[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fRQ_PnAora16HoamA91Tcy-4tgxOEBT04IpwwPS2Xfkk":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3533,"Rautainen laki","Välisalmi, Heikki",1886,1947,"3533-valisalmi-heikki-rautainen-laki","3533__Välisalmi_Heikki__Rautainen_laki","4-näytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1927,null,13909,85993,false,76524,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Rautainen laki :  Näytelmä\" by Heikki Välisalmi is a play written in the early 20th century. Set in a home for “fallen women” before the Great War, it probes the hypocrisy of charitable respectability and the exploitation that hides beneath moral reform, focusing on the pious matron Elisabeth Huldstjärna, her well-connected cousin Dr. Bengt Åkerman, and the sheltered ward Eeva amid cynical inmates and a scheming housekeeper. Expect a pointed social drama about power, reputation, and desire colliding under the banner of philanthropy.  The opening of the play presents daily life in the institution: while Anna tries to reform, Karoliina and Dora flirt through the window and arrange secret visits, aided by the duplicitous housekeeper Ankeliina, who wants her cut. Eeva, kept as a “servant” and never allowed out, senses hidden goings-on and fears the house’s secrets, just as a man peers in through an open window. When the matron returns with supporters and a doctor, a supposed “burglar” incident is smoothed over, and the men privately mock the home’s pious façade and the flattering press coverage. Dr. Åkerman stays behind, wins Eeva’s trust, and secures permission to take her into his household. In the next scene at his elegant home, Ankeliina hints Eeva might become more than a servant, while the doctor flatters and stakes a possessive claim as the matron and her ally arrive to bask in a laudatory newspaper article—underscoring the gap between ideal and practice. (This is an automatically generated summary.)",[],119,"Neljinäytöksinen näytelmä sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Elisabeth Huldstjärnan johtaman langenneiden naisten kodin asukkaat pohtivat moraalia, yhteiskunnallista asemaa ja mahdollisuutta uuteen alkuun menneisyyden varjossa.","Heikki Välisalmen 'Rautainen laki' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3533. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","RAUTAINEN LAKI\n\n4-näytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nHEIKKI VÄLISALMI\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Kansanvalta,\n1927.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Elisabeth Huldstjärna_, langenneitten naisten kodin hoitajatar.\n_Bengt Åkerman_, lääkäri, edellisen sukulainen.\n_Lennart Huhtala_, pankin virkamies.\n_Hedvig Lundelin_, neiti.\n_Eero Aunio_, toimittaja.\n_Karoliina_ |\n_Dora_      | hoidokkeja kodissa.\n_Anna_      |\n_Eeva_      |\n_Ankeliina_, kodin emännöitsijä.\n_Jaska_, sakilaispoika.\n\nTapahtuu ennen suurta sotaa.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Huldstjärnan langenneitten naisten koti. Hoitajattaren suurenpuoleinen\nhuone alakerrassa kadulle antavin ikkunoin. Kalusto vakava ja\nvanhanaikainen. Pöytä, sohva, tuoleja y.m. Seinällä uskonnollisia\nkuvia. Veistos, esittävä Kristusta. Ovi perällä oikealla, samoin\noikealla sivustalla. Vasemmalla perällä ikkuna, samoin vasemmalla\nsivulla.)\n\n(Anna, Dora ja Karoliina ovat siivoamispuuhissa. Anna luuttuaa eteistä,\njoka näkyy peräovesta, Dora pesee peräikkunaa, Karoliina pyyhkii tomuja\npöydiltä ja tuoleilta. Työ käy hitaasti ja kestää sitä koko tyttöjen\nnäyttämöllä oloajan.)\n\n\nENSIMMÄINEN KOHTAUS.\n\n_Karoliina_ (raaka ja kyynillinen täysi lutka). Kovin täällä taas\ntehdään puhdasta. Mitähän on tulossa?\n\n_Anna_ (hiljaisempi toisia, maalainen, tekee nähtävästi katumusta. Hän\npuhuu eteisestä). Tokkopahan mitään erityistä. Meitä vain opetetaan\ntyötä tekemään.\n\n_Karoliina_. Hmh, vai työtä! Sukankutominen ja tämä huoneitten\nsiivoaminen ei liene kovin järjelle käypää. Luulisi tuon oikealla\noppivan. (Annalle.) Ehkä se sentään menee yli sinun ymmärryksesi.\n\n_Anna_. Sinulla pitää aina olla murisemisen sijaa, vaikka saisimme olla\nkiitollisia, kun hyvät ihmiset koettavat ohjata meitä paremmille teille.\n\n_Karoliina_. Vai paremmille teille! Mitenkähän hyville teille sinutkin\neteisen luuttuaminen vie? Ehkä sinusta tehdään tirehtöörskä, kun\nentinen kuolee? Siksi sinä kaiketi niin makeiletkin johtajattaren\nedessä?\n\nÄlä viitsi! Tyttö on tyttö. Et sinä täällä _mainettasi_ paranna,\nvaikka kuinka Uutta Testamenttiasi rompottaisit. Menet kadulle, ja\nsama silmänvilkutus kohtaa sinua kuin ennenkin. (Osoittaen Doraa, joka\nkeimailee ikkunassa.) Katsos, ne löytävät meidät täältäkin. Niillä on\ntarkka vainu!\n\n_Dora_ (ikkunassa pudistaen kiemailevasti päätään, naureskelleen ja\ntehden eleitä ulos ). Ei, ei täältä pääse... Saattaa olla... Uskon,\nuskon... Karata... En uskalla... Tännekö? (Hiljentäen ääntään.) Ei käy\nnyt päinsä... Sittenkun täältä pääsen, sitten on eri juttu.\n\n_Karoliina_. Kuka siellä?\n\n_Dora_. Kuka? Mies! Herra! »Vanha tuttu», kuten ylipäänsä kaikki\nsanovat olevansa. Tule katsomaan, jos mielesi tekee. (Jatkaa hiljaista\nkeskustelua ulkona olevan kanssa.)\n\n_Anna_ (soimaavasti). Että viitsittekin, täällä laitoksessa!\n\n_Karoliina_ (menossa ikkunaan, kääntyy hetkeksi Annaan). Ja miksi emme\nviitsisi? Tottahan sallit katsoa edes. Ei suinkaan silmä osaansa ota.\nEi täällä muuta huvia olekaan. (Menee ikkunaan).\n\n_Anna_. Työ on minun huvini, muuta en tarvitse.\n\n_Karoliina_ (jo ikkunan luona, kääntyen uudelleen Annaan). Ja mitä\nsinä sillä työlläsi saat: kuivan leipäkannikan ja jumalansanaa\naamuin, illoin. Kiitoksia! Minulle ei maita!... (Katsahtaa ikkunasta,\npuoliääneen Doralle.) No eipä ole häävinnäköinen, mutta rahaa saattaa\nolla. (Ulos.) Päivää!\n\n_Dora_ (yhä ulos). On... kuinkas muuten... Tällä kertaa ei monta...\nPääsivät pois hiljan entiset... Ei, ei, ei sovi nyt...\n\n_Karoliina_ (keskeyttäen). Ole vaiti! (Doralle hiljaa.) Sinä olet liian\narka, vai lykkäätkö katumusta, kuten tuo tuolla (osoittaa Annaa, joka\nnyt työskentelee eteisen kynnyksellä. Sitten ulos). Tulkaa vaan illalla\nmyöhään. Minä jätän oven auki. Käytävästä vasemmalle, ensimmäinen ovi...\n\n_Dora_ (hätääntyen). Kuinka sinä uskallat?\n\n_Karoliina_ (Doralle). Tietysti minä uskallan. (Ulos.) Tulkaa vaan...\nOnko toveri?... Yksi!... Tulkaa molemmat... Asuu kolmas, mutta ei\nhaittaa... Uskovainen, tekee parannusta, mutta sillä on vielä syntiset\nsilmät ja korvat... Sovittu! (Vilkuen ympärilleen, kadulle melkein\nkuiskaten.) Onko teillä paperosseja...antakaa! (Laatikko heitetään\nhänelle alhaalta. Vetäytyen ulommas.) No, Dora, mitäs nyt sanot? Kun on\nkerran kauppatavaraksi joutunut, niin miksi suotta liikettä lopettaa?\nEi meistä enää kunnon ihmisiä tule. Ja vaikka meistä tulisi enkeleitä,\nei maailma kuitenkaan meille ihmisen arvoa anna. (Saaden hetkeksi\nkatkeran ilmeen.) Mikä on mennyttä, se on mennyttä!\n\n_Dora_. Arveluttaa minua sentään. Jos johtajatar kuulee...