutta ei itse\nMacauleykään, vaikka hän olikin mitä innokkain edistyksen uskoja, voi\nesittää mitään sellaista todistusta, joka kestäisi ristikuulustelua.\nVerratkaamme meidän tapojamme ja lakejamme vanhoissa kirjoituksissa\nja klassikoissa mainittuihin, niin huomaamme ettei ole hiukkaistakaan\nsyytä otaksua että historiallisena aikana olisi mitään siveellistä\nedistystä tapahtunut, huolimatta kaikista historioitsijain\nromantillisista kokeista esittää menneisyyttä uudestaan tuon\nedellytyksen mukaan. Sen ajan kuluessa kansakunnille on käynyt samoin\nkuin yksityisille perheillekin, ne ovat kukoistaneet ja lakastuneet,\nkatuneet ja paatuneet, alistuneet ja vastustaneet, toimineet ja\ntouhunneet, horjuneet luonnollisen ja keinotekoisen terveyshoidon\nvälillä (vanhimmassa talossa koko maailmassa, äskettäin kaivettu\nesiin Kreetassa, on vallan uudenaikaiset, terveydelliset laitokset),\nja kokeneet tuhansia muutoksia tuloihin ja väestön kasvuun nähden,\nkoko ajan lujasti uskoen että ihmiskunta edistyi edistymistään, siksi\nettä ihmiset olivat yhtämittaisessa touhussa. Ja pelkät tapaturmat\novat aikaansaaneet joukon satunnaisia keksinnöitä, semmoisia\nkuin pyörä, holvi, lukkoneula, ruuti, magneetti, Voltan tapuli\nj.n.e., kaikki asioita, joita aivan päinvastoin kuin evankeliumia\nja viisaiden filosofisia esityksiä, tavallisetkin ihmiset voivat\nhyödyllisesti ymmärtää ja käyttää hyväkseen, niin että höyrykoneen\nkäytäntö on mahdollinen, vaikkei koko kansa ole Stephensoneja,\nmutta kansallinen kristillisyys on mahdoton ilman että koko kansa\non Kristuksia. — Mutta uskooko kukaan vakavasti että moottorin\nkuljettaja, joka johtaa moottorivaununsa Parisista Berliniin, on\nkorkeammin kehittynyt mies kuin Akilleksen vaunujen ajaja, tahi että\nmeidän uudenaikainen pääministerimme on etevämpi hallitsija kuin\nCaesar, siitä syystä että hän kirjoittaa määräyksensä sähkövalossa ja\nilmoittaa käskynsä telefoonilla?\n\nRiittää siis jo kaikenmoinen hanhenkaakatos edistyksestä. Ihminen,\nsemmoisena kuin hän nyt on, ei koskaan tahdo eikä voi lisätä\ntuumaakaan kasvuunsa kaikella puoskaroimisellaan, olkoon se sitten\npoliitillista, tieteellistä, kasvatuksellista, uskonnollista tai\ntaiteellista laatua. Mikä mahtanee tapahtua, kun tämä vakuutus\nsyventyy niitten mieliin, joitten nykyinen usko näihin harhakuviin\non yhteiskunnallisen järjestelmämme sementtinä, sen voivat aavistaa\nainoastaan ne, jotka tietävät kuinka äkkiä se sivistys, mikä\naikoja sitten on lakannut ajattelemasta (tai vanhaan tapaan sanoen\nvalvomasta ja rukoilemasta), voi ruhjoutua palasiksi, kun vulgääri\nusko sen tekopyhyyteen ja petoksiin ei enään voi kestää kaiken\nsen epäonnistumisien ja skandaalien edessä. Kun uskonnolliset ja\neetilliset määritelmät käyvät niin vanhanaikuisiksi ettei kukaan\njärkevä ihminen voi niihin uskoa, ovat ne myöskin saavuttaneet sen\nasteen, jolloin ei kukaan yleväluontoinen henkilö tahdo tunnustaa\nniitä, ja siitä hetkestä saakka kunnes ne ovat muodollisesti\nhävitetyt, ne seisovat vartioina kaikkien virkojen, kaikkien\njulkisten virastojen ovilla, estäen niihin tulemasta ainoatakaan\nkykenevää miestä, ellei hän ole sofisti tai valehtelija. Semmoinen\nkansa, joka tarkastaa kunnallishallintojaan joka kolmas vuosi, mutta\nei tarkasta uskonnollisia pykäliään kertaakaan kolmessasadassa\nvuodessa, vaikka nuo pykälät olisivat todistetusti syntyneet\nvaltiollisen kompromissin vaikutuksesta, semmoinen kansa olisi\nuudestaan synnytettävä.\n\nAinoa toivomme siis on kehityksessä. Meidän täytyy asettaa\nyli-ihminen ihmisen sijaan. On kamalata kansalaiselle nähdä vuosien\nvieriessä, kuinka muuttumatta hänen omat aikalaisensa uudistuvat\nnuoremmassa sukupolvessa, niin että hän luulee löytävänsä samat\nhenkilöt, jotka olivat hänen tovereinaan 30 vuotta sitten, jokaisessa\nkaturyhmässä, ja tuskin voi pidättäytyä tervehtimästä vanhana\ntuttunaan nuorta miestä, jolle hän on vain vanhanpuoleinen vieras.\nKaikki edistyksen toivo kuolee hänen sydämessään nähdessään tuota.\nHän tietää että he tulevat tekemään juuri samoin kuin heidän isänsä\ntekivät, ja että ne harvat äänet, jotka vielä niinkuin ennenkin\nkoettavat saada heitä tekemään jotain muuta ja olemaan jotain\nparempaa, voivat säästää hengenvetoaan jäähdyttääkseen sillä puuroaan\n(jos he voivat saada puuroa mistään). Semmoiset miehet kuin! Ruskin\nja Carlyle tulevat saarnaamaan Pekalle ja Paavolle saarnatakseen\nvain, aivan niinkuin pyhä Franciscus saarnasi linnuille ja pyhä\nAntonius kaloille. Mutta Pekka ja Paavo pysyvät aivan niinkuin\nlinnut ja kalatkin, entisellään. Ja runoilijat, jotka suunnittelevat\nutopioja ja todistavat ettei tarvitse mitään muuta kuin ihmisen\ntahtoa niitten toteuttamiseksi, huomaavat lopuksi kuten Richard\nWagner, että juuri se seikka on otettava huomioon, että ihmiset eivät\nvoimakkaasti tahdo niitä.