[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fVATehhABghS92kxM2_QnzuYhyVfN16nW4EWmNIpA-KM":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},3436,"Abraham Lincoln raittiusmiehenä ja lyhyitä piirteitä hänen elämänkerrastaan","Ilmonen, Salomon",1871,1940,"3436-ilmonen-salomon-abraham-lincoln-raittiusmiehena-ja-lyhyita-piirteita-hanen-elamankerrastaan","3436__Ilmonen_Salomon__Abraham_Lincoln_raittiusmiehenä_ja_lyhyitä_piirteitä_hänen_elämänkerrastaan",null,"muistelmat",[],[],"fi",1909,5389,40029,false,75929,[22],"Lincoln, Abraham, 1809-1865",[24,25,26,27],"Biographies","Essays, Letters & Speeches","History - American","History - Modern (1750+)","\"Abraham Lincoln raittiusmiehenä ja lyhyitä piirteitä hänen elämänkerrastaan\" by S. Ilmonen is a commemorative speech-turned-booklet that was likely composed in the early 20th century. The text is best described as a brief biography interwoven with moral and social commentary, reflecting the values and interests of the temperance movement at the time. It is a historical account, focusing primarily on Abraham Lincoln's commitment to sobriety alongside significant moments of his life and career. The book was written in connection with the centenary of Lincoln's birth, situating its creation in the context of early 1900s America, during an era marked by the growing momentum of social reform movements like temperance.  The content begins with an exploration of Lincoln as a champion of temperance, describing his lifelong personal abstinence from alcohol and his engagement with the movement in his community. The narrative then transitions into a concise overview of Lincoln's life, tracing his humble origins in rural Kentucky, his self-driven education, and the critical experiences that shaped his character and principles. The book recounts Lincoln’s rise from frontier youth to Illinois lawyer, and ultimately to the presidency, highlighting his pivotal role in the emancipation of slaves and the preservation of the Union during the Civil War. Throughout, the author presents Lincoln as a figure of exceptional moral integrity—emphasizing his steadfast commitment to both temperance and social justice—and concludes with reflections on Lincoln's legacy and enduring significance as a symbol of righteousness and compassion in American history. (This is an automatically generated summary.)",[],273,"Teos tarkastelee Abraham Lincolnin elämää ja työtä erityisesti raittiusaatteen sekä orjuuden vastustamisen näkökulmasta. Julkaisu perustuu puheeseen, joka käsittelee Yhdysvaltain presidentin vaiheita itsekasvatuksesta poliittiseen uraan ja orjien vapauttamiseen.","S. Ilmosen 'Abraham Lincoln raittiusmiehenä ja lyhyitä piirteitä hänen\nelämänkerrastaan' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3436. E-kirja on\npublic domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta\nmitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Petteri Pitkänen ja Projekti Lönnrot.","ABRAHAM LINCOLN RAITTIUSMIEHENÄ JA LYHYITÄ PIIRTEITÄ HÄNEN\nELÄMÄNKERRASTAAN\n\nPuheena esittänyt Lincolnin 100 vuotisjuhlassa\n\nS. Ilmonen\n\n\n\n\n\nPorissa,\nOtto Andersin'in kirjapainossa,\n1909.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n     Alkulause\n  I. Abraham Lincoln raittiusmiehenä\n II. Piirteitä Abraham Lincolnin elämäkerrasta\nIII. Itsekasvatus kotona ja koulussa\n IV. Muutto Illinoisiin ja itsensä kasvatusta valtiomieheksi jatketaan\n  V. Orjien vapautustaistelu\n\n\n\n\nALKULAUSE\n\n\n“Abraham Lincoln raittiusmiehenä ja lyhyitä piirteitä hänen\nelämäkerrastaan” esitti allekirjoittanut puheen siinä juhlassa, jonka\n“Voiton Lippu” raittiusseura pani toimeen Lincolnin 100:na\nsyntymäpäivänään helmik. 12 p. 1909, jolloin koko Amerikan kansa\nkaikkialla juhli.\n\nPuhtaaksi kirjoittaissani laajensin hieman käsiteltävää ainettani,\nmuuttamatta alkuperäistä muotoa.\n\nMonessenissa, Pennsylvanian valtiossa, 1909.\n\nS. Ilmonen.\n\n\n\n\nI. ABRAHAM LINCOLN RAITTIUSMIEHENÄ\n\n\n[Kuva: Abraham Lincoln]\n\nArvoisa raittiusväki.\n\nAmerikan kansa, siihen luettuna kaikki eri kansallisuudet, viettää\ntänään Abraham Lincolnin satavuotista syntymäjuhlaa. Se juhlii sen\nsuuren ihmisystävän ja orjainvapauttajan muistolle, joka on saanut\nisänmaanystävän ja kansansavapauttajan Yrjö Washingtonin rinnalla\nkunnioikkaimman ja rakastetuimman aseman Yhdysvaltain historiassa ja\nkansan sydämessä. Päivänsankarimme vaikutus ulottuu ihmeellisen\nlaajalle. Hämmästyttävän monipuolisena vaan kumminkin aina samana\nihmisystävällisenä ja helläsydämisenä tavataan Lincolnin toimineen\nyhteiskunnan eri aloilla ja varsinkin juuri niillä aloilla jotka\ntarkoittivat sellaisten epäkohtien poistamista yhteiskunnasta, jotka\ntuottivat ja yhä tuottavat häpeää ja kurjuutta. Näistä mainittakoon\nhäpeällinen ihmisorjuus, joka saatiin Amerikassa lakkautetuksi ja\ntoisena paheena vielä tuomiotaan levittävä väkijuomainorjuus.\n\nKaikkien hyvää tarkoittava Lincoln huomasi juoppouden saavan aikaan\nkaikenlaista pahaa ja olevan alkusyynä moneen kurjuuteen niin\nuudisasukkaiden kun kaupunkilaistenkin keskuudessa. Viinanpoltto\nkuului kotitoimiin ja syntymävaltiossa Kentyck oli viinakauppansa\ntähden tuottanut Yhdysvaltain viranomaisillekin paljon vaivaa ja\nvastusta. Aivan niinkuin itsestään, jalon, hellän mielenlaatunsa\nohjaamana kuului Abraham Lincoln raittiusväen kunniakkaaseen joukkoon.\nSiinä aatteessa, jota me ajamme, oli jotain niin samanlaista, jotain\nniin läheistä päivänsankarimme jalon luonteen kanssa, että hän jos\nsanoisimme oli luotukin raittiusmieheksi.\n\nAbraham Lincolnin elämäntyöksi on Herra, joka johtaa kansojen kulkua,\nsäätänyt toisenlaisen orjuuden poistamisen kun juoppous, ja tämä\nkamala epäkohta oli ihmisorjuus, jossa Haamin tummaihoiset lapset\nolivat huokailleet vuosisatoja Etelävaltioitten suurilla tiluksilla.