[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f7Tcs-YA0i2kD3nYBO9N82loH40UfXpvc8sLyQlmu5Io":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3467,"Entäs nyt, Niskavuori?","Wuolijoki, Hella",1886,1954,"3467-wuolijoki-hella-entas-nyt-niskavuori","3467__Wuolijoki_Hella__Entäs_nyt_Niskavuori","Kaksinäytöksinen näytelmä (Viisi kuvaelmaa)","naytelma",[],[],"fi",1953,null,15822,95135,true,[],[],[],"Niskavuori-sarjan päätösosa sijoittuu jatkosodan loppuun ja rauhan ajan alkuun. Näytelmässä seurataan suvun ja suurtilan kohtaloita murrosvaiheessa, kun sota ja yhteiskunnalliset muutokset koettelevat perinteistä elämänmenoa.","Hella Wuolijoen 'Entäs nyt, Niskavuori?' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3467. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o.\nmaissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","ENTÄS NYT, NISKAVUORI?\n\nKaksinäytöksinen näytelmä (Viisi kuvaelmaa)\n\n\nKirj.\n\nJUHANI TERVASPÄÄ [Hella Wuolijoki]\n\n\n\n\n\nJyväskylässä,\nK. J. Gummerus Osakeyhtiö,\n1953.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nNISKAVUOREN VANHA EMÄNTÄ\nILONA\nJUHANI, Malviinan poika\nLILLI | Aarnen ja Nonan lapset\nPAAVO |\nKAARLE NISKAVUORI, ministeri\nANNA-LIISA\nSAIMA, lehtorska\nFREDRIK NISKAVUORI, professori\nMARTTA, Aarnen ensimmäinen vainio\nTOHTORI, Martan nykyinen mies\nTELEFOONI-SANDRA\nAPTEEKKARI, kotijoukkojen päällikkö\nVOUTI RISSANEN\nSISÄKKÖ EEVA\nJOKINEN\nSALMINEN\nKARJAKKO MIINA\nROVASTI\nPIKKU-MARTTI\n\n\nTapahtuu Niskavuorella sodan aikana, viimeinen kuvaelma sodan jälkeen.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS\n\n\n\nEnsimmäinen kuvaelma\n\n\nNiskavuoren sali, Ikkunoiden välissä on Ilonan kirjoituspöytä ja\npuhelin. Huone on enemmän asutun näköinen kuin entinen Niskavuoren\nsali. Vanha emäntä istuu keinutuolissa tyyny selkänsä tukena kuunnellen\nsilmät ummessa Lillin soittoa. Lilli istuu oikeanpuoleisen ikkunan\nluona olevan vanhan taffelipianon ääressä ja soittaa hiljaa laulua:\n»Oi muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin». Kun esirippu\naukeaa, hän laulaa jo loppusanoja »niin laula, laula se oi». Lilli\nnousee, menee vanhan emännän luo ja kumartuu hänen puoleensa.\n\nLILLI\n\nNukkuukos mummi?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEn nuku. Kuuntelen sinua. Laula se minulle vielä joskus toistekin. Kun\nolen oikein väsynyt, niin saisit laulaa minulle »Läksin minä kesäyönä\nkäymään... Ja hän istui ja itki, katsoi aaltoja pitkin, ja hän oli niin\nsurullinen joka hetki».\n\nLILLI\n\nVoi mummi, onko teillä ollut niin paljon suruja?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJoskus nuoruudessani, Lilli-kulta, olen minäkin katsonut aaltoja\npitkin...\n\nLILLI\n\nMutta minä en tahdo suruja. Tappelen suruja vastaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSe on oikein. Joku opetti minulle kerran: Kun maailma on pimeä ja kylmä\nja kolkko, älä pysähdy pelkäämään pimeyttä ja hytisemään kylmyyttä,\nliiku, heilu, tee jotain. Ehkä siitä tulee lämmin sekä sinulle että\nkoko kylmälle kylälle.\n\nLILLI\n\nOlet varmasti kuullut sen äidiltä. Muistan miten äiti kerran sanoi\ntämän isälle.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJa isäsi kertoi sen minulle.\n\nLILLI\n\nMinun on ikävä isää. Ja äidinkin on ikävä. Äiti yrittää aina iltaisin\npuhua minulle isästä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEhkä on parempi, että hän on sodassa.\n\nLILLI\n\nMummi, mitä sinä meinaat? Tiedätkös, kun isä lähti sotaan ja me\nseisoimme äidin kanssa portilla, kävi isä portinpylvääseen kiinni, ja\ntuntui aivan siltä kuin hän olisi reväissyt kätensä irti siitä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKyllä minä näin sen ikkunasta. Ja sama oli Villen lähtiessä.\n\nLILLI\n\nÄiti suree Villeä aivan kuin Ville olisi ollut hänen poikansa eikä\nMartta-tädin.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKun isäsi piti Villestä, rupesi äitisikin pitämään. Ja Ville oli mukava\npoika.\n\nLILLI\n\nMutta ei Martta-täti vain pidä Paavosta. Kuule, mummi, kun Martta-täti\noli kahvilla Karoliina-tädin ja Kaarle-sedän luona, niin hän sanoi,\nettä oli niin väärin, että hänen poikansa kaatui ja Ilonan poika jäi\neloon, vaikka Ilona oli ryöstänyt häneltä miehen. Mutta että isä piti\nVillestä niin paljon, että itsekin lähti sotaan kostaakseen Villen\nkuoleman! Ja ajatteles, Paavo seisoi ovella ja kuuli kaiken. Hän oli\nkalpea kuin lakana, Paavo-parka.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nVoi tuota Marttaa!\n\nLILLI\n\nJa Paavo sanoi tädille, että joskus on helpompi kuolla kuin elää, niin\noli Villen laita, ja että kyllä hänkin osaa kuolla jos tarvitaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOnhan nyt kauheata puhua tuolla tavalla teille lapsille!\n\nLILLI\n\nMinä vihaan Martta-tätiä. Ja Annikki vihaa häntä myös. Ja Annikki\nsanoi, että Mirja meni lottiin ja rintamalle vain päästäkseen pois\näitinsä komennon alta.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKyllä elämä on turhaan Marttaa kolhinut. Ei hän siitä ole parantunut.\nMutta et sinä saa niin pahasti vihata Martta-tätiä. Onhan isäsi hänet\naikoinaan hyljännyt ja eronnut hänestä äitisi vuoksi.\n\nLILLI\n\nEn minä häntä yhtään sääli. Minkälaista se isänkin elämä Martan kanssa\nolisi ollut. Ville piti meidän äidistä enemmän kuin omastaan. Voi,\nmummi, kyllä on ikävä elää näin sotkuisen perheen jäsenenä. Enkä minä\nainakaan tuppaisi sellaisen miehen perheeseen, joka minut kerran on\nhylännyt. Mutta tohtori-sedästä minä tykkään, vaikka hän onkin nainut\nMartan. Ja tohtori sanoi, että hänkin pian tulee maalle, kun vain\nrintamalta pääsee. Ja hän on niin klookku mies että!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJa sinä olet kuin puuropata, joka aina vaan porisee, eikä anna minun\nnukkua.\n\nLILLI\n\nEttekä te nuku, mummi. Olette nukkuvinanne kun tahdotte jonkun seurasta\npäästä. Kyllä minä mummini tunnen, sellainen vanha kettu.\n\n    (Eeva tulee sisään.)\n\nEEVA\n\nTuolla on Sandra keittiössä ja pyrkii vanhan emännän puheille.\n\nLILLI\n\nÄhä, siinäpä saitte, kun ei minun seurani kelvannut.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKäske Sandra sisään. Ja sinä västäräkki saat mennä muualle\nvisertelemään.\n\nLILLI\n\nMinäpä menen mylläriksi puimahuoneeseen, kun äiti niin kovasti kielsi.\nAih, kun on hauska tehdä sellaista mikä on kiellettyä! Ja mummi, pian\ntulee isä kotiin. Hän lupasi äidille, ettei enää koskaan ryyppää — hei,\nmummi, hei!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nVoi sinua! Eeva toisi kahvin sisään Sandralle ja minulle.\n\n    (Sandra tulee sisään.)\n\nSANDRA\n\nNo ehtoota, vanha emäntä! Kuinka sitä voidaan? Kun meijeristi tuli\ntännepäin, niin ajattelin että menenpäs hänen rekeensä ja pääsen vanhaa\nemäntää katsomaan. Kun en ole pyhäinpäivästä saakka tänne päässyt. Ja\ntiemmä hyvin voidaan!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNuorena sitä kukkii ja vanhana kasvaa rikkaruohoja. Mutta ihmettelenpä\nminä sitä Sandraa. Onhan Sandra minua vanhempi ja niin kepeä jaloistaan\nkuin mikäkin heinäsirkka.\n\nSANDRA\n\nEihän tässä ole ollut aikaa vanhentua, vaikka onkin lyijyä kintuissa\nja lunta päälaella, ja aina särkee kahvihammasta. (Eeva tulee\nkahvitarjottimineen.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTämä oli jo aika krouvinpuoleinen viittaus. Tuossahan Eeva jo onkin.\nKaadapa kahvia Sandralle.\n\nEEVA\n\nOsaahan tuo itsekin kaataa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEttä Eeva kehtaakin. (Eeva lähtee.)\n\nLILLI\n\nKyllä minä jo nyt menen karkuun.\n\nSANDRA\n\nVoi, tuota kultaista tyttöä!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSandra ottaisi vain enemmän leipää.\n\nSANDRA\n\nKiitoksia paljon. Eihän muualta enää kunnon kahvileipää saakaan kuin\nNiskavuorelta.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo no, Sandra. Tahtooko Sandra sanoa, että Niskavuorella leivotaan\nsodan aikana parempaa kahvileipää kuin muualla? Ei suinkaan Sandra nyt\nsillä laiha rupea Niskavuorta häpäisemään.\n\nSANDRA\n\nVoi, vanha emäntä! Hyväähän minä vain tarkoitin. Ja kyllä kai vanha\nemäntä tietää, ettei yhtäkään taloa ole, jossa emännät kahvileivästä\nkieltäytyisivät, vaikka miten paljon tahansa sodasta puhuisivat...\nja rovastilassa ruustinna ja Martta-rouva... kun minä viime viikolla\nsiellä kävin... oli siinä viittä sorttia pikkuleipää, kun tohtoria\nkaupungista odottivat.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKyllä niitä kaupunkilaiskarkulaisia jo alkaa olla joka talossa, vaikka\nonhan meilläkin Saima tyttärineen.\n\nSANDRA\n\nKuinkas nyt vanha emäntä lehturskasta tuolla lailla puhuu? Lehturskahan\non vain äitinsä luona käymässä, mutta eihän Martta ja tohtori ole\nmitään sukua rovastille, ja Nikkilässäkin on pelkkää kaupunkilaista\nherrasväkeä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPommituksia pakoon tulevat. Ehkäpä minäkin kaupungista karkaisin, pois\npommien alta, jos siellä asuisin.\n\nSANDRA\n\nVoi, mitä vanha emäntä puhuu. Sanoin minä kerran Pappilan Mantalle,\nettei sellaista pommia olekaan, jota Niskavuoren vanha emäntä pelkäisi.\nJa Manta sanoi, että vanha emäntä vain tuijottaisi ja nyrkkiä puisi\ntaivasta kohden niin että pommitkin pelästyisivät.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMitäs sitä muutakaan tekisi?\n\nSANDRA (naurahtaa ja työntää tuoliaan lähemmäksi vanhaa emäntää.)\n\nMartta-rouva ja ruustinna kävivät eilen Villen haudalla, ja voi kuinka\nkauniita kukkia ne sinne olivat tuoneet. Me käytiin Mantan kanssa\nillalla katsomassa. Ja Martta oli kertonut Nikkilän emännälle illalla,\nettä hän on saanut sankariristinkin. Ilmankos oli niin ylpiäkin, ettei\nenää tullut Mantaa ja minua tervehtimään.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nVai sankariristin!\n\nSANDRA\n\nArvaa sen, kuinka ylpiä hän nyt on, kun ainoan poikansa on menettänyt,\nvaikka kyllä me kaikki tiedetään, että Ilona-rouva sille pojalle paljon\nenemmän äiti on ollut, kun ei se millään Martan luona pysynyt, vaan\naina mummonsa ja isänsä luokse pyrki.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJaa-a, että Villekin on jo vuoden ollut haudassa...\n\nSANDRA\n\nNikkilän emäntä kertoi Martan valittaneen, ettei kukaan Niskavuorelta\nollut Villen hautaa koristanut. Mutta minä sanoin, ettei Niskavuorella\nole aikaa muistella kuolleita, kun vanha emäntä on niin sairaana ja\nllona-emäntä yksin hoitaa taloa. Onkos agronomista mitään tietoja?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nHyvin hän voi.\n\nSANDRA\n\nVoi, voi, kun Aarne-herra pääsisi jo kotiin! Raskasta on Ilona-rouvan\nyksinään taloa hoitaa. Eeva kertoi äsken keittiössä, että Ilona-rouva\non itse mukana puimassa ja itse myllärin säkkejä liikuttaa, ja itse oli\nruumenkuormankin äsken navetan ylisille ajanut.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinkä sille voi, kun ei väkeä saa mistään.\n\n    (Saima tulee sisään.)\n\nSAIMA\n\nPäivää, Sandra. Jokos kahvi on valmiina? Kuinkas mummu voi?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOlen vähän väsynyt.\n\n    (Sandra on noussut ylös.)\n\nSAIMA\n\nNo, minnekäs Sandra lähtee, istuu tänne vain. Kävin Nikkilässä ja\nprofessorska lähettää paljon terveisiä mummulle. Pyysi, että ottaisimme\nhänen tyttärenlapsensa tänne Niskavuorelle hoidettavaksi. Sanoin, että\nmeillä nykyisin hoidetaan vain mummua.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTulisivat edes mukaan puimaan ja rehuja ajamaan.\n\nSANDRA\n\nSe olisi jo jotakin.\n\nSAIMA\n\nKas, kun Sandrakin on tullut niin julmaksi herrasväkeä kohtaan!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSandra meinaa, että syövät koko kirkonkylän puhtaaksi, syövät ja\nostavat.\n\nSAIMA\n\nSodan aikana täytyy kärsiä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMartta on jo rovastilassa valittanut, ettei meiltä ole kukaan käynyt\nVillen haudalla. Tänään on vuosi siitä, kun Ville kaatui.\n\nSAIMA\n\nSiunatkoon. Ei Martta tätä ikinä anteeksi anna, vaikkei hänellä muuta\niloa Villestä ole ollut kuin hänen kaatumisensa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nÄlä puhu joutavia. Eikös Ilona tule kahville? Ja kyllä kai Sandra\nymmärtää, ettei kirkonkylässä tarvitse puhua siitä, mitä lehtorska\ntäällä leikillään sanoo.\n\nSANDRA\n\nVoi, minä olen lehturskan kanssa samaa mieltä. Mutta kyllä tässä nyt\ntäytyy lähteä. On se nyt ikävää, ettei tohtori enää salli vanhan\nemännän jalkoja hierottavan. Jos lehturska puhuisi tohtorille. Kyllä\nminä sitten taas mielelläni tulen. (Hiljaa.) Meillä oli muuten\nkunnalliskodissa eilen aikamoinen jupakka... kun puhutaan, että\nagronomi tahtoisi myydä Niskavuoren... onko se totta? Ei suinkaan vanha\nemäntä sellaista ajattele...?\n\nSAIMA (keskeyttäen.)\n\nJos Sandra tapaa Eevan tai jonkun keittiön puolella, niin hakekoot\nIlona-rouvan kahville.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nToitko sinä postin?\n\nSAIMA\n\nToin minä. Tässä on vain lehdet.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEikö mitään kirjettä Aarnelta?\n\nSAIMA\n\nEihän Aarne koskaan ole ahkerasti kirjoittanut. Ja minusta tuntuu, että\nhän pian tulee lomalle.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIlonakin tuntuu olevan levoton. Eeva kertoi, että hän eilen\npuinnin jälkeen oli yksin jäänyt puimahuoneeseen ja siinä pimeässä\nruumenkasalla itkenyt.\n\nSANDRA\n\nIkäväähän nuoren rouvan elämä on, kun ei tätä sotaa muutenkaan hyväksy.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMitä Sandra tarkoittaa?\n\nSANDRA\n\nEnhän minä mitään, mutta kylässä puhuvat, että llona-rouva on niin\nkovasti tappelua ja melskettä vastaan. Ja agronomi kumminkin ilman\nhänen lupaansa sotaan lähti.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKummallista, kun ei teillä kylässä ole parempaa puhuttavaa, pelkkiä\njuoruja vain. Totta kai Sandra nyt osaa selittää, mikä on juorua, mikä\nei.\n\nSANDRA\n\nTottakai, osaanhan minä. Ja kiitoksia nyt, vanha emäntä, niistä\nherneistä, se emännöitsijä Iita niitä meille joskus salaa suolan kanssa\nkeittää.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEi kestä kiittää, näkemiin, näkemiin Sandra.\n\nSAIMA\n\nKyllä se Sandra on kirkonkylän elävä sanomalehti. Ja aina samanlainen\ntietotoimisto.\n\nSANDRA\n\nVoi, voi, mitä se lehturska nyt sellaisia puhuu! Totta kai minun niistä\nkylän asioista täytyy kertoa, kun ei täällä Niskavuorella niistä\nmitään tiedetä. Hyvästi lehturska! Vai asuu lehturska Aarne-herran\nhuoneessa... en minä vain sitä tekisi... ihan se siltä tuntuisi, kuin\nei agronomi enää kotia tulisikaan. Kas, kun minuun on juurtunut sitä\ntaikauskoa... ja agronomi oli asemalla ollut päissään ja huutanut.\n»Hyvästi ikuisesti, Niskavuori!»\n\nSAIMA\n\nHiljaa Sandra! Ei sellaisia vanhalle emännälle puhuta!\n\nSANDRA (hätääntyneenä.)\n\nNäkemiin sitten. (Poistuu.)\n\nSAIMA\n\nMitä se Sandra noilla jutuilla oikein tarkoittaa? Kylän valheita vaan\nkertoilee.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKai sinä nyt Sandran tunnet. Kun eivät vaan Ilonalle puhuisi. Vaikka\nkyllä se niin on, ettei hänelle kukaan Aarnesta pahaa pääse puhumaan.\n\n    (Ilona tulee sisälle yllään huono puoliturkki, vouti seurassaan.)\n\nILONA\n\nTulkaa hetkeksi tänne sisään. Tuon teille rahaa kauroja varten.\n(Katselee pöytää.) Vieläkös teillä on kuppi korviketta voudille ja\nminulle?\n\nVOUTI\n\nPäivää, vanha emäntä ja lehtorska.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIstukaa tänne, vouti. (Saimalle.) Mene hakemaan voudille kuppi.\n\nVOUTI\n\nKivelässä on huutokauppa. Kyllä meidän on ostettava kauroja, kun ne\nniin huonosti kasvoivat.\n\nILONA\n\nAarne käski ostaa niin paljon kuin niitä vain saa, vaikka minä\npuolestani olisin vähentänyt karjaa. Mutta ehkä hän muuttaa mielensä\nkun tulee lomalle.\n\nSAIMA\n\nKyllä sinun on tehtävä mitä Aarne määrää. Ottakaa nyt korviketta,\nvouti! Kuulkaas, mitä herrasväkeä teidän portaille tänään tuli?\n\nVOUTI\n\nNo, kun Marin sisko tuli meille sotaa pakoon. Helsingissä kun on niin\nlevotonta.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMitäs sitä sotaa pakenee. Minun tässä tekee mieleni Helsinkiisi pommeja\nkatsomaan.\n\nVOUTI\n\nVoi, vanha emäntä, Marin siskolta on jo kaksi poikaa kaatunut, ei se\nmikään ihme ole, että hän ne muut lapset jo turviin toi!