\n\nJa siten särkyy sosialistin unelma tuotantokeinojen järjestämisestä\nsosialististen periaatteiden mukaan, positivistin unelma kapitalistin\nsiveellistyttämisestä, etiikan professorin, vallanpitäjän,\nkasvattajan unelma, jonka mukaan käskyjä ja sääntöjä ja\ntutkintotodistuksia puetaan miehen päälle, aivan niinkuin suitset\npannaan hevosen suuhun, virkamerkit tuomarin ylle, koru-univormu\nsotilaan päälle ja irtotukka näyttelijän päähän, uskotellen\nettä hänen luonteensa siten on muuttunut. Ainoa perusteellinen\nja mahdollinen sosialismi on siinä että ihmisen vaillinainen\nsynnyttäminen järjestetään sosialististen periaatteiden mukaan,\ntoisin sanoen, se on ihmisen kehityksessä. Meidän täytyy päästä\naaseista, muutoin heidän äänensä tulevat särkemään tasavallan.\n\n\n\nX.\n\nMetoodi.\n\n\nMitä metoodiin tulee, niin mitäpä muuta vielä voi sanoa kuin että\nmissä on tahtoa, siinä on taitoa. Mutta ellei ole tahtoa, olemme\nhukassa. On nimittäin olemassa sekin mahdollisuus meidän pienelle\nhupsulle valtakunnallemme, ehkä koko maailmalle, ja koska semmoiset\nmahdollisuudet synnyttävät epätoivoa, täytyy meidän pitää kiinni\nsiitä otaksumisesta, että meillä on vielä kyllin tarmoa ei ainoastaan\nelämään, vaan elämään paremmin. Siitä ehkä seuraa, että meidän täytyy\nperustaa valtio-osasto kehitystä varten ja valmistaa sen päällikölle\nsija ministeristössä sekä määrätä tuloja, joilla ylläpidetään valtion\nsuoranaisia kokeiluja, sekä annetaan palkkioita yksityisille\nhenkilöille kehoituksena onnistuneista tuloksista. Se voi ehkä\nmyöskin merkitä samaa kuin osakeyhtiö ihmisrodun parantamista varten.\nMutta nykyjään se paljoa luultavammin merkitsee samaa kuin sellaisten\nehdotusten kauhistunut leimaaminen siveettömiksi ja epäpuhtaiksi,\nmutta samalla ihmistahdon yleinen salainen työntäminen tuohon kauhua\nherättävään suuntaan, niin että kaikenlaiset laitokset ja julkiset\nvallanpitäjät jos jonkinlaisten tekosyitten nojalla hapuilevat\nyli-ihmistä kohti. Herra Graham Wallas, Lontoon kouluhallinnon\npuheenjohtaja, on jo uskaltanut viitata siihen että nykyinen\npolitiikka, jonka mukaan opettajattaret oletetaan hedelmättömiksi,\nvoi kyllä olla mukavaa kouluhallinnon kannalta katsoen, mutta sietää\nkritiikkiä ihmisrodun kasvattamiskannalta nähden. Tämä on yhtä hyvä\nesimerkki kuin mikä muu tahansa siitä kuinka liike yli-ihmistä\nkohti jatkuu, huolimatta kaikesta tekopyhyydestämme. Yksi asia on\nainakin aluksi selvä. Jos nainen voi huolellisesti valitsemalla\nisän lapselleen synnyttää kansalaisen, jolla on hyvät aistimet,\nterveet elimet ja kunnollinen ruuansulatus, pitäisi hänelle tietysti\nsuoda riittävä palkkio tuosta luonnollisesta palveluksesta, jotta\nhän suostuisi toisenkin kerran tekemään samoin. Olkoonpa niin että\nhän itse kustantaa yrityksensä, tai lapsen isä, tai laskuja tekevä\nkapitalisti, tai paikkakunnallinen hallinto, joka säätää että\nnaiselle pitää erityisissä olosuhteissa suoda vuoden virkavapaus\ntäydellä palkalla, tai keskushallitus — tuo kaikki on vallan\nsamantekevä, kunhan tulos on tyydyttävä.\n\nOn surullinen asia, että koska suurimmalla osalla aviopuolisoja\nnykyisissä oloissa ei ole kyllin ravintoa, ei pääomaa, ei luottoa\neikä tieteellisiä eikä käytännöllisiä tietoja, joutuisivat he\nsiinä tapauksessa että valtio suostuisi maksamaan synnytyksistä\nsamoin kuin se nykyjään maksaa kuolemasta, osakeyhtiöitten haltuun,\njotka koettaisivat hankkia osinkoja aivan niinkuin tavallisessa\nteollisuudessakin. Ihmissynnytysosakeyhtiökin (jota hurskaasti voisi\nnimittää parannetuksi löytölasten kodiksi tai muuksi semmoiseksi)\nvoisi vallan hyvin, kunnollisesti johdettuna ja järjestettynä,\ntuottaa parempia tuloksia kuin nykyinen riippuvaisuutemme\nsekalaisista avioliitoista. Voidaan vastustaa sitä sanomalla että kun\ntavallinen urakoitsija toimittaa tavaroita hallitukselle ja hallitus\nhylkää ne ala-arvoisina, hylätty tavara joko myydään polkuhinnasta\ntai joutuu muutoin roskatavaran joukkoon, mutta jos tavarana sattuisi\nolemaan ihmisolentoja, pitäisi heidät joko laskea valloilleen tai\nviedä lähimpään vaivaistaloon. Mutta siinähän ei ole mitään uutta\nettä yksityinen yritteliäisyys työntää ihmishylkyjä joko halvoille\ntyömarkkinoille tai vaivaistaloon, ja tuon uuden teollisuuden hylyt\nolisivat varmaankin paremmin hoidetuita kuin tavallisen