[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fySVXJwM89M1sK7tSIksMQKGI_xiP-86IQcPLu4xxlNU":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3450,"Niskavuoren naiset","Wuolijoki, Hella",1886,1954,"3450-wuolijoki-hella-niskavuoren-naiset","3450__Wuolijoki_Hella__Niskavuoren_naiset","Prologi ja kolme näytöstä","naytelma",[],[],"fi",1936,null,15748,96745,true,[],[],[],"Hämäläiseen suurtilaan sijoittuva draama käsittelee perinteiden ja tunteiden törmäystä. Isäntä Aarne ajautuu aviokriisiin vaimonsa Martan ja uuden opettajan Ilonan välillä, kun taas vanha emäntä yrittää pitää suvun mainetta ja perintöä pystyssä.","Hella Wuolijoen 'Niskavuoren naiset' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3450. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","NISKAVUOREN NAISET\n\nNäytelmä.\nPrologi ja 3 näytöstä. Toisessa näytöksessä kaksi osaa\n\n\nKirj.\n\nJUHANI TERVAPÄA [Hella Wuolijoki]\n\n\n\n\n\nJyväskylässä,\nK. J. Gummerus Osakeyhtiö,\n1936.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nNISKAVUOREN VANHA EMÄNTÄ.\nAARNE NISKAVUORI, agronomi.\nMARTTA, hänen vaimonsa.\nANNA-LIISA, Aarnen sisar, ylioppilas.\nILONA AHLGREN.\nROVASTI.\nRUUSTINNA.\nTOHTORI.\nAPTEEKKARI.\nSIMOLAN ISÄNTÄ.\nNIKKILÄN ISÄNTÄ.\nPENTTILÄN ISÄNTÄ.\nNIKULAN EMÄNTÄ.\nMARTTILAN EMÄNTÄ.\nOPETTAJA VAINIO.\nPEHTORI.\nKARJAKKO.\nTELEFUUNI-SANDRA.\nSERAFIINA, Sandran sisar, koulun vahtimestari.\nPELI-JUSSI.\nSALLI, sisäkkö.\nTILTU.\n\n\nPrologi: Niskavuoren rusthollin suuressa, salissa elokuussa. Loviisan\npäivänä. I näytös: päärakennuksessa, vanhan emännän huoneessa talvella.\nII näytös 1. osa: kansakoululla Ilona Ahlgrenin huoneessa. 2. osa:\npäärakennuksessa, vanhan emännän huoneessa. III näytös: Niskavuoren\nsalissa. Toisen ja kolmannen näytöksen tapahtumat peräkkäisinä päivinä.\n\n\n\n\nPROLOGI\n\n\nNiskavuoren vanhan emännän nimipäivät Niskavuoren rusthollin suuressa\nsalissa. — Takaseinässä kolme suurta akkunaa, niiden edessä kukkia\nja huonekasveja. Keskellä sohva, pöytä ja nojatuolit. Vasemmalla\netualalla ovi emännän huoneeseen, taka-alalla ruokasaliin. Oikealla\netualalla ovi eteiseen, taka-alalla isännän huoneeseen. Ovien\nvälissä kummallakin puolella uuni. Sohvaryhmän takana suuri palmu.\nTakaseinällä presidentti Svinhufvudin ja sotamarsalkka Mannerheimin\nkuvat, sivuseinillä sukukuvia, mm. vanhanemännän ja -isännän hääkuva.\nValkoiset käytävämatot.\n\nVäliverhon auetessa istuvat ruustinna ja vanhaemäntä sohvalla,\nMarttilan ja Nikulan emännät nojatuoleissa keskellä, Martta seisoo\nsohvan päässä, rovasti ja Penttilän isäntä keinutuoleissa etualalla\nkummallakin puolen, Nikkilän isäntä uunin edessä oikealla, Sandra ns.\nalbumipöydän vieressä taka-alalla vasemmalla. Emännät kaikki mustissa,\nsilkkiliinat hartioilla, kultaiset vitjat ja rintaneulat,' Sandra\nsamanlaisessa asussa.\n\nIsännän huoneesta kuuluu puheensorinaa. Sisäkkö Salli tarjoaa kahvia,\npikku Tiltu kuljettaa suurta vehnäleipätarjotinta. Juodaan kolmatta\nkuppia. Kahvi tarjotaan seuraavassa järjestyksessä: ruustinna, rovasti,\nNikulan emäntä, Marttilan emäntä, Sandra, Penttilän isäntä, Nikkilän\nisäntä.\n\nSALLI\n\nVieläkö rovastille saisi olla kuumaa kahvia?\n\nMARTTA\n\nTiltu, tarjoa ruustinnalle lisää piparkakkua.\n\nRUUSTINNA\n\nKiitoksia, kiitoksia, kyllähän tässä kerkiää.\n\nEMÄNTÄ\n\nEikö rovasti ottaisi lisää pikkuleipää?\n\nROVASTI\n\nKyllä tässä on jo saatu.\n\n    Isännän huoneesta kuuluu herrojen nauru ja lasien kilistys.\n\nNIKKILÄN EMÄNTÄ saa juuri kahvia.\n\nMonetkos Loviisan päivät tässä salissa onkaan vietetty?\n\nROVASTI\n\nNiin, jumalan kiitos, ja aina sitä Loviisalla terveyttä riittää.\nSitähän me kaikki ihmettelemme.\n\nEMÄNTÄ\n\nRiittäähän sitä terveyttä, kun on työtä aamusta iltaan.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ saa kahvinsa.\n\nVoi, voi sitä Loviisaa, aina se vaan puhuu työstä. Ja niin riski miniä\ntalossa! Antaisi nyt miniän häärätä ja istuisi itse sukkavartaat\nkäsissä.\n\nMARTTA\n\nJohan nyt! Mummu kuolisi ikävään; enkä minä tästä talonpidosta\npaljoakaan ymmärrä. Minähän olen niitä käsityöihmisiä. (Kohentaa tyynyä\nruustinnan selän lakana.)\n\nROVASTI\n\nNiin, niin, kuulin, että rouva sai palkinnon kauniista ryijystään.\n\nRUUSTINNA\n\nVoi, kun minä olen kehunut Fredrikille sitä kaunista mallia. Mutta\nompeluseurakaan ei ole vielä nähnyt sitä.\n\nNIKULAN EMÄNTÄ\n\nAi ai, kun se meidän Liisu ei opi mitään hienompaa käsityötä. Minä olen\nsille aina hokenut, että menisi Niskavuoren rouvan luokse oppiin.\n\nMARTTA on siirtynyt sohvan päähän oikealle, vaatimattomuutta näytellen.\n\nEihän se mikään suuri konsti ole.\n\n    Isännän huoneesta kuuluu herrojen nauru äänekkäämpänä.\n\nEMÄNTÄ\n\nJoko Marttilassa on kaurat niitetty?\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nEi vielä, mutta kai maanantaina aletaan. On niin vaikea saada\npäiväläisiä.\n\nEMÄNTÄ\n\nSamat sanat. Eivät enää ole ne hyvät ajat, jolloin Niskavuorenkin\npelloilla hääri kolmekymmentä torpparia muijineen...\n\nROVASTI\n\nSe on se lex Kallio...\n\nEMÄNTÄ\n\n... ja karjapiiatkin lypsyn väliaikoina kaurapellolla haravaa\npitelivät. Nyt vaan vedellään unia niin pian kuin navetta-askareista\npäästään.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nNiin, niin. Kun on liehuttu poikien kanssa koko yö.\n\nNIKULAN EMÄNTÄ\n\nNukkuihan meillä yksi Maija-niminen piika lehmän alle.\n\nROVASTI\n\nNiin, niin, sitä tapain turmelusta. Harvoin kai nykyään tapaa navetassa\nsiveän neidon.\n\nEMÄNTÄ\n\nSeitsemän piikaa meidänkin navetassa on, ja ainakin viidellä on lapsia.\n\nSANDRA on juuri saanut kahvinsa, nousee kuppi kädessä, lähestyy\nsohvaryhmää:\n\nAnteeksi, emäntä, kuudella, kun Elsukin sai viime kuussa kaksoset.\nMutta Katrilla ei ole vielä yhtään. (Palaa paikalleen. Hänelle\ntarjotaan nyt kahvileipää. Hän ottaa sitä paljon, varastoiden sen\nakkunalaudalle.)\n\nEMÄNTÄ\n\nAivan oikein, yksi siellä on enää ilman. Mutta se onkin niin ruma, että\nlehmätkin sitä pelkäävät. Siveys ja rumuus kulkevat näköjään aina käsi\nkädessä.\n\nROVASTI hymähtäen.\n\nNiskavuoren emäntä se osaa aina laskea leikkiä.\n\n    (Apteekkari tulee isännän huoneesta. On huomattavasti humalassa.\n    Hän aikoo ulos, multa huomattuaan emäntien paheksuvat katseet\n    vetäytyy takaisin.)\n\nMARTTA\n\nOnhan niitä kauniitakin siveellisiä tyttöjä.\n\nEMÄNTÄ\n\nParatiisissa!\n\nRUUSTINNA\n\nVoi, kun se Loviisa on leikkisä! (Martta ottaa sokerikakkulautasen\nTiltulta ja tarjoaa ruustinnalle.) Ei kiitoksia, ei enää. — Mutta onhan\nmeille kirkonkylään viime aikoina tullut kauneuttakin. Joko Loviisa on\nnähnyt uuden kouluneidin? Ei ole tainnut vielä käydä Niskavuorella?\n\n    Anna-Liisa ilmestyy ruokasalin ovelle.\n\nEMÄNTÄ\n\nOnhan se tänne kutsuttu, se kun on Anna-Liisan yliopistotoveri. Niinhän\nne sanovat, että kaunis on. Aarnekin kehui sitä, kun sen asemalta toi.\nAnna-Liisa ja Aarnehan siellä koululla vähän väliä hyppäävät.\n\nMARTTA isännän huoneen ovella, melkoisesti hermostuneena.\n\nNiin, Aarnehan on asiantuntija.\n\nANNA-LIISA menee sohvan taitse isännän huoneen ovelle.\n\nTarkoittaako Martta siveellisyyteen nähden?\n\nMARTTA\n\nEn, vaan kauneuteen.\n\nANNA-LIISA\n\nÄlähän, Martta hyvä, kokemus ei sitä ainakaan osoita!\n\nEMÄNTÄ\n\nLapset vaikenevat seurakunnassa!\n\nANNA-LIISA\n\nSiksi minä menenkin pois koko seurakunnasta. (Menee isännän huoneeseen,\njosta alkaa kuulua kovaa naurua. Kahvitarjoilu on päättynyt. Martta\nneuvottelee Sallin kanssa ruokasalin ovella. Kohta sen jälkeen Salli\nryhtyy keräämään tyhjiä kahvikuppeja.)\n\nEMÄNTÄ\n\nTuollaisiksi ne tulevat Helsingissä!\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nEttä ihan Helsingistäkö se meidän uusi neiti on?\n\nRUUSTINNA\n\nNiin on. Kyllä minä olen, rakas Loviisa, sangen utelias sen\nneidin suhteen. Kuuluu olevan professori Ahlgren-vainajan tytär,\nluonnontieteen professorin. Kuinkahan hän, joka tulee oppineesta\nkodista, oikein sopeutuu näihin maalaisoloihin?\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nVai on oikein professorin tytär?\n\nEMÄNTÄ\n\nIlmankos se kuuluukin olevan niin eriskummallinen.\n\nRUUSTINNA\n\nEnhän minä mitään erikoista. Puhuvat vain, että kuuluu kuljeksivan ihan\nkylänraittia housupuvussa.\n\nSANDRA\n\nJa ikkunakin on koko yön auki.\n\nMARTTA ojentaa juuri Sallin tarjottimelle kahvikuppeja sohvapöydällä.\n\nKyllähän niitä housupukuja käytetään kaikkialla, mutta ei se oikein\nkansakoulunopettajalle sopisi.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi se professori tainnut olla varoilla pilattu? Eihän sitä noin vain\nkansakoulunopettajaksi mentäisi.\n\nROVASTI\n\nPieni eläke äidillä ja tiukka aika. Lapset ovat kai kaikki ansiotyössä.\n\nRUUSTINNA\n\nRakas Fredrik, muistaakseni ei se professorskakaan ollut nuoruudessaan\nerittäin vakavahenkinen neitonen. Puhuttiinhan siitä yhtä ja toista.\n\nEMÄNTÄ\n\nKukapa ne maailman ihmiset tietää!\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nMutta ystävällinen se kouluneiti kuuluu olevan.\n\n    Salli on kerännyt kupit ja menee tarjottimineen ruokasaliin.\n\nEMÄNTÄ\n\nKuinka johtokunta sellaisen ihmisen valitsikaan? Aarnekaan ei kertonut\nkoko asiasta mitään.\n\nRUUSTINNA\n\nJa kun toisena hakijana oli vielä vanhurskas ja miellyttävä neiti\nArvonen. Mutta meidän Fredrik piti velvollisuutenaan äänestää vanhan\nosakuntatoverinsa tytärtä. Ja apteekkari ja Aarne-herra...\n\nMARTTA\n\nNiillä taas oli omat syynsä.\n\nROVASTI\n\nMaailmallisen ulkokuoren alle voi peittyä tunnollinen\nvalistustyöntekijä.\n\nRUUSTINNA\n\nRakas Fredrik, sinun ihmistuntemuksesi... (Ulkoa kuulun autotorven\ntörähdys.)\n\nEMÄNTÄ\n\nOpettajaneiti taitaa olla tulossa. Simolan isäntä lupasi hakea hänet.\n\nSANDRA kiirehtii ikkunaan.\n\nSieltä tulevat Simolan isäntä ja kouluneiti. Voi, miten komea pari!\n\nANNA-LIISA tulee isännän huoneesta.\n\nTuleeko Ilona? (Juoksee eteiseen.)\n\nMARTTA\n\nTäytyy kai lähteä vastaanottamaan. (Menee Anna-Liisan jäljestä. Sandra\npalaa tuolilleen.)\n\nAPTEEKKARI ovella.\n\nEikös rovasti tulisi tännepäin? Meillä on täällä hyvät oltavat.\n\nAARNE ovella.\n\nJa vähän muutakin kuin kahvia. (Rovasti nousee, aikoo lähteä herrojen\nluo.)\n\nRUUSTINNA estää rovastin menon.\n\nFredrik, muista, sinä saat niin helposti päänsärkyä.\n\nEMÄNTÄ\n\nOdottakaa nyt vähän, uusi kouluneitikin on tulossa.\n\nAARNE\n\nTyttö parka!\n\nROVASTI\n\nRakas Eveliina, kun olisi sille tohtorillekin vähän asiaa. (Rovasti ja\nruustinna kinastelevat hiljaisesti.)\n\nTOHTORI ovella.\n\nTule pois, rovasti, ruumiin ja sielun hoito kuuluvat yhteen.\n\n    Eteisestä kuuluu puheensorinaa, Anna-Liisa juoksee sisään vetäen\n    kädestä vastustelevaa Ilonaa, heidän jäljessään Simolan isäntä.\n    Martta menee yli salin ruokasaliin.\n\nANNA-LIISA\n\nNo, mummu, tässä hän nyt vihdoinkin on, se paljonpuhuttu Ilona. (Vanha\nemäntä ja Sandra nousevat. Muut jäävät istumaan.)\n\nILONA\n\nMutta Anna-Liisa, älä nyt toki!\n\nANNA-LIISA\n\nTässä on mummuni ja tässä on ruustinna ja tämä on Nikulan emäntä ja\ntämä Marttilan emäntä. Rovastinhan sinä taidat tuntoakin jo vanhastaan?\nJa tämä on meidän kaikkien telefoni-Sandra, jonka myös tunnet. (Ilona\nkättelee vanhaa emäntää, muille kumartaa. Simolan isäntä kulkee ympäri\nsalin kaikkia kätellen. Kättelyn jälkeen rovasti ja ruustinna istuvat.)\n\nILONA\n\nSaanko luvan onnitella rouva Niskavuorta?\n\nEMÄNTÄ\n\nKiitos ja tervetuloa. Neiti muistaa, emäntä minä vaan olen.\n\nILONA hymyillen.\n\nNiin, se sopiikin paremmin.\n\n    Martta palaa ruokasalista. Vanha emäntä menee hänen luokseen.\n    Neuvottelevat tarjoilusta.\n\nANNA-LIISA\n\nTämän miesjoukon sinä kai jo tunnet?\n\nTOHTORI\n\nTässä on ruumiinhoito, tämä tässä on kirkonkylän myrkkyri.\n\nAARNE\n\nJa minä olen muuten vain kansantajuinen. — Tervetuloa, neiti Ahlgren,\nNiskavuorelle. (Ilona ja Aarne kättelevät.)\n\nTOHTORI osoittaen isännän huoneita.\n\nJa tänne Niskavuoren ainoaan keitaaseen.\n\nILONA hymyillen.\n\nHiukan outoa maantiedettä.\n\nAARNE\n\nEi pidä vierastaa.\n\nILONA\n\nSimolan isäntä on antanut minulle herroista hyvin väritetyn kuvauksen.\n\nTOHTORI\n\nKyllä se saamari osasi soluttaa itsensä heti paikalla koululle.\n\nAPTEEKKARI\n\nNeiti, minä varoitan teitä niistä Simolan isännän kärryistä!\n\nILONA\n\nKiitos, otetaan huomioon.\n\nRUUSTINNA paheksuen herrojen käytöstä.\n\nIstukaa tänne, neiti Ahlgren, meidän joukkoomme. (Ilona istuu keskelle\nsohvaa, vanha emäntä sohvan oikeaan päähän. Pitkä, juhlallinen vaitiolo.)\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, mitä neiti pitää kirkonkylästä ja koulusta?\n\nILONA\n\nKoulu on kauniilla paikalla, huoneet ilmavat ja itse arkkienkeli\nSerafiina vahtimestarina — ja valvojana. (Sandra liikahti\nlevottomasti.) Olen jo keksinyt hänen tähystyspaikkansa. (Herrat ja\nAnna-Liisa naurahtavat. Salli tuo kahvia Ilonalle, Tiltu vehnäleipää.)\n\nRUUSTINNA\n\nNeiti ei ole tainnut olla paljon maaseudulla?\n\nILONA ottaa kahvia.\n\nEn ole koskaan asunut sisämaassa. Isälläni oli huvila saaristossa.\n\nROVASTI\n\nMuistan isänne osakunta-ajoilta. Kyllä kai äitinnekin minut vielä\nmuistaa.\n\nILONA\n\nTäytyy kirjoittaa ja kysyä. — (Salli poistuu.) Miten kauniita kukkia\nteillä on emäntä! Ja Niskavuori on yllättävä. En ole koskaan tiennyt,\nmiten ihastuttavan arvokas tällainen vanha hämäläistalo voi olla. Isäni\npuhui minulle aina lapsena Hämeestä, Sääksmäeltähän hänenkin isänsä oli\nkotoisin. Olen soudellut kaiket illat ruohikossa lahdenpoukamissa. On\nkuin kaikki rotuvaistot tulisivat vastaani Niskajärven niemien nenistä.\nLapset täällä ovat niin hauskan pellavapäisiä ja harvasanaisia. Olin\neilen sepän pojan kanssa uistimella, ei siinä sanottu kahteen tuntiin\nsanaakaan. Järvi oli kuin peili, olisi kai ollut synti rikkoa sen\nrauhaa lörpöttelemällä. (Kuvausta on kuunneltu vierastellen. Syntyy\npitkä painostava hiljaisuus, kunnes Aarne yrittää pelastaa tilanteen.)\n\nAARNE uuniin nojaten, käsivarret ristissä, koko ajan Ilonaan katsoen.\n\nTervetuloa Hämeeseen, neiti!\n\nILONA\n\nKiitos. Kun vain oppisin sen tahdin — enkä juttelisi joutavia.\nYskäiskää, agronomi, jos rupean suulaaksi.\n\n    Nyt alkaa asiaankuuluva mehutarjoilu. Tiltu kuljettaa taaskin\n    vehnäleipätarjotinta. Tarjoillaan samassa järjestyksessä kuin\n    kahvit.\n\nMARTTA\n\nVoi, neiti, ette tunne miestäni; hän ei ole koskaan vakava. — Joko\nneiti on saanut kotinsa järjestykseen? Olemme tässä kovassa pulassa.\nTeidän edeltäjänne otti tarmokkaasti osaa paikkakunnan rientoihin. Hän\noli Martta-yhdistyksen sihteeri ja lastensuojelulautakunnan jäsen.\nEikös hän ollut lottien johtokunnassakin?\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin, ja kokoomuksen naisten työtoimikunnassa.\n\nAARNE\n\nJa kapaloseuran kassanhoitaja.\n\n    Tohtori ja apteekkari tulevat ovelle kuuntelemaan.\n\nILONA\n\nHyvä jumala, mikä monipuolisuus! En ole nähnyt kapaloita sittemmin kun\nniistä itse pääsin.\n\nNIKKILÄN ISÄNTÄ\n\nJos minäkin sanoisin vähän omaa mielipidettäni, niin tämä on ylen\ntärkeä ja ankara velvollisuus. Nykyaikana, jolloin ylen tärkeät\nsiveellisyysperiaatteet...\n\nROVASTI\n\nKyllä täällä apua tarvitaan. Meillä on pyhäkouluseura, joka myöskin\nodottaa neidin tukea.\n\nRUUSTINNA\n\nJa pappilassa on ompeluseura. Maaseudulla on sivistyneellä naisella\npaljon velvollisuuksia.\n\nANNA-LIISA\n\nIlona, tuonko sinulle lasin vettä?\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nJa lukkarin laulukööri!\n\nMARTTA\n\nJa maalaisten näytelmäseura. Minun mieheni harrastaa sitä erikoisesti.\n\nILONA nauraen.\n\nJos mammani tietäisi, minne hänen surunlapsensa on joutunut — pelkkiä\nvelvollisuuksia, entä sitten ne ilot?\n\nAARNE\n\nHenkevää seurustelua pitäjän kerman, erikoisesti pitäjän rouvasväen\nkanssa.\n\n    Mehutarjoilu päättyy. Salli ottaa Ilonan tyhjän kupin.\n\nROVASTI\n\nÄlkää toki pelottako neiti Ahlgrenia.\n\nAARNE\n\nMutta rovasti!