[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fctJ8jJqbQ5jWLPxELbgg4he2pSKyJ_bZ61WZYQDuUos":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},3394,"Vanhankansan tapoja ja taikoja","Böök, A. Th.",1858,1943,"3394-book-a-th-vanhankansan-tapoja-ja-taikoja","3394__Böök_A._Th.__Vanhankansan_tapoja_ja_taikoja","Y.m. sivistyshistoriallisia pikkutietoja Keski-Hämeestä 1800-luvulta","muistelmat",[14],"kansanperinne",[],"fi",1912,null,8682,57792,false,75536,[24,25],"Folklore -- Finland -- Hämeen lääni","Hämeen lääni (Finland) -- Social life and customs",[27,28,29],"Biographies","History - Other","Mythology, Legends & Folklore","\"Vanhankansan tapoja ja taikoja\" by A. Th. Böök is a historical account written in the early 20th century. This work delves into the traditions, customs, and folklore of the Central Häme region of Finland during the 19th century, presenting an extensive range of information about celebrations, agricultural practices, and community life. The book offers a glimpse into the cultural heritage of the area, showcasing how the local populace engaged with the natural world and each other through these practices.  The opening of \"Vanhankansan tapoja ja taikoja\" sets the stage for an exploration of local customs and festive occasions, beginning with a personal reflection from the author about his own experiences growing up in Häme. He recalls the peculiar and often mystical traditions observed in his community, emphasizing the importance of these memories in understanding the historical and cultural identity of the region. The initial sections detail various celebrations such as Christmas and New Year, illustrating the rituals and festivities that characterized these events, alongside the associated folklore and superstitions that were integral to the social fabric of the time. (This is an automatically generated summary.)",[],214,"Kirjoittaja kertoo lapsuusmuistoihinsa ja paikalliseen perinteeseen pohjautuen Keski-Hämeen ja erityisesti Padasjoen kansantavoista 1800-luvulla. Teos sisältää tietoja vuotuisjuhlista, uskomuksista, häätavoista sekä paikallisesta arjen historiasta.","A. Th. Böökin 'Vanhankansan tapoja ja taikoja' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 3394. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VANHANKANSAN TAPOJA JA TAIKOJA\n\nY.m. sivistyshistoriallisia pikkutietoja Keski-Hämeestä 1800-luvulta\n\n\nKertonut\n\nA. TH. BÖÖK\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto\n1912.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Alkusana.\n Joulun vietto.\n Uuden vuoden vietto.\n Tapaninajo..\n Riukujuhla.\n Laskiainen.\n Pääsiäinen.\n Helatuorstai ja helluntai.\n Juhannus.\nUotinpäivät.\nPahat henget.\nKihlajaiset.\nKapio.\nHäiden vietto.\nMorsiuspuku ja \"ruunaaja\".\nHautajaiset ja ruumisarkut.\nViinanpoltto.\nRaipparangaistus.\nPorvoon matkat.\nMuistelmia nälkävuosilta.\nKansan merkkiä kalojen kutuajoista.\nOnkiminen.\nKansan huomioita \"terrin\" ja \"mehtäksen\" soinnista.\nMetsäriista ja pyydystystapoja.\nEnsimmäinen höyryalus Päijänteellä.\nKeski-Hämeen asukkailla kalavesiä Viitasaarella.\nMuistoja vuoden 1808—1809 sodan ajoilta.\nAlexanteri II:n matkasta Suomessa vuonna 1856.\nPadasjoki kauppapaikkana.\nEntisiä kalkkiruukkia Keski-Hämeessä.\nKenanlyönti.\n\"Kerpeikkari\".\n\n\n\n\nAlkusana.\n\n\nHämeessä syntyneenä ja koko elämäni ajan siellä — ainakin kesäiseen\naikaan — eläneenä, olen oppinut perinpohjaisesti tuntemaan Hämettä —\nsen kaunista luontoa, sen miellyttävää kansaa.\n\nKun lapsen herkkätuntoisuudella ja suurella mielenkiinnolla seurasin\nkansan omituisia, usein hyvinkin salaperäisiä tapoja, on lapsuuden\nmuistojen sarja eheänä vuosien vieriessä säilynyt muistissani.\n\nJa niin tulin ajatelleeksi, että ehken olisi syytä, aikana, jolloin\nkotiseutututkimukselle annetaan niin suurta arvoa, julaista nuo\nmuistot, sillä toivomuksella, että ne, vaikka vähäisessäkin määrässä,\nolisivat lisinä kansamme sivistyshistoriallisen muinaisuuden\nselvittämiseksi.\n\nSuurin osa niistä kertomuksista ja tiedonannoista Keski-Hämeestä,\njoita olen kirjasessani esittänyt, ovat kotoisin syntymäpitäjästäni,\nPadasjoelta, ja koskevat 1800-lukua.\n\nMissä minun muistini on pettänyt, olen saanut tietoja muilta, etupäässä\nKosken-Inkilän vanhalta isännältä, hyvältä ystävältäni, Esaias\nInkilältä kuin myöskin hänen pojaltaan talon nykyseltä omistajalta\nKustaa Inkilältä.\n\nSaadakseni kyhäelmäni niin kansanomaiseksi kuin mahdollista, olen\nmoniaassa paikassa käyttänyt Padasjoen murteella lauseita ja\nsananparsia, nimityksiä y.m.\n\n\n\n\nJoulun vietto.\n\n\nSuurin juhla oli Keski-Hämeessä niinkuin muuallakin Suomessa\njoulujuhla. Sitä vietettiin parisen viikkoa alkaen Tuomaasta. \"Hyvä\nTuomas joulun tuo, Hiivanuutti lopun tuo\" sanoo muuan hämäläinen\nsananparsi. Hiivanuutti lopettaa siis joulun, kun oluet ovat juodut ja\nhiiva vaan tynnyrin pohjalla jälellä.\n\nJoulu toi muassaan paljon hommaa varsinkin perheen emännälle.\nJouluruuat ja juomat olivat valmistettavat, tupa koristettava ja\nelukoitakin muistettava. Tavallinen oli pirtin seinien koristaminen\npäreillä. Päreet \"kudottiin\" ristiin niinkuin kopan pohja mutta vinoon.\nKattokin \"letitettiin\" niin, että \"tek' lainien-letityksen\". Päreiden\ntuli olla 8-korttelisia.\n\nErinomaisen tärkeä koriste oli kattoon ripustettu n.k. \"himmeli\".\n\nHimmeli tehtiin oljista ja sen valmistamiseksi tarvittiin erityistä\ntaitoa ja älyä. Eipä sitä kuka hyvänsä osannutkaan laittaa, se kun\noli monesta osasta kokoonpantu. Kun oljista otettiin \"kes'\" pois, oli\nhimmeli kuin kullasta tehty. Himmelillä, joka riippui langasta katosta,\noli se ominaisuus, että joutui pyörivään liikkeeseen pienimmästäkin\ntuulahduksesta. \"Ol' aina kuin henkis' olisi ollu' ja otti ihtiens'\nkaikest' ilmast'\".\n\nPadasjoella oli Parran Liena (Parta-Kustaan vaimo) taitavin himmelien\nvalmistaja.\n\nKoristustyöhön ryhdyttiin jo Tuomaan päivästä. Kun viinanpoltto oli\nsallittu, olivat miehet pienessä hutikassa siitä alkaen. Tuomaasta\njouluun oli kuin \"ykskin päivä\". \"Miehiltä olivat housut jaloista\npois\" sanottiin tuossa tilassa ollessaan. Jouluaatto otettiin niin\njuhlallisesti vastaan, että sinä päivänä lähdettiin \"heiniin\" jo\npuolesta yöstä, niin että tulivat kotiin heinäkuormineen \"ennen\npäivää\". Eläinten alle pantiin uusia tuoreita hakoja.\n\nKun päivä \"selkis\", ruvettiin joulupöytää valmistelemaan, jolloin\nensimmäiseksi 2 kynttilää — tietysti talista — sijoitettiin\npöydän kumpaankin päähän. Kello 9 à 10 aikaan oli se jo valmis\n\"voilautoineen\", puulusikoineen ja oluttuoppineen; — keskellä pöytää\niso lehmän takajalka. Kuuden aikaan illalla syötiin sitten yhteinen\nillallinen, johon koko talonväki otti osaa. Ruuista oli tärkein hyvin\niso uunissa paistettu siankinkku, paitsi edellä mainittua palvattua\nlehmän takajalkaa. Kinkun alle oli sijoitettu kaksi \"kaakkuleipää\",\njoita kuitenkaan ei syöty, vaan säilytettiin ja annettiin\nsitten miehille Toukokuun alussa, kun ensimmäisen kerran olivat\n\"toukopellolla\". Niin ne tuottivat onnea kesätöille. Herneitä kylvetään\nmuuten kuten tunnettu hyvin aikaseen. \"Jos ei vappuna vaossa, niin ei\nse pouka pohtumes'\", sanoo sananparsi. Pouka on astia joka käytetään\nherneiden puhdistamista varten.\n\nMuutamissa taloissa oli sitä paitsi pöydällä n.k. \"kunniakinkkuja\"\njumalia varten, niitä syötiin pitkin vuotta. Joulupöytään kuului\nmuuten paitsi edellä mainitut ryynipuuro, joka syötiin rieskan kanssa.\nEnnen kuin ei ollut ryyniä — niitä saatiin Padasjoella vasta noin 40\nvuotta sitten — oli puuron asemesta herneruokaa, jossa oli suuria\nsianlihapaloja — sian selästä leikattuja.\n\nEnsimmäinen \"tamppi\" ryynien valmistamista varten oli paikkakunnalla\nHarmoisten kylässä Kuhmoisissa.\n\nOn selvä että aivan välttämätön osa joulukestityksessä oli jouluviinat\nja \"koti-olut\". Viinaa oli luonnollisesti siihen aikaan joka talossa,\nsitä tarjosi niin talon isäntä, kuin torpparikin. Joka talossa oli sitä\nvarten \"hopiapokaal'\", joka sisälsi yhden \"jumpron\". Olipa sellaisia\npikareita, jotka sisälsivät kokonaisen tuopin.\n\nTalon haltialle, jota sanottiin \"yöhaltiaksi\" uhrattiin myöskin viinaa.\nEllei niin tehty, teki se pahaa, särki kiukaat y.m.s.\n\nYöhaltia esiintyi miehen haamussa. Se oli puettu pitkään harmaaseen\npukuun — \"laakrakkiin\" — patalakki — samallainen \"kaloppi\" kuin papilla\n— päässä. (Papin \"kaloppi\" valmistettiin kuudesta \"kaistasta\" mustaa\nverkaa). — Sen leukaa koristi pitkä harmaa parta. Rahi oli haltian\ntavallisin asuinpaikka.\n\nJoululahjojen antaminen on hyvin vanha tapa. Rengit saivat tavallisesti\ntupakkia, \"piiat\" pää- tahi esiliinoja.\n\nMyöskin joulupukki esiintyi säännöllisesti. Se tehtiin siten, että mies\nmeni nurin käännettyjen vällyjen alle niin, että näytti isomahaselta ja\npiti käsissään luokin päätä. Luokin toinen pää pisti jalkojen välitse\nesiin ruumiin takapuolella ja siihen oli kiinnitetty märkä kylvinvihta.\n\nJos ei hyvin kohdeltu, käänsi pukki takapuolensa sen puoleen, jolle oli\nvihanen ja huiskutti vettä vasten naamaa.\n\nNiistä taioista, jotka liittyvät joulun viettoon, mainittakoon, että,\njos jouluna ei syönyt mitään koko päivänä — nimittäin ennen yhteistä\njouluateriaa — näki sitä syödessä tulevan morsiamensa eli sulhasensa\nastuvan eteensä muille aivan näkymättömänä.