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIsänmaa vaatii paljon uhreja nykyään. Tietäähän vouti, että\npojanpoikani makaa sankarihaudassa, enkä minä valita.\n\nVOUTI\n\nEihän kaikki ihmiset ole sellaisia kuin Niskavuoren emäntä. Mutta on se\nsentään parempi, että ihmisellä on pelkkiä tyttäriä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nVoi teittiä, vouti Rissanen! Kuka se tässä valitti ettei Mari saa\npoikia?\n\nVOUTI\n\nNo niin, mutta se oli ennen sotaa. (Ilona antaa rahat voudille.)\n\nILONA\n\nTässä olisi Rissaselle kaksikymmentäviisituhatta ja ottakaa sitten\nhuomenna meijeritililtä lisää. (Hymyillen.) Jollette sano Lillille,\nniin voin kertoa, että äsken sain Aarnelta sellaiset terveiset, että\nhän tulee lomalle parin päivän päästä. Kas, kun en voinut olla mummille\nkertomatta, mutta Lillille säästetään yllätys.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOnhan jo aikakin, että hän tulisi. No, vouti, kyllä nyt asiat reilataan.\n\nVOUTI\n\nOnhan se hauskaa ja helpotus, mutta en minä siinä huutokaupassa\nmahdottomiin mene, kun ajomatkakin on niin pitkä.\n\nILONA\n\nKyllä minä teihin luotan, ja koettakaa nyt saada jostakin joku\nmuonamiehen tapainen lisää. Agronomi käski pestata vähintään kaksi\nmiestä lisää, ojat jäivät viime syksynäkin kunnostamatta. (Nauraa.)\nMuuten otan Saiman ja Lillin mukaan ojille.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEntäs minut?\n\nILONA (nauraen.)\n\nTottakai, kyllähän mummi sinne sopii!\n\nVOUTI\n\nPitäisi olla pehtori, vaikka agronomi tulisikin lomalle. Enhän minä\nmikään pestaaja ole, ja jos minutkin vielä vievät sotaan, niin pitäisi\nrouvalla joku pehtori apuna olla.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKuka nyt Rissasta sotaan huolisi!\n\nVOUTI\n\nÄlkää sanoko, vanha emäntä. Johan Ylä-Simolasta on viety\nkuusikymmenvuotiaita työpalveluun.\n\n    (Eeva juoksee sisälle.)\n\nEEVA\n\nRovasti tulee, rovasti tulee! (Rovasti tulee sisään.)\n\nILONA\n\nEhtoota, rovasti! Mitäs kuuluu? No, mitäs ikävää rovastille on\ntapahtunut?\n\n        (Rovasti tervehtii ja pitelee vanhaa emäntää kädestä\n        saamatta sanaa\n    suustaan.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPuhukaa vain, rovasti.\n\nROVASTI\n\nMinulla on teille syvä suru ilmoitettavana...\n\nSAIMA\n\nAarneko?\n\nVOUTI\n\nJumala armahtakoon! Aarne-herra! (Menee takaperin ulos huoneesta.)\n\nSAIMA (itkee,)\n\nÄiti, älä istu kuin kivipatsas... Itke nyt... (Rovastille.) Rovasti,\nistukaa tänne.\n\nROVASTI\n\nPoikanne kuoli sankarikuoleman. En tiedä millä teitä lohduttaisin.\nRukoilen teille ja Ilona-rouvallc voimia kestää.\n\n    (Vanha emäntä säpsähtää, kun hän kuulee sanan »sankari».)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nAuttakaa minut huoneeseeni.\n\nROVASTI\n\nKuka tietää, miksi Jumala meitä koettelee.\n\nSAIMA (hiljaa rovastille.)\n\nHyvä rovasti, ei äidille pidä noin puhua.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinä uskoin sinulle poikani, Jumalani Jehova. Kun hän lähti, sanoin\nsinulle. »Suojele sinä poikaani, koska hän suojelee Niskavuoren maata.\nÄlä rankaise häntä, rankaise minua.»\n\nROVASTI\n\nTutkimattomat ovat Herran tiet.\n\nILONA (itkien.)\n\nÄiti, Aarne oli jo kuollut, kun hän lähti Niskavuoren portilta,\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJättäkää minut yksin Jumalani kanssa! Jättäkää minut yksin!\n\n    (Lilli juoksee sisään.)\n\nLILLI\n\nIsä tulee kotia, äiti, isä tulee kotia... Iso-Martti tuli lomalle...\nisä oli luvannut tulla... hei, isä tulee!\n\nSAIMA\n\nHiljaa, Lilli, etkös näe... isä ei tule enää koskaan kotiin...\n\nLILLI (katsoo rovastia. Juoksee Ilonan syliin.)\n\nÄiti... äiti! — Isä!\n\n    Väliverho\n\n\n\nToinen kuvaelma\n\n\nSama sali kuin edellisessä kuvaelmassa. Vanha emäntä on nukahtanut\nmustassa puvussaan keinutuoliin, sylissään hänellä on Uusi Suomi. Ilona\ntulee sisään ulko-ovesta turkkiin pukeutuneena Eevan seurassa.\n\nVANHA EMÄNTÄ (herää.)\n\nJoko sinä tulit kotia?\n\nILONA\n\nTerveisiä Saimalta ja Fredrikiltä. Bussi tuli juuri, kun pääsimme\nkirkonkylään.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEttei Fredrik vain vilustunut.\n\n    (Ilona antaa turkkinsa Eevalle.)\n\nILONA\n\nEi suinkaan. — Lentokonekin lensi yli kirkonkylän.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEeva vetäisi jo pimennysverhot eteen.\n\nEEVA (silmiään pyyhkien.)\n\nKyllähän minä... ja nyt vanha emäntä jäi yksin...\n\nILONA\n\nEi surutaloon paljon väkeä sovi. Jos vouti tulee, niin käskekää hänet\ntänne puheilleni.\n\nEEVA\n\nMari kävi keittiössä itkemässä, kun voutikin taitaa joutua sotaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo niin, kai minun tästä keinutuolista täytyy nousta taloa hoitamaan.\n\nEEVA\n\nVoi kurjuutta! Tallimiehenkin on lähdettävä takaisin rintamalle!\n\nILONA\n\nEi Eeva nyt viitsisi päivitellä. Onhan meillä hullumpaakin tapahtunut.\n\nEEVA\n\nKarjakko kävi sanomassa, etteivät apulypsäjät tule huomenna navettaan,\nkun ei rouva ole luvannut maksaa lisää palkkaa.\n\nILONA\n\nMitäs muuta kuin lähden itse lypsylle.\n\nEEVA\n\nMitä rouva nyt sellaisia puhuu. (Poistuu ).\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKuule, Ilona, kyllä minä ymmärrän, ettei Niskavuoren taloa tällä\nlailla hoideta. Väelle täytyy maksaa, mutta ei sitä mitä vaativat. Sen\nAarnekin aikoinaan sanoi. Mutta kurissa ne on pidettävä.\n\nILONA\n\nMinä en voi pitää ketään kurissa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKuinka niin et voi?\n\nILONA\n\nMinulla ei ole rahaa. Palkat ovat nousseet. Meidän on tehtävä vekseli.\nMaitotili ei riitä ensi viikolla palkkoihin. Lähden huomenna pankkiin.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNe on ne Aarnen kokeilut. Sanoinhan minä hänelle, ettei Niskavuori\nkokeilua kestä maanviljelyksen alalla, vieläpä ilman valtion apua.\n\nILONA\n\nAarne on vasta pari kuukautta ollut haudassa. Äite, en kestä teidän\npuheitanne. Tieteellinen kokeilu siemenviljelyksen alalla oli hänen\nainoa ilonsa — minun olisi joko jatkettava sitä tai lähdettävä. (Lähtee\noikealle Aarnen konttorihuoneeseen.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIlona!\n\n    (Ilona ei käänny takaisin, vaan sulkee epätoivoisena\n    konttorin oven jälkeensä.)\n\nEEVA (tulee ulko-ovesta.)\n\nVanha emäntä, täällä on eräs mies tai pikemmin herra, joka tahtoisi\npuhutella teitä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMikä hänen nimensä on? Sanoitteko että olen sairas?\n\nEEVA\n\nKyllä minä sanoin, mutta hän pyytää saada tavata teitä vain pienen\nhetken, kun on kuulemma kaukaa tullut.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPuhukoon rouvan kanssa.\n\nEEVA\n\nMutta hän tahtoo väittämättä tavata vanhaa emäntää. Jos vanha emäntä\njuttelisi hänen kanssaan. Hän näyttää oikein mukavalta ihmiseltä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTavallinen pyytäjä taas, kun ei kerran nimeänsä sano.\n\nEEVA\n\nEi hän pyytäjältä näytä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo, käske sisään.\n\n    (Eeva menee. Hetken kuluttua koputetaan ovelle.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSisään!\n\n    (Juhani astuu sisään ja tulee vanhan emännän luo.)\n\nJUHANI\n\nEhtoota, Niskavuoren vanha emäntä!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEhtoota! Mistäs sitä tullaan ja millä asialla?\n\nJUHANI\n\nKaukaa tullaan. Nimeni on Juhani Mattila ja tulin tuomaan teille äitini\nterveiset.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMattila? Näytätte tutulta. Tunsinko teidän äitinne?\n\nJUHANI (aivan hiljaa.)\n\nÄitini käski minun sanoa teille, että olen Malviinan poika.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMalviinan poika! Vai lähetti Malviina poikansa luokseni!\n\nJUHANI\n\nHän käski minua käymään luonanne, jos elämässäni tulee eteen oikein\nvaikea paikka.\n\nVANHA EMÄNTÄ (ottaa hänen kätensä.)\n\nMalviinan poika. Vieläkö äitisi elää?\n\nJUHANI\n\nÄiti kuoli jo parikymmentä vuotta sitten.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSiis samoihin aikoihin kuin isäsi.\n\nJUHANI\n\nIsäni... en tiedä kuka isäni oli. Äitini ei koskaan sanonut sitä\nminulle. Tietääkö vanha emäntä kuka isäni oli? En tahtonut koskaan sitä\näidiltäni udella, sillä hän oli minulle sekä isänä että äitinä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nÄitisi oli ylpeä nainen.\n\nJUHANI\n\nJa kovin yksinäinen. Ei ollut helppoa kasvattaa aviotonta lasta siihen\naikaan, kun äitini minut kasvatti.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEikö hän koskaan mennyt naimisiin?\n\nJUHANI\n\nEi. (Hymähtäen.) Ei kai tahtonut muita lapsia. Oli niin paljon\ntekemistä jo minunkin kanssani.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMissä te asuitte?\n\nJUHANI\n\nHelsingissä. Äitini kertoi, että hän karkasi kotiseudultaan erään talon\npalveluksesta. Meni sitten tupakkatehtaaseen työhön, jossa oli elämänsä\nloppuun saakka.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEikö hänellä ollut mitään yhteyttä kotiseutuunsa?\n\nJUHANI\n\nEi minun tietääkseni. Kummastelin joskus, oliko meillä ketään\nsukulaisia, mutta hän vastasi aina kieltävästi ja vähitellen emme\nkumpikaan kaivanneet sukulaisia, sillä hän tuli ammattiosastonsa\npuheenjohtajaksi ja samalla mukaan työväenliikkeeseen, jossa hän löysi\nystäviä tarpeeksi. Hän koulutti minua sen kuin jaksoi, lähetti minut\njopa Mustialaankin. Omituista kyllä maanviljelys veti minua siihen\naikaan puoleensa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOletko ajatellut, niiksi äitisi lähetti sinut luokseni?\n\nJUHANI\n\nHän kertoi minulle vain, että olisitte hyvä ihminen ja jollain tavalla\nhänelle jotain velkaa, eikä hän koskaan suostunut sanomaan mikä se\nvelka oli. Ymmärsin, että hän tarkoitti että sanoisitte sen minulle.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMalviina-raukka! Kyllä minä olen hänelle velkaa enemmän kuin\nkenellekään muulle maailmassa. Tahtoisitko tietää kuka isäsi oli?\n\nJUHANI\n\nTiedättekö te sen?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nHän oli minun mieheni, valtiopäivämies Juhani Niskavuori, olet nyt\nisäsi katon alla, nuori Juhani.\n\nJUHANI (on hypähtänyt ylös.)\n\nIsäni katon alla! Nyt ymmärrän miksi äitini ei halunnut, että minä sen\ntietäisin.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIstu tänne, nuori Juhani! Puhun sinulle sen mitä äitisi ei sinulle\npuhunut. Hän ei kertonut sinulle, että ajoin hänet ulos täältä\nNiskavuoren salista — tarjosin hänelle rahaa ostaakseni mieheni\ntakaisin. Mutta hän ei huolinut rahoistani, vaan otti lapsensa ja\nhävisi yöllä paikkakunnalta. Mieheni piti hänestä — haki häntä ja\nsinua kuin mielipuoli. Mutta ostin hänet takaisin rahoillani, hän\ntuli takaisin luokseni kun ei löytänyt Malviinaa. (Juhani kävelee\nedestakaisin.) Olin kuin susi — ajoin sisareni Malviinan ulos täältä.\nÄitisi oli meijeristi talossa — ja veljesi Kaarle on sinua vain kuusi\nkuukautta nuorempi. Olin silloin nuori ja avuton enkä osannut aavistaa,\nettä sellaista saattoi tapahtua. En olisi mennyt naimisiin mieheni\nkanssa, jos olisin tiennyt äitisi ja hänen suhteesta. En tuntenut\nNiskavuoren miehiä. Juhani piti äidistäsi, mutta ei minusta. Niskavuori\ntarvitsi rahojani — ja minä pidin isästäsi.\n\nJUHANI\n\nVai tässäkö ne juureni ovat — ja rahojen vuoksi äitini karkoitettiin.\nToivon, vanha emäntä, ettette koskaan tule kenellekään sanomaan, että\nolen käynyt luonanne. Olen ollut isättömänä lähes viisikymmentä vuotta\nja kiitän teitä siitä, että olette osoittanut minulle, miten paljon\nsyytä minulla on kunnioittaa äitiäni.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEikä minua.\n\nJUHANI\n\nMyöskin teitä. Voin kuvitella, miten olette saanut kärsiä. Ja äitini\noli oikeassa, kun hän yritti auttaa teitä sietämään elämää tässä\ntalossa lähtemällä pois. Mutta luulen, että minun on nyt parasta lähteä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinne sinä menisit? Osa tästä talosta kuuluu sinulle, koska isäsi on\nsinut tunnustanut pojakseen, sekä minun että muitten ihmisten edessä.\nJa muista, että äitisi lähetti sinut luokseni. Malviinan poika, olen\nollut kuin susi äidillesi. En tahtoisi olla susi sinulle.\n\nJUHANI\n\nEhkä on parasta, että minäkin lähden, niinkuin äitinikin lähti.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKai sinä tiedät, että nuorin poikani Aarne on kaatunut. Sinä olet\nenemmän isäsi näköinen kuin minun poikani. Millä minä voin auttaa\nsinua? Tarvitsetko rahaa?\n\nJUHANI (hymähtäen.)\n\nYhtä vähän kuin äitini aikoinaan sitä tarvitsi.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMistä on kysymys, kun kerran sanoit apua tarvitsevasi? Ehkäpä Malviina\non lähettänyt minulle uuden pojan Aarnen tilalle. Mikä sinua vaivaa ja\nuhkaa?\n\nJUHANI\n\nMinun täytyy lähteä. Ehkä on paras olla puhumatta.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJos minä nyt kumminkin koettaisin auttaa sinua. Minkä rikoksen olet\ntehnyt? Lupaatko sanoa minulle totuuden?\n\nJUHANI\n\nKyllähän se Malviinan sortti yleensä totta puhuu.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOletko sinä varastanut? Tai vääryydellä ottanut lähimmäisesi omaisuutta?\n\nJUHANI (nauraen.)\n\nEi, en milloinkaan!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOletkos himoinnut lähimmäisesi huonetta? Ja oletkos petoksella\ntavoittanut itsellesi hyötyä?\n\nJUHANI\n\nPäinvastoin! Olen auttanut lähimmäisiäni ja puolustanut petettyjä ja\nsorrettuja.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOletkos tappanut?\n\nJUHANI\n\nEn ole, enkä ole vahingoittanut lähimmäistäni ruumiin enkä hengen\npuolesta.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOletko tehnyt huorin?\n\nJUHANI\n\nOlenko sen näköinen? Olen rakastanut vaimoani hänen kuolemaansa saakka,\nvaikka olenkin Niskavuoren perua.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOletkos kunnioittanut isääsi ja äitiäsi? Tiedän ettet isääsi ole voinut\nkunnioittaa.\n\nJUHANI\n\nOlen kunnioittanut äitiäni ja ollut hänelle kuuliainen. — Mutta, vanha\nemäntä, en sen vuoksi, että olisin pelännyt Jumalaani, pikemminkin\nkoska olen rakastanut Jumalaa, niinkuin hyviä ihmisiä. En voi olla hyvä\nvain pelosta — Jumalankaan pelosta.\n\nVANHA EMÄNTÄ (asettaa kätensä hänen kädelleen.)\n\nJuhani, sanon sen sinulle, en minäkään pelkää Jumalaani, puhun hänelle\nniinkuin ystävälle, koska olen yksin. Ja pyydän häneltä apua, mutta\nsano minulle, Juhani, rakastatko isänmaatasi?\n\nJUHANI\n\nKun eräs hyvin suuri kirjailija näki isänmaataan raastettavan, hän\nsanoi. »Sydämeni vuotaa verta, kun ajattelen isänmaatani!» Niin tekee\nminunkin sydämeni.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinä autan ja puolustan sinua. Jollet voi minulle enempää kertoa\nitsestäsi, niin tämä riittää.\n\nJUHANI (hymyillen.)\n\nKiitoksia, vanha emäntä, mutta unohditte sen Hämmeemnaan yhdennentoista\nkäskyn. »Älä hättäile!»\n\n    (Vanha emäntä tarttuu häntä kädestä.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinä tykkään sinusta, nuori Juhani.\n\nJUHANI\n\nJa minustakin tuntuu, että voin puhua teille suoraan.\n\n    (Ilona tulee konttorihuoneesta ja pysähtyy ovelle.)\n\nILONA\n\nEn tiennytkään, että mummilla on vieraita.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTule vain tänne, Ilona. Tässä on Juhani Mattila, erään vanhan ystäväni\npoika.\n\n    (Juhani kumartaa ja tervehtii Ilonaa.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMe olemme ilman voutia ja pehtoria. Jos kerran olet Mustialan käynyt,\neikä sinulla nyt ole paikkaa, niin voisitkos tulla meitä auttamaan.\n\nJUHANI\n\nTyön haussa minä olen. Mutta mitä mieltä nuori rouva on?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIlona tarvitsee apua.\n\nILONA\n\nMinun täytyy suoraan sanoa, ettemme tarvitse niinkään paljon käskijää\nkuin tekijää.\n\nJUHANI (nauraen.)\n\nLuulen, että minusta olisi tekijäksikin. En minä vielä niin vanha ole.\n\nILONA\n\nMinkälaisia palkkavaatimuksia teillä on?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKyllä minä järjestän sen itse Juhanin kanssa. Anna Eevan lämmittää\nAarnen huone, nyt kun Saimakin on poissa — Saima on vanhin tyttäreni.\n\nILONA\n\nKäyn järjestämässä teille huoneen. (Nousee.)\n\nJUHANI (hiljaa.)\n\nKiitoksia, sekä omasta että äitini puolesta. Mutta minun on kysyttävä\nteiltä yhtä ja toista, vanha emäntä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOletko koskaan ollut pehtorina?