[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f0Bv5hxjC87HkgH29L9NwEO3HJzX4Vg-3Dtr9IONrC-M":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},3340,"Suomalaiset Viron vapaussodassa","Helanen, Vilho",1899,1952,"3340-helanen-vilho-suomalaiset-viron-vapaussodassa","3340__Helanen_Vilho__Suomalaiset_Viron_vapaussodassa",null,"tietokirja",[14],"sota",[],"fi",1921,133740,985703,false,75127,[23,24],"Estonia -- History","Finns -- Estonia",[26,27,28],"History - European","History - Modern (1750+)","History - Warfare","\"Suomalaiset Viron vapaussodassa\" by Vilho Helanen is a historical account written in the early 20th century. The work explores the involvement of Finnish forces in Estonia's struggle for independence during the turbulent period surrounding the Estonian War of Independence and the Russian Revolution. Helanen's narrative likely covers the coordinated military efforts, political developments, and the broader historical context that led to the formation of a Finnish volunteer detachment to assist Estonia.  At the start of the book, the author sets the stage by providing an overview of Estonia's early history, detailing the beginnings of the Estonian people and their interactions with neighboring nations. Helanen highlights the struggles faced by Estonians against various conquerors, emphasizing their aspirations for independence. The introduction serves to contextualize the subsequent events during the independence struggle, particularly the Finnish support that emerged amid the chaos of the Russian Revolution and its implications for Estonian self-determination. This foundation paves the way for an examination of the military actions, local responses, and the evolution of Estonian nationalism that define the narrative. (This is an automatically generated summary.)",[],266,"Historiallinen esitys käsittelee suomalaisten vapaaehtoisten osallistumista Viron vapaussotaan vuosina 1918–1919. Teos kuvaa apuretkikuntien perustamista, Pohjan Poikien ja muiden joukko-osastojen taisteluita sekä huollon ja hallinnon järjestämistä rintamalla ja sen takana.","Vilho Helasen 'Suomalaiset Viron vapaussodassa' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 3340. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","SUOMALAISET VIRON VAPAUSSODASSA\n\nKirj.\n\nVilho Helanen\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Kirja,\n1921.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nESIPUHE.\n\nENSIMMÄINEN OSA.\n\n I. Katsaus Viron varhaisempaan historiaan.\n11. Viime vuosien tapahtumat Virossa.\n    1.  Venäjän vallankumous ja Viro.\n    2.  Bolshevikien valtakausi.\n    3.  Viron lyhyt vapaudenaika 24—25.2.1918.\n    4.  Saksalaisten joukkojen tulo.\n    5.  Saksalainen miehitysaika.\n    6.  Viron vapaussodan alku.\n    7.  Bolshevikien suuri eteneminen.\n\nTOINEN OSA.\n\n 1. Suomalaisen apuretkikunnan syyt ja suunnittelu.\n 2. Apuretkikunnan alkuvaiheet.\n 3. Viron Avustamisen Päätoimikunnan alkutoiminta.\n 4. Uusia suunnitelmia ja tarjouksia.\n 5. Tanskalainen apuretkikunta.\n 6. Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta.\n 7. Pääintendenttuuri.\n 8. Apuretkikunnan muut virastot Virossa.\n 9. Tallinnan suomalainen sotilaskoti.\n10. Oikeudenhoito.\n11. Sairashoito.\n12. Retkikunnan viimeinen vaihe.\n\nKOLMAS OSA. ENSIMMÄINEN SUOMALAINEN VAPAAJOUKKO.\n\n 1. Siirto Tallinnaan.\n 2. Rintamalle.\n 3. Ensimmäinen taistelukausi 8.1.—14.1.1919.\n 4. Toinen taistelukausi 16.1.—18.1.1919.\n 5. Vapaajoukon viimeinen vaihe.\n\nNELJÄS OSA. POHJAN POJAT.\n\n 1. Helsingissä, Tallinnassa, Tapassa ja Tartossa.\n 2. Ensimmäinen taistelukausi. (Valkin valloitus).\n 3. Toinen taistelukausi. (Taistelut Valkin eteläpuolella ja\n    lepohetki Valkissa).\n 4. Kolmas taistelukausi. (Koikylän taistelu ja eteneminen\n    Riika—Pihkova viertotiehen).\n 5. Neljäs taistelukausi. (Marienburgin valloitusretki).\n 6. Pohjan Poikain rykmentin viimeinen vaihe. Lepoaika Valkissa,\n    viides taistelukausi (Petserin rintamalla) ja rykmentin hajautuminen.\n    Viron Avustamisen Päätoimikunnan hajautuminen.\n\n\n\n\nEsipuhe.\n\n\nEsillä oleva, Suomen virolaisille heidän vapaussodassaan antamaa\napua kuvaileva teos on kirjoitettu Viron Avustamisen Päätoimikunnan\naloitteesta ja kannatuksella.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVielä nykyäänkin tiedetään sekä Suomessa että Virossa hämmästyttävän\nvähän Viron suomalaisesta apuretkikunnasta, sen vaiheista ja\nmerkityksestä. Ainakaan Suomessa tämä valitettava seikka ja sen\naiheuttamat umpimähkäiset, usein hyvinkin väärät ja kohtuuttomat\narvostelut eivät voi johtua halusta väheksiä retkikunnan merkitystä —\nonhan se kaikkine puutteineen ja erehdyksineenkin itsenäisen Suomen\nensimmäinen ja toistaiseksi ainoa suurtyö, — vaan pikemminkin siitä,\nettei ole ollut olemassa mitään yhtenäistä kokonaisuutta käsittelevää\nkuvausta suomalaisesta avunannosta Esillä oleva teos pyrkii poistamaan\ntämän puutteen.\n\nKerrotut tapaukset ovat niin lähellä kirjoitusaikaa, ettei niiden\nmerkitystä ja kantavuutta vielä toistaiseksi voida kokonaisuudessaan\noikein arvostella. Lisäksi on osoittautunut nykyoloissa mahdottomaksi\nhankkia aineistoa kaikilta tarpeellisilta suunnilta. Historiallista\nobjektiivisuutta ei niin ollen luonnollisestikaan ole voitu saavuttaa.\nTekijän on täytynyt alun pitäen tyytyä antamaan vain yksinkertainen\nkuvaus niistä Suomen kansan uhrauksista, jotka saivat aikaan ja\nmuodostavat suurenmoisen suomalaisen apuretkikunnan. Jos kuvaus\npäätarkoituksensa ohella voisi lisäksi vakuuttaa joitakuita virolaisia\nsuomalaisen avunannon epäitsekkyydestä ja toisaalta herättää maassamme\nja retkikuntaan osaaottaneissa enemmän ymmärtämystä virolaisia\nja heidän vapaussotaansa kohtaan, olisi sen tarkoitus täydelleen\nsaavutettu.\n\nTeoksen loppupuoli on suureksi osaksi laadittu enemmän\nyhteenliitettyjen muistelmien kuin yhtäjaksoisen esityksen muotoon —\npitäen kuitenkin silmällä kuvauksen yhtenäisyyttä. Tämä on johtunut\nsiitä, että Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon taisteluja koskeva\nvirallinen aineisto on valitettavasti erittäin niukka, joten\ntoisenlainen muoto tämän rykmentin toiminnasta kerrottaessa ei ole\nollut juuri mahdollinenkaan. Sen mukaisesti on pidetty parhaana\nnoudattaa samaa menettelytapaa myöskin kuvattaessa Pohjan Poikain\nrykmenttiä — sitäkin suuremmalla syyllä, kun siitä ilmestynee\neräiden sen osanottajien toimesta toisensuuntainen, sitä yksinomaan\nkäsittelevä teos. Valittu kuvausmuoto on sitäpaitsi katsottu varsin\nhyväksi elävöittämään lukijalle suomalaisten vapaaehtoisten vaiheet.\nRetkikunnan upseerien ja sotilaiden antama runsas avustus on tehnyt\nmahdolliseksi sen noudattamisen.\n\nSiteerattujen asiakirjojen sanamuoto on säilytetty ennallaan, mikäli se\nsuinkin kielen kannalta on ollut mahdollista. — Viron rajojen sisällä\nolevista paikkakunnista on teoksessa käytetty virolaisia nimiä, ellei\njokin toinen muoto ole vakiutunut suomalaiseen käytäntöön. Tällöin\non kuitenkin nimen ensimmäistä kertaa esiytyessä mainittu sulkujen\nsisällä yleisessä käytännössä ollut saksalainen nimi. Viron rajojen\neteläpuolisista paikoista on käytetty saksalaisia nimiä. — Tekstiin\nliittyvät, sotavoimien sijoitusta ja lukumäärää osoittavat taulukot on\nlaadittu Viron pääesikunnan operatiiviosaston tietojen mukaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTässä yhteydessä pyydän kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat\nantaneet käytettävikseni hallussaan olevia, retkikuntaa koskevia\nasiapapereita, muistelmia ja valokuvia, ja virolaisia viranomaisia\nHelsingissä ja Virossa, jotka hyväntahtoisesti ovat sallineet minun\ntutustua virolaisten sotilasarkistojen papereihin. Ennen kaikkea olen\nkiitollisuuden velassa Viron Avustamisen Päätoimikunnan ensimmäiselle\npuheenjohtajalle, tohtori _O.W. Louhivuorelle_, Ensimmäisen Suomalaisen\nVapaajoukon komentajalle, everstiluutnantti _Martin Ekströmille_,\nPohjan Poikain 1:sen pataljoonan komentajalle, jääkäriluutnantti\n_Bror Erik Hannulalle_, ja Pohjan Poikain 2:sen pataljoonan\nkomentajalle, jääkäriratsumestari _Gustaf Svinhufvudille_, jotka ovat\nhyväntahtoisesti tarkastaneet teoksen käsikirjoituksen eri osat ja sen\nohessa tehneet erittäin arvokkaita huomautuksia, sekä Viron Avustamisen\nPäätoimikunnan puheenjohtajalle, tohtori _Santeri Ivalolle_, ja sen\njäsenille, jotka ovat suoneet minulle tukea työssäni.\n\nHelsingissä lokakuun 19 p:nä 1921.\n\nVilho Helanen.\n\n\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN OSA\n\n\n\n\n\nI. Katsaus Viron varhaisempaan historiaan.\n\n\n\n\nViron nykyään 1 1/2-miljoonaisen kansan alkuvaiheet ovat olleet samat\nkuin muidenkin suomalaisten heimojen, jotka muodostivat yhteisen,\nLaatokan ja Väinäjoen välisellä alueella asuvan kantasuomalaisen\nkansan. Yhteissuomalaisen ajan päätyttyä nykyisten suomalaisten\nesi-isät alkoivat siirtyä pohjoisemmaksi, kun taas virolaiset ja\nliiviläiset asettuivat pysyväisesti Suomenlahden eteläpuolelle.\nLiiviläiset asuttivat Kuurinmaan rannikon, jolla vain pieniä tähteitä\nenää on jäljellä tästä kansasta. Virolaiset ottivat haltuunsa\nPohjois-Liivinmaan, Viron ja läntiset suuret saaret.\n\nVirolaisten ja varsinaisten suomalaisten olot eivät vielä lähinnä\nseuraavana aikana paljon eronneet toisistaan. Molemmat kansat\nelivät jakautuneina suurempiin ja pienempiin yhdyskuntiin ilman\nlujaa kokonaisuutta ja hankkivat elatuksensa maanviljelyksellä ja\nkarjanhoidolla. Turvakseen he rakensivat lukuisia, lujia maalinnoja\ntoisiaan ja ulkonaisia vihollisia vastaan, joista viimemainituista\nskandinaavialaiset viikinkiretkeilijät tähän aikaan olivat\nvaarallisimmat. Kostaakseen näiden tekemiä hävitysretkiä virolaisetkin\nvuorostaan purjehtivat Tanskan ja Ruotsin rannikoille polttaen\nja ryöstäen rantakaupunkeja ja -kyliä. Tänä itsenäisyysaikanaan\nvirolaiset olivat vielä vilkkaassa yhteydessä Suomenlahden takaisten\nheimolaistensa kanssa. Sitä todistaa m.m. se, että heitä oli mukana\nmyöskin karjalaisten Ruotsiin tekemällä suurella kostoretkellä v. 1187,\njolloin Sigtunan kaupunki hävitettiin.\n\nMaansa suotuisan aseman vuoksi virolaiset saivat jo varhain\nryhtyä taisteluun naapurikansoja vastaan sen omistamisesta.\nViikinkiretkeilijäin jälkeen novgorodilaiet yrittivät saada maata\nvaltaansa siinä kuitenkaan pysyväisemmin onnistumatta. Vakavampi\nvaara uhkasi virolaisia saksalaisten taholta, etenkin senjälkeen, kun\nheitä oli kauppiaina ja munkkeina asettunut Riianlahden rantamille ja\nryhtynyt sieltä levittämään valtaansa pakottaen vähitellen, sitkeiden\ntaistelujen kautta, liiviläiset alamaisuuteen ja vastaanottamaan\nkasteen. He olivat v. 1201 perustaneet Riian kaupungin Väinäjoen suuhun\nvaltansa tueksi ja vuotta myöhemmin hengellisen ritarikunnan uuden\nuskon levittämiseksi Itämeren pakanamaihin.\n\nSittenkuin lättiläiset olivat melkein vastarinnatta taipuneet uusiin\noloihin ja liiviläisetkin vihdoin v. 1208 lopullisesti kukistuneet,\ntuli virolaisten vuoro. Sotataitoisilla saksalaisilla ritareilla oli\nvielä apunaan suuret määrät liiviläisiä ja lättiläisiä, kun taas\nvirolaiset eivät nytkään, vaaran hetkellä, yhtyneet voimakkaaksi\nkokonaisuudeksi, vaan taistelivat maakunnittain, yksi tai pari-kolme\nkerrallaan.\n\nTurhaan he koettivat estää vihollista tunkeutumasta maahan. Askel\naskeleelta heidän oli vimmatusti taistellen peräydyttävä. Virolaisten\nkohtalo ratkaistiin Paalan kiivaassa taistelussa syyskuun 22 p:nä 1217,\njolloin Sakalan maakuntalaisten urhea päällikkö _Lembit_ kärsi suurine\njoukkoineen ratkaisevan tappion. Sotaa kesti kuitenkin vielä 7 vuotta,\nennenkuin uljas kansa taipui vieraan ikeeseen.\n\nTanskalaisiakin joukkoja saapui sodan kestäessä Viroon saksalaisten\ntaistelua johtavan Liivinmaan _Albert_-piispan kutsusta. He nousivat\nkuninkaansa _Waldemar II Seierin_ johdolla maihin Räävelin rannikolla,\nvalloittivat Lindanisan maalinnan ja rakensivat sen tilalle v. 1219\nkivilinnan, jota kansa alkoi kutsua Tallinnaksi, s.o. Tanskan linnaksi.\nTanskalaiset valloittivat vielä pohjoisosat Harju- ja Virumaasta.\nRuotsalaisetkin yrittivät jo tähän aikaan saada jalansijaa maassa,\nLäänemaalla, mutta urheat saaristolaiset saapuivat silloin suurin\njoukoin hätään joutuneiden avuksi ja karkoittivat vihollisen.\n\nSaavutettu menestys aikaansai kuvaamattoman innostuksen koko Viron\nkansassa. Kaikkialla noustiin vieraita sortajia vastaan. Tanskalaiset\nsuljettiin Tallinnaan, ja saksalaiset, jotka riitelivät keskenään\nvirolaisten maan jakamisesta, karkoitettiin linnasta toisensa\njälkeen. Vihdoin kuitenkin Albert-piispan onnistui saada riitaisuudet\nlopetetuiksi ja saksalaisten yhteinen rintama virolaisia vastaan\nlujitetuksi. Virolaisten oli kaikkialla peräydyttävä. Elokuun 15 p:nä\n1224 Albert-piispa saapui saksalaisine, liiviläisine ja lättiläisine\njoukkoineen Tarton luo, jonka täytyi urhoollisen puolustuksen jälkeen\nantautua. Se ryöstettiin ja poltettiin perustuksiaan myöten. Pian\nsenjälkeen viimeiset vapaat virolaiset sortuivat Valjalan lujan linnan\nkukistuessa.\n\nVoittajat ryhtyivät järjestämään maan oloja mielensä mukaan. Entisten\nmaalinnojen tilalle rakennettiin luostareita ja kirkkoja tai\nlujia kivilinnoja, joiden ympärille Saksasta tulleet kauppiaat ja\nkäsityöläiset rakensivat myöhemmin korkealla kivimuurilla ympäröityjä\nkaupunkeja. Tarton viereiselle pyhälle Taaranmäelle Tarton ensimmäinen\nkatolinen piispa rakennutti v. 1241 komean tuomiokirkon, jonka jylhät\nrauniot keskellä kaunista Tuomiovuoren puistoa ovat vieläkin kaupungin\nhuomattavin nähtävyys.\n\nKun maan valloituksen jälkeen feodaalijärjestelmä pian levisi yli\nkoko Liivinmaan, muodostui sinne kalparitarien, pappien ja porvarien\nlisäksi neljäskin saksalainen sääty, suurtilallisten vasallit He saivat\nmyöhemmin läänityksensä eri tavoin perinnölliseksi omaisuudekseen,\njolloin heistä muodostui herraskartanoiden l. moisioiden omistajaluokka.\n\nViroa, Liiviä ja Kuurinmaata kutsuttiin yhteisellä nimellä Liivin\nmaaksi. Se laskettiin tästä lähtien nimellisesti kuuluvaksi Saksan\nkeisarikuntaan, mutta sen, kuten muidenkin liittovaltion osien tähän\naikaan, asema oli alusta alkaen hyvin itsenäinen. Kilpailu ylimmästä\nvallasta uudessa valtiossa alkoi melkein heti Riian piispan ja\nkalparitarien johtajan, n.s. ritarikunnan mestarin, välillä. Taistelu\noli ajoittain hyvinkin kiivas. Lopuksi, monien vaiheiden jälkeen,\nse päättyi viimemainitun voittoon. Aikojen kuluessa Liivinmaan\nritarivaltio sai sitten varmemmat muodot ja tuli näyttelemään\nhuomattavaa osaa Itämeren maiden historiassa.\n\nVoitettujen virolaisten asema oli alusta alkaen vaikea. He olivat\nmenettäneet kaiken poliittisen vapautensa. Heidän oli sitäpaitsi\nsuoritettava kalparitareille ja kirkolle kymmenyksiä ja tehtävä\npäivätöitä kaupunkeja, linnoja, luostareita ja kirkkoja rakennettaessa.\nNäistä satunnaisista työpäivistä muodostui sittemmin pysyväinen\ntyövelvollisuus.\n\nSittenkuin herraskartanot tulivat vasallien omaisuudeksi ja he\nasettuivat vakinaisesti asumaan kansan keskuuteen rakennuttaen\ntalonpojilla lukuisia, komeita herraskartanolta, huononi kansan asema\nsuuresti entisestään. Talonpoikain tiluksia liitettiin väkivaltaisesti\nkartanon maihin, niiden omistajat ajettiin maantielle tai joutuivat\nmoision alustalaisiksi. He köyhtyivät köyhtymistään verojen ja\ntyöpäivien vuosi vuodelta lisäytyessä. Pysyäkseen jotenkuten\nhengissä onneton rahvas oli pakotettu lainaamaan viljaa ja työjuhtia\nherraskartanoista. Se joutui sen kautta moision velalliseksi, menettipä\nliikkumisvapautensakin. 14:nneltä vuosisadalta alkaen luettiin\ntalonpojat jo pysyväisesti sen kartanon maihin kuuluviksi, jonka\nalueella he asuivat. Vain lyhyt askel tästä oli luonnollisesti siihen,\nettä talonpoikia alettiin myydä ja lahjoitella erilläänkin maasta, ja\nettä he menettivät oikeuden omistaa varallisuutta ja tehdä valituksia\nheidän osakseen tulleesta kohtelusta, joka vuosi vuodelta kävi yhä\nepäinhimillisemmäksi. Vallanpitäjät, joiden mielivallasta he olivat\nkokonaan riippuvaisia, eivät enää katsoneet heidän kuuluvan edes\nihmisten joukkoon ja kohtelivat heitä sen mukaisesti.\n\nTalonpoikaisväestön tila oli kaikkein kurjin Räävelin, Harjun ja Virun\nmaakunnissa, joissa Tanskan kuninkaan saksalaiset voudit ja vasallit\nhätyyttivät kansaa mielensä mukaan. Epäinhimillinen kohtelu, jolla\ntuskin on muualla vertaistaan tämänkään julman ajan historiassa,\nsynnytti rahvaassa mitä katkerinta vihaa. Se ei ennustanut hyvää\nvallanpitäjille. Estääkseen mellakoita Tanskan kuningas antoi v. 1315\nViron herttuakunnan talonpojat suorastaan vasallien omaisuudeksi,\njonka elämästä ja kuolemastakin heillä oli oikeus päättää. Kun näitä\nvaltuuksia käytettiin hirveällä tavalla rahvasta vastaan, aiheutti\nse yleisen kapinan Tanskan alueilla v. 1343. Harju- ja Läänemaalla\nparisentuhatta saksalaista ja tanskalaista sai surmansa. Hurjistunut\nkansa kulki herraskartanosta toiseen surmaten armotta kaikki, vanhat\nja nuoret, miehet, naiset ja lapset, ja polttaen moisiot, kirkot ja\nluostarit.\n\nVapaustaistelua johtamaan valittiin neljä kuningasta, jotka keräsivät\nkymmentuhantisen armeijan, saivat voiton ritareista Tallinnan\nedustalla ja lähettivät avunpyyntöjä Suomeen ja Ruotsiin. Turun ja\nViipurin linnanpäälliköt, _Dan Niklinpoika_ ja _Pietari Joninpoika_,\npäättivätkin tällöin omin päin kiiruhtaa heimolaisten avuksi ja\nryhtyivät tarpeellisiin valmistuksiin. Tämä ensimmäinen suomalainen\napuretkikunta ei kuitenkaan joutunut ajoissa Viroon. Sen oli palattava\ntyhjin toimin takaisin. Tanskan avukseen kutsumien kalparitarien oli\nsillä välin onnistunut vangittuaan petoksella virolaisten kuninkaat\nsaada voitto johtajitta jääneestä armeijasta verisessä taistelussa\nTallinnan luona. Muuallakin kapina kukistettiin v. 1344 erittäin\njulmasti. Kymmenien tuhansien virolaisten sanotaan tämän kapinan\nyhteydessä saaneen surmansa, ja jäljelle jääneiden asema kävi\nentistä paljon tukalammaksi. Tanskan kuningas möi senjälkeen Viron\nherttuakunnan saksalaiselle ritarikunnalle 19.000 markasta puhdasta\nhopeaa, ja samasta summasta kalparitaristo lunasti sen haltuunsa vuotta\nmyöhemmin.\n\nMutta samalla kuin saksalaisten ritarien valta-alue Liivinmaalla\nnäin laajeni, heikontui heidän asemansa yhä lisäytyvän sisäisen\neripuraisuuden takia. Kaiken muun lisäksi leviävä tapainturmelus ja\nmukavuudenhalu toivat mukanaan haluttomuuden sotaan. Venäläiset,\njotka olivat jo kauan ahnehtineet Itämeren rantamaita, päättivät nyt\ntehdä lopun rappeutuneesta ritarivaltiosta ja valloittaa Liivinmaan.\nMutta kalparitarien mestarina sattuikin tähän aikaan olemaan voimakas\nja kyvykäs _Walter von Plettenberg_, joka saatuaan kaksi suurta\nvoittoa rajan ylitse hyökänneistä venäläisistä karkoitti heidät\nmaasta, valloittipa v. 1502 Pihkovankin turvaten siten toistaiseksi\nritarivaltakunnan.\n\nUskonpuhdistus alkoi näihin aikoihin levitä Liivinmaalle saaden\nnopeasti jalansijaa tähän aikaan vielä täysin saksalaisissa\nkaupungeissa, mutta hitaammin virolaisissa maalaisseurakunnissa.\nKatolisuus ei ollut kyllä milloinkaan syöpynyt virolaisen kansan\ntajuntaan, mutta vironkielisen raamatun puute ja uutta uskoa\nsaarnaavien vironkielen taitamattomuus ehkäisivät uskonpuhdistuksen\nmenestymistä rahvaan keskuudessa. Kun tämän lisäksi saksalaiset eivät\nsallineet virolaisten valmistautua papeiksi, niin ei ole ihme, että\nuskonpuhdistus virolaisten keskuudessa edistyi vain perin hitaasti,\njoskin varmasti.\n\n_Plettenbergin_ loistavat voitot eivät kauaksi aikaa turvanneet\nmaata venäläisten hyökkäyksiltä. Kun _Iivana IV Julma_ lähetti\nv. 1558 Liivinmaalle 70.000 venäläistä, tataaria ja kalmukkia\nkäsittävät sotalaumansa, niin nautintojen ja prameilun veltostamat\nsaksalaiset eivät alussa yrittäneetkään ryhtyä vastarintaan. He\npakenivat lähestyvän vihollisen tieltä linnojen ja kaupunkien muurien\nturviin. Virolainen talonpoikaisväestö koetti muun suojan puutteessa\netsiä turvaa petomaisilta vihollisilta metsistä ja soilta, mutta\nmurhaajajoukkiot seurasivat pakolaisia sinnekin. Ne, joiden henki\narmosta säästettiin, myytiin orjiksi Venäjälle, jolloin maksettiin,\nkerrotaan, miehestä 10 ja naisesta 15 kopeekkaa. Linna toisensa jälkeen\nantautui ja hävitettiin. Vain Vastseliina puolustautui urhokkaasti\njoutuen kuitenkin 1 1/2-kuukautisen piirityksen jälkeen viholliselle.\nHeinäkuussa 1558 Tarttokin antautui ja ryöstettiin. Sen asukkaat\nvietiin orjuuteen Venäjälle.\n\nVihdoin kalparitarit olivat saaneet kokoon jommoisenkin armeijan, joka\nkohtasi vihollisen Valkin kaupungin lähistöllä, Härgmäellä, v. 1560,\nmutta kärsi täydellisen tappion. Elokuussa samana vuonna venäläiset\npakottivat Liivinmaan lujimmin linnoitetun kaupungin, Viljandin,\nantautumaan.\n\nKalparitarien vallan tultua näin murretuksi muutkin naapurit\nkiiruhtivat saaliinjaolle, ja vaikka venäläiset olivat tehneet enimmän,\njäivät he vähimmälle osalle.\n\nAvuksi kutsuttuna Tanskan prinssi, _Maunu-herttua_, otti v. 1560\nhaltuunsa Saarenmaan, Läänemaan ja Kuurinmaan hiippakunnat. Ruotsin\npuolelta _Juhana-herttua_ oli jo jonkin aikaa ollut puuhassa saadakseen\nhaltuunsa Tallinnan kaupungin ympäristöineen, osaksi isänsä, _Kustaa\nVaasan_, suostumuksella, mutta suurimmaksi osaksi omin päin, kuitenkin\ntoistaiseksi tuloksetta. Nyt venäläisten joukkojen lähetessä\nTallinnan kaupungin edustajat ja Harju- ja Virumaan ritarit muuttaen\nmieltänsä suostuivat tunnustamaan Ruotsin kuninkaan yliherruutta, jos\nheille Ruotsin puolelta taattaisiin varma turva venäläisiä vastaan.\nVastikään Ruotsin valtaistuimelle noussut Erik XIV lähetti silloin\nv. 1561 Viroon enimmäkseen suomalaisista kokoonpannun sotajoukon.\nMaan hallinto uskottiin tällöin, kuten tavallisesti myöhemminkin\nRuotsin valtakautena, suomalaisille aatelismiehille. Kuuluisa\n_Klaus Kristerinpoika Horn_ määrättiin Liivinmaan sotajoukkojen\nylipäälliköksi, _Lauri Fleming_ maan käskynhaltijaksi ja _Erik Slang_\nTallinnan isännäksi. Seuraavina kuukausina ruotsalais-suomalaiset\njoukot ottivat haltuunsa useita Viron kaupunkeja ja linnoja. Venäjän\nhaltuun jäivät vain Tarton hiippakunta ja Narva ympäristöineen.\nParikymmentä vuotta myöhemmin Ruotsin armeija _Pontus de la Gardien_\njohdolla valloitti v. 1581 Rakveren ja Narvan. Jäljelle jääneet osat\nmaata kalparitarien mestari luovutti Puolan kuninkaalle.\n\nTaistelut Liivinmaalla eivät kuitenkaan loppuneet tähän. Ruotsin,\nPuolan, Venäjän ja _Maunu-herttuan_ armeijat taistelivat vielä\nvuosikausia keskenään maan omistuksesta. Viron, Liivin ja Kuurinmaan\nlinnat ja kaupungit siirtyivät kädestä käteen.\n\nJokainen maan isännäksi pyrkivä ryösti ja hävitti seutuja hirveästi.\nTalonpoikaisväestön kärsimykset olivat suunnattomat. Sotamiehet\nhävittivät talonpoikain kurjat hökkelit ja pienet viljelykset, jotka\nheidän oli onnistunut lyhyenä rauhan aikana saada jommoiseenkin\nkuntoon, ja surmasivat tai veivät vankeuteen kaikki käsiin saamansa\nasukkaat. Kokonaisia kaupunkeja ja kyliä muuttui soraläjiksi ja\nsuitsuaviksi raunioiksi. _Iivana Julman_ joukkojen kerrotaan\nkiduttaneen maan asukkaita niin kauhealla tavalla, että silminnäkijät\nkadottivat järkensä.\n\nVenäläiset menettivät kiivaiden taistelujen kautta puolalaisille\nloputkin osuudestaan Liivinmaahan. Mutta tämä ei juuri nimeksikään\nhelpottanut rahvaan asemaa. Yhtämittaiset hävitykset tosin lakkasivat.\nMutta Puolan hallitus samalla vahvisti saksalaisten kaikki etuoikeudet\nantaen siten laillisen muodon virolaisten orjuudelle. Kaiken lisäksi\nalettiin maata pian mitä häikäilemättömimmin puolalaistaa ja kansaa\nkäännyttää takaisin katoliseen uskoon. Tulokset eivät tosin olleet\nsuuret, mutta nämä vuodet olivat kuitenkin rahvaalle raskaat.\n\nRuotsin hallituksen yritykset parantaa virolaisten asemaa\nalaisillan alueilla menivät aluksi hukkaan saksalaisten aatelisten\nkiivaan vastarinnan vuoksi. Pitkällinen, etupäässä Liivinmaalla\nkäyty kruununperimyssota Ruotsin ja Puolan kuninkaiden välillä\n1600-luvun alkupuolella lisäsi vielä maan asukkaiden kärsimyksiä.\nNälänhätä ja rutto täydensivät sodan hävityksiä aikaansaaden\nkuvaamattoman kurjuuden. Sotaonni kääntyi lopuksi Ruotsin puolelle.\nRuotsalais-suomalaiset joukot valloittivat v. 1621 _Kustaa II Aadolfin_\njohdolla Riian ja v. 1625 _Jaakko de la Gardien_ johdolla Tarton.\nSittenkuin Ruotsin joukot olivat valloittaneet vielä joukon Kuurin-\nja Lätinmaan kaupunkeja ja linnoja, täytyi Puolan Altmarkin rauhassa\nv. 1629 luopua osuudestaan Liivinmaahan. V:sta 1645, jolloin Tanskan\nhallussa siihen saakka ollut Saarenmaa liitettiin Ruotsiin, koko\nLiivinmaa kuului Ruotsin valtakuntaan.\n\nValoisampi aika koitti nyt virolaisillekin vuosisataisen kurjuuden\njälkeen. Silloinen ruotsalainen järjestys ja lainalaisuus\npantiin vähitellen maassa, mikäli mahdollista, voimaan kaikista\nmoisionomistajien vastusteluista huolimatta. Sen kautta Ruotsin\nhallitus hankki saksalaiset aateliset ja tilanomistajat vannoutuneiksi\nvihollisikseen, joiden vaarallisuus oli hädän hetkellä ilmenevä.\nSekä ylempää että alkeisopetusta ryhdyttiin järjestämään pitäen\nsilmällä virolaisenkin väestön tarpeita ja etuja. _Kustaa II Aadolfin_\nNürnbergissä v. 1632 antaman käskyn mukaan avattiin yliopisto Tartossa.\nYleinen sivistyksellinen ja aineellinen hyvinvointi pääsi alulle tänä\nrauhan ja järjestyksen aikana. Talonpoikaisväestön tilaa parannettiin\nhuomattavasti kruununmailla, jotka _Kaarle XI_:n aikana toimeenpannun\nreduktsioonin kautta tulivat käsittämään 5/6 Liivinmaan viljellystä\nalueesta. Yksityistenkin herraskartanoiden omistajien täytyi lieventää\nalustalaistensa tilaa, jotteivät he olisi jääneet vallan työväkeä\nvaille. Erikoisilla laeilla koetettiin turvata talonpoikaisväestöä\nisäntien mielivallalta.\n\nMutta näin hyvissä merkeissä alkanut onnenaika loppui lyhyeen. V.\n1695 täydellinen kato aikaansai hirvittävän nälänhädän koko maassa.\nVirossa ja Liivinmaalla sanotaan tällöin kuolleen n. 50.000 ihmistä.\nRauha olisi nyt ollut kipeästi tarpeen, mutta sen asemesta syttyikin\npitkällinen ja hävittävä Suuri Pohjan sota.\n\nSodan vaiheet ovat isänmaamme historiasta tunnetut. Narvan kuuluisa\ntaistelu, jossa _Kaarle XII_ muutamien tuhansien suomalaisten ja\nruotsalaisten kera marraskuun 20 p:nä 1700 löi Narvaa piirittävän\nviisikertaisen venäläisjoukon täydellisesti, ei voinut pelastaa Ruotsin\nvaltaa Liivinmaalla. Venäläiset saivat sittemmin Erastveren ja Hummulin\ntaisteluissa voiton vähäisistä ja harjautumattomista Ruotsin joukoista,\njotka oli jätetty maan ainoaksi turvaksi kuninkaan riennettyä\npääjoukkoineen Puolaan, joten maa oli kokonaan suojaton vihollisen\nhyökkäyksiä vastaan.\n\nVenäläiset hävittivät kaiken, minkä suinkin voivat, noudattaen siinä\ntsaarinsa nimenomaista käskyä. Kasakkain, kalmukkien ja bashkiirien\nkevyet ratsujoukot kiitivät pitkin maata jättäen kaikkialle jälkeensä\nverisiä ruumiita ja suitsuavia raunioita. Niinpä venäläisten joukkojen\npäällikkö saattoikin melkoisella syyllä kirjoittaa tsaarille m.m.:\n»Koko Liivinmaa ja suuri osa Viroa on niin tyhjä, että nuo seudut ovat\nolemassa enää vain kartalla.» Kaupunkien vähäiset puolustusjoukot eivät\npystyneet pysähdyttämään vihollislaumojen voittokulkua. Tartto antautui\nheinäkuun 14 p:nä 1704, sittenkuin sitä suojeleva ruotsalainen laivasto\noli kärsinyt musertavan tappion Emajoella. Pian senjälkeen venäläiset\nvalloittivat Narvankin.\n\nSaatuaan _Kaarle XII_:sta ratkaisevan voiton Pultavan taistelussa\n_Pietari I_ muutti sikäli suunnitelmiaan, että hän päätti liittää\nkoko Liivinmaan Venäjään. V. 1710 hänen joukkonsa valloittivat Riian,\nja samana vuonna ruotsalaisvaltaa vihaavat saksalaiset aateliset\nluovuttivat taistelutta Tallinnan venäläisille. »Ruotsin hyvä aika» oli\nloppunut.\n\nTäten tsaari oli yli toiveittensa onnistunut pyrkimyksessään hankkia\nvaltakunnalleen »ikkunan» Eurooppaan. Merenranta Tallinnan ja läheisen\nbirgittiiniluostarin välillä oli hänelle, kerrotaan, erikoisen\nmieluisa. Kaupungin lähistölle hän rakennutti itselleen pienen talon\nja sen ympärille mahtavan puiston, jolle hän antoi nimen puolisonsa\nmukaan. Ihana Katariinanlaakso on nykyään suosittu kansanpuisto ja\nTallinnan ympäristön kaunistus.\n\nVirolaisen talonpoikaisväestön kärsimykset sodan kestäessä olivat\nsuunnattomat. Maa oli autio. Nälänhätä raivosi kaikkialla. Hirveä\n»musta surma» saapui vielä täydentämään hävityksiä tappaen laumoittain\nihmisiä ja tyhjentäen kokonaisia kuntia asukkaista. Useita kaupunkeja\nja kyliä oli sodan kestäessä kokonaan kadonnut, m.m. Tartto, jonka\nasukkaat saivat kuitenkin myöhemmin luvan palata Venäjän vankeudesta\nkotikaupunkinsa raunioille. Herraskartanoidenkin omistajat olivat\njoutuneet perin vaikeaan asemaan. Heille oli jäänyt vain muutamia\nnälkiytyneitä orjia, jotka eivät jaksaneet tehdä työtä. Talot ja\nviljelykset oli hävitetty. Kaikki henkinen viljelys oli lakannut ja jäi\npysähdyksiin pitkiksi ajoiksi.\n\nKun sitten Uudenkaupungin rauhassa v. 1721 Viro ja Liivinmaa\nyhdistettiin Venäjään, osasivat saksalaiset aateliset hankkia\nitselleen palkinnoksi sodan aikana Venäjälle tekemistään palveluksista\nvahvistuksen kaikille entisille etuoikeuksilleen. Olot palautettiin\nsille kannalle, jolla ne olivat olleet ennen Ruotsin aikaa. Samalla\nkuin virolainen talonpoika painettiin entiseen kurjaan asemaansa,\nkohdeltiin saksalaista porvariakin säälimättömästi.\n\n18:s vuosisata on pimein ja lohduttomin ajanjakso virolaisten\nhistoriassa. Saarenmaa oli maassa ainoa seutu, jossa yleistä\ntaantumusta ei ollut havaittavissa. Olot olivat muualla sellaiset, että\noli vaikeaa ratkaista, aineellinen vai henkinenkö kurjuus oli suurempi.\nTänä aikana kävi selville, miten vähän kristinusko oli juurtunut\nvirolaiseen kansaan. Se uhrasi avoimesti pyhille kivilleen, puilleen ja\nlähteilleen.\n\nMoisionomistajan valta talonpoikiin nähden oli rajaton. Hän voi\npakottaa heidät millaisiin rasituksiin ja veroihin hyvänsä;\ntalonpojalla ei yksinkertaisesti ollut mitään omaa, ja kaikki hänen\ntyönsä hedelmät korjasi kartanonherra, jolla oli kaiken lisäksi\nrahvaaseen nähden täydellinen tuomio- ja rankaisuvalta. Siitä, että\nsaksalaiset moisionomistajat eivät suinkaan jättäneet käyttämättä\nnäitä »oikeuksiaan», on olemassa yllin kyllin järkyttäviä todistuksia.\nKauhistuttavalla sydämettömyydellä ja epäinhimillisellä raakuudella\nonnetonta rahvasta kohtaan Virossa ja Liivinmaalla ei ole vertaistaan\nmuualla Euroopassa kuin ehkä Venäjällä.\n\nTänä aikana ensin Uuden Testamentin ja sitten v. 1739 Raamatun\nvironkieliset käännökset ilmestyivät painosta. Mutta niidenkin\nmerkitystä vähensi suuresti se seikka, että lukutaidottomuus oli\nruotsalaisten kuntoon paneman kansakoululaitoksen jouduttua rappiolle\nlevinnyt yli koko maan. Vain perin hitaasti onnistuttiin tässä kohden\nsuurin ponnistuksin aikaansaada jälleen muutos parempaan päin.\n\nVihdoin kansan tila kävi niin surkeaksi, että Venäjänkin hallitsijat\nkatsoivat olevansa pakotettuja tekemään jotakin sen parantamiseksi.\nMutta kun toivotut parannukset viipyivät vuodesta vuoteen, loppui\nkansan kärsivällisyys johtaen monin paikoin verisiin kahakkoihin,\njotka sotaväen avulla ankarin pakkotoimenpitein tukahdutettiin. Mutta\nrauhattomuudet vaikuttivat kuitenkin sen, että moisionomistajatkin\nkatsoivat välttämättömäksi anoa keisarilta muutosta maaorjuuteen pitäen\nsamalla silmällä omaa etuaan. _Aleksanteri I_ allekirjoitti v. 1819\nmaaorjuuden lakkauttamista tarkoittavan lain ja antoi samana vuonna\nvielä määräyksiä kansakouluolojen parantamisesta ja siitä koituvien\nmenojen siirtämisestä vapaaksi lasketun kansan maksettaviksi.\n\nMaaorjuuden lakkauttaminen toi mukanaan niin rajoitetun vapauden,\nettä monin paikoin rahvas ei edes huomannut mitään helpotusta\nasemassaan tapahtuneen. Kaiken lisäksi vapauden hinta oli kovin kallis:\ntalonpoikain itsenäisyysajoilta saakka polvesta polveen kulkeneet\ntilukset, jotka he kaikesta huolimatta olivat katsoneet omikseen,\njulistettiin herraskartanoiden maihin kuuluviksi, ja rahvas tehtiin\nsiten maattomaksi. Maapalasesta, jonka moisionomistaja armosta vuokrasi\nkurjalle talonpojalle, määrättiin suunnattomat velvollisuudet:\ntyöpäiviä, kymmenyksiä ja kaikenlaisia korvauksia ja hyvityksiä.\nKöyhän rahvaan niskoilla oli vielä monenlaisia yleisiä veroja ja\nmaksuja. Maaorjuus oli kyllä poistettu, mutta sen tilalle tullut\ntyöorjuus veti sille kyllä vertoja. Saksalaisilla moisionomistajilla\noli yhä täydellinen valta kansan ylitse, ja he käyttivät sitä\nhäikäilemättömästi ottamatta huomioon talonpoikaisväestön kärsimyksiä.\nPaikoitellen syntyi jälleen rauhattomuuksia, jotka kukistettiin yhtä\nverisesti kuin kaikki edellisetkin.\n\nVasta _Nikolai I_:n aikana v. 1849 julkaistu talonpoikaisasetus, joka\nsääti rajat kartanonomistajien mielivallalle, paransi lohdutonta\ntilannetta. Talonpoikain tilukset olivat kokonaan erotettavat\nherraskartanoiden maista. Työorjuuden tilalle oli aluksi otettava\nrahavero, josta talonpojat voivat kokonaan vapautua lunastamalla\nverrattain hyvillä ehdoilla maansa vapaaksi.\n\nTyöorjuuden lakkauttaminen, jonka katsotaan virallisesti tapahtuneen\nv. 1868, sai vihdoinkin ratkaisevasti aikaan muutoksen parempaan päin\nvirolaisten siihen saakka melko lailla lohduttomassa historiassa.\nTaloudellinen ja henkinen nousu tapahtui senjälkeen nopein askelin.\n\nEdellisillä orjuuden ajoilla virolaisilla ei ollut mitään yhteistuntoa\neikä tunnetta yhteisestä virolaisesta kansasta ja isänmaasta. Oli nähty\nvain hajanainen, oikeudeton orjajoukko raatamassa vieraan pelloilla.\nMuutos tapahtui nyt tässäkin suhteessa. Sarja huomattavia runoilijoita\nja sanomalehtimiehiä esiintyi kansan herättäjinä ja tietämättömyyden\nja toivottomuuden poistajina: _Fählman, Kreutzwald, Jannsen, Hurt_\nsekä hiukan myöhemmin _Jannsen-Koidula, Kuhlbars, Reinwald, Jakobson_\ny.m. Heidän toimestaan ilmestyi merkittäviä teoksia, joista tässä\nmainittakoon vain sankarirunoelma »Kalevipoeg», ja huomattavia\nsanomalehtiä sekä perustettiin sittemmin sivistyskeskuksina erittäin\nmerkityksellisiä yhdistyksiä, kuten »Wanemuine» Tarttoon ja »Estonia»\nTallinnaan. Ihailtavalla tarmolla ja sitkeydellä raivattiin tieltä\nkaikki esteet, joita etenkin saksalaiset koettivat asetella yhä\nlaajenevan virolaisen sivistystyön tielle.\n\nMutta paljon suuremmaksi muodostui nuorelle virolaiselle sivistykselle\nvaara hyökkäävän venäläisyyden taholta, joka kaikesta huolimatta\nei ajan lyhyyden takia ehtinyt tulla Virossa niin vihatuksi kuin\nsaksalaisvalta. Mitä häikäilemättömin venäläistämistyö alkoi Virossa\n_Aleksanteri III_:n aikana. Kaikki sivistysahjot saatettiin rappiolle,\nkansanvalistuksesta huolehtivat vapaat yhdistykset lakkautettiin,\nsananvapaus riistettiin kokonaan, venäjänkieli saatettiin valtaan ja\nmaahan tuotettiin Venäjältä ummikkovenäläisiä virkamiehiä ja opettajia\n»onnellistamaan» Viron kansaa.\n\nKaikkein häikäilemättöminkään sorto ei kuitenkaan enää voinut\nsurmata herännyttä virolaista kansallistuntoa. Tänä aikana alkoivat\nvirolaisuuden johtajina esiytyä ne miehet, joiden osuus nykyisen\nitsenäisen Viron luomisessa on sangen suuri, kuten _Konstantin Päts_ ja\n_Jaan Tönisson_.\n\nKun sitten Japanin sodassa kärsittyjen musertavien tappioiden johdosta\nkaikkialla Venäjän laajassa valtakunnassa puhjenneen suurlakon\navulla vapaus virkavaltaisuudesta oli hetkeksi saavutettu, avautui\nvirolaisuudellekin uusia mahdollisuuksia. Ensimmäiset virolaiset\npoliittiset puolueet perustettiin. Vironkieli sai huomattavan sijan\nkansakouluissa, ja vironkielisten korkeampien opistojen perustaminen\nyksityisten varoilla sallittiin. Tällaisia kouluja ilmestyikin pian\nhuomattavimpiin kaupunkeihin muodostuen heränneen virolaisuuden\nsuuriarvoisiksi lähtökohdiksi. Joka taholla ryhdyttiin tarmolla\ntyöhön, ja askel askeleelta virolainen sivistys syntyi yhä vahvistuvan\naineellisen hyvinvoinnin tukemana. Suurlakon mukanaan tuoma vapaampi\naika muodostui kylläkin vain valoisaksi silmänräpäykseksi mustassa\nyössä. Uudet sortovuodet seurasivat sitä. Mutta vaikka poliittinen\nvapaus jälleen riistettiinkin Vironkin kansalta, niin vauhtiin päässyt\nedistys eri aloilla jatkui kaikessa hiljaisuudessa.\n\nKun sitten maailmansota syttyi johtaakseen lopulta virolaistenkin\nkohtalot aivan uusille, ennen aavistamattomille urille, oli Viron\nkansa ehtinyt sinä lyhyenä aikana, joka oli kulunut työorjuuden\npoistamisesta, hankkia itselleen jokaiselle itsenäiseen elämään\npyrkivälle kansalle ehdottoman tarpeellisen sekä sivistyksellisen että\naineellisen itsenäisyyden.\n\n\n\n\n\nII. Viime vuosien tapahtumat Virossa.\n\n\n\n\n1. Venäjän vallankumous ja Viro.\n\n\nVirolaiset joutuivat ottamaan osaa vastikään päättyneeseen suurvaltain\nsotaan venäläisten riveissä. Hajallaan eri joukko-osastoissa\nheitä palveli sekä upseereina että sotilaina. Jo ennen Venäjän\nvallankumousta v. 1917 virolaiselta taholta anottiin lupaa koota\nheidät erikoisiksi virolaisiksi rykmenteiksi. Mutta tällöin vallassa\nollut kiihkovenäläinen hallitus epäili tässäkin muutoksessa, josta\nepäilemättä olisi koitunut valtakunnalle vain etua, piilevän\nvaarallista separatismia ja antoi jyrkän kiellon. Viron kansan hartaan\ntoiveen toteutuminen lykkäytyi näin ollen epämääräiseksi ajaksi.\nVirolaiset taistelivat pitkinä sotavuosina sitkeästi suuren Venäjän\npuolesta, joka siitä kiitokseksi hautoi kavalia tuumia koko Viron\nkansan tuhoamiseksi.\n\nKun sitten v:n 1917 vallankumous aloitti uuden ajan Venäjän ja siihen\nkytkettyjen vierasheimoisten kansojen elämässä syösten valtakunnan\nvuosien kuluessa yhä syvemmälle veriseen sekasortoon ja anarkiaan,\nkoitti virolaisillekin poliittisesti vapaampi aika.\n\nVoittonsa ensi huumeessa Venäjän nuori tasavalta tahtoi kohottaa\nkorkealle vapauden lipun yli vuosisatoja sorretun valtakunnan.\nSittenkuin uudet johtajat kauhukseen huomasivat menneensä niin\npitkälle, että koko valtakunta oli saatettu hajautumistilaan, ei\nheillä enää ollut voimaa pakottaa vieraita kansallisuuksia entiseen\nnöyrään alistuvaisuuteen: tsaarin kera oli valtakunnan luja keskusjohto\nkukistunut, oli vaikeaa saada käskyjä täytetyiksi.\n\nTallinnaan, kuten kaikkiin muihinkin sotilaiden majoituspaikkoihin,\nperustettiin sotilas- ja työmiesneuvosto, joka oli etupäässä\nTallinnassa olevien venäläisten sotilastyöläisten ja sotamiesten\nyhteinen edustajisto, mutta johon pian tuli kuulumaan virolaistenkin\ntyömiesten edustajia. Kaikki sen julistukset ja ilmoitukset\nannettiin venäjänkielellä, joten sillä oli täysin venäläinen leima.\nAluksi sosialivallankumouksellisilla oli siinä enemmistö, niinpä\nvielä toukokuun 13 p:nä 1917 mainitaan sen kokoonpanon olleen: 87\nsosialivallankumouksellista, 58 bolshevikia, 29 menshevikiä ja 22\npuolueetonta. Mutta sitä mukaa kuin vallankumous kehittyi vasemmalle,\nbolshevikit saivat yhä enemmän valtaa Tallinnankin neuvostossa, kunnes\nhe enemmistöksi päästyään kokonaan määräsivät sen toiminnan.\n\nViron, kuten muidenkin Itämeren entisten maakuntien, baltilaiset\n— nimitystä käytetään esityksessä Itämeren maiden saksalaisista\nasukkaista erotukseksi Saksan saksalaisista — olivat yhä edelleen\nryhmittyneinä etupäässä aateliston johtajien ja edustajiston ympärille.\n\nVirolaiset yhdistykset taas perustivat yhteisen keskusjärjestön,\njoka Eesti Liit-nimisenä muodostui pian huomattavaksi tekijäksi ja\nvähitellen virolaisten kansalliseksi edustajaksi. Siihen kuului\naluksi virolaisia bolshevikejakin, jotka kuitenkin erimielisyyksien\nsynnyttyä erosivat kokonaan liitosta ja lähestyivät venäläisiä sotilas-\nja työmiesneuvostoja. Eesti Liit koetti jonkin aikaa työskennellä\nyhteisymmärryksessä sotilas- ja työmiesneuvostojen kanssa, mutta se\nosoittautui ajan mittaan mahdottomaksi. Päätehtäväkseen Eesti Liit oli\nomaksunut tarpeellisten uudistusten hankkimisen Venäjän väliaikaiselta\nhallitukselta, ensi sijassa itsehallinnon toimeenpanon ja virolaisten\nmaapäivien kokoonkutsumisen. Suurien ponnistusten jälkeen molemmat\nehdotukset onnistuttiinkin saada hyväksytyiksi.\n\nHuhtikuun 12 p:nä 1917 julkaistun lain perusteella valittiin sitten\nyleisillä vaaleilla kansan eduskunta, Viron väliaikaiset maapäivät.\nMaakuntien, maalais- ja kaupunkikuntien itsehallinto uudistettiin\ntäydellisesti. Entinen, perin vanhentunut kunnallishallitus\nlakkautettiin, ja uudet, kansan valitsemat, ajanmukaiset\nitsehallintoelimet ottivat johdon käsiinsä.\n\nVallankumouksellinen henki oli lyhyessä ajassa päässyt juurtumaan\nVenäjän sotajoukkoihin, joissa sen vaikutukset näyttäytyivät yhä\nyltyvänä vallattomuutena ja hurjana kurittomuutena. Vapauden, veljeyden\nja tasa-arvoisuuden iskusanat olivat herättäneet orjuutetun ja rääkätyn\nVenäjän kansan sotilaissa mielettömän, kaikki hävittävän raivon koko\nsitä järjestelmää vastaan, jonka ruoskan edessä he vielä hetki sitten\nolivat nöyrinä polvistuneet. Kammottavat upseerimurhat alkoivat sekä\nrintamalla että sen takana olevissa joukko-osastoissa.\n\nSekasorron lisäytyessä virolaiset sotilaat alkoivat yhä tiukemmin\nvaatia virolaisten rykmenttien perustamista, jotka sitten\nsijoitettaisiin Viroon. Virossa olevan sotaväen päälliköt asettuivat\nkannattamaan virolaisten vaatimusta, jonka kautta heille tarjoutui\nmahdollisuus saada hurjien venäläisjoukkojen tilalle kunnollisempia\nsotilaita. Tämä vaikutti sen, että Venäjän silloinen sotaministeri\n_Kerenski_ antoi luvan perustaa Tallinnaan kaksi virolaista rykmenttiä.\n\nÄärimmäiset ainekset Venäjällä ja Virossa eivät kuitenkaan olleet\ntällaiseen järjestelyyn tyytyväisiä. Virolaiset bolshevikit aloittivat\nheti kiivaan yllytyksen kansallisten rykmenttien muodostamista vastaan.\nNe olivat muka tarpeettomia, koska »Venäjän sotilaallinen voima on\nnyt vahvempi kuin ennen», kuten »Kiir» kirjoitti toukokuun 6 p:nä.\nSyytettiinpä Viron kansallisten rykmenttien puuhaajia imperialistisista\npyyteistäkin. »Suur-Viron luominen! Se on heidän halutuin\ntarkoitusperänsä. _Tönisson_ tahtoo sotia itse Saksankin kanssa, ja\nsitä varten virolaiset rykmentit ovat hänelle tarpeen.»\n\nAsia kehittyi niin pitkälle, että Tallinnan sotilas- ja työmiesneuvosto\npäätti tarpeen tullen hajoittaa suunnitellut joukko-osastot ja vangita\nniiden puuhaajat. _Kerenskille_ se sähkötti virolaisten rykmenttien\nkärjistävän kansallisia vastakohtia ja vaati virolaisten rykmenttien\nmuodostamisen viipymätöntä keskeyttämistä. _Kerenski_ lieneekin jo\nollut aikeissa peruuttaa ennen antamansa lupauksen, mutta lopuksi hän\nkuitenkin ilmoitti, että yhden virolaisen rykmentin muodostaminen oli\nsallittava.\n\nRykmentin, jonka komentajaksi nimitettiin silloinen eversti _Tönisson_,\nmuodostamispaikaksi määrättiin Rakvere, jotta yhteentörmäykset\nvirolaisten ja venäläisten sotilaiden välillä estyisivät. Tuhansia\nvirolaisia sotilaita riensi joka puolelta Venäjää kotimaahan\nliittyäkseen kansalliseen rykmenttiin. Tarjokkaita oli niin\npaljon, että heistä saatettiin ajatella muodostettavaksi erikoinen\nvirolainen divisioona. Sen perustamiseen ryhdyttiin syksyllä 1917,\nkun saatiin lupa perustaa lisää virolaisia rykmenttejä. Tähän,\nsilloisen eversti _L_Laidoner__ johtamaan divisioonaan piti kuulua: 4\njalkaväkirykmenttiä, 1 ratsurykmentti, 1 tykistöprikaati (6 patteria,\nkussakin 8 tykkiä) ja insinööripataljoona. Venäläisiltä saatiin\ntarpeellinen asestus. Kaikkien näiden joukko-osastojen kokoonpanoon\nja harjoittamiseen ryhdyttiin suurella innolla, ja ne saatiinkin\nverrattain lyhyessä ajassa jommoiseenkin kuntoon. Työtä helpotti\nsuuresti se seikka, että divisioonan komentajan käytettävänä oli\ntarpeellinen määrä maailmansodassa koulutettua, eri arvoasteista\nvirolaista upseeristoa.\n\nVallattomuuden ja kurittomuuden yhä levitessä Venäjän armeijaan\ntilanne rintamalla muuttui venäläisille hyvin epäedulliseksi. Asiain\nollessa tällä kannalla Saksan hallitus tarjosi _Kerenskille_ kesällä\nrauhaa, mutta sai hylkäävän vastauksen. _Kerenski_ uskoi vielä tällöin\nvaltakunnan voimaan. Saksalaiset joukot saivat silloin käskyn ryhtyä\nvoimakkaaseen etenemiseen koko itäisellä rintamalla. Se kukisti\n_Kerenskin_ ja koko siihen asti vallassa olleen suunnan Venäjällä.\n\nBolshevikien suhde rauhan tekoon saksalaisten kanssa on varsin\nmielenkiintoinen. Vielä maaliskuun 23 p:nä 1917 tunnettu virolainen\nbolsheviki _Anvelt_ lausui eräässä bolshevikien ensimmäisistä\nkokouksista Tallinnassa m.m.: »Tietenkään emme uskalla laskea\naseitamme, ennenkuin rauha on tehty, siitä syystä, että vapaata Venäjää\non suojeltava jokaista hyökkäystä vastaan.» Tämä mielipide oli vielä\nsiihen aikaan bolshevikienkin keskuudessa yleinen. Mutta pian tapahtui\nheidän ajatuskannassaan tässä suhteessa jyrkkä muutos. He pyrkivät\nvaltaan, ja siihen tarjoutui vain yksi ainoa tie — vallankumouksellisen\narmeijan sotimislakko.\n\nVenäläisissä joukoissa haluttomuus sotaan ja kaipuu kotiin kiihtyi\nyhä. Sotilaat eivät yksinkertaisesti tahtoneet enää taistella.\nVenäjän täydellinen tappio oli niin ollen jo aivan varma. Turhaan\njokaiseen joukko-osastoon perustetut sotamiesneuvostot koettivat estää\nkatastroofia.\n\nBolshevikit käyttivät sotaväen keskuudessa vallitsevaa mielialaa\nhyväkseen. He lähettivät kaikkialle agitaattoreitaan, jotka olivat\nkiihkeässä työssä koko kesän ja syksyn yllyttäen sotilaita omin luvin\nluopumaan taistelusta. Tarkoitus oli saada sota päättymään Venäjän\ntäydelliseen tappioon, jolloin väliaikainen hallitus kukistuisi\nitsestään ja bolshevikit voisivat ottaa vallan käsiinsä. Sotilaille\nselitettiin, että työväellä ei ollut mitään syytä jatkaa saksalaisia\nvastaan taistelua, josta oli hyötyä vain kapitalisteille. Sota oli heti\n»työläisten hävittäjänä» lopetettava, ja se oli tehtävä mahdollisimman\n»vallankumouksellisella» tavalla: luovuttava kotimaan puolustamisesta,\nryhdyttävä veljeilemään saksalaisten sotilaiden kanssa ja vastustettava\nomaa sotilaspäällystöä ja kaikkia niitä, jotka kehoittivat jatkamaan\nsotaa.\n\nTällainen ohjelma ei tietenkään ollut vaikuttamatta demoralisoituihin\nvenäläisiin joukkoihin. Peräytyminen muodostui kaikkialla yhä enemmän\nsuoranaiseksi paoksi rintamalta, jolta saapuneet joukot sitten mitä\njulmimmalla tavalla hävittivät ja ryöstivät omassa maassaan.\n\nSaksalaiset jatkoivat yhä vaivatonta etenemistään. Jo elokuussa he\nvahasivat Riian. Tieto siitä synnytti Tallinnassakin tavattoman\nsäikähdyksen, mutta asiantuntijain selitettyä, että saksalaiset\nsaattoivat vasta 2—4 kuukauden perästä silloisissakin oloissa ehtiä\nTallinnaan, mielet rauhoittuivat, ja elämä jatkui entiseen tapaansa.\n\nKun yleisen hajaannuksen vallitessa venäläinen rannikkolaivue ei ollut\nvartiopalveluksessaan, saattoi suuri saksalainen sotilasosasto syyskuun\n29 p:nä esteettä nousta maihin Saarenmaalle. Sinne siirretty 1:nen\nvirolainen rykmentti, joka — kuten muutkin virolaisen divisioonan\njoukko-osastot — oli säilyttänyt hyvän järjestyksensä, yritti uljaasti\nvastarintaa. Mutta venäläisten joukkojen hillitön pako ratkaisi\nnopeasti taistelun ja aiheutti virolaiselle rykmentille raskaan\ntappion: sen kaksi pataljoonaa tuhoutui miltei kokonaan. Kolmannen\npataljoonan ja rykmentin esikunnan onnistui suuremmitta vaurioitta\nvetäytyä Haapsaluun. Saksalaiset miehittivät senjälkeen Saarenmaan,\nsamoinkuin Muhusaaren ja Hiidenmaankin.\n\nSaarten menetyksen johdosta säikähdys valtasi hetkeksi virolaiset\nbolshevikit. Niinpä _H. Pöögelmann_ kirjoittaa sen johdosta »Kiir»\nlehdessä lokakuun 4 p:nä:\n\n»Jokainen kysyy nyt itseltään ja toisiltaan: mitä tehdä? mitä on\ntulossa?\n\n»Ei kannata salata, että tilanne on äärimmäisen raskas... Mutta\non olemassa vielä sen lisäksi monia erityisiä seikkoja, jotka\nhuomattavasti vaikeuttavat meidän maamme asemaa.\n\n»Meitä on Venäjällä aina pidetty 'ulkomaalaisina, vieraana kansana',\nja meitä on sen mukaan, kohdeltu. Se katsantokanta ja mielipide\nvallitsee vielä nykyäänkin yhdessä — ymmärtämättömässä — osassa\nsotaväkeä. Se ei tunne olevansa ensinkään velvollinen taistelemaan\nSaarenmaalla. Vielä enemmän: paikallisia tarpeita se ei saata millään\ntavalla yhdistää yleisvaltakunnallisiin intresseihin. Se on valmis\nkaiken täällä jättämään, vieläpä kaiken hävittämään luullen siten\nsuojelevansa yleisvaltakunnallisia etuja.»\n\nMutta venäläiset bolshevikien johtajat eivät luonnollisestikaan surreet\nViron saarien menettämistä. Sehän oli heille hyvä ase väliaikaisen\nhallituksen kukistamiseen, joka toistaiseksi oli heille pääasia. He\njatkoivat yhä sotaväen kiihoittamista sodan jatkamista ja väliaikaista\nhallitusta vastaan. Porvarit ja »sosialisti-petturit» eivät muka\nvoineet eivätkä tahtoneet tehdä rauhaa; vain bolshevikit saattoivat\nsaada sen aikaan. He solmisivat rauhan, jonka kautta saataisiin\nsyntymään työväestön vallankumous keskus- ja länsivalloissakin (!).\nBolshevikien iskusanat ja löyhäperusteiset tulevaisuuden haaveet\nlöysivät vastakaikua hajautuneessa armeijassa ja hankkivat heille yhä\nlisää kannattajia sen keskuudesta.\n\nVenäjän väliaikaisen hallituksen asema oli kaikin puolin horjuva.\nSen häilyväinen politiikka herätti suurta tyytymättömyyttä\nbolshevikipiirien ulkopuolellakin. Se jakeli jokaiselle vaatijalle\nlupauksia auliisti ottamatta ensinkään huomioon, kykenisikö se\ntäyttämään niitä ja saamaan tahtonsa perille. Sen toiminnalla oli\nkokonaisuudessaan väliaikaisuuden leima. Kaikki vähänkin tärkeämmät\nasiat lykättiin Venäjän perustavan kokouksen ratkaistaviksi, sittenkuin\nse olisi saatu koolle.\n\nVäliaikainen hallitus julisti, että Venäjästä oli muodostuva\nfederatiivinen tasavalta, ja vieraille kansallisuuksille —\nm.m. virolaisille — jotka vaativat itselleen autonomiaa,\nannettiin sen mukaisia lupauksia. Suurin osa Venäjän silloisista\npuolueista oli kuitenkin vastustavalla kannalla koko\nfederatsioonisuunnitelmaa vastaan, jolla ei niin ollen ollut juuri\nminkäänlaisia toteutumismahdollisuuksia. Kaiken lisäksi entiset\nvenäläistäjä-virkamiehet jätettiin paikoilleen rajamaihin kaikista\nlupauksista huolimatta — ikäänkuin tulevaisuutta varten. Sekin oli\nluonnollisesti omiaan herättämään epäluuloa väliaikaista hallitusta\nkohtaan.\n\nKun Venäjän väliaikaisen hallituksen täydellinen kyvyttömyys kävi\nilmeiseksi, kypsyi virolaisissa tuuma ottaa maansa asioiden johto omiin\nkäsiinsä. Itsenäisyysajatus syntyi samanaikaisesti kahdella aivan\neri taholla, niin, virolaisissa oikeistopuolueissa ja bolshevikeja\nlähellä olevissa sosialivallankumouksellisten vasemmistolaisissa\nsaaden nopeasti jalansijaa virolaisessa sanomalehdistössäkin. Monet\nvirolaiset bolshevikitkin olivat aluksi puoltaneet itsenäisyysajatusta,\nmutta luopuivat sittemmin siitä ja asettuivat jyrkästi kaikkia\nitsenäisyyspuuhia vastustamaan. He selittivät, että Viro ei tarvinnut\nitsenäisyyttä — kuten _Anvelt_ eräässä puheessaan v:n 1918 alussa\nselitti — koska muka 1:o kaikkein laajimmat kansalaisvapaudet\nvallitsivat silloin (bolshevikien valtakaudella) Venäjällä, joten\nitsenäisyys ei voisi tarjota mitään parempaa, 2:o lähitulevaisuudessa\noli odotettavissa yleiseurooppalainen vallankumous, joka oli\nperustava yhden ainoan Euroopan tasavallan ja 3:o itsenäisyys olisi\ntaloudellisesti vahingollinen Virolle. Samalla itsenäisyysliike\nselitettiin saksalaisten puuhaksi. Luonnollista on, että todellinen\nsyy oli pelko vallan menettämisestä, olivathan bolshevikit maapäivien\nvaalissa joutuneet surkeasti tappiolle.\n\nVihdoin marraskuussa 1917 Venäjän bolshevikit katsoivat\ntoiminta-aikansa tulleen. He toimeenpanivat uuden vallankumouksen, joka\npyyhkäisi pois väliaikaisen hallituksen ja hankki heille ylimmän vallan\nkoko valtakunnassa.\n\nSamanaikaisesti marraskuun vallankumouksen kanssa venäläiset ja\nvirolaiset bolshevikit yhdessä ajoivat asevoimin hajalle kesällä\nkokoutuneet Viron maapäivät ja siirsivät kaiken vallan Virossa omille\nsotilas- ja työmiesneuvostoilleen.\n\nSeuraava askel oli se, että he lakkauttivat vasta valitut kunnalliset\nitsehallintoelimet ja asettivat niiden tilalle omat komissaarinsa,\nneuvostonsa ja toimeenpanevat komiteansa, joten vallankäyttö joutui\nkokonaan bolshevikien käsiin.\n\n\n\n\n2. Bolshevikien valtakausi\n\n\nBolshevistisen kiihotuksen aikaansaamat raskaat tappiot Saksan\nrintamalla olivat kukistaneet Venäjän väliaikaisen hallituksen. Mutta\nbolshevikitkaan eivät saaneet voittoaan helpolla hinnalla. Heidän\noli ostettava se Brestin rauhalla, joka merkitsi Venäjän täydellistä\nantautumista voittajan armoille. Aluksi bolshevikit eivät olleet\nensinkään halukkaita suostumaan Saksan ehtoihin, joiden ankaruus\nherätti heissä sekä ihmettelyä että suuttumusta. He olivat kaiketikin\ntoivoneet lopettamalla sodan niin »vallankumouksellisella» tavalla\npääsevänsä sodasta verrattain vähällä. Sota-asiain komissaari _Trotski_\nkoetti saada saksalaisia lieventämään ehtojaan silläkin tavalla, että\nhän ilmoitti Venäjän yksinkertaisesti luopuvan sodan jatkamisesta,\nmutta kieltäytyvän allekirjoittamasta rauhaa. Mutta kun saksalaiset\nantoivat silloin sotajoukoilleen käskyn ryhtyä uudelleen rynnistykseen,\ntäytyi bolshevikien luopua tästäkin keinosta ja taipua maaliskuun 3\np:nä rauhaan, joka saattoi Venäjän taloudellisesti aivan riippuvaiseksi\nSaksasta. Itämeren maiden suhteen päätettiin, että maat länsipuolella\nviivaa, joka leikkaa Viron saaret, Riian y.m., irroitettiin kokonaan\nVenäjän valtakunnasta. Saksa sai oikeuden miehittää Lätin ja Viron\nsaksalaisilla poliisijoukoilla, jotka viipyisivät niissä, kunnes\nnäiden maiden omien asukkaiden toimesta yleinen järjestys olisi saatu\nvakiinnutetuksi. Kesällä 1918 Berliinissä tehdyssä lisäsopimuksessa\nbolshevikit suostuivat saksalaisten vaatimukseen, että myöskin Viro\nja Lätti olivat lopullisesti irroitettavat Venäjästä. Täten siis\nbolshevikien valtakausi Virossa oli muodostuva sangen lyhyeksi. On\nkuitenkin syytä tarkata sitäkin hiukan lähemmin.\n\nBolshevikit aloittivat valtakautensa alussa tunnetun\n»yhteiskunnallistamisensa». Kartanot, tehtaat, työpajat, kaupat\ny.m. julistettiin »yhteiskunnan», s.o. bolshevikityöläisten ja\n-sotilaiden, omaisuudeksi ja alistettiin kaikenkaltaisten komiteani\njohdettaviksi, joiden jäsenet olivat useimmissa tapauksissa kansan\nhylkyainesta. Järkevät työläisetkin katsoivat suurella epäluulolla,\nmyöhemmin katkeruudellakin näitä puuhia, joiden ainoana tuloksena oli\ntaloudellinen taantumus ja suurten arvojen mieletön hävitys.\n\nLupauksia jaeltiin runsain käsin, mutta harvoin ne täytettiin.\nViron perustavan kokouksen vaalien kohtalo tarjoaa hyvän esimerkin\nbolshevikien hallitusmiesten lupausten arvosta. Virolaisten puolueiden\npyynnöstä suostuttiin vaalien toimeenpanoon perustavaa kokousta\nvarten, jonka tuli päättää Viron kansan kohtalosta. Bolshevikit\nlaskivat, että heidän kannattajansa tulisivat saamaan suuren äänten\nenemmistön, kun he verrattain vähällä vaaliagitatsioonilla olivat\nVenäjän perustavan kokouksen vaaleissa saaneet 39,9 % kaikista Virossa\nannetuista äänistä. He aloittivat heti hillittömän agitatsioonin\nhengenheimolaistensa hyväksi, kun taas toismielisten vaalitoimintaa\nkoetettiin kaikin tavoin estää. Vaalitaistelua käytiin kummaltakin\npuolelta itsenäisyyskysymyksen merkeissä sangen kiivaasti. Kaikista\nbolshevikien ponnisteluista huolimatta heidän puolueensa kärsi\nhuomattavan tappion. Vaalien tulos — melkein loppuun saakka laskettuna\n— oli, että bolshevikit saivat vain 35,3 %, kun taas itsenäisyyttä\npuoltavista puolueista suurimmat, työpuolue ja demokraatit, saivat\nyhteensä 55,3 % annetuista äänistä. Silloin bolshevikit kielsivät\nvaalien tulosten loppuun laskemisen ja julkaisemisen — perustavan\nkokouksen kokoon kutsumisesta puhumattakaan. Viron perustavan kokouksen\nkohtalo oli siis ensimmäisessä vaiheessaan sama kuin Venäjän perustavan\nkokouksen: bolshevikit estivät niiden kokoutumisen huomattuaan jäävänsä\nniissä vähemmistöön.\n\nJulkinen sana oli aito-bolshevistisia vapaudenoppeja noudattaen\nkahlehdittu. Kaikki porvarillisten puolueiden sanomalehdet oli\nlakkautettu. Vain bolshevikien omat ja »Sotsialdemokraat» saivat\nilmestyä. Kaikenkaltaiset kokoukset olivat kiellettyjä lukuunottamatta\ntietenkään bolshevikien omia.\n\nAikaisemmin on jo mainittu Viron maapäivien hajoittamisesta.\nViimeisessä kokouksessaan, marraskuun 28 p:nä 1917, Viron maapäivät\nottivat kuitenkin rohkean askeleen, ne julistautuivat silloin\nkorkeimman vallan haltijaksi, jolla yksin oli oikeus antaa\nlainvoimaisia käskyjä ja asetuksia Virossa. Hajautuessaan ne vielä\npäättivät jättää valtansa käytön maapäivien vanhintenneuvostolle ja maa\nhallinnolle yhteisesti siksi ajaksi, jona ne itse olojen pakosta eivät\nolleet koolla.\n\nVanhintenneuvosto ja maahallinto eivät kuitenkaan voineet ryhtyä\nkäyttämään tätä valtaa, kun bolshevikit isännöivät maassa venäläisten\npistinten turvissa. Niiden jäsenten, samoinkuin muidenkin tunnetuimpien\nkansalaisten, nimet olivat vastavallankumouksellisiksi epäiltyjen\nlistalla. Vallassa olijat pelkäsivät heidän puoleltaan salahankkeita\nbolshevistisen järjestelmän lopettamiseksi. Kaikista vaikeuksista\nhuolimatta Viron sivistyneistön edustajat eivät kokonaan luopuneet\ntoimimasta. Pysyäkseen tapausten tasalla he uskaltautuivat toistensa\nluo neuvottelemaan toiminnan mahdollisuuksista, ryhtyivätpä pitämään\nerikoisia kokouksiakin harkitakseen tilanteita.\n\nBolshevikit olivat marraskuun 3 p:nä julkaisemassaan ohjelmassa\nilmoittaneet tunnustavansa kansojen itsemääräämisoikeuden »täydelliseen\nirtautumiseen saakka». Sittenkuin bolshevikit olivat päässeet valtaan,\npäätti Itämeren maakuntien aatelisto, joka yhä piti itseään näiden\nmaiden ainoana oikeana edustajana, kokouksessaan marraskuun 30 p:nä\njulistaa Itämeren maakunnat Venäjästä irtautuneiksi ja pyytää Saksan\nhallitusta ottamaan ne sotilaalliseen suojelukseensa.\n\nBaltilaisten edustajat koettivat senjälkeen saada virolaisten\npuolueiden johtajia yhtymään tähän päätökseen. Maapäivien\nvanhintenneuvosto kääntyi sen johdosta kaikkien virolaisten puolueiden\npuoleen — lukuunottamatta bolshevikeja, jotka olivat ilmoittaneet\ntulevansa kohtelemaan itsenäisyysmiehiä vastavallankumouksellisina\n— tiedustellen niiden mielipidettä saksalaisten joukkojen avuksi\nkutsumisesta ja Viron itsenäiseksi julistamisesta. Vain osa\noikeistolaista Maaliit-puoluetta oli suostuvainen saksalaisten\njoukkojen avuksi kutsumiseen, muut asettuivat jyrkästi sitä vastaan\nselittäen, että saksalaisten avusta ei ollut odotettavissa maalle\nmitään hyötyä. Itsenäisyyskysymyksessä sen sijaan kaikki puolueet\nasettuivat yksimielisesti hyväksyvälle kannalle. Täten baltilaisten ja\nvirolaisten suunnitelmat lopullisesti erosivat toisistaan.\n\nMaapäivien vanhintenneuvosto ja maahallinnon jäsenet olivat jo\njonkin aikaa pitäneet kokouksiaan Tallinnan »Sivistyneistön klubin»\npienessä huoneistossa »Estonia»-teatteritalon viimeisessä kerroksessa.\nSinne bolshevikivakoojat eivät olleet löytäneet tietä, joten tärkeät\nneuvottelut sujuivat häiriöittä. Koko ajan kaikkien demokraattisella\npohjalla olevien virolaisten puolueiden edustajat ottivat osaa näihin\nkokouksiin, joilla siten oli laajempikin merkitys.\n\nV:n 1918 alussa päätettiin lopullisesti ryhtyä toimiin maan\nvapauttamiseksi alkaen niiltä seuduilta, joissa bolshevikien valta\noli heikoin. Alkamisaika ja -paikka jätettiin kolmimiehisen,\nvanhintenneuvoston helmikuun 19 p:nä 1918 valitseman Viron\npelastustoimi kunnan ratkaistaviksi, jonka haltuun samalla uskottiin\nkorkein valta maassa säännöllisten olojen palautumiseen saakka.\nToimikunnan jäseniksi määrättiin _K. Päts, J. Wilms_ ja _K. Konik_.\nOn kuitenkin sangen epäiltävää, olisiko tämä toimikunta voinut saada\naikaan juuri mitään maan puhdistamiseksi kaikkialla majailevista\nbolshevikirykmenteistä, ellei ulkonainen mahti olisi sekautunut\nasioiden kulkuun Virossa.\n\nViron asema ei näyttänyt sentään aivan toivottomalta. Mahtavat\nlänsivallat olivat ilmoittaneet taistelevansa m.m. pienten\nkansojen itsemääräämisoikeuden puolesta. Venäjä ja Saksakin olivat\nilmoittaneet tunnustavansa tämän itsemääräämisoikeuden. Sitä silmällä\npitäen vanhintenneuvosto maahallinnon ja eri puolueiden edustajien\nkanssa neuvoteltuaan päätti viipymättä julistaa maapäivät täysin\nsuvereeniseksi valtiolliseksi mahdiksi ja lähettää edustajia ulkomaille\nhankkimaan tunnustusta Viron itsenäisyydelle.\n\nJo vuoden lopulla 1917 maapäivien edustajat olivat aloittaneet\nneuvotteluja Pietarissa olevien suurvaltojen lähettiläiden kanssa Viron\ntunnustamisesta itsenäiseksi. _Jaan Tönisson_ jatkoi näitä neuvotteluja\nHelsingissä, josta hän punakapinan puhjettua siirtyi Tukholmaan.\n\nMyöskin Itämeren maakuntien aateliston edustajat, paroonit _Schilling,\nStackelberg_ ja _von Grünewald_, oleskelivat Tukholmassa. He olivat\nsiellä tammikuun 28 p:nä jättäneet aateliston aikaisemmin mainitun\npäätöksen bolshevikien lähettiläälle _Vorovskille_ ja muutamia päiviä\nmyöhemmin Berliinissä Saksan hallitukselle.\n\nSaksan hallitus suhtautui kuitenkin aluksi verrattain kylmästi\nbaltilaisten ehdotuksiin ja avunpyyntöihin. Sisäpoliittinen tilanne\nomassa maassa ei kehoittanut ryhtymään valtauksiin, joita olisi ehkä\nollut vaikeaa puolustaa Saksan tyytymättömien hyökkäyksiä vastaan.\nLiikenevät joukot tarvittiin lisäksi länsirintamalle, jossa taistelut\nkiihtyivät yhä. M.m. valtakunnan silloinen ulkoasiainministeri _R.\nvon Kühlmann_ oli sitä mieltä, että Saksan pitäisi rajoittua Viron\nsaarten miehittämiseen. Mutta baltilaisten kiivas propaganda ja\nkuulumiset Itämeren maista saivat vähitellen aikaan muutoksen Saksan\nsuhtautumiseen.\n\nBolshevikit vaikuttivat siihen suuresti. He alkoivat näet kiihkeästi\nvainota baltilaisia. Voimakkaan sysäyksen saksalaisavun lähettämiseen\nantoi Viron toimeenpanevan komitean tammikuun 27 p:nä julkaisema käsky\njärjestelmällisen baltilaisvainon aloittamisesta. Siinä sanottiin,\nettä koska aatelisten keskuudessa oli saatu ilmi järjestö, joka\npuuhasi saksalaisia joukkoja maahan, keräsi sitä varten adresseihin\nnimiä ja toimitti saksalaisille tietoja bolshevikien sotajoukoista,\nniin ent. balttilaisesta moisionomistajaluokasta kaikki miehet 17 ja\nnaiset 20 ikävuodesta alkaen julistettiin lainsuojattomiksi, jotka oli\ntavattaessa vangittava ja kuljetettava keskitysleireihin — pantiksi.\nSiihen, mikä kohtalo vangittuja odotti, viittaavat julistuksen\nloppusanat: »Heidän silmäinsä ei pidä nähdä sitä, mitä he ovat\nkaihonneet.»\n\nTämän käskyn nojalla vangittiin suuret määrät baltilaisia naisia\nja miehiä. Heidän asemansa verenjanoisten venäläisten bolshevikien\nkeskellä oli niin vaaranalainen, että puolueettomienkin maiden\nkonsulit Tallinnassa katsoivat olevansa pakotettuja pyytämään\nhallitustensa pikaista sekautumista asioiden kulkuun hirveän verisaunan\nvälttämiseksi. Käskykirje herätti bolshevikien omissakin joukoissa\nankaria vastalauseitapa kerrotaanpa virolaisten punakaartilaisten\nsuojelleen vangittuja baltilaisia venäläisiltä matruuseilta. Se antoi\nSaksan hallitukselle mahdollisuuden hyvällä syyllä puolustaa omassa\nmaassaan Itämeren maiden miehityksen laajentamista. Virokin päätettiin\nmiehittää saksalaisilla joukoilla.\n\nTällä välin _Jaan Tönisson_ oli ryhtynyt Tukholmassa taisteluun\nbaltilaisten siellä olevaa lähetystöä vastaan. Hän julkaisi helmikuun\n2 p:nä suurvalloille ja Skandinaavian valtakunnille memorandumin\nosoittaen, että baltilainen aatelisto ei ollut oikeutettu esiytymään\nViron valtiovallan laillisena käyttäjänä ja vielä vähemmin kutsumaan\nmaahan vieraita sotajoukkoja, ja pyytäen niitä tunnustamaan Viron\nitsenäisyyden. Memorandumin johdosta Ranskan ja Englannin hallitukset\nilmoittivat olevansa valmiit tunnustamaan Viron perustavan kokouksen de\nfacto rauhankongressiin saakka.\n\nKotimaassa virolaiset olivat sillä aikaa päättäneet ryhtyä ratkaiseviin\ntoimiin. Siitä huolimatta, että oli vaikeata valmistaa ja säilyttää\ntärkeitä asiapapereita kaikkialla läsnä olevilta bolshevikivakoojilta,\nvanhintenneuvosto antoi sitä varten valitsemalleen toimikunnalle\nlaadittavaksi ehdotuksen itsenäisyysjulistuksen sanamuodoksi. Sen\nsisällön pääkohdista oli jo valmiiksi sovittu. Helmikuun alkupäivinä\nvanhintenneuvosto sitten kokoutui jälleen »Sivistyneistön klubiin»,\njossa shakkilautain ääressä istuen ehdotus käytiin läpi ja kohta\nkohdalta hyväksyttiin.\n\nMutta manifestin julkaiseminen tuotti arvaamattomia vaikeuksia.\nKaikkien kirjapainojen ollessa bolshevikien hallussa ja tarkan\nvalvonnan alla julistuksen painattaminen ei voinut tulla\nkysymykseenkään. Siitä valmistettiin muutamia jäljennöksiä, Tarttoa,\nPärnua ja Haapsalua varten. Näitä vaarallisia papereita säilytettiin\nsitten bolshevikivallan viimeisinä päivinä saappaanvarsissa.\n\nBolshevikien johtajien keskuudessa Virossa hermostuneisuus oli\nvallalla. Saksalaiset joukot olivat alkaneet edetä Viroa kohden\ntahtoen siten pakottaa Venäjän rauhanneuvottelijat Brestissä\ntaipuvaisemmiksi tekemään myönnytyksiä. Oli ilmeistä, että bolshevikien\nvalta Virossa lähestyi loppuaan. Oli epätietoista, ehtisivätkö he\nedes päästä kaikkine tavaroineen pakenemaan saapuvien saksalaisten\nedestä Venäjälle. Hädän hetkellä he turvautuivat samaan keinoon\njoukkojensa taisteluinnon nostamiseksi kuin sittemmin samana\nkeväänä Suomessa: omien joukkojensa pettämiseen. He väittivät\nvalheiksi huhut saksalaisten joukkojen lähenemisestä, lakkauttivat\n»Sotsialdemokraatin», joka kertoi saksalaisten tulosta, »valheiden\nlevittämisen vuoksi», ja selittivät lähenevien sotilasosastojen\nolevan vain virolaisten rykmenttien järjestämiä ja asestamia\nvalkokaartilaisia. Jotta johtajat ehtisivät rauhassa paeta,\nlähetettiin saapuvia »hajanaisia valkokaartilaisjoukkoja» vastaan\ntyömiehistä kokoonpantuja apujoukkoja punakaartilaisten ja sotilaiden\nvahvistukseksi, mutta punaiset joukot kärsivät pari musertavaa, veristä\ntappiota menettäen suuret määrät miehiä kaatuneina ja haavoittuneina.\n\nLauantaina, helmikuun 23 p:nä, tilanne oli jo niin vakava, että\nbolshevikit katsoivat parhaaksi julistaa Tallinnan kolmeksi päiväksi\nsotatilaan. Etenkin määräaika herätti ihmettelyä ja epäilyksiä.\nTyöläisjoukot alkoivat aavistaa pahaa. Vielä samana päivänä ilmestyi\nkaduille käsinkirjoitettuja julistuksia: »Toverit, olkaa valveilla!\n_Anvelt, Kingissepp_ ja muut aikovat pötkiä pakoon!» Mieliala\nkaupungissa oli jännittynyt ja työläisten keskuudessa katkeroittunut.\n\nSeuraavana päivänä bolshevikijohtajat alkoivat paeta Tallinnasta.\n»Tööline»-lehden toimituksen, Tallinnan toimeenpanevan komitean,\nViron sotilas- ja työmiesneuvoston ja punakaartin huoneistojen\nedustalla laatikoita ja paketteja lastattiin autoihin, kuljetettiin\nsatamaan ja siirrettiin siellä odottaviin laivoihin, jotka\ntäyttyivät kaikenlaisesta tavarasta. Autojakin nostettiin niihin\nNeuvosto-Venäjälle kuljetettaviksi. Yöllä virolaiset ja venäläiset\nbolshevikijohtajat itsekin siirtyivät asumaan laivoille.\n\nTilanne oli äärimmäisen sekava. Varmoja tietoja puuttui. Laajoissa\nbolshevikien vastustajienkin piireissä uskottiin yleisesti, että\njoukot, joiden lähestymisestä kerrottiin, olivat todellakin virolaisia,\nja rukoiltiin niiden aseille voittoa.\n\nVanhintenneuvostolla ja pelastustoimikunnalla oli kuitenkin varma\ntieto saksalaisten joukkojen tulosta. Itsenäisyysmanifesti päätettiin\nsen vuoksi julkaista, jos suinkin mahdollista, ennen saksalaisten\nsaapumista. Oli koetettava ehdättää Haapsaluun ennen saksalaisten\ntuloa sinne ilmoittamaan Viron julistautumisesta itsenäiseksi ja\npuolueettomaksi tasavallaksi. _Juri Wilms_ ja _Konstantin Päts_\nlähtivät tässä tarkoituksessa Tallinnasta autolla Haapsalua kohden.\nPitkin maantietä Tallinnaan päin pakenevat, hetki hetkellä yhä\nlaajenevat, hajanaiset bolshevikien sotilas- ja punakaartilaisosastot\neivät estäneet matkaa. Mutta 20 virstan päässä Haapsalusta virolaiset\nsotilaat pidättivät auton ja selittivät matkan jatkamisen turhaksi.\n\nSaksalaiset olivat saapuneet kaupunkiin jo 21 p:nä klo 8 ap. Haapsaluun\nsijoitetun 1:sen virolaisen rykmentin päällystön ja saapuneiden\nsaksalaisten joukkojen komentajan välillä tehdyn sopimuksen mukaan\nvirolainen rykmentti oli sitoutunut olemaan ryhtymättä sotatoimiin\nsaksalaisia vastaan ja saanut luvan toistaiseksi pitää aseensa sekä\nhuolehtia saksalaisten joukkojen kanssa yhdessä vartiopalveluksesta\nja järjestyksen ylläpidosta. Toistaiseksi virolaisten ja\nsaksalaisten välit Haapsalussa eivät olleet kärjistyneet. Mutta\nitsenäisyysmanifestin julkaiseminen ei niin ollen voinut siellä\ntapahtua. _Pätsin_ ja _Wilmsin_ täytyi palata tyhjin toimin takaisin\nTallinnaan.\n\nSittenkuin oli myöskin käynyt mahdottomaksi matkustaa Tarttoon\njulkaisemaan manifestia junien lakattua kulkemasta ja autolla-ajon\ntultua kielletyksi, kävi selväksi, että se oli tehtävä Tallinnassa\nhinnalla millä hyvänsä. Silloin _Wilms_ esitti rohkean suunnitelman\nmanifestin lukemiseksi »Estonia»-teatterissa vastapäätä punaisten\npäämajaa sunnuntaina, 24 p:nä. Sinä iltana siellä esitettävän näytelmän\nensimmäisen ja toisen näytöksen väliajalla teatterin ulko-ovet\nmiehitettäisiin asestetuin vartioin ja puhelinjohdot katkaistaisiin.\nSamaan aikaan _Wilms_ rientäisi kenenkään siitä edeltäpäin tietämättä\nnäyttämön kautta esiripun eteen ja lukisi itsenäisyysjulistuksen.\n\nTämä rohkea suunnitelma jäi kuitenkin toteuttamatta. Tapausten\nhuimaavan nopea kehitys teki sen toimeenpanon tarpeettomaksi.\n\nSinä sunnuntai-iltana ei kenelläkään Tallinnassa ollut aikaa ajatella\nteatteria.\n\nSunnuntaina kaupungin kadut olivat jo aamuvarhaisesta tulvillaan\nkansaa. Tavallinen sunnuntairauha oli tipo tiessään. Kiihtymys oli\nyleinen. Aavistettiin jotakin tavallisuudesta poikkeavaa olevan tulossa.\n\nBolshevikivalta oli vielä sinä aamuna Tallinnassa täydessä voimassaan.\nPunakaartilaispatrulleja kulki pitkin katuja, kuten muinakin\npäivinä. Mutta yhä varmempia huhuja alkoi levitä kansanjoukkoihin\nbolshevikijohtajien siirtymisestä kalleimpine tavaroineen laivoihin.\nPian saatiin jälleen nähdä suuria kuormia kuljetettavan tulisella\nkiireellä satamaa kohden. Pakokauhu sai yhä enemmän valtaa noiden\nvielä muutamaa tuntia aikaisemmin voitonvarmojen punaisten sotilaiden\nkeskuudessa, jotka vasta nyt alkoivat uskoa, että tosi oli edessä.\nKovia paukahduksia kuului sataman suunnalta: bolshevikit särkivät\nNaissaaren, Kakumäen ja Suuropin varustuksia. Niistä varastoista,\njoita ei ehditty tyhjentää satamaan kuljettaviin autoihin, bolshevikit\njakoivat kaikille työläisiksi itseään sanoville kaikenlaista tavaraa,\netenkin aseita ja ruokatarpeita.\n\nPuolenpäivän ajoissa ensimmäiset salassa järjestetyt\npelastustoimikunnan joukot ilmestyivät kaduille. (On muistettava, että\nTallinnassa ei ollut ainoatakaan virolaista sotilasosastoa, johon\npelastustoimikunta olisi voinut nojautua.) Paikoitellen, kuten Paksun\nMargareetan tornin ja Olavin kirkon y.m. luona, syntyi tulenvaihtoa\nvastapuolien patrullien välillä. Toiset kadut olivat punaisten, toiset\npelastustoimikunnan joukkojen vallassa.\n\nItsenäisyysmiesten toimesta »Päewalehen» kirjapaino ympäröitiin\nasestetuilla vartijoilla, ja itsenäisyysjulistusta alettiin siellä\npainaa tilapäisvoimin, kun kirjapainon työmiehiä ei ehditty ensi\nkiireessä saada käsiin.\n\nSuojelusjoukot aloittivat kaduilla hajanaisten punakaartilaisosastojen\naseista riisumista. Tilanne oli kuitenkin niin sekava, että\nkansanjoukot klo 1:n ja 2:n välillä päivällä eivät tienneet, kenen\nkäsissä valta kaupungissa varsinaisesti oli. Lopputulos näyttikin vielä\naivan epävarmalta.\n\nKäden käänteessä suojelusjoukot miehittivät Saksalaisen\nLuotonantoyhdistyksen ja Valtionpankin talot. Asestettuja\nbolshevikijoukkioita parveili kaikkialla ympärillä. Kun\nLuotonantoyhdistyksen talon eteen pysähtyneestä autosta avattiin\nkonekiväärituli punaisia vastaan, hajautuivat he joka suunnalle\nhuutaen: »Pirun valkokaarti on ulkona!» Ensimmäisten laukausten\nkajahdettua yhä uusia suojelusjoukkoja, reaalikoulujen oppilaita,\nylioppilaita, näyttelijöitä y.m., riensi paikalle.\n\nPelastustoimikunta oli piiloitettu taistelun ajaksi erääseen\nsyrjäiseen puutarhamajaan, jonka luo tilanteen hiukan selvittyä kolme\nkonekiväärein asestettua autoa saapui noutamaan pelastustoimikuntaa\nValtionpankin taloon johtamaan asioita.\n\nPelastustoimikunnan autoon asetettiin Viron sini-musta-valkea lippu,\nja matka alkoi. Kulkue herätti luonnollisesti mitä suurinta huomiota\nkatukäytävillä seisoskelevissa ihmisjoukoissa. Ei oltu selvillä, mitä\nnuo asestetut autot merkitsivät. Mutta nähdessään Viron kansalliset\nvärit ihmiset alkoivat hurrata. Konekiväärinrätinä syrjäkaduilta\nsekautui eläköön-huutoihin. Valta oli silloin jo ratkaisevasti\nsiirtymässä pelastustoimikunnan käsiin. Bolshevikit vetäytyivät pois\nkaupungista.\n\n\n\n\n3. Viron lyhyt vapaudenaika 24—25. 2. 1918.\n\n\nEnsimmäiset kappaleet itsenäisyysmanifestia ilmestyivät katujen\nvarsille ilmoitusseiniin ja kauppojen näyteikkunoihin iltapäivällä\nvahvistaen jo aikaisemmin päivällä kansanjoukkoihin levinneitä\nitsepintaisia huhuja Viron julistamisesta itsenäiseksi tasavallaksi.\n\nSuuret ihmisjoukot keräytyivät lukemaan julistuksia. Lähelle päässeet\nlukivat niitä ääneen taakse jääneille.\n\nMaapäivien vanhintenneuvoston helmikuun 24 p:nä 1918 päiväämä\n»Manifesti kaikille Viron kansalaisille» alkaa julistamalla Viron sen\nhistoriallisissa ja maantieteellisissä rajoissa siitä päivästä lähtien\nitsenäiseksi, demokraattiseksi tasavallaksi, jossa vain maapäivien\nvalitsema Viron pelastuskomitea oli toistaiseksi oikeutettu käyttämään\nkorkeinta valtaa. Nuori tasavalta oli oleva poliittisesti täysin\npuolueeton, josta syystä naapurivaltioiden toivottiin kohtelevan\nsitä sellaisena. Sotaväki oli ensi tilassa vähennettävä siihen\nmäärään, joka oli tarpeen sisäisen järjestyksen ylläpitoon. Venäjän\narmeijassa vielä palvelevat virolaiset sotilaat oli kutsuttava kotiin\nja vapautettava sotapalveluksesta. Lisäksi taattiin 1:o kaikille\ntasavallan asukkaille uskontoon, kansallisuuteen ja poliittisiin\nmielipiteihin katsomatta tasa-arvo lain ja tuomioistuinten edessä,\n2:o kansallisille vähemmistöille kansallis-sivistyksellinen\nautonomia ja 3:o sanan-, paino-, uskon-, kokoutumis-, yhdistys- ja\nlakkovapaus, samaten yksilön ja kotilieden koskemattomuus. Poliittiset\nvangit tultaisiin heti vapauttamaan, ja ensi tilassa ryhdyttäisiin\najanmukaista lainsäädäntötietä vakiinnuttamaan kansalaisten\nja yhteiskunnan turvallisuutta. Maakuntien, sekä kaupunki- ja\nmaalaiskuntien itsehallintoelimet määrättiin ryhtymään bolshevikien\nkeskeyttämää toimintaansa jatkamaan. Niiden alainen kansanmiliisi ja\nkansalaisten itsepuolustusjärjestöt sekä kaupungeissa että maaseudulla\noli heti perustettava yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Päivän\npolttavien kysymysten, kuten maa- ja työläiskysymyksen sekä raha- ja\nelintarveasioiden, järjestämiseen ajanmukaisella tavalla ryhdyttäisiin\nheti, kun se suinkin kävisi mahdolliseksi.\n\nManifesti päättyy sanoihin:\n\n»Viro! Seisot toivorikkaan tulevaisuuden edessä, jolloin voit vapaasti\nja itsenäisesti määrätä ja johtaa kohtalosi! Ryhdy rakentamaan\nkotiasi, jossa järjestys ja oikeus vallitsevat, jotta voisit olla\nkelvollinen jäsen sivistyskansojen perheessä! Kaikki isänmaan pojat ja\ntyttäret, ryhtykäämme yhtenä miehenä kotimaan pyhään rakentamistyöhön!\nEsivanhempiemme hiki ja veri, jotka on vuodatettu tämän maan edestä,\nvaativat sitä, jälkeemme tulevat sukupolvet velvoittavat meitä siihen.\nEläköön itsenäinen, demokraattinen Viron tasavalta! Eläköön kansojen\nrauha!»\n\nJulistus herätti mitä erilaisimpia tunteita lukijoissa. Otettu askel\ntuntui virolaisista niin rohkealta, että sen onnistumiseen ei jaksettu\nuskoa. Satamasta päin kuului vielä bolshevikien kiväärien pauketta.\nLännestä taas lähestyvien saksalaisten tykkien jyske kantautui\nkaupunkiin.\n\nitsenäinen Viro! Vapaa Viron kansa! ne olivat ajatuksia, joiden\ntoteutumista ei vuosisatojen kuluessa oltu uskallettu unelmoidakaan.\nSilloinen hetki tuntui siihen kaikkea muuta kuin sopivalta.\n\nNuoren tasavallan asema oli perin horjuva. Se seisoi huonosti\nvarustettuna, vain pienen kantajoukon ympäröimänä, kahden hyvin\nvarustetun, sille vihamielisen armeijan välissä. Tosin virolaisten\nrykmenttien edustajat olivat tammikuun 12 p:nä 2:sessa virolaisten\nsotilaiden kongressissa Tallinnassa asettuneet kaikista bolshevikien\nvaroituksista ja uhkauksista huolimatta kannattamaan Viron julistamista\nitsenäiseksi. Mutta rykmentit olivat kaukana toisistaan, ilman\nlujaa yhtenäisyyttä ja keskellä bolshevikien suuria sotalaumoja.\nSitäpaitsi oli tietämätöntä, kuinka suuri osa sotilaista enää,\nbolshevikien kiivaan agitatsionin jälkeen, oli valmis kannattamaan\npelastustoimikuntaa.\n\nSuurimmalle osalle omaa kansaa ajatus itsenäisyydestä oli vieras. Se\nei ollut vielä päässyt tunkeutumaan kansan sydämeen. Vasta pitkät,\nkatkerien opetusten kyllästämät väkivallan kuukaudet voivat tehdä\nvapauden ja itsenäisyyden Viron kansan enemmistölle elämän tärkeimmäksi\nkysymykseksi.\n\nItsenäisyysmiesten rohkea toiminta näyttää siis olleen todellista\nuhkapeliä. Mutta samalla se oli voimakkaan tulevaisuuden näkemyksen\njohtamaa työtä. Jos he eivät olisi tällöin epäröimättä ryhtyneet työhön\n— vetäen mukaansa vastahakoisetkin —, olisivat myöhemmät tapaukset\ntehneet Viron itsenäisyysaikeet tyhjiksi vuosikymmeniksi, ehkäpä\nainiaaksi.\n\nItsenäisyysjulistuksen päivänä Tallinnassa harvat vain iloitsivat\nmanifestia lukiessaan. Paljon enemmän oli niitä, jotka suoranaisella\nvihamielisyydellä suhtautuivat Viron itsenäisyysajatukseen. Ne olivat\nViron venäläisiä, baltilaisia ja bolshevikeja, jotka pilkallisesti\nnauraen lukivat manifestia. Suurin osa kansasta ei tiennyt, mitä\najatella ja odottaa, ja odotti tylsällä uteliaisuudella tapahtumien\nkehittymistä edelleen.\n\nMutta pelastustoimikunta jatkoi kuumeisella kiireellä työtään. Oli\npäivänselvää, että jokainen minuutti oli kallis. Paljon saattoi\nriippua sen toiminnasta näinä muutamina tunteina. Päiväkäskyllään N:o\n1 se kielsi itsenäisyysmanifestissa julistetun Viron puolueettomuuden\nsäilyttämiseksi virolaisia sotilaita ottamasta osaa Saksan—Venäjän\nsotaan ja kehoitti kaikkia kansalaisia mahdollisuuksien mukaan estämään\nvaltion omaisuuden maasta vientiä ja hävittämistä. Päiväkäskyllä N:o\n2 seuraava päivä (25.2.) määrättiin kansalliseksi juhlapäiväksi, jona\nitsenäisyysmanifesti oli luettava kaikissa kirkoissa ja kouluissa.\nPäiväkäsky N:o 3 julisti tyhjiksi kaikki bolshevikien antamat käskyt\nyksityisomaisuuden takavarikoimisesta ja määräsi kaiken anastetun\nomaisuuden luovutettavaksi takaisin oikeille omistajille.\n\nVäliaikaista hallitusta ryhdyttiin kiireesti panemaan kokoon.\nPelastustoimikunnan päiväkäskyllä N:o 5 tämän Viron ensimmäisen\nhallituksen kokoonpano määrättiin seuraavaksi: 1. ministeristön esimies\nja sisäministeri _Konstantin Päts_, 2. varaesimies ja oikeusministeri\n_Jüri Wilnis_, 3. ulkoasiainministeri _Jaan Poska_, 4. sotaministeri\n_Anders Larka_, 5. raha- ja valtiovarainministeri _Juliann\nKukk_, 6. maanviljelys- ja elintarveministeri _Jaan Raamot_, 7.\nkulkulaitosministeri _Ferdinand Petterson_, 8. työ- ja huoltoministeri\n_Willem Maasik_, 9. sivistysministeri _Peeter Pöld_ ja 10. kauppa- ja\nteollisuusministerin salkkua hoiti aluksi _Konstantin Päts_, kunnes\nsittemmin tälle paikalle nimitettiin vakinaiseksi _August Hanko_.\n\nLähestyvien saksalaisten joukkojen komentajalle päätettiin ilmoittaa\nViron julistautumisesta itsenäiseksi. Manifesti käännettiin saksaksi,\nja sotaministeri ja tohtori _Konik_ lähetettiin Pääskylään jättämään\nsitä saksalaisille ja neuvottelemaan heidän päälliköittensä kanssa. He\neivät saaneet kuitenkaan juuri mitään aikaan ja palasivat Tallinnaan\nilmoittaen, että saksalaiset joukot marssivat seuraavana päivänä\nkaupunkiin.\n\nSiitä huolimatta hallitus jatkoi juuri alkanutta toimintaansa. Kaduille\njärjestettiin lukuisat, asestetut patrullit, joista muutamilla\noli konekiväärejäkin. Järjestys pysyi hyvänä. Mutta vain harvat\ntallinnalaiset saattoivat nukkua seuraavana yönä. Hurjia huhuja oli\nliikkeellä. Milloin kerrottiin bolshevikien aikovan yön kuluessa\nhyökätä kaupunkiin toimeenpanemaan verilöylyä. Milloin taas väitettiin\nvarmalta taholta kuullun, että bolshevikien sotalaivat olivat saaneet\nkäskyn ryhtyä yöllä pommittamaan kaupunkia. Suurten talojen asukkaat\njärjestivät kaiken varalta vartiomiehiä suojakseen. Pommituksen\nalkaessa oltiin valmiit piiloutumaan kellareihin.\n\nSatamassa bolshevikit lastasivat myöhään yöhön saakka aluksiinsa\nkaikenlaista tavaraa: monenlaisia aseita, ampumatarpeita,\nkuljetusvälineitä, koneita, vaatteita, ruokatarpeita, kynttilöitä\ny.m.s. Kukin koetti ottaa mukaansa mahdollisimman paljon. Yleisen\nhämmingin vallitessa ei poiskuljetettavan tavaran valinnassa noudatettu\npienintäkään johdonmukaisuutta. Yöksi punaiset vetäytyivät laivoihinsa,\njoilta he kuitenkin tekivät vielä aamupuolella hajanaisia yrityksiä\nrynnätä jälleen maihin. Suojelusjoukkojen konekivääri- ja kiväärituli\npakotti heidät kuitenkin luopumaan sellaisista aikeista. Virolaisten\npuolelta laukaustenvaihdossa eräs koulupoika sai surmansa ja muutamia\nsuojeluskuntalaisia haavoittui.\n\nBolshevikien alukset jäivät satamaan koko yöksi. Saksalaisten joukkojen\nsaavuttua seuraavana päivänä kaupunkiin ne jättivät kiireesti sataman\nja vetäytyivät kauemmaksi merelle.\n\nVäliaikaisen hallituksen toimesta lähetettiin yön kuluessa upseereista\nkokoonpantu joukko-osasto Narvan maantielle, jota pitkin kerrottiin\nbolshevikeille saapuvan apujoukkoja. Yö kului kuitenkin täysin\nrauhallisesti. »Päewalehen» kirjapainossa väliaikaisen hallituksen ja\nmuiden uusien valtioelinten päiväkäskyjen painattamista kesti koko yön.\n\nSeuraavana aamuna kadut olivat jälleen jo varhain täynnä väkeä.\nMuutamat talot olivat liputetut, mutta useimmat niistäkin Saksan\nväreillä. Vain kolmen seurakunnan papit olivat totelleet määräystä\nkiitosjumalanpalveluksen toimittamisesta. Niiden kirkkojen kellot\nsoivat juhlallisesti; muut vaikenivat synkkinä, suljetuin ovin.\n\nJo puolenpäivän aikaan 25 p:nä ensimmäiset saksalaiset joukot saapuivat\nkaupunkiin. Joskin väliaikainen hallitus sai vielä muutamia päiviä\nnimellisesti toimia, niin tosiasiallisesti Viron lyhyt vapaudenaika\npäättyi jo tällöin.\n\n\n\n\n4. Saksalaisten joukkojen tulo.\n\n\nSaksalaiset valtausjoukot olivat saaneet käskyn neljässä eri osastossa\nhyökätä Viroon ja valloittaa maan. Jo syksyllä 1917 Saarenmaalle\nsaapunut Pohjoinen armeijaosasto valloittaisi Pohjois-Viron. 19:s\nnostoväkidivisioona kulkisi Riiasta meren rantaa pitkin pohjoiseen\npäin. 4:s ratsuväkidivisioona etenisi Moisakylän kautta Viljandia ja\nPaidea kohden. Kaakkois-Viron valtaus taas oli jätetty 6:nnen armeijan\njoukko-osastojen tehtäväksi.\n\nYksi eskadroona 6:nnesta armeijasta saapui Valkiin helmikuun 22 p:nä ja\nmiehitti kaupungin. Se sai sotasaaliiksi m.m. 15 tykkiä ja vangiksi n.\n2.000 sotilasta. Tarton baltilaisten pyynnöstä saksalaiset jatkoivat\nmatkaansa pohjoista kohden jo 23 p:nä saapuen Tarttoon 24 p:nä klo\n10,30 ap. lyötyään bolshevikit pienissä kahakoissa ja otettuaan heiltä\nsuuren sotasaaliin 3.000 vangin kera.\n\nTarttoon ei ollut kylläkään saapunut tietoa siitä, että maapäivien\nvanhintenneuvosto oli julistanut Viron itsenäiseksi. Mutta kuitenkin\nbolshevikien poistuttua 22 p:nä Tartosta virolainen kaupunginhallitus\noli ottanut vallan käsiinsä. Saksalaisten joukkojen saavuttua\nkaupunkiin Viron värit riistettiin sikäläisen raatihuoneen katolta, ja\nSaksan valtakunnan lippu nostettiin tilalle.\n\n6:nnen armeijan joukko-osastot miehittivät verrattain helposti!\nKaakkois-Viron. Vain Vörun luona sillä oli kiivas yhteenotto\nbolshevikien kanssa, joiden täytyi lopuksi kuitenkin paeta\nsekasorrossa. Saksalaisten joukkojen haltuun jäi suuri määrä vankeja ja\nvarsin huomattava sotasaalis.\n\n4:nnen ratsuväkidivisioonan etujoukot saapuivat Viljandiin jo 25 p:nä\nja vielä samana päivänä Paideen, joista saatiin runsas sotasaalis,\nja joissa aseet riisuttiin bolshevikien lisäksi myöskin 2:selta ja\n4:nneltä virolaiselta rykmentiltä.\n\n19:s nostoväkidivisioona kulki suurempaa vastarintaa kohtaamatta meren\nrantaa pitkin. Sen etujoukot yhtyivät 6:nnen armeijan ja Pohjoisen\narmeijaosaston etujoukkojen kanssa Pärnussa 25 p:nä. Siellä oleva\n1.000-miehinen virolainen joukko-osasto sai aluksi pitää aseensa.\n\nPohjoinen armeijaosasto lähti 20 p:nä liikkeelle Saarenmaalta yli\njään. 21 p:nä vallattiin, kuten aikaisemmin jo on mainittu, Haapsalu.\nEtenemistä jatkettiin sitten varmasti. Eteläpuolella Ristin asemaa\nja Riisiperen aseman luona saksalaiset löivät vaivatta pakosalle\nbolshevikien hajanaiset laumat. 23 p:nä oli eräällä saksalaisosastolla\nkiivas taistelu Keilan luona Tallinnasta lähetettyjen työmiesten ja\npunakaartilaisten kanssa, jotka kuitenkin joutuivat lopuksi tappiolle\nja menettivät paljon miehiä kaatuneina, haavoittuneina ja vangiksi\njoutuneina. Keilan taistelun jälkeen Pohjoinen armeijaosasto saattoi\nvastarinnatta edetä Tallinnan luo, johon päätettiin marssia 25 p:nä.\n\nEnsimmäiset saksalaiset joukko-osastot saapuivat Tallinnaan\npuolenpäivän ajoissa tullen toinen Baltiskin, toinen Pärnun maantietä\npitkin ja suunnaten kulkunsa suoraa päätä Tuomiovuorelle. Samaan aikaan\nsaksalainen lentokone liiteli kaupungin yllä.\n\nTallinnan baltilaisten riemu oli, kuten hyvin voi ymmärtää, rajaton. He\nvastaanottivat saksalaiset joukot hurraten. »Deutschland, Deutschland,\nüber alles!» huutoja kuului sieltä täältä saksalaisten joukkojen\nmarssiessa ohitse. Baltilaiset naiset riensivät sotilaiden luokse ja\nkoristivat heidät kukin.\n\nSynkkinä ja äänettöminä virolaiset ja nimenomaan itsenäisyysaatteen\npuoltajat tuijottivat kaupunkiin marssivien saksalaisten joukkojen\nsuoriin ja jäykkiin riveihin. Miksi he olisivatkaan hurranneet?\nSaksalaisista joukoista he pelkäsivät Viron vasta julistetulle\nitsenäisyydelle paljon suurempaa vaaraa kuin bolshevikeista,\nnäyttihän Saksan sotilaallinen mahti paljon pysyvämmältä kuin Venäjän\nneuvostovallan.\n\nVielä sen päivän Viron lippu liehui raatihuoneen katolla ja Pitkän\nHermannin tornissa. Mutta kaksinhallitus ei kestänyt sen kauempaa\nTallinnassakaan. Saksalainen sotilasjohto otti senjälkeen kaiken vallan\nomiin käsiinsä.\n\nSaksalaiset saivat Tallinnasta huomattavan sotasaaliin, josta\nmainittakoon kaupungin lukuisat tehtaat täydessä kunnossa suurine\nvarastoineen, satamaan jääneet laivat, 24 lentokonetta, 38 autoa, 626\ntykkiä, 25 konekivääriä, 10 miinanheittäjää, 38 veturia, 650 vaunua,\n550 ajoneuvot y.m.\n\nTallinnasta ja Tartosta saksalaiset joukot jatkoivat etenemistään itää\nja pohjoista kohden. Etujoukot valloittivat 26 p:nä Tapan kauppalan ja\nrautatienristeyksen.\n\nRakveresta mainitaan, että bolshevikien peräydyttyä 27 p:nä kaupungista\nluettiin siellä kansalaiskokouksessa manifesti Viron itsenäisyydestä\nsuuren riemun vallitessa. Mutta jo seuraavana päivänä saksalainen\njoukko-osasto miehitti kaupungin. Kun saksalaisten päälliköltä\ntiedusteltiin, olivatko saksalaiset selvillä siitä, että Viro oli\njulistautunut itsenäiseksi, kerrotaan hänen myöntäneen sen, mutta\nselittäneen, että he eivät tunnusta sitä, ja lopettaneen: »Tällä\nhetkellä me tunnemme vain saksalaisen sotilasdiktatuurin.»\n\nEtujoukot jatkoivat senjälkeen liikehtimistä Narvaa kohden. Mutta\nbolshevikit ryhtyivätkin kiivaaseen vastarintaan pakottaen vähälukuiset\netujoukot peräytymään takaisin Rakveren luo odottamaan apujoukkoja.\nPäävoimien saavuttua eversti Johnin komennossa, joka oli saanut\ntehtäväkseen Narvan valloittamisen, eteneminen alkoi. Vihollinen yritti\nkyllä paikoitellen ryhtyä vastarintaan, mutta saksalaiset pakottivat\nsen aina suurin tappioin jatkamaan peräytymistään. Maaliskuun 4 p:nä\nklo 7 ap. saksalaiset valtasivat lyhyellä taistelulla Narvaa. Jo\nmaaliskuun 5 p:nä koko Viro oli saksalaisten joukkojen hallussa.\n\nSaksalaisten joukkojen saapuminen aloitti virolaisten historiassa aivan\nuuden ajanjakson, joten on syytä tarkata sen syitä sen lisäksi, mitä\nsiitä on aikaisemmin mainittu, hiukan lähemmin.\n\nOn selvää, että Saksan hallituksella ottaessaan Viroa ja Liivinmaata\nkoskevat määräykset Brestin rauhan ehtoihin ja miehittäessään nämä\nmaat ei suinkaan päätarkoitus ollut, kuten valtakunnan silloinen\nvaltakunnankansleri kreivi _von Hertling_ Tallinnan miehityksen\njälkeisenä päivänä pidetyssä Saksan valtiopäivien istunnossa väitti:\nihmisyyden nimessä miehittää nämä maat saksalaisella poliisivoimalla,\njonka tuli »vain hankkia rauha ja järjestys rauhaa rakastavalle\nasujamistolle». Bolshevikien uhkaava käytös baltilaisia kohtaan tarjoaa\nkyllä tällekin väitteelle jonkinlaista tukea. Ei voitane pitää täysin\nrehellisenä kanslerin toistakaan lausuntoa samasta asiasta Brestin\nrauhansopimusta käsiteltäessä valtiopäivillä: »Me emme aio saada\njalansijaa Virossa tai Liivinmaalla, vaan toivomme vain saavamme elää\nsodan jälkeen siellä syntyvien valtiomuodostusten kanssa hyvissä,\nystävällisissä naapurisuhteissa.» Kuitenkin tämä selitys sisältää\nsangen kaksimielisen ajatuksen jättäen saksalaisille miehitysjoukoille\nvapaat kädet toimia kaikin keinoin sen päämäärän hyväksi, että Itämeren\nmaissa saataisiin syntymään viime vuosikymmeninä arveluttavassa\nmäärässä vaikutusvaltaansa menettäneen, verrattain harvalukuisen\nbaltilaisen asujamiston ehdottoman ylivallan ja johdon alaisia Saksan\nvasallivaltioita.\n\nViron miehitysjoukkojen komentaja, kenraaliluutnantti vapaaherra _von\nSeckendorff_, puhui paljon suorempaa kieltä kuin valtakunnankansleri\nsotilasjohdon kokoon kutsuman n.k. Viron maaneuvoston juhlallisissa\navajaisissa huhtikuun 9 p:nä. Hän sanoi silloin m.m.: »Saksalaiset\njoukot eivät tule jättämään Viroa, ne jäävät tänne pysyväiseksi\nsuojaksi, ja niiden lukumäärää tullaan vielä lähipäivinä lisäämään.»\nMutta saksalaisten teot miehityskuukausina osoittivat vielä paljon\nselvemmin, että »vain rauhan ja järjestyksen hankkiminen» ei\nsuinkaan ollut kysymyksessä, mikä olisikin ollut perin uudenaikaista\nsuurvaltapolitiikkaa: vuodattaa sotilaittensa verta pienen, vieraan\nkansan hyväksi.\n\nEpäilemättä Saksan hallituksen aikomus oli liittää Itämeren maat\ntavalla tai toisella mahdollisimman likeisesti Saksan keisarikuntaan.\nTämä ajatus ei sitäpaitsi ollut suinkaan uusi, joskin Saksan\nhallitusmiehet nyt ensi kertaa ryhtyivät sitä toteuttamaan. Jo aikoja\nennen suurvaltain sodan syttymistä v. 1914 tunnetut saksalaiset\nhistorioitsijat ja filosoofit, niihin aikoihin tieteellisissä piireissä\nesiytyneen, pienten kansojen ja valtioiden pikaista katoamista\nennustavan suunnan mukaisesti, koettivat osoittaa, että Itämeren maiden\nkansoille olisi onnellisinta liittyä saksalaisuuteen. Heidän mielestään\nniillä ei ollut juuri mitään mahdollisuuksia edes kansayksilön elämään.\nParasta niille itselleen ja maailman kulttuurille olisi muka, että ne\nasettuisivat mahdollisimman hyvään suhteeseen keskuudessaan asuvaan\nsaksalaiseen sivistyneistöön ja antautuisivat kokonaan sen johtoon.\n\nToisaalta on helppoa ymmärtää, että virolaiset eivät tahtoneet kuulla\npuhuttavankaan tällaisesta saksalaisiin sulautumisesta. Varmana\nsaaneekin pitää, että Viron kansa kykenee saamaan aikaan paljon\nhuomattavampia sivistyssaavutuksia itsenäisenä ja vapaana kuin Saksan\npienenä, siihen keinotekoisesti sulatettuna osana. Maailmansota on\nsitäpaitsi johtanut aivan päinvastaiseen tulokseen kuin mainitut\ntieteelliset piirit odottivat. Se on synnyttänyt lukuisia, enemmän\ntai vähemmän elinvoimaisia uusia valtioita, joista ainakin muutamat\njäänevät pysyväisiksi.\n\nMutta kiellettävissä ei ole sekään, että virolaiset kaikesta\nhuolimatta ovat kiitollisuuden velassa Saksalle niistä sotajoukoista,\njoita se lähetti Viroon. Ilman niiden apua virolaiset eivät olisi\nonnistuneet karkoittamaan kotimaisia ja ulkolaisia bolshevikeja. Viron\nainoa, paraikaa tällöin järjestettävänä ollut divisioona ei olisi\nkyennyt, vaikkapa se olisi pyrkinytkin siihen, ajamaan maasta suuria\nvenäläisiä, lättiläisiä ja virolaisia kommunistisia sotalaumoja. Se,\nettä virolaisilla rykmenteillä ja suojeluskunnilla ennen saksalaisten\njoukkojen tuloa oli omilla paikkakunnillaan valta käsissään, johtui\nvain saksalaisten joukkojen lähenemisestä, joiden edellä bolshevikit\nmelkein aina peräytyivät kahden, kolmen päivän etumatkalla. Jos taas\nViro olisi edelleen jäänyt bolshevikien haltuun, olisi sitä useampi\nsuuresta horjuvien joukosta taipunut bolshevikien puolelle, mitä\nkauemmin bolshevikien valta olisi saanut jatkua maassa, ja vapautuminen\nheistä olisi käynyt yhä vaikeammaksi, lopulta ehkä mahdottomaksikin.\n\nVirolaisten kiitollisuuden velka Saksan avusta on näin ollen\neittämätön. Mutta yhtä varmaa on, että saksalaisten miehitysjoukkojen\njohdon olisi pitänyt menetellä toisin ja kohdella Viron väliaikaista\nhallitusta liittolaisenaan bolshevikeja vastaan. Sen kautta kansan\nluottamus olisi voitu voittaa saksalaisten puolelle.\n\nTällainen menettely ei olisi suinkaan merkinnyt voiton hedelmien\nhylkäämistä — sellaistahan ei voi vaatiakaan. Saksa olisi ainakin\nvoinut hankkia itselleen tärkeitä kauppaetuja avunantonsa palkaksi ja\nsamalla taata Viron baltilaiselle asujamistolle pysyväisesti lujan\naseman maassa, joka sortoajan jälkeen oli saksalaisen suurvallan\nkukistuttua kohteleva sitä maankavaltajana.\n\nLyhytnäköisellä sortopolitiikalla saatettiin nyt kansan kiitollisuus\nmuuttumaan yhä kiihtyväksi vihaksi. Viron kansa on tosin pieni,\nmutta jo maansa erinomaisen aseman vuoksi ainakin jossakin määrin\nmerkityksellinen. Virolaisten luja ja kansan tajuntaan syvälle syöpynyt\nkiitollisuus olisi voinut olla tulevaisuuden Saksalle hyvinkin tärkeä.\nSamaan aikaan kuin kreivi _von der Goltz_ hillityllä käytöksellään\nhankki Suomen kansasta Saksalle uskollisen ystävän, teki vapaaherra _v.\nSeckendorff_ todellisen karhunpalveluksen maalleen vapauttaen Viron\nkansan kaikesta kiitollisuudesta Saksaa kohtaan.\n\nEpäilemättä suurin syy tähän turmiolliseen tulokseen joutumisesta\nlankeaa Viron feodaalihenkiselle, baltilaiselle aatelistolle, joka\nantoi maan oloja tuntemattomalle saksalaiselle sotilasjohdolle\ntarkoituksellisesti vääristeltyjä tietoja ja kiihoitti sitä\nväkivaltaiseen menettelyyn virolaisia kohtaan. Baltilaisten menettely\non siltä kannalta ymmärrettävissä, että he tahtoivat hinnalla millä\nhyvänsä pysyä vallassa ja olivat jo vuosisatojen kuluessa tottuneet\nhylkimään virolaisten tahtoa ja toiveita. Mutta lyhytnäköistä se oli\nheidänkin kannaltaan katsoen. Se oli kokonaan rakennettu yhden korren\nvaraan: jos Saksa voittaa maailmansodan. Missään tapauksessa se ei\nole puolustettavissa. He pyrkivät kynsin hampain pitämään kiinni\nylettömistä etuoikeuksistaan ja menettivät siten senkin aseman,\njonka vapaa Viro olisi suonut heille kansan vanhana sivistyneistönä\nnuoremman, virolaisen rinnalla, jos saksalaisen miehitysajan surulliset\ntapaukset eivät olisi tulleet väliin tuhoten kaikki yhteistyön\nmahdollisuudet molempien kansallisuuksien väliltä.\n\nViron historialle vv. 1917—1919 antaa leiman kolmen sikäläisen,\ntoisilleen vihamielisen ajatussuunnan epätoivon vimmalla käymä\nkamppailu vallasta: Viron isänmaallisen aineksen, baltilaisen\naateliston ja bolshevikien kannattajien. Molemmat viimeksimainitut\nantoivat aivan yhtä vähän arvoa Viron kansan onnelle ja menestykselle\npyrkiessään itsekkäihin tarkoitusperiinsä vieraiden pistimien avulla.\nNiille molemmille kelpasivat kaikki keinot, valhe ja petoskin,\npelastamaan niille vähemmistöinä kuulumattoman ylivallan. Viron\nitsenäisyysmiehet seisoivat näiden kahden välissä aluksi aseettomina ja\nkykenemättä puolustautumaan kummaltakin puolelta uhkaavaa silmitöntä\nsortoa vastaan.\n\n\n\n\n5. Saksalainen miehitysaika.\n\n\nSaksalaisten sotilaiden ja virolaisen väestön välit eivät koko\nmiehitysaikana muodostuneet kovin kireiksi. Maan väestöllä ei\nollut mitään syytä vihata Saksan sotilaita, jotka taas puolestaan\nkäyttäytyivät aina miehitysajan loppupuolelle saakka moitteettomasti.\nMutta sitä vihamielisemmäksi virolaisten suhde kävi kiihkosaksalaisten\nbaltilaisten aatelisten ja pappien tuhoisan vaikutuksen alaiseen\nmiehitysjoukkojen johtoon.\n\nJo heti alussa sotilasjohto ryhtyi vihollisuuksiin. Ne virolaiset\nrykmentit, suojeluskunnat ja kansanmiliisi, jotka olivat\nmiehitysjoukkojen saapuessa saaneet pitää aseensa, hajotettiin jo\nmuutaman päivän kuluttua. Niiden aseet ja varustukset takavarikoitiin.\nSamalla lopetettiin siihen saakka vielä ainakin jossakin määrin\ntyöskennelleen Viron väliaikaisen hallituksen toiminta.\n\nSeuraava askel oli se, että v. 1917 yleisillä vaaleilla valitut\nmaakuntien sekä kaupunki- ja maalaiskuntien itsehallintoelimet\nlakkautettiin. Ennenkin vallankumousta valituista kaupunkien\nvaltuustoista saivat vain ne aloittaa toimintansa, joissa — kuten\nTartossa ja Viljandissa — oli baltilainen enemmistö. Siellä, missä —\nkuten Tallinnassa, Rakveressa, Vörussa ja Haapsalussa — virolaisilla\noli enemmistö, nimitettiin kaupungin asioita johtavan saksalaisen\nupseerin rinnalle baltilainen pormestari ja enemmistöltään baltilainen\n»Beirat». Niihin nimitetyt virolaiset pysyttelivät enimmäkseen erossa\nkaikesta toiminnasta. Maaseudulla kunnallishallitus alistettiin\nbaltilaisten kartanonomistajien johtoon. Ritariston kokous —\nRitterschaft und Landschaft — julistettiin maan ainoaksi lailliseksi\nedustajaksi. Kuitenkin kutsuttiin virolaisiakin sotilasviranomaisten\nkokoon käskemiin tilapäisiin kokouksiin, joissa pohdittiin maan\nyleisiä asioita. Yliopiston, oppi- ja kansakoulujen, tuomioistuinten\nja virastojen saksalaistaminen alkoi hiukan myöhemmin. M.m. vain ne\nkoulut saivat aloittaa toimintansa, joissa saksa oli opetuskielenä,\ntai joissa sitä opetettiin erikoisen paljon. Kansakouluihin määrättiin\nsaksankielen tunteja, useita tunteja viikossa alimmillekin luokille.\n\nSaksalaisten miehitysjoukkojen johto puolusti häikäilemätöntä\nmenettelyään sillä, että kun se saapui maahan, ei siellä ollut\nminkäänlaista järjestystä eikä sivistystoimintaa, jotka bolshevikit\nolivat hävittäneet. Sillä oli niin ollen oikeus toimia harkintansa\nmukaan, asettaa sellaisia tuomioistuimia ja hallintoelimiä kuin he\nhyväksi näkivät. Se tahtoi aikaansaada järjestyksen maassa ja oli siitä\nsyystä oikeutettu käyttämään siihen tarpeellisiksi näkemiään keinoja.\n\nPahin sorto kohdistui luonnollisesti virolaiseen sanomalehdistöön. Heti\nvaltauskauden alussa oli lakkautettu useimmat virolaiset sanomalehdet,\njotka olivat bolshevikiajan päätyttyä ehtineet julkaista vasta\nmuutamia numeroita. Virolaisista vain »Tallinna Teataja» ja Tarton\n»Postimees» saivat luvan toistaiseksi ilmestyä. Mutta kaiken aikaa\nniiden asema oli äärimmäisen tukala. Sensoreina toimi kiihkeimpiä\nvirolaisvihaajia baltilaisten joukosta. Puhumattakaan siitä, että\nsananvapaus oli äärimmäisen rajoitettu, tahdottiin virolaisia lehtiä\npakottaa julkaisemaan baltilaisten kirjoituksia m.m. Itämeren maiden\nkysymyksestä ja vihanilmauksia länsivaltoja vastaan — joilta yksin\nvirolaiset enää saattoivat toivoa pelastusta, ja joita kohtaan he sen\nvuoksi tunsivat suurta myötätuntoa — omina mielipiteinään saamatta\nmainita kirjoitusten todellista alkuperää. »Tallinna Teatajan»\ntoimitus kieltäytyi suostumasta tällaiseen ehtoon, ja lehti lakkasi\nilmestymästä. »Postimees» julkaisi erään näistä kirjoituksista,\njonka ensin baltilaiset ja sitten niiden mukaan Saksan sanomalehdet\nreferoivat muka virolaisten omana ja yleisenä mielenilmauksena\ntulevaisuuden toiveistaan. Tallinnaa varten perustettiin »Tallinna\nTeatajan» lakattua lahjottujen virolaisten avulla toimitettu »Tallinna\nPäewaleht»,joka nöyrästi totteli saksalaisten ja baltilaisten käskyjä\nesiytyen samalla muka virolaisten äänenkannattajana. Kansa pysytteli\nkuitenkin siitä erillään ja antoi sille sattuvan lisänimen »Juudaksen\nlehti».\n\nBaltilaiset paroonit tahtoivat saada Viron hinnalla millä hyvänsä\nliitetyksi Saksaan. He ryhtyivät siinä tarkoituksessa keräämään\nallekirjoituksia saksalaisten miehitysjoukkojen johdolle jätettävään\nadressiin, jossa pyydettiin Viron liittämistä Saksan keisarikuntaan.\nNimikirjoituksia kerättiin sangen häikäilemättömästi. Mutta tulos\njäi kuitenkin verrattain vähäiseksi: vain jotkut virolaiset olivat\nallekirjoittaneet adressin.\n\nAdressissa lausutun toivomuksen johdosta saksalaisten miehitysjoukkojen\nkomentaja päätti kutsua Tallinnaan koolle jonkinlaisen kansan\nedustajiston käsittelemään kysymystä maan kohtalosta. Tämä\n»Landesversammlung» kokoutui huhtikuun 9 p:nä, jolloin siihen kuului:\n16 suurtilallista, 16 kunnanvanhinta, 5 pappia ja 10 kaupunkien\nedustajaa. Virolaisia oli vain kunnanvanhinten joukossa. Sittenkuin\nvirolaisille edustajille oli selitetty, että kysymys oli vain Venäjästä\nirtautumisesta ja he olivat ilmoittaneet äänestävänsä yksityisinä\nhenkilöinä ketään edustamatta, tehtiin seuraava päätös:\n\n»Täten julkaistaan täydellinen, valtio-oikeudellinen päätös\nViron julistautumisesta vapaaksi Venäjästä Venäjän hallituksen\nmarraskuun 3 p:nä 1917 julistaman kansojen itsemääräämisoikeuden\nperusteella ja vastaten Liivinmaan ja Viron ritariston edustajien\ntammikuun 28 p:nä 1918 Tukholmassa Venäjän lähettiläälle antamaa\nriippumattomuusjulistusta.»\n\nSittenkuin tähän oli päästy, saivat baltilaiset sotilasjohdon kutsumaan\nkoolle n.s. Liivinmaan, Viron, Saarenmaan ja Riian kaupungin yhtyneen\nmaaneuvoston Riikaan päättämään Itämeren maiden tulevaisuudesta. Jo\ntämän kokouksen kokoonpano osoittaa, mihin sillä pyrittiin. Siihen\nkuului virallisen ilmoituksen mukaan aatelisia 3 (baltilaisia),\nkartanonomistajia 13 (baltilaisia), kuntien edustajia 13 (9 virolaista\nja 4 lättiläistä), kaupunkien edustajia 20 (13 baltilaista, 5\nlättiläistä ja 2 virolaista), pappeja 7 (4 baltilaista, 2 virolaista ja\n1 lättiläinen), Tarton yliopistosta 1 (baltilainen) ja Petserinmaalta 1\n(lättiläinen). Siis 34 baltilaista, 13 virolaista ja 11 lättiläistä.\n\nMaaneuvosto kokoutui Riiassa huhtikuun 12 p:nä. Virolaiset selittivät\njyrkästi, että heillä ei ollut oikeutta päättää Viron kansan kohtalosta\nsuuntaan eikä toiseen, koska kansa ei ollut valtuuttanut heitä siihen,\nvaan heidät olevain mahtikäskyllä määrätty saapumaan kokoukseen.\nJos tahdottiin tietää Viron kansan mielipide sen tulevaisuutta\nkoskevissa kysymyksissä, oli kutsuttava koolle Viron maapäivät, jotka\nolivat ainoa laillinen Viron kansan edustaja. Samalla he jättivät\nkirjallisen selityksen toimintansa perusteista. Turhaan baltilaiset\nkoettivat pyynnöillä ja uhkauksilla saada heitä muuttamaan kantaansa.\nHe jättivät kokouksen. Joskin maaneuvosto heidän lähdettyään päätti\nliittää Itämeren maat ja Viron saaret, jotka juhlallisesti ilmoitettiin\nirtautuneiksi Venäjästä, Baltian herttuakuntana, jolla oli oleva oma\nhallituksensa, ja joka personaaliunioonissa oli Preussin yhteydessä,\nSaksan valtakuntaan, niin se ei millään tavalla velvoittanut Viron\nkansaa.\n\nKärsittyään täten tappion baltilaiset paroonit keksivät uuden keinon\npäästäkseen päämääräänsä. He ryhtyivät keräämään nimiä Saksan\nkeisarille lähetettävään adressiin, jossa kiitettiin saadusta avusta\nja lausuttiin toivomus maan liittämisestä mahdollisimman läheisesti\nSaksaan. Erikoinen keskusvirasto perustettiin tätä varten lukuisine\nasiamiehineen kaikkialla maassa. Pääpyrintö oli saada mahdollisimman\npaljon allekirjoituksia. Kansaa koetettiin taivuttaa kehoituksin,\nlupauksin, vieläpä uhkauksinkin allekirjoittamaan adressia. Selitettiin\nm.m., että maaneuvosto oli jo lopullisesti ratkaissut kansan kohtalon,\njota mikään mahti maailmassa ei muka enää voinut muuttaa. Kansan omassa\nvallassa oli vain adressin allekirjoittamisella lieventää saksalaista\nsotilasdiktatuuria, jota päinvastaisessa tapauksessa tultaisiin yhä\ntiukentamaan.\n\nSuurta mieltenkuohua rahvaassa herätti se, että nimien kerääjille\nannettiin lupa kantaa ampuma-aseita, mikä oli kaikilta muilta\nkuoleman uhalla kielletty. Kun vielä lisäksi ottaa huomioon, että\nkartanonomistajat harjoittivat alustalaisiinsa nähden painostusta\nsaadakseen heidät allekirjoittamaan adressin, niin selviää, että\nViron kansan omana mielenilmauksena näillä adresseilla ei ole mitään\nmerkitystä.\n\nKaikessa virolaiseen väestöön kohdistetussa väkivallassa ja sorrossa\nnoudatettiin suurta järjestelmällisyyttä ja suunnitelmanmukaisuutta.\nMainittakoon tässä vain edellä esitetyn lisäksi, että vähäpätöisistä\nsyistä kymmenittäin virolaisia kansalaisia vangittiin ja kuljetettiin\nkaukaisiin vankileireihin. Verrattain pienistä rikkomuksista\nsotilasdiktatuuria vastaan uhattiin kuoleman- tai pitkäaikaisilla\npakkotyö- ja vankilarangaistuksilla. Saksalaiset upseerit vaativat\npaikoitellen siviiliväestöä, koululaisia y.m., tervehtimään heitä\nvastaan tullessaan. Katujen nimiä muutettiin saksalaisiksi j.n.e.\n\nKaiken aikaa Viron väliaikainen hallitus toimi salassa suurista\nvaikeuksista huolimatta. Vaikka saksalaisilla olikin vakoojia\nmelkein kaikkialla, ei ainoakaan heistä päässyt tunkeutumaan Viron\nitsenäisyysmiesten piiriin.\n\nTyötä oli hallituksella yllin kyllin. Oli koetettava pitää kansassa\nyllä luottamusta tulevaisuuteen, valmistettava maaneuvostoon kutsuttuja\nkunnanvanhimpia ennen Riian kokousta, taisteltava nimikirjoitusten\nkeruuta vastaan adresseihin, huolehdittava »Eesti Päewalehestä», jota\nViron väliaikaisen hallituksen toimesta alettiin huhtikuun 28 p:nä\njulkaista Pietarissa, sen kuljettamisesta Narovajoen ylitse Viron\npuolelle ja levittämisestä oikeiden tietojen antamiseksi tilanteesta\nkoti- ja ulkomailla ja virolaisen vastarinnan järjestämiseksi. »Eesti\nPäewaleht» lakkautettiin kuitenkin bolshevikien toimesta jo kesäkuun 27\np:nä »vastavallankumouksellisen kiihoitustyön johdosta». Senjälkeen oli\ntyydyttävä kaikenlaisiin lentolehtisiin.\n\nKaikki tämä vaati paljon työtä. Joka askeleella ilmitulo oli\nuhkaamassa, mutta kaikki onnistui sittenkin suurin piirtein katsoen\nhyvin. Ainoaakaan kavaltajaa ei esiytynyt itsenäisyysmiesten riveissä.\nM.m. virolaisten kunnanvanhinten Riian maaneuvostolle jättämä\nmemorandumi oli pääministeri _Pätsin_ työtä, vaikkakin siitä epäiltiin\naivan toista henkilöä, joka siitä syystä sai virua useita kuukausia\nvankilassa.\n\nOikeiden tietojen toimittaminen ulkomaille oli kaikkein vaikeinta. Viro\noli aivan täydellisesti koetettu erottaa ulkomaailmasta. Saksankin\nalamaisia estettiin saamasta oikeaa käsitystä maan oloista. Kun\nsaksalaisia sanomalehtimiehiä saapui Viroon tutustumaan tilanteeseen,\nerotettiin heidät mahdollisimman tarkasti virolaisten yhteydestä. Vielä\nsuurempiin varokeinoihin ryhdyttiin Saksan valtiopäivien edustajien\noleskellessa samassa tarkoituksessa Virossa. Heidät onnistuttiinkin\nsaada vakuutetuiksi siitä, että olot maassa olivat juuri niin kuin\nniiden ollakin piti.\n\nEnnen kaikkien kulkuteiden sulkemista olivat väliaikaisen hallituksen\nja maapäivien vanhintenneuvoston valtuutetut _Marina, Menning, Piip,\nPusta, Virgo_ ja _Kull_ päässeet maasta ja saapuneet maaliskuun\nalussa Tukholmaan sekä ryhtyneet antamaan tietoja tilanteesta\nVirossa länsivalloille. Virosta väliaikainen hallitus toimitti\nheille ilmoituksia tapahtumien kehittymisestä salateitse, useimmiten\nlahjottujen laivamiesten välityksellä. Lähettiläät jättivät Ranskan,\nEnglannin ja Italian hallituksille Viron väliaikaisen hallituksen\nmemorandumin, jossa niitä pyydettiin tunnustamaan Viron itsenäisyys ja\nmaapäivien valitsema Viron väliaikainen hallitus ainoaksi lailliseksi\nmahdiksi Virossa ja takaamaan Virolle oikeus ottaa omien edustajien\nkautta osaa rauhankongressiin.\n\nOikeusministeri _Jüri Wilmsin_ piti myöhemmin liittyä tähän\nlähetyskuntaan. Mitään muuta tietä poistua maasta ei enää ollut\ntarjolla kuin Suursaaren kautta yli jäätyneen Suomenlahden. Huhtikuun\nalkupäivinä hän lähti parin urheilijan saattamana vaaralliselle\nmatkalleen, eikä heistä senjälkeen kuultu enää mitään. Kaksi ja puoli\nvuotta luultiin yleisesti, että he ajomiehineen olisivat hukkuneet.\nVasta joulukuussa 1920 tämä salaperäinen katoaminen sai osittaisen\nselityksensä, kun _Wilmsin_ ja hänen toveriensa ruumiit löydettiin\nHelsingin lähistöltä eräästä yhteishaudasta Huopalahdesta. Miten ne\novat sinne joutuneet, ei ole vielä toistaiseksi lopullisesti selvitetty.\n\nViron ulkomaan lähetystö jatkoi yhä tarmokkaasti toimintaansa.\nHeinäkuun 3 p:nä lähetyskunnan keskusjohto julkaisi Kööpenhaminassa\nSaksan keisarilliselle hallitukselle osoitetun vastalause-kirjelmän\nsaksalaisten mielivallan johdosta Virossa. Lähettiläiden toiminta\nlänsivalloissa oli kuitenkin tärkeämpää. Sen tuloksista lähetystön\njohto saattoi ilmoittaa Kööpenhaminasta lokakuun 2 p:nä:\n\n»Sen kautta, että Englannin, Ranskan ja Italian hallitukset ovat\ntunnustaneet Viron kansan itsemääräämisoikeuden kaikkein varmimmassa\nmuodossa ja Viron itsenäisyyden de facto, on kysymys Viron\nvaltiollisesta itsenäisyydestä noussut kansainväliseksi kysymykseksi,\njota mikään yksityinen valtio, kuten Venäjä tai Saksa, ei saa ratkaista\nomien toivomustansa mukaan vastoin Viron kansan tahtoa.\n\n»Kysymys Viron valtiollisesta itsenäisyydestä tulee lopullisesti\nratkaistavaksi yleisessä rauhankongressissa, jossa Viron kansan\ntahto otetaan tarkoin huomioon, minkä Englannin, Ranskan ja Italian\nhallitusten selitykset vahvistavat.»\n\nMutta tällä välin sorto kotimaassa oli vain kiihtymistään kiihtynyt.\nTavaton taloudellinen painostus ja täydellinen riippuvaisuus\nSaksasta saattoivat kansan hyvin vaikeaan asemaan. Maasta, jossa\nelintarveasiat eivät ennestäänkään olleet hyvällä kannalla,\nkuljetettiin suuria määriä ruokatarpeita Saksaan. Henkilökohtainenkin\nvaino oli lisäytynyt. Etupäässä ahdistettiin väliaikaisen hallituksen\njäseniä ja muita huomattavia kansalaisia, joiden tiedettiin olevan\nsalaisen, sorron kera yhä kasvavan vastarinnan johtajia tai\nvain uskaltaneen moittia saksalaista väkivaltaa. Toiset heistä\nkuljetettiin Liettuan vankileireihin tai Riian vankiloihin, toiset\nteljettiin tyrmään Virossa. Kesäkuun 11 p:nä pääministeri _Päts_\nvangittiin ja kuljetettiin Liettuaan. Niiden sijasta, joiden — kuten\nelintarveministeri _Raamotin_ — onnistui tavalla tai toisella välttää\nvangiksi joutuminen, ahdistettiin heidän omaisiaan.\n\nMutta kuta silmittömämmäksi sorto kävi, sitä sitkeämmäksi salainen\nvastarinta muodostui. Ristiriita eri katsantokantoja edustavien\nsuuntien välillä kärjistyi yhä enemmän. Ratkaisusta länsirintamalla,\njossa par'aikaa käytiin vimmattuja taisteluja, jäi riippumaan, kumman\npuolen Virossa täytyisi lopuksi antaa perään.\n\nKesän kuluessa jännitys yhä kohosi. Syksyllä huhuja rauhattomasta\nmielialasta Saksassa alkoi liikkua Virossakin. Kerrottiin\ntyytymättömien kiihoitustyön hallitusta ja ylintä sodanjohtoa vastaan\nyltymistään yltyvän ja hallituksen vastaisen mielialan leviävän\nrintamajoukkoihinkin. Huhuttiinpa jo Saksan aseiden menestyksen\nlänsirintamalla päättyneen kokonaan.\n\nTietoja rauhattomuuksista ja saksalaisten joukkojen peräytymisestä\nkoetettiin kaikin tavoin estää tulemasta tunnetuiksi Virossa, kuten\nkaikissa muissakin miehitetyissä maissa. Mutta kaikista varokeinoista\nhuolimatta kertomukset niistä levisivät kulovalkean tavoin sorretun\nkansan keskuuteen. Ensimmäinen tunne, jonka ne virolaisissa herättivät,\noli ilo. Siihen pyrki kuitenkin jo alusta alkaen sekoittumaan huolia\ntulevaisuudesta — uusista, entisen veroisista, ehkäpä suuremmistakin\nvaaroista.\n\nVallankumouksellisen hengen levitessä Saksassa yhä laajemmalle tapahtui\nhallituksen ja politiikan muutos. Syyskuun 30 p:nä keisari vapautti\nvaltakunnankansleri _von Hertlingin_ virastaan ja nimitti uuden\nhallituksen etunenään Badenin prinssin, _Maxin_.\n\nHallituksenvaihto aiheutti muutoksen miehitettyjen maidenkin kohteluun.\nNiissä luovuttiin entisestä jyrkkyydestä. Kansalliset sanomalehdet\npääsivät jälleen ilmestymään. Sensuuria lievennettiin. Monet\nvaltiollisista syistä vangituista vapautettiin. Poliittiset puolueet\nsaivat jälleen ryhtyä toimimaan.\n\nVirossa baltilaiset, jotka huomasivat tilanteen kääntyvän heille\nepäedulliseksi, yrittivät saada aikaan sovintoa virolaisten kanssa.\nMutta kun he pysyivät kielteisellä kannalla Viron täydelliseen\nitsenäisyyteen nähden, josta virolaisten puolueiden johtajat pitivät\njyrkästi kiinni, niin neuvottelut katkesivat.\n\nTapaukset Saksassa kehittyivät sitten nopeasti. Marraskuun alkupuolella\npuhjennut vallankumous johti lopulliseen ratkaisuun. Keisari _Wilhelm\nII_ luopui marraskuun 9 p:nä kruunustaan, ja Saksa julistettiin\ndemokraattiseksi tasavallaksi. Vallankumous teki pikaisen lopun Saksan\njo horjumaan ruvenneesta sotilasmahdista ja puolustuskyvystä pakottaen\nsiten valtakunnan taipumaan häpeälliseen aselepoon ja sittemmin\nsamanlaiseen rauhaan. Aselepoehtojen mukaan saksalaisten joukkojen tuli\njättää m.m. Itämeren maat, kuitenkin vasta sitten, kun kansalliset\njoukot olisi ehditty järjestää ja saattaa puolustuskykyisiksi.\n\nIltapäivällä marraskuun 9 p:nä Tallinnassa olevat saksalaiset\njoukko-osastot saivat tiedon vallankumouksen puhkeamisesta kotimaassa.\nMatruusit nostivat satamassa punaisen lipun. Heitä vastaan lähetettiin\njalkaväkeä, mutta se liittyi vallankumouksellisiin. Seuraavana\npäivänä perustettiin Tallinnaan saksalaisten matruusien ja sotilaiden\nneuvosto, joka päätti vaatia miehitysjoukkojen pikaista kotimaahan\nvientiä. Muissakin miehitysjoukkojen majoituskaupungeissa perustettiin\nsotilasneuvostoja, jotka kuitenkin enimmäkseen työskentelivät hyvässä\nyhteisymmärryksessä joukko-osastojen komentajien ja esikuntien kanssa.\n\nJo hiukan ennen Saksan vallankumousta kansa Virossa oli alkanut\nkärjistyneen elintarviketilanteen vuoksi äänekkäästi vaatia maapäivien\nkokoon kutsumista. Vallanpitäjät eivät luonnollisestikaan aluksi\ntahtoneet tietää mitään maapäivien kokoutumisesta. Mutta kun nyt\nrauhattomuus levisi myöskin heidän omiin joukkoihinsa, eivät he enää\nkyenneet estämään Viron väliaikaista hallitusta ryhtymästä omin luvin\nhoitamaan hallitustehtäviä maassa.\n\n\n\n\n6. Viron vapaussodan alku.\n\n\nMarraskuun 11 p:nä Viron väliaikainen hallitus vankeudesta palanneen\npääministeri _Pätsin_ johdolla ilmoitti julistuksella Viron kansalle\nryhtyneensä hiukan muutetuin kokoonpanoin uudelleen hoitamaan\ntehtäviään ja kutsuvansa maapäivät lähiaikana koolle. Yleisillä\nvaaleilla valitut kunnalliset itsehallintoelimet määrättiin ryhtymään\njälleen toimintaan. Samalla hallitus pyysi koko kansalta tukea, jota\nilman sen olisi turhaa yrittääkään pelastaa isänmaata.\n\nSe mielenlujuus, jota hallitus ja etupäässä pää- ja sotaministeri\n_Päts_ osoittivat tänä perin vaikeana ja vaarallisena hetkenä, herättää\nihailua. Viron kansan ja nuoren valtion tilanne oli vaikea, melkeinpä\nepätoivoinen.\n\nTasavallan hallitus seisoi yksin ja puolustuskyvyttömänä — vielä\ntäydellisemmin kuin bolshevikien jättäessä maan saksalaisten käsiin\n— aseellisten vihollisten välissä. Saksalaisten miehitysjoukkojen\njohto ei ollut antanut hallitukselle lupaa ryhtyä toimintaan, joskin\nse toistaiseksi tunsi joukkojensa sisäisen kuohunnan takia olevansa\nestetty ryhtymästä pakkokeinoihin virolaisia itsenäisyysmiehiä\nvastaan. Baltilaisten lisäksi, jotka koettivat kaikin tavoin\nkiihoittaa sotilasjohtoa väkivaltaan, oli hallituksella vielä\nmuitakin vihollisia kotimaassa, niin, ne virolaiset bolshevikit,\njotka eivät olleet paenneet venäläisten mukana, vaan olivat jääneet\nkotimaahan. Pihkovassa taas majaili venäläinen valkokaarti, n.s.\nluoteisarmeija, suunnitellen Venäjän ennalleen saattamista, siis\nVironkin itsenäisyyden tuhoamista, ja valmistellen yhdessä baltilaisten\nkanssa Viron väliaikaisen hallituksen kukistamista. Rajojen\ntakana Venäjän nälkäiset bolshevikilaumat odottivat vain sopivaa\ntilaisuutta hyökätäkseen Viroon, jonka muka suurista leipävaroista\nheille tarkoituksellisesti kerrottiin. Pietarissa Trotski julisti:\n»Meidän on tunkeuduttava kiilana saksalaisten kintereillä rajamaihin\nestääksemme siellä paikallisten hallitusten syntymisen! Tallinnan,\nRiian, Libaun täytyy tulla omiksemme!» Näiden lukuisten vihollisten\nkeskellä puolustuskyvytön Viron hallitus teki pelottomana valmistuksia\nmaan suojaamiseksi kaikilta näiltä vihamiehiltä, vaikka siltä samaan\naikaan puuttui melkein täydellisesti kannatusta itse virolaistenkin\nkeskuudessa.\n\nVirolaiset olivat viime vuosina saaneet kokea niin kovia voimatta\nitse helpottaa raskasta tilaansa, että he harvoja poikkeuksia\nlukuunottamatta olivat menettäneet luottamuksen omaan ja kansansa\nvoimaan. Saksalainen miehitysaika ei ollut liioin suinkaan omiaan\nvahvistamaan virolaisissa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Vastarintaa\noli kyllä tehty, mutta sen näkyvä tulos oli vain se, että jo ennestään\nmelkein sietämätön tilanne paheni entisestään. Lisäksi sanomat\nbolshevikien aikeista hyökätä Viroon heti saksalaisten lähdettyä sieltä\nja tietoisuus oman kansan aseettomuudesta olivat omiaan tekemään\npikaisen lopun siitä riemusta, jonka Saksan tappio maailmansodassa\nensi hetkellä oli synnyttänyt. Oli luonnollista, että rahvaan mielessä\nnäin ollen heräsi kysymys, kannattiko yleensä ryhtyä taisteluun\nbolshevikeja vastaan, joiden voitto näytti jo edeltäpäin varmalta.\nVastarinta vain kiihdyttäisi saapuvia bolshevikeja väkivaltaisuuksiin\nturvatonta väestöä vastaan. Parasta oli siis luopua taistelusta ja\nalistua bolshevikien valtaan, sitenhän edes henki säästyisi. Täten\non selitettävissä se välinpitämättömyys ja haluttomuus luovuttaa\nmitään virolaisille sotilaille, jota vastaan Viron hallituksen täytyi\nvapaussodan alussa yhtä mittaa taistella, ja joka herättää vieraassa\ntarkastelijassa hämmästystä.\n\nVirolaisten sivistyneidenkin keskuudessa soimattiin katkerasti\nväliaikaista hallitusta, joka kaikesta huolimatta ryhtyi valmistamaan\nvastarintaa. Ajatus pienen, aseettoman Viron taistelusta suunnattoman\nsuurta, yhä vielä voimakasta Venäjää vastaan tuntui mielettömältä\nja koko yritys turhalta uhkapeliltä. Hyvin pieni oli niiden joukko,\njotka alusta alkaen olivat valmiit kaikissa vaiheissa tukemaan rohkeaa\nhallitusta.\n\nBaltilaiset, jotka näkivät Saksan tappion johdosta asemansa jälleen\nkäyneen vaaranalaiseksi, koettivat pelastautua etuoikeuksineen\nmuuttamalla nopeasti leiriä. Heidän etujaan valvomaan järjestettiin\nTukholmaan _von Stryckin_ johtama lähetystö, jonka tarkoitus oli saada\nentente suosiolliseksi baltilaisia kohtaan. Se, millaisia aseita\nbaltilaisten edustajat tällöin käyttivät, selviää m.m. siitä, että _von\nStryck_ selitti nooteissaan länsivalloille virolaisten kukistaneen\n_Poskan_ hallituksen ja puolibolshevistisen _Pätsin_ hallituksen\nasettuneen tilalle ja alkaneen heti toimeenpanna bolshevistisia\nuudistuksia; entente saattoi niin ollen katsoa olevansa vapaa\nlupauksistaan Viron väliaikaisen hallituksen tunnustamisesta. Kaikesta\nhuolimatta _von Stryckin_ toiminnan tulokset jäivät vähäisiksi.\nLiittolaisilla oli paremmat tiedot oloista Virossa kuin baltilaiset\nolettivat.\n\nTällä välin Viron väliaikainen hallitus jatkoi rohkeasti toimintaansa;\nniinpä julkaistiin määräys vapaaehtoisen mobilisatsioonin alkamisesta\nmarraskuun 21 p:nä. Sillä laskettiin saatavan vapaustaistelua varten\n25.000 miestä aseihin.\n\nMutta hallitus oli laskenut väärin. Vain jokunen mies saapui\nrykmenttien kokoutumispaikkoihin. Pääministeri _Päts_ lausui\nmuutamia kuukausia myöhemmin tästä: »Harha-askel oli se, että\nkuulutettiin vapaaehtoisten mobilisatsiooni. Luultiin, että kaikki\nrientäisivät intomielin pelastamaan isänmaata, mutta häpeäksi täytyy\ntunnustaa, että ketään ei tullut.» Muita ei ilmoittautunut kuin\nylioppilaita, koulupoikia ja upseereja sekä jokin määrä sellaisia,\njotka saksalaismiehityksen aikana olivat joutuneet taloudelliseen\nahdinkoon, ja joita nälkä ajoi sotapalvelukseen. Mutta viimemainittuja\nhallituskaan ei aluksi kyennyt auttamaan: muonaa ei ollut antaa\nsotaväelle. Tämä, samoinkuin tieto siitä, että hallituksella ei\nollut rahaa, ei aseita, eikä sotatarpeita jakaa kokoon kutsumalleen\narmeijalle, vaikutti musertavasti miesten mielialaan ja sai useat\nilmoittautumaan aikoneet kääntymään takaisin kotiin.\n\nKaiken lisäksi saksalaiset miehitysjoukot koettivat kaikin tavoin estää\nvirolaisten joukkojen kokoamista. Saksan hallituksen edustajan _A.\nWinnigin_ kanssa oli pitkien neuvottelujen jälkeen Riiassa marraskuun\n19 p:nä tosin saatu aikaan sopimus, jonka mukaan Viron hallitus\ntunnustettiin korkeimman vallan haltijaksi Viron kansatieteellisissä\nrajoissa ja saksalaisia sotavoimia kiellettiin sekautumasta maan\nhallitukseen ja hallinnollisiin asioihin. Mutta tämä sopimus, joka\noli tosin pitkä edistysaskel saksalaisesta sotilasdiktatuurista\nvapautumiseen, jätti kuitenkin olot Virossa hyvin sekaviksi.\nSähkölennätin, puhelinlaitos ja rautatiet jäivät toistaiseksi kokonaan\nsotilashallinnon alaisiksi. Tätä miehitysjoukot sitten käyttivät\nhyväkseen estäen virolaisten joukkojen kuljetuksen rautateitse\nrintamalle ja katkaisten virolaisen pääesikunnan sähkölennätin- ja\npuhelinyhteyden rintamajoukkojen kanssa.\n\nNe tykit, kiväärit ja ampumatarpeet, jotka saksalaiset olivat maahan\ntullessaan riistäneet virolaisilta rykmenteiltä, ja jotka heidän nyt\nolisi pitänyt luovuttaa takaisin, he tekivät käyttökelvottomiksi,\nmöivät ne tai yksinkertaisesti kieltäytyivät luovuttamasta niitä.\nHeidän mainitaan rikkoneen ja hävittäneen m.m. 40.000 japanilaista\nja venäläistä kivääriä. Riiassa taas kerrotaan myydyn virolaisten\nkonekiväärejä polkuhinnasta, jolloin bolshevikien sanotaan olleen\ninnokkaimpia ostajia. Tuntuu siltä kuin kaiken tämän takana olisi\ntodellakin ollut, kuten virolaiset väittävät, halu osoittaa maailmalle,\nmiten kykenemättömiä Itämeren kansat olivat itse puolustautumaan,\nkun saksalaisten joukkojen täytyi poistua maasta. Virolaiset joukot\nolisivat varmastikin aluksi jääneet aivan aseitta, ellei venäläisiltä\njoukoilta ja vallankumouspäiviltä olisi maahan jäänyt jokin määrä\nkiväärejä, joilla ensimmäiset, vähälukuiset komppaniat voitiin asestaa.\n\nAselepoehdoissa olevaa määräystä Itämeren maiden rajojen suojaamisesta\nsaksalaiset sotilaat Virossa, niinkuin Lätissäkin, osoittautuivat\nhaluttomiksi täyttämään. He pitivät itsepintaisesti kiinni\nsotilasneuvostojensa päätöksestä poistua maasta mahdollisimman\npian. On täysin ymmärrettävää, että sotilaat, jotka uljaasti ja\nnurkumatta olivat neljän vuoden ajan olleet sodassa eri puolilla\nmaailmaa, halusivat nyt vihdoinkin kotiin, kun sota joka tapauksessa\noli menetetty. Mitä hyödytti taistella vieraan, vihamielisen kansan\npuolesta? Itsesäilytysvaistokin kai heräsi heissä vihdoin. Kun he\nolivat säilyneet kaikissa vaaroissa siihen saakka, niin he eivät\nluonnollisestikaan tahtoneet viime hetkessä menettää henkeään.\nKotimaassa oli levottomuuksia, vallankumous. Koti ja perhe kutsuivat\nperheenisää suojakseen. Saksalaiset sotilasneuvostot antoivat\njulistuksia ilmoittaen, että vastoin tahtoaan Viroon tuodut\nsotilaat eivät halunneet muuta kuin jättää maan virolaisten haltuun\nmahdollisimman pian, ja kehoittaen kansaa rauhallisuuteen, jotta\nsotajoukot voisivat poistua maasta mahdollisimman nopeasti ja ilman\nyhteentörmäyksiä asujamiston kanssa.\n\nTurhaan Viron baltilaiset piirit väliaikaisen hallituksen\nsuostumuksella koettivat saada joukkoja taivutetuiksi lykkäämään\nlähtöänsä. Upseerit olisivat mahdollisesti suostuneet siihen, mutta\nsotilaat eivät millään ehdolla tahtoneet jäädä maahan kauemmaksi kuin\nse oli ehdottoman tarpeellista lähdön järjestämiseksi. Niinikään\nraukesi puuha saada Viron hallituksen varoilla pestattuja saksalaisia\npalkkajoukkoja jäämään maan turvaksi.\n\nAluksi väliaikainen hallitus voi lähettää rajoille siellä olevien\nsaksalaisten joukkojen lisäksi vain hajanaisia suojelusjoukkoja, joiden\ntaistelukunto oli sangen vähäinen. Samaan aikaan tehtiin kuitenkin\ntyötä vakinaisen armeijan luomiseksi. Tarkoitus oli perustaa yksi\nkuusirykmenttinen divisioona. Sen komentajaksi nimitettiin kenraali\n_Tönisson_. Sittemmin näistä rykmenteistä muodostui kuitenkin kaksi\ndivisioonaa, joista ensimmäinen kenraali _Tönissonin_ johdolla taisteli\nitäisellä ja toinen aluksi eversti _Limbergin_ ja sittemmin eversti\n_Puskarin_ johdolla eteläisellä rintamalla.\n\nRykmenttien komentajiksi ja kokoutumispaikoiksi määrättiin: 1:nen\nrykm. — kenraali _Pödder_, Tallinna; 2:nen rykm. — everstiluutnantti\n_Unt_, Tartto; 3:s rykm. — eversti _Kubbo_, Vöru; 4:s rykm. —\neverstiluutnantti _Selma_n, Narva; 5:s rykm. — everstiluutnantti\n_Reek_, Rakvere ja 6:s rykm. — everstiluutnantti _Puskar_, Pärnu.\n\nRykmenttien merkitys oli kuitenkin toistaiseksi mitätön. Vain 4:s\nrykmentti kykeni alusta alkaen ottamaan osaa sotatoimiin. Bolshevikien\nhyökkäyksen alkaessa oli siinä 82 upseeria ja 350 sotilasta.\n\nTilanteen äärimmäisen vakavuuden kuvaamiseksi mainittakoon tässä\nmuutamia tosiasioita, jotka on julkaistu Tarton »Postimeehen» N:o 277,\nmarraskuun 2 p:nä 1920, kirjoituksessa »Kuka voitti vapaussodan?»\n\n»Kapteeni _Laretein_, joka oli nimitetty Narvan suojeluskunnan\npäälliköksi, oli ensimmäisinä päivinä onnistunut koota 120\nsuojeluskuntalaista, niistä 85% paikallisten keskikoulujen oppilaita.\nTämä luku ei kasvanut sen suuremmaksi. Narvan yhteiskunta, niin paljon\nkuin sitä oli, jäi veltoksi ja sivulta katsojaksi, alkoivatpa asukkaat\nvielä pyrkiä tekemisiin Venäjän kanssa keinotellen, tehden kauppoja ja\nvalmistaen bolshevikeille tietä Viroon.\n\n»Narvan Joensuussa luutnantti _Rammel_ onnistui keräämään vain 18 miestä\n(niinikään melkein kaikki koulupoikia) — siellä oli tila niin ollen\nvielä huonompi.\n\n»Kun viikkoa myöhemmin (marraskuun 21 p:nä) Narvassa ryhdyttiin\nmuodostamaan 4:ttä jalkaväkirykmenttiä, niin Narvan yhteiskunta ei\nantanut rykmentille minkäänlaista tukea, kävi vain häiritsemässä\nrykmentin esikuntaa kysymyksillä: milloin on ryhdyttävä siirtymään\nTallinnaan päin?!»\n\nViron baltilaisten edustajien pääministeri _Pätsin_ kanssa marraskuun\n27 p:nä tekemän sopimuksen mukaan ryhdyttiin järjestämään baltilaisia,\nomien upseerien johtamia komppanioita virolaisen ylijohdon alla\nkäytettäviksi yhteisessä taistelussa bolshevikeja vastaan. Tämä sovinto\nvirolaisten ja baltilaisten välillä oli kuitenkin vain väliaikainen,\neikä merkinnyt sitä, että viimemainitut olisivat tunnustaneet\nViron väliaikaisen hallituksen. Maasta lähtevät saksalaiset joukot\nluovuttivat näille komppanioille, samoinkuin muillekin baltilaisten\njärjestöille, tarpeellisen määrän aseita ja ampumatarpeita, kun taas\nvirolaisille joukoille ne eivät suostuneet antamaan mitään.\n\nBolshevikit valmistelivat hyökkäystä Viroon kaikella kiireellä.\nSaksalaisten miehittäessä Viron venäläisten mukana paenneet virolaiset\nbolshevikit, joilla ei siihen saakka ollut mitään varsinaista tehtävää\nollut, järjestettiin nyt erikoisiksi virolaisiksi punarykmenteiksi.\nNiitä tuli olemaan neljä, mutta miesluvultaan ne eivät vastanneet\ntavallisia rykmenttejä. Sodan kestäessä niitä täydennettiin virolaisten\npuutteessa venäläisillä ja lättiläisillä, joten niillä lopulta oli\ntuskin muuta kuin nimitys virolainen. Vähälukuisten virolaisten\nlisäksi hyökkäävään armeijaan tuli kuulumaan suuri määrä venäläisiä,\nlättiläisiä, vieläpä kiinalakiakin joukko-osastoja. Virolaisten\nbolshevikien johtajat, jotka muodostivat n.s. Viron työkansan\nkommuunin hallituksen, olivat nimellisesti hyökkäyksen takana, mutta\ntosiasiallisesti Venäjän neuvostohallitus yksin johti taistelua Viroa\nvastaan.\n\nPoliittisista syistä bolshevikit kuitenkin väittivät, että heidän\nhyökkäyksensä oli vain Viron proletariaatin taistelua maan porvaristoa\nvastaan. Vieraiden sotajoukkojen osanotto salattiin joko kokonaan tai\nselitettiin niiden ottavan osaa sotaan vain virolaisten työläisten\navuksi kutsumina. Tiedot Venäjän neuvostohallituksen aikeista\nmiehittää Viro venäläisillä, lättiläisillä ja kiinalaisilla joukoilla\nleimattiin »häpeämättömäksi provokatsooniksi» ja »pahansuovaksi\nvalheeksi». Ulkomaille levitettiin nyt ja myöhemminkin lentolehtisiä\nja sanomalehtiä, joissa valheellisella tavalla selitettiin\nneuvostohallituksen suhdetta Viron vapaussotaan. Mentiinpä sodan\nkestäessä niinkin pitkälle, että huhtikuussa 1919 väitettiin\nneuvostohallituksen, kun Viron bolshevikien taistelu oli epäonnistunut,\nmuka välttäneen viemästä sotajoukkojaan heidän avukseen, jotta ei\nantaisi Suomelle sodanaihetta (!).\n\nTosiasia on, että Viron sodassa ei ollut kysymys Viron työläisten,\nvaan bolshevistisen Venäjän valtakunnan eduista — entisen Venäjän\nalueen kokoamisesta. Tämän ohjelmankohtansa avulla bolshevikit\nhankkivat itselleen kannatusta tsaarinaikuisen Venäjän upseeriston ja\nvirkamiehistön joukossa, joista monet liittyivät bolshevikeihin pitäen\nheitä parhaina välikappaleina uneksimansa Venäjän ennalleen saattamisen\nsaavuttamiseksi. Tähän Venäjän imperialistiseen pyrintöön liittyi vielä\nyksi syy, joka kehoitti hyökkäämään Itämeren maiden kimppuun. Moskovan\n»Isvjestia» kirjoittaa siitä joulukuun 25 p:nä 1918:\n\n»Liettua, Lätti ja Viro ovat poikkipuolin tiellä, joka johtaa Venäjältä\nLänsi-Eurooppaan, ja ovat sen vuoksi vallankumouksellemme esteeksi, ne\nnäet erottavat Neuvosto-Venäjän vallankumouksellisesta Saksasta. Tämä\nerottava muuri on kaadettava kumoon, Neuvosto-Venäjän joukkojen on\nmiehitettävä Liettua, Lätti ja Viro, Venäjän punaisen proletariaatin\non voitettava itselleen mahdollisuus vaikuttaa Saksan vallankumouksen\nkehitykseen... Baltianmeren takaisin valloittamisella Neuvosto-Venäjä\nsaisi mahdollisuuden tehdä helpommin kiihoitustyötä Skandinaavian\nmaissa sosialistisen vallankumouksen hyväksi. Täten Baltianmeren\ntehtävänä olisi muodostua sosialistisen vallankumouksen mereksi.»\n\nNämä olivat Neuvosto-Venäjän tarkoitukset, kun se hyökkäsi Viron ja\nmuiden Itämeren maiden kimppuun.\n\nTaistelu Viron kohdalla alkoi marraskuun 25 p:nä, jolloin bolshevikit\nkarkoittivat Pihkovasta saksalaisen sotilasjohdon siellä järjestämän,\nn. 4.000-miehisen venäläisen luoteisarmeijan. Osa hajalle lyödyistä\njoukoista matkusti junalla suoraa päätä Riikaan, kun taas toinen\nosa tulvasi Petserin kautta Viron alueelle ja peräytyi ryöstäen ja\nhävittäen Vörua kohden. Tämän joukon liikehtiminen herätti Viron\nhallituspiireissä suurta levottomuutta, aluksi suurempaa kuin\nbolshevikien, tunnettiin näet siihen kuuluvien ainesten vihamielisyys\nViron Itsenäisyyttä kohtaan. Kaikista epäilyksistään huolimatta\nhallituksen oli kohdeltava luoteisarmeijaa liittolaisena, koska sillä\njoka tapauksessa oli sama vihollinen. Vihollisuuksia ei syntynytkään\nvirolaisten ja luoteisarmeijan välillä; viimemainittu alistui sittemmin\ntoistaiseksi Viron sotilasjohdon ylipäällikkyyden alaiseksi.\n\nLuoteisarmeijan ja poistuvien⁻ saksalaisten miehitysjoukkojen\nkintereillä seurasi pieniä bolshevikijoukkoja, aluksi kaiken kaikkiaan\nvain 1 pataljoona 49:nnestä venäläisestä tarkk'ampujarykmentistä 4\nkevyen tykin kera.\n\nVakavampi vaara uhkasi kuitenkin Narvan puolelta. Bolshevikit olivat jo\n22 p:nä yrittäneet vallata sitä sillä kertaa kuitenkaan onnistumatta.\nSille rintamanosalle bolshevikit olivat sitten keskittäneet suurempia\njoukkoja, ja vain Narvan suunnalla taistelutoimintaa aluksi olikin.\nBolshevikit eivät hyökkäykseen ryhtyessään antaneet minkäänlaista\nsodanjulistusta tai muuta sentapaista selitystä, vaan lähettivät\njoukkonsa ilman muuta tuleen. Varsinaiset sotatoimet alkoivat\nmarraskuun 28 p:nä.\n\nKaksi päivää aikaisemmin Narvan sotilasneuvosto oli päättänyt jättää\nkaupungin mahdollisimman pian ja lähtiessään räjähdyttää Narovajoen\nylitse johtavat sillat siinäkin tapauksessa, että virolaiset joukot\nyrittäisivät pysyä asemissaan joen itärannalla. Kaupungin kohtalo\noli siis jo etukäteen ratkaistu. Saksalaiset joukot eivät kuitenkaan\nehtineet lähteä kaupungista ennen bolshevikien hyökkäystä.\n\nBolshevikien n. 2.000-miehistä hyökkäysjoukkoa vastassa oli 4:nnen\nvirolaisen rykmentin lisäksi, josta yksi komppania oli Narovan\nitäpuolisissa juoksuhaudoissa, 100 miestä 405:nnestä saksalaisesta\nrykmentistä joen itärannalla, 400 saksalaista Narvan Joensuussa\n(Hungerburgissa), Narvassa 405:nnen rykmentin muut osat, jotka\nvalmistivat lähtöä kaupungista, ja joen länsirannalla saksalaista\ntykistöä.\n\nKlo 5.30 ap. bolshevikit avasivat tulen pattereistaan juoksuhautoja\nja kaupunkia vastaan, jolloin Ivangorodin esikaupunki syttyi tuleen.\nSaksalaiset patterit vastasivat ampuen vihollisen asemia. Tunnin\nkestäneen tykistövalmistuksen jälkeen bolshevikien ketjut alkoivat\nlähestyä virolaisten ja saksalaisten asemia Jamburg—Narva maantien\nmolemmilla puolilla. Vastustajien murhaava konekivääri- ja kiväärituli\npakotti heidät lopuksi puolentoista tunnin taistelun jälkeen\nvetäytymään takaisin.\n\nTilanne kävi kuitenkin pian jälleen arveluttavaksi. Yöllä kaikessa\nhiljaisuudessa Narovan ylitse tulleet bolshevikijoukot hyökkäsivät klo\n9 tienoissa saksalaisten patterien kimppuun, joiden luona oli vain\nvähäisiä puolustusvoimia. Apujoukkoja saapui kuitenkin ratkaisevalla\nhetkellä kaupungista, ja kiivaan ottelun jälkeen ne pakottivat\nbolshevikit peräytymään siitä huolimatta, että paikalliset punaiset\nkoettivat saattaa apujoukot hämmennyksiin alkamalla yhtäkkiä ampua\nniitä selän takaa konekivääreillä. Bolshevikien mieshukan mainitaan\nolleen varsin suuren, kerrotaanpa, että vain harvat heistä olisivat\nonnistuneet pakenemaan takaisin Narovan itäpuolelle.\n\nSaksalaisten patterit lakkasivat ampumasta klo 11 ap. bolshevikien\njatkaessa juoksuhautojen, siltojen ja kaupungin pommittamista.\nViimeisetkin saksalaiset joukot jättivät Narovan itärannan ja\nvalmistautuivat lähtemään myöskin kaupungista. Niiden puolesta\nilmoitettiin virolaisille, että kaikki sillat räjähdytettäisiin klo\n4 ip. Sen johdosta virolainenkin komppania sai käskyn peräytyä ennen\nsitä joen länsirannalle. Lupauksestaan huolimatta saksalaiset kuitenkin\nräjähdyttivät sillat puolta tuntia ennen määräaikaa, joten kaikki\nvirolaiset sotilaat eivät ehtineet joen ylitse siltoja pitkin. Osa\ntoiselle rannalle jääneistä pelastui soutamalla venheillä poikki joen.\nMutta muutamia sotilaita kahden konekiväärin kera jäi bolshevikien\nsaaliksi.\n\nTällä välin bolshevikit olivat ottaneet haltuunsa Narvan Joensuun.\nRuotsin sotalipuilla varustetut kuljetuslaivat laskivat joukkoja\nmaihin sotalaivojen suojaamina. Kaupungin asukkaat, kerrotaan,\ntervehtivät saapuvia sotilaita pelastajinaan luullen heitä aluksi\nruotsalaisiksi apuretkeilijöiksi, joiden tulosta bolshevikit olivat\ntarkoituksellisesti jo ajoissa levittäneet huhuja voidakseen nousta\nmaihin kaikessa rauhassa. Saksalaisten komppanioiden peräydyttyä\ntaistelutta bolshevikit saattoivat esteettömästi edetä merenrantaa\npitkin päämääränä Narvassa olevien saksalaisten ja virolaisten\njoukkojen peräytymistien katkaiseminen.\n\nKun tieto tästä saapui, täytyi virolaisten luopua aikeestaan yrittää\nvastarintaa Narovan länsirannalla ja lähteä peräytymään saksalaisten\njäljessä. Heidän onnistuikin hajoittaa bolshevikien etujoukko, joka\nyritti sulkea peräytymistien länteen. Hetkisen senjälkeen, kun\nvirolaiset joukot olivat poistuneet Narvasta, miehittivät bolshevikit\nkaupungin vastarintaa kohtaamatta.\n\nSitä, millaisessa kunnossa Narvaa puolustaneet virolaiset joukot\nolivat, kuvatkoot muutamat tosiasiat, jotka on julkaistu aikaisemmin\nmainitussa »Postimeehen» kirjoituksessa »Kuka voitti vapaussodan?»\n\n»Marraskuun 27 p:nä aamulla oli rykmentissä (4:nnessä) n. 400 miestä,\nmutta yöllä, kun taistelu hyökkäävän vihollisen kanssa alkoi, jäi\nrykmenttiin vain 120 miestä — kaikki toiset olivat parin päivän\nkuluessa karanneet vieden mukanaan kiväärinsä ja ilmaisivat värinsä\npäivällä marraskuun 28 p:nä kokoutuen Kreenholmin ja Pæmurrun\nseutuville joukkioiksi, käyden velvollisuuksilleen uskollisiksi\njääneiden sotilaiden ja suojeluskuntalaisten kimppuun ja ampuen heitä\nikkunoista.\n\n»Marraskuun 27 p:nä otti eversti _Reekin_ lähettämä\nsuojeluskuntalaisjoukko vänrikki _Toomelin_ johdolla haltuunsa\nNarovajoen vasemman rannan Mustajoen kylästä Vasknarvaan saakka.\nJoukko oli 70-miehinen: 20 Jöhvistä, 50 Illukan kunnasta. Narovan\nrannalla joukko oli vartiopalveluksessa 5 päivää ilman, että sillä olisi\nollut toisella puolen olevien punaisten kanssa kahakoita, vieläpä\nilman laukaustenvaihtoakin. Mutta sitten Illukan miehet päättelivät\nnähneensä omalta kohdaltaan kyllin vaivaa isänmaan puolesta ja lähtivät\n(joulukuun 3 p:nä) omin luvin rintamalta.\n\n»Petokset, joukkokarkaamiset, ampumiset selän takaa ja muut\nsellaiset ilmiöt toistuivat melkein joka päivä joulukuun kuluessa\n(myöskin myöhemmin, mutta vähemmässä määrässä), jolloin meidän sekä\nlukumäärältään että varustukseltaan, mutta myös moraalisesti heikot\njoukkomme askel askeleelta olivat pakotetut peräytymään.»\n\n       *       *       *       *       *\n\nBolshevikit olivat siten onnistuneet ensimmäisessä yrityksessään.\nKysymys oli vain etenemisen jatkamisesta. On syytä, ennenkuin\npitemmälle seurataan bolshevikien rynnistystä, tarkastaa hiukan,\nmillaisin asein he aikoivat ihanneyhteiskuntaansa Virossa toteuttaa.\n\n»Tööline» kirjoittaa siitä marraskuun 27 p:nä:\n\n»Jo se tosiasia, että me lujasti pyrimme proletariaatin diktatuuriin,\nosoittaa, että meidän on kohdeltava vihollisiamme säälittä. ‒ ‒ ‒\nMeidän on hävitettävä luokkavihoiksemme maan päältä, vasta senjälkeen\nViron proletariaatti voi rauhallisesti ryhtyä luovaan työhönsä.»\n\nViron väliaikaisen vallankumouskomitean käsky N:o 1 mainitsee samasta\nasiasta:\n\n»Porvarilliset ja muut neuvostoja vastustavat puolueet (radikaalit,\nmenshevikit, Viron sosiaalidemokraattinen puolue, kaikenlaiset\nsosiaalivallankumoukselliset j.n.e.) julistetaan laittomiksi, niiden\nsanomalehdistö ja kaikenlainen toiminta kielletään, ja niiden\njohtohenkilöitä kohdellaan, samoinkuin vastavallankumouksellisia,\nkaikella vallankumouksellisella ankaruudella.»\n\nViron työkansan kommuunin hallituksen manifestissa taas sanotaan m.m.:\n\n»Viron väliaikainen hallitus, kaikki sen agentit ja kannattajat, kaikki\nmoisionomistajat ja papit, joiden kädet valuvat Viron työväen verta,\novat lain ulkopuolella ja suojattomia. Jokainen, joka vaatii Viron\nväliaikaisen hallituksen tai sen agenttien käskyjen täyttämistä, on\nheti paikalla ammuttava.»\n\nSiihen, millainen se vapaus olisi ollut, jonka bolshevikit aikoivat\nViron kansalle tuoda, _Anvelt_ viittaa kirjoittaessaan »Edasi» lehdessä\nmaaliskuun 30 p:nä 1919:\n\n»Se, että Viroon mentäessä neuvostot ja toimeenpanevat komiteat\nnimitettiin, eikä niitä annettu valita, tapahtui sen vuoksi, että\nvaaleilla, joiden ympäristöä emme vielä tunne, voi helposti meille\nvihamielinen aines, paronit ja heidän ystävänsä, päästä neuvostoihin,\njotka vielä alkavat työskennellä meitä vastaan. Ja lopuksi periaatteena\nei voikaan olla neuvostojen mahdin säilyttäminen hinnalla millä\nhyvänsä, vaan tarkoitusperämme on kommunistien hallitus.»\n\nYllä siteeratut bolshevikien omat lausunnot osoittavat, millaisin\nasein, ja mihin päämääriin he pyrkivät. Heidän joukkonsa — murhiin\nja ryöstöihin halukas rosvolauma — olikin sopiva tällaisen ohjelman\ntoteuttamiseen. Sitä, mitä näissä lausunnoissa vielä mainitaan\nproletariaatin luovasta työstä, on pidettävä viimeisenä, surkeana\njätteenä vallankumouksellisten aatteilla ja suurilla sanoilla\nkyllästetyistä palopuheista. Nykyinen Venäjän kurjuus on kyllin\nkaunopuheinen esimerkki tämän proletariaatin »luovan työn» laadusta.\n\n\n\n\n7. Bolshevikien suuri eteneminen.\n\n\nNarvan menetyksen jälkeen virolaiset olivat pakotetut askel askeleelta\nperäytymään. Se tapahtui aluksi suuremmassa määrässä vain itäisellä\nrintamalla, kun taas taistelut etelässä alkoivat varsinaisesti vasta\nhiukan myöhemmin. Bolshevikien tarkoitus näyttää olleen tunkea\ntieltään vähäiset virolaiset joukot heikentäen samalla vastustusta\nvihollisen rintamantakaisella ja joukkojenkeskisellä bolshevistisella\nkiihoituksella ja siten edetä mahdollisimman nopeasti pääkaupunkiin\nsaakka. Mainittavamman vastarinnan mahdollisuutta virolaisten\njoukkojen taholta he eivät näy ensinkään ottaneen laskuihinsa.\nPäinvastaisessa tapauksessa he olisivat varmastikin ryhtyneet paremmin\njärjestämään hyökkäystä, niin että sittemmin tapahtunut katastrofi ei\nolisi johtunut ainakaan huonosta etappilaitoksesta ja sotajoukkojen\nriittämättömyydestä pitkille rintamanosille.\n\nNarvasta peräytyneen 4:nnen rykmentin oli aluksi määrä ryhtyä\nvastarintaan jo Repnikin kartanon luona, mutta yleisen masennuksen\nja väsymyksen tähden se sai luvan peräytyä edelleen. Rykmentti sai\nlisäystä paikallisista suojeluskuntalaisista, mutta samaan aikaan se\nmenetti vielä enemmän miehiä karkureina. Rykmentin tilanne oli erittäin\ntukala senkin vuoksi, että bolshevikit käyttivät hyväkseen virolaisten\nsotalaivain puutetta laskien mielin määrin laivoistaan maihin joukkoja\nvirolaisten selkäpuolelle, jolloin muu ei auttanut kuin nopea\nperäytyminen, jos mieli pelastua saarroksiin joutumasta. Kummallakaan\npuolella ei voitu — eikä hyökkääjä erikoisemmin tahtonutkaan —\nmuodostaa yhtenäistä rintamaa. Taisteltiin enimmäkseen teillä ja\nrautatien varsilla.\n\nMarraskuun 29 p. on Viron sotahistoriassa huomattava siitä syystä,\nettä panssarijuna Nro 1 valmistui silloin. Se oli suurella kiireellä\nkokoonpantu saksalaisten jättämistä vaununsirpaleista. Junassa oli\nyksi veturi, yksi vanhalla 3-tuuman tykillä varustettu vaunu ja\nseitsemän muuta, hiekkasäkeillä »panssaroitua» vaunua kivääri- ja\nkonekiväärimiehiä varten. Miehistönä oli 70 vapaaehtoista. Uusia\npanssarijunia valmistui pian ensimmäisen jälkeen — sekä leveä - että\nkapearaiteisia. Ne ottivat osaa lukuisiin taisteluihin ja saavuttivat\nsuuren maineen urhoollisuutensa ja hyvän onnensa perusteella.\n\nHallituksen oli pian luovuttava vapaaehtoisuusperiaatteesta sotaväen\nhankkimisessa. Niinpä pääministeri _Päts_ ilmoitti joulukuun 1\np:nä hallituksen julistaneen liikekannallepanon ja kutsuneen\naluksi neljä ikäluokkaa lippujen alle. Samassa kuulutuksessa\nhallituksen ilmoitettiin saaneen ulkomailta aseita. Kunnallisten\nitsehallintoelimien käskettiin lähitulevaisuudessa hoitaa vain kaikkein\nkiireellisimmät asiansa, joiden ohella niiden oli huolehdittava\nasevelvollisten ja sotavarustusten keräämisestä. Lopuksi ilmoitettiin\nhallituksen tulevan ryhtymään ankariin pakkokeinoihin niitä vastaan,\njotka tavalla tai toisella jättäisivät täyttämättä annetut käskyt.\n\nVirolaisten joukkojen lukumäärä oli joulukuun alussa seuraava: Vörussa\n— 3:s rykmentti: 20 upseeria ja 172 sotilasta aseitta ja varustuksitta;\nTartossa — 2:nen rykmentti: n. 30 upseeria ja 100 sotilasta aseitta;\nEtelä-Virossa: 180 suojeluskuntalaista; Tallinnassa — 1:nen rykmentti:\n51 upseeria ja 4 sotilasta; 1:nen ratsurykmentti: 150 sotilasta ja\n8 hevosta; 1:nen tykistörykmentti: 18 upseeria ja 66 sotilasta;\nRakveressa — 5:s rykmentti: n. 20 upseeria ja 166 sotilasta; Rakveren\nlähistöllä — panssarijuna N:o 1 n. 20 upseeria ja 60 sotilasta;\nNarvan rintamalla: 4:s rykmentti: 100 upseeria ja 466 sotilasta ja\nsuojeluskuntalaista.\n\nPakkokutsuntainkin kautta rykmenttien miesluku kasvoi aluksi perin\nhitaasti. Kutsunnanalaiset piiloutuivat päästäkseen joutumasta\nrintamalle. Pääministeri _Päts_ eräässä puheessaan mainitsi sattuneen\nsellaistakin, että Pärnusta kutsunnan kautta otetut sotilaat, kun\nheidät oli viety Narvan rintamalle, hankkivat hevosia ja rekiä ja\najaa hurauttivat kotipuoleensa takaisin. Uhkaus sotaoikeuden eteen\nasettamisestakaan ei auttanut mainittavasti, kun hallituksella ei\nvielä ollut voimaa panna tuomioita täytäntöön. Tilanne oli melkein\nepätoivoinen.\n\nVasta sitten, kun pääministeri ylittäen valtuuksiaan kutsui\naseihin isänmaan puolesta kaikki ylioppilaat ja koulupojat, joissa\nisänmaallinen henki oli voimakkain, sai hallitus kipeästi kaivatun\nperustan jalkojensa alle. Asevelvollisten kutsunnat alkoivat menestyä\nhyvin. Sotilaallisen tilanteen kärjistyneisyyttä helpotti sekin\nseikka, että rykmenteille voitiin joulukuun alkupäivistä lähtien\nruveta jakamaan aseita ja varustuksia Tallinnasta. Hallitus oli saanut\nSuomesta aseita ja lainan lähimpiä tarpeitaan varten.\n\nMutta kaikki tämä ei luonnollisestikaan voinut heti parantaa Narvan\nrintaman tilannetta, joka huononemistaan huononi. Bolshevikeilla oli\nsiellä suuri ylivoima (n. 4.000 miestä 6 tykin, 1 panssarijunan ja 2\npanssariauton kera). Harjoittamattomina rintamille vietyjen miesten\nmieliala oli kovin painunut. Narvan rintaman komentaja, kenraali\n_Tönisson_ antoi joulukuun ensi päivinä käskyn vastahyökkäykseen\nryhtymisestä nostaakseen sen kautta miehistön mielialaa. Mutta\njoulukuun 4 p:nä bolshevikit löivät hyökkäyksen takaisin koko\nrintamanosalla. Sen onnistumiseen alemmat päälliköt, jotka tunsivat\njoukkojensa mielialan ja olosuhteet, olivatkin alusta alkaen\nsuhtautuneet epäilevästi. Yritys johti vallan päinvastaiseen tulokseen\nkuin oli toivottu: nopeaan peräytymiseen. Apujoukkoja ei ollut\nmistään saatavissa. Konekiväärejä oli vähän. Patruunavarastot olivat\nloppumaisillaan. Miesten mieliala kävi yhä väsyneemmäksi mitä kauemmin\ntappioin peräytymistä kesti.\n\nSamaan aikaa saatiin paljastetuiksi Viron väliaikaisen\nvallankumouskomitean suunnitelmat maan puolustuskyvyn lamauttamiseksi\nja tien tasoittamiseksi lähestyville bolshevikijoukoille. Tämän\njohdosta hallitus lakkautti Tallinnassa ilmestyvän »Kommunist»\nlehden, joka oli esiytynyt mainitun järjestön puoltajana, ja ilmoitti\ntulevansa kaikin keinoin taistelemaan kaikkia kumoussuunnitelmia\nvastaan. Kävi yhä ilmeisemmäksi, että jos maan puolustusvoimaa ei\nsaatu ensi tilassa vahvistetuksi, niin ulkonaiset ja sisäiset vaarat\ntulisivat musertamaan Viron vastakoittaneen vapauden. Kuumeista työtä\ntehtiin hallituspiireissä ja sotilasjohdossa, mutta siitä huolimatta\nvirolaisten peräytymistä kaikkialla jatkui.\n\nJoulukuun 8 p:nä Vöru joutui saksalaisten ja bolshevikien\nkeskenään tekemän sopimuksen mukaan viimemainituille, joiden\nvoimia eteläiselläkin rintamalla tähän mennessä oli huomattavasti\nlisätty. Samana päivänä bolshevikit miehittivät Räpinän. Virolaisten\nyhtämittainen peräytyminen alkoi nyt etelässäkin. Kaikilta bolshevikien\nhaltuun jääviltä alueilta otettiin hallituksen määräyksestä mukaan\nmiehet 18 ja 45 ikävuosien väliltä ja elintarpeita, karjaa y.m.\n\nSuhde poistuvien saksalaisten joukko-osastojen ja virolaisten\nsotilaiden välillä oli hyvin kireä. Saksalaiset kieltäytyivät\njärjestelmällisesti, kuten aikaisemmin jo on mainittu, luovuttamasta ja\nmyymästä virolaisille aseita ja ampumatarpeita. Se herätti virolaisissa\nsitäkin suurempaa harmia ja suuttumusta, kun saksalaiset kuitenkin\nsamaan aikaan möivät sotatarpeita bolshevikeille, kuten esim. joulukuun\n12 p:nä panssarijunan Antslan asemalla.\n\nVörun joutuessa bolshevikeille 3:s virolainen rykmentti oli pakotettu\nlähtemään peräytymisretkelle. Kun se vihdoin kovia kokeneena saapui\nPukan asemalle, oli siitä jäljellä vain pieni osa, joka ryösti taloista\nlämpimiä vaatteita ja ruokaa, joita talonpojat kieltäytyivät antamasta\nryysyisille ja nälkiytyneille sotilaille. 3:s rykmentti, niinkuin\nmuutkin etelärintaman virolaiset joukko-osastot, oli vielä aivan\npuolustuskyvytön, kurjasti varustettu ja vaatetettu. Yhtämittainen\nperäytyminen oli lamauttanut miesten mielialan: eihän kyetty edes\nryhtymään vastarintaan. Sotilaallinen tilanne ei siis eteläisellä\nrintamalla ollut virolaisille edullisempi kuin itäiselläkään.\n\nTallinnassa baltilaiset suurtilalliset valmistautuivat perheineen\njättämään maan yhdessä lähtevien saksalaisten joukkojen kera. Satamassa\nseisoi muutamia suuria kuljetuslaivoja, joihin kuumeisella kiireellä\nlastattiin paronien omaisuutta ja saksalaisten joukko-osastojen\nvarustuksia. Yhtä mittaa satamaa kohden kulkevat tavarakuormat\nherättivät paikallisessa väestössä suurta kiihkoa, jota tietoisuus\nomasta voimattomuudesta vielä katkeroitti. Huhuttiin suurista\nryöstöomaisuuksista, joita saksalaiset veivät muka mukanaan. Suurella\nvaivalla hallitus sai raivostuneen kansan ja sydämistyneiden\nvirolaisten sotilaiden vihan lähteviä vastaan estetyksi purkautumasta\nja verisen yhteenoton vältetyksi. Siten saksalaiset laivat saattoivat\njättää Tallinnan sataman sen enemmittä selkkauksitta. Toinen osa\nsaksalaisista miehitysjoukoista kulki samaan aikaan maitse Moisakylän\nkautta Riikaa kohden.\n\nViron hallitus oli heti taistelujen alussa kääntynyt länsivaltojen\npuoleen pyytäen niiltä suojaa Venäjän bolshevikeja vastaan. Tunnettu\ntosiasia oli, että länsivallat suhtautuivat omia suurpoliittisia\netujaan silmällä pitäen suosiollisesti virolaisten taisteluun\nbolshevikeja vastaan. Niin ollen oli todennäköistä, että entente\ntulisi tukemaan Viron väliaikaista hallitusta. Englannin laivaston\nsaapumisesta Viron vesille olikin jo kauan huhuiltu, vaikkakaan siitä\nei pitkään aikaan vielä sen enempää kuulunut. M.m. Suomenkin lehdissä\njulkaistiin eräs Lontoosta joulukuun 7 p:nä lähetetty sähkösanoma:\n»Virallisesti ilmoitetaan, että Englannin laivasto on saapunut\nTallinnan satamaan ja englantilainen sotaväki miehittänyt kaupungin.»\nMutta odotettu laivasto viipyi yhä.\n\nUseilta toivo sen tulosta oli jo kadonnut, kun se vihdoinkin joulukuun\n12 p:nä saapui Tallinnan satamaan. Monet Virossa uskoivat, että sen\nkautta maa oli lopullisesti pelastunut bolshevikivaarasta. Rintamalla\nsotilaat odottivat kiihkeästi englantilaisia joukkoja avukseen.