\n\nMainitsin, että pidettiin eläimistäkin huolta jouluaattona. Siten\nannettiin lehmille usein vasta silloin ensimmäisen ja tavallisesti\nviimeisen kerran heiniä, sittenkuin niille koko syksynä oli syötetty\nvaan olkia. Sen vuoksi olivatkin lehmät usein niin huonoja keväällä,\nettä \"luokilla nostettiin\". Heiniä piti säästää, sillä vähänhän\nluonnolliset niityt tuottivat. Hevosille annettiin \"kappa hevoist'\npäälle kauroja\", joihin sekoitettiin 2 litraa olutta. Seuraus oli siitä\nettä hevoset olivat niin \"hutikassa\" että \"veivät niin mahlottomast'\nettä nyrkit sauvus\" ohjaksilla juoksua hillitessä. Mies nimittäin se,\njoka ensin kirkolta kotiin saapui.\n\nLampaat saivat kerppuja ja siatkin tavallista parempaa ruokaa.\n\nJoulupäivän aamuna mentiin kuten sanoin kirkkoon ja jo hyvin aikaseen\n— tuossa 5, 6 aikaan aamulla. Kun monella oli pitkä matka, ruvettiin\nkirkkoon lähtöä hommaamaan jo miltei puoliyön aikana.\n\nErinomaisen hauskan ja mieltäylentävän vaikutuksen teki kirkko\nkirkkaassa valaistuksessaan. Vanhan hyvän tavan mukaan toi nimittäin\njokainen muassaan kynttilän tahi pari, jotka sijoitettiin kunkin eteen\npenkkeihin.\n\n\n\n\nUudenvuoden vietto.\n\n\nAivan yleinen on Keski-Hämeessä niin kauvan kuin muistetaan ollut tinan\nsulattaminen uudenvuoden aattona.\n\nRautasessa tinakauhassa hiilillä sulatettu tina kaadettiin kylmällä\nvedellä täytettyyn sankoon. Jokainen sai panoksen osalleen. Tinoja\nkoettivat sitten kaikki yhteisesti selittää eli \"arvostella kuin\nvaltiopäivät\". Luulivat niissä näkevänsä sormuksia, lasten kuvia,\nruumisarkkuja, rahalla täytettyjä kukkaroita y.m.\n\nJos oli paljon puhdasta ja kiiltävää, ennusti se rahoja, jos taas\nhimmeätä rosoista, ennusti se kuolemaa. Koko toimitus oli kuin onnen\n\"arvanheittoa\", sanottiin.\n\nJos uudenvuoden päivänä meni salaa jonkun talon lasin alle — siellä\nillallista syötäessä — ja kyseli hiljaa itsekseen \"joudunko naimisiin\",\nniin voi saada vastauksen \"jaa\" tahi \"ei\" huoneessa puhuvien\nkeskustelusta.\n\n\"Meäs' sen hullun puhiest'\", sano kuitenkin Inkilän vanha isäntä!\n\n\n\n\nTapanin ajo.\n\n\nKello 3:n aikaan lähdettiin ajamaan ympäri kylää. Väkeä oli reessä\nniin paljon kuin siihen sopi. Hevosta ei erityisesti koristettu, mutta\naisakello oli välttämätön. Sittemmin ruvettiin käyttämään kulkusia niin\nettä toisilla oli 12:kin \"pelraa\" längissä. Matkoilla poikettiin muihin\ntaloihin jonne \"etukäles' kuhtuttiin\" sanoilla: \"aja tapania meille\"!\nTaloissa tarjottiin kahvia, olutta ja viinaa, jota viimeksimainittua\ntarjottiin naisillekin. Tavallista oli myöskin, että silloin varsat\nensimmäisen kerran valjastettiin reen eteen.\n\n\n\n\nRiukujuhla.\n\n\nLoppiaisena ajettiin taas hiivanuuttia. Vietettiin riukujuhlaa.\nKulettiin 10-miehisessäkin sakissa talosta taloon. Riuku, joka oli niin\npitkä ettei porstuasta sisään saatu, kuletettiin koko ajan mukana.\nMuutamissa paikoin — Auttosissa — kuletettiin sitä paitsi tynnyri\nmukana, johon koottiin taloista olutta, joka sitten yhteisesti juotiin.\nEllei loppuviinoja annettu kysyttäessä: \"tulieks' antimia taikka\nhäviö?\", uhattiin riu'ulla kaataa uunit y.m.s.\n\n\n\n\nLaskiainen.\n\n\nSeurasi sitten ajojuhlista kolmas, laskiainen eli liukujuhla. Vanhemmat\najoivat hevosilla, nuorempi sukupolvi huvitteleiksi kelkkamäissä.\nRekenä oli tavallisesti \"mehtärekiä\", jotta enemmän kansaa niihin\nmahtuisi ja nelistäen usein ajettiin.\n\nKelkkana käytettiin enimmäkseen kulia s.o. jääkappaletta tahi\nkarjopihasta — siihen aikaan vuodesta on suomulta jo ajettu\nkarjapihalle — otettua jäädytettyä turvekappaletta. Kovasti hauskaa\noli; jo aamulla huudettiin täyttä kurkkua: \"laskiais rauhaa, papuja\nkauhaa, meidän muorin tallukan nauhaa\".\n\nLaskiaisena piti aina olla päivälliseksi \"papuruokaa\", johon oli pantu\nsiansorkkia.\n\nIltapäivällä laskettiin taas pitkiä pellavia ja silloin huudettiin:\n\"meille pitkiä pellavia, tappuroit', tappuroit' — hui! Silkki kuin\nmuikku, kuitu kun korento — hoi!\"\n\nLaskiaisena lopetettiin työ jo klo 12 aikaan, jolloin mentiin niinkuin\njoulunaattonakin saunaan.\n\nEttä mentiin saunaan niin aikaseen — keskipäivällä — riippui siitä että\nsilloin vielä oli päivän valo. Jos pimeän tultua meni saunaan niin\npahat henget pitivät peliään — heittivät liikaa löylyä t.m.s.\n\nLaskiaisena ei saunassa ollessa saanut puhua mitään, ettei \"hytöset\"\nja kärpäset söisi kesällä. Saunan lattia, lava ja penkit olivat\nrukiinoljilla peitetyt.\n\nKun laskiaisena lattian laastua tunkiot vietiin toisen talon puolelle,\noli varma seuraus, että toiselle talolle huonoja pellavia kasvoi.\n\nLaskiaisiltana oli tavallisesti tanssit jossakin talossa.\n\nMyöskin kynttilänpäivä oli juhlapäivä: \"kynttilämessu se puuropäivä\",\nsanottiin. Silloin syötiin näet jauhopuuroa ja käytiin vieraissa.\n\n\n\n\nPääsiäinen.\n\n\nPääsiäisenä tapahtui ensimmäinen n.k. kuunteleminen. Pimeän tultua\nmentiin sellaisen rakennuksen katolle, joka kolmasti oli muutettu.\nSinne mennessä ei saanut puhua sanaakaan yhtä vähän kuin katolla\nollessakaan. \"Jos yhlenkin sanan puhui, niin yö oli mennyt laimien\".\nKatolla sitä sitten kuultiin kaikellaisia ääniä ja enteitä kuten\nkuoleman enteitä, kirkonkellojen ääntä, veisuja, arkkuun nauloja\nlyötävän, tahi kirstua veistettävän y.m. Arkut valmistettiin siihen\naikaan paksuista \"lomalaudoista\". Muuan ukko kertoi kuulleensa\nsellaista ääntä \"kuin märkää tallukkaa olisi seinään lyöty\" ja kun\nvielä näki kuin mustan kissan, joka nurkkaa myöten kiipesi ylös\nkatolle, läksi hän nopeasti pakoon! Verrattain harva uskalsi muuten\nmennä kuuntelemaan.\n\nPääsiäishuveista mainittakoon laudanhyppy \"karjopihalla\", jonne tähän\nvuodenaikaan on ajettu ihanasti tuoksuvia kuusisia ja mäntysiä hakoja.\n\nToinen lapsille sangen hauska pääsiäishuvi oli uusien liinakankaiden,\nvarsinkin ruovien rohtimisten, venyttäminen. Se tapahtui siten, että\nkangas kiinnitettiin sopivan huoneen tai ladon kattoparruihin ja lapset\nsitä sitten \"venyttävät\" käyttämällä keinuna.\n\nPääsiäisaamuna mentiin myöskin jollekin korkealle vuorelle auringon\nnousua ihailemaan. Aurinko nousee näet silloin ilosta Kristuksen\nylösnousemisen johdosta tavallista kirkkaammin.\n\nPääsiäisestä voi muuten päättää, millainen ilma tulee olemaan\nalkukesällä: \"millainen pääsiäinen, sellainen ilma särjen kudun aikana\".\n\n\n\n\nHelatuorstai ja Helluntai.\n\n\nJos helatuorstaina poltettiin tulia omalla maalla, tuotti se onnea —\ntoi hyvän vuoden. Kun \"helan silmiä\" poltettiin, ei saanut olla läsnä\nmuita kuin talon omaa väkeä. Sen sijaan poltettiin helluntaina yhteinen\nkokko.\n\nSellaisia kokkopaikkoja oli Padasjoella Seitniemellä Ristiän kangas,\nOsolassa Heikkilän riihten yläpuolella, Sallan mäellä y.m. Kokoille\nkokoontui usein satakunta ihmistä, jotka viettivät iltansa tanssilla ja\npiirileikeillä. Varsin suosittu oli tanssi \"sysmäläistä\", jossa mentiin\nparittain — vähintäin 6 paria — ristiin ja rastiin pitkin kenttää\nja vaihdettiin paria sanoilla: \"minä vaihlan ton kans\"! Leikeissä\nmaksettiin sakkoa, joka tapahtui siten, että \"lautamies\" määräsi\nhihnalla kämmenelle lyötäväksi määräkertoja. Lyötiinpä usein niin\nkovaa, \"että kämmeniä punotti\".\n\n\n\n\nJuhannus.\n\n\nJuhannuksena ei kokkoa poltettu. Sen sijaan koristettiin portinpielet\nkoivuilla (sana limo tuntematon) ja pihalle — kuten vieläkin on tapana\nPadasjoella — laitettiin lehtimajoja. Juhannuksena oli tilaisuus\nviimeisen kerran mennä kuuntelemaan. Sitä voitiin muuten maariasta\nalkaen tehdä joka juhlapäivä. Kuunteleminen Juhannuksena suoritettiin\n\"vesikivellä\" (kivellä vedessä), portin tolpalla, joka oli monta kertaa\nmuutettu tahi kaivon arkulla. Mies se, joka uskalsi niille mennä, sillä\nse oli enemmän tahi vähemmän hengenvaarallista!\n\nJos Juhannusyönä saunasta tultua juoksi alastomana kolme kertaa kaivon\narkun ympäri, niin tuli kolmannella kerralla tuleva sulhanen tahi\nmorsian vastaan.\n\n\n\n\nUotin päivät.\n\n\nSyysteurastus toimitettiin Olavin päivän tienoolla. \"Uottina pukkia\npistetään\", sanotaan.\n\nSilloin mentiin miehissä Sysmän puolelle, jossa suuria juhlia — \"Uotin\npäiviä\" — vietettiin. Sunnuntaina oltiin \"Uotin-kirkossa\" ja sitten\nseurasi suuret \"pestuumarkkinat\", joilla palvelioita pestattiin. Uotin\npäivänä, jolloin pukit tapettiin, syötiin \"maksat ja selkäkerät\"\nlihasoppaa ja lehtikäisiä.\n\nJuhlana pidettiin myöskin Pyhäinmiesten päivien aikaa, jolloin hampun\nja pellavan valmistaminen tapahtui. Silloin piti \"lahtien\" olla\ntehtyinä, oluet laitettuna, että oli ruokaa ja juomaa kylliksi. Hamppu-\nja pellavariihissä käytiin vuoroon taloissa. Riiheen mentiin jo puoli\nyöstä. Kello 3 à 4 aikaan saatiin kahvia ja kello 6 à 7 aikaan aamulla\nsyötiin komeat suurukset.\n\nNauriitakin siihen aikaan paistettiin \"kuoppahauloiss'\". — —\n\nKuten edellisestä huomaamme, liittyi useimpiin juhliin, jotka\nvietettiin pyhäpäivinä, monellaisia taikoja.\n\n\n\n\nPahat henget.\n\n\nPahoja henkiä pelättiin kovasti. Ne asuivat enimmäkseen saunoissa ja\nriihissä, varsinkin seinäin ja muurien välissä — raheissa. Muutamat\nniistä olivat yksisilmäisiä: \"silmä kuin kehräpää keskellä ohtaa\".