Kolttakylän arkisto
J. J. Mikkola (1866–1946)
Teos tutkii Itälapin ja kolttasaamelaisten historiaa 1300-luvulta alkaen. Se esittelee Petsamon luostarin ja Kuolansuun hallinnon asiakirjoja, joilla on ollut merkitystä alueen poliittisessa ja uskonnollisessa kehityksessä.
J. J. Mikkolan 'Kolttakylän arkisto' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3358. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Petteri Pitkänen ja Projekti Lönnrot.
KOLTTAKYLÄN ARKISTO
Kirj.
J. J. Mikkola
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1941.
ALKULAUSE
Novgorodin valta ulottui Lappiin 1300-luvun ensipuoliskolla ja v. 1326
tehtiin Lappia koskeva rajasopimus Norjan ja Novgorodin välillä.
Venäläisvaltaa edustivat tällöin karjalaiset eikä turhaan venäläinen
perintötieto kerrokaan karjalaisen päällikön Vallitun Novgorodin
toimeksiannosta laskeneen lappalaiset Suurnovgorodin alaisiksi. Hänen
urotekojensa paikkana mainitsee sama tieto Kuolansuun ja Varangin
välisen tienoon. Vasta senjälkeen kun Moskova v. 1478 valloitettuaan
Novgorodin, tuli sen vallan perijäksi, leviää enempi valoa
Varankivuonosta itäänpäin ulottuvan Lapin vaiheisiin. Uusi Itälapin
valtias vahvisti asemaansa rakentamalla Kuolansuuhun hirsivarustuksen
v. 1580. Tämä Kuolansuu[1] (Koljskij ostróg) tuli näyttelemään
tärkeää osaa Venäjän ja Ruotsin sekä Norjan välisissä suhteissa.
Melkein samaan aikaan kuin Kuolansuun varustus syntyi, sai myöskin
itäinen kirkko jalansijaa Norjan ja Ruotsin Lapin itäpuolella. Koko
1500-luvun venäläiset asiakirjat puhuvat »kastetuista» ja
»kastamattomista» lappalaisista. Mahdollista on kuitenkin, että
»kastamattomalla» Lapilla tarkoitetaan joskus läntiseen uskoon
kastettuja.Venäläisyyden varsinaiseksi edustajaksi tuli Petsamon »kolminaisuuden luostari», jonka 1550-luvulla perusti Trifon. Hän oli nähtävästi asettunut paikkakunnalle jo aikaisemmin. Sekä J. A. Friis kirjassaan Klosteret i Petschenga että O. A. Johnsen laajassa tutkimuksessaan Finmarkens politiske historie tietävät kertoa, että Trifon matkusti v. 1556 Moskovaan tsaari Iivana Julman luo ja sai tältä luostarilleen vahvistus- ja lahjakirjan, jonka nojalla muka luostarin haltuun tulivat laajat maa-alueet ja runsaat kalavedet. Tätä graamotaa eli lahjakirjaa munkit säilyttivät kalliina aarteena ja vetosivat siihen lappalaisten valittaessa. Venäläinen tutkija A. I. Andrejev on v. 1920 osoittanut, että tämä graamota on väärennetty. Kun Tanskan palveluksessa toiminut Simon v. Salingen v. 1565 kävi Petsamon luostarissa, siellä oli jo iso asuntorakennus, 20 munkkia ja joukko luostaripalvelijoita. 7 vuotta myöhemmin v. Salingen uudisti käyntinsä: siellä oli jo 50 munkkia ja 200 palvelijaa. Trifon oli Salingenille kertonut aikaisemmin viettäneensä syntistä elämää ja harjoittaneensa rosvousta, mutta sitten katumukseen tultuaan tahtoneensa sovittaa syntinsä. Luostarin talous kukoisti, se harjoitti kala- ja mursunrasvakauppaa aina Alankomaihin saakka, kunnes suomalaisten ryöstöretki v. 1589 teki siitä lopun. Munkit muuttivat silloin Kuolansuuhun ja perustivat sinne väliaikaisen luostarin.
Varsinkin kaksi lappalaista kyläyhdyskuntaa (pogostaa) joutui
raskaasti kärsimään luostarin taloudellisesta sorrosta. Ne olivat
Suonikylä, lapiksi Suenjel, venäjäksi Songel eli Sonjel sekä
Nuortijärvi, lapiksi Njuohtjaur, venäjäksi Notozero. Molemmat
kyläkunnat sijaitsevat vesistön varrella, jonka muodostavat lounaasta
päin tuleva Luttojoki ja etelästä päin tuleva Nuortijoki, jotka
yhtyneinä suuntautuvat koillista kohden Tuulomajoen (venäjäksi Tuloma)
nimisenä. Tuulomajoki ja Kuolajoki laskevat Kuolavuonoon niin, että
niiden väliin jää niemi, jossa on entinen Kuolansuun varustus,
Koljskij ostróg, ja vähän matkan päässä siitä on nykyinen Murmanskin
kaupunki. Molemmat ovat Kuolavuonon rannalla, samoin kuin aivan
Jäämeren äärellä sijaitseva Poljarnoje (ent. Aleksandrovsk) niminen
Kuolan niemimaan pääkaupunki.[2] Murmansk on Murmanin radan pohjoinen
päätepiste. Mainittu rata kulkee muuten Kantalahdesta niemimaan poikki
aivan sen vesitien vartta, joka ammoisista ajoista saakka on kesäisin
ollut oikotienä Kantalahdelta Jäämerelle Nivajokea ja Imanteron järveä
myöten sekä sitten taipaleen poikki Kuolajärvestä, jonka niminen on
täälläkin, Kuolajoelle.Suonikylän, Suenjelin alue on Luttojoen piirissä, ja Suenjelin kolttain elämää nykyaikana kuvailee Samuli Paulaharju eloisasti kirjassaan Kolttain mailta, ja professori Väinö Tanner on teoksessa Antropogeografiska studier inom Petsamo-omrädet, I Skolt-lapparna antanut laajan esityksen Suonikylän yhdyskunnasta. Maisteri K. Nickul on kylästä laatinut erinomaisen yleiskatsauksen pariin Terran artikkeliin, jotka ovat ilmestyneet v. 1933 (Suenjel, kolttain maa) ja v. 1935 (Eräs Petsamokysymys). Jälkimmäinen kuuluu Lapin Sivistysseuran julkaisuihin toisena numerona. Saman seuran toimeksiannosta ovat toht. T. I. Itkonen ja Karl Nickul toimittaneet kauniin ja valaisevan kuvakirjan Suenjel. Kuvia kolttalappalaisten maasta (Lapin Sivistysseuran julkaisuja 3, 1936).
Nuortijärveläiset ovat lähempänä Tuulomajokea. Kyseessä oleva vesistö ja varsinkin Tuulomajoki ovat hyvin kalarikkaat, ja nuo kaksi naapuriyhteiskuntaa ovat varmaan jo hyvin aikaiseen sopineet keskenään vesistön ja ympärillä olevan metsän antimista. Novgorodin vallan ajalta ei ole säilynyt mitään Suonikylää ja Nuortijärveä koskevaa asiakirjaa. Novgorodilaisia uudisasukkaita oli nähtävästi näillä seuduilla mitättömän vähän. Suurnovgorodin hallinto supistui vain verotukseen, jonka kaiken todennäköisyyden mukaan toimittivat norjalaisten bjarmeiksi kutsumat karjalaiset. Karjalainen vaikutus näkyy selvästi Kuolan niemimaan paikannimistössäkin. Trja, josta johtuu adjektiivi Terskij, on suomalainen Turja, samoin kuin suomalainen purje muinaisvenäjässä muuntuu sanaksi prje. Kuolan niemimaan eteläinen rannikko on Turjan niemi, venäjäksi Terskij návolok tai bereg ja norjalaiset kutsuivat sitä Trinnäsiksi. Niemimaan pohjoisimpaan kolkkaan virtaa Teriberka niminen joki; se on saanut nimensä Turjanperästä. Varzuga on Varsajoki, Tuuloma vrt. Tuulijärvi Kuhmossa jne.
Usein mainitussa Tuulomajoessa on Semjonovin Geografitšeskij Slovarin mukaan 7 koskea. Asiakirjoissamme esiintyvä Padún, (venäjässä sana merkitsee putousta), suomeksi Patuna, on 4 virstaa Nuortijärven alapuolella. 2. koski on Šovnskija korgi, 3. Krivéts on nopein ja vaarallisin. Seuraava Sosnovets on 2 virstaa pitkä. Sen jälkeen tulee Kaalopuha, venäjäksi Kaljepuha, 6. on Suhoi (Kuiva) ja viimeinen Murman. Lappalaisilla on näille (ja useille muillekin vielä lisäksi) omat nimensä.
Moskovan ajalta on sen sijaan useampia ja sisällöltään huomattavia asiakirjoja, graamotoja, tsaarien vahvistuskirjoja ja tuomioita. Ne ovat koltat itse säilyttäneet. Voimme puhua merkillisestä lappalaisarkistosta. V. 1931 oli silloinen apulaissisäministeri Niilo Solja virkamatkalla Petsamossa. Siellä antoi kruununvouti Planting hänelle vanhoja papereita täyteen ahdetun honkapuusta tehdyn lippaan, jonka Suonikylän koltat olivat hänelle uskoneet. Ministeri Solja toi lippaan papereineen tarkastettavaksi Helsinkiin ja ilmoitti asiasta allekirjoittaneelle. Lipas sisälsi liinakankaalle liimattuja venäjänkielisiä asiakirjoja, joista vanhin oli vuodelta 1601 ja myöhäisin v:lta 1775. Paperi on verraten kapeaa, sillä vain sellaista kykenivät senaikaiset Venäjän paperimyllyt valmistamaan. Kun jokainen asiakirja oli liimattu kankaalle yhdeksi kaistaleeksi, saattoi Pietari Suuren tuomiosta, jonka perustelut olivat varsin laajat, syntyä useampia metrejä pitkä kaista. Asiakirjat kopioitiin fotostaatilla ja silloin vanhojen venäläisten paperien selvittelyssä työskennellyt emigrantti, Suomen kansalainen, entinen Pietarin yliopiston dosentti Boris Silfversvan taitavana paleografina jäljensi kyseessä olevat asiakirjat nykyisillä venäläisillä kirjaimilla ottaen tarkan selon muutamista epäselvistä kohdista sekä graamotoissa esiintyvien diakkien virka-ajasta. Heti luettuani kyseessä olevan kolttakokoelman huomasin sen sisältävän tärkeitä tietoja Suonikylän ja Nuortijärven kolttain taloushistoriasta noin kahden vuosisadan aikana. Merkillistä oli havaita venäläisten ja etupäässä Petsamon luostarin himoinneen kolttain etuuksia ja kaikin keinoin vallanneen niistä suuren osan, mutta toiselta puolen pitivät koltat kiinni oikeuksistaan valittaen Moskovan tsaareille, ja nämä asettuivat välittävälle kannalle, kunnes Pietari Suuri, aivan hallituksensa alussa, antoi perin pohjin tutkia asian ja hylkäsi jyrkästi kaikki munkkien valitukset ja väitteet, vieläpä ennakkoluulottomasti kumosi kaikki edellisten tsaarien, luostarin valheellisiin valituksiin perustuvat graamotatkin. Koltat pääsivät oikeuksiinsa, mutta tätä onnellista tilaa kesti vain noin 70 vuotta. V. 1775 kuittasi Arkangelin varusväen upseeri lappalaisilta vastaanotetuiksi kaikki tsaarien vahvistuskirjat, jotka oli käsketty palauttaa Pietariin. Kolttien kalavedet vuokrattiin muukalaisille ja Venäjän Lapissa alkoi taloudellinen ahdinkotila, jota kesti aina Nikolai I:n aikaan asti. Silloin Venäjän hallitus taas alkoi suosia lappalaisia.
Alempana julkaistu arkisto on sangen omituinen ja ehkä ainutlaatuinen historiansa puolesta. Sitä on pidetty piilossa puun juuren alla ja se on ollut vain kolmen miehen, pogostan vanhimman ja kahden muun tiedossa. Jos yksi kolmesta kuoli, oli kahden jäljellä olevan määrättävä kolmas. Venäläinen etnografi N. Haruzin mainitsee kirjassaan Русскiе лопари saaneensa kyseessä olevat paperit käytettävikseen eräältä venäläiseltä virkamieheltä, joka nautti kolttien luottamusta. Haruzinin kertoman mukaan olisi arkiston paikka merkitty keihäällä. H. julkaisi myöskin osia esillä olevasta kokoelmasta, mm. Pietari Suuren tuomion, mutta virheellisesti. Suomalaisille Lapintutkijoille tämä koltta-arkisto on varmaan tärkeä lähde, siitä kun näkee myöskin kolttain lukumäärän entisaikoina ja saa erinäisiä historiallisia tietoja.
Koltta-arkiston täydennykseksi olen liittänyt vanhimman Lappia koskevan Moskovan hallitsijan graamotan. Sen on antanut Moskovan ensimmäinen tsaari, suuriruhtinas Ivan Vasiljevitš 1517. Alkuperäinen venäläinen teksti ei ole tunnettu, siitä on säilynyt vain kömpelö norjankielinen käännös, jonka kuuluisa lappalaistutkija, rehtori J. Qvigstad, on kopioinut Köpenhaminan valtionarkistosta ja hyväntahtoisesti jättänyt käytettäväkseni. Tärkeitä ovat myöskin 3 seuraavaa graamotaa, jotka ovat julkaistut Novikovin Древняя Россiйская Вивлiоѳикаn jatkona 1907. Niistä saamme mm. tietää, että Kuolan Lappi kuului Vatjan viidennekseen ja alkoi Jäämeren rannalla olevan Kainuun rajalta.
Kokoelman suomentaminen ei ole ollut helppo tehtävä. Mm. saman asian loppumaton samoilla sanoilla toistaminen pakottaa väkisinkin lausumaan asian lyhemmin ja yksinkertaisemmin. Moskovanaikaisille eri virkain ja toimien nimille on myöskin vaikea löytää suomalaista vastiketta. Myöskin eräät muuten tuntemattomat sanat ovat tuottaneet vaikeuksia.
Tohtoreja T. I. Itkosta ja Kustaa Vilkunaa ja maisteri K. Nickulia kiitän tärkeistä huomautuksista. Kirjan kuvitus on heidän ansiotaan.
Helsingissä tammikuulla 1941.
J. J. Mikkola.
SUONIKYLÄN ELI SUENJELIN ARKISTO
N:o 1
Koko Venäjän maan tsaari ja suuriruhtinas Boris Fjodorovitš (Godunov) Kuolansuun linnoitukseen Fjodor Andrejevitš Hlopoville. Meille ovat alammaisuudessa valittaneet Nuortijärven pogostan äsken kastetut lappalaiset, pogostan vanhin Jefrem Fjodorinpoika kaikkien Nuortijärven pogostan äskenkastettujen lappalaisten nimessä Kuolansuun kauppiaita (posadskije ljudi) Mikula Ovdokimovia ja Kuzma Iivananpoika Popovia, Tretjak Jefimiä, Jakuško Kalininia ja Taras Ofonasjevia, Gordei Mihailovia ja kaikkia Kuolansuun kauppiaita vastaan. Hän sanoi, että viime vuonna 1600 Kuolansuun starosta Boris Ivanov kaikkien kauppiaiden nimessä oli valittanut heitä lappalaisia vastaan ja että hänen valituksensa johdosta hänelle annettiin meidän vastauskirjamme ja tämän meidän vastauskirjamme mukaan käskettiin Kuolansuun kauppiasten maksaa lappalaisille kaupungin osuuteen ja tselovalnikoille vuokraa ja kuljetuksesta sekä ruoasta ja kaikista Kuolansuun menoista jokaisen osansa mukaan, mutta nämä lappalaiset asuvat 100 virstan päässä metsissä Kuolansuusta ja lähimmästä kylästä. Ja heillä on elatuksena kala ja pettu, mutta Kuolansuussa heillä ei ole minkäänlaisia toimeentulon mahdollisuuksia eivätkä heidän aluksensa kulje merellä kalastamassa. Ja he kuljettavat kaikkia sanansaattajia ja veronkantajia sekä heidän ruokatarpeitansa kolmelle eri tielle ja polulle ja antavat ruokaa. Vuoreijan (Vardön) taholle Suonikylään on (Kuolansuusta) 80 virstaa ja Kantalahden suuntaan Akkalaan 120 virstaa ja Suonikylästä Kuolansuuhun 100 virstaa. Meidän Kuolan vojevodamme lähettävät streltsejä vahtimaan, ja nämä streltsit tulevat Patunan[3] tienoille ja silloin he panevat nämä lappalaiset kantamaan heidän eväitään taipaleen[4] yli ja taakse ja ottavat heiltä veneen vahtitehtäväänsä varten, ja niin kauan kun nuo streltsit ovat vahtimassa, he ottavat lappalaisilta itselleen kalaa koko kesän ajan, ja lappalaisia on Nuortijärven pogostassa kaikkiaan yhdeksän kotakuntaa, joissa asuu 18 ihmistä ja he ovat, maksaessaan noiden Kuolan kauppiasten kuljetuksia ja ravintoa, kaikenlaisten menojen takia perin köyhtyneet ja joutuneet suuriin velkoihin ja kuitenkin heillä oli tätä ennen edesmenneen suuren herran tsaarin ja suuriruhtinaan koko Venäjänmaan hallitsijan Fjodor Ivanovitšin graamota, jossa oli sanottu, ettei lappalaisten tarvitse suorittaa kaikenlaisia menoja Kuolansuun kauppiaille. Mutta tämän vahvistuskirjan heiltä veivät sodan aikana ruotsalaiset njemtsit (suomalaiset). Mainitun kirjelmän mukaan tuli Kuolansuun kauppiaiden antaa lappalaisten tulla asioilleen ja maksaa veroa tselovalnikoille tarvitsematta suorittaa kaikenlaisia muita Kuolansuun ulostekoja, kuten meidän äsken kastettujen Nuortijärven pogostan lappalaisten vanhin Jefrem kaikkien talonpoikain nimessä oli anonut. Ja kun sinulle saapuu tämä meidän kirjelmämme, ja jos vastedes (he, lappalaiset) käyvät asioissaan Kuolansuussa niin sinun on päästettävä näistä Nuortijärven kastetuista lappalaisista kaupunkiasioilleen yksi kerrallaan, ja tselovalnikoille ei tarvitse heidän antaa mitään apua. Samoin saat sanoa, että kaikille meidän sanansaattajillemme ja läheteillemme annatte luotanne kyytiä kolmelle suunnalle, mutta Kuolansuuhun heillä ei ole mitään oikeutta kyydin saamiseen lappalaisilta, ja streltseille ei tarvitse antaa kalaa. Jos streltsien puolelta tapahtuu lappalaisille jokin vääryys tai väkivalta, niin sinun pitää heti tuomita nämä streltsit väkivallasta ja panna tuomio heti viipymättä täytäntöön. Luettuasi tämän meidän kirjeemme ja otettuasi siitä jäljennöksen sanasta sanaan anna se Nuortijärven pogostan kastettujen lappalaisten starostalle Jefrem Fjodoroville ja hänen tovereilleen ja he pitäkööt sen luonansa yhä edelleen meidän vastaisia virkailijoitamme varten. Kirjoitettu Moskovassa 1601 huhtikuun 18. p:nä.
N:o 2
Sisältää kaksi lyhyttä asiakirjaa.
A) Vuonna 1711 tammikuun 26:na tsaarin ja suuriruhtinaan veronkantaja Tomilo Stefanov vastaanotti hallitsijalle vuodelta 1710 tulevan veron Suonikylän starostalta Fjodor Grigojevilta, Jefrem Ivanovilta, Ivan Filippovilta, Omeljan Filippovilta, Timofei Ignatievilta ja kaikilta volostin jäseniltä. Kuitin antoi ja kirjoitti Taras Afonasin poika Djanzin (tai Dnjazin) 1711 tammik. 26 p.
B) Vuonna 1711 joulukuun 26:na suuren herran tsaarin ja koko Venäjän Suur-, Vähä- ja Valkeavenäjän itsevaltiaan Pietari Aleksejevitšin määräyksestä ja stolnikan ja vojevodan Afonasii Vlasjevitš Matjuškinin käskystä on suuriruhtinaan Kuolan ujesdin, Suonikylän pogostan kassaan vastaanotettu edellisen vuoden 1710 henkikirjojen perustalla 6:sta lappalaiskodasta starostan Vasili Semjonovin ja kaikkien tämän pogostan lappalaisten puolesta hevosten ostoon ja rehuun, viiden alttinan ja neljän tengan mukaan kultakin kodalta ja evään sijasta sekä venekuljetuksen tarvetta varten kahdeksan alttinaa ja neljä tenkaa kultakin kodalta eli yhteensä neljätoista alttinaa ja kaksi tenkaa kodalta. Kaikkiaan siis 2 ruplaa 19 alttinaa ja 2 tenkaa, arvottomien yllämainittujen rästirahojen sijasta ja tarpeellisiin menoihin, jotka osoittautuivat välttämättömiksi yli tavallisten menojen, jokaista ruplaa kohden 5 tenkaa eli 2 alttinaa ja ½ tenkaa; yllämainitut rahat vastaanotti Kuolansuun linnoituksen streltsi Vasilej Zaikoff ja kirjoitti kuitin omalla kädellään.
N:o 3
Sananmukainen jäljennös suuriruhtinaan kirjeestä.
Tsaarin ja suuriruhtinaan Vasili Ivanovitšin nimessä Kuolansuun linnoitukseen Semjon Grigorovitš Adaduroville ja podjatši Spiridon Guštšinille. Meille ovat Nuortijärven pogostan äsken kastetut lappalaiset Lev Denisov ja Suonikylän pogostan lappalainen Petruška Ivanov jättäneet anomuksen, vedoten autuaasti nukkuneen tsaarin ja suuriruhtinas Ivan Vasiljevitšin kirjeeseen. Heidän tietonsa mukaan olivat ruotsalaiset tulleet lappalaisiin pogostoihin ja tappaneet heidän starostansa ja ryöstäneet tsaarin vahvistuskirjeen.