\n\n_Karoliina_ (päästen entiselleen, sytyttäen paperossin). Kun kuulee,\nniin kuulkoon! Tulkoon joukkoon, kyllä minä hänelle herran annan, mutta\nrahat minulle.\n\n_Anna_ (joka on kokonaan lopettanut työnsä eteisessä). Sinä olet raaka!\nToinen tahtoo sinun parastasi, yrittää sinusta vielä ihmistä ja sinä\nlaskettelet siivottomuuksia. Häpeäisit!\n\n_Karoliina_. Älä saarnaa, pane tupakaksi! (Tarjoaa savuketta kädestään.)\n\n_Anna_ (jyrkästi). En huoli! Parempi sinullekin, ettet polta...\nainakaan täällä, johtajatar voi tulla milloin hyvänsä.\n\n_Karoliina_. Tulkoon! (Tarjoten savuketta Doralle.) Sinulle kelpaa.\n(Dora sytyttää savukkeen, mutta menee vielä avonaiseen ikkunaan\npolttamaan.) Kas, kas, miten pelko sinustakin on tullut. Taidat pian\nkääntyä Annan uskoon?\n\n_Dora_ (ylimielisesti). Soo, niinkö luulet? Ei veikkonen! Minä koetan\nvain olla johtajattarelle mieliksi, niin pääsen täältä pikemmin pois...\nparantuneena, hah, hah, hah!\n\n_Karoliina_. No, syy sekin. Anna, järjestele sinä noita mööpeleitä.\nMinä olen jo raatanut leipäkannikkani edestä. (Istuu huolettomasti\nnojatuoliin.) Levähdä, raato, hetkinen herrasväen istuimella.\n(Tupakoiden.) Ennen sai toki istua kunnon tuoleilla ja maatakin lomasta\npehmeillä patjoilla. Mutta mitäs nyt? Mene illalla komeroosi, kuuntele\nisämeitää ja nuku sitten olkialuksellasi niin makeasti kuin osaat.\nUh, että pitääkin maailmassa löytyä hulluja vanhojapiikoja, jotka\neivät osaa rahojansa paremmin kuluttaa! Perustapas tämmöisiä koteja,\njoissa meitä muka parannetaan. Tässä vanhenee päivä päivältä ja paras\nhankeaika menee hukkaan. Vai mitä, Anna?\n\n_Anna_ (joka järjestelee huonekaluja). Minä en välitä sinun\nhävyttömyyksistäsi.\n\n_Karoliina_. Niin, sinä olet maalta, etkä ymmärrä tätä ammattia.\nSinulla oli vain halu maistaa kiellettyä hedelmää ja satuit joutumaan\npoliisin huomion esineeksi. Sitten hyvät ihmiset, kuten sinä itse\nsanot, korjasivat sinut tänne. Sinulla oli vain hiukkasen typerää\nnautinnonhalua, siinä kaikki. Jumalansana vie sinulta nyt himot ja\nhalut. Meidän laitamme on kokonaan toinen. Me olemme ammatti-ihmisiä,\nnautinto on meille jotakin melkein tuntematonta. Meille olisi pitänyt\naikaisemmin antaa paremmat olot ja kunnollista tointa. Nyt se on\nmyöhäistä. Miehenkipeitten vanhainpiikain lorut eivät meihin pysty.\n(On puhunut katkerasti, muuttuen.) Hitto, vähitellen minäkin rupean\ntässä saarnaamaan. Anna, tule valssia (Anna estelee), ei, polkkaa,\ntaikka cake walkia, siitä herrat tykkäävät, kun siinä viskataan\nkoipea korkealle. No, mitä jahkailet, etkö osaa? Totta, sinähän olet\nmaalainen, etkä taida ammattia!\n\n_Anna_. Mitä sinä yhä puhut ammatista?\n\n_Karoliina_. Sinä liet sitä tehnyt huviksesi, mutta meille se on\nammattia, ansiotyötä. Luuletko, että se on helppoa? Lieneekö toista\nniin raskasta työtä, mutta täytyy, täytyy... Uh, pilasi taas tuo\nmaalainen tyhmyyksillään hyväntuuleni.\n\n_Anna_. Mitä sinä joutavia? Auttaisitte minua hiukan, niin saisimme\ntyömme tuokiossa loppuun. Nyt on vielä kaikki hujan-hajan.\n\n_Dora_. Eihän sitä nyt henkeä vetämättä kaikkea jaksa... pian nämä\ntästä saadaan paikoilleen. (Ryhtyy auttamaan Annaa huonekalujen\nsiirtelemisessä.)\n\n_Karoliina_. Älkää siinä touhutko, kyllä tämän talon ruuan edestä aina\ntyötä tehdyksi tulee.\n\n_Anna_. Aina sinä morkkaat. Olisit kiitollinen kunnon ihmisille, jotka\nhyvästä sydämestään tahtovat meitä auttaa.\n\n_Karoliina_ (kiihtyen). Älä löpötä! Kun on rahaa, eikä ole mitään\nmuutakaan tehtävää, niin kelpaa olla hyväsydäminen ja perustaa koti\n»langenneille naisille». Saahan siten ainakin johtajattaren arvon, kun\nei ole onnistunut rouvaksikaan pääsemään. — Ja millä sinä luulet meidän\ntäältä päästyämme henkemme elättävän? Sukankutomisellako?\n\n_Anna_. Palveluspaikkoja on ja tehtaihin otetaan, niin on johtajatar\nsanonut.\n\n_Karoliina_. Kyllä palveluspaikkoja on, mutta menepä heitä\ntiedustamaan. Missä olet ennen palvellut, kysytään. Vastaat: olin\nlangenneitten naisten kodissa. Herra Jumala, ei meille oteta, kauhistuu\nsiveä rouva. Heidän hyvämaineiseen perheeseensäkö entinen lutka?\nJohan nyt! Heillä on kenties vielä nuoria poikia, jotka me muka\nviettelisimme. Ikäänkuin eivät he itse osaisi hakea huvitustaan. Taikka\npelkäävät rouvat, että me anastaisimme heidän uskolliset aviomiehensä.\nNo, ne kyllä hakevat meidät vaikka sinisen kiven sisästä.\n\nTehtaihin otetaan. Sieltä työnnetään entisiäkin työntekijöitä\nkadulle, eikä meidän maineellamme sielläkään läpäistä. Jos sattuisit\nhetkeksi pääsemäänkin, niin vartioidaan jokaista askeltasi, jokaista\nnaurahdustasi pidetään rivoutena ja jokaisesta eleestäsi vaanitaan\nhutsun merkkejä.\n\n_Anna_. Tietäväthän ihmiset, että me täällä olemme olleet\nkasvatettavina.\n\n_Karoliina_. Kasvatettavina, niinpä kyllä! Kenen luulet siihen\nkasvatukseen uskovan?\n\n_Dora_ (on huonekalut järjestettyään mennyt jälleen ikkunaan, jossa\nviittilöi ja kuiskii jonkun ulkona olevan kanssa).\n\n_Karoliina_ (Annalle). Siinä näet taas, miten ne hakevat meidät\nitsestään siveyden pääpesästä. Ne eivät anna meille aikaa elämän\nmuutokseen. (Doralle.) Mikä niitä nyt tänään pakkaa sinne? Sano sille,\nettei nyt sovi, tulkoon huomenna.\n\n_Dora_. Mutta tämä on nuori, sorja poika, parempi kuin edellinen.\n\n_Karoliina_. Älä hitossa, annas kun katsotaan! (Menee ikkunaan.) Ojaa,\nmakuun menee, mutta näyttää köyhältä. Anna sen mennä!\n\n_Dora_. Mutta jos myöhäisempään, minua tämä miellyttää...\n\n_Karoliina_. Ei ainakaan myöhempään, pitäähän nukkuakin, mutta jos\ntahdot, käske aikaisempaan.\n\n_Dora_. Entä jos johtajatar kuulee.\n\n_Karoliina_. Mitä vielä, hän menee aikaisin nukkumaan.\n\n_Dora_ (ulos). Tulkaa noin tunnin perästä, ensimmäinen ovi käytävästä\nvasemmalle. Mutta katsokaa, ettei tässä huoneessa ole valkeata...\nHyvä!...\n\n_Anna_. Tämä peli menee jo liian pitkälle, te käskette kokonaisen\nmiesliudan. Minä sanon johtajattarelle.\n\n_Karoliina_. Yritäpäs! Itseäsi sillä enemmän vahingoitat. Meille se on\nsamantekevää, pääsemme pikemmin pois täältä, mutta sinä saat tuntea sen\nselkänahassasi! Muista!\n\n_Dora_ (mielistellen). Ei Anna niin tyhmä ole, että menisi\nkielittelemään. Tulee kolme, annetaan yksi sinullekin.\n\n_Anna_. Ei kiitoksia, minua ei haluta.\n\n_Dora_. Mutta ethän toki kieli. Mitä hyötyä sinulle siitä olisi?\n\n_Anna_. No, en minä tahdo teille ikävyyksiä saattaa, kun vain annatte\nminun olla rauhassa.\n\n_Karoliina_. Kyllä meiltä rauhan saat, jos vaan vieraat sen sallivat.\n(Askeleita eteisestä.) Nyt hurskas naama, Ankeliina tulee.\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n_Ankeliiina_ (vanhanpuoleinen, tekopyhännäköinen, entinen »tyttö»,\npöhöttynyt naama, karkea ääni, silmissä hurjastelleen, elähtäneen\nnaisen katse. Kuluneessa päällystakissa ).\n\n_Ankeliiina_ (katsellen ympäri huonetta). Työt jo tehty. Hyvä niin.\nTeistä taitaakin tulla oikeita työihmisiä. Liette parempaa sorttia.\nTäällä on yleensä ollut laiskaa väkeä.\n\n_Karoliina_ (kaksimielisesti). Ahkeruus ilomme!