[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fPzZTR4NhRt-iQJml0EeOYbivzdXfq6QEa8IEhVMogCA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3422,"Veri on vettä sakeampi","Wuori, Martti",1858,1934,"3422-wuori-martti-veri-on-vetta-sakeampi","3422__Wuori_Martti__Veri_on_vettä_sakeampi","2-näytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1913,null,7750,46376,false,75822,[23],"Finnish drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Veri on vettä sakeampi: 2-näytöksinen näytelmä\" by Martti Wuori is a drama written in the early 20th century. The play revolves around a rural Finnish-Swedish community, exploring themes of national identity, social class, and family loyalty. The central characters include the Nygård family—Johannes, his wife Evelina, and daughter Jenny—along with their Finnish farmhand Aapo, neighboring landowners, and local officials. At the heart of the story is a conflict between Finnish and Swedish-speaking populations, intertwined with questions about love, inheritance, and personal sacrifice.  The opening of the play sets the stage with tension between Aapo, the Finnish farmhand, and other members of the rural, Swedish-speaking community. Through lively and pointed dialogue, issues of language, cultural belonging, and social acceptance emerge, particularly regarding the right of Finnish speakers to own land and establish schools. Personal stakes are heightened as Jenny and Aapo share mutual affection, but family pressures and economic dependencies complicate their future. Meanwhile, neighboring landowners and officials—including Veckström and Peldán—actively conspire to maintain Swedish control and resist Finnish advances, using financial leverage and social pressure. The beginning establishes a layered drama where personal relationships collide with larger societal struggles over identity and power in early 20th-century Finland. (This is an automatically generated summary.)",[],251,"Martti Wuoren kaksinäytöksinen näytelmä sijoittuu Uudellemaalle ja käsittelee suomen kielen ja kansallistunteen asemaa ruotsinkielisellä alueella. Tapahtumien keskiössä ovat talonisännän tytär, suomenmielinen renki sekä paikkakunnalle saapuva ylioppilas. Teos tarkastelee perhesuhteita ja aatteellisia erimielisyyksiä.","Martti Wuoren 'Veri on vettä sakeampi' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3422. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VERI ON VETTÄ SAKEAMPI\n\n2-näytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nMARTTI WUORI\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Kirja,\n1913.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nJOHANNES NYGÅRD, uusmaalainen talonisäntä.\nEVELINA, hänen vaimonsa.\nJENNY, heidän tyttärensä.\nVALENTIN VECKSTRÖM, talollinen, kunnallislautakunnan esimies.\nEINAR PELDÁN, uusmaalainen ylioppilas.\nAAPO ISOKANGAS, renki.\n\nTapaus Uudellamaalla nykyaikaan.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Nygårdin talon pihamaa: vasemmalla koivujen siimestämä asuinrakennus,\njossa keskellä on portaikko, ja koivujen alla, etualalla, puutarhapöytä\nynnä muutamia tuoleja; oikealla — aittarakennukset, joiden luhtiin\netualaltapäin nousee rappuset; perällä on rakennusten välissä aita,\njonka keskellä on portti. Taka-alalla näkyy peltoa ja niittyä ja niiden\nkeskitse luikerteleva joki. — On poutainen kesäpäivä.)\n\nAAPO ISOKANGAS (seisoo, viikatetta hioen, aitan seinustalla).\n\nJENNY (tulee asuinrakennuksesta tuoppi kädessä ja aikoo mennä pihan\npoikki perimmäiseen aittaan).\n\nAAPO (kääntyy Jennyyn päin, pysäyttäen hänet). Jenny!\n\nJENNY (seisattuen). Mitä, Aapo?\n\nAAPO. Eikös se vieras, joka on siellä sisällä, ole sama, joka täällä\ntalvellakin kävi?\n\nJENNY. On... sama.\n\nAAPO. Uusmaalainen ylioppilas, Einar Peldán?\n\nJENNY. Etpä ole unhottanut, näen mä, hänen nimeänsäkään!\n\nAAPO (hymähtäen). Jopahan! Kyllä sen miehen aina muistan.\n\nJENNY. Koettaisit ennemmin unhottaa.\n\nAAPO. Eipä hänkään liene minua unhottanut, koska tänne näin pian on\njälleen tullut.\n\nJENNY. Kuinka niin?\n\nAAPO. Yllytysmatkalla kai hän täällä nytkin liikkuu; ei hän tyydy\nennenkuin on saanut minut — Suomalaisen — talosta pois ja isännälle\nruotsalaisen rengin sijaan.\n\nJENNY. Älä nyt joutavia, Aapo!\n\nAAPO. Tämä Uusmaahan, näetsen, ei ole Suomea enää. Tämä kamara, jonka\npäällä seison, sehän on ruotsalaista maata ja me Suomalaiset olemme\nhänen mielestään täällä vierasta väkeä.\n\nJENNY. Tokkopa se niin oli tarkoitettu?!\n\nAAPO. Kyllä, Jenny! Etkö muista hänen sanojaan, kun hän isännälle\nmääritteli, mitä kotiseututunne on? Näin ne kuuluivat: \"Kotiseututunne\non se pistos sielussa, jonka ahnein, typerin ja välinpitämättöminkin\ntuntee, kun hän kirjoittaa nimensä kauppakirjaan ja myy perintötalonsa\nSuomalaiselle\". Eikös siinä jo ole paholainen Suomalaisena seinälle\nmaalattu?\n\nJENNY. Kaikki likimainkaan meidän joukossamme eivät hyväksy sitä\nnäkökantaa.\n\nAAPO. Ehkäpä ei, mutta eivät siltä sitä vastustakaan, vaikka sitä näin\njo järjestelmällisesti vaaditaan noudattamaan.\n\nJENNY. Kun pelkäävät suomea puhuvain levenemisen hävittävän kaikki,\nmikä heille on rakasta ja kallista.\n\nAAPO (pilkallisesti). Ja siitä samasta pelosta myöskään eivät salli\nSuomalaisten omissa kylissään täällä saada omakielisiä kansakouluja!\n\nJENNY. Se on, tietysti, väärin.\n\nAAPO. Entäs sen piikkilanka-aitajutun, muistathan sen, Jenny?\n\nJENNY. Niin rumaa juttua en muistaakaan tahdo.\n\nAAPO. Niin, eikö olekin sitte jo ruotsalaisuus täällä kovin heikolla\npohjalla? Eikö olekin se sitte jo itse itsensä kuolemaan tuominnut, kun\nsemmoisiin keinoihin täytyy turvautua? Niinkö menettelevät todelliset\nvalistuksen ystävät? Ja eikö sillä vain vihaa ja vainoa kylvetä\nmeikäläisten ja teikäläisten — ja kuitenkin saman kansan jäsenten —\nvälille?\n\nJENNY. Minä ymmärrän hyvin, Aapo, sinun katkeran mielesi. Mutta eihän\nsinulla henkilökohtaisesti pitäisi olla mitään loukkaantumisen syytä —\ntässä talossa ainakaan... meidän, kaikkein vähinten, minun puoleltani.\n\nAAPO. Ei, Jenny, ei ollenkaan, — pyydän anteeksi, — ei sinun eikä\näitisikään puolelta. Tehän olette jo vähän toista maata: ymmärrätte\nasian ja osaatte antaa arvoa meikäläisellekin. Äitisihän onkin\nsisämaasta kotoisin. Mutta tulin mieleni purkaneeksi tuon vieraan\nherran tänne tulon johdosta. Hänhän, näet, koettaa isääsi muokata\nHelsinkiläisten johtajain yltiöpäisyyden mukaiseksi. Ja sieltäpäin olen\njo vähän mitäkin tuta saanut.\n\nJENNY (vältellen). Niin, isä... hän... ei tahdo vielä oikein käsittää\najan muuttuvan.\n\nAAPO. Niin että, kun tuo nuori herra on saanut hänet kypsytetyksi, voi\nlähtöni täältä tapahtua hyvinkin pian.\n\nJENNY. Se on turha luulo, Aapo. Isäni tarvitsee sinua.\n\nAAPO. Mutta kun hän ei enää tarvitse?...\n\nJENNY. Isä on sinulle suuressa kiitollisuuden velassa. Sinä olet\ntyölläsi ja tarmollasi kahden vuoden kuluessa pystynyt tekemään enemmän\nkuin moni muu viiden. Sinä olet hänen oikea kätensä. Ilman sinua hän ei\ntule enää toimeen.\n\nAAPO (naurahtaen). Jopahan! Niinkuin eivät Ruotsalaiset kelpaisi yhtä\nhyvin ruotsalaista maata muokkaamaan ja taloa pystyssä pitämään!\n\nJENNY. Ja äitikin on sinuun kovin kiintynyt. Älä siis puhu noin, Aapo!\nTiedäthän sitäpaitsi, mitä minuun tulee, että minä... sinua... kovin\nrakastan... — Minä teen kaikki voitavani. Minä en sallisi...\n\nAAPO (tarttuen Jennyä kädestä). Tiedän kyllä. Kiitos! Ja anteeksi\nvieläkin; jos olen loukannut! Mutta ehkä juuri tämän tähden...\n(Päästää, vilkaistuaan asuinrakennukseen päin, nopeasti Jennyn käden)\nisäsi minua karsaammin silmin on alkanutkin katsella. Kuka sen tietää:\nehkä siinä on yksi syy lisää saada minut pois.\n\nJENNY. Se on minun — se on meidän sydämemme asia, Aapo.