\n\nJUHANI\n\nOlen aikoinani ollut työnjohtajana eräällä maatilalla Lounais-Suomessa.\nMinun oli jätettävä paikkani, koska meille tuli epämukavia\nerimielisyyksiä isännöitsijän kanssa — kättelimme toisiamme\nkrouvinpuoleisesti, mutta ei pidä pelästyä, kyllä se vielä mahtuu\nkatkismuksen raameihin. Enkä minä oikein harrasta suurtiloja... Mutta\npuhuisin vielä järjestelyistä kohdallani. Ei teidän tarvitse tietää\nkuka olen. Olen tullut hakemaan pehtorin paikkaa talostanne, kun\nkuulin, että sellaista tarvitsette. Saanko nyt kysyä, miten tulette\nmenettelemään miniänne suhteen? Tuletteko sanomaan kuka olen?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEn. Tulen vain sanomaan, että olet tullut hakemaan pehtorin paikkaa ja\nettä olen tuntenut äitisi. Mutta Juhani, voitko luvata minulle, ettet\ntäällä ollessasi tule itse puhumaan liikoja?\n\nJUHANI (nauraen.)\n\nOnhan vielä kahdestoista käsky, jonka Mooses on unohtanut, mutta\nHämeessä muistetaan. »Älä lörpöttele!»\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJuhani, minä tykkään sinusta, kun vaan auttaisit meitä täällä.\n\nJUHANI\n\nJos tässä ruppeis, sanoi hämäläinen kun hankki ajattelemaan.\n\nILONA (tulee sisään.)\n\nHuoneenne on valmiina, ja kyllä se nyt on niin, että jos tänne työhön\njäätte, niin huomenna olisi jo aloitettava. Ja nyt puhuisin teille\nhiukan tehtävistämme.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nVäki kuuluu pyrkivän puheilleni, jos Juhanikin sitten tulisi\nkuuntelemaan mitä heillä on sanottavana. Menen nyt vähän lepäämään,\nkäske Eeva luokseni.\n\nILONA (menee ruokasalin ovelle ja huutaa.)\n\nEeva!\n\n    (Eeva tulee kiiruhtaen.)\n\nILONA\n\nJos Eeva auttaisi vanhan emännän huoneeseensa.\n\nEEVA\n\nKyllä, rouva.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiin sinä sitten nukut Niskavuoren katon alla.\n\nJUHANI\n\nKiitoksia suuresta ystävällisyydestänne.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJa muistakaa antaa illallista uudelle pehtorillemme.\n\n    (Eeva ja Ilona auttavat vanhan emännän vasemmalle, Ilona palaa.)\n\nILONA\n\nAiotteko todellakin jäädä tänne?\n\nJUHANI\n\nMiksei. Olen ilman työtä, ja te tarvitsette väkeä.\n\nILONA (selaillen papereitaan.)\n\nKuka te oikein olette?\n\nJUHANI\n\nJaaha, huomaan, että sodan aikana taitaa olla välttämätöntä ottaa\nselville kuka kukin on. Olen ruununraakki ja työvelvollinen.\n\nILONA\n\nEn tarkoittanut sitä. En ole koskaan kuullut mummilla olevan\nystävättäriä, joista en tietäisi jotain.\n\nJUHANI\n\nMinusta tuntuu, että Niskavuoren vanhalla emännällä on paljon sellaisia\nasioita, jotka hän on pitänyt vain omana tietonaan. Mutta valitan, että\nhän niin äkkinäisellä tavalla toimitti minut apulaiseksenne, kysymättä\nteidän mielipidettänne.\n\nILONA\n\nEi mummolla ole tapana kysellä toisten ihmisten mielipiteitä. Eikö\näitinne ole kertonut sitä teille?\n\nJUHANI\n\nMinun äidilläni ei myöskään ollut tapana puhella liikoja.\n\nILONA\n\nMistä te tiesitte, että tarvitsemme pehtoria?\n\nJUHANI\n\nSuoraan sanoen, en minä sitä tiennyt.\n\nILONA (hymähtää.)\n\nKun minä aikoinani tulin tähän taloon, niin istutti mummi minut\npaikallensa ruokapöytään ja käski istua siinä, niinkuin aina olisin\nsiinä istunut. Ja sitten tekemään työtä. Varokaa vain, ettei hän\nteitäkin sillä lailla tänne istuttaisi.\n\nJUHANI\n\nTämä taitaa olla hiukan vaikea homma. Mutta tahtoisitteko kertoa\nminulle edes jonkin verran tämän talon omistussuhteista. Minusta\ntuntuu, että ensin kai pitäisi päästä perille siitä, kenen\npalveluksessa on.\n\nILONA\n\nEi se ole ollenkaan niin helposti selitettävissä. Puolet talosta kuuluu\nmiehelleni, joka isänsä kuoltua lunasti sen sisaruksiltaan ensimmäisen\nvaimonsa varoilla. Eron tapahduttua, tai pari vuotta sen jälkeen, kun\nmieheni ensimmäinen vaimo meni uudelleen naimisiin, lunasti anoppini\nsen entiseltä miniältään pantaten oman jakamattoman puoliskonsa\npankkiin, jolloin mieheni kannettavaksi jäi raskas velkataakka.\nMieheni oli kokeilijamaanviljelijä. Hän ei milloinkaan päässyt\nlyhentämään velkaansa, niin että talo todellisuudessa edelleenkin\nkuuluu anopilleni. Ja minä olen tässä ollut enemmän tai vähemmän halpaa\ntyövoimaa. No niin, tämä on siis suunnilleen yleiskuva tilanteesta. —\nIkävintä on, että tämä talo on kasvanut yli pääni. Anoppini ei käsitä\nnykytilannetta. Ja jos jäätte tänne, niin varokaa vain, ettei se kasva\nteidänkin päänne yli.\n\nJUHANI\n\nMinä olen tottunut erilaisiin tilanteisiin. On ollut pakko kasvaa\nkilpaa tilanteiden kanssa. Neuvoisin sen teillekin.\n\nILONA\n\nMummilla ei ole aavistustakaan siitä, miten vaikeata on saada työväkeä\nja miten palkat ovat nousseet. Muuten, väki on juuri tulossa anoppini\npuheille, jos tahtoisitte olla läsnä, niin kuulisitte heti mistä\non kysymys. Minä en enää jaksa tätä. Vanhatkin muonamiehet ja koko\nkarjaväki ovat sanoneet itsensä ylös. Eikä mummi suostu korottamaan\npaikkoja. Eikä hän suostu ylimalkaan minkäänlaisiin järjestelyihin.\n\nEEVA (tulee oikealta, hiljaa Ilonalle.)\n\nNyt ne ovat tulleet. Salminen, Jokinen ja Miinakin. Tuleeko vanha\nemäntä tänne? Ja Pikku-Marttikin on tullut sodasta.\n\nILONA\n\nJos Eeva sitten väen lähdettyä antaisi päivällistä uudelle pehtorille.\nTahtoisin niin mielelläni, että tulisitte kuuntelemaan tätä mummin\nvaltaisaa puhetta. Ehkä te voisitte jollakin tavalla auttaa.\n\nJUHANI\n\nEi minulla tästä ole niin kiirettä syömään.\n\n    (Jokinen, Salminen ja Miina sekä Pikku-Martti tulevat sisään.)\n\nJOKINEN\n\nEhtoota, nuori rouva.\n\nILONA\n\nEhtoota, ehtoota. (Antaa heille kättä.) Tässä olisi talon uusi pehtori,\nherra Mattila. Ja tässä on Jokinen ja Salminen ja meidän karjakko-Miina.\n\nJOKINEN\n\nOnhan se hyvä että Niskavuorelle uusi pehtori tulee. Ette suinkaan ole\nsukua talolle? Tunnutte niinkuin olevan talon sorttia.\n\nJUHANI\n\nMeitä ihmisiä on niin monenlaista sorttia. Ensi kertaa minä tänne\nNiskavuorelle olen sattunut.\n\nILONA (tervehtii pikku Marttia.)\n\nVai on Pikku-Marttikin tullut sodasta kotiin.\n\nPIKKU-MARTTI\n\nTulin kuin tulinkin. Vaikka monta kertaa oli hullusti käydä. Kaksi\nkertaa kuulanraato riipaisi ja kolme kertaa olen uudelleen konttaamaan\noppinut äit'muorini ja isänmaan helmasta kiinni pitäen.\n\nILONA\n\nVoi tuota Marttia!... aina sillä ne vanhat puheet on. Hyvä ettei sen\npahemmin käynyt.\n\nPIKKU-MARTTI\n\nNo, ei sen pahemmin kuin että kerran tuli niin kova laaki, että\nruokasalin kalustonkin suusta hukkasin ja suurella vaivalla kruunulta\nuuden sain. Ja nyt on niin korree että... ja muorikin sanoo, että oon\noikeen piukee poika.\n\n        (Eeva auttaa vanhan emännän sisään, Juhani asettaa\n        hänen keinutuolinsa pöydän viereen.)\n\n    VANHA EMÄNTÄ\n\n    Päivää, miehet ja naiset. Kas kun Pikku-Marttikin on tullut sodasta.\n\n    PIKKU-MARTTI\n\n    Tulinhan minä, kun eivät enää huolineet kuin ruununraakiksi. Tulin\n    katsomaan löytyisikö Niskavuorelta sopivia töitä.\n\n    SALMINEN (hieman päissään.)\n\n    Kyllä töitä löytyy, mutta löytyykö sopivia palkkoja...\n\n    VANHA EMÄNTÄ\n\n    No no no no. Onhan tässä Salmisella ollut pitkä sukukin töissä eikä\n    vielä olla palkoista riidelty.\n\n    SALMINEN\n\n    Kas, kun vanha emäntäkään ei ole huomannut, että tässä maassa on\n    elämä hieman niinkuin muuttunut viime aikoina. Ja kyllä me nyt olemme\n    päättäneet, että jollei vanha emäntä anna lisää palkkaa, niin me kyllä\n    kaikki lähdemme.\n\n    KARJAKKO\n\n    Niin lähdetään. Kaikkialla muualla saavat karjakot kaksitoistatuhatta\n    markkaa kuukaudessa, ja agronomi maksoi niin vähän, ettei sitä oikein\n    kehtaa sanoakaan.\n\n    VANHA EMÄNTÄ\n\n    Vai täytyy tässä Salmista ja Jokista ja Miinaakin lirkutella\n    Niskavuorelle jäämään.\n\n    SALMINEN\n\n    Mitäs lirkuttelua se emäntä tarkoittaa? Emäntä maksaa vain niin kyliä\n    Salminen jää!\n\n    VANHA EMÄNTÄ\n\n    Mistäs sitä maksaa? Kyllä minä maksaisin, jos olisi. Agronomikin kaatui\n    ennen aikojaan ja jätti talon vähän rempalleen.\n\n    SALMINEN\n\n    Jukupliut, ei se ole meidän syytämme, että agronomi tässä hurjasteli.\n    Vai on asiat Niskavuorella niin hullusti? Kyllä kai vanhan emännän\n    nyt täytyy myydä talonsa sellaisille, jotka kykenevät väelle palkkoja\n    maksamaan. Ja totta mar jumalauta emännän on nyt maksettava siitä\n    hyvästä, että meidän poikamme rintamalla kaatuvat.\n\n    JOKINEN\n\n    Se on nyt sillä lailla sen markongin kanssa tällä kertaa, että nyt on\n    otettava siitä mistä saa, kun sitä perhettäkin on siunaantunut eikä\n    pojista ole tietoa.\n\n    VANHA EMÄNTÄ\n\n    Että Jokinen kehtaakin. Yhteisen isänmaan edestä miehemme kuolevat.\n    Niin poikani kuin pojanpoikanikin.\n\n    JOKINEN\n\n    Missäs sitä isänmaata minun pojillani on muualla kuin kukkaruukussa?\n\n    ILONA\n\n    Ja kumminkin ihmiset kuolevat sen kukkaruukkuisänmaankin puolesta,\n\n    PIKKU-MARTTI\n\n    No niin kuolevatkin. Kas, kun yksi kuolee, niin toinen meinaa etten\n    minäkään Pekkaa pahempi ole.\n\n    VANHA EMÄNTÄ\n\n    Kyllä ihmisissä nyt on jotakin perusteellisesti vinossa.\n\n    SALMINEN\n\n    Ja ennen kaikkea Salmiset ja Jokiset ovat vinossa, kun vaativat lisää\n    palkkaa. Ja ihka vinossa ovatkin, koska ovat valmiit lähteinään tästä\n    isiensä paikasta.\n\n    JUHANI\n\n    Kuulkaas nyt, miehet, oikeassa olette, sillä elämä kiristyy\n    kiristymistään. Mutta katsokaas nyt, vanha emäntä on tottunut siihen\n    entisen ajan olemiseen. Ei tässä nyt muu auta kuin neuvotella yhdessä,\n    miten täällä Niskavuorella voitaisiin pärjätä. Jos tulisitte huomenna\n    päivällisen aikaan tänne, niin minäkin yritän ottaa tilanteesta selvän.\n    Ja eiköhän tässä jollain tavalla sovita.\n\n    VANHA EMÄNTÄ\n\n    Kas, kas.\n\n    ILONA\n\n    Tulkaa pois, mummu, nukkumaan. Pehtori on oikeassa. Jos Jokinen ja\n    Salminen tulisivat tänne huomenna, niin me vähän neuvotellaan siihen\n    mennessä.\n\n    VANHA EMÄNTÄ (katsoo kaikkiin.)\n\n    Sillä ehdolla, ettette minusta sentään vielä tee\n    vanhuudenhöperöä.\n\n    JUHANI\n\n    No ei millään muotoa. Vanhan emännän järki on vain niin kovin\n    yksiviivainen ja suorasukainen.\n\n    JOKINEN\n\n    Ja puoliaan pitävä.\n\n    VANHA EMÄNTÄ\n\n    Niin saamaristi puoliaan pitävä.\n\n    JUHANI\n\n    Kas, siinä sanoitte oikein, Jokinen.\n\n    VANHA EMÄNTÄ\n\n    Eikä mun järkeni ole tottunut kiemurtelemaan ihmisten edessä. (Hiljaa.)\n    Hyvää yötä. (Lähtee Ilonaan ja keppiin nojaten huoneeseensa.)\n\n    JUHANI\n\n    Vai tällä laillako ne asiat täällä ovat?\n\n    KARJAKKO\n\n    Kukas täällä voi tällä konstilla pärjätä. Vähennettäisiin edes jonkin\n    verran karjaa. Mutta vanha emäntä ei suostu ja nuori rouva ei uskalla.\n    Kuusikymmentä päätä karjaa eikä ole rehua eikä mitään. Kyllähän jo\n    vähemmästäkin näkyy, että talo myytäväksi tulee.\n\n    SALMINEN\n\n    Se on sitä vanhan emännän ylpiyttä.\n\n    JOKINEN\n\n    Ja hukkaan sitä mennään joka kantilta. Ja kukaan ei tiedä paljonko\n    karjalaiset sitten vievät, jos sota hävitään.\n\n    PIKKU-MARTTI\n\n    Luuleeko pehtori, ettei minullekin riittäisi maata Niskavuorelta?\n\n    JUHANI\n\n    Se riippuu niin monesta asianhaarasta.\n\n    SALMINEN\n\n    Oikeinkos te ihte jäätte taloon?\n\n    JUHANI\n\n    Siltä se tuntuu.\n\n    JOKINEN (epäillen.)\n\n    Kun te niin ihmisiksi puhutte.\n\n    JUHANI (nauraen.)\n\n    No, hyvää yötä vaan.\n\n        (Miehet lähtevät. Juhani kävelee edestakaisin kädet taskussa.\n        Pysähtyy isännän valokuvan eteen.)\n\nJUHANI\n\nIsä. (Hymähtää.) Isä. Ei yhtään mitään. Eivät kasva juuretkaan lattian\nlävitse. (Kävelee edestakaisin hiljaa hyräillen.)\n\n    »Ja Roineen armaiset aallot\n    sen rantoja hyväelee...»\n\n(Ilona on tullut vanhan emännän huoneesta ja katselee miten Juhani\nkävelee hyräillen.)\n\nILONA\n\nKuka te olette?\n\nJUHANI\n\nIhminen ei kuulu koskaan tuntevan itseään. En tiedä kuka olen.\n(Kumartaa.) Hyvää yötä!\n\n    Väliverho\n\n\n\nKolmas kuvaelma\n\n\nSama sali. Vanha emäntä istuu keinutuolissa ja lukee lehtiä. Ovelle\nkoputetaan ja Juliani astuu sisään.\n\nJUHANI\n\nEhtoota, emäntä. Mitäs lehdissä on uutta? Joko saksalaiset ovat\nMoskovassa?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nÄlä irvistele.\n\nJUHANI\n\nKai olisi selvintä, että vanha emäntä lähtisi hoitamaan niitä\nsota-asioita.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTai ehkä olisi parasta, että sinä lähtisit opettamaan\nministerivelipuoltasi!\n\nJUHANI\n\nEi nyt sentään. Sitä paitsi onhan täällä se elintarvikekorttipeli\nhoidettavana, johon tosiaankin tarvittaisiin matematiikan professoria.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSanos muuta, llona-parka! Mitäs puimahuoneelle kuuluu?\n\nJUHANI\n\nPuitiin vehniä ja oli oikein hauskaa taas olla syöttäjänä. Ilona-rouva\npääsi lapioimaan ruumenia, kun sain vanhan Järvisen mylläriksi, ja\nrouva taisi oikein suuttua kun menetti myllärinvirkansa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIlonan tekee nähtävästi mieli tappaa itsensä säkkien nostamisella.\n\nJUHANI\n\nSiltä tuntuu, mutta sanokaa nyt, vanha emäntä, minkä vuoksi meidän\ntäytyy myydä vehniä kaikkien kuljetusvaikeuksien uhallakin, kun\nosuuskauppakin kieltäytyy hakemasta niitä kotoa?\n\n    (Ilona tulee sisään.)\n\nILONA\n\nMe tarvitsemme rahaa, sitä varten myymme!\n\nJUHANI\n\nKyllä sitä rahaa pitäisi saada jollain järkevämmällä tavalla.\n\nILONA\n\nYrittäkää, olkaa hyvä! Kirjat ovat konttorihuoneessa, jos luulette\nniistä olevan apua.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPoikani Aarne jätti meidät sangen avuttomiksi.\n\nJUHAN!\n\nNo no, se nyt on jo liikaa, että Niskavuoren vanha emäntä\navuttomuudesta puhuu.\n\n    (Kuuluu koputus ja Eeva astuu sisään.)\n\nEEVA\n\nVanha emäntä, vanha emäntä, tohtori ajoi pihaan, Martta-rouva itse\nlähti kylään ja lupasi myöhemmin lähettää pappilan kuskin tohtoria\nnoutamaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPyydä tohtori sisään.\n\nTOHTORI (tulee sisään, heittää palttoonsa Eevalle.)\n\nTässä minä jo olenkin. No päivää, vanha emäntä. Kaikesta surusta\nhuolimatta aina vain täysissä voimissa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo, no.\n\nTOHTORI\n\nEhtoota, Ilona-rouva. Paljon surua teillä on ollut, mutta tehän olette\nniitä voimakkaita naisia. (Kääntyy Juhanin puoleen.)\n\nVANHA EMÄNTÄ (kääntyen tohtorin puoleen.)\n\nTässä on uusi pehtorimme, herra Mattila, tohtori Santala,\npoikavainajani ensimmäisen vaimon mies.\n\nTOHTORI\n\nVaimon mies! Vanha emäntä on aina samanlainen. Olenhan minä sentään\nlääketieteen ja kirurgian tohtori, ja olen minä jotain muutakin tehnyt\nkuin Martan nainut. Vaikka Martan naiminen taisi sittenkin olla\nkaikkein tärkein toimitus. Kyllä olisi Aarne saanut pitää Martan ja\nminä olisin nainut Ilonan, mutta vanha emäntä järjesti asiat toisin.\n\nILONA\n\nTohtorilla ja mummulla on aina ollut yhteisiä salaperäisiä asioita. Nyt\non parasta, pehtori, että me lähdemme katsomaan iuovutuskirjanpitoa.\nNäkemiin, tohtori. (Pehtori kumartaa myös.)\n\nTOHTORI\n\nIlona-rouva, olisinhan minä mielelläni teitä vieläkin katsellut.\n\nILONA\n\nEtte suinkaan aio erota, tohtori?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nÄlä nyt. Ei hän sitä ainakaan sinun vuoksesi tekisi. Tohtorihan\naikoinaan suri, etten minä ollut enää tarpeeksi nuori, että olisi minut\nvoinut naida. — Lähetä Eeva tuomaan meille korviketta.\n\n    (Ilona ja Juhani lähtevät ulos.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo, tohtori, istukaa tänne ja kertokaa mitä asiaa Martalla nyt on\nNiskavuorelle. Ette suinkaan tahdo sanoa, että tulitte tänne omasta\naloitteestanne?\n\nTOHTORI (katsoo ikkunasta ulos.)\n\nEn.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOikeastaan olen sen jo arvannutkin. Martta taitaa olla vähän peloissaan\ntyttäriensä perinnöistä, kun Ilona saa hoitaa Aarnen jäämistöä.\n\nTOHTORI\n\nKyllä te Martan tunnette ja tiedätte miten sietämätön hän saattaa olla.\nNyt hän aikoo vaatia holhoojaa Aarnen omaisuudelle.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nArvasinhan minä sen. Taisi Martta alkaa nauttia Aarnen kuolemasta. Mikä\nihana tilaisuus päästä penkomaan Ilonan elämää.\n\nTOHTORI\n\nJos hän vain pysähtyisi siihen penkomiseen.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTjaa, kuulkaa tohtori. Tahtoisitteko ilmoittaa Martalle päätökseni, jos\nhän tulee hakemaan holhoojaa Ilonan harmiksi, niin on minulla kaikki\nmahdollisuudet hävittää Aarnen omaisuus niin, ettei hänen lapsillensa\njää mitään.