\n\n_Ankeliiina_. Niin pitääkin. Sillä tavoin sitä voi alkaa uutta\nelämää. Entiset vain laulaa loilottivat päiväkaudet, ja panipa heidät\ntekemään mitä tahansa, ei siitä tullut sen selvempää. Täällä ne\nvain vetelehtivät ja pelasivat keskenään. (Salaperäisenä vilkaisten\nKaroliinaan ja Doraan.) Vieläpä ne onnettomat puhuttelivat miehiä\nkadulla.\n\n_Dora_ (hieman veitikkamaisesti). Älkää nyt! Jopa yhtähyvin!\n\n_Ankeliiina_ (niinkuin äsken). Joo-o, ja tekivät tilauksiakin tänne\nmiesten kanssa.\n\n_Dora_ (kuten äsken). Tänne... Voi julkeutta!\n\n_Karoliina_ (myös tekopyhästi). Eikö johtajatar tiennyt mitään?\n\n_Ankeliiina_. Ei, minä säälistä tyttöjä kohtaan en viitsinyt sanoa\nhänelle.\n\n_Dora_ (yhä teeskennellen kauhistusta). Ja miehiä kävi täällä?\n\n_Ankeliiina_. Kävi... Tahi oikeammin: niitä tuli tänne, mutta minä\najoin pois.\n\n_Dora_ (udellen). Eikö johtajatar sitten todella kertaakaan huomannut?\n\n_Ankeliiina_. Kyllä, pari kertaa. Hän käski miehet pois ja kielsi minua\nkenellekään puhumasta. Panevat vielä lehtiin, sanoi.\n\n_Karoliina_. Mitenkäs tytöille kävi?\n\n_Ankeliiina_. Pari pahinta antoi johtajatar kuvernöörin käsiteltäviksi.\nNe joutuivat linnaan irtolaisuudesta.\n\n_Karoliina_ (tekopyhästi). Niin pitääkin. Että kehtaavatkin sillä\ntavalla...\n\n_Ankeliiina_. Niin kyllä. Vaikka minusta... (Annalle, 'joka on\nvielä järjestellyt pikku esineitä kirjoituspöydällä ja kuunnellut\nkeskustelua). Menepäs Anna, sanomaan Eevalle, että käy lukkoamassa\nvarastohuoneen oven. (Anna menee.)\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n_Ankeliiina_. Niin, tuota, en minä sitä oikeastaan ihmettele, vaikka\nvähän elämänhalu täälläkin tulvahtaa. En minä vaan olisi tyttöjen\npäälle kielinyt, mutta johtajatar sattui itse huomaamaan.\n\n_Dora_ (teeskennellen vakavuutta). Niin, mutta onhan se sopimatonta\ntällaisessa paikassa, jossa juuri...\n\n_Karoliina_ (jatkaen samaan tapaan). ... tahdotaan ohjata hairahtuneita\nparemmille teille...\n\n_Ankeliiina_ (keskeyttäen). Ei tarvitse enää teeskennellä, Anna on\npoissa. Hän on sellainen pyhiinvaeltaja. (Saaden luontaisen hiukan\nverhotun raakuutensa.) Annan kaltaisia tänne harvoin sattuu. Te\nnäytte olevan oikeata maata. Me olemme täällä vähän katsoneet kieroon\ntoisiamme. Tässä talossa pitää näytellä kahta naamaa. Nyt minä uskallan\npuhua. Minä olin äsken kadulla ja näin, kun te teitte kaupan.\n\n_Dora_. Todellako! Oh, miten varomattomia olimme!\n\n_Ankeliiina_. Mitäs tuosta! Luuletteko, että minä ensi kertaa olen\npappia kyydissä? Minä olen vain odottanut teiltä elonmerkkiä. Nyt minä\nsen näin. Ja nyt ollaan viisaampia, ettei johtajatar tiedä mitään. Mitä\npamppu sillä tiedolla tekee!\n\n_Dora_ (naurahtaen). Sanotaanko häntä pampuksi?\n\n_Ankeliiina_. Niin häntä ennen kutsuttiin, kun täällä oli enemmän\ntyttöjä. Oo, silloin oli elämää. Melkein joka yö vieraita, hyviä\nvieraita. Ansaittiin hyvin, minullakin oli aina rahaa.\n\n_Karoliina_. Olitteko tekin?...\n\n_Ankeliiina_. Ei... en itse ylipäänsä... Tuota... Meillä on ollut tässä\ntalossa sellainen tapa, että minä saan maksun... tuota noin... joka\nvieraasta... Kyllä kai teille nyt jo uskaltaa puhua?\n\n_Karoliina_. Tietysti. Mitäpä me enää toisiamme vieromme.\n\n_Ankeliiina_. Niin, sellainen on ollut tapa. Ja viiniä minä olen\nsaanut...\n\n_Dora_. Onko täällä ollut viiniäkin?\n\n_Ankeliiina_. Aina väliin. Kerran oli pamppu (Karoliina ja Dora\nnaurahtavat nimitykselle) viikon päivät matkalla. Silloin oli lystiä.\nMinä olin emäntänä.\n\n_Karoliina_. (nauraen). Emäntänä!\n\n_Ankeliiina_. Niin oikein. Silloin laulettiin ja tanssittiinkin lomaan.\nTässäkin huoneessa oli aika kemut.\n\n_Dora_. Eikö se kuulunut kadulle? Poliisi on tarkka...\n\n_Ankeliiina_. Niinpä kyllä, mutta kun saa ryypyn, niin tarkkuus häviää.\nKerran oli täällä yksi komissariokin.\n\n_Karoliina_ ja _Dora_ (osoittavat hämmästystä).\n\n_Ankeliiina_. Niin, niin, komissario. Oli vain muina miehinään, mutta\njoku tytöistä tunsi ja sanoi suoraan.\n\n_Dora_ (osanotolla). Mitäs hän siitä? Eikö hämmästynyt?\n\n_Ankeliiina_. Mitä vielä. Eivät ne täällä sellaisista. Ne ovat\nniin tottuneet. Tuo Anna vain on niin ikävä, pitäisi saada hänet\ntoimitetuksi pois.\n\n_Karoliina_. Kyllä hän pitää suunsa kiinni, siitä olemme jo\nhuolehtineet.\n\n_Ankeliiina_. Olisin niin mielelläni itse mukana, mutta Annan takia en\nvoi.\n\n_Karoliina_. Olkaa huoletta, kyllä me prosentit maksamme.\n\n_Ankeliiina_. Sitä minä en epäilekään. Näytte olevan kelpo tyttöjä\nmolemmat.\n\n_Dora_. Entä Eeva, hän ei kai ymmärrä niistä asioista?\n\n_Ankeliiina_. Hän nukkuu omassa huoneessaan... Kyllä hänenkin vuoronsa\npian tulee. Hän on sellaista perua, ettei kauan säästy... Niin,\nmilloinkas ne vieraat tulevat?\n\n_Dora_. Yksi luvattiin tunnin perästä. Toiset tulevat myöhemmin.\n\n_Ankeliiina_. No niin. Minä sanon pampulle, että te jo nukutte, jos se\nkysyy. Mutta pyytäkää siltä tupakkaa.\n\n_Karoliina_. Ai, unohdin. (Ottaa laatikon esille.) Enkä siksi toiseksi\ntiennytkään, että te perustatte tämän päälle. Ottakaa!\n\n_Ankeliiina_. Jo toki minä perustan. On vain ollut niin huono aika.\nOtan tuosta muutamia. (Kuiskaten nautinnonhimoisesti.) Ja jos viiniä\nsattuu olemaan... ja on niillä, ei ne ilman tule, vanhoja tuttuja ne\novat... niin säästäkää minullekin tilkkanen... Ryypätkää varoitellen,\nettette tule isoäänisiksi. Menkää nyt huoneeseenne ja pysykää visusti\nsiellä. (Silmää vilkuttaen.) Lykkyä tykö! (Karoliina ja Dora menevät.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n_Ankeliiina_ (joka on kuullut jonkun olevan tulossa huoneeseen, on\npuuhaavinaan jotakin.)\n\n_Eeva_ (tulee eteisestä, jonka kautta toiset ovat poistuneet, täyden\npesukannun kanssa). Vien johtajattarelle pesuvettä. (Menee sivuovesta ja\npalaa hetken kuluttua takaisin.)\n\n_Ankeliiina_ (mairitellen, koettaen saada äänensä niin imeläksi kuin\nsuinkin). Sinä olet aina täsmällinen ja huomaavainen, tyttöseni. Mutta\nnyt sinun on aika mennä nukkumaan.\n\n_Eeva_ (teeskentelemättömästi, jollaisena hän aina esiintyy. Koko hänen\nolennostaan kuultaa luonnollinen ja parhaillaan heräävä naisellinen\nelämänhalu.) Ei toki vielä. On liian aikaista. Viime viikolla olen\nnukkunut melkein liiaksi. Mikä lie ollut sitä edellisellä, kun en\ntahtonut oikein saada unta. Olin kuulevinani toisista huoneista\nyhtämittaista puhetta, joka välistä paisui varsin kovaääniseksi.\nLuulen, että lomasta laulettiinkin.\n\n_Ankeliiina_ (puhuen koko ajan kuin pienelle lapselle ). Ehkä sinä näit\nunta.\n\n_Eeva_. Ei, kyllä minä luulen olleeni valveilla. Ajoittain kuului\nmiehenääniä myöskin.\n\n_Ankeliiina_. Kyllä sinä, tyttöseni olet nähnyt unta.\n\n_Eeva_. Minusta vielä tuntui, että puhujat olivat juopuneita. — Se oli\nsillä viikolla, kun johtajatar oli poissa.\n\n_Ankeliiina_ (ikäänkuin muistaen). Niin, tottakin. Minäkin kuulin sillä\nviikolla usein rähinää. Kertoivat, että talonmiehen puolella kävi\nsiihen aikaan tavallista enemmän vieraita. Siellä kuulutaan yökaudet\njuotavan.\n\n_Eeva_ (epäillen). Saattaa olla. Mutta onko talonmiehen puolella\nnaisiakin? Lomasta kuului naisten ääniä myös, naurua ja laulua.\n\n_Ankeliiina_. Mikä sen tietää. Ehkä talonmiehen väki hyysää huonoja\nnaisiakin.\n\n_Eeva_ (hetken perästä). Huonoja naisia! (Ajatuksissaan.) Eikö täällä\nmeillä myös ole huonoja naisia?