\n\nAAPO. Niinkö, ettei hänellä siinä olisi enää mitään sanomista?\n\nJENNY. Ei — siinä.\n\nAAPO. Vaan jospa hän aukaisee minulle portin — tuon herran\nyllytyksestä, tuolla — ja näyttää tien talosta pois?\n\nJENNY. Niin on sama tie auki minullekin — seuratakseni sinua, jos\nniiksi tulee.\n\nAAPO. No, silloin (tarttuen Jennyä kädestä) ei nouse tiemme pystyn, sen\ntakaan minä.\n\n(Johannes Nygård ja Einar Peldán tulevat samassa asuinrarakennuksesta.)\n\nJENNY (irroittaen kätensä). Isä! (Menee aittaan.)\n\nAAPO (ryhtyy viikatettaan hiomaan).\n\nNYGÅRD (laskeutuen Peldánin edellä alas portailta). No, Jenny,\nminnekäs sinä jäit juominesi, joka sinun piti vieraalle tuoda?\n\nJENNY (aitasta). Paikalla, isä, paikalla.\n\nPELDÁN (taputtaen Nygårdia olkapäälle). Enkös minä sanonut, Nygård:\nsilmät auki — siinäkin suhteessa! Asia voi päättyä pahasti niin hyvin\ntyttärellenne kuin itsellenne.\n\nJENNY (palaa aitasta, tuoden tuopin Peldánille). Olkaa niin hyvä!\n\nPELDÁN. Kiitän, neiti!\n\nNYGÅRD (vilkaisten nuhtelevasti vuoroon Jennyyn ja Aapoon). Ei ollut\nhyvin tehty, Jenny, että annoit vieraan niin kauan janoonsa juomaa\nodottaa. Se on epäkohteliasta, lapseni.\n\nJENNY. En tietänyt herran niin pian pois lähtevän.\n\nPELDÁN (juotuaan, ojentaa tuopin Jennylle). Nöyrin kiitos! (Nygårdille).\nNo, no! Ehkä se ei ollut niinkään paljon neidin syy, (merkitsevästi\nAapoon päin) ehk'ei se ollut lainkaan hänen syynsä.\n\nJENNY (menee hämillään sisään vasemmalle).\n\nNYGÅRD (Aapolle). Aapo ei ole vielä, näen mä, saanut puutarhan takaista\npellon piennarta niitetyksi?\n\nAAPO. En — tylsällä viikatteella — saanut. Se oli sitä varten ensin\nsaatava kuntoon.\n\nPELDÁN (puolikovaan Nygårdille). Kuinka röyhkeitä nuo suomalaiset\novatkin!\n\nNYGÅRD. Se on heidän puhetapansa. (Aapolle). Luulin Aapon kesken\ntulleen lepäämään.\n\nPELDÁN (pisteliäästi). Eilisen iltamahommansa jälkeen Finnbölessä, ha,\nha, ha, ha!\n\nAAPO (on pitkän aikaa vaiti, katsellen vuoroon Nygårdiin, vuoroon\nPeldániin; sitte kysyy hän, hilliten itseään). Oikeinko minua vaaditaan\nvastaamaan noihin — pistopuheisiin?  NYGÅRD. Minä tahtoisin vain\nAapolle huomauttaa, — minkä muuten olen tehnyt jo monta kertaa\nennenkin, — etteivät minua oikein miellytä nämä renkini yllytys- ja\nsuomalaistuttamispuuhat täällä paikkakunnallamme.\n\nPELDÁN. Meidän ruotsalaisella paikkakunnallamme!\n\nAAPO. Jossa siis ainoastaan uusmaalaisilla ylioppilailla pitäisi olla\nyksinoikeus saada harjoittaa yllytystointa siellä asuvia Suomalaisia\nvastaan, niinkö?\n\nPELDÁN. Ei, vaan suojella kansallisuuttaan, oikeuttaan, äidinkieltään,\nisäinsä perintöä, puolustaa itseään...\n\nNYGÅRD. Niin juuri!\n\nAAPO Vihollisiako vastaan?...\n\nPELDÁN. Tavallaan.\n\nNYGÅRD. Tavallaan, tavallaan.\n\nAAPO. Meitä Suomalaisia vastaan, jotka tahdomme mekin kansallisuutemme\nsäilyttää, tahdomme oikeutta itsellemme omassa isäinmaassamme,\nsamat oikeudet kuin teilläkin on: vaikkapa ostaa tilan itsellemme\nUudellamaalla, jos niiksi tulee, niinkuin tekin saatte ruveta\nmaanomistajiksi missä osassa maata tahansa, jos teillä rahaa vain on\nkukkarossanne; kuulla jokaisen henkilön, joka tässä maassa tahtoo\nsivistyneestä käydä, puhuvan kanssamme äidinkieltämme, suomea —\nruotsia puhuvalta rannikkorahvaalta sitä emme vaadi, — ettei meidän,\nrenkien ja piikojen, tarvitsisi ruveta ruotsia rääkkäämään ja näyttää\nparempioppisilta kuin te, sivistyneistö, olette; ja saada täällä, missä\nmeitä, suomeapuhuvia, jo kylliksi on, omakielisiä kouluja lapsillemme —\nei armosta, vaan oikeuden nojalla...\n\nNYGÅRD. Riittää jo, riittää!\n\nPELDÁN (Nygårdille). Sitä sanatulvaa! — Onko hän kansanopiston käynyt?\nTietysti?\n\nNYGÅRD (nyökäyttäen päätään). On.\n\nAAPO. Niin olen. Ja siitä iloitsen. Kasvakoon Uudellemaalle ja\nmuihinkin samallaisiin seutuihin yhä uusia kouluja ja opistoja meille\nSuomalaisille! Niissä on voimamme, niissä varamme, joilla voitamme\nteidän \"Ruotsalaiset sivistysrahastonne\", \"Ruotsalaiset kotinne ja\npienviljelyksenne\" ynnä muut yhtiöt ja yhdistyksenne.\n\nPELDÁN (peittäen molemmin käsin korvansa). Oo... oo... oo!! Ush!!\n\nNYGÅRD. Aapo saa mennä, Aapo saa mennä.\n\nAAPO. Menen. Viikatteeni onkin terävä jo. (Peldánille). Hyvästi,\nmaisteri! (Heittää viikatteensa olalleen ja menee aitan päädyn editse\noikealle).\n\nPELDÁN. Kas tuota! Tarvitseeko Nygård enää uusia todisteita siitä,\nkuinka turmiollista on ottaa suomalainen renki taloonsa?\n\nNYGÅRD. Noin en ole koskaan ennen kuullut hänen puhuvan.\n\nPELDÁN. Niinpä näytti kuin hän jo olisi kasvanut itse talon isäntääkin\npäätä pitemmäksi. Hän käy todellakin vaaralliseksi teille, Nygård —\ntilallenne ja, niinkuin minusta äsken tuntui, perheellennekin.\n\nNYGÅRD. Maisteri ehkä on oikeassa. Vaan minkäpä minä sille mahdan?\nMaisterihan tietää, missä asemassa olin, kun hänet talooni otin. Enkä\naineellisesti nytkään vielä ole niin jaloilleni päässyt, että voisin\nhänestä vapautua.\n\nPELDÁN. Mutta tietäähän Nygård nyt, että on olemassa meidän\nRuotsalaisten kesken liitto, joka tahtoo... joka tahtoo estää maanne\njoutumasta tuontapaisten raakalaisten käsiin. Niihin lähteisiin on\nteidän tämmöisessä tapauksessa turvauduttava.\n\nNYGÅRD. Mutta, maisteri hyvä, minä tarvitsen luottoa. Minä en tahdo\nluopua talostani. En tahdo luovuttaa sitä toisille, — vaikkapa\nmeikäläisillemmekin, — enkä tilaani tahdo myydä palstoitettavaksikaan.\n\nPELDÁN. Ennemmin niinkin, kuin luovuttaa tilanne Suomalaisille.\n\nNYGÅRD. Sitähän en tahdokaan. Mutta minä rakastan taloani; täällähän\nolen syntynyt ja kasvanut. Se on minulle yhtä kallis kuin oma lapseni.\nKun kolme vuotta sitte jouduin ahdinkoon ja olin kadottaa taloni, niin\nsurin kuin olisi elämäni ollut mennyttä. Silloin tuli rengiksi tuo Aapo\nIsokangas Pohjanmaalta. Hänen työllään, hänen avullaan pääsin pystyyn\njälleen.\n\nPELDÁN. Se on valitettavaa, — minä en voi muuta kuin valittaa, jos niin\nolette häneen sidottu.\n\nNYGÅRD. Ei kuitenkaan yksin hänen avullaan, on minun lisättävä. Onhan\nvelkani takuussa toisena miehenä kunnallislautakuntamme esimieskin,\nValentin Veckström.\n\nPELDÁN. Hän on kunnon mies, hän on meidän miehiämme. Ettekö edes nyt\nrenkinne sijaan voisi toista takuumiestä saada ja siten hänestä irti\npäästä?\n\nNYGÅRD. Mistäpä sitä näihin aikoihin semmoisen niin helposti saa.\n\nPELDÁN. Kuinkas hän sitte — renkinne — takuumieheksi kelpasi? Se jo\nminua hiukan kummastuttaa.\n\nNYGÅRD. Hänellä on säästöjä, hänellä on osakkeitakin. Ilman vakuutta\nhän tietenkään ei olisi kelvannut minulle takuumieheksi.\n\nPELDÁN. Ai, ai! Sitä vaarallisempi hän siis on teille.\n\nNYGÅRD. Ja hänellä on sukulainen Amerikassa. Sieltäkinpäin näkyy\nhänelle silloin tällöin lisää tulevan.\n\nPELDÁN. Ja tietysti suomalaiselta taholta häntä tuetaan parhaimman\nmukaan. Sehän kuuluu heidän politiikkaansa saada lopulta kaikki\nmaamme käsiinsä. Minun neuvoni siis on: tehkää kaikki voitavanne\npelastaaksenne tilanne joutumasta Suomalaisille, kaikki, sanon minä!\n\nNYGÅRD. Helppo sanoa, vaan minkä minä nyt tehdä voin? Neuvokaa te!\n\nPELDÁN (hieman leikillisesti). Hyvä! Minä neuvon, Nygård (taputtaa\nhäntä olkapäälle) tyttärenne on nuori, sievä, naimaiässä parhaallaan;\nhankkikaa hänelle meidän ruotsalaistemme joukosta sopiva mies, — mies,\njoka pystyy taloannekin tukemaan. Samalla pelastatte hänetkin vaarasta\njoutumasta Suomalaiselle vaimoksi!\n\nNYGÅRD. Jospa tuo neuvonne olisi yhtä helposti toteutettavissa, kuin se\noli annettu, niin olisinhan tyytyväinen, vaan...\n\nPELDÁN. Te olette vanhan kansan mies, Nygård. Te, tiedänmä, pystytte\nvielä siinä asiassa määräämään ainoan tyttärennekin elämän.\n\nNYGÅRD. Nykyajan nuoret tahtovat kuitenkin jo määrätä oman elämänsä\nmeitä vanhoja kysymättä, oman mielensä mukaan ja antaa meidän vain\nkärsiä.