\nSe oli tämän paheen poistaminen Yhdysvalloista joka tuli Lincolnin\npäivätyöksi. Se oli tämä suuri historiallinen tehtävä joka odotti\nsilloin yhteiskunnassa ratkaisua ja jonka suorittamisen oli Taivaan\nHerra antanut tälle tarmokkaalle ja luonteeltaan rehelliselle Abraham\nLincolnille. Mutta me raittiusväki iloitsemme vielä siitäkin, kun\ntiedämme hänen kuuluneen meidän riveihin, taistelleen puhtoisen\nraittiuslipun juurella. Me kiitämme kaikkivaltiasta kansojen\nkaitsijaa, joka johtaen historian kulkua, antoi Amerikan kansalle\nsellaisen miehen, jolla oli voimaa ja kestävyyttä vaatia vapautta ja\nyhdenarvoisuutta kaikille ihmisille, olipa niillä ihonväri tummempi\ntai vaaleampi, ollut koti Afrikassa tai Euroopassa. Ja kaiken tämän\nlisäksi nousee raittiuskansan riemu rajattomaksi, kuin saamme kiittää\ntämän lämminsydämisen ja jaloluontoisen Abraham Lincolnin\nraittiusaatteen etutaisteliain kunniakkaaseen joukkoon.\n\nJo lapsena lupasi Lincoln kuolevalle äidilleen ei koskaan nauttivansa\npäihdyttäviä juomia. Tämän kauniin lupauksen, jonka hän kahdeksannella\nikävuodellaan antoi, piti hän pyhänä ja rikkoutumattomana vaiherikkaan\nelämänsä kaikissa tilaisuuksissa. Kerrotaan eräänkerran hienossa\niltaseurassa Washingtonissa muistutetun häntä siitä, että nuorena\nkongressimiehenä tulisi mukautua seuraelämän tapoihin ja\nkohteliaisuusvaatimuksia noudattaen juoda onnenmaljoja niinkuin\nmuutkin. Nuori valtiopäivämies vastasi muistutukseen, kertomalla\nkuolevalle äidilleen antamansa lupauksen olla nauttimatta väkijuomia\nja tälle äitinsä pyynnölle sekä antamalleen pyhälle lupaukselle aikoi\nhän olla uskollinen.\n\nKun washingtonilainen raittiusliike, joka valtavana vyörynä vuosina\n1840—1846 kulki kauttaaltaan synnyttäen innostuksen tulta taistelemaan\nturvattomien puolesta, perheitten turvaamiseksi, taistelemaan kodin\npahinta vihollista juoppoutta vastaan, niin astui taistelurintamaan\nmyöskin Springfieldin nuori lakimies Abraham Lincoln. Vuosina 1842—1846\ntavataan päivänsankarimme raittiuspuhujana ja suurten raittiuskokousten\njohtavana henkilönä Springfieldissa ja sen lähistöllä. Vieläkin\nelää muutamia vanhuksia, jotka kiitollisina muistelevat entistä\ninnokasta raittiuspuhujaa, jonka lämpöä ja ihmisrakkautta uhkuavat\npuheet vaikuttivat tavalla sellaisella, että hekin yhdessä muitten\nkanssa kirjottivat nimensä raittiuslupauksen alle, ja jonka lupauksen\novat he pitäneet. Näistä mainittakoon Eleosas Breckenridge, varakas\nmaanviljelijä lähellä Illinoisin pääkaupunkia Springfieldia, Moses\nMartin ja R. E. Berry Edinburgista, Illinoisten valtiossa. Breckenridge\nkertoo miten juuri South Forkin vanhalla kansakoululla pidettiin\nuseita raittiuskokouksia, jossa Abraham Lincoln johti kokouksia, sekä\npiti innokkaita, sytyttäviä puheita, joiden vaikutus näkyy vieläkin.\nKun hän, Breckenridge, silloin vielä keskenkasvuinen nuorukainen oli\nkirjottanut nimensä ehdottoman raittiuslupauksen alle, laski Lincoln\nkätensä hänen päälaelleen, lausuen isällisesti: “Poikani, jos nyt\npidät lupauksesi pyhänä, on se oleva elämäsi kaunein teko”. Ijäkäs\nmaanviljelijä onkin pysynyt uskollisena aatteelleen, samalla tullen\nhuomaamaan tekonsa jalouden ja siitä seuraavan siunauksen. Toinen\nlupauksen tehneistä nuorukaisista, Moses Martin, muistaa ulkoa sen\nkaavan, jonka Abraham Lincoln oli laatinut ja joka lupausta tehdessä\nluettiin. Se kuuluu: “koska alkoholipitoisten juomien nauttiminen\ntuottaa kurjuutta, vaikuttaa ruumiillista heikkoutta ja synnyttää\nrikoksia, ja koskapa väkijuomat aikaansaavat enemmän pahaa kun hyvää,\nniin pidämme velvollisuutenamme ehkäistä sellaista nautintotapaa.\nNiinollen teemme me allekirjoittaneet ehdottoman raittiuslupauksen ja\nkieltäydymme käyttämästä väki- ja mallasjuomia”.\n\nNiistä raittiuspuheista, joita Lincoln piti on vaan harvoja katkelmia\nsäästynyt, ja nekin poimittu muistikirjoistaan. Springfieldissä\npitämästään puheestaan vuodelta 1842 on pitempi osa säilynyt, osa\nkuuluu: “Poliittinen vallankumouksemme v. 1776 antoi meille (Amerikan\nkansalle) vaikka taistelun kautta sellaisen valtiollisen ja\nkansallisen vapauden, jossa olemme muita kansoja tuntuvasti edellä.\nSilmäilkäämme nyt raittiusaatteen aikaansaamaa muutosta yhteiskunnan\ntavoissa ja siveellisessä maailman kulussa. Raittiusaate irroittaa\njuoppouden hirveän hirmuvaltiaan kahleista. Sen avulla saadaan monta\nkorjausta aikaan, se parantaa monta haavaa katkeraa ja poistaa äitien\nsurun ja lasten kurjuuden. Kun saadaan väkijuomat poistetuksi niin\nnähdään vähemmin nälkiintyneitä lapsia, vähemmin itkeviä äitejä,\nvähemmin turvattomia orpoja ja avuttomia leskiä, vähemmin sydänten\nhaavoja ja karvaita kyyneleitä. Mikä kunniakas pyrkimys ja\nsuuremmoinen aate!”\n\nEttä valtiolliset tehtävänsä vaativat Lincolnin jättämään varsinaisen\nraittiustyön, sen me hyvin käsitämme, kun astumme hänen aikaansa.\nTärkein kysymys silloin oli Yhdysvalloissa tuo kauan ratkaisua\nodottanut orjien vapautusasia. Niinkuin jo äsken viittasimme, oli Herra\nvalinnut tämän lämminsydämisen ja rehellisen valtiomiehen saattamaan\norjien vapautusasia onnelliseen päätökseen. Siinä oli Lincolnin\nkunniakas päivätyö, siinä elämänsä suuri tehtävä. Mutta näyttää\nsiltä, kun päivänsankarimme sydämessä pysyi raittiusaate lämminnä ja\nettä hänellä oli aije sopivassa tilaisuudessa vaikuttaa Yhdysvaltain\npresidenttinä suuren aatteemme eduksi. Majuri Mervin vakuuttaa, että\nhänelle olisi Lincoln jokusia päiviä ennen äkkinäistä kuolemaansa\nvakuuttanut, että nyt kun on orjuuskysymys saatu onnellisesti,\nvaikka vaivalla ratkaistuksi, nyt tulee raittiuskysymyksen vuoro.\nLukuisat todistukset ja tapaukset vakuuttavat siitä, että Abraham\nLincoln pysyi ehdottomasti raittiina kaiken elämänsä, samoin kuin\nperheensä keskuudessakin noudatettiin ehdottomuutta. Vuodelta 1860\nkerrotaan kuvaava tapaus. Eräs valtiollinen komitea tulee Lincolnin\nkotiin Springfieldiin ilmoittamaan virallisesti, että hän on saanut\npuolueensa nimityskokouksessa eniten ääniä ja tullut valituksi\npresidenttiehdokkaaksi. Tällaisissa tilaisuuksissa, jos missään\npidettiin välttämättömänä juoda onnen maljoja. Lincoln valitsi kaikkein\nhämmästykseksi lasin raikasta lähdevettä, ja huomautti tavallisella\nleikillisyydellään, miten hyvältä se maistuu ja on parasta juomaa jonka\nJumala on ihmiselle antanut. Toinen tapaus kerrotaan niiltä ajoin,\nkun Lincoln oli jo presidenttinä. Joukko New-Yorkin politikoitsijoita\npitivät presidenttiä lujalla, tietysti puoli leikillään, maljojen\ntarjoomisesta. Lincoln vastasi kuivasti ei nauttivansa itse, eikä\nsallivansa sitä perheensä keskuudessa. Roobert Lincoln vakuuttaa, ettei\nisänsä koskaan nauttinut väkijuomia, eikä polttanut tupakkaa.