\nVerrattain yleinen oli luulo, että englantilaiset pakottavat kuin\ntaikaiskulla bolshevikit peräytymään ilman että virolaisten enää\ntarvitsi tehdä mitään omasta puolestaan. Huhuttiinpa jo ensi päivinä\nlaivaston saapumisen jälkeen Narvan takaisin valloittamisestakin.\nMutta pian virolaiset saivat nähdä näin luullessaan odottaneensa\nenglantilaisilta liikoja — ehkäpä oman maansa riippumattomuudelle\nonneksi. Laivasto toi tosin virolaisille jonkin verran kiväärejä ja\nampumatarpeita ja varsinkin läsnäolollaan ja liikkeillään vaikeutti\nbolshevikien laivojen liikehtimistä Suomenlahdella suojaten siten\nNarvan rintamalla taistelevien virolaisten joukkojen selkäpuolen.\nMutta rintamasotaan englantilaisia joukkoja ei ottanut osaa. Vaikka\nsiis Englannin Virolle suoma sotilaallinen apu oli varsin tärkeä\nmuodostaen yhden niistä välttämättömistä edellytyksistä, jotka tekivät\nsuomalais-virolaisten joukkojen etenemisen sittemmin mahdolliseksi,\nniin se ei yksin olisi voinut pelastaa Viroa tuholta, eikä riittänyt\naikaansaamaan sotaonnen kääntymistä.\n\nJoulukuun 14 p:nä virolaisilla oli ensimmäinen menestys. Panssarijuna\nsai silloin saaliikseen 5 konekivääriä ja vankeja. Mutta samaan aikaan\nNarvan rintamalla taistelevat jalkaväkirykmentit (5:s rykmentti oli\nmyöskin joutunut rintamalle) olivat pakotetut peräytymään ja 15 p:nä\njättämään Rakveren kaupungin bolshevikeille.\n\nEdellämainittu kirjoitus »Kuka voitti vapaussodan?» selostaa tilannetta\nseuraavasti:\n\n»Ote 4:nnen rykmentin komentajan, eversti _Seimanin_ pitemmästä\nesityksestä joulukuun 15 piitä kuvastaa kyllin selvästi sotaväkemme\nmielialaa:\n\n»Klo 3 ip. sain tietää, että vartioryhmä oli tullut pois Pedrusesta.\nVartioryhmän päällikkö, vänrikki M. ei ilmoittanut peräytymisestään,\nvaikka hänellä oli sitä varten ratsumies käytettävänään.\nRatsueskadroona, joka oli Idaveren kartanossa, pakeni niinikään\nnähdessään joukon tulevan maantietä pitkin, jättipä vielä tällöin\nkonekiväärinkin jälkeensä. Eskadroonan päällikön onnistui ruoskan\navulla pakottaa miehet ottamaan konekiväärinsä mukaan. — Minun on vielä\nlisättävä, että molemmat peräytymiset tapahtuivat ilman laukaustakaan\nmeidän puoleltamme. Vänrikki M. saattoi vain ilmoittaa, että vihollisia\noli ollut niin paljon, että koko maailma oli käynyt mustaksi. Sotilaat\novat nyt sellaisessa tilassa, että kaikkien ei voi luottaa ampuvan\nlaukaustakaan... Kun vihollisen puolelta alettiin pommittaa tykeillä,\noli heti huomattavissa peräytymistä...\n\n»Lähettäessään raportin edelleen eversti _Reek_ lisää siihen m.m.:\n\n»5:s rykmentti on, minun arveluni mukaan, vielä sekasortoisempi\nrykmentti. Peräytymistä — tämän sanan oikeassa merkityksessä — minä\ntähän mennessä en ole vielä rintamallamme nähnyt, täällä miehet\njuoksevat, eikä muuta mitään. Juoksemaan heitä ei pakota ainoastaan\nvihollisen tykkituli, vaan jo 3—4 bolshevikia.\n\n»... Jos meillä olisi ollut miehiä, niin heillä voisi täällä, metsien\nja soiden keskellä, tehdä ihmeitä, mutta niillä aineksilla, joita\nmeillä on — ei mitään; meidän miestemme taholta ei ole odotettavissa\nvastarintaa...\n\n»... Meidän joukkomme, kuten jo sanoin, ovat noita, niiden varaan ei voi\njättää pääkaupunkimme puolustusta. Siis jo oikeampaa ja ajanmukaisempaa\non ryhtyä ajoissa huolehtimaan sen puolustamisesta, ja sitä varten on\ntarpeen suorittaa kaikki esityöt, tai oikeammin sanoen — sitä varten on\nluotava uusia voimia.\n\n»Joulukuun 21 p:litä eversti _Seiman_ ilmoittaa tilanteesta:\n\n»Eilisten ja viimeöisten taistelujen jälkeen on 4:nnen rykmentin\nkomppanioihin jäänyt jäljelle: 1:seen komppaniaan — 19 upseeria ja 8\nsotilasta, 3:nteen komppaniaan — 17 upseeria ja 18 sotilasta, 4:nteen\nkomppaniaan — 21 upseeria ja 24 sotilasta (ei ottanut osaa taisteluun),\n5:nteen komppaniaan — 8 upseeria ja 8 sotilasta, eskadroonaan — 4\nupseeria ja 5 sotilasta. 2:nen komppania on upseereineen kadonnut\ntaistelukentältä; lähetin hakemaan. Rintaman takana, 10—15 virstan\nalueella, maleksivat suuret joukot sotilaita ja suojeluskuntalaisia,\njoista minun on aivan mahdotonta saada selvää.»\n\nPari päivää Rakveren menetyksen jälkeen joukko bolshevikien kannattajia\nyritti toimeenpanna Tallinnassa sisäisen vallankumouksen. Suurehko\naseellinen mielenosoitusjoukko keräytyi Pietarin torille ja lähti\nsieltä kulkemaan kohti raatihuonetta, jonka luona sen ja koulupojista\nkokoonpannun sotilaspatrullin välillä syntyi kiivas laukaustenvaihto.\nKahakka päättyi siten, että mielenosoittajat ajettiin hajalle.\nVirallisessa kertomuksessa mainitaan vain parin henkilön saaneen\nkahakassa surmansa ja muutamien haavoittuneen. Oikeampi tieto lienee\nkuitenkin mukana olleiden antama, nim., että uhrien, sekä kaatuneiden\nettä haavoittuneiden, lukumäärä oli paljon suurempi.\n\nEteläisellä rintamalla tilanne alkoi käydä yhä huolestuttavammaksi.\n19 p:nä lättiläiset bolshevikijoukot marssivat Valkiin. Siellä\nheitä kerrotaan tervehdityn monista ikkunoista ja kadunkulmauksista\nhurraa-huudoin ja liehuvin liinoin. Bolshevikilaumat lähenivät jo\nTarttoakin, josta saksalaiset miehitysjoukot olivat lopullisesti\nlähteneet 18 p:nä jättäen kaupungin asukkaat bolshevikien helpoksi\nsaaliiksi. Mitä lähemmäksi vihollinen joutui, sitä suuremmaksi\nsekasorto kaupunkia puolustavien, viholliseen verraten melkoisten\nvirolaisten joukkojen keskuudessa yltyi. Hajanaisina joukkioina ne\nryöstelivät ruo'an ohella muutakin omaisuutta läheisistä kartanoista\nja kylistä. Pari komppaniaa pani itse kaupungissakin toimeen ryöstöjä.\nSotilaiden ja suojeluskuntalaisten välillä syntyi laukaustenvaihtoa\njälkimmäisten yrittäessä estää sotilasmielivaltaa ja ryöstöjä. Huutoja\nja laukauksia kajahteli kaikkialta.\n\nJo yksin tämä kurittomuus virolaisissa joukoissa olisi riittänyt\nratkaisemaan Tarton kohtalon. 21 p:nä. 2:nen rykmentti sai\nkäskyn peräytyä kaupungista, josta yliluutnantti _Kuperjanov_\nsuojeluskuntalaisineen poistui viimeisenä. 2:sen rykmentin\nsotapäiväkirja mainitsee syiksi Tarton jättämiseen: 1:o rykmentin\nkiireellisen muodostamisen hyvin huonoissa ja ahtaissa oloissa, 2:o\nsotilaiden keskuudessa vallitsevan hallituksen-vastaisen mielialan,\njonka bolshevistinen kiihoitus oli aikaansaanut aiheuttaen miehistössä\nkapinan, ja kurin puutteen. 3:o rahvaan välinpitämättömyyden äärettömän\nvaikeana hetkenä, 4:o atamani _Balahovitshin_ ja baltilaisen\npataljoonan tarkoituksellisen peräytymisen ja käskyjen laiminlyömisen\nja 5:o sen, että Tartto—Vöru maantie oli melkein suojaton, joten\nvihollinen voi vastuksetta tulla kaupunkiin, jossa kapina miehistön\nkeskuudessa oli leimahtanut ilmiliekkiin. Eversti _Unt_ ei voinut\nsaada apua kapinan kukistamiseksi baltilaiselta pataljoonalta eikä\natamani _Balahovitshilta_, jotka käskyä odottamatta olivat peräytyneet\nasemistaan. Paikallinen suojeluskunta taas ei jaksanut panna\njärjestystä kaupungissa kuntoon. Vain peräytymistie jäi jäljelle.\n\nTämä kuvaus antaa selvän kuvan siitä kurjuudesta, joka joukoissa oli\nvallalla, ja Viron väliaikaisen hallituksen epävarmasta asemasta vielä\njoulukuun loppupuolella.\n\nTavaton epäjärjestys vallitsi peräytyvän rykmentin keskuudessa.\nSotilaiden kärsimyksiä ja päällystön vaikeuksia on turhaa koettaakaan\nkuvata. Mainittakoon vain, että kun 2:nen rykmentti vihdoinkin\nsaapui Pöltsamaalle, oli sen vahvuus, joka Tartosta lähdettäessä\noli ollut 126 upseeria ja 2.182 sotilasta, supistunut 104 upseeriin\nja 608 sotilaaseen. 22 upseeria ja 1.574 sotilasta oli karannut\nperäytymismatkalla joukko-osastostaan!\n\nIlmojen käydessä kylmiksi asema rintamalla huononi yhä, kun lämpimiä\nvaatteitakin puuttui sotilailta. Kaikki virolaiset rykmentit\nperäytyivät. Mitään muutosta sekään ei aluksi aikaansaanut, että\n23 p:nä nimitettiin sotaministerien operatiiviesikunnan päällikkö,\nnerokas, vielä nuori eversti _J. Laidoner_ kaikkien virolaisten\njoukkojen ylipäälliköksi, hänen entiselle paikalleen eversti _Soots_\nja 2:sen divisioonan komentajaksi eversti _Puskar_. Koettelemuksia\nja vastoinkäymisiä jatkui yhä. Sotilaat olivat suurimmaksi osaksi\njo kokonaan luopuneet menestyksen toivosta. Toiset heistä, kuten\nesim. äskenmainitut 2:sen rykmentin karkurit, heittivät aseensa ja\njättäytyivät bolshevikien valtaamille alueille Parempi osa jatkoi\nkuitenkin taistelua epätoivoisen sisukkaasti välittämättä oman henkensä\nsäästämisestä.\n\nJouluaattona 5:s rykmentti oli pakotettu jättämään Tapan\nrautatienristeyksen ja kauppalan vihollisille. Kenraali _Tönisson_\nilmoitti samana päivänä tilanteesta Narvan rintamalla seuraavaa:\n\n»Suojeluskunta ei ole tehtävänsä tasalla. Suurella vaivalla\nsuojeluskuntalaisia saa ajetuksi rautatien vartiointiin. Koko\nsuoiejuskuntajärjestö lähtee käpälämäkeen, kun vihollinen lähenee 10—20\nvirstan päähän. Virun maakunnan suojeluskunnassa oli 2.100 miestä, nyt\non jäänyt jäljelle 30 miestä.»\n\nRengas Tallinnan ympärillä kiertyi yhä ahtaammalle, ja joulupäivänä\nbolshevikit valloittivat Ruhjan, Maarja—Magdalenan ja Järva—Jaanin\nkauppalat.\n\nVirolainen laivasto — Tallinnan telakalle venäläisiltä jäänyt\ntykkialus »Bobr» (nyk. »Lembit»), pari saksalaisten jättämää\nmoottorialusta ja yksi höyrylaiva — ryhtyi näihin aikoihin toimintaan\npommittaen vihollisten asemia ja saattaen vihollisen rintaman taakse\nmaihinlaskujoukkoja, jotka eivät kylläkään kyenneet mitään saamaan\naikaan. Virolaisen laivaston liikehtimisen teki mahdolliseksi\nluonnollisesti vain englantilaisen laivasto-osaston oleskelu Tallinnan\nsatamassa.\n\nPari kertaa bolshevikilaivat huolimatta englantilaisista sotalaivoista\nyrittivät lähestyä Tallinnaa pommittaakseen sitä. Mutta molemmilla\nkerroilla retki päättyi onnettomasti. Rohkean yrityksen tekijät\njoutuivat englantilaisten sotalaivojen saaliiksi lyhyen taistelun\njälkeen Tallinnan sataman edustalla joulukuun 27 ja 28 p:nä.\nValloitetut alukset, kaksi Novik-mallista risteilijää, »Spartak» ja\n»Avtroil», luovutettiin sitten Englannin hallituksen määräyksestä\nViron väliaikaisen hallituksen käytettäviksi sodan ajaksi. »Wambola»\nja »Lennuk» nimisinä ne ottivat sitten huomattavalla tavalla osaa\nmaajoukkojen liikkeisiin Narvan rintamalla ja suojasivat Viron\nrannikoita.\n\nVuoden lopussa virolaisten joukkojen yhteinen lukumäärä oli: 546\nupseeria, 7.077 sotilasta, 30 automaattikivääriä, 144 konekivääriä, 29\ntykkiä ja muutamia panssarijunia. (Operatiiviesikunnan tiedonanto ei,\nkumma kyllä, mainitse panssarijunien lukumäärää, mutta niissä yhteensä\nolleen miehistön ja asestuksen mukaan voi päätellä niitä olleen 4 tai\n5.) Vihollisen voimat Viron rintamilla arvioitiin samaan aikaan n. 7—10\n000 mieheksi.\n\nPelolla ja vavistuksella Virossa otettiin vastaan uusi vuosi 1919.\nPelastus näytti mahdottomalta. Puoleksi kurittomat virolaiset rykmentit\nolivat olleet pakotetut peräytymään yhtä mittaa. Bolshevikit olivat\ntunkeutuneet melkein pääkaupungin porteille. Baltilaisten paronien\nlisäksi monia virolaistakin varakkaita perheitä oli poistunut\nmaasta. Suomen Virossa olleen konsulin kautta saapuneiden useiden\npyyntöjen johdosta, että suomalaisia laivoja lähetettäisiin Tallinnaan\nnoutamaan virolaisia perheitä Helsinkiin, tiedusteli Suomen silloinen\nulkoasiainministeri Viron Avustamisen Päätoimikunnan puheenjohtajalta\njoulun ja uudenvuoden välillä useita kertoja, olisiko noihin pyyntöihin\nsuostuttava. Hänelle vastattiin, ettei pitäisi sitä tehdä, koska se\nvain lamauttaisi yhäkin virolaisten mielialaa. Suomalaisia apujoukkoja\nlähetettäisiin Tallinnaan lähipäivinä. Virossa oli viimeinenkin\nluottamus hallitukseen häipymässä. Tallinnan porvarillisetkin\nvalmistautuivat alistumaan bolshevikien vallan alaisuuteen.\n\nBolshevikien salainen kiihoitustyö yltyi päivä päivältä kaupungeissa\nja maaseudulla. Sen ilmauksena on pidettävä tallinnalaisten työläisten\nväliaikaiselle hallitukselle esittämää, jyrkkään ja röyhkeään\nmuotoon puettua kirjelmää, jossa esitettiin »porvariston» taistelun\nepätoivoisuus ja vaadittiin, ettei Tallinnaa saisi panna alttiiksi\nkatutaistelujen hävityksille. Lisäksi kaikkialla kierteli huhuja, että\nbolshevismi oli saanut tukevan jalansijan rintamajoukoissakin, jotka\nvahvistivat itse näitä huhuja osoittamalla — kylläkin useimmiten aivan\ntoisista, ymmärrettävistä syistä — haluttomuutta taisteluun menoa\nkohtaan. Kammottava välinpitämättömyys oli levinnyt yhä laajempiin\nkansankerroksiin.\n\nVuoden lopulla oli kaikkialla maassa perustettu hallituksen ja\nrintamajoukkojen tukemista tarkoittavan, Tartossa joulukuun\npuolivälissä alulle pannun »Uhistöö» liiton haaraosastoja lukuisine\nalaosastoineen haavoittuneiden hoitoa, sotapakolaisten ja toimivien\njoukkojen tukemista, taloudellisten apuneuvojen keräämistä,\nagitatsionia y.m. varten. Liiton merkitys ei vielä tällöin ollut\nkuitenkaan suuri, sen jäsenluku oli pieni ja tulokset sen toiminnasta\nehkä vieläkin pienemmät. Vasta myöhemmin se paisui mahtavaksi, laajaksi\njärjestöksi, jonka osuus vapaussodan onnelliseen päättymiseen on sangen\nsuuri.\n\nUuden vuoden alussa virolaisten peräytymistä jatkui entiseen\ntapaan, kuitenkin hitaammin. 1:en rykmentti oli jo edellisen vuoden\nlopulla lähetetty rintamalle, mutta sen tulo ei ollut aikaansaanut\nminkäänlaista muutosta tilanteeseen Se, mihin ylin sotilasjohto ja\nsamalla hallituskin perusti luottamuksensa tulevaisuuteen, ilmenee\nseuraavasta: Kun Kalevan maleva tammikuun 2 p:nä lähti Tallinnasta\nNarvan maantietä pitkin rintamalle, kertoo mainitun joukko-osaston\nsotapäiväkirja joukkoa tarkastaneen kenraali _Tönissonin_ lausuneen:\n»Meidän heikot ja huonosti varustetut komppaniamme peräytyvät melkein\nvastaanpanematta, vaikka vihollisen joukot eivät ole suuret. Jos\nkykenemme pysymään paikoillamme, niin voimme muutaman päivän kuluttua\nsuomalaisten apujoukkojen saavuttua rintamalle ryhtyä etenemään.»\nSamalla sotilasjohto tietysti kuumeisesti valmisti kaikin tavoin\nmahdollisuuksia tällöin aloitettavaksi määrättyä etenemistä varten\ntäydentäen joukkojen varustusta ja vahvistaen niitä apujoukoilla.\n\nEnsimmäinen suomalainen komppania saapui Tallinnaan joulukuun\n30 p:nä ja muut Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon komppaniat\nseurasivat sitä pian perässä. Niiden tulo muodostaa käännekohdan Viron\nvapaustaistelun siihen saakka niin perin toivottomassa kehityksessä.\nTammikuun 4 p:nä virolaisilla joukoilla oli ensimmäinen huomattavampi\nmenestys. Ne saivat silloin Tapan rintamalla ensimmäisen voittonsa\nvalloittamalla Prisken. Operatiiviesikunnan sotapäiväkirja mainitsee,\nettä tähän taisteluun otti osaa yksi komppania jalkaväkeä ja 16 miestä\npanssarijunasta kahden suomalaisen, luutnantti Penttilän ja kersantti\nAmbrosiuksen, johdolla.\n\nBolshevikit panivat kaikkialla valtaamillaan alueilla oman\njärjestyksensä voimaan. Nimellisesti valta oli paikallisilla\nkomiteoilla, jotka toimittivat kotitarkastuksia ja vangituttivat\n»vastavallan kumouksellisia». Mutta todellisuudessa valta\nluonnollisesti oli venäläisten, lättiläisten ja virolaisten\nbolshevikisotilaiden käsissä. Kaikkialla ryhdyttiin toteuttamaan\nsitä suunnitelmaa, joka oli tehty ennen hyökkäystä. Vastustajia\nvainottiin häikäilemättä. Kirkot suljettiin tai muutettiin bolshevikien\nkokoushuoneiksi j.n.e. Vangitsemisia, ryöstöjä ja murhia tapahtui usein\nKuitenkin bolshevikit uuden valtakautensa alkuaikana käyttäytyivät\nvaltaamillaan alueilla rauhallista väestöä kohtaan verrattain siivosti.\nJoukkomurhat ja yleiset ryöstöt alkoivat vasta sitten, kun bolshevikit\nkärsivät rintamilla suuret tappionsa ja kävi selväksi, että he\najanmittaan eivät kykenisi säilyttämään asemaansa.\n\nTilanne taistelukentillä ja niiden takana Virossa oli kehittynyt tälle\nkannalle, kun ensimmäiset suomalaiskomppaniat saapuivat rintamalle.\n\n\n\n\n\n\nTOINEN OSA\n\n\n\n\n1. Suomalaisen apuretkikunnan syyt ja suunnittelu.\n\n\nViron hädänalainen tila herätti Suomessa suurta myötätuntoa.\nVirolaisten epätoivoiselta näyttävän vapaustaistelun kehittymistä\nseurattiin Suomessa eri tahoilla jännityksellä harvojen\nsanomalehtiuutisten avulla.\n\nOn totta, että maassamme ei yleensä tiedetty paljon virolaisista, eikä\nheidän oloistaan. Ellei ota lukuun verrattain harvoja yliopistotietä\nvirolaisten kieleen ja oloihin tutustuneita, niin täytyy tunnustaa,\nettä kansallamme oli perin hämärä käsitys Suomenlahden takaisista\nheimolaisista.\n\nSuomalaiset ja virolaiset olivat vuosisatojen kuluessa aivan\nvierautuneet toisistaan, senjälkeenkuin Suomesta virolaisten\nvapaustaisteluun vv. 1343—44 lähetetty apu ei ollut ehtinyt ajoissa\nperille. Suomalaisilla oli niinäkin aikoina, jolloin he ja virolaiset\nolivat kytkettyinä samaan valtakuntaan, niin paljon tekemistä omissa\noloissaan ja epätoivon vimmalla käydyssä taistelussaan kansallista\nvapautta ja sivistystä kohden, ettei heille ollut jäänyt aikaa eikä\nharrastusta seurata edes läheisen veljeskansan kohtaloita.\n\nJonkinlaista lähentymistä oli tosin havaittavissa, silloinkuin Virokin\nkuului Ruotsin suurvaltaan. Silloin näet Viron käskynhaltijoina,\nlinnojen päällikköinä ja sotajoukkojen johtajina siellä käytettiin\netupäässä suomalaisia aatelismiehiä, ja maan puolustusjoukoissakin\nsuomalaiset olivat lukuisasti edustettuina. Mutta tämä aika päättyi\npian jättämättä jälkeensä mitään pysyväistä sidettä veljeskansojen\nvälille, mikä silloisissa oloissa olikin luonnollista. Oli kuin kapea\nSuomenlahti olisi vuosikymmen vuosikymmeneltä yhä leventynyt ja\nsyventynyt. Seuraavina aikoina molempien kansojen olojen eroavaisuus\nvielä huomattavasti suureni. Suomessa länsimainen oikeusjärjestys\nvähitellen lujittui, kun taas Virossa aasialais-venäläinen suunta pääsi\nvaltaan.\n\nSota 1808—09 saattoi tosin Suomen jälleen saman valtiomahdin\nalaisuuteen virolaisten kanssa, mutta sekään ei johtanut lähentymiseen\nheimolaisten välillä. Venäjän keisarikunnan valtiomiesten »divide et\nimpera» politiikka onnistui Suomeen ja Viroon nähden siinä määrin, että\nse ei ainoastaan estänyt kaiken lähenemisen suomalaisten ja virolaisten\nvälillä, vaan myöskin aikaansai molempien kansojen välille epäluuloa\nja katkeruutta. Viron ystävien oli kehoittaessaan avustustoimintaan\nViron hyväksi taisteltava Venäjän sortoajan luomia ennakkoluulojakin\nvastaan. Niinpä tohtori _O.W. Louhivuori_ kirjoitti »Uudessa\nSuomettaressa» joulukuun 15 p:nä 1918 m.m.: »Täällä on vieläkin niitä,\njotka kantavat kaunaa Viroa kohtaan siitä, mitä sortovuosien aikana\ntapahtui. Tunnetaan liian vähän Viroa, rinnastetaan kansa sen kuonan\nkanssa, mikä meidän rannoillemme ajautui, tehdään samoin kuin tekevät\nne, jotka rinnastavat Suomen kansan punaisten ryöväriemme kanssa.»\nMaassamme olikin niitä, jotka suomalaisavun lähettämisestä puhuttaessa\nväittivät, ettei virolaisten vapauden puolesta kannattanut vuodattaa\nsuomalaista verta, he olivat muka melkein kaikki »santarmikätyreitä ja\nsalakuljettajia». Toiselta puolen virolaiset ovat jo kauan ihailleet\nSuomea ja olojamme esimerkiksi kelpaavina, mutta paljon Suomen olojen\ntuntemattomuutta ja ymmärtämättömyyttä ilmeni niissäkin virolaisissa\npiireissä vielä viime vuosina, joissa ei olisi luullut enää tapaavansa\nsitä, kuten ministeri _Rein_ surullisenkuuluisa esiytyminen tuli niin\nselvästi osoittamaan.\n\nNämä seikat huomioon ottaen voi nousta mieleen kysymys, miten sitten on\nselitettävissä se suurenmoinen innostus ja epäitsekäs uhrautuvaisuus,\njoiden tuloksena suomalainen Viron avustustoiminta oli. _Suomen_ vähän\naikaisemmin päättynyt _vapaussota_ monenlaisine kokemuksineen tarjoaa\nkaivatun selityksen.\n\nSen kautta Suomen kauan unelmoitu itsenäisyys oli saatu veriuhrein\nlunastetuksi. Vanha vainolainen ja sortaja oli karkoitettu maasta.\nKotimainen bolshevistinen hurjastelu oli tukahdutettu alkuunsa. Suomen\nkansassa, jolla kärsimänsä bolshevikien julmuudet ja hävitykset olivat\nvereksessä muistissa, sanomat virolaisten ahdingosta ja kärsimyksistä\neivät niin ollen voineet olla herättämättä myötätuntoa. Suomessa\nmellastanut vainolainen yritti nyt tehdä lopun Viron vasta koittaneesta\nvapaudesta säästämättä maata tai kansaa. Sanomat siitä kuohuttivat\nsitäkin enemmän mieliä, kun tiedettiin, että kysymyksessä oli Suomen\nveljeskansa.\n\nSuomalaiset olivat vapaussodallaan sulkeneet bolshevismilta pääsyn\npohjoisinta tietä suurvaltainsodan järkyttämän eurooppalaisen\nkulttuurin kimppuun. Nyt bolshevikit yrittivät murtautua hiukan\neteläisempää tietä Keski-Eurooppaan, jonka puolustuskyky heidän koko\nsivistyneelle maailmalle vaarallisia suunnitelmiaan vastaan sillä\nhetkellä oli lamassa. Kun lisäksi näytti siltä kuin johtavat suurvallat\nymmärtäen bolshevismin vaarallisuuden koko maailmalle ryhtyisivät\nvakaviin toimenpiteihin sitä vastaan ja kuin suurvaltainsotaa seuraisi\nkaikkien sivistysvaltioiden taistelu Venäjää vastaan, niin Suomen\nosanotto siihen olisi siinäkin tapauksessa tullut kysymykseen etupäässä\njuuri Itämeren eteläpuolisella rintamalla.\n\nVapaussota oli luonut maallemme kansallisen armeijan ja mahtavan\nsuojeluskuntajärjestön, jotka yhdessä tekivät valtakunnan aseman\nulkoapäin uhkaavia vaaroja vastaan lujaksi. Esiytyminen ulospäin\nsaattoi siis suuremmatta vaaratta omalle maalle käydä päinsä.\n\nVenäläisviha oli sortovuosien aikana tunkeutunut syvälle kansamme\ntietoisuuteen. Vapaussodan aikaiseen isänmaalliseen innostukseen\nliittyi voimakkaana viha venäläisiä ja venäläisyyttä kohtaan. Lyhyen\nvapaussodan muutamina kuukausina ei oltu ennätetty kyllin löylyttää\nvanhaa vainolaista, suomalaisten ja suomalaisuuden vuosisataista\nahdistajaa. Monet entiset nöyryytykset, sortovuosien tapahtumat ja\nmarraskuun suurlakon ja punakapinan aikaiset julmuudet ja rikokset\nolivat kostamatta.\n\nVapaussodan loistavien voittojen luoma tunne omasta voimasta\ntoi mukanaan heimousaatteen voimakkaan heräämisen kansan\nlaajoissa piireissä. Ennen vain runoilijat ja haaveksijat olivat\nmielikuvituksessaan luoneet ääriviivoja Suur-Suomelle. Vain\nisänmaallisen innostuksen korkeina hetkinä oli surkean todellisuuden\nuuvuttamien ajatusten annettu levähtää näissä unelmissa. Nyt niistä\ntuli kansan laajojen kerrosten omaksuma aate, jonka toteuttamista\npidettiin nykypolven suurena tehtävänä Suomen itsenäisyyden\nvakiinnuttamisen rinnalla. Luotiinpa tälle tulevaisuuden Suomelle\njo ääriviivatkin: Suomenniemi, Vienan Karjala, Aunus, Inkeri,\nViro! Suur-Suomi unelman herättämästä kansallisesta innostuksesta\ntodistuksiksi jäävät jälkipolville Viron retken ohella myöskin Vienan\nKarjalan, Aunuksen ja Inkerin vapaustaistelujen avustamisyritykset. Ne\ntosin epäonnistuivat olojen pakosta, mutta silti ne ovat kieltämättömiä\nilmauksia vapaussotaa välittömästi seuranneesta, heimousaatteen\nherättämästä kansallisesta innostuksesta ja uhrautumishalusta.\n\nRuotsikin tuli osaltaan vaikuttaneeksi suomalaisen Viron apuretkikunnan\nsyntymiseen, joskin sille vähemmän kunniakkaalla tavalla. Kirveltävä\nmuisto vapaussodan ajoilta oli syöpynyt syvälle kansamme tajuntaan:\nRuotsi, vanha emämaa, kielsi silloin kylmästi apunsa elämästä ja\nkuolemasta kamppailevalta Suomelta. Ruotsin silloisten johtomiesten\nmenettely herätti koko valkoisessa Suomessa kielieroavaisuuksiin\nkatsomatta syvää suuttumusta ja halveksuntaa, joka ei häipyne Suomen\nkansan mielestä vuosikymmeniin. Nyt Viron hätä oli yhtä suuri kuin\nSuomen vajaa vuotta aikaisemmin. Hätäytyneet virolaiset rukoilivat apua\npohjoiselta veljeskansaltaan. Vaikkakin Viron asema näytti melkoisessa\nmäärässä epätoivoisemmalta kuin Suomen vapaustaistelumme alkaessa, niin\napua ei tahdottu kieltää. Suomen täytyi auttaa Viroa.\n\nKuitenkaan ei voida, eikä ole tarpeellistakaan väittää, että nämä,\nenemmän tai vähemmän tunteihin perustuvat syyt olisivat yksin\nmääränneet Suomen suhtautumisen Viron vapaustaisteluun. Niiden osuus\napuretkikunnan syntymiseen on sangen suuri, ne näet antoivat sysäyksen\ntoiminnalle ja aikaansaivat kansan laajoissa kerroksissa avustustyön\nonnistumiselle välttämättömän kansallisen innostuksen asiaan.\nAvustustoiminnan johtoon astuvien henkilöiden menettelyä ja Suomen\nhallituksen suhdetta yritykseen ne eivät luonnollisestikaan riittäneet\nmääräämään. Ennenkuin tällaiseen, mahdollisesti hyvinkin raskaita\nveriuhreja vaativaan avustustoimintaan saatettiin ryhtyä ja sitä\nvaltiovallan puolelta tukea, täytyi olla selvillä, että se tuottaisi\nomalle maallemme ja valtiollemme jotakin etua, joko suoranaisesti tai\ntorjumalla jonkin uhkaavan vaaran. Suomella oli jälkimmäinen reaalinen\nsyy ryhtyessään Viron avustamiseen. Retkihän ei, kuten tunnettua,\ntuottanut Suomelle loistavasta suorituksestaan huolimatta mitään\nalueellista tai aineellista etua — eikä siihen pyrittykään. Mutta Viron\nirroittaminen Venäjästä, sen vapauttaminen venäläisyyden jaloista,\nViron rannikon riistäminen Venäjältä ja virolaisten pelastaminen\nuhkaavalta bolshevistiselta vaaralta — kaikki se oli Suomelle erittäin\ntärkeää.\n\nItsenäinen Viro, jossa toivottiin voitokkaan taistelun jälkeen\nlänsimaisen oikeusjärjestyksen pääsevän valtaan, oli oleva osaltaan\nlänsimaille ja myöskin Suomelle etuvartijana Venäjän bolshevistista —\ntulevaisuudessa ehkä toisenluontoistakin — imperialismia vastaan.\n\nJos Venäjän bolshevikien olisi onnistunut alistaa virolaiset veriseen\nikeeseensä, olisivat he epäilemättä menestyksen rohkaisemina senjälkeen\nkoettaneet ulottaa valtaansa jälleen yli koko Suomenkin. Uusi,\ntavattoman raskas sota olisi silloin ollut kansallamme edessä. Se\nolisi ollut sitäkin vaarallisempi, kun ei ollut mitään takeita siitä,\nettei sosialistiemme enemmistö olisi jälleen pettänyt isänmaata ja\nliittoutunut hyökkäävän vihollisen kanssa. Sota ei ehkä olisi päättynyt\nyhtä vähillä uhreilla ja hävityksillä kuin lyhyt vapaussota. Oli\nepäilemättä paljon edullisempaa ryhtyä taisteluun tuota vihollista\nvastaan omien rajojen ulkopuolella ja siellä lyödä se, mikäli\nmahdollista, niin perin pohjin, ettei sen enää tekisi mieli yrittää\nkäydä Suomen kimppuun ainakaan vähään aikaan.\n\nSuomelle oli sitäpaitsi tärkeää, että se itse, eikä mikään sen\nkilpailija tai vastustaja, saisi osakseen sen ystävyyden, jonka\navunanto luonnollisesti oli tuova mukanaan, kuten täällä uskottiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nViron väliaikainen hallitus kääntyi suoranaisin avunpyynnöin Suomen\nhallituksen puoleen heti bolshevikien hyökkäyksen alettua Viroon.\nSen valtuutettuina oikeusministeri _Poska_ ja salkuton ministeri\n_J. Tönisson_ kääntyivät marraskuun 28 p:nä Suomen hallituksen\npääministerin _Lauri Ingmanin_ puoleen kuvaten Viron hädänalaista tilaa\nja pyytäen Suomen hallitusta lähettämään avuksi suomalaista sotaväkeä.\nProfessori _Ingman_ kirjoittaa tästä avunpyynnöstä:\n\n»Neuvotteluissa hallituksen ja eduskuntaryhmäin valtuutettujen välillä\ntultiin siihen tulokseen, että tähän pyyntöön oli mahdotonta suostua,\nosaksi, koska Suomen asevelvollisia ei lain mukaan puheenalaisessa\ntarkoituksessa voitu viedä ulkopuolelle maan rajojen, osaksi, koska\nasema omassa maassa ei sallinut puolustuksen heikentämistä.»\n\nNeuvottelut Suomen ja Viron hallitusten sekä eduskuntaryhmien\nvaltuutettujen välillä suoritettiin kaikessa hiljaisuudessa, niin että\ntietoja niiden tuloksista ei päässyt julkisuuteen. Tiedettiin vain,\nettä jonkinlaisia neuvotteluja käytiin, mutta niiden laatu, laajuus ja\nennen kaikkea tulokset pysyivät salassa.\n\nSuomen hallituksen vastaus on helposti ymmärrettävissä. Suomen armeija\noli parastaikaa muodostuksen alainen, eikä suinkaan vielä siinä\nkunnossa, että sitä olisi voitu käyttää mainitunlaiseen tarkoitukseen.\nEi ulko- eikä sisäpoliittinen tilanne kehoittanut lähettämään\nvakinaisia joukkoja hätään joutuneiden avuksi. Avunannon kieltäminen\ntässä muodossa ei suinkaan merkinnyt sitä, että Suomen hallitus olisi\nsuhtautunut kylmäkiskoisesti Viron vapaustaisteluun. Päinvastoin\nhallitus sittemmin avusti Viroa myöntämällä sille 20 miljoonan\nsuuruisen lainan ja aseita ja tukemalla mitä tehokkaimmin Viron\nvapaaehtoista apuretkikuntaa.\n\nVaikka yritys saada Suomen hallitus auttamaan Viron väliaikaista\nhallitusta vakinaisilla joukoilla siis olikin epäonnistunut, niin\nkysymys Viron pelastamisesta suomalaisilla joukoilla ei kuitenkaan\nrauennut. Avunannolle löydettiin toinen muoto, joka olikin Viron\nkannalta paljon edullisempi kuin ensin ajateltu. Suomen sanomalehdistö\notti nyt asian edelleen ajamisen huolekseen.\n\nJo marraskuussa 1918 alkoi maamme sanomalehtiin ilmestyä uutisia\ntapausten kehittymisestä Virossa ja sitten taistelujen alkamisesta.\nJo heti tällöin lienee yksityisten Viron ystävien mielessä herännyt\najatus, että suomalaisten oli autettava veljeskansaa. Kuitenkin tämä\naate esitettiin julkisuudessa vasta hiukan myöhemmin, sittenkuin sanoma\nNarvan joutumisesta bolshevikien haltuun saapui.\n\n»Uuden Päivän» toimittaja _Yrjö Koskelainen_ esitti joulukuun 2 p:nä\n1918 lehtensä N:o 217 pääkirjoituksessa »Apua veljeskansallemme!»\nlämpimin sanoin Viron auttamisen välttämättömyyttä. Tehtyään aluksi\nselkoa lahdentakaisten tapahtumien kulusta, silloisten tietojen\nmukaan, hän vaati Viron väliaikaisen hallituksen esittämän avunpyynnön\ntäyttämistä. Kirjoitus jatkuu seuraavasti:\n\n»Asia on tietysti meille itsellemme vakava, monenmoisia näkökohtia\non otettava huomioon. Jos hallitus niiden vuoksi epäröi, on sen\nvelvollisuus kiireellisesti vedota eduskuntaan ja kansaan saadakseen\nselville todellisen mielialan maassa ja kansan uhrautumishalun\nsuuruuden. Mitä avustusmuotoa, vakituisten asevelvollisten tahi\nvapaaehtoisten joukkojen lähettämistä, lopulta pidettäneekin parhaana,\navun tulee saapua ajoissa. Oikeasta hetkestä tulee Viron kansa olemaan\nmeille ikuisesti kiitollinen.»\n\n»Tampereen Sanomissa» toimittaja _John Zidbäck_ joulukuun 10 p:nä\njulkaistussa kirjoituksessaan »Viron puolesta. Voimmeko antaa apua?»\nlausuu m.m.:\n\n»Jos meillä vain on kyllin paljon hyvää tahtoa, emme epäilekään, että\navunanto käy mahdolliseksi. Me emme suinkaan tahdo olla sitä mieltä,\nettä maamme tuon avun vuoksi syöstäisiin mihinkään valtiolliseen\nselkkaukseen, jonka päättymisestä ollaan epävarmoja. Jääköön kuitenkin\neduskunnan ja hallituksen asiaksi harkita, mitä täältä käsin ehkä\nvoitaisiin virallisesti Viron hyväksi tehdä, jos apuumme vedottaisiin.\nMutta vapaaehtoisesti me epäilemättä voisimme tehdä hyvin paljon. Me\nvoisimme lähettää sinne sairaalatarpeita, me voisimme varustaa sinne\nvaatteita. Menenpä niinkin pitkälle, että me voisimme sinne lähettää\naseellista voimaakin, vapaaehtoisia joukkoja suojeluskunnistamme. Ei\npitäisi olla vaikeata saada Suomesta kokoon edes tuhatkunta miestä,\njoilla on sydän oikealla paikalla ja mielessä elävä tietoisuus siitä,\nkuinka paljon yleisinhimillisesti arvokasta saatetaan vaaranalaiseksi\nsillä, jos sallitaan bolshevikien esteettä hyökkäillä yhtä Suomen\nheimon arvokkainta osaa vastaan ja sen asutusalueelle levittää\nhävitystään. Mentäköön siis Viroon vapaaehtoisina, ellei sinne voida\nmuuten mennä!\n\n»Missä ovat ne arvovaltaiset henkilöt, jotka asettuvat tällaisen\nyrityksen etunenään? Me kaipaamme niitä. Odotamme, että pääkaupungista\nkäsin jotakin tehdään, annetaan kutsun kaikua yli maan, jotta syntyisi\nmeillä suuri ja voimakas Pro Estonia-liike. Yleisinhimillinen\nvelvoitus, omat tunteemme ja valtioviisauskin vaativat, että nyt\njotakin tehdään ja vielä lisäksi kiireellisesti ja tarmokkaasti!»\n\nSeuraavana päivänä, joulukuun 11 p:nä 1918, ilmestyi nykyään Tarton\nyliopistossa professorina olevan tohtori _Lauri Kettusen_ kirjoitus\n»Veljeskansamme hätä» 'Uuden Suomettaren' N:ossa 266. Siinä lausutaan\nm.m.:\n\n»'Onko meidän jäätävä vain tapausten katselijoiksi?' 'Apua\nveljeskansallemme!' kuultiin jo julkisuudessa huudettavan, kun\nhallituksemme puoleen avunpyynnöllä käännyttiin. Missä määrin apua\nlienee saatu, emme tiedä, mutta yhden luulemme sitä selvemmin\ntietävämme ja rohkenemme sen julki lausua: jos tehokas apu tällä\nhetkellä merentakaisilta veljiltämme kielletään, niin se on kansallinen\nhäpeä, jonka rinnalla tämän aikakauden monenmoiset häpeät jäävät\nvarjoon.\n\n»Missä ovat ne rohkeat miehet, joiden ympärille taannoin joukot\nkutsumatta riensivät Suomen vapautta turvaamaan? He astukoot esiin ja\nvarmaan on heihin heti liittyvä ihanteellista, sotakuntoista nuorisoa,\njoka suurten tarkoitusten vuoksi on töihin, uhrauksiin valmis. Apua\non toisaalta tulossa tehoisampaakin, sen tiedämme, mutta hetket ovat\nkalliit. Jospa suomalaiset vapaaehtoiset saisivat kunnian vahvistaa\nViron laillisen hallituksen ympärille sitä suojarengasta, jonka turvin\nse nyt vielä maan asioita johtaa, jospa me kerrankin voisimme rinnan\nveljiemme kanssa vertamme yhteisen vapauden ja heimousaatteen hyväksi\nvuodattaa, olisi se ainoanlaatuinen tapaus suomalaisten kansojen\nhistoriassa, niin se olisi tapaus, jonka seuraukset voisivat antaa\narvaamattoman lujat takeet molempien kansojen vastaiselle menestykselle.\n\n»Sanoja ei tässä enempää tarvita, eivätkä niitä kaipaakaan ne, joihin\nveljeskansamme katseet tällä hetkellä lähinnä ovat kääntyneet. Ja jos\nmeillä on intoa ja rakkautta, raivaa se tieltään kaikki ne muodolliset\nesteet, joita vielä mahdollisesti edessä on.»\n\nNeljä päivää myöhemmin ilmestyivät samassa lehdessä maisteri _Heikki\nKlemetin_ runo »Apuun!» ja tohtori _O.W. Louhivuoren_ kirjoitus »Viroa\nauttamaan», jossa lausutaan m.m.:\n\n»Viro saa itse ponnistaa kaikkensa ja sen on saatava vielä apua\nmuualta. Suomi on lähinnä. Suomi on ainoa, joka voi auttaa riittävän\nnopeasti.\n\n»Auttaako Suomi vai kostaako se Virolle sen, minkä Ruotsi teki sille\nitselleen? Työntääkö se luotaan veljeskansan hädän hetkellä ja niin\nainaisiksi ajoiksi katkaisee luottamuksen sillat kahden kansan väliltä,\njotka veren siteet ja rajanaapuruus on toisiinsa yhdistänyt, ja jotka\novat kaikessa vastaisuudessakin aiotut toisiaan tukien ystävyydessä\nelämään?\n\n»Niin ei saa tapahtua. Viron tähden ja itsemme tähden on meidän\nannettava, mitä voimme.\n\n»On näkynyt tietoja siitä, että Suomen hallitus on suhtautunut\nsuopeasti Viron taholta virallisesti esitettyihin avunpyyntöihin. Me\nodotamme, että tämä suopeus todistetaan tositeossa ja Virolle annetaan\nriittävästi aseita ja ammuksia. Muuta ei vaadittanekaan. Sillä Viron\nnuoriso on itse valmistunut taistelemaan viimeiseen mieheen isänmaansa\npuolesta, kun sillä vain on, millä taistella.\n\n»‒ ‒ ‒ Meidän hallituksemme on vastuussa siitä, että sillä on oikeat\ntiedot ja että se muodollisuuksien estämättä rientää Viron kansan\navuksi ja rakentaa sen sillan, jota myöten vastainen rauhallinen\nkanssakäyminen ja molempia hyödyttävä yhteistyö voi tapahtua.\n\n»Hallitus voi olla vakuutettu siitä, että valtiollisesti itsetietoinen\nsuomalainen Suomi on oleva sen takana ja tukena Viron avustamisessa.»\n\nSanomat Virosta kävivät kuitenkin jälleen huolestuttaviksi. Oli\nilmeistä, että Suomesta tarvittiin muutakin apua kuin ne aseet,\nampumatarpeet ja rahavarat, joita Viron väliaikaiselle hallitukselle\noli myönnetty: tarvittiin suomalaisia joukkoja. Valmistuspuuhiin niiden\nkokoamiseksi ja Viroon lähettämiseksi olikin tällöin jo ryhdytty.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOn joskus kuultu kiisteltävän siitä, kenen tai keiden toimesta Viron\navustaminen pantiin alulle. Kieltämätön tosiasia kuitenkin on, että\najatus suomalaisavun lähettämisestä taistelevalle Virolle heräsi aivan\ntoisistaan riippumatta, vieläpä jokseenkin samanaikaisesti useilla eri\ntahoilla, joista kolme on huomattavaa siitä syystä, että ne johtivat\ntulokseen.\n\nHelsingin naiset ryhtyivät hankkimaan sidetarpeita ja lääkkeitä Viron\nväliaikaisen hallituksen joukkojen käytettäviksi. Joulukuun 16 p:nä\nensimmäinen lähetys sidetarpeita toimitettiin Viroon. Tällä taholla\najateltiin myös erikoisen suomalaisen ambulanssin lähettämistä Viron\nrintamille.\n\nToisaalla oli varsinaisena alkuunpanijana Itämeren jalkaväkirykmentin\nTurun pataljoonassa Turussa palveleva res. luutnantti _Ernst\nBranders_. Hänen vaikutuksestaan mainitun rykmentin esikuntapäällikkö,\nvapaussodassamme kunnostautunut ruotsinmaalainen majuri _Martin\nEkström_ innostui asiaan.\n\nJoulukuun 9 p:nä luutnantti _Branders_ selvitteli ajatuksiaan Viron\navustamisesta suomalaisella vapaaehtoisjoukolla majuri _Ekströmille_,\njoka ryhtyi innolla tekemään suunnitelmia apuretkikuntaa varten.\nTarpeelliset neuvottelut ja järjestelytyö päätettiin suorittaa\ntulisella kiireellä, jotta apuretkeilijät ehtisivät ajoissa hätään\njoutuneiden avuksi. Suunniteltiin muodostettavaksi 700-miehinen, Viron\nsotilasjohdon välittömän päällikkyyden alainen suomalaisjoukko, jonka\nvarustamisesta ja palkkauksesta Viron hallitus huolehtisi, sen ja\nmajuri _Ekströmin_, retkikunnan johtajan, välillä tehtävän kirjallisen\nsopimuksen mukaan. Arveltiin niin pienen suomalaisjoukon riittävän\nantamaan epätoivon partaalla oleville virolaisille siinä määrin\nmoraalista tukea, että he ilman suurempaa ulkonaista apua kykenisivät\npitämään puoliaan bolshevikilaumoja vastaan.\n\nSeuraavana päivänä luutnantti _Branders_ matkusti majuri _Ekströmin_\nvaltuutettuna Helsinkiin ottamaan Suomen viranomaisilta ja Viron\nedustajilta selvää heidän suhtautumisestaan suunnitelmaan. Hänen\nonnistui tavata Viron täkäläinen edustaja, tohtori _O. Kallas_ ja Viron\noikeusministeri _Poska_, jotka ilmoittivat lämpimästi kannattavansa\nsuomalaisen vapaajoukon lähettämistä Viron avuksi ja selittivät, että\nViron väliaikaisen hallituksen suostumusta ei tarvinnut epäilläkään.\nLuonnollisesti oli kuitenkin sen kanssa lähemmin neuvoteltava asiasta.\n\nPaljon vaikeammaksi kuitenkin osoittautui saada Suomen hallitus\nkannattamaan yritystä. Luutnantti _Branders_ pääsi kyllä joulukuun 11\np:nä Suomen silloisen sotaministerin, kenraali _Waldénin_, puheille.\nMutta Suomen hallituspiireissä pidettiin silloin sotilaallista asemaa\nVirossa niin huonona, ettei 700-miehisen vapaajoukon luultu voivan\naikaansaada mitään huomattavampaa, joten yritys tuntui turhalta\nseikkailulta.\n\nVaikka siis majuri _Ekströmin_ ja luutnantti _Brandersin_ ei\nonnistunutkaan hankkia yritykselleen Suomen hallituksen ja\nviranomaisten kannatusta, joka olisi ollut erittäin tärkeää retken\nosanottajille ja onnistumismahdollisuuksille, jatkoivat he toimintaansa\nja vapaaehtoisten värväyksen suunnittelua.\n\nLuutnantti _Branders_ sai tehtäväkseen matkustaa ensi tilassa\nTallinnaan tekemään lopullista sopimusta Viron väliaikaisen\nhallituksen kanssa. Välikirja, joka sittemmin tuli olemaan pohjana\nViron väliaikaisen hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan\nvälillä tehdylle sopimukselle eroten siitä kuitenkin muutamissa\nkohdin oleellisesti, allekirjoitettiin Tallinnassa joulukuun 18 p:nä.\nLuutnantti _Branders_ palasi senjälkeen Helsinkiin, jossa Viron\navustamispuuha sillä välin oli kuitenkin joutunut uuteen vaiheeseen.\n\nViron avustamisasiaa oli näet ryhdytty ajamaan kolmanneltakin\nsuunnalta. Varsinaisena aloitteentekijänä tällä taholla on pidettävä\ntohtori _Lauri Kettusta_, joka lämpimänä Viron ystävänä oli kauan yhä\nkasvavalla mielenkiinnolla seurannut tapausten kulkua, ja joka jo\nmarraskuussa, ennen Narvan joutumista bolshevikeille, aikoi ryhtyä\npropagandaan Viron väliaikaisen hallituksen tukemiseksi Suomesta käsin.\nAsia ei kuitenkaan silloin kehittynyt sen pitemmälle.\n\nSittenkuin virolaisten asema kävi huolestuttavaksi, ryhtyi tohtori\n_Kettunen_ todenteolla pohtimaan avustusmahdollisuuksia. Hän neuvotteli\nkaikkein ensiksi tohtori _O.W. Louhivuoren_ kanssa esittäen, että\neverstiluutnantti _Hans Kalmia_ pyydettäisiin värväämään vapaaehtoisia\ntoisella taholla, kun majuri _Ekström_ värväisi toisella. Sitten\nhän kääntyi eräiden jääkäri- ja itsenäisyysmiesten johtohenkilöiden\npuoleen, jotka myöskin olivat oman vapaussotamme ajoilta saakka\ntarkasti seuranneet Viron tapahtumia harkitakseen mahdollisuuksia\nSuomen puolelta tehdä jotakin virolaisten hyväksi. Bolshevikien\nhyökättyä kahdelta taholta Viron rajan ylitse ja saksalaisten\nmiehitysjoukkojen päätettyä taistelutta poistua kotimaahansa katsottiin\ntoiminta-ajan tulleen. Punnittiin avustusmahdollisuuksia ja -tapoja.\nNeuvotteluihin ottivat aktiivisesti osaa tohtori _Kettunen_, maisteri\n_Toivo Kaukoranta_ ja maisteri _Y.O. Ruuth_.\n\nAvustustoiminnan puolelle päätettiin koettaa saada joku hallituksen\nja eduskuntaryhmien arvonantoa nauttiva henkilö, joka esiytyisi\nvälittäjänä Suomen hallituksen ja aloitteentekijöiden välillä. Siinä\nmielessä käännyttiin tohtori _Louhivuoren_ puoleen. Sittenkuin tohtori\n_Kallas_ palattuaan Tallinnaan tekemällään matkalta oli tehnyt selkoa\narveluttavasta tilanteesta Virossa, suostui tohtori _Louhivuori_\nmuiden kera koettamaan vaikuttaa viranomaisiin niin, että Suomesta\nluovutettaisiin Virolle aseita ja ampumatarpeita riittävästi. Heille\nannettiin hyviä toiveita asian suotuisasta ratkaisusta.\n\nSuomesta lähetettiinkin Viroon aseita, ennenkuin englantilainen\nlaivasto saapui Tallinnaan tuoden Viron väliaikaiselle hallitukselle\nlisää aseita ja ampumatarpeita, kuten aikaisemmin jo on mainittu.\nSittemmin englantilaiset lähettivät Viroon vielä enemmän sotatarpeita.\nSuomen apu siinä muodossa kävi siten tarpeettomaksi. Mutta pian\nilmeni, että parempi asestus ei yksin kyennyt auttamaan virolaisia\njoukkoja voittoon. Peräytymistä jatkui yhä. Välitön vaara uhkasi jo\nTallinnaakin. Viroon tarvittiin ehdottomasti apujoukkoja.\n\nTilanteen täten saatua toisen käänteen oli muutettava\ntoimintasuunnitelmaakin. Ajateltiin perustettavaksi maisteri\n_Ruuthin_ johtama sotilastoimikunta, joka asettuisi sotilaallisen\navustustoiminnan etunenään ja huolehtisi vapaaehtoisten lähettämisestä\nViroon.\n\nMaisteri _Ruuth_, joka silloin oli ulkoasiainministeriön\nsanomalehtiosaston johtaja, jätti neuvoteltuaan tohtori _Kettusen_\nja maisteri _Kaukorannan_ kanssa omassa nimessään ja vastuullaan\npääministeri _Ingmanille_ seuraavansisältöisen pro memorian, jonka\npuolesta ulkoasiainministeriön kauppaosaston johtaja, tohtori _T.T.\nKaila_ lupasi puhua pääministerille:\n\n »P.M.\n\n Katsoen siihen suureen poliittiseen merkitykseen, mikä Viron\n pelastamisella bolshevismin ylivallasta on Suomelle, on niissä\n nuoremmissa vapaaehtoisten sotilaiden piireissä, jotka ovat ottaneet\n osaa osittain jääkäriliikkeeseen, osittain vapaussotaan ja Karjalan\n retkeen, herännyt toive saada muodostaa vapaajoukko Viron hallituksen\n tukemiseksi.\n\n Tällaisen retkikunnan johtajiksi on toiveita saada vapausarmeijamme\n etevimpiä upseereja, kuten _Sihvo, Kalm_ ja _Ekström_. On ajateltu,\n että ensinmainittu tulisi retkikunnan rykmentin päälliköksi ja\n molemmat jälkimäiset saisivat muodostaa oman pataljoonansa à 600\n miestä. Koko retkikunta siis käsittäisi 1200 à 1500 miestä.\n\n Näin suuren miesjoukon kokoaminen vaatisi kuitenkin, että värväys saa\n tapahtua vapaasti ja että yrityksen tueksi voidaan esteettä harjoittaa\n propagandaa. Värväys ei kuitenkaan saa ulottua Suomen vakinaiseen\n armeijaan, eikä sen taistelukunto saa järkkyä tai vähentyä senkautta,\n että hyviä voimia armeijan palveluksesta siirtyisi retkikuntaan.\n\n Viron hallitus kustantaisi retkikunnan ylläpidon, mutta sen\n varustaminen aseilla, ampumavaroilla ja muilla tarvevälineillä olisi\n mieluiten saatava aikaan Suomesta käsin.\n\n Luottaen siihen, että Suomen hallitus suhtautuu suosiollisesti tässä\n lyhyesti esitettyyn alotteeseen rohkenemme kunnioittavimmin anoa\n\n että hallitus sallisi värväyksen Viron vapaaehtoista suomalaista\n joukkoa varten tapahtua täysin julkisesti, ja että hallitus suostuisi,\n jos niin tarvitaan, avustamaan retkikuntaa aseilla, ampumavaroilla ja\n muilla sotatarpeilla.\n\n Helsingissä joulukuun 11 p:nä 1918.\n\n                                          _Y.O. Ruuth.\n                                          Fil. maist._»\n\nPari päivää myöhemmin pääministeri _Ingman_ kutsui maisteri _Ruuthin_\nluokseen valtioneuvostoon ja ilmoitti hallituksen myöntyneen tehtyyn\nanomukseen, kuitenkin sillä ehdolla, että sotilastoimikunta, joka oli\nsuunniteltu itsenäiseksi, alistuisi vastaisuudessa valittavan yleisen\navustustoimikunnan johtoon.\n\nSenjälkeen sotilastoimikunta ryhtyi neuvotteluihin majuri _Ekströmin_\nja luutnantti _Brandersin_ kanssa. Maisteri _Ruuth_ kertoo siitä:\n\n»Kun sotilastoimikunta perustettiin, oli meidän tehtävämme vain\nsovittaa yhteen molemmat aloitteet. Se tapahtui Ylioppilastalolla.\nLäsnä olivat _Branders_, joka aikaisemmin oli minun asunnossani\nyksityiskohtaisesti asiasta neuvotellut ja sopinut kanssani\nyhteistoiminnan perusteista, sekä _Kettunen, Kaukoranta, Ilmari Auer,\nKäpy_ ja vielä joku. Sopimuksen tekoa helpotti se, että _Branders_\nei ollut saavuttanut Suomen hallituksen kannatusta omintakeiselle\ntoiminnalle, ja se, että _Ekström_ ja hän ymmärsivät asian saavuttavan\nsuuremman poliittisen kantavuuden ja tuen yhteistyössä itsenäisyys- ja\njääkärimiesten kanssa.»\n\nSotilastoimikunta oli sitä mieltä, että majuri _Ekströmin_\nsuunnittelema 700-miehinen apujoukko ei ollut riittävän suuri. Kuten\nmaisteri _Ruuthin_ pro memoriasta näkyy, ajateltiin jo silloin\nlähettää Viroon kaksi joukko-osastoa, joista toista johtamaan aiottiin\npyytää Suomen vapaussodassa kunnostautunutta, virolaissyntyistä\neverstiluutnantti _Kalmia_. Yrityksen katsottiin siten saavan osakseen\npaljon suurempaa kannatusta kaikkialla maassa.\n\nTohtori _Kettunen_ oli ennen sotilastoimikunnan perustamista\nneuvoteltuaan tohtori _Louhivuoren_ kanssa omassa nimessään alustavasti\ntiedustellut everstiluutnantti _Kalmilta_ hänen mielipidettään.\nSotilastoimikunta asettui sitten tästä riippumatta kannattamaan\neverstiluutnantti _Kalmin_ ehdokkuutta. Maisteri _Ruuth_ kertoo siitä:\n\n»Everstiluutnantti _Kalmin_ puoleen käännyttiin sotilaskomitean\nnimenomaisen ja yksimielisen päätöksen perusteella. Ensimmäiset\nneuvottelut _Kalmin_ kanssa tapahtuivat _Gradinilla_ joulukuun\npuolivälissä. Läsnä oli myös ylitarkastaja _Käpy_, joka puhelimitse\noli kutsunut _Kalmin Gradinille_:, ja joka esitteli hänet minulle.\n_Kalm_ oli periaatteellisesti heti valmis tarttumaan toimeen, mutta\nhalusi tarkkoja tietoja yrityksen sotilaallisista edellytyksistä,\nennenkuin lupasi antaa lopullisen suostumuksensa. Seuraavana päivänä\nneuvottelimme kahden, ja senjälkeen _Kalm_ antoi suostumuksensa\nsotilaskomitean kokouksessa samana iltana Ylioppilastalolla. _Kalmin_\nepäilykset koskivat aseiden saantia, miehistön lukumäärän rajoittamista\nj.n.e. Sitäpaitsi hän tahtoi palkkaedut ja valtuudet edeltäpäin\nmääritellyiksi. Onnistuin _Kettusen_ kanssa järjestämään nämä asiat\nneuvotteluilla osittain ministeri _Kallaksen_, osittain sotaministeri\n_Waldénin_ ja kenraali _Vilkaman_ kanssa. Molemmat viimeksimainitut\npitivät _Ekströmiä_ ja _Kalmia_ sangen sopivina.»\n\nEversti _Sihvon_ ehdokkuudesta rykmentinpäälliköksi luovuttiin sen\njohdosta, että katsottiin tarvittavan lähettää kaksi rykmenttiä\nViroon. Niiden yläpuolelle suunniteltiin asetettavaksi siviilivirasto\nyhdyssiteeksi Helsinkiin sijoitettavan, retkikuntaa johtavan\ntoimikunnan ja molempien rykmenttien välille.\n\nTällä kannalla olivat asiat, kun Helsingin naiset kutsuivat\nilmoituksilla pääkaupungin lehdissä kaikkia niitä henkilöitä, jotka\ntahtoivat auttaa Viroa sen vaaranalaisessa tilassa, saapumaan\nkeskiviikkona, joulukuun 18 p:nä 1918, klo 7 ip. Naisjärjestön\nhuoneistoon, Antinkadun 4:ssä. Siellä piti keskustella suomalaisen\nambulanssin lähettämisestä Viroon ja kysymyksen taloudellisen puolen\njärjestämisestä.\n\nKokouksesta muodostui kuitenkin paljon enemmän kuin sen kokoonkutsujat\nolivat ajatelleet. Se yhdisti lopullisesti kaikki ne suunnitelmat,\njoita oli tehty Viron pelastamiseksi, yhdeksi suureksi ja mahtavaksi\navustusliikkeeksi.\n\nAjatus avustustoiminnan välttämättömyydestä oli sillä välin saanut yhä\nlaajempaa kannatusta. Oli myöskin käynyt selväksi, että tehokkaan avun\nantaminen ja retkikunnan menestyksellinen toiminta oli vaikeaa ilman\nSuomen hallituksen kannatusta. Hallitus oli, kuten näkyy siitä ehdosta,\njolla se suostui maisteri _Ruuthin_ pro memoriassa tehtyyn ehdotukseen,\nasettunut sille kannalle, että avustustoiminnan johtoon oli saatava\neduskunta- ja kansalaispiirien luottamusta nauttivia, tunnettuja\nhenkilöitä.\n\nKokous, jonka puheenjohtajana rouva _Ilmi Hallsten_ toimi,\nasetti tehtäväkseen toimia kaksi päivää myöhemmin pidettävän\nkansalaiskokouksen edeltäjänä. Päätettiin, että työohjelman laatu ja\nlaajuus oli jätettävä kansalaiskokouksessa valittavalle johtokunnalle,\njonka jäseniksi ehdotettiin, sittenkuin asianomaisilta oli hankittu\nsuostumus siihen, kolme edustavaa henkilöä kustakin valtiollisesta\npuolueesta. Ne olivat: ruotsalaisesta kansanpuolueesta: ent.\nsenaattori _Alexander Frey_, kansanedustaja _A.R. Hedberg_ ja rehtori,\nkansanedustaja _Eirik Hornborg_, kansallisesta kokoomuspuolueesta: ent.\nsenaattori, kansanedustaja _O.W. Louhivuori_, tohtori _K.A. Paloheimo_\nja pankinjohtaja _Mauri Honkajuuri_, kansallisesta edistyspuolueesta:\ntohtori _Santeri Ivalo_, johtaja _W.A. Lavonius_ ja lakitieteen\nkandidaatti _H. Ritavuori_, maalaisliitosta kansanedustaja _Santeri\nAlkio_, ent. senaattori, kansanedustaja _K. Kallio_ ja kansanedustaja\n_A. Juutilainen_ sekä sosiaalidemokraateista professori, ent.\nsenaattori _W. Voionmaa_, tohtori, ent. senaattori _J. Ailio_ ja\ntohtori _H. Ryömä_. Vielä valittiin muutamia väliaikaisia toimikuntia\nhuolehtimaan avustustoiminnan alkuun panosta.\n\nSeuraavana perjantaina, joulukuun 20 p:nä, alkoi klo 7 ip. Helsingin\nVanhalla Suomalaisella Tyttökoululla kansalaiskokous, jossa oli läsnä\njoukko huomattavissa asemissa olevia pääkaupunkilaisia. Sittenkuin\ntohtori _A.H. Virkkunen_ oli muutamin sanoin avannut kokouksen,\nvalittiin sen puheenjohtajaksi tohtori _Louhivuori_ ja sihteeriksi\ntohtori _Kettunen_. Tohtori _Maunu af Heurlinin_ tehtyä selkoa\nalustavista toimenpiteistä valittiin johtokuntaan ennenmainitut\nhenkilöt, kuitenkin sillä poikkeuksella, että sosiaalidemokraattinen\npuolue jäi toimikunnassa edustuksetta. Aikaisemmin lupauksensa antaneet\nsosialistit olivat pyytäneet päästä ehdokkuudesta — arvattavasti\npuolueen käskystä. Avustustoimikunnan jäsenluku rajoittui siis 12:een.\n\nKokouksessa, joka osoitti selvästi maassamme silloin vallitsevaa suurta\nmyötätuntoa Viron itsenäisyystaistelua kohtaan ja kansamme lujaa tahtoa\nauttaa kykynsä mukaan heimolaisia, tehtiin vielä selkoa tapahtumien\nkehittymisestä Virossa ja keskusteltiin valitun johtokunnan toiminnan\nsuuntaviivoista. Kokouksen nimessä lähetettiin Viron väliaikaiselle\nhallitukselle tervehdyssähkösanoma, ja rouva _Minna Frisk_\nvaltuutettiin jättämään valtioneuvostolle anomus yleisen rahankeräyksen\ntoimeenpanosta.\n\nSuomen sosiaalidemokraattien menettely, joka rikkoi muuten täysin eheän\nrintaman Viron avustamiskysymyksessä, tuntuu omituiselta, etenkin\nheidän myöhemmän toimintansa valossa. Olihan verrattain yleisesti\ntunnettua, että vaikka puolue ei tahtonut ensinkään ottaa osaa\nViron avustamiseen toivoen siis nähtävästi onnettoman veljeskansan\njoutuvan kokonaan bolshevikien valtaan, vaan koetti kaiken aikaa\nasetella esteitä avustustoiminnan tielle ja halventaa sen tekijöitä,\nniin puolueen johtavat jäsenet katsoivat kuitenkin voivansa esiytyä\nerikoisina Viron ystävinä, sittenkuin suomalaisten vapaaehtoisten\navulla maa oli pelastunut tuhosta. Tunnettuahan on, miten he\nkoettivat retkikunnan aikana ja sen jälkeen herättää Viron johtavissa\npiireissä epäluuloa suomalaisia auttajia kohtaan — ja onnistuivatkin\nsiinä ainakin osittain ‒ selittäen haluavansa vain paljastaa Suomen\nporvariston kavalat aikeet Viroon nähden, aikeet, jotka todellisuudessa\nsisälsivät vain yhden ainoan toiveen: auttaa itsenäinen ja vapaa Viro\njaloilleen.\n\nTämä menettely saa kuitenkin selityksensä Suomen sosiaalidemokraattisen\npuolueen johtajien silloisesta vaikeasta asemasta. Vaikka yksityiset\npuolueen johtajat halusivatkin olla mukana Viron auttamisessa, ei\npuolueen johto uskaltanut sallia heidän liittyä avustustoimikuntaan\npeläten joukkojaan. Kaikista vastaväitteistä huolimatta silloinen\nsosiaalidemokraattinen puolue oli vallankaappausyritykseen sortuneen\nedeltäjänsä suoranainen perillinen. Sen johtajat eivät uskaltaneet\n— mikäli he sitä halusivatkaan — sanoutua ehdottomasti irti Venäjän\nbolshevikeista, jotka nyt yrittivät tehdä lopun virolaisten\nitsenäisyyspuuhista. Omaan maahamme sovitetun mittapuun mukaan täytyi\nVironkin vapaustaistelun olla heidän mielestään kansalaissota: hullusta\nitsenäisyyshaaveesta ja vanhentuneista sivistysarvoista kiinni pitävän\nporvariston taistelu bolshevististen ihanneyhteiskunta-aatteiden\nläpitunkemia työläisiä vastaan. Se seikka, että Viroon hyökänneiden\nvenäläisten ja virolaisten bolshevikijoukkojen mukana oli pieni määrä\nsuomalaisiakin — siis tavallaan juuri heidän puoluetovereitaan —\nteki johtaville sosiaalidemokraateillemme Viron avustamistoimintaan\nosanoton vieläkin vaikeammaksi ja vaarallisemmaksi seikkailuksi, joka\nolisi saattanut syöstä heidät puolueen johdosta — seikka, johon he\neivät tahtoneet heimolaisrakkaudenkaan nimessä alistua. He olivat\nsiis pakotetut jäämään syrjään. Mutta toisaalta he eivät tahtoneet\nantaa virolaisten tietää tekonsa todellisia vaikutteita, ja siksi\nhe koettivat selittää avustustoiminnan itsekkäitä tarkoitusperiä\npalvelevaksi, kavalaksi suunnitelmaksi, jonka toteuttamisessa he, Viron\nmuka ainoat todelliset ystävät, eivät tahtoneet olla mukana.\n\nVirolaiset ovat, kuten niin kauan vieraan aateliston iestä kantaneen\nkansan voi odottaa olevankin, suurimmaksi osaksi mielipiteiltään\nvasemmistolaisia. Käyttäen hyväkseen virolaisten oikeistokammoa\nja ottamalla viisaasti avukseen sen vastakohdan, joka vallitsee\nsuomalaisen ja virolaisen sivistyneistön välillä suhteessa saksalaisiin\nja saksalaisuuteen, oli sosiaalidemokraateillemme verrattain helppoa\nsaada Viron väliaikaisen hallituksenkin keskuudessa vähitellen\nheräämään jonkinlaista epäluuloisuutta sitä tukevia suomalaisia\nkansalaispiirejä kohtaan. Tulokset esiytyivät kuitenkin vasta myöhemmin.\n\nSosiaalidemokraattien johtajien ei ollut tietenkään vaikeata salata\nvirolaisilta puolueen suuren enemmistön suhdetta Viron avustamiseen,\njonka onnistuttua ei kuitenkaan enää arkailtu lähettää onnitteluja\nvirolaisille saavutetun vapauden johdosta. Suomalaisten ja virolaisten\nsosialistien — sikäläiset vähälukuiset kommunistit poisluettuina\n— välinen ero on kuitenkin hyvin suuri. Sen sijaan, että Suomen\nsosiaalidemokraatit liittyivät maamme kohtalon hetkenä koko kansamme\nvuosisatojen kuluessa vihollisinaan pitämiin venäläisiin, joiden\npäätarkoitus oli tehdä loppu ei vain Suomen itsenäisyydestä, vaan koko\nSuomen kansastakin, piti suurin osa heidän virolaisia aateveljiään\nvelvollisuutenaan ryhtyä kaikella tarmollaan, hengellään ja verellään\npuolustamaan maansa nuorta itsenäisyyttä ja kansansa olemassaoloa\nsamoja vihollisia vastaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTässä yhteydessä lienee syytä mainita hiukan Viron avustamisen\nalkamisajan otollisuudesta.\n\nEdellä mainittiin, että jo marraskuussa, ennen Narvan joutumista\nbolshevikien haltuun, ajateltiin apuretkikunnan lähettämistä Viroon.\nNiiden kolmen Viron avustamisaloitteen ohella, jotka johtivat\ntulokseen, lienee jo marraskuussa useilla tahoilla pohdittu tätä asiaa.\nHerää niin ollen kysymys, olisiko retkikunnan lähettäminen jo tällöin\nollut edullisempi edellyttäen, että se olisi voitu silloin saada\naikaan. Toisin sanoen: ryhdyttiinkö Suomessa Viron avustamiseen oikeaan\nvai väärään aikaan? Lähemmin tarkastettaessa asioiden kulkua ei voi\ntulla muuhun tulokseen kuin, että _suomalainen apuretkikunta saapui\nViroon juuri oikeaan aikaan_.\n\nJos se olisi tullut vaikkapa vain parisen viikkoa myöhemmin, olisivat\nbolshevikit valtaamalla Tallinnan, jonka edustalle he jo olivat\nsaapuneet, ehtineet tehdä lopun Viron itsenäisyysmiesten vastarinnasta.\n\nJos suomalaiset joukot olisivat olleet Virossa _ennen_ bolshevikien\nhyökkäyksen alkua, olisi se parhaassa tapauksessa jäänyt tapahtumatta,\ntai se olisi torjuttu. Tällöin olisi Viro säästynyt bolshevikien\nhävityksiltä, jotka tuottivat etenkin huomattavia taloudellisia\nvaurioita ja maan asukkaille suuria kärsimyksiä. Mutta vain juuri ne\nkaiken entisen sorron ja kärsimyksen lisäksi Viron kansan hartioille\nlaskettuina saattoivat herättää virolaiset välinpitämättömyydestä maan\nkohtaloon nähden. Ilman niitä ja varmaa uskoa, että ainoa pelastus oli\nlyödä vihollinen takaisin rajojen taakse ja vaikkapa pitkälliselläkin\nsodalla pakottaa se Virolle kunniakkaaseen rauhaan, eivät virolaiset\nnähtävästikään olisi voineet herätä isänmaalliseen itsetuntoon ja\nuhrautumishaluun ja eheytyä lujaksi kansayksilöksi.\n\n_Suomalaiseltakin_ kannalta katsoen tällainen rauhallinen ratkaisu\nolisi ollut vähemmän suotava. Tässä tapauksessa heikoksi ja\nvoimattomaksi sekä sisään- että ulospäin jäänyt Viro ei olisi vastannut\nSuomen toiveita etuvartijasta ja lujasta liittolaisesta hädän hetkellä.\nAvustustoiminta olisi Suomelta joka tapauksessa vaatinut melkein samat\ntaloudelliset uhraukset, mutta ei olisi tuottanut niitä tuloksia Suomen\nja Viron suhteiden kehitykselle, joita meillä on joka tapauksessa\noikeus toivoa sen nykyisessä muodossaan myöhemmin tuottavan. Vielä\ntärkeämpää on kuitenkin, että tällöin Viron retki ei olisi tullut\nvaikuttaneeksi nykyään ja etenkin tulevaisuudessa suurena suomalaisen\nkansallisylpeyden aiheena ja oman voiman todistajana, jollaisia\njokainen kansa tarvitsee pysyäkseen pystyssä.\n\nNäin parhaassa tapauksessa. Mutta on otettava huomioon sekin suuri\nmahdollisuus, että niissä oloissa Viron vapaustaistelun olisi saattanut\nkäydä huonostikin. On ennen kaikkea muistettava Viron pitkät maarajat\nVenäjää vastaan. Suomalaiset joukot olivat tosin karkoittaneet\nvenäläiset Suomesta herättäen heissä kunnioitusta ja pelkoa suomalaisia\naseita kohtaan, mutta ei ole sanottua, eivätkö bolshevikit sittenkin\nolisi ryhtyneet hyökkäykseensä Viroa vastaan, vaikka he olisivat\nkuulleet suomalaisia apujoukkoja olevan virolaisten puolella.\nMahdollisesti he olisivat siitä tiedon saatuaan vain ryhtyneet\nhuolellisemmin ja voimakkaammin valmistamaan hyökkäystä, joka olisi\nsaattanut käydä virolaisille varsin tuhoisaksi. On näet mahdollista,\nettä jos bolshevikit olisivat huomattuaan kohtaavansa lujempaa\nvastarintaa kuin olivat odottaneet, tuoneet suomalais-virolaista\narmeijaa vastaan ne kymmenkertaiset joukot, jotka sittemmin\ntaistelivat virolaisten kanssa Viron rajoilla kuukausimääriä, niin\nsuomalaistenkin puolustus olisi voinut murtua, jolloin kaikki olisi\nollut auttamattomasti hukassa.\n\nJuuri ne aikaisemmat tapaukset ja vallitsevat olot, jotka loivat\ntilanteen suomalaisten apujoukkojen saapuessa Viroon, tekivät\nsuomalaisten suuret voitot ja Viron pelastamisen mahdollisiksi.\nSuomalaisten joukkojen loistavan menestyksen yksi kaikkein tärkeimpiä\nedellytyksiä oli juuri se, että virolaisista helposti saadut\nvoitot olivat tehneet bolshevikijohtajien mielestä suuremmat ja\nparemmat joukot Virossa tarpeettomiksi ja houkutelleet nämäkin\njoukot etenemisessään varomattomuuteen ja liialliseen vihollisen\nhalveksimiseen. Heistä saadut nopeat ja loistavat voitot synnyttivät\nbolshevikeissa sitten suuren suomalaiskammon ja suomalaisissa taas\nvoitonvarmuuden ja itseluottamuksen, jotka tekivät heidän kuuluisat\nvoittonsa mahdollisiksi, vaikka bolshevikit olivatkin verrattain pian\nehtineet järjestää vastarintansa ja lähettää osan parhaita joukkojaan\ntuleen.\n\nToisaalta se tavaton _moraalinen_ vaikutus Viron sotilaihin ja\nkoko kansaan, joka pysyy suomalaisen apuretkikunnan suurimpana\nhistoriallisena tekona, perustui siihen _ehdottomaan_ vaatimukseen,\nettä suomalaiset vapaaehtoiset eivät kertaakaan saaneet väistyä,\nvielä vähemmin joutua tappiolle. Heidän tuli osoittaa virolaisille\nsotilaille, että taisteluun oli mentävä ilolla ja kaikki taistelujen\nkärsimykset kestettävä nurkumatta. Ja he tekivätkin sen. He eivät\nolleet pelastamassa ainoastaan Viron valtiota, vaan he nostivat myöskin\nViron kansan perikadosta.\n\n\n\n\n2. Apuretkikunnan alkuvaiheet.\n\n\nHeti joulukuun 20 p:n kansalaiskokouksen jälkeen, kun yrityksen johtoon\noli saatu kaikkien porvarillisten puolueiden luottamusmiehiä, jotka\nnauttivat suurta arvonantoa kaikkialla maassa, pääsi avustustoiminta\ntäyteen vauhtiinsa. Eri aloilla kilpailtiin ripeässä toiminnassa.\n\nSe, että sanomalehdet kaikkialla maassa asettuivat miltei poikkeuksetta\nhankkeen puolelle, todistaa puolestaan, miten yleinen oli kansassamme\nhalu auttaa virolaisia, ja miten lujasti uskottiin omiin voimiin.\nSanomalehdistön antama tuki oli avustustoiminnalle hyvin tärkeä suuren\npäämäärän saavuttamiseksi. Apuretkikunnan Viroon lähettämisajatuksen\nensimmäisenä julkisuudessa esittänyt »Uuden Päivän» toimittaja Yrjö\nKoskelainen saattoikin siten kirjoittaa lehtensä pääkirjoituksessa\njoulukuun 28 p:nä:\n\n»Me panemme erikoisella mielihyvällä ja kansallisella ylpeydellä\nmerkille, että suomalainen maaseutulehdistö kauttaaltaan, puoluekarvaan\nkatsomatta, on myötämielisesti suhtautunut Viron auttamiseen.»\n\nVain eräiden ruotsinkielisten sanomalehtien taholta osoitettiin\nkylmäkiskoisuutta. Nekin tunnustivat kyllä avunannon Virolle olevan\nEuroopan kulttuuriyhteisön velvollisuuden, mutta tahtoivat, että Suomi\njättäisi suurille länsivalloille avustustoiminnan, joka saattaisi\ntuoda mukanaan meidän nuorelle valtiollemme vaaroja ja kansallemme\nkärsimyksiä. Epäilemättä tämä käsitys oli vallalla joissakin\nsuomalaisissakin piireissä, niinkauankuin luultiin, että Englanti\ntulisi ottamaan Viron suojelukseensa. Mutta kun sitten havaittiin\nEnglannin rajoittuvan Viron rannikkojen suojelemiseen ja aseiden\nlähettämiseen ja bolshevikien lähenevän jo Tallinnaa, jolle ei enää\nolisi ehtinytkään saapua apua muualta kuin Suomesta, ei enää käynyt\nepäröiminen. Maamme ruotsinkielinen väestö ei avustustyössä suinkaan\nvetäytynyt syrjään, vaan otti siihen suurella innolla osaa.\n\nSotilaallinen järjestelytyö avustustoiminnan alkuaikoina jäi\nsotilastoimikunnalle. Mutta sekään oli tuskin milloinkaan\nkokonaisuudessaan koolla. Järjestelytyö oli suoritettava tulisella\nkiireellä. Tärkeät asiat vaativat mahdollisimman nopeata ratkaisua.\nSotilastoimikunnan töihin ottivat aktiivisesti osaa maisteri _Ruuth_\npuheenjohtajana, maisteri _Kaukoranta_, joka hoiti toimikunnan\nkansliaa, tohtori _Kettunen_ ja tohtori _Hj. Göös_. Arvokasta apuaan\nantoivat maisteri _E.E. Kaila_, tuomari _V. Puustinen_, maisteri _E.\nVälikangas_ y.m., jotka kuuluivat toimikuntaan. Maisteri _Ruuth_ oli\nvilkkaissa neuvotteluissa sotaministerin, kenraali _Waldénin_ kanssa,\njoka osoitti kaiken aikaa suurta mielenkiintoa ja hyväntahtoisuutta\napuretkikuntaa kohtaan. Monet alemmat sotilasviranomaiset sensijaan\nsuhtautuivat puuhaan välinpitämättömästi ja aiheuttivat paljon\nharmia ja ajanhukkaa. Sotilastoimikunnan onnistui kuitenkin pitkillä\nneuvotteluilla saada asiat luistamaan. Apuretkikunnan tarpeisiin\nvarattiin aluksi Uudenmaan kasarmin päärakennus ja sittemmin\nMerikasarmi Katajanokalta.\n\nMaisteri _Ruuth_ kertoo sotilastoimikunnan työskentelystä alkuaikoina:\n\n»Mitä sotilaskomitean toimintaan joulukuussa 1918 tulee, lisään\nvielä, että henkilökohtaiset neuvottelut _Ekströmin_ ja _Kalmin_\nsekä pääintendentti _Göösin_ kanssa heidän ehdoistaan ja eduistaan,\ntyönjaosta, velvollisuuksista j.n.e. sekä Viron hallituksen\nsuostumuksen hankkiminen kaikkiin näihin ottivat huomattavasti aikaa.\nTyö oli siis etupäässä järjestävää ja alkuunpanevaa, neuvotteluja ja\nerilaisten intressien sovittelua. _Ekström_ ja _Kalm_ neuvottelivat\nkaikissa tärkeissä kysymyksissä, myös usein henkilö- ja nimitysasioissa,\nsotilaskomitean aktiivisten jäsenten kanssa.»\n\nAluksi toimi vapaaehtoisten luetteloimistoimisto vain Helsingissä,\njossa rykmenttien upseerit sotilastoimikunnan jäsenten avustamina\nottivat vastaan ilmoittautumisia Ylioppilastalolla. Sen johdosta saapui\nmaaseudulta kirjeitä, joissa pyydettiin paikallisten kanslioiden ja\nvärväystoimistojen perustamista maaseutupaikkoihinkin. Eräässä niistä\nkirjoitetaan m.m.:\n\n»— — — on välttämätöntä, että veljeskansamme auttamiseksi alulle\npantu apuretkikunta-aate laajennetaan koko maata, siis myös maaseutua\nkäsittäväksi, maaseudulla on näet paljon viime talvena mukana olleita\nrintamamiehiä, jotka palavasti ovat odottaneet tilaisuutta päästä\nViron avuksi. Mieliala maaseudulla, ainakin Mikkelin läänissä, on\nsangen innostunut. Kun kuitenkin, mikäli lehdistä huomasin, kanslia\nvapaaehtoisten ilmoittautumista varten on järjestetty ainoastaan\nHelsinkiin, ja kun halukkaiden maaseudulta näin ollen on vaikeaa ja\njoissakin oloissa suorastaan mahdotonta ilmoittautua osanottajiksi\nretkikuntaan, rohkenen esittää, että tällaisia kanslioita ja asiaa\najavia paikallisosastoja perustettaisiin myös maaseudulle, kunkin\nläänin pääkaupunkiin. Tämä olisi välttämätöntä asiassa pikaisiin\ntuloksiin pääsemiseksi. Myös tulee tämän kautta asian ja apuretkikunnan\ntaloudellinen asema, s.o. rahavarat ja varustus, nopeimmin ja parailla\ntuloksilla järjestetyksi. Maaseudulla on paljon henkilöitä, jotka\nraha-avustuksella tulevat asiaa auttamaan. Myös vapaajoukkojen\njärjestelyssä on suuri merkitys sillä, että paikallisoloja pidetään\nsilmällä.\n\n»Siltä varalta, että ehdotukseen suostutaan, rohkenen vielä esittää,\nettä tällaisten paikallisosastojen ja kanslioiden perustaminen\nyhdistettäisiin suojeluskuntien piiriesikuntien yhteyteen. ‒ ‒»\n\nSotilastoimikunnan puolesta maisteri _Kaukoranta_ ryhtyi järjestämään\nvapaaehtoisten värväystä maaseudulla suunnitelmallisesti. Lyhyessä\najassa tämä puoli saatiinkin kuntoon.\n\nHeti yleisen avustustoimikunnan tultua valituksi ryhdyttiin sen\nnimessä neuvotteluihin Viron täkäläisen edustajan, tohtori _Kallaksen_\nkanssa Viron väliaikaisen hallituksen ja avustustoimikunnan välillä\ntehtävän sopimuksen sisällöstä. Sen pohjana oli aikaisemmin mainittu\nvälikirja Viron väliaikaisen hallituksen ja majuri _Ekströmin_\nvälillä. Sotilastoimikunnan ja tohtori _Kallaksen_ välillä\nkäydyissä neuvotteluissa sovittiin sopimuksen poliittisen puolen\nyksityisseikoista. Sen sotilaallisen puolen (palkka-, ylennys- y.m.s.\nkysymysten) laatimiseen myöskin everstiluutnantti _Kalm_, majuri\n_Ekström_ ja luutnantti _Branders_ ottivat osaa.\n\nTäten syntyneen sanamuodon tarkasti avustustoimikunnan puolesta\nsenaattori _Frey_ Pohjoispankissa joulukuun 22 p:nä. Seuraavana päivänä\ntämä saksankielinen sopimus allekirjoitettiin senaattori _Freyn_\nasunnossa. Se kuuluu suomennettuna seuraavasti:\n\n»SOPIMUS.\n\nViron hallituksen ja Suomalaisen avustustoimikunnan välillä on tehty\nseuraava sopimus:\n\nI. Suomalainen avustustoimikunta sitoutuu muodostamaan suomalaisen\nvapaaehtoisen joukko-osaston, johon tulee kuulua n. 2.000 miestä ja\nvastaava määrä upseereja. Joukko-osasto jakautuu kahteen itsenäiseen\nsotilasosastoon (militärische Einheiten), toinen majuri _Ekströmin_,\ntoinen everstiluutnantti _Kalmin_ päällikkyyden alaisena. Molempien\ntäytyy viimeistään kolme viikkoa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen\nolla taisteluvalmiina Viron mantereella.\n\nII. Joukko-osaston tehtävänä on suojella Viroa Venäjältä maahan\ntunkeutuvia bolshevikeja vastaan. Senvuoksi joukko-osasto suorittaa\nvain puhtaasti sotilaallisia tehtäviä, eikä se ole velvollinen eikä\noikeutettu sekautumaan Viron sisäpoliittisiin asioihin. Joukko-osasto\njää Viroon siksi, kunnes Viro on puhdistettu bolshevikeista, tai kunnes\nViron hallitus laskee sen pois.\n\nIII. Viron hallitus kustantaa joukon ylläpidon. Vapaaehtoisten palkkaus\nsuoritetaan liitteen A. määräysten mukaan. Vapaaehtoisten vaatetusta\nvarten Viron hallitus suorittaa kerta kaikkiaan Smk 2.000: — miestä\nkohden.\n\nIV. Viron hallitus hankkii ampuma-aseet, niiden joukossa vähintään\n40 konekivääriä ja 4 patteria, kussakin 4 uudenaikaista tykkiä,\nampumatarpeet ja kaikki muut sotilaalliset tarve-esineet; se sitoutuu\nmyös kustantamaan yhden tarpeeksi suuren kenttäambulanssin.\n\nV. Kaatuneiden perheille ja invalideille Viron hallitus suorittaa\neläkkeen samojen periaatteiden mukaan, joita Suomen hallitus\nvastaavissa tapauksissa noudattaa.\n\nVI. Joukko muodostetaan Suomessa. Tähän tarkoitukseen Viron hallitus\nsitoutuu lähettämään Suomeen heti muodostamisen alettua riittävän\nmäärän elintarpeita.\n\nVII. Joukko-osasto on itsenäinen, erottamaton osa Viron armeijaa\nja sotaministeriön ja armeijan ylikomennon alainen. Siihen\nkuuluvat vapaaehtoiset kantavat Viron armeijan merkkejä, kuitenkin\njoukko-osaston päällystöllä on oikeus Viron sotaministerin\nsuostumuksella kantaa erikoisia merkkejä. Upseerien arvo koroitetaan\nyhdellä asteella, niinpiankuin joukko-osasto saapuu Viroon.\n\nVIII. Sodan syttyessä Suomen ja jonkin muun ulkovallan välillä\njoukko-osasto voi Viron hallituksen suostumuksella palata Suomeen, jos\nSuomi välttämättä tarvitsee sitä ja sotilaallinen asema Virossa sen\nsallii.\n\nIX. Joukko-osaston varustavat ja muonittavat Viron hallituksen\nintendentit ja tarkastusviranomaiset, joiden on heti sopimuksen\nallekirjoittamisen jälkeen saavuttava joukko-osaston\nmuodostamispaikkaan, ja joiden käytettäväksi toistaiseksi Suomessa on\nheti asetettava yhden miljoonan Suomen markan luotto.\n\nX. Viron hallitus kustantaa ilmoitukset, luetteloimistoimistot ja\nrekryyttien kuljetuksen muodostamispaikkaan, sekä myöskin joukon matkan\nViroon ja takaisin.\n\nViron hallitus valtuuttaa tämän sopimuksen allekirjoittajaksi\nedustajansa Suomessa, tohtori _Oskar Kallaksen_.\n\nLisäys artikkeliin VIII: Jos joukkoon kuuluu henkilöitä, joiden\nSuomen lakien mukaan täytyy astua Suomen armeijaan aikana, jolloin\njoukko-osasto on Virossa, täytyy näiden henkilöiden noudattaa Suomen\nlakeja.\n\nHelsingissä joulukuun 23 p:nä 1918.\n\nViron väliaikaisen hallituksen Suomalaisen avustuskomitean puolesta\npuolesta\n\n                               _Oskar Kallas_. Al\n                       Viron hallituksen edustaja Suomessa.\n\nAllekirjoitukset oikeiksi todistavat:\n\n                               _Ernst Branders. Y.O. Ruuth._\n                                  Luutnantti. Fil. maist.»\n\n\n\nLiite A.\n\n\n    Palkkausehdot.\n\n  Vapaaehtoisessa joukossa ovat voimassa seuraavat kuukausipalkat:\n\n    Sotilas.............................. Smk   300:—\n    Korpraali (ryhmänjohtaja)............ Smk   350:—\n    Kersantti (aliupseeri)............... Smk   400:—\n    Varavääpeli.......................... Smk   450:—\n    Vääpeli.............................. Smk   550:—\n    Vänrikki............................. Smk   650:—\n    Luutnantti (t. esikuntakapteeni)..... Smk   750:—\n    Kapteeni (komppanianjohtaja)......... Smk   900:—\n    Majuri............................... Smk 1.200:—\n    Everstiluutnantti t. eversti......... Smk 2.000:—\n\n  Eri virka-asemat edellyttävät seuraavien upseeriarvojen palkkaetuja:\n\n  Joukkueenjohtaja        |\n  Pataljoonan adjutantti  | vänrikin tai luutnantin palkkaa.\n  Rahastonhoitaja         |\n\n  Komppanianjohtaja       |\n  Patterinpäällikkö       | kapteenin palkkaa.\n  Rykmentin adjutantti    |\n  Rykmentin intendentti   |\n\n  Pataljoonankomentaja    |\n  Tykistönpäällikkö       | majurin palkkaa.\n  Rykmentin varakomentaja |\n\n  Rykmentinkomentaja tai  | everstiluutnantin tai everstin\n  Osastonpäällikkö        | palkkaa.\n\nTämän sopimuksen perusteella laadittiin ilman Päätoimikunnan\nmyötävaikutusta tai tarkastusta kunkin retkikunnan osanottajan\nallekirjoitettavaksi seuraava\n\n»VÄLIKIRJA.\n\nMinä allekirjoittanut sitoudun täten niitten ehtojen mukaan, jotka\novat joulukuun 23 päivänä 1918 tehty Viron hallituksen ja Viron\nAvustustoimikunnan kesken, palvelemaan Viron Vapaaehtoisessa\nApuretkikunnassa (Soome Vabasalgad) Viron hallituksen auttamiseksi sen\nnykyisessä taistelussa bolshevikeja vastaan siihen saakka, kunnes Viro\non niistä puhdistettu tai Viron hallitus laskee minut tai retkikunnan\npois. Niinikään lupaan ja vannon sotilaskunniani kautta osoittavani\nsitä uskollisuutta ja kuuliaisuutta, mikä sotilashenkilölle kuuluu, ja\nalistun henkilökohtaisen sotilaskurin alle.\n\nViron hallitus kustantaa varustuksen, elatuksen ja asunnon sekä\nsuorittaa palkkaa upseereille, aliupseereille ja miehistölle heidän\narvoasteestaan ja tulevasta sotilasasemastaan riippuen edelläviitatun\nhallituksen ja toimikunnan kesken tehdyn sopimuksen kolmannen kohdan\nmukaan ollen alin palkka 300 Suomen markkaa kuukaudessa sekä sen ohessa\ninvaliideille ja kaatuneitten perheille eläkkeen samojen perusteiden\nmukaan kuin Suomen hallitus vastaavissa tapauksissa.\n\n.......ssa ......kuun ... päivänä 1919.\n\n........................ Todistavat:\n\n........................ ........................ Hyväksytään. Aika ja\npaikka edellämainitut.\n\n........................»\n\nNämä kaksi sopimusta ovat saaneet osakseen ankaraa arvostelua\nepätäsmällisen muotonsa takia. Epäilemättä olisi ollut hyvä, jos\nne olisivat saaneet varmemman muodon. Jos erimielisyyksiä Viron\nväliaikaisen hallituksen ja apuretkikunnan johdon välillä todella olisi\nsyntynyt — sehän ei olisi ollut mahdotonta — niin horjuva sanamuoto\nsopimuksessa olisi voinut tarjota tilaisuuden monenlaisiin tulkintoihin.\n\nMitä taas tulee avustustoimikunnan ja apuretkikunnan osanottajien\nväliseen välikirjaan, niin voitanee sitä pitää tarpeettomana, ainakin\nsiinä muodossa, jonka se tuli saamaan. Majuri _Ekströmin_ joukot, jotka\nennen kotimaasta lähtöään eivät ehtineet allekirjoittaa välikirjaa,\ntaistelivat ilman sitä suurella uljuudella ja menestyksellä. Välikirjan\nolisi voinut jättää kokonaan pois tai korvata jollakin toisella\nmenetelmällä. Se olisi voitu tehdä yksinomaan rykmenttien päälliköiden\nkanssa ja silloin paljon tarkemmaksi, jolloin se olisi saattanut\njotakin merkitä.\n\nLause »‒ ‒ ‒ kunnes Viro on niistä puhdistettu tai Viron hallitus\nlaskee minut tai retkikunnan pois» julkaistuna jokaisen sotilaan käteen\nannetussa välikirjassa muodostui sittemmin suorastaan turmiolliseksi.\nSotilaat käsittivät lauseen siten, että he sopimuksen mukaan eivät\nolleet velvolliset missään tapauksessa kulkemaan Viron kansallisten\nrajojen ylitse. Se synnytti etenkin retkikunnan loppuajoilla\nkaikenlaisia rettelöitä. Toiseksi lause herätti Ensimmäisen Suomalaisen\nVapaajoukon miehistössä, jonka allekirjoitettavaksi sopimus esitettiin\nvasta rykmentin saavutettua Viron rajan, epäilyksiä, että lisäys:\n»tai Viron hallitus laskee minut tai retkikunnan pois» sisälsi Viron\nhallitukselle mahdollisuuden pidättää suomalaisjoukot Virossa niin\npitkän ajan kuin sitä vain halutti antamatta puolestaan suomalaisille\nvapaaehtoisille uusia etuja. Etupäässä tästä syystä suurin osa\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon alipäällystöä ja miehistöä\nkieltäytyi allekirjoittamasta välikirjaa.\n\nEräillä virolaisilta tahoilla on samansuuntainen mainitun riidanalaisen\nkohdan tulkinta otettu puolustukseksi Viron hallituspiirien\nviivyttelylle Viron Avustamisen Päätoimikunnan vaatiessa uuden\nsopimuksen tekoa, sittenkuin Viro oli puhdistettu bolshevikeista.\n\nEpäilemättä mainittu kohta »tai kunnes Viron hallitus laskee sen\npois» tarkoittaa sitä mahdollisuutta, että Viron vapaustaistelu olisi\npäättynyt onnettomasti. Jos taas se onnistuisi, olisivat suomalaiset\ntehdyn sopimuksen mukaan velvolliset jäämään maahan vain siksi, »kunnes\nViro on puhdistettu bolshevikeista».\n\nNe seikat, joihin yllä on viitattu, johtuivat luonnollisesti siitä,\nettä sopimus oli laadittava tulisessa kiireessä, jolloin ei ollut\naikaa punnita tarkoin, mihin selkkauksiin ja erimielisyyksiin kukin\nsana tai lause myöhemmin saattaisi johtaa. Uskottiin, että sopimuksen\nvajavaisuudet voitaisiin tarvittaessa kaikessa sovinnossa parantaa.\nLukuunottamatta niitä kohtia, joista edellä on mainittu, ei sopimus\njohtanutkaan mihinkään vakavampiin erimielisyyksiin. Vastikään valittu\navustustoimikunta kokonaisuudessaan ei ottanut osaa sopimuksen tekoon,\nvaan valtuutti sitä valvomaan jäsenensä, senaattori _Freyn_.\n\n20 p:nä avattiin Ylioppilastalolla yleinen kanslia vapaaehtoisten\nluetteloihin merkitsemistä varten. Yleensä ensiksi saapuneet\nilmoittautuivat majuri _Ekströmin_ joukko-osastoon, koska tiedettiin\nsen pääsevän Viroon aikaisemmin. Myöhemmin ilmoittautuneista\nsuomenkieliset enimmäkseen liittyivät everstiluutnantti _Kalmin_ ja\nruotsinkieliset majuri _Ekströmin_ joukkoon. Viimemainittuun yhtyi\nmyöskin muutamia ruotsinmaalaisia, pääasiassa upseereja.\n\nSuomessa oleskeleva virolainen luutnantti _Kirotar_ kertoo\nensimmäisistä ilmoittautumispäivistä:\n\n»Astuin eräänä päivänä Ylioppilastaloon nähdäkseni, miten\nvapaaehtoisten kokoaminen edistyi. Oikeanpuolisia portaita ylös,\nviimeinen huone — siellä istuivat maisteri _Kaukoranta_ ja muudan nuori\njääkärivänrikki toimittaen luetteloihin merkitsemistä. Kummankin edessä\nseisoi rivi miehiä, jotka odottivat vuoroaan kirjoituttaakseen nimensä\nluetteloihin. Vaikkakin se tapahtui nopeasti, ei miesrivi vähentynyt,\nuusia tuli näet aina jokaisen poistujan tilalle.\n\n»Katselin hiukan heidän ulkomuotoaan. Monenlaista väkeä oli joukossa:\nvirkamiehiä, ylioppilaita, entisiä sotilaita, käsityöläisiä, vieläpä\nkoulupoikiakin. Ihmeellinen tunne valtasi minut katsoessani noita\nihmisiä, jotka olivat siellä ilmoittautumassa panemaan vapaaehtoisesti\nhenkensä alttiiksi minun isänmaani edestä.»\n\nMutta ei yksin Helsingissä toimittu. Kuumeinen innostus Viron\nauttamiseksi oli tarttunut maaseutuunkin. Pääasiallisesti\nsotilastoimikunnan aloitteesta oli kaikilla tahoilla maatamme\nperustettu paikallisia Viron avustamiskanslioita, jotka huolehtivat\nViron olojen selostuksesta yleisölle, rahankeruusta ja vapaaehtoisten\nvärväyksestä. Lyhyessä ajassa oli seuraaviin paikkoihin perustettu\ntällaisia paikallisia kanslioita, jotka suorittivat tärkeimmän työnsä\naivan apuretkikunnan alkuaikoina, kun taas myöhemmin toiminta niissä\nkävi verrattain hiljaiseksi: Forssa, Hämeenlinna, Härmä, Iisalmi,\nJyväskylä, Kajaani, Kokkola, Kotka, Kuopio, Lahti, Lapua, Mikkeli,\nNurmes, Oulu, Pori, Rauma, Riihimäki, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere,\nTornio, Turku, Vaasa ja Viipuri.\n\nPaikallisten avustustoimikuntien ja värväyskanslioiden työ oli varsin\nvaikeaa ja aikaakysyvää. Mutta joka taholla maata oli huomattavissa\nasemissa olevia heimousaatteen ystäviä, jotka innolla ryhtyivät\nasiaan. Käden käänteessä hankittiin tarpeellinen kansliahuoneisto\nja henkilökunta, ja työ alkoi. Paikallisten avustustoimikuntien\ntoimesta pidettiin ympäri maata kansalaiskokouksia yleisen innostuksen\nkohottamiseksi. Niiden tehtäväksi jäi myös tammikuussa yli koko maan\nvietetyn »Viron viikon» järjestäminen.\n\nSamoinkuin Helsingissä, vietettiin sitä maaseudullakin suurin\njuhlallisuuksin. Pantiin toimeen »Viron juhlia», joiden järjestäjien\ntarpeeksi julkaistiin erikoinen pieni ohjelmakirjanen esitelmineen,\nkuvaelmineen ja runoineen, ja toimitettiin yleinen rahankeruu\napuretkikunnan hyväksi. Sanomalehdet sisälsivät lämminhenkisiä\nkirjoituksia Virosta. Teatterinäytäntöjä ja biografiesityksiä pantiin\ntoimeen rahavarojen kartuttamiseksi.\n\nVapaaehtoisten värväys oli vaikein ja samalla tärkein tehtävä. Sen\nsijaan, että aluksi kerättiin ilmoittautuneet Helsinkiin ja vasta\nsiellä muodostettiin komppanioita, tuli pian tavaksi kerätä joukkue\ntai, jos mahdollista, komppania johonkin kaupunkiin, josta se sitten\nkokonaisena tai osittain kuljetettiin Helsinkiin. Komppanioiden\njärjestelytyö siellä sitten vain viimeisteltiin hajottamatta miehiä eri\njoukkoihin. Niinpä Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan 1:stä komppaniaa\nkutsuttiin usein Tampereen komppaniaksi, koska sen miehistö oli\nsuurimmaksi osaksi Tampereelta ja sen ympäristöstä. Myöskin Viipuriin\nja Ouluun keräytyivät lähiseuduilta kokonaiset komppaniat, jotka Pohjan\nPoikain rykmenttiin liityttyään tulivat olemaan 1:sen pataljoonan 3:s\nja 2:sen pataljoonan 6:s komppania.\n\nLähtijöistä ei suinkaan ollut puutetta. Kaiken ikäisiä ja säätyisiä\noli pyrkimässä retkelle, virkamiehestä köyhän mäkitupalaisen poikaan.\nHuomattavasti oli mukana ylioppilaita ja koulupoikia, jotka tulivat\nmuodostamaan retkikunnan terveen ytimen. Aivan lapsiakin pyrki\nliittymään vapaaehtoisiin joukkoihin, 11—12 vuotiaita pojanvekaroita,\njotka vuodattivat harmin kyyneleitä, kun heidät lähetettiin\ntakaisin kotiin kehoittaen odottamaan vielä muutamia vuosia. Useat\nalaikäiset karkasivat kotoa, josta heitä ei tahdottu päästää\nvaaralliselle retkelle. Sen johdosta ryhdyttiin ilmoittautuvilta\nalaikäisiltä vaatimaan vanhempien kirjallista suostumusta retken\nosanottoon. Toimenpide vaikutti jossakin määrin hillitsevästi, mutta\nei voinut tehdä loppua luvattomasta retkikuntaan liittymisestä.\nJotkut onnistuivat karkaamaan kotoaan ja piilottelemalla pysymään\njoukkojen mukana Tallinnaan saakka, josta kuitenkin useimmat heistä\näidin tai isän vaatimuksesta palautettiin kotiin suunnattomaksi\nmielipahaksi nuorille huimapäille. Yrittipä joku potkukelkallakin\npäästä Suomenlahden ylitse, kun lähteville laivoille oli asetettu\ntarkka vartiointi karkurien pidättämiseksi. On helppoa kuvitella\nseikkailunhaluisen pojan harmia, kun avomeri pakotti hänet ennen\npuolitietä kääntymään takaisin. Naisia ilmoittautui paljon enemmän kuin\ntalouden- ja sairaanhoitajattariksi tarvittiin. Monet tarjoutuivat\nsotilaiksikin, mutta heitä ei otettu vastaan. Silloin muutamat heistä\nleikkauttivat tukkansa, pukeutuivat miehen vaatteisiin ja — pääsivät\nkuin pääsivätkin pujahtamaan mukaan. Nämä naissotilaat taistelivat\nsitten muiden rinnalla uljaasti, mutta sittemmin ilmitulleina\npalautettiin heidät kotimaahan.\n\nIlmoittautuvien mielialaa näinä historiallisina hetkinä valaiskoot\nmuutamat kuvaukset, jotka herra W. Markkula on antanut Mikkelin\nkansliasta:\n\nViidenkolmatta ikäinen työmies odottaa tuolilla kärsivällisesti\npuhuttelua ja nousee seisomaan vuoronsa tultua.\n\n— Viroonko?\n\n— Niin olisi aikomus.\n\n— Olitteko mukana vapaussodassa?\n\n— En ollut.\n\n— Miksi ette? Olittehan ainakin kutsuntaiässä.\n\n— Olin loukannut jalkani, niin ettei siitä ollut kalua koko\nkevättalvena.\n\nSilmieni ilmeestä puhuteltu vaistomaisesti lienee ollut huomaavinaan\njonkinlaista epäilystä, hän näet painautuu takaisin tuolille aikoen\nruveta vetämään saapasta jalastaan virkkaen:\n\n— Kyllähän se kirveen arpi tässä aivan seivästi näkyy, jos katsoa\ntahtonette.\n\nJa sitten ikäänkuin uutta kysymystä ehkäistäkseen:\n\n— Mutta kyllä se nyt on, tämä jalka, niin terve, että sillä jaksaa.\n\nNähtävästi sanojensa paremmaksi vahvistukseksi hän kohoaa uudelleen\nseisomaan ja verkallisen varmana loppuponsi kaikuu:\n\n— Ja sentähden minä olen päättänyt, että kun ei tässä kevättalvella\ntältä jalalta päässyt lähtemään, mutta sillä nyt kykenee, niin minäkin\nvuorostani lähden sotaan.\n\n— Mutta marssit siellä ovat rasittavia\n\nKoruton vastaus lopettaa keskustelun:\n\n— Onhan siellä sodassa muutkin miehet kestäneet Eiköhän tässä voisi\npäästä jo tänä iltana lähtemään?\n\nHän pääsee. Samana iltana juna kiidättää hänet kohti etelää sinne,\nmissä »muutkin miehet ovat kestäneet.»\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlkalaputtomaan sotilaspukuun puettu mies saapuu toimistoon,\njättää lakkinsa eteiseen ja astuu paljain päin kansliahuoneeseen\ntehden mielestään aito sotilaallisen tervehdyksen viemällä kätensä\nkorvalliselle. Minua hymyilyttää — meininki näkyy olevan hyvä, mutta\njonkin verran päin honkaan. Heitän mieheen pikaisen silmäyksen ja\naivoissani välähtää ajatus:\n\n— Sodassa ollut. Sven Dufva!\n\nPyydän häntä istumaan ja tarkastelen miestä lähemmin. Naama\nystävällinen, pyöreä ja verevä, tukka lyhyeksi leikattu ja punertava,\nsilmät pienet ja hyväntahtoisuuttaan loistavat. Aivoissani toistuu\najatus:\n\n— Sven Dufva!\n\nTarjoan miehelle tupakan, ja sitten juttu alkaa:\n\n— No, tehän olette varmaan jo ollut sodassa ja nyt aiotte Viroon?\n\n— Olenhan minä sodassa ollut kaiken aikaa.\n\nTämä tulee luonnostaan lankeavana ja yhtä luonnostaan lankeava jatkokin\non:\n\n— Sieltä meidän kyliltä kun parikymmentä poikaa lähti Viroon, niin\nitseksenikös minä kotia jäisin akkaväen kanssa?\n\nTämä on reilua puhetta, ja asia kehittyy nopeasti molemminpuoliseksi\ntyydytykseksi. ‒ ‒ ‒ Jatkamme näin muodoin kantakirjaan merkitsemistä,\nkunnes ehdimme sarakkeeseen »missä taisteluissa ollut». Ja silloin\nminun vuoroni on hämmästyä.\n\nVilppula, Tampere, Lahti, Viipuri... Ainoastaan tärkeimmät sopivat\nsarakkeeseen. Mutta ne nimet ovatkin valkoisen armeijan historian\nloistavimpia. Ja ikäänkuin jonkinlaisena täydentävänä selityksenä tulee\nyksinkertaisesti:\n\n— Siellä oli toisinaan niin aukeat paikat, kun mentiin eturivissä.\nMutta mitäpähän niistä kaikista pienistä naarmuista, enhän minä niistä\nedes kertaakaan potemaan joutunut.\n\nPalaan takaisin jo sivuuttamaani kantakirjan sarakkeeseen\nkunniamerkeistä.\n\n— Onko teillä kunniamerkkejä?\n\n— Onhan minulla kaksi.\n\n— Mitalleja vai ristejä?\n\n— Enhän minä tiedä, ovatko kolikoita vai ristejä. Kaksi nauhaa minulla\non.\n\nKatson miestä vaieten. Sieluni silmiin kuvastuvat Viron lumiset\nlakeudet, jotka ovat kahta aukeammat sille, joka menee eturivissä. Ja\nuusille aukeille hän on nyt jälleen matkalla, tuo Sven Dufva.\n\nSven Dufvako? Ehkä. Ehkä ei.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNuori, pienirakenteinen, mutta jäntevän näköinen mäkitupalaisen poika\nojentaa paperinsa tarkastettaviksi. Ennenkuin ryhdyn niitä selailemaan,\nteen tavallisen kysymykseni:\n\n— Oletteko ennen ollut sodassa?\n\nVieressä istuja ehättää sanomaan:\n\n— Onhan tämä. Ja kaksi veljeäkin on siltä kaatunut.\n\nVilkaisen tarjokkaaseen. Hän istuu vakavan tyynenä, silmissä rauhaisa\nloiste ja vahvistaa edellisen ilmoituksen:\n\n— Kaiken aikaa.\n\nTarkastelen minulle jätettyjä papereita. Aivan oikein. Ollut mukana\nkaiken aikaa, taistellut neljällä eri rintamanosalla, ottanut osaa\nuseihin huomattaviin taisteluihin, kaksi veljeä kaatunut sodassa,\ntarmokas mies. Paperitkin sen todistavat ja antavat lisäksi varmuuden\nvanhempien suostumuksesta lähtöön. Viimeksimainittu todistus aiheuttaa\nkumminkin vielä puoleltani kysymyksen:\n\n— Mutta mitä äitimuori sentään sisimmässään tästä lähdöstä ajattelee?\nEikö sano: ei kaksi tavallisesti kolmannetta mene?\n\n— Eihän tuo mitään erikoista estettä pannut; jos kaatuu, niin kaatuu,\nminkäs sille voi.\n\nMutta sitten tulee esille se perimmäinen syy lähtöön:\n\n— Taitaa tämä sota maailmasta kohta loppua ja pitäähän toki sitä ennen\nvielä kerran mukaan ehtiä.\n\nSiinä se on. — Samana iltana hän matkustaa Viroon »ehtiäkseen vielä\nkerran mukaan, ennenkuin sota maailmasta loppuu».»\n\n       *       *       *       *       *\n\nPitkät matkatkaan eivät estäneet miehiä lähtemästä. Niinpä muudan\nSuomen vapaussotaan osaaottanut nuorukainen Ranualta, innostuneena\nsanomalehdistä lukemastaan ilmoituksesta, lähti kiireimmän kaupalla\nhiihtämään toistasataa kilometriä pitkän taipaleen Ouluun ehtiäkseen\nsieltä lähtevän komppanian matkaan.\n\nEräs Pohjan Poika taas kysyttäessä hänen vaikuttimiaan retkelle lähtöön\nkertoi koruttomasti:\n\n»Suomen vapaussodan aikana olin ‒ ‒ ‒ llä, joten minulla ei ollut\nmahdollisuutta ottaa osaa kapinan kukistamiseen. Kun nyt otettiin\nvapaaehtoisia Viroon, sanoi vaimoni, ettei se ole mies eikä mikään,\njoka ei ole tapellut ryssää vastaan, ja että nyt kun on tilaisuus, on\nmentävä. Eikä hän luvannut laskea viereensä, ennenkuin kunniasanallani\nlupasin lähteä Viroon. Ja mielellänihän lähdinkin.»\n\nNämä ovat vain muutamia koruttomia kuvauksia tuhansien joukosta. Ne\nkertovat kuitenkin kaunopuheisesti siitä suuresta innostuksesta Viron\nvapauttamisaatteeseen, joka vallitsi kansamme keskuudessa, ja joka\ntasaisen kansallisluonteemme mukaan ilmeni vain yksinkertaisina,\nrauhallisina sanoina — _voimakkaan päättäväisyyden_ sanoina, jotka\njohtivat suuriin tekoihin.\n\nKaikki retkelle ilmoittautujat, jotka seisoivat värväystoimistoissa\nrauhallisina vuoroaan odotellen, olivat saaneet käydä lyhyemmän\ntai pitemmän sisäisen taistelun, ennenkuin he olivat saavuttaneet\nvarmuuden: minä lähden. On totta, että nuorekas taisteluinto ja\nseikkailunhalu ajoivat useimpia heistä retkelle, mutta vasta niiden\nyhdyttyä kaikkiin muihin vaikuttimiin, joihin yllä on viitattu,\nsaattoivat ne nuo puolineljättä tuhatta miestä aseihin Viron vapauden\npuolesta. Sen todistaminen on helppoa.\n\nJos jonkun päähän pälkähtäisi ryhtyä värväämään suomalaisia\nvapaaehtoisia joukkoja johonkin maahan, jossa olisi tilaisuutta\ntaisteluihin ja niiden ohella rajattomiin ryöstöihin, niin ei\nhän varmastikaan saisi mukaansa muuta kuin kourallisen hurjia\nseikkailijoita ja rikollisia veijareita, joille kotimaan kamara on\nkäynyt liian kuumaksi. Viroon lähtevät vapaaehtoiset olivat toista\nmaata. Useimmat heistä jättivät rauhallisen kotinsa, keskeyttivät\nlukunsa tai luopuivat työstään ollakseen mukana pelastamassa\nveljeskansaa. Vain suuri isänmaallinen innostus saattoi kerätä ja\npitää koossa sellaisen vapaaehtoisen apuretkikunnan kuin Viroon\nlähtevä. Siitä, että asianlaita on ehdottomasti näin, on todistuksena\nse, että sittemmin, keväällä 1919, jolloin innostus Viron asiaan oli\nlaimentunut, osoittautui erittäin vaikeaksi saada kokoon viittäsataa\nmiestä suunniteltua uutta retkikuntaa varten.\n\nSurullista kyllä, ei omasta maastammekaan ole puuttunut edes\nsivistyneistä piireistä niitä, jotka ovat leimanneet Viron\napuretkeilijäin päävaikuttimeksi ryöstönhalun. Onpa rohjettu lausua\nsellainenkin väite, että Viron suomalaiset auttajat ovat verrattavissa\nvain Itämerenmaiden ruotsalaisiin ja saksalaisiin ristiretkeilijöihin,\njotka kätkivät ryöstönsä ja hävityksensä suuren aatteen varjoon.\nSitä ei käy kieltäminen, että jokin määrä huonojakin aineksia\npääsi pujahtamaan retkelle. Mutta ei tarvitse muuta kuin silmäillä\nsotilaskantakirjojen »sääty tai ammatti» saraketta, niin heti inhoten\nhylkää epäilyksen, että suurin tai edes huomattava osa noista,\nuseimmiten hyvissä asemissa olevista miehistä ja nuorukaisista olisi\nlähtenyt vieraaseen maahan antautuen hengenvaaraan vain saadakseen\nryöstetyksi jonkin vähäpätöisen rahasumman tai melkein arvottoman\nesineen. Ei. Suuren ja puhtaan on täytynyt olla sen innostuksen,\njoka on ajanut heidät Viron pelastamisretkelle. Itsekkäällä, kaikkia\ntodellisia tekoja väistävällä ajalla ei ole oikeutta arvostella\ninnostuksen hetkien suurtekoja omien matalien ja vain omaa hyötyä\ntavoittelevien pyrintöjensä mittapuulla.\n\nSuomella on täysi syy olla ylpeä siitä vapaaehtoisesta armeijasta, joka\nkoko maailman vääntelehtiessä sekasorron ja kunniattomuuden runtelemana\nsuoritti sankarityön pelastamalla Viron kansan.\n\nLyhyessä ajassa tarpeellinen määrä retkelle lähtijöitä oli\nilmoittautunut. Kaiken varalta jatkettiin kuitenkin värväystä. Olihan\nmahdollista, että kootut joukot osoittautuisivat liian pieniksi.\nIlmoittautuneiden lukumäärä kokonaisuudessaan kasvoi niin suureksi,\nettä hätätilassa olisi voitu apuretkikunnan miesluku koroittaa aina\n10.000:een.\n\nVähitellen eri joukko-osastot saivat määräyksen saapua Helsinkiin.\nJoka paikassa, josta melkoinen joukko lähti yhdellä kertaa, oli sitä\nsaattamassa suuri määrä yleisöä, omaisia, tuttuja ja ventovieraita.\nKotipaikkakunnan sanomalehdet lausuivat lähteville onnentoivotuksia.\nNiinpä »Keskisuomalainen» kirjoittaa tammikuun 3 p:nä jäähyväisiksi:\n\n »Kunniaa nuorisomme parhaimmistolle!\n\n Lyhyimmän päivän aikana, talven synkimmillään ollessa puhkeavat\n Pohjolassa taas vapauden lumivalkeat ruusut.\n\n Meidän vanhojen riidellessä nuoret kuulevat veljeskansamme hätähuudot\n Suomenlahden takaa ja kymmentuhantisena voimana vyöryvät Viroa\n vapauttamaan. Taas valkoinen Pohjola näyttää voimaansa, taas kotien\n ja kulttuurin uljaat vartijat nousevat ja tarttuvat miekkaan pimeyden\n valtoja vastaan. Uljaat Suomen pojat: kunniaa teille, uljaat ja\n urhoolliset kuin ikimuistettavat saksalaiset sotaveikkonne. Ikikunnia\n teille!\n\n Minä olen ylpeä teistä. Ja minä olen kiitollinen teille.\n\n Sillä te maksatte jalosti takaisin sen arvokkaan ja unohtumattoman\n avun, jonka saimme ystäviltämme saksalaisilta, silloinkuin meidän\n maamme oli hädässä. Kuulen teidän tarmokkaiden askeleittenne kaiussa\n rauhanenkelin siipien suhinan, sillä te ette mene kansoja sortamaan,\n ettekä maita valloittamaan, vaan te menette rauhaa rauhattomuuteen\n rakentamaan. Autuaat ovat rauhantekijät, sanoi Mestari. Teidän\n askeleitanne seuraa voitto, ihmisyyden, oikeuden ja sivistyksen\n voitto! Kaikki hyvät voimat kanssanne!»\n\n       *       *       *       *       *\n\nNuoriso ei tee alhaisia laskuja. Nuoriso innostuu suurista teoista ja\nempimättä käy niihin käsiksi ja siksi sen päätä kiertää rakastettava,\npuoleensa vetävä ja valoisa sädekehä. ‒ ‒ ‒\n\nSoitoin ja lauluin kotiin jäävät toivottivat menestystä lähteville.\nEläköön-huutojen saattamina kukitetut sotilaat lähtivät kotiasemiltaan\netelää kohden. Mitä kauemmaksi junat ehtivät, sitä suuremmiksi Viron\nretkelle aikovien joukot kasvoivat. Niilläkin asemilla, joilta ei\nollut mukaan lähtijöitä, suuret ja innostuneet kansanjoukot ottivat\nretkeilijät soitoin, lauluin ja kukin vastaan.\n\nNiinä viikkoina innostus yli koko Suomen oli suuri. Ensimmäiset\nvoitonsanomat tekivät Viron auttajista kansallissankareita, joille\ntahdottiin kaikin tavoin osoittaa huomaavaisuutta. M.m. Viipurin naiset\nlahjoittivat kaupungista ja sen ympäristöstä lähtevälle vapaaehtoiselle\nkomppanialle kauniin silkkilipun. Helsingin naiset taas neuloivat\nPohjan Poikain rykmentille komean lipun.\n\nVaroittavia ja uhkaaviakaan ääniä ei kyllä puuttunut. Kirjoitettiin\nja monistettuina levitettiin kaikenlaisia lentolehtisiä retkelle\naikoville vaikuttamaan heihin ehkäisevästi. Mutta yleisen innostuksen\nvallitessa ne menettivät täydelleen merkityksensä. Niiden vaikutus\nsupistui siihen, että joku horjuva jäi kotiin, mutta sekin koitui vain\nretkikunnan hyväksi.\n\nNäiltä Viron avustamisen alkuajoilta maisteri _A.O. Väisänen_ kertoo\nseuraavaa:\n\n»Myöhään illalla joulukuun 26 p:nä istui kaksi kielimiestä, tohtori\n_Lauri Kettunen_ ja maisteri _Toivo Kaukoranta_, edellisen kodissa\nlaatien 'Tervehdystä Viron kansalle' vironkieliseen asuun. Ei\nollut heillä nyt kysymyksessä tavanomainen kirjoitelma jostakin\nmielenkiintoisesta kysymyksestä itämerensuomalaisten kielten alalla.\nJokainen viroksi käännetty lause merkitsi toivon juurruttamista\nkokonaiseen kansaan, joka oli epätoivossa. —\n\n»Minä sain ensimmäiseksi tehtäväkseni viedä perille asiapaperin, jossa\nViron kansalle lausuttiin julki lupaus: apu tulee.\n\n»Suoraa päätä riensin Tallinnan satamasta maapäivien ylimääräiseen\nistuntoon Tuomiovuorelle. Tapasin kohta pää- ja sotaministeri\n_K. Pätsin_, jonka kasvojen ilme kertoi raskaasta työtaakasta ja\nmasennuksesta. Hän toimitti tuota pikaa Viron kansanedustajien\nkuultavaksi seuraavan julistuksen:\n\n »'Niiden Suomen veljien nimessä, jotka lähitulevaisuudessa saapuvat\n teidän rakkaaseen synnyinmaahanne taistelemaan teidän kanssanne\n vapauden, kansallisen olemassaolon, teidän nuoren valtakuntanne\n riippumattomuuden puolesta, jotka ovat yhdessä teidän kanssanne omalla\n sydänverellään ja hengellään valmiit ostamaan teille kansallisen\n itsenäisyyden elinehdot — niiden nimessä me tervehdimme teitä. Viron\n veljeskansa!'\n\n »'Ulkonaiset syyt eivät salli meidän kaikkien Suomen miesten astua\n teidän riveihinne, mutta ne lukemattomat Suomen pojat. jotka yhä ja\n yhä vapaaehtoisina rientävät teidän puolestanne taistelemaan lähtevien\n lippujen alle, ovat paraana todisteena siitä, millä innostuksella ja\n hartaudella teidän pyhä sotanne on myös täällä meidän taisteluksemme\n tunnustettu.'\n\n »'Meidän vapaussotamme ylväimpiä sankareita ovat myöskin ne miehet,\n majuri _Ekström_ ja everstiluutnantti _Kalm_, jotka ovat asettuneet\n teidän maahanne lähtevien vapaajoukkojen johtoon, miehiä, jotka\n aikanaan saavuttivat oman miehistönsä rajattoman luottamuksen ja\n rakkauden ja ylimmän sodanjohdon taholta suurinta kiitosta ja mainetta\n ei ainoastaan urhoollisuudesta, vaan myöskin mitä taitavimmasta\n sotatointen suorituksesta. Molemmat he valmistuvat parastaikaa\n kiireimmiten lähteäksensä teidän taistelutantereillenne. Saakoot he\n täydellisesti nauttia teidän puoleltanne sitä luottamusta, jonka — me\n rohkenemme vakuuttaa — he täysin tulevat ansaitsemaan.'\n\n »'Ja tuokoon tämä sota, joka vailla vertaistansa meidän heimokansojemme\n historiassa ensi kerran on tuonut Viron ja Suomen kansoille\n tilaisuuden veli veljen vieressä taistella ei vain kansallisen\n olemassaolon, vaan myöskin samalla yleisinhimillisten sivistysarvojen\n puolesta., niin — tuokoon tämä taistelu ja siinä yhdessä vuodatettu\n veri molemmat veljeskansat toisillensa läheisiksi liittolaisiksi,\n jotka rinnatusten seisten kestävät maailman myrskyt ja täyttävät\n kunnialla velvollisuutensa ihmiskuntaa ja tulevia sukupolvia kohtaan.\n Vain taistelun ja voimainponnistusten kautta, joita ilman ei ainoakaan\n kansa ole saavuttanut valtakunnallista vapauttaan. Viron kansa astuu\n toivorikasta tulevaisuutta kohden.'\n\n »'Viron Vapaaehtoisesta Apuretkikunnasta huolehtiva komitea.'\n\n»Tällaisille sanoille ei olla kylmiä, silloinkuin vihollinen on maan\npääkaupungin porteilla.\n\n»Seuraavassa maapäivien vastaustervehdyksessä viitataan jo\nveljeskansojen mahdolliseen valtiolliseen yhdistymiseen, josta\nministeri _Pätsin_ suusta vielä samana iltana ja myöhemminkin sain\nkuulla kauniita, valitettavasti yhä toteutumattomia suunnitelmia:\n\n »'Suomen veljeskansan vapaaehtoisille ja Suomen hallitukselle.'\n\n »'Me, jotka vuosisatoja olemme olleet erotetut toisistamme, ja jotka\n olemme olleet vieraiden kansojen ikeen alaisina, löydämme nyt\n kohtalon hetkellä toinen toisemme. Ryöstämällä ja tuhoamalla kansojen\n itsenäisyyden Venäjän bolshevikilaine uhkaa Viron tasavaltaa.\n Ratkaisevalla hetkellä Suomen kansa rientää veljeskansaansa auttamaan.\n Vuodatettu veri on ikuisesti yhdistävä molempia kansoja toisiinsa ja\n mahdollisesti myöskin valtiollisesti.'\n\n»Selostaessaan valtiollista ja sotilaallista asemaa samassa istunnossa\npääministeri tunnusti, että 'Suomesta tulee apua enemmän kuin\nrohkenimme toivoakaan.'\n\n»Ja apu joutui parahiksi toivottamaan onnellista uutta vuotta. Tosin\nlaiva toi joulukuun 30:ntena vain komppanian verran miehiä. Mutta\nlienee tuskin mahdoton se otaksuma, että jo yksin sen olemassaolo\nViron mantereella olisi ollut tehokas vaikutin sotaonnen kääntymiseen.\nVirolainen sotilas tarvitsi varman tietoisuuden, että häntä joku\nauttaa; kuinka hän itse silloin enää voisi perääntyä! Ainakin saattoi\njokaisen suomalaisen vapaaehtoisen askelista ja kasvoista lukea\nsaman kotona tehdyn päätöksen: me emme väisty. Heidän marssiessaan\nvoitonvarmoina uljaissa sotisovissaan pitkin vanhan ritarikaupungin\nkatuja, tunsi ylpeyttä siitä, että oli suomalainen.\n\n»Useampaan toviin saapuneitten vapaaehtoistemme juhlallisesta\nvastaanotosta paraateineen asiakirjat kertovat. Noiden ensimmäisten\ntulo jäi mieleeni pysyvimmäksi muistoksi. Sillä silloin hätä\noli suurin. Miehestä mieheen oli ennustettu, milloin vihollinen\nvalloittaisi pääkaupungin. Niinpä epätoivo oli jo siinä määrin\nvallannut mielet, että — kuten 'Päevaleht' kirjoitti — näytti siltä\nkuin kansa, joka saattoi vapaaehtoisjoukkoa katuja pitkin, ei olisi\nuskonut todeksi, mitä oli tapahtunut. »Meitähän on niin paljon ja\nloppumattomasti petetty. Kukaan ei ole meitä konsaan auttanut, ja nyt\nyht'äkkiä olemme saaneet todellista apua veljen puolelta, jonka kyllä\ntunnet, mutta joka on sinua niin paljon vanhempi, että hän on aivan\nkuin vieras. Sinä huutaisit vilpittömin mielin: Tervetuloa, armas,\nkallis, mutta ääni salpautuu, vain silmät väräjävät ja sydän lyö\nkiivaasti ja lämpimästi.»\n\nEdellisessä on käsittääkseni oikein selitetty se epäilemättä\nvapaaehtoisia ihmetyttänyt tosiasia, että kansanjoukot pidättäytyivät\nnäkyvässä ja kuuluvassa muodossa ilmaisemasta heille kiitollisuuttaan,\nmikä tunne oli silti yleinen. Virolaisetkin ovat näet juroja\nsuomalaisia, jotka vasta vähitellen uskaltavat ilmaista, mitä sisällä\nliikkuu. Seuraavat joukko-osastot tulivat jo sovinnaisesti lämmöllä\nvastaanotetuiksi, ja Pohjan Pojat eivät jääneet vaille juhlintaa.\n\nSuomalaisavun saapuminen Viroon suurimpana hädän hetkenä aikaansai\nmonissa virolaisissa piireissä voimakkaan Suomi—Viro-unioni-aatteen\nheräämisen. M.m. ministeri _Päts_ osoittautui sen innokkaaksi\nkannattajaksi. I.S.U.T:n kirjeenvaihtaja, joka haastatteli häntä\ntammikuussa 1919, kirjoittaa:\n\n »Ministeri _Päts_ on Suomen ja Viron valtioliiton kannattaja. Hän\n lausui toivovansa, että veljeskansat muodostaisivat vastaisuudessa\n yhden tasavallan, jonka presidentti asuisi Helsingissä.\n\n Uiko-, sota- ja raha-asioissa noudatettaisiin yhteistä politiikkaa.\n Silti voisi kummallakin valtiolla olla oma hallituksensa ja\n luonnollisesti oma eduskuntansa, jotka viimeksimainitut valitsisivat\n presidentin.\n\n Kun tulliesteitä ei olisi, muodostuisi Suomen ja Viron taloudellinen\n vaihto vilkkaaksi. Suomi saisi Virosta viljaa ja perunoita y.m. Viro\n taasen Suomesta teollisuustuotteita.\n\n Kun sekä Suomi että Viro saavuttaisivat idässä kansatieteelliset\n rajansa, tulisi valtioyhtymästämme sangen merkittävä tekijä\n pohjoismaissa.\n\n Kun saksalaiset ovat lopullisesti poistuneet Suomesta, niin\n ei liittovalloilla pitäisi olla mitään meidän yhteisiä\n liittopyrkimyksiämme vastaan, jotka tarkoittavat oikeudenmukaista\n vallanjakoa Itämerellä.\n\n Jos Skandinaavian maat saataisiin vielä tukemaan tätä liittoa, olisi\n muuri Venäjää vastaan tulevaisuudessa kyllin vahva.\n\n Se, mitä me nyt toivomme, sanoi ministeri, on, että itsenäisyytemme\n tulisi lopullisesti tunnustetuksi, ja myöskin, että alettaisiin pohtia\n kysymystä siitä, millä tavoin tällä hetkellä yhdessä taistelevien\n veljeskansojen vastaiset suhteet olisi järjestettävä.»\n\nTässä yhteydessä kannattaa mainita vielä muudan historiallinen\njuhlatilaisuus. Tammikuun 19 p:nä oli Tallinnan »Estonia» teatterin\nmusiikkisaliin järjestetty »Suomen ilta» vastineeksi samaan aikaan\nSuomessa vietetylle »Viron viikolle». Tilaisuudessa oli läsnä m.m.\nViron väliaikaisen hallituksen jäseniä, virolaisten ja suomalaisten\nsotajoukkojen ylipäällystöä sekä Tallinnaan saapuneita Viron\navustustoimikunnan edustajia. Ohjelmassa oli m.m. maisteri _V.\nErnitsin_ puhe, jossa esitettiin näkökohtia edellytysten luomiseksi\nveljeskansat valtiolliselle liitolle. Lyhyin ohjelmanumero teki\nkuitenkin suurimman vaikutuksen. Viron armeijan ylipäällikkö nousi\nyleisön joukosta seisomaan ja ilmoitti juuri saaneensa tiedon, että\nedellisenä iltana Narva oli valloitettu suomalaisten vapaaehtoisten\navulla. (Tieto siitä saapui vasta ylipäällikön juhlaan lähtiessä\nsyystä, että lennätin- ja puhelinjohdot oli hävitetty ja niitä ei\nsuomalaisten nopean etenemisen ja insinöörijoukkojen vaillinaisten\nvarustusten takia oltu ennätetty riittävän nopeasti panna kuntoon.)\nHarva läsnäolija lienee tämän kuultuaan pysynyt äänettömänä, siksi\nvoimakkaina ja yhtäjaksoisina, kerrotaan, kaikuivat eläköön-huudot.\n\nViron Avustamisen Päätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_\nnousi senjälkeen onnittelemaan pää- ja sotaministeri _Pätsiä_ ja lausui\ntoivomuksenaan, että ylipäällikkö, eversti _Laidoner_ korotettaisiin\ntapauksen johdosta kenraaliksi. (Näin tapahtuikin seuraavana\npäivänä; tohtori _Louhivuoren_ ehdotuksen johdosta vai muutenko, on\ntuntematonta.) Ohjelman lopussa oli vielä orkesterinumero, jota tuskin\nmilloinkaan lienee esitetty sopivampana hetkenä, _Kajanuksen_ sovittama\nmarssi »_Kaarle XII Narvan luona_». Narva, jonka kentillä ja muureilla\nsuomalaista sotilasverta niin monasti oli menneiden vuosisatojen\nkuluessa vuotanut, oli jälleen saanut nähdä suomalaista sotilaskuntoa.\n\n\n\n\n3. Viron Avustamisen Päätoimikunnan alkutoiminta.\n\n\nKohta kun Viron avustustoimikunta joulukuun 20 p:nä oli valittu,\nkokoutui se henkivakuutusyhtiö »Salaman» huoneistossa, jossa useimmat\nkokoukset myöhemminkin pidettiin. Vain muutamia jäseniä saapui\nsinne, mutta toiminta päätettiin kuitenkin viipymättä panna alkuun.\nPuheenjohtajaksi valittiin tohtori _Louhivuori_ ja varapuheenjohtajaksi\ntohtori _Ivalo_. Ylläpitämään yhteyttä sotilastoimikunnan kanssa ja\nottamaan osaa sopimuksen tekoon Viron hallituksen kanssa valtuutettiin\nsenaattori _Frey_ ja valvomaan taloudellisia asioita pankinjohtaja\n_Honkajuuri_. Myöhemmin valittiin hänen kanssaan tarkastamaan\nintendenttuurin toimintaa johtaja _Lavonius_. Kansliapäällikkönä\nja sihteerinä toimi toistaiseksi tohtori _af Heurlin_. Kaikki\ntoimikunnan jäsenet suorittivat työnsä koko ajan ilman mitään palkkaa\ntai palkkiota, samoinkuin myöskin toimikunnan myöhemmin valitut\nrahastonhoitajat ja useimmat alatoimikuntien puheenjohtajista.\n\nKokouksessa joulukuun 27 p:nä hyväksyttiin lopullisesti toimikunnan\nnimeksi: Viron Avustamisen Päätoimikunta, ruotsiksi: Centralkommittén\nför Estlands Undsättning.\n\nAlkuaika käytettiin järjestelytyöhön. Maaseudun paikalliset toimikunnat\nja värväystoimistot alistettiin Päätoimikunnan välittömään johtoon,\nsamaten maisteri _Ruuthin_ johtama sotilastoimikunta, jota yleensä\nsiitä lähtien kutsuttiin sota-asiaintoimikunnaksi. Päätoimikunnan\nalaisina työskenteli vielä erikoisia toimikuntia sairashoitoa,\npropagandaa, varainkeruuta ja raha-asioita varten sekä kanslia- ja\nhuoltokomiteat. Päätoimikunnan rahastonhoitajaksi hyväksyttiin rouva\n_Gunilla Giers_ ja sihteeriksi ylioppilas _Erkki Lepistö_.\n\nPäätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_ teki toisessa\nkokouksessa selkoa siihenastisesta toiminnasta seuraavaan tapaan:\n\nJoukkoihin oli otettu etupäässä sotilaallista kokemusta omaavia,\njoten tämän puolen voitiin katsoa olevan järjestyksessä. Viron\nhallituksen kanssa oli ryhdytty neuvotteluihin yli sovitun miesluvun\nilmoittautuneiden kustantamisesta. Niitä oli siihen mennessä kertynyt\njo tuhatkunta miestä. Tohtori _Kallas_ oli ilmoittanut puheenjohtajalle\nvirolaisten nyttemmin saaneen englantilaisilta kiväärejä ja\nkonekiväärejä sekä ampumatarpeita niihin. Suomesta oli annettu 20\nvanhempimallista tykkiä ja 500 ammusta kutakin varten. Vastikään\nvirolaiset olivat pyytäneet saada vielä lisäksi 4 uusimallista\npikatykkiä ja 4 nykyaikaista kenttätykkiä. Tallinnaa vastaan\nhyökkäävien bolshevikien lukumäärän virolaiset olivat arvioineet\n10.000:ksi. Heillä itsellään oli n. 5.000 miestä, joiden mielet\nolivat aivan masentuneet. Vain suomalaisten pikainen tulo saattoi\nenää pelastaa virolaisten aseman. Ensimmäinen vapaaehtoinen komppania\nlähtisikin Viroon jo seuraavana sunnuntaina luutnantti _Anto Eskolan_\njohdolla.\n\nKoska tilanne Virossa oli mitä kriitillisin, päätti Päätoimikunta\ntohtori _Louhivuoren_ ehdotuksesta kääntyä sähköteitse avunpyynnöllä\nulkovaltojen puoleen. Sähkösanoman sanamuodon laatiminen ja sen\nlähettäminen jätettiin puheenjohtajan, rehtori _Hornborgin_, johtaja\n_Lavoniuksen_ ja sihteerin tehtäväksi.\n\nSähkösanoma, joka päivää myöhemmin lähetettiin presidentti _Wilsonille_\nja tohtori _Holstille_ Englannin hallituksen tietoon saatettavaksi,\nkuuluu suomeksi:\n\n »Tuho uhkaa Viron valtiota. Venäläiset bolshevikit ovat valloittaneet\n eteläisen ja itäisen osan maata ja murhaten ja ryöstäen tunkeutuneet\n lähelle pääkaupunkia. Suomessa, jonka armeija tarvitaan suojaamaan\n omaa maata, kerätään kiireesti vapaaehtoisia joukkoja tukemaan Viron\n hallitusta, jonka yleisellä ja yhtäläisellä vaalioikeudella valittu\n kansaneduskunta on asettanut. Näinä päivinä lähetetään ensimmäiset\n joukko-osastot Viroon. Taistelu suurta ylivaltaa vastaan käy ajan\n pitkään raskaaksi, joskin Englannin sotalaivat suojelevat pääkaupunkia\n hyökkäyksiltä meren puolelta. Kiireisin apu länsivaltojen puolelta\n maihinnousujoukkojen ja ampumatarpeiden muodossa on välttämättä\n tarpeen, jotta voitaisiin pelastaa Viro täydelliseltä hävitykseltä\n ja estää bolshevikeja ottamasta haltuunsa Itämeren koko itärantaa.\n Vaikkapa vain lyhytaikaisestikin onnistuneena tämä suunnitelma tukisi\n bolshevistista liikettä näissä maissa siveellisesti ja aineellisesti.\n\n Viron Avustamisen Päätoimikunnan puolesta puheenjohtaja tri\n _Louhivuori_.»\n\nSamansuuntainen sähkösanoma lähetettiin myöskin Skandinaavian maihin:\nsuurkäräjien presidentti _Mowinckellille_ Kristianiaan, professori\n_Höffdingille_ Kööpenhaminaan ja johtaja _Palmelle_ Tukholmaan. Siinä\ntiedusteltiin lopussa mahdollisuuksia saada näistä maista kiireellistä\napua Virolle, asia kun oli koko Pohjolalle yhteinen ja tärkeä.\n\nJohtaja _Palme_ vastasi vuoden viimeisenä päivänä selittäen Ruotsin\nlakien rankaisevan värväyksestä ja ilmoitti sisäpoliittisen tilanteen\nmaassa tekevän huomattavamman avunannon mahdottomaksi. Norjasta\nei tullut mitään vastausta. Vain Tanskassa ryhdyttiin puuhaamaan\nsuomalaisen Päätoimikunnan alaista retkikuntaa, jonka vaiheista\nmyöhemmin mainitaan hiukan lähemmin.\n\nTäten siis suomalaiset olivat Viron avustamisessa jääneet melkein\nilman tukea muiden maiden puolelta, ellei ota lukuun Englannin\nlaivastoa ja aselähetyksiä. Tosin Virossa jo tähän aikaan oleili pieni\nruotsalaisjoukko, jota nimitettiin »Rootsi korpukseksi», mutta sen\nmerkitys oli mitätön ja osuus Viron vapaussotaan vieläkin mitättömämpi.\nKoko pitkän olemassaolonsa aikana se oli rintamalla käymässä vain\nmuutaman kerran.\n\nPäätoimikunnan kokouksessa joulukuun 31 p:nä puheenjohtaja ilmoitti\nensimmäisen suomalaiskomppanian edellisenä päivänä lähteneen Viroon.\nViron baltilaisen aateliston edustaja oli käynyt puheenjohtajan luona\nkertoen n. 700 baltilaisen ottavan osaa taisteluun bolshevikeja\nvastaan, mutta epäilevän virolaisen päällystön kykyä. Hän oli pitänyt\ntoivottavana, että suomalaiset asettaisivat ylipäällikön tai ainakin\nylipäällikölle suomalaisen yleisesikuntapäällikön. Kertoja oli edelleen\nmaininnut yleisestä sotilaallisesta asemasta, että virolaisia oli\nrintamalla vain n. 300 luotettavaa miestä ja Tallinnassa tuhatkunta\nkunnollista ratsumiestä, ja että virolaiset suojeluskunnat olivat\nosoittautuneet kelvottomiksi.\n\nPäätoimikunnan nimessä oli julkaistu sanomalehdissä kehoituksia tukea\nkaikin tavoin Viron avustamista. Sisäasiainministerin suostuttua\nyleisen rahankeräyksen toimeenpanoanomukseen oli sen järjestämiseen\nryhdytty. Rahainkeruu tuotti hyviä tuloksia. Tammikuun 17 p:nä, jolloin\nvasta pieni osa keräyslistoja oli palautettu, neiti _Paula af Heurlin_\nvarainkeruutoimikunnan puolesta ilmoitti kertyneen jo n. 110.000\nmarkkaa, joista toiminimi Kontro & Kuosmanen yksinään oli lahjoittanut\nSmk. 25.000:—.\n\nKaiken kaikkiaan saatiin Suomessa kerätyksi apuretkikuntaa varten\nkeräyslistoilla Smk. 383.758:—, yleisinä lahjoituksina Smk. 234.840:—,\niltamilla Smk. 118.442:— ja kehysmerkkien myynnillä Smk. 8.050:—, siis\nyhteensä Smk. 745.090:—.\n\nUlkoasiainministeri taas oli arvellut mahdolliseksi, että Suomen\nhallitus voisi antaa käyttövaroja, jos vapaaehtoisia lähetettäisiin\nViroon yli sovitun määrän, joten tämänkin vaikean kysymyksen\nratkaisu myönteiseen suuntaan kävi mahdolliseksi. Kuten tunnettua,\nnousi retkikunnan osanottajien lukumäärä myöhemmin 3.500 henkeen.\nViron hallitus kustansi lopullisesti, lupauksensa mukaan, kaikkien\nretkikuntalaisten varustamisen ja palkkauksen, samoinkuin yleensä\nmuutkin varsinaisesta avustustoiminnasta koituneet menot.\n\nPäätoimikunnan kahdessa seuraavassa kokouksessa, tammikuun 3 ja 7 p:nä\n1919, käsiteltiin kysymystä ylipäällikön asettamisesta suomalaisille\njoukoille, minkä Suomen valtionhoitaja, kenraali _Mannerheim_ oli\nkatsonut välttämättömäksi, etenkin, jos joukkoja lähetettäisiin enemmän\nkuin 2.000 miestä ja niille toivottaisiin hallituksen kannatusta.\nValtionhoitaja oli suositellut kolmea suomalaista kenraalia pitäen\nomasta puolestaan kenraalimajuri _Martin Wetzeriä_ sopivimpana. Tosin\nvaltionhoitaja oli ilmoittanut esittävänsä ylipäällikön asettamista\nvain omana käsityksenään, eikä tahtovansa millään tavoin sitoa\nPäätoimikunnan toimintavapautta tässä suhteessa. Mutta oli ilmeistä,\nettä Suomen hallituksen kannatus tulisi oleellisesti riippumaan siitä,\nmissä määrin mainittu ehdotus otettaisiin huomioon.\n\nPäätoimikunnan keskuudessa vallitsi kuitenkin jonkinlaista epäröintiä.\nApuretkikunta oli jo valmiiksi järjestetty ja sitä koskevat sopimukset\nViron väliaikaisen hallituksen kanssa tehty. Vapaaehtoisten joukkojen\nlähettämisestä oli neuvoteltu Viron hallituksen kanssa sillä pohjalla,\nettä joukot, joskin muodostaen kaksi eri kokonaisuutta (rykmenttiä),\nolisivat Viron sotavoimien ylikomennon alaiset, ilman omaa\nylipäällikköä. Baltilaiselta taholta tulleet esitykset suomalaisesta\nylipäälliköstä, jonka alaisena m.m. baltilaiset pataljoonat\ntaistelisivat, Viron Avustamisen Päätoimikunnan puheenjohtaja oli\ntorjunut ilmoittaen, että vasta jos Viron hallitus sellaista esittäisi,\nvoitaisiin ottaa harkittavaksi, olisiko suomalaiselta taholta\nryhdyttävä sensuuntaisiin toimenpiteihin. Ottaen kuitenkin huomioon\nvaltionhoitajan kannan Päätoimikunta katsoi retkikunnan menestykselle\nparhaaksi valita kenraali _Wetzerin_ vapaajoukkojen ylipäälliköksi.\nHänen ja Päätoimikunnan välillä tehtiin allaolevan sisältöinen\n\n »VÄLIKIRJA.\n\n Viron Avustamisen Päätoimikunnan ja kenraalimajuri _Wetzerin_ välillä\n tehdään seuraava sopimus:\n\n I. Kenraalimajuri _Wetzer_ ottaa käsiinsä niiden suomalaisten\n vapaajoukkojen ylipäällikkyyden, jotka Viron hallituksen\n ja Päätoimikunnan välisen 23 p. joulu k. 1918 tehdyn\n sopimuksen mukaisesti on muodostettu Viron avustamiseksi sen\n itsenäisyystaistelussa, sekä myös myöhemmin muodostettavien osastojen\n päällikkyyden.\n\n II. Kenraalimajuri _Wetzerillä_ on oikeus toimikunnasta riippumatta\n järjestää vapaajoukkojen sotilaallinen organismi sekä johtaa\n niiden taistelutoimintaa, kuitenkin huomioon ottaen vapaaehtoisten\n sotilaiden oikeuden liittyä joko _Ekströmin_ tai _Kalmin_ osastoon tai\n mahdollisesti myöhemmin muodostettavaan osastoon.\n\n III. Kenraalimajuri _Wetzer_ on oikeutettu 4.000 Smk:n\n kuukausipalkkioon sekä 100.000 Smk:n henkivakuutukseen siltä ajalta,\n jona hän toimii vapaajoukkojen päällikkönä.\n\n IV. Kenraalimajuri _Wetzer_ sitoutuu noudattamaan Viron hallituksen\n ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välistä sopimusta sekä siihen\n mahdollisesti tehtäviä muutoksia ja lisäyksiä alistuen Viron\n hallituksen alaiseksi.\n\n V. Toimikunta on oikeutettu saamaan kenraalimajuri _Wetzeriltä_\n säännöllisiä tietoja suomalaisten vapaajoukkojen toiminnasta,\n vaiheista ja tilasta, samoinkuin voimasuhde- ja nimiluettelot.\n\n VI. Toimikunnan ja kenraalimajuri _Wetzerin_ väliset asiat välittää\n toimikunnan Virossa oleva asiamies, joka on oikeutettu seuraamaan\n kenraalimajuri _Wetzerin_ esikuntaa.\n\n VII. Toimikunta on oikeutettu antamaan lausunnon vapaajoukon upseerien\n kansalaiskunnosta, jos sellaiseen syytä ilmenee, mutta kenraalimajuri\n _Wetzer_ yksinään lopullisesti ratkaisee nimitykset.\n\n Helsingissä tammikuun 9 p:nä 1919.\n\n Viron Avustamisen Päätoimikunnan puolesta _O.W. Louhivuori. Alexander\n Frey._\n\n _Martin Wetzer_, kenraalimajuri.»\n\nSamalla Päätoimikunta päätti ilmoittaa kenraali _Wetzerille_, että\nhänen esikuntapäällikökseen oli saatava suomenkielentaitoinen\nsuomalainen upseeri, eikä ruotsalaista tai tanskalaista, jollaisia oli\ntarjolla, kun taas valtionhoitaja oli ollut haluton antamaan siihen\ntoimeen Suomen armeijan upseereja.\n\nAsia saatiin lopuksi tyydyttävästi järjestetyksi, ja jo tammikuun 17\np:nä tohtori _Louhivuori_ voi ilmoittaa Päätoimikunnalle kenraali\n_Wetzerin_ samana päivänä matkustaneen esikuntineen Viroon. Samoihin\naikoihin lopetettiin vapaaehtoisten värväys, joka oli tuottanut niin\nhyviä tuloksia, että uusienkin joukkojen muodostaminen olisi tarpeen\ntullen ollut mahdollista.\n\nKokouksessaan tammikuun 7 p:nä Päätoimikunta päätti jättää\nsairashoitotoimikunnan huoleksi vapaaehtoisten joukkojen rokottamisen\ntyfuksen ja rokon varalta ja sota-asiaintoimikunnan tehtäväksi\njärjestää kanttiineja vapaaehtoisia varten Viroon, koska oli havaittu,\nettä heille annetut ruoka-annokset eivät ainakaan rasvaan nähden olleet\nriittäviä. Valitettavaa on, että kanttiineja ei kuitenkaan saatu aikaan.\n\nRetkikunnan pääintendentiksi Päätoimikunta valitsi tammikuun 3 p:nä\ntohtori _Hjalmar Göösin_, joka samalla oikeutettiin hankkimaan\ntarpeellinen määrä apulaisia ja valtuutettiin ryhtymään toimiin\nPääintendenttuurin järjestämiseksi.\n\nTammikuun puolivälissä, samaan aikaan kuin kaikkialla maassamme\nvietettiin »Viron viikon» suuria juhlia apuretkikunnan tukemiseksi,\nPäätoimikunta ja koko avustusliike joutuivat sangen kiusalliseen\nasemaan n.s. _Rein_ skandaalin takia. Ministeri _Rein_ kirjoitus,\njonka »Suomen Sosialidemokraatti» juuri tähän aikaan julkaisi, herätti\nkaikkialla maassamme hyvin kiusallista huomiota ja vahingoitti hyvin\nsuuressa määrässä Viron asiaa Suomessa tehden melkein lopun kaikesta\ninnostuksesta juuri »Viron viikon» juhlien aikana. Jos tämä Viron\nväliaikaisen hallituksen jäsenen varomaton esiytyminen olisi tullut\nmaassamme tunnetuksi vapaaehtoisten värväyksen aikana, niin on sangen\nepäiltävää, olisiko Viroa varten saatu kokoon kahta suomalaista\nrykmenttiä.\n\nAsian johdosta Päätoimikunnan puheenjohtaja matkusti Tallinnaan pää-\nja sotaministerin puheille ja ilmoitti jyrkässä muodossa, että ellei\nViron taholta osoitettaisi, etteivät sen hallitus ja kansa olleet\nministeri _Rein_ lausumien mielipiteiden takana, kävisi Päätoimikunnan\ntyö mahdottomaksi ja suomalaisten avunanto keskeytyisi. Pääministeri\n_Päts_ ilmoitti, että Viron hallitus kovin valitti tapahtumaa, ja\nettä ministeri _Rei_ itse hyvin ymmärsi, mitä seurauksia se tulisi\ntuottamaan koko maalle. Hän toivoi asian päättyvän niin, että\nsuomalaisten taholta ei olisi syytä enempiin toimenpiteihin. Juttu\nloppui siten, että ministeri _Rei_ katsoi parhaaksi viipymättä erota\nhallituksesta ja astui vapaaehtoisena Viron armeijaan.\n\nVirolaiset eivät vielä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon\nsaavuttuakaan pitäneet asemaansa kyllin lujana, vaan pyysivät\nuusia apujoukkoja Suomesta. Niinpä maisteri _Kaukoranta_ ilmoitti\nPäätoimikunnan kokouksessa tammikuun 17 p:nä, että Viron hallitus\noli valtuuttanut sotilasedustajansa Helsingissä, ministeri _Hankon_\npyytämään suomalaisten vapaaehtoisten joukkojen lisäämistä, koska\nNarvan ja Valkin suunnalla apu oli tarpeen. Päätoimikunta päätti\nanomuksen johdosta ryhtyä suullisiin neuvotteluihin Viron väliaikaisen\nhallituksen kanssa.\n\nHalukkaita retkelle olisi epäilemättä vieläkin ollut, vaikka ei niin\nrunsaasti kuin aikaisemmin. Mutta kuitenkaan ei Viroon Pohjan Poikain\n1:sen pataljoonan tammikuun 12:ntena ja 2:sen pataljoonan 23:ntena\nsaavuttua Tallinnaan enää lähetetty suurempia suomalaisjoukkoja.\nKapteeni _Emil Hiukan_ johdolla matkusti kuitenkin n. 60-miehinen\nkenttätykistöpatteri vielä virolaisten avuksi, sittenkuin\nvaltionhoitaja oli helmikuun alussa antanut siihen luvan. Mutta\ntämä joukko-osasto ei ottanut osaa mihinkään taisteluun. Se palasi\nkotimaahan yhdessä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon kera.\n\nPäätoimikunta asettui helmikuun 4 p:nä kannattamaan kapteeni _Eskolan_\nanomusta saada värvätä komppaniansa lisäykseksi 100 miestä ja helmikuun\n27 p:nä kenraali _Welzerin_ ehdotusta, että eversti _Ekström_, jonka\nrykmentin miesluku ei milloinkaan ollut noussut tuhanteenkaan ja\noli viime aikoina vielä huomattavasti vähentynyt, saisi hankkia\nlisämiehistöä Suomesta. Mutta kumpikaan aie ei kuitenkaan ennättänyt\ntoteutua. Sen sijaan Suomen Punainen Tähti lähetti Päätoimikunnan\nsuostumuksella Viroon eläinlääkärin ja 12 sisarta sairaiden ja\nhaavoittuneiden hevosten hoitoa varten.\n\nVapaajoukkoja varten saatiin vielä kapellimestari _A. Liljeströmin_\njohtama soittokunta, joka katusoitolla Suomessa kerättyään varoja\ntorvien ostoon matkusti Tallinnaan tammikuun 27 p:nä. Sieltä se sai\nkäskyn siirtyä helmikuun 2 p:nä Rakvereen, Ensimmäisen Suomalaisen\nVapaajoukon silloiseen majapaikkaan, josta se muutaman päivän kuluttua\nmatkusti Pohjan Poikain rykmentin luo Valkiin. Siellä soittokunta\njaettiin kahteen osaan. Pohjan Poikain rykmentille tuli johtaja ja 19\nsoittajaa, Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko taas sai johtajan ja\n15 soittajaa. Soittokunnan ylikapellimestari _Liljeström_ merkittiin\npäivämäärällä 2.2.19 retkikunnan upseeriluetteloon majurina, ja\nvarakapellimestari _Kaartotie_ sai soittovänrikin arvon.\n\nKokouksessaan tammikuun 17 p:nä Päätoimikunta päätti lähettää pari\nhenkilöä Viroon edustajikseen. Toisen niistä piti asettua kenraali\n_Wetzerin_ esikuntaan, toisen jäädä Tallinnaan valvomaan apuretkikunnan\netuja. Toiseksi hyväksyttiin tohtori _Kettunen_, toiseksi tohtori\n_Harri Holma_, joka kuitenkin helmikuun 1 p:nä valittiin Päätoimikunnan\nkansliapäälliköksi. Täten tohtori _Kettunen_ apuretkikunnan emissaarina\nTallinnassa jäi Päätoimikunnan ainoaksi edustajaksi Virossa.\n\nSuomalaisten apujoukkojen saavuttua sotaonni oli kääntynyt\nratkaisevasti virolaisten puolelle. Virolaiset joukot valtasivat\ntammikuun 14 p:nä Tarton. Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon 1:nen\nkomppania tunkeutui neljä päivää myöhemmin Narvaan. Virolaiset\nsaavuttivat kaikkialla maansa itäisen rajan, ja senjälkeen taistelujen\npääpaino siirtyi eteläiselle rintamalle, jossa Pohjan Poikain rykmentti\nmuutamien virolaisten joukkojen tukemana helmikuun 1 p:nä valloitti\nValkin kaupungin. Loistava, joskin verinen Luhde Grosshofin voitto,\njoka ratkaisi Valkin kohtalon, kohotti innostuksen Suomessa ja Virossa\nkorkeimmilleen. Eversti _Kalm_, kenraali _Wetzer_ ja Päätoimikunta\nsaivat vastaanottaa onnittelusähkösanomia ja kirjelmiä sekä Suomesta\nettä Virosta loistavien voittojen johdosta. Niistä mainittakoon tässä\nvain Suomen valtionhoitajan sähkösanoma kenraali _Wetzerille_: »Olen\nottanut ilolla vastaan tiedon tärkeästä Valkin valloituksesta, jonka\nkautta Suomen pojat ovat tuottaneet kunniaa maallemme ja kansallemme.\n_Mannerheim_.» Myöskin Viron sotaväen ylipäällikkö, kenraalimajuri\n_Laidoner_ sai vastaanottaa lukuisia onnitteluja Valkin ja samaan\naikaan tapahtuneen Vörun kaupungin takaisin valloittamisen johdosta.\n\nTuskin pari viikkoa levättyään Pohjain Poikain rykmentti riensi\njälleen tuleen, tällä kertaa Marienburgin suuntaan. Helmikuun 21 p:nä\nMarienburg joutui kiivaan taistelun jälkeen Pohjan Poikain haltuun.\nTämän pelottoman ja vaarallisen sotaliikkeen kautta Pohjan Poikain\nmaine yhä lujittui ja kasvoi, ja Marienburgin valtaus, vaikkakaan\nse ei jäänyt pysyväiseksi, huojensi huomattavasti raskasta painetta\nvirolaisten eteläisellä rintamalla.\n\nTohtori _Louhivuori_, joka oli Tallinnassa läsnä siellä helmikuun\n24 p:nä suurenmoisesti vietetyissä Viron itsenäisyyden vuosipäivän\njuhlallisuuksissa, esitti Viron hallitukselle ja kohta senjälkeen\nsuuressa paraatissa Pietarintorilla Suomen hallituksen tervehdyksen.\nSe oli hänen kehoituksestaan päätetty lähettää veljeskansan\nhallitukselle siitä huolimatta, että Suomi ei vielä ollut tunnustanut\nViron itsenäisyyttä, eikä hallituksemme ollut lähettänyt edustajaansa\nTallinnaan. Tervehdys kuului:\n\n »Suomen hallitus on valtuuttanut minut esittämään Viron hallitukselle\n ja armeijalle kunnioittavat onnentoivotuksensa Viron vapautuksen\n vuosipäivänä. Yhteiset ovat olleet Viron ja Suomen kansoille ne\n vaikeudet, joita vastaan ne ovat saaneet kansallista olemassaoloansa\n puolustaa. Taistelulla samaa, koko sivistynyttä maailmaa uhkaavaa\n vihollista vastaan molemmat kansat ovat saavuttaneet vapautensa.\n Yhteiset ovat ne vaarat, jotka molempien kansojen verellään ostamaa\n itsenäisyyttä vastaisuudessa näyttävät uhkaavan. Mutta monet ovat\n myöskin muut siteet, jotka kansojamme yhdistävät. Yhteinen alkukoti\n on Viron ja Suomen heimoilla ollut, ja muisto tästä ei ole koskaan\n kadonnut kansojemme tajunnasta. Rajanaapuruutemme tulee tuottamaan\n yhteisiä pyrkimyksiä vastaisuudessakin niin hyvin sivistyksellisessä\n kuin taloudellisessakin suhteessa, jonka ohella maittemme läheisyys\n muutenkin velvoittaa kehittämään ystävällisiä suhteita valtioittemme\n välillä. Tänä Virolle suurimerkityksisenä päivänä Suomen hallitus\n tietäen, että Suomen kansa, joka on ollut valmis uhraamaan parhaita\n poikiaan Viron vapauden puolesta, myöskin kaikkein läheisimpänä ja\n lämpimimmällä myötätunnolla seuraa Viron kansan kohtalojen kehitystä,\n pyytää lausua julki sen hartaan toivomuksen, että Viron hallituksen\n ja kansan yhteiset pyrkimykset Viron vapauttamiseksi pian johtaisivat\n lopulliseen ja Viron etujen mukaiseen tulokseen ja Viro vapaana ja\n itsenäisenä pääsisi rauhan toimissa kehittämään kansallista elämäänsä.»\n\n\n\n\n4. Uusia suunnitelmia ja tarjouksia.\n\n\nOli selvää, että muutkin Suomen heimokansat, tällä kertaa inkeriläiset\nja Aunuksen karjalaiset, tulisivat kääntämään katseensa apua pyytäen\nSuomeen. Toive parempiin olosuhteihin pääsemisestä oli syntynyt\nheidänkin keskuudessaan vanhan sortajan, Venäjän, heikkouden hetkellä.\nSuomi oli sekä maantieteellisesti että kansallisesti heille lähin\ntuki tässä heidän pyrinnössään. Tosin suomalaisten vapaaehtoisten\ntukema Vienan Karjalan vapaustaistelu v. 1918 oli kukistettu. Mutta\nsuomalaisten joukkojen voitot Suomenlahden eteläpuolella herättivät sen\nsijaan suuria toiveita ja luottamusta suomalaiseen sotilaskuntoon.\n\nInkeriläiset pakolaiset olivat jo asettaneet toimikunnan ajamaan maansa\nasiaa Suomessa. Aunuksessakin tehtiin suunnitelmia kansannousua varten.\n\nEi ole kummeksittavaa, että inkeriläiset kääntyivät Viron Avustamisen\nPäätoimikunnan puoleen pyytäen sitä huolehtimaan virolaisten lisäksi\nmuidenkin rajantakaisten heimokansojen eduista ja ensi aluksi ryhtymään\nvälittäjäksi Suomen hallituksen ja Inkerin hoitokomitean välillä. Se\njohtui epäilemättä siitä, että Päätoimikunta oli valmis, verrattain\nhyvin järjestetty liikkeellepaneva voima, joka nojautui Suomen\nvaltiopäivien enemmistön kannatukseen ja nautti hallituksen silmissä\narvonantoa.\n\nPäätoimikunnan kokouksessa helmikuun 1 p:nä esitettiin Inkerin\nhoitokomitean kirjelmä, jonka ehdotuksia sota-asiaintoimikunta\nlausunnossaan puolsi. Viimemainittu katsoi toiminta-ajan Inkerissä\nsillä hetkellä parhaaksi, kun bolshevikeilla oli yllin kyllin tekemistä\nmonissa sodissaan, ja kun heidän päähuomionsa oli kohdistettu Saksassa\naikaansaatavaan bolshevistiseen vallankumoukseen; suurvalloilla taas\noli täysi työ rauhanneuvotteluissa joten vakavampia esteitä Inkerin\nvapauttamiselle ei ollut odotettavissa.\n\nPäätoimikunnan jäsenet asettuivat periaatteessa kannattamaan Inkerin\nauttamista, mutta pitivät kysymystä poliittisesti erittäin vaikeasti\nratkaistavana Pietarin välittömän läheisyyden vuoksi. Sitäpaitsi\nPäätoimikunta oli sitä mieltä, että jos avustustyötä saatettaisiin\nlaajentaa, olisi tärkeämpää ryhtyä suomalaiselta taholta ensin\ntoimimaan Aunuksessa, jossa menestymismahdollisuuksia voitiin pitää\nsuurempina kuin Inkerissä. Hoitokunnan suunnitelmaa, että parituhatta\nsuomalaista yhtyisi inkeriläisiin joukkoihin joko hyökättyään\nsuoraan Karjalan kannaksen kautta tai kierrettyään Laatokan,\npidettiin epäonnistuneena. Katsottiin, että Inkerin avustaminen\nsuomalaisilla joukoilla pitäisi joka tapauksessa rajoittaa bolshevikien\nkarkoitukseen, ellei hetki osoittautuisi suotuisaksi Suur-Suomen\naikaansaamiseksi. Päätoimikunta päätti senvuoksi toistaiseksi\npysyä entisen toimintansa puitteissa. Kuitenkin valtuutettiin\nsota-asiaintoimikunta edelleen neuvottelemaan inkeriläisten kanssa.\n\nYhteistoimintaa Päätoimikunnan ja inkeriläisten välillä jatkui\nsittemmin. Niinpä Päätoimikunnan kokouksessa helmikuun 4 p:nä\nesitettiin hoitokomitean kirjelmä, jossa se pyysi Päätoimikuntaa\nmyötävaikuttamaan siihen suuntaan, että 1:o asekuntoisia inkeriläisiä\nsaataisiin koota Suomessa määrättyyn paikkaan, 2:o tarkoitusta varten\nhankittaisiin varoja ja 3:o inkeriläisten matkustuslupiin nähden\nmyönnettäisiin helpotuksia. Tämän anomuksen johdosta Päätoimikunta\nvaltuutti puheenjohtajansa käymään henkilökohtaisesti hallituksen\njäsenien luona esittämässä inkeriläisten toivomuksia.\n\nInkerin asia edistyi seuraavina kuukausina siinä määrin, että\nmaaliskuun alkupuolella ensimmäinen, kylläkin harvalukuinen joukko\ninkeriläisiä sotilaita matkusti yli Suomenlahden jäänmurtaja\n»Väinämöisellä» Tallinnaan.\n\nPäätoimikunnan kokouksessa kesäkuun 16 p:nä Inkerin kysymys tuli vielä\nkerran esille. Puheenjohtajana toimiva tohtori _Holma_ ilmoitti hänelle\nesitetyn toivomuksia, että inkeriläiset saisivat Suomesta värvätä\npienemmän määrän alipäällystöä ja upseereita niiden suomalaisten\nlisäksi, jotka jo olivat Inkerissä. Hallitus puolestaan oli ilmoittanut\nolevansa suostuvainen siihen siinä tapauksessa, että tähän aikaan\nsuunnittelunalaisesta uudesta Viron retkestä ei tulisi mitään, ja että\ninkeriläiset toimisivat vapaasti virolaisen ylikomennon alaisina,\neivätkä venäläisten yhteydessä.\n\nTällöin aie uudesta retkikunnasta Viroon oli juuri rauennut. Inkerin\nhoitokomitea taas oli selittänyt inkeriläisten joukkojen olevan\nriippumattomia venäläisistä. Sen johdosta Suomen hallitus oli\npäättänyt, että Inkeriin sai värvätä upseereja ja aliupseereja, mikäli\nhe eivät olleet Suomen armeijan vakinaisessa palveluksessa.\n\nKatsoen Inkerin kysymyksen tärkeyteen Suomelle Päätoimikunta päätti\nvastedeskin avustaa Inkerin hoitokomiteaa antamalla sen toivomuksille\nmoraalista kannatustaan ja esittämällä niitä hyväksyttäviksi, mikäli\nhoitokomitea tarvitsisi Päätoimikunnan apua tässä suhteessa.\n\nInkerin vapaajoukkojen lukumäärä kasvoi sitten huomattavasti.\nInkerin rykmentti alistettiin virolaisen ylikomennon alaiseksi ja\notti lukuisten suomalaisten vapaaehtoisten tukemana ja suomalaisten\nupseerien johtamana kunniakkaasti osaa virolais-venäläisten joukkojen\nrynnistykseen Pietaria vastaan. Inkerin rykmentti taisteli voitokkaasti\nInkerinmaalla ollen mukana m.m. Krasnaja-Gorkan valloituksessa.\n\nMutta venäläisten joukkojen ylimmän päällystön ja Inkerin rykmentin\nvälillä syntyneiden jyrkkien erimielisyyksien johdosta venäläiset\nväkivaltaisesti riisuivat Inkerin rykmentin aseista. Samalla he\nkuitenkin tekivät lopun menestyksestään. Yhtä nopeasti kuin valkoiset\njoukot olivat siihen saakka rynnistäneet eteenpäin, täytyi venäläisten\nnyt peräytyä menettäen lopuksi kaikki valloittamansa alueet ja\ntäydelleen sekä sotilaallisen että poliittisen merkityksensä.\nVirolaiset joukot, jotka olivat edenneet meren rantaa pitkin\nsamanaikaisesti Inkerin rykmentin ja venäläisten joukkojen hyökkäyksen\nkanssa, peräytyivät niiden keralla entisille asemilleen.\n\nHajoittavaa erimielisyyttä syntyi inkeriläisten keskuudessa onnettoman\nkäänteen johdosta. Toiset tahtoivat hyökättäväksi Karjalan kannaksen\nkautta Pohjois-Inkeriin, toiset pysyttäväksi entisen suunnitelman\nkannalla. Perustettiin erikoinen Pohjois-Inkerin vapaaehtoinen\narmeija, johon myöskin suomalaisia upseereja ja sotilaita liittyi\nvapaaehtoisina, ja joka taisteli vaihtelevalla onnella saamatta\nkuitenkaan mitään erikoista aikaan. Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä\ntehdyn rauhansopimuksen mukaan tämän Inkerin viimeisen sotilasosaston\ntäytyi jättää Pohjois-Inkerin kylät ja siirtyä Suomen puolelle, jossa\nse hajotettiin syystalvella 1920. Inkerin kansan onnetonta tilaa ei\noltu onnistuttu helpottamaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTässä yhteydessä on syytä selvittää Suomen virallisten piirien ja\nPäätoimikunnan suhdetta niihin maassamme oleskelleihin venäläisiin\npakolaisiin, jotka Ranskan vallankumouksen aikana naapurimaihin\npaenneiden emigranttien tapaan tekivät suunnitelman toisensa jälkeen\nisänmaansa olojen saattamiseksi ennalleen.\n\nVenäjältä oli tulvaillut rajan ylitse Suomeen huomattavia määriä\nvenäläisiä pakolaisia, joiden tiedettiin suurimmaksi osaksi olevan\nVenäjän entisen järjestelmän miehiä ja Suomen itsenäisyyden vihollisia.\nHeitä tuli siinä määrin, että se herätti yleistä huolestumista\nmaassamme, aiheuttipa eduskunnassa tammikuun 10 p:nä maalaisliiton\npuolelta välikysymyksenkin.\n\nPääministeri _Ingman_ vastasi välikysymykseen viikkoa myöhemmin tehden\nselkoa hallituksen toimenpiteistä venäläistulvan ehkäisemiseksi ja\nselostaen syitä, joiden vuoksi hallitus oli katsonut mahdottomaksi\nkokonaan estää venäläisten pakolaisten tulon yli rajan ja asettumisen\nSuomeen. Keskustelun aikana, jonka jälkeen eduskunta hyväksyi\nyksinkertaisen päiväjärjestyksen siirtymisen, annetuista lausunnoista\nlainaamme osan kansanedustaja _Alkion_ puheesta, joka epäilemättä\nkuvastaa kansamme laajojen piirien silloin verrattain yleistä\nmielipidettä kysymyksenalaisesta asiasta. Hän lausui m.m.:\n\n »Meidän päämääränämme täytyy olla, että se Venäjä, joka nousee tämän\n jälkeen, ei ole sama Venäjä, joka tähän saakka on ollut, ja joka on\n Suomea ja muita kansoja sortanut. Meidän valtiollisena päämääränämme\n täytyy olla, että Venäjä rajoitetaan omien rajojensa sisälle, ja että\n Pietarin kaupungin valtiollinen merkitys sen kautta hävitetään, että\n se lakkaa olemasta Venäjän pääkaupunki. ‒ ‒ ‒\n\n Meillä on siis venäläisten kanssa paljon ratkaistavaa, ennenkuin\n Suomi on itsenäinen, eikä Suomi ole se paikka, jossa siis venäläistä\n sotaväkeä vastaiseksi kasvatetaan, enempää bolshevistista kuin\n porvarillistakaan sotaväkeä. Suomi täytyy siis puhdistaa venäläisistä,\n ja Suomen täytyy antaa venäläisten ymmärtää, että minkäänlaiset\n sotilaalliset suhteet Suomen ja Venäjän välillä vastaisuudessa eivät\n tule kysymykseen. ‒ ‒ ‒ Suomen tulevaisuutta ei rakenneta Venäjän\n aseiden apuun, vaan se täytyy rakentaa täydellisen riippumattomuuden\n ja puolueettomuuden pohjalle kaikkiin ulkovaltoihin nähden. Siltä\n kannalta katsoen meillä siis ei ole venäläisten kanssa suunniteltavana\n minkäänlaista yhteistoimintaa sotilaallisessa tarkoituksessa.\n Mutta senjälkeen kun Venäjä uudestansa muodostuu omana itsenänsä,\n rasittamatta ja sortamatta muita kansallisuuksia, tietysti syntyvät\n aivan uudet suhteet. Mutta venäläisten nähtävästi täytyy vielä jotakin\n oppia, ennenkuin he osaavat asettua näihin uusiin oloihin.»\n\nAluksi näillä maahamme paenneilla venäläisillä upseereilla ja entisen\nVenäjän luottamusmiehillä ei näy olleen aikomustakaan siirtyä Viroon\ntaistelemaan bolshevikeja vastaan. Niinpä eräs venäläinen pakolainen\nvastasi »Karjala» lehden edustajan kysymykseen, miksi Suomeen paenneet\nvenäläiset eivät lähde Viroon taistelemaan bolshevikeja vastaan,\nseuraavaan tapaan:\n\n »Kun nykyinen Viron tasavalta syntyi, tapahtui se vastoin laillisen\n Venäjän tahtoa. Vaikkakaan virolaisilla silloin ei ollut mitään\n esteitä itsenäisyyden julistukselleen ja Venäjä oli voimattomana\n syvässä rappiotilassa, niin virolaisten piti sittenkin tietää,\n ettei heidän itsenäisyytensä rauhallisten olojen palattua voi tulla\n kysymykseen muuta kuin Venäjän suostumuksella, maan, jonka osa se on.\n Viro on siis omin lupinsa tehnyt itsestään itsenäisen.\n\n Kun nyt bolshevikit muutama viikko sitten aloittivat hyökkäyksensä\n Viroon laajentaakseen neuvostohallituksen valtaa Venäjän entisiin\n rajoihin saakka, antoi Viron tasavalta julistuksen, jossa se kutsui\n venäläisiä Viron armeijan riveihin taisteluun bolshevismia vastaan.\n Ottamalla kutsun vastaan ja liittymällä Viron hallituksen joukkoihin\n venäläiset tunnustaisivat siis Viron tasavallan itsenäisyyden.\n Sellainen venäläinen, joka liittyisi virolaisiin joukkoihin\n ja taistelun loputtua esittäisi virolaisille omat venäläiset\n mielipiteensä tulisi menetelleeksi epärehellisesti.»\n\nNämäkin syyt ovat jossakin määrin voineet olla vaikuttamassa muutamien\nvenäläisten emigranttien suhteeseen Viron taistelukutsuun. Mutta pääsyy\nheidän kielteiseen kantaansa oli epäilemättä se, että virolaisilla\naseilla ei siihen mennessä ollut vielä ollut menestystä. Tätä\nolettamusta tukee sekin, että sittenkuin suomalaisten vapaaehtoisten\nja virolaisten voimakas eteneminen tammikuun alkupäivinä alkoi, heräsi\nvenäläisissä halu ottaa osaa tähän taisteluun, jonka he toivoivat\ntekevän mahdolliseksi Venäjän ennalleen saattamisen.\n\nHeidän suunnitelmansa oli muodostaa Suomessa enimmäkseen upseereista\nkokoonpantu vapaaehtoinen armeija, joka sitten siirrettäisiin Viroon.\nNiinkauankuin se taistelisi Viron kansallisten rajojen sisällä,\nalistuisi se virolaiseen ylikomentoon, mutta Venäjälle tultuaan\nasettaisi oman ylipäällikkönsä. Viron itsenäisyyden tunnustamisesta ei\nollut puhettakaan. Suunnilleen samanlainen toimintaohjelma oli Virossa\nmuodostetuilla venäläisillä joukoilla.\n\nJo tammikuun alkupuolella venäläinen kenraali _Arsenjeff_ kääntyi\nvastanimitetyn suomalaisten vapaaehtoisten joukkojen ylipäällikön\npuoleen pyytäen hänen myötävaikutustaan siihen, että Suomessa\noleskeleville venäläisille upseereille myönnettäisiin oikeus\njärjestäytyä Suomessa ja sitten päästä Viroon taistelemaan hänen\nkomentonsa alaisuudessa yhdessä suomalaisten joukkojen kanssa.\nKenraali _Wetzer_ omasta puolestaan oli suostuvainen ehdotukseen. Hän\nkatsoi kuitenkin välttämättömäksi tiedustella myöskin Päätoimikunnan\nmielipidettä asiassa.\n\nKokouksessaan tammikuun 7 p:nä Päätoimikunta käsitteli kenraali\n_Arsenjeffin_ pyyntöä ja päätti yksimielisesti suhtautua kielteisesti\nehdotukseen, että puheenaoleva venäläisjoukko asetettaisiin kenraali\n_Wetzerin_ komentoon. Ei liioin pidetty suotavana, että mainittu joukko\nmuodostettaisiin Suomessa. Jos sen sijaan venäläiset järjestäytyisivät\nVirossa ja virolainen sotilasjohto päättäisi liittää heidät kenraali\n_Wetzerin_ komentoon, katsottiin sen olevan yksin Viron hallituksen ja\nsotilasjohdon ratkaisupiiriin kuuluvan kysymyksen.\n\nPäätoimikunnan kokouksessa tammikuun 17 p:nä asia tuli kuitenkin\nuudelleen esille niiden kahnausten ja vihamielisyyksien johdosta,\njoita Tallinnassa ja muuallakin Virossa oli syntynyt suomalaisten\nvapaaehtoisten ja venäläisten upseerien välillä. Katsottiin\ntarpeelliseksi tarkistaa ennen tehty päätös. Pidettiin tärkeänä, että\nSuomen hallitus ei ensinkään ryhtyisi siirtämään venäläisiä Viroon,\neikä sallisi heidän asestamistaan Suomessa, koska heidän taistelunsa\ntarkoitus oli saattaa Pietarin valtiollinen merkitys ennalleen, ja\nSuomen etuja silmällä pitäen oli koetettava vähentää se mahdollisimman\npieneksi. Päätoimikunta päätti saattaa kylmän, kielteisen kantansa\nvenäläisten puuhiin nähden sekä Suomen että Viron hallituksen tietoon.\n\nSuomen hallitus päättikin olla sallimatta venäläisten asestautumista\nSuomessa ja siirtämistä täältä Viroon. Sen sijaan katsottiin\nmahdolliseksi antaa Suomessa oleville venäläisille pakolaisille lupa\nsiirtyä Latvian tasavallan alueelle, jonka hallitus oli tammikuun 11\np:nä valtuutettunsa kautta pyytänyt Suomen hallitukselta lupaa värvätä\navukseen venäläisiä vapaaehtoisia Suomesta. Suomen etujen mukaista\nkatsottiin olevan, että maassamme oleskelevat venäläiset saataisiin,\nmikäli mahdollista, siirtymään täältä sellaisiin maihin, joissa he\neivät voisi vahingoittaa Suomen asiaa.\n\nHallitus suostui siihen, että Latvian tasavallan avuksi koottaisiin\nSuomessa venäläisiä seuraavilla ehdoilla:\n\nI:o että kokoutuminen tapahtuu Tammisaaren alueella Uudenmaan läänin\nmaaherran kanssa tehdyn lähemmän sopimuksen mukaisesti;\n\n2:o että samalla kertaa koolla olevien vapaaehtoisten lukumäärä ei saa\nnousta yli 250 miehen; ja\n\n3:o että vapaaehtoisten poiskuljetus määräpaikalleen järjestetään\nsiten, ettei sanottu lukumäärä, 250, milloinkaan yhtäjaksoisesti tule\nolemaan koolla yhtä viikkoa kauemmin.\n\nAsia aiheutti kuitenkin eduskunnassa välikysymyksen maalaisliiton\npuolelta. Tässä, kansanedustaja _Mikko Luopajärven_ helmikuun 13 p:nä\n1919 päiväämässä tiedustelussa mainitaan myös, että useat venäläisten\npakolaisten johtomiehistä tunnustivat _Koltshakin_ ohjelman, jossa\nlausutaan m.m.: »uusi valta saa tehtäväkseen ‒ ‒ ‒ Venäjästä\nirtautuneiden osien palauttamisen yhden ainoan yleisvenäläisen vallan\nalle.» Kuultuaan pääministerin selityksen eduskunta hyväksyi kuitenkin\ntälläkin kerralla yksinkertaisen päiväjärjestykseen siirtymisen. Asia\nei senjälkeen aiheuttanut enempää julkista keskustelua.\n\nMutta luonnollista on, että vallitsevissa oloissa sekä virallisella\nettä epävirallisella taholla Suomessa seurattiin mahdollisimman\ntarkasti tilanteen kehittymistä Venäjällä. Jokaiselle oli selvää, että\nitäisen naapurimaan tapahtumilla saattoi olla ratkaiseva merkitys\nSuomellekin, jonka asemaa pidettiin Pietarin läheisyyden vuoksi\njatkuvasti vaaranalaisena, ellei uuden Venäjän keskipistettä saataisi\nsiirtymään jonnekin muualle. Kysymys Pietarin kohtalosta muodostui\nsiten Suur-Suomi-aatteen rinnalla päivän polttavaksi.\n\nVaikkakaan Päätoimikunta ei ollut katsonut voivansa ottaa Inkerin asiaa\nhaltuunsa, niin monen toimikunnan jäsenen mielestä ei saatu rajoittua\nvain Viron auttamiseen. Silloinen hetki näytti otolliselta Suomen arvon\nkohottamiseksi ja sen elinkysymysten ratkaisemiseksi suomalaisten\ntoivomusten mukaisesti.\n\nSuomi oli silloin Pohjois-Euroopan valtioista ainoa, jolla oli kykyä\nja halua positiiviseen toimintaan. Venäjä, joka oli jatkuvasti oleva\nSuomen itsenäisyyden uhkana, jos se palautuisi ennalleen, näytti\nolevan häviönsä partaalla ja melkein puolustuskyvytön. Sisällinen,\nbolshevikien ja heidän vastustajiensa sovittamattoman ristiriidan\nsynnyttämä sota jäyti Venäjän valtakuntaa, jota lukuisat ulkonaiset\nviholliset samanaikaisesti ahdistivat. Suur-Suomen luominen ei niin\nollen näyttänyt mahdottomalta. Virossa Suomi-Viro-unionilla oli\nlukuisia, vaikutusvaltaisia kannattajia. Inkeriläiset, aunukselaiset\nja vienankarjalaiset taas valmistautuivat kukin tahollaan nousemaan\nvenäläisiä vastaan ja olivat halukkaita liittymään suomalaisiin.\nKysymys Pietarista näytti kaikkein vaikeimmin ratkaistavalta.\n\nAktiivisen toiminnan suunnitelmista ja niistä vaikuttimista, jotka\nohjasivat sitä kannattavien henkilöiden toimintaa tohtori _Louhivuori_\nmainitsi eräässä Päätoimikunnan kokouksessa suunnilleen seuraavaa:\nTäytyy vastata kieltävästi kysymykseen, olemmeko kyllin voimakkaita,\njos bolshevikit, sittenkuin he ryhtyvät kokoamaan joukkojaan, saavat\nkerätyksi esim. satatuhatta miestä. Viro ei pysty itsenäisyyttään\nyksin puolustamaan. Ainoa mahdollisuus olisi hyökätä Pietariin\nyhtaikaa Suomesta ja Virosta käsin. ‒ ‒ ‒ Jos taas Viro rupeaa\njoutumaan bolshevikien haltuun, on luultavaa, että Englanti pakottaa\nSkandinaavian valtakunnat Viron avuksi. Mutta silloin me joudumme\nsyrjään tapausten kulusta. Ellei näinkään käy, vaan Viro joutuu\nbolshevikien valtaan, on se, jos porvarillinen Venäjä ententen avulla\nsyntyy, menetetty sille.\n\nNäitä ajatuksia tohtori _Louhivuori_ oli ollut tilaisuudessa jo\naikaisemmin esittämään Suomen hallituksen jäsenille. Tästä hän kertoo\nyksityisessä kirjeessään helmikuun 5 p:ltä 1919 kenraali _Wetzerille_\nseuraavaa:\n\n »Otan vapauden Viron kysymyksen poliittisesta puolesta ilmoittaa,\n että mikäli olen keskusteluissa ulkoministerin kanssa saanut tietää,\n ei hallituksella liene mitään seuraavaa suunnitelmaa vastaan, joka\n minulla oli heti palattuani Tallinnasta kunnia esittää myöskin\n valtionhoitajalle:\n\n Viro vapautetaan ilman muuta ulkomaalaista apua kuin Suomesta annettu.\n Jos venäläiset porvarit tahtovat olla mukana taistelussa bolshevikeja\n vastaan, eivät he missään tapauksessa saa ryhtyä rynnistykseen\n Pietaria vastaan, vaan jätetään Pietari kohtalonsa haltuun — ajan\n kypsyttyä, s.o. sittenkuin entente antaa suostumuksensa Suomen\n armeijan käyttöön, yhdistyneillä suomalaisilla ja virolaisilla\n (s.o. Virossa olevilla suomalaisilla apujoukoilla ja virolaisilla)\n valloitettavaksi ja luovutettavaksi niille, joille se määrätään.\n Tärkeätä on, etteivät venäläiset saa muodostaa vahvaa poliittista\n keskuskohtaa Pihkovan tai Narvan seuduille ja osoittaa ententelle,\n että he itse kykenevät muodostamaan uuden Venäjän, myöskin ilman\n suomalaista tai muuta tukea. Hallituksemme lienee ryhtynyt\n toimenpiteihin toteuttaakseen osan näistä suunnitelmista, mikäli\n se siitä riippuu. Korvaukseksi Pietarin valloituksesta vaaditaan,\n ettei Venäjällä saa olla sotalaivastoa Suomenlahdella, että entente\n tunnustaa Suomen ja Viron riippumattomuuden, että Ahvenanmaanasia ja\n kysymys Karjalasta järjestetään, että Viro saa tehdä puolustusliiton\n Suomen kanssa (Nargö-Porkkala) j.n.e., sekä luonnollisesti, että\n entente varustaa Pietarin elintarpeilla.\n\n Jotta tehtäisiin mahdolliseksi toteuttaa nämä suunnitelmat, katsotaan,\n että suomalaisia apujoukkoja on käytettävä toistaiseksi vain\n virolaisella alueella, mikäli sotilaallinen tilanne ei ehdottomasti\n toisin vaadi, jotteivät ne liiaksi harventuisi, ja jotta ne olisivat\n valmiit, jos ja kun niin vaaditaan, käytettäviksi sotatoimintaan itää\n kohden yli Narovajoen.\n\n Hiljattain herrat _Buxhoevden, Volkonsky, Arsenjeff, Judenitsh_\n y.m. ovat anoneet, että hallituksemme pyytäisi Viron hallitusta\n sallimaan niiden venäläisten, jotka saadaan Suomesta kerätyiksi\n bolshevikivastaista taistelua varten, matkustaa Viroon tai\n Latviaan tai ottamaan heidät Viron armeijaan. Olen saanut\n ulkoasiainministeriltä tehtäväksi neuvotella näiden herrojen ja\n Viron hallituksen kanssa tästä kysymyksestä. Kuten ylläolevasta\n selviää, ei ole Suomen eikä Viron etujen mukaista, että nämä herrat\n jo nyt muodostavat armeijan Venäjälle, ja senvuoksi Viron ja Latvian\n hallitukset tullevat vaatimaan heiltä, että he tunnustavat näiden\n valtioiden riippumattomuuden, jota heillä, kuten kreivi _Buxhoevden_\n minulle sanoi, ei ole oikeutta tehdä. Se ratkaisee asian.\n\n Kun pidän tärkeänä, että Herra Kenraali on selvillä asian\n poliittisesta puolesta sellaisena kuin se nähdään täällä nykyään,\n olen rohjennut vaivata tällä selonteolla. Suunnitelma pidetään\n luonnollisesti salassa.»\n\nKuten ylläolevasta näkyy, suomalaisen apuretkikunnan johdolla oli\nrohkeita suunnitelmia. Jos ne olisivat onnistuneet, mitä ottaen\nhuomioon silloin vallinneet olot ei voida pitää mahdottomana, olisi\nsiitä koitunut Suomelle suuria etuja. Se, ettei niin käynyt, riippui\ntietysti monista seikoista, joista täyttä selvyyttä ei vielä ole\nsaatavissa.\n\nEi tiedetä, missä määrin Suomen hallitus todella oli kokonaisuudessaan\nasiaa käsitellyt tai ryhtynyt sen suhteen toimenpiteihin. Kenraali\n_Mannerheim_, joka, kuten ylläolevasta kirjeestä käy ilmi, alussa\nsuhtautui suopeasti asiaan, oli jo helmikuun lopulla, jolloin tohtori\n_Louhivuori_ esitti hänelle kenraali _Laidonerin_ yksityisesti tekemän\nsuunnitelman Pietarin valtaamisesta suomalaisilla ja virolaisilla\njoukoilla, joista edelliset hyökkäisivät n. 40.000 miehen vahvuisina\nSuomesta käsin ja jälkimmäiset 20.000 miehen vahvuisina Suomenlahden\neteläpuolitse, aietta vastaan huomauttaen m.m., että Suomen armeijan\nmobilisatsionisuunnitelma ei ollut valmis, ettei ollut tietoa ententen\nsuhtautumisesta asiaan j.n.e. Arvatenkin Englanti, jolla silloin oli\nväkeä Muurmannin rannalla, tahtoi säästää Pietarin itselleen. Niin\nmenetettiin otollinen hetki. Myöhemmin keväällä olosuhteet kokonaan\nmuuttuivat (_Koltshakin_ y.m. häviöt. Englannin vallan heikontuminen\nMuurmannilla j.n.e.). Kesällä vasta kenraali _Mannerheim_ olisi\nollut valmis ryhtymään retkeen, jolloin yritys olisi tapahtunut\naivan riippumatta yllämainituista suunnitelmista ja erillään Viron\navustamisesta. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään.\n\nVeltostava garnisonielämä sotaväen järjestykselle vaarallisissa Viron\nkaupungeissa aikaansai kurin höltymisen ja synnytti koti-ikävän\nsuomalaisissa vapaajoukoissa. Samat joukot, jotka riemumielin olivat\nrientäneet kuumimpaankin otteluun ja taistelleet uljaasti suuria\nylivoimia vastaan, eivät jaksaneet rauhassa ja levossa odottaa uutta\ntoiminnan hetkeä, etenkään, kun niillä ei ollut aavistusta siitä, mitä\ntodella suunniteltiin, ja miksi niitä yhä edelleen pidettiin Virossa.\nSe, mikä oli ollut pelättävissä, tapahtui: pitkällinen lepoaika teki\nlopun joukkojen kärsivällisyydestä, ne tahtoivat kotiin.\n\nNäyttipä hetkittäin siltäkin, että juuri venäläiset, joiden\ntoimintaa uuden, porvarillisen Venäjän luomiseksi Päätoimikunta,\nmahdollisuuksiensa mukaan, oli pyrkinyt estämään, saavuttaisivat\npäämääränsä. He pääsivät Narvan rintamalle ja alkoivat yhdessä\ninkeriläisten ja virolaisten kanssa edetä voitokkaasti Pietaria kohden,\nkuten aikaisemmin on mainittu.. Mutta suomalaisen Päätoimikunnan\nnoudattamaa politiikkaa venäläisiä kohtaan Viron hallitus itse asiassa\ntällöinkin noudatti suhtautuen venäläisiin upseereihin ja heidän\nsuunnitelmiinsa epäluuloisesti ja antaen heille perään vain, mikäli\nse katsottiin välttämättömäksi, niinkauankuin ei oltu selvillä, miten\nsuuria tuloksia heidän puuhistaan seuraisi. Virolaisia joukkoja otti\nkyllä osaa venäläisten operatsioniin Inkerinmaalla, mutta ei liene\nliian uskallettua olettaa, etteivät ne suinkaan tarkoittaneet niin\npaljon venäläisten porvarillisten tukemista taistelussa uuden Venäjän\npuolesta kuin heidän toimintansa valvomista. Se selittäisi myöskin sen,\nmiksi virolaiset venäläisten upseerijoukkojen vastoinkäymisten alettua\neivät yrittäneetkään tarmokkaasti auttaa niitä vereksillä joukoilla ja\nvoimakkailla vastahyökkäyksillä. Virolainen politiikka ymmärsi aivan\noikein, että porvarillinen Venäjä siten synnytettynä olisi siihen\naikaan ollut paljon vaarallisempi vainolainen itsenäiselle Virolle kuin\nbolshevikien sekasortoinen ja vihollisten ympäröimä valta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuomen sukukansojen lisäksi Itämeren rantamaiden vieraitakin valtoja\nkääntyi Viron Avustamisen Päätoimikunnan puoleen anoen sen apua. Se oli\nripeällä ja menestyksellisellä toiminnallaan Viron hyväksi herättänyt\nyleistä luottamusta. Sitä pidettiin myöskin ainoana, jonka kautta oli\nmahdollista saada erinomaisen sotilasmaineen saavuttaneita suomalaisia\nvapaajoukkoja taistelemaan bolshevikeja vastaan.