köyhyyden\ntuotteet. Meidän nykyisessä onnen kaupalla kulkevassa sekasorrossa\nkaikkien ihmistuotteiden täytyisi tulla heitetyiksi markkinoille,\nolivatpa ne onnistuneita tai onnistumattomia; mutta onnistumattomat\neivät tuottaisi yhtiölle palkintoa ja aikaansaisivat siis suoranaista\ntappiota. Käytännöllinen vaikeus kauppa-alalla tässä asiassa olisi\nse, että ensimäiset kokeet veisivät paljon aikaa ja rahaa ja\nolisivat kovin epävarmoja. Puhtaasti kauppapääoma ei koskettaisi\nsellaista urhoollista yritystä sen ensimäisillä kokeiluasteilla, ja\njoka tapauksessa semmoiseen tärkeään uuteen yritykseen vaadittavaa\nmielenlujuutta ei voisi odottaa pörssiltä. Se on valtiomiesten\nkäsiteltävä, sellaisten valtiomiesten, joilla on kyllin laaja\nluonne sanoakseen meidän demokraateille ja plutokraateille että\nvaltioviisaus ei näyttäydy siinä että imarrellaan heidän hulluuksiaan\ntaikka koetellaan sovelluttaa heidän laitakaupunki-käsitystään\nomaisuudesta viiden maanosan asioihin. Siihen seikkaan tulee ryhtyä\njoko valtio tai joku laitos, joka on kyllin voimakas pakoittamaan\nvaltiota suomaan sille kunnioituksensa.\n\nTämmöisen kokeen uutuus tulisi kumminkin olemaan yksinomaa sen\nlaajuudessa. Yhdessä huomattavassa tapauksessa, nimittäin kun on\nkysymys kuninkaallisista henkilöistä, valtio jo valitsee vanhemmat\nyksinomaa valtiollisilla perusteilla. Ja ylimystön seassa, vaikka\nherttua-arvon perijä on laillisesti vapaa naimaan paimentytön,\nyhteiskunnallinen pakko, joka rajoittaa hänen vaalinsa valtiollisesti\nja yhteiskunnallisesti samanarvoisiin naisiin, on niin valtava,\nettä hän itse asiassa ei ole sen enemmän vapaa menemään naimisiin\npaimentytön kanssa kuin Yrjö IV:n oli sallittu ottaa vaimokseen\nrouva Fitzherbert, ja herttuan sekä paimentytön avioliitto olisi\nmahdollinen ainoastaan seurauksena jälkimäisen tavattomasta\nluonteen lujuudesta, joka vaikuttaisi edellisen tavattomaan\nluonteen heikkouteen. Kysykööt ne, jotka pitävät koko järjellisen\nkehittämisjärjestelmän aatetta mielettömänä ja siveettömänä, miksi\nYrjö IV:n ei sallittu valita omaa vaimoaan, vaikka kuka suutari\ntahansa sai naida kenen halusi. Siitä syystä vain että valtiollisesti\noli samantekevä kenen suutari nai, mutta hyvin tärkeätä kenen\nkuningas nai. Se tapa, jolla kaikki kuninkaan personallisten\noikeuksien huomioonottaminen, sydämen vaatimukset, avioliittovalan\npyhyys ja romantillinen siveellisyys pannaan väistymään tuon\nvaltiollisen vaatimuksen tieltä, osoittaa kuinka hyvin voidaan olla\nvälittämättä kaikista noista näennäisesti kylläkin vastustamattomista\nennakkoluuloista, kun ne joutuvat ristiriitaan semmoisten vaatimusten\nkanssa, jotka koskevat hallitsijaimme rotua. Samaa opettaa meille\nsotilaan kohtalo. Hänen avioliittoansa, jos sitä ollenkaan sallitaan,\nvalvotaan itsevaltiaan tavoin, ottamalla huomioon yksinomaa\nsotilaallisen sopivaisuuden näkökohtia.\n\nNo niin, nykyaikana ei enää hallitse kuningas, vaan suutari. Sotia\nhallitsijasukujen välillä ei enää pelätä, eikä liioin panna arvoa\nliittoihin hallitsijasukujen kesken. Kuninkaallisten perheitten\navioliitot muuttuvat nopeasti vähemmän valtiollisiksi ja enemmän\nkansanomaisiksi, kodikkaiksi ja romantillisiksi. Toiselta puolen\ntietoisuus suutarin avioliiton yhteiskunnallisesta merkityksestä\non yhä kasvamassa. Me olemme tehneet yleiseksi kysymykseksi hänen\nvaimonsa terveydentilan kuukautta jälkeen synnytyksen. Me olemme\nottaneet hänen lastensa henkisen kehityksen pois hänen käsistään ja\npanneet sen valtion kouluopettajan käsiin. Kohta tulemme tekemään\nheidän ruumiillisen ravitsemisensa riippumattomaksi hänestä. Mutta he\novat vielä roskaväkeä, ja valtion heittäminen roskaväen haltuun on\nkansallista itsemurhaa, koska roskaväki ei osaa hallita eikä liioin\nanna kenenkään muun hallita, paitsi sen, joka tarjoo enin leipää ja\nhuvituksia. Ei ole olemassa yhtään valtiollista innostelijaa, joka\nkahdenkymmenen vuoden käytännöllisen, demokraattisen kokemuksen\njälkeen vielä uskoisi valitsijain valtiolliseen kykeneväisyyteen,\ntaikka niitten valitsemien johtomiesten kykyyn. Aristokratian\nhävittäminen on tehnyt yli-ihmisen välttämättömäksi.\n\nEnglantilaiset vihaavat vapautta ja yhdenvertaisuutta liian paljon\nvoidakseen ymmärtää niitä. Mutta jokainen englantilainen toivoo\nitselleen sukuluettelon. Ja hän on oikeassa. Kuningas Demos on\nsynnytettävä niinkuin muutkin kuninkaat, ja täytymisen kanssa ei voi\nväitellä. Yksityisen kynäniekan on turhaa puhua sen enempää niin\nsuuresta asiasta pienessä kirjasessa. Konferenssi asiaa käsittelemään\non seuraava välttämätön askel. Siihen tulevat ottamaan osaa sellaiset\nmiehet ja naiset, jotka eivät usko enää elävänsä iankaikkisesti,\nja hakevat siksi kuolematonta työtä, johon he voivat panna parhaan\nosan itsestään, ennenkuin heidän ruumiinsa heitetään tuohon suureen\ntomunhävittäjään, krematorio-uuniin.