Boris Godunovin kirjeen mukaan oli heille määrätty meille tuleva vero, veronkantajien lahjat ja elatus, joka näille oli annettava entisen kirjelmän mukaan, mutta tänä vuonna 1606 oli heidän luoksensa tullut meidän veroamme kantamaan Kuolansuun kauppias Jakuško Zvjaga, joka ollessaan heidän luonansa vaati suuria lahjaveroja sen sijaan, että autuaasti nukkuneen herran tsaarin ja suuriruhtinaan Ivan Vasiljevitšin vahvistuskirjeen mukaan heille veronkantajille oli annettava lahjaveroa molemmista pogostoista kustakin punainen kettu tai jos kettua ei ole, 15 alttinaa rahaa ketusta ja ruoaksi kymmenen siikaa ja hauki kunkin osuudelta ja lihapäivänä kultakin tšurumbala (poron takaosan puolikas). Tästä huolimatta tuo Zvjaga oli ottanut lappalaisilta suuret lahjaverot. Vast'edes tulee elämä mahdottomaksi noiden veronkantajien takia, ja sama veronkantaja Zvjaga otti seurassaan olevalle väelle lahjaveroa alttinan jouselta ja vuoteen (taljan), jonka he panevat nukkuessaan alleen. Sen he ottavat väkivallalla, samoin kuin pulkan ja kalaa, ja nuo pulkat he ottavat lappalaisilta eivätkä maksa siitä mitään. Mutta meidän veronkantajamme tuovat itseänsä varten viinaa, ja kun he juovat tuota viinaa tai astioista vuotaa, niin he ottavat siitä kaikesta rahan ja kuljettavat tavaroitaan raidoilla väkivaltaisesti, ja koottuaan veron viipyvät lappalaisten luona paikallansa pitkän ajan ja ottavat lahjaveroja ja rehua joka päiväksi sekä ottavat Kuolansuuhun ja Kantalahteen kymmenysveroa, mutta tällaista kymmenysveroa ei ole ennen otettu, ja pyydämme armollisesti päästämään meidät siitä sekä vastaisuudessakin vapauttamaan meidät veronkantajien liiallisista kyydeistä, lahjaveroista ja rehusta. Ja että saisimme entisen mukaan maksaa veromme. Ja niin on tapahtuva kuin äsken kastetut lappalaiset Lev Denisov ja Petruška Ivanov ovat meiltä anoneet. Ja kun tämä meidän vahvistuskirjamme saapuu, on Nuortijärven pogostalta ja Suonikylän lappalaisilta veronkantajien lakattava ottamasta liikaa ravintoa ja verolahjoja sekä kyyditystä Kuolansuuhun ja Kantalahteen, vastoin vahvistuskirjaa ja entisiä tapoja. Samoin kiellämme ottamasta liikoja kymmenysveroja ja olemme käskeneet haastaa Zvjagan ja muut veronkantajat väkivallasta oikeuteen, ja heidän on viipymättä oikeuden ja sakon mukaan suoritettava hyvitys. Eikä Zvjagaa ole lähetettävä enää veroa kantamaan. Sillä hänen entinen omavaltaisuutensa on tunnettu, kuten hän vetosi omavaltaisesti otettuihin aluksiin. Kirjoitettu Moskovassa 1606 toukokuun 22. päivänä.
N:o 4
Minä Nuortijärven pogostan lappalaisnainen Pelageja Fedosejevin tytär olen myynyt Kuolansuun streltsille Grigorille ja Vasili Jefimovin lapsille omistamani osan Tuulomajoella, josta pyydystetään punaista kalaa, somga-lohta Patunan kosken alla lahdessa kallion luona ja ala-apajilla molemmin puolin vettä ja padossa sekä kutupaikoissa, jotka minun mieheni Agai Prokopief oli omistanut, hänen veljensä lahjan mukaan, jonka sai Parfenja Stepanova ja joka oli heidän jälkeensä minun lasteni hallinnossa, nimittäin Davidin ja Kosman, ja jonka minä omistin Nuortijärven ja Suonikylän pogostain lappalaisten joukossa. Ja minä otin heiltä tästä osuudestani hintana 1 ruplan rahaa ja myin tämän minulle kuuluneen omistuksen heille täysin omaksi ilman lunastusta, ja tähän minun myymääni omistukseeni ei ole kenelläkään suvustani eikä heimostani mitään sanomista, ainoastaan Grigorilla ja Vasililla, eikä tämä minun osuuteni ole kenellekään muulle myyty eikä mitenkään kiinnitetty eikä siihen ole asiaa kenelläkään muulla kuin Grigorilla ja Vasililla, ja joka tähän tekee vaatimuksia kauppa- tai panttikirjoilla, tai millä hyvänsä kirjoituksilla, niin minä vakuutan Grigorin ja Vasilin niistä saamillani rahoilla vapaiksi kaikista veloista. Ja vapautus veloista (täysi omistusoikeus) astuu heti voimaan, ja sen takia minä olen antanut tämän kauppakirjan omistamaani osuuteen. Kauppakirjan laati Kuolansuun streltsi Jakuška Fjodorov v. 7165 (1657) toukokuun 21. p:nä.
Kauppakirjan takasivulle on lisätty: tämän kauppakirjan on asianomaisen pyynnöstä todistanut Kuolansuun linnoituksen, Nikolain seurakunnan pappi Fjdor Jelisejev kummityttärensä Nuortijärven pogostan kristityn lapittaren Pelageja Fedosejevin tyttären puolesta siitä, että Pelageja on vapaasta tahdostaan myynyt osuutensa ja saanut rahat.
N:o 5
(Rivin alku hävinnyt.) — — — Minä Jumalan orja Ivan Vasilinpoika
Katerinin, Nuortijärven pogostan lappalainen, kirjoitan tämän
suusanallisen jälkisäädökseni terveellä järjellä ja kielellä: Määrään
kuoleman pelosta, että minulla on omaisuutta kala-apajissa ja
metsäneläinten pyydyspaikoissa ja majavain padoissa sekä vaski- ja
lyijytavaraa ja punaista ja hopeaista ja kaikenlaista talousesinettä
ja joka lajia talousastiaa, jotka minä Ivan omistin. Minulle kuuluu
Patunan koskessa osuus nuortijärveläisten ja suonikyläläisten
lappalaisten keskuudessa, joilla myöskin on osuus, kiven läheisyydessä
lahdessa ja joessa sen polvessa ja padossa ja punaisen kalan
kutupaikoissa. Minulla Iivanalla on pyyntipaikkaa siellä neljä osuutta
ja yläpuolella olevassa omistuksessa minulla on valkoisen kalan[5]
pyyntipaikkaa puolet kuudennesta osasta ja sivulla olevissa järvissä
majavanpadoissa ja kaikenlaisissa metsäneläinten saalispaikoissa
minulla on vanhan nautintaoikeuden nojalla ja vanhempieni
perintömaana, koska me ja meidän vanhempamme hallitsivat ⅙ osan
puolikasta. Sen lisäksi minulla on tavaraa punainen vaskikattila,
ainakin puudan painoinen, jossa värjätään verkkoja, ja sarvikarjaa
minulla on poroja niin paljon kuin Jumala nyt on lähettänyt. Tämän ja
kaikenlaisen muun tavaran kokonaisuudessaan ja ilman poikkeusta minä
kuolemani jälkeen siunaan ja testamenttaan pojalleni Jakobille ja
vaimolleni Eudokialle ja tyttärilleni Sofialle ja Irinalle heidän
yhdessä hallittavakseen ja hoidettavakseen. Minut heidän on ruokittava
ja minusta pidettävä huolta kuolemaani asti tällä tavalla. Pois
luvusta jäävät minun lapsenlapseni Grigori, Fjodor ja Kondrati ja Ivan
Averkin lapset. Mutta sen tyttäreni, jonka minä Ivan itse eläessäni
naitin, ja millä minä tämän tyttäreni siunaan, sen hän saa
ehdottomasti omistaa, mutta se tytär, jota minä Ivan en ehtinyt
naittaa eläessäni ja pojalleni Jakobille, sisarelleni (kai: annan
tehtäväksi) naittaa tyttäreni jakaen tavarastani mahdollisuuden
mukaan, paitsi maa- ja pyyntiomaisuutta. Mutta vanhan äitini Eudokian
ja tyttäreni Sofian ja Irinan Jakobin tulee samoin ruokkia ja pitää
huolta heistä eikä tehdä mitään vääryyttä heille, ja lapsenlapsilleni
Grigorille, Fjodorille, Kondratille, Ivanille minun suullinen ikuinen
siunaukseni nyt ja iankaikkisesti ja Jumalan armo tulkoon heille.
Mutta minun eläessäni heillä ei ole mitään oikeutta ei maa- ja
pyyntiosuuteeni eikä poikaani Jakobiin, sen tähden että minun poikani
Averki ja heidän isänsä lähti minun luotani omasta tahdostaan ja (he)
saivat osansa omaisuudestani mahdollisuuden mukaan, eikä (hän)
tahtonut elättää minua eikä asua kanssani. Ja mitä minä olen antanut
Averkille osuutta pyydystämiseen Patunan koskessa, ja hän Averki
hallitsi sitä osaa pyydyspaikkoihin ja enempäänkin, mutta hän omasta
tahdostaan jätti ne eikä hallinnut niitä, ja sen takia minun
lapsenlapsillani ei ole mitään oikeutta vaatia minun tavaraani, mistä
heidän isänsä ja minun poikani Averki vapaaehtoisesti luopui, ja jos
minun poikani Jakob tai minun lapsenlapseni Averkin lapset huolimatta
minun siunauksestani ja tästä testamentistani tahtovat ryhtyä johonkin
vääryyteen ja vahingoittaa minun syntistä sieluani kuoleman jälkeen,
niin he eivät saa siihen minun anteeksiantoani ja siunaustani ja
tuomitkoon Herra Jumala heidät vanhurskaassa tuomiossaan. Ja tätä
testamenttia tehdessä istuivat paikalla ja kuulivat sen Nuortijärven
lappalaiset Ivan Jakovlev ja Fedot Mošnikov ja testamentin kirjoitti
Kuolansuun linnoituksen asukas Savka Jakobinpoika Storkov 1661 15.
päivänä tammikuuta.Paperin toisella puolella: Kuolansuun linnoituksen pappi Fedot Jelisejev kummipoikansa Nuortijärven lappalaisen Iivana Vasilinpojan puolesta ja kuultuaan tämän testamentin todisti omakätisesti käskyn mukaan.
N:o 6
Me Kuolansuun ujesdin Nuortijärven pogostan lappalaisten starosta Grigorei Samsoninpoika, Timofei ja Ivan Jefremin lapset Ivan Jakobinpoika Tit Semjoninpoika, Stepan Ivanin poika, Ondrej ja Grigorei Jarosim (Gerosim) ja Naum Fjodorin lapset Borodinit Vasilei Obrosimin poika, Vasilei Osipin, Ondrei Jefremevin poika Jakob, Ivanin ja Fedot Ivanin poika Mošnin, Nester Isakinpoika ja kaikki Nuortijärven pogostan lappalaiset sovittuaan Suonikylän pogostan lappalaisten kanssa, jotka olivat starosta Oleksei Timofejev, Juri ja Kuzma Petrov, Timofei ja Osip Jakobin lapset, Dmitrei ja Kondrati Tihonovit, Nil ja Ondrei Rodionovit, Vlas ja Ilja, Ivan Ofonasi Larionovit, Feodor Grigoriev, Ofonasi Ivanov, Ivan Ondrejev Kubas, Ofonasi ja Vaska sekä Vaska Ignatievit, ja kaikkien Suonikylän pogostan lappalaisten kanssa olemme antaneet heille, Suonikylän lappalaisille, tämän vapaaehtoisen sopimuksen sen johdosta, että vuonna 1662 olivat meitä vastaan valittaneet suurivaltaiselle herralle tsaarille ja suuriruhtinas Aleksei Mihailovitšille Suur- ja Vähä- sekä Valko-Venäjän itsevaltiaalle ja Kuolansuun linnoituksen käräjillä stolnikalle ja vojevodalle Jakob Maksimovitš Strešneville. Suonikylän lappalaiset olivat kannelleet meidän, Nuortijärven lappalaisten päälle Tuulomajoen koskissa olevien punaisen kalan, lohen, pyyntipaikoista ja kaikista riistapaikoistaan, paitsi metsänriistapaikoista (kirjoitettu rivin yläpuolelle) esittäen että me, Nuortijärven lappalaiset, olemme kalastaneet Tuulomajoen ja koskien punaista kalaa, lohta, ja pitäneet hallussamme kaikenlaisia riistapaikkoja, paitsi riistametsiä (kirjoitettu rivin yläpuolelle), ja käyttivät niitä hyväkseen, ja että meitä oli yhdessä kuulusteltu Suonikylän lappalaisten kanssa näistä pyyntipaikoista sekä suuriruhtinaan määräyksen että maakirjojen nojalla samoin kuin suuriruhtinaan graamotojen ja maanmittauskirjojen mukaan. Tämän yhteiskuulustelun johdosta he, Suonikylän lappalaiset, tuomittiin syyttömiksi ja heille, Suonikylän lappalaisille, annettiin oikeus heidän Tuulomajoessa ja Patunan koskessa oleviin punaisen kalan, lohen, pyyntipaikkoihin sekä kaikkiin riistapaikkoihin, rajankäyntikirja, jonka mukaan heillä on oikeus noihin Tuuloman ja Patunan pyyntipaikkojen punaisen lohikalan pyydystämiseen. Samoin heillä on käyttöoikeus kaikkiin riistapaikkoihin, saavat pyydystää yhdessä meidän Nuortijärven lappalaisten kanssa siellä, missä me olimme pyydystäneet ja yhä eteenpäin pyydystämme tässä Tuulomajoessa Kuolansuun rajalta, Kalepuhjasta[6] Tuulomajokea ylöspäin Sosnovtsassa ja Krivetsin, putaan padossa yläkoskeen asti ja Patunan osuudessa ja padoissa, mutta Patunan kalastuspaikassa on meidän, Nuortijärven lappalaisten, kosken alapuolella tehtävä pato yhdessä Suonikylän lappalaisten kanssa ja Patunan osuuden rajana on Njemetskaja ljaga.[7] Mutta Njemetskaja ljagan yläpuolella yläpadossa mainitussa Tuulomajoessa Patunan kosken yläpuolella ei Suonikylän lappalaisilla ole mitään oikeutta, ja suuriruhtinaalle tuleva vero ja ulosteko on heidän maksettava ja tehtävä kyyditykset. Saamastaan kalasta on heidän jaettava jousiensa mukaan niin paljon kuin kussakin pogostassa on maakirjojen mukaan jousia. Mutta täst'edes tulee meidän tuosta Tuuloman ja Patunan pyyntietuudesta toimittaa kyyditystä Kuolansuun linnoitukseen, mutta he, Suonikylän lappalaiset, saavat kyydityksestä kevät-Yrjönpäivään asti riunan porosta ja tämän päivän jälkeen samasta kalastusetuudesta he saavat viisi alttinaa poroa kohden niin paljon kuin heidän pogostaansa tulee kyydityksestä jousia kohden. Meidän, Nuortijärven lappalaisten, ja meidän lastemme ja lastenlastemme ei pidä häätää eikä kieltää Suonikylän lappalaisia noilta meidän yhteisiltä Tuuloman ja Patunan kalastuspaikoiltamme, jotka ovat määritellyt tässä sopimuksessa. Eivätkä Suonikylän lappalaiset saa valittaa suuriruhtinaalle meitä, Nuortijärven lappalaisia vastaan tästä meidän Tuulomajoessa olevasta Patunassa kalastamisesta, jota me käytimme hyväksemme monena vuotena, jolloin he eivät saaneet näinä menneinä vuosina kalastaa siellä. Mutta jos me, Nuortijärven lappalaiset, tai meidän lapsemme tai lastenlapsemme vastaisuudessa torjuisimme tai estäisimme Suonikylän lappalaisia kalastamasta meidän yhteisissä Tuuloman ja Patunan pyyntipaikoissa tai emme vastaisuudessa antaisi heille nautinta- ja käyttöoikeutta tai kieltäisimme joko Patunan alapuolelle tekemästä heidän kanssansa patoa tai vaatisimme kyydityksistä liikaa rahaa tätä sopimusta vastaan, niin meiltä Nuortijärven lappalaisilta, tai meidän lapsiltamme tai lastenlapsiltamme heidän, Suonikylän lappalaisten, olisi oikeus tämän sopimuksen nojalla ottaa tuhat ruplaa. Mutta näiden meidän sopimuskirjojemme todistajina ovat Kuolansuun Vapahtajankirkon tiakka Ivan Gavrilinpoika Buhrov ja Vapahtajankirkon kellonsoittaja Ivan Grigorinpoika ja Kuolansuun asukas Filimon Jakovlev sekä Kuolansuun streltsi Fjodor Iivanan poika Domnin, ja tämän sopimuksen on kirjoittanut Kuolansuun asukas heidän, lappalaisten, käskyn mukaan, Savka Jakobinpoika Storkov 1662 heinäkuun 26. p:nä. Takasivulla: Grigori Samsonovin ja Vasili Osipovin puumerkit. Tämän sopimuskirjan todistaa Kuolansuun linnoituksen tiakka Ivan Gavrilov, Nuortijärven pogostan lappalaisten starosta Griša Samsonovin ja kaikkien lappalaisten puolesta heidän käskystään. Todistaja, kellonsoittaja Ivaško Grigorjev on itse kirjoittanut Vasko Fjodorovin, Ivan Jefremovin, Nester Isakovin, Timofei Jefremovin, Ondrei Jefremovin, Titko Semjonovin puumerkit. Tähän sopimukseen on todistajana omakätisesti kirjoittanut nimensä Filimonko. Stepan Ivanovin, Grigori Borodin, Ondrei Borodinin ja Ivan Jakovlevin puumerkit. Tähän sopimuskirjaan on piirtänyt nimensä Fedka Ivanov.
N:o 7
Suurivaltaiselta herralta koko Suur-, Vähä- ja Valko-Venäjän itsevaltiaalta Aleksei Mihailovitšilta anovat nöyrästi armoa sinun suuriruhtinaallisen Kuolansuun ujesdisi orvot, Suonikylän pogostan lappalaisparka starosta Stepanko Maksimov ja hänen kanssaan koko pogosta. Sinun suuriruhtinaallisesta käskystäsi vaaditaan meiltä raukoilta sinun orvoiltasi sinun ruhtinaalliseen rahastoosi verona vuoteita (porontaljoja) viisi kappaletta.
Sen sijaan että me sinun orposi kaikkina vuosina maksoimme veronkantajille sinun suuriruhtinaallisen määräyksesi mukaan vuoteilla (luonnossa) eikä rahassa, viime vuonna 1666 veronkantaja Kozma Svešnik seuralaisineen otti meiltä raukoilta rahan näiden verovuoteiden sijasta ja aiheutti meille sen takia suuria kuluja ja vaurioita. Armollinen herra tsaari ja suuriruhtinas Suur-, Vähä- ja Valko-Venäjän itsevaltias, Aleksei Mihailovitš, armahda meitä, orpojasi, ja käske, herra, veronkantajiasi vast'edes ottamaan meiltä nuo viisi verovuodetta aivan kuin ennen, jolloin me, sinun orposi, ammoisista ajoista asti maksoimme ne luonnossa eikä rahassa, jotta meidän, sinun orpojesi, ei tarvitsisi perin tuhoutua eikä joutua hajalle toisistamme, armahda ja anna meidän tehdä veromme entiseen tapaan.
Selkäpuolella: 1667 tsaarillisen ja suuriruhtinaallisen koko
Venäjänmaan itsevaltiaan Aleksei Mihailovitšin antaman määräyksen
mukaan on veronkantaja Ivan Moskvinin otettava Suonikylän pogostasta
verovuoteitten sijasta hyviä revdusia[8], ja jos he eivät saa hyviä
vuoteita, hänen on otettava rahaa 15 alttinaa vuoteesta. Tämän
anomuksen on stolnikka ja vojevoda Ivan Jakovlevitš Everlakov
allekirjoittanut ja pannut siihen sinettinsä.(Sinetti kadonnut, vain sen jälki on näkyvissä. Mainittu Everlakov oli Kuolansuun linnoituksen vojevodana 1600—69 ja myöhemmin Perejaslavissa Pultavan kuvernementissä; ks. A. Barsukov: Списки городовыхъ воеводъ, Спб. 1902, s. 110).
N:o 8
Me Maanselän pogostan lappalaiset Ivan Savvan poika ja Panfil
Volodimirin poika ja kaikki me Maanselän pogostan lappalaiset olemme
tehneet sopimuksen Nuortijärven pogostan lappalaisten, Ivan Mošnikovin
ja Ivan Semjonovin sekä Suonikylän pogostan lappalaisten, Kuzma
Pietarinpojan ja Kondrati Tihoninpojan ja kaikkien Nuortijärven ja
Suonikylän lappalaisten kanssa sen johdosta, että me, Maanselän
lappalaiset, olimme suurivaltaiselle hallitsijalle kannelleet heidän,
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten päälle. Riita koski talvisia
apukyytejä, ja me, Maanselän lappalaiset, olemme nyt sopineet heidän,
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten kanssa kaikessa ystävyydessä
tänä vuonna 1671, emmekä myöskään vastaisuudessa, me Maanselän
lappalaiset, tule vaatimaan Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisilta
korvausta edellisten vuosien kyytirahoista ja kulungeista. Ja
edelleenkin me, Maanselän lappalaiset, elämme ystävällisessä sovussa
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten kanssa, 30 vuotta tästä 1671
vuodesta helmikuun 11. päivästä alkaen aina 1701 asti 11. päivään
helmikuuta, ja olemme me, Maanselän lappalaiset, ottaneet Nuortijärven
ja Suonikylän lappalaisten puolesta suorittaaksemme talviapukyydit 1
ruplalla pogostalta vuotta kohden ja siis molemmilta pogostoilta 2
ruplalla vuotta kohden. Vastaisuudessa myöskään me, Maanselän
lappalaiset emme tule vaatimaan Nuortijärven ja Suonikylän
lappalaisilta mitään ylimääräisiä kyytejä emmekä ylimääräisiä rahoja
talvikyydeistä yli sen, mitä tässä sopimuksessa on sanottu, emmekä
tule käräjöimään heidän kanssansa, ja jos Ekostrovin[9] pogostan
lappalaiset tulevat vaatimaan Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisia
luokseen talvikyyteihin, niin meidän, Maanselän lappalaisten, on
puolustettava Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisia ekostrovilaisia
vastaan emmekä saa aiheuttaa mitään vahinkoa tässä kohden Nuortijärven
ja Suonikylän lappalaisille, emmekä vastaisuudessa tässä sopimuksessa
määrättyjen 30 vuoden kuluessa saa vaatia noista talvikyydeistä mitään
liikoja rahoja yli tämän sopimuksen, emmekä myöskään saa käräjöidä
heidän kanssansa. Muussa tapauksessa emme puolusta heitä Ekostrovin
lappalaisia vastaan, ja meidän, Maanselän lappalaisten, on maksettava
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille panttia 100 ruplaa, ja jos
nuo Nuortijärven ja Suonikylän lappalaiset eivät suorita meille
talvikyydeistä tämän sopimuksen mukaista 1 ruplaa vuodessa eli siis
yhteensä 2 ruplaa molemmista pogostoista, niin heidän, Nuortijärven ja
Suonikylän lappalaisten, on meille, Maanselän lappalaisille panttina
jätettävä 100 ruplaa. Siitä me, Maanselän lappalaiset, olemme
ystävyydessä sopineet Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten kanssa
ja vaihtaneet keskenämme sopimuskirjat. Todistajina olivat Kuolansuun
streltsit Andrei Gavrilov, Podrunoin poika ja Mihailo Jeremejev.
Sopimuksen kirjoitti Kuolansuun linnoituksen asukas Vaska Semjonin
poika Pridanikov 1671 helmikuun 12. päivänä.Selkäpuolella: tämän sopimuksen allekirjoitti Ivaško Moskvin Maanselän lappalaisten ja Iivanan sekä Panfilin puolesta heidän pyynnöstään. Alla on puumerkit. Todistaja: Miška Jeremejev kirjoitti nimensä, todistaja: Ondrjuška Podrunoin poika kirjoitti nimensä.