\nVarsinkin lauvantaina tekivät saunassa paljon pahaa, jos kylpi\n\"auringon laskun jälkeen\". Heittivät löylyä niin, että täytyi paeta\npois saunasta, panivat veden kiehumaan lavalla, välisti \"rypes'\nämpäris' niin, että vesi lenteli kattoon\" tahi tekivät muuta koiruutta.\nSattuipa kuitenkin että riskit miehet tappelivat niiden kanssa.\nKuuluisa oli Hoppulan tonttu Kuhmoisissa. Muuan seppä oli pimeässä\nsen kanssa porstuassa joutunut tappeluun sillä seurauksella, että se\nlöi sepän allensa ja kun tultiin \"kahtomaan\" ja tuotiin \"valkiet'\"\nmakasi seppä mahallaan lattialla. Paljon puhuttiin yhteen aikaan\nmyöskin eräästä pahasta hengestä, joka mustan kissan muodossa eleli\nSaksalan kartanon tallissa ja joka \"rouhi\" Sipuran poikaa, joka siihen\naikaan oli tallirenkinä Saksalassa, niin pahoin lattialla \"että veti\nluitaan kuolemaansa asti\" s.o. ontui! Kun noidat tahtoivat tehdä pahaa\nkäyttivät he noidan nuolta s.o. pintapäreitä sidottiin yhteen 9:llä\nvihreällä, punasella eli muunvärisellä lankalajilla ja sytytettiin\nsitten palamaan. Heti se nyt \"rupes' menien\" ja mihinkä meni, siellä\nse poltti eläimet, vasikat laitumella, taloja, riihiä j.n.e. Jos osui\nnäkemään niin se \"häpesi\", putosi ja sammui, jos sanoi sille jonkun\nruokottoman sanan. Myöskin karjalle tekivät pahat henget usein pahaa,\nkuten leikkelemällä karvat kyljistä ja päistä tahi ajamalla lehmät\npuiden väliin, jotka \"hinkasivat\" toisiaan vastaan, niin että karvat\nlähti elukoista ja rupesivat kitumaan. Noita-akat liikkuivat aina yöllä\nja sellaisena pidettiin muuan akka, joka asui Inkilän sepän torpassa.\n\n\n\n\nKihlajaiset.\n\n\nKosimisen suoritti puhemies aivan yksinänsä. Hän oli sulhasen\nluottomies, joka kaikki toimitti. Kuului asiaan, ettei sulhanen mitään\npuhuisi: seisoi kuin \"tokka nurkassa\". Puhemies kääntyi ensin isän,\nsitten äidin ja vasta kolmanneksi morsiamen puoleen. Jos kaikki kävi\nhyvin, jätti hän sulhasen puolesta \"kihlat\": kellon, sormuksen, silkin\nt.m.s. riippuen varallisuudesta. Koko ajan tuli sulhasen seistä kuin\nasia ei kuuluisi häneen ollenkaan ja pois hän lähtikin aivan puhumatta.\nVasta kun antajaiset vietettiin morsiamen talossa, s.o. kun ensimmäisen\nkerran oli kuulutettu, nuoret olivat tilaisuudessa puhumaan keskenänsä\nja lähemmin tutustumaan toisiinsa.\n\nPalkaksi avustuksestaan tuli puhemiehen saada sukat ja paita, jotka\nmorsian antoi.\n\n\n\n\nKapio.\n\n\nEnsimmäisen kuulutuksen jälkeen koottiin kapiot. Morsiamen seurassa\noli silloin joku kielevä akka, joka osasi oikein hyvin puhua kapion\npuolesta. Kulettiin talosta taloon hevosella eli jalkasin. Samalla\nkutsuttiin myös häihin. Kapioksi annettiin kahvia, pellavia, villoja,\npaitoja, sukkia y.m., sekä rahaakin.\n\nKapiota rahan muodossa koottiin vielä häissäkin. \"Kuulutusmies\" asettui\nsilloin pöydän taakse ja kehoitti antamaan lahjoja sanoilla: \"tulkaa\nmuistaan nuorta paria\". Rahat koottiin lautasille, jotka olivat\nnenäliinalla peitetyt, ettei tarvinnut kenenkään antimiaan hävetä,\nkahteen kassaan, toinen morsiusparille, toinen vaivaiskassaa varten.\nKun lahjain kokoominen oli päättynyt, \"kuulutettiin\" kuinka paljon oli\nkerääntynyt ja sitten seurasi yleinen \"lahjamaljan juominen\".\n\n\n\n\nHäiden vietto.\n\n\nJohtomiehenä häissäkin oli sulhasen puolelta puhemies, joka m.m.\nkirkosta ajoi samoissa rattaissa sulhasen kanssa. Kirkosta seurasi\n\"pelmanni\" — viulun tahi klarinetin soittaja — mukana ja puolen matkan\npäästä toinen pelmanni oli vastaan ottamassa.\n\nHääkulkueessa oli soittajat aina etunenässä. Että viinapullo oli\nmukana, on luonnollista, sillä siellä täällä oli tien vieressä\npöytiä lasineen, joiden luona kohteliaisuus vaati, että pysäydyttiin\nja puhemies täytti lasit. Monellaista leikkiä siellä laskettiin ja\n\"naurettiin ihlan kuoliaaks\"!\n\nHäitä kesti tavallisesti kolme päivää. Ensimmäisenä vihittiin, toisena\noli nosto. \"Heäväk' karkas' jaloist' kiinni\" ja nosti nuoret isännäksi\nja emännäksi.\n\nKolmantena päivänä tanssittiin ruunu pois. Kun nuoret ensimmäisenä yönä\nmenivät yhteen, seurasivat niitä kukkapojat ja -tytöt makuuhuoneen\novelle saakka.\n\n\n\n\nMorsiuspuku ja ruunaaja.\n\n\nMorsiamen puku oli tavallisesti valkonen ja siihen kuului\nvälttämättömänä \"ruunu ja löija\".\n\n\"Morsiainta\" puki häissä tärkeä henkilö \"ruunaaja\". Semmoisia olivat\nPadasjoella \"Appelkruutin\" muori Kirkonkylästä ja Linnasuo-Maija\nMaakeskeltä.\n\nRuunu oli korkea ja raskas, koristettu kultapaperilla ja kullan\nsiloilla.\n\nKolmantena hääpäivänä vei ruunaaja ruununsa pois.\n\n\n\n\nHautajaiset ja ruumisarkut.\n\n\nKansan keskuudessa säilyneiden tietojen mukaan haudattiin kuolleet\nPadasjoen kirkon lattian alle vielä noin 100 vuotta sitten. Itse olen\nnähnyt \"muumioita\" mainitun kirkon lattiaa korjattaessa toistakymmentä\nvuotta sitten. Hautausrinkilöitä, joita jaettiin kaikille hautajaisiin\nkutsutuille vieraille, käytettiin yleisesti varsinkin varakkaimmilla,\nmutta eivät olleet käytännössä varsinaisen rahvaan piireissä. Rinkilät\nolivat aika isot ja sahramilla keltaisiksi värjätyt. Hautajaiskonvehtia\noli vaan n.k. säätyläisillä.\n\nArkut tehtiin hongasta ja maalattiin muun värin puutteessa noella, joka\notettiin saunan katosta ja kuoletettiin \"rievällä\" maidolla, tärpätillä\ntahi viinalla. Niiden laitaan \"ruusuteltiin\" paperia.\n\nKerrotaan eräästä vanhasta suntiosta seuraava humoristinen kasku.\nKun kirkkoherra saarnastuolistaan \"kiitti\" muuatta rikasta\npohatta-vainajata, sanoi suntio puol'ääneen: \"piru sai sielun, rovasti\nsai lehmän, mutta lukkari ja minä jäätiin ilman\". Jos talossa oli 7\nlehmää sai rovasti kuten tunnettu yhden lehmän.\n\nMuuten oli yleisesti se luulo, että jos kuolleen silmät jäävät auki,\nniin se \"vahtaa toista perässään\".\n\n\n\n\nViinan poltto.\n\n\nViinan polttoon olivat oikeutetut vaan \"manttaalimiehet\", mutta kaikki\npolttivat, sillä he saivat isänniltä lupaa polttaa talossa. Polttaminen\noli luvallinen vaan määräaikoina syksyllä ja keväällä. \"Syyspoltto\"\ntapahtui Marrask. 15 p. ja Joulukuun 15 p. välillä; kevätpoltto oli\nsallittu 6 viikkoa, Helmikuun 15 päivästä Huhtikuun 1 päivään.\n\nViinaa valmistettiin kodassa perunoista, kaurajauhoista,\nruisjauhoista ja ohramaltaista. Paras viina saatiin kaurajauhoista ja\n\"rukiinimelöistä\" (rukiin maltaista). \"Piippujen\" ja \"hatun\" ympäri\noleva paistunut imelä taikina, kyrsä, oli lasten lempiruokaa. Sattui\nusein, että lapset salaa leipoivat pieniä \"kaakkuja\", joita paistoivat\nhatun päällä. Pannuun meni tavallisesti 10 kap. viljaa ja saavillinen\nvettä. Viinaa tuli 1 tuoppi kappaa kohti. Renki sai 1/2 tyn. viljaa,\nettä sai itse polttaa ja myydä. Piiatkin kun saivat 1 kapan alan\npellavamaata, antoivat kylvää siihen kauroja saadakseen sitten viljaa,\njonka antoivat polttaa viinaksi, josta saivat suuremman hinnan (puoli\nruplaa kannulta) kuin pellavista.\n\nViina \"tislattiin\" sitten niin kauan, että, kun pisti pannun piipun\nalle palavan tulitikun, ei viina enää syttynyt palamaan.\n\nPannuun jäänyttä viinasakkaa sanottiin \"perakoksi\". Suurimmat\njuoppomiehet joivat perakkoa ja tulivat siitä \"jumalattomast'\"\nhumalaan. Rankista saatiin, polttamalla sitä toiseen kertaan, \"sikunaa\".\n\nTuota tummaa väkevää kotitekoista viinaa — \"savuviinaa\" — poltettiin\nvielä kauan sen jälkeen kuin viinan polttaminen kotitarpeeksi vuonna\n1866 kiellettiin.\n\nRännimäellä, Perätyllän kujan suussa Rusilan niityn kulmassa oli\naikoinaan viinaränni.\n\nVaikka kielto otettiin verrattain tyytyväisenä vastaan, sepitti\nkansanhumori kuitenkin seuraavan laulun kiellosta:\n\n    Kun viinast' on tullut toi valitusvirs',\n    Suru raukan kuolemast',\n    Armollinen Keisari\n    Laskes' se pannu valloillien,\n    Entisille kannoillien.\n\n\n\n\nRaipparangaistus.\n\n\nKorkein määrä raippoja, mihin rikoksentekijä tuomittiin, oli 40\nparia. Sitä rangaistusta sanottiinkin \"täydeksi rahviksi\". Raippojen\njakaja, pasar, oli yhteinen koko lääniä varten. Viimeinen pasar,\nAbraham nimellinen itsellinen, joka asui Viitoilla, oli mies, joka\nitse oli saanut vitsaa maistaa. Väliaikaisena toimi Padasjoella\nmuuan irtolainen, Auttosten Jaakkolan poika ja yleisesti tunnettu\nliikanimellä Rottipää. Hän ei asunut missään vaan kuljeskeli paikasta\npaikkaan.\n\nEnnenkuin raippoja ruvettiin antamaan, sidottiin rangaistavan kädet\nkäsivitjoista pylvääseen kiinni siinä olevaan koukkuun niin korkealle,\nettä varpaat tuskin ulottuivat maahan. Piiskatukki oli nelikulmaiseksi\nveistelty. Raippapari oli kaksi lyöntiä. Pasarilla oli 3 vitsaa\nkerrallaan kädessä ja yhdellä vitsalla löi aina kaksi kertaa. Vitsojen\ntuli olla 6 kort. pituisia. Lyönnit tapahtuivat selkäpuolelle ja\npaljaalle iholle kellon mukaan, niin että kun vallesmanni oli lukenut\nyks', toinen, kolmas, niin lyötiin. Lyöntien väliaika oli siten 1\nminuutti. Toimituksessa olivat läsnä vallesmanni, siltavouti ja\n\"vank'vyörär\". Tavallisesti oli asianomainen rangaistuksen saaja alussa\nkylläkin kopea, muttei hänen tarvinnut montakaan iskua saada kun jo\nrupesi surkeasti rukoilemaan armahdusta. Usein sattui, että pyörtyikin\nkeskellä toimitusta. Hän otettiin silloin alas ja sai vettä.