\n\n_Ankeliiina_ (venyttäen). E-ei... Tarkoitan... eivät ne ole huonoja\nenää... ne ovat joskus olleet vähän huonoilla teillä, mutta ne ovat\ntäällä parannuksella. Niistä tehdään hyviä jälleen, kunnon ihmisiä.\n\n_Eeva_. Ovatko kaikki ennen olleet huonoilla teillä?\n\n_Ankeliina_. Ovat... ovat jonkin verran...\n\n_Eeva_ (viattomasti). Te myöskin?\n\n_Ankeliiina_ (kauhistuen, selittäen suurin elein). Minäkö? Herra\nJumala, kuinka sinä, tyttöseni, sellaista voit kysyä. Minä olen täällä\nvain peräänkatsojana.\n\n_Eeva_ (vaitiolon jälkeen, ikäänkuin pitkäaikaisen harkinnan\ntuloksena). Entä minä? Mitä varten minä olen täällä?\n\n_Ankeliiina_ (kiirehtien selittämään). Sinä olet palvelijana,\noikeastaan enemmänkin: ottotyttärenä. Johtajatar pitää sinusta paljon.\nSinä olet orpotyttö ja sinun on täällä hyvä olla, eikö totta?\n\n_Eeva_. On kylläkin. Mutta mitä varten minut on tuotu juuri tänne?\nOlenko minä jollakin tavoin huono nainen?\n\n_Ankeliiina_. Et, tyttöseni, et tietystikään, miten sinä olisit! Miksi\nsinä tuommoista kyselet?\n\n_Eeva_ (hellittämättä). Minä tahdon tietää, miksi minut on tuotu tänne?\nMiksi minun ei annettu mennä muualle palvelukseen? Ja jos minä kerran\nolen täällä palvelijana, niin miksi minä en saa milloinkaan mennä ulos\nniinkuin muitten palvelijat?\n\n_Ankeliiina_ (turhaan koettaen hakea tyydyttävää selitystä). No...\ntuota... johtajatar on järjestyksen ihminen... Hän tahtoo, että kaikki\nnoudattavat samaa kuria... Ja sitäpaitsi, onko nyt niin välttämätöntä\npäästä ulos?\n\n_Eeva_. On. Minä en jaksa yhtämittaa istua sisällä, minä tahdon nähdä\nihmisiä ja elämää. Miksi minun pitää sitä varten pujahtaa varkain ulos?\n\n_Ankeliiina_. Oletko sinä sen tehnyt?\n\n_Eeva_. Olen, muutamia kertoja. Ulkona on niin paljon näkemistä. Siellä\non nuoria yhdessä. Usein tulee vastaan nuoria herroja, jotka kysyvät,\nmistä minä olen, ja pyytävät mukaansa. Ja kun minä kiellän, tahtovat ne\nväenväkisin tulla tänne. Ne sanovat, että käy täällä muitakin. (Aivan\nkuin hädissään.) Käykö täällä ja mitä varten ne täällä käyvät?\n\n_Ankeliiina_. Ole nyt hulluttelematta! Kuinka ne tänne tulisivat? Ja\nmitä ne täältä hakisivat?\n\n_Eeva_. Mutta miksi kaikki niin sanovat ja nauravat niin omituisesti?\n\n_Ankeliiina_. Peipottavat sinua. Usko sinä niitä... Muuten, sinun ei\nsovi mennä ulos yksin, eikä puhua miesten kanssa.\n\n_Eeva_. Mutta mitä varten minua vangitaan ja pidetään täällä?\n\n_Ankeliiina_. Kyllä sen kerran saat tietää... Mutta mene nyt nukkumaan.\nJohtajatarkin tulee kohta. (Poistuu eteisen kautta.)\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n_Eeva_ (yksin ajatuksissaan). Kyllä sen kerran saat tietää... Siis\nsittenkin on tässä jotakin salaperäistä, jotakin, jota minä olen\naavistanut, mutta jota minulle ei sanota. Mitä varten minua pidetään\ntäällä? Miksi minä en saa hakea työtä mistä haluan? Minä tahdon\nselvyyttä...\n\nTäällä on niin ikävää. Minä kuulen ulkoa elämän äänet, mutta minun ei\nanneta nähdä elämää. Minun pitää vain istua täällä ja odottaa... Mitä?\nEnhän minä itsekään tiedä. Taikka ehkä minä odotan juuri sitä elämää,\njonka kuulen ulkona kuohuvan, mutta jota minä en saa katsoa silmästä\nsilmään.\n\n(On vähitellen joutunut peräikkunaan, katselee ulos.) Ah, niin\nhiljaista! Sielläkin on elämä sammumassa. Aamulla herää se kuitenkin\nyhtä virkeänä, mutta täällä on aina kuollutta. Paitsi ne yöt, jotka\nminä unettomana valvoin. Niinä minä kuulin elämää. Mistä se kuului?\nPuhuiko Ankeliina totta, vai valehteliko?\n\n(On avannut ikkunan. Kurkistaa ulos. Pelästyen.) Mitä katselee tuo\nherra tänne? Mitä hän tahtoo? Hän hymyilee ja vilkuu niin oudosti...\nAstuu ikkunaa kohti... Hän kysyy, joko saa tulla. Hyvänen aika, mitä\nhän tarkoittaa? Minne tulla? Tännekö? Herra Jumala, miksi hän tänne\ntulisi? Ei, minä en uskalla olla täällä. (Unohtaa ikkunan auki ja\nrientää pois.)\n\n(Hetkisen täydellinen hiljaisuus. Sitten kuuluu ulko-ovi avautuvan ja\nkiireesti paukahtavan kiinni. Vähän ajan perästä kuuluu ovenkäynti\nlähempää. Taas hetkisen hiljaisuutta, kunnes alkaa kuulua puhetta, joka\nyhä lähenee.)\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    (Vähitellen on huomattavasti hämärtynyt.)\n\n_Johtajatar Huldstjärna_ (tanakka, pienenläntä, kasvot punaiset, niin\nettä luulisi veren niistä tippuvan, siellä täällä otsalla kuultaa\njoku sinertävä suoni, tukka harmahtava, liikkuu vielä ketterästi,\nvaikka hiukan miesmäisesti. Hän puhuu eteisessä, jossa kaikki vielä\novat). Aivan varmaan hän tuli sisälle meidän ovestamme. Hän oli mies,\nluonnollisesti varas. Ehkä hän piileksii jossakin. Minä en uskalla\nmennä sisälle.\n\n_Aunio_ (lihavahko, noin 40-vuotias mies, hiukan kuluneessa\nshakettitakissa). Rauhoittukaa, neiti johtajatar, kyllä hän meni sisään\nportista eikä ovesta.\n\n_Johtajatar_. Ei, minä kuulin ovenkäynnin. Tähän aikaan kuuluu\nliikkuvan niin paljon varkaita.\n\n_Neiti Lundelin_ (kuiva, naiseksi pitkä vanhapiika, joka puhuu\nkimakalla äänellä). Herranen aika, kun ei vain meille tunkeutuisi\nvarkaita. Siellä on palvelijatar yksin kotona. (Johtajattarelle, joka\non lähennyt ovea, niin että näkyy.) Aijai, Elisabeth, ole varovainen!\nSe voi vaikka ampua. Ehkä joku herroista astuu huoneeseen ja vangitsee\nsen.\n\nTohtori Åkerman (noin 30-vuotias pitkä, solakka, kaunis mies astuu\nhuoneeseen ja vilkaisee huolettomasti ympärilleen). Kyllä minä! (Hetken\npäästä toisille eteiseen.) Tarkastus toimitettu. Ei ketään. Astukaa\nsisään, hyvä herrasväki, minä takaan turvallisuutenne. (Toiset astuvat\nsisälle.)\n\n_Johtajatar_. Minun on sittenkin vaikea uskoa, ettei hän ole täällä.\nMihin ihmeelle hän on voinut hävitä? Olikohan sinun tarkastuksesi,\nBengt, tarpeeksi huolellinen? (Sytyttää sähkön ja tarkastelee ympäri\nhuoneen.) Ei, ei jälkeäkään. (Katselee esineitä pöydällä ja koettelee\nlukittuja pöytälaatikoita.) Kaikki tallella ja laatikot lukittuina.\nIhmeellistä! (Laskee alas vasemmalla olevan ikkunan verhot, aikoessaan\ntehdä samaa peräikkunalle huomaa sen avoinna.) Sittenkin minä olin\noikeassa. Hän on ollut täällä ja paennut ikkunasta. Ei ole nähtävästi\nehtinyt ottaa mitään mukaansa. (Herrojen huulilla tuskin huomattava\nsalaperäinen hymyily.) Kummallista, että ovi oli lukitsematta. Kuinka\nAnkeliiina on voinut olla niin huolimaton?\n\n_Nti Lundelin_ (hurskaasti). Kylläpä ovat varkaat hävyttömiä. Luulisi\nniittenkin toki karttavan tunnettua kasvatuslaitosta, mutta turmelus\npaisuu yli rajojen.\n\n_Johtajatar_. Tahdon tarkastaa laitoksen ja puhella Ankeliinan kanssa.\nTule mukaan, Hedvig! Herrat saavat sinä aikana tulla toimeen parhaansa\nmukaan. Tupakkaa talossa ei ole tarjota, mutta teetä tulee kohta.\n(Menee nti Lundelinin seuraamana.)\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n_Åkerman_. Täti touhuaa. Hän ei nykyään puhu muusta kuin laitoksestaan,\nja minun täytyy aina olla valmiina antamaan neuvoja milloin missäkin\nasiassa.\n\n_Huhtala_. Ja sinä tietysti annat.\n\n_Åkerman_. Tietysti. Täytyyhän kokemattomia naisia auttaa.\n\n_Aunio_ (naurahtaen). Kokemattomia! Niinpä kyllä.