\n\nPäätoimikunnan kokouksessa helmikuun 4 p:nä puheenjohtaja ilmoitti\nLatvian ministeripresidentin, herra _Ullmaniksen_ pyytäneen\nsaada käyttää Virossa olevia suomalaisia vapaajoukkoja Latvian\nvapauttamiseksi bolshevikeista. Viron pääministeri oli ollut sitä\nmieltä, että osa suomalaisista voitaisiin kyllä Viron puolesta\nlähettää Latviaan, jos Päätoimikunta suostuisi siihen. Kyseessä olevan\nmaan silloisesta asemasta puheenjohtaja antoi, saamiensa tietojen\nperusteella, seuraavan kuvauksen:\n\n»Toiveita on, että lättiläiset voivat, kun heidän maansa on\npuhdistettu, mobilisoida n. 6.000 miestä. Varoja ja aseita ei\nole, mutta toivotaan Englannin tässä suhteessa tarjoavan apua.\nTiedusteltaessa, eikö virolaisia joukkoja voitaisi käyttää Lätin\npuhdistamiseen, herra _Ullmanis_ arveli, etteivät bolshevikit\nvirolaisia pelkää. Ruotsistakin toivotaan saatavan Lätin avuksi n.\n3.000 miestä, jos taloudellinen puoli saadaan järjestetyksi, mutta\nruotsalaisten vaatimukset, 6 kk:n sitoumus ja 300 kruunua palkkaa\nkuussa, tuntuvat varsin suurilta.»\n\nKun vielä valtionhoitaja oli keskustelussa puheenjohtajan kanssa ollut\nsitä mieltä, ettei suomalaisia vapaajoukkoja olisi vielä vietävä Viron\nkansallisten rajojen ulkopuolelle, asettui Päätoimikunta puheenjohtajan\nehdotuksesta Latvian avustamiseen nähden kielteiselle kannalle.\n\nSeuraavassa Päätoimikunnan kokouksessa, helmikuun 12 p:nä,\npuheenjohtaja taas ilmoitti Saksan Helsingissä olevan lähettilään,\nvapaaherra _von Brükin_ tiedustelleen, olisiko Päätoimikunta\ntaipuvainen siihen, että sen alaisia suomalaisia vapaaehtoisia\nkäytettäisiin yhdessä saksalaisten, kreivi _von der Goltzin_ johtamien\njoukkojen kanssa Liivinmaalla, ja selittäneen samalla, että rahaa\noli yritystä varten saatavissa, joten taloudellinen puoli oli täysin\nturvattu. Puheenjohtaja oli vapaaherra _von Brückille_ lausunut\nomana käsityksenään, että suomalaiset vapaaehtoiset tarvittiin Viron\nsuojaksi, ja että heitä ei niin ollen voitu toistaiseksi siirtää\nViron kansallisten rajojen ulkopuolelle, mutta että asia tultaisiin\nesittämään Päätoimikunnalle.\n\nPäätoimikunta päätti valtuuttaa puheenjohtajansa saattamaan\nsuullisesti vapaaherra _von Brückin_ tietoon, että Päätoimikunta\nasettuu puheenjohtajansa esittämälle kannalle, mitä tulee suomalaisten\nvapaaehtoisten siirtämiseen Viron rajojen ulkopuolelle. Mutta\nsitä ei ollut ymmärrettävä niin, että Päätoimikunta suhtautuisi\nkylmäkiskoisesti saksalaisiin, päinvastoin se ottaisi mielellään\nedelleenkin vastaan tiedonantoja heidän asemastaan Lätinmaalla\nharkitakseen tulevia toimintamahdollisuuksia. Vapaaherra _von Brück_\nilmoitti ymmärtävänsä Päätoimikunnan kannan.\n\nSamoihin aikoihin Päätoimikunnan Tallinnassa olevan edustajan, tohtori\n_Kettusen_ puoleen kääntyi sikäläinen Saksan edustaja tiedustellen,\nLibaun saksalaiselta lähetystöltä saamansa käskyn mukaan, olisiko\nmahdollista saada suomalaisia vapaaehtoisia saksalaisten avuksi\nLätimnaalle. Tuntien Päätoimikunnan kannan tohtori _Kettunen_ vastasi,\nettei suomalaisia joukkoja voitu siirtää Viron kansallisten rajojen\nulkopuolelle.\n\nSen pitemmälle asia ei kehittynytkään. Saksalaiset jäivät yksin\ntaistelemaan Lätimnaalle joka puolelta uhkaavia vihollisia vastaan.\nKenraali, kreivi _von der Goltzin_ johdolla he taistelivat kauan\nmenestyksellisesti venäläisiä, lättiläisiä, vieläpä virolaisiakin\nvastaan, jolloin siis suomalaiset vapaaehtoiset ja maamme entiset\nauttajat olivat vihollisleireissä. Taisteluja Suomalaisten ja\nsaksalaisten joukkojen välillä ei kuitenkaan sattunut. Suomalaiset\nvapaaehtoiset olivat luonnollisesti hyvin haluttomia taistelemaan niitä\nmiehiä vastaan, joille isänmaamme on ikuisessa kiitollisuuden velassa.\nTästä virolaiset sekä poliittiset että sotilaalliset johtajat olivat\nselvillä. Niinpä, kun sittemmin tuli puhe uusien suomalaisten joukkojen\nlähettämisestä Viroon, he ilmoittivat, että koska bolshevikivaara\noli toistaiseksi torjuttu ja vain Lätinmaalla olevien saksalaisten\njoukkojen puolelta oli olemassa sodanuhka, jonka torjumiseen\nsuomalaisia joukkoja ei kuitenkaan voitaisi käyttää, niin he eivät\nkatsoneet enää tarvitsevansa suomalaisten sotilasapua.\n\nEpäilemättä Päätoimikunta menetteli viisaasti pysytellessään kokonaan\nerillään Lätinmaan vielä silloin perin sekavista oloista.\n\n\n\n\n5. Tanskalainen apuretkikunta\n\n\nAikaisemmin on mainittu, että Viron Avustamisen Päätoimikunnan\nkehoituksesta Tanskassa ryhdyttiin puuhaamaan suomalaisen ylipäällikön\nalaista tanskalaista retkikuntaa Viron avuksi.\n\nTohtori _Louhivuori_ tiedoitti tammikuun 7 p:nä Päätoimikunnalle\ntanskalaisten ryhtyneen keräämään apujoukkoja, jotka suomalaisilla\nlaivoilla kuljetettaisiin Suomeen järjestettäviksi ja senjälkeen Viroon\nlähetettäviksi. Kunkin miehen varustamisen laskettiin tulevan maksamaan\njonkin verran toistasataa Tanskan kruunua. Asian edelleen ajamisen ja\nvalmistamisen Päätoimikunta jätti sota-asiaintoimikunnalle.\n\nKysymys tanskalaisesta apujoukosta kehittyi kuitenkin verrattain\nhitaasti, niin että tohtori _Louhivuori_ saattoi vasta helmikuun 1\np:nä ilmoittaa Päätoimikunnan välittämien neuvottelujen johtaneen\ntanskalaisten ja Viron pääministerin välillä suotuisaan tulokseen.\nSen johdosta Päätoimikunnan puheenjohtaja ja Viron Helsingissä oleva\nedustaja, tohtori _Kallas_ sopivat siitä, että kenraali _Lode_ värväisi\nViron avuksi tanskalaisia, jotka tulisivat kuulumaan Viron Avustamisen\nPäätoimikunnan joukkoihin ja kenraali _Wetzerin_ komentoon.\n\nTämän jälkeen ryhdyttiin Tanskassa ripeästi toimeen. Suuria vaikeuksia\ntuotti kuitenkin se seikka, että huolimatta tanskalaisen retkikunnan\njohtajien ja Päätoimikunnan kiirehtimisistä tarpeellisten käyttövarojen\nsaanti Virosta lykkäytyi viikosta viikkoon, maan raha-asiat kun olivat\ntähän aikaan tavattoman huonot. Kun rahat vihdoinkin maaliskuun alussa\nsaatiin, pääsi retkikunnan muodostaminen parempaan vauhtiin. Kenraali\n_Lode_ allekirjoitti välikirjat Viron Avustamisen Päätoimikunnan ja\nViron hallituksen puolesta.\n\nEnglantilaiset puolestaan helpottivat apujoukon muodostamisvaikeuksia\nantamalla retkikuntaa varten tuhat sotilaspukua. Tanskalaiset\napuretkeilijät Virossa herättivätkin sittemmin suurta huomiota\nerinomaisen täydellisen varustuksensa vuoksi.\n\nMutta ennenkuin tanskalainen retkikunta, johon piti kuulua n. 1.000\nmiestä, ehti lähteä matkalle, alkoi liikkua huhuja suomalaisen\navustustoiminnan lakkaamisesta. Useat retkelle jo ilmoittautuneet\nperäytyivät, kun saapui varma tieto, että suomalaiset joukot\nolivat jo suurimmaksi osaksi jättäneet Viron ja loputkin tulisivat\nlähitulevaisuudessa poistumaan maasta, ja ettei ollut ensinkään varmaa,\ntulisiko Suomesta uutta retkikuntaa enää lähetettäväksi Viroon.\n\nTanskalaisen apujoukon puolesta sähkötettiin maaliskuun 13 p:nä\ntohtori _Louhivuorelle_, että 250-miehinen joukko-osasto oli valmis\nkuljetettavaksi Suomeen. Viikkoa myöhemmin olisi toinen yhtä suuri\njoukko matkavalmis. Samalla ilmoitettiin kuitenkin, että tanskalaisen\navun puuhaajat epäilivät ottaa kannettavakseen edesvastuuta\nretkikunnasta, ellei ollut varmuutta suomalaisen avustustoiminnan\njatkumisesta, koska sekä sotilaallinen että poliittinen tilanne Virossa\ntällöin näytti kaikista tiedoista päättäen varsin synkältä.\n\nMaaliskuun 27 p:nä sähkötettiin Kööpenhaminasta jälleen ilmoittaen\n250-miehisen ensimmäisen tanskalaisjoukon kapteeni _Gudmen_ johdolla\nlähtevän samana päivänä »Mercur» laivalla matkalle ja saapuvan 29 p:nä\nHankoon, jossa Päätoimikunnan edustajan pitäisi olla vastassa.\n\nVäliin tulleiden esteiden takia (tanskalaiset bolshevikit estivät\nm.m. osan laivaan juuri nousemassa olevia miehiä matkalle lähtemästä)\nSuomeen saapui kuitenkin vain 189 miestä, joista 3 kapteenia, 9\nluutnanttia, 1 lääkäri, 1 vääpeli, 4 kersanttia, 8 alikersanttia,\n16 korpraalia, 2 alikorpraalia ja 145 sotilasta. Joukko-osaston,\njonka yksi komppania jalkaväkeä ja yksi tykistöpatteri muodostivat,\npäällikkönä toimi kapteeni _Gudme_, komppanianjohtajana kapteeni\n_Borgelin_ ja patterinpäällikkönä kapteeni _Mortensen_.\n\nPäätoimikunnan kokouksessa huhtikuun 7 p:nä tohtori _Louhivuori_\nilmoitti tämän Päätoimikunnan aloitteesta ja puolittain sen johdon\nalaisena perustetun tanskalaisen apujoukon saapumisesta. Tanskalaiset\nolivat selittäneet, että he olisivat kernaasti yhteistoiminnassa\nsuomalaisten kanssa ja taistelisivat mieluimmin suomalaisen\nylipäällikön alaisina. Sen johdosta, että syntyneiden erimielisyyksien\njohdosta Päätoimikunta oli tähän aikaan vapauttanut eversti _Kalmin_\npalveluksestaan, olivat tanskalaiset ilmoittaneet olevansa valmiit\nyhtymään vaikkapa eversti _Ekströmin_ joukkoihin asettaen kuitenkin\ntällöin ehdoksi sen, että »riikinruotsalaisia» ei otettaisi mukaan.\n\nTohtori _Louhivuoren_ ehdotuksesta Päätoimikunta päätti tanskalaisten\ntakia pitää toimintaansa vielä hiljaisessa käynnissä, vaikka\nsuomalaisen apuretkikunnan uudesta Viroon lähettämisestä ei enää\ntulisikaan mitään.\n\nHuhtikuun alkupuolella tanskalaiset saapuivat Viroon. Heidän suhteensa\nsiellä vielä olevien suomalaisten joukkojen upseereihin oli hyvä, kun\ntaas »riikinruotsalaisia» he karttoivat.\n\nTämä ensimmäinen tanskalainen joukko-osasto jäi myöskin viimeiseksi\nViroon lähetetyksi. Uusia tanskalaisjoukkoja ei enää saapunut,\nsittenkuin suomalaiset joukot olivat lopullisesti poistuneet maasta.\nViroon jo tullut tanskalaisosasto viipyi kauan Tallinnassa, josta se\nkesällä lähti rintamalle ottaen siellä osaa taisteluihin, m.m. Pihkovan\nvaltaukseen.\n\n\n\n\n6. Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta.\n\n\nHeti senjälkeen, kun Viron Avustamisen Päätoimikunnan ja kenraali\n_Wetzerin_ välillä oli tehty sopimus vapaaehtoisten joukkojen\nylijohdosta, ryhtyi viimemainittu panemaan kuntoon esikuntaansa. —\nSuomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta matkusti tammikuun 17 p:nä\nTallinnaan asettuen sinne asumaan.\n\nEsikunta majoitettiin raatihuoneen torin läheisyydessä sijaitsevaan\nhotelli St. Petersburgiin, joka kokonaisuudessaan oli luovutettu\nsuomalaisen apuretkikunnan käytettäväksi, ja jonne sittemmin\nsijoitettiin retkikunnan Pääintendenttuuri, Etappi y.m.\n\nJo alusta alkaen oli tarkoitus siirtää esikunta lähemmäksi rintamaa ja\njäädä Tallinnaan vain siksi aikaa, kunnes sopiva paikka löydettäisiin\nja voitaisiin saattaa asianmukaiseen kuntoon. Tapan kauppalaa,\nNarvan ja Tarton rautateiden risteyksessä, ajateltiin ensimmäiseksi\nsijoituspaikaksi suomalaiselle esikunnalle. Sinne muutosta ei\nkuitenkaan tullut mitään. Esikunta majaili Tallinnassa toista viikkoa\njärjestäytyen ja hankkien tarpeellisia varustuksia tulevaa toimintaansa\nvarten — liian suurenmoisia, kuten sittemmin kävi selville.\n\nAlkuaan oli kenraali _Wetzerin_ suunnitelma ollut, että hän\nsuomalaisten joukkojen ylipäällikkönä ja eversti _Laidoner_ Viron\narmeijan ylipäällikkönä tulisivat olemaan yhdenarvoisia. Täten\nsuomalaiset rykmentit olisivat tulleet hyvin itsenäiseen asemaan\nmuodostaen tasa-arvoisen tekijän Viron armeijan rinnalla. Mutta sen\nkautta sodan johdon yhtenäisyys olisi joutunut vaaraan. Niinkauankuin\nvirolaisten joukot olivat vähälukuiset ollen vain vähän enemmän kuin\nkaksi kertaa suuremmat suomalaisia joukkoja, jotka kuitenkin toisaalta\nolivat paljon paremmin järjestettyjä puhumattakaan niiden suuremmasta\ntaisteluinnosta ja -kelpoisuudesta, oli tosiasiallinen tasa-arvoisuus\nniiden välillä olemassa. Mutta virolaisten joukkojen lukumäärä kasvoi\npäivä päivältä, ja niiden taistelukuntokin lisäytyi vähitellen,\nmutta varmasti. Tammikuun 16 p:nä virolaisten joukkojen lukumäärä —\nsuomalaisia vapaaehtoisia siihen lukematta — oli seuraava: upseereja\n992, sotilaita n. 10.000, kevyitä konekiväärejä 94, konekiväärejä 170\nja tykkejä 43.\n\nNiin ollen täytyi suomalaisten vapaaehtoisten ylipäällikön suhteen\nViron armeijan ylipäällikköön muodostua toiseksi kuin kenraali _Wetzer_\noli ajatellut. Senvuoksi tohtori _Louhivuori_ pyysi yksityisessä\nkeskustelussa eversti _Laidoneria_ uskomaan kenraali _Wetzerin_\nkomentoon, mikäli se havaittiin mahdolliseksi, suomalaisten rykmenttien\nlisäksi virolaissakin joukkoja. Eversti _Laidoner_ lupasikin tehdä sen.\n\nKun tohtori _Louhivuori_ pian senjälkeen, tammikuun 19 p:nä,\ntavatessaan kenraali _Wetzerin_ Tallinnassa ilmoitti hänelle eversti\n_Laidonerin_ suostumuksesta, sai hän samalla kuulla kenraali\n_Wetzerin_ aikovan asettua kaikkine joukkoineen Tapaan järjestääkseen\nja harjoittaakseen niitä ja ollakseen sitten tarpeen tullen käsillä.\nTapaan piti Viroon jo osittain saapuneen Pohjan Poikain rykmentin\nlisäksi Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukonkin siirtyä, sittenkuin se\nolisi suorittanut Narvan valloituksen.\n\nEnsimmäinen »Käsky Suomen Vapaajoukoille Virossa» ilmestyi Tallinnassa\ntammikuun 20 p:nä. Sen ensimmäinen kohta kuuluu:\n\n »Viron hallituksen, Helsingissä olevan Viron Vapaaehtoisen\n Apuretkikunnan ja minun välillä kuluvan tammikuun 9 p:nä tehdyn\n kirjallisen sopimuksen mukaan olen vastaanottanut kaikkien Virossa\n toimivien Suomen Vapaajoukkojen päällikkyyden, jolloin minulla näiden\n joukkojen ylipäällikkönä on ylin määräämisvalta kaikkiin puhtaasti\n sotilaallisiin asioihin, kuten näiden joukkojen järjestelyyn,\n samoinkuin niiden taistelujohtoonkin, nähden, viimeksimainitussa\n tapauksessa kuitenkin Viron armeijapäällystön alaisena, josta\n asianomaisille joukkojen päälliköille tiedoksi ja noudatettavaksi\n ilmoitan.\n\n Täysin tietoisena minulle uskottujen joukkojen johdon vaikeudesta\n toivon halun yhteisen päämäärän saavuttamiseksi antavan meille\n yksimielisyyttä ja voimaa ja kaikkien työtovereitteni, joukkojen\n päälliköistä sotamiestä myöten, vilpittömin mielin antavan minulle\n tukeansa.»\n\nTammikuun 25 p:nä _Laidoner_, jonka Viron hallitus tammikuun\n20 p:nä oli koroittanut Narvan ja Tarton valloitusten johdosta\nkenraalimajuriksi, nimitti kenraali _Wetzerin_ etelärintaman\nkomentajaksi määräten samalla hänelle uskotun rintaman lähimmäksi\ntehtäväksi Valkin ja Vörun kaupunkien valloittamisen. Kenraali\n_Wetzerin_ komentoon tuli täten suomalaisten rykmenttien lisäksi 2:sen\ndivisioonan esikunta ja seuraavat joukko-osastot:\n\nI. Moisakylän ryhmä: 6:s rykm. (1 pataljoona), 2 tykkiä ja 2\nkapearaiteista panssarijunaa.\n\nII. Viljandin-Valkin ryhmä: 3:s rykm. (2 pataljoonaa), 1 patteri (2\ntykkiä), Viljandin suojeluspataljoona, 1 eskadroona ja _Balahovitshin_\njoukot (2 komppaniaa, 1 eskadroona ja 4 tykkiä).\n\nIII. Tarton-Valkin ryhmä: Tarton suojeluspataljoona, Tarton\nsissipataljoona, 2 tykkiä ja 3 panssarijunaa.\n\nIV. Tarton-Vörun ryhmä: 2:nen rykm. (2 pataljoonaa ja 4 tykkiä),\nTallinnan suojeluspataljoona (1 pataljoona ja 2 tykkiä) ja 2:sen\nratsurykmentin 1 eskadroona.\n\nV. Tartossa reservissä: Järvamaan suojeluspataljoona ja\nraskastykistö-osasto (2 tykkiä).\n\nSuomalaisten joukkojen keräämisestä Tapaan harjoittelemaan ei niin\nollen voinut tulla mitään. Ensimmäistä Suomalaista Vapaajoukkoa\ntarvittiin yhä Narvan valloituksen jälkeenkin tukemaan itäistä\nrintamaa, jossa bolshevikien vastahyökkäys oli odotettavissa. Kenraali\n_Wetzerin_ oli siirryttävä Tarttoon, johon eteläisen rintaman\nkeskusjohto oli sijoitettu. Suomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen\nEsikunta siirtyi luonnollisesti hänen mukanaan, joskin se suomalaisten\njoukkojen esikuntana olisi paremmin voitu sijoittaa molempien\nvapaajoukkojen toiminta-alueen keskipistettä lähempänä olevaan Tapaan.\nPohjan Poikain rykmentti taas oli määrätty ottamaan osaa tulossa\noleviin taisteluihin eteläisellä rintamalla.\n\nTammikuun 28 p:nä Suomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta\nsaapui Tarttoon, jossa se sijoitettiin hotelli »Londoniin». Jo samana\niltana suomalaiset oli kutsuttu »Wanemuine» teatteriin vierasvaraisten\ntarttolaisten järjestämiin vastaanottojuhlallisuuksiin. Tästä juhlasta,\njosta m.m. ilmeni tarttolaisten sydämellinen suomalaisystävyys,\nmainittakoon tässä muutama sana.\n\nSuomalaisen Pääesikunnan korkeimpana edustajana oli kenraali _Wetzerin_\npoissaollessa hänen esikuntapäällikkönsä, eversti _Lindberg_, Pohjan\nPoikain komentaja, eversti _Kalm_ oli myöskin saapuvilla lukuisten\nupseerien kera. Eräs mukana ollut esikunnan upseeri kertoo juhlasta\nm.m.:\n\n»Joukko Tarton suloisia naisia otti meidät kukin vastaan.\nKaupungin korkeimpia viranomaisia oli myöskin läsnä. Avarat\ntilat täyttyivät vähitellen suomalaisilla miehillä ja naisilla.\nKukkasia sateli ehtimiseen lehteriltä — sinne ylös piiloon arimmat\nvastaanottajattaremme olivat kätkeytyneet. ‒ ‒ ‒ Hilpein mielin\nistuttiin sitten pitkän pöydän ääreen. Pidettiin muutamia lyhyempiä\npuheita, ja juotiin sekä Viron että Suomen maljoja. Sitten seurasi\ntanssia ja kahvia, taas tanssia ja likööriä. Välillä laulettiin ja\nsoitettiin. Oli sekä hauskaa että juhlallista. Ilta ei milloinkaan\nhäipyne siellä olleiden mielestä.»\n\nEsikunnan lopullinen järjestäytyminen alkoi Tartossa. Se tuli\nhenkilökunnaltaan olemaan sangen suuri. Tämä seikka riippui epäilemättä\nsuureksi osaksi esikunnan vielä toistaiseksi hyvin epämääräisestä\nasemasta, eihän ollut vielä varmaa, tulisiko se olemaan koko\netelärintaman, vai ainoastaanko suomalaisten rykmenttien esikuntana.\n\nKaiken kaikkiaan tuli esikuntaan kuulumaan: 1 kenraali, 1 eversti, 3\nmajuria, 1 sotatuomari, 4 kapteenia, 7 luutnanttia, 5 vänrikkiä, 4\nkanslianeitosta, 36 vääpeliä, 1 etsivä, 4 kersanttia, 1 alikersantti ja\n15 sotilasta; yhteensä 83 henkilöä. Näistä kuului sisäasiainosastoon 1\neversti, 1 luutnantti, 1 vänrikki, 1 konekirjoittajatar ja 3 vääpeliä,\noperatiiviosastoon 1 majuri, 1 kapteeni, 1 luutnantti ja 1 vääpeli,\nintendenttuuriin 1 majuri, 1 kapteeni, 1 luutnantti ja 6 vääpeliä,\nkomendanttuuriosastoon 2 kapteenia, 2 luutnanttia, 1 vänrikki, 1\nkonekirjoittajatar, 5 vääpeliä, 3 kersanttia, 1 alikersantti ja 8\nsotilasta, kenttälennätinosastoon, joka toimi sekä Tallinnassa että\nTartossa, 3 vänrikkiä, 1 kanslianeitonen, 20 vääpeliä, 1 kersantti ja 5\nsotilasta, saniteettiosastoon 1 majuri ja 1 kanslianeitonen sekä loput\nkenraali _Wetzerin_ välittömään käskynalaisuuteen.\n\nSuomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnan suuruus kävi vielä\nsilmäänpistävämmäksi, kun kenraali _Laidoner_ määräsi kenraali\n_Wetzerin_ apulaiseksi etelärintaman joukkojen johtoon eversti\n_Puskarin_, joka samalla kuitenkin oli pysyvä edelleen 2:sen\ndivisioonan komentajana, ja 2:sen divisioonan esikunnan olemaan myöskin\netelärintaman joukkojen esikuntana. Huomioon on vielä otettava, että\nPohjan Poikain rykmenttiä lukuunottamatta kaikki muut etelärintaman\njoukko-osastot olivat aikaisemmin kuuluneet 2:sen divisioonan johdon\nalaisuuteen, joten olot siis suurimmaksi osaksi pysytettiin ennallaan.\n\nViro tarvitsi ehdottomasti suomalaisia apujoukkoja, joita\nvarten Suomen valtionhoitaja oli katsonut välttämättömäksi oman\nylipäällikön. Kenraali _Wetzer_ taas oli kokoonpannut esikuntansa\npaljon huomattavampaa asemaa ja toimintaa varten kuin se, mikä sille\ntodellisuudessa sitten tuli.\n\nSuomalaisten joukkojen ylipäällikön ja esikunnan asema kävi senkin\nkautta entistä kierommaksi ja puolinaisemmaksi, että Narvan rintamalla\ntoimiva Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko oli rintamalla ollessaan\n1:sen virolaisen divisioonan johdosta riippuvainen ja etelärintamalla\ntaisteleva Pohjan Poikain rykmentti oli kosketuksissa myöskin 2:sen\nvirolaisen divisioonan esikunnan kanssa saaden siitä käskyjä ja\nohjeita. Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnalle ei jäänyt siis\nkokonaisuudessaan suomalaistenkaan rykmenttien komentoa.\n\nSen merkitys supistui siten jo alunpitäen sangen vähiin. Etupäässä vain\nintendenttuuri oli läheisemmässä yhteistyössä molempien suomalaisten\nrykmenttien kanssa. Sittenkuin apuretkikunnan pääintendentti,\ntohtori _Göös_ sai Pääintendenttuurin pystyyn Tallinnassa, siirtyi\nintendenttuuriasiainkin pääpaino pois Suomalaisten Vapaaehtoisten\nJoukkojen Esikunnasta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKuten aikaisemmin jo on mainittu, ei ollut toistaiseksi Suomen etujen\nmukaista antaa suomalaisia vapaaehtoisia joukkoja käytettäviksi\nsotaliikkeihin Viron kansallisten rajojen ulkopuolelle. Sittenkuin\nViron rajat saavutettaisiin, olivat suomalaiset täyttäneet omasta\npuolestaan Päätoimikunnan ja Viron väliaikaisen hallituksen välillä\ntehdyn sopimuksen ehdot.\n\nKun Narvan rintamalla Viron kansallinen raja oli saavutettu Narvan\nvalloituksen kautta ja sen ylimeno saattoi tulla kysymykseen, kirjoitti\ntohtori _Louhivuori_ kenraali _Wetzerille_ tammikuun 26 p:nä m.m.:\n\n»Pari päivää sitten olin valtionhoitajan luona, ja hän pani suurta\npainoa siihen, että vapaaehtoiset eivät kulkisi Viron rajojen ylitse,\nvaan pysyisivät Virossa siksi, kunnes mahdollisuuksia avautuu\nniiden käyttöä varten laajakantoisempien poliittisten päämäärien\nsaavuttamiseksi.»\n\nVastauksessaan tammikuun 28 p:ltä kenraali _Wetzer_ kirjoittaa samasta\nasiasta:\n\n»Suomalaisten apujoukkojen kulkua Viron alueen ulkopuolelle koskevassa\nkysymyksessä olen jo viikko sitten ollut pakotettu tekemään päätökseni.\nPyydettiin näet, että _Ekström_ Narvan valloituksen jälkeen valtaisi\nJamburginkin. Onneksi minä olin tällöin Narvassa ja tuntien\nvaltionhoitajan katsantokannan asiassa kielsin tämän operatsionin\nsuorittamisen suomalaisilla joukoilla nojautuen tällön sopimukseen.»\n\nNämä kaksi kirjettä ovat tärkeitä todistuskappaleita. Eräällä taholla\non näet tahdottu väittää, että Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko\ntällöin olisi osoittautunut tottelemattomaksi kieltäytymällä\nseuraamasta päällikköään Narovajoen ylitse. (Viron rajojen\nylikulkemiskysymykseen tullaan palaamaan myöhemmin kummankin rykmentin\ntoimintaa käsiteltäessä, se näet näytteli sangen huomattavaa osaa\nrykmenttien loppuaikoina.)\n\nTammikuun 28 p:nä kenraali _Wetzer_ julkaisi ensimmäisen vironkielisen\npäiväkäskynsä etelärintaman sotajoukoille. Se kuuluu suomennettuna:\n\n »Virolaiset sotilaat!\n\n Viron sotaväen ylipäällikön käskyn perusteella olen ottanut vastaan\n eteläisen rintaman johdon.\n\n Suomalainen vapaaehtoinen rykmentti, Pohjan Pojat, saapui tänne minun\n kerallani virolaisille veljillemme avuksi.\n\n Yhteiset vainolaisemme — bolshevikien ryövärijoukot — seisovat vielä\n nykyään pienellä osalla Viron tannerta, mutta minä uskon, että meidän\n yhteisin, toisiamme tukevin iskuin onnistuu heittää heidät maasta yli\n teidän kauniin Vironne rajojen.\n\n Eläköön vapaa, kaunis Viro!»\n\nKuten jo aikaisemmin on mainittu, kenraali _Laidoner_ oli määrännyt\netelärintaman lähimmäksi tehtäväksi Valkin ja Vörun kaupunkien\nvalloittamisen. Tammikuun viimeisinä päivinä ratkaisevat ottelut\ntapahtuivat Valkin kaupungin ympäristöllä, kun taas muualla\nbolshevikien vastustus oli heikompaa. Pohjan Poikain rykmentti oli\ntoiminnassa juuri Valkin tienoilla.\n\nSuomalaisessa esikunnassa Tartossa elettiin tällöin jännittäviä hetkiä.\nSuomalaisten vapaajoukkojen päärykmenttihän oli nyt ensimmäistä kertaa\ntulessa. Luhde Grosshofin kuuluisa voitto, joka mursi toistaiseksi\nbolshevikien vastarinnan eteläisellä rintamalla, joten kaikkialla\nmuualla Viron joukot voivat vain pienehköin taisteluin saavuttaa niille\nmäärätyt asemat, herätti Tartossa, kuten muuallakin suomalaisten\nkeskuudessa, suuren innostuksen.\n\nKenraali _Wetzer_ lausui helmikuun 1 p:nä julkaisemassaan\n»Päiväkäskyssä etelärintaman sotajoukoille N:o 2»:\n\n »Tänään meidän urhoolliset eteläisen rintaman sotajoukkomme\n vapauttivat Valkin ja Vörun. Virolaiset kaupungit ovat vapaat\n vainolaisesta. Olen iloinen, että johtooni uskotut sotajoukot tekivät\n sen niin nopeasti, uljaasti ja rohkeasti.\n\n Eteläisen rintaman sotilaat osoittivat viime operatsionin aikana,\n mitä pienikin kansa voi tehdä, kun se vapauttaa omaa kotiliettään ja\n suojelee saavutettua vapautta verellään hirveätä väkivaltaa vastaan.\n\n Kiitän kaikkia sotilaita, virolaisia ja suomalaisia veljiä,\n suoritetusta raskaasta työstä. Meitä odottaa vielä työ, meitä odottaa\n vielä vaiva, mutta suuri työ on suoritettu, raskas vaiva on jo selän\n takana.\n\n Suuri kiitos Valkin, Vörun ja Petserin sankareille, suuri kiitos\n kaikille etelärintaman sotilaille, etenkin eversti _Kalmin_ Pohjan\n Pojille, _Kuperjanovin_ sissipataljoonalle, joka menetti urhoollisen\n komentajansa, yliluutnantti _Kuperjanovin_, ja panssarijunien miehille.\n\n Syvä kumarrus ja kunnia eläville sankareille ja iankaikkinen\n muisto kodin vapautuksen voitonkentillä kaatuneille! Vapaa Viro ei\n milloinkaan unohda heitä!»\n\n        *       *       *       *       *\n\nSuomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnan jäseniä, etenkin upseereja\npidettiin Tartossa hyvinä. Virolaiset ja baltilaiset perheet\nkilpailivat keskenään päivällisten ja kahvikekkereiden toimeenpanossa\nsuomalaisille, joiden olo kaupungissa niin ollen muodostui sangen\nhupaisaksi.\n\nKeskuudessaankin esikunnan upseerit järjestivät toverillisia illatsuja,\njoiden ruokalistalta väkijuomiakaan ei puuttunut. Kuitenkin on\nkatsottava, että kertomukset esikunnan upseerien juomingeista ja\nmässäyksistä Tartossa ovat hyvin vahvasti liioiteltuja.\n\nMainitsemista ansainnee sekin seikka, että kaupungin naisyhdistykset ja\n-seurat panivat pari kertaa viikossa toimeen kahvikutsuja suomalaisten\nupseerien kunniaksi. Niissä soitettiin, laulettiin, seurusteltiin ja\ntanssittiin. M.m. Valkin valloituksen johdosta järjestettiin tällaiset\nkutsut, joissa kenraali _Wetzerkin_ oli läsnä.\n\nMutta myöskään »mitalin toista puolta» ei voida sivuuttaa. Osa\nupseereista joutui jo kielen vuoksi paljon lähemmäksi sikäläistä\nbaltilaista asujamistoa. Rikkaat baltilaiset perheet koettivat kaikin\ntavoin kiinnittää esikunnan upseereja omaan piiriinsä, toivoen heistä\nitselleen jonkinlaista tukea virolaisia vastaan. Virolaiset puolestaan\nepäilivät jo tällöin baltilaisilla olleen tekeillä salahankkeita Viron\ntasavaltaa vastaan ja senvuoksi näkivät suurella harmilla suomalaisen\nesikunnan upseerien seurustelevan baltilaisten kanssa. Näin epäilyksen\nvarjo lankesi näiden upseerienkin päälle. Kerrottiinpa Tartossa näihin\naikoihin jo sellaisiakin juttuja, että jotkut upseereista muka olisivat\nolleet paronien lahjomia.\n\nKenraali _Wetzerin_ ja eversti _Kalmin_ välien kärjistyttyä\näärimmilleen, mistä pian tulee puhe, kenraali _Laidoner_ lähetti\nhelmikuun 7 p:nä Viron Avustamisen Päätoimikunnalle sähkösanoman,\njosta käy selville Viron ylimmän sotilasjohdon mielipide Suomen\nVapaaehtoisten Joukkojen Esikuntaan kohdistuneista epäluuloista. Siinä\nmainitaan m.m.:\n\n»Kenraali _Wetzeriä_ persoonallisesti ei kukaan pidä Baltin paronien\nkannattajana, ja olen vakuutettu, ettei kenraali _Wetzer_ itse asiassa\nhetkeäkään ole ajatellut ajaa paronien asiaa meitä vastaan. — — —\nBaltin paronit pitävät ruotsalaisia ystävinään virolaisia vastaan ja\npuhuvat siitä kursailematta. Siitä johtuu Viron sotilashenkilöiden\nkielteinen kanta _Wetzerin_ ruotsalaista päämajaa kohtaan.»\n\nEi ole luultavaa, että ainoallakaan Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen\nEsikunnan upseerilla oli osuutta Viron baltilaisten salahankkeihin,\nvaikkapa heistä jotkut olisivat olleet niistä tietoisiakin, mikä\nviimemainittukaan ei ole todistettavissa. Luultavinta on, että\nvirolaisten epäluuloisuus loihti esiin tällaisen olettamuksen, ja\nettä esikunnan upseerien ja baltilaisten välinen suhde supistui vain\nsydämelliseen seurusteluun.\n\nEversti _Kalmin_ suhde kenraali _Wetzeriin_, jonka tuli olla hänen\npäällikkönsä, oli aivan luonnoton. Jo aikaisemmin, ennen Viron retkeä\nkireiksi käyneet persoonalliset suhteet lienevät näytelleet tärkeintä\nosaa tässä ikävässä asiassa. Kielikysymys ei liene huomattavammin\nvaikuttanut Pohjan Poikain rykmentin ja kenraali _Wetzerin_ esikunnan\nkireään väliin. Ristiriitaa kärjisti sekin seikka, että kenraali\n_Wetzer_ noudattaen Päätoimikunnalta saamiaan ohjeita ja Suomen\nvaltionhoitajan antamia viittauksia ei tahtonut antaa eversti\n_Kalmille_ lupaa ryhtyä rykmentteineen Valkin valloituksen jälkeen\nuudelleen suureen yritykseen, niinkuin eversti _Kalm_ tahtoi.\n\nEräiden esikunnan upseerien kieltämätön kyvyttömyys antoi eversti\n_Kalmille_ aiheen katkaista kokonaan suhteensa kenraali _Wetzerin_\nesikuntaan. Hän lähetti kyllä sille, kuten 2:sen divisioonankin\nesikunnalle, säännöllisesti tiedot rintama-osansa tilasta, mutta\nmuuten hän pyrki kokonaan vapautumaan Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen\nEsikunnan johdon alaisuudesta. Varsin tarkasti hän varoi antamasta\nsille ja Päätoimikunnalle tietoja rykmenttinsä vahvuudesta peläten,\nettei hänen sallittaisi pitää niin suurta rykmenttiä, varsinkaan, kun\neversti Ekströmillä oli vain 1/3 siitä. Vain jääkäriupseerien johtaman\nTarton operatiiviosaston kanssa eversti _Kalm_ oli hyvissä suhteissa\nottaen usein huomioon sen lausuntoja.\n\nTästä välien kärjistymisestä kenraali _Wetzer_ kirjoittaa maaliskuun 1\np:nä tohtori _Louhivuorelle_:\n\n»Luotettavalta taholta olen saanut tietää, että _Kalm_, omien\nsanojensa mukaan, ei enää aio tunnustaa Viron avustustoimikunnan eikä\nminun auktoriteettiani, vaan on selittänyt niiden olevan 'quantités\nnégligeables'. Tehtyään selkoa _Kalmin_ suunnitelmista hän jatkaa:\n»Koetan vielä viimeistä keinoa saadakseni asian järjestetyksi,\nainakin väliaikaisesti, siirtämällä _Kalmin_ Narvan rintamalle ja\n_Ekströmin_ tänne. Kalmista minulla ei ole mitään hyötyä täällä, sillä\nhän ei tottele käskyjäni. Joka tapauksessa pyydän Herra Senaattoria\nhallituksen kautta ryhtymään toimenpiteihin, jotta ainoatakaan\nmiestä ei enää lähetettäisi Suomesta _Kalmin_ käytettäväksi Hänen\npäällikkyytensä alaisina he, pelkään, tulisivat vain kulkemaan\nperikatoaan kohden ja pikemmin vahingoittamaan kuin hyödyttämään meitä.\nSensijaan _Ekströmin_ joukkoa täytyy välttämättä täydentää, ja minä\nolen siinä tarkoituksessa tekevä valtionhoitajalle anomuksen.»\n\nPäätoimikunta koetti turhaan aikaansaada jonkinlaista sovintoa.\nEversti _Kalmia_ ei voitu vielä ajatellakaan vapautettavaksi Pohjan\nPoikain komentajan virasta, sillä hänen rykmenttinsä olisi seurannut\nhäntä ja laajat virolaispiirit pitivät hänen puoltaan. Hänen kotiin\nkutsumisensa olisi, kuten tohtori _Louhivuori_ eräässä senaikaisessa\nkirjeessään mainitsee, aikaansaanut Suomen ja Viron välien täydellisen\nkeskeytymisen. Sitäpaitsi, niin kiusallista kuin eversti _Kalmin_\nkäytös kenraali _Wetzerin_ esikuntaa kohtaan olikin, ei voitu olla\nnäkemättä viimemainitun järjestelyssä epäkohtia, jotka antoivat\ntavallaan moraalista oikeutusta eversti _Kalmin_ menettelylle,\npäätoimikunta oli erittäin kiusallisessa asemassa.\n\nJo helmikuun 7 p:nä, siis ennen kenraali _Wetzerin_ ja eversti\n_Kalmin_ välien lopullista rikkoutumista, pääministeri _Päts_ sähkötti\nHelsinkiin Päätoimikunnan tietoon saatettavaksi m m.:\n\n»Persoonallisesti meillä ei ole mitään _Wetzeriä_ vastaan. Hänen\nsuhteensa on kireä _Kalmiin_, joka kieltäytyy tunnustamasta häntä\nkäskijäkseen. _Laidonerin_ mielestä on riita tullut järjestelyn\npuutteiden seurauksena, sillä näin pienessä sotaväenosastossa ei\ntarvita komentavaa suomalaista kenraalia, vaan riittäisi, jos\nylipäällikön luona olisi Suomesta lähetetty suomalainen kenraali, joka\nolisi ainoastaan välittäjänä ja järjestelijänä suomalaisia koskevissa\nasioissa. ‒ ‒ ‒ Ettekö voisi järjestää niin, että katsoisitte valmiiksi\njonkun suomalaisen kenraalin? — — —»\n\nLähettäessään sähkösanoman tohtori _Louhivuorelle_ Viron\nsotilasedustaja, ministeri _Hanko_ kirjoitti oheen m.m.:\n\n»‒ ‒ ‒ Nyt kun tilanne rintamalla venäläisten yhä voimakkaammaksi\nkäyvän hyökkäyksen takia on muuttunut entistä raskaammaksi, olisi\nerittäin toivottavaa, että riita mitä pikimmin tulee selvitetyksi\ntavalla tai toisella. — — ‒»\n\nSittenkuin, kuten odotettavissa oli ollutkin, oli näyttäytynyt\nmahdottomaksi siirtää Pohjan Poikia Narvan rintamalle, kävi ratkaisun\nteko välttämättömäksi.\n\nMaaliskuun 5 p:nä tohtori _Holma_ matkusti Tallinnaan Päätoimikunnan\nvaltuutettuna selvittämään yhä sekavammaksi käynyttä tilannetta.\nKenraali _Laidoner_ pysytteli neuvottelujen aikana kokonaan syrjässä\ntahtomatta vaikuttaa puoleen tai toiseen jättäen asian Päätoimikunnan\nratkaistavaksi.\n\nTohtori _Holman_ koettaessa selvittää tilannetta kenraali _Wetzer_\nilmoitti palaavansa sairautensa takia kotimaahan ja tuskin enää\ntulevansa takaisin Viroon.\n\nMaaliskuun 8 p:nä tohtori _Louhivuori_ ilmoitti Päätoimikunnalle\nkenraali _Wetzerin_ päättäneen kokonaan erota vapaajoukkojen\nylipäällikkyydestä ja ehdottaneen esikuntansa lakkauttamista.\nTämä selvitti lopullisesti tilanteen. Samalla kuin Päätoimikunta\nhyväksyi ehdotuksen, päätti se asettaa jonkun korkeamman suomalaisen\nyhdysupseerin Viron armeijan ylipäällikön esikuntaan, joksi maaliskuun\n22 p:nä valittiin eversti _Renvald_. Virossa vielä olevat suomalaiset\njoukot alistettiin operatiivisessa suhteessa suorastaan Viron armeijan\nylipäällystön alaisiksi. Vapaajoukkojen Pääintendenttuuri, sairaala,\nEtappi ja Tiedusteluosasto päätettiin sensijaan toistaiseksi edelleen\nsäilyttää. Suomalaisen yhdysupseerin lähettämisestä ei lopuksi tullut\nkuitenkaan mitään vapaajoukoissa tähän aikaan tapahtuneen hajaannuksen\ntakia.\n\nSuomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta sai käskyn siirtyä Tallinnaan,\njosta tilityksen suorittamisen jälkeen matkaa jatkettiin Helsinkiin.\n\nHelsingissä julkaistiin maaliskuun 14 p:nä viimeinen —\njärjestysnumeroltaan 22 — »Käsky Suomen Vapaajoukoille Virossa». Sen\nsisällöstä mainittakoon:\n\n»1. §.\n\nKaikki esikunnan luetteloissa olevat vapautetaan palveluksesta t.k. 14\np:nä.\n\n2. §.\n\nMinun esityksestäni sekä Viron hallituksen, Viron Avustuskomitean\nja minun yhteisen päätöksen mukaan lopetetaan Suomen Vapaaehtoisten\njoukkojen ylipäällikön toimi ja määrätään sentähden, että esikuntani\ntehtyään asiaan kuuluvan tilityksen hajoitetaan.\n\nVielä kerran tahdon lausua Suomen vapaaehtoisille, urhoollisille\npojille sydämelliset kiitokseni niistä urhokkaista töistä, joiden\nseurauksena vapaa ja itsenäinen Viro on, ja joiden kautta he ovat\nsaaneet ikuisiksi ajoiksi kunniaa Suomen nimelle. Urhoolliset miehet,\nteidän Ylipäällikkönne toivottaa teille menestystä ylpeässä taistelussa\nvapauden ja kulttuurin puolesta. Historia tulee mainitsemaan teidän\ntekonne.»\n\nKenraali _Wetzerin_ lähtiessä Virosta ja luopuessa siis etelärintaman\njoukkojen ylipäällikkyydestä kenraali _Laidoner_ sähkötti hänelle\nmaalikuun 8 p:nä:\n\n »— — — Puolestani pidän velvollisuutenani täydestä sydämestäni\n kiittää Teitä ystävällisestä myötävaikutuksestanne johtaessanne\n joukkoja etelärintamalla. Minulla on kunnia kaikkien Viron\n sotajoukkojen puolesta lausua Teille parhaat kiitokset Valkin ja Vörun\n operatsionien loistavasta suorittamisesta sekä rintaman turvallisesta\n puolustamisesta ylivoimaista vihollista vastaan. Toivon Teille kaikkea\n mitä parasta.\n\n Tallinnassa 8.III.\n\n                                      Kenraalimajuri _Laidoner_.»\n\n\n\n\n7. Pääintendenttuuri.\n\n\nSuomalaisen apuretkikunnan pääintendentti, tohtori _Göös_, jolle\nViron sotaministeri kenraali _Wetzerin_ esityksestä antoi helmikuun 1\np:nä päiväkäskyllään N:o 12 reservi-everstiluutnantin arvon, kertoo\nretkikunnan intendenttuurioloista ja ensi sijassa johtamastaan\nPääintendenttuurista seuraavaa:\n\n»Kun pääintendentin tehtävät minulle uskottiin tammikuun alussa 1919,\noli vapaajoukoille tarvittavien varustusaineiden hankinta jo alulla.\nKumpikin rykmentti toimi tässä suhteessa itsenäisesti. Koska tällainen\njärjestelmä oli mahdoton, kiellettiin kaikenlainen yksityishankinta,\nja kaikki keskitettiin Pääintendenttuuriin, joka aluksi sai tyyssijan\nYlioppilastalolla.\n\n»Samassa huoneessa, jossa Pääintendenttuurilla oli työpöytänsä,\ntyöskentelivät sitäpaitsi operatiivinen osasto, teknillinen osasto,\ntiedonanto-osasto ja jokin muu osasto. Vain yksi puhelin oli kaikilla\nnäillä osastoilla käytettävänään; ja kun ihmisiä kulki vuolaan virran\ntavoin alati ovessa, kun jokaisen pöydän ääressä toimitettiin asioita\npuhelimen alati soidessa, saattaa arvata, että tarvittiin jonkinverran\nhermoja, jotta esillä olevat asiat eivät aivan toisiinsa sekautuisi.\n\n»Oli varsin mielenkiintoista tehdä työtä tällaisissa oudoissa oloissa.\nSamalla kuin hoiti omia hankintatöitään ja niiden yhteydessä olevia\nasioita, tuli ehdottomasti saaneeksi käsityksen myöskin toisten\nosastojen toiminnasta. Voitanee sanoa, että tässä yhdessä ainoassa\nhuoneessamme luotiin sangen paljon sitä pohjaa, jolle sotaretken\nonnistuminen rakennettiin. Paitsi osastotöitä keskusteltiin siellä\nmyös, milloin olosuhteet sallivat, eri johtohenkilöiden kanssa sangen\nlaajasti sekä strategisista että poliittisista kysymyksistä.\n\n»Ajanmittaan kumminkin tällainen eri osastojen työskentely samassa\nhuoneessa kävi mahdottomaksi. Koska Pääintendenttuuri asiain luonnosta\nriippuen oli tekemisissä mitä erilaisimpien hankintatavaroiden kanssa,\njoita oli esitettävä näytteeksi, ja koska sen toiminta vaati sekä\nkirjanpidollista työtä että lisättyjä kansliatyövoimia, muutti se\nvuokrattuun 2 huoneen konttorihuoneistoon Unioninkadun N:oon 15, jossa\nsen käytettävissä oli myös puhelin.\n\n»Järjestelmällisempi toiminta alkoi nyt. Liike oli suuri, ihmisiä kävi\nkaikenlaisissa asioissa. Tarjouksia punnittiin, kauppoja hierottiin,\nniitä päätettiin, leveranssien oikea-aikaista toimittamista valvottiin,\nlaskuja, palkkoja, käyttövaroja y.m. maksettiin. Ei siinä touhussa\nsaanut puhella rauhassa yhden asiakkaan kanssa, vaan samalla aikaa\nmonen kanssa mitä erilaisimmista asioista aivan vuoropuhelun tapaan.\nItse hoidin kassaa pitkät ajat, vasta Tallinnassa luovutin sen\nadjutantilleni sotaretken keskivaiheilla. Se lisäsi iltaisin työtäni,\nseuraavaan päivään tahdoin näet saada kaikki erät kirjoihin.\n\n»Kaikkiaan 6 henkilöä oli vakinaisesti työssä kansliassa\nPääintendenttuurin Helsingissä olon aikana. Sitäpaitsi 2 henkilöä\noli kotonaan kirjanpitotyössä ja 4 henkilöä kasarmeissa Liisantorin\nvarrella ja Katajanokalla sekä varastossa Uudenmaankadulla. Paitsi\nnäitä vakinaisia voimia käytettiin tarvittaessa apulaisia erilaisia\ntehtäviä varten.\n\n»Kun Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko oli lähtenyt kokonaisuudessaan\ntaistelukentälle Viroon, jatkettiin kotimaassa täydellä vauhdilla\nPohjan Poikain rykmentin varustamista. Arveltiin ensin, että\nsaatettaisiin hoitaa hankintaa senkin jälkeen, kun Pohjan Poikain\nrykmentti oli lähtenyt tehtäväänsä suorittamaan, kokonaan Helsingistä\nkäsin siten, että pääasiallisin varasto pidettäisiin Tallinnassa,\njosta varastonhoitaja jakelisi tarvittavia tavaroita ja välineitä\njoukoille, ja että Pääintendenttuuri Helsingissä huolehtisi varaston\ntäydentämisestä sekä pitäisi vaadittavien raporttien perusteella\nkaikesta kirjaa.\n\n»Koska kumminkin epäilin tällaisen järjestelyn mahdollisuutta, pistäysin\nTallinnassa tammikuun keskipaikkeilla nähdäkseni, miten siellä\ntoiminta tulisi sujumaan. Havaitsin heti, että oli välttämätöntä\nsiirtää Pääintendenttuuri Tallinnaan ja jättää Helsingin kanslia\nlähimmän apulaiseni käsiin, jonka tehtäväksi sitten jäisi toimia\nPääintendenttuurista annettujen ohjeiden mukaan. Tämä suunnitelma\npäätettiinkin toteuttaa, ja niin siirtyi Pääintendenttuuri helmikuun\nalussa Tallinnaan.\n\n»Meitä oli silloin Helsingistä lähtijöitä 3 miestä ja 3 naista.\nMyöhemmin, kun työ yhä lisäytyi ja haarautui, tuli apuvoimia,\nniin että Pääintendenttuurin palveluksessa olivat, paitsi minua,\nkansliapäällikkö, adjutantti, teknillisten asioiden hoitaja,\nvarastonhoitaja 2 apulaisen kera, 1 mieskanslisti, 3 naiskanslistia,\n1 konekirjoittajatar, 1 lähettipoika ja 1 suomea osaava virolainen\njuoksevia asioita varten.\n\n»Suomalaisille oli Tallinnassa varattu sekä hotelli St. Petersburg\nettä hotelli Du Nord. Pääintendenttuuri sijoitettiin ensinmainittuun.\nSaimme kyllä asuinhuoneet melkein jokainen erikseen, (naiset asuivat\n2 huoneessa), mutta kanslialle ei riittänyt ensi aikoina muuta kuin\nyksi ainoa suuri ja valoisa nurkkahuone. Kansliapäällikkö istui\nkaikessa rauhassa huoneen valoisassa alkovissa, mikäli rauhasta tässä\nmuurahaispesässä voidaan puhua. Me muut, jotka suoranaisemmin kuin hän\n— kirjanpitäjiä lukuunottamatta — tulimme kosketuksiin sotilaittemme,\nviranomaisten ja yleisön kanssa, jaoimme huoneen keskenämme.\n\n»Havaitsin pian, että jokaisesta sotaretken osanottajasta, komentavasta\nkenraalista aina pienimpään lähettiin saakka, oli laadittava\nkorttijärjestelmä. Jokaisen kortille merkittiin sekä hänen etuutensa\nettä nostamansa avustus, vaatteissa ja rahassa. Tämän lisäksi muu\nkirjanpito järjestettiin sangen laajasti kontrolloivaksi, joten\nkirjaanvientityön moninaisuus, josta väliin kuului valituksia sen muka\nturhantarkkuudesta, mutta joka sittemmin näyttäytyi erittäin hyvin\nharkituksi, tuli perin työlääksi ja kärsivällisyyttäkin kysyväksi, kun\nkaikenlaisia selkkauksia ja väärinymmärryksiä ilmautui.\n\n»Kun oltiin sotaretkellä ja siis sotilaallisessa kansliassa, koetettiin\nesiintyä ja toimia mahdollisimman vähin sanoin ja turhin muodoin\nunohtamatta kumminkaan, että oltiin tekemisissä ihmisten kanssa.\n\n»Vakinainen työaika oli 9—1/2 12 ap. ja 1—5 ip. Iltaisin vuorotellen\njoku kanslisti, mies tai nainen, istui päivystämässä ainakin klo 8:aan\nillalla. Mutta vakinaista työaikaa ei mitenkään voitu tunnilleen\nylläpitää, vaan oltiin työssä aikaisin aamulla ja myöhään illalla,\njopa yölläkin. Asuimme samassa hotellissa, jossa kansliamme oli, ja\nsattui hyvin usein, että yöllä ajettiin väsynyt lämpöisestä sängystään\nsuorittamaan jotakin tärkeää tehtävää. Olihan sota-aika, eikä silloin\nmukavuus eikä säännöllisyys voineet tulla kysymykseen. Kun kaikki olisi\nohitse, saisi lepoa tarvitseva levätä.\n\n»Työtä oli runsaasti. Miehet seisoivat jonossa, puhelin soi,\nsähkösanomia tuli, toisia lähetettiin, kirjoituskone rätisi, käskyjä\nsateli, kysymyksiä tehtiin ja niihin vastattiin, ja tätä kaikkea 1\n1/2 kuukauden aikana yhdessä huoneessa, jossa samalla tuli pitää\nkirjoja ja luetteloita, laskea rahoja, tarkastaa laskuja j.n.e. Oltiin\nkuin muurahaiskeossa, mutta se oli repäisevää ja mukaansa tempaavaa.\nmieltä ja sydäntä sekä jännittävää että virkistävää, joskin joskus\nmyös hermoja kovasti pingoittavaa työtä. Taisipa kärsivällisyys joskus\nloppuakin. Mutta myöskin leikin laskuun oli tilaisuutta ja useinkin,\npoikiemme joukossa oli näet kompasanojen sinkoojia ja sotaretken\nkokemusten lystikkäitä kertojia, jotka aina, kun kansliaamme tulivat\nja tuumiaan esittivät, antoivat aihetta hilpeihin jutteluihin. Oli\nkarskeitakin miehiä, jopa aivan töykeitäkin, ja silloin oli meneteltävä\nasianhaarain mukaan. Ikävää oli, ettei palveluksessani ollut vielä\npikakirjoittajaa; hän olisi pelastanut unohduksesta monta hyvää juttua\nja tapahtumaa, mutta kun sellaista ei ollut, jäi meiltä, ajan puutteen\ntähden, muistiinpanematta makupaloja.\n\n»Tässä ahtaassa huoneessa työskentelimme sotaretken raskaimman ajan.\nSenjälkeen saimme 2 huonetta lisää, niin että kirjanpito-osasto sai\nrauhassa toimia suuressa salissamme, adjutanttini, joka samalla oli\nrahastonhoitaja, varastonhoitaja ja teknillinen osasto toisessa\nhuoneessa, minä konekirjoittaja-vääpelini kanssa kolmannessa. Tämä\neri työhuoneihin asettuminen helpotti työjärjestystä ja palvelustamme\nsuuresti.\n\n»Mutta työn helpottumiseen vaikutti myös suomalaisten joukkojen lähtö\nVirosta. Evakuoimistyö oli muuten kylläkin monimutkainen, upseerien ja\nsotilaiden kanssa oli näet tehtävä mahdollisimman tarkka lopputili.\nSen tosin rykmentit itse suorittivat, mutta runsas työ jäi siitä\nPääintendenttuurinkin osalle. Varsinkaan sotaretken alussa ei oltu\nehditty pitää tarkempia kirjoja, merkinnät olivat osaksi luetteloissa\nj.n.e. Kaikki nämä tiedot oli koottava järjestelmällisesti korteille\nja kirjoihin. Sitä koskeva Pääintendenttuurin ehdoton vaatimus herätti\nkyllä nurinaa, mutta eihän mikään muu auttanut, kun kaikesta oli\nsaatava mahdollisimman tarkka selvyys. Tunnustan mielihyvällä, että\nrykmenttien asianomaiset tilivelvolliset kaikesta huolimatta avuliaasti\nasettuivat noudattamaan toivomuksiani ja täyttivät velvollisuutensa.\n\n»Vähitellen vapaaehtoistemme lukumäärä Virossa hupeni aivan vähäiseen.\nUudesta, suunnitellusta joukkojen lähettämisestä ei tullut mitään, ja\nniinpä Pääintendenttuuri kokosi kapineensa, samoin Etappi, ja koko\ntämä komennuskunta lähti siitä käskyn saatuaan toukokuun 24 p:nä 1919\nTallinnasta Helsinkiin. Taaksemme jäivät maa ja kansa, joiden hyväksi\nolimme työmme tarjonneet ja sitä myöskin tehneet.\n\n»Jäljellä oli vain koko retkikunnan lopputilitys, joka kysyi vielä\npitkäaikaista, kärsivällistä työtä.\n\n»Kanslia avattiin entisessä venäläisessä kimnaasissa, L. Heikinkatu\n10, kunnes se syksyllä sieltäkin häädettiin talon myynnin tähden.\nSotilasviranomaisemme varasivat meille kansliahuoneet Suomenlinnasta,\njossa Viron Avustamisen Päätoimikunnan Pääintendenttuurm työ\nsuoritettiin loppuun.\n\n»Muutamilla numeroilla selvitettäköön työmme laajuus.\n\n»Virossa oli suomalaisia 3.942, joista upseereja 140, lääkäreitä\n8, sairaalahenkilökuntaa 30, pappeja 3, muita virkailijoita 33 ja\nsotilaita 3.728. Kaiken kaikkiaan oli Helsingissä alati toimivien\nkanssa apuretkikuntaan kuuluvia 3.977 henkilöä, joista jokaisesta\noli eri kortti. Virossa oleville oli hankittava vaatetus, maksettava\nvaatetusrahat ja palkat. Sitäpaitsi tuli aina varastossa löytyä\npäällys- ja alusvaatteita, saappaita y.m., joten hankintaerä nousi\nsuuriin summiin.\n\n»Mainitakseni vain suurimmat tilit osoittaa palkkatili Smk.\n4.773.247:31, vaatetustili Smk. 4.164.254:70, varastotili Smk.\n3.087.221:74, kustannustentili Smk. 2.691.808:11, varustustili\nSmk. 228.432:04 ja teknillisten välineiden tili Smk. 199.719:22\nerän. Sotaretken voitto- ja tappiotili osoittaa Smk. 15.635.174: 77\nbalansseerauksen. [Summat ovat sittemmin jossakin määrin kasvaneet,\nkun apuretkikunnan intendenttuurin on täytynyt huolehtia invalideille\nsuoritettavista maksuista ja muista juoksevista asioista.]\n\n»Suomalaisten joukkojen pääintendenttinä olin luonnollisesti mitä\nläheisimmässä yhteistyössä Viron sotalaitoksen ylimmän johdon ja sen\nalaisten viranomaisten kanssa — olihan joukkomme osa virolaisesta\nsotaväestä — ja minun on tunnustettava, että vaikkakin heillä oli\nmiltei yliluonnollinen työtaakka hartioillaan ja kaikki aivan alusta\njärjestettävänä, kaikesta huolehdittava ja kaikkiin kysymyksiin\nvastattava, neuvoja ja ohjeita annettava, niin en kertaakaan saanut\nosakseni muuta kuin syvintä ymmärrystä ja ystävällisyyttä. Se, että\njoskus väärinkäsityksiä syntyi, ja ettei aina tarvittaessa saatu, mitä\nhaluttiin, on miltei luonnollista, mutta kun asioita selvitettiin,\npäästiin tuloksiin. Mielihyvällä sentähden totean, että yhteistyömme\noli ehyttä ja mieluista. Viron hallituksen silloista pää- ja\nsotaministeriä, herra _K. Pätsiä_ ja sotajoukkojen ylipäällikköä,\nkenraali _J. Laidoneria_ minä muistelen erikoisella kiitollisuudella\nkaikesta siitä tuesta, jonka he minulle ja johtamalleni kanslialle\nsoivat, samoinkuin niitä sotaministeriön osastoja, joiden kanssa\nolin lähemmässä tekemisessä. Samoin on minulle mieluista muistella\nyhteistyötämme Viron Avustamisen Päätoimikunnan, Suomen Vapaaehtoisten\nJoukkojen Esikunnan ja eri rykmenttien esikuntien kanssa.»\n\n\n\n\n8. Apuretkikunnan muut virastot Virossa.\n\n\nSamalla kuin Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta tammikuun 26\np:nä sai käskyn siirtyä Tarttoon, antoi kenraali _Wetzer_ määräyksen\nperustaa Tallinnaan etappiosaston, johon etappikomendantiksi\nsiirrettiin Pohjan Poikain rykmentistä luutnantti _Henrik Nykänen_.\nEtappikomendanttuuri sijoitettiin hotelli St. Petersburgiin, joka oli\nmuodostunut suomalaisten varsinaiseksi keskuspaikaksi Tallinnassa.\n\nEtapin järjestäytyminen alkoi heti senjälkeen. Paitsi komendanttia,\nkuuluivat Etappiin hänen päällikkyytensä alaisina: adjutantti,\nkansliapäällikkö, postimestari, majoitusmestari, joka huolehti\nkaupunkiin saapuvien suomalaisten upseerien ja sotilaiden\nmuonittamisesta ja majoittamisesta, etsiväosasto, jossa päällikön\nlisäksi oli puolisenkymmentä etsivää, sekä patrulliosasto, johon\nkuuluvat sotilaat valvoivat yhdessä virolaisten patrullien kanssa\njärjestystä kaupungilla.\n\nHelmikuun 2 p:nä Etapin vahvuus oli seuraava: upseereja 2, aliupseereja\n17, miehistöä 3 ja muita henkilöitä 2. Kuitenkin henkilökunta oli usein\nEtapin toiminta-ajalla suurempi. Molemmista suomalaisista rykmenteistä\nkomennettiin sitäpaitsi tarvittaessa lisävoimia, etupäässä sotilaita.\n\nKaikkien vapaajoukkoihin kuuluvien henkilöiden oli määrä Tallinnaan\nsaapuessaan ja sen kautta Suomeen tai rintamalle matkatessaan\nilmoittautua Tallinnan Etapissa, josta Suomeen lomalle lasketuille\nja komennetuille sekä sieltä palaaville upseereille, sotilaille ja\nvirkailijoille annettiin tarpeelliset laiva- ja junaliput.\n\nUpseerit, apuretkikunnan asioilla kulkevat siviilihenkilöt ja samassa\nhotellissa sijaitsevain suomalaisten virastojen virkailijat, jotka\nmiltei poikkeuksetta asuivatkin samassa talossa, söivät apuretkikunnan\nlaskuun viikoittain jaetuilla ruokakupongeilla hotelli St. Petersburgin\nruokasalissa. Sotilaat taas saivat sekä ruo'an että majapaikan\nTallinnan suomalaisesta sotilaskodista.\n\nLuutnantti _Nykäsen_ jälkeen, joka helmikuun alkupäivinä komennettiin\nTallinnan suomalaisen sotilassairaalan intendentiksi, toimi\netappikomendanttina vääpeli, sittemmin vänrikki _Ketonen_ maaliskuun\nlopulle ja hänen jälkeensä vääpeli _Koskinen_. Valitettavaa on, että\nEtapin henkilökunta ei kokonaisuudessaan vastannut niitä vaatimuksia,\njoita sille oli asetettava. Muutamia ikäviä tapauksia johtuikin siitä.\n\nTallinnan Etapilla oli kaiken aikaa verrattain paljon työtä. Varsin\nraskaita olivat henkilökunnalle, joka työskenteli kahdessa vuorossa\nläpi vuorokauden, ne päivät, jolloin rintamalta palanneet suomalaiset\npataljoonat ennen kotimatkaa oleskelivat Tallinnassa. Järjestystä\nkoetettiin pitää yllä, mutta useinkin se osoittautui ylivoimaiseksi\ntehtäväksi rintamasotilaiden hillittömyyden vuoksi.\n\nSittenkuin kenraali _Wetzerin_ esikunta lakkautettiin, siirrettiin\nTallinnan Etapin ylivalvonta retkikunnan pääintendentille, tohtori\n_Göösille_, jolle toimi tuotti suuren työnlisäyksen vaivalloisten\ntilitysten aikana. Tämä suomalaisten joukkojen rintamalta paluun\naika olikin kaikin puolin tukalin. Tohtori _Göösin_ pyydettyä\nsenvuoksi vapautusta »poliisitoimestaan» Päätoimikunta määräsi\nkansliapäällikkönsä, luutnantti _Yrjö Peltosen_ ottamaan huostaansa\nsuomalaisten vapaajoukkojen etappipäällikön tehtävät.\n\nTällöin suunniteltiin parastaikaa suomalaisen apuretkikunnan\nuudistamista, jolloin Etappikin olisi saanut uusia, tärkeitä tehtäviä.\nMutta uuden retkikunnan suunnittelut raukesivat. Luutnantti _Peltonen_\nkäväisi vain Tallinnassa hiukan järjestämässä asioita. Epävarmuus\njatkui, kunnes Etappi yhdessä muiden Tallinnassa vielä olevien\nsuomalaisten virastojen kanssa sai käskyn lopettaa toimintansa ja\nvalmistautua lähtemään Helsinkiin toukokuun 24 p:nä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nViron Avustamisen Päätoimikunnan edustuksesta Virossa huolehtiva\nEmissariaatti sijaitsi samassa hotellissa kuin muutkin suomalaiset\nvirastot. Emissaarilla, tohtori _Lauri Kettusella_ oli varsinaisena\ntehtävänä edustaa Päätoimikuntaa Viron hallituksen, armeijan\nylipäällikön, suomalaisten vapaaehtoisten ylipäällikön ja muiden\nviranomaisten luona Virossa. Hän kävi suunnilleen pari kertaa viikossa\nkenraali _Laidonerin_ luona audienssilla esittäen Päätoimikunnan\nja suomalaisten joukkojen toivomuksia. Kun Suomen hallituksella ei\ntähän aikaan vielä ollut omaa edustajaansa Virossa, vaan se käytti\neräissä tapauksissa tiedonantojen ja toivomustensa välittäjänä Viron\nAvustamisen Päätoimikuntaa, joutui tohtori _Kettunen_ esittämään\nniitä Viron hallitukselle ja välittämään niihin vastaukset. Hän\nnautti kaikkien virolaisten viranomaisten puolelta suurta arvonantoa\nvaikuttaen siten suuriarvoisesti suomalaisen apuretkikunnan ja Viron\nviranomaisten hyvän suhteen säilymiseen, jota kaikenlaiset pikku seikat\nvälistä yrittivät järkyttää.\n\nTohtori _Kettusen_ kosketus kenraali _Wetzerin_ esikuntaan ja\nrintamalla oleviin suomalaisiin rykmentteihin jäi perin vaillinaiseksi,\nkun niissä Päätoimikunnalla ei ollut minkäänlaista edustusta. Tämä\noli sitäkin valitettavampaa, kun läheinen yhteys Päätoimikunnan\nja rykmenttien välillä olisi voinut estää monen turmiollisen\nväärinkäsityksen syntymisen ja pitää yllä kotimaan tuoreiden\ntietojen keskeytymätöntä toimittamista rintamasotilaille ja heidän\ntoivomuksiensa välitöntä esittämistä Päätoimikunnalle ja sen edustajan\nkautta myöskin Viron viranomaisille. Poistaakseen edes osaksi tätä\npuutetta tohtori _Kettunen_ suunnitteli erikoisen pienen sotilaslehden\nperustamista apuretkikuntaa varten ja varsinaisten valistustyöntekijäin\nlähettämistä kumpaankin rykmenttiin, ikävä kyllä, näitä suunnitelmia,\njotka olisivat voineet johtaa hyviin tuloksiin, ei ehditty toteuttaa,\nennenkuin voittamaton koti-ikävä teki lopun kummastakin rykmentistä.\n\nVarsinaisen edustajatehtävänsä lisäksi tohtori _Kettusella_ oli toimena\ntarkastaa suomalaisten puolesta laivakulkua Suomeen ja erityisesti\nsiviilimatkustajia. Yhdessä Tallinnan Etapin siihen määräämän\nhenkilön kera tohtori _Kettunen_ esti »sotasaaliin» kuljettamisen\n»Väinämöisellä» Suomeen. Tämä tehtävä tuotti huolia ja vastuksia\naivan rajattomiin, kun »sotasaaliin» omistajat eivät suinkaan\naina olleet suostuvaisia luopumaan siitä ilman muuta. Enimmäkseen\nkoetettiin salakuljettaa vain kaikenlaista rihkamaa ja aivan arvottomia\nmuistoesineitä, jotka nekin otettiin pois. Sattui kuitenkin, että\njotkut upseerit yrittivät viedä laivaan hevosen tai jonkin konekiväärin\nväittäen niitä sotasaaliikseen, jonka kuljetukseen heillä muka oli\noikeus. Kaikki arvoesineet, aseet, ampumatarpeet y.m.s., joiden voitiin\nepäillä olevan Virossa luvattomalla tavalla hankittua, otettiin pois,\nja senkin vähän, joka jonkun onnistui saada piilotetuksi tarkastajilta,\nsuomalaiset viranomaiset takavarikoivat Helsingin rannassa.\n\nTämä melkein pikkumaisuuksiin menevä tarkkuus palaavien rykmenttien\nja yksityisten retkeläisten tavaroiden tarkastuksessa kotimaan matkan\nedellä herätti aikoinaan suurta harmia asianomaisissa, mutta se on\nkuitenkin koitunut heille itselleen hyväksi. Sen avulla voidaan näet\ntodistaa suomalaisten apuretkeilijöiden kotimaahan kuljettamista\nsuurista ryöstöomaisuuksista kertovat huhut perättömiksi.\n\nEmissariaatti, jossa tohtori _Kettunen_ työskenteli yhden apulaisen\nkera, jatkoi toimintaansa huhtikuun 4 p:ään, jolloin Viron Avustamisen\nPäätoimikunta päätti lakkauttaa sen, koska se oli jo silloin menettänyt\nmerkityksensä. Suomen hallitus oli sitäpaitsi lähettänyt Viroon\nsenaattori _Kairamon_ varsinaisena poliittisena edustajanaan, joten\nsiinäkään suhteessa emissaarilla ei enää ollut mitään tehtävää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHotelli St. Petersburgissa toimi vielä Suomalaisen Apuretkikunnan\nTiedusteluosaston keskuskanslia, jonka päällikkönä vänrikki\n_Sopanen_ toimi avustajinaan vänrikit _Öhman_ ja _Berg_ sekä eräs\nkonekirjoittajatar.\n\nTiedusteluosasto, jolla oli kaksi haaraosastoa, toinen, vänrikki\n_Saarisen_ johtama Narvan rintamalla, toinen, vänrikki _Sulo Nykäsen_\njohtama etelärintamalla, oli verrattain hyvin järjestetty. Se lähetti\ntarkkoja tiedonantoja tilanteesta rintamalla ja sen takana paitsi Viron\nsotilasjohdolle ja Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikuntaan myöskin\nSuomeen, jonka viranomaisille oli oman maan turvallisuuden kannalta\nkatsoen tärkeää saada ensiluokkaisia tietoja Viron rintamilta. Se oli\nsiihen aikaan parhaiten järjestetty tiedusteluosasto Virossa.\n\nEteläisen rintama-alueen tiedusteluosasto oli kaikkein suurin näistä\nkolmesta sekä henkilökunnaltaan että toiminnaltaan. Senvuoksi lyhyt\nkuvaus sen toiminnasta saakoon tässä sijan.\n\nEteläisen rintama-alueen tiedusteluosasto perustettiin helmikuun\n1 p:nä. Sen keskusjohto sijaitsi Tartossa suurimman osan\ntoimintakauttaan talossa N:o 8 Jaakobinkadun varrella. Se jakautui 6\nalaosastoon: esikunnan kansliaan, komendanttuuriin, valvontaosastoon,\nkarttaosastoon, sanomalehtiosastoon ja propagandaosastoon.\n\nSillä oli sitäpaitsi kolme haaratoimistoa Valkin ja Vörun kaupungeissa\nsekä Ruhjan kauppalassa.\n\nToiminta-alue käsitti koko eteläisen rintama-alueen Riian lahdesta\nPihkovaan saakka ja Peipusjärven rannan Oudovaan asti Näin laajalle\nalueelle ulottuvaa toimintaa varten tarvittiin tietysti suuri\nhenkilökunta. Niinpä Eteläisen rintama alueen tiedusteluosastolla\nolikin palveluksessaan 100—140 henkilöä, joista upseereja 14, sotilaita\n30, kanslianeitosia puolisentusinaa ja loput siviilihenkilöitä.\nTulkkeja oli käytettävänä 5, jotka hallitsivat yhteensä kahdeksaa eri\nkieltä. Lukuunottamatta vänrikki _Nykästä_ oli Eteläisen rintama-alueen\ntiedusteluosaston palveluksessa vain kolme suomalaista, joista yksi\nadjutanttina.\n\nPaitsi varsinaista tiedustelutoimintaa, jonka avulla hankittiin tietoja\nsekä Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnalle ja suomalaisen\ntiedusteluosaston keskuskanslialle Tallinnaan että virolaiselle 2:lle\ndivisioonalle, tiedusteluosasto toimitti eteläisen rintaman alueella\nkotitarkastuksia ja vangitsemisia. Useita rintamantakaisia bolshevikien\nvakoojia ja paikallisia bolshevikijohtajia otettiin kiinni.\n\nVänrikki _Nykäsen_ johtama tiedusteluosasto antoi kaiken kaikkiaan\n105 raporttia bolshevikien rintamasta ja etenkin heidän asemastaan ja\ntoiminnastaan sen takana. Nämä raportit, joista muutamia tärkeimpiä\nkarttaluonnokset valaisivat, olivat usein hyviä. Niinpä sekä kenraali\n_Wetzer_ että tiedusteluosaston keskuskanslian päällikkö lausuivatkin\nkiitoksensa Eteläisen rintama-alueen tiedusteluosaston toiminnasta.\n\nSuomalaisten vapaaehtoisten joukkojen suurimmaksi osaksi jo lähdettyä\nVirosta tiedusteluosastot jatkoivat toimintaansa, jotta keskeytystä\nniiden työssä ei tapahtuisi, jos uusi suomalainen apuretkikunta\nsaataisiin aikaan. Kun sittemmin kysymys uudesta apujoukosta\nSuomen puolelta raukesi, sai koko tiedusteluosasto rintamalla\ntoimivine haarajaostoineen huhtikuun lopussa käskyn lopettaa työnsä.\nLikvideerauksen tultua loppuun suoritetuksi myöskin Eteläisen\nrintama-alueen tiedusteluosasto toukokuun 10 p:nä lakkasi toimimasta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTässä yhteydessä on syytä kosketella hiukan posti- ja laivayhteyttä\nkotimaan ja vapaaehtoisten välillä.\n\nPostinkulku oli yleensä koko retkikunnan ajan sangen epäsäännöllistä\nriippuen vaillinaisesta järjestelystä. Kotimaan sanomalehdet ja kirjeet\ntulivat asianomaisille vapaaehtoisille vanhentuneina — milloin ne\nylipäänsä ollenkaan saapuivat perille. Tämä oli luonnollisesti osaltaan\nomiaan lisäämään rintamalla olevien joukkojen koti-ikävää.\n\nVirossa oli suomalaisille vapaajoukoille myönnetty oikeus lähettää\nkirjeensä ja pakettinsa kenttäpostina, varustettuina vain »Kenttäposti»\nmerkinnällä. Mutta vasta sitten, kun Suomenkin postihallitus\nvaltioneuvoston kehoituksesta helmikuussa oli suostunut kuljettamaan\ntällä merkinnällä saapuneet lähetykset maksutta määräpaikkaansa\nSuomessa, saivat suomalaiset vapaajoukot Virossa tosiasiallisesti\nvapaakirjeoikeuden.\n\nPäätoimikunnan Helsingissä sijaitsevan kanslian yhteydessä oli\npostitoimisto, jonka kautta posti Viroon ja sieltä takaisin kulki.\nTallinnassa Suomen sikäläinen konsulaatti aluksi huolehti sekä Suomesta\ntulevan että sinne menevän postin edelleen toimittamisesta. Kun\nkuitenkin konsulaatissa tarpeettomasti vitkasteltiin tässä suhteessa,\nsiirrettiin posti kulkemaan Tallinnan Etapin postitoimiston kautta. Sen\nkuriirit veivät postin Rakvereen, Narvaan. Tarttoon ja Valkiin sekä\nhakivat sen niistä.\n\nParhaiten tehtävänsä tasalla lienevät olleet rykmenttien omat\npostitoimistot, joissa ymmärrettävistä syistä ei vitkasteltu. Tallinnan\nEtapin postitoimiston toiminta sen sijaan oli etenkin alkuaikoina\nsäännötöntä. Vasta myöhemmin se saatiin tyydyttävään kuntoon.\n\nLaivayhteyttä Helsingin ja Tallinnan välillä välittivät Viron\nAvustamisen Päätoimikunnan Viron hallituksen laskuun vuokraamat\nSuomen valtion jäänmurtajat »Silatsch» ja »Väinämöinen», jälkimmäinen\nmyöhemmin yksin.\n\nSuomesta Viroon matkustettaessa komennustodistukset ja matkaliput\noli viseerattava Päätoimikunnan kansliassa — joka aluksi sijaitsi\nnykyisessä Presidentin linnassa, sitten »Heimolan» talossa, sitten\ntalossa N:o 21 Bulevardinkadun varrella ja loppuajan nykyisessä\nStenmanin taidesalongissa, Länsi-Heikinkatu 10, siirtyäkseen myöhemmin\nsyksyllä 1919 yhdessä apuretkikunnan intendenttuurin kera Suomenlinnaan\n— tai Viron konsulaatissa sekä senjälkeen Helsingin kaupungin\nkomendanttihallituksessa. Tallinnasta lähdettäessä Suomeen sikäläinen\nsuomalainen Etappi huolehti Emissariaatin avustamana matkalippujen\nviseeraamisesta.\n\n\n\n\n9. Tallinnan suomalainen sotilaskoti.\n\n\nSotilaskodin johtajatar, neiti _Sandra Laihia_ kertoo:\n\nTallinnan suomalainen sotilaskoti ansaitsee mielestäni tulla edes\njonkinverran tunnetuksi, onhan se ollut Viron apuretkikunnan jäsenille\n— ei pelkästään sotilaille — hiukan enemmän kuin tämäntapaiset\nlaitokset tavallisesti ovat.\n\nTämä pieneksi aiottu, sittemmin olosuhteiden pakosta suureksi\nmuodostunut koti pantiin pystyyn — voi melkein sanoa — käden\nkäänteessä. Eräänä päivänä helmikuun alussa pastori _Thure af\nBjörksten_, joka paria päivää myöhemmin matkusti rintamalle Pohjan\nPoikain mukana, ja silloinen Tallinnan etappikomendantti tulivat\nluokseni kertoen, että he olivat ajatelleet sotilaskodin perustamista\nTallinnaan sekä pyysivät minun apuani sen kuntoon panemiseksi.\nSanottiin, että se pitäisi saada valmiiksi parissa päivässä, vaikk'ei\nollut edes huoneistoa tiedossa puhumattakaan kaikesta muusta, jota\nsellaiseen laitokseen tarvitaan. Lupasin tehdä parhaani.\n\nEtappi hankki huoneiston, aloitimme puhdistustyöt, puhuimme asiasta\ntallinnalaisille ystävillemme ja suojelijoillemme, herra ja rouva\n_Slempelille_ (rouva suomalainen). He innostuivat asiaan, lupasivat\navustaa ja saivat tallinnalaisen »Frauenverein» yhdistyksen ja useita\nyksityisiä henkilöitä asiaa kannattamaan. Tämän yhdistyksen ja\nyllämainittujen henkilöiden avulla saimme kodin todellakin kahdessa\npäivässä pystyyn.\n\nAvustajamme hankkivat talouskalut sekä jonkinverran liinavaatteita\nja rahalahjojakin, jotta voimme ostaa sen, mitä puuttui. Huonekalut\nsänkyjä lukuunottamatta saimme lainaksi. Sängyt luovutti meille Viron\nintendenttuuri, josta saimme myöskin patjat, tyynyt ja peitteet sekä\njonkinverran lakanoita.\n\nSiten jouduin johtamaan tätä laitosta, jonka katolla Suomen ristilippu\nviimeisenä koko Tallinnassa konsulaattiamme lukuunottamatta liehui\nmuistuttamassa virolaisille sitä suurta urotyötä, jonka tämän kodin\npojat olivat heidän hyväkseen tehneet.\n\nKoti sijaitsi talossa N:o 21 Pikku Kompassikadun varrella kahdessa\neri rakennuksessa käsittäen kaikkiaan parikymmentä pienenpuoleista\nhuonetta. Kodissa olisi ollut paikkoja ainoastaan 50 hengelle,\nmutta kun rintamalta palaavilla ja sinne menevillä ei, enempää kuin\nTallinnaan majoitetuillakaan sotilailla ollut muuta asuinpaikkaa\nkoko kaupungissa, täytyi sinne väliin majoittaa jopa pariinsataankin\nhenkeen. Tavallinen asukasluku oli melkein aina sadan vaiheilla.\n\nAlussa oli ajateltu, että pojat itse hoitaisivat huoneittensa\nsiivouksen y.m. tehtäviä, mutta käytännössä siitä ei tullut mitään,\njoten heille jäi lopulta vain perunain kuoriminen. Sekin suoritettiin\nharvoja poikkeuksia lukuunottamatta vastenmielisesti ja vain pelosta,\nettä kuorittujen perunain puutteessa seuraava ateria tulisi olemaan\nhapankaalikeittoa, sellainen näet oli rangaistus, joka kohtasi sekä\n»syyllisiä» että »syyttömiä». Muuten tässä ruo'asta puhuttaessa\ntahdon mainita, että pojat pitivät erittäin suuressa arvossa\nkokonaisia perunoita ja sian- tai naudanlihakastiketta, joita olikin\nruokalistallamme melkein joka päivä.\n\nKodin henkilökuntaan kuului viisi henkeä, niin, johtajatar,\nisännöitsijä, keittäjä, siivooja ja hevosmies. Tallinnan Etappi\nsuoritti henkilökunnan palkat.\n\nPieni kirjastokin oli kodilla. Siitä saamme kiittää joitakuita\nkustannusliikkeitämme sekä useita yksityisiä henkilöitä, jotka\nlähettivät kirjoja melko runsaasti. Sanoma- ja aikakauslehtiä saimme\nsuoraan toimituksilta. Runsaasti saimme niinikään lahjoina erilaisia\nseurapelejä, jotka aina iltaisin olivat ahkerassa käytännössä.\n\nJoka keskiviikkoilta toimeenpantiin yksinkertaisia teeiltoja, joihin\ntavallisesti kokoutui runsaasti sekä upseereja että sotilaita ja\nmyöskin Tallinnassa olevia retkikuntaan kuuluvia siviilihenkilöitä.\nJonkin kerran hallituksemme sikäläinen edustaja ja useat muutkin\nhuomattavat valtiolliset toimihenkilöt kunnioittivat sotilaskotia\nläsnäolollaan.\n\nOhjelman hankkiminen tuotti alussa suurta hankaluutta, mutta\npelastus tässä suhteessa tuli virolaiselta taholta, sotaministeriöön\njättämääni anomukseen saada torvisoittokunta joka keskiviikkoillaksi\nsotilaskotiimme näet suostuttiin. Nyt meillä oli siis varmasti tiedossa\nainakin teetä ja voileipiä sekä sotilasmusiikkia. Lisäksi oli aina\nvaihdellen viulunsoittoa, soololaulua, lausuntoa, puheita ja esitelmiä\ny.m.s. Vuorotellen suomalaiset neitoset ja ystäviemme tallinnalaisten\nrouvien tyttäret huolehtivat tarjoilusta näissä illatsuissa. Menojen\nkorvaamiseksi kannettiin kupillisesta teetä ja voileivästä maksua yksi\nmarkka.\n\nKerran talvella, maaliskuun alkupuolella, järjestettiin tällainen\nteeilta suurenmoisesti »Estonian» konserttisaliin. Taiteilija _Väinö\nSola_ oli tällöin hyväntahtoisesti luvannut uhrautua meille koko\nillaksi, eikä silloin oma pieni salimme tietystikään voinut tulla\nkysymykseen.\n\nEn saata tässä yhteydessä olla puhumatta pojistamme, varsinkaan, mitä\nheidän käytökseensä tulee.\n\nKuten jokainen arvaa, on järjestyksen pito laitoksessa, jonka\nvakinaiset ja tilapäiset asukkaat kuuluvat vapaajoukkoon, sangen\nvaikeaa, eikä sitä kaikista ponnistuksista huolimatta voi saada\nmallikelpoiseksi. Ylipäänsä kodin varsinaiset, s.o. Tallinnan Etappiin\nkuuluvat, asukkaat käyttäytyivät kaikin puolin kunnollisesti. Mitä taas\ntilapäisesti matkan varrella sotilaskotiin majoittuneihin tulee, jotka\nviipyivät muutaman päivän tai viikonverran, niin heidän esiytymisensä\njätti paljon toivomisen varaa. Joukossa oli tietysti paljon\nmallikelpoisesti käyttäytyviä, mutta, ikävä kyllä, toisenlaisiakin oli.\nJoukkohan oli niin suuri, ja seurakunnan sanotaan olevan sekalaista\nYhteistä kaikille oli kuitenkin se, että he olivat urhoollisia poikia.\n\nOlin tekevinäni sen havainnon, että rintamalta palaava joukko oli aina\nvallattomampi kuin sinne menevä. Tämä huomioni ei kuitenkaan kohdistu\nsuinkaan kaikkiin, oli näet paljon sellaisiakin, jotka rintamalta\ntullessaan sanoivat: »On niin hauskaa taas päästä kodikkaaseen\nympäristöön ja kodin rauhaan.» Todella näki, että he nauttivat siitä.\nSellaiset pojat palasivat aina uudelleen, kun vain suinkin rintamalta\npääsivät pariksi, kolmeksi päiväksi sotilaskotiin lepäämään.\n\nErittäin hauskana ilmiönä tahdon vielä mainita, että pojat heti kodin\ntultuaan huomasivat tuoreet kukat, joita aina oli verrattain runsaasti,\nja kiittävin lausein ilmaisivat mielihyväänsä.\n\nKevään tullen sotilaita alkoi palata rintamalta yhä enemmän.\nToiset menivät lomalle, toiset olivat kokonaan vapautuneet. Tätä\nkotimaahan siirtymistä kesti koko kevään, kunnes sitten kesän alussa\nsuomalaisten koko toiminta loppui, ja mekin saimme hajoittaa kotimme,\njota parhaimpamme mukaan olimme koettaneet pitää hyödyllisenä ja\ntarkoitustaan vastaavana.\n\n\n\n\n10. Oikeudenhoito.\n\n\nSuomen vapaaehtoisten joukkojen sotatuomariksi nimitetty varatuomari\n_K.H. Majantie_ kertoo oikeudenhoidosta suomalaisten joukkojen\nkeskuudessa Virossa seuraavaan tapaan:\n\nKun Suomen vapaaehtoiset joukot lähtivät taistelemaan Viron kansan\nvapauden ja itsenäisyyden puolesta kaiken yhteiskuntajärjestyksen\nvihollisia vastaan, oli luonnollisesti huolehdittava siitäkin, että\njoukkojen keskuudessa lain kunnioitus pysyisi vireillä, ja että\nmikäli oikeudenloukkauksia sattuisi, syylliset saisivat laillisen\nrangaistuksen.\n\nEi ollut kuitenkaan helposti ratkaistavissa kysymys, miten\noikeudenhoito apuretkikunnan keskuudessa oli järjestettävä, koska\nasiaa arvosteltaessa yksistään lainopilliselta kannalta oli selvää,\nettä Suomen laki ja oikeudenkäyntijärjestys ei voinut ilman muuta\nolla voimassa vieraalla maalla taistelevien vapaaehtoisten joukkojen\nkeskuudessa. Toiselta puolen taas ei saattanut tulla kysymykseenkään,\nettä joku retkikunnan osanottaja joutuisi rikoksesta tuomituksi\nVenäjän lakien ja venäläisen oikeusjärjestyksen mukaan, jotka olivat\nVirossa voimassa. Sen takia tehtiin retkikuntalaisten allekirjoittamiin\nvälikirjoihin myöhemmin heidän suostumuksellaan sellainen lisäys,\nettä he Virossa olonsa aikana olivat Suomen lakien alaisia. Viron\nhallituksella, joka oli pyytänyt suomalaisten avustusta, ei puolestaan\nollut mitään muistutettavaa tällaista järjestelyä vastaan.\n\nRetkikuntaa kiireen kaupalla koottaessa ja Viroon lähetettäessä ei\nkohta alussa oltu tilaisuudessa huolehtimaan oikeudenhoidosta sen\nkeskuudessa. Vasta kun kenraali _Wetzer_ oli määrätty suomalaisten\nvapaajoukkojen ylipäälliköksi, ryhdyttiin tammikuun lopulla\njärjestämään sotaoikeutta hänen esikuntansa yhteyteen. Viron Avustamisen\nPäätoimikunta nimitti varatuomari _K.H. Majantien_ retkikunnan\nsotatuomariksi. Kenraali _Wetzer_ puolestaan valtuutti niinikään\nhänet siihen toimeen ja määräsi sotaoikeuden puheenjohtajaksi eversti\n_Lindbergin_ esikunnastaan ja muiksi jäseniksi kapteeni _Brandersin_\nEnsimmäisestä Suomalaisesta Vapaajoukosta ja luutnantit _Jokioisen_\nja Parviaisen Pohjan Poikain rykmentistä sekä yleiseksi syyttäjäksi\nluutnantti _Sundmanin_ esikunnastaan.\n\nSotaoikeuden kokouduttua ensi kerran helmikuun 6 p:nä puheenjohtaja,\neversti _Lindberg_ asetti sotatuomarin vastattavaksi kysymyksen,\nkatsoiko hän, että sotaoikeuden kokoonpano oli Suomen lain mukaan\nlaillinen ja, ellei niin olisi, minkälaisen pätevyyden hän katsoi\noikeudella olevan, sekä voidaanko hänen mielestään sotaoikeudessa\nnoudattaa Suomen lakia.\n\nKysymyksen johdosta sotatuomari lausui seuraavaan tapaan:\n\nSotilas, aseellinen tai aseeton, joka on Suomen vakinaiseen sotaväkeen\notettu, on, heinäkuun 16 p:nä 1886 annetun Rikoslain Suomen sotaväkeä\nvarten mukaan, mainitun lain alainen sotilasrikoksista, joita hän\ntekee siitä päivästä alkaen, jona hän on vakinaiseen palvelukseen\nastunut. Jokaisessa erillisessä pataljoonassa tulee olla sotaoikeus,\njohon joukon päällikkö valitsee puheenjohtajan ja sotilasjäsenet,\nkun taas senaatin oikeusosasto asettaa sotatuomarin. Jos sotaoikeus\non asetettava sellaisessa osastossa, jossa ei ole sotatuomaria,\nsaa päällikkö määrätä jonkun tuomarinvirkaan pätevän henkilön\nsotatuomariksi.\n\nRikoslakimme määrää, että Suomen alamainen tuomitaan suomalaisten\nlakien mukaan rikoksista, joita hän on tehnyt Suomessa tai sen\nulkopuolella, jos rikos on tehty Suomen kansalaista vastaan ja hänet\nsittemmin tavataan kotimaassa.\n\nKuten tiettyä, eivät joukot, joiden sotaoikeutena tämän oikeuden on\ntoimittava, kuulu Suomen vakinaiseen sotaväkeen. Siinä suhteessa\npuuttuu siis edellytys tämän oikeuden laillisuudelle ankarammassa\nmerkityksessä. Mutta tässä maassa ovat voimassa vihollisemme laki ja\noikeusjärjestys, eikä voi tulla kysymykseenkään, että suomalaisten\njoukkojen keskuudessa niitä noudatettaisiin. Retkikunnan kunkin\nosanottajan kanssa tehtyyn välikirjaan on myös nimenomaan lisätty, että\nhän on Suomen sotalakien alainen, niinkauankuin hän kuuluu retkikuntaan\nja oleskelee Virossa. Tämän sopimuksen nojalla ja eräänlaisen\npakkotilan vallitessa voidaan katsoa, että sotaoikeus on oikeutettu\nhuolehtimaan oikeudenhoidosta suomalaisten joukkojen keskuudessa\nVirossa Suomen lakia noudattamalla.\n\nMonenlaiset vaikeudet, lisäsi sotatuomari, tulevat kuitenkin kohtaamaan\nsotaoikeuden toimintaa, etenkin tuomioiden täytäntöönpanossa, sillä\nsitä ei voida tehdä kotimaassa, joten esim. vankeusrangaistukset on\nkärsittävä Virossa. Tuntien, miten paljon huonommat vankilat ovat\nVirossa kuin Suomessa, joten oleskelu virolaisissa on suhteellisesti\nraskaampaa, sotatuomari oli sitä mieltä, että vankeusrangaistukset\noli määrättävä lyhyemmiksi kuin mitä samasta rikoksesta tuomittaisiin\nSuomessa.\n\nSotaoikeus omaksui ohjeekseen edellä esitetyn katsantokannan.\n\nSamassa istunnossa käsiteltiin yhtä kuolemantuottamusta ja yhtä murhaa\nkoskevaa juttua ja kahta varkausasiaa.\n\nSeuraava istunto oli määrätty helmikuun 14 p:ksi, mutta\nsairaustapauksen takia se voitiin pitää vasta maaliskuun 3 p:nä. Tässä\nistunnossa olivat läsnä samat oikeudenjäsenet kuin edellisessäkin\npaitsi, että luutnantti _Jokioisen_ tilalle oli määrätty luutnantti\n_Kalervo_ Pohjan Poikain rykmentistä, ja että yleisenä syyttäjänä toimi\nvänrikki _Kettunen_.\n\nKäsiteltävinä olivat edellisestä kokouksesta lykkäytyneet asiat sekä\nlisäksi viisi varkautta, kaksi ryöstöä, kuusi karkaamista, kaksi\nkavallusta, yksi juopumusta ja kaksi varomatonta ampuma-aseen käyttöä\nkoskevaa juttua.\n\nTähän päättyivätkin sotaoikeuden istunnot. Kenraali _Wetzerin_ esikunta\nhajoitettiin, jolloin sotaoikeuskin lakkasi toimimasta.\n\nOikeudenhoito retkikunnan keskuudessa ei voinut lähipitäenkään vastata\nniitä vaatimuksia, joita sille järjestyneessä yhteiskunnassa asetetaan.\nOikeudenloukkaukset, joiden tekijöitä ei voitu saattaa rangaistukseen,\nolivat sangen tavallisia.\n\nRetkikunnan sotaoikeudella oli kuitenkin epäilemättä suuri merkitys ei\nainoastaan sen kautta, mitä se suoranaisesti sai aikaan, vaan myöskin\nyksistään jo olemassaolonsa vuoksi, koskapa tietoisuus siitä varmaankin\npidätti monta, jolla oli taipumuksia siihen suuntaan, ryhtymästä\nrikoksen tekoon.\n\nJo sotaoikeuden ensimmäisessä istunnossa huomautettiin, kuten edellä\non mainittu, että vankilat Virossa olivat huonot, itse asiassa ne\nolivat perin kurjat, niinkuin harvoja poikkeuksia ehkä lukuunottamatta\nyleensä niissä maissa, joissa venäläinen oikeuslaitos oli voimassa.\nKun vallankumouksen yhteydessä m.m. Tallinnassa oli hävitetty pari\nvankilaa, niin suuri ahtaus vallitsi vielä jäljellä olevissa. Ruo'an\nvalitettiin olevan sangen huonoa, ja makuusijoista oli suuri puute,\nsamaten astioista.\n\nNiin ollen ei ole kummeksittavaa, että vapauden puolesta taistelemaan\nlähteneet suomalaiset, milloin he rikoksen tai hairahduksen takia\njoutuivat vankilaan, eivät siellä viihtyneet, vaan lähtivät tuon\ntuostakin karkuun. Virolaiset vanginvartijat näyttivät yleensä suosivan\ntätä avuksi tulleiden veljien vapaudenrakkautta tai ehkä heillä\nei ollut halua asettua vastahankaan, kun pojat osoittivat aikeita\nsiirtyä väljemmille tiloille. Sattuipa sellaistakin, että vangittu\nilmoitti vartijalle haluavansa käväistä ravintolassa aterioimassa,\neikä vartijalla ollut sitä vastaan mitään muistutettavaa. Vanki tuli\ntakaisin, jos tuli, tai jäi tulematta. Yhteen koppiin sullotut 6--7\nsuomalaista lähti eräänä yönä Tallinnan päävartiosta pakomatkalle\nsärjettyään ovet, ja vasta sitten, kun miehet olivat pitkän matkan\npäässä, ampui vartija »kunnialaukauksen» heidän jälkeensä.\n\nVankiloiden viranomaisille eivät tällaiset vieraat luonnollisesti\nolleet kovinkaan mieluisia, ja kun Tarton vankilasta vihdoin vietiin\npois viimeisetkin kaksi suomalaista, jotka olivat olleet vielä\ntavallista rauhattomampia, ilmaisi vankilanjohtaja sen johdosta\npeittelemättä suuren tyytyväisyytensä ja lähetti heitä asemalle\nsaattamaan viisi rotevaa, pitkillä aseilla varustettua virolaista. Nämä\nkummastelivat suuresti, kun yksi ainoa hentorakenteinen suomalainen\nsotilas, jolla ei ollut asetta näkyvissäkään otti vangit vastaan.\n\nSe tunnustus on annettava Viron viranomaisille, että he kyllä koettivat\npuolestaan parantaa olosuhteita suomalaisille vankiloissa, varsinkin\nsenjälkeen, kun asiassa oli käännytty oikeusministerin puoleen, mutta\nvaikeudet olivat monessa suhteessa voittamattomat maassa vallitsevan\nsotatilan ja vankilain puutteen takia.\n\nKun suomalaiset joukot palasivat kotimaahan, jäi Viron vankiloihin\nvielä muutamia osaksi Viron armeijan palveluksessa olleita, osaksi\nsuomalaisiin joukkoihin kuuluneita sotilaita, jotka Viron viranomaiset\nolivat pidättäneet pienempien rikosten tai hairahdusten tähden\nNäytti mahdottomalta jättää näitä virumaan vieraan maan vankiloihin\nodottamaan kunnes viranomaiset mahdollisesti ottaisivat heidän asiansa\nkäsiteltäväkseen. Kenraali _Wetzer_ määräsi senvuoksi vapaaehtoisten\njoukkojen entisen sotatuomarin toimimaan vangittujen vapauttamiseksi,\nja hänen onnistuikin saada kotimaahan lähetetyiksi ne suomalaiset,\njoiden tiedettiin olevan pidätettyinä.\n\nSotatuomari sai tässä toimessaan nauttia suurta avuliaisuutta\nviranomaisten puolelta. Vangitut toimitettiin heti pyydettäessä hänen\nkuulusteltavikseen, eikä viranomaisilla ollut mitään muistuttamista\npidätettyjen vapauttamista vastaan, milloin sotatuomari oli sitä\nmieltä, että heidän voitiin katsoa sovittaneen tekonsa, kun he olivat\nolleet jo jonkin aikaa pidätettyinä.\n\nOn mielihyvällä Viron viranomaisten kiitokseksi mainittava, että suhde\nheidän ja vapaaehtoisten joukkojen sotaoikeuden välillä oli mitä\nparhain. Jo se seikka sinänsä, että maassa löytyi Viron valtiosta\nriippumaton oikeudenhoito, olisi saattanut synnyttää erimielisyyttä ja\nhankauksia. Mutta mitään sellaista ei sattunut.\n\nVapaaehtoisten joukkojen sotatuomarin palattua kotimaahan Suomen\nhallituksen edustaja Virossa, senaattori Kairamo otti valvoakseen\nvirolaisissa vankiloissa edelleen pidätettyinä olevien suomalaisten\netuja.\n\n\n\n\n11. Sairashoito.\n\n\nSairaalaolojen järjestäminen Virossa toimivia suomalaisia vapaaehtoisia\njoukkoja varten tuotti etenkin alussa suuria hankaluuksia, ja kauan\nkesti, ennenkuin ne saatiin edes tyydyttävään kuntoon.\n\nEdellä on kerrottu, miten Suomen naiset omasta aloitteestaan päättivät\nauttaa veljeskansan hätää toimittamalla sen rintamajoukoille\nsidetarpeita ja suunnitellen suomalaisen ambulanssin lähettämistä\nViroon. Kun sitten suomalainen apuretkikunta Viroa varten perustettiin,\non luonnollista, että side- y.m. sairashoitotarpeiden valmistus ja\nlähetys Suomesta käsin suunnattiin tyydyttämään suomalaisten joukkojen\ntarpeita. Juuri haavoittuneiden ja sairaiden vapaaehtoisten tuskien\nlieventämisessä Suomen naiset suorittivat suurtyönsä Viron retken\nhyväksi.\n\nSairashoito oli Virossa vielä tähän aikaan kovin takapajulla. Huutava\npuute vallitsi rintama-ambulansseista ja sidetarpeista. Niinpä\nensimmäiset suomalaiset haavoittuneet saivat itse sitoa haavansa\nnenäliinoillaan. Haavoittuneiden kärsimyksiä lisäsi vielä sekin\nseikka, että suomalais-virolaisten joukkojen nopeasti edetessä yhteys\nTallinnan kanssa, jonne kaikki vähänkin pahemmin haavoittuneet oli\nkuljetettava saamaan lääkärinapua, kävi vaikeaksi ja epävarmaksi. Sama\nvaikeus oli myöhemminkin haittaamassa haavoittuneiden hoitoa. Pitkät\nmatkat rintamalta lähimmälle rautatienasemalle huonoissa ajopeleissä\ntuottivat etenkin pahasti haavoittuneille suuria kärsimyksiä. Kuitenkin\nvain aniharvoin huolimatta vaikeista taipaleista talvipakkasessa\nkuultiin jonkun suomalaisen valittavan tuskiaan. Oli kuin vapaaehtoiset\nolisivat tehneet keskenään äänettömän sopimuksen kestää kaikki\ntuskansa päästämättä valituksen sanaa huuliltaan. Hammasta purren ja\nkärsimyksiään joskus hiljaisella kirouksella lieventäen haavoittuneet\nmakasivat paareilla tai sellaisten puutteessa tikapuilla, sitten\ntäyteen sullotussa reessä tai kurjilla vankkureilla ja lopuksi perin\nhitaasti eteenpäin matavan junan epämukavissa ja usein kylmissä\nsaniteettivaunuissa. Monet haavoittuneista heittivät henkensä\nsairaalaan kuljetettaessa — silloinkin valittelematta.\n\nSyy kaikkeen tähän kurjuuteen ei tietysti ollut se, että virolaisilta\nolisi puuttunut hyvää tahtoa. Tavaton puute vallitsi kaikista\ntarveaineista. Vapaussota oli vastikään mitä vaikeimmissa olosuhteissa\naloitettu. Kaikkea puuttui: sairashoitohenkilökuntaa, siteitä,\nlääkkeitä, instrumentteja j.n.e. Ne, joita oli, jättivät paljon\ntoivomisen varaa, etenkin puhtauteen nähden, johon suomalaiset olivat\ntottuneet kotimaan yksinkertaisimmissakin sairaaloissa. Virolaisista\nsideaineista kerrotaan tapauksia, jolloin niitä käytettäessä tavallinen\nhaava alkoi märkiä, joten oli syytä epäillä niidenkin puhtautta.\nNiinpä suomalaisen hoidon hankkiminen suomalaisille haavoittuneille ja\nsairaille Viroon kävi erittäin toivottavaksi.\n\nKotimaassa oli alusta alkaen oltu kuumeisessa työssä avun antamiseksi\nsairashoito-olojen parantamiseksi. Kaikkia yllälueteltuja puutteita ei\ntosin voitu toivoakaan saada poistetuiksi, useathan niistä ovat sodan\nvälttämättömiä seurauksia, joita vain vuosikausien järjestelytyö ja\nsuurten rahasummien uhrausta vaativa valmistelu saattavat lieventää.\nMutta joitakin helpotuksia voitiin sittenkin koettaa aikaansaada.\nPohjan Poikain ambulanssi varustettiin alusta pitäen ajanmukaisesti.\nSen henkilökuntaan tuli kuulumaan 3 lääkäriä, 7 sairaanhoitajatarta,\n2 emännöitsijää ja 1 välskäri. Suomen Lääkintähallitus luovutti sille\nsellaiset ambulanssitarpeet, joita ei voitu muualta saada hankituiksi.\n\nHelsingin naiset olivat ahkerassa työssä valmistaen suuria määriä\nerinomaisia sidetarpeita ja alusvaatteita haavoittuneita varten\nsekä hankkien lääkkeitä y.m.s. Siten he mitä suurimmassa määrässä\nhelpottivat vaikeata tilannetta. He työskentelivät pääasiallisesti\nnykyisessä Presidentin linnassa, jossa suunnaton touhu vallitsi\nniihin aikoihin. Linnan suuri sali oli täpösen täynnä ahkeria\ntyöntekijättäriä. Siellä ommeltiin, kudottiin, parsittiin ja ennen\nkaikkea sidekangaspakkoja revittiin ja leikattiin sekä pyöritettiin\nsiteitä noudattaen tarkoin puhtauden ehdotonta vaatimusta. Tarveaineet\njoko ostettiin tai saatiin lahjaksi. Valmiiden tavaroiden pakkauskin\ntuotti luonnollisesti paljon puuhaa. Mutta suurella innolla kaikki\ntehtiin, ja niinpä voitiin »Väinämöisellä,» tuon tuostakin lähettää\nsuuret määrät eri tarveaineita Tallinnassa sijaitsevaan varastoon\nrintamajoukkoja ja sairaaloita varten.\n\nTämä helsinkiläisten naisten uhrautuva työ, joka tyydytti hyvin\nkipeän tarpeen, on sitäkin suurempiarvoista, kun kaikki suoritettiin\nvapaaehtoisilla työvoimilla, tavallisesti iltaisin, pitkän päivätyön\njälkeen kodissa, virastossa tai konttorissa.\n\nNäin valmistettujen sairashoitotarpeiden lopullisesta kohtalosta\nTallinnan varaston hoitajatar, neiti _Sandra Laihia_ mainitsee:\n\n»Kun kaikki oli valmista ja suomalaiset vapaaehtoiset joukot palasivat\nkotimaahan, luovutettiin jäljelle jääneet lääkeaineet ja sidetarpeet\nvirolaisille, eivätkä ne, jotka niitä sittemmin tulivat käyttämään,\nvoineet aavistaakaan, minkä suuren rakkaudentyön tuloksia ne olivat.»\n\nSamalla kuin ensimmäinen side- ja lääketarvelähetys saapui Tallinnaan,\nryhdyttiin siellä puuhaamaan sairassijoja suomalaisille. Aluksi\nsaatiin Tallinnan diakonissalaitokselta, joka on muutaman kilometrin\npäässä kaupungista, pieni huoneisto suomalaisia vapaaehtoisia\nvarten. Sinne saatettiin sijoittaa kuitenkin vain 15—20 sairasta,\nmikä sotaretken jatkuessa kävi ennenpitkää aivan riittämättömäksi.\nKun ei liioin tahdottu jättää suomalaisia haavoittuneita kokonaan\nvirolaisen sairashoidon varaan, jolla oli tarpeeksi tekemistä omissakin\nhaavoittuneissaan ja sairaissaan, ryhdyttiin Tallinnassa suomalaista\nsairaalaa varten hankkimaan suurempaa ja lähempänä rautatienasemaa\nolevaa huoneistoa.\n\nJo tammikuun 17 p:nä sairashoitotoimikunnan puheenjohtaja, tohtori\n_Winter_ saattoi ilmoittaa Päätoimikunnalle, että apuretkikunnan\ntarpeihin oli Tallinnassa saatu oma sairaalahuoneisto. Talo, johon\nsuomalainen sotilassairaala sijoitettiin, baltilaisen aatelisklubin\noma, on Tallinnan kauneimpia rakennuksia. Se sijaitsee sitäpaitsi\nsangen edullisella paikalla, Leveänkadun alussa, kaupungin keskustassa\nja lähellä rautatienasemaa.\n\nOli heti ryhdyttävä puhdistamaan huoneita, jotka sotilasmajoituksen\njäljiltä olivat siivottomassa kunnossa. Suomen Lääkintähallitus\nluovutti sairaalalle tarpeellisen irtaimiston, kuten instrumentit,\nsängyt, sänkyvaatteet, pöydät ja tuolit. Helsingin naisten valmistamat\nsidetarpeet ja alusvaatteet sekä heidän hankkimansa lääkkeet tulivat\nnyt erittäin hyvään tarpeeseen. Apuretkikunnan pääintendentti taas\nhuolehti siitä, että rintamalla vaatteensa menettäneet haavoittuneet\nsaivat sairaalasta uudet puvut ja jalkineet.\n\nAlkuvalmistukset suoritettiin suurella kiireellä, niin että\nsairaala, jonka ylilääkärinä toimi alkuaikoina tohtori _A. Troupp_\nja loppuviikkoina tohtori _af Heurlin_ sekä ylihoitajattarena neiti\n_Edit Koistinen_, saattoi alkaa toimintansa helmikuun 1 p:nä, jolloin\nsinne siirrettiin diakonissalaitokselta siellä olevat suomalaiset\nhaavoittuneet ja sairaat.\n\nHaavoittuneille ja sairaille oli varattu suuri ja valoisa sali,\njohon mahtui 50 vuodetta. Veneerisiä tauteja sairastavia varten oli\npienempi huone, jossa oli 30 sairassijaa. Leikkaussali, sidehuone,\nruokahuone ja kylpyhuone olivat rakennuksen yläkerroksessa,\nkeittiö ja sairaalan henkilökunnan asunnot taas alakerroksessa.\nHenkilökuntaan kuului ylilääkärin ja ylihoitajattaren lisäksi yksi\nlääkäri, neljä hoitajatarta, taloudenhoitaja, emännöitsijä, muutamia\nsanitäärejä, joista kuitenkin vain kaksi jäi pysyväisiksi, muutamia\nvirolaisia naisia keittäjättärinä ja siivoojattarina, yksi renki ja\nautonkuljettajat käytettävinä olevia autoja varten.\n\nPian alkoi Rakveren, Tarton ja Valkin sairaaloista sekä rintamalta\nsaapua haavoittuneita ja sairaita uuteen sairaalaan, jolla kaiken aikaa\noli yllin kyllin työtä.\n\nErinomaisen hyvältä haavoittuneista ja sairaista sotilaista\ntuntui päästä Tallinnan valoisaan ja puhtaaseen suomalaiseen\nsotilassairaalaan, jossa hoito ja ruoka olivat erinomaisia. Sairaista\nkoetettiin siellä kaikin puolin pitää mahdollisimman hyvää huolta.\nPotilaille hankittiin sanomalehtien avulla säännöllisesti tuoreita\ntietoja kotimaasta. Kaikenlaisia seurapelejä oli heidän saatavissaan.\nTallinnalaiset muistivat suomalaisia auttajiaan makeis-, kukka- ja\ntupakkalähetyksillä. Silloin tällöin kaupunkilaiset kävivät heitä\ntervehtimässä ja ilahduttamassa soitolla ja laululla. Haavoittuneet ja\nsairaat saivat myöskin jonkin kerran kuulla suomalaista musiikkia, m.m.\nvapaajoukkojen soittokunta kävi Tallinnassa ollessaan soittelemassa\nheille.\n\nSairaalan suomalainen hoito ja kotoinen tunnelma lienevät kuitenkin\nolleet potilaille arvokkainta — tupakan ohella! Tallinnan suomalainen\nsotilassairaala oli tehtävänsä tasalla. Se sai sekä suomalaisilta\nettä ulkomaalaisilta, jotka kävivät sitä tarkastamassa, osakseen\nyksimielistä kiitosta erinomaisen kuntonsa vuoksi.\n\nKun ottaa huomioon haavoittuneiden vapaaehtoisten erittäin suuren\nlukumäärän, niin on helppoa käsittää, että Tallinnan suomalainen\nsairaala ei yhdessä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon Rakveressa\nsijaitsevan ja Pohjan Poikain Valkissa olevan sairaalan kanssa, joihin\nmahtui yhteensä n. 35 potilasta, saattanut tyydyttää apuretkikunnan\nsairassijojen tarvetta haavoittuneita varten puhumattakaan eri tauteja\nsairastavista.\n\nTosin Tallinnan sairaalasta siirrettiin pahimmin ja lievimmin\nhaavoittuneet »Väinämöisellä» Helsinkiin, jossa heidät sijoitettiin\nTilkan ja Antinkadun sotilassairaaloihin. Mutta Helsingissäkin\npuute sairassijoista oli tuntuva, joten suurempia määriä Virossa\nhaavoittuneita ei voitu siirtää Suomeen. Mahdollisesti on jotakin perää\nsiinäkin Pohjan Poikain keskuudessa vallinneessa luulossa, että eräät\nHelsingin sairaalat olisivat mielenosoituksellisesti kieltäytyneet\nottamasta vastaan Virossa haavoittuneita. Tosiasia on. että heille\noli hyvin vaikeaa saada sijoja Helsingin sairaaloissa, eikä se kai\naina voinut johtua tilanpuutteesta. Tämä häpeällinen asiantila herätti\nkaukana kotimaasta, mutta kuitenkin sen turvallisuuden ja kunnian\npuolesta taistelevissa sankareissa oikeutettua suuttumusta. Sittenkuin\nn.s. Koleraparakeista oli saatu muutamia kymmeniä sairassijoja\nvapaaehtoisia varten, parani tilanne Helsingissä hiukan. Vaikeuksia oli\nkuitenkin edelleen, vaikka sairashoitotoimikunta koetti tehdä parastaan.\n\nNiin ollen oli hankittava haavoittuneille ja sairaille suomalaisille\nvapaaehtoisille hoitoa virolaisissa ja baltilaisissa sairaaloissa.\n\nNarvan rintaman ensimmäisissä taisteluissa haavoittuneita suomalaisia\nsijoitettiin Tallinnan »Greifenhagen Klinik» nimiseen sairaalaan\nPietarintorin äärellä. Myöhemmin suomalaisia ei enää viety sinne, vaan\ndiakonissalaitokseen ja sittemmin suomalaiseen sotilassairaalaan.\n\nTartossa sijoitettiin pahemmin haavoittuneet, jotka tarvitsivat\noperatiivista käsittelyä, yliopiston haavaklinikkaan. Lievemmin\nhaavoittuneita ja sisällisiä tauteja sairastavia taas hoidettiin\nyliopiston silmäklinikassa. Suomalaisia potilaita oli muissakin\nsikäläisissä sairaaloissa, esim. Reiherin sairaalassa. Kaikissa\nvirolaisissa ja baltilaisissa sairaaloissa niiden oma henkilökunta\nhoiti suomalaisia, joita varten Tartossa kuitenkin oli suomalaisia\nsairaanhoitajattaria välittämässä suomalaisten potilaiden ja sairaalan\nhenkilökunnan keskinäisiä suhteita.\n\nYleensä virolaiset ja baltilaiset lääkärit ja sairaanhoitajattaret\nkoettivat tehdä parhaansa suomalaisten potilaiden hyväksi. Viron\nsilloisissa sairaalaoloissa oli kuitenkin yhtä ja toista, jossa oli\ntoivomisen varaa. Sitäpaitsi suomalaisten potilaiden oli vaikeaa tulla\nkielen puolesta toimeen hoitajiensa kanssa. Vieraat olosuhteet ja tavat\nsekä oudosti valmistettu ruoka olivat myöskin omiaan tuskastuttamaan\nsuomalaisia, jotka sen vuoksi ikävöivät päästä kotimaahan tai edes\nTallinnan suomalaiseen sairaalaan. Omista joukko-osastoista joku\ntoveri tosin saapui silloin tällöin kertomaan uutisia ja tuomaan\nterveisiä, mutta kotimaan kaivattuja tietoja saapui näiden sairaaloiden\nsuomalaisille perin harvoin, ja se oli valitettava laiminlyönti\nvelvollisuutensa suurenmoisella tavalla täyttäneitä sankareita kohtaan.\n\nSuomalaisten haavoittuneiden olosta Viron sairaaloissa tulkoon tässä\nkerrotuksi muutamia piirteitä, jotka Ensimmäiseen Suomalaiseen\nVapaajoukkoon kuulunut luutnantti _Emil Helle_ on pannut muistiin.\nHän oli yksi niistä viidestä suomalaisesta haavoittuneesta, jotka\nsijoitettiin Tallinnan Greifenhagenin sairaalaan.\n\nMe suomalaiset tuotimme sairaalan henkilökunnalle paljon vaivaa.\nEtenkin sisaret olivat pahemmassa kuin pulassa. Mitä heikompi\npotilas, sitä vaikeampaa oli tulla toimeen hänen kanssaan. Niinpä\neräänkin kerran muudan sisar oli aivan tuskastunut erääseen pahasti\nhaavoittuneeseen suomalaiseen. Vapaaehtoinen ei osannut sanaakaan\nsaksaa ja oli kaiken lisäksi hyvin itsepäinen, kuten me suomalaiset\nainakin. On ymmärrettävää, ettei heikolla sairaalla milloinkaan ole\nruokahalua. Mutta hoitajatar koetti tyrkyttää haavoittuneelle hiukan\nliemiruokaa. Suomalainen teki kovaa vastarintaa ja karjaisi vihdoin.\n\n— Kun suomalainen kerran sanoo: ei, niin se on myös ei!\n\nKun nuo sanat käännettiin saksaksi, kauhistui hoitajatar niin, että oli\npyörtyä. Hän ei voinut muuta kuin ihmetellä sitä järkähtämättömyyttä,\njota kuoleva mies osoitti noilla sanoillaan. Vielä samana päivänä\nylilääkäri tuli kysymään minulta, ovatko kaikki suomalaiset noin\n»eigensinnig». Näytin hänelle sanomalehdestä kohtaa, jossa ilmoitettiin\nsuomalaisten vapaaehtoisten jatkavan itsepäistä etenemistään. Herra\ntohtori ei osannut muuta kuin hymähtäen sanoa, ettei sairashuone\nsentään ole mikään rintama. ‒ ‒ ‒\n\nSairashuoneessa helposti tulee huomaamaan miehen sisun. Suomalainen\nkesti hammasta purren tuskansa, jotka usein olivat hyvinkin suuret.\nMutta annahan olla, että sairashuoneessa oli vaikka vain yksi ainoa\nvenäläinen, niin kamala mylvinä oli talossa. Eräskin venäläinen upseeri\nhuusi jo leikkaussalin eteisessä kuin pikku lapsi. Ja voi sitä elämää,\nkun hän joutui leikkuupöydälle sidottavaksi. Sensijaan suomalaisten\nsuusta ei päässyt ääntäkään. Erästä suomalaista täytyi kuolettamatta\nleikata, mutta hän ei valittanut. Suomalaisen p—leen hän kyllä\nkuiskasi, mutta siinä olikin kaikki. Minulla taas oli tapana puida\nnyrkkiä sitä enemmän mitä kipeämmältä tuntui. Ylilääkäri, tohtori _von\nHesse_ tuumi kerran, ettei hän kunnialla selviydy minun nyrkistäni.\nEräänä päivänä hän otti pihdit hyvin salaperäisen näköisenä. En\nitsekään tiedä, miten kaikki kävi, mutta korvapuustin tohtori sai ja\nhyvän saikin. En suinkaan tarkoittanut sitä tehdä, mutta se kävi kuin\nsähköllä. Perästäpäin hän kehui tahallaan ottaneensa hermolangan päästä\nkiinni saadakseen koettaa suomalaista sisua. ‒ ‒ ‒\n\nSekä virolaista että saksalaista kirjallisuutta oli tietysti potilaiden\nsaatavissa. Monet vieraatkin toivat suuria pinkkoja kirjoja.\nMieluisimpia vieraita olivat mielestäni baltilaiset neidit, jotka\nosasivat ilahduttaa sairasta. He toivat jos jonkinlaisia herkkuja\nja makeisia. Kaiken lisäksi he osasivat puhua sellaisesta, josta\npotilaskin löysi virkistystä.\n\nMuuten virolaisilla näytti olevan hyvin nurja käsitys meistä\nsuomalaisista. Usein kuuli heidän purkavan kiukkuaan suomalaisten\n»saksalaismielisyyden» johdosta. Merkillisintä oli, että virolaiset\nalkoivat pitää kaikkia suomalaisia melkein saksalaisina. Tuo käsitys\nilmeni sairashuoneen ulkopuolellakin. Ehkä se oli yhtenä syynä\nvirolaisten kylmenemiseen suomalaisia kohtaan.\n\nHaavoittuneille suomalaisille Viron sairaaloissa jutut suomalaisten\nsankariteoista rintamalla, jotka kulkeutuivat heidän korviinsa\nvirolaisten sanomalehtien ja sotilaiden välityksellä, tuottivat\nsuurta virkistystä ja tekivät tuskien ääneti kärsimisen helpommaksi.\nKuuluivathan he samaan sankarijoukkoon, eikä heidän siis sopinut\nvaikeroida.\n\nKun sitten suomalainen apuretkikunta palasi kotimaahan, siirrettiin\nvielä jäljellä olevat suomalaiset haavoittuneet ja sairaat vähitellen\nensin Tallinnan suomalaiseen sotilassairaalaan ja sitten Helsingin\nsairaaloihin. Sittenkuin virallisesti vahvistettiin tieto suomalaisen\napuretkikunnan päättymisestä, lopetti Tallinnan suomalainen\nsotilassairaala toimintansa huhtikuun 17 p:nä. Sen koko toimintakautena\noli siellä hoidettu ja sen kautta Suomeen lähetetty puolisentuhatta\nhaavoittunutta ja sairasta.\n\nHelsingin sairaaloissa, etupäässä sitä varten varatussa osassa\nKoleraparakkeja, hoidettiin haavoittuneita sitten siksi, kunnes\nhe kykenivät jättämään sairaalan tai siirtyivät kotipaikoilleen\nlääkärinhoitoon. Varsinaisen retkikunnan jo päätyttyä sen\nintendenttuurin oli jatkettava toimintaansa maksaakseen palkat,\nruokarahat ja sairaalalaskut lääkärinhoidossa vielä oleville ja\nvälittääkseen kaatuneiden omaisten ja retkellä työkykynsä menettäneiden\neläkeanomukset Viron valtiolle.\n\nPuhuttaessa Viron vapaaehtoisen apuretkikunnan sairashoidosta ansaitsee\nsen yhteydessä toiminut Suomen Punaisen Tähden osasto tulla myös\nmainituksi. Sen toiminnasta neiti _Karin Hannula_ kertoo seuraavaa:\n\n»Helmikuussa 1919 Suomen Punainen Tähti lähetti Viroon ambulanssin,\njohon kuului lääkäri ja 12 sairaanhoitajatarta, viimemainitut vastikään\nkurssinsa — muuten ensimmäisen laatuaan Suomessa — suorittaneita.\nMatkan päämääränä oli Tallinna, jonka hevossairaalassa meidän piti\naloittaa työmme.\n\n»Tallinnaan saavuttuamme ryhdyimme innokkaina työhön. Vaikka potilaita\nolikin paljon, tuntui monesta meistä, että työvoimia oli liikaa,\netenkin, kun apunamme työskenteli muutamia virolaisia lääkäreitä ja\nvälskäreitä. — Muistelen, että näihin aikoihin oli kovia pakkasia,\njotka paljon vaikeuttivat työtämme, etenkin, kun osa hevosista täytyi\nlääkitä ulkona. Eläimetkin kärsivät pakkasesta, olivat kiukkuisia ja\nlevottomia.\n\n»Noin viikon oltuamme Tallinnassa kaksi joukostamme matkusti rintamalle\nliittyäkseen eversti _Ekströmin_ joukkoihin. Ja jälleen viikon\nperästä viisi meistä päättäväisinä pudisti Tallinnan tomut jaloistaan\nsuunnaten kulkunsa Valkiin, jossa Pohjan Poikain rykmentti silloin\nsijaitsi. Eversti _Kalm_ oli Tallinnassa käymässä, ja kuultuaan, että\nvirolaisilla oli kokonaista kymmenen Suomen Punaisen Tähden sisarta\npalveluksessaan, hän tiedusteli, emmekö olisi halukkaita seuraamaan\nhäntä Valkiin ja työskentelemään siellä. Ensin näytti siltä kuin koko\nlauma olisi tahtonut jättää suin päin Tallinnan — sellainen innostus\nja melu siitä nousi — mutta luonnollisestikaan kaikki eivät voineet\npäästä. Vaikeata oli meidän viidenkin pääsy — puolittain karkaamalla se\nlopuksi tapahtui.\n\n»Muistan aina sen yön, jona lähdimme. Everstillä oli ylimääräinen\njuna, joten ei ollut ahdasta, kuten tavallisesti Viron rautateillä.\nEmme kuitenkaan nukkuneet, siksi paljon oli jokaisella puhumista.\nOlimme äärettömän tyytyväisiä — saisimmehan ensinnäkin työskennellä\nPohjan Poikain kuuluisassa rykmentissä ja toiseksi vielä niin\nlähellä rintamaa, jonka oloihin meillä nyt olisi tilaisuus tutustua.\nMatkalla eversti antoi meille jokaiselle määräyksen, mihin osastoon\ntulisimme kuulumaan. Kaksi joutui patteriston hevosia hoitamaan, yksi\nensimmäiseen pataljoonaan, yksi toiseen ja yksi rykmentin esikuntaan.\nKun astuimme Valkin asemalla ulos junasta selkäreppuinemme, olimme siis\njo täysin tietoisia siitä, missä kukin työnsä aloittaisi.\n\n»Valkiin rykmentti oli rakennuttanut oman sairastallin, joka oli\ntäynnä sairaita ja rintamalla haavoittuneita hevosparkoja. Työmme oli\njärjestetty siten, että aamuisin jokainen sisar kävi tarkastamassa\nhänelle kuuluvat tallit. Tuli ottaa selvää uusista sairaustapauksista,\nmilloin sellaisia oli sattunut, ja ilmoittaa niistä lääkärille.\nSitäpaitsi tuli tarkastaa, oliko hevoset huolellisesti puhdistettu ja\nruokittu. Klo 9 ap. menimme sairastallille, jossa jokainen lääkitsi\nomaan osastoonsa kuuluvat hevoset. Kaksi eläinlääkäriä ja välskäri\nohjasivat työtämme.\n\n»Päivemmällä oli sairastaessa sairaiden hevosten vastaanotto. Päätauti\nraivosi yhteen aikaan hevosissa tuottaen erikoista huolta ja vaivaa.\nSamalla kuitenkin tunsi suurta tyydytystä, kun potilas, jota oli\nviikkomääriä hoitanut, vihdoin parani. Oli liikuttavaa nähdä sairaan\neläimen kiitollisuutta hoitajaansa kohtaan. Eräskin, joka oli saanut\nkuulan vasempaan takareiteensä, sai 6—7 viikkoa kestää kovia tuskia,\nennenkuin kuulanreikä meni umpeen. Kärsivällisenä ja hiljaisena se aina\nseisoi paikoillaan käsitellessäni haavaa ja kiitollisuutensa merkiksi\nnuoli kättäni, kun olin lopettanut työni.\n\n»Valkissa olimme huhtikuun 8 p:ään, jolloin jäljelle jäänyt osa\nrykmentistä siirtyi Tarttoon. Tartossa Punainen Tähti työskenteli\nkesäkuun puoliväliin, jolloin rykmentti lopullisesti hajautui.\nSinnekin järjestettiin tilava ja valoisa sairastalli. Voinpa sanoa,\nettä Tartossa olomme aikana meillä oli suurin praktiikka, ja siellä\nopimme varmaankin jokainen paljon uutta ja intresanttia omaan alaamme\nkuuluvaa. Työtä riitti meille aamusta iltaan.\n\n»Sairastalli sijaitsi keskellä virolaisten kasarmialuetta. Oli\nhuvittavaa nähdä virolaisten sotamiesten hämmästyneitä naamoja, kun\nhe kysymyksiinsä, keitä me oikeastaan olemme, saivat vastauksen, että\nolemme suomalaisia tyttöjä, jotka olemme tulleet tänne hoitamaan heidän\nsairaita hevosiaan. Sitä heidän oli vaikeata käsittää. Tulla nyt\nSuomesta asti tänne hevosia hoitamaan!\n\n»Meidän esimerkkimme sai aikaan sen, että Tallinnaan ja Tarttoon\nperustettiin Sininen Tähti, joka toimii samassa tarkoituksessa kuin\nPunainen Tähti. Ja totisesti, kyllä se siellä onkin tarpeen!»\n\n\n\n\n12. Retkikunnan viimeinen vaihe.\n\n\nPäätoimikunnan ja Viron väliaikaisen hallituksen välillä joulukuun 23\np:nä 1918 tehdyn sopimuksen 2:sen kohdan mukaan suomalaiset joukot\nolivat velvolliset pysymään Virossa, »kunnes Viro on puhdistettu\nbolshevikeista». Kun siis Viron armeijan ylipäällikkö helmikuun 24\np:nä 1919 Viron itsenäisyyden vuosipäivän johdosta toimeenpantujen\njuhlallisuuksien aikana ilmoitti virallisesti, että Viron alue oli\njo silloin kokonaan puhdistettu bolshevikeista, niin oli katsottava\nsuomalaisten vapaajoukkojen omasta puolestaan täyttäneen sopimuksen\nehdot.\n\nJuhlallisuuksissa läsnä ollut Viron Avustamisen Päätoimikunnan\npuheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_ kääntyi siitä syystä vielä\nsamana päivänä kenraali _Laidonerin_ ja pääministeri _Pätsin_\npuoleen ilmoittaen, että jos virolaiset tahtoivat edelleen pitää\nsuomalaisia joukkoja turvanaan Virossa, oli sekä Viron hallituksen\nja Päätoimikunnan että Päätoimikunnan ja sen joukkoihin kuuluvien\nupseerien ja sotilaiden välillä tehtävä uudet sopimukset, koska\nsuomalaisten puolelta kaikki aikaisemman sopimuksen ehdot oli\njo täytetty. Molemmat puhutellut selittivät Viron yhä edelleen\nehdottomasti tarvitsevan suomalaisia joukkoja avustamaan Viron armeijaa\nmaan rajoille keskitettyjen venäläisten bolshevikijoukkojen hyökkäysten\ntorjumiseksi ja lupasivat ottaa kysymyksen käsiteltäväksi hallituksen\nistunnossa.\n\nMutta kaikesta huolimatta Viron hallituksen kannasta ei tehty\nilmoitusta Päätoimikunnalle. Osaksi lienee tähän vitkasteluun\nvaikuttanut se, että Viron perustavan kokouksen vaalit olivat edessä\nja saattoivat aikaansaada suunnanmuutoksen maan politiikassa. Ainakin\ntätä on virolaiselta taholta väitetty varsinaiseksi syyksi. Tähän\nvoidaan kuitenkin hyvällä syyllä huomauttaa, että vaikkapa perustavan\nkokouksen vaalien saatettiinkin otaksua kukistavan vanhan hallituksen,\nniin uudenkin hallituksen, mikäli se ei ollut oleva bolshevistinen.\nolisi täytynyt tunnustaa edeltäjänsä toimineen maan etuja silmällä\npitäen pidättäessään suomalaiset joukot Virossa, jonka sotilaallinen ja\nsisäinen tilanne ei tällöin, helmikuun lopulla, vielä ollut suinkaan\nkehuttava.\n\nViron omassa sotaväessä oli maaliskuun 10 p:nä tosin jo yli\nkaksikymmentätuhatta miestä, joista n. 1.000 baltilaista ja 2.000\nvenäläistä. Asestuksena heillä oli m.m. 170 kevyttä konekivääriä,\n240 konekivääriä ja 90 erisuuruista tykkiä. Samaan aikaan nousi\nsuomalaisten vapaajoukkojen yhteinen lukumäärä vähän yli 2.000. Mutta\nsiitä huolimatta suomalaisten merkitys ei suinkaan ollut niin pieni\nkuin vahvuusilmoituksia vertaamalla voisi päätellä. Sekä virolainen ja\nbaltilainen siviiliväestö että rintamalla olevat joukot luottivat vielä\ntällöin enemmän harvalukuisiin suomalaisiin kuin omiin voimiinsa. Siitä\non yllin kyllin esimerkkejä. Sitäpaitsi on huomattava, että bolshevikit\ntunsivat paljon suurempaa pelkoa pieniäkin suomalaisjoukkoja kuin\nvirolaisia rykmenttejä kohtaan. Tieto suomalaisten läsnäolosta\naikaansai bolshevikeissa haluttomuutta hyökkäykseen.\n\nVarsin yleisesti oltiin Suomessa sitä mieltä, että Viron hallituspiirit\nsopimuksen uudistuskysymyksessä eivät menetelleet oikein niitä\nsuomalaisia nuorukaisia ja miehiä kohtaan, jotka olivat saapuneet\nheidän vapauttaan ja maataan varjelemaan oman henkensä uhalla. Samalla\nvirolaisten menettely saattoi heidän avustamisestaan huolehtivan\nsuomalaisen toimikunnan ikävään asemaan, siihen näet kaikki moitteet\nvapaaehtoisten puolelta luonnollisesti kohdistuivat.\n\nMahdollisesti virolaiset laskivat — ja aivan oikein — voivansa\nvastausta mahdollisimman kauan viivyttämällä pidättää suomalaisia\njoukkoja Virossa vielä niin kauan, että heidän oma armeijansa\nehdittäisiin saattaa kykeneväksi puolustamaan maan rajoja ja\nyhteiskuntajärjestystä ilman, että heidän tarvitsi myöntää Viron\nAvustamisen Päätoimikunnalle ja suomalaisille sotilaille uudesta\nsopimuksesta koituvia etuja. Pelättiin ehkä uusien sopimuksien teolla\njouduttavan liian suureen riippuvaisuuteen Suomesta. Ainakin on varsin\nlaajoissa piireissä saatu tämä vaikutelma Viron hallituspiirien\nmenettelystä.\n\nSuomalaiset joukot, joilla ei ollut tietoa Päätoimikunnan ja Viron\nhallituksen neuvotteluista, ymmärsivät silti omasta puolestaan\njo täyttäneensä sopimuksen ehdot ja niiden edelleen Virossa\npidättämisen olevan sopimuksen rikkomista. Tästä, kuten muistakin\nvälikirjan lupauksien laiminlyönneistä, esim. palkkarahojen laadusta,\nvapaaehtoiset luonnollisesti syyttivät Päätoimikuntaa olematta selvillä\nsiitä, että se puolestaan teki kaikkensa saadakseen Viron hallituksen\ntarkoin noudattamaan sopimuksen kaikkia kohtia.\n\nVapaaehtoisten palkat Viron hallitus oli luvannut maksaa Suomen\nrahassa. Mutta siitä huolimatta ne useimmiten suoritettiin Viron\nmarkoissa, jotka, vaikka pakkokurssin mukaan olivatkin samanarvoisia\nSuomen rahan kanssa, todellisuudessa olivat paljon huonompaa valuuttaa.\nTämäkin kysymys, jota Viron valtio ei kireissä raha-asioissa ollen\nvoinut tyydyttävästi järjestää huolimatta kaikista Päätoimikunnan\nvaatimuksista — Virossa palkat maksettiin Viron rahassa, jonka\nvasta Suomessa sai vaihtaa Suomen markoiksi, mikäli sitä palaavilla\nvapaaehtoisilla enää oli jäljellä — oli omiaan herättämään\ntyytymättömyyttä vapaajoukoissa. Näiden kahden sopimuksen rikkomisen\naiheuttama tyytymättömyys yhdessä muiden seikkojen kanssa oli lähimpänä\nsyynä suomalaisen apuretkikunnan hajautumiseen.\n\nEnsimmäinen Suomalainen Vapaajoukko palasi Päätoimikunnan\nsuostumuksella kotimaahan maaliskuun 22 p:nä. Tarkoitus oli laskea se\nvain lomalle, jonka jälkeen sen piti uudestaan muodostettuna lähteä\njälleen Viroon. Siitä ei kuitenkaan loppujen lopuksi tullut mitään.\nPohjan Pojat riensivät vielä kerran tuleen pelastaen maaliskuun\nloppupuolella käydyillä, pitkillä ja kiivailla taisteluilla uhkaavaksi\nkäyneen aseman Petserin rintamalla, jossa he suorittivat kolmannen\nsuuren voimannäytteensä. Mutta halu päästä palaamaan kotimaahan kasvoi\nkasvamistaan senkin keskuudessa.\n\nSamaan aikaan Päätoimikunta turhaan koetti saada selvyyttä kysymykseen,\nhalusivatko virolaiset edelleen pitää suomalaisia vapaaehtoisia\nVirossa vai eivät. Ennen Pohjan Poikain paluuta Päätoimikunta\nmaaliskuun lopulla laati omasta puolestaan luonnoksen uudeksi\nsopimukseksi Päätoimikunnan ja Viron hallituksen välillä. Mutta tämän\nsopimusluonnoksenkaan johdosta Viron hallitus ei antanut vastaustaan.\nPäätoimikunta olisi asiain kehityttyä tälle kannalle mieluiten kutsunut\nkotiin suomalaiset joukot, jotka olivat jo täyttäneet tehtävänsä. Kun\nkuitenkaan Viron asema ei vielä ollut luja, ja kun Viron hallituksen\nvastausta odotettiin päivästä päivään, ryhdyttiin Päätoimikunnan ja\nsotilaiden välillä tehtävän välikirjan luonnosta valmistelemaan. Vakava\nristiriita syntyi tässä kohden kuitenkin Päätoimikunnan ja eversti\n_Kalmin_ välillä. Edellinen tahtoi pysyttäväksi aikaisemman toiminnan\npuitteissa, koska Suomen hallituspiireissä suhtauduttiin kielteisesti\nlaajennettuun ulkopoliittiseen esiytymiseen. Tohtori _Louhivuori_\nkirjoitti tästä pääministeri _Pätsille_ maaliskuun 24 p:nä m.m.:\n\n»‒ ‒ ‒ Yhtäpitävä vastaus on kuitenkin se, mitä jo epäilin asiaa\nesittäessäni ja mistä myöskin kenraali _Laidonerille_ mainitsin,\nettä me Suomessa emme ole yritykseen valmiit sotilaallisesti emmekä\npoliittisesti. Sotilaallisesti sellainen yritys on erittäin hyvin\nvalmistettava, jotta se tulisi todella perille viedyksi. Sitä myöskin\nkenraali _Laidoner_ alleviivasi. Poliittisesti se ei voi tapahtua ilman\nententen suostumusta. Kantaansa Venäjän kysymykseen ei entente ole\nmäärännyt, ja niinkauvankuin se ei ole tapahtunut, ei entente salli\nenempää Viron kuin Suomenkaan tähän yritykseen ryhtyä.\n\n»Syynä, miksi olen ottanut vapauden mainita ylläolevasta Herra\nPääministerille, on se seikka, että eversti _Kalm_, joka komentaa\nnykyään Virossa olevaa ainoaa suomalaista rykmenttiä, on sitä mieltä,\nettä kaikesta huolimatta olisi Pietariin rynnättävä, Pohjan Pojat\nVirosta käsin ja pari vapaaehtoista joukkuetta Suomesta käsin.\nAsianlaita on näet se, että nyttemmin se ehto, jolla suomalaiset\nvapaaehtoiset tuotiin Viroon, on täytetty, kun Viro on puhdistettu\nbolshevikeista. Niin ollen suomalaiset vapaaehtoiset katsovat itsellään\nolevan oikeuden palata kotiin, ellei heidän kanssaan tehdä uutta\nsopimusta, minkä he voivat hyväksyä. Huomattava osa vapaaehtoisista on\nsellaista väkeä, ettei niistä ole juuri puolustusjoukoiksi, varsinkin,\njos on oltava paikallaan, mutta täytyy heillä olla tehtävänään\nhyökkäyksiä, jolloin he ovat mitä parasta sotilasainesta. Niin ollen\neversti _Kalm_ katsoo, että hyökkäys Pietariin voisi pitää koossa hänen\nrykmenttinsä, mutta muuhun tehtävään se nykyisessä kokoonpanossaan\ntuskin ajan mittaan kelpaisi.\n\n»Viron Avustamisen Päätoimikunta puolestaan katsoo, ettei se voi poiketa\nSuomen hallituksen kannasta, mitä tulee niihin poliittisiin päämääriin,\njoita suomalaisten vapaaehtoisten on suoritettava Virossa. Sillä\nniinpiankuin hallitus asettuu vastustamaan Päätoimikunnan toimintaa,\ntäytyy sen loppua ja on Päätoimikunta pakotettu kutsumaan vapaajoukot\npois Virosta.»\n\nJos Viro toivoisi edelleen suomalaista apua, oli Päätoimikunnan\nmielestä suomalaiset rykmentit täydennettävä uusien sopimusten\nperusteella, mutta ainoastaan käytettäviksi Viron puolustukseen. Se käy\nselville seuraavasta kohdasta Päätoimikunnan ehdotusta:\n\n»Jos sotilaallinen tilanne Viron rajojen suojelemiseksi vaatii,\nolen velvollinen myöskin hyökkäämään Viron rajojen ulkopuolelle\n(ollen minulla oikeus ulottaa hyökkäys enintään 40 kilometriä Viron\nhallituksen määräämän Viron valtion rajan ulkopuolelle».)\n\nEversti _Kalm_, joka arvosteli erittäin ankarasti tätä Päätoimikunnan\nvälikirjaehdotuksen kohtaa sotilaalliselta kannalta, suunnitteli\nlaajennettua avustustyötä. Hänen välikirjasuunnitelmansa alkaakin\nsanoilla: »Minä allekirjoittanut sitoudun täten palvelemaan Inkerin\nVapaajoukkoihin kuuluvassa Pohjan Poikain rykmentissä Inkerin maan\nvapauttamiseksi bolshevikien vallasta seuraavilla ehdoilla: — — —.»\n\nViron hallituksen vastauksen viipyessä uuden sopimuksen teosta tilanne\nkävi yhä sekavammaksi. Eversti _Kalm_ tarjosi ilman Päätoimikunnan\nvaltuuksia omaa sopimustaan rykmenttinsä upseerien ja sotilaiden\nallekirjoitettavaksi. Mutta vain pieni osa Pohjan Pojista taipui\nsiihen. 1:nen ja 2:nen pataljoona palasivat molemmat lyhyen\nväliajan jälkeen melkein kokonaisuudessaan kotimaahan. Vain joukko\nupseereja ja osa tykistöä suostui jäämään uusilla ehdoilla eversti\n_Kalmin_ palvelukseen. Saatuaan tiedon tästä kaikesta Päätoimikunta\nkokouksessaan huhtikuun 7 p:nä päätti vapauttaa eversti _Kalmin_ Pohjan\nPoikain rykmentin päällikkyydestä.\n\nVihdoin huhtikuun 12 p:nä Viron sotilasedustaja Helsingissä ilmoitti\ntohtori _Louhivuorelle_, ettei Viron hallitus voinut antaa vastaustaan\nPäätoimikunnan ehdotukseen uusien sopimusten teosta, ennenkuin\nperustava kokous kokoutuisi ja asettaisi uuden hallituksen.\n\nTämän johdosta tohtori _Louhivuori_ noudattaen Päätoimikunnan\npäätöstä ilmoitti sähköteitse huhtikuun 12 p:nä Viron hallitukselle\nja kenraali _Laidonerille_ Päätoimikunnan päättäneen hajoittaa\nsuomalaiset vapaajoukot Virossa. Eversti _Kalmin_ Pohjan Poikain\nrykmenttiin kuuluneiden upseerien ja muiden henkilöiden kanssa tekemien\nsopimusten ilmoitettiin olevan mitättömiä, koska Päätoimikunta\nei ollut valtuuttanut häntä siihen. Samaan aikaan Päätoimikunta\nvaltuutti kansliapäällikkönsä, luutnantti Peltosen, ryhtymään kaikkiin\ntoimenpiteihin Pohjan Poikain rykmentin kotiin kutsumiseksi ja sen\nomaisuuden luovuttamiseksi Päätoimikunnan haltuun.\n\nVarsinaisesti tästä hetkestä alkaen erittäin valitettava riita\nPäätoimikunnan ja eversti _Kalmin_ välillä alkoi. Erimielisyyksiä\noli tosin jo aikaisemminkin ollut, mutta vasta nyt ne pääsivät\njulkisuuteen. Sivullisesta tämä riita tuntuu kuitenkin perussyiltään\nhämärältä. Kaikista tiedoista päättäen Päätoimikunta ja eversti _Kalm_\nperiaatteessa ajoivat samanlaista politiikkaa. Toiminta-ajasta ja\n-tavoista kylläkin oli havaittavissa erimielisyyksiä. Epäilemättä on\ntämän ristiriidan kärjistymistä pidettävä osittain myös sen puutteen\nsyynä, ettei Päätoimikunnalla ollut alusta pitäen ketään suoranaista\nedustajaa eversti _Kalmin_ luona ylläpitämässä hänen ja Päätoimikunnan\nvälillä luottamuksellista suhdetta. Niinkauankuin suomalainen\nylipäällikkö oli olemassa, ei Päätoimikunta kuitenkaan ollut voinut\nhänen ohitseen sellaista henkilöä asettaa.\n\nEversti _Kalmin_ mielestä, kuten hän sanomalehtimiehille Helsingissä\ntoukokuun alussa käydessään lausui, Viron avustaminen sille asteelle\npysähtyneenä oli jäänyt keskeneräiseksi. Hän arveli, että suomalaisille\njoukoille olisi kuulunut sama tehtävä Virossa kuin saksalaisilla oli\nollut Suomen armeijaa luotaessa, siis maan turvallisuuden tukeminen ja\nViron armeijan opettaminen. Myöskin hän mainitsi sen kautta haluavansa\nsaada suomalaisen vaikutuksen Virossa pysyväiseksi. Tästä syystä hän\noli pitänyt koolla Virossa pienen joukon aikoen sen ympärille luoda\nyksityisesti kootuilla varoilla suomalaisen vapaajoukon.\n\nTässä suhteessa Päätoimikunnan ja eversti _Kalmin_ toiveet kävivät\nsiis samaan suuntaan. Päätoimikuntakin puolestaan oli taipuvainen\nlähettämään uusia vapaajoukkoja Viroon maan turvallisuuden suojaksi.\nMutta kun Viron hallitus ei voinut tai ei tahtonut tehdä uutta\nsopimusta, niin Päätoimikunta katsoi, että kaikki suomalaiset joukot\noli saatava pois Virosta, eihän voitu jatkaa avustustoimintaa vastoin\nViron hallituksen tahtoa. Yksityisiä, hajanaisia vapaaehtoisia\nsuomalaisjoukkoja, joilla ei olisi mitään Viron hallitusta\nvelvoittavaa ja Suomen hallituksen ja eduskunnan tukeen nojautuvaa\nedustusta, katsottiin retkeläisille itselleen turmiollisiksi ja\nSuomen asialle pikemmin vahingollisiksi kuin hyödyllisiksi. Olihan jo\nedellisen retkikunnan aikana nähty, miten vaikeaa Päätoimikunnankin\narvovallastaan huolimatta oli ollut saada tehdyn sopimuksen ehtoja\nseuratuiksi. Kuitenkin Päätoimikunta päätti jatkaa uuden retkikunnan\nsuunnittelua ja valmistelua siltä varalta, että Viron hallitus jälleen\nanoisi Suomesta apua ulkonaisten tai sisäisten suhteiden mahdollisesti\nmuuttuessa virolaisille epäedullisiksi.\n\nHuomiota herättää näin ollen se, että vaikka Viron hallitus ei siis\nsuostunut Päätoimikunnan esityksiin suomalaisavun jatkamisen ehdoista\nja kenraali _Laidonerin_ ilmoituksen mukaan Viron armeijaan otettaisiin\nsuomalaisia vain Päätoimikunnan suostumuksella, sai eversti _Kalm_\npyrkiessään perustamaan oman joukkonsa tukea Viron viranomaisilta.\nVieläpä kenraali _Laidoner_ sivuuttaen apuretkikunnan pääintendentin\nantoi eversti _Kalmille_ käytettäväksi hänen rykmenttiään varten\n100.000 markkaa. Tosin virolaisten puolelta ilmoitettiin tämän kaiken\njohtuvan siitä, ettei voitu ajaa maasta pois niitä, jotka olivat\ntehneet Viron hyväksi niin paljon kuin Pohjan Pojat. Kuitenkin\nvoidaan hyvällä syyllä huomauttaa, että miksi virolaiset eivät\nvoineet luovuttaa Pohjan Poikiakin pois, kun he kerran sopimuksen\nuudistuskysymyksessä katsoivat voivansa suhtautua Päätoimikuntaan\nylläkerrotulla tavalla.\n\nKuten jo mainittiin, Päätoimikunta mahdollisen tarpeen varalta teki\nedelleen suunnitelmia uutta apuretkikuntaa varten, jota ulkoasiaimme\njohto oli pitänyt suotavana, sittenkuin Viron hallituksen edustajat\nolivat huhtikuun puolivälissä virallisesti anoneet sitä. Kuitenkin\nPäätoimikunta katsoi tarpeelliseksi saada retkikunnalle entistä\nvarmemman takuun, nim. Suomen hallituksen, joka asettuisi tukemaan\nretkeä taloudellisestikin. Suomen hallitus oli suostuvainen tähän.\n\nNiinpä huhtikuun 19 p:nä oli neuvottelu, johon ottivat osaa\npääministeri _Ingman_, rahaministeri _Castrén_, ulkoasiainministeri\n_Enckell_, senaattori _Kairamo_, tohtorit _Louhivuori, Ivalo_ ja\n_Holma_, pankinjohtaja _Honkajuuri_ sekä ulkoasiainministeriön\nkansliapäällikkö _Idman_ ja osastopäällikkö vapaaherra _Wrede_.\nKokous asettui sille kannalle, että Viroa oli edelleen autettava\nsotilaallisesti. Retkikuntaa johtaisi edelleen Päätoimikunta, jonka\nkokouksissa sota- ja ulkoasiainministeriön edustajilla olisi puhevalta.\nApujoukko käsittäisi yhden 3-pataljoonaisen rykmentin, jolla olisi\nSuomessa 1.000-miehinen reservi. Lisäksi Suomen ja Viron laivastot\nolisivat yhteisesti käytettävissä. Tämän ehdotuksen taakse Suomen\nhallitus asettuisi hoitaen siten tosiasiallisesti koko asian, hankkien\nsiihen tarpeelliset varat ja huolehtien retkikunnan sotilaallisesta\nkunnosta.\n\nSamaan aikaan tapahtui Päätoimikunnan keskuudessa sen kokoonpanoon\nnähden eräitä muutoksia, joista tärkein oli se, että tohtori\n_Louhivuori_ luopui puheenjohtajan toimesta ja Päätoimikunnan\njäsenyydestä huhtikuun 29 p:nä. Tohtori _Holma_ valittiin hänen\ntilalleen, mutta hänen seuraavassa heinäkuussa lopullisesti\nkieltäydyttyä ottamasta vastaan puheenjohtajan tointa joutui\nPäätoimikunnan siihenastinen varapuheenjohtaja, tohtori _Ivalo_,\nhoitamaan puheenjohtajan tehtäviä.\n\nSilloista tilannetta Suomen ja Viron välillä tohtori _Louhivuori_\neräässä selonteossa huhtikuun 22 p:ltä kuvaa seuraavasti:\n\n»Mainittakoon vielä, että mieliala Virossa on tällä kertaa Suomelle\n_erittäin epäedullinen_. Virolaiset itse väittävät sen johtuvan\npääasiallisesti siitä, että osa suomalaisia joukkoja käyttäytyi viime\naikoina sopimattomasti ryöväten ja juopotellen. Kun kuitenkin näihin\nikävyyksiin otti osaa vain pieni osa miehistä, on kohtuutonta syyttää\nsuomalaisia joukkoja siitä, semminkin, kun virolaiset, viivyttämällä\nvastausta uusiin esityksiimme, suoranaisesti aiheuttivat joukoissa\ntyytymättömyyttä ja kurittomuutta. Edelleen väitetään, että suomalaiset\nliikemiehet ovat koettaneet rikastua käyttämällä Viron valuuttapulaa\nhyväkseen ja tarjoamalla liian alhaisia hintoja, jos suomalaisia\nliikemiehiä tässä tarkoituksessa on päässyt Viroon matkustamaan,\non se virolaisten syy. Päätoimikunta on nimenomaan juuri tällaista\nvälttääkseen kieltänyt matkaluvan suomalaisilta liikemiehiltä, mutta\nvirolaiset ovat antaneet sen niille samoille, joilta me olemme\nkieltäneet.\n\n»Pääsyynä on, ja sitä eivät Viron lähettiläs ja Viron sotaministerin\nedustaja täällä eilisessä keskustelussani heidän kanssaan tahtoneet\nkieltääkään, se, että sosialistimme ovat tehneet Virossa kiihoittamalla\nepäilyksen alaisiksi suomalaisten tarkoitukset heidän avustaessaan\nViroa. Eräs virallinen, salassa pidetty sähkösanoma, josta olen\nonnistunut saamaan tiedon, osoittaa, samoinkuin Viron eri ministerien\nahkeraan tapahtuva seurusteleminen täkäläisissä sosialistipiireissä,\nsamalla kuin välttävät niitä piirejä, jotka ovat Virolle annetun\navun takana, että myöskin Viron hallitus, nyt eroavakin, on mukana\nSuomen apua vieromassa, kun sen tarve nykyhetkellä ei ole enää yhtä\nvälttämätön kuin talvella. — Mainittakoon edelleen se mahdollisuus,\nettä hra _Rei_ tulee pääministeriksi, kuvaavana sille mielialalle,\nmikä nyt näkyy Virossa olevan vallalla. Tällä taustalla on meidän nyt\nasemaamme ja asioita arvosteltava.»\n\nSe, että erinäiset virolaiset piirit olivat hyvin läheisessä\ntekemisessä Suomen sosiaalidemokraattien kanssa, ilmenee myöskin\nsosialistiedustajien lausunnoista Aunuksen retken johdosta sosialistien\ntaholta tehtyä välikysymystä käsiteltäessä eduskunnassa. Niinpä\nkansanedustaja _Helo_ lausui tällöin, huhtikuun 19 p:nä 1919, suoraan\nm.m:.\n\n»Tiedämmehän, että esim. virolaiset nykyään eivät ole lainkaan\nkiitolliset siitä avusta, minkä ovat meiltä saaneet. Onpa kuultu\nvirolaisten lausuvan ilonsa siitä, että heidän suomalaiset auttajansa\nnyt ovat poistuneet.»\n\nKansanedustaja _Kotonen_ lausui toisesta samanaiheisesta\nvälikysymyksestä keskusteltaessa huhtikuun 29 p:nä m.m.:\n\n»Näin me menettelemme ensinnäkin siitä syystä, että me, kuten jo\nviittasin, vakavasti epäilemme, ovatko rajantakaisista heimolaisistamme\nmuut kuin ehkä jotkut määrätyt piirit ollenkaan halukkaat turvautumaan\nmeidän apuumme, joka esim. Viron veljeskansallemme on käynyt yhtä\nkalliiksi kuin Suomen nimellekin (?!). Toinen syy vastustukseemme on\nse, että meidän käsittääksemme kansamme tulee tarkoin varoa ryhtymästä\nmihinkään toimenpiteisiin, jotka antavat itäiselle naapurille\nnäennäistäkään aihetta nyt tai vastaisuudessa käydä kimppuumme.»\n\nSosialistiemme tiedonannot saavat yhä räikeämmän värityksen, kun\ntarkastaa edelläolevia lausuntoja Viron virallisten selitysten taustaa\nvastaan.\n\nToukokuun 15 p:nä 1919 eduskuntamme sai vastaanottaa\nseuraavan-sisäitöisen sähkösanoman:\n\n »Suomen eduskunnalle, Helsinki.\n\n Viron kansan tahdosta kokoutunut perustava kokous tervehtii\n sydämellisimmin Suomen veljeskansaa sen edustajain kokouksessa. Ikinä\n ei Viron kansa unohda sitä apua, minkä Suomen urhoolliset pojat sen\n vaikeassa taistelussa valtiollisen itsenäisyyden puolesta toivat.\n Viron kansa uskoo vahvasti, että ystävyyden siteet kahden veljeskansan\n välillä eivät koskaan katkea, vaan yhä hiljenevät ja syvenevät.\n Eläköön vapaa, itsenäinen, riippumaton Suomi!\n\n Viron perustavan kokouksen nimessä sen esimiehistö.\n\n                                Puhemies _Rei_.\n                              Sihteeri _Marina_.»\n\nKaikenlaisten aikaisempaa Viron avustustyötä tarkoituksellisesti\nhalventavien huhujen ja juttujen johdosta Päätoimikunta katsoi\ntarpeelliseksi julkaista huhtikuun lopussa sanomalehdissä seuraavan\nselityksen ja oikaisun:\n\n»Koska sosiaalidemokraattisessa sanomalehdistössä ja viimeksi\nvälikysymyskeskustelussa eduskunnassa on lausuttu väite, että\nsosiaalidemokraattien taholla alussa suhtauduttiin suopeasti Viron\naseelliseen auttamiseen, mutta tästä luovuttiin, kun huomattiin,\nmillaisia henkilöitä Viron vapaustaisteluun täältä läksi, on syytä\nhuomauttaa, että Viron Avustamisen Päätoimikuntaan lupautuivat\njäseniksi tri _Julius Ailio_, tri _Hannes Ryömä_ ja prof. _Väinö\nVoionmaa_, mutta ilmoittivat he jo sille kokoukselle, jossa Viron\nAvustamisen Päätoimikunta asetettiin, että puolue ei sallinut heidän\nliittyä toimikunnan jäseniksi. Silloin vasta aloitettiin vapaaehtoisten\nvärväystä, eikä vielä keitään vapaaehtoisia oltu Viroon lähetetty.\n\n»Samalla Viron Avustamisen Päätoimikunta ilmoittaa, että huhut\nryöstöistä ja muista tihutöistä, joita muka suomalaiset vapaaehtoiset\nVirossa olisivat tehneet, ovat sekä Viron viranomaisten antamien\nlausuntojen että Viron Avustamisen Päätoimikunnan toimeenpanemien\ntutkimusten mukaan perättömiä. Se, että väestö Virossa on erinäisillä\nseuduilla erittäin vastahakoisesti täyttänyt majoitus- ja\nmuonitusvelvollisuutensa, on saattanut sekä suomalaisia vapaaehtoisia\nettä Viron omaa sotaväkeäkin käyttämään pakotusta. Huhut ryöstöistä\novat osoittautuneet liioitelluiksi, sillä jokaisen joukko-osaston\nsaapuessa on laivalla toimeenpantu tarkka virallinen tavarain tarkastus\nja on palaavilta vapaaehtoisilta otettu, jotta estettäisiin kaikki\nmahdollisuuskin väärinselityksille, pois joku määrä aivan vähäpätöistä\nrihkamaa, mitä muutamilla sotilailla ja upseereilla on ollut\nmukanaan ja mistä on ollut syytä epäillä, että se olisi sotatoimien\nyhteydessä joutunut heidän haltuunsa. Tämä rihkama on ollut yleensä\nvailla kaikkea myyntiarvoa. Viidessä tapauksessa, jossa suomalainen\nupseeri on estänyt virolaisia tullimiehiä tarkastusta toimittamasta,\non Viron Avustamisen Päätoimikunta hankkinut Suomen viranomaisilta\navustusta tullitarkastuksen toimittamiseen ja on tarkastus osoittanut,\nettä estämisen syynä upseerin puolelta on ollut turhanpäiväinen\nvastustelunhenki.\n\n»Osa vapaaehtoisia on varsinkin paluumatkallaan käyttäytynyt\njuovuspäissään sopimattomasti, mutta on aivan väärin syyttää koko\ntuhansiin nousevaa vapaaehtoista armeijaa muutaman kymmenen kelvottoman\ntoverin takia.\n\n»Yhtään valitusta Viron sotilas- tai siviiliviranomaisten taholta\nsuomalaisia vapaaehtoisia vastaan ei Viron Avustamisen Päätoimikunta\nole saanut, joka sekin lienee osotuksena kotimaassa esitettyjen\nsyytösten aineettomuudesta.»\n\nMahdollisuudet uuden retkikunnan aikaansaamiseksi huononivat tällä\nvälin huononemistaan. Viron avustaminen oli Suomessa joutunut pois\npäiväjärjestyksestä. Aunuksen retki oli kokonaan syrjäyttänyt sen.\nSuuria määriä Suomen nuorisoa liittyi nyt tällä kertaa Aunuksen\nvapaaehtoisiin suomalaisiin joukkoihin tukeakseen aunukselaisia heidän\nvapaustaistelussaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSittenkuin toukokuun keskivaiheilla, jolloin sotilaallinen tilanne\noli muuttunut virolaisille jälleen erittäin epäedulliseksi, vastikään\nkokoutuneen perustavan kokouksen asettama, uusi, _Strandmanin_ johtama\nhallitus anoi apua Suomesta, näytti vapaaehtoisten saanti Viroon\nmelkoisen vaikealta. Siitä huolimatta Päätoimikunta päätti koettaa\nsaada Viron avuksi vaikkapa vain 500-miehisen, hyvin järjestetyn ja\nvarustetun suomalaisjoukon sillä ehdolla, että Suomen hallitus yhä\nedelleen olisi suostuvainen kaikin puolin tukemaan yritystä. Sittenkuin\nSuomen hallitus oli suostunut Päätoimikunnan asettamiin ehtoihin ja\nmyöntänyt tarpeelliset käyttövarat, ryhdyttiin uuden retkikunnan\nkokoonpanoon, joskin melkoisin epäilyksin. Apujoukon johtajaksi saatiin\nlupautumaan jääkärikapteeni _Kumlin_, joka ryhtyi laatimaan luetteloa\nmuista upseereista. Suomenlinnasta saatiin miehistön kokoamista varten\nkasarmi, joka pantiin kuntoon, ja jonne jo joitakuita vapaaehtoisiksi\nilmoittautuneita sijoitettiin.\n\nKävi kuitenkin pian ilmi, että Päätoimikunnan epäilykset pienenkin\njoukon kokoonpanoon tarpeellisen vapaaehtoismäärän saamiseen\nnähden olivat enemmän kuin perusteltuja. Viron hallituspiirien\nvitkastelun ja epäröinnin kautta oli menetetty otollinen hetki, ja\nnyt osoittautui erittäin vaikeaksi saada vapaaehtoisia värvätyksi\nretkelle. Todennäköisesti olisi kuitenkin pitemmän ajan kuluessa voitu\nsaada tarpeellinen määrä kunnollisia vapaaehtoisia uutta retkikuntaa\nvarten. Mutta sillä välin tilanne Viron rintamilla jälleen muuttui.\nVirolaiset pääsivät pahimmasta pinteestä, alkoivatpa vielä voimakkaan\netenemisenkin, eivätkä niin ollen kaivanneet suomalaista apua.\n\nTästä syystä Suomen hallitus kesäkuun alkupäivinä katsoi uuden\nretkikunnan Viroon lähettämisen tarpeettomaksi. Viron sotilasedustaja\nHelsingissä lähetti puolestaan kesäkuun 13 p:nä seuraavan ilmoituksen\nViron Avustamisen Päätoimikunnalle:\n\n »Suomalaisten apujoukkojen suhteen ilmoitti minulle eilen v.t.\n ulkoasiainministeri _Tönisson_ telefoonissa, ettei Eestin Hallitus\n ole tilaisuudessa niitä heti paikalla käyttämään muuttuneen tilanteen\n takia. Jos onnistutaan lopettamaan vihollisuudet saksalaisten kanssa,\n josta on toiveita, ei senjälkeen enää tarvita apujoukkoja. Jos sota\n saksalaisia vastaan syttyy uudelleen, silloin kyllä tarvittaisiin\n apua, mutta arvattavasti tilanne siinä tapauksessa tekee mahdottomaksi\n saada suomalaista apua sillä rintamalla. Hallitus pyytää kuitenkin,\n että kaiken varalta Päätoimikunta vielä ei lopettaisi toimintaansa\n kokonaan, sillä tilanne ei ole meille läheskään vielä selvinnyt.\n Kiitollisuudella ja kunnioittaen\n\n                                          _A. Hanko._»\n\n Tämän johdosta ja koska epämääräisen tilanteen pitkittäminen viikosta\n viikkoon katsottiin turhaksi, päätti Päätoimikunta kesäkuun 16 p:nä\n saattaa sekä Suomen että Viron hallituksen tietoon lakkauttavansa\n toimintansa ja pysyvänsä koossa vain loppulikvidatsionia varten.\n Vapaaehtoisten värväys lopetettiin, ja jo saapuneet miehet laskettiin\n kotiin. _Viron avustaminen Suomen puolelta oli päättynyt._\n\n Lopettaessaan toimintansa Viron Avustamisen Päätoimikunta sai\n vastaanottaa Viron tasavallan pääministeriltä vironkielisen kirjelmän,\n joka suomennettuna kuuluu: [Kirjelmä on, kuten päivämäärästä näkyy,\n kirjoitettu ennen uutta avunpyyntöä Viron puolelta, mutta sopinee\n parhaiten tässä yhteydessä julkaistavaksi.]\n\n »VIRON TASAVALTA.\n\n Viron Avustustoimikunnalle\n\n Helsingissä.\n\n Viron Tasavallan Hallituksen puolesta on minulla kunnia ilmaista\n lämmintä kiitollisuutta suomalaiselle Viron Avustamisen\n Päätoimikunnalle sen lopettaessa toimintansa nykyisessä muodossaan\n siitä suuresta työstä ja vaivasta, mitä Toimikunnalla on ollut\n järjestäessään Virolle erittäin tärkeää avunantoa. Erityisellä\n kiitollisuudella käännyn Toimikunnan puheenjohtajan, senaattori\n _Louhivuoren_ puoleen, joka on henkilökohtaisella huolenpidollaan ja\n tarmollaan näytellyt niin tärkeää osaa avunannon järjestämisessä.\n Samalla tuon julki ja pyydän Hallituksen puolesta välittämään\n suurimman kiitoksen ja kunnioituksen tunteet myös kaikille niille\n unohtumattomille Suomen veljeskansan sotureille, jotka uhrautuvaisesti\n ja urhoollisesti ovat taistelleet Viron vapauden puolesta, samoinkuin\n koko Suomen yhteiskunnalle, joka lämpimällä myötätunnolla ja runsaalla\n kannatuksella on ottanut Viron avustamiseen osaa.\n\n                                    _O. Strandman._\n                        Viron Tasavallan Hallituksen Pääministeri.\n\n                                    _Th. Käärik_. sihteeri.\n\n Tallinnassa 15 p. toukok. 1919.\n\n                                    3466.»\n\nEnsimmäisen suomalaiskomppanian Viroon lähdön kaksivuotispäivän\njohdosta »Iltalehti» kirjoittaa joulukuun 31 p:nä 1920 otsakkeella\n»Kunniakas kaksivuotismuisto»:\n\n »_Sankariajaksi_ tahtoisimme sitä aikaa kutsua huolimatta siitä,\n että maamme silloin oli köyhempi elämän välttämättömyystarpeista\n kuin ehkä koskaan ennen tai jälkeen. Suomen kansassa sykki noina\n nälkäkuukausinakin voimakkaana se päättävän toiminnan ja ripeän\n alotteen henki, joka omassa vapaussodassamme oli herännyt ja joka\n kaikkina aikoina on historiaa tehnyt. Niinpä tuli myös Viron\n aseellisesta auttamisesta Suomen kansan historiallinen teko, jonka\n seuraukset ovat olleet paljo ratkaisevampia kuin kaikkein suurin\n osa siitä 'historiasta', jota suunsoitolla ja pykälätaistelulla\n tässä maassa sittemmin on tehty. Viron vapaustaistelun aseellinen\n avustaminen on niitä momentteja kansakunnan elämässä, joista virtaa\n itseluottamusta ja uskoa veltompien ja pahempienkin päivien varalle.\n Kohottavia muistoja oman itsetuntonsa ylläpitämiseksi tarvitsee\n jokainen kansa, tekoja, joista se saa tyydytystä ylevimmille\n käsityksilleen omasta itsestään ja kutsumuksestaan inhimillisen\n kulttuurin palveluksessa.\n\n Näitä momentteja ei aikaisemminkaan ole puuttunut Suomen kansan\n historiallisista vaiheista, vaikka niiden oikeata merkitystä\n on ollut peittämässä »vieras lippu». Liiallinen vaatimattomuus\n suomalais-kansallisessa historiankäsittelyssä on luullaksemme myös\n ylläpitänyt lapsipuolisuuden tuntoa kansassamme Ja kuitenkin on —\n niinkuin on tehnyt heimokansamme unkarilaiset Europaan tunkeutuvia\n turkkilaisia vastaan — Suomen kansa vuosisatoja taistellut\n etuvartiotaisteluja slaaveja vastaan ponnistellen henkeen ja\n vereen länsimaiden viljelyksen säilyttämiseksi Laatokan ja Nevan\n vaiheilla. Ruotsin lipun alla suomalaiset joukot taistelivat\n tietysti ensi kädessä Ruotsin politiikan, Ruotsin etujen ja\n suuruuden puolesta, mutta ainakin kerran tämä taistelu sai\n maailmanhistoriallisen perspektiivin: kolmikymmenvuotisessa sodassa.\n Silloin esiintyi suomalainen sotilas Keski-Europassa protestanttisen\n maailmankatsomuksen päättävänä puolustajana sen ajaa vanhoillisia ja\n taantumuksellisia mahteja vastaan. Täysin johdonmukaisesti liittyy\n osanottomme Viron vapaussotaan siihen historiallisten taistelujen\n sarjaan, jota Suomen kansa on käynyt slaavilaista itää ja niitä\n sortajamahteja vastaan, jotka ovat tahtoneet kansoilta kieltää\n omantunnon ja vakaumuksen vapauden. Satunnaiselta näyttävällä teolla,\n Suomen apuretkikunnalla Vireen, on siis ollut juurensa syvällä siinä\n kutsumuksessa, jonka historia meidän lapsipuolena itseään pitäneelle\n kansallemme on antanut.»\n\nNiistä lukuisista sähkösanomista, joita Viron Alistamisen\nPäätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_ sai Virosta\nensimmäisen suomalaisavun vuosipäivänä joulukuun 30 p:nä 1919,\njulkaistakoon tässä seuraava, kenraali _Laidonerin_ lähettämä:\n\n »Tänään vuosi sitten ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset astuivat\n Eestin maakamaralle kiiruhtaen poikki lahden halun ajamina olla meille\n eestiläisille avuksi taistelussamme itsenäisyytemme puolesta.\n\n Jos kohta olikin pieni se asevoima, joka aluksi kiirehti avuksemme,\n niin urheiden suomalaisten vapaaehtoisten meille tarjoama siveellinen\n tuki oli sitä suurempi. Eestiläiset ja suomalaiset ovat yhdessä\n taistelleet sekä yhteisillä taistelukentillä saavuttaneet yhteisiä\n voittoja. Eestin kansa ei ole unohtava niitä kohtalokkaita aikoja,\n jolloin suomalaiset purjehtivat poikki meren ja ojensivat auttavan\n kätensä veljeskansalleen.\n\n Eestin Meri- ja Maa-armeija muistaa tänään kaatuneita sankarillisia\n suomalaisia ja muistelee mitä hartaimmin kiitollisuuden tuntein\n suomalaisia veljiä, jotka vaikeana hetkenä kenraali _Wetzerin_ ja\n everstien _Kalmin_ ja _Ekströmin_ johdolla kiiruhtivat meitä auttamaan.\n\n Samalla sallikaa, että Eestin Armeijan nimessä julkilausun mitä\n syvimmän kiitollisuuteni Teille ja kaikille Avustustoimikunnan\n jäsenille. Olemme vakuuteltuja, että yhteinen taistelu ja yhdessä\n vuodatettu veri on muodostava lujimman mahdollisen siteen kahden\n veljeskansan välille.\n\n Tallinnassa 30. XII. 1919.\n\n                                     Kenraali _Laidoner_.»\n\n\n\n\n\n\nKOLMAS OSA\n\n\n\n\n1. Siirto Tallinnaan.\n\n\nAikaisemmin on jo tehty selkoa Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon\nvarhaisimmista alkuvaiheista.\n\nMajuri _Ekströmin_ tarkoitus oli heti joulunpyhien jälkeen ryhtyä\nkomppanioittensa tarmokkaaseen järjestelyyn ja sotilaalliseen\nkoulutukseen ja jatkaa sitä tammikuun puoliväliin saakka, jolloin\nvapaajoukko olisi hänen arvelunsa mukaan ollut taistelukunnossa ja\nvoitu siirtää lahden ylitse suoraan sotarintamalle. Senvuoksi hän\nantoi kaikille Helsinkiin jo saapuneille vapaaehtoisille luvan palata\nomaistensa luo viettämään joulunpyhiä, joiden jälkeen heidän oli määrä\nheti ilmoittautua palvelukseen.\n\nJos olosuhteet olisivat sallineet tämän suunnitelman toteuttamisen,\nolisi se epäilemättä vaikuttanut sangen edullisesti etenkin rykmentin\nkokoonpanoon. Silloin olisi vapaajoukon komentajalla ollut paremmin\ntilaisuutta valvoa, että ainoastaan kelvollisia ja kykeneviä aineksia\nolisi otettu sekä päällystöön että miehistöön. Valitettavasti asiain\nkehitys ei sallinut minkäänlaista viivytystä mukaantulevien valintaa\neikä joukkojen harjoitusta varten.\n\nTilanne Virossa kävi päivä päivältä huolestuttavammaksi. Vielä\nvirolaisten hallussa olevilla paikkakunnilla väestön levottomuus\nkasvoi. Suomen ulkoministerille, Viron Avustamisen Päätoimikunnan\npuheenjohtajalle, Viron edustajalle Helsingissä, tohtori _Kallakselle_,\nja konsuli _Schwalbelle_ sähkösanoma toisensa jälkeen saapui\nTallinnasta pyytäen heitä kiirehtimään suomalaisten komppanioiden\nlähettämistä Viroon.\n\nMajuri _Ekström_ ei kuitenkaan suostunut vielä lähtemään. Virosta\nsaapuneiden tietojen mukaan ei siellä ollut aseita riittämiin edes\nomille joukoille, saati sitten suomalaiskomppanioille. Vapaajoukon\njärjestystä ei myöskään oltu vielä pantu edes alulle. Majuri _Ekström_\nei luonnollisesti tahtonut ottaa vastuulleen johtoonsa uskoutuneiden\nvapaaehtoisten hengen tarkoituksetonta menettämistä. Sitäpaitsi ei\nSuomessa oltu vielä täysin selvillä virolaisten sotilaallisen aseman\nkärjistyneisyydestä. Saadut tiedot tuntuivat tarkoituksellisesti\nliioitelluilta. Saadakseen varmoja tietoja asemasta Virossa vapaajoukon\npäällikkö valtuutti tulkki-adjutanttinsa, luutnantti _Kirottaren_,\nmatkustamaan Tallinnaan ja palasi itse joulua viettämään Turkuun.\n\nLumimyrskyn viivyttämättä luutnantti _Kirottaren_ onnistui\nvasta joulupäivänä päästä laivalla yli lahden Tallinnaan. Vielä\nsamana päivänä hän pääsi pää- ja sotaministeri _Pätsin_ puheille\nsotaministeriössä Leipurinkadun varrella. Tästä kohtauksesta hän kertoo:\n\n'Ministeri _Päts_ olikin parastaikaa ministeriössä ja käski minun heti\nastua sisään. Sotaministerin luona olivat hänen apulaisensa _Jurine_,\nkulkulaitosministeri _Säkk_, eversti _Laidoner_ ja eversti _Reiman_\nsekä muutamia muita herroja. Näytin papereitani ja sanoin sanottavani\nilmoittaen, että suomalaiset, jos kaikki käy hyvin, koettavat olla\nTallinnassa tammikuun puolivälissä. Sitten pyysin, että minulle\nselitettäisiin hiukan yleistä tilannetta. Se tehtiin. Kunnioituksella\nkuuntelin sotaministerin vakavia sanoja.\n\nBolshevikit eivät enää olleet kaukana Tallinnasta, vain muutaman\nkymmenen virstan päässä. Tilanne oli äärimmäisen vakava, se oli\nkaikille selvää. Ihmettelin ministeri _Pätsiä_, miten hän sittenkin\nsaattoi puhua niin äärettömän optimistisesti ja lopuksi hymyillen sanoa:\n\n— Ei tee mitään. Koettakaa suomalaisten kera saapua tänne pikemmin;\nkyllä sitten näytämme bolshevikeille!\n\n— Mutta annatteko kiväärejä?\n\n— Annamme.\n\n— No, tahdon koettaa olla jo ehkä kolmen päivän kuluttua täällä.\n\nNiine hyvinemme erosimme.'\n\nSeuraavana päivänä luutnantti _Kirotar_ palasi Helsinkiin. Laivan\nlähtiessä Tallinnan satamasta käytiin sen edustalla parastaikaa\nenglantilaisen laivasto-osaston ja bolshevikien Novik-mallisen\nristeilijän, »Spartakin», välillä kiivasta taistelua, joka päättyi\nviimemainitun antautumiseen miehistöineen päivineen.\n\nLaivan saavuttua klo 8 illalla Helsinkiin luutnantti _Kirotar_ kiiruhti\nsuoraan majuri _Ekströmin_ puheille, joka sähköteitse kutsuttuna oli\nsaapunut Turusta, ilmoittaen:\n\n— Virossa asiat ovat nyt sillä kannalla, että jos te, Herra Majuri,\nette ole siellä kolmen päivän kuluttua, niin teidän ei enää kannata\nsinne mennäkään.\n\nSaatuaan lähemmin selkoa tilanteesta rintamalla ja Tallinnassa sekä\nvarmistuttuaan aseiden saantimahdollisuuksista majuri _Ekström_\nluopui epäilyksistään. Valitsemisen varaa ei ollut. Rykmentti oli\nmahdollisimman nopeasti saatava välttävään kuntoon ja vietävä\ntaisteluun. Oli luotettava vapaaehtoisten luontaiseen sotilaskykyyn\nja siihen koulutukseen, jonka he mahdollisesti olivat saaneet Suomen\nvapaussodan aikana tai sen jälkeen suojeluskunnissa. Tallinnassa\nvoitaisiin sitten, jos tilanne sen sallisi, täydentää komppanioiden\nkasvatusta. Äkkiyllätysten varalta 1:nen komppania oli lähetettävä\nvielä ennen vuoden loppua Tallinnaan ja muut osastot sitten\nmahdollisimman pian.\n\nSeuraavana päivänä, joulukuun 27:ntenä, julkaistiin sanomalehdissä\nkutsu Ensimmäiseen Suomalaiseen Vapaajoukkoon ilmoittautuneille saapua\naamulla joulukuun 28 p:nä Uudenmaan kasarmille Liisankadun varrelle.\nLuutnantti _Anto Eskola_ sai käskyn kiireellisesti ryhtyä panemaan\nkuntoon komppaniaansa — vaikeasti täytettävä käsky, kun ei ollut\ntietoa, mistä yht'äkkiä voisi hankkia tarpeelliset sotilaspukimet\npuolelletoistasadalle miehelle.\n\nJoulukuun 28 p:nä oli Uudenmaan kasarmilla tavaton hälinä. Miehistöä\njärjestettiin. Upseerit jaettiin eri komppanioihin. Komppanioiden\npäälliköiksi määrättiin: 1:sen kompp. luutnantti _Eskola_, 2:sen kompp,\nkapteeni _Severi Kanerva_, 3:nnen kompp. vänrikki _Yrjö Laaksonen_ ja\n4:nnen kompp. vänrikki _August Johansson_, joka sai pian määräyksen\nluovuttaa päällikkyyden vänrikki _Bror Dahlgrenille_. Senjälkeen l:seen\nkomppaniaan valittiin aliupseerit ja miehistö, yhteensä n. 150 miestä.\n\nMutta kuljetuslaivan ja välttämättömien vaatetustarpeiden saanti teki\nvaikeuksia. Edellisestä selvittiin kuitenkin verrattain pian siitä\nhuolimatta, että laivan vuokrasopimus Suomen ja Viron hallitusten\nvälillä ei ollut vielä lopullisesti vahvistettu. Vaatteiden hankinta\nnäyttäytyi sitävastoin pulmalliseksi kysymykseksi.\n\nNiin lyhyessä ajassa mikään sotilaspukimo ei voinut sitoutua hankkimaan\n150 sotilas-vaatekertaa. Suomen armeijan intendenttuurista ei oltu\nliioin halukkaita antamaan sotilaspukuja, joita oman maan vakinainen\narmeija siihen aikaan kipeästi tarvitsi, mikäli niitä voitiin saada.\nMatka Tallinnaan täytyi lykätä. Majuri _Ekströmin_ ja luutnantti\n_Eskolan_ tarmon ja hellittämättömyyden ansiota on, että jonkinlaiset\nmanttelit ja sotilastakit saatiin seuraavana päivänä hankituiksi\n1:selle komppanialle, joten jäänmurtaja »Tarmon» kapteenille voitiin\nantaa määräys olla valmiina kuljettamaan ensimmäiset vapaaehtoiset\njoulukuun 30 päivänä Tallinnaan. Vaatetus oli kylläkin perin vajanainen\nja laadultaankin vaatimaton — täydellinen sotilaspuku saatiin\nmiehistölle vasta myöhemmin Virossa, — mutta sehän sillä hetkellä\npääasia olikin, että komppanialla oli jonkinlainen yhtenäinen vaatetus,\njoten matkalle voitiin lähteä.\n\n1:sen komppanian matkasta Tallinnaan ja sen vastaanotosta siellä\nluutnantti _Kirotar_ kertoo:\n\n'Seuraavana päivänä (30. XII.) olin jo klo 7 aamulla jälleen\nkasarmilla. Luutnantti _Eskola_ oli jo järjestänyt komppaniansa matkaa\nvarten. Miehet olivat asettuneet kahteen riviin pihalle odottamaan\n_Ekströmiä_. Enempää ei sillä kertaa voitu lähettää vaatteiden puutteen\nvuoksi.\n\n— Asento! kajahtaa äkkiä terävä komento. Miesrivi jähmettyy\nliikkumattomaksi.\n\nMajuri _Ekström_ tulee yli pihan.\n\n— Päivää, pojat! kuuluu hänen lyhyt tervehdyksensä.\n\n— Hyvää päivää, Herra Majuri! jyrisee vastaus kuin yhdestä suusta.\n\nRiemuntunne täyttää sydämen kuullessa näitä jyrkästi ja tarmokkaina\nläpi aamuhämärän kajahtavia tervehdyksiä.\n\n_Ekström_ kulkee luutnantti _Eskolan_ saattamana 1:sen komppanian\neditse ja tarkastaa miehet, yhden kerrallaan.\n\nKaikki on kunnossa. Komennot kajahtavat jälleen, ja sitten marssi\nalkaa, nelimiehisissä riveissä, kasarmin pihalta satamaa kohden,\ntietysti laulaen.\n\n»Tarmo» jo odottaa. Satamasillat ovat täynnä kansaa, joka\naamuvarhaisesta huolimatta on tullut saattamaan omaisia ja tuttavia.\n\nMiehet ovat pian laivassa. Toiset kiipeävät maston huipussa olevaan\nmärssykoriin, toiset jäävät istumaan laivan partaalle. Hyvästijättöjä\nkuuluu, kukkia heitetään.\n\n— Näkemiin, näkemiin! Pian tulemme takaisin — Pietarin kautta\ntietenkin! huutaa joku maston huipusta, ja kaikki yhtyvät häneen.\n\nLaiva alkaa jo irtautua laiturin kyljestä. Viron Avustamisen\nPäätoimikunnan puheenjohtaja, senaattori _Louhivuori_ astuu esiin.\nHänen sydämelliset, vakavat ja lämpimät jäähyväissanansa kajahtavat.\nYhteinen »Maamme» seuraa niitä.\n\nLaiva on jo lähtenyt liikkeelle. [Lähtö tapahtui klo 8 ap. Komppanian\nvahvuus oli 140 miestä.] Satamalaituri jää yhä kauemmaksi; enää näemme\nvain liehuvien nenäliinojen meren. Mutta sekin katoaa pian. Laiva\nliukuu satamasta ulkomerelle ja suuntaa vähitellen kulkunsa Tallinnaa\nkohden. Kotimaan ranta jää yhä kauemmaksi. Moni katse suuntautuu\nmiettivänä taaksepäin...\n\nNäkemiin, Suomi...\n\nMatka kuluu hauskasti. Toiset panevat tavaroitaan kuntoon, toiset\njuttelevat ja tekevät tuttavuuksia. Minäkin teen sitä, astun erään\npitkäpartaisen, vanhan miehen luo ja ryhdyn puheisiin. Mies on\nviidenkymmenen korvilla. Puhelemme tietysti matkastamme; kysyn, mitkä\nsyyt saivat hänet lähtemään Viroon.\n\n— Katsokaas, minulla on vanhoja velkoja niille punaisille. Tappoivat\nkoko perheeni. En voi sitä unohtaa, lähden kostamaan niille, saan\nvastaukseksi.\n\n— Entä te? kysyn eräältä yksikätiseltä mieheltä, joka on tullut\nkuuntelemaan keskusteluamme.\n\n— Sama juttu! Kaikki tappoivat ja polttivat. Tampereen luona menetin\nvielä kätenikin. Mutta kyllä minä niille saatanoille yhdelläkin\nkädelläni näytän! ja mies puristaa ainoan kouransa nyrkkiin.\n\nAstelen edelleen. Aivan komentosillan luona seisoo nuori sotilas,\naivan lapsi vielä. Käyn lähemmäksi ja kysyn, mikä oikeastaan sai hänet\nottamaan osaa tähän sotaretkeen.\n\n— Mitäpä sitten mies voi muuta tehdä kuin tapella, samantekevää missä!\nkuuluu vastaus.\n\n— Mutta kuinka vanha sinä olet?\n\n— Kolmentoista, luutnantti, vastaa »mies». — Mutta pian täytän\nneljätoista, lisää hän kiireesti.\n\nMonenlaisia heitä on tullut, nuoria ja vanhoja, toisilla »vanhoja\nvelkoja», toisilla taisteluhalu tai muita syitä, kaikki täynnä\ninnostusta ja tulta.\n\nAlamme jo lähetä Tallinnaa. Miehet kokoutuvat partaan luo ja\ntarkastelevat lähenevää rantaa. Majuri _Ekström_ ilmestyy alhaalta\nkajuutasta kannelle ja pysähtyy hetkeksi miettiväisenä komentosillalle.\nEhkäpä hänenkin mielessään ajatus välähtää: mikähän minua tuolla\ntuntemattomassa maassa odottaa? Hän herää äkkiä mietteistään ja\nkomentaa miehet asettumaan nopeasti riviin. Laiva on jo sivuuttanut\nNaissaaren ja lähestyy Tallinnan satamaa. [Tarmo saapui Tallinnaan klo\n12.30 päivällä.]\n\nMiehet ovat asettuneet riveihin. _Ekström_ astuu esiin ja pitää heille\nlyhyen puheen.\n\n— Pian saavumme sinne, jonne me joko ainiaaksi jäämme tai josta\nvoittajina kotimaahan palaamme, päättää hän puheensa, ja miesten\nkatseet ilmaisevat, että he viimeiseen saakka ovat päällikkönsä kanssa\nsamaa mieltä.\n\nJäädään suoriin riveihin seisomaan, kunnes laiva ehtii satamaan.\nKeskilaiturilla näkyy soittokunta ja ihmisjoukko, suurin osa siitä\nvenäjän-aikuisissa sotilaspuvuissa olevia sotilashenkilöitä.\n\nSe saa poikien mielet kiehumaan.\n\n— Piru vieköön! Joko ryssät ovat Tallinnassa? huutelevat he toisilleen.\n\nSelitän miehille, että kyllä ne ovat virolaisia, vaikkei heillä vielä\nole omaa sotilaspukua.\n\n»Porilaisten marssin» säveleet kaikuvat rannalta. Vastaanottamassa\non sota- ja pääministeri _Päts_, kenraali _Larka_, eversti _Reiman_,\nkapteeni Siimon ja useita muita sotilashenkilöitä. Majuri _Ekström_\nastuu ensimmäisenä maihin, pysähtyy pääministeri _Pätsin_ eteen ja\nsotilaallisesti tervehtien ilmoittaa, että ensimmäiset suomalaiset\nvapaaehtoiset ovat saapuneet Viron kamaralle. Seuraa tervehdyksiä ja\nesittelyjä.\n\nTällä välin miehistökin on laskeutunut maihin ja asettunut luutnantti\n_Eskolan_ johdolla ruoturintamaan. Sitten ministeri _Päts_ astuu esiin\nja lausuu suomalaisille, jotka kaikkein raskaimpana hetkenä ovat\nojentaneet veljeskansalle auttavan kätensä, sydämellisiä kiitoksen ja\ntervehdyksen sanoja. Pari kyyneltä ministerin silmissä ilmaisee, että\nsanat todellakin tulevat sydämen syvimmästä. Tunnustan sillä hetkellä\nolleeni ylpeä siitä, että minäkin kuuluin ensimmäisten suomalaisten\njoukkoon.\n\nSuomalaisten puolesta vastaa sotilaskomitean puheenjohtaja, maisteri\n_Y.O. Ruuth_, joka on tullut saattamaan ensimmäisiä suomalaisia\nsotilaita Tallinnaan.\n\nAseiden jako seuraa. Niitä on tuotu meitä varten valmiiksi satamaan. Se\nkäy nopeasti. Pian olemme valmiit marssimaan kaupunkiin. Soittokunta\nkulkee edellä puhaltaen jälleen »Porilaisten marssia», sitten majuri\n_Ekström_ seuraa, minä hänen rinnallaan, meidän jäljessämme luutnantti\n_Eskola_ komppanioineen mallikelpoisessa järjestyksessä. Marssimme\nsatamasta Meripuistotietä ja Johanneksenkatua pitkin Pietarintorille,\njossa Viron armeijan ylipäällikkö, eversti _Laidoner_ ottaa meidät\nvastaan. Matkalla kansanjoukko on keräytynyt ympärillemme ja astelee\nkerallamme. Kaikki katsovat ihmetellen solakoita suomalaisia saamatta\nsanaakaan suustaan. Ei ainoatakaan tervehdystä, ei ainoatakaan\neläköön-huutoa. Suomalaisia ihmetyttää tämä kylmyys, joka arvatakseni\njohtuu liiasta mielen pingoituksesta.\n\nPysähdymme Pietarintorille. Majuri _Ekström_ astuu eversti _Laidonerin_\neteen ja ilmoittaa ensimmäisen komppaniansa hänen ylijohtoonsa.\n_Laidoner_ kiittää. Lyhyet tervehdyssanat seuraavat suomalaisille\nsotilaille, vaatimattomat, ilman mitään tarpeettomia koristuksia. Heti\nensi hetkessä selviää, että tässä on tekemisissä teräksisen tahdon\nkanssa.\n\nMinisteri _Pätsin_ puhe ja lopuksi yleinen »Maamme» seuraavat vielä\n_Laidonerin_ sanoja. Sitten alkaa marssi jälleen Harju- ja Pitkääkatua\nmyöten sotaministeriön ohitse Luostarinkadulle, jonka varrella\nsijaitsevaan Nikolainlukioon eversti _Reimanin_ toimesta suomalaisille\non järjestetty suurenmoinen asunto. Kaikki loistaa puhtautta: joka\nmiehelle on varattu oma vuode patjoineen ja lumivalkoisine lakanoineen.\n\nVirolaisia rouvia ja neitosia on Luostarinkadulla kuusenoksin ja kukin\nvastassa. Joka mies saa rintaansa tai lakkiinsa kukan. Mieliala alkaa\nnousta, ruokakattilat levittävät nälkää herättävää tuoksua ympärilleen,\nja ruoka maistuu pitkän matkan,puheiden ja marssin jälkeen tietysti\nerinomaisen hyvältä.\n\nSittenkuin kasarmissa kaikki on pantu kuntoon ja vahdit asetettu,\nlähtevät upseerit hotelli St. Petersburgiin, jossa heille on varattu\nasunnot ja katettu komea päivällispöytä. Pian istumme juhlapöydässä,\nkerallamme ministeri _Päts_, kenraali _Larka_, kenraali _Pödder_,\neversti _Reiman_ ja monet muut. Innostuneet pöytäpuheet ja maukkaat\nruo'at vaihtelevat: kaikki ovat iloisia. _Ekströmin_ lyhyet\nkiitossanat, jotka minä käännän viroksi, otetaan vastaan suurella\nmieltymyksellä.