\n\nPELDÁN. Asettakaa hänelle suorastaan vaali: joko — tahi! Luulen, ettei\nvain yksi — ja se teille vastenmielinen — häntä vaimokseen tahdo.\nOttakoon siis semmoisen, joka meidän joukkoomme lukeutuu. Se on ainoa\nja viimeinen neuvoni.\n\nNYGÅRD (päätään nyökäyttäen). Tämä neuvonne, herra maisteri, on jo\nmonta kertaa ennen ollut omien aivojeni ajatus, vaan toteuttamaan sitä\nen ole parhaimmallakaan tahdolla vielä voinut ryhtyä.\n\nPELDÁN. Vaan nyt teidän siihen on ryhdyttävä, Nygård. Siinä\njäähyväiseni teille: Minun on lähdettävä nyt. (Ojentaa hänelle\nkätensä). Ja neuvotelkaa Valentin Veckströmin kanssa, kun neuvoa\ntarvitsette! Turvautukaa häneen aina ensi kädessä! — Kas, tuossahan\nnaapurinne tuleekin.\n\nVALENTIN VECKSTRÖM (tulee perältä). Hyvää päivää! Hyvää päivää!\n(Kättelee ensin Nygårdia, sitte Peldánia). Kuulin maisterin olevan\ntäällä ja siksi riensin tapaamaan.\n\nPELDÁN. Minulla oli kyllä aikomus käydä paluumatkallani Backbölessäkin\nluonanne, vaan nythän tässä jo heti saan teiltä kuulumisia eilisestä\nkunnankokouksesta. Tietysti kävi kaikki, niinkuin käydä pitikin?\n\nVECKSTRÖM. Tietysti me nolasimme Suomalaiset: eivät saaneet kansakoulua\nFinnböleen — ei niitä meidän ruotsalaisen kuntamme varoja nyt niinkään\njoka nurkkakunnan toivomuksiin riitä eikä — anneta.\n\nPELDÁN. Se on oikein! Se on oikein!\n\nVECKSTRÖM. Mutta kovin ne jo olivat vaativia ja ärhenteleviä.\n\nNYGÅRD (varovasti). Siellä kun kuuluu jo olevan milt'ei täysi määrä\noppilaita...\n\nVECKSTRÖM (halveksivasti). Milt'ei?! Se ei riitä.\n\nPELDÁN. Ei riitä.\n\nNYGÅRD. Ja liian pitkä matka likimpään suomalaiseen kansakouluun,\nvalittavat.\n\nPELDÁN. Mutta Nygård! Pankoot lapsensa likimpään ruotsalaiseen kouluun,\nell'eivät tahdo nulikoitaan ilman opetusta jättää. Kyllä heidän\nlastensa sorkat muuten jaksavat pitemmänkin matkan taivaltaa.\n\nVECKSTRÖM. Ja kunnan varoja tarvittiin välttämättä entisten omien\nkoulujemme korjaamiseen ja — lisäämiseen.\n\nPELDÁN. En minä ymmärrä, kuinka Nygård voi edes puhua...\n\nVECKSTRÖM. ... ollenkaan puolustaakaan heidän anomustaan. Sehän on ihan\nmahdoton.\n\nNYGÅRD. Enhän minä puolusta. Sanoin vain, millä perusteilla he...\n\nPELDÁN. Heillä ei ole perusteita.\n\nVECKSTRÖM. Eikä heille saa antaa perää, vaikka olisikin. Nyt ei enää\nmissään tapauksessa, muuten olemme hukassa. Nytkin oli asia jo kovin\ntäpärällä.\n\nPELDÁN. Niinkö? Ai-ai, ai-ai! Sitte ei missään tapauksessa saa mitään\nmyönnytyksiä tehdä. Teidän on pidettävä silmänne auki täällä, rakkaat\nystävät. Ei vähääkään enää, kuuletteko, ei hituistakaan enää saa antaa\nperää.\n\nVECKSTRÖM. Minä kyllä teen voitavani.\n\nPELDÁN. Ja tekin, Nygård, olkaa luja! Muistakaa: meidän germanilainen\nveremme ja kunniamme ei saa sallia semmoista häpeää! Muistatteko sen?\n\nNYGÅRD. Mikäli mahdan teen voitavani minäkin.\n\nPELDÁN. No niin! Hyvästi sitte! (Kättelee Nygårdia. Veckströmille:)\nHauska oli, että sain kuulla noin iloisen uutisen. Kiitos vain lujasta\ntoiminnastanne! (Kättelee Veckströmiä).\n\nVECKSTRÖM. Teen velvollisuuteni, en muuta.\n\nPELDÁN. Niinkuin sanoin: poikkean taloonne paluumatkallani. Näkemiin\nsiis!\n\nVECKSTRÖM. Hyvästi! Terve tuloa!\n\nPELDÁN. Hyvästi, hyvästi! (Poistuu perälle).\n\nNYGÅRD. Veckström on hyvä ja käy sisään! Siellä ovat vaimoni ja\ntyttärenikin.\n\nVECKSTRÖM. Kiitos! Vaan ehkä istumme ensin kotvan täällä ulkona\ntarinoimassa.\n\nNYGÅRD. Kuinka vain sitte. Käykäämme tähän siimekseen koivujen alle.\n(Istuutuvat.) Mutta minä käyn ensin hakemassa tupakan. (Aikoo mennä\nasuinrakennukseen.)\n\nVECKSTRÖM. Kiitos! Minulla on täällä omat paperossini. Ja tulitikkuja\non myös. (Sytyttää paperossin.)\n\nNYGÅRD. No niin! Jokainenhan tahtoo polttaa makunsa mukaan. (Käy\nistumaan Veckströmin luo.)\n\nVECKSTRÖM. Tuota noin, minä tahdoin puhua eräästä asiasta, joka minulla\njo kauan on ollut mielessä.\n\nNYGÅRD. Ja se on?\n\nVECKSTRÖM. Minun on ollut vähän vaikea tähän saakka siihen kajota — ja\nsen tautta olen sen aina lykännyt lykkäämistäni, — mutta nyt en voi\nsitä, enkä tahdokaan enää tuonnemmaksi jättää.\n\nNYGÅRD. Asia koskee...?\n\nVECKSTRÖM. Asia koskee tietysti sitä velkakirjaa, jossa minäkin olen\ntakaajana.\n\nNYGÅRD. Mitä Veckström sitte oikein tarkoittaa?\n\nVECKSTRÖM. Minä tarkoitan, että eiköhän sitä jo voisi järjestää\ntoisella lailla? Minä en tahtoisi olla tuon renkinne kanssa yksissä\nasioissa, en tahtoisi, että nimeni olisi samassa paperissa, saatikka\nvielä rinnan hänen nimensä kanssa.\n\nNYGÅRD. Minähän kyllä olen kovin kiitollinen, että Veckström silloin,\nkun olin ahdingossa, tahtoi minua auttaa tuota seikkaa kyseeseen\npanematta...\n\nVECKSTRÖM. Niin, minä tahdoin todellakin silloin auttaa Nygårdia\npulasta. Vaan silloin en tuota miestä sen enempää tuntenut, en\naavistanut, mihinpäin asiat voisivat täällä kääntyä.\n\nNYGÅRD. Kun minulle näin samana päivänä — jopa yhden tunnin kuluessa\n— viitataan tähän samaan asiaan, niin mahtaa se jo olla vakavampaakin\nlaatua.\n\nVECKSTRÖM. En tahdo kieltää...\n\nNYGÅRD. Vaatiiko sitte Fagerlund...?\n\nVECKSTRÖM. Nygård on arvannut oikein. Lankoni, jolta tuo laina on\notettu, on samaa mieltä kuin minä. Hän on katsonut, ettei hän enää voi\nhyväksyä renkiänne takuumieheksi ja on pyytänyt minun siitä Nygårdille\nilmoittamaan.\n\nNYGÅRD. Hän siis vaatii, että laina on hänelle kolmen kuukauden\nkuluttua takaisin maksettava?\n\nVECKSTRÖM. Ei suinkaan, jos vain tuon toisen takausmiehen sijaan tulee\ntoinen... luotettavampi henkilö.\n\nNYGÅRD (vaipuu mielteisiinsä). H—m! Kyllähän... minä... sen...\nymmärrän, mutta...\n\nVECKSTRÖM. Sillä me toivomme, että Nygård nyt koettaa ja voi sen asian\njo jollakin toisella lailla paremmin järjestää.\n\nNYGÅRD (hymähtäen). Se on siis vain se neuvo, jonka Veckströmkin voi\nminulle antaa?\n\nVECKSTRÖM. Niin; vaan ei siitä nyt kuitenkaan saa kovin huolestuakaan,\nsillä emme me anna tämän tilan missään tapauksessa joutua\nSuomalaisille. Me olemme vain ajoissa tahtoneet ilmoittaa, että Nygård\nryhtyisi tarpeellisin varokeinoihin pysyttääkseen talonsa omissa\nkäsissään.\n\nNYGÅRD. Mutta ell'ei minulla näin ollen enää mitään varokeinoja olisi?\n— Tehän tiedätte, että olette tällä paikkakunnalla ainoat, jotka voitte\nminua auttaa.\n\nVECKSTRÖM. Onhan sitte vielä jälellä mahdollisuus, että tämä talo,\njota niin kovin rakastatte, pysyy teidän asuttavananne, jos... (Katsoo\nmerkitsevästi Nygårdiin.)\n\nNYGÅRD. Jos tyttäreni tahtoisi... Sitä Veckström tarkoittanee!\n\nVECKSTRÖM. Niin. Olen jo kauan odottanut häneltä lopullista vastausta,\nvaan...\n\nNYGÅRD. Tietäähän Veckström, ettei minulla puolestani ole mitään sitä\nasiaa vastaan.\n\nVECKSTRÖM. Sen kyllä tiedän.\n\nNYGÅRD. Mutta tytärtäni myöskään en voi pakoittaa.\n\nVECKSTRÖM. Ettekä varmaankaan tahdo?\n\nNYGÅRD. En ole ollut häntä kehoittamattakaan, mutta hänen sydäntänsä en\nole pystynyt taivuttamaan. Se on teidän asianne, Veckström. Ell'ette\nte siinä onnistu, on se minulle vieläkin vähemmin mahdollista. Tehkää\nte siis siinä voitavanne! Jos hän itse suostuu vaimoksenne, — väkisin\nminä tosiaankaan en tahdo lastani pakoittaa siihen, — niin saatte olla\nvarma, että saatte minunkin ja, toivoakseni, vaimonikin siunauksen.\n\nVECKSTRÖM. Tulin näin nyt vain lausuneeksi, miten tämä sydämessäni\njo kauan hautunut kysymys olisi voinut tulla ratkaistuksi iloksi ja\ntyydytykseksi meille molemmille, mutta ilman ratkaisevaa sanaa teidän\npuoleltanne, niin luulen, siinä lienee vähän toiveita.\n\nNYGÅRD. No hyvä, minä siis kehoitan teitä vielä koettamaan, Veckström.\nMinä puolestani lupaan, että ilmoitan tyttärelleni hänen sanansa\nratkaisevan koko talomme kohtalon, koska kysymys teidän puoleltanne\nkerran näin on kyljelleen asetettu. — Kas tuossa, muori jo on\nlähettänytkin Jennyni kahvia tuomaan.