\n\n_Huhtala_. Niin, niin, naiset pysyvät aina kokemattomina, iästä\nhuolimatta. Meidän miesten vain täytyy tietää kaikki asiat ilman kannen\nalla.\n\n_Åkerman_. Niin täytyy. Minunkin on järjestettävä yksin tämän laitoksen\nruokaolotkin.\n\n_Aunio_. Tietysti, olethan sinä lääkäri.\n\n_Åkerman_. Mutta, hyvä veli, meillä ei vielä toistaiseksi kuulu\nkeittokoulu kurssiin. Ja siksi toiseksi: tässä on kysymys ensi sijassa\nhalpuudesta ja vasta toisessa ravitsevaisuudesta ja muista sellaisista\nnäkökohdista, joista minä jotakin ymmärrän. Enkä minä totisesti ole\nselvillä silakkain ja ruisjauhojen hinnasta.\n\n_Huhtala_. Pitäisi olla, pitäisi olla. Sinun etusihan tässä on\nkysymyksessä. Mikäli tiedän, olet sinä tätisi ainoa perillinen, ja\nkaikki, mitä hän ei elämäntehtäväänsä kuluta, jää sinulle. Minä kyllä\nymmärrän, että tätisi elämäntehtävän keksiminen — näin meidän kesken\npuhuen — ei sinua lainkaan miellytä, mutta minkäpä sille nyt voi.\n\n_Åkerman_. Meidän naisemme löytävät elämäntehtävänsä yleensä\nhyvin vaikeasti. Tätikin etsi sitä viitisenkymmentä vuotta. Enkä\nminä vieläkään ymmärrä, mistä hän sai päähänsä perustaa tällaisen\nlangenneitten naisten kodin. Olisi ennen laittanut vaikka\nnaimatoimiston. Eräänä päivänä pari vuotta takaperin tuli hän\ntouhuissaan luokseni ja kertoi, että Jumala on ohjannut häntä löytämään\ntehtävän, jolla hän on hyödyttävä kärsivää ihmiskuntaa.\n\n_Huhtala_. Ei häntä Jumala ohjannut, vaan tämä Aunio. Hän kirjoitti\nlehdessään niin ylen makeasti langenneitten naisten puolesta, kuinka\npitäisi ruveta perustamaan koteja näitä kovaosaisia varten. Aunio siinä\nkirjoituksessaan suorastaan kutkutteli rikkaitten ja toimettomien\nnaisten itserakkautta. Taisi vedota Jumalaankin, sillä (tavallistakin\nmyrkyllisemmin) Auniohan on erikoisesti tunnettu jumalisuudestaan.\n\n_Aunio_. No, veli, ei mennä liian pitkälle.\n\n_Huhtala_. Eikös sinun lehtesi ole kristillismielinen?\n\n_Aunio_. Niin... no... lehti, mutta eihän minun itseni silti tarvitse\nolla aivan pyhimys.\n\n_Huhtala_. Ei toki. Mutta sinä kuitenkin kirjoitit niinkuin pyhäin\nsopii, ja niin löysi Bengtin täti elämäntehtävänsä.\n\n_Aunio_. No, en minä, totta puhuen, olisi uskonut kenenkään tarttuvan\ntähän syöttiin.\n\n_Åkerman_. Sellaista te sanomalehtimiehet saatte aikaan. Ja nyt sinä\nolet pakotettu kirjoittamaan selostuksia tästä laitoksesta lehteesi.\nMieluinen tehtävä, vai mitä?\n\n_Aunio_. Eipä sanottavasti, sillä minä en itsekään käsitä, mitä ihmeen\ntarkoitusta tällaisella laitoksella on.\n\n_Huhtala_ (purevasti). Kuinka niin? Selvähän se on. Tytöistä tehdään\ntäällä hyviä ihmisiä, suorastaan enkeleitä. Etkö sinä sitä tiedä?\n\n_Aunio_ (vastaten samalla mitalla). Minä en ole tarkastuskomitean\njäsen, kuten sinä ja veli Åkerman.\n\n_Åkerman_. Mutta olethan sinä komiteaa varsin lähellä. Sinähän se\njulistat maailmalle tämän jalon työn tulokset...\n\n_Huhtala_ (jatkaen). ... ja saat siitä vielä palkan. Me teemme työmme\nilmaiseksi.\n\n_Aunio_. Eivätkö tytöt pois päästessään maksa?\n\n_Åkerman_. Jätetään turha nalkkina. Kerta kaikkiaan on tämä ikävä\ntehtävä, mutta minkäpä sille nyt mahtaa. Koetetaan kestää ja näyttää\nhurskasta naamaa.\n\n_Aunio_. Mutta mitenkähän oli sen varkaan laita? Tuliko tänne joku\nsisälle?\n\n_Huhtala_. Kyllä, mutta se ei ollut varas, vaan rehellinen rahallaan\nostaja.\n\n_Aunio_. Vai niin, vai käy täällä miehiäkin?\n\n_Huhtala_. Olisipa ihme, jollei kävisi miehiä tyttöpaikassa.\n\n_Åkerman_. So, so, Lennart, pila on liian karkeaa.\n\n_Aunio_. Tätisi ei luonnollisesti tiedä mitään tästä.\n\n_Åkerman_. Luultavasti ei.\n\n_Huhtala_. Ja jos sattuu jotakin aavistamaankin, niin ei tietysti\nhiisku mitään... tai syyttää varkaita. Pienet valheet hyvän asian\nvuoksi eivät ole syntiä... Mutta aatesiskot tulevat. Lehti kääntyy.\n(Naisten sisään tullessa hartaalla äänellä.) Esimerkiksi kelpaavaan\nkuntoon on neiti johtajatar ehtinyt tänä lyhyenä aikana laitoksensa\nsaada. (Ikäänkuin nyt vasta huomaten naiset.) No, kaikki hyvin, varas\nei ole mitään vienyt?\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n_Johtajatar_. Ei, Jumalan kiitos. Tyttöjen huone oli lukittuna. He\nnukkuivat jo. (Herrat vaihtavat ymmärtävän silmäyksen.) Ikävä tapaus\ntämä kuitenkin on.\n\n_Aunio_. Ehkä ilmoitamme poliisille?\n\n_Johtajatar_. Kannattaneeko? Se vain herättäisi tarpeetonta huomiota.\n\n_Aunio_. Siinä tapauksessa on ehkä viisainta olla myöskin kertomatta\nsanomalehdessä.\n\n_Johtajatar_. Niin on minun mielestäni. Minä ylipäänsä tahtoisin\nvälttää liiallista huomiota... Muuten, herra Aunio, olen käskenyt teitä\ntänne kiinnittääkseni teidän huomiotanne vaatimattomaan laitokseeni,\njoka parin kuukauden perästä tulee kaksivuotiseksi.\n\n_Åkerman_. Todellakin. Sitä minä en ollenkaan muistanut.\n\n_Johtajatar_. Niin, sen verran sinä muistat. Jos haluatte, herra Aunio,\nvoitte mainita siitä lehdessänne. Onhan tämä laitos osaksi teidän\nherätteestänne syntynyt. Minä olin sitä kyllä ennenkin ajatellut, mutta\nloppusysäyksen sain teidän lennokkaasta artekkelistanne.\n\n_Aunio_. Liian suuri kunnia minulle, neiti johtajatar.\n\n_Johtajatar_. Nyt kahden vuoden kuluttua voin minä jommoisellakin\ntyydytyksellä katsella kuljettua taivalta. Monista vastoinkäymisistä\nja suruista huolimatta olen minä saanut iloitakin työni\nhedelmällisyydestä. Holhokkini käyttäytyvät täällä siivosti ja\nnuhteettomasti. Luultavasti he eivät enää täältä päästyään lankea\nsiveettömyyden välikappaleiksi.\n\n_Nti Lundelin_ (liikutettuna). Sinä voit olla iloinen, Elisabeth,\nsinulla on siunauksellinen työala. On todellinen ilo nähdä, kuinka nuo\nennen pahasuiset naiset ovat täällä hiljaisia, nöyriä ja työteliäitä.\nMe tarkastuskomitean jäsenet emme voi muuta kuin kiittää sinua\nuhrauksistasi langenneitten sisarten hyväksi. (Herrojen kasvoilla\npidätetty hymy.)\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n_Eeva_ (eteisen kautta). Tee on pöydällä.\n\n_Johtajatar_. Hyvä on, lapsukaiseni. Jos olet väsyksissä, voit mennä\nnukkumaan ja käskeä Ankeliinan valvoa siltä varalta, että jotakin\ntarvitaan.\n\n_Eeva_. Kyllä minä valvon, johtajatar. (Poistuu).\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\n_Johtajatar_. Sallikaa, hyvät vieraat, minun viedä teidät viereiseen\nhuoneeseen juomaan lasin teetä. Siellä voimme puhua lähemmin kotiani\nkoskevista asioista. Olkaa niin hyvät!\n\n_Åkerman_. Anteeksi, täti, että minun täytyy pyytää erivapautusta\njäädäkseni hetkeksi miellyttävästä seurastanne. Minun on eräs tärkeä\nkirje joudutettava vielä yöpostiin. Ehkä minä saan hetkeksi jäädä tänne\nsitä valmistamaan?\n\n_Johtajatar_. Kernaasti. Siellä on pöydällä kirjoitustarpeita. Eeva saa\ntuoda sinulle tänne teetä.\n\n_Åkerman_. Niin, ja jos Eeva voisi pistää kirjeeni tuohon kadun\ntoiselle puolelle postilaatikkoon?\n\n_Johtajatar_. Sopii. Toivottavasti emme tarvitse sinua kovin kauan\nodottaa.\n\n_Åkerman_. Koetan joutua. Näkemiin!\n\n_Johtajatar_. Näkemiin! Olkaa hyvät, arvoisat vieraani! (Muut paitsi\nÅkerman poistuvat.)