\n\nTOHTORI\n\nHyvä, hyvä, vaikka kyllä minä hirveän metakan siellä pappilassa saan\nkestää.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinä toin Ilonan melkein väkisin tähän taloon. Hän on saanut tehdä\nankaraa työtä ja hoitaa tätä taloa, koska minä en enää jaksa, enkä\nsalli, että Ilonaan hänen suuressa surussaan vielä kosketaan.\n\nTOHTORI\n\nTehän tiedätte, miten minä kunnioitan, en ainoastaan teitä, vaan\nmyöskin Ilona-rouvaa.\n\n    (Eeva koputtaa ja tulee sisään.)\n\nEEVA\n\nKahvi olisi valmiina ruokasalissa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTehkää hyvin, tohtori.\n\n    (Eeva auttaa vanhaa emäntää.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEntäs nuori rouva?\n\nEEVA\n\nKarjakko toi juuri maitokirjan ja hän rupesi pehtorin kanssa laskemaan\nkansanhuollon tilityksiä. Juovat sitten yhdessä Paavon kanssa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJaha, ei sitten auta muu, minun kai täytyy pitää tohtorille seuraa.\n\nTOHTORI (nauraen.)\n\nMinulle mieluisinta seuraa.\n\nVANHA EMÄNTÄ (Eevalle.)\n\nEeva saa lähteä. Kyllä tohtori auttaa minut ruokasaliin. (Tohtorille.)\nJos te sanoisitte Martalle, ettei hänen ollenkaan toimita hakea\noikeuden kautta perunkirjoitusta eikä Aarnen lapsille holhoojaa.\nSellaista viranomaista ei löydykään, joka ei määräisi minua poikani\nlasten holhoojaksi. Ja se on sama kuin että Ilona heitä holhoisi.\n\nTOHTORI\n\nMinun piti juuri kertoa, ettei Martta suinkaan kaikessa rauhassa\npappilassa istu. Kuulin eilen rovastilta, että Martta kulkee\nholhouslautakunnan jäsenten luona valituksilla.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMartta on Martta. Lähdetään ruokasaliin. Mutta tahtoisin nähdä sen\nholhouslautakunnan, joka Niskavuorta rupeaa holhoamaan niin kauan kuin\nminun pääni on pystyssä. (Lähtevät yhdessä ruokasaliin.)\n\n    (Ilona tulee sisään, hänen jälkeensä Juhani kantaen\n    talon tilikirjoja. Istuutuvat sohvalle.)\n\nILONA\n\nJaa, mummu taitaa olla tohtorin kanssa kahvilla. Istukaa, pehtori.\n\nJUHANI\n\nMinusta tuntuu, että meidän on viisainta nyt aloittaa se suuri\nneuvottelu talonpidosta. Ja ennen kaikkea väen palkoista. Olemme\nmaksaneet lain määräämät minimipalkat, mutta nyt, kun ne joka paikassa\nhuomattavasti ylitetään, ihmettelen, että teillä on edes sen verran\nväkeä pysynyt ilman »mustia» palkkoja.\n\nILONA\n\nNiskavuorella on aina maksettu huonoja palkkoja, mutta se kaikki johtuu\nsiitä, ettemme ole saaneet taloa kannattamaan.\n\nJUHANI\n\nJa sitten se täytyy panna kannattamaan työntekijöiden palkkojen\nkustannuksella.\n\nILONA (katsoo ikkunasta ulos.)\n\nMieheni oli suuresti kiintynyt Niskavuoreen ja yritti pitää\nvelkaantunutta taloa pystyssä. (Hieroo käsiään.) Taitaa tulla kylmä.\nKävin noutamassa maitotilin meijeristä. Tuossa on. Se riittää tuskin\nväen palkkoihin.\n\nJUHANI\n\nTjaa, kyllä tähän aika tavalla lisää tarvitaan. Muuten huomaan, että\nylihuomenna lankeavat myös pankkikorot, ja nuo vanhemmat vekselit on\nlyhennettävä. Miten rouva on ajatellut järjestää kaiken tuon?\n\nILONA\n\nEn tiedä. Meillä oli tarkoitus myydä metsää omalta puoliskoltamme,\nmutta nythän se on mahdotonta. Täytyy kai vähentää karjaa.\n\nJUHANI\n\nVahinko myydä erinomaista rotukarjaa teurastajalle.\n\nILONA\n\nSitä paitsi mieheni sisarukset vaativat mummulta jakoa. Se merkitsee\nsitä, että minun ja lasteni olisi lunastettava koko talo perikunnalta.\nTaitaa olla parasta lähteä jonnekin etulinjalle tai ottaa nuora ja\nhakea Niskavuoren metsästä mahdollisimman vahva kuusi.\n\nJUHANI\n\nOnko tuo Niskavuoren maa kaiken tämän arvoinen?\n\nILONA\n\nKuuluu olevan. Ainakin mummun puheitten mukaan.\n\nJUHANI\n\nKai se on ollut mukavaa elämää. Ei ole tarvinnut mitään ajatella.\n\nILONA\n\nPaitsi korkoja ja lyhennyksiä ja onnistuvatko koekentät ja pääsevätkö\nlehmät kantakirjaan.\n\nJUHANI\n\nJa kaikkea teidän ajatteluanne varten oli olemassa valmiit kaavat. Ei\nole tarvinnut tehdä uusia.\n\nILONA (ikkunassa.)\n\nKatsokaa tuonne lumelle, siellä kahisee pakkasen käpristämä kuiva\nvaahteran lehti... aivan kuin minä...\n\nJUHANI\n\nNo, no.\n\nILONA\n\nVanha kansa ennusti sotaa ja kuolemaa, kun lehdet kuivinakin yrittivät\npuussa pysyä.\n\nJUHANI\n\nNiin, ne vanhan kansan ihmiset huomaavat yhtä ja toista. Kun tulin\nmyllyltä vanhan Salmisen kanssa, kertoi hän eräästä nuoresta\nkansakoulunopettajasta, joka oli tullut kylään kuin auringonsäde.\nOli johtanut laulukuoroa Työväenyhdistyksessä ja puhunut iloisesti\ntaistelusta uuden maailman puolesta. Minnekä tuo nuori nainen lie\njäänyt?\n\nILONA\n\nSe on tuo käpristynyt vaahteranlehti tuolla tiellä.\n\nJUHANI\n\nMiten se kaikki lie tapahtunut?\n\nILONA\n\nEi pidä olla utelias! (Hymähtää.) Ajatella! Kun istuutuu tämän talon\nruokapöydän päähän ja katsoo, että sekä omalla väellä että väellä\ntuvassa olisi kaikkea, kun nousee puoli viideltä aamulla koelypsylle\nja lumi talvisin narskuu saappaitten alla ja linnut keväällä laulavat\nja teeret ja metsot soivat järven takana ja lehmät ovat puhtoisia ja\nnirskuttavat heinää, ja valkoinen tuoksuva maito virtaa ämpäriin,\nsilloin ei ajattele, vaan ottaa vastaan elämän antimet ja nauttii.\nKun astuu miehensä kanssa koekentille ja kouluttaa taimia puutarhurin\nkanssa ja auttaa karjakkoa punnitsemaan väkirehuja ja on viisi-\nkuusitoista tuntia jalkeilla, silloin on illalla niin väsynyt, ettei\nkirja kädessä pysy. Suoranainen ruumiillinen väsymys syöpyy ihmiseen ja\ntylsistyttää aivot. Kysymykset ja vastaukset seisovat taivaanrannalla\nrivissä ja odottavat puheille pääsyä, eivätkä pääse.\n\nJUHANI\n\nSamoin on asianlaita Salmisten, Järvisten ja Rantasten. Pientilojen ja\nmuonamiesten mökeissä se rakastettu ja ihailtu maa uuvuttaa ihmisen.\n\nILONA\n\nTiedän sen. Aivan kuin me kantaisimme maata selässämme, emmekä itse\nkulkisi maan selässä.\n\nJUHANI\n\nNiskavuori taitaakin olla vähän erikoisia taloja.\n\nILONA\n\nAnoppini ympärillä on paljon erikoista. — Pappilan vaunut ovat kai\ntulleet hakemaan tohtoria. (Avaa oven ja huutaa Eevalle.) Eeva!\nJos kävisitte puimahuoneessa, ettei Paavo siellä hosuisi liikaa.\nKäskekää hänet kahville. — Ei Paavo muuten menisi ollenkaan mielellään\nkaupunkiin. Lillikin meni viime viikolla itkien kouluun.\n\nJUHANI\n\nHe ovat molemmat luonnollisia, iloisia lapsia ja ovat kärsineet\nNiskavuoren synkkyydestä. Eikä ihmekään, muori kuin mikäkin Himalaja ja\näiti, jolla on silmät kuin haavoittuneella hirvellä.\n\n    (Kuuluu miten tohtori ja vanha emäntä alkavat hyvästellä. Pehtori\n    kiirehtii ulos, hänen jälkeensä Ilona. Eeva tulee sisään.)\n\nEEVA\n\nNo nyt pappilan vaunut tulivat tohtoria hakemaan.\n\n    (Tohtori ja vanha emäntä kulkevat yli näyttämön ulko-ovelle.\n    Ilona tulee takaisin ja auttaa vanhan emännän keinutuoliin. )\n\nILONA\n\nTaas lähditte turhaan liikkeelle.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJaa, tämä oli nyt Martan ensimmäinen lähettiläs. Ei se kyllä tähän\nlopu. Kaarle kirjoitti minulle, että Martta oli käynyt hänenkin luonaan\nsyvästi huolestuneena Aarnen perinnöstä. Ja siksi kai herrasväki onkin\npiilottautunut rovastin pappilaan.\n\nILONA\n\nEiköhän olisi parasta, että hakisin opettajan paikan kaupungista ja\nlähtisin sinne lasten kanssa. En jaksa kestää kaikkia suvun syytöksiä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nÄlä puhu joutavia, Ilona. Jättää nyt minut yksin!\n\nILONA\n\nOn jotain, mitä te ette tiedä, mummu. Velkataakka painoi meidät\nmaahan asti. Ehkä te ette huomannut kuinka Aarne kärsi siitä, ettei\nvoinut maksaa väelle kunnon palkkaa. Hänellä oli lohdutuksenaan\nkoetoimintansa, muuten hän olisi ryypännyt vieläkin enemmän, en minä\nhäntä pelastamaan kyennyt.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEi kukaan nainen kykene miestä pelastamaan. Ilona, nyt sen sinulle\nsanon. En sallinut Aarnen myydä metsää, pelkäsin että hän juo rahat\nniinkuin Halkoniemenkin metsän.\n\nILONA\n\nMummu — ei puhuta siitä — mutta kuka se pehtori on? Tunnetteko hänet\nniin hyvin, että voitte uskoa hänelle kaikki talon raha-asiat?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTunsin hänen äitinsä, ja minusta on poika samanlainen.\n\nILONA (katselee ikkunasta.)\n\nPappilan vaunuthan tulevat takaisin ilman tohtoria. — Marttahan niissä\nistuu.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo, ei hän kovin kaukana lähettilästään odottanut.\n\nEEVA (tulee juosten huoneeseen.)\n\nHerranen aika, Martta-rouva on tullut. Päästänkö minä sen sisään?\n\nILONA\n\nLähden huoneeseeni, ja saahan mummu vähän vaihtelua.\n\nEEVA\n\nVoi kun sillä on komeat turkikset!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEeva menisi nyt vaan vastaanottamaan Martta-rouvaa. (Ilonalle.) Kyllä\nsinäkin voisit jäädä.\n\nILONA\n\nKiitos ei, ei missään tapauksessa.\n\n    (Ilona poistuu ja Eeva saattaa Martan sisään.\n    Martta hyökkää vanhan emännän luo halaamaan häntä.)\n\nMARTTA\n\nPäivää! Voi mummu, te olette sairas, eikä Aarnea enää ole, minä olen\nitkenyt silmäni ihan sokeiksi.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo päivää, Martta. Mitä sinä niin kovasti itket. Aarnehan oli sinulle\nniin häijy.\n\nMARTTA\n\nVoi mummu, jos ei Aarne olisi minusta eronnut, en olisi ikinä päästänyt\nhäntä sotaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nÄlä puhu joutavia. Mitä sinulle kuuliin? Mitä lapsillesi kuuluu?\n\nMARTTA\n\nTytöt ovat molemmat käyneet lottakurssilla ja ovat Tampereella\nmuonituslottina. Tuntuu siltä kuin mummukin olisi unohtanut Villen.\nMinun hermoni ovat niin lopussa niistä hirveistä pommituksista.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKuinka meidän oikein mahtaa käydä. Kaarlekin alkaa olla epätoivoissaan\nja toivoo rauhaa, kun saksalaiset häviävät.\n\nMARTTA\n\nVielä mitä! Saksalaiset pitävät tällä hetkellä luovaa taukoa.\n\nVANHA EMÄNTÄ (ivallisesti.)\n\nSinähän kaikki tiedät. Emmehän me mitään tiedä täällä maalla.\n\nMARTTA\n\nEräs saksalainen eversti kävi Artturin luona ja kertoi, että niillä\non sellaiset aseet, että ne pian voivat ampua Amerikkaan saakka ja\nhävittää Moskovan maan päältä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPaljon sitä puhutaan. Kun vain olisi totta.\n\nMARTTA\n\nJa sitten niillä on sellaiset vehkeet, että ne voivat pumpata ilman\ntyhjäksi ja vihollisen lentokoneet putoavat justiinsa ennen rintamaa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTaitavat syöttää teille pajuköyttä, kun noin helposti uskotte.\n\nMARTTA\n\nArtturi pyysi everstin Kämpiin päivälliselle, ja me juotiin kolme\npulloa samppanjaa niiden keksintöjen kunniaksi.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo ilmankos ne lentokoneet niin helposti tipahtavat.\n\nMARTTA\n\nVoi, mummu, että te sentään olette vielä niin hyvässä kunnossa kaikista\nsuruista huolimatta! Minä olin aivan murtua kun Aarne kaatui. Ja kun\nViileä ei enää ollut, ainoata poikaani, niin luulin että itsekin\nmenehtyisin.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiin ikään juu. Mutta minä olenkin vähän toista tekoa ja elämän\nalasimella valmiiksi vasaroitu. Sydän vain tässä vähän vikuroi.\n\nMARTTA\n\nMinun on niin kiusallista tulla tänne, Ilona-rouva ei varmaankaan pidä\nsiitä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEi Ilona sekaannu minulle tarkoitettuihin vierailuihin. Sitä paitsi\nhänellä on niin paljon työtä talon hoidossa, ettei kerkiä vieraitten\nkanssa istumaan.\n\nMARTTA\n\nKylässä puhuttiin, että mummulla on uusi pehtori. Ja komea mies\nkuuluukin olevan. Mistäs mummu on nykyään sellaisen löytänyt?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEräs vanha ystäväni lähetti hänet minun avukseni.\n\nMARTTA\n\nApua täällä kai tarvitaankin. Ei suinkaan llona-rouva paljonkaan\ntalonhoitoa osaa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKyllä Ilona tarpeeksi osaa. Mutta miesvoimaa meillä tarvitaan\npitääksemme väen kurissa.\n\nMARTTA\n\nKylässä puhutaan niin paljon, kun kuuluu olevan niin komea se pehtori.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nVai puhutaan. Arvaahan sen.\n\nMARTTA\n\nEttei Ilona vain rupea muhinoihin sen kanssa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEi Ilona ole niinkuin sinä.\n\nMARTTA\n\nMitä mummu tarkoittaa?\n\nVANHA EMÄNTÄ (hymähtää.)\n\nÄlä nyt sentään huoli panetella meidän pehtoriamme.\n\nMARTTA\n\nVaikka kotijoukkojen päällikkö kysyikin, mistäs tuommoinen pehtori on\ntullut, kun ei kotijoukkoihinkaan kuulu.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nAnna tuon pehtorin olla rauhassa.\n\nMARTTA\n\nTäytyyhän sinun ymmärtää, mummu, että hänen hallussaan on osa lasteni\nomaisuutta, ja kyllä kai minun täytyy tietää miten se hoidetaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiin ikään juu. Kyllä se hyvin hoidetaan. Tiedäthän sinä, että\nAarnella oli velkoja, ja se osa mikä sinun lapsillesi kuuluu Aarnen\nomaisuudesta, on kovin pieni. Älä viitsi sitä ajatella.\n\nMARTTA\n\nTotta kai minä ajattelen. Onkos täällä edes pidetty perunkirjoitusta?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMartta, älä ole naurettava.\n\nMARTTA\n\nMinä vaadin laillista perunkirjoitusta ja suoranaista holhoojaa\ntyttärieni omaisuudelle.\n\nVANHA EMÄNTÄ (nauraen.)\n\nIlona istuu täällä jakamattomassa pesässä, kunnes hänen nuorin lapsensa\non tullut täysi-ikäiseksi.\n\nMARTTA\n\nLaillinen perunkirjoitus se olla pitää. Hän voi piilottaa vaikka mitä\nomille lapsilleen. Ja Ilonan poika tulee kuulemma perimään Niskavuoren.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTai sen mitä Niskavuoresta jää jäljelle, ja se on kovin vähän. (Ovelle\nkoputetaan.) Sisään.\n\n    (Juhani astuu sisään.)\n\nJUHANI\n\nPäivää, vanha emäntä. Eikö rouva olekaan täällä?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEi. Täällä on poikani Aarnen ensimmäinen vaimo, tohtorinna Santala.\n\nMARTTA\n\nPäivää, pehtori.\n\nJUHANI\n\nPäivää. Hauskaa tutustua tohtorinnaan.\n\nMARTTA\n\nPehtorihan on nyt joutunut hoitamaan lasteni omaisuutta.\n\nJUHANI\n\nKyllä se on Ilona-rouva, joka täällä omaisuuksia hoitaa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJos niitä on.\n\nMARTTA\n\nKuulin ihmeekseni, ettei perunkirjoitusta ole vielä pidetty ensimmäisen\nmieheni kuoleman jälkeen.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJos sinä, Martta, voisit luottaa siihen, että minä näistä perinnöistä\nvastaan, enkä minä kenellekään lapsistani enkä lasteni lapsista\nvääryyttä tee.\n\nMARTTA\n\nEi suinkaan mummu sitä halua, mutta täällä hallitsee ihminen, joka\nvihaa minua ja lapsiani.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIlona ei ole sinua milloinkaan vihannut, ehkä vain hieman halveksinut,\nkun ajattelee, ettet aina ole käyttäytynyt arvokkaasti.\n\nMARTTA\n\nEn salli, että mummu loukkaa minua.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo, no, Martta. Muuten emme ole viitsineet pitää perunkirjoitusta,\nennen kuin selviää, paljonko meidän on luovutettava maata karjalaisille.\n\nMARTTA\n\nEi karjalaisille mitään maata mene. Saavat palata Karjalaan, kaikki\nsotaherrat ovat sen sanoneet.\n\nEEVA (kiirehtii sisään.)\n\nNyt olisi taas kuumaa kahvia ruokasalissa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nTulkaa mukaan kahville, pehtori.\n\nJUHANI\n\nAnteeksi, mutta juon myöhemmin Paavon kanssa. Täytyy viedä\nluovutuslaskelmat rouvalle.\n\nMARTTA\n\nVai on Paavo täällä? Eikö hänen pitänyt mennä koulutuskeskukseen tai\nR.U.K.hon? Minun Viileni lähetettiin heti R.U.K.hon.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNoh, ehkä lähdettäisiin kahville.\n\nMARTTA\n\nNäkemiin pehtori. (Kääntyy vielä ovessa ja katsoo Juhaniin.) Sanokaa,\nkenestä te enemmän pidätte, saksalaisista vai englantilaisista?\n\nJUHANI\n\nMinä pidän hyvästä konjakista ja oikein vahvasta kahvista.\n\n    (Vanha emäntä nauraa.)\n\nMARTTA\n\nMeillä on pappilassa niin hyvää korviketta, ettei sitä erota oikeasta\nkahvista.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOnko se paahdettua ohraa vai vehnää?\n\nMARTTA\n\nEi, se on sikurin ja rukiin sekoitusta.\n\nVANHA EMÄNTÄ (nauraen.)\n\nTule pois, lähdetään ruokasaliin, sinä sikurin sekoitus.\n\n        (Lähtevät ruokasaliin päin, Eeva auttaa vanhaa emäntää. Juhani\n        menee ulko-ovelle, ja samalla kun Eeva sulkee ruokasalia oven,\n        tulevat Paavo ja Ilona ulkoa.)