\n\n(Jenny, tuoden tarjottimella kahvia, ja hänen jälessään Evelina tulevat\nportaita alas asuinrakennuksesta.)\n\nEVELINA. Hyvää päivää! Hyvää päivää! Näin ikkunasta, että täällä oli\nvieras, (kättelee Veckströmiä) niin sanoin Jennylle, että \"viehän kahvi\nsinne ulos\". (Nygårdille:) Kun et, Johannes, tullut sanomaankaan!\n\nVECKSTRÖM. Meillä oli täällä ensin vähän asioista puhuttavaa.\n\nNYGÅRD. Niin... joista sinäkin, Evelina, saat sitte kuulla.\n\nEVELINA. Vai niin! — No, Jenny! Annas minä otan tarjottimen, niin saat\nkätesi irti. Veckström näkyy odottavan saadakseen sinuakin kätellä.\n(Ottaa tarjottimen Jennyltä.)\n\nVECKSTRÖM (kätellen Jennyä). En olekaan saanut nähdä neiti Jennyä\npitkään aikaan. Mitäs kuuluu?\n\nJENNY. Kiitos!... (Ottaa jälleen tarjottimen äidiltään ja tarjoo kahvia\nVeckströmille) Olkaa niin hyvä!\n\nEVELINA. Niin, Veckström on niin hyvä!\n\nVECKSTRÖM. Pitääkö minun...?\n\nEVELINA. Meillä oli juuri toinenkin vieras. Joimme jo hänen kanssaan.\n\nVECKSTRÖM (ottaen kahvia). Minä kyllä tapasin Maisteri Peldánin täällä.\nOli juuri lähdössä, kun tulin.\n\nEVELINA. Niin, niin! (Nygårdille:) Ehkä sinä, Johannes, juot vielä\nyhden kupin?\n\nNYGÅRD. En, kiitos! — Jenny tehköön seuraa Veckströmille.\n\nEVELINA. Niin, Jenny, juo sinä! Sinähän juot niin mielelläsi.\n\nJENNY. En aina.\n\nVECKSTRÖM. Mutta tällä kertaa? Seuraksi minulle!\n\nEVELINA. Tietysti, Jenny... seuraksi!\n\nVECKSTRÖM (joka on pannut kuppinsa pöydälle). Ehkä minä vuorostani saan\nottaa tarjottimen ja tarjota?... (Yrittää ottaa tarjottimen.)\n\nJENNY. Ei, kiitos! Kyllä minä itse sitte... (Panee tarjottimen pöydälle\nja ottaa kahvin.)\n\nEVELINA. Kas niin!... Luonnollisesti!\n\nNYGÅRD. Jenny pitää aina oman päänsä.\n\nVECKSTRÖM (merkitsevästi). Minä näen sen, minä näen sen.\n\n(Kotvanen hieman tukalaa vaitioloa, jonka kuluessa Veckström ja Jenny\njuovat kahvinsa.)\n\nEVELINA (ikäänkuin itsekseen). Niin, niin. Voihan se olla hyvä sekin,\nettä on luja luonto ja tietää, mitä tahtoo. Silloin ei elämässä\ntarvitse kiittää muita kuin itseään.\n\nVECKSTRÖM. Jos hyvin käy.\n\nJENNY. Eikä syyttääkään, jos huonosti —\n\nVECKSTRÖM. Eiköhän, — jos muut siitä saavat samalla kärsiä?\n\nNYGÅRD. Tietenkin, Jennyseni!\n\nEVELINA. Luonnollisesti!\n\nVECKSTRÖM (joka, juotuaan, panee kuppinsa pöydälle). Kiitos! — Kiitän\nsamalla siitä kannatuksesta, jonka sanani saivat, vaikka — en olisikaan\ntahtonut olla toista mieltä, kuin neiti Jenny.\n\nJENNY. Mahdotontahan on, että kaikki tässä maailmassa olisivat samaa\nmieltä joka asiassa.\n\nVECKSTRÖM. Se on totta. Sen myönnän.\n\nNYGÅRD. Ehkä, Evelina, tarjoat Veckströmille enemmän kahvia?\n\nEVELINA (ottaen tarjottimen). Tietysti, tietysti! (Korjaa kupit.)\n\nVECKSTRÖM. Kiitos! Minä olen huono kahvin juoja. Minulle riittää.\n\nJENNY (Evelinalle). Minä vien ne pois, äiti.\n\nEVELINA. Kyllä minä vien. Jää sinä nyt siksi aikaa tänne väittelemään.\n(Lähtee menemään sisään.)\n\nNYGÅRD. Niin juuri. Ja minä käyn katsomassa... (Seuraa Evelinaa.)\nMinulla oli sinulle, Evelina, sanottavaa... (Jatkaa hiljaa, nousten\nEvelinan jälessä portaita ylös asuinrakennukseen.)\n\nJENNY (jää hieman vastahakoisesti seisomaan pöydän ääreen.)\n\nVECKSTRÖM. Minä huomaan, että te, neiti Jenny, ette mielellänne\ntahtonut jäädä kanssani kahden kesken — väittelemään, niinkuin äitinne\nsanoi.\n\nJENNY (istuutuen). Kuinka niin? En luule sitä ennenkään pelänneeni.\n\nVECKSTRÖM. Se on totta. Pelkoa en ole teissä siinä suhteessa koskaan\nhuomannut.\n\nJENNY. Eihän ole, tietääkseni, koskaan siihen syytäkään ollut.\n\nVECKSTRÖM. Mistä sen niin varmaan tietää? Ehkä voi lopulta syytä\nilmetäkin.\n\nJENNY. Tehän alatte minua oikein pelotella. Sittehän on parasta, että\nminulle suoraan ilmaisette syyn.\n\nVECKSTRÖM. Jättäisin mieluimmin sen tekemättä, jos sanan vaihtomme\nveisi toivottuun tulokseen ilman sitä.\n\nJENNY. Mihinkä niin?\n\nVECKSTRÖM. Luulen teidän sen tietävän sanomattanikin. Enhän puhu siitä\nkanssanne ensimäistä kertaa.\n\nJENNY. Siinä tapauksessa arvaan tarkoituksenne. Mutta onkohan siihen\nsyytä nyt enää kajota?\n\nVECKSTRÖM. Pidättekö siis entiset päätöksenne, neiti Jenny, niin\nperuuttamattomina, etteivät mitkään asianhaarat niitä enää saisi\nmuutetuiksi?\n\nJENNY. En tiedä, mikä aihe teillä nyt voisi olla otaksua toisin.\n\nVECKSTRÖM. Te, puolestanne, tosin ette ole suinkaan siihen aihetta\nantanut.\n\nJENNY Vaan kuka sitte?\n\nVECKSTRÖM. Näittehän, että minulle kuin tahallaan aivan annettiin\ntilaisuus puhua kanssanne kahden kesken — vielä kerran.\n\nJENNY. Isäni siis...?\n\nVECKSTRÖM. Niin, toivoisi, että te, neiti Jenny, lopulta antaisitte\nminulle suostumuksenne, jota teiltä niin kauan, niin hartaasti,\nvilpittömästä sydämestä olen anonut.\n\nJENNY. Ja mikä aihe, jos saan kysyä, nyt niin on saanut isänikin sitä\ntoivomaan, — hänen, joka tähän saakka ei ole sitä minulle ainakaan\npainavammin ilmaissut?\n\nVECKSTRÖM. Toivoisin, niinkuin jo sanoin, ettei minun eikä hänenkään\nolisi pakko sitä teille ilmaista.\n\nJENNY. Minä näen, että te tahdotte asettaa sydämeni asian jonkun\nsalaperäisen välttämättömyyden eteen, — tahdotte alistaa sen jollekin\ntoiselle asialle, tahdotte minun uhraamaan sen tämän toisen asian\nhyväksi. Minä en tätä toista tunne. Se voi olla hyvinkin tärkeä, koska\nvältätte sitä minulle ilmaista.\n\nVECKSTRÖM. Se on niin. Sen voin teille vakuuttaa — vielä kerran.\n\nJENNY. Mutta minä voin myöskin teille vakuuttaa, — vielä kerran, —\nettä omatuntoni ei salli minun alistua mihinkään uhraukseen sydämeni\nasian kustannuksella, olkoonpa vaatimus kuinka suuri ja tärkeä tahansa.\nSillä minä tekisin väärin, jos siihen suostuisin. Olenhan teille\nmonasti sanonut, niinkuin hyvin tiedätte, että sydämeni ei tunne teitä\nkohtaan...\n\nVECKSTRÖM. Säästäkää minulta sitte nuo sananne!\n\nJENNY. ... Mielelläni. Itsehän pakoititte minua niitä uudistamaan.\n\nVECKSTRÖM. Minä olen odottanut, että lopultakin — niin sanoakseni —\njärkevämpi ääni sydämessänne puhuisi toista kieltä.\n\nJENNY. Se se juuri puhuukin, jos ajattelen minun ja teidän onneanne.\nSillä ilman rakkautta teihin ette voisi olla onnellinen, jos oman\nonneni uhraisinkin.\n\nVECKSTRÖM. Välistä se kuitenkin on tehtävä toivossa, että saavuttaa\nomankin onnensa aikaa myöten. Varsinkin on se välistä tehtävä\ntoistenkin onnen tähden — estämällä onnettomuutta heille koitumasta.\n\nJENNY. Valitettavasti minä ainakaan en pysty sitä tekemään.\n\nVECKSTRÖM (nousten). No niin, jääköön sitte näin ollen, ainakin minun\npuolestani, tämä viimeinen tarjoumukseni sen tarkemmin perustelematta.\nJääköön se sitte isänne tehtäväksi, jos hän katsoo siihen syytä olevan.\n\nJENNY (pisteliäästi). Olen utelias kuulemaan, mikä painava syy\ntodellakin nyt on saanut teidät näin päättävästi esiintymään.\n\nVECKSTRÖM (samaan sävyyn). Ja minä olen utelias näkemään, ettekö ehkä\nsitte, sen kuultuanne, ole taipuvainen lopultakin mieltänne muuttamaan,\nneiti Jenny, minun hyväkseni.\n\nJENNY (päättävästi). En luule sittenkään vielä voivani teille mitään\ntoiveita antaa.\n\nVECKSTRÖM (kuin uhmaten). Mutta minä toivon sittenkin vielä, neiti\nJenny! (Ojentaa hänelle kätensä, johon Jenny hitaasti tarttuu).\nNäkemiin asti!\n\nJENNY. Hyvästi!\n\nVECKSTRÖM. Saanko ehkä sanoa hyvästit vanhemmillennekin? En tahdo enää\nsisälle mennä.\n\nJENNY. Minä kutsun heidät tänne. (Juoksee portaikolle, josta huutaa\nsisälle). Isä! Äiti! Herra Veckström tahtoo sanoa hyvästi.\n\nNYGÅRD ja EVELINA (tulevat ulos).\n\nNYGÅRD. Jokos Veckström sitte lähtee?\n\nEVELINA. Näinkö pian jo?\n\nVECKSTRÖM (hyvästellen Eveliinaa ja Nygårdia). Niin. Minä olen asiani\nsuorittanut.\n\nEVELINA (katsoen Jennyyn). Minä arvasin sen!\n\nNYGÅRD. Onkos Veckström tyttärelleni kaikki sanonut, — senkin, minkä\nminulle taannoin ilmoitti?