N:o 9
Sananmukainen kopio tsaarin graamotasta.
Tsaari ja suuriruhtinas koko Venäjän, Suuren, Vähä-Venäjän ja
Valko-Venäjän itsevaltias Kuolansuun linnoitukseen vojevodallemme Lev
Borisovitš Sekirinille. Viimeksi kuluneena vuonna 7185 (1677)
heinäkuun 5. p:nä lähetettiin meidän suuriruhtinaallinen
todistuskirjelmämme[10] Kuolansuun linnoitukseen sen alamaisen
anomuksen johdosta, jonka Kuolansuun ujesdin Nuortijärven ja
Suonikylän pogostain kastetut lappalaiset, kylänvanhin Vaska
Jakovlevitš sekä Vaska Osipov ja kaikki lappalaiset olivat tehneet.
Siinä käskettiin Petsamon luostarin munkkien sekä lappalaisten
noudattaa kaikissa Lapin pyyntipaikoissa meidän suuriruhtinaallista
käskykirjettämme samoin kuin meidän pajarimme Ivan Mihailovitš
Miloslavskin sekä meidän okolnitšimme Ilja Ivanovitš Tširikovin ynnä
meidän neuvosdiakkiemme Averki ja Jakov Kirilovin ja Pavel Simonovin
antamaa tuomiota, kuten olimme suuriruhtinaallisessa kirjelmässämme
selittäneet. Mutta nyt ovat meidän, suuriruhtinaan puoleen kääntyneet
Kuolansuun ujesdin, Nuortijärven ja Suonikylän pogostain lappalaiset,
starosta Ivaško Andrejev, Filka Kuzmin, kaikkien lappalaisten nimessä
alamaisuudessa kannellen Kuolan linnoituksen kauppiasten päälle,
nimittäin piirikunnan starostan Miška Poršnevin ja hänen kumppaliensa
päälle, siitä että nämä Kuolansuun asukkaat rakentavat padon
Tuulomajokeen Kaalopuhaan ja pitävät tässä Tuulomajoessa hallussaan
monta lappalaisille kuuluvaa pyyntipaikkaa Kaalopuhasta ylöspäin 45
virstan alalla. Mutta lappalaiset maksavat tästä heidän lappalaisesta
etuudestaan meille, suuriruhtinaalle, veroa ja kaikenlaisia ulostekoja
joka vuosi aivan lyhentymättöminä. He ovat nimittäin maksaneet meille,
suuriruhtinaalle, henkiveroa joka ihmiseltä 10 alttinaa henkeä kohti.
Mutta nyt on noiden Kuolansuun kauppiasten väkivaltaisuuden takia
näiden kahden pogostan eläminen käynyt mahdottomaksi, he kun eivät saa
mistään ravintoa, kun kuolansuulaiset tekevät padon Kaalopuhaan
eivätkä päästä kalaa merestä nousemaan heidän luokseen. Lisäksi joen
yläjuoksulla asuu kaksi kaukaa tullutta Ruotsin kuninkaan kastamatonta
(toista uskoa olevaa) lappalaista, joilta he (ruotsalaiset) salaisesti
vakoillen saavat kaikenlaisia tietoja. Nämä lappalaiset saavat
elatuksensa lohesta. Me, suuriruhtinas, olemme suvainneet antaa
Kuolansuun kauppiaille käskyn, että he eivät enää saa mihinkään
paikkaan Tuulomajoessa tehdä patoja eikä ottaa haltuunsa lappalaisten
Tuulomajoessa olevia pyyntipaikkoja eikä siten väkivaltaisuudellaan
aiheuttaa lappalaisten täydellistä taloudellista häviötä ja pakottaa
heitä lähtemään hajalle omista pogostoistaan ja kuolemaan nälkään ja
perin tuhoutumaan. Sitä vartenolemme antaneet suuriruhtinaallisen
kirjeemme heille luettavaksi. Kun siis meidän suuriruhtinaallinen
kirjeemme saapuu sinulle, sinun on tehtävä Nuortijärven ja Suonikylän
lappalaisille tiettäväksi meidän käskymme kaikista lappalaisista
pyyntipaikoista viipymättä, meidän entisen käskykirjeemme sekä
viimekuluneena vuonna 1677 kesäkuun 5. p:nä lähettämämme kirjeen
mukaan, aivan niinkuin siinä on kirjoitettuna. Se on luettava heille
ja siitä on annettava heille käräjäpaikassa säilytettävä jäljennös.
Mutta meidän alkuperäinen graamotamme on annettava Nuortijärven ja
Suonikylän lappalaisille kuittia vastaan ja he saavat sen pitää
luonansa vastaisiksi ajoiksi toisille meidän vojevodeillemme ja
virkamiehillemme näytettäväksi. Kirjoitettu Moskovassa 1678 (7186)
kesäkuun 14. p:nä.Suuriruhtinaan alkuperäisessä kirjeessä on diakki Pavel Simonin varmennus ja oikealla puolella podjatši Artemi Voznitsinin varmennus.
N:o 10
Alku on kadonnut.
... Krouvareita ja viinaa ei pidä heille tyrkyttää, jotta he eivät pakenisi etäisissä paikoissa asuvina liikoja veroja, jättäen suorittamatta ilmoittautumista ja henkiveroa. Äsken annetuissa säännöksissä vuodelta 1681 on määrätty, kuinka paljon Moskovan ja muiden kaupunkien asukkaat kukin saavat itseänsä varten ostaa valtion varastotalosta ja sitäpaitsi muissakin kaupungeissa ja ujezdeissa olevista keskusvarastoista ja kapakkapaikoista, ja samoin kuka ei saa ostaa viinaa, olutta ja simaa. Samoin on määrätty streltseihin ja kaikensäätyisiin kaupunkilaisiin ja maaseudun talonpoikiin, veroa maksaviin tatareihin, mordvalaisiin ja tšeremisseihin nähden, miten he saavat ostaa viinaa kaupunkien krouveista, ja sitä varten on viinaa saatavissa viinanmyyntipäämieheltä ja tselovalnikoilta, ja toisissa kaupungeissa krouveista ja kapakoista. Samoin on osoitettu, keneltä ei saa ostaa eikä ottaa lainaksi, ja omasta viljastaan eivät talonpojat, veroa maksavat tatarit, mordvalaiset ja tšeremissit mitenkään saa polttaa viinaa omaksi tarpeekseen. Mutta Kuolansuun verokirjojen mukaan edellisiltä vuosilta ei ole kirjoitettu mitään selontekoa lappalaisista ja heiltä otettavista veroista. Samoin ei ole kirjoitettu vuoden 1687 juomaverotulosta, mutta samana vuonna 1687 alkoi lappalaisista pogostoista tulla juomaveroa, mutta tulli- ja kapakkapäälliköiden ilmoituksen mukaan viime vuonna 1690, jonka Vaska Leontjev ja Oska Barmin olivat tehneet, ei ole mitään suuriruhtinaallista määräystä lappalaisten pogostain aksiiseista ja viinanmyynnistä Kuolansuun linnoituksessa. Asianomaiset päälliköt alkoivat lähettää noin viisi vuotta sitten ilmoituksia, ja kun teille saapuu tämä muistutus, niin te ette nyt ettekä vastaisuudessakaan saa ottaa lappalaisten myynneistä, joita he tavaroillaan harjoittavat Lapissa, kymmenystä, ettekä saa lähettää heidän lappalaisiin pogostoihinsa viinanmyynnin vuokraajoita viinoinensa Kuolansuun linnoituksesta lappalaisten kyydittäminä eikä tyrkyttää heille väkisin viinaa, jotta lappalaiset eivät näiden lähetysten, kyyditysten ja viinan tyrkytysten takia ja verojen tähden joutuisi perikatoon, vaan teidän on koottava aksiisimaksut ja kymmenys edellisten vuosien tapaan suurella huolella, kuten suuriruhtinaat ovat säätäneet ja uusi kauppalaki määrää. Hallituksen säännösten mukaisesti teidän on koottava kymmenys lappalaisilta, jotka alkavat viedä tavaroitaan myytäväksi Kuolansuun linnoitukseen ja markkinapaikkoihin, tai jos he myyvät tavaroitaan Lapissa, kauppamiehille, tai kuljettavat näiden kauppamiesten kauppatavaroita Kuolansuun ja markkinapaikkojen ohi. Samoin on katsottava tarkasti, ettei kukaan myy Lapista ostettuja tavaroita, eikä ilman aksiisia. Tämä aksiisivero ja kymmenys on kirjoitettava erikseen verokirjoihin, jokainen laji erikseen, ilmoittaen minä kuukausina ja kuukauden päivinä sekä Kuolansuun linnoituksessa että maaseudulla taikka markkinapaikoilla meren rannoilla ja mitä tavaroita, minkä nimisiä on kaupiteltu, sekä kuinka paljon aksiisia ja kymmenyksiä on saatu näistä tavaroista. Niitä ei ole kirjoitettava vähittäiskaupan verosarekkeihin eikä ole merkittävä enää kahden riunan hintaa vähittäiskaupan veroon, vaan on vietävä vähittäiskaupan vero niihin kirjoihin, joissa on aksiisi merkittynä kahden riunan tai halvemman tavaran hinnasta, jotta siten aksiisin kannossa ei tapahtuisi mitään kavallusta eikä varkautta, ja nämä luettelokirjat on sidottava vihoiksi, ja veronkannoissa teidän on toimittava suurella huolella siten, että joka vuosi pidätte jälkikannon, jotta ei jäisi rästejä. Jos on lähetettävä tselovalnikkoja tai viinaa jonnekin, käskekää heidän maksaa kyyti suuriruhtinaan rahastosta ja veronkannoistaan, mutta Kuolansuun aksiisikirjoista ei ilmene tällainen vero ja kymmenys. Kuitenkin juomaveroa alettiin koota Lapin pogostoissa v. 1687, eikä näy, minkä suuriruhtinaallisen käskyn nojalla suuren rahaston virkapaikassa sitä vaadittiin. Kuitenkin tsaarin käskyn ja äskettäin julkaistujen asetusten mukaan ei saa kaupungeissa vaatia maalaisia kyydityksiin, vaan näistä kyydeistä on maksettava. Suuren rahaston virkapaikan kuulustelussa ovat Kuolansuun linnoituksen aksiisipäälliköt Vaska Leontjev ja Oska Barmin sanoneet, että siellä ei ole sellaista tsaarin määräystä, että siitä mikä Lapissa myydään, on otettava kymmenys ja että Lapin pogostoihin on lähetettävä tselovalnikoita mukanaan myytävää viinaa. Aksiisipäälliköt olivat noin viisi vuotta sitten alkaneet kerätä tuota vähäistä veroa ja lähettivät viinaa noilla kyydityksillä, koska lappalaiset suostuivat siihen riitelemättä. Mutta nyt on teidän päällikköjen vuosittain annettava keskinäinen kuitti.
Alkuperäisessä kirjelmässä on vasemmalla puolella diakki Artemei Stefanovin ja oikealla puolella podjatši Timofei Savastianovin nimi.
Alkuperäinen kirjelmä on jätetty aksiisipäälliköille Karp Krutšininille tovereineen. Diakki Jov tammikuussa v. 1691 (?)
N:o 11
a) 1683 tammikuun 18. p:nä Kuolansuun asukas Petruška Pridanikov on ottanut maksuksi veljeni Vasilin velkakirjan nojalla Suonikylän lappalaisilta kahdeksan alttinaa neljä tenkaa. Starostan Jakov Osipovin puolesta ja kaikkien lappalaisten puolesta kirjoitin minä, Petruška Pridanikov, omakätisen kuitin.
b) 1687 tammikuun 29 p:nä otti suuriruhtinasten käskykirjeen mukaan Kuolansuun linnoituksen veronkantaja Dmitrei Fedotov Popov vuodelta 1683 suuriruhtinaille kuuluvan Suonikylän pogostan jousi- ja henkiveron. Starosta Jakunka Osipovin ja hänen tovereittensa luona ½ 7 jousesta laskien 20 alttinaa jouselta ja suuriruhtinasten lahjaveroa kolmesta poronnahasta laskien 15 alttinaa nahalta ja näätäveroa 13 alttinaa 2 tenkaa ja kahdesta vuoteesta (makuusäkistä) 30 alttinaa ja pyövelille maksua 2 alttinaa ja 1 tenka jouselta ja henkiveroa 24 hengeltä laskien 12 alttinaa ja 1 tenka hengeltä ja neljältä puoliverolliselta ihmiseltä vastaanotettu 6 alttinaa ja ½ tenkaa kultakin. Siitä on antanut kuitin kirkonpalvelija Jakuška Švalev.
(Toisella puolella veronkantaja Mitka Fedotovin nimi.)
c) Minä Ekostrovin pogostan lappalainen Fedot Jakovlev Kukim (?) olen antanut kuitin Suonikylän pogostan lappalaisille Foma Semjonoville tovereineen siitä, että he jättivät Savva Rostorguille ruplan rahaa keskinäisen velkakirjan mukaan, ja nämä rahat minä, Fedot, vastaanotin tänä vuonna 1683 ja annoin heille kuitin. Tämän kuitin kirjoitti tiakka Ivan Grigorjev 1783 maaliskuun 17. p:nä.
(Selkäpuolella: tämän kuitin on Fedotin sijasta ja hänen pyynnöstään kirjoittanut Fedka Naumov.)
d) 1682 helmikuun 8. p:nä Suonikylän pogostassa suorittivat starosta Ivaško Dmitrjev tovereineen kaikkien lappalaisten puolesta suuriruhtinaan henkiverot edelliseltä 1681 vuodelta kahdenkymmenen ja kahden ihmisen puolesta 5 alttinaa ja 3 tenkaa hengeltä ja kuudelta puoliverolliselta 2 alttinaa 4 tenkaa hengeltä. Vastaanotti ja kuitin kirjoitti Kuolansuun linnoituksen käräjätuvan podjatši Vaska Pridanikov.
(Selkäpuolella puumerkki laidassa.)
N:o 12
Vuonna 1688 helmikuun 9. p:nä suuriruhtinasten ja tsaarien Ivan Aleksejevitšin, Piotr Aleksejevitšin ja suuriruhtinattaren oikeauskoisen tsaarin tyttären Sofia Aleksejevnan, Suur-, Vähä- ja Valkea-Venäjän itsevaltiasten käskystä määräys Kuolansuun ujezdin Suonikylän pogostan lappalaisille starosta Kuzemka Iljinille ja kaikille lappalaisille. Tänä vuonna 1688 on tehty alamainen anomus koko Venäjänmaan itsevaltiaille ja suuriruhtinaille, ja Kuolansuun linnoituksen kansliaan olette te, lappalaiset, jättäneet valituskirjan stolnikalle ja vojevodalle ruhtinas Ivan Grigorjevitš Tšertenskoille Patsjoen pogostan lappalaisia starosta Ignaško Sofinia ja hänen tovereitaan ja kaikkia sikäläisiä lappalaisia vastaan siitä, että edellisinä ja tänä vuonna nämä Patsjoen ja Näytämön pogostain lappalaiset juovat veronkantajien kanssa viinaa ja kaikki kertyneet lahjat, kalan, lihan ja poronnahat, noin kymmenen pulkkaa vuodessa, nämä lappalaiset, saapuen noista pogostoista teidän Suonikylän pogostaan, panevat teidät kuljettamaan Kuolansuun linnoitukseen, ja te, Suonikylän pogostan lappalaiset, kuljetatte tämän saaliin omilla poroillanne, sensijaan että Patsjoen ja Näytämön lappalaisten täytyisi kuljettaa Kuolansuun linnoitukseen tämä saalis heidän omilla poroillaan. Ja tästä tulee teille suurta vahinkoa ja tappiota. Vastauksena teidän valitukseenne sanoi Patsjoen pogostan lappalainen Ignaško Sofjin, että ammoisista ajoista asti he ovat antaneet veronkantajille, jotka Kuolansuun linnoituksesta on lähetetty ja nytkin lähetetään veroa kantamaan, ovat antaneet lahjaksi pogostaa kohden 100 siikaa. Samoin on ammoisista ajoista asti heille, veronkantajille, annettu poronlihaa ja nahkoja. Mutta kuinka monta pulkkaa lihaa ja poronnahkoja heille on annettu, sitä he eivät muista. Mutta nyt noin kolme tai neljä vuotta takaperin he, lappalaiset, alkoivat antaa lahjaksi rahaa kalan ja lihan sijasta. Mutta viime vuonna 1687 ja tänä vuonna 1688 annettiin Patsjoen ja Näytämön pogostoista kalan, lihan ja muun tavaran kuljetusta varten neljä pulkkaa vuodessa ja veronkantajan vaatetta varten annettiin kaksi pulkkaa vuodessa ja veronkantajan kirjuria ja tulkkia varten kolme pulkkaa eli yhteensä yhdeksän pulkkaa. Viime vuonna 1687 valititte te, Suonikylän lappalaiset, starosta Filka Kozmin tovereineen, veronkantaja Antippa Avramovia vastaan ja samoin valititte Näytämön ja Patsjoen lappalaisia Griška Harlovia ja hänen tovereitaan vastaan samasta kyyditsemisasiasta, että te ette voi toimittaa enää liikoja kyytejä. Teidän valituksenne johdosta oli veronkantaja Antippa Avramovitš ristikuulustelussa, jolloin stolnikka ja vojevoda ruhtinas Grigorjevitš Tšertenskoi kuulusteli teidän starostaanne Kuzemka Iljinia tovereineen sekä Patsjoen ja Näytämön pogostain lappalaisia veronkantajille annetuista kyydeistä heidän tavaroittensa kuljetusta varten, makuusäkeistä, lihasta ja muista tavaroista, sekä kielsi antamasta kyyditystä niitä varten, paitsi sitä kyytiä, jonka itse veronkantaja, sihteeri ja tulkki saavat; jos Patsjoen ja Näytämön lappalaiset antavat veronkantajille lahjaksi poronnahkavuoteen, kalaa ja lihaa, niin Patsjoen ja Näytämön pogostan lappalaiset saavat itse kuljettaa nämä Kuolansuun linnoitukseen, ja teidän, Suonikylän lappalaisten, ei tarvitse ottaa vastaan heiltä niitä lahjamääriä, joita Näytämön, Patsjoen ja Imanteron lappalaiset ovat antaneet, eikä mitään muutakaan veronkantajien tavaroita, paitsi veronkantaja ja kaikkinainen suurten hallitsijaimme verotulo rahassa, taalareissa ja majavannahassa. Sihteeri ja tulkki ovat kyyditettävät stolnikan ja vojevodan, ruhtinas Ivan Tšertenskoin asiasta tekemän merkinnän mukaan. Jos Patsjoen ja Näytämön pogostain lappalaiset tuovat teidän luoksenne ylimääräisen veronkantajalle annetun varaston kalaa, lihaa tai makuusäkkejä teidän kyydittäväksenne, niin teidän ei tarvitse sitä vastaanottaa. Poikkeuksen tekevät kuitenkin hallitsijoille kuuluva raha, taalari ja majava-aarre, samoin kuin diakin ja tulkin kuljetus ilmaiseksi, mutta ylimääräinen varasto on Patsjoen ja Näytämön pogostan lappalaisten itse kuljetettava Suonikylän pogostasta Kuolansuuhun. Tämän ilmoituksen on stolnikka ja vojevoda ruhtinas Ivan Tšertenskoi vahvistanut sinetillään.
Vojevodan sinetti.
N:o 13
Alku on hävinnyt.
... (Valitus) Kuolansuun volostin talonpoikia vastaan, kun he pitävät
hallussaan Kuolansuun ujezdissa koko Tuulomajokea ja kaikkia sen
pyydyspaikkoja ja ovat pitäneet sitä hallussaan runsaasti neljä vuotta
ja rakentavat patoja rajan yli 10 virstan päähän heidän maalleen
eivätkä päästä merestä heidän (valittajien) luokse kalaa, ja heillä ei
ole pyynnin mahdollisuutta ja ovat velkaantuneet (seuraava sana on
repeytynyt pois), ja kuitenkin Vasili Agalinin verokirjojen mukaan
heillä (valittajilla) on oikeus omistaa tätä Tuulomajokea. Vasili
Agalinin ja podjatši Stepan Feodorovin verokirjoissa vuodelta 1572
näet sanotaan: Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille kuuluu
Tuulomajoki Patunan (könkään) ja padon yläpuolella ja he pyydystävät
siinä punaista lohikalaa. Ja heidän jokensa rajana Kuolansuun rajaa
vastaan on Kaalopuhasta ylöspäin tätä Tuulomajokea pitkin yläkoskeen
saakka ja heidän kalastusomistukseensa kuuluu Nuortijärvi, (sen
tähden) tuon tsaarin graamotan mukaan Kuolansuun volostin
starostoilla, tselovalnikoilla ja talonpojilla ei ole mitään oikeutta
tunkeutua Tuulomajoelle lappalaisten pyyntipaikkoihin ja kaikkiin
etuuksiin, eikä ottaa haltuunsa tässä joessa lappalaisten
pyyntipaikkoja, vaan Nuortijärven ja Suonikylän lappalaiset saavat
niitä hallita entiseen tapaan, toisin sanoen kaikkea sitä, mikä tähän
on jäljennetty hallitsijan graamotasta ja Vasili Agalinin luettelosta.
Tätä veroluetteloa ei ole Novgorodin kansliassa[11], mutta on Alai
Mihalkovin tekemä Kuolansuun verokirja, ja kaikki viralliset
asiakirjat tehdään Novgorodin kansliassa näiden Alain luettelojen
mukaan ja tästä Alain luettelosta on alla oleva otettu jäljennöksenä:
viime vuonna 1696 toukokuun 6 p:nä lähetettiin sinulle meidän
suuriruhtinaallinen kirjelmämme ja käskettiin Kuolansuun
linnoituksessa tyystin luetteloihin merkitä Kuolansuun ja piirin
asukkaat, luostarit, kauppiaat, streltsit ja piirin talonpojat sekä
lappalaiset, mitä niittyjä, kalastuspaikkoja ja kaikkia etuuksia
heillä on sekä mitä he maksavat meidän suuriruhtinaalliseen
rahastoomme maa- ja muita veroja Vasili Agalinin veroluettelojen
mukaan vuodelta 1574 tai Alai Mihalkovin luettelojen mukaan vuosilta
1608 ja 1609. Sinun olisi tutkittava, onko näitä molempia luetteloita
Kuolansuun linnoituksen käräjätuvassa ja jos on, niin olisi
ilmoitettava, minä vuonna Moskovasta ja Novgorodin kansliasta ne ovat
lähetetyt Kuolansuun linnoitukseen ja keitten diakkien nimellä
varmennettuina. Tästä kaikesta oli meille suuriruhtinaalle tarkoin
kirjoitettava ja tehtävä tarkka ote Vasili Agalinin luettelosta
vuodelta 1574, merkiten mitä niihin on pantu Nuortijärven ja
Suonikylän lappalaisten osaksi kalavesiä ja riistametsiä, mitkä ovat
niiden rajat, mitkä joet ja mitkä järvet. Samoin on ilmoitettava, mitä
tässä Vasili Agalinin luettelossa on merkitty kalavesiä ja
riistametsiä Petsamon luostarin munkeille ja onko sellaisia merkitty,
missä joissa ja järvissä ja rajapaikoissa sekä minne saakka niitä on.