\n\nROVASTI\n\nKyllä opettajalla on maaseudulla velvollisuus vaikuttaa mahdollisimman\nmonella alalla suojatakseen yhteiskuntajärjestystämme.\n\nEMÄNTÄ keskeyttäen.\n\nOikein! Neiti kyllä huomaa, että täällä Hämeessä tartutaan työhön.\nMeurman-vainaja sanoi aikoinaan meidän vaarille, että niin kauan kuin\nsitä katkismusta muistetaan, on kaikki hyvin Hämeessä. Niin että\nopettakaa vaan sitä katkismusta! Muusta ei teidän koulussanne ole väliä.\n\nANNA-LIISA\n\nMummu, kyllä sinä olet suurenmoinen.\n\nROVASTI\n\nKyllä ukko Agaton tiesi, mikä tälle kansalle sopii. Jos sitä\nkatkismuksen henkeä olisi istutettu kansaamme, olisivat jääneet\ntulematta kaikki kansalaissotamme, hätämme ja pulamme.\n\nILONA\n\nEhkäpä itsenäisyytemmekin, herra rovasti. (Salli luo Ilonalle toisen\nkupin kahvia. Ryhtyy sitten keräämään pois mehulaseja.)\n\nAARNE\n\nHyvä, hyvä!\n\nROVASTI\n\nJättäkäämme sellaiset asiat Jumalan haltuun, hyvä neiti.\n\nTOHTORI\n\nOikein, rovasti. Mutta ne maalliset asiat ovat täällä meidän\nhallussamme. Tulkaa pois meille päin.\n\nROVASTI nousee.\n\nJos naiset sallivat?\n\nRUUSTINNA estää rovastin menon.\n\nFredrik hyvä, Martta-rouvahan lupasi näyttää meille ryijyjään, ja\nsinähän pidät niin kovasti vanhoista ryijynmalleista.\n\nROVASTI\n\nNiinpä kyllä.\n\nEMÄNTÄ nousee, epäröiden, kuivasti.\n\nEmmekö me tultaisi toimeen ilman rovastia? Eiköhän Eveliina jättäisi\nhäntä sinne syntisten seuraan? (Kaikki nousevat.)\n\nRUUSTINNA\n\nFredrikillä on päänsärkyä.\n\nMARTTA vanhan emännän luo.\n\nHyvä. Ehkä siirrytäänkin meidän puolelle. Mieheni ei ole tänään\nerittäin sopivaa seuraa rovastille. Neiti Ahlgren, nythän ovat ryijyt\nHelsingissäkin muodissa. Oletteko tekin huvitettu niistä?\n\nILONA\n\nOlen huvitettu kaikesta täällä, sekä rovastista että ryijystäkin.\n\nANNA-LIISA\n\nÄlä viitsi kiusata Ilonaa ryijylläsi. Jos olisit nähnyt hänen hyppäävän\nKoskikallion kielekkeeltä Niskajärveen, et puhuisi hänelle ryijyistäsi.\n\nAARNE\n\nJukupliut! Hyppäsittekö te Koskikalliolta?\n\nILONA\n\nMustaan, pyhään suvantoon!\n\nANNA-LIISA\n\nMinua hirvitti. Ei täälläpäin ole muita kuin Aarne, jotka ovat\nKoskikalliolta hypänneet.\n\nMARTTA\n\nSe oli siihen aikaan, kun Aarnella ei ollut perhettä eikä edesvastuuta.\n\nAARNE nauraen.\n\nEhkä minä sentään saisin jonkun hypyn aikaan. Jos antaisimme\nuimanäytöksen, neiti Ahlgren.\n\nMARTTA\n\nMinun mieheni on aina niin leikkisä.\n\nANNA-LIISA\n\nSitäpaitsi sieltä on haettava Ilonan helmi.\n\nEMÄNTÄ\n\nMikä helmi?\n\nILONA\n\nDagmar-tädin korvarengas, jonka eilen hukkasin.\n\nRUUSTINNA\n\nKuinka neiti voi olla niin kevytmielinen? (Emännät ovat kuohuksissaan.)\nHaettiinko sitä? Kuinka neiti sellaisia kalleuksia tuolla lailla pitää?\n\nEMÄNTÄ\n\nKyllä se vaan on haettava. Aarnen täytyy järjestää Salmisen pikkupojat\nsukeltamaan.\n\nILONA\n\nEi millään muotoa! Voi joku poika hukkua tuon turhuuden takia.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi sitä noin vain tuhansia markkoja pois heitetä.\n\nANNA-LIISA\n\nHä, kuulitko nyt?\n\nTOHTORI\n\nMitäs markoista, mutta se koreus.\n\nAPTEEKKARI\n\nJa ne värivivahteet.\n\nILONA nauraen.\n\nSitä värivivahdetta saa peninkulmittain talvella, kun aurinko paistaa\nlumelle.\n\nPENTTILÄN EMÄNTÄ tahtomattaan.\n\nVoi, voi!\n\nRUUSTINNA\n\nEi sillä nykyajan nuorisolla ole enää kunnioitusta perintöesineitä\nkohtaan.\n\nILONA hymyillen keveästi.\n\nDagmar-tädillä oli Turun lähellä vanha kartano täynnä esineitä, mutta\nhänen torpissaan kuoli suurin osa lapsista keuhkotautiin aliravinnon\nvuoksi.\n\nAARNE\n\nHuomenna hypätään Niskakalliolta, jos vielä löytyy uimapuku tästä\ntalosta. Osaan minäkin sukeltaa!\n\nMARTTA\n\nNe ovat niitä Aarnen päähänpistoja.\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt, tulee oikea uimanäytös.\n\nEMÄNTÄ\n\nHyvää se Aarnellekin tekisi, ellei ole lihonut niin, ettei uimapuku\npäälle mahdu. No, Eveliina, jos lähdettäisiin sinne nuorten puolelle.\nKai siellä tuvassa alkaa olla koko kylä koolla. Tulkaa vaan, neiti,\ntekin sinne päin.\n\nANNA-LIISA\n\nIlona, sinä jäät tänne.\n\nTOHTORI\n\nNeiti Ahlgren, tulkaa tänne tutustumaan ruumiinhoitoon. Kai se sielu\ntuli jo hoidettua?\n\nRUUSTINNA\n\nVoi, voi tuota tohtoria!\n\nANNA-LIISA\n\nJää pois tänne.\n\nTOHTORI, APTEEKKARI ja AARNE\n\nTännepäin, tännepäin!\n\nILONA\n\nTäytyy kai totella tohtoria. (Menee Anna-Liisan kanssa isännän\nkamariin, josta alkaa kuulua iloinen puheensorina.)\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ olkapäitään kohauttaen.\n\nYhtä kikatusta vaan.\n\n    Kaikki alkavat vähitellen siirtyä eteisiä kohden.\n\nROVASTI Martalle.\n\nSitä nuoruutta, sitä nuoruutta! Mutta teidän vakava esimerkkinne...\n\nMARTTA\n\nEn tiedä auttaako se tässä tapauksessa. Jos helmiä heitellään\nNiskajärveen...\n\nEMÄNTÄ Ruustinnalle.\n\nNo, Eveliina, lähdetään. Taitaa olla aika harakka.\n\n    Kaikki menevät.\n\nSANDRA viimeisenä, pistelee pikkuleipää nenäliinaansa.\n\nHarakka, harakka... (Menee.)\n\nANNA-LIISA raottaa isännän huoneen ovea.\n\nHei, pojat lähtivät! Ja kai sinne jäävätkin. Me menemme myöhemmin\npäivälliselle. (Ilona ja Anna-Liisa tulevat saliin.)\n\nAARNE\n\nHei, tohtori, me pidämme täällä lystiä! (Herrat tulevat saliin.\nAarnella on konjakkipullo ja laseja kädessä.)\n\nANNA-LIISA huomattuaan konjakkipullon.\n\nAarne, kuule, kyllä sinun pitää mennä, tupa on jo täynnä väkeä. Kohta\nalkaa päivällinen, saat lähteä isännöimään.\n\nAARNE\n\nAntaa Martan isännöidä ja emännöidä. (Istun Ilonan viereen sohvaan.)\nToivon, että olisitte ilonamme. (Tohtori ja apteekkari istuvat\nnojatuoleihin, Simola ja Anna-Liisa seisovat uunin luona vasemmalla.)\n\nILONA\n\nKiitos, jos siitä on ollut puutetta.\n\nAARNE\n\nOn.\n\nTOHTORI\n\nNo, miltä tuntuu olla Hämeessä, neiti Ahlgren\n\nILONA\n\nKuin lumotussa laaksossa.\n\nTOHTORI\n\nVarokaa vain niitä ämmiä tässä laaksossa!\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt, tohtori, peloittako neitiä.\n\nTOHTORI\n\nJukupliut, kun veivätkin rovastiraukan fölissään. Kai sillekin\npuolikupponen olisi maistunut.\n\nSIMOLA istuu Ilonan viereen sohvan vasempaan päähän.\n\nTiedättekö, neiti Ahlgren, että täällä on tänään nimipäivätanssit?\nOletteko koskaan nähnyt oikeita hämäläisiä tansseja?\n\nILONA\n\nEn milloinkaan.\n\nSIMOLA\n\nOsaatteko te edes polkkaa, jenkkaa tai purpuria?\n\nILONA\n\nValitettavasti en.\n\nANNA-LIISA\n\nMeidän täytyy opettaa hänelle polkkaa.\n\nAPTEEKKARI\n\nMitä muuta kuin haetaan pelimanni tänne ja pistetään töpinäksi.\n(Kilistää lasiaan tohtorin kanssa, juovat.)\n\nANNA-LIISA\n\nSimolan isäntä, mennään hakemaan peli-Jussia. (Simola nousee.) Minä\npyydän Martalta, että meidät pantaisiin toiseen pöytään, siten\npäästäisiin rovastin esirukouksilta. (Menee Simolan kanssa.)\n\n    Tohtori ja apteekkari nousevat lasit kädessä.\n\nAPTEEKKARI\n\nHei, tohtori, tulehan tänne, kerron sinulle uuden jutun Nikulan\nisännästä. (Jatkavat keskustelua ruotsiksi, nauravat välillä ja\nsiirtyvät isännän huoneen ovelle.)\n\nAARNE\n\nSaako neidille olla lasi konjakkia?\n\nILONA\n\nEi kiitos, olen muutenkin humalassa.\n\nAARNE\n\nMistä?\n\nILONA\n\nTyöstäni ja itsenäisyydestäni, Hämeestä ja sen kansasta.\n\nAARNE\n\nOlemme jöröjusseja, ikäviä, emme osaa puhua.\n\nILONA\n\nMutta minä käsitän teitä, vaikka vaikenette. Teillä on tinaa suonissa.\n\nAARNE\n\nOikein. Veri kuin tinaa ja pää täynnä rämettä ja omahyväisyyttä.\nAinaista arkipäivää. (Pyyhkäisee kädellään yli silmien.) Tuletteko\naamulla hyppäämään Koskikalliolta?\n\nILONA\n\nEn tiedä, rouvanne ja äitinne eivät pidä siitä, eivätkä muutkaan täällä.\n\nAARNE\n\nNiittenkö mielen mukaan aiotte elää täällä?\n\nILONA\n\nEn. Aivan oman mieleni mukaan.\n\nAARNE\n\nHyvä. Missä olitte eilen illalla? Kuljin koulun ohi, valkoinen verho\nikkunassanne liikkui tuulessa, pitkä, valkoinen huntu.\n\nILONA kirkkaalla äänellä.\n\n»Läksin minä kesäyönä käymään» siihen laaksoon, jossa hopealaine leikki\nkuutamossa.\n\nAARNE\n\nMiksette ottanut minua mukaan? Hämeessä eivät tytöt kulje yksin\nkesäyötä katsomassa.\n\nILONA\n\nLuulisi Niskavuoren isännällä olevan parempaakin tehtävää ja parempaa\nseuraa.\n\nAARNE\n\nKiitos. Mies lakkaa luonnollisesti olemasta mies, jos hänellä on vaimo\nja lapset.\n\nILONA\n\nAinakin pitäisi — Hämeessä.\n\n    Anna-Liisa, Simola ja Peli-Jussi tulevat. Tohtori nauraa karkeasti\n    apteekkarin vitsille.\n\nANNA-LIISA\n\nHei, pojat, tässä on pelimanni.\n\nTOHTORI\n\nNo, päivää, Peli-Jussi. Mitä Alakylään kuuluu?\n\nJUSSI tervehtii kohteliaasti.\n\nMeneehän se siinä.\n\nANNA-LIISA\n\nNo, Jussi, sanokaa päivää uudelle opettajattarelle.\n\nAARNE\n\nAnnetaan ryyppy pelimannille. (Antaa lasin.)\n\nJUSSI juo konjakkilasin tyhjäksi yhdellä kulauksella.\n\nOnneksi olkoon. (Hetki iloisia hälinää, kaikki puhuvat yhtäaikaa,\nkunnes Martta astuu sisään, sitten kuolonhiljaista.)\n\nMARTTA\n\nAarne, siellä ovat kyläläiset odottamassa.\n\nAARNE\n\nAarne ei ole kotona.\n\n    Martta poistuu suuttuneena.\n\nSIMOLA\n\nÄlähän sinä naisia suututa... Nyt, pelimanni, oikein repäisevä polkka.\nOpetetaan kaupunkilaisneidille oikein oman pitäjän polkka.\n\nANNA-LIISA\n\nAarne, tule, vedetään matot nurkkaan.\n\n    Kokoavat matot, pelimanni soittelee ensin hiljakseen, alkaa\n    sitten polkan täyteen ääneen.\n\nSIMOLA\n\nNo, Ilona-neiti, saanko pyytää? (Tanssivat, Ilona ensin steppaa, mutta\noppii vähitellen.)\n\nANNA-LIISA\n\nHyvinhän se alkaa mennä.\n\nAPTEEKKARI\n\nSaanko pyytää Anna-Liisaa? (Tanssivat. Tohtori lyö tahtia, Aarne istuu\nsynkkänä sohvalla. Sandra ilmestyy ovelle.)\n\nANNA-LIISA\n\nSandra ei saa kertoa mitään muorille, me syömme sitten myöhemmin.\n(Sandra viivyttelee hetken, multa katoaa sitten.)\n\nSIMOLA\n\nÄlähän nyt, hyvinhän se menee. Rohkeutta vain ja vauhtia lisää.\n\nTOHTORI\n\nNopeammin, anna mennä, Simola. Jukupliut, ethän sinä osaa niiauspolkkaa.\n\nILONA pysähtyy, puolittain vaipuen tuolille.\n\nKiitos, en jaksa enää.\n\nSIMOLA\n\nHyvinhän se menee, kyllä te opitte. Simolakin tästä hurjistuu. Jos\nJussi soittaa jenkkaa.\n\nAARNE\n\nEi se vielä mitään ollut. Kopeloimista se Simolan tanssi on. Hei\nJussi, anna tulla Iitin Tiltua. Jahka minä näytän Ilona-neidille vähän\nNiskavuoren tahtia. — Saanko luvan?\n\nILONA\n\nKiitos, olen niin hengästynyt. Ehkä tämä jo riittää. (Jussi soittaa\n»Iitin Tiltua».)\n\nAARNE\n\nEi auta — teidän pitää tunteman Hämeen miehen käsivartta. Tulkaa pois,\nei minusta niin vähällä pääse. (Tanssi alkaa kiihtyvällä vauhdilla.\nTohtori ja Anna-Liisa huutavat.) Hei, Aarne, niiaa!\n\nILONA\n\nPäästäkää minut, agronomi.\n\nAARNE\n\nEnkä päästä.\n\nSIMOLA 'pureksii huuliaan ja työntää konjakkilasinsa sivulle\nhuomatessaan Aarnen tanssin aikana puhuttelevan Ilonaa. Tohtori ja\nAnna-Liisa juttelevat vilkkaasti.\n\nAARNE nostaa etualalla tanssin loputtua Ilonan ilmaan, pitelee häntä\nhetkisen.\n\nHerra Jumala — likka!\n\nILONA hymyillen.\n\nMitä te sanoitte?\n\nAARNE\n\nSanoin joutava likka — kevyt kuin höyhen. (Nostaa llonan sohvaan, istuu\nhänen viereensä.)\n\nANNA-LIISA\n\nEthän sinä suutu Aarnolle? Hän on aina niin raju.\n\nAPTEEKKARI\n\nKyllä se Aarne osaa.\n\nILONA\n\nEn ole oikein tottunut tällaiseen tahtiin. Haukon ilmaa.\n\nAARNE\n\nTässä on ryyppy pelimannille tästä polkasta. (Täyttää hänelle lasin.)\n\nANNA-LIISA\n\nAarne, älä ryyppää enää.\n\nAARNE\n\nÄlä siinä. Nyt pidetään lystiä.\n\nTOHTORI\n\nÄlä sinä Aarne hurjistele.\n\nAARNE laulaa.\n\n»En voi sua unhoittaa poies, vaikken ikinä sua sais.» (Tohtori ja\napteekkari laulavat mukana. Aarne katsoo Ilonaa ja nostaa lasinsa häntä\nkohden.) Hei, tohtori, lauletaan tuolle vieraalle neidille oikeita\nrekiviisuja. Onko kukaan laulanut neidille kesäromantiikasta?\n\nILONA\n\nEi näin tyylipuhtaassa ympäristössä.\n\nAARNE\n\nJa nyt teidän kuuleman pitää tyylipuhdasta.\n\nPEHTORI tulee.\n\nSaanko vähän puhutella isäntää? (Anna-Liisa menee keskustelemaan\npehtorin kanssa.)\n\nAARNE\n\nNiskavuoren isäntä ei ole tänään kotona. Jos Anttila menisi sinne\nemäntien puheille, niitä on siellä tusinoittain. Niskavuoren isäntä\ntäällä laulaa likalle. (Laulaa.) »Hei, Parantolan Ossi se Heinolan\nlähteellä tanssitti hevostansa hei, taaskin on lähtenyt hulivilipoika\ntuosta komeasta kodistansa.»\n\nANNA-LIISA\n\nKyllä meidän kaikkien on mentävä. Ne tahtovat meidät samaan pöytään.\nRovasti kuuluu pitävän puheen mummulle.\n\nAARNE laulua teeskennellen humalaisia.\n\n»Hei, Siintolan Selma se trilloilla ajoi, ajoi lakituvan rappusille.\nTuli lämmintä kättänsä tarjoomaan sille Parantolan Oskarille.» Lähtekää\nvain kaikki, minä tässä vähän veisaan Ilona-neidille. (Ilona yrittää\nnousta, Aarne laskee kätensä hänen käsivarrelleen.) Ette saa mennä\nminnekään. Pitääkö minun istua ja laulaa itsekseni. Vai pelkäättekö te?\n\nILONA\n\nEn minä vähiä pelkää.\n\nANNA-LIISA menee Aarnen luo.\n\nMeidän on mentävä, Aarne, he eivät ala ilman meitä. (Tohtori,\napteekkari, Simola ja Ilona nousevat mennäkseen.)\n\nAARNE\n\nMinä en mene minnekään. Minä tahdon laulaa Ilona-neidille, kuuletteko?\n\nSIMOLA\n\nÄlähän, Aarne, siitä tulee ikävyyksiä, emännät suuttuvat. Tule pois\nhyvän sään aikana.\n\nTOHTORI\n\nSaat laulaa jälkeenpäin.\n\nAARNE\n\nMinä tahdon nyt laulaa Ilona-neidille, vaikka siellä kymmenen pappia\nsuitsuttaisi tulta ja tulikiveä.\n\nILONA nousee.\n\nKuulkaa, agronomi, siellä taitaa koko juhlayleisö odottaa.\n\nAARNE\n\nTanssikoot vaikka tasakäpälää. Istukaa tähän, Ilona-neiti. (Vetää\nIlonan takaisin sohvaan.)\n\nSIMOLA\n\nAarne, neiti Ahlgren ei ole vielä tottunut tapoihisi.\n\nAARNE\n\nSitten hänen on totuttava hämäläisen talonpojan tapoihin.\n\nANNA-LIISA\n\nTohtori ja apteekkari, menkää jo. Ja sinäkin, Anttila. Me tulemme ihan\nheti. Aarne, ole nyt järkevä.\n\nSIMOLA\n\nMennään sitten, kyllä hän tulee jäljessä. (Menevät.)\n\nILONA nousee.\n\nAgronomi, kyllä meidän täytyy mennä. (Tulee etualalle.)\n\nANNA-LIISA\n\nMartta voi tulla ja siitä tulee taas vain ikävyyksiä.\n\nAARNE\n\nMene hemmettiin Marttoinasi.\n\nANNA-LIISA tulee Ilonan luu.\n\nVoitko sinä uhrautua ja jäädä hetkeksi hänen kanssaan? Anna hänen\nlaulaa pari laulua, kyllä hän sitten tulee.\n\nAARNE hyräillen.\n\n»Aurinko nousee joka aamu...» (Pitelee lasia, josta ei juo.)\n\nANNA-LIISA\n\nMinä tulen teitä kohta hakemaan. Ehkä hän rauhoittuu.\n\nILONA\n\nMene väin, en minä pelkää.\n\nAARNE\n\nMitä te likat siellä supatatte? (Anna-Liisa poistuu. Aarne nousee äkkiä\nselvänä.) Ja te uskallatte jäädä tänne humalaisen miehen kanssa?\n\nILONA\n\nEtte te ole humalassa, teeskentelitte vain.\n\nAARNE\n\nMistä te sen tiedätte?\n\nILONA\n\nMiksi teeskentelitte?\n\nAARNE\n\nSiksi että olen humalassa, mutta en viinasta. Tiedätte itsekin. Tahdoin\npuhua kanssanne. Minun on taas oltava mies. Käsitättekö, nuori tyttö?\n(Ottaa llonan kädet käsiinsä.)\n\nILONA\n\nÄlkää koskeko minuun.\n\nAARNE\n\nPolttaako?\n\nILONA\n\nPolttaa.\n\nAARNE tempaa hänet lähemmäksi.\n\nMuistatteko, kun tulin teitä vastaan asemalle? Seisoitte siellä\nsolakkana harmaassa puvussanne. Veditte hansikkaita käsistänne\nhitaasti, sormi sormelta, ja katselitte minua. Ja minusta tuntui,\nkuin aamutuulessa huojuva kaislankorsi olisi koskettanut kasvojani.\n(Koskettelee llonan käsillä kasvojaan.) En käsitä, kuinka päästin\nkätenne käsistäni. — Ei saa väristä noin, pikku tyttö, ei pidä peljätä.\n\nILONA\n\nEn pelkää... Minun on kylmä.\n\nAARNE\n\nMuistatteko, kun kysyin teiltä autossa, miksi olette ruvennut\nkansakoulunopettajaksi? Muistan miten katsoitte minuun, kun vastasitte,\nettä tahdoitte tulla lähelle ihmisiä, koskettaa heidän arkielämäänsä,\nettä tahdoitte haavoittua, työntyä teräviin nurkkiin, tulla lyödyksi,\npoljetuksi tomuun. Muistatteko, miten pysäytin auton ja koetin koota\narkisen kesäpäivän rippeitä ympärillämme... En löydä niitä nytkään.\n\nILONA\n\nMinä katselin ankaraa päivettynyttä profiilia ja voimakkaita käsiä\nohjaustangolla. Minun teki mieleni painaa poskeni niitä vasten ja\nsulkea silmäni.