[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$faWhMPfm_60vLEoIE_rjmzAWKBOiyGg4JcpRa7NIqtr0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3462,"Niskavuoren Leipä","Wuolijoki, Hella",1886,1954,"3462-wuolijoki-hella-niskavuoren-leipa","3462__Wuolijoki_Hella__Niskavuoren_leipä","Kolminäytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1939,null,15936,97138,true,[],[],[],"Niskavuori-sarjan toisessa osassa seurataan mahtitilan elämää sen jälkeen, kun Aarne on jättänyt vaimonsa Martan ja muuttanut Helsinkiin Ilonan kanssa. Näytelmässä vanhaemäntä Loviisa pyrkii turvaamaan suvun perinnön ja tilan jatkuvuuden, kun Martan uudet ratkaisut uhkaavat Niskavuoren tulevaisuutta.","Hella Wuolijoen 'Niskavuoren leipä' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3462. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","NISKAVUOREN LEIPÄ\n\nKolminäytöksinen näytelmä\nNiskavuoren naisten toinen osa\n\n\nKirj.\n\nJUHANI TERVASPÄÄ [Hella Wuolijoki]\n\n\n\n\n\nJyväskylässä,\nK. J. Gummerus Osakeyhtiö,\n1939.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n»Niskavuoren naiset» -näytelmästä:\n\nNISKAVUOREN VANHAEMÄNTÄ\nAARNE NISKAVUORI, tohtori, agronomi\nILONA, hänen vaimonsa\nMARTTA, hänen eronnut vaimonsa\nROVASTI\nRUUSTINNA\nTOHTORI\nAPTEEKKARI\nSIMOLAN ISÄNTÄ\nNIKULAN EMÄNTÄ\nPENTTILÄN EMÄNTÄ\nMARTTILAN EMÄNTÄ\nPEHTORI ANTTILA\nPENTTILÄN ISÄNTÄ\nTELEFUUNI-SANDRA\nSALLI, sisäkkö\n\n»Niskavuoren leivän» lisähenkilöt:\n\nMATTI NISKAVUORI, tuomari, ministeri\nKAARLO NISKAVUORI, tohtori, yliopiston dosentti\nSAIMA, lehtorska\nPROFESSORSKA AHLGREN, Ilonan äiti\nFIINA, Ilonan palvelijatar\nNIEMINEN, muonamies\nPOIKA NIEMINEN\nNEITI ARVONEN\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS\n\n\n\nEnsimmäinen kuvaelma\n\n\nNiskavuoren sali. Vanhaemäntä tulee vasemmalle, kävelee oikealle.\nRuokasalista kuuluu naisten ääniä. Aikoo mennä Aarnen huoneeseen, mutta\nseisahtuu kylmin kasvoin, nojaa pöytään ja istuutuu jähmettynein ilmein.\n\nSALLI tulee limonaaditarjotinta kantaen.\n\nHyvänen aika, täällähän vanhaemäntä yksin istuu!\n\nEMÄNTÄ\n\nMinne päin ne herrat lähtivät?\n\nSALLI\n\nSimola meni kai niille varsoja näyttämään... (Asettaa tarjottimen\npöydälle.)\n\nEMÄNTÄ\n\nSano Emmalle, että hän kysyisi karjakolta parempaa kermaa.\n\nSALLI\n\nVoi, eihän meillä ole kunnollista kermaa ollut enää pitkään aikaan, kun\nrouva käy salaa siihen maitoa sekoittamassa.\n\nEMÄNTÄ\n\nSalli kuuli, mitä minä sanoin? (Nousee.) Ehkä minäkin pistäydyn\ntallissa herrojen mukana.\n\nSALLI\n\nEikö vanhaemäntä sentään jäisi tänne?\n\nEMÄNTÄ\n\nSalli tuo sitten herroillekin kuumaa kahvia. (Pehtorin ääni.) Menen\nminä. (Aikoo poistua oikealle. Pehtori tulee häntä ovella vastaan.)\nNoh, pehtori, mikä nyt?\n\nPEHTORI hämillään.\n\nOlisi asiaa — Martalle — Martta-rouvalle...\n\nEMÄNTÄ katsoo häneen tiukasti, sanoo sitten Sallille.\n\nKäske rouva tänne. (Poistuu.)\n\nSALLI\n\nHm! Vai niin! (Katsoo pehtoriin epäröiden, menee sitten ruokasalin\novelle avaten sen.) Jos rouva tulisi vähän tänne.\n\nMARTTA tulee, huomaa pehtorin.\n\nMitä nyt? (Sallille.) Tarjoa siellä lisää kahvia. (Salli poistuu.\nMartta pehtorille hiljaa.) Mitä sinä tahdot? Pysy tuvassa väen kanssa.\n\nPEHTORI\n\nEnkä pysy, en minä sinun renkisi ole. Minä tahdon puhua kanssasi, heti\npaikalla. Mitä muhinoita sinä sen tohtorin kanssa järjestelet?\n\nMARTTA\n\nOletko sinä ryypännyt?\n\nPEHTORI koroittaa äänensä.\n\nJa vaikka olisinkin. Entäs sitten? Vai renkinä sinä aiot ruveta minua\npitämäänkin.\n\nMARTTA kuuntelee ääniä ruokasalista hätääntyneenä.\n\nÄlä huuda, herranen aika, tulevat juuri tänne. Ole nyt kiltti ja lähde\npois, äläkä ryyppää. Voi, rakas! Et sinä saa nyt tulla sinne.\n\nPEHTORI\n\nVai en saa? Voi, jumaliste!\n\nMARTTA työntää hänet ulos ovesta.\n\nMene nyt. (Salli tulee ruokasalista. Martta kiiruhtaa sinne. Salli\nkatselee pilkallisesti hänen jälkeensä ja järjestelee laseja. Hetken\nkuluttua tulevat Martta, ruustinna, Sandra, Nikulan, Penttilän ja\nMarttilan emännät ruokasalista. Salli poistuu.)\n\nRUUSTINNA\n\nJaa-a, kyllä sitä koko pitäjä ihmettelee, kuinka te, kaksi naista,\nsentään tulette toimeen tässä talon hoidossa.\n\nMARTTA\n\nMeneehän se sentään.\n\n    Pehtori kolauttaa jotakin eteisessä.\n\nPENTTILÄN EMÄNTÄ. Hiljaiseksi tämä talo on käynyt, kun ajattelee\ntuota takakamariakin, missä herrat aina räyhäsivät. (Kurkistelee ulos\noikeanpuoleisesta ikkunasta.)\n\nRUUSTINNA keskeyttäen.\n\nVoi, Martta raukka, kyllä me Fredrikin kanssa usein ajattelemme sinun\nyksinäistä elämääsi. Kuinka jalosti sinä olet uhrannut nuoren elämäsi\nlastesi tähden.\n\nMARTTA\n\nVoi, Eveliina, mitä siitä kannattaa puhua. Olen vain täyttänyt\nvelvollisuuteni isän hylkäämiä lapsiani kohtaan.\n\nRUUSTINNA\n\nJaa, velvollisuus ennen kaikkea. Ja tiedäthän sinä, että me kaikki\nolemme olleet sinun puolellasi nämä raskaat vuodet.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ tahallaan ärsyttäen.\n\nOnkos Martta muuten kuullut jotain Aarnesta?\n\nMARTTA\n\nMinä en välitä kuulla herra Niskavuoren. Pyydän ottamaan limonaadia.\n\nPENTTILÄN EMÄNTÄ\n\nMeidän Ida kun luki lehdestä että agronomi olisi suorittanut sellaisen\nkemian tohtorin tutkinnon.\n\nMARTTA\n\nVai niin.\n\n    Ottavat limonaadia. Martta ja ruustinna istuutuvat sohvaan, toiset\n    nojatuoleihin, Sandra ikkunan luokse. Kiusallinen hiljaisuus.\n\nMARTTA Marttilan emännälle.\n\nMarttilan emäntä ottaa nyt tuota murokaakkua. Sehän on sinun reseptisi.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nMutta se onkin sinulla paremmin onnistunut.\n\nRUUSTINNA\n\nTässä taitaa olla aika tavalla konjakkia.\n\nSANDRA\n\nVoi, voi, ei yhtään, juu. Ei Martta käytä konjakkia.\n\nMARTTA\n\nEn edes kaakkuihin. Tähän taloon ei minun emännyyteni aikana väkijuomia\ntuoda.\n\nPEHTORIN ÄÄNI\n\nÄlä yritäkään.\n\nRUUSTINNA\n\nKyllä minä sen ymmärrän, Martta raukka.\n\nPENTTILÄN EMÄNTÄ\n\nNiin, niin, mitä kaikkea sinä oletkaan saanut sen vuoksi kärsiä.\n\nMARTTA\n\nMeneehän se nyt jo, kun vihdoinkin olen ottanut emännyyden omiin\nkäsiini.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ tarkoituksella arkaan paikkaan koskien.\n\nHyvä onkin, että Loviisa tyytyy isännyyteen.\n\nMARTTA loukkaantuen.\n\nPehtorin apuna.\n\nSANDRA\n\nKyllä se vanhaemäntä jaksaa. Ei ole rauhaa aamuin eikä ehtoin, juu.\nTalli-Matti kertoi, että hän joka ehtoo vielä talliinkin kompuroi.\n(Vaitioloa.)\n\nRUUSTINNA\n\nMinnekä se Loviisa niitten herrojen kanssa oikein joutui?\n\nSANDRA\n\nTalliin päin ne lähtivät, vissiin pellolle Tertun varsaa katsomaan, juu.\n\nRUUSTINNA\n\nVoi sitä Loviisaa. Menivätkö rovasti ja tohtorikin mukaan?\n\nSANDRA\n\nTotta kai. Tohtorihan se oikea hevosmies onkin, juu, kun on kaksi\nkertaa hevosen selästäkin pudonnut, juu.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ kiusaten.\n\nHiljaiset ovat nämä Loviisan päivät. Eipäs tullut professorin eikä\ntohtorinkaan väkeä tänne päin. Eikä ole lehtorskakaan käynyt koko\nkesänä vanhaa kotiansa katsomassa.\n\nMARTTA Silmäten kiukkuisesti Marttilan emäntää.\n\nEi tänä kesänä.\n\nSALLI tulee sisään.\n\nKöksä pyytää rouvaa kyökkiin.\n\nMARTTA\n\nMinä tulen. (Nousee ja lähtee ovelle.) Anteeksi nyt, mutta meillä on\nuusi tottumaton keittäjä. Kyllä niitten kanssa on pulassa. (Poistuu.)\n\nSANDRA lähestyy sohvaryhmää.\n\nEikös Marttilan emäntä tiedä, että Martta ei huoli professorin ja\ntohtorin väestä, kun ne seurustelevat Aarne-herran ja sen ihmisen\nkanssa, juu. Tulevat tänne ja asuvat täällä viikkokausia kuin kotonaan\nvain, juu. Martta kun on käynyt niin nuukaksi, juu.\n\nRUUSTINNA\n\nSiltä se tuntuu.\n\nPENTTILÄN EMÄNTÄ\n\nMiksikä Sandra aina sanoo »se ihminen?» Onhan Aarne-herra jo monta\nvuotta ollut naimisissa Ilonan kanssa ja pitäisihän ne vanhat asiat jo\nunohtaa. Vähänkös nykyaikana ihmiset eroavat. Meidän isä sanoo, että\nkun siitä Aarnesta on nyt tullut oikea tohtorikin, niin kyllä se sen\nuuden rouvan ansiota on. Olihan Aarne itse asiassa sellainen hutilus.\n\nRUUSTINNA\n\nKyllä sinä, Matilda, oikeassa olet, mutta ei nyt sentään pitäisi puhua\nAarne-herrasta tässä talossa.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ juorua herätellen.\n\nMinä kun luulin, että Martta jo olisi vähän niinkuin unohtanut.\n\nSANDRA\n\nJuu, juu, unohtanut, totta kai unohtanut. Kun on niin mukava pehtorikin\ntalossa, juu.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ nauraa kujertaa.\n\nKaikkea se Sandra jo taas tietää.\n\nSANDRA\n\nSokeanakos Marttilan emäntä minua pitää, juu... vaikka onhan niitä\nsellaisiakin, jotka ovat olevinaan sokeita.\n\nRUUSTINNA yskäisee.\n\nRovasti sanoi juuri tänä aamuna: »Raskaasti lepää kohtalon koura\nNiskavuoren yllä.» Kyllä Martta raukalla on raskaita aikoja. Se vanhin\npoikakaan ei yhtään viihdy täällä.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ lisäten juorun vauhtia.\n\nKun Simola oli käynyt Aarne-herraa ja Ilona-rouvaa tapaamassa, niin\nsiellähän se poikakin oli ollut. Mitähän Martta sanoisi, jos tietäisi.\n\nRUUSTINNA\n\nEi ole vanhallaemännälläkään helppoa. Martta on sentään kova ihminen ja\nkovemmaksi aina tulee.\n\nSANDRA\n\nJa niin tylsä, juu. Köksä sanoo, että se laskee jo sokeripalatkin.\nEihän sillä enää mikään köksä pysy. Suurella vaivalla minä sain tuon\nEmman jäämään tänne, juu. Mutta pehtorille kyllä iltasella kahvia\nkeitetään, ja voi, voi, mitä kaikkea Emma kertoo, juu.\n\n    Emäntä, Simola, rovasti, Penttilä, tohtori ja apteekkari\n    tulevat ulkoa. Martta ruokasalista.\n\nRUUSTINNA emännälle, joka istuutuu hänen viereensä.\n\nEttä sinä, Loviisa, vielä jaksat kulkea pitkin peltoja?\n\nEMÄNTÄ\n\nVirkistyyhän sitä oikeitten hevosmiesten seurassa, kun näkee heidän\nsuupielestä hevosta tanssittavan.\n\nMARTTA ottaa emännän olkapäästä kiinni, keimaillen tohtorille.\n\nNiin, me kaksi yksinäistä naista täällä taloa pidämme.\n\nEMÄNTÄ ravistaa itsensä irti.\n\nEi meillä mitään hätään ole.\n\nRUUSTINNA\n\nMe tässä juuri päivittelimme, että on se kova kohtalo, kun on kolme\npoikaa ja kaikki poissa talosta ja vanha äiti yksin taloa asumassa,\nminiänsä kanssa.\n\nEMÄNTÄ\n\nMitäs te sitä päivittelitte. Hauskaahan on pitää miesväkeä kurissa.\nVaikka sitten haukkuvatkin akkavaltaa, kun niille selkänsä kääntää.\nLähetetäänkö Simolasta monta lehmää näyttelyyn?\n\nSIMOLA\n\nKomea ryhmä meiltä lähtee. Entä Niskavuorelta?\n\nSALLI tulee.\n\nNeiti Arvonen pyytää emäntää ulos, kun kansakoululapset tulivat\nonnittelemaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nTäytyy kai sinne lähteä.\n\nRUUSTINNA\n\nLähdetään kuulemaan, kun lapset laulavat. Neiti Arvonen on opettanut\nniille kauniita lauluja. (Emäntä ja Martta ja Penttilän emäntä lähtevät\noikealle.)\n\nSANDRA\n\nKun vaan Sepän Jussi ei taas vetäisi väärin sitä Ruusua laaksossa, juu.\nEikös rovastikin tule kuuntelemaan?\n\nROVASTI\n\nKiitos, Sandra, kyllä me kuulemme tännekin. (Sandra poistuu. Samoin\nMarttilan ja Nikulan emännät. Rovasti, Simola, apteekkari ja tohtori\njäävät sekä ruustinna.)\n\nAPTEEKKARI\n\nSitä paitsi se neiti Arvonen on kyllä kuulemisen kuin näkemisen\narvoinen, erittäinkin edeltäjäänsä verraten.\n\nROVASTI\n\nNiin, sitä maallista koreutta ei neiti Arvoselle ole suotu.\n\nRUUSTINNA\n\nMutta Fredrik!\n\nAPTEEKKARI\n\nEikä oikein sitä taivaallistakaan. On se peloittava näky, kun hän\nkurkistaa koulun akkunasta.\n\nRUUSTINNA\n\nTule pois, Fredrik.\n\nROVASTI\n\nMene nyt vain, Eveliina.\n\n    Ruustinna poistuu. Herrat yksin.\n\nTOHTORI\n\nMyrkkyri taitaa olla pahalla päällä.\n\nAPTEEKKARI\n\nJa kuinka ei olisi, kun sitä haikealla mielellä aattelee entisiä\naikoja. Nyt on vain istuttava kuivin suin emäntien joukossa.\n\nTOHTORI\n\nTuo Aarnen huoneen ovi taitaa olla hermeettisesti suljettuna.\n\nROVASTI\n\nNiin, hiljaista täällä on.\n\nAPTEEKKARI\n\nMinä olin vähällä puhua Aarne-vainajasta.\n\nROVASTI nauraa papillisesti.\n\nEikä ihmekään, olihan minultakin lipsahtaa se sana.\n\nTOHTORI\n\nMiten hän muuten jaksaa, Aarne, ja Ilona-rouvakin?\n\nAPTEEKKARI\n\nAinahan syntiset hyvin jaksavat. Eikö niin, rovasti? Vain\nvanhurskaitten kohtalo on kärsiä. Ne taivaan asiatkin ovat nykyään\nmodernisoidut ja humanisoidut. Kohtalo kohtelee syntisiä sangen\nhellävaroen.\n\nROVASTI\n\nNuorimies, pysykää materialisminne myrkkypytyillä, älkääkä tunkeutuko\nhenkiselle alalle. Mutta hiljaista täällä kirkonkylässä tuli Aarnen\nlähdettyä.\n\nAPTEEKKARI\n\nKun menetitte ne kaksi ainoaa julkista syntistä, Ilonan ja Aarnen, ja\nkaikki ihanat juorunaiheet.\n\nTOHTORI\n\nMutta sinä ja minähän olemme vielä olemassa.\n\nSIMOLA\n\nJa minä ja meidän emännöitsijä!\n\nAPTEEKKARI\n\nMitä meistä? Meidän asiamme on pitkien vuosien aikana puhuttu jo aivan\nselviksi.\n\nSIMOLA\n\nEntäs Petsamon matkasi viime kesänä?\n\nAPTEEKKARI\n\nOle vaiti' Minua piruuttaa eri tavalla, kun ei niskavuorelaisista\nsittenkään tullut mitään suurempaa juttua. Martta antoi kiltisti eron\nAarnelle, ja molemmat syntiset menivät porvarilliseen avioliittoon,\nAarnesta tuli uskollinen virkamies valtion koelaitokseen ja\nIlona-rouvasta yhtä uskollinen virkanainen. Ja lisäksi lapsia\nuudessa siveellisessä avioliitossa. Vihdoin vielä Aarne väittelee\nmaanviljelyskemian tohtoriksi. Ihmisillä ja jumalilla on hyvä mieli ja\nrauha maassa Niskavuorella. Avosylin ottaa yhteiskunta taas syntiset\nsiipiensä alle, niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.\n\nROVASTI\n\nNiinhän se olla pitääkin. Mikäs myrkkyriä niin kovasti harmittaa?\n\nAPTEEKKARI\n\nKuulkaa nyt, onko tuo kirkon edustajan puhetta? Minun moraalituntoani\non loukattu! Täällä Niskavuorella kuihtuu Martta lastensa kanssa, ja\nAarne, joka on hylännyt vaimonsa, lapsensa ja kauniin kotinsa, nai\nrakastajattarensa ja menestyy kaupungissa, hyvät herrat, menestyy!\nMissä on oikeus ja kohtuus? Missä on yhteiskuntamme moraali? Täällä\nnämä naisraukat, kirkonkylän yhteisen säälin esineenä, naisten\nitkuvirsien kohteena, elävät moraalisessa yksinäisyydessä vaalien isien\nperintöä.\n\nTOHTORI rovastille.\n\nLiekö hänellä taskumatti mukana. Olisi tutkittava tuon myrkkyiin\nkaunopuheliaisuuden salaperäisiä syitä.\n\nROVASTI\n\nHänen takataskunsa näyttää kyllä vahan epäilyttävältä.\n\nAPTEEKKARI\n\nVoi, te kiittämättömät! Kun minä koetan auttaa teitä voittamaan\nhaukotuksianne, kun minä piristän teitä mielenkiintoisilla\nmuistelmillani ja perintätiedoillani tästä talosta, niin heti epäillään\nminun puheliaisuuteni alkulähteitä...\n\nMARTTA palaa.\n\nHerrat eivät tainneet kuunnellakaan kaunista laulua?\n\nMyös emäntä ja toiset naiset palaavat. Emäntä ja ruustinna istuutuvat\nsohvalle. Neiti Arvonen istuu vaatimattomana Sandran viereen\ntervehdittyään herroja niiaten.\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta, anna tuoda kahvia neiti Arvoselle.\n\nMARTTA huutaa salin ovesta.\n\nSalli! (Herrojen puoleen kääntyen.) Saako herroille olla lasi\nlimonaadia!\n\nROVASTI\n\nKiitoksia, Martta-rouva.\n\nAPTEEKKARI\n\nParemman puutteessa, paremman puutteessa.\n\nTOHTORI\n\nSepä oli jämerä huomautus! Mutta tunnettehan te hänen taipumuksensa,\nMartta-rouva.\n\nMARTTA\n\nKyllä tunnen. Mutta tässä talossa ei periaatteen vuoksi käytetä\nalkoholia.\n\nAPTEEKKARI\n\nVoi, voi, niitä periaatteita. (Salli tulee, Martta puhuu hänelle.)\n\nEMÄNTÄ\n\nEivätkös herrat istuisi tänne vähän lähemmäksi. Minusta tuntuu, että\nte seisoskelette siellä vähän ikävissänne. Istukaa tänne, rovasti, ja\ntekin, tohtori. Jos Salli toisi vähän teetä. (Antaa Sällille avaimen.)\nJa sen konjakkipullon piironkini alalaatikosta. Sattuu olemaan se pullo\nvielä tallella viime joululta. (Yleinen hämminki. Salli menee emännän\nhuoneeseen.)\n\nRUUSTINNA\n\nMutta Loviisa!\n\nMARTTA\n\nMummu, meillä on ollut periaatteena, ettei tässä talossa alkoholia\nkäytetä.\n\nEMÄNTÄ\n\nPidä sinä vaan periaatteesi, taidan minä olla liian vanha ripustamaan\nniitä myllynkiviä sekä omaani että muitten kaulaan.\n\nAPTEEKKARI\n\nMinä olen aina ollut Niskavuoren emännän ihailija.\n\nROVASTI\n\nJa kun tässä kerran on emännän nimipäivä, niin totta kai hänen\nterveydekseen on juotava syntinen malja.\n\nRUUSTINNA\n\nFredrik rakas, sinä saat päänsärkyä\n\nROVASTI\n\nKuule nyt, Eveliina aina se sama päänsärky. Keksisit joskus muutakin.