Samoin on ilmoitettava, mistä pyydyspaikoista on puolet Nuortijärven
ja puolet Suonikylän lappalaisten etuutta sekä kuinka suuri osa kuuluu
mainituille Petsamon munkeille, jos se on merkitty Vasili Agalinin
kirjoihin sekä missä joissa, järvissä ja tunnetuissa paikoissa on
lappalaisten ja luostarin kalastuksen raja. Alai Mihalkovin
verokirjassa sanotaan: Tuulomajoessa on kalastusoikeus ja oikeus
metsänriistaan Kaalopuhan rajasta könkääseen saakka. Vasili Agalinin
luettelon mukaan kuuluu Petsamon munkeille puolikolmannes ja muu
lappalaisille ja kun hän, Alai, luetteloonsa on merkinnyt yllä
mainitun, on katsottava onko se merkitty Vasili Agalinin kirjaan. Tämä
ote on sinun omakätisesti tehtynä lähetettävä Mosko- vaan. Mutta tänä
vuonna 1687 marraskuun 2:na p:nä sinä kirjoitit meille, että
Kuolansuun linnoituksessa sinä käskit podjatšien tutkia asiaa ja tämän
tutkinnon mukaan Kuolansuun ja piirikunnan asukkaat ja luostarit ja
kauppiaat ja streltsit ja piirikunnan talonpojat ja lappalaiset
hallitsevat maitaan ja riistapaikkojaan sekä ovat maksaneetmeidän suuriruhtinaalliseen rahastoomme kaikki verot
kirjeenvaihtoluetteloihin saakka vuodelta 1678 Vasili Agalinin 1574 tekemien luettelojen mukaan, jotka löytyvät Kuolansuun linnoituksen kansliassa. Mutta Alai Mihalkovin luetteloja vuodelta 1608—9 ei ole Kuolansuun linnoituksessa. Mutta siitä, mitenkä Vasili Agalinin henkiluettelot ovat lähetetyt Kuolansuun linnoitukseen eikä ole lähetetty Alain luetteloja, siitä ei ole Kuolansuun linnoituksessa mitään mainintoja. Vanhoja kansliavirkailijoita ei ole eikä sellaisia, joilta voisi asiaa kysyä. Mutta niistä kirjoista, jotka ovat Kuolansuun kansliassa, ja joista saa tietää, mitä veroja kaikensäätyiset Kuolansuun ja piirikunnan asukkaat ovat maksaneet ennen vuotta 1675 ja mikä niistä kuuluu Suonikylän ja Nuortijärven lappalaisille ja Petsamon munkeille, sinä olet kansliavirkailijain käskenyt tehdä otteen. Siinä henkikirjan kopiossa, joka löytyy Kuolansuun poliisikamarissa ja jonka diakki Ivan Vahromejev ja Ivan Narmanski v. 1574 ovat varmentaneet, sanotaan:
Suonikylän pogosta on metsälammin rannalla ja siinä asuu kristittyjä lappalaisia kodissa. Kotia on 8 ja ihmisiä niissä 21 henkeä, ja kalavesiä heillä on metsäpurot ja järvet: Šulojärvi[12], Pavkajoki, (Pavna?) Tšervojärvi, Tšerja, Mavnojärvi[13], Vornakjärvi, Kerka (ehkä Nerpajoki, kirjoitus epäselvä) Nerpjajoki[14], Motšatsojärvi[15], Motšatsojoki[16], Lounojärvi[17], Lounojoki[18], Entosjärvi ja samanniminen puro, Kunoisjärvi, Kunja(näätä)puro. He pyydystävät näissä kaikissa puroissa majavia ja järvistä saavat valkeaa kalaa. Ja he omistavat yhdessä Nuortijärven lappalaisten kanssa osuuden Tuulomajoessa ja pyytävät punaista lohta kaikissa pyyntipaikoissa, paitsi yläpadossa. Ja Nuortijärveen heillä on oikeus yhdessä heidän kanssansa, ja heillä on oikeus kalan pyyntipaikkoihin ja riistamaihin, puroihin ja metsäjärviin ja Tuulomajokeen ja Nuortijärveen. Majavan pyynnin ja kaikki riistapaikat he hallitsevat keskenänsä, ja näin on ollut asianlaita ammoisista ajoista asti. Mutta Petsamon luostarin alueiden rajana on Akkajärvi (Babozero) ja Kardovaara[19], ja toisella taholla Nuortijärven lappalaisia vastaan on rajana Nuortijärvi Glubokoi rutšeihin saakka (Syväpuro). Nuortijärven pogosta on Nuortijoen varrella ja siellä asuu kastettuja veroa maksavia, mutta ei maata viljeleviä kristittyjä lappalaisia kodissa. Heitä on kaikkiaan 19 kotaa ja asukkaita niissä 28 henkeä. Heidän pyydysmaansa ovat Sovno-ozero[20] (Saunajärvi?), Persojärvi, Tšelmonko-ozero, puro Ulita, Pätsijärvi, Petšjoki[21], Kolmojärvi, Kolmopuro, Sivujoki-Rundav, Pistojoki, Vodongajoki, Melajärvi[22], Parajärvi[23], Vuija[24] puroineen, Sudajärvi, Hirvasjärvi[25], Hirvasjoki lisäjokineen, Tovadijärvi, Tovdajoki puroineen, Katškomojärvi[26], Kotšmogajoki[27], Rjavjajoki; kaikkiaan 12 järveä, 10 pienempää jokea ja kaksi puroa[28]. Näistä järvistä he pyytävät valkeata kalaa ja iskevät joissa ja puroissa majavia sekä pyydystävät punaista lohikalaa. Saman Nuortijärven lappalaisilla on Tuulomajoessa könkään yläpuolella pato, josta he saavat punaista lohikalaa. He kalastavat niin ikään Tuulomajoessa punaista lohikalaa verkoilla Kuolan rajalta ja Kaalopuhasta Tuulomajokea ylöspäin ylikoskeen saakka. Heidän osuutenaan on Nuortijärvi, josta he saavat valkeaa kalaa. Ja näitä kalapaikkoja, pienempiä jokia ja järviä sekä puroja he ammoisista ajoista hallitsevat keskenään sopimuskirjojensa mukaan. Mutta Tuulomajoessa on, lukuunottamatta yläpatoa ja Nuortijärven kalastusta, suonikyläläisillä entisestään heidän kanssansa omistusoikeus erityisen jousilaskuun perustuvan sopimuksen mukaan. Vuoden 1591 kirjoituksessa, josta yllä[29] on mainittu, sanotaan: Petsamon luostarin igumeni Antoni ja luostariveljet ovat tehneet sopimuksen Nuortijärven kaikkien lappalaisten kanssa, nimittäin Denisko Jakovlevin ja hänen tovereittensa kanssa. He (Denisko ym.) ovat näet kirjoittaneet meille, että he, igumeni ja munkit, olivat sopineet Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten kanssa, että Tuulomajoessa kosken ja kallion alla ja kaikissa pyyntipaikoissa saavat kalastaa punaista kalaa sekä järvissä ja joissa valkoista kalaa, kuten tätä ennen hän, igumeni ja munkit, olivat vuokranneet lappalaisilta (menemättä käräjiin, sopineet lappalaisten kanssa) v. 1591 ja tämä sopimus koski ravinnon antamista ja kyyditsemistä (veronkantajille) ja kaikkia meidän tsaarillisia tulojamme. Ja heillä, igumenilla ja munkeilla, ei näin ollen tämän jälkeen ole mitään tehtävää tässä asiassa eivätkä he saa tehdä mitään valituksia Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisia vastaan mainittuna vuonna 1591 edellisten vuosien asioista. (Tästä hyvästä) maaliskuun 25 p:stä 1591 lukien saisivat igumeni ja munkit oikeuden heidän osuuksiinsa puoleen Tuulomajoen ja metsäjärvien pyydyspaikoista siitä, että he suorittavat kaikki meille kuuluvat tsaarilliset verot, kyyditykset ja muonittamiset. Mutta Tanskan kuninkaan ruokaverosta ja kyydityksestä he saavat kaikkiaan 1 ½ ruplaa vuodessa. He, igumeni ja munkit, ottavat tämän asian vast'edes hoitaakseen. Ja he, igumeni ja munkit, ottivat tämän velan pantiksi 150 ruplaa. Tämän sopimuksen allekirjoittivat Igumeni Antoni ja neljä todistajaa. Mutta 30 p:nä marraskuuta 1651 oli meidän isävainajamme, suuriruhtinaan, todistusgraamota lähetetty Kuolansuun linnoitukseen ja siinä oli käsketty ilmoittamaan lappalaisille nimenomaan, että he saavat hallita vanhoja osuuksiaan entiseen tapaan, ja siitä oli tehtävä laillinen määräys niiden entisten tsaarin kirjelmien mukaan, jotka olivat lähetetyt Kuolansuun linnoitukseen vuosina 1637, 1644 ja 1649. Petsamon luostarin igumenia kiellettiin myymästä lappalaisten osuuksia tai antamasta niitä vuokralle. Ja tällaisesta velkasitoumuksesta on Petsamon luostarin munkit vedettävä oikeuteen, ja tuomio on viipymättä pantava täytäntöön ja lappalaisille tehtävä oikeus. Vuosina 1677 ja 1678 lähetettiin meidän velivainajamme, suuriruhtinaan ja Venäjän itsevaltiaan Feodor Aleksejevitšin, kaksi kirjelmää Kuolansuun linnoitukseen. Niiden mukaan oli lappalaisten saatava nauttia esteettömästi kaikkia osuuksiaan Vasili Agalinin v. 1574 sekä meidän edellisten vahvistuskirjojemme mukaan v:lta 1688 sekä 1649 ja 1651, joihin oli merkitty neuvostodiakkien (dumnie diaki) varmennukset, ja Petsamon luostarin munkeille on vuoden 1575 graamotassa sanottu, kuten edellisten vahvistuskirjain todistetuissa jäljennöksissä vuodelta 1601 ja 1607 näkyy, että lappalaisten omistusten haltiat saavat isännöidä kauppakirjojen vero- ja muiden asiakirjain mukaan, ja että näistä lappalaisten oikeuksista on vuosina 1671 ja 1675 lähetetty meidän tsaarilliset kaksi asiakirjaamme Petsamon munkkien anomuksen johdosta. Näiden meidän kirjelmiemme mukaan he, Petsamon munkit, eivät saa pitää nyt eikä vastedes hallussaan lappalaisille kuuluvia etuuksia, sillä v:n 1624 asetuksessa on kirjoitettu, että kaikissa kaupungeissa kauppiaat eivät saa asettaa luostareihin myymälöitä eikä kauppapuoteja ja sentakia munkit eivät saa pitää hallussaan noita lappalaisille kuuluvia etuuksia. Niin ikään kirjelmien mukaan v:lta 1649—50 lappalaisten etuuksia ei saa myydä eikä vuokrata. Petsamon luostarin munkkien anomuksen johdosta on lähetetty tsaarin kirjelmä Kuolansuun vojevodalle ja on käsketty menettelemään noiden etuuksien suhteen niiden entisten päätösten mukaan, jotka lähetettiin vuonna 1637 ja v. 1644, sekä julistamaan tuomio, jonka täytäntöönpanosta on annettava uhkamääräys Petsamon luostarin igumenille ja asetettava laillinen omistaja oikeuksiinsa, koska lappalaisten etuuksia ei saa myydä eikä vuokrata. Vuonna 1650 olivat Petsamon luostarin munkit nimittäin jättäneet Novgorodin kansliaan asiakirjat, ja niiden kopioista näkyi, että Nuortijärven lappalainen Nikita Vasiljev oli 1620 tehdyllä kauppakirjalla myynyt Petsamon luostarin igumenille ja luostariveljille Tuulomajoessa Patunan alapuolella erään osuutensa, josta saadaan punaista kalaa, lohta alemmista apajista, ja syvänteet (котельные места[30], sanaa en ole muualta tavannut), paitsi kivet ja lahdet (лахты), ostajan omaksi ilman lunastusta; kauppahintana oli 40 alttinaa. Lahjakirjalla v. 1620 Nuortijärven lappalainen Hariton Jurjev ja hänen vaimonsa Maria antoivat Petsamon luostarin hyväksi osuutensa Tuulomajoessa lappalaisten keskellä, johon kuului, lukuunottamatta luostarille kuuluvaa puolta osaa Patunan alla, kaikki punaisen kalan, lohen apajat sekä ruohoisissä lammissa että riistametsissä ja majavan pyyntipaikoissa olevat etuudet, jotka Hariton omisti. Myöskin padon yläpuolella olevan osuuden ja Šovka-joen (pitänee olla Šovna-joen eli siis Sauna-joen) sai luostari haltuunsa, ja maksuna tästä oli se, että Petsamon luostari pitäisi huolen kaupungin asioissa maksettavista kuluista sekä kyydityksistä ja kaikenlaisista lappalaisten osaksi tulevista menoista. Kaikki edellä mainitut etuudet saivat Petsamon munkit. Lahjakirjalla v:lta 1621 Nikitka Vasilinpoika Nuortijärven lappalainen ja hänen vaimonsa Afrosinja sekä poikansa Vasili antoivat Petsamon luostarin haltuun ikiajoiksi 25 ruplan hinnasta osuutensa Tuulomajoessa Patunan alla, josta saadaan punaista kalaa kiven alapuolella ja lahdessa: kaksi neljännes- ja yksi kahdeksannes-osaa sitä; paitsi kuului kauppaan kymmenen osuutta samoista apajista ja syvänteistä (котельные места) sekä padon niemessä Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten välillä olevissa paikoissa. Igumenin ja munkkien oli tästä lahjoituksesta elätettävä luostarissa Nikitaa ja muita lahjoituksen tekijöitä sekä heidän veljiään Nikitaa elinajan, ja hänen vaimolleen ja pojalleen oli luostarista annettava kullekin kolme karpiota ruisjauhoja vuodessa, lukien v:sta 1621 eteenpäin heidän kuolemaansa asti. Tästä etuudestaan oli igumenin ja munkkien yhdessä Nuortijärven lappalaisten kanssa suoritettava kaikki lappalaisten osaksi lankeavat menot. Vuoden 1621 lahjoituskirjalla Nuortijärven lappalainen Kiprian Romanov ja hänen sisarensa Uljana luovuttivat Petsamon luostarille osuutensa, jonka tälle luostarille oli antanut heidän isoisänsä Denis Jakovlev omasta, vaimonsa ja lastenlastensa puolesta, nimittäin Tuulomajoessa Patunan alapuolella kalanpyyntipaikoista oman perintöosansa ja siihen lisääostetun osan sekä vuokrattua alaa puolikahdeksatta suvulle alkuaan kuulunutta osuutta ja seitsemän ulkopuolelta hankittua osuutta sekä puoliviidettä [epäselvä sana] neljännestä lahdessa ja syvänteet kiven alapuolella, niin ikään ja alemmat apajat, yläpadosta sekä ylemmässä padossa vastapäätä alkuperäisesti suvulle kuuluvia osuuksia kaikki se, mitä heidän isoisänsä Denis on vanhastaan omistanut. Vuonna 1619 tehdyllä sopimuksella Nuortijärven lappalaiset, starosta Agei Prokofein poika ja Jefrem Fjodorin poika, joilla oli osuutensa Patunan alapuolella, antoivat kaikkien kumppaleittensa puolesta, jotka kalastavat Patunassa, Petsamon luostarin igumenille ja munkeille oikeuden kalastukseen munkki Dosifein aikana hänen määräyksensä mukaan, koska heillä oli ollut sopimus Dosifein kanssa kalastusoikeudesta. Luovuttajat saivat rahaa 1 ruplan ja 5 alttinaa. — 1619 tehdyllä kauppakirjalla Marina Jaakopintytär nuortijärveläisen Klementin vaimo ynnä hänen lapsensa Ivaško ja Isak myivät Petsamon luostarin igumenille ja munkeille osuutensa punaisen kalan pyyntiin Patunan alla Tuulomajoessa, joka hänelle, Marinalle, ja hänen lapsillensa yhdessä Petsamon luostarin kanssa yhtäläisillä oikeuksilla kuuluu vuodesta 1634 peruuttamattomasti, ja tästä he saivat rahaa 5 ruplaa. — V. 1637 tehdyllä velkakirjalla Nuortijärven lappalainen Ivan Nikitanpoika lainasi Kuolansuun kaupunkilaiselta Antipalta ja Fjotkalta (Fjodorilta), molemmilta yhteensä 5 ruplaa 23 alttinaa ja 2 tenkaa ja pani pantiksi osuutensa Patunan alapuolella, joka oli ollut hänen omaisuuttaan ja jossa hän sai kalastaa Pietarinpäivään asti v. 1638 korkoa maksamatta, mutta tämän ajan jälkeen Antipalle ja Fjotkalle kuului kauppakirjan mukainen oikeus peruuttamattomasti. — 1646 tehdyllä lahjakirjalla Nuortijärven lappalainen Nikita Mikaelinpoika antoi Petsamon luostarin haltuun kalastusosuutensa Tuulomajoessa Patunan alapuolella lappalaisessa neljänneksessä kiven alapuolella ja lahdessa sekä syvänteissä (?) ja Patunan patoon ja samoin joen takana oleviin nuotta-apajoihin koko Lapin neljänneksessä, josta hänelle kuului jokainen 15. kala. Tämän kaiken yhdeksästä ruplasta. — Kuolansuun verokirjoissa, jotka tehtiin Alai Mihalkovin aikana 1608, 1609 ja 1620, on merkitty Petsamon luostarin munkkien omaksi tsaarin ja suuriruhtinaan Vasili Ivanovitšin graamotan mukaan vuodelta 1607, jossa on diakki Netšain varmennus, niityt (laitumet) Kaalopuhasta alkaen Artemin saaren yläpäähän ja pienemmät niityt vastapäätä Haritonin saarta ja Pjalvajoen yläpuolella oleva niitty sekä Muromošissa molemmin puolin niittyjä (laitumia) luostarin niittyjen välillä Peštšankan apajan kohdalla. Samoin Gorjelyi Ostrovissa pienempi niitty, lisäksi tuli Petsamon munkeille puoli Tuulomajoessa Patunan yläpuolella olevaa patoa. Mutta toinen puoli oli kuuluva Kuolansuun kauppiaille, jotka saavat pyytää punaista kalaa, lohta. Petsamon munkit puolestaan saavat pyytää punaista lohikalaa samassa joessa verkoilla puoleksi yhdessä Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten kanssa lahdessa ja ala-apajalla sekä alkuperäis- että myöhemmissä osuuksissa Tuulomajoen alajuoksua päin, aina puoleksi kaikesta kalastuksesta. Rajana Kuolansuun talonpoikien maita vastaan on Kartš-niminen puro.
Välikirjan mukaan, jonka Semjon Iisakinpoika veronkantaja, Denis Jaakonpoika, Hariton Jurinpoika, Vasili Kaninpoika, starosta Nikita Vasilinpoika, Aggi (Haggai) Prokofinpoika, Mihal Anisimin poika, Parfeni Stepaninpoika, Osi (Hosias) Karpinpoika, Jaakko Filipinpoika ja kaikki Nuortijärven ja Suonikylän lappalaiset v. 1688 (olivat tehneet Petsamon luostarin kanssa), (tämä saa) kalastaa Tuulomajoessa ja harjoittaa metsästystä Kaalopuhan rajasta Patunaan asti syksyisin. Mutta Vasili Agalinin ja podjatši Stepan Sobolevin henkikirjojen mukaan Petsamon munkeille kuuluu puolikolmannesta. Mainitusta kalastusoikeudesta kuuluu puolet Nuortijärven pogostan lappalaiselle Haritonille ja puolikolmannes Romanille, Vasilille ja Mavriki Jurinpojan Petrovin lapsille kuuluu kolmanneksen puolikas, Evlampi Jaakob Koržavinin tyttärelle, Kuolansuun talonpojalle Vaska (Vasili) Semjonoville sekä Petsamon luostarin munkeille kalastusoikeudet ja heinämaat sekä vuokratut että veronalaiset.
Mutta tsaari ja suuriruhtinas Vasili Ivanovitšin v:n 1607 lahjoituskirjan mukaan heille eivät kuulu nämä etuudet, vaan heille on tullut niitä lisää tsaarin lahjoituskirjan jälkeen, (nimittäin) Patuna niminen koski Tuulomajoessa Krivetsin kosken alapuolella, vasemmalla puolella puolet pudasta (joen sivuhaaraa) kuuluu Petsamon luostarin munkeille ja toinen puoli Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille, sen sijaan että sitä ennen se oli kuulunut Netšai Ivanoville ja Vasili Aleksejeville. Ennen siinä oli kalastettu lohta pienellä padolla; toisella puolen ison padon alapuolella oli kalastettu nuotalla, mutta nyt tuo pudas on käyttämättömänä eikä siinä kalasteta, sillä mainittu pato sulkee kalalta tien Tuulomajoessa Patunan alapuolelle. Vasili Agalinin henkikirjojen mukaan siitä maksettiin ennen veroa puoli ruplaa vuodessa ja sitä ennen siitä oli maksettu vuokraa kaksikymmentä alttinaa vuodessa; mutta 1671 huhtikuun 19. p:nä Petsamon luostarin munkin Vassianin ja hänen veljeskuntansa anomuksesta lähetettiin meidän isävainajamme tsaarin kirjelmä Kuolansuun linnoitukseen ja käskettiin Petsamon luostarin munkeille luovuttaa ja rajapyykeillä määrätä etuudet entisen lupauksen ja lahjakirjojen sekä Alai Mihalkovin henkikirjojen mukaan, osoittaen mitkä kalapaikat lappalaiset olivat antaneet luostarille. Mutta näitä kalastuspaikkoja saivat lappalaiset käyttää hyväkseen entisen määräyksen mukaan. Tämä on annettava Petsamon munkeille vastaukseksi, sillä lappalaisille myönnettyjä etuuksia ei saa myydä eikä antaa vuokralle. Mutta 1684 meiltä anoivat Petsamon munkit, että heille annettaisiin kopio entisistä lahjoituskirjoista ja henkikirjoista, kaikki se mikä koski heitä, punaisella sinetillä varustettuna. Samalla he jättivät jäljennökset lahjoituskirjoista luostarin entisten igumenien ja munkkien todistamina, ja näissä jäljennöksissä sanottiin: 1591 suuriruhtinas ja tsaari Fjodor Ivanovitš, koko Venäjänmaan hallitsija, lahjoitti pyhän Kolminaisuuden Petsamon luostarin igumenille Vassianille ja munkeille, tai sille joka Vassianin jälkeen tulee hänen paikalleen, etuudet Tuulomajoessa, nimittäin Tuulomassa kalastusoikeuden Krivetsin kosken alapuolella, ja tämä kalastusoikeus kuului Netšai Popoville, Tuulomajoen yläjuoksussa Murošissa saariapaja (ostrovskaja) harvaverkkopaikkoineen, apaja Paljalahdessa harvaverkkopaikkoineen Kartš-puroon asti, samoin kalastusoikeus Tuulomajoen yläjuoksussa Patunan ja kiven alapuolella puoleksi Suonikylän ja Nuortijärven lappalaisten kanssa kaikkiin kalastuksiin. Kauppa- ja lahjakirjojen mukaan ei saa ottaa maksuja ja veroa tai vuokraa heiltä ja heidän pojiltansa luostarin etuuksista ja kalapaikoista, sen he suorittavat luostariin ruokalahjojen ja sielumessujen pidosta tulevien rahojen sijasta luostariin tekemillään apupäivillä. Toisessa jäljennöksessä, joka on tehty Venäjän itsevaltiaan ja tsaarin Vasili Ivanovitšin 1607 antamasta lahjoituskirjasta, mainitaan samat kalastuspaikat ja etuudet kuin edellisessäkin ja sitä paitsi luostarin hyväksi pieni joki Ulita ja annetaan luostarille lupa hallita näitä etuuksia verovapaasti. 1675 annetun lahjoituskirjan jäljennöksessä suodaan tämän luostarin pappismunkille (stroitelj, joka oli hävitetyn Petsamon luostarin vartija) Sergei Kardaloville ja muille munkeille vahvistus kaikkeen, mikä edellisten yllämainittujen kirjelmien mukaan oli suotu, ja vuosina 1675, 1677 ja 1687 oli Petsamon munkkien anomuksen johdosta meidän tsaarilliset kirjelmämme lähetetty Kuolansuun linnoitukseen ja oli käsketty Petsamon munkkien jättää kalastuspaikat, niityt ja kaikki etuudet ja pyykittää niiden rajat edellisten määräysten, lahjoituskirjojen ja Alai Mihalkovin henkikirjojen mukaan, joissa osoitetaan, mitkä kalastuspaikat ja niityt kuuluvat luostarille, jotka lappalaiset tai Kuolansuun kauppiaat tai streltsit tai maakunnan talonpojat olivat antaneet luostarille viimeksimainittujen henkikirjojen teon jälkeen, ja näitä pyyntipaikkoja ja niittyjä saavat lappalaiset, Kuolansuun kauppiaat, streltsit ja talonpojat hallita, ja luostarin munkeilta se on kiellettävä, eivätkä lappalaiset, Kuolansuun kauppiaat, streltsit ja maaseudun talonpojat saa luovuttaa osuuksiaan, kalastusoikeuksiaan ja niittyjään Petsamon luostarille, ja ne jotka tätä vastaan rikkovat, saavat ankaran rangaistuksen sekä etuudet ja maat ovat palautettavat, sillä veroa maksavat ihmiset eivät saa myydä etuuksiaan ja maitaan eikä antaa niitä vuokralle.