\n\nAARNE\n\nMinä tulen aivan järjettömäksi, Ilona, aivan! Sellaista onnea ei ole\nkoskaan ollut. Näethän, etten uskalla koskea sinuun.\n\nILONA peittäen kasvonsa käsiinsä.\n\nEtte saa puhua sellaista... Tämä on kaikki väärin... ja satua.\n\nAARNE\n\nKaikki yöt olen maannut silmät auki, silitellen päätäsi. Minulla ei ole\nkoskaan ollut tällaista elämäntuntua. Kuinka uskalsit tulla ja koskea\nminuun ja repiä silmäni ja ajatukseni irti maasta?\n\nILONA heittää äkkiä kätensä Aarnen kaulaan.\n\nEn tiedä. Olen tarrautunut elämään enkä päästä sitä käsistäni.\n\nAARNE\n\nTämä on luonnonvoimaa. Emme voi muuta. (Ottaa Ilonan pään käsiinsä.)\n\nILONA\n\nSinulla on vaimo ja lapset.\n\nAARNE\n\nSe nainen on vieras minulle... vaan lapset. — Tiedän vain, että\ntukehdun ilman sinua. (Suutelee Ilonaa.) Saanko minä tulla tänä yönä?\nSaanko minä?\n\nILONA\n\nEt, Aarne, et saa.\n\nAARNE\n\nEi auta, Ilona. Minä tulen. Jätä ovesi auki. Tämä on elämän\ntäyttymystä, älä vapise, pikku nainen. Mitä me sille voimme?\n\nILONA\n\nEn minä pelkää — tule!\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nI NÄYTÖS\n\n\nVanhan emännän kamari. Perällä kaksi ikkunaa. Ikkunoiden välissä\nsohva, sen edessä pöytä. Pöydän toisessa päässä keinutuoli, toisessa\nnojatuoli. Ovi oikealla. Ovesta katsomoon uuni ja siitä katsomoon\nkokoonlykätty sänky. Vasemmalla avoinna oleva vanhanemännän vuode,\nyöpöytä ja tuoli. Lattialla rääsymatot. Vasemmalla, ylänurkassa\npiironki vaaseineen ja tekokukkineen, seinillä Snellmanin, Aleksanteri\nII:n ja v. 1863 valtiopäivien avajaiskuvat, lasten valokuvia. Sängyn\nkohdalla seinävaate, johon on kirjailtu raamatunlause. Yöpöydällä\nraamattu, sohvan kohdalla vanhan isännän valokuvasuurennus ja\nperhemuotokuvia soikeissa, mustissa kehyksissä. Väliverhon avautuessa\nemäntä istuu keinutuolissa ja lukee »Uutta Suomea», sitten heittää pois\nsanomalehden ja kävelee vaivalloisesti ikkunan luo. Huutaa. »Salli»,\nkuuntelee ja huutaa uudelleen. Mutisee. »Kas sitä likkaa». Avaa oven\noikealle, huutaa. »Salli». Sallin ääni ulkoa. »Kyllä minä tulen,\nemäntä.» Hetken kuluttua Salli tulee.\n\nEMÄNTÄ\n\nKikatatte siellä keittiössä ettekä kuule, vaikka huutaisi itsensä\nkäheäksi. Kuka siellä on?\n\nSALLI\n\nSandra siellä vaan on. Sillä olisi asiaa vanhalle emännälle. Ja\nkarjakko tuli juuri.\n\nEMÄNTÄ\n\nKäske karjakko puheilleni. Antaa Sandran odottaa. (Näkee akkunasta\nNiemisen.) Mitä tuo Nieminen tuolla lotkottaa navetalle päin?\n\n    Salli kohentaa hiillosta uunissa. Pehtori koputtaa.\n\nEMÄNTÄ\n\nSisään vaan, pehtori.\n\nPEHTORI tulee.\n\nHuomenta, emäntä. Vieläkös emännän jalkoja särkee?\n\nEMÄNTÄ\n\nHuomenta, pehtori. Mitä se Nieminen siellä navetalla vetelehtii?\nEivätkös kaikki miehet ole metsässä ajossa? (Ryhtyy ottamaan\npiirongista kamferipulloa ja valmistamaan lääkettä.)\n\nPEHTORI\n\nJätin Niemisen vaan tallimiestä auttamaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nMissä tallimies sitten on?\n\nPEHTORI\n\nHänen piti lähteä hakemaan agronomia kunnankokouksesta.\n\nEMÄNTÄ\n\nNieminen on iankaikkinen laiskuri. Meneehän se muitten miesten mukana,\nmutta yksin ollen se vaan vetää jalkojaan perässään. Ei sitä saa jättää\nyksin nurkkatöihin. Kulkee kuin kumpaankin jalkaan olisi ripustettu\nviisi leiviskää.\n\nPEHTORI\n\nAgronomi kun tykkää, että se on vähän vaivainen ja että sitä pitäisi\npitää vähän helpommalla.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi Niskavuori mikään vaivaistalo ole. (Karjakko tulee, seisoo hetken,\nsitten lämmittää käsiään uunin loimossa.) Päivää, karjakko. Eikös\npehtorin pitänyt mennä metsään?\n\nPEHTORI\n\nAgronomi meni itse aamulla suksilla metsän kautta. Kyllä ne siellä\ntietävät. Minulla on tässä vähän rukiinlajittelua.\n\nEMÄNTÄ\n\nHyvä on. Pehtori käskee Sandran keittiöstä tänne. (Ottaa lääkkeen ja\nsokeripalan sen päälle.)\n\nPEHTORI\n\nKyllä vanhan emännän täytyisi pysyä sängyssä.\n\nEMÄNTÄ\n\nVai vielä tässä sängyssä!\n\nKARJAKKO\n\nPäivää emäntä. (Pehtori lähtee.)\n\nEMÄNTÄ istuu keinutuoliin.\n\nNo, mitä Alinalle kuuluu?\n\nKARJAKKO\n\nVoi, voi, emäntä-kulta, ikäviä kuuluu. Puhuinhan minä jo emännälle,\nettä se Alina on pikkusiin päin. Nyt nuori rouva on saanut kuulla ja\ntuli aamulla navettaan ja käski Alinan paikalla pois talosta. Siellä\nse nyt itkee ja vonkuu, eikä se ole vasta kun viidennellä kuukaudella.\nJa sellainen työntekijä! Martinhan se lapsi, kyllä sen tietää, ja kai\nse vielä naisikin Alinan. Eihän Alinalla olo kotiin menemistä. Minne\nse nyt joutuu ja mistä sellaisen piian taas ottaa? Kyllä se on niin,\nemäntä, etten minä jaksa hoitaa toista sataa lehmää viiden piian\nkanssa, kun ei apulypsäjistäkään ole tietoa. Onhan niillä karjatytöillä\nennenkin ollut kakaroita, minkä sille voi. Sellaista se on nykyaikana!\n\nEMÄNTÄ\n\nLähettäkää se Alina sieltä tänne. Kai minä puhun tästä agronomille ja\nrouvalle. Ja sanokaa, että se Alina lakkaisi itkeä tilittämästä. Enkö\nminä sitä varoittanut. Mutta olihan se muuten säädyllinen tyttö..\n\nKARJAKKO\n\nJos nyt vanha emäntä puhuisi. Onhan se niin riuska työihminen.\n\nSANDRA tulee.\n\nPäivää, emäntä, kuinkas jalan laita on? Kah, karjakko? No kuinka\nse Alina nyt voi? Enkö minä sitä jo sanonut, että kyllä se kylästä\nitselleen vinkupillin hakee, kun kaikki yöt kujilla juoksee.\n\nEMÄNTÄ\n\nOlihan se hyvä, että Sandra tuli. Karjakko lähtee vaan. Joko Tuulikki\npoiki?\n\nKARJAKKO\n\nEi vielä, mutta kai kohta. (Menee.)\n\nEMÄNTÄ Ryhtyy tarkoituksellisesti kohentamaan uunia, ikäänkuin\nkiinnittäisi vain vähän huomiota Sandran puheisiin.\n\nNo, Sandra, mitä sinne kylään kuuluu?\n\nSANDRA\n\nYhtä ja toista ja kaikenlaista. Siimolassa oli taas isäntä tullut aika\ntällingissä Hämeenlinnasta ja oli paiskannut täysinäisen vellivadin\nReetan päähän, niin että riisiryynit tukasta tippuivat.\n\nEMÄNTÄ\n\nVoi, voi, sitä Reetankin elämää. (Liiaa pellejä kahteen erään,\nhaistellen välillä tuleeko häkää.)\n\nSANDRA\n\nKyllä meillä oli aika hälinä eilen, kun suutarin Eero oli hirttänyt\napteekin kissan telefuunilankaan, ja koko sentraali meni sekaisin.\n\nEMÄNTÄ\n\nSiunatkoon niitä viikareita.\n\nSANDRA\n\nNiin, Eero se oli. Kun Nikanteri otti kissan alas, niin suutarin\nremmiin se oli hirtetty, ja suutari kiljui pihalla, että pitäköön Mari\näpäristään huolen, kun niitä on pitkin pitäjää, pitäköön niistä huolen\nja jättäköön meidän Eeron rauhaan. Voi voi sentään sitä elämää. Ja niin\nsöötti kun se kissa olikin! Musta ja valkoinen ja sanoi aina miau miau\napteekin rappusilla ohikulkijoille. Voi, voi, tätä maailman elämää!\n\nEMÄNTÄ on palannut keinutuoliinsa.\n\nMiten siellä tohtorilassa voidaan? Joko rouvaa kuuluu kotiinpäin?\n\nSANDRA istun tuoliin uunin lähelle.\n\nEi se niin vain Helsingistä lähde. Soittihan se eilen, että pitäisi\nvielä rahaa lähettää ja tohtori sanoi, että ei penniäkään. Kuka\ntietää, kenen kanssa se siellä Helsingissä on? — (Siirtyy nojatuoliin\nlähemmäksi emäntää.) Mutta kuulkaa emäntä, on minulla uutisiakin, niitä\noikeita uutisia.\n\nEMÄNTÄ\n\nHuomasinhan minä, että Sandra kiertää jotakin kuin kissa kuumaa puuroa.\n\nSANDRA\n\nEn tiedä oikein, mutta kyllä nyt tapahtuu vallan kamalia. Meidän\nSerafiina kun näki ihmeitä tänä aamuna koulun pihalla.\n\nEMÄNTÄ\n\nNo no, mitä siellä sitten?\n\nSANDRA\n\nKun Serafiina leipoi aamulla aikaseen ja meni siinä kolmen tienoissa\nhalkoja hakemaan, niin oli koulun pihalla miehen jäljet ja suksen\njäljet. Miehen jäljet tulivat opettajattaren rapuilta ja sukset olivat\nolleet seinää vasten pystyssä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMitä tuo nyt sitten on?\n\nSANDRA\n\nMuistaahan emäntä, että eilen illalla pyrytti yhteentoista saakka?\nKyllä ne jäljet olivat tulleet sen jälkeen. Niin että taitaa\nopettajattarella käydä yöllä vieraita. Ja olihan Serafiina nähnyt yhtenä\nyönä ikäänkuin miehen haamun vilahtavan koulun ovesta.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi nyt hullumpaa. Kuka se muu olisi ollut kuin Simolan isäntä, mutta\nmiksi se salaa kulkisi?\n\nSANDRA\n\nKy, ky, kyllä Serafiina ne jäljet tutki. Eivät ne suksen jäljet\nSimolaan päin menneet. Serafiina tuli sisään, pani halot porstuaan,\notti saalin ja meni oikein katsomaan. Ne menivät apteekille päin,\nmutta apteekin kulmasta ne kääntyivät ja yli Salmisen pellon tänne\nNiskavuorelle.\n\nEMÄNTÄ\n\nMitä Sandra nyt joutavia puhuu? Kuka täältä olisi ollut liikkeellä?\n\nSANDRA\n\nKuka niitä tietää? He, sellainen lirkutteleva harakkahan se opettajatar\non. Kaikki kirkonkylän herrathan siellä koululla juoksevat. Ja eilen\nse hiihti koulun jälkeen housusillaan järvelle. Puoleen yöhön pianoa\nhakkaa ja lasten kanssa juoksee pihalla kuin mikäkin varsa. Eihän\nmokomaa ole ennen nähty. Sanoinhan minä oitis, ettei siitä mitään hyvää\ntule. Niinhän se opettaja Vainion rouvakin sanoi, ettei se mikään\nsäällinen ihminen ole.\n\nEMÄNTÄ\n\nSerafiina siis näki, että ne suksenjäljet tulivat tänne Niskavuorelle\npäin. Mutta kulkeehan näitä rantoja pitkin Alakylän väkikin. Ja vaikka\ntuo Simolan isäntä olisi kiertänyt Alakylän kautta.\n\nSANDRA\n\nNiin kai, niin kai. Ehkä olisi lystikseen mennyt hiihtämään aamuyöstä.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi Sandra nyt puhuisi tästä laajemmalti. Kuka tietää, mikä kulkuri\nse on ollut. Sanoisi Serafiinallekin, ettei hänkään huolisi puhua\nkirkonkylässä. Sitten saat sanoa köksälle, että hän leikkaisi palan\nsian kyljestä Sandralle ja Serafiinalle, kun eilen tehtiin lahtia.\n\nSANDRA\n\nKiitoksia, emäntä-kulta. Onhan se voinut olla joku sieltä Alakylän\npuolesta. Mutta kyllä se vain on sellainen fröökynä, ettei sillä meidän\nkylään olisi jäämistä.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin kai, niin kai, ei se ole oikein niinkuin pitäisi.\n\nSANDRA\n\nVuorisen Väinö oli sunnuntaina puhunut, että se oli hiihtänyt siinä\nehtoopuolella Vuorilahdella — (kuiskaten) — Niskavuoren agronomin\nkanssa. Ja voi, kun siinä oli naurettu ja lirkuteltu!\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, mitä siinä nyt, nuoria ihmisiä. Kaikkia kans juorutaan. Kaikkia se\nSandrakin viitsii jutella.\n\nSANDRA\n\nNiinpä niin, mitäpä se Vuorisen Väinö tietää herrasväen olemisesta.\nJa olihan se agronomi ollut eilen illalla apteekkarin kanssa shakkia\npelaamassa, kertoi Mari. — Eihän emäntä ottanut pahakseen, vaikka\ntuli tässä lörpöteltyä? Ja kiitoksia siitä sianlihasta. Eihän meillä\nSerafiinan kanssa ole liikaa sitä särvintä.\n\nEMÄNTÄ\n\nNo niin, hyvästi sitten vaan.\n\n    Sandra menee, emäntä nousee levottomana ja huokaa tuskasta,\n    aikoo vuoteeseen, jää yöpöytään nojaamaan. Huutaa. »Salli».\n\nSALLI juoksee sisään.\n\nAutanko minä emännän sänkyyn?\n\nEMÄNTÄ\n\nAnna olla, jahka minä taas istun. Tuleeko kahvi kohta?\n\nSALLI\n\nKyllä kohta, Emma tuukaa juuri, kun rouva oli käskenyt antaa kahvia\nSandralle.\n\nEMÄNTÄ pelästyen.\n\nMissä Sandra on? Jäikö se vielä keittiöön?\n\nSALLI\n\nEi, rouva käski Sandran kamariinsa.\n\nEMÄNTÄ\n\nVai niin, vai niin. Puhuiko Sandra mitään Emmalle?\n\nSALLI\n\nPuhui se jostain suksenjäljistä.\n\nEMÄNTÄ\n\nVai niin, vai niin, — Kuule, Salli. Kuulitko sinä, milloin agronomi\ntuli kotiin viime yönä?\n\nSALLI hätääntyen.\n\nEn minä tiedä, mutta yhden jälkeen koirat haukkuivat. Eiköhän se\nsilloin tullut. Apteekkarillahan oli nimipäivät.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin oli. Salli toisi sitten kahvin ja käskisi rouvankin tänne.\n\nSALLI\n\nKyllä, emäntä. (Menee.)\n\nEMÄNTÄ kulkee raskaasti keppiinsä nojaten seinällä olevan puhelimen\nluo. Soittaa.\n\nKoululle, olkaa hyvä. — Haloo, onko koululla? Pyytäkää neiti Ahlgrenia\npuhelimeen. — Tunti lopussa? — Minä odotan tässä. Onko neiti Ahlgren?\nTäällä puhuu Niskavuoren vanha emäntä. Hyvää päivää, neiti... Niin,\nmeneehän tässä. Jalkani vaan on kipeä. — Tulisitteko vanhan ihmisen\nluokse kahville? — Vähän pitkä matka se on, mutta jos minä lähetän\npehtorin hakemaan, kun sillä näkyy olevan hevonen valjaissa. — No,\nniinkuin hyvä on. Tervetuloa. — Salli! (Salli tulee. Martta kohta hänen\njälessään.) Sano pehtorille, että menisi hakemaan kouluneidin tänne.\n(Salli seisoo suu auki.) Kuulitko? Salli?\n\nSALLI\n\nKyllä, emäntä.\n\nMARTTA\n\nMitä se merkitsee? Sitä ihmistä ei tähän taloon käsketä.\n\nEMÄNTÄ\n\nSalli menee ulos. (Salli menee.)\n\nMARTTA\n\nEikö Sandra kertonut teille, mikä Havaijin kukka pitäjään on tuotu?\n\nEMÄNTÄ\n\nMitä nyt? Mikä sinuun on mennyt?\n\nMARTTA istuu nojatuoliin.\n\nSoitin äsken apteekkarille, tein vain muuten asiaa. Tiedättekö mihin\naikaan Aarne on sieltä lähtenyt? Kymmenen aikaan. Siinä ne suksenjäljet\novat.\n\nEMÄNTÄ rauhallisesti.\n\nMitähän apteekkari ajatteli soitostasi? Ei ole ennen tästä talosta\nmiehien perään soitettu.\n\nMARTTA\n\nMutta nyt soitetaan. Minä tahdon tietää, missä hän käy. Joka toinen yö\nistutaan apteekkarilla tai tohtorilla, senkin juoppolalli. Tai sitten\ntullaan jänisjahdista kotiin puolen yön tienoissa.\n\nEMÄNTÄ\n\nKuule, Martta, ei miehiä tuolla tavalla kiinni pidetä. Sitäpaitsi ovat\nne jutut kaikki akkojen puheita. Tiedäthän, mitä kirkonkylä puhuu, kun\nihmiset käyvät kerran yhdessä hiihtämässä. Oletko sinä tullut hassuksi?\n\nMARTTA\n\nTe ette näe mitään, mummo. Sitten syksyn, kun tuo ihminen tuli tänne,\nei Aarne ole koskenut minuun sormenpäälläänkään. Makaa huoneensa\nsohvalla ja kaikki paikat ovat niin paksunaan savua, että vaikka\nveitsellä leikkaisi. Kun minä eilen näytin hänelle uusia uutimiani,\nomaa malliani, niin hän paiskasi ne nurkkaan ja lähti ulos.\n\nEMÄNTÄ\n\nTaisi olla väsynyt. On jo monta päivää ollut aamusta iltaan miesten\nkanssa metsässä.\n\nMARTTA\n\nEdustajaehdokkaaksikin pyydettiin, tiedättehän itsekin, että hänet\nvarmasti valittaisiin. Olisi päästy täältä kaupunkiin. Ei, hän ei\nlähde Niskavuorelta mihinkään. (Kietoo kätensä emännän kaulaan, itkee.\nEmäntä irroittaa hänen kätensä.) Te ette saa kutsua sitä naista tänne.\nRuustinnakin sanoi eilen, ettei se mikään oikea ihminen ole. Ei se ole\ntullut lottiin eikä lastensuojelusliittoonkaan eikä kirkkokuoroon. Ei\nsitä ollut kutsuttu Marttilaankaan Tiltun häihin.\n\nEMÄNTÄ\n\nKuule, Martta, rauhoitu, ei se siitä parane, että sinä sitä tyttöä\nhaukut. Minä koetan ottaa selvää siitä asiasta ja jos siinä on perää,\nniin täytyy toimia niin, että tytöstä päästään.\n\nMARTTA\n\nKansakoulunopettajatar, jolla käy miehiä öisin!\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, ei se asiaa muuta, vaikka niitä kävisi päivisin.\n\nMARTTA\n\nKyllä minä tästä selvän otan. Minun elämäni on tässä talossa yhtä\nkidutusta. Jos isä-vainajani olisi tiennyt, mihin minä jouduin!\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, no, no!\n\nMARTTA\n\nKarjakko kävi äsken kertomassa, että mummu oli kieltänyt antamasta\nvilloja minun lankoihini.\n\nEMÄNTÄ\n\nKatsos, Martta, minä istun tässä jakamattomassa pesässä ja jaan villat\nkohtuullisesti lasteni kesken.\n\nMARTTA\n\nTe olette kaikki samanlaisia, te Niskavuoret. Otatte toisesta kaikki,\nminkä irti saatte, ja heitätte sitten menemään.\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, no. Martta, hillitse itsesi. Kuuluu kulkusten helinää. Neiti\nAhlgren taitaa jo tulla.\n\nMARTTA\n\nMinä en salli hänen tulevan tänne. Puolet iästä talosta kuulun minulle.\n(Itkee.) En siedä sitä ihmistä kattoni alla.\n\nEMÄNTÄ\n\nKuule nyt, Martta. Tätä taloa eivät ole ennenkään naisjutut\nhorjuttaneet, eivätkä tee sitä niin kauan kuin minun pääni pystyssä\npysyy. Minä hoidan tämän asian, jos olet hiljaa, olen hoitanut monta\nmuutakin. Jos sinulla on vähänkin järkeä, niin et puhu Aarnelle mitään.\n(Työntää Marttaa menemään.) Mene ruokasaliin.\n\nSALLI koputtaa ja tulee.\n\nEmäntä, kouluneiti tuli.\n\nEMÄNTÄ\n\nKäske sisään.\n\nILONA tulee.\n\nHyvää päivää, emäntä. Kyllä on kaunis talvi-ilma.\n\nEMÄNTÄ\n\nHyvää päivää, neiti. Salli toisi kahvin tänne.\n\nSALLI\n\nKyllä, emäntä. (Menee.)\n\nILONA\n\nOnko jalkanne kovin kipeä?