Asiasanasto.fi

← Tekijänoikeusvapaa kirjasto

Pikkuinen kertomus Seitsemästä Uni-kekosta

N. N. (tekijä tuntematon)

Romaani·suom. 1865·6 min·1 202 sanaa

Legendaan perustuva kertomus Efeson seitsemästä unikeosta, jotka pakenevat keisari Deciuksen kristityille asettamia vainoja. Nuoret miehet nukahtavat vuoren luolaan sadoiksi vuosiksi ja heräävät ihmeen kaupalla vasta aikakaudella, jolloin kristinusko on jo vakiinnuttanut asemansa.


'Pikkuinen kertomus Seitsemästä Uni-kekosta' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3457. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.

Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.

Lataa .txt

PIKKUINEN KERTOMUS SEITSEMÄSTÄ UNI-KEKOSTA

Seitsemän nuorta miestä, jotka makasivat
kolmesataa ja kaksikahdeksatta vuotta.

Suomentanut V. f-s.

Lukemisia kansalle. N:o 145.

Turussa,
G. W. Wilenin ja Kumpp. kirjapainossa,
1865.
      Imprimatur: C.R. Lindberg.
Ruoman keisari Decio oli sangen kova ja julma tiranni kristittyjä
vastaan. Hän rakennutti kirkkoja Efeson kaupunkiin, jossa kaikkein
piti hänen kanssansa uhraamaan ja pakana-jumalia palveleman. Hänen
käskystänsä piti kristityt sidottuna sinne vietämän ja pakotettaman
uhraamaan, ja jos eivät tottelisi, kohta henkiltä otettaman. Tästä
syntyi suuri säikähdys Efesossa: ystävä erosi ystävästänsä, isä jätti
lapsensa, lapset isänsä, sisar ei tuntenut veljeänsä; sanalla sanottu,
ei kenelläkään ollut rohkeutta sanomaan tuntevansa kristittyjä.
Kaupungissa oli kuitenkin seitsemän nuorta miestä, jotka eivät
tahtoneet keisarin pakana-jumalia kumarrella; he eivät voineet
tuota tehdä mastoin uskoansa ja omaatuntoansa; he olivat oikeita
kristittyjä, nimeltä: Marimiliano, Malkus, Martiniano, Dionysio,
Johannes, Serapio ja Konstantino. Nämät nuoret miehet kuullessansa ja
nähdessänsä toisten epävakaisuuden, pahaksuivat sitä ja harmiintuivat
ankarasti; jonka vuoksi he menivät pois johonkin ppiilo-paikkaan,
jossa hetkensä miettivät paastolla ja rukouksilla. Sieltä he pian
vietiin Decion luokse ja syytettiin uppiniskaisiksi jumalia kohtaan
ja tahtovan olla kiinteöitä kristittyjä. Keisari kuin juuri silloin
oli kaupungista lähtemäisillänsä, laski siis heidät irti, siksi kuin
hän, pian palaten, oli heistä tarkemman vaarin ottava. Decion matkalla
ollessa, myivät nämät seitsemän miestä kaiken omaisuutensa ja jakoivat
tavaransa köyhille ja vaivaisille; jättivät vaan vähän tarpeiksensa ja
pakenivat Selkon-nimiselle vuorelle, jonka luolassa he lymyten asuivat
monet ajat. Wuorotellen kävivät he kerjäläisvaatteissa kaupungista
tarpeitansa noutamassa. Palatessa matkaltansa kaupunkiin käski keisari
tuoda eteensä ne miehet. Malkus osasi nyt olla kaupungissa tarpeita
hankkimassa ja kuullessansa käskyn, peljästyi hän, ja kiiruhti asiaa
ystävillensä ilmoittamaan. Kuin he murheellisina keskustelivat, antoi
Malkus heille lämpimäis-leivät rohkaistukseksi suruissansa. Heidän
syödessänsä ja jutellessansa surkeasta tilastansa, antoi Kaikkivaltias
Jumala unen äkkiä saavuttaa heidät, niin että kaikki heti nukkuivat.
Seuraavana aamuna haetutti keisari heitä, mutta kuin ei heitä mistään
löydetty, tuli hän suutuksiinsa että oli heitä ollenkaan irrallensa
päästänyt.
Sittemmin sai hän kuulla heidän oleman Seikon vuorella ja jakaneen