Viime vuonna (1688) kirjoitti meille Kuolansuun linnoituksesta stolnikka ja vojevoda ruhtinas Ivan Tšertenskoi lähettäen vastaukseksi jäljennöksen oikeudenkäynnistä Petsamon luostarin johdon ja Nuortijärven sekä Suonikylän lappalaisten Ivaškon ja Kolpakin ynnä heidän Patunan ja Krivetsin koskien sekä Kiven alapuolisten padon omistajien osakumppaliensa välillä asiapuolten riidellessä kalastusoikeuksista ja 32 ruplan vahingoista. Oikeuden edessä vastaajana esiintyvä lappalainen väitti, että valittaja tahtoo syytöskirjallaan, nykyisellä ja entisellä, sekä Alai Mihalkovin henkikirjojen nojalla olla syytön ja syyllinen. Valittajien anomuskirjan ja verokirjojen mukaan on heidän etuutensa määrättävä viimeisten henkiluetteloiden mukaan, mutta vuonna 1666 ja 1668 munkit ja heidän holhokkinsa (vkladtšik), jotka ovat nimitetyt valituskirjassa, ovat väärentäneet (sekoittaneet) Alai Mihalkovin verokirjat ja vieneet valituksensa mukaan nämä kirjat väärennyksineen Kuolansuun linnoitukseen. Näiden kirjojen väärennysten jälkeen he ovat tehneet useita valituksia ja väärentäneet henkikirjat ja nyt he käyvät oikeutta näiden verokirjojen nojalla; he, lappalaiset, vetoavat niihin kirjoihin, jotka Petsamon munkkien valituksen mukaan ovat lähetetyt Kuolansuun linnoitukseen vastauksena heidän valitukseensa. Mutta nämä kirjat ovat väärät ja heidän valituksensa perätön, joten heidän anomuksensa perättömyys on käynyt selväksi. Tällä valheellisella anomuksellaan he ovat pettäneet meitä tsaaria, ja tämän heidän petollisen anomuksensa johdosta on heille annettu vahvistuskirja kirjoista, jotka ovat annetut Kuolansuun linnoitukseen heidän anomuksensa mukaan. Tästä anomuksesta on otettu jäljennös ja oikeudenkäyntipöytäkirjat lähetetty Moskovaan. Valittaja oli saanut kuulla vetoomukset henkikirjoihin ja väittänyt, että hän ei ollut väärentänyt henkikirjoja. Molempien riitapuolten vetoomukset ja ristikuulustelu oli viety pöytäkirjoihin, samoin otteet meidän tsaarillisista graamotoistamme, jotka lähetettiin Kuolansuun linnoitukseen toukokuun 11. p:nä 1665, heinäkuun 29. p:nä 1667 ja heinäkuun 17. p:nä 1668, kuten yllä on mainittu. Mutta kopioita niistä ei löydy missään, sillä Novgorodin kansliassa ei ole niiden vuosien kirjoja. Mutta viime vuonna 1696 toukokuun 6:na lähetettiin sinulle meidän tsaarillinen kirjelmämme ja käskettiin Kuolansuun linnoituksen kansliasta hakea esiin alkuperäiset kirjelmät, jotka olivat lähetetyt Kuolansuun linnoitukseen ennen vuosia 1665 ja 1668 sen kaikensäätyisten kuolansuulaisten anomuksen mukaan, että kirjuri Alai Mihalkov ei saa Kuolansuun linnoituksessa tehdä henkiluetteloa, vaan hänen on lähdettävä Kuolansuusta Moskovaan, kuten siitä ylempänä on kirjoitettu Petsamon luostarin munkkien ja kaikensäätyisten kuolansuulaisten anomuksessa vuodelta 1668, joka tehtiin Kuolansuun linnoituksessa, ja tähän anomukseen olivat vojevodat Ivan Everlakov ja ruhtinas Ivan Tšertenskoi antaneet vastauksensa. Näiden yllämainittujen kirjelmien mukaisesti matkusti Alai Mihalkov pois Kuolansuun linnoituksesta, jolloin hän joko oli saanut luettelonsa valmiiksi tai ei. Samoin käskettiin hakea esiin kaksi muuta kirjelmää kesäk. 9. p:ltä 1665 ja heinäk. 17. p:ltä v. 1668, jotka diakit Dmitrei Šubin ja Ivan Stepanov olivat varmentaneet, ynnä myöskin Petsamon munkkien ja kaikkien Kuolansuun asukkaiden alkuperäinen anomus jouluk. 11. p:ltä 1668 sekä myöskin Ivan Everlakovin ja ruhtinas Ivan Tšertenskoin vastauskonseptit. Silloin oli näiden vastausten mukaisesti toimeenpantava ristikuulustelu Kantalahden munkkien ja Petsamon munkkien sekä Kuolansuun kauppiaiden kesken. Tutkimuspöytäkirja ja kaikki se, mikä oli vuosina 1665 ja 1668 tehty, oli yhteenkoottuna ja vojevodain todistamana toimitettava Moskovaan heti erikoislähetin mukana. Ja tänä vuonna (1697) 2. p. marrask. sinä kirjoitit meille lähettäneesi Petsamon munkkien ja Kuolansuun kauppiasten anomuksen v:lta 1668 sekä vuosien 1665 ja 1668 kirjelmät, jotka ovat diakkien Dmitrei Šubinin ja Ivan Stepanovin varmentamat, sekä Petsamon munkkien ja kaikkien Kuolansuun kaupungin asukkaiden alkuperäisen anomuksen sekä myöskin Ivan Everlakovin vastauskonseptit ynnä Kantalahden munkkien, Petsamon munkkien ja Kuolansuun kauppiasten kanssa toimeenpannun ristikuulustelun, joka on tapahtunut Kuolansuun linnoituksen kansliassa, mutta että ruhtinas Tšertenskoin vastauskonseptia lähetit eivät löytäneet (Kuolansuun) kansliassa. Käsille saadusta asiasta tehtiin kopio viime vuoden 1665 huhtikuun 27. p:n alkuperäisen kirjelmän mukaan, jonka diakki Dmitri Šubin oli varmentanut. Siinä oli kirjoitettuna: meidän isävainajaltamme, suurelta tsaarilta, anoivat Petsamon luostarin taloudenhoitaja munkki Savva ynnä muut munkit, samoin Kuolansuun kauppiaiden puolesta starosta Savva Jakovlev valittivat saman linnoituksen maaseutuväkeä ja Kantalahden, Koudan, Kieretin ja Repolan volostien talonpoikia sekä Suonikylän ja Nuortijärven talonpoikia samoin kuin Kantalahden luostarin igumenia Joakimia ja munkkeja vastaan. Kuolansuun verokirjoissa, jotka Vasili Galin (Agalin) ja Stepan Fjodorov olivat tehneet, oli merkittynä maaveroluettelon mukaan Kuolansuun linnoitus kuuluvan sille neljännes-auramaan omistajana jousiluetteloon, jossa sanotaan kenellä on jousia ja mitä kukin omistaa, ja verotuskirjoissa on sanottu, minkä mukaan kutakin verotetaan kaupunkilaisista ja maaseutulaisista kunakin vuonna. Silloin oli Petsamon luostarille ja Kuolansuun asukkaille aiheettomasti, välittämättä henki- ja verokirjoista, pantu veroksi kaikki heidän Moskovan streltsien elatuksesta ja ulosteoistaan aiheutuvat menonsa kolme osaa ja maaseudun väelle neljäs osa. Sitä paitsi on suurempien kylien peltoja ja Suonikylän sekä Nuortijärven talonpoikia ja Kantalahden munkkien »takana» loisina kauppaa ja käsityötä harjoittavia paljon, jotka eivät maksa mitään tsaarille, olematta kirjoihin merkittyinä. Niin on Repolan talonpoikia noin neljäsataa ja enemmänkin, jotka eivät maksa mitään muuta, kuin yhden veron jousiluvustaan eivätkä ole kirjoissa, mutta Kuolansuun asukkaita he eivät auta. Sen sijaan nämä (Kuolansuun kaupunkilaiset) huoltavat Moskovan streltseille ruokavarat, pitävät huolta vojevodan talosta ja palkkaavat poliisikonttoriin podjatšin ja vartijan, hankkivat puut, kustantavat pyövelin ja vanginvartijat, seisovat päivisin poliisipalveluksessa ja istuvat yöt vankilassa (vartioina). He kuolevat nälkään ja ovat taloudellisesti rappiolla, niin etteivät kykene maksamaan veroja eikä suorittamaan (virkamiesten) kyydityksiä. Sentähden he pyytävät nöyrästi suurta tsaaria armahtamaan ja säälimään Petsamon luostarin taloudenhoitajaa, munkki Savvaa ynnä hänen luostariveljiään sekä Kuolansuun kauppiaita käskemällä ujezdin asukkaita, Kantalahden, Koudan, Kieretin ja Repolan pitäjien maataviljeleviä talonpoikia sekä Suonikylän ja Nuortijärven lappalaisia samoin kuin Kantalahden luostarin igumenia Joakimia ja hänen luostariveljiään ynnä kaikkia loisia, jotka nyt ovat veroluettelojen ulkopuolella, ottamaan osaa yhdessä Petsamon munkkien ja Kuolansuun porvarien kanssa tsaarin verojen maksuun, elannon hankkimiseen ja vojevodan talon hoitoon, jolloin heidän tulisi palvella poliisikonttorissa ja suorittaa ulostekonsa ja avustuksensa jousilukunsa mukaan, sellaisena kuin se on merkitty kirjoihin eikä turhaan rääkätä valittajia. Sen tähden armollisen kirjelmämme johdosta, johon valittajat viittaavat, käskimme vojevoda Jakov Strešnevin Kuolansuun linnoituksesta ja ujezdista, Kantalahden, Koudan, Kieretin ja Repolan volosteista ja (Kantalahden) luostarista ottaa selville, kuinka paljon henkiluettelossa kullekin oli pantu jousilukua, veroa ja streltseille annettavaa ravintoapua, ja pantava se oikeudenmukaisesti tasan, ettei kenenkään täytyisi maksaa liikaa. Isävainajallemme, tsaarille, olivat v. 1665 Petsamon luostarin taloudenhoitaja munkki Venjamin ja hänen luostariveljensä sekä Kuolansuun linnoituksen starosta Griška Koštšejev ja kaikki muut porvarit, luvultaan 14, jättäneet anomuksen, jolloin diakki Dmitrei Šubinin varmentama tsaarin kirjelmä lähetettiin vojevoda Jakov Strešneville Kuolansuun linnoitukseen ja käskettiin niiden, joita vastaan valitus oli tehty, tyydyttää valittajain anomus. Mutta stolnikka ja vojevoda Jakov Strešnev ei voinut toimeenpanna käskyä, koska hänet oli siirretty toiseen virkaan.[31] Seuraavana v. 1666 stolnikka ja vojevoda Ivan Everlakov (Strešnevin seuraaja) saman kirjelmän johdosta määräsi henkikirjain perustalla jousiluvun munkeille ja Kuolansuun porvareille sekä ujezdin asukkaille ja lähetti tämän jaoitusluettelon vastauksensa mukana sekä toimitti jaoittelunsa mukaisesti perityt v:ien 1666 ja 1667 elantomaksut. Viimeksimainittuna vuonna lähetettiin samalle Ivan Everlakoville kirjelmä, jossa käskettiin tilittää usein mainituilta valittajilta ja heidän riitapuoliltaan viimeisen verokirjoittajan Alai Mihalkovin luetteloiden mukaan kannettavat verot, edellyttäen että luettelot ovat oikeat eikä niitä vastaan ole kantelua, joten siis jokainen tulisi verollepannuksi ja maksaisi ansionsa mukaan. Vuosina 1668 ja 1669 lähetettiin Moskovasta Kuolansuuhun kirjuri Alai Mihalkov ja diakki Vasilei Martemjanov. Tämä Alai Mihalkov vaati Petsamon munkeilta ja Kuolansuun porvareilta lahjuksia, jotta hän merkitsisi heille vähemmän jousia kuin Vasilei Agalinin luetteloiden mukaan tulisi, mutta nämä, kuten he ilmoittavat, torjuivat Alain tarjouksen. Silloin Alai suuttui heihin eikä merkinnyt heidän kalastustulojansa vanhan Vasili Agalinin luettelon mukaan, vaan lisäsi heille jousilukua, Petsamon munkeille 23 ja puoli sekä puolineljännestä jousta ja puolet puolikolmanneksesta jousta ja porvareille 50 jousta ynnä puolet puolikolmanneksesta (puolen mukaan puolikolmanneksesta henkeä kohden?). Sen johdosta, että tämä kirjuri oli pannut monta uutta jousta lisää, verotettavat lähettivät valituksen, ja kirjurin, joka ei ollut saanut lupaa tehdä noita lisäyksiä, käskettiin lähteä Moskovaan eikä annettu koota veroja Mihalkovin luettelon mukaan. Sen sijaan määrättiin valittajilta ja kaikilta ujezdin asukkailta jousivero koottavaksi entisen Vasilei Agalinin luettelon mukaan. Samoin myöskin kastetuilta ja kastamattomilta otetaan sekä heidän oma veronsa että Ruotsin ja Tanskan kuninkaille maksettava veropuolikkaansa vanhan Agalinin luettelon mukaan, joka on tehty 93 vuotta sitten. Sitä vastoin Kuolansuun asukkaat, Kantalahden luostarin munkit ja talonpojat olivat antaneet lahjuksia kirjuri Alaille. Sen sijaan, että heille ennen oli pantu 20 jousta ynnä puoli jousta sekä neljännes ja puoli kolmanneksen puoliskosta, Alai ei merkinnyt heille mitään, ja nyt tähän asti he itse kantavat kaikki verot noista jousista entisten Vasili Agalinin ja podjatši Stepan Fjodorovin kirjojen mukaan. Nyt on meiltä anottu, että emme uskoisi tuota valheellista pyyntöä, vaan käskisimme heidän yhdessä munkkien ja Kantalahden talonpoikien kanssa suorittaa ulostekonsa Vasili Agalinin luettelon ja sen jaoittelun mukaan, jonka stolnikka ja vojevoda Ivan Everlakov teki jousiluvun mukaan, koska Kuolansuun porvarit ja Kantalahden munkit sekä talonpojat ja kaikki ujezdin asukkaat samoin kuin kastetut ja kastamattomat lappalaiset jo 93 vuotta ovat maksaneet kaikki veronsa Vasili Agalinin eikä Alai Mihalkovin kirjojen mukaan. Eikä näitä Alain luetteloita ole lähetetty Kuolansuun linnoitukseen, sillä hänellä ei ollut lupa tehdä niitä. Ja tuo valituskirja oli lähetettävä Moskovaan. Sen olivat allekirjoittaneet kolme munkkia ja neljä Kuolansuun porvaria. Mutta v. 1668 joulukuun 12 p. valittivat Kantalahden luostarin igumeni Joakim ja munkit sekä Kantalahden volostin talonpojat isävainajallemme, että heidän anomustensa johdosta vuosina 1663, 1665 ja 1666 heille oli annettu graamotat ja käsketty Petsamon munkkien ja Kuolansuun porvarien kanssa sopien yhdessä suorittaa kaikki kyydityksestä ja kestityksestä johtuvat rasitukset niiltä vuosilta, joina he eivät olleet sitä tehneet, nimittäin Petsamon luostarin ja kuolansuulaisten kolme osaa ja kanta- lahtelaisten neljäsosa. Mutta petsamolaiset ja kuolansuulaiset olivat itsepäisiä ja tottelemattomia eivätkä sopineet kantalahtelaisten kanssa. V. 1667 kuolansuulaiset ja Petsamon munkit sekä kantalahtelaiset valittivat verojen jakotavasta, ja valituksen johdosta heille annettiin yhteinen kirjelmä ja käskettiin viimeksimainittujen suorittaa veronsa yhdessä kuolansuulaisten ja Petsamon luostarin kanssa viimeisen Alai Mihalkovin kirjan nojalla jousiluvun mukaan vitkastelematta. Mutta he muka viivytellessään olivat köyhtyneet ja velkaantuneet, ja rukoilivat nyt meiltä, että käskisimme heidän (kantalahtelaisten) Kuolansuun linnoituksessa suorittaa yhdessä kuolansuulaisten ja Petsamon munkkien kanssa kaikki ulosteot ja kustannukset kyydityksistä ja kestityksistä viimeisen kirjurin Alai Mihalkovin luettelon pohjalla jousiluvun mukaan, jotta he pitkän viivytyksen takia eivät aivan sortuisi. Mutta tässä anomuksessa ei ollut mitään allekirjoitusta, ja ristikuulustelussa 1668 joulukuun 12 p. kuolansuulaiset Vasili Zvjagin ja munkkitiakka Isidor sanoivat, että Kuolansuun linnoituksessa ei ole Alai Mihalkovin luetteloita, vaan että he maksavat veronsa Vasili Agalinin kirjojen perustalla, ja niiden mukaan he suostuvat sopimukseen kantalahtelaisten kanssa, jotka niin ikään maksavat samojen luetteloiden mukaan, mutta Alain kirjojen pohjalla he eivät suostu yhteissuoritukseen, koska niitä kirjoja ei ole lähetetty Kuolansuun linnoitukseen. Ja Ivan Zvjagin pyysi, että munkkitiakalta kysyttäisiin, minkä luettelon mukaan he maksavat veroa. Tiakka Sidor sanoi, ettei hän tiedä minkä luettelon mukaan he maksavat. Sen saattavat sanoa entiset munkit, sillä hän on luostarissa uusi tulokas. Vasili Zvjagin sanoi, että Alaita vastaan oli valitettu Moskovaan. Siksi hänen kirjojaan ei ollut lähetetty Kuolansuun linnoitukseen, koska ne olivat väärennetyt. Kantalahden volostille ja luostarille oli Vasili Agalinin luettelossa pantu 40 jousta, mutta Alai Mihalkov vähensi ne kahteenkymmeneen kantalahtelaisten ja luostarin mieliksi. Tämän kuulustelun munkkitiakka Sidor todisti allekirjoituksellaan oikeaksi. Vasili Zvjagin allekirjoitti sen luostarin taloudenhoitajan munkki Venjaminin ja Kuolansuun porvarien puolesta heidän pyynnöstään. Ristikuulustelun oli stolnikka, vojevoda Ivan Everlakov varmentanut tilaisuudessa tehdyllä merkinnällään. Kirjelmällään heinäkuun 12. p:ltä 1669, jonka diakki Ivan Stepanov oli varmentanut, ilmoitti stolnikka ja vojevoda Ivan Everlakov, että mainittuna vuonna Petsamon luostarin taloudenhoitaja munkki Arkadei toisten puolesta sekä Kuolansuun maanvanhin (zemskoi starosta) Senka (Semjon) Jakovlev kaikkien kuolansuulaisten puolesta ja Petsamon munkit ja kuolansuulaiset saisivat yhdessä Kantalahden luostarin munkkien ja piirikunnan talonpoikien kanssa suorittaa kaikki veronsa ja ulostekonsa Vasili Agalinin verokirjan pohjalla jousiluvun mukaan. Ja kuulustelussa Kantalahden luostarin munkkitiakka Sidor ja kantalahtelainen Kondrati Maloi sanoivat, että he suostuvat suorittamaan kaikki verot yhdessä kuolansuulaisten ja Petsamon munkkien kanssa jousiluvun mukaan Vasili Agalinin kirjan perustalla 21 alttinaa jouselta, sillä Kuolan jouset ovat tuottavampia, mutta kantalahtelaiset maksavat saman Agalinin luettelon perustalla 6 alttinaa 4 tenkaa jouselta, koska muka Kantalahden jouset ovat huonoja ja vähän tuottavia, kun sitä vastoin venäläisissä piirikunnissa maat ovat viljelykseen kelpaavia, hyviä, keskinkertaisia ja laihoja, ja Kuolansuun maanomistuksesta yksi jousi vastaa hyvin kolmea Kantalahdessa. Mutta Petsamon luostarin munkki Sergei ja maanvanhin Senka (Semjon) Molvistoi väittivät, että Kantalahden jouset ovat Kuolansuun jousia paremmat, sillä Kantalahden jousilla on niittymaita ja hyviä metsiä, ja lähellä Kantalahden talonpoikien maita oli Petsamon luostarilla 2 ⅔ jousta, ja näistä jousista he keskenään ottavat veroa kymmenen ruplaa vuodessa, ja niin ollen Kuolansuun jousia ei mitenkään voi panna kolmea kantalahtelaisiin verraten eikä tehdä sopimusta sen mukaisesti, vaan on tsaarin kirjelmän mukaan pantava jousi jousen veroiseksi. Ja niin he sopivat kaikkien verojen yhteismaksusta sen mukaan, mutta Kantalahden luostarin munkkitiakka Sidor ja Kondrati Maloi sanoivat, että heillä on neljä luostarin (suolan)keittämöä, ja jos Petsamon munkit ja Kuolansuun asukkaat tarvitse- vat suolankeittämöä, niin he voivat rakentaa sellaiset itselleen, mistä myöskin lisääntyisi tsaarille tuloa. He väittivät, että kuolansuulaiset olivat moittineet jousiansa eivätkä ilmoittaneet oikein niiden tuottoa, sillä heillä on metsänriistasta ja kalastuksesta paljon tuloa ja he ostavat toisiltaan, näiltä jousilta, apajia 90:stä ja 100:stakin ruplasta. Näillä jousilla on kalastuspaikkoja ja heinämaita paljon. Kuolansuulaisilla on maita vähäisestä vuokrasta eivätkä he maksa veroa tsaarille eivätkä ilmoita oikein tulojansa. Petsamon luostarin munkki Sergei ja maanvanhin Senka (Semjon) Jakovlev huomauttivat, että heidän kalavetensä, metsänsä ja maansa olivat ostetuita. Ne ovat lappalaisten omaisuutta; vain sillä, joka vuokraa lappalaisilta, on jotakin tuloa, ja nyt on kuolansuulaisten ja Petsamon munkkien käsketty sopia Kantalahden munkkien ja sen piirikunnan talonpoikien kanssa kyydityksistä ja kaikista veroista Vasili Agalinin luettelon mukaan. Stolnikan ja vojevodan Ivan Everlakovin kirjelmän konseptivastauksessa v:lta 1669 on sanottu sama kuin hallitsijan alkuperäisessä kirjelmässä v. 1668 toukokuun 29. p:nä, minkä diakki Ivan Stepanov on varmentanut, ja se kuuluu: Huhtikuun 