[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fhetM8nNgU_Fw_r1H5F8foKshvfgSAaPzRHd0FhXknjw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},3501,"Kepponen","Lundquist, Ernst",1851,1938,"3501-lundquist-ernst-kepponen","3501__Lundquist_Ernst__Kepponen",null,"naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1896,1898,9999,58926,false,51504,[24],"Swedish drama -- Translations into Finnish",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Kepponen: Huvinäytelmä kahdessa näytöksessä\" by Ernst Lundquist is a drama written in the late 19th century. This work unfolds in a rural setting, focusing on the dynamics within a family and their interactions with a peculiar boarder, Aksel Franck. The narrative likely delves into themes of societal norms, class distinctions, and personal relationships against the backdrop of familial obligations and individual aspirations.  At the start of the play, we are introduced to the idyllic yet tumultuous life at Kurman's estate, where the main characters—Kurman, his daughter Gerda, and their housekeeper Malla—are engaged in daily domestic activities. The opening scenes depict Malla waking from a nap, Kurman being lethargically dismissive about the day's happenings, and the arrival of Tiina, a servant girl, who brings mail. As they unpack the contents of the letters, they realize that their new tenant, Aksel Franck, may not be who he seems, leading to a humorous exchange that reveals the family’s growing concern about Aksel's mental state—hinted at through a mysterious anonymous letter detailing his character. This setup introduces the audience to the central conflict between the characters' perceptions and misperceptions of Aksel while setting a tone of levity intertwined with tension. (This is an automatically generated summary.)",[],291,"Kaksiosainen huvinäytelmä sijoittuu kartanon pihapiiriin, missä seurataan perheen ja ylioppilas Akselin välistä kesäpäivän viettoa. Teos sisältää koomisia tilanteita ja pientä juonittelua leppoisassa ilmapiirissä.","Ernst Lundquistin 'Kepponen' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3501.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KEPPONEN\n\nHuvinäytelmä kahdessa näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nERNST LUNDQUIST\n\n\n\nMukailtu suomennos\n\n\n\n\n\nHaminassa,\nAlfred Lagerbomin kustantama,\n1898.\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Kurman_, maatilan omistaja.\n_Gerda_, hänen tyttärensä.\nRouva _Malla_ Ström, hänen sisarensa ja taloudenhoitajatar.\n_Aksel_ Franck, ylioppilas.\n_Tiina_, palvelustyttö.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytös.\n\n\nNäyttämö esittää Kurmanin kartanon päärakennuksen edustaa. Vasemmalla\nnäkyy osa asuinrakennuksen takasivusta. Talo on vaatimattoman,\nmutta kodikkaan näköinen yksikerroksinen rakennus, jonka molemmissa\nnäkyvissä olevissa ikkunoissa ovat ikkunaverhot ja kukkasia ikkunoilla.\nSisäänkäytävä otaksutaan olevan vastakkaisella puolella, pihapuolella.\nSeinän vierustalla on kiikkulauta. Takalistossa näkyy sievä kesäinen\nmaisema järvineen. Vasemmalla, lähellä takalistoa on iso koivu, jonka\nalla on omituisen näköinen sammaleinen kivi. Se on noin parin kyynärän\nkorkuinen ja niin leveä, että kaksi henkilöä voi hyvin sen päällä\nistua. Oikealla näyttämön keskivälillä on kaksi koivua, joitten väliin\non kiinnitetty riippumatto. Koivujen takana on pari vaapukkapehkoa.\nNäyttämön edustalla on pieni ympyriäinen pöytä, kaksi puutarhatuolia ja\njakkara.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nMalla istuu tuolilla ja nukkuu. Hän on noin 50 vuotias ja puettu\npumpulikankaiseen pukuun, päässään valkea myssy. Hänen olkihattunsa\non pöydällä ja sukankutimensa on pudonnut maahan. Kurman makaa\nriippumatossa hiljaa kuorsaten. Nenäliinansa on hän levittänyt\nkasvuilleen. Gerda istuu kiikkulaudalla ja ompelee, hyräillen jotain\nlaulua ja vilkasee toisinaan salaa ikkunaan mutta painaa päänsä alas\nkun näkee Axelin kasvot ikkunasta. Tämä katsoo usein ikkunasta ulos.\nTiina tulee nurkan takaa postilaukku kädessään.\n\n_Tiina_. Tässä on posti! Se saapui justikään!\n\n_Gerda_. Kiitos.. Pane laukku tuohon pöydälle. Mutta mitähän kello lie,\nTiina?\n\n_Tiina_. Kohta tulee neljä.\n\n_Gerda_. Neljä! No sitten on isä maannut liijan kauvan. (Tiina menee.\nGerda nousee ylös, panee työn luotaan, menee ja ottaa nenäliinan\nKurmanin kasvoilta). Herääppäs isä! Kello on neljä.\n\n_Kurman_ (avaa silmänsä ja katselee, mutta ei liikahda paikaltaan). Ei\nole! (aikoo ruveta uudelleen nukkumaan).\n\n_Gerda_. Onpas, sanon minä.\n\n_Kurman_ (unisesti). Minun on vasta neljänneksen yli kaksi.\n\n_Gerda_ (nauraen). No olkoonpa, sitten neljänneksen yli kaksi, mutta\nole kumminkin niin hyvä ja anna minulle avainkimppu ennenkuin nukut\nuudelleen, jotta saan avata postilaukun.\n\n_Kurman_ (heräten). Vai niin! Onko posti tullut? (Nousee istualle). No\nsittenpä pitää havahtua ja katsoa, onko hauskoja kuoleman-ilmoituksia,\nsillä muita hauskuuksia ei sanomalehdissä näin kesäkuumalla juuri ole.\n(Nousee ylös ja haukottelee hieman). Ho, hoo! Muutoin oli hyvä, että\nherätit minut. Näin unta, että pelasin shakkia pastorin kanssa ja hän\nteki minusta Matin viisi kertaa peräkkäin. Sellaisia ilkeitä unia näkee\nnäin kuumalla.\n\n_Gerda_. Voithan käydä uudelleen makaamaan ja kostaa pastorille, kun\nvain ensin avaat postilaukun.\n\n_Kurman_ (ottaen avainkimppunsa). Ei ole mitään kiirettä. Herätäppäs\nsinä odottaessasi Malla-täti. Hänhän on maannut yhtä kauvan kuin\nminäkin. (Istuutuu tuolille, ottaa laukun luokseen ja etsii postilaukun\navainta avainkimpustaan).\n\n_Gerda_ (puistelee Mallaa kädestä). Herää, täti!\n\n_Malla_ (kuorsaa, eikä liikahda paikaltaan).\n\n_Kurman_ (joka on avannut laukun, panee sen luotaan). Odotappas,\nnyt saamme hauskaa. Tiedätkös, mitä helsinkiläiskielellä kutsutaan\nsiivoamiseksi? (Nousee ylös).\n\n_Gerda_. En, vaan eiköhän se ole jotain hullutusta.\n\n_Kurman_. Aivan oikein. Siivoamiseksi kutsutaan sitä, kun kaikki\nhuonekalut pannaan nurin narin ja saapaslauta ripustetaan\npellinnauhoihin jonkun toverin luona, joka itse ei ole kotona. (Ottaa\nmyssyn Mallan päästä). Tässä talossa ei myöskään ole ketään kotona.\n(Asettaa myssyn jälleen Mallan päähän, mutta takaperin). Saatpa nähdä,\nettä hän herää. (Astuu pari askelta taaksepäin ja tarkastaa Mallaa).\nKas niin! Eipä hullumpaa!\n\n_Gerda_. Millainen veitikka sinä oletkin!\n\n_Malla_ (herää äkkiä, katsoo unisennäköisenä ympärilleen ja sanoo\nvihasesti). Miksi siinä seisotte ja katselette minua — ja missä on\nsukankutimeni? Taivas varjele! Enhän vain lie nukkunut?\n\n_Kurman_. Nukkunut? Kuinka voit sellaista luulla? Sinä joka et\nmilloinkaan makaa — taikka melkein et milloinkaan.\n\n_Gerda_. Ja kuinka voisi sitä tehdä, kun ovat sellaiset taloushuolet\nkuin sinullakin, tätiseni.\n\n_Kurman_. Ja kun on sellainen sydämen rasvettuminen.\n\n_Malla_ (loukkaantuneena). Sinä tiedät, että minulla on sydämen\nrasvettumis-vika, eikä tuo ole olleskaan kauniisti tehty, että sinä,\nMatti, puhut siitä niin kevytmielisellä tavalla. (Nousee ylös).\n\n_Kurman_ (veitikkamaisesti Gerdalle). Kas niin, nyt sattui taas hänen\nheikompaan kohtaansa.\n\n_Malla_. No kuinka sen asian laita oikein on, olenko maannut?\n\n_Gerda_. Se täytyy myöntää, mutta vakuutan, ettet minuuttiakaan\nkauvemmin kuin kaksi tuntia.\n\n_Malla_. Kaksi tuntia! Ja minun sydänvikani! tunnen, että saan kauhean\nyön.\n\n_Kurman_. Mitä tuohon sydämesi rasvettumiseen tulee, niin onneksi ei\nsitä ole vielä kukaan lääkäri huomannut.\n\n_Malla_. Lääkärikö? Kukahan nyt välittäisi noitten herrojen\nlörpötyksistä. Kai minä tunnen itsekin, että —\n\n_Gerda_. Että sinulla ei ole mitään sydänvikaa, täti rakas, — sinulla\nei ole mitään tautia! (Taputtaa häntä poskelle).\n\n_Malla_. Sinä viekastelija! Mutta kun sinä nyt tiesit kuinka\nvaarallista makaaminen minulle on, niin miksi et minua herättänyt?\n\n_Gerda_. Siihen nähden ei minulla ole mitään omallatunnollani. Olen\nnäet käyttänyt kaikkia luvallisia keinoja, joita ihmiskyky voi keksiä —\nja Isä on sen lisäksi käyttänyt luvattomiakin keinoja.\n\n_Malla_ (nostaa sukankutimensa maasta ja istuutuu). Antaa minun maata\nniin kauvan, vaikka minulla on vaatteitten pesu ja monellaisia muita\ntehtäviä. Mutta mihin toimiinhan piijat ovat ryhtyneet, kun minä en\nnyt ole ollut heidän tiellään. Mutta olen varma, että jotain on minun\nmaatessani pantu ylös alasin.\n\n_Kurman_ (nauruun purskahtamaisillaan).\n\n_Gerda_. Miten täti on rypistänyt uuden myssynsä maatessaan. (Ottaa\ntätinsä myssyn ja asettaa sen taas oikeinpäin). Kas niin, nyt se on\ntaas hyvä. (Uhkaa leikillisesti isäänsä, joka on Mallan selän takana).\nNo isä, oliko postilaukussa mitään?\n\n_Kurman_. Minä katson. (Istuutuu pöydän ääreen, aukasee laukun ja ottaa\nsen sisällön esiin).\n\n_Aksel_ (ylioppilaslakki päässä, sikari hampaissa ja kirja kainalossa\ntulee nurkan takaa ja menee poikki näyttämön).\n\n_Kurman_ (Akselille). Odottakaas vähän, herra Franck! Täällä on Teille\nkirje. (Jättää kirjeen Akselille, joka lakkiaan kohottaen kiittää ja\npoistuu sitten oikealle).\n\n_Malla_. Vai niin! Hän meni sivuitse. Seuranhaluinen ei hän ainakaan\nole. Näinä kahdeksana päivänä, kun hän on luonamme asunut, olemme häntä\ntuskin nähneetkään. Minun mielestäni voisi hän vallan hyvin hieman\nseurustella sinun kanssasi, Matti, ja teillä kummallakin olisi siitä\nhauskuutta.\n\n_Gerda_. Mutta tätihän tietää, että hän on asettunut tänne maalle\nsaadakseen olla rauhassa ja lueskella tutkintoaan varten.\n\n_Kurman_ (joka on aukaissut kirjeen). No tämäpä vasta on kummallista!\nMeille oli postissa vain yksi kirje ja sekin nimetön!\n\n_Malla_. Nimetön kirje!\n\n_Kurman_. Niin. — \"Nimetön\" on kirjeen lopussa.