\n\n\n\n\n\n\nOHJEITA VALLANKUMOUKSELLISILLE.\n\n\n\n\nKultainen sääntö.\n\n\nElä tee toisille sitä mitä toivoisit toisten tekevän sinulle. Maku\nvoi olla erilainen.\n\nElä koskaan vastusta kiusausta: Koeta kaikkia, pidä kiinni paraasta.\n\nElä rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Jos olet hyvässä sovussa\nitsesi kanssa, olisi se nenäkästä, jos olet pahoissa välin itsesi\nkanssa, olisi se vääryyttä.\n\nKultainen sääntö on se, ettei ole mitään kultaisia sääntöjä.\n\n\nEpäjumalanpalvelusta.\n\nHallitustaito on epäjumalanpalveluksen järjestämistä.\n\nByrokratian muodostavat viranomaiset, aristokratian epäjumalat ja\ndemokratian epäjumalanpalvelijat.\n\nVäestö ei voi ymmärtää byrokratiaa, se voi ainoastaan jumaloida\nkansallisia epäjumalia.\n\nRaakalainen kumartelee puusta ja kivestä tehtyjä epäjumalia.\nSivistynyt mies kumartelee lihasta ja verestä tehtyjä epäjumalia.\n\nRajoitettu kuningasvalta on keksintö, joka yhdistää puisen epäjumalan\njäykkyyden ja liha-ja-veri -epäjumalan todenmuotoisuuden.\n\nKun puinen epäjumala ei vastaa talonpojan rukoukseen, antaa\ntalonpoika sille selkään. Kun liha- ja veri -epäjumala ei tyydytä\nsivistynyttä miestä, katkaisee sivistynyt mies siltä pään.\n\nSe joka surmaa kuninkaan ja se joka antaa henkensä kuninkaan edestä\novat yhtä suuressa määrässä epäjumalanpalvelijoita.\n\n\nKuninkaallisuus.\n\nKuninkaat eivät synny, he ovat keinotekoisen hallusinatsionin\ntekemiä. Kun onnettomuudet keskeyttävät tuollaisen tapahtuman\nkulkua tärkeänä ikäkautena, kuten esim. Kaarle II:ssa, paranee\nhallusinatsionin esine, eikä koskaan enää täydellisesti saa takaisin\nkuninkaallisuuttaan.\n\nHovi on hallitsijain renkitupa.\n\nVulgäärisyys kuninkaassa hivelee kansan enemmistön sydäntä.\n\nValtaistuimen kasvattama ryömiväisyys on se hinta, jonka me maksamme\nvaltaistuimen tuottamasta valtiollisesta mukavuudesta.\n\n\nDemokraattisuus.\n\nJos pienempi henki voisi mitata suurempaa henkeä niinkuin metrikeppi\nvoi mitata pyramiidin, yleinen äänioikeus voisi lopullisesti\npäättää kaikki. Asian ollessa tällä lailla valtiollinen ongelma jää\nselittämättä.\n\nDemokratia asettaa kykenemättömien monilukuisten valitsemisen\nturmeltuneitten harvojen määräämisen sijaan.\n\nDemokraattiset tasavallat voivat yhtä vähän olla ilman kansallisia\nepäjumalia kuin monarkkiiat ilman valtion virkamiehiä.\n\nHallituksella on ainoastaan yksi pulma suoritettava: luotettavan\nantropometrisen metoodin keksiminen.\n\n\nVapaus ja yhdenvertaisuus.\n\nSe joka luulee valtiollista vapautta vapaudeksi ja valtiollista\ntasa-arvoisuutta yhtäläisyydeksi, ei ole koskaan ajatellut viittä\nminuuttiakaan kumpaakaan.\n\nEi mikään voi olla ehdotonta: siis ei mikään voi olla vapaata.\n\nVapaus on samaa kuin vastuunalaisuus. Siksi useimmat ihmiset\npelkäävät sitä.\n\nHerttua kysyy ylenkatseellisesti onko tosiaankin hänen metsävartiansa\nsamanarvoinen kuin kuninkaallinen tähteintutkija, mutta hän vaatii\nettä kumpikin hirtetään tasa-arvoisesti, jos he murhaavat hänet.\n\nSiellä missä tasa-arvoisuus on tunnustettu, siellä on myöskin\nkäskynalaisuus.\n\nTasa-arvoisuus on perusehtona kaikissa osissa yhteiskunnallista\njärjestystä.\n\nYlemmän suhde alempaan on esteenä hyville tavoille.\n\n\nKasvatus.\n\nKun ihminen opettaa jotain, jota hän itse ei osaa, toiselle, jolla\nei ole mitään taipumusta siihen, ja antaa sitten taitotodistuksen,\non jälkimäinen suorittanut gentlemannin kasvatukseen vaadittavan\ntietomäärän.\n\nHullun aivot sulattavat filosofian hulluudeksi, tieteen taikauskoksi\nja taiteen turhantarkkuudeksi. Siitä johtuu yleinen kasvatus.\n\nParhaiten kasvatettuja lapsia, ovat ne, jotka ovat nähneet\nvanhempansa semmoisina kuin he ovat. Tekopyhyys ei ole vanhempien\nensimäinen velvollisuus.\n\nPahin sikiönsurmaaja on se, joka koettaa muodostaa lapsen luonnetta.\n\nYliopistossa jokainen suuri teos lykätään siksi kunnes sen tekijä\nsaavuttaa puolueetonta arvostelua ja täydellisiä tietoja. Jos hevonen\nvoisi odottaa niin kauan kenkiään ja maksaisi niistä edeltäkäsin,\nolisivat kaikki sepät meillä yliopistomiehiä.\n\nSe joka osaa, tekee. Se joka ei osaa, opettaa. Oppinut mies on\nlaiskuri, joka kuolettaa aikaa tutkimalla. Varo väärää tietoa, se on\nvaarallisempaa kuin tietämättömyys.