19. p. kirjoitti meille Kuolansuun linnoituksesta stolnikka ja vojevoda Ivan Everlakov, että Kuolansuun linnoituksen Kantalahden luostarin munkkitiakan Isidorin valituksen mukaan Kuolansuun asukkaat ja Petsamon munkit kuulustelussa sanoivat, että viimeisen henkikirjurin Alai Mihalkovin luetteloita ei ole Kuolansuun linnoituksessa eikä niitä ole sinne lähetettykään, koska mainittu Alai oli merkinnyt Kuolansuun jousiluvut omavaltaisesti lisättyinä, minkä johdosta Moskovaan tehtiin valitus Alaita vastaan ja osoitettiin hänen luettelonsa omavaltaiseksi. Sen takia he, Kuolan linnoituksen ja maaseudun asukkaat, yhdessä maksavat ulosteot ja maaveron (vuokran) Vasili Agalinin luettelon mukaan, joka tehtiin 93 vuotta sitten. Sen mukaan he sopivat yhteismaksusta, ja samoin Kantalahden munkit ja talonpojat myöskin suorittavat Agalinin eikä Alai Mihalkovin luettelon perustalla yhteismaksunsa. Kantalahden volostille ja luostarille on Agalinin verokirjan mukaan pantu 40 jousta, jota vastoin Alain kirjoissa heillä on 20, ja tämän vähennyksen hän teki heille munkkien ja talonpoikien mieliksi (lahjuksista). Kuolansuun linnoituksen poliisikamarissa ei ole noita Alain kirjoja ja entiset sihteerit ovat kuolleet, niin ettei ole ketään, jolta voitaisiin kysyä Alain kirjoja. Sen takia kuolansuulaiset, Petsamon ja Kantalahden munkit sekä kastetut että kastamattomat lappalaiset suorittavat ulostekonsa Vasili Agalinin kirjojen mukaan. Nämä kirjat ovat tiakka Ivan Narmatskin ja Ivan Vahromejevin todistamat. Mutta ei ollut kirjoitettuna Petsamon luostarista ja Porjagubin volostista, kuinka monta jousta on laskettu luostarille ja talonpojille myöskään siinä otteessa, joka lähetettiin 1666, sillä tätä asiaa Petsamon luostariin ja Porjagubin volostiin nähden ei ollut myöskään Agalinin kirjoissa. Mutta Petsamon luostarin munkit maksavat veronsa ja sopivat osuudestaan Kuolansuun asukkaiden kanssa. Myöskin Kuolansuun linnoituksen kirjelmän mukaan, joka on osoitettu Petsamon luostarin munkeille, Kuolansuun asukkaille ja Kantalahden luostarin igumenille ja munkeille, käsketään tekemään tili entisen määräyksen mukaan, ja määräys perustuu Vasili Agalinin verokirjoihin sillä edellytyksellä, että tätä ennen ei ole tehty valitusta, mutta joulukuun 21. p:nä 1669 Kuolansuun linnoituksen vanhin, Semjon Jakovlev ja Petsamon luostarin munkki Sergei ja Kantalahden luostarin munkkitiakka Isidor ja kantalahtelainen Kondrati Trofimov, kuultuaan tämän kirjelmän sisällön samoin kuin kuulustelussa Petsamon luostarin munkki Sergei ja maanvanhin Semjon Jakovlev, tekivät omakätisen valituksen meidän isävainajallemme. Siinä sanottiin että: Petsamon luostarin taloudenhoitaja, munkki Arkadi, ja veljeskunta ja Kuolansuun linnoituksen vanhin Semjon Jakovlev kaikkien Kuolansuun asukkaiden puolesta valittivat 1661 Kantalahden volostin talonpoikia ja Kantalahden luostarin munkkeja ja kaikkia piirikunnan asukkaita vastaan, että sanotun luostarin munkit ja Kantalahden talonpojat eivät maksa täysin sovittuja rahoja leipävaroista, ja rästin he kirjoittavat arviolaskuna eivätkä ota osaa yhteisiin maksuihin. Heidän anomuksensa mukaan lähetettiin kirjelmä, johon oli merkitty diakki Dimitri Šubinin varmennus, stolnikalle ja vojevodalle Jakob Strešneville, ja käskettiin Kantalahden luostarin munkkien ja sikäläisten volostien talonpoikain maksaa kaikki verot ja streltsien leipätarpeet sekä ottaa osaa kaikkiin maakunnan veroihin Vasili Agalinin luetteloiden mukaan. Ja 1672 Kantalahden munkkien ja talonpoikien kaikki maakunnan verorahat suoritettiin sanotulta vuodelta, ja tästä annettiin kuitti. V. 1678 lähetettiin kirjelmä stolnikalle ja vojevodalle Ivan Everlakoville ja käskettiin jakaa kaikki maksut asianosaisten kesken jousiluvun mukaan; tsaari ja suuriruhtinas suvaitsi käskeä Kantalahden munkkeja ja talonpoikia maksamaan kirjelmien mukaan rästissä olevat rahat. Tämän anomuksen olivat allekirjoittaneet kuusi munkkia ja kuusitoista Kuolansuun asukasta. Kuultuaan anomuksen Kantalahden luostarin munkkitiakka Isidor ja Kondrati Trofimov tekivät suusanallisen ilmoituksen: joulukuun 21. p:nä 1669 he ovat valmiit yllämainitun kirjelmän mukaisesti, joka lähetettiin toukokuun 21. p. 1668, ja Vasili Agalinin veroluetteloiden mukaisesti sopimaan jousiverosta Kuolansuun asukkaiden ja Petsamon munkkien kanssa, samoin kuin kaikista ulosteoista ja maakunnan kustannuksista. Silloin Kuolansuun asukkaat ja Petsamon munkit maksavat etuuksistaan yllämainitun Agalinin luettelon perustalla 21 alttinaa jouselta, koska kirjuri on sanonut, että Kuolansuun jouset tuottavat hyvin ja koska he zavolotšjelaisista jousistaan suorittavat veroa saman Agalinin luettelon perustalla kahden riunan mukaan jouselta. Siihen katsoen, että heidän (kantalahtelaisten) Zavolotšjessa olevat jousensa ovat vähätuottoisia ja laihoja, kun sitä vastoin venäläisissä piirikunnissa on hyviä, keskinkertaisia ja huonoja maita ja Agalinin kirjan mukaan Kuolansuun maanomistuksista on jousivero, mutta heidän zavolotšjelaisista maistaan saman luettelon mukaan tulee kolmekin jousta. Kun Kuolansuun jouset ovat hyvätuottoisia, mutta heidän (kantalahtelaisten) ovat laihoja ja tuottamattomia, he ovat näin ollen valmiita sopimaan edellisten kanssa. Vuonna 1667, sen jälkeen kun kantalahtelaiset yhdessä Kuolansuun asukkaiden ja Petsamon munkkien kanssa olivat tehneet anomuksen, lähetettiin meidän armollinen kirjelmämme, jossa käskettiin anojien sopia keskenään kaikkien verojen ja ulostekojen suorituksesta viimeisen Alai Mihalkovin luettelon perustalla, jota kuolansuulaiset ja Petsamon munkit olivat suusanallisesti tahallaan moittineet vääräksi, mutta Kuolansuun linnoituksessa ei löydetty minkäänlaista kirjallista moitetta, kun sensijaan kirjelmässä jouset on määrätty jokaisen omistuksen ja viimeisen kirjurin Alai Mihalkovin mukaan, ja kuolansuulaiset eivät halua sovintoa tämän kirjelmän ja viimeisen verokirjan perusteella, mutta ovat valmiit sopimaan tämän luettelon pohjalla ja he, kuolansuulaiset, maksavat sovintorahoja [? юфтевыхъ, myös юфтеныхъ], mutta kantalahtelaisten mielestä maksavat paljon liikaa, kun Kuolansuun jouset ovat hyvätuottoisia, mutta Zavolotšjen jouset ovat laihoja. Sen takia he yhä valittavat kuolansuulaisia vastaan hädässään, koska venäläisten piirikuntien neljännesmääräiset viljelysmaat, jos ovat hyviä, tasoitetaan huonojen ja keskinkertaisten kanssa. Tämän suusanallisen ilmoituksen tiakkamunkki ja kaksi talonpoikaa vahvistivat allekirjoituksellaan (puumerkillään). Kun Petsamon munkki Sergei ja maanvanhin Senka Jakovlev kuulivat tämän ilmoituksen, he sanoivat Kantalahden jousien olevan kuolansuulaisia jousia parempia, koska Kantalahden jousien alalla on viisi suolankeittämöä, lisäksi heillä on, näillä jousilla, hyvät heinämaat ja metsät, ja Kantalahden talonpoikien maitten likellä on kolme Petsamon luostarin jousta yhtä neljännestä vailla, ja näistä jousista, jotka ovat Kantalahden talonpoikien maiden keskellä, otetaan veroa vuodessa 10 ruplaa, ja niin heidän kantalahtelaisiin jousiin verrattuna täytyisi panna määrä kolmenkertaiseksi, eivätkä he voi mitenkään suostua siihen. Mutta jos kirjelmän mukaan pannaan jousi jousen veroiseksi, he sopivat heidän kanssaan kaikista veroista. Silloin tiakka Isidor ja Kondrati Trofimov, kuultuaan suusanallisen vastauksen, lausuivat: heillä on neljä suolankeittämöä luostarin maalla ja nämä keittämöt ovat luostarin rakentamat. Jos he (kuolansuulaiset) tarvitsevat keittämöjä, niin he voivat rakentaa itselleen, eivätkä he, kantalahtelaiset, aja heitä pois, ja he tekisivät siitä lisätulon tsaarille, samalla kun hekin lisäävät verotuloa ja maksavat tuottoveroa näistä keittämöistä, vaikka kuolansuulaiset moittivat jousiansa, väittäen että niistä ei ole mitään tuloa, kun sitä vastoin toisten jouset ovat tuottoisia ja niillä on paljon apajia, ja he vuokraavat keskuudestaan pyyntipaikkoja noilla jousilla 90:stä jopa 100:stakin ruplasta, ja tällaisilla vuokrapaikoilla on paljon hyviä apajia, heillä on niittyjä halvalla vuokralla eivätkä he maksa niistä veroa eivätkä ilmoita niitä, ja kirjoittavat anomuksessaan vain jousensa, mutta veroluettelossa ne eivät mene yhteen luettelon kanssa. Petsamon luostarin munkki Sergei ja Senka Jakovlev sanoivat, että heillä on ostetuita (vuokrattuja) vesiä ja metsiä, ja lappalaisten etuuksilla hankkii itselleen tuloa se, joka heiltä vuokraa paikan. Tätä ennen heillä oli suolankeittämöjä Kamskajaguban varrella, Kamdajoen suulla ja näiltä keittämöiltä he karkoittivat heidät (kantalahtelaiset?), ja munkkitiakka Isidor sanoi käräjöimisen jälkeen: he maksoivat siitä; joka edelleen tekee tällaisen tyhmyyden, sitä kohtaa tsaarin määräys. Nyt ovat lappalaiset kääntyneet valittaen meidän puoleemme, heidän asiastaan on vojevoda, ruhtinas Ivan Tšertenskoi kirjoittanut meille, ja tämän kirjelmän johdosta ei ole toimitettu päätöstä. V. 1688 vojevoda Ivan Odintsov, menetellen vastoin meidän entisiä ohjeitamme, luovutti puolet heidän (lappalaisten) etuutta välittämättä mistään määräyksestä. Hän ei kutsunut luokseen lappalaisia, vaan antoi Petsamon munkkien hallita heidän osuuttaan, ja tähän asti nuo munkit harjoittavat siellä kalastusta ja anovat meiltä, että me, rikkoen entiset tsaarilliset määräyksemme, olisimme heille armollinen ja sallisimme heidän pitää hallussaan noita vanhoja etuuksia Vasili Agalinin veroluettelon mukaan ja että me antaisimme heille siihen armollisen vahvistuskirjan; vieläpä Petsamon luostarin igumeni ja veljeskunta anoi meiltä, että emme uskoisi lappalaisten valheellista ja vääristeltyä entistä ja nykyistä anomusta, vaan ottaisimme pois heiltä puolet heidän kalastusoikeuttaan, huolimatta heille annetuista monista vahvistus- ja lahjakirjoista sekä sopimuksista, ja sallisimme heidän vallita noita etuuksia entiseen tapaan ja antaisimme heille julkisen tsaarillisen vahvistuksen. Mutta tämän vuoden 1697 maaliskuun 27. p. meidän neuvosdiakkimme Emeljan Ignatjevitš Ukraintsov, kirjoitutti meidän armollisen käskymme mukaan otteet asiakirjoista, käski Tuulomajoessa ja Nuortijärvessä Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten pitää hallussaan punaisen ja valkoisen kalan pyydystämisen Vasili Agalinin verokirjan perustalla vuodelta 1574 ja tsaarin kirjelmien vilta 1588, 1637, 1649, 1650, 1651 ja 1671 perustalla, joissa on neuvosdiakkien Fjodor Lihatšovin, Mihail Vološeninovin ja Averki Kirilovin varmennukset sekä määräsi että Petsamon luostarin munkit on häädettävä näiltä kalastuspaikoilta. Vasili Agalinin verokirjasta v:lta 1574 on tänä vuonna Kuolansuun linnoituksesta lähetetty ote; siinä sanotaan ensimmäisessä pykälässä, joka koskee Suonikylän pogostaa: lappalaiset omistavat yhdessä Nuortijärven lappalaisten kanssa Tuulomajoen. He pyytävät punaista kalaa, lohta, kaikilla pyytöpaikoilla, paitsi yläpadolla. Nuortijärvi on heidän kanssa-osallisensa, ja heille kuuluvat kalastuspaikat, etuudet, pienemmät joet ja metsäjärvet ja Tuulomajoki ja Nuortijärvi, samoin majavan padot ja kaikenlaiset riistametsät keskinäisessä hallinnossa, kuten vanhastaan on ollut. Ja Petsamon luostarin omistuksen raja on Akkajärvi (Баб-озеро) ja Kardovaara, ja toisella taholla Nuortijärven lappalaisia vastaan Nuortijärvi Glubokoi Rutšeihin asti. Toisessa pykälässä, joka koskee Nuortijärven pogostaa, sanotaan, että Nuortijärven pogostan lappalaisille kuuluu Tuulomajoessa Patunan kosken yläpuolella pato, josta he saavat punaista kalaa, lohta, ja he kalastavat samasta Tuulomajoesta punaista kalaa, lohta, myöskin verkoilla Kuolansuun rajalta Kaalopuhasta ylöspäin Tuulomajokea pitkin ylempään Patunan koskeen saakka. Heidän osuuttaan on Nuortijärvi, josta he saavat valkeata kalaa, ja nämä omistukset, pienet joet, järvet ja purot, ovat olleet heidän hallussaan ammoisista ajoista sopimuskirjain mukaan; Tuulomajoessa heillä on oikeus yläpatoon saakka ja Nuortijärvessä heidän kanssaan yhdessä on nautintaoikeus Suonikylän pogostalla, kuten se on ollut vanhastaan jousiosuuden pohjalla. Mutta Petsamon luostarille ei ole kirjoitettu mitään kalastusoikeutta Tuulomajokeen ja Nuortijärveen. Sen sijaan on yllämainittujen vuosien 1588, 1637, 1649, 1650 ja 1677 vahvistuskirjojen mukaan, joissa on neuvosdiakkien varmennukset, lappalaisille annettu oikeus hallita kaikkia vanhoja osuuksiaan Vasili Agalinin kirjojen perustalla entiseen tapaan eikä volostin vanhimmilla, tselovalnikoilla ja talonpojilla ole oikeutta tunkeutua lappalaisten kalavesille eikä osuuksiin. Petsamon luostarin igumeni ja muut henkilöt, jotka ovat ilman meidän tsaarillista lupaamme ottaneet vuokralle tai ostaneet näitä etuuksia, ovat häädettävät, sillä lappalaisten etuuksia ei ole lupa ostaa, myydä tai vuokrata. Näin ollen on Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisilla yllämainitun Vasili Agalinin kirjan ja tsaarin kirjelmien perustalla nautintaoikeus mainittuihin osuuksiin ja se on kiellettävä Petsamon luostarin igumenilta ja veljiltä. Sen sijaan Alai Mihalkovin vuosien 1608 ja 1611 henkiluettelot ja merkinnät sekä tsaarin kirjelmät, jotka näiden merkintäin nojalla ovat annetut Petsamon luostarin munkeille huhtikuun 19. p:nä 1661, elokuun 25. p:nä 1675, helmikuun 7. p:nä 1677 ja heinäkuun 15. p:nä 1687, sekä ne jäljennökset, jotka vuosien 1591 ja 1607 Novgorodin kansliassa säilytetyistä vahvistuskirjoista Petsamon munkit entisten igumenien ja kaikkien munkkien todistamina olivat liittäneet v. 1674 tekemäänsä anomukseen, ovat jätettävät huomioon ottamatta, koska Alai Mihalkovin luettelossa on puolet Tuulomajoen Patunan yläpuolella olevaa patoa esitetty Petsamon munkeille kuuluvaksi v:n 1607 vahvistuskirjan mukaan ja heille, munkeille, kuuluisi samassa joessa kaikesta kalastuksesta puolet ja toinen puoli lappalaisille. Petsamon munkkien lappalaisten kanssa tekemän kauppakirjan mukaan vuodelta 1588 samassa Tuulomajoessa kuuluvat luostarille Vasili Agalinin luettelon perustalla kalastus- ja riistamaat Kaalopuhan rajalta Patunaan asti syyspyynnin aikana puoli kolmannekselta, muu on lappalaisten omaa. Kuolansuun talonpojan ja munkkien kalastukset ja heinämaat ovat vuokraa ja lahjoitettuja, mutta niitä ei ole mainittu tsaarin kirjelmässä v. 1607. Muut (luostarin) tulot tuon tsaarin kirjelmän mukaan Tuulomajoessa Krivetsin kosken alapuolella ovat puoli pudasta (joen sivuhaaraa) ja toinen puoli kuuluu lappalaisille; verokirjassa on siinä kohden ristiriita. Alai kirjoitti luetteloissaan, että niityt ja kalastuspaikat ovat taatusti luostarin omaisuutta v:n 1607 vahvistuskirjan mukaan. Tuota alkuperäistä vahvistuskirjaa ei ole Petsamon luostarissa. Munkit liittivät siitä entisten igumenien ja munkkien tekemän jäljennöksen. Tässä jäljennöksessä on luostarille kuuluvaksi edellämainittujen lisäksi kirjoitettu pieni Ulitajoki, mutta Alain luettelossa ei löydy tätä Ulitaa luostarin omistamana. Samassa verokirjassa on luostarille merkitty kalastusoikeus ja sen raja kaikkien lappalaisten v. 1598 tekemän välikirjan nojalla. Sellaista välikirjaa ei kuitenkaan ole löytynyt, mutta kyllä Petsamon luostarin igumenin Antonin sopimus, jonka hän antoi lappalaiselle Denis Jakovleville ja muille v. 1601. Edellisen ja tämän sopimuksen väliä on kolme vuotta ja siinä on kirjoitettu, että luostarin munkit sopivat lappalaisten kanssa kestityksestä ja kyydityksistä ja muista kuluista vuodesta 1591 alkaen ja lupasivat olla valittamatta, sekä että igumeni vastaisuudessa suorittaa lappalaisille kaikista rasituksista 1 ½ ruplaa vuodessa, mutta nautinta-alueen rahaa siinä ei ole mainittu. Mainitussa Alain luettelossa taas sanotaan, että luostarilla on oikeus Tuulomajoessa kalastukseen ja sille kuuluvat riistamaat Kanjipukasta (!) siis Kaalopuhasta Patunaan asti syyskalastuksen aikana. Vasili Agalinin kirjan mukaan Petsamon luostarilla on puoli kolmannes. Vasili Agalinin kirjoista taas sen otteen mukaan, jonka sinä lähetit tänä vuonna meille Kuolansuun linnoituksesta, tällä paikalla ei löydy Petsamon luostarilla mitään kalastusoikeutta, ja mitä samassa kirjassa sille on merkitty, seon vuokrattua ja lahjoitettua eivätkä ole merkittyjä v:n 1607 vahvistuskirjaan. Ja muut nautintaoikeudet ovat tulleet myöhemmin tämän vahvistuskirjan antamisen jälkeen. Se kohta tsaarin kirjeestä v:lta 1588, johon lappalaiset vetoavat, puhuu sitä vastaan, sillä tässä tsaarin kirjelmässä sanotaan, että lappalaisilla on entiseen tapaan omistusoikeus kalastuspaikkoihin ja kaikkiin maa- ja vesiosuuksiin eikä kukaan saa loukata heidän oikeuksiaan. Tämä tsaarin kirjelmä on yhdeksäntoista vuotta vanhempi Alai Mihalkovin verokirjaa ja Vasili Agalinin kirjat v:lta 1577 ovat 34 v. Alai Mihalkovin kirjoja aikaisemmat. Samoin sopimuskirja v:lta 1601 on seitsemän vuotta Alain kirjoja vanhempi, ja jäljennös v:n 1591 tsaarin kirjelmästä, jonka Petsamon munkit liittivät anomukseensa, on 10 vuotta vanhempi kuin heidän igumeninsa sopimus v:lta 1601, ja tässä sopimuksessa Petsamon luostarin igumeni ja munkit kirjoittivat, että lappalaiset olivat valituksessaan anoneet, että Tuulomajoessa, järvissä ja muissa joissa punaisen ja valkoisen kalan pyynti palautettaisiin sellaiseksi kuin se oli ollut, ennenkuin igumeni otti heiltä, lappalaisilta sen vuokralle sillä ehdolla, että he eivät käräjöisi, vaan rauhassa sopisivat kaikista rasituksista, jolloin myös igumeni maksaisi lappalaisille 1 ½, ruplaa vuodessa, mutta tämä tsaarin graamotain jäljennös on 17 vuotta vanhempi Alai Mihalkovin kirjoja ja Alain kirjoissa ei mainita mitään tästä jäljennöksestä. Yllä mainitun ristiriitaisuuden takia Alain verokirja on meidän käskymme mukaisesti jätettävä huomioonottamatta.