\n\n_Gerda_. Mitäs se merkitsee?\n\n_Kurman_ (joka on lukenut muutamia rivejä). Mitä tuhat tulimaista tämä\non? Tämähän koskee meidän hyyryläistämme!\n\n_Gerda_. Herra Franckiako?\n\n_Malla_. No, mutta luehan toki.\n\n_Kurman_ (lukee). Kunniallisena miehenä ja Aksel Franckin läheisenä\nystävänä katson velvollisuudekseni antaa Teille muutamia tietoja\nhänestä, joita hän ei itse ymmärrettävistä syistä ole voinut antaa.\n\n_Malla_. Saattepas nähdä, että hän on sellainen, joka ei milloinkaan\nmaksa vuokraansa.\n\n_Gerda_. Hyi, täti. Sellaiselta ei hän olleskaan näytä.\n\n_Kurman_ (jatkaa). Että hän tuli kiinnittäneeksi huomionsa teidän\nilmoitukseenne, riippui siitä, että siinä puhuttiin hiljaisesta ja\nrauhallisesta kotielämästä ja täydellisestä vapaudesta. Hänellä tosin\non mitä tyynein ja rauhallisin luonne, mutta kaikissa tapauksissa\ntäytyy hänen kanssaan menetellä mitä varovaisimmin ja varjella häntä\nkaikellaisesta mielenliikutuksesta.\n\n_Malla_- Herranen aika. Ehkä hänellä on sydämen rasvettuminen.\n\n_Kurman_ (jatkaa). Teillä ei kumminkaan ole mitään syytä katua sitä\nvieraanvaraisuutta, jota hänelle osotatte, sillä ei kukaan talossanne\ntule kärsimään hänen tähtensä mitään ikävyyksiä, kunhan hän saa olla\nrauhassa omissa ajatuksissaan niin paljon kuin mahdollista. Vieraskemut\nja yleensä suuremmat seurat ovat hänelle hyvin vaarallisia. Naisseuraa\nvälttää hän mielellään.\n\n_Gerda_. Sen olen kyllä huomannut.\n\n_Kurman_ (jatkaa). Ei pidä antaa hänen huomata, että osotetaan\nmyötätuntoisuutta häntä kohtaan eikä katsella häntä muulla tavoin kuin\nmuitakaan kuolevaisia, vaikka ikävä kyllä —\n\n_Malla_ (kauhistuneena). Mutta eihän hän toki mielenvikainen ole!\n\n_Kurman_ (jatkaa). Vaikka, ikävä kyllä, hänellä ei ole sitä järjen\nmäärää kuin meillä muilla normaalitilassa olevilla kuolevaisilla.\n\n_Malla_ (kauhuissaan). Kas niin! Oi Herra Jumala, sellaista surkeutta!\n\n_Kurman_ (jatkaa). Onneton ystäväni kärsii kumminkin hyvin vähän\ntilastaan ja on hyvin luultavaa, ettette edes tule sitä huomaamaankaan.\nOsaksi täyttääkseni, mitä oikeus vaatii, osaksi antaakseni teille\ntarpeellisia viittauksia, olen teitä näillä riveilläni vaivannut. —\nNimetön.» — Sen minä sanon! Tuo Nimetön olisi mielestäni saanut antaa\nomantuntonsa herätä jo hieman aikaisemmin, nimittäin ennenkuin otimme\nherra Franckin. Nyt se on vallan myöhään.\n\n_Malla_ (innokkaasti). Mutta sinähän kai pyydät hänet muuttamaan jo\ntänään? Karlssoninhan kumminkin pitää jo huomenaamuna varhain lähteä\nasemalle.\n\n_Gerda_. Niinkö täti arvelee? Ei se käy päinsä. Hänhän on saanut luvan\nolla täällä yhden kuukauden.\n\n_Malla_. Ja me pitäisimme heikkomielistä ihmistä kuukauden talossa!\n\n_Gerda_. Heikkomielistäkö? Kuka on sanonut, että hän on heikkomielinen.\nMinusta hän näyttää yhtä viisaalta kuin joku toinenkin ja käyttäytyy\nhyvin, ja kirjeessähän on vain, että hänellä ei ole sitä mielen\ntasapainoa kuin —\n\n_Kurman_. Ja kukapa tässä voi aina pitää pääkallonsa järjestyksessä.\nSitä et voi edes sinäkään, sisar Malla.\n\n_Gerda_. Sitä paitsi ei nimettömään kirjeeseen voi olleskaan\nluottaa. (Katsoo kirjettä). \"Upsala\" on postileimassa. Voihan tuon\nlähettäjä olla joku ylioppilasveitikka, joka tahtoo huvitella meidän\nkustannuksellamme.\n\n_Malla_. Ei olleskaan! Kyllä se on totta, Jumala paratkoon. Minusta\ntuntui jo alusta pitäin siltä, että tuossa miehessä on jotain\nomituista. Nuori ylioppilas, joka asettuu maalle asumaan vain yhdeksi\nkuukaudeksi ja maksaa kaksin verroin enemmän kuin muut ja kumminkaan ei\ntahdo nauttia hauskasta perhe-elämästä, jota hänelle tarjotaan!\n\n_Gerda_. Kyllähän se on hieman omituista, että hän tahtoo syödä\nhuoneessaan ja oleksii niin paljon yksikseen.\n\n_Kurman_. Kun löytyy kahdeksantoista vuotias tytär talossa, niin\n—kyllähän se omituiselta tuntuu.\n\n_Gerda_. Ja niin iloinen, hauska ja puhelias isäntä sitten.\n\n_Malla_. Ja oletteko kuulleet, kuinka hän kävelee huoneessaan edes\ntakasin koko päivät läpeensä. Huh! Oikein on kamala sitä kuulla.\nSellainen tapa, joka on vaan hulluilla, tiikereillä häkissä ja niillä,\njoilla on paha omatunto.\n\n_Kurman_. Mihin luokkaan näistä sinä panet herra Franckin?\n\n_Malla_. Kaikkeen kolmeen. Ja usein olen kuullut hänen puhelevan\nitsekseen.\n\n_Gerda_. No jonkun kanssa hänen tietysti täytyy puhella, kun ei hän tee\nmeille sitä kunniata.\n\n_Kurman_. Minun ajatukseni asiasta on se, että meidän ei tarvitse olla\nasiasta huolissamme. Nimetönhän vakuutti tuolla nuorella herralla\nolevan mitä rauhallisimman luonteen ja että hän ei tee kellekään\nihmiselle pahaa, kunhan vain saa olla rauhassa. Siksi voimmekin sopia,\nettä annamme hänen olla rauhassa.\n\n_Malla_. Niin kyllä. Sinä voit kyllä niin sanoa — kun sinulla ei ole\nsydämen rasvettumista. Mutta sen minä vain sanon, että ei ole hauskaa\nalituisessa kuolettavassa levottomuudessa, ja tiedänpä kyllä, miten\ntässä tulee lopuksi käymään.\n\n\nToinen kohtaus.\n\nEdelliset. Tiina (vasemmalta).\n\n_Tiina_. Rouva ei ole antanut kahvia.\n\n_Malla_. Me juommekin sen sijasta tänään sahtia, sillä kahvi on liijan\nkuumaa tällaisessa paahteessa. Minä tulen kohta sinne.\n\n_Tiina_ (pitkäveteisesti). Vai niin — sahtia — vai niin. Muulloin taas\nei mikään virvota niin hyvin kuin kuppi vahvaa ja hyvää kahvia.\n\n_Malla_. Tiedän kyllä, että sinä olet aika kahvitäti. Kuuleppas, Tiina!\nEtkö ole huomannut mitään omituista herra Franckissa, kun olet ollut\nhänelle ruokaa viemässä?\n\n_Tiina_ (hymähtäen). Olenhan minä jotakin huomannut.\n\n_Malla_ (innokkaasti). Mitä sitten?\n\n_Tiina_. Koko ajan kun minä katan ruokaa pöytään, niin istuu hän ja\nsihtaa Gerda-ryökkinää, kun tämä istuu riippumatossaan ja lukee.\n\n_Gerda_ (punehtuen). Mitä sinä lörpöttelet?\n\n_Kurman_. Ahaa! — Ei, Tiina! Rouva tarkoittaa, että eikö hänellä ole\ntapana lyödä tarjotinta säpäleiksi, eli heittää sokeriastiata sinun\npäähäsi?\n\n_Tiina_. E—ei! Herra jesta kuitenkin. Eihän hän nyt mikään hullu ole.\n\n_Malla_. Mutta juuri sellainenpa hän onkin.\n\n_Tiina_ (hämmästyneenä). E—ei!\n\n_Gerda_. Täti tarkoittaa, että hän on hieman — omituinen — hieman —\n\n_Tiina_. Katsokaas, hullu hän ei ainakaan ole. Kun minä ennen aikaan\nolin Helsingissä teaatterissa, niin siellä näin minä yhden, joka\noli hullu ja hän näytti vallan kummalliselta. Hänellä olivat pitkät\nkampaamattomat hiukset ja olkiseppele päässään, aivan kuin hevosella,\njoka on kaupaksi, ja sekös elämöi, niin että oli surkeata nähdä ja\nmulkoili silmillään näin (mulkoilee kovin silmillään). E—ei herra\nFranck, joka on niin hieno ja kaunis herra, hullu ole. Kyllä hän on\nvallan viisas.\n\n_Malla_. Äläppäs ole asiasta niin vakuutettu. Muutamat hullut ovat\nniin kavaloita ja voivat niin oivallisesti teeskennellä. Mutta voipa\ntapahtuakin jonain päivänä, että kun sinä teet hänen tilaansa, niin'\nhän joko sinut kuristaa tai pakottaa sinut syömään laatikollisen\ntulitikun päitä.\n\n_Tiina_. Voi herra jesta, mitä rouva puhuu. Minä otankin pois\ntulitikut, niin että hänellä on vain kaksi tikkua päivässä\nkäytettävänään.\n\n_Malla_. Ole vain varoillasi, Tiina, ja samoin pitäisi minun mielestäni\nmeidän kaikkien olla, eikä antaa henkeämme vaaraan. Meneppäs nyt,\nTiina, ja laita kaikki tarjottimella järjestykseen. (Tiina menee\nvasemmalle). Mutta Herra armahda, tuoltahan se peto tuleekin.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\nEdelliset (paitsi Tiina). Aksel (tulee oikealta).\n\n_Aksel_. Suokaa anteeksi, saisinko puhua jonkun sanan herra Kurmanin\nkanssa?\n\n_Kurman_. Vallan kernaasti. Menemmekö minun huoneeseni eli —\n\n_Malla_. Ei. Gerdan ja minun pitää kumminkin lähteä sisään\ntaloushommiin, niin että — (Gerdalle). Me asetumme etukamarin ikkunan\ntaakse ja katsomme, mitä hän rupeaa tekemään, Ajatteles, jos hän tekee\nMatille pahaa.\n\n_Gerda_. Voi, kuinka täti on lapsellinen! (Naiset lähtevät, tehden\nkumarruksen Akselille ja Malla tekee pitkän kaarroksen, ettei tarvitse\nmennä hänen sivuitseen).\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\nKurman. Aksel.\n\n_Kurman_. No, mistäs rupeamme puhelemaan? Olkaa hyvä ja istukaa, niin\nsujuvat jutut paremmin.\n\n_Aksel_ (panee kirjansa pöydälle ja istuutuu). Se on tosiaankin\nkummallinen, melkeinpä sanoakseni vastenmielinen asema, johon olen\njoutunut —\n\n_Kurman_. Toivon, ettette esiinny tyytymättömänä hyyriläisenä ja että\nTeillä ei olisi mitään valituksia tehtävänä. (Käypi istumaan).\n\n_Aksel_. Ei suinkaan. Jos jollain meistä onkin valittamista toisensa\nsuhteen, niin en se ainakaan minä ole. (Malla näkyy kuunnellen ikkunan\nkautta, jonka hän on avannut raolleen). Minä tulen ilmiantamaan itseni.\nMinä olen suuri rikoksellinen. (Malla kirkasee ja vetäsee ikkunan\nkiinni). Mutta eihän kukaan keskusteluamme kuunnelle.\n\n_Kurman_. (Nousee, menee ikkunan luo ja katsoo että se on suljettu).\nEi! Olkaa huoleti. Sanokaa vain, mitä sydämellänne on.\n\n_Aksel_. Ensin tahdon Teille tehdä yhden kysymyksen. Olette tänään\nsaaneet kirjeen, jossa on samallainen käsiala kuin tässäkin? (Osoittaa\nhänelle erästä kirjeenkuorta).\n\n_Kurman_. Kyllä. Sehän käy yhteen! Vai on Nimetön kirjoittanut\nTeillekin. Kuka tuo salaperäinen herra oikeastaan on?\n\n_Aksel_. Hän on hyvä ystäväni ja aika veitikka, mutta muutoin kunnon\npoika. Me olemme tehneet sopimuksen, että tänä syksynä matkustamme\nyhdessä ulkomaille. Isäni on tänä vuonna tehnyt erinomaisen edullisia\nkauppoja ja on sentähden luvannut minulle oivan matkakassan, mutta\nehdolla, että nyt syksyllä suoritan filosofian kandidaattitutkinnon.\n\n_Kurman_. No tehkää se sitten.\n\n_Aksel_. Olen tosiaankin alkanut ankaran taistelun synnynnäistä\nlaiskuuttani vastaan ja tähän asti olen tehnyt ihmeellisiä urostöitä.