\n\n    EEVA\n\n    Lähtivät ruokasaliin. (Poistuu.)\n\n    PAAVO\n\n    Mennään mekin.\n\n    ILONA\n\n    Ole vaiti, harakka! Ja käyttäydy siivosti, niinkuin surutalossa tulee.\n\n    PAAVO\n\n    Mitä vielä. Olette koko maailmasta tehneet surutalon, ja vielä\n    muistutatte siitä joka hetki.\n\n    JUHANI\n\n    Paavo, malta kapinallinen mielesi. Kyllä sinä sitä vielä tulet\n    tarvitsemaan.\n\n    ILONA\n\n    Olisi kai selvintä, että lähtisimme nyt keittiöön kahville.\n\n    PAAVO\n\n    Voi, sitä äidin nöyryyttä. Tuollaiset Martta-tädit, jotka alusta\n    loppuun ovat yrittäneet syödä hänet suuhunsa! Ja että hän ne vielä noin\n    nöyrästi taloon laskee.\n\n    ILONA\n\n    Mummusi tahtoi tavata hänet.\n\n    PAAVO\n\n    Ja ylimalkaan, kuka täällä on emäntä, äiti vai mummu? Voi, pehtori,\n    kyllä meidän täytyy ruveta tuota äitiä pönkittämään.\n\n    JUHANI\n\n    Sitähän me teemme. Mutta kun ei mikään auta. Neuvotellaan nyt millä me\n    saisimme hänet hymyilemään.\n\n    PAAVO\n\n    Olkaa hiljaa, minä menen kuuntelemaan mitä se Martta siellä pauhaa.\n    Kovasti kuuluu pauhaavan.\n\n    ILONA\n\n    Meillä on tänään koelypsypäivä. Kai on parasta, että itse menen\n    punnitsemaan.\n\n    JUHANI\n\n    Väärin käytettyä naistyövoimaa. Karjakko tekee sen vallan yhtä hyvin.\n    Ja te olette tietääkseni jo puoli viidestä alkaen ollut jaloillanne.\n\n    ILONA\n\n    Ja pahinta on, etten osaa levätä. Aina on se tunne, etten ole tehnyt\n    kaikkea, mitä pitäisi tehdä. Öisin herään siihen pelkoon, että olen\n    tehnyt jonkin virheen kansanhuollon tilityksissä, koska en voi kieltää\n    väeltä »mustaa» maitoa... ja jäteviljaa annoin heidän porsailleen.\n\n    PAAVO\n\n    Voi siunatkoon! Nyt sinä hävität meidän omaisuuttamme, kun ei ole\n    perunkirjoitusta pidetty. En tiedä, lähtisinkö sinne sekaan ja sanoisin\n    oman nuoren ikäni puolesta muutaman sanan.\n\n    ILONA\n\n    Ettäs kehtaatkin kuunnella oven takana. Tule tänne poika!\n\n    PAAVO\n\n    Voi pyhä maailman muori!\n\n    JUHANI\n\n    Ai, ai, kuinka niillä pyhillä maailman muoreilla on omaatuntoa ja armoa\n    kaikkia paitsi omia muonamiehiään varten. Kiitä onneasi, ettei äitisi\n    ole sellainen.\n\n    ILONA\n\n    Mistä te sen tiedätte?\n\n    JUHANI (nauraen.)\n\n    Kansanhuoltotilityksistä!\n\n    PAAVO\n\n    Jaa, koska äidillä on kaksinkertainen kansanhuoltokirjanpito.\n\n    ILONA\n\n    Voi sitä penskaa!\n\n        (Ilona ajaa takaa poikaansa. Samalla avautuu ruokasalin ovi,\n        josta vanha emäntä tulee hitaasti, Martta huutaa hänen peräänsä.)\n\nMARTTA\n\nKyllä te sen tiedätte, että kohtalo on Ilonalle kostanut. Aarne\njuopotteli ja hänellä taisi olla tusina naisia perässään, ennen\nkuin meni sotaan karkuun. Kysykää rovastilta kuinka monta tyttöä on\ntunnustanut hänelle. Ja oli vielä olevinaan kuin olisi Ilona muka ollut\nainoa.\n\nVANHA EMÄNTÄ (ottaa huudahtaen tuolinnojasta kiinni.)\n\nMartta, ole vaiti!\n\n    (Ilona syöksyy ulos ja Paavo hänen mukanaan.)\n\nJUHANI\n\nEi olisi pitänyt lapsia sekoittaa tähän. (Poistuu.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNyt sinä, Martta, sen viimeisen tempun teit.\n\nMARTTA\n\nVoi, saiko kullanmuru nyt vihdoinkin kuulla sen totuuden! Totuuden\npahasta pojastanne, joka minut hylkäsi.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nHiljaa, Martta! (Ulkoa kuuluu autontorven törähdys.)\n\nMARTTA\n\nJaha, nyt tuli apteekkari hakemaan minua autollaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nHiljaa, Martta. Sano Eevalle, että käskisi apteekkarin sisään.\n\nMARTTA (avaa ruokasalin oven ja huutaa.)\n\nJos Eeva käskisi apteekkarin sisään.\n\nEEVA (tulee ruokasalista ja matkii apteekkaria.)\n\nKaiken maailman linkuttaja!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo, no, Eeva, ei nyt sentään!\n\n    (Apteekkari tulee sisään.)\n\nAPTEEKKARI\n\nEhtoota, vanha emäntä, ehtoota, Martta-rouva. Navetta on teillä niin\nkomeasti valaistu. Aivan kuin ajaisi vaikka minkä linnan eteen. Entäs\npimennysverhot? Onko Ilona-rouva kotona?\n\nVANHA EMÄNTÄ (iskee Martalle silmää.)\n\nNavetassa kai Ilona on. Karjakko sanoi lehmän poikivan.\n\nMARTTA\n\nNo, mitäs Ilona-rouva lehmien poikimisesta tietää?\n\nAPTEEKKARI\n\nVoi siunatkoon. Kun lehmät ovat olleet haljeta äpärässä, niin\nIlona-rouvaa on monista taloista haettu pistämään lehmiä. Oikein\neläinlääkärihän siitä on tullut.\n\nMARTTA\n\nMutta mitäs te siihen sanotte, kun ei täällä ole edes perunkirjoitusta\npidetty Aarnen kuoleman jälkeen?\n\nAPTEEKKARI\n\nNiinhän sitä Martta-rouva on kertonut, on se vähän niinkuin sen\nnimismiehen syytä.\n\nMARTTA\n\nOmituista se talonpito vaan täällä on. Minä juuri tiedustelin, mistä he\noikein sen pehtorin ovat saaneet.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKun hätä on suurin, niin apu on lähinnä, mutta onkos Martasta tullut\nkonstaapeli?\n\nMARTTA\n\nMummu taitaa olla väsynyt. Meidän on lähdettävä.\n\nAPTEEKKARI\n\nNiin, totta tosiaan. Terveisiä Ilona-rouvalle.\n\n    (Martta menee hyvästelemään vanhaa emäntää ja apteekkari, joka on\n    mennyt jo ovelle, kääntyy taakseen.)\n\nAPTEEKKARI\n\nMinäkin tiedustelisin, mistä te niin erinomaisen pehtorin olette\nsaanut? Sanovat olevan oikein ammattimiehen. Kas, kun ei ole vielä\ntullut kotijoukkoihin. Mikäs hänen nimensä on?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMattila se on, eikä hänellä nähtävästi ole aikaa, kun on jo vanhempi\nmieskin ja Niskavuorellakin on paljon tekemistä.\n\nAPTEEKKARI\n\nVoihan se ollakin, mutta ihmiset juttelevat yhtä ja toista.\nKirkonkylässä kerrotaan, ettei hän usko voittoonkaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSiis suunnilleen niinkuin te ja Kaarle.\n\nAPTEEKKARI\n\nNo ei nyt passaa kaiken maailman ihmisten uskoa samaa kuin me, ja\nvielä perustella sitä uskoa. Kas, vanha emäntä, ne perusteluthan ne\nvaarallisia ovat. (Lähtee.)\n\n    (Vanha emäntä nauraa, Ilona tulee ruokasalista ja kuulee sen.)\n\nVANHA EMÄNTÄ (ravistaa päätään, käsi suulla.)\n\nHiljaa!\n\nILONA\n\nTe olette kovin väsynyt, ei puhuta mitään tänä iltana, (Huutaa.) Eeva,\ntule auttamaan!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOlet oikeassa, puhutaan huomenna. Nyt olen liian vanha ja sairas. Ja\nmene sinäkin nukkumaan.\n\nILONA\n\nKyllä minä menen.\n\n        (Auttavat Eevan kanssa vanhan emännän huoneeseensa. Sillä välin\n        Juhani tulee sisään ja seisoo hämärässä ikkunan luona. Eeva\n        juoksee ulko-ovelle. Ilona tulee hitaasti vanhan emännän\n        huoneesta ja melkein kaatuu nojatuoliin. Juhani tulee hiljaa\n        hänen viereensä.)\n\nJUHANI\n\nIlona-rouva, ei ole syytä hävetä tai surra toisten vuoksi. Saanko\npuhua teille? En tahtoisi mielelläni jättää teitä yksin sellaiseen\ntoimitukseen, jota sanoisin turhaksi suremiseksi. Ajattelen yhä\nvielä sitä nuorta opettajatarta, josta Salminen minulle kertoi. Hän\noli niin avoin, rohkea ja elämäniloinen, ja oli valmis kärsimään\nkaiken yhteiskunnan halveksimisen, jos Aarne ei olisi hänen matkaansa\nlähtenyt. Mutta Aarne teki silloin elämänsä kauneimman ja suurimman\nteon. Jätti talonsa ja lähti taistelemaan yhdessä nuoren opettajattaren\nkanssa koko maailmaa vastaan. Mutta maa piti kiinni. Ja vanha äiti,\njoka oli valmis luopumaan omaisuudestaan, haki hänet takaisin\nNiskavuorelle. Ja Ilona, joka näki äidin uhrauksen, ei jaksanut pysyä\nkiinni aatteissaan, vaan unohti kaiken sen, minkä oli tahtonut tehdä\nihmiskunnan hyväksi. Hän eli vain auttaakseen yhtä miestä. Ja kaikki\nse, mistä Aarne oli llonassa pitänyt, hukkui kokonaan.\n\nILONA\n\nKuinka te uskallatte? Olin onnellinen mieheni kanssa. Ja hänkin oli\nonnellinen.\n\nJUHANI\n\nKuinka kauan?\n\nILONA\n\nKun me sunnuntaiaamuisin yhdessä kävelimme koepelloillamme tai\nyhdessä istuimme laskelmien ääressä tai Niskavuoren huipulla auringon\npaisteessa, niin me — (hiljaa.) minä olin onnellinen...\n\nJUHANI (asettaa kätensä Ilonan harteille.)\n\nMutta, Ilona, oliko teillä muuta puhumista Aarnelle kuin jokapäiväisiä\nja lakkaamattomia huolia, lakkaamatonta rahapulaa, korkoja ja\nlyhennyksiä? Ja vielä vanha emäntä tarkkaamassa hänen menojaan ja\nelämäänsä.\n\nILONA\n\nMiksi te kaivatte auki kaikki haavani?\n\nJUHANI\n\nSiksi, että te lakkaisitte suremasta ja katsoisitte avosilmin ja\nrohkeasti siihen, mikä on tapahtunut, ja yrittäisitte vapauttaa itsenne\nNiskavuoren kahleista. Aarne ei ollut sen huonompi kuin isänsäkään.\nTe olisitte ollut hänen pelastuksensa, jos olisitte pysynyt rohkeana\ntaistelijana. Mutta te antauduitte Niskavuorelle ja vanhalle emännälle.\nTeistä tuli melkein toinen Martta. Sitä paitsi vielä enemmän täynnä\nhuolia, kun teillä ei ollut rahaa. Oliko se ihme, että Aarne pakeni\nkotoaan ryyppäämään.\n\nILONA\n\nJa tiemmä hakemaan kevyempiä naisia.\n\nJUHANI\n\nAivan oikein, Ilona. Kuten huomaatte, en ole säästänyt teitä.\n\nILONA\n\nTotta tosiaan, ette ole minua säästänyt ettekä säälinyt.\n\nJUHANI\n\nTe säälitte itse itseänne enemmän kuin kukaan muu voi teitä sääliä.\n\nILONA\n\nKuka te olette? Olette peto!\n\nJUHANI\n\nNiin olenkin, ja suhteessani teihin tänään vieläpä itsekkäistä syistä.\nMinäkin tahtoisin, että olisitte sellainen, että voisin teistä pitää.\n\nILONA\n\nTe haluatte kuunnella miten elävä veri tihkuu sydämestäni. Minäkin olin\npeto. Halusin, ettei hän jättäisi koetoimintaansa, että hän keksisi\njotain uutta ja suurta maanviljelyksellemme, koko maallemme, jotta\nyhdessä olisimme voineet koristaa sen maapallon, jonka Jumala karuna ja\nhyljättynä on heittänyt käsistään. Jotta, niinkuin eräs suuri maapallon\nkoristaja on sanonut, olisin voinut ottaa sen syliini, laskea Jumalan\njalkojen juureen ja sanoa. »Näin olen minä kaunistanut sen, minkä sinä\nhylkäsit.»\n\n    (Vanha emäntä on tullut huoneestaan viimeisten repliikkien aikana ja\n    seisoo vaivoin oveen nojaten.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPoikani Aarne ei ollut sankari. Hän oli enemmän kuin sankari. Hän\noli kärsivä ihminen, jota suku ja maailma raastoivat pitkin elämän\njuoksuhautoja. (Koettaa pitää itsensä pystyssä. Juhani tukee häntä.)\nUnohda hänet.\n\nILONA\n\nÄiti, anna minulle anteeksi!\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS\n\n\n\nNeljäs kuvaelma\n\n\nNiskavuoren sali. Väki laulaa. »Mä oksalla ylimmällä...» On vanhan\nemännän syntymäpäivät. Ilona auttaa vanhan emännän sisään ja väki käy\nhäntä onnittelemassa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKiitoksia Salminen ja Jokinen ja Miina ja pehtori, olipa hauskaa\nkuunnella vanhaa laulua, aivan kuin elämä jatkuisi... Istukaa nyt\nkahvipöytään, Ilona käy emännäksi, minun on hiukan levättävä...\n(Ruokasalin ovi sulkeutuu, näkyy vielä miten Ilona viittaa väkeä\nistumaan. Vanha emäntä istuu kuunnellen melua, ristii kätensä. Puhelin\nsoi. Vanha emäntä kävelee puhelimeen kahteen keppiin nojaten. Ilona\njuoksee ruokasalista.)\n\nILONA\n\nMiksi te nyt itse liikkeelle menitte. Kuulinhan minä, että puhelin soi.\n\nVANHA EMÄNTÄ (puhelimeen.)\n\nHalloo. — No, päivää, päivää, kuinka sinä jaksat?... Kiitoksia, väkikin\noli laulamassa. Jaa, että Kaarle on tulossa tänne? Ja yhdeksän maissa.\nJoko hän on lähtenyt Hämeenlinnasta? Missä hän niin kauan viipyy? No\ntotta kai pappilassa. Arvaahan sen... Kas, mikä kunnia Paavolle, että\nsaa ajaa ministerin autossa... Pahuksen poika, vai jäi Hämeenlinnaan,\nehkäpä riitaantui Kaarlen kanssa. No kiitos, kyllähän se menee. Ja\nkiitos onnitteluista. Sano Lillille terveisiä. (Sulkee puhelimen.)\n\nILONA\n\nKuka on tulossa tänne?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKaarle, itse herra ministeri.\n\nILONA\n\nTäytyy katsella jotain tarjottavaa illalliseksi.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKaarle taitaa lähteä vielä tänään takaisin. Niin, ne on niitä\nhallitusherrojen kiireitä.\n\nILONA\n\nMutta sitten on vielä aikaa pysähtyä pappilassa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNo, etkö sinä nyt ymmärrä. Marttahan tässä on ollut framilla. (Istuutuu\nkeinutuoliinsa.) Sano pehtorille, että pysyisi täällä lähellä.\n\nILONA\n\nHän oli aamulla varhain halkomiesten luona metsässä halkoja\nvastaanottamassa. Hän on jostain löytänyt miehiä, niin että me kai\nsaamme hakattua koko luovutusmäärän.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSehän on erinomaista.\n\nILONA\n\nKummallinen luottamus teillä on siihen mieheen.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiin on. Muuten en ymmärrä mikset kutsu pehtoria meidän kanssamme\nsyömään. Olisi tilaisuus siinä puhua töistäkin. Nyt hän istuu yksin\nsyömässä.\n\nILONA\n\nEi hän niin yksin ole. Kirja hänellä on mukana. Hän näkyy muuten\nkovasti valvovan. Eeva sanoo, että hän kirjoittelee öisin. Ja tänä\naamuna kävi eräs tuntematon nainen häntä tapaamassa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMitä se sinulle kuuluu. Minä sinun sijassasi en huomaisi mitään.\n\nILONA\n\nMitä tämä oikein on? Ja kuka hän on?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKuule Ilona. Hän tekee työtä aamusta ehtooseen. Kyllä sen meistä\npitäisi olla samantekevää ketä hän muuten tapaa ja mikä häntä muuten\nhuvittaa.\n\nEEVA (tulee sisään.)\n\nTuo Kylälehti tuli taas.\n\nILONA\n\nVoi tavatonta, kun hän ei enää ollenkaan pysy kunnalliskodissa, kun\nmummu rupesi häntä taas hyysäämään.\n\nVANHA EMÄNTÄ (nauraen.)\n\nKäske Sandra tänne. Jos minä menisin vähän lepäämään siksi kunnes\nministeri tulee. Ja Sandra on varmasti täynnä pappilan uutisia.\n\nEEVA\n\nNo, arvaahan sen, minä käsken sen sisään.\n\nSANDRA (on nähtävästi odottanut oven takana, tulee sisään.)\n\nKyllä se Eeva on häijy. Päivää, vanha emäntä, paljon onnea ja pitkää\nikää. Onnea, onnea, onnea vaan, punainen tupa ja perunamaa. Ai-ai,\nkun nyt pappilaan kuuluu kummia. Ministeri siellä on, ja apteekkari\nkuulemma haettiin sinne. Neuvotellaan noista holhousasioista.\n\n    (Vanha emäntä kiittää Sandraa hiljaa.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nVai neuvotellaan minun pääni menoksi. Auttakaa minut nyt huoneeseeni.\nPanen tuon mustan puvun ylleni kun ministereitä tulee.\n\nSANDRA\n\nMeinataan lääkäreitä käskeä kaupungista.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nHiljaa! (Lähtevät vanhan emännän huoneeseen. Ilona seisoo ikkunan\nluona. Eeva palaa, juoksee ruokasaliin.)\n\nEEVA\n\nPehtorillakin olisi asiaa vanhalle emännälle, mutta ainahan se Sandra\non tärkeämpi kuin tämän talon pehtori.\n\nILONA\n\nKäske pehtori tänne.\n\nJUHANI (tulee sisään.)\n\nMitä se Salminen siellä keittiössä istuu ja ihmettelee. Hän tahtoo muka\nvanhan emännän ja rouvan puheille.\n\nEEVA\n\nSalminen on taas päissään.\n\nILONA\n\nNiin, se tapahtuu pari kertaa vuodessa. Ja sitten hän tulee aina\nsanomaan itsensä irti. Eikä suinkaan pehtorille, vaan itse vanhalle\nemännälle tai isännälle. Käske vain Salminen sisään. Ehkä pehtori saa\ntoimitetuksi hänet nätisti pois, ennen kuin ministeri tulee.\n\nEEVA (lähtiessään.)\n\nKyllä minä sen tänne toimitan.\n\nSALMINEN (koputtaa juhlallisesti, tulee sisään.)\n\nPäivää, nuori rouva, ehtoota, pehtori. Eikö vanha emäntä ole\ntavattavissa? Kas kun minä olisin taas asianomaisesti anteeksi pyytänyt\nvanhalta emännältä, kun olen taas porsastellut ja ryypiskellyt ja niin\nikäviä ja sopimattomia puhuin vanhalle emännälle.\n\nJUHANI\n\nNo, miksikäs Salminen taas on langennut ja niin pahasti ryypiskellyt?\nEikö sovittu, ettei enää ryypiskellä?\n\nSALMINEN\n\nSovittiin, sovittiin. Mutta kun mulla on niin perhanan paljon suruja\nja murheita. Kun se akkakin on niin häijy, niin koetan edes upottaa ne\nsuuret surut viinaan.\n\nJUHANI\n\nNo, onnistuuko se?\n\nSALMINEN\n\nEikä mitä. (Hiljaa.) Kun ne perhanat ovat oppineet uimaan. (Ilona ja\nJuhani nauravat.)\n\nJUHANI\n\nLähtekää nyt nätisti nukkumaan, Salminen. Ja huomenna upotetaan kaikki\nsuuret ja pienet surut Niskajärveen. (Johdattaa Salmisen ulos.) Kyllä\nrouva kertoo vanhalle emännälle. (Tulee nauraen takaisin.)\n\nILONA\n\nTahtoisin sanoa teille jotain, ennen kuin mummu palaa, minun täytyy\nsanoa se teille. Sanoin teitä hiljattain pedoksi. Ehkäpä itse olen\nollut peto. Lakkasin pitämästä Aarnesta, kun hänen heikkoutensa selvisi\nminulle.\n\nJUHANI\n\nOlen iloinen, että arvasin sen.\n\nILONA\n\nMutta en voinut lähteä Niskavuorelta — mummun vuoksi, ja kaiken vuoksi,\nmitä oli tapahtunut.