\n\nEMÄNTÄ\n\nReumatismia tämä vaan on. Istukaa tänne lähemmäksi minua. (Istuvat.\nPitkä kiusallinen hiljaisuus.) Mitä koululle kuuluu?\n\nILONA\n\nMeneehän se. Alan vähitellen tottua lapsiin ja työni käy päivä päivältä\nyhä hauskemmaksi. Kaikkein hauskinta on käydä lasten kotona ja ottaa\nselvää heidän työ- ja ruokaoloistaan ja vanhemmista, tietääkseni, mitä\nheiltä voi vaatia.\n\nEMÄNTÄ\n\nSehän on hauskaa, että alatte tutustua ihmisiin ja oloihin.\n\nILONA\n\nNiin, ihmiset ovat täällä vähän eri mallia. Heillä on niin paljon\naikaa ja vähän sanoja. Välistä tuntuu kuin kuulisi ihmisten ajatusten\nkolisevan irrallaan. Ja vaikea heitä on saada liikkeelle.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiinkuin ei Niskavuoren kiviäkään tuolta järvenpuoleiselta rinteeltä.\nSiellä ovat pulterit melkein putoamaisillaan, mutta ei niitä vaan\nsaa liikkeelle. Mutta jos ne kerran saa kulkemaan, ei mikään\nmahti maailmassa pysäytä niitä. Niin että antaa niiden vaan olla\nliikuttamatta.\n\nILONA hymähtää.\n\nEhkäpä niitten on hauska kyyköttää vuosituhansia siellä ylhäällä\nyksinäisyydessään. Annetaan niiden olla. Ehkäpä maailma menee eteenpäin\nilman niitäkin. (Salli tulee kahvitarjottimen kanssa.)\n\nEMÄNTÄ\n\nSalli laskee vaan tarjottimen siihen. Olkaa hyvä, neiti. (Salli\npoistuu.)\n\nILONA\n\nEikö agronomi olekaan kotona? Entä Martta-rouva?\n\nEMÄNTÄ\n\nPoikani lienee jossain kunnankokouksessa ja miniälläni on päänsärkyä.\nSaatte nyt pitää seuraa vanhalle mummolle. (Ryhtyy kaatamaan kahvia.)\n\nILONA\n\nMielihyvin. Mikä ihana rauha täällä Niskavuorella on. Ajattelin äsken,\nkun ajoimme tänne ylös, miten jylhän koskemattomana talo katselee alas\nkirkonkylään päin.\n\nEMÄNTÄ\n\nMies-vainajani isoisä muutti talon kirkonkylästä tänne Niskavuoren\nrinteelle, kun siellä alhaalla ei ollut tarpeeksi lujaa perustusta\njuoksusavessa. Täällä perustus on luja.\n\nILONA nauraen.\n\nSiltä se tuntuu!\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin, ei tätä perustusta pienet myrskyt järkytä.\n\nILONA\n\nNiin se on laita koko Hämeessä.\n\nEMÄNTÄ\n\nAivan niin. Kun minut viisikymmentä vuotta sitten naitiin tähän taloon,\nniin toin minä pieniä tuulia tullessani ja luulin niiden liikuttavan\nkoivunlatvoja. Eivätpäs liikahtaneet. Olkaa hyvä ja ottakaa kahvia.\n\nILONA\n\nKiitos! Mistä emäntä on kotoisin?\n\nEMÄNTÄ\n\nLängelmäeltähän minut tänne tuotiin, kun vanhemman pojan piti naida\nrahaa lunastaakseen sisarukset pois. Minun rahoillani nämä perustukset\nvahvistettiin. Samoin oli anoppini tuonut rahaa taloon. Ja niin teki\nnuorin poikanikin. Naisten rahoilla on tämä talo lunastettu ja miesten\nvoimilla pidetty pystyssä. Ja lapsia tehty. Niin sitä sukua on kylvetty\npitkin Hämettä. Niin se tulee jatkumaan edelleenkin jumalan säätämää\ntietä, vaikka ihmismieli miettisi mitä tahansa.\n\nILONA\n\nJa tämä tuli Aarne-poikannekin kohtaloksi?\n\nEMÄNTÄ\n\nMinun poikani Fredrik luki tohtoriksi, minun toinen poikani Kaarle on\nnyt suomenkielen dosenttina yliopistossa, minun poikani Matti tuli\ntuomariksi ja tyttäreni Saima on lehtuurskana Hämeenlinnassa. Aarnekin\nluki yliopistossa, mutta pysyi kiinni maassa. Sodastakin kirjoitti,\nmiten olisi riukusalaojia tehtävä. Pohjoiseen lähtiessään hän sanoi.\n»Vaari kulta, nyt lähden tappelemaan Niskavuoren valtakunnan puolesta.»\nJa sitten nai Martan ja Martan rahat! Ja nyt hän on jo lunastanut\ntoisen puolen Niskavuorta. Toinen puoli on vielä minun hallussani. —\nSaako olla lisää kahvia, neiti?\n\nILONA\n\nKiitos. — Kumma kun ne Niskavuoren isännät ovat aina löytäneet sopivia\ntukinaisia!\n\nEMÄNTÄ ojentaa juuri kahvikuppia Ilonalle.\n\nNiin, ne ovat aina osanneet ottaa. Mutta ei se Niskavuoren emäntien\nelämä ole aina ollut ruusuilla tanssimista. Ovathan ne miehet kaikki\nolleet suuria jääkäreitä Herran edessä. Ovat kyttäilleet yhtä ja\ntoista, mutta aina palanneet takaisin. Oli kirkonkylässä Laurilassa\nmieheni isällä tytär, jota elämänsä loppuun kutsuttiin Sauna-Maijaksi.\nJa naisiinmenevä oli miesvainajanikin. Eiköhän Alakylän torpissa olle\nsiellä täällä pojanjalleja, joiden äideille vietiin viljaa Niskavuoren\naitasta. Mutta ei Niskavuori siitä notkunut. Sitä on vaadittu\nkaikenlaista lujuutta tämän talon emännältä.\n\nILONA\n\nKuinka te jaksoitte kestää sitä? Ettekö te tiennyt mitään?\n\nEMÄNTÄ\n\nKaikkihan minä tiesin, mutta ei sitä täällä Niskavuorella niin vähästä\nhätäillä. Kun ei ollut mitään huomaavinaan, niin takaisinhan mies tuli.\n\nILONA\n\nJa te annoitte anteeksi ja otitte miehenne takaisin? Pyysikö hän\nanteeksi? Puhuttiinko siitä edes jotain?\n\nEMÄNTÄ\n\nMitä se puhumisesta paranee. Miehet katuvat ja häpeevät ja halaavat\nparemmin.\n\nILONA hypähtää ylös, jää seisomaan selin.\n\nJa sitä sanotaan avioliitoksi. Se on kauheaa!\n\nEMÄNTÄ\n\nJuuri se on avioliittoa. Huomatkaa, avioliitto on liitto, jossa\navitetaan toisiaan. Eikä sitä niin vähästä pitäisi lakata toisiaan\nauttamasta. Neiti-kulta, kun yhdellä puolella on Niskavuori ja suku ja\nsuvun tulevaisuus ja toisella puolella joku tyttöharakka, jota silloin\ntällöin halaa, niin mitä se merkitsee? Se on mennyt niitten miesten\nylitse niinkuin etelätuulessa heinähumalan tuoksu. Emme me Niskavuoren\nnaiset niin vähistä välitä.\n\nILONA\n\nEikö Niskavuoren miehille ole sattunut koskaan sellaista kevätmyrskyä,\njoka tempaa juurineen mukaan?\n\nEMÄNTÄ\n\nSaanko kaataa vielä puolikuppia kahvia?\n\nILONA\n\nKiitos, emäntä.\n\nEMÄNTÄ paussin jälkeen.\n\nEi, niiden miesten juuret ovat niin lujassa kalliosorassa, etteivät ne\nirtaannu, vaikka joskus leikkivätkin etelätuulen kanssa.\n\nILONA\n\nLuulen kumminkin, että maailmassa on sitten teidän nuoruutenne\njotain muuttunut, että ihmisille on tullut uusia vaatimuksia ja\neriskummallisia vaatimuksia. Vapauden jano, totuuden- ja onnenjano,\njopa kyky tyydyttääkin sitä janoa.\n\nEMÄNTÄ ivallisesti.\n\nOnni, totuus, vapaus... Onni on, kun kaura ja nurmiheinä kasvaa\nkevätsateessa niin että korviin kohisee. Se on vapautta ja totuutta,\nettä on varaa potkaista Niskavuoren portilta jokainen, joka tänne\nluvattomasti pyrkii. Muu on sivuseikka.\n\nILONA kädessä helisee kahvikuppi, jonka hän laskee pöydälle.\n\nEttekö koskaan ole tuntenut, miten naiset kylissä ovat kironneet teitä\nja teidän rahojanne ja halveksineet luoksennepalaavia miehiänne?\n\nEMÄNTÄ\n\nSe on eri asia, ja eri asia on, mitä me Niskavuoren naiset olemme\najatelleet niistä naisista ja miehistämme.\n\nILONA\n\nKuvitelkaa, että jostain Niskavuoren pojasta voisi kasvaa jättiläinen,\njoka potkaisisi tuon kivivuoren tieltänsä.\n\nEMÄNTÄ\n\nNeiti, teidän kahvinne jäähtyy. (Paussi.) Niskavuoren pojat ovat hyvää,\nkeskinkertaista sorttia; niistä ei tule jättiläisiä.\n\nILONA\n\nSaanko ottaa palasen kaakkua? — Ja sitten vielä. Ettekö ole koskaan\ntullut ajatelleeksi, että Niskavuoren miehet ovat vieneet niille\nnaisille kaikki unelmansa, kaiken uskonsa, kaikki ajatuksensa ja kaiken\nkaipuunsa. Ehkäpä ne naiset ovat olleet hyvin onnellisia, eivätkä ole\ntahtoneetkaan enempää. Ehkäpä miehet ovat tuoneet ainoastaan jätteet\nitsestään tänne Niskavuoren jylhyyteen.\n\nEMÄNTÄ tuijottaa hämäryyteen.\n\nEhkäpä. Mutta he ovat tulleet takaisin ja ne unelmat on hävitetty.\n\nILONA\n\nMuistan isäni kerran sanoneen, että ainoastaan ihmiset voivat antaa\ntoisilleen onnea — taistelussa ja rakkaudessa.\n\nEMÄNTÄ nousee, lähestyy Ilonaa. Hänen mielensä valtaa heikoksi hellyys.\nSitten hän ryhdistäytyy uudelleen.\n\nValitan, Ilona-neiti, ettei teillä ole muutamaa miljoonaa.\n\nILONA\n\nMinäkin valitan, jos se on ainoa ehto, jolla voisitte pitää minusta. —\nSoisin, että pitäisitte minusta.\n\nAARNE koputtaa ovelle, kurkistaa sisään.\n\nSaako tulla, mummu?\n\nEMÄNTÄ\n\nSisään! (Aarne ja Simola tulevat.) Tervetuloa, kahvivieraita vaan lisää.\n\nSIMOLA\n\nPäivää, emäntä, anteeksi, että tällä tavalla hyökätään sisään. Päivää,\nneiti Ahlgren. (Ilona siirtyy ovelle.) Älkäähän nyt, ette suinkaan\nlähde meitä pakoon? Mukavia miehiä ollaan.\n\nAARNE\n\nEn tiennytkään, että mummulla oli vieraita. Otin tuon Simolan\nkunnankokouksesta mummua tervehtimään.\n\nILONA\n\nHyvää päivää. Minä olin kyllä lähdössä.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi Ilona-neidillä mitään kiirettä ole. Istukaa vaan.\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt, minäpä vien teidät Simolan oriilla kotiin, kun on vielä\nasioita apteekkiin, tenttua tamman jalkaan. (Istuu nojatuoliin. Aarne\non mennyt sohvan vasempaan päähän. Ilonan on pakko istua sohvan oikeaan\npäähän.)\n\nEMÄNTÄ\n\nSehän sopii hyvin. Salli tuo lisää kuppeja. Salli sanoisi rouvalle,\nettä herrat tulivat.\n\nAARNE\n\nMartalla kuuluu olevan päänsärkyä. Antaa hänen olla.\n\nEMÄNTÄ alkaa kaataa kahvia.\n\nNo, mitä valtuustoon kuuluu? Valittiinko uusi kansakoulun johtokunta?\n\nSIMOLA\n\nEntiset. Martta-rouva ja emäntä tulivat taas varajäseniksi.\n\nEMÄNTÄ\n\nMitenkäs niitten varatyömäärärahojen kävi?\n\nSIMOLA\n\nMyönnettiin, kun Aarne-pahus kannatti sosialisteja.\n\nEMÄNTÄ\n\nNe ovat niitä Aarnen konsteja.\n\nAARNE\n\nOmantuntoni mukaan äänestän. Jos ei puolue pidä siitä, niin kyllä\nminusta eroon pääsee.\n\nSIMOLA\n\nÄlähän nyt noin äkkinäisesti.\n\nILONA\n\nNiskottelevia miehiä ne Niskavuoret.\n\nSIMOLA\n\nPirullisia. (Simola ja Aarne ovat saaneet kuppinsa, juovat.)\n\nAARNE\n\nMitä koululle kuuluu? Miten hiihtoseuranne menestyy? Olen tilannut\npojille pokaalin.\n\nILONA\n\nKiitos. Mutta kuulin tänä aamuna, että näytelmäseuramme herättää\npahennusta.\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt, enkö minä sitä sanonut, että kunhan vain liitytte\npyhäkouluseuraan, niin saatte ruustinnalta tuon näytelmäseuranne\nanteeksi.\n\nEMÄNTÄ\n\nMitä näytelmäseuraa täällä tarvitaan?\n\nAARNE\n\nKuule, äiti, Meurmankaan ei vastustanut suomalaista teatteria. Ajattele\nnyt, ukko Agaton!\n\nSIMOLA nauttien tilanteesta.\n\nÄlkäähän nyt, emäntä, minäkin olen lupautunut näyttelemään. Vanhaa\npoikaa, joka kosii Ilona-neitiä.\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, sitähän ei tarvitsisi teatterissa esittää. Minä rupean\npuhemieheksi. Ensi sunnuntaina mennään tarkastamaan koko talo. Eikö\nniin, Ilona-neiti?\n\nSIMOLA nauraa tyytyväisyyttään.\n\nÄlkäähän nyt, sehän sopii. Tervetuloa, kun juottovasikkakin on\nodottamassa.\n\nILONA\n\nKiitoksia paljon, mutta Simolan emännöitsijät eivät kuulu pitävän\nnaisvieraista.\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt, kaikkihan te jo tiedättekin. Pyhän Serafiinan ja Sandran\nnimessä. (Vaatimattomuutta teeskennellen.) Mutta mitä nyt sellainen\ntyhjänpäiväinen maalaistalo huvittaisi sivistynyttä kaupunkilaisneitiä?\n(Keikauttaa toisen jalan toiselle.)\n\nEMÄNTÄ\n\nVai tyhjänpäiväinen! Sataviisikymmentä lehmää ja suurin osa metsää\nmyymättä.\n\nAARNE\n\nEikö ole häikäisevää?\n\nILONA\n\nHirvittävää. Tehän olette miljoonamies, Simolan isäntä, ja minä olen\nkohdellut teitä kuin muitakin ihmisiä.\n\nSIMOLA yhä tyytyväisyyttään hykertäen.\n\nÄlkäähän nyt, eihän se muutama miljoona vielä niin erinomaista olo.\nOnhan Kantolan patruunakin leskimies ja hänen miljooniaan saa laskea\nkymmenissä.\n\nILONA\n\nSehän on pöyristyttävää.\n\nEMÄNTÄ\n\nNäin meillä vaan on naimakelpoisia miehiä! Mutta eihän kuulu enää\nolevan muilla asiaa koululle kuin Simolan isännällä. Kirkonkylä taitaa\npuhua kummia. (Aarne ja ilona hätkähtävät. Aarne ponnahtaa pystyyn ja\ntuo tuhkakupin piirongin päältä.)\n\nILONA\n\nEihän sitä sitten uskalla lähteä Simolan isännän rekeenkään.\n\nSIMOLA mahtavana.\n\nMitä niistä, kyllä Simola puheista vastaa?\n\nAARNE katsoen Ilonaan.\n\nSimola, tuletko tänä iltana skruuvaamaan tohtorilaan?\n\nSIMOLA\n\nMinulla taitaa olla maanmittauskokous kotona.\n\nAARNE\n\nNo, täytyy sitten skruuvata ilman sinua.\n\nEMÄNTÄ on tarkoin vaistoten seurannut tilanteen kehitystä.\n\nSaako olla kahvia, Simolan isäntä? Ja teillekin, Ilona-neiti?\n\nILONA\n\nKiitos, ei enää. (Aarne istuu takaisin sohvaan.)\n\nEMÄNTÄ\n\nKyllä sinä Aarne saat jättää no skruuvaukset vähemmälle. Marttakin jo\nhermostuu, kun kaiket illat kirkonkylässä kuljet. Eikä hän saa unta\nennenkuin Aarnensa vierestään löytää.\n\nAARNE katsellen terävästi äitiinsä.\n\nVai niin.\n\nEMÄNTÄ\n\nNaikaa pois vaan pian, Simolan isäntä, että teilläkin olisi sängyn\nlämmittäjä kotona. Minun iässäni sitä niin mielellään katselee nuorten\nihmisten onnea.\n\nSIMOLA nauraa edelleen, tajuamatta llonan ja Aarnen väliä.\n\nNo, kyllä kai. Älkäähän nyt, jos tästä Simolakin ottaisi vauhtia.\n\nEMÄNTÄ\n\nEn minä olisi luullut Aarnesta niin hellää aviomiestä tulevan. Eipä\nosaa olla erillään Martastaan, vaikka lapsetkin öisin äännähtelevät!\n\nAARNE sytyttää paperossin.\n\nKas, kun ei mummu ole huomannut, että minä en ole raatsinut viime\naikoina häiritä Marttaa ja lapsia, kun tulen myöhään kotiin. (Nousee.)\nHyvä, että ajoissa opit aviollista hienotunteisuutta, Simola.\n(Sisimmässään raivoten.) Kas, kun mummu viime aikoina on ruvennut\nharrastamaan avioliittotekniikkaa. (Tekee asiaa piirongille.)\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt, opettakaa vain minullekin. Eiköhän se ole kohta tarpeen.\n\nILONA\n\nMinäkin lupaan tulla saamaan oppia Niskavuoren emännältä.\n\nAARNE\n\nMutta ei isännältä.\n\nEMÄNTÄ\n\nAarne, sinussa on joskus järkeäkin. Ja rohkeutta on Niskavuoren\nisännissä myöskin, valtuustossa ja kokouksissa, vieläpä sodassakin.\nMutta Niskavuoressa he ovat lampaita. Mieheni sanoi aina, että kun tuon\neteisen sisäoven otti auki, niin kuului eteisen ja salin nurkista ush,\nush, ush, niin että täytyi kulkea varpaillaan.\n\nAARNE\n\nSellainen on naisvaltikka, Simola. (Rajusti.) Minä varoitan sinua,\nmummu, etkö sinä pelkää, että täällä joskus kiskaistaan ovet ja ikkunat\nauki ja kaikki ush-tontut potkaistaan alas Niskavuorelta.\n\nEMÄNTÄ\n\nNäyttelet, poika kulta.\n\nILONA\n\nLuulon, että minun on aika lähteä, koululle tulee pari poikaa\nlaiskanläksylle. (Kättelee emäntää.) No, Simolan isäntä, tuletteko\nsaattamaan? Viettoko minut kirkonkylään?\n\nEMÄNTÄ\n\nKiitos käynnistä. Antakaa anteeksi, Ilona-neiti, että meillä\nniskavuorelaisilla on paha tapa puhua itsestämme.\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt, niin minäkin tuolla Simolassa tapaan puhua vain\nSimolasta. Näkemiin, emäntä, näkemiin Aarne. Tervetuloa siis\nsunnuntaina.\n\nILONA\n\nNäkemiin, agronomi.\n\nAARNE pidättää Ilonan kättä, katsoo äitiinsä ja päästää käden.\n\nNäkemiin Ilona-neiti. (Saattaa Simolan ja llonan ulos. Emäntä istuu\nnojatuolissa tuijottaen ikkunaan. Aarne palaa.)\n\nEMÄNTÄ\n\nSandra oli nähnyt viime yönä koulun pihalla suksenjälkiä. Eivätköhän\nne tainneet olla Simolan isännän. Kovasti se taitaa olla pihkassa.\nSopiihan se, sivistynyt ihminen, suureen taloon emännäksi, kun ei\nSimolaan rahoja kaivata — kuten meille. (Aarne ottaa tarjottimelta\nkupin lautasineen ja heittää ne murskaksi muuria vasten.) Ota koko\ntarjotin ja heitä ikkunasta ulos. Tulee enemmän melua.\n\nAARNE\n\nSinä hämähäkki! Minä vihaan sinua! (Menee.)\n\nEMÄNTÄ istuu liikkumattomana ja näennäisesti aivan rauhallisena, huutaa\noikealle.\n\nSalli tulisi ottamaan kahvikupit pois. (Salli tulee, katsoo\nporsliininpalasia lattialla, tekee johtopäätöksensä ja ryhtyy keräämään\nkuppeja tarjottimelle.)\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nII NÄYTÖS\n\n\n\n1. kuvaelma.\n\n\nIlonan huone kansakoululla. Oikealla ikkuna, sen edessä kirjoituspöytä.\nTakaseinässä ovi. Vasemmalla sivuseinällä vuode, sen ympärillä\nvalkoiset harsokangasverhol. Samalla kankaalla on myös verholla\nimprovisoitu yöpöytä. Takaseinällä pari kirjahyllyä ja niillä\nyksinkertaisia, aistikkaita maljakoita. Lähellä vuodetta nojatuoli,\ntoalettipöydän edessä harsokankaalla verhottu taburetti. Ikkunoissa\nrunsaat harsokangasverhot. Kirjoituspöydällä valokuvia, sanomalehtiä,\nkirjoja ja vihkopakkoja. Väliverhon auetessa palaa yöpöydällä kynttilä.