\nNyt on minulla enään vain yksi aine jälellä, jos kohta se onkin pahin,\nnimittäin tietopuolinen filosofiia.\n\n_Kurman_. Sellaiset pähkinät eivät ole minun purtaviani.\n\n_Aksel_. Ei, eikä oikein minunkaan, voin vakuuttaa. Jos olisi sitä\nahtanut päivässä kymmenen tuntia päähänsä, niin sittenhän se ehkä olisi\nmennyt — mutta silloin ei olisi sopinut Helsingissä olla ainakaan niin\nkauvan, kun maa ei olisi niellyt sisäänsä Gambrinia ja Königiä, sillä\nkatsokaas, ne ovat minun heikkoja puoliani.\n\n_Kurman_. Voihan tuon jo arvata.\n\n_Aksel_. Silloin pisti päähäni, mennä asumaan johonkuhun siivoon\nperheeseen maalle kesän ajaksi saadakseni oikein rauhassa lukea. Mutta\nystäväni kielsi minua siitä. Hän oli tehnyt saman kokeen edellisenä\nkesänä — myös lukeakseen, mutta, kahden kuukauden aikana ei hän ollut\nlukenut riviäkään muuta kuin ne pienet kirjelaput, jotka eräs talon\ntyttäristä pisti hänen huoneensa avaimen reikään. \"Mutta löytyyhän\nkai perheitä tyttärittäkin\", väitin minä. \"Erehdyt veliseni\", vastasi\nhän, \"siivoissa perheissä maalla, jotka ottavat vuokralaisia, on aina\ntyttäriä\".\n\n_Kurman_ (nauraa). Totta tosiaankin näyttää siltä, ettei hän siinä\nsuhteessa vallan väärässä olekaan. (Tiinalle, joka tulee näyttämölle).\nMitä sinä tahdot?\n\n\nViides kohtaus.\n\nEdelliset. Tiina (vasemmalta tullen, kädessään iso espanjalainen\nruokokeppi, jonka hän ojentaa loitoksi itsestään ja lähestyy varovasti\nKurmania ja pelkää kovin Akselia).\n\n_Tiina_. Rouva sanoi minulle, että minä menisin ja toisin tämän\nkävelykepin patruunalle.\n\n_Kurman_. Mitä minä sillä teen.\n\n_Tiina_. Rouva käski minun sanomaan, että patruuna oli unhoittanut sen\nsaliin.\n\n_Kurman_. Vai niin, kyllä ymmärrän — ha, ha, haa!\n\n_Aksel_ (hymyilee). Ja luulenpa, että minäkin ymmärrän.\n\n_Tiina_ (poistuu pitkin askelin). Usch, kuinka hän näyttää sekapäiseltä.\n\n\nKuudes kohtaus.\n\nAksel. Kurman.\n\n_Aksel_. Ystäväni kirje näyttää tehneen vaikutuksensa.\n\n_Kurman_. Tiedättekö, mitä siinä oli?\n\n_Aksel_. Tiedän kyllä. Sainhan häneltä juuri mitä hassunkurisimman\nkirjeen, jossa hän kertoo kaikki tyyni. Nähkääs, herra Kurman, kun olin\nollut täällä pari päivää, kirjoitin minä Hermannille, sillä se on hänen\nnimensä, — ja kerroin, että viihdyin täällä hyvin, isäntäni on hauska\nja iloinen — — —\n\n_Kurman_. Kiitän nöyrimmästi.\n\n_Aksel_. Ja että talon tytär on hyvin herttanen — eli jotain sinne\npäin. Herman tuli vallan kauhuihinsa, että minä menisin ja rakastuisin\ntäällä, tai saisin muutoin hauskaa ja sen johdosta antaisin palttua\nluvuille, tutkinnoille ja Pariisin matkalle. Siksi ryhtyi hän heti\nkirjoittamaan tuon salaperäisen kirjeen teille. Se on kaunista\nystävyyttä!\n\n_Kurman_. Mutta hassunkurinen keksintö se tosiaankin oli! Minä pidän\nnuorukaisista, jotka tekevät kepposia, sillä se osoittaa, että heillä\non muutakin kun maitoa suonissaan. Vaikka en minä oikein käsitä mikä\ntarkotus tuolla oli —\n\n_Aksel_. Hän tahtoi vetää ikäänkuin suojuksen ympärilleni, jotta\nsaisin olla rauhassa seura-elämältä sekä kotona että kylässä. Jos jo\nalusta pitäin herättäisin vastenmielisyyttä talonväessä, niin saisin\nhäiritsemättä seurustella kirjojeni kanssa. No kuinka hassunkurinen\nja hurja tuo tuuma lieneekin, niin oli se hyvässä tarkotuksessa\nsepitetty, enkä oikein voi ollakaan Hermannille vihanen ainakaan omasta\npuolestani, mutta että hän on ryhtynyt tekemään niin sopimatonta\npilaa teistä ja rakastettavasta perheestänne, on anteeksiantamatonta\nja siitä annankin hänelle aika läksytyksen, kunhan tapaamme. (Nousee\nseisoalleen, ottaa Kurmanin kepin joka on pöytää vasten ja kävelee\nseuraavan keskustelun aikana edes takaisin keppiä heilutellen. Malla\nnäkyy tuon tuostakin akkunassa).\n\n_Kurman_. Kyllähän se oli hieman ajattelemattomasti tehty, mutta eihän\ntässä mitään vaaraa ole tapahtunut. Maila-sisareni tietysti hieman\nsäikähtyi —\n\n_Aksel_. Sitä en olleskaan ihmettele. Mutta tahdotteko olla hyvä ja\nkertoa naisille oikean asianlaidan ja sanoa, että minä olen tuon\nkepposen suhteen hyvin pahoillani —\n\n_Kurman_. Jaa, mutta teenkö sen tai en? Siinäpä kysymys onkin.\n\n_Aksel_ (hämmästyneenä). Jos se teistä on ikävä tehtävä, niin on minun\nvelvollisuuteni luonnollisesti selittää heille —\n\n_Kurman_. Ei, te väärinymmärsitte minua. Minä arvelen, että he voivat\nvallan kernaasti olla erehdyksessään — ainakin jonkun päivän vielä.\n\n_Aksel_. Paljon kiitoksia! Luuletteko olevan sen erittäin hauskaa, että\nihmistä pidetään heikkomielisenä?\n\n_Kurman_. Luulenpa tosiaankin. Meillä täällä maalla on puute\nhauskuuksista, ja täytyypä myöntää, että olisi äärettömän hauskaa nähdä\nnaisteni tekevän pitkiä kierroksia teidän sivutsenne mennessään, aivan\nkuin Tiina äsken — ha, ha, haa! Luulenpa näkeväni Mallan — ha, ha, haa!\n\n_Aksel_. Kuulkaas, herra Kurman! Kun kaikki käy ympäri, niin olette te\nyhtäläinen vekkuli kuin ystäväni Herman!\n\n_Kurman_. Niin, tiedättekös, jos hän ja minä joutuisimme yhteen, niin\ntulisi meistä pari kunnon veitikkaa. Saatte luvan pyytää hänet tänne\njoksikin sunnuntaiksi. Vai ettekö pidä pilanteosta?\n\n_Aksel_. Siihen en uskalla nyt vastata — ainakaan niin kauvan kuin\nlueksin filosofian tutkintoani varten. Mutta sitten, — oli sitten. (Lyö\nnäppiä).\n\n_Kurman_ (lyö häntä hartioille). Hyvä! Me ymmärrämme toisiamme! Niin\nmuodoin on siis sovittu, että minä en virka naisille mitään.\n\n_Aksel_. Vai siinä taas olemme. Minusta on niin epäritarillista —\n\n_Kurman_. Turhaa puhetta. Sen seikan otan minä vastuulleni. Ja\nmuutoin sanonkin teille, hra Franck, että se on aivan välttämätön\nsotajuoni, jotta te saavuttaisitte tarkotuksenne saada olla rauhassa.\nOlen naisteni kuullut usein valittavan, että olette liijan vähän\nseuraa rakastava. Gerda tietysti on hieman loukkaantunut siitä, että\nte ette ole osoittanut hänelle pienintäkään huomaavaisuutta — mutta\nsellaisiahan ne tytöt ovat; pikku tyttöni ei tosin ole liika halukas\nnuorten herrojen suosionosotuksiile, mutta jos he katselevat häntä\nkuin virstan tolppaa tai muuta kuollutta esinettä, niin käyhän se\nhieman hänen kunnialleen. Mitä taas sisar Mallaan tulee, niin kiusaa\nhän minua joka ilta, että minun pitäisi pyytää teitä totia juomaan\nkanssani, sillä tuo hyväntahtoinen sielu luulee, että te olette tulleet\ntänne luoksemme asumaan, jotta minulla olisi joku, jonka kanssa\nvoisin seurustella. Ja tiedättekös, mitkä tuumat hänellä olivat viime\nsunnuntaina?\n\n_Aksel_. En.\n\n_Kurman_. Hän aikoi pyytää kaikki naapurit tänne ja näyttää teitä.\nJa siitä olisi teille johtunut vierailuja vähintäin viikon ajaksi ja\nseitsemäksi vierailuksi vielä naisten viikolla, sillä silloin juhlimme\ntässä pitäjässä joka päivä iltapuolella 4 ja 11 välillä.\n\n_Aksel_. No pääsenkö niistä nyt?\n\n_Kurman_- Ei Mallalla luullakseni ole mitään liikaa halua saada teidät\nmukaan, jos vain annamme hänen olla siinä luulossa, että te ette ole\noikein viisas.\n\n_Aksel_. Olkoon sitten menneeksi, mutta kaiken vastuun saatte te ottaa\nniskoillenne.\n\n_Kurman_. Luonnollisesti. Ja saatte luottaa minuun, etten laske pilaa\nliika pitkälle. En tahdo olla paha millekään elävälle olennolle,\nkaikista vähemmin sisarelleni, tuolle kunnon muorille.\n\n_Aksel_. Mutta kun hän saa tietää, että olemme tehneet hänestä pilaa —\n\n_Kurman_. Niin ei hän siitä suutu. Hän on jo niin tottunut siihen, että\nminä teen hänestä pilaa, ja jos hän jollain tavoin voi auttaa iloisen\nmielialan aikaansaamiseksi talossa, niin tekee hän sen mielelläänkin.\nJa muutoin on hänellä sellainen kauhea sydämen rasvettuminen, että\nsiihen ei voi tavalliset neulanpistot vaikuttaa.\n\n_Aksel_. Ja neiti Gerda?\n\n_Kurman_- Oh. hän ei teitä pelkää, sillä hän ei ollessaan usko tuohon\nnimettömään kirjeeseen.\n\n_Aksel_. No se ilahuttaa minua äärettömästi, sillä olisipa minusta\nhyvin noloa olla väärässä valossa hänen silmissään.\n\n_Kurman_. Vaikka olette tuskin häntä nähneetkään.\n\n_Aksel_. Olen nähnyt hänet joka päivä ikkunastani. Hänellä on tapana\nistua tuolla suurella kivellä joka ilta.\n\n_Kurman_. Uhrialttarilla, joksi hän sitä kutsuu. Gerda luulee, että\njättiläinen on sen ennen muinoin siihen kuljettanut. Sieltä on kaunis\nnäkö-ala.\n\n_Aksel_ (hymyillen). Ei niin kaunis kuin minun ikkunastani.\n\n_Kurman_. Veitikka! Kuulkaas nyt, jos meillä olisivat tässä lasit\npunssia, niin heittäisimme pois arvonimet, koska kerran olemme tulleet\nniin kuin jonkinlaisiksi rikoskumppaneiksi, mutta eikös käy päinsä,\nettä me nuuskaamme veljenmaljat?\n\n_Aksel_. Kyllä, kiitosta vain. Kaikki tavat ovat hyvät. Helsingissä\nolen minä \"juonut\" veljenmaljan juustossa ja leivässä ja tapahtui\nse eräänä yönä Punavuoren ja Albertin kadun kulmassa ja ne, joitten\nkanssa sen tein, olivat seitsemän tai kahdeksan iloista sielua, joita\nen ollut nähnyt sitä ennen enkä senjälkeen, enkä — sivumennen sanoen —\nsilloinkaan, sillä oli pilkkosen pimeä. (Ottaa nuuskaa). Maljasi, setä.\n\n_Kurman_. Stoppi, poikaseni! Minun nimeni on Matti ja etkö häpeä, poika,\nkutsua sedäksi, sillä minä olen vasta neljäkymmentäkaksi-vuotias.\n\n_Aksel_ (nuuskaa). No maljasi sitten, Matti! (Paiskaavat kättä). Ja nyt\nsytytän minä sikarin ja käyn istumaan tuonne nurmelle filosoofillisine\nlunttineni. Tänään olen ollutkin aika laiskuri ja minulla on\nvielä päivätaksastani paljon jälellä. Hyvästi siksi! (Nyökähyttää\nKurmannille, ottaa kirjansa ja menee oikealle perällepäin).\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\nKurman. Sitten Malla ja Gerda.\n\n_Kurman_ (panee tyytyväisenä nuuskataulikan kannen kiinni). Turkasen\nkelpo poika' Tämä historia tulee piristämään minua erinomaisesti näin\nkesäkuumalla.\n\n(Malla ja Gerda tulevat nopeasti rakennuksen takaa; Gerdalla on pieni\nkäsikori, jonka hän laskee pöydälle).