[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f6-e2Gv0tO63Vka9bksUQc5oa6EJw-2AIWa_zwMabg5Q":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":33,"aiDescription":34,"preamble":35,"content":36},3327,"Villipeto","London, Jack (todennäk. John Griffith Chaney)",1876,1916,"3327-london-jack-villipeto","3327__London_Jack__Villipeto",null,"romaani",[],[15],"amerikkalainen","fi",1913,1920,17336,113611,false,57338,[24,25],"Boxers (Sports) -- Fiction","Boxing stories",[27,28,29],"American Literature","Novels","Sports/Hobbies","\"Villipeto\" by Jack London is a novel likely written in the early 20th century. The story revolves around Sam Stubener, a boxing impresario, who discovers the son of a former boxing legend, Pat Glendon, and is drawn into the world of boxing. The narrative starts with Sam receiving a mysterious letter that rekindles his interest in the sport, leading him to meet the enigmatic and prodigious young fighter, Pat Glendon.  The opening portion of the book introduces Sam Stubener as he reviews a slew of letters, signaling his busy life as an impresario in the boxing circuit. His attention is caught by a letter from the aging Pat Glendon, who claims to have trained his son, also named Pat, to be a natural-born boxer with extraordinary skills. Intrigued, Stubener decides to investigate further, and the story unfolds as Sam travels to find the younger Pat. The initial chapters set the stage for exploration into the dynamics of boxing, the father-son relationship, and the challenges of adapting to both the sport and the expectations that come with it. Through vivid descriptions of old boxing lore and the characters’ motivations, London weaves a tale that hints at both the glory and pitfalls of prize fighting. (This is an automatically generated summary.)",[32],"Korpela, Maunu",209,"Nyrkkeilyaiheisessa romaanissa manageri Sam Stubener löytää erämaasta poikkeuksellisen lahjakkaan nyrkkeilijän, Pat Glendonin. Teos kuvaa nuoren miehen nousua kehien tähdeksi sekä ammattilaisurheilun taustalla vaikuttavaa korruptiota ja vedonlyöntimaailmaa.","Jack Londonin 'Villipeto' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3327.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia\nkirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VILLIPETO\n\nKirj.\n\nJack London\n\n\nSuomentanut\n\nMaunu Korpela\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Suomi,\n1920.\n\n\n\n\n\n\nI.\n\n\nSam Stubener luki huolettomasti ja nopeasti päivän postin.\nAmmattinyrkkeilijöiden impressariona hän oli tottunut kaikenkarvaisiin\nkirjeisiin. Jokaisella vedonlyöjällä ja vedonlyöjän ystävällä oli\nuudistuksia ja parannuksia ehdotettavanaan. Hän tiesi, että hänen\npostinsa aina sisälsi yllätyksiä, uhkauksia hänen henkeään vastaan sekä\nlievempiä vahingoittamisyrityksiä m.m. kaniininjalkafetishien tai onnea\ntuottavien hevosenkenkäostotarjousten muodossa, taikka koetettiin häntä\nsaada ostamaan jotain arvotonta roskaa neljännesmiljoonan hinnasta. Sen\njälkeen kuin hän eräänä päivänä oli saanut vastaanottaa lynkatun\nneekerin nahasta tehdyn partaveitsihiasimen sekä Kuolon laaksosta\nlöydetyn valkoihoisen kuivatetun sormen, oli hän vakuutettu siitä,\nettei postinkuljettaja enää koskaan kykenisi tuomaan hänelle mitään,\njoka hämmästyttäisi häntä. Mutta tänä päivänä aukaisi hän erään\nkirjeen, jonka hän luki kaksi kertaa, pani sen sitte taskuunsa\nottaakseen sen kohta jälleen kolmatta kertaa luettavakseen. Se oli\nleimattu jossakin Siskioyn kreivikunnassa ja kuului seuraavasti:\n\n    \"Rakas Sam!\n\n    Ette tunne minua muutoin kuin par renommé. Te tulitte minun\n    aikani jälkeen, ja minä olen jo kauan pysynyt poissa leikistä.\n    Mutta voitte uskoa, etten ole nukkunut. Olen seurannut peliä\n    koko ajan ja teitä aina siitä asti, kuin Kol Aufman löi teidät\n    laudalta, viimeiseen Nat Belsonilta saamanne kuritukseen asti,\n    ja tiedän, että olette impressarioista pontevin.\n\n    Minulla on teille muuan ehdotus. Hallussani on suurenmoisin\n    vasta-alkaja, mitä milloinkaan on ollut olemassa. Tämä ei ole\n    valhetta. Se on arvokas totuus. Mitä ajattelette miehestä,\n    joka painaa kaksisataakaksikymmentä naulaa ja kykenee antamaan\n    kaksinkertaisesti niin voimakkaita iskuja kuin minun kaikkein\n    parhaimpani? Sellainen on poikani, Pat Glendon, jolla nimellä hän\n    tulee esiintymään. Olen suunnitellut kaiken. Teette parhaiten\n    tulemalla ensimäisellä junalla tänne.\n\n    Olen kasvattanut hänet ja treenannut häntä. Mitä milloinkaan\n    olen tiennyt, olen päntännyt hänen päähänsä. Mahdollisesti\n    ette usko minua, mutta hän osaa vielä enemmänkin. Hän on\n    syntynyt nyrkkeilijäksi. Hän on ihmeellinen ajan ja välimatkan\n    arvostelija. Hän huomaa kaiken sekunnilleen ja tuumalleen\n    ollenkaan tarvitsematta erikoisesti ajatella sitä. Hänen\n    kuuden tuuman iskunsa on varmempi unilääke kuin useimpien\n    nyrkkeilykuuluisuuksien voimaiskut.\n\n    Puhutaan paljon valkoisen rodun toivosta. Hän on juuri se. Tulkaa\n    katsomaan häntä. Silloin kuin treenasitte Jeffriesiä, olitte\n    hullaantunut metsästämään. Tulkaa tänne, niin olen tarjoava\n    teille tilaisuuden ensiluokkaiseen metsästykseen ja kalastukseen,\n    jonka veroista ei ole muualla. Annan Pat juniorin tehdä teille\n    seuraa. Itse en jaksa. Sen tähden juuri lähetinkin teille kutsun.\n    Aioin itse ruveta hänen impressariokseen. Mutta se ei käy päinsä.\n    Olen väsynyt ja voin tulla poiskutsutuksi koska hyvänsä. Lähtekää\n    te siis matkaan. Tahdon, että otatte hänet huostaanne. Siitä\n    tulee kaunis omaisuus teille molemmille, mutta tahdon laatia\n    sopimuksen.\n\n    Kunnioittaen\n\n                                             Pat Glendon.\"\n\nStubener sai päänvaivaa. Ensi silmäykseltä näytti kirje pilanteolta --\nnyrkkeilijät olivat tunnettuja ilveilijöitä --, ja hän koetti etsiä\nCorbettin hienoa ivaa tai Fizsimmonin hyväntahtoista pilkkaa edessään\nolevasta töherryksestä. Mutta jos se olisi totta tuo kirje, niin tiesi\nhän sen olevan todella arvokkaan. Pat Glendon oli ollut paljon ennen\nhäntä. Hän oli pikku poikana nähnyt Patin nyrkkeilemässä Jack Dempseyn\nhyväksi järjestetyissä hyväntekeväisyysesityksissä. Jo silloin oli\nhäntä sanottu \"ukko\" Patiksi ja oli hän silloin jo vuosikausia ollut\nsyrjässä. Hän oli ennen Sullivania työskennellyt vanhojen Lontoon\nnyrkkeilysääntöjen mukaan, mutta viimeiset kilpailunsa oli hän\nsuorittanut Markis-Queensbury-sääntöjen mukaan.\n\nMikä lavayleisö ei olisi tuntenut Pat Glendonia? Vaikka ainoastaan\nharvat elossa olevat olivat nähneet hänet hänen loistoaikanaan, eikä\nenää ollut monta, jotka olisivat nähneet hänet ollenkaan. Mutta\nhän oli piirtänyt nimensä nyrkkeilyn historiaan, eikä mistään\nurheilukalenterista puuttunut hänen nimeänsä. Hänen maineensa oli\nkuuluisa. Ei ketään ollut kunnioitettu enempää kuin häntä, mutta\nkoskaan häntä ei sentään ollut kunnioitettu mestaruudella. Hänellä oli\nollut huono onni, ja oli häntä sanottukin huono-onniseksi\nnyrkkeilijäksi.\n\nNeljä eri kertaa oli hän ollut vähällä päästä raskaan sarjan mestariksi\nja joka kerran olisi hän ansainnut sen. Kuten eräänkin kerran\ntreenauslaivalla San Francisco lahdella, jolloin häneltä katkesi\nkyynärluu, juuri kun hänellä oli mestaruus melkein hallussaan, tai\nThemsin saarella, kun hän samalla tavoin katkaisi jalkansa ollessaan\njuuri voittamaisillaan; Texasissa oli ollut myös muuan onnettomuuden\npäivä, kun poliisi oli keskeyttänyt kilpailut juuri siinä\nsilmänräpäyksessä, kuin hän olisi saanut vastustajansa antautumaan. Ja\nvihdoin eräissä kilpailuissa Työväenopiston juhlatalossa San\nFranciscossa oli muuan ensiluokkainen kelmi palkintotuomarina\nvehkeillyt häntä vastaan kilpailun alusta alkaen erään vedonlyöjän\nlahjoamana. Pat Glendon oli kuitenkin suoriutunut hyvin siitä\nkilpailusta siihen asti, kunnes hän nujersi vastustajansa suoralla\niskulla leukoihin ja vasemman käden iskulla sydänalaan, jolloin\npalkintotuomari erotti hänet kilpailusta muka luvattomien temppujen\ntähden. Joka ainoa silminnäkijä ja urheiluntuntija, niin, koko\nurheilumaailma tiesi, ettei Pat Glendon ollut tehnyt mitään, mikä ei\nolisi ollut sallittua. Mutta samoin kuin kaikki nyrkkeilijät, niin oli\nPat Glendonkin sitoutunut noudattamaan palkintotuomarien määräyksiä.\nHän alistui sanoen vain, että se sopi yhteen hänen tavallisen\nhuono-onnisuutensa kanssa.\n\nSellainen oli Pat Glendon. Mikä enimmin tuotti päänvaivaa Stubenerille\noli se, oliko Pat kirjottanut kirjeen vai eikö. Hän otti kirjeen\nmukaansa lähtiessään kaupungille. Mitä Pat Glendonista oli tullut? Sen\nkysymyksen hän teki kaikille vastaantuleville urheilijatuttavilleen. Ei\nkukaan tuntunut sitä tietävän. Toiset ajattelivat, että hän jo kai oli\nkuollut, mutta kukaan ei voinut sitä varmuudella sanoa. Erään\naamulehden urheiluosaston toimittaja katsoi matrikkelistaan, ettei Pat\nGlendon vielä ollut merkitty kuolleitten joukkoon. Tim Donovan opasti\nhänet oikealle tielle.\n\n\"Hän ei varmaankaan ole kuollut\", sanoi Donovan. \"Kuinka se voisi olla\nmahdollista? Hänenlaisensa mies, joka ei koskaan juopotellut tai muuten\nelänyt huonosti? Hän ansaitsi rahaa, ja sen parempi, hän säästi\nrahaa ja sijotti sitä taitavasti. Eikö hänellä ollutkin kaksi\nnyrkkeilysalonkia yhteen aikaan? Ja eikö hän ansainnut suuria\nrahasummia myydessään ne? Kun tarkemmin ajattelen asiaa, niin viimeisen\nkerran näin hänet -- kun hän oli myönyt ne. Siitä on noin kaksikymmentä\nvuotta tai enemmän. Hänen vaimonsa oli juuri kuollut. Tapasin hänet\nmatkalla asemalle. 'Minne matka?' kysyin minä. 'Metsään', vastasi hän.\n'Minä olen lopettanut. Hyvästi, Tim, poikani.' Enkä siitä päivästä\nlähtien ole häntä nähnyt. Luonnollisestikaan hän ei ole kuollut.\"\n\n\"Kun hänen vaimonsa kuoli, kuten sanoitte -- oliko hänellä yhtään\nlasta?\" kysyi Stubener.\n\n\"Kyllä. Hän kantoi juuri käsivarsillaan pientä palleroista.\"\n\n\"Oliko se poika?\"\n\n\"Mistä minä voin sen tietää?\"\n\nSilloin teki Sam Stubener päätöksensä ja samana iltana istui hän\njunassa matkalla pohjoisen Californian aavikoille.\n\n\n\n\nII.\n\n\nStubener astui junasta varhain aamulla Deer Lickissä ja hän sai\nkuljeksia joutilaana tunnin ajan, ennen kuin seudun ainoa kahvila\naukaisi ovensa. Ei, kahvilanomistaja ei tiennyt mitään Pat Glendonista\neikä ollut koskaan kuullut hänestä puhuttavan, joten jos Glendon tässä\nosassa maata asuisi, täytyisi hänen asuntonsa olla jossain syrjäisessä\nkolkassa. Ei myöskään kahvilassa oleva ainoa vieras ollut koskaan\nkuullut mainittavan Pat Glendonista mitään. Hotellissa vallitsi sama\ntietämättömyys, eikä Stubener päässyt jäljille, ennen kuin kauppias ja\npostimestari aukaisivat ovensa. Niin, Pat Glendon asui kaukana\nihmisistä. Oli astuttava postivaunuihin ja ajettava Alpineen, joka oli\nneljänkymmenen penikulman päässä sijaitseva leiripaikka. Alpineesta voi\nmatkustaa ratsain Antilooppilaakson kautta vuorien yli Bear Creekiin.\nPat Glendon asui jossain siellä. Alpineessa ihmiset kyllä tietäisivät.\nKyllä, oli olemassa nuorempi Pat. Kauppias oli nähnyt hänet. Tämä oli\nkäynyt Deer Lickissä pari vuotta sitte. Ukko Patia ei ollut näkynyt\nviiteen vuoteen. Hän osti tavaransa aina tukuttain maksaen aina\nshekillä ja hän oli valkotukkainen, sukkela mies. Siinä kaikki, mitä\nkauppias tiesi, mutta Alpineessa kyllä osattaisiin antaa lisätietoja.\n\nStubenerin mieli kirkastui. Oli siis epäilemättä olemassa sekä Pat\nGlendon junior että senior. Yön vietti impressario Alpineessa ja\naikaisin seuraavana aamuna ratsasti hän intiaaniponylla\nAntilooppilaaksoon. Hän ratsasti yli vuorien Bear Creekiin. Hän\nratsasti koko päivän villeimmässä seudussa, mitä hän koskaan oli\nnähnyt, ja auringon laskiessa kääntyi hän Pintolaaksoon pitkin niin\njyrkkää ja kapeata polkua, että hän useamman kerran oli pakotettu\nastumaan maahan kävelemään.\n\nKello oli yksitoista, kun hän astui alas hevosen seljästä erään\npaalumajan edustalla ja kuuli tervehdykseksi kaksi hirvikoiran\nhaukahdusta. Sitte aukaisi Pat Glendon oven, syleili häntä ja veti\nhänet sisään.\n\n\"Tiesin, että tulisitte, Sam, poikani\", sanoi Pat liikatessaan ympäri,\ntehden tulen, keittäen kahvia ja paistaen karhunpaistia. \"Poika ei ole\nkotona tänä iltana. Särpimemme alkoi loppua, ja hän lähti\nauringonlaskun aikana etsimään hirveä. Mutta minä en puhu mitään.\nOdottakaa, kunnes saatte nähdä hänet. Hän on kyllä kotona aikaisin\nhuomisaamuna, ja siiloin voitte koettaa häntä. Tuolla ovat hänen\nnyrkkeilyhansikkaansa. Mutta odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet.\"\n\n\"Mitä minuun tulee, niin olen minä lopussa. Kahdeksankymmenenyhden\ntammikuussa, somaa kyllä entiselle nyrkkeilijälle. Mutta minä en ole\nkoskaan laiminlyönyt terveydenhoitoani, Sam, valvonut tai elänyt\nhuonosti. Minulla oli tulimaisen hyvä ruumis ja hoidin sitä\nniin hyvin kuin osasin, mikä kyllä näkyy päältäni, jos katselette\ntarkemmin. Olen opettanut poikani samanlaiseksi. Mitä sanotte\nkaksikymmentäkaksivuotiaasta nuorukaisesta, joka ei koskaan ole juonut\nlasillistakaan väkijuomia eikä polttanut tupakkaa? Sellainen on hän.\nHän on jättiläinen ja on elänyt luonnollisesti koko ikänsä.\nOdottakaapa, kun hän ottaa teidät mukaansa hirvijahtiin. Teidän tulee\nolemaan vaikea seurata häntä, vaikka hän kantaakin kaikki ampumatarpeet\nja päällisen päätteeksi suuren hirven. Hän on ulkoilmaihminen. Ei\nkoskaan hän ole nukkunut katon alla, ei kesällä eikä talvella. Paljas\ntaivas kuuluu hänelle, niin olen häntä opettanut. Ainoa, mikä minua\nhuolestuttaa, on se, kuinka hän suhtautuu sisällä nukkumiseen ja\ntupakansavuun nyrkkeilylavalla. Tuo katku on sietämätöntä, kun\nnyrkkeillään innokkaasti ja ahmitaan ilmaa. Mutta riittäköön jo, Sam,\npoikani. Olette väsynyt ja teidän olisi pitänyt päästä nukkumaan jo\naikoja sitte. Odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet, tämä saa jo\nriittää. Odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet.\"\n\nMutta ukko Pat sairasti vanhuuden puhelemistautia, ja kesti kauan,\nennen kuin hän salli Stubenerin nukahtaa.\n\n\"Hän kykenee juoksemaan kilpaa hirven kanssa, tuo poika\", jatkoi hän\ntaas. \"Metsästyselämä on kaikkein parasta keuhkojen treenausta. Muuten\nhän ei tiedä paljoa, vaikka hän onkin lukenut muutamia kirjoja silloin\ntällöin ja runoutta sekä muuta semmoista. Hän on vain oikea,\nväärentämätön luonnonihminen, minkä kyllä heti tulette huomaamaan, kun\nsaatte nähdä hänet. Hänessä on vanhaa irlantilaista verta. Joskus\nkuljeksii hän ympäri haaveellisen näköisenä, niin että luulisi hänen\nuskovan keijukaisiin tai sen sellaisiin. Hän on luontoa rakastava ja\npelkää kaupunkeja. Hän on lukenut niistä, mutta suurin, missä hän\nkoskaan on ollut, on Deer Lick. Hän ei pitänyt väentungoksista, ja\nhänen mielestään ihmisten pitäisi olla harvemmassa. Tämä tapahtui kaksi\nvuotta sitte -- ensimäinen ja viimeinen kerta, kuin hän on nähnyt\nlokomotiivin ja junan.\n\n\"Joskus ajattelen, että olen menetellyt ehkä väärin antaessani hänen\nkasvaa tuollaiseksi luonnonihmiseksi. Mutta siitä hän on saanut hyvät\nkeuhkot ja villihärän voimat. Ei kukaan, joka on kasvanut kaupungissa,\nvoi kilpailla hänen kanssaan menestyksellä. Voisin kyllä myöntää, että\nJeffries parhaimmillansa oli ehkä hiukan ollut vastuksena pojalle,\nmutta vain hiukan. Poika olisi suoriutunut hänestä helposti. Ja\nkuitenkaan ei hän näytä sellaiselta. Se on kaikkein ihmeellisintä. Hän\non vain hyvin kasvanut nuorukainen, mutta hänen lihaksiensa laatu onkin\nerikoista. Mutta odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet, sanon vain sen.\n\n\"Poika on niin suuresti ihastunut runoihin ja runollisiin maisemiin,\nsellaisiin, kuten pieni mänty ja sen takana kuu, tuulinen auringonlasku\ntai aamuaurinko nähtynä korkealta vuorenhuipulta. Ja häntä haluttaisi\nnähdä tauluja ja piirustuksia. Hän on innostunut lausumaan kirjasta\n'Piru eli yön henki', jonka hän sai punatukkaiselta opettajattarelta.\nMutta se riippuu vain siitä, että hän on vielä niin nuori. Hän tulee\nantautumaan koko ruumiiltaan ja sielultaan nyrkkeilyyn, kun vain saatte\nhänet alottamaan ja tottumaan asumiseen kaupungissa.\n\n\"Hyvä asia on ainakin se, että hän on arka naisia kohtaan. He eivät\ntule häiritsemään hänen rauhaansa moneen vuoteen. Hän ei ollenkaan\nymmärrä noita olentoja ja muuten on hän nähnytkin niitä hiton harvoja.\nSe oli tuo opettajatar kaukaa Samson's Flatista, joka sai hänen\npäähänsä mainitsemani runohulluuden. Hän oli aivan hullaantunut\npoikaan, vaikka Patilla ei ollut aavistustakaan siitä. Hän oli\nkuumaverinen tyttö -- hän ei ollut kotoisin täältä vuoristoseudulta,\nvaan alhaalta tasangolta -- ja lopulta joutui hän aivan pois\nsuunniltaan ja riippui kiinni pojassa aivan sietämättömästi. Ja mitä\nluulette pojan tehneen, kun hän vihdoin ymmärsi? Hän tuli araksi kuin\njänis. Hän otti vilttejä ja ampumatarpeita mukaansa ja pakeni metsään.\nEn nähnyt varjoakaan hänestä kokonaiseen kuukauteen, ja sitte hiipi hän\nsisälle, kun oli pimeätä, sekä oli poissa taas aamulla. Eikä hän\ntahtonut edes aukaista opettajattaren kirjeitä. 'Polta ne', hän sanoi.\nJa minä poltin. Kaksi kertaa tuli opettajatar ratsastaen\nintiaaniponylla koko matkan Samson's Flatista, ja minun tuli oikein\nsääli tyttö raukkaa. Hän oikein ikävöi poikaa. Mutta kolmen kuukauden\nkuluttua lähti hän pois koulusta ja matkusti takaisin omalle\nkotiseudulleen, ja silloin tuli poika takaisin kotiin paalumajaan.