\n(Sali palaa konjakkipulloineen, sitten ruokasaliin.)\n\nSIMOLA\n\nRuustinna ja Martta-rouva eivät saa olla ankaria; pieni tuutinki tekee\nvain hyvää.\n\nTOHTORI Martalle.\n\nUnohtakaa periaatteet. Puhukaamme mieluummin teidän Italian-matkastanne.\n\nMARTTA\n\nVoi, ei minun matkastani tule mitään, kun en minä saa ketään mukaani.\n\nTOHTORI\n\nMutta jos minä lähtisin mukaanne? Siitä tulisi virkistävä matka.\nMitähän kirkonkylä siihen sanoisi?\n\nEMÄNTÄ\n\nMitäpä kirkonkylällä siihen olisi sanomista. Sen kun lähtisitte vain.\nMarttakin virkistyisi.\n\nMARTTA\n\nKyllä minä ymmärrän, mummu tahtoo minut pois täältä.\n\nRUUSTINNA\n\nMutta Martta!\n\nEMÄNTÄ\n\nErehdyt, Martta hyvä. Sinun seurasi on useimmiten sangen virkistävä\ntällaiselle vanhalle otukselle, joka joskus unohtaa, että elämä kuuluu\nolevan taistelua.\n\nMARTTA\n\nMitä mummu sillä tarkoittaa?\n\nTOHTORI\n\nLuonnollisesti sitä, että Martta-rouva on kehittynyt sangen\nitsenäiseksi naiseksi.\n\nEMÄNTÄ\n\nAivan oikein, tohtori, sangen itsenäiseksi. Kun hänellä vain olisi\nvähemmän niitä periaatteita. (Salli tuo teetä ja poistuu.)\n\nAPTEEKKARI\n\nMinä huomaan, että Niskavuori modernisoituu päivä päivältä. Mihin tästä\nvielä joudutaankaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nSanokaas muuta!\n\nAPTEEKKARI\n\nKun ei vain vanhaemäntä alkaisi käyttää rantapyjamaa.\n\nRUUSTINNA\n\nMutta apteekkari!\n\nEMÄNTÄ\n\nEihän sitä tiedä. Vastahan minä seitsemankymmentä täytän.\n\nROVASTI\n\nEmäntä ei huoli suuttua apteekkarille. En minäkään ole suuttunut enää\nkahteenkymmeneen vuoteen.\n\nAPTEEKKARI\n\nKun anteeksianto kuuluu sinun virkaasi.\n\nMARTTA tohtorille.\n\nVoi, tohtori, kyllä se Italian-matka olisi todella hauska. Täällähän\nihan homehtuu. Minusta tuntuu, että minä täytän seitsemänkymmentä\nvuotta eikä mummu.\n\nTOHTORI\n\nNo mutta, Martta-rouva, te unohditte katsoa peiliin tänä aamuna.\nTehän nuorennutte vuosi vuodelta. (Hiljaa.) Tuo puku sopii teille\nerinomaisesti.\n\nMARTTA\n\nEttä viitsittekin imarrella vanhaa naista!\n\nTOHTORI\n\nVanhaa! Lähdetään pois Italiaan.\n\nAPTEEKKARI iskee silmää Simolalle.\n\nHerra jesta, mitä minä kuulen.\n\nSIMOLA\n\nOle vaiti, myrkkyri.\n\nPEHTORI laulaa ulkona.\n\n    »Kyllä pikkunen poikakin halata saa\n    kun ottaa allensa pallin vaan...»\n\n(Tulee sisään aika tavalla humalassa.) Saanko, hik, puhutella Marttaa?\n(Kaikki vaikenevat kiusaantuneina. Salli tuo kahvia neiti Arvoselle.\nMartta nousee hämmästyneenä.) Anteeksi, minä olen tässä vähän\nryypännyt, mutta mies minäkin olen...\n\nEMÄNTÄ nousee hymyilevänä halliten tilannetta.\n\nSitä ei kukaan ole epäillyt. Istukaa tänne vain. Salli tuo kahvia\npehtorillekin.\n\nPEHTORI katselee ympärillensä.\n\nEn taida oikein sopia joukkoon, kun ei Martta salli.\n\n    Martta jatkaa keskustelua tohtorin kanssa aivan kuin ei huomaisi\n    pehtorin puhetta. Tohtori keskustelee myös vilkkaasti.\n\nAPTEEKKARI\n\nIstukaa tänne rovastin ja minun seuraani. Tässä saadaan vielä totiakin.\n\nPEHTORI\n\nKas, kun minä en ole oikein selvä.\n\nEMÄNTÄ\n\nSattuuhan sitä sellaista. Kun on juhla, niin on juhla.\n\nPEHTORI\n\nAnteeksi nyt, kun tuli vähän nautittua liikaa, rohkaistua mustaa,\nmurheellista mieltäni... sysimustaa, murheellista...\n\nMARTTA\n\nEikö pehtori lähtisi tuvan puolelle katsomaan, joko tanssi alkaa?\n\nPEHTORI vihaisesti\n\nEhkä. (Kaikki ovat hyvin kiusaantuneita.)\n\nEMÄNTÄ\n\nKuulkaahan, pehtori, siitä teidän Pyrystänne taitaa tulla oikea\njuoksija, mutta sehän onkin teidän silmäteränne.\n\nPEHTORI\n\nLiinukkavarsani, liinukkalikkani, Pyryni...\n\nSIMOLA\n\nKyllä se oikeastaan pitäisi lähettää näyttelyyn minun oriini kanssa.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi ole meiltä pitkiin aikoihin enää mitään näyttelyyn lähetetty.\n\nMARTTA\n\nEi niistä näyttelyistä ole muuta kuin kustannuksia vain.\n\nAPTEEKKARI\n\nMutta sitä komeutta!\n\nMARTTA\n\nMinä tiedän, mitä täältä olisi näyttelyyn lähetettävä, meidän\napteekkarimme.\n\nROVASTI\n\nKannatetaan. (Suuri naurukohtaus.)\n\nRUUSTINNA\n\nVoi, voi, tuota Fredrikiä!\n\nEMÄNTÄ nauraa.\n\nTaitaisimmekin saada palkinnon mukavasta miehestä.\n\nAPTEEKKARI\n\nMitäs minusta! Lähetetään oikein kantaäitejä ja -isiä kuten Niskavuoren\nemäntä ja Simola. Sellaiset kaksipäiset vasikat kuten minä pitäisi\npanna omaan ryhmäänsä ja eiköhän meidän joukostamme löydy muitakin\nvaillinaisia luomakunnan tuotteita.\n\nMARTTA\n\nEsimerkiksi kaikki juopot.\n\nPEHTORI säikähtää ja aikoo nousta. Sandra vetää hänet hihasta alas.\n\nJaa, että juopot!\n\nTOHTORI hiljaa Martalle.\n\nJos muut lähtevät näyttelyyn, niin me ainakin lähdemme Italiaan.\n\nMARTTA\n\nVoi tohtori, en minä näitten ihmisten joukkoon ole koskaan sopinut.\n\nAPTEEKKARI\n\nMutta ennen kaikkea pitäisi näyttelyssä olla sellaiset osastot kuin\n»Onnellinen perhe», »Onnellinen mies» ja »Onnellinen nainen».\n\nSIMOLA\n\nMistä sinä sen onnellisen perheen löytäisit?\n\nROVASTI\n\nNo, no, Simola!\n\nEMÄNTÄ\n\nMinusta siitä perheen onnesta puhutaan vähän liikaa. Ennen vanhaan sitä\noltiin vain. Ja kun oli työtä, niin ei jouduttu ajattelemaan, oltiinko\nonnellisia vai ei.\n\nSIMOLA\n\nNiin oikein! Meiltä meni Adolfina-niminen piika naimisiin suutarin\nkanssa, ja kun se sai yhdeksännen lapsen, niin minä kysäsin ohimennen,\nettä onkos Adolfiina onnellinen. Adolfiina pesi mökin portaita ja oli\npudota ämpäriin. Nythän Simolan isäntä hassuja puhuu, sanoi hän, kukas\nsellaista joutaa aattelemaan.\n\nAPTEEKKARI\n\nNiinhän se orjuus sitten on pysynyt, kun isännät pitävät huolta,\netteivät orjat ajattele. (Nousee ja laskee kätensä tohtorin\nolkapäälle.) Mutta mepäs tohtorin kanssa emme enää lankea orjuuteen.\n\nROVASTI\n\nÄlä ole niin varma tohtorista.\n\nPEHTORI\n\nJos minäkin tähän vähän sanoisin...\n\nEMÄNTÄ\n\nEi nyt sanota mitään, pehtori, vaan lähdetään tupaan tanssimaan. Kun\neivät vain koipeni olisi niin pahasti koukistuneet! No, pehtori, onkos\nsinne jo pelimanni hommattu?\n\nPEHTORI\n\nKy-kyllä. (Katselee Marttaa ja tohtoria. Emäntä ja ruustinna lähtevät,\nheidän perässään kaikki toiset, viimeksi Simola pehtorin kanssa sekä\nSandra. Martta ja tohtori jäävät vielä ovelle keskustelemaan.)\n\nMARTTA\n\nVoi, tohtori, jäädään vähän tänne, että päästään tuosta juoposta.\nMinä pelkään niin kovin. Huomispäivänä ajetaan se mies pellolle.\nHän on käynyt niin röyhkeäksi, kun olemme koettaneet olla hänelle\nystävällisiä. (Istuutuu sohvaan.) Voi kuinka on joskus kauheata olla\nyksinäinen, turvaton nainen.\n\nTOHTORI istuutuu hänen viereensä.\n\nEi pidä pelätä, Martta. Totta kai mies kurissa täytyy pitää, ja teidän\ntäytyy saada luotettava ja turvallinen työnjohtaja.\n\nMARTTA\n\nEtte osaa kuvitellakaan, kuinka sietämättömäksi minun elämäni täällä on\nmuuttunut. Mummu pitää talonhoitoa ihan kokonaan käsissään. Ajatelkaa,\netten minä ollenkaan tiedä, kuinka lasteni omaisuutta hoidetaan.\n\nTOHTORI\n\nTotta kai teidän on valvottava omaisuuttanne. Omaisuus ei ole leikin\nasia.\n\nMARTTA\n\nTäytyy olla tuon pehtorin kanssa, että edes jotain kuulisi. Ja nyt\nviime aikoina on mummu ruvennut kokoomaan ja pulittamaan kaikenlaista\ntavaraa. Lakanoita ja pyyheliinoja lähetetään omalle tyttärelle,\nkukapa tietää, ehkäpä vielä Aarnellekin ja sille ihmiselle. Täytyy\npitää molemmat silmänsä auki. Ei sitä uskalla lähteä matkoillekaan.\nKuka tietää, mitä täällä sillä aikaa tapahtuisi, vaikka tänne ketä\nkutsuttaisi.\n\nTOHTORI tarttuu hänen käteensä.\n\nMartta raukka, tämähän on hirveätä. Eihän tämä näin voi jatkua.\n\nMARTTA\n\nMinulla on tässä talossa kiinni puolentoista miljoonan omaisuus.\nMutta mitä iloa minulla on elämästä? Lasteni vuoksi on minun oltava\ntäällä vankilassa, mutta eihän minulla heidänkään suhteensa ole mitään\nsanomista. Kyllä tuo vanha ihminen heidätkin kurissa pitää ja kasvattaa\nNiskavuoren malliin. Tyttö on ainoa, joka minulle jotain puhuu, toiset\novat umpimielisiä kuten kaikki Niskavuoret. Ja elämä valuu käsistäni.\nMinä tulen hulluksi, kun ajattelen, että minusta tuli Niskavuoren\nikuinen vanki.\n\nTOHTORI\n\nSehän on surullista. Mutta minä neuvon teitä, myykää osuutenne, ottakaa\nrahat ja lähtekää.\n\nMARTTA\n\nMinne minä lähtisin? Minähän olen niin avuton ja yksin. Enhän minä ole\nniitä naisia, jotka itse osaavat pitää huolta itsestään. Minun täytyy\nvain kärsiä, kärsiä, kärsiä.\n\nTOHTORI\n\nVoi Martta raukka, te olette vielä niitä vanhanaikaisia oikeita naisia,\njoita ei nykyään enää näy missään. Mutta te ette saa antaa turmella\nelämäänne. Onhan niitä muitakin miehiä maailmassa, jotka osaavat pitää\nhuolta naisesta.\n\nMARTTA keimaillen.\n\nKuka minusta huolisi, neljän lapsen äidistä?\n\nTOHTORI\n\nPitää luovuttaa toiset lapset niiden isälle.\n\nMARTTA\n\nKuinka minä voisin antaa lapseni sen ihmisen hoidettavaksi?\n\nTOHTORI\n\nNehän ovat jo isoja lapsia, kai ne pian itse itsensä hoitavat?\n\nMARTTA\n\nJa silloin minä olen ihan yksin.\n\nTOHTORI\n\nEi pidä puhua sellaista, onhan teillä ystäviä täällä. Esimerkiksi minä,\njoka myös olen yksinäinen.\n\nMARTTA\n\nNiin, te käsitätte, mitä merkitsee olla yksin. En minä muuta\ntahtoisikaan kuin saada joskus painaa poskeni toista poskea vasten ja\ntuntea lähelläni toisen ihmisen...\n\nTOHTORI\n\nNo niin, Martta. (Panee kätensä hänen olkapäälleen ja taputtaa.)\nNiinhän se Elsakin minut jätti kuin ketunpojan kalliolle. Miten olisi,\njos me kaksi yksinäistä ruvettaisiin pitämään seuraa. (Ottaa häntä\nvyötäröltä.)\n\nMARTTA peittää käsillään silmänsä ja itkee.\n\nSekin on liian myöhäistä.\n\nTOHTORI kumartuu hänen puoleensa.\n\nKuinka niin liian myöhäistä? No, Martta, jos mekin tässä vielä\npanisimme lystit pystyyn.\n\nPEHTORI avaa oven, seisoo vihaisena, yrittäen saada jotain sanotuksi.\nMartta on hypännyt ylös. Tohtori katselee hämmästyneenä. Pehtori\nhampaittensa välistä.\n\nMartta!\n\nMARTTA\n\nTe olette humalassa, lähtekää ulos, pehtori!\n\nPEHTORI\n\nMitäs tohtorilla täällä on tekemistä?\n\nTOHTORI\n\nLähtekää vain ulos hyvän sään aikaan.\n\nPEHTORI\n\nTekös minut ulos ajatte? Kyllä kai.\n\nMARTTA\n\nHyvä Jumala, tulkaa pois, tohtori.\n\nPEHTORI\n\nVai lirkuttelemaan sinä rupesit hänen kanssaan!\n\nTOHTORI\n\nMikä teihin on mennyt, mies? Koettakaa nyt tulla järkiinne.\n\nEMÄNTÄ tulee sisään, katselee silmänräpäyksen ja kääntyy pehtorin\npuoleen.\n\nKuulkaa, pehtori, kyllä nyt on selvintä, että te lähdette nukkumaan.\nSattuuhan sellaista. (Tohtorille.) Ensi kerran me näemme pehtorin\nhumalassa!\n\nPEHTORI\n\nYmmärrättekö, vanhaemäntä, minä en ole naisten leikkikalu. Enkä ole.\nMinä olen mies.\n\nEMÄNTÄ\n\nOsoittakaa se, että olette mies myös selvin päin. (Simola tulee.\nEmäntä Simolalle.) Simolan isäntä, saattakaa pehtori nukkumaan omaan\nhuoneeseensa.\n\nSIMOLA\n\nNo, pehtori, lähdetään. Sattuuhan sitä hyvällekin miehelle välistä\nkommelluksia. Minä kun ryyppäsin Marttilan Iidan häissä niin, että sain\nNiskavuoren emännältä aika ripityksen. (Pehtori ja Simola poistuvat.)\n\nEMÄNTÄ tohtorille.\n\nPehtori on niitä vakavia, yksitotisia miehiä. Miten lie hairahtunut.\nÄlä huoli loukata häntä, Martta. (Poistuu.)\n\nMARTTA\n\nPelastakaa minut tuosta miehestä, tohtori.\n\nTOHTORI silittää Martan päätä kiusaantuneena.\n\nMartta raukka!\n\nAPTEEKKARI tulee sisään.\n\nAn-anteeksi. Par-pardon. (Martta juoksee pois.)\n\n    Väliverho\n\n\n\nToinen kuvaelma\n\n\nSama sali. Illalla myöhään. Sandra kuuntelee vanhanemännän oven takana\npuolipimeässä huoneessa. Avonaisen ikkunan kautta kuuluu tuvasta\ntanssin ääntä ja hanurinsoittoa. Martta tulee oikealta.\n\nSANDRA viittaa kädellään.\n\nMinä syynäilin päivällisen aikana hänen kaappinsa ja ison piironkinsa.\nEi siellä ollut mitään, mutta jos Martta tahtoisi vilkaista tuota\npiironkia, hän on unohtanut avainnipun lukkoon.\n\nMARTTA\n\nKatso, ettei tuosta ovesta tule ketään. (Sandra juoksee ulko-ovelle\nkuuntelemaan. Martta tarkastaa piironkia.) Ei täälläkään näy. Eikä sitä\nkahta tusinaa pyyheliinoja noin vain piiloteta.\n\nSANDRA\n\nSanoinhan minä, että Serafiina kertoi Sallin vieneen ison paketin\npostiin lehtuurskaa varten.\n\nMARTTA tarkastellen piironkia.\n\nSitä isoa hopeakooliakaan ei enää anneta vieraitten käytettäväksi.\nLiekö lähettänyt senkin pois tuomarin mukana. Eihän tässä jää kohta\nmitään minun lapsilleni jaettavaksi, kun kaikki tällä tavalla\nmaailmalle menee.\n\nSANDRA\n\nJuu. Vanhat ihmiset tulevat sellaisiksi ennen kuolemaansa. Kyllä Martan\ntäytyy pitää puoliaan, juu, juu.\n\nMARTTA istuutuu.\n\nVoi, kun minua väsyttää.\n\nSANDRA\n\nJuu, kun on tanssinut niin kovasti. Tohtorikaan ei tanssittanut ketään\nmuuta kuin Marttaa. Kyllä Martan kelpaa. Ja lähtiessä vielä kädellekin\nsuuteli.\n\nMARTTA\n\nMitäs siitä. Niin hienot miehet aina tekevät.\n\nSANDRA\n\nJuu, sanoinhan minä Sällillekin, että kyllä on toista katsella hienoa\nmiestä kuin sellaista tomppelia kuin pehtori.\n\nMARTTA\n\nMitäs Sandra sillä tarkoittaa?\n\nSANDRA\n\nEnhän minä mitään, mutta kyllähän sen kaikki tietävät, että pehtori\nMartan perässä juoksee, juu.\n\nMARTTA\n\nEi suinkaan Sandra vain sellaista kylässä puhu?\n\nSANDRA\n\nEnhän minä, mutta mitäs me ihmisille mahdamme, juu. Ja tietäähän\nMartta, että Salli täällä juoksee ja nuuskii... Voi, kun se pehtori oli\npäissään. Pelimannin kanssahan ne olivat ryypänneet, juu. Ja Peli-Jussi\nhihkui ympäri pihaa, että siinä on Niskavuoren oikea isäntä, juu.\n\nMARTTA\n\nRoisto!\n\nSANDRA\n\nJa kun se pehtori oli olevinaan niin siivo ja vaatimaton! Että\nkehtaakin koko väen edessä. Ihan se käyttäytyy kuin isäntä ikään, juu.\nHalosen Kallenkin talosta hääti, eikä puhunut mitään Martalle eikä\nvanhalle-emännälle. Ja kun minä pyysin vähän herneitä, niin hän kehtasi\nsanoa, ettei hän pidä kielikelloa talon ruoassa, juu. Sitähän minä\nmeinasin Martalle kertoa, enkös minä ole aina ollut Martan ystävä, juu.\n\nMARTTA\n\nKuule, Sandra, mene katsomaan, onko hän jo selvinnyt? Minun pitää\nvälittömästi puhua hänen kanssaan vielä tänä iltana. Kyllä se tanssikin\nsaa jo loppua.\n\nSALLI tulee sisään, huomaa Sandran.\n\nMitä se Sandra täällä pimeässä nuuskii? (Huomaa samassa Martan.)\nAnteeksi pehtori seisoo siellä keittiön kuistilla ja hakee rouvaa.\n\nMARTTA\n\nMinä tulen kohta. Eikö väki jo lähde sieltä tuvasta?\n\nSALLI\n\nVanhaemäntä oli luvannut, että ne saavat tanssia kymmeneen asti.\n\nSANDRA\n\nKyllä sen arvaa, ainahan se vanhaemäntä sellaista määrää, mikä vain on\nMartalle vastenmielistä. (Martta lähtee ulos.)\n\nSALLI\n\nMars matkaan täältä!\n\nSANDRA\n\nSinäkös tässä minun käskijäni olet?\n\nSALLI\n\nNiin olen. Sanon vielä vanhalle-emännällekin, että sinä hänen\ntavaroitaan nuuskit. (Sammuttaa sähkövalon. Vanhaemäntä avaa hiljaa\nkamarinsa oven.)\n\nSANDRA\n\nMitä sinä höpiset? Kyllä minä vielä tästä Martalle valitan.\n\nSALLI\n\nValita pois. Luuletkos sinä, ettei vanhaemäntä teidän metkujanne tiedä.\n(Molemmat poistuvat oikealle.)\n\n    Avonaisten ikkunain kautta kuuluu tanssi ja soitto. Vanhaemäntä\n    tulee pimeään huoneeseen kynttilä kädessä, yönutussa. Asettaa\n    kynttilän keskelle pöytää, kävelee hiljakseen ikkunan luokse,\n    katsoo ulos, huokaa.\n\nSALLI palaa ja huomaa vanhanemännän.\n\nHyvänen aika, vieläkös vanhaemäntä on hereillä?\n\nEMÄNTÄ\n\nVielähän tekin siellä olette hereillä.\n\nSALLI\n\nVielähän siellä, kun tohtorikin ja apteekkari vasta lähtivät. Voi, kun\nvanhallaemännällä on kovasti yksinäistä. Olisitte edes jäänyt tanssia\nkatsomaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nTaitaa ne minun tanssini jo olla tanssittu. Tällainen päivä alkaa jo\nvähän väsyttää.\n\nSALLI\n\nNiin, eiväthän nämä ole niitä entisiä aikoja. Aina me kaikki\nmuistelemme Aarne-herran aikoja, kuinka aina oli hauskaa. Herratkin\nlauloivat koko illan ja Aarne herra tanssitti meitä kaikkia Marista\nSiko-Liisaan asti. Ja väelläkin oli olot toisenlaiset. Niin kuin\nRahka-Kalle sanoi, että veräjän saranatkin kitisivät kiltimmin. Ja\nvanhaemäntäkin oli aina hyvällä päällä.\n\nEMÄNTÄ katsoo pois.\n\nEiköhän Salli jo lähtisi maata. Niinhän ne entiset ajat aina menevät.\n(Salli aikoo poistua.) Kuules, Salli, oletkos sinä pehtoria nähnyt?