\n\n_Malla_. Oh, Herra Jumala, millaisessa kuoleman tuskassa minä olen\nollut sinun tähtesi, rakas Matti! Joka hetki odotin, että hän hyökkäisi\nsinun kimppuusi keppineen ja silloin olisi ollut minun syyni, että\nlähetin Tiinan tuomaan sen tänne. Ja muutoin, mitäpä keppi tehoo\nheikkomieliseen, sillä niillähän ei ole mitään tuntoa ja voimia niillä\non kuin kymmenellä tavallisella miehellä.\n\n_Gerda_. No mitä oli hänellä sinulle, isä, sanottavaa? Ja mistä\nrikoksesta hän puhui?\n\n_Kurman_. Ei hän puhunut mistään'rikoksesta.\n\n_Malla_. Mutta kuulinhan vallan selvästi hänen sanovan, että hän on\nsuuri rikoksellinen — ja Herra tietää, vaikka hän olisi murhaaja.\n\n_Gerda_. Täti luuli ihan varmasti, että hän hyökkäisi sinun\nkimppuusi. Minulla oli koko työ estäessäni häntä leikkaamasta siteitä\nja nyhtämästä vaatteen nukkaa valmiiksi siltä varalta, että sinä\nhaavoittuisit.\n\n_Kurman_. Vai olette te kuunnelleet. Ja rangaistukseksi siitä ette koko\nasiasta saa tietää mitään ennenkuin kolmen viikon päästä, kun herra\nFranck on matkustanut pois. Kas niin, älkää pyytäkökään! Ja sitä paitsi\nolen luvannut, etten ilmase hänen salaisuuttaan kellekään. Mutta niin\npaljon voin sanoa, että teidän pelkonne on vallan turha. Miesparan\nheikkomielisyys ei ole sitä lajia, että se voisi ketään vahingoittaa.\n\n(Aksel tulee takasin oikealta, palava sikari suussa, ja katoaa toisten\nhuomaamatta kiven taakse, johon istuutuu).\n\n_Gerda_ (alakuloisena). Vai on hän sittenkin heikkomielinen! Sitäpä en\nolisi uskonut.\n\n_Malla_. Jos hän on heikkomielinen? Täysi hullu hän on, joka sinun\nolisi pitänyt huomata, kun näit, miten hän keppiä heilutteli.\n\n_Kurman_. Nyt on kumminkin parasta, ettette häntä ajattele, vaan\nannatte hänen itsensä hoitaa itseään. Minä olen luvannut, että hän saa\noleksia täällä kuukauden loppuun saakka ja lupaustani en ota takasin. —\nMutta nyt lähden hieman peltojani katselemaan. (Mallalle). Voit antaa\nminulle lasillisen sahtia ruokasäiliössä, niin ettei minun tarvitse\nodottaa. (Menee vasemmalle).\n\n_Malla_ (seuraten häntä). Se, joka vetää tänä iltana sohvan kamarinsa\noven eteen, olen minä. Oi taivaan luoja, tätä surkeutta.\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\nGerda. Aksel.\n\n_Gerda_ (seisoo hetkisen hiljaa ja katsoo suoraan eteensä, näyttää\nsitten ikäänkuin heräävän, menee hitaasti perälle. Katsoo oikealle,\nnousee verkalleen kivelle ja käypi istumaan kasvot järvelle päin\nkäännettynä ja kädet ristissä polvilla. Pian alkaa sakeita savupilviä\nkohota kiven takaa. Gerda tulee levottomaksi). Koivuillapa on\ntänään omituinen haju! (Vavahtaa, kun näkee savua, ja tulee vallan\nkauhuihinsa, istuu kuin kivettynyt, nousee sitten varovasti ja aikoo\nlipua alas paikaltaan, mutta silloin seisoo Aksel jo hänen edessään\nlakki toisessa kädessä ja ojentaa toisen kätensä auttaakseen Gerdaa\nalas).\n\n_Aksel_. Ehkä saan auttaa neitiä alas? (Gerda vetäytyy ylemmäksi\nkivelle ja kääntää kasvonsa hänestä pois).\n\n_Aksel_. Suokaa anteeksi, pelotinko teitä, neiti Gerda? (Hän ei\nvastaa). — Oletteko, vihanen minulle?\n\n_Gerda_. En.\n\n_Aksel_. Kyllähän se oli poikamaista tuprutella sikaria siten, sillä\nolisihan minun pitänyt käsittää, että te pelästyisitte —\n\n_Gerda_. Minä en tosiaankaan huomannut, että herra Franck loikoi kiven\njuurella ja —\n\n_Aksel_. Ette — ja siksi tahdoinkin jollain tavoin huomauttaa, muutoin\nehkä olisin saanut vasten tahtoani kuulla yksinpuhelun ja sellaista en\ntahtonut.\n\n_Gerda_. Minulla ei ole tapana puhella ääneen itsekseni, kuten —\n(hillitsee itsensä).\n\n_Aksel_. Kuten minulla on tapana tehdä, tarkotatte. Tämä Hannila\non kyllä erinomaisen viehättävä paikka, mutta täällä taitavat olla\nhyvin ohuet seinät. Ja niitä saan myöskin kiittää siitä, että minulla\non ollut toisinaan onni saada kuulla lauluanne. (Istuutuu kiven\nalareunalle, joka siinä muodostaa kynnyksen tapaisen syvennyksen).\n\n_Gerda_ (hämillään). Oletteko kuulleet? Tästä puolen pysyn hiljaa, kun\ntiedän teidän olevan sisällä.\n\n_Aksel_. Ei niin, vaan laulakaa neiti, sitä hartaasti pyydän. Ette voi\nuskoa, millainen hyvä työ se on tällaiselle onnettomalle raukalle kuin\nminulle! Sen, joka on tuomittu päivät päästään vaivaamaan aivojansa\nehdottoman yhtenäisyydellä ja moninaisuuden erkanemisella yhteydestä,\ntarvitsee välttämättömästi kuulla oikein kouraantuntuvia todistuksia\nsiitä, että elämä virtailee hänen ympärillään reippaasti, jotta hän\nei kuvittelisi kiivenneensä abstraktionisuuden pilviin asti ulottuvia\ntikapuita myöten suoraan Platonin idea-maailmaan.\n\n_Gerda_. Te puhutte niin kummallisesti, niin — minä en totta tosiaan\nymmärrä teitä olleskaan.\n\n_Aksel_. Ettekö ole olleskaan turhamainen, neiti Gerda?\n\n_Gerda_. Tahdotteko olla hyvä ja laskea minut täältä, sillä enhän voi\nijänkaiken olla täällä kuin mikäkin virstantolppa.\n\n_Aksel_. Vai niin, te tahdotte päästä vastaamasta kysymykseeni.\n\n_Gerda_. Vaikka se onkin hieman tungetteleva, niin tahtoisin siihen\nvastata, kunhan vain tietäisin, mitä sillä tarkotatte.\n\n_Aksel_. Tarkotan, että pidättekö siitä, että teitä ihaillaan?\nMiksi vetäydytte aina pois, kun näette, että — että minä silloin\ntällöin tahtoisin nähdä vilahduksen kauniista kasvoistanne? Ettekö\ntosiaankaan ole turhamainen? Ja minä kun luulin, että kaikki naiset\nolisivat turhamaisia. Näettekös tuon kajavan? (Viittaa järvelle päin).\nSe uiskentelee edestakasin pitkin veden pintaa eikä väsy itsensä\npeilailemisesta. Lyönpä vetoa, että se on naaras.\n\n_Gerda_. Olkaa niin hyvä ja laskekaa minut!\n\n_Aksel_. Jollei se nimittäin ole metafyysillinen uros, joka syödä ahmii\nsiinä mielessä, että ilmiö on ylösalasin käännetty peilikuva vedessä,\nsiis täydellinen käsitys ideasta.\n\n_Gerda_ (itku kurkussa). Päästäkää minut täältä, sanon minä!\n\n_Aksel_ (nousee seisoalleen ja ojentaa Gerdalle kätensä, johon hän ei\nkumminkaan tartu, vaan kiiruhtaa alas kiveltä). Kas niin, nyt olette\nvihoissanne ja menette luotani sisään.\n\n_Gerda_ (uhmaillen). Enpäs ole vihoissani enkä —\n\n_Aksel_. Ettekä mene sisään?\n\n_Gerda_ (kuten äskenkin). En, minä poimin vattuja illaksi. (Menee\npöydän luo koria hakemaan).\n\n_Aksel_. Aijotteko olla ahkera? Onnellinen se, joka sellainen voi olla!\n\n_Gerda_ (joka on muuttanut jakkaraa vattupensaan luo). En minä ainakaan\nestä teitä olemasta.\n\n_Aksel_. Saanko auttaa teitä?\n\n_Gerda_ (poimien vattuja koriin). Kiitoksia — mutta voiko kukaan\nluomisen herroista alentua vattuja poimimaan?\n\n_Aksel_ (alkaa poimia). Oh, me alennumme tekemään toisinaan vieläkin\nhalvempaa. Ja toiseksi, eihän kukaan minua näe, sillä teitähän minä\nen laske miksikään. Tehän olette jo minulle niin vihoissanne, että\nminulla ei ole mitään teihin nähden kadotettavana - — Siirtykää\ntänne, neiti Gerda, niin istutte varjossa! Minä poimin kyllä\nauringonpaisteessa, sillä minä olen tottunut kärsimään.\n\n_Gerda_. Miksi olisin teille vihanen?\n\n_Aksel_. Siksi, että minä olen saastuttanut uhrialttarin\nsikarinsavulla, sillä tehän olette tottuneet ajattelemaan, että tuolta\nalttarilta kohoavat vallan toisellaiset uhrisavut — ja siksi, että minä\nriistin teidän mielipaikkanne.\n\n_Gerda_. Mistä te tiedätte sen olevan minun rnielipaikkani?\n\n_Aksel_. Tehän istutte siellä aina joka ilta kuuden ja seitsemän\nvälillä, kuten olen nähnyt.\n\n_Gerda_. Vai niin, te siis vakoilette minua.\n\n_Aksel_. Sehän on oikeus, jota on kaikkina aikoina saanut käyttää\nvihollisiaan kohtaan.\n\n_Gerda_. Vihollisiaan?\n\n_Aksel_. Niin. Jos te olisitte ystäväni, niin osoittautuisitte te\nhieman ystävällisemmäksi kuin mitä nyt olette.\n\n_Gerda_. Herra Franck on kai kuullut, että löytyy välitila ystävyyden\nja vihollisuuden välillä.\n\n_Aksel_. En ole, mikä sitten — rakkausko?\n\n_Gerda_. Eikä! — Välinpitämättömyys.\n\n_Aksel_. Niin, senpä sanonkin — teidän välinpitämättömyytenne saattaa\nminut epätoivoon.\n\n_Gerda_. Mutta mitä te sitten oikein tahdotte?\n\n_Aksel_. Minä tahdon katsella teitä, puhella kanssanne tuulista ja\nilmoista, samantekevä mistä hyvänsä. Minä asun teidän perheessänne\nja teidän velvollisuutenne on tehdä oloni täällä niin hauskaksi\nkuin mahdollista. (Pistää vatun suuhunsa). Puhun isällenne siitä\nettä olen kyllästynyt syömään omassa huoneessani. Luonnostaan\nminulla ei ole vähintäkään taipumusta viettää elämääni ijäisessä\nhiljaisuudessa kuin mikäkin pilaripyhimys. Minä rakastan Leibnitzin\nmonadeja ihan hulluuteen asti ja jumaloin Kantin, kategoorista\nimperatiivia mutta kaikkia näitä suurempi-arvoisena pidän sitä, että\nsaan nähdä viehättävät kuopat poskissanne ja kuulla, kun te nauratte\nniin iloisesti ja visertäen — kuin varpuset, kun ne näpistelevät\nkirsimarjoja puista, (pistää suunsa täyteen marjoja).\n\n_Gerda_. A propos näpistelevät. — Sitä kai tarkotitte äsken, kun\nsanoitte, että luomisen herrat toisinaan alentuvat sellaiseenkin, joka\non —\n\n_Aksel_. Olkoon menneeksi! Kuka osaa kerjätä, se oppii pian\nvarastamaankin ja tässä olen nyt pitkän aikaa seisonut ja kerjännyt\nnuorelta tytöltä hänen ystävyyttään, toivossa että hän osottaisi edes\nhieman ystävällisyyttä. Mutta te olette sydämetön, neiti Kurman.\nOlenpa varma että te nauraisitte, jos jonain päivänä kuulisitte\nminulta menneen palan väärään kurkkuun ja että sen johdosta sain\nsurkean kuoleman. (Gerda nousee ja aikoo mennä). Kas niin! Nyt puhumme\nvakavasti. Olen hieman hemmoteltu, hieman tungetteleva, hieman -—\nniin no, näettehän, millainen olen. Mutta voitte olla varma, että\nminä olisin kuten muutkin siivot ja järjelliset kansalaiset, jos vain\nsallisitte minun nauttia seurastanne. Minä lopetan kokonaan puhumasta\nhullutuksia, jos te vain tahdotte, jos kohta se onkin minun puoleltani\naikamoinen uhraus, ja tulen oikein kiltin ja tottelevaisen pojan\nesikuvaksi, kunhan vain saan toisinaan puhella kanssanne ja te ette\nenään uhkaa minua välinpitämättömyydellänne.