\n\nPiiskatukki oli Padasjoella sijoitettu kirkkomäelle Hietalan pellon\npäähän, Suntion ja kirkon välille, 10 metriä kirkon aidasta pohjoiseen\npäin. Raipparangaistus teki sivulta katsojaan sangen raa'an ja\njulman vaikutuksen. Tämän kirjoittaja on itse nuorena poikana ollut\ntilaisuudessa salaa sivulta näkemään, kun Padasjoella kerran raippoja\nannettiin. Isäni oli silloin P:joen vallesmannina. Mutta kalpeana ja\nsydän kovasti tykkivänä pakeni tähystäjä sangen nopeasti, kun raippojen\nsaaja rupesi karkealla vapisevalla äänellä rukoilemaan \"armahtakaa,\narmahtakaa, kamreeri kulta\"!\n\nPadasjoella elännee vielä muuan ukko, joka varkaudesta on saanut\nraippoja. Kauan vielä sen jälkeen, kun tuo julma ja raaka\nrangaistustapa oli poistettu, sattui että Rottipää miestä kiusotteli\nsanoen: \"muistatko vielä, kun minä persies' takana häärin tuolla\nKaukilan harjulla\"!\n\nToinen rangaistustapa oli miltei vielä häpeällisempi kuin\nraipparangaistus ja se oli häpeäpallilla istuminen kirkossa.\n\n\"Kirkon palli\" eli \"musta palli\", s.o. tuoli jossa oli kolme pykälää,\noli sijoitettu keskelle kirkon \"konkia\" ja siinä sai varas, joka kolme\nkertaa oli varastanut, istua koko kirkonajan kuulemassa papin nuhteita.\nTavallista oli, että raipparangaistuksen kärsinyt sen jälkeen vielä sai\nistua kirkon pallilla. Väliajan oli vangittu vankitalossa. Omituista\nkyllä valitsivat usein raipparangaistuksen ennen vankilassa oloa, koska\nsiten pikemmin pääsivät rangaistuksesta.\n\n\n\n\nPorvoon matkat.\n\n\nTavallista oli, että torpparit \"ostivat\" isänniltä \"matkareisun\" s.o.\nottivat viedäkseen parrupuun Porvooseen. \"Parrun\" täytyi olla hakattuna\nnelikulmaiseksi siten että se oli \"kantilleen\" vähintäin 12 tuumaa ja\nvähintäin 5 syltä pitkä. Vietiinpä Padasjoelta — esimerkiksi Jaanilan\nmaalta — sellaisiakin poikia, jotka olivat kantilleen 14 tuumaa ja\nolivat 8 sylen pituisia.\n\nKun Padasjoelta on 14 penikulmaa Porvooseen kesti matkaa noin viikon\najan ja siitä sai torppari 25:— markkaa kuletuspalkkaa.\n\nParrut osti Porvoossa Tenniset, Ruutit, Nekkeströmmit ja Simoliinit.\n\nMatkan varaksi oli mukana parrun päällä \"mahloton\" 2 m pitkä verkko,\nheinäsäkki eli märsiö, sekä perunasäkeissä kauroja ja ruumenia sekasin,\npuhumattakaan miesten eväistä viikon ajaksi. Rahoillaan ostivat\ntorpparit enimmiten suolaa, rautaa tahi terästä. Suolan hinta oli\nsiihen aikaan 8 mk vanha tynnyri.\n\nTavallista oli, että kauppiaat tarjosivat torppareille ryyppyjä ja kun\nsiten makuun pääsivät, sattui väliin, että joivat koko parrun hinnan.\nJuopuneet kuletettiin kotio köytettynä rekeen kiinni.\n\nUsein kyllä löysivät miehet paluumatkalla märsseistään neljäkin\n\"halstooppia\" rommia eli konjakkia, joita kauppiaat olivat niihin\npistäneet.\n\n\n\n\nMuistelmia nälkävuosilta.\n\n\nPaljon liikkui nälkävuosina kerjäläisiä näilläkin seuduin.\nKuljeskelevat perheet, jotka useimmat olivat Pohjanmaalta ja joissa\nusein oli paljon lapsia, kuletettiin hevosella talosta taloon. Usein\noli kolmekin kyytiä päivässä. Kosken Inkilään esimerkiksi tuli\nkerjäläiskyytiä kolmelta taholta Alijärveltä, Virmailasta ja Ratiasta.\nTalvi oli erinomaisen kylmä, joka seikka kuten silloin yleinen\nlavantauti eli polttotauti, joksi sitä siellä kutsuttiin, tuotti\nköyhille paljon kärsimyksiä. Pyhäpäivinä \"kiitettiin\" Padasjoella noin\n10-15 vainajata. Lavantautia seurasi hiusten lähtö.\n\nOmituiselta oli näyttänyt, kun kulkutaudin jälkeisenä aikana kansaa\nkokoontui ensimmäiseen rippikirkkoon ja suurin osa yleisöä oli\nhiuksettomia — \"lanttupäitä\". Tukka kasvoi kyllä uudelleen jälestäpäin.\nMyöskin ajoksia muodostui kurkkuun leuan alle ja niihin kerrottiin\nsairasten kuolleen tukehtumisesta.\n\nTämän kirjoittajan perheessä makasi mummo, isä, äiti ja meistä 7\nlapsesta neljä kotona olevaa lavantaudissa. Ainoastaan nuorin muutaman\nvuoden vanha tyttö ei sairastunut. Isän tauti oli lievempää laatua,\nniin että hän suurimman osan päivästä oli liikkeellä. Muistan kun hän\nkuljeskeli ympäri hirveän korkea hienoksi hakatuilla katajilla täytetty\nliinatötterö päässä. Käytettiin yleisesti lavantaudin parantamiskeinona.\n\nÄitini oli hyvin sairas ja oli leuanalus niin paisunut, että täytyi\nlähettää lääkäriä hakemaan. Lähin lääkäri oli piirilääkäri Topelius\nJämsässä 8 peninkulman matkan päässä.\n\nKerron muutamista tapauksista, jotka ainaiseksi ovat painuneet minun —\nsilloin 7 vuotiaan — muistiini.\n\nOlin eräänä iltana yksinäni kotini Alhon kartanon kyökissä. Äkkiä astuu\nhuoneeseen kuolonkalpea kovin ryysyinen mies parhaimmassa ijässään.\nMitään sanomatta menee hän suoraan minun ohitseni, sieppaa seinältä\npuukauhan ja rupee sillä ahmimalla ajamaan suuhunsa nurkasta olevasta\n\"laski\"-saavista perunan kuoria ja kaikellaisia muita ruuan jätteitä,\njoita sioille koottiin. Juoksin tietysti kovin hämmästyneenä kertomaan\nasiasta ja mies sai ruokaa. Kertoi olleensa päiväkausia syömättä, kun\neivät tahtoneet antaa muka niin \"riskille\" miehelle.\n\nSen suuren avun-pyytäjäjoukon tähden, joka päivittäin taloissa kävi,\nei kartanoissakaan riittänyt antaa puhdasta leipää. Tavallisesti\nsekotettiin leipään tahi puuroon herneenvarsista jauhettuja jauhoja.\nMeillä valmistettiin hätä-apuleipä ruis- ja herneenvarsijauhoista,\nmutta aivan yleinen oli Padasjoella viimemainitusta ja ohrajauhosta\nvalmistettu leipä. Muistan tämän leivän omituisen, kuivan maun niin\nhyvin, kuin jos eilen olisin sitä syönyt.\n\nToinen tapaus: Kun me pikkupojat läksimme eräänä aamuna hiihtämään,\nhuomasimme hangella Oittosten torppaan vievän tien vieressä oudon\ntumman esineen. Hiihdimme likemmäksi ja huomasimme, että esine oli\nkaikellaisilla ryysyillä, nahan jätteillä y.m. täytetty soikea\npärekoppa. Samassa kuuluu kopasta hienoa vikinää ja uteliaina\ntutkiessamme koppaa näämme pienen lapsen kasvot keskellä tuota\nkurjuutta. Äiti oli ollut meillä yötä ja aamupuhteessa lähtenyt\ntaivaltamaan eteläänpäin ja silloin epätoivoissaan jättänyt lapsensa\nhangelle. Lapsi vietiin sitten äidille seuraavaan kylään.\n\nMenin eräänä sunnuntaina aamuhämärässä renkien kanssa mateenrysiä\nkokemaan. Samassa kun tulemme maantielle, kuulemme aisainratinaa ja\nkolme rekeä ajaa hurauttaa ohitsemme Kuhmosiin päin. Ensimmäisessä\non musta kirstu ja sen päällä kaksin-reisin istuu mies lyhtypahanen\nkädessä. Toisessa on myös ruumisarkku, mutta kolmannessa, jota mies\najaa kannaksilla seisoen, näemme hevosloimella peitetyn ihmisruumiin\npiirteet. Tämä on köyhään torppaan lavantautiin kuollut kerjäläinen,\njoka ilman arkkua viedään hautaan, koska ei ole varoja arkkua laittaa. —\n\nKerrotaan olleen niin sydämettömiä ihmisiä Padasjoellakin, että\nleivästä ottivat onnettomien nälänhätää kärsivien työaseita y.m.\ntavaroita ja siten rikastuivat heidän kustannuksellaan.\n\nSyynä katovuoteen oli myöhäinen kevät ja kauheat sateet.\n\nKun meillä Alholla Juhannuspäivänä vietettiin eräitä häitä, muistan\nettei ollut ollenkaan vielä lehtiä koivuissa. Kun sulhanen tuli\nhäihinsä seuralaisineen Jyväskylästä, olivat muutamissa paikoin ajaneet\nrattailla jäiden yli oikoteitä — ja tuo tapahtui siis Juhannuksen\naikana. Kesäkuun 8 päivänä ajoi kaup. Karén-vainaja Padasjoella\nreellä Hietarannasta Kalainsaareen Päijänteessä ja kun Mäntylän Kalle\nJuhannusaamuna meni katiskoitaan kokemaan, oli Lehtisten selällä vielä\npaljon jäätä.\n\nSitten satoi kauheasti, niin että kun metsäreellä ajoi pelloilla,\ntäytyi seistä reessä, ettei kastuisi. Hevonen painui pehmeillä\npelloilla \"kupeitaan myöden\". Ne harvat jotka kylvivät heti lumen\nlähdettyä saivat kuitenkin vähän paremman sadon, mutta suurin osa\nodotti parempaa säätä ja saivat täydellisen katovuoden.\n\n\n\n\nKansan merkkiä kalojen kutuajoista.\n\n\nMuikku kutee elel' miesten päivää. \"Luukkaast' verkot vetien\", sanotaan.\n\nSiika: \"Simosta siika siipiins' lähtie.\" Kutee muuten \"lailas' veles'\".\nJuhannuksena menee syvimpiin vesiin ja sieltä Simosta lähtee liikkeelle.\n\nKuorre: kutee \"kun sammakko korraa\". Kuorreesta sanotaan muuten, että\n\"kuorre ja pukki haisee yhlelle samalle\". Kuorreen kutua oli ennen\nmuinoin ollut m.m. Saksalan sillan tykönä. Nousee jokiin kutemaan.\n\nSärki kutee kun leppä on hiiren korvalla.\n\nAhven kutee \"siin' haukien kans' yhles'\".\n\nSalakka kutee kolmasti, Kesäkuun alkupuolella — kun suopursu kukkii,\n8 viikkoa sen jälkeen kun ruis hedelmöi, siis Juhannuksena, sekä\nHeinäkuun keskipaikkeilla.\n\nLahna kutee myös kolmasti ja jotenkin samaan aikaan kuin salakka.\nPadasjoella ovat niiden nimitykset tähkälahna (ruis tähkään),\nhedelmälahna (ruis heelmöi) ja valkenemis-Iahna (ruis valkenee\nHeinäkuulla).\n\nSäynävä nousee Eerikin päivän tienoolla jokiin. Saatiin ennen muinoin\nLililän joesta Karolan likellä \"kauhiast\".\n\nMade kutee Helmikuulla, mutta \"Heikin päivästä rysät veteen\".\n\nKiiski: \"Joka kalan kans' kiiski kutee\". (Aina mätiä, väittävät!)\n\nAnkerias nousee hernemaihin, sillä se syö hernekasvien kukkia. Tosi\nkaskuna kerrotaan, että ankerias Virmailassa kerran meni saavin alle ja\nteki poikaset!\n\nHauki kutee \"kahlen puolen vapunpäivää\". \"Kirshauit\" ovat pieniä\neivätkä kude vaan nousevat muuten rannoille \"lämmittelemään\".\n\n\n\n\nOnkiminen.