\n\n\"Naiset ovat olleet monen kelpo nyrkkeilijän kirous, mutta sellaiseksi\nne eivät voi tulla hänelle. Hän punastuu kuin tyttö, jos joku\nnaisihminen katsoo häneen useamman kerran tai liian pitkään ensi\nkerralla. Ja kaikki he katsovat häneen. Mutta kun hän nyrkkeilee, kun\nhän nyrkkeilee! Herra jumala, hänestä hehkuu vanhaa, villiä\nirlantilaista tulta, joka antaa vauhtia hänen nyrkeilleen. Ei hän\nkuitenkaan mene liian pitkälle. Sen saatte uskoa. Parhaimpana aikanani\nen koskaan ollut niin kylmäverinen kuin hän on. Epäilen, että\ntulisuuteni aiheuttikin onnettomuuteni. Mutta hän on jäävuori. Hän on\nkuuma ja kylmä samalla kertaa, jäällä ympäröity sähköjohto.\"\n\nStubener torkkui, mutta vanhan miehen puhelu piti hänet valveilla. Hän\nkuunteli unisena.\n\n\"Olen todellakin tehnyt hänestä oikean miehen! Olen tehnyt hänestä\nlujakätisen, suorajalkaisen ja teräväsilmäisen miehen. Tunnen\nnyrkkeilyn kuin viisi sormeani ja olen seurannut nykyaikaisia\nmuutoksia. Hän tuntee kaikki tyylit ja voimia säästävät metoodit. Hän\nei koskaan siirry kahta tuumaa, kun puolitoista riittää. Ja kun hän\ntahtoo, voi hän tehdä oikean kengurun hyppäyksen. Taistelu lyhyeltä\nvälimatkalta? Odottakaa, kunnes saatte nähdä. Parempaa kuin hänen\notteluansa pitkältä välimatkalta ette voi ajatella. Hän olisi varmasti\nkyennyt lyömään Peter Jacksonin ja Corbetin heidän ollessaan\nparhaimmillaan. Olen opettanut hänelle kaiken, sen sanon, viimeistä\ntemppua myöten, ja hän on itse opetellut lukemattomia lisää. Hän on\noikea nyrkkeilijänero. Hän on harjotellut monen vuoristolaisen kanssa.\nOlen opettanut hänelle näppäryyttä, ja nuo vuoristolaiset ovat\nlisänneet hänen voimiansa. He eivät ole mitään hentoja miehiä, vaan\nsuuria karhuja. He kykenevät kyllä tarttumaan kiinni ja antamaan\npyörryttäviä iskuja. Ja kuitenkin leikittelee hän heidän kanssaan.\nKuuletteko, mitä sanon? Hän leikittelee heidän kanssaan, aivan kuin te\ntaikka minä leikittelisimme koiranpentujen kanssa.\"\n\nStubener heräsi taas torkuksistansa ja kuuli ukon murisevan:\n\n\"Se juuri on lystikästä, ettei hän ota nyrkkeilyä toden kannalta. Se\ntuntuu hänestä niin helpolta, että hän pitää sitä leikkinä. Mutta\nodottakaa, kun hän tapaa jonkun, joka on ripeä tempuissaan. Sanon vain,\nodottakaa. Silloin saatte nähdä, kuinka hän antaa voimansa purkautua ja\nkuinka hän nujertaa vastustajansa kaikkien tieteen sääntöjen mukaan,\nettekä koskaan ole nähnyt mitään niin kaunista.\"\n\nPäivän sarastaessa vuorten takaa herätti ukko Pat Stubenerin.\n\n\"Nyt tulee hän tuolta pitkin tietä\", kuiskasi hän innostaan käheällä\näänellä. \"Ylös nyt ja katsokaa suurinta nyrkkeilijää, minkä\nnyrkkeilylava milloinkaan on nähnyt tai tulee näkemään tuhanteen\nvuoteen.\"\n\nImpressario katsoi ulos avonaisesta ovesta, hieroi unen väsyneistä\nsilmistään ja näki nuoren jättiläisen saapuvan pihalle. Toisessa\nkädessään tällä oli pyssy ja hartioillaan kantoi hän suurta hirveä,\nmutta tämä kuorma ei näyttänyt rasittavan häntä vähääkään. Hän oli\nkeveästi puettu avokaulaiseen villapaitaan ja sinisiin housuihin.\nMitään takkia hänellä ei ollut ja jalassa oli hänellä mokkasiinit\ntavallisten kenkien sijasta. Stubener huomasi, että hän astui keveästi\nja notkeasti kuin kissa huolimatta kahdensadankahdenkymmenen naulan\npainostaan ja suuresta taakastaan. Impressarioon teki heti ensi silmäys\nvaltavan vaikutuksen. Nuorukainen näytti todellakin pelottavalta, ja\nStubener huomasi hänessä heti jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Hän\noli uutta tyyppiä, aivan erilainen kuin muut nyrkkeilijät. Hän oli\noikea aavikon lapsi ja vaikutti enemmän joltain vanhan kansan\nsatuolennolta kuin kahdennenkymmenennen vuosisadan nuorukaiselta.\n\nStubener huomasi heti, ettei nuori Pat ollut ollenkaan puhelias. Isän\nesiteltyä hänet ojensi hän vieraalle kätensä, mutta ei puhunut\nsanaakaan, vaan vetäytyi ääneti syrjään tekemään tulta ja laittamaan\nkuntoon aamiaista. Isän suoriin kysymyksiin hän vastasi yksivakaisesti,\nesimerkiksi, kun häneltä kysyttiin, mistä hän oli saavuttanut hirven.\n\n\"South Park\", kuului hänen vastauksensa.\n\n\"Yksitoista penikulmaa vuorien tuolta puolen\", selitti ukko ylpeästi\nStubenerille, \"tuolla matkalla voi jo hengästyä.\"\n\nAamiaiseen kuului mustaa kahvia, hapanta leipää ja tulella paistettua\nkarhunlihaa. Nuori mies söi runsaan aterian, ja Stubener arvasi, että\nmolemmat Glendonit olivat tottuneet syömään melkein paljasta lihaa.\nVanha Pat piti keskustelua yllä yksin, mutta vasta aterian loputtua\nantautui hän puhumaan sydäntä lähinnä olevasta aineesta.\n\n\"Pat, poikani\", hän alkoi, \"sinähän tiedät, kuka tämä herra on?\"\n\nNuori Pat nyökkäsi luoden pikaisen silmäyksen impressarioon.\n\n\"No niin, hän tahtoo ottaa sinut mukaansa San Franciscoon.\"\n\n\"Jään mieluummin tänne, isä\", kuului vastaus.\n\nStubener tunsi itsensä hiukan pettyneeksi. Ehkä olikin hän loppujen\nlopuksi tehnyt turhan matkan. Tämä ei ollutkaan mikään nyrkkeilijä,\njoka innokkaasti olisi odottanut tilaisuutta päästä esiintymään. Hänen\nsuunnaton ruumiinsa ei merkitsisi mitään. Siinä ei ollut mitään uutta.\nSellaiset suuret miehet tulivat tavallisesti liian lihaviksi.\n\nMutta ukko Patin kelttiläinen viha lehahti tuleen, ja hänen äänensä sai\nkäskevän sävyn.\n\n\"Sinä lähdet kaupunkiin nyrkkeilemään, poika. Sitä varten olen sinua\ntreenannut, ja sen tulet tekemään.\"\n\n\"All right\", kuului odottamaton vastaus, joka tuli tyytyväisenä\nmörähdyksenä leveästä rinnasta.\n\n\"Ja nyrkkeilemään sekä voittamaan itse paholaisen\", lisäsi ukko.\n\nStubener tunsi itsensä taas pettyneeksi, kun hän ei nuorukaisen\nsilmistä huomannut mitään hehkua tämän vastatessa:\n\n\"All right. Koska me lähdemme?\"\n\n\"Oo, Sam tahtoo metsästää ja kalastaa hiukan ensin sekä myös koetella\nnyrkkeilyhansikkailla vähän sinua.\" Hän katsoi Samiin, joka nyökkäsi.\n\"Voit riisuutua ja näyttää, mihin kelpaat.\"\n\nTunnin perästä tämän jälkeen aukenivat Sam Stubenerin silmät. Itse\nentisenä nyrkkeilijänä vieläpä raskaan sarjaan kuuluneena, oli hän\nvielä vankka mies, mutta koskaan hän ei ollut nähnyt tämän veroista\nvartaloa.\n\n\"Katsokaa, kuinka pehmeä hän on\", kehui vanha Pat. \"Tämä on\nväärentämätöntä tavaraa. Katsokaa hartioita ja keuhkoja. Kaikki\nmuodostavat ne suuren täydellisyyden. Ei veripisaraa eikä lihastakaan\nole huonoa. Näette edessänne, Sam, miehen, jollaista vielä kukaan ei\nole katsellut. Hän ei ole mikään painonnostaja tai sirkusatleetti.\nKatsokaa, kuinka somasti hänen lihaksensa kaartuvat. Odottakaapa, kun\nsaatte nähdä ne työssään, kun hän iskee. Tällä hetkellä hän kykenee\nnyrkkeilemään neljäkymmentä tai sata erää. Alkakaa. Aika!\"\n\nHe nyrkkeilivät kolmen minutin eriä yhden minutin väliajoilla, ja Sam\nStubener huomasi heti erehtyneensä. Ottelu ei ollut mitään liian\nkiihkeätä eikä hätäilevää, vaan olivat iskut tyyneitä ja hyväntahtoista\nleikkiä nyrkkeilyhansikkailla ja oli niissä pontevuutta ja lujuutta,\njollaisia ainoastaan tottuneitten nyrkkeilijöitten iskut ovat.\n\n\"Kas niin, hiljaa, hiljaa\", varotti ukko Pat. \"Sam ei ole enää sama,\nkuin hän oli ennen.\"\n\nTämä yllytti Samia, kuten tarkotus olikin, ja hän teki kuuluisan\nerikoislyöntinsä -- valeiskutakerruksen sekä iskun sydänalaan. Mutta\nvaikka hän sen suorittikin salaman nopeudella, huomasi Pat sen. Tosin\nse osui, mutta hänen ruumiinsa luisui syrjään. Seuraavalla\nkerralla hän ei väistynyt. Kun temppu alkoi, käänsi hän lanteensa\nvastaanottaakseen iskun. Ainoastaan muutaman tuuman liike, mutta se\nteki tyhjäksi lyönnin. Eikä Stubenerin hansikas koskaan päässyt tätä\nlannetta pitemmälle.\n\nStubener oli aikoinaan taistellut suuruuksien kanssa ja selviytynyt\notteluista hyvin. Mutta tässä ei ollut mitään mahdollisuutta. Nuori Pat\nleikitteli hänen kanssaan, piteli häntä kuin lasta lukiten hänen\nkätensä, ja puolustautui kuin tottunut mestarinyrkkeilijä. Puolet aikaa\ntuntui Pat kuluttavan maisemien katselemiseen ikkunasta kaihoisin\nkatsein. Mutta juuri siinä pettyi Stubener. Hän luuli sitä\ntaistelutempuksi, jonka vanha Pat oli opettanut, ja koetti tehdä\nkyynärvarsi-iskun, mutta sai silmänräpäyksessä kätensä lukituksi ja\nkorvapuusteja molemmille poskilleen vaivanpalkaksi.\n\n\"Tämä on vaistomaista taitoa\", sanoi ukko juhlivana. \"Se ei ole päähän\npäntättyä oppia, sen voitte uskoa. Hän on taikuri. Hän aavistaa iskun\netukäteen näkemättä sitä, tietää kuinka ja koska se on torjuttava sekä\ntuntee sen nopeuden, suunnan ja tarkkuuden. Ja se on jotain, jota en\nkoskaan ole hänelle opettanut. Se on luonnonlahja, veressä olevaa.\"\n\nEräässä takertumisessa kosketti Stubener nuoren Patin suuta\nhansikkaallaan, ja hänen iskunsa tuntui ärtyneeltä. Hetken kuluttua,\nseuraavan takertumistempun aikana sai Sam Patin hansikkaasta iskun\nomalle suulleen. Lyönti ei ollut ollenkaan väkivaltainen, vaan pikemmin\nvoimakas puristus, joka pakotti hänen päänsä taaksepäin, niin että\nkaulanivelet natisivat, ja hetken hän luuli taittaneensa niskansa. Hän\nlaski kätensä riippumaan rennosti merkiksi siitä, että ottelu oli\nloppu, tunsi olonsa heti paremmaksi ja sai takaisin tasapainonsa.\n\n\"Hän... hän kelpaa\", läähätti Stubener ja hänen silmistään kuvastui\nihmettelyä, minkä hän tavallisesti aina ennen oli osannut salata.\n\nVanhan Patin silmät olivat kirkkaat ja kosteat ilosta ja ylpeydestä.\n\n\"Mitä luulette tapahtuvan, kun joku lavan pahoistahengistä yrittää\nkäyttää luvattomia temppuja häntä vastaan?\"\n\n\"Hän tulee luonnollisesti lyömään vastustajansa silloin kuoliaaksi\",\nsanoi Stubener.\n\n\"Ei, siihen hän on liian kylmäverinen. Mutta kyllä hän tulee antamaan\nmiehelle muistomerkin epärehellisyydestä.\"\n\n\"Laatikaamme sopimus\", sanoi impressario.\n\n\"Odottakaa, kunnes opitte tuntemaan koko hänen arvonsa!\" vastasi vanha\nPat. \"Minä aion ehdottaa ankarat ehdot. Menkää pojan mukana\nmetsästämään hirviä ja tehkää tuttavuutta hänen keuhkojensa ja hänen\njalkojensa kanssa. Sitte vasta teemme sopimukset, ihanat sopimukset.\"\n\nStubener viipyi tällä metsästysretkellä kaksi päivää ja hän oppi\nenemmän, kuin vanha Pat oli luvannut hänelle, ja palasi takaisin hyvin\nväsyneenä. Nuorukaisen yksinkertaisuus vaikutti yllättävästi\nimpressarioon. Mutta kuinka viaton Pat olikin tietäen ainoastaan sen,\nmitä itse oli kuullut ja nähnyt yksinäisessä vuoristoelämässään, oli\nhän kuitenkin osottautunut omaavansa luonteenomaisen viisauden ja\njärkevyyden. Erästä nuoren miehen ominaisuutta Sam ei ollenkaan\nymmärtänyt, nimittäin tämän yliluonnollista tyyneyttä. Pat ei ärtynyt\ntai hermostunut koskaan. Hän ei kironnut koskaan, ei edes koruttomasti\nja epämiehekkäästi, millä tavoin mammanpojat kiroavat.\n\n\"Kiroisin kyllä, jos minua haluttaisi\", selitti hän, kun hänen\nseuralaisensa koetti yllyttää häntä siihen. \"Mutta otaksun, ettei minun\nkoskaan tarvitse sitä tehdä. Mutta jos minun täytyy, niin silloin kyllä\nosaan kirota.\"\n\nVanha Pat, joka ei koskaan taipunut päätöksestään, jätti hyvästit\nkotona paalumajassa.\n\n\"Ei tule kestämään kauaa, Pat, poikani, ennen kuin saan lukea\nsanomalehdistä sinusta. Tulisin mielelläni mukaasi, mutta pelkään, että\ntämä vuoristoseutu on oikea paikkani viimeiseen hetkeeni saakka.\"\n\nSitte vei vanhus impressarion syrjään ja keskusteli hänen kanssaan\ntylyllä äänellä:\n\n\"Muistakaa, mitä olen teille sanonut monta kertaa. Poikani on puhdas ja\nkunniallinen. Hänellä ei ole aavistustakaan urheilun varjopuolista.\nKaiken sellaisen olen jättänyt kertomatta. Hän ei tiedä, mitä on\nvääryys. Hän tuntee vain nyrkkeilyn urhoollisen, romanttisen ja\nkunniallisen puolen, ja olen kertonut hänelle joukottain kertomuksia\nvanhoista ammattinyrkkeilijöistä, vaikka jumala tietäköön, ettei hän\nniistä erikoisesti innostunut. Voitteko ajatella, leikkasin\nsanomalehdistä pois urheiluosaston, jotta hän ei näkisi niitä, -- hän\nluuli, että tarvitsin ne leikkelealbumiini. Hän ei koskaan ole kuullut\npuhuttavan, että joku nyrkkeilijä olisi keskeyttänyt kilpailun tai\ntehnyt sen muuten mitättömäksi. Älkää siis saattako häntä tekemisiin\nepärehellisyyden kanssa. Säästäkää häntä siitä epämiellyttävyydestä.\nSen tähden juuri tein tuon pykälän sopimuksen lakkaamisesta. Pieninkin\nvääryys rikkoo sen. Ei mitään vetorahojen epärehellistä jakamista, ei\nmitään salaisia sopimuksia filmiherrojen kanssa. Tulette ansaitsemaan\nsuuria summia molemmat. Mutta pelatkaa rehellistä peliä, muuten tulette\nmenettämään. Oletteko ymmärtänyt?\"\n\n\"Ja mitä teetkin, niin ole varuillasi naisten suhteen\", kuului vanhan\nPatin viimeinen varotus, kun nuori Pat jo istui hevosen seljässä ja\ntottelevaisena kuunteli. \"Naiset ovat kuolema ja helvetti, muista se.\nMutta kun tapaat oikean, niin pidä kiinni hänestä. Hän on enemmän\narvoinen kuin maine ja raha. Mutta ota ensin tarkka vaari, ja kun olet\nhänestä varma, niin älä anna hänen luisua sormiesi lomitse. Tartu\nhäneen molemmin käsin ja pidä hänestä kiinni. Ota hänet, vaikka koko\nmaailma sen tähden murenisi. Pat, poikani, hyvä nainen on... hyvä\nnainen. Se on ensimäinen ja viimeinen sanani.\"\n\n\n\n\nIII.\n\n\nHeti heidän saavuttuaan San Franciscoon, alkoivat Sam Stubenerin\nhuolet. Ei sen tähden, että nuori Pat olisi ollut pahankurinen ja\ntyytymätön kaupunkielämään, kuten hänen isänsä oli peljännyt.\nPäinvastoin hän oli mallikelpoisen hyvä ja mukautuvainen. Mutta hän\nkaipasi kotiin rakkaille vuorilleen. Salaisesti hän pelkäsi kaupunkia,\nvaikka hän järkähtämättömän tyynenä astuskeli pitkin sen katuja\npunaisena kuin intiaani.\n\n\"Olen tullut tänne nyrkkeilemään\", sanoi hän ensimäisen viikon\nkuluttua. \"Missä on Jim Hanford?\"\n\nStubener vihelsi ja vastasi:\n\n\"Hänen kaltaisensa suuri mestari ei viitsisi katsoa puoleennekaan.\nMenkää hankkimaan itsellenne mainetta, sanoisi hän.\"\n\n\"Voin nujertaa hänet.\"\n\n\"Mutta sitä ei tiedä yleisö. Jos voittaisitte hänet, tulisi teistä\nmaailmanmestari, eikä mestaruutta ole kukaan nyrkkeilijä vielä saanut\nensimäisellä ottelullaan.\"\n\n\"Minä voisin sen tehdä.\"\n\n\"Niin, mutta sitä ei yleisö tiedä, Pat. Se ei tulisi sitä ottelua\nkatsomaan. Ja rahat tulevat kuitenkin juuri yleisöstä. Juuri sen tähden\nei Jim Hanford suostuisi kilpailemaan kanssanne. Hän ei ansaitsisi\nsiitä mitään. Sitäpaitsi saa hän nyt kolmetuhatta viikossa eräässä\nvarieteessa ja on hän tehnyt kahdenkymmenenneljän viikon sopimuksen.\nLuuletteko, että hän luopuisi niistä rahoista otellakseen miehen\nkanssa, josta kukaan ei ole kuullut edes puhuttavan? Teidän täytyy\nensin tehdä jotakin, tulla kuuluisaksi. Teidän täytyy alottaa\nvähäpätöisemmillä esikaupunkinyrkkeilijöillä -- sellaisilla kuin Chub\nCollins, Roug-House Kelly ja Lentävä hollantilainen. Kun olette lyönyt\nheidät, olette vasta maineen tikapuitten ensimäisellä askelella. Mutta\nsitte tulettekin nousemaan kuin ilmapallo.\"\n\n\"Tahdon taistella noiden kolmen kanssa samalla kertaa vuoronperään\nkutakin vastaan\", selitti Pat päättävällä äänellä. \"Saatte järjestää\nsen asian niin.\"\n\nStubener nauroi.\n\n\"Mitä nauratte, ettekö usko minun voivan voittaa heitä?\"\n\n\"Tiedän, että voitte sen tehdä\", vakuutti Stubener. \"Mutta niin ei voi\njärjestää. Teidän täytyy käsitellä jokaista kerrallaan. Muistakaa\nsitäpaitsi, että minä ymmärrän tämän paremmin ja että olen teidän\nohjaajanne. Asioita täytyy järjestää, ja minä tiedän, kuinka se käy\npäinsä. Jos meillä on onni mukanamme, voitte saavuttaa kuuluisuuden\nparissa vuodessa ja tulla mestariksi sekä ansaita sievoisen summan\nrahaa.\"\n\nPat huokasi, mutta tyyntyi heti.\n\n\"Ja sitte voin vetäytyä takaisin isä-ukon luo\", sanoi hän.\n\nStubener aikoi vastata, mutta oli kuitenkin vaiti. Kuinka omituinen\ntämä mestarikokelas olikaan, luotti Sam Stubener kuitenkin siihen, että\nhänestä tulisi samanlainen kuin muutkin päästyään maineensa\nkukkuloille. Sitäpaitsi oli kaksi vuotta pitkä aika, ja siinä ajassa\nehtisi paljon saamaan aikaan.\n\nKun Pat alkoi kuljeksia ympäri asuntonsa läheisyydessä ja lukea\npäättömiä lainakirjaston runokokoelmia, lähetti Stubener hänet pois\nContra-Costan toiselle puolelle lahtea Spider Walshin ankaran\nsilmälläpidon alaiseksi. Viikon kuluttua ilmoitti Spider, että temppu\noli epäonnistunut. Hänen holhottinsa oli ulkona pitkin mäkiä ja vuoria\naamusta iltaan, onki forelleja joista, ammuskeli viiriäisiä ja jäniksiä\nja koetti tavottaa kuuluisan, petollisen metsäkauriin, jonka kerrottiin\nvuosikymmenen vetäneen metsästäjiä nenästä. Spider itse tuli veltoksi\nja laiskaksi hänen suojattinsa pysyessä hyvissä voimissa.\n\nKuten Stubener oli odottanut, tuli hänen \"tuntemattomansa\"\nnyrkkeilykerhon naurun ja pilkan esineeksi. Eivätkö metsät olleet\ntäynnä tuntemattomia suuruuksia, jotka haaveilivat mestaruudesta?\nNelieräisen koeottelun he voivat kestää. Mutta suureen loppuotteluun --\nsiihen he eivät koskaan pystyneet. Stubener oli päättänyt, että\nPat Glendonin oli heti ensi ottelussaan päästävä esiintymään\nsuurenmoisesti. Suurella vaivalla sai hän Lähetyskerhon suostumaan\nsiihen, että Pat Glendon saisi otella viisitoista erää Rough-House\nKellyn kanssa sadantuhannen dollarin palkinnosta. Oli tavallista, että\nnuoret nyrkkeilijät ottivat itselleen vanhojen urhojen nimiä, joten ei\nkukaan epäillyt Patia suuren Glendonin pojaksi, ja sen piti Stubener\nomana salaisuutenaan. Se oli mainio reklaami jota perästä päin voisi\nkyllä käyttää.\n\nSitte tuli kilpailupäivän ilta kuukauden kuluttua. Stubener oli hyvin\nrauhaton. Hänen impressariomaineensa oli kysymyksessä ja kauhukseen hän\nhuomasi, että Pat istuttuaan lavanurkassaan vain viitisen minuttia,\nmenetti poskiensa terveen värin ja tuli sairaalloisen keltaiseksi\nkasvoiltaan.\n\n\"Reipastukaa toki, poikaseni\", sanoi Stubener lyöden häntä hartioille.\n\"Olla ensimäistä kertaa lavalla on aina voimiin ottavaa, ja Kellyllä on\ntapana viipymisellään hermostuttaa vastustajaansa.\"\n\n\"Ei se ole hermostumista\", vastasi Pat. \"Se johtuu tupakansavusta. En\nole tottunut siihen, ja minua melkein ylenannattaa tuo katku.