\nVuode on siisti, mutta nyt epäkunnossa. Ilona pyjamassa ja kauniissa\naamutakissa istuu vuoteessa, Aarne vuoteen reunalla. Aarne ilman\nkaulusta.\n\nILONA\n\nSinun täytyy lähteä. Kello on jo yksi.\n\nAARNE\n\nEn voi. (Suutelee Ilonaa.)\n\nILONA\n\nAarne, sinun täytyy.\n\nAARNE\n\nSaisipa kerrankin olla yhdessä koko yön, että nukkuisit käsivarrellani.\n\nILONA\n\nValtimosi löisi korvani alla, suuni alla, voimakkaasti, rauhallisesti,\nturvallisesti...\n\nAARNE peitetyllä hellyydellä.\n\nNiin, turvallisesti, tyttöseni... (Puristaa llonan käsivarsiinsa.)\n\nILONA\n\nSinä puristat minut hengiltä...\n\nAARNE\n\nJotta tuntuisit käsivarsissani, kun lähden yksin tuonne yöhön.\n\nILONA\n\nKirjoitit, että tulet puhumaan kanssani.\n\nAARNE\n\nPuhu sitten elävä liekki sylissäsi.\n\nILONA\n\nOlen varma, että äitisi aavistaa kaikki.\n\nAARNE\n\nMitä hän tänään sinusta tahtoi! Naittaa sinut Simolalle?\n\nILONA\n\nSitä noin sivussa. Pääasia oli varoittaa minua sinusta. Hän kertoi\nisästäsi ja hänen tytöistään.\n\nAARNE nousee suuttuneena.\n\nKertoiko hän senkin, että isä joi itsensä kuoliaaksi?\n\nILONA\n\nEi. Älä ole kova äidillesi. En minä pelkää, olen pakanallisen\nonnellinen.\n\nAARNE istuu takaisin.\n\nEtkö todellakaan pelkää? Katso minua silmiin.\n\nILONA hymyillen.\n\nEn, mitä minun pitäisi pelätä?\n\nAARNE\n\nMinua, likka. Olen sidottu käsistäni ja jaloistani Niskavuoreen. Tulen\nhulluksi kun ajattelen. En saa oltua missään. Olen riehunut metsissä\npäiväkausia.\n\nILONA\n\nMiksi kidutat itseäsi? Sano suoraan mitä pelkäät.\n\nAARNE\n\nPelkään puolestasi.\n\nILONA\n\nPelkäät, että saisimme lapsen.\n\nAARNE\n\nEtkö sinä pelkää sitä? Ei suinkaan se ole totta? Sano minulle, sano!\nOlen odottanut, että sanoisit.\n\nILONA kiertää kädet hänen kaulaansa.\n\nMinä saan lapsen. Aarne, ajattele, sinun lapsesi. Minä olen niin\nonnellinen.\n\nAARNE\n\nIlona, pieni Ilona-tyttö. (Peittää päänsä Ilonan syliin.) Minä olen\niankaikkinen roisto.\n\nILONA\n\nAarne, rakas.\n\nAARNE nousee, menee oikealle kirjoituspöydän luo, palaa sitten ja istuu\nnojatuoliin.\n\nMitä tästä tulee?\n\nILONA\n\nAarne, en pelkää ollenkaan. En pelkää elämää. Täytyyhän lapsen syntyä,\nkun pidämme toisistamme. Rakkaudestahan täytyy elämän lähteä alkuun.\nMeidän välillämme on tapahtunut se, minkä tapahtuman piti, ja niin\nkai maailmassa pitääkin olla, jotta ihmiskunta jatkuisi. Kävelimme\nkerran Kaivopuistossa nuoren miehen ja naisen ohi, jotka käsi kädessä\nkatsoivat toisiaan näkemättä meitä. Kaarlo-veljeni nauroi ja pilkkasi,\nmutta isä sanoi. »Älä naura! Ota hattu päästäsi ja ole hiljaa. Siinä\non ihme tapahtunut kahden ihmisen välillä. Kunnioittakaa ihmettä\nihmisissä». — Aarne, minusta tuntuu, että meidänkin pitäisi olla hiljaa\nsen ihmeen edessä meissä. Miten lähelle ihmiset ovat tulleetkaan\nminua, kun sinä olet minun lähelläni. Etkö halua käydä kiinni maailman\nvipuun, ravistaa ja järistää maailmaa, että muutkin ihmiset tulisivat\nonnellisiksi? — Voi, Aarne, puhunko taas joutavia?\n\nAARNE\n\nKunpa olisi rohkeutta tarttua elämän vipuun, kunpa saisin entisen\nsisuni takaisin! Tekisi mieli ruveta hosumaan, kun silmät äkkiä ovat\navautuneet elämälle. Olethan saanut minut taas lukemaan, seuraamaan,\nmitä maailmassa tapahtuu. Mutta täällä tulee ihmisestä pelko ja raukka.\nOlen raskasta tekoa, vain talonpoika. Eivät ne muutamat yliopistovuodet\ntee ihmeitä tällaisessa niskavuorelaisessa. Talo pitää kiinni ja\nvuosisadat... ja lapset. (Äkkiä.) Entäs meidän lapsemme? Miksi et pyydä\nminua jättämään Niskavuorta, alkamaan elämää alusta?\n\nILONA\n\nSiksi, että tiedän että tulet, jos et saa oltua Niskavuoressa. Eikä\nsinun tarvitse surra minun puolestani. Minäkin jaksan pitää huolen\nlapsestamme, eikä äitimme tule hylkäämään minua..Minulle täytyy\nlöytyä työtä. Olin kaksi vuotta yliopistossa ennenkuin päätin ruveta\nopettajaksi. Ansaitsin oman toimeentuloni sekä autoin veljeäni. Miksi\nen tekisi työtä lapseni puolesta — meidän lapsemme puolesta, kun sinä\nolet siitä estynyt!\n\nAARNE\n\nVai sellaiseksi sinä suunnittelut elämääsi?\n\nILONA\n\nYksinäisen, itsenäisen naisen elämää. Vastaan itse elämästäni.\n\nAARNE\n\nJa mikä osa jää minulle yksinäisen naisen elämässä?\n\nILONA\n\nEn tule tuntemaan yksinäisyyttä niinkauan kuin pidät minusta, vaikka\net olisikaan luonani... Kun vain jäisit sellaiseksi, että voisin pitää\nsinusta, että itse hallitsisit elämääsi.\n\nAARNE\n\nOikein, Ilona, kun vain jäisin sellaiseksi, että voisit pitää minusta.\nPuhutaan peittelemättä. Et sinä voi tinkiä, Ilona. Tiedän, että minun\non valittava sinun ja Niskavuoren välillä.\n\nILONA kiihkeästi.\n\nYmmärrätkö, Aarne, en tahdo pyytää enkä pakottaa sinua jättämään\nperhettäsi ja Niskavuorta ja lähtemään kanssani. En tahdo vannoa\nsinulle ikuista rakkautta, riippua kiinni sinussa, olla taakaksi\nsinulle. Meidän väillämme ei ulkonaisilla seikoilla saa olla mitään\nvaltaa. Sinä tulet kanssani, jos et voi olla tulematta.\n\nAARNE\n\nSinä olet ylpeä, Ilona. Sinun on annettava minulle rohkeutta ja\nautettava minua. Ainoa mahdollisuuteni on jättää taloni lapsilleni ja\nlähteä kanssasi. Ehkä se ei olisikaan mikään uhraus!? Tiedät millaista\nkotielämäni on. Voisin elää sinun kanssasi ja lapsemme kanssa,\nsellaisen elämän toverin kanssa kuin sinä olet.\n\nILONA\n\nAarne rakas, ajattele, että sinä vapautuisit Niskavuoren kahleista.\nSinullahan on ammattisi. — Politiikassa tarvitaan miehiä, joilla on\nselkärankaa. Niskavuori syö kaikki voimasi.\n\nAARNE\n\nKun ei olisi joutavaa sääliä ja sitä kirottua tunnetta, että kuulun\ntähän. Voin pitää mustaa multaa kädessäni kuin kukkaa, voin vuolla\nvakoja maanpintaan kuin nikkari veistokseensa... Traktorista meni\nsylinteri halki... tallimies pyytää uudet valjaat... siemensekoitus on\nlaskettava. Siellä on maa ja käteni sen yllä. Ja tuo maa tarvitsee\nkättäni.\n\nILONA\n\nSe tarvitsee sitä muuallakin, mutta täällä se antaa sinulle helpon\nja rämettyneen elämän. (Hymyillen.) Minä olen valinnut toisen tien,\nAarne. Minua tullaan työntämään ja polkemaan ja lyömään — lyömään ja\nkivittämään. Minä tulen taistelemaan ja hakemaan sitä vipua, jolla voin\nravistaa sitä maailmaa, joka kieltäytyy suomasta minulle onnea. Ehkäpä\nsinun ja minun poikani ei ole tarvitseva Niskavuoren kivettynyttä\nmahtavuutta. Aarne, minä soisin meidän lapsellemme sellaista\nomaisuutta, mitä siltä koskaan ei voida viedä. Sivistystä ja työkykyä.\nAarne, hänen elämänsä tulee olemaan rikkaampi kuin Niskavuoren lasten\nelämä.\n\nAARNE\n\nSinä olot oikeassa, Ilona. (Ottaa Ilonan pään käsiensä väliin.)\nSellainen joutava tyttölapsi ja tahtoo olla voimakkaampi Niskavuorta ja\nminua.\n\nILONA\n\nJa huomenna minä lasken suksillani Kirkkovuoren ylärinteen hyppyriä\nalas niin että pyry käy Niskajärvellä ja luotan elämään meidän\nmolempien puolesta.\n\nAARNE\n\nKas likkaa! Ei enää tule kysymykseenkään mitkään hiihdot ja hyppyrit.\nNyt olen minä se, joka määrään, kuinka paljon sinä täällä hiihtelet,\npikku äiti-muori; ja sinun on toteltava.\n\nILONA kädet Aarnen olkapäillä.\n\nAarne, minä sanon sinulle jotain, aivan hiljaa, minä tottelen. — (Oven\ntakaa kuuluu melua, portaita noustaan.) Mitä se on, Aarne? Sammutanko\nvalon?\n\nAARNE\n\nÄlä sammuta, se herättää enemmän huomiota. (Kuuuntelevat.) Portaita\nnoustaan, siellä on monta henkeä.\n\nILONA\n\nMitä me nyt teemme?\n\nMARTTA jyskyttää ovea.\n\nAvatkaa ovi! Kyllä minä tiedän, että Aarne on siellä! (Aarne ja Ilona\nhypähtävät ylös.)\n\nILONA\n\nAarne, mitä sinä teet?\n\nAARNE\n\nOdota, Ilona, et saa avata. Sinun täytyy kieltää.\n\nILONA\n\nEi ole muuta mahdollisuutta. Ei olo muuta ovea.\n\nAARNE pukee puoliturkin ylleen, ottaa lakkinsa.\n\nIlona, et saa avata. Ne eivät saa tavata minua täältä. (Menee\nikkunan luo.) Tämä ikkunahan on verannan katon yläpuolella? (Nostaa\nkierrekaihtimen ylös. Ilona sammuttaa lampun. Kuunvalo tulee akkunasta.)\n\nILONA\n\nOn.\n\nMARTTA jyskyttäen.\n\nJos ette avaa, niin haen kirveen ja rikon oven.\n\nAARNE vetää veitsellä ikkunapaperit halki.\n\nIlona, minä hyppään katolle ja siitä alas. Kun näet, että olen ulkona\nportista, silloin avaat oven ja kiellät, että olen ollut täällä.\n\nILONA\n\nAarne, sinä voisit loukata itsesi. Hyvä Jumala, älä tee sitä. (Aarne\non avannut ikkunan.) Eikö ole parasta antaa tapahtua mitä tapahtuukin?\nEtkö uskalla seistä pää pystyssä vierelläni?\n\nAARNE\n\nSiitä tulisi loppumaton skandaali, kaikkien elämä menisi sekaisin.\nEn tahdo tulla pahoitetuksi... Luota minuun, Ilona, kestä tämä minun\nvuokseni. (Suutelee Ilonaa ja hyppää ulos ikkunasta. Ilona katsoo hänen\njälkeensä ja sulkee sitten ikkunan. Melu portaissa kasvaa.)\n\nOPETTAJAN ÄÄNI\n\nRouva kulta, koettakaa nyt rauhoittua, eihän toisten ihmisten\nhuoneisiin saa murtautua.\n\nMARTTA\n\nMenkää hakemaan kirves. Minä tiedän, että mieheni on siellä.\n\nILONA on sytyttänyt lampun, menee epäröiden ovea kohden ja avaa sen\nyhtäkkiä. Martta hyökkää sisään jäljessään opettaja Vainio, Sandra ja\nSerafiina. Opettaja Vainio on aamutakissa ja tohveleissa.\n\nMillä oikeudella tunkeudutte huoneeseeni?\n\nMARTTA\n\nMissä on mieheni?\n\nILONA\n\nOpettaja Vainio, minä protesteeraan tällaista kotirauhan rikkomista\nvastaan. Kellään ei ole oikeutta tunkeutua huoneeseeni keskellä yötä.\n\nMARTTA\n\nOpettaja Vainiolla on oikeus tarkastaa, harjoitetaanko opettajattaren\nhuoneessa haureutta.\n\nVAINIO\n\nNeidillä ei ole oikeutta päästää keskellä yötä miehiä huoneeseensa.\nUnohdatte olevanne opettaja ja sen, että teillä on siveellisiä\nvelvollisuuksia oppilaitosta kohtaan.\n\nILONA\n\nTämä ei ole aika eikä paikka käytökseni arvostelemiseen. Jos teillä on\nmoittimista, saatte kääntyä johtokunnan puoleen.\n\nMARTTA katsoo sängyn alle ja kaappiin.\n\nMissä on mieheni? Katsokaa kaikki, tässä sängyssä ne ovat maanneet.\nMissä on mieheni? (Opettaja Vainio löytää lattialla paperossinpätkän.\nHän yrittää näyttää sitä Martalle.)\n\nILONA\n\nPyydän teitä poistumaan huoneestani.\n\nMARTTA\n\nOlette epäsiveellinen nainen, kuulutte maantielle. Aiotteko kieltää,\nettä olette juoksennellut mieheni jäljessä? Nämä Sandra ja Serafiina\novat nähneet suksen jäljet koululta Niskavuorelle. (Juoksentelee\navuttomana edestakaisin.) Vai luuletteko, ettei ihmisillä ole silmiä\npäässään? Oli muka skruuvaamassa tohtorilla. Tässä on nainen, joka näki\nhänen hiipivän tänne. Hänen täytyy olla täällä. Missä hän on?\n\nILONA\n\nRauhoittukaa, rouva Niskavuori, ja lähtekää kotiinne. Pyydän teitä\nkaikkia poistumaan.\n\nMARTTA nostellen huonekalujen verhoja.\n\nPakkalaatikkoja kaikki vain.\n\nILONA\n\nTämä alkaa olla jo aivan sietämätöntä. Minä pyydän teitä poistumaan.\n\nMARTTA\n\nLuuletteko, että me emme tiedä teidän metkujanne? Tässä ovat todistajat.\n\nSANDRA\n\nKyllä se niin vaan on, että Niskavuoren isäntä koulun ovesta sisään\ntuli. Me istuimme Serafiinan kanssa ikkunassa. Vieläpä omalla\navaimellaan tuli sisään. Niin, otti avaimen taskustaan ja avasi oven.\n(Serafiina myöntää.)\n\nEMÄNTÄ tulee turkissa, pää huiviin kiedottuna ja keppiin nojaten.\nPehtori auttaa häntä sisään.\n\nMitä täällä on tapahtunut? Martta, mitä sinä täällä teet? Sinulla ei\nole mitään asiaa tänne.\n\nMARTTA\n\nVai niin, vai ei ole mitään asiaa, vaikka täytyy täältä, tämän naisen\nluota, hakea poikaanne!\n\nEMÄNTÄ\n\nMissä hän täällä sitten on?\n\nMARTTA\n\nEn tiedä. Eikö täältä ole mitään salaovea ulos? Tänne hän ainakin on\ntullut.\n\nEMÄNTÄ\n\nOlenpahan sanonut sinulle, etteivät Niskavuoren naiset ennen ole\nmiehiään peräänkuuluttaneet.\n\nMARTTA\n\nJoko taas puolustatte häntä? Hävetkää! Te olette kasvattanut hänet\njuoksemaan lutkain luona. Rahani teille kyllä kelpasivat, mutta onko\nhän koskaan ajatellut vaimoaan ja lapsiaan?\n\nEMÄNTÄ\n\nVaiti, sanon minä, ja häpeä. Likainen pyykki pestään kotona. Opettaja\nVainio, olkaa hyvä ja toimittakaa nämä ihmiset pois täältä.\n\nVAINIO\n\nPois kaikki muijat!\n\nSANDRA livahtaa lähtevien joukosta.\n\nVoi herrajesta, jahka minä tulen auttamaan emäntää. Voi herrajesta,\nmillaista maailmassa tapahtuu. Emmehän me mitään, mutta kun täällä on\nkäynyt mies monena yönä, eikähän se sellainen sovi opettajattarelle.\nKuinkas vanha emäntä tämän nyt kestää? Haenko minä kamferttia?\n\nEMÄNTÄ\n\nUlos! (Sandra menee pelästyneenä.) Ja sulkekaa ovi hänen jälkeensä,\nopettaja. — Martta, jos sinulla on vähänkin järkeä, niin huomaat, ettei\nAarne ole täällä. Ei suinkaan se siellä piirongin laatikossa ole.\nEiköhän se ole jo kotona. Luulen, että Aarne hiihti Alakylästä käsin,\nkun me tulimme pehtorin kanssa.\n\nMARTTA\n\nMitä varten äiti sitten tuli? Samaa te pelkäsitte kuin minäkin.\n\nEMÄNTÄ\n\nTulin kun kuulin, että olit juossut kiljuen kylälle. Lähde kotiin.\nPehtori vie ensin sinut ja tulee sitten hakemaan minua. (Istuutuu\nkirjoituspöydän luolille.)\n\nMARTTA\n\nHuomispäivänä täytyy johtokunnan kokoontua, ja tämän naisen on\nlähdettävä täältä. (Ilona on seissyt koko ajan sänkyyn nojaten ja\nkynttilään tuijottaen.)\n\nMARTTA opettajalle, joka uudelleen on tullut kynnykselle.\n\nHuomispäivänä on tuo ihminen erotettava koulusta!\n\nOPETTAJA\n\nEn tiedä, onko meillä nyt tarpeeksi todisteita, kun miestänne ei\nlöytynyt täältä.\n\nMARTTA\n\nKiellättekö, ettei mieheni ollut täällä?\n\nILONA\n\nOlkaa hyvä ja astukaa ulos. Minulla ei ole kanssanne mitään tekemistä.\n\nMARTTA\n\nVai ei ole tekemistä. Muistitteko ensinkään, että hänellä on vaimo ja\nlapset?\n\nILONA\n\nEn.\n\nMARTTA\n\nKuulitteko? Kuulitteko, mitä tuo sydämetön lutka sanoi? (Itkee.) Hän\nei tiennyt, että miehelläni oli vaimo ja lapsia. Hän on vienyt lasteni\nisän ja mieheni. Minä olen niin kitunut, ja kaikki ne vetävät yhtä\nköyttä, tohtori ja apteekkari, kaikki ne valehtelevat, että hän on\nollut heillä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta, nämä asiat selvitetään kotona.\n\nMARTTA\n\nMinä en jaksa enää, olen aivan lopussa. Mikä minä siellä talossa olen?\nKaikki tavarat ja villat säästetään omille lapsille, mutta minun\nrahoillani taloa pidetään. Minä saan kuljeskella vain kuin vieras\nkamarissani.\n\nEMÄNTÄ\n\nPehtori, viekää rouva kotiin ja tulkaa sitten hakemaan minua. (Opettaja\nja pehtori taluttavat Martan ulos. Pitkä hiljaisuus.) Korjatkaa\ntuo Aarnen kaulus ja solmio pois, ettei kukaan sivullinen sattuisi\nnäkemään. (Emäntä nousee, kävelee ovea kohden, on selin, Ilona ottaa\nkauluksen ja solmion ja painaa ne poskelleen hyväilevästi. Sitten\npiilottaa hän ne vuoteeseen.) Voi jumalani! (Äänettömyys. Emäntä istuu\nnojatuoliin.) Missä Aarne on?\n\nILONA hitaasti.\n\nTäällä. Joka paikassa täällä! (Istuu sängyn laidalle.) Tässä on\nhänen päänsä jälki, tässä oli hänen kellonsa. Tässä hän istui pää\nkätten varassa, kun silitin hänen tukkaansa. Aarnella on teidän\nsilmänne, harmaat kuin Niskajärvi siellä alhaalla. Tuolla hän istui\nkirjoituspöydän luona eilen, kun tulin kotiin ja kirjoitti paperiin\nvain Ilona, Ilona, Ilona — satoja kertoja. Aarnen äiti, ettekö kadehdi\nminua?\n\nEMÄNTÄ tuijottaen kattoon.\n\nEhkäpä.\n\nILONA\n\nAarnella on teidän silmänne, harmaat kuin Niskajärvi siellä alhaalla.\nTe olette pitänyt häntä sylissänne, hän hymyili teille siinä vanhassa\nkehdossa, jonka näytitte minulle Niskavuorella. Tarttukaa kerran\ntukkaani ja tukistakaa minua niinkuin Aarnea.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä olen vanha talonpoikaisnainen, en osaa puhua tällaisista.\n\nILONA\n\nNiin, te olette kuten Aarnekin. Aarnen äiti! Nyt elämä on tullut\nminulle rikkaaksi. Ja kaikki kauneus on vain Aarnen vuoksi; ei maailma\nollut ennen sellainen.\n\nEMÄNTÄ\n\nKaikki Aarnen vuoksi...\n\nILONA\n\nKun hän odotti minua asemalla, oli hän kuin kuningas muitten joukossa.\n\nEMÄNTÄ\n\nMissä Aarne on?\n\nILONA\n\nHän hyppäsi verannan katolle ja siitä hankeen. (Emäntä aikoo nousta.)\nEi ole hätää, ei hän loukkaantunut, hän viittasi minulle juostessaan\npois.\n\nEMÄNTÄ\n\nKuin kuningas muitten joukossa... Sellaisia ne Niskavuoren kuninkaat\novat, tyttö parka. Mutta ajatelkaa myöskin omaa tulevaisuuttanne!