\n\nJUHANI\n\nJa ehkäpä myöskin vallan vuoksi, jonka Niskavuori teille antoi. Valta\nihmisten ylitse on hirvittävä vaara, ja teillä, kummallakin Niskavuoren\nnaisella, oli liian paljon valtaa.\n\nILONA\n\nTe pakotatte minut paljastamaan viimeisen sopen sielustani. Ettekö\npelkää vastuuta siitä?\n\nJUHANI\n\nEn!\n\nILONA\n\nMinä häpesin itseni ja Aarnen vuoksi. Hain syitä, mitkä olisivat\noikeuttaneet minua jäämään Niskavuorelle ja pitämään Aarnesta. Tahdoin\npitää Aarnesta. Hänen piti tulla sellaiseksi, että olisin voinut\npitää hänestä. Hänen oli lakattava ryyppäämästä, tehtävä sellaista\ntutkimustyötä maanviljelyksen alalla jolla olisi ollut merkitystä koko\nmaalle. Tahdoin auttaa häntä siinä. Olisin kunnioittanut häntä ja\nsamalla itse ollut mukana hänen työssään.\n\nJUHANI\n\nTe halusitte auttaa häntä pysymään sellaisena, että voisitte pitää\nhänestä.\n\nILONA\n\nSuljin silmäni hänen ryypiskelyltään ja valehtelultaan. En\nhuomannut, että hänellä olisi ollut naisia. Pakotin häntä eteenpäin\nkoetoiminnassaan, en ennättänyt lukea muuta kuin ammattikirjallisuutta,\ntulin ikävämmäksi kuin Martta.\n\nJUHANI\n\nMutta Aarne luotti teihin, ja se velvoitti teitä. Minä ymmärrän.\n\nILONA\n\nOlen menettänyt elämästäni monia vuosia. Ja nyt kun uskallan vihdoinkin\nkatsella tosiasioita silmästä silmään, tuntuu aivan siltä kuin\nkumminkin voisin uskoa elämään. Ja elää ilman Aarnea.\n\nJUHANI\n\nMinä tiesin, että olitte arvokasta ihmisainesta. Sanoin jo, että\nminäkin olen hakenut syitä pitääkseni teistä. Ja olen ollut oikeassa.\n\nEEVA (sisään kiiruhtaen.)\n\nVoi, pehtori, kun en minä pääse Salmisesta. Hän tahtoo välttämättömästi\npuhua vanhan emännän kanssa agronomi-vainajasta ja ministeri on kohta\ntulossa.\n\nJUHANI (Ilonalle, joka istuu kädet silmillä.)\n\nJaha, minä juttelen Salmiselle ja saatan hänet kotia. (Poistuu Eevan\nkanssa.)\n\nSANDRA (avaa oven.)\n\nJos llona-rouva tulisi auttamaan vanhan emännän saliin.\n\n    (Vanha emäntä tulee)\n\nILONA\n\nMehän olisimme voineet juoda kahvia mummun huoneessa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJoutavia. Täällä kahvi juodaan. En minä vielä ole kuoleman kielissä.\nOnhan pehtorikin kotona?\n\nILONA\n\nJuuri tuli sisään. Saivat myllykuorman kuntoon.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiinhän se on. Käske pehtori tänne. Jos Eeva antaisi Sandralle\nkorviketta keittiössä. Hyvästi sitten, ja tule sitten taas kun on\nuutisia.\n\nSANDRA\n\nKiitos ja näkemiin sitten taas. (Poistuu.)\n\nILONA\n\nApteekkarihan kävi täällä pehtoria kysymässä, ja poliisi on käynyt\nkuulemma puhuttelemassa väkeä, että kuka se mies on, ja kotijoukoista\non eräs kansakoulunopettaja käynyt ottamassa selvää pehtorin puheista.\nOli kysynyt Järviskältä, että puhuuko tuo sotaa vastaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiin ikään juu. Mutta kuule, Ilona, tämä on iki mun oma asiani, hän on\nhyvien ystävieni lapsi ja on täällä meitä auttamassa. Ja minä vastaan\nhänestä. Käske nyt pehtori tänne, (Ilona lähtee epäillen oikealle.\nVanha emäntä istuu liikkumattomana ja tuijottaa eteensä.)\n\nKyllä se järjestyy, sisareni Malviina. Kyllä se järjestyy. Sota ja\nsurma on tullut. Ota raskas kätesi yltäni, Jumalani Jehova, ota surman\nkäsi yltämme ja anna meille rauha.\n\n(Juhani koputtaa. Vanha emäntä nojautuu taaksepäin.) Sisään.\n\n    (Juhani tulee ja istuutuu vanhan emännän viereen.)\n\nJUHANI\n\nNo, mikäs temppu tämä on. Juuri kun poikaakin odotetaan kotiin vieläpä\nsyntymäpäivänä, niin tulee sydänkohtaus.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSiksipä juuri. Ajattelin minä sanoa sinulle, että Martta hälytti\ntoissapäivänä tänne apteekkarin, ja esikunnasta kuuluvat ottavan selvää\nsinusta. Ja nyt hän on kuulemma hälyttänyt ministerinkin tänne.\n\nJUHANI\n\nTuntuu, että elintilani alkaa tässä kaventua. Ja taitaa olla parasta\nyrittää hyvän sään aikana johonkin maan noroon ja kallion koloon.\nOlenhan minä tässä saanut levätä ja olla ihmisiksi pitkän aikaa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOlisit saanut pitää suusi kiinni hiukan paremmin, eikä ruveta\nlörpöttelynään. Muista se kahdestoista käsky.\n\nJUHANI\n\nAmen. Puheeni olkoot tästä lähtien »juu» ja »ei». Ja enimmäkseen »juu».\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOikein. Oletko puhunut karjalaisten kanssa? Rupeavatko ne siirtymään\ntuonne Karjalaan päin?\n\nJUHANI\n\nKas, kun tänne Niskavuorelle onkin sattunut varovaista väkeä. Ja\nniitä on pidetty kovin hyvänä täällä. Ja kun tuo ystävämme on\nruvennut saamaan vähän selkäänsä eikä päässytkään sinne minne piti,\nniin miehet sanovat, ettei sitä noin vain tanssita kotia, ennen kuin\neräs paholaiskaupunki on hävitetty maanpäältä. Ja se ottaa aikansa.\n(Vakavasti.) Kyllä Niskavuori tulee pirstoutumaan joka tapauksessa.\nMutta se on samaa menoa kaikkien Niskavuorten kohdalta koko maailmassa.\nSen vyöryn eteen ei auta asettua.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nVaan minäpä asetun. Ja jos minun on kuoltava, niin minä kuolen sen\nvyöryn alle enkä vikise. Jumalastanikin on tullut pelkkä väkivalta.\n\nJUHANI (nauraen.)\n\nJaa, kun se ei enää tottele teitä. Ja mikä on vielä pahempaa, ettei\nvaltiommekaan enää tottele omia Niskavuoriaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJa kaikki ne lirkuttelevat työväen kanssa!\n\nJUHANI\n\nKas, kun työväki puolustaa nykyisin maita ja mantereitamme, kuolee\nNiskavuoren puolesta ja niiden mökkipahastensa puolesta, joissa heitä\nasuu seitsemän henkeä samassa huoneessa. Totta kai nekin tahtovat\nosansa Niskavuoresta. Sanokaa, vanha emäntä, eikö se olisi oikeus ja\nkohtuus.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSinä puolustat sitä, että valtio ottaa minun taskustani ja panee sen\nmaattomien taskuun. Kun torpparit erotettiin, meni Niskavuoresta\nkolmannes. Mutta tulihan sitä näön vuoksi jotain takaisin. Entäs nyt?\n\nJUHANI\n\nKyllä valtio näön vuoksi nytkin jotain maksaa. Mutta poikannehan\nhallituksessa istuu enkä minä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKuule nyt, näillä työväen palkoilla on mahdotonta pitää Niskavuorta\nkoossa.\n\nJUHANI\n\nMutta miksi sen pitäisi pysyä koossa?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJumala asetti meidät kerran tänne Niskavuorelle ja opetti Raamatussa,\nmiten täällä pitää elää.\n\nJUHANI\n\nÄlkää nyt syyttäkö Jumalaa kaikista tuhmuuksista. Ja nyt on Jumala\nottanut kätensä pois.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiin se on tehnyt. Minun täytyy lähteä pois täältä. Mutta kuule,\nJuhani, juureni ovat kasvaneet niin syvälle kallion ja maan rakoihin,\netteivät ne irtoa. Koettihan kuolemakin niitä irroittaa, eikä\nonnistunut.\n\nJUHANI\n\nMitä nyt jaksaisikaan tuollainen luihu luukimppu viikateniekka\nNiskavuoren komealle emännälle. Mutta puhutaan nyt niitä elämän\nasioita. Sanokaa nyt, vanha emäntä, miten Ilona-rouvan olisi\nmeneteltävä? Korot lankeavat maksettaviksi, rahaa ei ole,\nkarjahuutokauppa täytyisi pitää, mutta jos Martta-rouva ja ministeri\nrupeavat vaatimaan perunkirjoitusta ja perinnönjakoa, niin pelkään,\nettei Ilona-rouva pysty tätä kaikkea hoitamaan. Täällä tarvittaisiin\nsuorastaan asianajaja tahi sitten joku pojistanne hoitamaan ja\nrahoittamaan koko Niskavuorta. En näe, miten te muuten voisitte pärjätä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEtkö sinä voisi ottaa tätä kaikkea hoitaaksesi?\n\nJUHANI (nauraen.)\n\nMinun on lähdettävä luultavasti johonkin maan koloon enkä muutenkaan\nole sopiva mies hoitamaan velkaantunutta suurtilaa. Sitä paitsi, vanha\nemäntä, Ilona-rouva on niin viimeiseen saakka uupunut, ettei hän\nsuorastaan jaksa enää. Ja uupunut olette tekin. Niskavuori on hirveä\ntaakka kahden naisen hartioille. Eikö Kaarle-poikanne osaisi jotain\njärjestää.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKuka sanoi »Ei jaksa?» Ei tällaista sanaa meillä Niskavuoren naisilla\nsaa olla. Katsokaas, minäkin jaksan, vaikka vuodet painavat minua maata\nvasten.\n\nJUHANI\n\nMitä iloa Ilona-rouvalla on ollut tästä elämästä Niskavuorella? Mitä on\nteillä ollut paitsi valta-asemaanne?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIlonalla on ollut paljon enemmän. Hänellä on ollut miehensä rakkaus.\n\nJUHANI\n\nNähtävästi sangen rajoitetussa määrässä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinulla ei ollut senkään vertaa. Ja hänellä on ollut valta-asema, jonka\nminä hänelle olen luovuttanut.\n\nJUHANI\n\nHänen sitä pyytämättään.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinä olen tehnyt hänestä Niskavuoren naisen, johon ihmiset ovat\nkatsoneet ylöspäin.\n\nJUHANI\n\nMutta hän katsoo alaspäin itseensä, ettekö te ole huomannut sitä?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nIlona kuuluu tähän taloon, kuten minäkin kuulun. Meidät on pantu\npaikoillemme, ja täällä me pysymme.\n\nEEVA (juoksee sisään.)\n\nNyt ministeri tuli!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPyytäkää hänet tänne ja tuokaa kahvia.\n\nJUHANI\n\nMinä lähden tästä omille asioilleni.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPysy tässä lähellä, jos ministeri tahtoisi tavata sinua.\n\nJUHANI\n\nHyvä on. Vaikka minä en erikoisesti tahtoisi tavata herra ministeriä.\n(Lähtee ruokasaliin. Kaarle ja Ilona tulevat.)\n\nILONA\n\nKäy sisään, Kaarle. Minä yritin saada mummun sänkyyn, kun hänen\nsydämensä alkoi vähän kronklata. Mutta täällä hän vieläkin on.\n\nKAARLE\n\nPäivää, mummu, ja paljon onnea meidän kaikkien helsinkiläisten\npuolesta. Ei se mummun sydän niin vähästä kronklaa. Karoliina ja tytöt\nlähettivät terveisiä. Mutta Paavo jäi Hämeenlinnaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOletpas sinä laihtunut.\n\nKAARLE\n\nMurhetta ja huolta.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiin ikään, niin ikään. Mitäs tytöille kuuluu? Ovatko ne käyneet kotona?\n\nKAARLE\n\nMeillä on niin paljon surua. Hilkka menee naimisiin erään nuoren\nkersantin kanssa, Koivunen nimeltään.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nHerra jesta. Nuorihan se vielä on se likka, kahdeksantoistavuotias.\nKuka se Koivunen on?\n\nKAARLE\n\nMikä lie peltisepän poika Turusta. Eikä pennin pyörylää. Täytyy ottaa\nmeille asumaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiin ikään, niin ikään. Kyllä niitä ihmisiä nyt sekoitetaan. Ei\npienintä tietoa enää, kuka kukin on. Ettekö te nyt voineet jollain\nlailla järjestää. Pistää pojalle muutama tuhat kouraan.\n\nILONA\n\nMummu, kuinka te sellaisia puhutte.\n\nKAARLE (kävelee edestakaisin. Kuivasti.)\n\nLapsi tulossa. Hyvä, että korjaa omansa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEn minä oikein tähän maailmaan enää sovi. Onko se poika edes mitään\noppinut?\n\nKAARLE\n\nKonttoristi tiilitehtaalla. Eikä Hilkkakaan vielä ole ylioppilas.\nKaroliina on aivan murtunut. Mutta täytyyhän sentään lapsen elämä\njärjestää.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMitäs maailmalle kuuluu? Ennen kaikkea sotaan? Jokos sitä ollaan\nPietarin portilla?\n\nKAARLE\n\nTarkoitatkos Pyhän Pietarin? Kyllä me siellä olemme olleet pitkän aikaa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nLeikki sikseen. Kuuluuko rauhaa, Kaarle?\n\nKAARLE\n\nKukas sellaisia puhuu?\n\nILONA\n\nEnsinhän pitäisi Saksan lyödä Venäjä. Ja sitten Englannin ja Amerikan\npitäisi hävittää Saksa. Mutta kun ei sitä ensimmäistä puoliskoakaan ole\nvielä täytetty.\n\n    (Kaarle on sanomaisillaan jotain.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJuo nyt sentään kuumaa kahvia, ettäs lämpiät. Ja olihan hyvä, että\ntulit meitä vähän neuvomaan.\n\nKAARLE\n\nMinusta tuntuu, että te olette kovin valmiit minua neuvomaan. Muuten\nMartta oli kovin hätääntynyt. Mitä täällä oikein tapahtuu? Mistä te\ntuollaisen pehtorin olette saanut, joka täällä isännäksi kävelee?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJaa, pehtori Mattilako? Hän on isäsi ja minun vanhojen ystävieni lapsi,\njoka tuli meitä auttamaan.\n\nKAARLE\n\nKatsotaan, katsotaan, mikä hän on miehiään. Mutta kuulkaa nyt, mummu\nja Ilona, kyllä tässä on ruvettava toimimaan ja on aikaansaatava\nperinnönjako ja ennen kaikkea perunkirjoitus. Onhan tämä skandaali,\nettei Aarnen jälkeen ole perunkirjoitusta pidetty. Rahaa me tarvitsemme\nkaikki, ja Saima kirjoitti minulle olevansa pulassa, Fredrik on\ntunnetusti aina rahahädässä. Hänelläkin on ikävyyksiä lastensa kanssa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMitä ikävyyksiä?\n\nKAARLE\n\nSuunnilleen samanlaisia kuin meilläkin.\n\nILONA\n\nEllemme rupea hävittämään irtaimistoa, mikä sentään kuuluu Aarnen\nperikunnalle, niin en ymmärrä, miten täältä rahaa saa myymättä palstoja.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEi Niskavuorta ruveta palstoittamaan, ei ainakaan vapaaehtoisesti.\n\nKAARLE\n\nKuule äiti, kyllä sinun pitäisi ruveta ajattelemaan lapsiasi.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNuori Paavo on luvannut naida rikkaan tytön ja lunastaa teidät kaikki\npois niinkuin minä tein aikoinani, jolloin minun rahoillani Juhanin\nsisarukset poislunastettiin.\n\nKAARLE\n\nRikkaat papat eivät enää anna rahaa Niskavuoren lunastamiseen, eikä\nniitä rikkaita tyttöjäkään enää ole. Vai onko nuorella Paavolla joku\nkiikarissa?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKyllä tyttöjä löytyy, kun tässä vähän katsellaan. Onhan Simolassakin\nrikas tyttö.\n\nILONA\n\nMummu, se on sen ajan murhe. Mutta nyt me olemme enemmän kuin pulassa.\nMinä en jaksa enää.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nVai et jaksa enää. Muista, miten Heta kerran kysyi. »Mistäs tuo\ntuommoinen sukuun on tullut, joka ei jaksa?»\n\nILONA\n\nKaarle, minun on saatava jotain apua.\n\nKAARLE\n\nMummu, selitä nyt sentään lähemmin, kuka tuo pehtori on. Täytyy ottaa\nvähän selvää, jos kerran aiot pitää häntä talossa. Kotijoukoissa on\nvahvoja epäilyksiä hänen suhteensa.\n\nVANHA EMÄNTÄ (nousee.)\n\nMinä vastaan hänestä, kuuletteko te. Minä tiedän, kuka tuo mies on,\nja että häneen voi luottaa, enkä minä salli, että sinä ja apteekkari\ntulette nuuskimaan hänen peräänsä.\n\nKAARLE\n\nSinä puhut tämän maan hallituksen jäsenelle. Minäkin vastaan siitä,\nettä tässä talossa on vain luotettavia ihmisiä. Ja minun on vielä\niltapäivällä palattava Helsinkiin.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nJaa, ettet sinä voi jäädä äitisi luokse yöksi.\n\nKAARLE\n\nEn. Olet kai kuullut, että meillä on sota.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKeskustellaanko edes rauhasta?\n\nKAARLE\n\nAina keskustellaan. Mutta ei rauhasta mihin hintaan hyvänsä.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEi rauhasta koskaan makseta liian kallista hintaa.\n\nKAARLE\n\nSe tiedetään. Mutta rauhaa täytyy valmistaa noin Niskavuorenkin\nkannalta. Kyllä kai mummu ymmärtää, että mitä suurempi talo,\nsitä enemmän tulee valtio viemään maata karjalaisille, ehkäpä\nrintamamiehillekin. Fredrikkin allekirjoitti rauhanvaatimuksen, oma\nveljeni.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nNiin kauan kuin minä elän, Niskavuorta ei tulla pirstomaan. Olen\nmaksanut kalliin hinnan Niskavuoresta. Ehkäpä vien sen mukanani hautaan.\n\nKAARLE\n\nKuinka te ette ajattele lapsianne.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKyllä ajattelen. Tiedän kuinka olen teidän tiellänne. Tuollainen harmaa\nkivimöhkäle, tankkieste, jonka ylitse te pikkutankit ette pääse. Hah\nhah hah!\n\nKAARLE\n\nKuinka te tuollaiseksi olette tulkit?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSota, Kaarle. Kaikkien sota kaikkia vastaan.\n\nILONA (tulee sisään.)\n\nNyt on pehtori täällä. Ajattelithan puhua sen kanssa.\n\nKAARLE\n\nKyllä.\n\nILONA\n\nAutetaan mummu tästä sänkyyn.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPuhukaa pois vaan. Kyllä sinun sopii puhua hänen kanssaan. Jos olet\nsodan hävinnyt, niin tee arvokkaasti rauha äläkä supattele nurkan\ntakana hakien kiertoteitä niinkuin peto, joka häkistään haluaa päästä.\nArvokkaana isäsi aina tappionsa myönsi.\n\nKAARLE\n\nNiin, totta kai. Totta kai.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nÄlä sinä »totta kaita» minulle, äläkä minusta höperöä tee. Kyllä minä\nvielä elämän tilille vaadin ja itse tiliä teen.\n\nILONA\n\nLähdetään nyt vain, mummu. (Lähtevät kaikki auttaen emäntää.)\n\n    (Sandra tulee sisään Juhanin kanssa ja on\n    menossa vanhan emännän huoneeseen.)