\"\n\nHänen impressarionsa tyyntyi heti. Mies, joka pahoinvoi\nhermostumisesta, ei voisi, vaikka hän olisi Simson, koskaan saada\naikaan suurottelua. Mitä taas tupakanhajuun tulee, tottuisi poika kyllä\nsiihen pian. Nuoren Patin astuminen nyrkkeilylavalle oli vastaanotettu\nvaitiololla, mutta kun Rough-House Kelly astui köyden yli,\ntervehdittiin häntä raivoisin suosionosotuksin. Hänellä oli nimi miestä\nmyöten. Hän oli villin näköinen, musta ja karvainen suurine kuhmuisine\nlihaksineen ja painoi runsaasti kaksisataa naulaa. Pat katsoi uteliaana\nhäneen ja sai ivallisen irvistyksen vastaukseksi. Sitten kuin molemmat\noli esitetty yleisölle, puristivat he toistensa kättä. Ja kun heidän\nhansikkaansa tarttuivat toisiinsa, puri Kelly hampaansa yhteen, väänsi\nsuuta pilkallisesti ja mumisi:\n\n\"No, kuinka hermojen laita on?\" Hän heilautti töykeästi Patin käden\nomastaan ja sähisi: \"Sinut kyllä höyhennän suupalaksi, nulikka!\"\n\nYleisö nauroi hänen käyttäytymiselleen ja arvasi, mitä hän oli sanonut.\n\nKun Pat tuli takaisin kulmaansa odottaen merkinantoa, kääntyi hän\nStubenerin puoleen.\n\n\"Miksi on hän vihainen minulle?\" kysyi hän.\n\n\"Ei hän ole vihainen\", vastasi Stubener. \"Se on vain hänen tapaistansa.\nHän pelottelee teitä. Tämä on vain suukopua.\"\n\n\"Eihän se ole mitään nyrkkeilemistä\", huomautti Pat, ja Stubener\nhuomasi, että hänen silmänsä olivat yhtä lempeän siniset kuin\ntavallisesti.\n\n\"Olkaa varuillanne\", varotti impressario, kun kellonsoitto ilmotti\nensimäisen erän alkaneen. \"Hän voi rynnätä kimppuunne kuin ihmissyöjä.\"\n\nJa niin kuin ihmissyöjä ryntäsikin Kelly hänen kimppuunsa syöksähtäen\nsuoraa päätä yli lavan hurjassa vimmassaan. Pat, joka tyynen tapansa\nmukaisesti oli mennyt häntä vastaan ainoastaan pari askelta, arvioi\ntoisen vauhdin, astui askelen sivulle ja antoi koukistetulla oikealla\nkädellään iskun Kellyn leukoihin. Sitten seisoi hän paikoillaan\nkatsellen uteliaana lyöntinsä vaikutusta. Ottelu oli siten loppu. Kelly\noli kellistynyt kuin teurashärkä ja makasi liikkumattomana\npalkintotuomarin ollessa kumartuneena hänen ylitsensä ja lukiessa hänen\nkorvaansa kymmenen sekunttia, mutta Kelly ei kuullut mitään. Kun hänen\navustajansa tulivat nostamaan häntä ylös, ehti Pat ennen heitä. Hän\ntarttui suureen, liikkumattomaan vastustajaansa, nosti hänet\nkäsivarsilleen ja kantoi kulmaan asettaen hänet istumaan tuolille\navustajien tuettavaksi. Puolen minutin perästä tämän jälkeen nosti\nKelly päänsä aukaisten silmänsä. Hän silmäili hämillään ympärilleen ja\nkatsoi sitte erääseen avustajaansa.\n\n\"Mitä on tapahtunut?\" kysyi hän käheästi. \"Sortuiko katto päälleni?\"\n\n\nIV.\n\nOttelusta Kellyn kanssa oli seurauksena -- vaikka yleinen mielipide\npiti Pat Glendonin voittoa sattumana -- että Pat sai mitellä voimiaan\nRufe Masonin kanssa. Tämä tapahtui kolmen viikon perästä, ja\nSierra-Club-yleisö tuskin huomasikaan, kuinka se loppui. Rufe Mason oli\nraskaan sarjan nyrkkeilijä ja kuuluisa viekkaista laskelmistaan. Kun\nalkajaismerkki kajahti, kohtasivat molemmat nyrkkeilijät toisensa\nkeskellä lavaa. Ei kumpikaan hyökännyt eikä iskenyt. He kuljeksivat\ntoistensa ympäri koukistetuin käsivarsin ja hansikkaat niin lähetysten,\nettä ne melkein koskettivat toisiansa. Tätä kesti ehkä noin viisi\nsekunttia. Sitten tapahtui se, mitä tapahtui, niin nopeasti, ettei\nyleisöstä edes yksi sadasta nähnyt, kuinka kaikki kävi. Selvästikään se\nei ollut tavallinen valeisku, vaan koetteleva, uhkaava isku.\nKun Pat hyökkäsi, olivat he niin lähellä toisiansa, että isku tuli\nkorkeintaan kahdeksan tuuman etäisyydeltä. Se oli vasemman käden\nkyynärvarsi-isku ja suoritettiin se vasemman kyynärvarren sysäyksellä\nja hartianykäyksellä. Se osui suoraan leuan päähän, ja yleisö näki\nihmeissään, että Masonin jalat horjuivat, ja hän kaatui permannolle.\nMutta kilpailutuomari oli huomatessaan tämän heti tullut esille\nlaskemaan kymmenen sekunttiansa. Pat kantoi jälleen vastustajansa tämän\nnurkkaan, ja kesti kymmenen minuttia, ennen kuin Rufe Mason\navustajiensa tukemana vapisevin polvin ja pyörivin, lasimaisin silmin\nkykeni käymään alas pitkin suurta käytävää pukuhuoneeseensa.\n\n\"Ei ole ollenkaan ihmeteltävää, että Rough-House Kelly luuli katon\npudonneen päällensä\", sanoi hän eräälle uutistenhankkijalle.\n\nSen jälkeen kuin Chub Collins vielä oli tullut lyödyksi viidentoista\nerän kilpailun ensimäisen erän kahdennellatoista sekunnilla, katsoi\nStubener välttämättömäksi keskustella hiukan Patin kanssa.\n\n\"Tiedättekö, miksi he sanovat teitä nyt?\" kysyi hän.\n\nPat pudisti päätään.\n\n\"Yhden iskun Glendoniksi.\"\n\nPat hymyili välinpitämättömästi. Hänestä oli yhdentekevää, miksi he\nhäntä nimittivät. Hän oli ottanut määrätyn työn tehtäväkseen, ennen\nkuin hän pääsisi takaisin vuorilleen, ja hän suoritti sitä aivan\nflegmaattisesti.\n\n\"Ei tämä kelpaa\", jatkoi hänen ohjaajansa pudistaen päätänsä onnettoman\nnäköisenä. \"Ette saa iskeä pyörryksiin vastustajianne noin nopeasti.\nTeidän täytyy antaa heille enemmän aikaa.\"\n\n\"Mutta minähän olen tullut tänne nyrkkeilemään, vai kuinka?\" kysyi Pat\nkummissaan.\n\n\"Niin kyllä, Pat, mutta teidän täytyy olla suurisuuntainen ja\njalomielinen nyrkkeillessänne. Älkää kohdelko kaikkia muita\nnyrkkeilijöitä noin huonosti. Se ei ole kohteliaasti tehty yleisöäkään\nkohtaan, joka tahtoo rahalleen arvoa. Sitäpaitsi kukaan ei tahdo\ntaistella kanssanne. He peljästyvät, kaikki. Eikä yleisöä voi vetää\npuoleensa kymmenen sekunnin otteluilla. Arvostelkaa itse. Maksaisitteko\nte dollarin tai viisi dollaria saadaksenne nähdä kymmenen sekunnin\nottelun?\"\n\nPat lupasi antaa yleisölle katsomista rahojensa edestä, mutta selitti,\nettä hän omasta puolestaan mieluummin menisi kalastamaan kuin katselisi\nsata erää nyrkkeilemistä.\n\nItse asiassa ei Pat otteluillaan vielä ollutkaan saavuttanut mainetta.\nUrheiluun innostuneet nauroivat muistellessaan koomillisia otteluita ja\nRough-House Kellyn mainitsemaa katon sortumista. Ei kukaan tiennyt,\nosasiko Pat todellakin nyrkkeillä. He eivät olleet koskaan nähneet\nhänen nyrkkeilevän. Missä olivat hänen vahvat keuhkonsa ja voimakkaat\nlihaksensa, taitonsa nyrkkeillä vanhojen nyrkkeilypukarien kanssa\npitkiä otteluita? Hän ei ollut näyttänyt muuta kuin muutamia\nonnistuneita iskuja ja alttiutta käyttää hyväkseen sattumia.\n\nNeljäs vastustaja oli Pete Sosso, portugalilainen nyrkkeilijä\nteurastajakaupungista, tunnettu yllättävistä taistelutempuistaan. Pat\nei treenannut itseänsä ollenkaan tätä ottelua varten. Sen sijaan teki\nhän surumatkan vuoristoon haudatakseen isänsä. Vanha Pat oli hyvin\ntuntenut sydämensä tilan, ja se oli pysähtynyt yhtäkkiä.\n\nNuori Pat saapui takaisin San Franciscoon niin viime hetkessä, että\nhänen oli muutettava suoraan matkavaatteet nyrkkeilypukuun, ja yleisö\noli jo saanut odottaa kymmenen minuttia.\n\n\"Muistakaa antaa hänelle aikaa\", varotti Stubener, kun Pat astui lavaa\nympäröivän köysiaidan yli. \"Nyrkkeilkää hänen kanssaan, mutta tehkää se\nperusteellisesti. Antakaa hänen kestää kymmenen tai kaksitoista erää ja\ntehkää sitte selvä hänestä.\"\n\nPat totteli määräyksiä, ja vaikka hänen olisi ollut sangen helppo lyödä\nSosso tainnuksiin, oli hänellä täysi työ ottelun pitkittämisessä. Se\noli katsomisen arvoista, ja yleisö oli ihastuksissaan. Sosson\nvihurimaiset hyökkäykset, rajut valeiskut ja väistymiset pakottivat\nPatin panemaan kaiken taitonsa liikkeelle puolustaakseen itseänsä eikä\nhän kuitenkaan selviytynyt ehein nahoin taistelusta.\n\nStubener kehui häntä minutin väliajoilla, ja kaikki olisi ollut hyvä,\nellei Sosso neljännessä erässä olisi käyttänyt muuatta tehokkaimmista\ntempuistaan. Eräässä takerruksessa oli Pat antanut hänelle leukaiskun,\njolloin Sosso hänen suureksi ihmeekseen laski kätensä hervottomana ja\nhorjui taaksepäin pyörivin silmin ja notkuvin polvin. Pat ei voinut\nymmärtää sitä. Isku ei ollut mikään tavallista voimakkaampi, ja\nkuitenkin oli hänen vastustajansa valmis kaatumaan matolle. Pat antoi\nomien käsiensäkin vaipua jääden seisoen katselemaan vihollisensa\nhorjumista. Sosso oli jo vähällä kaatua, kun hän äkkiä taas\nsuoristautui syöksähtäen sokeasti taas eteenpäin.\n\nEnsimäisen ja viimeisen kerran nyrkkeilyaikanaan laiminlöi Pat\nperusasennossa olemisen. Hän astui askelen sivulle päästääkseen\nhorjuvan miehen sivuitse. Yhä horjuen antoi tämä äkkiä oikealla\nkädellään iskun, joka osui suoraan Patin leukoihin sellaisella\nvoimalla, että hänen hampaansa olivat vähällä irtaantua. Yleisö päästi\nihastuksen ulvahduksen. Mutta Pat ei kuullut sitä. Hän näki ainoastaan\nSosson edessään irvistävänä ja uhmailevana. Isku oli koskenut kipeästi,\nja Patissa heräsi koko isältä peritty kiukku. Hän pudisti päätään\nikäänkuin ravistaakseen päältään iskun ja asettui perusasentoon\nvastustajansa eteen. Seuraavassa sekunnissa oli kaikki ratkaistu.\nValeiskun jälkeen, joka sai vastustajan väistymään syrjään, suuntasi\nPat vasemman käden iskun sydänalaan melkein samassa silmänräpäyksessä\nkuin hän oikealla kädellä antoi iskun Sosson leukaan. Viimeisen iskun\nsai Sosso suulleen, ennen kuin hänen ruumiinsa kosketti lattiaa. Seuran\nlääkäri työskenteli puolisen tuntia saadakseen häneen hengen. Sitte\nneuloivat he hänen suunsa kokoon yhdellätoista pistoksella ja veivät\nhänet sairasvaunuihin.\n\n\"Olen kovin pahoillani\", sanoi Pat impressariolleen, \"pelkäänpä melkein\nsuuttuneeni. Sitä en enää koskaan tee missään ottelussa. Isä varotti\nminua aina siitä. Hän sanoi menettäneensä sen tähden lukemattomia\notteluita. En luullut, että voisin tuolla tavoin menettää\nitsehillitsemistaitoni, mutta nyt kun sen tiedän, voin hallita itseni.\"\n\nJa Stubener uskoi häneen. Hän oli päässyt siihen asteeseen, että hän\nsaattoi uskoa suojattiinsa täydellisesti.\n\n\"Eihän teidän tarvitse suuttua\", sanoi hän, \"te olette niin\ntäydellisesti vastustajienne herra kaikissa olosuhteissa.\"\n\n\"Joka tuumaan ja joka sekunttiin nähden\", vahvisti Pat.\n\n\"Ja te voitte nujertaa vastustajanne millä hetkellä tahansa.\"\n\n\"Sen voin. En tahdo kehua itseäni, mutta luulen, että minulla on siihen\ntarvittavat ominaisuudet. Silmäni osottavat minulle oikean tilaisuuden,\njolloin minun on toimittava. Aika ja välimatka ovat minun toinen\nluontoni. Isä sanoi sitä luonnonlahjaksi, mutta sitä luulin\nimarteluksi. Nyt kun olen otellut näiden miesten kanssa, uskon hänen\nolleen oikeassa. Hän sanoi, että ymmärrys ja lihakset olivat\nyhteistoiminnassa minussa.\"\n\n\"Joka tuumassa ja sekunnissa\", kertasi Stubener miettiväisesti.\n\nPat nyökkäsi, ja Stubener, joka nyt luotti häneen rajattomasti, uneksi\nkultaisesta tulevaisuudesta, jonka pitäisi herättää vanha Pat\nkuolleista.\n\n\"Älkää vain unohtako, että teidän täytyy antaa yleisölle katseltavaa\nrahojensa edestä\", hän sanoi. \"Meidän täytyy sopia edeltäkäsin, kuinka\nmonta erää ottelu saa kestää. Seuraava vastustajanne on Lentävä\nhollantilainen. Mitäpä, jos antaisitte ottelun pitkittyä\nviidenteentoista erään saakka ja löisitte hänet vasta viimeisessä\nmaahan? Silloin saisitte myös tilaisuuden näyttää, mihin pystytte.\"\n\n\"Kuten tahdotte, Sam\", kuului vastaus.\n\n\"Siitä tulee teidän ratkaiseva kokeenne\", muistutti Stubener. \"Ette\nehkä voikaan voittaa häntä viimeisessä erässä.\"\n\n\"Saattepa nähdä...\" Pat keskeytti antaakseen lupaukselleen suuremman\npainon, ja otti käteensä 'Longfellowin'. \"Jollen onnistu, en enää\nkoskaan lue runoutta... ja se on paljon luvattu.\"\n\n\"Ompa tosiaankin, se on varma se\", myönsi hänen impressarionsa\njuhlivasti, \"mitä ihmeellistä löydättekään tuosta lorusta, joka käy yli\nymmärrykseni.\"\n\nPat hymähti, mutta ei vastannut mitään. Koko elämänsä aikana hän oli\nkohdannut yhden ainoan ihmisen, joka oli ollut innostunut runoihin,\ntuon punatukkaisen opettajattaren, joka oli pelottanut hänet metsään.\n\n\n\n\nV.\n\n\n\"Minne nyt menette?\" kysyi Stubener ihmeissään katsoen kelloonsa. Pat\npysähtyi pitäen kättään ovenkahvassa ja kääntyi ympäri.\n\n\"Tiedeakatemiaan\", sanoi hän. \"Eräs professori luennoi Browningista\nsiellä illalla, ja Browning on sellainen kirjailija, jota tarvitaan.\nAjattelen joskus, että pitäisi mennä iltakouluun.\"\n\n\"Mutta herra jumala, ihminen!\" huudahti impressario kauhuissaan.\n\"Teidänhän täytyy otella lentävän hollantilaisen kanssa.\"\n\n\"Tiedän sen. Mutta minun ei tarvitse tulla lavalle ennen kuin puoli tai\nneljännestä vailla kymmenen. Luento loppuu neljännestä yli yhdeksän.\nJos tahdotte olla varma, niin voitte tulla noutamaan minua\nautomobiililla.\"\n\nStubener kohautti olkapäitään avuttomasti.\n\n\"Ei teidän tarvitse olla rauhaton\", vakuutti Pat. \"Isällä oli tapana\nsanoa, että pahin aika olivat tunnit juuri ennen ottelun alkua ja että\nmonta kilpailua on hävitty juuri sen tähden, että nyrkkeilijä\nherpaantui, koska hän oli rasittanut itseään ajattelemalla vain tulevaa\nottelua. Minun suhteeni teidän ei tarvitse olla peloissanne,\npäinvastoin pitäisi teidän iloita, että saatan mennä luennolle.\"\n\nJa myöhemmin illalla, katsellessaan viittätoista katsomisen arvoista\nerää, hymyili Stubener useamman kerran itsekseen ajatellessaan, mitä\nurheiluyleisö olisi arvellut, jos se olisi tiennyt, että suurenmoinen\nammattinyrkkeilijä oli saapunut kilpailuun suoraa päätä kuulemasta\nluentoja Browningista.\n\nLentävä hollantilainen oli nuori ruotsalainen, joka oli tavattoman\ninnokas nyrkkeilijä ja erinomaisen kestävä. Hän ei levännyt koskaan,\nvaan oli aina touhussa, hyökkäili hyökkäilemistään koko erän alusta\nloppuun. Hänen kätensä heiluivat yhtenä ainoana iskupyörteenä ja\nlyhytvälimatkaisessa ottelussa oli hän näppärä puskemaan päänsä,\nvastustajansa rintaan. Hän melkein paini ja antoi iskuja heti, kuin sai\nkätensä vapaaksi. Alusta loppuun oli hän kuin tuulen vihuri, mistä\nnimikin. Hänen heikkoutensa oli se, ettei hän kyennyt tarkasti\narvioimaan aikaa ja välimatkaa. Kuitenkin oli hän voittanut osumalla\njollakin lyönnillä siitä iskuparvesta, jota hän jakeli. Patilla, joka\nkeskeytymättä ajatteli kellotusta, ettei hänen pitäisi nujertaa\nvastustajaansa, oli täysi työ tehtävänään. Ja vaikka hän välttyi\nvaikeammista vahingoista, ei hän kokonaan säästynyt lentävien\nhansikoitten jakamista iskuista. Mutta se oli hänelle hyvää treenausta,\nja hän melkein nautti ottelusta.\n\n\"Voisitteko lyödä hänet nyt?\" kuiskasi Stubener viidennen erän\njälkeisellä väliajalla.\n\n\"Kyllä, varmasti\", vastasi Pat.\n\n\"Kuten tiedätte, ei häntä ole kukaan vielä koskaan voittanut\",\nmuistutti Stubener taas muutaman erän jälkeen.\n\n\"Pelkäänpä sitte lyöväni kynteni rikki\", vastasi Pat hymyillen. \"Tunnen\niskun, joka minulla on varattuna häntä varten ja kun se toimeenpannaan,\ntäytyy jonkun rikkoutua, joko hänen tai minun kynteni.\"\n\n\"Luuletteko voivanne nujertaa hänet nyt?\" kysyi Stubener\nkolmannentoista erän loputtua.\n\n\"Koska hyvänsä, kuten olen sanonut.\"\n\n\"Antakaa hänen siis kestää viidenteentoista asti.\"\n\nNeljännessätoista erässä ponnisti Lentävä hollantilainen kaikki\nvoimansa. Kun alkumerkki kajahti, hyökkäsi hän suoraa päätä yli lavan\nvastakkaikaiseen kulmaan, josta Pat parhaillaan hitaasti nousi\ntaisteluasentoon. Yleisö hurrasi, sillä se huomasi, että Lentävä\nhollantilainen oli oikeassa elementissään. Pat otti asian leikilliseltä\nkannalta ja päätti vastaanottaa pelottavan hyökkäyksen täydellisellä,\npassiivisella puolustuksella. Hän antoi oikean puolustustaitoesityksen.\nVäliin suojasi hän eteenpäin taivutettua naamaansa vasemmalla\nkäsivarrella ja sydänalaansa oikealla kädellä; väliin piti hän molempia\nhansikkaita poskiensa edessä tai suojeli palleaansa molemmilla\nkyynärvarsillaan; koko ajan oli hän liikkeellä, tarttui \"kömpelösti\"\nvastustajaansa tehden tyhjäksi tämän hyökkäykset. Itse hän ei koskaan\niskenyt eikä uhannutkaan iskeä, vaikka hän horjahteli voimakkaista\nhuimapään iskuista, jotka vasaroivat häntä helvetillisessä tahdissa\nhänen vain puolustautuessaan.\n\nNe, jotka istuivat nuoraa lähinnä, näkivät paremmin ja ymmärsivät,\nmutta toiset antoivat pettää itseänsä, nousivat tuoleiltaan ja\nhurrasivat siinä uskossa, että Pat avuttomana oli pakotettu saamaan\nhyvän läksytyksen. Kun erä oli loppunut, vaipui yleisö taas nolona\ntuoleilleen takaisin, kun Pat aivan tyynenä palasi kulmaansa. Sehän oli\nselittämätöntä. Patinhan olisi pitänyt olla kokonaan nujerrettu, mutta\nhän oli vain yhtä tyyni kuin ennenkin.\n\n\"Lyöttekö hänet nyt?\" kysyi Stubener rauhattomasti.\n\n\"Kymmenessä sekunnissa\", sanoi Pat varmana. \"Saattepa nähdä.\"\n\nKun kello soi ja Pat hypähti ylös tuoliltaan, osotti hän selvästi, että\nhän ensimäisen kerran koko ottelun aikana aikoi ryhtyä tositeolla\nhyökkäämään. Kaikki katselijat käsittivät sen, ja Lentävä\nhollantilainenkin näkyi heti ymmärtävän varotuksen ja ensimäisen kerran\nkoko elämänsä aikana näytti hän huomattavasti epäröivän, kun he\nkohtasivat toisensa keskellä lavaa. Sekunnin murto-osan seisoivat he\nperusasennossa katsoen toisiinsa. Sitte hyökkäsi Lentävä hollantilainen\nvastustajaansa kohden, ja Pat löi hänet hyvin tähdätyllä\noikeanpuolisella ristilyönnillä keskelle lavaa.\n\nTämän urotyön jälkeen alkoi Pat Glendonin maine kasvaa yhä suuremmaksi.\nUrheilijat ja urheilukertojat tahtoivat haastatella häntä. Ensimäisen\nkerran oli Lentävä hollantilainen hävinnyt. Hänen voittajansa oli\nosottautunut voittamattomaksi puolustautujaksi. Patin edelliset voitot\neivät siis olleet olleet mitään sattumia. Hänellä oli kaksi\ntukevanyrkkistä kättä. Hän oli jättiläinen, ja hänen tulevaisuutensa\noli varma. Urheiluselostajat vakuuttivat, että hänen oli turha enää\ntuhlata aikaansa kolmannen luokan nyrkkeilijöitten ja \"hakkuupölkkyjen\"\nkanssa. Missä olivat Ben Menzies, Reye Rede, Bill Tarwater ja Ernest\nLawson? Heidän oli jo aika tulla mittelemään voimiaan tämän nuoren\nvasta-alkajan kanssa, joka yhtäkkiä oli osattautunut olevansa\nensiluokan nyrkkeilijä. Mitä hänen impressarionsa ajatteli ollessaan\ntottelematta kehotuksia?