\n\nVECKSTRÖM. En. Se jäi Nygårdin tehtäväksi, koska neiti Jenny ei\ntahtonut kuulla mistään puhuttavankaan. Hyvästi! (Nostaa lakkiaan ja\npoistuu perälle).\n\nEVELINA (Nygårdille). Minä tiesin sen kyllä!\n\nNYGÅRD (Jennylle, joka on poistunut pöydän luo vasemmalle). Tiedätkös\nsinä, mitä tämä Veckströmin käynti täällä meille merkitsee?\n\nJENNY. Mahdollisesti paljonkin, sillä siihen suuntaan hän minulle\npuheessaan viittasi.\n\nNYGÅRD. Ja sittenkään...?\n\nJENNY (väräjävällä äänellä). Sittenkään, isä, minä en voi suostua hänen\ntarjoumukseensa.\n\nEVELINA. Minä ymmärrän, minä ymmärrän, lapseni!\n\nNYGÅRD. Ja kuitenkin siitä riippui koko aineellinen olomme: pysyykö\nmaani ja mantuni tästä lähin enää minun käsissäni?!\n\nJENNY. Tähän saakka, isä, et ole vielä vaatinut minua uhraamaan\nitseäni, pyhimpiä tunteitani, miehelle, joka minulle suorastaan on\nvastenmielinen, vaikkapa olisimmekin hänelle kiitollisuuden velassa,\nehkäpä riippuvaisiakin hänestä.\n\nNYGÅRD. Sillä tähän saakka hän vielä ei ole pitänyt puukkoa kurkkuni\nedessä, niinkuin hän tänään teki.\n\nJENNY. Jos hän niin teki, isä, niin on hän minulle nyt vieläkin\nvastenmielisempi. Sillä eivät hänen tunteensa minua kohtaan silloin\nsuurenarvoiset ole, jos hän uhkauksilla ja pakkokeinoilla koettaa\ntaivuttaa minua suostumaan siihen, johon ei sydämeni vapaaehtoisesti\nsuostu.\n\nEVELINA. Puhut kauniisti, lapseni. (Nygårdille:) Hän on oikeassa,\nJohannes.\n\nNYGÅRD. Älä sekaannu asiaan, Evelina. (Jennylle:) Kunnioituksella ja\narvonannolla on hän aina kohdellut sinua, puhunut sinusta, mikäli minä\ntiedän.\n\nJENNY. Muuhun en tiedä koskaan hänelle syytäkään antaneeni.\n\nNYGÅRD. Ja että hän sinua rakastaakin, sen todistanee jo se, että hän\nnäin kauan on odottanut, näin lujasti on pysynyt kiinni aikeessaan.\n\nJENNY. Siihen, isä, olen hänelle vieläkin vähemmin syytä antanut. Ja\nse, että hän sittenkin näin itsepäisesti pysyy aikeessaan, todistanee\nkai aivan päinvastaista. Sille, joka hänet oikein tuntee, pitäisi\nolla selvä, että hänen tarjoumuksessaan piilee vain perin itsekkäitä\npyyteitä.\n\nNYGÅRD. Ja mitä ne olisivat?\n\nJENNY. Hyvin yksinkertaisesti, — että hän naimalla minut saisi kerran\nliittää tämänkin tilan omaansa ja siten pelastaa sen mahdollisesti\njoutumasta — Suomalaisille.\n\nEVELINA. Se on hyvin mahdollista, Johannes.\n\nNYGÅRD. Sinä pidät sitä siis vääränä?\n\nJENNY. Kyllä. Sydämeni ja vakaumukseni kustannuksella en suostu siihen\nmyötävaikuttamaan.\n\nNYGÅRD. Vaan pikemmin... pikemmin antaisit tilani, naimisesi kautta,\njoutua Suomalaiselle, niinkö?\n\nJENNY. Omatuntoni ei pitäisi sitä vääränä, isä. Suomalainenhan on\nihminen hänkin. Hyviä ja kunnollisia on heidänkin joukossaan. Suomihan\non Suomalaisten isänmaa ja siihen kuuluu myöskin tämä maakunta. Miksi\nolisivat he siis meitä huonommat?...\n\nNYGÅRD. Puhut aivan kuin jo olisit sydämesi Suomalaiselle antanutkin.\n\nJENNY. Suoraan sanoen, isä, — koska siihen näin tilaisuus on tullut: —\nolen.\n\nNYGÅRD. Ja se on? Ja se on?\n\nJENNY. Minä luulin, isä, ettei minun tarvinnut sinulle häntä enää\nnimittää.\n\nNYGÅRD. Aapo Isokangas, niinkö?\n\nJENNY. Niin, isä.\n\nEVELINA (Nygårdille). Olinhan oikeassa siinäkin, Johannes.\n\nAAPO (tulee samassa perältä ja aikoo viedä viikatteen aittaan).\n\nNYGÅRD. Siinähän Aapo onkin!\n\nAAPO. Niin, isäntä. Pellon piennar on nyt niitetty kokonaan. Se kävi\nsukkelammin, kuin äsken luulittekaan.\n\nNYGÅRD. Aapo tuli parahiksi tänne nyt.\n\nAAPO. Mitä isäntä tahtoo sanoa?\n\nNYGÅRD. Minun on tänään pakko sanoa Aapolle, etten syksystä voi Aapoa\nenää talossani pitää.\n\nEVELINA. Mutta ajattelehan toki ensin, Johannes, mitä teet!\n\nAAPO. Olkaa huoleti, emäntä hyvä, tämä uutinen ei tule minulle\nodottamatta.\n\nNYGÅRD. Minun on pakko, ensiksikin, taloni tähden sanoa Aapo irti.\n\nAAPO. Juuri niin, hyvä isäntä. Minä tiedän sen. Suomalainen ei saa enää\nolla renkinäkään ruotsalaisella Uudellamaalla.\n\nNYGÅRD. Ja toiseksi, — tahdon lisätä sen samalla kertaa — tyttärenikin\ntähden.\n\nAAPO. Senkin minä ymmärrän, isäntä. Minä lähden. Saatte olla varma,\nettä minä lähden.\n\nJENNY (juoksee Aapon luo, tarttuen häntä käsivarresta). Silloin minä\nseuraan sinua, Aapo. (Nygårdille:) Niin, isä, tässä tapauksessa lähden\nminä myöskin.\n\nEVELINA (epätoivossaan). Johannes hyvä, näinhän ei käy päinsä.\n\nNYGÅRD. Taloni on sitte mennyt. Minä en enää mitään neuvoa tiedä.\n(Lyyhistyy istumaan pöydän ääreen).\n\nAAPO. Jos se vain minusta — ja tyttärestänne — riippuu, isäntä, niin\nehkä asia ei ole niinkään toivoton vielä.\n\nEVELINA. Kuulitko, Johannes?\n\nJENNY (juosten isänsä luo). Saammehan nähdä vielä.\n\nAAPO. Niin, isäntä, saammehan nähdä vielä.\n\nEsirippu.\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\n(Sama paikka, kuin ensimäisessä näytöksessä. — On kirkas syyspäivä:\nkoivuissa ovat lehdet kellastuneet, oksat osaksi paljaat; niityt ovat\nniitetyt, vainioilta elo korjattu.)\n\n(Johannes Nygård ja Evelina istuvat penkillä, joka on asetettu pöydän\nja tuolien sijalle.)\n\nEVELINA. Mitähän se merkitsee, että Veckström on uhannut tänään käydä\ntäällä?\n\nNYGÅRD. Varmaan hän on ollut kovin ihmeessään, etten minä, — eikä\nkukaan muukaan täältä — ole sanaakaan hiiskunut sen jälkeen, kuin\nvelkani sanottiin irti maksettavaksi.\n\nEVELINA. Varmaankin. Siitähän onkin jo kohta kolme kuukautta kulunut,\neikö niin, Johannes?\n\nNYGÅRD. Tietysti. Neljäntenä päivänähän jo Veckströmin käytyä silloin,\nheinän korjuun aikana, Fagerlund tuli lainaansa irtisanomaan.\n\nEVELINA. Niin, niin. Kuin kostoksi ihan. Mahtoi se Jennyn kielto\nVeckströmiin kovin koskea, kun hän tuon pani toimeen.\n\nNYGÅRD. Vihaksi kaikki hänelle varmaan pisti, muuten hän tuskin sen\nolisi tehnyt.\n\nEVELINA. Oikein pelkään, mitä hän vielä voi yrittää.\n\nNYGÅRD. Mitäs? Eihän ole kuin toista viikkoa maksupäivään. Ellen siksi\nsaa asiaa järjestetyksi heidän mielensä mukaan, niin käyvät kiristämään\nlain mukaan. Kai hän nyt aikoo tulla tiedustelemaan, mitä minä\npuolestani olen kyennyt aikaansaamaan.\n\nEVELINA. Taitaapa ehkä olla vähän huolissaan kuitenkin.\n\nNYGÅRD. Mahdollisesti. Vaan ei sen vuoksi, etten velkani suhteen ole\nmitään ilmoittanut. Sillä varmaan hän tietääkin minun Helsingistä käsin\nturhaan apua pyytäneeni.\n\nEVELINA. Sen hän kyllä on Einar Peldánin kautta kuullut.\n\nNYGÅRD. Niin. Vaan sen vuoksi, että Isokangas on täällä yhä vielä\npaikoillaan.\n\nEVELINA. Siinä juuri se pääasia onkin. Hänen tähtensä — yhden ainoan\nSuomalaisen tähden — meitä näin ahdistellaan. Hänen tähtensä velkasi on\nvaadittu takaisin, hänen tähtensä ei yhdistyskään sinua tahdo auttaa.\nEnsin mies pois, sitte ehkä armoa saat. On se jo...!\n\nNYGÅRD. En olisi uskonut, jos se olisi minulle kerrottu. Vaan nyt olen\nsen itse kokea saanut.\n\nEVELINA. Ja mitä on mies pahaa tehnyt?! Päinvastoin: — työtä hän on\ntehnyt, ei kahden, vaan kolmen — neljän tavallisen työmiehen puolesta.\nKatso: ovatko naapurimme niityt ja vainiot samassa hyvässä kunnossa\nkuin meidän nyt ovat?\n\nNYGÅRD. En kiellä sitä, Evelina. Hän on hyvä työmies. Hän on kunnon\nmies.\n\nEVELINA. Semmoista ei tule tähän taloon toista, jos hänen nyt on\nlähdettävä.\n\nNYGÅRD. Jos?\n\nEVELINA. Niin. Aiotko sitte todellakin, Johannes...?\n\nNYGÅRD. Niinhän päätin. Ja sen tähden, että se ehkä on ainoa keino,\njolla voin pelastaa taloni, oman kotitaloni. Ehkä sitte jättävät meidät\nrauhaan, auttavat... vielä.\n\nEVELINA. Mutta Jenny? Oletko hänet unhottanut? Hänkään ei päätöstään\nperuuta.\n\nNYGÅRD. Hänen on se peruutettava, Evelina. Minun tähteni, talomme\ntähden on hänen se uhraus tehtävä. Isokankaalle häntä en anna, ellen\nVeckströmillekään pakoita menemään. Jääköön hän siis tänne meidän\nkanssamme. Se on minun päätökseni ja se pysyy.