\n\nSANDRA\n\nKyllä minä nyt menen hieromaan vanhan emännän jalkoja. Niitä särkee ja\nsiitä se pahalla päällä on. Eikä se valita. Kyllä minä tiedän, miten\nniitä särkee. Ja että piti sen ministerinkin juuri tulla.\n\n        (Kaarle tulee makuuhuoneesta Ilonan kanssa,\n        Sandra sipsuttelee ja niiailee.)\n\n    SANDRA\n\n    Tervetuloa, ministeri. Kuinka ministeri jaksaa? Olihan se hauskaa että\n    tulitte vanhaa emäntää katsomaan. Kuinka rouva voi? Minähän menen tästä\n    emännän jalkoja hieromaan, kun sillä on niin kovia kipuja eikä se sano\n    mitään.\n\n    KAARLE\n\n    Vieiähän Sandrakin on liikkeellä, päivää.\n\n    ILONA\n\n    Lähtekää vain, Sandra, ja puhukaa emännälle mukavia, kun hän on niin\n    pahalla päällä.\n\n    (Sandra poistuu. Juhani tervehtii.)\n\nKAARLE\n\nTässäkös on pehtori?\n\nJUHANI\n\nKyllä, herra ministeri.\n\nILONA\n\nIstukaa nyt tähän kumpikin, niin minä lähden illallista katsomaan.\n(Poistuu.)\n\nKAARLE\n\nJaaha, pehtori, istukaa vain. Onhan se hauskaa, että Ilona-rouvalla on\napua. Oletteko te maanviljelyskoulun käynyt?\n\nJUHANI\n\nMustialassa hamassa nuoruudessani.\n\nKAARLE\n\nMissä te sen jälkeen olette ollut?\n\nJUHANI\n\nVanhalla emännällä on kaikki todistukseni.\n\nKAARLE\n\nJaaha, jaaha. Kuinka te tiesitte tänne tulla, kun ei tiemmä ole\nilmoitettukaan paikkaa vapaaksi?\n\nJUHANI\n\nOlin käymässä tuttujen luona ja tulin tapaamaan vanhaa emäntää, joka\non ollut äitivainajani hyvä ystävä. Ei suinkaan tämä ole mikään\npoliisitutkinto?\n\nKAARLE\n\nEi millään muotoa. Mutta näin sodan aikana otetaan ihmisestä selvää. Ja\nte olisitte sitten vapaa jäämään tänne.\n\nJUHANI\n\nMinun oli joka tapauksessa lähdettävä johonkin työhön. Työvelvollisuus\ntiemmä. Ja vanha emäntä oli sitä mieltä, että Niskavuorellakin miestä\ntarvitaan.\n\nKAARLE\n\nSuuresti tarvitaan. Oletteko te perillä Niskavuoren omistussuhteista?\n\nJUHANI\n\nSekä taloudellisesta tilanteesta. Kyllä. Tilanne ei ole suinkaan\nloistava, ellei Ilona-rouva saa apua.\n\nKAARLE\n\nKyllä häntä on tarpeeksi avustettu.\n\nJUHANI\n\nMinusta on tilanne Ilona-rouvan kannalta sangen lohduton.\n\nKAARLE\n\nHän on käynyt niin toivottomaksi veljeni kuoleman jälkeen. Tietääkö hän\nmitään maanviljelyksestä?\n\nJUHANI\n\nNiin paljon kuin minä vähäisillä tiedoillani voin päättää hänellä on\nerinomaiset tiedot, mutta häneltä puuttuu käyttövarat ja puuttuu väki.\nJa kumpaakaan ei ole helposti löydettävissä nykyoloissa.\n\nKAARLE\n\nVeljeni ja hänen poikansa kuoleman jälkeen ei ole pidetty\nperunkirjoitusta. Äitini ei voi hallita näin suurta tilaa, ja\nkarjalaisille tulee luovutettavaksi suuri osa maista, ellei ryhdytä\nvastatoimenpiteisiin.\n\nJUHANI (kohteliaasti.)\n\nAnteeksi, mitä nämä ovat? (Kurillisesti.) Sanomalehdistä päättäen mehän\nvoitamme kovasti.\n\nKAARLE (kävelee edestakaisin.)\n\nSanomalehdet! Kaiken varalta on Niskavuorella ryhdyttävä\ntoimenpiteisiin. Olisi ehkä parasta että äitini jakaisi sen lastensa\nkesken samoin kuin Ilona-rouva oman osuutensa.\n\nJUHANI\n\nMitenkäs herra ministeri on ajatellut sitä jakoa? Vanha emäntä ei kuulu\nsiihen suostuvan.\n\nKAARLE\n\nÄitini on niin vanha ja ulkopuolella maailman, ettemme hänen\nsuostumuksiaan voi ottaa huomioon. Ja tässä teillä ja Ilona-rouvalla\nolisikin aikamoinen urakka yrittää selvittää hänelle tilannetta.\n\nJUHANI\n\nMinusta se tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä.\n\nKAARLE\n\nHänet täytyy saada ymmärtämään nykytilanne. Martta-rouva tulee\nvaatimaan jakoa lastensa osuudelta ja me kaikki näkisimme sen\nmielellämme tapahtuvan.\n\nJUHANI\n\nMinusta tuntuu, ettei vanhaa emäntää voida tehdä syyntakeettomaksi eikä\nasettaa holhouksenalaiseksi. Hän ajattelee selvemmin kuin monet muut.\n\nKAARLE\n\nMitä te tarkoitatte?\n\nJUHANI\n\nMinä tarkoitan vain, että hänellä on jonkinlainen oma moraalilakinsa,\njonka pohjalla hän on järjestänyt elämänsä, Minä en siihen kajoaisi.\nSiitä voi olla järkyttäviä seurauksia. Se vanha tarina Simsonista, joka\nhautautui temppelin alle.\n\nKAARLE\n\nTällä kaikella ei ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa. Se on\nsellaista muorimme haihattelua ja turhaa komeilua.\n\nJUHANI\n\nNiin ikään juu.\n\nKAARLE\n\nTulen itse puhumaan Ilona-rouvan kanssa. Pyytäisin teitä, että\nalkaisitte suunnitella yhdessä hänen kanssaan Niskavuoren jakoa.\nIlona-rouva kyllä tietää, minkälaisia osuuksia olemme ajatelleet\näitini puolikkaasta. Ja selvintä on, että Ilona myy oman puolikkaansa\nja maksaa Aarnen velat ja jakaa sen mikä sitten jää Aarnen lapsille.\nTuskin siitä paljon jää, mutta sitten vapautuu mummun puolikas ja\nirtaimisto meille jaettavaksi.\n\nJUHANI\n\nTaitaa olla vähemmän kaunis tehtävä huomioon ottaen, että vanha emäntä\nvielä istuu jakamattomassa pesässä ja että te jo olette saaneet\nosuutenne isänne perinnöstä.\n\nKAARLE\n\nÄitini mielipidettä ei tässä voi ottaa huomioon. Valmistakaa asia,\nlähetän sitten maanmittarin ja juristin teille avuksi.\n\nJUHANI\n\nMutta Ilona-rouvan on heti saatava apua. Voiko herra ministeri lainata\nhänelle tai tulla takuuseen?\n\nKAARLE\n\nEi missään tapauksessa, ja luotan teihin, ettei äidiltäni enää pyydetä\nrahaa Aarnen perikunnan pelastamiseksi. Äitini on tehnyt aivan\ntarpeeksi vääryyttä meille muille lapsille, koska veljeni Aarne oli\nhänelle kaikki kaikessa.\n\nJUHANI\n\nJaa, tämä kaikki on minulle ylivoimainen tehtävä. Eivätkös veljenne ja\nsisarenne tulisi tänne auttamaan Ilona-rouvaa asioiden järjestämisessä,\nsillä tuntuu muuten että hänenkin hermonsa pettävät ja hänkin lähtisi\ntäältä, mikä olisi aivan tavaton isku vanhalle emännälle.\n\nKAARLE\n\nHm, näytätte tekin olevan äitini lumoissa. Teidän on päätettävä,\ntuletteko auttamaan perikuntaa, tai sitten meidän on löydettävä toinen\nmies tekemään sitä.\n\nJUHANI\n\nPyytäisin saada huomauttaa herra ministerille, että olen nuoren rouva\nNiskavuoren palveluksessa.\n\nKAARLE\n\nVai niin. Vai sillä tavalla. Me kyllä tarvitsemme tätä nykyä sellaisen\nmiehen, joka olisi koko perikunnan palveluksessa.\n\nJUHANI\n\nOlen vakuuttunut siitä, etten ole sellainen mies.\n\nKAARLE\n\nMikä te oikein olette miehiänne? Kovin tutulta te tunnutte.\n\nJUHANI\n\nMinä olen vain tavallisia työvelvollisia. Mutta en ole jokaiseen työhön\nvelvollinen.\n\nKAARLE\n\nSiltä se tuntuu. Jaa, hyvästi vain.\n\nJUHANI\n\nEi mitenkään hyvästi. Näkemiin, herra ministeri. (Poistuu.)\n\nKAARLE (menee puhelimeen, vääntää kampea ja sanoo.) Kotijoukkojen\nesikunta... Onko se apteekkari? Täällä Kaarle Niskavuori, päivää. Olen\ntässä käymässä äitini luona. Niin, meneehän se. Kun ei vain hätäillä,\nniin hyvä tulee. (Ilona tulee sisään.) Muuten, ottakaa vähän tarkemmin\nselvää siitä meidän pehtorista. Mies tuntuu hieman epäilyttävältä,\nvaikka äitini väittääkin tuntevansa hänet. Valitettavasti lähden jo\ntänään takaisin. Niin, ei tässä niin kiirettä ole, mutta käykää nyt\nillalla talossa ja ottakaa selvää, millä se mies hengittää. Ei sitä\nnykyään tiedä. Kiitoksia paljon. Näkemiin. (Ilonalle.) Pidä sinäkin\nsilmäsi ja korvasi auki.\n\nILONA\n\nKarjalaiset pyrkivät puheillesi.\n\nKAARLE\n\nMinulla ei ole nyt aikaa. Niin, ja mitä äitiin tulee, niin koeta saada\nhänet järkiinsä. Menen vielä juttelemaan hänen kansaan. (Hiljaa.)\nKuule, mitä tohtori sanoo hänen terveydentilastaan? Onko hän vielä\nselvä ja vastuunalainen ajatuksistaan ja teoistaan?\n\nILONA\n\nHyvä Jumala, mitä sinä ajattelet? Hänhän on äitisi!\n\nKAARLE\n\nLähden vielä juttelemaan hänen kanssaan. Minun täytyy heti lähteä\nHelsinkiin takaisin ja pistäydyn vielä pappilassa. (Lähtee vanhan\nemännän huoneeseen.)\n\n    (Ilona seisoo keskellä huonetta tuijottaen ulko-ovelle.\n    Kävelee edestakaisin. On lähdössä ulos ja palaa taas\n    vanhan emännän huoneen ovelle.)\n\nILONA\n\nMitä minä teen? Mitä minä teen?\n\n    (Juhani tulee sisään vieras lakki ja pomppatakki yllään,\n    riisuu äkkiä lakkinsa.)\n\nJUHANI\n\nOnko vanha emäntä yksin huoneessaan?\n\nILONA\n\nEi, ministeri on siellä. Hän on lähdössä paluumatkalle. Mutta... Hän\nsoitti apteekkarille teistä ja määräsi otettavaksi selville, kuka te\nolette, ja yleensä pitämään teitä silmällä.\n\nJUHANI\n\nArvasin sen. Mutta tahdon sanoa hyvästit vanhalle emännälle, jos\nniinkuin ei enää tavattaisi.\n\nILONA\n\nHerra Jumala! Miksi te pakenette ja pelkäätte?\n\nJUHANI\n\nEn minä pahasti pelkää. Mutta minulla on niin arveluttava menneisyys ja\nauttamaton vastenmielisyys menneisyyteni penkomista kohtaan, vaikka sen\nsitten tekisikin vain meidän rakastettava apteekkarimme.\n\nILONA\n\nJättäkää nämä irvistelyt! — Miksi ette voi sanoa minulle, kuka te\nolette?\n\nJUHANI\n\nSitä paitsi minä olen niin vähäpätöinen mies, ettei minua Niskavuorella\nollenkaan pitäisi muistellakaan. Pyytäisin teiltä vain anteeksi,\nettä olen näin väkivaltaisesti yrittänyt repiä kauniilta silmiltänne\nerinäisiä mustia lappuja. Ei ole mitään syytä suruun. Me vielä voitamme\ntämän sodan.\n\nILONA\n\nKetkä me?\n\nJUHANI\n\nLuonnollisesti Suomen kansa. Ajatelkaa, kuinka paljon olemme oppineet.\nEmmekä mekään toisiimme olisi tutustuneet ilman tätä sotaa.\n\nILONA\n\nMiksi te lähdette pois? Minä jään aivan yksin.\n\nJUHANI (nauraen.)\n\nIlman riitakaveria.\n\nILONA\n\nVaikkapa niin. Minne te menette? Tuletteko kirjoittamaan minulle?\nVoinko milloinkaan löytää teitä?\n\nJUHANI\n\nEtte voi. Minä tulen joskus. Ja jollen tule, niin muistakaa, että te\nkerran halusitte koristaa tämän karun maapallon ihmisille ihanaksi\nasuinsijaksi, poimia sen esiliinaanne ja laskea sen Luojan jalkojen\njuureen ja sanoa. »Näin ihanan minä siitä olen tehnyt». Maata ja\nihmisiä voi kaunistaa muuallakin kuin Niskavuorella, voi saada\nihmismielet kukkimaan ja uskomaan ihmiskunnan tulevaisuuteen, voi\ntoimia sen tulevaisuuden puolesta.\n\nILONA\n\nTeidän on lähdettävä nyt. Miten voi ihminen lähteä tällä lailla? Näin\ntulla ja lähteä?\n\nJUHANI\n\nIlona-rouva, sanokaa sydämelliset kiitokseni vanhalle emännälle. Hän\nkyllä ymmärtää, miten minunlaiseni ihmiset voivat lähteä. Olen kerran\naikaisemminkin lähtenyt Niskavuorelta. Lähden palatakseni jälleen.\n\nILONA\n\nMilloin?\n\nJUHANI\n\nEhkäpä hakeakseni sinut täältä pois.\n\nILONA\n\nMilloin?\n\nJUHANI\n\nKello kuusi rauhan jälkeen.\n\n    Väliverho.\n\n\n\nViides kuvaelma\n\n\nEsiripun avautuessa on kulunut noin vuosi edellisistä tapahtumista.\nSali on sama, mutta kirjoituspöytä on siirretty pois ja piano tai\nharmoni tuotu tilalle. Sodanaikaisesta oleskeluhuoneesta on tullut\nsali. Sandra tulee vanhan emännän huoneesta ja puhuu perässään\ntulevalle Eevalle.\n\nSANDRA\n\nAina vanha emäntä mua kiusoittelee.\n\n    (Eeva tulee vanhan emännän huoneesta Sandran jäljessä ja heidän\n    perässään apteekkari hikeä pyyhkien. Viimeisenä tulee Ilona.)\n\nEEVA\n\nTule pois keittiöön... (Poistuvat.)\n\nAPTEEKKARI\n\nMitkä käräjät tästä vielä tulee.\n\nILONA\n\nNäittekö, hänen kasvonsa eivät värähtäneetkään, kun te sanoitte, että\nneljäkymmentä prosenttia Niskavuoresta tulee pakkolunastukseen.\n\nAPTEEKKARI\n\nOn suorastaan luonnotonta, että niin vanha ihminen vielä koettaa\nmääräillä lastensa elämästä ja omaisuudesta. Muuten, Martta-rouva on\nraivoissaan ja koettaa saada hänet holhouksen alaiseksi. Kaikki tässä\nympäristössä ovat vapaaehtoisesti myyneet maata karjalaisille ja\nsaaneet paljon parempia hintoja. Ja näin on rikkaan Niskavuoren tarina\nlopussa.\n\nILONA\n\nKun ei enää ole naisten rahaa sitä pönkittämässä.\n\nAPTEEKKARI\n\nEi pidä olla katkera. Olettehan te ollut täällä onnellinen Aarnen\nkanssa.\n\nILONA\n\nOlen. Ja tulen olemaan onnellinen lähtiessäni täältä.\n\nAPTEEKKARI\n\nMuuten, Ilona-rouva, muistatteko te sitä pehtoria, joka teillä\noli sodan lopulla ja joka yhtäkkiä hävisi täältä? Kyllä se kovin\nepäilyttävä oli.\n\nILONA\n\nJaa, koska oli viisaampi meitä ja tiesi, miten sodassa tulisi käymään.\n\nAPTEEKKARI\n\nEttekö te tosiaankaan tiennyt mitään hänestä?\n\nILONA\n\nMitä minun piti tietämän? Mummu hänet tunsi, eikä hän mitenkään\nepäilyttävä henkilö ollut, vaan hyvin viisas mies.\n\nAPTEEKKARI\n\nMitä viisaampi mies, sitä epäilyttävämpi.\n\nILONA (nauraen.)\n\nKaikesta päättäen.\n\nEEVA (hyökkää sisään.) No nyt tuli herrasväkeä. Rovasti ja\nMartta-rouvakin on mukana, kahdella autolla tulivat.\n\nILONA\n\nEeva katsoo nyt, että illallispöytä on kunnossa.\n\nAPTEEKKARI\n\nKaarle kyllä käski minunkin jäädä tänne, mutta en tiedä sopiiko se\noikein tällaisissa perheneuvotteluissa.\n\nILONA\n\nNo, Niskavuoren asioista on aina neuvoteltu toreilla ja turuilla.\nJääkää vain, kun käskettiin. Sitä paitsi, mummuhan on itsekin käskenyt\ntänne kaikkia.\n\n    (Sisään tulevat Saima ja Anna-Liisa, Kaarle ja Fredrik,\n    Martta ja tohtori. Käyvät kaikki tervehtimässä Ilonaa.)\n\nKAIKKI\n\nNo, päivää Ilona.\n\nKAARLE\n\nEhtoota, Ilona.\n\n    (Martta kumartaa kylmästi ja jää istumaan\n    Kaarlen ja Fredrikin väliin.)\n\nSAIMA\n\nKuinka mummu voi?\n\nTOHTORI (tervehtii Ilonaa.)\n\nTämähän on aivan kauheata, että niin sairas ihminen aikaansaa\nympärillensä tällaisen kokouksen.\n\nILONA\n\nEhtoota, ehtoota, tervetuloa.\n\nANNA-LIISA\n\nKuule, Saima, lähdetään mummun luokse. Jos hän ottaisi meidät\nyksitellen vastaan makuuhuoneessaan.\n\nILONA\n\nPäinvastoin, hän tahtoo tulla tänne tuoleinensa.\n\nTOHTORI\n\nVaikken minä ole hänen lääkärinsä, niin lääkärinomatuntoni ei salli\nainakaan minun katsella tätä.\n\nMARTTA\n\nÄlä sekaannu näihin asioihin, Artturi!\n\n    (Saima ja Anna-Liisa lähtevät mummun huoneeseen.)\n\nKAARLE\n\nIstu tänne, apteekkari. Olipa hauska, että tulit. No, mitä\nmaanlunastuslautakunnalle kuuluu?\n\nMARTTA\n\nKyllä sen arvaa. Sanoinhan minä jo teille, että neljäkymmentä\nprosenttia Niskavuoresta viedään.\n\nAPTEEKKARI\n\nKyllä se niin on, Martta-rouva.\n\nKAARLE\n\nJa hinta täällä on määrätty niin alhaiseksi. Vielä vuosi sitten olisi\nvoitu myydä, mutta silloin oli mummu kiven kova.\n\nFREDRIK (kävelee edestakaisin.)\n\nOlihan järjetöntä totella vanhaa ihmistä. Miksi ei puhuttu hänelle\njärkeä — kaikki me tarvitsemme perintömme.\n\nKAARLE\n\nNiin, mitä sinä olisit tehnyt. Asettanut mummun holhouksen alaiseksi?\nPitäjä olisi huutanut itsensä käheäksi, jos minä hallituksen jäsenenä\nolisin ruvennut täältä väkipakolla maata myymään.\n\nFREDRIK\n\nOlethan sinä hallituksen jäsenenä muitakin typeryyksiä tehnyt. Ja tästä\nolisi edes ollut perheellesi jotakin hyötyä.\n\nANNA-LIISA (on tullut takaisin.)\n\nLakatkaa nyt pojat riitelemästä!\n\nTOHTORI\n\nKyllähän meillä kaikilla oli oikeus vaatia vähän enemmän järkeä\nhallitukselta.\n\nKAARLE\n\nVai niin. Ja tätä nyt saa kuulla tältä kansalta.\n\nANNA-LIISA\n\nLakatkaa nyt pauhaamasta siitä sodasta ja rauhasta ja alkakaa päättää,\nmitä tässä sanotaan mummulle. Mummu on tulossa tänne.\n\nKAARLE\n\nNo, minä käyn nyt ainakin tervehtimässä häntä. Jos saisi ylipuhutuksi\nhänet, ettei tulisi tänne...\n\n    (Saima tulee häntä vastaan ovella.)\n\nSAIMA\n\nKoeta, mutta kyllä se on turhaa. Hän vaatii, että hänet tullaan\nnoutamaan tänne.\n\nANNA-LIISA\n\nKäy sinäkin, Fredrik, siellä, jottei häntä tuotaisi kuin viralliseen\ntuomioistuimeen.\n\nMARTTA\n\nMinäkin käyn mummun luona.\n\n    (Fredrik ja Kaarle, jotka kumpikin ovat aikeissa mennä,\n    jäävätkin kun Martta porhaltaa vanhan emännän huoneeseen.)\n\nKAARLE (apteekkarille.)\n\nTämä on mahdotonta. Niskavuoresta menee melkein puolet, ja kaikki erään\nvanhan naisen itsepäisyyden takia.\n\nAPTEEKKARI\n\nEi erään naisen, vaan Niskavuoren vanhan emännän. Kaikki vanhat naiset\neivät ole Niskavuoren emäntiä.\n\nFREDRIK\n\nEi, jumala paratkoon.\n\nANNA-LIISA\n\nEn minä ymmärrä, ettet sinäkään, Ilona, voinut mummuun vaikuttaa.\nSinuunhan se pahimmin koskee.\n\nILONA\n\nJättäkää minut pois pelistä. Tahdon päästä täältä kunnialla pois.\n\nKAARLE\n\nNo, no, Ilona. Et sinä täältä mihinkään pääse, ennenkuin mummukin on\nlähtenyt.\n\nILONA\n\nEi tätä kauan kestä. Me olemme molemmat väsyneet sekä sotaan että\nrauhaan.\n\n    (Saima ja Martta tulevat takaisin.)\n\nSAIMA\n\nAntaa hänen levätä vähän, sitten hän haluaa että kannamme hänet tänne.\n\nKAARLE\n\nMitähän hän aikoo tehdä? Aikooko hän luovuttaa Niskavuoren meille\njaettavaksi? Se tahtoo sanoa, sen mikä karjalaisilta jää. Tiedän, ettei\nmeissä ole ketään, joka voisi ottaa taloa, ellei Martta sitä halua\ntehdä.\n\nTOHTORI\n\nEi millään muotoa. Martan rahat on sijoitettu, eikä hänestä itsestään\nole viljelijäksi. Ja ellei hän itse viljele, viedään loputkin maat\nkarjalaisille.\n\nMARTTA\n\nNiskavuori on jo päässyt niin rappiolle, ettemme sillä enää mitään voi\ntehdä.