\n\nSALLI\n\nOn se tullut pois huoneestaan. Ettei nyt vain uudestaan sydämisty. Emme\nme ikinä ole nähneet pehtoria semmoisena.\n\nEMÄNTÄ\n\nKaipa se siitä selviää. Salli lähtee nyt vain.\n\n    Salli poistuu. Emäntä istuu kädet sylissä ikkunan luona.\n    Martta syöksyy sisään, hänen jäljessään pehtori.\n\nPEHTORI\n\nMinun pitää puhua sinun kanssasi. Tule huoneeseeni!\n\nMARTTA\n\nMutta minä en tahdo puhua sinun kanssasi, iankaikkinen juopporatti.\n\nPEHTORI\n\nMinä join tänään ensimmäisen kerran elämässäni. Katsos, kun minä en\nvoinut nähdä, kun sinä lirkuttelit sen tohtorin kanssa. Ja selvä meidän\nvälillämme nyt tuleman pitää.\n\nMARTTA\n\nMinulla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.\n\nPEHTORI\n\nVai ei ole? Kuka sinulle sen opetti? Vai sillä laillako asiat ovatkin?\nRenkinäkö sinä minua sängyssäsi makuutit?\n\nMARTTA\n\nIsännäksikö sinä havittelit?\n\nPEHTORI\n\nKuules, Martta, minä taidan tietää, miten pitkällä asiat ovat!\n\nEMÄNTÄ rauhallisesti.\n\nTiedän minäkin. (Martta huudahtaa. Pehtori seisoo kivettyneenä.)\nPehtori, sytyttäkää valo ja lähtekää tupaan. Käskekää väki sieltä\npois ja lopettakaa tanssi. (Pehtori lähtee.) Istu tänne, Martta, nyt\npuhutaan asiat selviksi.\n\nMARTTA\n\nMinulla ei ole mitään puhumista. Puhukaa pojallenne, joka minut jätti.\n\nEMÄNTÄ\n\nSinä tiedät, etten ole viiteen vuoteen nähnyt poikaani enkä hänen\nvaimoaan, että minä olen uskollisesti pitänyt puoliasi ja koettanut\nsaada sinutkin arvokkaasti kantamaan ristiäsi.\n\nMARTTA\n\nMinkä rikoksen minä olen tehnyt, että minun on kannettava ristiä?\n\nEMÄNTÄ\n\nEmme me tiedä toistemme rikoksia. Mutta kuule Martta, paljon minä olen\nkaikkina näinä vuosina saanut kestää kanssasi ja sinun vuoksesi. Ei ole\nhauska katsella, miten sinun luonteesi on kehittynyt aina ahtaammaksi.\nTiedän että sinun, nuoren ihmisen, elämä ei ole helppoa, ja olen\naina ajatellut, että ehkä sinua lohduttaa, jos saat vähän määräillä\ntalossa. Kun minusta alkoi tuntua, että sinulle oli vastenmielistä\nosoittaa vieraanvaraisuutta pojilleni ja tyttärilleni, en ole heitä\nenää käskenyt vanhaan kotiinsa. Olen vähän hymyillyt sinun otteillesi\nja vieraille tavoillesi, sille, että annat Sandran ja Sandran tapaisten\npitää minua silmällä ja että olet ruvennut laskemaan leivän- ja\nsokerinpaloja väelle. Olen ajatellut, että jos se sinua surussasi\nhuvittaa ja lohduttaa, niin olkoonpahan. Olen kestänyt itkunaistesi\nseuraa ja heidän valituksiaan pojastani. Olen huomannut, että lapsesi\neivät hyväksy sinua ja olen koettanut kääntää asiat parempaan päin.\nVieläpä olen joskus notkuvin polvin lähtenyt sulkemaan oven varmemmin,\njotteivät ihmiset huomaisi sinun öisin käyvän pehtorin luona. Olen\najatellut, että olemmehan minä ja poikani tähän syypäät.\n\nMARTTA\n\nNiin olettekin. Mummu tietää kyllä, etten minä osaa olla ilman miestä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä tarvitsin vain yhden miehen, sen josta pidin. No, Martta, jos nyt\nsanoisit, miten on laitasi?\n\nMARTTA\n\nMitä se teille kuuluu? Minun elämäni on minun.\n\nEMÄNTÄ\n\nSinä olet tyttäreni, Martta. Sinä olet kärsinyt, en tahdo olla kova\nsinulle. Elämä on asettanut minullekin yhtä ja toista kannettavaksi,\nmutta elämä on aina järjestettävissä.\n\nMARTTA Menee hänen viereensä, laskee päänsä hänen syliin»ä ja itkee.\n\nVoi, mummu, minä taidan saada lapsen. Se on niin kauheata! Kun hän\nviime talvena hakkaili tuota meijerska-Iitaa, enkä minä kärsinyt sitä,\nja sitten keväällä kun ongelta tultiin pimeässä... ja kun minä aina\njouduin sen kanssa olemaan ja harmitti tuo Iitakin, joka aina vahtasi.\nEn tiedä mitä tehdä. Olen monena yönä ajatellut, että parasta olisi\nlopettaa kaikki ja mennä Niskajärveen. Minä olen niin äärettömän\nonneton. En jaksa enää. Voi, mummu, ei sitä vielä tiedä kukaan.\nAuttakaa nyt, neuvokaa. Enhän minä tiedä, kenenkä puoleen kääntyisin.\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta raukka. Olen odottanut, että tulisit luokseni. Eihän tässä\nmitään hätää ole. Vähänkös niitä lapsia syntyy heti häitten jälkeen.\nOlen katsellut ja olen miettinyt itsekseni, niin katkeraa kuin se\nminulle onkin... pehtori on mukava ja luotettava mies. Kyllä minä hänet\npojakseni hyväksyn. Lapsetkin kaikki pitävät hänestä. Kyllä hän lastesi\nomaisuudesta tulee huolta pitämään.\n\nMARTTA hypähtää ylös.\n\nVai niin! Vai Niskavuoren pehtorin vaimoksi te minut hyväksyisitte!\nPehtorskaksi taloon! Sehän sopisi! Aarnen ja sen naisen iloksi! Ei\nikipäivänä! Sepä olisi mukavaa, Niskavuoren rengin vaimoksi! Kuka ties\nolitte mielissännekin, että minä rengin luona kävin. Ei, sitä iloa ette\nikinä saa!\n\nEMÄNTÄ\n\nTarkoitatko sitä, ettet mene naimisiin lapsesi isän kanssa?\n\nMARTTA\n\nJuuri sitä minä tarkoitan. En tahdo mennä naimisiin hänen kanssaan,\nenkä tahdo myöskään lasta. En minä sitä varten teiltä apua pyytänyt.\n(Itkee.)\n\nEMÄNTÄ\n\nSinä olet järjiltäsi.\n\nMARTTA\n\nVaikka, mutta minäkin tahdon jotain elämältä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinusta tuntuu, että olen ennenkin kuullut nuo sanat. Niin puhui\nmyöskin se nainen, joka vei sinulta miehesi ja jota sinä olet\nhalveksinut.\n\nMARTTA\n\nMinkä vuoksi minun sitten pitäisi viettää elämäni surren täällä\nNiskavuoren nurkissa? Mikä oikeus hänellä on olla onnellinen minun\nmieheni kanssa?\n\nEMÄNTÄ\n\nTuo teidän onnenne — ihmisten antama onni! Kun Jumalan päivä paistaa\npääni päälle... (Kylmästi.) Elämässä on muutakin kuin tuo teidän\nonnenne.\n\nMARTTA\n\nMutta minulla ei ole, ja minä en aio viettää elämääni täällä\nNiskavuoren pehtorin muijana, ymmärrättekö? Siitä saakka kun minut\ntähän taloon tuotiin, olette komentanut minua. Nyt se on lopussa.\n\nEMÄNTÄ\n\nTiedätkös, Martta, mitä minulle merkitsee suostua siihen, että sinä\nmenisit naimisiin pehtorin kanssa? Se merkitsee lopullista luopumista\nsiitä ajatuksesta, että poikani Aarne vielä palaisi luokseni tähän\ntaloon. Kaikki nämä vuodet olen minä kulkenut täällä ja odottanut hänen\npaluutaan. Sinun vuoksesi hän kerran lähti ja sinun vuoksesi hän ei\nenää palaa.\n\nMARTTA\n\nEikös vain sekin ole minun syytäni! Mutta olkoon! Niin kauan kuin minä\nelän, hän ei tule tämän katon alle.\n\nEMÄNTÄ katsoo häneen.\n\nNiinkö sinä luulet. (Nousee.) Ja nyt minä vuorostani sanon sinulle,\nMartta, että sinä et tule tuottamaan lisää häpeää tälle talolle ja\nsuvulle. Sinä menet naimisiin lapsesi isän kanssa.\n\nMARTTA\n\nMinä en pidä hänestä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMiksi sinä sitten olit hänen kanssaan?\n\nMARTTA\n\nSanoinhan minä, minä en osaa olla ilman miestä.\n\nEMÄNTÄ raivossa.\n\nSinä... sinä... Tämän talon naiset eivät synnytä isättömiä lapsia.\n\nMARTTA\n\nKuka sanoo, että minä tulen synnyttämään lapsen?\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä sanon sen.\n\nMARTTA\n\nTekin voitte erehtyä.\n\nEMÄNTÄ\n\nVaro itseäsi, Martta. Varo rikkomasta Jumalan ja ihmisten lakia!...\n\nMARTTA\n\nMinä teen minkä tahdon, sen ovat muutkin tehneet.\n\nEMÄNTÄ\n\nMutta tässä talossa seurataan sekä Jumalan että ihmisten lakia.\n\nMARTTA\n\nKovasti tässä Aarnekin seurasi lakia. Kuka sanoo, että minä tulen\npysymään tässä talossa.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä sen sanon. Minä tiedän kyllä, mitä minä teen.\n\nMARTTA\n\nVai niin. Ja sitä varten siis viekoittelitte minut kertomaan. Voi\nJumalani, ja teiltä minä odotin apua.\n\nEMÄNTÄ\n\nUlos\n\nMARTTA\n\nPuolet tästä talosta kuuluu minulle, ja minä voin ajaa teidätkin ulos.\n\nEMÄNTÄ\n\nUlos. (Martta lähtee. Emäntä istuu luhistuneena, nousee, ojentautuu ja\nhuutaa.) Salli. (Salli tulee sisään.)\n\nSALLI\n\nVanhaemäntä kutsui?\n\nEMÄNTÄ\n\nSalli, käske pehtori puheilleni.\n\nSALLI\n\nKyllä. Kyllä minä kutsun. (Jää epäröiden seisomaan.)\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, Salli\n\nSALLI\n\nPehtori kun istui äsken portailla ja itki.\n\nEMÄNTÄ hiljaisuuden jälkeen.\n\nHumalasta kai?\n\nSALLI\n\nEi hän enää ollut humalassa.\n\nEMÄNTÄ\n\nSalli käskee hänet tänne. (Salli poistuu epäröiden. Emäntä istuu\nliikkumatta. Pehtori tulee ja seisahtuu uunin viereen.) Istukaa tänne\nvain, pehtori. (Pehtori istuu pää käsien välissä.) Ei teidän tarvitse\nminulle puhua, pehtori, minä tiedän aivan tarpeeksi. Olemmehan me\ntoistakymmentä vuotta yhdessä tehneet työtä. Jos kellään, niin teillä,\nväsymättömällä työmiehellä, on oikeus tulla Niskavuoren isännäksi.\n(Pehtori ei puhu mitään, istuu kädet silmillä.) Minä tiedän, että\nNiskavuori tulee olemaan turvassa teidän hallussanne. Nyt on vain\nmentävä kuulutukseen mahdollisimman pian.\n\nPEHTORI\n\nMinä en ole ansainnut vanhanemännän suostumusta. En ole menetellyt\noikein. Eikä Martta minusta huoli. Minä olen vain yksinkertainen\ntyömies enkä kelpaa Niskavuoren isännäksi.\n\nEMÄNTÄ\n\nTe olisitte ansainnut paremmankin vaimon kuin Martan, mutta sitä ei voi\nnyt enää auttaa.\n\nPEHTORI\n\nMartta ei suostu naimaan minua. (Nyrkillä pöytään iskien.) Vaikka minä\nolin tarpeeksi hyvä hänen sänkyynsä.\n\nEMÄNTÄ\n\nTuo on kaikki joutavaa juttua.\n\nPEHTORI\n\nEikö emäntä näe, että hän lirkuttelee tohtorin kanssa?\n\nEMÄNTÄ\n\nEi pehtori huoli välittää siitä. Kyllä me hänet järkiinsä saamme.\nLapsetkin kaikki pitävät Anttilasta.\n\nPEHTORI\n\nEivät isännät koskaan tule pitämään minua vertaisenaan. Eikä Martta\ntule sitä koskaan kestämään.\n\nEMÄNTÄ\n\nJos minä hyväksyn teidät pojakseni, tulee myöskin koko maailma\nhyväksymään teidät talon isännäksi. Ja minä tiedän, että te tulette\nhoitamaan tätä taloa kuin silmäteräänne poikani pojalle.\n\nPEHTORI.\n\nKas, vanhaemäntä, teidän kaltaisianne ihmisiä ei ole monta maan päällä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMuistakaa, että Martan lapsi tulee minulle olemaan samana kuin\npoikanikin lapset.\n\nMARTTA on kuunnellut oven takana, syöksyy sisään.\n\nVai niin täällä minusta kauppaa käydään. Mutta te erehdytte hiukan.\nMinä tiedän myöskin, mitä minä teen.\n\nEMÄNTÄ nousee.\n\nPehtori, valjastakaa minulle hevoset aamutuimaan. Nyt minä lähden\npoikani Aarnen ja miniäni Ilonan luokse.\n\nMARTTA\n\nLähtekää vain. (Lähtee ulos.)\n\nPEHTORI\n\nHyvää yötä. (Pehtori poistuu hänen jälkeensä.)\n\nEMÄNTÄ\n\nSen minä sinulle sanon, oma Jumalani! Olen koettanut pitää polkuni\nsuorana, mutta se mutkistuu väkisinkin... Sinä, minun Jumalani, et ole\nnöyrä Jumala. Et sinä, Luoja, ole luonut nöyryyttä sydämeeni...\n\n    Väliverho\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS\n\n\nIlonan ja Aamen koti Helsingissä. Nykyaikainen huoneisto. Eteisessä soi\nkello, palvelija menee avaamaan ovea. Vanhaemäntä tulee sisään kapsäkki\nkädessä.\n\nEMÄNTÄ\n\nEikö herrasväki olekaan kotona?\n\nPALVELIJATAR\n\nEi, rouva ja herra lähtivät kävelemään.\n\nEMÄNTÄ\n\nVai niin, kyllä minä odotan.\n\nPALVELIJATAR epäröiden.\n\nEn minä oikein tiedä, jos tulisitte myöhemmin uudestaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä olen tohtori Niskavuoren äiti.\n\nPALVELIJATAR\n\nVoi, suokaa anteeksi! Rouva on hyvä ja käy sisään. Professorska\non kotona, minä käyn hänelle sanomassa. (Palvelijatar auttaa\npäällysvaatteet pois.)\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä odotan tässä. (Ottaa kapsäkkinsä ja tulee huoneeseen. Palvelijatar\nyrittää ottaa kapsäkin hänen kädestä. Vanhaemäntä näyttää ovenpieleen\nja sanoo.) Jätä se siihen.\n\n    Palvelijatar kiiruhtaa pelästyneenä huoneesta. Vanhaemäntä seisoo\n    ja katselee vierastellen huoneistoa. Professorska tulee.\n\nPROFESSORSKA\n\nHyvää päivää. Olette siis Niskavuoren vanhaemäntä? Minä olen Ilonan\näiti.\n\nEMÄNTÄ\n\nHauskaa tutustua professorskaan. Aarne ja Ilona eivät kuulu olevan\nkotona?\n\nPROFESSORSKA\n\nMenivät vain vähän kävelemään. Minä tulin huvilalta ja jäin tänne\nlepäämään. Emäntä istuu vain. On hauskaa, että Aarnen äiti vihdoinkin\ntuli poikaansa ja Ilonaa katsomaan. Vahinko, että lapset nyt ovat\nhuvilalla.\n\nEMÄNTÄ\n\nOlisinhan minä ne mielelläni nähnyt.\n\nPROFESSORSKA ottaa valokuvan kirjoituspöydältä.\n\nTässä on tänä kesänä otettu kuva.\n\nEMÄNTÄ\n\nKiitos, professorska.\n\nPROFESSORSKA\n\nLoviisa sanoo minua vain Lisbethiksi, ollaanhan tässä vähän sukua. Kai\nAarne sentään on teille lähettänyt lasten kuvia?\n\nEMÄNTÄ\n\nIlona on tainnut jonkin lähettää. Aarne on ollut leppymätön niinkuin\nminäkin.\n\nPROFESSORSKA\n\nNiin, Loviisalla taisi olla aika tavalla harmia tyttärestäni. Nykyään\neivät lapset välitä meistä vanhoista, kulkevat omia teitään.\n\nEMÄNTÄ\n\nOlihan meillä kaikilla vähän vaikeat ajat.\n\nPROFESSORSKA\n\nMinä pidän Aarnesta. Hän on ollut vallan suurenmoinen. Sellainen\ntyökyky. Ei ole helppoa olla työssä laboratoriossa ja samalla\nkirjoittaa väitöskirjaa. Ja Aarne pääsee kai tänä syksynä\nmaataloushallitukseen esittelijäksi.\n\nEMÄNTÄ\n\nOnhan Aarne menestynyt. Taitaa sentään olla enemmän Ilonan ansiota, kun\nhänkin kuuluu olevan työssä ja niin helpottavan sitä leivän hankintaa.\n\nPROFESSORSKA\n\nNiin, Ilona on opettanut työväenopistossa ja samalla tenttinyt\nmatematiikkaa. On ollut hauskaa katsoa, miten he yhdessä pyrkivät\neteenpäin.\n\nEMÄNTÄ\n\nKuinka Ilona on joutanut lapsilta?\n\nPROFESSORSKA\n\nOlenhan minäkin siinä vähän koettanut auttaa. Minä asun tässä vieressä,\nniin että lapset voivat päivisin olla minun luonani. Vähän ahdastahan\ntäällä on, mutta onhan heille riittänyt elämäniloa toisistaan. Kyllä\nAarne varmasti tulee olemaan mielissään, kun Loviisa vihdoinkin tuntuu\nantavan anteeksi hänelle.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi puhuta siitä, Lisbeth hyvä. Olin vain sitä, mitä minun täytyi olla —\ntäytyi. Ehkä Lisbeth ei sitä käsitä? Minun on täytynyt hyvittää jotain.\nEi tässä anteeksiantoja tarvita. Eivät suinkaan Ilona ja Aarne luule,\nettä olisin vihainen heille. (Eteisestä kuuluu Aarnen ja Ilonan tulo.)\n\nPROFESSORSKA\n\nJa tässä he jo ovatkin.\n\n    Aarne ja Ilona tulevat sisään, pysähtyvät ovelle.\n\nAARNE Seisoo liikkumattomana.\n\nJa niin tuli Niskavuori ovestamme sisään...\n\nILONA\n\nTervetuloa, äiti.\n\nEMÄNTÄ\n\nPitkästä aikaa, Ilona. Pitkästä aikaa, poika. (Kättelee molempia.)\n\nAARNE\n\nPitkä matka mummullakin. Mitenkä mummu on voinut?\n\nEMÄNTÄ\n\nMeneehän se.\n\nILONA\n\nVoi, kun lapset eivät ole kotona.\n\nEMÄNTÄ\n\nKyllä minä toivoin ne näkeväni.\n\nPROFESSORSKA\n\nLoviisa istuu nyt. Minä lähden tästä kahvihommiin. (Lähtee.)\n\nAARNE\n\nOnpahan hauskaa, että molemmat mummut ovat tutustuneet. Ilonan äiti\non ollut meille suureksi avuksi. Hän on suloinen ihminen. Aina\nrauhallinen, hyvä ja vaatimaton.\n\nILONA\n\nAarne, mitä sinä!?\n\nEMÄNTÄ\n\nJaa, jaa, jaa... siis ei sellainen kuin sinun äitisi. Mikäs hänellä\non ollakseen rauhallinen, hyvä ja vaatimaton, kun hän ei ole koskaan\npaljon mitään omistanut.\n\nAARNE nauraa.\n\nVielähän meidän äite on yhtä avomielinen kuin ennenkin.\n\nEMÄNTÄ katselee ympäristöä.\n\nOlette tainneet unohtaa erään Niskavuoren talon?\n\nAARNE nousee ja sytyttää savukkeen.\n\nOn ainakin yritetty.\n\nEMÄNTÄ\n\nVai niin. Täytyy kai sinua onnitella, kun olet tiemmä päässyt\ntohtoriksi.\n\nAARNE\n\nNo sinne päin.\n\nILONA\n\nSanokaas muuta. Työtä hän on tehnyt. Älkää katsoko hänen harmaita\nohimoltaan. Ne ensimmäiset vuodet huoneen ja keittiön asunnossa eivät\nolleet helppoja. Ja työtä hän puskee vieläkin!\n\nAARNE\n\nYhtä paljon kuin Ilona.\n\nEMÄNTÄ katselee ympärilleen.\n\nJaa tässäkö?\n\nILONA\n\nTässä on meidän työhuoneemme, tuolla on makuhuoneemme ja tässä\nsalimme... Vähän ahdasta tässä kahden huoneen ja keittiön valtakunnassa\non, jos ajattelee Niskavuoren tiloja...\n\nAARNE\n\nTervetuloa kaulusköyhälistön luokse.\n\nEMÄNTÄ\n\nKiitos. (Aarnelle.) Anna se laukku tänne. (Avaa matkalaukkunsa.) Tässä\nolisi vähän tuliaisia kotoa. Juustoa ja rievää! Ja paninpahan mukaan\noikein ruisleivänkin, Niskavuoren uutisleivän. (Antaa leivän Aarnelle.)\n\nILONA\n\nKiitoksia paljon, mummu. Miten hauskat Niskavuoren terveiset Aarnelle.\n\nAARNE ottaa leivän ja istuutuu tuoliinsa.\n\nNiskavuoren leipä! (Murtaa siitä palasen ja alkaa syödä.)\n\nILONA\n\nAarne on aina puhunut mummun uutisleivästä ja Niskavuoren rievästä.\nNythän minäkin saan niitä maistaa.