\n\n\nOnkiminen onnistuu parhaiten läns'päivä- (lounainen), murkina-\n(kaakkoinen) ja etelätuulella. Hyvän tupakan sylki on eduksi, samoin\njos pahlaimella lyö veteen. Kala silloin \"meinaa että siell' toisia\nsyömäs', menen sinne kans'\"! \"On kun kuhtu kaloille\". \"Uimamiehen\nkantapään takana on myös jäävelist' kaloja\". Madoista ovat \"savimadot\"\nparhaimmat, s.o. sellaiset onkimadot, jotka ovat löydetyt savimaasta.\n\nKun kysyin ukko Esaiakselta oliko taikoja kalastukseen nähden, vastasi\nhän heti: \"ei taikoja, kun on vesieläin niin puhlas\".\n\n\n\n\nKansan huomioita \"terrin\" ja \"mehtäksen\" soinnista.\n\n\nTeeri soi jäällä enimmiten silloin, kun ei sille pääse suksilla, reellä\neikä millään. Kerttusalon huvilan edustalla olevan Tuomassaaren ja\nMustan kärjen välillä oli ollut hyvä teerin sointipaikka. Taistelu\noli mitä ankarin. \"Ai jäävel' kuin jäi höyheniä, siin' ol' höyheniä\net' olis' saanu' karvatyynyn. Erotaan pois ja niin taas juopuu toisen\nnuppuun kiinni\". Yhdeksän viikkoa on talveen ja yhdeksän viikkoa kesään\nteerin kuherruksesta (kuhertavat keväällä ja talvella).\n\n\"Niinkauan mehtäs (metso) soi, kun haavan lehti rapiseen rupie\".\nSointipaikaksi valitsee se satoja vuosia saman seudun. Kallioinen,\n\"itäpuoleen kaatava, kuivashonkaa\" kasvava maa on sille mieluisinta.\nHyviä sointipaikkoja Padasjoella oli Lahtarsaaren vuorella sekä\nmolempien Inkiläin rajalla Levolahden puolella.\n\nSoinnin kuvaa kansanmetsästäjä seuraavasti.\n\nEnsin se yhden aikaan aamulla naputtaa ja sitten kuuluu \"kehnäämistä\nikäänkuin pyssynpiippua veittel' hierois\" eli \"suhistamista\". Kun\nlakkaa, nousee se männynlatvaan ja \"röhkii kun sika\" tahi \"kolittaa\nkieltään\" että kuuluu \"1/2 km matkan päähän\".\n\nSoidessa on mehtäksellä pää pystyssä ja pyrstö \"levittäin pystyssä\".\nSe lyö siipiään mahan alle niin kovaa yhteen, että kopsahdus\nkuuluu. Lenteleepä niin \"vihasesti\" ristiin, rastiin, että siivet\n\"romahtelevat\" niin kovasti, että luulis' puita taitettavan tahi\nhonganoksia poikki väännettävän. Naarakset ovat maassa, jossa\n\"polkeminen\" tapahtuu.\n\nSointi alkaa \"kun hank' kantaan rupie\" ja jatkuu läpi Huhtikuun.\n\nSamalla sointipaikalla oli tavallisesti 6 à 7 nuorta koirasta.\n\nAhkeraan kävivät vanhat hämäläismetsästäjät metson soinnissa ennen\nmetsästyslain ilmestymistä.\n\nUsein metsämies \"tek' tulet\" jo illalla sointipaikan lähettyvillä\nollakseen valmis ensimmäisten naputusten kuultuaan punanahkasen lailla\nsointien väliajoilla hiipimään yhä lähemmäksi ampumamatkan päähän.\n\n\n\n\nMetsäriista ja pyydystystapoja.\n\n\nTavallisin pyydystysvehe oli loukku, joka sijoitettiin \"polkujen päälle\npoikelleen\". Sitäpaitsi käytettiin myöskin vipuansaa eli vipua, joksi\nsitä lyhyesti kutsuttiin. Yleiset olivat edelleen permit, jotka olivat\njoko jouhiset — hevosen jouhista — tahi langasta — nöylettä, joka\n\"mustattiin niin että se ol' pimiä\".\n\nNykyään niin yleiseksi tullut teerien ampuminen kuvilla oli\nKeski-Hämeessä — ainakin Padasjoella ja Kuhmoisissa — vielä aivan\ntuntematon 1870-luvulla, kun me veljekset tuota metsästystapaa niihin\naikoihin ensimmäisen kerran rupesimme Alhon tienoilla käyttämään.\n\nSiinä teeriparvessa, joka niihin aikoihin talviseen aikaan eleli Alhon\nkartanon hakamaissa, oli tavallisesti 75-100 lintua. Selvä on, että\nsato näin ollen oli sangen runsas.\n\nNiinkuin kuvilla ampuminen oli ajokoiralla ja pystykorvalla\nmetsästäminenkin vielä tuntematonta ja jäi siksi niin, että vasta\nviimeisinä vuosikymmeninä noita metsästystapoja kansanmetsästäjät ovat\nruvenneet yleisemmin käyttämään.\n\nOlivathan tosin J.J. Maexmontaanin tunnetut julkaisut \"Om Stöfvaren\"\nja \"Andjagt med bulvan\" (\"Ajokoirasta\" ja \"Teerin metsästys kuvilla\")\nilmestyneet jo vuosina 1850 ja 1852, mutta ruotsinkieliset kuin olivat,\njäivät ne suomenkieliselle väestölle tuntemattomiksi.\n\nSusia pyydettiin kuopista, joiden päälle oli sijoitettu elävä ankka\nsyötiksi. Parhaimpia pyydystäjiä oli Padasjoella Nyystelän seppä\nHammarlund, joka susikuopillaan Niemistön maalla kokosi itselleen\npienen varallisuuden.\n\nViimeinen susi pyydettiin Padasjoella v. 1881. Vuosia 1881-1885 on\nsyystä sanottu susivuosiksi, sillä niitä liikkui tavallista enemmän ja\ntappoivat monta lasta Turun puolella. V. 1881 liikkui Padasjoellakin\nniin paljon susia, että nimismies pyysi 300 mk valtiolta petoeläinten\nhävittämistä varten. Edellämainitun suden sai Laitian Kustaa Padasjoen\nja Asikkalan rajalla.\n\nKustaa ampui suden haaskalta Äinöön Inkilän niityllä. Koska syötti oli\nAsikkalan puolella ja Kustaa itse Padasjoen puolella rajaa, syntyi\nriita mikä kunta oli velvollinen tapporahaa suorittamaan. Riita päättyi\nniin, että Asikkalan kunta, jonka puolella susi kaatui, sai maksaa\ntapporahat, 100 markkaa. Sudet eivät muuten viime vuosisadalla juuri\nenää poikineet Padasjoella, mutta usein kyllä kuljeskelivat pitäjän\nläpi.\n\nMeillä Alholla vei susi hyvän ajokoiran iltahämärässä kyökin\nporstuasta. Vaikka lyhdyillä heti seurattiin sutta, joka kantoi\nhuutavaa Kainoa suussaan, ei sitä voitu enää saavuttaa.\n\nViimeinen karhu ammuttiin Padasjoella vuonna 1863. Sen ampui Syyskuussa\nMäyrän torpan poika ja muuan metsävahti Kailanmaan Hautalan kauramaassa\nvahdattuaan sitä monta yötä.\n\nKun pojat yskäsivät, nousi karhu pystyyn, jolloin vahti sitä \"ampus\".\nKarhu haavoittui ja läksi pakoon. Pari kolme päivää ajoivat pojat sitä\ntakaa, kunnes tapasivat sen niityn laidassa ja saivat sen hengiltä.\nKarhu oli ollut erittäin lihava niin että siinä oli rasvaa monta\nleiviskää.\n\nKarhua olivat sitä ennen Evon Metsäopiston ensimmäiset oppilaat\nmetsänhoitaja Hugo Hamilkar Hackstedtin johdolla saartaneet, mutta\neivät saaneet, kun muuan juopunut räätäli tuli mukaan ajoon ja peloitti\nkarhun.\n\nTämän yhteydessä mainittakoon että Pälkäneellä ampui viimeisen kontion\nKärsä-Eero niminen mies vuonna 1842 puuhun tehdystä lavasta, jonka\nvieressä oli haaska. Eero oli sittemmin riihimiehenä Ruokolassa.\n\nTammelassa tapettiin viimeinen karhu v. 1884. Sen ampui Tammelassa,\nTammelan ja Lopen rajamailla, kevätpuolella v. 1884 talollinen Ulvi.\nKarhu oli kaatanut lehmän ja sen viereen oli Ulvi rakentanut puuhun\nlavan, josta sai karhun ammutuksi.\n\nKarstulassa saavuttivat ja tappoivat suksilla takaa-ajaen Frigårdin\ntalonrengit viimeisen mesikämmenen pitäjän pohjoisosissa, vuonna 1892.\n\nPiipolan ja Iisalmen pitäjien rajamailla Paltamon puoleisessa osassa\noli karhuja vielä ainakin 1888.\n\nEtelä-Hämeessä sai viimeinen kontio surmansa Syyskuussa vuonna 1886\nSalon ja Salmen kartanoiden takamailla Lopen pitäjässä. Vähää ennen\nolivat muutamat Hämeenläänin Metsästysseuran jäsenet edellämainituilla\ntakamailla saartaneet nuo viimeiset karhut — kolme kappaletta — mutta\nkarhut onnistuivat pääsemään kierroksesta pois. Karhun sai haaskalta\nmuuan itsellismies, joka oli sille virittänyt kaksi pyssyä.\n\nMies vei sittemmin karhun Hämeenlinnan torille yleisön nähtäväksi.\n\nEpäilemättä oli edellämainittu Tammelassa v. 1884 tapettu karhu yksi\nnoista kolmesta.\n\nMihin kolmas joutui ei tunneta, mutta kauan ja vieläkin liikkuu kansan\nkeskuudessa luulo, että se muka vielä elää jossain Lopen, Rengon tahi\nTammelan takamailla.\n\nViimeisen ilveksen sai Padasjoella talon vanha isäntä Esaias Inkilä.\nSe oli \"kiskonut ihtens'\" permiin ja sitten paennut riihen alle.\nSieltä löysivät sen kuitenkin vasta kesällä kun riihten portailla\nkoneiden puutteessa hakkasivat silpuksia. Silloin se kuitenkin oli jo\npilaantunut ja \"toinen lape karvaton\".\n\nMitä hirven leviämiseen tulee, voin mainita että 1870-luvun\nloppupuolella nähtiin Alhon harjulla hirvi, joka lie ollut ensimmäinen\npaikkakunnalla.\n\nHirven ilmestyminen herätti suurta huomiota ja ihmettelyä ja siitä\npuhuttiin ympäri pitäjää.\n\n\n\n\nEnsimmäinen höyryalus Päijänteellä.\n\n\nEnsimmäinen laiva Päijänteellä oli Suomi-niminen siipilaiva.\n\nRunko rakennettiin Eineen niemellä Asikkalassa ja pannu — mer'laivan\npannu — tuotiin Turusta. Työmiehet olivat kaikki porilaisia.\n\nPannun kulettaminen v. 1855 Turusta maantietä pitkin tuotti paljon\nhankaluuksia. Sen alla oli 10-tuumaisista parruista tehdyt jalakset.\nValtion määräyksestä kutsuttiin kuulutuksilla kirkoissa mies talosta\nvuoroonsa sitä vetämään. Yksi mies istui pannun päällä komentamassa ja\n100 miestä vetämässä ja niin sitä \"transporttia\" jatkettiin Putulan\nkautta aina Asikkalaan saakka.\n\nSuomi kulki Anianpellon ja Jyväskylän väliä — Vääksyn kanavaa ei\ntietysti silloin vielä ollut olemassa. Ensimäiset sillat rakennettiin\nSaksalaan, Suopeltoon, Kärkisiin ja Jyväskylään.\n\nEnnenkuin Suomi alkoi kulkuvuoronsa, oli Päijänteellä suuria\n\"seililaivoja\" samaan tapaan kuin Saimaan vesistöillä vielä meidän\naikoinamme. Kun Suomi sittemmin joutui hylyksi, myytiin se halvasta ja\ntehtiin roomuksi.\n\nLaivan ensimmäisenä päällikkönä oli Topelius-niminen merikapteeni.\n\nEnsimmäinen kapteeni oli ollut perin mahtava — \"kopia\" — mies, joka\ntalviseen aikaan aina ajoi kahdella hevosella. Kerrotaan että, kun hän\nkerran Saksalan kartanosta lähtiessään oli saanut eteensä vaan yhden\nhevosen, oli hän kovasti kironnut ja pauhannut matkalla! Laiva lie\nkulkenut Kellosalmen vanhan salmen kautta s.o. Vähäsalon ja Virmailan\nsaarten välitse.