Pikkuinen kertomus Seitsemästä Uni-kekosta

PIKKUINEN KERTOMUS SEITSEMÄSTÄ UNI-KEKOSTA

Seitsemän nuorta miestä, jotka makasivat kolmesataa ja kaksikahdeksatta vuotta.

Suomentanut V. f-s.

Lukemisia kansalle. N:o 145.

Turussa, G. W. Wilenin ja Kumpp. kirjapainossa, 1865.

      Imprimatur: C.R. Lindberg.

Ruoman keisari Decio oli sangen kova ja julma tiranni kristittyjä vastaan. Hän rakennutti kirkkoja Efeson kaupunkiin, jossa kaikkein piti hänen kanssansa uhraamaan ja pakana-jumalia palveleman. Hänen käskystänsä piti kristityt sidottuna sinne vietämän ja pakotettaman uhraamaan, ja jos eivät tottelisi, kohta henkiltä otettaman. Tästä syntyi suuri säikähdys Efesossa: ystävä erosi ystävästänsä, isä jätti lapsensa, lapset isänsä, sisar ei tuntenut veljeänsä; sanalla sanottu, ei kenelläkään ollut rohkeutta sanomaan tuntevansa kristittyjä.

Kaupungissa oli kuitenkin seitsemän nuorta miestä, jotka eivät tahtoneet keisarin pakana-jumalia kumarrella; he eivät voineet tuota tehdä mastoin uskoansa ja omaatuntoansa; he olivat oikeita kristittyjä, nimeltä: Marimiliano, Malkus, Martiniano, Dionysio, Johannes, Serapio ja Konstantino. Nämät nuoret miehet kuullessansa ja nähdessänsä toisten epävakaisuuden, pahaksuivat sitä ja harmiintuivat ankarasti; jonka vuoksi he menivät pois johonkin ppiilo-paikkaan, jossa hetkensä miettivät paastolla ja rukouksilla. Sieltä he pian vietiin Decion luokse ja syytettiin uppiniskaisiksi jumalia kohtaan ja tahtovan olla kiinteöitä kristittyjä. Keisari kuin juuri silloin oli kaupungista lähtemäisillänsä, laski siis heidät irti, siksi kuin hän, pian palaten, oli heistä tarkemman vaarin ottava. Decion matkalla ollessa, myivät nämät seitsemän miestä kaiken omaisuutensa ja jakoivat tavaransa köyhille ja vaivaisille; jättivät vaan vähän tarpeiksensa ja pakenivat Selkon-nimiselle vuorelle, jonka luolassa he lymyten asuivat monet ajat. Wuorotellen kävivät he kerjäläisvaatteissa kaupungista tarpeitansa noutamassa. Palatessa matkaltansa kaupunkiin käski keisari tuoda eteensä ne miehet. Malkus osasi nyt olla kaupungissa tarpeita hankkimassa ja kuullessansa käskyn, peljästyi hän, ja kiiruhti asiaa ystävillensä ilmoittamaan. Kuin he murheellisina keskustelivat, antoi Malkus heille lämpimäis-leivät rohkaistukseksi suruissansa. Heidän syödessänsä ja jutellessansa surkeasta tilastansa, antoi Kaikkivaltias Jumala unen äkkiä saavuttaa heidät, niin että kaikki heti nukkuivat. Seuraavana aamuna haetutti keisari heitä, mutta kuin ei heitä mistään löydetty, tuli hän suutuksiinsa että oli heitä ollenkaan irrallensa päästänyt.

Sittemmin sai hän kuulla heidän oleman Seikon vuorella ja jakaneen Jesuksen nimeen omaisuutensa köyhille ja niskotelleen keisarin käskyjä vastaan. Keisari käski nyt heidän vanhempansa tuoda eteensä ja uhkasi heitä kuolemalla, jos eivät ilmottaisi hänelle poikainsa nykyistä olo-paikkaa. Mutta vanhemmat valittivat ankarasti heidän ylitsensä, semmenkin että olivat tavaransa köyhille lahjoittaneet.