\n\nEMÄNTÄ\n\nJa tässä olisi lapsille vähän kaakkua.\n\nILONA\n\nMinä lähetänkin sen huvilalle. Katsos, Aarne! (Molemmat naiset\nkääntyvät Aarneen, joka istuu katsellen kauas ja syöden murtamaansa\nNiskavuoren leipää. Naiset katsovat häneen vaieten. Emäntä suoristuu.\nIlona seisoo kaakkua hypistelen, katsoen Aarneen ja sanoo sitten\näkkiä.) Aarne!\n\nAARNE Aivan kuin heräten.\n\nJäin tässä ajattelemaan Niskavuoren uutisleipää, kun en ole sitä\nviiteen vuoteen maistanut. (Katsomatta emäntään.) Taisi se Huhdanpohja\nruis onnistua hyvin?\n\nEMÄNTÄ\n\nEntä vehnä sitten! Vanha Nieminen sanoi, että korsi kuin meren kaisla\nja pää kuin lampaan häntä.\n\nAARNE\n\nNiemisen runoa! Mitenkäs se sekuli kasvoi?\n\nEMÄNTÄ\n\nEi se virna oikein menestynyt. Mistä sinä sen sekulin tiedät?\n\nAARNE peitellen.\n\nArvasin, että pehtori alkaisi kokeilla. Mutta rehuherne olisi sittenkin\nollut parempi. (Toiseen asiaan mennen.) Entäs heinä Alasuolla? Kai\nsiitä toisesta heinästä jo on tehty AIV.tä?\n\nILONA\n\nAarne, kuinka sinä kaiken tuon vielä muistat?\n\nAARNE jyrkästi.\n\nOlen itse raivannut Alasuon. (Intensiivisesti.) Voi jumalani, kuinka\nminun taas tekeekin mieleni nähdä oikeita vainioita. Joskus minun on\nkirotun ikävä heinähankoja, niittokoneita, traktorin pyöriä, mullan\nhajua ja apilan tuoksua! (Vaitiolo.) Entä mitä Niskavuorelle kuuluu!\nMummu on tainnut vanhentua viime aikoina.\n\nEMÄNTÄ\n\nEt ole sinäkään nuorentunut. Aika menee, ja yksinäistä Niskavuorella on.\n\nAARNE\n\nOma syynne. Miksi ette tule useammin kaupunkiin?\n\nEMÄNTÄ\n\nEt joutanut sinäkään kaupunkeja käymään, kun olit Niskavuoren isäntä.\n\nAARNE\n\nVieläkö vanha Kalle elelee ja laulelee?\n\nEMÄNTÄ\n\nMikäs Kallen tappaa. Vielähän hän kertoilee teidän onkireissuistanne ja\nvalehtelee niitten isojen haukien painoa.\n\nAARNE\n\nVieläkö hän lupaa naida Sandran pelastaakseen ihmiskunnan? Kuinkas\nSandra voi?\n\nILONA\n\nJaa, sanokaas muuta, se yhteinen ystävämme?\n\nEMÄNTÄ\n\nSandralla on nykyään paljon tekemistä. Hän pitää minua silmällä.\n\nILONA nauraa.\n\nEpäileekö hän teitäkin kevytmielisestä elämästä?\n\nEMÄNTÄ\n\nNähtävästi ja tuhlaamisesta. Martta on ruvennut harrastamaan\nräknäämistä. Matematiikaksi kai sitä koulussa sanottiin.\n\nAARNE\n\nMummu parka.\n\nILONA\n\nAnna-Liisa on meille kertonut.\n\nEMÄNTÄ\n\nEihän se niin vaarallista ole. Tuntuu vain, että me Martan kanssa\nkiskomme samaa leipää kumpikin omalle puolellemme.\n\nAARNE\n\nEttä te viitsitte kestää sitä kaikkea. Tulisitte asumaan kaupunkiin\nKaarlon — tai vaikkapa meidän luoksemme.\n\nEMÄNTÄ\n\nVai niin. Sinulla alkaa olla vähän mitat sekaisin. Kovinpahan minä\ntänne teille sopisin. Ja minulla taitaa siellä Niskavuorella olla\nerinäisiä pieniä tehtäviä, jotka sinä olet unohtanut. Muun muassa\nvaalia lastesi omaisuutta.\n\nAARNE\n\nKas, kun minä olin sen omaisuuden aivan unohtaa. Niin käy, kun ei sitä\nitsellä ole... Kuinkas lapset voivat?\n\nEMÄNTÄ\n\nHyvinhän ne. Tyttikin tuli nyt Hämeenlinnaan kouluun.\n\nAARNE\n\nTietäähän mummu, että Poju on käynyt meillä. Aika miehen alku.\n\nILONA\n\nMinä pidän paljon Pojusta. (Vaitiolo. Ilona äkkiä.) Ehkä mummulla on\njotain puhumista Aarnelle. Mummu sanoo vain.\n\nEMÄNTÄ\n\nKyllä minulla on puhumista — (paussi) — teille molemmille. Sekä muille\nlapsilleni.\n\nAARNE\n\nTämähän kuulostaa juhlalliselta.\n\nEMÄNTÄ\n\nOlen pyytänyt Matin ja Kaarlon tänne, ja Saima tuli Hämeenlinnasta\nmukanani. Hän meni hakemaan Kaarloa. Lupasivat kaikki olla viiden\naikaan täällä.\n\nILONA\n\nHyvänen aika. Täytyy ryhtyä isommanpuoleiseen kahvihommaan. Tätä\nsukuneuvottelua varten.\n\nAARNE\n\nSukuneuvottelu meidän, mustien lampaitten luona? Tämä on jännittävää.\n(Äkkiä pelästyneenä.) Ei suinkaan lapsille ole mitään tapahtunut?\n\nEMÄNTÄ\n\nEi.\n\nAARNE kävelee levottomana.\n\nNo siis, mitä pitäjälle kuuluu?\n\nEMÄNTÄ\n\nNiskavuorella seurataan nykyään hyvin vähän pitäjän asioita. Ja vielä\nvähemmän valtakunnan asioita, kun ei oikeastaan lueta sanomalehtiäkään.\nEikä meillä kunnan asioita seuraa muut kuin se uusi muonamies Aaltonen,\njonka sosialistit valitsivat valtuustoon.\n\nAARNE\n\nNo, onhan sitten Niskavuorellakin edustajansa valtuustossa.\n\nEMÄNTÄ\n\nKuuluvat sentään joskus siellä kaipaavan sinuakin. Mutta kauas te\nolette joutuneet Niskavuorelta. Tuntuu kuin olisitte jo kahdenkymmenen\nvuoden etäisyydessä.\n\nILONA\n\nViidenkymmenen, mummu! Olemme itse rakentaneet oman elämämme. (Aarne\nei puhu mitään, syö vain leipäänsä. Emäntä katsoo häneen. Kiusallinen\nvaitiolo.)\n\nEMÄNTÄ\n\nVai olet sinä, Aarne, joutunut niin pois maasta ja metsistä? Et ole\ntainnut käydä missään metsästämässäkään.\n\nAARNE ei vastaa, sanoo sitten.\n\nEnpä juuri.\n\nILONA nauraa.\n\nAarne on vielä niin rauhaton keväisin ja syksyisin. Häntä inhottaa\nsaaristo ja tyhjä meri ja ne laiskat ihmiset, jotka sen rantoja\nsoutelevat ja haaveilevat. Joskus olemme matkustaneet jonnekin maalle\nja juosseet itsemme väsyksiin metsissä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMuitten ihmisten metsissä.\n\nILONA\n\nKaikki metsät ovat omiamme, kun vain pidämme niistä.\n\nEMÄNTÄ\n\nJaa, siltä se tuntuu. (Ovikello soi. Ilona lähtee ulos. Aarnelle.)\nSalli kertoi nähneensä sinut viime kesänä eräänä aamuna makaamassa\nNiskavuorella kallion niemekkeellä. Kas, kun et tullut tervehtimään?\n\nAARNE\n\nKäväisin Simolassa ja teki mieleni katsella kerran vielä Niskavuoren\nvainioita.\n\nEMÄNTÄ\n\nTietääkö Ilona siitä?\n\nAARNE\n\nEi. Ja mummu kai käsittää, ettei ole tarpeellista puhuakaan?\n\nEMÄNTÄ\n\nJoko? Kuinka hyvin minä tunnen sinut, Aarne.\n\nAARNE\n\nEtte tunne tarpeeksi, muuten olisitte menetellyt toisin.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä olen odottanut sinua kotiin. Aina vain aamuisin katselin lasista —\nkäveletkös pihalla.\n\n    Tuomari Matti ja dosentti Kaarlo Niskavuori tulevat.\n\nMATTI\n\nPäivää, mummu. Mikä ihme!\n\nKAARLO\n\nMikä toi Niskavuoren vanhanemännän syntisen, kadonneen lampaansa luo?\nMorjens, Aarne.\n\nEMÄNTÄ\n\nPäivää, päivää.\n\nMATTI\n\nEttä mummukin vihdoin on sovinnollisella päällä! Mahtaa se Ilonastakin\ntuntua hauskalta.\n\nKAARLO\n\nOlisit saanut tulla jo aikoja sitten! Mutta oikean päivän sinä\nsittenkin valitsit. Tietääkös mummu, kuka meitä nykyään hallitsee?\n\nEMÄNTÄ\n\nMinusta se tällä kertaa on vallan samantekevää.\n\nKAARLO\n\nOnkin sekin samantekevää, jos Matista tulee ministeri. Voi,\nmummu, enkös minä sanonut, että Matti rupesi ihan oikeaan aikaan\nmaalaisliittolaiseksi. Ja kuinka te hankasitte vastaan!\n\nEMÄNTÄ\n\nTaitaa niitä Niskavuoren poikia piisata puolueeseen jos toiseenkin,\nvaikka vaari haudassa kääntelisi.\n\nAARNE\n\nEi sentään folkpartietiin... (Kaarlolle.) Vaikka ei siitä sinun\nSigridistäsi oikein tiedä.\n\nKAARLO\n\nEihän mummu sille mitään mahda!\n\nEMÄNTÄ\n\nSen kuin kuuntelee vain.\n\nSAIMA ja Ilona tulevat.\n\nEhtoota taas, mummu. Saako Aarne nyt syntinsä anteeksi, kun Matista\ntulee ministeri?\n\nKAARLO\n\nTalonpoikais- ja työläishallitukseen. Vaari kääntyy haudassa. Ja kun\nAarnesta tulee sosialistiedustaja ensi vaaleissa, niin kyllä tässä\nperheessä ainakin äänenvaimentajia tarvitaan.\n\nILONA\n\nSaima, hillitse veljeäsi! Antakaa toki mummullekin suunvuoro.\n\nAARNE\n\nKohta, kun Matti ensin kertoo, onko hallitusohjelmasta jo sovittu.\nOtatteko tekin ruotsalaisia ammattiministereitä mukaan?\n\nILONA\n\nMitä te niillä teette?\n\nMATTI\n\nIlona on tulossa aitosuomalaiseksi.\n\nILONA huitaisee Mattia sanomalehdellä.\n\nMinä olen se puuttuva suomalaisuusrengas mummun ja muitten miniäin\nvälillä.\n\nMATTI\n\nMyönnä nyt, Niskavuoren emäntä, että olisi Aarne voinut hullumminkin\nnaida. Kun ei vain Aarne antaisi hänen hosua liikaa. Hän on käynyt ihan\nkalpeaksi.\n\nKAARLO lyö Mattia olkapäälle.\n\nTuo Matti ei sitten koskaan osaa olla hienotunteinen. Hyvä, etteivät\nemäntämme ole täällä.\n\nMATTI\n\nEi ole aikaa hienotunteisuuteen. Kuule Aarne, arvaa, kenenkä kirjoitus\nse oli Maaseudun Tulevaisuudessa. (Aarne ja Matti alkavat innokkaasti\nkeskustella. Kaarlo yhtyy heihin.)\n\nSAIMA\n\nKyllä nuo pojat ovat mahdottomia. Mitäs Niskavuorella oikein on\ntapahtunut? Mummu on kovasti salaperäinen, ei matkallakaan puhunut\nmitään. Istui vain ja katseli junan ikkunasta.\n\nEMÄNTÄ on istuutunut ja katsellut jäykkänä kauas.\n\nNiskavuorelle kuuluu ikäviä.\n\nILONA\n\nOlkaa nyt jo hiljaa, miehet! Ettekö näe, että mummua vaivaa jokin.\n\nMATTI\n\nNiin, mitäs Niskavuorelle kuuluu? Onko Martta taas ollut häijy mummulle?\n\nEMÄNTÄ\n\nMinullakos on niin kovasti ollut tapana kuulutella Martan häijyyksiä.\n\nSAIMA.\n\nKyllä me sen tiedämme kuuluttelemattakin.\n\nEMÄNTÄ\n\nKyllä Niskavuorella on jotain tapahtunut...\n\nSAIMA.\n\nHyvänen aika, mitä nyt? (Hiljaisuus.)\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta saa lapsen...\n\nAARNE\n\nNo, voi helvetti!!! (Räjähtää nauramaan.)\n\nILONA ja SAIMA kauhistuneina.\n\nAarne!\n\nKAARLO\n\nEttä mitä?\n\nMATTI\n\nKuulinko minä oikein?\n\nEMÄNTÄ\n\nKyllä se niin on.\n\nILONA\n\nMartta raukka! Aarne, et saa nauraa!\n\nKAARLO\n\nAnteeksi, mummu, mutta saanko nyt kysyä, kuka on onnellinen isä?\n\nEMÄNTÄ\n\nPehtori.\n\nAARNE\n\nMies parka.\n\nKAARLO\n\nTuliko Martta tunnustamaan syntinsä?\n\nSAIMA.\n\nOlkaa vaiti, pojat. Tämä ei ole leikkiä.\n\nMATTI\n\nMikäs siinä sitten auttaa muu kuin naimisiin.\n\nAARNE\n\nTulikos Martta poraamaan? Eikö se ollut suurenmoinen näky?! Se\nsiveellinen Martta!\n\nILONA\n\nAarne, ole hiljaa. Onhan nyt sitten Martallakin ihminen, josta hän\npitää. Ehkä hän on lapsillekin parempi; kun on unohtanut Aarnen ja\npitää toisesta. Mutta miksi he eivät kohta menneet naimisiin?\n\nEMÄNTÄ\n\nEn minä tätä maailmaa enää ymmärrä. Eikö kaikki ole sinun syytäsi,\nAarne.\n\nAARNE\n\nTotta kai! Jos en minä, niin kelpaa pehtori.\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta ei tahdo mennä naimisiin pehtorin kanssa Martta ei tahdo lasta.\nMartta ei tahdo rengin vaimoksi.\n\nAARNE viheltää.\n\nArvasinhan minä.\n\nMATTI\n\nMiksei sitten? Onhan pehtori kunnon mies?\n\nKAARLO\n\nVai on Martallakin murhenäytelmänsä.\n\nMATTI\n\nHänen täytyy mennä naimisiin lapsen isän kanssa.\n\nSAIMA\n\nMitäs Martta sitten tarkoittaa? Aikooko hän tehdä isättömän perillisen\nNiskavuorelle?\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä en tiedä hänen tarkoituksiaan, enkä tahdo tietää. Minä tiedän\nvain, että Niskavuorella on ollut tarpeeksi häpeää... Aarnen eron\nvuoksi... ja...\n\nAARNE\n\nMummu, minä varoitan sinua.\n\nMATTI\n\nAsiahan on selvä. Martta menköön naimisiin ja sillä hyvä.\n\nILONA\n\nHyvä Jumala, kuinka te saatatte puhua noin asioista, jotka koskevat\nvain Marttaa. Martallakin on oikeus yksityiselämään. Millä oikeudella\nhäntä pakotetaan? Minä muistan...\n\nAARNE\n\nIlona, sinun muistosi eivät sovi tänne...\n\nMATTI\n\nTästä on tosiaankin turha puhua. Jos Martalla on rikos mielessä...\nMinä en ymmärrä, miksi mummun piti sotkea meidätkin siihen. Meillä on\nmuutakin tekemistä.\n\nEMÄNTÄ luhistuen.\n\nJos Martta ei nyt mene naimisiin, hän joutuu hunningolle. Niskavuorella\non paljon renkejä.\n\nILONA\n\nHyvä Jumala, mummu!\n\nEMÄNTÄ\n\nAnttila on luotettava mies. Martta vastustaa häntä sen vuoksi, että\nhän on muka renki. Suvun täytyy hyväksyä pehtori Martan mieheksi ja\nosoittaa, että se ei pidä häntä renkinä, vaan vertaisenaan pitäjän\nedessä, Sinun lapsesi, Aarne, ja talo on pelastettava häpeästä.\n\nAARNE\n\nToisin sanoen siitä, mitä sinä pidät apeana.\n\nEMÄNTÄ\n\nJos minä nyt niinkun kysyisin, ettekö te pidä sitä häpeänä?\n\nILONA\n\nEnnen kaikkea minun tulee sääli.\n\nMATTI\n\nMummu hyvä, mitä meidän sitten pitäisi teidän mielestänne tehdä? Minun\ntäytyy päästä heti tärkeään neuvotteluun. Mummuhan käsittää, että\nminulla on valtakunnan asiat hoidettavana.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiskavuori ennen muuta on teidän valtakuntanne. Siellä on teidän ja\nlastenne omaisuus, koko suvun maine ja elämä.\n\nMATTI\n\nMummu hyvä, siitä suvun maineesta me kyllä itse pidämme huolen.\n\nEMÄNTÄ\n\nVai niin, etenkin Aarne on tähän asti siitä pitänyt huolta. (Paussi.)\nMinä olen kestänyt yhtä ja toista näinä vuosina Martan kanssa —\nvalittamatta. Nyt minä tulin tänne pyytääkseeni teiltä apua, jotta talo\nvoitaisiin pelastaa Aarnen pojalle. Minusta tuntui, etten enää jaksa\nyksin hoitaa tätä asiaa.\n\nAARNE\n\nVihdoinkin asia, jota meidän äiti ei jaksa yksin hoitaa.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin, Aarne poikani.\n\nFIINA tulee.\n\nTuomaria pyydetään puhelimeen.\n\nMATTI ulos mennessään.\n\nMinun on kai lähdettävä neuvottelemaan. (Poistuu.)\n\nSAIMA\n\nMinä ainakaan en jaksa olla sanomatta Martalle muutamia totuuksia.\nMeidän välillämme on monta pyyheliinaa ja lakanaa, vieläpä se hopeinen\nsokeriskoolikin. Kyllä kai on parasta, että Kaarlo ja Matti lähtevät\nNiskavuorelle.\n\nKAARLO\n\nVarsin miellyttävä tehtävä. Ei kiitos! Minä luovutan sen sinulle. Minä\njoudun viikon päästä luentomatkalle Tukholmaan.\n\nILONA\n\nParasta on, että me mummun vanhan reseptin mukaan lähdemme tästä\nkahvipöytään. Voimmehan siellä jatkaa neuvottelua. (Aarne ja emäntä\nistuvat liikkumattomina. Saima lähtee, samaten Kaarlo ja Ilona ovat\novella.)\n\nKAARLO huutaa mennessään.\n\nTulkaa pian. Ehkä kuuluu Matilta hallitusuutisia.\n\nAARNE\n\nLähtekää vain. Minulla olisi vähän puhumista mummulle.\n\nILONA ovelta.\n\nAarne!\n\nKAARLO viittaa Ilonaa vaikenemaan.\n\nJää tänne, ettei Aarne olisi liian kova hänelle.\n\n    Ilona lähtee, pysähtyy ovelle, Aarne nousee häntä huomaamatta,\n     kävelee edestakaisin ja pysähtyy vanhanemännän eteen\n\nAARNE\n\nSe on nyt siis lopussa. (Ottaa leivän käteensä ja silittää sitä.) Sinä\nsiis annat Martan perustaa uuden perheen Niskavuorelle?\n\nEMÄNTÄ\n\nMitä tarkoitat?\n\nAARNE\n\nViisi vuotta minä olen kirjeissä ja puhelimessa, salaa kun varas\nhoitanut Niskavuorta pehtorin kautta, määrännyt joka korren, mikä\nmissäkin kasvaa, siinä kummallisessa toivossa, että sinä kerran kutsut\nminut Niskavuorelle takaisin Ilonan kanssa, lunastat Niskavuoren pois\nMartalta... (Emäntä koettaa nousta, mutta putoaa takaisin tuolille.)\n\nILONA\n\nSalaa minultakin, Aarne. Kaikkina näinä elämämme onnellisina\nyhteisvuosina, jolloin minä luulin tietäväni sinun jokaisen ajatuksesi.\n\nAARNE pöydän ääressä.\n\nSen verran me tiedämme toisistamme, Ilona. Minä olen pysynyt kiinni\ntässä kirotussa leivässä. Kävin kuin varas yöllä moottoripyörälläni\nNiskavuorella, vaanin vainioitani ja soitani, makasin sammalella, söin\nmuuraimia ja läksin.\n\nILONA\n\nEtkä sanonut minulle mitään. (Istuu pää käsien välissä.) Minä olisin\nkoettanut auttaa.\n\nAARNE\n\nJa olen heikko lurjus, koska sanon sen nyt. Mutta minun oli sanottava\nse Niskavuoren emännälle, joka oikeuden ja koston enkelinä karkoitti\nminut kotini portilta. En ole koskaan ollut irti Niskavuoresta. Se on\nmyrkky, jonka tuo vanha nainen tuossa on istuttanut minuun. (Heittää\nleivän lattialle ja istuu ikkunan luo selin vanhaanemäntään kädet\nsilmillä.)\n\nILONA\n\nAarne! (Pakenee pois.)\n\nEMÄNTÄ nousee, polvillaan ollen ottaa leivän lattialta, silittää sitä\nja asettaa sen pöydälle.\n\nTiedän vain, poikani, että minulla ei ole muuta selkänojaa kuin\nNiskavuoren talon seinät. Niitten varaan minut on pantu seisomaan.\nNiistä minä pidän kiinni silloin, kun tämän maan kamara huojuu\njalkojeni alla. Nyt tulette te ja ryntäätte vastaani ja ylitseni.\nTeillä ei ole oikeutta koskea minuun, jonka yllä jo lepäävät Jumalan\nvuodet.\n\nAARNE\n\nKuule minua, äiti! Kaikki nämä vuodet on minussa elänyt mieletön\ntoivo saada jostakin rahaa Niskavuoren lunastamiseen ja saada Martta\nlähtemään. Jos hän nyt nai pehtorin, on kaikki mennyttä.\n\n    Ilona on palannut ja seisoo kärsivänä oveen nojaten.\n\nILONA\n\nAarne, miksi sinä olet salannut tuon kaiken minulta? Miksi sinun piti\nyksin kantaa koko taakka?\n\nAARNE\n\nKoska sinä et voinut auttaa. (Paussi.) Olen tehnyt työtäni, mutta\nminähän olen irrallinen täällä, irtolainen, Ilona. Minun elämäni tausta\non toisaalla. Jokainen tarvitsee oman taustansa, yhden kiintopisteen,\njohon voi nojata, jos aikoo oikein suhtautua maailmaan. Enkä minä ole\nluotu pöydän viereen, en teorioja puhumaan, vaan nousemaan auringon\nkanssa ja kasvattamaan maan kamaraa. (Nousee ja silittää Ilonan\nhiuksia.) Älä ole milläsikään, Ilona, ehkäpä minullekin jostakin\nmaapalanen löytyy.