\n\nAbraham Lincolnin raittiustyön rakkaalle muistolle perustettiin\nlokakuun 12 p:nä 1903 Oberlin koulukaupungissa, Ohiossa erityinen\nraittiusliitto nimeltä “The Lincoln Legion”. Perustamistilaisuudessa\nolivat läsnä nuo Lincolnin aikalaiset raittiusveteraanit Breckenridge,\nMartin ja Berry. Liiton suunnitteliana ja taitavana alkuunpanijana\nmainittakoon etevä raittiusmies, jumaluusopin tohtori Howard Russell\nNew-Yorkista. Hänen tarkka silmänsä havaitsi jalon Lincolnin tärkeän\nosan raittiushistoriassa, ja toi sen julkisuuteen raittiusväen\nihastukseksi ja suureksi riemuksi. “The Lincoln Legue” niminen liitto\nkuuluu tavallaan niinkuin alaosastona laajempaan, kieltolakeja\nsuunnittelevaan ja vaativaan “Anti Salon Legueen”. The Lincoln Legue\nedustaa kirkollista eli kristillistä raittiustyötä.\n\nMinä onnittelen Alonessenin suomalaisia, jotka tänä kauniina\njuhlapäivänä havaitsivat ottaa osaa Amerikan kansan kanssa siihen\nmielenosoitukseen, joka kauttaaltaan laajassa tasavallassa on\nlaskeutunut Abraham Lincolnin muistolle. Ilokseni olen myös lukenut\nAmerikan suomalaisista sanomalehdistä, että useassa muussakin paikassa\non tänä iltana kallis Kalevan kansa juhlimassa, ja enimmäkseenpä juuri\nraittiustaloissa, jaloa päivänsankaria muistellen.\n\nJa Amerikan kansa kaikkialla on tänään juhlinut ja yhä juhlii, kunnes\nillan myöhäisyys vetää kaikki koteihinsa. Kirkoissa on pidetty\nkiitosjumalanpalveluksia, kouluissa lupoa ja liput liehuvat tangoissa.\nLaajan tasavallan kaukaisemmassakin kulmauksessa, Alaskan\nkultakentillä juhlitaan tänään. Vilkasliikkeisissä Atlannin\nrantakaupungeissa, jättiläismäisessä New-Yorkissa, sivistyneessä\nBostonissa, rauhaisessa Philadelphiassa ja hienostuneessa\nWashingtonissa on tänään juhlittu. Kultaisen portin kaupunki San\nFrancisco, noustuaan tuhastaan, lienee tänään unhottanut viimeisten\nvuosiensa kovat kohtalot ja juhlii riemuiten niinkuin muutkin. Ja\netelän herttaisen taivaan alla, siellä missä leppeän Mexikonlahden\nlämpimät vedet huuhtelevat Floridan kukkarantoja, ja koskettavat\nLousianon ja Missisipin viljavia pumpulivainioita — sielläkin juhlivat\n— ainakin vapautensa saaneet neekerit, nuo Haamin tummat jälkeläiset.\nMinne vaan katsookaan, kaikkialla tapaa juhlakulkueita, kuuluu soittoa\nja innostavia, isänmaallisia puheita.\n\nVaikka tänäpäiväiset juhlakulkueet joukkoineen nousevat kymmeniin\ntuhansiin, niin huomioni kääntyy erittäin kolmeen ryhmään, jotka\ntuntuvat likemmin vastaavan päivän tarkotusta ja sellaisinaan kuin\nvirallisesti edustavat tuhansia niitäkin, jotka eivät ole\npersoonallisesti voineet olla mukana, vaan joiden myötätuntoisuus\nsinne kallistuu.\n\nYksi näistä joukoista on aamulla rientänyt juhlasaatossa Abraham\nLincolnin syntymäkotiin, Kentyckiin, Elisabethtowniin, jonne entisen\nhalvan ja yksinkertaisen metsätuvan säilykkeeksi on rakennettu\navarampi ulkosuojus. Alkuperäinen tupapahanen, metsäpirttiä\nmuistuttava on tullut kalliiksi sille kansalle, jolle Lincoln teki\nniin suuria palveluksia.\n\nToinen valtajoukko, enimmäkseen valtiomiehiä ja yhteiskuntamme\nhuomattavaa väkeä kokoontui tänään Illinoisin valtion ihanaan,\npuistoiseen Springfieldiin, jossa Abraham Lincoln vaikutti miehuutensa\nparhaat päivänsä, perusti perheellisen kotinsa, ja jossa hänen\nmaallisen majansa kallis tomu lepää kätkettynä kaupungin kauniissa\nkalmistossa. Seppeleet ja kukkalaitteet ovat runsaudellaan\nmuodostaneet suuren ihmisystävän haudalle kokonaisen kukkakummun.\n\nKolmas valtajoukko, Amerikan ahkerasti ahertava raittiusväki kokoontui\ntänään Westervilleen, Columbuksen läheisyyteen, Ohiossa. Siellä\nsuurilla juhlallisuuksilla laskettiin perustus Abraham Lincolnin\nmuistolle rakennetulle raittiuspalatsille, joka samalla kuin\nikuistuttaa päivänsankarimme osaa raittiustyössä, samalla tulee\nolemaan vastaisena kotina Amerikan Anti Salon liitolle, tuolle\nvoimakkaalle raittiuspyrinnölle, joka niin taitavasti on ohjannut\nkieltolain voittokulku- ja Amerikan useimmissa valtioissa. Komea\nraittiuspalatsi muistuttaa arkkitektuuriltaan klassillista Kreikan\nrakennustaidetta varsinkin mikä koskee etuosaa ja juhlallista\npylvästöä käytävän kaunistuksena. Juhlallisten rappusten oikealle\npuolelle sijoitetaan Abraham Lincolnin muistopatsas esittäen sitä\nkohtausta missä tuo jalo ihmisystävä laskee kätensä Breckenridgen\npäälaelle, joka vastaikään on kirjottanut nimensä raittiuslupauksen\nalle. Tämä raittiuspalatsi tulee maksamaan vajaan neljänneksen\nmiljoonaa dollaria.\n\n\n\n\nII. PIIRTEITÄ ABRAHAM LINCOLNIN ELÄMÄKERRASTA\n\n\nUskon tekeväni arvoisalle kuuliakunnalle parhaimman palveluksen tänä\niltana, esittämällä, vaikkakin lyhyissä piirteissä, päivänsankarimme\nja meille rakkaaksi tulleen ihmisystävän, Lincolnin elämäkerran.\nAhtaisiin puitteisiin täytynen ajanvähyydenkin tähden ahtaa tavattoman\nlaajan ja monipuolisen aineen. Mutta sittenkin rohkenen toivoa näitten\nkuvausten jalosta elämästään innostavan useita, kehottavan asettamaan\ntarkoitusperänsä korkealle ja tähtäämään kauas, siinä vakuutuksessa\nainakin, että ellei sitä niin pitkälle päästäisikään kun tähdätään,\nkumminkin aina kaueammaksi tullaan niitä, jotka eivät minnekkään pyri.\nLincolnin pyrkivä, ahkera elämä antaa aihetta monelle nuorelle\nseuraamaan esimerkiksi kelpaavaa pyrkimyselämää.\n\nPyydän teitä, arvoisat kuuliani, seuraamaan muassani Kentuckyn metsiin\nja siirtymään ajassa satavuotta taaksepäin. Uudisasukkaita oli\npuolenvuosisataa tulvannut niihin satumaisiin metsiin jotka olivat sen\naikuisen Lännen ääreviivan Appalacian vuorten toisella puolen.