\n\nILONA (hymyillen.)\n\nMinun syytänihän se kaikki on.\n\nKAARLE\n\nMinusta olisi nyt kaikkein selvintä, että talo myytäisiin ja kukin\nsaisimme rahaa. Mummullehan voitaisiin jättää talon sydän ja eläke. Ja\nIlona voisi ruveta pitämään täällä täysihoitolaa.\n\nILONA (nauraa.)\n\nOi, oi, oi...\n\nSAIMA\n\nTämä on nyt turhaa puhetta ja selvintä on kai odottaa kunnes mummu\nilmoittaa, mitä hän on aikonut. Mutta hän kyselee koko ajan autoa ja\njotakin vierasta, jonka pitäisi tulla Helsingistä. Ketä hän oikun\nodottaa?\n\nILONA\n\nEn minäkään tiedä. Paavon ja Lillin pitäisi tulla samassa autossa tänne.\n\nMARTTA\n\nSandra kertoi, että mummulla on ollut salaperäisiä puhelinsoittoja\nHelsinkiin.\n\nANNA-LIISA\n\nNo, sinähän näyt Niskavuoren asiat paremmin tietävän kuin Ilona.\n\nMARTTA\n\nIhmiset puhuvat, en minä niitä kysellyt.\n\nTOHTORI\n\nEi suinkaan. Et sinä koskaan utele ihmisten asioita.\n\nANNA-LIISA (yskäisee.)\n\nMartalla on nyt sellainen taipumus, että hän ottaa kaikesta selvän.\n\n    (Sandra tulee vanhan emännän huoneesta.)\n\nSANDRA\n\nVanha emäntä kyselee, eikö ketään ole vielä tullut Helsingistä tai onko\nsoitettu.\n\nILONA\n\nEi ole.\n\n    (Sandra juoksee takaisin.)\n\nKAARLE\n\nKuinka kauan täällä pitää odottaa? Eikös Ilona anna kahvia?\n\nILONA\n\nEhkä menisimme kahville sillä välin. Tehkää hyvin, Kaarle ja Fredrik.\nJos sinä, Saima, olisit siellä emäntänä, minä istun mummun kanssa,\nehkäpä tohtorikin tulisi katsomaan mummua.\n\nTOHTORI\n\nTulen, tulen. Kyllä tämä on tavatonta hommaa. Hänen sydämensä ei kestä\ntätä ihmispaljoutta ja riitaa. Muistakaa nyt, hyvä herrasväki, ettei\ntässä tilanteessa ainakaan saa vastustaa äitiänne. Jos hän tästä vielä\nkiihtyy, on loppu aivan lähellä.\n\nFREDRIK\n\nKyllä me sen arvaamme. Eikä meillä ole syytä kiihtyä. Mikä on tehty, on\ntehty.\n\nILONA\n\nSaanko pyytää.\n\n    (Tohtori lähtee vanhan emännän luokse. Ilona seisahtuu ikkunan\n    luo kun ulkoa kuuluu auton törähdys. Sisään juoksevat Paavo\n    ja Lilli ja heidän jälkeensä Juhani.)\n\nLILLI\n\nÄiti, äiti! Kuinka mummi voi?\n\nPAAVO\n\nEhtoota, äiti. Meillä oli ihana matka valtioneuvoston autossa. Komea\nmatka.\n\nILONA\n\nMitä sinä juttelet?\n\nPAAVO\n\nJa tässä on vanhoja tuttujasi, ministeri Multia, mummun vanha ystävä,\njonka hän on kutsunut tänne. (Juoksevat vanhan emännän huoneeseen.)\n\nJUHANI\n\nHyvää päivää, Ilona... (katsoo kelloaan) kello on kuusi rauhan\njälkeen... (ottaa Ilonan molemmat kädet)... pidin sanani tunnin\nsuhteen, päivästähän ei ollut puhetta.\n\nLILLI (ryntää takaisin.)\n\nAjatteles äiti, mikä romanttinen tarina. Kun ministeri oli meillä,\net sinäkään tiennyt kuka hän oli ja vain mummi tunsi hänet, eikä\nluovuttanut häntä apteekkarille. Ja mitä Kaarle-setä mahtaakaan sanoa,\nkun mummi hänetkin petti. Meillä on ollut niin hirveän hauska matka.\n\n    (Lilli lähtee vanhan emännän huoneeseen.)\n\nILONA\n\nNäin kuvasi lehdessä kun tulit hallitukseen, mutta en jollain tavalla\nvoinut uskoa sitä mahdolliseksi, ja muutenkin.\n\nJUHANI\n\nKyllä minä olen tietänyt Niskavuoren asioista, vanha emäntä on ollut\nyhteydessä kanssani. Olisin tullut jo paljon aikaisemmin, mutta meillä\nuusilla ihmisillä on ollut niin suunnattomasti hommaa, siitä kun maan\nalta pääsimme. (Hiljaa.) Eikä vanha emäntä olisi sinua kumminkaan pois\npäästänyt. Saanko minä mennä tervehtimään vanhaa emäntää?\n\nILONA\n\nTotta kai. Tule.\n\nJUHANI\n\nEntäs sinä itse, Ilona? Joko olet alkanut vapautua Niskavuoren taakan\nalta? Vai vieläkö sen pulterit painavat sinut maahan?\n\nILONA (nauraa onnellista naurua.)\n\nOlen oppinut nostamaan niiden reunaa ylös ja katsomaan kultaiseen\ntulevaisuuteen.\n\n    (Lähtevät vanhan emännän huoneeseen päin.)\n\nJUHANI\n\nNyt alkaa elämä kumminkin vielä meille molemmille... älä katso harmaita\nhiuksiani... (Menevät vanhan emännän huoneeseen.)\n\nSANDRA (tulee emännän huoneesta.)\n\nHerrajesta, herrajesta, herrajesta! Minnekäs minä nyt oikein juoksen?\nKun se Salmiska nyt tulis tiskille. (Tohtori tulee sisään.) Herrajesta,\npehtorista on tullut ministeri Multia. Eikä se mikään professori ole\nniinkuin Kaarle-herra. Ja kun se täällä oli, niin aina sillä oli\nsalaisia asioita puhuttavana vanhalle emännälle. Ja talosta se karkasi.\nSen minä sanon Salmiskalle, että tuollainen pehtori se nyt oli...\n\n    (Anna-Liisa ja Saima tulevat sisään. Sandra juoksee ulos.)\n\nSAIMA\n\nKuka tuli?\n\nTOHTORI\n\nMinisteri Multia, hyvät naiset. Se entinen Niskavuoren pehtori.\n\nANNA-LIISA\n\nHyvä Jumala! Se epäilyttävä! Mistäs mummu sen tuntee? Mitä se tahtoo?\n\nTOHTORI\n\nKysykää häneltä itseltään. En ymmärrä enää mitään. Ja mitä sanoo\nMartta, joka kumartelee kaikkien uusien ministerien edessä!\n\nILONA (tulee sisään.)\n\nTulkaa nyt auttamaan kantamaan mummua.\n\nTOHTORI\n\nVoi siunatkoon! Tahtooko hän nyt kumminkin tulla tänne?\n\nILONA\n\nMummu virkistyi niin kovasti.\n\nSAIMA\n\nHerrajesta, lähdetään nyt, tohtori.\n\n    (Kaarle ja Fredrik tulevat sisään.)\n\nKAARLE\n\nKuka tuli?\n\nANNA-LIISA\n\nMummun salaisuus. Talon entinen pehtori, herra ministeri Juhani Multia,\nsekä Paavo ja Lilli.\n\nKAARLE\n\nHuomasin, että sen naama sanomalehtikuvissa näytti jotenkin tutulta.\n\nFREDRIK\n\nTästä menee aivan sekaisin!\n\nANNA-LIISA\n\nVastahan mummu on vähän yli kahdeksankymmenen, katsokaa vain, ettei hän\nvaan mene naimisiin sen kanssa, kun on ollut niin salaperäinenkin eikä\nmeistä yhtään välitä.\n\n    (Tohtori, Ilona, Paavo ja Juhani kantavat vanhan emännän\n    sisään. Saima ja Lilli tuovat tyynyjä ja järjestävät niitä\n    hänen jalkojensa tueksi.)\n\nILONA\n\nOnko mummun näin hyvä olla, vai tuonko vielä lisää tyynyjä?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nHyvä mun on. Oikein sitä nuorentuu kun näkee ympärillään enemmän väkeä.\nNo, Juhani, tässä on Kaarle-poikani, jonka jo tunnetkin, ja tässä\nFredrik-poikani.\n\nJUHANI\n\nKyllä minä ministerin tunnen. Hauska tutustua professoriin.\n\nKAARLE\n\nTjaa, tällaista se maailman meno on.\n\nJUHANI (nauraen.)\n\nOn se siitä lähtien vähän kääntynyt akselillaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ'\n\nJa taas sitä joku Niskavuorelta hallituksessa istuu. Mutta kun minä\nkerran poikani korkeaan virkaan silmäsin, luulin minä hänen osaavan\nsuojella tätä Niskavuoren maata niin kuin ennen hänen isänsä ja Juhani\nWilhelm Snellman. Eipäs osannut.\n\nAPTEEKKARI\n\nVoi hyvänen aika, vanha emäntä. Eikös teidän ole aika uskoa nämä\nmaailman asiat nuorempien haltuun, lastenne haltuun ja ajatella enemmän\nniitä ikuisia asioita.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKas kun apteekkari puhuu kuin rovasti ikään. Maanlunastuslautakuntako\nse nykyisin niitä ikuisia asioita harrastaa? Vastahan meillä on ollut\nmuutama kuukausi rauhaa, ja jopa on apteekkari kääntynyt ikuisesta\nsodasta ikuiseen maanlunastukseen!\n\nAPTEEKKARI\n\nAina se vanha emäntä mukavia puhuu.\n\nANNA-LIISA (Juhanille.)\n\nJa minä olen Anna-Liisa, veljessarjan hännänhuippu ja ainoa, joka tässä\non uskaltanut mummua vastustaa.\n\n    (Martta ja tohtori tulevat sisään.)\n\nMARTTA\n\nTännehän on tullut lisää vieraita.\n\nANNA-LIISA\n\nJa tässä olisi ministeri Multia ja meidän Marttamme ja\nmaanlunastusapteekkarimme, joka ennen oli kotijoukkojen apteekkari.\n\nMARTTA\n\nHerra ministerikö se salaperäinen pehtori olikin!\n\nAPTEEKKARI\n\nTuo Anna-Liisa ei sitten ole yhtään viisastunut siitä kun se aikoinaan\njätti minut naimatta. Päivää, herra ministeri. Kyllä minä teidät\nkuvasta tunsin ja olin niin mielissäni, etten aikoinani tullut\npistäneeksi teitä kahleisiin.\n\n    (Martta ja apteekkari tervehtivät hyvin kohteliaasti Juhania.)\n\nJUHANI\n\nSanokaa, minkä harmin te minulle tuotitte, kun sain vaikka millä\nmitalla antaa selityksiä omilleni siitä, miksi olin vapaana kun\nmuut olivat reilusti vankilassa. Ei auttanut muu kuin syyttää\nlaiskaa suojeluskuntapäällikköä, apteekkaria, ja siksi te\nmaanlunastusapteekkariksi pääsittekin, kun siihen toimeen kaivattiin\nmahdollisimman laiskaa miestä.\n\nAPTEEKKARI\n\nVoi kun herra ministeri on mukava mies.\n\nVANHA EMÄNTÄ (puhuu hitaasti ja vaivalloisesti.)\n\nNiin ikään juu. No nyt te olette kai kaikki tutustuneet. Ehkäpä sitten\nkäydään asiaan, kun ei minulla taida olla kovinkaan paljon aikaa\njäljellä. Minä olen nyt kutsunut lapseni tänne jakaakseni teille\nperintönne ja neuvoteliakseni kanssanne, mitä te aiotte tehdä tämän\nNiskavuoren kanssa, joka teidät kaikki on elättänyt ja kasvattanut\npaitsi tätä Juhania täällä, jonka se vain on synnyttänyt.\n\nKAARLE\n\nMitä mummu tarkoittaa?\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinä tahtoisin nyt kysyä teiltä, onko teissä ketään, joka voisi ottaa\ntalon haltuunsa ja lunastaa sen muilta perillisiltä. Isänne puoliskosta\nteille muille on maksettu osuutenne, paitsi tälle Juhanille, jolla\nvielä on osuutensa saamatta isänsä perinnöstä.\n\nSAIMA\n\nMikä oikeus hänellä on johonkin osuuteen Niskavuoren perinnöstä?\n\nMARTTA\n\nMummuhan on aivan sekaisin!\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nAnna minun puhua, Juhani. Tämän minä olen äidillesi velkaa. Minulla\noli viisi lasta isänne kanssa, mutta sitä ennen oli isällänne ja\nMalviinalla poika, joka on yhtä oikeutettu Niskavuoren perintöön kuin\ntekin ja joka omituista kyllä on enemmän isänsä näköinen kuin te kaikki\nmuut. Juhani Multia on Malviina Multian poika ja teidän veljenne. Älä\nkatso vihaisesti veljeesi, Kaarle. Minä tahdon oikaista sen vääryyden,\njonka olen Malviinalle tehnyt, ja tunnustan hänen poikansa mieheni\npojaksi, mieheni kihlatun morsiamen pojaksi.\n\nANNA-LIISA\n\nTervetuloa sitten, vanhin veljemme. Ja kuten mummu sanoi jo, taas sitä\nistutaan Niskavuorelta hallituksessa ja hoidetaan maan asioita.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKun vain ajattelisitte kansanne parasta. Sen minä sanoin pojalleni\nKaarlelle, kun hän hallitukseen joutui. Kun vain aina ajattelisitte\nkansamme ja maamme parasta. Ja sen minä sanon sinullekin, Juhani. Kun\nelämä on asettanut sinut nuoremman veljesi paikalle, niin ajattele sinä\nsiellä maamme ja kansamme parasta.\n\nFREDRIK\n\nTervetuloa joukkoomme, Juhani.\n\nJUHANI\n\nKiitos, Fredrik, ja ennen kaikkea vanha emäntä, joka olette näinä\nviime vuosina ollut minulle äitivainajani sijainen. Ja nyt pyydän\nsydämestäni, että te kaikki täällä, isäni lapset ja lapsenlapset,\npitäisitte minun alkuperäni omana tietonanne. Olen mikä olen,\ntyöläisnaisen poika minä olen, ja työläisten joukossa kasvanut. Eikä\nveren siteillä ole sitä voimaa ja valtaa, että mekin tässä maassa\neksyisimme ihmisten alkuperäkysymysten metsään.\n\nKAARLE\n\nSitä paitsi ei nykyisin ole kovinkaan edullista olla Niskavuoren poika.\nVoit vielä menettää puolueesi luottamuksen.\n\nJUHANI\n\nEi se sentään niin vähästä mene.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nSe on sinun asiasi, miten Niskavuoreen suhtaudut, mutta minulla on vain\nyksi tie, menetellä niinkuin oikein on, jotta saisin haudassani rauhan.\nOlen usein rakentanut elämäni vääryydelle. En vie vääryyttä mukanani\nhautaan. Mutta nyt kysyisin teiltä vielä, onko teissä ketään, joka\ntulee lunastamaan ja säilyttämään tämän isiensä talon sellaisena kuin\nsen valtio on meille kahden vääryyden jälkeen jättänyt. Väkivallalla\nvaltio vei meiltä torpparimaat ja väkivalloin se vie suuren osan\nkarjalaisille.\n\nPAAVO\n\nHerra jumala! Älkää puhuko tuollaisia!\n\nKAARLE\n\nEmme me mummun käsityksiä enää kykene oikaisemaan. Minun tietääkseni ei\nkukaan meistä halua eikä kykene lunastamaan koko taloa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nEttekö te voisi jättää osuuttanne velaksi ja kannatukseksi sille\nperilliselle, joka ottaa talon?\n\nANNA-LIISA\n\nMinä tekisin sen, mummu. Minun mieheni ei tarvitse rahaa.\n\nJUHANI\n\nEnkä minä tarvitse osuuttani sen enempää talosta kuin maastakaan.\nLuovutan osuuteni nuorelle maanviljelijälle, Paavolle.\n\nKAARLE\n\nMutta me kaikki muut tarvitsemme rahaa.\n\nMARTTA\n\nEnkä minä ainakaan voi luovuttaa lasteni osuutta niihin epävarmoihin\nkäsiin, jotka tulisivat hoitamaan Niskavuorta. Minä vaadin jakoa.\n\nSAIMA\n\nMe virkamiespalkoilla olemme aina rahan puutteessa.\n\nKAARLE\n\nJoko Niskavuori on myytävä kokonaisuudessaan tai saamme kukin osuutemme\nja myymme ne erikseen. Muistakaa maanlunastuslautakuntaa, sillä\nmaanlunastuslautakunta ei kuitenkaan anna meidän pitää osuuksiamme, kun\nei kukaan meistä elä maasta.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nPoikani Aarnen poika lukee maanviljelijäksi ja hän tulee viljelemään\nomaa osuuttaan Niskavuoresta. Jos ette luovu osuudestanne, niin jää\ntänne vain pienviljelijä Paavo Niskavuori.\n\nPAAVO (pyyhkii silmiään ja silittää vanhan emännän kättä.)\n\nKiitos, mummu!\n\nKAARLE\n\nEikä Paavon osuus kovin suuri tule olemaankaan. Aarnen osuus, jota\nrasittaa tuo suuri velka, tulee jaettavaksi hänen viidelle lapselleen,\nei siitä paljoa Paavolle jää.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nKaikki te ajattelette vain omia osuuksianne, ei kukaan ajattele\nNiskavuorta.\n\nAPTEEKKARI\n\nJos ministeri Multia luopuu maastaan, niin Paavosta voi tulla\nelinkelpoinen pienviljelijä, kun päätilan rakennukset jäävät hänelle ja\nvanha emäntä on testamentannut hänelle tarpeeksi irtaimistoa.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinä olen testamentissani järjestänyt niin, ettei tilaa\nkokonaisuudessaan myydä. Kun minä hautaan menen, tahdon tietää, että\nminun ja miniäni Ilonan tilalle, jotka täältä molemmat lähdemme, tämän\npöydän päähän tulee istumaan nuori nainen, Paavon emäntä, joka tulee\nvaalimaan näitä nurkkia ja tätä maata niinkuin me Ilonan kanssa olemme\ntehneet.\n\nJUHANI\n\nTulen tekemään voitavani, jotta se olisi mahdollista, vanha emäntä.\n(Anna-Liisa itkee.) Tahtoisin sanoa teille, isäni lapset, että\nmielelläni jätän teille sen osuuden talon irtaimistoakin, jonka äitinne\nilmoituksensa mukaan on minulle määrännyt. En tarvitse sitä. — Ja\ntoivon, Kaarle ja Fredrik, että voisimme yhdessä ilman katkeruutta\ntoimia pelastuneen yhteisen isänmaamme hyväksi. (Tarjoaa Fredrikille\nja Kaarlelle kättä, Fredrik tarttuu siihen molemmin käsin, Kaarlekin\ntarttuu, mutta katsoo muualle.)\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nMinä uskon ihmiskunnan sydämen suuruuteen. Jumalani Jehova, laske\nkätesi ylleni ja anna minulle ja lapsilleni rauhaa, aurinkoa... kun\nolin nuori, join heinänkorsilta kastepisaroita, ne kimaltelivat\nauringossa... lapseni leikkivät auringossa... en tahdo taistella\nlapsiani vastaan... ihmisiä vastaan. (Sulkee silmänsä.) Olen niin\nväsynyt... niin väsynyt...\n\nILONA\n\nMe viemme teidät sänkyyn, mummu. Tämä on liikaa teille.\n\nVANHA EMÄNTÄ\n\nOlen niin väsynyt... älä koske minuun... Ilona, nyt lähden kotia\nNiskavuorelle... Juhani odottaa minua... Pakkaa matkalaukkuni. Saima,\ntuo se iso hylkeennahkainen tänne. Pakatkaa sinne se musta silkkinen,\nse oli niin komea hame, kun keisarin-tansseissa tanssin Juhanin ja\nVärri-vainaan ja Kiipulan kanssa. Juhani vei niin komiasti... eihän\ntuo Värri-vainaa osannut... ja Kiipula sanoi, että olin komein emäntä\nsäädyssä. Ja koko sääty kävi mua tanssittamassa, Meurmannikin... Juhani\ntulee minua vastaan Hämeenlinnaan... ja... Väsyttää... täytyy jaksaa.\nVäsyttää niin kovasti ja nukuttaa. (Tohtori antaa merkin ja miehet\nkuljettavat hänen tuolinsa makuuhuoneeseen. Ilona ja Saima ottavat\ntyynyt. Kaikki paitsi apteekkari lähtevät vanhan emännän huoneeseen.\nPaavo juoksee ensimmäisenä salin kautta ulos missä koira ulvoo,\nvähitellen palaavat kaikki naiset itkien, miehet istuutuvat kädet\nsilmillä. Saima tulee itkien ja pysähtyy ruokasalin ovelle. Paavo ja\nKaarle palaavat ensimmäisinä. Heidän jälkeensä tulevat Juhani ja Ilona.\nJuhani istuu raskaasti pöydän päähän, Kaarlea vastapäätä. — Ilona\nseisoo ikkunan vieressä ja nojaa ikkunanpieleen katsellen ulos.)\n\nILONA\n\nKuulitteko, kuinka Niskavuoren maa tärähti ja pulterit vierivät\nrinnettä alas, portinpielet murenivat ja Louhikoira ulkona ulvoo.\n(Kuuluu koiran ulvontaa.) Usva järvestä nousee ja verhoo Niskavuoren\nhaavat. (Hiljaisuus. Juhani nousee ja asettaa kätensä Ilonan\nolkapäille.)\n\nLILLI (juoksee sisään, istuutuu taffelipianon ääreen, soittaa ja laulaa\nhiljaa.)\n\n    Oi muistatko vielä sen virren\n    jota lapsena laulettiin...\n\n(Purskahtaa itkuun.)\n\n    Väliverho.\n\n\n\n"]