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä tulin sinun luoksesi, juuri sinun luoksesi... enkä minä\naavistanut...\n\nILONA\n\nElämä menee eteenpäin ilman Niskavuorta. Niin paljon tapahtuu\nmaailmassa, valtakunnat ovat mullistuneet sota ja hävitys uhkaa meitä,\nja te ajattelette vain Niskavuortanne. Miksi juuri sen, mikä tapahtuu\ntuossa elämän vesilasissa, pitäisi olla tärkeätä meille. Meidän\nelämämme on yksityisasiamme.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiskavuori ei ole yksityisasia.\n\nPROFESSORSKA tulee sisään.\n\nEiköhän Loviisa tulisi jo kahville... kun on pitkästä matkastakin\nväsynyt. Voihan sitä keskustella myöhemminkin.\n\n    Aarne lähtee sanaakaan sanomatta vasemmalle. Vanhaemäntä\n    ja Ilona katsovat hänen jälkeensä.\n\nILONA\n\nAnteeksi, mummu, varmasti te olettekin väsynyt. Lähdetään, toisetkin\nodottavat siellä.\n\nEMÄNTÄ\n\nJos Ilona jättäisi minut vähän yksin... minusta tuntuu vähän, niinkuin\nympärilläni jotain luhistuisi.\n\nILONA\n\nLuhistuu minunkin ympärilläni, mummu. (Molemmat katsovat toisiinsa,\nsilloin Ilona lähtee äkkiä vasemmalle.)\n\nPROFESSORSKA.\n\nEhkä Loviisa sallii minun vähän istua tänne.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä olen tänään saanut elämältä taas aika kolauksen — oikein nuijalla\npäähän.\n\nPROFESSORSKA\n\nLoviisa hyvä, ei niille nykyajan lapsille mitään voi, ei muuta kuin\nolla hiljaa ja hyväksyä kaikki, mitä he tekevät — olla sekaantumatta\nheidän elämäänsä.\n\nEMÄNTÄ nousee.\n\nNiinkö Lisbeth arvelee? Nöyrtyä ja hyväksyä kaikki. Minä olen siitä\nvähän eri mieltä. Me olemme kulkeneet toisia teitä ja elämä on\nnäyttänyt, että ne ovat varmoja teitä, Herran osoittamia teitä.\n\nPROFESSORSKA\n\nMinä luulen, Loviisa hyvä, että meidän olisi terveellisempää hymyillä\nlapsillemme ja heidän erehdyksilleen ja pitää kiinni lastemme lapsista,\njotka tulevat hymyilemään meille.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinulle on Jumala antanut vallan lasteni yli.\n\nPROFESSORSKA\n\nNiskavuoren talolla on suuri valta ihmisten yli, mutta minä neuvoisin\nLoviisaa käyttämään sitä valtaa varovasti.\n\nEMÄNTÄ hiljaa.\n\nKun sitä iltaisin seisoo Niskavuoren veräjällä yksin ja kuuntelee läpi\nusvan lastensa ääniä kaukaa, tekee mieli astua yli vetten ja maitten\nja koota heidät maailmalta takaisin esiliinaani ja pudottaa heidät\nkotipolulleni polvieni viereen.\n\nPROFESSORSKA\n\nLoviisa ei ole vielä nöyrtynyt elämän edessä kuten minä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä olin maassa monessa mykkyrässä miniäni Martan edessä, mutta minä\nnousen vielä siitäkin notkosta.\n\nSAIMA tulee.\n\nMikä sinua vaivaa, äiti?\n\nEMÄNTÄ\n\nEi mikään enää.\n\nSAIMA\n\nKuule, tännehän hyökkää kohta koko pitäjä mummun perässä. Simola soitti\näsken, että hän on tullut kaupunkiin tohtorin kanssa ja että heidän\npitää välttämättömästi tavata mummua heti. Minä käskin heitä tulemaan\ntänne.\n\nEMÄNTÄ\n\nHerra Jumala... ei suinkaan...\n\nKAARLO sekä Matti, Ilona ja Aarne hyökkäävät sisään.\n\nHurraa, äiti, hurraa, hurraa. Matista tuli ministeri. (Vanhaemäntä\nistuu liikkumattomana.)\n\nPROFESSORSKA\n\nSaanko minä onnitella Mattia.\n\nMATTI\n\nKiitos, professorska. Mitäs nyt sanot, äiti? Etkö onnittele? Vihoissako\nolet?\n\nEMÄNTÄ konemaisesti.\n\nOnneksi olkoon... sekä sinulle että kansallemme, poikani.\n\nMATTI hämillään.\n\nKiitos, muori, ja nyt huolet pois. Kyllä me Martan asiat selvitetään.\nPannaan pehtori Simolan kanssa isäntien pöytään istumaan, niin eiköhän\nMartta taivu.\n\nEMÄNTÄ\n\nKiitoksia, Matti, ehkäpä minä sittenkin vielä hoidan itse ne\nNiskavuoren asiat. Teillä kaikilla on oma elämänne. Te ette tarvitse\nNiskavuorta, ette tarvitse sieltä muuta kuin rahaa, te kaikki, paitsi\nehkä Aarne. Mutta Niskavuori on jotain muuta kuin mitä rahalla saadaan.\nKun minä seison täällä teidän kivihuoneissanne, tuntuu minusta, että\nminun kantoni ulottuu läpi kivien maan uumeniin eräästä pisteestä, jota\nkutsutaan Niskavuoren rinteeksi. Se on kanto, joka kestää, vaikka te\nkaikki olette ravisseet siitä pois. Ehkäpä kerran maailman tuulista\nhaette itsenne takaisin kantonne viereen. Minä lähden täältä yksin\nja hoidan tämän asian yksin. Mitä se teille kuuluu? Teillä on täällä\nhallituksenne, yliopistonne ja koulunne. Mutta Niskavuorella kasvaa\nminun leipäni ja tuoksuu elämälle... haudankin partaalla.\n\nKAARLO\n\nNyt meidän äiti piti hienon puheen.\n\nILONA\n\nTe ette käsitä... kuinka te voitte, ei tämä ollut puhetta, tämä oli\njotain muuta...\n\nMATTI\n\nNo niin, mummu, älkää hermostuko, totta kai tullaan ja autetaan, jos\napua tarvitaan.\n\nEMÄNTÄ jylhästi.\n\nMinä en tarvitse teitä.\n\nAARNE\n\nÄiti.\n\nEMÄNTÄ\n\nNoh, Aarne.\n\nAARNE\n\nNyt me vihdoinkin osaamme toisemme. Vaikkakin liian myöhään.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin, nyt minä vihdoinkin osaan sinut... (Ivallisesti.) Yhtä hyvin kuin\nIlona.\n\nILONA\n\nParemmin — tällä kertaa.\n\nMATTI\n\nMistä tässä on kysymys? Ehkä te vaivautuisitte selittämään minullekin.\n(Ovikello soi. Fiina tulee sisään.)\n\nFIINA. Täällä kaksi herraa kysyy Niskavuoren vanhaaemäntää.\n\nILONA\n\nSiellä he ovat. (Palvelijalle.) Pyydä sisään. (Fiina poistuu. Tohtori\nja Simola tulevat.)\n\nSIMOLA\n\nEhtootapäivää! Terveisiä tännepäin. (Tervehtii kaikkia.)\n\nTOHTORI\n\nPäivää pitkästä aikaa, Ilona-rouva ja vanhaemäntä. (Tervehtii.)\n\nSIMOLA\n\nTässä lieneekin koko Niskavuoren suku koolla minua vain vailla, kun\nminäkin olen jo ruvennut kuulumaan sen liepeille.\n\nTOHTORI\n\nMe lähdimme Simolan kanssa sellaiselle äkkinäiselle automatkalle, ja\nminulla olisi kiireellistä puhuttavaa vanhalle-emännälle, koska minun\ntäytyy jo illalla olla takaisin sairaalassa.\n\nEMÄNTÄ\n\nOnko Niskavuorelle jotain tapahtunut?\n\nTOHTORI\n\nEi mitään erikoista eikä hirveää. Hyviä uutisia vain ja rauha maassa...\n\nILONA\n\nMummu on vieläkin ilman kahvia, jos käytäisiin ensin kahvilla.\n\nTOHTORI\n\nMinä valitan... meillä taitaa olla oikein tulipalokiire — mutta jos\nvanhaemäntä vaatii...\n\nEMÄNTÄ\n\nEn millään muotoa, kyllä minun kahvini saa odottaa. Jos herrasväki\nsiirtyisi vieläkin kahvipöytään, jotta minä saisin jutella tohtorin\nkanssa. Tiedättehän, tohtoreille puhutaan aina kahden kesken.\n\nTOHTORI\n\nMinä pyydän kovasti anteeksi, mutta...\n\nSIMOLA\n\nTuolla tohtorilla alkaa olla kovasti kahdenkeskisiä puheluja emäntien\nkanssa...\n\nMATTI\n\nNo, lähdetään sitten. Saat onnitella minua, Simola.\n\nSAIMA\n\nMatista tuli tänään ministeri.\n\nTOHTORI\n\nOnnittelen, onnittelen. (Kaikki poistuvat vasemmalle, Aarne pysähtyy\novelle, mutta lähtee sittenkin.) No, taivaalle kiitos, tässä sitä\nvihdoinkin ollaan, Simola ajoi kaksisataa kilometriä kolmessa tunnissa\n— minuakin hirvitti, vaikka tässä iässä on jo tullut olluksi liemessä\njos toisessakin.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinnekä tohtorilla niin kiire oli? Kuuluuko Niskavuorelle sittenkin\nikäviä?\n\nTOHTORI\n\nPäinvastoin, aivan päinvastoin, mutta tapahtumien sarjat kulkevat\nsiellä nykyään erikoisen nopeassa tahdissa ja minusta tuntui, että\nvanhanemännän pitäisi olla tapahtumain tasalla, ennen kuin mitään\nratkaisevan korvaamatonta tapahtuu Niskavuoren perheessä.\n\nEMÄNTÄ\n\nTohtori on erittäin ystävällisesti alkanut huolehtia Niskavuoren\nasioista.\n\nTOHTORI\n\nKuinka sitten, kuinkas sitten muutoin, kun ne asiat alkavat sangen\nläheisesti koskea minua itseänikin. Katsokaas, vanhaemäntä, me olemme\nnyt Martan kanssa päättäneet mennä naimisiin.\n\nEMÄNTÄ istuutuu raskaasti.\n\nTekö?\n\nTOHTORI\n\nNiin, minä. Ei pidä pyörtyä, vanhaemäntä. Katsokaas, me kaksi\nyksinäistä ihmistä olemme päättäneet lyöttäytyä elämämme loppuajaksi\nyhteen. Meillä on yhteisiä harrastuksia, pidämme molemmat\nkaupunkielämästä ja matkustamisesta... Ja mitä pitäjä sanoisi, jos\nme yhdessä matkustaisimme Italiaan ilman vihkimistä. Sitten Martan\ntarkoitus on myydä oma osuutensa Niskavuoresta. Mutta minä sanoin että\nei, että vanhanemännän ja niskavuorelaisten kanssa on asiat nätisti\nsovittava, kun me aloitamme uuden elämän.\n\nEMÄNTÄ hitaasti.\n\nOnneksi olkoon!\n\nTOHTORI\n\nKiitoksia, kiitoksia, vanhaemäntä. Ja sitten minä ajattelin, että\njos minä saisin jutella vähän yksin vanhanemännän kanssa, ennen kuin\nNiskavuoren muu suku tulee tietoiseksi erinäisistä Niskavuorella\nviime aikoina tapahtuneista asioista. Me pääsemme varmasti kauniisti\nyksimielisyyteen siitä, mihin päin tästä nyt asiat johdetaan. Tämä kai\nselittää kiireeni?\n\nEMÄNTÄ\n\nMelkein.\n\nTOHTORI sytyttää savukkeen ja istuu.\n\nSaanko minä polttaa täällä, vanhaemäntä?\n\nEMÄNTÄ\n\nOlkaa hyvä.\n\nTOHTORI\n\nVanhaemäntä on kai vähän ihmeissään?\n\nEMÄNTÄ\n\nSitähän minulta kaikki kysyvät, mutta minä toistan sen teillekin, että\nolen aikoja sitten lakannut ihmettelemästä maailman menoa.\n\nTOHTORI\n\nTiedättehän, että minä olen aina ollut Aarnen puolella niissä\nNiskavuoren tapahtumissa. Mutta eikö tämä oikeastaan ole verrattain\nmukava ratkaisu monellekin asialle?\n\nEMÄNTÄ\n\nKieltämättä, erittäinkin jos muistaa, että tohtorilla on melko\nhuomattavat velat.\n\nTOHTORI\n\nNiin on. Vanhaemäntäkin taitaa olla minulle takuussa siinä Säästöpankin\nlainassa. Kun se edellinen Klaarani oli niin tuhlaavainen ja\nkevytkenkäinen. Martta nyt on, mitä hän on, mutta meillä on yhteisiä\nintressejä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä huomaan sen. Melkeinpä kuin yhteisiä vekseleitä. Muistanpa kerran\nerään Aarnen eronneen ystävän sanoneen, että nykyään yhteinen vekseli\nsitoo aviopuolisot paljon enemmän kuin yhteinen lapsi.....\n\nTOHTORI\n\nSuurenmoista! Aivan oikein! Sitten olisi erinäisiä seikkoja, jotka\nkaipaavat selitystä. Ihmiset ovat huhuilleet vähän tarpeettomia\nMartasta ja pehtorista. Kyllä kai vanhaemäntä myöntää, ettei niissä\nhuhuissa ole mitään perää, niin? Hysteeriset naiset itsekin puhuvat\njoskus turhia. (Vaitiolo. Vanhaemäntä katsoo häneen tiukasti.\nTohtori vastaa katseellaan samalla tavoin. Emäntä nousee, koputtelee\nhermostuneesti pöytään, istuutuu.)\n\nEMÄNTÄ\n\nTohtori on oikeassa, huhuissa ei ole mitään perää. Pelkkiä kirkonkylän\njuoruja vaan... Sandran keksintöjä entiseen kuuluisaan Niskavuoren\nmalliin...\n\nTOHTORI huoaten helpotuksesta.\n\nNo niin, me siis käsitämme toisiamme. Sitten se pehtori, sellainen\nhysteerikko ja juoppo, itsekin levittää sangen sopimattomia\nhuhuja. Humalaisen mielikuvitusta. Totta kai minä saan luottaa,\nettä vanhaemäntä peruuttaa sellaiset puheet. Vieläpä ennen kuin ne\nennättävät levitä tässä talossa.\n\nEMÄNTÄ\n\nSaatte olla aivan varma siitä. Meilläkin on vähän yhteisiä intressejä.\n\nTOHTORI\n\nAivan oikein, melko huomattavasti. Ja tietysti vanhaemäntä myöskin\njärjestää yllämainitun pehtorin pois Niskavuorelta, ainakin siksi\najaksi, kun Martta viipyy sen katon alla?\n\nEMÄNTÄ\n\nSiinäkin tohtori on oikeassa. Sitä paitsi minä olen sen jo tehnyt.\nPehtori tuli aamulla mukanani Hämeenlinnaan ja jää toistaiseksi sinne.\n\nTOHTORI\n\nOn niin hauskaa olla tekemisissä pitäjän viisaimman emännän kanssa.\n\nEMÄNTÄ\n\nEikö nyt jo olisi asiallista, että minäkin pyytäisin erinäisiä pieniä\nvastapalveluksia?\n\nTOHTORI\n\nTotta kai, jos ne ovat minun vallassani.\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta on teille siis ilmoittanut haluavansa myydä oman osuutensa\nNiskavuoresta?\n\nTOHTORI\n\nNiin, se on hänen kiitettävä ja vakava tarkoituksensa, jonka minäkin\nolen hyväksynyt.\n\nEMÄNTÄ\n\nMutta kaikesta siitä päättäen, mitä hän minulle on sanonut, ei hän\nsuostu myymään sitä niskavuorelaisille.\n\nTOHTORI\n\nKatsokaas, se on sangen häijyä hänen puoleltaan, mutta huomioonottaen\neräät seikat Martan menneisyydessä, ristiriidat ja Martan\nluonteenladun, ei se suinkaan herätä minussa ihmettelyä.\n\nEMÄNTÄ\n\nVoisitteko te, tohtori, vaikuttaa siihen, että Martta suostuu myymään\ntalon esimerkiksi Simolalle? Olisi sekin hauskempaa, kuin että toinen\npuoli talosta menisi aivan vieraisiin käsiin. Martan osuus talosta on,\nkuten te kai tiedätte noin puolitoista miljoonaa markkaa, jonka Simola\nvarmasti maksaa.\n\nTOHTORI\n\nMinustakin se olisi aivan erinomainen ratkaisu, ja minusta tuntuu, että\nminä voisin siihen suostua sekä myöskin taata Martan suostumuksen,\nkoska hän on varma siitä, ettei Simolan uusi emännöitsijä pidä\nIlona-rouvasta. Siis kättä päälle, emäntä. (Emäntä ojentaa kätensä.)\nJa jos vanhallaemännällä olisi niin kuin halua pitää Aarnen lapset\nNiskavuorella, voisin minä ehkä siihenkin vaikuttaa.\n\nEMÄNTÄ\n\nTohtori siis ymmärtää, että Aarnen lapset kuuluvat Niskavuorelle?\n\nTOHTORI\n\nNiin, ja eihän nuorikoilla ole paljon aikaa kasvattaa lapsia, varsinkin\njos ajatellaan matkustamista.\n\nEMÄNTÄ\n\nAivan oikein, tohtori. Ja minäkin jään muuten aivan yksin Niskavuorelle.\n\nTOHTORI\n\nKuinka lupsakkaasti kaikki järjestyy, kun ihmisillä on yhteiset\nintressit. Luonnollisesti kaikki pannaan toimeen hissukseen ilman\nerikoisia virallisia sopimuksia Martan kanssa?\n\nEMÄNTÄ\n\nKas, kuinka hyvin tohtori on jo ennättänyt tutustua Marttaan!\n\nTOHTORI\n\nMinulla on huomattavat kokemukset sekä lääkärinä että aviomiehenä.\nSitten minä vielä toivoisin, että vanhaemäntä pitäisi Martalle häät\nNiskavuorella, jos hän sitä haluaa, jotteivät ihmiset turhia puhuisi.\n(Hiljaisuus.)\n\nEMÄNTÄ\n\nAivan oikein...\n\nTOHTORI\n\nSaisinkohan minä vielä kerran maailman viisaimman emännän käden?\n(Suutelee sitä.)\n\nEMÄNTÄ\n\nTohtori, tohtori; Martta voi vielä tulla mustasukkaiseksi. Minäkin olen\nleski-ihminen ja Niskavuoren toisen puoliskon omistaja.\n\nTOHTORI\n\nVanhaemäntä keksii aina ne hauskimmat puolet ihmisissä. Ja nyt minun\nonkin heti lähdettävä, sillä sekä sairaala että Martta odottavat siellä\nmelko kärsimättömästi.\n\nEMÄNTÄ\n\nSallikaa minun sentään sanoa pari sanaa Simolalle. (Menee\nvasemmanpuoleiselle ovelle ja sanoo.) Tulisiko Simolan isäntä tänne\nmeidän puheillemme, jos nimittäin on juonut kahvinsa. (Simola tulee.)\n\nTOHTORI\n\nJaksaisitkos ajaa minut yhtä kyytiä takaisin kuten lupasit?\n\nSIMOLA\n\nKyllä Simola aina lupauksensa pitää, ja mikäs tällä hyvällä kelillä,\nsen kun kärryihin vaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nSuokaa anteeksi, tohtori, mutta minulla olisi vähän kahdenkeskistä\nasiaa Simolalle. Saanko pyytää teitä muutamaksi minuutiksi tuonne\nsisään — kertomaan uutisia?\n\nTOHTORI\n\nTotta puhuakseni, vanhaemäntä, minä jättäisin mieluummin sen\nuutistenkertomisen teille ja luikkisin huomiota herättämättä tieheni.\nLähden alas ja odotan sinua autossa, Simola. Äläkä viivy kovin kauan!\n\nEMÄNTÄ\n\nKiitoksia, tohtori. Lupaan lähettää Simolan alas muutaman minuutin\nkuluttua. Näkemiin, tohtori, huomiseen!\n\nTOHTORI\n\nKiitos, vanhaemäntä, vielä kerran. Näkemiin. Tule pian, Simola!\n(Poistuu.)\n\nSIMOLA\n\nNo siis?\n\nEMÄNTÄ\n\nTohtori nai Martan.\n\nSIMOLA kaatuu tuoliin.\n\nEttä mitä?\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin ovat asiat.\n\nSIMOLA nauraa katketakseen.\n\nHän nai Martan! Mies raukka! Kuulkaas nyt, vanhaemäntä, nyt me\ntanssitaan vähän piirileikkiä. (Tarttuu emännän käsiin.) Piiri pieni\nhyörii, Simola se pyörii...\n\nEMÄNTÄ\n\nHiljaa, Simola, jos hän kuulee meidän piirileikkimme, voi hän vielä\nperuuttaa koko naimiskaupan.\n\nSIMOLA.\n\nOllaan hissuksiin, ollaan hissuksiin.\n\nSAIMI avaa oven.\n\nEttekö tule jo, me kuolemme uteliaisuuteen?\n\nEMÄNTÄ\n\nEi vielä. Sulje ovi. (Saima poistuu.)\n\nSIMOLA\n\nEntäs nyt?\n\nEMÄNTÄ\n\nJaa, entäs nyt?\n\nSIMOLA\n\nEntäs pehtori?\n\nEMÄNTÄ\n\nSimola, pehtoria ei ole ollut olemassakaan. Luvatkaa se minulle. Ei ole\nollut olemassakaan.\n\nSIMOLA\n\nVai min, no ei suinkaan, ei suinkaan. Eikä mitään muutakaan!\n\nEMÄNTÄ\n\nEikä mitään muutakaan. Ei kukaan ole nähnyt mitään eikä kuullut mitään.\n\nSIMOLA\n\nNiin no, jos ei ole, niin ei ole. Vain Sandran juttuja, eikö niin?\n\nEMÄNTÄ\n\nJa Martalle pidetään häät Niskavuorella.