\nOhiovirran viljavaan laaksoon alkoi syntyä ensin metsäkyliä, sittemmin\nkauppaloita ja kaupunkeja. Lincolnit olivat siirtyneet ihanasta\nVirginiasta ja pysähtyneet Larne Kauntiin, lähelle Hodgenvilleä,\nKentuckyssä. Täällä, tänäpäivänä täsmälleen satavuotta sitten syntyi\nAbraham Lincoln niin vaatimattomissa oloissa kun konsanaan kukaan\nmetsätorpan poika syntyä saattaa. Mutta pienessä pirtissä koitti\näitinsä, tuo hento, hellä ja lahjakas Nancy Hanks hoitaa poikaansa, ja\nperheen isä, Tuomas Lincoln, sai hieman virkeyttä ja eloisuutta, kun\nvelvollisuudet vaativammin kehoittivat ahertamaan toimeentulon\nturvaamiseksi. Abraham Lincolnin ollessa alun seitsemännellä\nikävuodellaan, siirtyy perhe lännemmäksi, Indianan valtion\nviljavimmille vainioille. Oli mentävä majesteetillisen Ohionvirran\npoikitse ja miten lienee sattunut olemaan kehno lautta, jolla\ntavaroita kuletettiin, niin kumminkin käytiin, että perheen niukka\nkalusto joutui vellamon saaliiksi. Se koti, joka nyt laitettiin\nIndianossa, oli entistäänkin puutteellisempi. Tuvan kolme seinää\ntehtiin halaistuista pienenlaisista puista, joita oli helppo ajaa maan\nsisään, kun ne pystyyn asetettiin ja neljäs siinä, etusivu, suljettiin\nkatonrajasta riippuvilla eläintennahoilla, jotka tekivät samalla oven\nja akkunain virkaa. Vieläkin vaillinaisempi näkyy olleen huoneen\nsisustus, kalustosta puhumattakaan. Paksu pölkky oli halaistu kahtia,\njonka kuperalle pinnalle asetettiin jalat ja tasapinta sitten\njotenkuten silattuna kävi pöydän asemasta. Lyhemmät, parin jalan\npituiset pölkyt kävivät tuoleista ja vuoteet laitettiin laattiaan,\njohon koottiin metsästä kuivia sammalia, sekä niitten päälle\nlevitettiin metsäeläinten nahkoja, samoin kuin peitteiksikin. Tulisija\nsijaitsi huoneen keskellä avonaisena, ja antoi tietysti riittävästi\nlämpöä, kun polttoainetta saatiin niin helposti, mutta tuollaisessa\ntavattomassa kylmän ja lämmön vaihdossa, missä, jos niin sanoisimme\ntalvisaikaan toista kylkeä silloin palelti, kun toista puolta poltti,\ntarvittiin tavallista terveempää ja karaistuneempaa ruumista,\nkestämään lämmön ja kylmän äkkinäisiä vaihteita.\n\nAbraham Lincolnin helläsydäminen ja lahjakas, hento äiti ei kestänyt\nniitä ankaroita, voimaa ja terveyttä kysyviä ponnistuksia, jotka\nuudenkodin laittaissa laskeutui luonnollisena osana perheenäidin\nhartioille. Nancy Lincoln alkoi huomattavasti rietua kun talven tuimat\ntuiskut toivat lunta tupaan, ja kylmät viimat risteilivät hatarassa\ntupasessa. Kun keväinen aurinko alkoi tuomaan uutta elämää kuolleeseen\nluontoon, nostaen nurmen ja kukkaset talviunestaan — silloin huomataan\nperheenäidin kasvojen käyvän vaaleammaksi, rinnasta lohkeaa\nkeuhkotautisen runsaat yskökset ja kaikki viittaa siihen, että äidin\ntäytyy jättää maallinen, tosin puutteellinen, kumminkin rakas kotinsa,\npuolisonsa ja lapsensa. Mutta tämä äiti oli uskovainen äiti, joka\nluotti Jumalan suureen hyvyyteen, Hänen isällisen kaitselemukseensa,\njoka pitää huolta orporaukoistakin, samalla kun saattaa hänet,\nautuutta etsivän äidin sinne, taivaalliseen kotiin, jonne uskovaiset\nniin suuresti halajavat tulla. Herran sanan lukeminen ja autuuden\nasian puhuminen tuli Lincolnin äidin lempitoimeksi elämänsä viimme\nkuukausina, ja niinpaljon kun nuori Aappo saattoi ymmärtää ja vähä\nvanhempi tytär käsittää, teroitti äiti heille jumalallisen totuuden\nkalliita asioita. Kesäntullen korjasi Herra kärsivän äidin.\nLepoonpäässyt vainaja pantiin halpaan arkkuun ja laskettiin\nmetsänlaitaan tehtyyn hautaan. Kukapa siinä piti ruumissaarnaa, tai\nsiunasi haudan. Vasta monta kuukautta myöhemmin, kun nuori Aappopoika\nkäytti kaikki taitonsa, kirjotti perheen entiselle sielunpaimenelle\nsaapua siunaamaan äitivainaja, tulikin hän uudisasukkaiden suureksi\niloksi ja rauhoitukseksi, siunaten haudan ja saarnaten jota silloin\nsaatiin niin harvoin kuulla.\n\nKurja ja puutteellinen oli nyt tietysti tämä jo ennestäänkin\nvaatimaton, joskin siisti koti. Kahdentoista vuotias tytär, Saara,\nhoiti taloutta johon kuului isä ja kolme lasta. Arvaapa sen\nminkälaista hoitoa se oli, missä lapsi, vielä itse kaivaten ja\ntarviten vanhempien ohjausta, koittaa itse talon toimia teeskennellä\nja puhtautta pitää. Äidin kaipuu ja suru masensivat niin lapsia kun\nisääkin. Nuori Aappo tulee vakaisemmaksi, ja mielensä kääntyi\nkorkeutta kohden. Hurskaan äidin kuva oli elävänä sielunsa silmien\nedessä, ja ahkerasti kertoi hän äitinsä opettamia raamatunlauseita.\n\n\n\n\nIII. ITSEKASVATUS KOTONA JA KOULUSSA\n\n\nLincolnin vanhemmat koittivat vaikeissakin vaiheissa valvoa lastensa\nlukutaitoon tulemista. Siihen aikaan kuului perheen pyhään\nvelvollisuuteen opettaa lapsensa lukemaan ainakin niin paljon, että\nosaavat aapisen ja katekismuksen. Äidin pehmeällä polvella oppi Aappo\naanpuustavet, koitti tavailla, josta sukeutui suoralukukin. Abraham\nLincoln tapasi isompana ihastuksella muistella niitä herttaisen\nviattomia lapsuuden päiviä kun hän sisarensa Saaran kanssa istuivat\niltakaudet hartaina kuunnellen äitivainajan ihania legendoja sekä\nkauniita, opettavaisia satuja ja kertomuksia. Äiti näyttää olleen hyvä\nmuistinen ja taitava kertoja, joka perintönä, vieläpä runsaan lisän\nkanssa lankesi Aapon osalle. Muutkin parhaimmat lahjansa ja luonteensa\nhuomattavimmat ominaisuudet peri Aappo äidiltään.\n\nKoulunkäyntiin ei siihen aikaan ollut harvaanasutuilla seuduilla\nläheskään sellaista tilaisuutta kun meidän päivinämme. Kiertokoulun\ntapaista kansakoulua koitettiin sentään pitää kuukausi kerrallaan ja\nparikin vuodessa mikäli suinkin kannatusta saatiin. Abraham Lincolnin\nollessa seitsemän vuotias sattui seutuville saapumaan kiertävä\nkoulunopettaja Sakarias Rincy, pitäen muutaman viikon lastenkoulua\nlähellä Lincolnin uudisasuntoa. Sinne saattoi toimelias ja huolekas\näiti molemmat lapsensa Saaran ja Aapon. Siellä saivat nuoret ruveta\nkeräämään itselleen tiedon kultaisia kipinöitä, ja hyväpäinen Aappo\nsivuutti helposti ei ainoastaan ikäisensä, vaan muutkin koulun\noppilaat. Hänen lukuhalunsa ja tiedonjanonsa oli siksi suuri, ettei\nhän tyytynyt siihen, mitä päivällä opetettiin, vaan koitti illoin,\ntakka- ja pärevalkean valossa lukea läksyjään ja kirjoitella.\n\nTuomas Lincoln, Aapon isä, meni uusiin naimisiin, oltuaan leskenä\nparisen vuotta, ja valitsi vaimokseen Sally Johnston nimisen lesken\nElisabethtownista. Kummallakin leskellä oli kolme lasta, niin että\nuudessa kodissa oli näinollen kahdeksan henkeä. Abraham Lincoln sai\nsiis äitipuolen. Mutta tämä äitipuoli oli niitä harvoja äitipuolia,\njosta voipi sanoa hyvää ja vaan hyvää. Ollen viisas, tarmokas, ehkäpä\nkäskeväkin vaimo, sai hän Tuomas Lincolnin, perheen isän, suurempaan\ntoimeliaisuuteen talossaan, jossa hyvät pellot, avarat niityt ja\nrunsasantoiset kalavedet tarjosivat tekiälleen runsaat antimet. Niinpä\nilmaantuu tupaan ovi ja ikkunat, lasketaan lankuista lattia ja\nvarataan kaikki kylmää vastustamaan. Huonekaluja toi uusi emäntä\ntullessaan, niin että tuota pikaa näytti entinen kurja metsäpirtti\nmuhkealta ajanmukaisemmalta uudistalolta, josta ei tuntunut puuttuvan\nmitään.