\n\nPäivällispöydässä saamme kuulla englantilaisen laivaston komentajan,\namiraali _V.H. Cowanin_ katselleen Suomen poikia sotaministeriön\nparvekkeelta ja lausuneen kiittäen:\n\n— Englantilainen laivasto merellä ja muutamia satoja tuollaisia poikia\nmantereella virolaisten apuna, kyllä sitten näytämme bolshevikeille.\n\nIllalla käydään vielä virolaisten upseerien kutsusta »Estoniassa», ja\nvasta myöhään illalla pääsemme levolle.'\n\n       *       *       *       *       *\n\nMuidenkin komppanioiden järjestely ja vaatettaminen sujui nopeasti,\nniin että ne voitiin pian 1:sen komppanian jälkeen lähettää matkalle.\nMajuri _Ekström_ johti vapaajoukon muodostamista kaiken aikaa suurella\ntarmolla.\n\nUusien vapaaehtoisten joukkojen lähtiessä Helsingin satamasta olivat\nniitä joka kerta rantalaitureilla saattamassa suuret ihmisjoukot, jotka\ntahtoivat vielä onnellista matkaa ja kunniakasta paluuta. Lämpimin\npuhein, sydämen pohjasta lähtevin siunauksin ja eläköönhuudoin kotimaan\nrantaan jäävät ja heidän kauttaan koko isänmaa hyvästeli ensimmäistä\nkertaa vieraalle maalle taisteluun lähteviä vapaan Suomen sotilaita.\nLähtö muodostui joka kerta suureksi isänmaalliseksi juhlatilaisuudeksi.\n\n2:nen komppania kapteeni _Kanervan_ johdossa 5 upseerin ja 130\nsotilaan vahvuisena ja jääkäriluutnantti _Onni Vuorisalon_\nkonekiväärikomennuskunta valmistuivat lähtöön tammikuun 3 p:ksi.\n\nEnglannin Itämeren laivaston johto oli tahtoen osoittaa huomaavaisuutta\nsuomalaista apuretkikuntaa kohtaan ilmoittanut lähettävänsä pari\nsotalaivaa saattamaan »Väinämöistä», koska bolshevikialuksia oli taas\nliikuskellut Suomenlahdella. »Väinämöinen» sai käskyn lähteä 3 p:nä\nklo 11 ap., kuten myös tapahtui. Mutta kun laiva oli lähtenyt, saapui\nsähkösanoma, että englantilaiset alukset tulisivat perille vasta klo\n2,30 ip. »Väinämöinen» palautettiin satamaan odottamaan sotalaivoja.\nKlo 2,30 ip., jolloin aluksia ei ollut saapunut, tohtori _Louhivuori_\nantoi »Väinämöiselle» lähtökäskyn. 2:nen komppania ja jääkäriluutnantti\n_Vuorisalon_ K.K.K. saapuivat niin ollen Tallinnaan vasta klo 7 ip.\n\nEnglantilaiset sotalaivat »Calypso» ja »Caradoc» tulivat kuitenkin\nlopuksi myöhemmin iltapäivällä Helsingin satamaan. Niiden paluu\nTallinnaan määrättiin tapahtuvaksi seuraavana päivänä, tammikuun\n4:ntenä, jolloin ne veivät mukanaan Tallinnaan Ensimmäisen Suomalaisen\nVapaajoukon 3:nnen komppanian.\n\nEräs mukana ollut vapaaehtoinen kertoo tästä matkasta m.m. seuraavaa;\n\n»Ystävälliset englantilaiset ovat varanneet meille hauskan matkan.\nHeti alussa saamme kuumat kaakaot laivakeksien kera. Sellaista\nharvinaisuutta me Suomessa viime aikoina tuskin olemme nähneetkään.\nLisäksi on meillä vielä lupa ostaa laivan kaupasta appelsiineja,\nsuklaakakkuja ja englantilaista tupakkaa ihmeen halpaan hintaan.\nVälillä pistäydymme kannella ihailemassa aavaa merta. Joku\ntovereistamme on löytänyt alhaalta pianon, ja sillä hän nyt soittaa\nkappaleen toisensa jälkeen hartaan kuulijakunnan huviksi.\n\n»Neljätuntinen matkamme kuluu liiankin pian. Viron rannat alkavat\nnäkyä, ja pian olemme Tallinnan sataman läheisyydessä. Pienempi alus\nsaapuu meitä noutamaan, ja niin on sanottava hyvästit ystävällisille\nenglantilaisille ja astuttava virolaiseen laivaan, joka vie meidät\nsisäsatamaan.»\n\nSittenkuin 1:sen patterin miehistö oli saapunut Tallinnaan tammikuun 5\np:nä ja 4:s komppania sekä siitä erotettu puhelinkomppania kaksi päivää\nmyöhemmin, olivat Viron kamaralla kaikki ne Ensimmäisen Suomalaisen\nVapaajoukon osastot, jotka ottivat osaa Tallinna-Narva retkeen.\n\nEräässä Tallinnan lehdessä nimimerkki H. Rk. kirjoitti suomalaisten\ntulosta:\n\n'He tulivat Tallinnaan. Tallinna oli siihen saakka katsonut vaaraa\nhypnotisoituna kuin eläin, jota jättiläiskäärme lähestyy. Tai oletteko\nehkä nähneet lintua, jota kissa tulee yhä lähemmäksi? Lintu visertää,\nliikuttaa siipiään, mutta ei voi eikä tohdi paeta.\n\nSellaisen äänettömän kauhun vallassa Tallinna oli.\n\nSitten suomalaiset tulivat. Ja Tallinna oli niin kohmettunut, ettei se\nosannut tervehtiäkään. Ja Tallinnan punaiset tuijottivat suomalaisia\nvihaisin katsein.\n\nSiten suomalaiset vapaaehtoiset, joita heidän kotimaassaan oli asemilla\nkukin otettu vastaan ja soitoin, lauluin lähetetty kuolemaa kohden,\nsaivat Tallinnasta kaikkein huonoimman vaikutelman. Eräs suomalainen\nupseeri sanoi minulle:\n\n— Näin vain yhden ainoan ihmisen, joka tervehti meitä. Se oli\neräs intelligentti nainen, joka seisoi katukäytävällä liehuttaen\nnenäliinaansa ja sitten puhkesi itkuun. Muut tuijottivat —, hän veti\nkasvonsa tavattoman höperöön virnistykseen, suu ammollaan, — näin,\nniinkuin... — hän etsi sanaa.\n\n— Moukat, täydensin minä.'\n\n       *       *       *       *       *\n\nTallinna on sielullisesti ruma kaupunki. Sillä on rahaa, on tavaraa.\nMutta kukkia sillä ei ole. Ja ne, mitä sillä on, se sitoo kuusenoksien\nsisään, niin että kimput näyttävät luudantyngiltä. Mutta kukkia on\ntarvis; kukin on koristettava niitä Pohjolan veljiä, jotka eivät vaadi\nmeiltä mitään muuta kuin mukaan tulemista, mutta antavat kaikkensa\nmeille ja meidän vapaudellemme, parasta antavat, mitä ihminen yleensä\nvoi antaa — oman elämänsä, oman nuoren, kukoistavan elämänsä,\ntulevaisuutensa, riemunsa ja onnensa.\n\nEnsimmäinen Suomalainen Vapaajoukko sijoitettiin kokonaisuudessaan\nNikolainlukioon, kun taas upseereille varattiin asunto hotelli St.\nPetersburgissa. Heti Tallinnaan saavuttua ryhdyttiin tarmokkaasti\nhankkimaan komppanioille puuttuvia varustuksia ja sen ohella opetettiin\nniille sotilaallisen kasvatuksen ja järjestyksen alkeita. Tammikuun\n7 p:nä majuri _Ekström_ määräsi komppanioille uudet nimet: 1:selle —\nHelsingin, 2;selle — Hämeen, 3:nnelle — Vaasan ja 4:nnelle— Siuntion\nkomppania. Nämä nimet eivät kuitenkaan tulleet vakinaiseen käytäntöön.\nKomppanioita kutsuttiin edelleen järjestysnumeroiden mukaan.\n\nJärjestelytyö suuntautui niinä harvoina päivinä, jotka Vapaajoukko\nviipyi Tallinnassa, pääasiassa komppanioiden varustusten ja kuormaston\ntäydentämiseen. Harjoitukset jäivät siten verrattain syrjään\npuhumattakaan luennoista. Suurella vaivalla onnistuttiin saamaan\ntarpeellisia esineitä, joista kaikista Virossa vallitsi mitä suurin\npuute. Vähitellen kuitenkin voitiin hankkia kaikkein tärkeimmät\nvarustukset, mutta vältettävissä ei ollut, että ne jättivät paljon\ntoivomisen varaa, etenkin laatuunsa nähden. Niinpä majuri _Ekström_\nsittemmin taistelukauden alettua katsoi välttämättömäksi Mallassa\n14.1.1919 julkaistussa päiväkäskyssä ilmoittaa:\n\n»Kun olen huomannut, että meille luovutetut kiväärit ovat erityisen\nhuonossa kunnossa, huomautan jokaiselle upseerille, että kiväärien\nhoito kuuluu jokaisen päällikön ensimmäisiin tehtäviin.»\n\nTodettiin suurimman osan Vapaajoukolle jaetuista kivääreistä kipeästi\nkaipaavan perusteellista korjausta. Mutta valitsemisen varaa ei ollut.\nTäytyi tyytyä siihen, mitä voitiin saada.\n\nKonekiväärikomennuskuntia järjestettiin jokaisen komppanian oheen. Ne\nsaivat asestuksekseen kevyitä, rakenteeltaan yksinkertaisia ja — mikä\ntärkeintä —hyvässä kunnossa olevia englantilaisia konekiväärejä, joihin\nmuutamat virolaiset upseerit ja lukiolaiset tutustuttivat suomalaisia\nkonekiväärimiehiä.\n\nViron pääintendenttuuri luovutti asiaankuuluvine rekineen y.m.\ntarpeineen kutakin komppaniaa varten 11 hevosta: 1 komppanian\npäällikön ratsuksi, 4 kuormastoa varten, 2 kenttäkeittiöitä varten, 2\nampumatarpeiden kuljetukseen ja 2 läheteille; konekiväärikomennuskunnat\nsaivat kukin 10 ja puhelinkomppania 9 hevosta sekä Vapaajoukon esikunta\n6 ratsua.\n\nLuutnantti _Branders_ oli Helsingissä jo antanut muutamia päiväkäskyjä\njoulukuun 30 p:stä lähtien siellä oleville komppanioille. Mutta\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon ensimmäinen varsinainen päiväkäsky\njulkaistiin vasta Tallinnassa tammikuun 5 p:nä. Sen sisällöstä\nlainattakoon tähän seuraavat pykälät:\n\n»1. §.\n\nPojat, olemme saapuneet Viroon vapauttaaksemme veljemme Venäjän\nrosvolaumoista. Itsekullekin teistä tämä tehtävä oli selvillä jo\nSuomessa. Suurin osa teistä on jo ollut tilaisuudessa tarjoamaan\nhenkensä ja verensä isänmaan alttarille. Saman uhrin tarjoamme nyt\nvirolaisille veljillemme. Sen vuoksi tämä suuri päämäärä velvoittaa\nheitä käyttäytymään, niinkuin Suomen sotilaan vanhat perinnäistavat\nvaativat. Koko sivistynyt maailma katsoo teihin. Se odottaa\nteiltä paljon. Omasta puolestani olen vakuutettu, että Jumalan ja\nurhoollisuutenne avulla tulette osoittamaan maailmalle, että olette\noikein ymmärtäneet jalon tehtävänne ja osaatte sen täyttääkin.\n\n3. §\n\nKun täällä on sattunut väärinkäsityksiä sotilaiden ja paikkakunnan\nasukkaiden välillä, niin kehoitan ja varoitan miehistöä kaduilla ja\njulkisilla paikoilla käyttäytymään arvokkaasti, kuten urhoollisten\nsotilaiden tulee. Samalla käsken sotilaita, jos he kohtaavat\nbolshevikiagitaattoreita, siitä heti ilmoittamaan komppaniansa\npäällikölle.»\n\nKun Suomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen ylipäällikkö, kenraali\n_Wetzer_ ja Viron tykistön ylipäällikkö, kenraali (suomal. eversti)\n_Londen_ tammikuun 10 p:nä saapuivat upseereineen ja loppujen\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon upseerien ja sotilaiden kera\nTallinnaan, oli heitä vastaanottamassa m.m. Vapaajoukon 4:s komppania\nsoittokunnan kera. Majuri _Ekströmin_ puolesta oli saapuville\nupseereille hotelli St. Petersburgiin valmistettu tuliaispäivälliset.\nTallinnan »Adelsklubb» taas oli kutsunut kenraalit upseereineen ja\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon upseerit vieraikseen illalla\nilmoittaen samalla klubinsa aina mielellään näkevän suomalaisia\nupseereja keskuudessaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHarjoitusten lomassa tutustuttiin innolla kaupunkiin, joka tarjoaakin\nsuomalaiselle vanhoine muureineen ja muurinsarvineen, kapeine,\nmutkikkaine katuineen ja vanhoine taloineen ja kirkkoineen hyvin paljon\nmielenkiintoista nähtävää. Mutta yleensä kaupunki silloisessa asussaan\nteki vapaaehtoisiin vastenmielisen vaikutuksen. Sen venäläinen leima\nherätti heissä kuohuvaa harmia.\n\nMutta toisaalta vapaaehtoiset, jotka eivät omassa maassaan viime\nvuosina olleet suinkaan oppineet herkuttelemaan, olivat aivan erikoisen\ntyytyväisiä Tallinnan ruokaan ja — juomaan. Viimemainittuun siinä\nmäärin, että Viron Avustamisen Päätoimikunta katsoi tammikuun 3 p:nä\nvälttämättömäksi lähettää Viron viranomaisille sähköteitse pyynnön,\nettei suomalaisille vapaaehtoisille annettaisi tilaisuutta väkijuomien\nsaantiin. Tämän johdosta Viron viranomaiset päättivät vangituttaa\nkaikki ne henkilöt, jotka juottaisivat suomalaisille vapaaehtoisille\nväkijuomia, ja soveltaa heihin ankarimmat määräykset. Tästä huolimatta\nsuomalaiset sotilaat sittemminkin saivat jossakin määrin hankituksi\nväkijuomia.\n\nHotelli »Imperial», lähellä Nikolainlukiota, tuli pian vapaaehtoisten\nmielipaikaksi, jossa suomenkieli ja suomalaiset laulut kaikuivat\nylinnä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon viipyessä Tallinnassa ennen\nrintamalle lähtöään. Kielen taitamattomuus aikaansai tietysti alusta\nalkaen monia lystikkäitä kohtauksia vapaaehtoisten ja virolaisten\nvälillä. Niinpä eräs 2:sen komppanian sotilas kertoo:\n\n'Kävelen kaupungilla katsellen nähtävyyksiä toverini kera. Kysyn\neräältä mieheltä, voisiko hän sanoa, missä on kahvila.\n\n— Ma ei möista, mis sa räägit, Soome poiss, saan vastaukseksi. [— En\nymmärrä, mitä sinä sanot, Suomen poika.]\n\n— Minäkö? Sinähän se pikemminkin rää'yt, sanon, sillä ymmärrän hänen\npuhettaan aivan yhtä vähän kuin hän minun.\n\nÄijä vain hymyilee avuttomana ja vakuuttaa toistamiseen:\n\n— Ei möista.\n\nMinä ja toverini vain nauramme ja arvelemme, että mies on hullu.'\n\nMuudan vapaaehtoisten joukkojen upseeri mainitsee eräässä kuvauksessaan\nVirossa olosta: »naisväkeä täytyi luonnollisesti olla leikissä mukana.»\nJa niin oli asianlaita alusta alkaen. Tosin Tallinnan naiset eivät\nsuuresti välittäneet suomalaisista, ennenkuin Ensimmäisen Suomalaisen\nVapaajoukon loistavat voitot olivat tehneet suomalaiset vapaaehtoiset\nkuuluisiksi ja laskeneet heidän päällensä sankariseppeleen. Kuitenkin\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon upseerit ja sotilaat jo Tallinnassa\ntekivät kaupungin naisten kanssa tuttavuutta. Sillä oli omat vaaransa,\netenkin, kun Tallinnassa oli viime vuosina majaillut sangen kirjavia\nsotilasjoukkoja, aina saksalaisista kirgiiseihin ja kiinalaisiin\nsaakka. Majuri _Ekström_ katsoikin tarpeelliseksi päiväkäskyssään\nvaroittaa sotilaitaan huonoista tuttavuuksista, jotteivät he joutuisi\nkykenemättömiksi rintamalle lähtöön.\n\nYleensä tallinnalaiset suhtautuivat suomalaisiin vapaaehtoisiin\nvielä tällöin melkoisen välinpitämättömästi muutamia poikkeuksia\nlukuunottamatta. Jos he jotakin tunsivat suomalaisten saapumisen\njohdosta, oli se kai hämmästystä. Suomalaisten vapaaehtoisten\nkomppanioiden taistelukuntoisuudesta heillä ei vielä voinut olla\naavistustakaan. Kaupungin asukkaat olivat sitäpaitsi tottuneet siihen,\nettä rintamalle viedyt, erilaiset joukot toinen toisensa jälkeen olivat\nolleet pakotetut yhtymään yleiseen peräytymiseen. Ei niin ollen ollut\nhelppoa uskoa suomalaistenkaan voivan aikaansaada käännettä parempaan\npäin.\n\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon suureksi tehtäväksi jäi\nuljailla voitoillaan nostaa suomalaisten vapaaehtoisten maine\nVirossa ja kotimaassa korkealle ja herättää virolaisissa sotilaissa\nja siviiliväestössä luja usko voittoon ja vihollisissa kammoa ja\ntoivottomuutta.\n\n\n\n\n2. Rintamalle.\n\n\nSittenkuin vapaaehtoiset olivat hiukan ehtineet tutustua Tallinnaan,\nalkoi elämä siellä käydä heille ikäväksi. He eivät suinkaan\nolleet kokoutuneet kaikilta Suomen ääriltä jäädäkseen maleksimaan\nvirolaisten pääkaupunkiin, joka tavattoman lukuisine, enemmän tai\nvähemmän epäilyttävä-maineisine kahviloineen, hotelleineen ja muine\nhuvipaikkoineen vielä silloin muistutti melkeinpä kaikkea muuta kuin\nsotivan ja äärimmäisessä hädässä olevan valtakunnan pääkaupunkia.\n[Tammikuun alkupuolella ylin sotilasjohto antoi sitten käskyn\nuseimpien niiden sulkemisesta. Tieto siitä herätti rintamalla mitä\nviheliäisimmissä oloissa taistelevissa joukoissa suurta tyydytystä.]\nHalu päästä rintamalle kasvoi senvuoksi suomalaisissa komppanioissa\npäivä päivältä. Entisiin syihin oli liittynyt vielä yksi lisää.\nTahdottiin päästä näyttämään tallinnalaisille, millaisia miehiä ne\nvapaaehtoiset taistelussa olivat, jotka saapuessaan olivat heidän\npuoleltaan saaneet niin viileän vastaanoton.\n\nKauan ei vapaaehtoisten tarvinnutkaan odottaa rintamalle lähtökäskyä.\n\n1:nen ja 2:nen komppania konekiväärikomennuskuntineen saivat käskyn\nvalmistautua jättämään kaupungin sunnuntaiaamuna, tammikuun 5 p:nä.\n\nKlo 8 tienoissa aamulla lähtökäskyn saaneet joukko-osastot jättivät\nNikolainlukion, jonne jäävät katsoivat kadehtien toveriensa lähtöä, ja\nmarssivat »Estonia» teatterin vieressä sijaitsevalle Uudelle torille.\nSinne saapuivat majuri _Ekström_ upseereineen, ministeri _Päts_,\neversti _Laidoner_, sisäministeri _Peet_, y.m. huomattavia virolaisia\nsekä suuri ihmisjoukko, joka uteliaana tarkasteli hyvin varustettuja,\nreippaita suomalaisia vapaaehtoisia. Se oli historiallinen hetki.\nEnsimmäistä kertaa Viron vapaussodan aikana jokin sotaväenosasto\nvalmistautui jättämään Tallinnan hehkuen halusta päästä läheiselle\nrintamalle ja luottaen varmasti voittoonsa, ja tämä joukko oli —\nsuomalainen.\n\nTavanmukaisten tervehdysten jälkeen pääministeri _Päts_ piti lyhyen\npuheen, jonka sisältö oli, erään senaikuisen tallinnalaisen lehden\nmukaan, suunnilleen seuraava:\n\n— Suomenmaan pojat ovat tulleet meidän, veljeskansansa, maata ja\nvapautta suojelemaan pannen alttiiksi oman henkensä. He ovat jo yhden\nsellaisen taistelun kestäneet, oman vapaussotansa. Viron väliaikainen\nhallitus on päättänyt niille Suomen veljille, jotka taistelussa\nosoittautuvat erikoisen urhoollisiksi, antaa Viron valtion maa-alueista\nmaksutta maata. Mutta jos joku sankarina kaatuisi taistelukentällä,\nniin tämä oikeus siirtyy hänen omaisilleen. Puhuja toivoi lopuksi,\nettä hyvin monet hankkivat sen oikeuden ja useat taisteluun menijöistä\njäävät edelleen Viron tasavallan kansalaisiksi.\n\nTästä puheesta, samoinkuin muistakin pääministeri _Pätsin_\nsuomalaisille joukoille lausumista tervehdyssanoista, on sittemmin\npaljon kiistelty. Suomalaisten vapaaehtoisten taholta on väitetty\nheille luvatun maata Virossa ilman muita ehtoja ja edellytyksiä kuin\nse, että he taistelisivat urhoollisesti ja karkoittaisivat bolshevikit.\nVielä lisäksi on suomalaiselta taholta väitetty, että ennen rintamalle\nlähtöä heille luvattiin omaksi kaikki se, minkä he taistellen\nsaavat bolshevikeiltapa lisäksi viholliselta saaduista aseista ja\nampumatarpeista korvaus Viron hallitukselta. Virolaiselta taholta\ntaas on selitetty, ettei sotasaalista mainittu lainkaan, eikä liioin\nvallattujen sotatarpeiden lunastuksesta, ja että jo alunperin maan\nsaantiin liitettiin ehto Viron kansalaiseksi rupeamisesta, jota ehtoa\ntäytyykin pitää verrattain luonnollisena rajoituksena.\n\nOn mahdollista, että ristiriidan aiheutti puheiden vaillinainen\nkääntäminen. Mitään varmaa ei voi sanoa. Sivuseikka — etenkin näin\njälkeenpäin, sittenkuin virolainen mielipide on kauttaaltaan sovitettu\nkäytäntöön — onkin, oliko asia niin tai näin. Voidaan vain todeta, että\nristiriita oli tosiasiallisesti olemassa herättäen vapaaehtoisissa\nkatkeraa epäluottamusta virolaisia hallitusmiehiä kohtaan.\n\nEversti _Laidoner_ puhui vielä pääministeri _Pätsin_ jälkeen lausuen\nvakaumuksenaan, että virolaisten onnistuu urhoollisten suomalaisten\navulla piankin karkoittaa bolshevikit Viron rajain ulkopuolelle.\n\nPuheiden jälkeen soittokunta soitti Suomen ja Viron kansallislaulun,\njota tuhatlukuinen väkijoukko kuunteli paljastetuin päin, mainitsee\neräs tallinnalainen lehti. Senjälkeen komppaniat lähtivät liikkeelle\nkuormastoineen soittokunnan marssiessa edellä kaiuttaen »Porilaisten\nmarssia».\n\n»Maaliit» lehti mainitsee suomalaisten marssiessa ohi kaikkien\nkumpujen, portaiden, puiden y.m. olleen mustanaan katselijoita ja\ntuhansien seuranneen lähtevän joukko-osaston sivuilla ja jäljessä.\n\n»Waba Maa» taas kertoo:\n\n»Suunnaton kansanjoukko saattoi taisteluun menijöitä Uudelta torilta\nNarvan maantietä pitkin aina Lasnamäelle saakka. Monelta kohtaa tien\nvarsilta kansanjoukot tervehtivät heitä myrskyisin eläköön-huudoin.\nMuun varustuksen lisäksi suomalaisilla sotilailla oli mukanaan\nkuormastossa suksia. Reippaiden veljien lähtö herätti, kuten\najatustenvaihdosta kansan kesken jälkeenpäin ilmeni, monissa todellisen\ntarpeen itsekin mahdollisimman pian kiiruhtaa taisteluun antamaan\nviholliselle ratkaisevan iskun ja pelastamaan nuoren vapautemme.»\n\nLähtevien suomalaisten tunteet heitä ympäröivää ihmisjoukkoa kohtaan\neivät suinkaan olleet yhtä ystävällisiä. He näkivät sen joukossa\nlukuisasti parhaassa miehuuden iässä olevia virolaisia nuorukaisia ja\nmiehiä. Sillä hetkellä — olivathan he matkalla rintamalle pannakseen\nalttiiksi henkensä samaisen kaupungin ja sen väestön puolesta,\njonka omista miehistä vain verrattain harvat olivat uskaltautuneet\ntaistelukentille — he huomasivat entistä selvemmin ja räikeämmin\nsiviilipukuisten miesten paljouden.\n\nSuomalaisten lähtö ei kuitenkaan ollut vaikuttamatta parempaan\npäin tässä suhteessa, kuten jo edellä »Waba Maasta» lainatussa\nkatkelmassakin viitattiin. Otettakoon tähän vielä eräs »Maaliitin»\npikku pätkä.\n\n'Hyvä esimerkki vetää mukaan.\n\nTapasin tutun kauppiaan pyhäpäivän iltana (samana päivänä, jolloin\nsuomalaiset joukot lähetettiin taistelulinjalle).\n\n— No, mitä uutta?\n\n— Minä lähden sotaväkeen.\n\n— Sinä?\n\n— Minäpä niinkin. Aikaisemmin minulla oli ehkä toinen mielipide,\nainakin epäröin. Mutta tänä aamuna — se tehosi. Monet sadat suomalaiset\nnuorukaiset tulevat vapaaehtoisesti. Näitkö, millainen innostus\nloisti heidän silmistään? Näitkö, millainen ylpeys ja itsetietoisuus\nliikkeissä? Ja me täällä kuhnustelemme, hätäilemme ja varoittelemme.\nOdotamme vain ulkopuolelta apua, mutta itse koetamme piiloutua nurkan\ntaa. Totisesti — se vaikutti. Niin ei käy — saa hävetä itseään. Sydän\nei antanut rauhaa, menin ilmoittautumaan. Ja nyt tuntuu olo hyvältä ja\nsuloiselta. Ihmisen arvo nousee omissa silmissä. Ja se onkin parhain\ntunne.\n\nEi liene liian rohkeaa otaksua, että tämä kunnioitettava mies ei\nsuinkaan ollut ainoa velvollisuuden tuntoon herännyt.'\n\n       *       *       *       *       *\n\nMarssittuaan jonkin matkan päähän kaupungista 1:nen ja 2:nen komppania\nsekä mukanaolevat konekiväärikomennuskunnat saivat käytettäväkseen\ntarpeellisen määrän hevosia ja rekiä, joilla jatkettiin matkaa\nmäärättyihin paikkoihin. 1:nen ja 2:nen komppania konekivääreineen\nsijoittautuivat Valkylän kartanon tienoille, jossa jo ennestään oli\nvirolaisia joukkoja.\n\n»Päewaleht» kirjoittaa tammikuun 7 p:nä suomalaisten komppanioiden\nrintamalle saapumisen johdosta:\n\n'Tervehdimme muutamia päiviä sitten suomalaisia joukko-osastoja, jotka\nrientäen vapaaehtoisesti auttamaan Viroa sen raskaassa taistelussa\nolivat saapuneet meren ylitse Tallinnaan.\n\nNyt ensimmäiset suomalaiset joukko-osastot ovat saapuneet\nrintamallemmekin. Pää- ja sotaministeri _Päts_, suomalaisten\nvapaaehtoisten komentaja, majuri _Ekström_, maapäivien esimies _A.\nBirk_ ja sisäministeri _A. Peet_ olivat matkustaneet täksi ajaksi\nrintamalle.\n\nSotilaamme ovat ottaneet suomalaiset veljet vastaan kuvaamattomalla\ninnostuksella.\n\n— Vihdoin on nyt meille pitkän odotuksen jälkeen tullut apua!\nhuusivat sotilaamme, joiden oli alussa aivan paljain käsin mentävä\nvihollisparvia vastaan, ja jotka ovat tähän asti jaksaneet joka\naskeleella tehdä heille vastarintaa.\n\nSotilaamme ovat riemusta aivan tanssineet. Eräs sotilas on\nsotaministerille näyttänyt rikkinäisiä saappaitaan, joista vesi on\nvapaasti virrannut sisään ja ulos, sanoen: — Nyt minä lähden vaikka\npaljain jaloin vihollista vastaan, eikä ennen pysähdytä kuin Narvassa.\n\n‒ ‒ ‒ Ympäristön talonpojat ovat tuoneet suomalaisille suuria määriä\nkaikenlaista ruokatavaraa, ja kun heille on tarjottu maksua, eivät he\nole tahtoneet kuulla siitä puhuttavankaan!\n\n»Maaliit» mainitsee vielä talonpoikien sanoneen tällöin: »Tehän\nolette tulleet suojelemaan meitä, miten me teiltä rahaa ottaisimme.»\nViimemainittu lehti lopettaa kuvauksensa suomalaisten saapumisesta\nrintamalle seuraavasti:\n\n»Nyt, kun suomalaiset ja meidän virolaiset joukkomme rinnan alkavat\njaella iskuja viholliselle, ei kukaan rintamalla olija enää epäile,\netteikö bolshevikeille koittaisi kovat päivät. Sairaat ja lievästi\nhaavoittuneet eivät enää pysy sairaalassa, useat heistä ovat lähteneet\nennen lopullista parantumistaan rintamalle nähdäkseen omin silmin\nsotatoiminnan käännekohdan ja elääkseen mukana ratkaisevan hetken.»\n\nKäännekohta olikin todella saavutettu. Hiukan epäiltävää sen sijaan\non, herättikö suomalaisten tulo rintamalle virolaisissa niin yleistä\nja suurta sotaista innostusta kuin »Maaliit» väittää. Myöhäisempien\ntapahtumien nojalla täytyy sanoa, että jos niin oli, niin ei se\nainakaan Narvan rintamalla ensi aikoina ilmennyt. Suomalaiset\nvapaaehtoiset lausuvat yleensä sangen ankaria arvosteluja virolaisista\ntaistelutovereistaan Narvan operatsionin aikana lukuunottamatta\npanssarijunien miehistöä ja Kalevan malevan miehiä, joiden kaikki\nsuomalaiset tunnustavat olleen uljaita ja pelottomia sankareita. Muita\nNarvan rintaman virolaisia joukkoja suomalaiset vapaaehtoiset etenkin\nalussa pitivät järjestyksettöminä ja arkoina. Viron pääesikunnan\noperatiiviosaston ja asianomaisten rykmenttien sotapäiväkirjat\nviittaavat niinikään siihen suuntaan, että nämä joukko-osastot,\nymmärrettävää kyllä, eivät vielä olleet lukumääränsä, eivätkä laatunsa\npuolesta tehtävänsä tasalla.\n\nEräs suomalainen luutnantti kuvaa ensi tutustumistaan rintama-alueeseen\nseuraavasti:\n\n»Saman päivän iltana saavuimme etulinjoille — Valkylän moisioon,\njoka oli määrätty majoituspaikaksemme. Voi kauheaa sitä elämää ja\nsiivoa, joka vallitsi tuossa komeassa kartanossa! Järjestystä ei\nollut nimeksikään. Kasarmi oli melkein ilman vahtia. Ja miltä näytti\nsitten heidän taisteluhommansa! Halua tapella ei ollut hiventäkään.\nVihollisesta heillä ei ollut tietoa.\n\nMeitä lähti muutamia miehiä tutustumaan »tulilinjaan». Mutta sellaista\nemme löytäneet, vaikka kuinka olisimme etsineet. Vihdoin tapasimme\nmaantiellä erään sotamiehen torkkumassa kivääriinsä nojaten.\nTiedustelimme häneltä vihollisen ja meikäläisten asemia. Mutta hän ei\nosannut sanoa sitä eikä tätä, taisi vain ajatella hiljaa mielessään,\nettä mitähän viisastelijoita nuokin ovat. Sen hän sentään tiesi, että\njossakin Narvassa päin oli bolshevikeja, kuuleman mukaan, »kuratin»\n[hyvin tavallinen virolainen kiroussana] paljon. Kysyimme, mitä hän\noikeastaan siinä maantiellä teki. Vastaus oli: »Nitshevoo» [Ei mitään].\nJo nyt jotakin arvelimme. Aloimme luulla, että meidät on vain narrattu\ntänne. Ei edes kuulu yhtään laukausta, vaikka olemme aivan etulinjalla.'\n\nMahdollista on, että kuvaus on yksityispiirteissä liioiteltu. Missään\ntapauksessa ei kertoja, eivätkä useimmat muutkaan suomalaiset upseerit\nolleet selvillä niistä olosuhteista, joissa virolaiset olivat siihen\nsaakka taistelleet, joten heidän tuomionsa luonnollisesti tuli\nolemaan kohtuuton. Mitä taas »tulilinjaan» tulee, niin sellaista\nei varsinaisessa merkityksessä koko Narvan operatsionin aikana\nmuodostunut. Missä satuttiin vihollisen kanssa kosketuksiin, siellä\nsyntyi laukaustenvaihto ja usein vimmattu taistelu, mutta sitten voi\ntaas kestää kauan, ennenkuin vihollinen seuraavan kerran kohdattiin\nyhtämittaisesta etenemisestä huolimatta. Siten oli ollut jo ennen\nsuomalaisten tuloa, vaikkakin niin, että bolshevikit olivat olleet\nhyökkäävänä puolena.\n\nJoskaan suomalaisten vapaaehtoisten ensivaikutelma virolaisista\naseveljistä ei ollut juuri edullinen, niin muonitukseen he olivat\nerittäin tyytyväisiä. Vielä kauan jälkeenpäinkin monet mukana olleet\nmuistelivat tyytyväisin mielin herkullisia, joskin yksinkertaisia\naterioita rintamalla olon ensimmäisinä päivinä.\n\nEnnen varsinaisia sotatoimia tapahtui muudan välikohtaus, joka vaati\nuhrikseen yhden suomalaisen vapaaehtoisen. Tammikuun 6 p:nä viisi\n1:sen komppanian sotilasta lähti taisteluhaluisina tiedusteluretkelle\nvihollisen alueelle edeten pitkän matkaa. He kohtasivat kuitenkin\njonkin ajan kuluttua monikymmenkertaisen vihollisjoukon, jonka kanssa\nhe joutuivat tulenvaihtoon. Asema oli suomalaisille toivoton. Neljän\nheistä onnistui vahingoittumatta peräytyä, mutta viides, sotilas _Lauri\nPesonen_, joutui pahasti haavoittuneena vihollisten käsiin. Vangiksi\njoutuneen kohtalosta ei pitkään aikaan saatu mitään selvää, kunnes\ntammikuun 18 p:nä, jolloin suomalaiset vapaaehtoiset valtasivat Lagenan\nkartanon, hänen vielä lämmin ruumiinsa löydettiin läheisestä metsästä.\nViholliset olivat vasta tällöin lopullisesti surmanneet vankinsa.\n\nVarsinainen eteneminen, jota varten oli jo ennen suomalaisten\nkomppanioiden tuloa tehty tarpeellisia varustuksia, oli määrätty\nalkavaksi tammikuun 8 p:nä. Päämääränä oli aluksi karkoittaa\nbolshevikit Valgejoen taakse.\n\n\n\n\n3. Ensimmäinen taistelukausi.\n\n\n8.I.—14.1.1919.\n\nEnnen varsinaista etenemistä virolaisilla oli ollut pieniä\nmenestyksellisiä taisteluja. Niinpä Panssarijuna N:o 1 hyökkäsi\ntammikuun 5 p:nä Aegviidun kimppuun, pakotti siellä olleet\nviholliset pakenemaan ja otti saaliiksi 1 konekiväärin, 20 laatikkoa\nkonekiväärinnauhoja, joukon kiväärejä, sinellejä y.m. Seuraavana\npäivänä panssarijunilla oli edelleen menestystä. Ne valloittivat\nJänedan ja Rägaveren kylät saaden saaliikseen 1 kuudentuuman ja 3\nkolmentuuman tykkiä, 1 konekiväärin, paljon ampumatarpeita, hevosia,\npuhelinkoneita y.m. Seuraavanakin päivänä oli virolaisilla sekä\nVirumaan että muilla rintamilla jonkin verran menestystä. Kaikkialla\nperäytyminen oli pysähtynyt. Päähuomio oli tietysti yhä edelleen\nkiintynyt Virumaan rintamaan, jonka kohdalta Tallinna oli eniten\nuhattu. Jännityksellä odotettiin muilla rintamilla tietoja pohjoisista\ntaisteluista. Niinpä Pöltsamaan rintamalta »Päewalehelle» kirjoitettiin\ntammikuun 5 p:nä m.m.:\n\n»Kaikki katsovat ylös Virumaan rintamaa kohden, miten siellä\nvastustetaan hyökkääviä bolshevikijoukkoja, ja työnnetäänkö ne\ntakaisinpäin. Jos siellä hyvällä menestyksellä puolustaudutaan, mikä\nnyt Suomen avulla varmasti tulee tapahtumaan, niin voidaan tästäkin\nrintamasta olla varmoja.»\n\nKalevan maleva otti tammikuun 7 p:nä taistelutta haltuunsa Kuusalun\nkirkon. Malevan sotapäiväkirja mainitsee tästä päivästä:\n\n»Punaiset peräytyvät vastarinnatta, mikä saa selityksensä siitä, että\nyöllä joutui eräs kalevalainen vakooja vangiksi, ja häneltä punaiset\nsaivat kuulla vapaaehtoisten apujoukkojen [suomalaisten] saapumisesta\npaikalle.»\n\nSuomalaiset vapaaehtoisetkin olivat toiminnassa jo ennen varsinaisen\nhyökkäyksen alkua. Luutnantti _Erkki Varmavuori_ tiedustelijoineen,\njotka tähän aikaan vielä kuuluivat 2:seen komppaniaan, sai tammikuun\n6 p:n iltana käskyn 30 miehen kera edetä Pohjan kylään tiedustelemaan\nja, jos mahdollista, ottamaan vankeja. Hän kertoo tästä suomalaisten\nensimmäisestä sotaliikkeestä seuraavaa:\n\n'Lähtö tapahtuu klo 3 yöllä. Ilma on kylmä, sataa tihuuttelee, joten\nennestäänkin pimeä yö käy vielä pimeämmäksi. Joukkoomme liittyvät vielä\nyksi virolainen ratsu-upseeri 10 ratsumiehen kera, yksi jalkaväen\nupseeri ja oppaina 3 paikkakuntalaista.\n\n»Kun tulemme metsään, erotan kärjen, jonka on määrä kulkea edellä,\nmutta kun se on edennyt noin sata metriä, ei miehiä enää näy, ei\nkuulu. Pimeässä he ovat heti muuttaneet suuntaa ja tekevät kierroksen\ntullen vähän ajan kuluttua meitä vastaan. Vähällä on, ettei synny\nlaukaustenvaihtoa, sillä luullen kulkevansa alkuperäiseen suuntaan\nkärkijoukko ei voi käsittää, miten me saatamme tulla heitä vastaan.\nOnneksi siitä kuitenkin selviydytään vaurioitta.\n\n»Kuljemme suoraan eteenpäin tietämättä, olemmeko vihollisen etu- vai\nselkäpuolella, oppaista ei näet ole vähääkään apua. He eivät itsekään\nnäytä tuntevan tienoota tai eivät tahdo tai uskalla ohjata meitä\noikeaan suuntaan. Edettyämme joitakuita tunteja alkaa tulla hiukan\nvaloisampaa, ja äkkiä kylä ilmestyy eteemme. Otamme sen haltuumme —\npunaisia ei siellä ole — ja saamme tietää, että Pohjan kylä on siitä n.\n2—3 km. sivullepäin. Lähdemme heti jatkamaan matkaamme ja saavummekin\ntuota pikaa lähelle kylää. Vahteja ei näy. Muodostamme ketjun ja\nkuljemme talojen luo. Vihollinen on vast'ikään lähtenyt sieltä jättäen\nvain muutamia sotilaita jälkijoukoksi, ja nekin pakenevat muutaman\nlaukauksen jälkeen.\n\n»Pohjan kylä on siis meidän. Kaukana Suomenlahden ulapalla seisoo kaksi\npanssariristeilijää, jotka meidän ylitsemme pommittavat pakenevaa\nvihollista. Emme tiedä, ovatko laivat englantilaisia vai virolaisia.\nHurraamme niille ja hymyilemme hyväntahtoisesti. Mutta miten ollakaan,\ngranaatit alkavat kovin lähennellä kylää, joten siihenastinen\nkunnioituksemme laivoja kohtaan aikaa muuttua jonkinverran\nkauhunsekaiseksi. Kun sitten pommit putoavat parinsadan metrin päähän\nrakennuksesta, jossa meitä varten herkullinen ateria kiehuu, katsomme\nolevamme pakotettuja tiedoittamaan herroille matruuseille, ettei\nmeitä sopisi häiritä, ja niin nostamme valkoisen lipun, s.o. lakanan,\nkepin nenässä katolle liehumaan. En tiedä, miten meripojat ymmärtävät\nmerkkimme. Seurauksena siitä vain on, että he seuraavalla laukauksella\nampuvat tuvasta nurkan pois, joten meidän nälkäisiä vatsojamme varten\naiottu siankinkku jää yksin tupaan jatkamaan kiehumistaan. Seuraava\nshrapnelli putoaa taakseni ja syvälle mutaan tunkeutuneena räjähtää\nliaten minut kokonaan. Seuraavan pommin siru puhkaisee vänrikki _Holger\nNygårdin_ jääkärimanttelin.\n\n»Nämä varoituslaukaukset pakottavat meidät apein mielin jättämään\naterian syömättä ja poistumaan etäämmälle. Mutta onhan Pohjan kylä\nmeillä — ensimmäinen suomalaisten Viron vapaussodassa valtaama kylä.»\n\nSamana päivänä (7.1.) 1:nen komppania alkoi edetä saapuen vastusta\nkohtaamatta Kahalan kansakoululle. 2:nen komppania taas oli\nlähtenyt liikkeelle marssien Neuenhofin kartanoon, jossa luutnantti\n_Varmavuoren_ johtama tiedustelujoukko yhtyi jälleen komppaniaan.\n\nIllalla tammikuun 7 p:nä saapui molemmille suomalaisille komppanioille\ntaistelukäsky seuraavaa päivää varten virolaisten 4:nnen rykmentin\nkomentajalta, everstiluutnantti _Seimanilta_, jonka komennon alaisena\nEnsimmäinen Suomalainen Vapaajoukko toimi aina Narvan valloitukseen\nsaakka _Ekströmin_ pataljoonan nimellä.\n\nSen mukaisesti 4:nnen rykmentin oikea siipi, johon kuului 1:nen\nsuomalainen komppania, 4:nnen rykmentin 2:sen pataljoona (n. 150\nmiestä) ja 4 tykkiä, lähti liikkeelle keskiviikkona, tammikuun 8\np:nä, Narvan maantietä pitkin määränä edetä Valgejokeen saakka. 1:nen\nkomppania, jonka tuli suorittaa päätehtävä, toimia iskujoukkona, lähti\nklo 6 ap. majapaikastaan. Mutta jo Kahalanjoella se joutui taisteluun\nhyviin asemiin asettunutta vihollista vastaan. 4:nnen rykmentin 2:nen\npataljoonakin otti osaa taisteluun. Eräs mukana ollut virolainen kertoo\nsiitä:\n\n»Tammikuun 7 p:n aamuna tulee pataljoonan esikunnasta käsky\nvalmistautua tunnin kuluttua etenemään. 'Mu isamaa, mu önn ja rööm...'\nkaikuu innostuneesti. Sitten muiden joukko-osastojen mukana alamme\nmarssia vihollisen perään, joka sillä aikaa on jo ruvennut peräytymään.\nMarssimme Kiiun kartanon sivuitse Kuusalun kylään saakka. Siellä\nlevähdetään.\n\n»Vakoilijamme tuovat tiedon, että vihollinen on kulkenut Kahalan\nlävitse ja peräytynyt yhä kauemmaksi Rakverea kohden. Varhain\naamulla alamme marssia Kahalaan päin. Pääsemme sillalle asti. Äkkiä\nedessämme konekiväärit ja kiväärit alkavat rätistä. Jopa granaatit ja\nshrapnellitkin räjähtelevät. Se merkitsee — vihollinen ei ole vielä\nlähtenyt tienoolta.\n\n»Meidän joukkomme etsii heti muiden joukko-osastojen kera suojaa\nkäyttäen sinä jokaista puuta, kiveä ja kumpua, samallakuin vastaamme\ntuleen. Vihollisen tuli käy yhä kiivaammaksi. Äkkiä suomalaiset\nilmestyvät joukkomme oikealle ja vasemmalle siivelle. Painunut mieliala\nnousee. Alamme ketjussa hyökätä. Meidänkin tykkimme ovat toiminnassa.\nKiivaan tulen alaisena vihollinen alkaa peräytyä, mutta hyvin sitkeästi\npuolustautuen. Jokainen talo on erikseen valloitettava. Täytyy\nihmetellä, että meillä on niin vähän tappioita.\n\n»Vihollisen takaa-ajo alkaa. Se pitää kyllä hyvästi puoliaan, mutta sen\non kuitenkin aina lopuksi peräydyttävä.\n\n»Kahalan taistelussa punaiset puolustautuivat äärimmäisen sitkeästi.\nKuitenkin heidän täytyi meidän kireän painostuksemme vuoksi peräytyä ja\njättää voitto meille. Heidän konekiväärinsä kyllä olivat toiminnassa,\nhe valelivat meitä granaateillaan, mutta meidän miehemme yhdessä\nsuomalaisten kanssa eivät antaneet perään, vaan tunkeutuivat askel\naskeleelta eteenpäin, kunnes vihollinen pakeni.»\n\nRatkaiseva merkitys taistelun kulkuun oli 1:sellä suomalaisella\nkomppanialla.\n\nEräs sen sotilaista kertoo:\n\n»Lähdettyämme majapaikasta liikkeelle marssimme ripeästi routaista\nmaantietä pitkin. Punaiset ovat peräytyessään katkaisseet tien varrella\nkulkevat puhelinjohdot, joita virolaiset puhelinmiehet parastaikaa\nkorjailevat. Pitkin maantien vierustaa ja pelloilla on maassa paljon\nkuoppia, joita granaatit ovat kaivaneet iskiessään alas. Teillä ja\npelloilla ei ole juuri nimeksikään lunta, mutta metsässä sitä sensijaan\non yli puolen metrin paksulti.\n\n»Tulemme erääseen tienristeykseen, jossa kymmenkunta ryysyistä\nvirolaista sotilasta seisoo. Komppanianpäällikkömme tiedusteluun he\nvastaavat, että punaiset ovat n. puolen kilometrin päässä, Kahalajoen\nlänsirannalla. Siinä seisoessamme granaatti suhahtaa jokseenkin läheltä\nja räjähtää muutama sata metriä tiestä vasemmalle. Sitten niitä\ntulee harvakseen silloin tällöin kummallekin puolen maantietä. Joku\nkiväärinkuulakin vingahtaa ylitsemme.\n\n»Meidät komennetaan metsään ketjuun, alamme edetä. Kuljettuamme hetken\nhitaasti eteenpäin vihollisen kiväärituli yltyy yhä kiivaammaksi. Oksia\nja kaarnankappaleita risahtelee puista ylt'ympäri joka taholle. Minua\nvärisyttää alussa tämä omituinen räiske ja vingunta, mutta pian siihen\ntottuu. Saamme käskyn avata tulen ja teemme pari rohkeata syöksyä,\njoten pääsemme n. 150 m. päähän vihollisen ketjusta. Pysähdymme siihen\nvähäksi aikaa ja avaamme hyvin kiivaan tulen punaisia vastaan, jotka\novat asemissa leveän ahon takana. Vihollisen puoleinen metsänreuna on\nkokonaisuudessaan vaaleansinisen savun peitossa. Joka puolella paukkuu,\njyrisee, ulvoo.\n\n»Olen konekiväärin! kanssa erään puun takana, josta luulen saavani\nsuojassa ollen ampua. Äkkiä luoti suhahtaa läpi puun vain hitusen\nyläpuolella päätäni heittäen puun siruja niskaani. Vihollisen\nkonekiväärisuihku suuntautuu puolisen metriä minusta oikealle olevaan\nkantoon paiskaten sälöjä ja siruja kasvoihin ja silmiin. Maa jymähtelee\ngranaattien räjähdellessä. Puiden latvoja tulee ryskien alas. Tuntuu\nsiltä kuin helvetti olisi muutettu maan päälle.\n\n»Saamme käskyn jatkaa hyökkäystämme. Juoksemme huimaavaa vauhtia\nahon puoliväliin, jossa heittäydymme jälleen asemiin. Vihollisen\ntykki-, konekivääri- ja kiväärituli yltyy äärimmilleen. Odotan vain\nsitä, milloin minun vuoroni tulee hengähtää viimeisen kerran: monet\ntovereistani ovat jo kaatuneet.\n\n»Viimeinen yleinen hyökkäys. Salamana ketjumme hypähtää ylös ja käy\nhurraten ja ulvoen vihollisen kimppuun. Punaiset ampuvat vielä hetken\nvimmatusti, mutta näkevät sitten vastarinnan turhaksi ja alkavat paeta.\nKukaan meistä ei kuule eikä tunne mitään. Jokaisella on päämääränään\npäästä käsiksi viholliseen, tuhota, surmata se olemattomiin. —\nVihollinen syöksyy suin päin suoraan edessä olevaan jokeen, ja me\nriennämme perässä. Päästyämme joen toiselle rannalle on vihollinen\njo ennättänyt edessä olevien talojen ja niiden takaa alkavan metsän\nturviin. Olemme päässeet jo vihollisen tykistön asemille, josta he\novat ehtineet viedä tykit pois jättäen kuitenkin jäljelle aika paljon\nammuksia, muutamia satuloituja ratsuhevosia y.m. Saamme käskyn pysähtyä.\n\n»Komppaniamme keräytyy taistelun jälkeen maantielle, jossa hetken aikaa\nlevähdettyämme lähdemme marssimaan eteenpäin.\n\n»1:nen komppania kärsi tuntuvia vaurioita. Kaatuneita oli kolme:\nvääpeli _Knut Nilsson_, kersantti _Artturi Liikanen_ ja sotilas\n_Julius Brander_, sekä pahemmin haavoittuneita 7, joista sotilas _Elis\nMinkkinen_ kuoli haavoihinsa Tallinnassa Greifenhagenin sairaalassa.\n\n»Karkoitettuaan vihollisen 1:nen komppania, 4:nnen rykmentin 2:nen\npataljoona ja tykit jatkoivat matkaansa enää vastusta kohtaamatta\nniille määrättyihin asemiin. 1:nen komppania majoittui Uritan kylään.\n\n»Seuraavan päivän virolaisen operatiiviesikunnan virallisessa raportissa\nmainittiin:\n\n»'Suomalaiset ottivat eilen ensimmäistä kertaa osaa taisteluun. Erittäin\nkiitettävästi toimi ensimmäinen suomalainen komppania, joka teki\nsankaritöitä Kahalan, Uurin ja Muuksin kyliä valloitettaessa.' [Mikäli\ntiedonanto koskee Uurin ja Muuksin kyliä, on se virheellinen. 1:nen\nkomppania ei luonnollisesti voinut ottaa osaa niiden valloitukseen,\nkoska se kulki aivan toista tietä.]\n\n»Samanaikaisesti 4:nnen rykmentin oikean siiven kanssa vasen oli\nryhtynyt etenemään suuntaan Muuksi—Kolgan kartano, tarkoituksella lyödä\nMuuksi—Kahala linjalle asettuneen vihollisen oikea sivusta pakosalle.\nKapteeni _Kanerva_ kertoo tästä etenemisestä:\n\n»Vallitsevan kelirikon ja huonon etappijärjestyksen tähden komppania on\nmarssinut ilman ruokaa n. 30 km., ja seuraava taistelu on senvuoksi\nsuoritettava huonojen olosuhteiden vallitessa. Nälkiytyneinä ja\npitkästä marssista väsyneinä miehet ponnistelevat eteenpäin.\n\n»5 km Neuenhofin kartanosta itäänpäin vihollinen on asettunut asemiin\nMuuksin kylän luona oleville harjanteille. 2:nen komppania syöksyy\njohdollani sekä oikealta kiertäen että suoraan keskustaa vastaan\nbolshevikien kimppuun. Punaisten asemat ovat mitä parhaimmat. He\novat näet asettuneet kiviaitojen taa, jotka muodostavat luonnollisen\nlinnoituksen harjanteelle. Taistelussa haavoittuu 2:sesta komppaniasta\n1 upseeri ja lievästi 1 sotilas. Veriset jäljet hangella osoittavat,\nettä vihollinen on kärsinyt huomattavia tappioita, ja kaatuneiden\nruumiit tien varrella vielä vahvistavat sitä. Mukaamme lähtee 6—8\nvirolaista sotilasta, jotka Muuksista alkaen kulkevat kanssamme\netumaisten joukossa.\n\n»Muuksin luota peräydyttyään vihollinen asettuu Uuriin, Kahalanjärven\nitäpuolelle, aikoen siinä lyödä takaisin suomalaisten hyökkäyksen.\n'Suojeluskunnan marssia' laulaen komppaniani ryntää eteenpäin\nvälittämättä vihollisen ankarasta kivääri- ja konekivääritulesta.\nKomppanian ripeä eteneminen hämmästyttää sekä bolshevikeja että\npaikkakunnan asukkaita. Viimemainitut vastaanottavat kyynelsilmin\npelastajansa. Bolshevikit ovat paetessaan kertoneet, että sieltä\nvarmaankin tulee itse paholaisia, ne laulavat vain välittämättä\nkuulasateesta. Eräs on kertonut tähdänneensä 50—100 metrin päästä\nmuudatta vastustajistaan ja luulleensa varmasti osuvansa, mutta\nsiitä huolimatta mies on jatkanut juoksuaan häntä kohden heilutellen\nkivääriään ja laulaen jotakin laulua.»\n\n»2:nen komppania selvisi siis päivän taisteluista vähemmällä mieshukalla\nkuin ensimmäinen komppania. Uurin valloituksen jälkeen se jatkoi\nyhtämittaa peräytyvän vihollisen takaa-ajoa, tapasi 1:sen komppanian\nja asettui sitten 4:nnen rykmentin komentajan käskyä noudattaen Kendan\nkartanoon.\n\n»Sillä välin Tallinnaan jääneet 3:s komppania sekä vänrikki _V.\nAuliksen_ ja jääkäriluutnantti _Vuorisalon_ konekiväärikomennuskunnat\nolivat saaneet lähtökäskyn. Tammikuun 7 p:n iltana ne marssivat majuri\n_Ekströmin_ johdolla kuormastoineen satamaan, jossa 3:s komppania\nsijoitettiin tykkivene 'Lembitiin', konekiväärikomennuskunnat\npienenpuoleisiin kuljetuslaivoihin.\n\n»Tarkoitus oli laskea maihin joukkoja vihollisen selkäpuolelle Par-Kupin\ntiilitehtaan luo Loksan kylään ja senjälkeen marssia etelää kohden\nNarvan maantielle saakka samanaikaisesti 1:sen ja 2:sen komppanian\nja virolaisen 4:nnen rykmentin rynnistyksen kanssa lännestä. Paitsi\nmainittuja suomalaisia joukko-osastoja myöskin kapteeni _Pauluksen_\njohtamia virolaisia otti osaa desanttiin.\n\n»Klo 12 yöllä lähtö Tallinnan satamasta tapahtui. 'Lennuk'ja 'Lembit'\nseurasivat kuljetuslaivoja. Aamun valjetessa tammikuun 8 p:nä\nlaivue saapui Loksan edustalle Papilahdelle. Sotalaivat ryhtyivät\nkauaskantavilla tykeillään pommittamaan rannikkoa. Noin puolentunnin\npommituksen jälkeen maihinnousu alkoi klo 9 tienoilla.»\n\nKonekiväärinjohtaja M. kertoo maihinnoususta:\n\n»Yhdeksän ajoissa laskemme sillan kylkeen. Minun on määrä\nensimmäisenä hyökätä maihin, _Vuorisalo_ on näet hommannut\nkonekiväärikomennuskunnalleen kunnian päästä ensimmäisenä hyökkäämään,\nja minä 1:sen kk:n johtajana olen tietysti itseoikeutettu ensimmäisenä\nkaatumaan.\n\n»Laivan manöveri epäonnistuu täydellisesti. L. pääsee konekivääreineen\nmaihin ja saa jo hiukan raksuttaa sillä, ennenkuin minä miehineni\njoudun. Juoksemme hurjaa vauhtia yli sillan ja käännymme sen vasemmalla\npuolen olevalle harjanteelle, suunnitelman mukaan. Päästyämme sinne\npistämme — sikaariksi; olen varannut niitä hattuni reunat täyteen.\nRannasta alkaa kuulua 'Porin marssi', meikäläinen 3:s komppania ja\nvirolaiset marssivat maihin.»\n\n3:nnen komppanian sotapäiväkirja mainitsee komppanian nousseen\nmaihin klo 10 ap., jolloin vihollisilta vallattiin sinivalkoinen\nvinoristilippu. Sitten ryhdyttiin etenemään.\n\nEtujoukko, johon kuului 3:nnen komppanian miehiä ja virolaisia\nmatruuseja, lähetettiin valloittamaan Loksan kirkkoa. Sen luona\nkäydystä taistelusta kertoo virolainen meriväenluutnantti T., joka otti\nosaa taisteluun, seuraavasti:\n\n»Maajoukot seisovat jo tiilikivitehtaan luona ketjussa, kun me nousemme\nsillalle. Luutnantti K. jakaa merimiehemme kahteen osaan (tässä\ntarkoitetaan niitä 20 miestä, jotka 'Lennukin' miehistöstä ottivat\nvapaaehtoisina osaa taisteluun) itse asettuen toisen puolen kera\nvasemmalle siivelle. Minä riennän toista puolta johtaen kirkkoa kohden,\njosta kuuluu kiivasta ammuntaa. Sinne saavuttuamme saamme käskyn\nasettua oikealle sivustalle. Tuli on tiheä. Vihollinen liikkuu metsän\nreunassa mustina pilkkuina.\n\n»Päätämme valloittaa kirkon viholliselta saadaksemme paremmat asemat.\nOsa meistä kulkee suoraan kirkkoa kohden, toinen osa syöksyy sen\nkimppuun päinvastaiselta puolelta. Alan muutaman miehen kera kulkea\nkentän reunaa kirkon taakse, seurassamme eräs suomalainen. Vihollinen\nhuomaa aikeemme, ammunta kiihtyy, suomalainen haavoittuu, me juoksemme\neteenpäin. Kirkko on pian hallussamme. Vihollinen peräytyy metsän\nlaidasta.»\n\nSillä välin pääjoukko oli lähtenyt liikkeelle. Majuri _Ekström_ ja\nkapteeni _Paulus_ kulkivat edellä. Sitten seurasivat jääkäriluutnantti\n_Vuorisalo_ konekivääreineen sekä tien molemmilla puolin 3:s komppania\nja virolaiset. Edettiin pienin otteluin erään suuren aukean laitaan,\njohon pysähdyttiin. Majuri _Ekström_ lähetti kaksi patrullia kiertämään\naukeaman ympäri tarkastamaan, olivatko viholliset ehkä asettuneet\nympäröiviin metsiin väijyksiin. Majuri _Ekström_ ja kapteeni _Paulus_\njatkoivat kuitenkin kahden matkaa pitkin tietä.\n\nHe saapuivat lähelle tienristeystä, jossa muudan syrjäpolku yhtyi\ndesanttijoukkojen hyväkseen käyttämään tiehen. Silloin he havaitsivat\näkisti kahden ratsastajan lähenevän syrjätietä myöten kaikessa\nrauhassa. Bolshevikiupseereja! selvisi heille heti. Viholliset eivät\nhavainneet desanttijoukkojen päälliköitä, ennenkuin he kuulivat jyrkän\nkäskyn pysähtyä ja laskeutua heti hevosen selästä ja näkivät kahden\npistolinsuun ojentuvan uhkaavina rintaansa vastaan. Bolshevikiupseerit\nolivat hyvin asestettuja, joten he kaikesta huolimatta olisivat\nvoineet yrittää vastarintaa. Mutta he eivät koettaneetkaan tarttua\npistoleihinsa, vaan hypähtivät alas satulasta ja antoivat riisua\nitsensä aseista.\n\nKävi selville, että toinen upseereista oli bolshevikien\npataljoonankomentaja, toinen hänen adjutanttinsa. Edelliseltä\nlöydettiin paljon papereita, joista kävi selville m.m., että\nbolshevikit olivat vangitsemalla erään virolaisen sananviejän saaneet\nedeltäkäsin tiedon Loksan operatsionista, ja että yksi pataljoona\noli määrätty sitä estämään. Jos suomalais-virolaiset joukot olisivat\nviivästyneet puoli tuntia ja sitten yrittäneet maihinnousua, olisivat\nhe saaneet kuuman vastaanoton, jonka seurauksia on mahdoton arvioida.\nNyt sensijaan tämä pataljoona onnistuttiin helposti yllättämään ja\nhajoittamaan ilman, että se sai tilaisuutta käydä desanttijoukon\nkimppuun.\n\nBolshevikiupseerit jätettiin virolaisten haltuun. Majuri _Ekström_ sai\npataljoonankomentajan hevosesta itselleen mainion ratsun, jonka hän\nsittemmin sai mukaansa Suomeen.\n\n3:nnen komppanian sotapäiväkirja mainitsee Loksan operatsionista m.m.:\n\n»Loksan kirkonkylän valloittivat etujoukot. Marssittaessa maantietä\npitkin länttä kohti kohdattiin taas vihollinen n. 4 km. päässä Loksan\nkirkolta. 15 minuutin taistelun jälkeen vihollinen peräytyi vieden\nmennessään kuolleensa ja haavoittuneensa. — — — Komppaniasta haavoittui\n1 mies.»\n\nLoksan desantista virolaisen operatiiviesikunnan tiedonanto tammikuun 9\np:ltä mainitsee:\n\n»Meren rannalla desantti otti siellä olleiden vihollisen matruusien\npäällikön vangiksi. Desantti sai sotasaaliiksi m.m. 3 konekivääriä. — —\n—»\n\nVirolaiset eivät seuranneet kauemmaksi. He kääntyivät kapteeni\n_Pauluksen_ johdolla takaisin laivoille ja jättivät suomalaiset yksin\ntunkeutumaan eteenpäin. Klo 2 3:s komppania saapui Kolgan kylään\njatkamatta sinä päivänä enää matkaansa. Lännessä toimineiden 1:sen ja\n2:sen komppanian kanssa yritettiin turhaan saada aikaan yhteyttä. 9\np:nä marssittiin Parksin kylän sivuitse Valgejoen rannalla sijaitsevaan\nVanakylään, johon 3:s komppania majoittui saavutettuaan vihdoin\nyhteyden muiden joukkojen kanssa.\n\nTammikuun 8 p:nä ei Virumaan rintaman muilla osilla ollutkaan\ntaisteluja. Kahalan, Muuksin, Uurin ja Loksan luona turhaan yritettyään\nvastarintaa bolshevikit vetäytyivät koko rintamalla takaisin peläten\nsaarroksiin joutumista. Siten 4:nnen rykmentin oikealla puolen toimiva\n1:nen rykmentti ja siitä oikealle 5:s rykmentti voivat taisteluitta\nedetä 8 ja 9 p:nä mitättömin kahakoin ja miehittää niille määrätyt\nasemat. Tammikuun 9 p:nä rintama kulki pieniä mutkia lukuunottamatta\nJänedasta Loksaan.\n\nTammikuun 10 p:nä suomalaisilla ei ollut taisteluja. Aamulla he\nlähtivät majoituspaikoistaan Narvan maantietä pitkin itää kohden.\nIllalla 1:nen ja 2:nen komppania konekivääreineen ja jääkäriluutnantti\n_Vuorisalon_ konekiväärikomennuskunta majoittuivat Loopin kylään 3:nnen\nkomppanian jäädessä Läsnakylään.\n\nKonekiväärinjohtaja M. kertoo marssista Vanakylästä Loopiin:\n\n»Nyt aletaan saada maistella marssimisen nautintoja. — Klo 1 päivällä\n(10.1.) lähdetään Vanakylästä ja marssitaan klo 8—9 asti. Mitään muuta\nammuttavaa ei matkan varrella ole kuin vanha, silmäpuoli hevonen,\njolta kuulat ovat typistäneet hännän. Mielenkiintoisia seutuja muuten;\nsaadaan marssia ikivanhojen siltojen ylitse; vanhoja muurin jäännöksiä\nja kaikenkaltaisia raunioita on pitkin tienvarsia. Mutta kaksoisjonossa\nmarssivalle sotilaalle ne ovat yhdentekeviä — laiska turisti voi niistä\nnauttia.\n\n»Illalla yövytään Loop-nimiseen kylään, vanhaan riihiröttelöön, kylmään\nkuin ryssän helvetti. Keksimme kuitenkin uunin, pistämme tulen siihen\nja paistamme silavaa. Sen päälle lauletaan »Jääkärin kaihoa», ja\nsilloin ensimmäisen kerran ymmärrän, miten sydämestä se on kirjoitettu\nja sävelletty.»\n\nVirolaiset joukot olivat näinäkin päivinä vilkkaassa toiminnassa\nmuilla rintamilla. Etelässä ne valloittivat tammikuun 8 p:nä\nTörvan kauppalan (Virtsjärvestä etelään) saaden saaliikseen 173\nhaavoittunutta, 49:nnen tarkk'ampujarykmentin liput y.m. Samana\npäivänä valloitettiin lounaisella rintamalla Moisakylän tärkeä\nrautatienristeys, ja seuraavana päivänä panssarijunat puhdistivat\nsamalla suunnalla Ruhjan aseman ja Nauksin. Tammikuun 9 p:nä Jögevan\nkauppala Pöltsamaan suunnalla joutui niinikään virolaisille. Samana\npäivänä virolaiset panssarijunat Virumaan rintamalla karkottivat vielä\nvihollisen Tapan kauppalasta, kartanosta ja tärkeästä rautatiesolmusta\nsaaden saaliikseen 78 vankia, 3 konekivääriä, 50 laatikkoa\nkonekiväärinauhoja y.m. Seuraavana päivänä virolaisten etenemistä\njatkui vielä paikoitellen. Virolainen laivasto pommitti Kundaa, Mallan\nkartanoa ja kylää pohjoisella rannikolla. Samalla laskettiin laivoista\nKundalle desantti, jonka piti kulkea Rakverea kohden. »Lennokin» ja\n»Lembitin» miehistöstä kokoonpantu maihinnousujoukko tunkeutui jo\nKundan kartanoon, josta bolshevikit kuitenkin karkoittivat sen takaisin\nlaivoille. Tämänkin kahakan aikana, kuten niin usein Viron vapaussodan\nensi aikoina, sattui, että virolaisten eri osastot joutuivat vastakkain\nluullen toisiaan vihollisiksi ja avasivat kiivaan tulen molemmin\npuolin. Ketään ei kuitenkaan ehtinyt kaatua eikä haavoittua, ennenkuin\nerehdys selvisi.\n\nBolshevikien, jotka olivat toivoneet nopeasti ja verrattain pienin\nvaurioin voivansa ottaa Tallinnan jälleen haltuunsa, mieliala oli\nsuomalaisten komppanioiden saavuttua alkaneen vastahyökkäyksen johdosta\nhyvin masentunut. Niinpä virolaisen 1:sen rykmentin sotapäiväkirja\nmainitsee tammikuun 10 p:ltä:\n\n»Kaikki liikkeet ovat tänään sujuneet taistelutta: yhteentörmäyksiä\nvihollisen kanssa ei ole kertaakaan ollut. Joka puolelta vihollinen on\nperäytynyt paeten sellaisella kiireellä, että yksinpä suomalaisetkaan\nsuksilla eivät paikoin ole ennättäneet punakaartilaisten perään.\nMeidän nopeat hyökkäyksemme, suomalaiset, panssarijunat ja lopuksi\nseläntakaiset maihinnousut — kaikki se yhdessä vaikuttaa punaisiin,\netenkin venäläisiin, uskomattoman kauhistuttavasti. Sensijaan meidän\nmiestemme mieliala on hyvä — on havaittavissa eräänlaista pyrkimystä\nhävittää bolshevikeja mahdollisimman paljon.»\n\nViron lehdissä kierteli aikoinaan muudan jutelma, joka antaa\nhavainnollisen kuvan punakaartilaisten mielialasta peräytymisen\nalettua. Lainaamme osia siitä tähän.\n\n'Kun Tapan asema joutui jälleen meidän miestemme haltuun ja\npunakaartilaiset juoksivat niinkuin karja Rakvereen paetakseen\nsieltäkin edelleen, oli _Anvelt_ esikuntineen saapunut kaupunkiin ja\nkoettanut siellä pysähdyttää peräytymistä. _Anvelt_ oli sanonut:\n\n— Siinä on rahaa, minä jaan sen teille, malttakaa mielenne, venäläiset,\nälkää juosko!\n\nHän oli sitten jakanutkin melkoisen pinkan »kerenskejä» miehille ja\nuhkaillut, että ellei raha auta, niin hän antaa kiinalaisten surmata\nheidät kaikki.\n\nEräs rahojen saaja oli alkanutkin kannattaa _Anveltia_ sanoen:\n\n— Kun olemme ottaneet rahat vastaan, on meidän toteltavakin häntä.\n\nÄkkiä muudan hyvin pitkäpartainen, vanhanpuoleinen mies oli tullut\njoukosta kovasti reuhtoen kaksi »laupeudensisarta» mukanaan. Tulija oli\nnoussut vankkurien päälle ja alkanut kovalla äänellä puhua:\n\n— Minä ja nämä sisaret tulemme Kadrinasta. Siellä meikäläiset aikoivat\nampua erään valkokaartilaisen. Kun hänet pantiin seisomaan ja ampujat\ntähtäsivät häneen, ilmestyi kuolemaantuomitun rinnalle suuri, valkea\nristi ja samanlainen hänen otsalleen. Ampujat laukaisivat, mutta,\nmitäs arvelette, veljet: hän ei kaatunutkaan maahan! Sen nähdessään\njoukkomme alkoivat juosta hajalle. Se kaikki johtui siitä, että tuo\nkunnoton konna (hän oli osoittanut _Anveltia_) käski meidän hävittää\nHerran huoneet ja antoi luvan surmata kaikki ne, joilla riippuu risti\nrinnalla, kuten ainakin kunnon venäläisillä. Ja me kuuntelimme hänen\nlörpötyksiään ja teimme niin. Nyt näen, että Jumalan rangaistus on\ntulemassa päällemme.\n\nMelu ja kiroilu olivat senjälkeen käyneet niin uhkaaviksi, että\n_Anvelt_ oli lättiläisten turvissa vain vaivoin päässyt pakoon.'\n\nTammikuun 11 p:nä uusi, voimakas eteneminen oli määrätty alkavaksi.\nTarkoitus oli antamatta pakenevalle viholliselle aikaa levätä ja koota\njoukkojaan karkoittaa se aina Haljalan taakse.\n\nEnsimmäisinä suomalaisista joukoista luutnantti _Varmavuoren_ n. 30\ntiedustelijaa, jotka nyt oli erotettu itsenäiseksi joukoksi, sai\nkäskyn ryhtyä etenemään. Luutnantti _Varmavuori_ kertoo tämän päivän\netenemisestä:\n\n'Vietettyämme kaksi yötä 3:nnen komppanian majoituspaikassa saamme\nmajurilta käskyn mennä edeltäpäin 17 km. päässä olevaan Haljalan\nkirkonkylään.\n\nLähdemme liikkeelle varhain aamulla. Kuljettuamme n. 10 km tapaamme\nvirolaisen rykmentin [tarkoittaa nähtävästi jotakin 4:nnen rykmentin\npataljoonaa] seisomassa tiellä metsässä. Puhuttelen rykmentin\nkomentajaa, joka kysyy, minne meidän tiemme kulkee. »Haljalaan»,\nvastaan. Tämä on virolaisten mielestä mahdotonta, koska bolshevikit\novat Kärmon tehtaan luona. »Olkoon vaikka piru», vastaan kerskailevasta\n»olen saanut majurilta käskyn, enkä luule hänen laskeneen leikkiä\nmääräyksillään.» Komentaja kohauttaa välinpitämättömänä hartioitaan\narvellen kaiketi olevan samantekevää, puskeeko hullu suomalainen päänsä\nkiveen vai kantoon.\n\nTässä muuten poikani saavat näyttää etevämmyyttään rohkeudessa\nvirolaisille. Jutellessamme suhinaa kuuluu ilmassa, tykin kuula\nlentää tien ylitse ja osuu erääseen puuhun pirstoten sen kappaleiksi.\nEnnenkuin huomaankaan, on tie tyhjänä virolaisista. Kaikki ovat\nheittäytyneet ojaan pitkäkseen. Jäljelle ovat jääneet ainoastaan minun\nmieheni, jotka pilkkaavat virolaisia käskien heidän painaa nenänsä\nsyvemmälle mutaan. Virolaiset nousevat ylös kuopistaan, istuutuvat\ntien reunoille pilkasta parantuneina ja välinpitämättömän näköisinä\nkatselevat putoilevia kranaatteja. Varmaankin he vannovat pyhän valan,\netteivät ikinä enää näytä suomalaisille hulttioille pelkuruuttaan.\n\nToisaallakin virolaiset ovat pulassa. Edestämme alkaa kuulua kiivasta\nkiväärinammuntaa ja konekiväärien rätinää. Virolainen kärkikomppania\non siellä tulessa. Lähetän majurille raportin, ettemme voi joutua\nHaljalaan, ennenkuin olemme ajaneet ryssät pois Kärmosta.\n\nTullessamme lähelle virolaiset ovat peräytymässä. Pakotamme heidät\netenemään entisiin asemiinsa. Tiedustellessani virolaiselta\nkomppanianjohtajalta syytä heidän peräytymiseensä hän vastaa\nsammaltaen, että bolshevikit ovat kylässä ja ampuvat konekivääreillä,\nsiksi on heidän ollut pakko siirtää omat konekiväärinsä pois\nasemistaan. Minua suututtaa. Ilmaisen jyrkästi mielipiteeni hänelle.\nSanani eivät tietystikään miellytä virolaista ja loukkautuneena hän\nnäyttää vertavuotavaa sormeansa sanoen:\n\n— Olen haavoittunut, mutta en silti ole poistunut rivistä.\nKonekiväärimiehet ovat myös haavoittuneita, ja sitäpaitsi meitä on\nliian vähän.\n\nSe on mielestäni turhaa puhetta ja määrään lyhyesti:\n\n— Lähettäkää konekiväärit tänne, siirtäkää ketjua vähän oikealle ja\nantakaa oikean sivustan kaartaa, mutta nopeasti. Minä otan vasemman\nsiiven, joka on aukealla kylän edessä.\n\nKysyn vielä, onko hän ymmärtänyt. Hän vastaa viemällä käden lakkiin ja\npoistuu täyttämään määräystä.\n\nVasen siipi joutuu siis minun johdettavakseni, ja haettuamme\nvirolaisilta yhden kevyen konekiväärin ryhdymme taisteluun.\nJoudumme heti kiivaan kivääri- ja konekivääritulen alaisiksi, mutta\nmitään liikkeitä ei tehdä, kunnes huomaamme vihollisen koettavan\nkiertoliikettä vasemmalla. Muutamme konekiväärin sivuun, annamme siitä\ntäydellä suulla ja saammekin aiotun liikkeen estetyksi.\n\nKesken kaiken jänis juoksee kentän ylitse. »Jänis!» kiljaisee joku\nja ampuu sitä. Kaikki muutkin alkavat ampua pieneen Jussi-parkaan,\njoka säikähdyksestä suunniltaan ei ymmärrä, minnepäin pyrkiä pakoon.\n»Minä ammun sitä konekiväärillä», sanoo konekiväärin ohjaaja. »Älä\nhulluttele», kiellän minä. Herra paratkoon, sitä humööriä, joka poikain\nkesken vallitsee! Eivät heitä huolet eivätkä surut rasita.\n\nÄkkiä näen jonkun kierivän joen rinnettä alas, joka suojaa meitä\nvihollisen yli avoimen kentän meihin suuntaamalta tulelta. »_Rantanen_\nhaavoittui», kuuluu joku sanovan. Sotilas _Erkki Rantanen_ oli\nhuonokuuloinen, eikä senvuoksi välittänyt vinkunasta. Hän oli\nharvinaisen taitava ampuja ja tahtoi nähdäkseen paremmin nousta\nylemmäksi. Varoitimme häntä, mutta saimme vain vastaukseksi: ei se\nmitään. Yhden laukauksen hän ennätti ampua, ennenkuin kaatui useiden\nkuulien haavoittamana. Tunti senjälkeen hän on ruumiina.\n\nLähenemme hitaasti kylää odottaen tilaisuutta hyökkäykseen — heikkoa\nhetkeä vihollisen puolella. Näemme, miten bolshevikien konekiväärejä\naletaan vetää taaksepäin. Hetki on tullut.\n\n— Ylös, pojat! Hurraa!\n\nKaikki hyökkäävät ylös yhtenä miehenä ja päästävät hirvittävän\nsotahuudon. S. saa kuulan käsivarteensa, eikä voi seurata mukana.\n\nPojat juoksevat kilpaa ja kilpaa huutavat. Kukin koettaa olla\nensimmäisenä kylässä.\n\nVirolaiset painelevat urhoollisesti perässä minkä kerkeävät.\n\nSaavumme ensimmäisten rakennusten väliin. Hevonen kulkee jonkin matkaa\nedellämme kuljettaen konekivääriä. Käsken pitämään huolta siitä ja\njuoksen pihalle. Rakennusten takaa alkaa aukea, jota pitkin ryssiä\npakenee harmaanaan. Niitä ammutaan kuin jäniksiä. Yhtämittaa niitä\nkaatuilee. »Stoj! Sdavaites!» [Seis! Antautukaa!] huudan minkä jaksan.\nOsa seisahtuu. »Ruki vverh!» [Kädet ylös!] huudan taas, mutta kun\npakenevat siitä huolimatta eivät nosta käsiään ammutaan niitä taas ja\njatketaan matkaa välittämättä metsän laidasta tulevista kuulista.\n\nYhtämittaa harmaatakkeja keikahtelee peltoon. Keskellä aukeaa eräs\nryssä hommailee jotakin ja kiertelee paikallansa kuin jotakin etsien.\nKun tulemme lähelle häntä, pistää hän kiväärinperän maahan ja ampuu\nkuulan leukansa alle. Niin pelätään suomalaisia, ettei uskalleta\nantautua vangiksi — ja onko se sitten ihme, onhan bolshevikeilla meistä\nyleensä se käsitys, että me eläviltä keitämme vankimme ja syömme sitten\nmakeisiin suihimme (!).\n\nJatketaan takaa-ajoa pienen metsäniemen halki ja tullaan Kärmon\nmeijerin luo, johon pysähdytään odottamaan pääjoukkojen saapumista ja\nkatselemaan tielle putoilevia granaatteja.\n\nHyvin bolshevikien tykkimiehet ampuvat. Yksikään laukaus ei mene sivuun.\n\nPääjoukot saapuvat. Majuri kiittää erittäin hyvin suoritetusta\ntaistelusta.\n\nKärmon taistelun onnistuminen ei ole yksin tiedusteluosaston ansio.\nPääjoukko se oli, joka saapuessaan saattoi vihollisen pakokauhun\nvaltaan ja antoi meille moraalista tukea, vaikkei se ottanutkaan\nosaa varsinaiseen taisteluun. Joka tapauksessa se oli loistava\nvoitto, olihan vihollinen menettänyt kaatuneina, haavoittuneina ja\nkadoksiin joutuneina yli puolitoistasataa miestä, vangiksi jääneen\nbolshevikiupseerin tiedonannon mukaan.\n\nJäljellä on vielä Haljalan kirkonkylä, johon vihollisen tykistö ja\npäävoimat ovat sijoittuneet. Saan määräyksen joukkoni kanssa tehdä\nkiertoliikkeen kylän vasemmalta puolelta. Teemme sen juoksujalkaa,\nkannustavathan meitä kunnianhimo ja majurimme kiitos. Tulemme\nvihollisen huomaamatta kylään sen laidasta. Vasta keskellä kylää,\nkirkon luona, joudumme kosketuksiin vihollisen kanssa. Samaan aikaan\nsaapuu oikealta puolen toinen kierrosta tekevä joukko ryhtyen myöskin\ntaisteluun. Yhdessä sitten karkoitamme vihollisen kylästä. Se pakenee\ntäydellisessä sekasorrossa Rakverea ja Kundan satamaa kohden.'\n\nMuudan virolainen kertoo Kärmon taistelusta seuraavaa:\n\n»Kärmon kartanon aukeilla punaiset ryhtyvät uudelleen vakavampaan\nvastarintaan. He ovat valinneet itselleen hyvät asemat: suurehkojen\nkivien ja rinnankorkuisten kiviaitojen takana suojassa ollenhe näkevät\nmeidät tasangon ylitse jo 1 1/2 virstan päästä. Onpa siellä rätinää\nja kuulien vinguntaa! Sittenkin karkoitamme vihollisen ja ajamme sitä\nedelleen takaa. Kokonaiset kasat ammuttuja patruunanhylsyjä osoittavat\nheidän asemiaan. Kärmon lääkärin talon puutarhan aidasta he ovat\nkiskoneet irti lautoja ja ampuneet sieltäkin meitä.»\n\nVapaajoukon 2:nen komppania otti osaa Haljalan kirkonkylän valtaukseen.\nKomppania oli lähtenyt Loopista liikkeelle klo 7 ap. ja marssinut\nyhtä mittaa maantietä pitkin. Se saapui juuri parahiksi pelastamaan\nluutnantti _Varmavuoren_ harvalukuiset tiedustelijat ja virolaiset\npälkähästä Kärmon luona. 2:sen komppanian tiedustelijat lähetettiin\nsitten luutnantti _Varmavuoren_ tiedustelijain kera samanaikaisesti\ntekemään kiertoliikettä Haljalaa vastaan, mutta päinvastaiselta\npuolelta, kun taas komppanian päävoima marssi suoraan kylää kohden,\njoka valloitettiin lyhyen, mutta kiivaan taistelun jälkeen.\nBolshevikien päävoimat olivat jo ehtineet peräytyä kylästä jättäen\njäljelle vain verrattain harvalukuisen joukon, josta muutamat saivat\nsurmansa laukaustenvaihdossa.\n\nHaljala oli vallattu. Senjälkeen 2:nen komppania ja tiedustelu, osasto\nmajoittuivat Haljalan kirkonkylään. Perässä tuleva 3:s komppania\nasettui Haljalan lähistölle, kun taas 1:nen komppania eteni sinä\npäivänä Loopista vain peninkulman verran Vanamoisan kartanoon.\n\n»Aamulla lähdetään marssimaan eteenpäin», kertoo tästä päivästä\nkonekiväärin johtaja M. »Klo 12 tienoissa pysähdytetään joukot erään\nharjun taa: polsujen sanotaan olevan puolentoista virstan päässä.\nKerjäämme päästä tappelemaan, mutta se kunnia suodaan muille, ja polsut\nkarkoitetaan.\n\n»Taas eteenpäin, kunnes illalla saavumme tänne Potsiin kylään.\nKäväisemme väijyksissä välillä, mutta turhaa hälyä. 1:nen ja\n2:nen konekivääri sijoitetaan pieneen mökkiin noin kilometrin\npäähän varsinaisesta kylästä. On pidettävä vartiota koko yö. —\nEpävieraanvaraista väkeä nämä virolaiset. Isäntä, mustapartainen\nIisakki, ottaa minulta 15 markkaa siitä, että saan kirjoittaa lampun\nvalossa. Naula öljyä (!) mukamas. Eikä tässä kehtaa olla maksamatta,\nkun kerran maata on vapauttamassa.»\n\nTammikuun 11 p:nä virolaisten etenemistä jatkui eri rintamilla.\nBolshevikit peräytyivät enimmäkseen taisteluitta. Ainoastaan 4:nnen\nrykmentin rintama-alueella he panivat kiivaasti vastaan, löivätpä\npaikoitellen virolaisten yksin tekemiä hyökkäyksiä verisin taisteluin\ntakaisinkin.\n\nSeuraavana päivänä (12.1.) 1:nen,2:nen ja 3:s komppania\nkonekivääreineen sekä jääkäriluutnantti _Vuorisalon_\nkonekiväärikomennuskunta, jotka kaikki olivat kokoutuneet Haljalaan,\nmarssivat sieltä lepäämättä ja syömättä n. 30 km. päässä olevaan Kundan\nkylään. Matkalla ei tavattu vihollista lukuunottamatta yksityisiä\npakolaisia ja muutamia pääjoukoista eksyneitä kuormia. Vapaajoukko sai\nsaaliikseen pari konekivääriä.\n\nTiedusteluosasto ja 2:sen komppanian tiedustelijat taas olivat saaneet\nkäskyn aamulla varhain ryhtyä etenemään Rakverea kohden ja ottaa sen\nhaltuunsa. Samana päivänä virolaiset 5:s, 1:nen ja 4:s rykmentti olivat\nsaaneet tehtäväkseen panssarijunain tukemina vallata Rakveren ja\ntyöntää vihollisen joukot mahdollisimman kauas itään.\n\nKiistanalaiseksi on jäänyt, ketkä ensimmäisinä ehtivät Rakvereen,\nluutnantti _Varmavuoren_ tai 2:sen komppanian tiedustelijat vai\nvirolaisetko. Kiista koskee kuitenkin vain marssinopeutta. Vihollinen\noli näet jo edellisenä iltana jättänyt Rakveren, joten kaupunkia\nei tarvinnut valloittaa. Eri joukko-osastojen sotapäiväkirjoja\nverrattaessa toisiinsa näyttää siltä kuin luutnantti _Varmavuori_\ntiedustelijoineen olisi saapunut ensimmäisenä kaupunkiin, nim. klo\n7,30 ap. Heti hänen jälkeensä saapuivat 2:sen komppanian tiedustelijat\nja kolmisen tuntia myöhemmin virolaiset. Joka tapauksessa saapuivat\nsuomalaiset ennen virolaisia, sen vahvisti myös Viron armeijan\nylipäällikkö tervehtiessään Pohjan Poikain 1:stä pataljoonaa sen\nsaavuttua Tallinnaan tammikuun 12 p:nä. 2:sen komppanian tiedustelijat\nvetivät Rakveren rautatienaseman katolta alas punaisen lipun, jota\nkomppanianpäällikkö, kapteeni _Kanerva_ säilyttää Viron retken muistona.\n\nOperatiiviesikunnan tiedonanto mainitsee:\n\n»Virumaan rintamalla joukkomme ovat karkoittaneet vihollisen Rakveresta\nja edenneet Kütin kartanoon, Vaekylän asemaan ja Kohalan kartanoon\nsaakka. Vihollinen pakenee suurella kiireellä jättäen jälkeensä\nkuolleita. Sotasaaliiksi saimme 2 vihollisen kuormastoa.»\n\n1:sen rykmentin sotapäiväkirja mainitsee Rakveren miehittämisen\njohdosta:\n\n»Mitä kauemmaksi tullaan seutuihin, joissa punaiset joukot ovat\npitemmän aikaa vallinneet, sitä kolkommaksi kuva muuttuu — hävitys ja\nryöstö kohtaavat kaikkialla silmää. Varakkaammat perheet ja ne, joiden\npojat palvelevat valkokaartissa, ovat erikoisen raskaasti saaneet\nmaistaa kommunismin nyrkkiä: kaikki vilja ja eläimet, vieläpä paremmat\nhuonekalutkin ja vaatteet on ryöstetty, ja sen lisäksi on vielä isä,\näiti, sisar tai veli otettu panttivankina mukaan, ellei heitä ole heti\npaikalla ammuttu.\n\n»Rakveren kaupungista kerrotaan kauhistuttavia kertomuksia, nim., että\nsiellä olisi lähes 70 ihmistä surmattu. Narvassa aiotaan surmata\nvielä enemmän. Herraskartanot ovat saaneet kärsiä kaikkein eniten:\nhuonekalut, joita ei ole viety mukaan, on survottu pirstaleiksi,\nhuoneet on ryvetetty aivan pilalle, vanhat, tärkeät arkistot ja\nkirjastot on hajoitettu, ja niistä on tehty nuotioita huoneisiin,\nlattiat on kaivettu ylös j.n.e. Paikalliset punaiset ovat siinä paljon\nauttaneet, ja nyt katsovat ne heistä, jotka eivät ole lähteneet pois\nbolshevikijoukkojen kera, kauhulla sotilaitamme: pelätään kostoa, jonka\nhirveyttä bolshevikit ovat asukkaita peloittaakseen kuvailleet.\n\n»Kylissä on paljon bolshevistista kirjallisuutta ja lentolehtiä,\nteillekin on niitä joukkojamme varten siroteltu. Kaikki ne\non kirjoitettu saman kaavan mukaan — mauttomat kiitokset\nyleismaailmallisesta vallankumouksesta ja kaikuvat iskusanat ovat\nniiden sisältönä!»\n\nRakveren veritöitä ryhdyttiin pian senjälkeen tutkimaan. Tammikuun\n18 p:nä tehdyn virallisen luettelon mukaan, jonka Viron viranomaiset\njättivät surmatuista otettujen valokuvien kera Englannin ja Amerikan\nkonsulaatteihin, punaiset olivat Rakveressa surmanneet n. 150 henkilöä,\njoista 82:n ruumiit oli jo siihen mennessä ehditty löytää.\n\nSurmattujen joukossa oli lääkäreitä, pappeja, ylioppilaita, kauppiaita\ny.m., m.m. 6 naista, joista 3 baltilaista aatelista. Useimmat\nlöydetyistä, joilta oli riistetty jalkineet, vieläpä suurimmaksi osaksi\nvaatteetkin, oli pistimillä surmattu, vain harvat oli ammuttu. Useilta\npää oli murskattu kiväärinperällä tai muulla tylsällä lyömäaseella.\nNaisista oli vain yksi ainoa surmattu pistimeniskulla suoraan sydämeen,\nmuilta oli pää murskattu, olipa eräältä koko alaosa ruumiista revitty\nrikki pistimillä. Näin hirveällä tavalla surmatuista oli vain\naniharva millään tavalla ottanut osaa taisteluun punaisia joukkoja\nvastaan. Sittenkuin verityö oli tehty, oli surmatut heitetty kolmeen\nyhteishautaan, jotka olivat täyttyneet melkein ääriään myöten.\n\nSuomalaisten joukkojen ensimmäisen taistelukauden aktiivinen\ntoiminta-aika päättyi Rakveren miehitykseen. Komppaniat saivat\nlevähdysaikaa viimeistä suurta ponnistusta varten.\n\n1:nen komppania ja jääkäriluutnantti _Vuorisalon_\nkonekiväärikomennuskunta marssivat tammikuun 14 p:nä Kundasta 15 km.\npäässä olevaan Toomikan kylään majoittuen sinne. 2:nen komppania\nsiirtyi edellisenä päivänä Kundasta Koilan kylään ja 3:s komppania\nNigulan kylään.\n\nTällä välin Tallinnaan jääneet puhelinkomppania ja 4:s komppania\nsekä Vapaajoukon Esikunta olivat saaneet käskyn lähteä rintamalle.\nEnsinmainittu lähti Tallinnasta 11 p:nä vänrikki _Georg Hayenin_\njohdolla. Molemmat viimemainitut taas lähtivät seuraavana päivänä\nsaapuen illalla Kadrinan asemalle, josta ne Haljalan kautta matkasivat\nMallan kylään sinne yöpyen.\n\nVapaajoukon patteri lähti Tallinnasta tykeittä Rakvereen 14 p:nä\nja jatkoi sieltä matkaa 16 p:nä Aserin kylään, jossa virolaiset\nluovuttivat sille 2 valloittamaansa tykkiä. Patteri asettui senjälkeen\nPurtsen kylään.\n\nLuutnantti _Varmavuoren_ tiedustelijat olivat yhtyneet Vapaajoukon\nmuihin osastoihin 13 p:nä Kundassa, mutta olivat senjälkeen 14 p:nä\nlähteneet etenemään itää kohden Nigulakylän ja Padakartanon kautta\n(josta viimemainitusta bolshevikit olivat peräytyessään vieneet\nmukanaan muun sotasaaliin joukossa 70 tyttöä!) aina 12 km. päähän\nPurtsesta itään. Sieltä he kuitenkin saivat käskyn palata Kundan\nsatamaan.\n\nMallassa annetulla päiväkäskyllään N:o 11 tammikuun 14 p:ltä majuri\n_Ekström_ kiittää sotilaitaan:\n\n»Palveluksen puolesta kiitän 1:sen, 2:sen ja 3:nnen komppanian\npäälliköitä ja meidän urhoollisia komppanioitamme heidän avustaan Viron\narmeijan etenemisessä ja samalla kiitän kaikkia K.K.K. päälliköitä.\nErityisesti kiitän kapteeni _Varmavuorta_ ja hänen urhoollisia\nvakoilijoitaan.»\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuoritetut taistelut nostivat Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon\nmaineen korkealle. Epäämätöntä on, ja tähän aikaan tunnustettiin se\nVirossakin, että suomalaiset komppaniat tulollaan olivat aikaansaaneet\nsotaonnen kääntymisen ratkaisevasti virolaisten puolelle. Suomalaisten\nkomppanioiden moraalisesti rohkaiseva vaikutus tuntui joka rintamalla\nvirolaisissa joukoissa. Ne osoittivat loistavasti, että vihollinen,\nmonin kerroin ylivoimainenkin, voidaan lyödä pakosalle, kun vain on\nhalua ja rohkeutta ripeästi käydä sen kimppuun ja heti voiton saatua\njatkaa takaa-ajoa.\n\nKuitenkin on väärin väittää, että suomalaisten vapaaehtoisten\nvaikutus olisi supistunut tähän, joskin virolaisten taisteluhalun\nja itseluottamuksen herättäminen on katsottava heidän suurimmaksi\nsankarityökseen ensimmäisen rintamakauden aikana. Vaikka suomalaiset\nkomppaniat toimivat verrattain kapealla rintamanosalla, niin se oli\njuuri Narvaan johtavan valtamaantien varsilla. Jo aikaisemmin on\nhuomautettu, että Viron vapaussodan alkuaikoina taisteltiin enimmäkseen\nvain maanteillä, rautateiden lähistöllä taas panssarijunat suorittivat\nsuurimmaksi osaksi yksin sotatoimet. Muualla oli vain pienempiä\njoukkoja, tykistöä tuskin nimeksikään. Suomalaisten rintamanosalla\nbolshevikien paine ja vastustus oli kaikkein suurin, mitä todistaa\nsekin, että Virumaan rintaman muilla osilla käydyt taistelut olivat\nvähäisiä. Saartoa peläten bolshevikien täytyi muuallakin vetää\njoukkonsa takaisin, sittenkuin suomalaiset vapaaehtoiset olivat\npohjoisessa murtaneet heidän vastustuksensa. Suomalaisten kanssa jakaa\nkunnian ensimmäisen taistelukauden raskaimmasta työstä virolainen\n4:s rykmentti, joka tähän aikaan ei ollut kuitenkaan vielä läheskään\ntäysilukuinen.\n\nKotimaassa otettiin isänmaallisella ylpeydellä vastaan tiedot\nsuomalaisten komppanioiden jatkuvista voitoista.\n\nVirolaisten sotilaiden silmissä suomalaiset vapaaehtoiset kohosivat\njonkinlaisiksi yliluonnollisiksi sankareiksi, joille mikään ei ollut\nmahdotonta. Virolaiset sanomalehdet kertoivat heistä ja heidän\nurotöistään tarunomaisia juttuja. Täydellä syyllä eräs lehti kirjoitti:\n»Koko maa puhuu heistä. Kaikkialla, mistä he kulkevat läpi, he jättävät\njälkeensä voimakkaan vaikutelman.» On luonnollista, että Viron lehdet\neivät unohtaneet omienkaan sotilaittensa urotekoja näinä ensimmäisinä\nriemunpäivinä. Tosiasiallisesti vasta yhdessä suomalaiset ja virolaiset\njoukot muodostivat voitokkaan ja viholliselle pelättävän sotajoukon.\nIlman toinen toistaan ei kumpikaan niistä olisi kyennyt suorittamaan\ntehtäväänsä.\n\nPainunut mieliala maassa nousi sitä mukaa kuin suomalais-virolaiset\njoukot etenivät. Suorastaan jonkinlainen »kansallinen ylösnousemus»\ntapahtui niinä päivinä. Niinpä »Maaliit» kirjoittaa tammikuun 12 p:nä:\n\n»Voiko suurempaa riemua herättäviä sanoja nyt, kellekään lausua kuin\nne, että miehet, jotka ovat rientäneet isänmaamme kimppuun hyökännyttä\nvainolaista vastaan, ovat taistelukentillä lyöneet sen, ja että\nvastustaja pakenee.\n\n»Kaikkien rehellisten virolaisten sydän alkaa sykkiä nopeammin sitä\nkuullessa, uutta voimaa saa luottamus, että piakkoin saamme kopeasta\nhyökkääjästä lopullisen voiton.\n\n»Tilanne, joka muutamia päiviä sitten oli äärimmäisen kriitillinen,\nalkaa parantua. Entisen Venäjän maailmanvallan sotajoukot, jotka on\nkokoonpantu kaikista Venäjällä asuvien kansojen hylyistä: venäläisistä,\nlättiläisistä, burjaateista, tatarilaisista, palkatuista kiinalaisista\nja lopuksi omista kavaltajistamme — virolaisista, olivat hyökätessään\npienen Viron kimppuun jo saapuneet pääkaupungin, Tallinnan, porttien\neteen. Puolet kotimaastamme tuo ryövärien lauma oli alistanut valtaansa\npannakseen siellä verisellä väkivallalla voimaan harvojen, epäilyttävän\nmenneisyyden omaavien henkilöiden diktatuurin. Myöskin jäljelle jääneen\nosan Viroa piti, heidän arvelunsa mukaan, ehdottomasti joutua saman\nkohtalon uhriksi. 'Hammas hampaasta ja silmä silmästä', riemuitsivat\nheidän aateveljensä keskellämme ja odottivat, milloin hetki verihäiden\nalun julistamiseksi olisi käsillä.\n\n»Me vaadimme, ettei Tallinnaa saa tehdä taistelupaikaksi. Minkäänlainen\nkatutaistelu ei voi pelastaa porvariston mahtia kaupungissa, kun\ntyökansan joukot jo ovat Tallinnan edustalla», ilmoittivat paikalliset\nkommunistit Viron porvaristolle.\n\n»Näille kurjille pettureille voimme vastata heidän johtajansa _Anveltin_\nsanoilla: 'Heidän silmäinsä ei pidä nähdä sitä, mitä he ovat\nkaihonneet.' Niin voimattomia emme ole kuin vastustajamme toisella\npuolen taistelulinjaa ja keskuudessamme hyvillä mielin näkisivät. Me\nsaatamme taistella ylivoimaa vastaan uskomattoman menestyksellisesti,\nsen nämä kaksi kuukautta ja etenkin viimeiset päivät ovat näyttäneet.\nViron kansan suuri enemmistö on voimakas ja tekee pian lopun\nonnenonkijain saaliinhimosta.\n\n»Järjestelytyö ja kansan velvollisuuksiensa ymmärtäminen\noikeudenmukaisen järjestyksen tukemiseksi vahvistuvat päivä\npäivältä. Kohtalo itse on antanut meille tuskallisia opetuksia,\nmiten velttojen käy. Kyllin niistä. Vain rautainen kuri, kunkin\nomakohtainen velvollisuuksiensa täyttäminen tietäen, että luvatut\nuudistukset tulevassa Virossa varmasti saatetaan voimaan, ja rakkaus\nkansaansa ja isänmaataan kohtaan — vain kaikki se voi johtaa nopeimmin\ntarkoitusperäämme, vihollisen kartoittamiseen maasta ja rauhallisen\nelämän alkamiseen. Toista tietä ei ole.»\n\n»Uuden Suomen Iltalehti» kirjoittaa ensimmäisten voittojen johdosta\notsakkeella »Vapaa Viro» tammikuun 16 p:nä 1919:\n\n»Paisuvin sydämin on Suomen kansa viime viikkoina seurannut Viron\nvapaustaistelun edistymistä. Siihen iloon, jonka jo itsessään sorretun\nkansan nousu, etenkin kun sorrettu tässä tapauksessa on läheinen\nveriheimolainen, jokaisessa oikeamielisessä ihmisessä herättää,\non liittynyt vielä jännitys omien sotilaspoikiemme kohtalosta.\nMenestyisivätkö he tehtävässään? Kääntyisikö onni?\n\n»Sotaonni kääntyi, Suomen pojat toivat todellisen avun Virolle. Ja\nuseiden pienempien voitonsanomien jälkeen saapui eilen, kuin luomaan\noikeata tunnelmaa tänään vietettävälle Viron päivälle, tieto Tarton\ntakaisinvalloituksesta. Vapaan ja valkoisen Viron ala laajenee joka\nhetki. Sillä tiellä, jolla kansojen vapaus tähän asti on varmimmin ja\npysyvimmin saavutettu, on Viro astunut ratkaisevan askeleen voittoa\nkohti.\n\n»Virolais-suomalaisen rintaman voitokas eteneminen jälleen kerran\ntodistaa siveellisten arvojen merkityksen sodassa. Sotilaallinen\npätevyys, harjaantuminen, kuri, jotka ovat hyvän sotilashengen\nulkonaisia muotoja, perustuvat viime kädessä oman asian uskoon ja\nvoitontahtoon. Näitä siveellisiä ominaisuuksia on ennen muuta ollut\nViroon vietävänä niillä vapaaehtoisilla suomalaisilla, jotka maamme\nkaikista osista ovat virranneet Viron vapausarmeijaan.\n\n»Näihin ominaisuuksiin ja omaan väsymättömään ponnisteluun\nsivistyksellisellä, taloudellisella ja yhteiskunnallisella alalla on\nvähälukuisen veljeskansamme tulevaisuudessakin rakennettava vapautensa\nsuojamuuri anarkistista Venäjää vastaan. Jo maantieteellisistä\nsyistä on Viron asema kaikkina aikoina oleva vaikea ja uhattu, mutta\nhistoriassa on kylliksi lohdullisia esimerkkejä kansoista, joiden\nvoimakas itsenäisyystahto ja siveellinen vapaudenpaatos on kyennyt\nturvaamaan niille vaikeissakin oloissa itsenäisen elämän, että tänään\njaksamme täydellisesti uskoa pysyväisesti vapaaseen, omia kohtaloltaan\nohjaavaan Viroon. Tämän riippumattomuuden ulkonainen muoto voi vielä\nolla epäselvä, mutta sen tosiasiallinen sisällys ei saa sitä olla. Niin\nmonasti väärinkäytetty kansojen itsemääräämisoikeuden periaate on tässä\njos missään kauan sorretun, paljon kärsineen kansan puolella.\n\n»Suomen ja Viron kansojen ikivanha heimolaisuus ja nyt veriuhrein\nlujitettu ystävyys puhuvat molemmat sen puolesta, että entistä lähempi\nvuorovaikutus ja yhdyselämä valtiollis-taloudellisella alalla on\naikaansaatava. Niinhyvin virolaisella kuin suomalaisella taholla on\ntällä ajatuksella hyvä pohja. Vastaukseksi niihin mietteisiin, joita\nvirolainen itsenäisyysmies, tuomari _A. Hanko_ esittää lehtemme\ntämänpäiväisessä aamulaitoksessa, on suomalaiselta taholta lausuttava\njulki, että näiden suunnitelmien edelleen kehittäminen on Suomenlahden\ntällä puolen sympaattinen ja mielenkiintoinen tehtävä. Päämäärän\ntulee olla kummallakin selvillä, jotta kansainvälisiä suhteita\nrauhankongressissa järjestettäessä mahdollisimman paljon voitaisiin\nsaavuttaa. Otettakoon asia siis julkisen keskustelun alaiseksi\nkummallakin puolen Suomenlahtea.»\n\nJa »Maaliit» kirjoittaa samoihin aikoihin:\n\n»Kohtalokkaalla hetkellä, jolloin Viro seisoi kuilun partaalla, josta\nei ollut enää mitään ulospääsyä, jolloin kaikki sen toiveet vapauteen,\nitsemääräämisoikeuteen ja parempaan tulevaisuuteen pääsemisestä olivat\ntukahtumaisillaan raa'an väkivallan sekä aasialaisen julmuuden ja\nsekasorron uhrina, kurotti suomalainen veljeskansa auttavan kätensä yli\nlahden. Se tiesi, ettei vierasten tähän asti sortama ja tahallisesti\nmusertama Viro kykene niin pian järjestymään voidakseen yksin omin\nvoimin vastustaa hyökkääviä rosvoja, ja tämän vuoksi sen rohkeat ja\ntaisteluissa karaistut miehet riensivät heikommille veljilleen avuksi.\n\n»Riemunkyynelin tervehtivät heitä taistelukentillä väsyneet sotilaamme,\njotka taukoamatta viikkojen kestäessä täyttivät velvollisuutensa mitä\nraskaimmissa olosuhteissa taistellen viimeisin ponnistuksin sekä\nmiltei pettynein toivein ylivoimaa vastaan. Toivorikas innostus herää\nnyt heidän riveissään, ja usko parempaan tulevaisuuteen on uudelleen\nlaajentunut leimuavaksi tuleksi.\n\n»Tänä kohtalokkaana hetkenä on selvinnyt koko Virolle, että nyttemmin\nSuomenlahti ei enää tule erottamaan molempia veljeskansoja. —\n\n»On riittävästi takeita siitä, ettei meitä tulla jättämään tässä\ntaistelussa yksin. Mahtava Englanti on pientä Viroamme jo nytkin\ntaistelussa kannattanut ja urhoollisen laivastonsa kautta voimakkaasti\nsuojellut Viron rantaa.\n\n»Sen vuoksi voimme rohkeasti katsoa tulevaisuuteen, jonka täytyy taata\nmyös Itämeren suomalaisille kansoille heidän elämänehtonsa.\n\n»ietä iihen on osoittanut meille Suomen kansa rohkeasti lähettäen\npoikansa pelastamaan veljeskansaa häviöstä ja taistelemaan yhteistä\nvihollista vastaan. Tämä ylevämielisyys ei ole ainoastaan herättänyt\nsammumatonta kiitollisuuden tunnetta virolaisten sydämissä, vaan se\non myös selvästi osoittanut, kenen puoleen meidän valtiollisesti on\npyrittävä.\n\n»uomen silta, josta runomme ovat jo kertoneet, josta runoilijamme ovat\nuneksineet, on tätä nykyä reaalinen todellisuus. Se silta ei syvennä\nainoastaan entisiä henkisiä suhteitamme, vaan johtaa meidät myös\nvaltiolliseen yhteyteen, jonka tapahduttua voimme yhdessä esiytyä myös\nmaailman näyttämöllä.»\n\n»usi aikakausi on alkanut suomalais-virolaisissa suhteissa. Suur-Suomen\najatus, jolla vihollisemme entisinä aikoina tahallaan pelottivat\nitseään, on kohtalon tahdosta tullut reaaliseksi mahdollisuudeksi, ja\nsen toteuttaminen on nyt meidän tärkeimpiä valtiollisia tehtäviämme.»\n\n\n\n\n4. Toinen taistelukausi.\n\n16.I.—18.I.1919.\n\n\nKuten edellisestä ilmenee, eivät suomalaiset komppaniat Rakveren\nmiehityksen jälkeen ottaneet kolmeen päivään osaa taisteluihin, vaan\nlepäsivät raskaiden ja yhtämittaisten marssiensa jälkeen ja puhdistivat\nmajoituspaikkojensa ympäristöä kaikkialla harhailevista, hajanaisista\nbolshevikijoukoista. Tammikuun 14 p:nä everstiluutnantti _Seimanille_\nlähetetyn raportin mukaan, Vapaajoukko m.m. oli 12 ja 13 p:nä\nottanut 55 vankia ja 3:s komppania 3 konekivääriä, jotka se luovutti\nvirolaisille.\n\nVirolaisten eteneminen jatkui tällä välin. Se tapahtui nytkin\nsuurimmaksi osaksi taisteluitta. Erään virolaisen rykmentin\nsotapäiväkirja mainitseekin:\n\n»Sota muuttuu takaa-ajoksi. Punaiset joukot eivät antaudu kosketuksiin\nmeidän joukko-osastojemme kanssa ja tavallisesti jo päivää aikaisemmin\npoistuvat sieltä, jonne meidän sotilaamme seuraavana päivänä marssivat.»\n\nNarvan suunnalla virolaiset etenivät yhtä mittaa. 13 p:nä ei millään\nrintamalla suurempia yhteentörmäyksiä tapahtunut. Seuraava päivä (14.\n1.) on sensijaan yksi Viron vapaussodan suurista merkkipäivistä.\nVirolaiset panssarijunat yliluutnantti _Kuperjanovin_ johtamien sissien\navustamina valtasivat silloin lyhyellä, mutta erittäin kiivaalla\ntaistelulla »Viron sydämen», Tarton kaupungin, jonka pohjoispuolelle\nvielä jäi suuria bolshevikijoukkoja.\n\nTartossakin bolshevikit olivat murhanneet useita kymmeniä sekä\nvirolaisia että baltilaisia, joista osa oli heitetty yhteishautoihin,\nosa upotettu Emajoen jäiden alle; mutta suurin osa ruumiita, juuri\nennen taistelun alkua tai sen aikana vankiloissa surmattujen, virui\nmurhapaikalla. Hyökkäävien virolaisten ripeä toiminta ja peloton uljuus\npelastivat varmasta kuolemasta muut vangit, joiden lukumäärän sanotaan\nolleen useita satoja.\n\nLähinnä seuraavienkin päivien taistelut tapahtuivat pääasiallisesti\nTarton tienoilla ja Tarton omistamisesta. Vihollisen raivoisan\nhyökkäyksen painosta virolaiset paikoitellen peräytyivät. Tilanteen\nvaarallisuus Tarton ympärillä käy selvästi ilmi armeijan päällikön\nkahdesta sähkösanomasta tammikuun 16 p:ltä. Toinen on 2:selle\ndivisioonalle:\n\n»Suojelkaa Tarttoa. Ei saa luovuttaa. 17 p:n aamuna lähetän täältä\navuksi hyvän eskadroonan.»\n\nToinen on 1:selle divisioonalle:\n\n»Jos suinkin mahdollista, lähettäkää kaikki panssarijunat Tarttoon.»\n\nTarton menetys olisi ollut virolaisille arvaamaton tappio, jonka\nmoraalinen vaikutus olisi voinut muodostua sangen tuhoisaksi. Muutamien\npäivien kuluttua tilanne kuitenkin helpottui, rintama työnnettiin\nTarton eteläpuolelle, ja vihollisen takaa-ajoa voitiin jatkaa edelleen.\n\nTammikuun 15 p:nä eversti _Laidoner_ antoi 1:sen divisioonan\nkomentajalle seuraavansisältöisen käskyn:\n\n»Majuri _Ekströmin_ pataljoonan tai kaikkein vähintään 2 komppanian\nkonekiväärien kera tulee tammikuun 15 p:n iltana olla Kundan satamassa\nvalmiina nousemaan sinne tuleviin laivoihin ja lähtemään mukaan.»\n\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon kunniakkain vaihe oli alkamassa.\nSuurella riemulla sekä upseerit että sotilaat ottivat vastaan tiedon\nuudesta taistelukaudesta. Ei kyllä tiedetty matkan määrää, mutta\narvattiin, että se oli Narva. Vastassa olevien punaisten joukkojen\nlukumäärästä ja varustuksista ei kellään ollut varmoja tietoja, mutta\nniitä ei kaivattukaan. Jokaiselle oli pääasia, että päästiin taas\ntaisteluun.\n\nVirolaiset 5:s, 1:nen ja 4:s rykmentti olivat jo edenneet linjalle\nRäsa—Aidunömme—Varja. Oli kuitenkin odotettavissa, että vihollinen\nryhtyisi ankaraan vastarintaan viimeistään Vaivaran luona olevissa,\nvenäläisten maailmansodan aikana rakentamissa, lujissa asemissa. Jotta\nbolshevikien vastarinta saataisiin murretuksi suuremmitta tappioitta\nja heidän paluutiensä Venäjälle estetyksi, piti nyt virolaisten\nkuljetusalusten sotalaivojen suojaamina viedä vihollisrintaman ja\nNarvan välille luja desanttijoukko, johon suomalaisten komppanioiden\nlisäksi kuului kapteeni _Pauluksen_ 250-miehinen pataljoona 10 kevyen\nkonekiväärin kera.\n\nSaatuaan eversti _Laidonerin_ käskyn 1:sen divisioonan kautta majuri\n_Ekström_ antoi tammikuun 15 p:nä seuraavan määräyksen:\n\n»Koko pataljoonan on viipymättä tehtävä matkavalmistuksensa matkaa\nvarten Port-Kundaan. Neljän päivän muonituskuormasto, hevosia y.m. on\nvarattava mukaan. Komppanianpäälliköiden on heti saavuttava esikuntaan\nsaamaan lähempiä tietoja.»\n\nSekä päiväkäskyllä N:o 12 samana päivänä:\n\n»Jäljelle jäävien joukkojen: jäljellä olevan osan esikuntaa sekä\nkapteeni _Hedbergin_ patterin, ylijohto jää kapteeni _Schulginille_,\nja hän toimii olosuhteiden mukaan niin, että viipymättä voisi päästä\npataljoonan kanssa yhteyteen.»\n\nViron laivasto oli kokonaisuudessaan saanut käskyn ottaa osaa\noperatsioniin. Kapteeni _Pauluksen_ pataljoona nousi aluksiin Tallinnan\nsatamassa, josta laivat »Lembitin», »Lennukin» ja amiraalilaiva\n»Laineen» johdolla lähtivät tammikuun 16 p:nä Kundan satamaa kohden.\n\nSillä välin käskyn saaneet suomalaiset joukko-osastot olivat saapuneet\nKundaan, jossa ne sijoittuivat taloihin, mikäli tilaa riitti; loput\nmajoittuivat taivasalle. Mieliala, joka siihen saakka oli ollut\nerinomainen, kävi rauhattomaksi laivaston viipyessä. Pelättiin jo,\nettä bolshevikit ehtivät saada tietoonsa taistelusuunnitelman, jolloin\ntoivottu kunniakas retki voisi saada surkean lopun.\n\nVihdoin viimein lähestyvien laivojen tulia alkoi näkyä sumun lävitse.\n\nLastaus laivoihin tuotti suuria vaikeuksia. Virolaisia sotilaita\noli sijoitettu jokaiseen laivaan. Sitäpaitsi ei oltu selvillä edes\nkuljetuslaivojen lukumäärästä. Ne eivät näet tulleet laiturin viereen,\nvaan sotilaat aseineen ja ampumatarpeineen oli kuljetettava pienillä\naluksilla kauempana odottaviin kuljetuslaivoihin. Se vei paljon aikaa.\nJokainen komppania tahtoi kaiken lisäksi päästä sellaiseen laivaan,\njosta ensimmäisenä pääsisi maihin. Kaikki alukset täyttyivät viimeistä\nsijaa myöten. Vihdoin viimein, n. klo 1 yöllä, kaikki suomalaiset oli\nsaatu sijoitetuiksi, ja matka itään alkoi yötä myöten.\n\nMuudan mukana ollut virolainen antaa seuraavan kuvauksen hytistä, johon\ndesanttijoukon päälliköt olivat sijoittuneet:\n\n'hteishytti ei ole vain esikunta, vaan kokonainen sotaleiri. Siellä on\nlääkäreitä, laupeudensisaria ja upseereja sekaisin. Puhutaan suomea,\nsaksaa, englantia ja ranskaa, joukkoon venäjääkin.\n\nVellä on upseereja, jotka ovat taistelleet monella puolella.\nEräs Persiassa, toinen Kongossa, kolmas Saksan joukoissa, neljäs\nTurkinmaalla. Sotimisen vuoksi. Vanha, rauhaton Pohjolan veri on näitä\nmiehiä vienyt joka taholle uusiin maihin, joissa elämän saa panna\nvaaraan tunteakseen sen avulla sydämen lyövän voimakkaammin. ‒ ‒ ‒\nMuudan laupeudensisar kertoo, että bolshevikit käyttävät myrkyllisiäkin\nkuulia. Eräs suomalainen oli sellaisen kuulan vaikutuksesta kuollut.\n\n— Minusta haava näytti epäilyttävältä. Lähetin haavoittuneen vietäväksi\nlääkärin luo reellä, mutta hän kuoli jo tiellä. Eräällä toisella kuula\noli mennyt reiden lävitse. Haava oli kuin neulanpistos. Jos se olisi\nollut käsivarressa, olisi hän voinut heti jäädä tantereelle.'\n\nSotilaiden tila ei ollut suinkaan kehuttava. Toiset heistä oli ahdettu\nlaivojen ruumaan, toiset saivat viettää tammikuun yön paljaan taivaan\nalla kylmässä tuulessa.\n\nTarkoitus oli ollut ehtiä määränpäähän yön pimeässä, mutta Kundan\nsatamassa oli viivytty liian kauan. Laivasto saapui Merikylän edustalle\n17 p:nä vasta klo 10 tienoilla aamulla.\n\nDesanttijoukot olivat saaneet tehtäväkseen laskeutua maihin\nsopivassa paikassa rintaman ja Narvan väliselle alueelle ja\nhyökätä yllättäen vihollisen selkään Vaivaran luona, jossa sen\nodotettiin hyvissä asemissaan ryhtyvän ankaraan vastarintaan. Majuri\n_Ekström_ päätti kuitenkin harkittuaan hänelle annettua tehtävää ja\nsilloista asemaa noudattaa toista menettelytapaa. Hän katsoi, että\nhyökkäämällä bolshevikien asemia vastaan Vaivarassa saatettiin panna\ntuholle alttiiksi koko desanttijoukko. Oli näet otettava huomioon\nsekin mahdollisuus, että lännestä rynnistävät virolaiset joukot\nmyöhästyisivät, jolloin desanttijoukot saisivat koettaa yksin selviytyä\nbolshevikeista, joiden asemat tarjosivat suojaa yhtä hyvin idästä kuin\nlännestäkin tulevaa hyökkäystä vastaan. Sitäpaitsi bolshevikit olisivat\ntaistelun kestäessä voineet saada apua Narvasta, ja suomaiais-virolaiset\ndesanttikomppaniat olisivat silloin musertuneet kahden vihollisjoukon\nväliin pääsemättä pakoon. Majuri _Ekström_ teki senvuoksi toisen\nsuunnitelman, jonka mukaisesti Narvan valloitus sitten suoritettiin.\n\nDesanttijoukon hyökkäyksestä Vaivarassa olevien bolshevikien niskaan\nluovuttiin. Sen sijaan päätettiin miehittää lujasti Lagenan kartano\nNarvaan johtavan valtamaantien varrella, josta voitiin valvoa maantietä\nja rautatietä. Samalla lähetettäisiin hyökkäysjoukot Narvaa vastaan\nkolmea eri tietä: 1:o Narvan Joensuun kautta, 2:o Riigin kylän kautta\nja 3:o valtamaantietä suoraan kaupunkiin. Vaikkapa Vaivarassa olevat\nbolshevikit olisivatkin hyökänneet Lagenaan sijoitettujen joukkojen\nkimppuun ja onnistuneet pakottamaan ne peräytymään, olisivat ne\nvoineet vetäytyä Narvaan muiden suomalaisten joukkojen luo tai,\nellei Narvaa saataisikaan vallatuksi, niiden kera samota laajojen\nmetsien kautta rannikolle ja nousta siellä odottaviin laivoihin\npelastuen siten pahimmassakin tapauksessa tuholta. Narvan maantien\nkatkaiseminen oli epäilemättä vaikuttava yksinäänkin erittäin\nmasentavasti bolshevikeihin. Siitä tiedon saatuaan he mahdollisesti\nluopuisivat taistelusta, etenkin, jos suomalaisten joukkojen onnistuisi\nheidän selkänsä takana valloittaa Narva ja siten katkaista heidän\nperäytymistiensä itään. Joka tapauksessa he musertuisivat ainakin\nmyöhemmin suomalaisten ja virolaisten väliin.\n\nMerikylän desantti oli uhkarohkea. Vihollisen varustuksia ei tunnettu.\n»Lennuk» oli tosin kiiruhtanut laivueen edelle laskemaan miinoja\nKronstadtin vesille estääkseen bolshevikien laivastoa tulemasta\nhäiritsemään desanttijoukkojen maihinlaskua. Mutta kuitenkin uhka\nvihollisen rantapatterien ja rannalle mahdollisesti sijoitettujen\njoukkojen puolelta jäi jäljelle. Hetki oli jännittävä.\n\nOli vielä hämärää. Ranta oli äänetön, rauhallinen. Sotalaivat jättivät\nkuljetusalukset ja lähenivät rantaa. Ensimmäinen tykinlaukaus pamahti\nklo 10.30 ap. »Lembitistä». »Laine» yhtyi siihen heti. Hetken kuluttua\nkauhistuttava jyminä täytti ilman. Vihollisen rantapatterit olivat\nnäet myöskin pian valmiit ampumaan. Klo 10,50 ne avasivat kiivaan\ntykkitulen, johon punaisten panssarijuna Lagenan luota yhtyi. Useat\nammukset putoilivat »Lembitin» taakse. Se vetäytyi hiukan kauemmaksi ja\njatkoi kiivasta pommitusta.\n\nKuljetuslaivat olivat tulleet liian lähelle rannikkoa. Vihollisen\npatterien ammukset putoilivat niiden keskelle heittäen ilmaan\njättiläiskorkuisia suihkuja. Laivat kääntyivät nopeasti ja vetäytyivät\nampumamatkan ulkopuolelle.\n\nYhtäkkiä suurehko sotalaiva ilmestyi idästä näkyviin kulkien suoraan\nkuljetusaluksia kohden. Säikähdys valtasi laivoihin ahdettujen miesten\nmielet. Miten kaikki oli päättyvä, kun vielä bolshevikien laivastokin\nyhtyi leikkiin? Pian kuitenkin selvisi, että lähestyvä alus oli\n»Lennuk», jonka matkasta itään vain ylimmällä päällystöllä oli ollut\ntieto, ja joka nyt työnsä hyvin suoritettuaan kiiruhti ottamaan\nosaa Merikylän tykistötaisteluun. Se ohjasi kulkunsa rannikon ja\nkuljetuslaivojen väliin ja antoi tykkiensä jylistä. Se kulki »Lembitin»\nja »Laineen» kanssa edestakaisin pitkin rannikkoa jatkaen pommitusta.\nVihollisen tykistötuli heikkeni heikkenemistään.\n\nMyöskin pienemmät sota-alukset saattoivat nyt lähestyä rantaa avaten\nkeulassa ja komentosillalla olevista kevyistä tykeistään tulen rantaa\nvastaan. Yhä lähemmäksi ne uskaltautuivat suurten laivojen jäädessä\nkauemmaksi ulapalle pommitusta jatkamaan. Rantapatterien ammunta\nlakkasi.\n\nKun oli saavuttu n. 1 km päähän rannasta, solui 100 miestä kantava\nmoottorialus lopettaen ampumisen sen kuljetuslaivan viereen, jossa\nmajuri _Ekström_ ja kapteeni _Paulus_ olivat. Miehiä hyppäsi heti\naluksen kannelle. Konekiväärejä, kiväärejä ja patruunoja laskettiin\nsinne. Majuri _Ekström_ adjutantteineen, 4:nnen komppanian miehiä ja\njoitakuita virolaisia oli näiden ensimmäisten joukossa. Moottorialus\nkääntyi maata kohden. Konekiväärit sen keulassa tatattivat.\n\nVihollinen suuntasi konekivääri- ja kivääritulen lähestyvää alusta\nkohden. Pari miestä haavoittui lievästi. Mutta yhä lähemmäksi\nrantaa alus saapui. Puolta matkaa kauemmaksi ei kuitenkaan päästy\nmoottorialuksella. Viimeinen puoli kilometriä oli kuljettava\nveneillä, mikä oli sitäkin vaikeampaa, kun myrsky oli ankara ja ranta\nsillä kohdalla kivien ja salakarien reunustama. Veneet tarttuivat\nvedenalaisiin kareihin. Miesten täytyi hypätä veteen, joka ulottui\nrintaan saakka ja kahlata kuulasateessa pitäen kivääriä korkealla\npäänsä päällä rantaan, jossa he ryhtyivät taisteluun. Konekiväärejäkin\nsaatiin pian maihin. Ne alkoivat rätistä vimmatusti. Viholliset olivat\nvetäytyneet kauemmaksi sisämaahan, heidän jälkijoukkonsakin ajettiin\npakosalle.\n\nVänrikki _Dahlgrenin_ johtamasta 4:nnestä komppaniasta saatiin ensiksi\nmaihin 1:nen joukkue. Maihinnousupaikkaa, jota bolshevikijoukot yhä\nuhkasivat, jäi majuri _Ekström_ vartioimaan aluksi vain muutamien\nupseeriensa ja neljän 4:nnen komppanian sotilaan kera. Vänrikki\n_Dahlgren_ lähetettiin joukkoineen vänrikki _Hayenin_ johtamien\nkonekiväärien tukemana katkaisemaan maantietä. Joukko eteni ketjussa\nUdriakylään, josta 50 vihollisen ratsumiestä karkotettiin lyhyen\nlaukaustenvaihdon jälkeen.\n\nSenjälkeen joukkue jatkoi matkaa Repnikiä kohden, jonka luona\nvihollisen kuormasto-osasto seisoi matkalla Lagenasta. Klo 3,30\nip. vihollinen alkoi ampua lähestyvää joukkoa kivääreillä ja 1\nkonekiväärillä n. 200 metrin päästä. Kiivasta laukaustenvaihtoa kesti\nneljännestunnin. Senjälkeen vänrikki _Dahlgrenin_ joukko valtasi\nkuormaston, joka, kuten sittemmin selvisi, kuului eräälle punaiselle\npuhelinosastolle. Vangiksi saatiin 10 venäläistä.\n\nJoukkue marssi sitten Lagenan kartanoon, johon se saapui klo 6 ip.\nyöpyen sinne. Sotasaaliiksi saatiin m.m. runsaasti ampumatarpeita.\nVänrikki _Dahlgren_ ilmoitti Lagenasta majuri _Ekströmille_ päivän\nvaiheista ja pyysi lähettämään loput komppaniastaan kartanoon, mikäli\nse oli ehtinyt jo päästä maihin. Klo 11 ip.komppania olikin koossa\nLagenassa. Koko yön vihollisen patrulleja ja ratsumiehiä liikkui\nkartanon ympäristössä, ja useita niistä vangittiin.\n\nDesanttijoukkojen asema oli hetkittäin varsin vakava. Nopea suoritus\noli onnistumisen välttämätön ehto. Mutta nyt myrsky ja pimeys\nhaittasivat suuresti maihinnousua. Kuljetusveneitä soutavat sotilaat\nsaivat ponnistaa viimeisetkin voimansa selvitäkseen aallokossa takaisin\nlaivojen luo uusia joukkoja hakemaan. Heidän suorittamansa raskas työ\nansaitsee mitä suurinta kiitosta.\n\nKäytettävinään olevista sotilaista majuri _Ekström_ heti maihin\npäästyään lähetti vääpeli _Jarl Dammertin_ ja sotilas _Alvar\nTallqvistin_ edessiirretyksi parivartioksi länteen vievälle tielle.\nHeidän ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna vartiopaikalta, johon\nhe olivat askeltakaan väistymättä kaatuneet. Toiset kaksi sotilasta\noli asetettu vartioksi Udriakylään. Vihollisen ratsupatrulli ilmestyi\niltamyöhällä pimeästä yht'äkkiä tämän parivartion eteen yllättäen\nsen. Toinen sotilaista, _Johannes Backlund_, haavoittui heti vatsaan\nja vaipui maahan ennättämättä ampua. Hänen toverillaan oli kuitenkin\nkivääri pian valmiina, ja sen luoti surmasi patrullia johtaneen\nbolshevikiupseerin. Ratsumiehet käänsivät silloin nopeasti hevosensa ja\nkatosivat pimeyteen.\n\nHaavoittuneen tilalle määrättiin vartioon muudan upseeri. Majuri\n_Ekström_ antoi eräälle desanttialuksista käskyn heti lähteä\nkuljettamaan pahasti haavoittunutta vapaaehtoista Tallinnaan saamaan\npikaista lääkärinapua. Sotilas _Backlund_ kuoli kuitenkin jo laivalle\nvietäessä päästämättä suurista tuskistaan huolimatta valituksen sanaa\nhuuliltaan.\n\nTilanne oli synkkä ja epäselvä. Vihollisen patrulleja ja partioita\nliikuskeli kaikkialla ympärillä. Etuvartijat joutuivat tuon tuostakin\nlaukaustenvaihtoon vihollisen kanssa, joka vetäytyi kauemmaksi\nrannikolta vasta sitten, kun majuri _Ekström_ oli saanut enemmän\nmiehiään maihin, joten lähitienoon puhdistamiseen saatettiin ryhtyä.\n\n17 p:n iltana ehdittiin 4:nnen komppanian lisäksi laskea maihin\nvain 2:nen komppania, joka puhdisti Merikylän. Myöskin luutnantti\n_Varmavuoren_ tiedustelijat pääsivät ennen yön tuloa rannalle. Myrsky\nhaittasi kuitenkin yhä enemmän näiden joukko-osastojen maihinnousua\nkaataen veneitä, jolloin miesten oli uitava tai kahlattava maihin ja\nsukellettava meren pohjasta kiväärinsä. Peloittava aallokko karisella\nrannikolla yhdessä alkaneen pimeyden kera esti muiden joukkojen\nmaihinlaskun. Ne saivat viettää vielä yhden yön laivoilla. Rannalle\npäässeet hajautuivat suurimmaksi osaksi lähitaloihin lepäämään ja\nkuivattamaan likomärkiä vaatteitaan.\n\nYöllä klo 2 tienoissa löydettiin vihdoin sopivampi maihinnousupaikka\nUdriakylän luota, jossa heti voitiin alkaa laivoille jääneiden vienti\nrannalle. Aamulla varhain tammikuun 18 p:nä kaikki maihinnousujoukot\nolivat jo mantereella. Suurin osa niistä keräytyi Lagenan kartanon\nympäristölle. Majuri _Ekström_ oli sijoittanut esikuntansa itse\nkartanoon.\n\nAamulla 4:s komppania lähetti 2 ryhmää hakemaan vihollisen\ntavarakuormaa, joka, paikallisten talonpoikien ilmoitusten mukaan, oli\njäänyt Repnikin luo. Ne kohtasivat kuitenkin äkkiarvaamatta Repnikin\nlähistöllä suuren vihollisjoukon, joka heti avasi tulen suomalaisia\nvapaaehtoisia kohden. Yllätetty partio välttyi joutumasta vangiksi\nnopeasti peräytymällä. Se kärsi kuitenkin suuria vaurioita. 4:nnestä\nkomppaniasta kaatui tai kuoli haavoihinsa Lagenan ja Repnikin luona —\nennenmainittujen, Udriakylässä kaatuneiden lisäksi — vääpeli _Georg\nLångström_ sekä sotilaat _Erik Eriksson_ (ruumista ei löydetty) ja\n_Jalmar Johansson_. Haavoittuneina komppania menetti sen lisäksi 7\nmiestä. Maihinnousun yhteydessä muut suomalaiset komppaniat eivät\nmenettäneet ainoatakaan kaatuneena tai pahemmin haavoittuneena.\n\nNarvan operatsionin suorittamiseen ryhdyttiin viipymättä. Yksi\nvirolainen komppania sijoitettiin Udriakylään sivustasuojaksi. Se\nosoittautui kuitenkin sittemmin täysin merkityksettömäksi, eikä\ntoimittanut mitään Narvan operatsionin aikana. Suomalaisista joukoista\n2:nen komppania sai käskyn lähteä heti etenemään Narvan Joensuuta\nkohden ja sen vallattuaan kiirehtiä Narovajoen länsirantaa pitkin\nRiigin kylän kautta Narvaan. 1:sen komppanian tehtäväksi määrättiin\nedetä Narvan maantietä pitkin, poiketa sitten Riigin kylään vievälle\ntielle, valloittaa Riigiin sijoitettu vihollisen patteristo ja\nsenjälkeen rynnätä Narvaan. Molempien edellä mainittujen komppanioiden\ntuli suorittaa tehtävänsä nopeasti ja herättäen mahdollisimman vähän\nvihollisen huomiota. Sensijaan 4:nnen komppanian tuli edetä suoraan\nNarvan maantietä pitkin kaupunkia kohden varsin laajassa ketjussa\nkääntäen puoleensa niin paljon vihollisen huomiota kuin suinkin\nja sitoen, mikäli mahdollista, Narvassa olevat bolshevikijoukot\nlänteenpäin, jotta 1:nen ja 2:nen komppania voisivat helpommin\ntunkeutua Narvaan pohjoisesta. Yksi virolainen komppania sai käskyn\nseurata vänrikki _Dahlgrenin_ joukkoja, niinikään luutnantti\n_Varmavuoren_ tiedustelijat, jotka sitten tulivat yksin suorittaneeksi\nedellä mainitun tehtävän. 3:s komppania esikunnan ja yhden\nvirolaiskomppanian kanssa jäi Lagenan kartanoon muiden joukko-osastojen\nselkänojaksi estämään lännessä olevia bolshevikeja palaamasta Narvaan.\nLagenaan sijoitetut virolaiset osoittautuivat sitten taistelussa\nkelvollisiksi ja rohkeiksi sotilaiksi, jotka täyttivät hyvin tehtävänsä.\n\nLagenaan jääneet joukot saivat kestää päivän päätaistelun. Klo 12.30\npäivällä eri osastojen juuri lähdettyä suunnilleen alkoi Lagenan\nkuuluisa taistelu samoilla aukeilla, joilla Kaarle XII yli kaksisataa\nvuotta aikaisemmin järjesti ruotsalais-suomalaista armeijaansa ennen\nhistoriallista Narvan taistelua.\n\nVihollinen oli saanut tiedon, että sen Repnikin länsipuolella\ntoimivilta joukoilta oli katkaistu paluutie Narvaan. Se lähetti nyt\nvoimakkaan hyökkäysjoukon Lagenaa vastaan murtaakseen tien auki.\nHyökkääjiä tuki myöskin erinomainen panssarijuna »Ilja Muromets»\nvarustettuna yhdellä 6-tuumaisella ja viidellä 3-tuumaisella tykillä\nsekä 36 konekiväärillä. Se alkoi ampua kartanoa. Narvanlahdella viipyvä\nvirolainen sotalaivasto vastasi sen tuleen. Samaan aikaan lännestäpäin\nsuuri joukko-osasto alkoi lähetä Lagenaa, toiset kulkivat edellä\nketjussa, toiset seurasivat suljetussa järjestyksessä tietä pitkin.\n\nTilanne oli äärimmäisen epäselvä. Olivatko lähestyvät joukot virolaisia\nvai venäläisiä? Onneksi vihollinenkaan ei ollut täysin selvillä, kenen\nhallussa Lagena sillä hetkellä oli.\n\nLähestyvästä joukosta kaksi ratsumiestä lähti edeltä ottamaan selvää.\nPari suomalaista meni heitä vastaan. Lähelle tultuaan ratsumiehet\npysähdyttivät hevosensa, ratsastivat sitten vielä muutaman askeleen\nlähemmäksi. Suomalaisetkin jatkoivat matkaansa, kunnes he pääsivät\nniin lähelle, ettei mikään erehdys enää ollut mahdollinen. Ratsumiehet\nkäänsivät salamannopeasti hevosensa ja nelistivät pois.\n\nVihollinen! |\n\nMolemmin puolin ketjut olivat tuossa tuokiossa taistelukunnossa.\nKonekiväärit alkoivat rätistä ja kiväärit paukkua kummaltakin puolen.\nTuli kiihtyi kiihtymistään. Vihollinen ampui räjähtävillä kuulilla.\nPanssarijunan ja sotalaivojen tykkien kumea jylinä sekautui taistelun\nmelskeeseen.\n\n»En ole ennen kuullut sellaista musiikkia», kertoo muudan mukana\nollut virolainen. »Päämme päällä on kuin rakeet pieksäisivät ikkunaa,\nääni vain on vihlovampi. Puiden oksia sataa maahan. Eräs sähkölanka\ntempautuu vinkuen kerälle ja kiemurtelee maassa kuin mato.\n\n»Meidän maihinnousujoukkojemme kolminkertainen ketju — suomalaiset\nedessä, toinen ja kolmas rivi meidän iskujoukkojamme — tunkeutuu\nvihollisen päälle. Eräs konekivääri joutuu epäkuntoon, ei ammu.\nMajuri _Ekström_ juoksee kuulasateessa sen luo, saa sen jälleen\nkäyttökelpoiseksi, ja se tatattaa edelleen. Muudan suomalainen upseeri\njohtaa ryhmäänsä seisoen pystyssä vihollisen tulen alaisena. Eräs\n15-vuotias suomalainen vapaaehtoinen on juossut viitisenkymmentä\naskelta ketjun eteen ja ampuu karabiinillaan niinikään seisaaltaan.\nKuulia lentää kuin rakeita, mutta poikanen jää kuin vihollisen kiusalla\nvahingoittumattomaksi.»\n\nKun suomalaisten ja virolaisten tarkka ja kiivas tuli teki viholliselle\nmahdottomaksi päästä kartanoon suoraan edestä, koetti se kiertää\npuolustajat lähettäen sekä vasemmalta merenrantaa pitkin että oikealta\nsaartojoukkoja. Virolaiset saivat käskyn levittää ketjuaan oikealle.\nÄärimmäiseksi sille sivustalle lähetettiin vielä ryhmä suomalaisia\nvänrikki _T.P. Alfthanin_ johdolla. Se syöksyi uhkarohkeasti —\nvälittämättä edes käyttää hyväkseen läheisen mäenharjanteen tarjoamaa\nsuojaa — lakeuden poikki oikealle siivelle täydellisesti vihollisen\nnäkyvissä. Kuin ihmeen kautta ryhmä pääsi luotituiskun lävitse\nainoatakaan miestä menettämättä. Se pakotti vihollisen peräytymään\nverissä päin. Toisellakin siivellä saartoyritys epäonnistui täydelleen.\n\nVihollinen peräytyi. Kuitenkaan Lagenan taistelu ei ollut vielä\nlopussa. Vain sen ensimmäinen jakso oli päättynyt.\n\nMajuri _Ekström_ aavisti, että kun vihollinen kerran oli saanut\nkäskyn raivata tieltään Lagenaan sijoittuneet joukot, ei se heittäisi\nyritystä niin helpolla sikseen. Voitiin laskea, että vihollinen tekisi\nseuraavan hyökkäyksen etelästäpäin rautatien suunnalta, jonne sen ketju\noli painunut. Konekivääreille määrättiin asemat. Kartanon puiston\nja kiviaidan juuri tältä suunnalta odotettavissa olevan hyökkäyksen\ntorjumiseen tarjoamia edullisia puolustusasemia pantiin kuntoon ja\nvahvistettiin.\n\nKun vihollista ei kuitenkaan kuulunut, saivat Lagenaan sijoittuneet\njoukot käskyn valmistautua jättämään kartanon klo 2 ip. jatkaakseen\nmatkaa Narvaa kohden.\n\nLähtö myöhästyi kuitenkin kymmenisen minuuttia. Komppaniat olivat\njuuri asettumassa marssijärjestykseen kartanon luo, pari patrullia\noli lähetetty ympäristöön, toinen rautatietä kohden. Silloin kiivas\nkiväärituli alkoi yht'äkkiä etelästäpäin.\n\nVihollinen hyökkäsi uudelleen!\n\nSekasorto syntyi hetkeksi. Majuri _Ekströmin_ ja 3:nnen komppanian\npäällikön, vänrikki _Laaksosen_ järkähtämätön rauhallisuus ja\nneuvokkuus pelastivat kuitenkin tilanteen. 3:nnen komppanian miehet,\njoista useimmat olivat jo Suomen vapaussodan aikana taistelleet majuri\n_Ekströmin_ johdolla, ja jotka luottivat täydellisesti päällikköihinsä,\ntekivät uljaasti tehtävänsä, hajautuivat nopeasti ketjuun ja avasivat\ntulen. Konekiväärit sijoitettiin asemiin, ja pian ne olivat toiminnassa\nrauhoittaen omia miehiä ja syösten kuolemaa hyökkäävän vihollisen\nkeskelle. Virolaiset asettuivat myöskin asemiin ja täyttivät taistelun\nkuumuudessa hyvin paikkansa. Osa joukoista asettui kartanon puutarhan\neteläreunaan, toinen osa pitkin maantien vartta.\n\nKun vihollisen alkurynnäkkö oli lyöty takaisin ja tuli oli harventunut,\nhuomasivat Lagenan puolustajat erään sotilasosaston marssivan ohi\nkartanon eteläpuolitse. Ensimmäinen ajatus oli, että se oli vihollinen.\nMikä oli niin ollen sen tarkoitus? Aikoiko se sivuuttaa Lagenaan\njääneet joukot ja hyökätä Narvan kimppuun käyneiden komppanioiden\nselkään? Jos vihollinen olisi tehnyt niin, olisi kaikki luultavasti\nollut hukassa. Suomalaiset 1:nen, 2:nen ja 4:S komppania olisivat\ntuhoutuneet ilman, että majuri _Ekström_ olisi joukkoineen voinut heitä\nauttaa.\n\nKoko Narvan operatsionisuunnitelma oli rakennettu sen kokemuksen\nvaraan, että venäläisten upseerien johtamat joukot useimmiten puskevat\npäänsä kiveen ymmärtämättä kiertää sitä, s.o. hyökkäävät vihollisen\nkimppuun punnitsematta, onko sen tuhoaminen toivotun tuloksen\nsaavuttamiseksi välttämätöntä, vai riittääkö vain edessä olevan joukon\nsitominen ja sivuuttaminen.\n\nJännityksellä majuri _Ekström_ odotti, mihin suuntaan joukko oli\nkääntyvä, länteen vai itään? Se kääntyi länteen; oli siis kysymyksessä\nvain entistä laajempi kartanon kiertämisyritys. Lähenevää joukkoa\nvastaan avattiin tuli.\n\nMutta mikä oli kyseessä?\n\nIdästä lähenevä joukko eteni kyllä ketjussa, täydessä\ntaistelujärjestyksessä, mutta huolimatta siihen kohdistetusta tulesta\nei sen puolelta ammuttu. Olisiko mahdollista, että se olisi sittenkin\nvirolaisjoukko? Kartanosta lakattiin ampumasta. Syntyi jännittynyt\näänettömyys. Ketju läheni yhä. Mutta miten oli selitettävissä joukon\näskeinen kiertoliike, jos se todella oli virolainen? Entäpä, jos\nkysymyksessä olikin vain vihollisen salakavala yllätysyritys. Ketjua\nei saanut päästää kartanoon asti. Lähenevälle joukolle huudettiin,\nettä sen tuli heti pysähtyä ja vasta heitettyään maahan aseensa\ntulla lähemmäksi, muussa tapauksessa sitä ammuttaisiin. Ketju ei\nhuolinut käskystä, vaan tuli yhä lähemmäksi. Silloin avattiin sitä\nvastaan kiivas konekivääri- ja kiväärituli, johon ketju vastasi. Siis\nvihollinen! Kartanosta suunnattu tuli pakotti sen kuitenkin pian\nperäytymään.\n\nVihollisen tarkoituksena oli epäilemättä ollut päästä aivan kartanon\nluo ja sitten käsigranaateilla tuhota sen puolustajat. Suunnitelma oli\nvarsin hyvin harkittu, ja paljon ei puuttunut sen onnistumisesta.\n\nVihollisen rynnistys etelästä jatkui yhä.\n\nTilanne oli sekava. Hämärä vielä lisäsi yleistä epävarmuutta.\nBolshevikeja tunkeutui virolaisten perässä aina kartanon luo. Vasta\nsilloin huomattiin heidät vihollisiksi ja avattiin murhaava tuli heitä\nvastaan. Suuret rykelmät jäivät makaamaan pihamaalle.\n\nHuolimatta suomalaisten ja virolaisten pelottomasta puolustuksesta ja\ntarkasta tulesta bolshevikit eivät luopuneet hyökkäyksestä. Epätoivon\nvimmalla he rynnistivät voimatta kuitenkaan pakottaa suomalaisia\nja virolaisia luopumaan asemistaan. Tilanne oli kuitenkin mitä\narveluttavin. Bolshevikit olivat ympäröineet Lagenan kartanon kolmelta\npuolelta tehden joka taholta vimmattuja hyökkäyksiä sitä vastaan.\n\nKoko Merikylän desantin asema oli uhattu. Merellä odottavaan laivastoon\nsaapuikin jo illalla tietoja, että Lagena oli muka vihollisen hallussa\nja desanttijoukot hajoitettu ja tuhottu.\n\nSuomalaisten upseerien, ensi sijassa majuri _Ekströmin_, uljaan\nesimerkin innostamat 3:nnen komppanian miehet virolaisten avustamina\npitivät kuitenkin puolensa hirvittävästä tykki-, konekivääri- ja\nkiväärituIesta huolimatta ja löivät rynnäkön joka puolella kerran\ntoisensa perästä takaisin, kunnes vihollinen vihdoin havaitsi turhaksi\njatkaa toivotonta taistelua ja vetäytyi yön tullen takaisin. Osa pakeni\nsekasorrossa Narvaan päin, toinen osa jäi piileksimään läheisiin\nmetsiin ja antautui sittemmin lännestä tuleville joukoille. Kaatuneina\nheitä jäi Lagenan kartanon ympärille parisensataa miestä.\n\nEdellä on mainittu patrulleista, jotka lähetettiin liikkeelle ennen\ntaistelun toista jaksoa. Toinen niistä sai kokea sangen kovia.\nKorpraali B. kertoo siitä seuraavaan tapaan:\n\n»Kersantti _Gunnar Bilkenroth_ sai käskyn 7 vapaaehtoisen puhelinmiehen\nkera lähteä katkaisemaan rautatietä Lagenan luona. Seuraavat\nilmoittautuivat: _Sigurd Ahlström, Väinö Borg, Harald Elfgren, Toivo\nJaakkola, Sulo Laitinen, Paul Nyman_ ja _Gustaf Sederholm_. Juuri\nlähdettäessä saapui vartiolta metsänlaidasta raportti, että muutamia\nsotilaita näkyi kentällä. Samalla pyydettiin kiikaria. Siihen ei\nkuitenkaan kiinnitetty huomiota, ja tämä laiminlyönti muodostui\njoukollemme kohtalokkaaksi.\n\n»Lähdimme kentän ylitse kulkemaan asestuksenamme kiväärit, 1 rautakanki\nja 1 käsigranaatti. Kun olimme edenneet kilometrin verran, näin minä\nn. 30 metrin päässä edessäni sotilaan, jolla oli harmaa karvalakki\npäässään. Samassa pamahti joka pensaan takaa. Me heittäydyimme maahan\nja vastasimme tuleen.\n\n»Ammunta levisi kauas meistä vasemmalle pitkin vihollisen ketjua. Sen\nvasen siipi näytti loppuvan meidän lähenemme. Yleinen ammunta alkoi\nkaikkialla ympärillämme sekä kartanosta että vihollisen asemista.\nMe makasimme vihollisten ja toveriemme ristitulessa. Granaatteja\nräjähteli. Emme tienneet, tulivatko ne virolaisista sotalaivoista vai\nbolshevikien panssarijunasta.\n\n»Muutamien minuuttien laukaustenvaihdon jälkeen _Bilkenroth_ komensi:\nketju takaisin! Minä en kuullut sitä, mutta nähtyäni hänen valkoisen\nlakkinsa kaukana takanani aloin minäkin ryömiä taaksepäin. Lähin\nnaapurini, _Laitinen_, haavoittui ja huusi surkeasti apua. Saadakseni\nhänet vaikenemaan vedin häntä n. 100 metriä taaksepäin, mutta sitten\nhän haavoittui toisen ja kolmannen kerran ja menetti tajuntansa. Luulin\nhänen kuolleen ja jätin hänet.\n\n»_Sederholm_ oli äärimmäisenä vasemmalla sivustallamme. Hänen jalkainsa\nvälitse lensi kuula, ennenkuin hän ennätti heittäytyä maahan. Hänen\narvelunsa mukaan vain 5 m. päässä hänestä makasi muudan bolsheviki,\njonka hän laukaustenvaihdossa sai ammutuksi. Konekiväärikin oli\nsijoitettu lähelle. Kuulia tuli kuin herneitä läkkipeltiä vastaan.\nMinun edessäni oli toinen konekivääri, mutta siihen punaisten ketju\nnäyttikin loppuvan. _Elfgren_ sai kuulan lakkinsa ja manttelinsa\nlävitse; shrapnellin siru tempasi _Nymanilta_ lakin ja hiuskiehkuran.\n_Bilkenroth_ sai pieniä haavoja kasvoihinsa räjähtävästä kuulasta. Kun\n_Elfgrenin_ kivääri joutui epäkuntoon ja hän heitti sen pois, kohotti\n_Ahlström_ päätään nähdäkseen, mitä oli tapahtunut, mutta sai kuulan\nläpi aivojensa ja kuoli heti. _Jaakkola_ haavoittui kahdesti.\n\n»Maa, jolla ryömimme taapäin, oli jäätynyttä suosammalta, vettä\nmättäiden välissä. Ehdittyäni muutamien kasvavien puiden luo\nnousin ylös, koska minulla oli suonenvetoa toisessa jalassani ja\nniin ollen vaikeaa ryömiä. Silloin olin jo likomärkä, ja vettä oli\nsaappaissanikin. Sitten juoksin kartanoa kohden heittäytyen aina\nvälillä maahan, kun kuulia rakeili liiaksi ympärilläni. Minua ammuttiin\nvielä tällöin molemmilta puolilta. Kuitenkin pääsin niin lähelle, että\nmuudan aliupseeri rohkeni tulla ottamaan selvää, olinko ystävä vai\nvihollinen. Hänen kerallaan menin kartanoon. Silloin ei vielä muita\nollut joukostamme palannut. Toiset jäivät makaamaan paikoilleen, kunnes\nhämärä saapui ja laukaustenvaihto lakkasi. Vihollisen ampumaketju\ntapasi sillä välin _Elfgrenin_, joka oli olevinaan bolsheviki puhuen\nryssää ja juosten heidän kerallaan kappaleen matkaa. Minun jälkeeni\nsaapui kartanoon _Bilkenroth_, sitten _Elfgren_, jota meikäläiset\nmyöskin ampuivat, ja viimein _Nyman_ ja _Sederholm_ yhdessä. Illalla\nseisoessani vartiossa metsikön laidassa kuului kentältä avunhuutoja.\nSinne lähetetyt sanitäärit löysivät _Jaakkolan_ ja _Laitisen_.\n\n»Vaikka siis retkemme tarkoitusperä jäi saavuttamatta, oli\nsillä mielestäni se merkitys, että se paljasti bolshevikien\näkkiyllätysyrityksen, ja että meidän rintamanosallamme bolshevikit\neivät päässeet, uskaltaneet tai ehtineet niin lähelle kartanoa kuin\nmetsikön luona ja suurella maantiellä.»\n\n3:nnen komppanian kokonaistappio Lagenan kartanon taistelussa oli 2\nkaatunutta, nim. sotilaat _Erkki Pesola_ ja _Samuel Prättälä_, sekä 7\nhaavoittunutta. Puhelinkomppanian kaatuneista ja haavoittuneista on\nedellä tehty selkoa. Virolaisista haavoittui muutamia, m.m. 2 upseeria.\n\nVihollinen oli tosin toistamiseen peräytynyt, mutta ei tiedetty,\nmilloin se kävisi uudelleen rynnäkköön. Miesten oli niin ollen jäätävä\nketjuun vielä taistelun lakattuakin. Heille tuotiin lämmintä ruokaa ja\nteetä sinne. Majuri _Ekström_ kulki pitkin ketjua lausuen sanan siellä,\ntoisen täällä, kiittäen ja rohkaisten miehiään. Mieliala oli erittäin\nreipas. Sotilaat koettivat tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi. He\nhakivat alleen heiniä, joiden päällä he sitten loikoilivat jutellen\nkaskuja, katsellen tykinvälähdyksiä taivaalla ja kuunnellen tykkien\nmahtavaa jyskettä.\n\nMajuri _Ekström_ oli lähettänyt kapteeni _Pauluksen_ Udriakylään\njääneen virolaisen komppanian luo saattamaan sen järjestykseen. Hänen\ntuli joukkoineen, jos vihollinen vielä kerran hyökkäisi Lagenan\nkimppuun, tehdä kiertoliike ja hyökätä bolshevikien selkään. Lagenan\ntaisteluun osaaottanut virolainen komppania oli lähetetty asemiin\nvaltamaantien molemmille puolille kartanosta länteen. Se otti yön\nkuluessa vangiksi suuren joukon bolshevikien harhailevia ratsumiehiä ja\npatrulleja.\n\nSittenkuin klo 12,15 yöllä oli saatu tieto, että 1:nen komppania oli\nillalla vallannut Narvan, ja että Vaivaraan asettunut vihollinen oli\ntaistelutta antautunut virolaisille, joiden kanssa majuri _Ekström_\nsaavutti yhteyden, koottiin joukot puolenyön jälkeen ja lähdettiin\nmarssimaan Narvaa kohden. Udriakylään sijoitettu virolaiskomppania sai\nkäskyn siirtyä Lagenaan suojelemaan sinne jääneitä haavoittuneita,\njoiden hoidosta lääkäri _Kaarlo Melartin_ huolehti.\n\n       *       *       *       *       *\n\n1:nen komppania luutnantti _Vuorisalon_ konekiväärikomennuskunnan\nkanssa jätti Lagenan kartanon 18 p:nä klo 12,30 päivällä. Tuskin\nse oli ehtinyt lähteä, kun Lagenan ensimmäinen taistelu alkoi.\nLuutnantti _Eskola_ lähetti miehen tiedustelemaan majuri _Ekströmiltä_,\ntarvittiinko apua. Lähetti palasi ilmoittaen, että komppanian\nkäskettiin jatkaa matkaansa ja täyttää sille määrätty tehtävä.\n\nPikamarssissa riennettiin Riigin kylää kohden. Tiedettiin, että 2:nen\nkomppania oli matkalla samaan päämäärään Narvan Joensuun kautta ja\n4:s komppania sekä _Varmavuoren_ nopeat tiedustelijat suorinta tietä.\nKysymyksessä oli, kenelle kunnia Narvan valloituksesta tulisi jäämään.\n\nTällä välin tavaton sekasorto vallitsi Narvassa. Punaisia joukkoja\nkulki edestakaisin. Bolshevistisen väestön keskuudessa hermostuneisuus\nniinikään oli vallalla. Kuvaavaa on, että kun lauantaina, tammikuun\n18 p:nä, aamupäivällä joku oli muutaman kahvilan edustalla huutanut:\nvalkoiset tulevat!, niin se oli synnyttänyt tavattoman pakokauhun.\nJokainen oli ollut kuulevinaan kiväärien pauketta aivan läheltä, mikä\ntietysti oli omiaan lisäämään paniikkia.\n\nPäivällä taistelu syntyi bolshevikisotilaiden kesken. Matruusit olivat\nnäet konekiväärein sulkeneet sillat Narovajoen ylitse estääkseen\npakokauhun valtaan joutuneita sotilaita peräytymästä taistelutta\nNarvasta. Tällöin, kerrotaan, torille keräytyneet maaväen sotilaat\nkiihtyneinä hankkivat konekiväärejä ja avasivat tulen sillan toisessa\npäässä olevia matruuseja vastaan, jotka puolestaan maksoivat samalla\nmitalla. Kaatuneita ja haavoittuneita oli molemmin puolin runsaasti.\nKaupunkilaisten tietojen mukaan bolshevikien johtajat, _Trotski,\nAnvelt_ y.m. komissaarit, olivat olleet vielä klo 5 ip. Narvassa\nkiihoittaen joukkoja taisteluun ja vaatien kaikkia asukkaita ottamaan\nosaa puolustautumiseen.\n\n1:nen komppania eteni pikamarssissa. Etumaisina kulkevat 1:nen joukkue\nja jääkäriluutnantti _Vuorisalon_ konekiväärikomennuskunta joutuivat\nvihollisen kanssa kosketuksiin ensimmäisen kerran Törvajoen luona,\njosta tie Riigiin haarautuu valtatiestä. Luutnantti _Varmavuori_\ntiedustelijoineen oli siellä parastaikaa kiivaassa taistelussa.\nBolshevikit karkoitettiin. Matkaa jatkettiin sitten Riigin kylään,\njosta vihollinen kuitenkin komppanian lähestyessä oli peräytynyt joen\nylitse vieden mukanaan tykkinsä. Komppania jatkoi senvuoksi marssiaan\nNarovajoen reunaa pitkin kulkevaa tietä kohti Narvaa kiihdyttäen yhä\nkulkuaan.\n\nKomppania saapui Narvan esikaupunkiin aivan vihollisen aavistamatta.\nBolshevikit odottivat näet suomalais-virolaisia joukkoja lännestäpäin\nNarvan maantietä pitkin. Esikaupungista otettiin mukaan opas ohjaamaan\nkomppaniaa raatihuoneelle, joka oli päätetty valita kaupungin\npuhdistustyön lähtökohdaksi. Tiedettiin kyllä, että kaupungissa oli\nmonikymmenkertainen vihollinen, mutta silti ei ainoakaan epäillyt\nseurata uhkarohkeita päälliköitä.\n\nJonossa juosten riennettiin pitkin pimeitä katuja. Vastaan tulevat\npunaisten patrullit ammuttiin heti maahan ja jatkettiin juoksua. Klo\n5,20 ip. komppania saapui raatihuoneen torille, ampui yhteislaukauksen\nkivääreistään ja kajahdutti voimakkaan eläköön-huudon kaupungin\nvalloituksen kunniaksi. Heti senjälkeen räiske ja pankkina alkoivat:\nryhdyttiin puhdistustyöhön. Pikalähetti riensi kiirehtimään 2:sta\nkomppaniaa avuksi.\n\n2:nen komppania oli lähtenyt Merikylästä rientämään Narvan Joensuuta\nkohden. Kun oli saavuttu lähelle kauppalaa, lähetettiin 10-miehinen\nkärkijoukko edeltä. Se saapui vastusta kohtaamatta kauppalan laitaan.\nMutta silloin bolshevikit avasivat äkkiarvaamatta kahdelta taholta\nkiivaan tulen lähestyviä suomalaisia vastaan, jotka heittäytyivät\nasemiin ja vastasivat tuleen.\n\nBolshevikien tuli harveni pian, kunnes taas äkkiä joen toiselta\nrannalta heidän konekiväärinsä ja kiväärinsä alkoivat rätistä. Pienen\netujoukon asema oli tukala, mutta tilanteen pelasti komppanian\npäävoima, joka saapui parhaaseen aikaan. Lyhyen tulenvaihdon jälkeen\nbolshevikit jättivät kauppalan. Viimeiset pakenijat jäivät makaamaan\nNarovan jäälle suomalaisten kuulien kaatamina. Saaliiksi saatiin 2\nkenttäpuhelinta, 4 kenttäkeittiötä, 2 hevosta, muutamia kiväärejä y.m.\nKauppala oli suomalaisten hallussa klo 11 ap.\n\nOli vähältä, ettei 2:nen komppania valtauksen suoritettuaan joutunut\nvirolaisen laivaston tykkitulen alaiseksi. Merellä viipyvät sotalaivat\nolivat näet saaneet käskyn ryhtyä pommittamaan Narvan Joensuuta.\nViime hetkessä majuri _Ekströmin_ onnistui lähettää laivoille sana,\nettä 2:nen komppania oli jo vallannut kauppalan, ja että pommitus oli\nsuunnattava Jamburgiin.\n\nKauppalan asukkaat valmistivat vapauttajilleen päivälliset ja\nosoittivat heille kaikin tavoin kiitollisuuttaan. Parin tunnin kuluttua\nvirolainen laivasto saapui kauppalan satamaan. »Lennuk» jäi merelle,\n»Lembit» sensijaan saapui laiturin luo.\n\n»Se hetki on suurenmoinen, kaunis ja liikuttava», kertoo muudan\nvirolainen meriupseeri. »'Lembitin' soittokunta soittaa 'Porilaisten\nmarssia', jonka säveleet voimakkaina kaikuvat läpi tyynen ilman. Sää on\nleuto ja kirkas, joen pinta rasvatyyni. Sillan luo on pian keräytynyt\nkoko kauppalan asujamisto tervehtimään 'Lembitiä' heiluttaen valkeita\nnenäliinoja. Kun on tultu lähemmäksi siltaa, soittaa soittokunta Viron\nkansallislaulun. Paljastetuin päin, osa kuunnellen, osa laulaen mukana,\nilmaisee sekä laivan komennuskunta että rannalla seisova ihmisjoukko\ntunteensa.\n\n»Ylentävästi vaikuttaa tietoisuus siitä, että vielä vastikään\nvihollisen vallan alla huokailleen maan, Viron valtion, rajalle me nyt\nvapauttajina saavumme, voimme laulaa tuntien samaa sydämessä kuin sanat\nilmaisevat: 'Mu isamaa, mu önn ja rööm!' Kyyneleet kimmeltävät silmissä\nmonella rannalla seisojista, jotka voivat jälleen tuon verrattain\nlyhyen, mutta sitä vaikeamman kauhun ja kärsimysten ajan jälkeen tuntea\nolevansa vapaita. He tuntevat oman valtakuntansa suojelevan käden,\njonka merkkinä sini-musta-valkea lippu liehuu ylpeästi 'Lembitillä!'\nMerimiehillämmekin on syytä riemuun: onhan juuri oikeastaan heidän\nansionsa, että rannikkomme on puhdistettu bolshevikeista; ilman\nlaivaston tukea ei pohjoisella rintamallamme olisi voitu toivoakaan\nniin nopeaa etenemistä. On tunne siitä, että meriväki ei ole pettänyt\nheihin pantua luottamusta, ja että se on ollut tehtävänsä tasalla\ntäyttäen työnsä vielä ennen meren jäätymistä. ‒ ‒ ‒\n\n»Rannalla olevilta ihmisiltä kuulemme uskomattomia kertomuksia\nbolshevikien julmuuksista. Ennen lähtöään he ovat, kuulemma,\ntoimeenpanneet joukkosurmaamisen (n. 30 henkilöä, enimmäkseen naisia).\nSurmatuille on ripustettu kivi kaulaan ja ruumiit heitetty jokeen.\nSillä kohdalla, johon 'Lembit' on asettunut, kerrotaan olevan joukon\nruumiita joen pohjassa. Ei voisi uskoa. Mutta kun näytetään rannalla\nviruvaa vanhahkon naisen ruumista, pitää, tahtoopa tai on tahtomatta,\nuskoa. Ennen lähtöään bolshevikit ovat täältä ottaneet pakolla\ntarpeikseen vielä kymmenkunta neitosta, jotta olisi hauskempaa lähteä.»\n\nKapteeni _Kanervan_ pyynnöstä »Lembit» pommitti kahden tunnin ajan\nRiigin kylää karkoittaakseen vihollisen patterin sieltä.\n\nKlo 3,30 ip. 2:nen komppania lähti jatkamaan matkaansa Riigin kylän\nkautta Narvaan. Noin virstan päässä Narvan Joensuusta, kapteeni\n_Kanervan_ ilmoituksen mukaan, komppania sai saaliikseen 1.500 kpl.\n3-tuuman tykin ammuksia ja 2 tykkiratasta, jotka vihollinen oli\njättänyt nopeasti paetessaan.\n\nTiellä 1:sen komppanian lähetti tuli komppaniaa vastaan pyytäen sitä\nkiiruhtamaan mahdollisimman nopeasti. Komppania kulki loppumatkan\njuosten ja saapui raatihuoneen torille n. tuntia myöhemmin kuin 1:nen.\nYhdessä ne ryhtyivät sitten tarmokkaasti puhdistamaan kaupunkia. Sitä\nkesti koko yön. Komppanioista haavoittui 5 ja joutui kadoksiin 2.\n\nSaaliiksi saatiin koko vihollisen divisioonan esikunta päällikköineen\nja 27:nnen venäläisen rykmentin päällikkö esikuntineen, divisioonan\nkuormasto, yksi järeä tykistöpatteri sekä suuret määrät sotatarpeita ja\nmuonaa y.m. sekä paljon vankeja.\n\nKlo 9 ip. luutnantti _Eskola_, Narvan valloittaja, lähetti majuri\n_Ekströmille_ pikalähetin mukana muistikirjan lehdelle kirjoitetun,\nnäin kuuluvan raportin:\n\n »Majuri.\n\n Kello 5.20 ip. valloitimme 1:nen komppania Narvan kaupungin. Vangiksi\n saimme brigadin päällikön ja koko staabin, samaten rykmentin päällikön\n ja koko staabin, kuormaston, 200 hevosta, 1 raskaan tykin ja paljon\n vankeja, joita ei vielä ole luettu, toistasataa punakaartilaista\n y.m. paljon. Kello 6.40 ip. saapui samaa tietä meidän perässämme 2.\n komppania.\n\n Eläköön, suomalaisilla on Narva!\n\n                                         _Eskola_.\n                 Kolme haavoittunutta, m.m. vänrikki Tenhunen. S—a.\n\n Punikit aikovat vankien puheitten mukaan tänä yönä hyökätä kaupunkiin.\n Jos tulee väkeä lisää, tulkaa Riigin kautta, tie on vapaa.»\n\nKapteeni _Kanerva_ taas ilmoitti saaneensa saaliiksi 3 täydessä\nkunnossa olevaa tykkiä, ammuksia, suuren määrän hevosia, kuormaston,\nmuonaa y.m.\n\nIvangorodin puolelle paenneet venäläiset ja virolaiset punaiset joukot\nryhtyivät yöllä hyökkäykseen yrittäen vallata kaupungin. Heidät lyötiin\nkuitenkin suurin tappioin takaisin. Sitten he avasivat tykkitulen\nkaupunkia ja etenkin raatihuonetta vastaan. Suomalaisten valtaamat\ntykit vastasivat tuleen, sittenkuin vangiksi saadut bolshevikien\ntykkimiehet oli pakotettu voittajien palvelukseen. Ainakin eräs heistä\npaukuttikin hyvillä mielin entisiä aseveljiään päin. Vihollisten tykit\nvaikenivat pian senjälkeen.\n\nNarvaa kuuluisasta, huimapäisestä valloituksesta otamme tähän vielä\nmuutamia katkelmia mukana olleiden muistiinpanoista.\n\n»On jo jokseenkin pimeää», alkaa konekiväärinjohtaja M. kertomuksensa,\n»saapuessamme Riigin kylään, vaikka kello on vasta noin kolmen\npaikkeilla. Tie kulkee pitkin Narovajoen rantaa. Joen toiselta puolen\nkuuluu vähän väliä venäjänkielisiä huutoja ja ratsujen jalankopinaa,\ntoisinaan pilkoittaa valo jonkin mökin ikkunoista. Tuskinpa siellä,\nenempää kuin taloissakaan, joiden ohi ajamme, aavistetaan meidän olevan\nnäin lähellä. Mutta varmasti kuunnellaan sykkivin sydämin sitä vähäistä\nhälyä, jonka joukkomme saa aikaan.\n\nNoin tunnin verran edettyämme taivas edessäpäin alkaa vaaleta. Narvan\nvalot! Miehet, jotka marssivat jonossa molemmin puolin tietä, saavat\nkomennuksen »mars mars!». Varjoja, kivääri kädessä, alkaa sukeltautua\nesiin pimeästä kärryjen kummaltakin sivulta häipyen taas pimeään,\najomiehet lyövät hevosta selkään — aletaan lähestyä Narvaa.\n\nVaikka kaikki käsittävätkin hetken vakavuuden, ei kuitenkaan olla\ntäydellisesti selvillä yrityksen suuruudesta: lähteä sadalla miehellä\nvaltaamaan kaupunkia, jota piti olla puolustamassa moninkertainen\nvihollisjoukko — omat joukot taas siksi kaukana, ettei apua ole\ntoivottavissa, ennenkuin se jo olisi liian myöhäistä. Mutta sellaiset\najatukset eivät tule mieleenkään; nuori veri nauttii pimeyden\nromantiikasta pienen, suloisen jännityksen hermoja kiihoittaessa.\nEdestä kuuluu silloin tällöin laukauksia: joitakin bolshevikien\nratsureita on ammuttu.\n\nKuormasto pysähdytetään. Tulee käsky: »Kaikki konekiväärit kärkeen!»\nEnsimmäinen kivääri saa kuitenkin jäädä takapäähän suojelemaan\njälkijoukkoa.\n\nEräällä torilla etujoukot saavat näkyviinsä ratsumiehiä, jotka heti\nkatoavat muutaman laukauksen jälkeen. Matka suunnataan raatihuoneen\ntorille. Siellä kävelee muutamia siviilihenkilöitä, jotka ovat aivan\npyörällä päästään. Eräästä porttikäytävästä pistäytyy esille mies,\nkumarahko, keski-ikäinen. Heti suunnataan kiväärit häntä kohden. Mies\nhätäytyy, pudottaa piippunsa, kädet ylös, ja tuskallinen huuto pääsee\nhuulilta:\n\n— Nje streljaitje, jaa sotsialdemokraat, jaa sotsialdemokraat! [Älkää\nampuko, olen sosiaalidemokraatti, olen sosiaalidemokraatti.]\n\nMies nähtävästi luulee, että punaisten patrulli on liikkeellä.\n\nKello 5.20 marssivat joukot raatihuoneen torille, etunenässä toinen,\nkolmas ja neljäs konekivääri. Tori on aivan tyhjä. Bolshevikeista\nei ole muuta todistamassa kuin punainen lippu raatihuoneen portaiden\nkaiteessa ja ovelle naulatut määräykset neljän v. 1890 tienoilla\nsyntyneen asevelvollisuusluokan mobilisoimisesta, varustettuina\nkuuluisan _Anveltin_ allekirjoituksella.\n\nHeti aluksi lähetetään toinen konekivääri erästä katua eteenpäin\nNarovajoen siltaa kohden tekemään tietä selväksi. Jonkin matkan päässä\nsaman kadun varrella sijaitsevan bolshevikiesikunnan luona miehet\ntapaavat kuusi ryssää, jotka ammutaan maahan. Auto nousee samassa\nsillalta päin kadulle aikoen nähtävästi raatihuoneelle. Mutta äkkiä se\nkai vainuaa vaaraa ja kääntyy ympäri. Miehet panevat pyssyt paukkumaan,\nmutta pimeys, auton nopeus ja vähäinen aika tekevät ampumisen\ntuloksettomaksi. — Tässä autossa muuten taru kertoo istuneen itsensä\nTrotskin.\n\nVähitellen koko valtausjoukko on keräytynyt torille. Kuormasto ottaa\nhaltuunsa keskiosan. Raatihuoneen portaiden juurella muudan nuori mies\nalkaa vetää »Jääkärien marssia». Lauluun yhdytään siellä täällä kunnes\ntulee kielto — laulun aika ei ole nyt.\n\nKuumeinen touhu alkaa vallita torilla. Kuriireja lähetetään, patrulleja\npannaan kiertämään ja konekiväärit asetetaan asemiin torin nurkille.\n\nPari vänrikkiä ja minä päätämme lähteä joen toiselle puolen katsomaan.\nTultuamme noin sadan metrin päähän sillasta näemme miehen ratsastavan\nkäyden vastaamme. Annamme hänen tulla lähelle, sitten juoksemme aseet\nojennettuina häntä kohden ja karjumme kolmella kielellä:\n\n— Kädet ylös! Alas!\n\nHän hyppää alas, ja kasakkapukuinen upseeri seisoo edessämme. Hänet\nriisutaan aseista ja ryhdytään pitämään kuulustelua. Hän kertoo\nolevansa matkalla esikuntaan.\n\n— Mihin armeijaan kuuluu? — Venäjän armeijaan. — Punaiseen? — Niin.\n— Eikö hän tiennyt kaupungin olevan valkoisten hallussa? — Ei. —\nOnko sillan toisella puolen paljon bolshevikeja? — Yksi komppania,\nkaksisataa viisikymmentä miestä.\n\nHänet lähetetään raatihuoneelle tutkittavaksi. — Peloton mies: sangen\nrauhallisena ja hymyillen hän seisoo ojennettujen kiväärinpiippujemme\nedessä.\n\nMatka sillan toiselle puolen jää sikseen. Mutta uuden yrityksen tekevät\ntoinen konekivääri ja ryhmä jalkaväkeä vänrikki _Matti Tenhusen_\njohdolla. He ovat päässeet sillan keskipalkoille, kun vastaan tulee\nmies kädet ylhäällä. Kaikki hyökkäävät häntä kohden, bolsheviki\nperäytyy, kunnes äkkiä häviää hämärään. Samassa konekivääri alkaa\nrätistä sillan toisella puolen. Siinä vänrikki Tenhunen haavoittuu\nkäteen, eräs miehistä jalkaan ja muudan saa päänahkansa halki. Vähän\naikaa meikäläisten konekivääri yrittää laulaa, mutta paikka on tukala:\nsähkölamppu palaa sillan läntisessä päässä, bolshevikit saattavat\ntähdätä hyvin, sillan itäpää taas on aivan pimeä.\n\nToinen konekivääri asetetaan tämän jälkeen Länsi-Narvan linnaa,\nHermannsfestiä, vastapäätä olevalle penkereelle, josta se hallitsee\nmyöskin siltaa. Pian senjälkeen sinne tuodaan myös ensimmäinen\nkonekivääri ja venäläinen, bolshevikeilta saatu »Maxim».\n\nTällä välin saapuu kaupunkiin toinen komppania, jota pikalähetti on\nlähetetty hakemaan Narvan Joensuusta. Se saapuu kello seitsemän ajoissa\nja lähtee puhdistamaan Hermannsfestiä.\n\nKello kymmeneltä rupeaa satamaan granaatteja kaupunkiin.\nTähtäyspisteenä näkyy olevan raatihuone, useimmat projektiilit osuvat\nnäet sen ympäristöön, ja seuraavana päivänä saamme ihailla sen\nseinässä reikää, jonka jokin nenäkäs granaatti on tehnyt — kuitenkaan\nvahingoittamatta huoneissa nukkujia.\n\nSotilaan täyttää aina omituisen juhlallinen tunne kuunnellessaan tykin\njyräystä ja projektiilien vonkumista. Kiväärinrätinä tuntuu suulaiden\nnaisten lörpöttelyltä, mutta tykinjyske on kuin vanhojen miesten vakava\nkeskustelu.\n\nPian meikäläisten patteri alkaa vastailla tuleen. Ja silloin tuntuu\nentistä juhlallisemmalta: toinen sanoo neljällä tykillään neljä\npainavaa sanaa, toinen vastaa neljä, jos mahdollista, vielä painavampaa\nsanaa, ja niin keskustelu jatkuu pienin väliajoin aamuun asti.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMakaan sillalle suunnatun konekiväärini takana penkereellä. On kylmä\nloikoa jäisellä maalla.\n\nPuolenyön tienoissa alkaa sillanpäässä, sähkölampun alla näkyä tummia\nhahmoja. Joukko taajenee ja tulee pari metriä eteenpäin, etenee vähän,\nmutta alkaa sitten taas vetäytyä taapäin. Silloin pistämme konekiväärit\nsoimaan. Kuuluu sekasortoista melua, joka häipyy sillan pimeään. Jokin\ntumma möhkäle vain jää makaamaan juuri sähkölampun alle. Koetamme\nkiikarilla saada siitä selkoa, mutta se on mahdotonta.\n\nNiinkuin ainakin pimeässä, ovat täällä havaintojen teossa korvat\nsilmiä paljon etevämmät. Korviensa avulla saattaa päättää, että\nnyt bolshevikiratsumiehet yrittävät jäitse kaupunkiin, sillä\nrantapenkereeltä kuuluu konekiväärien rätinää ja hevosten kavioiden\nkopsetta. Hyökkäys on torjuttu, sillä konekiväärien tuli on verrattain\nlaimeaa. Kaupungista kuuluu aina silloin tällöin räiskettä, patrulli on\nmetsästämässä.\n\nMakaan konekiväärin takana odotellen uutta hyökkäystä. Sillan takaa\nkuuluu vain epämääräistä kohinaa, josta en voi mitään päätellä. Kello\nkahdelta yöllä kohinan tarkoitus käy selville. Kuuluu kova pamaus,\nmuutamaksi sekunniksi lieska valaisee joen, ja silta lentää ilmaan.\nKomea näky, kun palavat sillankappaleet kohoavat puolentoistakymmenen\nmetrin korkeuteen.\n\nSilta ei kuitenkaan ole mennyt kokonaan rikki, aamulla näet sen\nylitse tulee muutamia hämmästyneen näköisiä ihmisiä, jotka kertovat\nbolshevikien lähteneen koko Itä-Narvasta pois. Käväisemme myös\nkatsomassa, mikä mahtaa olla se musta möhkäle, jonka olemme yöllä\nampuneet sähkölampun alle, ja toteamme sen olevan seulaksiammutun\nhevosen.\n\nAamulla kaikki parturituvat ovat täynnä pestäviä, parrakkaita miehiä,\nja kun puolenpäivän tienoissa kutsutaan ruoturintamaan »Narvan\nkaupungin päivällisiä» varten, saattaa huomata, miten kokonaan\naiheettomia ovat bolshevikien huhut »parrakkaista, mustista miehistä»,\njotka muka hyökkäävät puukko hampaissa».»\n\nMuudan 2:sen komppanian sotilas kertoo kaupungin puhdistustyöstä:\n\n'Lähdemme komppanianpäällikkömme johdolla liikkeelle. Saavumme erään\ntorin laitaan. Edestämme kuuluu hevosten kavioiden kopsetta ja\nkärryjen tärinää. Kuulemme siellä huudettavan ja ärjyttävän venäjäksi.\nAvaamme silloin tulen konekivääreistä ja kivääreistä; vihollinen\nvastaa heittämällä meitä kohden muutamia käsipommeja. (Seuraavana\npäivänä käydessämme katsomassa toria näemme, mitä jälkeä ammuntamme\non jättänyt. Siellä makaa useita hevosia kuolleina ja niiden keskellä\nkymmenittäin kaatuneita, kiinalaisia, ryssiä ja virolaisia.)\n\nKuljemme eteenpäin puhdistaen kaupunkia. Saavuttuamme erään rakennuksen\nlähistölle huudetaan meille pimeästä:\n\n— Keitä siellä on?\n\nKapteenimme huutaa kysyjille vastaan:\n\n— Keitä siellä sitten on?\n\n— Rahjan kolmas komppania, kuuluu vastaus.\n\n— Me olemme suomalaisia vapaaehtoisia, huutaa kapteeni _Kanerva_ ja\nvaatii heitä antautumaan.\n\nVastauksena on naurunrähäkkä, jonka jälkeen konekiväärit ja kiväärit\nalkavat molemmin puolin tuiskia tulta. Laukaustenvaihtoa kestää\npuolisen tuntia. Sitten vihollinen lakkaa ampumasta ja ilmoittaa\nantautuvansa.\n\nKolme miestä rientää heitä kohden, mutta sieltä ammutaan heitä\nosaamatta kuitenkaan.\n\nKapteeni _Kanerva_ komentaa tulta. Kiivas ammunta kestää hetkisen.\nSitten punaiset luopuvat enemmästä vastarinnasta. Viemme heidät\nraatihuoneelle, jossa heidät tarkastetaan ja lasketaan.'\n\n4:nnen komppanian osuus päivän taisteluihin ei ollut suuri. Se oli\nkyllä marssinut Olginaan, verrattain lähelle Narvaa, mutta koska\n»miehistö oli äärimmäisen nopean etenemisen vuoksi lopen uupunut»,\nmääräsi komppanian päällikkö, jonka käytettäväksi oli saapunut yksi\nkomppania virolaistakin, hyökkäyksen alettavaksi vasta klo 2 yöllä,\njolloin Narva oli jo vallattu.\n\n_Varmavuoren_ tiedustelijoilla oli sensijaan paljon puuhaa. Yrittipä\ntämä vajaa 30-miehinen joukko valloittaa Narvan kaupungin lännestä\nkäsin — siis juuri siltä taholta, josta bolshevikit odottivat\nvihollisiaan!\n\nAnnamme luutnantti _Varmavuoren_ kertoa tiedusteluosaston vaiheista\nNarvan valloituspäivänä.\n\n'Minä saan määräyksen ottaa kiinni 4:nnen komppanian, jonka sanotaan\nlähteneen Narvaan, ja mennä sen edellä sinne. Eroan majurista Lagenan\nportilla. »Toivon, että sinä olet ensimmäinen Narvassa», ovat hänen\nviimeiset sanansa silloin. »Ymmärrän», vastaan, ja niin lähdemme\npikamarssissa ottamaan kiinni 4:ttä komppaniaa. (Se ei kuitenkaan ollut\nvielä lähtenytkään, vaan hoiteli haavoittuneitaan Lagenan kartanossa.\nManaus oli päässyt majurilta, kun hän oli tavannut komppanian yhä vielä\nLagenassa. Hän lähetti kuriirin peräämme pysähdyttääkseen meidät.\nKuriiri tuli kuitenkin liian myöhään. Olimme silloin jo taistelussa\nbolshevikien kanssa Törvajoen luona.)\n\nLähdemme Lagenan kartanosta pikamarssissa. Neiti _Elfride v. Hippius_\najaa hevosella ohitsemme luullen hänkin 4:nnen komppanian olevan\nedellämme. Tiellä kaksi vihollisen ratsumiestä tulee häntä vastaan,\nmutta neitimme ajaa heidät karkuun majurin lahjoittamalla browningilla.\nNyt vasta huomaamme, ettei 4:s komppania ole lähtenytkään. Lähetän\npikaviestin kiiruhtamaan sitä heti apuun. Sitä odotellessamme ryhdymme\ntaisteluun.\n\nYksi ryhmä muodostaa ketjun muiden jäädessä erään tiilirakennuksen\ntaakse reserviin. Laukaustenvaihto on kiivas ja tulinen. Liikettä alkaa\nnäkyä oikealla sivustalla harvassa metsikössä. Lähetän sinne reservistä\nyhden ryhmän, joka joutuu heti taisteluun kiertoliikettä tekevän\nvihollisen kanssa. Mieheni ajavat vihollisen takaisin ottaen 6 vankia\nja ampuen 8.\n\nNyt kiinnitämme huomiomme vasemmalle siivelle, sieltä näet vartio\nilmoittaa vihollisen koettavan suurempaa kiertoliikettä. Lähden yhden\nryhmän kera sinne käskien vänrikki _Nygårdin_ pitämään puoliaan\nkeskustassa. Tullessani sivustalle bolshevikit tekevät saartoa. Heidät\nlasketaan lähelle — ikävä vain, ettei meillä ole vielä konekiväärejä —\nja annamme sitten kivääreistä minkä kerkeämme. Vihollinen peräytyy.\n\nKoko ajan on keskustasta kuulunut ammuntaa. Ihmettelen vain, miten\nlaukaukset kuuluvat niin sivulta ja takaa. Asia selviää. Vihollinen\non näet hyökännyt niin kiivaasti, että _Nygård_ on ollut pakotettu\nperäytymään parisataa metriä. Kun tulen takaisin, on hän kuitenkin jo\nonnistunut ottamaan takaisin entiset asemansa. Minut nähdessään hän\nnousee ylös, hyppää kiviaidan taakse alkaen ampua seisaaltaan.\n\nKonekiväärit saapuvat. (Luutnantti _Vuorisalon_ K.K.K. ja 1:sen\nkomppanian etujoukot.) Aluksi annetaan hiukan viivatulta kylään,\nsitten: — Ylös! Hurraa-a-a! ja niin painellaan taas kilpaa kylään.\nKuulat vinkuvat korvissa, mutta eteenpäin pyritään vain.\n\nKylän reunassa otetaan viholliselta kaksi konekivääriä ja käännetään\nne taloja kohden. Kuitenkaan ei niillä ammuta kuin hetkinen, kun taas\naletaan juosta eteenpäin. Emme ole päässeet pitkääkään matkaa, kun\nminun välttämättömyyden pakosta täytyy seisahtua. Syynä äkilliseen\npysähtymiseen! on vain karkumatkoille lähtenyt nappi, joka saa aikaan\nsen, että alushousut äkkiä valahtavat polviini. Minua harmittaa.\n\n— Seis, pojat! huutaa vääpeli _Kurvinen_, älkää juosko! Herra\nratsumestarin kalsonginnappi putosi!\n\nMutta pojat eivät ole kuulevinaankaan, syöksyvät vain entistä vauhtia\neteenpäin, ja niin »herra ratsumestari» saa juosta perässä minkä\nkerkeää kantaen housujaan.\n\nKylän takana on aukea, jonka poikki aivan läheltä juoksee puro,\nTörvajoki. Silta kulkee joen ylitse. Siinä näemme hevosen ajajineen ja\nkuormineen pyrkivän eteenpäin. Huudamme heitä seisahduttamaan, mutta\nhuutomme kaikuu kuuroille korville. Silloin laukaisen. Hevonen pysähtyy\ntienviereen jalkaan haavoittuneena.\n\nMies makaa kärryillä kuolleena, niiden vieressä toinen, kolmas taas\nkatoaa sillan alle. Rattailta saamme kaksi konekivääriä, patruuneja,\nvaatteita ja paljon muuta tavaraa. Konekiväärit kiskaistaan alas ja\naletaan niillä ampua suljetussa järjestyksessä peräytyvää vihollista.\n\n20 minuuttia myöhemmin olemme ottaneet haltuumme Olginan kartanon,\njohon myös avuksemme tullut 4:s komppania saapuu. Vähän ajan kuluttua\n1:nen komppania marssii ohitsemme matkalla Riigin kylään.\n\nTaistelussa emme ole saaneet naarmuakaan, mutta vihollinen ei\nole päässyt yhtä ehjin nahoin. Kaatuneita ja haavoittuneita\nbolshevikeja makaa maassa pitkin kenttää. (Jäljessämme tulevan\nambulanssin ilmoituksen mukaan oli maantiellä ja sen varsilla 48\nruumista.) Saaliiksemme olemme saaneet 4 konekivääriä ja 23 vankia.\nHyökkäys on onnistunut vallan erinomaisesti. Onhan suorastaan\nihme, että 27 miehellä olemme vallanneet kylän keskellä päivää, ei\näkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä, vaan todellisella taistelulla.\nTäytyy tunnustaa, että olemme Fortuna-rouvan suuressa suosiossa.\n\nJatkamme pian matkaa kohti edessämme olevaa Narvaa. 4:s komppania jää\nOlginaan. Sillä onkin aamupäivällä ollut kuumat paikat Repnikissä,\njoten se joutaakin lepäämään. Mutta minä, kunnianhimon kiihoittamana,\narvelen voivani valloittaa koko maailman 27 poikani kanssa — ja riennän\neteenpäin kohti Narvaa.\n\nNarvaan johtava valtatie on suora ja leveä. Jonkinverran metsää\nkasvaa sen vasemmalla puolella, mutta laaja tasanko aukeaa oikealle.\nLähellä Narvaa — noin 400 metriä sen etukaupungista — yhtyy maantiehen\nrautatieltä päin tuleva sivutie, joka on syöpynyt niin syvälle\nhiekkaiseen maahan, että sivulta katsoen ei sillä kulkijoista näy\nmuuta kuin yläruumis. Lähetessämme teiden risteystä huomaamme siellä\nhiljalleen kulkevan suuren joukon hevosia matkalla Narvaan.\n\n— Se on vihollisen kuormasto. Siitä voimme kaapata hyvän saaliin,\nsanon. — Eteenpäin, pojat!\n\nOlemmekin erehtyneet, tultuamme lähemmäksi karavaani pysähtyy, ja\nsilloin huomaamme, ettei se olekaan mikään kuormasto, vaan peräytyvän\nrykmentin jäännös tykistön kera.\n\nOlemme keskellä aukeaa. Mitä tehdä? Hyökätäkö vai ei? Lähteäkö karkuun\nvai pysyäkö paikoillaan? Koetetaan jokaista keinoa. Komennan ampumaan\nyhteislaukauksen ja senjälkeen heittäytymään maahan. Onkin aika etsiä\nsuojaa, sillä täydellinen rajuilma nousee sieltä. (Kello oli n. 3,30\nip.) Kuulia tulee ensin pisaroina, mutta sitten myrskyn heittämänä\nkuurona. Vastaamme laukauksiin.\n\nMaassa näkyy selvästi, missä konekiväärin suihku kulkee. Se lähenee\nNygårdia heittäen lunta ja hietaa hänen silmilleen. _Nygård_ painaa\nposkensa maahan, pää käännettynä minua kohden.\n\n— Saitkos lunta silmillesi? ilkun minä.\n\n— Sain, vastaa hän vain.\n\nMutta kun minä saan saman satsin soraa, kadotan haluni irvistellä.\nKuulasadetta jatkuu näin kotvan aikaa, kunnes äkkiä sodan ukkonen\njyrähtää, ja shrapnelli kiitää metrin verran maan pinnan yläpuolella\naivan meidän ylitsemme, tunkeutuu takanamme maahan ja räjähtää siinä.\nOn kuin olisi harjalla vedetty pitkin selkääni shrapnellin lentäessä\nylitsemme. Jokainen meistä tekee sille kunnioittavan kumarruksen\npainaen nokkansa puolitoista tuumaa syvälle saven sisään.\n\n— Jestas, jos ne ampuvat kartesheja, ei meistä jää ainoatakaan\njäljelle, kuiskaan _Nygårdille_.\n\n— Peräydytään Törvajoen luo, ehdottaa hän.\n\n— Älä toivo, poika! Ei yksikään voi peräytyä elävänä. Kestetään tässä,\njos voidaan, kuiskaan. — Ampukaa harvaan, pojat, etteivät patruunat\nlopu!\n\nOikealla vieressäni makaa kersantti _Hjalmar Välimaa_, joka vitsailee\nampuessaan. Äkkiä hän vaikenee.\n\n— Välimaa, kuiskaa joku.\n\nKatson sinnepäin.\n\n— Mikäs _Välimaalle_ tuli?\n\nHän on kuolonkalpea ja painaa päätänsä maata vastaan.\n\n— _Välimaa_, mikä teitä vaivaa? kysyn.\n\nEn saa vastausta. Veri pulppuaa hänen suustaan, ja maa rinnan alla\npunoittaa. Hän on saanut kuulan sydämeensä.\n\nTilanne kärjistyy yhä. Viholliset alkavat ampua sivustasta. Meidän\ntäytyy ryhtyä johonkin. Ketju on käännettävä keinolla millä hyvänsä.\nYksitellen sitä käännetään. Kun »professori» _Wallertin_ vuoro tulee\nsiirtyä paikoilleen, nousee hän ylös, astuu pari askelta, mutta jääkin\nseisomaan puuskuttaen vihasta.\n\n— _Wallert_, maahan! käsken.\n\n— Prhss! pärskyttää hän. — S—nan polsut, kiroilee hän ja ampuu.\n\n— _Wallert_, maahan! huudan.\n\nEi mitään apua. _Wallert_ vain kiertää paikoillaan kuin parempaa\nmakuupaikkaa hakeva koiranpentu.\n\n— S—nan polsut! kuuluu yhä _Wallertin_ julmistunut ääni. — Kyllä teidät\nvielä paha perii!\n\n_Wallert_ ja ei millään saada maahan, hän seisoo vain ja ampuu.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEn käsitä, minkä vuoksi vihollinen lopuksi peräytyy. Me seuraamme sitä\naina Narvan etukaupunkiin asti, jossa estämme erään lentokoneen lähdön\nja anastamme sen.\n\nOlemme Narvan etukaupungissa. Pysähdymme siihen odottamaan 4:ttä\nkomppaniaa, mutta kun sitä ei ala kuulua, lähetän sananviejän\nkiirehtimään sitä.\n\nBolshevikit ampuvat rakennusten välistä. Me makailemme luonnon ja\nihmiskäsien muodostamissa kuopissa. Konekiväärimme ovat hyvissä\nasemissa valtakadun varrella. Vastailemme bolshevikien laukauksiin.\nPanssarijuna lähestyy kulkien kauempaa ohitsemme ja ampuu meitä\nkonekivääreillä. Vitsailemme siitä ja nautimme elämästämme. Olemme\nkaikki hyvin tyytyväisiä siihen, että juna on luotu kulkemaan\nkiskoilla, joten ei ole pelkoa sen liiallisesta lähestymisestä. Juna\nsaa puolestamme kulkea missä sitä haluttaa.\n\nHevonen vetäen vankkureita lähestyy tietä myöten. Neiti _v. Hippius_\nsiellä seilaa »muinaisaikain taisteluista ryysyinen» punaisen\nristin lippu toisessa kourassaan ja pistoli toisessa. Hänellä on\nlappalaispieksut jalassa. Kyytimies protesteeraa eikä tahdo tulla\nedemmäksi, ja Elfride-neiti toruu niin, että lakeus kaikuu. Huudan\nhänelle, ettei hän tulisi lähemmäksi, mutta siitä neitimme ei ole\ntietävinäänkään, toruu vain ja heiluttelee pistoliansa ukon nenän\nedessä.\n\nLähettimme saapuu 4:nnestä komppaniasta ja ilmoittaa sen vielä jonkin\naikaa aikovan levätä Olginassa. Lähetän heidän luokseen toisen\nkuriirin, joka palatessaan tuo tiedon, että 4:s komppania kyllä pian\ntulee avuksemme. Mutta heti senjälkeen saamme sanoman, ettei ole\ntoivoakaan avusta 4:nnen komppanian puolelta, sen miehet kun ovat liian\nväsyneitä. Kehoittavat meitä peräytymään. Sen kuullessani melkein\nitken kiukuissani. Lähetän raportin majuri _Ekströmille_ pyytäen häntä\nlähettämään 3:nnen komppanian avukseni. Saan vastauksen, että se on\nmahdotonta, 3:s komppania on näet ollut koko päivän tappelussa, eikä\nvaara vieläkään ole ohitse.\n\nSe lyö kunnianhimoiset toiveeni myttyyn. Olemme Narvassa, mutta emme\nvoi tunkeutua kaupunkiin muutaman miehen voimalla, kun ketään ei olisi\napuna hädän tullen. Ajattelen ensin lähteä kaikesta huolimatta, mutta\nluovun tuumasta, sillä enhän saa uhrata miehiäni kunnianhimoni tähden.\n— Jospa olisin saanut edes yhdenkään raportin 1:sestä tai 2:sesta\nkomppaniasta, mutta sitäkään ei saavu, ja niin Narva jää minulta\nvalloittamatta.'\n\nTiedusteluosasto peräytyi 2 km. päähän Narvasta. Siellä se yhtyi\nLagenasta klo 1,10 yöllä lähteneeseen 3:nteen komppaniaan, johon 4:s\nkomppania ja sen luona ollut virolainen komppania olivat liittyneet\nOlginassa. Majuri _Ekströmin_ yhteisellä johdolla nämä joukko-osastot\nmarssivat sitten vastarintaa kohtaamatta Narvaan tammikuun 19 p:nä\nklo 6 ap. Päivällä kapteeni _Schulginin_ komentoon uskotut loput\nEnsimmäisestä Suomalaisesta Vapaajoukosta saapuivat kaupunkiin.\n\nItä-Narva ja Narvan rautatienaseman tienoot puhdistettiin 19 p:nä.\n\nNarvan kadut ja torit tarjosivat aamulla kammottavan näyn:\npunaisten ruumiita virui hevosenraatojen keskellä. Kaikki Venäjän\nbolshevikiarmeijan monet kansallisuudet suomalaisista ja virolaisista\nkiinalaisiin saakka olivat edustettuina ruumiskasoissa, joita ei\nehditty heti korjata pois verisiltä kaduilta.\n\nBolshevikien valtakaudella oli Narvassakin tietysti toimeenpantu\nmurhia. Kaiken kaikkiaan parisataa henkilöä oli saanut surmansa, niistä\nosa naisia. »Poliittisia vankeja» säilytettiin Kreenholmin vankilassa,\njossa he saivat maata paljaalla kivilattialla. Bolshevikien loppuajalla\noli näistä vangeista suurin osa ammuttu tai muuten surmattu.\n\nPidätettyjä oli vankeusajalla kohdeltu raa'asti, piesty ja lyöty\npampulla. Punaisten hirmutekojen virallisessa tutkintopöytäkirjassa\nmainitaan vanginvartioiden kertoneen, että m.m. erästä suomalaista\nvapaaehtoista kohdeltiin julmasti.