\n\n_Gerda_ (miettivästi). Ja te luulette tosiaankin, että minun seurani\nvoisi olla teille joksikin hyödyksi?\n\n_Aksel_. Siitä olen vakuutettu. Koettakaahan vain! Ja jollette jaksa\nolla loppuun saakka hyvällä tuulella, niin silloin tunnustan olevani\nparantumaton.\n\n_Gerda_ (vienosti). Parantumaton.\n\n_Aksel_. Aluksi ette saa suuttua, jos sattumalta kohtaan teidät\nkävelymatkoillanne ja puhelen hetkisen kanssanne. Ja sitten tulee\nteidän luvata, ettei kukaan muu kuin minä saa pitää vyyhtejänne, kun\nniitä keritte kerälle — minulla on näet erityinen intohimo pitää\nvyyhtejä. Lupaatteko sen?\n\n_Gerda_ (katsahtaa ylös ikäänkuin hän olisi tehnyt päätöksen). Lupaan,\nminä lupaan sen.\n\n_Aksel_. Hurraa! Ja sitten ojennatte kätenne minulle merkiksi, että\ntahdotte olla, ystäväni.\n\n_Gerda_ (ojentaa hänelle kätensä). Kyllä — tässä on käteni.\n\n_Aksel_. Kiitoksia! Oi kuinka minua harmittaa, etten jo kahdeksan\npäivää sitten asettunut tuon kiven taakse! Mutta à propos, minä taisin\nunehuttaa \"Perusolemukseni\" tuonne. (Menee kiven luoksi ja ottaa\nkirjansa). Aivan oikein! Nyt tässä ruvetaan päähän ajamaan ja kun olen\nsaanut sellaisen kiihotuksen, niin käy lukeminenkin puolta sujuvammin!\nNäkemään asti, neiti Gerda! (Menee vasemmalle).\n\n_Gerda_ katsoo hänen jälkeensä, hymyilee tyytyväisesti ja palaa\nvattupensaitten luo, jossa jatkaa poimimistaan.\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\nGerda. Malla (vasemmalta korppukori kädessä). Tiina (kädessään\ntarjotin, jossa on sahtiastia, juomalasi ja vettä).\n\n_Malla_. Vai niin, oletko siellä, Gerda? Otapas ja muutas pöytä ja\ntuolit tänne puun alle ja auta sinä, Tiina, neitiä, sillä minä en tahdo\nistua ja juoda sahtia aivan tuon hullun ikkunan edessä.\n\n_Gerda_ (muuttaa pöydän kiven luokse, Tiina asettaa tarjottimen\npöydälle, muuttaa sitten tuolit pöydän luo ja menee). Oh, hän ei ole\nolleskaan vaarallinen. Äsken puhelin hänen kanssaan.\n\n_Malla_. Oletko sinäkin järjiltäsi, tyttö? No, millainen hän oli?\n\n_Gerda_. Luulenpa, että olisin pitänyt hänestä hyvin paljon, jollei\nhän vain toisinaan olisi puhunut hieman sekavasti. Mutta — (istuutuen\npöydän viereen) täytyy koittaa totuttaa tuota armollista herraa, että\nhän luopuu haaveilemasta yhteyden pilvenkorkuisista tikapuista ja\nmoninaisuuden eroamisesta identtisyydestä. Muutoin oli hän hyvin siivo\nja hauska. (Kaataa itselleen sahtia).\n\n_Malla_ (seisoo korppukori kädessä ja aikoo juuri laskea sen pöydälle,\nkun hän näkee Akselin ikkunan aukenevan. Aksel tupakoipi ja katsoo\ntaivasta kohti, kädet ikkunalaudalla). Hiljaa, hän on tuolla.\n\n_Gerda_. Niin on, kyllä näen.\n\n_Malla_ (kuiskaa). Luulenpa, että hän alkaa puhua itsekseen.\n\n_Gerda_. Entäs sitten? Tiedätkös, että hän puhui äsken tosiaankin\nerinomaisen viisaasti ja ymmärtäväisesti, — ainakin toisinaan —\n\n_Aksel_ (lausuu kovalla äänellä ja harvakseen, ikäänkuin tahtoisi\noikein painaa päähänsä). Minä olen, eli minä olen minä, eli toimintana,\nminä asetan itseni, — minä en ole ei-minä, eli toimintana, minä\nasetan itseäni vastaan ei-minän — minä ja ei-minä määräävät toisiaan\nmolemminpuolisesti, eli minä asetan itsessäni jaollisen minän\nvastakohdaksi jaollisen ei-minän, — perhana tätä kirottua roskaa!\n\n_Malla_ (huudahtaa kauhistuneena). Ah, Herra Jumala! (Pudottaa\nkorppukorinsa, niin että korput lentävät pitkin näyttämöä, ja vaipuu\ntuolille. Gerda lyö kauhistuneena kätensä yhteen. Aksel kurkottaa\nikkunasta ulos, näkee heidät, ymmärtää, mistä tuo johtui ja rupeaa\nnauraa hohottamaan, joka yhä lisää Mailan ja Gerdan kauhistusta).\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nSamallainen näyttämö kuin ensi näytöksessäkin. Riippumatto on otettu\npois. Sen paikalle on pantu nuora vaatteiden kuivattamista varten ja\nvaatteita on nuoralla kuivumassa. Perällä olevaan suureen koivuun on\niso G. piirretty.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nMalla ja Tiina (ottavat alas pesuvaatteita, jotka he panevat suureen\nkoriin).\n\n_Malla_. Sen minä vain sanon, etten ikänäni ole nähnyt niin harvinaisen\noivallista vaatteidenkuivaus-ilmaa keskellä naisten viikkoa kuin nyt.\n\n_Tiina_. Eivätpä näy vanhat merkit nykyään pitävän paikkaansa. Minä en\ntosin tiedä, mutta Wongan Antti Petter, joka on hieno luonnontuntija\nsanoo, että siihen on Andrée syynä.\n\n_Malla_. Kuinka niin?\n\n_Tiina_. Katsokaas, hän kuului olleen viime kesänä pohjoisnavalla ja\nsilloin oli hän tarttunut johonkin akseliin eli miksi ne kutsuvat\nniitä koneita siellä ylhäällä, jotka määräävät säät ja sen jälkeen\non koko luonto ollut vallan nurinpäin, Jos minä olisin kuningas,\nniin lähettäisin miehen sinne ja sanoisin: että laittakaapa vaan\nkaikki entiselleen. — No, mutta ottakoon minut kuolema, sillähän on\nkirjailtuja paitojakin!\n\n_Malla_- Kellä? Andréllako?\n\n_Tiina_ (joka on ottanut yhden paidoista nuoralta). Ei, vaan\nFranckilla, meidän vuokralaisella. Katsokaas rouva, eihän sillä ole\nmuita kuin sulhaspaitoja. Hän taitaa olla mahdottoman rikas.\n\n_Malla_- No siitä voit, Tiina, olla vakuutettu. Kun eilen olin\nHelsingissä, niin puhui hänestä paljon minulle se rouva, jonka luona\nhän lukukausina asuu.\n\n_Tiina_. Jestandes, tunteeko rouva hänet?\n\n_Malla_. En, vaan minä etsin hänen nimensä ylioppilasluettelosta ja\nsitten menin minä sinne kuullakseni hieman, millainen hän tavallisesti\non arkioloissaan.\n\n_Tiina_. No enpä milloinkaan olisi uskonut, että rouva on niin\nneuvokas. No mitä ne tuosta hirviöstä sanoivat?\n\n_Malla_. Se, jonka luona hän asui, oli hyvin hieno, vanha neiti ja hän\nhämmästyi kovin, kun minä ilmoitin, ettei tuolla ollut oikein selvillä\ntäällä (osottaa päätään) sillä neiti ei ollut koskaan hänessä sellaista\nhuomannut!\n\n_Tiina_ (seisoo ja kuuntelee paita kummassakin kädessä). No sepä vasta\nsokea oli!\n\n_Malla_. Neiti luuli hänen muuttaneen maalle vain lukujensa takia ja\npuhui hänestä muutoin vain paljasta hyvää. Hän on äärettömän rikkaan\ntukkukauppiaan poika Kokkolasta ja lisäksi ainoa lapsi. Hänestä ei\nole tarkotus tulla lukumiestä, vaan tutkinnon suoritettuaan ryhtyy\nisänsä liikkeeseen. Ja 300,000 markkaa on hänellä odotettavana peruja\ntädiltään.\n\n_Tiina_. Kuulehan mokomaa! Siinä on paljon rahoja. Ja ajatelkaa,\nmillainen vahinko, ettei hän ole täysijärkinen. Muutoinhan voisimme\nottaa hänet vävyksi.\n\n_Malla_. Vai niin sinä, Tiina, arvelet.\n\n_Tiina_. Niin ja tietääkös rouva, että jollei hän ole korviaan\nmyöten rakastunut Gerda-neitiin, niin en tahdo olla Jumalan kuvan\nmukaan luotukaan, Neljänätoista päivänä on hän seurannut kuin varjo\nGerda-neitiä ja jos tulen milloin tahansa, niin aina istuvat he tuolla\nsuurella kivellä ja tirskuvat ja nauravat.\n\n_Malla_ (huoaten). Niin, rakas Tiina, sen olen kyllä huomannut, mutta\nnyky-ajan nuoriso on niin tavattoman itsepäistä. Joka kerta olen\npyytänyt Gerdaa olemaan varuillaan ja karttamaan häntä, sillä kuka\ntietää, ettei hän jonain päivänä saa hulluuden kohtausta. Kun vain\ntiedän heidän olevan ulkona kivellä, niin ei minulla ole minkäänlaista\nrauhaa kyökissä ja teen kaikellaisia hullutuksia.\n\n_Tiina_. Niinkuin eilen illallakin, kun rouva kaasi munanruskulaiset\nlika-ämpäriin ja pani kuoret puuropataan, hi, hi, hi!\n\n_Malla_. Olin juuri lukenut ensimäisestä Samuelin kirjasta, kuinka Saul\nheikkomielisyydessään hyökkäsi Davidin kimppuun. En tiedä, mistä tuo\njohtuu, vaan tuo luku aukenee minulle aina, kun nykyään vain rupean\nraamattuani lukemaan.\n\n_Tiina_. Minä en tuon miehen kanssa puhele milloinkaan.\n\n_Malla_. En minäkään ja polveni oikein vapisevat, kun vain saan nähdä\nhänet.\n\n_Tiina_. Ajatelkaas, rouva, kun tallirenki kertoo, että tuli palaa\nhänen ikkunassaan aina neljään asti aamulla.\n\n_Malla_. Ei kai uskalla pimeässä maata.\n\n_Tiina_. Pelkää ehkä väkivaltaa.\n\n_Malla_. Ei, mutta Saulin hengellä on kai pimeässä häneen suurempi\nvalta.\n\n_Tiina_. Se voi tulla häneen keskellä päivääkin Muistan kuinka\ntoissapäivänä, kun tulin sisään hänen huoneeseensa ja aijoin juuri\nruveta pöytää kattamaan, ja hän loikoi sohvalla lukien jotain kirjaa\nja mumisi itsekseen —- katkismus ei hänen kirjansa ollut, sillä sehän\non pitkä ja kapea, eikä myöskään testamentti, sillä se on paljon\npaksumpi, mutta Jumalan sanaa se oli, sillä siinä puhuttiin kuuloni\nmukaan ijankaikkisesta kadotuksesta. Mutta kun parhaillani seison\nkaikessa viattomuudessani ja katsoin, oliko senaappipurkissa enään\nmitään, karkasi hän ylös kuin vihainen sonni ja kiroili kuin vimmattu\nja nakkasi kirjan seinään niin että lehdet kahisivat.\n\n_Malla_. Ja sinä tietysti säikähdyit?\n\n_Tiina_. Josko säikähdyin? No siitä voi rouva olla vakuutettu. Minä\nsyöksyin ovelle aivan kuin olisi tuli ollut hiuksissani ja sitten en\nuskaltanut koko sinä päivänä mennä sisään. Ruuan panin sisään avonaisen\nikkunan kautta ja illalla sai talli-Juhana mennä tilat tekemään. Mutta\nsenmukainen se tuli tilakin ja voinpa uskoa että sen yön makasi hän\njotenkin huonosti ja sai tuntea ijankaikkisen kadotuksen esimakua.\n\n_Malla_ (joka on lopettanut vaatteiden alasoton), Kas niin, nyt olemme\nsaaneet sen tehdyksi. Nyt otamme vain nuorat alas. (Menee perälle\nja irroittaa nuoran. Tiina taas irroittaa solmuja puitten ympärillä\netunäyttämöllä).\n\n_Tiina_. Kumman tiukallepa rouva nämät on vetänyt. Ei minullakaan\nmielestäni ole mitkään maitosormet, mutta —\n\n_Malla_ (joka on saanut työnsä tehdyksi). Minä autan sinua.\n\n_Tiina_. Ottakaa sitten tästä kiinni. Tuo solmu täytyy meidän leikata.\n\n_Malla_. Ja tärvellä koko nuora? Sitäpä ei tehdä. (Koettaa solmua\nirroittaa).\n\n_Tiina_. Usch, kuinka rouvan kasvot menivät vallan sinisiksi. Ei, kyllä\nmeidän vain täytyy se leikata.