\n\nYmmärtäväisenä kasvattajana huomasi äitipuoli mitkä aarteet ovat\nkätkettyinä niissä henkisissä lahjoissa, joita poikapuolensa Aappo\nomasi ja näitä Jumalan antamia lahjoja tulee kehittää. Nuoren\nLincolnin kasvatus saa uudestaan osakseen äidillistä hoitoa, sillä\ntunnollinen perheenäiti piti huolta niin hyvin omien kuin orpojenkin\nkouluuttamisesta. Pahimpana haittana vaan oli koulun puute, jota\nlähiseudulla pidettiin vuosittain vaan parisen kuukautta.\n\nNe muutamat viikot vuosittain, mitä Abraham Lincoln sai käydä koulua,\novat pikemmin verrattavat ahjoon, jossa rauta kuumennetaan\nsellaiseksi, että sitä voidaan mielinmäärin muodostella ja kehitellä\nalasimella. Niinpä Aappon ääretön opintohalu ikäänkuin suli koulussa,\njota hän sitte harvinaisella tarmollaan tyydytti itseoppimisellaan ja\nhyviä kirjoja lukemalla. Ne kirjat, joita kotonaan löytyi: Raamattu,\nKristityn vaellus, Aespoksen sadut ja jotain muitakin oli hän lukenut\nmoneen kertaan, osaten ulkoa Raamattuakin hämmästyttävän paljo.\nIlloilla hän harjoitteli laskuja, piirustusta ja mittausoppiakin\ntehden kuvioita lapionpohjaan tai laudanpalasiin, tietysti helposti\nsaatavissa olevalla hiilellä. Kyntäessään peltoa, tai muuallakin\nhevosajossa sukeutui kirja heti povesta esiin, silloin kun täytyi\nhevosten antaa levähtää. Päätoimena oli uutteran uudisasukkaan\npeltotyö, sivutoimena, lepohetkien hupina lukeminen ja opiskeleminen,\nkuvaavana esimerkkinä mainittakoon Aapon lukuhalusta eräskin tapaus,\nkun hän oli yhdennellätoista ikävuodellaan. Naapurinsa varakkaalla\nisännällä oli Ramsayn kirjottama oivallinen elämäkerta Yrjö\nWashingtonista. Aappo sai kun saikin sen lainaksi. Se oli äärretön\naarre, jota hän oli uneksinut kauan. Luettuaan tuon jalon isänmaan\nystävän miehuullista elämänkulkua nousee nuori rintansa\nisänmaallisesta innostuksesta ja pyrkimyksen hehkuva tuli polttaa\nrintaa. Sivu puoliyön hän lukee, kunnes väsymys voitti. Kalliin\nkirjansa pistää hän piiloon suuren hirren rakoon, niinkuin hyväänkin\ntalteen. Onnettomuudekseen alkoikin aamupuolella ankarasti sataa ja\nvesi valuen virtana löysi tiensä rakoihinkin, kastellen kirjan aivan\nperinpohjin. Mitähän naapurin isäntä nyt sanoo, huokasi Aappo,\nhuomattuaan kastuneen kirjan. Suoraa päätä riensi hän kirjanomistajan\nGranfortin luokse, kertoi onnettomuuden ja tarjoutui korvaamaan\nvahingon, ei rahalla, sillä mistä hän sitä saisi, vaan työllään, jota\noli oppinut polvenkorkuisesta pojasta pitäen tekemään. Niin siinä\nsovittiin, että Aappo ahertaisi väen joukossa heinäniityllä kolme\npäivää. Sen hän mielellään tekikin ja ilonsa oli sitäkin suurempi kun\nsai pitää tosin pilaantuneen kirjan itse, mutta sitä saattoi silti\nlukea, ja siinä oli Aapolle verraton aarre.\n\n[Kuva: Lincolnin syntymäkoti.]\n\nJo varhain heräsi Aabraham Lincolnille halu harjaantua puhujaksi. Tämä\nhalunsa havaittiin jo poikasena, kun tietysti noin vaan leikillään,\nhän tapasi kiipaista kannon päälle, komentaa toiset lapset ympärilleen\nistumaan ja niin hän alkoi pitämään saarnaa, aivan samoin kun oli\nnähnyt matkustavien saarnamiesten tekevän. Hänellä oli sitäpaitsi\nsellainen muisti, että saattoi jotenkin tarkasti jäljetellä puhujaa,\nkuultuaan hänet kerran. Monta kaskua kerrotaan Aaposta, miten hän,\nkuultuaan jonkun saarnan, sen sitten seuraavina päivinä saarnasi\nihmetellen kuunteleville sisaruksilleen ja isänsä työmiehille, joille\ntoisinaan vierähti kyynelkin poskelle, sillä niin luontaisen\nliikuttavaa oli tuo saarnansa toisinaan.\n\nToinen huomattava ominaisuutensa niinikään veti erityistä huomiota\npuoleensa, hän nimittäin oli aika juttumaakari. Tämän luontaisen\nkaskujen kertomislahjansa oli hän runsaan lisän kanssa perinyt\näidiltään, jolta hän näyttää muutkin henkiset lahjansa saaneen.\nAlituiset juttunsa ja toisinaan kenties liiankin naurettavat kaskunsa,\npakkasivat yksitoikkoista isäänsä tuskauttamaan, varsinkin kiireinä\naikoina, sillä sattuipa usein niinkin, että kun työstä väsyneenä\nistahdettiin hetkeksi huoahtamaan, ei maltettukaan niinpian nousta\ntoimiinsa, kun Aappopoika kertoi kaskujaan, jotka tuntuivat niin\ntavattoman jännittäviltä.\n\nSuuremmaksi tultuaan alkaa hän kehittää Englannin kielen taitoaan,\nlainaten sitä varten sellaisia kirjoja, jotka auttoivat häntä\nymmärtämään kielenrakennetta, aine- ja oikokirjotusta. Ja samalla kun\nLincoln ahtaa muistiinsa kieliopin kankeita sääntöjä, samalla\njatketaan puheharjoituksia. Kun yksi ja toinen tarvitsi apulaista\nkirjeitä kirjoittaessaan, kääntyivät he nuoren Aapon puoleen, joka nyt\nalkoi jo olla ikäisiään etevämpi, omaten selvän käsialan, ja sujuvasti\nlaati niin asiakirjoja, kuin muitakin yksityiskirjeitä.\n\nHarjaantuakseen käytännölliseksi puhujaksi kulki hän jalan tai ratsain\npitkät matkat kuuntelemaan kiitettyjä puhujia, joko ne olivat\npolitikoitsioita tai kuuluisia saarnamiehiä. Väittelyseuroihin ja\npuhumaklupeihin hän niinikään yhtyi missä vaan sai siihen tilaisuuden,\nja tuskinpa mitään tärkeää kokousta lähiseutuvilla pidettiin, ettei\nnuori Lincoln ollut muassa, alkaen herättää huomiotakin selvillä,\nälykkäillä ja samalla hupaisilla lausunnoillaan.\n\nOllessaan seitsemännellätoista ikävuodellaan saa elämänsä kehitys\nhuomattavan sykäyksen eteenpäin, hän pääsee ensikerran ulos avaraan\nmaailmaan, niin kuin sanotaan. Hän oli rakentanut, asuen Ohiovirran\nvarrella, vähäisen lautan, jonka nyt eräs lähiseudun varakas\npumpulikasvattaja vuokrasi omistajineen, viemään muitten mukana suurta\npumpulilastia New Orleansiin, tuohon etelän suurkaupunkiin, joka\nsijaitsee Missisippivirran suistamolla lähellä leppoisaa Mexikon\nlahtea. Täällä sai Aappo nähdä maailmaa ja sen elämää laajemmissa\npiireissä, kun kotiseutunsa ahtaassa saarekkeessa. Tällä matkallaan\noppi hän tuntemaan orjuuden kaikkine kamaluuksineen, tuon Amerikan\nyhteiskunnan raskaan kirouksen ja kansansa kauniin historian\nvarjostavan pilkun, joka häiritsevänä epäkohtana oli summentanut hänen\nkirkasta sieluaan lukiessaan Yhdysvaltain kunniakasta historiaa. Nyt\nhän tapasi noita Haamin tummia lapsia, kohtasi epätoivoon asti\nkiusatuita orjia, jotka henkensä kaupalla kulkivat pakosalla ja\nkoittivat päästä Missisippi joella kulkeviin aluksiin armoa pyytäen\ntai väkivallalla, miten kulloinkin asian haarat sallivat. Olipa nuori\nLincoln toverineen kerrankin ihan hengenvaarassa, kun karanneet orjat\nyrittivät hänen lauttansa anastaa. New Orleansin orjamarkkinoilla\nhuohahteli hänen rehellisestä ja ihmisystävällisestä sydämestään\nvirtaava meri monen monta kertaa, nähdessään mitä raakuutta,\nsydämettömyyttä ja julmuutta osoitettiin kanssaihmiselleen, jotka ovat\nsielun ja ruumiin puolesta samoja ihmisiä kun muutkin ja henkensä\npuolesta Kristuksen lunastamia sieluja. Eräässä tilaisuudessa,\ntoisella matkallaan lausui Lincoln nuo ennustusta uhkaavat sanansa:\n“Jos minulle joskuskin tarjoutuu tilaisuus koskea tuohon kamalaan\ntoimeen, niin minä kosken kovasti”.