\n\nTästä tapauksesta »Vaba Maan» kirjeenvaihtaja kertoo muistelmissaan\nelämästä Narvassa bolshevikien aikana:\n\n»Vielä enemmän kuin virolaisia bolshevikit vihasivat suomalaisia. Jos\nhe saivat suomalaisia vangiksi, koettivat he keksiä oikein tepsiviä\nkidutuskeinoja.\n\n»Kerran tuotiin muudan suomalainen Kreenholmin vankilaan. Onnetonta\noli jo tiellä sinne piesty ja piinattu, mutta se katsottiin vielä\nvähäiseksi, ja vankilan päällysmiehet _Jögi_ ja _Katajew_ tekivät\npuolestaan minkä voivat. Ruoskittiin, lyötiin nyrkillä, poljettiin\njaloin, katkottiin luita — suomalainen ei päästänyt ääntäkään. Lyötiin\nmaahan, mies nousi rauhallisesti pystyyn ja katseli pieksäjiään\nmiehekkäästi silmiin aivan kuin sanoakseen: pieskää, jos se teitä\nhuvittaa. Suomalaisen miehekkyys ärsytti pieksäjiä vielä enemmän.\nLyötiin edelleen, kidutettiin kaikin tavoin, suomalainen ei vain\näännähtänytkään. Vimmastunut _Jögi_ karjaisi: — Eikö se piru\nväräytä jäsentäkään! ja pieksi edelleen. Mutta voitto jäi sittenkin\nsuomalaiselle: hän vaikeni loppuun saakka, kunnes kiukustuneet\npieksäjät väsyivät. Tyynesti suomalainen lähti teloituspaikalle\nkatsellen halveksien murhaajiaan.»\n\n       *       *       *       *       *\n\nNarvaan saavuttuaan majuri _Ekström_ lähetti Viron sotilasjohdolle näin\nkuuluvan raportin Narvan valloituksesta:\n\n»Joukkojen! 1:nen komppania hyökkäsi 18.I.19. klo 5,20 ip. Narvaan.\nHyökkäys tapahtui uhkarohkeasti tunkeutumalla sisään kaupunkiin\npohjoisesta. Vihollinen, joka oli odottanut meitä lännestä suuren\nmaantien suunnalta, tuli täydelleen yllätetyksi. 2:nen komppania,\njoka oli tullut Narvan Joensuun kautta, saapui 1:sen komppanian\ntueksi klo 6,40 ip. Vihollisen divisioonan esikunta ja yksi rykmentin\nesikunta henkilökuntineen joutuivat vangiksemme. Saaliiksemme jäi yksi\n4-tykkinen patteri, n. 100 hevosta, suuri määrä sotatarpeita ja yksi\nlentokone. 4:s komppania tunkeutui suurta tietä myöten Lagena—Narva.\nMinun 3:s komppaniani ja kapteeni _Pauluksen_ 2 virolaista komppaniaa,\njoiden tehtävänä oli suojella joukkojeni selkäpuolta, taistelivat\nmenestyksellisesti. Klo 12 yöllä saimme ensimmäisen kerran yhteyden\nhyökkäävien virolaisten joukkojen kanssa. Senjälkeen minun 3:s\nkomppaniani ja molemmat virolaiset komppaniat viipymättä marssivat\nNarvaa kohden. Minun täkäläiset voimani ovat nyt n. 600 miestä ja yksi\n2-tykkinen patteri. Olen nimittänyt kapteeni _Pauluksen_ kaupungin\nkomendantiksi. Kaupungin hallituksen olemme jo kutsuneet koolle ja\npostiyhteyskin on jo järjestetty.»\n\n       *       *       *       *       *\n\nMajuri _Ekströmin_ ja kapteeni _Pauluksen_ johtamien\nmaihinnousujoukkojen taistelujen aikana virolaiset 5:s, 1:nen ja 4:s\nrykmentti olivat jatkaneet etenemistään.\n\nAnkarampaa vastarintaa oli niillä odotettavissa vasta Vaivaran luona,\njossa oleviin lujiin juoksuhautoihin tammikuun 17 p:nä, asukkaiden\ntiedonannon mukaan, kokonainen rykmentti bolshevikeja oli saapunut.\n1:sen rykmentin 14:s komppania ja Kalevan maleva saivat rykmentin\nkomentajalta käskyn ryhtyä 18 p:nä hyökkäykseen vihollisen asemia\nvastaan tykistövalmistuksen jälkeen.\n\nMutta jo muutaman laukauksen pamahdettua kaksi lähettilästä saapui\nvihollisen puolelta ilmoittamaan rykmentin antautuvan. Sotimishalu\noli siltä lopussa. Sitäpaitsi suomalais-virolainen desanttijoukko\noli Lagenan luona katkaissut paluutien Narvaan. Klo 6 ip. koko 86:s\ntarkk'ampujarykmentti kaikkine sotatarpeineen antautui. Vangiksi\njoutui: 31 upseeria, m.m. rykmentin komissaari, 630 sotilasta ja\nrykmentin esikunta. Sotasaaliiksi virolaiset saivat: 9 »Maxim»\nkonekivääriä nauhoineen, 89 hevosta 14 vankkurit, 1 reen, 12\nkenttäkeittiötä, 4 laatikkoa konekiväärin varaosia, 1 patruunarattaat\nja 500 kivääriä.\n\nVirolaiset rykmentit pysähtyivät 18 p:n iltana linjalle Auveree—Repnikin\nkartano ja siitä pohjoiseen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTieto Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon urotyöstä levisi sekä on\nettä Suomeen aikaansaaden suunnattoman innostuksen molemmissa maissa.\nKotimaan ja Viron lehdet kilpailivat keskenään yhä uusien lähempien\ntietojen antamisessa tästä suuresta voitosta.\n\nViron armeijan ylipäällikkö sai sanoman Narvan valloituksesta vasta 19\np:nä juuri lähtiessään »Estoniassa» vietettävään »Suomen iltaan».\n\nViron itäinen raja oli saavutettu!\n\nNarvan valloitus teki suomalaisista Viron vapaussodan alkuaikojen\nsuuria sankareita. Tästä hetkestä saakka koko Viro puhui heistä\nkiitollisuudella ja kunnioituksella — toistaiseksi.\n\nYhä useammin kertomuksia ja yhä enemmän tai vähemmän tarunomaisia\njuttuja näkyi Viron sanomalehdissä suomalaisten vapaaehtoisten\nurotöistä. Otettakoon tähän niistä pari luonteenomaista näytteeksi\nvirolaisten silloisesta suhtautumisesta vapaaehtoisiin.\n\n'Erään kerran kaksi suomalaista joutui bolshevikien käsiin, toinen\nheistä osasi viroakin. Bolshevikin esimies, jolla oli jo käsissään\nsurmaamiskäsky, kysyi uhmaavasti:\n\n— Miksi te tulitte meitä vastaan? Ettekö pelänneet, että teidät\ntapetaan?\n\nSuomalainen vastasi:\n\n— Mitäpä minä olisin pelännyt! Minä tahdoin tappaa sinut, nyt sinä\ntapat minut, mutta perästäpäin tulee minun veljeni ja tappaa kuitenkin\nsinut. Voitto aina jää meille.\n\nKiduttaminen ja lopuksi teloitus olivat tietysti vastauksena\nsuomalaisen rohkeuteen.\n\nKymmenen suomalaista tiedustelijaa saapui pimeässä ensimmäisten\njoukossa Joensuuhn. He päättivät mennä edelleen Narvan suuntaan.\nPaikallinen väestö rukoili, etteivät he Jumalan tähden menisi, sillä\nJoensuun ja Narvan välinen tie oli bolshevikeja täynnä.\n\n— Niitähän me juuri etsimmekin! huusivat suomalaiset ja lähtivät\nmatkalle.'\n\nOsoitukseksi siitä, minkä merkityksen bolshevikit antoivat suomalaisten\nkomppaniain suorittamalle Narvan valloitukselle, lainattakoon\ntähän osia pietarilaisessa »Krasnaja Gasetassa» tammikuun 21 p:nä\nilmestyneestä kirjoituksesta »Narvan häpeätahra».\n\n»Turhanpäiväinen hyökkäys, ja 200 valkokaartilaista karkoitti\nmonituhatlukuisen puna-armeijan Narvasta. Tämä on korvapuusti koko\npuna-armeijalle, mutta sitäpaitsi meille kaikille työläisille,\ntalonpojille ja neuvostovallan toimihenkilöille, Laiskuus, velttous\nkurinpuute — siinä Narvan häpeällisen tappion syyt. Tuhannet\npuna-armeijalaiset, jotka häpeällisesti pötkivät Narvasta pakoon,\nolisivat voineet repiä kourallisen valkokaartilais-hulttioita\nkappaleiksi, jos olisivat totelleet johtajiaan ja vielä enemmän:\ntäyttäneet velvollisuutensa. Silläkin sotilaallisella valmistuksella,\njoka niillä oli olisivat joukot voineet hävittää vihollisen, jos millä\nolisi ollut vähemmän nylkemishalua ja enemmän uskollisuutta kansan\nasiaa kohtaan.\n\n»Tämä oman nahan suojelemisen henki on perinpohjin poistettava\narmeijan riveistä. Yleinen pimeys ja sivistymättömyys ovat näytelleet\nNarvan tappiossa suurta osaa. Ylt’ympäri liikkui huhuja että\nvalkokaartilaisten joukossa taisteli mustaihoisia, ja se herätti\nkauhua. Valkeiden joukossa ei taistele mustaihoisia, ja vaikkapa\ntaistelisikin, niin mitä se merkitsisi? Ovatko mustaihoiset joitakin\naivan toisenlaisia ihmisiä, jättiläisiä tai ihmissyöjiä? Sata vuotta\ntakaperin olisi moinen sivistymättömyys ollut ymmärrettävissä, mutta\nnykyisessä vapaassa maassa, jossa kaikki tiet sivistykseen ovat\navoinna on todella häpeällistä pelätä ihmisiä sen takia, että heidän\nihonsa on toisen värinen. Parannuksen täytyy meissä tapahtua. Narvan\ntappio on liian suuri voidaksemme siihen mukautua. Siellä on paljon\nkangastehtaita, on tuhansia itsetietoisia työläisiä, jotka ovat\ntyöväen asialle omistautuneet. Vihollisen voitonriemu ei saa olla\npitkäaikainen. Narvan häpeä on pestävä pois vihollisen verellä. Narvan\ntäytyy kuulua meille!»\n\n       *       *       *       *       *\n\nNarvan valloituksen johdosta majuri _Ekström_ vastaanottaa m.m.\nseuraavat onnittelu- ja kiitossähkösanomat.\n\n Viron armeijan päälliköltä 19.1.:\n\n »Onnittelen suuren voiton johdosta. Koko Viron armeijan nimessä kiitän\n kaikkia niitä, jotka ottivat osaa Narvan taisteluun, erityisesti\n Narvan sankareita, majuri _Ekströmin_ suomalaista pataljoonaa.\n\n                                          _Laidoner_.»\n\nViron laivaston päälliköltä 19.1.:\n\n »Sydämellinen kiitos Teille, teidän sankarillisille päälliköillenne ja\n sotilaillenne.\n\n                                         Kapteeni Pitka.»\n\nViron armeijan päälliköltä 21.1.:\n\n »Minä pidän velvollisuutenani vielä kerran kiittää majuri _Ekströmiä_\n ja hänen pataljoonaansa hyvästä työstä ja erityisesti kapteeni\n _Eskolaa_ ja hänen urhoollista komppaniaansa.\n\n                               Armeijan päällikkö _Laidoner_.»\n\nSuomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen ylipäälliköltä:\n\n »Majuri _Ekström_! Teidän johtonne alaisina ovat Teidän urhoolliset\n sotilaanne taas tuottaneet kunniaa Suomen nimelle. Sydämellisesti\n kiitän Teitä ja Teidän urhoollisia sotilaitanne.\n\n                                      Kenraali _Wetzer_.»\n\nViron armeijan päällikkö, kenraali _Laidoner_ koroitti päiväkäskyllään\nN:o 39 (27. 1. 19.) majuri _Ekströmin_, joka Viron hallituksen ja Viron\nAvustamisen Päätoimikunnan välisen sopimuksen mukaan oli oikeutettu\neverstiluutnantin arvoon heti saavuttuaan joukkoineen Viron kamaralle,\neverstiksi Narvan taisteluissa osoitetun urhoollisuuden ja taitavan\njohdon vuoksi.\n\nNiinikään Käskyllä Tasavallan Sotaväelle N:o 5 (4. 3. 19.) kenraali\n_Laidoner_ koroitti kenraali _Wetzerin_ ehdotuksesta Narvan hyökkäyksen\nja valloituksen aikana osoitetun erikoisen urhoollisuuden johdosta:\n\nluutnantti _Lars Ollonqvistin_ kapteeniksi.\n\nkornetti _Karl Kosken_ luutnantiksi.\n\njoukkueenjohtaja _H. Sippolan_ vänrikiksi.\n\nvääpeli _Einar Bäckströmin_ „\n\n„ _Y. Oittion_ „\n\n„ _B. Hellstenin_ „\n\nkaikki lukien tammikuun 19 p:stä.\n\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon kunniakkain vaihe päättyi Narvan\nvalloitukseen. Suomalaiset komppaniat olivat loistavalla tavalla\nsuoriutuneet suuresta ja vaikeasta tehtävästään, paljon lukuisampi\nvihollinen oli lyöty useissa kiivaissa taisteluissa ja karkoitettu\nkaikkialla Narovajoen taa, jonka itärannatkin olivat joutuneet Viron\narmeijan haltuun.\n\nBolshevikien oli onnistunut vallattuaan marraskuun 28 p:nä 1918\nNarvan pakottaa harvalukuinen Viron armeija peräytymään edellään\naina Tallinnan lähistölle saakka. Mutta suomalaisten komppanioiden\nsaavuttua rintamalle Viron armeija oli alkanut voimakkaan etenemisen\nja saavuttanut isänmaansa itäisen rajan jo 10 päivän kuluttua.\nBolshevikien peräytyminen tapahtui siis 4 kertaa nopeammin kuin heidän\naikaisempi etenemisensä kaikesta heidän vastarinnastaan huolimatta.\n\nSuomalaisten vapaaehtoisten osuus tässä loistavassa saavutuksessa\non varsin huomattava, kuten edelläolevasta esityksestä selviää. Se\non suurempi kuin yleensä luullaan ja kuin voisi otaksua, jos pitää\nsilmällä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon pienuutta.\n\n\n\n\n5. Vapaajoukon viimeinen vaihe.\n\n\nEversti _Ekström_ ilmoitti päiväkäskyssään Nro 16 tammikuun 24 p:ltä: J\n\n»Upseerit, aliupseerit ja sotilaat!\n\n»Osa meidän suuresta tehtävästämme Vironmaassa on jo onnellisesti\nsuoritettu, ja tahdon sanoa heti, että se on suoritettu kunnialla.\nNarvan valloitus on toistaiseksi loistokohtana teidän teoissanne, ja te\nolette urhoollisuudellanne ja uhrautuvaisuudellanne piirtäneet nimenne\nhistorian lehdille.\n\n»Tämä tehtävä ei rajoitu meidän suureen työhömme, mutta yksi asia on\nvarma: teidän urhoollisuutenne ja taituruutenne täyttää teille annetut\ntehtävät ovat kaiken kiitoksen yläpuolella.\n\n»Upseerit, aliupseerit ja miehistö! Samalla kuin minä teitä mitä\nlämpimimmin kiitän urotöistänne, olen minä täysin tietoinen siitä,\nettä te edelleenkin tulette täyttämään tehtävänne ja siten saattamaan\nsuomalaiselle sotilasmaineelle kunniaa ja mainetta. Kiitos!»\n\nNarvan valloitus ei kuitenkaan ollut ainoastaan toistaiseksi\nloistokohtana Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon toiminnassa, vaan se\njäi siksi myöskin pysyväisesti. Se oli Vapaajoukon suuri voimannäyte,\njonka jälkeen pataljoonan sotilaallinen toiminta supistui verrattain\nvähiin, olosuhteiden pakosta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHeti kun Viron raja oli saavutettu ja siis varsinaiset\nhyökkäystaistelut lopussa, alkoi näyttäytyä, millaisia seurauksia\noli Vapaajoukolle koituva siitä, että se muodostettiin Suomessa niin\nhätäisesti. Pataljoonan upseerit ja sotilaat ansaitsevat mitä suurinta\nkiitosta Tallinna—Narva pikamarssistaan ja loistavista urotöistään\nsen varrella, he taistelivat kuin leijonat luontaisella uljuudellaan\nja neuvokkuudellaan pelastuen vaikeimmistakin tilanteista. Mutta kun\ntaistelukausi oli ohi, eivät nämä ominaisuudet enää yksin riittäneet\npitämään pystyssä Vapaajoukon arvoa. Siihen olisi tarvittu jotakin,\njota pataljoonalle ei oltu ehditty hankkia: vain perusteellisten\nsotilasharjoitusten kautta saavutettavissa olevaa lujaa kuria ja\njärjestystä. Oli osoittautuva, että vapaaseen taisteluun tottuneen\nja siinä mainetta ja samalla itsetuntoa saaneen joukon kouluttaminen\nkunnolliseen sotilaskuriin oli ylivoimainen tehtävä myöskin eversti\n_Ekströmille_ ja niille hänen upseereistaan, joilla oli määräävä asema\nja kykyä täyttää tehtävänsä.\n\nViimemainittua ei, ikävä kyllä, voi sanoa kaikista Ensimmäisen\nSuomalaisen Vapaajoukon upseereista. Ensinnäkin upseeristo oli kasvanut\nlukumäärältään taistelujen aikana ja tuli myöhemmin, aina Vapaajoukon\nhajoittamiseen saakka, yhä kasvamaan siinä määrin, että upseerien\nsijoittaminen tuotti mitä suurimpia vaikeuksia. Taisteluissa he olivat\nomiaan, mikäli heillä oli uljuutta ja päättäväisyyttä; niissä he\nsaattoivat ansaita asemansa suorittamalla tärkeitä tehtäviä vaikkapa\npienempiäkin joukkoja johtaen. Mutta sittenkuin järjestelyn aika tuli,\nkävi selvästi ilmi upseerien liiallisuus niin pientä joukko-osastoa\nvarten. Heitä koetettiin sijoittaa, miten parhaiten voitiin, usein\nsellaisiin toimiin, jotka aliupseerit olisivat hoitaneet ainakin yhtä\nhyvin. Vielä pahempaa oli kuitenkin se, että muutamat upseerit eivät\nolleet saaneet tarpeellista upseerikasvatusta tai olivat sen tyystin\nunohtaneet. He osoittautuivat palveluksessa kykenemättömiksi ja sen\nulkopuolella arvottomiksi kantamaan suomalaisen upseerin pukua.\n\nViron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välillä tehdyn\nsopimuksen 7:nnen kohdan mukaan suomalaisen apuretkikunnan upseerit oli\nkoroitettava arvossa yhtä astetta ylemmäksi joukko-osaston saavuttua\nViroon. Ensimmäiseen Suomalaiseen Vapaajoukkoon nähden luvattu koroitus\nei kuitenkaan heti astunut voimaan. Vasta myöhemmin sen upseerit\nsaivat virallisesti ylennyksen. Tallinna—Narva operatsionin aikana\nkutsuttiin Vapaajoukkoa _Ekströmin_ pataljoonaksi; kooltaan se tällöin\nolikin lähinnä pataljoonaa. Sen komentajaa nimitettiin majuriksi,\nvaikka hän olisi heti ollut oikeutettu everstiluutnantin arvoon.\n(Tätä operatsionia kuvattaessa on edellä senvuoksi johdonmukaisesti\nmainittu kaikkia Vapaajoukon upseereja heidän sotilasarvollaan Suomen\narmeijassa.)\n\nSittenkuin Narva oli vallattu, saapui Suomesta siellä muodostettu 5:s\nkomppania pääjoukon yhteyteen tammikuun 23 p;nä. Lisäksi oli tammikuun\n19 p:na eversti _Ekströmin_ käskystä muodostettu Vapaajoukon 2:nen\npuolipatteri luutnantti _Fritz Franzenin_ johdolla. Puhelinkomppanian\nmiehistö siirrettiin muihin osastoihin, suurimmaksi osaksi\npattereihin. Vapaajoukon muuttaminen 2-pataljoonaiseksi rykmentiksi\nsaattoi näin ollen tulla kysymykseen. Se toteutetuinkin pian Narvan\nvalloituksen jälkeen. Siitä lähtien kutsuttiin eversti _Ekströmiä_\nvirallisestikin hänen oikealla arvollaan. (Sen mukaisesti tullaan\nseuraavassa käyttämään upseereista niitä sotilasarvoja, joihin he\nolivat oikeutettuja jo alusta alkaen, vaikkei niitä vielä nytkään\npäiväkäskyssä julkaistu.)\n\nEversti _Ekström_ ryhtyi heti taistelukauden päätyttyä järjestämään\nrykmenttiään.\n\nJoukko-osastojen päälliköiksi nimitettiin tammikuun 24 p:nä: 1:sen\nkomppanian — kapteeni _Eskola_, (sittemmin luutnantti _Martti Saxell_).\n\n2:sen komppanian — majuri _Kanerva_, (sittemmin luutnantti _Karl\nKoski_).\n\n3:nnen komppanian — luutnantti _Laaksonen_.\n\n4:nnen komppanian luutnantti _Dahlgren_.\n\n5:nnen komppanian — luutnantti _Kustaa Makkonen_, (sittemmin\njääkäriluutnantti _Paavo Hallamäki_).\n\n1:sen puolipatterin — kapteeni _Hedberg_.\n\n2:sen puolipatterin — kapteeni _Franzon_.\n\n1:sen konekiväärikomennuskunnan — jääkärikapteeni _Vuorisalo_,\n(sittemmin luutnantti _Välikangas_).\n\n2:sen konekiväärikomennuskunnan — luutnantti _Bruno Eriksson_. 3:nnen\nkonekiväärikomennuskunnan — jääkäriluutnantti _Hallamäki_. 4:nnen\nkonekiväärikomennuskunnan — luutnantti _Hayen_. Tiedusteluosaston —\nratsumestari _Varmavuori_.\n\nRäjähdyskomennuskunnan — luutnantti _Onni Aulo_.\n\nKonekiväärikomennuskuntien päälliköt alistettiin vastaavien\nkomppanioiden päällikköjen käskynalaisuuteen.\n\nSeuraavana päivänä annetulla päiväkäskyllä määrättiin, että 1:seen\npataljoonaan — v.t. komentajana kapteeni _Eskola_ — tulivat kuulumaan\n1:nen, 3:s ja 4:s komppania ja 2:seen pataljoonaan — komentajana majuri\n_Kanerva_ — 2:nen ja 5:s komppania.\n\nVapaajoukkojen esikuntapäällikkönä toimi suurimman osan aikaa majuri\n_Erik v. Haartman_, kansliapäällikkönä kapteeni _Reinhold Waden_,\nrahastonhoitajana kapteeni _John Almqvist_, intendenttinä kapteeni\n_August Oinonen_, vanhempana adjutanttina ja operatiiviosaston\npäällikkönä kapteeni _Ollonqvist_, nuorempana adjutanttina ja\norganisointiosaston päällikkönä kapteeni _Branders_, tulkkiadjutanttina\nratsumestari _Kirotar_, lääkärinä lääkintämajuri _Melartin_,\nhammaslääkärinä hammaslääkäri _Ahrenberg_, eläinlääkärinä\nlääkintäkapteeni _Emil Minni_ ja pappina pastori _Alanen_.\n\nVapaajoukon omista upseereista muodostettiin rykmentin auditöörin,\nkapteeni _Hjalmar Förlingin_ johdolla kenttä- ja sotaoikeus rykmenttiin\nkuuluvien upseerien ja sotilaiden rikkomusten rankaisemiseksi.\nTätä sotaoikeutta varten laadittiin lyhyt ohjesääntö nimeltä\n»Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon Kenttä- ja Sotaoikeuden Laki».\nKuolemanrangaistus oli sen mukaan kohtaava seuraavia henkilöitä:\n\n»1:o Joka toiselta rykmenttiin kuuluvalta henkilöltä riistää hengen.\n\n2:o Joka teoin vastustaa esimiestänsä taikka väkivaltaisesti häneen\nkajoaa.\n\n3:o Joka asettuu yhteyteen vihollisen kanssa tai muuten teoillaan\nja laiminlyömisillään vahingoittaa tai yrittää vahingoittaa meidän\njoukkojamme, rikkoo antamansa uskollisuuden lupauksen sekä tekee\nitsensä sotakavallukseen vikapääksi tai harjoittaa vihollismielistä\nkiihoitusta rykmentin keskuudessa.\n\n4:o Joka jättää rykmenttinsä tai pysyy poissa sen yhteydestä jatkuvasti\nvälttääksensä palvelusvelvollisuutensa täyttämistä.\n\n5:o Jos kaksi tai useammat yhdessä yllyttävät tai ryhtyvät\ntottelemattomuuteen, vastustamiseen ja väkivaltaiseen esiintymiseen\nesimiestä kohtaan, on se katsottava kapinaksi ja rangaistava kuolemalla.\n\n6:o Joka tekee itsensä syypääksi ryöstöön taikka kiristämiseen\nhankkiaksensa itsellensä aineellista etua, ja tämä hänen tekonsa\nkohdistuu johonkin rykmentin henkilöön tai maan asukkaaseen, joka ei\nkanna asetta meitä vastaan.\n\n7:o Joka myy jotakin rykmentin omaisuutta.»\n\nEtenkin sotilaskurin kannalta monet näistä rikoksista ovat kylläkin\nraskaita, mutta kuolemanrangaistuksen ei sentään olisi pitänyt tulla\nkysymykseen useimmista niistä, kun otetaan huomioon ne olosuhteet,\njoissa rykmentti toimi, ja sen vapaaehtoisuus.\n\nMutta tätä »lakia», jota kukaan ei ollut vahvistanut, ei ainoastaan\njulkaistu, vaan sen mukaan tuomittiinkin kuolemaan eräs 1:sen\nkomppanian sotilas, jota syytettiin murtovarkauksista, ryöstöistä ja\nkarkausyrityksestä. Tuomio alistettiin kuitenkin kenraali _Wetzerin_\nvahvistettavaksi, ja hän kumosi sen määräten asian otettavaksi esille\nesikuntansa ohessa toimivassa sotaoikeudessa, joka tuomitsi Suomen\nsotaväen rikoslain mukaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nBolshevikit olivat pian toipuneet saamastaan iskusta ja rynnistivät\nkaikin voimin Narovajoen partailla olevia virolaisia joukkoja\nvastaan. Heidän hyökkäyksensä lyötiin kuitenkin aina takaisin. Näihin\ntaisteluihin suomalaisetkin ottivat osaa Narvan kaupungin kohdalla.\nBolshevikit pommittivat sen ohella väsymättä kaupunkia voimatta\nkuitenkaan tuottaa sinne sijoitetuille joukko-osastoille häiriötä.\nVirolais-suomalaiset patterit vastasivat tuleen. Tilanne Narovajoen\npartailla ei kuitenkaan vielä ollut varma.\n\nTammikuun 19 p:nä kenraali _Laidoner_ lähetti klo 11 yöllä 1:selle\ndivisioonalle seuraavan-sisältöisen määräyksen:\n\n»Ensimmäisen divisioonan tehtävänä on lujasti suojella Narvan kaupunkia\nja Narovajoen linjaa vihollisen uutta hyökkäystä vastaan; sitä varten\njoen molemmat rannat, etenkin Narvan ympärillä, on saatava lujasti ja\nleveälti meidän käsiimme. Laivasto tulee tämän operatsionin päätyttyä\nTallinnaan. Majuri _Ekströmin_ pataljoona kootaan, sittenkuin rautatie\non saatu kuntoon, Tapan asemalle, jossa se yhtyy muihin suomalaisiin.»\n\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon vienti Tapaan, jossa tähän\naikaan Pohjan Poikain 1:nen pataljoona majaili, ei kuitenkaan vielä\nvoinut tulla kysymykseenkään. Tilanne Narvan rintamalla oli vielä\nniin epävarma, ettei puolustusvoimia voitu niin huomattavasti\nheikentää. Siirtokäsky peruutettiinkin pian. Suomalaisten joukkojen\nyhdistämissuunnitelmasta luovuttiin sittemmin kokonaan olosuhteiden\npakosta.\n\nSaadun käskyn täyttämiseksi kenraali _Tönisson_, eversti _Reek_ ja\neversti _Ekström_ tekivät seuraavan sotasuunnitelman:\n\nVirolais-suomalaiset joukot marssivat tietä pitkin Luugajokeen saakka.\nKoska kuitenkin tien varrella kylissä on bolshevikeja, lähtee yksi\nkomppania suomalaisia edeltä, ajaa ne pakosalle ja palaa senjälkeen\nNarvaan kaupungin turvaksi. Sitten virolais-suomalaiset joukot yhdessä\nmarssivat Luugajokeen saakka, josta alkaen ne jatkavat etenemistä\nkahdessa ryhmässä, toinen toisella puolen jokea. Vasen ryhmä lähettää\nedeltä osaston särkemään sillat ja rautatien. Senjälkeen molemmat\nryhmät hyökkäävät yhtaikaa sisään Jamburgin kaupunkiin.\n\nSotatoimet idässä Viron kansallisten rajojen ulkopuolella olivat\nsiis astuneet päiväjärjestykseen, ja niitä varten toivottiin apua\nsuomalaisilta vapaaehtoisilta. Viron hallituksen ja Viron Avustamisen\nPäätoimikunnan sopimus ei kuitenkaan edellytä suomalaisten joukkojen\nkäyttämistä _valloitus_tarkoituksiin Viron kansallisten rajojen\nulkopuolella.\n\nMajuri _Ekström_ ei ollut kuitenkaan tahtonut kieltäytyä antamasta\nvirolaisille apua. Mutta hän oli päättänyt omalta osaltaan luopua\noperatsionista, jos yksikin ainoa vapaaehtoinen kieltäytyisi\nseuraamasta häntä vapaaehtoisesti Narovajoen itäpuolelle. Saadakseen\nselville sotilaittensa mielipiteen hän käski komppanioiden kokoutua\nrykmentin esikunnan eteen. Muudan 2:sen komppanian sotilas mainitsee\ntästä päiväkirjassaan:\n\n»Aamupäivällä marssimme kaikki rykmentin esikunnan eteen, jossa\neversti _Ekström_ kiittää käydystä taistelusta. Hän kysyy samalla,\nketkä haluavat lähteä Venäjän puolelle Jamburgin kaupunkiin siellä\ntuottaakseen viholliselle häiriötä ja räjähdyttääkseen suuren\nrautatiesillan. Mutta pojilla ei ole suurtakaan halua lähteä Venäjän\npuolelle, olemmehan tulleet vain Viroa vapauttamaan. Niin palaamme\nlaulaen kasarmille.»\n\nTosiasiallisesti kaikki muut komppaniat olisivat suostuneet lähtemään,\nmutta 2:sessa komppaniassa muutamat miehet kieltäytyivät vedoten\nsopimukseen. Päätöksensä mukaan eversti _Ekström_ päätti silloin luopua\nhyökkäysaikeesta ja ilmoitti siitä virolaisille.\n\nVapaaehtoisten kieltäytyminen vaikutti tietysti masentavasti\npäällikköihin, mutta jälkeenpäin katsoen on sitä pidettävä\nymmärrettävänä, onhan aivan toinen asia taistella vapauttajana kuin\nvieraan maan valloittajana.\n\nKun operatsionisuunnitelma tuli uudelleen käsiteltäväksi ja eversti\n_Ekströmin_ osanottoa siihen pyydettiin jälleen, ilmoitti hän, että\nSuomen Vapaaehtoisten Joukkojen ylipäällikkö oli matkalla Narvaan,\njoten virolaiset saattaisivat kaikkine pyyntöineen kääntyä hänen\npuoleensa. Kenraali _Wetzer_ vastusti kuitenkin jyrkästi aietta käyttää\nsuomalaisia vapaaehtoisia Narovajoen itäpuolisiin operatsioneihin.\n\nKenraali _Wetzer_ tarkasti Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon ja otti\nvastaan sen paraatin tammikuun 22 p:nä Pietarintorilla kiittäen kutakin\nkomppaniaa erikseen voitokkaista taisteluista.\n\nSaatuaan tiedon suomalaisten vapaaehtoisten kieltäytymisestä ja\nlainkaan ymmärtämättä sen syitä ja oikeutusta virolaisetkin sotilaat\nosoittautuivat, kerrotaan, haluttomiksi lähtemään Jamburgia vastaan,\njoten sen valloitus sillä kertaa jäi yrittämättäkin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSäännöllistä päiväjärjestystä koetettiin panna komppanioiden sisä-\nja ulkopalveluksessa käytäntöön. Mutta se jäi kuitenkin verrattain\nheikoksi. Komppanioilla oli jonkinlaisia sotilasharjoituksia,\nampumaharjoituksia, ja ennen kaikkea vartiopalvelusta sekä itse\nkaupungissa ja sen lähistöllä että kenttävartiossa joen toisella puolen.\n\nYksityiset sotilaat tai ryhmät tekivät seikkailunhaluisina partioretkiä\nNarovajoen itäpuolelle. He etenivät usein varomattoman kauas omista\njoukoista ja joutuivat tekemisiin ylivoimaisen vihollisen kanssa.\nEräällä tällaisella retkellä, jonka neljä 1:sen komppanian miestä\nteki 21 p:nä, kaatui kaksi, kolmas joutui kadoksiin ja vain neljäs\npalasi Narvaan kertomaan tovereille onnettomuudesta. Tällöin joukko\nsuomalaisia vapaaehtoisia lähti hakemaan toveriensa ruumiita ja, mikäli\nmahdollista, pelastamaan kadoksiin joutuneen. Kiivaan laukaustenvaihdon\njälkeen he karkoittivat ylivoimaisen vihollisen ja saivat haltuunsa\nkaatuneiden ruumiit, mutta kadonnutta ei löydetty, vaikka sotilaat\najoivat bolshevikeja takaa pitkän matkaa. 1:nen komppania menetti täten\nkersantti _Paavo Lähteenmäen_ ja sotilaat _Arvo Aaltosen_ ja _Vilho\nLatvasen_. Eversti _Ekström_ kielsikin sitten mitä ankarimmin tällaiset\nuhkarohkeat, tarpeettomat partioretket ja velvoitti komppanianpäälliköt\nvalvomaan sotilaitansa.\n\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon oleskelu Narvassa ei tullut\npitkäaikaiseksi. Niinpiankuin rintama oli saatu vahvistetuksi, sai\nVapaajoukko vihdoin vapautuksen etuvartiopalveluksesta levätäkseen ja\nhankkiakseen tarpeellista koulutusta, jota varten sille jo usein oli\nluvattu aikaa, mutta olosuhteet olivat sen estäneet.\n\nEsikunta, 1:nen, 2:nen ja 5:s komppania, 2:nen patteri,\ntiedusteluosasto, räjähdyskomennuskunta, sairashoitohenkilökunta ja\nkuormasta saivat käskyn olla tammikuun 30 p:nä lähtövalmiit kaupungin\nrautatienasemalla matkustaakseen Rakvereen, joka oli määrätty\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon majoituspaikaksi. 1:nen patteri\nsekä 3:s ja 4:s komppania jäivät toistaiseksi edelleen Narvaan, ja\nniiden päälliköt saivat määräyksen ilmoittautua 5:nnen rykmentin\nkomentajan, eversti _Reekin_ käytettäviksi.\n\nVapaajoukon Narvassa olon ensimmäisistä päivistä ratsumestari _Kirotar_\nkertoo:\n\n»Tammikuun 20 p:nä saimme aamulla klo 10,30 vakoojien kautta tiedon,\nettä vihollisen panssarijuna lähenee kaupunkia rautatietä pitkin ja\njalkaväki yrittää samaan aikaan tunkeutua kaupunkiin pohjoisesta.\nSilmänräpäyksessä suomalaiset olivat laulaen lähdössä taisteluun.\nJo meidän ensimmäisten laukaustemme pamahdettua vihollinen käytti\nVenäjällä ennen ja nyt tavallista taktiikkaa: pötki pakoon, sanan\ntäydessä merkityksessä.\n\n»Päivä kului rauhallisesti. Vain silloin tällöin jokunen granaatti\nvinkui meitä kohden vihollisen puolelta. Meidän tykistömme vastasi,\nmutta heti sellaisella tulella, että vastustaja paikalla vaikeni. —\n\n»Kaiken järjestäminen kävi kuitenkin välistä vaikeaksi, virolaista\nesikuntaa ei näet löydetty mistään, vaikka haimme joka puolelta. Eräs\njuttu esimerkiksi silloisesta sekasorrosta:\n\n»Olimme suurella kiireellä rynnänneet Narvaan. Koko kuormasto ja kaikki\nmuonavarat olivat jääneet meistä kauas. Virolainen intendentti, joka\noli määrätty joukkoomme, ei tehnyt mitään, vaan antoi meidän suorastaan\nnähdä nälkää.\n\n»Pienempiä taisteluja täytyi yhä edelleen suorittaa, mutta kaikkein\nvälttämättömimpiäkään sidetarpeita ei ollut paikalla. Muudan sisar,\njonka piti hakea hiukan lääkeaineita kaupunkiin, etsi koko päivän\nhevosta päästäkseen lähtemään, mutta turhaan. Seuraavana päivänä minä\nlähdin apuun, ja nyt meidän ponnistuksemme olivat menestyksellisemmät:\nkuusituntisen odotuksen, etsimisen, mankumisen ja haukkumisen jälkeen\nmeidän onnistui vihdoin löytää hevonen. Hyvä oli, että saimme sen\nheti aisojen väliin, muuten näet pystyssä olo tuotti elukalle suuria\nvaikeuksia. Istuimme vankkureille ja lähdimme ajamaan. Mutta jälleen\nuusi vastus ilmautui: vankkurien toinen takaratas ei pyörinyt, vaikka\nmitä olisi tehty. Onneksi oli maassa niin paljon lunta, ettei se\ntuottanut kovin suuria esteitä. Mutta annahan olla: Lagenassa kaikki\npyörät olivat saaneet päähänsä bolshevistisia mielipiteitä ja tekivät\nyksimielisesti järkähtämättömän »streikin». —\n\n»Narvan valtauksen jälkeen innostus oli tietysti suuri. Sotilaita\nkoristettiin kuusenoksin ja kestittiin kaikin tavoin. Erikoista\nriemua sotilaissa herättivät paperossit, joiden puute oli ollut\nniin tuntuva, että 'vanhat tupakkamiehet' eivät kauhistuneet maksaa\npaperossilaatikosta 150 markkaa, maksoipa joku yhdestä kappaleesta\nkokonaista 30 markkaa. —\n\n»Tammikuun 20 p:nä klo 5 ip. ratsumestari _Varmavuori_ oli kutsunut\nmuutamia upseereja luokseen päivällisille juhlimaan 'suuremmin\njuhla-aterioin' Narvan valloitusta. Osaa ottivat eversti _Ekström_,\nkapteeni _Ollonqvist_, jääkäriluutnantti _Nygård, Varmavuori_ ja minä.\n\n»Juhlapäivällinen oli suurenmoinen ja Narvan oloihin nähden ylellinen.\nEnsin leipää voihitusen kera, 1 silli, sitten lihaa perunain ja\nkastikkeen kera, teetä sokerin ja pannukakun kera, pullo Reinin\nviiniä ja paperosseja. Koko päivällisen ajan soitti gramofoni, joka\noli löydetty jostakin romuläjästä. Mieliala oli joka tapauksessa\nerinomainen. Juteltiin niitä näitä ja muisteltiin viime taisteluja.\nErittäin kiittävästi eversti _Ekström_ puhui Kalevan malevalaisista.\n— Se oli muutaman minuutin lepohetki. Heti senjälkeen täytyi jokaisen\njälleen kiiruhtaa työhön. Narva oli kyllä jo vallattu, mutta joka\nsilmänräpäys oli odotettavissa, että viholliset yrittäisivät jälleen\nhyökätä suurin joukoin.»\n\nKonekiväärinjohtaja M. kirjoittaa elämästä Narvassa valloituksen\njälkeen:\n\n»Narvan valloituksen jälkeen meillä on yllin kyllin aikaa tarkastella\nympäristöämme. Ja sitä onkin aivan työkseen tehtävä, nälkä näet\nahdistaa tuimasti. Kruunun puolesta saamme kerran päivässä kauralientä\n— ei sillä mies elä.\n\n»Narva on valloitettu lauantaipäivänä; sunnuntai kävellään hotelleja\nja kahviloita tarkastelemassa. Käydään kaikki kadut, ja missä vain\n'Söögimaja' kyltti riippuu, sinne juoksu jalkaa kiiruhdetaan. Mutta\nsama vastaus uudistuu aina säännöllisesti: »'köik otsas', kaikki\nlopussa, ja sitten seuraa juttu bolshevikeista, jotka ovat kaiken\nvieneet.\n\n»Harhailen erään toverini kanssa katuja pitkin aivan toivottomana.\nVastenmielistä muutenkin koko kuljeksiminen, kaatuneita bolshevikeja ja\nnälkäisten koirien repostelemia hevosenraatoja näet tapaa melkein joka\nkymmenennellä askeleella. Ihmiset hiiviskelevät valjuina ja arkoina\npitkin katuvieriä tirkistellen ruumiita pelokkaan uteliaasti, ikäänkuin\nodottaen näkevänsä jonkun tutun. Ja samanlaisin ilmein he katselevat\nmeitäkin — riemua saavutetusta vapaudesta ei ilmene heidän kasvoissaan,\nvaikka jo kaksi kuukautta he ovat saaneet bolshevikien hirmuhallitusta\nkestää, alituinen vankeuden ja nälkäkuoleman uhka silmien edessä. Ehkä\non niin, että siviili-ihmisten on vaikeaa riemuita ruumiiden ääressä,\nvaikka ne olisivatkin vihollisten, tai kenties he ovat saaneet kohtalon\nkolhimani ihmisten elämänviisauden: älä iloitse liian aikaisin!\n\n»Ruo'an etsiminen näyttää toivottomalta. Aiomme jo lähteä kasarmille,\nkun toverini keksii:\n\n»'Menkäämme kaupunkilaisilta pyytämään. Eiväthän bolshevikit ole\nvoineet kaikkia yksityisiä varastoja tyhjentää.'\n\n»Kumeaa jyskettä alkaa samassa kuulua joen toiselta puolen, ja pian\ntykinkuulat lentävät vonkuen yli kaupungin. Pakokauhu syntyy. Katoksen\nalle! Ja kun shrapnelli räjähtää ja purkaa sisuksistaan lyijykuulat,\njotka rapisten sinkoilevat katoille ja kaduille, yltyy joukon juoksu\naivan mielettömäksi. Pelastakoon itsensä, ken voi! Se kuvastuu kaikkien\nkasvoista. Kuolemankauhu on vallannut heidät. Ikäloput ukot ja akat —\nkaikkia elämisen vaisto ajaa hämmästyttävää vauhtia suojaa etsimään.\n\n»Seisomme katukäytävällä tuota näytelmää katsellen, kunnes oman\ntykkipatterimme jyske herättää meidät muistamaan harhailumme päämäärää.\nKeksimme vanhan naisen seisomassa ovensa edessä tarkastellen meitä\nystävällisesti. Käymme hänen luokseen ja kysymme, saattaisiko hän\nmitenkään auttaa kahta nälkäistä sotapoikaa. Nainen on heti valmis\nja vie meidät sisään. Siellä toinen vanha täti heti pistää liemen\nlämpiämään, ja taas kerran saamme syödä porsliinilautasilta. Tarjoamme\nmaksua, mutta sitä ei huolita. Näillä vanhoilla sisaruksilla on nuori\nveljenpoika taistelemassa Viron armeijassa. Ja toverini on heidän\nmielestään paljon hänen näköisensä...\n\n»Narvalaiset ovat sangen hitaita lähestymään, mutta kun menee heidän\nluokseen, ovat he hyvin ystävällistä ja mahdollisuuksiensa mukaan\nvieraanvaraista väkeä.\n\n»Nälkä ajaa milloin minnekin. Päivällistä käyn syömässä erään virolaisen\ntohtorin luona, joka turistimatkoilla on käynyt Suomessa ihailemassa\nPunkaharjua ja Imatraa. Hän valittaa vain, että ummikkona on tullut\nryssänä kohdelluksi. Muudan juutalainen kauppias tarjoaa iltaisin\nteetä; istun hänen kotonaan, käryytämme minun mahorkkaani, joka\non parempaa kuin hänen, ja jutustamme. Hän on neljä viikkoa ollut\nbolshevikien vankina Hermannsfestissä, mutta päässyt pois päivää ennen\nkaupungin valtausta. Jonkinlainen pakokauhu oli vallannut vartijat,\ntärkeimmät panttivangit oli viety Jaamaan, osa vangeista tapettu, ja\nsiinä rytäkässä hänen oli onnistunut livistää kotiinsa.\n\n»Elämä Narvassa alkaa vähitellen käydä siedettävämmäksi. Ruokaa ilmestyy\n'söögimajoihin': hotelli 'Moskvassa' saa kolmellatoista ruplalla\nannoksen sianlihaa perunoiden kera — se on jo pitkä askel eteenpäin.\nKun on syönyt noin viisi annosta, saattaa panna mahorkkapalturin\npalamaan ja nauttia elämisestä. Jos vain rahaa riittää, ei ole hätää\nmitään. Rupla lasketaan markaksi, 'ostrubel' — saksalaisten liikkeelle\nlaskema raha — kahdeksi. Kerenskin ruplatkin kelpaavat aluksi, mutta\npian niitä on koko Narva täynnä ja silloin saamme käyttää niitä samaan\ntarkoitukseen kuin bolshevikitkin: käärepaperiksi.\n\n»Narvan linnassa, Hermannsfestissä, käydään hakemassa saksalaisia\nkypärejä ja kaasunaamareita, joita siellä on suuret läjät, mutta\nvirolainen vartija ja pääsykielto ilmestyvät pian portille. — Komea\nmuinaisjäännös tuo linna sakaravalleineen ja torneineen. Mahtava\nlinna vanhaan aikaan ja vielä nytkin hyvin kasarmiksi kelpaava. Siinä\nbolshevikit ovat säilyttäneet vankejaan ja varastojaan ja itsekin\nmajailleet. Kerrotaan, että heitä vielä kauan kaupungin valtauksen\njälkeen olisi sinne kätkeytyneenä — kukapa tuntee kaikki sopet vanhassa\nlinnassa, johon vartavasten koppeja on muurattu linnanherralle\nvastenmielisten ihmisten hävittämiseksi elävien ilmoilta.\n\n»Ylipäänsä elämä Narvassa alkaa viikon, puolentoista viertyä muuttua\nverrattain hauskaksi, kun järjestetään tanssiaisia ja muita\npikkujuhlia, mutta sittenkin: Narva on jossakin määrin pimeä ja synkkä\nkaupunki, eikä kukaan sure, kun käsky tulee lähteä sieltä.»\n\n»Sisäpalveluksesta» Narvassa konekiväärinjohtaja M. antaa seuraavan\nkuvauksen:\n\n'Pieni hälinä vallitsee 1:sen K.K.K. kasarmin suurimmassa huoneessa\n— kuten aina paitsi ihan keskiyöllä. Miehet filosofoivat hieman\nsuuriäänisesti sotilaan kohtalosta. Narvaan on jo hieman ennätetty\nsaada muonavaroja, eikä miesten siis tarvitse juosta ympäri kaupunkia\nruo'an haussa. On aikaa järkeillä.\n\nEipä kylläkään, että asia ketään erikoisesti innostaisi. Mutta kun\nmiesjoukko makailee lähitaloista haalituilla leposohviila ja suurissa\nnojatuoleissa, ja kun sen vatsat ovat puolikylläiset ja valtavat\nmahorkkapalturit savuavat hampaissa, herää aina into järkeillä. Sehän\non muutenkin suomalaisten helmasynti.\n\nKumeaa jyrinää kuuluu joskus joen toiselta puolen, sitten vonkuva ääni\nja taas pamaus jossakin kaupungilla. — Polsut leikkivät, tuumii joku.\nSe on kuitenkin vain jonkinlainen vastaus tykinkuulalle, eikä huomautus\nmuille. Liian vanha asia herättääkseen mielenkiintoa.\n\nAletaan jo olla yhtä mieltä siitä, että järkkymätön kohtalo määrää\nkuolonhetken, paras on aina vainolla rauhallinen, kun sisään\nastuu komppanian kokki L., joka on ollut kadoksissa Merikylän\nmaihinnousupäivästä lähtien.\n\nHän esiytyy sangen vaatimattomasti ja luonnollisesti koettaen kaikessa\nhiljaisuudessa etsiä jotakin syrjäistä tuolia istuimekseen — ikäänkuin\nhänen ilmestymisensä ei olisikaan mikään erikoinen asia.\n\nMutta sitä ei sallita.\n\n— No kokki, oletko sinä puuron polttanut pohjaan, kun et ole moneen\npäivään kehdannut nokkaasi näyttää?\n\n— Ja mihin hiidenloukkoon sinä olet kenttäkeittiön ajanut?\n\nKun et olisi vain myönyt sitä polsuille!\n\n— Ja se »sikahetelmäsoppa», jonka sinä lupasit Narvassa keittää — — —?\n\nKokki kuuntelee tyynen alistuvana pistopuheita, kunnes häly on sen\nverran vaimentunut, että hän saa äänensä kuuluville. Hän kertoo\njääneensä Riigissä jäljelle muista ja aikoneensa jatkaa illalla matkaa\nNarvaan, kun bolshevikit joen toiselta puolen olivat aloittaneet\nhelvetillisen tulen, jolloin hänen oli ollut livistettävä karkuun.\nKenttäkeittiö oli sen jälkeen kadonnut.\n\nKomppanian pisin mies ja kaikista sen koiranleuoista etevin, H.,\nkeskeyttää hänen juttunsa:\n\n— Kokki on vielä hieman järkytetty ja tunnetulla vaatimattomuudellaan\nvaikenee sankaritöistään, mutta minäpä kerron, miten kävi. L. ajoi\nurheasti keittiötä Riigistä tänne, kun kaksikymmentä polsua piiritti\nhänet. Tiedättekö, mitä hän teki? — Joo, hän ryömi kattilan sisään\nja alkoi sieltä kiivaan tulen. Sitten hän uskotteli polsuille, että\nkeittiö on uudenaikainen panssariauto ja sai heidät antautumaan. Kokki,\nnähkääs, on suuri sotapäällikkö. Lopuksi hän möi keittiön polsuille\nviidestäkymmenestä tuhannesta »kerenskistä». — Ja nyt ruvetaan peliin\nja nyljetään ne häneltä!\n\nKokin asia on toivoton. Hän kaivaa kortit taskustaan, ja pian on\npuolitusinaa miehiä pelaamassa »hoitoa kahdenkympin setillä».\n\nKokki on »viidestäkymmenestä tuhannestaan» ennättänyt satasen hävitä,\nkun rymyä kuuluu eteisestä, ovi avautuu ja sisään syöksyy kolmannen\nkiväärin ampuja M:nen, suruton maailmanmatti, jonka ruskeat silmät\naina kiiluvat hyvää tuulta. Tuuhea kasakanhattu päässään, lyhyt\nlammasnahkaturkki yllään ja käyrä tikari vyöllään hän on kuin mikäkin\nkirgiisi.\n\n— Pojat, minä kävin Hermannin linnassa, ilmoittaa hän jo ovelta.\n\n— Valehtelet!\n\nHermannsfestiin on jo asetettu virolainen vartiosotilas, ja pääsy sinne\non kielletty kaikilta.\n\n— Eikö mitä. Minä painoin S:n kanssa portista, ja kun vartija aikoi\nestää, sanoi S., että minä olen finskii ohvitseri. Vartija teki\nkunniaa, ja me menimme sisään. Tarkastettiin kaikki paikat, ja ette\nusko, pojat, miten siellä oli tupakkaa ja sokeria ja vaikka mitä!\nIhmekös, että niiden kannattaa jakaa meille kaksi karamellia päivässä.\n— Yksi varastovartijoista tuli kysymään, mitä miehiä me olemme. S.\nsanoi taas, että minä olen ohvitseri. Mutta silloin se vahtimikko\ntuumi, että hän menee hakemaan komendantin herra ohvitserin puheille,\nja lähtikin, vietävä, painamaan tiehensä. Minulle ja S:lle tuli vähän\nkiire, mutta ennätin sentään ottaa puntin mahorkkaa muistoksi. Pistäkää\npalturiksi!\n\nPaperipala on silmänräpäyksessä jokaisella sormissaan. Talo, jossa\nkomppania majailee, on ennen ollut bolshevikien kanslia, ja siellä\non runsaasti ohutta kirjoituskonepaperia, mikä mainiosti kelpaa\npaperossien kiertämiseen.\n\nM:nen on monessa suhteessa tyypillinen tälle apuretkikunnalle. Luonto\nvetää vaaroihin, hän on niin koko sielullaan niissä mukana, ettei\nkerkiä pelätä. Iloisena ja huolettomana hän elää päivän kerrallaan\ntehden kepposia, kun on vähänkin tilaisuutta.\n\n— No L., joko sinä taas pidät jahtia paidassasi? Ei se karja kumminkaan\nvähene, ellei sitä tupakalla karkoita.\n\nM:nen heittää kourallisen mahorkkaa paitaan, jota muudan ikkunan\nääressä istuva mies tarkastelee.\n\n— Mee pois!\n\nÄäni on murahtava, kuitenkin ilman suuttumuksen värinääkään. L. on\naivan toista maata kuin M:nen, juro, itseensä sulkeutunut ja hidas.\nVain viehtymys vaaroihin on heissä yhtäläistä. Mies, joka on tapellut\nTampereet, Viipurit, Vienan Karjalat ja Viroon viimeksi joutunut.\nRitari pelvoton ja nuhteeton, paitsi mitä puhtauteen tulee.\n\n— Kuka lähtee »Moskovaan»? kysyy M:nen ja jatkaa samaan kyytiin: — Minä\nkävin siellä aamulla ja tilasin teetä. Tarjoilija-Iivana meinasi, että\nhän syö ensiksi. Mutta kun minä kerran kolautin käsipommilla pöytään,\nniin kylmänä viivana tuli teetä.\n\n— Ja sitten sinä heräsit, murahtaa joku korttisakista.\n\n— Ja sulla oli suu kärpäsiä täynnä.\n\n— Ja poliisi ajeli niitä pois.\n\nM:nen kääntää ylpeästi selkänsä tälle kylmälle seuralle ja lähtee\nmarssimaan »Hotel Moskva'han».'\n\n       *       *       *       *       *\n\nSittenkuin _Ekströmin_ rykmentin pääjoukko oli jättänyt Narvan siirtyen\nRakvereen, joutui osa Narvaan jääneistä suomalaisista ottamaan osaa\nerääseen suurempaan hyökkäysyritykseen Narovajoen itäpuolelle, nim.\njoukko 4:nnen komppanian sotilaita ja 1:nen patteri. Tämä hyökkäys oli\npäättymiseltään ainutlaatuinen Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon\nhistoriassa. Katsomme senvuoksi olevan syytä antaa siitä hiukan\ntarkemman kuvauksen. 4:nnen komppanian sotapäiväkirja kertoo siitä\nseuraavaan tapaan:\n\nNeuvotteluissa eversti _Reekin_, kapteeni _Hedbergin_, luutnantti\n_Dahlgrenin_ sekä virolaisten 5:nnen ja 7:nnen komppanian, 1:sen\nkenttätykistöpatterin, järeän patterin ja räjähdyskomennuskunnan\npäällikköjen välillä tammikuun 31 p:nä klo 8,30 ip. päätettiin tehdä\nhyökkäys Novajan ja Sarietsjen kyliä sekä Karlovon kartanoa vastaan,\nkarkoittaa vihollinen niistä ja räjähdyttää rautatie niin kaukana\nvihollisalueella kuin mahdollista. Luutnantti _Dahlgrenilta_ oli\naikaisemmin kysytty, ottaisiko hän osaa retkeen vapaaehtoisen joukon\nkera, ja hän ilmoitti olevansa everstin käytettävänä n. 40 miehen kera,\njotka vapaaehtoisesti tarjoutuivat seuraamaan.\n\nEversti _Reek_ esitti seuraavan suunnitelman:\n\nHelmikuun 1 p:nä klo 8 ap. 4:s komppania, _Hedbergin_ patteri ja\n7:s virolainen komppania kohtaavat toisensa venäläisen kirkon\nluona Ivangorodissa. 7:s virolainen komppania etenee maantietä\npitkin itää kohden ja hyökkää Novajan kylään. 4:s komppania yhdessä\nräjähdyskomennuskunnan kera marssii rautatien oikealla puolella\nKarlovon kartanoa vastaan. Hyökkäys lasketaan alkavaksi klo 9,30 ap.,\njolloin itsekukin komppania on ehtinyt perille. Kapteeni _Hedberg_\nsaa virolaiselta kenttätykistöpatterilta yhden pikatykin ja etenee\n3:nnen vartiotuvan luo rautatien varrella sekä ampuu vihollisen\npanssarijunaa ja Karlovoa. 5:s virolainen komppania marssii Pulkovaa\nvastaan ja suojelee hyökkäyksiltä siltä puolen. Suojana vasemmalla\nsiivellä on yksi komppania Sahonjen kylässä. Virolainen järeä patteri\nja kenttätykistöpatteri pommittavat Novajaa, Sarietsjeä ja Karlovoa\nklo 6,30—9 ap. Klo 9 jälkeen järeä patteri ampuu Komarovkan ja\nDubrovkan kyliä klo 12:een päivällä. Novajan ja Sarietsjen kylät olivat\nedellisenä yönä 7:nnen komppanian hallussa, mutta ne jätettiin jälleen.\nKarlovon kartanossa on, saapuneiden tietojen mukaan, yksi komppania\nvihollisia. Sittenkuin 7:s komppania on miehittänyt Novajan kylän,\nlähettää se ilmaan punaisen raketin ja asettaa sideratsumiehen. Kun\n4:s komppania on saapunut Karlovoon, lähettää sekin ilmaan punaisen\nraketin. — Kun luutnantti _Dahlgren_ tiedusteli, eikö 4:nnen komppanian\nvoima ollut liian pieni sille annetun tehtävän suorittamiseen,\nkatsottiin se kyllin suureksi.\n\nHelmikuun 1 p:nä klo 8 ap. eri osastot tapasivat toisensa määrätyllä\npaikalla ja lähtivät marssimaan ohjeiden mukaan. 4:nnessä komppaniassa\noli 30 miestä, 4 sanitääriä, 2 kuskia, 1 ammusvaunu ja 1 reki sekä 4:s\nK.K.K. vänrikki _Bror Hjeltin_ johdolla 4 konekiväärin, 1 vaunun ja 1\nreen kera.\n\nSittenkuin 4:s komppania ja räjähdyskomennuskunta olivat kulkeneet\nrautatien ylitse, suuntautui kärki kulkemaan vasemmalle. Vaunut\njätettiin erään talon luo, mutta reet otettiin mukaan, ammukset ja\nkonekiväärit kuormanaan, käytettäviksi haavoittuneiden kuljetukseen.\nKomppania marssi ryhmärivistössä taistelupatrullein, kunnes se oli\nsaapunut ratavartiotuvalle N:o 246, jossa luutnantti _Dahlgren_\nodotti ilmoitusta _Hedborgin_ patterilta. Sillä välin rikottiin\npuhelinjohdot molemmin puolin rataa. Klo 10 ap. saatiin sana, että\npatteri oli asettunut asemiin. Se alkoikin heti senjälkeen ammunnan.\nKomppania asetettiin taisteluryhmiin oikealle puolelle rautatietä\nkahteen osastoon. Taistelupatrulleilta tuli ilmoitus, että kosketus\nvihollisen kanssa oli saatu, ja että punaisten 50-miehinen ampumaketju\noli asettunut asemiin kartanon luo. Luutnantti _Dahlgren_ antoi\nkäskyn lähteä eteenpäin. Lyhyen etenemisen aikana oikea osasto\nteki kiertoliikkeen hyökätäkseen kartanoa vastaan sivustasta.\nVasen taistelupatrulli ja aliupseeripatrulli, joka toimi oikeana\ntaistelupatrullina, lähetettiin liikkeelle.\n\nHyökkäys alkoi klo 10,30, melkein samaan aikaan kuin 7:s virolainen\nkomppania ryntäsi Novajan kylää vastaan. Edetessään metsänlaitaa\nkohden 4:s komppania joutui hyvin kiivaan konekivääri- ja kivääritulen\nalaiseksi, josta ilmeni, että vihollisella oli huomattavasti suuremmat\njoukot kuin oli ilmoitettu. Oikea osasto vänrikki _Hjeltin_ johdolla\nyhden konekiväärin kera hyökkäsi kartanoa vastaan sivusta. Vasen\nosasto taas asettui asemiin rautatien luo rintama Karlovoa kohden,\nmutta se joutui myöskin kiivaan sivustatulen alaiseksi. 1/2 tunnin\nkuluttua vihollinen alkoi tyhjentää kartanoa, mutta samalla huomattiin\nsuurien bolshevikijoukkojen tulevan paeten Novajasta kohti suomalaisten\nvasenta sivustaa. Niitä vastaan avattiin tuli vasemmanpuolisesta\nkonekivääristä. Kun komppanialta kuitenkin puuttui tarpeellista suojaa\ntällä sivustalla ja eräs bolsheviki, joka oli otettu vangiksi 25 metriä\nsuomalaisten takana, ilmoitti, että n. 100 punaista oli selkäpuolella\nradan lähellä, ja kun sitäpaitsi patterit olivat vaienneet, katsoi\nluutnantti _Dahlgren_ peläten joukkonsa joutuvan saarroksiin olevansa\npakotettu antamaan peräytymiskäskyn.\n\nOikealle osastolle, jonka kimppuun niinikään oli hyökätty sivusta,\nlähetettiin sananviejä ilmoittamaan käskystä. Taistelussa oli kaatunut\n3 konekiväärimiestä ja 1 sanitääri, sotilaat _Arvi Heikkinen,\nLauri Kataja_ ja _Einar Tallberg_ sekä sanitääri _Karl Honkanen_.\nVänrikki _Hjelt_, vääpeli _Juho Hulmi_ ja 3 jalkaväen miestä olivat\nhaavoittuneet. Komppania joutui peräytyessään asemistaan kiivaan\ntulen alaiseksi. Se kokoutui jälleen ratavartiotuvan N:o 246 luo.\nVihollisen tuli lakkasi komppanian vetäydyttyä metsään. Vapaaehtoiset\nmarssivat pitkin rataa takaisin ja saapuivat hyvässä järjestyksessä\nkasarmille klo 2 ip. Kaatuneiden ruumiita ei saatu kuljetetuiksi pois\ntaistelukentältä, vaan ne jäivät vihollisen käsiin.\n\nEversti _Reek_ lähetti helmikuun 2 p:nä eversti _Ekströmille_\nseuraavan-sisältöisen sähkösanoman:\n\n»Teidän Narvassa olevasta komppaniastanne liittyi joukkooni, jota\npanssarijuna tuki, 40 vapaaehtoista sotilasta. Karlovon kylän luona\nTeidän miehenne taistelivat kuin leijonat. Lähes 2 rykmenttiä\nhyökkäsi meitä vastaan. Hyökkäys torjuttiin. Me särjimme rautatien ja\nvetäydyimme takaisin Narvaan.»\n\nSamana päivänä kuin Karlovon onneton taistelu tapahtui kenraali\n_Wetzer_ ilmoitti kenraali _Laidonerille_ eversti _Ekströmin_ pyytävän,\nettä hän saisi Rakvereen rykmenttinsä Narvassa vielä olevat osat,\njoille yhtämittainen rintamapalvelus oli käynyt varsin raskaaksi.\nKenraali _Laidoner_ ei kuitenkaan katsonut tilanteen Narvan rintamalla\nvieläkään sallivan muuta kuin yhden Narvaan jääneen suomalaiskomppanian\nsiirtyä pois. Saadun luvan perusteella 3:s komppania jätti Narvan\nhelmikuun 3 p:nä.\n\nRykmentin koulutukseen ryhdyttiin Rakveressa, johon loputkin\nEnsimmäistä Suomalaista Vapaajoukkoa saapui, sittenkuin lisäjoukkoja\noli saatu Narvan rintamalle. Sotilaallinen päiväjärjestys 4—6-tuntisine\nriviharjoituksineen, luentoineen ja sisäpalveluksineen määrättiin\nkullekin joukko-osastolle. Patterit kävivät ampumaharjoituksissa\nkaupungin ulkopuolella. Konekiväärikomennuskunnat ja\njalkaväkikomppaniat harjoittelivat maaliin ampumista ja käsigranaattien\nheittoa. Upseerit velvoitettiin ottamaan mitä tarkimmin vaaria\nmiehistön koulutuksesta ja käyttäytymisestä annetuista määräyksistä.\nIltalomat rajoitettiin j.n.e. Mutta kaikesta tästä huolimatta rykmentin\njärjestystä ei saatu tyydyttäväksi. Harjoituksia ja kuria häiritsivät\nkaikenlaiset upseerien keskeiset henkilöriitaisuudet, jotka välistä\nsaattoivat saada uhkaavankin leiman, ja yhä kasvava tyytymättömyys\nmiehistön keskuudessa, johon pian palaamme.\n\nRykmentin esikunta oli sijoitettu hotelli »Hansoniin» Pitkänkadun\n15:een ja eri joukko-osastot ja niiden upseerit kaupungin kasarmiin,\nkouluihin, yksityisten taloihin ja hotelleihin. Kaupungin päävartiosto,\njossa vartiomiehistönä oli Ensimmäisestä Suomalaisesta Vapaajoukosta\n1 upseeri, 1 aliupseeri, 27 sotilasta ja 1 lähetti vuorokauden\nkerrallaan, sijaitsi Pitkänkadun 30:ssä.\n\nRykmentin eri osastojen vahvuus oli Rakveressa helmikuun 18 p:nä: J\n\n_Esikunta_: 12 upseeria, 6 aliupseeria ja 10 sotilasta.\n\n_1:nen pataljoona_: 24 upseeria, 79 aliupseeria, 366 sotilasta, 14\nhevosta, 485 kivääriä, 16 konekivääriä, 251.528 kiväärinpanosta ja 420\nkäsigranaattia.\n\n_2:nen pataljoona_: 15 upseeria, 52 aliupseeria, 217 sotilasta, 5\nhevosta, 241 kivääriä, 7 konekivääriä ja 34.000 kiväärinpanosta.\n\n_Tiedusteluosasto_: 3 upseeria, 34 aliupseeria, 12 sotilasta, 11\nhevosta, 45 kivääriä, 1 konekivääri, 5.000 kiväärinpanosta ja 2\npomminheittäjää.\n\n_1:nen patteri_; 5 upseeria, 18 aliupseeria, 38 sotilasta, 41 hevosta,\n70 kivääriä, 2 tykkiä, 5.995 kiväärinpanosta, 238 tykinammusta ja 25\nkäsigranaattia.\n\n_2:nen patteri_: 5 upseeria, 15 aliupseeria, 42 sotilasta, 30 hevosta,\n62 kivääriä, 2 tykkiä, 8.000 kiväärinpanosta ja 200 tykinammusta.\n\n_Kuormasto_: 5 upseeria, 2 aliupseeria, 11 sotilasta, 20 hevosta, 20\nkivääriä, 2 konekivääriä ja 12.350 kiväärinpanosta.\n\n_Soittokunta_: 2 aliupseeria ja 8 soittajaa.\n\nSitäpaitsi kuului eversti _Ekströmin_ komentoon ratsastava\nkonekiväärijoukkue balttilaisesta rykmentistä (vahvuus 1 upseeri, 2\naliupseeria ja 15 sotilasta). Koko rykmentin miesluku oli siis tällöin\n70 upseeria, 210 aliupseeria ja 719 sotilasta.\n\nPaitsi jokapäiväisiä riviharjoituksia, ampumaharjoituksia ja\nvartiopalvelusta pantiin Rakveressa toimeen myös suurempia ja pienempiä\ntaisteluharjoituksia ja paraateja. Erään paraatin yhteydessä eversti\n_Ekström_ jakoi rykmentin urhoollisimmille sotilaille neljä kelloa.\n\nSuomalaisten joukkojen soittokunta saapui myös Rakvereen soittovänrikki\n_Kaartotien_ johdolla ja 30 soittajan vahvuisena helmikuun 2 p:nä.\nVänrikki _Kaartotie_ kertoo sen ensimmäisestä Rakveressa olosta:\n\n»Esittäydyin eversti _Ekströmille_, joka esikuntapäällikkönsä kanssa\noli parhaillaan sotakarttojaan tutkimassa. Hän otti soittokunnan\nvastaan sydämellisesti ja sanoi, että meitä oli jo pitkän aikaa\nodotettu.\n\n»Kun nyt olimme jo täysin esiytymiskykyisiä, alkoi varsinainen\ntehtävämme sotilaiden innostajina. Niinpä jo seuraavana päivänä\nrykmentillä oli marssiretki ja paraati, jossa saimme kokea, mitä\nsoittaminen talvella on kovassa tuulessa ja kymmenen asteen pakkasessa.\nPitkän aikaa saatiin torvet kyllä pysymään soittokunnossa, mutta\nlopulta 'venttiilit' jäätyivät, ja soittaminen oli keskeytettävä.\n\n»Helmikuun 5 p. muodostui soittajille oikein voimannäytteeksi. Kun ensin\noli soitettu pari tuntia sairaalassa suomalaisille haavoittuneille,\nsaimme mennä asemalle vastaanottamaan Narvasta palaavaa 4:ttä\nkomppaniaa ja soittaen marssia sen kanssa kaupungin lävitse. Illalla\ntaas olivat maakunnan ja kaupungin viranomaisten suomalaiselle\nupseerikunnalle toimeenpanemat juhlaillalliset Rakveren käsityöläisten\ntalolla, ja siellä soittokuntammekin oli esiydyttävä.\n\n»Kaikki ympäristön virolaiset säätyhenkilöt olivat juhlassa läsnä,\nja juhlavalmistukset olivat olleet ensiluokkaiset. Hieno illallinen\nsamppanjan kera odotti suomalaisia upseereja. Useita puheita pidettiin\nSuomen, Viron ja upseeriston kunniaksi. Hallituksen komissaari piti\ntervehdyspuheen suomalaiselle retkikunnalle, kenraali _Tönisson_ puhui\neversti _Ekströmille_, joka matkansa takia ei ollut voinut saapua\njuhlaan.\n\n»Paikkakuntalaisten tilapäinen jousiorkesteri huolehti aluksi\nsoitosta, mutta pääasiallinen juhlasoitto jäi meidän huoleksemme.\nKun ylikapellimestari _Liljeström_ oli Tallinnasta saapunut juhlaan,\njohdimme soittokuntaa vuoron perään ja esitimme isänmaallisia\nkappaleita, m.m. Sibeliuksen 'Finlandian'. Onnistunut juhla, jota\njatkettiin tanssilla, loppui vasta myöhään aamulla.»\n\nSoittokunta ei tällä kertaa viipynyt kauan Rakveressa. Se matkusti jo\nhelmikuun 7 p:nä kenraali _Wetzerin_ määräyksestä Valkiin. 13 p:nä se\nsitten jaettiin, niin, että Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko sai\nvääpeli _Tukiaisen_ johtaman 15-miehisen soittokunnan, kun taas muut\nsoittajat liitettiin Pohjan Poikain rykmenttiin.\n\nKonekiväärinjohtaja M. kirjoittaa Rakveresta:\n\n»Tammi-helmikuun vaihteessa siirrettiin suurin osa _Ekströmin_\njoukoista Narvasta Rakvereen.\n\n»Vaihtelu ilahduttaa sotilasta niinkuin muitakin. Hauskoja muistoja\ntosin liittyy Narvaan, mutta se on 'ahdas mörskä' — käyttääkseni\ntoverieni sanontatapaa — kapeine katuineen ja, sanoisinko, tomuttuneine\nlinnoineen. Rakvere sensijaan on paljon valoisampi — se muistuttaa\nsuuresti suomalaista pikkukaupunkia, vaikkakin nuo vanhojen kaupunkien\nlinnanrauniot ja homeenväriset talot antavat sille aivan meikäläisistä\npoikkeavan leiman.\n\n»Rakvere miellyttää. Saattaa olla kyllä mahdollista, että suuri osa\nmieltymystä — sangen inhimillistä! — johtuu Rakveren paremmista\nmuonavarusteista. Tullessamme sinne saa puodeista ostaa suklaata,\nkaramellejä ja rusinoita — vieläkö parempaa suositusta kaupunki kaipaa!\nTotta kyllä, että nämä herkut pian loppuvat, mutta 'söögimajat' jäävät\njäljelle, ja niistä saattaa saada ihania piparkakkuja, jotka sulavat\nsuussa, kun levittää siirappia päälle ja kastaa teehen.\n\n»Paitsi kaikkea tätä hyvää Rakveressa on saunoja, joita voi mainita\narvosanalla 'tyydyttävä'. Sehän suomalaiselle merkitsee puolen\nviihtymystä.\n\n»Mutta ennen kaikkea: kadut ovat suhteellisesti leveitä ja talot\nmatalia, aurinko ja tuulet pääsevät vapaasti joka kolkkaan — siellä\nsaattaa vapaasti hengittää, vapaammin kuin Tallinnassa ja Narvassa,\njoissa jonkinlainen 'menneisyyden aave' aina tuntuu kurkistelevan\njoka paikasta. Virolainen on tietysti siihen tottunut, hänestä ehkä\nsuomalaiset kaupungit, joissa tuskin missään on erikoisleimaa,\nsaattavat tuntua hirvittävän ikävystyttäviltä.\n\n»Mitä tulee kauniimpaan sukupuoleen, joka luonnollisesti merkitsee\nsotilaalle tavattoman paljon, täytyy sanoa, että ainakin\n'asiantuntijain' lausuntojen mukaan rakverettaret ovat paljon\nvalloittamattomampia kuin tallinnattaret — narvattarista ei voi olla\npuhettakaan, siellä näet oli vain vanhaa naisväkeä, neitosia sangen\nvähän.»\n\nKomppaniat panivat silloin tällöin toimeen pieniä juhlia, joihin\nkaupunkilaiset vastasivat järjestäen tanssiaisia. M.m. kaupungin\nkäsityöläisyhdistys kutsui suomalaisia sotilaita tanssiaisiinsa\nhelmikuun 13 p:nä talolleen, jossa oli Rakveren ainoa tilavampi\njuhlahuoneisto ja sen yhteydessä kahvila ja biljardihuone.\n\nRykmentin pappi, pastori _Alanen_ saapui myöskin Rakvereen ja järjesti\nensimmäisen kerran jumalanpalveluksen Rakveren kirkkoon helmikuun 9\np:ksi klo 9 ap. suomeksi ja klo 5 ip. ruotsiksi.\n\nKun sotilaiden koulutuksessa oli ilmennyt vaikeuksia sen vuoksi, että\nuseat aliupseerit eivät olleet toimeensa kykeneviä, päätti eversti\n_Ekström_ rykmenttinsä oheen perustaa aliupseerikoulun. Siitä annettiin\nhelmikuun 20 p:nä päiväkäskyllä N:o 41 seuraavat määräykset:\n\n»12 §.\n\nEnsi tiistaina alkaa rykmentissä aliupseerikoulu, jonka johtajaksi\nmäärätään luutnantti _Hallamäki_. Opettajiksi määrätään:\n\n  1. luutnantti _Välikangas_.\n  2.     »      _Björklöv_.\n  3.     »      _Wirén_.\n   4. vänrikki  _Wigström_.\n\nKunkin komppanian on kouluun komennettava vähintään viisi (5)\naliupseeria. Niitä vänrikkejä, jotka eivät aikaisemmin ole saaneet\nsotilaskasvatusta, kehoitetaan myös ottamaan osaa kursseihin:\n\nAliupseerikoulun ohjelma:\n\n1. Voimistelua.\n\n2. Harjoituksia (komennusharjoituksia).\n\n3. Komennusharjoituksien kirjallinen opetus.\n\n4. Henkilökohtainen esiintyminen palveluksessa ja sen ulkopuolella.\n\n5. Taktiikka.\n\n6. Matematiikka.\n\n7. Kartantuntemista.\n\n8. Oikeinkirjoitusta kaunokirjoituksen yhteydessä.\n\n9. Opetusta komppanioissa tarpeellisten kirjain ja kaavakkeiden\ntuntemisessa ja täyttämisessä.»\n\nAliupseerikoulua ei kuitenkaan ehditty panna kuntoon, ennenkuin\nrykmentti taas sai käskyn lähteä rintamalle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTaistelut Narvan rintamalla olivat Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon\nRakveressa ollessa kiihtymistään kiihtyneet. Viron nuori armeija oli\nsiellä saanut ponnistaa kaikki voimansa, ja se suoriutui taisteluista\nihmeteltävällä lujuudella lyöden ylivoimaiset viholliset kerta\nkerralta takaisin. Mutta rajakylät siirtyivät yhä uudelleen verisissä\ntaisteluissa kädestä käteen. Virolaiset joukot alkoivat väsyä. (Tällöin\nvirolaiset saivat jo esimakua koko vapaussodan ajan kestävistä hurjista\ntaisteluista Narvan omistamisesta.) Virolaisia joukkoja oli tälläkin\nrintamalla liian vähän. Reservejä ei ollut. Ensimmäinen Suomalainen\nVapaajoukko oli jo muutaman päivän ehtinyt odottaa lähtömääräystä\nNarvan rintamalle, jonka taisteluista oli saatu sanomia, ennenkuin se\nsitten saapui.\n\nHelmikuun 22 p:nä kenraali _Laidoner_ sähkötti kenraali _Wetzerille_,\nkenraali _Tönissonille_, eversti _Ekströmille_ ja panssarijunien\nkomentajalle, kapteeni _Irwille_:\n\n»Varmojen tietojen mukaan vihollinen aikoo helmikuun 22 p:nä hyökätä\nNarvaa ja Narvan Joensuuta vastaan suuremmin joukoin. On tarpeen, että\n_Ekströmin_ pataljoona tulee lähetetyksi Narvaan. Pyydän kiireistä\njärjestämistä. Juna on lähetettävä Tallinnasta. Sitäpaitsi pyydän\njärjestämään yhden panssarijunan lähettämisen mahdollisimman pian\nNarvaan.»\n\nSittenkuin kenraali _Wetzeriltä_ oli samana päivänä saapunut vahvistus\nkenraali _Laidonerin_ määräykseen, antoi eversti _Ekström_ helmikuun 22\np:nä päiväkäskyssään N:o 43 seuraavat käskyt:\n\n»1 §.\n\n»Kenraalien _Laidonerin_ ja _Wetzerin_ määräyksestä lähtevät rykmentin\nkaikki komppaniat, tiedusteluosasto, ratsastava konekivääriosasto,\nsairashoito-osasto ja soittokunta tänään klo 3,30 ip. avustamaan Narvan\nkaupunkia, jota vastaan vihollinen suurin voimin on hyökännyt.\n\n»1. ja 2. patteri lähtevät huomenna niin varhain kuin suinkin.»\n\nBolshevikit tekivätkin 22 p:nä suuren hyökkäyksen Narvaa vastaan,\njota samaan aikaan pommitettiin. Kaupunkiin putosi n. 1.000 pommia ja\nshrapnellia. Vihollinen ryhtyi seitsemän kertaa rynnäkköön, mutta joka\npaikassa virolaiset jaksoivat vielä ajaa sen suurin tappioin takaisin.\n\nHelmikuun 24 p:nä 4:s komppania, tykistö ja ratsastava\nkonekiväärijoukkue marssivat Korfista kapteeni _Franzonin_\npäällikkyyden alaisina Auveren kautta Kriushin kylään Narovajoen\nrannalle, jossa kiivaita taisteluja riehui jatkuen yhä yltyvällä\nvoimalla. Suomalaiset joukot ottivat niihin menestyksellä osaa.\nVihollisen kaikki hyökkäykset lyötiin takaisin ja sen asemia\npommitettiin.\n\n2:nen ja 5:s komppania sekä tiedustelijat marssivat pataljoonan v.t.\nkomentajan, ratsumestari _Varmavuoren_ johdolla Narvan Joensuuhun,\njonka luona ne ottivat menestyksellä osaa taisteluihin Narovajoen\nitäpuolisten kylien omistuksesta.\n\n1:nen ja 3:s komppania sekä räjähdyskomennuskunta jäivät Repnikiin\nrykmentin esikunnan, soittokunnan ja sairashoito-osaston kera. 1:nen\nkomppania ja räjähdyskomennuskunta siirtyivät pian Riigin kylään ja\nottivat siellä osaa vihollisten hyökkäysten takaisin torjumiseen.\n\nBolshevikien ryntäys lyötiin siis kaikkialla nytkin takaisin.\nTaisteluja Narovajoen linjalla jatkui kuitenkin melkein yhtä mittaa,\njoskin toistaiseksi pienemmällä raivolla, kiihtyäkseen taas jonkin\najan kuluttua. Tällä kertaa Suomalaisen Vapaajoukon moraalinen merkitys\ntapausten kulkuun oli epäilemättä paljon suurempi kuin sen käymä\ntaistelu: virolaisten väsyneihin joukkoihin tieto suomalaisten tulosta\nvaikutti elähdyttävästi, eikä oltu hitaita tiedostamaan vihollisellekin\nsuomalaisten saapumisesta.\n\nEnsimmäinen Suomalainen Vapaajoukko oli siis vielä kerran tehnyt\npalveluksen Viron armeijalle ja maalle, mutta se jäikin viimeiseksi.\nRintamalle lähdön vaientama tyytymättömyys sotilaiden keskuudessa\npuhkesi jälleen ilmi huomattaessa, että kyseessä oli vain asemataistelu\nNarvan rintamalla.\n\nTätä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon sotilaiden tyytymättömyyttä\nja sitä seuranneita tekoja on julkisuudessa arvosteltu erittäin\nankarasti, onpa siitä kuultu käytettävän myöskin sanaa »kapina».\nJoskin sotilaiden käyttäytymistä on mitä jyrkimmin paheksuttava, on\nsanottava, että kapinoitsija-nimityksen sovelluttaminen miehiin, jotka\nvapaaehtoisesti olivat saapuneet Viroa vapauttamaan, olivat uljaasti\nja menestyksellisesti suorittaneet tehtävänsä loppuun vapauttamalla\nitäosan maata ja syystä tai syyttä katsoivat nyt joutuneensa huonosti\nkohdelluiksi ja tahtoivat palata kotiin, on aivan kohtuutonta.\n\nViro oli puhdistettu bolshevikeista melkein joka taholla. Edessä\noli niin ollen joko kuolettavan ikävä garnisonielämä jossakin Viron\nkaupungissa puutteellisissa oloissa tai väsyttävä, suuressa määrin\nhermoja kysyvä asemataistelu Viron rajoilla. Kumpaakaan niitä\nvarten vapaaehtoiset eivät olleet jättäneet kotiaan. Taistelujen\ntauottua koti-ikävä ja siihen liittyvä lomakuume olivat levinneet\nyhä laajemmalle vapaaehtoisten keskuuteen: melkein kaikki olisivat\ntahtoneet lomaa. Näiden tunnesyiden ohella oli tyytymättömyyteen\nkaksi pääasiallista syytä: monasti luvattujen palkkojen ja\nvaatetusrahojen ylijäämän maksun viipyminen ja aikaisemmin esitetty\nepäonnistunut välikirja, joka vasta helmikuun puolivälissä esitettiin\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon allekirjoitettavaksi, ja josta\nkiistaa kesti kotiin paluuseen saakka. Rykmentin esikunta vaati sen\nallekirjoittamista Päätoimikunnan kanslian ja Suomen Vapaaehtoisten\nJoukkojen Esikunnan kiirehtimällä mitä jyrkimmin jokaiselta\nvapaaehtoiselta. Puheena olevan välikirja-tekeleen, joka milloinkaan\nei ollut joutunut Viron Avustamisen Päätoimikunnan tarkastettavaksi,\neikä siis saanut sen hyväksymistä, tarpeettomuutta ja epäonnistunutta\nsanamuotoa on edellä selvitetty. Tilannetta ja rahojen viipymisen\nja koti-ikävän vuoksi kiihtynyttä mielialaa Vapaajoukon keskuudessa\ntuntemattomat virastot tulivat allekirjoitusvaatimuksineen heittäneeksi\ntulta tappuroihin. Kytevä tyytymättömyys leimahti liekkiin. Miestensä\nmielialaa ymmärtämättömät upseeritkin osaltaan kiihdyttivät heitä\nuhkaamalla niskuroivia mitä ankarimmilla rangaistuksilla, mikä\nluonnollisesti oli omiaan yhä enemmän levittämään tyytymättömyyttä.\n\n2:sen patterin korpraali, maisteri _V. Borg_ kirjoittaa näistä\nriitaisuuksista:\n\n»Eversti _Ekströmin_ rykmentin majaillessa Rakveressa sattui 2:sessa\npatterissa ja muissakin osastoissa johdon ja miehistön välillä\nselkkaus, jota pyydän selostaa jälkimmäisen kannalta katsottuna.\n\n»Helmikuun keskivaiheilla esitettiin miehistölle allekirjoitettavaksi\ntunnettu välikirja, myös niille, jotka olivat sen aikaisemmin tehneet,\nkoska näistä ei ollut luetteloa saatavissa. Tämän sanottiin olevan\nainoastaan muodollista laatua, mutta niille, jotka sitä eivät tekisi,\nei Viron hallitus myöskään maksaisi mitään korvausta haavoittumisesta\ntai muusta vahingosta.\n»\nMiehistö oli heti vastustavalla kannalla:\n\n»1:o koska välikirja oli vanhentunut ja siis merkityksetön. Siinä\nsanottiin: »— — — sitoudun — — — palvelemaan — — — taistelussa\nbolshevikeja vastaan siihen saakka, kunnes Viro on niistä puhdistettu\ntai Viron hallitus laskee minut tai retkikunnan pois.» Puhumattakaan\nViron historiallisesta alueesta virolainen kielialuekin oli jo vapaa.\nTämä selvisi rintamatiedoista ja kartoista. Kenraali _Laidonerin_\nsähkösanomassa meille Narvan valloituksen jälkeen, eräässä vanhassa\npäiväkäskyssä ja jossakin poliittisessa banketissa, sanomalehtitietojen\nmukaan, oli sanottu, että bolshevikit oli poisajettu ja maa\nvapautettu. Näitä asiakirjoja ei meillä tietenkään enää ollut, niitä\nei oltu kansliassakaan säilytetty. Tehtävämme oli siis suoritettu.\nVäitteemme todettiin oikeaksi myöhemmin, kun kenraali _Laidoner_\nViron itsenäisyyspäivänä, helmikuun 24:ntenä, lausui maapäivillä:\n»Tällä hetkellä on koko Viro vapaa», vaikkakin asema oli viime päivinä\nhuonontunut.\n\n»2:o Tämä välikirja koski ainoastaan meidän velvollisuuttamme Viron\nhallitukseen nähden, jälkimmäinen oli korvausvelvollinen sen sopimuksen\nmukaan, minkä se oli tehnyt Viron avustustoimikunnan kanssa, kunhan me\nvain olimme retkikunnan kirjoissa huolimatta välikirjasta, etenkin,\nkoska sitä ei oltu ajoissa meille esitetty, jolloin sen tietysti\nolisimme allekirjoittaneet. Nythän olisimme voineet olla jo vaikka\ninvalideina Suomeen lähetettyjä, eikä mikään sopimusten kirjoittaminen\nmeidän puoleltamme enää olisi tullut kysymykseenkään.\n\n»3:o Ei oltu täytetty monta kertaa annettuja lupauksia uusien manttelien\nhankkimisesta, vaan olimme (erikoisesti juuri puhelinkomppania ja\nsiitä muodostetut patterit) saaneet koko ajan kulkea peräti likaisissa\nja risaisissa venäläisissä shinelleissä, joiden pitäminen oli\nmeille alentavaa. Niistä oli meitä veloitettu 240 markalla, vaikka\nhinta sitten alennettiin 100 markkaan; itse arvioimme ne 5 markan\narvoisiksi, mutta sitäkään niistä ei saanut, jos koetti myydä. Toisista\nvaatetusesineistä oli veloitettu enemmän kuin alussa luvattiin. Koska\nolimme kokeneet, kuinka huonosti virolaiset täyttävät sopimuksensa,\nemme me enää allekirjoittaisi mitään välikirjaa.\n\n»4:o Johdolla tai upseeristolla oli ilmeisesti aikomus väärin tulkita\nvälikirjan sisällystä.\n\n»Tähän upseerit vastasivat:\n\n»1:o Me emme määrää Viron alueen rajoja, ja lisäksi on vielä sisäisiä\nbolshevikeja jäljellä.\n\n2:o Vaikka Viro olisikin bolshevikeista puhdistettu, emme me ole vapaat\ntehtävämme täyttämisestä, ennenkuin Viron hallitus päästää meidät\npois. Upseerit väittivät edelleen, että välipuhe on niin ymmärrettävä,\nettä olimme vapaat vasta sitten, kun Viro oli bolshevikeista vapaa ja\nViron hallitus vapauttaisi meidät, vaikka erityisesti näytimme, että\nvälipuheessa oli tai.\n\n»3:o Vaikka tulkintamme olisikin oikea, emme suin päin saisi lähteä\nkotiin, kun katsoimme maan puhdistetuksi. Tämän myönsimme, mutta\nväitimme olevamme oikeutettuja vaatimaan kotiin lähtöä sitä haluaville\nja muille uusia välikirjoja. Edellistä emme vielä olleet vaatineet,\nmutta meistä vanhentuneiden välikirjojen allekirjoittaminen oli\nmerkitystä vailla, ja kun siihen siitä huolimatta tahdottiin pakottaa,\nolimme vakuutettuja, että se tapahtui epärehellisissä tarkoituksissa.\n\n»Kävin rykmentin esikunnassa tiedustamassa, mitä kaikki tämä\nmerkitsi. Siellä selitettiin, että näitä sitoumuksia vaadittiin\nkoko rykmentiltä, jotta Viron hallitus olisi velvollinen antamaan\nlupaamansa vahingonkorvauksen haavoittuneille ja kaatuneiden omaisille.\nIkäänkuin meidän myöhäisempi toimintamme voisi jotakin vaikuttaa jo\nvelvollisuutensa täyttäneiden vainajien ja Viron hallituksen välisiin\nsuhteisiin! Tämmöistä palturia tyhmät upseerit koettavat syöttää\nsotilaille.»\n\nEpäluulo, että vanhentuneen välikirjan esittäminen ja\nallekirjoitusvaatimus kätkivät taakseen joitakin hämäriä suunnitelmia\nvapaaehtoisten käyttämiseksi Inkerinmaan tai jonkin muun vieraan\nalueen valtaamiseen ilman, että heille annettiin tilaisuutta palata\nkotiinsa tai kirjoittaa uudet välikirjat, oli syöpynyt syvälle\nmiehistön mieleen. Olemme täysin vakuutettuja, että tämä ei ollut\nupseeriston tarkoitus. Ylempää tuleva painostus määräsi epäilemättä sen\nesiytymisen tässä kysymyksessä miehistöä vastaan. Upseerien esittämistä\nvastaväitteistä ensimmäinen on jälkimmäiseltä osaltaan aivan väärä.\nViron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välinen\nsopimus nimenomaan kieltää suomalaisia vapaaehtoisia millään tavoin\nsekautumasta Viron sisäpolitiikkaan.\n\nVälikirja oli alunperin tarkoitettu vain Päätoimikunnan ja\nsotilaiden väliseksi, joskaan se ei käy ilmi sen sanamuodosta, joten\nvapaaehtoisten pelko, että Viron hallitus voisi käyttää sitä aseena\nheitä vastaan, oli turha. Ensimmäiseen Suomalaiseen Vapaajoukkoon\nnähden oli tämä välikirja kuitenkin jo tällöin epäilemättä vanhentunut.\nPian se oli sitä myös Pohjan Poikain rykmenttiin nähden. Viron\nAvustamisen Päätoimikunta ryhtyikin heti, kun Viro oli puhdistettu\nbolshevikeista, neuvotteluihin Viron hallituksen kanssa uusien\nsopimusten teosta. Sekin katsoi siis, että aikaisempi sopimus ja sen\nkera välikirja olivat jo vanhentuneita. Asiain tällä kannalla ollessa\noli mieletöntä vaatia sotilaita allekirjoittamaan vanhaa välikirjaa,\nkun he kerran eivät tahtoneet sitä. Olisi ollut tyynesti odotettava\nasiain kehittymistä ja ilmoitettava sotilaille, että Viron hallituksen\nkanssa keskustelut uuden sopimuksen teosta olivat käynnissä. Silloin\ntämä valitettava selkkaus onnettomille seurauksineen olisi arvattavasti\nvälttynyt.\n\nYksi psykologinen syy on vielä olemassa Ensimmäisen Suomalaisen\nVapaajoukon sotilaiden kyllästymiseen Virossa oloon. He saivat\nsanomalehdistä lukea niistä juhlallisuuksista ja sydämellisistä\ntervetuliaistoivotuksista, jotka tulivat Pohjan Poikain rykmentin\nosaksi, ennenkuin se vielä oli saapunut edes rintamalle. Verratessaan\nsitä kaikkea heidän osakseen Tallinnassa ja Itä-Virossa tulleeseen\nkohteluun he luonnollisesti katkeroittuivat. Olivathan he täyttäneet\ntehtävänsä niin hyvin ja nopeasti kuin suinkin voitiin vaatia. Mutta\njuhlallisuuksista he olivat jääneet melkein osattomiksi, etenkin\nalipäällystö ja miehistö. Tämä ei luonnollisesti ollut omiaan\nsolmimaan lähempää, luottamuksellista suhdetta Ensimmäisen Suomalaisen\nVapaajoukon sotilaiden ja maan asujanten välille.\n\nTyytymättömyys oli ensin puhjennut 2:sessa komppaniassa ja sitten\nmuissakin Vapaajoukon osastoissa. Pian eversti _Ekström_ sai\nalipäälliköiltään toiselta toisensa jälkeen sanoman, että miehistö oli\nkieltäytynyt allekirjoittamasta välikirjaa ja uhkasi palata kotiin.\nVain 4:nnen komppanian, 2:sen patterin ja räjähdyskomennuskunnan\nmiehistö pysyi täysin rauhallisena. Niillä oli Kriushin luona ja\nRiigissä mieluista työtä, joten upseerien ja sotilaiden entinen\nhyvä suhde oli vähitellen taistelujen kuluessa palannut. Sotilaiden\nesiytyminen vaikutti päällystöön erittäin masentavasta m.m. majuri\n_Kanerva_ pyysi eroa 2:sen pataljoonan komentajan virasta.\n\nTiedusteluosaston vastaus allekirjoitusvaatimukseen on tälle\nurhoolliselle pikku joukolle luonteenomainen:\n\n Rakvere helmikuun 17 p:nä.\n\n 'Rykmentin Komentajalle.\n\n Määräyksenne mukaan olen ehdottanut miehilleni välikirjan\n allekirjoittamista. He ovat sitä mieltä, että kirjoittavat alle\n ainoastaan siinä tapauksessa, että pääsevät taisteluun, mutta\n silloinkin vain sillä ehdolla, että pyyhitään pois väärä, käsittämätön\n sanamuoto: »tai Viron hallitus laskee minut tai retkikunnan pois.» He\n ovat valmiit seuraamaan Rykmentin Komentajaa taisteluissa mihin vain\n mutta kun taistelut ovat loppuneet, haluavat he päästä kotiin.\n\n                                Ratsumestari _Varmavuori_.'\n\nEversti _Ekström_ koetti rauhoittaa kiihtyneitä mieliä rintamalla\nolevissa komppanioissa onnistuenkin siinä useimmissa tapauksissa.\nMutta useat, katkeroittaneina heihin kohdistetuista syytöksistä ja\nuhkauksista sekä täyttämättömistä lupauksista, tahtoivat heti päästä\nkotimaahan.\n\nMaaliskuun 1 p:nä 2:nen komppania, jolle eversti _Ekström_ oli\nselittänyt, että sillä oli oikeus lähteä pois, ellei halunnut olla\npaikoillaan, jätti asemansa ja matkusti Rakveren kautta Tallinnaan,\njossa osa siitä liittyi desanttijoukkoihin toisen osan palatessa\nsuoraan kotimaahan. Komppanian malttamatonta ja omavaltaista menettelyä\non mitä ankarimmin moitittava. Mutta siihen kuuluneet sotilaat saivat\nmyös ankaran rangaistuksen: Päätoimikunnan päätöksen mukaan heille ei\nmaksettu vaatetusrahojen ylijäämää. Mutta enemmän kuin tämä aineellinen\nvahinko painaa vaa'assa se varjo, joka täten laskeutui urhoollisesti ja\nkunnialla taistelleen 2:sen komppanian nimen ylle.\n\nMuut komppaniat jäivät Viroon, mutta pyysivät päästä kotimaahan.\nRepnikiin majoitetut osastot Ensimmäistä Suomalaista Vapaajoukkoa\nolivat esikunnan kera siirtyneet Narvan Joensuuhun helmikuun 28 p:nä.\nKaupungin garnisonipäällikkönä toimi ratsumestari _Varmavuori_.\n\n2:sen komppanian lähdettyä kotimatkalle 1:nen komppania vetäytyi Riigin\nkylästä Repnikiin. Räjähdyskomennuskunta luutnantti _Aulon_ johdolla\npysyi asemissaan Riigissä. Sen asestuksena oli 4 granaatin- ja 2\nmiinanheittäjää, joita se sai koetella Riigissä pari kertaa, viimeksi\nmaaliskuun 4 p:nä, jolloin eversti _Ekström_ sai seuraavan tiedonannon:\n\n »Taisteluraportti.\n\n Tänään klo 10 ap. joutui Riigin kylään sijoitettu virolainen\n joukko-osasto kosketuksiin vihollisen kanssa Narovajoen itäpuolella ja\n peräytyi asemiin joen länsipuolelle.\n\n Virolaisten päällikön pyynnöstä koko osastoni ryhtyi ampumaan ja\n kehitti miina- ja granaattitulen aina 1.300 m. etäisyydelle Narovajoen\n itäpuolelle, jonka jälkeen etuvartiot voivat palata joen yli entisille\n paikoilleen.\n\n Miehistöni osoitti täyttä taisteluvalmiutta.\n\n                                              _Onni Aulo._\n                                              Luutnantti.»\n\nKriushissa taistelevat joukot suorittivat niinikään tehtävänsä loppuun\nkunnialla lukuunottamatta 1:stä patteria, jonka tykit ja ampumatarpeet\nluovutettiin 2:selle patterille miehistön tyytymättömyyden ja lomahalun\ntakia.\n\nNarvan Joensuussa annetussa päiväkäskyssä N:o 50 (8. 3.) eversti\n_Ekström_ lausuu:\n\n»2:sen patterin, 4:nnen komppanian, R.B.M.G. Zugin ja\nRäjähdyskomppanian päällystölle ja miehistölle, jotka\nuhrautuvaisuudella ja ymmärryksellä sekä hyvällä kurilla ovat\nsaavuttaneet täyden hyväksymiseni suorittamalla palvelutehtävänsä\nhuolellisesti etulinjalla, lausun minä lämpimät kiitokseni.»\n\nOli ilmeistä, että koko rykmentti kaipasi lepoa. Kenraali _Laidonerin_,\nPäätoimikunnan ja eversti _Ekströmin_ välillä asian johdosta käydyissä\nneuvotteluissa päätettiin Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko\nviipymättä viedä Suomeen lomalle, jonka jälkeen sen piti uudelleen\njärjestettynä ja täydennettynä palata Viroon.\n\nVapaajoukko luovutti käskyn saatuaan aseensa ja ampumatarpeensa Viron\nsotilasviranomaisille ja vetäytyi etulinjoilta virolaisten joukkojen\nasetuttua tilalle. Lähtöpäiväksi määrättiin maaliskuun 12:s. Kapteeni\n_Franzonin_ aie lienee ollut irtautua pattereineen Ensimmäisestä\nSuomalaisesta Vapaajoukosta ja jäädä Viroon. Miehistölle annettiin\nkuitenkin eversti _Ekströmin_ vaatimuksesta oikeus itse ratkaista,\nseuraisiko se muiden kera kotimaahan vai jäisikö edelleen Viroon.\nSuurin osa äänesti poislähtöä, joten tämäkin patteri, jota vieraat\nupseerit olivat kiittäneet Viron parhaaksi, hajautui. Muiden mukana\nlähti kotimatkalle vasta Suomesta saapunut 3:s, n.s. _Hiukan_ patteri\nampumatta laukaustakaan.\n\nEversti _Ekström_ sai rykmentin lähtiessä vastaanottaa seuraavan\nkirjelmän:\n\n »Suomalaisen vapaaehtoisen pataljoonan komentajalle, eversti\n _Ekströmille_.\n\n Teidän Virumaan rintamalta lähtönne johdosta pidän velvollisuutenani\n Teille, kaikille pataljoonanne upseereille, lääkäreille,\n laupeudensisariile, virkamiehille ja urhoollisille sotilaille koko\n Virumaan rintaman nimessä ilmaista kaikkein suurinta kiitollisuutta\n siitä voimakkaasta avusta, jota Virumaan rintamalle ja koko Virolle\n olette antaneet Virumaata puhdistettaessa punaisista. Olkoon Teidän\n tukenne varmana panttina kahden veljeskansan hyvän välin lujenemisesta.\n\n Virumaan rintaman komentaja\n\n Kenraalimajuri _Tönisson_.\n\n Esikuntapäällikkö.\n\n Everstiluutnantti _Reek_.\n\n Vaivara maaliskuussa 1919.\n\n                                       N:o 208.»\n\nPäiväkäskyssä N:o 54 eversti _Ekström_ lausui maaliskuun 12 p:nä:\n\n »Päällystö, alipäällystö ja miehistö!\n\n Kotimatkamme on alkanut. Taistelukentällä olette te tuottaneet\n kunniaa suomalaiselle sotilasmaineelle. Näyttäkää myöskin nyt, että\n te kotimatkalla noudattaen kuria ja kaikin puolin mallikelpoisesti\n käyttäytyen lujitatte sitä mainetta, jonka te urhoollisina sotureina\n olette saaneet.\n\n Todellisen soturin velvollisuus on osoittaa itsearvostelukykyä,\n harkitsevaisuutta ja itsensä hallitsemista silloinkin, kun ei olla\n palveluksessa.\n\n Jättäkäämme siis kunnialla veljesmaamme ja arvokkuudella saapukaamme\n kotimaahamme.»\n\nRykmentti tuli Rakvereen 12 p:nä ja jatkoi seuraavana iltana matkaa\nTallinnaan, josta toivottiin heti voitavan jatkaa matkaa yli\nlahden. Olo siellä tuli kuitenkin pitempiaikaiseksi kaikenlaisten\njärjestelytoimien vuoksi. Tallinnassa eversti _Ekström_ tarkasti\nrykmenttinsä viimeisen kerran sen asunnon, Liivakasarmin edustalla\nmaaliskuun 16 p:nä klo 10 ap.\n\nTallinnan baltilaiset naiset lahjoittivat eversti _Ekströmille_ kauniin\nsini-valkoisen lipun, keskellä Suomen vaakuna ja vasemmassa yläkulmassa\nkirjoitus: »Reval—Wesenberg—Lagena—Narva—1919» kiitollisuuden\nosoitukseksi rykmentin toiminnasta Pohjois-Viron vapauttamiseksi\nbolshevikeista.\n\nTallinnassa annettujen päiväkäskyjen sisällöstä mainittakoon:\n\nPäiväkäsky N:o 57 (17. 3.):\n\n »Upseerit, alipäällystö ja miehistö!\n\n Retkemme on tällä kertaa päättynyt. Venäläinen bolshevismi, joka\n myöskin etelästä päin on koettanut tuoda propagandaansa, on täällä\n tavannut vahvan vastuksen, samalla kuin te olette auttaneet, että\n onnellisemmat ja rauhallisemmat olot nyt vallitsevat veljesmaassamme\n Virossa.\n\n Teidän työllänne on ollut suuri vaikutus ihmisyydelle ja länsimaiselle\n sivistykselle. Se on myöskin sanan parhaimmassa merkityksessä\n isänmaallinen.\n\n Tahdon vielä kerran kiittää teitä taistelukentillä näyttämistänne\n sankariteoista, palveluksessa osoittamastanne tottelevaisuudesta sekä\n siitä, että aina mielihyvällä olette seuranneet minua taisteluihin;\n minä olen aina muistava urhoollisia sotureitani rakkaudella ja\n kiitollisuudella. _Ekström_.»\n\nPäiväkäsky N:o 61 (21.3.):\n\n »3 §.\n\n »Rykmenttini tulee lähitulevaisuudessa uudelleen muodostettavaksi,\n ja ilmoitetaan asiasta sanomalehdissä kaikille, jotka uudelleen\n haluavat liittyä johdettavikseni. Alaikäisiä ja naisia ei oteta\n vastaan. Suojeluskunnan suositus, lääkärintodistus ja sopimusten\n allekirjoittaminen ovat välttämättömiä ehtoja.»\n\nVihdoin maaliskuun 22 p:nä Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko nousi\njäänmurtaja »Väinämöisen» kannelle kotimaahan matkatakseen.\n\nHiljaa »Väinämöinen» erkani äänettömästä ja tyhjästä laiturista\nsuunnaten kulkunsa sataman suuta kohden. Raskaan työnsä kunnialla\nsuorittaneet sankarit jättivät Viron helpotuksesta huokaisten.\nKotimaahan paloi mieli. — Kotiin! Kotimaan rantaa tähyiltiin jo kaukaa,\nja liikutus pyrki mieleen rakkaiden rantojen ilmestyessä näköpiiriin.\n\n»Oi kallis kotimaa, Suomi sulo pohjola!»\n\nLaivan saapuessa Helsingin satamaan eversti _Ekström_ hyvästeli\nerikseen jokaista joukko-osastoaan kiittäen niitä uskollisesta\nasetoveruudesta. Todellista kaipausta tuntien upseerit ja sotilaat\nerosivat toisistaan. Kaikki keskinäiset riitaisuudet oli kuin pois\npyyhkäisty. Monista vaivoista ja puutteellisuuksista huolimatta, joita\nretken kuluessa niin runsain määrin oli jokaisen vapaaehtoisen osaksi\ntullut, voitiin nyt, kun kaikki oli ohi, mielihyvin katsoa taapäin:\nsuureen, pysyvään historialliseen työhön.\n\nNyt hajautuessaan Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko hajosi ainiaaksi.\nVielä pitkän aikaa sen esikunta tosin työskenteli Helsingissä odottaen\nvain Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välillä\nkäytyjen, uusia sopimuksia koskevien neuvottelujen suotuisaa ratkaisua\nkootakseen uudelleen rykmentin entistä ehompana. Mutta myönteistä\npäätöstä ei milloinkaan saavutettu. Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon\nlyhyt, mutta kunniakas historia oli päättynyt.\n\nEversti _Ekströmin_ suhde miehistöön oli kaiken aikaa mitä parhain.\nMiehistö jumaloi häntä ja luotti häneen sokeasti. Eräs Vapaajoukon\nsotilas kirjoittaa everstistään:\n\n»Eversti Ekströmistä pitäisi oikeastaan kirjoittaa\nsankari-heksametrissa, sillä proosassa tuntuvat ylistyslauseet ylen\nteennäisiltä — ja muuta kuin ylistystä ei voi kirjoittaa everstistä\nkukaan, jolla on ollut ilo taistella hänen johdollaan.\n\n»Kohta ensi näkemältä hän teki sympaattisen vaikutuksen. Joulukuun\nloppupuolella 1918, jolloin alettiin värvätä miehiä Viroon, näin\nhänet ensimmäisen kerran Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä.\nIstuskelin seurusteluhuoneessa, kun ovi avautui ja sotilaspukuinen,\nlyhytvartaloinen, tanakka mies astui huoneeseen pienen seurueen\nympäröimänä. Huomioni kiintyi heti harvinaisen jaloihin\nkasvonpiirteisiin: suora, korkea otsa, lievästi kyömy nenä, jämeä\nleuka. Ystävälliset, harmaat silmät ja hänen miellyttävä hymynsä ovat\nomiaan voittamaan sydämiä puolelleen.\n\n»Kun pääsimme Viroon ja sain nähdä eversti _Ekströmin_ miehiään\njohtamassa, kävi ihailuni yhä suuremmaksi. Hänessä ovat ruumiistuneina\nkaikki maskuliiniset hyveet, joita sotilas pitää arvossa: rohkeus,\nharkitsevaisuus ja varmuus. Hän ei häikäillyt itse asettua\nvihollisen maalitauluksi, mutta hän ei kuitenkaan suotta pannut\nmiehiään vaaraan. Hänen varmuudestaan näin monta todistusta. Kun\nLoksassa esim. piti katkaista puhelinjohto, valmistautui eräs mies\nkiipeämään tolppaan, mutta eversti viittasi hänet pysymään alallaan,\notti kiväärin sotilaalta ja ampui porsliinisen 'kupin' rikki. Jos\nhän näin 'kokoontuneen miehistön edessä' olisi ampunut harhaan —\nmikä venäläisellä kiväärillä saattaa helposti sattua — olisi hänen\nauktoriteettinsa mennyt monta tuumaa alaspäin. Juuri tuo varmuus\nkaikessa, käyttäytymisestä ratsastamiseen asti — se antoi hänelle\nsädekehän, joka teki miehet johtajastaan ylpeiksi.\n\n»Muistan, miten retkikuntaan ilmoittautuessa jokainen halusi liittyä\n_Kalmin_ joukkoihin — meillä suomalaisiltahan on, herra paratkoon,\nvereen imeytynyt kammo kaikkea ruotsalaista kohtaan. Mutta pian\nmiehet oppivat eversti _Ekströmiä_ ihailemaan, ja kun he näkivät,\nmiten hän koetti pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, muuttui ihailu\nsydämelliseksi kiintymykseksi. Hän kävi maistelemassa ruokia, kyseli,\novatko kaikki tyytyväisiä. Kun Narvasta palatessamme meidät oli\nhälyytetty — muuten aivan turhaan — Korfin asemalta Auveren kylään\ntorjumaan bolshevikien hyökkäystä, jätettiin meidät ulkosalle pakkaseen\nseisomaan. Silloin eversti saapui paikalle:\n\n»'Kuka on miehet tänne kylmään jättänyt? Sisään, mars mars!'\n\n»Eversti _Ekström_ on monasti vakuuttanut, että hän oli suomalaisiin\npoikiinsa tyytyväinen. Me voimme lisätä: ja pojat olivat sangen\ntyytyväisiä häneen.»\n\n       *       *       *       *       *\n\nEnsimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon merkitys on yleisessä\ntietoisuudessa jäänyt verrattain hämäräksi Pohjan Poikain myöhempien\nurotekojen rinnalla. Kaikkine puutteineen ja vikoineen on Ensimmäisellä\nSuomalaisella Vapaajoukolla kuitenkin Pohjan Poikain rykmentin rinnalla\nollut erikoinen asemansa, oma suuri historiallinen tehtävänsä, jonka se\nsuoritti todellisella suomalaisella alttiudella, päättäväisyydellä ja\nuljuudella.\n\nIsänmaa, Suomi, voi täydellä syyllä ylpeillä urheista, voitokkaista\npojistaan, jotka Ensimmäisenä Suomalaisena Vapaajoukkona hankkivat\nisänmaansa nimelle kunniaa ja arvonantoa ja ansaitsivat itselleen\nsankarimaineen.\n\n\n\n\n\nPOHJAN POJAT\n\n\n\n\n1. Helsingissä, Tallinnassa, Tapassa ja Tartossa.\n\n\nRykmentin esivaiheista on jo tehty selkoa teoksen toisessa osassa.\n\nHeti senjälkeen, kun kaikki tarpeelliset neuvottelut Viron Avustamisen\nPäätoimikunnan ja sen eri elimien kanssa oli suoritettu ja sopimukset\ntehty, ryhtyi everstiluutnantti _Kalm_ suurella innolla ja tarmolla\nrykmenttinsä muodostamiseen. Hän julkaisi tammikuun 7 p:nä ensimmäisen\npäiväkäskynsä Pohjan Pojille. Sen sisällöstä mainittakoon:\n\nl §.\n\nLähipäivinä lähtevät Pohjan Pojat, vapaaehtoinen suomalainen rykmentti,\nmeren yli Viroon veljeskansaamme auttamaan. Taistelumme on yhteinen:\nryssää ja bolshevistista rosvovaltaa vastaan.\n\nOn tapahtunut käänne. Pohjolassa ankarassa taistelussa terästyneinä\nja vapautemme voittaneina nyt samoamme etelää kohden sinne, josta\nesi-isämme tuhat vuotta sitten tulivat Suomen niemelle. Meidän on\nosotettava lopultakin raja ryssäin anastushalulle. Jääkarhun voimalla\niskekäämme, Pohjan Pojat!\n\nSuurta työtä lähdemme suorittamaan. Tehtävämme on vaikea. Siksi kaikki\nvoimamme jännittäkäämme! Oikea soturi löytää suurimman nautintonsa,\nihanimman ilonsa taistelussa vääryyttä vastaan, voittaessaan\nverivihollisensa, ja vapauttaessaan veljensä orjan kahleista. Rohkeita,\nuhrautuvaisia, velvollisuudentuntoisia ja vaatimattomia olkoon Pohjan\nPoikain soturit. Semmoisena rykmenttimme kykenee suorittamaan suuren\ntehtävänsä ja tekemään nimestään kunnioitetun, rakastetun — pelätyn —\nikimuistettavan.\n\nViekäämme suomalaisen nimi tällaisena Suomen lahden eteläpuolelle!»\n\nRykmentin muodostusajoilta kertoo Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan\nkomentaja, jääkärivänrikki _Erkki Hannula_ seuraavaa:\n\n»Ilmoittautuessa joulukuun 30 p:nä 1918 eversti _Kalmille_ liittyäkseni\nhänen johdollaan Viron vapaussotaan osaaottaviin joukkoihin oli\nPohjan Poikain rykmentti vielä aivan alullaan. Se johtui ensinnäkin\nsiitä, että majuri _Ekströmin_ johdossa oleva Ensimmäinen Suomalainen\nVapaajoukko, jonka muodostaminen oli aikaisemmin aloitettu, oli ensin\nsaatava valmiiksi, varustetuksi ja lähetetyksi rintamalle. Toiseksi\nvapaaehtoisten värväys maassa ei vielä ollut ehtinyt tuottaa tarpeeksi\ntuloksia. Yksi melkein täysilukuinen komppania oli kuitenkin jo\nmuodostettu ja järjestetty. Sen pääosana oli Tampereen ja lähiseutujen\nsuojeluskuntalaisista kokoonpantu, ensimmäinen _Kalmin_ johtoon\nliittynyt suurempi, yhtenäinen joukko. Tämä komppania täydennettiin\nsitten pääasiallisesti Porvoon ja Turun seuduilta saapuneilla\nvapaaehtoisilla, joten se jo tammikuun alkupäivinä oli saanut\nvakiutuneen muodon tullen näin Pohjan Poikain 1:seksi komppaniaksi.\nSuurin ansio tästä järjestämistyöstä tulee komppanian silloiselle\nvääpelille, _Väinö Havaalle_, joka pani heti alulle säännöllisen\npalveluksen ulkoharjoituksineen, oppitunteineen y.m.s.»\n\nTammikuun 3 p:nä määrättiin minut tämän komppanian päälliköksi.\nIlahduttavaa oli todeta, kuinka miehistö alusta alkaen tottui\nsotilaalliseen kuriin, täsmällisyyteen ja järjestykseen, jotka\nheti saatettiin voimaan melkein yhtä ankarina kuin konsanaan\nvakinaisessa väessä. Ne ulotettiin sitten koko pataljoonaan. Kun\nkomppanioiden päällikköinä — K.K.K:ta lukuunottamatta — oli pelkästään\njääkäriupseereja, saattoi tämä kuri syrjäisestä tuntua ehkä liian\n»preussilaiselta», jos otti huomioon joukon vapaaehtoisuuden. Mutta\nkun kieltämättä juuri sotllaskuri on vapaaehtoisten joukkojen pahimpia\nkompastuskiviä, tahdon heti alussa painostaa tätä seikkaa, koska se\nmuodosti yhden tärkeimmistä edellytyksistä pataljoonan sittemmin niin\nmenestykselliselle taistelutoiminnalle. Ilahduttavaa oli myös, että\ntämän kurin ylläpitämiseksi harvoin tarvitsi vedota kirjalliseen\nsitoumukseen; kuuliaisuusrikokset olivat koko pataljoonan olemassaolon\naikana aivan harvinaisia.\n\nNiille vapaaehtoisille, jotka jo joulukuussa olivat saapuneet\nHelsinkiin liittyäkseen eversti _Kalmin_ joukkoon, aika alkoi\nluonnollisesti lähtöä odotellessa käydä pitkäksi. Kaikkien mieli paloi\nrintamalle. Jonkin verran kärsimättömyyttä olikin havaittavissa,\netenkin nähtäessä majuri _Ekströmin_ joukkojen valmistautuvan\nlähtemään. Lisäksi rahakysymys tuotti useimmille vaikeuksia.\n\nMajoitus ja muonitus olivat luonnollisesti vapaat, mutta mitään\npalkkoja ei tietenkään vielä voitu maksaa, niinkauankuin joukko oli\njärjestämättä, koska se olisi aiheuttanut arveluttavaa sekaannusta\ntileissä. Niille, jotka olivat allekirjoittaneet sitoumuksen ja\nviety kantakirjoihin, maksettiin kullekin Smk. 300: — siitä 2.000\nmarkan määrästä, joka oli varattu jokaiselle vaatetusta ja varustusta\nvarten. Tämä summa maksettiin kokonaisuudessaan rahassa upseereille.\nAlipäällystölle ja miehistölle annettiin sitävastoin vain mainittu\n300 markan erä rahassa etukäteen, ylijäämä vaatetuksen ja varustusten\n(jotka sotilaat — aseita lukuunottamatta — saivat omikseen) arvon\ntultua vähennetyksi koko summasta maksettiin sitten Suomeen\npalattua. Eversti _Kalmin_ erikoisella luvalla voitiin vaatetusraha\npoikkeustapauksessa suorittaa kokonaan etukäteen myös muille kuin\nupseereille. Viron Avustamisen Päätoimikunta suunnitteli alussa myös,\nettä alipäällystölle ja miehistölle maksettaisiin, niinkauankuin\nsotaretki kestäisi, vain 25 % palkasta käteisellä ja muu osa\ntalletettaisiin kunkin nimelle pankkiin nostettavaksi Suomeen palattua.\nTämä ehdotus, joka periaatteessa olisi monessakin suhteessa epäilemättä\nollut hyödyllinen, herätti kuitenkin niin yleistä vastustusta, että\nsiitä oli luovuttava. Sitäpaitsi olisi sen toteuttaminen varmaankin\nkohdannut suuria vaikeuksia ja aiheuttanut kaikenlaista sekaannusta\nloppuselvityksessä.\n\nSe vähäinen kärsimättömyys ja tyytymättömyys, jota yllämainituista\nsyistä oli olemassa, hälveni kuitenkin pian, kun Pohjan Poikain joukkoa\nryhdyttiin lopullisesti järjestämään. _Ekströmin_ joukkojen lähdettyä\nViroon Päätoimikunta saattoi nyt kiinnittää enimmän huomionsa Pohjan\nPoikain saattamiseen lähtökuntoon, vaatettamiseen ja varustamiseen.\nNiiden tietojen nojalla, joita maaseudulta saatiin odotettavasta\nvapaaehtoismäärästä, eversti _Kalm_ saattoi laatia lopullisen\nsuunnitelman joukkonsa kokoonpanoa varten. Kokonaisuudessaan se tuli\nesiytymään rykmenttinä, jonka 2 jalkaväkipataljoonaa, patteristo\nja sen yhteydessä oleva räjähdyskomennuskunta, hiihtokomppania,\npieni ratsuosasto ja tiedonanto-osasto sekä ambulanssi muodostivat.\nKokoonpanoltaan joukko ei siis ollut rykmentti varsinaisessa\nmerkityksessä, vaan oikeammin pieni, kevyt brigadi. Nimitys »Pohjan\nPojat» lienee eversti _Kalmin_ keksimä. Pohjan Poikain yhteinen merkki,\nvasempaan hihaan neulottu valkea jääkarhun pää sinisellä pohjalla oli\ntaas taiteilija _J. Alasen_ suunnittelema.\n\nTammikuun 7 p:nä minä jätin 1:sen komppanian johdon. Sain silloin\nmääräyksen muodostaa 1:sen pataljoonan, jonka komentajaksi sitten\njäin pysyväisesti. Pataljoonan muodostamisessa pidin mallina\ntavallisen suomalaisen jalkaväkipataljoonan silloista kokoonpanoa\nja määrävahvuutta. Pataljoonan muodostivat näin ollen esikunta, 3\njalkaväkikomppaniaa ja 1 konekiväärikomppania. Tämän kokoonpanon\neversti _Kalm_ hyväksyi, ja 2:nen pataljoona järjestettiin sitten\nsamalla tavalla.\n\nVapaaehtoisia oli jo kertynyt melkoinen määrä, ja yhä uusia\njoukkoja saapui joka junalla. Aliupseeri muutaman miehen kanssa\noli aina vastassa rautatienasemalla opastaakseen tulokkaat\nilmoittautumiskansliaan Vanhalle Ylioppilastalolle, jossa myös\nrykmentin esikunta oli. Sieltä heidät ohjattiin sitten pataljoonan\nesikuntaan, jossa heidät määrättiin eri komppanioihin. Pataljoona oli\nmajoitettuna Uudenmaan kasarmiin Liisankadun varrelle.\n\nPataljoonan muodostaminen tapahtui nopeasti, 1:nen komppania oli,\nkuten mainittu, jo valmis. 2:nen komppania tuli melkein ensi päivinä\ntäysilukuiseksi. Upseeristoa, siihen luettuna jääkärivääpelit,\nalkoi myös olla ensi tarpeeseen. Konekiväärikoulutusta saaneet ja\nmuuten halukkaat ja sopivat miehet valittiin erilleen ja koottiin\nkonekiväärikomppaniaan, joka myös nopeasti täyttyi. Sopivan päällikön\nsaanti tälle tärkeälle komppanialle tuotti kuitenkin vaikeuksia.\n\n3:tta komppaniaa ei vielä täytetty, koska Viipurista odotettiin\nsuunnilleen komppanian suuruista, suojeluskuntalaisista kokoonpantua\njoukkoa, jota järjestämään jääkärivänrikki _Einari Marttinen_ oli\nlähtenyt. Komppanian sisäinen toiminta pantiin kuitenkin alkuun, sen\ntoimisto järjestettiin, tarpeellinen toimitushenkilökunta asetettiin,\njotta tämä puoli olisi valmis viipurilaisen joukon saapuessa, ja\njonkinverran miehistöä ja alipäällystöä sijoitettiin komppaniaan.\nAliupseereja pataljoona sai yli tarpeen, joten oli valikoimisen varaa.\n\nMuutaman päivän kuluttua pataljoona oli täysilukuinen, eikä voinut\nenää ottaa vastaan alipäällystöä eikä miehistöä, joten nyt alettiin\nmuodostaa 2:sta pataljoonaa, joka majoituspaikakseen oli saanut\nMeriväen kasarmin Katajanokalta.\n\nUpseereista vain oli puute, vaikka pataljoonalla oli kyllä\njoukkuepäälliköiksi kykeneviä vääpeleitä. Upseerien valinnassa eversti\n_Kalm_ oli muuten erittäin tarkka hyläten monta, joiden tarkoitusperien\nrehellisyyttä saattoi epäillä. Mitä muuten alipäällystön ja miehistön\nlaatuun tulee, oli se melkein kauttaaltaan vapaussotaan osaaottanutta,\nenimmäkseen suojeluskuntalaisia tai suojeluskuntien välityksellä\nilmoittautuneita. Kaikki epäilyttävät henkilöt karsittiin heti armotta\npois, niinpiankuin niitä ilmestyi. Iältään miehistö oli yleensä\nverrattain nuorta, mikä ilmenee siitäkin, että enemmän kuin kolmasosa\npataljoonan alipäällystöstä ja miehistöstä seuraavana keväänä oli\nkutsunnanalaisia. Asevelvollisuutensa suorittaneita, äsken vakinaisesta\nväestä vapautettuja — etenkin aliupseereja — oli myöskin huomattava\nosa. Olipa joukossa jo keski-iän yli päässeitä, perheellisiä miehiä,\njotka yhteinen innostus oli temmannut mukaan. Alipäällystö oli\nyleensä suorastaan ensiluokkaista, enimmäkseen hyvin harjautunutta,\nvapaussodassa ja osaksi myöhemmin vakinaisessa väessä koulutettua ja\nkohonnutta.\n\nAikaa oli vähän käytettävänä, lähtöä kiirehdittiin. Miehistö\noli osaltaan vielä verrattain harjautumatonta. Sen mukaan kuin\nvapaaehtoisia saapui, joutuivat he senvuoksi heti harjoituksiin ja\nmuuhun palvelukseen. Kiväärejä ei kyllä ollut, ne saatiin vasta\nVirossa. Mutta harjoiteltiin ainakin ensi alkeita.\n\nVaatetusta ja varustamista joudutettiin tarmolla. Ottaen huomioon ne\nvaikeudet, jotka tällaisen vapaaehtoisen yrityksen kuntoonsaattamisessa\non, tapahtui varustaminen Pääintendenttuurin puolelta mallikelpoisen\nnopeasti ja järjestyksessä. Sikäli kuin varuskappaleita saapui\npataljoonalle, jaettiin ne heti, ja joukko alkoi vähitellen esiytyä\nsoturiasussa. Vaatetus ja varustus — sama kuin vakinaisessa väessä —oli\nkauttaaltaan uusi ja moitteeton jalkineita lukuunottamatta. Pataljoonan\nvarustamistyöstä suurin ansio tulee rykmentin v.t. intendentille,\nliikemies _Lauri Heinoselle_, jonka hartioilla tämä vaikea tehtävä\nmelkein yksinomaan oli.\n\n11 p:n rykmentin päiväkäskyssä määrättiin, että 1:nen pataljoona sekä\nn.k. yhteysosasto (tilapäinen muodostus, johon kuuluivat ratsuosasto\nja tiedonanto-osasto. Niiden lopullinen muodostaminen toimitettiin\nvasta Virossa, jonka vuoksi ne oli toistaiseksi liitetty yhteen\ntällä nimityksellä.) lähtisivät Viroon seuraavana aamuna klo 10\n»Väinämöisellä».\n\nSaman päivän iltana odotettu viipurilainen joukko saapui jää\njääkärivänrikki _Marttisen_ johdolla mukanaan lippu, jonka Viipurin naiset\nlähtöhetkellä olivat sille lahjoittaneet. Tämä lippu seurasi sitten\npataljoonaa sen kaikilla retkillä. Viipurilaiset tulivat olemaan 3:nnen\nkomppanian kantajoukkona, jonka vuoksi komppaniaa myös on kutsuttu\n»Viipurin komppaniaksi», kun taas 1:nen komppania olisi voinut olla\nnimeltään »Hämäläiskomppania». 2:nen komppania ja luonnollisesti 1:nen\nK.K.K. taas oli kokoonpantu eri seuduilta tulleista vapaaehtoisista.\nVastatullut joukko oli nyt kiireimmiten yön kuluessa saatava\nvarustetuksi ja miehet viedyiksi kirjoihin.\n\nTammikuun 11 p:nä rykmentin eri osastojen vahvuus oli seuraava: 1:nen\npataljoona: upseereja 7, aliupseereja 63 ja sotilaita 581; 2:nen\npataljoona: upseereja 10, aliupseereja 24 ja sotilaita 86; tykistö:\nupseereja 6, aliupseereja 26 ja sotilaita 183; yhteysosasto: upseereja\n2, aliupseereja 27 ja sotilaita 102.\n\nLauantaina, tammikuun 11 p:nä, vietettiin Pohjan Poikain lipun\njuhlalliset vihkiäiset Uudenmaan kasarmin pihalla alkaen klo 9 ap.\nKoko 1:nen pataljoona oli asettunut neliön muotoon pihamaalle.\nEverstiluutnantti _Kalmin_ saapuessa Valkoisen Kaartin Rykmentin\nsoittokunta soitti »Porilaisten marssin» ja sitten vanhana suomalaisena\nsotarukouksena käytetyn virren »Minä vaivainen mato ja matkamies».\n\nSenjälkeen opettaja _M. Pihkala_ jätti rykmentin komentajalle\ntaiteilija _Alasen_ ja hänen rouvansa johdolla valmistetun Pohjan\nPoikain lipun, joka esittää makaavaa siniristiä valkoisella pohjalla,\nristin keskessä valkoinen jääkarhun pää kilpimuotoisella, mustan reunan\nympäröimällä sinipohjalla, tangon puoleisessa ylänurkassa keltaiset\nkirjaimet P. P. Luovuttaessaan sen opettaja _Pihkala_ toi perille sen\nnaisryhmän terveiset, joka oli lipun ommellut lausuen m.m. Suomen\nnaisten ja äitien toivovan, että lippu johtaisi Pohjan Poikia voitosta\nvoittoon jalossa taistelussa naisten, lasten ja sorrettujen puolesta.\n\nEverstiluutnantti _Kalmin_ kiitettyä rykmenttinsä puolesta lahjan\nantajia tohtori _Louhivuori_ piti puheen Pohjan Pojille Viron\nAvustamisen Päätoimikunnan puolesta, joka kokonaisuudessaan oli\nsaapunut tilaisuuteen.\n\nSamalla kertaa vihittiin myöskin maisteri _Heikki Klemetin_\nkirjoittama, säveltämä ja Pohjan Pojille omistama. »Malevavirsi».\nSitä soitettaessa rykmentti seisoi liikkumatta, miehistö asennossa,\nupseerit kunniaa tehden. Samallakuin everstiluutnantti _Kalm_\npäiväkäskyssään N:o 8 ilmoitti »Malevavirren» Pohjan Poikain\ntaistolauluksi, määräsi hän rykmentin juhlamarssiksi maisteri\n_Klemetin_ säveltämän »Pohjan Poikain marssin».\n\nLähdön hetki koitti seuraavana päivänä 1:selle pataljoonalle ja\nyhteysosastolle. Jääkärivänrikki _Hannula_ kertoo siitä:\n\n»Kun pataljoona 12 p:n aamuna seisoi lähtöä varten järjestyneenä\nkasarmin pihalla yhdessä yhteysosaston kanssa, oli se käytettävänä\nolleen ajan vähyydestä huolimatta kokoonpanonsa ja miehistön\nvaatetuksen puolesta jotenkin valmis. Viltit puuttuivat tosin\nmiehistöltä kokonaan ja joiltakin päällystakki, mutta yleensä\nvaatetus ja varustus olivat kaikin puolin moitteettomia. Puuttuvain\nvaruskappaleiden luvattu täydentäminen Viroon saavuttua osoittautui\nkuitenkin syystä tai toisesta valitettavasti mahdottomaksi. Joitakin\nseikkoja oli myös vielä lopullisesti järjestämättä, esim. välikirjojen\nkirjoittaminen, mutta Virossa olisi tilaisuus siihen, ja siellä\npataljoona muutenkin oli saatettava lopulliseen taistelukuntoon.\n\n»Pataljoonan ja komppanioiden päällystö oli lähdettäessä seuraava:\npataljoonan komentaja jääkärivänrikki _Erkki Hannula_, adjutantti\nvänrikki _Yrjö Silventoinen_, talouspäällikkö liikemies _Yrjö Sinervo_,\n1:sen komppanian v.t. päällikkö jääkärivääpeli _Jussi Korhonen_, 2:sen\nkomppanian päällikkö jääkärivänrikki _Yrjö Koivisto_, 3:nnen komppanian\npäällikkö jääkärivänrikki _Einari Marttinen_. 1:selle K.K.K:lle ei,\nikävä kyllä, oltu löydetty kelvollista päällikköä. Joukkueenjohtaja,\nvääpeli _Yrjö Riikonen_ olisi epäilemättä, kuten myöhemmin kävi\nselville, ollut siihen täysin pystyvä, mutta hänen kykynsä oli\nsilloin vielä tuntematon. Komppanian muista joukkueen johtajista\nmainittakoon vielä kersantti _Lauri Sammalisto_. Muuten oli aines tässä\nkomppaniassa, sekä alipäällystö että miehistö, erinomaista.\n\n»Pataljoonan lastaus laivaan tapahtui nopeasti ja hyvässä\njärjestyksessä. Tilaa oli aivan riittävästi. Suuri ihmisjoukko oli\nrannalla saattamassa. Puheita, »Porilaisten marssi» ja »Alaamme», ja\nniin laiva erkani laiturista. Katsellessa laivan kannella seisovaa\nharmaata joukkoa, joka uljaana matkasi merentakaiseen maahan, ylpeä\ntunne paisutti rintaa.»\n\nSamalla kertaa matkustivat »Väinämöisellä» Tallinnaan everstiluutnantti\n_Kalm_, Viron Avustamisen Päätoimikunnan edustaja Virossa, tohtori\n_Lauri Kettunen_ ja sotilasasiaintoimikunnan jäsenet, maisterit _Ruuth_\nja _Kaukoranta_.\n\nPuheiden, laulujen ja molemminpuolisten jäähyväisten jälkeen irtautui\n»Väinämöinen» klo 9 tienoissa laiturista ja lähti eläköönhuutojen ja\nonnentoivotusten saattamana halkomaan Suomenlahden jääkenttää, suuntana\nTallinna.\n\nMatka lahden ylitse sujui hyvin. Klo 1,45 i.p laiva saapui Tallinnan\nsatamaan, jonka laitureille oli keräytynyt suuria ihmisjoukkoja\nvastaanottamaan saapuvia Pohjan Poikia, m.m. parvi Tallinnan naisia\nkukkakimppuineen.\n\nSuomen Tietotoimiston kirjeenvaihtaja kertoo laivan tulosta seuraavaan\ntapaan:\n\nLaivan lähetessä rantaa kuului sen kannelta »Karjalaisten laulu» ja\nhuutoja »eläköön Viro! eläköön Suomi!» Rannalla sotilassoittokunta\nsoitti »Porilaisten marssia». Kun vapaaehtoiset olivat saaneet\nkiväärinsä ja asettuneet riveihin, piti pääministeri _Päts_ puheen\nheille huomauttaen suomalaisten jo antaneen takeita siitä, että heihin\nvoi luottaa. Viron väliaikaisen hallituksen puolesta pääministeri\nkiitti everstiluutnantti _Kalmia_ ja hänen vapaaehtoisiaan siitä, että\nhe olivat valmiit uhraamaan elämänsä Viron kansan itsenäisyyden ja\nvapauden puolesta.\n\nSenjälkeen esitettiin »Maamme». Everstiluutnantti _Kalm_ vastasi sitten\nviroksi puheeseen selittäen, että hän synnyltään virolaisena oli aina\ntoivonut voivansa tehdä jotakin Suomen ja Viron yhteyden puolesta.\nHänen ja hänen joukkojensa toiminta Virossa oli tarkoittava sitä. Viime\ntalvisten kokemusten perusteella hän voi taata, että saatettiin luottaa\nsuomalaisiin sotilaihin. »Poikamme kantavat merkkinä käsivarressaan\njääkarhun päätä. Se merkitsee, että me tahdomme taistella jääkarhun\nvoimalla. Meidän sotahuutomme on vanha, historiallinen 'hakkaa päälle!'\nPohjolan poikien puolesta minä huudan: 'eläköön Viron itsenäinen\nvaltakunta!'\n\nMaapäivien puhemies _Birk_ tervehti lämpimin sanoin apuun saapuvia\nsuomalaisia Viron maapäivien nimessä toivottaen heille menestystä.\n\nSenjälkeen suomalaisten joukkojen ylipäällikkö, kenraali _Wetzer_\ntarkasti saapuneet Pohjan Pojat ja muistutti lyhyessä puheessa siitä\ntärkeästä tehtävästä, joka niillä oli edessään Virossa.\n\nVirossa, tohtori _Lauri Kettunen_ ja sotilasasiaintoimikunnan jäsenet\nmaisterit _Ruuth_ ja _Kaukoranta_.\n\nOpettajatar, neiti _Anna Raudkaiz_ kukitti everstiluutnantti _Kalmin_\nkiittäen samalla »Ohistöön» nimessä Suomen urhoollisia sotilaita\nsiitä avusta, jonka he vaikeina päivinä antoivat Virolle, ja toivotti\nsaapuneet vapaaehtoiset tervetulleiksi.\n\nSittenkuin kaikki vapaaehtoiset oli kukitettu, marssivat he läpi\nkaupungin Pietarintorille. Kaduille oli keräytynyt sankkoja\nihmisjoukkoja, jotka tervehtivät sotilaita liehuttaen nenäliinoja ja\nhuutaen »tervetuloa!», »eläköön Suomi!» j.n.e.\n\nPietarintorilla oli vastassa virolaista ratsu- ja jalkaväkeä,\nkenraali _Pödder_ y.m. Suomalaiset joukot saapuivat joustavin askelin\n»Porilaisten marssin» kaikuessa. Viron armeijan ylipäällikkö,\neversti _Laidoner_ tervehti vapaaehtoisia ja mainitsi, että Rakvere\noli suomalais-virolaisten joukkojen käsissä, ja että suomalaiset\ntiedustelijat ensiksi olivat tunkeutuneet kaupunkiin. Ylipäällikkö\ntoivotti sen johdosta onnea Ensimmäiselle Suomalaiselle Vapaajoukolle\nja lausui vakaumuksensa olevan, että nyt saapuneiden vapaaehtoisten\ntoiminta oli oleva yhtä kunniakas.\n\nParaatin jälkeen pataljoona marssi majoituspaikkoihinsa.\nJalkaväkikomppaniat sijoitettiin Nikolainlukioon, jota näihin aikoihin\nkutsuttiin myös Suomalaiseksi kasarmiksi, konekiväärikomppania taas\nkaupungin ulkopuolella olevaan Liivakasarmiin. Majoitus oli hyvä,\netenkin jalkaväkikomppanioilla, joiden joka mies sai rautasängyn,\npatjan ja peitteen. Pataljoonan upseereille oli varattu asuinpaikaksi\nhotelli du Nord, jonne esikuntakin sijoitettiin.\n\nMuudan Pohjan Poika kirjoittaa Tallinnaan tulosta rivimiehen silmällä\nkatsottuna:\n\n»Olemme saaneet värjötellä ikuisuuden noilla noen ja lumen peittämillä\nsatamasilloilla. Meitä on katsottu kuin ulkomaan eläimiä; meille on\npidetty puheita, meitä virkistetty korvia hivelevillä kiitoksilla;\nkukkia on pistetty joka napinläpeen, lakinreunaan.\n\n»Painumme pauhinalla satamasta kaduille. Joka mies tuntee olevansa\nelämänsä riemusaatossa. Pää nousee pystympään, outo hehku syttyy\nsilmiin, ja lämmin, pohjaton ikävä ailehtii rinnassa...\n\n»Nuo tuhannet silmäparit katsovat meitä! Niin, ainoastaan meitä, lumisen\nmaan lumisia poikia. Hurrataan... Joku siellä täällä. Heilutetaan\nnenäliinoja... Tuolla kadunkulmassa joku koulutyttö hymyilee, katsoo\nkainona lähenevää joukkoamme, punastuu, heilauttaa arkana hansikoitua\nkättään ja pujahtaa sitten väkijoukkoon kuin häveten tekoaan.\n\n»Kadut ovat ihmeen kapeat. Ryhmärivistössä marssiessamme täytämme\nne melkein koko leveydeltä. Rakennukset kuin joukko rappeutuneita\nmuureja, joissa tummanvihreä sammal näkyy hyvin viihtyvän. Söögimaja,\nhabeme-ajaja [ruokala, parturi], hotelli, taas söögimaja, habeme-ajaja,\nhotelli ja jälleen, aivan loppumattomiin. Kuitenkin on siellä täällä\nniiden rinnalla muutama rihkamatavarapuotikin...\n\n»Pääsemme vihdoin kasarmiimme, joka on lähellä rautatienasemaa.\nIkivanha, harmaa muurijättiläinen, korkea puuaita ja rautainen, leveä\nportti rajoittavat pihamaata. Toinenkin tie vie sieltä vapauteen,\nlikainen kuja, jota myöten on hauskaa iltahämärissä pistäytyä kaupunkia\nkatselemaan.»\n\nTulopäivän iltana oli upseereille ja mukana tulleille edustaville\nsuomalaisille järjestetty juhlaillalliset »Estoniaan» klo 6 ip.\nalkaneen juhlakonsertin päätyttyä.\n\n1:sen pataljoonan Tallinnassa oleskellessa vääpeli _Ilmari Rytkönen_\nkirjoitti »Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan marssin», joka kuuluu:\n\n    »Missä on tuimin taistojen tuisku\n    ja hurjin tykkien jyske,\n    missä on suurin ryssien lauma\n    ja missä on raivoisin ryske,\n    siellä, hei, siellä me tahdomme koittaa\n    kuntomme, taistella — voittaa!\n\n    Missä on vaikein vaikeitten voitto\n    ja korskin mustien mahti,\n    missä soi kaamein kuoleman soitto,\n    kas, sinne, sa vapausvahti,\n    sinne, hei, sinne, Pohjan mies,\n    sun käyköhön kaunis ties.\n\n    Säihkyvät säilät ja kalskuvat kalvat,\n    Pohjan Poijat kun voittaa,\n    sortuvat maahan kurjat ja halvat\n    ja vapaus Virolle koittaa!\n    Taistoon, hei, taistoon reippahin rinnoin\n    ja hehkuvin riennämme innoin.\n\n    Raukka on, ken ei taistohon käy\n    ja ken ei veljiä puolla!\n    Kaunis, ilta kun hämärtäy,\n    on vapaussankarin kuolla.\n    Rakkaat armahan synnyinmaan\n    ne siunaavat poikiaan.\n\n    Kaukana kyllä on Suomenmaa\n    ja kaukana maammon manner,\n    vaan on tuttua poljettavaa\n    myös eestien taistelutanner.\n    Kuolema meidät jos kentillä kohtaa,\n    meit' isien henget johtaa!\n\n    Eespäin, eespäin matkamme vie,\n    kun kuljemme väärää vastaan,\n    tuttu on meille taistojen tie\n    ja oikeus vaalivi lastaan!\n    Iskemme, kunnes raikua saa:\n    on vapaa jo eestien maa!»\n\nEverstiluutnantti _Kalm_ ei jäänyt vielä tällä kerralla pitemmäksi\naikaa Tallinnaan, vaan palasi Helsinkiin järjestääkseen sinne\njääneitä joukko-osastojaan. Tallinnaan jo saapuneiden Pohjan Poikien\nväliaikaiseksi komentajaksi määrättiin jääkärivänrikki _Hannula_. Hän\nkertoo näiltä ajoilta seuraavaa:\n\n»Oli heti ryhdyttävä tarmokkaaseen toimintaan pataljoonan lopulliseksi\nasestamiseksi ja järjestämiseksi. Kiväärit saatuaan komppaniat voivat\nnyt ryhtyä varsinaisiin harjoituksiin. Äkseerattiin, pidettiin ampuma-\nja taisteluharjoituksia sekä järjestettiin ja jaettiin komppaniat\nlopulliseen muotoon. Asestaminen ja kuormaston hankkiminen olivat\nnyt tärkeimmät tehtävät. Kiväärit oli jo tosin saatu, mutta kaikki\nmuu puuttui. Konekiväärikomppanialle, jonka päälliköksi Tallinnassa\nmäärättiin vänrikki _Yrjö Simola_, oli hankittava konekiväärit ja\nkaikki niihin kuuluvat tarpeet, työkalut y.m. Sitäpaitsi tahdoin\nvarustaa jokaisen jalkaväkikomppanian kahdella kevyellä konekiväärillä.\n\n»Heti ensi päivänä ilmeni, ettei tilaamalla päästy mihinkään. Virolaiset\nlupasivat antaa, mitä pyydettiin, ja vakuuttivat kaikkea olevan, mutta\nmitään ei tullut, ja se vähä, mikä saatiin, oli käyttökelvotonta romua.\nViron armeijan intendenttuuri oli vasta luotu, se ei itsekään ollut\nselvillä varastojensa sisällöstä. Joltinenkin epäjärjestys vallitsi\ntässä suhteessa. Oli siis ryhdyttävä toisenlaiseen, tarmokkaampaan\nmenettelyyn. Pataljoonan talousosaston henkilökunta hääri hiki\nhatussa aamusta iltaan kaupungilla, ajeli ajurilla ristiin rastiin\nnuuskien kaikki mahdolliset varastot. Puoliväkisin pakotettiin\ntoisinaan joku virolainen intendenttuurivirkamies mahdollisista\nvastaväitteistä huolimatta mukaan rekeen, ajettiin varastolta\ntoiselle, tutkittiin, mitä käyttökelpoista kussakin sattuisi olemaan,\notettiin, mitä tarvittiin, annettiin asianomainen tilauskuitti ja\nkorjattiin tavara. Ampuma-aseiden ja käsigranaattien hankinta ei\ntuottanut mitään vaikeuksia, niitä oli näet riittävästi saatavissa.\nMutta esim. kiväärinpuhdistusvälineiden, kuten vaseliinin, hampun ja\npuhdistusnuorien, saanti osoittautui aivan mahdottomaksi.\n\n»Konekiväärikomppanian asestaminen näyttäytyi myös vaivalloiseksi, ja\nkomppanian oli kuitenkin päästävä mahdollisimman pian harjoittelemaan.\nRaskaat konekiväärit oli melkein kaikki lähetetty rintamalle, ja\nvaivoin saatiin aluksi neljä konekivääriä. Kevyitä konekiväärejä\nsitävastoin oli riittävästi saatavissa, niin että jalkaväkikomppaniat\nheti voitiin asestaa niillä. Niiden käyttöön perehtyneitä oli\npataljoonassa kuitenkin vain jokunen. Senvuoksi järjestettiin\nkiireimmiten kev. k.k. kurssit tarvittavan miehistön kouluttamiseksi\nkomppanioita varten. Kurssit jatkuivat sitten keskeytymättä rintamalle\nlähtöön saakka.\n\n»Toisella taholla pataljoonan taistelukuormaston johtaja oli touhussa\nkuormaston hankkimiseksi. Hevosista, reistä y.m. välineistä oli sillä\nhetkellä Tallinnassa ilmeisesti puute. Se vähäinen määrä hevosia\nja kelvollisia rekiä, jotka Tallinnassa saatiin, jaettiin tasan\nkomppanioiden kesken. Kenttäkeittiön kukin komppania sai onneksi\nheti Tallinnaan tultuamme. Muonituspuoli oli tyydyttävä, eikä nälkää\nluullakseni kenenkään tarvinnut koko Viron retken aikana valittaa,\npaitsi luonnollisesti satunnaisissa tapauksissa, esim. kun taistelujen\naikana joukkojen nopeasti edetessä muonan jälkikuljetus joskus\nviivästyi.\n\n»Kaukoputkia upseereja varten ostettiin rykmentin varoilla Helsingistä,\njoten niitä riitti komppanianpäälliköille ja myös K.K.K:n\njoukkueenjohtajille, samoin taskukompasseja. Karttoja, venäläisiä ja\nsaksalaisia, erittäin tarkkoja ja luotettavia, saatiin riittämiin.\nKäsiaseita rykmentti ei voinut vielä jakaa, Virosta ei niitä näet\nsaatu, mutta pistoli oli useimmilla itsellään jo ennestään.\n\n»Pataljoonan ja komppanioiden sotilaskantakirjat saatiin lopullisesti\nvalmiiksi, sitoumukset kirjoitetuiksi ja kansliapuoli muuten\nmallikelpoiseen järjestykseen.\n\n»Tallinnassa oloajalta lienee syytä mainita eräs selkkaus venäläisen\n'valkokaartin' kanssa. Tallinnassa oli muodostettu tällainen venäläinen\nvapaaehtoisjoukko, josta enemmän kuin puolet oli upseereja. Nämä\narvon herrat nyt Pohjan Poikain saavuttua Tallinnaan alkoivat heti\nensi päivänä vaatia suomalaisilta vapaaehtoisiltamme kunniantekoa\n(!), kävipä joku käsiksikin miehiimme. Seuraukset tästä menettelystä\neivät heille itselleen kuitenkaan koituneet varsin miellyttäviksi.\nÄrtyneet Pohjan Pojat vastasivat heidän vaatimukseensa selkäsaunalla ja\nvenäläisten arvomerkkien, olkaimien, kokardien y.m., irti repimisellä\ninnostuen lopulta siinä määrin, että aivan yleinen venäläisten\nupseerien pieksäminen ja arvomerkkien repiminen alkoi kaupungilla.\nSe johti myös muutamiin sangen valitettaviin erehdyksiin, jolloin\njotkut virolaisetkin upseerit, joiden olkaimet vielä silloin olivat\nvenäläismallisia, joutuivat samasta kohtelusta osallisiksi. Toiselta\npuolen sentään viimemainitut tapaukset jouduttivat erikoisten\nvirolaisten arvomerkkien käytäntöön ottamista. Nämä 'mellakat' saatiin\nkuitenkin nopeasti loppumaan kaupungille lähetettyjen patrullien ja\ntapahtuman johdosta annetun erikoisen pataljoonankäskyn avulla.\n\n»Estääkseni näiden tapausten uusiutumisen vastaisuudessa lähetin\nadjutanttini, joka oli venäjänkielentaitoinen, venäläisten esikuntaan\nesittämään 'ultimatumin', jonka pääsisältö oli seuraava: Venäläiset\nupseerit ovat vaatineet suomalaisilta sotilailta kunniantekoa.\nSuomalainen sotilas ei koskaan alennu tekemään kunniaa venäläiselle.\nVaadin senvuoksi teitä heti lopettamaan moisen vallattomuuden. Jos\nsellaista vielä tapahtuu, annan riisua täällä olevat venäläiset joukot\naseista ja ammutan syylliset.\n\n»Ryssät ottivat esityksen varsin nöyrästi vastaan ja lupasivat\nviipymättä päiväkäskyssään julkaista asiaa koskevan kiellon\nupseereilleen.\n\n»Muuten Pohjan Poikain käyttäytyminen kaupungilla oli kaikkien\nsyrjäisten yksimielisen tunnustuksen mukaan mallikelpoista. Järjestystä\nylläpidettiin säännöllisten patrullien avulla, ja vallattomuudet olivat\naniharvinaisia. Iltahuudosta ei kukaan ollut luvatta poissa, ja niillä,\njotka sen jälkeen liikkuivat kaupungilla, tuli olla asianomainen\nlomalappu, joka patrullien tuli vaatia nähtäväkseen. Kuri ja järjestys\nvallitsivat kuin konsaan vakinaisessa väessä. Ilahduttavaa oli myös\nhavaita, kuinka lyhyessä ajassa Pohjan Pojat pienimmästä lähettipojasta\nalkaen olivat omaksuneet sotilaallisen käytöksen, esim. esiytymisessä\nupseereja kohtaan, tervehtimisessä, vartiopalveluksessa ja yleensä\nkaikessa, erottuen tässä suhteessa silmäänpistävästi muista kaupungissa\nmajailevista joukoista.\n\n»16 p:n iltana eversti _Laidonerin_ adjutantti toi minulle käskyn saapua\nylipäällikön puheille. Astuin hänen kanssaan ulkona odottavaan autoon,\njolla ajoimme pääesikuntaan. Jonkin aikaa odotettuani sain kutsun\nmennä ylipäällikön huoneeseen. Ensi vaikutelma, jonka _Laidonerista_\nsain, oli miellyttävä. Vielä verrattain nuori, kalpea, silmät terävät\nja kirkkaat, kasvonpiirteet tosin tarmokkaat ja intelligentit,\nmutta vailla sotilaallista kovuutta. Keskustelussa hän esiytyi\nystävällisenä, vaatimattomana ja asiallisena. Koko hänen olemuksensa\noli silmäänpistävän hillitty. Hänen kasvonsa olivat muuten omituisen\nliikkumattomat, koko aikana ei hymyn värekään niiden ilmettä muuttanut.\nKeskustelumme tapahtui saksankielellä, jota _Laidoner_ puhui sujuvasti,\nselvästi ja kieliopillisen virheettömästi, mutta ääntäen vahvasti\nvenäläiseen tapaan.\n\n»Hän oli kutsunut minut luokseen saadakseen tietää, miten valmis\npataljoona oli rintamalle lähtöä varten. Samalla hän selosti seinään\nkiinnitetyn kartan avulla tilannetta eteläisellä rintamalla, jossa\noperatsionit nyt tähtäsivät ensi sijassa Valkia, viitaten samalla\nsiihen, että pataljoona todennäköisesti tulisi toimimaan sillä\nsuunnalla. Siihen asti olikin ollut tuntematonta, mille rintamalle\nPohjan Pojat joutuisivat. Selitin hänelle, millä asteella pataljoona\noli, mainitsin vaikeuksista, jotka olivat hidastuttaneet sen\nvarustamista, ja puutteellisuuksista tässä suhteessa. Kun hän halusi\ntietää, mitä vielä puuttui, ilmoitin hänelle tärkeimmät seikat.\nKuvaavaa niille olosuhteille, joissa näin vapaussodan alussa vielä\nelettiin, oli se, että armeijan ylipäällikkö itse tällöin tarttui\npuhelintorveen, soitteli eri paikkoihin tiedustellen kiväärinrasvaa,\nkonekiväärejä, glyseriiniä niitä varten y.m.s. Hänen toimestaan\npataljoona saikin seuraavana päivänä konekiväärikomppanialleen\npuuttuvat 2 konekivääriä.\n\n»Ennen paluutaan Helsinkiin eversti _Kalm_ oli antanut minulle käskyn,\nettä rintamalle lähdön suhteen oli minun otettava vastaan määräyksiä\nainoastaan häneltä. Katsoin velvollisuudekseni huomauttaa tästä\neversti _Laidonerille_, joka vastasi kyllä olevansa selvillä siitä,\nmutta hänelle olevan tärkeätä tietää, että ainakin yksi pataljoona oli\ntarvittaessa jo valmiina.\n\n»Seuraavana päivänä sain käskyn saapua kenraali _Wetzerin_ luo. Hän\nilmoitti, että terveydellisistä syistä oli suotavaa, että pataljoona\nsiirrettäisiin mahdollisimman pian pois Tallinnasta. Tällöin oli\notettava huomioon strategiset näkökohdat, olinpaikkaa valittaessa oli\npidettävä silmällä pataljoonan tulevaa käyttöä rintamalla. Senvuoksi\nolisi parasta siirtää pataljoona suoraan Tapan asemalle.\n\n»Samana päivänä sain eversti _Kalmilta_ Helsingistä sähköteitse\nmääräyksen muuttaa pataljoonan kera Tallinnan ulkopuolelle sovittuani\nensin asiasta eversti _Laidonerin_ kanssa. Päätin silloin siirtyä\nTapaan, ja lähtöpäiväksi määrättiin 19.I.\n\n»Rautatien liikkuvasta kalustosta oli Virossa tuntuva puute. Saksalaiset\nolivat vieneet kaikki paremmat veturit mukanaan. Sitäpaitsi aito\nvenäläinen epäjärjestys vallitsi rautateillä. Senvuoksi asetimme\naina kuljetukseen omia sotilaitamme, joiden joukossa oli myös\nrautatieläisiä, avustamaan virolaisia, valvomaan ja ylläpitämään\njärjestystä sekä asemilla junaa pantaessa kuntoon ja vaunuja\nvaihdettaessa että myös matkalla, jolloin veturiin aina sijoitettiin\nkaksi sotilasta. Kokemus näet osoitti, ettei juna muuten milloinkaan\nollut määräaikana valmiina, eikä vaunuja riittävästi, ja kaikenlaisia\ntarpeettomia pysähdyksiä saattoi usein tapahtua matkalla.\n\n»19 p:n aamuna pataljoona oli lähtövalmiina. Yhtä ja toista\npuuttui vielä. Muutamista aivan jokapäiväisistä tarvekaluista\nnäytti Tallinnassa olevan täydellinen puute. Esim. kirveitä,\nsahoja y.m.s. työkaluja ei kaupoissa ollut lainkaan eikä myöskään\nintendenttuurissa, joten niitä täytyi haalia sieltä täältä kokoon.\nKomppanioilla tuli kullakin olla omat suutarinsa ja räätälinsä,\nmutta välttämättömimpienkin työkalujen saanti näytti mahdottomalta.\nYksityisiltä ostamalla saatiin lopulta jonkin verran suutarintarpeita.\n\n»Pataljoonan asestus oli seuraava: yleinen jalkaväkiase tavallinen\nvenäläinen kolmenlinjan kivääri, jolla pistolien puutteessa myös\nK.K.K:n miehistö oli asestettu. Joka jalkaväkikomppanialla oli\n2 kevyttä konekivääriä, hyvässä kunnossa olevia, englantilaisia\n»Lewis» kiväärejä, sitäpaitsi oli pataljoonalla muutamia »Madsen»\npikakiväärejä, joita ei kuitenkaan riittänyt joka komppanialle.\nK.K.K:lla oli 6 hyvässä kunnossa olevaa venäläistä »Maxim» kivääriä\nja 2 »Madsen» pikakivääriä. Käsigranaatteja oli Tallinnassa tarjolla\nuseaa eri mallia. Valitsin saksalaisen varsi- ja munakäsigranaatin,\njoita pidin parhaimpina. Edellisiä saatiin kuitenkin vain muutamakymmen\nkappaletta, jälkimmäisiä sitävastoin runsaasti. Pistimenkannattimia ei\nollut saatavissa, jonka vuoksi oli pakko sitoa pistimet vyöhön nuoran\navulla.\n\n»Sairashoitotoimi oli myös valmiiksi järjestetty. Osa ambulanssia\ntohtori _Lauri Kallioisen_ johdolla seurasi pataljoonaa Tapaan. Joka\nkomppanialla oli sanitääri, 4 paarinkantajaa ja kahdet sairaspaarit.\nSittenkuin kuormasto oli saatu täydelliseksi, kuului joka komppanialle\nmyös 1 sairasreki.\n\n»Tapa, jossa pataljoona nyt viikon ajan tuli majailleeksi, on\nsuurenlainen, mutta huonosti rakennettu kylä, joka tekee varsin\nvenäläisen vaikutuksen. Se oli vasta toista viikkoa aikaisemmin\nvalloitettu. Asukkaista osa ei vielä ollut palannut takaisin, joten\ntilaa oli riittävästi, vaikka majoitus muuten oli verrattain kehno.\n\n»Täällä ilmoittautui pataljoonaan jääkärivänrikki _Antti Kärnä_, joka\nmäärättiin 1:sen komppanian päälliköksi.\n\n»Tapassa saatiin pataljoonan kuormasto vihdoin täydelliseksi.\nPaikallisen intendenttuuriviraston välityksellä hankittiin ympäristöstä\nriittävä määrä oivallisia hevosia, samoin rekiä ja valjaita.\n\n»Tallinnasta rykmentti sai samaan aikaan 11 puhdasrotuista\nenglantilaista ratsuhevosta, kaikki nuoria, osa melkein vielä\nopettamattomia. Näistä pataljoona sai 1 ratsun. Eläinlääkäriä ei\nrykmentillä, ikävä kyllä, vielä ollut, seikka, joka hevoshoidossa\ntuotti suurta haittaa. Vasta Valkissa saatiin suomalainen eläinlääkäri.\nHevoshoitoon pantiin kuitenkin kaikkea mahdollista huolta, ja\nhevostarkastuksia pidettiin säännöllisesti.\n\n»Taistelukoulutukseen tarjoutui täällä hyvä tilaisuus. Harjoiteltiin\nedelleen tarmokkaasti, ampumaharjoituksia pidettiin niinikään tiheään.\n25 p:nä oli koko pataljoonan yhteinen taisteluharjoitus, jossa\nsaavutettuja tuloksia voitiin pitää tyydyttävinä. Se olikin ainoa\npataljoonanharjoitus ennen rintamalle lähtöä, tilaisuutta useampien\njärjestämiseen ei enää tarjoutunut.»\n\nSillä välin oli Helsinkiin jääneitä joukko-osastoja kiireellisesti\npantu kuntoon, 2:sta pataljoonaa everstiluutnantti _P. Halosen_\nja tykistöä jääkärikapteeni _Aarne Snellmanin_ johdolla. Näiden\njoukko-osastojen järjestäminen ja asestaminen tapahtuivat suunnilleen\nsamanlaisen suunnitelman mukaisesti ja samanlaisin vaikeuksin kuin\n1:sen pataljoonan muodostus, josta edellä on kerrottu, joten niihin on\ntarpeetonta lähemmin puuttua.\n\nTammikuun 19 p:nä everstiluutnantti _Kalm_ siirtyi Tallinnaan\nesikuntineen, jota hiihtokomppania ja osa tykistömiehiä seurasi.\nRykmentin esikunta sijoitettiin Rataskaivukadun varrelle taloon N:o 3.\nPatteriston esikunta asettui »Kultaisen Leijonan» hotelliin.\n\nTammikuun 23 p:nä patteristo sai vastaanottaa sille tulevat tykit\nsatamatehtaalta. Tällöin 1:nen patteri sai 4 kpl. 57 mm tykkejä, 2:nen\npatteri 4 kpl. 87 mm kenttätykkejä ja 3:s patteri 1 kpl Schneider\nkanuunoita, sekä niihin kuuluvia ammuksia. Tykistön asestukseen\nkuului sitäpaitsi kiväärejä ja konekiväärejä. Patteriston päällystö\noli seuraava: patteriston komentaja jääkärikapteeni _Aarne Snellman_,\nadjutantti jääkärivääpeli _Valter Lagerström_, myöhemmin vääpeli\n_Frans Härmälä_; intendentti jääkärivänrikki _Kaarlo Rinne_, patterien\npäälliköt jääkäriluutnantti _Paul Påhlson_, jonka johdettavana oli myös\n18.I. annetun käskyn mukaan 1:sen patterin keskuudessa koulutettu,\n30-miehinen räjähdyskomennuskunta, vänrikki _Alvar Lehtonen_, (hänen\ntilallaan myöhemmin jääkärivääpeli _Lagerström_), ja vänrikki _Soini\nHolopainen_.\n\n23 p:nä siirtyi Tallinnaan 2:nen pataljoona, jonka päällikkyydestä\nsamalla vapautettiin everstiluutnantti _Halonen_ ja uudeksi\nkomentajaksi määrättiin jääkäriluutnantti _Gustaf Svinhufvud_. Muuten\ntuli pataljoonan päällystö olemaan seuraava: adjutantti jääkärivänrikki\n_Eero Manninen_, myöhemmin varavääpeli _Veli Ruuth_; intendentti\nvääpeli _Lauri Korhonen_; 4:nnen komppanian päällikkö luutnantti\n_Emil Pekkanen_; 5:nnen komppanian päällikkö jääkärivänrikki _Akseli\nIsopuro_; 6:nnen komppanian päällikkö vänrikki _Sulo Kallio_, välillä\njääkärivänrikki _J.E. Sainio_ ja jääkärivänrikki _Manninen_, lopuksi\nvänrikki _Oskari Meriluoto_; K.K.K:n päällikkö vänrikki _Oiva Vohlonen_.\n\nMuista rykmentin upseereista mainittakoon: rykmentin esikuntapäällikkö\nluutnantti _Elja Rihtniemi_, k.k.-upseeri jääkärikapteeni _Ilmari\nPohjanpalo_, adjutantti vänrikki _Meriluoto_, lähettiupseeri jääkäri\n_Johannes Tamminen_, intendentti agronoomi _Henrik Thornberg_,\nintendentin apulainen liikemies _Heinonen_, rahastonhoitaja\nylioppilas _Lauri Rautanen_, ylilääkäri lääketieteen kandidaatti\n_Lauri Kallioinen_, nuorempi lääkäri lääketieteen kandidaatti _Ilmari\nKalpa_, sotapappi pastori _af Björksten_, hiihtokomppanian päällikkö\njääkärivänrikki _Niilo Kares_, tiedonanto-osaston päällikkö vänrikki\n_Lehtonen_ ja ratsuosaston päällikkö aliupseeri _Eino Vartiainen_.\n\nHeti saavuttuaan Tallinnaan ja saatuaan aseet eri joukko-osastot\nryhtyivät tarmokkaasti harjoittelemaan ja hankkimaan puuttuvia\nvarustuksia.\n\nKaikki apuretkikuntaan kuuluvat upseerit olivat Viron väliaikaisen\nhallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välillä tehdyn\nsopimuksen mukaan oikeutetut yhtä astetta korkeampaan upseeriarvoon\nkuin heillä oli Suomen armeijassa. Everstiluutnantti _Kalm_ teki\nsen johdosta Suomen Vapaajoukkojen Ylipäällikölle esityksen upseeriensa\nkoroittamisesta tammikuun 20 p:nä. Ratkaisun viipyessä odottamattoman\nkauan everstiluutnantti _Kalm_ julkaisi päiväkäskyissään N:o 15 ja 18\nrykmenttinsä upseereille kuuluvat koroitukset nojautuen yllämainittuun\nsopimukseen. Seuraavassa tullaan senvuoksi käyttämään upseerien uusia\narvoja.\n\nSuomalaisille sotilaille Tallinna oli jotakin aivan uutta, siksipä he\nviihtyivätkin siellä aluksi sangen hyvin. Oli paljon nähtävää, uutta\nja mielenkiintoista. Ja — mikä oli heille ehkä vielä tärkeämpää —\nhe itse olivat kaupungin asukkaiden suuren mielenkiinnon esineitä.\nJoskin harjoitukset aamupäivisin olivat raskaita ja vartiopalvelusta\nja patrullissa-oloa oli runsaasti, niin useimmat illat olivat vapaita.\nSitäpaitsi majoitus ja ruoka olivat hyviä, joten niistä ei tarvinnut\nhuolehtia.\n\nMuudan Pohjan Poika kirjoittaa:\n\n»Viru-uulitsalla on tanssipaikka. Siellä pojat käyvät. Siellä\nsoitetaan rämeä-äänisellä pianolla. Tanssitaan. Virolaiset tytöt ovat\ntummatukkaisia, kiihkeitä. Tanssisalin takana on tarjoiluhuone. Siellä\npullonkorkit paukahtelevat. Siellä nauru helisee, ja huumaava, epäselvä\npuheensorina kumisee.\n\n»Joskus joku soitannollinen Pohjan Poika istuutuu pianotuolille.\nRepäisevä masurkka kajahtaa, tai pianon koskettimet loihtivat esiin\n'Kulkurivalssin' tutut säveleet. Silloin käy kuin sähköisku läpi laajan\nsalin. Harmaatakit alkavat elää. Pohjolan talven vereen syövyttämä\nhitaus on poissa.\n\n    »Linnoissa kreivien häät vietetään,\n    on morsiammell' kruunattu pää.\n    Siell' viihdyt sä...»\n\n»ja niin edespäin. Turhaan hätäytynyt tanssimestari panee koko\nvaikutusvaltansa liikkeelle. Pohjan Poika on nyt itsepäinen. Pohjan\nPoika tahtoo laulaa. Ja kukapa häntä voisi estää, niin, kuka?»\n\nPian Tallinnakin alkoi Pohjan Pojista tuntua tympeältä,\nvastenmieliseltä. Mutta toista oli kuitenkin Tapa, pieni, likainen\nkyläpahanen. Siellä olosta muudan Pohjan Poika kertoo m.m. seuraavaa:\n\n»Meidän hallussamme on kylän kansakoulu. Mutta siinäkään emme majaile\nkauan. Pääsemme nyt lähemmäksi asemaa, saamme lämpimämmät asunnot\neräässä ruskeaksi maalatussa, kaksikerroksisessa huvilassa. Huoneemme\non pieni; hät’hätää mahdumme siihen kaikki.\n\n»Pojat sairastelevat. Ollaan ankarassa nuhassa, ja kuume polttaa\ntulisena suonissamme. Vieruskumppanini yskii öisin niin, että tuskin\nsaan ollenkaan nukkua. Aamulla sitten juoksemme kilvan kylän toisessa\npäässä asuvan lääkärin luo rohtoja saamaan.\n\n»Ruokamme on kurjan laihaa. Aamulla saamme vettä, päivällä suolavettä,\njota meidän oloissamme kutsutaan lihasopaksi, ja iltaseksi emme mitään.\nMutta leipä meille riittää, ainakin nyt, kun neljä meistä yhdeksästä on\nsairaana.\n\n»Harjoitukset täällä ovat kovia. Aamulla päivän valjetessa nousemme,\nsuoritamme jokapäiväiset tehtävämme ja illalla panemme pimeän tullen\nmaata. Harvoin tulee valvottua pitemmästi.\n\n»Virolainen asujamisto on täällä tylyä ja itseensä sulkeutunutta.\nKysyessä jotakin saa töykeän vastauksen, jos sitä ylipäänsä\nsaakaan. Kaupoissa kiskotaan meiltä enemmän kuin muilta ostajilta.\nRuokaloista ei ole puutetta. Mutta ne ovat likaisia, siistimättömiä.\nHorjuvajalkaiset pöydät, irvistelevät, paperittomat ja savun mustaamat\nseinät. Torakoita runsaasti. Lasit ja lautaset pesemättömiä. Joskus\nkuitenkin jäämme viettämään iltaamme niihin. Otamme lasin 'tsajua'.\nHörpimme sen tulikuumana, ja huulet ja kieli puoleksi palaneina\ntaivallamme kasarmillemme. Pimeää, tympeätä...»\n\nSiksipä ei ole ihme, että kaikki Pohjan Pojat iloitsivat, kun\nilmoitettiin koko rykmentin siirtyvän Tarttoon. Tapaan majoitetut\n1:nen pataljoona ja 2:nen K.K.K. saivat käskyn lähteä junalla Tarttoon\ntammikuun 26 p:nä klo 7 ap., 1:nen patteri Tallinnasta samana päivänä\nklo 6 ap. matkustajajunan mukana, 2:sen pataljoonan jalkaväkikomppaniat\nja ambulanssi Tallinnasta 26 p:nä klo 6,30 ip., esikunta,\nhiihtokomppania ja tiedonanto-osasto Tallinnasta 27 p:nä klo 8 ap. ja\n2:nen ja 3:s patteri sekä ratsuosasto Tallinnasta 27 p:nä klo 10 ip.\n\nKaikilla Pohjan Pojilla oli siis edessä väsyttävä junamatka ahtaissa,\npimeissä ja siivottomissa vaunuissa. Mutta olihan matkan määränä\nTartto — Viron sivistyskeskus! Ja päästäisiinhän nyt lähelle rintamaa,\nkaivattua rintamaa!\n\nTartossa odotettiin myös jännityksellä suomalaisten tuloa. Kaupunki\noli tosin päässyt bolshevikien verisestä ikeestä jo parisen viikkoa\naikaisemmin. Mutta asukkaat eivät vielä olleet vapautuneet pelosta,\nettä bolshevikit täyttäisivät uhkauksensa saapua vielä kerran\nkaupunkiin täydentämään verilöylyä, jonka _Kuperjanovin_ sissit ja\npanssarijunan miehistö edellisellä kerralla olivat keskeyttäneet. Ei\njaksettu vielä luottaa omiin sotilaihin. Pelättiin, ja pelko loi tumman\nvarjon koko kaupungin ylle ja sen elämään.\n\nMutta nyt suomalaiset olivat tulossa — kokonainen rykmentti niitä\nsamoja suomalaisia, jotka harvalukuisinakin olivat Narvan rintamalla\nlyöneet pakosalle bolshevikien sotalaumat.\n\nJo puolenpäivän aikaan 26 p:nä kadut olivat tulvillaan kansaa, joka\ntahtoi olla näkemässä suomalaisten tuloa. Vastaanotto oli järjestetty\nmahdollisimman juhlalliseksi. Tartto ja tarttolaiset tahtoivat näyttää,\nminkä arvon he antoivat suomalaisille vapaaehtoisille ja heidän\ntoiminnalleen.\n\nTapasta lähteneet joukko-osastot saapuivat perille vasta klo 6\ntienoissa illalla myöhästyttyään lähdössä.\n\nYksi komppania virolaisia seisoi asemasillalla kunniavartiona.\nLukuisista vastaanottajista mainittakoon 2:sen divisioonan komentaja,\neversti _Puskar_, kaupungin pormestari, maakunnan hallituksen esimies,\nhallituksen edustaja, »Ohistöön» edustajat, joukko sotilashenkilöitä ja\neri yhdistysten edustajat.\n\nEversti _Puskar_ piti lyhyen tervehdyspuheen saapuneille\nvapaaehtoisille. Senjälkeen suomalaiset joukot lähtivät liikkeelle\ntäydessä sotilaallisessa järjestyksessä soittokunnan soittaessa.\n\nSuunnaton ihmisjoukko oli odottamassa asematalon ulkopuolella.\nSuomalaiset komppaniat marssivat ensin Tarton naisyhdistyksen\njärjestämän kukittavan neitoparven keskitse. Jokainen vapaaehtoinen —\npataljoonan komentajasta pienimpään lähettipoikaan saakka — sai osansa:\nkimpun ihania kukkia, todellisella riemulla annettuja ja mieluisalla\nhämmästyksellä vastaanotettuja.\n\nEläköön-huudoista ei tahtonut tulla loppua. Ihmiset, jotka olivat\nvärjötelleet useita tunteja ulkona tammikuun pakkasessa odottaen\nveljeskansan lähettämiä apujoukkoja, riemastuivat nähdessään harmaat,\nvoimaa ja intoa uhkuvat sotilaat. Päättäväisyyttä oli luettavana\njokaisen vapaaehtoisen kasvonpiirteissä. Nämä joukot eivät missään\ntapauksessa väistyisi. Ne kostaisivat bolshevikeille kaikki julmuudet,\nkaikki nöyryytykset... Eläköön, eläköön, eläköön...!\n\nKatuvierillä seisojat tunkeutuivat paikkapaikoin kaikista estetyistä\nhuolimatta suomalaisten riveihin saadakseen syleillä sotureita,\npelastajia, tai edes puristaa heidän kättään — kauan ja lämpimästi.\n\nKadut, joita myöten suomalaiset marssivat, olivat mustanaan\nriemuitsevaa kansaa. Yksinpä katuvierillä kasvavat puutkin olivat\ntäynnä ihmisiä, jotka tahtoivat nähdä suomalaisia. Talojen ikkunat oli\nkaikki valaistu. Tartto juhli.\n\nNuoret neitoset katsoivat kirkkain silmin ohimarssivia suomalaisia,\nhymyillen — nuo tuossa olivat veljiä. Harmaatukkaiset vanhukset\nkoettivat hurrata muiden mukana noille harmaapukuisille,\nylpeäryhtisille pojille, huutaa heille: tervetuloa!, mutta ääni tahtoi\ntukahtua, suuria, kimmeltäviä kyyneleitä vierähti vuosien uurtamille\nposkille, liikutus valtasi mielen. Että kaiken kauhun ja pelon jälkeen\nkoitti tällainenkin hetki!\n\nEläköön-huutoja. Tervetuliaistoivotuksia. Liehuvia nenäliinoja. Kukkia.\nLaulua. Kyyneleitä. Riemua, sydämen kyllyydestä pursuavaa riemua.\n\nSuomalaiset joukot marssivat raatihuoneen torille, jonka äärillä\nmonituhantinen ihmisjoukko tungeksi. Riemuhuutojen raikuessa komppaniat\npysähtyivät raatihuoneen edustalle, jossa kaupungin pormestari _Kriisa_\ntervehti heitä seuraavalla puheella:\n\n»Tarton kaupungin itsehallinnon nimessä tervehdin teitä, uljaat\nPohjolan sotilaat. Viron valtion lyhyen olemassaolon vakavimpana\nhetkenä te riennätte meidän raskaassa taistelussa olevien joukkojemme\navuksi kylki kyljessä taistellen vapauttaaksenne Viron alueen julkeasti\nmaahan hyökänneistä ryövärijoukoista, jotka tulivat hävittämään\nnuorta vapauttamme ja polkivat jalkainsa alle kulttuurisaavutukset\nja ihmisyyden periaatteet. Teidän voimakkaalla avullanne tahdomme\nlopullisesti puhdistaa Vironmaan vihollisesta, lujittaa Viron\ndemokraattista valtiota ja korkealle kohottaa ihmisyyden ja kulttuurin\nlipun astuaksemme yhdenarvoisina vapaiden kansojen perheeseen kulkien\nkäsi kädessä teidän kanssanne, veljeskansamme kanssa, suomalaisten\nkanssa. Tervetuloa, veljeskansan urhot, Tarton kaupunkiin!»\n\nSenjälkeen herra _H. Priimägi_ puhui vapaaehtoisille maakunnan\nhallituksen nimessä seuraavasti:\n\n»Kunnioitetut, uljaat suomalaiset soturit! Tervehdin teitä Tarton\nmaakunnan itsehallinnon nimessä. Jo Viron heräämisajasta alkaen\nViron kansa on kantanut sydämessään mitä lämpimimpiä tunteita Suomen\nveljeskansaa kohtaan ja pyrkinyt sen kanssa lähempään tekemiseen.\nUlkonaiset mahdit estivät meitä, kuten teitäkin, sitä tekemästä. Suuren\nmaailmansodan murskaavasta vaikutuksesta 'orjan ikeet' katkesivat,\nja meille avautui mahdollisuus ryhtyä luomaan vapaata Viroa kansan\nitsemääräämisoikeuden perusteella. Mutta samalla hetkellä tulivat\njulmat bolshevikijoukot, jotka uhkaavat tallata maahan meidän\nitsenäisyytemme ja kulttuurisaavutuksemme, ja joiden hirmuhallituksen\nalaisena nytkin vielä osa Viron kansaa ja Tartumaan asukkaita huokailee.\n\n»Teidän tulonne herättää asukkaiden sydämissä riemua. Uskon, että\nuljaille joukoillemme onnistuu teidän avullanne puhdistaa Viro\nvainolaisesta. Jääköön teidän toimintanne meille iäksi mieleen, ja\nolkoon se samoin unelmoidun 'Suomen sillan' ensimmäinen nurkkakivi!\nToivon teille lähtiessänne rintamalle onnea ja menestystä.»\n\nSenjälkeen joukot marssivat niille varattuihin majapaikkoihin, jotka\nolivat sangen siistit, vaikka kylmyys haittasi niitäkin. Myöhemmin\nillalla vapaaehtoiset pääsivät syömään. Komppania kerrallaan\nvietiin heidät ruokalaan, jossa heitä kestittiin erinomaisella\ntattariryynipuurolla, valkeilla liinoilla peitettyjen pöytien ääressä.\nPojat muistelivat mustaa Tapaa ja pistelivät hyvillä mielin poskeensa\nannoksen toisensa jälkeen koskemattakaan hapankaalikeittoon.\n\nSeuraavana päivänä eversti _Kalm_ saapui jäljellä olevien joukkojensa\nkera Tarttoon.\n\nTartto miellytti ulkomuotonsakin puolesta suomalaisia vapaaehtoisia.\nSuorat, leveät kadut, uudenaikaisia kivitaloja, kaikkialla puhdasta —\nsanalla sanoen suomalaismallinen kaupunki. Kaupungin vieressä on vielä\nihana Tuomiovuoren puisto vanhan tuomiokirkon raunioiden ympärillä.\n\nPohjan Pojat olivat 27 p:nä tilaisuudessa näyttämään tarttolaisille\npelottomuuttaan ja neuvokkuuttaan ottamalla osaa erään tulipalon\nsammutukseen katsojien hurratessa.\n\n»Suomen silta» oli päivän tunnussana. Kaupunki oli liputettu.\nSanomalehdet tervehtivät innokkain sanoin suomalaisia joukkoja. Niinpä\n»Postimees» kirjoitti tammikuun 27 p:nä:\n\n»Tervetuloa Tarttoon, urhokkaat Pohjan Pojat! Kaksinkerroin olkaa\ntervetulleita tänne: ennen kaikkea apulaisina ja liittolaisinamme\ntaistelussa yhteistä vihollistamme, sitä Venäjällä syntynyttä\nbolshevikihirviötä vastaan, joka uhkaa hävittää nuoren Viron valtion,\nja jonka verenhimoisen sortajapainajaisen alta hiljainen Tarttomme\nvastikään vapautui! Siitä vapautumisesta, joka monelle kymmenelle,\nehkäpä sadoille kansalaisillemme merkitsi pelastusta mitä julmimmasta\nja loukkaavimmasta kuolemasta, olemme suuressa määrin kiitollisuuden\nvelassa Suomen kansalle, mutta etenkin teille, uljaat Pohjan Pojat,\njotka jalomielisesti ja omanvoitonpyynnittä innolla olette jättäneet\nkotilietenne ja työnne kiiruhtaaksenne lahden ylitse panemaan henkenne\nalttiiksi veljeskansan vapauden puolesta. Suomalaisten uhrautuvainen\napu, josta Viron kansa iankaikkisesti on oleva kiitollinen Suomelle,\non meitä tehokkaasti tukenut kiivaassa taistelussa sekä aineellisesti\nettä vielä enemmän siveellisesti: se on nostanut sotaväkeänne voimaa ja\nvauhtia vahvistaen ja ylläpitäen sen itseluottamusta ja taisteluintoa.\n\n»Viron kansa on aina epäluottamuksella ja jonkinlaisella pelolla\nkatsellut vieraita sotilaita, jotka ovat liikkuneet maassamme, sillä ne\novat aina olleet vieraan sortomahdin näkyviä ja eläviä työaseita. Mutta\nnyt, millainen ero, millainen vastakohta: teitä katsotaan ja teidät\notetaan vastaan riemusta, kiitollisuudesta ja ihailusta pamppailevin\nsydämin. Eilen illalla torille kokoutuneen ihmisjoukon innostunut\nmieliala todisti sitä. Sitä kohotti näet vielä yleinen tietoisuus\nsiitä, että vaikka olettekin vieraasta maasta tulleet, niin olette\nsittenkin omia, heimolaisiamme, veljeskansaamme, joka polveutuu samasta\nalkukansasta ja puhuu nykyäänkin samaa kieltä kuin me. Me virolaiset\nolemme Suomea aina kunnioittaneet ja ihailleet sen kansallista\nsivistystä ja sen uljasta taistelua vapauden ja itsenäisyyden puolesta,\njota olemme tarkanneet suurimmalla myötätunnolla ja jännityksellä,\nammentaen siitä itsellemme rohkeutta ja uskoa kansallisen sorron\npimeimpänä aikana. Ja tämä veljeskansa, jolla on onnellisempi kohtalo\nkuin meillä, on nyt osoittanut ansaitsevansa meidän kunnioituksemme ja\nihailumme mitä suurimmassa määrin: Viron kansan kohtalon hetkellä se ei\ntyytynyt vain sanoihin, vaan ryhtyi teoin auttamaan.\n\n»Mutta siinä ei ole vielä kaikki: olette tuoneet kerallanne suuren\nhistoriallisen hetken, ainutlaatuisen Suomen ja Viron historiassa:\nmolemmat veljeskansat, jotka maantieteellisten ja poliittisten\nolojen pakosta ovat eläneet vuosisatoja erossa toisistaan, ovat nyt\nSuomen puolelta tulleen uhrautuvaisen avun kautta ensi kertaa pitkän\najanjakson jälkeen valtiopoliittisesti tavanneet toisensa ja alkaneet\nyhdessä toimia. Uusi ajanjakso Itämeren suomensukuisten kansojen\nhistoriassa voi alkaa Teidän tulostanne Viroon. Toivokaamme, että\nsiitä muodostuu kestävä ystävyys — liitto, se Suomi-Viro-unioni, josta\nviimeaikoina on puhuttu, ja jonka kautta Suur-Suomen ja Suur-Viron aate\ntodenperästä näyttää olevan mahdollinen toteuttaa.\n\n    »Ei viel' ois aikas ilta,\n    Jos heimoushenkeä ois,\n    Vaan syntyä voisi silta,\n    Mi kansani yhteen tois.»\n\nSiksi olkaa heimoveljinämme ja taistelutovereinamme kaksinverroin.\ntuhatkerroin tervetulleet maahamme, kaupunkiimme! Teidän osoittamanne\nosanotto ja antamanne apu tässä taistelussa takaa Viron kansalle varman\nja lopullisen voiton: asia, jonka hyväksi niin paljon uhrautuvaisuutta\non osoitettu, ei voi, ei saata kaatua, vaan sen osaksi tulee varma\nonnistuminen.\n\n    »Eläköön Suomenmaa!\n    Eläköön sankarilliset liittolaisemme!\n    Eläköön reippaat Pohjan Pojat!»\n\nSuomalaisten vapaaehtoisten lyhyt Tartossa olo oli kuin yhtä ainoata\nyhtämittaista juhlaa. Juhla upseereille teatteri »Vanemuisen» avarassa\nsalissa. Juhla kaikille Pohjan Pojille samassa paikassa. Innostavia\npuheita. Soittoa. Laulua. Tanssia. Yleistä riemua. Ylenpalttista\nystävyyttä. Runsasta tarjoilua kaupungin ja kaupunkilaisten\nkustannuksella. Unohtumattomia iltoja.\n\nPohjan Pojat olivat tänä aikana päivän sankareita. Missä ikinä\nhe liikkuivat, yksitellen, parittain tai joukossa, kaikkialla he\nkohtasivat ystävällisiä katseita. Kaupunkilaiset tulivat heidän\nluokseen, puristivat kättä, lausuivat ystävällisiä sanoja, kutsuivat\nheitä koteihinsa, joissa sitten kestittiin ylenpalttisesti ja\nkohdeltiin kuin rakkaimpia vieraita ainakin.\n\nTarttolaisten suurenmoinen ystävyys yllätti vallan Pohjan Pojat. He,\njotka olivat nähneet Tallinnan ja Tapan ja tunteneet itsensä niissä\nvieraiksi, tapasivat Tartossa sen, mitä he olivat Suomesta lähtiessään\nodottaneet Virossa tapaavansa: veljeskansan.\n\nMuudan Pohjan Poika päättää innostuneen kuvauksensa Tartossa olosta:\n\n»Moni meistä on löytänyt täältä toisen kodin, uusia äitejä ja isiä,\nsisaria ja veljiä ja — pelkään pahoin — morsiamia.»\n\nEräs ambulanssihenkilökunnasta taas kirjoittaa:\n\n»Suomalaiset Viron retkeilijät eivät koskaan unohda sitä lämmintä\nmielialaa, mikä Tartossa tulvi heitä vastaan, niitä ystävällisiä\nihmisiä, jotka niin auliisti jakoivat lahjojaan, ja niitä suloisia\nkoteja, jotka väsyneille aarteitaan antoivat. ‒ ‒ ‒\n\n»Mutta lyhyt, lyhyt kuin kirkas päivä loppumattomien öiden edessä oli\nviivähdyksemme Tartossa. Työmme meitä kutsui; paljon köyhempinä ja\nheikompina olisimme lähteneet öitämme kohti, jos meille ei olisi suotu\nnoita ihania päiviä, jotka tarttolaiset meille antoivat.»\n\nLämmittävänä, voimaa ja kestävyyttä antavana muistuivat sittemmin\nTartossa vietetyt päivät ja tarttolaisten ylenpalttinen ystävyys kaiken\nkurjuuden ja kärsimyksen keskellä rintamalla taistelevien Pohjan\nPoikain mieleen. Sen kansan puolesta he taistelivat! Niiden ihmisten\nluottamusta he eivät saattaneet pettää, maksoi mitä maksoi!\n\n\n\n\n2. Ensimmäinen taistelukausi.\n\n(Valkin valloitus.)\n\n\nRykmentin esikunta, joka oli asettunut hotelli »Livoniaan» Peplerikadun\nvarrelle, valmisti kaiken aikaa kiireellisesti rintamalle lähtöä. 2:sen\npataljoonan, tykistön, tiedonanto-osaston ja ratsuosaston varustukset\nja kuormasto olivat vielä keskeneräiset. Niitä oli pikaisesti\ntäydennettävä, mikäli suinkin mahdollista.\n\nTarkastettuaan 1:sen pataljoonan eversti _Kalm_ julkaisi\npäiväkäskyssään N:o 19 seuraavan kiitoksen:\n\n»1:sen pataljoonan komentajalle lausun kiitokseni lyhyessä ajassa\naikaansaadusta hyvästä järjestyksestä pataljoonassa ja hänen\npataljoonaansa kuuluvan miehistön sotilaallisesta käytöksestä.»\n\nRykmentti alkoi vähitellen olla osapuilleen valmis taisteluun\nlähteäkseen. Rykmentin vahvuus oli tammikuun lopussa julkaistun\nilmoituksen mukaan seuraava:\n\n                  Ups.  aliups.  sotil.  yht.  hev.  ajoneuv.\n  Rykm. esikunta   16.     6.       8.    30.   17.     —\n  1:nen pataljoona 10.    94.     553.   657.   71.    53.\n  2:nen    »       10.    78.     700.   788.    —      —\n  Tykistö          14.    52.     253.   319.  135   . 33.\n  Hiihtokompp.      1.    24.     129.   154.    —      —\n  Tiedonanto-os.    1.     9.      89.    99.    —      —\n  Ratsuosasto       1.     7.      49.    57.    —      —\n  Sairashoito-os.   1.     2.       7.    10.    —      —\n  Koko rykmentti   54.    272.  1.788. 2.114.  223.    86.\n\nEteläisen rintama-alueen komentaja, kenraali _Wetzer_ antoi 28 p:nä\nasianomaisille päälliköille seuraavan käskyn eteläisen rintaman\nlähimmäksi tehtäväksi annetun Valkin ja Vörun kaupunkien valtaamisesta:\n\n1:o Moisakylän—Viljandiin ryhmä: everstiluutnantti _Kann_ johdossaan\n3:s ja 6:s virolainen rykmentti, Viljandin suojeluspataljoona, 1\neskadroona 2:sesta ratsurykmentistä, 6 tykkiä ja 2 panssarijunaa\nsuojelee linjaa Pärnu—Moisakylä—Valkin kaupunki. Vasen siipi\npanssarijunien tukemana hyökkää Tartto—Valk ryhmän kera Valkin\nkimppuun viimeistään 30.1., särkee rautatiesillan, joka 7 virstaa\nValkista Riikaan päin johtaa Sädejoen ylitse, estääkseen bolshevikeja\npakenemasta saaliineen Valkista Riikaan. Valkin valloituksen jälkeen\n6:s rykmentti 1 panssarijunan tukemana suojelee rautatietä Pärnu—Valk,\n3:s rykmentti panssarijunien avustamana varjelee Valkia ja sulkee\nrautatiet Valkista Marienburgiin ja Riikaan.\n\n2:o Tarton—Valkin ryhmä: eversti _Kalm_ johdossaan Pohjan Poikain\nrykmentti, yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona, Tarton\nsuojeluspataljoona, 2 tykkiä ja 4 panssarijunaa tunkeutuu rautatien\nmolemmilta puolilta Valkiin. Valkin valtauksen jälkeen Pohjan Pojat\njäävät väliaikaisesti Valkiin, _Kuperjanovin_ sissit asettuvat Valkin\ngarnisonivartioksi, ja Tarton suojeluspataljoona palaa reserviin\nTarttoon.\n\n3:o Vörun—Petserin ryhmä: eversti _Puskar_ johdossaan 2:nen\nrykmentti, Tallinnan 1:nen suojeluspataljoona, 1 eskadroona 2:sesta\nratsurykmentistä, _Balahovitshin_ joukko ja 6 tykkiä tunkeutuu Vörua\nja Petseriä kohden, katkaisee mahdollisimman pian rautatien Valkista\nPihkovaan Petserin tienoilla, estää vihollisen pakenemisen Valkista\nPihkovan suuntaan ja asettuu linjalle Pimsajoki—Petseri—Vastseliina\nj.n.e.\n\n29 p:nä kenraali _Wetzer_, eversti _Puskar_ ja eversti _Kalm_ sekä\nPohjan Poikain pataljoonien komentajat, jääkäriluutnantti _Hannula_ ja\njääkärikapteeni _Svinhufvud_, ja patteriston komentaja, jääkärimajuri\n_Snellman_, kävivät tarkastamassa tilannetta Sangasten asemalla, jonka\nluona rintama silloin kulki.\n\nVirolainen panssarijuna hallitsi rataa ja sen ympäristöä Emajoen\nylitse kulkevaan rautatiesiltaan saakka, jonka luona oli kenttävartio.\nPunaiset olivat peräytyessään räjähdyttäneet sillan, ja sitä korjattiin\nparaillaan. Yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona oli asemissa\nEmajoen pohjoisrannalla rautatiestä länteen. Se valtasi seuraavana\nyönä Tellisten kartanon, lähettipä vielä pienen, n. 40-miehisen\niskujoukon Valkia hallitsevalla töyräällä olevaan Pajun 1. Luhde\nGrosshofin kartanoon. Bolshevikien panssariauto karkoitti kuitenkin\npian tämän pienen joukon, ja n. 600-miehinen 1:nen lättiläinen\ntarkk'ampujapataljoona asettui senjälkeen kartanoon ryhtyen panemaan\nsitä puolustuskuntoon.\n\nEversti _Kalm_ lähetti Sangastesta puhelimitse Tarttoon Pohjan Pojille\nlastauskäskyn. Klo 9,30 ip. julkaistiin sitten Valkin valloitusta\nkoskeva operatsionikäsky Pohjan Pojille. 1:nen ja 2:nen pataljoona,\ntykistö, tiedonanto-osasto ja ratsuosasto saivat määräyksen olla\nvaunuihin lastattuina 30 päivää vasten yöllä klo 12 valmiina lähtemään\nrintamalle.\n\nSiis vihdoinkin taisteluun!\n\nPohjan Poikain hartain toive oli toteutumassa. Kuumeinen hyörinä alkoi\nkaikkialla. Tulisella kiireellä aloitettiin kuormastojen lastaus juniin\nheti puhelinkäskyn saavuttua. Illalla komppania toisensa jälkeen marssi\nasemalle ja ahdettiin vaunuihin.\n\n1:sen pataljoonan juna, jossa oli 53 vaunua, lähti ensimmäisenä klo\n12,30 yöllä. Tykistön junan piti seurata sitä saatuaan aina seuraavalta\nasemalta tiedon, että ensimmäinen juna oli sen jo sivuuttanut. Tohtori\n_Kallioinen_ sairashoito-osaston kera oli 1:sen pataljoonan mukana.\nJunaan järjestettiin yksi saniteettivaunu, jonne sijoitettiin 10\nvuodetta. Silloin ei voitu aavistaa, miten kipeään tarpeeseen ne\ntulivat olemaan tuolla lyhyellä matkalla.\n\nKaikki vaunut olivat viimeistä sijaa myöten täynnä. Kurja veturirämä\njaksoi töin tuskin saada liikkeelle täyteen lastattua junaa.\n\nSe ei päässytkään kauas Tarton asemalta, ennenkuin vauhti\nhiljenemistään hiljeni, ja vihdoin pysähdyttiin kokonaan.\n\nJunaupseeriksi määrätty luutnantti _Kalervo Reponen_ riensi veturiin\nottamaan selvää pysähtymisen syystä.\n\n— Heti lähtee, heti lähtee, lohduttivat kuljettajat rauhallisina.\n\n— Puut ovat vain hiukan märkiä.\n\nJuna lähtikin hiljaa liikkeelle, mutta hetken kuluttua se jälleen\npysähtyi. Jääkäriluutnantti _Hannula_, jolle tilanteesta ilmoitettiin,\nmääräsi asetettavaksi kaksi rautatiellä palvellutta Pohjan Poikaa\nveturiin kivääreillä asestettuina valvomaan kuljettajia.\n\nPäästiin jälleen hiukan matkaa eteenpäin, mutta sitten taas\nseisahduttiin. Junaupseeri syöksyi veturiin pistoli kädessään:\n\n— Puita uuniin! karjaisi hän.\n\n— Räjähtää, koettivat kuljettajat estellä.\n\n— Puita uuniin, määräsi junaupseeri veturissa oleville Pohjan Pojille,\njotka vitkastelematta ryhtyivät täyttämään käskyä. Höyry, paineen\nosoitin alkoi elää.\n\nJuna liikahti, mutta ei päässyt vauhtiin. Junaupseeri uhkasi\nkuljettajia pistolillaan.\n\n— Me lähdemme kolmen minuutin kuluttua — tai te lähdette, sanoi hän\ntiukasti. — Käyn ilmoittamassa pataljoonankomentajalle.\n\n— Oikein, sanoi jääkäriluutnantti _Hannula_ kuultuaan asian.\n\nJuna oli pysähtynyt radan tekemän mutkan taa. Tykistön junan tiedettiin\nlähteneen jo liikkeelle ajan voittamiseksi. Pimeässä se saattoi ajaa\nedellä kulkevan päälle, joka ei nyt päässyt paikaltaan. Upseerien\nvaunussa, joka oli junan alkupäässä, puheltiin juuri siitä, kun tuntui\nvoimakas sysäys. Upseerit hyökkäsivät vaunun sillalle.\n\nYö oli säkkipimeä. Sekasortoista melua kuului ympäriltä. Miehiä hyppi\npois junasta. Mitä oli tapahtunut?\n\n— Sanitääri!\n\nSe kajahti vihlovana läpi yön pimeyden junan loppupäästä.\n\nYhteentörmäys!\n\nPatteriston juna oli lähtenyt Tartosta klo 2 yöllä ja saanut eversti\n_Kalmilta_, joka matkusti sen mukana, käskyn saavutettuaan 1:sen\npataljoonan junan lähettää veturinsa auttamaan sitä edessä olevan mäen\npäälle. Käsky täytettiin niin, että patteriston juna ajoi n. 3 km.