\n\nToiminta on ainoa tie tietoon. Jokainen hullu uskoo, mitä hänen\nopettajansa kertoo hänelle, ja nimittää herkkäuskoisuuttaan tieteeksi\ntai moraaliksi juuri yhtä luottavasti kuin hänen isänsä nimitti sitä\ntaivaalliseksi ilmestykseksi.\n\nEi kukaan, joka ei osaa omaa kieltään, voi hallita toista kieltä.\n\nEi kukaan voi olla pelkkä spesialisti, olematta täysi idiootti.\n\nElä anna lapsillesi siveellistä ja uskonnollista kasvatusta, ellet\nole vallan varma siitä että ne eivät ota sitä liian vakavasti.\nParempi on olla Henrik neljännen ja Nell Gwynnen äiti kuin\nRobespierren ja kuningatar Maria Tudorin.\n\n\nAvioliitto.\n\nAvioliitto on suosiossa siitä syystä että se yhdistää suurimman\nmäärän kiusausta suurimpaan määrään tilaisuutta.\n\nAvioliitto on ainoa laillinen kontrahti, joka poistaa asianomaisten\nväliltä kaikki ne lait, jotka suojaavat sitä erityistä suhdetta, jota\navioliitto tarkoittaa.\n\nAvioliiton päätarkoitus on rodun jatkaminen.\n\nAvioliiton satunnainen tarkoitus on ihmisten lemmentunteitten\ntyydyttäminen.\n\nKeinotekoinen hedelmättömyys avioliitossa saattaa mahdolliseksi sille\ntäyttää satunnaisen tarkoituksensa laimiinlyömällä päätarkoituksensa.\n\nXIX vuosisadan vallankumouksellisin keksintö oli avioliiton\nkeinotekoinen hedelmättömäksi saattaminen.\n\nJokainen avioliittojärjestelmä, joka pakoittaa kansan enemmistöä\nnaimattomuuteen, murretaan väkivaltaisesti — sillä verukkeella että\nse muka loukkaa siveellisyyttä.\n\nMonivaimoisuus uudenaikaisissa demokraattisissa oloissa, kuten\nMormonien seassa, hävitetään siksi että vastaan nousevat kaikki ne\nala-arvoiset miehet, jotka siten tuomitaan aviottomuuteen; sillä\näidinvaisto johtaa naista pitämään parempana kymmenettä osaa ensi\nluokan miehestä kuin kolmannen luokan miehen koko omistamista.\nMonimiehisyyttä ei ole koetettu semmoisissa olosuhteissa.\n\nKansallisen aviottomuuden vähin määrä (joka saadaan selville, kun\nyhteiskunnan miesten lukumäärä jaetaan naisten lukumäärällä ja\nosamäärää pidetään sinä vaimojen tai miesten lukumääränä, joka on\nsuotu jokaiselle hengelle) on Englannissa (jossa osamäärä on 1)\nturvattu yksiavioisuuden perustamisella.\n\nUudenaikainen hempeätunteinen nimitys aviottomuuden kansalliselle\nminimi määrälle on puhtaus.\n\nAvioliitto, tai mikä muu yleisen lempivän yksiavioisuuden muoto\ntahansa, on onneton suurissa valtioissa, sillä se estää ihmisen\ntahallista synnyttämistä valtiollisena olentona.\n\n\nRikos ja rangaistus.\n\nKaikki konnamaisuus on koottuna lauseeseen: \"Que Messieurs les\nAssassins commencent!\"\n\nMies joka on kohonnut Eton'in [kuuluisa koulu, jossa ylimysten\nlapsia kasvatetaan, ja jossa ruumiillinen rangaistus on sallittu.\nSuoment. muist.] piiskapenkiltä sille istuimelle, mistä hän tuomitsee\nryöstömurhaajan piiskattavaksi, on samanlainen yhteiskunnan tuote\nkuin ryöstömurhaajakin, jota isä on potkinut ja äiti tuuppinut,\nkunnes hän on kasvanut kyllin vahvaksi kuristaakseen ja ryöstääkseen\nrikkaan kansalaisen, jonka rahoja hän himoitsee.\n\nVankeus on yhtä peruuttamatonta kuin kuolema.\n\nRikolliset eivät kuole lain käsissä. Ne kuolevat toisten ihmisten\nkäsissä.\n\nSurmaaja Czolgosz teki presidentti McKinleystä sankarin surmaamalla\nhänet. Amerikan Yhdysvallat tekivät Czolgoszista sankarin\nsamanlaisella menettelyllä.\n\nSurma teloituslavalla on surman kaikkein huonoin muoto, sillä se\ntapahtuu yhteiskunnan suostumuksella.\n\nTeko se on, joka opettaa, eikä se nimi, jonka annamme teolle. Murha\nja mestaus eivät ole vastakohtia, jotka sovittavat toisensa, vaan\nsamanlaisuuksia, jotka synnyttävät samanlaista.\n\nRikos on ainoastaan vähittäistavara-osasto siitä mitä\ntukkukauppanimityksellä sanomme rikoslaiksi.\n\nKun mies tahtoo murhata tiikerin, nimittää hän sitä urheiluksi. Kun\ntiikeri tahtoo murhata miehen sanoo tämä sitä julmuudeksi. Eroitus\nrikoksen ja oikeuden välillä ei ole sitä suurempi.\n\nNiin kauan kuin meillä on vankiloita, on vallan samantekevää ketkä\nmeistä asuvat kopeissa.\n\nLevottomin mies vankilassa on vankilan johtaja.\n\nEi ole välttämätöntä korvata mestattua rikollista, mutta\nvälttämätöntä on korvata mestattu yhteiskunnallinen järjestelmä.\n\n\nArvonimet.\n\nArvonimet tuottavat kunniaa keskiskertaiselle, hämmästyttävät\nyläpuolella olevaa, ja ala-arvoinen häpäisee ne.\n\nSuuret miehet kieltäytyvät vastaanottamasta arvonimiä, sillä he\nkadehtivat niitä.\n\n\nKunnia.\n\n\nEi ole olemassa täydellisesti kunniallisia ihmisiä, mutta jokaisella\ntosi miehellä on joku kunnian pääkohta ja muutamia pienempiä kohtia.\n\nTe ette voi uskoa kunniaan ennenkuin olette hankkineet sitä. Parempi\non pysyä puhtaana ja kirkkaana: te olette itse se ikkuna, jonka läpi\nteidän täytyy katsoa maailmaa.