\n\nSIMOLA\n\nNiin, mahdollisimman pian varmuuden vuoksi. Tiukalle se ottaa\nvanhanemännän... (Hiljaisuus.) — Kovin tiukalle.\n\nEMÄNTÄ\n\nKatsokaas, Simola, minä aina muistan, miten meidän vaari kertoi erään\nvanhasuomalaisen senaattorin sanoneen, kun häntä syytettiin siitä, että\nhän oli läsnä Bobrikoffin hautajaisissa. »Niin», sanoi senaattori, »kun\nminä siellä seisoin kynttilä kädessä, rukoilin minä, että jos sinä,\nHerra Jumala, annat Suomen kansan pelastua tästä rötöksestä sillä, että\nminä tässä seison kynttilä kädessä, niin otan vielä toisenkin.»\n\nSIMOLA\n\nMinä olin kyllä eri mieltä niistä kynttilöistä. Entäs sitten? Mistä\nsyystä vanhaemäntä ne kynttilät käteensä ottaa?\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta myy osuutensa Niskavuoresta.\n\nSIMOLA\n\nArvasinhan minä sen.\n\nEMÄNTÄ\n\nMutta Martta ei myy sitä niskavuorelaisille.\n\nSIMOLA.\n\nHaa!\n\nEMÄNTÄ\n\nMutta tohtori lupasi vaikuttaa siihen, että hän myisi sen Simolalle.\n\nSIMOLA.\n\nVielä kerran.\n\nEMÄNTÄ\n\nEhkäpä Simola myy sen sitten minulle.\n\nSIMOLA.\n\nVoi teitä Niskavuoren naisia! Kahdenkertaiset leimaverot!...\n\nEMÄNTÄ\n\nOlkoon! Martan osa arvioitiin puolitoista miljoonaksi. En minä niistä\npankkiasioista paljon tiedä, mutta luuleekos Simola, että minä voisin\nsaada jostakin pankista sellaisen lainan, kun asetan oman puoliskoni\nsilta takuuseen.\n\nSIMOLA\n\nMutta mitä sanovat pojat siihen? Ja entä sitten eteenpäin? Aiotteko\nitse pitää Niskavuoren?\n\nEMÄNTÄ\n\nVaikka niinkin. Olenhan minä siellä jo ikäni isännöinyt.\n\nSIMOLA\n\nNyt vanhaemäntä ottaa liikoja kantaakseen. Teille tulee aika\nkorkotaakka. Ja sitten Matti ja Kaarlo tarvitsevat kipeästi rahaa.\nOletteko neuvotellut heidän kanssaan?\n\nEMÄNTÄ\n\nEn ole neuvotellut heidän kanssaan enkä tule neuvottelemaankaan.\n\nSIMOLA\n\nNyt vanhaemäntä tekee väärin. Totta kai lastennekin mielipide on\notettava huomioon.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinun perintöäni ei jaeta ennen hautajaisia. Vielä kerran, tahdotteko\nauttaa minua, vai pitääkö minun pyytää apua muualta?\n\nSIMOLA\n\nMinä tiedän, että teen väärin poikianne kohtaan, mutta enhän minä voi\nolla teitä auttamatta.\n\nEMÄNTÄ\n\nKättä päälle, Simola.\n\nSIMOLA\n\nNiin, kättä päälle.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä en voi toisin. Jokaisen on elettävä loppuun asti oma elämänsä ja\nuskottava, että se on oikein. Jos rakennukseni on väärin rakennettu\nvanhalle perustalle, niin kaiketi se sitten kaatuu. Mutta kaatukoon,\nnyt minä rakennan sitä, koska Jumalani on antanut minulle siihen\nvoimaa. Se onkin silloin suuri rakennus, mikä minulta kaatuu, ehkä sen\npirstoistakin voidaan vielä jotain rakentaa. (Ovelle koputetaan, Matti,\nAarne, Kaarlo, Ilona ja Saima tulevat vasemmalta. Autontorven tärähdys.)\n\nMATTI\n\nKyllä tämä saa nyt jo riittää... Me kaikki alamme jo kyllästyä mummun\nsalaisuuksiin.\n\nSAIMA\n\nMissä tohtori on?\n\nEMÄNTÄ\n\nOdottaa Simolaa alhaalla autossa. (Uudelleen autontorven törähdys.)\nKyllä Simolan nyt on lähdettävä.\n\nKAARLO\n\nSeis! Ei askeltakaan, Simola. Kyllä meidän on saatava selvä, mitä mummu\ntäällä hosuu.\n\nAARNE\n\nOn edes se lohdutus, etteivät ministerit eivätkä dosentit kuulu mummun\nluottamusmiehiin. Ja voi kun niitä piruuttaa!\n\nSIMOLA\n\nMinulla on tässä erinäisiä kiusallisia tehtäviä. Armahtakaa nyt,\nvanhaemäntä.\n\nILONA\n\nEikö mummu kuole väsymykseen ilman kahvia ja ruokaa?\n\nEMÄNTÄ\n\nNo Simola, jos päästäisi teidät kidutuksesta ettei teidän tarvitse\nhaljeta. Noh... minun olisi kai ilmoitettava teille, että Martta menee\nnaimisiin.\n\nAARNE\n\nNo niin. Saihan Niskavuoren emäntä tahtonsa taas lävitse. Onneksi\nolkoon!\n\nILONA\n\nVoi, mummu, sitten on kaikki hyvin.\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta menee naimisiin tohtorin kanssa.\n\nMATTI\n\nMitäh?\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta menee naimisiin tohtorin kanssa. Pehtori oli erehdys.\n\nMATTI ja KAARLO.\n\nMitä?\n\nSAIMA\n\nErehdys!\n\nEMÄNTÄ\n\nMuistakaa, oli erehdys!... Martan asiat eivät ole hullusti. Kaikki on\nniin kuin olla pitää... kaikki...\n\nSAIMA\n\nNo mutta.\n\nSIMOLA\n\nJumaliste, nyt minä lähden. (Kuuluu autontorven törähdyksiä.)\n\n    Aarne, Kaarlo ja Saima nauravat hysteerisesti.\n    Simola hyökkää ulos.\n\nMATTI\n\nKyllä mummun nyt on selitettävä.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi ole mitään selitettävää! Erehtyminen on inhimillistä, eikö niin?...\nKaikki heikkoudet selitetään aina inhimillisiksi ja annetaan anteeksi.\nMutta voimaa ja rohkeutta ei anneta anteeksi — sitä, mikä on ihmisessä\non Jumalasta...\n\nMATTI\n\nPelkällä filosofoimisellako mummu aikoo tästäkin pelastua?\n\nEMÄNTÄ kuivasti.\n\nJuuri sillä. Ilona on hyvä, minusta tuntuu, että minä olen vihdoinkin\nansainnut kupin kahvia.\n\n    Väliverho\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS\n\n\nNiskavuoren sali. Matti, Kaarlo, Aarne ja Saima pelaavat skruuvia.\n\nMATTI\n\nViisi pataa. Ettäs kuulet, Saima.\n\nKAARLO\n\nPass.\n\nSAIMA\n\nViisi herttaa.\n\nAARNE\n\nPikkuslammi ristissä.\n\nMATTI Saimalle.\n\nEtkö sinä koskaan opi maalaamaan. Jumaliste. Maalaa kuin keitetyn\npässin päästä. Mitä minä sinun herttaässällesi teen. Pass!\n\nKAARLO\n\nPass!\n\nSAIMA\n\nJos sinä vielä haukut, niin sanon kuusi herttaa. Sitä paitsi, älä\nhermostu.\n\nAARNE laulaa.\n\n»Ja Tiltu se kuuli sen kanavankellon, sulavalavei ja kanavankellon...»\n\nKAARLO Laulaa.\n\n»Soida motkottavan, ja soida motkottavan...»\n\n        Vanhaemäntä ja Ilona tulevat sisään. Koko skruuvisakki laulaa.\n        »Ja muistui se mieleen se kotoinen olo ja sulavalavei ja kotoinen\n        olo. Ja pelkäsi toruttavan ja pelkäsi toruttavan...»\n\n    EMÄNTÄ\n\n    Kas, kun vielä muistat tuon Niskavuoren lasten pahanomantunnon\n    laulun.\n\n    AARNE\n\n    Ja nyt lauletaankin mummulle.\n\n        Koko skruuvisakki laulaa. »Sä kasvoit neito kaunoinen...»\n        vaikka peli jatkuu.\n\nEMÄNTÄ nauraen.\n\nAivan kuin vasikat laitumella. Tuollaisiksi ne aina tulevat\nNiskavuorella. Ettäs kehtaatkin, Saima.\n\nSAIMA\n\nSanokaas muuta. Onneksi ei sentään Pentti ole kuulemassa, miten hänen\nlehtorskansa Kanavan Tiltua veisaa. Kerrankin taas Niskavuoren lapset\novat kotona ilman professorskia ja lehtoreita. Tuo Ilona nyt ei räknää,\nse on muutenkin meidän tapainen.\n\nILONA\n\nOsaisittepas edes olla kiitollisia, että minä olen mummun kanssa\nseurustellut, jotta te syntiset saisitte skruuvata.\n\nEMÄNTÄ\n\nVoisitte sentään jo lopettaa.\n\nMATTI\n\nTämä onkin viimeinen peli. Etkös sinä, jumaliste, osaa laskea, Saima.\n\nSAIMA\n\nNyt Matti kohta paiskaa kortit.\n\nAARNE\n\nMene pois sieltä takaa, Ilona, sekoitat koko pelini. Aina mun käy\nhullusti, jos sinä olet vieressäni.\n\nKAARLO\n\nEttäs kehtaatkin, Ilona, tulla aikaansaamaan onnettomuutta\nkorttipelissä, vaikka olettekin jo viisi vuotta olleet naimisissa.\n\nAPTEEKKARI tulee ja tervehtii.\n\nEnkös minä arvannut, täällä ne skruuvaavat ja ilman minua. Kaikki\nmyrkkyrin hylkäävät, sinäkin, Saima, Matista puhumattakaan. (Tervehtii\nvanhaaemäntää.)\n\nAARNE\n\nMorjens, vielähän kerkiät!\n\nAPTEEKKARI\n\nMartta vei tohtorin, Ilona Aarnen ja Simolalla on uusi hemmetin nätti\nemännöitsijä. Eihän pitäjässä ole enää yhtään oikeata ihmistä jäljellä.\n\nEMÄNTÄ\n\nTuleehan tänne uusi tohtori.\n\nAPTEEKKARI\n\nPyysinhän minä ilmoittamaan viranomaisille, että vaan skruuvitaitoinen\ntohtori saisi meille tulla kysymykseen. Kuule, Matti, anna siitä pieni\nvinkki lääkintähallitukselle. Pitäähän oman pitäjän ministeristä olla\njotain hyötyä.\n\nMATTI\n\nOlisitte opettanut rovastin pelaamaan.\n\nAPTEEKKARI\n\nNiin, tai ruustinnan! Jatkakaa vain, minä istun hissukseen.\n\nILONA Istuu.\n\nKuulkaa nyt, pojat, lakatkaa jo. Siellä istuu kaksi muonamiestä\nkeittiössä, jotka pyrkivät ministerin ja tohtorin puheille.\n\nSAIMA\n\nSitä paitsi on aivan järjetöntä, että me yritämme skruuvata, kun\nmeidän kaikkien ajatukset ovat kuitenkin kiinni vaan yhdessä ainoassa\npisteessä. Niskavuoren kohtalossa.\n\nAPTEEKKARI\n\nMutta sehän on uutta! Jokos täälläkin ruvetaan siitä puhumaan!\n\nAARNE\n\nNiin ajattele, täälläkin.\n\nAPTEEKKARI\n\nKoko pitäjä ei puhu enää muusta kuin Niskavuoren kohtalosta.\n\nKAARLO\n\nLaske, Saima. Ei pelata enää, puhutaan mekin Niskavuoresta.\n\nMATTI\n\nNo niin. (Seuraa laskemista.) Eihän teillä ollutkaan muuta kuin\nsotilaan karonkka! Puhutaan sitten.\n\nAPTEEKKARI\n\nKuule, pitääkö minun poistua?\n\nAARNE\n\nEtkös muista, että koko pitäjä on aina mukana päättelemässä Niskavuoren\nasioita, ja sinähän kuulut jo melkein sukuun. (Yskäisee juhlallisesti.)\nKyllä mummun on selvitettävä, ovatko nämä Martan häitten rääpiäisiä vai\nmistä syystä koko poikasakkisi kutsutaan kesken kiireisintä Helsingin\nsesonkia Niskavuorelle juhlimaan? Jopa me molemmat mustat lampaatkin\nsaimme luvan saapua isieni katon alle.\n\nMATTI\n\nNo niin, pannaan vihdoinkin mummu tiukalle.\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä kutsuin teidät päättämään tämän talon kohtalosta.\n\nAARNE\n\nToisin sanoen, kuulemaan, mitä sinä olet päättänyt.\n\nAPTEEKKARI\n\nHyvä!\n\nEMÄNTÄ\n\nEhkäpä niinkin.\n\nMATTI\n\nNo Aarne, älä nyt sotke asiaa. Minä kuulin rovastilta, että Martalla\nonkin myyntiaikeita. Onkos se totta?\n\nEMÄNTÄ\n\nSiltä se tuntuu.\n\nSAIMA\n\nEntäs sitten? Tuleeko Niskavuori jaettavaksi? Sehän on mahdotonta!\nPentti sanoo, että talon arvo silloin laskee.\n\nKAARLO\n\nHyvänen aika, mummu, kuinka te noin välinpitämätön olette?\n\nEMÄNTÄ\n\nMitäs me Martalle voimme. Jos hän myy, niin myy.\n\nMATTI.\n\nAsia on otettava järkevästi, ilman tunteellisuutta. Niin tuskallista\nkuin se meille kaikille onkin, en näe muuta mahdollisuutta kuin myydä\nNiskavuori. Eihän meistä kenestäkään ole talon pitäjäksi.\n\nAPTEEKKARI\n\nVoi! Voi!\n\nEMÄNTÄ\n\nOletko sinäkin samaa mieltä, Aarne?\n\nAARNE\n\nMitäs minä — eihän minulla ole enää mitään osuuttakaan Niskavuoreen.\n(Nousee.) Tule pois, Ilona, lähdetään kävelemään — haistelemaan\npakkasen puremia perunavarsia.\n\nILONA nauraen.\n\nSymboli Aarnen mielialasta.\n\nSAIMA.\n\nPysy sinä vain täällä, Aarne, tämä on yhteisesti päätettävä.\n\nAARNE\n\nHoitakaa koko homma. Tule, Ilona. Myrkkyri edustakoon minua. (Poistuu\nIlonan kanssa.)\n\nMATTI\n\nJos ei, niin ei! No niin, mummu, mitä mieltä sinä olet myynnistä? Eikö\nolisi ruvettava neuvottelemaan tohtorin kanssa.\n\nEMÄNTÄ levottomana apteekkarille.\n\nTuleekohan tohtori tänne?\n\nAPTEEKKARI\n\nHän soitti äsken... ei se ollut vielä aivan selvä, mutta Martta tuntui\nheltyvän.\n\nMATTI\n\nOlisi hauskaa, jos hän tulisi.\n\nKAARLO\n\nNiin, mummu, mitä sinä sanot?\n\nEMÄNTÄ\n\nMitäs, myydään vaan.\n\nSAIMA\n\nNiin, tietäähän mummu, miten me kaikki tarvitsemme rahaa? Pentti on\njuuri aikeissa ostaa huvilatilan.\n\nMATTI\n\nOlisihan se suuri helpotus meillekin. Kaisa ja lapset eivät\ntule toimeen nykyisessä asunnossa, kun on niin paljon\nedustusvelvollisuuksiakin. Olisi ostettava osake jostain Kaivopuiston\npuolelta.\n\nKAARLO\n\nKyllä Sigridkin odottaa vähän tukea Niskavuorelta. Pitkällekös sillä\ndosentin tuloilla potkitaan. Irja ja Aila olisi lähetettävä Englantiin\nkieliä opiskelemaan.\n\nAPTEEKKARI\n\nKoska minä edustan Aarnea...\n\nMATTI\n\nNiin pidät suusi kiinni.\n\nAPTEEKKARI\n\nVoi kun se on vaikeata.\n\nEMÄNTÄ\n\nSaanko minä nyt puolestani kysyä, mikä on minun kohtaloni, kun te\njaatte perintönne, ennen kuin minä olen haudassa?\n\nMATTI\n\nKuinka äiti tuollaista kieltä käyttää. Kyllä äiti tietää, kenestä\nkaikki riippuu.\n\nSAIMA\n\nOlemme ajatelleet, että mummu ottaisi eläkkeen, sellaisen kuin itse\nhaluaa.\n\nKAARLO\n\nEi mummun pidä luulla, että tämä on meille niin helppoa.\n\nMATTI\n\nJos ette tahdo jakaa meille mitään, niin pitäkää rahat pankissa.\n\nSAIMA\n\nMummu voisi tulla asumaan esimerkiksi meille. Me kyllä voimme järjestää\npari huonetta.\n\nMATTI\n\nPääasia on, että kauppa päätetään ajoissa, ennen kuin Martta myy osansa\nja pilaa hinnan.\n\nSAIMA\n\nVoitaisiin myös järjestää niin, että Aarnen lapset asuisivat\nkouluaikana mummun luona.\n\nEMÄNTÄ nauraa.\n\nOikein hyvin ajateltu...\n\nSAIMA\n\nJa me kun asumme niin lähellä kirkkoakin, niin mummu pääsee sinne joka\nsunnuntai, vieläpä vesperpalvelukseenkin.\n\nEMÄNTÄ\n\nSekä muihin seuroihin, eikö niin? Entäs elävät kuvat ja tanssiaiset?\nVähemmästäkin pää menee pyörryksiin, mutta mietitään...\n\nSALLI tulee sisään.\n\nMarttilan emäntä on tullut vanhaaemäntää ja lehtorskaa tervehtimään.\n\nMATTI\n\nJuuri kesken tärkeää perheneuvottelua. Koettakaa päästä hänestä\nnopeasti. Tulkaa pois, Kaarlo ja myrkkyri, Aarnen huoneeseen.\n\nAPTEEKKARI\n\nPitäjän edustaja, Martan tiedotuspataljoona! (Matkii.) Voi, miten nyt\nNiskavuoren käy!\n\n    Kaarlo, Matti ja apteekkari poistuvat.\n\nEMÄNTÄ\n\nSalli pyytää Marttilan emännän sisään. (Salli poistuu.) Jää sinä vain\ntänne, Saima.\n\nSAIMA\n\nKyllä Martta menehtyy, kun tohtorilassa kuullaan, että Aarne ja\nIlonakin ovat täällä.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ tulee.\n\nHyvää päivää, Loviisa. Päivää, Saima, pitkästä aikaa. Kuinka hauskaa,\nettä Saimakin taas on tullut Niskavuorelle. Ja onko totta, että\nministeri ja Aarne ja llona-rouvakin ovat täällä?\n\nEMÄNTÄ\n\nOvathan ne kaikki täällä.\n\nSAIMA\n\nEi suinkaan Martta meitä häihinsä kaivannut?\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nNe olivat vähän kolkot häät. Mutta kyllä Loviisa oli vallan\nsuurenmoinen, aivan kuin olisi parhaan tyttärensä naittanut.\n\nSAIMA\n\nKyllä meidän äiti osaa. Joko Martta on lähtenyt häämatkalle?\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nEi, vasta huomenna. Siellä pakataan nyt kovasti. Martta ei aio enää\ntulla takaisin maalle. Niillä on komea lukaali ostettuna Helsingissä,\nja Martta on kutsunut puolet pitäjää sinne kylään.\n\nSAIMA\n\nArvaa sen.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nVoi, mutta me olemme meijän isännän kanssa niin huolissamme, miten käy\nNiskavuoren?\n\nSAIMA\n\nOih!\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nMartta kun kertoi tänään, että hän myy puoliskonsa Simolalle. Aikooko\nLoviisakin myydä osuutensa? En minä enää saanut sielunrauhaa, minun\ntäytyi tulla kuulemaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nSiltä se näyttää, että myyntejä tässä nyt tulee.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nSiis kumminkin!\n\nEMÄNTÄ\n\nMutta Liisu hyvä, myönnä sentään, että Marttakin on hyvin utelias\nNiskavuoren kohtalosta, ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin eikö hän\npyytänyt sinua käymään täällä vähän selvää ottamassa?\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nVoi Loviisa hyvä, kyllä sinä olet ihmistuntija.\n\nSAIMA\n\nMummu hyvä, mitä tämä Simolan juttu oikein merkitsee? Aikooko Simola\nostaa Niskavuoren? Sehän on ihmeellistä. Vaikka onhan Simolalla rahaa.\n\nSALLI tulee.\n\nVanhaemäntä, Sandra pyrkii emännän puheille, jotain tärkeää asiaa\nMartta-rouvalta.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nAha, vai niin!\n\nEMÄNTÄ\n\nMenkää te sillä välin tuonne minun huoneeseeni. Parasta on kohdella\nhyvin noita Martan lähettiläitä, muuten hän vielä ilmestyy itsekin\ntänne. (Saima ja Marttilan emäntä lähtevät.) Kuule, Salli, tänne\ntulevat kohta tohtori ja Simola. Käske sinä heidät tänne sisään, äläkä\nsano mitään takahuoneessa.\n\nSALLI\n\nTuleeko tohtori tänne? Sandra juuri kertoi, että hän oli lähtenyt\nSimolaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nKäske Sandra sisään! (Kävelee hermostuneena edestakaisin. Salli lähtee\nja hetken kuluttua Sandra tulee.)\n\nSANDRA\n\nEhtoota, emäntä. Voi, kyllä emännällä nyt mahtaa olla hauska, kun\nkaikki lapset ovat kotona, Aarne-tohtorikin rouvineen.\n\nEMÄNTÄ\n\nOnhan se hauskaa, on, on... Noh, mitä asiaa Sandralla on?\n\nSANDRA\n\nMartta-rouva lähetti minun kysymään sitä kirjavaa pöytäliinaa, joka\nkuuluu hänelle. Se on muka jäänyt tähän salin alpumipöydälle.\n\nEMÄNTÄ\n\nEikö muuta?\n\nSANDRA\n\nEi muuta tällä kertaa, juu.\n\nEMÄNTÄ\n\nNoh, Sandra ottaisi vain tuon liinan tuosta ja Sandra saisi sitten\nkertoa Martta-rouvalle kaiken näkemänsä...