Wiimein löysi keisari heidät makaavan luolassa. Hän mietti nyt mitä heille piti tehtämän, ja Jumalan suomasta antoi hän tukkia kivillä luolan suun, niin että nuoret miehemme nyt lepäsivät kivein keskellä, joita vielä enemmin heitettiin sisälle. Keisari luuli nyt heidän täytyvän siellä nälkäänkin kuolla.

Mutta 372 vuotta tämän jälkeen hallitsi Theodosio, yksi jumalinen keisari, Itä-Ruoman valtakuntaa. Hänen hallituksensa 30 vuotena rupesi Jumalan vaikuttamasta yksi Efeson porvari Selkon vuorelle karjan-suojaa paimenillensa rakentamaan ja korjasi kivet luolan suulta. Nyt heräsivät ne nuoret miehet ja lausuivat hyvä-huomenta toisillensa, sillä he luulivat vaan yhden yön maanneensa; rupesivat murheitansa puhumaan ja kysyivät Malkukselta, mitä Decio heiltä tahtoo. Tämä vastasi: "niinkuin eilen ehtoolla sanoin, tahtoo hän pakana-jumaliansa palvelemaan — se on Decion käsky ja tahto", lisäsi hän. "Jumala olkoon meille armollinen", lausui Marimiliano, lohdutellen ystäviänsä, "emme niin taida tehdä Herraamme vastaan." Saatuansa ystävänsä lohdutetuiksi, lähetti hän taas Malkuksen kaupunkiin leipiä ostamaan ja sanoi hänelle: "osta nyt useampi kuin eilen ja kuulustele mitä Decio meistä puhuu." Malkus otti nyt viisi vanhan rahaa mukaansa ja meni kaupunkia kohden. Tultuansa kaupunkia liki, näki hän ihmeeksensä Kristuksen ristejä ja kuvia porttein päällähän meni murheellisena ensimäisestä portista, ja tullessansa toiselle portille, näki hän taas samat merkit ja niin huomasi hän olevan joka portilla. Hän ihmetteli kuinka kaupunki oli paljon hänen mielestänsä muuttunut ja luulikin ensin kaikki unta olevan; mutta kulkeissansa edemmäksi tuli hän torille, jossa leipiä myytiin ja kuultuansa myyjäin puhuvan Kristuksesta, kysyi hän hämmästyneenä: "kuinka nyt on laita? eilen ei kukaan sallinut kuulla Kristuksen nimeä lausuttavan, ja nyt kuulen kaikkein hänestä puhuman; en voi uskoa Efesossa olevani." Kysyttyänsä vastattiin hänelle että kaupungin nimi oli Efeso; mutta hän ei uskonut heitä. Hän meni nyt leipä-kauppialle ja antoi hänelle rahansa, joita ei kukaan tuntenut. Kauppiaat sanoivat keskenänsä: tämä mies on vissiin löytänyt aarteen maasta. Kuultuansa kauppiain puheen, pelkäsi Malkus heidän vievän hänen Decion tykö ja pelvossansa pyysi hän heidän päästämään hänen, ja lupasi mielellänsä antaa samat rahat heille. Mutta nämät ottivat hänen kiini ja sanoivat: "mistäs sinä olet kotosin?" Malkus vapisi ja tyhmistyi — eikä saanut sanaakan suustansa. Ja kauppamiehet nähdessänsä hänen olevan vaiti, veivät hänen, sidottuna läpi kaupungin, toiselle torille, johon kokoontui väkeä katsomaan sitä miestä, joka sen vanhan aarteen löytänyt oli; eikä kukaan tuntenut häntä. Hän katseli väki-joukon päälle, hakein siellä silmillä näkevänsä jonkun sukulaisistansa, sillä hän luuli vahvasti niitten vielä elävän; mutta kuin ei yhtäkään äkännyt, seisoi hän kuin tarhapöllö kaikkein ihmeenä.