\n\nTeidän sananne ei koskaan voi olla yhtä hyvä kuin takuunne, sillä\nmuistinne ei voi olla niin luotettava kuin kunnianne.\n\n\nOmaisuus.\n\nOmaisuus, sanoi Proudhon, on varkautta. Tämä on ainoa täydellinen\nselvä totuus, joka siitä aineesta on sanottu.\n\n\nPalvelijat.\n\nKun palvelijoita kohdellaan ihmisolentoina, ei maksaa vaivaa pitää\nheitä.\n\nSuhde isännän ja palvelijan välillä on edullinen ainoastaan\nsemmoiselle isännälle, joka ei epäröi käyttää väärin käskyvaltaansa,\nja semmoiselle palvelijalle, joka ei epäröi käyttää väärin luottoaan.\n\nTäydellinen palvelija tuntee isäntänsä lähestyessä häntä\ninhimillisellä tavalla, että hänen olemassaoloaan uhataan, ja\nkiiruhtaa muuttamaan paikkaa.\n\nIsännät ja palvelijat ovat kumpikin tyranneja, mutta isännät ovat\nriippuvampia asemassaan.\n\nIhminen nauttii siitä mitä hän käyttää, ei siitä mitä hänen\npalvelijansa käyttävät.\n\nIhminen on ainoa eläin, joka laskee rikkauttaan loisiensa lukuisuuden\nja ylellisyyden mukaan.\n\nVallasnaisten ja gentlemannien on sallittu pitää ystäviä\nkoirakopissa, mutta ei kyökissä.\n\nKotipalvelijain täytyy, tehtyään pilattuja lapsia isännistään,\nherättää heissä pelkoa, voidakseen elää heidän kanssaan.\n\n\nKuinka lapsia on lyötävä.\n\nJos lyöt lasta, niin pidä huolta siitä että lyöt sitä vihapäissäsi,\nvaikkapa siten turmelisit sen koko elämän ajaksi. Tyynellä mielellä\niskettyä lyöntiä ei voi eikä saa antaa anteeksi.\n\nJos lyöt lasta huviksesi, tulee sinun myöntää se suoraan sekä leikkiä\nleikkisi sääntöjen mukaan, niinkuin ketunajaja. Silloin saat aikaan\nverraten vähän vahinkoa. Ei kukaan ketunajaja ole niin hupsu, että\nhän koettelisi uskotella ajavansa kettua opettaakseen sitä luopumaan\nkanoja varastamasta taikka että hän itse kärsii enemmän kuin kettu\nkuoleman edessä. Muista että lapsiakin kurittaessa on valittavana\njoko urheilijan menestystapa tai lurjuksen menetystapa.\n\n\nUskonto.\n\nVaro sitä miestä, jonka jumala on pilvissä.\n\nMiehen uskon voi päättää, ei hänen uskonnostaan, vaan niistä\nedellytyksistä, joitten nojalla hän tavallisesti toimii.\n\n\nHyveet ja paheet.\n\nEi mikään erityinen hyve tai pahe edellytä toisen erityisen hyveen\ntai paheen olemassaoloa ihmisessä, yhdistäköönpä mielikuvitus ne\nkuinka läheisesti tahansa.\n\nHyve ei ole siinä että pysyy erillään paheesta, vaan siinä, ettei\nhalua sitä.\n\nItsensä kieltämys ei ole hyve, se on vain varovaisuuden vaikutus\nkonnamaisuuteen.\n\nTottelevaisuus on olevinaan alistumista, aivan niinkuin poliisinpelko\non olevinaan rehellisyyttä.\n\nTottelemattomuutta, harvinaisinta ja uljainta kaikista hyveistä,\neroitetaan harvoin huolimattomuudesta, joka on vetelin ja tavallisin\nkaikista paheista.\n\nPahe on elämän tuhlaamista. Köyhyys, tottelevaisuus ja naimattomuus\novat kanooniset paheet.\n\nSäästäväisyys on taito, jolla tehdään enin elämästä.\n\nSäästäväisyydenrakkaus on kaikkien hyveitten juuri.\n\n\nSuuruus.\n\nSuuruus on vain yksi pienuuden aistimuksista.\n\nTaivaassa enkeli ei ole mitään erinomaista.\n\nSuuruus on toinen nimitys jumalallisuudelle. Molemmat merkitsevät\nvallan yksinkertaisesti sitä, mikä on meidän saavutuspiirimme\nulkopuolella.\n\nJos suuri mies voisi saada meidät ymmärtämään itseään, hirttäisimme\nhänet.\n\nMe myönnämme että kun jumaluus, jota palvelimme, teki itsensä\nnäkyväksi ja tajuttavaksi, ristiinnaulitsimme sen.\n\nMatemaatikolle yksitoista on vain lukuyksikkö; bushmanille, joka\nei voi laskea edemmäksi kymmentä sormeaan, se on käsittämätön\nlukemattomuus.\n\nEroitus tyhjimmän jokapäiväisen henkilön ja syvimmän ajattelijan\nvälillä tuntuu viimeksi mainitusta mitättömän pieneltä ja edellisestä\näärettömältä.\n\nTyhmän kansan seassa nero käy jumalaksi: jokainen jumaloi häntä, eikä\nkukaan täytä hänen tahtoaan.\n\n\nKauneus ja onni, taide ja rikkaus.\n\nKauneus ja onni ovat sivutuotteita.\n\nMielettömyys on onnen ja kauneuden suoranaista takaa-ajamista.\n\nRikkaus ja taide ovat väärennettyjä reseptejä onnen ja kauneuden\nvalmistamiseksi.\n\nSe joka toivoo elinkautista onnea kauniin naisen rinnalla, toivoo\ntuntevansa viinin maun pitämällä suunsa aina täynnä viiniä.\n\nSietämättömin tuska saadaan syntymään pidentämällä kiihkeintä iloa.\n\nIhminen, jolla on hammastauti, arvelee kaikkia niitä onnellisiksi,\njoilla on terveet hampaat. Köyhä ihminen erehtyy samoin rikkaaseen\nnähden.\n\nJota enemmän ihminen omistaa yli menojensa, sitä enemmän huolet häntä\nrasittavat.