\n\nSitte sai kuuluisuus sysäyksen, sillä Stubener paljasti salaisuuden,\nettei tämä mies ollut kukaan muu kuin Pat Glendonin poika, vanhan\nPatin, tuon kuuluisan nyrkkeilijäurhon poika. Pat sai heti nimekseen\n\"nuori\" Pat Glendon ja urheilukirjailijat ympäröitsivät hänet\nihmetelläkseen häntä, lyödäkseen hänestä vetoa ja kirjottaakseen\nhänestä.\n\nAlottaen Ben Menziesillä ja lopettaen Bill Tarwateriin haastoi hän,\ntaisteli ja voitti nuo neljä toisen luokan nyrkkeilijää. Voidakseen\ntämän suorittaa, täytyi hänen matkustella, koska ottelut tapahtuivat\nGoldfieldissä, Denverissä, Texasissa ja Newyorkissa. Siihen kului\nuseita kuukausia, sillä suuremmat kilpailut olivat vaikeita järjestää,\nja nyrkkeilijät itse pyysivät treenausaikaa itselleen.\n\nToisen vuoden kulutti hän taistelemalla raskaan sarjan lähinnä\netevämpien nyrkkeilijöitten kanssa, lukumäärältään puolisen tusinaa.\nYlimpänä oli \"mahtava\" Jim Hanford, voittamaton maailmanmestari.\nNäitten mestariotteluitten järjestäminen oli työläintä, vaikka Stubener\nväsymättä jakeli haasteita ja koetti saada urheilumaailman yleisen\nmielipiteen puolelleen saadakseen asianomaiset taistelemaan. Wilf King\noli Englannissa, ja Glendon seurasi Tom Harrisonia yli puolen maapalloa\nvoittaakseen hänet sitte Austraaliassa.\n\nMutta kilpailupalkinnot tulivat yhä suuremmiksi ja suuremmiksi. Niiden\nsadantuhannen palkintojen siasta, jotka hän oli voittanut ensimäisistä\notteluistaan sai hän nyt kaksin kolmin verroin joka ottelusta\nja sitäpaitsi suuret summat filmiyhtiöiltä. Stubener otti\nimpressariopalkkionsa tästä kaikesta sopimuksen sääntöjen mukaan, jotka\nvanha Pat oli laatinut, ja sekä hän että Glendon rikastuivat, johon\nvielä auttoi osaltaan se, että he elivät hyvin säännöllistä elämää\neivätkä tuhlanneet rahojansa.\n\nStubener antautui ostamaan itselleen lisää omaisuutta. Mitä hän\njo ennestään omisti San Franciscossa rakennustonteissa ja\nvuokrakasarmeissa, oli suurenmoisempaa, kuin Glendon oli\naavistanutkaan. Mutta oli olemassa myös salainen vedonlyöjäliitto, joka\nolisi paremmin tiennyt Stubenerin tulot, samalla kuin toinen\nylimääräinen palkkio toisensa perästä Glendonin tietämättä joutui\nfilmiyhtiölle.\n\nStubenerin tärkein tehtävä oli nuoren gladiaattorinsa kokemattomuuden\nsäilyttäminen. Se ei tuottanut hänelle minkäänlaisia vaikeuksia.\nGlendon, jolla ei ollut mitään tekemistä kauppojen kanssa, ei ollut\njuuri ollenkaan innostunut vapaa-aikoinaan muuhun kuin metsästykseen\nja kalastukseen. Harvoin seurusteli hän urheilijoitten kanssa ja hän\noli tunnettu ujoudestaan ja yksinäisyydenhalustaan. Hän piti\ntaidenäyttelyitä ja runokirjoja parempana turhanpäiväisiä lörpötyksiä.\nHänen treenarinsa ja kanssakilpailijansa saivat ankaroita ohjeita hänen\nimpressarioltaan pitääkseen suunsa kiinni urheilumaailman\nvarjopuolista. Häntä ei koskaan saanut haastatellakaan muuta kuin\nStubenerin läsnäollessa.\n\nAinoastaan kerran joutui Glendon lahjomisyrityksen esineeksi. Se\ntapahtui juuri ennen hänen otteluansa Hendersonin kanssa. Hänen\nkorvaansa kuiskattiin hätäisesti eräässä hotellin käytävässä\nsadantuhannen dollarin tarjous, jos hän antaisi vastustajansa voittaa.\nKuiskaajan onneksi sai Pat hillityksi vihansa ja poistui hänen\nohitsensa vastaamatta. Hän ilmotti tämän Stubenerille, joka sanoi:\n\n\"Se on vain pilaa, Pat\", Hän näki sinisten silmien säkenöivän. \"Mutta\nehkä enemmänkin. Jos heidän olisi onnistunut saada teidät satimeen,\nolisi siitä tullut suuri häväistysjuttu, joka olisi saattanut teidät\nperikatoon. Mutta tuskin oli heillä sellaista tarkotusta. Se on jo\nvanhanaikaista. Ennen oli kyllä nyrkkeilyssäkin paljon saastaa, mutta\nkukaan impressario tai nyrkkeilijä ei enää uskaltaisi ryhtyä sellaiseen\ntähän aikaan. Oi, rakas Pat, nyrkkeilijät ovat maailman rehellisintä ja\nkunnollisinta väkeä.\"\n\nSanoessaan tämän Stubener tiesi koko ajan, ettei tuleva ottelu\nHendersonin kanssa tulisi kahtatoista erää lyhemmäksi -- tämä\nfilmiyhtiöitten tähden -- eikä pitemmäksi kuin neljätoista erää. Hän\ntiesi myös, että vedot olivat niin korkeat, että Henderson itse oli\nsitoutunut olemaan pitkittämättä ottelua yli neljäntoista erän.\n\nGlendon, jota ei enää koskaan yritetty lahjoa, jätti koko asian sikseen\nja lähti ulos viettääkseen iltapäivän värivalokuvien ottamisessa.\nCamera obscura oli muodostunut hänen viimeiseksi intohimokseen. Koska\nhän piti tauluista, eikä osannut itse maalata, oli hän innostunut sen\nsijaan valokuvaamaan. Käsilaukussaan hänellä oli monta valokuvausta\nkäsittelevää kirjaa, ja hän vietti useita tunteja pimeässä huoneessa\ntutkien eri kehitystapoja. Ei koskaan oltu nähty nyrkkeilijää, joka\nolisi ollut niin paljon yläpuolella nyrkkeilymaailmaa kuin hän. Koska\nhän oli harvasanainen, sanottiin häntä juroksi ja ikäväksi\nseuramieheksi, ja siitä ottivat sanomalehtimiehet aihetta kuvaillakseen\nhänet aina väärin. Hänestä tehtiin häränlihaksilla varustetun\neläimellisen idiootin näköisiä piirroksia ja muuan alotteleva\nurheilukirjottaja risti hänet \"villipedoksi\". Tämän nimen hän sai\npitää. Sanomalehtikirjailijan virkatoverit tervehtivät uutta nimeä\nihastuksella, eikä urheiluselostuksissa esiintynyt sen koommin enää Pat\nGlendonin oikeata nimeä. Päällekirjotuksena tai valokuvan alla oli\nusein vain \"Villipeto\" suurilla kirjaimilla ja ilman lainausmerkkejä.\nKoko maailma tiesi, kuka tämä eläin oli. Se sai aikaan, että hän\nentistä enemmän karttoi seuraa ja sai inhon sanomalehtimiehiä kohtaan.\n\nMitä tulee itse nyrkkeilyyn, niin kasvoi hänen entinen vähäinen\ninnostuksensa yhä suuremmaksi. Miehet, joitten kanssa hän nyt otteli,\neivät olleet mitään nollia, eikä voitto tullut niinkään helposti. He\nolivat täysiverisiä miehiä ja tottuneita ammattinyrkkeilijöitä. Oli\ntilaisuuksia, jolloin hän huomasi mahdottomaksi voittaa heitä siinä\nerässä, kuin hän oli luvannut. Esimerkiksi ottelu Sulzbergerin,\nsaksalaisen jättiläisen kanssa; vaikka Pat olisi kuinka koettanut, ei\nhänen onnistunut nujertaa häntä kahdeksannessatoista erässä, ja sama\noli juttu yhdeksännessätoista. Vasta kahdennessakymmenennessä sai hän\ntoisen erehtymään taitavassa puolustautumisessaan ja menemään nurin.\nGlendonin lisääntyvän innostuksen seurauksena oli uutterampi ja\nankarampi treenaus. Ei koskaan liiaksi rasittuneena, viettäen suuren\nosan ajastaan metsästyksillä vuoristossa, oli hän aina parhaimmassa\nkunnossaan, eikä hänen menestystään hidastuttaneet koskaan\nonnettomuudet, niin kuin isälle oli tapahtunut. Hän ei koskaan\nkatkaissut jalkaansa, ei pienintäkään rystyä. Stubener oli mielissään\nsiitä, ettei hänen nuori nyrkkeilijänsä enää sanallakaan puhunut\ntakaisinpalaamisestaan ainaiseksi vuoristoon voitettuaan vain\nmestaruuden Jim Hanfordilta.\n\n\nVI.\n\nHän saavutti pian uransa huippukohdan. Suuri mestari oli julkisesti\nilmottanut haluavansa otella Glendonin kanssa, sitten kuin tämä ensin\nolisi voittanut kolme neljä muuta, jotka olivat jonkunlaisia\nmestaruuden aspirantteja. Puolessa vuodessa onnistui Patin raivata\ntieltään Kid Mc Croth ja Philadelphia-Jack Mc Bride ja silloin olivat\njäljellä enää Nat Powers ja Tom Cannam. Ja kaikki olisi käynyt hyvin,\njollei muuan määrätty, nuori ylhäisön nainen olisi ruvennut\nsanomalehtikirjottajaksi ja jollei Stubener olisi päästänyt tätä San\nFranciscon \"Courier-Journalin\" reportteria haastattelemaan Patia.\n\nKaikki, mitä tämä nainen kirjotti, julkaistiin aina Maud Sangsterin\nkirjotuksina, mikä ohimennen sanottuna oli hänen oikea nimensä.\nSangsterit olivat kuuluisia rikkaudestaan. Kantaisä, vanha Jacob\nSangster oli alottanut reppu selässään lännen maamiehenä. Hän oli\nkeksinyt pohjattoman boraksikerroksen Nevadasta ja ensin vedätettyään\nboraksia muulilla oli hän rakennuttanut rautatien itselleen. Sitte oli\nhän boraksivoitoillaan ostanut tuhansia neliömaileja metsää\nCaliforniasta, Oregonista ja Washingtonista. Myöhemmin oli hän\nsovelluttanut yhteen politiikkaa ja kauppaa, ostanut valtiomiehiä,\ntuomareita ja koneita sekä tullut lukuisien teollisuuskeskuksien\njohtomieheksi. Sitte oli hän kuollut yltäkylläisenä kunniasta ja\nihmisten kunnioituksesta ja jättänyt jälkeensä nimen, tahrapilkun\nhistoriaan sekä parinsadan miljoonan omaisuuden neljän poikansa\njaettavaksi. Oikeus- ja teollisuusriidat sekä myöskin poliittiset\nriidat, jotka seurasivat, ja suututtivat Californiaa koko sukupolven\najan ja loppuivat kuolemattomaan vihaan ja lopulliseen tuttavuuden\nirtisanomiseen neljän veljeksen kesken. Nuorin, Theodore, muutti\njostakin syystä mieltään saavutettuaan keski-iän, möi kaikki maatilansa\nja karjalaumansa sekä kilpa-ajotallinsa ja antautui taisteluun kaikkia\nsyntymäkaupunkinsa pahentavia mahteja vastaan, joihin kuuluivat\nuseimmat sen miljonääreistä, puhdistamaan kaupunkia kaikesta siitä\nsaastasta, jonka vanha Jacob Sangster oli sinne tuonut.\n\nMaud Sangster oli Theodoren vanhin tytär. Sangsterin suku synnytti aina\nmiehistään keinottelijoita ja naisistaan kaunottaria. Maud ei ollut\npoikkeus. Hän oli myös perinyt jotain Sangster-veren seikkailuhalusta,\nsillä ennen kuin hän oli ehtinyt kypsyä naiseksi, oli hän suorittanut\ntehtäviä, joita ei kukaan muu hänen asemassaan oleva nainen olisi\ntehnyt. Vaikka hän oli niin kaunis, oli hän jäänyt naimattomaksi. Hän\noli oleskellut Euroopassa tulematta silti kotiin aviomies mukanaan ja\nhän oli antanut rukkaset lukuisille kotimaisille kosijoille. Hän oli\nantautunut harrastamaan ulkoilmaurheilua ja tullut mestariksi\ntennispelissä, täyttänyt viikkolehtien palstat tapainrikkomisillaan,\nkäynyt jalan San Mateosta Skuta Cruziin määrätyssä ajassa erään\nvedonlyönnin johdosta ja kerran herättänyt huomiota pelaamalla pooloa\nmiehisessä joukkueessa. Hän oli aikoinaan harrastanut taiteita, ja oli\nhänellä ollut oma atelieerinsakin San Franciscon ylioppilaskorttelissa.\n\nKaikki tämä oli ollut hyvin vähän merkityksellistä, kunnes hänen isänsä\nuudistussairaus alkoi. Hän ei ollut vielä koskaan nähnyt sellaista\nmiestä, jonka edessä hän olisi voinut taipua ilolla, ja aina oli hän\ninhonnut niitä, jotka olivat koettaneet voittaa hänen myötätuntonsa.\nSen tähden suuttui hän isänsä sekaantumisesta hänen elämäntapoihinsa\nja kruunasi entiset tekonsa muuttamalla pois kotoa ja ryhtymällä\nCourier-Journalin palvelukseen. Hän alotti kahdenkymmenen dollarin\nviikkopalkalla, mutta hänen palkkansa nousi viiteenkymmeneen. Hänen\ntehtäviinsä kuului pääasiallisesti musiikki-, teatteri- ja\ntaidearvostelu, mutta hän antautui myös suoranaisiin sanomalehtimiehen\ntehtäviin, silloin kuin ne olivat hänen mielestään kyllin\nmieltäkiinnittäviä. Siten hän esimerkiksi haastatteli kuuluisaa\nPierpot Morgania, sen jälkeen kuin puolentusinaa newyorkilaista\nsanomalehtimiestä oli tästä hävyttömästi soimaten kirjotellut, kävi\nsukeltajan puvussa Golden Gaten pohjassa ja lensi Roodin, \"lintumiehen\"\nkanssa, kun tämä löi kaikki siihenastiset pituuslentoennätykset\nlentämällä aina Riversideen saakka.\n\nEi kuitenkaan saa kuvitella, että Maud Sangster olisi ollut joku\nkarkeajäseninen amatsoni. Päinvastoin oli hän harmaasilmäinen, hoikka,\nkeskikokoinen, nuori neito kahdenkymmenenkolmen vuoden seutuvilla.\nHänen kätensä olivat tavattoman pienet, samoin jalat, kuuluakseen\nurheilijattarelle tai yleensä kenellekään. Aivan päinvastoin kuin muut\nurheilijattaret, osasi hän olla hienon naisellinen.\n\nOmasta ehdotuksestaan hän sai toimittajalta määräyksen mennä\nhaastattelemaan Pat Glendonia. Lukuunottamatta sitä, että hän kerran\noli nähnyt Bob Fitzissimonsin seurapuvussa Palace hotellissa, ei hän\nkoskaan elämässään ollut nähnyt ammattinyrkkeilijää. Hän ei myöskään\nollut utelias sellaista näkemään -- ainakaan hän ei ollut ollut\nutelias, ennen kuin nuori Pat Glendon saapui San Franciscoon\ntreenaamaan itseään otteluun Nat Powersia vastaan. Silloin oli hän\nmuistanut Patin sanomalehtinimen -- Villipedon. Glendon olisi\nvarmaankin katsomisen arvoinen. Siitä, mitä hän Patista oli lukenut,\noli hän saanut sen käsityksen, että tämä oli ihmishahmossa oleva\nhirviö, raaka ja hurja kuin viidakon peto. Patin valokuvat eivät tosin\nvahvistaneet häntä siinä uskossa, mutta ne kyllä puhuivat puolestaan\nnyrkkeilijän yliluonnollisen voimakkaista lihaksista. Sanomalehtikuvan\nopastamana lähti hän Cliff Housen harjotushuoneustoon Stubenerin\nmääräämällä ajalla.\n\nTonttikeinottelija oli huolissaan. Pat oli uppiniskainen. Hän istui\nnojatuolissa toinen jalka riippuen yli tuolin kädennojan, kädessään\nShakespearen runoja ja lausui mielipiteitään tulevan haastattelun\njohdosta.\n\n\"Mitä tekemistä naisilla on nyrkkeilyn kanssa?\" kysyi hän. \"Se ei kuulu\nheille. Mitä he siitä tietävät? Miehetkin ymmärtävät sitä surullisen\nvähän. En minä ole mikään mallinukke, joka pannaan ikkunalle\nnähtäväksi. Tuo nainen tulee tänne vain töllistelemään minua. En ole\nkoskaan pitänyt naisista harjotushuoneessa enkä välitä siitä, että hän\non reportteri.\"\n\n\"Mutta hän ei ole mikään tavallinen reportteri\", huomautti Stubener.\n\"Olette kai kuullut puhuttavan Sangstereista -- miljonäärisuvusta?\"\n\nPat nyökkäsi.\n\n\"No niin, hän on yksi heistä. Hän kuuluu suureen maailmaan. Hän voisi\nliikkua hienon hienossa seurapiirissä, jos hän tahtoisi, sen sijaan,\nettä hän nyt tekee työtä palkasta. Hänen isänsä on ainakin\nviidenkymmenen miljoonan arvoinen.\"\n\n\"Minkä tähden hän sitte kirjottelee sanomalehtiin ja syö jonkun köyhän\nsanomalehtipaholaisen leipää?\"\n\n\"Hän joutui riitaan isänsä kanssa, kun ukko tahtoi ruveta puhdistamaan\nSan Franciscoa. Tytär muutti pois kotoa. Siinä koko juttu -- jätti\nkodin ja hankki itselleen paikan. Ja erään asian sanon teille, Pat: hän\nkirjottaa aivan erikoisen hienoa englantia. Tällä seudulla ei ole\nketään kynäilijää, joka kykenisi kilpailemaan hänen kanssaan, kun hän\npääsee vauhtiin.\"\n\nPat näytti innostuvan, ja Stubener jatkoi:\n\n\"Hän kirjottaa myös runoja -- tuota tavallista hölynpölyä, aivan kuin\ntekin. Mutta minä oletan, että hänen on parempaa, sillä hän sai kerran\npainetuksikin kokonaisen kirjan. Sitäpaitsi kirjottaa hän teattereista.\nHän haastattelee jokaista kuuluisaa näyttelijää, joka sattuu tulemaan\ntänne kaupunkiin.\"\n\n\"Olen lukenut hänen nimensä sanomalehdistä\", sanoi Pat.\n\n\"Luonnollisesti olette sen tehnyt. Se on suuri kunnia teille, että hän\ntulee tänne. Se ei tule tuottamaan teille mitään vaivaa. Minä tulen\nolemaan saapuvilla ja antamaan hänelle tarpeelliset tiedot. Niinhän\nolen aina tehnyt, kuten tiedätte.\"\n\nPat loi häneen tunnustusta antavan katseen.\n\n\"Muuan asia vielä, Pat: älkää unohtako, että teidän täytyy alistua\ntuohon haastatteluun. Se kuuluu ammattiinne. Siten saamme suuren\nreklaamin ilmaiseksi. Se herättää yleisössä mielenkiintoa ja saa sen\nliikkeelle, ja juuri yleisöstä me hyödymme.\" Hän vaikeni, kuunteli ja\nkatsoi kelloonsa. \"Luulen, että hän saapuu jo. Menen ottamaan hänet\nvastaan ja tuon hänet sisään. Annan hänelle viittauksen siihen\nsuuntaan, että hän ymmärtää lähteä pian. Tämä tulee käymään\nkädenkäänteessä.\" Hän kääntyi ovella. \"Käyttäytykää siivosti nyt, Pat.\nÄlkää purko hampaitanne yhteen älkääkä vastatko pitkästi hänen\nkysymyksiinsä.\"\n\nPat laski kirjan pöydälle, otti sanomalehden ja oli olevinaan\nsyventynyt lukemaan sitä, kun Stubener vieraineen saapui. Pat nousi.\nKohtaus muodostui molemminpuoliseksi yllätykseksi. Kun siniset silmät\nkohtasivat harmaat, oli melkein kuin mies ja nainen olisivat\nhuudahtaneet voitokkaasti toinen toisilleen, aivan kuin he molemmat\nolisivat löytäneet odottamatta jotain, jota he olivat etsineet. Mutta\nsitä kesti vain silmänräpäyksen. Kumpikin oli kuvitellut toisensa aivan\ntoisenlaiseksi, niin että iloinen jälleennäkeminen muuttui\nhämmennykseksi. Naisena selvisi reportteri ensimäisenä siitä, ja sen\nhän teki ollenkaan osottamatta olleensa hämmentynyt. Hän astui yli\nlattian Glendonia kohden. Tämä puolestaan tuskin huomasi, kuinka\nesitteleminen tapahtui. Tässähän oli nainen, oikea _nainen_. Pat ei\nollut koskaan aavistanut, että voisi olla olemassa sellaista olentoa.\nNe harvat naiset, joihin hän oli kohdistunut huomiotansa, eivät\nollenkaan muistuttaneet tätä. Hän ajatteli, mitä vanha Pat olisi\nsanonut tästä naisesta, oliko tämä sellainen, johon piti tarttua\nmolemmin käsin. Hän huomasi seisovansa pitäen reportteria kädestä. Pat\nkatseli vieraan kättä ja ihmetteli sen pienuutta.\n\nReportteri puolestaan koetti parhaansa mukaan unohtaa tuon omituisen\ntunteen, joka johtui vieraan miehen vetovoimasta. Hänen edessäänhän oli\nnyrkkeilylavan villipeto, tuo suuri, tyhmä eläin, hurjan ammattikunnan\nhurjin. Hän nauroi Patin tavalle pitää hänen kättään omassaan.\n\n\"Tahtoisin saada käteni vapaaksi, mr Glendon\", sanoi hän. \"Katsokaa,\nminä... minä tarvitsen sitä todellakin.\"\n\nPat katsoi nolona häneen, seurasi katseellaan hänen katsettaan\nyhtyneihin käsiin ja irrotti ne samassa punastuen korviaan myöten.\n\nReportteri huomasi punastumisen ja teki sen johtopäätöksen ettei\nnyrkkeilijä ehkä ollutkaan juuri niin eläimellinen, kuin hän oli\nmielessään kuvitellut. Sillä hän ei voinut ajatella, että joku eläin\npunastuisi. Hän huomasi myös, ettei Patilla ollut tarpeeksi\nseurustelukykyä pyytääkseen anteeksi. Pat katsoi häneen yhä kuin\nhurmioissaan ja tuli vielä punaisemmaksi poskiltaan.\n\nStubener oli sillävälin tuonut tuolin ja viittasi neidin istumaan.\nGlendon istuutui mekaanisesti omalleen.\n\n\"Hän on loistavassa kunnossa, miss Sangster, loistavassa kunnossa\",\nsanoi impressario. \"Eikö totta, Pat? Ette koskaan elämässänne ole\ntuntenut itseänne hyvinvointisemmaksi?\"\n\nTämä kiusotti Glendonia. Hän rypisti hämillään otsaansa eikä vastannut.\n\n\"Olen usein halunnut tutustua teihin mr Glendon\", sanoi miss Sangster.