Jesuksen nimeen omaisuutensa köyhille ja niskotelleen keisarin käskyjä
vastaan. Keisari käski nyt heidän vanhempansa tuoda eteensä ja uhkasi
heitä kuolemalla, jos eivät ilmottaisi hänelle poikainsa nykyistä
olo-paikkaa. Mutta vanhemmat valittivat ankarasti heidän ylitsensä,
semmenkin että olivat tavaransa köyhille lahjoittaneet.
Wiimein löysi keisari heidät makaavan luolassa. Hän mietti nyt mitä
heille piti tehtämän, ja Jumalan suomasta antoi hän tukkia kivillä
luolan suun, niin että nuoret miehemme nyt lepäsivät kivein keskellä,
joita vielä enemmin heitettiin sisälle. Keisari luuli nyt heidän
täytyvän siellä nälkäänkin kuolla.
Mutta 372 vuotta tämän jälkeen hallitsi Theodosio, yksi jumalinen
keisari, Itä-Ruoman valtakuntaa. Hänen hallituksensa 30 vuotena rupesi
Jumalan vaikuttamasta yksi Efeson porvari Selkon vuorelle karjan-suojaa
paimenillensa rakentamaan ja korjasi kivet luolan suulta. Nyt heräsivät
ne nuoret miehet ja lausuivat hyvä-huomenta toisillensa, sillä he
luulivat vaan yhden yön maanneensa; rupesivat murheitansa puhumaan ja
kysyivät Malkukselta, mitä Decio heiltä tahtoo. Tämä vastasi: "niinkuin
eilen ehtoolla sanoin, tahtoo hän pakana-jumaliansa palvelemaan —
se on Decion käsky ja tahto", lisäsi hän. "Jumala olkoon meille
armollinen", lausui Marimiliano, lohdutellen ystäviänsä, "emme niin
taida tehdä Herraamme vastaan." Saatuansa ystävänsä lohdutetuiksi,
lähetti hän taas Malkuksen kaupunkiin leipiä ostamaan ja sanoi hänelle:
"osta nyt useampi kuin eilen ja kuulustele mitä Decio meistä puhuu."
Malkus otti nyt viisi vanhan rahaa mukaansa ja meni kaupunkia kohden.
Tultuansa kaupunkia liki, näki hän ihmeeksensä Kristuksen ristejä ja
kuvia porttein päällähän meni murheellisena ensimäisestä portista,
ja tullessansa toiselle portille, näki hän taas samat merkit ja niin
huomasi hän olevan joka portilla. Hän ihmetteli kuinka kaupunki
oli paljon hänen mielestänsä muuttunut ja luulikin ensin kaikki
unta olevan; mutta kulkeissansa edemmäksi tuli hän torille, jossa
leipiä myytiin ja kuultuansa myyjäin puhuvan Kristuksesta, kysyi hän
hämmästyneenä: "kuinka nyt on laita? eilen ei kukaan sallinut kuulla
Kristuksen nimeä lausuttavan, ja nyt kuulen kaikkein hänestä puhuman;
en voi uskoa Efesossa olevani." Kysyttyänsä vastattiin hänelle että
kaupungin nimi oli Efeso; mutta hän ei uskonut heitä. Hän meni nyt
leipä-kauppialle ja antoi hänelle rahansa, joita ei kukaan tuntenut.
Kauppiaat sanoivat keskenänsä: tämä mies on vissiin löytänyt aarteen
maasta. Kuultuansa kauppiain puheen, pelkäsi Malkus heidän vievän hänen
Decion tykö ja pelvossansa pyysi hän heidän päästämään hänen, ja lupasi
mielellänsä antaa samat rahat heille. Mutta nämät ottivat hänen kiini
ja sanoivat: "mistäs sinä olet kotosin?" Malkus vapisi ja tyhmistyi
— eikä saanut sanaakan suustansa. Ja kauppamiehet nähdessänsä hänen
olevan vaiti, veivät hänen, sidottuna läpi kaupungin, toiselle torille,
johon kokoontui väkeä katsomaan sitä miestä, joka sen vanhan aarteen
löytänyt oli; eikä kukaan tuntenut häntä. Hän katseli väki-joukon
päälle, hakein siellä silmillä näkevänsä jonkun sukulaisistansa,
sillä hän luuli vahvasti niitten vielä elävän; mutta kuin ei yhtäkään
äkännyt, seisoi hän kuin tarhapöllö kaikkein ihmeenä.
Kuin nyt pyhä Martti sai sen kuulla, käski hän tuoda eteensä sen