\n\nNäin kuluivat Abraham Lincolnin lapsuus ja varhaisin nuoruus. Ahkeran\nuudisasukkaan tavalla raivasi hän pala palalta alaa niin hyvin\npeltoviljelykselle isänsä kanssa, kun hän samalla raivasi, esteistä\nhuolimatta, uusia aloja henkisen elämänsä lupaavalla vainiolla.\n\n\n\n\nIV. MUUTTO ILLINOISIIN JA ITSENSÄ KASVATUSTA VALTIOMIEHEKSI JATKETAAN\n\n\nTuomas Lincoln, Aappon muuttohaluinen isä alkoi mieliä taaskin\nlännemmäksi niille kiitetyille tasangoille jotka aukeavat Ohiovirran\nlänsipuolella, ja jonne siihen aikaan uudisasukkaita virtasi.\nMaaliskuussa 1830 lähti Lincolnin perhe matkalle. Se oli nyt kasvanut\n12-henkiseksi joukoksi, vanhimpien tytärten mentyä naimisiin.\nParinviikkoisen hitaanpuoleisen matkan perästä saavuttiin Sagamonin\nvirran rannalle, lähellä Degaturia, Illinoisin valtiossa, jonne\nasetuttiin.\n\nAbraham Lincoln oli silloin yhdenkolmatta vuotias, kuutta jalkaa ja\nneljätuumaa pitkä nuorukainen, sekä väkevä kuin metsolan mesikämmen.\nHänellä näyttää olleen aije pyrkiä itsenäisesti eteenpäin, koska hän\nei varsinaisesti ollut osallisena ei paremmin muuttoneuvotteluissa,\nkun uuden tilan otossakaan. Mutta huolimatta siitä, hän auttoi isäänsä\nuuden tuvan teossa, oli muassa, kun auaistiin maata viljelykselle, ja\nhakkasi tavattoman lyhyessä ajassa sisarensa miehen kanssa aitatarpeet\nkymmenen eekeriin vainioon, joka kylvettiin ja aidattiin. Tämäpä\ntyönsä tuottikin hänelle tuonnempana poliittisilta vastustajiltaan\nliiannimen ja muutamat vastustajansa koittivat kömpelösti kyllä\nnimitellä kansan suosiossa nousevaa Lincolnia aidasten kiskojaksi.\n\nKun uusi koti saatiin jommoiseenkin kuntoon, tavataan Aappo\nkauppapalveliana kylän ainoassa liikehuoneessa, jonka omistaja itse\nasui Springfieldissa. Kaupanhoitajan asema pienessä kylässä merkitsee\npaljon, sillä kauppapuoti on usein jonkinlaisena tapaamispaikkana ja\nennen kaikkea saa tilaisuuden tutustua erilaisiin ihmisiin. Tämä toimi\noli siis jonkinlaisena kouluna vastaisen elämänsä suurempiin\ntehtäviin, sillä varsinaiseksi kauppamieheksi ei Aaposta ollut. Väkeä\nhän kyllä sai puotiin. Uteliaisuudestakin tultiin katsomaan tuota\nsuurikokoista, leikkisää kaupanhoitajaa, jolla riitti juttuja\niltakausiksi. Mutta tottapa antelias, ihmisiä miellyttävä ja kaikille\nmieliksi tekevä luontonsa aiheutti senkin, että punnitessa antoi hän\naina runsaasti, mittasi ehkä liian paljokin, ja niin se kauppa\npikemmin alkoi kulkea perikatoaan kohden, kun sen olisi pitänyt paisua\nja varttua. Lincoln huomasi itsekin, ettei tästä toimesta ole hänen\nelämäntehtäväksi ja mietiskeli sopivalla tavalla erota koko\nkauppahommasta.\n\nSattui siihen aikaan puhkeamaan eräs noita niin usein sattuva Indiaani\nkahakoita, jotka toisinaan olivat hyvinkin vaarallisia, paisuen\nraskaaksi sodaksikin. Eräs Indiaani heimo, “mustan haukan” johdolla\nhyökkäsi hävittämään Illinoisia ja Wisconsinin valtiota, ja tämä\nhyökkäys uhkasi tulla vaaralliseksi. Abraham Lincoln innostui,\nniinkuin nuorena innostuu, ja ollen paikkakuntansa huomatuimpia,\nkokoaa vapaaehtoisen joukon, jonka oli määrä, vähän aikaa\nharjoiteltuaan yhtyä varsinaiseen armeijaan. Joukko kokoontuu, ja\nkysymys syntyi johtajasta. Useat esittivät joukon kokoojaa Lincolnia,\nmutta siellä oli toinenkin, jonkinverran temppuja taitava ja\nsotaväessä palvellut Kirkpatrick, joka kaikin tavoin koitti päästä\njoukon johtajaksi eli kapteeniksi, niinkuin se sotilaskielellä kuuluu.\nKun siinä nyt oltiin kahta mieltä, niin sukkelapäinen Aappo esitti\nvalintaa: ne jotka haluavat Kirkpatrickia asettukoon riviin maantien\ntoiselle puolelle ja ne jotka tahtovat häntä järjestyköön tälle\npuolelle. Tuumasta toimeen. Rivit järjestettiin, mitattiin, ja\nhavaittiin, että Lincolnin rivi oli puolta pitempi. Hänestä tehtiin\njohtaja, seikka joka tuonnempana häntä itseään usein huvitti ja\nnauratti. Indiaani kahakka saatiin tukahutetuksi ennenkuin uusi joukko\nehti pääarmeijaankaan.\n\nAbraham Lincoln alkoi lukemaan nyt lakitiedettä päättäen valmistautua\nasianajajaksi ja käytännölliseksi lakimieheksi. Lähiseudun\nlakimiehiltä lainaili hän oppikirjoja, jotka mielelläänkin auttoivat\neteenpäin pyrkivää ja hupaiseksi toveriksi tunnettua kaskujen\nkertojaa. Lukujensa ohella hoiti hän pienen kauppalan postimestarin\nvirkaa, kuletti kirjeitä toisinaan lakissaankin, kun milloin pikainen\nasia sattui jonnekki sivukylään tai kaukaiseen uudistaloon.\n\nOllessaan postimestari vähäisessä New Salemissa, ja autellessaan\nvälitöikseen maanmittareitakin, samalla lukien lakitiedettä, kohtasi\nhän Anna Rutledgen, erään maanmittarin tyttösen, jonka välille\najanoloon kasvoi lempi niin kauniina ja niin puhtaana kun nuoruuden\nrakkaus koskaan voi puhjeta ja kukoistaa. Yhä ahkerammin ahertaa Aappo\nkirjojensa ääressä voidakseen suorittaa oikeustutkinnon, ja sitte\nperustaa kodin, jossa vallitsee rakkaus, onni ja rauha. Ihminen\npäättää, mutta Jumala säätää. Surullinen, sanoisin draamallinen\nvälikohtaus mursi Anna neidon hennon terveyden, ja pikemmin kun olisi\nkukaan voinut odottaakaan, joutui hän mullan morsiameksi, ja niin\nsurullisen lopun sai Lincolnin nuoruuden lempi.\n\nAbraham Lincoln oli ollut parikin kertaa ehdokkaana Illinoisin valtion\nlainlaatiahuoneeseen edustaakseen piirikuntaansa, mutta joutunut\nhäviölle voimakkaamman demokraati puolueen tähden. Mutta nyt, ollen\njuuri täyttämäisillään viisikolmatta vuotta, ja jatkaen yhä lukujaan,\nvalittiin hänet edusmieheksi valtionsa lainsäätävään kokoukseen. Tämä\noli ensimmäinen huomattava valtiollinen ennätyksensä. Ensimmäisen\nistuntokauden päätettyä viimeisteli hän lainopillisia lukujaan ja\nryhtyi suorittelemaan tutkinnoita, jotka suoriutuivatkin kunnialla ja\nLincoln sai asianajajan lupakirjan, avaisten hänelle arvaamattoman\npyrkimyksen alan, ja edistymisen mahdollisuuden.