\n\"En ole koskaan ennen haastatellut ketään nyrkkeilijää, niin että\npyydän anteeksi, jollen osaa suoraan asiaan.\"\n\n\"Ehkä mieluimmin alottaisitte katsomalla häntä työssään?\" ehdotti\nimpressario. \"Sillä aikaa kuin hän pukeutuu nyrkkeilypukuun, voin minä\nkertoa teille hänestä paljon -- myöskin asioita, joita ei koskaan ole\nollut sanomalehdissä. Kutsukaamme Walsh sisään, Pat, ja nyrkkeilkäämme\nmuutama erä.\"\n\n\"Ei siitä tule mitään\", murisi Glendon töykeästi aivan niin kuin\nvillipedolta saattoi odottaakin. \"Ryhtykää haastatteluun.\"\n\nTilanne muuttui ikäväksi. Stubener puhui eniten johtaen keskustelua,\njoka kiusotti Maud Sangsteria, samalla kuin Pat ei juuri ollenkaan\nottanut siihen osaa. Miss Sangster tarkasti Patin kauniita kasvoja,\nkirkkaansinisiä silmiä, kauniinmuotoista, melkein kotkankaarevaa nenää\nja kiinteitä huulia, jotka kaikki olivat miehekkään eivätkä ollenkaan\näreän näköiset. Siinä oli sangen omituinen persoonallisuus,\najatteli hän, jos sanomalehdet olivat oikeassa kaikessa, mitä he\nhänestä kertoivat. Turhaan hän koetti etsiä mitään merkkiäkään\neläimellisyydestä. Ja turhaan hän koetti saada keskustella suorastaan\nPatin kanssa. Ensiksikin tiesi hän liian vähän nyrkkeilylavasta ja\nammattinyrkkeilijöistä ja niin pian kuin hän yritti saada aikaan\nkahdenkeskistä keskustelua, tuli Stubener heti väliin ja tulvi\ntiedonannoista.\n\n\"Tämä nyrkkeilyelämä lienee äärettömän mieltäkiinnittävää\", sanoi miss\nSangster kerran ja jatkoi huoaten: \"Toivoisin tietäväni siitä enemmän.\nSanokaa minulle, minkä tähden te nyrkkeilette? -- niin, lukuunottamatta\nsiitä koituvaa rahallista hyötyä.\" (Viimeisen hän sanoi säästyäkseen\nStubenerin keskeytyksestä.) \"Pidättekö, että on hauskaa nyrkkeillä?\nOnko jännittävää astua lavalle toista miestä vastaan? En osaa oikein\nlausua ajatustani, joten teidän täytyy antaa minulle anteeksi.\"\n\nPat ja Stubener alkoivat yhtaikaa, mutta Pat vei suunvuoron\nimpressarioltaan.\n\n\"Alussa en ollenkaan ajatellut sitä...\"\n\n\"Niin, katsokaas, se tuntui hänestä aivan liian helpolta\", keskeytti\nStubener.\n\n\"Mutta sitte\", jatkoi Pat, \"kuin jouduin parempien nyrkkeilijöitten\nkanssa tekemisiin, todellisten kuuluisuuksien, kun minulla oli\nsuurempaa...\"\n\n\"Kiihotinta?\" ehdotti miss Sangster.\n\n\"Niin, aivan oikein, kun minulla oli suurempaa kiihotinta, huomasin,\nettä pidin siitä... hyvin paljon sitäpaitsi. Mutta en osaa antautua\nsiihen aivan niin kokonaan kuin pitäisi. Katsokaa, samalla kuin kaikki\nottelut ovat jonkunlaisia probleemeja, jotka on ratkaistava\nymmärryksellä ja lihaksilla, ei tulos ole minulle koskaan...\"\n\n\"Hänen ei koskaan ole tarvinnut antaa erotuomarin ratkaista ottelua\",\nselitti Stubener. \"Hän on voittanut jokaisen kilpailun nujertamalla\nvastustajan.\"\n\n\"Juuri tuo varmuus lopputuloksesta ottaa pois ihanan jännityksen\",\nsanoi Pat.\n\n\"Haluamaanne jännitystä saatte kai tuntea, kun joudutte mittelemään\nvoimianne Jim Hanfordin kanssa\", sanoi impressario.\n\nPat hymyili, mutta ei sanonut mitään.\n\n\"Kertokaa lisää\", innostui miss Sangster, \"miltä teistä tuntuu, kun\nnyrkkeilette.\"\n\nPat hämmästytti impressariotaan, miss Sangsteria ja itseään sanomalla:\n\n\"En tahdo puhua teidän kanssanne sellaisista asioista. Minusta tuntuu,\nkuin meillä olisi tärkeämpiäkin asioita puhuttavanamme. Minä...\"\n\nHän vaikeni äkkiä; hän tiesi vallan hyvin, mitä hän oli sanomaisillaan,\nmutta hän ei tietänyt, miksi hän olisi sen sanonut.\n\n\"Niin\", puuttui miss Sangster puheeseen innokkaasti, \"olette oikeassa.\nHyvän haastattelun ehtona on -- todellinen henkilökohtaisuus.\"\n\nMutta Patin puheenlahja oli edelleen kadoksissa, ja Stubener ryhtyi\nvertaamaan nyrkkeilijänsä painoa, pituutta ja leveyttä Sandowin,\nKauhean turkkilaisen ja Jeffriesin sekä muitten kuuluisuuksien\nvastaaviin ominaisuuksiin. Se ei ollenkaan innostuttanut Maud\nSangsteria, ja hän osotti selvästi, että se kiusotti häntä. Hänen\nkatseensa sattui runokirjaan. Hän otti kirjan käteensä ja katsoi\nkysyvästi Stubeneriin.\n\n\"Se on Patin\", sanoi tämä. \"Hän on innostunut tuollaiseen,\nvärivalokuvaukseen, taidenäyttelyihin j.n.e., mutta älkää jumalan\nnimessä kirjottako siitä mitään. Se pilaisi hänen maineensa.\"\n\nMaud Sangster katsoi ihmeissään Glendoniin, joka joutui hämilleen.\nSehän oli ihastuttavaa, ajatteli miss Sangster, että nuori jättiläinen,\nnyrkkeilykuningas, luki runoja, kävi taidenäyttelyissä ja harrasti\nvärivalokuvausta! Hän ei tosiaankaan ollut mikään villipeto. Miss\nSangster huomasi, että Patin ujous riippui hienotunteisuudesta eikä\ntyhmyydestä. Shakespearen runoja! Tämähän oli jotain, josta oli\notettava tarkempi selko. Mutta Stubener ryösti häneltä tilaisuuden\nottamalla jälleen sananvuoron.\n\nMuutaman minutin kuluttua pääsi miss Sangster ajatuksineen oikealle\ntolalle. Hänen ensimäinen kiintymyksensä Patiin heräsi taas hänen\nhuomattuaan runokirjan. Miehen suurenmoinen koko, kauniit kasvot,\ntiukka suu, kirkkaat silmät, jalo otsa, jota lyhytvaalea tukka ei\npeittänyt, hänen fyysillinen hyvinvointinsa ja puhtautensa -- kaikki\ntämä veti häntä puoleensa voimalla, jota hän ei ennen ollut tuntenut.\nEikä hän kuitenkaan voinut olla ajattelematta rumia huhuja, joita hän\nviimeksi eilen oli kuullut Courier-Journalin toimituksessa.\n\n\"Olitte äsken oikeassa\", sanoi hän. \"On olemassa tärkeämpääkin\npuhuttavaa. Ajattelen, että voisitte selittää minulle erään asian, jota\nolen paljon ajatellut. Ellei se ole teistä vastenmielistä?\"\n\nPat pudisti päätään.\n\n\"Tahdon olla suora. Olen joskus kuullut herrojen puhuvan ihmeellisistä\notteluista ja kummallisista vedonlyönneistä enkä kiinnittänyt niihin\nsilloin huomiotani, vaikka minusta tuntui, kuin urheilun suojassa\nharjotettaisiin paljon petosta. Kuu katselen esimerkiksi teitä, on\nminun vaikea ymmärtää, kuinka te voitte olla mukana tuollaisessa\npelissä. Ymmärrän, että pidätte urheilusta sinänsä ja myöskin sen\ntuottamista rahoista, mutta minä en voi käsittää...\"\n\n\"Ei siinä ole mitään käsittämistä\", keskeytti Stubener Patin\nhymyillessä ystävällisesti. \"Ne ovat satuja nuo puheet petoksesta,\netukäteen sovituista otteluista ja kaikki tuollaiset tyhmyydet. Niissä\nei ole mitään perää, miss Sangster, sen voin vakuuttaa. Sallikaa minun\nkertoa nyt, kuinka keksin Glendonin. Sain hänen isältään kirjeen...\"\n\nMutta Maud Sangster ei antanut pettää itseään, vaan kääntyi Patin\npuoleen.\n\n\"Kuulkaahan. Muistan erikoisen hyvin erään tapauksen. Se koskee erästä\nottelua, joka tapahtui useita kuukausia sitte -- olen unohtanut\nnyrkkeilijöitten nimet. Muuan Courier-Journalin toimittajista kertoi\nminulle aikovansa ansaita sievoisen summan. Hän ei sanonut\n_toivovansa_, vaan _aikovansa_. Hän sanoi kuuluvansa niiden joukkoon,\njotka tiesivät etukäteen ja lyöneensä vetoa erien lukumäärästä. Hän\nlausui, että ottelu tulisi loppumaan yhdeksännessätoista erässä. Tämä\ntapahtui kilpailun edellisenä päivänä. Seuraavana päivänä hän muistutti\nvoitokkaasti sitä, että ottelu oli loppunut juuri siinä erässä. En sen\nkoommin sitä ajatellut. En ollut silloin innostunut nyrkkeilyyn. Mutta\nnyt olen. Silloin oli tämä tapahtuma aivan sopusoinnussa nyrkkeilystä\nsaamani käsityskannan kanssa. Siis näette, etteivät nuo huhut ole vain\nsatuja, vai kuinka?\"\n\n\"Muistan tuon ottelun\", sanoi Glendon. \"Se oli Owenin ja Murgweatherin\nvälinen. Se loppui juuri yhdeksännessätoista erässä, Sam. Ja miss\nSangster sanoo kuulleensa tuon erän mainittavan jo kilpailun edellisenä\npäivänä. Kuinka selitätte sen, Sam?\"\n\n\"Kuinka te selitätte, että arpajaisissa satutaan saamaan voittonumero?\"\nsanoi impressario vältellen, mutta hän kokosi ajatuksiaan osatakseen\nvastata. \"Henkilöt, jotka tutkivat tapoja ja tilanteita, sekuntteja,\nsääntöjä ja sen semmoisia asioita, arvaavat usein oikean erän, aivan\nkuin kilpa-ammunnassa on satuttu arvaamaan oikeat osumat. Älkää\nsitäpaitsi unohtako, että samalla kuin joku voittaa, on olemassa aina\njoku, joka häviää, joku, joka ei ole arvannut oikein. Miss Sangster,\nvakuutan kunniasanallani, ettei nyrkkeilyn suojassa harjoteta mitään\nvilppiä.\"\n\n\"Mikä on teidän käsityksenne siitä, mr Glendon?\" kysyi miss Sangster.\n\n\"Sama kuin minunkin\", sanoi Stubener. \"Hän tietää, että minä puhun\ntotta. Hän ei koskaan ole otellut muita kuin rehellisiä otteluita. Eikö\ntotta, Pat?\"\n\n\"Kyllä, se on totta\", vahvisti Pat, ja ihmeellisintä oli, että Maud\nSangster uskoi Patin sanoihin täydellisesti.\n\nMiss Sangster pyyhkäisi kädellään otsaansa ikäänkuin vapautuakseen\nkaikista epäilyksistään.\n\n\"Kuulkaahan vielä\", sanoi hän. \"Eilen illalla sanoi sama toimittaja\nminulle tulevan ottelun olevan järjestetyn niin, että se tulee\nloppumaan juuri siinä erässä, jossa sen pitää loppua.\"\n\nStubener aivan kauhistui, mutta Patin sanat vapauttivat hänet\nvastaamasta.\n\n\"Silloin valehtelee toimittaja.\" Ensimäisen kerran oli Patin sanoissa\ntiukka äänensävy.\n\n\"Viime kerralla hän ei valehdellut\", sanoi miss Sangster vakavana.\n\n\"Missä erässä hän sanoi minun otteluni Nat Powersin kanssa loppuvan?\"\n\nEnnen kuin nainen ehti vastata, tarttui impressario puheeseen.\n\n\"Tyhmyyksiä, Pat!\" hän huudahti. \"Lopettakaa jo, ne ovat noita\ntavallisia huhuja.\"\n\nGlendon ei kuunnellut häntä, hänen katseensa, kun se kohtasi miss\nSangsterin, ei ollut enää lempeä, vaan tuima ja käskevä. Reportteri oli\nnyt varma kosketelleensa jotain hirvittävää, jotain, joka tulisi\nselittämään kaiken, mikä oli herättänyt hänessä epäluuloja. Samalla\nkertaa tunsi hän liikutusta Patin tuiman, hallitsevan katseen ja äänen\njohdosta. Hänen edessään oli miehinen mies, joka tahtoi saada\nmielipiteensä kuuluville. \"Minkä erän toimittaja mainitsi?\" kysyi\nGlendon jälleen.\n\n\"Jumalan tähden, Pat, lopettakaa jo ajattelemasta tuollaisia\nhulluuksia\", sanoi Stubener.\n\n\"Sallitteko minun vastata?\" sanoi Maud Sangster.\n\n\"Luulen olevan parasta, että itse puhun miss Sangsterin kanssa\",\nhuomautti Pat. \"Menkää te, Sam, ulos pitämään seuraa valokuvaajan\nkanssa.\"\n\nHe tarkastivat toisiaan hetken jännityksellä, sitte lähti Stubener\nhitaasti ovea kohti, aukaisi sen ja käänsi päätään kuullakseen\nparemmin.\n\n\"No, minkä erän hän ilmotti?\"\n\n\"Luullakseni en erehdy\", sanoi miss Sangster värisevällä äänellä,\n\"muistaessani hänen puhuneen kuudennestatoista erästä.\"\n\nHän näki Glendonin kasvoista kuvastuvan hämmästystä, vihaa ja syytöstä,\nkun hän katsahti impressarioonsa, ja Maud Sangster tiesi, että isku oli\nosunut.\n\nPatilla oli myös syytä vihaansa. Hän tiesi puhuneensa asiasta\nStubenerin kanssa ja tiesi heidän sopineen, että yleisö saisi\nkatsomista rahojensa edestä, ettei ottelua venytettäisi liikaa ja että\nse loppuisi kuudennessatoista erässä. Ja nyt oli hänen luonaan muuan\nnainen sanomalehtitoimistosta tietäen myöskin tämän erän.\n\nStubener seisoi ovella kalpeana. Hänen oli selvästikin vaikea säilyttää\ntasapainoansa.\n\n\"Tapaamme jälkeenpäin\", sanoi Pat hänelle. \"Sulkekaa ovi jälkeenne.\"\n\nOvi sulkeutui ja he jäivät kahdenkesken. Glendon ei sanonut mitään.\nHänen kasvonsa ilmaisivat rauhattomuutta ja loukkaantuneisuutta.\n\n\"No?\" kysyi miss Sangster.\n\nPat nousi ylös seisten kookkaana ja mahtavana, sitte istuutui hän\njälleen kostuttaen huuliaan kielellään.\n\n\"Sanon teille erään asian\", lausui hän vihdoin. \"Ottelu ei tule\nloppumaan kuudennessatoista erässä.\"\n\nNainen ei vastannut mitään, mutta hänen epäilevät kasvonilmeensä\nloukkasivat Patia.\n\n\"Odottakaa, niin saatte nähdä, miss Sangster, ja tulette myös\nhuomaamaan, että toimittaja on väärässä.\"\n\n\"Tarkotatte, että ohjelma tulee muutettavaksi?\" sanoi miss Sangster\nviekkaasti.\n\nPat säpsähti hänen sanojensa terävyydestä.\n\n\"Minulla ei ole tapana valehdella\", sanoi hän täsmällisesti, \"ei edes\nnaisille.\"\n\n\"Ette ole sitä tehnyt minullekaan ettekä ole kieltänyt sitä, että\nohjelma tulee muutettavaksi. Olen ehkä tyhmä, mr Glendon, mutta en\nymmärrä mikä merkitys sillä on, missä erässä joku ottelu loppuu, niin\nkauan kuin se on edeltäkäsin määrätty.\"\n\n\"Sanon teille loppuerän numeron, eikä yksikään sielu lukuunottamatta\nteitä saa sitä tietää.\"\n\nMiss Sangster kohautti hartioitaan ja hymyili.\n\n\"Se kuulostaa minusta kilpa-ajosopimukselta. Ne ovat samanlaisia, kuten\ntiedätte. Sitäpaitsi en ole ehdoton idiootti ja tiedän, että tässä on\njotain hullusti. Minkä tähden suutuitte, kun ilmotin teille erän\nnumeron? Minkä tähden vihastuitte impressarioonne? Minkä tähden\nlähetitte hänet ulos?\"\n\nSen siaan että olisi vastannut, meni Glendon ikkunan luo katsoakseen\nulos, mutta samassa muuttui hänen ajatuksensa ja hän kääntyi, ja miss\nSangster tiesi näkemättään, että Pat katseli häntä. Pat tuli takaisin\nja istuutui tuolilleen.\n\n\"Sanoitte, etten ole valehdellut teille, miss Sangster, ja siinä olette\noikeassa. En ole valehdellut.\" Hän vaikeni ja koetti keksiä suoran\nselityksen tilanteeseen. \"Uskotteko voivanne luottaa siihen, mitä nyt\naion kertoa teille? Onko... ammattinyrkkeilijän kunniasanalla\nmielestänne mitään merkitystä?\"\n\nMaud Sangster nyökkäsi totisena, katsoi häntä suoraan silmiin varmana\nsiitä, että Pat tulisi puhumaan totta.\n\n\"Olen aina tehnyt rehellistä työtä. En ole koskaan elämässäni\nkäsitellyt likaisia rahoja tai käyttänyt saastaisia keinoja niiden\nsaamiseksi. Voin lähteä siitä. Olette säikähyttänyt minut täydellisesti\nkertomuksellanne. En voi tässä tuokiossa päästä siitä mihinkään varmaan\nkäsitykseen. En tiedä... mutta se juuri tekee minut rauhattomaksi.\nSillä katsokaa, Stubener ja minä olemme puhuneet tästä ottelusta ja\nsovimme siitä, että se loppuisi kuudennessatoista erässä. Nyt tiedätte\ntekin sen etukäteen. Kuinka toimittaja on voinut saada tämän tietää? Ei\nainakaan minulta. Stubenerin on täytynyt sanoa se jollekin...\nmikäli...\" Hän vaikeni ajatellakseen tarkemmin. \"Mikäli tuolla\ntoimittajalla ei ole onnea arvatessaan. En voi päästä siitä selville.\nMinun täytyy pitää silmäni auki, odottaa ja tehdä huomioita. Kaikki,\nmitä olen teille sanonut, on totta. Tässä on käteni siitä vakuudeksi.\"\n\nHän nousi tuoliltaan ja seisoi ryhdikkäänä Miss Sangsterin vierellä.\nHän tarttui naisen pieneen käteen, kun tämä myöskin nousi, ja\nkatsottuaan toisiansa avoimesti ja rehellisesti suoraan silmiin,\nseisoivat he molemmat vaiti katsoen yhteenpuristettuihin käsiinsä. Maud\nSangster ei ollut koskaan tuntenut näin selvään olevansa nainen.\nMolemmat kädet -- toinen hento, pehmeä ja toinen jäntevä miehen käsi\n-- kuuluivat selvästikin eri sukupuolille. Glendon alotti taas\nkeskustelun.\n\n\"Voitte helposti saada väärän käsityksen minusta\", sanoi Pat, ja\nsamassa tunsi reportteri Patin kiinteän puristuksen muuttuvan\nlempeäksi, melkein hyväileväksi.\n\n\"Oli hauska, että tulitte tänne tänään\", sanoi Pat kiiruhtaen heti sen\njälkeen selittämään: \"Tarkotan sen tähden, että olette ehkä sen kautta\naukaissut silmäni huomaamaan tehdyt vääryydet.\"\n\n\"Olette yllättänyt minut\", sanoi miss Sangster painostaen. \"Luulin\nolevan aivan yleisesti tunnettua nyrkkeilijöitten kesken, että\nammattinyrkkeilyssä harjotetaan epärehellisyyttä, etten oikein voi\nymmärtää, kuinka te, joka kuulutte näitten nyrkkeilijöitten eturiviin,\nsaatatte olla siitä tietämätön. Pidin selvänä, että olisitte tuntenut\nkaiken tuon, ja nyt olette te vakuuttanut minulle, ettei teillä ole\nollut aavistustakaan siitä. Teidän täytyy olla aivan erilainen kuin\nmuut.\"\n\nPat nyökkäsi.\n\n\"Siinä selitys. Seurauksena tulee olemaan, että pysyn erilläni\nnyrkkeilijöistä, vedonlyöjistä ja urheilunharrastajista. Oli helppoa\nsokaista silmäni. Mutta nyt on minun aukaistava ne. Katsokaa, nyt\ntoimin itsenäisesti.\"\n\n\"Ja poistatte epäkohdat?\" kysyi miss Sangster jännittyneenä,\nvakuutettuna siitä, että Pat varmasti täyttäisi lupauksensa.\n\n\"Ei, vaan käännän heille selkäni\", vastasi Pat. \"Jollei se kerran\nole rehellistä, en enää koskaan tahdo olla missään tekemisissä\nammattinyrkkeilyn kansa. Eräs asia on varma: tuleva ottelu Nat Powersin\nkanssa ei tule loppumaan kuudennessatoista erässä. Jos tuon toimittajan\npuheissa on jotain perää, tulevat he kaikki pettymään. Sen sijaan, että\nnujertaisin hänet kuudennessatoista erässä, annan ottelun pitkistyä\nkahdenteenkymmenenteen saakka. Sen saatte nähdä.\"\n\n\"Enkä minä puhu siitä mitään toimittajalle?\"\n\nMiss Sangster oli noussut valmiina lähtemään.\n\n\"Luonnollisestikaan ette. Jos hän vain arvaa, niin antakaa hänen pysyä\nuskossaan. Ja jos kerran asiassa on petosta, on oikein, että hän\nmenettää kaikki vetonsa. Tämä saa jäädä meidänkeskeiseksi pikku\nsalaisuudeksemme. Sanon teille, mitä aion tehdä. Ilmotau teille,\nmissä erässä lopetan ottelu. Tulen lyömään Nat Powersin\nkahdeksannessatoista.\"\n\n\"Enkä minä puhu siitä halaistua sanaa kenellekään\", vahvisti miss\nSangster.\n\n\"Tahtoisin pyytää teiltä pienen palveluksen\", sanoi Pat harvakseen.\n\"Olen ehkä liian vaativainen.\"\n\nNaisen kasvonilme muuttui entistä lempeämmäksi siten etukäteen\nilmaisten pyynnön tulevan täytetyksi, ja Pat jatkoi:\n\n\"Tiedän, ettette mainitsisi haastattelussa mitään petoksesta. Mutta\ntahtoisin vielä enemmän, nimittäin ettette kirjottaisi yhtään sanaa\nmeidän keskustelustamme.\"\n\nMiss Sangster loi häneen tutkivan katseen harmailla silmillään ja\nvastasi sitte omaksi hämmästyksekseen:\n\n\"Luonnollisestikaan se ei tule julkisuuteen. En mainitse siitä\nrivilläkään.\"\n\n\"Tiesin sen\", sanoi Pat vain.\n\nEnsin tunsi miss Sangster itsensä pettyneeksi, kun Pat ei sanonut\nmitään kiitosta, mutta samassa oli hän iloinen siitä, että niin oli\nasianlaita. Hän ymmärsi, että Pat tämän lyhyen keskustelun aikana oli\nmuuttanut toimintatapansa, ja hän innostui rohkeasti tutkimaan suurta\nnyrkkeilijää.\n\n\"Kuinka voitte sen tietää?