\n\nSe hirmuvalta, joka estää meitä tekemästä tietä kangella ja lapiolla,\non pahempi kuin se, joka estää meitä ajelemasta pitkin tietä\nvaunuilla ja parihevosilla.\n\nRumassa ja onnettomassa maailmassa rikkainkaan mies ei voi ostaa\nmuuta kuin rumuutta ja onnettomuutta.\n\nKoettaessaan paeta rumuutta ja onnettomuutta, rikas mies enentää\nmolempia. Jokainen uusi neliömetri West Endiä synnyttää uuden\nneliökilometrin East Endiä.\n\nXIX vuosisata oli taitteitten uskon aikakausi. Tulokset ovat\nedessämme.\n\n\nTodellinen herrasmies.\n\nMeidän päiviemme herrasmies on semmoinen henkilö, jolla kyllin rahaa\ntehdäkseen sitä mitä jok'ikinen hullu voisi tehdä, jos vain olisi\nvaroja, s.o. hän voi kuluttaa tuottamatta.\n\nUudenaikaisen herrasmaisuuden todellinen määritelmä on loisena olo.\n\nEi mikään fyysillisen tai siveellisen taidon ylemmyys voi tuottaa\nanteeksiantamusta loiselämän synnille.\n\nUudenaikainen herrasmies on pakosta oman maansa vihollinen.\nSodassakaan hän ei taistele puolustaakseen sitä, vaan estääkseen\nomaa ryöstämisvaltaansa joutumasta muukalaisen käsiin. Sellaiset\ntaistelijat ovat isänmaallisia samassa merkityksessä, kuin kaksi\nluupalasta tappelevaa koiraa on eläinystävää.\n\nPohjois-Amerikan indiani oli urheilija-soturi-herrasmiehen perikuva.\nPerikleen aikuinen atenalainen oli henkisesti ja taiteellisesti\nharjaantuneen herrasmiehen perikuva. Molemmat olivat valtiollisesti\nepäonnistuneita. Nykyisellä herrasmiehenä ei ole edellisen\nkestäväisyyttä eikä jälkimäisen sivistystä, mutta hänen ruokahalunsa\non yhtä suuri kuin molempien yhteensä. Hän ei tule onnistumaan siinä\nmissä edelliset ovat epäonnistuneet.\n\n\nKohtuullisuus.\n\nKohtuullisuutta ei koskaan ylistetä itsensä tähden.\n\nKohtuullisen rehellinen mies, jolla on kohtuullisen uskollinen vaimo,\nmolemmat kohtuullisen raittiita ja asuen kohtuullisen terveellisessä\ntalossa: siinä tosi keskisäätyinen yhteys.\n\n\nTiedoton itse.\n\nTiedoton itse on todellinen nero. Hengittämisenne menee harhaan heti\nkun tietoinen itsenne sekaantuu siihen.\n\nLukuunottamatta sitä yhdeksän kuukauden aikaa, joka kuluu ennenkuin\nihminen vetää ensimäisen henkäyksensä, ei kukaan voi johtaa omia\nasioitaan niin hyvin kuin puu.\n\n\nJärki.\n\nJärkevä mies mukaantuu maailman oloihin. Järjetön koettaa\nitsepäisesti mukaannuttaa maailmaa itseensä. Siitä syystä kaikki\nedistys riippuu järjettömistä.\n\nMies, joka kuuntelee järjen ääntä, on hukassa. Järki orjuuttaa\nkaikkia, joiden henki ei ole kyllin voimakas hallitsemaan sitä.\n\n\nSäädyllisyys.\n\nSäädyllisyys on säädyttömyyden vaitiolon sopimus.\n\n\nKokemus.\n\nIhmisten viisauden määrä ei suhteennu heidän kokemuksensa määrään,\nvaan siihen kuinka kykeneviä he ovat kokemaan.\n\nJos pelkkä kokemus voi opettaa, olisivat Lontoon kivet viisaampia\nkuin sen viisain mies.\n\n\nAjan kosto.\n\nNe joita me nimitämme pedoiksi, kostivat meille silloin kun Darwin\nosoitti että ne ovat meidän serkkujamme.\n\nVarkaat kostivat silloin kun Marx todisti porvarilliset varkaiksi.\n\n\nHyvät aikomukset.\n\nHelvetti on kivitetty hyvillä aikomuksilla, ei pahoilla.\n\nKaikki ihmiset tarkoittavat hyvää.\n\n\nLuonnolliset oikeudet.\n\nElämisen oikeutta loukataan, ellei sitä yhtämittaa vaadita.\n\n\nFaute de mieux.\n\nLapsuudessani vastustin sitä että erästä neitiä aina sanottiin\nkauniiksi neiti A:ksi. Tätini moitti minua sanomalla: \"Sinun pitää\nmuistaa aina että vähimmin ruma sisar on perheen kaunotar.\"\n\nEi mikään aikakausi eivätkä mitkään olosuhteet ole ilman sankareita.\nKansan vähimmin kykenemätön kenraali on sen Caesar, sen vähimmin\ntyperä valtiomies on sen Solon, sen vähimmin höperö ajattelija on sen\nSokrates ja sen vähimmin tyhjänpäiväinen runoilija on sen Shakespeare.\n\n\nArmeliaisuus.\n\nArmeliaisuus on himokkaisuuden pettävin laatu.\n\nNe jotka auttavat köyhyyttä ja sairautta, ovat myötäsyyllisiä kahteen\nkaikkein pahimpaan rikokseen.\n\nSe joka antaa rahaa, jota hän ei itse ole ansainnut, tuhlaa toisen\nihmisen työtä.\n\nJokainen todellisesti hyvääsuopa henkilö vihaa almujen antamista ja\nkerjäläisyyttä.\n\n\nMaine.\n\nElämä tasoittaa kaikki ihmiset, kuolema ilmaisee etevät.\n\n\nKuri.\n\nSotasäädöksiä tarvitsevat ainoastaan upseerit, jotka komentavat ilman\nmahtiarvoa. Taivaallinen oikeus ei tarvitse vitsaa.\n\n\nNaiset kodissa.\n\nKoti on tyttöjen vankila ja vaimojen työpaja.\n\n\nSivistys.\n\nSivistys on sairaus, joka on syntynyt siitä että yhteiskuntia on\nrakennettu mädänneistä aineksista.\n\nNe jotka ihailevat nykyajan sivistystä, arvelevat tavallisesti sen\nmerkitsevän samaa kuin höyrykone ja sähkölennätin.