nuoren miehen rahoinensa. Ja kuin hän nyt talutettiin pyhän Martin
eteen, luuli hän keisarin edessä seisovansa. Nähdessä hänen rahansa
kysyi pyhä Martti ihmetellen: mistä ne oli löytänyt. Hän vastasi:
"en ole niitä löytänyt, vaan kaikki mitä minulla on, on perintöä
isältäni." Martti kysyi: kussa siis isäsi nyt on? "Wanhempani ovat
tässä Efeson kaupungissa", vastasi mies. Martti pyysi hänen nyt sen
todeksi näyttämään sanoen: "tuo ne tänne, että saan nähdä, jos ne
sinun tuntevat." Ja kuin ei kukaan häntä tuntenut, soimattiin häntä
valehteliaksi. Kaupungin pormestari lausui: "kuinka se on mahdollista,
että rahat ovat perintöä vanhemiltas, koska rahat ovat valetut
alkupuolella keisari Decion aikaa ja siitä on nyt 300 vuotta, ja ilman
sitä ovat nämät toisen muotoiset kuin meidän rahat? Ja kuinka sinä
niin nuori mies omistelet niin vanhoja vanhempia itselles? Oletko
tullut pilkkaa tekemään viisaille miehille Efesossa? Vastaa paremmin
puolestas!" — Malkus lankesi polvillensa ja lausui: "pyydän teitä,
Jumalan tähden, sanomaan minulle yhden asian, joka painaa sydäntäni:
missä on Decio, joka hallitsi kaupunkiamme? kuhun on hän joutunut?"
— Pyhä Martti vastasi: "Decio-nimistä miestä ei nyt löydy maanpiirin
päällä — siitä on aikoja kuin hän hallitsi." — Malkus vastasi: "hyvä
herrani! olen pahoilla mielin, kuin ei kukaan minua täällä tunne, eikä
usko puheitani, mutta tulkaat ja seuratkaat nyt minua niin näytän
teille ystäväni Selkon vuorella, uskokaat heitä kumminkin! Me pakenimme
Deciota, ja minä näin hänen eilen ehtoosti myöhään kaupunkiin tulevan,
ja onpa tämä Efeson kaupunki."
Pyhä Pispa Martti ajatteli itsekseen tuokion ja lausui viimein
pormestarille: "Jumala tahtoo vissiin tämän nuoren miehen kautta
ilmoittaa meille jotakin." He seurasivat Malkusta ja suuri joukko
kaupunkilaisia; ja Malkus meni ensin luolaan ystäväinsä tykö. Pispa
seurasi häntä ja löysi luolassa kivein seasta kirjeitä lakattuna
kahdella sinetillä, ja hän luki ne väen kuullen. Ja he näkivät suureksi
ihmeeksensä miesten istuvan luolassa terveinä ja kiittävän Jumalaa.
Pispa ja pormestari lähettivät kohta sanan keisari Theodosiolle,
että hän tulisi katsomaan tätä Jumalan ihme-työtä. Keisari tuli heti
luolaan ja ylisti Jumalaa; ja nähdessänsä näiden nuorten miesten kasvot
kirkkaina kuin auringon, syleili hän itku-silmin heitä ja lausui:
"näen teidän niinkuin näkisin Herran Lazaruksen kuolleista herättävän."
Marimiliano sanoi keisarille: "ole vakuutettu että Jumala on meidät
sinun tähtesi herättänyt, ennen kuin se suuri ylösnousemisen päivä
koittaa; usko myös epäilemättä että kuolleet kerran haudoista nousevat,
sillä me olemme missiin nyt nousneet ylös ja elämme niinkuin lapsi
joka on äitinsä kohdussa mitään pahaa ajattelematta ja elää kuitenkin.
Samoin makasimme me myös elävinä mitään ajattelematta." — Näin sanoen
väelle, notkistivat nämät seitsemän miestä päänsä maahan ja nukkuivat
kansan nähden. Keisari lankesi maahan, itki ja suuteli heitä; teetti
sitten kultaiset paarit, joilla he hautaan kannettiin. Haudalle
toimitettiin myös kalliit kulta-puustaveilla kaiverretut kivet.

Lähde: Projekti Lönnrot — tekijänoikeusvapaa (public domain)

E-kirja nro 3457: N. N. (tekijä tuntematon) — Pikkuinen kertomus Seitsemästä Uni-kekosta