\n\n\nYHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n_Åkerman_ (kävelee hetkisen kiivain askelin pitkin lattiaa. Vilkaisee\nvälillä seinällä olevaan peiliin, silittää kädellä tukkaa ja korjaa\nkaulaliinaansa. Istuutuu sitten kirjoituspöydän ääreen, ottaa esille\nkynän ja paperia aikoen ryhtyä heti kirjoittamaan. Pysähtyy kuitenkin\najatuksissaan. Pakottaa itsensä kirjoittamaan jonkin aikaa, mutta\nnousee sitten taas kävelemään.) Enhän minä kirjoittamista varten tänne\njäänyt, vaan aina pitää olla jokin syy. Ehkä sittenkin on viisainta\nkyhätä jotakin välttääkseen epäluuloja. (Istuutuu pöydän ääreen alkaen\nkiivaasti kirjoittaa.)\n\n_Eeva_ (tuo teetä). Olkaa hyvä, herra tohtori!\n\n_Åkerman_ (ottaen). Kas, Eeva vielä toimessa, vaikka toiset ovat jo\naikoja sitten menneet nukkumaan.\n\n_Eeva_. Minähän en olekaan täällä samassa asemassa.\n\n_Åkerman_. Kuinka niin?\n\n_Eeva_. Toiset ovat hoidokkeja, minä palvelijatar.\n\n_Åkerman_. Kuka niin sanoo?\n\n_Eeva_. Ånkeliina minulle äsken sanoi, että johtajatar ei pidä minua\nhoidokkina.\n\n_Åkerman_. Vai niin. Saattaa olla, minä en tunne niitä asioita.\n\n_Eeva_. Mutta minua ihmetyttää, miksi minua täällä kahlitaan kuten\nmuitakin.\n\n_Åkerman_. Millä tavalla kahlitaan?\n\n_Eeva_. No, minä en esimerkiksi saa koskaan mennä ulos kävelemään,\nkuten muut palvelijat.\n\n_Åkerman_. Onko johtajatar kieltänyt?\n\n_Eeva_. On. Te, herra tohtori, tiedätte varmaan, mistä se johtuu.\n\n_Åkerman_. En, Eeva hyvä, en minä tiedä. Ehkä johtajatar pelkää,\nettä se synnyttäisi kateutta toisissa... (korjaa) kateutta laitoksen\nhoidokeissa.\n\n_Eeva_ (epäillen ja masentuneena). Vai niin. (Yrittää lähteä.)\n\n_Åkerman_. Eeva jääpi vain, mihinkäpä nyt enää kiire.\n\n_Eeva_. Ei minulla kiirettä ole, mutta minä en tahdo häiritä tohtoria.\n\n_Åkerman_. Et sinä minua häiritse... Saanhan minä sanoa sinuksi?\n\n_Eeva_. Kuinka tohtori minulta sellaista kysyy? Sinuksi minua kaikki\ntäällä sanovat.\n\n_Åkerman_. Et sinä minua häiritse, Eeva. Minä päinvastoin haluan\npuhella kanssasi.\n\n_Eeva_ (ihmeissään). Tohtori... puhella minun kanssani.\n\n_Åkerman_. Niin, mitä ihmettä siinä on? Jollen minä ennen ole tullut\npuhelleeksi sinun kanssasi, on se tapahtunut siksi, että sinä olet\nollut minun silmissäni tyttönen. Mutta nyt olet sinä ihan huomaamatta\nkasvanut kauniiksi naiseksi.\n\n_Eeva_ (painaa hämillään päänsä alas.)\n\n_Åkerman_. Niin, vähitellen alkaa olla aika sinun päästä pois täältä.\n\n_Eeva_. Ah, herra tohtori, pois, pois täältä minä tahdon. Mitä varten\nminua yleensä pidetään täällä?\n\n_Åkerman_. Sen sinä kyllä saat aikanaan tietää.\n\n_Eeva_. Niin kaikki sanovat. Mutta, herra tohtori, auttakaa minua\npääsemään pois täältä! Pelastakaa minut pois tästä vankilasta!\n\n_Åkerman_. Ehkä tätini päästää sinut, jos hänellä on täydet takeet\nsiitä, että joudut hyvään paikkaan. Minä olen ajatellut... jos sinulla\nitselläsi ei ole mitään sitä vastaan... pyytää sinua palvelijakseni.\n\n_Eeva_ (melkein suunniltaan ilosta). Hän suostuu, suostuu! Oi, herra\ntohtori, kuinka hyvä te olette! (Lankeaa ikäänkuin vastustamattoman\nvoiman vaikutuksesta polvilleen ja painaa kasvonsa Åkermanin käsiä\nvasten.) Kuinka voin minä palkita teitä kaikesta tästä!\n\n_Åkerman_ (kumartuu aivan kuin äkillisessä intohimon puuskassa alas\nja ottaa Eevaa käsistä. Voittaa kuitenkin itsensä ja tyytyy nostamaan\nhänet vain ylös.) Asia on siis sovittu. Minä puhun johtajattaren\nkanssa... Mutta minä olen pyytänyt sinut viemään kirjettä laatikkoon.\nSen on valmistuttava. (Kirjoittaa nopeasti).\n\n_Eeva_ (kasvot hehkuen katsoo häneen.)\n\n\nKAHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n_Johtajatar_ (tulee). Etkö jo ala joutua, Bengt?\n\n_Åkerman_. Valmis tuokiossa! (Kirjoittaa nopeasti osoitteen, sulkee\nkuoren ja liimaa postimerkin.) Eeva on hyvä ja pistää tämän laatikkoon.\n(Eeva ottaa kirjeen ja menee turhaan peittäen iloaan.)\n\n\nKOLMASTOISTA KOHTAUS.\n\n_Åkerman_. Haluaisin puhella kanssasi täti. Ehkä vieraasi eivät\npitkästy. Asia on hetkessä suoritettu.\n\n_Johtajatar_. Onko se kahdenkeskistä?\n\n_Åkerman_. Mieluummin, ainakin aluksi. Käyn suoraan asiaan: Olen jo\nkauan ollut tyytymätön nykyiseen taloudenhoitajaani. Hän on saamaton ja\nhuolimaton, ehkä myöskin jo liian vanha.\n\n_Johtajatar_. No, asia on helposti autettu. Annat hänen mennä ja otat\nuuden tilalle. Mitäpä minä siihen muuta osaan.\n\n_Åkerman_. Sinun suostumuksesi, täti, on kuitenkin tarpeen, sillä aion\nottaa uuden sinun kodistasi.\n\n_Johtajatar_ (hämmästyen). Ei, mutta oletko sinä järjiltäsi? Sinäkö\nottaisit kotiisi pahamaineisen tytön langenneitten naisten turvakodista?\n\n_Åkerman_. Rauhoitu, rakas täti, sinä aivan unohdat, että sinulla on\nlaitoksessasi nuori tyttö, joka ei missään suhteessa ole pahamaineinen.\n\n_Johtajatar_. Tarkoitatko Eevaa?\n\n_Åkerman_. Häntä juuri. Hänelle on nyt sopiva työpaikka minun luonani.\n\n_Johtajatar_. Mutta, Bengt, oletko ajatellut, että hän kaikessa\ntapauksessa on ollut tämän laitoksen seinien sisällä, että hän on\nhuonomaineisen äidin tytär ja...\n\n_Åkerman_ (keskeyttäen). Ei kai hänessä täällä ole huomattu mitään\nhuonoja taipumuksia?\n\n_Johtajatar_. Ei kylläkään, mutta kuka takaa, etteivät taipumukset\nilmene perästäpäin? Jos hän tulee vaaralliseksi sinulle?\n\n_Åkerman_. No, täti!\n\n_Johtajatar_. Älä sano, sellaista on ennenkin tapahtunut. Sinä olet\nvielä kokematon ja minä tiedän tapauksia, jotka ovat varoittavana\nesimerkkinä.\n\n_Åkerman_. Ole huoleti, täti! Jos minä huomaan hänessä huonoja\ntaipumuksia, ajan minä hänet yksinkertaisesti ulos ovesta. Nyt\ntarvitsee hän ennen kaikkea neuvoja ja ohjausta. Niitä hän minulta saa.\n\n_Johtajatar_. No niin, minä jätän hänet sinun huostaasi. Toivottavasti\nhän on ymmärtävä palkita uhrauksen, jonka sinä häntä kohtaan teet\nottamalla hänet kotiisi. Tosin hän ei ole aivan perillä kaikista\ntaloustoimista, mutta onhan hän täälläkin jo jotakin oppinut ja kokemus\nopettaa lisää.\n\n_Åkerman_. Kiitos, täti, suostumuksestasi! (Hänen kasvoilleen ilmestyy\ntyytyväinen ilme.) Ja nyt voimme mennä vieraittesi luo!\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Åkermanin upeasti sisustettu työhuone. Perällä keskellä ovi,\nsamoin vasemmalla. Oikealla kaksi ikkunaa. Alemman edessä suuri\nkirjoituspöytä. Kirjakaappi, jossa runsaasti komeasti sidottuja\nkirjoja. Vasemmalla sohva, tuoleja, veistoksia, tauluja.)\n\n\nENSIMMÄINEN KOHTAUS.\n\n_Eeva_ (yksinkertaisessa, mutta siistissä puvussa, talousesiliina\nedessä, järjestelee kirjoituspöydällä olevia papereita, kirjoja y.m.\nAsettaa muhkean kimpun vaaleanpunaisia ruusuja maljakkoon pöydälle. —\nHetkisen perästä raottaa Ankeliina arkaillen vasemmanpuoleista ovea.)\n\n_Ankeliiina_ (kurkattuaan ensin varovasti ympäri huonetta lähestyy\nkuulumattomin askelin ja lausuu hiljaa ): Hyvää ehtoota!\n\n_Eeva_ (säpsähtää ja kääntyy samassa ääntä kohti). Oh, tekö Ankeliina!\n\n_Ankeliiina_ (edelleen hiljaa). Minä vain. Onko herrasi kotona?\n\n_Eeva_. Ei ole.\n\n_Ankeliiina_. Sitten kai uskallan viivähtää hetkisen.\n\n_Eeva_ (epävarmana). Kyllä, mutta en tiedä... täällä ei ole oikein\nsopivaa...