\n\nTuon salmen nimestä kerrotaan, että muka \"ryssä\" olisi ottanut Sysmän\nkirkosta suurimman kirkonkellon valaakseen siitä tykkejä ja toi sen\nTehinselän yli Padasjoen puolelle. Kun ei tiennyt että salmi on\ntalviseenkin aikaan sula, ajoi avoveteen ja sinne jäi kirkonkello.\n\nKaksi kelloa jäi jälelle Sysmän kirkkoon.\n\nMyöskin Padasjoen kirkosta kerrotaan, että siellä ennen olisi ollut\nkolme kelloa, mutta venäläiset sodan aikana olisivat vieneet kolmannen\nmukanansa.\n\nSittemmin piti \"Keisarin pojan\" (Alexanteri II:n veli Nikolai)\nrakennuttaa uutta rautaista sotalaivaa proomuineen.\n\nRoomun runko rakennettiinkin Saksalassa, mutta niin pitkälle ei koskaan\npäästy, että se olisi pantu vesille, vaan hajoitettiin sittemmin ja\nmyytiin.\n\nKun sen rautalevyt olivat toisiinsa kuparinauloilla liitetyt, sanotaan\nsaaduksi \"veikiest'\" kuparia sitä hajottaessa.\n\nRakennuspaikalla oli aina ollut venäläinen sotamies vahtina.\n\nMuun muassa oli roomua varten tuotu kaksi tykkiä, jotka sittemmin\nmyytiin nekin ja jotka nykyään muinaismuistona säilytetään Saksalan\nkartanon puistossa.\n\n\n\n\nKeski-Hämeen asukkailla kalavesiä Viitasaarella.\n\n\nSuomen Historiallisen seuran julkaisemassa \"Ulrik Rudenschöldin\nKertomus Taloudellisista y.m. oloista Suomessa 1738—1741\" mainitaan\nHattulan pitäjästä m.m. suomennettuna seuraavaa: \"Järvet ovat laajat,\nmutta kalastus ei ole ison-vihan ajoilta saakka erittäin onnistunut,\nsyystä että venäläiset ovat sitä ylen liiaksi harjoittaneet. Entisinä\naikoina on tällä, niinkuin monella muulla pitäjällä Hämeenlinnan\nlähettyvillä, ollut kalastuspaikkoja ja takamaita Rautalammen pitäjässä\nPäijänteen yläpuolella ennenkuin tuo paikkakunta tuli asutetuksi ja\nverolle pannuksi.\" Sekä toisessa paikassa: \"Jämsän pohjoispuolella\non Päijänteen päässä Laukaan pitäjä ja sen yläpuolella Saarijärvi\n(Sarjärfwi), Viitasaari (Vitasari) ja Rautalampi (Rautalambi), jotka\nneljä pitäjää maakirjassa yleisesti kutsutaan Rautalammeksi, koska tämä\npitäjä, jolla nyt on tuo nimi, ensiksi näistä on tullut asutetuksi\nja siihen on kuulunut koko yllämainittu seutu. On edellä mainittu,\nettä tuo paikkakunta ennen on ollut Hämeenlinnan ympäri sijaitsevien\npitäjien kalastuspaikka, jonka vuoksi vasta-mainittujen pitäjien\nasukkaat kutsuvat rautalammilaisia, muttei itseänsä, hämäläisiksi\".\n\nOhimennen mainittakoon, että Rudenschöld kuului erääseen lähetystöön,\njonka Ruotsin hallitus 1700-luvun alkupuolella oli asettanut Suomen\ntaloudellisten olojen parantamiseksi ison vihan jälkeen. Lähetystön\njäsenenä teki R. puolentoista vuoden kuluessa matkustuksia Suomessa.\n\nKoska oli hyvin luultavaa että asianomaisilla paikkakunnilla edes\njonkunlaisia muistoja noilta ajoilta vielä olisi jälellä, olen tutkinut\nasiaa Padasjoella ja saanut tietää, että seuraava asiata koskeva taru\nvielä on säilynyt kansan keskuudessa.\n\nPadasjokelaisilla on ennen ollut kalavesiä Viitasaarella. Pitäjä on\nsaanut juuri Viitasaarelta ensimmäiset asujaimensa, jotka jättivät\nkalavetensä ikäänkuin perintönä heille. Ensimmäisinä tuli kaksi miestä,\njotka veneellä tullen soutivat Saksalan jokea ylös ja asettuivat\nasumaan Lammen järven rannalla sijaitsevaan Osoitan kylään, joka siis\ntarun mukaan on pitäjän vanhin asutus-paikka, johon ensimmäinen mökki\njärven rannalle sydänmaahan kohosi.\n\nMiehistä palasi toinen takaisin Viitasaarelle luvaten jälelle jääneen\nvaimoa sieltä neuvoa miehensä luo Padasjoelle. Mies neuvookin vaimoa\nseuraavasti: kyllä sinä sinne \"osaat\" — josta kylä sai nimen \"Osoila\" —\njos menet sellaista jokea ylös, jossa vesi \"kiehuu kuin pata\" — siitä\nnimi Patasjoki, joksi paikkakuntalaiset yleisesti kutsuvat pitäjäänsä\nvielä tänä päivänä.\n\nEdellämainittu \"pata\" on muuan kirkkosillan alapuolella joessa oleva\npadan tapainen syvennys, jossa kansan luulon mukaan käy raju pyörre ja\njossa moni vuosien kuluessa on uponnut.\n\nInkilän isäntä, joka nyt on seitsemännelläkymmenellä kertoi minulle,\nettä hänen isävainajansa usein puhui, että siellä — Viitasaarella — oli\n\"perintövesiä\" sekä että Lammen järvessä noin 100 vuotta sitten oli\nollut \"ihlan mahloton\" kalavesi.\n\nKalat olivat niin isoja, että hyvin olisivat pysyneet merssin tahi\nheinäsäkin tapaisessa nuotan perässä ja mateita meni päreistä tehtyihin\nmertoihin \"niin paljon kuin nosti ylös\"!\n\n\n\n\nMuistoja 1808-1809 vuoden sodan ajoilta.\n\n\nKun 1808—1809 vuoden sota puhkesi, valtasi suuri pelko kansan, jonka\nkeskuudessa ison vihan kauhut vielä olivat muistissa säilyneet.\n\nSuurissa kylissä ja valtateiden varsilla asuvat pakenivat takamaille.\nSiten pakenivat Maakesken kyläläiset Evon opistoon päin Hakovuorelle.\n\nHakovuori on tänä päivänä erittäin mieltäkiinnittävä \"maapaikka\"\nerämaassa kolmen pitäjän Padasjoen, Asikkalan ja Lammin (Evon\nkruununpuiston) yhtymäkohdassa Kovero- ja Haarajärvien välissä. Korkea\nrajapyykki on tuolle merkkipaikalle pystytetty.\n\nSinne mentiin piiloon miehissä ja naisissa kapalolapsista alkaen niin\nettä esim. Kangas-Paavon taloon jäi vaan \"vanha ämmä\", joka lehmiä\nruokki. Vuorelle vietiin mukana runsaasti muonavaroja kuten leipää,\nvoita ja \"isoa kalaa\".\n\nYöksi laitettiin suuret tulet, joiden ympärillä autioksi jääneen kylän\nasukkaat yönsä viettivät.\n\nKirkonkylän asukkaat pakenivat taas sotien aikoina Seitniemelle päin.\n\nKun ajotietä, joka kirkolta vie Kerttusalon huvila-alueen ohitse\nKellosalmelle, ei vielä ollut olemassa, johti pitkin harjua vaan kapea\npolku, jonka vieläkin monessa paikassa voi eroittaa, Seitniemen maille,\njotka ennen aikaan olivat synkkiä salomaita ja näin ollen tarjosivat\nsopivia piilopaikkoja pakeneville.\n\nMuistona sota-ajoilta kertovat vanhat, että kirkon pohjoispuolella\nSuntion lähellä oli hyvin suuri huone, joka oli täynnä \"Ruohtin\naikuisia\" sotakaluja kuten kiväärejä, rattaita, vaunuja y.m.,\n\"jotta olis' kalut, jos sisällisiä rettelöit' tul'\" ja jotka kaikki\nhävitettiin \"kun ryssä maan voitti\".\n\nSotavarustuksia, joiden sanottiin olevan siltä ajalta \"kun Ruohtin\nkuningas sai maan allens'\", hoiti ruunun nimismies, komisarius eli muut\n\"ruunun miehet\".\n\nTäytenä totena kerrotaan, että Kangas-Paavon muori, Inkilän isännän\näidin muori, oli vetänyt muuatta venäläistä upseeria kelkalla\njäätä pitkin Jyväskylään saakka, siis noin 8 peninkulmaa — muuten\nolisi tappanut. Muuta evästä ei muorilla, joka oli tunnettu\nmiehekkäisyydestään, ollut eikä ehtinyt ottaa mukaansa kuin vähän\n\"talkkunapöpöröä\" esiliinassaan.\n\nOlen myöskin kuullut, että muuan \"sodan aikainen\" korpraali oli asunut\nKasniemen metsäkulmilla Pastilan talon Hautala nimisessä torpassa,\nmutta en vielä ole saanut selkoa, kuka lienee ollut.\n\n\n\n\nAlexanteri II:n matkasta Suomessa vuonna 1856.\n\n\nVuonna 1856 maaliskuussa teki Alexanteri II kuten tunnettu ensimmäisen\nmatkansa Suomeen — matkan, jolla hän ensimmäisen kerran toi ilmi\nrakkautensa ja huolenpitonsa maatamme kohtaan ehdottaen Senaatille\njoukon toimenpiteitä Suomen yleisen tilan parantamiseksi.\n\nPaluumatka vei hänet muun muassa Kärkölästä Lahden kautta Nastolaan,\nVillähtiin.\n\nKun keisarin seurue oli hyvin suuri, kuulutettiin kirkoissa m.m.\nLahteen kaikkiaan 112 hevosta — suuremmista taloista 2, pienemmistä\nyksi. Hevosia tuli Padasjoelta saakka — 6 penikulman matkan päästä. Kun\nseurueen mukana kuletettiin suuret \"pajat ja keittiö\" tarvittiin niiden\neteen monta, viimeksimainitun eteen 9:kin hevosta, joista aina kolme\nhevosta oli rinnan. Kyökin alle oli tehty jalakset leveistä parruista.\nKeisarin oman kuomireen edessä oli vaan kaksi hevosta.\n\nTalvi oli erinomaisen kylmä ja lunta suunnattomasti.\n\nMonta päivää saivat miehet odottaa. Yöllä poltettiin suuret\ntervatynnyrit, joihin aina lisättiin halkoja, rakkaan keisarin\nkunniaksi ja kun ei tiedetty milloin saapuisivat, poltettiin niitä\npitkin yötä.\n\nOlihan niistä sekin etu, että tuo suuri miesjoukko näki hääriessään\naskareissaan.\n\nTallien puutteessa olivat hevoset nimittäin ulkona ja esimerkkinä siitä\nkuinka paljon lunta sinä talvena oli, mainittakoon, että hevosille oli\ntehty pilttoot lumeen.\n\nHevoset muutettiin pitäjittäin ja kuormia kulki pitkin päivää.\n\nVallesmannit ja kruununmiehet saivat itse valjastaa ja harjoittaa\nparihevosia.\n\nMuuan Kuohar-Kalle niminen mies, joka oli erinomaisen pulska\nvartaloltaan, piti harjoitettaman ajamaan keisarin rekeä, mutta\n\"Kallepaha\" pelkäsi jo harjoituksessa niin pahoin, että silmistä\nja \"nenän päästä rupes' tippuun\", niin että Kalle otettiin pois\nkuskipenkiltä.\n\nVaikka näin kovin oli keisarin tuloa \"vahlattu\", tuli hän sittenkin\nniin \"salaa\", ettei kukaan tiennyt.\n\nLahden kylässä ei keisari ollenkaan astunut kuomireestään, vaan istui\nsiinä hevosia vaihdettaessa.\n\nSiinä ollessaan eivät miehet \"kehlanneet\" katsoa keisaria läheltä,\nmutta Pyhäniemen neitsyet, jotka kuomin akkunoista kurkistelivat\nsisään, näkivät keisarin makaavan kuomin kulmassa \"selkä nojalla\".\n\nYöllä sitä sitten lähdettiin Nastolaan päin ja Kukonkoivussa keisari\noli ulkona.\n\nPuolet hevosista, kunkin selässä ratsastaja, juoksi vieressä siltä\nvaralta, että joku hevosista väsyisi.\n\nEsaias Inkilä, joka silloin oli \"neljäntoista päällä\" ratsasti yön\nAlexanteri II kuomin vieressä.\n\nKova pakkanen vallitsi ja sinä yönä satoi 4 tuumaa lunta.\n\nMuutamissa reissä oli omat kuskit \"ransporttimiehen\" rinnalla.