\n\nEVELINA. Tuon kuulen sinulta nyt ensi kerran. Olet tehnyt liian jyrkän\npäätöksen, Johannes. Minä pelkään pahinta, hyvä Jumala!\n\nNYGÅRD. Uskon, että Jenny on tullut järkiinsä ja ymmärtää nyt meidän\ntoivottoman asemamme.\n\nEVELINA. Minä taas puolestani olen huomannut, että hänen sydämensä on\nyhä syvemmin kiintynyt Aapoon tuon viimekesäisen kohtauksen jälkeen.\nUskon siis, etteivät mitkään syyt saa häntä enää mieltään muuttamaan.\nHänellä on vähän sinun luontosi, Johannes. Hän tulee panemaan kovan\nkovaa vastaan, sen saat nähdä.\n\nNYGÅRD. Meillä on nyt siis edessämme viimeinen ratkaiseva hetki! — —\n\n(Kuuluu oikealta rattaiden kolinaa).\n\nEVELINA. Kas niin! Jokohan Veckström sieltä tulee?\n\nNYGÅRD (menee portillepäin katsomaan). Aapohan se onkin.\n\nEVELINA (nousee myös). Pianpa hän palasi Helsingin matkaltaan.\n\nNYGÅRD. Pian. En luullut hänen tänään vielä tulevan.\n\nEVELINA. Näköjään hän on saanut asiansa järjestetyksi pikemmin, kuin\nluulikaan. Amerikkaan kai hän, poika parka, sitte lähtee?\n\nNYGÅRD. En tiedä. En ole kysynyt. Eikä hän ole puhunutkaan siitä\nminulle mitään. Ehkä lähtee.\n\nEVELINA. Kunpa et vielä saisi katua tätä tekoasi, Johannes! (Taputtaa\nNygårdia olkapäälle, kuivattaa nenäliinalla silmiään ja poistuu\nsisälle.)\n\nNYGÅRD (seisoo kotvan, katsoen portille päin, ikäänkuin odottaen).\n\nAAPO (tulee perältä). Hyvää päivää, isäntä!\n\nNYGÅRD. Hyvää päivää!\n\nAAPO. Terveisiä kaupungista.\n\nNYGÅRD. Pianhan palasit! Mitä kuuluu?\n\nAAPO. Eipä pahempia. Mitäs tänne?\n\nNYGÅRD. No! Samaa kuin ennen. Ehkä vähän enemmänkin. Odotamme vieraita,\n— naapuriani, — juuri tänne.\n\nAAPO. Veckströmiä? Tiesin hänen tulevan.\n\nNYGÅRD. Mistä sen tiesit?\n\nAAPO. Tahi pikemmin arvasin, että hänen piti tänne näihin aikoihin\ntulla — asioiden vuoksi.\n\nNYGÅRD. Niin. Kohtahan se aika on... käsissä.\n\nAAPO. Kohta, isäntä, kohta.\n\nNYGÅRD. Ja Aapo valmistaikse lähtöön?\n\nAAPO. Kyllä. Niinhän se oli päätetty. Toivon, että isännälläkin jo on\ntoinen varalla minun sijalleni?\n\nNYGÅRD. Siitä saa Aapo olla huoleti. Luulen, että Aapo osaa punnita\nasian ja ymmärtää sen.\n\nAAPO. Luonnollisesti. Selvähän se on. En minä pahaksi pane. Ei isännän\npuolestaan siitä tarvitse huolissaan olla.\n\nNYGÅRD. Tahdoin vain sanoa, että olenhan minä ollut Aapoon tyytyväinen.\n\nAAPO. Kiitoksia paljon! Toivon nyt vain, että kaikki kävisi hyvin\ntäällä — minun lähdettyäni.\n\nNYGÅRD. Sitä toivon minäkin. — En ole vielä kysynyt, minne Aapo\nmuuttaa? Ehkä Amerikkaan lähtee? Siellähän kuuluu olevan varakkaita\nomaisia.\n\nAAPO. Hyvin mahdollista, että sinne lähden. En ole vielä päättänyt.\nMutta kuinka niin? Miksi isäntä sitä tiedustelee?\n\nNYGÅRD. Ehkä minulla on vähän syytäkin.\n\nAAPO. Niin väinkin! Minä ymmärrän.\n\nNYGÅRD. Niin, olisihan se suuri suru, että minun tällä lailla pitäisi\nerota ainoasta tyttärestäni, ainoasta rakkaasta lapsestani.\n\nAAPO. Mitäs isäntä sitte oikein tarkoittaa?\n\nNYGÅRD. Sitä, että minä toivoisin vielä senkin, että Aapo koettaisi\nhänet unhottaa, — jättäisi kaikki toiveensa siinäkin suhteessa.\n\nAAPO. Niinkö? Vielä senkin?\n\nNYGÅRD. Voihan se olla suurikin uhri, mutta vielä kovempi olisi\ntämä isku minulle, että minun näin, tällä kaupalla, pitäisi luopua\nlapsestanikin.\n\nAAPO. Isäntä hyvä! Pahaa mitään minä en ole koskaan teille tahtonut,\npikemmin aina vain hyvää, niinkuin ehkä olette voinut huomata. Sillä\nminä pidän teitä kunniassa, rakastan teitä miltei kuin omaa isääni.\nSäästääkseni teiltä vielä tuonkin surun, olisin valmis pyytämänne\nuhrauksenkin tekemään. Mutta niinkuin tiedätte, eihän se minusta\nyksistään riipu.\n\nNYGÅRD. Sinun sanasi voivat tyttäreeni kuitenkin paljon vaikuttaa.\n\nAAPO. Minun sanani? Minua melkein loukkaatte, isäntä, nyt!\n\nNYGÅRD. Sitä en suinkaan tarkoittanut.\n\nAAPO. Näyttää kuitenkin siltä, kuin luulisitte minun vain pelailevan\ntyttärenne kanssa, kuin minulla olisi ollut vain joitakin salaisia\nsyrjäpyyteitä eikä mitään sen vakavampaa sydämeni pohjalla. Jos niin\nolisi, niin tuskinpa teidän silloin olisi tarvinnut minulle tuollaista\npyyntöä tehdäkään. Mutta kuinka voisi nyt suuni puhua toista, kuin\nmitä sydämeni tuntee?! Voin vakuutta teille, että rakastan syvästi ja\nvilpittömästi tytärtänne. Minä en voi enkä tahdo valehdella hänelle,\netten häntä rakasta enää, kun nyt rakastan häntä enemmän, kuin\nkonsanaan. Mutta minkä minä voin hänelle sanoa — vaikka hän sen tietää\nmuutenkin — on, että meidän nyt on pakko erota ja että te tahtoisitte\nmeidät eroamaan ainiaaksi.\n\nNYGÅRD. Kuultuani sanasi, Aapo, minä näen, että tämä pulma käy\nyhä vaikeammaksi ratkaista. Jenny rakastaa sinuakin paljon, sen\nolen jo nähnyt. Sovinnollinen asian ratkaisu teidän kesken minun\ntoivomukseni mukaan — minun tähteni — olisi siis suotavampi, kuin\nminun järkyttämätön päätökseni, joka voisi käydä kohtalokkaaksi teille\nmolemmille, — hänelle varsinkin.\n\nAAPO. No, jos asia todella niin on, niin täytynee kai minun sitte hänen\nkanssaan tästä vielä puhua — noudattaakseni teidän mieltänne.\n\nNYGÅRD. Niin, Aapo, minä pyydän: tee se! Minä käyn kutsumassa Jennyn\ntänne, niin... Kas tuossa hän itse tuleekin.\n\nJENNY (tulee vasemmalta). Isä, sinua äiti pyytää puhutella.\n\nNYGÅRD. Minä tulen. Minä tulen, lapseni. (Menee sisään).\n\nJENNY (menee Aapon luo ja tervehtii häntä, kätellen, hellästi). Terve\ntuloa takaisin, Aapo! Kuinka iloinen olenkin, että nyt jo tulit.\n\nAAPO. Olihan se hyvä, että ehdin. Veckströmhän, kuulen ma, on tulossa.\n\nJENNY. Juuri sen vuoksi iloitsenkin paluustasi. — Mitä sitte kuuluu?...\n\nAAPO. Hyviä, Jenny, — sieltäpäin.\n\nJENNY. Kerrohan, kerro!\n\nAAPO. Istutaanko tähän luhdin rappusille, vai?\n\nJENNY. Istutaan!\n\nAAPO (vetää Jennyä kädestä istumaan viereensä luhdin rappusille).\nKaikki on pian kerrottu. Matkani onnistui hyvin. Asia on jo järjestetty\ntäydellisesti.\n\nJENNY. Niinkö?! Muutahan en voinut sinulta odottaakaan. Kun sinä\njohonkin ryhdyt, niin viet kyllä asian perille.\n\nAAPO. No, no! Ei se nyt aina niinkään ole sanottu. Tällä kertaa oli\nkuitenkin onnikin myötäinen.\n\nJENNY. Niin, todellakin, kun ehti ajoissa rahakirje Amerikasta asti\ntulla.\n\nAAPO. Ja loppusumman sain lainaksi meidän puolueemme pomojen varmalla\ntakuulla.\n\nJENNY. Suostuivatko mielelläänkin?...\n\nAAPO. Vielä häntä kysyt?! Olivat tietenkin iloisia tämmöisessä\ntapauksessa auttamaan.\n\nJENNY. Niin, niin, — siltä kannalta otettuna.\n\nAAPO. Jokainen ottaa luonnollisesti omalta kannaltaan. He — puolueemme\netujen kannalta. Eiväthän he minulle omaisia ole, että sen tähden\nkauppoihin ryhtyisivät kanssani.\n\nJENNY. Mutta sinä? Sinä siis tahdot auttaa isääni, — meitä —, minun\ntähteni, meidän rakkautemme tähden, meidän kaikkien tähden?\n\nAAPO. Yhteinen asiammehan tämä lopullisesti on, Jenny, niin hyvin\nsydämemme, kuin oman etummekin kannalta.\n\nJENNY. Niin toivon isänkin sen nyt käsittävän, kun hän saa kuulla mitä\nsinä olet tehnyt. Toivon, että hän iloitsee siitä ja kiittää sinua\nkaikesta, Aapo.\n\nAAPO. Minä en rohkene kuitenkaan noin paljon toivoa, Jenny.\n\nJENNY. Miksi et?\n\nAAPO. Hän näkyy yhä päätöksestään lujasti pitävän kiinni.\n\nJENNY. Onko hän sinulle sitte jo mitä sanonut?\n\nAAPO. On. Tuliaisikseni ilmoitti hän sen vielä minulle, ennenkuin olin\nedes ehtinyt asiastani hänelle kertoa.\n\nJENNY. Se ei ole mahdollista, Aapo.\n\nAAPO. Ei ainoastaan mahdollista, vaan ilmeinen tosi. Eikä sillä hyvä,\nJenny, että hän sittenkin vaati minut lähtemään...\n\nJENNY. Vaan mitä, mitä?\n\nAAPO. Hän ei suostu sinua minulle antamaan missään tapauksessa.\n\nJENNY. Eikö suostu?\n\nAAPO. Ei.\n\nJENNY. Vaikka näin paljon olet, Aapo rakas, meidän hyväksemmekin\ntehnyt?!