\" kysyi miss Sangster.\n\n\"En osaa sitä sanoa.\" Hän pudisti päätään. \"Tiesin sen, toisin sanoen\npidin sitä luonnollisena. Minusta tuntuu, kuin tietäisin paljon muuta\nteistä ja minusta.\"\n\n\"Mutta miksi ei haastattelua julaista? Sehän olisi hyvä reklaami, kuten\nimpressarionne sanoo.\"\n\n\"Tiedän sen\", vastasi Pat tyynesti. \"Mutta en tahdo tuntea teitä sillä\ntavalla. Olen varma, että se kiusottaisi minua. En tahdo ajatella\ntuntevani teitä teidän ja oman ammattini perusteella. Haluaisin\nmieluummin muistella keskusteluamme ainoastaan naisen ja miehen\nvälisenä keskusteluna. En tiedä, ymmärrättekö, mitä tarkotan. Mutta\nniin minusta tuntuu.\"\n\nHänen puhuessaan oli hänen kasvonilmeensä kokonaan sellainen,\njollaisella mies katsoo naiseen. Miss Sangster tunsi Patin voimien\nvaikutusta itsessään ja hän tunsi olevansa hämillään ja sanaton sen\nmiehen edessä, jota oli luultu sanattomaksi seuraihmiseksi. Pat osasi\ntodellakin puhua asiallisemmin ja vakuuttavammin kuin useimmat miehet,\nja mikä eniten ihmetytti miss Sangsteria, oli Patin teeskentelemätön\nsuoruus ja rehellisyys.\n\nPat saattoi hänet automobiiliin, ja hyvästijättö teki miss Sangsteriin\nsyvän vaikutuksen. Heidän puristaessaan toisiaan kädestä, sanoi Pat:\n\n\"Tapaamme joku päivä. Tahdon nähdä teidät jälleen. Minusta tuntuu kuin\nme emme vielä olisi sanoneet toisillemme viimeistä sanaamme.\"\n\nJa kun automobiili lähti liikkeelle, joutui miss Sangster samanlaisen\ntunteen valtaan. Tämä ei saanut olla viimeinen kerta, kuin hän näki\nomituisen Pat Glendonin, nyrkkeilijöitten kuninkaan, villipedon.\n\nKun Glendon palasi takaisin harjotteluhuoneeseen, tapasi hän suuttuneen\nimpressarionsa.\n\n\"Minkä tähden ajoitte minut ulos?\" kysyi tämä. \"Nyt on asiamme hukassa.\nTe olette pilannut sen. Ette koskaan ole osannut yksinänne selviytyä\nreporttereista ja saattepa nähdä tämän haastattelun seuraukset.\"\n\nGlendon, joka oli katsonut häneen kylmän iroonisesti, aikoi kääntyä\npoistuakseen, mutta muutti äkkiä aikomuksensa.\n\n\"Se ei tule julkaistavaksi\", sanoi hän.\n\nStubener loi häneen terävän katseen.\n\n\"Minä pyysin häntä olemaan kirjottamatta mitään\", selitti Glendon.\n\nSilloin kiivastui Stubener.\n\n\"Ja luulette, että hän luopuisi niin tuottavasta toimenpiteestä!\"\n\nGlendon jähmettyi kiukusta, ja hänen äänensä oli varma ja terävä, kun\nhän vastasi:\n\n\"Haastattelu ei tule painettavaksi. Niin sanoi hän itse, ja hänen\nsanojensa epäileminen on samaa kuin sanoisi häntä valehtelijaksi.\"\n\nIrlantilainen tuli hehkui hänen silmistään. Nähdessään sen ja\nhuomatessaan Patin vaistomaisesti ja intohimoisesti puristavan kätensä\nnyrkkiin, joiden sanoman hän tunsi yhtä hyvin kuin edessään olevan\nmiehen, ei Stubener enää uskaltanut epäillä.\n\n\n\n\nVII.\n\n\nEi kestänyt kauaa ennen kuin Stubener huomasi, että Glendon aikoi tehdä\ntyhjäksi vedonlyöjien toivon, mutta hänen ei onnistunut viekotella\nPatilta loppuerän numeroa, vaikka hän kuinka olisi koettanut. Hän ei\nantanut ajan kuitenkaan kulua hukkaan, vaan teki salaisia sopimuksia\nNat Powersin impressarion kanssa. Nat Powersilla oli uskollinen\nvedonlyöntiseurue, eikä heidän voitu antaa pettyä.\n\nKilpailupäivän iltana rikkoi Maud Sangster enemmän kuin koskaan ennen\nhyviä tapoja vastaan, vaikkei siitä vihjaustakaan päässyt seurapiirin\nkorviin. Toimittajan suojassa liittyi hän katselijayleisöön. Hänen\ntukkansa ja suurin osa kasvoistansa peittyi hänen leveälierisen\nhattunsa alle, ja päällään oli hänellä pitkä ulsteripalttoo, joka\nulottui melkein maahan asti. Hän sekaantui väenpaljouteen, eikä kukaan\nkohdistanut häneen erikoista huomiota.  Eivät edes häntä vastapäätä\nistuvat sanomalehtimiehet tunteneet häntä.\n\nKuten oli tullut yhä yleisemmäksi tavaksi, ei ohjelmaan kuulunut mitään\njohdanto-otteluita, ja hän oli tuskin istuutunut, kun meluisat\nsuosionosotukset ilmottivat Nat Powersin saapuvan. Hän astui pitkin\npääkäytävää avustajiensa seuraamana, ja miss Sangster melkein kauhistui\nhänen jättiläismäistä kokoaan. Nat Powers hyppäsi kuitenkin huolimatta\npainostaan ketterästi kuin orava lavaköyden yli ja vastasi\ntyytyväisesti hymyillen yleisön tervehdykseen. Hän ei ollut kaunis.\nPaisuneet korvat ilmottivat hänen ammattinsa ja hänen ennestään jo\nlitteä nenänsä oli nähtävästi monta kertaa tehty vielä litteämmäksi,\nniin ettei taitavinkaan kirurgi ollut saanut siihen entistä muotoa.\n\nUusi melu ilmotti Glendonin saapumisen. Miss Sangster katsoi häneen\nuteliaana, kuinka Pat astui nuoran yli mennen nurkkaansa. Mutta vasta\nkun hälinä oli laannut ja esittely tehty, heittivät nyrkkeilijät viltit\nhartioiltaan ja seisoivat vastatusten taistelupuvuissaan. Ylhäältäpäin\nsuuntautui heihin monen sähkölampun kirkas valo -- filmiyhtiöiden\ntähden --, ja kun miss Sangster tarkasti kumpaakin miestä erikseen, oli\nhänen mielestään Glendon täysiverinen mies ja Powers -- villipeto.\nKumpikin edusti omaa tyyppiänsä -- Glendon sopusuhtaisine jäsenineen ja\nhienoine kasvonpiirteineen, Powers karvaisine ja kuhmuisine\nlihaksineen.\n\nHeidän asettuessaan taisteluasentoon filmikameroiden eteen, sattui\nGlendonin katse kohdistumaan miss Sangsteriin. Vaikkei Pat sitä millään\ntavoin osottanut, ymmärsi miss Sangster sydämensä tykytyksestä, että\nPat oli tuntenut hänet. Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului alkumerkki\nja merkinantaja huusi \"Alkakaa!\" ja ottelu alkoi.\n\nSe oli komeata kilpailua. Ei yhtään verta, ei yhtään turhaa liikettä,\nja kumpikin teki harkittuja laskelmia. He käyttivät puolet aikaa\nensimäisestä erästä toistensa koettelemiseen, mutta Maud Sangsterin\nmielestä olivat valeiskut ja hansikkaiden läiskäykset tarpeeksi\njännittäviä. Erään tavallista kiihkeämmän yhteenoton aikana täytyi\ntoimittajan nykäistä häntä hihasta ja muistuttaa hänelle, kuka ja missä\nhän oli.\n\nPowers teki työtä kevyesti kuin olisi hän ainakin viisikymmentä ottelua\ntaistellut lavalla, ja yleisö seurasi jännityksellä hänen temppujaan\nosottaen yhtämittaa suosionosotuksiaan. Mutta Pat ei tehnyt mitään\nylivoimaisia hyökkäyksiä, vaikka olikin yhteenottoja, jotka saivat\nyleisön nousemaan penkeiltään siinä uskossa, että Powers oli\nvoittamaisillaan vastustajansa.\n\nTällaisissa jännittävissä tilanteissa ei miss Sangster ollut selvillä,\nsatuttiko nuori Glendon itsensä vaarallisesti vai eikö. Erään kerran\nkumartui toimittaja hänen puoleensa kuiskaten:\n\n\"Nuori Pat voittaa varmasti. Hän on nouseva tähti, eivätkä he voi häntä\nhillitä. Mutta voitto tulee kuudennessatoista erässä, ei ennen.\"\n\n\"Mutta ehkä myöhemmin?\" kysyi miss Sangster.\n\nHän melkein naurahti toimittajan epävarmaa kieltämistä. Miss Sangster\ntiesi sen paremmin.\n\nPowers oli tunnettu siitä, että hän ahdisti vastustajaansa yhtämittaa.\nGlendon löysi tyydytystä siitä. Patin puolustautuminen oli\nihmeteltävää, ja hän pysyttäytyi puolustuksessa juuri niin paljon, että\nyleisö pysyi jännityksessä. Powers tiesi olevansa pakotettu häviämään,\nmutta hänellä oli liian pitkä nyrkkeilijäkokemus epäröidäkseen\niskemästä vastustajansa nurin tilaisuuden sattuessa. Hän oli liian\nusein joutunut kärsimään juonitteluista ollakseen käyttämättä samaa\ntaktiikkaa toisia vastaan. Jos vain tilaisuus siihen sattuisi, olisi\nhän valmis nujertamaan vastustajansa ja pettämään vedonlyojäliiton.\nHänen taitavien hyökkäyksiensä ansiosta oli yleisö jo ruvennut\nluulemaan, että Pat oli löytänyt voimakkaampansa. Mutta itsessään tunsi\nPowers, että hän oli löytänyt Patista väkevämpänsä. Useamman kerran\nottelun kuumimmillaan ollessa oli hän saanut iskuja, joitten voima oli\ntahallisesti hillitty, sen hän ymmärsi.\n\nMitä Glendoniin tulee, oli hän monta kertaa sellaisissa tilanteissa,\nettä pieninkin erehdys olisi tuottanut hänelle häviön vastustajan\niskun kautta. Mutta hänellä oli ihmeellinen taito arvioida aika ja\netäisyys oikein, eivätkä nämä vaikeat tilanteet horjuttaneet hänen\nitseluottamustaan. Hän ei koskaan ollut hävinnyt otteluakaan, häntä ei\nkoskaan oltu lyöty nurin ja hänellä oli aina ollut vastustajansa niin\nvallassaan, ettei häviäminen ollut tullut kysymykseenkään.\n\nViidennentoista erän lopussa olivat molemmat nyrkkeilijät hyvissä\nvoimissa, vaikka Powers läähätti niin, että yleisön joukosta jo\nmuutamat henkilöt löivät vetoa siitä, että hän \"halkeisi\".\n\nJuuri ennen kuudennentoista erän alkua kumartui Stubener kuiskaamaan\nGlendonin korvaan:\n\n\"Lyöttekö hänet nyt maahan?\"\n\nGlendon nosti päätään ja pudistaen sitä nauroi suoraan vasten\nrauhattoman impressarion kasvoja. Kun kuudennentoista erän alkumerkki\nkilahti, näki Glendon hämmästyksekseen Powersin syöksähtävän pystyyn.\nEnsimäisestä sekunnista alkoi ottelu oikealla hyökkäysrajumyrskyllä, ja\nGlendonilla oli täysi työ suojellessaan itseään. Hän puolustautui, teki\ntakerrusotteita, väisteli sivuhyppäyksillä, perääntyi nuoraa vasten ja\nsai vastaanottaa uusia hyökkäyksiä astuessaan takaisin keskilavalle.\nUseamman kerran antoi Powers hänelle hyviä tilaisuuksia, mutta Glendon\nei tahtonut lähettää vastustajaansa lopullista, hävittävää iskua. Hän\nsäästi sitä kaksi erää eteenpäin. Koko ottelun aikana hän ei vielä\nollut käyttänyt koko voimaansa iskuihinsa.\n\nKaksi minuttia väliajatta ahdisti Powers häntä kaikella taidollaan.\nSeuraavassa minutissa olisi erä ollut lopussa ja vedonlyöjäliitto lyöty\nhämmästyksellä. Mutta sitä minuttia ei tullut. He olivat juuri iskeneet\nyhteen keskellä lavaa tavalliseen takertumiseen. Glendon vapautti\nvasemman kätensä ja antoi sillä iskun Powersin kasvoihin vasemmalle\npuolelle. Saman tempun oli hän jo tehnyt toistakymmentä kertaa sinä\niltana. Hämmästyksekseen huomasi hän Powersin aivan veltostuvan ja\nalkavan horjuvin jaloin vaipua lattialle. Powers retkahti lattiaan,\nvieri ympäri lavan sivulle ja makasi liikkumatta silmät ummessa\nKilpatuomari kumartui hänen ylitsensä laskemaan kymmenen sekunttia.\n\nYhdeksän kohdalla Powers nykähti ikäänkuin hän olisi tehnyt turhan\nyrityksen noustakseen ylös.\n\n\"Kymmenen! -- ja loppu!\" huusi tuomari. Hän tarttui Glendonin käteen ja\nnosti sen ylös meluavalle yleisölle merkiksi siitä, että Pat Glendon\noli voittanut.\n\nEnsimäisen kerran nolostui Glendon lavalla. Hänen lyöntinsä ei ollut\nollut nujertava. Siitä oli hän varma. Se ei ollut suunnattu leukaan,\nvaan poskelle, johon hän tiesi sen myös osuneen. Ja kuitenkin oli mies\nkaatunut, oli maannut lattialla yli kymmenen sekunttia ja suorittanut\nkepposensa suurenmoisesti. Tämä isku oli yleisöstä tietysti ollut oikea\nmestarinäyte, ja filmit tulisivat levittämään valheen. Toimittaja oli\nsiis kuitenkin tiennyt oikean erän, vaikka tämä olikin petosta.\n\nGlendon suuntasi katseensa Maud Sangsteriin. Tämä katsoi suoraan\nPatiin, mutta hänen katseensa oli kylmä ja kova, niistä ei kuvastunut\nmitään hyväksyvää. Juuri kun Pat katsoi häneen, kääntyi hän sanoakseen\njotakin naapurilleen.\n\nPowersin avustajat kantoivat hänet nurkkaansa, aivan kuin velton räsyn.\nGlendonin avustajat tulivat onnittelemaan voittajaa ja riisumaan hänen\nnyrkkeilyhansikkaansa. Mutta Stubener ehti ennen heitä. Hänen kasvonsa\nsäteilivät, kun hän molemmin käsin tarttui Glendonin oikean käden\nhansikkaaseen, ja hän huudahti:\n\n\"Kelpo poika, Pat! Tiesin, että teette sen.\"\n\nGlendon tempasi takaisin hansikkaansa. Ja ensimäisen kerran kuuli\nimpressario hänen kiroavan.\n\n\"Menkää helvettiin\", sanoi Pat, samalla kuin hän kääntyi ojentaen\nkätensä avustajillensa, jotta nämä saisivat vetää hänen hansikkaansa\npois käsistä.\n\n\n\n\nVIII.\n\n\nSamana iltana kuultuaan toimittajan selittävän, ettei maailmassa ollut\nyhtä ainoata rehellistä ammattinyrkkeilijää, istui Maud Sangster\nsänkynsä reunalla nyyhkyttäen, suuttui sitte ja meni nukkumaan\nkyllästyneenä itseensä, nyrkkeilijöihin ja koko maailmaan.\n\nSeuraavan päivän iltapäivänä alkoi hän kirjottaa Henry Addissonin\nhaastattelua, josta ei näyttänyt koskaan tulevan valmista. Hän teki\ntyötänsä omassa toimitushuoneessaan. Hän oli hetkeksi lopettanut\nkirjottamisen silmäilläkseen iltalehteä, joka ilmotti, että Glendon\ntulisi seuraavan kerran ottelemaan Tom Cannamia vastaan. Silloin toi\njuoksupoika hänelle Glendonin käyntikortin.\n\n\"Sanokaa hänelle, etten minä ota vastaan\", sanoi hän pojalle.\n\nHetken kuluttua tuli poika takaisin.\n\n\"Hän sanoo tulevansa kaikissa tapauksissa, mutta mieluummin teidän\nsuostumuksellanne.\"\n\n\"Sanoitteko hänelle, että parhaillaan teen työtä?\"\n\n\"Kyllä, mutta hän sanoi tulevansa kuitenkin.\"\n\nMaud Sangster ei vastannut, ja juoksupoika oli ihmeissään\nvastenmielisen vieraan ilmestymisestä:\n\n\"Tunnen hänet. Hän on tavattoman suuri jättiläinen. Jos hänen päähänsä\npälkähtäisi ruveta mellastamaan, voisi hän hävittää koko toimituksen.\nHän on sama nuori Glendon, joka voitti eilisiltaisen nyrkkeilyottelun.\"\n\n\"No niin. Laskekaa hänet sitte sisään. On kai parasta säilyttää\ntoimitus eheänä.\"\n\nEi mitään tervehdyksiä vaihdettu, kun Glendon astui sisään. Maud\nSangster oli kylmä kuin kaste. Hän ei viitannut Patia edes istumaan,\nistuessaan siinä puoliksi selin häneen kirjotuspöytänsä ääressä\nodottaen, että Pat puhuisi asiansa.\n\n\"Tahdon puhua kanssanne\", sanoi Pat lyhyeen. \"Tuosta ottelusta. Se\nloppui kuudennessatoista erässä.\"\n\nMiss Sangster kohautti olkapäitään.\n\n\"Tiesinhän sen jo etukäteen.\"\n\n\"Ei, sitä te ette tiennyt. Minäkään en sitä tiennyt.\"\n\nMiss Sangster kääntyi ympäri katsoen Patiin välinpitämättömän\nnäköisenä.\n\n\"Mitä siitä kannattaa puhua?\" hän sanoi. \"Ammattinyrkkeily on\nammattinyrkkeilyä, ja me tiedämme kaikki, mitä se merkitsee. Ottelu\nloppui siinä erässä, jonka olin teille jo etukäteen sanonut.\"\n\n\"Niin loppui\", myönsi Pat. \"Mutta sitä te ette tiennyt. Koko maailmassa\noli ainakin kaksi ihmistä, te ja minä, jotka tiesivät, ettei Powers\nhäviäisi kuudennessatoista erässä.\"\n\nMiss Sangster oli vaiti.\n\n\"Te tiesitte, että hän ei häviäisi, sanon minä.\" Hän puhui vakavasti ja\ntäsmällisesti, ja kun miss Sangster yhä oli vaiti, astui hän\nlähemmäksi. \"Vastatkaa minulle\", hän käski.\n\nMaud Sangster nyökkäsi, sanoen itsepäisesti:\n\n\"Mutta hän hävisi kuitenkin.\"\n\n\"Hän ei hävinnyt. Kuuletteko? Kerron teille kaiken, ja teidän täytyy\nkuunnella. En ole valehdellut teille. Olin suuri tyhmyri. He pettivät\nminua... ja teitä samalla kertaa. Te luulette nähneenne Nat Powersin\nnujertuneena. Mutta minun iskuni ei ollut niin voimakas, että se olisi\nvoinut aikaansaada hänelle mitään vahinkoa. Se ei edes osunut oikeaan\npaikkaan. Hän vain teeskenteli hävinnyttä.\"\n\nHän vaikeni katsahtaen kaihoisasti miss Sangsteriin, joka nyt ymmärsi\nuskovansa täydellisesti häneen ja joka nyt tunsi lämmintä onnea siitä,\nettä tämä mies oli puhdistautunut epäilyksistä ja osottautunut\nviattomaksi, mies, jonka hän vain pari kertaa oli nähnyt koko elämänsä\naikana.\n\n\"No?\" kysyi Pat, ja Maud Sangster kuunteli nautinnolla hänen käskevää\nääntään ja nousten tuolilta sekä ojentaen hänelle kätensä hän sanoi:\n\n\"Uskon teitä. Olen siitä iloinen, niin iloinen...\"\n\nKädenpuristus tuli pitempiaikaiseksi, kuin miss Sangster oli osannut\najatellakaan. Pat katsoi häneen palavin katsein, ja välittömästi\nherätti hänen katseensa hehkua naisen silmiin. Ei koskaan ollut hän\ntavannut sellaista miestä, ajatteli miss Sangster. Naisen katse\nlaskeutui ensin ja miehen seurasi sitä. He seisoivat hetken katsellen\nyhdistyneitä käsiään. Pat lähestyi vaistomaisesti lähemmäksi ikäänkuin\ntahtoen sulkea Miss Sangsterin syliinsä, mutta pidätti itsensä\nselvästikin suurin ponnistuksin. Miss Sangster huomasi tämän ja tunsi,\nkuinka Patin käsi alkoi vetää häntä lähemmäksi. Ja ihmeekseen tunsi hän\nhalua antaa perään, melkein voittamatonta halua joutua noiden\nvoimakkaiden käsien syleilyyn. Jos Pat olisi vähänkin pakottanut, ei\nhän olisi kohdannut pienintäkään vastarintaa. Miss Sangster oli aivan\npyörällä päästään, kun Pat irrotti kätensä, niin, melkein tempasi\nkätensä irti.\n\n\"Oi jumalani!\" läähätti Pat. \"Te olette luotu minua varten.\"\n\nNäin sanottuaan kääntyi hän puoliksi poispäin ja pyyhkäisi kädellään\notsaansa. Maud Sangster tiesi, että hän olisi vihannut Patia koko\nikänsä, jos tämä olisi uskaltanut lausua sanankin anteeksipyynnöksi tai\nselitykseksi. Mutta Pat tuntui vaistomaisesti osaavan aina käyttäytyä\noikein häntä kohtaan. Miss Sangster vaipui tuolilleen ja Pat toiseen\nmuutettuaan ensin tuolinsa niin, että hän sieltä saattoi nähdä suoraan\nmiss Sangsterin kasvoihin.\n\n\"Olen viettänyt viime yön turkkilaisessa kylvyssä\", sanoi Pat. \"Kutsuin\nmukaani erään vanhan ammattinyrkkeilijän. Hän oli isäni ystävä. Tiesin,\nettei nyrkkeilylavalla tapahtunut mitään, mitä hän ei olisi tuntenut.\nPyysin häntä kertomaan. Hauskinta oli se, että vain suurimmalla\nvaivalla sain hänet uskomaan, etten itse kysymiäni asioita tuntenut.\nHän sanoi minua aarniometsän lapseksi. Hän oli kyllä oikeassa. Olen\nsyntynyt metsässä, ja metsä on ainoa, minkä tunnen.\n\n\"Niin, yöllä sain tietää paljon uutta. Nyrkkeilymaailma on kurjempi,\nkuin olette sanonut. Joka ainoa ihminen, joka on jossain tekemisissä\nsen kanssa, näyttää olevan epärehellinen. Vieläpä viranomaisetkin,\njotka antavat luvan kilpailujen järjestämiseen, ottavat vastaan\nlahjuksia järjestäjiltä, ja järjestäjät, impressariot ja nyrkkeilijät\nlahjovat toisiaan ja antavat yleisön lahjoa heitä itseään. Järjestelmä\non kehittynyt melkein täydelliseksi. Ja kuitenkin tuntuvat he aina --\ntiedättekö mitä kaksinkertainen risti-isku on... salaista ymmärrystä\nkahteen suuntaan? (Miss Sangster nyökkäsi.) No niin. He tuntuvat aina\nunohtavan, että voisi ottaa lahjoja molemmilta puolilta.