\n\nKeisari antoi \"juomarahaa\" miehille yhteisesti 3 ruplaa. Kyytipalkan\nmaksoi ruununvouti vasta jälestäpäin Padasjoella 33 kop. hevosta kohti.\n\n\n\n\nPadasjoki kauppapaikkana.\n\n\nEric Tuneld'in vuonna 1794 Tukholmassa painetussa Ruotsinmaan\nmaantieteessä \"Geographie öfver Konungariket Sverige Samt Därunder\nhörande Länder\" sanotaan III:nessa osassa m.m. Padasjoesta: \"vid\ndenna Sockens Kyrkoby har plats til en ny Köpings inrättande blifvit\nföreslagen och utsedd\" (tämän pitäjän kirkonkylän lähellä on ehdotettu\nja hyväksytty paikka uutta kauppalaa varten.)\n\nEttä tuota paikkaa ajateltiin muuttaa kauppalaksi riippunee siitä,\nettä Padasjoki todellakin oli tunnettu kauppapaikka, siellä oli iso\nkansankielellä n.k. kauppalaani. \"Kauppalaani\" sijaitsi Saksalan\nmaalla Rusilan puustellin ja Hietarannan välisellä alueella — Toukolan\nkankaalla, joka nykyään on peltona.\n\nMolemmin puolin Hietarannan tietä oli pitkät rivit laudoista tehtyjä\nkauppahalleja n.k. kokkopuoteja.\n\n\"Toukolan markkinoille\" oli tullut väkeä kaikkialta Suomesta.\nKauppatavarana mainitaan varsinkin hevosia, joita myytiin ja\nvaihdettiin, hevoskaluja, kankaita, rihkamatavaraa, \"renikoita\" y.m.\n\n\"Jyväskylän takaa\" tuotiin runsaasti kaloja, siikaa ja lohta, mutta\nsilakka oli tuntematon.\n\nToukolan markkinat lakkautettiin 1810 tienoolla. Syy siihen lienee\nollut se huono elämä, jota niillä vietettiin — ryypeltiin ja tapeltiin.\n\nVieläkin on muuan sananparsi, jossa lausutaan, jos toista uhataan\nselkäsaunalla: \"vartos' kun Toukolan markkinoille tulet\"!\n\nPaljon kertomuksia on vielä siitä, kuinka \"perkuliest'\" siellä\ntapeltiin tahi tehtiin muuta ilkityötä, seipäillä rikottiin Rusilan\nkaikki akkunat y.m.s. Siinä Muona-Juonakset ja muut saivat selkäänsä.\n\nNykyään on Padasjoella eläinmarkkinat Arrakoskella muutamia päiviä\nennen Hämeenlinnan syysmarkkinoita.\n\nLaanin lähellä oleva Saksalan kartano lienee saanut nimensä \"saksasta\"\ns.o. kauppias.\n\n\n\n\nEntisiä kalkkiruukkia Keski-Hämeessä.\n\n\nKun kesällä 1910 erään komitean jäsenenä, jonka tehtävänä oli\nKeski-Hämeen rautatien silmämääräinen tutkimus, saavuin Luopioisten\nKantolaan, kuulin puhuttavan eräästä vanhasta kalkkilouhimosta, joka\nsijaitsee Kukkiajärven eteläpäässä Haikanniemellä.\n\nKoska arvelimme tuon vanhan kalkinpolttopaikan tarjoovan yhtä ja\ntoista mieltäkiinnittävää, teimme sinne pitkin kaunista Kukkiajärveä\nveneretken.\n\nKalkinottopaikalla kasvaa nyt suurta lehmus- y.m. metsää, joka, niinkuin\nmuukin kasvullisuus siellä, on erinomaisen rehevää.\n\nSuuret murapatterit osoittavat, että siellä on paljon kalkkia poltettu.\n\nTalolliset ovat käyttäneet muraa soihin, maantiepohjaksi y.m.\n\nOtimme kalkkikivinäytteitä lähellä olevan vielä hakkaamattoman kallion\npinnalta. Ne eivät kuitenkaan liene olleet parasta laatua, koska\nsyvistä kaivon tapaisista kuopista päättäen, paras kalkkikivi on maan\nalla. Että niin on laita, todistaa m.m. se seikka, että Rudenschöld\nedellä mainitussa kirjassaan mainitsee, että Hämeessä on vaan kaksi\nkalkkiruukkia Ridasjärven kylän lähellä Janakkalassa ja Luopioisten\nkappelissa Hauhon pitäjää \"Kohijockin\" kylän lähettyvillä.\n\nJälkimmäisestä sanoo R. että \"kalkki siellä on harmahtavaa, mutta\nkuitenkin parempaa kuin Janakkalan pitäjässä ja on tuo kalkkikivi, joka\nsuurimmaksi osaksi on maan alla, vihertävää marmoria\".\n\nRidasjärvestä sanoo R. että siellä on \"hyvin iso kalkkivuori\nharmaakivi lajia, johon vähän viheriätä on sekoitettu\", sekä että\nkalkki on \"lujaa\", muttei aivan valkosta, kuin myöskin \"että vuoresta\njo ympärimitaten on murrettu 100 syltä, mutta että se näkyy olevan\nloppumaton ja paranevan kuta syvemmälle tullaan\".\n\nRidasjärven kalkkivuori — isonlainen kallio — sijaitsee muuten nykyänsä\nMajamäen kanssa yhdistetyn Katilan talon maalla.\n\nSykärin isännän tiedonantojen mukaan poltettiin siellä kalkkia\nsuuremmissa määrissä vielä noin 40 à 50 vuotta sitten, vieläpä nytkin\npolttavat Ridasjärven asukkaat tulilla pieniä kalkkimääriä.\n\nTäällä liikkui muuten kansan kesken se huhu, että Ridasjärven\nkalkkiruukista olisi otettu kalkki Hämeenlinnan linnaa ja Hollolan\nkirkkoa rakennettaessa. Muun muassa on louhimossa kaksi syvää\nkalkinottokuoppaa, joista toisella on vanhastaan nimi \"Hämeenlinnan\" ja\ntoisella \"Hollolanhauta\".\n\nPaikalla, josta merkeistä päättäen aikanaan on paljon kalkkia poltettu,\nkasvaa pientä metsää, sekin todistus siitä että siellä on valmistettu\nkalkkia paljon myöhemmin kuin Luopioisissa.\n\nKuinka kauan kalkkia on poltettu Haikanniemellä ei tunneta, mutta\nkansan keskuudessa on säilynyt huhuna, että sieltäkin olisi tuotu\nKruunuporin linnaa varten tarvittava kalkki.\n\nMilloinka kalkinpoltto Luopioisissa lakkasi ei myöskään tunneta, mutta\nvarma on, että se vielä Rudenschöldin aikana 1731—1741 oli käytännössä.\nTätä todistaa se seikka, että hän mainitsee kalkin hinnaksi 30 äyriä\ntynnyri Kuohijoella ja Ridasjärvellä 3 äyriä kappa paikalla ostettuna,\nmutta 4 äyriä kun omistaja itse kuletti kalkin pois.\n\nKukkiajärven rannalla voi Haikanniemellä vielä eroittaa entisen\nvenevalkaman, josta tie on viennyt kalkinpolttopaikalle.\n\n\nKenanlyönti.\n\n\nAikoina, jolloin kaikellaiset urheiluleikit ovat niin sanoakseni otetut\npäiväjärjestykseen, on syytä kiinnittää huomionsa myöskin kotimaisiin\nurheiluleikkeihin.\n\nKun pikkuhuligaanit kaupungeissa keväällä alkavat typerää nappipeliä,\njossa pelataan napeista eli rahasta, silloin alkavat pikkumiehet\nkaikkialla Hämeen salomailla harjoittaa hauskaa piippua eli\nkenanlyöntiä, joka on todellinen kansanomainen urheiluleikki ja jossa —\nniinkuin olla pitääkin — kunnia on voittajan ainoa palkinto.\n\nKenanlyöntiin ottaa osaa kuinka monta Anttia, Jussia tai Mattia\nhyvänsä, mutta niistä kuitenkin vaan yksi on \"piirissä\" ja yksi\nvarsinaisena \"vastaajana\".\n\nLyömäaseena tässä hämäläisessä lawn-tennispelissä on 50 à 60 cm\npituinen puinen \"kenakeppi\" eli \"kenatavi\" ja lyötävä likim. 15 cm\npituinen peukalonpaksuinen pyöreä puinen \"kena\" eli \"pinna\".\n\nPiiri merkitään maahan pistetyllä \"piiripuulla\" kuten krokettipelissä.\n\nUrheilupelin eri asteilla saavuttavat pelaaja, vastaaja tahi\nvastapelaajat jonkun määrän \"keppimittoja\", \"mokkia\", \"kinkkuja\",\n\"pystypäitä\" tahi \"linkkuja\".\n\nKun urheilukentäksi on valittu sopiva tasanen paikka, riihipiha tahi\nmuu pihamaa, aho, maantie y.m.s., missä akkunoita ei ole lähellä, alkaa\npeli.\n\nJärjestys määrätään \"teikkauksella\" siten, että määrämatkan päästä\nosanottajat heittävät kenakeppinsä \"piiriä\" kohti, jolloin lähin\nmies tulee \"piirimieheksi\" ja n:o 2 vastaajaksi. Etäisyys lasketaan\npiiripuusta \"tavin\" piiriä lähinnä olevaan päähän.\n\nPiirimies asettuu nyt piiripuun viereen, tarttuu kenakeppinsä\npäähän kämmenellään niin, että vaan vähän kepin päätä pistää esille\nnyrkin päältä, sijoittaa kenan poikittain nyrkille kenakepin pään\nsisäpuolelle, heittää sen nyrkillään ilmaan ja lyö sitä voimakkaasti\nkenakepillään alhaaltapäin menemään niin kauaksi kuin suinkin. Muut\nosanottajat, jotka seisovat hajallaan, koettavat kukin vastata joko\nsiten että lyövät kenaa, sen ilmassa ollessa takaisin piiriä kohti,\ntahi niin että, jos kena on liian korkealla, heittämällä keppinsä\nkoettavat ilmassa sitä tavoittaa. Joka osuu, saa lukea hyväkseen 10\n\"keppimittaa\".\n\nKenan maahan pudottua on \"vastaajan\" (n:o 2) tehtävänä siitä paikasta,\njohon kena putoaa, kädellään heittää se, jos mahdollista, likemmäksi\nkuin keppimitan päähän piiripuuta. Jos tehtävä onnistuu, siirtyy\nvastaaja piirimieheksi, seuraava mies (n:o 3) vastaajaksi ja piirimies\nasettuu muiden \"vastustajien\" joukkoon. Vastaajan kenaa heittäessä\ntulee piirimiehen koettaa polttaa s.o. lyödä kenaa takaisin, ellei kena\nmakaa niin likellä, että vastaaja ulottuu kädellään piiriin. Jollei\nkena joudu piiriin, s.o. likemmäksi kuin keppimitta piiripuusta, mittaa\nja laskee piirimies hyväkseen keppimitat piiripuusta kenan lähimpään\npäähän, jolloin kuitenkin ainoastaan kokonaiset keppimitat — ei osat\n— otetaan lukuun. Keppimittojen korkeimmasta määrästä suostutaan\netukäteen — tavallisesti vaaditaan vähintäin 100 keppimittaa.\n\nSitä myöden kuin osanottajat saavuttavat suostutun korkeimman\nmäärän keppimittoja — siis vähintäin 100 — rupeavat he kilpailemaan\n\"mokeista\". Eroitus eri asteiden välillä riippuu siitä mitenkä kena\nlyödään.\n\nMokista kilpailija lyö piirimiehenä kenan siten, että sauva pidetään\nvaakasuorassa asennossa eteenpäin ojennettuna ja kena sijoitetaan\npoikittain sen pään ylitse, josta se sitten keikahutetaan ilmaan\nja lennätetään sivulta lyömällä. Kenan tulee yhdeltä puolelta\nolla keskeltä hiukan tasaiseksi kaverrettu, samoinkuin tavin pään\nja tyvipuolenkin yhdeltä puolelta tasoitettu. Mokan lyöjä ei ole\noikeutettu polttamaan ja saa laskea hyväkseen — niinkuin kaikissa\nseuraavissakin kilpailuissa — vaan yhden mokan, pudotkoon kena kuinka\nkauaksi hyvänsä.\n\nSaavutettujen mokkien luku on oleva puolet keppimittojen luvusta — tav.\n50.\n\nVastustajista saavat ne, jotka ovat mokkapelaajia, vaan puolet eli\n5 mokkaa, mutta ne, jotka vielä kilpailevat keppimittasarjassa, 10\nkeppimittaa, jos kenaan osaavat.