Kuin nyt pyhä Martti sai sen kuulla, käski hän tuoda eteensä sen nuoren miehen rahoinensa. Ja kuin hän nyt talutettiin pyhän Martin eteen, luuli hän keisarin edessä seisovansa. Nähdessä hänen rahansa kysyi pyhä Martti ihmetellen: mistä ne oli löytänyt. Hän vastasi: "en ole niitä löytänyt, vaan kaikki mitä minulla on, on perintöä isältäni." Martti kysyi: kussa siis isäsi nyt on? "Wanhempani ovat tässä Efeson kaupungissa", vastasi mies. Martti pyysi hänen nyt sen todeksi näyttämään sanoen: "tuo ne tänne, että saan nähdä, jos ne sinun tuntevat." Ja kuin ei kukaan häntä tuntenut, soimattiin häntä valehteliaksi. Kaupungin pormestari lausui: "kuinka se on mahdollista, että rahat ovat perintöä vanhemiltas, koska rahat ovat valetut alkupuolella keisari Decion aikaa ja siitä on nyt 300 vuotta, ja ilman sitä ovat nämät toisen muotoiset kuin meidän rahat? Ja kuinka sinä niin nuori mies omistelet niin vanhoja vanhempia itselles? Oletko tullut pilkkaa tekemään viisaille miehille Efesossa? Vastaa paremmin puolestas!" — Malkus lankesi polvillensa ja lausui: "pyydän teitä, Jumalan tähden, sanomaan minulle yhden asian, joka painaa sydäntäni: missä on Decio, joka hallitsi kaupunkiamme? kuhun on hän joutunut?" — Pyhä Martti vastasi: "Decio-nimistä miestä ei nyt löydy maanpiirin päällä — siitä on aikoja kuin hän hallitsi." — Malkus vastasi: "hyvä herrani! olen pahoilla mielin, kuin ei kukaan minua täällä tunne, eikä usko puheitani, mutta tulkaat ja seuratkaat nyt minua niin näytän teille ystäväni Selkon vuorella, uskokaat heitä kumminkin! Me pakenimme Deciota, ja minä näin hänen eilen ehtoosti myöhään kaupunkiin tulevan, ja onpa tämä Efeson kaupunki."

Pyhä Pispa Martti ajatteli itsekseen tuokion ja lausui viimein pormestarille: "Jumala tahtoo vissiin tämän nuoren miehen kautta ilmoittaa meille jotakin." He seurasivat Malkusta ja suuri joukko kaupunkilaisia; ja Malkus meni ensin luolaan ystäväinsä tykö. Pispa seurasi häntä ja löysi luolassa kivein seasta kirjeitä lakattuna kahdella sinetillä, ja hän luki ne väen kuullen. Ja he näkivät suureksi ihmeeksensä miesten istuvan luolassa terveinä ja kiittävän Jumalaa. Pispa ja pormestari lähettivät kohta sanan keisari Theodosiolle, että hän tulisi katsomaan tätä Jumalan ihme-työtä. Keisari tuli heti luolaan ja ylisti Jumalaa; ja nähdessänsä näiden nuorten miesten kasvot kirkkaina kuin auringon, syleili hän itku-silmin heitä ja lausui: "näen teidän niinkuin näkisin Herran Lazaruksen kuolleista herättävän." Marimiliano sanoi keisarille: "ole vakuutettu että Jumala on meidät sinun tähtesi herättänyt, ennen kuin se suuri ylösnousemisen päivä koittaa; usko myös epäilemättä että kuolleet kerran haudoista nousevat, sillä me olemme missiin nyt nousneet ylös ja elämme niinkuin lapsi joka on äitinsä kohdussa mitään pahaa ajattelematta ja elää kuitenkin. Samoin makasimme me myös elävinä mitään ajattelematta." — Näin sanoen väelle, notkistivat nämät seitsemän miestä päänsä maahan ja nukkuivat kansan nähden. Keisari lankesi maahan, itki ja suuteli heitä; teetti sitten kultaiset paarit, joilla he hautaan kannettiin. Haudalle toimitettiin myös kalliit kulta-puustaveilla kaiverretut kivet.