\n\nVuonna 1837 muutti Abraham Lincoln Illinoisin valtion pääkaupunkiin\nSpringfieldiin, jossa vastainen kotinsa pysyi aina siihen asti kun sai\nkutsun johtamaan Liittovaltain hallitusta vaikeina sotavuosina. Täällä\nSpringfieldissa tunnettiin hänet todellisena, lämminsydämisenä\nkansalaisena, joka kohteli hellyydellä kaikkia, koitti auttaa\nturvattomia ja antaa oikeutta vääryyttä kärsiville. Springfieldissä\npuuhasi hän myöskin monien muitten ihmiskunnan hyvää tarkoittavien ja\naatteiden ohessa, raittiuspuhujanakin, niinkuin ennen on jo mainittu.\n\nMutta varsinaisen toimensa oli käytännöllisen lakimiehen monipuolinen\nvirka, ajaa asioita virastoissa ja oikeuksissa. Lincolnia alettiin\ntuntea oikeuksissa eteväksi puolustajaksi, sillä suurella\nvarovaisuudella otti hän puolustaakseen sellaisten asiaa, jotka olivat\njoutuneet kärsimään vääryyttä. Eräs tällainen huomiota herättävä\noikeusasia tapahtui hetimiten muutettuaan uuteen paikkaansa. Erästä\nlesken poikaa alettiin syyttämään murhasta, joka oli tapahtunut\neräässä yöllisessä tappelussa. Tämän lesken poika tosin tunnettiin\nviinaan meneväksi, ja juopotteli usein, mutta muuten perin\nrauhallinen, eikä ollenkaan tappeliaksi tunnettu. Eräät, jotka\nnähtävästi aiheuttivat kuoleman, koittivat sysätä syytä vähävaraisen\nnuorukaisen hartioille. Lincoln otti puolustaakseen satimeen\njoutunutta nuorukaista, ja havaitsi hänet aivan viattomaksi.\nTodistajana oli eräs, nähtävästi itse pahasti syyllinen joka väitti\nettä hän näki selvästi kuun valossa, että juuri tämä nuorimies käytti\nasetta. Murha tapahtui illalla. Lincoln näytti toteen, että sinä yönä\nnousi kuu vasta aamupuoleen yötä, jotenka todistuspätevyys luhistui\nlyttyyn, ja viaton sai vapautensa.\n\nAbraham Lincolnin maine asianajajana, puhujana, ja terävä-älyisenä\npolitikoitsijana nousemistaan nousi. Kaksi kertaa hänet valittiin\nIllinoisin valtion lainlaatiakuntaan. Mielipiteeltään oli hän\ntasavaltalainen, ja rohkeasti hän puhui orjuutta vastaan, ollen\ntunnetuimpia sen suunnan miehiä, jotka puuhasivat orjien\nvapauttamista, tietysti aatteellisesti täytyi kansa kasvattaa tähän\nhistorialliseen ennätykseen.\n\nSpringfieldissä tutustuu hän tohtori Toddiin, jonka kaunis tytär\nseitsentoista vuotias Maria tuli mielitietykseen. Merkillistä kyllä,\nettä valtiollinen kilpailijansa, kaunopuheinen valtiomies, Douglas\nmyöskin yritti tuota “etelän kaunotarta”, jolla nimellä Toddin tytär\ntunnettiin Illinoisin pääkaupungissa. Lincoln kumminkin voitti,\ntuskinpa ulkonaisella kauneudellaan, jonka puolesta ei hän koskaan\nsaattanut ylpeillä, vaan pikemminkin sydämensä lämmöllä, ja tuolla\nmiehuullisuudellaan, jolla aina on ollut ja tulee olemaan suuri\nvaikutus naisiin. Häät pidettiin marrask. 4 p. 1842. Muuten puolisojen\nerilaiset luonteet ja kasvatus olivat omiaan täydentämään toisiaan.\nYhdeltä puolen oli eduksikin että ylpeän, hienon kasvatuksen saanut ja\nkorkealle tähtäävä rouva vähä niinkuin vaatimallakin sai tuon\nalhaisen, vaatimattoman Lincolnin esiintymään arvonsa ja asemansa\nmukaisesti. Mutta vaikutti kai Lincolnin vaatimattomuudella jonkun\nverran hillitsevästi liian ylpeätuntoiseen, jospa tosin kauniiseen\nrouvaansa. Viisas rouva huomasi selvästi mitkä edut miehellään on\ntarjottavana valtiomies-uralla, ja viittaili varmasti pyrkimään\nWashingtoniin, joka toivo lienee Aapollakin kytenyt vuosikausia.\n\nOllen nyt Illinoisin valtion huomatuin tasavaltalainen, puheenjohtaja\npuoluejärjestössä ja valtionsa tasavaltalaisten yhteiskokouksissa\nasetettiin hänet valtiopäivämies ehdokkaaksi, edustamaan Sangarum ja\nSpringfieldin piiriä Yhdysvaltain kongressiin Washingtoniin. Hän\ntulikin valituksi v. 1846. Tämä oli taas ennätys sellainen, joka\naukaili hänelle uudet olot ajamaan orjien vapauden asiaa.\n\nLiittovaltain kongressissa, tuolla hienosti sivistyneessä Washingtonin\nkaupungissa herätti Lincoln, kuten odottaa voikin, huomiota. Hänen\nkookas, korkea ulkoasunsa, hänen kaskuilla höystetyt puheensa, selvä,\nihmiskunnan parasta tähtäävät aatteensa ansaitsivat kunnioitusta jota\nharvoin saa osakseen äsken valittu valtiopäivämies.\n\nKaksivuotisen virkakauden päätettyä palasi Abraham Lincoln\nSpringfieldiin. Hän oli päättänyt täydentää vielä tietopuolista\nkasvatustaan. Hän huomasi olevansa monessa kohden jälessä niitä Idän\nkuuluisia kaunopuhujia, jotka olivat saaneet lapsesta saakka opiskella\nsuotuisimmissa oloissa ja saavuttaneet akatemiallisia arvoja, ja ennen\nkaikkia oppineitten hienon esitystavan ja kauniin kehittyneen kielen.\nLincoln päätti tässäkin suhteessa päästä yliopistossa olleitten\nrinnalle ja alkoi uudestaan lukemaan sillä tarmolla ja ahkeruudella,\njolla hän oli elämänsä entiset ennätykset ansainnut.\n\nTähän kiinteään luku- ja kehityspuuhaan kului liki kymmenen vuotta,\ntietysti niin ymmärrettynä, että hän harjoitti käytännöllistä\nlakimiehen tointa, ja oli muassa politiikassakin. Arvaamattoman\ntärkeää olikin Abraham Lincolnille tämäkin itsensä kasvattaminen\nperinpohjaisten tietojen hankkimisessa niillä aloilla, joita yleiseen\nsivistykseen kuuluvat. Häntä odotti suuret valtiolliset ja\nyhteiskunnalliset tehtävät, joissa tarvittiin niinhyvin tietopuolista,\nkun kokemukseenkin perustuvaa tietoa.\n\n\n\n\nV. ORJIEN VAPAUTUSTAISTELU\n\n\nAfrikan tummien neekerien pitäminen orjina, oli ollut Amerikan\nyhteiskunnan ikävä haitta ja häpeällinen toimi, sotien niinhyvin\nvapaan yhteiskunnan perustussääntöjä, kun jumalallisiakin lakeja\nvastaan. Kun näitten kukoistavien valtioitten yhteislait laadittiin ja\nne Yhdysvaltain perustuslaiksi hyväksyttiin, niin jonkinlaisena\nhätäkeinona on pidettävä, että orjuus sai perustuslajeissa ollenkaan\nsuojaa ja tunnustusta. Tahdottiin senverran myöntyä Etelävaltalaisten\nkiivaisiin vaatimuksiin orjuuden suhteen, että perustuslajeessa\nsallittiin orjuus 20 vuodeksi, toivossa, että sillä ajalla se\nitsestään häviää. Orjista oli niin suuri hyöty Etelän suurille\npumpulikasvattajille, ettei kysymystäkään orjien vapauttamiseen\nsallittu Etelässä enempi ottaa. Pumpuli alkoi tulla maailmassa\nyleiseen käytäntöön, ja sen kysyntä kasvoi. Niinpä kun nuo\nkaksikymmentä vuotta olivat kuluneet ja orjuuskysymys tuli\nvaltiopäivien ratkaistavaksi, huomattiin heti, että se kysymys jakaa\nLiittovallat kahteen suureen osaan, orjuutta puoltaviin eteläläisiin\nja sitä vastustaviin pohjoisvaltioihin. Sovinnon toivossa laadittiin\nuusi orjuutta koskeva laki “Missouri kompromissi”, jossa määrättiin\norjuuden rajaksi 36°—30 aste, jota pohjoisempana ei orjia saa pitää.