\nTunnen miniäni, hän ei jätä juttua niin vähällä. Teidät erotetaan\ntoimestanne ja sen jälkeen on teidän melkein mahdotonta saada\nopettajanpaikkaa.\n\nILONA\n\nSilloin täytyy minun löytää jokin muu toimi.\n\nEMÄNTÄ\n\nKuinka te saatoitte olla niin varomattomia? Suorastaan hulluja,\nAarnekin, joka tuntee tämän kylän kuin oman taskunsa. Luuletteko,\nettä kylässä nuppineulakaan putoaa ilman että Niskavuoren emännät sen\ntietävät?\n\nILONA\n\nSe on sivuseikka.\n\nEMÄNTÄ\n\nVai sivuseikka. — Kuinka kauan tätä on kestänyt?\n\nILONA\n\nEnsi silmänräpäyksestä.\n\nEMÄNTÄ\n\nIlona, koettakaa nyt ymmärtää mitä tarkoitan!\n\nILONA\n\nMitä äiti tarkoittaa?\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä tarkoitan sitä, että hän on siis jo syksystä asti käynyt täällä.\nKuinkas Ilonan laita on? Ei suinkaan vielä ole tapahtunut onnettomuutta?\n\nILONA\n\nTarkoittaako äiti, että saisin lapsen? (Hiljaa.) Olen siitä onnellinen,\nAarnen äiti. Minä saan pikku Aarnen, Aarnen valkotukkaisen pojan.\n\nEMÄNTÄ\n\nIlona on hullu. Taivas avita! Se ei saa tapahtua! Ilona ajattelee omaa\näitiään.\n\nILONA\n\nÄitini ei voisi olla onneton, kun hän huomaisi, miten onnellinen ja\nylpeä minä olen.\n\nEMÄNTÄ\n\nOnko maailma sekaisin? Miten sinä voisit tulla toimeen? Aarne ei voi\nsinua auttaa.\n\nILONA\n\nSitten autan itse itseäni. (Vaitiolon jälkeen.) Aarnen äiti, täytyykö\nminun lähteä pois täältä?\n\nEMÄNTÄ\n\nLuultavasti. Entä sitten?\n\nILONA\n\nJos minä en saisi tavata Aarnea...\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin, te ette saa enää tavata toisianne.\n\nILONA\n\nSe on mahdotonta. Eihän Aarne voi olla tulematta luokseni. Sitä, mitä\nmeidän välillämme on, eivät etäisyydetkään voi hävittää. Eikö ole\nihanaa, että on olemassa sellainen voima, joka vetää ihmiset toistensa\nluo yli maitten ja merienkin? Meistä kahdesta lähtee uuden elämän alku.\n\nEMÄNTÄ\n\nAarne on Niskavuori, siellä on hänen voimansa ja juurensa. Hän alistuu\nMarttansa ja Niskavuoren tahtoon. Ehkä juo suruunsa, ajaa pari autoa\nrikki ja tekee humalapäissään sairaalloisia lapsia. Niin, kuka tietää,\nkykeneekö Aarnen poika enää naimaan rahoja. Silloin Niskavuori häviää,\nei ennen.\n\nILONA\n\nAarnen äiti, te ette tunne Aarnea.\n\nEMÄNTÄ\n\nJospa ei vielä olisi onnettomuutta tapahtunut. Simolan isäntä on\nrakastunut teihin, saisitte hänestä kunnon miehen. Pääsisitte suureen\ntaloon emännäksi, suurempaan kuin Niskavuori, ja velattomaan.\n\nILONA nauraa heleästi.\n\nJos minä ajaisin Simolan autossa vihille ja Aarne tulisi vastaan ja\nviittaisi pikkusormellakaan, niin hyppäisin minä autosta ja menisin\nAarnen kanssa.\n\nEMÄNTÄ\n\nJumala sinua varjelkoon siitä hulluudesta!\n\nPEHTORI koputtaa ovelle.\n\nOnko vanha emäntä vielä siellä?\n\nEMÄNTÄ\n\nKyllä, minä tulen kohta. (Nousee.) Tahtoisin sanoa Ilonalle, ettei pidä\nluulla minua siksi, mitä minä en ole. Tulen tekemään kaiken voitavani,\nettä Aarne pysyisi Martan luona ja että talo pysyisi. Minä olen istunut\npitkän elämäni Niskavuorella ja odottanut miestäni kotiin. Sanattomana,\näänettömänä. Hän tuli aina. Söi aamulla puuronsa ja meni voudin\nkanssa pellolle. Niin jatkui elämä, ja lapset kasvoivat ja saivat\noman elämänsä. Niin sen kai pitää olla, niin kai pitäisi mahtua mihin\non joutunut, silloin on kaikki turvallista. Ovenripa tulee itsestään\nkäteeni, ja raamatussa tyynyn alla on sanottu miten pitää elää. Kaikki\nmuu on ohimenevää. En ole Ilonan ystävä, en tule puolustamaan teitä.\nOlen liian vanha.\n\nILONA\n\nMitä ikinä tahansa teettekin, tulette aina olemaan minulle Aarnen äiti.\n\nPEHTORI ovella.\n\nTulenko minä auttamaan emäntää?\n\nEMÄNTÄ\n\nEi. (Menee ovea kohden.) Minun pitäisi oikeastaan sääliä, mutta Ilona\nei näytä olevan säälin tarpeessa.\n\nILONA heleästi.\n\nEn.\n\nEMÄNTÄ\n\nTäällä oli niin rauhallista...\n\nILONA\n\nTukistakaa minua sentään vielä!\n\nEMÄNTÄ syleilee Ilonaa äkkiä kömpelösti ja menee ulos.\n\n    Väliverho.\n\n\n\n2. kuvaelma.\n\n\nVanhan emännän kamari puoli tuntia edellisen osan jälkeen. Aarne istuu\nkeinutuolissa ja on lukevinaan lehteä. Hänellä on aamutakki ja tohvelit.\n\nMARTTA tulee, pysähtyy kynnykselle.\n\nVai täällä sinä olet!\n\nAARNE\n\nMissä minun sitten pitäisi olla? Missä te olitte? Missä mummu on?\n\nMARTTA\n\nSinä teeskentelijä! Roisto!\n\nAARNE\n\nOletteko te kaikki tulleet hulluiksi? Salli kertoi sinun juosseen\nkiljuen koululle päin Sandran kanssa. Mikä nyt on?\n\nMARTTA\n\nEttä viitsitkin näytellä! Nyt olet kiinni. Olemme monta viikkoa\npitäneet sinua silmällä. Eivät nyt auta tohtorin ja apteekkarin\nvalheet. Sandra ja Serafiina näkivät, kun menit rakastajattaresi luo.\nNäkivät omin silmin. Miten sinä pääsit pois? Jos kertoisit minullekin!\n\nAARNE\n\nVai sillä tavalla te nuuskitte jälkiäni? Kylän ämmät usutatte vahtimaan\nminua. Luuletko, että yhteiselämämme tällaisista skandaaleista paranee.\n\nMARTTA\n\nSinä roisto, kuuletko, roisto! (Itkee.) Valehteletko, ettet ollut tänä\nyönä rakastajattaresi luona? Missä sitten olit?\n\nAARNE\n\nRauhoitu, Martta. Olin tohtorilla skruuvaamassa ja hiihdin Alakylään\npäin, kun päätäni särki.\n\nMARTTA\n\nSinulle on tullut merkillisiä tapoja, hiihtomatkoja keskellä yötä! Kas,\nkun ne tavat alkoivat vasta syksyllä, senjälkeen kun se lutka tuotiin\ntänne.\n\nAARNE lujasti.\n\nMartta!\n\nMARTTA\n\nEt ole kuukausiin koskenut minuun sormenpäälläsikään. Mikä avioliitto\ntämä tällainen on? Miksi nukut konttorihuoneessa? (Aarne aikoo sanoa\njotain.) Ei se sinun tupakansavusi ole minua ennenkään tappanut.\n\nAARNE\n\nOnhan tohtori sanonut sinulle, että lapset ovat syntyneet liian\ntiheään. Minä nukun niin levottomasti.\n\nMARTTA\n\nLuuletko etten käsitä, ettet pidä minusta enää. (Itkee.) Kun toissa\niltana laskin käteni kaulallesi, niin tempasit pääsi pois ja sanoit.\n»Anna olla». Mitä minun elämäni täällä on? Äiti määrää koko talossa.\nJos minä ajan siveettömiä ihmisiä pois navetasta, niin äiti ja\nsinä otatte heidät takaisin. Narrina minua pidetään. Kun pääsin\ntyttökoulusta, olisin suorittanut ylioppilastutkinnon. Isä tahtoi,\nmutta silloin tulit sinä ja toit minut tänne homehtumaan. Kaikki\nkartanonrouvat pääsevät miestensä mukana Helsinkiin, teattereihin ja\nkokouksiin. Pääsenkö minä koskaan? Olisit voinut mennä eduskuntaan\nja minä olisin päässyt Helsinkiin, mutta ei, sinua ei miellyttänyt\nyksi puolue eikä toinenkaan. Haukut kaikkia ihmisiä, haukuit Niskalan\nisännänkin päin naamaa, kun hän tuli pyytämään sinua maalaisliiton\nehdokkaaksi.\n\nAARNE\n\nLakkaa jo. Tuon osaan ulkoa.\n\nMARTTA\n\nIsäni rahat on upotettu tänne navettaan ja salaojiin, mutta sinä et\nsaa niin paljoa aikaan, että ostaisit paremman auton tai veisit minut\nulkomaille.\n\nAARNE\n\nJos sinä huutaisit vähemmän. Lapset heräävät.\n\nMARTTA\n\nKun isäni tahtoi avioehtoa, kohautit sinä vain olkapäitäsi.\nNiskavuorella ei muka sellainen ole ollut tapana. Nyt kyllä käsitän.\nMutta nyt se on lopussa. Minä lähden jo tänä yönä, menen. (Hyökkää\novelle.)\n\nAARNE vetää hänet lakaisin.\n\nMartta, anna lasten nukkua rauhassa.\n\nMARTTA\n\nMinä lähden ja tahdon rahani. Pelastakoot sitten hienot veljesi talon\nsinulle ja lutkallesi. Tämä riittää minulle.\n\nEMÄNTÄ tulee.\n\nMitä nyt? Vai täällä sinä oletkin, Aarne. Minne Martta juoksee?\n\nMARTTA\n\nMinä lähden vielä tänä yönä. Menen pukemaan lapsiani. Voi isättömiä\nlapsiraukkojani!\n\nEMÄNTÄ\n\nHerättämään lapset kesken unta! Pelottamaan lapsia! Se on sitä\näidinrakkautta.\n\nMARTTA\n\nNiin, se on äidinrakkautta. Minä tahdon lapseni pois tämän likaisen\nkaton alta.\n\nEMÄNTÄ\n\nNoin eivät naiset ole koskaan käyttäytyneet tämän katon alla.\n\nMARTTA\n\nNiin, mummu, syyttäkää vain minua, luonnollisesti minä olen syypää\nsiihen, että Aarne juoksee lutkien jäljessä.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin oletkin. (Poistuu.)\n\nAARNE\n\nSinun ikuinen nirinäsi ja narinasi, sinun ikuinen tyytymättömyytesi\ntekee elämän sietämättömäksi. Ja koko sinun levottomuutesi, se\nakkaväki, jonka haalit tänne ompeluseuroihisi. Oletko koskaan ottanut\nkirjaa käteesi, paitsi Ingeborg Maria Sick'iä ja Bertha Ruckia? Ei\nmuuta kuin kotiliesiä ja käsityölehtiä ja ruokareseptejä. Oletko\nkoskaan ollut huvitettu talonpidosta ja väestä? Et muulloin kuin\nsilloin, kun kommunistit piti erottaa, ihmiset, jotka ovat täällä\nsyntyneet ja kasvaneet. Vai vielä Helsinkiin lörpöttelemään toisten\nsamanlaisten kanssa!\n\nMARTTA\n\nSen sinä uskallat sanoa minulle? Muistatko vielä, miten viettelit\nminut, viattoman tytön?\n\nAARNE\n\nItse sinä luokseni tuppasit ja kaulassani riipuit!\n\nMARTTA\n\nJa siinä oli kaikki rakkautesi! Olisin nyt ollut kauppaneuvoksetar...\n\nAARNE\n\nTämä on sitä kirottua avioliittokeskustelua. Hävetkäämme, Martta.\n\nMARTTA (itkien.)\n\nEt ole koskaan pitänyt minusta. Mitä varten minä elän? Lapsillani\nei ole isää. Minä en jaksa, minä en jaksa? Yökaudet olen juonut\nkamfertiia, olen kärsinyt niin äärettömästi. (Aarne aikoo lähteä\nhuoneesta.) En voi hengittää, Aarne, sinä olet tappanut minut. Missä on\nkamferttia? (Kaatuu raskaasti hengittäen lattialle.)\n\nAARNE juoksee Martan luo, nostaa hänet nojatuoliin, huutaa sitten\novesta.\n\nÄiti!\n\nEMÄNTÄ tulee.\n\nÄlä huuda, etteivät lapset herää! Mikä täällä on?\n\nAARNE\n\nHae kamferttia pian. Mikä lie sydänkohtaus. Hae pian!\n\nEMÄNTÄ\n\nHm, kyllä minä nämä konstit tunnen. (Menee piirongille.) Tässä on\nkamferttia ja tässä on vettä. (Aarne laittaa lääkkeen.) Nosta sen pää\nylös.\n\nAARNE koettaa saada lusikkaa yhteenpuristettujen huulien väliin.\n\nMartta raukka, tässä on kamferttia. Rauhoitu toki. (Emäntä katsoo,\nlähtee hiljakseen.) Soitanko tohtorille?\n\nMARTTA heikolla äänellä.\n\nEi, älä soita. Turhaa vaivata häntä keskellä yötä.\n\nAARNE\n\nMartta raukka, kai on parasta, että minä soitan. (Menee puhelimen luo\nja soittaa vimmatusti.) Kun ei saa keskusta ylös!\n\nMARTTA\n\nAuta minut sänkyyn. Älä soita.\n\nAARNE\n\nEhkä minä lähetän pehtorin hakemaan?\n\nMARTTA\n\nÄlä lähetä, ehkä minä voin jo paremmin.\n\nAARNE auttaa hänet sänkyyn.\n\nSehän on hyvä.\n\nMARTTA\n\nAarne kulta, istu tänne viereeni ja anna kätesi minulle.\n\nAARNE\n\nHyvä on, Martta, rauhoitu nyt!\n\nMARTTA\n\nKuinka sinä saatoit unohtaa minut? Muista miten me rakastimme\ntoisiamme. (Itkee.) Jos kuolen, niin lupaathan, ettet ota sitä naista\nlasteni äidiksi? Lupaathan?\n\nAARNE\n\nMartta raukka, älä itke.\n\nMARTTA\n\nJos sinä hylkäät minut, niin minne minä menisin lasteni kanssa?\n\nAARNE\n\nEthän sinä minnekään mene, tännehän sinä jäät.\n\nMARTTA\n\nAarne, ajattele, mitä lapset sanovat, jos isä on hyljännyt heidän\näitinsä!\n\nAARNE\n\nÄlä vapise niin. Enhän minä hylkää sinua.\n\nMARTTA\n\nAjattele, pikku Leena sanoi tänä aamuna. »Äiti, rakastaako isä enää\nmeitä? Miksei isä nuku äidin luona?»\n\nAARNE\n\nÄlä puhu lapsille sellaista. Minä pidän teistä oikein paljon, pojusta,\ntytistä ja kaikista.\n\nMARTTA kohottautuu sängystä.\n\nAarne, eihän se ole totta? Ethän sinä pidä siitä naisesta? Ethän sinä\nollut hänen luonaan?\n\nAARNE\n\nEn. Rauhoitu nyt. Minä vien sinut omaan vuoteeseesi.\n\nMARTTA\n\nAarne, minä kysyin siltä naiselta, olitko sinä siellä, ja hän ei\nvastannut. Ajattele sitä lutkaa, se ei vastannut. Hyvänen aika, jos\nhän tahallaan uskottelee, että sinä käyt hänen luonaan. Ja jos se saa\nlapsen, on sillä vaikka kuinka paljon todistajia, että se on sinun.\nHyvä Jumala.\n\nAARNE\n\nAivan niin!\n\nMARTTA\n\nHuomenna täytyy saada johtokunta koolle, ja hänen on ilmoitettava\nselvästi, ettet sinä ollut hänen luonaan.\n\nAARNE\n\nMitä? Sellaista skandaalia!\n\nMARTTA\n\nSinun täytyy vapautua siitä syytöksestä tai häpäiset lapsemme. Sinun\ntäytyy itsesi tulla sinne.\n\nAARNE\n\nEihän minua siellä tarvita. Kai siellä on tuomareita tarpeeksi?\n\nMARTTA\n\nJos me pääsemme tästä jutusta, niin kaikki on hyvin. Minä koetan olla\nmieliksesi, jos sinä pikkusenkaan pidät minusta ja lapsistasi.\n\nAARNE\n\nPidänhän minä teistä. Mutta sinun täytyy käyttäytyä arvokkaasti. Sinä\net saa juosta jäljessäni ja epäillä aina.\n\nMARTTA\n\nAarne kulta, kaikkihan tulee taas hyväksi. Äsken kuvittelin, että lähden\nlasten kanssa pois keskellä yötä, otan rahani, niin että Niskavuori\ntulisi myytäväksi ja te joutuisitte minun armoilleni. Minä olin niin\nkatkeroitunut. Se oli kauhean rumaa.\n\nAARNE\n\nNiin, hyvin rumaa.\n\nEMÄNTÄ tulee.\n\nJoko sinä voit paremmin?\n\nMARTTA\n\nKyllä, mummu. Voi, ehkä kaikki tulee vielä hyväksi. Ehkä minä olen\nollut kovasti typerä. Eihän Aarne olekaan ollut siellä. Sehän on kaikki\nniiden juoruakkain puheita.\n\nEMÄNTÄ\n\nVai niin. Sehän oli hauskaa. Sitähän minäkin sanoin. Nyt on siis kaikki\nhyvin Niskavuoren nuoren parin perheessä.\n\nAARNE\n\nKaikki on erittäin hyvin.\n\nMARTTA\n\nKuulkaa, mummu, se nainen ei sanonut, oliko se Aarne vai ei. Ehkä hän\ntahtoikin saada meidät kaikki uskomaan, että se oli Aarne. Jos se saa\nlapsen, niin tällä tavoin se voi vaatia Aarnelta lapselle eläkettä.\nSehän olisi ihan kauheaa!\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin, aivan kauheaa. Hillitse, Martta parka, mielikuvitustasi.\n\nMARTTA\n\nHuomisessa johtokunnan kokouksessa se asia täytyy selittää. Sen naisen\non selvästi sanottava, ettei se ollut Aarne. Kuka tietää mitä metkuja\nsillä on mielessä.\n\nEMÄNTÄ huvitettuna.\n\nNiin, sehän on kaikkein selvintä. Kyllä se sopii. Erinomaista. Sillä\ntavalla Aarne vapautuu kaikesta. Minäkin tulen siihen kokoukseen\nkuuntelijaksi!\n\nAARNE\n\nTaitaisi olla nautintorikas hetki Niskavuoren emännälle.\n\nMARTTA\n\nAnna minulle anteeksi, Aarne. Voi, äiti kulta, kuinka minä olen ollut\najattelematon. Mutta nythän on kaikki hyvin. Voi, Aarne, minä olen kuin\nuudestisyntynyt.\n\nEMÄNTÄ\n\nAvioliitto on siitä omituinen liitto, että siinä liittolaiset saavat\nkutsua toisiaan roistoiksi ja sitten halata viiden minuutin kuluttua. —\nMutta jos minäkin saisin syntyä uudelleen ja saada vähän unta!\n\nMARTTA\n\nHyvää yötä, mummu. Sydämeni on aivan hyvä. Tule, Aarne, katsomaan\nkuinka lapset nukkuvat. (Ohimennessään nojaten Aarnen käsivarteen.) Ja\ntulet taas nukkumaan viereeni makuuhuoneeseen.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin, sänkyhän se on aviopuolisoiden tuomari. (Martta menee.) Miten\nsinä olet kalpea, Aarne. Särkeekö päätäsi! Sydäntäsi ei ainakaan, se\nkivistys kuuluu muille.\n\nMARTTA palaa.\n\nNo, Aarne, tule nyt!\n\nEMÄNTÄ\n\nKuulehan, Martta, ehkä on parasta, että hän nukkuisi tämän yön\nrauhassa, kun hänelle kerran on laitettu konttorihuoneeseen vuode.\n\nAARNE\n\nEhkä se todella olisi parempi. Pääni ihan halkeaa.\n\nMARTTA\n\nVoi, Aarne rukka. Minä panen kääreen päähäsi. Tule pian sitten. (Menee.)\n\nAARNE\n\nMitäs äiti katselee?\n\nEMÄNTÄ\n\nKatselin vain Niskavuoren jaloa poikaa.\n\nAARNE\n\nOmaa poikaasi. Pidätkös hienosta pojastasi? Hyvää yötä. (Ojentua\nkätensä.)\n\nEMÄNTÄ\n\nÄlähän toki koske käteeni tänä iltana. (Aarne menee.) Minä olen\nkovin väsynyt ja vanha, sittenkin. (Siirtää pöytälampun yöpöydälle,\nsammuttaa kattovalon, avaa raamatun ja lukee itsekseen yksinkertaisella\nhartaudella.) »Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi\nkäsivarrellesi. Sillä väkevä kuin kuolema on rakkaus, ankara kuin\nTuonelan kiivaus, sen hehku on tulen kuumuutta, Herran liekkiä. Suuret\nvedet eivät voi rakkautta tukahduttaa, eivätkä virrat sammuttaa. Jos\nken kaiken talonsa tavaran tarjoaisi rakkautta vastaan, niin häntä vaan\npilkkaamalla pilkattaisiin.»\n\nAarne on palannut emännän lukiessa. Pysähtyy ovenpieleen, painaa nyrkit\nsilmiään vasten. Väliverhon laskiessa sulkee hiljaa oven.\n\nVäliverho.\n\n\n\n\nIII NÄYTÖS\n\n\nNiskavuoren sali kuten ensimmäisessä näytöksessä. Albumipöytä\ntuoleineen on siirretty etualalle vasemmalle ja keinutuoli sensijaan\nruokasalin oven lähelle. Akkunoissa talviverhot ja lattiassa suuri\nmatto.\n\nMARTTA sytyttää lamput, huutaa eteisen ovella.