\npäässä Nöon asemalta 1:sen pataljoonan junan päälle yön pimeydessä.\n\n1:sen pataljoonan sotilaat, jotka olivat paneutuneet makuulle vaunujen\nlavitsoille, putosivat lattialle kimsuineen ja kamsuineen. Syntyi\ntavaton hämminki ja sekasorto. Yö lisäsi onnettomuuden kauhuja.\nOlivatko bolshevikit yllättäneet junan? Hetkisen kuluttua selvisi\nkuitenkin, mitä oli tapahtunut.\n\nJunan viimeiset neljä vaunua, joissa 3:nnen komppanian hevoset ja\nhevosmiehet olivat, olivat kokonaan murskana, viimeinen vaunu oli\nsitäpaitsi työntynyt edessä olevan sisälle.\n\nKomentosanoja sinkoili ilmassa. Pelastustyö aloitettiin kiireesti\nja kaikki kävi järjestyksessä. Miehistö pysyi vaunuissa, vain\nsiihen komennetut ryhtyivät upseerien johdolla työhön. Kymmeniä\nmiehiä riensi vaunujen pirstaleiden kimppuun suorittamaan vaikeaa\ntehtävää. Hankittiin lyhtyjä, kynttilöitä ja köysiä, valmistettiin\nkaikessa kiireessä vaunujen sirpaleista, seinistä y.m. jonkinlaisia\nlaskusiltoja, joiden avulla lievemmin loukkautuneet hevoset saatiin\nvieritetyiksi alas sillä kohdalla erittäin korkealta ja jyrkältä\nratapenkereeltä.\n\nOnnettomuudessa sai surmansa 3:nnen komppanian kuormastovääpeli\n_Johannes Martikainen_, hevosmiehistä haavoittui vaikeasti 2 ja\nlievemmin 16. 8 erittäin hyvää hevosta osaksi kuoli tapaturmassa,\nosaksi oli pahasti loukkautuneina lopetettava.\n\nHaavoittuneet kannettiin saniteettivaunuun. Sairashoitohenkilökunnalla\noli täysi työ sinä yönä.\n\nNeiti _Kyllikki Pohjala_ kertoo:\n\n'Kun olimme saaneet haavoittuneet sidotuiksi ja kunkin makuulle, kuului\nulkoa taasen komentava ääni:\n\n— Kaikki pois vaunuista, kolmas veturi ajaa päälle.\n\nEn osaa sanoin kuvata sitä tuskan tunnetta ja niitä kauhun piirteitä,\njotka sinä hetkenä kuvastuivat haavoittuneiden ilmeissä. Muutamat\nhyppäsivät vuoteiltaan, toiset, kuten jalkapotilaat, eivät päässeet\nminnekään. Autoimme alas niitä, jotka suinkin pääsivät.\n\nHurja veturi kiiltävine silmineen kiiti junaamme kohti, sotilaat\nalkoivat ampua sitä saadakseen sen pysähtymään.\n\nVeturi pysähtyi — olimme pelastuneet uhkaavasta vaarasta. Joku kertoi,\nettä sillä oli ollut aikomus tulla auttamaan meitä.'\n\nPelastetut hevoset kuljetettiin maanteitse lähimmälle\nrautatienasemalle, rikkoutuneet vaunut vieritettiin pois radalta\nja uusia hankittiin tilalle. Rata saatiin käyttökuntoon klo 7 ap.\nSenjälkeen matkaa voitiin jatkaa.\n\nPatteriston juna siirrettiin 1:sen pataljoonan junan edelle matkan\njouduttamiseksi. Se saapui klo 1,30 ip. Sangasten asemalle, jonka\nluona, hiukan länteen päin, venäläiset v. 1702 saivat suuren\nvoiton Hummulissa kenraalimajuri _Schlippenbachin_ johtamista\nruotsalaissuomalaisista joukoista. 1:nen pataljoona tuli perille vasta\nklo 5 ip. tienoissa, jolloin tykistön kuormastakin oli jo melkein\nloppuun saakka saatu vaunuista puretuksi. 2:nen pataljoona saattoi\nrautatieonnettomuuden vuoksi lähteä Tartosta vasta klo 12 päivällä ja\nsaapui Sangasteen 31 p:nä klo 1,25 yöllä.\n\n1:nen pataljoona majoittui aseman lähistölle, pataljoonan esikunta,\n2:nen ja 3:s komppania sekä 1:nen K.K.K. rautatienaseman itäpuolella\noleviin taloihin, 1:nen komppania Pijrin taloon aseman länsipuolelle.\nVirolainen panssarijuna oli Sangasten sillan luona, joka oli jo saatu\nkorjatuksi. 3 km. päässä siitä olevaa pienempää rautatiesiltaa pantiin\nparastaikaa kuntoon, mutta punaiset häiritsivät työtä. Pohjan Poikain\npatteristo oli sijoitettu Santasten asemalle ja Ruusan kartanoon. 2\ntykkiä oli asetettu suojaamaan teitä Tellisten kartanosta Söörhofin\nkartanoon ja Väreen. 2:nen pataljoona mukanaan 2 kevyttä tykkiä\nmarssi Folkin kartanoon ja sai määräyksen ryhtyä heti tiedustelemaan.\nRykmentinkomentaja esikuntineen jäi rautatievaunuun Santasten asemalle.\nYliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona oli asettunut Luhde\nGrosshofin kartanon linjalle. Tarton suojeluspataljoona ja 1 komppania\nsissejä toimi yhdessä 3:nnen virolaisen rykmentin kanssa Helmen\nsuunnalla.\n\nEversti _Kalm_ antoi 30 p:nä klo 7,30 ip. saatuaan ilmoituksen, että\nvihollinen olisi muka aikeissa tehdä saartoliikkeen Folkin suunnalta\noperatsionikäskyn N:o 4 Tartto—Valk joukoille taisteluun ryhtymisestä\nseuraavana päivänä. Eri osastot saivat seuraavat tehtävät:\n\n1:nen pataljoona jääkäriluutnantti _Hannulan_ johdolla asettaisi\nvarmistuksen Söörhofin kartanon tienhaaraan tiedustelemaan\nluoteiseenpäin ja pitämään yhteyttä suoraan rykmentin esikuntaan,\nseuraisi reservinä yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoonaa\nTelliste—Valk maantietä, lähettäisi yhden komppanian Puuleikaja—Varna\ntietä etenemään Valkia kohden ja kaupungin lävitse hyökättyään\nasettuisi asemiin kaupungin eteläpuolelle.\n\n2:nen pataljoona sekä jääkärikapteeni _Påhlsonin_ johtamat 2 tykkiä ja\nräjähdysosasto jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ komennossa lähtisi klo\n6 ap. liikkeelle Fölkistä etelään Konselun ja Mürgin taloja kohden,\nrikkoisi Valk—Vöru rautatien Mürgin tai Paranin siltojen kohdalta,\nilmoitettuaan sen tapahtumisesta rykmentinkomentajalle etenisi\nrautatien vartta Valkiin, ottaisi haltuunsa Valkin rautatienaseman ja\nsen ympärillä olevan itäpuolisen ulkonevan osan kaupunkia ja lähtisi\nsiltä alueelta etenemään varsinaiseen kaupunkiin puhdistaen sitä,\nsenjälkeenkuin 1:nen pataljoona olisi marssinut sen lävitse.\n\nPohjan Poikain patteristosta 4 tykkiä ja _Kuperjanovin_ tykistöstä 2\ntykkiä jääkärimajuri _Snellmanin_ johdolla seuraisi 1:stä pataljoonaa\nTelliste—Valk maantietä tukeakseen edellä marssivia jalkaväenosastoja\nja pommittaisi, jos se osoittautuisi välttämättömäksi. Valkin kaupunkia\nja mahdollisesti teitä sen eteläpuolella.\n\n4 panssarijunaa ja yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona\nkapteeni _Irvin_ johdolla etenisivät Sangaste—Valk rautatietä pitkin\nkorjaten sen siltoja ja Telliste—Valk maantietä eteenpäin.\n\nLuutnantti _Hannula_ oli edellisenä päivänä pyytänyt, että 1:nen\npataljoona saisi ensimmäisenä hyökätä Valkia kohden, ja eversti\n_Kalm_ oli luvannutkin sen. Mutta eversti _Kalmin_ tavattua sitten\nSangasten asemalla yliluutnantti _Kuperjanovin_ ja esitettyä hänelle\nsensuuntaisen taisteluohjelman, että sissipataljoona kulkisi 1:sen\npataljoonan reservinä, selitti _Kuperjanov_ sissiensä aina kulkeneen\netulinjassa ja haluavan tehdä sen nytkin. Eversti _Kalm_ katsoi\nolevansa pakotettu antamaan perään, joten 1:nen pataljoona määrättiin\nsissien reserviksi.\n\nKapteeni _Svinhufvudin_ joukot lähtivät ensimmäisinä liikkeelle.\nKlo 5,30 ap. 31 p:nä kutsuttiin komppanioiden päälliköt\npataljoonankomentajan puheille saamaan lähempiä määräyksiä päivän\ntoiminnasta. 4:s ja 5:s komppania, 2:nen K.K.K., räjähdysosasto ja\ntykit lähtisivät liikkeelle klo 6 ap. edeten Folkin kartanosta suoraan\nIgastin kartanoon, josta räjähdyskomennuskunta 4:nnen komppanian\ntukemana lähtisi katkaisemaan Valk—Vöru rautatien. 6:s komppania\nseuraisi ensin pääjoukkoa, mutta erkanisi sitten kulkemaan oikealle\npoikkeavaa tietä Pysnikin kylään, jonne se asettuisi asemiin lähettäen\nilmoituksen pataljoonan komentajalle ja jääden odottamaan lähempiä\nmääräyksiä.\n\nVääpeli _Ilmari Luostarinen_ kertoo päivän vaiheista:\n\n»31 p:nä klo 6.15 tapahtuu lähtö Fölkistä. 4:s komppania saa kunnian\npäästä etumaiseksi, ja joukkueeni joutuu kärjeksi.\n\n»Aamu on kaunis. Kärki kunnossa. Sivustapatrullit lähetetty. Kuljemme\nMushwan kylän ohitse. Talojen luona on hämmästyneitä ihmisiä\ntöllistelemässä ohimarssivia joukkojamme.\n\n»Lähestymme Emajokea. Tiedämme, että vastassamme on yhden rykmentin\nvahvuinen vihollinen. Alamme laskeutua loivaa, aukeata rinnettä Igastin\nkartanoa kohden.\n\n»Äkkiä pamahtaa laukaus. Seuraa toinen, kolmas, pian se muuttuu\nyhtämittaiseksi rätinäksi.\n\n»Komennan kärjen ketjuun, ja hyökkäämme nopeasti eteenpäin. Huudan\nsivustapatrulleille, että ne puhdistaisivat talot tien vasemmalla\npuolen. Jäljellä olevien miesteni kera riennän maantiesiltaa ja\nkartanoa kohden. Kuulat vinkuvat korvissamme.\n\n»Vihollisen ratsujoukko, n. 20 miestä, pakenee täyttä laukkaa joen\nylitse. Sen perässä parisataa miestä jalkaväkeä. Seuraamme niitä.\nSitten tulee pysähdys, käsky pataljoonan komentajalta. Pataljoona ei\nmenekään tästä suoraan rautatielle, vaan tekee polvekkeen Pysnikin\nkautta Mürgin sillalle. Igastista etelään kuuluu olevan hyllyviä soita\nja tuntemattomia metsiä.\n\n»Ensimmäisestä kahakastamme olemme selvinneet vaurioitta. 6 vihollisen\nkaatunutta näemme kylässä.\n\n»Joukkueeni saa määräyksen jäädä varmistukseksi ja suojaamaan\npääjoukon marssia sivusta- ja selkähyökkäyksiltä. Kylässä ollessamme\ntiedustelemme Karulan aseman suuntaan, jolloin vakoilijamme käyvät aina\nmainitun aseman luona joutuen siellä vastakkain punaisten ratsujoukon\nkanssa. Pienempi vihollisjoukko tekee hyökkäyksen myös meidän\netupatrullejamme vastaan, mutta lyödään takaisin. Klo 3 ip. tulee käsky\nliittyä pääjoukkoon, jonka saavutamme klo 5 ip. Lauksaressa.»\n\nJääkärikapteeni _Svinhufvudin_ joukkojen muista vaiheista Valkin\nvalloitusretkellä kertoo luutnantti _Kallio_, joka 6:nnen komppanian\nkera kulki toista tietä:\n\n»Tulemme seuraavaan kylään, joka on Fölkin ja Igastin kyläin\npuolitiessä. Täällä erkanee oikealle talvitie Pysnikin kylän kautta\nValkiin. Poikkean komppaniani kanssa kulkemaan sitä.\n\n»Taistelujärjestyksessä, kärjen, sivustasuojain ja yhdysmiesten kera\nkomppania lähtee verkalleen marssimaan kohti tuntemattomia seutuja.\nKuljen heti kärjen takana voidakseni paremmin valvoa, että edetään\noikeata tietä.\n\n»Alkutaival on metsäistä seutua. Sitten avautuu iso aukea — kylä, jonka\nhalki juoksee Emajoki. — Seis! Lähetän vääpeli _Lauri Pietilän_ ryhmän\nkera metsän turvissa tarkastamaan kylän oikealla puolen olevia taloja.\nSillä aikaa tähystelen kiikarilla edessämme olevaa kylää. Ei mitään\nepäilyttävää. Vääpeli _Pietilä_ miehineen on jo joutunut oikealla\nolevien talojen kohdalle. Tutkittuaan ne hän antaa merkin: vihollista\nei ole näkyvissä. — Eteenpäin!\n\n»Tullaan kylään. Matalat, turvekattoiset talot tarkastetaan. Asukkaiden\nilmoituksen mukaan on vihollisten parituhat-miehinen joukko-osasto\nedellisenä päivänä kulkenut sivu. — Siis eteenpäin.\n\n»Edettyämme kylästä noin pari virstaa tulee vastaamme virolainen\nhevosmies, joka ilmoittaa vieneensä leipäkuorman bolshevikeille\nseuraavaan kylään ja punaisten lähimmän kenttävartion olevan virstan,\nparin päässä. Edelleen hän kertoo vihollisia olevan kovin paljon\nja ihmettelee, että näin vähillä voimilla uskallamme lähteä niitä\nhätyyttämään.\n\n»Siis vihdoinkin tapaisimme vihollisen!\n\n»Jatketaan matkaa vuoroin aukeita, viljeltyjä seutuja, vuoroin\nmetsämaita. Igastin kylän kautta kulkenut, pataljoonankomentajan\nvälittömässä johdossa oleva pääjoukko on nyt saavuttanut komppaniani\njälkijoukon. Se lisää turvallisuuden tunnetta. Vihollista vain ei näy.\n\n»Yht'äkkiä kuuluu laukaus. Vihollisen etuvartija ampuu ennen karkuun\nlähtöään merkkilaukauksen meidän metsässä etenevää kärkeämme kohden\n— tietysti sivu. Samassa pamahtavat kärkimiesten vastalaukaukset.\nHurraata huutaen kärkijoukko syöksyy vääpeli _Pietilän_ johdolla\neteenpäin.\n\n»Annettuani merkin komppanialleni seurata juoksen eteenpäin. Eteeni\navautuu iso aukea, jonka toisessa laidassa suuri vihollisjoukko\nliikehtii noin 600—700 metrin päässä. Se avaa kiivaan tulen meitä\nkohden. Edessä oleva tasanko ylenee loivasti noin satakunta metriä\neteenpäin tarjoten maassa makaavalle jonkin verran suojaa. Sen\nkorkeimmalla kohdalla on talo. Sieltä maasto alkaa loiveta, kunnes taas\nnousee vihollisen puolella.\n\n»Mutta mitä joukkoja nuo ovat, aukean vasemmalla puolen, jotka\nsuuntaavat kulkunsa edessä olevaa vihollista kohden? Tarkastan\nkiikarilla. Aurinko paistaa suoraan päin, joten en voi erottaa muuta\nkuin ääriviivat. Miehiä venäläisessä sotilaspuvussa. Voisivatkohan ne\nolla virolaisia?\n\n»Taisteluintoinen kärkijoukko on ketjussa syöksynyt jo kauas aukealle\nja avannut kiivaan vastatulen. Annan sille käskyn edetä korkeimmalle\nkohdalle, jotta se saisi näkyvän maalin. Komppanian pääjoukon määrään\nkehittämään sieltä edelleen ketjua oikealle pitkin metsänlaitaa ja\navaamaan sitten tulen edessä olevaa vihollista vastaan.\n\n»Lähden kärkijoukon jäljessä aukealla olevaa taloa kohden, johon vasen\nsiipi ulottuu. Päästyäni perille ryhdyn jälleen kiikarilla tarkastamaan\nvasemmalla noin 500—600 metrin päässä meistä liikehtiviä joukkoja,\njoista suurin osa on jo kadonnut metsäsarakkeen taa. Huomaan silloin,\nettä miehet kävellessään ampuvat meitä — siis vihollisia! Komennan\nvastatulta. Oikealla oleva vihollinen asettuu myös asemiin pitkin\nmetsänlaitaa ja alkaa ampua meitä kiivaasti.\n\n»Olemme ristitulessa!\n\n»Ketjussa makaavilla sotilailla on sentään verrattain suojattu asema\ntällä sivustalla. Käskettyäni ylläpitämään tasaista tulta poistun\nmennäkseni oikeaa siipeä tarkastamaan.\n\n»En ole astunut vielä montakaan askelta, kun tunnen yhtäkkiä kuin isolla\nmoukarilla olisi lyöty jalat altani ja samassa suistun maahan. Vasen\njalkani on aivan hervoton, ja virtanaan veri syöksyy reidestä valkealle\nhangelle. Kyynärpäiden varassa alan vaistomaisesti ryömiä eteenpäin\nmetsänlaitaa kohden, mutta pitkälle en pääse, ennenkuin voimani\nherpautuvat. En jaksa edes sitoa haavaani.\n\n»Silloin juoksevat kärkijoukosta luokseni ryhmänjohtaja _Matti\nKeskipoikila_ ja sotilas _Yrjö Nikkilä_, jotka nopeasti sitovat tiukan\nsiteen reiteni ympärille haavan yläpuolelle ja saavat siten verenvuodon\nlakkaamaan.\n\n»Tuskin se on tehty, kun kuulen ryhmänjohtaja _Keskipoikilan_\nhuudahtavan: 'nyt kävi!' Hän paneutuu istumaan ja alkaa tutkia vasenta\njalkaansa, johon luoti on osunut. Kehoitan häntä pysyttelemään\nmakuulla, mutta ennenkuin hän ennättää paneutua pitkälleen, tapaa\ntoinen luoti samaa jalkaa. — Tässä on tosi kysymyksessä. Näkyy, että\nvastassamme on lättiläisiä tarkk'ampujia, joiden taitoa ei suotta\nkehuta.\n\n»Samassa alkaa kuulua meidän konekivääriemme yhtäjaksoista papatusta ja\ntykkiemme jymähdyksiä. Nähtävästi se hermostuttaa vihollista. Kuulat\nkulkevat nyt enimmäkseen yli maalin ilkeästi vonkuen.\n\n»Kuulasateessa sotilas _Nikkilä_ alkaa sitten polvillaan ollen laahata\nminua poikki tuon toistasataa metriä pitkän aukean metsän laidassa\nolevan rakennuksen suojaan. Itse koetan, mikäli mahdollista, auttaa\nterveellä jalallani, jonka senkin sittemmin havaitsen saaneen osansa.\n\n»Päästyämme metsänlaitaan huomaan, että sotilas makaa siellä rakennuksen\nsuojassa liikkumatta. Lakki on valahtanut hangelle, kasvot ovat kalman\nkalpeat ja elottomat. Sehän on urhoollisen kärkijoukkomme johtaja,\nvääpeli _Pietilä_ — hengettömänä.\n\n»Kuulen nyt, että vääpeli _Pietilä_ huomatessaan minun haavoittuneen\nja loikovan avuttomana kuulasateessa on luotituiskusta välittämättä\nsyöksynyt pelastamaan minua. Ensin kuula on lävistänyt hänen\nkäsivartensa, mutta siitä huolimatta hän on juossut eteenpäin, kunnes\nparemmin tähdätty luoti osui suoraan sydämeen.\n\n»Kiitettyäni sotilas _Nikkilää_ hänen urhoollisuudestaan jätän hänelle\nkiikarini ja karttani vietäviksi komppanian 1:sen joukkueen johtajalle,\nvääpeli _Lauri Simeliukselle_, jonka määrään johtamaan komppaniaani\ntaistelun loppuun saakka.»\n\n5:s komppania oli taistelun alettua levittäytynyt ketjuun 6:nnen\nkomppanian vasemmalle puolelle, 4:s taas oli toistaiseksi jäänyt\nvaraväeksi. Taistelu kiihtyi kiihtymistään. Jääkärikapteeni _Påhlsonin_\ntykit ottivat osaa otteluun. Konekiväärit toimivat.\n\nVihollisen vastarinta oli sitkeää. Saadakseen taistelun ratkaistuksi\njääkärikapteeni _Svinhufvud_ lähetti 1 joukkueen 4:nnestä komppaniasta\noikealle sivustalle saartamaan vihollisen vasenta siipeä. Se ratkaisi\ntaistelun. Nyt vihdoin klo 11,30 ap. bolshevikit peräytyivät kolmatta\ntuntia kestäneen taistelun jälkeen luovuttaen Pysnikin kylän\nsuomalaisille.\n\nHetken kuluttua lähdettiin jatkamaan matkaa, ensin 5:s ja 4:s\nkomppania, 2:nen K.K.K., sitten tykistö ja viimeisenä 6:s komppania.\nKuljettiin täydessä taistelujärjestyksessä. Vastustaja saattoi piillä\nmissä hyvänsä.\n\nVihollinen tavattiin klo 2 ip. uudelleen Konselu—Lauksare linjalla,\njossa se vielä kerran yritti ryhtyä vastarintaan. Se karkoitettiin\nkuitenkin jo 15 minuuttia kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen.\n\nRäjähdyskomennuskunta ja 3:s joukkue 6:nnesta komppaniasta\njääkärikapteeni _Påhlsonin_ johdolla lähtivät sitten konekiväärien ja\ntykkien suojaamina räjähdyttämään Mürgin rautatiesiltaa, jonka ylitse\npunaisten panssarijuna juuri vähän aikaisemmin oli kulkenut Silta\nräjähdytettiin klo 3,30 ip.\n\nPataljoona lähetti sitten rykmentin komentajalle raportin päivän\ntaisteluista ja sillan räjähdyttämisestä ja jäi odottamaan uusia\nmääräyksiä. Sinä päivänä ei enää edetty pitemmälle, vaan pataljoona\nyöpyi lähitaloihin, Sartesta rautatielle saakka.\n\nSeuraavana aamuna, 1.2., klo 6.30 pataljoona räjähdyskomennuskunnan\nja tykkien kera lähti jälleen liikkeelle. 6:s komppania ja osa\nräjähdyskomennuskuntaa eteni pitkin rautatietä Vöru—Valk viimemainittua\nkohden. Muu osa pataljoonaa marssi maantietä Pruksi—Tamber kaupunkiin.\nKumpikaan joukko ei kohdannut vihollista matkallaan. Bolshevikit\nluopuivat Valkista enemmittä taisteluitta. 2:nen pataljoona marssi\nsinne klo 10,30 ap.\n\n2:sen pataljoonan kokonaistappio Valkin valloituksen yhteydessä\noli: 4:s komppania: 2 haavoittunutta sotilasta; 5:s komppania 6\nhaavoittunutta: (2 aliupseeria ja 4 sotilasta); 6:s komppania: 1\nkaatunut, joukkueenjohtaja _Lauri Pietilä_, ja 6 haavoittunutta (1\nupseeri, 2 aliupseeria ja 3 sotilasta).\n\n       *       *       *       *       *\n\nRatkaiseva taistelu Valkin omistamisesta suoritettiin kuitenkin\ntoisaalla.\n\nEversti _Kalm_ antoi, niinpiankuin hän oli saanut tiedon, että 2:nen\npataljoona eteni voitokkaasti päämääräänsä kohden, Tartto—Valk\nrautatien luona toimiville joukoilleen käskyn lähteä liikkeelle.\nLähimpänä päämääränä tällä suunnalla oli Luhde Grosshofin kartanon\nvaltaus, jotta voitaisiin sijoittaa tykistö sen luo, Valkia\nhallitsevalle kukkulalle, pommittamaan Valk—Wolmar rautatietä ja\nsiten häiritsemään vihollisen peräytymistä. Jääkärimajuri _Snellman_\nja yliluutnantti _Kuperjanov_ saivat klo 10,45 ap. käskyn asettua\ntoistensa yhteyteen kartanon valtaamiseksi.\n\nPohjan Poikain 1:nen patteri sijoitettiin koillis-itäpuolelle\nkartanosta. Se alkoi heti ampua vihollisen asemia. 3:s patteri oli\nasetettu asemiin Kiisan talon luo. Se avasi tulen Luhde Grosshofia\nvastaan klo 12,35 p. Yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissien patteri, joka\noli taistelun ajaksi määrätty jääkärimajuri _Snellmanin_ johtoon, oli\nPensin talon luona.\n\n_Kuperjanovin_ sissipataljoona järjestyi urhoollisen päällikkönsä\njohdolla taisteluun Luhde Grosshofin pohjoispuolella ja ryhtyi\netenemään kartanoa kohden. Pataljoona pääsi n. 50 m. päähän karta\nnosta kohtaamatta vastarintaa. Mutta silloin vihollinen avasi sitä\nkohden murhaavan kivääri- ja konekivääritulen, joka pysähdytti sissien\netenemisen. Heti taistelun alussa yliluutnantti _Kuperjanov_ haavoittui\nkuolettavasti. Sitäpaitsi hänen upseereistaan kaatui 3 ja haavoittui\n1, sotilaista kaatui 10 ja haavoittui 41. Sissipataljoona tarvitsi\nehdottomasti apua Luhde Grosshofin valtaamiseksi.\n\nPohjan Poikain 1:nen pataljoona oli klo 10 ap. kokoutunut Pijrin talon\nluo valmiina lähtemään sille määrättyjen tehtävien suorittamiseen.\n\nJääkäriluutnantti _Hannula_ kirjoittaa Luhde Grosshofin valloituksesta:\n\n»Koko operatsionikäskyssä N:o 4 esitettyä Valkin valtaussuunnitelmaa\ntäytyy katsoa taktillisesti virheelliseksi. Se oli kokonaan rakennettu\nsille olettamukselle, että vihollisen pääpuolustus keskittyisi\nitse kaupunkiin. Olettamus osoittautui kuitenkin vääräksi. Valkin\nkaupunki on puolustajalle varsin epäedullinen, etenkin talvisaikaan,\nja senvuoksi vastustaja keskittikin puolustuksensa Luhde Grosshofin\nympärille, jossa on erinomaiset asemat. Kokonaisen pataljoonan\n(P.P.2:sen) lähettäminen kauaksi itään oli tarpeetonta. Kuten\nedelläolevasta sen toiminnan kuvauksesta ilmenee, kohtasi se vain\nverrattain vähäistä vastarintaa, ja sitäpaitsi se oli niin kaukana,\nettei sitä voitu enää katsoa sivustasuojaksi, eikä se liioin\nvaikuttanut päätaistelun (Luhde Grosshofin) ratkaisuun. Eversti\n_Kalmin_ välittömässä johdossa olevista joukoista oli vain l/3\nkäytettävänä päätaistelua varten. Mitään yhteisreserviä ei oltu\njätetty. Sen sijaan, että oltaisiin pyritty mahdollisimman suurin\nvoimin ratkaisuun ja vihollisen aseman murtamiseen yhdessä kohdassa,\noli taisteluvoimat hajoitettu yli koko rintama-alueen, ja siitä\nsyystä koko hyökkäyksen teho heikentyi, eikä viholliselle onnistuttu\ntuottamaan musertavaa tappiota.\n\n»6:nnelle virolaiselle rykmentille määrätystä Sädejoen ylitse vievän\nrautatiesillan rikkomisesta ei tullut määräaikana mitään. Sillan tuhosi\nvasta Pohjan Poikain räjähdyskomennuskunta Valkin valtauksen jälkeen\nhelmikuun 1 p:nä. Vihollinen saattoi siis kaikessa rauhassa peräytyä\nValkista Riikaan päin. Tartto—Valk joukkoihin kuuluvien panssarijunien\ntoiminnasta ei liioin tullut mitään, kun rataa ei saatu ajoissa\nkuntoon. Samoin radan rikkominen Valkin eteläpuolella vihollisen\nperäytymisen vaikeuttamiseksi jäi vain tyhjäksi suunnitelmaksi, se kun\noli mahdoton toteuttaa.\n\n»Juuri voimien vähyyden vuoksi Luhde Grosshofin taistelu muodostui\nmeille erittäin raskaaksi. Sitäpaitsi liikkeelle lähtökäsky (annettu\nSangasten asemalla 31.1. klo 5,30 ap.) tuli minulle liian myöhään,\nsain sen vasta klo 8 ap. Olisi pitänyt ryhtyä etenemään jo yöllä,\njotta hyökkäys Luhde Grosshofia vastaan olisi voitu tehdä ennen päivän\nvalkenemista, aamuhämärissä, sen sijaan, että se nyt suoritettiin\nkeskellä kirkasta päivää.\n\n»Lähetän käskyn komppanioille kokoutua Pijrin talon luo, joka on 1:sen\nkomppanian majapaikka, mukanaan taistelukuormastot. Raskas kuormasto\njätetään rautatievaunuihin kuljetettavaksi myöhemmin junalla Valkiin.\nMukaan otetaan vain se, mitä 2 päivän aikana välttämättä tarvitaan.\n\n»Kokoonnuttuaan 1:nen pataljoona lähtee liikkeelle kulkien vihollisen\nhuomion välttämiseksi metsän kautta Tellisteen vievää syrjätietä. 1:nen\nkomppania huolehtii marssivarmistuksesta. Talvipäivä on kirkas ja\nauringonpaisteinen.\n\n»Emajoen maantiesillan (Ema- ja Peddeljoen yhtymäkohdassa) ylitse\ntultuamme eroavat Söörhofiin vievälle tielle operatsionikäskyn N:o\n4 määräyksen mukaisesti 2:nen komppania + l/3 1:sestä K.K.K:sta\njääkäriluutnantti _Koiviston_ johdolla ja 1 joukkue + 1 kevyt\nkonekivääri 3:nnesta komppaniasta luutnantti _Kalervon_ johdolla.\nOn huomattavaa, että luoteessa Helmen suunnalla tilanne on vielä\nepäselvä. Meidän pohjoispuolellamme sillä suunnalla tiedetään olevan\nvielä punaisia joukkoja, joita vastaan 3:s virolainen rykmentti,\nTarton suojeluspataljoona ja 1 _Kuperjanovin_ komppania toimivat.\nSöörhofiin on senvuoksi asetettava 1 joukkue selkäpuolen turvaamiseksi.\nJääkäriluutnantti _Koivistolle_ annan määräyksen ottaa haltuunsa Varnan\nkartanon, tiedoittaa sen tapahtumisesta viipymättä minulle ja jäädä\nsinne odottamaan lisämääräyksiä minulta sekä varmistaa ja tiedustella\njoka suuntaan ottaen yhteyden Piglusarin tien kautta, mikäli\nmahdollista, Luhde Grosshofia vastaan toimivien joukkojen kanssa.\nLuutnantti _Kalervon_ tehtävänä on varmistaa Söörhof, tiedustella\nluoteiseenpäin ja olla suoranaisessa yhteydessä rykmentin esikunnan\nkanssa. Yhteyden pitoa varten jääkäriluutnantti _Koiviston_ kanssa\nsaatan luovuttaa hänelle vain yhden ratsulähetin. (Pohjan Poikain\nratsuosasto ei vielä ollut saanut täyttä hevosmäärää, joten vain pieni\nosa siitä oli voinut seurata rykmenttiä Sangasteen muiden jäädessä\nTarttoon täydentämään varustuksiaan. Senvuoksi voitiin minulle antaa\nvain 2 ratsulähettiä, joiden lisäksi minulla oli oma ratsulähettini,\nsiis yhteensä kolme. Yhteydenpito eri tahoille hajoitetun pataljoonan\nosien välillä ja rykmentin johdon kanssa oli senvuoksi tietenkin varsin\nheikkoa.)\n\n»Koko ajan on edestämme, Luhde Grosshofista päin, kuulunut yhtämittaista\ntykki- ja kivääritulta. Pataljoonan esikunta ja kuormasto (2:sen\nkomppanian kuormastoa lukuunottamatta, joka seurasi komppaniaa)\njätetään Emajoen sillan korvassa, lähellä Söörhofin tienhaaraa olevan\nkarjatalon luo. Mukaan otetaan vain k.k.-, panos- ja sairasreet.\nEteen lähetetään heti pieni varmistus- ja tiedustelupatrulli ottamaan\nyhteyttä taistelevan sissipataljoonan kanssa. 1:nen komppania, 2/3\n3:nnesta komppaniasta ja 2/3 1:sestä K.K.K:sta sekä ambulanssi (lääkäri\n_Kallioinen_ ja sairaanhoitajatar _Kyllikki Pohjala_) etenevät\njohdollani aina Pensin talon luo.\n\n»Sissipataljoonan 2 tykkiä on asemissa talon luona maantien varressa.\nPohjan Poikain 3:s patteri on hiukan ylempänä vasemmalla Kiisan\ntalon luona. Majuri _Snellman_ ohjaa puhelimitse tykistön tulta\nmetsänreunassa Konisten talon kohdalla olevasta tähystyspaikasta.\nPunaisilla on nähtävästi vain yksi tykki käytettävänään. Aika ajoin sen\nammukset putoilevat maantielle Pensin talon eteen.\n\n»Menen Pohjan Poikain patterin luo ja asetun puhelimitse yhteyteen\nmajuri _Snellmanin_ kanssa. Hän ilmoittaa ensin, että tilanne\nparastaikaa on hyvä, ja että vihollinen maantien oikealla puolella\npakenee. Mutta hetkistä myöhemmin hän tiedoittaa, että virolaiset nyt\nvuorostaan peräytyvät, ja että tarvitaan pikaisesti yksi komppania\noikealle siivelle avuksi. Aikaisemmin lähettämäni tiedustelupatrulli\npalaa tuoden ilmoituksen, että yliluutnantti _Kuperjanov_ itse on\nvaikeasti haavoittunut, suuri osa hänen upseereistaan joko kaatunut tai\nhaavoittunut ja pataljoona vailla yhtenäistä johtoa.\n\n»Annan silloin jääkäriluutnantti _Kärnälle_ käskyn rientää johdossaan\n1:nen komppania ja 2 raskasta konekivääriä oikean siiven avuksi.\nAmbulanssi seuraa komppaniaa. Kun vielä suljetussa järjestyksessä\nmarssiva komppania on saapunut Varen torpan kohdalle, saa se tulta\nedessä olevasta Luhde Grosshofista. Yksi kuula m.m. lävistää neiti\n_Pohjalan_ vyössä riippuvan kenttäpullon. Juosten komppania rientää\nedessä olevan puron uomaan, jossa se on täysin suojassa.\n\n»Lääkäri _Kallioinen_ järjestää sitomapaikan Varen torppaan. Paikka\non tosin vaarallinen ollen alttiina vihollisen jalkaväkitulelle, ja\naika ajoin luodit rapisevatkin sen seinissä ja katossa. (Tykkitultaan\nvihollinen ei, kumma kyllä, kohdistanut sinne koko aikana.) Myöskin\nmaantie talon luota n. l/2 km taaksepäin on alttiina punaisten tulelle,\nja vihollisen konekiväärisuihku pyyhkii silloin tällöin maantietä.\njoten haavoittuneiden y.m. jälkikuljetus sitä myöten on uhattu, ja\nsenvuoksi alkumatka on kierrettävä metsän suojassa. Sissipataljoonan\nambulanssi on järjestänyt ensimmäisen sitomapaikkansa siksi kauas kuin\nEmajoen maantiesillan pohjoispäässä olevaan karjakartanoon, siis 3 km.\npäähän taistelulinjasta. (Lääkäri _Kallioisen_ ambulanssi hoiti sitten\nsekä Pohjan Poikien että virolaisten haavoittuneet pysyen urheasti\npaikoillaan loppuun saakka huolimatta siitä, että torppa oli koko\najan vihollistulen alaisena ja luodit tavan takaa puhkoivat kattoa ja\nseiniä. Onneksi kuitenkin kuulat kulkivat aina ylhäällä katon rajassa\nvahingoittamatta ketään sisällä olevista. Raskaassa työssään ambulanssi\nsai avukseen neidit _Inga Sahlbergin_ ja _Ruth Hannulan_.)\n\n»Pataljoonan komentopaikaksi valitsen Varen torpan kohdan. Siitä voi\nyhdellä silmäyksellä nähdä taistelualueen ja seurata ottelun kulkua\nkokonaisuudessaan. Hetken kuluttua saapuu paikalle eversti _Kalm_,\njoka määrää minut rautatie—Varna (viimemainittu mukaanluettuna)\nrintamakaistan ja sillä toimivien joukkojen päälliköksi ja antaa\nminulle tehtäväksi viipymättä valloittaa Luhde Grosshofin.\n\n»On ilmeistä, että punaiset ovat keskittäneet voimansa Luhde Grosshofin\npuolustukseksi, miehittäneet ja varustaneet sen vahvasti (m.m. on\nkonekiväärejä asetettu puihin). He tekevät koko ajan mitä urhoollisinta\nja sitkeintä vastarintaa. Luhde Grosshof on Valkin lukko, joka on\nmurrettava auki, ennenkuin voidaan ajatella kaupungin valtaamista.\n\n»Asema on vihollisille mitä edullisin. Puolustuksen tukikohdan muodostaa\nkartano puistoineen ja kivirakennuksineen, joka maaston korkeimmalla\nkohdalla ollen hallitsee laajalti ympäristöä. Joka puolella leviävät\nsuuret, aukeat, alaspäin viettävät pellot. Päivällä suoritettavaa\nhyökkäystä varten taas asema on mitä epäedullisin. Kun lisäksi maa\non lumen peittämää, eikä hyökkääjillä ole lumipaitoja, on tuskin\nlainkaan tilaisuutta suojattuun etenemiseen. Voimien vähyyden vuoksi\ntaas (sissipataljoona alkoi olla kokonaan hajalla, ja sitäpaitsi se\noli kärsinyt suuria tappioita) ei voida saartaa kartanoa joka taholta,\nvaan täytyy rajoittua hyökkäämään pääasiallisesti vain kahdelta\nsuunnalta. (Ehdottomasti edullisinta olisi ollut tehdä rynnäkkö vasta\nseuraavana yönä, eikä sillä olisi juuri aikaakaan menetetty, ellei\nolisi ollut tarjolla vaara, että _Kuperjanovin_ pataljoonan hyökkäyksen\nmurtumisen jälkeen punaiset olisivat voineet käyttää hyväkseen voittoa.\nTilanteen pakosta oli ryhdyttävä taisteluun huolimatta epäedullisista\nolosuhteista.)\n\n»Peddeljokeen pohjoisesta Varen torpan ohitse virtaavan puron syvä\nuoma tarjoaa hyökkääjälle täyden suojan. Sen rinteet ovat korkeat\nja verrattain jyrkät kohoten kuperina kartanoa kohden, joten sillä\nkohdalla, etenkin maantien itäpuolella, niiden suojassa saattaa päästä\nn. 200—300 m. päähän kartanosta. Mutta tämä onkin ainoa etu, minkä\nmaasto hyökkääjälle suo. Vastustajan ainoa heikko puoli taas on se,\nettä puolustuksen tukikohta, itse kartano, on aivan alttiina hyökkääjän\ntykistötähystykselle ja -tulelle. (Tykistömme suorittikin hyökkäyksessä\nsuuren palveluksen tukien koko ajan jalkaväen taistelua. Sen tuli\noli erinomaisen tarkkaa ja hyvin ohjattua tuottaen granaateillaan ja\netenkin shrapnelleillaan suurta tuhoa viholliselle.)\n\n»1:sen komppanian päästyä vahingoittumatta edellämainitun puron\nuomaan jääkäriluutnantti _Kärnä_ jakaa komppaniansa taistelua varten\nseuraavasti: 1 joukkueen jääkärivääpeli _Oivan_ johdolla on edettävä\nmaantien suunnassa sen oikeaa puolta kartanoa kohden, jääkäriluutnantti\n_Kärnä_ itse kahden joukkueen kera ryhtyy kiertämään ensin puron uomaa\nmyöten Paissariin, sieltä edelleen Piglusariin hyökätäkseen täältä\noikealta kaarrostaen Piglusar—Luhde Grosshof tien suunnassa. Kello on\nsilloin 1,30 ip.\n\n»1:sen komppanian levittäytyessä taistelua varten virolaisten ketju\nmakaa puron uomassa. Ylempänä puron rinteellä on toinen ketju, jota\nensin luulemme virolaiseksi, eikä jääkärivääpeli _Oivan_ joukkue siitä\nsyystä uskalla ampua taempana olevia vihollisparvia, vaikka tilaisuus\nsiihen olisi erinomainen. Mutta yht'äkkiä edessä oleva ketju avaakin\ntulen joukkuetta vastaan. Se on vihollinen. Kauempana olevat, tiheät\nbolshevikiparvet ovat kuitenkin jo ehtineet asettua suojaan.\n\n»Paikaltani saatan koko ajan seurata _Kärnän_ joukon liikettä oikealla.\nNäen, kuinka se kehittäytyy ketjuun Piglusarin ja Paissarin välillä\nja ryhtyy etenemään kartanoa kohden. Urhoollinen jääkärivääpeli\n_Oivo_ ei kuitenkaan malta odottaa komppanian pääosan saapumista,\nvaan ryhtyy konekiväärien avustamana hyökkäämään. Joukkue tunkeutuu\nkartanon puistoon asti ja joutuu siellä raivoisaan käsikähmään\nvastahyökkäykseen käyvien ylivoimaisten vihollisparvien kanssa. _Oivo_\nhaavoittuu itse leukaan ja lopulta, ettei joutuisi vihollisen käsiin,\nojentaa pistolinsa ohimoaan vastaan ja painaa liipasinta, mutta onneksi\nmakasiini on ammuttu tyhjäksi. Joukkueen onnistuu käsigranaateilla\ntorjuen irtautua ahdistavasta vihollisesta ja peräytyä kartanoon vievän\ntien ja maantien risteykseen, johon se asettuu asemiin avaten tulen.\n\n»Oikealla sivustalla jääkäriluutnantti _Kärnä_ lähestyy joukkonsa\nkanssa, joka suojattomalla aukealla edetessään on alttiina vihollisten\ntulelle ja kärsii melkoisia tappioita saaden m.m. tulta etuoikealla\nolevasta metsästä. Lähtiessään liikkeelle _Kärnä_ tapaa metsässä\nPiglusarin luona pienen joukon virolaisia, n. 30 miestä, jotka hän\nottaa mukaansa.»\n\nLuutnantti _Reponen_ kertoo taistelun tästä vaiheesta:\n\n»Olemme joutuneet ristituleen.\n\n»'Mars mars! huutaa _Kärnä_. — Konekivääri asemiin ja tulta metsään!'\n\n»Juostaan. Lumi pöllähtelee. Konekivääri toimii tehoisasti. Vihollisen\nsivustatuli vaikenee vähitellen.\n\n»Syöksytään yli maantien ja heittäydytään asemiin pellolle parinsadan\nmetrin päähän Luhde Grosshofin puistikosta. Alamme _Kärnän_ kanssa\nvierekkäin seisten tähystellä. Tilanne näyttää kummalliselta.\nPuistokujassa liikkuu miehiä, toiset tullen meihin päin toiset pyrkien\nkartanon suojaan. Vasemmalla olevan virolaisten ketjun suunnalta\nhyökkäilee myös väkeä kartanoon.\n\n»'lisivatko virolaiset jo edenneet sinne?' mutisee _Kärnä_.\n\n»Hän koettaa huutaa päästäkseen selville asiasta. Ammunta on tällä\nkertaa vaiennut. Joku kartanon luota huutaa vastaan ja heiluttaa\nkättään.\n\n»Silloin äkkiä ilmestyy suurehko osasto näkyviin. Kuuluu miestemme\nhuutoja: nyt ne tulevat!\n\n»_Kärnä_ katsahtaa taakseen ja antaa määräyksen vetäytyä takanamme\nolevaan maantienojaan. Koetan kiljua hänelle, että meillähän on\nkäsigranaatteja. Myöhäistä. Miehemme juoksevat jo. Osasto on\nnyt kokonaan näkyvissämme. Suhahtelee — se ampuu siis meitä.\nVihollinen! Entäpä, jos ovat virolaisia, jotka eivät tiedä mitään\nkiertoliikkeestämme ja luulevat suomalaisia vastahyökkäystä tekeviksi\nbolshevikeiksi. Olkoot! Kun kerran ampuvat, ammumme mekin.\n\n»Avataan tuli. Minulla on venäläinen kivääri, jolla innostun ampumaan.\n_Kärnä_ seisoo lähelläni. Kerran kuulen hänen sanovan: mitä on tehtävä?\nEn muista, mitä vastasin. Alan jälleen ampua ajatellen, että kyllähän\n_Kärnä_ sitten antaa määräyksensä kun pääsee johonkin päätökseen.\n\n»Jonkin ajan kuluttua huudetaan minulle, että minun on\notettava komppania johtooni. Tokaisen tylsästi: miksi? Sitten\njuolahtaa mieleeni, että _Kärnä_ on ehkä lähtenyt tapaamaan\npataljoonankomentajaa, ja että _Oiva_ kärkensä kanssa on kenties\njäänyt virolaisten riveihin. Otan siis johdon. Pian ymmärrän syyn, kun\nalan kulkea pitkin ketjua. Siinä pari miestä kantaa jääkäriluutnantti\n_Kärnää_, joka on saavuttanut urhon kuoleman. Luoti on osunut keskelle\notsaa.\n\n»Kaatuneen päällikön viimeiset sanat: mitä on tehtävä? kaikuvat\nkorvissani.\n\n»Minua häiritsee vielä kysymys, ovatko vastassamme olevat vihollisia vai\nystäviä.\n\n»Siellä ne seisovat. Pelottomia miehiä joka tapauksessa. Päätän koettaa\nsaada jonkun heistä lähenemään. Määrään muutaman miehen heiluttamaan\nnenäliinaa kiväärinpiipun päässä. Lähenevät. Miesten tekisi mieli\nampua, mutta kiellän sanoen:\n\n»'Ei ole vahinkoa, jos tulevat likemmäksi. Siinä tapauksessa, että ne\novat vihollisia, kaadamme ne kaikki.'\n\n»Mutta ne eivät tule lähemmäksi, vaan äkkiä vetäytyvät taaksepäin ja\nalkavat jälleen ampua. Silloin meidän puoleltamme avataan tuli, jota\nkestää taistelun loppuun saakka.»\n\nJääkäriluutnantti _Hannula_ jatkaa Luhde Grosshofin valtauksen kuvausta:\n\n»Oikealta kaartavat joukkomme pääsevät maantien reunaan asti yhtyen\n_Oivan_ joukkueeseen, tunkeutuvat vielä jonkin matkaa kartanon\npuistoon, mutta vihollinen kohdistaa niihin niin kiivaan, keskitetyn\nk.k.- ja kivääritulen, että niiden on pakko vetäytyä maantien taakse\nasemiin.\n\n»Haavoittuneita tuodaan yhä enemmän taistelulinjasta. Lääkärillä ja\nsairashoitohenkilökunnalla ei ole hengähtämisaikaakaan. Varen torpan\nsuojat täyttyvät haavoittuneista virolaisista ja suomalaisista.\nNiitä kuljetetaan myös tulilinjaa lähempänä olevaan Kamatsin taloon,\njossa komppanioiden sanitäärit antavat ensi avun. Haavoittuneiden\nkuljettamiseksi edelleen on taakse jääneen kuormaston purettava\nrekiään. Tässä yhteydessä on syytä mainita se erinomainen urheus ja\nuhrautuvaisuus, jota tulilinjassa toimivat komppanioiden sanitäärit\nosoittavat, samoinkuin pataljoonan hevosmiehet, jotka ajavat pitkin\ntaistelualuetta usein tulilinjaan asti korjaten haavoittuneita.\n\n»Saatuaan 1:sen komppanian hyökkäyksen pysähdyksiin vihollinen keskittää\nnyt tulensa osaksi vasenta siipeämme vastaan, jonka virolaiset\nmuodostavat, osaksi sen konekiväärien luotisuihku pyyhkii vastapäätä\nolevan joen törmää, maantietä ja sitomapaikan ympäristöä.\n\n»Sissipataljoona on jo aivan hajallaan, suuria tappioita kärsinyt\nja vailla yhtenäistä johtoa, mutta ottelee kuitenkin erinomaisen\nurhoollisesti. Tulilinjassa olevat virolaiset ovat maantien\noikealla puolella yhtyneet Pohjan Poikien ketjuun taistellen heidän\npäällikköjensä alaisina. Vasemmalla puolella maantietä on, kuten\nsanottu, yksinomaan virolaisia. Olen aikaisemmin lähettänyt Pensin\nluo jääneille 3:nnen komppanian kahdelle joukkueelle käskyn saapua\npikamarssissa Varen luo. Komppania tulee jääkäriluutnantti _Marttisen_\njohdolla juoksumarssissa paikalle ja heittäytyy maahan maantien vasemmalle\npuolelle metsän suojaan jääden odottamaan enempiä määräyksiä.\n\n»Nähdessäni, että maantien vasemmalla puolella olevat virolaiset\nvihollistulen pakotuksesta alkavat peräytyä juosten alas joen\nrinnettä annan jääkäriluutnantti Marttiselle käskyn viipymättä\nkehittää puolet joukostaan maantien vasemmalle puolelle ja temmata\nperäytyvät virolaiset mukaansa takaisin hyökkäykseen. Jääkäriluutnantti\n_Marttinen_ lähtee itse joukkueen mukaan.\n\n»Tykistömme, joka aikaisemmin jalkaväen tultua lähelle vihollista on\nollut pakotettu siirtämään tulensa edemmäksi, ryhtyy taas pommittamaan\nvihollisen etulinjaa.\n\n»Juostuaan alas puron uomaan kärsimättä tappioita, vaikka vastustaja nyt\nsuuntaa tulensa puron äyräille, _Marttisen_ joukko alkaa ponnistella\nkartanoa kohden. Vihollinen on, kuten myöhemmin saan kuulla, tuonut\nlisäväkeä Valkista Luhde Grosshofiin, ja sen vastarinta on nyt\näärimmäisen sitkeää ja raivoisaa.\n\n»Klo 3 aikaan alkaa Varnan suunnalta kuulua kivääritulta, johon muutama\ntykinlaukaus sekautuu. Taistelun hälyä kuuluu vain n. 10 minuutin\najan, senjälkeen kaikki on hiljaista. Arvaan, että jääkäriluutnantti\n_Koivisto_ on nyt kosketuksissa vihollisen kanssa, ja päättäen\ntaistelun lyhytaikaisuudesta hän on tehtävässään onnistunut. Varnan\nsaattaa siis edellyttää olevan hallussamme ja oikean sivustamme\nturvatuksi. Olettamukseni osoittautuukin sitten oikeaksi. Vasen\nsivustamme sitävastoin on uhan alainen, sillä panssarijunat eivät pääse\ntukemaan toimintaamme, kuten yllä on mainittu.\n\n»Vihollistulen pakotuksesta jääkäriluutnantti _Marttisen_ joukon täytyy\n(m.m. keskitti 6 raskasta konekivääriä sitä vastaan tulensa) vetäytyä\nhiukan taaksepäin rinteen suojaan. Tällöin vääpeli _Riikosen_ joukkue\n1:sestä K.K.K:sta saa käskyn rientää avuksi. Raskaita konekiväärejä\non lumessa vaikea liikutella, kantaessaan niitä miehet uupuvat.\nOmien joukkojen yli ampuminen on mahdotonta, kun aukean laidassa ei\nole mitään korkeampaa paikkaa. Siis ei auta muu kuin koettaa pyrkiä\njalkaväen tasalle ja ajoissa vääpeli _Riikonen_ ehtiikin kivääreineen\npaikalle. Hän asettaa heti kiväärinsä asemaan ja avaa tulen. Tällä\ntaisteluhetkellä sattuu seuraava unhottumaton episodi:\n\n»Toisen konekiväärin miehistöön kuuluvat m.m. sotilaat _Hannes\nLappalainen_ sekä veljekset _Oskar_ ja _Sven Häggman_. Kun\nk.k.-joukkue avaa tulen, niin silloin juuri punaisten k.k.-suihku\nosuu mainittuun kivääriin ja ampujana oleva sotilas _Lappalainen_\nhaavoittuu käsivarteen ja silmänräpäyksen kuluttua päähän vaipuen\nkuolleena kiväärinsä päälle. Samassa _Oskar Häggman_ tarttuu kaatunutta\nhartioista, nostaa syrjään ja asettuu jatkamaan ampumista, mutta ei\nehdi aloittaakaan, kun jo saa kuulan päähänsä jääden hänkin kuolleena\nvirumaan kiväärin päälle. Tämän jälkeen vuorostaan _Sven Häggman_\nnostaa kaatuneen veljensä syrjään astuen hänen tilalleen ja ryhtyy\nampumaan. (_Sven Häggman_ pysyi haavoittumattomana sodan loppuun\nsaakka.) Koko ajan on joukkueen tuli täydellinen, vaikka monta miestä\nkaatuu ja haavoittuu. Lopputaistelussa vääpeli _Riikonen_ itse ampuu\ntoisella kiväärillä, kun ei siihen enää riitä kykenevää miestä ja\nloput — 3 miestä — ovat raskaan 'rukin' kantamisesta puolikuolleina.\n(Kyseessä olevan kiväärin miehistö menetti taistelussa 2 kaatunutta ja\n2 haavoittunutta.)\n\n»Koska jo alkaa hämärtää ja tahdon saada voimia kuluttavan taistelun\nmahdollisimman pian ratkaisuun, lähetän viimeisen reservini, jäljellä\nolevan joukkueen 3:nnesta komppaniasta tuleen. Sen johtajalle,\nvääpeli _Rytköselle_ annan tehtäväksi kulkea ensin puron uomaa myöten\nalaspäin Peddeljokeen asti ja sieltä sitten hyökätä vasemmalta puolen\nkartanon kimppuun. Mutta joukkue ei maltakaan kulkea tarpeeksi\npitkälle, vaan nousee liian aikaisin ylös puron uomasta joutuen näin\nedellisen joukkueen vasemman siiven sisään ja osaksi sen jatkoksi.\nKonekiväärijoukkueen tulen suojassa luutnantti _Marttinen_ ryhtyy nyt\nlisätyin voimin uudelleen etenemään. Taistelu on ratkaisukohdassaan.\nPitkin koko hyökkäysrintamaa käydään nyt rynnäkköön.»\n\nPohjan Poikain 1:sen komppanian sotilas S. kertoo Luhde Grosshofin\ntaistelun loppuvaiheista:\n\n»Konekiväärimme ensimmäisen panoslaukun olemme ampuneet tyhjiin, ja\ntoinen on jo alulla. Kiväärinpiippu punoittaa. Ajan lunta sen niskaan,\nja saan vastaukseksi kiukkuisen sihinän. Tyhjiksi ammutut kasetit\novat sikin sokin hangella, ja patruunan hylsyt kohoavat pienenä\nkumpuna patruunapesän alla. Käskystä lyön tyhjän laukun piipun tueksi.\nPakkasesta huolimatta olen aivan sulaa kuumuuteen.\n\n»Ehdin vähän vilkaista sivullenikin. Vasemmalla meistä, kartanoon\njohtavalla puistokujalla makaa joitakin tummia möhkäleitä Ne ovat\nmeidän poikiamme. Tuolla aivan lähellä kartanoa joku haavoittunut\nPohjan Poika lepää nojaten vaahteran rosoista runkoa vastaan.\nTuossa taas toinen koettaa ryömiä ketjuamme kohden vetäen perässään\nauennutta sidekääröä, jolla hän on koettanut sitoa haavaansa.\nKauempana sanitäärit paareineen kulkevat sitomassa ja korjaamassa pois\ntaistelukentältä vaikeasti haavoittuneita, joita makaa siellä täällä\nketjumme edessä pitkin koko rintamaa.\n\n»Olemme taistelleet herra ties kuinka kauan. Yht'äkkiä lakkaa ampuminen.\nAinoastaan jokin laukaus enää pamahtaa.\n\n»'Edessä on meidän miehiä, älkää ampuko!'\n\n»Emme käsitä mitään. Tottelemme kuitenkin ja annamme konekiväärimme\nlevätä. Ainoastaan oikealta kuuluu vielä ammuntaa. Siellä on\nvirolaisia, jotka räiskyttävät edelleen.\n\n»'Älkää ampuko! Ettekö kuule?'\n\n»Lähin virolainen sotilas väittää ampuvansa vain tähtiä osoittaen tuonne\nylös, jossa taivas alkaa jo hiljalleen hämärtyä. Virolaiset koettavat\nkyllä vakuuttaa, että vastassamme on punaisia, ja ettei mikään\nväärinkäsitys ole mahdollinen. Mutta me emme tahdo uskoa. Vihdoin\nlähtee pari vapaaehtoista ottamaan selvää asiasta. Kiväärin tukki ylös\nnostettuna he lähenevät kartanoa.\n\n»'Keitä te olette?'\n\n»Ryhmäpäällikkö K:n kysymys saa vastaukseksi kuularyöpyn, ja huimalla\nvauhdilla pojat kipaisevat pellon poikki luotien saattamina ja samaa\nkyytiä ketjuun.\n\n»Punaisia!\n\n»Alamme taas ampua uudella innolla.\n\n»'Ketju oikealla!'\n\n»Bolshevikit aikovat siis toden teolla tuhota meidät. Yksi raskaista\nkonekivääreistä saa määräyksen lähteä avuksi. Kohta tasainen ta-ta-ta\nrauhoittaa miehiämme. Oikealta tulee pitkin ketjuamme nopeasti edeten\nsanoma: punaiset pakenevat!\n\n»Äsken näyttäytynyt ketju ei siis ollutkaan muuta kuin jono pakenevia,\njotka painautuvat kiireen kaupalla kohti Valkia.\n\n»'Syöksyyn — ylös — mars mars!'\n\n»Hurraten ketjumme painuu jälleen yli lumisen pellon. Kevyemme ampuja\njuoksee aukean ylitse kivääri kainalossaan ampuen sillä juostessaan\nminkä ennättää.\n\n»Näen jonkun uhkarohkean punaisen lättiläisen ruumiin melkein\npuolivälissä aukeata. Poisheitettyjä kiväärejä, selkäreppuja ja verta\non kaikkialla. En ehdi muuta kuin vähän vilkaisemaan sivulle, vauhtimme\non näet ankara.\n\n»Sivuutamme tiilirakennuksen ja sen yhteydessä olevan pienen puutalon.\nMies seisoo viimemainitun ovella. Erotan hänen kädessään kevyemme\nampujaan kohdistetun kiväärin. Aivan kintereilläni juoksee johtajamme L.\n\n»'Ammu!'\n\n»Silmänräpäyksessä hän käsittää tilanteen, salamana lentää kivääri\nposkelle. Laukaus. Tumma ruumis vierähtää porraspäihin jääden siihen\nliikkumattomaksi.\n\n»Maantielle tullessamme saamme näkyviimme vihollisen jättämän\nkonekiväärin, vähän matkan päässä toisen ja aivan sen vieressä\nkolmannen — kevyen. Ohimennessämme vain kosketamme niitä\nvahvistaaksemme ne komppaniallemme kuuluvaksi sotasaaliiksi.\n\n»Maantien toisella laidalla on rykelmä heinähaasioita. Kuumeisella\nkiireellä käymme työhön käsiksi, ja pian on meillä niin suuri aukko\nheinämuurissa, että voimme pistää konekiväärimme piipun siitä ulos\nsuunnataksemme tulen pakeneviin. Loivalla mäenrinteellä kapuaa\njoukottain punaisia lättiläisiä pyrkien metsän suojaan. Mutta heidän\nollessaan jo pitemmällä kuin puolivälissä saamme kiväärimme kuntoon, ja\nsitten se alkaa. Lumi vain pöllähtelee yhtenä ryöppynä. Ruumis ruumiin\njälkeen vierähtää alas rinnettä. Punaiset koettavat raahata turvaan\nhaavoittuneita tovereitaan, mutta auttajat jäävät myös makaamaan\nhangelle kevyemme kuulien satuttamina.\n\n»On jo aivan hämärää, kun ammumme viimeisen laukauksemme. Makaamme\nketjussa Luhde Grosshofin eteläpuolella. Vähitellen hikinen ruumis\njäähtyy, ja pakkanen alkaa tuntua purevalta. Tapaa taas vanhat tutut,\njotka on hetkeksi unohtanut taistelun melskeessä.\n\n»'Vielähän elät!'\n\n»'Vielähän sinäkin.'\n\n»'Terve, terve. Meillä taisikin olla kuumat paikat?'\n\n»Huudahduksia, kysymyksiä ja vastauksia satelee ilmassa. Se on kaatunut\nja se ja se. Mieli synkistyy.\n\n»Puolisen tuntia makaamme ketjussa pakkasen kynsissä. Patrulleja\nmuodostetaan ja lähetetään joka suuntaan. Komppanian jäännös kokoutuu\njonkin pitkän rakennuksen edustalle.\n\n»'Kiväärit yhteen — pane! Poistukaa!'\n\n»Ryhmät ovat käyneet pieniksi. Vähän ajan kuluttua tuodaan höyryävä\nkenttäkeittiö paikalle. Saamme jotakin taas suuhumme. Olemmekin\ntapelleet koko päivän syömättä. Ulkona pihamaalla tuntuu kylmältä.\nLähden sisälle lämmittelemään. Pilkkopimeät huoneet ovat täynnä\nsotilaitamme. Viimeisessä huoneessa on virolaisia, _Kuperjanovin_\nsissejä.\n\n»Takaisin pihalle pyrkiessäni törmään vastakkain 3:nnen komppanian\nlähetin kanssa. Hän, tuo metrinkorkuinen, raahaa perässään komppanian\nlippua.\n\nLuhde Grosshofin valloittaja, jääkäriluutnantti _Hannula_\nratsulähettinsä kera kartanon pihalla.\n\n»'Minä pelastin meidän komppaniamme lipun. Sinne olivat jättäneet\ntaistelukentälle.'\n\n»'Minne viet sitä nyt?'\n\n»'Komppanianpäällikölle.'\n\n»'Anna kun autan sinua. Tule mukaan.'\n\n»'Lippua en anna. Minähän sen pelastin.'\n\n»Autan häntä pääsemään perille. Miten lujasti nuo pienet kädet ovatkaan\nkietoutuneet lipputangon ympärille! Mennessään hän vielä mutisee\nitsekseen:\n\n»'En anna, en, vaikka miten kävisi.'\n\n»Suljen oven hänen jälkeensä ja painun ulos pakkasiltaan.»\n\nLuhde Grosshofin kartano joutui täten siis erittäin sitkeän ja\nraivokkaan taistelun jälkeen Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan haltuun\ntammikuun 31 p:nä klo 4,30 ip. Taistelun harvinaista kiivautta osoittaa\nsekin, että sen kuluessa Pohjan Pojat ja lättiläiset tarkk'ampujat\nsaattoivat joutua käsikähmäänkin, jolloin oteltiin mies miestä vastaan\nelämästä ja kuolemasta.\n\nPohjan Poikain 1:nen pataljoona oli saanut tulikasteensa ja osoittanut\nloistavasti, että sen kuntoon saattoi luottaa vaarallisimmissakin\ntilanteissa. Koko pataljoona oli täyttänyt tehtävänsä loistavasti,\nurhoollisesta pataljoonankomentajasta pienimpään lähettipoikaan saakka.\n\nPataljoonan tappiot olivat erittäin raskaat. 1:nen komppania menetti\nkaatuneina päällikkönsä, jääkäriluutnantti _Antti Kärnän_ ja sotilaat\n_Eino Aulangon, Akseli Hieperin, Sulo Koskisen, Vilho Koskisen_ ja\n_Aarne Virtasen_ sekä kaatuneena tai vangiksi joutuneena sotilas\n_Pekka Väätäsen_ ja haavoittuneina 3 upseeria, joukkueenjohtajat\n_Eero Gammelinin, Yrjö Brusinin_ ja _Oivon_, 3 aliupseeria ja 11\nsotilasta, joista kuoli myöhemmin haavoihinsa 1 aliupseeri: kersantti\n_Arvo Järvinen_, ja 4 sotilasta: _Topias Hämäläinen, Niilo Jussila,\nKalle Laaka_ ja _Kalle Tenho_. l:sestä K.K.K:sta kaatui aliupseeri\n_Otto Snellman_ ja sotilaat _Edvin Aho, Oskari Häggman_ ja _Hannes\nLappalainen_ sekä haavoittui 4 sotilasta. 3:nnen komppanian tappiot\nolivat varsin suuret: kaatuneet: vääpeli _Toivo Auvinen_, kersantti\n_Antti Valtonen_, ryhmänjohtajat _Lauri Brander_ ja _Viljo Teeri_\nja sotilaat: _Antti Ahvonen, Ville Haajanen_ ja _Pauli Veikkola_\nsekä haavoittuneet: 2 upseeria, joukkueenjohtajat _Kaarlo Mantere_\nja _Rytkönen_, ja 25 sotilasta, joista kuoli myöhemmin haavoihinsa\n4 sotilasta: _Oskari Ahokas, Yrjö Häyhä, Yrjö Taberman_ ja _Väinö\nVallin_. Pataljoonan kokonaistappio oli: kaatuneita, haavoihinsa\nkuolleita ja kadoksiin joutuneita: 1 upseeri, 6 aliupseeria ja 20\nsotilasta, sekä haavoittuneita: 5 upseeria, 2 aliupseeria ja 32\nsotilasta.\n\nJääkäriluutnantti _Hannula_ kertoo edelleen:\n\n»Heti kartanon valtauksen jälkeen punaisten tykki, joka on asemassa\nTelin luona, alkaa pommittaa ihmeteltävän tarkasti kartanoon vievää\ntietä ja itse kartanoa. Pommitusta kestää vain n. 10 minuuttia, eikä se\nvahingoita ketään.\n\n»Ihmettelen, miksi taistelun loppupuolella tykistömme ei ole enää\navustanut hyökkääviä joukkojamme. Selityksen saan taistelun päätyttyä\nmajuri _Snellmanilta_. Punaiset olivat lähettäneet nähtävästi radan\nvartta pitkin joukon kiertämään vasenta sivustaamme. Tästä liikkeestä\nemme Varen luona tienneet mitään, eikä sitäpaitsi olisi ollutkaan\nvoimia jäljellä sitä vastaan. Silloinkuin taistelu Luhde Grosshofista\noli ratkaisukohdassaan, ilmestyi tykistön eteen Konisten talon kohdalle\nmetsänreunasta yhtäkkiä punaisten ketju. Se oli nähtävästi ensin\nkulkenut radan vartta ja sitten painunut Peddeljoen uomaan, josta se\nnousi Konisten kohdalla ylös. Patterien oli kiireimmiten valjastettava\nhevoset tykkien eteen ja ajettava täyttä laukkaa tiehensä. Sillan\nkorvassa, lähellä Tellisteä, ollut virolainen ambulanssi ajoi suin\npäin matkoihinsa. Luhde Grosshofin juuri silloin tapahtunut valloitus\npakotti kuitenkin tämän vihollisjoukon peräytymään takaisin.\n\n»Kartanosta karkoitettu vihollinen pakenee meidän konekivääritulemme\nahdistamana suurimmaksi osaksi suoraan alas Peddeljoen uomaan ja sieltä\nedelleen rautatielle päin. Panssarijuna olisi tällöin erinomaiseksi\navuksi. Kartanon kellarista löydetään vielä joitakuita kätkeytyneitä\nvihollisia, niiden joukossa pari kiinalaista. Vastustajamme ovat\nolleet lättiläisiä, joukossa kiinalaisiakin, joiden ruumiita löydetään\nkaatuneiden joukosta.\n\n»Taistelusta uupuneet miehet eivät jaksa ajaa takaa vihollista,\njoten pataljoona pysähtyy yhdessä kerallamme lopputaisteluun\nosaaottaneiden virolaisten kanssa — n. 30—40 miestä — asemiin Luhde\nGrosshofista n. 1 km. lounaiseen olevaan tienristeykseen. Samaan\naikaan saapuu jääkäriluutnantti _Koivistolta_ kirjallinen ilmoitus,\nettä Varna on hallussamme. Heti taistelun päätyttyä lähetetään\npatrullit etuoikealla olevaan metsään, vasemmalle rautatietä kohden\nja pitkin maantietä, ottamaan selvää, ovatko kylät edessämme\nvihollisista vapaat. Haavoittuneita ja kaatuneita kerätään vielä\ntakanamme taistelualueella. Patrullit palaavat kylistä ilmoittaen,\netteivät ole nähneet niissä mitään epäilyttävää. Pataljoona kerätään\ntienristeykseen. Kenttäkeittiölle on lähetetty käsky saapua paikalle,\nja miehille jaetaan lämmin keitto, josta edellisestä päivästä saakka\nnälkää nähneet virolaisetkin saavat osansa. Syönnin jälkeen lähdetään\nliikkeelle mukanamme luutnantti _Pekarskyn_ johtama pieni joukko\nsissipataljoonasta. Muu osa siitä on aivan hajallaan, ja sitä kootaan\nja järjestetään rintaman takana.»\n\nLuhde Grosshofin taistelusta tulkoon tässä yhteydessä vielä mainituksi,\nettä jääkärimajuri _Snellmanin_ tykistön tulen vaikutus huomattiin\ntaistelun päätyttyä erittäin tehokkaaksi. Kartanossa ja sen ympärillä\nolevissa punaisten asemissa huomattiin useita täyssattumia, pihalla\nolleisiin vihollisen konekivääripesäkkeihin oli putoillut Pohjan\nPoikain tykkien ammuksia, ja eräänkin iskukuopan ympärillä makasi\n19 vihollisen ruumista. 1:nen patteri kulutti taistelun aikana 148\ngranaattia ja 3:s patteri 80 shrapnellia ja 5 granaattia. Pohjan\nPoikain tykistöstä haavoittui taistelussa vain 1 mies lievästi.\n\n1:sen pataljoonan vaiheista taistelun jälkeen ja tulosta Valkiin\njääkäriluutnantti _Hannula_ kertoo:\n\n»On jo tullut pimeä. Maasto maantien oikealla puolella Luhde Grosshofin\nkartanosta Valkiin saakka on aukeata, kumpuista, vasemmalla taas\non Peddeljoen uoma, ja heti sen toiselta puolelta alkaa havumetsä.\nEnnen Valkia on useita puolustukseen sopivia kohtia bolshevikeille.\nKun tahdon päästä eteenpäin niin nopeasti kuin suinkin tarvitsematta\nvihollisia kohdatessamme levittää koko pataljoonaa taisteluun, lähetän\njääkäriluutnantti _Marttisen_ johdolla edellämme kulkemaan pienen,\nkäsigranaateilla runsaasti varustetun iskujoukon, jonka tehtävänä\non pimeyttä hyväkseen käyttäen yllättävästi ottaa haltuunsa edessä\nolevat kylät, jos punaiset yrittäisivät niissä vastarintaa. Muu osa\npataljoonaa seuraa jäljessä. Vihollinen on kuitenkin vetäytynyt Valkiin\nsaakka. Pataljoona ja luutnantti _Pekarskyn_ joukko majoittuvat Laun,\nRamonin ja Duden taloihin. Viimemainittu huolehtii oikean sivustamme\nvarmistuksesta, muu etuvartiopalvelus annetaan 1:sen komppanian\ntehtäväksi, joka asettaa kenttävartion Teliin ja ryhtyy tiedustelemaan\nValkia kohden. Puolustusasemat määrätään ja raskaat konekiväärit\nasetetaan asemiin, sittenkuin ne on puhdistettu. Uupuneet sotilaat\nsaavat levätä.\n\n»Päivän taistelu on ollut raskas ja verinen vaatien monta korvaamatonta\nuhria. Suuremmat ovat kuitenkin punaisten tappiot. Valkin asukkaat\nkertovat sittemmin, että koko päivän punaiset ovat kuljettaneet\nkuolleitaan ja haavoittuneitaan kuormittain taistelupaikalta Valkiin.\n\n»Välittömässä johdossani oleva taisteluvoima on illalla 31\np:nä melko vähiin supistunut 1/3 pataljoonaa, nyt siis puolet\ntaisteluvahvuudestamme, on muualla sidottuna. Mitään reserviä ei ole.\nTykistö on vetäytynyt takaisin. Niin ollen olen pakotettu luopumaan\naikeestani hyökätä vielä sinä yönä kaupunkiin. Sitäpaitsi saan illalla\neversti _Kalmilta_ käskyn pysyä ottamissani asemissa ja odottaa\naamua, jolloin tykistön toiminnan tuloksista riippuen annettaisiin\netenemiskäsky.\n\n»Yöllä saan vielä _Kuperjanovin_ sijaiselta ilmoituksen, että hän on\nsissipataljoonan kanssa Kiisan talossa, ja että siitä on jäljellä n.\n150—170 miestä.\n\n»Ei voida siis toistaiseksi ottaa lukuun sissipataljoonan käyttöä\nkokonaisuudessaan, sillä sitä ei vielä ole saatu jälleen kootuksi\nja järjestetyksi, ja sitäpaitsi se on lopen uupunut. Illalla\nilmoittautuu minulle tosin vielä n. 40 miestä sissipataljoonasta,\njoten käytettävissäni on sillä hetkellä n. 70 virolaista. Koska pidän\nvoimiani riittämättöminä ja luutnanttien _Koiviston_ ja _Kalervon_\ntoimintataholta ei kuulu mitään levottomuuteen aihetta antavia\ntietoja, päätän kutsua 2:sen komppanian ja luutnantti _Kalervon_\njoukkueen takaisin pataljoonan luo voidakseni yhdistetyin voimin\naamun valjetessa rynnätä sisään kaupunkiin. Ilmoitan toimenpiteestäni\neversti _Kalmille_, joka vastaa, että on tosin uskallettua ottaa pois\nmainittuja osastoja, mutta ettei hän tahdo silti peruuttaa määräystäni.\nSamalla hän kuitenkin kieltää hyökkäämästä Valkiin ennen hänen\nkäskyään. Luutnantit _Koivisto_ ja _Kalervo_ saapuvat aamuhämärissä\nja majoittuvat työväentaloon maantien varrelle. 2:nen komppania on\nmenettänyt Varnan taistelussa vain 1 miehen lievästi haavoittuneena.\n\n»Pohjan Poikain tykistö asettuu asemiin majapaikkamme luo ja ryhtyy\npäivän valjettua pommittamaan kaupungin eteläpuolta pyrkien\nrautatienaseman ja radan vahingoittamiseen. Tehtävä on kuitenkin\nvaikea, sillä suoranaista tähystysmahdollisuutta ei ole, tuli on\nohjattava kartan ja kaupungin muita rakennuksia korkeammalle kohoavien\ntornien y.m.s. mukaan.\n\n»Aamulla saan etenemiskäskyn eversti _Kalmilta_ ja ilmoituksen, että\nhiihtokomppania, joka aamuyöstä on saapunut Tartosta Sangasteen\njääkäriluutnantti _Kareksen_ johdolla, on annettu käytettäväkseni.\n(Jääkäriluutnantti _Kares_ ilmoittautui minulle kuitenkin vasta\niltapäivällä Valkissa.)\n\n»Aamuyön kuluessa 1:sen komppanian tiedustelupatrullit ovat retkeilleet\nkaupunkiin asti.\n\n»Tykistömme juuri aloittaessa pommitustaan tuodaan luokseni 3\npunasotilasta, jotka 1:sen komppanian kenttävartiosto on vanginnut\nmaantiellä, kun he ajoivat reessä kaikessa rauhassa Valkista Luhde\nGrosshofia kohden. Vangit, jotka ovat lättiläisiä ja muuten hyvissä\nsotilaspukimissa, kertovat olevansa sanitäärejä, nukkuneensa yön\nrautatienasemalla ja herättyään huomanneensa kaikkien lähteneen\npois. He luulivat silloin, että joukot ovat lähteneet rintamalle\nLuhde Grosshofiin, ja lähtivät ajamaan perässä joutuen siten suoraan\nkäsiimme. Heidän kertomuksestaan saattaa siis olettaa, että punaiset\novat vetäytyneet pois kaupungista. Samalla saapuu itsestä komppaniasta\nilmoitus, että patrulli on todennut kaupungin olevan vihollisista\nvapaan. Asukkaiden kertoman mukaan ovat viimeiset punaiset lähteneet\nsieltä klo 4 aamulla ja mennessään räjähdyttäneet rautatienaseman\nvesitornin.\n\n»Tykistö, joka on ehtinyt ampua n. 10 panosta, lopettaa tulensa Annan\n1:selle pataljoonalle ja _Kuperjanovin_ sissipataljoonalle, joka aamun\nkuluessa on saapunut majapaikallemme mukanaan 1 eskadroona virolaista\nratsuväkeä, käskyn järjestyä marssivalmiiksi maantielle. Pataljoonan\nkuormasto, joka niinikään on aamulla saapunut paikalle, liittyy perään.\nTykistö valjastaa kiireesti hevosensa ja ajaa täyttä vauhtia kaupunkiin\nsaapuen sinne ennen meitä.\n\nKaupunkiin saapuessamme ovat asukkaat keräytyneet vastaamme.\nÄänettöminä, ilmaisematta iloa tai mielipahaa he katselevat tuloamme.\n\n»Hetken perästä saan ilmoituksen, että 2:sen pataljoonan kärki on\nsaapunut Valk 1:n rautatienasemalle.\n\n»Sissipataljoonalle olen antanut käskyn sijoittua kaupungin\npohjoislaitaan Peddeljoen pohjoisrannalla olevaan esikaupunkiin ja\nvarmistaa suuntaan Valk—Varna, koska tilanne Varnasta pohjoiseen\non vielä epäselvä, eikä sieltäpäin odotettavia virolaisia joukkoja\nvielä kuulu. 2:nen komppania + 1/3 1:sestä K.K.K:sta saa tehtäväkseen\nsijoittua Valk II:n rautatienaseman luo ja varmistaa sekä tiedustella\nlänteen ja etelään. 1:nen ja 3:s komppania sekä 2/3 1:sesta K.K.K:sta\njäävät reserviin lepäämään ja majoittuvat Kirkkotorin läheisyydessä\noleviin taloihin. Pataljoonan esikunta sijoittuu Moskovankadun varrella\nolevaan hotelli Petersburgiin, jossa sitten myös pataljoonan upseeristo\nsaa asunnon. Päivällä saapuu myös eversti _Kalm_ esikuntineen.\nRykmentin esikunta sijoitetaan hotelli Centraliin Pihkovankadun\nvarrelle, 2:sen pataljoonan esikunta hotelli Eurooppaan Asemakadulle\nja patteriston esikunta hotell Baltischer Hofiin Riiankadun varrelle.\nJunat eivät vielä pääse Valkiin saakka, sillä välillä on pari siltaa\nkorjaamatta. Ensimmäinen juna saapuu Valkiin vasta seuraavana yönä.»\n\nEversti _Kalm_ päättää »Pohjan Poikain rykmentin Taistelukertomuksen\n30.I.—1.II.1919» seuraavasti:\n\n»Johtamani Pohjan Poikain rykmentin upseeristo ja miehistö varsinkin\nsen I pataljoona osoitti loistavaa urhoollisuutta ja sitkeyttä\ntaistelussa ylivoimaista lättiläistä vihollista vastaan, jolla oli\nerinomainen ampumakuri, ja joka ‒ ‒ ‒ ‒ oli taitavien upseerien\njohdossa. Erinomaista uhraavaisuutta osotti myös _Kuperjanovin_\nsissipataljoona.\n\n»Panssarijunat eivät voineet toimia sen johdosta, että rata oli monessa\nkohden rikottu, eikä sitä taistelun kuluessa voitu saada korjatuksi.\n\n»Kaupungin vallattuaan ryhtyivät komennossani olevat joukko-osastot\ntaistellen etenemään kaupungin itä-, kaakkois-, etelä-, lounais- ja\nlänsipuolelle.\n\n»Kuten edellä olevasta jo selviää, eivät eversti _Kannin_ johdossa\nolevat 3:s ja 6:s Viron jalkaväkirykmentit katkaisseet Valk—Riika\nrautatietä räjähdyttämällä Sedde-joen yli johtavaa siltaa, jonka\npiti tapahtua viimeistään 30:na p:nä tammikuuta. Näin ollen ei minun\nkomentoni alaisena olleen räjähdysosaston toimenpide, kun se 31.I. klo\n15,30 sai tuhotuksi Valk—Pihkovan rautatiellä olevan sillan Murgin\nluona, siten voinut yksin estää vihollista viemästä Valkin kaupungista\npois suurta määrää täyteen lastattuja vaunuja kallisarvoisine\nvetureineen. Luotettavien kaupunkilaisten kertomuksien mukaan lähtivät\nviimeiset junat kaupungista 31.I. klo 19 tienoilla, kello 20 räjähdytti\nvihollinen asemalla vesitornin ja veturitallin edustalla olevat\nkääntösiltalaitteet. Liikkuvasta kalustosta jäi asemalle vain yksi\nkapearaiteisen rautatien veturi ja konepajassa olevat 2 korjauksen\nalla olevaa leveäraiteisen radan veturia, muutamia matkustajavaunuja,\nmuutamia kymmeniä tavaravaunuja, niistä osa täydessä kunnossa, sekä 7\nkpl. vaunujen päälle asetettavia panssarijunaan kuuluvia suojuksia.\n\n»Kaupunki itse ei joutunut taistelussa kärsimään mitään vaurioita, mutta\nsensijaan oli sen asukkaat ryöstetty mahdollisimman perinpohjaisesti,\nsen asukkaista ampumalla murhattu pari sataa henkeä melkein kaikki\nyhteen paikkaan, ja oli vihollinen tämän lisäksi vienyt kaupungin\nasukkaita näiden ilmoitusten mukaan mennessään vankeina noin 300 henkeä.\n\n»Vihollisen tappiot olivat melkoiset, eivätkä he edes kerinneet kaikkia\nkaatuneitaan korjaamaan pois. Summittaisen arvion mukaan menettivät\nhe kuolleina kaikkiaan toistasataa [1:sen pataljoonan komentajan,\njääkäriluutnantti _Hannulan_ mielestä luku on arvioitu liian pieneksi]\nja haavoittuneina todennäköisesti ainakin kaksi sen vertaa. Tämä\narvio perustuu osittain siihen, mitä itse olemme nähneet, osittain\nkaupunkilaisten kertomuksiin.»\n\n\n\n\n3. Toinen taistelukausi.\n\n(Taistelut Valkin eteläpuolella ja lepohetki Votkissa.)\n\n\nValk, johon Pohjan Pojat valloittajina nyt marssivat, on\nvenäläistyylinen kaupunki Peddeljoen etelärannalla, Huolimatta\nerinomaisesta asemastaan viideltä suunnalta tulevien rautateiden\nristeyksessä se ei ole vielä toistaiseksi mikään huomattava tehdas-\ntai kauppakeskus, vaan pikemminkin syrjäinen maaseutukaupunki. Sen\nasukasluku on n. 8.000, suurimmaksi osaksi virolaisia ja lättiläisiä,\nvarsin runsaasti myös saksalaisia, venäläisiä ja juutalaisia.\n\nKaupunki tekee ensi näkemältä ikävän vaikutuksen mataline,\njyrkkäkattoisine puuhökkeleineen ja ahtaine, mutkikkaine katuineen.\nKeskikaupungilla on sentään nykyaikaisempi ja siistimpi leima.\nSiellä kohoaa paikoitellen puutalojen keskeltä uudenaikaisia,\nuseampikerroksisia kivimuureja, kouluja, hotelleja ja\nhallintovirastoja, joihin Pohjan Pojat nyt toistaiseksi sijoittuivat,\nja muita leveämpi puistokatu johtaa asemalle. Mitään varsinaisia\nnähtävyyksiä ei Valkissa ole.\n\nKaupungille antoi lähinnä seuraavina aikoina erikoisen leimansa sen\nsilmäänpistävän lukuisten ajurien ja varisparvien ohella Pohjan poikain\nharmaiden sotilaiden vilinä tehden siitä todellisen sotilaskaupungin.\n\nEdellä on jo mainittu siitä viileästä vastaanotosta, joka tuli\nPohjan Poikain osaksi heidän marssiessaan eri puolilta Valkiin.\nKaupunkilaisten kärsimykset viime päivinä ja edelleen jatkuva\nepävarmuus vaikuttivat siihen epäilemättä sangen suuresti. Asukkaista\njuutalaiset suhtautuivat alunperin karsaasti suomalaisiin voimatta\nsietää heidän tuomaansa kuria ja järjestystä. Heidät saatiin m.m. vasta\nsakkouhkauksin avaamaan kaupungin myymälät, jotka suurimmaksi osaksi\nolivat heidän käsissään. Lättiläisissä taas oli paljon bolshevikeja,\njoiden käytös suomalaisia vapaaehtoisia kohtaan luonnollisesti oli mitä\nvihamielisin. Mutta muiden asukkaiden suhteen suomalaiset eivät juuri\nsaaneet aihetta valittaa.\n\nNäky, joka punaisten viimeisenä tervehdyksenä kohtasi Pohjan\nPoikia Valkissa ja sen ulkopuolella, oli unohtumaton. Bolshevikien\nkiduttamalla surmaamien ja ampumien ihmisten ruumiita oli kaupungin\nympäristöllä, hangelle heitettyinä ja metsiin haudattuina, kaikkiaan\nnoin parisataa henkeä.\n\nBolshevikien kammottavat murhat Valkissa ennen kaupungin joutumista\nsuomalais-virolaisten joukkojen valtaan saavat todella turhaan etsiä\nvertaistaan. Kiduttamalla surmattujen joukossa oli sekä vanhoja että\nnuoria, sekä naisia että miehiä, joille itsekullekin oli koetettu\nkeksiä mahdollisimman suuria tuskia tuottava kuolintapa. Piinaten,\njäseniä silpoen, luita katkoen ja polttoraudollla kiduttaen oli\nonnettomilta henki riistetty, niin että omaisten oli vaikeaa tuntea\nvainajia. Mainitseepa eräs kertojamme, että ainakin osa surmatuista\nolisi heitetty hautaan vielä puoleksi elävinä ja sitten luotu\nhaudat umpeen tukahduttaen onnettomat uhrit mullan alle. Henkensä\nheitettyäänkään surmatut eivät saaneet olla rauhassa bolshevikien\npetomaisuudelta: alastomiksi ryöstettyjä ja silvottuja ruumiita\nhäväistiin vielä kaiken kukkuraksi mahdollisimman raa'alla tavalla.\n\nMelkein kaikkialla, mihin Pohjan Pojat seuraavina päivinä tulivat\nvieraisiin, oli surua. Joko oli joku omaisista saanut surmansa\ntai sitten viety vankina peräytyvien punaisten mukana teille\ntietymättömille.\n\nHelmikuun 1 p:n iltana saapuivat Valkiin pohjoisesta ja luoteesta\nodotetut virolaiset joukko-osastot. 3:s rykmentti ryhtyi etenemään\nValkista, mutta ei päässyt kauaksi. 6:s rykmentti suojeli\nrautatielinjaa Moisakylä—Valk.\n\nVihollinen oli tosin karkoitettu Valkista, mutta se liikehti\nedelleen aivan lähellä kaupunkia, jonka asema niin ollen ei ollut\nensinkään taattu. Koko Valkin valtauspäivän ja seuraavan yön kuului\nkaupungin etelä- ja länsilaidasta kiväärinrätinää. Pohjan Poikain\n2:sen komppanian patrullit siellä kahakoivat vihollisen kanssa; m.m.\nErmeksen, Borishofin ja Luhden tienoilla ne joutuivat bolshevikien\nkanssa tekemisiin. Myöskin 3:s virolainen rykmentti ja Tarton\nsissipataljoona (=_Kuperjanovin_ sissit) olivat kaupungin länsipuolella\nkosketuksissa lähikartanoihin sijoittuneiden punaisten kanssa.\n\nValkin asemaa vahvistaakseen eversti _Kalm_ antoi alaisilleen joukoille\n»Operationikäskyn Tartto—Valk joukoille 2.2.1919», jossa joukot\nmäärättiin ottamaan seuraavat asemat:\n\nTarton sissipataljoona: Ermes—Borishof—Kalnastoldit.\n\nPohjan Poikain 1:nen pataljoona, jonka alaiseksi oli määrätty myös\nhiihtokomppania, tykistön avustamana: Purgail—Tulbe—Binke—Ramelek ja\nedelleen lähelle Bekkeä.\n\nPohjan Poikain 2:nen pataljoona tukenaan yksi tykistöjaos:\nBekke—Zeple—Pyssa—Ratnek—Mörgi.\n\nOperatsionikäsky päättyy seuraavasti:\n\n»5. Yllämainitut tehtävät ovat nopeasti suoritettavat, kiinnittämättä\nmitään huomiota tilannetta tuntemattomiin harhaileviin virolaisiin\njoukkoihin. Jos he rupeavat sekaantumaan antamiini tehtäviin tai\nharhailevat rintama-alueellamme, on ilmoitettava minulle kohta, sekä\nmainittava mistä joukko-osastosta ja kenen johdolla he ovat.\n\n»6. Kapteeni _Irwin_ on panssarijunillaan tuettava 1 pataljoonaamme\nValk—Wolmar radalla.»\n\nJääkäriluutnantti _Hannula_, jolle operatsionikäsky annettiin\nsuullisesti jo illalla helmikuun 1 p:nä, määräsi saadakseen tiedon\nvihollisen voimista ja sijoituksesta hänen pataljoonalleen annetun\nalueen kahdella pääsuunnalla yhden hiihtojoukkueen etenemään ilman\nsuksia vääpeli _Väinö Westerlingin_ johdolla Sileen ja hiihtokomppanian\npäävoiman jääkäriluutnantti _Kareksen_ johtamana Tulbea kohden. Käskyn\nsaaneet joukot lähtivät liikkeelle klo 6 ip., jolloin jääkäriluutnantti\n_Karesta_ seurasi Pohjan Poikain patteriston räjähdyskomennuskunta\ntuhotakseen, jos mahdollista, rautatiesillat Tulben eteläpuolella.\n\nVääpeli _Westerlingin_ joukkue ei päässyt pitkälle, ennenkuin se\njoutui taisteluun vihollisen kanssa ja oli n. tunnin kestäneen\nlaukaustenvaihdon jälkeen pakotettu peräytymään ylivoiman tieltä\nkaupungin laitaan jääden asemiin rautatien varteen.\n\nSiitä tiedon saatuaan jääkäriluutnantti _Hannula_ antoi 1:sen\nkomppanian v.t. päällikölle, jääkärivääpeli _Korhoselle_ käskyn\nkomppaniansa ja 1:sen K.K.K:n 3:nnen joukkueen kera lähteä liikkeelle\nja tunkeutua ottaen mukaansa vääpeli _Westerlingin_ joukkueen vielä\nsamana yönä Sileen.\n\nKomppania, jonka miehistö oli viime päivien matkoista, taisteluista\nja marsseista lopen uupuneena juuri päässyt levolle kylmille\nkivilattioille ainoana peitteenään manttelinsa, hätyytettiin ja lähti\nhetken kuluttua nurkumatta yölliselle taisteluretkelle klo 9,30 ip.\n\nKaupungin laidasta komppania otti mukaansa hiihtojoukkueen, joka\nasetettiin kärjeksi ja jatkoi matkaa maantietä myöten etelää kohden.\nVastarintaa kohtaamatta edettiin Sadeskalin talon luo. Mutta sen\nsivuutettuaan marssijärjestyksessä kulkeva komppania joutui vihollisen\ntulen alaiseksi. Bolshevikien pieni, n. 30—40-miehinen etujoukko oli\nasettunut yhden konekiväärin kera tien vasemmalla puolen olevalle\nkummulle väijyksiin ja päästänyt suomalaisten kärjen rauhassa sivuitse\nyllättääkseen jäljessä marssivan pääjoukon.\n\nKomppania levittäytyi nopeasti ketjuun ja avasi konekivääri- ja\nkivääritulen vihollisen asemia vastaan. Laukaustenvaihtoa kesti klo\n10,30—11,15 ip. Sitten komppania hurraten syöksyi vihollisen asemien\nkimppuun ja karkoitti niissä piilleet bolshevikit. Pohjan Pojat eivät\nkärsineet taistelussa minkäänlaisia tappioita.\n\nSenjälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa tällä kertaa kärkenä 8\nvapaaehtoista vääpeli _Havaan_ johdolla. Oli selvää, että karkotettu\nbolshevikijoukko oli vain suuremman vihollisvoiman etuvartio, joten\njoltisellakin varmuudella voitiin olettaa taistelun olevan lähellä.\n\nKärki saapui kuitenkin vastarintaa kohtaamatta Snikeriin tarkastaen sen\nja lähtien edelleen. Se ennätti jo tutkia suuren osan melkoisen laajaa\nMeshulin kylää, mutta sitten kylän eteläpuolisiin taloihin asettuneet\npunaiset — 250—300 miestä ja 2 konekivääriä — avasivat yht'äkkiä n. 30\nmetrin päästä tulen kärkeä vastaan. Se painautui asemiin ja vastasi\ntuleen, sillä aikaa kuin komppania levisi ketjuun tien oikealle\npuolelle ja hiihtojoukkue tien viereen kylän taa.\n\nLuutnantti _Reponen_ kertoo taistelusta:\n\n»Jättäydytään metsän reunaan. Patrulli on tarkastamassa talorykelmää,\njoka luurankomaisten puiden ympäröimänä törröttää keskellä pimeää\nlakeutta.\n\n»Silloin se alkaa. Ensin pari kolme laukausta, sitten tuiskuna.\nKomppania hajautuu ketjuksi. Heti havahtuu vihollisen konekivääri.\nLukemattomien rakeiden tavoin suihku viuhahtaa ylitsemme. Ensimmäinen\nja toinen joukkueemme vetäytyvät oikealle, kolmas painuu kohti kylää.\n\n»Äkkiä tuli lakkaa. Äänettöminä edetään pitkin kenttää, hermot\njännittyneinä. Ei vielä mitään, ei vielä... ei vieläkään... nyt!\n\n»Hirvittävä rätinä raikuu yli aukeaman. Käskyttä heittäytyy joka mies\nmaahan — taitavammin kuin milloinkaan harjoituksissa.\n\n»Öinen taistelu on alkanut. Sydänyön hetket ovat käsissä.\n\n»Näemme edessämme vain kylmän hangen, joitakin latoja, eräitä taloja\nja niiden takana mustan metsän, mutta tiedämme, että siellä on\nmuutakin — rohkea vihollinen, satoja kiväärejä, kaksi konekivääriä,\nkymmeniätuhansia panoksia... kuolema.\n\n»Vihollinen ei säästä ammuksiaan. Yhtämittaisena, omituisen kumeana\nkaikuu tuhansien laukausten sarja, ja konekiväärien suihku nousee ja\nlaskee, etenee ja lähenee.\n\n»On jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tässä taistelussa. Tähdetön yö,\nsynkkä pimeys, tuntematon tienoo ja lähellä edessä tarkasti ampuva\nvihollinen. Vilkaisen kelloon. Fosforiviisari lähenee kahtatoista.\nSekunnit taistelun telmeessä tuntuvat pitkiltä. Joukko kurjia\nkysymyksiä syöksähtää aivoihin:\n\n»'Kauanko tätä jatkuu?... Kauanko hermot kestävät tätä\ntoimettomuutta?... Kuinka tässä ollenkaan voi ajatella?...\nhengittää?... elää?'\n\n»Sitten ammunta lakkaa. Oikealta sivustalta alkaa kuulua melua, huutoja.\n\n»Vihollisen ketjusta joku kiljuu suomeksi:\n\n»'Keitä olette?'\n\n»'_Kalmin_ piruja! huutavat pojat.'\n\n»Kohta senjälkeen tehdään rynnäkkö. Jokainen mies kimpoaa ylös maasta\nja syöksyy eteenpäin kivääri tanassa ja hurjasti hurraten, upseerit\npistoli kourassa. Vihollinen pakenee. Kylä on meidän.\n\n»Juoksuhaudat, piikkilankaesteet! Hämmästelemme ja iloitsemme. Sepä\noli! Jos olisimme tienneet moisten ensiluokkaisten varustusten\nolemassaolosta, niin tuskinpa... Mutta hyväpä näin. Pidämme kuitenkin\nvaromattomana edetä nelinkertaisen vihollisen kintereillä pimeässä\nyössä väsyneinä ja kylmissämme. Yövymme kylään.»\n\nTaistelu, jossa Pohjan Pojista haavoittui vain 1 konekiväärimies,\npäättyi klo 1,30 yöllä. Komppania asetti kenttävartiot ympäristöön ja\nlähetti ilmoituksen taisteluistaan pataljoonankomentajalle majoittuen\nkylään lepäämään ja odottamaan uusia määräyksiä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSillä välin jääkäriluutnantti _Kares_ joukkoineen oli lähtenyt\netenemään Tulbeen vievää tietä. Se kohtasi vihollisen, jonka\nkomppanianpäällikkö arvioi omia miehiään monta vertaa lukuisammaksi,\nJaunsemin kylässä joutuen sen kanssa taisteluun. Hiihtojoukkueita\nseurannut räjähdyskomennuskunta kääntyi silloin heti takaisin arvellen,\nettei komppania voisi ajaa vihollista Tulben eteläpuolelle, joten\nsiltojen räjähdyttämisestä ei kuitenkaan tulisi mitään, ja palasi\nkaupunkiin.\n\nJääkäriluutnantti _Kareksen_ joukko pakotti vihollisen peräytymään\nkilometrin verran menettäen tällöin 1 kaatuneen, sotilas _Juho\nRemeksen_, ja 2 lievästi haavoittunutta. Hiihtojoukkueiden eteneminen\npysähtyi kuitenkin, ja vihollisen sitkeän vastarinnan vuoksi\njääkäriluutnantti _Kares_ katsoi etenemisen mahdottomaksi ja palasi\njoukkonsa kera Valkiin katkaisten kaiken kosketuksen vihollisen kanssa.\n\nJääkäriluutnantti _Hannula_ antoi seuraavana aamuna pataljoonansa\nkaikille komppanioille käskyn ryhtyä etenemään pataljoonalle määrätyn\nrintamalinjan saavuttamiseksi. Komppaniat lähtivät liikkeelle klo 9 ap.\n\n3:s komppania 2 konekiväärin kera suuntasi kulkunsa luutnantti\n_Kalervon_ johdolla Meshuliin, josta se lähti yhdessä 1:sen komppanian\nja vääpeli _Westerlingin_ joukkueen kera klo 1,30 ip. etenemään Sileä\nkohden. Komppaniat saapuivat klo 3,15 ip. vastarintaa kohtaamatta\npäämääräänsä, josta viholliset olivat peräytyneet jo aamulla varhain.\nPohjan Pojat majoittuivat sinne, etuvartiot asetettiin, patrulleja\nlähetettiin kaikkialle ympäristöön. Vasemmalla pyrittiin yhteyteen\n2:sen pataljoonan kanssa ja oikealla Tulben luona toimivien joukkojen\nkanssa. Päivät kuluivat rauhassa vihollisen pysytellessä kauempana.\n\nTarton sissipataljoona oli aamulla helposti miehittänyt sille määrätyt\nasemat, joten Pohjan Poikain oikea sivusta oli turvattu. 3:nnen\nvirolaisen rykmentin 2:nen pataljoona kapteeni _Kruusin_ johdolla\noli asemissa Sädejoen pohjoisrannalla Tulbeen vievän maantien ja\nrautatien välillä — ilman kosketusta vihollisen kanssa, patrulleitta\nja etuvartioitta, kuten jääkäriluutnantti _Hannula_ sittemmin totesi.\nSädejoen ylitse vievän rautatiesillan oli Pohjan Poikain patteriston\nräjähdyskomennuskunta jääkärimajuri _Snellmanin_ ja jääkärikapteeni\n_Påhlsonin_ johdolla aamulla tuhonnut. Sillan räjähdyttäminen ei\nkuitenkaan vahingoittanut puolustautuvia bolshevikeja, vaan päinvastoin\nesti vapaasti liikehtimästä ne virolaiset panssarijunat, joiden oli\nmäärä tukea Pohjan poikain 1:stä pataljoonaa.\n\n1:sen pataljoonan 2:nen komppania ja 2/3 hiihtokomppaniasta aikoivat 5\nraskaan konekiväärin kera, sittenkuin ensin oli lähetetty 9-miehinen\npatrulli hiihtokomppaniasta pääjoukon edelle, edetä Tulbea kohden\njääkäriluutnantti _Hannulan_ johdolla.\n\nPataljoonan saavuttua kapteeni _Kruusin_ joukon kohdalle palasi\nhiihtokomppanian patrulli ilmoittaen, että vihollinen oli asemissa\nTulben talon luona olevalla kummulla ja 4 tykkiä rautatien ja maantien\nristeyksessä, ja että Tulben kohdalla kulki edestakaisin junia, joihin\npunaiset kuormasivat kaikessa kiireessä saalistaan.\n\nKomppaniat pysähtyivät. Ennen etenemisen jatkamista oli hankittava\ntarkempia tietoja vihollisen asemista ja aikeista. 2:nen komppania\nasetti 2:sen joukkueen kenttävartioksi Gulbenin taloon ja patrullin\nPurgailiin vievälle tielle. Sen 1:nen joukkue majoittui Sädejoen\npohjoisrannalla, sillan korvassa olevaan taloon, 3:s joukkue oikealla\nolevaan Stolditin taloon, jossa majaili myös 1 virolaiskomppania (n. 40\nmiestä). Virolaiset lähettivät aliupseerivartion oikealle sivustalle.\nHiihtokomppania asettui Kalnadedisin taloon lähettäen patrullin\nrautatien vasemmalle puolelle ja edessiirretyn kenttävartion radan luo\nTulben lähistölle.\n\nIllalla 2.2. jääkäriluutnantti _Hannulan_ käytettäväksi saapunut\npatteriston räjähdyskomennuskunta lähetettiin 10 hiihtokomppanian\nsotilaan kanssa Purgailin kautta kiertäen tuhoamaan 2 km. eteläpuolella\nSaulekin asemaa olevaa rautatiesiltaa, jotta vihollisen panssarijuna\nja vaunuihin valmiiksi kuormattu ryöstösaalis jäisivät Pohjan Poikain\nkäsiin. Komennuskunta eksyi kuitenkin tiestä ja palasi muiden joukkojen\nluo vasta Tulben taistelun jälkeen suorittamatta tehtäväänsä.\n\n2 p:n iltana tuli Sädejoeile virolainen haupitsipatteri, joka pommitti\nTulbea ja Saulekin asemaa klo 2—4 yöllä. Ammunnan tulokset eivät\nkuitenkaan voineet olla suuret, sillä mitään tähystysmahdollisuutta\nei ollut, kun tiheä metsä ulottuu Tulbeen saakka. Pohjan Poikain 3:s\npatteri saapui myöhemmin jääkärimajuri _Snellmanin_ johdolla, asettui\nasemiin Hofin talon luo ja avasi jalkaväen hyökkäyksen alkaessa tulen\nSaulekia vastaan. Virolainen panssarijuna tuli Sädejoen pohjoisrannalle\nklo 7,30 ap. ja otti myöskin osaa taisteluun.\n\nHelmikuun 3 p:n aamuna klo 6 Pohjan Poikain 2:nen komppania ja\nhiihtojoukkueet kokoutuivat Gulbenin talon luo ja lähtivät Tulbea\nkohden. Kilometrin verran marssittuaan joukot levittäytyivät ketjuun,\nhiihtojoukkueet molemmin puolin ratavallia, 2:sen komppanian 1 joukkue\nvasemmalle puolen maantietä ja 2 joukkuetta sen oikealle puolen.\n\nJääkäriluutnantti _Hannula_ kertoo:\n\n»Kun hyökkäävä ketju on saapunut Tulben aukeaman luo, metsän reunaan,\navaa talon luona kummulla asemissa oleva vihollinen tulen. Punaiset\novat kuitenkin verrattain harvalukuisia. Heidän panssarijunansa on\nmaantien ja rautatien risteyksessä avaten konekivääri- ja tykkitulen.\n\n»Tulitaistelua kestää n. 15 minuuttia, jonka jälkeen vihollinen peräytyy\nnopeasti. Jatkamme etenemistämme hiihtojoukon kaartaessa vasemmalta\npitkin radan ja sitten maantien vartta ja 2:sen komppanian oikealta\nSaulekin asemaa kohden. 2:sesta komppaniasta jätetään varmistusosasto\nluutnantti _Eino Jokioisen_ johdolla maantiesillalle.\n\n»Hiihtojoukko etenee pitkin puron uomaa rautatiesillalle. Punaisten\npanssarijuna on vetäytynyt sen eteläpuolelle, jonka jälkeen punaiset\nräjähdyttävät sillan. Panssarijuna kohdistaa tykkitulensa meidän\nrautatiesiltaa ja asemaa kohden etenevää joukkoamme vastaan. 2:nen\nkomppania valtaa Saulekin rautatienasemaa ja asettaa varmistuksen\nrautatiesillalle, jonka jälkeen 2:nen komppania ja hiihtojoukko\nkokoutuvat asemalle. Ottelussa olemme menettäneet 3 miestä\nhaavoittuneina 2:sesta komppaniasta.\n\n»Tulbe—Purgail tielle taistelun aikana lähetetyltä patrullilta tulee\nilmoitus, että punaiset ovat vielä ketjussa molemmin puolin mainittua\ntietä. Koska oma väkeni on vielä sidottu edessä, lähetän kapteeni\n_Kruusille_ pyynnön määrätä miehiä puhdistamaan mainittua aluetta.\nHän lähettääkin 1 1/2 komppaniaa. Patrullin antama tieto on kuitenkin\nperätön. Vihollinen on kadonnut jäljettömiin.\n\n»Etenemisen aikana Pohjan Poikain 3:s patteri, virolainen patteri ja\npanssarijuna avustavat, mutta tähystysmahdollisuuden puutteessa ei\nyhteistoimintaa jalkaväen ja tykistön välillä ollut nimeksikään,\nniin että, kuten tällaisissa tapauksissa usein sattuu, oman tykistön\nammukset ensin uhattuaan jalkaväkiketjuamme lopulta putoilevat kauaksi\ntaaksemme. Tykistöavustus ei enää olekaan tarpeen, sillä vihollinen on\nyön kuluessa ehtinyt viedä tavaransa, tykkinsä y.m. pois ja jättänyt\nnähtävästi vain pienen jälkijoukon ja panssarijunan hyökkääjää\nhidastuttamaan. Maantiellä lumessa näkyy myös tuoreita panssariauton\njälkiä, mutta ottelussa ei sitä kuitenkaan ollut.\n\n»Taistelun jälkeen kokoan joukot Tulbeen ja jaan varmistustehtävät.\nVähän senjälkeen saavutetaan yhteys Silen kanssa. 1:sen komppanian\npatrulli tulee ulos metsästä vähän matkaa Gulbenin eteläpuolella.\nVallattuaan operatsionikäskyssä määrätyt asemat 1:nen pataljoona ei\nenää jatka etenemistään. Viron kansallinen raja tällä suunnalla on\nsaavutettu.\n\n»Tiedustelun kautta ja vangiksi otetuilta punaisilta saadaan seuraavan\nvuorokauden kuluessa useita mielenkiintoisia tietoja. Niistä käy ilmi,\nettä meitä vastaan on taistellut 1:nen lättiläinen rykmentti, sama,\njoka sittemmin taas on vastassamme Koikylän luona. 4.2. mennessä\non vastustajamme kaikkialla edessämme peräytynyt Aajoen taakse n.\n10—15 km päähän meidän asemistamme. Sen pääpaikkoja ovat nyt m.m.\nWiezemhofin kartano ja Stackelnin asema ja kirkonkylä. Tykistöä\non vastustajallamme, mutta kiväärinpatruunoista on puute. Peläten\nvalkoisten etenemistä punaiset särkevät rataa Wolmariin päin ja\nsiirtävät varastojaan Riikaan.\n\n»Yleensä täytyy kuitenkin lättiläisen väestön antamiin tietoihin\nsuhtautua varovasti, sillä se on virolaisten ja punaisten väliseen\ntaisteluun nähden epämääräisellä kannalla, usein salassa suosii ja\navustaa punaisia tai ainakin on olevinaan 'puolueeton'. Se onkin hyvin\nymmärrettävää, onhan täällä toimivat punaiset joukot heidän omista\nkansalaisistaan kokoonpantu. Virolaiset talonpojat ovat sitävastoin\nkauttaaltaan valkoisia avustaen sotatoimintaamme kaikin voimin. Tämän\nerotuksen huomaa myös punaisten jättämistä jäljistä: virolaisten taloja\non ryöstetty, usein isäntä murhattu, kun taas lättiläiset talot ovat\nkoskemattomia.»\n\nPohjan Poikain 2:nen pataljoona oli ollut toiminnassa toisaalla. 5:s\nkomppania oli edennyt Koikylään vievää tietä jo helmikuun 1 p:nä\nWichmannshofin kartanoon saakka, etuvartio Dundur-talon luo. Sieltä se\neteni seuraavana päivänä Kawershofin tehtaalle, jonne 1:nen joukkue\nasettui. 2:nen joukkue sai käskyn marssia Schuldingiin 3:nnen jäädessä\nreserviin. Kenttävartiot ja patrullit lähetettiin edemmäksi, oltiin\nvihollisen välittömässä läheisyydessä. Tällä suunnalla oli myös\nvirolaisia joukkoja m.m. kapearaiteisen rautatien varressa.\n\nSchuldingiin majoitettu joukkue joutui aamulla 3.2. klo 9 kaksi\ntuntia kestävään laukaustenvaihtoon vihollisjoukon kanssa, joka\npaikkakuntalaisten tiedonantojen mukaan oli 100 miehen suuruinen,\nvarustettuna 1 konekiväärillä. Pohjan Pojat löivät vihollisen takaisin\nmenettäen yhden miehen lievästi haavoittuneena. Punaiset jättivät\npaetessaan jälkeensä 2 kaatunutta ja 5 haavoittunutta. Samaten\nkarkoitettiin Kawershofiin asettuneen joukkueen kimppuun hyökänneet\nvihollisosastot. Senjälkeen 2:nen pataljoona saattoi vastarintaa\nkohtaamatta ottaa haltuunsa sille määrätyt asemat.\n\nHelmikuun 4 p:nä Pohjan Poikain kaikki osastot vapautettiin\nvastapalveluksesta rintamalla ja palasivat Valkiin. 1:sen pataljoonan\ntilalle asettui 3:nnen virolaisen rykmentin 2:nen pataljoona ja 2:sen\npataljoonan asemiin 3:nnen rykmentin 1:nen pataljoona; Pohjan Poikain\npatteriston vaihtoi 3:nnen rykmentin tykistö.\n\nValkin valtauksen johdosta Pohjan Poikain rykmentti sai vastaanottaa\nseuraavat onnittelusähkösanomat:\n\n »Valk, Eversti _Kalm_, Pohjan Poikain Komentaja.\n\n Äsken sain Kenraali _Wetzeriltä_ iloisen tiedon, että Pohjan\n Pojat ovat valloittaneet Valkin. Sydämellisesti tervehdin Teitä\n ja urhoollisia Pohjan Poikia suuren voiton johdosta. Toivon, että\n urheiden Suomen veljiemme avulla me pian ajamme vihollisen joka\n puolelta yli Viron rajan.\n\n                                      Kenraalimajuri _Laidoner_.\n                                    Viron Armeijan Ylipäällikkö.»\n\n »Eversti _Kalm_, Valk.\n\n Vastaanottakaa sydämellinen onnitteluni suuriarvoisesta urotyöstänne\n ja saattakaa upseerienne ja urhoollisten Pohjan Poikienne tietoon\n syvin kiitollisuuteni, jonka etelärintaman joukkojen Ylipäällikkönä ja\n etenkin Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Ylipäällikkönä lausun.\n\n                                    Kenraali _Wetzer_.»\n\n »Eversti _Kalm_. Valk. Viro.\n\n Poikienne kunniakkaan voiton johdosta Valkin luona onnittelee Teitä\n kunnioittavimmin Viron avustuksen pääkomitea.\n\n                                           _Louhivuori_.\n\n Viralliseen sähkösanomaani liitän mieskohtaisen kiitokseni ja\n onnitteluni Teille ja pojillenne historiallisen sankariteon johdosta.\n Eläköön _Kalm_!\n\n                                           _Louhivuori_.»\n\n »Eversti _Kalm_. Valk.\n\n Ensimmäisen Vapaajoukon pojat tervehtivät Teitä ja Teidän poikianne\n urotöiden johdosta Valkin luona.\n\n                                             _Ekström_.\n                                 Eversti ja Vapaajoukon päällikkö.»\n\nJulkaistessaan sähkösanomat päiväkäskyissään eversti _Kalm_ kirjoitti:\n\n »Ylläolevat sähkösanomat omistan kokonaan urhoollisille Pohjan\n Pojilleni, ja lausun omasta puolestani sydämelliset kiitokseni\n kaikille urhoollisille Pohjan Pojille ja heitä horjumattomasti\n johtaneille upseereille. Erikoisen tunnustukseni annan 1:selle\n pataljoonalle.»\n\nPohjan Poikain 1:selle pataljoonalle jätettiin sitäpaitsi Valkin\nvaltauksen yhteydessä bolshevikien ikeestä vapautuneen Tudolinnan kylän\nasukkaiden puolesta seuraavan-sisältöinen adressi:\n\n »Te urhoolliset Suomen veljet!\n\n Meillä on kunnia sydämestämme tervehtiä Teidän kunniakasta\n pyrkimystänne rakkaan Vironmaamme nostattamiseksi ja Teidän työllenne,\n joka kerran on rehevänä kukoistava, toivottaa mitä parhainta\n menestystä.\n\n Teille olemme me sanomattomasti kiitollisuuden velassa, Teille tulisi\n meidän voitonseppeleitä antaa, eikä yksin meidän, vaan myöskin\n koko tulevan Viron kansan, Teille, jotka jätitte oman isänmaanne\n ja nopeasti kiiruhditte lahden poikki avuksi omille veljillenne\n ylevämielisinä parempaa tulevaisuuttamme suojelemaan. — Teille siellä\n kaukana Suomenlahden takana olivat sukulaissiteet kaikki kaikessa,\n Teissä kyti palava rakkaus Viron veljeä kohtaan.\n\n Viron ja Pohjan Poikain saattamana saapuu siis meidän\n muinaissankarimme Kalevi kotiin »kansallensa rauhaa tuomaan, Viron\n uueks’ luomaan», sankari, josta runoilijat niin kauan ovat laulaneet,\n joka esivanhemmille on vaikeina aikoina elähdyttäjänä ollut — hänessä\n he näkivät vapauttajan, hänestä saivat sammumattomasti liekehtivää\n vapauden tulta, ja he olivatkin valmiit tekemään kaikkensa vapauden\n asiaa edistääksensä. Te yhdessä meidän armeijamme kanssa rakennatte\n virolaisen kodin lujalle kalliolle, josta rajutuulet eivät voi\n sitä kaataa. Sinä kalliona on meillä Kalevin pojan itsensäuhraava,\n kotimaataan rakastava veri, joka Viron ja Pohjan Poikain suonissa\n virtaa.\n\n Elämä on taistelua — ken tahtoo elää, sen tulee taistella; jos hän\n kaatuu, tietäköön, että muuta tietä ei ollut. Kalevin poika sanoi:\n »Ken verensä eestä vapauden antoi, se voittaja on kuolemassakin.»\n\n Meidän kotona olijain tehtäväksi, varsinkaan meidän naisten, ei\n jää muuta kuin toivottaa Teidän työllenne onnea. Pysyen täällä\n metsäntakaisessa kylässämme, urhoolliset soturimme mielessä,\n rukoilemme sodanjumalaa, että hän pilvipatsaassa kävisi Teidän\n edellänne ja auttaisi Teidät voittoon. Me kotona olevat koristamme\n kukkaseppelin kaatuneiden veljien haudan partaat; ikuisesti kukkikoot\n siellä kukkaset! Hengessä näemme Viron ja Suomen käsikädessä käyvän,\n taivaan selkeänä päällämme heijastuvan ja auringon hymyten alas\n katsovan.\n\n Eläköön Suomii Eläköön urhoolliset veljemme!\n\n Tudolinnassa helmikuun 5 p:nä 1919. l i\n\n                      _Koidu Kask. Valke Järv. Helju Laane_.»\n\nUrhoollisuudesta Valkin valloituksessa korotettiin Pohjan Poikain\nrykmentistä »Viron Armeijan Ylipäällikön Käskyssä Viron Tasavallan\nJoukoille N:o 5» maaliskuun 4 p:ltä seuraavat lukien helmikuun 4 p:stä:\n\nJääkäriluutnantti _Erkki Hannula_ jääkärikapteeniksi; jääkärivääpelit\n_Einar Häll, Jussi Korhonen, Valter Lagerström, Ragnar Oivo_ ja _Karl\nDahlman_ jääkärivänrikeiksi; vääpelit _Eero Gammelin, Väinö Havas,\nFrans Härmälä, Henrik Kuusisto, Ilmari Luostarinen, Kaarlo Mantere_\nja _Ilmari Rytkönen_ vänrikeiksi; kersantti _Ermes Berg_ vänrikiksi;\njääkäri _Johannes Tamminen_ jääkärivänrikiksi sekä joukkueenjohtajat\n_Alvar Kangasmaa_ ja _Yrjö Laurikainen_ vänrikeiksi.\n\nEversti _Kalm_ koroitti helmikuun 10 p:nä julkaistussa päiväkäskyssään\ntaisteluissa osoitetusta rohkeudesta ja kunnokkuudesta seuraavat Pohjan\nPojat:\n\n1:sestä pataljoonasta:\n\nVaravääpeleiksi: kersantit _Aarne Hietakangas, Tauno Kaikkonen, Jaakko\nKamsula, Samuel Korhonen, Samuli Laurikkala, Eero Rahola, Lauri\nSammalisto, Emil Virkki_ ja _Emil Zetterman_.\n\nKersanteiksi: ryhmänjohtajat _Ivar Eno, Uno Hyrkäs_ ja _Harri Potila_,\nkevyen k.k:n johtaja _Eero Havas_ sekä korpraalit: _Kalle Hakala,\nVille Kujala, Alfred Lauren, Johan Lindblom, Kalle Puhakka_ ja _Kosti\nSeppälä_.\n\nKorpraaleiksi: sotilaat _Johan Bergman, Jaakko Huhtanen, Armas Hyvönen,\nVilho Isolukkari, Urho Kemppainen, Pauli Laaksonen, Yrjö Laaksonen,\nOtto Luokila, Georg Nordgren, Heikki Siltanen, Leevi Somppi, Edvard\nÄijälä ja Mikko Äikäs_.\n\n2:sesta pataljoonasta:\n\nVaravääpeleiksi: joukkueenjohtaja _Einar Anttila_ ja sotilas _Aslak\nRäinä_.\n\nTaisteluissa osoitetun pelkuruuden vuoksi taas erotettiin rykmentistä\n3 aliupseeria ja 8 sotilasta ja passitettiin Suomeen »häpäisemästä\nrykmentin mainetta». Aliupseerit alennettiin samalla sotilaiksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEversti _Kalm_ Valkin kaupungin garnisonin päällikkönä määräsi\nkaupungin komendantiksi helmikuun 2 p:nä yliluutnantti _Jaan Untin_,\njonka sijalle asetettiin 9 p:nä 2:sen ratsurykmentin 2:sen eskadroonan\npäällikkö, kornetti _Kornell_.\n\nValkin kaupunki ympäristöineen julistettiin sotatilaan, ja järjestyksen\nluomiseen kaupungissa ryhdyttiin heti. Kaduilla liikkuminen jälkeen klo\n7 ip. ja ennen klo 6 ap. kiellettiin, samaten poistuminen kaupungista\nilman komendantin lupaa. Vironkieli määrättiin ainoaksi viralliseksi\nkieleksi kaikissa kunnan ja valtion virastoissa. Venäjänkieliset katu-\nja muut kilvet revittiin alas, samoin punaisten seiniin ja tolppiin\nkiinnittämät päiväkäskyt ja kuulutukset. Venäjänkielen käyttäminen\nkiellettiin ankarasti.\n\nViimemainittu kielto aiheutti aluksi kaikenlaisia hankauksia\nkaupunkilaisten ja virolaisten upseerien toiselta puolen ja\nsuomalaisten välillä toiselta puolen viimemainittujen vaatiessa kiellon\nehdotonta noudattamista. Mutta sekin ajettiin lopuksi läpi kaikella\nsotatilan edellyttämällä ankaruudella.\n\nPohjan Poikain rykmentin järjestelyyn ryhdyttiin tarmolla.\nKaatuneen jääkäriluutnantti _Kärnän_ tilalle määrättiin 1:sen\nkomppanian päälliköksi jääkärivänrikki _Korhonen_ ja haavoittuneen\nluutnantti _Kallion_ sijaan 6:nnen komppanian päälliköksi jääkäri,\nluutnantti _Manninen_. Harjoituksiin käytiin innolla käsiksi. Valkin\ntaistelukauden jälkeinen järjestelytyö suunnattiin etupäässä 1:sen\npataljoonan taistelukuntoon saattamiseen, sehän oli kärsinyt enimmin\nkuluneena aikana. Jääkärikapteeni _Hannula_ kertoo siitä:\n\n»Se yhdeksän päivän aika, jonka pataljoona Valkin taistelukauden\npäätyttyä sai rintaman varaväkenä viettää levossa, oli monessa\nsuhteessa tervetullut. Taistelutoimissa rasittunut miehistö tarvitsi\nlepoa ja virkistystä, mutta myös edelleen ahkeraa harjoitusta.\nKomppaniat oli jälleen järjestettävä taisteluvahvuisiksi, tappioiden\nsynnyttämät aukot täytettävä, asestus y.m. varustus täydennettävä.\nPataljoonan esikunnalle, samoinkuin komppanioiden päälliköille ja\nvääpeleille nämä päivät tuottivat työtä yllin kyllin. Oli laadittava\ntappiolistat, luettelot kunnostautuneista, koroitusehdotukset y.m.\n\n»Taistelukautena tuntuvimman mieshukan kärsineet 1:nen ja 3:s komppania\noli saatava taas sotavahvuisiksi. Pyysin senvuoksi hiihtokomppaniaa,\njoka taistelujen lopulla oli ollut tilapäisesti alistettuna johtooni,\nvakinaisesti liitettäväksi pataljoonaan. Hiihtokomppania ei eronnut\ntavallisesta jalkaväkikomppaniasta muussa kuin, että se oli varustettu\nsuksilla ja lumipaidoilla sekä 2 raskaalla konekiväärillä kuitenkin\nilman suksirekiä. Mitään erikoista hiihtojoukkokoulutusta sillä ei\nollut, eikä se ollut vielä kertaakaan voinut käyttää suksiaan lumen\nvähyyden vuoksi. Valkin seuduilla oli lunta vielä verrattain niukasti,\nja Pohjois-Virossa maa oli melkein paljas. Erikoisen hiihtokomppanian\npitäminen pataljoonassa oli senvuoksi mielestäni tarpeetonta, ja\nhalusin sensijaan jakaa päällystön ja miehistön täydennykseksi muille\nkomppanioille, sukset ja lumipaidat taas käytettäviksi tiedustelijoita,\npatrulleja y.m.s. varten. Sotilasaineksena hiihtokomppania oli muuten\nerinomaista, kuten seuraavina taistelukausina osoittautui.\n\n»Aivan odottamatta minulle tuli rykmentin päiväkäskyssä helmikuun\n6 p:nä määräys, että 1:nen ja 3:s komppania oli yhdistettävä ja\nhiihtokomppania liitettävä 1:seen pataljoonaan sen 3:ntena komppaniana.\nKäytännössä oli rykmentin määräämä järjestely epäilemättä omiaan\ntuottamaan paljon enemmän vaivaa ja työtä kuin, jos hiihtokomppania\nolisi yksinkertaisesti jaettu pataljoonalle täydennykseksi. Olisi\npitänyt laatia uudet kantakirjat, komppanioiden talous ja kirjanpito\nsekä kaikki muu järjestettävä uudelleen. Sen lisäksi oli otettava\nhuomioon, että sekä l:sellä että 3:nnella komppanialla oli omat\ntraditsioninsa. Ne muodostivat kumpikin oman erikoisen, kiinteän\nkokonaisuuden, jonka kelpoisuus jo oli taisteluissa koeteltu, ne olivat\nsuorittaneet rintamakauden raskaimman tehtävän ja aloittaneet kunnialla\nsotahistoriansa. Juuri vapaaehtoiseen joukkoon nähden on tällaisilla\npsykologisilla tekijöillä mitä suurin merkitys. Hiihtokomppania\nsitävastoin oli rykmentin nuorimpia muodostelmia, sen miehistö oli eri\npaikkakunnilta, ja komppania oli vielä verrattain vähän ottanut osaa\nsotatoimiin.\n\n»Koska olin vakuutettu siitä, että pataljoonalle oli mitä suurimmaksi\nhyödyksi sen alkuperäisten taisteluyhtymäin pysyttäminen ennallaan,\nesitin eversti _Kalmille_ yllämainitut näkökohdat ja pyysin rykmentin\nkäskyn peruuttamista. Hän suostuikin ehdotukseeni, joten alkuperäinen\nsuunnitelmani hiihtokomppanian hajoittamisesta toteutettiin.\n\n»Enin osa alipäällystöä ja miehistöä annettiin 1:selle ja 3:nnelle sekä\njokin määrä 2:selle komppanialle. Samalla pataljoona sai myös joukon\nkykeneviä joukkueenjohtajia, joka seikka oli erittäin suuriarvoinen,\nsillä ensimmäinen taistelukausi oli jo osoittanut johtajareservin\ntärkeyden. Konekiväärikomppaniaan oli tappioiden täyttämiseksi\nsiirrettävä muista komppanioista lisää miehistöä, joka kiireellisesti\noli perehdytettävä konekiväärin käyttöön. Opetusta kevyen konekiväärin\nkäsittelyssä annettiin myös mahdollisimman monille jalkaväkisotilaille.\nKun ent. hiihtokomppanian kuormastolla oli täydennetty ensi sijassa\n3:nnen komppanian kuormastoa, joka junaonnettomuudessa oli kärsinyt\ntuntuvan hevoshukan, luovutettiin loput siitä, samoinkuin sukset\nkäskystä rykmentin intendenttuurille. Sukset olisivat kuitenkin olleet\nhyvään tarpeeseen sittemmin Marienburgin retkellä, kuten tultiin\nkokemaan.\n\n»Heti Valkiin palattuamme alkoivat jokapäiväiset, säännölliset\nharjoitukset y.m. palvelus. Rintamalle lähtö saattoi tapahtua millä\nhetkellä hyvänsä, ja etenkin ent. hiihtokomppanian miehistö oli vielä\nvarsin vähän koulutettua. Garnisonivartiopalvelusta hoiti kaupungissa\nyksi komppania kerrallaan. Kaikkia Valkista vieviä teitä vartioitiin\ntarkasti. Kaupunkiin tulijoilta ja sieltä menijöiltä vaadittiin\nkulkulupatodistus, kuormatkin tarkastettiin. Kerran virolainen vartio\nonnistui sieppaamaan Riiasta tulevan bolshevikikuriirin kiinni, jolla\noli toistasataa kirjettä eri henkilöille Valkissa. Tapahtuman johdosta\nsuljettiin kaikki kaupunkiin vievät tiet ja lukuisia kotietsintöjä ja\nvangitsemisia pantiin toimeen.\n\n»Tämä taistelujen välinen levähdysaika koetettiin tehdä sotilaille\nniin mukavaksi ja viihtyisäksi kuin se niissä olosuhteissa suinkin\noli mahdollista. Järjestettiin tilaisuus kylpemiseen, ja säännölliset\nsaunavuorot määrättiin rykmentin eri osastoille. Postiyhteys Suomeen\noli järjestetty tyydyttävälle kannalle. Suomalaisia sanomalehtiä\nsaatiin myös säännöllisesti, vaikkakin liian vähäinen määrä. Rykmentin\npapin, pastori _af Björkstenin_ toimesta pantiin pystyyn sotilaskoti\nalipäällystöä ja miehistöä varten.\n\nYhteisen upseerikodin aikaansaamiseen myös ryhdyttiin, huoneisto\nsitä varten saatiin Kirkkotorin varrella olevasta, jollekin\nkaupunkilaisklubille kuuluvasta talosta. Se käsitti yhden salin,\nkaksi pientä huonetta ja keittiön. Yhteisen upseerikodin syntymisestä\nei kuitenkaan tullut mitään, kun 2:sen pataljoonan upseeristo asui\nlähellä rautatienasemaa ja halusi mieluummin pitää siellä oman\nupseerikasinonsa. Näin ollen jäi hankittu huoneisto 1:sen pataljoonan\nhaltuun. Siihen liittyy muisto monesta hupaisasta yhdessäolosta\ntaistelukausien väliaikoina.\n\nValistustoimesta rykmentissä pitivät huolta pastori _af Björksten_\nja aina väsymätön ja nuortean innokas opettaja _Pihkala_, upseeri\nerikoisia tehtäviä varten, järjestämällä moniaita esitelmätilaisuuksia.\n\nMiehistön majoitus oli tosin jonkinverran ahdas, mutta asumukset olivat\nkuitenkin lämpimät, joka olikin tärkeintä. Sänkyjä ei tietenkään voitu\nhankkia näin rintamaoloissa, miehet makasivat lattialla, johon oli\nlevitetty olkia. Muonitus oli moitteeton. Yleinen terveydentila oli\nmyös tyydyttävä, vaikkakin nähtävästi vilustumisesta aiheutunutta\nkuumetautia jonkinverran esiytyi, ei kuitenkaan huolestuttavassa\nmäärässä. Syynä oli todennäköisesti jalkineiden huonous.\n\nViroon lähdettäessä oli melkein joka mies Pääintendenttuurin puolesta\nvarustettu uusilla, pitkävartisilla »åströmiläis»-pieksuilla. Mutta\npohjaamattomina menivät ne yleensä parin pitemmän marssin jälkeen\nrikki. Tulin jo Suomen vapaussodassa huomaamaan niiden sopimattomuuden\nsotilasjalkineiksi. Jalat niissä marsseilla rasittuvat ja väsyvät\nsuhteettoman pian, etenkin jalkapohjat tulevat aroiksi, varsinkin, jos\ntie on epätasaista ja rosoista.\n\nKomppanioilla oli tosin suutarinsa, jotka tekivät työtä ahkerasti,\nmutta saappaita kului enemmän kuin ehdittiin korjata, ja työkaluista\noli myöskin puute. Yleensä voi liioittelematta sanoa, että Valkin\ntaistelukauden päätyttyä jokainen saapaspari pataljoonan miehistöllä\noli korjauksen tarpeessa. Huomautin jo Helsingissä apuretkikunnan\nPääintendenttuurille pohjaamattomien pieksujen kelpaamattomuudesta\nsotilasjalkineiksi, mutta kun niitä kerran oli hankittu ja ne olivat\nsitäpaitsi halpoja, niin asia ei enää ollut autettavissa. Muuten ei\nvaatetusta ja varustusta vastaan ollut mitään muistuttamista, mutta\nse, että Pääintendenttuuri niin vähän kiinnitti huomiota jalkineiden,\njalkaväkisotilaan tärkeimmän vaatetuskappaleen, kelpoisuuteen,\nosoittaa, että siltä puuttui tarpeellista alansa tuntemusta. Eversti\n_Kalmin_ ja Pääintendentin, tohtori _Göösin_ välillä näkyi sitäpaitsi\nsyntyneen rettelöltä, joista etupäässä rykmenttiänne miehistö sai\nkärsiä. Kaikki ne tuskat, jotka ankarassa pakkasessa ja syvässä\nlumessa eteenpäin ponnistelevalle miehistölle risaisten jalkineiden\ntakia seuraavilla taistelukausilla koituivat, kaikki sairaat ja\nmarssikyvyttömät, joita saimme Marienburgin retkellä kuljettaa\nmukanamme kuormastossa, ovat enimmältä osalta luettavat puheena olleen\nlaiminlyönnin kontolle.\n\nMitään tyytymättömyyttä pataljoonan keskuudessa ei Valkin valloitusta\nseuranneena väliaikana kuitenkaan ollut huomattavissa, päinvastoin\nmieliala sekä päällystön että miehistön keskuudessa oli mitä parhain,\ninnostus oli edelleen suuri, ja ensimmäisten taistelutoimien\nloistava menestys kannusti kaikkia uusiin urotöihin. Mitään merkkejä\nennenaikaisesta väsymyksestä ja kyllästymisestä, joka muuten, kuten\nyleisesti on tunnettua, nuoressa vapaaehtoisjoukossa usein aivan\nvähäpätöisistä syistä voi päästä valtaan, ei esiytynyt. Tällaiset\nilmiöt yhtä Marienburgin retkellä sattunutta tapausta lukuunottamatta\nalkoivat vasta Marienburgin retken jälkeen. Pataljoonan päällystön\nja miehistön suhde oli aina mitä parhain, keskinäinen luottamus oli\nluja pysyen sellaisena pataljoonan koko olemassaolon ajan ja liittäen\npataljoonan lujaksi, kiinteäksi, yksimieliseksi kokonaisuudeksi,\njoka ominaisuus yhtyneenä horjumattomaan voitonvarmuuteen ja\nlannistumattomaan hyökkäyshenkeen loi pääedellytyksen pataljoonan\nmenestykselliselle sotatoiminnalle.\n\n»Lomapyyntöjä, tavallinen ilmiö muuten taistelujen päätyttyä, esiytyi\ntänä aikana vain harvoja, enimmäkseen tekivät niitä sellaiset, joiden\ntaloudellisista syistä, kotiolojen takia j.n.e. täytyi päästä käymään\nSuomessa. Vapaaehtoisille sotilaillemme kunniaksi on luettava myös\nse, että kaikki lomalle päässeet määräaikana tunnollisesti saapuivat\ntakaisin. Lomakarkuritapausta en muista ainoatakaan.\n\n»Hevoshoito rykmentissä alkoi vähitellen parantua ja järjestyä.\nRykmentin palvelukseen tuli tänä aikana eläinlääkäri _Juho Sauramo_.\nMarienburgin taistelukauden jälkeen järjestettiin rykmentille erikoinen\nsairastalli.»\n\nMyöskin rykmentin sairashoitohenkilökunta sai lisäystä. Lääketieteen\nkandidaatti _Elias Cederberg_ määrättiin hoitamaan rykmentin toisen\napulaislääkärin virkaa lääkintäkapteenin arvolla.\n\nHelmikuun 5 p:nä Pohjan Poikain rykmentti kokoutui Valkin kirkkoon\nviettääkseen Suomen vapaussodan muistojuhlaa ja Runebergin päivää\nyhteisellä jumalanpalveluksella. Aluksi laulettiin virsi »Jumala\nompi linnamme», jonka jälkeen pastori _af Björksten_ puhui\nlyhyesti,ytimekkäästi vieraalla maalla kaatuneista vainajista,\nvapaudestamme ja Runebergin päivän merkityksestä. Saarnan jälkeen\nlaulettiin vielä lopuksi virsi »Kiitos nyt Herran».\n\nSeuraavana päivänä Viron sotavoimien ylipäällikkö, kenraali _Laidoner_\ntarkasti rykmentin tervehtien Viron koko armeijan nimessä Pohjan\nPoikia, jotka taisteluissa aina olivat olleet ensimmäisiä ja hurjilla\nhyökkäyksillään innostaneet muitakin joukko-osastoja.\n\nValk alkoi vähitellen tuntua Pohjan Pojista siedettävältä. Torille\nja kauppoihin ilmestyi tavaraa. Elämä kaupungissa sai vaihtelevampia\nmuotoja. Kaupunkilaiset panivat toimeen juhlia, joihin vastineeksi eri\nkomppaniat järjestivät tanssiaisia. »Elävissä kuvissa» käytiin myöskin\nahkerasti. Sotilailla oli iltahuuto klo 9 ja alipäällystöllä klo 10,\njoten ankarista harjoituksista huolimatta aikaa jäi runsaasti kaupungin\ntarkasteluun ja tuttavuuksien tekoon. Tavatessaan heitä miellyttävän\nvirottaren tai lättiläistytön Pohjan Pojat lyöttäytyivät tuttaviksi.\nMuutamat hankkivat itselleen vapaan ajan kuluttamiseksi vakinaisia\nkäyntipaikkoja eri perheissä. Useat rykmentin upseerit asuivatkin\nkaupungilla yksityisten luona.\n\nViron apuretkikunnan soittokunta saapui Valkiin helmikuun 9 p:nä ja\nilmoittautui heti eversti _Kalmille_ soittaen hänen esikuntatalonsa\nedustalla »Porilaisten marssin». Soittokunta sai Valkissa runsaasti\ntyötä. Sitä tarvittiin upseeriklubeissa ja komppanioiden tanssiaisissa,\nsitäpaitsi esitti se joka päivä klo 12 rykmentin komentajan asunnon\nedustalla katusoittoa runsaalle kuulijakunnalle.\n\nKuri rykmentissä oli vielä erinomainen, etenkin 1:sessä pataljoonassa.\nSotilaat tervehtivät aina vastaantullessaan upseerejaan, jotka\nmuutenkin nauttivat miehistön ja alipäällystön kunnioitusta. Mieliala\noli niinikään sangen korkealla.\n\nMikäli rikkomuksia tapahtui, seurasi niistä aina rangaistus. Tavallisin\nrangaistusmuoto pikku rikoksista oli toverien antama »remmiapelli»,\njoka useimmiten tepsi erittäin hyvin. Joskus käytettiin myös\nrangaistusharjoitusta ja arestia kaupungin päävartiossa Moskovankadun\nN:o 9:ssä, jossa vartiota hoiti 1 aliupseeri ja 6 sotilasta kerrallaan.\n\n\n\n\n4. Kolmas taistelukausi.\n\n(Koikylän taistelu ja eteneminen Riika—Pihkova viertotiehen.)\n\n\nSamanaikaisesti Valkin valtauksen kanssa eversti _Puskarin_ joukot\nmiehittivät Vörun kaupungin, jossa vihollinen valtakautensa lopussa\noli yrittänyt hävittää m.m. kaikki myymälät. Virolaisten joukkojen\nsaaliiksi jäivät asemalla olevat 2 veturia ja joitakuita luokkavaunuja.\n\nPetserin suunnalla käytiin tällöin kiivaita taisteluja. Virolaisten\n2:nen rykmentti tunki vähitellen bolshevikijoukot yhä kauemmaksi.\nHelmikuun 2 p:nä sen 2:nen pataljoona valtasi Vastseliinan\n(Neuhausenin) aseman saaden sotasaaliiksi m.m. monta vaunua heiniä,\n1 vaunun venäläisiä patruuneja y.m. sotatarpeita, ja 4 p:nä 1:nen\npataljoona sai haltuunsa Petserin aseman ja kauppalan, johon\nviholliselta jäi kiväärejä, patruuneja, petroleumia y.m. Tällä\nsuunnalla vihollinen kuitenkin alkoi helmikuun 5 p:nä vastahyökkäyksen\ntunkien yhä yltyvin taisteluin virolaisia taaksepäin.\n\nKoko etelärintamalla bolshevikit ryhtyivät helmikuun alkupuolella\npuuhaamaan tehoisan vastaiskun antamista virolaisille joukoille.\nPunaiset valmistelivat hyökkäystä Ruhjan ja Wolmarin suunnilta Valkia\nvastaan saadakseen kaupungin jälleen haltuunsa. Eversti _Kalm_\nkääntyi saatuaan vihollisen aikeista tiedon Tarton esikunnan puoleen\nsähkösanomalla helmikuun 9 p:nä tehden selkoa vankien kautta selville\nsaadusta vihollisen sijoittumisesta ja pyytäen kiirehtimään uuden\ndirektiivin antamista ja Valkin puolustusjoukkojen lähimmän päällikön\nmääräämistä.\n\nTällöin olikin jo annettu eri rintamanosille uudet tehtävät. Helmikuun\n8 p:nä armeijan ylipäällikkö, kenraali _Laidoner_ sähkötti alaisilleen:\n\n'Vihollinen on Narvan, Pihkovan, Valkin ja Ruhjan suunnalla ajettu\nViron kansallisten rajain ylitse. Sen hallussa on enää vain osa\nEtelä-Vörumaata. Tasavallan sotaväen seuraava tehtävä on Etelä-Vörumaan\npuhdistaminen vihollisesta ja senjälkeen Viron alueen varjeleminen\npunaisten uusilta hyökkäyksiltä. Rajojen puolustamiseksi tulee ottaa\nhaltuun sellaiset asemat, joista on helpompi teknillisin apukeinoin\nja pienemmin miesmäärin torjua vihollinen takaisin, jotta sotamiehet\nsaisivat enemmän levätä. Siksi käsken seuraavaa:\n\n1:sen divisioonan tehtävä on aktiivisesti puolustaa Narvan kaupunkia,\nNarovajoen linjaa ja Peipuksen rantaa Vasknarvasta Lohusuuhun. Narvan\nlinjan puolustamiseksi pitää, mikäli mahdollista, joen molemmat rannat,\netenkin Narvan kohdalla, saada meidän haltuumme. Narvan puolustamiseksi\non tarpeen etuväin tunkeutua Jamburgin suuntaan ja hävittää Jamburgin\nsilta.\n\nEteläisen rintaman tulee:\n\n1:o Suojella Peipuksen rantaa Lohusuusta meidän kaakkoisrajoihimme\nsaakka Isborskin linjalle;\n\n2:o Pihkovan suunnalla ottaa haltuunsa etuväin Isborskin asema ja\nkauppala, Paurovitshin ja Shemeritskin kylät ja rikkoa Velikajajoen\nsilta Pihkovan luona;\n\n3:o Vöru—Marienburg suunnalla tunkeutua edelleen Pihkova— Riika\nviertotiehen saakka ja ottaa haltuunsa Alt-Laitzen ja Oppekaln;\n\n4:o Valk—Marienburg rautatietä pitkin tunkeutua eteenpäin Hoppenhofin\nasemalle ja, jos se on Vörun maakunnan suojelemiseksi tarpeellista,\nottaa etuväin haltuunsa Marienburgin kauppala;\n\n5:o Valk—Wolmar suuntaan edetä Stackelnin asemaan saakka;\n\n6:o Ruhja—Wolmar ja Ruhja—Salatsi suunnilla edetä Säde- ja\nSalatsijokeen ja ottaa haltuun niiden ylitse vievät sillat, sekä\n\n7:o Merenrannalla ottaa Heinaste etuväin haltuun.\n\nKaikkien näiden tehtävien täytäntöönpanon aika jää kenraali\n_Tönissonin_ ja kenraali _Wetzerin_ määrättäväksi. Asemia on, mikäli\nmahdollista, vahvistettava juoksuhaudoilla ja piikkilankaesteillä. On\ntarpeellista, että Tasavallan puolustus näin saadaan järjestetyksi,\nniin että mahdollisimman paljon joukkoja on reservissä joka hetki\nvalmiina lyömään takaisin vihollisen hyökkäysyritykset.'\n\nKenraali _Wetzer_ kävi helmikuun 10 p:nä Valkissa, johon hän kutsui\nsillä rintamanosalla toimivien rykmenttien ja panssarijunien päälliköt\nneuvottelemaan uudesta operatsionista. Hän ilmoitti tällöin m.m.,\nettä Pohjan Poikain rykmentti tulisi alkavana taistelukautena\npysymään reservissä Valkissa. Eversti _Kalm_ tuntien upseeriensa\nja sotilaittensa yhä kasvavan kyllästymisen garnisonielämään ja\ntaisteluhalun pyysi kenraali _Wetzeriä_ määräämään Pohjan Pojille\njotakin tärkeämpää toimitettavaa ja saikin lupauksen siitä.\n\nKenraali _Wetzer_ antoi helmikuun 11 p:nä eteläisen rintaman joukoille\ndirektiivin uutta etenemistä varten. Sen ensimmäisessä kohdassa\nperustellaan rynnistystä seuraavasti:\n\n»Vain pienessä osassa Etelä-Vörumaata viipyvät vielä Viron\nmaaperällä venäläis-lättiläiset ryövärijoukot, jotka meidän on\nsieltä karkoitettava. Ei vieraan maan valloittamiseksi tai voittojen\nsaamiseksi, vaan Viron Tasavallan rajojen suojaamista varten Viron\netelärintaman sotajoukkojen tulee edetä tarpeellisiksi katsotuilla\nsuunnilla jonkin matkaa Viron kansallisten rajojen ylitse.»\n\nEri joukko-osastojen tehtäviksi määrättiin:\n\n1:o Eversti _Kann_, johdossaan 3:s ja 6:s virolaisrykmentti, Pärnun\nsuojeluspataljoona ja 2:sen ratsurykmentin 1 eskadroona 8 tykin\nkera, ottaa haltuunsa linjan Heinaste—Salatsi joen uoma—Stackelnin\nrautatienasema ja siitä edelleen kaakkoonpäin, hävittää Aajoen\nrautatiesillan Stackelnin luona ja valvoo kaikkia vihollisen puolelta\ntulevia teitä;\n\n2:o Yksi pataljoona Pohjan Poikia rykmentin tykkien ja yhden\nkapearaiteisen panssarijunan kera, pataljoonan komentajan yhteisellä\njohdolla, etenee Valk—Marienburg rautatien ja maantien suuntaan,\nmiehittää Hoppenhofin aseman ja valvoo teitä Adselista Neu-Laitzeniin;\n\n3:o Eversti _Puskar_, johdossaan 2:nen ja 7:s virolaisrykmentti,\nTallinnan suojeluspataljoona, _Balahovitshin_ joukko-osasto ja 2:sen\nratsurykmentin 1 eskadroona 8 tykin kera, suorittaa ylipäällikön\netelärintamalle antaman käskyn 1:sen ja 2:sen kohdan, edelleen\nmiehittää linjan Panikovitsh—Shemeritski—Alt-Laitzen—Oppekaln valvoen\nvihollisen puolelta tulevia teitä, panee toimeen käytettävänään\nolevalla eskadroonalla odottamattoman hyökkäyksen Marienburgia vastaan\nherättäen vihollisen keskuudessa paniikkia ja helpottaa Pohjan Poikain\ntoimintaa rautatien suunnalla rikkomalla rautatien vihollisen selän\ntakana;\n\n4:o Kapteeni _Irw_ johdossaan kaikki panssarijunat —yhtä kapearaiteista\nlukuunottamatta — toimii Stackelnin, Marienburgin ja Pihkovan suunnilla\ntarpeen mukaan;\n\n5:o Reservissä: Tarton sissipataljoona Moisakylässä, Pohjan Poikain 1\npataljoona Valkissa, Tarton suojeluspataljoona Vörussa ja Viljandin\nsuojeluspataljoona Tartossa.\n\nSamalla käskettiin sotilaiden tietoon saattaa, että sittenkuin nämä\nasemat olisi saatu virolaisten joukkojen haltuun, ei enää edettäisi,\nvaan puolustauduttaisiin niissä.\n\nSaatuaan kenraali _Wetzerin_ yllä lyhyesti esitetyn\ntaistelusuunnitelman eversti _Kalm_ pitäen sitä virheellisenä lähetti\nTarttoon sähkösanoman, joka Pohjan Poikain taistelukertomuksen mukaan\najalta 13.2.-26.2.19. oli sisällöltään suunnilleen seuraava:\n\n»Huomautin, että täten on alkavassa operatsionissa taas uudistumassa\nGrosshofissa Pohjan Pojille turhaan tullut verilöyly, sillä kuten\nsilloin Valk—Wolmar rata jäi katkaisematta, niin varmaankin taas\njäisi nyt Marienburg valloittamatta ja rata katkaisematta ja\nrykmenttini tehtäväksi tulisi suoralla rintamahyökkäyksellä vallata\nrata Adsel—Koikylästä Neu-Laitzeniin asti. Koska samalla otin\nhuomioon sen, että paljailla rintamahyökkäyksillä vihollisen elävää\nvoimaa ei voida tuhota sekä sen suuria ryöstösaaliita haltuun saada,\ntein sähkösanomassani kaksi ehdotusta: 1:o joko minun rykmenttini\nalkaa suoran rintamahyökkäyksen pitkin rataa vasta senjälkeen, kun\nrata Marienburgiin on varmasti katkaistu ja Marienburg vallattu,\n2:o taikka minulle annetaan toimintavapaus suorittaa sama tehtävä\nmonta kertaa pienemmällä mieshukalla ja ehdottomasti varmemmin tekemällä\nsaartoliikkeen Verrosta Marienburgiin. Pyysin minulle annettua tehtävää\nharkitsemaan uudelleen ja toistamaan käskyn taikka sitten jättämään\ntehtäväni suorittamisessa suoritustavan määräämättä.»\n\nEversti _Kalm_ sai 12 p:nä vastauksen, jossa ilmoitettiin, että hän\nsaisi lähettää yhden komppaniansa Marienburgin rataa katkaisemaan\nmäärättyjen joukkojen mukaan. Koska hän ei saanut koko tehtävää\nsuorittaakseen ja hän piti tällaista järjestelyä tarkoitustaan\nvastaamattomana ja epäonnistuneena, ilmoitti hän kenraali _Wetzerille_\nlähettävänsä 1:sen pataljoonansa tykkien ja panssarijunan kera Koikylän\nseuduille, mutta antavansa etenemiskäskyn vasta sitten, kun hän saisi\nvarman tiedon, että rata todella oli katkaistu.\n\nSaatuaan sanoman, että eversti _Puskarin_ joukot lähtisivät liikkeelle\n13 p:nä klo 6 ap., eversti _Kalm_ antoi saman päivän aamuna\njääkärikapteeni _Hannulalle_ määräyksen lähettää viipymättä liikkeelle\nyhden komppanian, jonka tuli olla voimakkaan tiedustelun kautta\nkeskeytymättömässä kosketuksessa Koikylässä majailevan vihollisen\nkanssa. 3:s komppania, joka sai tämän tehtävän suorittaakseen, jätti\nValkin jääkäriluutnantti _Marttisen_ johdolla klo 10 ap.\n\nEversti _Kalm_ antoi edelleen 13 p:nä klo 8,30 ap. operatsionikäskynsä\nN:o 7 määräten jääkärikapteeni _Hannulan_, johdossaan 1:nen pataljoona,\nPohjan Poikain 1:nen ja 3:s patteri (jääkärimajuri _Snellman_) ja\nI kapearaiteinen panssarijuna (kapteeni _Peters_) sekä yhteyden\npitoa varten 2 ryhmää ratsumiehiä (vääpeli _Eino Vartiainen_),\netenemään Valk—Marienburg radan ja maantien suuntaan, valloittamaan —\nsaatuaan siihen nimenomaisen käskyn eversti _Kalmilta_ — Hoppenhofin\nrautatienaseman ja valvomaan teitä Adsel—Koikylästä Neu-Laitzeniin.\n\n2:nen pataljoona oli jäävä reserviin Valkiin, johon myös rykmentin\nesikunta ja 1:sen pataljoonan raskas kuormasto jäivät.\n\nTiedonanto-osaston päällikkö määrättiin ryhtymään toimenpiteihin\nvoidakseen huolehtia yhteydestä jääkärikapteeni _Hannulan_ joukkojen\nkanssa niiden liikkumisen mukaan. Mutta tiedonanto-osastolla ei ollut\nkäytettävänään enempää kuin jokunen sata metriä puhelinjohtoa, joten\nsen toiminnasta ei pataljoonalla ollut suurtakaan hyötyä, se kun oli\nrajoitettu käyttämään yksinomaan yleisiä puhelinlinjoja. Sitäpaitsi\nPohjan Poikain ryhdyttyä suorittamaan kiertoliikettään Marienburgia\nkohden puhelinyhteys ei enää voinut tulla kysymykseenkään.\n\nRykmentin lääkäri, lääkintämajuri _Kallioinen_ seurasi 1:stä\npataljoonaa. Lääkintäkapteeni _Kalpa_ ryhtyi toimenpiteihin saadakseen\nasemakomendantin avustuksella kokoon ambulanssijunan, joka etenisi\nvirolaisen panssarijunan jäljessä korjaten suomalaisia haavoittuneita.\n13 p:n iltana ambulanssijuna olikin kunnossa. Sairashoitohenkilökunta\nvietti sitten siinä seuraavat päivät kulkien edestakaisin rintaman ja\nValkin väliä panssarijunan perässä, jonka täytyi joka 6 tunnin perästä\npalata takaisin hakemaan vettä.\n\nPohjan Poikain rykmentillä — aluksi tosin vain sen 1:sellä\npataljoonalla — oli siis tiedossa uusi taistelukausi, jonka vastuksia\nja uhreja ei voitu edeltäpäin arvioida. Mutta riemukkain hurraa-huudoin\notettiin sanoma rintamalle lähdöstä vastaan sekä upseeriston että\nmiehistön keskuudessa.\n\nRykmentin vahvuus tähän aikaan (11.2.) oli seuraava:\n\n                    ups.  aliups.  miehistöä.  yht.  hev.  ajoneuv.\n  Rykm. esikunta    18     13          26       57    17     —\n  1:nen pataljoona   9     96         654      759   64     52\n  2:nen     »       10     85         691      786   51     34\n  Tykistö           13     51         254      318  168     54\n  Tiedonanto-os.     1     11          87       99    1      —\n  Sairashoito-os.    2      3          11       16    —      —\n  Ratsuos.           1     10          46       57   56      8\n  Soittokunta        2      9          25       36    —      —\n  Koko rykmentti    56     78       1.794    2.128  357    148\n\n(Vahvuusilmoituksessa ei ole kuitenkaan otettu huomioon ennenmainittuja\nupseerikoroituksia urhoollisuudesta Valkin valloituksessa, jotka tähän\naikaan eivät vielä olleet julkaistuja.)\n\nEräs Pohjan Poika kirjoittaa muistiinpanoissaan Koikylään lähtöpäivästä:\n\n»Tänään mielet ovat korkealla. Kaikki työ käy kuin salamanleimaus. —\nOvat ne, nuo suomalaiset, nopeita poikia, ajattelevat mustasilmäiset\njuutalaiset. Niin, ovat ne, vaikka niitä sanotaan hitaiksi.\n\n»Kun tulee lähtö taisteluun, niin silloin Suomen poikain jalat ovat irti\nmaasta. Vielä tämä suomalaisjoukko näyttää täällä ihmeitä maailmalle! ‒\n\n»Kadulla viedään muudatta virolaista tykistöupseeria viimeiseen\nlepopaikkaansa. Valkea arkku on kanuunan piipun päällä. Suomalainen\nsotilassoittokunta soittaa surumarssia jäljessä.\n\n»Tuo kuva — keskellä taisteluun lähtökiirettä — jättää jälkeensä\nmieliimme vakavan vaikutelman.\n\n»Montakohan meistä tämän matkan jälkeen viedään noin? — — —\n\n»Lähdetään liikkeelle kaakkoa kohden.\n\n»Pitkä karavaani kulkee aukean tasangon keskitse. On ihana talvipäivä.\nLuonnossa on kuitenkin jo jotakin keväistä tuntua,vaikka ei olla vielä\nhelmikuun puolivälissäkään. Maantie on paikoin lumetonta. Hevoset\nvetävät ihan suoranaan raskaita panoskuormia. Tykkien pyörät kumisevat\noudosti.\n\n»Yhä eteenpäin.\n\n»Poikkean muutamaan taloon. Pyydän juotavaa. Talosta etsitään parasta.\nTarjoan maksua, mutta isäntä ei tahdo ottaa. Jätän rahan kuitenkin\npöydälle, sillä 'jos tänään kuolen ja huomenna kuopataan', niin mitä\nhyötyä on minulle noista papereista, joita ukko joka tapauksessa\ntarvitsee kipeämmin kuin minä.\n\n»Eräässä toisessa talossa saan ihailla kaunista 'preiliä' [preili —\nneiti], jolla on hieno hipiä ja loistavat silmät. Panen parhaani\nvironkielellä saadakseni hänet ymmärtämään niitä tunteita, jotka sillä\nhetkellä mielessäni vallitsevat... Koti kaukana... edessä rintama...\nehkä kuolema... Mutta pian kuluu puoli tuntia. Karkoitan mielestäni\nkaiken tuon ja lähden. Kaihomielisyys on vahingollista sotilaalle.\nMutta liina liehuu kauan talon portailta...»\n\n       *       *       *       *       *\n\nJääkärikapteeni _Hannulan_ joukot lähtivät Valkista liikkeelle klo\n11,15 ap. Hän sai silloin jääkärimajuri _Snellmanilta_ tiedon, että\nKarolan kartano (Gut Karolen) Koikylän pohjoispuolella oli vapaa\nvihollisesta.\n\nJoukkojen päävoima päätettiin silloin sijoittaa tykistön kera Karulaan\nja ryhtyä sieltä käsin tiedustelemaan. Edelleen jääkärikapteeni\n_Hannula_ sai tiellä Karulaan 3:nnelta komppanialta ilmoituksen,\nettä bolshevikien päävoima oli Koikylän kartanossa ja pienemmät\nosastot Voitkassa (3 km. Koikylästä länteen) ja Kakun koululla (2 km.\nKoikylästä pohjoiseen) sekä 2 tykkiä Koikylän rautatienasemalla ja\n2 tykkiä Aajoen rannalla, lähellä Pirin taloa, ja että virolaisten\netuvartio oli Marienheinissa.\n\n3:s komppania asettui Lepenhofiin, joka oli jo ollut muutamia päiviä\naikaisemmin virolaisten hallussa, mutta jälleen jätetty, ja ryhtyi\nrohkeasti tiedustelemaan saavuttaen kosketuksen vihollisen kanssa klo\n2,10 ip. 1:sen pataljoonan esikunta, toistaiseksi varaväeksi jäävä\n1:nen komppania, joka asetti vain välittömän hälyytysvartion Karulasta\nKärikmäelle vievälle tielle, ja tykistö asettuivat klo 5,10 ip. Karulan\nkartanoon. 2:nen komppania jatkoi matkaa ja majoittui Niglen taloihin\nalkaen tiedustella etelää ja kaakkoa kohden.\n\nJääkäriluutnantti _Marttinen_ sai tehtäväkseen mahdollisimman paljon\nhermostuttaa ja häiritä vihollista saattaakseen sen siihen käsitykseen,\nettä hyökkäys oli odotettavissa siltä suunnalta. Jääkäriluutnantti\n_Koiviston_ taas tuli tiedustella mahdollisimman varovaisesti, jottei\npunaisten epäluuloa tällä taholla herätettäisi.\n\nEräs 1:sen komppanian upseeri kirjoittaa Karulasta:\n\n»Karulan kartano on suurenmoinen uljaine päärakennuksilleen,\nsuunnattomine kivinavettoineen ja talleineen. Aamulla bolshevikit ovat\nsiitä lähteneet kuultuaan meidän olevan tulossa ja vieneet muassaan\n17 vaunulastia arvokkaimpia huonekaluja. Siitä huolimatta se ei ole\nvielä suinkaan putipuhdas; siellä saa nähdä koko joukon sangen vanhoja\nmetsästystauluja ja joitakin antiikkisia kaappeja y.m.\n\n»Majoituttuamme kartanoon saan järjestettäväkseni 1:sen komppanian\naliupseerivarfion muutamaan tienhaaraan, jonne sijoitetaan myös yksi\nkevyt konekivääri.\n\n»Puolikuoliaana väsymyksestä raahaudun takaisin ja heittäydyn\nesikuntahuoneen nurkkaan levolle kahmaistuani hieman olkia alleni.\nKuumehoureisesta unestani havahdun usein ja katseeni kiintyy silloin\njoka kerta mieheen, jota jok'ainoa kunnioitamme, johon rajattomasti\nluotamme, ja jota myöhemmin opimme yhä enemmän rakastamaan. Hän istuu\npöydän ääressä paitahihasillaan, kartta edessään. Takan loimuava hehku\nvalaisee hänen älykkäät ja lujat piirteensä, ja suuret, mustakehyksiset\nrintamalasit heittävät silmien seutuville miettivän varjostuksen.\nJoskus hän tarttuu kynään, kirjoittaa nopeasti ilmoituksen tai käskyn,\njonka ratsu kiidättää joko Valkissa olevaan rykmentin esikuntaan tai\nLepenhofissa majailevan komppanian päällikölle.\n\n»Yhä hän valvoo, laatii suunnitelmia, muuttelee niitä, kunnes tilanne\non selvä, ja hän saattaa itselleen hyvällä omallatunnolla sanoa: niin\nteemme. Ja uskonpa — sitä mieltä ovat kaikki, jotka hänen mukanaan ovat\nkulkeneet — että valittu ratkaisu on aina paras mahdollinen. — Tuo mies\non jääkärikapteeni _Hannula_.»\n\n       *       *       *       *       *\n\nOperatsionin alkaessa vihollisen rintama kulki etelässä,\nsaatujen tietojen mukaan, suunnilleen linjaa Stale—Stackelnin\nasema—Wiezemhof—Koikylä, Valk—Marienburg radan vartta — Möniste\n(Menzen)—Hoppenhof ja edelleen Riika—Pihkova maantien seutuvia\nkoilliseen. Tarkkoja ja luotettavia tietoja punaisten asemista Koikylän\nseuduilta alkaen itäänpäin ei saatu, kun virolaisten joukkojen ja\nbolshevikien välillä ei tällä suunnalla ollut kosketusta. Punaisten\npääetappipaikkoja olivat Ruhja, Wolmar ja Marienburg.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ kirjoittaa täten alkaneesta operatsionista:\n\n»Operatsionisuunnitelma on katsottava virheelliseksi, etenkin\nmikäli se koski toimintaa rintaman keskustassa s.o. Pohjan Poikain\nsuunniteltua etenemistä radan suuntaan. Sillä on otettava huomioon,\nettä vihollisen rintama kulki Koikylästä Hoppenhofiin pitkin radan\nvartta. Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan tehtävä muodostui näin\nollen vihollisen rintaman auki vyöryttämiseksi sivusuuntaan ilman\ntoimintaa syvyyssuuntaan s.o. radan eteläpuolelle viertotietä kohden.\nTästä oli oleva seurauksena, että mitä pitemmälle edettiin, sitä\nsuojaamattomammaksi oikea sivusta jäi, ja sitä vaaranalaisemmaksi\nmuuttuivat suorin yhteys ja jälkikuljetus rataa myöten, radan\nsuojeleminen olisi vaatinut näet koko Pohjan Poikain rykmentin\nhajoittamista tälle laajalle rintamalle, joten sen taisteluvoima olisi\nsupistunut olemattomaksi ja sen hyökkäystoiminta tyrehtynyt. 1:sen\npataljoonan esim. ehdittyä Hoppenhofiin olisi viholliselle ollut helppo\nasia Serbigalin ja Adselin kautta katkaista rata ja maantie ja siten\neristää pataljoona Valkin yhteydestä. Virolaiset panssarijunat eivät\nyksin kyenneet suojaamaan rataa, niiden toiminta-alue kun on varsin\nrajoitettu. Oikealla siivellä olevaa 3:tta virolaista rykmenttiä ei\nmyöskään voitu ottaa lukuun sivusuojastona, sen toiminta-alue ei näet\nulottunut näin etäälle itään.\n\n»Rintamaan oli näin ollen muodostuva suuri ja vaarallinen aukko,\njota vastustaja saattoi käyttää hyväkseen. Sen se heti Marienburgin\ntaistelukauden jälkeen tekikin. Pohjan Poikain hyökkäysten tulosten,\nennenkaikkea rautatien ja valtamaantien omistuksen, säilyttämiseksi\nolisi ollut välttämätöntä pysyvästi miehittää ja varustaa Arskall,\nSerbigal ja Adselin linna, jotka tarjosivat erinomaiset puolustus-\nja tukikohdat. Se, ettei tähän operatsionisuunnitelmassa kiinnitetty\nmitään huomiota, ja ettei näin Marienburgin valloituksenkaan jälkeen\ntehty, on katsottava suureksi taktilliseksi virheeksi, jonka seuraukset\nmuodostuivat kohtalokkaiksi tuhoten kaikki tämän mainehikkaan\ntaistelukauden suuret saavutukset ja tulokset.\n\n»Virolaisia joukkoja oli myös syytä epäillä, sillä kokemus oli\nosoittanut, että heidän operatsionikäskyssä edellytetty merkityksensä\nusein olikin olemassa vain paperilla, yhtenäinen toiminta oli\nheikkoa, eteneminen silloinkin, kun Pohjan Pojat olivat raivanneet\ntien auki eikä vihollisen vastustusta ollut olemassa, oli hidasta.\nOffensiivihengen puute ja taipumus olla passiivisella puolustuskannalla\nolivat yleisiä ilmiöitä. Etenkin laiminlyötiin tiedustelu ja pysyvä\nkosketus vihollisen kanssa. Tarmokkaammalla toiminnalla olisivat\ntulokset olleet suuremmat, sillä vihollista näytti vaivaavan yleensä\nsamat ominaisuudet. Tavallista olikin, että esim. yön ajaksi sekä\nvirolaisten että punaisten etuvartiot vetäytyivät toisistaan n. 2—3 km.\npäähän.\n\n»Loistavana poikkeuksena olivat kuitenkin muutamat erikoiset\njoukot, kuten yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona ja n.k.\nmerijalkaväki (Petserin rintamalla) sekä ennenkaikkea panssarijunat.\nNäiden viimeksimainittujen miehistö oli valioväkeä, enimmäkseen\nvapaaehtoisia koululaisia ja ylioppilaita, upseeristo samoin\ntoimintakykyistä ja urhoollista.»\n\nJääkärikapteeni _Hannulan_ joukot — noudattaen eversti _Kalmin_\nnimenomaista käskyä — eivät ryhtyneet etenemään, vaan virolaisten\njoukkojen rynnistystä odotellessaan majoittuivat perusteellisesti ja\ntiedustelivat joka taholle.\n\n14 p:n aamuna saapui Koikylän lähistölle kaksi virolaista\npanssarijunaa, jotka suojasivat Pohjan Poikain oikeaa sivustaa\nmiehittäen radan oikealla puolen Lippin talon luoteispuolella metsän\nreunassa olevan kummun ja halliten sieltä aavaa peltoa Koikylän\nasemalle asti ja siitä etelään aina Kalisteen saakka. Panssarijunien\nperässä tuli Lepenhofin kohdalle 3-vaunuinen, suomalainen\nambulanssijuna. Lääkintämajuri _Kallioisen_ ambulanssi taas oli Karulan\nkartanossa.\n\n14 p:nä saatiin 2:sen komppanian tiedustelijain kautta selville, että\npunaisten esikunta 1 rykmentin kera oli majoittunut Koikylän kartanoon.\nKomppanian tiedustelu ulotettiin päivän kuluessa yhä etelämmäksi.\nAamuyöstä patrulli oli huomannut Kakun vapaaksi bolshevikeista,\nmutta jäämättä sinne se palasi kokonaisuudessaan ilmoittamaan\nasiasta, jääkäriluutnantti _Koivisto_ lähetti silloin uuden patrullin\nmiehittämään Kakun. Vihollinen oli kuitenkin tällä välin uudelleen\nasettunut sinne ja avasi yht'äkkiä tulen varomattomasti etenevää\npatrullia vastaan, joka luuli tienoon yhä edelleen olevan punaisista\nvapaan, ja ajoi sen hajalle. Pohjan Pojista haavoittui 1 sotilas ja 1\njoutui vihollisen käsiin, joka rääkkäsi hänet pistimillä kuoliaaksi.\nKaatuneen, sotilas _Viljo Kortesmaan_, ruumis löydettiin vähän\nsenjälkeen.\n\n2:nen komppania lähetti tällöin uuden patrullin vääpeli _Kaarlo Nikin_\njohdolla karkoittamaan viholliset Kakusta. Punaiset olivat kuitenkin jo\npoistuneet sieltä. Kakuun asetettiin kenttävartio ja toinen Ringisteen\nvarmistamaan aluetta maantiestä Kivitöjärveen asti ja estämään\nvihollisen tiedustelua.\n\nMyöhemmin samana päivänä n. 20-miehinen bolshevikijoukko hyökkäsi\nKakun kenttävartion kimppuun, mutta karkotettiin ja menetti 3 miestä\nkaatuneina Pohjan Poikain kärsimättä minkäänlaisia tappioita. Punaiset\nhyökkäsivät päivän kuluessa myöskin 3:nnen komppanian etuvartiota\nvastaan kaksi kertaa, mutta lyötiin verissä päin takaisin. Pohjan\nPojista haavoittui näissä kahakoissa yksi 1:sen K.K.K:n sotilas.\n\nKärikmäen kautta Appiaa kohden vääpeli _Vartiaisen_ johdolla lähetetty\nratsupatrulli ilmoitti puolenpäivän tienoissa, että seutu oli puhdas\nvihollisesta Appiaa myöten. Kun kuitenkin tilanne Pohjan Poikain\ntoiminta-alueesta itäänpäin oli epäselvä, lähetti 1:nen komppania\nvänrikki _Havaan_ johdolla 35-miehisen kenttävartion Kärikmäelle.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ kertoo Koikylän valtaussuunnitelmista:\n\n»Olin edellisenä iltana, 13.2., lähettänyt eversti _Kalmille_\nehdotuksen tehdä kiertoliike Kärikmäki—Metsoja—Appia—Lännemets ja sen\nkautta puhdistaa seutu Lännemetsistä Koikylään vihollisesta. Eversti\n_Kalm_ oli kuitenkin virolaisten joukkojen toimintaa odotellessaan\nkieltänyt minua toistaiseksi ryhtymästä hyökkäykseen. Ennen pitkää\nosoittautui, että eversti _Kalm_ epäillessään virolaisten joukkojen\ntoimintatarmoa oli oikeassa. Hänen lähettämistään käskyistä saatoin\npäättää, että hän oli koko lailla suutuksissaan ja syystäkin. Jotta\nsenvuoksi toiminta pääsisi edes alkuunsa, suostui hän hyökkäykseen\nKoikylää vastaan lähettäen minulle päivällä 14.2. hyökkäysmääräyksen\naikaisemman ehdotukseni mukaan.\n\n»Tarkemmin harkitessani suunnitelmaani kiertoliikkeen tekemiseksi Appian\nkautta näytti se minusta kuitenkin tarpeettoman laajalta ja kuljettava\nmatka liian pitkältä. Vihollinen olisi saattanut ennen aikojaan saada\nvihiä liikkeestä. Kun edelleen ottaa huomioon, että punaisten päävoima\noli keskitetty Koikylään (2 tykkiä se oli kuitenkin rautatienaseman\nluota kuljettanut päivällä Mänisteen), olisi matka Lännemetsistä\nKoikylään vihollisen päävoiman kimppuun ollut liian pitkä, ja yllätys\nnäin ollen olisi voinut epäonnistua, varsinkin, kun sitä ennen olisi\nehkä syntynyt taistelu jo Mänistessä, jonka luona olevat korkeat\nkukkulat tarjoavat erittäin edulliset puolustusasemat joka suunnalle.\nPienikin vihollisosasto olisi siellä voinut pidättää hyökkääjää, kunnes\npäävoimat olisivat joko ehtineet apuun tai peräytyneet Koikylästä\netelään. Maasto Lännemetsin ja Koikylän välillä on sitäpaitsi aivan\naukeata, ja hyökkäys Mänistestä Koikylää kohden olisi yllätyksen\nepäonnistuttua ollut ylen vaikea.\n\n»Kun senvuoksi kartan nojalla saattoi olettaa, että maanteiden\nKarula—Koikylä ja Kärikmäki—Appia välisellä seudulla kulkevia kyläteitä\nhyväkseen käyttämällä paljon lyhyemmän taipaleen tehden saattoi\ntodennäköisesti vihollisen aavistamatta päästä Koikylän kimppuun\nselkäpuolelta, muutin suunnitelmaani ja päätin kulkea Aherojärven\nlänsipuolitse, sitä suuremmalla syyllä, kun jääkärimajuri _Snellman_\nilmoitti minulle Sarapuun talon isännän kertoneen, että vähän matkaa\nKarulan itäpuolella maantiestä erkanee etelään Kivitöjärven ylitse\nkulkeva hyvä talvitie, jota sitäpaitsi enimmältä osalta metsä suojaa\ntähystykseltä, ja hänkin ehdotti kiertoliikettä varten kyseessä olevaa\ntalvitietä. Sama virolainen talonpoika tarjoutui myös oppaaksi. Seudun\nväestö, joka kansallisuudeltaan oli virolaista, oli kauttaaltaan\nmuutenkin valkoista auttaen toimintaamme kaikin tavoin.\n\n»Kun sitäpaitsi 2:sen komppanian kenttävartioiden toimesta vihollisella\nei ollut mahdollisuutta tiedusteluun Aherojärven pohjoispuolella, oli\ntilaisuus yllättävään hyökkäykseen tällä taholla varsin hyvä.\n\n»Voidakseni kootuin voimin suorittaa hyökkäyksen kutsuin 3:nnen\nkomppanian Karulaan, jonne se saapui illalla myöhään. Vihollinen\nei nähtävästikään tietänyt 3:nnen komppanian siirtämisestä mitään\npäättäen siitä, että se koko illan ja yön piti yllä kivääritulta tyhjää\nLepenhofia kohden ja oli asemissa kartanon länsi- ja pohjoispuolella\nLepenhofin ja Kakun suuntaan odottaen ilmeisesti hermostuneena\nhyökkäystä näiltä tahoilta.\n\n»Lepenhofin luo jäi vain virolainen panssarijuna, jota pyydettiin\nasettamaan vartio 3:nnen komppanian sijaan. Mutta sen päällikkö\nilmoitti minulle, ettei panssarijuna saanut lähettää pysyvää vartiota,\nvaan se oli jalkaväen tehtävä. Kun kuitenkin pidin meille erittäin\nedullisen tilanteen vuoksi jotenkin yhdentekevänä, vaikka vihollinen\nolisi ottanut Lepenhofin haltuunsa — sitä huonommin olisi sille\nseuraavana aamuna käynyt — en välittänyt lähettää sinne enää vartiota,\nvaan panssarijunien päällikön toivomuksesta asetin vain panssarijunaan\nkaksi sotilasta yhdysmiehiksi.\n\n»1:sen komppanian kenttävartio kutsuttiin takaisin Kärikmäestä. 2:nen\nkomppania sai käskyn siirtyä lähemmäksi Koikylää majoittuen Bikin\ntaloihin ollakseen valmiina tarpeen tullen tältä suunnalta tunkeutumaan\nKoikylään. Siihen mennessä oli 2:sen komppanian pidettävä Kakun ja\nAherojärven välisellä alueella tarkkaa vartiointia noudattamalla\nkuitenkin mahdollisimman suurta varovaisuutta ja välttämällä vihollisen\nhäiritsemistä tällä suunnalla. Pohjan Poikain tykistön 3:nnen patterin\noli myös määrä aamulla siirtyä Bikiin. Kevyen jaoksen tuli sensijaan\nseurata päävoimaa.\n\n»Kun ryhmitys ja valmistelut oli suoritettu, annoin kirjallisen\ntaistelukäskyn seuraavaa aamua varten ja komppanioiden päälliköille\nyhteisesti täydentävät suulliset ohjeet.»\n\nVirolaiset joukko-osastot, joille operatsionissa oli annettu määräävä\ntehtävä, eivät olleet Pohjan Poikain ryhtyessä etenemään päässeet vielä\nkauaksi lähtökohdastaan. Ne olivat Vörusta etelään suunnilleen linjalla\nMikita—Kosse—Plani, siis vielä kaukana Riika—Pihkova viertotien\npohjoispuolella. Vastoin aikaisempaa päätöstään eversti _Kalm_\npäätti silloin saatuaan vielä sanoman, että vihollisen taisteluhalu\nKoikylän suunnalla alkoi horjua, ja että punasotilaat kieltäytyivät\ntaistelemasta kuultuaan Pohjan Poikain olevan vastassaan, antaa\njääkärikapteeni _Hannulalle_ hyökkäysluvan, josta yllä on mainittu.\n\nJääkärikapteeni _Hannulan_ taistelukäskyn mukaan lähtivät 1:nen ja\n3:s komppania + 2/3 Itsestä K.K.K:sta 1:sen patterin kera mukanaan\nammus- ja sairasreet liikkeelle Karulan kartanosta helmikuun 15 p:nä\nklo 4 ap. 3:nnen patterin, joka oli ensin aiottu siirtää Bikiin,\nantoi jääkärimajuri _Snellman_ seurata päävoimaa. (Patteri asettui\nsitten asemiin Kivitöjärven pohjoispuolella olevalle kukkulalle,\nmutta tähystysmahdollisuuksien puutteessa se ei voinut ottaa osaa\ntaisteluun.) Ensimmäisenä ajoi virolainen opas, jota ilman pataljoonan\nolisi ollut vaikeata osata oikeaan, talviteitä kulki näet tienoolla\nristiin rastiin.\n\nOli pimeää. Sää oli sumuinen suosien siten kiertoliikettä.\n\nPataljoona kulki Kiberin ja Savelin talojen itäpuolitse, edelleen\nKivitöjärven ylitse, Livamäen, Sarapuun ja Aheron kautta Aherojärven\nlänsikärjen ohitse ja siitä sitten länttä kohden Leoskin kautta. Aheron\nsivuutettuaan pataljoona siirtyi kulkemaan marssivarmistuksessa.\nEtumaisena kulkeva 3:s komppania asetti edellensä konekiväärillä\nvarustetun kärjen.\n\nPataljoonan käännyttyä länttä kohden jääkärikapteeni _Hannula_ lähetti\n1 joukkueen l:sestä komppaniasta jääkärivänrikki _Oivan_ johdolla\nvasemmalle valtaamaan maantien ja radan risteystä Mänisten kohdalla.\n\nN. 1 km. päässä Koikylän itäpuolella olevan talon luona tien oikealle\npuolen lähtenyt osa pataljoonan kärjestä iski yhteen vihollisen\nkenttävartion kanssa, joka nähtävästi luuli olevansa tekemisissä vain\nvastustajan erillisen patrullin kanssa näkemättä sumussa Pohjan Poikain\npäävoimaa jäljempänä ja hyökkäsi väijytyksistä kärjen kimppuun sen\nehdittyä aivan lähelle. Syntyi käsirysy, jossa punaiset ensin saivat\nPohjan Pojilta riistetyksi konekiväärin, mutta menettivät sen hetken\nkuluttua jälleen ja pakenivat senjälkeen päätä pahkaa.\n\n3:s komppania oli sillä välin noussut talon vasemmalla puolen olevalle\nmäenrinteelle, joka loivasti vietti kartanoon päin. Koikylän kartano\nnäkyi alhaalla puistoineen ja rakennuksineen n. kilometrin päässä,\ntoisella puolen Mäniste. Maasto oli mäen molemmilla puolin aivan\naukeata, aaltomaista. 3:s komppania havaitsi heti vihollisen ja\nkehittäytyi taisteluun 1:sen komppanian jäädessä toistaiseksi Raubatsin\ntalon luo notkelmaan.\n\n3:nnen komppanian levittäydyttyä ketjuun vasemmalle sen oikea siipi jäi\npaljaaksi. Lisäksi muutaman kymmenen metrin päässä olevaan metsikköön\noli sijoittunut vihollisia, jotka avasivat tulen ketjua kohden. 1:nen\nkomppania sai käskyn kehittää yhden joukkueen 3:nnen komppanian oikean\nsiiven jatkoksi. Vänrikki _Havaan_ johdolla se lähti liikkeelle ja\neteni ketjussa metsikön halki kartanoa kohden.\n\nTähän joukkueeseen kuuluva sotilas S. kertoo taistelusta:\n\n»Syöksymme metsän läpi Koikylän kartanoa ympäröiville aukeille. Lumi\nnarskahtelee jalkaimme alla juostessamme. Räiskähtäen taittuu oksa\nsiellä täällä päämme päällä ja sivuillamme.\n\n»Punaiset ampuvat räjähtävillä kuulilla!\n\n»Luoti repäisee lakin erään toverini päästä lähimmän puun juurella.\nOsaavat ne ampua! Taitavat ollakin lättiläisiä.\n\n»Makaamme asemissa pienessä lepikössä punaisten ollessa tuskin\nparinsadan metrin päässä ketjustamme. Hyvät näkyvät olevan polsujen\nasemat: muurit, ampumahaudat ja piikkilankaesteet. Mutta ovat toki\nmeidän suureksi helpotukseksemme rakennetut päinvastaiselta suunnalta\ntulevaa hyökkäystä vastaan. Ryntäyksemme on siis heille täydellinen\nyllätys.\n\n»Ampujamme asettaa kevyen jaloilleen, minä avaan laukun, ja sitten taas\nalkaa tuo tuttu laulu: ta-ta-ta... Muutamakymmen metriä sivullamme näen\nlähettimme. Il—12 vuotiaan tamperelaisen. Poika on aivan kuin jänis.\nIsot korvat vain heilahtelevat, silmät tuijottavat päässä pyöreinä, ja\naina kuulan vonkuessa ohitse hän jää sitä hetkeksi kuuntelemaan. Väliin\nhän taas itse präiskähdyttää kartanoa kohden sulkien varovaisuuden\nvuoksi silmänsä ampuessaan. Mutta korkealta hänen luotinsa taitavat\nlentää, koskapa joku pojista huutaa hänelle keskellä pauketta:\n\n»'Älä vain tapa enkeleitä sukupuuttoon!'\n\n»Vähän aikaa annamme kevyen konekiväärimme laulaa kartanoa kohden,\nvarsinkin tuonne muurinnurkkaukseen, jossa silloin tällöin jonkun\npunaisen sotilaan käsi tai jalka vilahtaa. Ketju saa jälleen käskyn\nhyökätä.\n\n»'Enemmän oikealle!' kaikuu miehestä mieheen.\n\n»'Elekee ampuko, täällä on immeisii!' Se on joku pikku pojista, joka\nkoettaa laskea vielä sukkeluuksia keskellä taistelun melskettä\neteenpäin syöksyessämme.\n\n»Punikit pakenevat jättäen jälkeensä vinosilmäisiä kiinalaisraatoja.\nVyörymme kuin tankit piikkilankaesteiden ylitse ja opettelemme\naitajuoksun alkeita. Asetumme asemiin kartanosta johtavan puistokujan\nluo. Takanamme pojat heittelevät käsipommeja rakennuksen ikkunoista\nsisään. Aukealla edessämme punaisia pakenee yhdessä rykelmässä,\nmutta meitä kielletään ampumasta niitä. Päälliköt luulevat niitä\nomiksi miehiksi, jotka ajavat takaa vihollista. Joku polsujen eksynyt\nkonekiväärihevonen selässään kevyt 'Colt' painelee ketjun ohitse\npunaisten jälkeen.\n\n»'Ottakaa kiinni, pojat!'\n\n»Turha vaiva, sillä eläin on viisas ja kiertää vastukset. Pojat pyytävät\nsaada ampua sitä, mutta heitä kielletään, ja vasta sitten, kun hevonen\non jo metsän suojassa, annetaan lupa, joka ei kuitenkaan enää hyödytä\nmitään.\n\n»Kokoonnutaan jälleen kartanon luo. Taistelu on meidän kohdaltamme\nohitse.»\n\n3:s komppania oli sillä välin ollut myös taistelussa. Sen hyökkäys tuli\nviholliselle, josta osa vielä lepäili kaikessa rauhassa kartanossa osan\nollessa asemissa selkä hyökkääviin Pohjan Poikiin päin, täydellisenä\nyllätyksenä. Jonkin ajan kuluttua se kuitenkin toipui hetkeksi\nsäikähdyksestään ja avasi 3:tta komppaniaa vastaan tulen, joka alussa\noli erittäin kiivas. Taistelevat ketjut joutuivat paikoitellen niin\nlähelle toisiaan, että syntyi käsirysy, jolloin aseina käytettiin m.m.\nkonekiväärin päällisiä. Vihollinen vetäytyi kuitenkin pian taaksepäin,\nja sen tuli laimeni lakaten lopuksi kokonaan.\n\nBolshevikit alkoivat paeta kartanosta!\n\nPohjan Poikain 1:nen patteri oli asettunut asemiin ennenmainitulle\nmäelle ja avasi klo 8,15 ap. tykkitulen rautatietä, pakenevaa\nvihollista ja punaisten patteria vastaan, joka oli Tyllikessä\npommittaen Pohjan Pojille tuntemattomaan suuntaan sen ammuksien\nräjähdellessä jossakin kaukana Koikylän taistelupaikalta.\n\nOsa täydelliseen hämminkiin joutunutta vihollista syöksyi suin päin\npakoon Koikylästä Piriin vievää maantietä pitkin etelään. Sen pakotien\nkatkaisi kuitenkin paikalle nopeasti rientänyt virolainen panssarijuna.\nHyökkäävän 3:nnen komppanian vasemman siiven ehdittyä kartanon\neteläpuolelle osa punaisista joutui niinikään saarroksiin ja tuhottiin.\n\nVihollisen pääjoukko pakeni sekasortoisena laumana rataa myöten\nMänisteä kohden. Huomatessaan sen jääkärikapteeni _Hannula_ antoi\n1:sen komppanian jäljellä olevalle osalle — kaksi ryhmää jäi kuitenkin\nviimeiseksi varaväeksi — käskyn katkaista tämän pakotien.\n\nLuutnantti _Reponen_, joka seurasi tätä jääkärivänrikki _Korhosen_\njohtamaa joukkuetta, kertoo:\n\n»Edettyämme perättäisessä ketjussa melko kauas vasemmalle teemme\nkäännöksen kohti rataa. Alue on aavaa peltoa, ja vihollinen ampuu\nmeitä sekä suoraan edestä että oikealta sivulta, joskin harvakseltaan.\nSaavutettuamme maantien, joka kulkee radan suunnassa, heittäydymme sen\npengermään asemiin, mutta sangen pian saatamme jo syöksyä yhtä painoa\nniille kunnaille, jotka kohoavat rautatien takana, päästen yhteyteen\njääkärivänrikki _Oivan_ joukkueen kanssa.\n\n»Havaitsemme etuoikealla sekavana laumana pakenevan bolshevikijoukon.\nMäärään miehet ampumaan niitä koettaen itsekin harventaa vihollisen\nrivejä japanilaisella karabiinillani. Bolshevikit näyttävät\nolevan väsyksissä, ei yksikään heistä kykene juoksemaan, ja monet\nkompastelevat kulkiessaan, useat viimeisen kerran.\n\n»Joukkio katoaa pian edessämme olevan metsän suojaan. Koetan huutaa,\nettä takaa-ajo on aloitettava, mutta paljosta komentamisestani\non mennyt niin käheäksi, että näen viisaammaksi tehdä ajatukseni\ntiettäväksi liikkeillä ja esimerkilläni. Mielettömästi juosten\nsaavutamme vihollisen metsäsarakkeen takana olevat kukkulat. Edessä\non laaja aukeama, jonka taustalla oleviin metsiin viholliset ovat\njuuri puikkimassa. Jälleen tulta, johon punaiset kykenevät vain sangen\nheikosti vastaamaan.\n\n»Puolen tunnin kuluttua ovat vihollisesta näkyvissä vain ne ryhmät,\njotka liikkumattomina möhkäleinä lepäävät hangella.»\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ kertoo taistelun loppuvaiheesta:\n\n»Pataljoonan komentopaikalta mäen päällä, jossa sillä hetkellä myös\n3:nnen komppanian varajoukkue vänrikki _Kangasmaan_ johdolla seisoo,\nnähdään juuri taistelun päätyttyä Koikylän luona 10 ratsumiehen\nrauhallisesti lähestyvän maantietä pitkin Mänistestä päin. Kun\njaäkärivänrikki _Oivon_ kaikkien laskelmien mukaan pitäisi olla siellä,\nihmetellään, mitä väkeä ratsumiehet ovat. Ei tahdota uskoa heitä\nvihollisiksi, mutta he eivät juuri saata olla virolaisiakaan ja Pohjan\nPoikia he eivät varmasti ole. Ilma on sumuinen ja sitäpaitsi on alkanut\nsataa lunta, joten kaukoputkellakaan ei voi saada selville, keitä\ntulijat ovat. Vähän matkaa kuljettuaan ratsumiehet poikkeavat maantien\nitäpuolelle suunnaten kulkunsa talojen kautta suoraan meitä kohden.\nN. 500 m päähän he pysähtyvät kahden lähtiessä tulemaan meihin päin.\nNäemme silloin, että ratsumiehet ovat vihollisia, ja kuulemme selvästi\nheidän kysyvän haavoittuneelta sotilaaltamme, 'kakoi polk?' johon tämä\nvastaa kirouksella. Tällöin ratsumiehet kääntävät silmänräpäyksessä\nhevosensa, toinen laukaisee pistolinsa haavoittunutta kohden onneksi\nkuitenkaan osumatta, ja lähtevät kiitämään pakoon, samoinkuin muutkin\nratsumiehet kauempana. _Kangasmaan_ joukkue ryhtyy heti ampumaan,\nmutta kiihtyneinä ja innostuksissaan miehet eivät malta tähdätä kyllin\ntarkkaan, sitäpaitsi haavoittunut makaa juuri tulilinjassa, joten\nluodit lentävät liian ylös, ja ratsumiehet pääsevät meidän harmiksemme\ntalojen taakse ja pakoon. Patterimme lähettelee myös granaattejaan ja\nshrapnellejaan heidän kintereilleen, kunnes he katoavat Mänisten taakse.\n\n»Ratsumiehet ovat ilmeisesti mitään aavistamatta kulkeneet Mänisten\nohitse juuri silloin, kun 1:nen komppania on vihollista takaa-ajaessaan\nedennyt rautatien itäpuolelle metsän reunaan, joten rautatieristeys oli\nauki. 1:nen komppania, kuten sitten käy selville, ei puolestaan tiennyt\nratsumiehistä mitään, eikä ole nähnyt heitä. Ilma on sitäpaitsi, kuten\nsanottu, sumuinen ja lumisateen vuoksi sakea. Ratsumiesjoukko oli\nilmeisesti tiedustelupatrulli, joka taistelun alkaessa Koikylän luona\noli lähetetty Lannemetsistä tai Taivolasta ottamaan selvää tilanteesta.\nHeidän retkensä myös osoittaa, että hyökkäysliikkeemme on viholliselle\ntäydellinen yllätys että yhteys sen eri osastojen väliltä on katkennut,\nja ettei yhtään pakenevaa vihollista ole päässyt Lännemetsiin päin.\n\nTakaa-ajon päätettyään 1:nen komppania keräytyy vähitellen Mänisteen\nvarmistaen toistaiseksi sen ja alueen Aherojärveen asti.\n\n»3:nnelle komppanialle lähetän taistelun päätyttyä käskyn marssia\ntakaisin komentopaikalle lähettääkseni sen Mänisteen.\n\n»Heti ottelun alkaessa olen antanut 2:selle komppanialle käskyn rientää\nKoikylään. Mutta ratsulähetti, sensijaan, että olisi ratsastanut\nsuorinta tietä Kakuun, kuten hänelle neuvottiin, kiersi Karulan kautta\nsaapuen siitä syystä vasta myöhään perille.\n\n»Marssijärjestyksessä Koikylästä palaavan 3:nnen komppanian juuri\npäästyä mäen päälle, josta taistelu ensin alkoi, ja jossa patteri,\nhevoset ja lähetit ovat kokoutuneina kaikessa rauhassa avataan\nmaantieltä Koikylän pohjoislaidasta äkkiä kiivas konekiväärituli meitä\nkohden. On onni, että maanpinta mäellä on aaltoilevaa, joten siellä\nolevat silmänräpäyksessä ehtivät heittäytyä näkymättömiin. Hevoset\nsaadaan myös kiireesti suojaan, vain yksi hevonen tykistöstä haavoittuu.\n\n»Oivallan heti, että Koikylään saapuva 2:nen komppania luullen 3:tta\nkomppaniaa kartanosta peräytyväksi viholliseksi on avannut tulen.\nHuudan tämän miehille ja kiellän ampumasta. Ei ole varaa kohottaa\npäätään, sillä sumusta huolimatta konekiväärisuihku pyyhkii ihailtavan\ntarkasti aivan mäen harjaa, joten täytyy tekeytyä mahdollisimman\nlitteäksi. Ensimmäisen luotituiskun lakattua koetamme yhteen ääneen\nkiljua, että olemme Pohjan Poikia, mutta kohta tulee uusi ryöppy, joten\nei auta muu kuin painua lumeen. Lähetän ratsumiehen oikealla olevaan\nmetsäkielekkeen kautta kiidättämään 2:lle komppanialle ilmoitusta\ntodellisesta asiain tilasta.\n\n»Ennen taisteluun lähtöä on komppanioille jaettu valoraketteja, joista\npunainen merkitsee, että oma tuli haittaa omaa väkeä. Koetamme niillä\nantaa merkkejä, mutta ne toimivat huonosti, eivätkä näy. Vihdoin\nampuminen lakkaa, ja 2:nen komppina alkaa marssijärjestyksessä lähetä\nkartanosta meitä kohden. Kuten sen upseerit myöhemmin kertovat, ovat\nhe lopulta huomanneet erehdyksensä päättäen siitä, ettei meidän\npuoleltamme vastata tuleen. Onneksi ei tuli ehdi tuottaa vahinkoa.»\n\nTaistelun päätyttyä 2:nen komppania sai käskyn majoittua Koikylän\nkartanoon ja asettaa kenttävartion Piriin. 3:nnen komppanian tehtävänä\noli miehittää linja Mäniste—Mäe-Veski (poisluettuna) ja 1:nen komppania\nMäe-Veski (mukaanluettuna)—Aherojärvi (mukaanluettuna). Pataljoonan\nesikunta ja tykistö majoittuivat Koikylän kartanoon, samoinkuin\nKarulasta saapuneet ambulanssi ja kuormasto. Pohjan Poikain 3:s patteri\ntuli myöskin jälkeenpäin Koikylään.\n\nTaistelu oli ollut Pohjan Pojille kunniakas ja sen tuottamat tappiot\nvähäiset. Vain 1 Pohjan Poika oli kaatunut, nim. vääpeli _Kalle\nKaristo_ 3:nnesta komppaniasta, ja haavoittunut muutamia, joista\nkuolivat myöhemmin haavoihinsa kersantti _Niilo Salo_ 1:sestä K.K.K:sta\nja pieni, reipas ratsulähetti _Hans Oksman_, joka sai heti taistelun\nalussa kuulan läpi otsansa ja heitti henkensä parisen viikkoa myöhemmin\nTarton sairaalassa. Bolshevikien erittäin lukuisat kaatuneet joka\npuolella taistelualuetta osoittivat, että vihollinen sen sijaan oli\nkärsinyt sangen huomattavan mieshukan.\n\nKoikylän loistava voitto osoittautui seurauksiltaan laajakantoisemmaksi\nkuin oli voitu toivoakaan. Se saattoi vastustajan kauhun valtaan.\nKaikkialla bolshevikit, jotka olivat ryhtyneet suuriin valmistuksiin\nalkaakseen rynnistyksen etelärintamalla, vetäytyivät takaisin. He\npakenivat niin nopeasti, että kosketus heidän kanssaan Koikylän\ntaistelun jälkeen menetettiin Pohjan Poikain rintamaosalla kokonaan.\n\nSaatuaan Koikylän taistelun jälkeen eräältä virolaiselta talonpojalta\ntietää 500-miehisen vihollisjoukon kulkeneen edellisenä päivänä Pirin\nohitse pohjoista kohden ja peläten sen katkaisevan Koikylän ja Valkin\nyhteyden jääkärikapteeni _Hannula_ ilmoitti asiasta eversti _Kalmille_,\njoka määräsi yhden panssarijunan lähetettäväksi Lijlen luona olevan\ntienristeyksen kohdalle.\n\nEdelleen saatiin tietää, että bolshevikit olivat keskittäneet\naloitettavaa offensiiviaan varten sotilaita Aajoen mutkaan, ja että\nvoimakkaita punaisia joukkoja oli lähtenyt liikkeelle Sileä ja Bekkeä\nkohden.\n\nKoikylän taistelu teki kuitenkin kaikki vihollisen\nhyökkäysaikeet tyhjiksi. Peläten joutuvansa saarroksiin punaiset\nryhtyivät nopeasti peräytymään. 3:s virolainen rykmentti\nsaattoi senvuoksi taisteluitta asettua linjalle Wolmarin\nrata—Oling—Sallisemnek—Wiezemhof—Meschmüsch—Munze. Stackelnin asema\njoutui myös virolaisten haltuun, mutta he menettivät sen pian jälleen.\n\nMyöskin Valk—Marienburg radan suunnassa vihollinen oli peräytynyt.\nPohjan Poikain patrullit totesivat Lännemetsin tyhjäksi punaisista.\nTaivolastakin bolshevikit poistuivat virolaisen panssarijunan\nryhdyttyä etenemään ja vetäytyivät aina Hoppenhofiin asti. Mustjoen\n(Schwarzbachin) rautatiesillalle he jättivät — sen miinoitettuaan —\nräjähdyskomennuskunnan tuhoamaan siltaa, jos suomalais-virolaiset\njoukot yrittäisivät edetä etelämmäksi.\n\nVaikka siis punaisten hyökkäysaie etelärintaman keskustassa Pohjan\nPoikain 1:sen pataljoonan uljaan taistelun vuoksi oli jäänyt\ntoteuttamatta, eivät bolshevikit muualla luopuneet siitä. Ruhjan ja\nPihkovan suunnilla he pakottivat virolaisten joukot peräytymään.\n\nEversti _Kalm_ sai 15 p:nä käsiinsä lättiläisen brigadin erään\ntiedonannon, josta kävi selville, että Koikylässä oli Pohjan Poikain\nvastustajana ollut sama rykmentti kuin Luhde Grosshofissa, nim. 1:nen\nlättiläinen rykmentti, ja että brigadin esikunta 2:sen rykmentin kera\noli Hoppenhofissa.