\n\nNe jotka ymmärtävät höyrykonetta ja sähkölennätintä, kuluttavat\nelämänsä koettamalla keksiä niiden sijaan jotain parempaa.\n\nMielikuvitus ei voi luoda hirveämpää rikollista kuin semmoisen, joka\nrakentaisi toisen Lontoon, samanlaisen kuin nykyinen, eikä suurempaa\nhyväntekijää kuin semmoisen, joka hävittäisi sen.\n\n\nPeli.\n\nSuosituin rikkauden jakamistapa on pelipöydän järjestelmä.\n\nPelipöytä ei ole kannattava laitos kenellekään muulle kuin\npelihuoneen isännälle. Siitä huolimatta pelihimo on yleinen, mutta\npelihuoneen pitämistä ei himoita.\n\nPeli lupaa köyhille sitä mitä omaisuus tuottaa rikkaille. Siitä\nsyystä piispat eivät uskalla tuomita sitä perinpohjaisesti.\n\n\nYhteiskunnallinen kysymys.\n\nElkää kuluttako aikaanne yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Se mikä\nvaivaa köyhiä, on köyhyys. Se mikä vaivaa rikkaita on hyödyttömyys.\n\n\nHajanaisia lauselmia.\n\nMeille on opetettu että kun Jehova loi maailman, näki hän että kaikki\noli sangen hyvä. Mitähän hän nyt sanoisi?\n\nRaakalaisen kääntäminen kristinuskoon on kristinuskon kääntämistä\nraakalaisuuteen.\n\nEi kukaan uskalla sanoa niin paljon omia ajatuksiaan, että hän omasta\nmielestään tuntuisi liioittelevalta.\n\n_Mens sana in corpore sano_ on typerä lause. Terve ruumis on terveen\nhengen tuote.\n\nDekadenssi voi saada puoltajia ainoastaan silloin kun se pukee\nyllensä edistyksen naamarin.\n\nEdistyksen hetkinä jalot onnistuvat, sillä asiat menevät heidän\nsuuntaansa. Dekadenssin hetkinä halpamieliset onnistuvat samasta\nsyystä. Siitä syystä, maailma ei koskaan ole ilahduttavan menestyksen\npuutteessa.\n\nReformaattori, jolle maailma ei ole kyllin hyvä, joutuu seisomaan\nvieri vieressä sen kanssa, joka ei ole kyllin hyvä maailmalle.\n\nJokainen neljäkymmentä vuotta vanhempi mies on lurjus.\n\nNuoruus, jolle kaikki annetaan anteeksi, ei anna itselleen anteeksi\nmitään. Iäkkäisyydelle, joka antaa itselleen kaikki anteeksi, ei\nanneta mitään anteeksi.\n\nKun opitaan laulamaan että brittiläiset eivät koskaan tule olemaan\nherroja, silloin lopetamme orjuuden.\n\nElä usko että vastustat taistelua, vastustaessasi tappioon\njoutumista, taikka että vastustat orjuutta, vastustaessa olemistasi\norjana, taikka että vastustat köyhyyttä, vastustaessasi sitä että et\nole niin rikas kuin naapurisi. Pelkuri, huolimaton ja kateellinen\novat samaa mieltä kuin sinä.\n\nPidä huolta siitä että saat sen mistä pidät, muutoin sinut\npakoitetaan pitämään siitä, minkä saat. Siellä missä ei ole mitään\nuskontoa, tulee tekopyhyys muotiin. Siellä missä ei ole tietoja,\nsanotaan tietämättömyyttä tieteeksi.\n\nJos pahat kukoistavat ja parhaat jäävät eloon, on luonto lurjuksien\njumala.\n\nJos historia yhä kertautuu ja odottamaton alituiseen tapahtuu, kuinka\nkykenemätön onkaan ihminen oppimaan kokemuksesta!\n\nSääli on epäterveitten toveriustunne.\n\nNe jotka ymmärtävät pahan, antavat sen anteeksi; ne jotka eivät\nymmärrä, hävittävät sen.\n\nHankitut käsitykset soveliaisuudesta ovat voimakkaammat kuin\nluontainen vaisto. On helpompi saada ihmisiä sulkeutumaan\nluostareihin, kuin saada arabialaista naista paljastamaan suutaan\njulkisesti, tai englantilaista upseeria kulkemaan urheilija-lakki\npäässä Bond Streetillä iltapäivällä toukokuussa.\n\nOn vaarallista olla vilpitön, ellei samalla myöskin ole tyhmä.\n\nKiinalaiset kesyttävät lintuja leikkaamalla niiden siivet, ja\nnaisia turmelemalla heiltä jalat. Hame nilkkojen ympärillä on yhtä\nvaikuttava.\n\nValtiotalous ja yhteiskunnallinen talous ovat hauskaa henkistä\nleikkiä, mutta elämän talous on viisaan kivi.\n\nKun harhaoppinen tahtoo välttää marttyyriutta, puhuu hän \"oikeasta ja\nväärästä oikeauskoisuudesta\" ja todistaa että hänen harhaoppinsa on\noikeata oikeauskoisuutta.\n\nVaro sitä miestä, joka ei iske takasin, kun lyöt häntä; hän ei anna\nsinulle anteeksi eikä liioin salli sinun antaa anteeksi itsellesi.\n\nJos loukkaat naapuriasi, on parempi että loukkaat häntä perinpohjin\nkuin puolittain.\n\nHempeätuntoisuus johtuu siitä erehdyksestämme, joka saattaa meidät\nluulemaan, että anteeksiantoa voidaan suoda tai vastaanottaa\nsiveellisissä ristiriidoissa.\n\nKaksi nälkäistä miestä ei voi olla kaksi vertaa nälkäisempää kuin\nyksi, mutta kaksi lurjusta voi olla kymmenen kertaa lurjusmaisempaa\nkuin yksi.\n\nTee rististäsi kainalosauva itsellesi, mutta kun näet toisen tekevän\nsamoin, varo häntä.\n\n\nUhrautuminen.\n\n\nItsemme uhraaminen saattaa meille mahdolliseksi uhrata muita ihmisiä\npunastumatta.\n\nJos alat uhraamalla itsesi niitten edestä, joita rakastat, lopetat\nvihaamalla niitä, joitten edestä olet uhrannut itsesi.\n\n\n\n"]