\n\nSalli, tuliko agronomi?\n\nSALLI tulee.\n\nHänellä on talviset päällysvaatteet yllä. Ei vielä. Mutta tallimies\ntuli kyllä takaisin. (Menee ruokasaliin.)\n\nEMÄNTÄ tulee huoneestaan. Jää ovelle seisomaan.\n\nJoko Aarne tuli? Missä hän viipyy?\n\nMARTTA\n\nJaha, onpahan mummukin levoton. Kyllä hän vielä tunti sitten oli\nmiesten kanssa metsässä. (Tiukasti.) Ajoin katsomaan. Siellä hän on\nollut ilman aamukahvia ja aamiaista. Muita kyllä hän on koko ajan ollut\nsiellä — eikä käynyt missään. Pehtori kertoi, kun kyselin salaa...\n\nEMÄNTÄ\n\nJoko sinä taaskin nuuskit hänen jälkiään?\n\nMARTTA\n\nPelkäsittehän te itsekin. Luulin, että hän mahdollisesti olisi lähtenyt\nkylään tapaamaan sitä lutkaa — tulin ihan hulluksi, kun ajattelin.\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta, tästä ei hyvää seuraa. Teittehän eilen sovinnon.\n\nMARTTA\n\nKyllä, mutta hän lähti aamulla huomenta sanomatta. Lähetin tallimiehen\näsken hakemaan häntä. Kyllä hänen on oltava läsnä kokouksessa.\n\nEMÄNTÄ\n\nKuulehan Martta, anna hänen jäädä metsään. Ei tästä johtokunnan\nkokouksesta taida olla iloa kenellekään.\n\nMARTTA\n\nMinulle on.\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta, älä jännitä jousta liikaa.\n\nMARTTA\n\nTässä talossa on kohta toinen ääni kellossa.\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, no, no, no. Kovinhan Martta on voitonvarma.\n\nMARTTA\n\nEikös mummustakin kahvi tarjota ruokasalissa, ennenkuin Simola tuo\ntuon ihmisen tänne? — Kaikenlaisia ihmisiä sitä vielä pitää taloonsa\npäästää! Kansakoululle tämä kokous olisi paremmin sopinut.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä sanoin jo, tästä ei tehdä virallista teurastusta.\n\nMARTTA ruokasalin ovella.\n\nSalli!\n\nSALLI tulee ilman päällysvaatteita.\n\nNo, rouva?\n\nMARTTA\n\nJos Salli panisi tuolit tänne pöydän ympärille ja laittaisi kahvipöydän\nkuntoon.\n\nEMÄNTÄ\n\nMuista sitten Martta, ettet puhu liikoja. (Menee huoneeseensa.)\n\nMARTTA\n\nPuhun minkä puhun! (Menee ruokasaliin. Salli ryhtyy keräämään tuoleja.)\n\nAARNE tulee saappaissa ja nahkatakissa, riisuu pyssyn selästään, menee\nhuoneensa ovea kohden ja huomaa Sallin.\n\nMitä juhlapöytää Salli täällä järjestää?\n\nSALLI\n\nRouva sanoi, että tänne tulee johtokunnan kokous. Rovasti ja\napteekkarikin tulevat.\n\nAARNE\n\nMitä hemmettiä tämä on? Tuolit paikoilleen, sanon minä. Ja Salli tuo\nminulle kuumaa kahvia niinkuin olisi jo! (Menee huoneeseensa.)\n\nSALLI\n\nHerra jesta, mitä rouva sanoo? Eikö siellä olekaan vielä kahvia? (Vie\ntuolit takaisin paikalleen. Mutisee itsekseen.) Sitten ruokasaliin.\n\nAARNE tulee huoneestaan.\n\nVai on tänne kutsuttu kokouksia?\n\nEMÄNTÄ tulee.\n\nNo, siinä sinä olet. Tällaisena päivänä olisit saanut pysyä kaukana\nNiskavuoren nurkista.\n\nAARNE\n\nMitä kokousta tänne aiotaan?\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta on hommannut koulun johtokunnan koolle.\n\nAARNE\n\nTarkoitatko, että myöskin Ilona kutsutaan tänne? Tänne? Ei ikinä!\n(Aikoo huoneeseensa.)\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin, tänne. (Aarne pysähtyy.) Tekemään tiliä yöllisistä vieraistaan.\n\nAARNE\n\nTeitä kirottuja! Hän ei saa tulla. Sinun täytyy estää se.\n\nEMÄNTÄ\n\nOle nyt viisas, Aarne, ja muista olla vastustamatta Marttaa, muuten saa\ntaas valjastaa hevosia keskellä yötä ja pitäjä saa ilonaiheita.\n\nAARNE istuu nojatuoliin.\n\nTeitä kirottuja naisia! Kalvatte minut sisälmyksiä myöten. Kun kuljin\näsken metsässä ja pyry pieksi kasvojani. (Vaikenee.)\n\nEMÄNTÄ istuu pöydän toiselle puolelle.\n\nVarmasti oli siellä mukavampaa. Siellä se aina haihtuu, se\nniskavuorelaisten mielipaha.\n\nAARNE\n\nJuuri niin se Niskavuorella on aina haihtunut, eikö niin? Niskavuorella\non aina eletty niin ja Niskavuorella on aina kuoltu näin, Niskavuoren\nihmiset syntyvät ja elävät Niskavuoren malliin, koska sinä olet siihen\ntyytynyt. Mitä jos minä en huolisi siitä mallista enää? Jos minä\nniinkuin lähtisin elämään omaan malliini.\n\nEMÄNTÄ järjestelee pöytäliinaa.\n\nKun isäsi ja vaarisi tulivat metsästä kotiin, oli niilläkin niitä\nomia mailejaan. — Noin pyryssä. Mutta kun saivat kahvia lämpöisessä\nhuoneessa, niin ne taas mukautuivat Niskavuoren malleihin.\n\nAARNE\n\nIsä joi, äiti. Minäkin rupean juomaan, ellei elämä tästä parane.\nPula-aika vie viimeisetkin voimat Niskavuoresta. Martalta pitäisi\nrukoilla rahaa... Kurkkuni kautta kulkevat kohta Alakorven hongat\nmaailmalle. Minä join viime talvena, muori — en ole juonut tänä talvena.\n\nEMÄNTÄ\n\nEt sinä lastesi osuutta juo, siitä pidän minä huolen. Et sinä\nNiskavuorta suvulta juo, siitä pitää suku huolen.\n\nAARNE\n\nNiinkö se on? Siinäkö kaikki?\n\nEMÄNTÄ\n\nEhkei siinä ole kaikki, poikani. — Näiltä rinteiltä ovat eteemme\nlevinneet laajat maat ja tuolta kylästä on aina katsottu meihin\nylöspäin. Meidät on pantu tänne näkyviin ja me pysymme pylväinä omaan\nmalliimme.\n\nAARNE nousee, nauraa karkeasti.\n\nOn niitä muitakin malleja, muori hyvä. Yksi niistä on, että\nNiskavuoren kannattamattoman rusthollin rinteille nousee tusinoittain\npienviljelyksiä ja että Martalle maksetaan rahat kouraan. Ja tässä\nNiskavuoren rinteillä asuu pienviljelijä Aarne Niskavuori kyntäen\npeltojaan kuten tekivät isätkin, ennenkuin metsärahat ja rikkaat\nemännät ja pehtorit tuotiin taloon. Ennenkuin ryypättiin ja tehtiin\npitkin kyliä äpäriä. (Kävelee edestakaisin.)\n\nEMÄNTÄ\n\nSellaista sitä juohtuu mieleen pyryssä pyssyn kanssa. (Nousee.) Ja\nöisin kansakoululla. (Aarne pysähtyy.) Pienviljelijä Niskavuorella ei\nole tilaa tämän katon alla, muista se. Niinkauan kuin minä elän, ajan\ntrilloillani Niskavuoren omaa tietä kirkolle päin, sitä tietä, joka\nkulkee Niskavuoren omien peltojen välitse kirkonkylän tienviitalle\nsaakka.\n\nAARNE\n\nVaikkapa poikasi ruumiin ylitse?\n\nEMÄNTÄ\n\nOmankin ruumiini ylitse. — Katsos, poikani, kun minut tuotiin tänne,\nniin minäkin pidin ihmisistä, mutta ne menivät minulta — ei jäänyt\nmuuta kuin talo ja ne uuden navetan kivet jotka Ylärinteen pultereista\nhakattiin ja seiniin sovitettiin, — ne jäivät. Siellä on yksi, jossa\non mittaa kuusi kyynärää. Kun ne pantiin paikoilleen, ajattelin. On\nsinussa mittaa, olkoon mittaa minussakin!\n\nAARNE\n\nEhkäpä sitä tulee mittaa minuunkin, äiti.\n\nEMÄNTÄ menee huoneensa ovea kohden.\n\nEivät minun polkuni tästä enää pahasti sotkeudu.\n\nMARTTA tulee ruokasalista, menee Aarnen luo.\n\nVoi, Aarne, siinähän sinä vihdoinkin olet. Simola ajaa juuri pihaan,\nminä käsken johtokunnan kahville sillä välin, kun Simola hakee tuon\nnaikkosen tänne.\n\nAARNE\n\nMitä sinä tarkoitat? Mitä kirottua komediaa täällä aiotaan näytellä?\nKoko pitäjä nauraa meille!\n\nMARTTA\n\nNaurakoot, mutta nyt pitää tulla selvä. Sen ihmisen on poistuttava\ntäällä ja hänen likaiset juonensa on paljastettava!\n\nAARNE\n\nMartta, sinä olet järjiltäsi. Minä en ainakaan aio olla läsnä siinä\ntoimituksessa. (Aikoo huoneeseensa.)\n\nMARTTA juoksee hänen jälessään.\n\nAarne! Jos sinä menet etkä paljasta sitä ihmistä, en enää luota sinuun.\nMenköön sitten elämämme säpäleiksi. En kestä tätä enää. (Kietoo kätensä\nAarnen kaulaan.) Aarne rakas, lupasithan sinä eilen! Pidäthän sinä\nminusta ja lapsistamme?\n\nAARNE\n\nMartta, sinun pitää nyt olla järkevä.\n\nSIMOLA tulee.\n\nIltaa, iltaa. Älkäähän nyt, pelkkää rakkautta vain täällä\nNiskavuorella. Täällähän ovat asiat niinkuin pitää ollakin. Vanha\nemäntä se tässä iloisena katselee lastensa onnea.\n\nEMÄNTÄ\n\nAivan. (Kättelee Simolaa.)\n\nAARNE riuhtaisee itsensä irti Martasta.\n\nHyvää iltaa, Simola. (Kättelyt.)\n\nMARTTA\n\nVoi, miten hauskaa, kun tulitte! Minä ilmoitin opettaja Vainiolle, että\ntulette hakemaan sen naikkosen sieltä.\n\nSIMOLA\n\nNo, no, Martta-rouva, ei noin äkäisesti.\n\nAARNE\n\nEi sitä tyttöä tuoda tänne rääkättäväksi.\n\nMARTTA\n\nAarne, muista!\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta tule tänne. (Kuuluu kulkusten kilinää.) Rovastikin ajaa jo\npihaan. Tulo järjestämään kahvipöytää.\n\nSIMOLA\n\nKahvia kahvia, vanha emäntä. Kahvi sovittaa monet asiat Älkäähän\nnyt, kun Perälän Ville haastoi vävynsä käräjiin, niin pistäytyivät\nkäräjätalon porstuasta majatalon Liinun luona kahvilla. Ja siihenhän\nse niidenkin riitajuttu jäi. Kahvia sitä olla pitää. (Martta ja emäntä\npoistuvat. Aarne tarjoaa tupakkaa.) Ja tupakkaa! (Salli menee salin\nläpi eteiseen.)\n\nAARNE\n\nSaakelin akkajuttuja! Ovatko ne todella haalineet koko johtokunnan\nkokoon?\n\nSIMOLA katsellen Aarnea, jyrkästi.\n\nLiian hyvä likka se on sinun tärveltäväksesi!\n\nAARNE\n\nMitä sinä tarkoitat, Simola?\n\nSIMOLA\n\nÄlähän nyt, mietiskelen vain itsekseni, kun katselen tätä hupaista\nmaailmaa. (Aarne menee ovea kohti.) Älähän nyt, jahka jutellaan. Minne\nsinä menet?\n\nAARNE\n\nKäyn heittämässä saappaani — helvettiin — hirteen.\n\nSIMOLA\n\nÄlähän nyt, roiku siellä sitten vähän aikaa hyvässä tuulessa. (Aarne\nmenee ja sulkee ovensa. Simola istuu, hymähtelee.) Voi niitä Simolan\nPaavon meininkejä.\n\nSALLI avaa oven apteekkarille.\n\nApteekkari on hyvä ja käy sisään. Minä sanon emännälle.\n\nAPTEEKKARI\n\nPäivää, Simola. Hemmettiä, kaikenlaisiin akkojen juttuihin sitä joutuu.\nSaamarin ämmät. Tekisi mieli livistää.\n\nSIMOLA\n\nÄlähän nyt, täytyyhän sitä likkaa puolustaa.\n\nAPTEEKKARI\n\nOnko siinä jutussa jotain perää? Olisikohan se Aarne?\n\nSIMOLA hampaittensa välisiä.\n\nJukupliut, ole vaiti!\n\nSALLI\n\nOlkaat hyvät, minä ilmoitan emännälle. (Rovasti ja Penttilän isäntä\ntulevat. Salli ruokasaliin.)\n\nROVASTI\n\nHyvää päivää. Mitä myrkkymaakarille kuuluu?\n\nAPTEEKKARI\n\nSe myrkkymaakari taitaa olla tällä hetkellä pappilassa päin.\n\nROVASTI\n\nNo, no, sieltäkö se tuuli puhaltaa? Nuoret miehet, nuoret miehet!\n\nPENTTILÄ\n\nKuka ne suksenjäljet tietää, mistäpäin ne tulevat.\n\nAPTEEKKARI\n\nEikö Penttilän emäntä ollutkaan tutkimassa? Ruustinna ainakin on ollut\nSandran luona jälkiä takseeraamassa.\n\nROVASTI\n\nMinkä sille naisväelle mahtaa. Ja onhan se huutava tapaus.\n\nOPETTAJA tulee, kättelee kaikkia.\n\nHyvää päivää. Vai alkaa täällä olla jo johtokunta koolla. Herran\nrauhaa, hyvä rovasti. Tässä on nyt niin ikäviä asioita, että oikein\npöyristyttää. Ja vielä niin korkeasti sivistynyt ihminen!\n\nSIMOLA\n\nÄlähän nyt päivittele, jahka ensin tutkitaan. (Rovasti istuu sohvaan.\nApteekkari ja Simola albumipöydän luo.)\n\nPENTTILÄ\n\nKyllä se on ikävä juttu. Meidän emäntä sanoi, ettei sellaista ole vielä\nmissään sattunut. (Istuu uunin luo.)\n\nAPTEEKKARI\n\nTuskinpa siellä Penttilänkään navetassa on montakaan piikatyttöä, jolla\nei olisi kakaroita. Ja kuka niitten papat tietää!\n\nPENTTILÄ\n\nMinkä sille voi, kun on piioista puutetta.\n\nSIMOLA\n\nÄlähän nyt, niin, karjapiioista on puutetta, ei niitä passaa kovin\nankarasti arvostella. Mutta opettajattarista ei ole puutetta. Niiltä\nsaa sortteerata vaikka sisälmykset.\n\nROVASTI\n\nSimola, sinunkin siveellisyyskäsitteesi alkavat höltyä. Mutta eihän se\nole ihme, kun on ollut niin monta nättiä emännöitsijää.\n\nAPTEEKKARI\n\nTuleeko tästä yleinen siveellisyystutkinto. Jokaisellahan meillä\non omat pienet syntimme. Mutta mitä siitä, kyllä minä olen valmis.\nKäskekää vain emännät sisään. Sandra ja Serafiina ovat kai meidän\nkaikkien yleissyyttäjiä?\n\nROVASTI\n\nEhkä on paras, että pysymme asiassa. Eiköhän Simola pistäytyisi\nhakemassa tuota neitosta tänne?\n\nSIMOLA\n\nÄlähän nyt, kyllä minä teen sen mielelläni. Mutta sillä ehdolla, että\ntäällä seurataan Kristuksen lakia eikä seurakunnan säädöksiä. (Menee.)\n\n    Kun Simola on mennyt, tulevat emäntä ja Martta ruokasalista.\n    Toiset nousevat. Kättelevät rovastia ja apteekkaria. Silloin\n    astuvat sisään Nikkilän isäntä, Serafiina ja Sandra. Emäntä\n    ja Martta tervehtivät nyt Nikkilää, opettajaa ja Penttilää.\n    Samalla on Aarne tullut huoneestaan ja kättelee järjestyksessä\n    rovasti, opettaja, Penttilä, apteekkari, Nikkilä.\n\nEMÄNTÄ\n\nTaitaa olla koko lautakunta koolla. Minä en oikeastaan tänne kuulu,\nmutta ehkä isännät antavat minun olla läsnä, koska asia taitaa koskea\nvähän Niskavuoren pesääkin.\n\nROVASTI\n\nTotta kai, totta kai. Istukaa vain tänne, emäntä.\n\nOPETTAJA\n\nParasta olisi, että Sandra ja Serafiina poistuisivat siksi kun\nkäsketään sisään. (Sandra ja Serafiina niiaavat ja poistuvat.)\n\n    Kaikki istuvat, rovasti sohvaan, opettaja nojatuoliin oikealla,\n    apteekkari albumipöydän luo, Martta uunin luo vasemmalla, emäntä\n    keinutuoliin taustalla, Nikkilä lähelle isännän huoneen ovea ja\n    Penttilä uunin luo oikealla. Aarne seisoo uuniin nojaten\n    vasemmalla. Pitkä juhlallinen hiljaisuus.\n\nAARNE katkaisee äänettömyyden.\n\nTuleeko tästä oikein virallinen kuulustelu? Koska asia koskee minua\nhenkilökohtaisesti, niin en voi ottaa osaa sen käsittelyyn. (Aikoo\nhuoneeseensa.)\n\nMARTTA estää hänet.\n\nAarne, muista lupauksesi.\n\nROVASTI\n\nEihän tässä mitään virallista kokousta ruveta pitämään. Minusta on\nparasta, että selvitetään asia kaikessa hiljaisuudessa, ja ellei se\nselviä, niin sitten vasta aletaan viralliset toimenpiteet.\n\nMARTTA\n\nAarne voi siis ilman muuta jäädä. Tahdon nähdä, kykeneekö tuo nainen\nvalehtelemaan Aarnelle päin silmiä.\n\nAARNE seisoo käsivarret ristissä uuniin nojaten.\n\nNo, antakaa tulla. Saahan sitä katsella. (Martta istuu.)\n\nNIKKILÄ nousee.\n\nJos minä sanoisin vähän omaa mielipidettäni, niin tämä on ylen\ntärkeä ja ankara velvollisuus. (Rykäisee.) Nykyaikana, kun ylen\ntärkeät siveellisyysperiaatteet ovat ylen ankarasti löyhtyneet tässä\nkirkonkylässämme, niin on viimeinen aika, että tämä ylen tärkeä\ntoimitus olisi suoritettava. (Rykäisee.) Rakkaat kanssaveljeni, me\nkaikki muistamme...\n\nPENTTILÄ On tullut puhuessaan Penttilän kohdalle, tämä nykäisee häntä\ntakinliepeestä.\n\nNyt ei saa pitää puheita. Tässä jutellaan vain keskenämme.\n\nROVASTI\n\nRakas Nikkilän isäntä, tämä onneton neitonen on sotkenut tähän erään\njohtokunnan jäsenen, joten mielipiteemme on, ettemme voi asiaa\nvirallisesti käsitellä, vaan kaikessa hiljaisuudessa kehoittaa\nhäntä jättämään erohakemuksensa. Voimmehan yksityisesti ilmoittaa\nkouluylihallitukselle asiasta, mutta sanomalehtiin emme voi sitä\nmitenkään päästää. (Nikkilä menee paikalleen.)\n\nOPETTAJA\n\nKyllä se on niin, että julkisen sanan olisi valvottava tällaisia\ntapauksia, ja yhteinen velvollisuutemme on paljastaa siveettömyys\nomassa joukossamme.\n\nAARNE\n\nKas, kun ei tänne kutsuttu siveyspoliisia.\n\nMARTTA\n\nEhkä sekin vielä tarvitaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nKyllä niitä on tarpeeksi täällä omassa joukossammekin.\n\nMARTTA menee rovastin luo.\n\nMinä pyydän, että herra rovasti saattaisi sen naisen tunnustamaan ja\ntutkisi niitä, jotka ovat levittäneet vääriä huhuja. Voi, rovasti, mitä\nolen saanut kärsiä!\n\nROVASTI\n\nRouva raukka, kyllä tämä nyt selviää.\n\nEMÄNTÄ nousee.\n\nMinä ehdottaisin, että mentäisiin ruokasaliin kahville sillä välin, kun\nSimola tuo tytön tänne. (Rovasti ja hänen jälessään nutut nousevat.)\n\nAPTEEKKARI\n\nMiksi se tyttö ylimalkaan kutsutaan tänne kidutettavaksi?\n\nMARTTA\n\nHänen on vastattava täällä kaikkien kuullen niihin syytöksiin, joita\nhäntä vastaan on tehty.\n\nEMÄNTÄ\n\nHyvä on, mutta ehkä me sentään ensin menemme kahville.\n\nAPTEEKKARI\n\nEn minä vain sen tytön sijassa tänne tulisi.\n\nMARTTA\n\nMeillä on keinot, ei se uskalla olla tulematta.\n\nAARNE avaa ruokasalin oven.\n\nTehkää hyvin. (Kaikki lähtevät. Penttilän isännälle, joka menee\nviimeisenä.) Onko huomenna meijerikokous?\n\nPENTTILÄ\n\nOn, on.\n\nEMÄNTÄ on jäänyt yksin saliin. Miettii hetken, sitten menee eteisen\novelle ja huutaa.\n\nSerafiina. (Serafiina ja Sandra tulevat.) Muistakaahan, Serafiina ja\nsinäkin, Sandra, ettei siitä näkemästänne voi olla niin varma. Joskus\nnäkee liikoja...\n\nSERAFIINA\n\nVoi, emäntä, ei sitä hämärässä voi niin tarkkaan tunnustella.