\n\nPohjan Poikain 1:nen pataljoona ei ryhtynyt etenemään pakenevan\nvihollisen perässä, koska eversti _Kalmilta_ saapui määräys pysyä\notetuissa asemissa. Vain l;sen komppanian kenttävartio siirrettiin\nAherojärven luota Appiaan. Yö kului täysin rauhallisesti.\n\nKoikylän kartanoon sijoittuivat m.m. 1:sen pataljoonan ja patteriston\nesikunnat. Yösijan hankkiminen tuotti kuitenkin tavattomia vaikeuksia\nsuuressa, mutta paljaaksi ryöstetyssä linnassa. Patteriston esikunta\nsai sentään kaksi jonkin verran kalustettua huonetta käytettävikseen,\nniissä oli näet sijainnut punaisten esikunta, mutta muuten ei koko\nrakennuksesta voitu löytää muita huonekaluja kuin yksi sänky likaisine\npatjoineen. Esimerkkinä siitä, millaisiin oloihin upseeritkin saivat\nrintamalla tyytyä, mainittakoon, että useita öitä valvoneet 1:sen\npataljoonan upseerit saivat — pataljoonan komentajaa lukuunottamatta,\njoka nukkui äskenmainitussa sängyssä — maata yönsä olkipahnoilla uunin\nympärillä kylmässä huoneessa syötyään yksinkertaisen illallisensa\nsuoraan suuresta, nokisesta padasta, jossa se oli valmistettu. Mutta\nmonien päivien rasitusten jälkeen kaikki se tuntui luonnollisesti\nerittäin hyvältä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun vihollinen oli koko Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan\ntaistelualueella vetäytynyt taaksepäin, antoi jääkärikapteeni _Hannula_\npitäen hyödyttömänä jäädä entisiin asemiin etenemiskäskyn. Pataljoona\nlähti liikkeelle 16 p:nä klo 2 ip. Taivolan rautatienasemaa kohden.\n(Vääpeli _Nikin_ johtama kenttävartio jätettiin kuitenkin edelleen\nPiriin.) Sen vastarintaa kohtaamatta sivuutettuaan pataljoona pysähtyi\nkuitenkin jo linjalle Taivolan kartano—Harglan-(Harjelin-)joki.\nTaivolan aseman vallanneen virolaisen panssarijunan puolesta\nilmoitettiin näet, että punaiset olivat miinoittaneet Mustjoen n. 50\nm. pitkän rautatiesillan. Oli koetettava saada silta vahingoittumatta\nvallatuksi, ja siitä syystä oli tällä suunnalla edettävä mahdollisimman\nvarovaisesti. Sillan korjaaminen, jos punaiset olisivat ehtineet sen\nräjähdyttää, olisi vienyt parin kuukauden ajan, jolloin virolaiset\npanssarijunat eivät olisi voineet tukea jalkaväen hyökkäystä.\n\n1:nen komppania majoittui radan varrella olevaan Kysteradin\nkansakouluun asettaen kenttävartion Taivolan kartanoon ja\naliupseerivartion Iremäelle Harglanjoen länsirannalle. 2:nen\nkomppania sijoittui Didrikylään Taivolan aseman lähistölle lähettäen\nedessiirretyn kenttävartion Essemäelle, radan toiselle puolen,\ntehtävänä varovaisesti tiedustella radan pohjoispuolitse Mustjoelle.\n3:s komppania asettui Taivolan rautatienasemalle. 1:nen ja 3:s patteri\nsaapuivat myöhemmin illalla Taivolan kartanoon, 1:sen pataljoonan\nesikunta taas otti majapaikakseni Vanakupjan tienhaarassa olevan\nkarjatalon.\n\nPohjan Pojat eivät yön kuluessa joutuneet kosketuksiin vastustajan\nkanssa. Aajoen laaksossa Taivolan lounais- ja eteläpuolella havaittiin\njonkinlaista vihollisen liikehtimistä, mutta siellä oli vain\npohjoisesta peräytyväin bolshevikien lähettämiä tiedustelijoita.\nPaikallisilta asukkailta saatiin tietää, että punaisia oli m.m.\nAdsel-Neuhofissa ja Augustenthalissa, ja että Adselin linnassa majaili\njokin punaisten korkeampi esikunta tai komitea.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEversti _Kalm_ oli turhaan odottanut virolaisilta luvattua ilmoitusta\nradan katkaisemisesta Marienburgin seuduilla. Virolaiset olivat 16\np:ään mennessä päässeet vasta Lutsnekin linjalle. Heidän etenemisensä\nkävi yhä hitaammin punaisten tehdessä paikoitellen lujaa vastarintaa.\nAsioiden ollessa tällä kannalla eversti _Kalm_ uskoen voivansa\nrykmentillään suorittaa tehtävän paljon helpommin kuin virolaiset\njoukot, etenkin, koska bolshevikit peräytyivät kauhuissaan yhä\nkauemmaksi Pohjan Poikain rintaman kohdalla, päätti 16 p:nä antaa\nrykmentilleen käskyn voimakkaaseen etenemiseen. Sen tarkoituksena oli\nPihkova—Riika viertotien katkaiseminen ja Marienburgin valloittaminen,\njotta punaisten paine etelärintaman muillakin osilla heikkenisi\nja Valk—Marienburg radan itäpuolella toimivilta vihollisjoukoilta\nkatkaistaisiin peräytymistie etelään. Mutta tämän suuren tehtävän\nsuorittamiseen tarvittiin koko Pohjan Poikain rykmentti, jonka 2:sen\npataljoonan tilalle Valkin vartioväeksi kyllä olisi joutanut jokin\nvähäpätöisempi joukko-osasto.\n\nEversti _Kalm_ sähkötti senvuoksi kenraali _Wetzerille_ 16 p:nä:\n\n »Virolaiset joukot ilmoittavat esikuntaanne hyvinkin väritettyjä\n tietoja verisistä taisteluista. Johtamaini Pohjan Poikain täytyy\n käskystänne olla tehottomassa toiminnassa. En voi kauemmin\n sietää tämmöistä asemaani. Pyydän määräämään heti Valkiin\n garnisonipalvelusta varten jonkin virolaisen komppanian komendantin\n käytettäväksi voidakseni huomiseksi saada myös 2:sen pataljoonani\n käytettäväkseni garnisonipalveluksen siitä suurempia kärsimättä.\n Vielä tähän iltaan mennessä otan haltuuni asemat linjalta Piri—\n Aajoen uoma—Schwarzbachjoen uoma linjalla Taivola—rautatiesilta\n Schsvarzbachilla Gut Menzeniin asti. Pikainen sähkövastaus\n välttämätön. 16.2. klo 15.15.\n\n                                        Eversti _Kalm_»\n\nKenraali _Wetzer_ ei kuitenkaan suostunut eversti _Kalmin_ ehdotukseen.\nHän mainitsee siitä kirjeessään tohtori _Louhivuorelle_ marraskuun 10\npiitä 1921 seuraavaa:\n\n»Olin kieltänyt _Kalmia_ tunkeutumasta Marienburgiin. Tämä esillekäy\nrykmentille antamastani operatsionikäskystä, jossa määräsin etenemisen\ntapahtuvaksi ainoastaan määrättyyn paikkaan saakka (ei Marienburgiin\nasti) ja ainoastaan rykmentin vähemmällä, tarkoin määrätyllä osalla.\nHän rikkoi käskyni niinhyvin yhdessä kuin toisessakin suhteessa.\n\n»Syyni tähän olivat:\n\n»1) että etenemisemme Marienburgiin saakka asettaisi meidät liian\neteentyönnettyyn asemaan, joka ei vastannut tilanteen vaatimuksia, eikä\nvirolaisten silloista sotavoimaa,\n\n»2) että Marienburg sijaitsi sen etnografisen rajan ulkopuolella, jota\nei saanut ylittää,\n\n»3) että tahdoin välttää _Kalmin_ rykmentin hyökkäämästä kaupunkiin,\nkoska pelkäsin väkivaltaa ja ryöstämistä ‒ ‒ ‒.»\n\n»Senvuoksi sähkötettiin Pohjan Poikain rykmentille:\n\n »Eversti _Kalm_. Valk.\n\n Vastaukseksi sähkösanomaanne N:o 192 ilmoitetaan, että ei ole\n käytettävissä mitään joukkoja, joita voisi lähettää Valkiin.\n Yhden pataljoonan Pohjan Pojista tulee pysyä Valkissa reservissä.\n Aikaisemmin annettu käsky pysyy ennallaan.\n\n Ylipäällikön käskystä\n\n                                       _Veijo_. Majuri.»\n\n»Eversti _Kalm_ päätti kuitenkin toteuttaa suurenmoisen\nhyökkäysaikeensa. Kun 1:nen pataljoona ei siihen yksin mitenkään\nriittänyt, määräsi hän vastoin etelärintaman ylipäällikön nimenomaista\nkäskyä osan 2:sta pataljoonaa Valkiin jääneen patterin kera ottamaan\nosaa Marienburgin valloitusretkeen.\n\nOperatsionikäskyssään N:o 8 (16.2.19.) eversti _Kalm_ antoi käskyn\netenemiseen ryhtymisestä. Taistelukauden täten alkavan toisen jakson\ntarkoituksesta mainittiin siinä:\n\n»Koska 2:sen divisionan toimesta ei rata Marienburg seuduilla tule\nkatkaistuksi ja koska eteneminen yleensä näyttää olevan seisauksissa,\non rykmenttimme tehtävänä katkaista Pihkova—Riga valtatie Hoppenhofin\nlounaispuolella, jotta toinen virolainen divisiona voisi ottaa\nhaltuunsa valtatien Hoppenhofista Isborskiin.\n\n»Länsipuolisena naapurina on 3:s virolainen rykmentti linjalla\nEgle—Olin—Sallisemnek—Gut Wiezemhof—Meschinusch. Itäpuolisena naapurina\non 2:nen virolainen divisioona linjalla Gut Menzenistä [Moniste\n(Menzen) oli kuitenkin vielä tällöin punaisten hallussa] Verroon\npäin—Gut Lutsnek—Panikowitz—Isborsk kauppalan eteläpuoli—Isborskin\nasema.»\n\nPohjan Poikain eri osastoista määrättiin:\n\n1:sen pataljoonan sekä 1:sen ja 3:nnen patterin jääkärikapteeni\n_Hannulan_ johdolla tuli ottaa 16 ja 17 pm välisenä yönä haltuunsa\nlinja Piri—Aajoki—Mustjoki—Mustjoen rautatiesilta—Mönisten kartano.\n\n2:sen pataljoonan 4:nnen ja 6:nnen komppanian, 2/3 2:sesta K.K.K:sta\nja 2:sen patterin oli lähdettävä 4 ratsuosastoon kuuluvan lähetin kera\njääkärikapteeni _Svinhufvudin_ johdolla Valkista 17 p:nä klo 1 yöllä\nmaanteitse Koikylän kartanoon, jossa levähdettyään niiden tuli jatkaa\nmatkaansa Vanakupjan ja Kilijarin taloihin reserviin.\n\nAsemakomendantti _Leo Eronen_ sai käskyn huolehtia siitä, että\nambulanssijuna olisi 17 p:nä klo 7 ap. Valkin asemalla ja siihen\nliitettyinä eversti _Kalmin_ esikuntaa varten I luokkavaunu, muulle\nhenkilökunnalle 1 vaunu ja Pohjan Poikain soittokunnalle, jonka myöskin\ntuli lähteä mukaan tulilinjoille, 1 vaunu.\n\nLääkintämajuri _Kallioinen_ määrättiin ambulanssijunan päälliköksi,\nlääkintäkapteeni _Cederberg_ seuraamaan 1:stä ja lääkintäkapteeni\n_Kalpa_ 2:sta pataljoonaa.\n\nValkiin oli jäävä eversti _Kalmin_ sijaiseksi kapteeni _Rihtniemi_\nja kaupungin komendantin käytettäväksi 5:s komppania 2 raskaan\nkonekiväärin kera.\n\nValkissa olleiden joukko-osastojen keskuudessa esiytyi kuitenkin jo\ntällöin haluttomuutta ryhtyä hyökkäämään Viron kansallisten rajojen\nylitse, ja siitä oli nyt — sotilaiden mielestä — kysymys.\n\nSen johdosta eversti _Kalm_ kaikille Pohjan Pojille luetussa\nkirjelmässään helmikuun 16 piitä ilmoitti, että tottelemattomuuteen\nyllyttävät sotilaat erotettaisiin heti rykmentistä. Samalla\nselitettiin, että kysymyksessä ei ollut vieraiden maiden\nvalloittaminen, vaan ainoastaan Viron kansallisten rajojen ja Viron\nalueen tehokkaaseen puolustamiseen sopivien asemien hankkiminen,\nja ilmoitettiin, että Viron kansallinen eteläraja oli luettava\nkulkevaksi linjaa Heinaste—Salatsijoki—Burtnekjärvi—Saulek—(Aajokea\nmyöten) Ramnek — Valk-Marienburg radan ja Pihkova-Riika valtatien\nristeys— (Hoppenhof—Isborsk maantien eteläpuolitse) Isborskin kauppala\nja lopuksi viimemainitun kaakkoispuolitse Isborskin aseman kautta\nPeipusjärveen.\n\nMieliala sotilaiden keskuudessa rauhoittuikin tällä kertaa ilman\nenempiä toimenpiteitä. Tämä tapahtuma oli vain pieni välikohtaus; mutta\nse ilmaisi samalla, että rykmentin ennen aivan erinomainen mieliala oli\nlaskemassa, ja että tuhan alla hehkui.\n\n1:selle pataljoonalle määrätty linja olikin jo muuten saavutettu, vain\nMustjoen rautatiesilta ja Mönisten kartano olivat vielä punaisten\nhallussa. Etenkin edellisen valtaaminen oli vaikea ja vaati nopeaa\ntoimintaa. Punaiset saattoivat räjähdyttää sillan minä hetkenä tahansa,\nja he tekisivät sen varmasti heti, kun suomalaisvirolaisten joukkojen\npuolelta ilmenisi vähänkin epäilyttävää.\n\nKapearaiteisten panssarijunien päällikkö antoi rautatiesillan\nvaltaamiseksi käytettäviksi n. 20 luotettavaa miestä oppaan sekä\nhevosten ja rekien kera. Suunnitelma oli, että virolainen komennuskunta\nlähtisi klo 3 yöllä Essemäen kenttävartion kautta otettuaan mukaansa\nyhden Pohjan Pojan yhdysmieheksi ja hyökkäisi radan pohjoispuolitse\nyllättävästi rautatiesillalla olevan punaisten räjähdyskomennuskunnan\nselkään konekivääriosaston kiirehtiessä suoraan metsän halki.\nSittenkuin sillan vartijat olisi saatettu vaarattomiksi, oli\nkonekivääritulella ja käsigranaateilla pidettävä vihollinen loitolla,\nkunnes Pohjan Poikain 2:nen komppania, jonka siihen mennessä oli\nedettävä Kallikylän luo, ehtisi paikalle ja turvaisi sillan omistuksen.\n\nKaikki tapahtui suunnitelman mukaisesti. Räjähdyskomennuskunta\ntuli täydellisesti yllätetyksipä silta joutui vahingoittumattomana\nvirolaisen komennuskunnan haltuun klo 7 ap. Sen käsiin jäi\nhaavoittuneena räjähdyskomennuskunnan päällikkö, muudan puolalainen\ninsinööri, muut punaiset pakenivat.\n\n2:nen komppania turvattuaan sillan eteni Tervasiin ja Pelsiin ryhtyen\ntiedustelemaan Mönisteä ja Hoppenhofia kohden. Virolainen panssarijuna\nkulki pian senjälkeen Mustjoen sillan ylitse, jatkoi matkaansa ja\nvaltasi Hoppenhofin 17 p:nä klo 1,30 ip.\n\nAamulla 17 p:nä 1:sen pataljoonan esikunta siirtyi Taivolan kartanoon,\njonne myöskin 1:nen komppania saapui kokonaisuudessaan. 3:s komppania\nlähetettiin 1:sen komppanian aikaisempaan majoituspaikkaan.\n\nSaatuaan tiedon, että Adselin linnaan majoittunut bolshevikikomitea\noli parhaillaan takavarikoimispuuhissa sijoituspaikkansa lähistöllä,\njääkärikapteeni _Hannula_ antoi 1:selle komppanialle käskyn koettaa\nvangita sen jäsenet ja riistää heiltä saaliskuormat. Valmistukseksi\nPohjan Poikain 3:s patteri ampui Taivolasta kartan mukaan 10 laukausta\nlinnaa kohden klo 10,40—11,15 ap. Shrapnellit räjähtivät, kuten\nasukkaat sittemmin kertoivat, Adselin kirkon luona, n. 1/2 km päässä\nkartanosta pohjoiseen. Punaiset säikähtivät siitä niin, että jättivät\nsaaliinsa ja pötkivät pakoon. Mutta hetken kuluttua he huomattuaan,\nettei välitöntä vaaraa ollut, palasivat hakemaan kuormiaan ja ajoivat\nsitten tiehensä vähän ennen 1:sen komppanian patrullin tuloa.\n\nEräs mukana ollut kirjoittaa retkestä:\n\n»Patrulli lähtee liikkeelle. Matka on pitkä, n. 10 virstaa. Miehet\nkyllästyvät puolitiessä kävelyyn, ottavat eräästä talosta 3 hevosta,\nja niin aivan tuntemattomia, valkoisen astumattomia teitä eteenpäin.\nNäin päästään virstan päähän talosta. Vielä ei ole selvyyttä, missä\npunikit piilevät. Vastaan tulee kolme akkaa. Rippeet neljän kielen\nsanavarastosta tongitaan esille, ja niin päästään selville, ettei\nkartanossa enää ole bolshevikeja. Varmuuden vuoksi istutetaan lihavin\neukoista rekeen. Sitten täyttä lentoa lehtokujaa pitkin ohi kirkon,\nläpi kylän linnaan. Vastaanotto on mitä sydämellisin. 10 miestä edeten\n10 virstaa joukoistaan on 'valloittanut' mitä parhaimmissa asemissa\nolevan kartanon.»\n\nJääkärikapteeni _Hannulan_ aikomus oli ollut 17 p:n aamuna\ntehdä valehyökkäys Aajoen eteläpuolella olevia joukkoja vastaan\npeloittaakseen ne edemmäksi ja sitten marssia Everestä ja Hakjamoisasta\nlähtevää tietä myöten Mustjoen sillan ohi eteenpäin. Mutta saatuaan\ntietää eversti _Kalmin_ saapuvan samana päivänä Taivolan asemalle hän\nlykkäsi etenemisen.\n\nPohjan Poikain esikunta- ja ambulanssijuna lähti Valkista klo 8 ap.\nsaapuen Taivolan asemalle klo 10 ap. Junan suojelusväeksi määrättiin\näkkiyllätysten varalta soittokunnan miehet, jotka asestettiin\nkivääreillä, ja joilla koko retken ajan oli siten kaksinainen tehtävä.\n\n2:nen pataljoona oli lähtenyt Valkista 2:sen patterin kera klo 1 yöllä\nmaanteitse Lijlen ja Lepenhofin kautta ja saapui Koikylässä levättyään\nTaivolaan klo 2 ip.\n\nTiedustelun kautta saatiin selville, että punaiset olivat, sittenkuin\nvirolainen panssarijuna oli ottanut haltuunsa Hoppenhofin, vetäytyneet\nPohjan Poikain rintamanosalla aina Pihkova—Riika viertotien taakse.\nEversti _Kalm_ päätti ryhtyä viipymättä etenemään.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ sai käskyn koota komppaniansa Taivolan\nkartanoon ja edetä senjälkeen tykistön kera Adselin linnaan. Sieltä\nkäsin oli varmistettava tie Adselista etelään viertotielle saakka.\n4:s komppania sai käskyn asettua 2:sen komppanian tilalle Kallikylää\nlähellä olevaan Alakylään. Komppania saapui jääkärikapteeni\n_Svinhufvudin_ johdolla määräpaikkaansa klo 5 ip., jonka jälkeen 2:nen\nkomppania saattoi jättää asemansa ja marssia Adseliin pataljoonan\nyhteyteen. 6:s komppania jäi toistaiseksi suorittamaan vahtipalvelusta\nTaivolan asemalle.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ kertoo päivän vaiheista:\n\n»3:nnen komppanian saavuttua Taivolan kartanoon ja siellä jonkin aikaa\nkuunneltuamme rykmentin torvisoittokunnan esityksiä lähdetään Adselia\nkohden: 1:nen ja 3:s komppania, 1/3 1:sestä K.K.K:sta sekä tykistö.\nRamnekin tienhaaraan jätetään selkäpuolta turvaamaan varmistusosasto\n3:nnesta komppaniasta 2 kevyen konekiväärin kera.\n\n»Ratsastaessamme edellä tulee meitä vastaan reillä ajaen Adselista\npalaava vänrikki _Havaan_ joukko. Sille annetaan käsky kääntyä ja\najaa edellä Adseliin, jonne myös osa tykistöä ennen muuta joukkoa on\nlähtenyt.\n\n»Vähää ennen tuloamme Adselin linnaan nähdään sieltä tietä myöten, joka\nAajoen länsipuolella kulkee yhdensuuntaisena meidän kulkemamme kanssa\njoen itäpuolella, liikkuvan pohjoiseenpäin bolshevikijoukon, jossa on\nosasto ratsuväkeä ja pitkä kuormastokolonna. Adselin kirkon kohdalla se\non kääntynyt linnaan päin aikoen nähtävästi siellä olevan sillan kautta\nsiirtyä itäpuoliselle tielle. Mutta sitten se on yht'äkkiä kääntynyt\ntakaisin ja kiireesti lähtenyt ajamaan etelään. Ilmeisesti se on nähnyt\nmeikäläisten lähestyvän, ehkä Adseliin palaavan vänrikki _Havaan_\njoukon ja tällöin lähtenyt pakoon. Saavuttuamme Adseliin näemme sen\netäällä Aajoen toisella puolen pakenevan lounaista kohden. Takaa-ajo ei\nenää hyödytä.\n\n»Hetken kuluttua aletaan eteläpuolelta Aajoen toiselta rannalta ampua\nlinnaa kohden. Huomataan, että siellä on 6-miehinen vihollisen\nratsupatrulli, joka ammuskelee linnan alapuolelle asetettua tilapäistä\nvartiota.\n\n»Kaikki osoittaa, että vihollinen meidän toimintasuunnallamme on\njoutunut kokonaan hajalle, yhteys on katkennut sen eri osastojen\nväliltä, jotka nyt ilman päämäärää harhailevat ympärillämme. Kun\nsenvuoksi tilanne meidän luoteis- ja länsipuolellamme ja jossakin\nmäärin myös koillisessa on epäselvä ja yksityisiä vihollisosastoja\nharhailee eri tahoilla, joten yhteentörmäys on mahdollinen miltä\nsuunnalta hyvänsä, katson parhaaksi pitää pataljoonan koossa Adselissa\nja varmistaa sen joka puolelle.\n\n»Pataljoona ja tykistö majoittuvat kartanoon. 1:nen komppania\nsaa tehtäväkseen varmistaa koilliseen ja luoteiseen asettaen\naliupseerivartion Aajoen sillalle kirkon kohdalle ja Berlin—Kubja\ntielle. 3:s komppania varmistaa etelään lähettäen kenttävartion n.\n1 1/2 km kartanosta etelään olevaan tienhaaraan puron varrelle.\n2:nen komppania saapuu illalla Adseliin ja pääsee kokonaisuudessaan\nlepäämään. Vääpeli _Nikin_ kenttävartio kutsutaan pois Piristä.\n\n»Adselin linna on Liivinmaan komeimpia aateliskartanolta lukuisine,\nsuurine kivirakennuksineen, omine sähkölaitoksineen, laajoine\npuistoineen y.m. ja sijaitsee ihanalla paikalla korkealla penkereellä\nAajoen varrella. Halliten laajalti Aajoen aavaa laaksoa pohjoiseen\nja etelään sekä samoin metsättömiä ja aukeita seutuja länteenpäin se\non puolustuskohtana etelää ja länttä kohden erinomainen ja näiltä\nsuunnilta melkein mahdoton valloittaa, ellei vihollisella ole\nkäytettävänään voimakasta tykistöä. Aajoki virtaa tällä kohdalla\nsyvässä laaksossa korkeiden harjujen välillä, joita myöten kummallakin\npuolen jokea kulkevat yhdensuuntaiset maantiet. Kartanon päärakennus on\ntasoitetulla penkereellä, jonka seinämä on keinotekoisesti kiveämällä\ntehty aivan pystysuoraksi.\n\n»Punaiset ovat ryöstäneet täältä jo useita hevoskuormia kallisarvoista\nirtaimistoa ja ennen meidän tuloamme vieneet m.m. n. 30 puhdasrotuista\nenglantilaista hevosta kartanon hevossiittolasta. Talon haltijat\novat tietymättömissä. Jäljelle on jäänyt vain vanha saksalainen\ntaloudenhoitajatar sekä palvelusväkeä, josta ainakin osan kerrotaan\nolevan punaista.\n\n»Vähän matkan päässä kartanon puistossa on kuusenoksista ja havuista\nrakennettu, runsaasti punaisilla lipuilla ja nauhoilla koristettu,\nkorkea, tornintapainen laitos. Talonväki kertoo, että joku aika sitten\npunaisten isännöidessä eräs mies oli murhannut Adselin papin. Kun\nsenjälkeen valkoiset taas vähäksi aikaa olivat päässeet valtaan, olivat\nhe hirttäneet murhaajan. Mutta punaiset olivat kohta taas tulleet\ntakaisin ja kunnioittaakseen 'aatteen marttyyriä' pitäneet juhlalliset\nhautajaiset ja pystyttäneet mainitun muistomerkin papinmurhaajalle.\n\n»Friedrichshofin kartanon pehtori, joka pitemmän aikaa on ollut\npunaisia paossa, saapuu luokseni ja pyytää muutamia sotilaita mukaansa\nlähteäkseen Friedrichshofiin, jonne hän ei yksin uskalla mennä, sekä\nlupaa siitä hyvästä lahjoittaa pataljoonalle muonavaroja. Hän saa\nmukaansa muutaman ratsulähetin sekä hevosmiehiä rekineen 3:nnesta\nkomppaniasta.\n\n»Retkikunta saapuu kuitenkin liian myöhään perille: punaiset ovat jo\nehtineet tyhjentää kartanon puhtaaksi ja viimeinen kuorma on lähtenyt\nvähän ennen meikäläisten tuloa. Metsän laidassa kartanon eteläpuolella\nnäkyy muutamia vihollisen ratsumiehiä.»\n\n17 p:n iltaan mennessä Pohjan Pojat olivat asettuneet linjalle Breussin\nja Darsenzeemin tienhaara l/2 km Adselista etelään—Hoppenhof—Mönisten\nkartano. Pohjan Poikain soittokunta marssi Adselin linnaan seuraavana\npäivänä soittaen siellä oleville joukoille m.m. »Porilaisten marssia»\nsamoilla paikoilla, joilla ennen venäläisten ja saksalaisten\nsotilasmarssit olivat kaikuneet. Soittokunta sai taivaltaa sieltä\nseuraavana päivänä jälleen pitkän matkan, nim. Hoppenhofiin.\n\n17 p:n iltana eversti _Kalm_ julkaisi Taivolassa operatsionikäskynsä\nN:o 9 Pohjan Pojille. Hän mainitsee siitä taistelukertomuksessaan\nKoikylä—Marienburg taistelukaudelta:\n\n»Joukkojen! tavattomista, huonossa vaatetuksessa, rikkinäisissä\njalkineissa ja ankarassa pakkasessa suoritetuista marsseista johtuneen\nsuuren väsymyksen vuoksi en seuraavaksi päiväksi voinut suurempia\ntehtäviä määrätä.»\n\n1:nen pataljoona sai tehtäväkseen pitäen yhteyttä Hoppenhofissa\nolevan virolaisen panssarijunan kanssa varmistaa sijoituspaikkansa.\nJääkärikapteeni _Hannulan_ komentoon määrättiin samalla toistaiseksi\n2:sen pataljoonan 6:s komppania, joka Adseliin saavuttuaan sai vaihtaa\n1:sen komppanian.\n\n2:sen pataljoonan 4:s komppania ja 2 raskasta konekivääriä\njääkärikapteeni _Svinhufvudin_ johdolla saivat määräyksen marssia 18\np:n kuluessa Saara—Möniste—Vastse-Roosa (Neu-Rosen) tietä Luxenhofin\nkartanoon viertotien ja Valk—Marienburg rautatien risteyksen lähelle.\n\nKaikki patterit määrättiin jääkärimajuri _Snellmanin_ välittömän johdon\nalaisina keräytymään Adseliin.\n\nRatsuosaston päällikön, vääpeli _Vartiaisen_ tuli kerätä ympäristöstä\nratsuiksi kelpaavia hevosia reserviin, jotta aina olisi levänneitä\nratsuja tulevissa taisteluissa käytettäviksi yhteydenpitoon eri\nosastojen välillä. Samalla hänen oli koetettava hankkia lisää\nsatuloita. 18 p:n aamuna 3:s komppania siirtyi viertotielle Breussin\ntienhaaran luo varmistaen länteenpäin. Punaisten etujoukot (n. 150\nratsu- ja 100 jalkamiestä) olivat Lasdingissa n. 10 km päässä. 1:nen\nkomppania siirrettiin Darsenzeemiin, ja se asetti kenttävartion\ntienhaaraan Breeschen luo.\n\nJääkärikapteeni _Svinhufvudin_ joukko lähti liikkeelle Alakylästä\n18 p:nä klo 9 ap. sille määrättyä uutta sijoituspaikkaa kohden.\nLääkintäkapteeni _Kalpa_ kertoo matkasta:\n\n»Lähimpänä määränä 2:sella pataljoonalla on nyt suuri, Riian ja\nPihkovan välinen viertotie, joka pitää saavutettaman 18 p:nä. Lähdetään\nsiis jälleen liikkeelle, sivuutetaan Mönisten ja Vastse-Roosan\nkartanot, samotaan läpi Hoppenhofin kauppalan, jonka asukkaat suurin\njoukoin ovat keräytyneet katsomaan ohi kulkevia suomalaisjoukkoja.\nErikoisesti pistää silmään suuri mustalaisten ja juutalaisten lukumäärä\nasukkaiden keskuudessa. Repaleinen puku, likaiset kasvot, tylsistynyt\nilme — kaikki puhuu hädästä ja kurjuudesta, ilottomasta elämästä ja\ntoivottomasta tulevaisuudesta. Ovat meidänkin poikiemme varustukset\npuutteelliset, onpa puhtaudessakin paljon toivomisen varaa, mutta katse\non heillä terävä silmä kirkas, ja iloisena heidän laulunsa kaikuu\nkauppalan lävitse kuljettaessa: 'Oi kallis kotimaa... ei ole maata\nsen armaampaa.' Vieraalla maalla, vieraan kansan keskuudessa tuntuu\nkotimaa kaksin verroin kalliilta, siellä vallitsevat puutteellisuudet\nja epäkohdat häviävät mielestä. Sen ympärille muodostuu jonkinlainen\nsädekehä.\n\n»Iltapäivällä saavumme suuren viertotien ja Valk—Marienburg rautatien\nristeykseen. Tähän on meidän majoituttava yöksi, täällä odotettava\nuusia määräyksiä ja toimintaohjeita.\n\n»Vihollinen on lähettyvillä, siitä ei ole epäilystäkään, vieläpä sillä\non varsin suuria voimia käytettävinään päättäen paikallisten asukkaiden\ntiedonannoista Kysymyksessä on ainakin kaksi bolshevikirykmenttiä, kun\ntaas 2:sen pataljoonan miesluku supistuu kahteensataan mieheen. Ja\nvihollinen vielä lisäksi tietää vähälukuisuutemme. On siis kylläkin\nsyytä olla varuillaan.»\n\nJääkärikapteeni _Svinhufvud_ varmisti viertotien Oppekalniin\npäin kenttävartiolla ja Warkalin suuntaan aliupseerivartiolla,\ntien Neu-Laizeniin kenttävartiolla ja metsän Mickeleniä kohden\nkaksoisvartiolla.\n\nHeti, kun pataljoona oli saapunut Luxenhofiin, joutuivat sen\ntiedustelijat kosketuksiin n. 20-miehisen ja 2 konekiväärillä\nvarustetun vihollisen kanssa, joka ajettiin kiivaan kahakan jälkeen\npakosalle. Varajoukkueenjohtajan, vänrikki _Laurikaisen_ johtama ryhmä\n4:nnestä komppaniasta ryhtyi ajamaan takaa vihollista, mutta joutuikin\nkosketuksiin suuremman, n. 150-miehisen bolshevikijoukon kanssa 3\nvirstan päässä Luxenhofista Pihkovaan päin.\n\nEräs 4:nnen komppanian sotilas kertoo siitä:\n\n»Vänrikki _Laurikainen_ lähti liikkeelle ryhmän kera majapaikastamme.\nKaikki, etenkin komppaniamme päällikkö, tiesivät, että hän täyttäisi\ntunnollisesti tehtävänsä. Niin kävikin. Pian lähetti alkoi tuoda\nraportteja, joissa luki:\n\n»'Ryhmäni siellä ja siellä, vihollinen yhä peräytyy. Vastassa 2 tai 3\nkomppaniaa.'\n\n»Raportteja tuotiin useampia, aina vain kauempana nuo 10 miestä olivat.\nMutta viimein saapui raportti, jossa patrullin johtaja pyysi apua: ilta\noli jo myöhä ja hänen miehensä väsyneitä, vihollisen saartamia.\n\n»Apua ei ehditty lähettää vielä, kun jo hänen miehiään märkinä ja\nverissään alkoi tulla majapaikkaamme. He kertoivat taistelun kulusta.\n\n»Aina vain oli menty eteenpäin, vihollinen peräytyi aina syvemmälle\nsynkkään metsään. Vähän oli miehiä kyllä peloittanut, mutta kun\nvänrikki _Laurikainen_ marssi edellä, niin kukaan ei ajatellutkaan\ntakaisin kääntymistä.\n\n»Vihdoin oli tullut pimeä, ja vihollinen oli saartanut heidät melkein\nkokonaan. Pohjan Pojat odottivat erään pienen mäen kupeella ketjussa\ntien molemmilla puolin.\n\n»Laaksosta alkoi kuulua ryssien puheensorinaa. Siellä vihollinen\nkomensi joukkojaan ketjuun, mutta ryssät eivät millään olisi tahtoneet\nlähteä eteenpäin. Vihdoin he kuitenkin alkoivat hitaasti kulkea kohti\nsuomalaisia, joiden asemista he eivät tienneet mitään.»\n\n»Pohjan Pojat näkivät, miten kolme tiheää vihollisketjua pimeässä vyöryi\nheitä kohden, mutta he eivät väistyneet paikoiltaan, äänettöminä\nvain odottivat. Vihdoin bolshevikit olivat jo aivan heidän edessään.\nSilloin vänrikki _Laurikainen_ laukaisi seisaaltaan mauserinsa\nvihollisen johtajan korvaan surmaten hänet heti. Mutta kintereillä\nseurannut bolsheviki ehti myös ampua vänrikki _Laurikaista_ rintaan.\nSama ryssä sai kuitenkin vielä maistaa vänrikin mauserin kuulaa.\nKova kiväärinpauke seurasi heti näitä laukauksia, ja ennen pitkää\nbolshevikit vetäytyivät takaisin.\n\n»Pohjan Pojat koettivat tuoda muassaan johtajansa ja aivan hänen\nviereensä kaatuneen ryhmänjohtajan, aliupseeri _Arvo Heinon_ ruumiita.\nmutta se osoittautui mahdottomaksi. Osa patrullista palasi Luxenhofiin\ntuomaan sanaa tapahtumasta, toinen osa jäi taistelupaikan läheisyyteen.»\n\nSaatuaan sanoman vänrikki _Laurikaisen_ ja aliupseeri _Heinon_\nkuolemasta komppanianpäällikkö, kapteeni _Pekkanen_ riensi vänrikki\n_Luostarisen_ ja muutamien sotilaittensa kera noutamaan kaatuneiden\nruumiita. Kun he lähestyivät taistelupaikkaa, tuli heitä vastaan\nmuutamia partioon osaaottaneita sotilaita, jotka henkensä uhalla\npelastettuaan johtajiensa ruumiit kuljettivat niitä nyt reellä kohti\nLuxenhofia. Bolshevikit eivät olleet ehtineet edes ryöstää kaatuneita.\n\nJääkärikapteeni _Svinhufvud_ mainitsee pataljoonansa sotapäiväkirjassa\ntilanteesta:\n\n»Asukkaiden ja saatujen vankien kertomusten mukaan, jotka kaikki muuten\nolivat yhdenmukaisia, olivat vihollisen voimat kaksi rykmenttiä (noin\n2.000 miestä) keskittäytyneinä Oppekalnin ja Alt-Laizenin seutuville.\nVihollisen keskuudessa vallitsee suuri paniikki ja joukot ovat aivan\nhajoamistilassa ollen solumassa - Marienburgia kohti. Sitäpaitsi\nsotilaitten ja neuvostojen välillä vallitsee erimielisyyttä tuon\nkauppalan puolustamisesta. Osa vihollisista on omavaltaisesti marssinut\nkauppalan läpi Pihkovaan päin.»\n\nEversti _Kalm_, jolle tilanteesta Luxenhofissa oli ilmoitettu,\nlähetti 4:nnelle komppanialle ilmoituksen, että se saisi vetäytyä\ntakaisin Hoppenhofiin. Jääkärikapteeni _Svinhufvud_ katsoi kuitenkin,\nettä peräytyminen, vaikka sitä voitiinkin silloisissa oloissa pitää\nparhaana, olisi lamauttanut yhä enemmän miehistön mielialaa, ja päätti\njäädä paikoilleen. Yö kuluikin vastoin odotuksia rauhallisesti.\n\nPohjan Pojat olivat siis täyttäneet heille etelärintaman ylipäällikön\nmääräämän tehtävän, vieläpä yksin, ilman edellytettyä eversti\n_Puskarin_ joukkojen tukea. He olivat myös saavuttaneet omalta\nkohdaltaan sen linjan, jota myöten eversti _Kalm_ oli aikaisemmin\nmainitussa julistuksessaan Pohjan Pojille ilmoittanut Viron kansallisen\netelärajan kulkevan. Mutta eversti _Kalmin_ tarkoitus ei ollut pysähtyä\nvielä siihenkään. Hän tähtäsi, kuten aikaisemmin on jo viitattu,\nMarienburgin valloittamiseen.\n\n\n\n\n5. Neljäs taistelukausi.\n\n(Marienburgin valloitusretki.)\n\n\nEversti _Kalmin_ suunnitelma oli jatkaa hyökkäystä Marienburgiin\nsaakka. Sen valloittamiseksi hän laati seuraavan historiallisen\nkäskynsä:\n\n  »Pohjan Poikain    Operatsionikäsky N:o 10\n   Komentaja.        Pohjan Pojille.\n\n  Taivolan asemalla 18/II —19, klo 16.\n\n  1. Vihollinen hyökkää, kaikki voimansa ponnistaen, virolaisia joukkoja\n  vastaan sekä Pihkovan että Wolmarin suunnalla. Pohjan Poikain\n  toiminta-alueella ei ole järjestettyä vastarintaa huomattavissa.\n\n  2. Koska Virossa toimivien suomalaisten joukkojen pääintendentti\n  on suuresti laiminlyönyt rykmenttimme varustamisen, erikoisesti\n  vaatettamisen, ja koska vihollinen rykmentistämme riippumattomista\n  syistä on aina päässyt kaikkine ryöstösaaliineen pakoon ja\n  todennäköisesti viime päivinä monelta suunnalta koonnut Marienburgiin\n  ryöstötavaraa ja rautatien liikkuvaa kalustoa, olen rykmenttiini\n  nähden puhtaasti taloudellisista syistä — kuitenkin samalla avustaen\n  Etelärintaman Ylipäällikköä hänen vaikeassa tehtävässään ottaa haltuun\n  Riga—Pihkova viertotie — pakoitettu tekemään saaliinpyydystysretken\n  Marienburgiin. Pääasiallisesti tarvitsemme sotilasvaatekappaleita,\n  jalkineita, aseita, satuloita, rautatien liikkuvaa kalustoa,\n  kenttäpuhelinjohtoa, kenttäpuhelimia, sähkölennätinkoneita ja\n  mahdollisesti ruoka- ja saniteettitarpeita. Tehtävämme suoritettuamme\n  on meidän pikimmiten palattava Marienburgista rautateitse Valkiin.\n\n  3. P.P. 1:nen pataljoona ja II:sesta pataljoonasta 6 komppania\n  (2:n raskaan konekiväärin kera) Jääkäriluutnantti _Hannulan_ johdolla\n  varmistaa 1 komppanialla (1 patterin kera) Breuss—Tilder tienhaaran ja\n  pääjoukoilla tekee saartoliikkeen Marienburgin eteläpuolelle, kulkien\n  maantietä Post Station Adsel—Seltinghof—Mackisch pohjoispuolella\n  olevaan tienhaaraan asti, josta 1 komppanialla tykistön ja tykistön\n  räjähdyskomennuskunnan keralla rikkoo perusteellisesti rautatiesillan\n  Ludse ja Stomersee nimisten järvien välisellä joella, lähtien\n  rautatien rikkomisen jälkeen etenemään Skole—Uppes tietä yhtyäkseen\n  Ermikon tienhaarassa Mackisch tienhaarasta tuleviin pääjoukkoihin,\n  samalla patrulleeraten rataa Marienburgiin päin ja rikkoen\n  rautatiesillan Luppat kohdalla; varmistaen Sillawerschiin kulkevan\n  maantien ottavat Luutnantti _Hannulan_ joukot asemat Murnek—Ummernek\n  seuduilla, tiedustellen seutuja Marienburgiin päin ja pitäen yhteyttä\n  Ohkan—Melne—Seltinghof—Reppekaln tietä Hoppenhofiin minun kanssani.\n  Sillan rikkomisesta Ludse— Stomerse on saatava pikainen ilmoitus\n  minulle panssarijunien etenemisen aloittamista varten. Muuten\n  lähetettävä tietoja minulle joka kolmas tunti klo 6:sta ap. laskien.\n  Breuss—Tilder tienhaarassa oleva komppania 1 patterin kera pitää\n  yhteyttä suoraan minun kanssani Hoppenhofiin. Luutnantti _Hannulan_\n  joukot lähtevät liikkeelle klo 6 ap. 19/11 —19.\n\n  4. P.P. II pataljoonasta 4:s komppania (2 raskaan konekiväärin kera)\n  lähtee liikkeelle Luxenhofista klo 6 ap. 19/11 —19 metsätietä,\n  joka kulkee Luxenhof—Chavara tienhaarasta Reppekalnin kautta\n  Schwarzbeckshofin ohi Seltinghofiin. Metsätiellä Chavaran tienhaarasta\n  Schwarzbeckshofiin asti on tehtävä kirveellä puihin kaakkoispuolelle\n  tietä T kirjaimen muotoisia hakkuumerkkejä, joka helpoittaisi\n  jälkeenpäin yhteyden pitämistä tätä samaa tietä. Luxenhofista on\n  otettava matkaan luotettava tieopas. Seltinghof tienhaaraan tultua on\n  patrulleerattava Karlsbergin tienhaarasta Aahofiin kulkeva tie sekä\n  lähdettävä etenemään Seltinghofista Kemmeriin päin, otettava asemat\n  Sillakt—Lükin tienoilla, tiedustellen Marienburgiin päin ja pitäen\n  sivustayhteyttä Luutnantti _Hannulan_ joukkojen kanssa.\n\n  5. P.P. patteristo asettaa Breuss—Tilder tienhaaran varmistamiseksi 1\n  patterin. Loput patteristoa ynnä räjähdyskomennuskunta Jääkärimajuri\n  _Snellmanin_ johdolla seuraavat Jääkäriluutnantti _Hannulan_ joukkoja.\n\n  6. Ratsuosaston päällikkö _Vartiainen_ pitäköön kaikilla mahdollisilla\n  keinoilla huolta yhteydestä Jääkäriluutnantti _Hannulan_ ja minun\n  välillä. Luutnantti _Lehtonen_ järjestää sähköyhteyttä.\n\n  7. Niin pian kuin olen saanut tiedon radan katkaisemisesta Marienburgin\n  eteläpuolella, lähtevät panssarijunat Kapteeni _Petersin_ johdolla\n  etenemään Marienburgia kohti.\n\n  8. Itse tulen olemaan junassa Hoppenhofin asemalla. Esikuntajunan\n  yhteydessä on Tohtori _Kallioisen_ johdossa oleva ambulanssi, johonka\n  kuljetettakoon kaikki kaatuneet, haavoittuneet ja sairaat.\n\n  Merkinnyt:                 _Kalm_\n             Eversti ja Pohjan Poikain Komentaja.\n\n           Vakuudeksi:      _Tamminen_\n                 Vänrikki ja lähettiupseeri.»\n\nEtelärintaman muilta osilta tiedettiin tilanteesta seuraavaa:\nVihollinen ryntäsi suurin voimin Ruhjan, Alt Karkelnin ja Turneshofin\nseuduilla. 3:s virolainen jalkaväkirykmentti oli linjalla\nSallenek—Ramnek—Oling—Silleratnek—Wiezemhof, jossa hyökkäysaloite oli\nniinikään punaisten käsissä. Pohjan Poikain itäpuolella Tallinnan\nsuojeluspataljoona oli ollut pakotettu suurien vihollisvoimien\nahdistamana vetäytymään taapäin linjalle Schreibershof—Killomani—\nRogosi. Eversti _Puskarin_ muiden joukkojen oli ollut peräydyttävä\nlinjalle Panikovitsh—Podgorje—Lesgi—Vederniki.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ kirjoittaa operatsionikäskystä ja sen\nalkuvaiheista:\n\n»18 p:n iltana eversti _Kalm_ saapui itse Adseliin ja esitti minulle\nlopullisen suunnitelmansa Marienburgin valloittamiseksi. Samalla hän\nilmoitti, ettei hän katsonut olevansa oikeutettu käskemään pataljoonaa\nryhtymään tätä suunnitelmaa toteuttamaan, koska se oli uhkarohkea,\neikä suomalaisten vapaaehtoisten tekemä sitoumus velvoittanut heitä\nsotaretkeen niin syvälle Liivinmaahan, kauas Viron kansallisten\nrajojen ulkopuolelle. Senvuoksi hän tahtoi kokonaan jättää minun\nratkaistavakseni, suostuiko pataljoona tähän suunnitelmaan vai ei.\nEllen katsoisi voivani taipua siihen, niin Pohjan Pojat olivat kaikessa\ntapauksessa jo suorittaneet sen tehtävän, joka eteläisen rintaman\nylipäällikön käskyssä heille oli annettu, ja voivat palata takaisin\nValkiin.\n\n»Kun asia näin ollen asetettiin riippuvaksi tällaisesta näkökannasta,\nen minä puolestani — ollakseni johdonmukainen — katsonut olevani\noikeutettu yksin ratkaisemaan asiaa ja antamaan pataljoonalle\nsuoranaista käskyä, vaan esitin saman kysymyksen alaisilleni\nkomppanioiden päälliköille.\n\n»Valkista lähdettäessä jääkärivänrikki _Korhonen_ oli ilmoittanut\nminulle, että 1:sen komppanian parhaassa aineksessa oli vallalla\nse mielipide, että suomalaisten vapaaehtoisten tehtävänä oli ajaa\nvihollinen Viron rajojen ulkopuolelle, mutta ei lähteä 'maita\nvalloittelemaan'. Tällaisen mielipiteen ilmautuminen — aitosuomalainen\nilmiö muuten kaikessa itsepäisyydessään (samanlaista esiytyi m.m.\nSuomen vapaussodassa niiden joukkojen keskuudessa, jotka olivat\nehtineet Venäjän rajalle) — oli tietysti lähtöisin jonkun viisastelijan\naivoista. Se oli asiallisesti oikeutettu, mutta se, mikä sitten\noli katsottava 'Viron rajaksi', oli tämän mielipiteen esittäjille\nvarmaan yhtä epätietoista kuin meille muillekin. Ja sitäpaitsi\njokainen vähänkin sodankäynnin luonnetta ymmärtävä käsittää, etteivät\nstrategiset ja taktilliset tilanteet ja niistä riippuva sotatoimien\nkulku useinkaan noudata määrättyä rajaviivaa, vaikkakaan niiden\npäämäärä ei pyrkisi sitä ulommaksi. Puhtaasti sotilaalliselta\nkannalta katsoen mainittu ilmiö edustaa ehkä heikointa ominaisuutta\ntällaisessa vapaaehtoisessa joukossa, joka ei ole alistettu\nehdottomaan sotakuuliaisuuteen, vaan jossa päällikön valtaa ja\ntoimintamahdollisuuksia määrätyt sopimukset ja ehdot rajoittavat.\n\n»En ollut kuitenkaan Valkista lähdettäessä ottanut jääkärivänrikki\n_Korhosen_ ilmoitusta, jota hän itse muuten ei hyväksynyt, varsin\nvakavalta kannalta. Eikä vähintäkään tyytymättömyyttä ollut siihen\nmennessä pataljoonassa ilmautunut. Kaikki olivat nurkumatta ja\nurhoollisesti täyttäneet velvollisuutensa suurista rasituksista,\npitkistä marsseista, huonoista jalkineista sekä epäsäännöllisestä ja\nniukasta levosta huolimatta.\n\n»Kun komppanioiden päälliköt olivat ilmoittaneet minulle, etteivät\nsotilaat vastusta retkeä, vaan lähtevät kaikki mukaan, saatoin\nantaa pataljoonan puolesta saman ilmoituksen eversti _Kalmille_,\njoka senjälkeen palasi Hoppenhofiin ja lähetti minulle myöhemmin\noperatsionikäskyn N:o 10.\n\n»Kuitenkaan ei muotoa ja tapaa, millä operatsionikäsky 2:sessa\nkohdassaan perustelee aiottua sotaliikettä, voi pitää onnistuneena.\nMutta siitä huolimatta, kun yleensä m.m. erinäisten kamaristrategien\ntaholta on tahdottu koko n.k. Marienburgin retki sekä tarkoitukseltaan\nettä laadultaan leimata sotatoimien kannalta ja taktillisesti aivan\narvottomaksi ja alhaiseksi ryöstöretkeksi, on syytä huomauttaa,\nettei mainittu operatsionikäskyn kohta mitenkään voi antaa aihetta\nsellaiseen tulkintaan. Ilmeneehän siitä selvästi, että tarkoitus oli\nriistää viholliselta sen Marienburgiin kokoama sotasaalis ja samalla\navustaa vasemmalla siivellä toimivia virolaisia joukkoja, joka\nviimemainittu tehtävä onnistuikin loistavasti muodostuen seurauksiltaan\nmerkityksellisemmäksi kuin alkuperäisestä suunnitelmasta oli voitu\nodottaakaan.\n\n»Ryhdyttiin tarpeellisiin toimenpiteihin lähtöä varten seuraavana\naamuna. 1:nen, 2:nen ja 6:s komppania, 2/3 l:sestä K.K.K:sta sekä\npataljoonan esikuntakuormasto saivat käskyn olla lähtövalmiina\naikaisin seuraavana aamuna. 3:nnen komppanian tuli jäädä paikoilleen\nvarmistamaan pataljoonan yhteyttä Hoppenhofiin ja Taivolaan.\n\n»Suunniteltu retki oli epäilemättä erittäin uskalias. Paitsi\nMarienburgiin oli punaisia joukkoja keskitetty myöskin Korwenhofiin ja\nAlswigiin, radan varrelle, ja koko seutu Marienburgista pohjoiseen aina\nviertotiehen asti oli vihollisen hallussa, jonka vahvuutta ei tunnettu.\nVirolaisista joukoista taas ei oltu saatu mitään tietoja. Retki oli\nsiis tapahtuva vihollisen rintaman selkäpuolitse punaisten etappiteiden\npoikki. Sivusuojastojen ja -varmisteiden käyttäminen ei hyödyttänyt\nmitään, sillä teitä risteili tiheään meidän kulkusuuntamme poikki, ja\njoka hetki voi odottaa yhteentörmäystä. Vihollisen saattoi täydellä\nsyyllä olettaa ensi pakokauhustaan toinnuttuaan ryhtyvän jälleen\ntunnustelemaan takaisinpäin. Joukkomme oli siis vain pysyteltävä koossa\nja puskettava nopeasti eteenpäin valmiina törmäämään viholliseen miltä\nsuunnalta hyvänsä.\n\n»Sen lisäksi oli otettava huomioon, että luotettavat tiedot väestön\npuolelta loppuivat heti, kun oli astuttu virolais-lättiläisen\nkielirajan ylitse. Lättiläisestä väestöstä oli näillä tienoin suuri\nosa meille vihamielistä, kun taas punaisilla joukoilla, jotka meidän\ntoimintasuunnallamme olivat pääasiallisesti kansallisuudeltaan\nlättiläisiä, oli se suuri etu puolellaan, että ne liikkuivat\nkotiseudullaan tai ainakin oman kansansa alueella.\n\n»Kiertoliikkeen onnistuminen riippui etusijassa siitä, että se tapahtui\nmahdollisimman yllättävästi ja nopeasti, ennenkuin vihollinen ehtisi\npäästä selville meidän voimamme pienuudesta ja ryhtyä eri tahoilta\ntoimenpiteihin meidän tuhoamiseksemme. Kulun jouduttamiseksi kutsuttiin\nympäristön talonpojat seuraavaksi aamuksi kyytiin, ja n. 50 hevosta ja\nrekeä saatiin kokoon.\n\n»Jo edellisenä päivänä ja varsinkin 18 p:nä illan kuluessa kuulimme\nAdseliin ankaraa, taukoamatonta tykkien jyskettä lännestä, Wolmarin\nradan suunnalta. Siellä olivat kaikesta päättäen ankarat taistelut\nkäynnissä.\n\n»Aamulla, 19 p:nä, liikkeelle lähdettäessä 1:sen komppanian päällikkö\nilmoitti, että komppanian miehistö kieltäytyi lähtemästä syistä, joista\naikaisemmin mainittiin. Kun edellisenä iltana minulle oli ilmoitettu\npäinvastaista, tuli tämä tieto minulle yllätyksenä. Mutta kun\nneuvotteluihin ryhtyminen uppiniskaisen miehistön kanssa tällaisessa\ntilanteessa vihollisen läheisyydessä oli vastoin sotilaallisia\nperiaatteitani, mutta toiselta puolen taas pakkokeinotkaan tuskin\nolisivat auttaneet, ja kun sitäpaitsi tällainen mieliala hyvin helposti\nsaattoi levitä muihinkin osastoihin, määräsin 1:sen komppanian\nvaihtamaan tehtävää 3:nnen komppanian kanssa. Vastaansanomatta 1:nen\nkomppania lähtikin marssimaan Breuss—Tilder tienhaaraan, joten tapaus\nei herättänyt huomiota, ja harva sivullinen siitä lainkaan tiesikään.\n\n»Muuten oli 1:sen komppanian miehistössä vallitsevan mielialan\npuhkeaminen yht'äkkiä teoksi ilmeisesti lähinnä aiheutunut\ntilapäisistä, ulkonaisista vaikutuksista, etupäässä rasitusten\naikaansaamasta väsymyksestä, joita seikkoja joku kiihoittaja käytti\nhyväkseen. 1:nen komppania kunnostautui muuten aina koko Viron retken\najan. Jääkärivänrikki _Korhonen_ ilmoitti minulle sitäpaitsi 20 p:nä\nm.m.:\n\n»'Komppanian eilisaamuinen teko oli sittenkin nähtävästi enemmän\nsatunnaista kuin vakaassa päätöksessä syntynyttä. Katumus alkaa päästä\nvaltaan.'\n\n»3:s komppania saatuaan tiedon 1:sen komppanian kieltäytymisestä ja\nuudesta tehtävästään kohotti eläköön-huudon ja lähti mielihyvin\nmatkalle.\n\n»1:nen ja 3:s patteri seurasivat jääkärikapteeni _Hannulan_ joukkoja,\n2:nen patteri taas sai käskyn jäädä 1:sen komppanian tueksi.\n\n»Täten oli siis alkamassa Marienburgin kuuluisa, perin eri tavoin\narvosteltu valloitusretki, josta eräs siihen osaaottanut upseeri on\nmielestämme sattuvasti lausunut sen suunnittelijaan kohdistettuna:\n'retki, joka sotilaalliselta näkökannalta katsottuna tulee aina\nsäilymään yhtenä uhkarohkeimmista ja loistavimmista, missä suomalaiset\nmilloinkaan ovat olleet mukana; inhimilliseltä kannalta — tuomittava'.»\n\nSuoritukseltaan se aina pysynee loistavana esimerkkinä suomalaisesta\nvoittamattomasta sitkeydestä ja sisukkuudesta. Mutta inhimilliseltä\nkannalta se on tuomittava, jos se oli todella tarkoitettu\n»saaliinpyydystysretkeksi», jollaisen vuoksi ei olisi kannattanut\nuhrata niin paljon verta ja nuorta voimaa. Luultavasti eversti _Kalm_\nei kuitenkaan tarkoittanut sitä. Kunnianhimo arvattavasti kiihoitti\nhäntä ryhtymään tämän suurenmoisen sotaliikkeen suorittamiseen, ja\nhän koetti perustella retkeä tällaisella syyllä luullen sen tehoavan\nalaisiinsa. Epäilemättä eversti _Kalm_ siinä kuitenkin erehtyi.\nHarva upseeri ja sotilas Pohjan Pojista olisi sellaiselle retkelle\nlähtenyt, ellei sen arvon olisi käsitetty olevan aivan toisaalla:\nsotaliikkeen tärkeydessä. Kielsipä jääkärikapteeni _Hannula_\noperatsionikäskyn lukemisen komppanioille peläten, että upseeristo ja\nmiehistö kieltäytyisi lähtemästä retkelle, jonka päämääräksi esitettiin\nsaalistaminen.\n\n2:nen, 3:s ja 6:s komppania + 2/3 1:sestä K.K.K:sta lähtivät 1:sen ja\n3:nnen patterin seuraamina liikkeelle 19 p:nä klo 4 ap. Seltinghofia\nkohden, jonne Adselista on matkaa nelisenkymmentä kilometriä, ja joka\non erittäin tärkeä paikka neljältä taholta tulevien valtamaanteiden\nyhtymäkohtana ja edullisena puolustuspaikkana. 4:s komppania taas oli\nsaanut käskyn konekivääreineen Luxenhofista lähtien yhtyä Adselista\ntuleviin joukkoihin Schwarzbeckshofissa. 4:nnen komppanian 1:nen ja\n2:nen joukkue + 1/3 2:sesta K.K.K:sta lähtivät liikkeelle klo 6 ap.\nja marssivat suoraan Reppekalnin ohitse Schwarzbeckshofiin, jonne\nne saapuivat klo 10 ap. Siellä 3:s joukkue ja 1/3 2:sesta K.K.K:sta\nyhtyivät niihin kierrettyään valtamaanteitse Adselin postitalon ja\nTreppenhofin kautta.\n\nKun jääkärikapteeni _Hannulan_ joukko kulkien järjestyksessä: 2:nen,3:s\nja 6:s komppania kukin konekivääreineen, lähestyi Schwarzbeckshofin\nkartanoa, saapui edellä ratsastavilta läheteiltä sana, että punaiset\nolivat edessä ketjussa, ja että ratsulähetit olivat joutuneet heidän\nkanssaan laukaustenvaihtoon. Selvisi kuitenkin pian, että kyseessä\nolikin 4:s komppania, jota ratsulähetit olivat luulleet viholliseksi\nryhtyen sitä ampumaan. Erehdys huomattiin pian tälläkin kertaa, joten\ntappioita ei ollut kummallakaan puolella.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ oli jo Treppenhofin luota lähettänyt\nedeltäpäin 2:sesta komppaniasta parikymmenmiehisen joukon luutnantti\n_Jokioisen_ johdolla kiiruhtamaan reillä ajaen, pari ratsumiestä\nkärkenä, Seltinghofiin ottamaan sen haltuunsa, järjestämään siellä\npataljoonalle asunnot ja varmistamaan tienoon tilapäisesti eri\ntahoille, jotta pääjoukko voisi viivytyksettä saapua sinne. Oli näet\ntarjolla vaara, että ellei joudutettaisi Seltinghofin miehitystä,\nvoisi Marienburgissa oleva vihollinen saada tiedon Pohjan Poikain\nliikkeestä ja lähettää kauppalasta vain 22 km. päässä olevaan kartanoon\npuolustusjoukon, jonka kanssa kamppailu saattaisi muodostua hyvinkin\nveriseksi.\n\nJärjestyneitä punaisia joukkoja ei ollut eteenpäin rientäviä Pohjan\nPoikia vastassa. Hajanaisia bolshevikipatrulleja pakeni vain joka\ntaholla toimitettuaan takavarikoimisia ja pakkoluovutuksia. Erään\nsellaisen komennuskunnan kanssa luutnantti _Jokioisen_ joukko joutui\nkahakkaan Seltinghofissa.\n\nEdellä ratsastavat lähetit törmäsivät metsässä vähän ennen Seltinghofin\nkartanoa yhteen maantien varressa olevien 2 punaisen vartiosotilaan\nkanssa ampuen heidät, jolloin kuitenkin toinen ratsuläheteistä\nhaavoittui. Senjälkeen luutnantti Jokioinen valtasi lyhyellä\ntaistelulla kartanon.\n\nSchwarzbeckshofista tulevat joukot saattoivat niin ollen edetä\nvastarintaa kohtaamatta määräpaikkaansa. 3:s patteri jäi patteriston\nesikunnan kera llsenin kartanoon, 1:sen pataljoonan esikunta, 2:nen\nkomppania ja 1:nen patteri asettuivat Seltinghofin kartanoon, 3:s\nkomppania postitaloon ja apteekkitaloon Marienburgin tienhaaraan ja 6:s\nkomppania kouluun kilometrin päähän tienhaarasta länteen, johon myös\nvähän myöhemmin saapuneet 2:sen pataljoonan esikunta ja 4:s komppania\nmajoittuivat. Yön kuluessa Pohjan Pojat Seltinghofissa eivät joutuneet\nkosketuksiin vihollisen kanssa paria kiinnisiepattua bolshevikien\nvakoojaa lukuunottamatta.\n\n19 p:n iltana lähetettiin patteriston räjähdyskomennuskunta\njääkärikapteeni _Påhlsonin_ ja 50 miestä 2:sesta komppaniasta\nluutnantti _Reposen_ johdolla, joka 1:sen komppanian kieltäydyttyä\nlähtemästä retkelle oli pyytänyt ja saanut siirron 2:seen komppaniaan,\ntäyttämään operatsionikäskyssä annettua määräystä Ludse- ja\nStomerjärvien välissä olevien rautatiesiltojen räjähdyttämisestä.\nTehtävän suorittaminen vaati mahdollisimman suurta nopeutta,\nverrattain lähellä näitä siltoja oli näet Alt-Schwaneburg, yksi\npunaisten pääetappipaikkoja sillä suunnalla. Senvuoksi katsottiin\ntarkoitusta vastaamattomaksi kokonaisen komppanian lähettäminen\nräjähdyskomennuskunnan tueksi, kuten operatsionikäsky N:o 10 määräsi.\n\nLuutnantti _Reponen_ kertoo retkestä:\n\n»Noin klo 8 ip. komppaniamme päällikkö, jääkäriluutnantti _Koivisto_\nilmestyy pataljoonankomentajan puheilta tiedustelemaan, ken haluaa\njoukkueineen lähteä yölliselle retkelle.\n\n»'Mihin? Missä tarkoituksessa?'\n\n»Satelee kysymyksiä.\n\n»Pian tiedämme pääpiirteissään asian; Stomerjärven asema,\nräjähdyskomennuskunta pistää siellä sillan ilmaan, matka 50 virstaa\nedestakaisin.\n\n»Nuoremmat upseerit katsahtelevat toisiinsa. He ovat ratki väsyneitä,\nvilu puistattaa jäseniä, ulkona on purevan kylmä ilma. He odottavat,\nettä joku äkkipikaa tarjoutuisi enempää ajattelematta.\n\n»'Miehistökin on surkeassa kunnossa, kylmettynyttä, väsynyttä. Sääli\non...' huomauttaa joku.\n\n»'Mutta jonkun on lähdettävä', virkkaa harvakseen jääkäriluutnantti\n_Koivisto_. — 'Sitäpaitsi ei tarvitse marssia, on hankittu hevoset,\nreet... Eikä tarvitse ottaa omaa joukkuettaan sellaisenaan, koko\nkomppaniasta saa valita miehet, parhaimmat ja rohkeimmat — ja nehän\nsinne tarjoutuvatkin.'\n\n»Yht'äkkiä innostun. Tässähän on ilmeisesti tarjolla seikkailuja.\nPonnahdan ylös ja ilmoittaudun.\n\n»Menemme pataljoonankomentajan luo, joka tarkasti selittää tehtävän,\nnäyttää kartasta tien, päämäärän. Räjähdyskomennuskunnan päällikkö,\njääkärikapteeni _Påhlson_ on myös saapuvilla.\n\n»Lähden valitsemaan miehiä, joita heti ilmoittautuu yli tarvittavan\nmäärän. Tunnin kuluttua täytyy kaikkien olla kunnossa, siksi kukin\nennättää saada annoksensa kuumaa keittoa, jota on hartaasti odotettu.\n\n»Klo 9,45 illalla seisoo pihamaalla nelisenkymmentä 2:sen komppanian\nmiestä ruoturintamassa. Kartanon ikkunoista heijastuu lamppujen ja\nkynttilöiden kelmeä valo soturien kasvoille, jotka ovat vakavat, mutta\nuhkuvat järkähtämätöntä tahtoa, samalla eräänlaista huoletonta uhmaa\n— ominaista ihmisille, jotka ovat monet vaarat kokeneet. Viimeisessä\nryhmässä on useita nuorukaisia, miltei poikasia. Heillä on mukanaan\nyksi ensiluokkaisista kevyistä konekivääreistämme. Vasemman sivustan\njatkon muodostaa 15 räjähdyskomennuskunnan sotilasta sekä omine että\nniine hevosineen, jotka kylästä on takavarikoitu meitä kyyditsemään.\n\n»Jääkäriluutnantti _Koivisto_ ja kaikki komppanian upseerit ovat\npihamaalla. He toivottavat onnellista matkaa ja huolekkaina seuraavat\nvalmistuksia.\n\n»Kaikki kunnossa.\n\n»Hevoset jonossa, 3, 4, tai 5 miestä kussakin, pyroksyliinikuorma\nviimeisenä.\n\n»Pataljoonankomentaja ilmestyy portaille. Hän huutaa minua nimeltä, vie\nhuoneeseensa, alkaa puhua. Kunnioittaen kuuntelen ihailemamme miehen\ntäsmällisiä sanoja.\n\n»'Ymmärrän', sanon hänen viimeiset ohjeensa ja määräyksensä kuultuani.\n— 'Kun tehtävään on ryhdytty, on se suoritettava. Me tulemme menemään\nläpi. Pahimmassa tapauksessa jäänee joku, joitakuita jäljelle, jotka\nsuorittavat työn.'\n\n»'Niin... jos siellä kohtaatte vastarintaa. Tässä tapauksessa\ntoivottavasti ette. Nehän pelkäävät meitä useimmiten liiaksi. Näkemiin!'\n\n»Hiljalleen, melutta rekijono soluu talvisessa yössä kohti tuntemattomia\nseutuja. Ei kukaan saa puhua, ei tupakoida.\n\n»On raa'an kylmä ilma, sangen sumuinen. Äskettäin lienee satanut lunta,\ntie on puhdas, pellot esiytyvät hohtavan valkeina.\n\n»Äänettöminä, liikkumattomina, miltei aavemaisina sotilaat istuvat,\nkukin miettii — mitä miettineekin.\n\n»Retki voi muodostua hyvinkin kohtalokkaaksi; kaikki tietävät, että\nvihollinen parveilee joka puolella ja matkan päämäärä on sellaisten\nseutujen takana, joita yksikään tiedustelijamme ei ole tutkinut.\n\n»'On luotettava niinsanottuun onneen', tuumin. — 'Tähän saakka on meitä\nvieraalla maalla onnistanut. Miksei nytkin? Sotilaan on opittava\najattelemaan optimistisesti. Kuolemako vaanii jossakin? Kilometrin,\nkahden päässä? Sehän on itsestäänselvää, sota ja kuolema — nehän ovat\nkäsitteitä, jotka erottamattomasti kuuluvat yhteen...'\n\n»Monia virstoja on jo ajettu. Välistä vähän matkaa maantiellä, mutta\nenimmäkseen pitkin syrjäteitä, jotka sekä oikaisevat että samalla\nsuovat meidän jatkaa kulkuamme mahdollisimman vähän huomiota herättäen.\nVerrattomana oppaana on meillä mukana vänrikki, kreivi _Berg_, joka\nennen maailmansotaa on autollaan halkonut Viron ristiin rastiin ja\nnäilläkin tienoilla tuntee jokaisen tien.\n\n»Pysähdytään, noustaan tielle, oiotaan ja verrytellään jäykistyneitä\nraajoja. Johtajat ja ryhmä miehistöä alkavat jalan edetä, katoavat\nsumuun.\n\n»Pian häämöttää meidän edessämme matalalla kummulla iso puisto, puutarha\nja niiden keskellä kaksi suurta rakennusta: Mackischin kartano. Se\non ensimmäinen paikka, jossa mahdollisesti huomattava vihollisjoukko\nvoi olla majoitettuna, ja jos... — niin se on puhdistettava, sillä\npaluutien täytyy olla selvä.\n\n»Jännittyneinä ja varuillaan miehet lähestyvät päärakennusta, joka\nsopivalla tavalla piiritetään. Johtajat syöksyvät pääoven eteen,\nkolkuttavat. Vain kumea kaiku vastaa. He kysyvät, huikkaavat — ei\nvastausta. Olisikohan kysymyksessä väijytys?\n\n»He rynnistävät ovea vastaan. Se kestää. Pari miestä otetaan avuksi,\nkolmaskin. Ovi työntyy sisään. Kolkko pimeys humahtaa vasten silmiä.\n\n»Pistolit ja pommit kourassa tutkitaan huoneet, joita sähkötaskulampulla\nvalaistaan. Mallikelpoisessa järjestyksessä olevat upeat salit, hienot\nmakuukammiot, viihtyisät työhuoneet todistavat mitä syvintä rauhaa.\n\n»Siirrytään toiseen rakennukseen. Sama uudistuu. Saavutaan viimeiseen\nhuoneeseen.\n\n»Kas, mikä tämä on? Erään kaapin takaa näkyy takki, jalat. Olento,\npelosta puolipyörtynyt, vanhahko miesraukka vedetään hellävaroen esiin.\nVänrikki _Berg_ alkaa kuulustella.\n\n»Tilapäinen vankimme on kartanon isännöitsijä, joka kertoo vihollisen\nmitä suurimmassa kiireessä paenneen jo noin 4—5 tuntia sitten.\nKartanossa on majaillut tämän rintamanosan esikunta, ja, isännöitsijän\nsanojen mukaan, _Anveltkin_ on ollut siellä.\n\n»Mikä saalis! Liian myöhään! Katseeni osuu eteisen vaatenaulakkoon,\njossa lämmin turkki ja karvalakki riippuvat. Mieleeni muistuu oma\nturkkini, joka likautui pahasti junaonnettomuudessa, ja joka sittemmin\nminulta varastettiin Valkissa. Silmäilen kurjaa mantteliani, ja vilu\npuistattaa jäseniäni.\n\n»Pyydän ostaa turkkia, mutta ukko ei suostu myymään. Huonolla\nsaksankielellään hän selittää:\n\n»'Minä vanha... kylmä, kylmä...'\n\n»Lakkikin minulla on tavallinen vironkävijän ohut 'turbaani'. Omani\nhävisi Meshulin yöllisessä tappelussa. Lakkeja on vanhuksella useita.\nAnnan setelin, saan yhden niistä, jäniksennahkaisen, erittäin lämpimän.\n\n»Lähdemme. Luon vielä kerran silmäyksen turkkiin. Se tuntuu aarteelta,\njosta sillä hetkellä lupaisin melkein mitä tahansa. Kauan se väikkyy\nsilmissäni, ja purevassa pakkasessa ryömin syvälle rekeen loimien\nalle alkaen iskeä polviani vastakkain karkoittaakseni sietämättömiä\nvilunväreitä.\n\n»Ilman vastoinkäymisiä jatkamme edelleen matkaamme. Seuraavana\npysähdyspaikkanamme on Kortenhofin kartano, jonka toteamme niinikään\nvihollisesta vapaaksi. Ennen Stomerjärvelle tuloamme tutkimme vielä\nerään kartanon. Sielläkään ei ole ainoatakaan vihollista.\n\n»Menestys ei kuitenkaan tee meitä huolimattomiksi. Itse tehtävä on vielä\nsuorittamatta. Matkamme määrä on suuri kylä, sinne on enää vain pari\nvirstaa, ja siellä on varmasti vihollisia. Mitä huolekkain varovaisuus\non tarpeen. Kartanosta, jossa viimeksi olemme käyneet, otamme oppaan ja\nteemme hänelle tiettäväksi, että meidät on johdettava mitä syrjäisimpiä\nteitä Stomerjärven aseman eteläpuolella olevalle sillalle.\n\n»Opas tekee merkin, että hän on käsittänyt. Näemme sen jo hänen\nkalvenneista kasvoistaankin, jotka nytkähtelevät. Hän on vanha mies,\nilmeisesti rakastaa elämää ja tahtoo elää vielä monta vuotta kurjassa\nmökissään, hän kyllä lupaa opastaa. Säälittää nähdä hänen pelkäävän,\nemmehän me mitään pahaa tee, haluamme vain käydä siltaa vähän\nkatsomassa. Mutta jos hän aikoo pettää meidät, silloin hän on oleva\nensimmäinen, joka tulevassa kahakassa menettää henkensä.\n\n»Saamme vihdoin kylän länsireunan näkyviimme, pysähdymme. Erääseen\npieneen notkelmaan, metsikön suojaan, jätämme hevoset ja kolmanneksen\nmiehistöstä. Räjähdyskomennuskuntaan kuuluvat sotilaat ottavat\nasianomaiset pyroksyliinikääröt, asettuvat jonon jälkipäähän, ja sitten\nalamme jälleen edetä.\n\n»Maisema on aukeaa, pelkkiä lumipeitteisiä peltoja ja niittyjä. Luottaen\nsuojelevaan usvaan kuljemme nopeasti eteenpäin.\n\n»Jopa häämöttää sumun lävitse ratapenger. Oikealla on pieni koivikko,\njota oppaamme osoittaa. Sen takana kuuluu olevan päämäärämme.\n\n»Jännittyneinä tuijotamme sinne: onko siellä vahteja vai ei?\n\n»Vihdoinkin! Selvä on.\n\n»Vihollinen kai nukkuu. Se on jo todennäköisesti suorittanut 8-tuntisen\ntyöpäivänsä, täyttänyt velvollisuutensa.\n\n»Silta on pieni, kolmisen metriä pitkä. Vihollinen voi korjata sen\nnopeammin kuin olemme suunnitelleet. Pyroksyliini asetetaan kuitenkin\npaikoilleen. Kapteeni _Påhlson_ määrää joitakin miehistään jäämään\nsinne ilmoittaen sytyttämisajaksi 1,30 ap. Kelloon noin 12.\n\n»Alamme edetä ketjussa kohti asemaa, jonne on noin puoli virstaa.\nJotakin muuta on vielä saatava aikaan.\n\n»'Haa! Tässähän se onkin', kuiskaamme.\n\n»Ihastumme. Olemme tulleet toiselle sillalle, paljon suuremmalle. Mutta\nilomme osoittautuu ennenaikaiseksi. Silta on erittäin vankkatekoinen\nja tiivis. Tavattoman lujia parruja, suunnattomasti hiekkaa, jykeviä\nkivipaasia. Ei missään pienintäkään koloa, jonne voisi räjähdysaineen\nasettaa, eikä meillä ole aikaa suuriin porauspuuhiin. Silta ulottuu\n6—8 metrin pituisena kohisevan puron äyräältä toiselle, eikä siinä\nole ainoatakaan kannatinpilaria, jonka räjähdyttämällä sen saisi\nluhistumaan.\n\n»Ei. Silta on jätettävä rauhaan, mutta keksimme jotakin muuta. Päätämme\nlennättää joukon vaihteita ilmaan. Niiden korjaaminen vaatii aikaa, ja\nsilloinhan tarkoituksemme on saavutettu: olemme saaneet katkaistuksi\nSchwaneburgin ja Marienburgin välisen rautatien ja viimemainitun\nvalloittaessamme saamme sotasaaliiksi vetureita ja rautatievaunuja,\njoita vihollinen ei voi kuljettaa pois.\n\n»Taas asetetaan tuhoa tuottavia kääryjä paikoilleen. Miehille annetaan\nlupa hiljalleen vetäytyä hevosten luo.\n\n»‒ ‒ ‒ Nyt! Kaukana sillalla välähtää tulitikku samaan aikaan kuin mekin\nsytytämme panoksemme. Juoksemme etäämmälle. On lähes minuutti vielä\naikaa.\n\n»Sitten yht'äkkiä luminen kenttä leimahtaa tulenkarvaiseksi, ja heti\nsenjälkeen pitkä, kaamean kumea, avaruuksia halkova jylinä vyöryy yli\nöisen seudun. Puunkappaleita ja soraa sataa ilmasta. Silta muurattuine\npartaineen on lentänyt olemattomiin.\n\n»Taas — sama välähdys, sama ukkosta kymmenkertaa kumeampi jyrähdys.\n\n»Riennämme katsomaan räjähdysten tuloksia, kapteeni _Påhlson_ siltaa,\nminä vaihteita. Tehtävä on onnistunut: lukemattomat ratapölkyt ovat\nkappaleina, kiskojen päät kiemurtelevat käärmeinä ilmassa. Poistumme.\n\n»Tulia syttyy ikkunoihin. Asemalla alkaa liikehtiä epämääräisiä haamuja\n— bolshevikeja. Tarkoituksiimme ei kuulu ryhtyä taisteluun vihollisen\nkanssa kaukana joukoistamme enää senjälkeen, kun olemme työmme saaneet\ntehdyksi. Sijoitumme rekiin, kiidämme kohti Seltinghofia niin kiireesti\nkuin mahdollista ehtiäksemme nukahtaa edes tunnin, pari, ennenkuin\npäivän marssi taas alkaa.\n\n»Kello kuuden maissa aamulla nousemme kontistunein ja puutunein jäsenin\nreestä kartanon pihamaalle. Riennän tekemään ilmoituksen retken\ntuloksista pataljoonankomentajalle, joka jo on valveilla.\n\n»'Hyvä', sanoo hän mielissään ja tarjoaa kupillisen tulikuumaa teetä. —\n'Ota siitä lämpimiksesi ja sitten nukkumaan. Lähdemme taas viimeistään\nklo 10'.»\n\nSamana päivänä, 20:ntenä, 4:s komppania lähti konekivääreineen\nensimmäisenä liikkeelle klo 6 ap. ja saapui linjalle Sillakt——\nKuschka klo 9 ap. Sittenkuin komppania oli varmistanut sille\noperatsionikäskyssä määrätyn linjan, lähetti se tiedustelijoita\nMarienburgia kohden ottamaan selvää tilanteesta. Ne joutuivat kuitenkin\njo Intzelkalnin luona kosketuksiin punaisten kanssa, jotka lyötiin\npakoon. Tiedustelijat etenivät senjälkeen Kemmeriin, jonne komppanian\npäävoima seurasi heti perässä. Sieltä jääkärikapteeni _Svinhufvud_\nlähetti 3:nnen joukkueen klo 2,25 ip. kiertämään Gritanin ja Bertingin\nkylien kautta yhtyäkseen jälleen tienristeyksessä Kragenshofin\nlänsipuolella pääjoukkoon, joka oli lähtevä liikkeelle klo 3,30 ip.\n\nEräs mukana ollut kertoo päivän marssista:\n\n»Tie muuttuu yhä mäkisemmäksi, harjanteet ja laaksopaikat\nvuorottelevat, joskus saattaa jo tavata pienen järvipahasenkin, jonka\ntalvinen jääpeite sitä kattavine lumivaippoineen kimmeltää kirkkaana\ntalviauringon niitä valaistessa. Maanpinta kohoaa silminnähtävästi itää\nkohden kuljettaessa. Olemme saapuneet n.k. Marienburgin metsäseudulle,\nmissä maisemat ja pinnanmuodostus suuresti muistuttavat Suomea.\n\n»Poikkeamme Kemmerin kartanoon. Talon vanha, ystävällinen rouva on\nkotosalla. — Jumalan kiitos, että viimein toki tulitte, lausuu hän\ntervetuliaisiksi. Mutta hän on samalla peloissaan kohtalostamme, sillä\nvihollisen lukumäärä on suuri, niin hän vakuuttaa. Eikä hän oikein\ntahdo luottaa vakuutukseemme suomalaisen soturin sitkeydestä ja kyvystä\npitää puoliaan. Arvaamme hänen liioittelevan, mutta eipä tilanne silti\nole aivan vaaraton. Joka tapauksessa edetään entistä varovaisemmin.\nMieliala on hiukan jännittynyt. Pian on kaikesta päättäen taistelu\nalkava. Siihen ollaan joka hetki valmiina.»\n\n4:s komppania saapui n. 6 km päähän Marienburgista, Kragenshofin\nkartanon lähistölle, klo 5 ip., jolloin aluksi syntyi kahakka\nkomppanian tiedustelijain ja punaisten etuvartijoiden välillä.\nJääkärikapteeni _Svinhufvud_ lähetti silloin tuleen 1 joukkueen 2\nkonekiväärin kera. Taistelu laajeni, kiihtyi. Oteltiin kartanon\nomistamisesta. Vastassa oli n. 150—200 vihollista.\n\nEräs taisteluun osaaottanut kertoo:\n\n»Lähestymme vähitellen kartanoa, jonka tiedämme vaikeaksi valloittaa:\ntoisella puolen on järvi, toisella laajat, syvälumiset pellot.\nKuitenkin on yksi hyvä mahdollisuus lähetä kartanoa, nim. kapea harju\njärven rannalla. Sen suojassa on helppoa päästä lähelle.\n\n»Alamme hiljaa illan hämyssä hiipiä harjun sivua kiväärit valmiina.\nSilloin kajahtaa edestämme muutama laukaus. Me syöksymme hurjaa\nvauhtia harjun laelle ja ryhdymme ampumaan pellon poikki kartanoa\nkohden juoksevia bolshevikien vartiomiehiä, joista useat jäävät\nliikkumattomina makaamaan.\n\n»Yhtämittainen kiväärien ja konekiväärien rätinä alkaa. Me saamme\navuksemme yhden konekiväärin, jonka tuli lakaisee kartanon pihamaata.\nSe tyhjenee pian, vain muutamia tummia möhkäleitä jää hangelle. Mutta\nkartanon kivirakennuksen ikkunoissa näkyy päitä, ja sieltä paukkuu ja\nrätisee. Konekiväärejä on vihollisella useita, ne laulavat alinomaa. Me\nkestämme sittenkin asemissamme tyyninä. Ketään meidän puoleltamme ei\nole edes haavoittunut. Bolshevikien kaiken huomion ollessa kiintyneenä\nmeihin, tekee toinen osa komppaniaamme kiertoliikkeen, joka sitten\nratkaisee asian.\n\n»Bolshevikit alkavat peräytyä saadessaan tulta kahdelta puolelta.\nHevosilla ja jalkaisin heitä pakenee Pohjan Poikain kiväärien ja\nkonekiväärien harventaessa heidän joukkoaan.\n\n»Sitten mahtava hurraa-huuto kajahtaa harjulta, ja lumen korkealle\nilmaan tuprutessa hyökkäämme kartanoon, josta viimeiseksi poispyrkivät\nbolshevikit otetaan vangiksi. Pihaan rynnätessämme kuuluu sieltä vielä\njokunen kiväärinlaukaus ja vihellys, mutta pian kaikki on hiljaista.\nKartano on meidän.»\n\n4:s komppania sai 14 vankia ja saaliikseen 12 kuormaa ampumatarpeita,\npikakiväärejä, käsigranaatteja, hevosia, valjaita, kenttäkeittiön,\nviljaa y.m. Punaisilta jäi kartanoon selkäreputkin, mikä osoittaa, että\nheillä oli ollut kiire paetessaan.\n\nPohjan Pojat olivat selvinneet taistelusta tappioitta, mutta yöllä\nonnistui erään vangin riistäytyä irti, siepata käteensä kivääri ja\nampua eräs etuvartija, sotilas _Tuomas Flander_.\n\nJääkärikapteeni _Svinhufvud_ sai Kragenshofissa jääkärimajuri\n_Snellmanilta_ ilmoituksen, että Pohjan Poikain 3:s patteri oli\nmäärätty hänen käytettäväkseen. Se ei kuitenkaan päässyt Seltinghofia\nkauemmaksi, jonne täytyi lähettää 3 ryhmää suojaamaan sitä kaikkialla\nharhailevilta bolshevikijoukoilta. Patteri saapui vasta 22 p:nä suoraan\nMarienburgiin.\n\n4:s komppania yöpyi Kragenshofiin varmistettuaan sen joka taholle.\nSeuraavana päivänä oli edessä ryntäys kauppalaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMarienburgin valtauksessa tulivat jääkärikapteeni _Hannulan_ joukot\nsuorittamaan suurimman työn.\n\nNe lähtivät 20 p:n aamuna liikkeelle Mackischia kohden,\nmarssijärjestyksessä: 3:s, 2:nen ja 6:s komppania konekivääreineen sekä\nviimeiseksi tykistö. Mackischista poikettiin valtamaantieltä itään\nvievälle kapealle kujalle, sittenkuin 6:s komppania oli asettanut\ntienhaaraan selkäpuolen varmistukseksi 1 ryhmän 1 kevyen konekiväärin\nkera. Raskas patteri, 3:s, ei kuitenkaan enää voinut lumen paljouden\nja kuljettavan tien kapeuden vuoksi seurata mukana. Se sai määräyksen\npalata Seltinghofiin ja pyrkiä jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ joukkojen\nyhteyteen.\n\nTalvi oli Marienburgin seuduilla paljon ankarampi kuin pohjoisessa,\nlunta oli niin paljon, että se huomattavasti hidasti kulkua.\n\nJääkärikapteeni _Hannulan_ joukot saattoivat edetä vastarintaa\nkohtaamatta Marienburgin eteläpuolelle aina Ummernekiin asti, jonka\nluona kärjessä kulkeva 3:s komppania joutui klo 1 ip. kahakkaan pienen\nbolshevikijoukon kanssa, ajoi sen hajalle ja sulki senjälkeen rautatien\nja Marienburg—Kirkas—Neu-Annenhof maantien risteyksen, katkaisi\nlennätinjohdot sekä rikkoi rataa.\n\n6:s komppania sijoittui pataljoonan esikunnan kera Kauleen, asetti\nkenttävartion jääkärivääpeli _Janne Mursun_ johdolla Annenhofin\npysäkille (Amanin kohdalle) varmistamaan etelään ja toisen, ryhmän\nvahvuisen kenttävartion eräälle kukkulalle parin kilometrin päähän\nKaulesta luoteiseen.\n\n2:nen komppania majoittui varaväkenä Grevelin taloon, Kaulen\nlänsipuolelle, asettaen aliupseerivartion Ottenhofista lounaiseen\nolevaan tienristeykseen. Patteriston esikunta ja 1:nen patteri taas\njäivät Ottenhofiin. Patteriston räjähdyskomennuskunta tuhosi klo 6 ip.\nLuppatin ja Sillawerschin välissä olevat rautatiesillat.\n\nAlue, johon pataljoona oli majoittunut, oli korkea ylänkö, josta oli\nvapaa näköala kauas pohjoiseen. M.m. Marienburgin kirkontorni näkyi\nKauleen. Otetut asemat olivat kyllä erinomaiset jalkaväkihyökkäyksen\ntakaisin lyömiseen, mutta kun Kaule on aivan aukealla paikalla\nylängöllä, olisi siitä täytynyt siirtyä pois, jos vihollinen olisi\nsuunnannut tykkitulensa sitä kohden.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ mainitsee tilanteesta:\n\n»Vaikkakin tieto meidän saapumisestamme Seltinghofiin varmaankin oli\nennättänyt Marienburgiin, tuli meidän ilmestymisemme tänne, suoraan\nMarienburgin eteläpuolelle, punaisille aivan yllätyksenä. He varmaankin\nodottivat meitä nyt Seltinghofin suunnalta, varsinkin, koska 4:s\nkomppania toimi sillä tiellä. Kaikesta kävi ilmi, että bolshevikit\nMarienburgissa rautatien suuntaan olivat aivan huolettomia, vähintäkään\nvartiota ei näet ollut Ottenhofissa meidän sinne tullessamme. Punaiset\nliikuskelivat näillä seuduilla aivan rauhallisina. Bolshevikien\n'komissaareja' y.m.s. maantiepatrulli pidätti pataljoonan esikunnan\nedessä illan kuluessa useita, kun he punakokardi lakissaan kaikessa\nrauhassa liikuskelivat asioillaan. Saman päivän illaksi kommunistit\nolivat kuuluttaneet kokouksen pidettäväksi n. 2 km päässä meistä,\nmutta siitä ei tullut mitään.\n\n»Edellisen päivän nopea marssi Seltinghofiin, yöllinen\nräjähdyttämisretki Stomerjärvelle ja odottamaton ilmestymisemme\nMarienburgin eteläpuolelle — kaikki tämä oli omiaan hermostuttamaan\nvihollista ja saattamaan sen pyörälle päästään. Edellisen yön\nräjähdyttämisretki oli pannut Alt-Schwaneburgissa majailevat punaiset\nliikehtimään. Heti Kauleen saavuttuamme Mackischiin jäänyt pieni\nvartiosto joutui kosketuksiin etelästä, Alt-Schwaneburgista päin\ntulevan vihollisen ratsupatrullin kanssa, joka karkoitettiin. Vartiosto\nei senjälkeen enää joutunut kosketuksiin punaisten kanssa.»\n\nIllan kuluessa 3:s komppania joutui radan varressa taisteluun\nMarienburgista päin tiedustelutarkoituksessa lähenevän junan kanssa,\njossa oli veturi ja I sisäpuolelta panssaroitu avovaunu. Lyhyen\nlaukaustenvaihdon jälkeen juna vetäytyi takaisin. Yöllä läheni\nAnnenhofin pysäkillä olevaa kenttävartiota punaisten panssarijuna,\njoka kuitenkin vain 5 laukausta ammuttuaan vetäytyi takaisin. Punaiset\nolivat siis jo siihen mennessä saaneet korjatuksi rautatielinjan\nStomerjärven luona, mutta Luppatin kohdalla särjetty silta esti heidän\npanssarijunansa etenemisen siitä edelleen.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ kertoo:\n\n»Eversti _Kalm_ itse saapui iltapäivällä Ottenhofiin seurassaan\njääkärimajuri _Einari Weijo_ ja jääkärikapteeni _Ensio Groundstroem_\nkenraali _Wetzerin_ esikunnasta.\n\n»Alkuperäisenä suunnitelmana oli, että Pohjan Pojat saartaisivat\nMarienburgin etelästä ja panssarijunat ja virolaiset joukot\ntunkeutuisivat kauppalaan pohjoisesta ja luoteesta. Mutta\npanssarijunien eteneminen oli pysähtynyt, sillä punaiset olivat\nräjähdyttäneet rautatiesillat väliltä, eivätkä virolaiset joukot\nMarienburgin pohjoispuolella vieläkään olleet kulkeneet viertotien\npoikki. Korwenhof oli vihollisista vapaa, mutta Alswigiin oli\nkeräytynyt pohjoisesta peräytyviä punaisia joukkoja.\n\n»Oli mahdotonta jäädä paikoilleen virolaisia ja siltojen korjaamista\nodottelemaan. Sillä välin vihollinen ehtisi paeta Marienburgista tai\nmyös — toinnuttuaan ensi säikähdyksestä ja saatuaan tietää joukkomme\ntodellisen vahvuuden — järjestäytyä uudelleen ja ruveta keskittämään\nvoimiaan sekä Marienburgista että Alt-Schwaneburgista päin ja saartaa\nmeidät kokonaan.\n\n»Asema, jossa 1:nen pataljoona 20 p:nä oli, oli epäilemättä uskalias.\nPohjoisessa meidän edessämme olivat punaisten rintama ja heidän\npäätukikohtansa tällä suunnalla, Marienburg; sen ja viertotien\nvälisellä alueella olevat vihollisvoimat vielä lisäksi; punaisten\nvahvuudesta ei ollut tietoakaan. Lounaassa, etelässä ja idässä\nympäröi meitä bolshevikien valtakunta, ja ainoana yhdystiemme\nsuojana länteen olivat Mackischiin jääneet yhdeksän miestä 1 kevyen\nkonekiväärin kanssa. Muonan y.m. jälkikuljetus Valkista ei ollut\nenää mahdollinen, sitä varten olisi kuormille ollut annettava mukaan\nriittävän suuret suojamiehistöt. Pataljoonan täytyi senvuoksi turvautua\nhankintaan ympäristön taloista, mutta siinä koetettiin noudattaa\nmahdollisimman suurta kohtuullisuutta ottamalla huomioon kunkin talon\nvarallisuussuhteet, ja kaikki omavaltaiset pakko-otot oli ankarasti\nkielletty.\n\n»Paikkakuntalaisilta saimme tietää, että punaisten keskuudessa\nMarienburgissa oli puhjennut riitaisuuksia. Virolaiset ja venäläiset\nosastot kieltäytyivät taistelemasta ja vaativat peräytymistä, mutta\nlättiläiset vastustivat sitä, tahtoivat taistella ja uhkasivat, he kun\nolivat enemmistönä, riisua tyytymättömät aseista. Varmaa ainakin oli,\nettä kuormastoa oli ruvettu kuljettamaan kauppalasta.\n\n»Tilanne vaati siis pikaista toimintaa, ennenkuin vihollinen ehtisi\nlivahtaa pois tai kokoutua järjestyneeseen vastarintaan. Yhdenkin\nvuorokauden perästä olisi saattanut olla jo liian myöhäistä. Ainoa\nmahdollisuus oli hyökätä ja valloittaa Marienburg. Se päätettiinkin\ntehdä seuraavana aamuna.\n\n»Illalla myöhään jääkärivänrikki _Oiva_ saapui tuoden ilmoitusta 1:sestä\nkomppaniasta. Ymmärsin, että se oli hänen puoleltaan vain tekosyy, ja\nettä sen takana oli halu päästä mukaan Marienburgin valloitukseen. Hän\npyysikin saada jäädä ja seurata aamulla meitä tarvitsematta palata\nkomppaniaansa. Suostuin siihen määräten hänet 2:seen komppaniaan.»\n\nEversti _Kalm_ antoi Ottenhofissa 20 p:nä klo 8,15 ip.\noperatsionikäskyssään N:o 11 joukko-osastoilleen seuraavat määräykset:\n\n1:sen pataljoonan tuli lähteä liikkeelle seuraavana aamuna klo 4,\nlähettää Saulik—Paider tietä pitkin joukko katkaisemaan Marienburgista\nkaakkoon vievää maantietä ja vallata senjälkeen kauppala.\n\n4:nnen komppanian oli lähdettävä omaan suuntaansa liikkeelle\nsamanaikaisesti 1:sen pataljoonan kanssa ja rynnättävä lännestä\nkauppalaan.\n\nEversti _Kalm_ lähetti virolaisille panssarijunille pyynnön, että ne\nryhtyisivät tarmokkaasti etenemään tukeakseen Pohjan Poikain rykmenttiä\nMarienburgin valtauksessa.\n\nTiedot vihollisesta olivat operatsionikäskyä annettaessa: Punaisilla,\njotka aikoivat seuraavana päivänä vallata takaisin Hoppenhofin aseman,\noli Oppekalnissa, Neu-Laizenissa ja viimemainittua lähellä olevissa\nkylissä n. 4 virstan päähän Hoppenhofin asemalta 3 rykmenttiä ja useita\ntykkejä. Kuitenkin osa vihollisista oli jo alkanut vetäytyä lounaista\nkohden yli Valk—Marienburg radan. Marienburgissa laskettiin vihollisia\nolevan n. 3.000 miestä.\n\n1:sen pataljoonan komppaniat ja niiden kenttävartiot lähtivät\naamuyöstä liikkeelle majoituspaikoistaan ja kokoutuivat Kirkasin\ntalon luo. Marssijärjestys määrättiin seuraavaksi: 2:nen komppania\nkärkikomppaniana, siitä 500 m. päässä 3:s komppania, 6:s komppania,\nkuormasto suojanaan 2 ryhmää 6:nnesta komppaniasta. 2:nen komppania\nsai käskyn nopeasti tunkeuduttuaan kauppalan lävitse varmistaa sen\npohjoiseen. 3:nnen komppanian tuli erota Saulikin luota Paideriin\nvievälle tielle katkaisemaan Marienburgista kaakkoon vievää maantietä\nja siltä suunnalta panna toimeen 2:sen komppanian jäljessä kauppalan\ntarkempi tarkastus ja puhdistus vihollisesta. 6:nnen komppanian oli\nmäärä jäädä varaväeksi ja Marienburgin valtauksen jälkeen varmistaa\netelään.\n\n3:s komppania, joka oli ensimmäisenä saapunut Kirkasiin, joutui\nvastoin suunnitelmia kulkemaan kärki- ja varmistuskomppaniana erään\nlättiläisen talonpojan opastamana. Osoittautui näet hyvin vaikeaksi ja\naikaa vieväksi siirtää 2:sta komppaniaa sen edelle perin kapealla ja\nhuonolla tiellä. Samasta syystä 1:sen patterin täytyi jäädä pataljoonan\nkuormaston jälkeen, marssikolonnan loppuun. 2:nen komppania oli ryhtyvä\nhuolehtimaan marssivarmistuksesta vasta sitten, kun 3:s komppania olisi\nkääntynyt Paideriin vievälle tielle.\n\nTaival oli sangen raskas. Ei ainoastaan kuormaston ja tykistön ollut\nvaikeaa päästä eteenpäin, vaan myöskin jalkamiesten, joiden täytyi\nponnistella edelleen syvässä lumessa. Tie oli niin kapea, ettei voitu\nedetä ryhmärivistössä, vaan täytyi kulkea ruotujonossa, vieläpä\npaikoitellen jonossakin, mies miehen perässä, joten hyökkäyskolonna\nmuodostui tavattoman pitkäksi. Jos taipaleella olisi isketty yhteen\nvihollisen kanssa, olisi ollut sangen vaikeaa kehittää pataljoonaa\ntaistelujärjestykseen.\n\nOli alkanut lisäksi pyryttää. Viiltävä viima puhalsi takaapäin luoden\numpeen jo kuljetun tien. Tuon tuostakin tykit juuttuivat kiinni\ntahmeaan lumeen hidastaen kulkua. Sotilaat taivalsivat syvässä\nlumessa saappaissa, joista veriset varpaat työntyivät esille. Mutta\nvalituksen tai moitteen sanaa ei päässyt heidän huuliltaan. He kestivät\nsuomalaisina kärsimyksensä ja taipaleen vaivat painautuen yhä vain\neteenpäin.\n\nLumipyry vaihtui matkan kestäessä sumuksi. Marienburgin lähestyminen\netelästä, josta tuleva tie kulkee yleensä korkealla harjanteella,\nolisikin ollut selkeällä säällä melkein mahdotonta, mutta nyt, kuten\nKoikylänkin taistelussa, ilma suosi Pohjan Poikia ja teki heidän\nuhkarohkean aikeensa mahdolliseksi toteuttaa.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ seuratessaan kärkikomppaniaa huomasi äkkiä,\nettä se oli jo sivuuttanut Saulikin tienristeyksen, josta sen olisi\nollut poikettava kulkemaan koillista kohden. Hän ratsasti nopeasti\nkomppanianpäällikön luo saadakseen selitystä. Jääkäriluutnantti\n_Marttisen_ käytettäväksi annettu lättiläinen opas oli ilmoittanut\ntietävänsä lähempänä Marienburgia olevan, kaakkoon vievälle\nvaltamaantielle johtavan sivupolun, jota myöten 3:s komppania saattaisi\nsuorittaa katkaisuliikkeensä. Tässä tehtiin kuitenkin erehdys,\nosoittautui näet, että opas tarkoitti tietä, joka erkanee vasta\nPullangin lammen takaa, siis aivan liian läheltä Marienburgia, jotta\nkatkaisuliike olisi voitu suorittaa vihollisen huomaamatta. 2:nenkin\nkomppania oli jo tällöin sivuuttanut Saulikin tienristeyksen, joten\nkatkaisuaikeesta täytyi kokonaan luopua. 3:nnen komppanian kärki\ntörmäsi sitäpaitsi heti senjälkeen yhteen vihollisen patrullin tai\netuvartion kanssa. Kello oli 7,30 ap.\n\nJääkäriluutnantti _Sainio_ kirjoittaa Marienburgin lähestymisestä:\n\n»Olemme viikkokautisesta sotajalalla olemisesta, yhtämittaisista\nkahakoista, marsseista, puutteellisesta unesta ja ravinnosta siksi\nturtuneita, etteivät mietteet kohtalostamme kykene erikoisesti\naivojamme rasittamaan. Mutta sitä mukaa kuin kulku edistyy ja tie\nlyhenee, tulvahtaa kuitenkin enemmän ja enemmän mietelmiä väsyneen\najatuksen piiriin. Onhan edessämme matkamme määränpää ja joudummehan\npian taisteluun: ei kumma, jos ihmisjärjen heiluri kaikesta\nväsymyksestään huolimatta pyrkii nyt liikahtelemaan.\n\n»Monet mahdolliset ja mahdottomat olettamukset tulevien tuntien\ntapahtumista työntyvät nyt sotilaan kylmään tajuntamaailmaan. Moni\nvarmaan ajattelee itseään, rakastettuaan, kotiaan ja kaukaista\nisänmaataan, joku ystävätään, vierustoveriaan tai päällikköään. Ehkä\njossakussa ilmenee hermostuneisuutta, aavistetun kuoleman kolkko tunne.\nHän keskustelee vierustoverinsa kanssa hellämielisesti, arasti, tekee\nhuomautuksiaan tulevan taistelun raskaudesta, puhelee toivomuksistaan\nja omaisistaan.\n\n»Mutta suurin osa ei ajattele niin. Hehän ovat olleet ennenkin kymmenet\nkerrat kuoleman edessä, ovat luulotelleet kaatuvansa, ovat jo\nhaavoittuneetkin, mutta aina vain pysyneet hengissä. Mitä kannattaa\nihmisen ajatella kuolemaa? Elämämmehän on lahja luonnolta ja toisilta\nihmisiltä. Ne sen perikööt takaisinkin. Ellei luonto, niin ihmiset\nsitten, ei rakkaudessa, kuten sen antoivat, vaan vihassa. Viha vieköön\nkuolemaan, niinkuin rakkaus herättää elämään.\n\n»Monet eivät ajattele mitään vakavaa. He eivät ole nähneet vihollisessa\nkunnon vastustajaa. Edelliset päivät ovat kuluneet vain pikku\nkahakoissa ja takaa-ajossa. Kuinka ryöväri, aatteeton anastaja, joka\nkatsoo vain omaa etuaan, voisi olla urhoollinen? Hän saattaa kyllä olla\nruumiiltaan väkevä, mutta kuoleman edessä hänen henkensä horjuu, ja\nsilloin hän pyrkii pois kohtalonsa alta. Hänen vahvat lihaksensa eivät\nsaa tukea hänen heikolta hengeltään, ja elämän vaisto voittaa — hän\npakenee...\n\n»Sumuinen aamu on valjennut hämyiseen valkeuteensa, harjanne on jäänyt\ntaakse, tie mutkittelee ja painuu metsäisten kunnaitten kainaloon.\n\n»Taas tullaan aukealle, vasemmalle viettävän viljelysalan rintaan.\nOikealla ylenee sankka kuusi metsäinen maisema, ja sen edessä juoksee\nrautatien suora linja korkeain vallien välissä.\n\n»Mies tulee vastaan. Hänet tutkitaan, häneltä kysellään, tiedustellaan,\nja sitten hänet lasketaan edelleen kulkemaan pääjoukkoihin käsin.\n\n»Samassa napsahtaa laukaus. Ensin yksi, toinen, kolmas, ja kohta kuuluu\nyhtämittainen rätinä. Kärki on saanut tulta. Joukot seisautetaan.»\n\nTaistelu Marienburgin omistuksesta oli alkanut.\n\nVihollinen oli, mikäli sakeassa sumussa voitiin erottaa, asettunut\nasemiin kauppalan etelälaitaan, rautatienaseman edustalle ja siitä aina\nkaakkoon vievään tiehen saakka. Sillä oli useita konekiväärejä, m.m.\naseman vesitornissa.\n\nRautatien ja maantien kosketuskohdassa oli matalahko, metsäinen\nharjanne, joka yhdessä lammen koillisen rantapenkereen kanssa tarjosi\nhyökkääjälle jonkin verran suojaa pohjoisesta ja idästä suuntautuvaa\nvihollistulta vastaan. Punaisten oikean siiven suunnalta maantie sen\nsijaan oli verrattain suojaton. Oikealla puolen oli heti Pullangin\nlampi, sen länsirannalla muutamia taloja ja laajat aukeat, joiden\nreunasta havumetsä alkoi.\n\nVihollisen avattua tulen kärkeä kohden, joka ryhtyi siihen\nvastailemaan, 3:s komppania levittäytyi ketjuun maantien molemmille\npuolille, kaksi joukkuetta jääkäriluutnantti _Marttisen_ johdolla\nvasemmalle, yksi luutnantti _Kalervon_ johtamana oikealle, ja ryhtyi\netenemään.\n\nPunaisten tuli kiihtyi. Konekiväärit tatattivat, kiväärit rätisivät.\nOnneksi kuitenkin sumu haittasi vihollisen tähtäystä, joten kuulat\nylipäänsä lensivät liian korkealta. Vastustaja ei myöskään noudattanut\nampumisessa minkäänlaista järjestystä: tuli oli sinne tänne siroteltua.\nKaikkein vaarallisimmaksi osoittautui vesitorniin sijoitettu\nkonekivääri, joka ampui milloin mitäkin osaa Pohjan Poikain rintamasta.\nVäliin sen luodit lensivät yli harjun Pullangin lammen luo maantielle,\njossa pataljoonan komentopaikka oli, ja johon myöskin eversti _Kalm_ ja\njääkärimajuri _Snellman_ seurueineen olivat asettuneet.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ antoi pian 2:selle komppanialle käskyn\nkehittäytyä rautatien itäpuolelle ja hyökätä vihollisen kimppuun\noikealta kaartaen. Ammunta kiihtyi yhä ja levisi kauas oikealle. 2:sen\nkomppanian oli varsin vaikeata hajautua ketjuun sotilaiden vajotessa\nsyvälle upottavaan lumeen. Suurin ponnistuksin päästiin kuitenkin\nvihdoin 3:nnen komppanian tasalle. 6:s komppania jäi toistaiseksi\nvaraväeksi ja siirtyi harjanteen juurelle maantien sivuun.\n\n3:nnen komppanian Saulikin luona tekemä erehdys osoittautui pian\nseurauksiltaan vaaralliseksi: vihollinen sai sen kautta tilaisuuden\nuhata hyökkäävien Pohjan Poikain oikeata sivustaa. Kuormasto sai\nmyöskin tulta rautatien itäpuolelta. 6:nnesta komppaniasta määrättiin\nsilloin kuormaston suojajoukon lisäksi 1 ryhmä raskaan konekiväärin\nkera radan itäpuolelle varjelemaan hyökkääjien selkäpuolta.\nKuormastolle, joka seisoi pitkässä kolonnassa suojattomalla tiellä\njoka puolella harhailevien vihollisparvien yhtämittaa uhatessa sitä,\nannettiin käsky ajaa nopeasti lammen jäälle rantaäyrään suojaan. Vasta\nsilloin jäljessä kulkenut 1:nen patteri pääsi kuormaston ohitse,\nasettui asemiin komentopaikan luo ja alkoi pommittaa Marienburgin\nrautatienasemaa ja punaisten ketjua kauppalan etelälaidassa. Vihollisen\npuolella oli myös yksi tykki toiminnassa ottelun alussa, mutta sen tuli\noli suunnattu kauas vasemmalle.\n\nHeti taistelun alkaessa havaittiin oikealla hajanaisia vihollisryhmiä\nkuormastoineen pakenevan Marienburgista. Kaakkoon johtavan\nvaltamaantien jäätyä katkaisematta punaiset olivat ryhtyneet viemään\nturvaan kuormastojaan.\n\nTilanne, joka muutenkin oli vakava vihollisen tehdessä joka suunnalla\ntavattoman sitkeää vastarintaa, kävi arveluttavaksi, kun äkkiä alkoi\nsataa kuulia myöskin vasemmalta, Pullangin lammen länsirannalta, jossa\noleviin taloihin vihollisen konekivääri nähtävästi oli sijoittunut.\nTurvatakseen kuormaston, patterin ja komentopaikan vaaralliselta\nsivustatulelta ja saadakseen aikaan ratkaisun yhä verisemmäksi käyvässä\ntaistelussa jääkärikapteeni _Hannula_ lähetti 1 joukkueen 6:nnesta\nkomppaniasta jääkäriluutnantti _Sainion_ johdolla kaartamaan laajalti\nvasemmalta lammen ympäri, puhdistamaan välillä olevat talot punaisista\nja hyökkäämään vihollisen oikeata siipeä vastaan saattaakseen sen\npakokauhun valtaan. Joukkue riensi nopeasti täyttämään tehtäväänsä.\njoukkue 6:nnesta komppaniasta jäi viimeiseksi varaväeksi.\n\nKuulia satoi yhä kuormastoon ja komentopaikalle. Muutamia miehiä\nhaavoittui. Pataljoonan urhea komentaja, jääkärikapteeni _Hannulakin_\nhaavoittui lievästi jalkaan ja oli pakotettu hetkeksi heittämään johdon\nkäsistään.\n\nTulitaistelua jatkui yhä joka puolella. Luotituisku harveni väliin\nhiukan sitten taas yltyäkseen entistä tuimemmaksi. Rätinä ja pauke oli\nhuumaavaa. Väliin kajahti sen keskeltä viiltävä huuto: — Sanitääri! Yhä\nuseampia Pohjan Poikia kaatui, m.m. 3:nnen komppanian uljas ja neuvokas\npäällikkö, jääkäriluutnantti _Marttinen_. Mutta jäljelle jääneiden\njoukko ei horjunut, ei vetäytynyt takaisin. Luutnantti _Kalervo_ otti\nkäsiinsä 3:nnen komppanian johdon. Kuolemaa halveksien, kostonhalun\nkiihoittamina Pohjan Pojat ampuivat tiuhaan ja tarkasti. Ratkaisun\ntäytyi nyt tulla. Mutta punaisten lättiläisten ketju kesti yhä\nvankkumatta suurista tappioistaan huolimatta. Taisteltiin äärimmäisellä\nkiivaudella ja molemminpuolisella uljuudella elämästä ja kuolemasta.\n\nEversti _Kalm_ ja jälleen tulilinjoille saapunut jääkärikapteeni\n_Hannula_ kulkivat keskellä kuulasadetta rohkaisten sotilaiden mieltä\nja kehoittaen heitä kestämään. Minne he ilmestyivät, siellä miesten\nkasvot kirkastuivat. Heidän rauhallisuutensa ja varmuutensa valoivat\nväsyneihin mieliin uutta uskoa ja tarmoa.\n\nTilanne oli kuitenkin edelleen kriitillinen. 2:sen komppanian\nkaartoliike oikealle ei ollut tarpeeksi laaja. Komppania sai tulta\nsekä edestä että oikealta sivustaltaan. Se menetti tällöin m.m.\njääkärivänrikki _Oivon_ ja vääpeli _Nikin_, jotka kaatuivat paikoilleen\njohtaessaan kuolemaa halveksien miehiään taisteluun.\n\nNäin ollen saattoi suotuisan ratkaisun tuoda vain jääkäriluutnantti\n_Sainion_ kiertoliike, jonka tulosta odotettiin jännittynein\nmielin. Joukkueen onnistuikin sumussa päästä vihollisen huomaamatta\nsen oikealle sivustalle ja selkäpuolelle, josta se sitten avasi\naivan läheltä kiivaan tulen. Punaiset syöksyivät täydellisesti\nyllätettyinä hillittömään pakoon. 3:skin komppania pääsi silloin\netenemään, ja hurraten Pohjan Pojat hyökkäsivät vasemmalla siivellä\nrautatienasemaa vastaan. Hurja kamppailu syntyi. Vihollinen menetti\nm.m. 4 konekivääriä, joista Pohjan Pojat valtasivat yhden suoranaisessa\nkäsikähmässä käyttäen vain puukkoa ja pistintä. Rautatienasema\nvallattiin ja suurin osa pakoon pyrkiviä vihollisia tuhottiin.\n\nTilanne, joka oikealla siivellä oli hetkeä aikaisemmin ollut varsin\nuhkaava, selvisi sielläkin pakokauhun levitessä punaisten keskuuteen.\n2:nen komppania syöksyi rynnäkköön ja ryhtyi ajamaan takaa pakenevaa\nvihollista, joka suuntasi kulkunsa osaksi Marienburginjärven jään\nylitse, osaksi pitkin teitä kärsien varsin suurta mieshukkaa. Taistelu\npäättyi klo 10 tienoissa ap.\n\nEversti _Kalm_ mainitsee mieshukasta taistelukertomuksessaan:\n\n»Taistelun äärimmäistä kiivautta todisti parhaiten itse taistelukenttä,\njossa ruumiita eräälläkin pienellä alalla saatiin laskea 296. Eräässä\npaikassakin oli koko ketju sellaisenaan kaatunut. Vihollisen tappiot\nyksistään kuolleissa voidaan laskea noin viiteensataan.»\n\nJääkäriluutnantti _Sainio_ kuvaa taistelua seuraavasti:\n\n»Hitain askelin, kiväärit kainalossa etenee ketju, tasaisin\nvälimatkoin, varovasti.\n\n»Paukkina kiihtyy, kuulia lentelee, ilmassa viheltää, vinkuu. Kärkiketju\nmakaa maassa ja vastailee ammuntaan; vuorotellen, harvakseen miehet\nlaukovat kivääreitään.\n\n»Jossakin edessä papattaa konekivääri. Kuulain lento tihenee, surina\nlisäytyy. Heittäydytään maahan, etsitään maalia ja määrätään tähtäin.\nSumuinen ilma haittaa näköä. Edessä olevan aukeaman takana vasemmalla\non metsä. Sieltä ammutaan. Oikealla ylenevän aukean kukkulan päällä\nrätisee, papattaa, pamahtelee. Siellä piilee myös vihollinen.\n\n»Tehdään syöksy, juostaan kärkiketjun tasalle, otetaan asemat ja avataan\ntuli.\n\n»Vihollinen vastaa.\n\n»Uusia konekiväärejä ilmestyy. Nyt rätisee julmemmin, kovemmin: omat\nmiehet ampuvat. Korvat menevät lukkoon, maa pölisee, patruunavyöt\ntyhjenevät. Jalkaväkitaistelu on alkanut.\n\n»Huudetaan sairasreki esille, paareja ja kantajia tarvitaan.\n\n»Takana on vielä kaksi komppaniaa, tykistö ja kuormasto. 2:nen komppania\non saanut taistelumääräyksen. 6:nnen komppanian taistelulähettejä\nkysytään, päälliköt liikehtivät, kysytyt juoksevat, mutta harmaat\nryhmät seisovat vakavina. Erästä haavoittunutta kuljetetaan ohi,\nharhakuulat viheltävät päitten yllä, ja taistelun jymy kuuluu kaameana\nsotilaiden korviin. Ajattelevatko he tulevaa kohtaloansa? Kyllä he\najattelevat. Ja samalla he kiroavat sotaa, sen kauhuja, sen tulista\nhelvettiä, johon heidän kohta täytyy syöksyä. Vaikka he eivät äsken\nvälittäneet elämästään, ja vaikka he vieläkin voivat hymyillä ja sanoa\njotakin halveksivaa kuolemasta, niin kuitenkin liikkuu heidän sisässään\ntoista. Kuolema, joka tuntui niin tutulta äsken, on nyt kolkko vieras,\nkun se on lähellä. Mielellään moni heistä lausuisi jotakin lapsellista,\nmiehelle sopimatonta ja naurettavaa, mutta häpeän ja miesmäisyyden\ntunne pakottaa heidät vaikenemaan. Joku tuntee ilmeistä pahoinvointia\nja ajattelee ilmoittautua sairaaksi saadakseen jäädä pois taistelusta,\nmutta hänkään ei tee sitä — päällikön ja toverien tähden. Eivät he ole\npelkureita, eivätkä huonoja sotilaita, mutta kuitenkin jäytää kauhu\nsydäntä.\n\n»6:s komppania lähtee liikkeelle johdollani. Mennään eteenpäin jonossa\nmaantiellä. Harhakuulat ulvovat ylitse, joku haavoittunut tuodaan\nvastaan, uusia sanitäärejä rientää esille.\n\n»Saadaan pysähdyskäsky ja asetutaan ojaan penkereen suojaan oikealle.\n\n»Tappelu jatkuu yhä. Kuulat vinkuvat ilmassa ja tuprahduttavat lunta\nmaassa. Edessä nähdään oma ampumaketju: harvassa makaavia miehiä,\njotka tähtäävät ja ampuvat. Tiellä kävelee rauhallinen everstimme\npataljoonankomentajan kanssa. 'Olette reservissä valmiina tuleen',\nsanoo pataljoonankomentaja.\n\n»Siis vieläkin tuota kirottua odotusaikaa, pirullisinta, millä sotilaan\nhermoja rasitetaan.\n\n»Kuulia lentelee yhä, mutta päälliköt liikehtivät tiellä, joku lähetti\nja sotilas myös. Joku saa kuulan, kannetaan pois. Mutta päälliköt\nseisovat rauhallisina. He ovat sotilaita ja sotilaitten esimiehiä.\nPohjan Poikien komentajia. He eivät tunne pelkoa, eivätkä saa sitä\ntuntea.\n\n»Tykistö on saanut käskyn tulla lähemmäksi ja aloittaa tulen. Takaa\ntulee viesti: kuormastoa ammutaan. Samassa kaatuu mies ja hevonen\nhaavoittuu aivan everstin läheltä.\n\n»Tilanne on tukala. Onko meidät saarrettu? Tuhotaanko meidät nyt?\n\n»'Joukkue 6:nnesta komppaniasta yhden kevyen konekiväärin kanssa\nvasemmalle', kuuluu käsky pataljoonankomentajan suusta ja jatkuu:\n'Saartakaa vihollisen saartava sivusta!'\n\nJoukkue lähtee johdollani. Kuluu aikaa. Joukkue kaartaa kilometrittäin\nmetsäistä maisemaa; miehet astuvat lumessa ja hikoilevat.\n\n»Taistelu jatkuu. Oikealta ja vasemmalta kulkevat uudet osastot tuleen.\nJääkärit vievät poikansa keskustan avuksi.\n\n»Tykistökin rämähtää voimakkain äänin. Jääkärikapteeni _Påhlsonin_ kevyt\njaos lähettää terveisensä vihollislinjaan. Jokaista räjähdystä seuraa\naina kuin käskystä omien konekiväärien kilpalaulu.\n\n»Oikea sivusta on jo tulessa. Sen leveä komppaniaketju on ollut\nriittämätön vihollisen pitkään rintamaan. Mutta voitonvarmana ja\nrohkeana se on heittäytynyt taistelun hurjaan leikkiin.\n\n»Lakkaamatta kiväärit räiskyvät, lakkaamatta konekiväärit tatattavat,\nsilloin tällöin tykki jyrähtää.\n\n»Joku mies on haavoittunut kuormaston lähellä. Kaikki voimat ovat\nkäytännössä. Viimeinen arpa on lyöty, arpa elämästä tai kuolemasta,\nvoitosta tai tappiosta, kunniasta tai häpeästä.\n\n»Miehiä kaatuu, toisia haavoittuu. Pataljoonankomentajakin saa kuulan.\nMissä pelastus, mistä tulee apu, jos rintamaketjut murtuvat? Kuka tuo\nnyt sodan jumalan Pohjan Poikain avuksi? Sivistynyt maailmako? Nyt sitä\ntarvittaisiin! On kuultu puhuttavan monista divisioonista, kymmenistä\ntuhansista vihollisista, joita joka suunnalla on meitä vastassa. Nytkö\nne kaikki ovat ympärillä?\n\n»Mitähän miettii rykmentinkomentaja, mitä haavoittunut pataljoonan\npää? Onkohan tämä se ennustettu 'punainen päivä', jonka koittamista\nniin monet ovat toivotelleet? Valkenikohan se näin usvaisena, sumun\nja hämärän peittämänä? Niin petollinenko olikin se ensimmäisen päivän\npunainen aurinko kolme viikkoa takaperin? Se antoi voiton — nyt saamme\ntappion.\n\n»Taistelu jatkuu.\n\n»On kulunut tunti, toinenkin. Vasen siipikin on jo taistelussa.\n\n»Kiväärinpauke kiihtyy, konekiväärit rätisevät, uusi tulilinja on\nilmestynyt vihollisen taakse. Se saapuu aavistamatta, salaa kuin varas\nyöllä ja sylkee murhan tulta punaisten sivustaan ja selkään.\n\n»Kuluu vielä muutamia minuutteja. Taistelun mainingit läikkyvät vielä\nhetken kautta koukeroisen rintaman. Mutta vastarinta horjuu, pelko\nsyöpyy punaisimmankin pyövelin sydämeen.\n\n»Ryhmittäin nousee miehiä pois puolustuspaikoistaan, kyyryisinä juostaan\nja vedetään konekiväärit asemistaan. Läähättävinä hahmoina kilvan\nsyöksyy vastustajan sekava lauma kauppalaa kohden. Vielä paukkuvat\nhyökkääjäin kiväärit, vielä ulvovat luodit. Ne kostavat, tekevät\ntuhoisata jälkeä peräytyvän vihollisen riveissä.\n\n»Vasen sivustamme nousee viimeiseen syöksyyn, hurraata huudetaan,\njuostaan. Joku rohkeampi vihollinen tovereineen yrittää vielä pelastaa\nkallista konekivääriään. Mutta he kaatuvat, sortuvat kylmään pistimeen.\n\n»Keskustan rivit ampuvat vielä, oikealla myös kuularuiskut soivat ja\nkiväärit räiskyvät. Mutta vain hetken. Kohta taistelun jymy lakkaa\nsielläkin, ja voittajan jalka polkee veristä kenttää yli kuulain\nkaatamain ruumiitten.\n\n»Ihmetellen jokainen Pohjan Poika katsoo kaatuneitten paljoutta. Kukaan\nei aavistanut luotien sellaista tuhoa tehneen sumuisessa säässä.»\n\nSuuri voitto oli saavutettu, mutta se oli vaatinut kalliin hinnan.\nPohjan Poikain rykmentin tappiot Marienburgin valloituksen yhteydessä\nolivat seuraavat:\n\n1:sen pataljoonan esikunnasta haavoittui 1 upseeri, jääkärikapteeni\n_Hannula_;\n\n1:sestä komppaniasta kaatui 1 upseeri, jääkärivänrikki _Ragnar Oiva_;\n\n2:sesta komppaniasta kaatui 1 upseeri, joukkueenjohtaja _Kaarlo Nikki_,\nja 6 sotilasta, _Anton Filppula, Siinto Honkaniemi, Kalle Kettunen,\nAntti Molander, Tuomas Mulari_ ja _Eino Palmu_, sekä haavoittui 3\naliupseeria ja 6 sotilasta, joista myöhemmin kuolivat haavoihinsa\nsotilaat _Toivo Lindström, Emil Lyytikäinen_ ja _Martti Saarikangas_;\n\n3:nnesta komppaniasta kaatui 1 upseeri, jääkäriluutnantti _Einari\nMarttinen_, ja 4 sotilasta, _Jooseppi Hämäläinen, Martti Mäkelä,\nNestor Pakkanen_ ja _Kustaa Tammelin_, sekä haavoittui 1 upseeri,\njoukkueenjohtaja _Toivo Lehtonen_, 3 aliupseeria ja 9 sotilasta, joista\nmyöhemmin sotilas _Tuomas Pelli_ kuoli haavoihinsa;\n\nl:sestä K.K.K:sta haavoittui 1 upseeri, joukkueenjohtaja _Riikonen_;\n\n4:nnestä komppaniasta kaatui 1 sotilas Kragenshofissa, _Tuomas Flander_;\n\n1:sestä patterista haavoittui 1 aliupseeri ja 1 sotilas; sekä\nRatsuosastosta haavoittui 1 sotilas.\n\nKoko rykmentin tappiot Marienburgin valloituksen yhteydessä olivat:\nkaatuneita ja haavoihinsa kuolleita: 3 upseeria ja 15 sotilasta sekä\nhaavoittuneita: 3 upseeria, 7 aliupseeria ja 13 sotilasta.\n\nTaistelun tauottua 3:s komppania kulki kauppalan lävitse sen\npohjoislaitaan ja asetti kenttävartion Kemmeriin poikkeavan tien\nsuuhun. 6:s komppania majoittui rautatienaseman luo varmistaen etelään.\n\nJääkärikapteeni _Svinhufvudin_ joukko saapui myös tällöin edettyään\nKragenshofista taisteluitta Marienburgiin tullen pitkin rataa\nluoteesta rautatienasemalle. 6:s komppania liitettiin jälleen 2:seen\npataljoonaan, joka sai tehtäväkseen varmistaa kauppalan itään ja\netelään 1:sen pataljoonan varmistaessa länteen ja pohjoiseen.\n\nSittenkuin 2:nen komppania oli palannut takaa-ajosta, majoittui se\nhälyytysvalmiina pataljoonan esikunnan kera kauppalan luoteispäähän\nasettaen kenttävartion tienhaaraan Troitsan kirkon luo. Kuljetulle\ntaipaleelle jätetyt vartiot kutsuttiin Marienburgiin, jonne ne\npienempien kahakoiden jälkeen saapuivat.\n\nBolshevikit olivat kuitenkin jo taistelun aikana ja sen jälkeen\nehtineet kuljettaa suurimman osan Marienburgiin keräämästään\nsotasaaliista turvaan. Siitä huolimatta joutui Pohjan Poikain käsiin\njommoinenkin saalis, joskaan ei hetikään niin suuri kuin oli oletettu.\nSen määrästä ei kuitenkaan ole käytettävissämme yksityiskohtaisia\ntietoja. 6:nnen komppanian taistelukertomus mainitsee:\n\n»Hyökkääjien käsiin joutui tällöin 4 konekivääriä (joista yksi\nvallattiin käsikähmätappelussa aivan kaupungin laiteilla), 2 hevosta,\n— kenttäkeittiötä, 1 k.k.-kärryt, 2 vankkurit, 1 muut kärryt,\nkonekiväärikasteja, kiväärejä y.m. lukuunottamatta sitä saalista,\nmikä jäi vihollista takaa-ajavan joukkueen selkäpuolelle Marienburgin\nasemalle.»\n\nTaistelussa saatu saalis oli kuitenkin vain pieni osa kokonaisuudesta.\nOlihan eversti _Kalm_ ilmoittanut tekevänsä koko retken etupäässä\nsaadakseen rykmentilleen varustarpeita. Kauppalan valtauksen jälkeen\nhän antoi sotavälineiden y.m. kokoamisesta yksityiskohtaisen käskyn\nmääräten kummankin pataljoonansa asettamaan tarmokkaan upseerin\njohtaman komennuskunnan keräämään saalista eri puolilta kauppalaa ja\nsamalla puhdistamaan sitä piileksivistä punakaartilaisista. Patteriston\ntuli huolehtia hevosrehun hankkimisesta kauppalan pohjois- ja\nratsuosaston sen eteläpuolisilta seuduilta. Koko saalis oli koottava\nrautatienasemalle.\n\nTäten alkaneen kokoamisen tuloksista jääkärikapteeni _Hannula_\nmainitsee:\n\n»Varsinaisia taisteluvälineitä ei ollut sotasaaliin joukossa juuri\nmuita kuin mitä taistelussa vallattiin. Saatiin jonkinverran\nhevosia, rautatien liikkuvaa kalustoa, muutamia puhelin- ja\nsähkölennätinkoneita, hevosrehua, kuten heiniä ja paljon kauroja, ja\nmuita punaisten jättämiä tavaraeriä, joista ennen kaikkea mainittakoon\nsuuri ja arvokas villavarasto.»\n\nKotimaahankin kulkeutui aikoinaan hätyyttäviä huhuja Pohjan Poikain\ntoimeenpanemasta Marienburgin häpeällisestä ryöstöstä. Tämä tapahtuma\non vielä hämärän peitossa. Sitä koskevat tiedot ja selitykset ovat\nkeskenään jyrkästi ristiriitaisia. Jääkärikapteeni _Hannula_ kirjoittaa\nsiitä osuen nähdäksemme oikeimpaan:\n\n»1 joukkue 3:nnesta komppaniasta määrättiin heti taistelun jälkeen\nluutnanttien _Silventoisen_ ja _Simolan_ johdolla operatsionikäskyn\nN:o 10 määräyksen mukaan kokoamaan sotasaalista rautatienasemalle\nja pyydystämään kauppalassa vielä piileviä punaisia. Tällöin myös\njotkut yksityiset, komennuskuntaan kuulumattomat sotilaat ryhtyivät\nomavaltaisesti toimeenpanemaan kotietsintöjä, tunkeutuivat luvatta\npunaisten jättämiin varastoihin anastaen itselleen sotasaalista ja\nvalitettavasti myöskin yksityistä omaisuutta, etupäässä kuitenkin\nvain juutalaisilta, joita kauppalassa oli paljon, ja jotka kauppalan\nasukkaiden ilmoituksien mukaan olivat kauttaaltaan bolshevikeja.\nTämä vallattomuus saatiin kuitenkin kohta lopetetuksi patrullien\nkautta, eikä sellaista tapahtunutkaan muuta kuin ensimmäisinä tunteina\nkauppalan valloituksen jälkeen, joten etapin kautta kulkeutuneet\ntiedoitukset 'Marienburgin ryöstöstä' ovat suuresti liioiteltuja\nja tosiasioita vääristeleviä sekä ilkeämielisten ja kateellisten\nhenkilöiden sepittämiä ja levittämiä tarkoituksella saada Pohjan\nPoikain maine tahratuksi ja riistää Marienburgin valloitukselta sen\nkunnia.»\n\nPohjan Pojat olivat Marienburgiin tulonsa jälkeen yhden vuorokauden\nkokonaan eristettyjä muusta maailmasta. Virolaiset panssarijunat, jotka\neivät olleet voineet avustaa hyökkääviä joukkoja, eivät vieläkään\npäässeet kauppalaan saakka, rikottujen siltojen korjaus vei näet paljon\naikaa.\n\nPohjan Poikain pikamarssi ja Marienburgin uljas valtaus selvensivät\nkuitenkin pian tilanteen kauppalan pohjoispuolella. Punaiset alkoivat\ntällä suunnalla kaikkialla peräytyä painautuen Marienburgin sekä\nitä- että länsipuolitse etelää kohden. Samaan aikaan he vetäytyivät\nValk—Marienburg radan ja viertotien yhtymäkohdasta itäänpäin. Tallinnan\nsuojeluspataljoona kapteeni Stenbergin johdolla saattoi silloin\nryhtyä marssimaan Marienburgia kohden, johon se saapui 22 p:n iltana\nja vaihtoi seuraavana päivänä Pohjan Poikain taisteluista uupuneen\nrykmentin linjalla Kragenshof—Kalling—Skelder—Karitan olevat joukot.\nSamana päivänä saapui virolaisia panssarijunia Marienburgiin, niistä\njäi yksi vartioimaan kauppalaa ja kaksi valvomaan rautatietä Valkiin.\nTallinnan suojeluspataljoonan oli määrä siirtyä mahdollisimman pian\nVöruun, ja Tarton pataljoonan piti astua sen tilalle.\n\nEräs Tallinnan suojeluspataljoonan 2:sen komppanian ryhmänjohtaja\nkertoo näistä päivistä:\n\n»Olin ryhmäni kera etuvartiojoukkona Vörumaalla Pullinjärven rannalla\nsakeassa kuusimetsässä. Edessämme olevassa kylässä majaili 2 komppaniaa\nViljandin kommunistirykmentistä. Kun joukkomme oli pieni, eikä apua\nvoitu mistään enää toivoa, ja kun olimme jo pari päivää seisoneet\nvahdissa, niin usko hyvään lopputulokseen pyrki horjumaan. Vaihdoimme\nmelkein lakkaamatta laukauksia punakaartilaisten kanssa. Lähikylien\nasukkaat toivat meille muonatavaroita, joten ruokaa oli kyllälti.\n\nPilkkosen pimeässä yössä, joka oli elämäni kaikkein raskaimpia,\npunaiset monta kertaa tulivat suurin joukoin metsään, jossa meitä oli\n400—500 metriä kohden vain muutamia. Vihdoin viimein aamu koitti —\nkaunis, valoisa pakkaspäivä.\n\nLuoksemme saapui sitten muutamia maamiehiämme tuoden minulle\nkirjallisen ilmoituksen. Luen. Se on käsky viipymättä matkata reillä\nRogosin kartanon kautta Marienburgiin; Pohjan Pojat ovat jo siellä ja\nodottavat meidän pikaista apuamme.\n\nKaikki vaivat oli siinä silmänräpäyksessä unohdettu — kylmä ja väsymys.\nAsetuimme heti rekiin ja riensimme matkalle Marienburgia kohden\nvihollisia kohtaamatta. Yöksi saavuimme ensimmäisinä virolaisina\nMarienburgiin. Joukko Pohjan Poikia istui tienvieressä nuotion ääressä.\nMenimme heidän luokseen ja huomasimme pian, että pojat olivat kaikki\nperin nälkäisiä. He olivat tulleet Valkin suunnalta, marssineet\npäivän ja toisen olleet taistelussa. Siinä jaoimme toverillisesti\nselkäreppujemme leipävarat Pohjan Poikain kanssa — vahinko vain,\nettemme voineet puhella keskenämme, toinen ei näet saanut toisen\npuheesta selvää. Mutta riemu oli molemmin puolin suuri.\n\nPunaiset olivat Marienburgissa saaneet kauheasti selkäänsä. Tienvieret\nolivat täynnä ruumiita ja hevosenraatoja, verta... Jäimme yöksi\nystävällisten naapuriemme luo ja vaihdoimme heille leipää ja tuoretta\nsianlihaa tupakkaan. Seuraavana päivänä tuli lisää virolaisia ja\nsuomalaisia. Molemminpuolisia tervehdyksiä, naurua ja yleistä riemua.\n\nPieni suomalainen, noin 12-vuotias poika oli meidän kaikkien lempilapsi\nja rakas ystävä. Muistan vielä, miten eräs meidän miehistämme tahtoi\nkantaa pikku miestä eteenpäin kuin omaa lastaan sylissään, mutta poika,\nniinkuin todellinen sotilas ainakin, protesteerasi sitä vastaan mitä\ntarmokkaimmin. Jos tietäisin, kuka oli tuo pieni Pohjan Poika ja hänet\nvielä kerran tapaisin, tahtoisin mielelläni, perheenisä kun olen,\nkerran puristaa lämpimästi hänen kättään. — Niin, sillä kertaa Pohjan\nPojat päästivät totisesti minut ryhmilleni siitä satimesta, johon\nolimme joutuneet Pullinjärven rannalla.»\n\nKirjoittaja lopettaa kuvauksensa seuraavin sanoin:\n\n»Tervehdin teitä, rakkaat Pohjan Pojat, teidän omaisianne ja teidän\nmahtavia Suomen kallioitanne. Teillä on samanlainen sydän kuin maanne\nluja ja vankkumaton luonto ja esi-isäinne perintö — vapaus, josta me\nolemme päässeet osallisiksi teidän ystävällisellä avullanne.»\n\nEsikunta- ja ambulanssijunalle, joka oli jäänyt Hoppenhofin asemalle,\nlähetettiin käsky saapua viipymättä Marienburgiin, jossa suomalaiset\nkaatuneet ja haavoittuneet oli toistaiseksi täytynyt sijoittaa\nkauppalan sairaalan alastomiin saleihin. Eräs mukana ollut soittaja\nantaa junamatkasta seuraavan kuvauksen:\n\n»Illalla 21 p:nä oleskeltuamme Hoppenhofissa kaksi vuorokautta tulee\nklo 10 ip. käsky jatkaa matkaa Marienburgiin. Junan päällikkyys\nannetaan varakapellimestarillemme, vänrikki _Kaartotielle_, joka on\nsaanut eversti _Kalmilta_ määräyksen ajaa keskeyttämättä Marienburgiin.\n\n»Kuljettuamme jonkin matkaa tapaamme virolaisen panssarijunan, jonka\nkomentaja varoittaa meitä omin päin jatkamasta matkaamme, kun rata on\njoka puolelta vihollisen ympäröimä. Huolimatta siitä junan päällikkö\nantaa käskyn kulkea edelleen. Käsigranaateilla varustettuja soittajia\nkomennetaan veturiin. Juna vyöryy huimaavaa vauhtia mäkeä alas. Istumme\npaikoillamme jännittyneinä. Silloin — mikä kauhea tärähdys! Rumpalit,\njotka ovat asettuneet vaunujen hyllyille, lentävät lattialle vetäen\nalas torvet ja nuotit.\n\n»Mitä on tapahtunut? Ensimmäinen ajatus, joka valtaa meidät, on, että\nnyt seisomme silmästä silmään julman vihollisen kanssa. Tuhannet eri\najatukset välähtävät aivoissa. Mitä on tehtävä? Kello osoittaa 3.15 ap.\nSekä vaunussa että ulkona on pilkkopimeää. Kivääri lujasti kourassa\nhyppäämme vaunuista alas lumikinokseen. Mitään vihollista ei kuitenkaan\nnäy. Vain huutoja kuuluu.\n\n»Ensimmäisestä säikähdyksestämme toinnuttuamme rupeamme tarkastelemaan\nympäristöämme ja näemme veturin kumollaan raiteiden vieressä syöksevän\ntulta ja savua. Lähemmin tarkastettuamme huomaamme, että olemme\najaneet virolaisen panssarijunan päälle, joka yön pimeydessä on ollut\nkorjaamassa punaisten räjähdyttämää siltaa.\n\n»Ei veturimiehistöstä eikä soittajista kuollut eikä vahingoittunut\nketään. Se on todella kohtalonoikku, kun 4 tavaravaunua ja veturimme\novat murskana.\n\n»Mitkä ajatukset risteilevätkään aivoissa seisoessamme siinä Korwenhofin\nja Alswigin asemien välillä. Kauhea näky pimeässä yössä. Kaiken lisäksi\nympärillämme on suuri, syväluminen metsä, ei asemaa eikä ainoatakaan\nihmisasuntoa lähistöllä. Joka minuutti odotamme vihollisen hyökkäystä.\n\n»Klo 9 ap. jätämme vihdoin onnettomuuspaikan erään virolaisen\npanssarijunan seuraamina ja saavumme klo 11 ap. Marienburgiin.\n\n»Saniteettijunan tultua perille sijoitettiin siihen heti kaatuneet ja\nhaavoittuneet Pohjan Pojat lähetettäviksi Tarttoon ja kotimaahan.\nSairaanhoitajatar _Pohjala_ kertoo junan lähdöstä:\n\n»Ihmisiä on kokoontunut asemalle. Pohjan Poikain torvisoittokunta\nsoittaa 'Jääkärin marssian'. Repaleissa olevat, kuoleman\nkanssakamppailevat sotilaat makaavat vaunuissa.\n\n»'Aukaiskaa vähän ovea, jotta kuulisin paremmin tuon soiton', sanoo yksi\nvaikeasti haavoittunut.\n\n»Ovi aukaistaan, säveleet kaikuvat mahtavina, ja niiden soidessa päättyy\nkahden vaikeasti haavoittuneen Pohjan Pojan ajallinen retki.\n\n»Juna lähtee hiljaa liikkeelle. Ei sillä ole mukanaan »ryöstötavaraa»,\nvain elämänsä uhranneita ihmisiä. Tuoni on riistänyt runsaan sadon,\nhinta Marienburgin kauppalasta on maksettu.»\n\n       *       *       *       *       *\n\nMarienburg, jossa Pohjan Pojat nyt majailivat muutaman päivän, on\npieni, matalataloinen puistikkokauppala samannimisen järven rannalla.\nAsukkaita on siellä n. 2.000, joista huomattava osa on juutalaisia.\nKauppalan historiallisena muistomerkkinä ovat läheisellä saarella\nkohoavat linnanrauniot. 17:nnellä vuosisadalla ruotsalais-suomalaiset\njoukot ovat otelleet Marienburgin linnan omistuksesta useita kertoja,\nkunnes sen ruotsalaisten asettama varusväki v. 1702 räjähdytti osan\nsiitä ilmaan päästäkseen antautumasta venäläisille. Senjälkeen linnaa\nei ole uudelleen rakennettu.\n\nKauppalan itälaidassa kohoaa komea rakennus, uusi linna, jossa\nbolshevikit olivat majailleet valtakaudellaan jättäen jälkeensä\ntavanmukaisen hävityksen. Huoneet oli liattu ja kaikki kalleimmat\ntavarat ryöstetty.\n\nPalatsin pääkäytävän edustalla oli suuri, lipuin ja köynnöksin\nkoristettu sankarihauta tunnuslausein: »Toverit, te kaaduitte vapauden\nja vallankumouksen puolesta.» Siihen oli vastikään haudattu joukko\nviime päivien taisteluissa kaatuneita punaisia sotilaita. Hauta oli\nkuitenkin vielä jäänyt suurimmaksi osaksi tyhjäksi. Siihen kerättiin\nsitten siviiliväestön avulla Marienburgin valloituksessa kaatuneiden\nbolshevikien ruumiit.\n\nOleskelusta Marienburgissa luutnantti _Reponen_ kirjoittaa:\n\n»Molemmat seuraavat päivät kuluvat pelkässä velttoudessa. Mutta eipä\nihme. Viikon verran on marssittu, silloin tällöin tapella kahistu,\nvähän nukuttu.\n\n»Ainoana hauskana muistona tältä ajalta säilyy mielessämme kauppalan\nkimnaasi, jossa asumme.\n\n»Kimnaasin rehtori ja sen nuoret naisopettajattaret kohtelevat meitä\nsuurenmoisella ystävällisyydellä ja vieraanvaraisuudella. Herkkuja\nkannetaan tuon tuostakin keittiöstä meidän maisteltaviksemme, teetä ja\nkahvia on aina saatavissa.\n\n»Salissa on piano. Sitä soittaa talon kaunis, Pietarin musiikkiopistossa\nkäynyt ja balettikurssinsa lopettanut, nuori tytär. Hän vie meidät\nmyös usein yläkertaan opettajattarien luo, jossa syntyy vilkas\nkeskustelu. Koko talonväki osaa saksaa, ja me puhumme sitä, mikäli\nkykenemme. Joskus komppaniamme päällikkö panee vireille poliittisen\nkeskustelun, jonka kuluessa sekä elein että sanoin tuomme esille sen\nvihan, mitä tunnemme ryssiä kohtaan. Välistä taas muudan opettajatar,\nsyntyään lättiläinen, myös musiikkiopiston käynyt neitonen, virittää\nlättiläisen, surunvoittoisena väreilevän laulun.\n\n»'Kaikki lättiläiset kansanlaulut ovat säveleeltään alakuloisia', sanoo\nhän.\n\n»He tahtovat myös kuulla suomalaisia lauluja. Komppaniamme päällikkö\nesittää muutamia hyvällä äänellään. Naiset ihastuvat etenkin\nkansanlauluun 'Voi äiti parka ja raukka...' He eivät löydä kylliksi\nlämpimiä sanoja sitä ylistääkseen.»\n\nMarienburgissa tapahtui Pohjan Pojille pari ikävää onnettomuutta.\n22 p:nä eräs 2:sen komppanian sotilas käsitteli eräässä huoneessa\nkomppanian, kasarmilla varomattomasti löytämäänsä venäläistä\nkäsigranaattia, joka silloin räjähti haavoittaen 13 sotilasta. Kukaan\nei kuitenkaan saanut pahempia vammoja. Samana päivänä aloitettu\ntykkienhakuretki päättyi myös onnettomasti.\n\nPari lättiläistä talonpoikaa oli mainittuna päivänä saapunut Pohjan\nPoikain rykmentin esikuntaan ilmoittaen, että Malupin suunnalla\nMarienburgista kaakkoon oli ollut liikkeellä punaisten pakeneva\nkuormasto, ja että Babezkin luo oli jäänyt lumeen juuttuneina 4\nkolmentuuman tykkiä melkein vartijoitta.\n\nKysymys tykkien noutamisesta jätettiin ensin 2:sen pataljoonan\nkomentajan, jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ harkinnan varaan. Hän\nlähetti komppanioihinsa kyselyn, ketkä tarjoutuisivat vapaaehtoisesti\nretkelle. Miehiä ilmoittautui enemmän kuin tarpeeksi. Mutta sitten\nsaapui rykmentin esikunnasta määräys, että oli lähetettävä 40 2:sen\npataljoonan sotilasta ja jokin määrä konekiväärimiehiä, joiden\ntuli nopealla liikkeellä vallata yön turvissa tykit ja ottaa, jos\nmahdollista, muutakin saalista sekä tiedustella vihollisen voimia\ntällä suunnalla. Komennuskunnan johtajaksi määrättiin 2:sen K.K.K:n\npäällikkö, luutnantti _Vohlonen_. Sen tuli lähteä liikkeelle klo 11\nap. Siihen tuli kuulumaan: 4:nnestä komppaniasta 20 miestä aliupseeri\n_Hartikaisen_ johdolla, 6:nnesta komppaniasta 20 miestä upseerikokelas\n_Eero Rekolan_ johdolla, 2:sesta K.K.K:sta 14 miestä 1 »Maxim» ja 1\n»Lewis» konekiväärin kanssa ja tykistöstä 6 ratsumiestä tiedustelijoina\nsekä lättiläiset sanantuojat oppaina.\n\nLuutnantti _Vohlonen_ kuvaa retkeä seuraavasti:\n\n»Lähtökäskyn jälkeen matkaamme ainoastaan n. 3 kilometriä, kun jo tie\nyön pimeydessä ja sumussa alkaa mielestäni johtaa väärään suuntaan.\nOlemme joutuneet toiselle tielle, ja vasta ratsumiesten avulla löydämme\noikean suunnan. Näen oppaat epävarmoiksi ja katson tarpeelliseksi\nryhtyä varovaisuustoimenpiteihin. Saavumme näin Karitanin\ntienristeykseen. Siitä annan kahdelle ratsumiehelle tehtäväksi ottaa\nselvää Babezkiin vievästä tiestä ja tiedustella mainitun kylän seutuja.\n\n»Klo 1,30 ap. saavumme Lunke-nimisen talon kohdalle. Kuulusteltaessa\ntalonväkeä se koettaa antaa vääriä tietoja, ja ainoastaan uhkauksilla\nsaadaan heidät ilmaisemaan, että vihollinen majailee aivan läheisissä\ntaloissa, ja että se muka on ainakin kuudentoista komppanian\nvahvuinen. Talonväki asetetaan vartioinnin alaiseksi. 5 tiedustelijaa\nlähtee maantietä pitkin edelleen Brenzen koulutaloa kohden, ja\npienen ajan perästä joukkue yksirivisessä jonossa painuu samaan\nsuuntaan. Esteettömästi etujoukko pääsee talon piha-aidan viereen.\nSitten ensimmäiset laukaukset pamahtavat. Meikäläiset leviävät\nketjuun kahdenpuolen tietä, ja kolmessa minuutissa on kivääri- ja\nkonekiväärituli täydessä käynnissä.\n\n»Tällä välin ratsumies saapuu Babezkista ilmoittaen sielläkin olevan\nsuurehkon vihollisvoiman. Molemmat oppaat ovat yrittäneet pakoon ja\nratsumiehet ryhtyneet ajamaan heitä takaa. Kaikki tämä sekä erinäiset\nvalomerkit takanamme hermostuttavat jonkin verran miehiä, jotka eivät\nole tottuneet yöllisiin hyökkäyksiin. Kolme tykistön ratsumiestä\njohtajineen ratsastaa täyttä karkua kauppalaan päin jalkaväen yhtenä\nmiehenä syöksyessä päin vastustajan ketjuja. Toista tuntia kestää\nkovaa tulta, ja lopulta ei talojen valtaus enää näytä mahdottomalta,\njoskin ainakin nelinkertainen vihollinen yhden raskaan ja kahden\nkevyen konekiväärin tukemana niitä puolustaa. Ratsumiesten paettua\nja ottaen huomioon, että Babezkista vihollisella on jokseenkin sama\nmatka Karitanin tienristeykseen kuin meillä, katson varmimmaksi antaa\nperäytymismääräyksen. Palaamme mainittuun tienristeykseen ilman\npienintäkään mieshukkaa. Jätettyäni siihen selkäpuolen varmistukseksi\nkolme miestä yhden hevosen kera lähdemme kärki edellä etenemään\nBabezkia kohden. Mielestäni ei näet minulle annetun tehtävän\nsuorituksessa vielä ole tarpeeksi keinoja käytetty.\n\n»Saavumme Babezkin kylään, jossa hevoset asetetaan jonkinlaisen\nkyläkapakan kivirakennuksen viereen joukkomme alkaessa harvassa\nyksirivisessä jonossa marssia n. 500 m. kaakkoon päin olevaa taloryhmää\nkohden. Jonon kulkiessa pitkin tietä ensimmäiset vihollisen laukaukset\npamahtavat n. 80 m välimatkalta. 1/2 6 tienoilla taistelu on täydessä\nkäynnissä. Klo 6 sumu ja pimeys ovat niin paljon väistyneet, että\nsaatan huomata taistelupaikan olevan meille mitä epäedullisimman.\nKun sitäpaitsi 3—4 miestä on jo pahasti haavoittunut, annan käskyn\nperäytyä kuormastolle varatun mäen turviin. Vihollinen on sillä\nvälin saanut kaksi konekivääriä oikealle siivelle, ja kun sen tuli\nmuutenkin on erittäin voimakas ja tarkkaan tähdätty, näyttää varsinkin\nhaavoittuneiden pelastaminen kentältä yhteen aikaan epäilyttävältä.\nKolmella hevosella ajetaan kuitenkin takaisin ketjuun, oikealta\nsivustalta avataan etempää kiivas tuli, ja tilanne on pelastettu.\nNopeimmilla hevosilla lähetetään haavoittuneet Marienburgia kohden\nmuun joukon seuratessa. Lähtiessä kuitenkin nähdään erään rekemme\najavan Goldbeckiin menevälle tielle. Kun ratsumiehiä ei enää ole\nkäytettävissä, ei sen etenemistä voida pysähdyttää.\n\n»Kun ensimmäiset reet ehtivät Karitanin tienristeykseen, tavataan siellä\npatrullimme täydessä tappelussa vihollisen ratsuväen kanssa, joka\nkuitenkin nähtyään lisäjoukon saapuvan katsoo parhaaksi paeta. Näin on\npaluutie kauppalaan selvä, johon saavumme klo 8 tienoissa aamulla.\n\n»Retki on epäonnistunut. Taistelussa on lukuisia haavoittunut ja yksi\nkaatunut. Kadoksiin joutuu 8, heidän mukanaan taistelussa vallattu\n'Lewis' konekivääri _Eino Schönemann-Soriolan_ johdolla. He ovat\nnähtävästi ajaneet harhaan tai joukoissa niin yleisen tavan mukaan\nilman muuta taistelun päätyttyä menneet lähitaloihin syömään ja niin\njoutuneet ehkä viekkaiden lättiläisten kanssa uudelleen taisteluun.\n\n»Miestemme tottumattomuus yöllisiin retkiin ja sellainen\nhermostuneisuus, jota tykistön ratsumiehet osoittivat, aiheuttivat\nepäonnistumisen. Suuri syy oli myöskin siinä, että vihollinen jollakin\ntavoin näytti tienneen joukkomme liikkeet. Pimeässä emme huomanneet\npeltoja pitkin kulkevaa puhelinjohtoa, varsinkaan, kun huomiomme oli\nkiintynyt siihen, että pylväissä ei ollut mitään johtoa. Oppaiden\nilmoituksia vastaan puhuu se seikka, ettei Goldbeck—Babezkin tie\nnäyttänyt mitenkään sellaiselta, että tykit sille olisivat juuttuneet.\nMissään kohti en huomannut pyöränjälkiä, jotka olisivat olleet edes\nviiden tuuman syvyiset. Niinikään olivat tiedot vihollisen asemista ja\nvoimista vääristeltyjä. Arvioni mukaan oli Brenzen luona noin kolme\nkomppaniaa ja Babezkissa nähtävästi kaksi, kaikki hyvin asestettuja\nlättiläisiä joukkoja.»\n\nVaravääpeli _Rekola_ kertoo retkestä:\n\n»Kello 11 ip. lähtö tapahtuu. Ilma on leuto. On ihan pimeää, jokunen\ntähti vain tuikkaa Istutaan reessä ja jutellaan hiljakseen. Reen\njalas liukuu äänettömästi, ja metsä tien varsilla näyttää omituisen\nsalaperäiseltä.\n\n»'Nytpä me tuomme komean saaliin', puhellaan.\n\n»Muutamien kilometrien päässä maantie haarautuu kahteen suuntaan. Siinä\npysähdytään. Luutnantti _Vohlonen_ antaa meille osastojen johtajille\nmääräykset. On tarkoitus, jos huomataan vihollisen olevan ylivoimaisen,\nvain vähän ärsyttää sitä ja palata sitten takaisin. Jos taas on\nmahdollista valloittaa tykit, hyökkää yksi osa miehistöä sivutietä\npunaisten taakse ja ajaa ne pakoon.\n\n»Lähdetään etenemään. Ajetaan hiljalleen. Tullaan muutamiin taloihin.\nVihollisten pitäisi olla likimailla. Matkaa jatketaan. Kello on 2\npaikkeilla yöllä. On alkanut laskeutua hienoa sumua.\n\n»Laukaus räiskähtää äkisti. Hevoset käännetään ympäri, ketju\nmuodostetaan ja edetään hiukan. Ampuminen alkaa. Ei nähdä mitään —\nlauotaan vain suoraan eteenpäin. Innostus on ylimmillään. Mies mieheltä\nodotetaan hyökkäyskäskyä. Silloin tulee äkkiä sana oikealta: meidät\nsaarretaan. Ammutaan vielä hetkinen, sitten peräydytään hevosten luo ja\najetaan takaisin.\n\n»Sillä aikaa oppaamme ovat kadonneet. Siis tässä on vain viritetty\nloukku. Säästymme siitä kuitenkin vielä kunnialla. Palaamme\ntienristeykseen ja lähdemme pyrkimään toista tietä, vasemman puoleista.\nAjettuamme muutamia kilometrejä saavumme eräälle mäelle. Vasemmalla\npuolen tietä on talo. Kärjestä tulee sana, että vihollinen on edessä.\nLuutnantti _Vohlonen_ lähettää minut kahden miehen kanssa tutkimaan\ntalon ympäristöä, onko siellä vihollisia ja minkälaiset asemat siinä\nolisivat, jos aloitettaisiin taistelu. Tarkastamme. Punaisia ei ole.\nPaikka on hyvä puolustukselle, kivisiä rakennuksia, ojia y.m.s. Talon\nedessä on aava pelto, joka laskeutuu loivasti alas.\n\n»Lähdemme kuitenkin eteenpäin, yhdessä rivissä. Hevoset jätämme mäen\npäälle talojen luo. Sumu on yhä tiivistynyt. Ei näe paljon kättä\npitemmälle. Laskeudumme mäen rinnettä alas n. 300 metriä, sitten alkaa\ntie jälleen kohota. Silloin huomaamme jonkin metrin päässä vihollisen\nkaksimiehisen vartion. Se on myös nähnyt meidät.\n\n»Levitämme nopeasti ketjun molemmin puolin tietä ja alamme ampua. Raskas\nkonekivääri tuodaan ketjuun. Kevyt nakuttaa oikealla.\n\n»Kaikki on aluksi hyvin. Sumu on suojanamme. Yksikään ei vielä ole\nsaanut pienintäkään naarmua. Mutta vähitellen sumu aikaa hälvetä.\nNäemme vihollisen asemat aivan hyvin. Ne ovat vastakkaisella mäellä\ntalojen suojissa.\n\n»Tuli yltyy yltymistään. Punaiset osaavat laskettaa suoraan meihin, kun\nolemme avoimella kentällä. Konekiväärien suihkut lakaisevat yli aukean.\nÄkkiä huomaamme, että oma raskas konekivääriänne on joutunut epäkuntoon\nja peräytyy ketjusta. Nyt haavoittuu yksi ja heti senjälkeen toinen.\nOikealta kuuluu valitusta. Sisukkaasti pojat kuitenkin yrittävät\nedelleen.\n\n»Huomaan, että taistelun jatkaminen on mahdotonta. Lähetän miehen\nkysymään luutnantilta määräyksiä. Hän jää sille tielleen. Ketju on\nharvenemistaan harvennut. Tilanne näyttää uhkaavalta. Emme voi kestää\ntuntia kauempaa, tuskin puoltakaan. Siihen mennessä meidät on kaikki\ntuhottu.\n\n»Katson oikeudekseni komentaa miehet peräytymään, yksitellen. Lähetän\nsanan. Se ei kulje läpi, kun ketju on perin harventunut. Juoksen\nvasemmalle ja annan joka miehelle erikseen käskyn. Se on heille\nilosanoma, ja heti he aloittavat peräytymisen. Mutta oikea siipi\npysyy edelleen paikoillaan. Sinne täytyy saada tieto. Lähden itse\nsitä viemään, _Aatu Kaltainen_ tulee mukaani, mutta saa äkkiä kuulan\nrintaansa. Kannan häntä pienen matkaa taaksepäin ja käsken erään miehen\nviedä hänet pois. Juoksen oikealle siivelle, annan peräytymiskäskyn ja\nlähden juoksemaan keskustaan.\n\n»Tuli on yltynyt kerrassaan helvetilliseksi. Ympärilläni pöllähtelee\nluoteja tavan takaa. Olen juuri hyppäämäisilläni ojan ylitse\nmaantielle, kun kova pläiskäys tärähtää kaulaani. Lennän ojaan.\nHengitys korahtelee. Olen varma, että elämäni on mennyt. Mutta niin ei\nsentään käy. Vieressäni makaava mies nostaa minut ylös. Huudan käheällä\näänellä luokseni ryhmänjohtaja _Kaarlo Hillilän_ ja annan hänelle\nmääräykset johtaa peräytymistä. Suusta, korvista valuu verta, mutta\nkipu ei vaivaa minua rahtuakaan. Poistun hiljakseen ketjusta. Mäellä\ntapaan luutnantin ja osan miehistöä. Saan siellä luutnantin määräämään\nmiehiä hakemaan haavoittuneet pois ketjusta.\n\n»Silloin tulla vingahtaa kuula oikeaan reiteeni. Ryömin vieressä olevan\nhevosen rekeen. Samalla kuuluu bolshevikien valtaava hurraus — he\nhyökkäävät. Siihen sekoittuu meidän haavoittuneittemme avunhuudot.\nKauheata kuunnella...»\n\n2:sen pataljoonan tappiot onnettomalla retkellä olivat seuraavat:\n\n4:nnestä komppaniasta kaatui 1 sotilas, _Eino Kenraali_; joutui\nkadoksiin — jäivät luultavasti kaatuneina vihollisen käsiin — 4\nsotilasta, _Juho Kejonen, Toivo Kuttinen, Leo Murto_ ja _Vihtori\nNieminen_, sekä haavoittui 2 aliupseeria ja 4 sotilasta;\n\n6:nnesta komppaniasta kaatui 1 sotilas, _Paul Kaakinen_, joutui\nkadoksiin 3 sotilasta, _Lauri Ahola, Erkki Hillilä_ ja _Aatu\nKaltainen_, sekä haavoittui I upseeri ja 2 sotilasta; sekä\n\n2:sesta K.K.K:sta joutui kadoksiin hevospäällikkö _Schönemann-Soriola_\nja haavoittui 1 sotilas.\n\nYhteensä menetettiin kaatuneina ja kadoksiin joutuneina 1 aliupseeri ja\n9 sotilasta ja haavoittuneina 1 upseeri, 2 aliupseeria ja 7 sotilasta.\n\nMarienburgin valloituksen johdosta eversti _Kalm_ sai vastaanottaa\nViron sotaväen ylipäälliköltä seuraavan sähkösanoman:\n\n »Tervehdin Teitä ja Teidän urhoollisia Pohjan Poikianne saavuttamanne\n uuden, suuren voiton johdosta. Näen, että Pohjan Pojat voittavat joka\n paikassa vastustajansa, minne he vain kulkunsa ohjaavat.\n\n                                         _Laidoner_.»\n\nja kenraali _Wetzeriltä_:\n\n »Toivon onnea menestyksenne johdosta. Pyydän lausua kiitokseni\n kaikille upseereille ja Pohjan Pojille.\n\n                                         Kenraali _Wetzer_.»\n\n »Onnittelen Teitä ja reippaita poikianne menestyksestä, isänmaan\n nimessä kiitän Teitä, ensimmäisen pataljoonan ja patterien upseereja\n ja urhoollista miehistöä.\n\n                                         Kenraali _Wetzer_.»\n\nPohjan Poikain oleskelu Marienburgissa ei tullut pitkäaikaiseksi.\nRykmentti oli uupunut ja tarvitsi välttämättä lepoa. Virolaisten\njoukkojen tehtäväksi jäi säilyttää Pohjan Poikain työn runsaat\nhedelmät. Eversti _Kalm_ sai 24 p:nä etelärintaman ylipäälliköltä\nmääräyksen viedä rykmenttinsä Valkiin reserviin.\n\nEnnen lähtöä Marienburgista oli Pohjan Pojilla kuitenkin vielä paraati\nkauppalan torilla, kirkon luona. Viron itsenäisyyden vuosipäivänä,\nhelmikuun 24:ntenä, klo 10 ap. seisoi rykmentti torilla avonaisessa\nnelikulmiossa. 1:nen pataljoona oikealla, 2:nen pataljoona keskellä ja\npatteristo vasemmalla. Myöskin tiedonanto-osasto, ratsue ja soittokunta\nolivat mukana.\n\nJääkäriluutnantti _Sainio_ kirjoittaa:\n\n»Pohjan Pojilla on myös juhlapäivä. On paraati Marienburgin\ntorilla. Kello 10 aikana päivällä soluu komppania toisensa jälkeen\nmajoituspaikastansa kauppalan keskustassa olevalle toriaukeamalle,\njärjestyy siellä, seisoo tarkastuksessa ja kuuntelee eversti _Kalmin_\nja rykmentin nuoren pastorin puheita.\n\n»Eversti kiittää rykmenttiä vedoten sen tehtäviin. — Jo sillä, että\nsaavuttiin Tarttoon, vaikutettiin eteläisen rintaman tapahtumiin,\nselittää eversti, Valk valloitettiin, Marienburg myös. Ilman\nvirolaisten apua on pienin voimin työnnytty kauaksi vihollislinjan\nsisälle. Uhkarohkea yritys on loistavasti suoritettu. Pohjan Poikain\nrykmentti tekee mitä haluaa koko rintama-alueella. Esteitä ei ole tai\njos onkin, niin ne murtuvat lujan iskun alla. Tähän tyyliin eversti\n_Kalm_ kehuu Pohjan Poikia, ja hänen lopetettuaan puhuu pastori _af\nBjörksten_.\n\n»Hän kertoo Viron ja Suomen yhteenkuuluvaisuudesta, heimoustunteesta,\nyhteisestä voitosta, joka on saatu yhteisestä vihollisesta, sekä\njatkuvasta veljeydestä saavutetun vapauden nimessä.\n\n»Soittokunta soittaa, järjestäytyy uuteen kohtaan ja soittaa uudelleen,\njolloin joukot marssivat everstin ohitse ja hajaantuvat eri suunnille,\nkukin komppania oinaan majoituspaikkaansa. Päivä on kaikesta\npalveluksesta vapaa.»\n\nEversti _Kalm_ mainitsee taistelukertomuksessaan Marienburgin\ntaistelukaudelta:\n\n»Marienburgin valloituksella oli tarkoituksenani ollut antaa eversti\n_Puskarin_ joukoille lähinnä Marienburgin radasta itään tilaisuus\njärjestää asemansa täysin vapaasti ilman vihollisen painostusta,\nsamalla kuitenkin voidakseni jättää Marienburgin virolaisten\njoukkojen haltuun tärkeänä keskuspaikkana puolustuspaikaksi, josta\nkäsin Viron eteläinen kansallinen raja voitaisiin helposti suojella.\nKoska kuitenkaan ei ainoastaan Marienburgin miehittäminen tähän\nolisi riittänyt, vaan myöskin olisi täytynyt suojella koko rataa\nValk—Marienburg lännestä päin, pyysin sähkösanomissani: Etelärintaman\nEsikunta, Tartto 23/2 klo 22; Viron Armeijan Ylipäällikkö, Kenraali\n_Laidoner_, Tallinna 25/2 klo 21,30 sekä Kenraali _Wetzer_, Tartto\n26/2 klo 14, että Breus-Tilder ja Ramnek tienhaarat miehitettäisiin,\njotta rata sekä Marienburgissa olevien joukkojen yhteys Valkin kanssa\ntulisi suojatuksi vihollisen joukoilta, joita jo 24/2 ja 25/2 alkoi\npitkin aluetta radasta länteen päin ilmestyä. Kuitenkin supistuivat\ntoimenpiteet näiden alueiden suojaamiseksi ainoastaan siihen, että\npanssariautomobili sai tehtäväkseen liikkua tiellä Hoppenhof— Tilder\nsekä että Tiloeriin asetettiin 1/2 komppaniaa Tarton pataljoonasta.»\n\nTallinnan suojeluspataljoonan etuvartijat joutuivat jo 23 p:nä illalla\nMarienburgin eteläpuolella kahakkoihin vihollisen kanssa, joka\nuudelleen alkoi keräytyä. 24 p:nä todettiin punaisten jo miehittäneen\nm.m. Ottenhofin ja Neu-Annenhofin. Vaarallisempaa kuitenkin oli\nse, että vastustaja liikehti suurin joukoin pohjoisempana, jossa\nei ollut huomattavampia valkoisia joukkoja, aikoen nähtävästi\nkatkaista Valk—Marienburg radan. Se valtasi jo 25 p:ää vasten yöllä\nTreppenhofin ja Schwarzbeckshofin. Tilanne alkoi käydä arveluttavaksi.\nVihollinen oli epäilemättä toipunut saamastaan iskusta ja aikoi,\netenkin huomattuaan, etteivät Pohjan Pojat ottaneet osaa Marienburgin\npuolustukseen, toden teolla vallata takaisin viime taisteluissa\nmenettämänsä alueet.\n\nSamaan aikaan Pohjan Poikain rykmentti valmistautui jättämään\nMarienburgin. Raskas kuormasto ja 1:nen pataljoona saivat käskyn\nsiirtyä rautateitse Valkiin. 2:sen pataljoonan ja patteriston oli määrä\nsuorittaa paluumatka maanteitse. Rykmentin tuli kokonaisuudessaan olla\nValkissa 26 p:nä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nBreuss-Tilder tienhaaraan jääneet 1:nen komppania ja 2:nen patteri\nolivat pääjoukkojen edetessä Marienburgia kohden olleet melkein\nyhtämittaa kahakoissa ylivoimaisten vihollisten kanssa, jotka\nvähitellen ympäröivät suomalaiset melkein joka taholta.\n\n1:sen komppanian lähettämä kenttävartio oli Kalnabindassa, muut\njoukot Breussissa. Melkein joka päivä etuvartijat ja patrullit\nkahakoivat punaisten kanssa. Huomattavimmat ottelut olivat 21 p:nä\nFriedrichshofissa ja Wedderissä. Suomalaisten tiedustelijat etenivät\naina Spilween, Friedrichshofiin ja Palzmariin asti.\n\nVihollisen saatua lisävoimia, m.m. 1 panssariauton, kerrottiin sen\nvalmistavan suurempaa hyökkäystä Aajoen ylitse Breussiin. Sen johdosta\n2:sen patterin päällikkö, jääkärivänrikki _Lagerström_ poltatti 21 p:nä\n2 joen ylitse johtavaa puusiltaa. Punaisten ratsujoukko lähestyikin\nseuraavana päivänä Breussia, mutta pakotettiin tykki-, konekivääri- ja\nkivääritulella peräytymään: 2:nen patteri oli näinä päivinä vilkkaassa\ntoiminnassa ampuen m.m. bolshevikien majoituspaikkoja Wedderin kylässä\n19 ja 20 p:nä kuluttaen tällöin 87 granaattia ja 18 shrapnellia.\n\nNäistä selkäsuojana olevien suomalaisten joukkojen rasittavista\nkahakoista, jotka eivät tuottaneet Pohjan Pojille kuitenkaan\nminkäänlaisia tappioita, kertoo 1:sen komppanian sotilas S. seuraavaa:\n\n»Breussinkylä. Aajoki kiemurtelee valkeana nauhana jyrkkien\nrantatörmiensä välissä. Talot ovat hajallaan, matalia, olkikattoisia.\nMetsää vähän, laajoja peltoja, joita Aajoen tulvavesi kuuluu keväisin\nkastelevan.\n\n»Asunnoksemme saamme kirjastohuoneen. Olkia on siellä jo ennestään.\nHuonekalustona vain suuret lasioviset kaapit ja yksi horjuva pöytä.\n\n»'Ylös, punaiset hyökkäävät!'\n\n»Lukemattomia kertoja yössä saamme jättää olkivuoteemme, tarttua\nkivääriin ja juosta kuin henkemme edestä joelle, jonka toiselta\nrannalta punaiset yrittävät tunkeutua niskaamme. Meidän puolellamme\njokea on juoksuhautoja, joissa saamme pitkin päivää väristä odottaen.\nTykistö kääntelee mörssäreitään aivan yhtenään, sitä mukaa kuin\npunaiset tekevät hyökkäyksiään.\n\n»Vartionpito on kovaa; tunnittain aivan sillan korvassa konekiväärin\ntakana tai jossakin muualla joen varrella. Tykistön tiedustelijat\nkarahduttavat tuon tuostakin sillan ylitse.\n\n»'Punaiset tulevat!'\n\n»Silloin ei auta muu kuin laskeutua tyynesti kiväärinsä taa, painaa\nmakasiini päälle, vetää varmistin alas ja odottaa sormi liipaisimella.\nMolemmat muut konekiväärivartiot lepäävät vieressä kummallakin puolen\nkonettani.\n\n»Taaskin ilmestyy ensimmäinen vihollinen näkösälle, toinen, yhä enemmän.\nNe ryhtyvät piirittämään punaiseksi maalattua myllyä joen toisella\npuolen, jonne tykistömme puhelinmies on sijoittunut.\n\n»Ta-ta-ta-ta... aivan loppumattomiin. Molemmat toverini ampuvat myös\ninnoissaan. Konekiväärinpiiput hehkuvat. Heitän kasetin toisensa\njälkeen hangelle.\n\n»'Siellä taitaa olla kuumat paikat pojalla.'\n\n»'Kyllä kai.'\n\n»Nyt puhelinmies on päässyt pois myllystä. Kuulasateessa hän juoksee\njoelle, kierii kuin kerä alas rinnettä. Vielä muutama sekunti, ja mies\non pelastettu.\n\n»Komppania saapuu. Annamme tulta oikein isän kädestä, ja punaiset\nvetäytyvät takaisin.\n\n»Kerran olemme vähällä ampua omia miehiä. Meillä on konekiväärivartio\nvähän oikealla paikasta, jossa Aajoki tekee jyrkän mutkan. Olemme\nvierittäneet suuren tukin suojaksemme. Sen takana makoilemme kerran,\nparikin vuorokaudessa lähitalon riihestä noutaneemme olkien päällä\nodotellen punaisten kyläilemistä.\n\n»On iltapäivä. Sataa lumiräntää, joka kastelee manttelin likomäräksi\nja kohmettaa ruumiin märissä vaatteissa. Tarkastelemme maatessamme\npilvistä taivasta ja edessämme olevien lättiläistalojen olkikattoja.\n\n»'Punaiset ovat lähellä. U:n kanssa söivät samassa pöydässä jokitörmän\ntalossa.'\n\n»'Älä nyt. Miksi U. ei antanut heille lähtöpassia?'\n\n»'Eihän sitä. Miehiä oli neljä viisi ja U. yksin. Täysi työ oli hänellä\npysytellä rauhallisena, ja kiitti, kun pääsi.'\n\n»Mieli on jännittynyt. Joka silmänräpäys luulee näkevänsä ryssän\nkarvalakin ja pistinpäisen kiväärin. Nyt... kuuluu askeleita. Mies,\ntoinen, useita näkyy joen uomassa painuen kohta näkymättömiin\nrantatörmän alle. Nyt ne tulevat! Odotamme henkeä pidätellen punaisten\nilmestymistä näkyville. Olen nostanut konekiväärin tukinniskalle. Sormi\nhyväilee liipaisinta. Nyt!\n\n»Silmänräpäys vielä, niin kaikki olisi myöhäistä. Samassa näemme tutun\nlakin, tutut kasvot. Pelästymme ja helpotuksesta huokaisten laskemme\nkonekiväärin alas.\n\n»'Olimmepa vähällä ampua omia miehiä. Toisetkin tulevat, pistäytyvät\njokitörmän alta.\n\n»'Sitä pelkäsimmekin. Siksi lähetimme yhden edeltäpäin varoittamaan.'\n\n»Päivällä lähtenyt partio on palannut. Miehet ovat väsyneitä. Jo heidän\nkäynnistään näkyy, miten kiire heille on tullut.\n\n»'Juoksimme', selittää yksi heistä, 'minkä kintuista pääsimme. Kun olimme\ntulleet aukean ylitse aivan kylän laitaan, avasivat punaiset tulen\nedestämme taloista. Kujalla soi konekivääri, papatti kuin pakana.\nPyörsimme nopeasti ympäri ja aloimme livistää.'\n\n»Pitkin päivää kuuluu kiivasta ampumista. Tuon tuostakin patrullit\njoutuvat kosketuksiin vihollisen kanssa. Tuntuu siltä kuin punaiset\netenisivät joka suunnalta.\n\n»Pakolaisia, naisia, miehiä ja lapsia, saapuu hevoskuormittain\nkyläämme. Kuinka pelästyneen näköisiä he ovatkaan! Eräs nainen itkee\nhillittömästi. Kysyn häneltä syytä.\n\n»'Kaksi nuorintani, kolmivuotiasta, jäi sinne punaisten kynsiin. En\nehtinyt ottaa mukaan, niin kiire lähtö tuli.'\n\n»Mökistä sillan korvassa saapuu pakolaiskaravaani. Vesikelkassa,\nryysyläjässä pienimmät lepäävät. Ukko vetää köydestä kelkkaa, ja akka\nkiiruhtaa perässä työntäen raskasta kuormaa toisin paikoin melkein\npaljaaksi sulaneella maalla. Isommat lapset riippuvat äitinsä hameen\nliepeissä.\n\n»Muutamalla kymmenellä miehellä on suojattavana Marienburgiin\npainautuneitten joukkojen peräytymistie, ja meidätkin hajoitetaan\nryhmänvahvuisiin etuvartioihin pitkin joenvartta. Tykistön\ntiedustelijat hätyyttävät yhtenään. Tuskin voi silmiään ummistaa.\nPunaisilla on panssariauto. Monena pimeänä yönä kuulemme sen kolkon\nsurinan seisoessamme etuvartiossa sillalla. Kuinkahan usein se jo\nonkaan yrittänyt sillan ylitse. Sen salaperäinen surina leikkaa korvia,\nhermostuttaa miehiä. Viimein ei auta muu kuin sytyttää Aajoen ylitse\nvievä komea ponsilta tuleen. Sen palo kestää kaksi vuorokautta. Vielä\nsillan luhistumisen jälkeenkin liekit nuoleskelevat sen hiiltyneitä\nkäsipuita, ja joki on monta metriä sen ympärillä sulana.\n\n»Kerran käymme saunassakin. En ole kylpenyt, senjälkeenkuin Suomesta\nlähdin. Nyt päätämme oikein miehissä ottaa löylyn toivoen siksi ajaksi\npääsevämme bolshevikeista rauhaan. Saamme kokoon vain neljä viisi\nkylvynhaluista ja tilaamme saunan.\n\n»Se onkin todellinen lättiläissauna. Kiukaana röykkiö pieniä\nmukulakiviä. Lavo niin matala, että istuessakin pää pitelee orsia.\nSeinät mustuneet, rakoilleet. Lattiana paljas maa, multaa, niin että\nluulisi kuralätäkössä rämpineensä, kun saunassa käy. Kannamme vettä\nAajoesta, pilkomme puut ja ryhdymme lämmittämään sisäänlämpiäväämme.\nKoko päivän kuljemme saunaunelmissa. Kylpeä kuin Sasu Punainen, lyödä\nlöylyä niin, että kiuaskivet kiljuvat, roimia, ropsia syntistä,\nlikaista ruumistaan leveälehtisellä koivuvihdalla, niinkuin ennen\nSuomessa, kuin Suomessa, karhunpoikien koreassa kotimaassa!\n\n»Sauna on iltapäivällä valmis, kitku ja katku kadonneet nokisen\nkurkihirren alta, savu — sakea kuin kevätsumu merellä — paennut\nolemattomiin. Kiiltävät selät vilkkuvat. Vastojen läiske, ähkinä,\npuhkina ja puuskutus täyttävät hikisen saunan. Kiuas kiljuu, yhä vain\nsitä valellaan vedellä.\n\n»Astun alas lauteilta hartaana, hyvillä mielin. Silloin. Pam! Fiu! Piru\non merrassa! Punaiset kuvittelevat, että sauna on hyväkin linnoitus,\nja luulevat kai kiulunpohjia vaarallisiksi mörssäreiksi. Vetäisen\npaidan päälleni ja kiskon saappaat jalkaani. Pam, pam! Fiu-fiuuu!\nOhitseni kiitää luoti ja sen jäljessä miesjoukko puolipukeissaan, joku\nalastomanakin, vaatteet kainalossa poikki pihan.\n\n»Huohottaen, puuskuttaen, kiroillen ja syljeskellen pääsemme\nluotituiskun lävitse majapaikkaamme. Ei muuta kuin kiväärit kouraan, ja\ntaas paukutetaan päin ryssiä, jotka heti jälleen vetäytyvät pois joen\näyräältä...\n\n»Tämä jo kyllästyttää...»\n\n»Pohjan Poikain asema Breuss-Tilder tienhaarassa alkoi käydä\nuhatuksi. Marienburg oli sitäpaitsi vallattu ja sieltä oli saatu\naikaan rautatieyhteys Valkiin, joten Breussin vartio ei enää ollut\nvälttämätön. Eversti _Kalm_ antoi siellä olleille joukoilleen käskyn\nvetäytyä Hoppenhofiin ja yhtyä sen luona Marienburgista tuleviin\npääjoukkoihin palatakseen Valkiin.\n\n»1:nen komppania ja 2:nen patteri jättivät Breussinkylän 23 p:nä klo\n11,30 ap. ja saapuivat klo 4 ip. Hoppenhofiin, jonka ne varmistivat\njoka suuntaan. 1:nen komppania lähetti 24 p:nä vänrikki _Havaan_\njohdolla 1 joukkueen kenttävartioon Ramnekiin neljältä taholta\ntulevien valtamaanteiden risteykseen turvaamaan rataa siltä suunnalta\nbolshevikeilta.\n\n»Hoppenhofissa sattui jälleen eräs onnettomuus.\n\n»Kaksi sotilasta 2:sesta patterista, _Huugo Manninen_ ja _Evald\nSimanainen_, sekä sotilas _Torsten Silva_ 1:sestä komppaniasta\nlähtivät 25 p:nä hevosella hakemaan lähitaloista heiniä ja maitoa. He\nloittonivat vain noin kilometrin päähän asemalta.\n\n»Saavuttuaan erääseen taloon he pyysivät saada heiniä, mutta heille\nilmoitettiin, ettei talossa niitä ollut. Epäillen saamansa ilmoituksen\ntotuutta Pohjan Pojat ryhtyivät tarkastamaan talon varastoja ja\nlöysivät täysinäisen heinäladon, josta he ryhtyivät viipymättä tekemään\nkuormaa.\n\n»He huomasivat kyllä erään talon naisista pujahtavan ulos tuvasta\nja painautuvan läheistä metsää kohden, mutta eivät kiinnittäneet\nsiihen sen enempää huomiota. Tämä leväperäisyys muodostui heille\nkohtalokkaaksi.\n\n»Juuri kun he olivat saamaisillaan kuorman valmiiksi, ajaa karahdutti\ntalon pihalle 20-miehinen bolshevikien ratsujoukko hurraten. Talon\nakka oli käynyt hätyyttämässä sen Pohjan Poikain niskaan. Hyvät neuvot\nolivat nyt tarpeen.\n\n»Vapaaehtoiset vetäytyivät kiireesti kivinavetan taa. Simanainen ja\nSilva, joilla oli mukanaan kiväärit, asettuivat asemiin päättäen\nmyydä henkensä mahdollisimman kalliista. _Manninen_, jolla ei ollut\nminkäänlaista asetta, painautui läheisen lautapinon alle.\n\n»Samassa alkoi laukaustenvaihto. Pohjan Poikain tilanne oli tukala,\nmutta he eivät kuitenkaan pitäneet sitä toivottomana. Talo oli siksi\nlähellä Hoppenhofia, että Pohjan Poikain etuvartijoiden täytyi\nkuulla laukaukset. Apua ei kuitenkaan tullut. Ammunta kyllä kuului\nHoppenhofiin, mutta siellä ei kiinnitetty siihen mitään erikoista\nhuomiota, joka puoleltahan kuului pauketta. Luultiin kysymyksessä\nolevan vain tavallisen etuvartiokahakan.\n\n»_Manninen_ seurasi sykkivin sydämin piilopaikastaan taistelun kulkua.\nVäliin laukaustenvaihto heikkeni, väliin kiihtyi, kunnes vihdoin\nkokonaan lakkasi. Piilossa oleva kohotti silloin päätään luullen, että\napujoukot olivat saapuneet ja karkoittaneet vihollisen. Mutta samassa\neräs ryssä tarrasi häntä niskaan vetäen hänet esille.\n\n»Sotilaat _Evald Simanainen_ ja _Torsten Silva_ makasivat\ntaistelukentällä verissään pistimillä raastettuina. Bolshevikit olivat\nsaaneet voiton. _Mannisen_ yrittäessä karata iskettiin häntä miekalla\nja heitettiin sitten heinäkuorman päälle. Seurue ajaa karahdutti\nsenjälkeen matkoihinsa suuntautuen kulkemaan Riikaa kohden.\n\n»Sotilas _Manniselle_ alkoi nyt kova aika. Hänen henkensä kyllä\nsäästettiin, mutta hänet ryöstettiin puti puhtaaksi, häntä tutkittiin,\npiestiin ja raahattiin vankilasta toiseen. Riiassa hän joutui samaan\nkoppiin 31 virolaisen sotavangin kanssa, joiden kera hänet kahden\nviikon perästä siirrettiin Pihkovaan. Siellä hän sai m.m. nähdä\npunaisten suuren paraatin. Senjälkeen kuljetettiin heitä jälleen\nvankilasta toiseen, piestiin ja kiusattiin nälällä ja kylmyydellä.\nSotilas _Manninen_ lähetettiin sitten jälleen monien virolaisten\nvankien mukana Pihkovaan tällä kertaa ammuttavaksi.\n\n»Asemasillan suuressa ihmistungoksessa hänen onnistui kuitenkin pujahtaa\nviime hetkessä kuolemaan tuomittujen jonosta kansanjoukkoon. Kun\nhän aivan yhtä ryysyisenä, likaisena ja nälkiytyneenä kuin muutkin\nkaupungin asukkaat ei kiinnittänyt punakaartilaisten huomiota, onnistui\nhänen välttää uudelleen vangiksi joutuminen. Monien seikkailujen\njälkeen hän pääsi vihdoin erään suomalaisen konduktöörin ja hänen\nvaimonsa avulla huhtikuun puolivälissä Suomen rajalle ja onnistui\nläpäisemään bolshevikien rajavartijoiden kuulasateen juostessaan\nRajajoen ylitse. Hän joutui sitten suomalaisten rajavartijoiden käsiin\nja saatuaan todistetuksi, ettei hän ollut bolsheviki, sekä päästyään\nkaranteenista hän vihdoin saapui kotiseudulleen, jossa häntä oli jo\nkauan pidetty kuolleena.»\n\n       *       *       *       *       *\n\n25 p:nä oli 1:sen komppanian tiedustelijoilla tulinen kahakka\nviertotien varrella Mustjoen sillan luona, Malupin kohdalla, vihollisen\netuvartijoiden kanssa, jotka tuhottiin.\n\nSamana päivänä osa Ramnekissa olevaa joukkuetta joutui ankaraan\notteluun punaisten kanssa. Aamulla oli näet saapunut Adselista eräs\npoika, joka ilmoitti bolshevikien jälleen mellastavan kartanossa,\nmutta ei tiennyt heidän lukumääräänsä. Vänrikki _Havas_ lähetti\nsilloin 5-miehisen vapaaehtoisen patrullin ottamaan selvää vihollisen\nlukumäärästä. Siihen ilmoittautuivat seuraavat: korpraalit _Armas\nHyvönen_ ja _Yrjö Laaksonen_ ja sotilaat _Frans Järvihaavisto, Matti\nKuivamäki ja Viktor Virtanen_. Patrulli lähti liikkeelle klo 10 ap.\n\nEräs sen osanottajista kertoo:\n\n»Tienristeyksen ja Adselin välistä tietä edettyämme pari virstaa\nhevosella lähetämme sen takaisin ja jatkamme matkaa jalan pitkin\nmaantietä. Noin puolivälissä on suuri kylä, jonka asukkailta kyselemme,\ntietävätkö he mitään bolshevikeista. He ovat hyvin hätäytyneen näköisiä\nja vastaavat kieltäen. Jatkamme matkaamme aina Adseliin asti tapaamatta\nainoatakaan vihollista. Lähestymme varovaisesti puiston peitossa olevaa\nkartanoa ja menemme ensimmäiseen rakennukseen, joka on aivan tien\nvieressä. Se on suuri, tyhjä talli. Tuskin olemme päässeet sisälle,\nkun oven ohitse kulkee 4-miehinen punaisten patrulli. Tirkistelemme\novenraosta ja näemme bolshevikien liikuskelevan puistossa ja pihalla.\nAivan tallin vieressä on pienempi palvelusväen rakennus. Me menemme\nsinne sisälle. Talonväki, joka on valkoista, pelästyy kovin meidät\nnähdessään luullen meidän olevan mennyttä miestä. Saamme kuulla, että\npunaisia on kartanossa ainakin 150 jalkamiestä ja 50 ratsua. Kiitämme\ntiedosta ja palaamme talliin.\n\n»Hurjanrohkea _Laaksonen_ ehdottaa, että avaisimme tulen kartanoa kohden\nja pelästyttäisimme siten polsuja hiukan. Mutta samassa eräs punainen\najaa hevosella ja reellä tallin oven ohitse suuntautuen Taivolaan päin.\nVakoilija, ajattelemme ja lähdemme perään, mutta hevonen juoksee niin\nnopeasti, ettemme saa sitä kiinni.\n\n»Pääsemme kaikessa rauhassa takaisin ennenmainittuun kylään\npuolimatkassa taivaltamme. Menemme erääseen torppaan pyytämään ruokaa.\nSaamme sitä, mutta syödessämme ihmettelemme torpanväen hätäytynyttä\nja hermostunutta käytöstä. Lähdemme sitten hakemaan toisesta torpasta\nhevosta kyytiin. Kun paraillaan valjastamme, huomaa _Järvihaavisto_\nkiikarillaan, että maantien toisella puolen, n. 300 m. päässä olevan\ntalon nurkalla on punaisia, n. 30—40 miestä.\n\n»Jätämme hevoset siihen ja painumme maantielle. Yht'äkkiä pamahtaa\nyhteislaukaus talon nurkalta, ja kuulat vinkuvat korvissamme. Alamme\njuosta, mutta samalla kuulia rupeaa tulemaan myöskin takanamme olevista\ntaloista, joista juuri äsken lähdimme. Kuulat vingahtelevat niin,\nettä maantiellä olo käy epävarmaksi. Sentähden alamme juosta peltoa\npitkin maantien vasemmalla puolen olevaa torppaa kohden aina väliin\npysähtyen ja antaen tulta milloin taakse, milloin sivulle. Pääsemme\njuuri torpan luo, kun yht'äkkiä n. 10 m. päässä edessämme olevasta\nmaailmansodanaikaisesta juoksuhaudasta saamme kuularyöpyn vastaamme.\nOlemme siis piirityksissä kolmelta taholta, ja neljännellä sivulla on\naava jäätikköpelto, jossa olisimme varmasti kuoleman omat.\n\n»Epätasaista tulitaistelua kestää neljännestunnin, jolloin\njuoksuhaudassa olevista punaisista kaatuu ainakin 6 miestä, mutta\nmeihin ei, ihme kyllä, osu kehenkään, vaikka ammumme seisaaltamme ilman\nmitään suojaa. Sitten joku meistä heittää käsipommin juoksuhautaan,\nja toiset seuraavat heti esimerkkiä. Niillä on bolshevikeihin kamala\nvaikutus. He pakenevat asemistaan. Siinä heitä kaatuu vielä 3 tai 4.\n\n»Viipymättä loikkaamme juoksuhaudan poikki. Siinä _Laaksonen_ ampuu\nvielä yhden juoksuhaudassa olevan miehen, jolla on yllään tavattoman\nhienot turkit, ja joka muutenkin on komea ja upseerin näköinen. Hän\nsieppaa kaatuneen vyöltä siinä riippuvan nagaanin ja povitaskusta\nlompakon. Menemme jälleen maantielle, joka sillä kohdalla on metsän\npeitossa. Luulemme kahakan jo loppuneen. Mutta punaiset koettavat vielä\noikealta sivustalta kiertoliikettä siinä kuitenkaan onnistumatta.\n\n»Samassa tulee vastaamme bolsheviki, joka pääsi käsistämme Adselissa.\nHuudamme hänelle, että hän antautuisi, mutta hän kääntää hevosensa ja\nkoettaa paeta. Ammumme muutamia laukauksia, mutta hevonen ei pysähdy.\nArvelemme jo, ettemme pitkän matkan ja häikäisevän auringonpaisteen\ntakia osuneet, mutta vähän matkan päässä näemme maantien vieressä\nolevassa metsäaukeamassa hevosen seisovan paikoillaan; polsu makaa\nreessä suullaan monen kuulan lävistämänä. Vieritämme ruumiin pois\nreestä ja lähdemme ajamaan eteenpäin. Saavuttuamme joukkueemme luo\njätämme vänrikki _Havaalle_ raportin retkestämme.\n\n»Tutkiessamme _Laaksosen_ anastamaa lompakkoa löydämme sieltä passin\nja valokuvan, jotka osoittavat, että bolsheviki on ollut saksalainen\nupseeri L. Valkin asukkailta saamme myöhemmin kuulla, että L. on ollut\npunaisten etelärintaman ylimpiä päälliköitä, ja että m.m. Valkissa\nennen sen valloitusta murhatut ja kidutetut valkoiset oli juuri hänen\nkäskystään teilattu.»\n\n       *       *       *       *       *\n\n2:nen ja 3:s komppania sekä 1:nen K.K.K. saapuivat junalla enemmittä\nseikkailuitta Valkiin 24 ja 25 p:nä, samoin 2:nen pataljoona, tykistö,\ntiedonanto-osasto ja ratsue maanteitse Hoppenhofin kautta. Pääjoukkojen\njatkaessa niihin Hoppenhofissa liittyneiden 1:sen komppanian ja 2:sen\npatterin kera matkaansa Alakylää kohden jätettiin Hoppenhofiin 2\nryhmää 6:nnesta komppaniasta jääkärivänrikki _Dahlmanin_ johdolla\naseman komendantin, alikapteeni _Soalsin_ käytettäviksi. Niiden tuli\nvirolaisen panssariauton tukemana estää bolshevikeja räjähdyttämästä\nMustjoen rautatiesiltaa, jota he jo uhkasivat. Ryhmät suorittivatkin\ntehtävänsä erittäin hyvin ajaen vihollisen pakoon ja ottaen pari\nvankia. 2 ryhmää 4:nnestä komppaniasta oli niinikään jäänyt vartioimaan\nMustjoen maantiesiltaa, kunnes virolaiset asettuivat heidän tilalleen,\njolloin ryhmät saattoivat kiiruhtaa muiden perässä Valkiin, jonne\npääjoukot olivat saapuneet 26 p:nä klo 11 ap.\n\nPohjan Poikain vetäytyessä Marienburgista Valkia kohden sattui\nkuitenkin vielä yksi onnettomuus. 3:nnen patterin kuormasto lähdettyään\nMarienburgista 25 p:nä kulki harhaan lähtien Seltinghofiin päin. 3\nkm. sen pohjoispuolella kuormasto joutui saarroksiin. Sen onnistui\nvasta kiivaalla taistelulla raivata itselleen tie vapaaksi. Se menetti\ntällöin kaatuneina 2 sotilasta, _Knut Haaranojan_ ja _Matti Salosen_,\njoiden ruumiit jäivät vihollisen haltuun. Punaisten käsiin joutui\nlisäksi saaliina 26 hevosta, 3 parivaljakon ja 8 yksivaljakon ajorekeä\nvaljaineen, 14 satulaa ja osa kansliapapereita.\n\nKoko Pohjan Poikain rykmentti oli jälleen koolla Valkissa 26 p:nä\ntavattoman raskaan ja pitkän, joskin myös erikoisen kunniakkaan\ntaistelukauden jälkeen.\n\nUrhoollisuudesta Marienburgin taisteluissa koroitettiin »Viron Armeijan\nYlipäällikön käskyssä Tasavallan sotajoukoille N:o 15» maaliskuun 13\np:ltä seuraavat Pohjan Pojat:\n\nJääkärivänrikki _Johannes Tamminen_ jääkäriluutnantiksi, vääpelit\n_Erkki Estola, Toivo Lehtonen, Väinö Aug. Miettinen_ ja _Theodor\nPaavilainen_, varavääpelit _Eero Rekola, Yrjö Riikonen_ ja Veli Ruuth\nsekä aliupseeri Leo Teikari vänrikeiksi.\n\n\n\n\n6. Pohjan Poikain rykmentin viimeinen vaihe.\n\n(Lepoaika Valkissa, viides taistelukausi (Petserin rintamalla) ja\nrykmentin hajautuminen.)\n\n\nPalattuaan Valkiin Pohjan Poikain rykmentti asettui entisiin\nmajapaikkoihinsa. Jälleen aloitettiin taistelukautta aina seuraava\nuusi järjestely ja joukko-osastojen täydentäminen ja ryhdyttiin\njokapäiväisiin harjoituksiin ja vartiopalvelukseen. Elämä rykmentin\nkeskuudessa koetettiin palauttaa ennalleen.\n\nMutta siinä ei onnistuttu. Sotilaat kävivät kyllä harjoituksissa,\nsuorittivat vartiopalvelusta säännöllisesti, viettivät vapaita\niltojaan valkuaisten tuttaviensa luona, sotilaskodissa, juhlissa tai\n»elävissäkuvissa». Ulkonaisesti kaikki oli siis ennallaan. Mutta\nsittenkin — jotakin aivan oleellista puuttui. Se oli innostus.\n\nKoikylän ja Marienburgin rintamakaudet oli kyllä kaikkine\nyliluonnollisille rasituksineen oikealla suomalaisella sisulla\nkestetty, mutta kun ne nyt olivat ohi, herpautui ote. Kun taistelut\nolivat tauonneet, huomattiin, miten hiljaiseksi oli käynyt ympärillä.\nKomppanioiden rivit olivat harventuneet, perin monet ystävät ja toverit\nolivat poissa, toiset olivat kaatuneet, toiset makasivat haavoittuneina\nTarton, Tallinnan tai Helsingin sairaaloissa kamppaillen kuoleman\nkanssa. Sotilaille oli ennen Marienburgin taistelukautta vihjailtu,\nettä se olisi viimeinen voimainponnistus, jonka jälkeen heidät\npäästettäisiin kotimaahan. Kun nyt vapautusta ei tullutkaan, tuntui se\npettymykseltä.\n\nKaiken lisäksi saapui maaliskuun 1 p:nä sanoma Marienburgin\nmenetyksestä. Se sai kaikkien Pohjan Poikain mielet kuohumaan.\n\nEversti _Kalm_ tiedusteli kaksi kertaa kenraali _Wetzeriltä_ syytä\nkauppalan jättämiseen. 4 p:nä hän sai seuraavan ilmoituksen:\n\n»Marienburgin luovuttamisen aiheutti Tarton pataljoona, joka ilman\nsyytä jätti asemansa Marienburgin edellä.»\n\nVastaus ei ollut suinkaan omiaan rauhoittamaan katkeroittuneita mieliä.\nMarienburg menetetty! Marienburg, jonka vuoksi niin moni Pohjan Poika\noli uhrannut kukoistavan elämänsä ja vielä useammat terveytensä! Se oli\nliikaa.\n\nMutta ei siinä kyllin. Ensimmäistä tappion sanomaa seurasi uusia. Asema\ntoisensa jälkeen joutui jälleen viholliselle, kunnes tykkien jyske taas\nkantautui läheltä Valkin kaupunkiin. Maaliskuun puolivälissä virolaiset\njättivät bolshevikeille Koikylänkin. Jääkärikapteeni _Hannula_\nmainitsee rintaman maaliskuun alkupuolella olleen Valkista enää vain\n6 km. päässä ja tavanneensa tällöin eräällä ratsastusmatkallaan\nvirolaisen patterin Vinagin talon luona, n. 3 km. päässä Valkista\nlounaiseen, pommittamassa Tulbea ja Saulekin asemaa, jotka taas olivat\nvihollisen hallussa.\n\nNämä sanomat katkeroittivat yhä enemmän Pohjan Poikain väsyneitä\nmieliä. He alkoivat halveksia virolaisia joukkoja arvellen, etteivät\nne pystyneet mihinkään. Tällöin syntyi myös tuo sittemmin Pohjan\nPoikain keskuudessa verrattain yleinen, seurauksiltaan erittäin\nvahingollinen mielipide, että heitä oli aikomus käyttää aina korvaamaan\nvirolaisten joukkojen tappioita, kunnes koko Pohjan Poikain rykmentti\nolisi huvennut olemattomiin. Siihen he eivät tahtoneet alistua.