Lappalaiset ovat v. 1611 anomuksessaan kirjoittaneet, kuinka ruotsalaiset (svejskie nemtsy) hyökkäsivät Kuolansuun linnoitusta vastaan ja tappoivat paljon parempia ihmisiä ja ottivat vankeja, jotka vankeudessa kuolivat; silloin Petsamon luostarin munkit ottivat haltuunsa lappalaisten omaisuuden, neljännen osan heidän oikeuksistaan Tuulomajokeen ja aitat, koska surmattujen lappalaisten lapset olivat vielä pieniä eivätkä voineet pitää hallussaan etuuksiaan. Kirjuri Alai Mihalkov pani, kuten yleensä tunnetaan, Petsamon luostarin munkkien omaksi kirjoihinsa lappalaisten kalastuspaikat. Olemme näin ollen käskeneet, että vahvistuskirjain jäljennökset, yllämainitut merkinnät ja meidän tsaarilliset graamotamme vuosilta 1671, 1675, 1677 ja 1687 ovat jätettävät huomioonottamatta, mikäli ne koskivat Petsamon luostarin munkkien oikeutta lappalaisten kalastusoikeuksiin, kuten Alai Mihalkovin kirjoista ja tsaarillisten kirjojen jäljennöksistä saattaisi päättää. Vasili Agalinin kirjoja ei löydy Moskovassa Novgorodin kansliassa, mutta nyt sinun ilmoituksesi mukaan tavataan niiden jäljennös Kuolansuun linnoituksessa diakkien Ivan Vahromejevin ja Ivan Narmatskin varmentamina. Kuolansuun asukkaat nauttivat kaikkia etuuksiaan ja maksoivat kaikki veronsa aina vuoteen 1608 asti eikä suinkaan Alai Mihalkovin kirjojen mukaan, joita ei myöskään ole Kuolansuun linnoituksessa. Tätä Alai Mihalkovia lappalaiset moittivat siitä, että hän lahjusten tähden ärjyen oli pannut kirjoihinsa luostarin hyväksi heidän kalavetensä ja etuutensa vasten vanhoja Vasili Agalinin kirjoja, jolloin Alai ei saanut enää kirjoittaa, vaan käskettiin hänen lähteä Moskovaan ja siksi ei Alain kirjoja lähetetty Kuolansuun linnoitukseen, vaan käskettiin Kuolansuun linnoituksesta lähetettyjen alkuperäisten kirjelmien mukaan Kantalahden luostarin munkkien ja kuolansuulaisten kanssa yhdessä sopimuksen mukaan maksaa verot Vasili Agalinin kirjojen mukaan, mutta Agalinin kirjojen perustalla Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten on oikeus hallita kalavesiä ja Petsamon luostarin munkit ovat niiltä häädettävät ja Alai Mihalkovin kirjat on jätettävä huomioonottamatta. Ja me käskemme Petsamon munkkien ja Kuolansuun asukkaiden ottamaan huomioon valituksissa ja kuulusteluissa, että Alai Mihalkovin kirjat ovat väärät ja mielivaltaiset ja että heidän on noudatettava Vasili Agalinin luetteloita. Samoin on jätettävä huomioonottamatta, mitä Petsamon luostarin munkit v. 1600 valituksessaan lappalaisia vastaan ovat mukaan liittäneet, lappalaisten kauppa-, lahja- ja sopimuskirjat vuosilta 1620, 1621, 1634, 1637 ja 1646 ja että siis lappalaisten on saatava nauttia entisiä oikeuksiaan, jotka perustuvat meidän tsaarillisiin määräyksiimme, ja käskemme siis, että kun tämä meidän tsaarillinen päätöksemme saapuu sinulle, menettelet yllämainittuihin kalastusoikeuksiin nähden meidän määtäyksemme ja meidän neuvosdiakkimme Emeljan Ignatievits Ukraintsovin tuomion mukaan, tämän vuoden 1697 maaliskuun 27. päivältä, ja annettuasi varmennetun jäljennöksen tästä meidän graamotastamme säilytettäväksi poliisikamarissa ja itse tämän meidän tsaarillisen graamotamme jätät Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille edespäinkin vahvistamaan heidän yllämainittuja kalastusoikeuksiaan. Kirjoitettu Moskovassa maaliskuun 30. p:nä 1697.
Ylhäälle merkitty: diakki Boris Mihailov.
Alhaalle: toimittanut Andrei Ivanov.
N:o 14
V. 1698 huhtikuun 16 p:nä koko Suuren- ja Vähän- ja Valkean-Venäjän
itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin käskystä on tehty ilmoitus Nuortijärven ja Suonikylän pogostain lappalaisille, kylänvanhimmille Pietari Vasiljeville ja Matvej Ivanoville ja kaikille Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille, että edellisenä vuonna 1697 elokuun 18. p:nä on tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin graamota lähetetty Kuolansuun linnoitukseen Novgorodin kansliasta diakki Boris Mihailovin varmentamana vojevodalle Ivan Vasiljevitš Voronetskille. Tsaarin kirjelmässä sanotaan, että neuvosdiakki Emeljan Ignatievitš Ukraintsov, kuultuaan otteet, käski Tuulomajoessa ja Nuortijärvessä harjoittaa punaisen ja valkoisen kalan pyyntiä Vasili Agalinin v. 1574 laatiman verokirjan mukaan, samoin kuin v. 1588, 1646, 1648, 1650, 1659 ja 1677 annettujen tsaarillisten määräysten ja neuvosdiakkien Fjodor Lihatšovin, Mihael Vološeninovin ja Averki Kirillovin merkintöjen mukaisesti siten, että Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisilla on omistusoikeus, ja Petsamon luostarin munkit häädetään näiltä kalastuspaikoilta. Täten te, Nuortijärven ja Suonikylän pogostain lappalaiset, olette entisten edellämainittuina vuosina annettujen julistusten ja Vasili Agalinin verokirjan, tsaarin käskyn ja sen kirjeen nojalla, joka v. 1697 lähetettiin vojevoda Ivan Vasiljevitš Voronetskille, saaneet oikeuden Tuulomajoessa kalastaa, ja Petsamon luostarin munkit häädetään sieltä. Tähän muistioon on vojevoda Ivan Vasiljevitš Voronetski liittänyt sinettinsä.
N:o 15
V. 1703 heinäkuun 28. p:nä on koko Suuren- ja Vähän- ja Valko-Venäjän
itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin käskyn ja valtion maiden kansliasta Kuolansuun linnoitukseen lähetetyn kirjelmän mukaan, joka on vuosien 1678 ja 1679 kirjeenvaihtoluettelojen joukossa, on valtion hyväksi kanslian rahastoon Kuolansuun linnoituksen palvelusmiehille rakuunarykmenttien palkkausta varten otettu Kuolan ujezdissa asuvilta veronalaisilta lappalaisilta Suonikylän pogostan seitsemästä kylästä puoli puolta ruplaa jokaiselta kodalta kylänvanhimmalta Ivan Afanasjevilta toisten puolesta tältä vuodelta 1703. Rahat vastaanotti ja kuitin kirjoitti Kuolansuun streltsi Ivan Pokidin, ja vojevoda Dmitrei Ivanovitš painoi tähän sinettinsä.
N:o 16 A
V. 1712 helmikuun 17. p:nä vastaanotettiin koko Ison-, Vähän- ja
Valko-Venäjän itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin käskystä hänen rahastonsa hyväksi Kuolansuun kansliaan lähetetyltä Kuolansuun streltsiltä Vasili Zaikovilta hänen keräämänsä Kuolan ujezdin Suonikylän lappalaispogostan verot vuoden 1710 luetteloiden mukaisesti kuudelta kodalta vuotta 1711 kohden rakuunahevosten ostoa ja rehua varten, laskien viisi alttinaa neljä tenkaa kotaa kohden ja matkaeväiden ja venekyydityksen asemesta kahdeksan alttinaa neljä tenkaa kodalta eli yhteensä neljätoista alttinaa ja kaksi tenkaa kodalta. Samoin on Suonikylän pogostasta lappalaisilta Boris Afanasjevilta ja muilta mainitun 1710 luettelon mukaan kuudesta lappalaiskodasta, kustakin kaksikymmentä alttinaa vastikkeena työmiehille, jotka olisivat lähetetyt Pietariin (Sankt Piterburch) tänä vuonna 1712. Yllämainittuja rahoja tulee siis yhteensä rupla ja kuusi tenkaa kodalta, eli kaiken kaikkiaan kuusi ruplaa kuusi alttinaa, sekä yllämainittujen rahojen maksussa otettiin suuriruhtinaan kassaan huonon rahan vaihdoksi rästeistä ja välttämättömiä menoja varten, jotka käyvät tarpeellisiksi tavallisten menojen lisäksi, viisi tenkaa ruplalta eli siis kaikkiaan viisi alttinaa ja puoli tenkaa ja vaihtorahojen kanssa kuusi ruplaa yksitoista alttinaa ja puoli tenkaa viime vuodelta (1711) (jäänyt pois jokin sana) ja vojevoda Afanasi Matjuškin.
N:o 16 B
V. 1712 joulukuun 30. p:nä Suuren- ja Vähän- ja Valko-Venäjän
itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin käskystä Kuolansuun linnoituksen maapormestarit (burmistri) Maksim Suslov ja hänen toverinsa vastaanottivat maakunnan kansliaan (zemskaja izba) Kuolansuun ujezdin Suonikylän pogostan kuudesta kodasta tsaarin tarpeita varten Pietarin kuvernementissa, nimittäin kyydityksiin, ja maakunnan kansliaan paperia, puita, ihraa ja päreitä varten sekä maakunnan kirjurin ja vahtimestarin, pyövelin ja kansliapalvelijan palkkaamiseksi, sekä kaikkia maakunnan menoja varten kaksikymmentä yksi alttinaa ja neljä tenkaa kodalta eli kolme ruplaa kolmekymmentä alttinaa tämän vuoden 1712 osalle. Rahat maksoivat mainitun pogostan lappalaiset Kozma Afanasjev kumppaleineen, kuitin kirjoitti pormestarien käskystä maakunnan sihteeri Semjon Bjelozerov. Tämän kuitin allekirjoitti Maksim Suslovin puolesta hänen pyynnöstään Ivan Molvistoi.
N:o 16 C
V. 1712 helmikuun 22. p:nä Suuren- ja Vähän- ja Valko-Venäjän
itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin määräyksestä ja stolnikan ja vojevodan Afanasi Vasiljevitš Matjuškinin käskystä sekä virallisen muistion perustalla vastaanotettiin tsaarin rahastoon Kuolansuun linnoituksen ja Kuolansuun ujezdin kansliaan Suonikylän pogostan lappalaisilta vuoden 1710 verokirjojen mukaan kuudelta lappalaiskodalta kylänvanhimman Vasili Semjonovin kautta sen pogostan lappalaisten puolesta korvaamaan Sankt Piterburchissa tehtäviä töitä kuusi alttinaa neljä tenkaa kotaa kohden eli rupla kuusi alttinaa neljä tenkaa vuodelta 1711 sekä edellä mainittujen huonojen rahojen vaihtamisesta, rästistä ja niitä välttämättömiä menoja varten, jotka tulevat tavallisten lisäksi, yksi rupla kuusi alttinaa neljä tenkaa eli yhteensä kuusi tenkaa; yllämainitut rahat on vastaanottanut lähetti Kuolansuun streltsi Vasilej Zaikov ja antanut kuitin, jonka kirjoitti omakätisesti.
N:o 17
(Jäljennös.)
V. 1775 heinäkuun 30. päivänä Arkangelin varusväen toisen pataljoonan
kaptenarmus (asevarikon päällikkö) Piotr Garjusov ja sotamies Ivan Popov antoivat tämän ilmoituksen Kuolansuun ujezdin Nuortijärven ja Suonikylän pogostan sadanpäämiehille Maksim Naskinille ja Fjodor Spiridonoville sekä heidän kyläyhteisönsä jäsenille siitä, että Kuolansuun vojevodakanslian tämän vuoden heinäkuun 23. p:nä antaman ohjeen mukaisesti on meidän käsketty teiltä sadanpäämiehiltä ja kyläyhteisönne jäseniltä ottaa pois entisten hallitsijain antamat graamotat kalastus- ja riistaetuuksiin ja olemmekin teiltä vastaanottaneet kaksi graamotaa: ensimmäiseksi autuaasti nukkuneiden ja ikuisesti muistettavien tsaarien graamotat ja tsaarin ja suuriruhtinaan Aleksej Mihailovitšin graamotan ja toiseksi ensimmäisen keisarin Pietari Suuren graamotan ja olemme ne raporttimme ohella jättäneet Kuolansuun vojevodakansliaan ja olemme mainitun ohjeen mukaisesti varmemmaksi vakuudeksi antaneet tämän ilmoituksen. (Alkuperäisen ilmoituksen alle oli kirjoittanut nimensä Ivan Popov.)
MUITA VANHEMPIA LAPPIA KOSKEVIA VENÄLÄISIÄ ASIAKIRJOJA
Vanhin Moskovan tsaarien antama lappalaisia koskeva graamota. V. 1517. Tanskankielinen jäljennös.
Suuriruhtinas Vasili Ivanovitšin armollinen privilegiokirja ja määräys Norjan rannikon lappalaisille.
Suurivaltainen herra ja suuriruhtinas Vasili Jumalan armosta tsaari, herra ja Vladimirin, Moskovan, Novgorodin, Rževin, Smolenskin, Tverin, Permin, Vjatkan, Bolgarin, Jugran ym. tsaari, herra ja suuriruhtinas.
Olen osoittanut armoani niille villeille lappalaisille, jotka asuvat Norjan meren rannalla [Farshokissa(?)][32] Turjanniemellä Loyerissa[33], Bumenin[34] vuonolla pyyhitty pois] Turjan, Lovozeron ja Munnamusin paikkakunnalla Stenn Jekon'in poika Lappe ja [Akellin[35] kylässä pois pyyhitty] Babinitsin kylässä Kiril Noffek'in poika, [Turjanniemen kunnassa (Trenesz[36] fleck) poispyyhitty] Turjanniemellä (i Terske Ode) Staire Saparieffin poika, Ikaja Mellanndie'n poika itsensä ja kaikkien lappalaisten puolesta ja nimessä ja ovat kannelleet meille, että heidän luokseen tulevat meidän veronkantajamme keräämään meille veroa ja että he kulkevat molemmat samaan paikkaan eikä niinkuin ennen on ollut, että he myöskin ottavat mukaansa useampia ja ottavat paljon ruokavaroja ja vetoporoja eikä niinkuin ennen on ollut tavallista. Ja näillä vetoporoilla he kuljettavat omaa tavaraansa, ja sen veron, jonka he kantavat meiltä, he ottavat itsellensä ja pakottavat meidät maksamaan lisää heille itselleen, heidän naisilleen ja lapsilleen, suvulleen ja väelleen kohtuuttoman lahjan, jossa kaikessa he tekevät suurta vahinkoa ja väkivaltaa, ja tulevat verotettavien luo heidän omaan asuntoonsa ja käyttävät heidän kalastuspyydyksiään ja teurastustaan, ja että meidän veronkantajamme ennen ovat koonneet meidän vetomme ilman väkivaltaa. Sentähden olen minä kaikkien venäläisten suurivaltainen herra ja tsaari, suuriruhtinas Vasili Ivanovitš osoittanut armoa lappalaisilleni, että milloin meidän veronkantajamme tulevat Lapinmaahan keräämään meidän veroamme, silloin tulee minun verovoutieni yksittäin matkustaa Kantalahden kylään ja [Akelliin[37] ja Notieneriin[38] ja Sonderghelliin[39] ja Patzuigiin[40] ja Neffdomuun[41] ja Inderniin[42] ja Arsbiin[43] ja Varingeriin[44] [poispyyhitty] Babinnitskoihin[37] ja Notieuriin[38], Sonielliin,[39] Pasreka'an[40], Neffdoma'an[41], Öuerste Niedriin[42], Utzurekaan[43], Weringhe'en[44] ja Norjan (Lapin) loppupäähän, jossa on viivyttävä kevään yli ja sitten kuljettava takaisin Norjan kaupungista (normannske By) Varankiin ja Varangista Pummangin (Bomnes) vuonolle ja Pummangin vuonolta [Munemasiin ja Lutzieuriin pyyhitty] Mutkomaan[45] ja Ludoszer'iin[46].
Toisen meidän veronkantajamme tulee kulkea Varzugan joelle ja [Treneszin pyyhitty] Terskoij'n (Turjan) kylään ja [Loier'iin pyyhitty] Lovoszeriin (Lovozero, Lujaur) ja [Koldanskoy'hin pyyh.] Kolldalliin (Kuolaan) ja Umban kylään. Ja tulee kummankin meidän veronkantajistamme ottaa mukaansa omaa väkeään neljä henkeä, mutta ei enempää, ja meidän veromme tulee heidän ottaa kirjojen (henkikirjojen) perustalla. Heidän tulisi meidän Kantalahdesta tulleelle veronkantajallemme lahjoittaa näätä tai näädän asemesta 10 oravannahkaa ja hänen tulkilleen, joka kääntää hänelle, yhden oravannahan ja keittäjälle 1 oravannahan ja 2:lle hänen palvelijalleen 1 oravannahan ja ravinnoksi tulisi heidän antaa hänelle ja hänen väellensä 15 lohta. Kun hän Kantalahdessa kerää kokoon minun veroni ja kun hän täällä on saanut sen kerätyksi, on hänen lähdettävä [skielskeen pyyh.] Babinitskoon ja on heidän (lappalaisten) annettava hänelle vetoeläiminä minun ruhtinaallista veroani varten 15 poroa. Ja Akkalasta eli Babinitskosta ja Nuortijärvestä, Näytämöstä ja Inarista ja Aresbysta (Utsjoelta) pitää jokaisen tässä mainitun kylän antaa meidän veronkantajallemme lahjaksi ketunnahka tai ketunnahan sijasta 21 oravannahkaa ja hänen tulkilleen 1 oravannahka ja keittäjälle 1 oravannahka ja 2:lle hänen palvelijalleen 1 oravannahka ja ravinnoksi hänelle ja hänen väellensä tulee heidän antaa jokaisesta niitystä, joka heidän kielellään kutsutaan luk[47], 10 siikaa, 1 hauki ja lihapäivinä 10 siian sijasta joka päivältä tsurembal[48] eli meidän kielellämme puolet poron takaruumista ja samalla tavalla tulee antaa meille meidän ruhtinaallinen veromme sekä veronkantajan on suoritettava lahjansa samoin kuin muiden.
Ja Varzugasta on heidän annettava veronkantajalle lahjaksi 1 ketunnahka tai sen sijasta 21 oravaa ja veronkantajan väelle 1 orava ja hänen kokilleen 1 orava ja 2 hänen »karlilleen» (karjalaiselleen?) 1 orava ja ravinnoksi veronkantajalle ja hänen väellensä kahdesta niitystä eli kahdesta »lukista», kuten he sitä kutsuvat, 3 tsuremballia, joka meidän kielellämme kutsutaan poron takaruumiin puolikas. Ja Varangista on veronkantajan mentävä Norjan loppupäähän (Murmanski Konets eli venäläinen verotusalue Norjassa Vuoreijasta Malangiin) ja jäätävä sinne kevään yli ja Norjan päästä hänen on palattava Varankiin juhannuksena ja kun hän tulee Pummankiin ja Muotkaan (Munnomas) hänelle on annettava lahjaksi ketunnahka ja 21 oravannahkaa ja hänen tulkilleen 1 oravannahka, keittäjälle 1 orava ja 2:lle palvelijalle 1 oravannahka. Ravinnoksi on hänelle annettava, kuten Varangissakin, 3 tsurembalia poronlihaa, ja kun hän kulkee Muotkasta Uurajoelle (Auersvatniin) ja Kuolajoelle, lappalaisten on annettava hänelle vene, soutuväki ja peränpitäjä, niin että hän ehjänä suorittaa tien minun veroineni, ja Luttojärvellä (?) on hänelle annettava lahjaksi ketunnahka tai 21 oravaa, hänen tulkilleen 1 oravannahka ja samoin kokille ja 2:lle hänen palvelijallensa kummallekin oravannahka.
Ravintoa on annettava lappalaisten varallisuuden mukaan, ja Uurajoelta on veronkantajaani saatettava ja opastettava Kantalahden rajoille, ja sitä minun verovoudeistani, joka matkustaa Varzugan joelle, häntä on Turjanniemen lappalaisten oltava vastassa Varzugassa ja hankittava hänelle 15 poroa vetoeläimiksi ja vietävä hänet kotiin, ja hänen on heiltä otettava minun veroni kirjojen mukaan sekä hänen on saatava oma lahjansa ja ravintonsa, samoin kuin Pummangista, ja kun hän matkustaa Turjanniemen kylästä, on hänen lähetettävä Turjan vero takaisin Varzugan joelle ja itsensä hänen on mentävä Lujaurin kylään, Kuolan ja Umban kylään ja otettava heiltä vero kirjojen mukaan, ja tästä kylästä on heidän annettava hänelle lahjaksi ketunnahka tai 21 oravaa. Ja Kuolan kylästä lappalaisten on annettava hänelle lahjaksi 1 näädännahka tai 10 oravaa ja tulkille ja kokille 1 oravannahka jokaisesta kylästä ja 2:lle palvelijalle 1 orava ja hänen ravinnokseen ja minun ruhtinaallisen veroni kuljetukseen, kuten edellä on mainittu. Kun meidän veronkantajamme on koonnut ruhtinaallisen veromme ja (he) lähtevät Lapinmaasta veron mukana, on lappalaisten annettava jokaisen velvollisuutensa ja oikeutensa mukaan apua meidän ruhtinaallisen veromme kuljetukseen. Jotta meidän veronkantajamme voisi täydellisesti kerätä veromme, on lappalaisten lähetettävä heille verorästiä hakemaan 2 heidän palvelijaansa, mutta meidän veronkantajamme itse ei tulisi lähteä tätä rästiä hakemaan, ja rästinmaksajien olisi suoritettava veronsa meidän verovoudeillemme arvokkaimpien karjalaisten läsnäollessa, ja heidän (veronkantajien) ei ole heitä vangittava eikä ahdistettava mainitusta verosta.