\n\n_Malla_. Mene sitten sisään noutamaan suurta teurastusveistä.\n\n_Tiina_. Teurastusveistä? Senhän rouva hävitti viime viikolla.\n\n_Malla_ (nolona). Hävitinkö minä? Etköhän vain sitä itse tehnyt.\n\n_Tiina_. Eipäs olleskaan, sillä rouvalla se viimeksi oli, sillä sen\njälkeen kun rouva sillä vuoleksi eräänä päivänä tikkuja, en sitä ole\nnähnyt.\n\n_Malla_. Voipa niinkin olla, rakas Tiina, ja olin tyhmä kun en ostanut\nuutta, kun eilen olin Helsingissä.\n\n_Tiina_. Tietysti oli rouva tyhmä. (Katkoo oikealle). Tuolta tulee\nFranck, pyytäkäämme häntä auttamaan, sillä rouvahan sanoi, että hullut\novat niin väkeviä.\n\n_Malla_. Ei, ei! Ennemmin annamme sen olla paikoillaan. (Päästää\nnuoran.) Mutta mitä näin? Gerdahan on hänen kanssaan. Tyttöraukka!'\nEttä hän uskaltaa yksin mennä metsään tuollaisen ihmissyöjän kanssa.\n\n_Tiina_ (myhähtäen). Neitihän kulkee hänen kanssaan käsikoukussa.\n\n_Malla_ (kauhuissaan). Taivas varjele! Saatte nähdä, että hän on\nrääkännyt Gerdaa niin, ettei hän voi omin voimin kävellä!\n\n_Tiina_. Eiköstä! Nyt päästi hän neidin irti.\n\n_Malla_. Tämähän menee liijan pitkälle. Minun täytyy puhua muutama\nvakava sana Gerdalle. Mene sinä sisään ja vie vaatteet mukanasi. Minä\ntulen kohta jälestä.\n\n_Tiina_. Hyvä on (itsekseen). Sillä aikaa ryyppään minä pisaran\nkahvia. (Menee vaatekorin kanssa vasemmalle).\n\n\nToinen kohtaus.\n\nMalla. Gerda. Aksel. (Molemmat viimemainitut tulevat sisään oikealta\nperältä ja Gerdalla on iso ulpukoista tehty kukkavihko ja toinen\norvokeista tehty).\n\n_Aksel_ (ottaen lakin päästään). Hyvää huomenta, täti Malla — ai,\nanteeksi, olen tottunut kuulemaan Gerda-neidin kutsuvan teitä niin\nja siksi tulivat nuot sanat huuliltani vastoin tahtoani — pyydän\ntuhannesti anteeksi.\n\n_Malla_ (hieman peloissaan, mutta samalla mielissään). Ei tee mitään. —\nSaanko sanoa sinulle jonkun sanan, Gerdaseni?\n\n_Gerda_ (ihastuksissaan). Et voi uskoa, kuinka hauska kävelymatka\nmeillä on ollut. Me olemme käyneet aina Noitakummulla saakka. Tänään on\nniin erinomaisen herttainen ilma, että tekisi mieli vain laulamaan ja\nnauramaan. Ja katsokaas mitä minulla on mukanani! Ulpukoita täti! Niitä\non järvi valkeana.\n\n_Malla_ (levottomasti). Ettehän vain olleet järvellä?\n\n_Gerda_. Kyllä. Me kinasimme kalastajalta venheen ja herra Franck souti\njonkun matkaa. Ah, jos olisit ollut mukana, täti!\n\n_Malla_. Herra varjelkoon! (Hiljaa Gerdalle). Tules tänne, niin saan\nhieman puhella kanssasi. (Gerda tulee näyttämölle päin, Aksel jää kiven\nluo ja katselee järvelle). Onko sinusta tuo ihmisellistä tuolla tavoin\nkuljeksia hullun ihmisen kanssa metsässä ja päälle päätteeksi vielä\njärvellä. Hänhän olisi voinut heilauttaa venheen nurin tai heittää\nsinut veteen!\n\n_Gerda_. Taasko täti puhuu noita vanhoja tyhmyyksiä. Herra Franck ei\nolleskaan heilauta venhettä kumoon, vaan hän soutaa kuin mies. Ja\ntänään on hänellä ollut parhaimpia päiviään, sillä hän ei ole puhunut\nei niin sekavaa sanaa — jota ei hän ole myös tehnyt pitkään aikaan.\n\n_Malla_ (hiljaa). Voipa niinkin olla, mutta jollet tahdo, että minä\npaikalla kuolen sydämen halvaukseen, niin saat tästä puolen lopettaa\ntuollaiset kävelymatkat.\n\n_Gerda_. Enhän minä mitään voinut, sillä kohtasin herra Franckin tuolla\nmetsässä.\n\n_Malla_. Herrallemme olen minä luvannut auttaa häntä olemalla hullujen\nholhooja. Kun eilen olin Helsingissä, niin ostin pienen revolverin\nsinua varten. Se sinun pitää pistää taskuusi (ottaa sen taskustaan\nja tahtoo pujahuttaa Gerdan taskuun, mutta katsoo ensin, ettei Aksel\nnäkisi) — ja pitää se aina luonasi.\n\n_Gerda_. Onkos se ladattu?\n\n_Malla_. Mitä sinä ajattelet? Luuletko sinä, että minä uskaltaisin\nottaa ladatun revolverin käteeni?\n\n_Gerda_. No mitä minä sitten sillä teen? Lataamaton revolveri — eihän\nse ole mikään ase.\n\n_Malla_. Mutta otahan kumminkin — minun tähteni.\n\nGerda. No ja (ottaa sen. Itsekseen). Minäpä pyydän herra Franckia\nopettamaan minua maaliin ampumaan, sillä sitä olen jo kauvan halunnut.\n\n_Malla_ aikoo mennä sisään, ja kun hän aikoo hiipiä Akselin sivuitse,\nkääntyy tämä ympäri ja pidättää hänet kysyen:\n\n_Aksel_ (hyvin kohteliaasti). Kuinkas voitte tänään eilisten kemujen\njälkeen?\n\n_Malla_ (hieman peloissaan). Kiitoksia vain — aivan hyvin.\n\n_Aksel_. Neiti Gerda on puhunut minulle, että teillä on vaarallinen\nsydämenrasvettuminen. Teidän pitäisi olla varuillanne rouva Ström, eikä\nantautua yövalvomisiin niin usein kuin olette tälläkin viikolla tehneet.\n\n_Malla_ (mielissään). No se täytyy minun sanoa, etten todellakaan\nodottanut, että Franck kysyisi sydänvikaani — sillä totta tosiaan en\nole tottunut, että kukaan sitä tässä talossa tekisi.\n\n_Gerda_ (hymyillen). Siinä oli letkaus minulle.\n\n_Aksel_. Minä kyllä tiedän, ettei sellaisten tautien kanssa ole\nleikiteltävä. Tätini, valtioneuvoksetar Lejonram sairastaa myöskin\nsydämen rasvettumista.\n\n_Malla_ (lähenee häntä, hyvin mielissään). Vai niin, onko hänelläkin se\ntauti? Valtioneuvoksettarella? Enpä tosiaankaan tietänyt, että tautini\nolisi niin ylhäistä laatua.\n\n_Aksel_. Ettekö? Sehän on ylhäisimpiä tauteja. Eikös täti Malla, — ai,\nanteeksi taaskin. Mutta tuskinpa tulee muu neuvoksi kuin että annatte\nminun kutsua itseänne täti Mallaksi, sillä vallan tahtomattanikin teen\nsen kumminkin!\n\n_Malla_ (ojentaa vallan ihastuksissaan hänelle kätensä). Ah, tehkää\nvain niin — erittäin mielelläni — (muistaa ja peljästyy, kun Aksel\npuristaa hänen kättään). Mutta nyt minun pitää mennä sisään toimiini.\n(Sivumennessään hiljaa Gerdalle). Olet oikeassa, tämä päivä lienee\nhänen parhaimpia päiviään — hänhän on oikein herttainen. (Menee\nvasemmalle).\n\n\nKolmas kohtaus.\n\nGerda. Aksel.\n\n_Gerda_ (nauraen). Tepä olette aika lumooja.\n\n_Aksel_. Niin katsokaas, minä olen aina ollut vastustamaton vanhoihin\nmuoreihin nähden. Ja jotain korvaustahan minulla pitää ollakin siitä,\netteivät nuoret tytöt minusta koskaan välitä.\n\n_Gerda_ (käy pöytään ja alkaa muodostaa molempia kukkakimppuja\nyhdeksi). Se seikka kai ei teitä suuresti surettane.\n\n_Aksel_. Kuinka niin?\n\n_Gerda_. Tehän pelkäätte naisia.\n\n_Aksel_. Minäkö? Mistä olette sen saaneet päähänne? Ah, nyt minä\nymmärrän, ha, ha, haa! Tosiaankin, kun kolme viikkoa sitten tulin\ntänne, pelkäsin hieman naisia, mutta pelkoni on viime aikoina kokonaan\nhaihtunut ja siitä on minun teitä kiittäminen. Ah, te ette tiedä, mistä\narvosta te olette minulle tänä aikana ollut. (Menee perälle koivun luo,\nottaa kynäveitsensä ja alkaa piirustamaan isoa A:ta koivun runkoon G:n\noikealle puolelle).\n\n_Gerda_. Minua ilahuttaisi suuresti, jos onnistuisin sovittamaan alussa\nosoittamaani epäkohteliaisuutta. (Kääntyy ympäriinsä). Mitä te teette?\nEttekö saaneet eilen G:tä valmiiksi?\n\n_Aksel_. Kyllä, mutta nyt minä teen A:n.\n\n_Gerda_. Ei millään muotoa!\n\n_Aksel_. Te kai luulette sen merkitsevän Akselia? E-ei! Niin nenäkäs en\nminä ole. Gerda ja Aksel vierekkäin, sehän näyttäisi kihlauskortilta.\n\n_Gerda_ (taivuttaa hämillään päänsä kukkien ylitse ja Aksel tarkastaa\nhäntä).\n\n_Aksel_. Eihän toki! A:han on nimenne loppukirjain — G, A, merkitsevät\nGerda — varsinkin jos panen ajatusviivan noitten väliin. Ja jos sen\nteen, niin ymmärrättehän, ettei A voi merkitä Akselia — Gerdan ja\nAkselin välillähän ei saa olla mitään ajatusviivaa eli kuinka, neiti\nGerda?\n\n_Gerda_ muuttaa tuoliaan niin että hän on vallan selin Akseliin.\n\n_Aksel_ (jatkaa piirustamista). Kun minä kahdeksan päivän perästä\nmatkustan enkä enään koskaan tule takasin, niin silloin voi A merkitä\nAkselia ja silloin tulee tuo ajatusviiva olemaan vähennysmerkki. Gerda,\nsiitä pois Aksel. Kukahan voi sen laskea. (A on nyt valmis ja samoin\najatusviiva). Katsokaas, tuollaiselta se näyttää (lähenee Gerdaa) jos\nte olisitte oikein kiltti ja jos te vähänkin minusta pitäisitte, niin\nte sanoisitte, että Gerda pois Aksel on yhtä kuin —\n\n_Gerda_ (katsahtaa ylös, veitikkamaisesti, koettaen mielenliikutustaan\nsalata). On yhtä kuin nolla.\n\n_Aksel_. Ei, niin paljon en pyydä. Te olette häijy, neiti Gerda. —\nEttekö tahdo antaa minulle, orvokkia?\n\n_Gerda_. Mitä te sillä teette? Niitä on minulla niin vähän — ettekö\ntahtoisi sen sijaan ulpukkaa?\n\n_Aksel_. Ei kiitoksia, se on liijan kylmä — eikä myös kelpaa\npuristettavaksi. Vai niin, te ette tahdo antaa minulle yhtään kukkaa.\nKuinka monta kuormaa heiniä isänne sai viime viikolla?\n\n_Gerda_ (hämmästyneen hänen epäselvästä ajatusjuoksustaan).\nSatakaksikymmentä, luullakseni.\n\n_Aksel_. No hyvä! Jos minulla olisi satakaksikymmentä kuormaa\norvokkeja, niin saisitte ne kaikki erojaislahjaksi, kun matkustan.\n\n_Gerda_ (hymyillen). Kiitoksia, sehän olisi hyvin ystävällisesti tehty,\nmutta sittenhän saisi isä laitattaa yhden heinäladon lisää minua\nvarten. — En ymmärrä, miksi te aina ajattelette matkaanne, siihenhän on\nvielä pitkä aika.\n\n_Aksel_. On pitkä aika! Ette voi uskoa, kuinka sydäntäni koskee, kun\nkuulen teidän noin puhuvan. (Istuutuu tuolille ja nojaten kätensä\npöytään, katselee häntä). Oletteko koskaan rakastunut, neiti Gerda?\n\n_Gerda_. En, sikäli kuin muistan; entäs te?\n\n_Aksel_. Kyllä, noin kahdeksan tai kymmenen kertaa, — tarkalleen en\nmuista. Tiedättekös, kuinka minä käyttäydyin, kun olin rakastunut?\n\n_Gerda_. En, eikä teidän huoli sitä kertoakaan. Minua se ei juuri\nhuvita.\n\n_Aksel_. Saman tekevä, minäpä puhun kuitenkin. Nähkääs, kun minä olen\nrakastunut, niin tulee minuun ääretön vastenmielisyys filosofiaa\nkohtaan ja tahdon kuljeksia pitkin metsiä ja maita rakastettuni\nkanssa, soudella ruuhessa hänen kanssaan, piirustella nimikirjaimiani\nhänen nimikirjaintensa viereen ja syödä ne vatut, jotka hän poimii\nillalliseksi.