\nSotilaat arvelivat, ettei kannattanut taistella virolaisten puolesta,\nkun he itse eivät kuitenkaan muka kykenisi vapauttaan säilyttämään.\nVapaaehtoiset eivät tulleet ajatelleeksi, miten vaikeassa tilanteessa\nvirolaiset siihen aikaan olivat bolshevikien rynnistäessä suurin\nvoimin pitkille rintamanosille riittämättömiä virolaisia joukkoja\nvastaan. Marienburgin säilyttäminen olisi vaatinut suuria voimia itse\nkauppalan ja koko rataosan Valk—Marienburg suojaamiseksi. Niitä ei\nollut mistään saatavissa, eivätkä ne heikot pataljoonat, jotka voitiin\nlähettää kauppalan suojaksi, lähimainkaan olleet tehtävänsä tasalla.\nVasta myöhemmin, sittenkuin Viron armeija oli kasvanut ja lujittunut,\nsaatettiin Marienburgin miehitys toteuttaa.\n\nMarienburgin menetyksen johdosta halu päästä kotimaahan kasvoi\nkasvamistaan. Työ oli sitäpaitsi tehty. Pohjan Pojat olivat täyttäneet\nvelvollisuutensa, vapauttaneet Etelä-Viron, vieläpä vallanneet suuren\nkaistaleen lättiläistäkin aluetta. Elleivät virolaiset pystyneet\nkäyttämään hyväkseen suomalaisten voittoja ja säilyttämään heidän\nvaltaamiaan alueita, niin se ei kuulunut heihin, arvelivat Pohjan\nPojat. He tahtoivat kotiin. Kun upseerit selittivät, ettei rykmentti\nvielä voisi kokonaisuudessaan palata kotimaahan, pyysivät yhä useammat\nyksityiset sotilaat vapautusta rykmentistä tai ainakin lomaa ilmoittaen\nsyyksi, että he olivat suorittaneet loppuun tehtävänsä. Eversti _Kalm_\nmyöntyikin useimmiten anomuksiin.\n\nPohjan Poikain rykmentin eri osastojen vahvuus helmikuun 28 p:nä oli\nseuraava:\n\n                 1:nen pataljoona:\n\n              Yhteensä  Lomalla  Sairaana  Komennettuna  Paikalla\n  Upseereja      18.      —.        2.           2.        14.\n  Alipääll.      89.      2.       13.           2.        72.\n  Miehistöä     632.      —.      109.          13.       510.\n  Yhteensä      739.      2.      124.          17.       596.\n\n                 2:nen pataljoona:\n\n              Yhteensä  Lomalla  Sairaana  Komennettuna  Paikalla\n  Upseereja      10.      —.        1.           1.         8.\n  Alipääll       85.      —.        4.           6.        65.\n  Miehistöä     704.      2.       45.          46.       611.\n  Yhteensä      799.      2.       50.          63.       684.\n\n                 Patteristo:\n\n              Yhteensä  Lomalla  Sairaana  Komennettuna  Paikalla\n  Upseereja       15.     —         —            3.        12.\n  Alipääll.       52.     —.        1.           1.        50.\n  Miehistöä      248.     1.       19.           2.      226.\n  Yhteensä       315.     1.       20.           6       288.\n\n                 Ratsue:\n\n              Yhteensä  Lomalla  Sairaana  Komennettuna  Paikalla\n  Upseereja.       1.     —.        —.           —.         1.\n  Alipääll.       10.     1.        —.           1.         8.\n  Miehistöä       50.     1.        6.           9.        34.\n  Yhteensä        61.      2.       6.          10.        43.\n\n                 Tiedonanto-osasto:\n\n              Yhteensä  Lomalla  Sairaana  Komennettuna  Paikalla\n  Upseereja        1.     —.        —.           —.         1.\n  Alipääll.       11.     —.        -.            1.       10.\n  Miehistöä       82.     —.        2.           11.       69.\n  Yhteensä        94.     —.        2.          12.        80.\n\nMielialan ollessa rykmentissä varsin painunut eversti _Kalm_ sai\nvastaanottaa ja julkaisi sotilaittensa tiedoksi seuraavat kaksi\nkirjelmää:\n\nValkin kaupungin valtuustolta:\n\n »Itsensä uhraavien ja rohkeiden Pohjan Poikain urhoollisella työllä on\n vihollinen karkoitettu kauaksi Viron rajojen ulkopuolelle. Yhä enemmän\n ja enemmän vapautuu yhteiskunta bolshevikien painavasta väkivallasta\n alkaen uudelleen isänmaan rakentamisen pyhää työtä.\n\n Käsittäen tämän lausuu Valkin kaupungin Hallinto kaikkien Valkin\n asukkaiden puolesta Teille ja Teidän johdollanne taisteleville\n sotureille syvimmän kiitoksensa ja sydämellisen toivonsa, että\n edelleenkin taistelisitte Valkin kaupungin ja koko vapaan Viron\n toivorikkaan tulevaisuuden edestä siksi, kunnes isänmaamme rajat\n tulevat täydellisesti vahvistetuiksi verenhimoisten vihollisten\n hyökkäyksiltä.\n\n Kaupungin esimies J. Kerg.\n\n Kaupungin valtuusmiehet: J. Kusin, H. Groos, J. Soo, W. Rikane, W.\n Kattoin. Sihteeri O. Edenberg.»\n\nja Viron Avustamisen Päätoimikunnalta:\n\n »Syvällä myötätunnolla on isänmaa seurannut Teidän taisteluanne\n Viron veljeskansan vapauden ja itsenäisyyden puolesta vaaran\n torjumiseksi eteläiseltä rajaltamme ja koko sivistysmaailmaa uhkaavaa\n tuhoa vastaan. Ihastuksella ja sydämellisellä kiitollisuudella on\n vastaanotettu tiedot Teidän loistavista voitoistanne ja syvällä\n surulla saatettu kalmiston rauhaan suuren asian puolesta kaatuneet\n toverinne. Teidän taistelunne kautta on Viro saanut tilaisuuden\n muodostaa oman armeijan, ja kiitollisena tulee Viron kansa aina\n muistelemaan Teidän osuuttanne vihollisen karkoittamisessa maan\n rajojen ulkopuolelle. Suomen arvo on maailman silmissä noussut sen\n kautta, että Suomi on Teidän kauttanne osoittanut olevansa ainoa maa,\n joka tällä hetkellä pystyy tehokkain asevoimin muitakin auttamaan\n vihollisen bolshevismin kukistamisessa. Kun nyt ensimmäinen jakso\n Teidän työssänne on päättynyt ja alkaa asemien raskas ja kestävyyttä\n vaativa puolustus, pyydämme me lausua Teille, niin päällystölle\n kuin alipäällystölle ja miehistölle kiitokset vaikeissa oloissa\n ja kunniakkaasti suoritetusta työstä, joka tulee muodostamaan\n loistavimpia lehtiä Suomen tähänastisessa historiassa. Koittakoon\n pian se aika, jolloin isänmaa saa lausua velvollisuutensa täyttäneet\n poikansa vieraalta maalta tervetulleiksi totiin.\n\n Viron Avustamisen Päätoimikunnan puolesta:\n\n Puheenjohtaja _Louhivuori_. Kansliapäällikkö _Peltonen_.»\n\nMutta nämä päiväkäskyissä julkaistut kirjelmät eivät luonnollisestikaan\npysyväisesti voineet vaikuttaa miehistön mielialaan parempaan päin.\nAlakuloisuus ja haluttomuus jatkuivat yhä. Päästäkseen irti niistä\nja kuluttaakseen aikaa Pohjan Pojat heittäytyivät huvittelemaan,\npääasiallisesti käymään kaupunkilaisten järjestämissä tanssiaisissa.\nNiiden ohessa sattui vapaaehtoisille useita seikkailuja, joista tässä\nyhteydessä tulkoon kerrotuksi vain yksi.\n\nMarienburgista palattuaan Pohjan Pojat taas kerran pistäytyivät\nmuutamaan iltamaan ja lyöttäytyivät virolaisten ja lättiläisten\nneitojen pariin tanssien heidän kanssaan. Muiden mukana oli vääpeli E.,\njoka juhlan päätyttyä lähti saattamaan neitoaan kotiin.\n\nMatkaa oli kaupungista tytön kotiin 5—6 virstaa. Perille vihdoin\nsaavuttuaan vääpeli E. aikoi jättää heti jäähyväiset, mutta tyttö pyysi\nhäntä käymään sisään teelle selittäen, että hänen äitinsä mielellään\nsalli sen. Pohjan Poika oli nälissään ja otti vastaan tarjouksen.\n\nNeitonen alkoi valmistaa teetä, jota odottaessaan vääpeli E. popsi\nhyvällä ruokahalulla erinomaisia juusto- ja mätivoileipiä. Mutta hetken\nkuluttua hän kuuli ulkoa epäilyttävää melua. Samassa riuhtaistiin\nulko-ovi väkivalloin auki, ja komentava ääni käski avaamaan tuvan oven.\n\nPohjan Poika arvasi, että piru oli merrassa — bolshevikit olivat oven\ntakana. Hetkeäkään arvelematta hän syöksyi suu leipää täynnä läpi\nkaksinkertaisten ikkunalasien. Tuskin hän oli päässyt ulos, kun kuulia\njo alkoi vinkua molemmin puolin päätä. Vääpeli E. suuntasi kulkunsa\nsuoraan kohti kaupunkia; hetken juostuaan hän pysähtyi ja ampui\npistolinsa makasiinin tyhjäksi päästäkseen irti vainoojistaan. Turhaan.\nLuoteja tuiskusi yhä taajemmin. Hänen täytyi lähteä jatkamaan pakoaan.\nMutta suuret saappaat haittasivat juoksua. Hän kuuli lätinkielisiä\nhuutoja ja huomasi takaa-ajajien tulevan yhä lähemmäksi. Silloin hän\nsieppasi nopeasti saappaat käteensä ja jatkoi matkaansa yli lumisten\npeltojen sukkasillaan. Vainoojat jäivät nyt kauas jälkeen, mutta\nhuudoista päättäen he seurasivat pakenevaa aivan kaupungin lähistölle\nsaakka. Hukka olisi varmaan vääpeli E:n perinyt, ellei pimeys olisi\nollut hänen suojanaan estäen bolshevikeja tähtäämästä tarkkaan.\n\nHeti päivän valjetessa muutamia Pohjan Poikia lähti vääpeli E:n\nopastamina tapahtumapaikalle. Tytön ilo oli suuri, kun hän vielä kerran\nnäki öisen kavaljeerinsa hengissä. Pojat ryhtyivät heti tutkimaan,\nolisiko kepponen ollut talonväen järjestämä, mutta huomasivat pian,\nettei asianlaita ollut niin.\n\nBolshevikeja oli ollut 6 miestä, jotka olivat väijyneet tienvieressä\ntapansa mukaan valvoen Pohjan Poikain joka askelta ja lähteneet\nseuraamaan vääpeli E:tä ottaakseen hänet elävänä vangikseen. Kiroten\nhe olivat palanneet takaa-ajosta ja uhkailleet panna maahan koko\ntalon kostoksi. He eivät kuitenkaan olleet ehtineet tehdä mitään\nmainittavampaa pahaa, he kun pelkäsivät, että Pohjan Pojat saapuisivat\npian suuremmin voimin.\n\nIsäntäväki tarjosi sitten kaikille saapuvilla oleville Pohjan Pojille\nteetä voileipien kera samassa huoneessa, josta talon tyttären\nkavaljeeri oli niin oudosti edellisenä yönä poistunut.\n\nTämä tapaus ei suinkaan ollut ainoa laatuaan. Lättiläisiä\npunakaartilaisia ja heidän kätyreitään liikuskeli itse kaupungissakin\nja ammuskeli, kerrotaan, Pohjan Poikia syrjäkaduilla piilopaikoistaan\nonnistumatta kuitenkaan ketään heistä surmaamaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKaiken tämän keskellä tehtiin myöskin vakavaa työtä Pohjan Poikain\nhenkiseksi virkistykseksi. Siitä kertoo Pohjan Poikain kenttäpappi,\npastori _af Björksten_ seuraavaa:\n\n»Jos yleensä sotilaiden parissa suoritettu työ on epäsäännöllistä, on\nasianlaita niin varsinkin taistelevan joukon keskuudessa. Rauhallinen\nkasarmielämä voi yht'äkkiä muuttua vaaralliseksi rintamapalvelukseksi.\nNäin ollen on mahdotonta tehdä tarkkaa ohjelmaa kenttäpapin työtä\nvarten tällaisessa joukko-osastossa. Hänen täytyy toimia, silloinkuin\nsiihen on tilaisuutta. Työ voi sentähden saada hyvinkin hajanaisen\nleiman. Kun vielä otamme huomioon niinkin lyhyen ajan kuin parisen\nkuukautta, ymmärrämme, että sen työn hedelmiä on vaikeaa löytää. Voin\nniin ollen kertoa vain muutamia omakohtaisia muistoja, kokemuksia ja\nhajanaisia piirteitä siitä työstä, jonka Pohjan Poikain kenttäpappina\nolin tilaisuudessa suorittamaan.\n\n»Vaarat ovat vieraalle maalle taistelemaan lähteneille joukoille\nhyvin suuret. En tarkoita vain niitä, joille sotilaat ovat\nalttiita rintamalla ollessaan vihollisen tulen alaisina, vaan myös\nniitä viettelyksiä, siveettömyyden ja alkoholin, jotka ovat mitä\nvaarallisinta myrkkyä nuorelle miehelle hänen ollessaan ensimmäistä\nkertaa vieraalla maalla, kaukana kodin suojelevasta piiristä.\n\n»Ensimmäiseksi tehtäväkseni niin ollen tuli järjestää tilaisuus,\njossa voisin lausua sotilaillemme toverillisen, varoittavan sanan.\nJärjestimme sen rykmenttimme lääkärin kanssa jo heti Tallinnaan\nsaavuttuamme. Lääkäri esitti lankeemuksen vaaroja terveydelliseltä\nkannalta, minä puhuin puhtaan miehuuselämän siunauksesta.\n\nMutta vain esitelmät ja puheet eivät yksin auta. Vapaa-aikansa sotilaan\non vietettävä jollakin tavalla. Veltto kasarmilla vetelehtiminen\nei häntä voi miellyttää. Ellei hänellä ole tilaisuutta hyvään\ntoveriseuraan, antautuu hän huonoon katuelämään. Onpa vielä sekin\ntietoisuus, että hän vieraana ja tuntemattomana on kaukana kotoisilta\nmailta, omiaan häntä viettelemään tuota kuiskausta kuulemaan: nauti,\nsillä huomenna kuolet!\n\nSotilaskodin järjestäminen tuli niin ollen ensimmäiseksi\nvelvollisuudekseni, kodin, joka tarjoten vapaaehtoisillemme tilaisuutta\nyhteiseen, toverilliseen seurusteluun voisi edes jossakin määrin\nkorvata heille sen, mitä he vieraaseen maahan lähtiessään ovat\nmenettäneet. Enkä ollut tässä suhteessa velvollinen ajattelemaan\nvain tovereitani, vaan myöskin heidän omaisiaan kotona, jotka tuska\nsydämessä heitä usein muistelivat. Niinpä eräs äiti kirjoitti minulle\nSuomesta:\n\n»Minulla on siellä poika, esikoiseni, äsken täyttänyt 17 v., ja\nsydämeni värisee joka hetki hänen puolestaan, hänen sekä ruumiinsa\nettä sielunsa puolesta. Pelkään, jos poikani siellä kaatuu, mutta\nmelkein enemmänkin pelkään sotaelämän siveellisiä vaaroja. Hän — monien\nrukousteni lapsi, olisi hirveätä, jos hänen puhdas lapsensielunsa\nsiellä saastuisi.»\n\nEikä hän suinkaan ollut ainoa. Monet muut äidit vapisivat samojen\nvaarojen vuoksi, tunsivat samaa tuskaa ajatellessaan nuorta poikaansa.\n\nValkin kaupungissa sain suuren lättiläisen teatteritalon\njärjestettäväksi sotilaskodiksi suomalaisille. Kaupungin ystävälliset\nja uhrautuvaiset naiset auttoivat, joten saimme kotimme ennen pitkää\njonkinlaiseen kuntoon. Paljon siinä kuitenkin vielä oli toivomisen\nvaraa, jos sitä varsinaisena kotina arvostelemme. Paremminkin voisimme\nkutsua sitä lukutuvaksi, jossa sotilaille tarjoutui tilaisuus käyttää\nmukanamme olevaa aivan pientä ja vaatimatonta kirjastoa, lukea\nkotimaasta saapuneita sanomalehtiä ja huolehtia usein hyvinkin laajasta\nkirjeenvaihdostaan. Jotta kotimme olisi tarjonnut jotakin vaihtelua\nyksitoikkoiseen sotilaselämään, järjestimme päivittäin yleisen ilmaisen\nkahvitarjoilun määrätunteina sotilaille. Pitkät jonot siinä seisoi\nharmaapukuista joukkoa odottaen vuoroaan nuorten naisten auliisti\npalvellessa.\n\nKotimme oli ennen pitkää ahkerassa käytännössä aamusta varhain aina\niltamyöhään. Useat kerrat siellä kahvit juotiin, sotakokemukset\nkertoiltiin puhumattakaan niistä lukemattomista sen suojissa\nsyntyneistä kirjeistä, joissa muistot ja ajatukset kaukaisille Suomen\nsaloille riensivät rakkaimpien luo.\n\nMeillä oli myöskin avara juhlasali käytettävänämme. Siellä pantiin\nsilloin tällöin toimeen pieniä sotilasiltoja. Ohjelma ei niissä ollut\njuuri monipuolinen. Soitosta huolehti rykmentin oivallinen soittokunta\ninnokkaan kapellimestari _Liljeströmin_ johdolla, siihen lisäksi jokin\npuhe tai esitelmä, mahdollisesti myöskin runo, joka juolahti muistiin,\nsuuria runokokoelmia kun ei ollut mukana, ja niin ohjelma oli valmis.\nKiitollisuudella voin puheiden ja esitelmien pitämisessä apuaan\nantaneista mainita varsinkin opettaja _Pihkalan_ ja insinööri _F. G.\nEmeleuksen_.\n\nTarjottiinpa meille kerran oloihimme nähden erinomaisen arvokas\ntilaisuus, kun laulaja Väinö Sola keskuudessamme vieraili. Kiitollisia\nolemme hänen sotilaille maaliskuun 10 p:nä järjestämästään\nlauluillasta, jossa hän reippaiden laulujen lomassa toi meille\ninnostavan, miehekkään tervehdyksen Suomesta. Vähän myöhemmin saimme\nlausua keskuuteemme tervetulleeksi toimittaja _Zidbäckin_, joka\nsanomalehtimiehenä oli tullut tutustumaan elämäämme. Sotilaskodissa\njärjestimme silloin tavanmukaisen iltamme, jossa hän teroitti mieliin\nretkemme merkitystä heimoustunteen kohottamiseksi.\n\nMutta toimintani ei suinkaan saanut vain tähän rajoittua. Minun oli\nmuistettava antaa Pohjan Pojille myöskin jotakin iäistä retkellä, jossa\nkuolema aina vaani lähellä. En voi olla mainitsematta muudatta sotilaan\nlausuntoa jo ensimmäisellä matkallamme Tallinnaa kohden. Laivalla aloin\nheti tehdä tuttavuutta näiden nuorten miesten kanssa, joiden parissa\nminun oli pappina toimittava seuraavien kuukausien kuluessa. Silloin\neräs rehti soturi lausui minulle: »Tuonen tuville kun matka käy, on\nhyvä, että pappi on matkassa.» Toinen kuvasi niitä tunteita, joita\nkarkeankin soturin povessa liikkuu syvimmällä: »Kun on yksin vaaran\nhetkenä, tulee väkisinkin tekemään tiliä omantuntonsa kanssa.»\n\nNämä ja monet muut lausunnot olivat minulle jo ensimmäisestä\nhetkestä terveellisenä muistutuksena sen tehtävän vakavuudesta, joka\nminun pappina varsinaisesti oli suoritettava. Jumalanpalvelusten\njärjestäminen, mikäli niihin tilaisuutta liikkeellä olevassa\nsotajoukossa on, ja haavoittuneiden parissa liikkuminen tulivat\ntoiseksi ja ehkä tärkeimmäksi tehtäväkseni.\n\nEnsimmäinen jumalanpalvelus oli meillä Tallinnan ruotsalaisessa\nkirkossa tammikuun 23 p:nä. Siellä huomasin ensi kerran puutteen, joka\nmeillä sitten jatkui pitkin matkaa. Meillä ei ollut yhtään virsikirjaa,\njoita ilman koko jumalanpalvelus on puolinaista. Tämän puutteen voimme\njossakin määrin poistaa painattamalla jokaista jumalanpalvelusta\nvarten pienen lehtisen, jossa oli pari virttä. Ilomme oli suuri, kun\neräänä päivänä joltakin tuntemattomalta siskolta sain vastaanottaa\nlaulukirjalähetyksen seuraavin tervehdyksin:\n\n»Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi ja sankariveljien kuolemattomien\nsielujen virvoitukseksi tulkoon se laulu, joka näiden laulukirjojen\nkautta ylös kohoaa siellä kaukana Suomi-kodista!»\n\n»Seuraavat jumalanpalvelukset olimme tilaisuudessa pitämään vasta\nmuutamien viikkojen kuluttua Valkin kaupungin kirkossa, koska joukot\nolivat olleet yhtämittaa liikekannalla. Täällä tulikin olomme\npitempiaikaiseksi, joten voimme jumalanpalveluksia pitää useimpina\nsunnuntaina. Ilahduttavaa oli todeta, miten sotilaat lukuisin joukoin\nsaapuivat kirkkoon silloinkin, kun siihen ei oltu annettu mitään\nvarsinaista komennusta. Toivatko jumalanpalvelukset, joissa tunnetut\nlapsuusajan virret kaikuivat, kotoisen tuulahduksen, vai oliko tarvis\nlähestyä Häntä, joka apunsa antaa vaaran hetkellä, on kysymys, johon\nitsekukin vain voi antaa vastauksen. Tulipa yksi ja toinen saarnan\npäätyttyä yksityisesti kanssani keskustelemaan. Nuo hetket avasivat\nnuoren miehen sydämen, jossa löytyi paljon hyvää ja kaunista monasti\nniin karunkin pinnan alta. Kotiin silloin usein ajatukset lensivät,\nmutta myöskin Taivaallisen Isän luo.\n\n»Vielä saakoon sijansa muutama kuvaus käynneistä haavoittuneiden\nparissa, jolloin syvä vakavuus täyttää äsken niin rajun,\ntaistelunhaluisen soturirinnan. Sodan äänet ovat vaimentuneet. Illan\ntyyni rauha levittää pehmeän vaippansa yli myrskyävän taistelukentän.\nTulin pieneen, matalaan majaan, jossa suomalaisia haavoittuneita virui\noljilla kovalla lattialla. Ensimmäisenä löysin nuoren, kirkassilmäisen\nsoturin, entisen koulutoverini. Hänen tuskansa oli suuri, vatsa oli\nammuttu läpi. Kun häneltä tätä kysyin, lausui hän hillitysti, hammasta\npurren: — Kyllä Pohjan Poika kärsii! Kuulin hänen hiljaa kuiskaavan\nsanat, jotka paljastivat sielun syvyydet: — Sieluni tyyneys, rauha ja\nonni lieventävät ruumiillisia kärsimyksiäni. Yhteisen, suuren Jumalamme\navulla paranen jälleen.\n\n»Toisenkin tapauksen muistan. Kenttäsairaalassa minut herätettiin\nkeskiyöllä. Nuori mies, kuoleva sankari tahtoi Herran Pyhää Ehtoollista\nnauttia. Sukeutui keskustelu tuhlaajapojasta, jolle vieraalla maalla\navautui tie Isän kotiin. Samanlaiseksi hänkin itsensä nyt tunsi.\nEhtoollista nauttiessaan yön yksinäisinä, hiljaisina hetkinä hän löysi\nlapsuutensa Jumalan jälleen.\n\n»Voisin mainita lukuisia samanlaisia tapauksia, jotka todistavat, miten\niäisyyskaipuu elää nuorenkin povessa. Varsinaisten jumalanpalvelusten\njärjestäminen haavoittuneille kävi mahdottomaksi, koska suuressa\nsalissa heitä oli vain muutamia kymmenten virolaisten joukossa. Mutta\nsitä enemmän koetin yksityisesti heidän kanssaan puhella.\n\n»Tuolla eräs saneli kirjettä, jonka hän pyysi minun kirjoittamaan\nkotiväelleen: Jumala on antanut retkillemme menestystä. Jääkää,\nrakas kotiväki. Luojan haltuun. Tuolla toinen tyynenä lausui syvän\nvakaumuksensa: Me sotilaat olemme siinä onnellisessa asemassa, että\nolemme lähempänä Jumalaa kuin muut. Meillä on kuolema aina silmiemme\nedessä, ja me ajattelemme: tapahtukoon Jumalan tahto — silloin rientää\ntyynin mielin taisteluun. Tuolla taas kuoleva sotilas kuiskaten tahtoi\nnauttia Ehtoollista. Muistot olivat kaukana kotisaloilla, sen äidin\nluona, joka opetti ensimmäiset rukoukset. Lapsuuden Jumala, jonka\nnuorukainen oli unohtanut, löytyi täällä jälleen.\n\n»Nämä käynnit antoivat myöskin raskaita velvollisuuksia suoritettaviksi,\nkuolevan sankarin viimeisten terveisten kotiin viemisen, isän, äidin\nehkä morsiamen kuultaviksi. Suru ja tuska sydämessä sellaista kirjettä\nkirjoitti. Kunpa voisi jotakin iäisyystoivoa lohdutukseksi antaa!\nMutta suru oli vastaanottajalle kaksin verroin suurempi. Eräs morsian\nkirjoitti minulle:\n\n»Kuolemaan en olisi häntä antanut, mutta kuolema riisti rakkaimpani.\nOlin varmaan niin kovia kokemuksia vailla. Niin lämpöinen, herttainen,\ntyyni, rauhallinen hän oli. Jään nyt yksin odottamaan, kunnes Jumalan\nkäsky kerran minullekin tulee. ‒ ‒ ‒ Muistiko viimeisinä hetkinä\nkotijoukkoa — morsianta? Muistiko ennen kaikkea Jumalaa? Hänen elämänsä\nosoitti aina, että Jumalaa muisti!»\n\n       *       *       *       *       *\n\nMarienburgin retkellä palattaessa myös useat upseerit pyysivät ja\nsaivat joko eron tai pitempiaikaisen loman rykmentistä. Komppanioiden\npäälliköt vaihtuivat.\n\nLuutnantti _Kalervo_ siirrettiin 3:nnen komppanian päällikkyydestä\nrykmentin esikuntaan liikenneupseeriksi ja hänen entiselle paikalleen\njääkäriluutnantti _Sainio_, joka kuitenkin jo muutaman päivän kuluttua\nsai pyytämänsä pitemmän loman ja palasi Suomeen. 3:nnen komppanian\npäälliköksi nimitettiin silloin urhea luutnantti _Jokioinen_, 1:sen\nK.K.K:n päällikkö, luutnantti _Simola_ pyysi ja sai eron, hänen\ntilalleen määrättiin kyvykäs vänrikki _Riikonen_.\n\n2:sen pataljoonan komentaja, jääkärikapteeni _Svinhufvud_ lähti\nmaaliskuun 12 p:nä sairaslomalle Suomeen. Pataljoonan väliaikaiseksi\nkomentajaksi nimitettiin vastikään Suomesta saapunut jääkärikapteeni\n_A.A. Salminen_. 6:s komppania sai jääkäriluutnantti _Sainion_ jälkeen\npäällikökseen jääkäriluutnantti _Mannisen_, joka kuitenkin palasi\nSuomeen jo maaliskuun 10 p:nä. Senjälkeen komppanian päällikkyys\njärjestettiin väliaikaisesti, kunnes muutaman päivän kuluttua\nluutnantti _Meriluoto_ nimitettiin tälle paikalle.\n\nMyöskin joukko muita upseereja erosi tai lähti lomalle Suomeen enää\npalaamatta. Rykmentti sai toisaalta jonkinverran uusia upseereja\npoistuneiden tilalle.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ kertoo näistä ajoista m.m. seuraavaa:\n\n»Mieliala ei enää ollut entisellään. Väsymystä ja haluttomuutta alkoi\nyhä enemmän ilmautua kaikkialla rykmentissä. Halu päästä Suomeen —\nainakin lomalle — tuli yhä yleisemmäksi alipäällystön ja miehistön\nkeskuudessa. Yleisenä mielipiteenä oli, että oli jo täytetty sitoumus,\njossa luvattiin palvella, kunnes vihollinen oli karkotettu Viron\nrajojen taakse. Näin olikin jo tapahtunut, ja bolshevikit oli ajettu\nvielä paljon kauemmaksikin. Asemasotaan ja rajojen pitkäaikaiseen\npuolustamiseen sopimus ei sotilaiden mielestä velvoittanut, enkä omasta\npuolestanikaan katso sitä voitavan niin tulkita.\n\n»Yleisesti kuuli kysyttävän, miksi enää harjoiteltiin, kun kuitenkin\nkohta lähdettäisiin Suomeen. Palvelusta ei kuitenkaan laiminlyöty,\nharjoituksissa käytiin tunnollisesti, vaikkakin haluttomasti.\nAinoastaan yksi kuuliaisuusrikos tässä suhteessa tapahtui 3:nnen\nkomppanian erään kerran kieltäytyessä lähtemästä harjoituksiin.\nSotilaat esittivät syyksi rikkinäiset jalkineet. Totta olikin, että ne\nolivat mitä kurjimmassa kunnossa, jonka vuoksi täytyi ainakin puolet\nmiehistöstä vapauttaa harjoituksista. Tapahtuman johdosta 3:nnen\nkomppanian päällikkö ja joukkueenjohtajat jättivät erohakemuksensa,\njoihin ei kuitenkaan suostuttu.\n\n»Kysymys rykmentin koko olemassaolosta oli tähän aikaan tärkein.\nMarienburgin retken aikana kypsyi eversti _Kalmissa_ päätös\nlopullisesti katkaista suhteet kenraali _Wetzerin_ esikuntaan. Sitä\nvarten hän kutsui upseeriston koolle maaliskuun 1 p:nä ja esitti\nsille suunnitelman, että Pohjan Poikain rykmentti erotettaisiin\nkenraali _Wetzerin_ alaisuudesta ja alistettaisiin operatiivisessa\nsuhteessa välittömästi Viron armeijan ylipäällikön alaiseksi jääden\ntaloudellisessa suhteessa edelleen Viron Avustamisen Päätoimikunnan\nalaiseksi. Kokouksessa oli läsnä myös maisteri _Herman Stenberg_,\njoka vähän aikaisemmin oli astunut rykmentin palvelukseen. Samalla\nsekä eversti _Kalm_ että maisteri _Stenberg_ viittasivat siihen,\nettä rykmentin toiminta tulevaisuudessa suuntautuisi Inkeriin sen\nvapauttamiseksi. Suunnitelman toteuttamiseksi eversti _Kalm_ matkusti\nseuraavana päivänä Tallinnaan.\n\n»Tuloksena neuvotteluista oli, kuten Viron Avustamisen Päätoimikunta\nsähkösanomallaan ilmoitti, että suomalaiset joukot operatiivisessa\nsuhteessa siitä lähtien tulivat olemaan suorastaan virolaisen\nylipäällystön alaisina pitäen kuitenkin edelleen oman intendenttuurin,\noman sairashoidon, etapin y.m.s.\n\n»Kaikki näytti siis hyvältä. Mutta asiat eivät olleet vielä likimainkaan\nselvät. Päinvastoin ne alkoivat yhä enemmän sotkeutua. Kävi ilmi, että\neversti _Kalmin_ ja Päätoimikunnan välillä, ilmiriita oli puhkeamassa.\nIlma tuntui olevan intrigeillä ladattu. Oli tosiaan kummallista, ettei\nPäätoimikunnan jäsenistä tai edustajista kukaan koko sotaretken aikana\nvaivautunut käymään tervehtimässä Pohjan Poikia, ottamassa selvää\nheidän oloistaan ja tarpeistaan voidakseen niistä huolehtia. Se ainakin\noli vähin vaatimus, joka heille voitiin asettaa tässä suhteessa,\nkun ottaa huomioon, että kaikki se juhliminen, joka heidän osakseen\nTallinnassa y.m. tuli, todellisuudessa oli vain heijastusta siitä\nloistosta, jonka rintamalla annetut veriuhrit ja saavutetut voitot koko\nsuomalaiselle avustukselle loivat. Ei risaisissa jalkineissa, joista\nuseimmista paljas jalka paistoi, lumisohjussa kahlaava rintamasotilas\nkoreiden juhlapuheiden lukemisesta paljonkaan hyötynyt.»\n\n[Tohtori _Louhivuori_ huomauttaa tähän: Päätoimikunnan edustaja\nTallinnassa oli määrätty pitämään huolta yhteydestä Pohjan Poikain ja\nPäätoimikunnan välillä. Se tapa, jolla eversti _Kalm_ alusta pitäen\nsuhtautui Päätoimikuntaan, teki viimemainitun jäsenille mahdottomaksi\nmieskohtaisen käynnin rintamalla, joka tietysti oli kokonaan hänen\nmääräysvaltansa alainen. Tiedot, jotka Päätoimikunta sai oloista Pohjan\nPoikain rykmentissä, olivat vaillinaisia. Ei edes vahvuusluetteloja\ntoimitettu Päätoimikunnalle koko aikana. Tallinna ja ylipäällikön\nesikunta olivat niin ollen ainoat, joiden kautta Päätoimikunnan\noli mahdollista vaikuttaa asioiden kulkuun. Rykmentinkomentajan\nluottamuksellinen suhtautuminen Päätoimikuntaan olisi epäilemättä\nhelpottanut asioiden hoitamista ja säästänyt sotilaat monilta\nkärsimyksiltä. — Koko sodan aikana Päätoimikunnan jäseniä ei kertaakaan\nmatkustanut Tallinnaan ottaakseen osaa juhlallisuuksiin, vaan joka\nkerta välttämättömissä asioissa. Se, että virolaiset järjestivät\nsilloin heitäkin varten juhlallisuuksia, ei riippunut Päätoimikunnasta.]\n\n»Eversti _Kalmin_ menettelyyn taas näyttävät vaikuttaneen liiaksi hänen\nloukattu ylpeytensä ja kunnianhimonsa, joita hän ei aina kyennyt\ntarpeeksi hillitsemään. Alkoi myös ilmetä, että eversti _Kalm_ aikoi\nkatkaista välinsä Päätoimikuntaankin ja ryhtyä aivan itsenäisesti\ntoimimaan. 1:sen pataljoonan upseeristossa nämä ilmiöt synnyttivät\nvakavia arveluja siitä, että rykmenttimme saattoi joutua kaikenlaisten\nintrigien ja pyyteiden leikkikaluksi, jotka syrjäyttäisivät retken\nalkuperäisen tarkoituksen ja saattaisivat joukkomme aivan epävarmaan\nasemaan, varsinkin, jos siteet Päätoimikuntaan ja kotimaasta tulevaan\navustukseen kokonaan katkeaisivat.\n\n»Toistaiseksi ei kuitenkaan ollut muuta tehtävää kuin jäädä odottavalle\nkannalle, ylläpitää kuria joukoissa ja saada mielet pysymään\nrauhallisina. Kuuliaisuusrikoksia ei edellämainittua yhtä tapausta\nlukuunottamatta sattunutkaan. Kuri oli yhä mallikelpoinen, ja\npataljoonan miehistö käyttäytyi moitteettomasti.\n\n»Mieliala oli kuitenkin levoton, ja kaikenlaisia juoruja ja huhuja,\nkuten tavallista tällaisissa olosuhteissa, oli liikkeellä, ilmeistä\noli myöskin, että jotakin kiihoitusta sivultapäin harjoitettiin.\nSe tapahtui kuitenkin niin salassa ja huomaamatta, että sen\nlähdettä ei voitu keksiä. Kaiken lisäksi tuli se, että suuren osan\npataljoonan alipäällystöä ja miehistöä — noin puolet silloisesta\ntaisteluvahvuudesta — 1897 ja 1898 syntyneinä oli aivan kohta\nmatkustettava kutsuntaan Suomeen.\n\n»Rykmentin käskyssä maaliskuun 9 p:itä kohdassa 4 ilmoitettiin: 'Uudet\nsopimukset laaditaan kohdakkoin, ja kun ne on saatu, tulee rykmentti\nuudestaan muodostettavaksi ja ne sotilaat vapautetuiksi Suomeen, jotka\nuuden sopimuksen mukaan eivät enää halua edelleen palvella.' Mielialan\nrauhoittamiseksi kutsuin kokouksen, jossa olivat läsnä pataljoonan\nupseerit ja kunkin komppanian alipäällystön ja miehistön valitsemat\nedustajat. Siitä kävi ilmi, että alipäällystön ja miehistön keskuudessa\nyleisesti haluttiin takaisin Suomeen. Selostin tilannetta ja ilmoitin,\nettä eversti _Kalm_ matkustaa heti Suomeen ja tuo ratkaisun tullessaan,\njolloin jokaisella oli oleva vapaus valita. Siihen mennessä oli\npysyttävä rauhallisina ja täytettävä edelleenkin velvollisuudet, minkä\nkaikki lupasivatkin.»\n\nPohjan Pojat eivät kuitenkaan vielä päässeet kotimaahan.\n\nPunaiset olivat alkaneet helmi- ja maaliskuun vaihteessa voimakkaan\nrynnistyksen myöskin Petserin rintamalla, jossa virolaisten täytyi\nperäytyä. Maaliskuun 11 p:nä bolshevikit valtasivat Petserin kauppalan,\njatkoivatpa senkin jälkeen etenemistään.\n\nTilanteen käydessä tällä suunnalla arveluttavaksi tarvittiin jälleen\nsuomalaisten apua. Pohjan Poikain rykmentin täytyi jälleen lähteä\ntaisteluun.\n\nEversti _Kalm_, joka rykmenttinsä koossa pysyttämistä koskevien\nneuvottelujensa vuoksi oli estetty itse ottamasta johtoa käsiinsä\nalkavalla taistelukaudella, julkaisi rykmentilleen seuraavat määräykset:\n\n »Operationikäsky N:o 12.\n\n Valkissa 11.3. 19.\n\n 1. Tilanteen pelastamiseksi Pihkovan rintamalla määrään Jääkärimajuri\n _Snellmanin_ suorittamaan sivusta-liikkeen Isborskin suunnassa\n ja tulee hän tässä tehtävässä saamaan direktivit suoraan Eversti\n _Puskarilta_ tai hänen esikuntapäälliköltään Kapteeni _Muttilta_.\n\n 2. P.P. II Patalj. Jääkärikapteeni _Salmisen_ johdolla tulee tässä\n tehtävässä olemaan jääkärimajuri _Snellmanin_ käskyn alaisena.\n\n 3. P.P. I Patalj. ottaa vastaan II Patalj. vahtipaikat klo 10:ksi 12.3.\n\n 4. Jääkärimajuri _Snellmanin_ käytettäväksi yhteyden pitoa varten\n tulee myös P.P. Ratsuosasto sekä kaksi moottoripyörää 2. Divisionalta.\n\n 5. Rykmentin lääkäri _Kalpa_ huolehtii siitä, että jääkärimajuri\n _Snellmanin_ joukkojen mukana on tarpeellinen saniteettihenkilökunta\n ja -tarpeet.\n\n 6. Tarpeelliset junat majuri _Snellmanille_ hankkii 2. Divisiona.\n\n                                            Hans _Kalm_.\n                                 Eversti ja Pohjan Poikain Komentaja.»\n\nMutta rykmentti ei ollut enää sama kuin ennen. Upseeriston keskuudessa\nvallitsi riitaisuuksia, joihin tässä ei ole aihetta puuttua, mutta\njotka tultuaan miehistön korviin kiihdyttivät yhä sotilaiden halua\npalata kotimaahan. Kevät teki myöskin tuloaan yllyttäen koti-ikävää.\nVarustukset olivat kuluneet kehnoiksi. Palkkarahat suoritettiin uusissa\nViron valtion obligatsioneissa, joita siviiliväestö ei mielellään\nottanut vastaan, ja joita oli vaikeaa käsitellä vaihtorahan puutteen\nvuoksi. Sotilailla oli siis yllin kyllin valittamisen syytä. Se yhdessä\nretken tuottamien monien pettymysten ja yleisen väsymyksen kanssa teki\nmiehistön haluttomaksi uusille sotaretkille lähtemään.\n\nOn vielä otettava huomioon rykmentin Marienburgin retken jälkeen\nhöllentynyt kuri. Upseerien auktoriteetti oli alkanut horjua. Kaikki\ntämä yhdessä aikaansai sen, että osa 4:nnen komppanian miehistöstä\nkieltäytyi enää lähtemästä rintamalle. 6:s komppania osoittautui myös\naluksi haluttomaksi enää jatkamaan taistelua perustellen päätöstään\nsillä, ettei komppanialla ollut kokenutta päällystöä, senjälkeenkuin\nsen upseereista 1 oli kaatunut ja useampia haavoittunut. Upseerien,\netenkin komppanioiden päällikköjen, vetoomus sotilaiden velvollisuuden-\nja kunniantuntoon vaikutti kuitenkin sen, että suurin osa sotilaista\nsuostui lähtemään muutamien harvojen pitäessä itsepäisesti kiinni\npäätöksestään olla lähtemättä »valloittelemaan vieraita maita Virolle»,\nkuten he selittivät. 1:sessäkin pataljoonassa kuohui samaan aikaan. Se\nkäy ilmi jääkärikapteeni _Hannulan_ maaliskuun 14 p:nä pataljoonalleen\njulkaisemasta, seuraavan-sisältöisestä kirjelmästä:\n\n »I Pataljoonalle.\n\n Viime päivinä on sattunut tapauksia, jotka pakottavat minut\n kääntymään kaikkien niiden puoleen, joille 1 Pataljoonan kunnia\n ja maine on rakas. Joistakin tuntemattomista pimeistä lähteistä\n on nimittäin levitetty ilkeämielisessä tarkoituksessa huhu, että\n I Pataljoona muka aikoisi väkivoimin estää II Pataljoonan lähdön\n rintamalle pelastamaan uhatun aseman Pihkovan suunnalla. Onpa myös\n kerrottu, että minä olisin tällaisten suunnitelmien takana. Kun\n mainittu huhu minulle ilmoitettiin, torjuin mitä jyrkimmin moisen\n valheellisen puheen, joka vain on omiaan tahraamaan I Pataljoonan\n kunniakasta nimeä. Huomautin, kuinka mahdoton ja naurettava moinen\n huhu on, sillä mainehikkaampaa tietä kuin se, minkä I Pataljoona on\n Viron vapaussodassa itselleen raivannut, tuskin mikään muu joukko\n on kulkenut. Kaikessa tapauksessa — pimeät voimat ovat liikkeessä\n tarkoituksella saada aikaan hajaannuksen Pohjan Poikien keskuudessa.\n Nämä voimat käyttävät juuri hyväkseen kaikenlaisia ulkonaisia\n hankaluuksia, puutteita y.m. tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.\n Meidän on muistettava, että Suomessakin on meillä paljon vihamiehiä,\n jotka kateudesta y.m. alhaisista syistä toivovat Pohjan Poikain\n kunniakkaalle historialle häpeällistä loppua ja jotka paraillaan\n koettavat mustata meitä, himmentää meidän urotekojemme mainetta. Mutta\n tämä vihollinen ei kuitenkaan ole vaarallisin. Meidän on muistettava,\n että sillä vihollisella, jota vastaan olemme taistelleet, on mitä\n laajakantoisin ja taitavasti järjestetty vakoilu- ja kiihoitustoiminta\n käynnissä kaikkialla. Sen vihollisen sormet ulottuvat meidänkin\n joukkoomme. Olemme kohdanneet tämän vihollisen useita kertoja\n taistelukentällä ja aina voittaneet. Mutta vaarallisempi ja\n vaikeampi voittaa on tämä vihollinen taistelukentän ulkopuolella,\n sen takana. On saatu epäämättömiä todisteita, että vihollisemme\n paraikaa punoo juomaan keskuudessamme. On mahdollista, että sen\n kylvö joissakin heikoissa sieluissa lankee suotuisaan maaperään.\n Minä vetoan senvuoksi taistelukentillä, tulessa ja vaaroissa\n vahvistetun asetoveruutemme nimessä teidän kaikkien kunniantuntoonne,\n ettette antaudu mihinkään harkitsemattomiin tekoihin. Itse ette\n sillä mitään voita, vihollisillemme se merkitsee arvaamatonta\n menestystä. Siinä neuvottelussa, joka muutama päivä sitten\n pidettiin upseeriston, alipäällystön ja miehistön kesken, sovittiin\n yhteisestä menettelytavasta ja mitenkä nykyiseen tilanteeseen on\n suhtauduttava. Päätettiin, että on vältettävä ja vastustettava\n kaikkia ajattelemattomia tekoja ja odotettava rauhallisina asioiden\n piakkoin tapahtuvaa ratkaisua sekä edelleen horjumatta täytettävä\n velvollisuutemme. Tästä päätöksestä on pidettävä kiinni. Ratkaisu\n ei kauvaa viivy. Rykmenttimme komentaja on sitä varten matkustanut\n Suomeen ja tuo hän ratkaisun tullessaan. Silloin on jokaisella oikeus\n vapaasti valita. Teidän, jotka nurkumatta olette kestäneet kaikki\n sotaretken vaivat ja voittaneet vihollisen lukuisissa taisteluissa,\n on nyt voitettava oma itsenne, eikä antauduttava kärsimättömyyden ja\n kavalien huhujen valtaan. Meidän on muistettava; mikä kauvaksi kantava\n historiallinen merkitys meidän osanotollamme Viron vapaustaisteluun\n on ollut ja minkä suurtyön siinä olemme suorittaneet. Meidän on\n muistettava, kuinka arvaamattomassa määrässä työmme on kohottanut\n Suomen nimen kunniaa ja arvoa koko maailman silmissä. Katsokaamme\n myös, ettemme tätä kirkasta kiipeämme viime hetkessä tahraa.\n Kokonaisen kansakunnan kohtalo lepää tällä hetkellä pääasiallisesti\n meidän hartioillamme, kansakunnan, jonka puolesta lukuisat veljemme jo\n ovat henkensä ja verensä uhranneet. Älkäämme antako heidän uhrauksensa\n hedelmien itsekkäistä syistä hukkaan joutua. Heidän muistonsakin jo\n yksistään velvoittaa meitä.\n\n Tietoisuus siitä, mikä merkitys tällä pienellä suomalaisjoukolla\n on ollut ja edelleenkin on Viron kansalle, minkä suurtyön se on\n suorittanut, se on omiaan täyttämään meidän jokaisen mielen ylpeydellä\n ja ilolla. Älkäämme antako tämän ylpeyden vaihtua häpeän tunteeseen.\n Meidän on jokaisen tiedettävä, että lukumäärämme ja aseemme eivät ole\n ainoa tekijä työmme tuloksissa, vaan vielä enemmän nimemme varjo, joka\n uhkaavana leviää rintaman eri osien yli, pelkkä olemassaolomme, joka\n antaa virolaisille velallemme uskallusta, tuottaa vihollisillemme\n kauhua. Jos tämä nimi osottautuu tehottomaksi, niin silloin kaikki\n luhistuu.\n\n Asetoveruutemme nimessä, yhteisten kunniakkaitten muistojemme nimessä\n vetoan teihin kaikkiin — näyttäkää, että I Pataljoona loppuun saakka\n pysyy ensimmäisenä pataljoonana.\n\n                                                    _Hannula_\n                                           Kapt. ja Patt. komentaja.»\n\n\n2:sen pataljoonan komppaniat, jotka 1:sen patterin ja 1 jaoksen kera\n2:sesta patterista uusien englantilaisten tykkien kanssa maaliskuun\n12 p:nä klo 10 ip. lähtivät Valkista rautateitse Vörua kohden, eivät\nolleet vahvuudeltaan entisten veroisia. Ainoankaan miesluku ei noussut\n100:aan. 4:nnessä komppaniassa esim. oli vain 12 aliupseeria ja 64\nsotilasta jaettuina 2 joukkueeseen.\n\nJääkärimajuri _Snellman_ saapui joukkoineen Vörun asemalle 13 p:nä klo\n5 ap. ja sai siellä brigadin komentajalta, eversti _Kubbolta_ tietää\nasemasta tällä suunnalla.\n\nVirolaiset joukot olivat Petserin menetettyään parastaikaa peräytymässä\nPimsajoen linjalle. Rautatien molemmin puolin toimi 2:nen virolainen\njalkaväkirykmentti, jonka oikea siipi ulottui aina Vastseliinaan\nsaakka. Siitä lounaiseen oli peninkulman levyinen kaistale melkein\nmiehittämätöntä aluetta. Senjälkeen oli Koikylän rintamaa puolustamassa\n3 heikonlaista suojeluspataljoonaa. Vastseliinan suunnalla oli vielä\n1 eskadroona 2:sesta ratsurykmentistä. Eversti _Kubbon_ tietojen\nmukaan oli vastassa sangen huomattavia vihollisjoukkoja: 3 virolaista\nkommunistirykmenttiä, useampia venäläisiä rykmenttejä, joissa oli myös\nvirolaisia ja lättiläisiä punakaartilaisia, 5 patteria ja vapaaehtoisia\njoukkoja.\n\nJääkärimajuri _Snellmanin_ ehdotuksesta eversti _Kubbo_ määräsi Pohjan\nPojat matkaamaan Vastseliinaan, joka vielä tällöin oli tiettävästi\nvirolaisten joukkojen hallussa, ja ottamaan sen alkavan toimintansa\nlähtökohdaksi. Sittenkuin kyytihevoset olivat saapuneet, lähtivät\nPohjan Pojat marssimaan ja ajamaan Vastseliinaa kohden — kohti\nraskaita, verisiä taisteluja.\n\nPohjan Poikain uusi toiminta-alue on korkeakumpuista, viljeltyä\nylätasankoa, siellä täällä syvässä laaksossa kulkevan joen halkomaa.\nSuurehkojen kumpujen ja mäenharjanteiden välissä on suuria, aukeita\npeltomaita. Se kuuluu tienooseen, jota kutsutaan Liivinmaan Sveitsiksi.\n\nPohjan Pojat olivat tietoisia vastustajan ylivoimaisuudesta ja hyvästä\nasestuksesta. Mutta he luulivat voivansa lyödä sen pakosalle yhdellä\ntai kahdella taistelulla ja senjälkeen edetä vastarintaa kohtaamatta\nRiika—Pihkova viertotiehen. He saivat kuitenkin pian huomata\nerehtyneensä. Vihollinen piti joka puolella sitkeästi puoliaan, sillä\noli aina varaa lähettää tappiolle joutuneiden joukkojen tilalle uusia,\nvereksiä voimia, jotka joka taholla ahdistelivat yhä harvalukuisemmiksi\nkäyviä suomalaisia.\n\nRyhdyttyään etenemään Pohjan Pojat saivat huomata, miten suuresti ne\nolivat erehtyneet, jotka väittivät tämän rintamakauden taistelujen\ntarkoittavan venäläisen alueen valtaamista virolaisille. Useimmat\nheidän valloittamansa kylät olivat puhtaasti virolaisia. Bolshevikit\nolivat tällä suunnalla viime hyökkäyksellään tunkeutuneet syvälle\nKaakkois-Viroon. Asukkaat kohtelivat suomalaisia vapaaehtoisia paljon\nparemmin kuin Marienburgin retken aikana.\n\nVirolaiset rykmentit olivat koettaneet puolustautua bolshevikeja\nvastaan, mutta suuren ylivoiman painamina niiden oli täytynyt vetäytyä\naskel askeleelta taaksepäin. Ne kärsivät tällöin varsin raskaita\ntappioita. Niinpä 2:sen rykmentin riveistä poistui maaliskuun 4\nja 11 p:n välisellä ajalla 300 miestä kaatuneina, haavoittuneina,\nkadonneina ja karkureina. Siis 1/6 koko miesluvusta yhden viikon\najalla! Komppanioiden miesluku väheni mitättömiin. Niinpä jo 7 p:nä oli\n2:sen rykmentin l:sessä komppaniassa vain 37 miestä. Jäljelle jääneet\nsotilaat vetäytyivät taistellen taaksepäin yrittäen väliin tehdä lujaa\nvastarintaa. Mutta epätoivo pyrki yhä enemmän saamaan valtaa joukoissa.\n\nSilloin, juuri parhaaseen aikaan, saapui tieto, että Pohjan Pojat\nolivat tulossa avuksi. Sen vaikutuksesta surkuteltavassa määrin\nharventuneihin virolaisiin joukkoihin viralliset asiapaperit puhuvat\nselvää kieltä. Entisen yhtämittaisen ja toivottoman peräytymisen\nsijasta jatkuva eteneminen alkoi nyt rinnan Pohjan Poikain kanssa.\n\nKun jääkärimajuri _Snellman_ saapui edeltä käsin autolla Vastseliinan\nkirkolle, tapasi hän siellä virolaisen eskadroonan, joka juuri oli\nperäytynyt Vastseliinan kartanosta. Bolshevikit olivat vallanneet\nsen klo 10 ap. ja pakottaneet virolaiset tällä suunnalla peräytymään\nlinjalle Tallikese—Lukjanova—Borova—Ostrova —Kosakova —Gorushki—Kieva.\n\nSuomalaiset joukot saapuivat kirkonkylään klo 3 ip. ja saivat käskyn\nmajoittua siihen varmistaen ympäristön. Seuraavana päivänä päätettiin\nvallata Vastseliinan kartano. Pohjan Pojat varustettiin tämän rintaman\nvalkoisten joukkojen yhteisellä taistelumerkillä, päähineessä\nkannettavalla havunoksalla.\n\n14 p:nä klo 7 ap. ryhdyttiin sotatoimiin. 1/2 1:sestä patterista ja\n2:sen patterin mukana oleva jaos lähtivät 2 konekiväärillä varustetun\n5:nnen komppanian kera Vastseliinan kirkonkylä—Vastseliinan kartano\nmaantietä pitkin suoraan viimemainittua kohden tehtävänään kääntää\nvihollisen huomio tälle suunnalle. Päävoima (4:s ja 6:s komppania,\nloput 2:sesta K.K.K:sta ja 1/2 1:sestä patterista) teki samaan aikaan\nJedas—Illingen tietä myöten kiertoliikkeen hyökätäkseen vihollisen\nvasemman siiven kimppuun etelästä käsin.\n\nSuoraan joen takana olevaa kartanoa kohden etenevä tykistö pysähtyi\nsiitä n. kilometrin päähän, asettui asemiin ja avasi viipymättä tulen\nedessä olevaa punaisten ketjua, kartanoa ja sen takana toimivaa\npatteria vastaan. Sen tulen suojassa 5:s komppania levittäytyi ketjuun\nja ryhtyi etenemään jokea kohden.\n\nSamaan aikaan pääjoukon kärkijoukkue 4:nnestä komppaniasta vänrikki\n_Luostarisen_ johdolla saavuttuaan aukean niityn keskessä olevan\nIllingenin lähistölle joutui vihollisen tulen alaiseksi ja kehittäytyi\nnopeasti ketjuun. Jääkärikapteeni _Salminen_ antoi silloin heti\n4:nnen komppanian pääosalle ja 2 konekiväärille käskyn tykistön tulen\ntukemana ryhtyä taisteluun talojen suojassa piileviä punaisia vastaan.\nTykit tekivät erinomaisesti tehtävänsä, ammukset putoilivat keskelle\nvihollisen joukkoja.\n\nHetken kuluttua 4:nnen komppanian kohdalla bolshevikien tuli heikkeni\nja lakkasi pian kokonaan. Pohjan Pojat ryhtyivät etenemään, ensin\nvarovaisesti, mutta sitten rohkeammin. Vihollisen puolelta ei kuulunut\nlaukaustakaan. Sitten äkkiä — ketjun päästyä verrattain lähelle\n— luotituisku ryöpsähti heitä vastaan. Vastustaja ei ollut vielä\nvetäytynyt takaisin. Taistelu jatkui.\n\n6:s komppania, joka oli 2 konekiväärin kera lähetetty oikealle\ntekemään kiertoliikettä, suoritti tehtävänsä hyvin ja kävi yllättäen\nvihollisen kimppuun. Punaiset jättivät silloin, klo 11,30 ap., asemansa\nja vetäytyivät Pohjan Poikain seuratessa kintereillä Vastseliinan\nkartanoon. Siellä he puolustautuivat vielä kahdelta puolen ryntääviä\nPohjan Poikia vastaan varsin sitkeästi, kunnes klo 2 ip. kääntyivät\npakoon kärsien suuria tappioita.\n\n4:s komppania lähetettiin puhdistamaan lähimetsiä. 6:s komppania taas\nryhtyi ajamaan takaa vihollista saapuen aina Meksin lähistölle. Mutta\nvastustaja ei ollut vielä luopunut taistelusta. Se veti tappiolle\njoutuneen Tarton kommunistirykmentin takaisin, mutta lähetti tuleen\nViljandin kommunistirykmentin 1 panssariauton tukemana.\n\n6:nnen komppanian oli kiireesti peräydyttävä menettäen tällöin\nvihollisen käsiin joutuneina 2 sotilasta, joiden ruumiit seuraavana\npäivänä löydettiin kentältä.\n\nBolshevikit kävivät rohkeasti Pohjan Poikia vastaan, jotka olivat\nluulleet taistelun jo tauonneen. Ensimmäisenä hyökkäsi suuri\npanssariauto ja sen takana punaisten 400—500-miehinen ketju. Syntyi\nsekasorto, jossa 6 Pohjan Poikaa loukkautui. Komppaniat peräytyivät\nepäjärjestyksessä asemiltaan. Vain 1 tykki ja 1 konekivääri jäivät\npaikoilleen avaten kiivaan tulen lähenevää panssariautoa vastaan, joka\ntunkeutui jo aivan likelle. Tilanne oli kriitillinen. Vihollisketjukin\nehti yhä lähemmäksi. Mutta paikoillaan pysyneet tykki ja konekivääri\npelastivat tilanteen. Panssariauto joutui niiden ristituleen.\nKuljettaja haavoittui. Hän yritti kääntyä takaisin, mutta ajoikin\nojaan, johon auto jäi pääsemättä enää paikoiltaan. Sittenkuin kauhua\nherättänyt panssariauto täten oli tehty vaarattomaksi, saatiin Pohjan\nPoikain rivit jälleen järjestetyiksi, jolloin punaisten ketjun\ntäytyi vetäytyä takaisin. Pitkin päivää ja yötä vihollinen pommitti\npanssariautoa koettaen tuhota sitä, mutta onnistumatta. Se jäi Pohjan\nPoikain saaliiksi.\n\nYön turvissa suomalaiset lähenivät autoa ja koettivat saada sitä\nojasta, mutta turhaan. Sen luo asetettiin pikakiväärillä varustettu\nvartiosto ja kaadettiin puita esteeksi vihollisen puolelle, jotta\npunaiset eivät missään tapauksessa saisi sitä viedyksi pois. Seuraavana\npäivänä auto saatiin hevosten avulla nostetuksi. Se oli sangen hyvässä\nkunnossa, varustettu yhdellä pikatykillä ja kahdella konekiväärillä.\nSe lähetettiin Tallinnaan korjattavaksi ja uudistettavaksi. Pohjan\nPoikain hihamerkillä varustettuna ja nimenään »Pohjan Poika» se sitten\nherätti huomiota Tallinnassa ja Valkissa. Myöhemmin se luovutettiin\nvirolaisille muiden aseiden kera ja joutui sittemmin uudelleen\nbolshevikien käsiin.\n\nVihollisen tappiot olivat taistelun kuluessa suuret, mutta Pohjan\nPojatkaan eivät päässeet siitä vaurioitta. 4;s komppania menetti\n1 kaatuneen, sotilas _Anders Sihvon_, 4 haavoittunutta ja I\nloukkautuneen sotilaan, 5:s komppania 1 kaatuneen, sotilas _Otto\nKauppisen_, 2 haavoittunutta upseeria, jääkärivänrikki _Einar Hällin_\nja joukkueenjohtajan, vääpeli _Yrjö Raition_, joista viimemainittu\nmyöhemmin kuoli haavoihinsa, 5 haavoittunutta ja 5 loukkautunutta\nsotilasta, 6:s komppania 2 kaatunutta, sotilaat _Arvi Pesosen_ ja _Juho\nVesan_, ja 3 haavoittunutta sotilasta, sekä 2:nen K.K.K. 1 kaatuneen,\nsotilas _Ernst Nybergin_, ja 3 haavoittunutta sotilasta.\n\nPohjan Pojat majoittuivat valloittamaansa kartanoon. 5:s komppania\nvarmisti alueen Illingen—Meksi ja 4:s Meksi—Plessi, jonka 2:sen\nvirolaisen rykmentin 1:nen pataljoona oli vallannut samana päivänä.\nTykistö majoittui Plessiin, josta käsin 2:nen patteri ampui Megosinan\nkylän palamaan.\n\nJääkärimajuri _Snellman_ sai Vastseliinassa eversti _Kubbolta_\nbrigadin operatsionikäskyn, jossa Pohjan Poikain tehtäväksi määrättiin\nvallata Isborsk virolaisten joukkojen ottaessa haltuunsa Petserin.\nSiten saataisiin lyhyt ja helposti puolustettavissa oleva rintama\nPeipusjärven ja eteläisten suurten rämeiden välille.\n\nPohjan Pojat ryhtyivät seuraavana aamuna, 15.3., jälleen etenemään klo\n8,30. 6:s komppania 3 konekiväärin kera lähti liikkeelle Vastseliinan\neteläpuolisten metsämaiden kautta Meksin kylää kohden, kun taas 4:s\nkomppania 2 konekiväärin kera eteni Vastseliinan itäpuolella olevia\nkorkeita harjanteita Kuvshinovan kylään päin. 5:s komppania jäi\nreserviin kartanoon.\n\nKomppaniat suorittivat tehtävänsä hyvin. Huolimatta vihollisen\nluotituiskusta kumpikin eteni omalla suunnallaan varmasti. Sekä\nPohjan Poikain että vihollisen tykit ottivat osaa päivän otteluihin.\n4:s komppania valtasi lyhyillä taisteluilla Kuvshinovan, Mjerovan,\nSulpikovan, Vakasarin ja Kislovan kylät. Komppania yöpyi Vakasariin\nasettaen kenttävartion Kislovaan. 6:s komppania valtasi samanaikaisesti\nMeksin, Megosinan, Kulnitsovan ja Solovjevan kylät ja yöpyi sitten\nMeksiin pitäen kenttävartion Solovjevassa.\n\n2:nen patteri siirrettiin taistelujen jälkeen Plessistä Kulnitsovaan,\njosta se avasi tarkan tykkitulen Voronkinan kylää kohden.\n\nPäivän taisteluissa menetti 4:s komppania 1 kaatuneen, sotilas _Antti\nJauhiaisen_, ja 1 haavoittuneen upseerin, komppanianpäällikön,\nkapteeni _Pekkasen_, joka tällöin luovutti päällikkyyden vänrikki\n_Luostariselle_. 6:nnesta komppaniasta haavoittui 3 sotilasta ja\n2:sesta K.K.K:sta 1 upseeri, joukkueenjohtaja _Lauri Selänne_.\n\nPatteriston taistelukertomus tältä ajalta mainitsee:\n\n»Yliloikkarien kertomusten mukaan oli vihollisia ollut kaksi\nrykmenttiä, jotka epäjärjestyksessä olivat poistuneet rintamalta, ja\ntilalle oli tullut yksi venäläinen Jaroslavin rykmentti. Vihollinen oli\nkärsinyt suurta mieshukkaa, eikä ollut halukas enempää taistelemaan.»\n\nViimemainittu toivo osoittautui kuitenkin vääräksi. Pohjan Poikain\nvastassa olevat joukot kyllä menettivät usein taisteluhalunsa, mikä\nilmeni m.m. »yliloikkarien» tulvassa. Punaiset karkurit, jotka\nsäännöllisesti tulivat hyvin kohdelluiksi ja jätettiin virolaisten\nhaltuun, kertoivat, että pakko-ottojen kautta puna-armeijaan joutuneita\nsotilaita karkaisi valkoisten puolelle paljon lukuisammin kaikista\nkommunistien uhkauksista huolimatta, ellei niin suuresti pelättäisi\nPohjan Poikia. Mutta vihollisella oli varaa siirtää väsyneet ja\nepäluotettaviksi osoittautuneet joukot lepäämään ja tuoda vereksiä\nrykmenttejä tilalle, joten bolshevikien taisteluvoima pysyi aina\nsuunnilleen samana.\n\n2:sen virolaisen rykmentin rintamakaistalla Vastseliinasta koilliseen\noli näinä päivinä lähellä viimemainittua kartanoa taisteluja, kauempana\nvain tiedustelutoimintaa. 15 p:n iltaan mennessä sen 1:sen pataljoonan\noli onnistunut vallata linja Plessi-—Kalnatsheva—Pieni Rudikova—Suuri\nRudikova—Vlaskova—Burmiakina—Kasi kova—Dubrovka.\n\nMutta Pohjan Poikain oikealla puolen tilanne ei ollut suinkaan\nrauhoittava. Vihollinen liikehti Telvan ja Petrusen suunnalla uhaten\nsiten riistää kaikki idempänä saavutettujen voittojen hedelmät.\nJääkärimajuri _Snellman_ ryhtyi senvuoksi toimenpiteihin, jotta Pohjan\nPoikain 1:nen pataljoona saataisiin rintamalle puhdistamaan seutuja\nTelvan ja Petrusen suunnalla. Vasta senjälkeen voitaisiin 2:sella\npataljoonalla jatkaa etenemistä Isborskia kohden.\n\nSeuraavana päivänä, 16.3., oli Pohjan Pojilla vain patrullikahakoita ja\ntulenvaihtoa vihollisen tykistön kanssa. Vänrikki _Luostarinen_ kertoo\ntästä päivästä:\n\n»Aamulla klo 6 vapaaehtoisia tiedustelijoita on lähtenyt Voronkinaan.\nHe palaavat pian ilmoittaen, että kylä on tyhjä vihollisesta. Yksi\nryhmä lähtee klo 9 tienoissa oikealta kaartaen mainittuun kylään\ntykki- ja konekivääritulen suojaamana. Tällä välin vihollinen on\nkuitenkin palannut asemiinsa huomattuaan, ettei sitä ajeta takaa,\nja pitkin aukeaa peltoa etenevä patrulli saa vastaansa kiivaan\nluotituiskun, jolloin sotilas _Artur Säteri_ kaatuu ja haavoittuu 2\nsotilasta.\n\n»Asemiemme taakse sijoitettu jaos tykistöä ampuu 10 laukausta\nVoronkinaan, jossa heti taloja syttyy palamaan. Vihollinen alkaa\nviipymättä tykistöllään vastata tuleen, ja pommitusta kestää sitten\naina klo 5 ip. Punaiset ampuvat kahdella patterilla, joista toinen\nraskas. Granaatteja tulee. Shrapnelleja räiskyy. Jokin granaatti\nräjähtää erään navetan kohdalla, pirstoo katon ja haavoittaa surkeasti\ntalon tytärtä. Toinen putoaa toiseen rakennukseen. Ilmassa ulvoo.\nTykkitulen ohella konekiväärit tatattavat kenttävartijoitamme vastaan.\n\n»Aion hyökätä, huomaan näet, että pojat käyvät hermostuneiksi asemillaan\nollessaan. Mutta ilmoitettuani tuumastani pataljoonankomentajalle\ntulee kielto. Ei auta muu kuin odottaa vain. Tuli kiihtyy yhä.\nTaloissa ei voi oleskella. Miehistö käy yhä levottomammaksi odottaen\nryntäystä vihollisen puolelta. Lohdutan heitä ilmoittaen, että huomenna\nhyökätään. Tuli taukoaa vihdoin illalla. Pojat pääsevät silloin\ntupiinsa levolle.\n\n»Asetan tarkat etuvartiot, odotan näet hyökkäystä. Käyn niitä yöllä\ntarkastamassa. Kaikki on hiljaista. Pakkasyössä kuuluu vain susien\nulvontaa kauempaa. Syvä hiljaisuus on muuten rikkomattoman juhlallinen.\n\n»Puhuttelen vartiosotilasta kysyen, onko hänen kylmä. Hän valittaa\nhiukan jalkojaan paleltavan, kun kenkä on niin pieni, ettei sukkaa\nsopinut jalkaan. Ajatelkaahan: hiukan paleltaa — pakkasyössä — ei\nsukkia. Kunniaa sinulle, reilu Perä-Pohjolan poika!»\n\nSeuraavana aamuna, 17. 3., vihollinen ryhtyi hyökkäämään Voronkinan ja\nShirkovan suunnalta 4:ttä komppaniaa vastaan. Jo klo 6 ap. kenttävartio\nilmoitti punaisten liikkeelle lähdöstä. 4:s komppania hätyytettiin ja\nriensi kenttävartion luo, jossa olivat erittäin hyvät puolustusasemat\nsuuren aukean laidassa suojassa vihollisen tulelta.\n\nKlo 8 ap. bolshevikien jalkaväki alkoi lähetä. 3-kertaisessa ketjussa\nvereksen 7:nnen Jaroslavin rykmentin 1:nen ja 2:nen pataljoona\nryhtyivät hyökkäämään yli suuren aukeaman, kokonaan Pohjan Poikain\ntulen alaisina. Vihollisen tykistö oli myös toiminnassa, mutta kun\npunaiset luulivat Pohjan Poikain olevan taempana kohoavalla harjulla\nmetsän reunassa, putoilivat ammukset pitkän aikaa verrattain kauaksi\nPohjan Poikain taakse vahingoittamatta ketään.\n\nSuomalaisten tarkka kiväärituli harvensi tasaisesti punaisten\ntaajoja rivejä, ja läheisen ladon vinniltä konekiväärit tatattivat\ntehden hirveätä jälkeä aukeamalla. Mutta yhä vihollinen kuolemaa\nhalveksien eteni pitkin peltoja. Se sai oikealle siivelle hinatuksi\npari konekivääriä vain n. 400 m. päähän suomalaisista. Mutta niihin\nsuunnattu tuli pakotti ne pian vaikenemaan.\n\nAlkoi sataa lunta suojaten vihollista. Lisäksi punaisten tykkien\nammukset räjähtelivät nyt lähempänä Pohjan Poikia, sytyttivätpä erään\nrakennuksen tuleen aivan ketjun takana. Mutta vapaaehtoiset pysyivät\nrauhallisina asemissaan pitäen yllä kiivasta tulta vihollista vastaan.\n\nJääkärikapteeni _Salminen_, jolle tilanteesta oli ilmoitettu,\nlähetti 4:nnen komppanian avuksi 1 joukkueen 5:nnestä komppaniasta\njääkärivänrikki _Dahlmanin_ johdolla. Pohjan Poikain tykistökin yhtyi\nleikkiin. Kun lisäksi jonkin ajan kuluttua tähtäämistä haittaava\nlumisade lakkasi, täytyi vihollisen väistyä. Se alkoi sekasorrossa\npaeta Pohjan Poikain tulen tehdessä puhdasta jälkeä. Punaisia kaatui\nsuuriin läjiin. 5 tuntia kestänyt kiivas taistelu oli lopussa.\nVihollisen vastahyökkäys oli lyöty suurin tappioin takaisin.\nSotasaaliina jäi Pohjan Poikain käsiin »Colt» konekivääri, joukko\nkiväärejä y.m.\n\nMyöhemmin samana päivänä osa 6:tta komppaniaa miehitti pohjoislaidan\nRuskij Borin kylästä.\n\nPohjan Poikain tappiot olivat päivän taisteluihin nähden pienet. 4:s\nkomppania menetti 3 sotilasta haavoittuneina, 5:s komppania niinikään\n3 sotilasta haavoittuneina, joista yksi, _Alexander Lindström_, kuoli\nmyöhemmin haavoihinsa, ja 6:s komppania 1 kaatuneen, sotilas _Yrjö\nNikkilän_.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPohjan Poikain 1:nen pataljoona oli tällä välin saanut käskyn lähteä\nrintamalle.\n\nRykmentin väliaikainen komentaja, kapteeni _Rihtniemi_ sai 17 p:nä\nseuraavan sähkösanoman:\n\n »Pohjan Poikain Rykmentin Komentajalle.\n\n Antakaa viipymättä määräys, että Valkissa oleva pataljoona lähetetään\n tänään Vöruun. Juna, joka vie pataljoonan, lähtee Valkista tänään klo\n 6 ip. Vöruun tultua brigadin päällikkö, Eversti _Kubbo_ antaa heti\n määräyksiä.\n\n                                   Eteläisen rintaman päällikkö\n                                             _Puskar_.»\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ antoi senjälkeen pataljoonalleen käskyn\nryhtyä viipymättä lastaamaan. Jääkärimajuri _Snellmanilta_ saapui\npuhelimitse määräys, että pataljoonan oli tultava suoraan Vastseliinan\nkartanoon.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ kirjoittaa 1:sen pataljoonan matkasta\nrintamalle:\n\n»Kun komppanioiden piti lähteä rautatienasemalle, kieltäytyi osa\n2:sen komppanian miehistöä selittäen, että he eivät lähde enää\nhyökkäämään Viron ulkopuolelle, mutta ovat kyllä valmiit puolustamaan\nValkia. Päätöksestään ei heitä saatu millään luopumaan, vaikka heille\nselitettiin, ettei ollut kysymys 'hyökkäämisestä Viron rajojen\nulkopuolelle', vaan päinvastoin vihollisen karkoittamisesta Viron\nalueelta, jonne se taas oli tunkeutunut. Heidät täytyi jättää Valkiin.\nSuurempi osa komppaniaa sekä muut komppaniat kokonaisuudessaan lähtivät\nvastaan sanomatta.\n\n»Lomien y.m. poistojen kautta oli pataljoonan taisteluvahvuus supistunut\nperin vähäiseksi. Kaikkien komppanioiden miesluku oli alle sadan. 1:nen\nkomppania oli suurin, mutta senkään taisteluvahvuus ei noussut sataan.\n\n»Juna ei ollut määräaikana valmis, jonka vuoksi päästiin lähtemään\nvasta myöhään illalla. Vöruun saavuttuamme pääsin rautatienasemalta\npuhelimitse yhteyteen jääkärimajuri _Snellmanin_ kanssa. Hän ilmoitti,\nettä pataljoonan oli purettava Vastseliinan asemalla, jossa hevoset\nja reet olivat vastassa pataljoonan kuljettamista varten Vastseliinan\nkartanoon.\n\n»Pataljoona ei kuitenkaan päässyt heti jatkamaan matkaansa, sillä\nensin oli irroitettava junan keskeen kytketty eversti _Kubbon_\nesikuntavaunu, eikä everstin adjutantti suostunut siihen, että se ajan\nvoittamiseksi seuraisi mukana Vastseliinan asemalle ja palautettaisiin\nsieltä takaisin. Vaunun irroittamiseen meni toista tuntia. Senjälkeen\neversti _Kubbon_ adjutantti ilmoitti, että everstin määräyksestä yksi\nkomppanioistamme oli lähetettävä Vana-Nursin kartanoon. Punaiset\nolivat näet valloittaneet Raugen ja liikehtivät sieltä käsin uhaten\nrautatietä. Kun vähän senjälkeen sain asiaa koskevan kirjallisen\nmääräyksen eversti _Kubbolta_, olin pakotettu antamaan 2:selle\nkomppanialle käskyn purkaa ja marssia Vana-Nursin kartanoon. Tein\nsen sangen vastenmielisesti, koska taisteluvahvuudeltaan muutenkin\nkutistuneen pataljoonan hajoittaminen tuntui arveluttavalta, kun\notti huomioon, että Vastseliinan suunnalla tarvittiin kiireesti ja\nkipeästi vahvistusta. Sitäpaitsi oli mielestäni varsin joutavaa, että\ntoistatuhatta miestä käsittävän virolaisen joukon, joka — kuten eversti\n_Kubbon_ adjutantti minulle ilmoitti — piti Vana-Nursin kartanoa\nmiehitettynä, sanottiin välttämättä tarvitsevan muutamaa kymmentä\nsuomalaista tuekseen. — Kun 2:nen komppania oli purkanut, pääsi\npataljoona vihdoin aamun valjetessa jatkamaan matkaansa.\n\n»Kun kaikkien näiden viivytysten jälkeen vihdoin päästiin matkaa\njatkamaan, oli aamu jo valjennut. Vastseliinan asemalla oli vastassa\nkyytiin kutsuttuja ympäristön talonpoikia hevosineen ja rekineen,\njoilla pataljoona ajoi kartanoon.»S\n\nJääkärimajuri _Snellman_ julkaisi 18 p:n aamuna operatsionikäskynsä N:o\n1. Eri osastot saivat siinä seuraavat tehtävät siksi päiväksi:\n\n1:sen pataljoonan tuli majoittua Vastseliinaan ja varmistaa linja\nTelva—Zepsi—Vitka ja tiedustella sen ylitse etelään ja kaakkoon.\n\n2:sen pataljoonan oli valloitettava Ruskij Bor ja Voronkina ja\ntungettava virolaisten kera yhdessä vihollinen yli linjan Valujeva—\nKranzova.\n\n1:sen patterin oli siirryttävä Vastseliinan karjataloon 1:sen\npataljoonan käytettäväksi, ja 2:sen patterin tuli kouluttaa miehistöään\nuusien tykkien käyttöön.\n\nOperatsionikäskyn määräyksiä ei kuitenkaan saatu sinä päivänä\ntäytetyiksi.\n\n5:s komppania miehitti kyllä osan Ruskij Borin kylää ja teki sieltä\nhyökkäyksen Voronkinaa vastaan, mutta kohdattuaan lujaa vastarintaa\nvetäytyi takaisin. Muiden 2:sen pataljoonan komppanioiden alueella oli\nvain tiedustelutoimintaa ja tykistötaisteluja. Pataljoonan tappiot\npäivän kuluessa olivat: 4:s komppania: 1 haavoittunut sotilas.\n\nMyöskään 1:sellä pataljoonalla ei tänä päivänä ollut menestystä.\nJääkärimajuri _Snellmanin_ käskystä täytyi 3:nnen komppanian majoittua\nVastseliinan kartanon lähistölle ja jäädä varmistamaan sitä.\n\nSe lähetti 1:sen joukkueensa Illingeniin kenttävartioon. Ryhmän\nvahvuinen patrulli eteni sieltä vääpeli _Emanuel Laineen_ johdolla,\nvaltasi lyhyellä taistelulla Vatzan ja puhdisti Vatzan ja Vitkan\nkylien väliset talot vihollisesta, mutta vetäytyi senjälkeen takaisin.\nKun 2:nen komppania oli edelleen Vana-Nursissa, ei jääkärikapteeni\n_Hannulan_ käytettäväksi jäänyt 1:sen patterin lisäksi muuta kuin 1:nen\nkomppania ja 2:nen joukkue 1:sestä K.K.K:sta pataljoonalle annetun\ntehtävän täyttämistä varten.\n\n1:nen komppania majoittui toistaiseksi n. kilometrin päähän\nVastseliinan kartanosta etelään ja lähetti kenttävartion Illingeniin.\nPataljoonan esikunta ja kuormasto asettuivat tien varrella n.\nkilometrin päässä kartanosta olevaan majataloon, lähelle vanhan,\nkalparitarien aikoinaan rakentaman Vastseliinan linnan juhlallisia\nraunioita. Tämä linna oli aikoinaan Kaakkois-Viron lukko. Sen\n80-miehinen varusväki _Jürgen von Oxküllin_ johdolla oli ainoa, joka\nalussa rohkeni tehdä vastarintaa _Iivana IV Julman_ joukoille, kun\nne v. 1558 hyökkäsivät rappeutuneen ritarivaltakunnan kimppuun. Kun\nse vihdoin 6 viikon piirityksen jälkeen oli pakotettu antautumaan\nviholliselle, joutui se hävitetyksi.\n\nKlo 2 ip. 1 joukkue 3:nnesta komppaniasta vapautti 1:sen komppanian\nkenttävartion Illingenissä ja asettui sinne yhdessä 30 virolaisen\nsuojeluskuntalaisen kera. Senjälkeen 1:nen komppania kokoutui\nIllingeniin ja lähti vänrikki _Riikosen_ ja varavääpeli _Eero Raholan_\njohtaman konekiväärijoukkueen ja vääpeli _Paavo Koskisen_ päällikkyyden\nalaisen patterin kera jääkärikapteeni _Hannulan_ yhteisellä johdolla\netenemään päämääränä Telvan kylä, jonka tiedettiin olevan vihollisen\nmiehittämän. Konekiväärikärryjen oli vaikeaa päästä eteenpäin. Sotilaat\nsaivat usein Vastseliinan ja Pytseppan välillä kantaa raskaita\nkonekiväärejä pitkät matkat olkapäillään. Vihdoin saatiin kärryjen\ntilalle rekiä, jolloin eteneminen saattoi tapahtua vaivattomammin.\n\nOsasto marssi suorinta tietä Pytseppaa kohden ja joutui sen luona\nlyhyeen laukaustenvaihtoon vihollisen patrullin kanssa, joka pakeni.\nJääkärikapteeni _Hannula_ taas ratsasti Jedaksen kautta, josta hän sai\nmukaansa 3 virolaista oppaiksi.\n\nIlta alkoi jo hämärtää, kun osasto vänrikki _Havaan_ johtaman\n10-miehisen kärjen kera, jota virolaiset oppaat seurasivat, ryhtyi\netenemään Pytseppasta edelleen Telvaa kohden. Tunan talon asukkaat\nkertoivat Pohjan Poikain marssiessa siitä ohitse, että puolisen tuntia\naikaisemmin siellä majaillut 50-miehinen vihollisen etuvartio oli\nvetäytynyt takaisin Telvaan. Tie, jota pitkin Pohjan Pojat kulkivat,\noli erittäin huonoa, ja paikoitellen liika lumi vaikeutti vielä\netenemistä. Kuormasto ampumatarpeineen jäi jälkeen.\n\nPohjan Pojat lähenivät Telvaa. Kärki kulki edellä, mutta eteni\nvirheellisesti vain maantietä pitkin lähettämättä sivustapatrulleja.\n\nTelvan kylän pohjoispuolella virtaa pieni puro. Tien länsipuolella\nkylän kohdalla kohoaa tien kanssa yhdensuuntainen harjanne.\n\nKärki virolaisten oppaiden kera kulki rauhassa puron ylitse ja saapui\njo aivan kylän laitaan, n. 30 m. päähän ensimmäisistä rakennuksista.\nOppaat pysähtyivät. Kärkimiehistö laskeutui kuin hiljaisesta\nsopimuksesta polvilleen. Kevyt konekivääri asetettiin maahan. Päävoima\noli juuri noussut läheiselle törmälle ja valmistautui suljetussa\njärjestyksessä laskeutumaan alas tasangolle.\n\nSilloin kuului yht'äkkiä hurja kiljahdus, kylän laidassa olevan\nrakennuksen luukku lennähti auki ja räiskyvä konekiväärisuihku\nsuuntautui läheneviä Pohjan Poikain joukkoja vastaan. Samalla erittäin\nkiivas tuli alkoi harjanteeltakin, n. 200 m. päästä suojattomia ryhmiä\nvastaan. Vihollinen oli tarkoituksellisesti laskenut kärjen asemiensa\nohitse saadakseen koko Pohjan Poikain joukon tuhotuksi.\n\nPäävoima vetäytyi nopeasti törmän taa. 1:nen komppania levittäytyi\nkiireesti ketjuun kummun ja pimeän suojaamana. Konekiväärit\nkiidätettiin paikoilleen. Patterin urhea päällikkö, vääpeli _Koskinen_\najoi tykkinsä asemiin oikealle siivelle aivan tulilinjan tasalle. Pian\nottelu oli täydessä käynnissä.\n\nTaistelevien väliin jääneen kärkimiehistön tila oli mitä vaikein.\nHeti punaisten ryhdyttyä ampumaan miehet kierivät läheisen puron\nuomaan ja vastasivat tuleen. Virolaiset oppaat osoittautuivat sekä\ntällöin että koko ottelun kestäessä varsin pelottomiksi miehiksi\nottaen urhoollisesti osaa taisteluun. Kärjen asema oli epätoivoinen.\nSe oli sekä Pohjan Poikain että bolshevikien tulen alainen. Turhaan\nkärkimiehet koettivat huutaa ja antaa merkkejä takana oleville\ntovereilleen. He saivat silloin määräyksen pyrkiä yksitellen takaisin\npääjoukon yhteyteen.\n\nVänrikki _Mantereen_ johtama 3:nnen komppanian kenttävartio\nIllingenissä valtasi samaan aikaan lyhyellä taistelulla jälleen Vatzan\nja Vitkan ja siirtyi senjälkeen kokonaisuudessaan Vatzaan. Saatuaan\ntiedon tilanteesta Telvan suunnalla vänrikki _Mantere_ lähetti 1:sen\nkomppanian avuksi 1 kevyen konekiväärin ja 1 sanitäärin, _Benjam\nKlemetin_, joka Telvan taistelussa kunnostautui erinomaisella tavalla.\n\nPohjan Pojat eivät pimeässä voineet määritellä vihollisen asemia.\nTuli oli suunnattava arvion mukaan tarkaten punaisten kivääreistä\nja konekivääreistä näkyviä tulenvälähdyksiä. Vihollinen sensijaan\noli jo etukäteen voinut määrätä, mitä tietä Pohjan Pojat saapuisivat\nja oli täysin selvillä välimatkoista. Bolshevikit olivat tuskin\nparinsadan metrin päässä suomalaisista; välillä oli aivan aukeaa. Oli\ntosin jo pimeää, mutta valkeaa lunta vastaan kuvastuvia hyökkääjiä\nolisi vihollisen ollut verrattain helppoa ampua, jos he olisivat\nuskaltautuneet aukealle. Suoraan rintamahyökkäykseen punaisten\nasemia vastaan ei niin ollen voitu ajatella ryhdyttävän. Jos sitä\nkuitenkin kaikesta huolimatta olisi yritetty, olisi se voinut päättyä\nonnettomasti, seuraavana päivänä kävi näet selville, että punaiset\nolivat varustaneet asemansa juoksuhaudoilla ja piikkilankaesteillä.\n\nPataljoonankomentaja päätti koettaa kiertoliikettä oikealta metsän\nkautta vihollisen sivustaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ryhtyä mihinkään\ntoimenpiteihin sen järjestämiseksi. Hän seisoi juuri jääkärivänrikki\n_Korhosen_ kera erään kevyen konekiväärin luona, kun vihollinen\nsuuntasi konekiväärisuihkunsa sitä kohden. Kevyen konekiväärin miehistö\nhaavoittui kokonaisuudessaan, myöskin jääkärivänrikki _Korhonen_\nhaavoittui lievästi, ja heti senjälkeen luoti lävisti jääkärikapteeni\n_Hannulan_ polven heittäen hänet kumoon. Hänen oli jätettävä\ntaistelupaikka ja kiiruhdettava Vastseliinaan sidottavaksi.\n\nTaistelua jatkui yhä. Punaiset hurrasivat vähän väliä, mutta se\nei suinkaan peloittanut Pohjan Poikia. Paljon pahempaa oli se,\nettä patruunat tekivät loppuaan, eikä uusia ollut saatavissa, kun\nammuskuormat eivät olleet voineet seurata mukana. Konekivääritkin\njoutuivat juuri pahimpaan aikaan epäkuntoon. Jääkärivänrikki\n_Korhonen_, joka oli pysynyt paikoillaan, antoi silloin\nperäytymiskäskyn. Karvain mielin Pohjan Pojat vetäytyivät pois 3\ntuntia kestäneestä, ratkaisematta jääneestä taistelusta ja lähtivät\ntaivaltamaan takaisin Pytseppaa kohden.\n\nJoukkueenjohtaja _Rahola_ on pannut muistiin seuraavat pari taistelun\nkuluessa sattunutta episodia:\n\n'Heti alussa yksi konekiväärihevosista karkaa ketjujen väliin ja jää\nsinne seisomaan korvat höröllään. Silloin muudan sotilaistani, _Edvard\nHusu_, juoksee alttiina omien miesten ja vihollisen kuulille ja tuo\nhevosen suojaan. Ihme, että mies ja hevonen säästyvät kuulilta. —\n\nYhteen aikaan kuulen, että vasemmalla siivellä oleva _Kaarlo Ylipohjan_\nja _Toivo Lensun_ konekivääri lakkaa toimimasta. Juoksen katsomaan.\nKivääriä ei näy missään. Jalkamiehet vastaavat kysymykseeni, että\ntuonne eteenpäin se meni. Kiellän heitä ampumasta ja juoksen sinnepäin.\nJotakin häämöttää siellä pimeässä.\n\n— _Ylipohja_!\n\n— Täällä!\n\n— Minne helvetissä sinä menet? Tule takaisin. Omat miehethän sinut\nsinne ampuvat.\n\n— Ajattelin vain viedä kiväärini tuonne riihen nurkalle, näytti olevan\nhyvä paikka.\n\nMies ei tunnu välittävän siitä, että toisella nurkalla punikkien\n»kukko» tatattaa.'\n\nPohjan Poikain tappiot tässä ratkaisemattomassa taistelussa olivat\nmelkoiset. Pataljoonankomentaja, jääkärikapteeni _Hannula_ haavoittui\npahasti. 1:nen komppania menetti kaatuneina 3 sotilasta, _Anselm\nJokisen, Eino Jääskeläisen_ ja _Erkki Niskasen_, ja haavoittuneina\n1 upseerin, komppanianpäällikön, jääkärivänrikki _Korhosen_, 1\naliupseerin ja 3 sotilasta, 1:nen K.K.K. haavoittuneina 1 aliupseerin\nja 4 sotilasta ja 3:s komppania haavoittuneena 1 sotilaan.\n\nSotilas S. kuvaa peräytymisretkeä seuraavasti:\n\n»Saamme käskyn vetäytyä takaisin. Raskas konekivääri ja pari ryhmää\njalkamiehiä jäävät jäljelle.\n\n»Alhaalla sovitellaan kaatuneita ja haavoittuneita pariin\nkonekiväärirekeen, ja vereen tahrautuneen lumikentän halki ruumissaatto\ntyöntyy pimeään metsään. Ilma on muuttunut pyryiseksi. Raskaat\nlumihiutaleet paiskelevat toisiaan raivoisina — on myrsky ja yö.\n\n»Talossa metsän takana asukkaat valvovat. Vilusta väristen he seisovat\nodottamassa. Painamme päämme alas, eivätkä hekään tee yhtään kysymystä,\nmutta silmissä loistaa mykkä arkuus, kun ruumisreet sivuuttavat\nharmajat kylät hankien keskellä.»\n\nOsasto yöpyi Pytseppaan. Aamulla, 19.3., klo 8,30 Telvaa kohden\nliikkeelle lähetetty taisteluvahvuinen patrulli totesi kylän olevan\nvihollisesta vapaan. Punaiset olivat vetäytyneet sieltä enempää\nvastarintaa tekemättä kaksi tuntia aikaisemmin. Komppania ja patteri\nmarssivat senjälkeen Telvaan jätettyään 1 joukkueen Pytseppaan. Telvaan\noli sillä välin saapunut 70 vihollisen ratsumiestä, jotka Pohjan\nPoikain lähestyessä lähtivät kiireesti pakoon. Suomalaiset majoittuivat\nsenjälkeen kylään saaden erinomaiset asemat, varmistivat eri suuntiin\nja ryhtyivät vilkkaasti tiedustelemaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMelkein kaikkien Pohjan Poikain jalkineet, joiden huonosta laadusta\njo ennen on ollut puhe, olivat riekaleina. Sotilaat saivat marssia\npeninkulmamääriä syvässä lumessa ja seisoa tuntikausia vartiossa\npurevan pakkasen kynsissä melkein ilman minkäänlaista suojaa jaloissa.\nOn helppoa ymmärtää, mitä tämä merkitsee joukkojen sotakelpoisuuteen\nnähden, etenkin, kun on kysymys melkein yhtämittaisesta marssimisesta,\ntaistelemisesta ja vartiossa seisomisesta ilman lepoa. Yhä useampien\nPohjan Poikain täytyi poistua riveistä jalat paleltuneina.\n\nEnnenkuin 1:nen pataljoona lähti Valkista Vastseliinaan, antoi\njääkärikapteeni _Hannula_ pataljoonan talouspäällikölle määräyksen\nostaa rykmentin laskuun vaikkapa siviilijalkineita mistä vain niitä\noli saatavissa. Toimenpide peruutettiin kuitenkin, kun rykmentin\nintendentti ilmoitti, että uusia saappaita oli jo matkalla rykmenttiin,\nja että niitä lähetettäisiin seuraavana päivänä rintamalle.\n\nSaapaslähetys saapuikin 19 p:nä Vastseliinaan. Mutta ilo\nosoittautui pian ennenaikaiseksi. Lähemmin tarkastettaessa\nhuomattiin lähetyksen sisältävän vain hirvittävän suuria ja\nraskaita n.s. »bolshevikisaappaita» (oikeastaan englantilaisia\nkaivostyömiessaappaita), jotka ovat kaikille Suomen armeijassa\npalvelleille sekä laadultaan että nimeltään hyvin tuttuja. Pohjan Pojat\neivät niistä hyötyneet suuria. Vain aniharva pari oli käyttökelpoisia,\nmuut oli nähtävästi lähetettykin vapaaehtoisille Viroon sitä varten,\netteivät ne olleet kellekään Suomen armeijassa kelvanneet suunnattoman\nkokonsa vuoksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\n19 p. kului huomattavammitta taisteluitta. Kumpikaan puoli ei ryhtynyt\nsuurempiin yrityksiin. Jääkärimajuri _Snellman_ piti hyökkäyksen\njatkamista Megosinasta suoraan Panikovitshiin mahdottomana ilman\nsuurta mieshukkaa, jonka vuoksi siitä päätettiin luopua. Hän katsoi\ntoistaiseksi olevan tärkeintä saada viertotie katkaistuksi ja\nvihollisen eri joukkojen yhteys sitä myöten estetyksi. Sen mukaisesti\nhän antoi käskynsä Pohjan Poikain eri osastoille vastaisesta\ntaistelutoiminnasta.\n\nPäivän kuluessa 75-miehinen vihollisjoukko hyökkäsi sivusta 3:nnen\nkomppanian Vitkaan siirtynyttä kenttävartiota vastaan puolipäivän\njälkeen, mutta lyötiin helposti takaisin. Vähän senjälkeen kenttävartio\nsiirtyi käskystä takaisin Vatzaan ja kahakoi sitten iltaan asti\npunaisten patrullien kanssa.\n\nSeudun reippaista ja pelottomista talonpojista kokoonpantu\nsuojelusvartio joutui Petrusessa kosketuksiin vihollisen kanssa ja\npyysi tukea Pohjan Pojilta. 1:nen komppania lähetti sinne 1 ryhmän ja I\nraskaan konekiväärin.\n\nVana-Nursiin marssineelle 2:selle komppanialle lähetettiin jo aamulla\n19 p:nä puhelimitse määräys saapua Vastseliinaan. Se lähti viipymättä\nliikkeelle maantietä pitkin. Matkalla tavattiin suuria pakolaislaumoja.\nBolshevikit lähenivät tällä suunnalla rautatietä, jonka melkein ainoana\nturvana virolaiset panssarijunat olivat. Rautatie ja siten myös Pohjan\nPoikain yhteys Valkin kanssa oli uhattu. Kylien asukkaat pakenivat\nkauhuissaan pohjoiseenpäin karjoineen ja irtaimistoineen. Tiellä\nVana-Nursista Vastseliinaan 2:nen komppania ei tavannut ainoatakaan\nvirolaista joukko-osastoa. Komppania saapui Vastseliinaan klo 9 ip. ja\nmajoittui kartanoon.\n\n1:nenkin komppania sai käskyn palata viipymättä Vastseliinaan seuraavan\npäivän tehtäviä varten.\n\n2:sen pataljoonan kohdalla oli vain patrullikahakoita ja tykkitulta.\n4:s komppania menetti tällöin 4 sotilasta haavoittuneina.\n\n1:sen pataljoonan päällystössä tapahtui huomattavia muutoksia.\nJääkärikapteeni _Hannulan_ täytyi lääkärin määräyksestä lähteä\nrintamalta, ja hän luovutti pataljoonan komennon 2:sen komppanian\npäällikölle, jääkäriluutnantti _Koivistolle_. Jääkärivänrikki\n_Korhosen_ oli myös jätettävä rintama vaikean sisäisen vatsahaavan\ntakia. 1:sen komppanian päällikkyyden vastaanotti vänrikki _Havas_\nja 2:sen komppanian jääkärivänrikki _Alex Frohne_, joka oli tullut\nrykmentin palvelukseen vähän ennen Petserin rintamalle lähtöä.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ matkusti junalla Valkiin ja sieltä edelleen\nhoidettavaksi Tarton sairaalassa. Matkalla hän sai kuulla, että\nvihollinen oli edellisenä päivänä jo onnistunut tunkeutumaan aina\nrautatielle saakka Vörun ja Valkin välillä, mutta panssarijuna oli\nsaanut sen jälleen karkoitetuksi.\n\nTäydellinen pakokauhu vallitsi samaan aikaan Valkissa. Bolshevikit\nolivat aivan kaupungin lähistöllä, olipa punaisten patrulli käynyt jo\nValk II rautatienasemallakin ja surmannut virolaisen vartioston. Pohjan\nPoikain rykmentin rahasto oli siirretty Tarttoon. Rykmentin esikunnan\nja talousosaston henkilökunta oli kerännyt tavaransa rautatienasemalle.\n1:sen pataljoonan esikuntakalusto oli lastattu rekiin, koska pelättiin,\nettei junilla enää päästäisi kaupungista. Siviiliväestö oli epätoivon\nvallassa. Pohjan Poikain koko taistelutoiminnan tulokset olivat\nhiuskarvan varassa.\n\nVihollinen oli aloittanut voimakkaan hyökkäyksen kaupunkia vastaan\nsekä Wolmarin että Marienburgin radan suunnalta. Väsyneet virolaiset\njoukot eivät jaksaneet pitää puoliaan. Reservejä ei ollut. Vastikään\nrintamalle tuodut apujoukot osoittautuivat taisteluun kykenemättömiksi.\nWolmarin suunnalla bolshevikien eteneminen oli toki saatu jotenkuten\npysähdytetyksi, mutta sitä suurempi oli vaara Koikylän suunnalla.\nKoikylän kartano oli jo punaisten vallassa.\n\nKapteeni _Rihtniemi_ ja jääkärikapteeni _Påhlson_ keräsivät vaaran\nollessa uhkaavin pienen joukon Pohjan Poikia, enimmäkseen Valkiin\njääneen 3:nnen patterin sotilaitapa lähettivät sen 50 miehen\nvahvuisena ja 5 konekiväärillä varustettuna maaliskuun 20 p:n iltana\npanssarijunalla Koikylää kohden. Joukko ryhtyi taisteluun punaisia\nvastaan, joiden eteneminen pysähdytettiin. Panssarijuna joutui\nkuitenkin suureen vaaraan, kun punaisten onnistui särkeä rata sen\ntakaa, koettivatpa vielä estää sen korjaamisenkin. Pohjan Pojat\nsyöksyivät silloin ulos junasta ja karkoittivat vihollisen lyhyen,\nmutta tuiman ottelun jälkeen. Rata saatiin uudelleen kuntoon. Pohjan\nPojat olivat senjälkeen vielä parina päivänä etuvartiopalveluksessa.\nPunaisten rynnäkkö Valkia vastaan tälläkin suunnalla torjuttiin, ja\nheidän täytyi vetäytyä kauemmaksi. Näissä kahakoissa vapaaehtoiset\nmenettivät 1 kaatuneen sotilaan, _Väinö Jaakkolan_ ja 2 haavoittunutta\nsotilasta, kaikki 3:nnesta patterista.\n\nLähipäivinä virolaisten onnistui saada rintama jälleen\nkokonaisuudessaan suljetuksi ja Valkin asema lujitetuksi. — Suurin\nansio kaupungin pelastamisesta kuuluu urhoollisille virolaisille\npanssarijunien miehistöille.\n\nPohjan Poikain pienen joukon osanoton merkitys lopputulokseen sinänsä\nei voinut olla suuri. Sen huomattavin ansio oli nähdäksemme se, että\nharvalukuiset virolaiset saivat uutta taisteluintoa kuultuaan, että\nSuomalaiset Viron vapaussodassa — 35 suomalaisia oli mukana. Tällä\nkertaa, jos milloinkaan, voidaan puhua Pohjan Poikain nimen varjon\nmerkityksestä taistelujen kulkuun.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTällä välin taistelut Petserin rintamalla olivat jatkuneet yhä\nkiivaampina.\n\n20 p:nä 1:sen pataljoonan 1:nen ja 2:nen komppania + 2/3 1:sestä\nK.K.K:sta ja 1:nen patteri kokoutuivat Vastseliinaan ja lähtivät\nmarssimaan 2:nen komppania etumaisena kohti Ruskij Boria, joka oli\nmäärätty nyt kokonaan valloitettavaksi. 3:s komppania + 1/3 1:sestä\nK.K.K:sta oli saanut käskyn jäädä edelleen Vastseliinaan suojaamaan\nsiellä olevaa rykmentin komentopaikkaa.\n\nSaavuttuaan 5:nnen komppanian etuvartion luo, lähelle Ruskij Borin\nkylää, 1:nen pataljoona levähti hiukan. 2:nen komppania sai käskyn\nkulkea konekivääreineen suoraan kylää kohden ja vallata sen. 1:sen\nkomppanian tuli konekivääreineen tehdä kiertoliike vasemmalta metsien\nkautta ja hyökätä vihollisen kimppuun sivulta ja takaa. Patterin piti\ntukea komppanioiden etenemistä.\n\n2:nen komppania lähti liikkeelle klo 9 ap. Vänrikki _Miettisen_\njohtama, ryhmänvahvuinen kärki levittäytyi ketjuun. 2 raskasta\nkonekivääriä sijoitettiin keskelle, »Madsen» pikakivääri oikealle ja\n»Lewis» konekivääri vasemmalle sivustalle. Komppania seurasi n. 200 m.\npäässä. 1:nen komppania alkoi vähän myöhemmin edetä omaan suuntaansa.\n\n2:sen komppanian kärki pääsi n. puolentoistasadan metrin päähän Ruskij\nBorin kylän laidasta, ennenkuin se joutui laukaustenvaihtoon punaisten\nkanssa. Tunnin kuluttua vihollinen vetäytyi syvemmälle kylään. 2:nen\nkomppania eteni silloin ketjussa kylän laitaan vastarintaa kohtaamatta,\nmutta sitten alkoi hurja kamppailu kylän omistamisesta. Taistelua kesti\n2 tuntia. Vasta sitten vihollinen, jonka vahvuuden sittemmin kuultiin\nolleen 150 miestä ja 2 konekivääriä, luopui Ruskij Borista. Se alkoi\npaeta. Mutta samalla 1:nen komppania syöksyi sen kimppuun sivusta, ajoi\nsen hajalle ja jatkoi innokkaasti takaa-ajoa, kukkulalta kukkulalle.\nKomppanian haltuun jäivät Mostokin, Veselkinan, Djatlevan ja Prjadlevan\nkylät.\n\n2:nen komppania majoittui taistelun tauottua Mostokin kylään jättäen\nsuuren kuormaston Ruskij Boriin ja varmisti tienoon lounaiseen ja\nlänteen. 1:nen komppania asettui Veselkinaan, varmisti kaakkoon ja\netelään ja lähetti kenttävartion Prjadlevaan.\n\nVartijoiden leväperäisyyden vuoksi suurehko vihollisjoukko pääsi\nseuraavana yönä Djatlevaan, josta se 21 p:nä klo 4 aamulla teki\näkillisen hyökkäyksen 1:sen komppanian asemia vastaan.\n\nVeselkinan kylä sijaitsee mäkien keskellä kuin padan pohjassa. N. 400\nm. päässä kylästä olevalle, tienoota laajalti hallitsevalle kukkulalle\nsijoitettu parivartio huomasi vihollisen vasta sitten, kun se oli jo\npäässyt aivan lähelle. Toinen vartijoista riensi kiireen kaupalla\nhätyyttämään komppaniaa, joka pian oli jalkeilla ja järjestäytynyt\ntaisteluun. Mutta ennenkuin se vielä ehti lähteä edes liikkeelle,\nsaapui toinenkin vartijoista hätäytyneenä kylään. Vihollinen oli jo\nennättänyt kukkulalle, ja vartion konekivääri oli jäänyt sen käsiin.\n\nVaravääpeli _Hietakangas_ sai määräyksen joukkoineen vallata tärkeän\nkukkulan takaisin hinnalla millä hyvänsä. Hurraten miehet syöksyivät\nylös rinnettä välittämättä vihollisen luotituiskusta. Punaisten\ntäytyi peräytyä. Mutta varavääpeli _Hietakangas_ ei tyytynyt vain\nkarkoittamaan vastustajaa kukkulaltakaan ryhtyi ajamaan sitä kiivaasti\ntakaa. Tällöin hän puhdisti vihollisista Bogomolovan ja Molginan kylät.\n\n1:nen komppania asettui senjälkeen Djatlevaan ja lähetti kenttävartion\nBogomolovaan sekä aliupseerivartion Molginaan. 2:nen komppania siirtyi\nPrjadlevaan ja miehitti kenttävartioilla Nankinan ja Rogosinan.\n\nKoko sen päivän, 21.3., kesti pataljoonan kohdalla yhtämittaisia\nkahakoita vihollisen kanssa. Pataljoona sijoittautui päivän kuluessa\nuudelleen. 3:s komppania saapui Vastseliinasta ja vaihtoi klo 6 ip.\n2:sen komppanian, joka marssi rykmentin komentopaikkaa suojaamaan.\nKenttävartiot asetettiin. Niiden lisäksi 2:nen komppania lähetti\nvirolaisten pyynnöstä 1 kevyen konekiväärin miehistöineen Petruseen,\njossa se otti osaa kahakkoihin punaisia vastaan. Pataljoonan\nkäytettäväksi muodostettiin 2:sen patterin vanhoista tykeistä n.s. 3:s\npatteri, joka asettui pataljoonan yhteyteen.\n\nPataljoonan tappiot olivat näiden taistelujen aikana seuraavat:\nPataljoonan v.t. komentaja, jääkäriluutnantti _Koivisto_ haavoittui,\nmutta saattoi kuitenkin pysyä paikallaan. 1:nen komppania menetti 1\nkaatuneen, sotilas _Väinö Niinisaaren_, 1 haavoittuneen aliupseerin\nja 5 haavoittunutta sotilasta, 2:nen komppania 2 kaatunutta, sotilaat\n_Yrjö Räsäsen_ ja _Kalle Saarisen_, ja 3 haavoittunutta sotilasta\nsekä 1:nen K.K.K. 2 kaatunutta, sotilaat Toivo _Lensun_ ja _Uuno\nRaatikaisen_, ja 1 haavoittuneen aliupseerin.\n\n2:nen pataljoona oli saanut käskyn puhdistaa Voronkinan, sittenkuin\n1:nen pataljoona olisi vallannut Ruskij Borin. Viimemainitun\nvaltauksesta tiedon saatuaan jääkärikapteeni _Salminen_ antoi 20\np:nä 5:nnelle ja 6:nnelle komppanialle käskyn marssia Ruskij Boriin\nja hyökätä sitä kautta Voronkinan kimppuun, jota Pohjan Poikain\ntykistö oli ampunut jo useampina päivinä. 4:nnen komppanian tuli\nsamanaikaisesti lähettää omalta suunnaltaan taistelupatrulleja\nVoronkinan luoteisreunaan.\n\n5:s ja 6:s komppania lähtivät liikkeelle, mutta niiden hyökkäys\nVoronkinaa vastaan jäi kesken alkaneen lumituiskun vuoksi. Kylän\nvaltasi 4:s komppania lyhyellä, mutta kiivaalla taistelulla. Vänrikki\n_Luostarinen_ kertoo siitä:\n\n»Käskyn mukaan lähetän taistelupatrulleja. Saan vielä lisäksi 30\nvirolaista vasemmalle siivelle käytettävikseni. Valloitan ja miehitän\nniiden ja 5 suomalaisen kera Alehnovan kylän Vakasarin pohjoispuolella\nja niinikään muutamia kukkuloita Shirkovan kylän pohjoisliepeiltä.\nSaamme täten mainiot asemat, joista on hyvä jatkaa taistelupatrullien\nlähettämistä.\n\n»Noin klo 4 aikaan kuuluu kiivasta ammuntaa Voronkinan takaa. Ajattelen,\nettä nyt 5:s ja 6:s komppania hyökkäävät kylään. Tuli taukoaa kuitenkin\nkohta. (Kuulin myöhemmin, että komppaniat olivatkin jättäneet\nhyökkäyksen kesken.) Lähetän vänrikki _Niilo Reinikan_ ja aliupseeri\n_Albin Pöyryn_ johdolla taas yhden 10-miehisen patrullin Voronkinaan.\nLuulen kylän olevan tyhjän vihollisesta, kun sieltä ei enää ammuta\nmeitä kohden, ja arvelen, että vaikkei niin olisikaan, niin meidän\nsuunnaltamme yht'äkkiä hyökkäämällä yllättäisimme vihollisen. 3 ryhmän\nkanssa olen asemissa valmiina ryntäämään perästä. Arveluni osoittautuu\noikeaksi. Hämmästynyt vihollinen menettää toimintatarmonsa, kun meidän\npuoleltamme hyökätään.\n\n»Seuraan patrullin kulkua. Se on jo kylän laidassa. Jokunen laukaus\npamahtaa. Patrulli jatkaa matkaansa. Ammunta kiihtyy. Silloin hyökkään\n3 ryhmäni kanssa patrullin avuksi. Tavattuamme sen aloitamme kylän\npuhdistuksen. Lyhyen, kiivaan laukaustenvaihdon jälkeen n. 150-miehinen\nvihollinen lähtee pakenemaan Kranzovaa kohden.\n\n»Yhden ryhmän kanssa lähden puhdistamaan kylää itäänpäin lähetettyäni 2\nryhmää Shirkovan puoleiselle alueelle. Olen ratsain. Etenemme Kirovoa\nkohden. Vihollista ei näy. Saavumme jo kartanon puistokujaan. On\nhämärää.\n\n»Yht'äkkiä ketju, n. 150 miestä, ilmestyy kartanon takaa. Luulen\nsitä virolaisiksi, jotka mahdollisesti ovat aloittaneet etenemisen\nvasemmalta käsin. Molemmin puolin lähetään. Tultuamme n. 100 m. päähän\nannan pojille merkin seisahtua. Silloin erotan venäläisiä sanoja.\n\n»Bolshevikeja!\n\n»Nyt nekin huomaavat meidät ja alkavat epäillä, mutta eivät vielä\nnäy olevan varmoja, ehkä luulevat meitä Kranzovasta tuleviksi\n'tavaritsheiksi'.\n\n»Ajattelen, että hukka meidät perii. Takanamme on aukeaa yli kilometrin.\nEdessä olevasta ketjusta 3 miestä lähenee tarkastamaan, keitä me\nolemme. Aliupseeri _Aatu Hiivan_ kanssa lähden niinikään muutaman\nmetrin lähemmäksi. Vieläkin näet ajattelen, että jospa ne sittenkin\novat virolaisia. Kujan puut vielä hämärän lisäksi varjostavat, niin\nettei voi erottaa käsivarsinauhoja.\n\n»Tulemme näin 50 m. päähän bolshevikisotilaista. Yht'äkkiä he huutavat:\nfinljandskija tai jotakin siihen tapaan. Kiroten laukaisen browninkini\nja _Hiiva_ kiväärinsä. Yksi miehistä kaatuu. Käännän hevoseni ja huudan\npojille, että he peräytyisivät. Alamme rientää Voronkinaa kohden.\n\n»Vihollisketju ampuu. Kuulaa tulee. Korvissa vinkuu. Kannustan\nhevostani. Browninki on lujasti kourassa. Aivoissa on vain yksi ajatus:\njos hevonen kaatuu tai minä haavoitun ja putoan hevosen selästä, niin\nen elävänä antaudu. Browningissani on vielä 5 kuulaa: 4 ryssille, 1\nminulle itselleni.\n\n»Ammunta kiihtyy. Kannustan entistä tiukemmin. Ystäväni Liisu-ratsu\nnäyttää ymmärtävän tilanteen. Matalana korskuen laukkaa, lentää yli\nsärjetyn sillan. Hiljennän vauhtia, sillä huomaan, että kuulat lentävät\nylitse.\n\nVänrikki _Reinikka_ on joukkoineen saapunut kylän reunaan. Kohta pojat\ntulevat perässäni. _Hiivalta_ on mantteli siekaleina, mutta miehessä ei\nole naarmuakaan. Bolshevikit hämmästyivät kai niin, etteivät muistaneet\ntähdätäkään, laukoivat vain. Jos he olisivat malttaneet oikein ampua,\nolisimme kaatuneet joka mies aukealle. Komennan tulta hovia kohden.\nKohta vihollinen vetäytyy jälleen takaisin.\n\n»Minut kutsutaan pataljoonankomentajan luo. Siellä tiedetään jo\ntapahtuma. Pataljoonankomentaja ehdottaa, että tekisin poikineni\nhyökkäyksen Kirovon kartanoon. Mielihyvällä suostun siihen, saanhan\nsiten maksaa äskeisen löylyn.\n\n»Menen komppaniaan ja ilmoitan aikeen miehistölle. Mutta pojat\novat siksi väsyneitä monen päivän ponnistuksista — useilta ovat\nsitäpaitsi jalat paleltuneet — etteivät he mielellään vapaaehtoisesti\nlähde. Ainoastaan 8 miestä tarjoutuu. Se on liian vähän. Ilmoitan\npataljoonankomentajalle, ja hän ymmärtää kyllä poikien aseman. 4:s\nkomppania on ollut koko ajan etulinjoilla, ja on ollut jo puhetta, että\nse siirrettäisiin muutamaksi päiväksi lepäämään.»\n\n4:s komppania majoittui Vakasariin, 5:s ja 6:s komppania Voronkinaan ja\n2:sen pataljoonan esikunta ambulanssin kera Solovjevaan.\n\nPäivän taisteluissa menetti 4:s komppania 1 haavoittuneen sotilaan ja\n5:s komppania 5 haavoittunutta sotilasta sekä patteri 1 haavoittuneen\nsotilaan.\n\nNeiti _Pohjala_ kertoo Voronkinasta:\n\n»Taistelun tauottua kylä on aivan hävityksen vallassa — pääasiassa\nmeikäläisten tykkitulen tuhoa. Mökki toisensa vieressä on\ntuhkaraunioina. Aavemaisia, matalia kiviseiniä vain on pystyssä.\nVaatearkkuja ja huonekaluja on siirretty pihamaalle, jotta säästyisivät\ntulipalolta. Savu nousee kytevistä raunioista, paikoin on vielä\nilmitulta.\n\n»Kun tulen kylään, tapaan siellä vanhan, kumaraselkäisen vaimon,\njoka vipulaitteessa kantaa kahta vesiämpäriä. Virolaiseen 'tere'\ntervehdykseeni saan venäläisen vastauksen.\n\n»'Onkohan tuokin bolsheviki?' kysäisee toverini.\n\n»'Eihän tuollainen enää voi olla bolsheviki eikä mensheviki, ei\npunainen eikä valkoinen.'\n\n»'Niin, siinä on vain kohta hautaan vierivä ihminen.'\n\n»Eukko pysähtyy eteemme, laskeutuu polvilleen. Ristinmerkkejä tehden\nja venäjänkieltä oudosti murtaen selittää hän viimeisten päivien\ntapahtumia. He ovat maanalaisissa kellareissaan maanneet suojaa etsien,\n'paha mies' on ryöstänyt heidän tavaransa, monta miestä tullessaan\nmurhasi, vielä useamman lähtiessään.\n\n»Ihmisiä ilmaantuu vähitellen kylään. Muutamia olkikattoisia hökkeleitä\non aivankuin huomaamatta säästynyt. Niiden varjossa harmaahapsiset\nvanhukset ja paljasjalkaiset lapset värjöttävät. Yön viima käy läpi\nohuen vaatekerran, kyyneleet vierivät poskelle.\n\n»Siellä täällä makaa bolshevikien rääkkäämiä ihmisiä, joiltakin on niska\nväännetty nurin, toisilta sormet katkaistu j.n.e.\n\n»Eläimiäkin on joutunut tulen uhriksi. Palaneita eläinruumiita makaa\nnavettojen raunioissa.\n\n»Kylän pienessä katolilaisessa temppelissäkin on hävityksen jälkiä.\nJumalankuvat ovat rikki ja heitettyinä pitkin lattiaa.»\n\nSeuraavana päivänä, 21.3., 2:nen pataljoona oli vilkkaassa toiminnassa.\n4:s komppania sai käskyn lähteä liikkeelle klo 9 ap., vallata\nShirkovan kylän ja edetä sieltä aina Nastahinaan. 6:nnen komppanian\nja 1 joukkueen 5:nnestä komppaniasta tuli samanaikaisesti hyökätä\nVoronkinasta Kirovon kartanoon.\n\nPäivän taistelut olivat erittäin kiivaat. Molemmin puolin tykistöt\nolivat vilkkaassa toiminnassa. 4:s komppania valtasi nopeasti\nShirkovan, mutta Nastahinasta vihollinen ei luopunut yhtä pian. Se\npiti myös kauan puoliaan Kirovossa, mutta klo 5 ip. se oli pakotettu\nluopumaan kiivaan taistelun jälkeen Nastahinasta, Kirovosta ja\nValujevosta.\n\nVänrikki _Luostarinen_ kertoo päivän taisteluista, jotka olivat\nkaikkein raskaimmat 4:nnelle komppanialle, seuraavaa:\n\n»Shirkovan kylä on korkeilla vuorilla Voronkinan ja Kirovon\npohjoispuolella. Otamme asemat kylän lounaisreunalla ja aloitamme\nhyökkäyksen heti aukeita kukkuloita myöten kauheassa ristitulessa.\nTaistelemme tuimasti talo talolta, kukkula kukkulalta — aina vain\neteenpäin.\n\n»Parin tunnin ottelun jälkeen saammekin kylän haltuumme. Otamme asemat\nja avaamme tulen Nastahinaan ja Kirovoon päin. Kuulaa tulee joka\nsuunnalta. Urhoollinen ja rohkea vänrikki _Reinikka_ haavoittuu, miehiä\nniinikään, toinen toisensa jälkeen. Mutta asemissa on pysyttävä, jos\nmieli 6:nnen komppanian saada Kirovo. Yhä useampia haavoittuu. Koetan\nlohduttaa ja rohkaista poikiani.\n\n»Taistelu kestää koko päivän. Emme saa ruokaakaan. Vihollinen tekee\nsisukasta vastarintaa.\n\n»Jotkut ovat jo niin rasittuneita, että napisevat — eivät pelosta,\nvaan väsymyksestä. Miehet ovat tapelleet, nähneet nälkää, eivätkä\nole saaneet nukkua. Monen hermosto on niin pilautunut, että he eivät\npääse uneen edes vähäisinä lepohetkinään. Mutta ei auta — Nastahina on\nmäärätty valloitettavaksi, ja me valloitamme sen.\n\n»Vihollinen pitää yllä kiivasta tykkitulta. Mutta vihdoin sen täytyy\nantaa perään. 6:s komppania hyökkää Kirovoon, me Nastahinaan ja illalla\nklo 5 ne on vallattu. Punaisilta on kaatunut kymmenittäin miehiä.\n\n»Koko yön on raskasta vartiopalvelusta. Kuljen vartiopaikasta toiseen.\nPoissa on miehistä entinen reippaus. Koetan rohkaista:\n\n»'Kohta olemme Pihkovassa.'\n\n»'Emme pääse sinne. Pieneksi käy joukkomme, jos tällaisia päiviä tulee\nuseampia. Moni ystävä on poissa. Emmekä me ole tulleet valloittamaan\nVirolle alueita, vaan vapauttamaan veljesmaata. Sopimus oli vain\nrajalle asti, ja nyt olemme Venäjän maassa. [Erehdys!]\n\n»Koetan selittää, että sitä parempi, jos jaksaisimme mennä vaikka\nMoskovaan saakka. Mutta se ei auta. Pojat ovat väsyksissä: koti-ikävä\nkaivaa heitä. Epätoivo pyrkii mieliin yhtämittaisissa taisteluissa.»\n\n2:sen pataljoonan tappiot olivat: 4:s komppania: 1 kaatunut, sotilas\n_Edvard Niikkula_, 1 haavoittunut upseeri, vänrikki _Reinikka_, 1\nhaavoittunut aliupseeri, kersantti _Viljo Valtanen_, joka sittemmin\nkuoli haavoihinsa, ja 9 haavoittunutta sotilasta, joista _Teodor\nTuomela_ kuoli myöhemmin haavoihinsa; 5:s komppania: 1 haavoittunut\nupseeri, jääkärivänrikki _Dahlman_, 1 haavoittunut aliupseeri ja 4\nhaavoittunutta sotilasta, joista 1, sotilas _Juho Ahonen_, kuoli\nmyöhemmin haavoihinsa; 6:s komppania: 3 haavoittunutta sotilasta sekä\n2:nen K.K.K.: 1 kaatunut, sotilas _Eino Lahti_, ja 1 haavoittunut\nsotilas.\n\nTämän päivän taistelut jäivät 2:sen pataljoonan viimeisiksi.\nYhtämittaisen marssimisen, taistelemisen ja vartioimisen uuvuttamat ja\nlakkaamattomien hälyytysten ja tykkitulen hermostuttamat komppaniat\neivät jaksaneet enää. Ensimmäisenä 4:s komppania ilmoitti 22 p:nä, että\nsotilaat eivät tahdo enää edetä kauemmaksi.\n\nSe siirrettiin Voronkinaan lepäämään ja tilalle Nastahinaan lähetettiin\n6:s komppania. Koko pataljoonan miehistö tahtoi yleisesti kotiin.\n\nVänrikki _Luostarinen_ kertoo näistä pataljoonan viimeisistä vaiheista\nPetserin rintamalla:\n\n»Huomaan miehistössä kiihtymystä. Aliupseerit selittävät, että toiset\nkomppaniat eivät aio enää edetä. Iltapäivällä eräs sotilas tuo minulle\nkirjelmän, jossa miehistö ilmoittaa, ettei se enää lähde näin vähin\njoukoin hyökkäämään. Teen raportin pataljoonankomentajalle. Menen\npuhuttelemaan miehiä.\n\n»Selitän, ettei meidän enää tarvitsisikaan tehdä monta hyökkäystä,\nennenkuin olisimme Isborskissa. Mutta he vastaavat, että virolaiset\neivät kuitenkaan kykenisi sitä pitämään. Isborskin kävisi samoinkuin\nMarienburgin. Emme me ole palkkasotureita, vaan veljeskansan auttajia.\nMeitä on jo mennyt l/2 komppaniaa, jäljellä on vain viitisenkymmentä\nmiestä, asekuntoisia vain 30—40, ja koska toisetkin komppaniat\nkieltäytyvät etenemästä, emme me yksin lähde. Olemme olleet jo 3 kk.\nrintamalla saamatta lomaa. Varustukset ovat huonot, ei ole jalkineita.\nKotimaassa suunnitellaan sitäpaitsi Pietarin retkeä. Sinne meidän\non päästävä. Vaaterahoja emme ole saaneet. Olemme olleet 2 viikkoa\nyhtämittaisissa taisteluissa. Kärsineet vilua. Vaatteet kuhisevat\ntäitä. Yöllä ei saa lepoa. — Näin he selittävät. Ja minä ymmärrän\nheidät, vaikka sydäntä kirvelee ajatellessa, että nytkö käännymme, nyt,\nkun vihollisen vastustus on murrettu ja 3 rykmenttiä tuhottu. Vaikka\nolemmehan jo nytkin tehneet paljon.\n\nEdessä olevat maisemat ovat aukeita. Yhtä aavaa kilometrittäin.\nPihkovan suot häämöttävät takana. Ehkä poikia vaivaa aavistus, että jos\njatkamme, käy meidän kuin karoliinien, jotka kuolivat Liettuan soille.\n\n»Lisäksi vaikuttaa poikiin lamauttavasti tieto, että vihollinen uhkaa\nValkia. He ajattelevat, että Viro ei kykene puolustamaan sitä, minkä\nme valloitamme. Kansa on sitäpaitsi käynyt kiittämättömäksi. Miksi\nuhraisimme enempää kallista verta? — Nämä ovat noiden rakkaiden,\nurhoollisten poikieni ajatukset. Sama henki on koko pataljoonassa.»\n\nNeiti _Pohjala_ kirjoittaa:\n\n»6:nnen komppanian olo Nastahinassa on ehkä tukalinta. Kerrankin\nsotilaat vasta viime hetkessä pelastuvat palavasta asunnosta.\n\n»Tapaan siellä erään pohjalaispojan, joka kylän ulommaisessa laidassa\nseisoo vahdissa. Hän on väsynyt, yskii pahasti, tuntee nälkää ja vilua\nsekä näyttää hiukan levottomalta, vaara kun on liian lähellä.\n\n»'On ollut verinen päivä tänään', sanon.\n\n»'Niin on. Kyllä sitä väkistenkin tulee ajatelleeksi, kannattaako tämän\nkansan tähden uhrata näin paljon. Nytkin on valloitettu ryssäläisiäkin\nkyliä virolaisille. Mutta kyllä meidän pojat omaa maataan eniten\najattelevat, kun täällä taistelevat. Oman maan kunniahan tässä myöskin\non kysymyksessä.'\n\n»Ajattelen kertoa, että olemme saaneet Suomesta sähkösanoman, jossa\nilmoitetaan, ettei Virossa kaatuneilla ole isänmaassa tilaa, mutta\nsanat kuolevat huulilleni. Hän taistelee isänmaansa puolesta, hän\nuskoo, että hänen työnsä, kaikki se kärsimys, vaiva ja elämän alttiiksi\npaneminen ymmärretään täysin kotimaassa, ja tuo tietoisuus kannustaa\nhäntä kuolemankin edessä. Kukapa voisi riistää hänen ainoaa uskoaan,\njoka auttaa häntä kurjuudenkin keskellä?\n\n»Käännyn takaisin, tykkien jyske yhä kiihtyy. Kun olen jonkin matkaa\nkulkenut, kuulen takanani hevosen kavioiden kopseen. Katson ja näen\nsanitäärien kuljettavan matalassa reessä harmaatakkista, veristä\nsotilasta.\n\n»'Mistä tämä?' kysyn.\n\n»'Tuossa ladon vieressä oli vahdissa, bolshevikien granaatti tuli ja\npirstoi koko miehen.'\n\n»'Minne viemme ruumiin?' kysyvät sanitäärit.\n\n»' En oikein tiedä, kun Suomessakaan ei kuulu olevan tilaa Virossa\nkaatuneille.'\n\n»Sotilaita kokoontuu ympärille. Muutamat ovat jo aikaisemmin saaneet\ntietää sähkösanoman sisällyksen, jossa ilmoitetaan, ettei Suomi huoli\nmaansa puolesta kaatuneen sotilaan ruumista. Nyt he tahtovat saada\nsiitä varmuuden, ja kun kuulevat, että asia todellakin niin on, tulee\nväsymyksen uurtamiin piirteihin outo katkeruuden jäykistys. Eräs\nsotilas virkkaa:\n\n»'Me olemme kadottaneet isänmaamme, minä en palaa koskaan takaisin,\nliityn Viron armeijaan.'\n\nSanitäärit lähtevät kuljettamaan ruumista edelleen. Jo neljäs Oulun\npojista on Pihkovan rintamalla henkensä menettänyt.\n\n»Jokainen lähtee työhönsä sanaakaan sanomatta. Väsymys tunnetaan\nkymmenkertaisena.»\n\nNäinä rintamalla olon viimeisinä päivinä 6:s komppania menetti 2\nkaatunutta sotilasta, _Nikolai Pällin_ sekä _Väinö Paason_, jonka\nkaatumisesta yllä on kerrottu, ja 1 haavoittuneen sotilaan.\n\nYleinen väsymys oli vallannut 2:sen pataljoonan. Halu päästä pois\nrintamalta kasvoi ja laajeni yhä. Pataljoonan sotapäiväkirja mainitsee\n24—26 p:ltä ainoastaan: »Mieliala lamaannuksissa», mutta jo 27 p:ltä se\nkirjoittaa: »Mieliala äärimmäisen kiihoittunut.»\n\nPataljoonan kieltäytyminen etenemästä ei kuitenkaan vaikeuttanut\ntilannetta rintamalla. Jo 21 p:nä oli näet jääkärimajuri _Snellmanille_\nsaapunut eversti _Kubbolta_ käsky keskeyttää operatsioni, kunnes ilmat\nlämpiäisivät, ja pakkasta jatkui yhä. Etenemistä Panikovitshia kohden\ntältä suunnalta ei siis missään tapauksessa olisi jatkettu välittömästi.\n\n22 p:nä tapahtui sitäpaitsi Viron armeijan ylipäällikön, kenraali\n_Laidonerin_ ja eteläisen rintaman ylipäällikön, eversti _Puskarin_\nvälillä eteläisen rintaman tilannetta koskeva keskustelu, josta\nniinikään käy selville, että ylimmät päälliköt olivat päättäneet\ntoistaiseksi keskeyttää Petserin ja Isborskin operatsionin. Se oli,\nViron operatiiviesikunnan päiväkirjan mukaan, sisällöltään seuraava:\n\nEversti _Puskar_:\n\n»Viime päivien kovan kylmyyden vuoksi Isborskin operatsioni jäi tästä\npäivästä lukien väliaikaisesti pysähdyksiin siksi, että tappiot ovat,\netupäässä kovan pakkasen takia, suuret. On paljon paleltuneita.\nVasemmalla sivustalla 7:s rykmentti on valloitetulla Orravan linjalla,\nsille tueksi olemme lähettäneet 2 panssariautoa. Edelleen etelää\nkohden rautatien tienoilla vihollinen koettaa häiritä 2:sta rykmenttiä\nvain vakoilulla. Juuri eversti _Kubbolta_ saatujen tietojen mukaan\nPohjan Pojat ovat lähestyneet Panikovitshia, ja siellä taistelu on\nkäynnissä. Yleensä vastustaja idässä yrittää kaiken aikaa keskittää\njoukkojaan heikon 7:nnen rykmentin vasenta sivustaa vastaan. Se on\nsille sitäkin helpompaa, kun meidän rajavartiopataljoonamme osat ovat\nvasta Räpinässä ja suuri aukko jää niiden ja 7:nnen rykmentin vasemman\nsivustan väliin. Sinne tyhjään kohtaan yritimme ja yritämme edelleen\nsijoittaa venäläisiä, mutta huolimatta kaikista käskyistä he ovat\ntähän mennessä päässeet vasta vähän Räpinän eteläpuolelle. Sittenkin\nluulemme, että idässä olemme nyt enemmän tai vähemmän vahvoja. —\nSuomalaisten länsipuolella Viljandin, Tallinnan ja Tarton pataljoonat\novat entisillä paikoillaan. 1:nen ratsurykmentti, jonka eilen piti\nViljandin ja Tallinnan pataljoonien väliltä tunkeutua vihollisen\nselän taa työntääkseen sen Vörun suunnalta takaisin viertotietä\nkohden, ei saanut tehtäväänsä suoritetuksi, kun rykmentti lähti\nkaikista annetuista ohjeista huolimatta liikkeelle liian myöhään,\neikä voinut murtautua kauaksi. Samoin se ei tänäänkään onnistunut\ntäyttämään tehtäväänsä, yön kuluessa vihollinen oli näet täksi päiväksi\nsulkenut siltä lujemmin tien. Nyt rykmentti on Viljandin ja Tallinnan\npataljoonien välillä yrittääkseen, jos asianhaarat sen suinkin\nsallivat, uudelleen Vastseliina—Meksin kautta bolshevikien taakse.\n— Edelleen länttä kohden Tallinnan pataljoonan osat ovat liikkuneet\nSennenin kautta eteläänpäin. Totta puhuen on vihollinen vastustanut\nviime aikoina hyvin sitkeästi, yrittänyt hyökätä oikein tuimasti ja\n— mikä on pahinta, ja mitä vastaan meidän pienin voimin on vaikeaa\ntaistella — koettanut käyttää kaikenlaisia pieniä metsäteitä ilmestyen\nmeidän selkämme taakse. Kaikkein vaikein asema on tänään kapearaiteisen\nrautatien suunnalla, jossa vihollisen on onnistunut valloittaa Koikylän\nkartano. Tästä piiristä se tekee vakavia yrityksiä Karulan kartanoon.\nSitä vastassa olevat kapearaiteisten panssarijunien voimat ovat hyvin\npienet. Scoutit ovat lähteneet pois, uusi täydennys on harjautumatonta\ntaisteluissa, ja sitäkin on liian vähän. Yksi panssarijuna ja\npaikallisen suojeluskunnan osat ovat Ahejärven ympäristössä. Sitäpaitsi\nsiirrämme tälle tienoolle yhden kevyen patterin. Mutta se kaikki on\nliian vähän, kun 3 vihollisen lättiläistä rykmenttiä toimii tällä\nsuunnalla. Koska on vaikeaa saada jalkaväkeä avuksi, aiomme käyttää\nhyväksemme merimiehiä. Mutta hekin ovat niin perin vilustuneita ja\nväsyneitä, että, kapteeni _Irwin_ sanojen mukaan, heihin ei nyt ole\nluottamista. Olisi varmaankin siis kaikkein parasta, jos koettelisimme\neversti _Jansenin_ rykmenttiä [valkoisten lättiläisien ensimmäinen,\nVirossa järjestetty joukko] lähettämällä sen kapearaiteisen rautatien\nsuuntaan, Hoppenhofia kohden. Jos se suoritettaisiin nopeasti, olisi\nse paras apu. Kaiken sen järjestämisestä en ole vielä puhunut eversti\n_Jansenin_ kanssa. Luultavasti hän ei kuitenkaan vielä huomenna voisi\nsiellä ryhtyä toimimaan. Sitäpaitsi en vielä tiedä, kuinka mielellään\nhän tahtoo edetä Marienburgin suuntaan. Missä on Kalevan maleva? Olen\nodottanut sitä, mutta en ole kuullut siitä mitään.»\n\nKenraali _Laidoner_:\n\n»Teidän suunnitelmanne lättiläisten suhteen on oikea, ja he ovat\ntäydellisesti käytettävissänne. Aikomuksemme olikin aikanaan hyökätä\nMarienburgin kautta Kreitsburgiin. ‒ ‒ Kalevan maleva lähti tänään\nKortista klo 4 ip. Valkiin. Scoutit kokoutuvat Viljandiin. Aion\nmuodostaa niistä yhden kunnon pataljoonan ja uskon, että sitä\nvoidaan koetella jo lähipäivinä. Kun Petserin suunnassa operatsionin\npysähdytitte, niin pidättäkää suomalaisiakin; heidän on turhaa yksin\nhyökätä. Teidän lähin tehtävänne on nyt järjestää kapearaiteisen\nrautatien suuntaa, ja sitten tulee muodostaa uusi suunnitelma, missä ja\nmiten toimia.»\n\nEversti _Puskar_:\n\n»Suomalaisten hyökkäys Panikovitshin suunnalla jää itsestäänkin\npysähdyksiin. Panikovitshi on nykyhetkellä myöskin tärkeä senvuoksi,\nettä suljemme viertotien. Suomalaisten lisäksi myöskin 2:sen ja\n7:nnen rykmentin osat etenevät; muuten vihollinen voisi sieltä\nliikkua hitaasti eteenpäin länttä kohden, niinkuin tämän päiväisistä\ntapauksista voi huomata. Samaa vakuuttavat kaikki vangit. Siksi emme\nvoi Isborskin suunnalla jäädä paikoillemme toimettomiksi. — Tänä yönä\nkoetamme toimittaa _Kuperjanovin_ pataljoonan Valkiin. Se on ainoa\nreservi, mitä meillä nyt on käytettävissä.»\n\nKenraali _Laidoner_:\n\n»En tarkoittanut, että Teidän tulisi muuttaa suunnitelmianne, vaan että\njos Te jossakin olette pysähdyttäneet hyökkäyksen, niin on tarpeen,\netteivät naapurirykmentitkään toimi yksinään.»\n\nEversti _Puskar_ erehtyi kuitenkin väittäessään, että suomalaisten\nhyökkäys oli jäävä itsestään pysähdyksiin. 2:nen pataljoona ei tosin\nenää edennyt, mutta 1:nen oli sitä vilkkaammassa toiminnassa.\n\n22 p:n aamuna 1:sen komppanian 3-miehinen patrulli joutui Kastlinan\nkylän laidassa viertotiellä taisteluun vihollisen kanssa. Yksi Pohjan\nPojista jäi haavoittuneena kentälle. Jäljelle jääneet pääsivät lievästi\nhaavoittuneina takaisin.\n\nJääkäriluutnantti _Koivisto_ päätti silloin ryhtyä hyökkäykseen ja\nantoi käytettävänään olevalle patterille käskyn avata tulen Kashinaa\nvastaan. 3:nnen komppanian tuli edetä Rogosinasta Goronzarovan,\nShumilkinan ja Madalovan kautta viertotielle ja hyökätä sitä pitkin\nKashinaan. 1:sen komppanian tehtävänä oli asettua asemiin Molginan\nkylän etelälaitaan pitäen vihollisen huomiota sinne kiinnitettynä,\nlähettää 1 ryhmä 1 konekiväärin kera kaikessa hiljaisuudessa\nbolshevikien selän taa ja rynnätä sitten yhdessä 3:nnen komppanian\nkanssa Kashinaan.\n\n3:s komppania lähti Rogosinasta liikkeelle klo 12 päivällä ja tapasi jo\n15 minuutin kuluttua 100 miehen ja 1 konekiväärin vahvuisen vihollisen\nShumilkinassa. 45 minuuttia kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen\npunaiset lähtivät sekasorrossa pakenemaan jättäen taistelukentälle 20\nruumista. Senjälkeen komppania pääsi vastarinnatta viertotielle ja\nlähti etenemään Kashinaa kohden.\n\nSiellä majailevan, 150-miehisen vihollisen huomio oli kokonaan\nkiintynyt maantien pohjoispuolella olevan Molginan kylän luona\nasemissa olevaan l:seen komppaniaan. 3:nnen komppanian hyökkäys tuli\nsille täydellisenä yllätyksenä. Kun lisäksi 1:nen komppania ryhtyi\nsamaan aikaan ryntäämään Kashinaa vastaan, hajautuivat bolshevikit\ntäydessä pakokauhussa. 31 vihollista antautui vangiksi, kymmenkunta\njäi kaatuneina kentälle. Kashinan itäpuolelle lähetetty ryhmä 1:sestä\nkomppaniasta kävi idästä vielä pakenevien kimppuun avaten tuhoisan\ntulen. Pohjan Poikain saaliiksi jäi 1 »Colt» konekivääri, muutamia\nkymmeniä kiväärejä ja 30.000 kiväärinpanosta.\n\nSenjälkeen luutnantti _Jokioinen_ eteni 20 miehen kera Einsiedelei\nMihalkinaan, joka valloitettiin puoli tuntia kestäneellä taistelulla.\n\n1:nen komppania majoittui Kashinaan, kenttävartiot Einsiedelei\nMihalkinassa, Patsevassa ja Shumilkinassa. 3:s komppania asettui\nMolginaan, varmistus Nankinassa.\n\nPataljoonan tappiot olivat: 1:nen komppania: 3 haavoittunutta sotilasta\nja 3:s komppania: 1 haavoittunut sotilas.\n\nSotilas S. kertoo päivän vaiheista m.m.:\n\n»Tykistöllemme on annettu määräys pommittaa Kashinan kylää. Äärimmäiset\ntalot leimuavat siellä jo tulessa.\n\n»Yön aikana bolshevikit ovat kuljettaneet satoja kuormia asemiemme\nohitse, ryöstötavaraa ja ammuksia. Vielä nytkin kuuluu tieltä vähän\nväliä reen jalasten kitinää. Asetamme kevyen konekiväärimme mainiolle\npaikalle, josta voimme pitää silmällä palasta leveästä viertotiestä.\n\n»Jo pistäytyvätkin näkyviimme hevonen ja korkea tavarakuorma.\nKonekiväärimme pääsee ääneen.\n\n»'Sivu', kuiskaa ampujamme lyhyesti ja jää odottamaan toista.\n\n»Pian se saapuukin. Ampujamme parantaa asentoansa. Varmistin on vedetty\nalas. Minä olen työntänyt kasetin paikoilleen. Tata-ta-ta... Hevonen\nkaatuu, koettaa nousta, mutta turhaan ja jää sitten retkottamaan\naisojen väliin kuin uupunut kuormakoni ainakin.\n\n»3:s komppania on alkanut hyökätä, ja me seuraamme esimerkkiä. Yksi\nryhmä on lähetetty metsän kautta sulkemaan poispääsyä. Sen suunnalta\nkuuluu jo laukauksia.\n\n»Syöksymme eteenpäin. Tapaamme haavoittuneen patrullimiehemme vielä\nhengissä, joskin voimattomana. Toinen koura puristaa munapommia, jonka\nympärille sormet ovat takertuneet raudanlujina. Sanitäärit vievät hänet\nsidottavaksi.\n\n»Ryntäämme ohi palavien rakennusten. Mikä helvetillinen kuumuus, rätinä!\nKattoja luhistuu alas kumeasti paukahtaen, ja polttavia kipinöitä\nsinkoaa ylös korkeuteen.\n\n»Saamme joukon vankeja. Likaiset bolshevikisotilaat ajamme kuin karjan\nyhteen kohti. On määräys lähettää ne virolaisille. Yht'äkkiä laukaus\npamahtaa, ja kuula viheltää ohitsemme. Kuin sähköiskun saaneina\nvilkaisemme ympärillemme. Epäluulomme kohdistuu vankeihin.\n\n»'Kädet ylös!'\n\n»Vangit nostavat kätensä. Silloin pamahtaa uudelleen. Nyt meille\nselviää, että jostakin talosta ammutaan. Sisukas kommunisti on\npiilottautunut erääseen tupaan. Piiritämme talon, ja mies saa pian\nsurmansa. ‒ ‒ ‒\n\n»Kenttävartiota on aivan rasitukseen asti. Koko komppania on huvennut\n50 mieheen, eikä niistä puoletkaan ole aivan terveitä. Täitten kanssa\nolemme helisemässä, vaatteita kun ei ole voinut muuttaa viikkokausiin.\n\n»Saamme lehtiä. Niitä on tullut koko, joukko, kirjeitä samoin. Ne\nluetaan koko lailla tarkoin ja kuluvat aivan resuiksi.\n\n»'Mitä sinne kotiseudulle kuuluu?'\n\n»'Terveinä ovat ja hartaasti toivovat takaisin.'\n\n»'Vai niin.'\n\n»Kuiva: vain niin.\n\n»Palelemme. Minä en ole viikkokausiin vetänyt saapasta jalastani.\nRikkinäinen sukka on kuin liimautunut kiinni ihoon.\n\n»Saamme sitten eräänä päivänä sukkia. Miten tervetulleita ne ovatkaan!\n'Lottiemme' kutomia siellä kotimaassa. Kun vedän sukkaparini jalkaan,\nkahisee sisällä jokin paperi. Tervehdys Suomesta! Sirolla naisen\nkäsialalla piirrettynä: 'Sinun puolestasi rukoileva tyttösi N.N.»\nJostakin Pohjanmaalta. En ole joutanut kirjoittamaan, ei tullut sitä\ntehdyksi. Tapeltiin ja unohdettiin...'»\n\nKashinan valtauspäivästä kertoo joukkueenjohtaja _Sammalisto_ vielä\nseuraavan pikku tapahtuman:\n\n»Samana iltana kuin kylään hyökättiin, sattuu eräs hauska tapaus.\nKiireesti peräytyessään bolshevikit ovat jättäneet jälkeensä m.m.\npuhelinjohtonsa, joka vie heidän nykyiseen olinpaikkaansa.\n\n»Viertotiellä etuvartiossa olevat Pohjan Pojat huomaavat, miten\npuhelinjohto, joka on maantien ojassa, hiljalleen liikkuu viholliseen\npäin. Mitäs muuta kuin he käyvät lankaan kiinni ja yrittävät vetää\nsitä takaisin. Se onnistuukin aluksi. Mutta kun vastustaja saa\n'apujoukkoja', rupeaa kissanhännän veto käymään tasaväkiseksi, kunnes\nlanka tuntemattomasta syystä katkeaa lopettaen tämän harvinaisen\nvoimainmittelyn. Bolshevikit siitä suuttuneina alkavat kiivaasti ampua\nkaikilla aselajeilla etuvartiostomme majapaikkaa saadenkin sisällä\ntuvassa olevat kiireimmän kaupalla ajetuiksi vähäksi aikaa ikkunasta\nulos.»\n\nSeuraavana päivänä, 23.3., Pohjan Pojilla ei ollut huomattavia\ntaisteluja. Etuvartijat kahakoivat keskenään. Vihollisen tykistö\npommitti myös koko päivän Einsiedelei Mihalkinaa. Jääkäriluutnantti\n_Koivisto_ antoi käytettävänään olevien tykkien niinikään iltapäivällä\nampua hakutulta Pienen ja Suuren Mihalkinan kyliin. Päivän kuluessa\nhaavoittui tykistöstä 2 sotilasta.\n\n2:nen komppania sai saman päivän aamuna käskyn klo 5 lähteä auttamaan\npataljoonan muita komppanioita ja jättää Vastseliinan 2:sen pataljoonan\nsuojattavaksi. Se marssi vihollista tapaamatta Vitkan, Patalkinan ja\nShumilkinan kautta Kashinaan, jonne se saapui klo 11 ap. Se vaihtoi\nheti 1:sen komppanian kenttävartiot Einsiedelei Mihalkinassa olevaa\nlukuunottamatta, jonka 3:s komppania otti vastaan. 1:nen komppania\npääsi lepäämään Molginaan kootakseen voimia seuraavan päivän taisteluja\nvarten.\n\n24 p:n sotatoiminnan päämääränä oli Pienen ja Suuren Mihalkinan\nvaltaus. 1:sen komppanian tuli siinä suorittaa päätehtävä. Sen oli\nkierrettävä vasemmalta metsien kautta vihollisen asemien selkäpuolelle\ntykistön ampuessa Pientä ja Suurta Mihalkinaa ja 3:nnen komppanian\nEinsiedelei Mihalkinassa olevan kenttävartion pitäessä punaisten\nhuomiota länteenpäin suunnattuna.\n\nVänrikki _Havas_ mainitsee l:sestä komppaniasta:\n\n»Iltapäivällä 1:nen komppania on saanut raskaan vartion vaihdetuksi\nharteiltaan ja saa hetken — ensimmäisen koko rintamakaudella — levätä.\nPojat ovat äärettömän uupuneita. Uni ei silti tahdo tulla silmään. Ilma\npienissä, täyteen sullotuissa tuvissa on tukahduttavaa. Iho kutisee.\nUuden vaikean taistelun odotus jäytää mieliä. Osa miehistä ei ole\nnukkunut vielä lainkaan, kun klo 3 aamulla hätyytetään ulos, viimeiseen\ntaisteluun, kuten on luvattu.\n\n»Komppania ei ole enää sama reipas taistelujoukko kuin aina ennen. Se ei\npelkää nytkään, mutta miesten katseissa on miltei tuskaista uhmaa. Yön\npimeässä jonomme lähtee painumaan metsään pitkin kehnoja jalkapolkuja.»\n\n»Samaan aikaan Pohjan Poikain tykit aloittivat tulen vihollisen\nmiehittämiä kyliä vastaan ja ampuivat ne kolmesta kohden palamaan.\nKylissä roihuavat tulipalot olivat hyökkääjille suureksi avuksi\ntienosoittajina.\n\n»3:nnen komppanian 12-miehinen kenttävartio avasi tulen klo 4 ap. Suurta\nja Pientä Mihalkinaa vastaan ja ryhtyi käyttäen taitavasti hyväkseen\nluonnon tarjoamia etuja etenemään bolshevikien kiivaasti ampuessa.\n\n»Sillä välin 1:nen komppania oli päässyt vihollisen huomaamatta\nvasemmalle sivustalle. Vänrikki _Havas_ lähetti vänrikki _Gammelinin_\n3 ryhmän kera kiertämään vielä kauempaa punaisten selkään. Tämä\njoukko eksyi kuitenkin, eikä ehtinyt ottaa osaa kylien valtaukseen.\nSamaan aikaan 3:nnen komppanian urhea kenttävartio ryhtyi hurraten\nhyökkäämään. 1:sen komppanian jäljellä olevat 3 ryhmää tekivät silloin\nviivyttelemättä ryntäyksen bolshevikien sivustaan ja selkään. Tälläkin\nkertaa vihollinen lähti yllätettynä suin päin pakoon erinomaisista\nasemistaan. Pohjan Poikain saaliiksi jäi 2 'Colt' konekivääriä ja\n10.000 patruunaa y.m. Senjälkeen 1:nen komppania majoittui Pieneen ja\n3:s komppania Suureen Mihalkinaan.\n\nVänrikki _Havas_ lähetti taistelun tauottua 1 ryhmän ajamaan takaa\npunaisia ja toisen varmistamaan selkäpuolta Kranzovan suuntaan. Kylään\njäi niinollen vain 1 ryhmä. Hetkinen kului rauhassa; väsyneet miehet\nsaivat levätä, mutta sitten saapui etuvartijoilta hälyyttävä ilmoitus:\nbolshevikit olivat tulossa viertotietä pitkin.\n\nVihollinen, jonka voimat vänrikki _Havas_ arvioi 200 mieheksi,\nlevisi parastaikaa ketjuun ja läheni lähenemistään kylää, jota oli\npuolustamassa vain kourallinen Pohjan Poikia.\n\nRatkaisevalla hetkellä kuitenkin vänrikki _Gammelin_ saapui joukkoineen\navuksi, joten kylän puolustamiseen voitiin ryhtyä. Etuvartijat avasivat\ntulen punaisia vastaan, mutta vetäytyivät pian käskystä muiden rinnalle\nketjuun kylän laitaan. Yksi mies, sotilas _Yrjö Knuutila_, jäi tällöin\nhaavoittuneena konekivääreineen molempien ketjujen väliin ja sai\nsurmansa.\n\nPohjan Poikain tarkka konekivääri- ja kiväärituli pakotti vihollisen\nhetkisen kuluttua väistymään. Myöskin pari muuta, punaisten myöhemmin\npäivällä tekemää yritystä Mihalkinan valloittamiseksi lyötiin takaisin.\n\nMutta komppanian täytyi olla melkein koko päivä ketjussa. Vihollinen\npommitti lakkaamatta kylää, jossa talo toisensa jälkeen syttyi\ntuleen ja paloi poroksi. Pohjan Poikain vartiosta vapaat miehet\nsaivat hälyytysten väliaikoina majailla riihissä ja saunoissa, mutta\nniissäkään he eivät olleet turvassa.\n\nPäivän taisteluissa 1:nen komppania menetti 2 kaatunutta, aliupseeri\n_Armas Hyvösen_ ja sotilas _Yrjö Knuutilan_, 1 haavoittuneen\naliupseerin, _Antero Aarnion_, joka kuoli myöhemmin haavoihinsa, ja\n1 haavoittuneen sotilaan sekä 1:nen K.K.K. 1 haavoittuneen sotilaan.\nTaisteluissa haavoittui myös yksi 2:seen komppaniaan kuuluva aliupseeri.\n\nSotilas S. kertoo päivän vaiheista:\n\n»Yö on levoton. Ennen päivän nousua on aloitettava hyökkäys. Pojat\npaneutuvat makuulle apein mielin. Rynnäkkö on tehtävä meidän koko\n50-miehisellä 'armeijallamme', ja ryssiä kuuluu olevan vastassa 900,\nehkä enemmänkin.\n\n»'Olisi niin ikävää jäädä tänne vieraan maan multaan', puhelee\naliupseeri _Hyvönen_ tietämättä, että tämä päivä on hänen viimeisensä.\n\n»Uni ei tahdo tulla silmiin. Käännellään ja väännellään. Terävänä\nkiilana olemme tunkeutuneet punaisten väliin pienin voimin.\n\n»Turhaa miestenhaaskausta!... Mutta me yritämme vain nukkua, ja viimein\nse useimmille onnistuukin.\n\n»Aamupuolella yötä heräämme tuttuun huutoon: ylös, ylös ja\nmatkavalmiiksi! Lähdemme liikkeelle ja kuljemme nopeaa vauhtia,\nniin että raskaat konekiväärit tuskin voivat seurata. Jonkin aikaa\ntaivallettuamme komppania jakautuu kahteen osaan, joista toinen hyökkää\nvihollisen kimppuun sivusta, toinen takaa. Joudun ensinmainittuun.\n\n»Metsässä saamme kuulla ensimmäisten harhakuulien vihellyksen.\n3:nnen komppanian valehyökkäys edestä on alkanut. Meille annetaan\netenemiskäsky. Raju juoksu pehmeässä lumessa alkaa. Läähättäen saavumme\naukean laitaan ja painumme siitä hämmästyneen vastustajan kylkeen.\nRyntäämme kukkulalle kylää kohden. Tuossa edessämme koko vihollisjoukko\npakenee silmittömän kauhun vallassa, ja me lauomme niin, että\nkiväärinpiippu punoittaa. Olemme jo ampuneet laukun, kaksi tyhjäksi\nja hurraten syöksymme pakenevien jälkeen samaan aikaan kuin 3:nnen\nkomppanian kenttävartio ryntää omalta taholtaan. Kylä on meidän.\n\n»Vartiot asetetaan. Muutamme asumaan ylemmäksi kylään, ja samassa\nvihollisen tykistö alkaa pommittaa juuri niitä taloja, joissa ensin\nmajailimme. Lakkaamaton granaatti- ja shrapnellituli suuntautuu kylään.\nMies aina silloin tällöin haavoittuu, ja tykin ammukset repivät\nmolemmat konekiväärihevosemme niin pahoin, että täytyy lopettaa. Saamme\nolla yhtämittaa ketjussa ja nukummekin sinne. Melkein tylsistyneinä\nkatselemme, kuinka punaryssä juoksuttaa miehiään tuolla vastapäisellä\nharjanteella, jonne kiväärimme eivät kanna. Sanitäärit kiskovat reessä\nmiehille panoksia ketjuun. Kokkikin yrittää tulla soppakattilan Mutta\nkun pari granaattia räjähtää keittiön lähellä, niin sekä miehet että\nhevoset ovat jo vauhkoina ja palaavat rytinällä sinne, mistä ovat\ntulleet. Me saamme vain kiristää nälkävöitämme ja odottaa.\n\n»Leveä tie kulkee kylän halki, ja sen keskelle puoliväliin viholliskylää\nkevyt konekivääri ja pari-kolme jalkamiestä ovat asettuneet. Punaiset\ntekevät äkillisen ryntäyksen. Pojat huomaavat heidät vasta silloin,\nkun matkaa on enää parisataa metriä hyökkääviin. Kenttävartio aloittaa\ntulen. Kevyen konekiväärin johtaja lähtee peräytymään toisten jäljessä\nvasta viime tingassa, saa kuulan reiteensä ja jää sinne makaamaan.\n\n»'Varmasti hän olisi pelastunut', selittää yksi kenttävartion miehistä,\n'mutta hän ei tahtonut jättää kevyttämme punaisille ja koetti raahata\nmukaansa vielä panoslaukutkin. Jälkeen jäi.'\n\n»Saamme tiukasti yrittää, ennenkuin saamme ruumiin noudetuksi tieltä. Ja\nyhä vain kestää hirvittävä pommitus...»\n\nIllalla jääkäriluutnantti _Koivisto_ antoi komppanioille käskyn\nvetäytyä pimeän suojassa raunioiksi ammutuista Mihalkinan kylistä.\n1:nen komppania majoittui Molginaan, 2:nen Kashinaan ja 3:s\nBogomolovaan. 2:nen komppania varmisti kenttävartiolla Einsiedelei\nMihalkinan ja 3:s komppania Kosinan ja Shumilkinan. Vain muutamia\nmiehiä jäi Mihalkinan kyliin.\n\nSeuraava päivä kului taisteluitta etuvartiokahakoissa. Vihollisen\nhävittävä tykkituli jatkui yhä Mihalkinan kyliin ja Pohjan Poikain\nuusiin majapaikkoihin. 1:nen komppania otti muilta komppanioilta\nvastaan kenttävartiot.\n\nMihalkinat jäivät 1:sen pataljoonan valtaamien lukuisten kylien\nsarjassa viimeisiksi. Mutta silti Pohjan Poikain taistelut Petserin\nrintamalla eivät vielä olleet lopussa, joskaan he eivät enää kauemmaksi\nitään edenneet.\n\n26 p:nä klo 11 ap. vihollinen ajoi 1:sen komppanian etuvartijat\nlyhyellä laukaustenvaihdolla pois Mihalkinan kylistä ja alkoi\ntykistövalmistuksen jälkeen hyökkäyksen Einsiedelei Mihalkinaa vastaan,\nmutta lyötiin verissä päin takaisin.\n\nHeti puolenpäivän jälkeen kersantti _Eero Havaan_ johtama 1:sen\nkomppanian 3:s joukkue vapautui kenttävartiosta, mutta varsinaista\ntietä pitkin lähtemättä se suuntautui marssimaan poikki hankien\nkulkevaa polkua pitkin Bogomolovaa kohden. Samassa edestäpäin alkoi\nkuulua kiivasta laukaustenvaihtoa. Heti oli miehille selvänä, että\nbolshevikit olivat saartaen käyneet Bcgomolovassa majailevien Pohjan\nPoikain 1:sen pataljoonan esikunnan, ambulanssin, kuormaston ja tykkien\nkimppuun. Hetket olivat kalliit. Kersantti _Havas_ riensi joukkoineen\njuoksujalkaa kylää kohden kiiruhtaen kaikin voimin.\n\nVihollinen oli päässyt huomaamatta Kranzovaan ja tehnyt sieltä\nyllättävän hyökkäyksen Bogomolovaa vastaan. Kylään asettuneet Pohjan\nPoikain osastot olivat aivan valmistumattomia taisteluun, kun muudan\nhevosmies ryntäsi pataljoonan esikuntaan huutaen:\n\n— Punaiset tulevat!\n\nHädin tuskin pataljoonan v t. komentaja, jääkäriluutnantti _Koivisto_,\nadjutantti, luutnantti _Silventoinen_, lääkintämajuri _Kallioinen_,\nkirjurit, hevosmiehet ja lähettipojat ehtivät ulos taloista, kun\nbolshevikit jo hyökkäsivät esiin. Tykkimiehet ja 3:nnen komppanian\nkylässä lepäilevät osat joutuivat niinikään yllätetyiksi. Syntyi\nsekasorto. Useimmat eivät tienneet, mitä tehdä. Muutamat harvat\njuoksivat jääkäriluutnantti _Koiviston_ johtamina kylän laidassa\nolevalle harjanteelle ja ryhtyivät ampumaan punaisia, jotka saivat\nhaltuunsa koko kylän, pataljoonan esikunnan, kuormaston ja tykit.\n\nSilloin kriitillisimmällä hetkellä kersantti _Havaan_ 2 kevyellä\nkonekiväärillä varustettu joukko ennätti paikalle. 1:sen komppanian\nmuut joukkueet ehättivät myös lähikylästä apuun, juoksivat oikealle\nsivustalle ja avasivat siltä sunnalta tulen kutsumattomia vieraita\nvastaan. Kashinasta saapui myös 2:nen komppania juosten paikalle ja\nlevittäytyi ketjuun 1:sen komppanian vasemmalle puolen. Joka taholta\nkäytiin nyt raivoisasti vihollisen kimppuun, ja sen täytyi hetken\nkuluttua luopua hyvästä saaliistaan ja hajautua pakoon saamatta\nmukaansa muuta kuin 1 Pohjan Poikain hevosen. Punaiset jättivät\ntaistelukentälle 30 kaatunutta.\n\nPohjan Poikain tappiot olivat: 1:nen komppania: 2 haavoittunutta\nsotilasta ja 3:s komppania: 2 haavoittunutta sotilasta.\n\nTaistelun jälkeen komppaniat majoittuivat seuraavasti: 1:nen\nDjatlevaan, 2:nen Molginaan ja 3:s Bogomolovaan. 2:sen komppanian\nkenttävartio oli Kashinan kylässä.\n\nJo taistelun aikana punaisten 3 patteria oli ampunut mainittuja kyliä.\nPommitusta kesti sitten lakkaamatta koko päivän.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTähän saakka 1:nen pataljoona oli jaksanut täyttää tehtävänsä,\nvalittanut ja toivonut virolaisten tulevan tilalle, mutta silti\nkestänyt kaikki rasitukset, kaikki uhraukset, kaiken kurjuuden.\nVäsymyksestä tylsinä sotilaat suorittivat palvelusvelvollisuutensa,\nvaikka tuntui siltä, että hermot eivät enää hetkeäkään kestäisi, ja\nvaikka monet menettivät iäksi terveytensä näinä päivinä ja öinä. Jos\nhe olisivat päässeet lepäämään, olisivat he senjälkeen taas olleet\nvalmiit taisteluihin ja rasituksiin. Mutta se oli mahdotonta, ei ollut\nreservejä, ja niin koeteltiin Pohjan Poikain kärsivällisyyttä, kunnes\nse katkesi. Epätoivo oli syöpynyt sotilaiden mieliin. Heillä oli vain\nyksi selvä ajatus: pois!\n\nJääkärimajuri _Snellman_, jolle väsymyksen leviämisestä oli ajoissa\ntehty ilmoitus, kiirehti virolaisia joukkoja saapumaan Pohjan Poikain\nmolempien uupuneiden pataljoonien tilalle. Vaihtojoukkoja luvattiinkin\nlähettää, mutta niitä ei tullut. Virolaisilla ei ollut reservejä, eikä\nnaapurirykmenttien rintama-alaa mielellään tahdottu venyttää pitemmäksi\nkuin se jo oli. Mutta Pohjan Pojatkaan eivät jaksaneet enää.\n\nJääkärimajuri _Snellman_ matkusti 27 p:nä Vöruun henkilökohtaisesti\nkiirehtiäkseen virolaisia, koska muuten oli pelättävissä, että Pohjan\nPojat lopuksi lähtisivät omin luvin asemiltaan. Joukkoja luvattiin\nlähettää varmasti saman päivän iltaan mennessä.\n\nPohjan Poikain 1:sen pataljoonan miehet lupasivat pysyä paikoillaan\nklo 6 asti ip. Mutta silloin saapui luvatun vaihdon asemesta ilmoitus,\nettä 2 komppaniaa saisi palata Vastseliinaan reserviin, mutta 1\ntuli jäädä etuvartiopalvelukseen. Jääkäriluutnantti _Koivisto_\nmääräsi 2:sen komppanian suorittamaan viimemainitun tehtävän, mutta\nuseimmat sen sotilaat lähtivät kaikista pyynnöistä huolimatta muiden\nmukana Vastseliinaan. Vain osa totteli määräystä ja jäi komppanian\naliupseerien ja vapaaehtoisten konekiväärimiesten kera asemiin.\n\nIllalla myöhään saapui Vastseliinaan odotettuja virolaisia luutnantti\n_Ainsonin_ johdolla. He vaihtoivat etuvartioon jääneet Pohjan Pojat,\njotka pääsivät palaamaan joukkojensa yhteyteen.\n\n2:nen komppania lähti 28 p:nä luvatta klo 8,30 ap. Vastseliinan\nasemalle, jonne pataljoonan muut osat marssivat puolta tuntia myöhemmin\nrykmentin määräyksestä. 1:sen pataljoonan jäännös saapui junalla\nValkiin saman päivän iltana klo 7.\n\n28 p:nä klo 1 ip. virolaiset tulivat vaihtamaan 2:sen pataljoonan.\nMutta sitä ennen suurin osa 4:ttä komppaniaa, 27 miestä 5:nnestä\nkomppaniasta ja 4 miestä 2:sesta K.K.K:sta ehti jättää omin luvin\nasemansa.\n\nPohjan Poikain rykmentti oli kokonaisuudessaan jälleen Valkissa 29 p:nä\nklo 9 ap.\n\nTällä rintamakaudella Pohjan Pojat olivat saaneet vankeja: 1:nen\npataljoona 56 ja 2:nen pataljoona 41. Sotasaaliina oli niiden\nkäsiin jäänyt 1 panssariauto, 4 konekivääriä, 47 kivääriä, 40.000\nkiväärinpanosta, 4 hevosta, 2 satulaa ja 1 reki. Pohjan Poikain\ntykistön ammusmenekki koko taistelukaudella oli 2.361 shrapnellia ja\n2.413 granaattia.\n\nOsa Pohjan Pojista vetäytyi siis omavaltaisesti asemistaan\netulinjoilla. Tätä valitettavaa tekoa arvosteltaessa on kuitenkin\notettava huomioon ne suuret tappiot, lukemattomat rasitukset ja\nkomppanioiden toivoton asema, jotka vaikuttivat sotilaiden mielialaan.\nHe kestivät kaiken tämän todellisella suomalaisella sitkeydellä. Vasta\nkiihoittuneina siitä, että virolaiset joukot eivät tulleet määräaikana\nvapauttamaan heitä, Pohjan Pojat osittain jättivät paikkansa. Siitä ei\nkuitenkaan koitunut mitään pahempia seurauksia.\n\nHuolimatta heidän viimeisestä, vähemmän kunniakkaasta teostaan kuuluu\nPohjan Pojille Petserin rintamalla suoritetuista taisteluista nimitys:\nsankarit. He kestivät sinä aikana niin paljon kuin ihminen suinkin voi,\nvieläpä enemmänkin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEversti _Kalm_ kirjoitti päiväkäskyssään N:o 56 maaliskuun 31 p:ltä:\n\n»Lausun rykmenttini upseeristolle, alipäällystölle ja miehistölle\nkiitokseni viime taistelukauden voitosta Petschoryn rintamalla\n14—-29.3.19. välisenä aikana, sekä Valkin puolustuksesta kolmannen\npatterin miehistölle.»\n\nJoukkojen palattua Valkiin eversti _Kalm_ tarjosi heti upseereille,\naliupseereille ja sotilaille allekirjoitettaviksi uusia välikirjoja,\njoiden mukaan Pohjan Poikain rykmentti jatkaisi taistelua bolshevikeja\nvastaan, tällä kertaa Inkerin vapauttamiseksi. Mutta vain suuri osa\nupseeristoa, joukko aliupseereja ja pieni määrä sotilaita suostui\njäämään. Lopen uupuneina viime viikkojen tavattomista rasituksista\ntahdottiin yleisesti kotiin.\n\nJääkärikapteeni _Hannula_ kertoo rykmentin hajautumisesta:\n\n»30 p:nä luutnantti _Kalervo_ sähkötti minulle sairaalaan: 'Upseeriston\nuudet välikirjat kirjoitettava tänään. Pataljoonasi upseeristo jättänyt\neroilmoituksen. Miehistö lähtee kokonaisuudessaan. _Silventoinen_ tulee\niltajunalla, häneltä tarkemmin.'\n\n»Päätin silloin jättää sairaalan ja lähteä Valkiin. Adjutanttini,\nluutnantti _Silventoinen_ saapui samana iltana ja kertoi lähemmin\ntapahtumista. Viimeinen sotaretki oli ollut äärimmäisen raskas ja\nkäynyt Pohjan Pojille miltei ylivoimaiseksi. Palattuaan Valkiin oli\neversti _Kalm_ 29 p:nä kutsunut kokoon rykmentin upseeriston ja\nesittänyt sille suunnitelmansa ja uuden välikirjan.\n\n»Tulin Valkiin huhtikuun 1 p:nä. 1:sen pataljoonan upseeristo,\nalipäällystö ja miehistö oli kokonaisuudessaan jättänyt eroilmoituksen.\nUpseereista jäivät edelleen eversti _Kalmin_ palvelukseen vänrikit\n_Miettinen_ ja _Riikonen_, talouspäällikkö _Viljo Riikonen_ ja\njääkärivänrikki _Frohne_, aliupseereista 2 ja sotilaista kymmenkunta.\n\n»Seuraavat päivät käytettiin loppuselvityksiin, luetteloiden y.m.\nlaatimiseen. 1 p:nä pataljoona jätti aseensa. 3 p:nä luovutin arkistot,\nkuormaston y.m. omaisuuden ja 1:sen pataljoonan leimat jääkärikapteeni\n_Påhlsonille_.\n\n»Pataljoona lähti Valkista huhtikuun 3 p:n iltana. Asemalla oli\nsaattamassa eversti _Kalm_ y.m. upseereja. Eversti _Kalm_ piti puheen\nkiittäen 1:stä pataljoonaa sen suorittamasta työstä. Pataljoona kohotti\neläköön-huudon Pohjan Poikain urhealle komentajalle.\n\n»Tallinnaan saavuttiin aamulla. Laiva lähti kuitenkin vasta seuraavana\npäivänä, jonka vuoksi pataljoona majoitettiin Liivakasarmeihin.\n\n»Aamulla huhtikuun 5 p:nä lähdimme »Väinämöisellä» Tallinnan satamasta.\nSamalla kerralla tuotiin laivaan tanskalaisten vapaaehtoisten\nsaattamana kolme Petserin rintamalla kaatunutta sotilastamme.\n\n»Helsingissä pataljoona majoitettiin rautatienasemalle. Loppusaatavien\nmaksu seurasi.\n\n»7 p:nä jätin pataljoonalle hyvästi. Ero tuntui raskaalta, mutta sen\nsynnyttämään haikeaan mielialaan liittyi ihailu ja kunnioitus joukkoa\nkohtaan, joka vähälukuisuudestaan huolimatta oli kyennyt suorittamaan\nsellaisia urotöitä. Yhdessä kestetyt sotaretket vaaroineen,\nrasituksineen, kärsimyksineen ja voittoineen sekä kaatuneiden\ntoverien muisto — kaikki se yhdisti pataljoonan jäsenet toisiinsa\nkatkeamattomilla aseveljeyden siteillä. Hyvä suhde päällystön ja\nmiehistön välillä pysyi sellaisenaan loppuun saakka. Se on aina oleva\nkauneimpia muistojani Viron retkeltä, ja myöhemminkin olen saanut siitä\nmonta osoitusta. Vuosien puhdistamina kaikesta kuonasta Viron retken\nmuistot ovat aina kirkkaina ja lämpiminä säilyvät 1:sen pataljoonan\npäällystön ja miehistön mielissä.\n\n»Siitä toveripiiristä, joka talvi-iltoina rintamalle lähtöä odotellessa\nkokoutui Tapan kylän pienoiseen majataloon suunnittelemaan tulevaa\nSuur-Suomea ja suomalaisten heimojen valtioliittoa, on moni iäksi\npoistunut, ja unelmat ovat yhä toteuttamatta. Niistä 1:sen pataljoonan\njalkaväkikomppanioiden päälliköistä, jotka tammikuun 31 p:nä Luhde\nGrosshofin luona ensimmäisen kerran astuivat taisteluun Viron\nvapauden puolesta, ovat kaikki kaatuneet — viimeksi jääkäriluutnantti\n_Koivisto_, joka jääkäriaatteelle uskollisena uhrasi henkensä tulevan,\nsuuremman Suomen puolesta kaukana Pohjan perillä, Petsamossa. Monen\naliupseerin ja sotilaan kohtaloksi tuli vapausaatteelle uskollisena,\nmutta taitamattoman johdon käsissä kaatua seuraavana keväänä ja kesänä\nAunuksen sodassa. Jotkut taistelivat syksyllä 1919 Kaprion luona\nInkerin vapauden puolesta ja seuraavan talven kuluessa Pohjois-Inkerin\nvapaajoukoissa Kirsalon rintamalla, jotkut ajoi levoton verensä\nPuolan ja Latvian sotiin, ja viimeksi muutamien nimi liittyy Karjalan\nheikkoihin ponnistuksiin vapautensa puolesta Uhtualla.»\n\nHuhtikuun 8 p:nä 2:sen pataljoonan, patteriston ja ratsuosaston eroava\nalipäällystö ja miehistö lähtivät luutnantti _Kallion_ johdolla\nTallinnan kautta Suomeen, jonne saavuttiin 10 p:nä.\n\nNeiti _Pohjala_ kirjoittaa Pohjan Poikain lähdöstä Tallinnasta:\n\n»Aamu on sumuinen, sataa taukoamatta. Miksi näyttääkin tänään kaikki\nniin alakuloiselta, miksi taivas itkee? Tallinnan kaduilla on\nhiljaista, kukin toimittaa vain välttämättömimpiä tehtäviään. Siellä\ntäällä vilahtaa harmaapukuisia sotilaita.\n\n»Suuri osa Pohjan Poikia palaa tänään kotimaahan, joku ehkä tulee\ntakaisin, useimmat jättävät ainaiseksi Viron mantereen. He ovat tehneet\ntyönsä, tyytyväisinä he palaavat.\n\n»'Väinämöinen' seisoo jälleen lähtövalmiina, kuten niin monasti ennen.\nSe on tuonut suomalaiset joukot veljeskansan avuksi. Osan se on jo\nsaanut kuljettaa kilven päällä kotimaahan takaisin, osa palaa nyt\nkolmikuukautisen raskaan päivätyön päätettyään, ja viimeinen joukko jää\ntoistaiseksi Viroon.\n\n»Virolaiset patrullit ovat tarkastaneet passit ja tavarat. Pohjan Pojat\nseisovat laivan kannella. Haavoittuneita kuljetetaan paareilla laivaan.\nKaikilla on kiihkeä halu palata takaisin isänmaahan.\n\n»Mutta miksi on niin hiljaista satamassa? Ei yhtään virolaisia ole\nsaattamassa suomalaisia joukkoja. Kun tulimme tänne, paistoi kirkas\naurinko, torvisoittokunta soitti 'Porilaisten marssia' ja virolainen\nvartiosto teki kunniaa. Nyt on Vironmaa vapaa, nyt ei enää tarvita\nsuomalaisia joukkoja, nyt sataa ja on hiljaista.\n\n»Hiljaa poistuu 'Väinämöinen' rannasta, ei kuulu ääntäkään: Vihdoin\nkun laiva on etäällä satamasta, kajahtaa kaukainen laulu: 'Hurraa nyt\nkomppania kotiamme kohti...' Siellä on painostus jo lakannut, laulu\nkaikuu pontevana ja kirkkaana, mutta meistä rannalla olijoista tuntuu\nniin kumman oudolta. Käsittääkö oma isänmaa sen raskaan päivätyön\nmerkityksen, minkä tuo suomalainen joukko on tehnyt?\n\n»Ei se suomalainen joukko, joka tammikuussa Viroon lähti, laskenut\nkustannuksia. Ei kuoleman edessä yleensä kustannuksia lasketa. Tie\noli selvänä edessä, elämää oli uhrattava vapauden puolesta. Oikeutta,\ntotuutta oli poljettu, vääryyden täytyi saada palkkansa.»\n\nPohjan Poikain komentajasta kirjoittaa eräs rykmentin upseereista:\n\n»Eversti _Hans Kalm_!\n\n»Metallilta nuo sanat kalskahtavat. Niissä on jotakin vielä enempääkin:\nmurtumatonta terästä, joka uhmaa sekä ihmisiä että kohtaloa.\n\n»Eversti _Kalmin_ virolainen syntyperä, hänen toimintansa Suomen\nVapaussodassa, hänen luonteensa, hänen kimmoisa sotilaallisuutensa — ne\novat kaikille hyvin tunnettuja.\n\n»Ennenkuin Pohjan Pojat lähtivät Viron retkelle, oli 'Suomen\nKuvalehdessä' eversti _Kalmia_ koskeva haastattelu, josta jäivät\nmieleeni everstin viimeiset, jotenkin seuraavaan tapaan kuuluneet sanat:\n\n»'En ole kynämies, vielä vähemmin puhuja. Olen sotilas.'\n\n»Nuo kaksi viimeistä sanaa ovat eversti _Kalmille_ niin luonteenomaisia,\nettä huolellisimminkaan valettu linssi ei kykenisi niiden veroista\nkuvaa levylle kiinnittämään.\n\n»Pohjan Pojat, joilla eversti _Kalm_ oli rykmentinkomentajana, tuntevat\nHerra Everstin kasvojen piirteet, otsaan uurtuneet kärsimyksen ja\nsyvän ajattelun paljon puhuvat vaot, mutta ennen kaikkea he muistavat\nsilmissä välähtelevän siniharmaan liekin, joka ei tietänyt hyvää\nryssille, niissä kajastavan lempeän väikkeen, joka on isällisenä\nvalvonut Pohjan Poikain etuja vieraalla maalla. Niitä me emme\nmilloinkaan unohda!\n\n»Eversti _Kalm_ oli ei ainoastaan urhoollinen, vaan myöskin uhkarohkea.\nSellaisena hän tuli tunnetuksi jo Suomen Vapaussodassa, sellaisena hän\nVirossa suunnitteli yltiöpäisimmän sotaretken, mistä pohjoismaiden\nhistoria vuosisatoihin tietää kertoa: Marienburgin voittomarssin.\n\n»Mutta eversti _Kalm_ ei ollut uhkarohkea ainoastaan suurin piirtein\nkatsottuna, vaan myöskin henkilökohtaisesti. Useammin kuin kerran hän\nViron retken aikana syöksyi samaan kuolonleikkiin, mihin huimapäisin\nsotilaskin.\n\n»Ne ovat harvat ja valitut, jotka siten voivat, ja joilla on oikeus\nniin menetellä. Mutta niitä, joille se on suotu, jumalat varjelevat.\n— Eversti _Kalmia_ on monasti tämän vuoksi ankarasti arvosteltu,\nmutta emme olisi Pohjan Poikia, ellemme häntä siitä kiittäisi. Hän\nluotti tuohon rehtiin, Kaarle XII:n aikana ja jo ennen esiytyneeseen\nsuomalaiseen soturityyppiin ja, Jumalan kiitos, sellaisia hän saikin\nmoniaita lähimmiksi miehikseen.\n\n»Jos kukaan, niin ainakin eversti _Kalm_ luotti rajattomasti\njääkäreihin. Jääkäri — kas siinä se taikasana, joka oli lyövä ja löikin\nauki kierteisimmänkin solmun. Jääkäriupseerit olivat pataljoonien\nkomentajina ja suureksi osaksi myös komppanioiden päällikköinä, ja\nkun sellainen oli täyttänyt loppuun saakka velvollisuutensa, saattoi\narvossa alempi jääkäri sivuuttaa jonkun muun upseerin ja astua\nkomppanian johtoon eversti _Kalmin_ määräyksestä ja yhä uudelleen\njohtaa harvenevat rivit kunniakkaaseen voittoon. — —\n\n»Jälleen kaikuvat korvissani sanat: olen sotilas. Vuosien takaa ne\niskevät tajuntaan kuin kehoitus, kuin esimiehen jyrkkä käsky; sotilas\npuhuu vähän, töistään hänet tunnettakoon.\n\n»Kunniaa aina eversti _Hans Kalmille_ Pohjan Poikain rykmentin luojana\nja komentajana!»\n\nViroon vielä jäänyt Pohjan Poikain rykmentin jäännös siirtyi Tarttoon,\njossa sen esikunta toimi kesäkuun alkuun saakka yrittäen koota uutta\nrykmenttiä, mutta turhaan. Kuitenkin osa Pohjan Poikia joutui vielä\nkerran tuleen. 2:nen patteri sai näet huhtikuun 20 p:nä käskyn lähteä\nTartosta Valkin kautta Mustjoen rintamalle auttamaan virolaisia.\nPatteri taisteli huhtikuun 22 ja toukokuun 4 p:n välisen ajan Mustjoen\nympäristössä joutuen usein sangen vaikeaan tilanteeseen ja vihollisen\nvälittömään läheisyyteen. Miehistö ei saanut päivin eikä öin lepoa.\nLiiallinen valvominen, ruo'an puute sekä vaatteiden ja jalkineiden\nhuonous lisäsivät rintamakauden rasituksia. Patteri täytti kuitenkin\nkunnialla tehtävänsä loppuun. Toukokuun 4 p:nä se luovutti kaiken\nvarustuksensa, saapuneen käskyn mukaan, virolaisille ja palasi Tarttoon\nmenetettyään taisteluissa 3 miestä haavoittuneina.\n\nPohjan Poikain rykmentin toiminta päättyi toukokuun lopussa\nlukuunottamatta intendenttuuria ja esikuntaa, joiden täytyi suorittaa\nmonimutkainen loppuselvitys.\n\nToukokuun 29 p:nä julkaisemassaan päiväkäskyssä N:o 79 eversti _Kalm_\nkirjoittaa m.m.:\n\n»5. Pataljoonat, patteristo ja ratsuosasto luovuttavat kaikki\nvarustuksen, asestuksen, ajokalut, valjaat, satulat ja kaikki varastot\n(kaksinkertaisten luetteloiden mukaan) rykm. intendentille tai hänen\nmääräämälleen laitokselle 10 p:ksi kesäk.\n\n»7. Alipäällystö ja miehistö vapautetaan sitä mukaa kuin katson sen\nmahdolliseksi.»\n\n       *       *       *       *       *\n\nPohjan Poikain kunniakas historia oli päättynyt. Rykmentti palasi\nSuomeen jättäen virolaiset jatkamaan taistelua bolshevikeja vastaan.\n\nSe aika, jona suomalaiset vapaaehtoiset ottivat osaa Viron\nvapaussotaan, oli vain lyhyt ajanjakso pitkästä taistelusta, mutta\nsamalla se oli kaikkein tärkein ja virolaisille vaikein. Taistelut\nkiihtyivät sittemmin paljon suuremmiksi ja raivoisammiksi. Sota\njatkui vaatien yhä lisää uhrauksia. Virolaiset puolustivat isänmaansa\nrajoja suurella, uljuudella osoittaen, että suomalaiset vapaaehtoiset\neivät suinkaan olleet turhaan vuodattaneet vertaan sukulaiskansamme\nvapauden ja itsenäisyyden puolesta. He valtasivat sodan aikana Venäjän\nrajaseutuja ja -kaupunkeja, vieläpä auttoivat eteläisiä naapureitaan,\nlättiläisiä, itsenäisen Latvian rakentamisessa miekka kädessä. Pitkinä\nsotakuukausina, aina helmikuun 2 p:ään 1920 asti, jolloin Viron ja\nNeuvosto-Venäjän valtuutetut allekirjoittivat Virolle kunniakkaan\nrauhan Tartossa, virolaiset sotilaat osoittivat, että he olivat\noppineet pohjoisten aseveljiensä veroisiksi urhoollisuudessa ja\nsitkeydessä.\n\nPohjan Poikain palatessa kotiseuduilleen tervehtivät sanomalehdet heitä\nlämpimin sanoin. Niinpä »Vaasa» kirjoittaa huhtikuun 11 p:nä m.m.:\n\n»‒ ‒ ‒ Mutta mikä oli tarkoitus? Se on aina muistettava: ryssä pois\nmaasta, Viro itsenäiseksi!\n\n»Sen olette Te, uhkarohkeat nuoret Viron sankarit, tehneet. Sitä\nsuurtyötä tekemään rohkesi ja mahtoi vain Teidän kaltainen huimapäinen\nja suunnattomia vaivoja kestävä nuorukaisjoukko.\n\n»Vain teidänlaisenne intomieliset huimapäät saattoivat kestää sen\nnopean pikamarssin, kilpajuoksun, joksi taistelunne 'polsuja' vastaan\nmuodostui. ‒ ‒ Vain Te, nuoret miehet, olisittekin kestäneet ilman\nlepoa ja unta niitä yön päivän taisteluita, joissa alinomaa riehuitte,\nkun viikkokausia kävi yhtämittainen kahakka ja taistelu. Ja vain\nTeidän kaltaisenne saattoivat hyökätä riemuhuudoin satakertaista\nvihollisjoukkoa päin — ja lyödä sen!\n\n»Paljon on vajavaista matkalla ollut. Paljon olette saaneet kärsiä\nkaikenlaista puutetta. Olettepa saaneet ymmärtämättömyyttä ja\nmoitettakin osaksenne, mutta tietäkööt moittijanne, että Te, juuri\nTe olette tehneet suurtyön, jonka merkitys ja historiallinen arvo\npaljastuu koko suuruudessaan vasta tuonnempana.\n\n»Te ja Teidän kauttanne koko Suomen kansa on tehnyt ihmiskunnalle sen\nsuurtyön, johon Euroopan mahtavat ja suuret kansat eivät uskaltaneet\nkäsiksi käydä. Silloinkuin kaikkinielevä bolshevismi haki pääsyä\nlänteen, Vironmaan kautta, ja kun se oli sen jo melkein saavuttanut,\neikä hätäänsä huutava Viro saanut keneltäkään maailman mahtajalta apua,\nsilloin ilmestyitte Te, nuorukaiset, virmapäisenä pienenä joukkona. Te\niskitte kohta ensi otteilla kuin vihainen raivomyrsky. Isku seurasi\ntoistansa, ja yhä suuremman kauhun sai ryssä ja 'polsu'. Ei kestänyt\nkuin jokunen viikko, ja Viro oli vihollisesta vapaa.\n\n»Te nuoret miehet, olette nostaneet uuden valtakunnan Eurooppaan. Te\nolette verellänne ja kärsimyksillänne kohottaneet veljeskansamme,\nvirolaiset, kansaksi kansakuntien joukkoon. Te olette nostaneet\nitsenäisyyteen, kansalliseen vapauteen kansan, joka tuhat vuotta on\nsorron yössä vaeltanut. Sen olette Te, pieni suomalainen vapaaehtoinen\nnuorukaisjoukko, tehnyt!\n\n»Tieto siitä on oleva Teille suurin palkinto. Teidän tekonne elää\niankaiken ihmiskunnan historiassa. Teidän tekonne vetää vertoja\nmuinaisajan sankareille.\n\n»Terve Teille, Viron sankarit!»\n\n\n\n\nViron Avustamisen Päätoimikunnan hajautuminen.\n\n\nVarsinaisen avunannon päätyttyä Päätoimikunta ei vielä saattanut\nhajautua, vaan sen oli pidettävä huolta retkikunnan loppuselvityksestä.\n\nVarsinkin tilitystyö ja invalidikysymyksen järjestäminen vaativat\npaljon enemmän aikaa kuin etukäteen oli saatettu aavistaakaan.\nPäätoimikunnan intendenttuuri huolehti niistä aluksi tohtori _Göösin_,\nsittemmin ent. kansliapäällikön _Arvid Ponnen_ ja lopuksi liikemies\n_Hannes Hildenin_ johdolla. Työ oli monimutkaista ja vaikeaa, kun\ntilejä ja tilittäjiä oli monta. Toimintaa vaikeutti myös se seikka,\nettä intendenttuurilta puuttui usein varoja maksujen suorittamiseen,\nkun rahalähetykset Virosta viivästyivät. Haavoittuneiden vapaaehtoisten\nja kaatuneiden omaisten eläkeanomukset tuottivat myös paljon puuhaa.\nLääkärikomissioni työskenteli ahkerasti kokoutuen usein käsittelemään\ninvalidiasioita. Mutta ratkaisua viivytti se, että useiden\nhaavoittuneiden invaliditeettiastetta ei voitu määritellä, ennenkuin\npitkäaikaisen sairashoidon jälkeen. Lääkärikomissioni saattoi antaa\nlopullisen lausuntonsa vasta syyskuussa 1921, jolloin invalideja\nkoskevat viimeiset eläkeanomukset lähetettiin Viron hallitukselle.\n— Kaatuneiden omaisista ja heidän oikeuksistaan oli myös eräissä\ntapauksissa vaikeaa saada selvää. Päätoimikunnan sotatuomari _A.E.\nVäänänen_ huolehti näiden kysymysten järjestämisestä.\n\nPäätoimikunnan, joka likvidatsionin kestäessä kokoutui kertaa vuodessa,\nkäsiteltävänä oli edellämainittujen ja monien muiden samantapaisten\nasioiden lisäksi kysymys eri puolilla maata olevien sankarihautojen\nkuntoonpanosta ja hoidosta. M.m. Helsingissä vapaaehtoisia on haudattu\nkolmeen eri paikkaan: Vanhankirkon veljeshautaan, jolle Viron\nhallitus on ryhtynyt puuhaamaan muistopatsasta, Uudelle hautuumaalle,\njonne Päätoimikunnan toimesta on pystytetty hautakivi, ja Malmin\nhautuumaalle. Päätoimikunnan kokousten väliaikoina kanslia yhdessä\npuheenjohtajan, tohtori _Ivalon_ kanssa hoiti laajin valtuuksin asioita.\n\nKesällä 1920 retkikunnan tilit olivat niin valmiit, että saatettiin\npyytää Viron hallitusta lähettämään valtuutettunsa tarkastamaan\nniitä. He saapuivat vuoden lopulla ja tarkastivat kirjanpidon ja\neri tilit suorittamatta kuitenkaan työtä loppuun. He lausuivat\ntileistä, että ne olivat erittäin hyvässä kunnossa. Keväällä 1921\ntarkastustyön lopettivat virolaiset kontrollöörit, joiden antaman\nlausunnon perustuksella Viron hallitus toukokuussa 1921 suoritti\nPäätoimikunnalle sen saatavien loppuerän. Silloin saatettiin ryhtyä\nmaksamaan retkikunnan loppuvelkoja, joista melkoinen erä oli m.m.\nSuomen sotaministeriölle.\n\nPäätoimikunnan työ lähestyi loppuaan. Sen arkisto, tilit ja\nverifikaatit siirrettiin, tehdyn päätöksen mukaan, Suomen sotamuseoon\ntalletettaviksi. Irtain omaisuus myytiin huutokaupalla.\n\nVihdoin lokakuun 26 p:nä 1921 Päätoimikunta saattoi pitää viimeisen\nkokouksensa. Eri joukko-osastojen, Pääintendenttuurin ja eri\nkanslioiden tilit, jotka yhteensä nousevat n. 16 miljoonan markan\nloppusummaan, oli siihen mennessä Päätoimikunnankin puolesta\ntarkastettu ja huomattu olevan asianmukaisessa kunnossa. Suomessa\nretkikuntaa varten kerätyistä varoista oli jäljellä n. 670.000 markkaa,\njotka päätettiin tallettaa käytettäviksi invalidien takuurahastona.\nSen korkoja ja poikkeustapauksissa pääomaakin voidaan käyttää Virossa\nhaavoittuneiden suomalaisten avustamiseen. Senjälkeenkuin rahastoa\nei enää tarvita tähän, päättää säätiön 3-miehinen hoitokunta yhdessä\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran valitseman edustajan kanssa\njäljelle jääneiden varojen käyttämisestä johonkin Suomen ja Viron\nkulttuuriyhteyttä edistävään tarkoitukseen. Hoitokunnan jäseniksi\nvalittiin tohtorit _Louhivuori_ ja _Ivalo_ sekä ylioppilas _Lepistö_.\n\nJoulukuun 1 p:nä olivat Uudella Ylioppilastalolla Päätoimikunnan\nlopettajaisiksi järjestämät kahvikutsut, joihin oli keräytynyt\nPäätoimikunnan ja sen alaosastojen jäseniä ja avustajia, yhteensä n.\n70 henkeä. Puheissa, joita pitivät tohtorit _Ivalo_ ja _Louhivuori_,\nkansanedustaja Kokko, ministeri _Kallas_ ja kansanedustaja _Alkio_,\nmuistutettiin mieliin avustustyön pysyvää historiallista arvoa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSankarivainajat.\n\nKAATUNEIDEN MUISTOLLE.\n\nVironkielestä mukaillut _Karin Hannula_.\n\n    Syysyön hämärä, utuinen häivä,\n    himmeni maa, jo katosi päivä,\n    kuoleman puistossa puhuupi tuulet,\n    kumpuja näet, ääniä kuulet.\n\n    Vilkkuvat usvasta ristien ryhmät,\n    kumpujen kukkaset kaikki jo kylmät,\n    oksilla pisarat tippuvat hiljaa\n    multahan — lähelle kuoleman viljaa.\n\n    Nukkuvat tuolla kuoleman unta,\n    putoili kummuille valkeaa lunta.\n    Hämärä hellästi kumpuja peittää,\n    tumman vaippansa syysyö heittää.\n\n    Lux perpetua luceat [Ikuinen valo loistakoon] — helkkyy\n    kappelin laulu, kynttilät välkkyy.\n    Humisee, huokaa kuoleman puisto,\n    henkien yö, vainajain muisto.\n\nReippaina, intoa uhkuen he olivat rientäneet hätään joutuneiden avuksi.\nKuvaamattomalla sitkeydellä ja ihailtavalla uljuudella he olivat\ntaistelleet Viron sotatantereilla ihmisyyden, veljeskansan vapauden ja\nisänmaan kunnian puolesta, sankareina eläneet ja taistelleet laskematta\nvaivojaan ja uhrauksensa suuruutta ja sankareina kaatuneet.\n\nMykkä tuska sydämessä jäljelle jääneet soturit olivat lähettäneet\nkylmenneet toverinsa yksinkertaisissa arkuissa kotimatkalle.\nIhailevalla kiitollisuudella ja liikutuksella virolaiset olivat\ntuhatlukuisina soitoin ja lauluin, kukin ja siunauksin saattaneet\nheidän puolestaan kukoistavan elämänsä uhranneiden vapaustaistelijoiden\nkoristetut arkut läpi juhla-asuun laittautuneen pääkaupunkina satamassa\nodottavaan laivaan, jonka oli määrä kuljettaa velvollisuutensa\nsuurenmoisella tavalla täyttäneiden soturien kylmenneet ruumiit\nkotimaahan. Surren, mutta uljaista pojistaan ylpeänä isänmaa otti\nvastaan vainajansa ja kätki heidät kotimaan multaan, kymmeniin\nsankarihautoihin joka puolella maata.\n\nNiiltä Viron suomalaisilta vapaustaistelijoilta, jotka terveinä\npalasivat kotimaahan, voidaan riistää sankariseppele, jos niin\nvälttämättä tahdotaan, sillä heidän uhrauksensa ei ole ollut\nmittaamaton. Heihin saatetaan kohdistaa syytökset retken lukuisista\nvajavaisuuksista ja erheistä. Mutta taistelutantereella henkensä\nuhranneihin vainajiin ja sieltä raajarikkoisina palanneihin mitkään\nmoitteet eivät saata ulottua. He ovat antaneet kaikkensa, nuoren\nelämänsä ja loistavat tulevaisuuden toiveensa veljeskansan vapauden\nja isänmaamme kunnian alttarille. He ovat uhranneet itsensä niiden\nihanteiden puolesta, jotka väikkyivät avustustoiminnan alkuunpanijoiden\nsilmissä, kun he ryhtyivät Suomesta puuhaamaan apua Virolle. He\nja heidän hautakumpunsa jäävät kaiken sen symboleiksi, mitä Viron\napuretkikunnassa on ollut puhdasta, suurta, jaloa — pysyväistä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAikana, jolloin itsenäiseen elämään nousseet Itämeren suomalaiset\nkansat etsivät sivistyksellisiä ja valtiollisia yhtymäkohtia\nkeskinäisille suhteilleen, ja jolloin kuulee silloin tällöin puhuttavan\n»Suomen sillasta», ansaitsee kiinnittää huomiota Helsingin Vanhankirkon\npuiston veljeshautaan ja lukuisiin muihin vironretkeläisten\nhautakumpuihin maamme kalmistoissa. Ne sitovat Suomen ja Viron\nkansat toisiinsa sittenkin paljon lujemmin kuin yhteinen alkukoti ja\nsamansukuinen kieli.\n\nNämä sankarihaudat tulevat varmaan vastaisuudessa entistä suuremmassa\nmäärässä kaikkien maassamme käyvien virolaisten pyhiinvaelluspaikoiksi,\nkummuiksi, jotka muistuttavat mieliin niitä aikoja eteläisen\nveljeskansamme elämässä, jolloin sen ollessa kuolemanhädässä intoa\nhehkuva soturiparvi riensi tappioita kärsineen armeijan avuksi ja\npelasti maan. Virolaisilla ei ole mitään syytä väheksiä näiden\nkumpujen alla lepäävien sankarien jaloa uhrausta ja suurta merkitystä\nitsenäiselle Virolle, onhan heidän vapaussodassaan silti yllin kyllin\nsuurtekoja, joista kunnia jää heidän omalle urhoolliselle armeijalleen.\n\nMutta sankarihaudat eivät velvoita yksin Viroa, vaan myöskin omaa\nisänmaatamme. Se suuri uhri, jonka niihin kätketyt nuorukaiset ovat\nantaneet erillään olevien suomensukuisten kansojen yhteyden alttarille,\nvaatii kansaamme polvesta polveen vaalimaan heidän jättämäänsä\nperintöä, kunnes heidän suuri unelmansa kokonaisuudessaan on toteutettu.\n\nTaaksepäin avustustyöhön katsottaessa täytyy tunnustaa, että\nyksityiskohdissa on ollut runsaasti puutteita, erehdyksiä ja virheitä\nja niistä voidaan Suomenlahden molemmin puolin olla eri mieltä. Mutta\nkokonaisuutta silmällä pitäen nämä pikku varjot väistyvät, samaten\nkatoavat kaikki — loppujen lopuksi aivan arvottomat — vastakohdat,\nriitaisuudet ja tyytymättömyyden ilmaisut. Kaiken tämän epäoleellisen,\nvähäpätöisen väistyttyä jää jäljelle historiallinen teko, jonka\nseuraukset tuntuvat, niinkauankuin Suomen ja Viron kansat ovat olemassa.\n\nSe työ, jonka hyväksi Viron suomalainen apuretkikunta taisteli, kärsi\nvilua ja nälkää, jonka hyväksi haavoittuneet menettivät terveytensä,\nja jonka hyväksi monet kymmenet maamme parhaista pojista uhrasivat\nhenkensä, on se vankkumaton kallioperusta, jolle Suomen ja Viron tuleva\nyhdyselämä pohjautuu.\n\n\n\n"]