\n\n_Ankeliiina_ (vapautuen varovaisuudestaan). No, no, ole huoleti. Kyllä\nminä pujahdan tieheni, jos herra tulee. Tulin keittiön kautta, niinkuin\ntällaisen vieraan on tultavakin. Arvasin, että olet kotona, koska\npäällysvaatteesi riippuivat naulassaan... Ja niin upeat vaatteet! Sinä\nolet vähässä ajassa ehtinyt tulla vallan fröökynäksi. (Tarkastelee\nEevaa.) Olethan puettu kuin hieno mampselli konsanaan. Sellainen\nkomento maksaa. Mistä sinä olet saanut rahaa?\n\n_Eeva_. Herraltani tietysti, mistäpäs muualta.\n\n_Ankeliiina_ (tarkoituksella). Ohoo! Taitaa maksaa hyvinkin.\n\n_Eeva_. En tiedä.\n\n_Ankeliiina_. Kuinka niin? Kai teillä on sopimus palkasta?\n\n_Eeva_. Ei ole.\n\n_Ankeliiina_. Ei sopimusta. Yhyy! Vai niin! Tokko herrasi edes\nkysyikään, paljonko sinä tahdot.\n\n_Eeva_. Taisi kysyä, mutta minä en osannut vastata.\n\n_Ankeliiina_. Mitäs hän siihen sanoi?\n\n_Eeva_. Sanoi vaan, että samapa se, minä annan sen mukaan kuin Eeva\ntarvitsee. Ensiksi hän käski minun hankkia itselleni tarpeelliset\nvaatekappaleet. Sanoi, etteivät laitoksen tamineet sovi minulle.\n\n_Ankeliiina_. Vai eivät sovi. Hän tahtoo sinut näköjään kauniiksi kuin\nprinsessan.\n\n_Eeva_. Ankeliina, mitä te joutavia.\n\n_Ankeliiina_. No no, kyllä minä herrat tunnen ja tiedän heidän makunsa.\n— Eivät hoitolan pukineet sovikaan nuorelle tytölle. — Kyllä sinua nyt\non onni potkaissut. Kelpaa sinun, kun saat olla itsevaltiaana emäntänä\ntäällä. Osaatko sinä ruokaa laittaa?\n\n_Eeva_. Ei se minun taitoni niin erinomainen ole, mutta eiköhän tuota\nsiihenkin vähin erin tottune. Minulla on keittokirjakin.\n\n_Ankeliiina_. Kaikkeenhan sitä ihminen tottuu. Ja jos tulee pula,\nniin juokse minun luokseni, kyllä minä tulen auttamaan. Olen minäkin\naikoinani herroja passannut. — Ei taida olla kronkeli tämä herrasi?\n\n_Eeva_. Ei hän vielä kertaakaan olla ruokaa moittinut.\n\n_Ankeliiina_. Se on hyvä se. Kelpaa sellaista herraa palvella.\n(Hymyillen salaperäisesti.) Taidatkin kohta täällä emäntänä keikkua.\n\n_Eeva_. Mitä te tarkoitatte?\n\n_Ankeliiina_. Ilman vaan. Eikö tuo ottane kohta toisen palvelijan.\nPitää sinut vain korestina.\n\n_Eeva_ (nauraen terveesti). Älkää joutavia, Ankeliina, mikä koresti\nminä olisin.\n\n_Ankeliiina_. Kyllä vaan. Oikein olet soma katsella. Ovathan ne\nrumemmatkin joskus onnistuneet pääsemään sellaiseen asemaan.\n\n_Eeva_. Millaiseen?\n\n_Ankeliiina_. No, sinäpä nyt olet... (läheten Eevaa, melkein\nkuiskaten). Emännäksi ottaa... Hätäkö on sitten lekotella, kulkea kädet\npuuskassa ja komentaa palvelijoita.\n\n_Eeva_. Tarkoitatte, että minusta tulisi...\n\n_Ankeliiina_. Tulisi... Tulee varmasti, kun vaan osaat onnesi ottaa.\n\n_Eeva_. Ettäkö hän, tohtori, minut...\n\n_Ankeliiina_. Korottaa emännän arvoon ennen pitkää.\n\n_Eeva_. Älkää hulluja puhuko. Hänkö, rikas herra...\n\n_Ankeliiina_. Sitä helpompi hänen on se tehdä.\n\n_Eeva_ (jatkaen edellistä ajatustaan). ... korkeaa sukua, ottaisi\ntällaisen köyhän tytön puolisokseen.\n\n_Ankeliiina_. Eihän sitä nyt tarvitse vallan puolisoksi... riittää se\nvähempikin.\n\n_Eeva_. Minä en ymmärrä teitä.\n\n_Ankeliiina_. Höpsö!... Kylläpähän opit ymmärtämään, kun aika tulee.\n(On keskustelun aikana tarkastellut huonetta, nuuskien joka huonekalun\nerikseen.) Komeata on, kyllä täällä kelpaa pasteerailla. (On tullut\nlähelle kirjoituspöytää.) Tässäkö hän sitten työskentelee, herrasi?\n— Ooh, ruusuja! Sinä muistat ilahuttaa herraasi. (Eeva hämillään luo\nkatseensa alas.) Hyvä merkki! Taidat pitää paljon herrastasi?\n\n_Eeva_ (edelleen hyvin hämillään). Miksi te sellaisia kyselette?\n\n_Ankeliina_. Älä kainostele, tyttöseni, suottahan minä vaan...\nTietäähän sen kysymättäkin... Taitaa herrasikin tykätä kovasti sinusta?\n\n_Eeva_. Mutta Ankeliina, ettekö voisi puhua jotakin muuta.\n\n_Ankeliina_. Aikanaan kutakin. (Läheten ja kuiskaten.) Pitää se,\nkyllä minä tiedän. Ei se muuten olisi sinua ottanutkaan, kokematonta\nhuusholli-ihmistä. — Hyvää jatkoa vaan. Muista minuakin, kun onnesi\nsaavutat.\n\n_Eeva_. Minä olen jo saavuttanut suurimman onnen, mitä olen koskaan\ntoivonut. Minä halusin pois laitoksesta, ja se toivo on nyt toteutunut.\n\n_Ankeliina_. Se on toteutunut. (Painolla.) Ja vielä muutkin toiveesi\ntoteutuvat. — Mutta minä onneton olen yhä samassa piinassa.\n\n_Eeva_. Mikäs teidän on ollessa. Tehän olette aivan eri asemassa.\n\n_Ankeliina_. Niinpä niin. Mutta se ei sovi minun verilleni. Minä en ole\ntottunut sellaiseen nuhjotukseen.\n\n_Eeva_. Ottakaa palveluspaikka jonkun yksityisen luona, kuten minäkin.\n\n_Ankeliiina_ (naurahtaen hiukan katkerasti). Sinä puhut yhä kuin\nlapsi... En minä kelpaa enää... minä olen elänyt jo ohi sen ajan.\n\n_Eeva_ (tarkoitusta ymmärtämättä). Saattaa olla niinkin. Ehkä on\nvanhemmalla iällä palveleminen liian raskasta.\n\n_Ankeliiina_. Vähät siitä!... Mutta minulla ei ole enää solakkaa vartta\neikä kukoistavia kasvoja.\n\n_Eeva_. Eivät ne kai ole välttämättömiä.\n\n_Ankeliiina_. Ovat.\n\n_Eeva_. Minä en ymmärrä.\n\n_Ankeliiina_. Ehkä et vielä, mutta senkin opit ymmärtämään.\n\n_Eeva_. Te puhutte tänään niin kummallisesti.\n\n_Ankeliiina_. Kenties. Minä luulin sinun nyt jo jotakin käsittävän.\n— No niin, jättäkäämme tämä keskustelu toistaiseksi... Ehkä sinulla\non kyökissä päivällisen tähteitä? En ole saanut moneen aikaan kunnon\nruokaa. On ollut meilläkin niin hiljaista...\n\n_Eeva_. Mitä sillä tarkoitatte?\n\n_Ankeliiina_. Jaa, tottakin. Ethän sinä tiedä mitään niistä asioista.\n\n_Eeva_. Kylläpä te olette salaperäinen, Ankeliina.\n\n_Ankeliiina_. Mitä vielä, sinusta vaan siltä tuntuu. — Mutta mennään\nnyt kyökkiin. Yhtähyvin voit minullekin antaa päivällisen tähteet.\nLikasaaviinhan ne kuitenkin heität.\n\n_Eeva_. Kernaasti. Menkäämme katsomaan. (Menevät vasemmalle.)\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n_Åkerman_ (tulee hetken kuluttua peräovesta. Kävelee muutaman kerran\nedestakaisin, ottaa kaapista kirjan, heittäytyy sohvalle, selailee\nkirjaa, näyttää väsyneeltä ja haukottelee. Heittää kirjan pois, kävelee\ntaas muutaman kierroksen, katselee ikkunasta ulos. Siirtyy sitten\nkirjoituspöydän ääreen, huomaa ruusut, jolloin hänen kasvoilleen\nilmestyy tyytyväinen hymy. Kumartuu kukkasiin päin ikäänkuin niitä\nsuudellakseen, mutta tyytyy vetämään niitten tuoksua sieraimiinsa.\nAjattelee hetken, soittaa sitten kelloa).\n\n_Eeva_ (kohta vasemmalta). Herra tohtori soitti.\n\n_Åkerman_. Soitin. (Hitaasti, etsiskellen puheenaihetta.) Onko... joku\nkäynyt minua kysymässä?\n\n_Eeva_. Ei ole, herra tohtori.\n\n_Åkerman_ (pienen äänettömyyden jälkeen). Odotan vieraita. (Vaiti\nhetken.) Luultavasti on viiniä kellarissa?\n\n_Eeva_. Pulloja siellä ainakin on, mutta en ole niitä lähemmin\ntarkastanut.\n\n_Åkerman_. Ehkä Eeva ottaa selvän.\n\n_Eeva_. Heti paikalla, herra tohtori, (aikoo poistua.)\n\n_Åkerman_. Ehtii myöhemminkin. Eeva jää hetkeksi. Haluaisin puhua Eevan\nkanssa hiukan... (Äänettömyys. Sitten Åkerman astuu pöydän taakse ja\ntarjoaa Eevalle tuolin läheltään.) Eeva istuu tähän.\n\n_Eeva_ (hämillään). Herra tohtori...\n\n_Åkerman_. Niin niin, tähän näin.\n\n_Eeva_. Mutta, herra tohtori, minähän olen täällä palvelijatar...\n\n_Åkerman_. Emäntä sinä olet Eeva, minun herttainen pikku emäntäni.