\n\n_Gerda_ (tukkien korviaan). Minä en tahdo tietää teidän\nsalaisuuksianne, senhän olen sanonut.\n\n_Aksel_ (nojaten tuolissa taaksepäin). Mutta niin lapsellisesti en\ntästä puoleen käyttäydy. Onpa ihmeellistä, miten pian voi muuttua.\nEnpä ajatellut neljätoista päivää sitten, että tänään istuisin tällä\ntuolilla ja ajattelisin, mitä nyt ajattelen.\n\n_Gerda_. Mitä te sitten ajattelette?\n\n_Aksel_. Että elämä kumminkin on hyvin vakava asia, neiti Gerda.\n\n_Gerda_. Se johtuu siitä, ettette koskaan ennen ole ollut maalla.\nSellaisia ajatuksia saadaan metsässä ja järven rannalla.\n\n_Aksel_ (nojaten eteenpäin). Onko teilläkin ollut sellaisia ajatuksia?\nTeillä ovat ehkä olleet samat ajatukset yhtä kauvan kuin minullakin,\nkun kaikki käy ympäriinsä? — Onko teillä hyvä muisto, neiti Gerda?\n\n_Gerda_. Se riippuu kokonaan siitä, huvittaako asia minua, jolloin sen\nkyllä muistan, mutta jollei se minua vähintäkään huvita, niin unhotan\nsen heti.\n\n_Aksel_. Kuinka monta päivää minua muistatte?\n\n_Gerda_ (hyvin hämillään, nousee). Kas niin, nyt on kukkakimppuni\nvalmis.\n\n_Aksel_ (nousee ja katsoo harmistuneena Gerdaan, menee perälle,\nviittaa järvelle päin ja sanoo uhmailevasti Gerdalle). Näettekös tuon\nkalatiiran, joka uiskentelee tuolla yksinään eikä tahdo vastata, vaikka\nuros sitä houkuttelee. Nyt olen vallan selvillä, että se on naarastiira.\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\nEdelliset. Kurman (vasemmalta).\n\n_Kurman_ (kirje kädessä). Halloo! Onko ketään Aksel Franck-nimistä\nherraa näillä mailla. Maitokuski toi postin mukanaan asemalta ja täällä\non kirje nuorelle herralle.\n\n_Aksel_ (ottaa sen). Kiitoksia. (Katsoo päällekirjoitusta). Se on\nHermanilta!\n\n_Kurman_. Älä meitä ujostele — lueppas se. (Gerdalle). Tätisi kysyi\nsinua äsken.\n\n_Gerda_ (kuiskaten). Minun täytyy puhua sinulle sittemmin.\n\n_Kurman_. Odotan sinua täällä. Pidä varasi, kun Aksel on mennyt sisään.\n\n_Gerda_ menee vasemmalle, luotuaan katseen Akseliin.\n\n\nViides kohtaus.\n\nAksel. Kurman.\n\n_Aksel_ (joka on lukenut kirjeen). Huomenna! Oh, sehän on kauheata!\n\n_Kurman_. Mitä nyt? Huvitteleeko sinun Nimettömäsi itseään\nkirjoittamalla sinulle surusanomia?\n\n_Aksel_. Tämähän ei enään ole kirje, vaan salaman isku.\n\n_Kurman_. No eihän ylioppilaat ennen ole noin arkoja olleet.\nReipastuppas nyt, äläkä seiso kuin suolapatsas.\n\n_Aksel_. Kuuléppas nyt, veli Matti, sinähän reipastut nyt liijankin\npian. Äläpäs nyt tee pilaa minusta; jospa tietäisit, mitä Herman\nminulle kirjoitti.\n\n_Kurman_. Kuinkas minä sen tietäisin.\n\n_Aksel_. Hän on sattumoisin saanut tietää, että filosofian professori\nmatkustaa pois tällä viikolla eikä tule takasin ennenkuin tutkintokausi\nalkaa, ja jotta kohtaloni ennätettäisiin ratkaista, meni hän eilen\nprofessorin luo ja ilmoitti minut tenttiin — ja hän määräsi sen kello\n11 huomenna.\n\n_Kurman_. No sitten käsken minä heti valjastamaan hevoset, jotta\nennätät kaupunkiin iltajunalla. Ja sitten suoritat tutkintosi huomenna\nja tulet tänne taas kolmen junalla, mukanasi approbatur ja kaksi pulloa\nparasta samppanjaa, jotka minä sitten illalla tarjoan uhrikivellä.\n\n_Aksel_. Oletko hullu, ihminen? Minähän en tiedä niin mitään.\n\n_Kurman_. Sinä lörpöttelet. Sinähän olet ajanut kalloosi päivät ja yöt\nläpeensä koko kolmen viikon ajan ja johan sinä ne osasit kaikkityyni\nsitä ennenkin kuin tänne tulit, niin että kyllä sinä olet täysin\nravittu.\n\n_Aksel_. Mutta nyt ovat tiedot hävinneet kaikkityyni! Jos sinä käskisit\nminun tällä hetkellä määrittelemään, mikä itsetietoisuus on, niin minä\nen osaisi vastata mitään.\n\n_Kurman_. Ala pöräjä — kuka sen sitten osaisi? Kas niin, rohkase vain\nitsesi ja saat nähdä, että se menee vallan loistavasti. Siveellisen\nkannatukseni voin sinulle antaa, mutta en mitään muuta.\n\n_Aksel_. Ja lisäksi juuri nyt — että sen piti tapahtua juuri nyt, kun\nminä olen niin levoton ja ajatukseni ovat joutuneet tasapainostaan —\nkunhan se nyt olisi sattunut muutamaa päivää myöhemmin, jotta olisin\nehtinyt päästä selville eräästä toisesta seikasta, joka on tuhat\nkertaa tärkeämpi kuin koko maailman filosofiia sekä tietopuolinen että\nkäytännöllinen.\n\n_Kurman_. Mikä sinua nyt sitten painaa?\n\n_Aksel_. Tahdotko minua vävyksesi, Matti?\n\n_Kurman_. Vai siltä kohdalta se kenkä puristaakin.\n\n_Aksel_. No mitäs vastaat?\n\n_Kurman_. Minä puolestani vastaan, ettei minulta ole mitään sitä\nvastaan. Toinen isä ehkä sanoisi, että nuori herra saa tulla takasin,\njahka hän on hieman ehtinyt kuivaa s.o. saanut korvantauksensa\nkuiviksi, mutta minulla ei ole mitään oikeutta niin vastata, minä joka\nitsekin menin naimisiin ollessani vasta kaksikymmentäkolmevuotias pojan\nhulikko.\n\n_Aksel_. Tarjoukseni ei näytä sinua olleskaan kummastuttavan.\n\n_Kurman_. Ei, sillä olen useana päivänä huomannut, että siihen sitä\npyritään. Totta tosiaan et sinä osaa teeskennellä. No, mitäs Gerda\nsanoo?\n\n_Aksel_. Kas siinäpä onnettomuus onkin. Hän ei sano mitään!\n\n_Kurman_. Eikö hän sano mitään? Etkö ole häneltä suoraan kysynyt?\n\n_Aksel_- Kuinka minä voisin sen tehdä, kun hän ei ole antanut\npienintäkään todistusta siitä, että hän minusta välittää? Se seikka,\nettä hän viihtyy seurassani ja kuuntelee, kun minä puhun hullutuksia,\nsehän ei voi mitään merkitä. Ja voithan vallan hyvin ymmärtää, että\njos minä kysyn häneltä ja hän vastaa \"ei\", niin olen pakotettu\ntäältä lähtemään aika kyytiä. Minä olen valmistanut hänelle tuhansia\ntilaisuuksia osoittaa että hän minusta hiemankin pitää, mutta hän\non arka kuin lintu, ja kun luulen vain tarvitsevani ojentaa käteni\nsaadakseni hänet kiinni, niin on hän jo taas kaukana. Tuollaisestahan\nvoi tulla aivan epätoivoiseksi! Mutta nyt tästä pitää tulla selvä!\n\n_Kurman_. Niin, se on oikein.\n\n_Aksel_. Ennenkuin tänä iltana matkustan asemalle, täytyy kaiken\nolla selvillä. Minä en voi tentteerata, kun sellainen epävarmuus ja\nlevottomuus minua ahdistavat — ja kymmenessä minutissa olisin pussiin\npantu. Ei, katketkoon tai kestäköön, mutta kohtaloni ainakin tahdon\ntietää ja jos saan kieltävän vastauksen, niin näette minut viimeisen\nkerran.\n\n_Kurman_- Niin tällä viikollako?\n\n_Aksel_- Koko elämässäni!\n\n_Kurman_. Vai niin! Sinä heittäydyt siis tänä iltana radalle ja annat\nveturin kulkea ylitsesi.\n\n_Aksel_. En, mutta minä antaudun kauppavelalle ja kaivaudun numeroitten\nsekaan niin että olen korviani myöten niiden peitossa. Rupean isäni\nkonttoristiksi Uudessakaarlebyyssä. Ja minä tiedän kyllä, kuinka\ntulee käymään. Muutaman vuoden kuluttua menen naimisiin jonkun siellä\nolevan serkkuni kanssa, sillä he kaikki kolme minua tavoittelevat — ja\nsattuma saa ratkaista, joudunko naimisiin punatukan, litteänenäsen tai\nristisuun kanssa. Ja se on sinun syysi kokonaan.\n\n_Kurman_. Onko minun syyni? Voinko minä sille mitään, että Gerda ei...\n\n_Aksel_. Voitpa kylläkin, sillä se olit juuri sinä, joka tahdoit,\nettä hän edelleenkin luulisi minun olevan heikkomielisen. Luulenpa\ntosiaankin olleeni hullu, kun voin suostua noin mielettömään\nehdotukseen. Vaikka olisin ollut kaunis kuin jumala ja vastustamaton\nkuin ratsuväen luutnantti, niin kuinka voisi kenenkään nuoren tytön\npäähän pälkähtää lahjoittaa pikku sydämensä hullulle, joka vain\nleikkisi sillä kuin kumipallolla ja käsittelisi sitä kaikin tavoin\nkovakouraisesti.\n\n(Malla kori kädessä menee näyttämön poikki oikealle).\n\n_Kurman_. No hieman tyhmäähän tuo nyt oli, ettemme ennen keppostamme\nlopettaneet, mutta koska se kerran on minun vikani, niin on myös minun\nvelvollisuuteni koettaa pelastaa, mitä pelastaa voidaan. Minä puhun\nheti Gerdalle, kerron hänelle koko juonen ja samalla tiedustelen, miten\ntaipuvainen hän on tuumiisi. Ja toisekseen onhan itsekin pyytänyt saada\npuhua kanssani ja tulee kohta tänne. Mene sinä siksi aikaa matkoihisi\nja jos hän vähääkään sinusta välittää, niin sen piankin huomaan ja\nsilloin —\n\n_Aksel_. Silloin kosit sinä minun puolestani, mutta et muutoin,\nkuuletko sen. Rukkaset tänään ja repposet huomenna, se on liikaa\nyhdeksi kerraksi.\n\n_Kurman_. Ole huoleti. \"Ehdoton vaitiolo luvataan\", kuten\nnaimailmoituksissa sanotaan. Pysy läheisyydessä. Minä huudan sinulle\nsitten, kun voit tulla.\n\n_Aksel_. Tämä on kauhea hetki, tuhat kertaa pahempi kuin huominen\nfilosofian tutkinto. Jospa minulla olisi jotain ajateltavaa sillä aikaa.\n\n_Kurman_. Voithan jutella Mallan kanssa; hän on tuolla mansikkamaassa.\n(Viittaa oikealle). Pidä nyt varasi ja kerro, kuinka tuon salaperäisen\nkirjeen laita oikeastaan on ja samoin sinun n.k. mielenvikasi laita.\n\n_Aksel_. Se oli hyvä tuuma! Ja kun sinä huudat — —\n\n_Kurman_. Niin merkitsee se, että tule ja kuule vastaus Gerdalta\nitseltään. Kas niin! Koeta nyt olla tyyni äläkä peloita Mallaa niin\nettä hän saa halvauksen. Hyvästi nyt siksi!\n\n_Aksel_. Tee mitä voit — ja jos onnistut, niin lupaan, että\nminusta saat sellaisen vävyn, ettei vertaista löydy tällä puolen\npäiväntasaajaa. (Rientää pois).\n\n\nKuudes kohtaus.\n\nKurman, sitten Gerda.\n\n_Kurman_ (kävelee miettivän näköisenä edestakasin, katsoo rakennukselle\npäin ja näkee Gerdan, joka hitaasti lähenee). Senpä voin jo arvatakin,\nettä hän ei kaukana ollut.\n\n_Gerda_. Onko hän jo mennyt?\n\n_Kurman_. Kuten näet. Mutta tulehan nyt tänne ja istu tuohon, niin saan\nkuulla, mitä pikku tytölläni oli minulle asiata. (Istuutuvat).\n\n_Gerda_. Tahtoisin niin mielelläni matkustaa pois joksikin ajaksi.\n\n_Kurman_. Mihin nyt? Etkö sitten viihdy kotona?\n\n_Gerda_. Kyllä kai, mutta Emmi Stålhammar on pyytänyt minua tulemaan\nheille pariksi viikoksi Koivulahteen, ja juuri nyt sopisi erittäin\nhyvin. Saanko matkustaa jo huomenna?