\n\nSANDRA\n\nSanoinhan minä jo Serafiinalle, ettei sen vanhan emännän mieltä\npassaisi pahoittaa.\n\nEMÄNTÄ\n\nNo niin, ollaanhan tässä toimeen tultu ennenkin... ja onhan\nSerafiinalla ollut tukea tästä Niskavuoresta. Niin että muistakaa\nsitten. (Menee ruokasaliin.)\n\nSALLI tulee eteisestä.\n\nSiellä se Simola tulee kouluneidin kanssa. Hoitakoon Simola sen\nharakan, en minä sen vaatteisiin koske. Tulkaa keittiöön kahville.\n(Menee salin yli ruokasaliin, mutisee itsekseen. Sandra ja Serafiina\nvetäytyvät eteiseen. Hetken kuluttua tulevat Ilona ja Simolan isäntä.)\n\nSIMOLA tulee edellä.\n\nKäykää sisään, Ilona-neiti. Täällä ei ole ketään. Taitavat toiset\nolla kahvilla. (Kuulostelee ruokasalin ovella. Kääntyy sitten llonan\npuoleen.) Eikös ollut mukava kyyti Simolan oriilla? Niin sitä Simola\nlikkoja kuljettaa eikä Simolan seurassa tartte peljätä.\n\nILONA\n\nKiitos, Simolan isäntä.\n\nSIMOLA\n\nTässä sitä taas ollaan Niskavuoren salissa.\n\nILONA jähmettyen.\n\nNiin ollaan. On pimeä, pyryttää... ja paleltaa. Ehkei minun olisi\npitänyt tulla. En jaksanut... Odotin soittoa koko päivän. Minun täytyy\npäästä selvyyteen. (Äkkiä.) Ehkä... minun täytyy oppia olemaan yksin.\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt olko niin surullinen. Mitähän minä oikein tekisin,\ntanssisinko tasakäpälää, että edes pikkuisen hymyilisitte. Ette ole\nniinkuin muut. Olitte ihan kuin päivänpaiste, kun kävitte Simolassa. Jo\nkuistin rappusilla tuntui kuin koko talo olisi lämminnyt.\n\nILONA\n\nKohta kuulette, millainen päivänpaiste minä olen.\n\nSIMOLA aikoo kädellään koskettaa Ilonaa, mutta peräytyy.\n\nEhkä minä en teitä oikein ymmärrä. Tehän olette sivistyneestä kodista\nja minä olen vain tavallinen talonpoika. En raatsinut edes sanomalehtiä\ntilata, ennenkuin sain metsän myytyä ja velat maksettua. Jäihän siitä\nyhtä ja toista pankkiinkin. Mutta elämäni meni sillä välin ihan kuin\ntyhjiin.\n\nILONA\n\nSimolan isäntä, teissä on sitä sydämen sivistystä, joka on korkeampaa\nkuin mikään muu sivistys. Ei teidän elämänne mene koskaan tyhjiin.\n(Simola aikoo sanoa jotain.) Älkää puhuko minulle ystävällisesti,\nälkääkä olko minulle hyvä. Minun pitää olla kiven kova, ymmärrättekö?\nMinun pitää olla kuin kivi. Minun pitää seista yksin. Minä en voi saada\napua muilta kuin itseltäni.\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt. Me tässä juttelimme apteekkarin kanssa, että koetetaan\npainaa koko juttu villaisella. Ehkä on parasta, että me hoidamme koko\nasian. Antaa niiden juoda kahvia, minä vien teidät takaisin.\n\nILONA\n\nTe olette hyvä ihminen, Simolan isäntä, mutta antaa tulla, mitä on\ntullakseen.\n\nSIMOLA\n\nIlona-neiti, he eivät saa häväistä teitä.\n\nILONA tarttuu Simolaa käsivarsiin ja ravistaa häntä.\n\nSimolan isäntä, ne eivät voi...\n\nAPTEEKKARI tulee ruokasalista.\n\nKas, kas, hyvää iltaa, Ilona-neiti.\n\nKoko »seurakunta tulee ruokasalista. Kohta apteekkarin jäljessä tulee\nAarne. Hän aikoo omaan huoneeseensa, mutta Martta juoksee hänen\njäljessään ja pysäyttää ovella. »Aarne, sinä et saa mennä!» Vanha\nemäntä on huomannut tapauksen ja ilmestyy ruokasalin ovelle. Apteekkari\nmenee Aarnen luo, vanha emäntä tulee etualalle tervehtimään Ilonaa. Nyt\ntulevat ruokasalista rovasti, opettaja ja isännät. Rovasti ja opettaja\nistuvat entisille paikoilleen, isännät lähelle ruokasalin ovea.\nAarne asettuu nyt uunin luo oikealle, Martta istuu hänen lähelleen,\napteekkari lähelle isännän huoneen ovea.\n\nEMÄNTÄ kun kaikki muut ovat istuneet.\n\nIlona-neiti, tulkaa istumaan tänne vanhan ihmisen viereen. Ei teidän\ntarvitse seisoa tämän raadin edessä. (Istuutuu albumipöydän luo\netualalle.)\n\nMARTTA\n\nÄiti!\n\nILONA\n\nKiitos, Niskavuoren emäntä. Kyllä minä seison, kun kerran olen\nsyytetty. Siis, mistä on kysymys? (Jää seisomaan vanhan emännän\nlähelle.)\n\nROVASTI\n\nHm, se kysymys olisi kai meidän tehtävä. Jos opettaja esittäisi tämän\nikävän asian.\n\nOPETTAJA nousee.\n\nVelvollisuuteni koulun mainetta kohtaan pakottaa minut paljastamaan\nneiti Ahlgrenin suhteen ilmitulleita ikäviä seikkoja. Jo useita\nviikkoja on kylässä puhuttu, että opettajattaren oven taakse on öisin\nilmestynyt suksen jäljet ja miehen jäljet, jotka osoittavat, että\nneiti Ahlgren, on ottanut vastaan miesvieraita. Myöskin minun täytyy\ntunnustaa, että olen useana yönä kuullut puhetta neidin huoneesta.\n\nILONA hymyillen.\n\nAhaa!\n\nOPETTAJA\n\nViime yönä ovat koulun vahtimestarin emäntä ja puhelinaseman\nhoitaja, neiti Sandra Marjanen nähneet erään mieshenkilön avaavan\nopettajattaren oven ja samat henkilöt ovat luulleet tunteneensa,\nminä huomautan, luulleet tunteneensa, miehen erääksi johtokunnan\njäseneksi ja ilmiantaneet tämän johtokunnan jäsenen hänen rouvalleen,\nmikä on synnyttänyt sanomatonta mielipahaa. Koulun taholta on meidän\nluonnollisestikin vaadittava, kuten opettajatar ymmärtää, että\nopettajattaren on käyttäydyttävä siveellisesti. Tämä ennenkuulumaton\ntapaus vaarantaa koulun mainetta, Johtokunnan on ryhdyttävä\ntoimenpiteisiin, mutta olemme päättäneet olla tuomitsematta teitä,\nennenkuin olemme kuulleet oman tunnustuksenne. Sitäpaitsi vaatii\njohtokunnan jäsenen maine asian selvittämistä. (Istuu.)\n\nROVASTI yskäisee.\n\nEn tiedä, miten tämän asian alkaisin. Minun on ennenkaikkea kysyttävä,\nonko totta, että teidän luonanne on öisin käynyt eräitä mieshenkilöitä.\n\nILONA\n\nOn, herra rovasti, mutta yksikössä. Ainoastaan eräs.\n\nROVASTI\n\nEhkä te myös suostutte sanomaan meille, kuka se mies on?\n\nILONA\n\nEn suinkaan, sillä se on yksityisasiani. En tiedä olevani velvollinen\nilmoittamaan johtokunnalle vieraitteni nimiä.\n\nMARTTA\n\nRovasti, hän tahtoo saattaa mieheni epäilyksen alaiseksi. Hän tahtoo\nkäyttää hyväkseen tuollaista hullua, ehkäpä kiristääkin mieheltäni\nrahoja äpäräänsä varten.\n\nAARNE\n\nMartta, mitä sinä lupasit? Se on roskaa ja mieletöntä! Minä pyydän\nanteeksi kaikilta läsnäolevilta.\n\nILONA\n\nRouva Niskavuori ei voi minua loukata, sillä me puhumme eri kieltä.\n\nMARTTA\n\nNiin, minä olen mieletön. Minä olen kitunut niin äärettömästi, sillä\nkoko pitäjä huutaa ja syyttää miestäni. Minä tahdon nyt selvyyden\nlasteni vuoksi. Olkaa hyvä ja kutsukaa sisään todistajat. (Aarne\nyrittää poistua huoneeseensa.) Et saa mennä. Lähden paikalla lasteni\nkanssa, ellei tästä tule selvää.\n\nAARNE pysähtyy paikalleen, kasvot liikkumattomina.\n\nKyllä minä jään. Loppuun asti.\n\nROVASTI\n\nOpettaja kutsuu todistajat sisään.\n\nOPETTAJA käy eteisen ovella huutamassa.\n\nSandra ja Serafiina, tehkää hyvin ja tulkaa sisään. (Sandra ja\nSerafiina tulevat.)\n\nROVASTI\n\nVoivatko Sandra ja Serafiina todistaa nähneensä viime yönä mieshenkilön\nmenneen neiti Ahlgrenin luo?\n\nAARNE kylmästi.\n\nTämä kuulustelu on naurettavaa. (Ilona katsoo Aarneen säälien.)\n\nMARTTA\n\nMinun täytyy saada selvä. Puhukaa.\n\nSERAFIINA\n\nKyllä, kyllä, rovasti. Kun minä menin yöllä pikkukamariin, niin sanoin\nSandralle, että tule sinäkin mukaan... (Sandra nykäisee häntä hiasta.)\n\nROVASTI\n\nEi mitään pitkiä selityksiä.' Vastatkaa lyhyesti, näittekö viime yönä\nmieshenkilön menevän neiti Ahlgrenin luo?\n\nSERAFIINA katsoen vanhaan emäntään, joka hallitsee häntä silmillään.\n\nKyllä, kyllä minä näin. Sellainen pitkä mies.\n\nROVASTI\n\nEntä Sandra?\n\nSANDRA katsoen vanhaan emäntään päin.\n\nPitkä mies se oli. Otti avaimen taskustaan ja meni sisään.\n\nSERAFIINA\n\nJa me istuttiin pikkukamarissa ja sitten vielä ikkunassa ja Sandra aina\nvaan odotti...\n\nROVASTI\n\nVoiko Serafiina sanoa, kuka se mies oli?\n\nSERAFIINA katsoo vanhaan emäntään.\n\nKyllä minä ensin luulin, että se oli Niskavuoren isäntä. Mutta kun minä\noikein tunnustelen...\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, Sandra ja Serafiina, katsokaa tarkkaan, ettei tulisi erehdystä,\noikein pahaa erehdystä.\n\nSERAFIINA\n\n... kun oikein tunnustelen, niin kyllä se taisi olla vähän lyhempi. Kun\nse kulki niin omituisesti kumarassa.\n\nSANDRA\n\nNiin minäkin. En minä voi sitä valalle ottaa, että se olisi ollut\nNiskavuoren isäntä.\n\nSERAFIINA\n\nNiin, en minäkään.\n\nROVASTI\n\nVoiko Serafiina sitten vannoa, ettei se ollut Niskavuoren isäntä?\n\nSERAFIINA\n\nEn minä nyt oikein tiedä. Kyllä se on melkein niin, etten minä voi\nvannoa, ettei se olisi ollut Niskavuoren isäntä.\n\nSANDRA\n\nVoi, herra rovasti, kun tässä on kysymys pyhästä valasta, niin en minä\nvoi panna kahta sormea piplian päälle, kun en minä niin selvästi nähnyt.\n\nROVASTI\n\nAstukaa ulos. Olisi paras olla juttelematta perättömiä. (Serafiina\nja Sandra menevät ulos niiaillen. Ilonalle.) Teidän epäsiveellinen\nkäytöksenne saattaa joukossamme olevan kunniallisen miehen maineen\nepäilyn alaiseksi.\n\nAARNE yrittää sanoa jotakin, mutta vaikenee sitten.\n\nPyydän anteeksi, Ilona-neiti, meidän kaikkien puolesta.\n\nMARTTA\n\nPyydät anteeksi tältä epäsiveelliseltä naiselta, joka tahtoo hävittää\nmeidän perhe-elämämme, lapsiemme elämän! Oletko tullut hulluksi? Mitä\ntämä on? (Hyökkää ruokasaliin.)\n\nAARNE tekee epätoivoisen liikkeen kädellään, vaikenee, kääntää päänsä\npois.\n\nILONA katsoo häneen, sitten rovastille.\n\nEpäsiveellinen... En ole tullut ajatelleeksi sellaista... Niitä\nvalmiita muotoja ja kaavoja, joiden mukaan kaikki on niin selvää...\nNe ovat hävinneet tietoisuudestamme. Olen toisen ajan lapsia kuin\nte, herra rovasti. Meiltä vaaditaan eräänlaista toista elämänryhtiä.\nOlen koettanut tehdä työni hyvin ja olen pitänyt oppilaistani. Olen\nkoettanut auttaa kanssaihmisiä voimieni mukaan.\n\nOPETTAJA\n\nKyllä neiti Ahlgren on ollut hyvä opettaja ja kyllä lapset ovat\nkäyttäytyneet hyvin!\n\nILONA\n\nOlen täysi-ikäinen ja täysijärkinen ihminen. Minua mieleenikään\nei johtuisi ottaa selvää, kuka kulloinkin käy esimerkiksi\nrovastin makuuhuoneessa. Kanssaihmisteni yksityiselämä on minulle\npyhä. Senvuoksi en katso myöskään muilla olevan oikeutta kajota\nyksityiselämääni niinkauan kuin se ei vahingoita yhteiskuntaa.\n\nROVASTI\n\nSitä juuri teidän käytöksenne tekee. Yhteiskunta ei voi sallia naisen\nharjoittavan kanssakäymistä miehen kanssa ilman laillista vihkimistä.\n\nILONA\n\nEn voi myöntää rovastille oikeutta tehdä muutamalla sanalla\nsiveettömästä ihmisestä siveellinen.\n\nROVASTI\n\nMe emme ole täällä ratkaisemassa yhteiskunnallisia pulmia. Me\nyksinkertaiset ihmiset katsomme teidän menetelleen siveettömästi. Ja\nnyt pyydän teitä säälimään erästä onnetonta naista ja vapauttamaan\nmeidät kaikki hänen mieheensä kohdistuvista epäluuloista. Pyydän teitä\nsanomaan meille totuuden.\n\nILONA\n\nSe totuus on yksityisasiani. (Menee eteisen ovea kohden.) En käsitä\nitsekään, miksi tulin tänne. Minulla ei ole asiaa tänne. Minun elämäni\non muualla. Jossain, johon te ette ulotu, — siellä, missä rakennetaan\nrehellisempää maailmaa — ja armeliaampaa.\n\nMARTTA riuhtaisee ruokasalin oven auki ja ilmestyy sisään pitäen\nlapsiaan kädestä. Aarne huudahtaa. Martta, lapset pois! Martta syöksyy\nlapsineen llonan eteen. Emäntä, Simola ja apteekkari kavahtavat ylös.\nSimola oikealta apteekkarin luo.\n\nOletteko te rehellinen ja armelias, joka tahdotte hävittää lasteni\nja minun elämäni? Antakaa lapsilleni heidän isänsä takaisin! Lapset,\nsanokaa sille ihmiselle, ettei hän saa ottaa pois meidän isäämme!\n(Huutaen.) Sano, poju! (Lapset itkevät säikähtäneinä.)\n\nAARNE astuu Martan eteen ja tarttuu lasten käsiin.\n\nTämä oli sinulta viimeinen temppu, Martta. Tulkaa pois, lapset, isä vie\nteidät pois, äiti on pahalla päällä.\n\nEMÄNTÄ Martalle.\n\nKas, kun et kiskonut niitä pienempiäkin vuoteesta.\n\nROVASTI\n\nRouva hyvä, lapsia ei sekoiteta tähän. (Apteekkari kuljeskelee päätään\npidellen. Simola seisoo kädet nyrkissä oikealla.)\n\nEMÄNTÄ Martalle.\n\nTätä sinä tulet katumaan, Martta. Ehkäpä elämäsi loppuun asti. Olet\nkuin tyhjä rumpu elämän iskujen alla.\n\nMARTTA\n\nNiin olen ja pärisen, kun pidän omastani kiinni. Mutta minulta ei\nviedä mitään. (Aarne palaa, jää uunin luo vasemmalle. Martta katsoo\nympärilleen, huudahtaa.) He ovat kaikki minua vastaan, auttakaa\nrovasti! (Lysähtää nojatuoliin.)\n\nILONA\n\nMinulla ei ole täällä mitään tekemistä. Minulla ei ole mitään\nkiinnipidettävää. (Tarttuu tuolin käsinojaan.) Simolan isäntä,\ntahdotteko saattaa minut kotiin?\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt, jo tämä kidutus saa riittää. Minä olen se mies, joka on\nkäynyt hänen luonaan ja pyydän jättämään morsiameni rauhaan. Se nyt on\njo ihme, etten saisi käydä morsiameni luona mihin aikaan hyvänsä ilman\nettä hänet pannaan siitä jalkapuuhun. (Läheten Ilonaa.) Anna anteeksi,\nIlona, mutta sopimuksestamme huolimatta en jaksanut enää kestää. En\nkestä sitä, että sinua pidetään epäsiveellisenä ja näytetään sormella,\nsinua, joka olet meidän kaikkien päivänpaiste. (Tarttuu llonan käsiin,\nhiljaa.) Antakaa Simolan pitää teistä huolta. (Yleinen helpoituksen\nhuokaus, Aarne seisoo liikkumatta.)\n\nEMÄNTÄ nousee.\n\nHyvä näinkin. Onnea vaan teille, Ilona, ja tervetuloa meidän emäntien\njoukkoon. Tämäpä oli yllätys. Minä olen aina aavistanut, että tänne te\nkuulutte. Simolan isäntä on niitä oikeita ihmisiä.\n\nROVASTI\n\nOlemme kovasti noloina. Anteeksi nyt, neiti — se siitä salaamisesta\nseuraa. Etteivät ihmiset mene julkikihloihin. Aijai, Simola!\n\nSIMOLA\n\nÄlkäähän nyt, rovasti. Huomaatteko, että Simolankin sana voi tehdä\nIlonasta yks' kaks siveellisen?\n\nMARTTA\n\nEhkäpä kaikki onkin vain Serafiinan ja Sandran syytä. (Menee Aarnen\nluo.) Voi, Aarne, anna anteeksi. (Aarne ei kuuntele, katsoo Ilonaan,\njoka seisoo hievahtamatta Simolan pitäessä hänen kättään.)\n\nILONA\n\nSimolan isäntä, olette ollut suurenmoisen ystävällinen — minä kiitän\nteitä suuresta hyvyydestänne. Mutta minä en voi... Minä valitan, mutta\nse ei ole totta. Simola ei ole se, joka kävi luonani. Valitan, etten\nvoi tulla vaimoksenne, Simola, sillä pidän toisesta miehestä. On\nolemassa luonnonvoima, joka sitoo minut häneen.\n\nMARTTA\n\nKuka hän on? Rovasti, kysykää siltä naiselta, kuka se mies on. Hänen on\nsanottava, kuka se mies on.\n\nILONA väsyneesti.\n\nEi hän ole teidän miehenne, Martta-rouva. Se on aivan toinen mies,\nmuuan aivan toisenlainen. Käsitän, että minun on jätettävä koulutyöni.\nHyvää yötä. (Aikoo lähteä.)\n\nAARNE astuu rauhallisesti Ilonan luo ja tarttuu häntä käsivarsiin.\n\nEi nyt aivan toisenlainen. Minä lähden täältä omia teitäni ja otan\nsinut mukaani, Ilona, jos tulet... ja jaksat antaa anteeksi tämän\nkidutuksen.\n\nMARTTA huudahtaen.\n\nAarne, Aarne! (Lysähtää jälleen nojatuoliin, itkee sydämensä pohjasta,\nhiljaisesti, masentuneesti.)\n\nILONA hervottomasti, rauhallisesti.\n\nSinun on ollut vaikeata, Aarne, minä odotan sinua. (Katsoo vanhaan\nemäntään, astuu hänen luokseen ja syleilee häntä.) Hyvää yötä. (Lähtee\nSimolan seuraamana.)\n\nSIMOLA\n\nKovalle otti, Aarne. (Aarne aikoo lähteä Ilonan jälessä. Simola\nestää.) Kyllä minä hänet kotiin saatan. (Martta itkee hiljaa, mutta\nsydäntäsärkevästi.)\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta, nyt ei enää huudeta, nyt järjestetään elämä alusta alkaen.\nAarnella ei de tänne enää asiaa, ja lapsesi kuuluvat Niskavuorelle.\n(Kohottautuen.) Ja tarvitsevat minua — sekä sinua. (Menee ruokasaliin\nitkevän Martan kanssa. Apteekkari ja muut johtokunnan jäsenet nousevat,\ntehden lähtöä.)\n\nROVASTI\n\nEn oikein käsitä, en tiedä mitä sanoa.\n\nAARNE\n\nHerrat ovat kai sanoneet sanottavansa erään naisen yksityiselämästä?\n(Uhmaten.) Ei kai kellään ole mitään sanottavaa minun yksityiselämästäni.\n\nROVASTI\n\nElämänne on Herran käsissä, Niskavuoren isäntä.\n\nAARNE\n\nEikä, se on kerrankin omissa käsissäni. (Kaikki poistuvat, apteekkari\nviittaa hymyillen kädellään. Emäntä on palannut ja seisoo ruokasalin\novella.) No, muori, sanokaa vain.\n\nEMÄNTÄ mietiskelee ensin, sitten hitaasti.\n\nAjattelin minä sanoa. Älä tule haudallenikaan... Mutta tule sentään.\n(Menee huoneensa ovea kohti.)\n\n    Väliverho.\n\n\n\n"]