\n\nSANDRA ottaa liinan, itkien.\n\nAivanhan vanhaemäntä tuntuu olevan kuin vihainen minulle, voi, voi,\njuu. Ja kun minä raukka en saa öisin unta, kun ajattelen, että miten\nNiskavuoren nyt käy, ja niitä vanhanemännän suuria huolia, kun Martta\nnyt myy osuutensa. Voi, ei suinkaan vanhaemäntä aio myydä taloa? Kuinka\npitäjäkään toimeen tulisi ilman vanhaaemäntää ja niskavuorelaisia,\njuu. Mekin Serafiinan kanssa jäisimme aivan orvoiksi, juu, juu.\nEikö vanhaemäntä tiedä, kuinka me olemme koettaneet kääntää asioita\nparempaan päin. Kun pehtori huusi humalassa pitkin pihaa, että Martta\non sellainen ja että se on niin kuin sinnepäin.\n\nEMÄNTÄ\n\nHiljaa! Jos minä vielä kerran kuulen, että Sandra on tuollaista puhunut\nMartta-rouvasta, niin ei Sandra enää avaa Niskavuoren ovea elämänsä\nloppuun asti.\n\nSANDRA\n\nAinahan kaikki minua kaikki syyttämässä on. Jos vanhaemäntä tietäisi,\nkuinka Martta pani minut syynäämään vanhanemännän paikkoja.\n\nEMÄNTÄ\n\nKyllä minä tiedän.\n\nSANDRA\n\nJa vanhaemäntä on turhaan vihainen...\n\nEMÄNTÄ\n\nNo niin, Sandra. En minä nyt sentään Sandraa hylkää! Sano ne terveiset\nMartalle. (Poistuu. Salli tulee.)\n\nSALLI\n\nJahah, vai niin! Joko sinä taas täällä olet!\n\nSANDRA Sallille.\n\nSalli, tiedätkös sinä, miten Niskavuoren käy?\n\nSALLI\n\nEn tiedä, ja mitä se sinulle kuuluu? Joko sait sen pöytäliinan? Kyllä\nminä tiedän, miksi se tänne jätettiin, että vieläkin olisi syytä\nnuuskia täällä...\n\nSANDRA\n\nTiedäthän sinä Martan. Kuule, Salli, minä tiedän jotain, jota sinä et\ntiedä, juu.\n\nSALLI\n\nAinahan sinä jotain tiedät. No, anna kuulua.\n\nSANDRA\n\nTohtori läksi Simolaan kauppakirjoja tekemään, juu. Martta myy\nosuutensa Simolalle, höh, juu.\n\nSALLI\n\nÄlä höpsi, juu. Tännehän kohta tohtoria odotetaan ja Simolaa myös...\nkauppakirjoja tekemään ja apteekkarikin on täällä.\n\nSANDRA\n\nÄlä... puhutkos sinä oikein totta? Voi jesta, juu, vai tänne juu, vai\ntänne, ja Martta kun luulee, että Simolaan, juu... Hyvästi sitten,\nSalli. Vai tänne, juu...\n\nSALLI\n\nKuule, minne sinä menet, Sandra, enhän minä... Herranen aika, kuule,\nälä sinä nyt lähde kielimään. Kuule, ei se olekaan totta. Sandra hei,\neivät ne tänne tule... Voi herra jesta, nyt se juoksee tohtorilaan, voi\nherra jesta...\n\n        Salli juoksee Sandran perään. Ilona ja Aarne\n        tulevat häntä vastaan.\n\n    ILONA\n\n    Salli, olikos se Sandra, itse Sandra, joka tuossa juoksi, eikä\n    muuta kuin hyvää päivää niiasi?\n\n    SALLI\n\n    No sillä oli niin kiire tohtorilaan. Voi jesta...\n    (Poistuu.)\n\n    AARNE\n\n    Taitaa oikein SOS sanoma lähteä Niskavuoren Sanomain\n    toimituksesta. Nieminen käski sylkeä kolme kertaa, kun Sandran\n    ohitse kulkee... kuuluu olevan hyvä konsti piruja vastaan.\n\n        Matti, Kaarlo ja apteekkari tulevat kuullen\n        Aarnen viimeiset sanat.\n\nMATTI\n\nMitäs Sandrasta. Marttilan emäntäkin on mummun kamarissa, shss...\n\nILONA\n\nOih! Pitääkö minunkin kohdata Marttilan emäntä ja ehkäpä vielä\nruustinnakin...\n\nMATTI\n\nMummu parka, koko pitäjähän juoksee kysymässä, miten Niskavuoren nyt\nkäy.\n\nAARNE\n\nEi tässä kai muu auta, täytyy panna toimeen kilpakysely.\n\nAPTEEKKARI\n\nPalkintona jaetaan pakanalähetyskirjallisuutta rovastilassa.\n\nSALLI tulee.\n\nSiellä on muonamies Nieminen poikineen pyrkimässä agronoomin ja\nministerin puheille.\n\n    Marttilan emäntä, Saima ja vanhaemäntä tulevat.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nEhtoota, ministeri ja ehtoota, Kaarlo. Tervetuloa taas pitäjään.\n(Huomaa Ilonan.) Ehtoota tohtorinna ja tohtori. Minähän tässä juuri\nsanoin, että onhan hauskaa Loviisalle, kun kaikki lapset taas ovat\nNiskavuoren katon alla.\n\nMATTI\n\nKiitos, kiitos. Miten Marttilan isäntä voi?\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nOikein hyvin. Ja minun pitäisi onnitella Aarnea, kun on niin äkkiä\nlukenut tohtoriksi. Meijän isä sanoi, että kyllä hän tiesi, että\nAarnella on niin hyvä pää, että.\n\nEMÄNTÄ\n\nJa niin hyvä vaimo, että.\n\nILONA\n\nMummu!\n\nMATTI\n\nAarne, sano suurkiitos.\n\nAARNE\n\nMinulla on niin selvät välit mummun kanssa.\n\nSALLI\n\nJa ne Niemiset odottavat\n\nEMÄNTÄ\n\nMikäs Niemisellä on hätänä?\n\nSALLI\n\nKun koko väki on niin levoton siitä, miten Niskavuoren nyt käy. (Itkee.)\n\nEMÄNTÄ\n\nKovastipa sitä nyt surraan. Anna Niemisten tulla sisään.\n\nNIEMINEN tulee poikineen.\n\nEhtoota nyt, akronoomi ja ministeri, ehtoota vanhaemäntä ja voi, voi,\nkun nuori rouvakin nyt on Niskavuorella.\n\nAARNE\n\nEhtoota, Nieminen.\n\nMATTI\n\nEhtoota, ehtoota, muistanhan minä Niemisen, »kerta kaikkiaan».\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, mikäs Niemisellä nyt on hätänä?\n\nNIEMINEN\n\nSe on nyt sillä tavalla, akronoomi, vai tohtorikos se akronoomi taitaa\nolla, se on nyt kerta kaikkiaan sillä tavalla...\n\nAARNE\n\nAntaa mennä vaan vanhaan tapaan, Nieminen.\n\nNIEMINEN\n\nSe on nyt kerta kaikkiaan niin, akronoomi, että minut tässä talossa\nihan leiviltä meinataan panna. Että pehtori vanhalta mieheltä palkan\npuoleen vähensi, muonamaidonkin alensi kahteen litraan, tällaiselta\nriskiltä mieheltä, niin minä kerta kaikkiaan ajattelin, että jos kerta\nkaikkiaan tulisin nyt akronoomin puheille.\n\nAARNE\n\nKatsokaas, Nieminen, kun minulla ei ole tässä mitään sanomista, kun en\nminä enää ole Niskavuoren isäntä.\n\nNIEMINEN\n\nSe on nyt kerta kaikkiaan väärin, että akronoomi isänsä talon hylkää.\nJa se on nyt ihkati kerta kaikkiaan niin, että rouva on tässä väkeä\nsortanut, niin, että jos ei sitä mökkipahasta tässä olisi ollut,\nniin kyllä sitä joka mies kerta kaikkiaan Niskavuoren nurkista olisi\nlähtenyt, kun muonamaitokin on alennettu, eikä vehniä enää muonaan\nsaa...\n\nPOIKA NIEMINEN\n\nMitä sinä siellä ruikutat, vaari! Kyllä se niin on, että me melkein\nkaikki Pyhäinmiestenpäivästä lähdetään, kun ei sitä kohta tiedä, kuka\ntässä isäntänä on... pehtorikin häärää, niin että harmittaa.\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, no, kyllä poika Nieminen saisi pitää vahan pienempää ääntä. Vai\nisäntääkö te kaipaatte?\n\nPOIKA NIEMINEN\n\nVaikkapa isäntää! Vaikka onhan nykyään sellaisiakin taloja, joissa\nisännät menee ja isännät tulee, mutta niiden Niemiset ja Lahtiset\nja Järviset pysyvät, sillä nähkääs, kun ne pellot eivät kasva ilman\nmeikäläisiä. Eikä sillä suurta väliä ole, kuka kulloinkin isäntänä on,\nkyllä meidän Niemisten elämä pysyy aina samanlaisena niin kauan kuin on\nisäntiä ja renkejä.\n\nAPTEEKKARI\n\nKas Niemisen viisauksia!\n\nEMÄNTÄ\n\nAivan oikein, Nieminen. Niin se on Jumalan säätämä laki.\n\nPOIKA NIEMINEN\n\nVaikkei nyt juuri Jumalankaan.\n\nMATTI\n\nNoh, noh, Nieminen.\n\nEMÄNTÄ\n\nPoika Nieminen on tullut kopeaksi, kun käy niin paljon talolla.\n\nILONA\n\nPoika Nieminen on oikeassa. Maanomistaja on sittenkin sangen\nsatunnainen ilmiö.\n\nAPTEEKKARI\n\nOih, Ilona, ei pidä mennä syhymättä saunaan.\n\nEMÄNTÄ\n\nYhtä satunnainen kuin maatyöntekijäkin. Jos Niemiset ja Salmiset\njäävät tänne jälkeeni, kun minä katoan, niin tulee se Niemisten ja\nSalmistenkin vuoro lähteä, mutta maa jää. Niskavuori ja sen leipäpellot\njäävät.\n\nNIEMINEN\n\nKas siinä on vanhaemäntä oikeassa... Maahan se aina jää makaamaan,\nvaikka me kaikki kerran sen rakoon vajoomme, eikä vanhaemäntäkään sitä\nhautaan mukanansa vie.\n\nEMÄNTÄ äkkiä, voimakkaasti.\n\nEn, Nieminen, mutta käteni minä vielä haudastakin ylös korotan sen\nsuojaksi.\n\nILONA\n\nHerra Jumala! (Yleinen hiljaisuus.)\n\nEMÄNTÄ\n\nLähtekääpäs vain, Niemiset, ja tulkaa illalla kuulemaan. Ehkäpä silloin\njo on Niskavuorella uusi isäntä.\n\nAARNE\n\nNo, Niemiset, voikaa sitten hyvin vain.\n\nPOIKA NIEMINEN\n\nJos sitten vanhaemäntä ilmoittaisi meillen, miten tässä käy, kun\npestimarkkinat ovat jo ylihuomenna.\n\nNIEMINEN\n\nJos sentään Aarne-herra...\n\nEMÄNTÄ\n\nNo, hyvästi sitten. (Niemiset poistuvat.)\n\nAARNE vanhalle-emännälle.\n\nVai nimitetään Niskavuorelle tänään uusi isäntä.\n\nEMÄNTÄ\n\nNiin nimitetään.\n\nMATTI\n\nSinulla näkyy ainakin olevan Niemisten kannatus Aarne. Valitettavasi\neivät Niemiset määrää Niskavuoren omistussuhteista.\n\nMARTTILAN EMÄNTÄ\n\nEi maar, kyllä minunkin vuoro on lahtea. Hyvää yöta, Loviisa, hyvää\nyötä. (Hyvästelee kaikkia.) Kun se Lahtisen auto odottelee minua tuolla\nalhaalla. (Saima saattaa Marttilan emännän ulos.)\n\nAARNE\n\nKyllä sillä nyt on kertomista Martalle.\n\nMATTI\n\nEttä hän vielä sattui kuulemaan nuo Niemisten esitykset.\n\nKAARLO\n\nKun minä tässä istun ja kuuntelen, tuntuu aivan kuin täällä olisi joku\nkuollut ja käytäisiin surunvalituksella.\n\nAARNE\n\nVastako sinä sen nyt huomaat. Niskavuorihan täällä tekee kuolemaa. Ja\nme kaikki olemme jo tulleet hautajaisiin.\n\nMATTI\n\nJa sinä itse olit ensimmäinen haudankaivaja. (Poistuu Aarnen\nhuoneeseen.)\n\nSALLI tulee.\n\nSimolan isäntä taisi ajaa pihaan.\n\nEMÄNTÄ nauraen.\n\nLisää hautajaisvieraita saapuu.\n\nKAARLO\n\nEi, mutta tämä on sentään liian karkeata leikinlaskua. (Poistuu Aarnen\nhuoneeseen.)\n\nAARNE\n\nKoska tuo velisarja on niin loistavalla tuulella, on paras jatkaa\nskruuvausta. Sinä, Ilona, saat ottaa vastaan vanhan ihailijasi. (Aarne\npoistuu. Simola tulee Sallin saattamana.)\n\nSIMOLA\n\nEhtoota, emäntä, ehtoota Ilona. Tähänhän tulee aivan kuin\nentisaikaiseen tuomiotilaisuuteen.\n\nEMÄNTÄ\n\nEhtoota! Vain se erona, että se olen minä, joka tässä kohta taidan\njoutua tuomittavaksi, eikä Ilona.\n\nSIMOLA\n\nEpäsiveellisyyden suosimisesta, vai mitä. Luulen, että te ette\nläpäisekään siitä yhtä hyvin kuin Ilona.\n\nEMÄNTÄ\n\nSimola, Simola, teidän siveyskäsitteenne ovat tulleet liian ankariksi.\n(Hiljaa.) Tuleeko hän tänne, onko saanut valtakirjan?\n\nSIMOLA samoin.\n\nOn... Kauppakirja voidaan kirjoittaa suoraan teidän nimellenne. Minulla\nonkin se jo mukanani.\n\nEMÄNTÄ\n\nTaivaalle kiitos!\n\nILONA\n\nKuka tänne tulee? Te varmasti tiedätte, Simola, mitä tulee tapahtumaan\nNiskavuorelle. Mummu ei puhu meille mitään.\n\nEMÄNTÄ hymähtää.\n\nSIMOLA\n\nVartokaas, onko se kolmaskymmenesviides vai kuudes vai toinen?\n\nILONA\n\nMitä Simola laskee?\n\nSIMOLA\n\nNiitä Niskavuoren kohtalon kyselijöitä.\n\nEMÄNTÄ\n\nÄlä viitsi olla niin utelias, Ilona.\n\nILONA\n\nSimola, tämä talo käy hermoilleni. Tuntuu aivan kuin putoaisin muorin\nvillavakkaan. Aarne sanoi äsken että tuo sade ulkona on aivan kuin\nharmaata pehmeätä villalankaa, joka keriytyy ympärillemme.\n\nSIMOLA\n\nJospa keriytyisikin.\n\nEMÄNTÄ\n\nAivanhan se Aarne on nyt kuin toinen ihminen. Tuntuuhan Aarnestakin\nhauskalle olla taas kotona.\n\nILONA terävästi.\n\nMummu unohtaa, että Aarnen koti on Helsingissä, Töölössä,\nMechelininkadun varrella.\n\nEMÄNTÄ\n\nSellaisen perustuslaillisen sveesin katu... Olisipa edes Meurmannin\ntahi Yrjö Koskisen katu, tahi vaikkapa Kiipula-vainajan.\n\nSIMOLA\n\nHyvä! Taas pääsi purtemme yhdestä karista.\n\nILONA\n\nEi vielä — Simola. Onhan luonnotonta, että mummun ikäinen ihminen\nvieläkin yrittää hallita meitä kaikkia.\n\nEMÄNTÄ\n\nHallita, tjaah, hallita. Etkö sinäkin kerran hallinnut Aarnea?\n\nSIMOLA pelästyneenä.\n\nKerrankos?... Hallitsee yhä vieläkin.\n\nILONA\n\nYhtä paljon kuin Aarne hallitsee minua.\n\nEMÄNTÄ\n\nSaapahan nähdä... vaikka viiden vuoden avioliiton jälkeen... ei juuri\nenää ole puhetta hallitsemisesta aviopuolisoitten välillä. Silloin\nhallitsevat... lapset... — ainakin pitäisi niin olla.\n\nILONA nauraen.\n\nMummu hyvä, kansanvalta on vallannut avioliitonkin meidän aikanamme.\nMeillä ei hallitse kukaan, eivät edes lapset.\n\nEMÄNTÄ\n\nJaa, kansainliittoako te yritättekin siitä avioliitostanne?\n\nSIMOLA\n\nJumaliste, ei suinkaan noin heikkoa liittoa!\n\nILONA äkkiä.\n\nJos mummu tällä kaikella tarkoittaa viittailla siihen, että minä en\ntunne enkä hallitse jokaista Aarnen ajatusta... etten siedä sitä,\nkuinka paljon hän vielä on kiinni Niskavuoressa... Niin on. Enkä\nkuitenkaan pelkää elämää.\n\nEMÄNTÄ\n\nSinussa on jo rohkeutta katsoa asioita suoraan silmiin... Kuinka kauan\nkestikään, ennen kuin minä siihen pääsin. (Asettaa kätensä Ilonan\nolkapäälle.)\n\nSIMOLA\n\nVoi, minkälaisia naisia, hallitsevia naisia... minun tekee mieleni\npiiloutua pöydän alle.\n\nILONA Simolalle.\n\nTosiaan, kun ajattelee, että meidän kaikkien elämä on kaupungissa,\ntyömme ja kiireemme ja perheemme, ja sitten eräs vanha ihminen haettaa\nmeidät tänne ja kuvittelee voivansa määrätä meidän elämäämme. Minä\ntiedän kyllä, mikä voima hänen takanaan on, ja minä vastustan sitä\nvoimaa.\n\nEMÄNTÄ\n\nSinäkin, Ilona. Kumma, kun kaikki miniäni vastustavat minua. Taidan\nminä olla aika otus.\n\nSIMOLA\n\nNiin olettekin!\n\nILONA\n\nMummu, te olette juuri sitä, mitä teidän pitää olla. Minä en vastusta\nteitä, vaan teidän aikaanne.\n\nEMÄNTÄ\n\nJa minä pidän sinusta, mutta en ajastasi.\n\nSIMOLA\n\nVoi turkasta.\n\nSALLI tulee.\n\nTohtori on nyt tullut.\n\nEMÄNTÄ\n\nKäske sisään. (Ilona aikoo poistua.) Jää sinä vain tänne, Ilona. Kyllä\nsinä voit olla läsnä tässä toimituksessa, koskee se läheisesti sinuakin.\n\nILONA\n\nMummu, mitä te oikein tarkoitatte?\n\nTOHTORI tulee.\n\nHyvää päivää emäntä. Hyvää päivää, Ilona-rouva. Aina se Ilona-rouva\nvain kaunistuu.\n\nEMÄNTÄ\n\nKas vain tohtoria!\n\nTOHTORI\n\nNäinhän sitä kaikki maailmassa vielä hyväksi kääntyy.\n\nSIMOLA\n\nKaikki kääntyy hyväksi tohtorin suosiollisella avulla.\n\nTOHTORI\n\nOlen vain tehnyt velvollisuuteni. Lääkinnyt vanhoja haavoja. (Ilona\nseisoo jähmettyneenä.)\n\nEMÄNTÄ\n\nOn ehkä parasta, että kohta ryhdytään asiaan. Simolalla onkin\nkauppakirjat mukana.\n\nSIMOLA\n\nJa todistajat. Onhan apteekkari tuolla? Onko tohtorilla valtakirja?\n\nTOHTORI\n\nOn vihdoinkin. Kyllä siinä olikin tekemistä. Martan piti aamulla\nkaikin mokomin itse lähteä Simolaan allekirjoittamaan kauppakirjaa,\nmutta lopulta hän sentään suostui siihen, että minä saisin sen tehdä.\nKuulemma näytän minäkin vähän enemmän aviomieheltä. Ja nyt kirjoitetaan\nkauppakirja suoraan vanhalle-emännälle, niin säästyvät toiset\nleimamerkit.\n\nSIMOLA\n\nOikein kauniisti tehty. Sehän on aikamoinen säästö.\n\nILONA\n\nAnteeksi, saanko minä kysyä, mitä tämä kaikki nyt merkitsee?\n\nEMÄNTÄ\n\nSe merkitsee sitä, että tässä nyt aletaan tehdä talonkauppoja. Tohtori\nmyy Martan osuuden Niskavuoresta minulle.\n\nTOHTORI\n\nNiin me olemme sen asian nätisti hoitaneet.\n\nILONA\n\nVastoin Martan tahtoa?\n\nTOHTORI\n\nMarttojen tahto on yleensä epämääräinen käsite.\n\nILONA\n\nMitä mummu tarkoittaa ostamalla Martan osuuden?\n\nEMÄNTÄ\n\nJuuri sitä, mitä Ilona arvaa.\n\nILONA laskee kätensä emännän olkapäälle.\n\nÄlkää tulko Aarnen ja minun väliin, älkää tehkö sitä.\n\nEMÄNTÄ\n\nNyt on minun vuoroni, Ilona.\n\nTOHTORI\n\nAarnehan pitää Niskavuoresta.\n\nSIMOLA\n\nHänessä on ollut avonainen haava kaikki nämä vuodet.\n\nILONA\n\nTekö sen kaiken tiedätte, enkä minä?\n\nEMÄNTÄ.\n\nNiin, me sen tiedämme. (Ilona seisoo kivettyneenä.)\n\nSANDRA ja Martta hyökkäävät sisään.\n\nSanoinhan minä sen .. täällä hän on, juu. (Poistuu samassa.)\n\nTOHTORI\n\nMartta, mitä nyt?\n\nMARTTA\n\nVai Simolaan sinä lähdit talonkauppoja tekemään? Sinäkin, Henrik,\nolet valmis minut pettämään. Täällä on kauppakirjan tekijät, ja\ntäällä on takaajat. Ettekö te yhtään häpeä? Siis niskavuorelaisille\nolikin tarkoitus myydä talo. Onneksi kerkisin sentään ajoissa. Tänne\nvaltakirja. (Hyökkää pöydän luo ja repii valtakirjan.) Ja sinuun minä\nolen luottanut, Henrik.\n\nTOHTORI\n\nMartta hyvä, jos sinä kerran myyt, niin jokainen ostaja on valmis\nmyymään osuutensa voitolla takaisin niskavuorelaisille. Meillehän on\nvain tärkeätä, että pääsemme tästä talosta.\n\nMARTTA huomaa Ilonan.\n\nVai niin, johan täällä on uusi emäntäkin? Älkää sentään unohtako, että\nvielä on toinen puoli talosta minun ja vielä minä kykenen ainakin tuon\nnaisen täältä ulos ajamaan. Kun minä tuskin sain oven selkäni taakse\nsuljetuksi, niin kohta ovat korpit haaskalla. Ohoh, Niskavuoren emäntä,\nvielä minä hallitsen tässä talossa. Ulos!\n\nTOHTORI\n\nMartta, sinä unohdat kaikki meidän suunnitelmamme. Tämä on sangen\nloukkaavaa minulle.\n\nMARTTA Simolaan kääntyen.\n\nTäällä ei tänään kauppakirjoja kirjoiteta.