\n\n\"Jouduin aivan hämilleni siitä, mitä ukko minulle kertoi. Täällä olen\nminä elänyt kaiken tuon saastan keskellä, tietämättä mitään! Olen ollut\noikea aarniometsän lapsi. Mutta ymmärrän kaikissa tapauksissa, kuinka\nhe minua ovat pettäneet. Olin luotu sellaiseksi, ettei kukaan minua\nkyennyt voittamaan. Minun täytyi välttämättömästi voittaa, ja Stubener\nsalasi minulta kaiken petoksen. Aamulla menin tapaamaan Spider Walshia\nja pakotin hänet puhumaan. Hän oli ensimäinen treenarini, ja Stubenerin\navustaja. He pitivät minua tietämättömyydessä. Sitäpaitsi minä en\nseurustellut urheilijoitten kanssa. Vietin aikani kalastuksella,\nmetsästyksellä ja valokuvaamisella. Tiedättekö, miksi Walsh ja Stubener\nminua keskenänsä nimittivät? Viattomuudeksi. Sen sain tietää aamulla\nWalshilta, ja se koski minuun, kuin olisi hammas vedetty suustani.\nMutta hän oli oikeassa. Olin viaton, pikku karitsa.\n\n\"Stubener käytti minua epärehellisiin toimiinsa, vaikken sitä itse\ntiennyt. Nyt jo ymmärrän, kuinka kaikki kävi. Mutta katsokaa, en ollut\nkyllin innostunut itse urheiluun epäilläkseni mitään. Olen saanut hyvät\nruumiinvoimat ja selvän ymmärryksen, olen kasvanut ulkoilmassa ja\nsaanut opetuksen isältäni, joka ymmärsi nyrkkeilyä paremmin kuin kukaan\nelävistä tai kuolleista. Se tuntui minusta liian helpolta. Nyrkkeily ei\ntuottanut minulle mitään päänvaivaa. Lopputulos oli minusta aina selvä.\nMutta nyt en enää mene lavalle.\"\n\nMiss Sangster osotti sanomalehteä, jossa ilmotettiin Patin ottelusta\nTom Cannamin kanssa.\n\n\"Se on Stubenerin työtä\", selitti Pat. \"Tämä ottelu sovittiin jo useita\nkuukausia sitte. Mutta en välitä siitä. Lähden kotiin vuoristoon. Olen\nniin päättänyt.\"\n\nMiss Sangster katsahti keskeneräiseen haastattelukirjotukseensa\nkirjotuspöydällä ja huokasi.\n\n\"Kuinka miehet ovatkaan itsenäisiä\", sanoi hän. \"He tekevät mitä\ntahtovat.\"\n\n\"Mikäli minä olen kuullut\", keskeytti Pat, \"olette tekin tehnyt\nsuunnilleen tahtonne mukaan. Se kuuluu niihin ominaisuuksiinne, joista\neniten pidän. Heti alusta asti me mielestäni ymmärsimme toisiamme\nihmeellisen hyvin.\"\n\nHän vaikeni ja katsoi miss Sangsteriin hehkuvin silmin.\n\n\"No niin, nyrkkeilylava on antanut minulle erään asian\", jatkoi hän.\n\"Se on tutustuttanut minut teihin. Ja silloin kuin on tavannut hänet,\nitselleen kuuluvan naisen, silloin on ainoastaan yksi tehtävä jälellä.\nSilloin on tartuttava häneen molemmin käsin ja pidettävä hänet. Tulkaa,\nmenkäämme yhdessä vuoristoon!\"\n\nSe tuli kuin salama, mutta kuitenkin tunsi miss Sangster odottaneensa\nsitä. Hänen sydämensä sykki rajusti, melkein tukahduttavasti, mutta se\ntuntui kuitenkin ihmeellisen ihanalta. Se oli kuin unta. Sellaista ei\nvoinut tapahtua nykyaikaisessa sanomalehtitoimistossa. Rakkauden\ntunnustaminen ei tapahtunut näin muualla kuin teattereissa ja\nromaaneissa.\n\nPat oli noussut ja ojensi molemmat kätensä miss Sangsteria kohden.\n\n\"En uskalla\", kuiskasi nainen puoliksi itsekseen. \"En uskalla.\"\n\nHalveksuminen, joka hetken kuvastui Patin silmistä, tuntui kuin pistos,\nmutta Patin silmät muuttuivat kohta taas lempeiksi.\n\n\"Te uskallatte mitä tahdotte\", sanoi Pat. \"Tiedän sen. Nyt ei ole\nkysymys, uskallatteko te, vaan tahdotteko. Tahdotteko te?\"\n\nMiss Sangster oli noussut ja seisoi siinä väristen. Hän tuli\najatelleeksi, mahtoiko tämä olla hypnotismia. Hän katsoi ympärillään\noleviin tuttuihin esineisiin tullakseen vakuutetuksi, että kaikki oli\ntodellisuutta. Mutta hän ei voinut kauan pitää katsettaan irti Patista.\nHän ei osannut myöskään sanoa mitään.\n\nPat seisoi hänen vieressään pitäen kättään hänen käsivarrellaan. Maud\nnojasi vaistomaisesti häneen. Kaikki oli kuin unta. Hänen ei tarvinnut\nkysyä mitään. Pat oli oikeassa. Maud Sangster uskalsi mitä hän tahtoi,\nja hän tahtoi. Pat auttoi hänen päälleen päällysnutun, Maud pisti\nhattuneulat hattuunsa ja ennen kuin hän tiesikään, olivat he matkalla\nulos.\n\nPortilla aikoi Pat viitata automobiilin, mutta Maud pidätti häntä\ntarttuen hänen ylösnostettuun käteensä.\n\n\"Minne menemme?\" kuiskasi Maud.\n\n\"Asemalle. Ehdimme juuri sopivaan aikaan astuaksemme\nSacramento-junaan.\"\n\n\"Mutta enhän voi lähteä matkaan näin yhtäkkiä\", vastusteli Maud.\n\"Minulla... minulla ei ole mukanani edes puhdasta nenäliinaa.\"\n\nPat nosti taas kätensä, samalla kuin hän vastasi:\n\n\"Voitte käydä ostoksilla Sacramentossa. Poikkeamme sinne ja jatkamme\nsitte matkaa yöjunalla. Järjestän kaiken junasta sähköteitse.\"\n\nKun auto pysähtyi heidän viereensä, loi Maud nopean silmäyksen\nympärilleen tuttuun katuun ja tuttuun vilinään, ja sitte katsoi hän\nkaihoisasti Patiin.\n\n\"Enhän tiedä teistä mitään\", sanoi Maud.\n\n\"Me tunnemme toisemme täydellisesti\", vastasi Pat.\n\nMaud tunsi, kuinka Pat tarttui häneen ja nosti hänet autoon.\nSeuraavassa silmänräpäyksessä oli ovi suljettu. He istuivat\nvieretysten, ja auto mennä huristi pitkin Market Streetiä. Pat kietoi\nkätensä Maudin ympäri ja suuteli häntä. Kun Maud katsahti häneen\nhuomasi hän Patin heikosti punastuvan.\n\n\"Minä... minä olen kuullut sanottavan, että suutelemisessakin on\ntaitoa\", sanoi Pat. \"Itse en tiedä siitä mitään, mutta tahdon oppia.\nKatsos, sinä olet ensimmäinen nainen, jota olen suudellut.\"\n\n\nIX.\n\nAarniometsästä kohosi rosoinen vuorenkukkula. Sillä istuivat syleilyssä\nmies ja nainen. Alempana metsän reunassa oli kaksi hevosta lieassa.\nKummankin hevosen satulan takana oli pari pientä satulareppua. Puut\nympärillä olivat suuria ja tiheitä. Ne kohosivat sadan jalan korkeuteen\nkymmenen kahdentoista jalan levysinä. Toiset olivat vielä paljon\nsuurempia. Koko aamupäivät olivat Maud ja Pat samoilleet tässä tiheässä\nmetsässä, ja tämä kukkula oli ensimäinen paikka, josta he saattoivat\nvähän nähdä metsää.\n\nAlapuolella heitä, niin pitkällä kuin he saattoivat nähdä oli\nsinertäviä vuorenharjannerenkaita. Niitä nousi toistensa takaa\nhämärtävään taivaanrantaan asti, jonne ne hävisivät äärettömyyteen.\nMetsässä ei ollut yhtään paljasta paikkaa; pohjoisessa, etelässä,\nidässä ja lännessä, joka puolella rehevää metsää.\n\nHe lepäsivät katsellen maisemaa, ja Pat piti Maudin kättä omassaan,\nsillä tämä oli heidän kuherruskuukautensa, ja he olivat Mendocinon\nmäntymetsässä. He olivat matkustaneet hevosella Shastasta asti\nrannikkoseudun aavikoiden kautta, eikä heillä ollut muuta suunnitelmaa\nkuin jatkaa kunnes he muuttaisivat suunnitelmaansa. He olivat\nyksinkertaisesti puetut, Maud pölyisessä mekossa, ja Patilla oli vain\nvillapaita ja housut. Paita oli avokaulainen, niin että hänen\nauringonpaahtama kaulansa jäi paljaaksi. Tämä suurikokoinen vartalo\ntuntui olevan oikeassa ympäristössä täällä metsänjättiläisten parissa,\nsamalla kuin Maud istuessaan siinä Patin vieressä näytti itse\npersonifikioidulta onnelta.\n\n\"Niin, sinä suuri mies\", sanoi Maud nojautuen käsivarsilleen nähdäkseen\nparemmin Patin, \"tämä on kummallisempaa kuin lupasitkaan. Kuinka\nhauskaa onkaan katsella tätä yhdessä sinun kanssasi!\"\n\n\"Maailmassa on paljon, jota tulemme yhdessä katselemaan\", vastasi Pat\nja kääntyi vähän voidakseen tarttua molemmin käsin Maudin käteen.\n\n\"Mutta ei ennen kuin olemme lopettaneet tämän\", intoili Maud. \"Luulen,\netten koskaan voi väsyä katselemasta näitä mahtavia metsiä... ja\nsinua.\"\n\nPat syleili häntä.\n\n\"Oi, rakkaani\", kuiskasi Maud. \"Ja minä kun olin luullut, etten koskaan\nlöytäisi sellaista itselleni.\"\n\n\"Minä en ollut koskaan toivonutkaan. Minun on koko ajan täytynyt tietää\nlöytäväni sinut. Oletko iloinen?\"\n\nMaudin vastaus oli syleily, ja pitkän aikaa katselivat he uinaillen\nvaltavaa näköalaa ympärillään.\n\n\"Muistatko minun kertoneeni sinulle siitä, kuinka pakenin punatukkaista\nopettajatarta? Silloin näin ensimäisen kerran tämän seudun. Kuljin\njalan, mutta neljä, viisikymmentä penikulmaa päivässä oli minusta vain\nleikkiä, Olin aivan kuin intiaani. Silloin en ajatellut sinua.\nMetsänriistasta oli puute, mutta forelleja oli laumottain. Silloin\nasetuin myös leiriin tälle kukkulalle enkä aavistanutkaan että _sinun_\nkanssasi vielä olisin tullut tänne.\"\n\n\"Ja vielä ammattinyrkkeilijänä.\"\n\n\"Niin, sitä en ollenkaan ajatellut. Isä oli minulle aina sanonut, että\ntulisin sellaiseksi, ja sitä siis pidin jo päätettynä. Sillä hän oli\nhyvin viisas. Hän oli suuri mies.\"\n\n\"Mutta hän ei koskaan ajatellut, että lopettaisit sen ammatin.\"\n\n\"En tiedä. Hän salasi niin tarkkaan minulta sen huonot puolet, että\nmelkein luulen hänen peljänneen juuri tätä. Olen puhunut sinulle\nsopimuksestani Stubenerin kanssa. Isä vaati välttämättömästi siihen\ntuon pykälän epärehellisyydestä. Ensimäinen vääryys impressarioni\npuolelta olisi tekevä sopimuksen tyhjäksi.\"\n\n\"Ja kuitenkin aiot otella Tom Cannamin kanssa. Kannattaako enää\nollenkaan kilpailla?\"\n\nPat katsoi nopeasti Maudiin.\n\n\"Tahdotko, etten sitä tee?\"\n\n\"Rakkaani, tahdon, että teet mitä sinua miellyttää.\"\n\nNiin sanoi Maud, ja vielä kun sanat kaikuivat hänen korviinsa,\nihmetteli hän itsekseen, että juuri hän niin sanoi, hän, joka oli ollut\nkoko Sangsterien suvun jäykkäniskaisin. Mutta hän tiesi, että sanat\nolivat tosia, ja hän oli siitä iloinen.\n\n\"Siitä tulee hauska ottelu\", sanoi Pat.\n\n\"Mutta minä en ymmärrä, mikä siinä voi muodostua hauskaksi.\"\n\n\"En ole vielä suunnitellut yksityiskohtia. Sinun täytyy auttaa minua.\nAion vetää nenästä sekä Stubeneria että koko vedonlyöjäliittoa. Siitä\ntulee pilan toinen osa. Aion nujertaa Cannamin ensimäisessä erässä,\nensimäisen kerran suuttua nyrkkeillessäni. Tom Cannaman parka, joka on\nyhtä epärehellinen kuin kaikki muutkin, joutuu varsinaiseksi uhriksi.\nKatsos, aion pitää puheen lavalta. Se on jotain hyvin epätavallista,\nmutta minä paljastan yleisölle nyrkkeilyn varjopuolet. Urheilu\nitsessään on hyvää, mutta kun sitä hoidetaan liiketarkotuksessa,\nmuuttuu se huonoksi. No niin, nyt puhun sinulle yleisön sijasta.\"\n\n\"Minua haluttaisi olla kuuntelemassa sitä\", sanoi Maud.\n\nPat katsoi häneen ja mietti.\n\n\"Mielelläni tahtoisin nähdä sinut siellä. Mutta siitä tulee\nepämiellyttävä tilaisuus. Ei kukaan osaa sanoa, mitä tulee tapahtumaan,\nkun alan toteuttaa suunnitelmaani. Mutta tulen heti luoksesi, kun se on\nohi. Siitä tulee nuoren Glendonin viimeinen esiintyminen lavalla,\nmillään nyrkkeilylavalla.\"\n\n\"Mutta, rakas Pat, ethän koskaan elämässäsi ole pitänyt mitään\npuhetta\", huomautti Maud. \"Voit hämmentyä.\"\n\nPat pudisti varmana päätään.\n\n\"Olen irlantilainen\", hän sanoi. \"Onko koskaan ollut olemassa yhtään\nirlantilaista, joka ei olisi osannut puhua?\" Hän vaikeni ja nauroi\nsydämellisesti. \"Stubener luulee minua hulluksi. Hän sanoo, ettei\nnaimisissa oleva mies osaa harjotella. Mitä hän tietää avioliitosta,\nsinusta ja minusta tai yleensä mistään muusta kuin talonkaupoista ja\netukäteen määrätyistä otteluista. Mutta sinä iltana saa hän oppia\nminulta... kuin myös Tom raukka. Minun tulee oikein sääli Tomia.\"\n\n\"Minun rakas villipetoni tulee käyttäytymään sekä villisti että\npetomaisesti, luulen\", sanoi Maud.\n\nPat nauroi.\n\n\"Tahdon ainakin yrittää. Kuten sanottu, on se viimeinen esiintymiseni.\nJa sitte olet sinä yksin, _sinä_. Mutta jollet tahdo kuulla puhuttavan\ntuosta viimeisestä ottelustani, niin sano vain sanakin.\"\n\n\"Luonnollisesti tahdon niin kuin sinäkin, suuri mies. Tahdon, että\nsuuri mieheni saa tehdä oman tahtonsa mukaan. Jos itse tahdot mennä\nottelemaan, niin minä tahdon sinun tähtesi ja itseni tähden. Ajattele,\nettä sanoisin tahtovani liittyä teatteriin tai lähteä Etelämeren\nsaarille tai pohjoisnavalle?\"\n\nPat vastasi hiljaa, melkein juhlallisella äänellä:\n\n\"Silloin sanoisin: tee se. Koska sinä olet sinä ja koska sinun täytyy\nolla itsesi ja tehdä mitä haluat. Rakastan sinua, koska sinä olet juuri\nsinä.\"\n\n\"Ja me olemme yhteensä itsepäisesti rakastunut pari\", sanoi Maud, kun\nPatin syleily tuli hellemmäksi.\n\n\"Eikö se ole suurenmoista!\" huudahti Pat.\n\nHän nousi ylös ja näki, että aurinko oli jo korkealla. Hän ojensi\nkätensä suureen metsään päin.\n\n\"Meidän täytyy nukkua jossain ulkona. Lähimpään leiripaikkaan on\nkolmekymmentä penikulmaa.\"\n\n\n\n\nX.\n\n\nEi kukaan läsnäolleista ihmisistä milloinkaan unhota muistorikasta\niltaa Golden Gate-arcenalla, jolloin nuori Glendon löi Tom Cannamin\npyörryksiin ja sitäpaitsi erään toisen, joka oli vielä suurempi kuin\nTom Cannam, pidätti yleisöä kokonaisen tunnin ryhtymästä mellakoimaan,\npaljasti viranomaisten ja vedonlyöjien salaliiton ja musersi koko\nammattinyrkkeilyliigan. Se oli odottamaton yllätys. Ei edes Stubener\naavistanut, mitä tuleman piti. Oli tosin totta, että hänen\nnyrkkeilijänsä oli käyttäytynyt hyvin omavaltaisen itsepäisesti Nat\nPowersin jutun jälkeen, matkustanut tiehensä ja mennyt naimisiin, mutta\ntämä kaikki oli jo ohitse. Nuori Pat oli tehnyt niin kuin saattoi\nodottaakin, ollut välittämättä koko petosjutusta ja tullut taas\ntakaisin.\n\nGolden Gate-areena oli uusi. Tämä oli ensimäinen kilpailu, joka siinä\ntoimeenpantiin, ja oli rakennus laatuaan suurin San Franciscossa. Sinne\nmahtui kaksikymmentäviisituhatta henkilöä, ja kaikki paikat olivat\ntäynnä. Urheilusta innostuneita oli tullut ympäri maailmaa ja he olivat\nmaksaneet viisikymmentä dollaria parhaimmista paikoista. Halvimmatkin\npaikat maksoivat viisi dollaria.\n\nVanha, tunnettu myötätuntoisuutta osottava melu alkoi, kun Billy\nMorgan, kuuluttajaveteraani, kiipesi köysien yli lavalle ja paljasti\nharmaan päänsä. Kun hän aukaisi suunsa puhuakseen, kuului kova rasahdus\nlähimmiltä penkkiriveiltä. Useampia penkkejä sortui. Yleisö purskahti\nkaikuvaan nauruun huudahtaen leikillisiä neuvoja ja valituksia\nuhreille, joista ei kukaan ollut satuttanut itseänsä. Penkkien rasahdus\nja iloinen hälinä sai paikallisen poliisikomisarion kohottamaan\nkulmakarvojaan katsoessaan erääseen konstaapeliinsa merkiksi, että\nheille tulisi paljon tekemistä sinä iltana.\n\nYksi kerrallaan, jokaisen tervetulleena saadessa vastaanottaa\nvoimakkaita suosionosotuksia kiipesi seitsemän vanhaa nyrkkeilyurhoa\nlavalle yleisölle esitettäviksi. He olivat kaikki entisiä raskaan\nsarjan maailmanmestareita. Billy Morgan sovitti jokaiseen esittelyyn\nsopivan sanasutkauksen. Muuan sai lisänimen \"Rehellinen John\", erästä\nsanottiin nimeltä \"vanha luotettava\", muuan toinen oli \"kunnollisin\nkaksinyrkkinen nyrkkeilijä, jollaista koskaan on ollut lavalla\". Muita\nnimiä oli: \"Sadan erän urho, joka ei koskaan ole keskeyttänyt eikä\nkoskaan tullut lyödyksi\"; \"Kantajoukon vankin\"; \"Ainoa joka aina on\nvoittanut\"; \"Urhoista suurin\" ja \"Kovin pähkinä purtavaksi\".\n\nKaikki tämä vei aikaa. Jokaisen täytyi jotain sanoa, ja he mutisivat\nmuutamia hapuilevia sanoja vastaukseksi. \"Vanha luotettava\" piti\nkaikkein pisimmän puheen, joka kesti melkein kokonaisen minutin. Sitte\npiti heidät valokuvattaman. Lava oli täynnä kuuluisuuksia,\nmestarinyrkkeilijöitä, kuuluisia urheiluntuntijoita, entisiä\najanottajia ja palkintotuomareita. Jokainen kuvitteli puhuvansa koko\nmaailmalle. Nat Powers vaati uusintaottelua Glendonin kanssa, samoin\nkaikki muut, jotka Glendon oli voittanut. Kaikki ylpeilivät voimistaan.\nJim Hanford lausui alentuvansa mittelemään voimiansa tämäniltaisen\nottelun voittajan kanssa. Yleisö ryhtyi heti huutamaan voittajan nimeä,\ntoiset Glendonia, toiset Cannamia. Samalla rasahti toinen tuolirivi\nalas, ja tyytymättömien paikanomistajien ja vahtimestarien välille oli\nsyntyä riita. Poliisikomisario lähetti sanan poliisiasemalle, että hän\ntarvitsi lisää miehiä.\n\nYleisö oli hyvällä päällä. Kun Cannam ja Glendon astuivat esiin, tuntui\ntilaisuus poliittiselta kansankokoukselta. Kumpaisellekin hurrattiin\nrunsaasti viisi minuttia. Lava tyhjentyi. Glendon istui nurkassaan\navustajiensa ympäröimänä. Stubener seisoi hänen takanaan kuten\ntavallista. Cannam esitettiin ensin, ja sitten kuin hän oli raapaissut\njalallaan maata ja kumartanut, täytyi hänen alistua yleisön\nvaatimukseen ja pitää pieni puhe. Hän änkkäsi ja yski ja onnistui\nlopulta saamaan muutaman sanan irti itsestään.\n\n\"Olen ylpeä saadessani olla täällä tänä iltana\", ja sillävälin kuin\nsuosionosotukset kaikuivat, sai hän aikaa miettiäkseen taas muutaman\nsanan lisää. \"Olen tehnyt tunnontarkkaa työtä. Olen rehellisesti tehnyt\ntyötä koko elämäni. Sitä ei vei kukaan kieltää. Tänäänkin aion panna\nparhaani.\"\n\nKuului huutoja: \"Se on oikein se, Tom!\" \"Sen tiedämme!\" \"Kelpo poika!\"\n\"Sinä olet kyllä mies puolustamaan kunniaasi!\"\n\nSitte tuli Glendonin vuoro. Häneltäkin vaadittiin puhetta, vaikkei\nennen ollut tapahtunut, että ottelun päähenkilö olisi pitänyt puhetta.\nBilly Morgan nosti kätensä ja vaati hiljaisuutta. Pat alotti selvällä,\nkuuluvalla äänellä:\n\n\"Kaikki ovat sanoneet teille olevansa ylpeitä saadessaan olla täällä\ntänään\", hän sanoi. \"Mutta sitä minä en ole.\" Yleisö hämmästyi, ja Pat\npiti pienen väliajan, jotta yleisö olisi ehtinyt sulattaa edellisen\nlauseen. \"En ole ylpeä seuralaisteni puolesta. Te tahdotte kuulla\npuhetta. Tahdon pitää teille opettavaisen puheen. Tämä on viimeinen\notteluni. Tämän jälkeen jätän lavan iäksi. Minkä tähden? Sen olen jo\nsanonut. En pidä seurastani. Ammattinyrkkeily on joutunut hunningolle\nja väärälle polulle. Ei kukaan, joka tahtoo seistä suorana, voi enää\nolla ammattinyrkkeilijä. Kilpailujen järjestely on ytimiin asti mätää.\"\n\nIhmetyksen mutina kasvoi pian meluksi. Kuului huutoja. Toiset huusivat\nhiljaisuutta ja useat vaativat ottelua jo alettavaksi. \"Tahdomme nähdä\nnyrkkeilyä!\" \"Miksette ottele?\" Glendon odotti. Hän näki, että\ninnostuneimmat huutajat olivat lavaa lähinnä olevat impressariot ja\nnyrkkeilijät. Hän koetti turhaan saada äänensä kuuluville. Yleisö oli\njakautunut kahteen eri osaan. Toiset vaativat ottelua, toiset puhetta.