\n\nAAPO. Sanoinhan, etten asiastani ehtinyt hänellä edes kertoakaan. Enkä\ntahtonutkaan sitte enää hänen puheensa jälkeen. Kuka tietää, ehkä hän\nolisi paiskannut minulle paperit vasten naamaa.\n\nJENNY. Siinä tapauksessa ilmaisen minä hänelle asian nyt.\n\nAAPO. Luulen, että saat häneltä samallaisen vastauksen, kuin minkä minä\nsain: että jättäisin kaikki toiveet sinun suhteesi.\n\nJENNY. Minun suhteeni isällä silloin ei tule olemaan enää mitään\nmääräämisvaltaa, sen sinä kyllä tiedät, — jos sinä vain tahdot, Aapo.\n\nAAPO. Mitä minä tahdon, sen taas sinä kyllä tiedät, Jennyseni.\nMutta minä lupasin isällesi vast'ikään ilmoittaa sinulle hänen\njärkyttämättömän päätöksensä ja minä olen pitänyt sanani. Siinä kaikki,\nmitä minä nyt olen voinut ja voin tehdä.\n\nJENNY. Sanoiko hän, että se on hänen järkyttämätön päätöksensä?\n\nAAPO Kyllä.\n\nJENNY (nousten). Sen saamme kuitenkin vielä nähdä, Aapo!\n\nAAPO. (nousee myös). Mitä ai'ot tehdä, Jenny?\n\nJENNY. Nyt ai'on minä vielä puolestani puhua isän kanssa.\n\nAAPO. Hänen puolestaan toivoisin, että jättäisit sen jo tekemättä,\nJenny.\n\nJENNY. Nyt minä sitä en voi jättää tekemättä sinunkaan pyynnöstäsi,\nAapo. Minun on ilmaistava hänelle kaikki. Ja minä teen sen sillä\nlailla, että hänen on järkyttämätön päätöksensä peruutettava —\nsittenkin.\n\nAAPO. Usko siirtää vuoriakin, sanotaan.\n\nJENNY. Anna minulle vain ne paperit, josta taannoin puhuit, Aapo!\n\nAAPO. Ihanko todella ai'ot?\n\nJENNY. Nyt en jätä sitä tekemättä, Aapo, kuulithan!\n\nAAPO (ottaa povitaskustaan paperitukon, jonka antaa Jennylle). No, kas\ntuossa sitte! Tee, mitä tahdot!\n\nJENNY (pistää paperit poveensa). Kiitos, Aapo! Saammepahan kuulla nyt!\n\n(Kuuluu jälleen rattaiden kolinaa oikealta).\n\nAAPO. Taitaapa Veckström tuossa jo ollakin.\n\nJENNY. Parahiksi tuli sitte.\n\nAAPO (vilkaistuaan portilta oikealle). Niin onkin. Tuonne jätti\nhevosensa tallin seinustalle.\n\nJENNY. Mene sanomaan isälle, Aapo!\n\nAAPO. Menen. Minunhan onkin nyt syrjässä pysyttävä. (Menee\nasuinrakennukseen.)\n\nJENNY (tunnustelee poveaan, jonne paperit kätki, näyttää tyytyväiseltä\nja hyräilee hiljakseen, ollen jotakin puuhaavinaan.)\n\nVECKSTRÖM (tullen portista). Kas vain, kuka täällä onkin minua\nvastassa! Hyvää päivää, neiti Jenny! (Menee kättelemään).\n\nJENNY. Vastassa?! Ihan sattumalta vain olin täällä pihalla.\n\nVECKSTRÖM. Luulin kuitenkin, että minua odotettiin?\n\nJENNY. Kyllähän isä kuuluu tietäneen teidän tulevan.\n\nVECKSTRÖM. Niin, ilmoitin siitä sen tähden, että Maisteri Peldánkin\nnäihin aikoihin tänään aikoi Helsingistä saapua tänne.\n\nJENNY. Vai niin? Sitä emme ole tietäneet.\n\nVECKSTRÖM. Saattoihan sen kuitenkin otaksua. Isänne asioiden tähden\nhänkin tulee.\n\nJENNY. Sehän ehkä sopii sitte mainiosti.\n\nVECKSTRÖM. Kuinka niin?\n\nJENNY. Muuten vain. Ettehän ole kumpainenkaan käynyt sen jälkeen kuin\nkesällä yhteen aikaan myöskin satuitte tänne tulemaan.\n\nVECKSTRÖM. Niin, eivät ole asiat ennen vaatineet tulemaan.\n\nJENNY. Vaan nyt vaativat?\n\nVECKSTRÖM (salavihjauksella). Vaativat. Kun ei täältäpäin ole tähän\nsaakka minulle mitään kuulumisia tullut — viimeisen käyntini johdosta.\n\nJENNY (ivallisesti nauraen). Ha-ha-ha-ha! Olisittepa niitä, herra\nVeckström, vielä saaneet koko lailla odottaa.\n\nVECKSTRÖM. Vai niin?! No, sitte oli todellakin hyvä, että ajoissa tulin.\n\nNYGÅRD (tulee sisältä). No? Tännekös Veckström jäikin? Hyvää päivää!\n(Kättely.)\n\nVECKSTRÖM. Neiti Jenny, jonka täällä tapasin — ensimäisenä, hiukan\npidätti minua. (Pisteliäästi.) Eikä, muuten, minua sisään pyydettykään.\n\nJENNY (naurahtaen iloisesti). En todella tullut pyytäneeksi, — enkä\naikonutkaan pyytää.\n\nNYGÅRD (nuhtelevasti). Jenny! Jenny!\n\nVECKSTRÖM. Olihan se ainakin suoraan sanottu. Kaunis vastaanotto,\ntodellakin!\n\nNYGÅRD. Minä pyydän tyttäreni puolesta anteeksi. — Veckström on niin\nhyvä ja käy sisään!\n\nVECKSTRÖM\n\nKiitos, Nygård! Mutta ehkäpä, näin ollen, sittenkin istumme täällä\nulkona — tuossa samalla paikalla, missä viimeksikin kesällä tarinoimme?\n\nNYGÅRD. Kuinka vain sitte. Onhan tänään oikein ihana ja leuto syyspäivä.\n\nVECKSTRÖM (istuutuu penkille). Oikein harvinaisen lämmin. — Ehkä neiti\nJenny tekee seuraa? (Tarjoo Jennylle penkin).\n\nNYGÅRD. Sinä saat mennä, Jenny.\n\nJENNY (jääden seisomaan). Koska herra Veckström pyytää! Minä tahdon\ntodellakin jäädä, isä.\n\nNYGÅRD. Mitä tämä nyt merkitsee? Meillä on täällä asioista puhuttavaa.\n\nJENNY. Juuri sen vuoksi. Herra Veckström sanoi Maisteri Peldáninkin\nheti tulevan tänne.\n\nVECKSTRÖM. Niin, hänen piti myös tulla. Unhotin mainita.\n\nNYGÅRD (hiukan kummastellen). Vai niin? Vai niin?\n\nJENNY. Minä luulen, että minun siksi välttämättä pitääkin olla tässä\nläsnä, isä.\n\nNYGÅRD. Mitä sinä tarkoitat?\n\nJENNY. Minä luulen, että tämä asia hyvin suuressa määrässä koskee\nminuakin personallisesti ja sen tautta juuri minun täytyy saada olla\nläsnä nyt.\n\nNYGÅRD. Kuuntele sitte, jos niin mielesi tekee! — Koska Veckström on\ntullut minun luokseni asialle, niin pyydän ensinnäkin saada tietää,\nmistä nyt sitte on kysymys?\n\nVECKSTRÖM. Asiani tietysti on sama, kuin viimekin kerralla. Tahdon nyt\nvain tietää, ovatko ehdot, joista silloin oli puhe, tulleet tavalla\ntahi toisella täytetyiksi, tahi ainakin lähemmäksi toteutumistaan.\n\nNYGÅRD. Kyllä — lähemmäksi. Suomalaisen renkini olen sanonut irti ja\nhänen lähtönsä täältä on enää vain päivän kysymys.\n\nVECKSTRÖM. Ja velan toinen takaaja? Tahi sen takaisin maksu?\n\nNYGÅRD. Asian olen kyllä koettanut järjestää määräpäiväksi. Olen\nkääntynyt jo aikoja sitte Helsinkiin, eritoten Maisteri Peldánin\npuoleen, vaan vastausta ei ole tähän saakka tullut. Ehkäpä sen nyt\njuuri saankin, koska hän itse tänne saapuu.\n\nVECKSTRÖM. Tuohan oli osaksi jo hauska uutinen, — oikea yllätys. En\nsitä, suoraan sanoen, odottanutkaan. Sen vuoksi oli minulla jo valmiina\nNygårdille toinen esitys.\n\nNYGÅRD. Ja se on?\n\nVECKSTRÖM. Ehkäpä siitä sitte en puhukaan, koska asia jo on tuolla\ntolalla.\n\nNYGÅRD. Miks'ei?! Kentiesi se minulle on hyvinkin otaksuttava.\n\nVECKSTRÖM. Ajattelin vain, että vapauttaisin Nygårdin takaajain\nhankkimisesta ja velkahuolista, jos...\n\nNYGÅRD. Jos mitä?\n\nVECKSTRÖM. Jos Nygård nyt kokonaan möisi minulle talonsa?\n\nJENNY (ivallisesti). Mainiota! Mainiota!\n\nNYGÅRD (hämmästyen). Kuinka?! Minkä vuoksi?\n\nVECKSTRÖM. Ei suinkaan missään pahassa tarkoituksessa.\n\nJENNY (kuin äsken). Tietenkään ei!\n\nNYGÅRD. Vaan missä?\n\nVECKSTRÖM. Nygård saisi perheineen tietysti jäädä tänne edelleenkin\nasumaan ja viljellä tilaansa kuin ennenkin.\n\nJENNY. Herra Veckströmin vuokraajana, isä, ymmärräthän?! Kunnes\nsuvaitaan sanoa irti ja ajaa vanha vuokraaja perheineen pellolle!\n\nNYGÅRD. Minä olen todellakin ymmällä koko tästä esityksestä, Veckström.\n\nVECKSTRÖM. Neiti Jenny suvaitsee asettaa tämän asian semmoiseen valoon,\njota sillä ei ollenkaan ole.\n\nJENNY. Päinvastoin — ihan oikeaan valoon, herra Veckström.\n(Nygårdille.) Senhän jo sokeakin näkee, isä, mikä siinä alla piilee.\n\nNYGÅRD. Tietysti tulisi asemani olemaan kokonaan riippuvainen muista.\n\nVECKSTRÖM. Ainakin hyvin ystävällisessä määrässä, mitä minuun tulee,\nsen lupaan.\n\nJENNY. Mainiota! Mainiota! Niin, että, ellei lopulta kaikki\ntarkoitukset, joihin silloin voisi pakoittaa, tulisi täytetyiksi, olisi\nisän todellakin perheineen muutettava täältä pois. Se on selvä kuin\npäivä.\n\nNYGÅRD. Minä uskon melkein, että Jenny tässä on oikeassa, Veckström.\n\nVECKSTRÖM. No, no! Jos esitykseni siltä kannalta otetaan, niin on\nparasta siitä enää olla puhumattakin.\n\nJENNY (ivallisesti). Niin sitä välistä voi tulla väärinkäsitetyksi,\nherra Veckström!\n\nVECKSTRÖM. Todellakin, neiti Jenny! Oikeammin parhaat tarkoitukset\nvoivat välistä tulla aivan nurinpäin tulkituiksi.