\n\nILONA\n\nKiitoksia siitä, Martta-rouva!\n\nMARTTA\n\nMinä olen tohtorinna Varelius.\n\nILONA\n\nKiitos, tohtorinna. Minä olen tullut tähän taloon tietämättä, mitä\ntäällä tapahtuisi. Te teette aivan oikein, kun ette myy osuuttanne.\nTäällä kasvavat teidän ja Aarnen lapset, joille talo kuuluu. Sallikaa\nminun puhua teille inhimillisesti. Olisi ennen kaikkea Aarnelle suuri\nonnettomuus, jos hänen pitäisi jättää työnsä maanviljelyshallituksessa\nja siirtyä Niskavuorelle velkojen kanssa taistelemaan vain siksi, että\nmummu on sen saanut päähänsä ja että mummu tahtoo määrätä lastensa\nelämästä.\n\nEMÄNTÄ\n\nIlona, ole sinä vaiti. Vaikka puhu pois vain. Et sinä tunne Marttaa,\nanteeksi, tohtorinna Vareliusta. (Martta tekee kärsimättömän liikkeen.)\n\nILONA\n\nMartta-rouva, minä pyydän teiltä sitä koko sydämestäni. Jos olen\ntuottanut teille tuskaa, olen sen tehnyt tahtomattani, ja minä olen\niloinen, että te olette löytänyt miehen, joka paremmin kuin Aarne osaa\nhuolehtia teistä. Huolehtikaa mummun ja miehenne kanssa talosta, kunnes\nteidän lapsenne ovat valmiit ottamaan sen haltuunsa.\n\nMARTTA\n\nOn minun asiani, mitä minä omaisuudellani teen. Ei teidän tarvitse\nhuolehtia minun ja lasteni asioista.\n\nEMÄNTÄ kylmästi.\n\nSitä parempi — jos et myy, ei minun tarvitse pantata lasteni\nperintöä. Ilona kun pitää siitä, että saa yökaudet tehdä käännöstöitä\nhelpottaakseen Aarnen elämää ja varastaa vain silmänräpäyksen\nleikkiäkseen lastensa kanssa. Äitisi kertoi.\n\nILONA\n\nSe on minun asiani! Te kaikki luulitte, että Aarne joutuisi tuuliajolle\nilman Niskavuorta. Mutta hän onkin kyennyt luomaan itselleen paljon\nrikkaamman elämän. Me emme sovi Niskavuorelle.\n\nTOHTORI\n\nEmme mekään Martan kanssa tänne sovi. Jotain lystiä meilläkin pitää\nelämässä olla. No, Martta, älä nyt minuakaan unohda. Olisi liikaa, että\nkaikki naiset rupeaisivat ajattelemaan vain Aarnea. (Hiljaisuus.)\n\nMARTTA äkkiä.\n\nRiittää jo! Minä myyn.\n\nTOHTORI\n\nEikö niin, että kirjoitetaan tähän kauppakirjaan suoraan Loviisa\nNiskavuori Simolan tilalle?\n\nMARTTA\n\nMaksetaanko rahat heti?\n\nTOHTORI\n\nHeti. Tässä tilaisuudessa.\n\nMARTTA\n\nKirjoita. (Tohtori kirjoittaa nimen.)\n\nILONA\n\nAjatelkaa, mitä te teette.\n\nMARTTA\n\nSe on minun asiani.\n\nILONA lähestyy Marttaa.\n\nMiksi te vihaatte minua? Emmekö voi sopia ihmisiksi?\n\nMARTTA\n\nIhmisiksi, niinkö te sanotte? Ei ole täällä yhtään tuolia, jossa en\nolisi itkenyt, ei yhtään seinää, johon en olisi nyyhkyttänyt. Pyyhkikää\nne tuolit, ennen kuin istutte niihin, kai ne ovat vieläkin kosteita\nminun kyynelistäni.\n\nILONA\n\nEn minä ole syypää kyyneliinne, eikä Aarnekaan vaan elämä. Tiedätte\nitsekin, mitä me voimme elämää vastaan!\n\nMARTTA hiljaa.\n\nEhkäpä. (Kirjoittaa nimensä kauppakirjaan.) Tuossa. Nyt minä olen irti\ntästä. Niskavuoren emäntä saa nyt hoitaa uuden miniänsä. Kaikki meni\nminulta rikki täällä... (Nielaisee kyyneliään.)\n\nAARNE ja apteekkari ovat tulleet sisään Martan repliikin alussa. Aarne\nastuu Ilonan viereen aivan kuin suojatakseen häntä.\n\nMitä täällä tapahtuu? Päivää, Martta. (Tarjoaa hänelle kätensä.) Ei\nsuinkaan sitä enää pidetä vanhaa vihaa?\n\nMARTTA ei ota Aarnen kättä, kylmästi.\n\nPäivää!\n\n    Tohtori tervehtii mitään sanomatta.\n\nAARNE\n\nPäivää, tohtori. Ystäviä ollaan, eikö niin? Ja Simola sitten. Tämähän\non aivan kuin eräs entisen ajan tuomioistuin. Rovasti vain puuttuu.\n\nAPTEEKKARI\n\nMitäs rovastilla tehdään, eihän täällä ole nuhdeltaviakaan — pelkkää\nsiveellistä aviosäätyä vain. Oikein iljettää tuo tohtorikin.\n\nEMÄNTÄ\n\nHillitkää nyt kielenne vähäksi aikaa ja kirjoittakaa tänne todistajaksi\nSimolan kanssa. Ja vissimmäksi varmuudeksi vielä Penttiläkin.\n\nAPTEEKKARI\n\nKyllä minä tuollaisen preivin alle aina nimeni pistän.\n\nAARNE\n\nMitä täällä sitten on tapahtunut?\n\nEMÄNTÄ\n\nMartta on myynyt osuutensa talosta minulle.\n\nAARNE\n\nTaivas avita, Martta? Minä olen tehnyt sulle paljon vääryyttä.\n(Liikuttuneena.) Tämä oli hyvin kaumiisti tehty. Tohtori, kiitoksia\noikein paljon. Martta, sinä olet sittenkin hyvä ihminen. (Ojentaa\nMartalle kätensä, jonka Martta heti pudottaa.) Minä toivotan teille\nmolernmille kaikkea onnea, kaikkea sitä, mitä minullakin on ollut.\nNäinhän ihmisten välillä pitäisi kaiken aina järjestyä inhimillisesti.\n\nMARTTA\n\nVai niin, järjestäkää sitten vain. Kyllä minä omasta elämästäni huolen\npidän. Tule pois, Henrik. Joko sinä olet saanut rahat?\n\nTOHTORI\n\nMikä kiire sinulla on? Nämä tilikysymykset on hoidettava huolellisesti.\n\nMARTTA Aarnelle.\n\nMinä olen nyt irti tästä talosta? Sopii hoitaa se nyt uuden emännän\nkanssa. (Emännälle.) Onko teillä rahat varattuna?\n\nEMÄNTÄ\n\nTässä olisi shekki, miljoona kolmesataatuhatta. Kaksisataatuhatta siis\nmaksetaan kahden kuukauden päästä... Pieni paperilappu, ja mitä kaikkea\nse sisältää... Kiitoksia, Martta, kaikesta... (Ojentaa shekin Martalle,\nmutta Martta nyökkää päällään tohtorille, joka ottaa hymyillen ja\nkiittäen shekin vastaan.)\n\nAPTEEKKARI\n\nVoi hemmettiä!\n\nAARNE\n\nMitä tämä on? Saanko minä nähdä kauppakirjan? Siis Martta perii koko\nkauppahinnan käteisellä?\n\nMARTTA\n\nNiin minä teen, joka pennin.\n\nAARNE\n\nÄiti, mistä sinä olet saanut rahat?\n\nEMÄNTÄ kuivasti.\n\nPankista.\n\nAARNE\n\nMummu, mitä sinä olet tehnyt?\n\nEMÄNTÄ\n\nOstanut talon sinulle.\n\nAARNE\n\nMinulleko? Minulle! Äite, äite, sittenkin!\n\nILONA tuskastuneena.\n\nSinulle...\n\nMARTTA\n\nHenrik, ehkä jätämme tämän herrasväen hoitamaan omia keskinäisiä\nasioitaan. Hyvästi!\n\nTOHTORI Aarnelle.\n\nKas, olisinhan minä jättänyt osan kauppahinnasta seisomaan, mutta kun\nMartalla on omat suunnitelmansa, ja hän tahtoi rahansa pois.\n\nAARNE\n\nNiin, eiväthän Martat voi muuttua käden käänteessä. (Katkerana.) Minä\nnarri.\n\nMARTTA ovelta.\n\nTohtori Niskavuori, minua ei enää tästä lähin huvita olla missään\ntekemisissä tämän perheen kanssa. Lapset tulen pitämään luonani\nHelsingissä. (Poistuu.)\n\nTOHTORi hyvästellen.\n\nVoi niitä naisia, niitä naisia. Hyvästi sitten, näkemiin. (Poistuu\nMartan perässä. Palaa. Hiljaa.) Älä ole huolissasi lapsista. Kyllä minä\npiankin ne tänne toimitan, jos vain haluat.\n\nAARNE\n\nKiitos. (Tohtori poistuu.)\n\nEMÄNTÄ huutaa ovella.\n\nSalli! Salli, käske ministeri, tohtori ja lehtorska tänne. (Salli\nlähtee.) Simola ja apteekkari, tahtoisitteko olla niin ystävällisiä ja\npoistua vähäksi aikaa ruokasaliin. Minulla olisi nyt jotain sanomista\nlapsilleni.\n\nAPTEEKKARI\n\nTotta kai, totta kai.\n\n    Simola ja apteekkari poistuvat.\n\nAARNE\n\nÄiti, tiedätkö sinä, mitä sinä olet tehnyt? Aarnen repliikin aikana\ntulevat Matti, Kaarlo ja Saima.\n\nMATTI\n\nNo, mitä se Niskavuoren muori taas on tehnyt?\n\nEMÄNTÄ Istuu liikkumattomana pöydän vieressä.\n\nMinä olen vain ostanut Niskavuoren talon toisen puolen Martalta\ntakaisin.\n\nSAIMA.\n\nHerra Jumala, mummu, millä rahoilla?\n\nEMÄNTÄ\n\nOlen pantannut Säästöpankkiin oman puoliskoni Niskavuoresta.\n\nMATTI\n\nNeuvottelematta meidän kanssamme! Sanomatta sanaakaan! Kuka on\njärjestänyt sinulle lainan?\n\nEMÄNTÄ\n\nSimola.\n\nMATTI\n\nSimola on järjiltään.\n\nKAARLO\n\nOma sinun valtasi, mutta mitä sinä aiot tehdä talolla?\n\nEMÄNTÄ\n\nNyt minä hallitsen ja vallitsen tässä talossa. Nyt on — minun tahtoni,\nmitä tuo pelto ensi kesänä kasvaa ja montako puuta tuolta metsästä\nkaatuu ja ketkä ihmiset täällä pihalla hääräävät. Se on suuri ja\nvastuullinen valta maan ja ihmisten yli, joka minulle on annettu...\nTämän vallan minä siirrän pojalleni Aarnelle ja miniälleni Ilonalle.\n\nMATTI\n\nVai niin. Kovasti se heille sopiikin!\n\nEMÄNTÄ hymyillen.\n\nAivan, ja ehkäpä minua huvittaa nähdä, miten he sitä valtaa tulevat\nkäyttämään... opitaanko kylästä taas katsomaan ylös meille päin.\n\nSAIMA\n\nEihän Aarne jaksa sellaisia korkoja maksaa!\n\nEMÄNTÄ raskaasti.\n\nSitten teidän on autettava häntä. (Yleinen jyrkkä protesteeraus.)\n\nMATTI\n\nMitä sinä sanot?\n\nKAARLO\n\nSe nyt vielä puuttui.\n\nSAIMA\n\nSekin on mahdotonta.\n\nEMÄNTÄ jyrkästi.\n\nSanon vielä kerran... Teidän on autettava häntä. (Täysi hiljaisuus.)\nMinä olen nöyrtynyt ja notkunut maahan saakka, olen valehdellut ja\nvaieten sallinut rikottavan Jumalan ja ihmisten lakia, jotta näkisin\npoikani Aarnen kouran Niskavuoren auran kurjessa. Minä luotan poikaani\nAarneen.\n\nSAIMA\n\nMummu näkyy kaikista meistä ajattelevan vain Aarnea.\n\nAARNE\n\nSehän on luonnollista. Olenhan minä tuottanut hänelle eniten surua.\n\nKAARLO\n\nKun vain pärjäisit velkojesi kanssa. Eihän mummulle mitään mahda ja\nonhan se tavallaan helpotus, että myynti lykkääntyy.\n\nILONA\n\nAarne, etkö kuule, mitä veljesikin sanovat. Älä anna Niskavuoren rikkoa\nmeidän elämäämme.\n\nSAIMA\n\nÄiti, mitä sanoo omatuntosi, jos ajattelet meitä muita?\n\nEMÄNTÄ\n\nMinä en perusta paljon siihen ihmisten omaantuntoon, kun se asustaa\nenimmäkseen vatsassa. On niitä, jotka sekä tuntevat että ajattelevatkin\nvatsallaan.\n\n    Kaarlo ja Aarne nauravat.\n\nMATTI\n\nKyllä meidän äiti osaa. Niin murheellista kuin se onkin, niin\ntodellisuus on todellisuutta, ja Aarne joutuu kerran sen todellisuuden,\nse on asutushallituksen eteen. Hyvä, jos hänen poikansa perisi\nMartalta niin paljon, että hän voi lunastaa Niskavuoren, mutta sekin on\nepävarmaa, jos Martta pääsee tuhlaamaan rahansa.\n\n\nEMÄNTÄ\n\nRahoistanneko on kysymys? (Kävelee ikkunan luo.) Tuolla makaa maa, joka\nodottaa isäntäänsä, se maa, joka teidät kaikki on synnyttänyt. Eikä se\nvapise teidän rakkaus- ja lapsijuttujenne vuoksi, vaan odottaa teitä\nkotiin. Aivan kuin tahtomattaan. Ettekö näe, että minä tahtoisin koota\nteidät kaikki kotiin maan turvaan tykkien jyskeeltä, veren ja tulen\nkauhuilta... Öisin kirkuvat korpit Niskajärven takana. Täällä Aarne\nhoitaa teille maan... piilopirtin...\n\nMATTI\n\nOnko se yleinen hysteria tarttunut sinuunkin, mummu...\n\nILONA\n\nÄiti, äiti, et sinä voi koota meitä kaikkia kotiin, ajattele kaikkia\nniitä miljoonia, jotka jäävät ulkopuolelle, niitä, joilla ei ole\nmaanrakoa...\n\nMATTI\n\nMe emme puhu maanjäristyksistä, vaan Niskavuoren omistussuhteista.\nAarne, mitä sinä sanot?\n\nAARNE\n\nMinä puhuisin mieluummin siitä maanjäristyksestä... Minusta tuntuu,\nettä äiti on hakenut minut kotiin... kädestä pitäen. Muistatteko pojat,\nmiten eksyimme Alakorven muurainsuohon. Äiti tuli hakemaan ja me saimme\nselkäämme... Ehkä minä saan selkääni nytkin, mutta kotiin minä tulen.\n\nILONA\n\nIlman minuakin?\n\nAARNE\n\nSiellä missä minä olen, olet myöskin sinä.\n\nEMÄNTÄ\n\nTässä on nyt pitkä ja periaatteellinen riita tulossa Aarnen ja\nIlonan välillä. Ehkä me jatkamme jutteluamme ruokasalissa. Simola ja\napteekkari odottavat siellä. Aarne, ne kamferttitipat ovat entisellä\npaikallaan piirongin päällä, jos niinkuin Ilonakin sattuisi niitä\ntarvitsemaan.\n\nILONA\n\nMinulla on muita konsteja, pätevämpiä.\n\nEMÄNTÄ\n\nAarne raukka.\n\nKAARLO\n\nEt sinä kuitenkaan voi saada Aarnea järkiinsä.\n\nMATTI\n\nNo, Aarne, sittenkin, onneksi olkoon.\n\n    Emäntä, Kaarlo, Matti ja Saima poistuvat.\n\nAARNE\n\nNo, Ilona, ne konstit.\n\nILONA\n\nOlen yrittänyt puhua sinulle järkeä.\n\nAARNE\n\nÄlä viitsi, järjellä ei ole tämän kanssa mitä tekemistä.\n\nILONA\n\nAarne, meillä on molemmilla työmme ja tulevaisuutemme kaupungissa,\nmahdollisuus kehittyä siellä. Mikä voima se on, joka saattaa sinut\nturmelemaan kaiken.\n\nAARNE\n\nMikä voima! Katsos, Ilona, se on veressäni. Se on sellainen voima,\njolle järki ei voi mitään...\n\nILONA\n\nOmistajan työ täällä. Maanviljelijän työ, joka vaatii niin vähän\njärkeä. Henkisesti laiskojen ihmisten työtä. Taistelu niin satunnaisia\nilmiöitä kuin ilmoja vastaan.\n\nAARNE\n\nVoi sinua, Ilona! Etkö sinä nähnyt äsken vanhan Niemisen kasvoja...\nkuin syksyinen kyntömaa täynnä mustia, multaisia vakoja...\n\nILONA\n\nJa kourat koukussa kuin haukan kynnet... vanhan raatajan kouristuneet\nkourat... sellaiset, jotka itkettävät.\n\nAARNE\n\nNe riipaisivat taas kipeästi... minä kuulun Niemisten joukkoon tänne.\n\nILONA\n\nEi Niemisten ryppyjä täältä käsin silitetä.\n\nAARNE\n\nJuuri täältä käsin. Ehkäpä on järjetöntä palata Niskavuorelle köyhäksi\ntyönantajaksi, pankkien palvelijaksi, väliaikaiseksi omistajaksi. Ja\nsittenkin minä palaan, muun muassa osoittaakseni sinulle ja maailmalle,\nettä minä työnantajanakin voin elää niin, ettei enää tarvitse lähteä\npohjoiseen omia Salmisia, Niemisiä ja Järvisiä pakoon...\n\nILONA\n\nItsepetosta, Aarne. Kun sinä lähdit Niskavuorelta, ei se tapahtunut\nyksinomaan minun tähteni eikä rakkautemme tähden, vaan siksi, että\nsinua minun kanssani odotti rikkaampi elämä. Eikö niin, Aarne?\n\nAARNE\n\nMinä lähdin ja jätin Martan ja lapseni, koska pidin sinusta, koska\nolisin menettänyt ihmisarvoni alistumalla äitini ja Martan tahtoon. Nyt\nminä menettäisin ihmisarvoni alistumalla sinun tahtoosi, vasten kaikkia\nvaistojani.\n\nILONA\n\nAarne, minulla on oma työni. Minä jään kaupunkiin lasten kanssa. Tulen\nluoksesi vain silloin, kun minulla on aikaa.\n\nAARNE\n\nIlona, Minä tarvitsen sinua joka hetki.\n\nEMÄNTÄ tulee.\n\nAarne, pehtori ja vouti odottavat sinua konttorissa työnjakoon.\nKuulehan muuten, minne sinä silloin sen vilja-aitan avaimen jätit? —\nKyllä sitä haettiin — oli pakko laittaa uusi.\n\nAARNE\n\nVaarin piippuhyllyn takana se taitaa vieläkin olla. Sinnehän minä sen\naina piiloitin!\n\nEMÄNTÄ\n\nAivan niin, olihan vaarillakin sama tapa piiloitella avaimia. Muista,\nIlona, että pidät kellarin ja mankeliaitan avaimet aina ruokasalin\npiirongin ylälaatikossa.\n\nILONA\n\nMinä en tarvitse avaimia enkä lukkoja. En missään mielessä.\n\nEMÄNTÄ\n\nMutta ne lukot ja avaimet tarvitsevat sinua. Et suinkaan sinä pelkää\nniitä — nyt? Sinä, joka kerran olit valmis kestämään koko maailman\nhäpeät Aarnen vuoksi.\n\nILONA\n\nMummu ei nyt käsitä tätä. Minä en tule Niskavuorelle. — Me tulemme\nasumaan eri paikoissa. Meillä on eri työ.\n\nEMÄNTÄ\n\nEtkö sinä pelkää jättää Aarnea tänne? — Miehet ovat heikkoja. Ja Aarne\nvallankin!\n\nAARNE\n\nÄite, sinä käärme!\n\nILONA\n\nEn pelkää. Minä olen vapaa kuin taivaan lintu, ja niin on Aarnekin.\n\nEMÄNTÄ\n\nVoi, voi... teitä taivaanlintuja... Muuten, minä muistan, Ilona, sinun\nkerran sanoneen minulle, että minnekä elämä sinua heittäneekään,\nsinä tulet tarttumaan siihen kymmenin kynsin ja muovailemaan sitä\nnäköiseksesi. Eikä se hullumman näköistä olisikaan.\n\nAARNE\n\nMummu ei saa olla häijy morsiamelleni.\n\nILONA\n\nTe ette käsitä, mummu, mistä Aarnen ja minun välillä on kysymys. — Se\non periaatteellinen erimielisyys.\n\nEMÄNTÄ\n\nEi ole mitään periaatteellisia erimielisyyksiä niin kauan kuin mies\nkutsuu sinua morsiamekseen, Ilona.\n\nAARNE\n\nKiitos, äiti... että minä vihdoinkin saan pitää huolta tästä tytöstäni.\n(Ottaa Ilonaa olkapäistä kiinni.) Muuten, äiti, älä hätäile, kävelimme\näsken perunapellon piennarta tuossa alakuloisessa syyshämärässä ja\nIlona huusi äkkiä hämärään. »Herää!» Sellainen hän on! Vielä tuntuu\nkätteni alla. (Ravistaa Ilonaa.) Kuules, likka, miehet odottavat minua\ntuolla.\n\n    Lähtee katsoen vanhaanemäntään.\n\nEMÄNTÄ istuu nojatuoliin, ristii kätensä.\n\nKun silmäni aamulla aukeaa ja minä kuulen hänen askeleensa talossa,\nvoin minä ristiä käteni. Poikani Aarne on kotona.\n\nILONA kuuntelee kivettyneenä.\n\nTällä kertaa on voitto teidän, mummu.\n\nEMÄNTÄ raskaasti.\n\nVoittoko? Merkillinen voitto, joka niin kovasti väsyttää. Menehän sinä,\nIlona, ruokasaliin ja käske tuomaan ruoka pöytään. Istu sinne pöydän\npäähän minun paikalleni. Sen kun istut vaan, aivan kuin olisit aina\nistunut siellä. Niinhän minäkin aikoinani sinne istuuduin... ja sitten\ntein työtä... (Katselee käsiään.)\n\nILONA\n\nNiinhän tekin aikoinanne sinne istuuduitte... Olkoon, mummu, istuudun\nsinne minäkin omalla tavallani... (Seisoo liikkumattomana, katselee\nkäsiään, katsoo emäntää, halaa häntä äkkiä.) Minä pidän hänestä, mummu.\n(Lähtee ruokasaliin.)\n\nEMÄNTÄ ristii kätensä ja sanoo ankarana katsoen kauas.\n\nSen minä sinulle sanon, Jumalani, anna minulle anteeksi — ja vaikket\nantaisikaan... Tee hänen sydämensä suureksi ja anna hänelle rohkeutta...\n\n    Esirippu\n\n\n\n"]