\n\nKymmenen minuttia kesti toivotonta sekamelskaa. Stubener, erotuomari,\nkilpailutalon omistaja ja kilpailujen järjestäjä koettivat taivuttaa\nGlendonia lopettamaan puheensa. Kun hän kieltäytyi, selitti\npalkintotuomari julistavansa Cannamin voittajaksi, jollei Glendon\nnyrkkeilisi.\n\n\"Sitä te ette voi tehdä\", selitti Pat. \"Tulen siinä tapauksessa\nselittämään sen yleisölle, enkä takaa pääsettekö silloin täältä\nelävänä, jos yritätte pettää yleisöä tässäkin kilpailussa. Muuten aion\nkyllä otella. Mutta sitä ennen tahdon lopettaa puheeni.\"\n\n\"Se on vastoin sääntöjä\", huomautti palkintotuomari.\n\n\"Eihän toki. Säännöissä ei ole sanallakaan puhuttu puheista. Joka ainoa\netevämmistä nyrkkeilijöistä on tänä iltana pitänyt puheen yleisölle.\"\n\n\"Vain lyhyen\", huusi kilpailujen järjestäjä Glendonin korvaan. \"Mutta\nte aiotte pitää luennon.\"\n\n\"Säännöissä ei ole myöskään puhuttu luennoista\", vastasi Glendon. \"Ja\nmenkää alas lavalta, tai muuten heitän teidät.\"\n\nTulipunaisena kasvoiltaan ja vapisevin jäsenin tuli urakoitsija\nnostetuksi yli lavaa ympäröivän köyden. Hän oli suuri mies, mutta\nGlendon nosti hänet kauluksesta niin kevyesti yhdellä kädellä, että\nyleisö oikein ihastui tästä voimannäytteestä. Huudot vahvenivat.\nStubener ja areenanomistaja katsoivat parhaaksi omin voimin mennä pois\nlavalta. Glendon nosti kätensä saadakseen hiljaisuuden, mutta ne, jotka\nvaativat ottelua, kaksinkertaistuttivat äänensä. Pari tuoliriviä\nromahti taas alas ja ihmiset, jotka täten menettivät istumapaikkansa,\nlisäsivät sekamelskaa koettamalla kaikki yhtaikaa tunkeutua seisomaan\nvielä vapaisiin paikkoihin, samalla kuin ne, jotka täten joutuivat\nheidän taakseen ja nyt huonommin näkivät lavalle, kehottivat huutaen\nheitä pois edestään.\n\nGlendon astui köyden luo puhuttelemaan poliisikomisariota. Hänen täytyi\nkumartua huutamaan tämän korvaan.\n\n\"Jollen nyt saa pitää loppuun tätä puhettani, hävittää yleisö tämän\nareenan kokonaan. Jos se pääsee vauhtiin, ette sitä enää voi hillitä.\nTeidän täytyy auttaa minua. Jos pidätte lavan vapaana, niin minä kyllä\nhillitsen yleisön.\"\n\nHän palasi takaisin keskelle lavaa ja nosti molemmat kätensä.\n\n\"Tahdotteko kuunnella tätä puhetta?\" huusi hän kovalla äänellä.\n\nSatakunta lähinnä istuvaa huusi: \"Kyllä!\"\n\n\"Silloin on jokaisen, joka tahtoo kuunnella, vaadittava naapuriaan\npysymään hiljaa, jos tämä yrittää häiritä!\"\n\nNeuvoa noudatettiin, niin että kun hän toisti sen, kuului hänen äänensä\njo paljon pitemmälle. Hän huusi vaatimuksensa yhä uudestaan, ja\nhitaasti, rivi riviltä levisi hiljaisuus lavalta etäämmälle,\nyksityisten tuuppausten ja lyöntien säestämänä naapurien koettaessa\nhillitä häiritsijöitä. Rajuilma oli melkein asettunut, kun taas\ntuolirivi romahti lähellä lavaa. Tätä tervehdittiin uusilla\nnaurunpuuskauksilla, jotka hiljenivät itsestään, joten selvästi kuului\nerään yksityisen äänen huutavan: \"Anna tulla, Glendon! Me kuuntelemme!\"\n\nGlendon omisti keltin massapsykologian tuntemuksen. Hän tiesi, että se\nmikä viisi minuttia takaperin oli ollut uppiniskaista roskaväkeä, oli\nnyt yleisöä, jota hän täydellisesti hallitsi, ja lisätäkseen\nvaikutusta, oli hän vielä hetken aikaa hiljaa. Mutta odotusaika oli\njuuri sopivan pituinen eikä se kestänyt sekunttiakaan liian kauan.\nKolmekymmentä sekunttia vallitsi mitä täydellisin hiljaisuus; hän oli\nvoittanut puolelleen kunnioitusta. Juuri kun rauhattomuuden ensimäiset\nheikot merkit alkoivat kuulua hänen korviinsa, alotti hän taas\npuheensa.\n\n\"Kun lopetan tämän puheen\", hän sanoi, \"aion ryhtyä otteluun. Lupaan\nteille, että siitä tulee rehellinen kamppailu, yksi niistä harvoista,\njoita koskaan olette nähneet. Aion nujertaa vastustajani mahdollisimman\nlyhyessä ajassa. Kun Billy Morgan antaa alkumerkin, voi hän uskotella\nteille, että siitä tulee neljänkymmenenviiden erän ottelu, mutta sanon\npikemmin, että se kestää korkeintaan neljäkymmentäviisi sekunttia.\n\n\"Kun minut keskeytettiin, piti minun juuri sanoa, että ammattinyrkkeily\non mätää. Ja sitä se on -- alusta loppuun. Sitä hoidetaan liiketoimena,\nja te tiedätte kaikki, millaiset liikeperiaatteet ovat. Tarpeeksi\nsanottu. Teitä on petetty, juuri teitä kaikkia, jotka ette siitä mitään\nansaitse. Miksi romahtelevat tuolirivit tänä iltana? Humpuukia. Aivan\nkuin ammattinyrkkeily, ovat nekin rakennetut liikeperiaatteitten\nmukaan.\"\n\nHän hallitsi nyt varmasti yleisöä ja sen hän tiesi.\n\n\"Kolme miestä istuu yhteensullottuina kahdelle tuolille. Sen näen\ntäältä. Mitä se merkitsee? Petosta. Vahtimestarit eivät saa mitään\npalkkaa. On laskettu, että he saavat petkutetuksi itselleen\njuomarahoja. Taas liikeperiaatteet. Te maksatte. Luonnollisesti\nmaksatte te. Kuinka järjestetään itse ottelut? Lahjuksilla. Ja nyt\ntahdon kysyä teiltä: jos ne petkuttavat, jotka järjestävät\nistumapaikat, jos viranomaiset petkuttavat, kuinka eivät ne\npetkuttaisi, jotka ovat nyrkkeilyn johdossa? Sitä he tekevätkin. Ja te\nmaksatte.\n\n\"Nyt tahdon sanoa teille, ettei se ole nyrkkeilijöitten syy. He eivät\nole järjestäjiä. Vikapäitä ovat urakoitsijat ja impressariot; he ovat\nliikemiehiä. Nyrkkeilijät ovat vain nyrkkeilijöitä. He alottavat sangen\nrehellisinä, mutta johtajat ja impressariot pakottavat heidät\nalistumaan petkutukseen. On ollut kunniallisiakin nyrkkeilijöitä ja on\nvieläkin, mutta tavallisesti ansaitsevat he huonosti. Otaksun, että on\nollut olemassa rehellisiä impressarioitakin. Minun impressarioni on\nmelkein paras koko joukosta. Mutta voitte kysyä häneltä, paljonko hän\non sijottanut rahaa tontteihin ja kiinteimistöihinsä.\"\n\nNyt alkoi melu taas voittaa hänen äänensä.\n\n\"Jokaisen, joka tahtoo kuunnella, on rauhotettava naapuriaan!\" huusi\nPat.\n\nJälleen syntyi tuuppausten ja painiskeluitten jälkeen hiljaisuus.\n\n\"Minkä tähden kaikki nyrkkeilijät aina vakuuttelevat tekevänsä\nrehellistä työtä? Minkä tähden heitä aina nimitetään Rehellisiksi\nJohneiksi, Rehellisiksi Billeiksi ja Rehellisiksi Blacksmitheiksi? Onko\nkoskaan juolahtanut mieleenne, että he näyttävät pelkäävän jotakin? Jos\njoku mies tulee teille vakuuttamaan olevansa rehellinen, alatte epäillä\nhäntä, mutta jos ammattinyrkkeilijä uskottelee samaa, niin uskotte sen\ntäydellisesti.\n\n\"Voittakoon paras! Kuinka usein olettekin kuulleet Billy Morganin\njulistavan sitä. Tahdon sanoa teille, että parempi ei useinkaan voita\nja jos hän voittaakin, niin on se etukäteen määrätty. Myös useimmat\nnäkemistänne uusintakilpailuista ovat olleet valheellisia. Se on\nkehitettyä järjestelmää. Luuletteko johtajien ja impressarioitten\ntekevän sitä huvikseen? Mitä vielä. He ovat liikemiehiä.\n\n\"Tom, Dick ja Harry. Siinä kolme nyrkkeilijää. Dick on paras. Sen on\nhän osottanut kahdessa ottelussa. Mutta mitä tapahtuukaan? Tom voittaa\nHarryn, Dick Tomin ja Harry Dickin. Paremmuus on epäselvää. Sitten\ntulevat uusintaottelut. Harry voittaa Tomin, Tom Dickin ja Dick Harryn.\nTodellinen voittaja ei ole vielä kukaan. Sitte koettavat he vielä. Dick\nylpeilee. Hän sanoo tahtovansa näyttää, mihin hän kelpaa. Siis voittaa\nDick nyt sekä Tomin että Harryn. Kahdeksan ottelua tarvitaan Dickin\nparemmuuden osottamiseksi, vaikka kaksi olisi riittänyt. Kaikki oli\nedeltäpäin määrätty. Korkealle kehittynyt järjestelmä. Te maksatte\nnähdäksenne tällaista, ja jolleivät tuolirivit romahda alas,\npetkuttavat vahtimestarit teiltä paikkanne.\n\n\"Nyrkkeily on mainiota urheilua niin kauan kuin se pysyy rehellisenä\nurheiluna. Nyrkkeilijät olisivat rehellisiä, jos he saisivat sellaisia\nolla. Mutta petos on kaikkivaltias, kun kourallinen miehiä voi hankkia\nitselleen kolme neljännesmiljoonaa kolmella ottelulla.\"\n\nRaju hälinä pakotti hänet taas vaikenemaan. Melusta, joka täytti koko\ntalon, saattoi hän erottaa: \"Mitkä miljoonat?\" \"Mitkä kolme kilpailua?\"\n\"Kerro!\" \"Jatka!\" Kuului myöskin paheksumishuutoja: \"Panettelija!\nPanettelija!\"\n\n\"Tahdotteko kuulla lisää?\" huusi Pat. \"Pysykää sitte hiljaa!\"\n\nVielä kerran piti hän puolen minutin väliajan.\n\n\"Millaiset ovat Jim Hanfordin suunnitelmat? Millaista näytelmää hänen\nyleisönsä ja minun yleisöni tahtovat katsella. He tietävät, että minä\nolen häntä parempi. Hän tietää, että minä olen häntä parempi. Minä voin\nnujertaa hänet yhdessä ainoassa erässä. Mutta hän on maailmanmestari.\nJollen minä mukaannu heidän ohjelmansa mukaan, eivät he anna minulle\nkoskaan tilaisuutta otella hänen kanssaan. Ohjelmaan sisältyy kolme\nottelua. Minä voitan ensimäisen. Se tulee tapahtumaan Nevadassa, jollei\nSan Francisco siihen suostu. Me teemme siitä ensiluokkaisen näytelmän.\nKummankin meistä pitää lyödä vetoa kaksikymmentätuhatta. Rahat ovat\noikeita, mutta veto ei ole oikea. Kumpikin saa rahansa takaisin. Sama\non laita rahapalkinnon. Meidän täytyy jakaa se tasan, vaikka julkinen\njako on kolmekymmentäviisi ja kuusikymmentäviisi. Palkinto,\nfilmimaksut, reklaamit ja muut sivutulot eivät tee senttiäkään vähemmän\nkuin kaksisataaviisikymmentätuhatta. Sen me jaamme. Sitte tulee\nuusintakilpailu, jonka Hanford voittaa ja taas tulot pannaan\ntasan. Sitte tulee kolmas ottelu. Minä voitan. Siis kolmen ottelun\nperästä vasta pääsisin täysiin oikeuksiini kiskottuamme ensin\nnyrkkeily-yleisöltä kolme neljännesmiljoonaa. Sellainen on ohjelma,\nmutta rahat ovat likaisia rahoja. Juuri sen tähden poistun minä\nkokonaan lavalta tänä iltana...\"\n\nTässä silmänräpäyksessä heitti Jim Hanford erään poliisikonstaapelin,\njoka asettui hänen tielleen, yleisön joukkoon, ja hyppäsi köyden yli\nlavalle sekä karjui: \"Se on valhetta!\"\n\nKuin ärtynyt peto hyökkäsi hän Patia kohden, joka hypähti sivulle\ntaitavasti, sen sijaan että olisi vastaanottanut hyökkäyksen.\nKykenemättä pysäyttämään itseään törmäsi suurikokoinen Hanford köyttä\nvasten. Sen jännityksestä ponnahti hän takaisin kääntyen sekä aikoi\ntehdä uuden hyökkäyksen, mutta samalla iski Pat. Kylmäverisesti ja\nvarmasti suuntasi hän iskunsa vastustajansa leukaan ja antoi sen\nensimäisen kerran koko nyrkkeilyaikanaan täydellä voimallaan. Koko\ntarmonsa, koko säästetyn voimansa hän pani liikkeelle.\n\nHanford oli silmänräpäyksessä kuollut -- mikäli tiedottomuus muistuttaa\nkuolemaa. Hän oli tajuton samassa hetkessä, kuin Patin nyrkki sattui\nhäneen. Hänen jalkansa nousivat ylös lattiasta, ja hän lensi ilmaan\npudoten alas ylimmälle köydelle. Hänen voimaton ruumiinsa pysyi pienen\najan köydellä ja retkahti siitä alas katselijoitten päälle, jotka\nistuivat lähinnä lavaa.\n\nSyntyi hämminki yleisön keskuudessa. Se oli jo nähnyt enemmän, kuin\nmistä se oli maksanutkaan, sillä suuri, mahtava maailmanmestari Jim\nHanford oli tullut lyödyksi pois lavalta. Se kuului ohjelman\nulkopuolelle ja oli tapahtunut käden käänteessä yhdellä ainoalla\niskulla. Ei koskaan ennen ollut tapahtunut mitään tällaista. Pat katsoi\ntyytymättömän näköisenä rikkoutuneisiin kynsiinsä, loi katseen yli\nköyden, jonka toisella puolella Jim Hanford yritti nousta vapiseville\njaloilleen. Pat nosti kätensä. Hän oli puristanut nyrkkiin oikean\nkätensä saadakseen yleisön kuuntelemaan, ja yleisö vaikeni:\n\n\"Silloin kuin aloin esiintyä, sanottiin minua yhden iskun Glendoniksi.\nNäitte tuon iskun äsken. Sitä käytin aina. Menin suoraan vastustajaani\nvastaan ja pakotin hänet lentämään, vaikken koskaan käyttänyt täyttä\nvoimaani. Sitte ruvettiin minua kasvattamaan. Impressarioni sanoi\nminulle, ettei ollut kohteliasta yleisöä kohtaan lyödä vastustajaansa\nheti. Hän neuvoi minua tekemään ottelut pitkiksi, niin että yleisö sai\nkatsoa koko rahansa edestä. Minä olin tietämätön jörö. Minä olin\nvuoriston lapsi. Minä siis en huomannut siinä, jumala sen tietää,\nmitään petosta. Impressarioni tapana oli sopia kanssani, missä erässä\nlopettaisin ottelun. Sitte antoi hän siitä tiedon salaiselle\nvedonlyöjäliitolle, joka toimi tietojensa perusteella. Luonnollisesti\nsaitte te maksaa kulut. Mutta eräästä seikasta olen iloinen. Minä en\nniistä rahoista hyötynyt senttiäkään. He eivät uskaltaneet puhua\nminulle niistä mitään, sillä he tiesivät, että silloin olisi koko peli\nollut menetetty.\n\n\"Muistatte otteluni Nat Powersin kanssa. Minä en nujertanut häntä. Olin\nalkanut epäillä. Silloin sopi liitto hänen kanssaan. Siitä minulla ei\nollut aavistustakaan. Aioin pidättää häntä lavalla pari erää yli\nkuudennentoista. Viimeinen iskuni kuudennessatoista erässä ei tehnyt\nhänelle mitään vahinkoa. Mutta kuitenkin oli hän häviävinään ja petti\nteitä kaikkia.\"\n\n\"Kuinka on asianlaita tänä iltana?\" kuului huuto yleisön joukosta.\n\"Onko tämänkin ottelun ratkaisu edeltäkäsin määrätty?\"\n\n\"On\", vastasi Pat. \"Vedonlyöjäliitto on lyönyt vetoa siitä, että Cannam\nkestää neljänteentoista erään saakka\".\n\nHuutoja ja uhkauksia. Pat nosti taas ylös kätensä pyytäen viimeisen\nkerran hiljaisuutta.\n\n\"Olen jo melkein lopettanut. Mutta tahdon vielä sanoa teille erään\nasian. Liitto häviää vetonsa tänä iltana. Tästä tulee rehellinen\nottelu. Tom Cannam ei tule kestämään neljänteentoista erään asti. Hänet\nlyödään heti ensimäisessä.\"\n\nCannam hyppäsi ylös lavalle nurkkaansa ja huusi vimmoissaan:\n\n\"Siihen ette te kykene. Sitä miestä ei ole vielä luotu, joka voisi\nlyödä minut yhdessä erässä!\"\n\nPat ei kuunnellut häntä, vaan jatkoi.\n\n\"Yhden kerran elämässäni olen käyttänyt koko voimaani. Sen näitte\näsken, kun tein vaarattomaksi Jim Hanfordin. Toisen kerran tulen\nkäyttämään koko voimaani myös tänä iltana -- toisin sanoen, jollei\nCannam heti hyppää pois lavalta ja mene matkoihinsa. Nyt olen valmis.\"\n\nHän meni nurkkaansa ojentaen kätensä saadakseen niihin\nnyrkkeilyhansikkaansa. Vastakkaisessa kulmassa reuhtoi Cannam hänen\navustajiensa turhaan yrittäessä rauhottaa häntä. Vihdoin onnistui Billy\nMorganin saada äänensä kuuluville:\n\n\"Tästä tulee neljänkymmenenviiden erän ottelu\", huusi hän.\n\"Markis-Queensbury-säännöt! Voittakoon parempi! Alkakaa!\"\n\nMerkki kilahti. Molemmat nyrkkeilijät astuivat toisiaan vastaan. Pat\nojensi oikean kätensä tavanmukaiseen tervehdykseen, mutta Cannam\nkieltäytyi ärtyisesti pudistaen päätään tarttumasta siihen. Yleisön\nihmeeksi hän ei hyökännyt. Vaikka hän olikin ärtynyt, nyrkkeili hän\nvarovaisesti, hänen loukattu ylpeytensä vaati häneltä äärimäistä\nvarovaisuutta. Hän iski monta kertaa, mutta vain koettelemalla, eikä\nhän laiminlyönyt puolustautumista. Pat ajoi häntä takaa ympäri lavaa\nhyökäten lakkaamatta eteenpäin armottomasti. Mutta hän ei iskenyt. Hän\nlaski välillä kätensä siten houkutellakseen toista hyökkäämään. Cannam\nirvisteli uhmailevasti, mutta ei tahtonut käyttää tilaisuutta hyväkseen.\n\nKului kaksi minuttia. Sitte muutti Pat taktiikkaa. Joka ainoa lihas,\njoka ainoa piirre hänen kasvoissaan ilmaisi, että nyt hän aikoi iskeä\nvastustajansa nurin. Tämä oli todellista kamppailua. Hän näytti\nteräsolennolta, kovalta ja säälimättömältä. Se teki vaikutuksensa\nCannamiin, joka tuli kaksin verroin tarkkaavaisemmaksi. Pat pakotti\nhänet peräytymään nurkkaan ja pidätti hänet siellä. Mutta vieläkään hän\nei iskenyt, ja Cannamin jännitys tuli kiusalliseksi. Turhaan hän koetti\npäästä nurkasta, mutta hän ei myöskään uskaltanut takertua\nvastustajaansa voittaakseen aikaa.\n\nSitte se tapahtui -- kokonainen sarja tavallisia valeiskuja, nopeita\nkuin salamat. Cannam oli ällistynyt. Sitä oli myöskin yleisö. Ei kukaan\nkyennyt perästäpäin selittämään, kuinka se tapahtui. Cannam sukelsi\nerään valeiskun johdosta ja meni samalla perusasentoon torjuakseen\ntoisen, joka oli suunnattu hänen leukaansa. Hän koetti myös muuttaa\njalkojensa asentoa. Ne katselijoista, jotka olivat lähinnä, vannoivat\nnähneensä Patin iskeneen oikealla nyrkillään ja kumartuneen eteenpäin\nkuin tiikeri lisätäkseen iskun vaikutusta ruumiinsa painolla. Kuinka se\nlieneekään tapahtunut, niin varmaa on kuitenkin, että isku osui oikeaan\nkohtaan Cannamin leukaan samassa silmänräpäyksessä, kuin hän yritti\nmuuttaa asentoaan. Ja samoin kuin Hanford lensi hänkin ilmaan, putosi\nköysille ja romahti sanomalehtimiesten niskoille.\n\nSanomalehtien palstat eivät kyenneet antamaan tarkkoja tietoja siitä,\nmitä sinä iltana tapahtui Golden-Gate-areenalla. Poliisi oli voimaton.\nSe ei ollut tavallista mellakoimista, se oli lopullista hämminkiä jo\nhävitystä. Ei tuoliakaan jäänyt eheäksi. Kansanjoukko levisi yli koko\nsuuren salin, tungeskeli, iski ja repi alas kaikki laudat ja lankut,\nmitä irti sai. Palkintotuomarit hakivat suojaa poliisin turvista, mutta\npoliisit olivat liian vähälukuisat. Nyrkkeilijät, impressariot ja\nurakoitsijat saivat selkäänsä oikein perinpohjaisesti. Vain Jim Hanford\nsai armoa. Siitä hän sai kiittää paisunutta leukaansa. Kun kansanjoukko\nlopulta lähti ulos, huomasi se kadulla uuden, seitsemänsataatuhatta\ndollaria maksaneen automobiilin, joka kuului eräälle hyvin tunnetulle\nnyrkkeilyurakoitsijalle. Pian oli automobiili muutettu rautaromuksi ja\ntuhkaksi.\n\nPat, joka ei voinut pukeutua hävitetyissä pukuhuoneissa, lähti ulos\nautomobiiliinsa, vielä nyrkkeilypuvussa verhottuna kylpyvaippaan. Hän\nei onnistunut pääsemään huomaamatta. Voimakas väkijoukko tarttui hänen\nautomobiiliinsa ja piti sitä paikoillaan. Poliisi oli vallan liian\ninnokas auttamaan häntä, ja vihdoin tehtiin sopimus, että automobiili\npääsi liikkeelle, ja satakunta huimapäätä kulki hurraten sen edellä.\n\nOli keskiyö, kun tämä kulkue kulki Union Squaren ohi St. Francista\nkohden. Vaadittiin puhetta, ja vaikka auto jo oli pysähtynyt hotellin\nportaitten eteen, estettiin Pat ystävällisesti astumasta siitä alas.\nHän teki yrityksen heittäytymällä joukkoon, mutta hänen jalkansa eivät\ntavanneet maata. Hänet kannettiin takaisin autoon. Sitte piti hän\npuheensa, ja Maud Glendon, joka ikkunasta katseli nuorta Herkulestaan,\nkun tämä komeana ja mahtavana seisoi autonsa istuimella, tiesi -- minkä\nhän oli uskonut jo ennenkin -- että Pat oli otellut tänä iltana\nviimeisen kerran ja vetäytynyt pois lavalta iäksi.\n\n\n\n"]