\nTämä raja eroitti Pohjois- ja Etelävaltiot toisistaan.\n\nKun oikeus alentuu vääryyden kanssa sovittelulle, syntyy siinä\naina epäonnistunut ja turmiollinen sovinto. Niinpä kävi Missourin\nsovittelunkin. Sen tarkoitus oli rauhoittaa ja tasoittaa välit, mutta\njuuri tuosta samaisesta sovittelusta tuli todellinen loukkauskivi.\nOrjuuskin vaan pakkasi pohjoisemmaksikin, ja kun joku territori\npyrki valtioiksi, astui ensimmäisenä esiin kysymys, orjavaltiona\nvaiko vapaana? Jos orjavaltiona, niin silloin sitä vastusti\nPohjoisvaltioitten edustajat, jos vapaana, silloin oli vastassa Etelän\nedusmiehet ja senaattorit. Tällaista kinaa, riitaa ja toisinaan\nmyrskyäkin oli Liittovaltain valtiopäivillä useina kymmeninä vuosina.\n\nTuolla vuosien 1850 ja 1860 välillä taistellaan järjestynyttä\naatteellista taistelua orjuuden poistamiseksi. Erityisiä seuroja\nsyntyy sitä varten. Saarnatuoleista ja puhujalavoilta tuomitaan\norjuus. Etevät valtiomiehet Summer, Lincoln, Greeley y.m. ajavat\nvapauden asiaa.\n\nMarraskuulla 1860 olivat taas nuo Amerikan tärkeimmät vaalit,\ntasavallan presidentin valitseminen neljäksi vuodeksi kerrallaan.\nRepublikaaninen puolue asetti ehdokkaakseen rehelliseksi tunnetun,\nkautta maan kuuluisan orjien puoltajan, entisen “airastenkiskojan”\nAbraham Lincolnin Illinoisista. Rehellisyys maan perii, sanoo\nsananlasku. Se loistava voitto, joka lankesi Lincolnin osalle näytti,\nettä kansa pohjaltaan seisoi rehellisyyden ja oikeuden puolella.\nPresidentiksi pääsi pitkästä aikaa republikaanien ehdokas, ja\nvaltioasian ehdoton määräämisvalta, joka oli ollut demokraateilla\nparisen vuosikymmentä siirtyi nyt tasavaltalaisille, joiden huomatuin\nmies, Lincoln, astui ohjaamaan valtiolaivaa.\n\nMutta tässä ennen niin vankassa valtiovenheessä oli nyt ammottava\naukko. Tuskin saapui tieto Lincolnin voitosta noihin Etelän tulisiin\nvaltioihin Caroliinaan ja Georgiaan, kun heillä oli suunnitelmansa\nvalmiina erota kokonaan Yhdysvalloista, ja muodostaa Etelävaltioitten\nyhteisliiton. Näin surkeasti tapahtuikin. Samalla kun Etelävallat\njärjestäytyvät, samalla siirtyivät taitavimmat upseeritkin\nkapinallisten puolelle ja sielläpä säilytettiin suurimmat\nsotatarpeetkin, ja varastohuoneet. Ilmeistä oli, että syntyy\nveljessota, syntyy taistelu, johon johti luonnolliset syyt.\nYhdysvallat katsoivat luopuneita valtioita kapinoitsijoiksi, jotka\nolivat asevoimalla masennettavat. Taistelua eivät kumminkaan alkaneet\nYhdysvallat, vaan juuri kapinoivat, luopuneet valtiot itse,\nvalloittamalla Yhdysvaltain asevaraston ja linnoituksen Fort\nSumpterin.\n\nTämän aikakautemme raskaimman ja enimmän uhria vaativan veljessodan\nvaiheita ei käy edes suuremmissakaan kaarekkeissa kuvaamaan, sillä\nniin monipuoliset ovat sen vaihtelevat asianhaarat. Olkoon kumminkin\nsanottu, että Etelävallat tuntuivat alkuvaiheina olevan voitolla, joka\nvaan lisäsi kuormaa ja toi murhetta presidenttinä olevalle\nLincolnille. Me jotka tänään juhlien muistelemme suuren isänmaan\nystävän ihmeellistä edistymistä, saatamme pian arvella sen olleen\npaljasta riemukulkua. Mutta muistammehan Lincolnin lapsuuden aikaiset\nvalkeudet. Vielä suurempaa pontevuutta, miehuutta, kestävyyttä ja\nluottamusta Jumalaan tarvittiin niinä vaikeina sotavuosina, jona\nLincoln johti kansansa hallitusta, samalla kun sota-asioitakin.\n\nSodan raivotessa tulisemmin, tuon sodan, jonka suoranaisena\nsynnyttäjänä oli ollut orjuuden kirousta tuottava pahe, epäkohta, sai\nlopuksikin sellaisen sysäyksen, että sen täytyi väistyä oikeuden\ntieltä, poistua kristikansan keskuudesta. Tuolla merkillisellä uuden\nvuoden julistuksellaan vuonna 1863 irroitti Abraham Lincoln kuuden\nmiljoonan orjan kahleet ja teki heidät vapaiksi kansalaisiksi, joilla\noli yhtäläiset oikeudet kuin muillakin ihmisillä. Tämä oli\nsuuremmoinen historiallinen ennätys, joka samalla antoi Lincolnille\nkunniakkaan sijan maailman sivistyshistoriassa.\n\nKun Abraham Lincolnin ensimmäinen virkakausi, neljä vuotta alkoi\ntäyttyä ja pidettiin taas presidentin valitsemisäänestys, niin Lincoln\nsai hämmästyttävän äänten enemmistön 400 000 äänellä, ja valittiin\nuudelleen Yhdysvaltain presidentiksi marrask. 8 p. 1864. Sotaa\njatkettiin, vaikkakin voitto oli jo alkanut huomattavasti kallistua\norjien vapauttajain Pohjoisvaltojen puolelle. Olisi siis ollut syytä\nodottaa Etelän taipuvan, mutta he olivat hekin harvinaisen sitkeitä.\nNimpä toista virkakautta alkaessaan lausuikin Lincoln: “Pyrkikäämme\neteenpäin täydentääksemme alkamaamme työtä, vihaamatta ketään,\ntunnollisuudella kaikkia kohtaan, horjumattomalla luottamuksella\nsiihen oikeuteen, jonka ylimmäinen valvoja on Jumala. Ahkeroikaamme\nkansan haavojen parantamista, pitäkäämme huolta niistä, jotka kärsivät\ntaistelun kauhuutta, heidän leskistään ja orvoistaan; harrastakaamme\nkaikkea, mikä saattaa turvata oikeata, kestävää rauhaa meidän ja\nkaikkien muitten kansojen välillä”.\n\nKeväällä v. 1865 murtui lopuksikin Etelävaltioitten voimakas\nvastustus, kun niitten paras kenraali, urhoollinen Robert Lee antautui\nRichmondin luona Pohjoisvaltioitten taitavalle piirittäjälle kenraali\nGrantille. Sota oli niellyt enemmän kun puoli miljoonaa asekuntoista\nmiestä, siis hirveän ihmishukan.\n\nSyytä oli riemuun. Suuri tehtävä oli suoritettu. Kaikkialla kiitettiin\ntarmokasta ja oikeuksista tinkimätöntä, mutta samalla lempeää\npresidentti Lincolnia.\n\nMutta ilon ollen ylimmällään tulee kun salamoivalta taivaalta\njärisyttävä tieto — tieto siitä, että suuri isänmaan ystävä on\nsalamurhaajan kautta saanut marttyyri kuoleman. Muutamat liittoutuneet\neteläiset panivat toimeen tämän raa'an teon. Abraham Lincoln kuoli\nhuhtik. 15 p:nä 1865.\n\nMiehen sellaisen kuin Abraham Lincolnin merkitys tulee selväksi vasta\naikojen kuluessa, kun se asia, jonka edestä sankari taisteli, harrasti\nja kuoli, kirkkaana ja selvänä nousee näkyviin historian taivaalta. —\nKansat siunaavat sellaisen miehen muistoa.\n\n\n\n"]