\n\nSeuraa sitten kinkkukilpailu, jolloin kena lyödään samalla tavalla\nkuin edellisessä, mutta sijoitetaan poikittain kenakepille sen\nkädenpuoleiselle osalle käden eteen.\n\n\"Kinkkujen\" luvusta sovitaan etukäteen ja vaaditaan niitä tavallisesti\nvähemmän kuin mokkia — tav. taas puolet 25.\n\nLyödään sitten pystypäitä, joita, ollen vaikeimpia, vaaditaan\nsopimuksen mukaan vielä vähemmin tav. 5-10 ja joita lyödessä kena\nsijoitetaan poikittain pystysuorassa asennossa pidetyn kenakepin pään\nylitse, jonka sitä varten tulee olla tasanen.\n\nKun on pystypäät saavuttanut, seuraa viimeinen koetus: \"linkun\" lyönti.\nOllen kaikkein vaikein vaaditaan vaan yksi linkku. Kena sijoitetaan\nsiinä poikittain itse kädelle ranteen yli ja keppi pidetään ulospäin\nojennettuna ennen lyöntiä.\n\nVoittajaksi tulee se joka ensin pääsee pelistä pois s.o., on\nsaavuttanut kaikki pisteet.\n\nEllei piirimies kenaa lyödessä kolmannella kerralla osaa, täytyy hänen\nsiirtyä pois piiristä. Ensimmäisen kerran hukkaan lyödessä huudetaan\nhänelle \"heru toisen kerran!\" ja toista lyödessä: \"heru Maija Liisan\nlehmä vielä kerran!\" Kun on tullut niin pitkälle, että vaan linkku on\njälellä, huudetaan: \"yks' puuttuu sano p—u kun kärpäsiä laski\".\n\nYhtä vähän kuin mokan lyöjä, saa kinkun, pystypäiden tahi linkun lyöjä\npolttaa ja jos hän sen erehdyksessä tekee, kadottaa hän kaikki ennen\nsaavuttamansa tulokset ja saa alkaa alusta.\n\nKenan lyönti on muuten todellista reipasta urheilua, jossa vaaditaan\naika lailla voimaa, notkeutta ja nopeutta ei ainoastaan lyönnissä vaan\nennen kaikkia \"vastaamisessa\". Olen nähnyt taitavien kenanlyöjien\nkepillään pyörähyttävän kenaa uskomattoman kauaksi ja todellista\ntaitavuutta vaatii kenan osaaminen tavilla korkealla ilmassa.\n\nEttä se on hauskaa, voin itse todistaa, kun ennen torppariemme ja\nnaapurin kylän poikien kanssa Alhon riihipihalla riippakoivujen\nsuojassa kevätiltoina tuntikausia lyötiin kenaa ulkona vapaassa\nluonnossa suloisessa Hämeen maassa.\n\n\n\n\n\"Kerpeikkari\".\n\n\nSuurta kauhua herätti 1850-luvun alkupuolella ei ainoastaan Hämeessä,\nvaan vieläpä koko Suomessakin kuuluisa rosvo ja murhaaja Johan\nAdamsson, yleisesti tunnettu \"kerpeikkarin\" nimellä. (\"Kerpeikkari\" —\nruots. skarprättare — teloittaja).\n\n\"Kerpeikkari\" lienee ollut julmin peto mikä ihmishaamussa maassamme\nkoskaan on elänyt.\n\nEttä hän kokonaisen vuoden sai riehua joutumatta kiinni, riippui siitä,\nettä hän, ollen nuorekkaan ja pulskan näköinen, nahkojen ostajaksi\ntekeytyen aina esiintyi herrastellen ja mahtavasti kyytihevosella\najaen, kuin myöskin siitä että hänellä oli suuri joukko \"hyysääjiä\",\nsekä aina suoritti kauheat murhansa kaukana siitä paikasta, missä\nkulloinkin asuskeli.\n\nKerpeikkarin apulaisista mainittakoon ensi sijassa hänen alituinen\n\"aseenkantajansa\" ja rikostoverinsa Tanttilan Mikkolan maalla Lammin\npitäjässä asuva Kölhö-Heikki niminen \"ittellinen\", jonka mökissä hän\npiti pääkortteria sekä muuan Lempäälän-Hetaksi kutsuttu nainen.\n\nNiistä murhista, joita Johan Adamsson teki Keski-Hämeessä mainitsen\ntässä muutamia.\n\nNiihin aikoikin asui mökissään maantien varrella, Eteläisten Sarkkalan\nmaalla, Heinäkankaan pohjoispuolella ja Eteläisten tienhaaran tuolla\npuolen, muuan Helppolin niminen muonaukko vaimoineen.\n\nPariskunnalla lienee ollut pieniä rahasäästöjä, koska Kerpeikkari ja\nKölhö-Heikki eräänä yönä Tanttilan kievarista kyytihevosella tullen\nmurhasivat pariskunnan.\n\nLempäälän-Heta lähetettiin jo edellisenä iltana Helppolinin mökkiin\nyösijaa pyytämään ja päästämään sitten yöllä rosvot vanhojen nukkuessa\nsisään.\n\nMurhan tehtyä heittivät murhaajat vainajain ruumiit sänkyyn ja\nsytyttivät mökin palamaan. Se paloikin maata myöden.\n\nSamana yönä vietettiin Kivistön torpassa Porkkalan kartanon maalla\nhäitä, joissa muiden muassa oli \"häitä kuokkimassa\" rakennusmestari\nA. Nylund, joka nykyään asuu Hämeenlinnassa ja jolta olen saanut\nparhaimmat tiedot kuuluisasta rosvosta. Sinne saapui myöskin Heikin\nvaimo, joka tiesi murhayrityksestä.\n\nNylund kertoo, että kun sitten sydänyönä liekit tulipalosta, joka\nporoksi poltti onnettoman eläkemiehen vaimoineen ja mökkineen,\nkajastivat kaukaa etelästä syysyön synkkää, tummaa taivasta kohti,\noli jonkinlainen raivo vallannut Heikin vaimon niin, että hän rajusti\ntanssien huuteli: \"Kah' yks' taas kirppuja korpee, kyllä kirput kyydis'\non\"!\n\nKaikki silloin aavistivat, että taas jotain kauheata oli tapahtunut.\n\nToinen murha tapahtui Tyryn myllyllä Vanajassa. Sinnekin tuli rosvo\nyöllä hevosella ajaen. Tupaan tultua löi hän ensin myllärin muorin ja\nemännän kuten luuli kuoliaaksi ja karkasi sitten myllärin kimppuun\nviereisessä huoneessa vaatien rahoja.\n\nEmäntä oli kuitenkin kaikeksi onneksi niin paljon vironnut, että\npääsi juoksemaan apua hakemaan naapuritalosta, joten mylläri pelastui\nennenaikaisesta varmasta kuolemasta. Myllärin poika, joka oli läsnä,\ntuli heikkomieliseksi kauhistuksesta.\n\n\"Herpentin mäellä\" Lammin ja Kosken rajalla sijaitsevassa köyhässä\ntorpassa murhasi Kerpeikkari yhtenä yönä koko torpan väen, 6 henkeä.\n\nEsimerkkinä siitä, mikä julma verenhimo miehen oli vallannut,\nmainittakoon, että hän Mikkelin tienoolla kerran tappoi vastaan tulevan\nryysyisen kerjäläisen — oli vaan kysynyt: \"onko sulia millä elät\" ja\nkun kerjäläinen siihen vastasi ettei ole, \"elän sillä minkä armeliaat\nantavat\", oli pistänyt miehen kuoliaaksi sanoen: \"kyllä minä sulle\nleipää annan\"!\n\nJohan Adamssonin vangitsemisesta kerrotaan seuraavaa:\n\nMatkoillaan oli hän useasti poikennut erääseen torppaan — Tervaniemeen\n— lähellä Padasjoen ja Lammin rajaa, muka ostaaksensa nahkoja — joita\nhän luonnollisesti ei koskaan ostanut.\n\nSinne oli isäni, koska Adamssonia taas sinne odotettiin, lähettänyt\n7-miehisen joukon, jota siltavouti oli johtamassa. Onni oli miehille\nsuotuisa, sillä Jussi saapuikin torppaan erään \"Kyläkkään-Eero\" nimisen\nmiehen seuraamana. Seurueesta toiset piiloutuivat porstuakamariin, kun\ntoiset taas, etteivät herättäisi epäluuloa, tekeytyivät humalaisiksi ja\nrupesivat rosvojen kanssa korttia pelaamaan.\n\nIkäänkuin erehdyksestä pudotti silloin isäntä, joka, niinkuin muutkin\nmiehet, oli mitä suurimmassa jännityksessä, kortin maahan ja kun\nKerpeikkari silloin kumartui ottaakseen sen maasta, karkasi isäntä\ntakaa häneen kiinni ja molemmat kieriskelivät lattialla. Se kauhea\nrymäkkä, joka syntyy lattialla, on merkkinä väijyville miehille ja\nkaikki ryntäävät he esille saaden siten miehissä rosvon, ankaran\nvastustuksen jälkeen, sidotuksi.\n\nJa kun hän sitten tuotiin isäni luo kuulusteltavaksi, oli lähellä\nettä hän vieläkin, vaikka koviin jalka- ja käsirautoihin pantuna,\nolisi tehnyt viimeisen murhansa. Kun nimittäin isäni alaskumartuneena\nhanhenkynällään kirjoittaa pöytäkirjaansa, on vieressä seisova Jussi\nhuomaamatta siirtynyt lähemmäksi ja lyönyt äkkiä kaikella voimallaan,\nraskailla rautakahleilla yhteen kytketyillä käsillään isäni päätä\ntavotellen. Ellei isäni samassa olisi huomannut yritystä ja äkkiä\nväistynyt, olisi hän luultavasti saanut kuolettavan iskun takaraivoonsa.\n\nVälikäräjissä Tanttilassa kesti Johan Adamssonin jutun käsittely viisi\npäivää.\n\nSuunnattomasti oli väkeä kokoontunut käräjäpaikalle ja niiden joukossa\n45 henkeä, jotka tavalla tahi toisella olivat sekoittuneet Kerpeikkarin\njuttuun, ja jotka vangittuina oli tuotu sinne.\n\nOikeuden edessä oli hän ilmoittanut aikoneensa tappaa vielä viisi\nhenkeä, nimittäin isänsä, äitinsä, Tanttilan Mikkolan isännän sekä\nSyrjänta'an Seppälän ja hänen veljensä.\n\nKerrotaan, että kun hän käräjäpaikalla näki Kurkijärven silloisen\nisännän Pusan, oli hän Pusalle sanonut olleensa Piiskun mäellä\nKataloisten tiellä kuusen takana, kun Pusa yöllä ajoi ohitse ja olisi\nsilloin lyönyt hänet kuoliaaksi, ellei juuri olisi ollut matkalla Tyryn\nmyllyn väkeä murhaamaan ja ryöstämään.\n\nKun Pusa kiitollisena henkensä säästämisestä tarjosi K:lle 1 ruplan,\nei hän ottanut sitä vastaan; — sanoi olevan nyt, niinkun olikin, liian\nmyöhään!\n\nJohan Adamssonin viimeisistä vaiheista mainittakoon, että hänet piti\nmestattaman kotipitäjänsä Heinolan kirkon lähellä.\n\nMestauslava oli jo pystytetty ja papin läsnäollessa murhaaja\nkontillansa silmät sidottuina lavalla kuu aivan viimeisessä hetkessä\njulistettiin tuomio, joka siihen saakka oli ollut salainen.\n\nSen mukaan teljettiin hän sitten vartavasten muurattuun koppiin\nViaporin linnoituksessa.\n\nKopin, jonka pituus oli 4 kyyn., lävitse oli muurattu rautanen tanko,\njonka läpi liikkuvaan rautarenkaaseen vanki oli vitjoilla suolivyöstään\nkiinnitetty. Onneton voi siten, kuten ajokoira, siirtyä edestakaisin\n\"haudassaan\", johon johti vaan pieni luukku, josta ruoka annettiin ja\npappi pääsi hänen puheilleen.\n\nNiukka valo tuli luukun päällä olevasta pienestä lasista. Ainoastaan\npuoli vuotta eli hän kammiossaan.\n\nKerpeikkarin pääkallo joutui sittemmin yliopiston kokoelmiin, jossa se\nvieläkin on nähtävänä.\n\nKuoltuaan luettiin hänen elämäkertansa ja tuomionsa kaikissa maamme\nkirkoissa, muille varoitukseksi. Varsinkin oli Tuulosten silloinen\nkirkkoherra Kockström pitänyt pontevan varoitussaarnan.\n\nIsäni sai Johan Adamssonin kiinniottamisesta suuren kultamitalin.\n\n\n\n"]