\n\n_Kurman_. Ei, huomenna ei sovi hevosten tähden. Silloin pitää käydä\nFranck hakemassa asemalta. Tänä iltana matkustaa hän Helsinkiin.\n\n_Gerda_. Vai niin. — Mutta voisinhan lähteä maitokuskin kanssa.\n\n_Kurman_. Niinkö arvelet? Mutta vanha Laukki ei jaksa kulkea kahta ja\npuolta penikulmaa ja miten tuo lähtösi niin välttämätöin on?\n\n_Gerda_. Kyllä se on aivan välttämätön — oi, jospa tietäisit, isä! Minä\nen voi olla täällä, minun täytyy päästä pois!\n\n_Kurman_ (hymyillen). Onko se Franckin tähden?\n\n_Gerda_ (puolikovaan). On.\n\n_Kurman_. Onko hän ollut sinulle epäystävällinen?\n\n_Gerda_. Päinvastoin. Hän on ollut liijankin ystävällinen. Mutta\nkäsitäthän itsekin.\n\n_Kurman_. En, puheesi on minulle käsittämätön kuin Arabian kieli.\n\n_Gerda_. No sitten puhun selvää kieltä. Jollen heti matkusta niin hän\nkosioipi minua.\n\n_Kurman_. No eipä tuo nyt olisi mikään niin erinomaisen suuri\nonnettomuus.\n\n_Gerda_. Mutta isä! Luulenpa että sinun laitasi on sama kuin minunkin\nviime aikoina, että nimittäin olet unhoittanut, ettei herra Franck ole\nkuten muut ihmiset.\n\n_Kurman_. Mutta jospa hän olisi, kuten muut ihmiset, niin silloin kai\nei olisi mitään esteitä.\n\n_Gerda_. En minä ole sitä sanonut.\n\n_Kurman_. Et, et, mutta mitäs olet ajatellut?\n\n_Gerda_ (innokKaasti). Siitä ei nyt ole kysymys. Onnettomasti kyllä ei\nherra Franck ole täysijärkinen, vaikka minä puolestani en suinkaan voi\nsanoa, mihin tuo hänen hulluutensa perustuu — ja sellaisen vävynhän\ntahtonet yhtä vähän kuin minä tahdon sellaisen miehen.\n\n_Kurman_. Vai niin, ja sinä et ole olleskaan häneen rakastunut?\n\n_Gerda_. En ole. Kuinka voit sellaista luulla? Senkötähden sitä luulet,\nettä viime aikoina olen niin paljon seurustellut hänen kanssaan?\nKatsos, se tapahtui vain siksi, että luulin — älä naura senkin\nilveilijä' Minä arvelin voivani terveellisesti vaikuttaa häneen — ja\nniin sanoi hän itsekin.\n\n_Kurman_. Vai olikin tuo vain hyväntekeväisyydestä! Niin että, jos hän\nolisi ollut 20—30 vuotta vanhempi kuin nyt ja hänellä olisivat olleet\nkipeät silmät ja hän olisi puhunut nenäänsä, niin olisit sinä kumminkin\nyhtä uskollisesti istunut tuolla kivellä hänen kanssaan.\n\n_Gerda_. Usch, kuinka sinä olet ilkeä, isä! Etkö sinä ymmärrä, että\nkaikki on tapahtunut pelkästä sääliväisyydestä ja — sääliväisyyden\ntähden minä tahtoisin matkustaakin. Jos hän kosii, niin täytyy minun\nvastata \"ei\" ja kuka takaa, ettei hänen mielenvikansa, joka nyt\nnäyttää kokonaan kadonneen, puhkea taas esiin. Sitä minä en tahdo\nomalletunnolleni.\n\n_Kurman_ (veitikkamaisesti). Ja — häneen sinä et ole olleskaan\nrakastunut? Et edes pikkusormen verran.\n\n_Gerda_ (kärsimättömästi). En, olenhan sen jo sanonut.\n\n_Kurman_. Oletko rakastunut? Ensimäinen, — toinen — ja kolmas kerta.\n\n_Gerda_. En, en, en! (Heittäytyy pöydän ääreen, painaa päänsä pöytää\nvasten ja rupeaa itkemään). Hyi, kuinka sinä, isä, olet ilkeä.\n\n_Kurman_. Kas niin! Eihän suuri tyttö saa itkeä! Minäpä kerron sinulle\nsadun, niin tulet taas iloiseksi.\n\n_Gerda_. Minä en koskaan enään koko elämässäni tule iloiseksi — en\nkoskaan, en koskaan!\n\n_Kurman_. Kerronpa satuni kumminkin. Sen olen itse sepittänyt.\n\n_Gerda_. Saat lörpötellä mitä tahdot, mutta minä en kumminkaan\nkuuntele. (Kääntää hänelle selkänsä).\n\n_Kurman_. Loppua en ole voinut keksiä ja sinun täytyy olla siinä\nminulle avullisena.\n\n_Gerda_. Minä en ole mikään keksijä! (Nousee ylös ja tahtoo lähteä,\nmutta Kurman pidättää hänet).\n\n_Kurman_. Älähän! Istuhan hiljaa — satu on vallan lyhyt. Oli kerran —\n\n_Gerda_ — ilkeä isä, jolla oli onneton tytär.\n\n_Kurman_. Ei, vaan oli kerran iloinen ylioppilas, joka oli asettunut\nmaalle lueksimaan. Hän onnistui joutumaan siivoon perheeseen, jossa\nerittäinkin perheen isä oli älykäs mies.\n\n_Gerda_. Tuon kohdan voit hypätä yli.\n\n_Kurman_. Parhaan paikan koko jutussa. Onnettomuudeksi oli tällä\nrakastettavalla ja kaikin puolin kunnon miehellä tytär, joka välitti\nliian vähän tuosta ylioppilaasta. Tytär oli aika veitikka, joka\nlaski verkkonsa pyydystelläkseen miehiä, vaikkei ollut vielä ketään\nonnistunut saamaan pauloihinsa ja sen lisäksi oli hänellä vielä se\nheikkous, että hänen piironginlaatikkonsa olivat aina epäjärjestyksessä —\n\n_Gerda_ (kiukustuneena). Se on ilkeä vale!\n\n_Kurman_. Vale? Mitä sinä siitä asiasta tiedät? Rupeatko häiritsemään\nluovan mielikuvituksen vapautta? Saatpa olla huomautuksiasi tekemättä\nkunnes pyydän. — No tuolla nuorella miehellä, jota kutsumme vaikka\nAkseliksi, oli Helsingissä hyvä ystävä, nimeltä Nimetön. Tämä oli\nluultavasti kuullut puhuttavan, että tuo kiemaileva tytär ei antanut\nnuorien herrojen olla rauhassa.\n\n_Gerda_. Isä, nyt minä jo suutun!\n\n_Kurman_. Eli oli sitten Aksel kaikessa viattomuudessaan sattunut\nkirjoittamaan tälle jotain edullista tuosta tytöstä. Mutta oli miten\ntahansa Nimetön peljästyi, että Aksel rakastuisi tuohon nuoreen tyttöön\nja siten laiminlöisi lukunsa, jonka tähden hänen vekkulipäähänsä\npisti hurja aate, kirjoittaa nimetön kirje tuolle erinomaisen etevälle\nmaanviljelijälle, jossa hän kertoi, että ystävänsä oli hieman\nsekapäinen.\n\n_Gerda_. Ja se ei siis ollutkaan totta?!\n\n_Kurman_. Ja Aksel, joka samalla kertaa sai kirjeellä kepposesta\ntiedon, oli siksi ritarillinen, että olisi heti tahtonut kertoa talon\nnaisväelle asian oikean laidan, mutta —\n\n_Gerda_ (hyppää ylös ja heittäytyy isänsä kaulaani). Isä, isä, kuinka\nminä olen iloinen!\n\n_Kurman_. Näetkös nyt lapseni! Ei pidä milloinkaan sanoa \"en koskaan\".\nTiesinhän, että satuni sinua miellyttäisi.\n\n_Gerda_- Ja loppu, isä — loppu.\n\n_Kurman_. Kuten jo sanoin, en loppua tiedä. Niin paljon vain tiedän,\nettä Aksel on rakastunut tuohon kiemaiievaan tyttöön, joka tekeytyy\nkovin viehättäväksi, niin ettei poika parka tiedä, mitä hänen pitää\najatella, pyytää isää kosioimaan ja menee itse mansikkamaahan vastausta\nodottamaan. Mutta millaisen vastauksen saan hänelle antaa, sen saat\nsinä keksiä, sillä naisväki ymmärtää sellaiset seikat paraiten. Voithan\npyytää Franckia itseäsi auttamaan. Huudanko hänet tänne? Tuollahan hän\ntuleekin käsikoukussa Maila-sisareni kanssa. No ihme ja kumma, kuinka\nhyviksi ystäviksi he ovat niin äkkiä tulleet. (Viittaa heille).\n\n_Gerda_. Kiitoksia sadusta, isä! Saanko antaa sinulle suutelon siitä?\n(suutelee Kurmania). Ja tässä toisen vielä kaupantekiäisiä siitä, että\nolet kiltein isä maan päällä. Ja nyt saa hän tulla. (Menee perälle,\nnousee hitaasti kivelle ja istuutuu sen korkeimmalle huipulle).\n\n_Kurman_ (huutaa). Aksel! Tännepäin!\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\nEdelliset. Aksel ja Malla (oikealta).\n\n_Malla_. Kiitoksia. Ei Akselin tarvitse hinata kauvemmaksi tällaista\nvanhaa alusta — (päästää hänen kätensä). Jos kuka olisi sanonut minulle\ntänä aamuna, että minä ennen tätä iltaa kulkisin Akselin kanssa\nkäsikoukkua, niin en sitä olisi ikänäni uskonut. Ajatteles Matti, että\nhän ei olekaan — — —\n\n_Kurman_. Sen kyllä tiedän. (Syrjään Akselille). Kaikki on selvillä.\nOlen hänelle puhunut koko jutun ja esittänyt kysymyksesi.\n\n_Aksel_. Ja vastaus?\n\n_Kurman_. Sen saat noutaa tuolta. (Viittaa kivelle päin, vie Mallan\nmukanaan etunäyttämölle, jossa he innokkaasti puhelevat keskenään,\nhuomaamatta mitä tapahtuu).\n\n_Aksel_ (Kiven juurella). Te tiesitte, neiti Gerda, että minä tulisin\nluoksenne. Te tiedätte myös, mikä teitä nyt odottaa ja kumminkin\nleikitte kanssani piilosilla oloa. Tekö yksin olette minulle vihanen,\nkun yksin Malla-tätikin on jo minulle antanut anteeksi. Vai luuletteko\nehkä vielä, etten ole järjilläni?\n\n_Gerda_. En leiki kanssanne piilosilla oloa, vaan prinsessaa\nlasivuorella.\n\n_Aksel_ (heittää lakkinsa korkealle ilmaan). Hurraa! (Ottaa vauhtia ja\nhyppää kivelle ja putoaa polvilleen Gerdan eteen). Olenko nyt ansainnut\nprinsessan?\n\n_Gerda_. Minun kai täytyy sanoa kyllä, tahdonpa tai en. (Nousee ja\nlaskee kätensä Akselin kaulaan ja he syleilevät).\n\n_Malla_ (katsoo kivelle päin). No Herranen aika, mikäs elävä kuvaelma\ntuolla kivellä esitetään?\n\n_Kurman_. Se on vain loppukohtaus novellissa, jonka nuot molemmat\nnuoret ja minä olemme sepittäneet.\n\n_Malla_. Onko hän kosinut! (Rientää perälle). Tuo kelpo poika! (Nuoret\ntulevat kiveltä alas). Tule Gerda, niin saan sinua syleillä! (Syleilee\nhäntä). Ja sinua myös, Aksel — nyt en sinua enään pelkää — (syleilee\nhäntä) ja toden totta, en ole sinua milloinkaan peljännyt.\n\n_Aksel_. Vai niin. Ettekö tosiaankaan?\n\n_Malla_. En, ja luuletkos, että minä olen niin lapsellinen. Minä olen\nvain ollut pelkäävinäni ja olen tahtonut hieman Gerdaa pelotella, jotta\nsaisin hänet paremmin pysymään sinusta erillään, niin ettei hän sinua\nhäiritsisi — en, ihan varmaan minä en sinua ole peljännyt. (Tämän\npuhelun aikana ovat kaikki siirtyneet etunäyttämölle),\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\nEdelliset. Tiina (vasemmalta, iso veitsi kädessä).\n\n_Tiina_. Nyt leikataan solmu, rouva. Minä löysin teurastusveitsen,\njosta rouva päivällä piti sellaista melua. Kun aijoin muuttaa lakanaa,\nniin oli se rouvan omassa sängyssä polsterin alla.\n\n(Kaikki nauravat).\n\n_Kurman_. Ihmeenpä hajamieliseksi sinä olet, Malla tullut. Ja\nkuitenkaan sinä et pelkää — ainakaan päivällä!\n\n_Malla_ (ottaen veitsen). Niin, naurakaa vain minulle, minä autan\nitsekin (nauraa).\n\n_Aksel_. Ja nyt tyttöseni, ei ole enään Gerda, siitä pois Aksel,\nvaan nyt on Gerda, siihen lisää Aksel. Minun tarvitsee vain tehdä\npoikkiviiva ja silloin saadaan tuosta kihlausilmoitus, joka kyllä\nkelpaa. Lainatkaas minulle hetkeksi veitsi, täti Malla. (Ottaa veitsen\nja menee puuta kohti, mutta kun Tiina näkee hänen tulevan, niin juoksee\nhän pois ja huutaa surkeasti. Kaikki nauravat).\n\nEsirippu laskee.\n\nLoppu.\n\n\n\n"]