Samalla tavoin olen osoittanut armoani lappalaisille siten, että
niiden, jotka tulevat heidän luokseen Lapinmaahan, täytyy itse ja
samoin heidän väkensä kuljettaa tavaransa omilla hevosillaan ja omalla
kustannuksellaan eikä lappalaisten kustannuksella heidän
vetoeläimillään eikä myöskään tyrkyttää tavaraansa eikä vaatia
väkivallalla lappalaisia tekemään kauppaa heidän kanssansa, ei
myöskään meidän veronkantajamme, heidän väkensä, sukunsa tai ystävänsä
saa tehdä vahinkoa lappalaisten toimeentulolle heidän kalavesillään ja
heidän metsässään, ei kalastaa eikä pyydystää eläimiä eikä käyttää
heitä hyväksensä millään tavalla eikä myöskään antaa toisten vieraiden
maiden väen vahingoittaa heidän omaisuuttaan. Jos jompikumpi meidän
veronkantajistamme alkaa kerätä meidän veroamme Turjan niemellä tai
Lujaurilla[49], niin ei meidän verovoutimme Muotkassa ja Akkalan
kylässä saa tulla sinä vuonna talvella eikä kesällä. Samoin minä olen
tälle ilmoittanut, että jos jollakulla on kauppa-asiaa toisen kanssa
lainatuista rahoista tai tavarasta, olkoonpa kysymyksessä 1 rupla tai
enemmän tai vähemmän tai kuinka paljon hyvänsä, niin on meidän
verovoutimme oltava ratkaisijana ja ottaa avukseen tuomitessaan hyvää
väkeä olemaan läsnä, ja jos asianomainen myöntää, niin voudin tulee
antaa hänen maksaa se, minkä summa tekee, ja tämän lisäksi tuomarille
hänen osuutensa. Ja jos asianlaita on niin, että velallisella ei ole
varaa maksaa, niin on tuomarin jätettävä velallinen kantajan haltuun
samasta velasta, mutta tuomarin osuudesta hän ei saa pidättää
velallista. Jos joku sitovasti todistaa näkyvillä tai vielä
havaittavilla merkeillä toisen varastaneen tai ryövänneen, niin
silloin on voudin annettava hänen tarjota ja maksaa niin paljon kuin
kantajalle tulee ja omaksi osuudekseen kantajan ilmoitusta vastaan
puolet. Samoin tapahtuu tapon ollen kysymyksessä, kun syyllistä
tutkitaan ja kuulustellaan. Voudin on annettava panna hänet rautoihin
ja neuvoteltava siitä meidän »räntmestarimme» (nähtävästi venäjäksi
tselovaljnik) kanssa. Ja jos löydetään jonkun luota luvatonta tavaraa,
joka on toisen omaa, lukitusta huoneesta, niin se on varkautta, mutta
jos löydetään luvatonta (tavaraa) asumattomasta talosta, joka ei ole
lukittu, niin se ei ole mikään varkaus.Ja jos joku huomaa jonkun hallussa varastettua tavaraa ja hän (syyllinen) 10 miehen läsnäollessa luovuttaa sen huostastaan oikealle omistajalle, niin silloin ei pidä tuomarin eikä sen, joka saa omansa takaisin, ottaa mitään eikä vaatia häneltä, mutta haasterahoina on verovoudin kymmenyksinä saatava vaivastaan yksi killinki Venäjän rahaa kylältä, ja kun asia tulee sovituksi, silloin hänen tulee saada kaksi killinkiä Venäjän rahaa siltä, jota asia koskee, ja yksi killinki jokaisesta Venäjän peninkulmasta, jota hänen on kuljettava, ja kaksi, kun juttu on suoritettu. Ja heidän takuistaan ei hän saa ottaa mitään.
Jos jossakin kylässä tapahtuu miestappo eikä pahantekijää tavata sieltä, silloin on meidän verovoutimme otettava niiltä, joiden kylässä murhattu löydetään, heidän valastaan ½ ruplaa Moskovan rahaa. Ja jos kutsutaan omistaja tai nimismies, niin se joka ottaa kiinni varkaan selvien tuntomerkkien vallitessa ja päästää hänet eikä ilmoita tuomarille ja luotettaville miehille (lautamiehille?), sitä minkä voi todistaa, silloin on — — — — — — — — — jonka päälle puu kaatuu ja (joka) kuolee tai joka palaa tulessa tai joka pusertuu tienristeyksessä kuoliaaksi kuorman kaatuessa, tai joka hukkuu veteen, tai jonka peto tappaa, joka itse päättää päivänsä omalla kädellään, tai joka surmattuna tai hukkuneena ruumiina kulkeutuu jonkin kylän rajalle, lumen tai joen tuomana ja asia tulee tutkituksi ja saadaan selville, että se on tapahtunut ilman ilkeämielisyyttä, silloin ei ole ketään syytettävä eikä vannotettava.
Niin olen armossa määrännyt, että ei kukaan karjalainen tai Novgorodin tai Vienan porvari eikä kukaan muu henkilö saa kulkea lappalaisten rannalla ja maalla Pjalitsa-joelta (Kuolan niemimaan kaakkoisosassa) Umballe saakka eikä pitää kauppaa heidän rannallaan. Eikä myöskään minun veronkantajani saa isoilla veneillä Pyhän niemen (Svjatoi nos) ympäri tulla sinne, paitsi jos heillä itsellään on tarve. Se joka saadaan kiinni tottelemattomuudesta tämän kirjeen sisältöä vastaan tai tekee jotain vääryyttä, hän joutuu minun, suuriruhtinas Vasili Ivanovitšin suureen epäsuosioon. Kirjoitettu Moskovassa heinäkuussa v. 7025, s.o. Kristuksen syntymän jälkeen v. 1517.
Asiakirjan selkäpuolella: venäjänkielestä kääntänyt Peter Robbertzen.
Tämä kopio on Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa Kallin kokoelmissa folio 220. Samoin jäljennös Hans Lillienskioldin Speculum borealessa n:o 978 ja 979 folio Thottin kokoelmassa, Kööpenhaminan kunink. kirjasto. Myöskin Norjan valtionarkistossa on jäljennös: M. S. n:o 32 folio, jonka on 1745 Vuoreijan amtin arkistossa tehnyt majuri Schnitler. Se on parempi kuin kaksi edellä mainittua, mutta kaikki kolme ovat huonompia kuin tähän Kööpenhaminan valtionarkistosta otettu jäljennös, jonka rehtori J. Qvigstad on hyväntahtoisesti antanut käytettäväkseni. Ylläolevaa asiakirjaa ei, huolimatta sen tärkeydestä, ole ennen julkaistu. Norjalainen käännös on hyvin kömpelö ja eräät kohdat ovat epäselvät.
TSAARI VASILI IVANOVITŠIN GRAAMOTA
1530 heinäkuussa, suuriruhtinas Vasili Ivanovitšin graamota, joka on annettu hänen Novgorodin perintömaansa kastetuille ja kastamattomille lappalaisille.
Minä, suuriruhtinas Vasilei Ivanovitš, koko Venäjän maan hallitsija,
olen armossa tehnyt tiettäväksi perintömaassani Suur-Novgorodissa
Vatjan viidenneksessä Jäämeren rannalla Kainuun ruotsalaisten rajalta
kastetulle ja kastamattomalle Lapille, Suojujoella Ilja Nikitinin
pojalle ja Paavali Jaakovinpojalle ja Kemijoella starostalle Semjon
Andrej Neresvoinpojalle ja Nikifor Iivananpojalle, jotka anovat
kaikkien kastettujen ja kastamattomien lappalaisten nimessä
kahdensadan ja puoli-kolmenkymmenen jousen omistajina sitä, mitä he
ovat minulta anoneet. He sanovat, että ennen muinoin heitä tuomitsivat
meidän perintömaassamme Suur-Novgorodissa meidän diakkimme
kaikissa asioissa ja että meidän diakkimme lähettivät noutamaan
minulle, suuriruhtinaalle, kuuluvaa veroa podjatšeja (kirjureja), ja
jos joillakin Novgorodilaisilla oli asiaa lappalaisten luo, niin
meidän diakkimme lähettivät niin ikään podjatšeja apulaisineen
silloin, kun he lähtivät keräämään minun veroani, mutta erikseen he
eivät lähetä sinne pristaveja sentakia, että matka on pitkä,
Novgorodista: puolitoistatuhatta virstaa. Mutta jos lappalaiset
saapuivat tavaroineen Novgorodiin, tai jossakin muussa asiassa, niin
meidän diakkimme olivat heidän tuomareinaan kaikessa. Mutta meidän
novgorodilaiset käskynhaltijamme ja heidän tiuninsa[50] eivät
käsitelleet mitään heidän asioitansa eivätkä lähettäneet pristavejansa
apulaisineen heidän luoksensa eivätkä jättäneet heitä kaupungissa
heidän vastuulleen. Mutta nyt meidän novgorodilaiset käskynhaltijamme
ja heidän palvelijansa komentavat heitä kaikessa ja heidän sijaisensa
pristavit matkustavat heidän luoksensa ja heidän kanssansa saapuu
novgorodilaisia virkamiehiä kolmekymmentä ja enemmänkin ja ottavat
heiltä käsirahaa 10 ruplaa ja enemmänkin ja panevat heille uhka-ajan.
Nyt minä koko Venäjän maan suuriruhtinas Vasilei Ivanovitš olen
osoittanut armoa lappalaisille. Meidän novgorodilaiset diakkimme
suojelevat heitä meidän käskynhaltijoiltamme ja vastedeskin meidän
diakkimme suojelevat heitä meidän käskynhaltijoiltamme ja heidän
palvelijoiltaan ja pristaveiltaan eikä meidän novgorodilaisilla
käskynhaltijoillamme ja heidän palvelijoillaan ole oikeutta komentaa
lappalaisia eivätkä käskynhaltijoiden pristavit apulaisineen saa
lähteä lappalaisten luo eikä panna heille uhka-aikaa. Ja kaupunkeihin
tullessa he eivät saa ottaa heiltä käsirahaa. Ainoastaan meidän
novgorodilaisilla diakeillamme on valta tuomita ja hallinnoida
lappalaisia. Ja oikeudenkäynnistä he ottavat lappalaisilta maksua
minun suuriruhtinaallisen kirjelmäni ja novgorodilaisen asetuksen
mukaan, mutta vastoin minun kirjelmääni heiltä ei oteta maksuja. Ja
jos meidän diakkimme lähettävät apulaisiaan tai kirjureitaan keräämään
minun suuriruhtinaallista veroani, tai kenellä muuten on asiaa
lappalaisten luo, niin silloin meidän diakkimme lähettävät sinne samat
kirjurit, jotka lähetetään veroa keräämään, ja nämä kirjurit määräävät
heille (läheteille) ajan, jolloin heidän on oltava Novgorodissa meidän
diakkiemme edessä, ja se tapahtuu talvella Maarian ilmestyksen
päivänä. Ja kun kirjurit tulevat veroa keräämään ja antamaan kuitteja,
niin nämä (kirjurit) eivät saa viedä muassaan juovuttavia juomia
(simaa ja viinaa) eivätkä saa harjoittaa pakotusta eikä ottaa liikaa
veroa. Kirjoitettu Moskovassa heinäkuussa 1530, kirjelmän takasivulla
on: koko Venäjän maan suuriruhtinas Vasilei Ivanovitš.Huom. Diakki ja tiakka ovat kaksi eri asiaa. Edellinen (diakki ven. djak) oli jonkinlainen kansliapäällikkö, tiakka sitä vastoin merkitsee kirkonpalvelijaa, ven. djakon.
TSAARI IVAN VASILJEVITŠIN GRAAMOTA
1539 joulukuussa koko Venäjän suuriruhtinas Ivan Vasiljevitš tekee tällä kirjelmällä armollisesti tiettäväksi perintömaassaan Suur-Novgorodissa Vatjan viidenneksessä Jäämeren rannalla Kainuun ruotsalaisten rajalta kastetulle ja kastamattomalle Lapille, Suojujoelta: Vasjuk Kuzminille Nesterinpojalle, Vasjuk Filippin pojalle Tšebotarille, Fjedka Ovdokimin pojalle, Nester Matvejeville, ja Keminjoelta: Južkuš Pavloville, Paavali Ivanoville, Mikifor Uljanoville, Vasjuk Jakovleville ja kaikille Suojujoen, Kemijoen ja villien järvien talonpojille lähettämällä heille tämän minun graamotani, että kukaan ei saa heitä millään tavalla sortaa. Ja Suur-Novgorodin käskynhaltijoita ja heidän voutejansa ja käskynhaltijoiden oikeuspalvelijoita olen käskynyt kaikessa noudattamaan tätä kirjelmää. Mitä tulee siihen, että heille on määrätty veronkantoaika vuodessa Maarian ilmestyspäiväksi, ja tämä aika on kerta kaikkiaan heille määrätty, niin olen käskenyt, että ajan heille määrää Novgorodin hovidiakki Dmitri Skripitsin niitä käskyläisiään varten, jotka lähetetään keräämään veroa kerran vuodessa joulun aikaan vuonna 7049 (siis 1540), ja joka lappalaisille määrää toisen ajan, se ei ole laillinen aika, ja joka heiltä ottaa veroa laillisesti tai laittomasti toisena aikana, se ei ole minun asetukseni mukaista. Ja jos lappalaiset saapuvat Suur-Novgorodiin asioilleen muunakin kuin määrättynä aikana, niin käskynhaltijan voudit ja käskyläiset eivät saa heiltä ottaa takuurahaa eivätkä meidän novgorodilaiset diakkimme saa siitä heitä tuomita. Allekirjoitti suuriruhtinaan diakki Menšei Putjatin joulukuussa v. 7048 (siis 1540).
TSAARI IVAN VASILJEVITŠIN TOINEN GRAAMOTA
Toukokuussa (7057) 1549
Koko Venäjän maan tsaari ja suuriruhtinas Ivan Vasiljevitš. Tällä
kirjeellä olen armollisesti perintömaassani Suur-Novgorodissa Vatjan
viidenneksessä Jäämeren rannalla Kainuun ruotsalaisten rajalta tehnyt
tiettäväksi kastetulle ja kastamattomalle Lapille: Suojujoelta Vasjuk
Kuzminille ja Kemijoelta Ignat Sumtsynille ja kaikille Suojujoen ja
Kemijoen ja villien järvien kastetuille ja kastamattomille
lappalaisille, että tätä heille lähetettävää kirjettä vastaan ei
kukaan saa rikkoa. Ja olen Suur-Novgorodin novgorodilaisille
käskynhaltijoilleni ja heidän voudeilleen ja oikeuspalvelijoilleen
antanut käskyn, että heidän pitää lappalaisten luona kaikessa toimia
niin kuin tässä kirjeessä on sanottu. Olen käskenyt novgorodilaisten
diakkien pitää hallintoa ja hoitaa oikeutta ja puolustaa heitä
entisten tapojen mukaan, ja samoille Novgorodin diakeille he maksavat
ulosteot. Diakit saavat veronkantoa ja ulostekoja varten lähettää
lappalaisten luo yhden rehellisen voudin, ja vouti ottaa heiltä verot
ja muut maksut ja antaa heille riitelemättä omakätisen kuitin. Ja hän
matkustaa lappalaisten luo muassaan virallinen kirje. Veronkantoajaksi
hän määrää heille joulun eikä pakota heille muita maksuaikoja. Samoin
meidän novgorodilaiset diakkimme antavat voudille seuralaiset. Vouti
kumppaleineen ottaa lappalaisilta yhden kyydin kaikista asioista eikä
velo useammista kyydeistä. Ja jos jotkut novgorodilaiset tai muiden
kaupunkien asukkaat alkavat meidän diakkiemme edessä vaatia jotakin
lappalaisilta, niin diakit ovat vastuussa siitä, että lappalaiset
saavat sen, mitä he vaativat noilta ahdistajilta. Samoin diakit
tuomitsevat tällaisissa riidoissa molemmat riitapuolet vanhaan tapaan
suutelemaan (ristiä) eivätkä tuomitse heitä puolueellisesti. Samoin
olen tehnyt lappalaisille tiettäväksi sen, mitä he ovat anoneet, että
nimittäin jos heidän keskuudessaan tapahtuu miestappo ja
novgorodilaiset voudit ottavat lappalaisilta tapporahaa kaksitoista
Moskovan ruplaa päältä, meidän isämme kirjelmässä ei ole sanottu sitä,
minkä takia heidän tulee maksaa sakkoa murhasta. Nyt minä, tsaari ja
suuriruhtinas olen tehnyt näille lappalaisille tiettäväksi:[51] jos
heidän keskuudessaan mies hukkuu veteen tai saa surmansa kaatuvan
kuorman tai puun alla, tai itse lopettaa itsensä omilla käsillään tai
kuolee pakkaseen, tai salama hänet surmaa, tai peto raatelee
kuoliaaksi, ja jos siitä häntä syytetään, niin syytetyltä ei saa ottaa
sakkoa miestaposta eikä myydä orjaksi. Mutta jos sattuu miestappo
heidän volostissaan eikä murhamiestä löydetä, niin silloin vouti ottaa
sakkoa lappalaisilta neljä Moskovan ruplaa päältä; jos taas murhamies
saadaan kiinni, niin silloin lappalaiset luovuttavat tämän murhaajan
voudille ja silloin ei lappalaisilta oteta sakkoa eikä myydä. Mutta
Moskovasta lappalaisten luo toimituksille eivät satunnaiset eivätkä
viralliset kirjurit saa lähteä hallitsijan kirjelmiä viemään eikä
määräämään veronmaksuaikoja eivätkä lappalaiset anna mistään asioista
takuurahoja paitsi tsaarin ja suuriruhtinaan virallisessa asiassa.
Allekirjoitti tsaarin ja suuriruhtinaan diakki Jakov Štšelkalov
maaliskuussa 7057.Viitteet:
[1] Käytän tätä ruotsalaisissa asiakirjoissa esiintyvää nimimuotoa. Ei
ole myöskään mitään syytä kirjoittaa Kuolla; sehän on sama Kuola kuin
suomenpuoleisen Kuolajärven nimessä.[2] On epätietoista, onko nyt hallintopaikkana Poljarnoje (sotasatama)
vai Murmansk (kauppasatama).[3] Tuulomaköngäs, lähellä Nuortijärveä.
[4] Tuuloman yläjuoksu on hyvin koskinen.
[5] S.o. siian ja harjuksen.
[6] Nyt Kaalopuha; J. A. Friis käyttää lappalaista (?) nimeä
Galjebokka.[7] Ljaga on joen pohjassa oleva kuoppa (kulju). Njemets tarkoittanee
tässä ennemmin ruotsalaista (suomalaista) kuin norjalaista, koska
jälkimäinen tavallisesti esiintyy murmanin (norrmanin) nimellä.[8] Luult. hirvaantalja.
[9] Imanterojärvellä
[10] »Грамота съ прочетомъ» oli asiakirja, tarkoitettu virkamiehen
anojille luettavaksi tai todistettuna kopiona hänen säilytettäväkseen.[11] Moskovassa. Novgorodin kanslialle kuuluivat kaikki entistä
Novgorodin aluetta, siis myös Lappia koskevat asiat. V. 1709 Lapin
asiat olivat Inkerin kanslian alaisina Pietarissa.[12] Ehkä Suelojaur.
[13] Maunjaur.
[14] Ehkä Nerrevuaij.
[15] Madzašjaur.
[16] Madzašjokk.
[17] Lounjaur.
[18] Lounjokk.
[19] Kardvaarr.
[20] Vrt. Saunjokk (venäjäksi Шовнарька), laskee Tuulomajokeen.
[21] Piehttsjok (Печа), laskee Tuulomajokeen.
[22] Mielljaur, Akkalan rajoilla.
[23] Pirijärvi, lähellä Imanteroa.
[24] Vrt. Vujjem (eräs tunturi).
[25] Sarvesjaur, Akkalan rajoilla.
[26] Katskemjaur, laskee Nuortijärveen.
[27] Vrt. Kottšesjaur.
[28] Useimmat näistä Suonikylän ja Nuortijärven pogostoille kuuluvien kalavesien nimistä esiintyvät myöskin Pietari-Suuren v. 1709 Vienan vojevodalle ruhtinas Golitsynille osoittamassa kirjelmässä, joka on painettu kokoelmaan Сборник материалов по истории Кольского полуострова XVI—XVII вв. ss. 148—161. Siinä mainitaan Suonikylälle kuuluvat: Šulo-ozero, pieni joki Lavna, Tšervo-ozero. Tšerjajoki, Mavno-ozero, Varnak-ozero, Kerkajoki, Matšaltso (järvi ja joki), Lavna (järvi ja joki), Engolj (järvi ja joki), Kunojärvi ja Kunjajoki. Nuortijärveläisten ja Petsamon luostarin alueen rajana on Tovab ozero Karda varakaan asti ja toisella puolen Nuortijärvi Glubokoi rutseihin (syvään puroon) saakka. Nuortijärven pogosta on Kongajoen (Notja? Nuortijoen) varrella ja sen omistukset ovat: Sovnajärvi, Mersojärvi, Tšelmonkojärvi, Ullita (Tuuloman lisäjoki), Petšjärvi ja -joki, Kolmojärvi, Rundavjoki, Pistajoki, Didonjgajoki, Melajärvi, Parajärvi [Vuljejoki puroineen], Sudajärvi, Tširvasjärvi puroineen, Tovadijärvi, Tovdajoki puroineen, Kolkonjärvi, Kotšmagajoki, Rjavjajoki.
[29] Nähtävästi hävinneessä alkuosassa.
[30] Merkitys epävarma: jos котельный olisi samaa kuin кательный
»vanteeseen kuuluva», saattaisi olla kysymys pensaspaikoista, joista
saatiin rysänvanteita. Luultavasti kuitenkin котельный on alkuperäinen
muoto, koska sen rinnalla esiintyy myöskin кyтельный.[31] Oli myöhemmin Aunuksen kaupungin vojevoda.
[32] Tarkoittanee »Terskij Navolokia».
[33] Nähtävästi Lovozero lapiksi, Lujaur.
[34] Pummanki.
[35] Akkala.
[36] Norjalainen Trinnes, myös Trianäme, Ponoi-joen suulla.
[37] »Akell» sisältää nähtävästi sanan akka, joka Babinitskaja
muodossa on siitä venäläinen käännös = Akkala.[38] Nuortijärvi.
[39] Suonikylä, lapiksi Suenjel, norjaksi Söndergjeld.
[40] Patsjoki.
[41] Näytämö.
[42] Venäjäksi Niadri tai Verhnaja Imandra (Ylä-Imantero) = Inari.
[43] Utsjoki, norjaksi Aridsby.
[44] Varanki.
[45] Muotka.
[46] Luttojärvi?
[47] Kääntäjä on nähtävästi käsittänyt sanan luk, jousi, olevan lug,
niitty, kun sitä vastoin luk tarkoittaa veroyksikköä, jousta.[48] Tšurumbala (lp. tšuar-bel) = paisti.
[49] Suomeksi Luovasjärvi, ven. Ловозеро.
[50] Muin. ven. kaupunginpalvelija.
[51] Vrt. Vasili Ivanovitšin graamotan (v. 1535) loppupuolta.