\n\nNYGÅRD. Ei, Veckström, minä ymmärrän kyllä nyt tarkoituksen. Se voi\nolla eräältä näkökannalta, — meidän puolueemme, — näkökannalta hyvä ja\nedullinen, mutta minulle personallisesti se on päinvastainen.\n\nJENNY. Oikein, isä!\n\nVECKSTRÖM. Minun mielestäni taas sen, mikä on hyvää ja edullista\nyhteiselle asiallemme, täytyy olla sitä myöskin puolueen yksityisille\njäsenille.\n\nNYGÅRD Muutamissa tapauksissa, tietysti, niin voi olla.\n\nJENNY. Silloin kuin toinen siitä voi hyötyä toisen kustannuksella!\n\nVECKSTRÖM. Tässä tapauksessa ei...\n\nNYGÅRD. Tässä tapauksessa juuri näyttää ainakin siltä kuin minun etuni\nsupistuisivat siihen, että kadottaisin, näillä ehdoilla, kotitaloni ja\npiankin saisin hakea itselleni ja perheelleni toimeentulon muualta.\n\nJENNY. Se juuri nyt on tarkoitus, isä.\n\nNYGÅRD. Mutta, Veckström hyvä, tämä kotitaloni on minulle rakas, kovin\nrakas, niin rakas, etten tahtoisi siitä semmoisilla ehdoilla luopua\nvieläkään. Se on kotiseudun, kotiturpeen tunne, juuri se, joka on\nminussa niin voimakas. Ja se on persoonallinen tunne, Veckström hyvä,\nehkä hyvinkin itsekäs, sillä sitä on vaikea, kovin vaikea uhrata noin\nvain yhteisen asian, puolue-edun hyväksi, — varsinkin kun siitä voi\nolla hyvää vain jollekin toiselle — myöskin aivan personallisesti,\naineelliselta kannalta katsottuna. Ja meidän, myöntäkää se, ei auta muu\nkuin katsoa asiaa siltä kannalta, eikö niin?\n\nVECKSTRÖM. Niinkuin jo sanoin: minä en tahdo noita personallisia\npyyteitä omaan laskuuni ottaa. Nygårdillehan kyllä tarjoutuu vielä\ntoinen tilaisuus järjestää asiansa Maisteri Peldánin kautta, niinkuin\nitse sanoitte.\n\nNYGÅRD. Mahdollisesti. Mutta alanpa luulla, että tarkoitus\nsielläkinpäin on aivan sama.\n\nJENNY. Minä olen siitä jo vakuutettukin, isä.\n\nVECKSTRÖM. Siinä tapauksessa on asia lopullisesti selvä. Näen minnepäin\nmielipiteet täällä ovat alkaneet kallistua. Ja, näin ollen, asianhaarat\nvaativat, että ryhdymme välttämättömiin toimenpiteisiin ja — ankariin,\nsiitä saa Nygård olla varma.\n\nJENNY. Nyt sen kuulit, isä, totuuden vihdoinkin.\n\nNYGÅRD. No niin, kun turmioon tahdotte minut kaikki viedä, niin viekää\nsitte!\n\nVECKSTRÖM. Me emme sitä tahdo, vaan Nygård itse ja neiti Jenny, joka\nnäkyy sitä suorastaan isälleen toivovan.\n\nJENNY. Minäkö sitä toivoisin, isä, minä?\n\nNYGÅRD. Sanoit taannoin, Jenny, että tämä asia koskee personallisesti\nsinuakin. Siinä olit oikeassa. Tässä on todella paljon syytä\nsinullakin. Sinun itsepäisyytesi, sinun sydämesi kovuuden tähden olen\nnyt tähän välikäteen, totta puhuen, osaksi joutunut.\n\nJENNY. Jos niin on, niin saat olla huoleti nyt. Siitä välikädestä kyllä\npiankin pääset, isä.\n\nNYGÅRD. Mitä sinä nyt juttelet tuossa?\n\nJENNY. Sinun ei tarvitse olla riippuvainen noista herroista, isä.\nOlet nähnyt, mitä hyvää he pohjaltaan ovat sinulle ja meille kaikille\ntahtoneet. Mutta nyt olet vapaa. Kas tässä velkakirjasi! (Ottaa\npoveltaan paperit, jotka antaa isälleen.)\n\nVECKSTRÖM (hämmästyen). Mitä tämä on?!\n\nNYGÅRD. Mistä sen olet saanut? Ja kuinka?\n\nJENNY. Sehän on samantekevä. Velkasihan on takaisin maksettu nyt.\n\nPELDÁN (tulee samassa nopeasti perältä). Hyvää päivää! Hyvää päivää!\n(Tervehdystä, kättelyä.) No, mitäs kuuluu, Nygård? Olen jo kauan ollut\naikeessa tulla tänne, vaan...\n\nNYGÅRD. Ja minä olen turhaan Maisteria jo kauan odottanut.\n\nJENNY. Vaan nytpä näkyy Maisteri jo hiukan myöhästyneen.\n\nVECKSTRÖM (Peldánille syrjään). Niin ikävästi se on.\n\nPELDÁN. Kuinka niin? Kuinka niin? Lupasinhan minä. Tiesihän Nygård,\nsaattoihan Nygård olla vakuutettu siitä, että minä asian kyllä\njärjestäisin.\n\nJENNY. Me kiitämme kyllä hyvästä tahdosta, herra Maisteri, mutta isällä\non tässä jo paperit kädessään.\n\nNYGÅRD (aukoen papereita). Niin, sain ne juuri enkä tiedä oikein\nitsekään... kuinka tämä... oikein on tapahtunut.\n\nVECKSTRÖM. Näyttäkäähän, Nygård!\n\nPELDÁN. Saanko minä, saanko minä? Mitä humbuugia tämä nyt oikein\non?! (Kurkistelevat kilvan Nygårdin olan yli hänen aukaisemaansa\nvelkakirjaan.)\n\nVECKSTRÖM. Todellakin! Todellakin!\n\nPELDÁN (lukee ääneen). \"Yllämainittu velkasumma on minulle tänään\ntakaisin suoritettu renki Aapo Isokankaan kautta...\"\n\nNYGÅRD. Aapo!\n\nVECKSTRÖM. Arvasinhan!\n\nPELDÁN (itsekseen). Förbannade karl!\n\nNYGÅRD (jatkaa lukemista). \"... joka täten kuitataan.\"\n\nPELDÁN. Ush!\n\nVECKSTRÖM (Peldánille). Saken ser ut att vara förlorad!\n\nJENNY. No, isä?\n\nNYGÅRD. Tämä... tämä tulee minulle ylhäältä!\n\nPELDÁN (hoksaten). Mutta sehän ei ole oikeata peliä.\n\nVECKSTRÖM. Niin, Nygårdhan ei näy tietävän asiasta itse mitään.\n\nPELDÁN. Se on petosta. Nygård ei saa siihen suostua.\n\nJENNY. Olkaa huoleti, hyvät herrat: petosta siinä ei ole vähääkään, sen\nvoin minä taata.\n\nNYGÅRD. Me kutsumme Aapon tänne, niin saamme kuulla sen hänen omasta\nsuustaan. Käy, Jenny, pyytämässä hänet tänne!\n\nJENNY. Kyllä, isä! (Juoksee sisään.)\n\nPELDÁN (Veckströmille). De' här ä' en otäck historia!\n\nVECKSTRÖM. Jag vill int' mera se den förbaskade menniskan! Kom bort!\n(Nygårdille.) Hyvästi sitte, Nygård! Ja onnea vain uudella urallanne!\n(Lähtee kättelemättä.)\n\nNYGÅRD. Eikös herrat tahdokaan...?\n\nPELDÁN. Emme. Emme jalkaammekaan enää pane tähän taloon. Näin myydä\nitsensä — paholaiselle, se on kunniaton teko. Ush! (Seuraa Veckströmiä\nnopeasti.)\n\nNYGÅRD (jää katsomaan hänen jälkeensä ja purskahtaa sitte hiljaiseen\nhyväsydämiseen nauruun).\n\nJENNY (tulee sisältä). Tulkaa, tulkaa, äiti, Aapo, kaikki!\n\n(Evelina ja Aapo tulevat Jennyn jälessä.)\n\nJENNY. No, entäs muut? Jokos ne herrat, ne hyvät ystävämme, läksivät?\n\nNYGÅRD. Jo, jo läksivät.\n\nAAPO. Pelkäsivät kuulla totuutta!\n\nNYGÅRD. Eivätkä hyvästiksi enää kättäkään antaneet minulle.\n\nAAPO. Minun täytyy sitte isännältä pyytää heidän epäkohteliaisuutensa\nanteeksi, sillä minähän siihen oikeastaan olen syypää.\n\nJENNY. Ja minä, isä. Minähän ehkä pääsyyllinen olenkin. Mutta ehkä he\nvielä tulevat takaisin, kun me olemme lähteneet talosta, me kaksi, Aapo\nja minä.\n\nNYGÅRD (kääntyen liikutettuna Evelinan puoleen). Kuuletko, Evelina,\nmitä hän sanoo?\n\nEVELINA. Kuulen, Johannes, kuulen!\n\nNYGÅRD. Ja oletko kuullut, mitä ne lapset ovat tehneet?\n\nEVELINA. Olen, kaikki olen kuullut — heidän omasta suustaan äsken.\nKaikki tiedän — jo sinun kertomattasi, Johannes.\n\nNYGÅRD. Mutta tätä paperia et ole vielä nähnyt, Evelina? (Näyttää\nEvelinalle velkakirjan.)\n\nEVELINA. En, Johannes, sitä en ole.\n\nNYGÅRD. No, katso nyt sitä sitte! (Osottaa Aapoa.) Häntä tässä minun\nnyt täytyy kiittää kaikesta, kaikesta! (Pudistaa molemmin käsin Aapoa\nkädestä.) Kiitos, Aapo, kiitos!\n\nAAPO. Ei kestä, isäntä, ei kestä.\n\nEVELINA. Hyvällä on hän näin palkinnut pahan. (Taputtaa Aapoa\nolkapäälle.)\n\nNYGÅRD. Kaikesta pahasta, minkä olen sinulle tehnyt, pyydän sinulta\nsamalla anteeksi, Aapo.\n\nAAPO. Mitä joutavia. Sydämeni on minut tähän velvoittanut.\n\nJENNY. Mutta, isä rakas, eikös Aapo näin nyt ole tullut osakkaaksi\ntähän taloon?\n\nNYGÅRD (hyväellen Jennyä). On, lapseni, on. Ja se, että tähän kauppaan\nolen suostunut, todistaa, että olen myöskin nyt suostunut ottamaan\nAapon kotivävykseni. (Vie Jennyn Aapon luo ja panee hänen kätensä Aapon\nkäteen.) Näinhän nyt saan taloni ohessa pitää sinutkin luonani, rakas\nlapseni.\n\nJENNY ja AAPO (yht'aikaa). Kiitos, isä! — Kiitos, isäntä!\n\nEVELINA (Jennyä ja Aapoa hyväellen). Jumala siunatkoon teitä, lapseni!\n\nNYGÅRD. Ja yhdessä saamme nyt viljellä tätä kotiturvettani.\n\nJENNY. Yhteistä suomalaista maata, eikö niin, isä?\n\nNYGÅRD. Niin, Jenny! Sillä \"kotiseututunne on sävel siinä\nyhteissoinnussa, jota kutsutaan isänmaanrakkaudeksi\", eikä muuta.\n\nAAPO. Suomalainen sananlasku sanoo: veri on vettä sakeampi.\n\nEsirippu.\n\nLoppu.\n\n\n\n"]