\n(Nousten ja astuen Eevan luo ottaa tätä kädestä. Eeva arastellen\nsuostuu. Katsoen Eevaa silmiin.) Vai pelkäätkö sinä minua, Eeva?\n\n_Eeva_ (nostaen katseensa Åkermaniin). En, herra tohtori. (Antaa\ntaluttaa itsensä tuolille istumaan.)\n\n_Åkerman_ (istuen vanhalle paikalleen, hetken äänettömyyden jälkeen).\nOletko sinä tyytyväinen täällä oloosi, Eeva?\n\n_Eeva_ (puhjeten vilpittömän iloisena). Olen, olen, herra tohtori! Minä\nolen teille niin äärettömän kiitollinen. Minusta tuntuu kuin olisin\npäässyt vapauteen. Te ette tiedä, mitä on istua neljän seinän sisässä,\neikä nähdä elämää, ihmisiä...\n\n_Åkerman_. Mutta ethän sinä, Eeva hyvä, täälläkään näe juuri ketään.\nEihän sinulla käy vieraita, etkä sinä liiku ulkona muuta kuin\nostoksilla.\n\n_Eeva_. Mutta minä tunnen itseni vapaaksi, ja siinä on minulle\nkylliksi. Talousaskareeni ovat minun elämäni. Ehkä minä en osaa vielä\ntehdä kaikkea teidän mieliksenne, mutta minä opin varmasti.\n\n_Åkerman_. Sinä olet hyvä emäntä, Eeva. Minä olen erinomaisen\ntyytyväinen.\n\n_Eeva_. Olen teille niin kiitollinen kaikesta, herra tohtori. Ainoa\npelkoni on, etten voi teitä tyydyttää ja että lähetätte minut takaisin\nlaitokseen.\n\n_Åkerman_. Ole huoleti, siihen laitokseen sinun ei enää koskaan\ntarvitse mennä.\n\n_Eeva_. Oi kiitos, herra tohtori, kiitos! (Lyhyt äänettömyys, sitten\nEeva nousee mennäkseen.) Menen heti kellariin...\n\n_Åkerman_. Hetkinen, Eeva. (Katsoen Eevaa suoraan silmiin.) Sinäkö olet\nasettanut kukat tuohon?\n\n_Eeva_ (hämillään, luoden silmänsä alas). Minä, herra tohtori. Ehkä ne\neivät miellytä teitä.\n\n_Åkerman_. Päinvastoin, Eeva, ne ovat niin kukoistavia kuin sinä itse.\n(Tarttuu Eevan käteen tämän sitä estämättä.) Niistä tulvii nuoruus ja\nelämän mehu, kuten sinustakin.\n\n_Eeva_. Minulla on ruusu keittiössä, se kukkii parhaillaan.\n\n_Åkerman_. Kukkii syksystä huolimatta. — Sinä olet siis tahtonut\nilahuttaa isäntääsi, Eeva. Minä olen siitä hyvin iloinen.\n\n_Eeva_ (katsoen Åkermania suoraan silmiin). Todellako, herra tohtori?\n\n_Åkerman_. Sanomattoman iloinen. (Kiihkeästi.) Minä tahdon, että sinä\naina olet minua lähellä, hyvin lähellä. Minä pidän sinusta, minä...\n(Ovikello soi. Åkerman, joka on ottanut Eevan molemmat kädet, päästää\nne.)\n\n_Eeva_. Vieraat tulevat jo, minä menen avaamaan. (Menee eteiseen,\nÅkerman katsoo hänen jälkeensä voitonvarmana.)\n\n(Eteisestä kuuluu Elisabeth Huldstjärnan ääni: »Päivää, Eeva, onko\ntohtori kotona», johon Eeva kuuluu vastaavan: »Kyllä tohtori on\nkotona». Hetken perästä astuvat sisään Huldstjärna ja nti Lundelin,\nEeva heidän jälestään.)\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n_Johtajatar_. Sinä näytät niin iloiselta ja reippaalta, Eeva; olet\nvarmaankin tyytyväinen uuteen paikkaasi.\n\n_Eeva_. Kyllä, neiti johtajatar.\n\n_Johtajatar_. Toivottavasti sinä myöskin puolestasi osaat käyttäytyä\nniin, että miellytät isäntääsi.\n\n_Eeva_. Parastani olen koettanut, neiti johtajatar.\n\n_Johtajatar_. Sinulla on erinomainen isäntä, kun vain itse osaat olla\nhänen mielikseen.\n\n_Åkerman_ (jolle edellinen sananvaihto on ilmeisesti vastenmielinen).\nMutta arvoisat vieraani, mitä saan luvan tarjota? Ehkä Eeva laittaa\nkahvia?\n\n_Johtajatar_. Ei tarvitse, joimme juuri.\n\n_Åkerman_. Hedelmiä...\n\n_Johtajatar_. Ei mitään. Älä viitsi suotta. Eeva menee vain omille\naskareilleen. (Eeva menee vasemmalle.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n_Johtajatar_. No, oletko sinä tyytyväinen uuteen palvelijattareesi?\n\n_Åkerman_. Olen, täti, vielä ainakin.\n\n_Johtajatar_. Kykeneekö hän hoitamaan taloutta?\n\n_Åkerman_. Paremmin kuin osasin toivoakaan.\n\n_Nti Lundelin_. Tämän voit taaskin merkitä monien ansioittesi lisäksi,\nElisabeth. Mihin olisi tuokin tyttö raukka joutunut ilman sinun\nohjaavaa kättäsi. Minä onnittelen sinua, Elisabeth.\n\n_Johtajatar_. Kiitos, rakas ystävä. Toivon, että kasvatukseni hänessä\nolisi kantanut hyviä hedelmiä, mutta eihän sellaisten suhteen voi\nkoskaan olla aivan varma. Usein ei huolellisinkaan ohjaus saa\nnyhdetyksi heistä sitä pahaa, joka heihin tahraisen syntymän kautta on\ntarttunut. Siksi olenkin kehoittanut Bengtiä olemaan varuillaan.\n\n_Åkerman_ (hiukan hermostuneena). Olkaa huoleti, täti...\n\n_Johtajatar_. Kaikessa tapauksessa, jos sinä huomaat hänessä pahaa\nennustavia oireita, on sinun velvollisuutesi käskeä hänet menemään.\n(Åkerman vaikenee haluttoman näköisenä.) — Niin, meillä on sinulle\nasiaa, Bengt. Tiedätkö, laitos on tällä kertaa ihan täynnä. Kuukauden\npäästä olen kuitenkin aikonut laskea pois kolme entistä, joista olen\nsinulle kertonut. He ovat koko ajan osoittaneet erinomaisen siivoa\nkäytöstä, joten uskon heidän välttävän maailman salakarit.\n\n_Nti Lundelin_. Oi, miten ihmeellisesti he ovat parantuneet\nlaitoksessa! Te ette voi uskoa, tohtori Åkerman, miten säyseitä,\nuskonnollisia ja työteliäitä he ovat. Ah, Elisabeth, kun joskus\nhyväntekeväisyysliikkeen historiaa kirjoitetaan, on sinun nimesi siinä\nensimmäisenä tähtenä loistava!\n\n_Johtajatar_. Kiitos, rakas ystävä, kiitos! Minulle on tarpeeksi siinä,\nettä joskus saan tuntea tyytyväisyyttä voimien ponnistuksia kysyvän\ntyön jälkeen.\n\n_Nti Lundelin_. Oi, sinä olet liian vaatimaton, Elisabeth! Sinä et hae\nkunniaa, mutta toiset eivät voi olla sitä antamatta. Kuinka kauniisti\nkirjoitti »Kointähti» kotisi kaksivuotisen merkkipäivän johdosta.\nLuehan toki kirjoitus tohtori Äkermannille, koskeehan se häntäkin\ntarkastuskomitean jäsenenä.\n\n_Johtajatar_. Niin, sitä vartenhan me oikeastaan tulimmekin. Sinä et\ntietysti ole lukenut tämänpäiväistä »Kointähteä».\n\n_Åkerman_. Minun täytyy tunnustaa, että se tavallisesti avaamattomana\npöydältäni korjataan.\n\n_Johtajatar_ (avaten koko ajan kädessään -pitämänsä sanomalehden).\nHaluatko kuulla, Bengt? Kai sinua kiinnostaa asia, jota itse olet ollut\nedesauttamassa?\n\n_Åkerman_. Tietysti, täti. Anna tulla.\n\n_Johtajatar_ (lukee painolla). »Niin paljon on maailmassa kurjuutta,\nniin paljon syntiä ja saastaa. Meidän totuutta ja puhtautta etsivien\nihmisten sielut usein voimattomuuttaan väräjävät sen loan edessä, joka\nmeitä miltei kaikkialla ympäröi. Me olemme heikkoja, emmekä kykene\nnostamaan siveyden tallattua lippua. Se on surullinen asia, mutta\narmottoman tosi.» (Puhuu liikutettuna.) Kuinka kauniisti sanottu!\n\n(Jatkaa lukuaan.) »Sitä ilahuttavampaa on todeta, että keskuudessamme\nsentään löytyy yksilöitä, jotka tuntevat sydämissään pyhän palon ja\nsen innostamina toimeen ryhtyvät, julistavat pyhän sodan likaa, mätää,\nsyntiä ja saastaa vastaan. Käydäksemme suoraan asiaan on meillä tänään\nilo viettää merkkipäivää, joka ei ole vähäinen maamme siveystaistelun\nhistoriassa. Tänään tulee näet kuluneeksi ummelleen kaksi vuotta\nsiitä, kun neiti Elisabeth Huldstjärnan perustama langenneitten\nnaisten turvakoti vihittiin jaloon tarkoitukseensa. Tämän suurenmoisen\nmenestyksen saavuttaneen kodin perustamisesta lankeaa ehkä vähäinen\nosa myöskin lehtemme ansioksi. Olihan se juuri tämä lehti, joka\nensimmäisenä vetosi varakkaisiin, lähimmäisensä parasta harrastaviin\nihmisiin...»\n\n_Åkerman_ (joka omituinen hymy huulillaan on kuunnellut lukemista,\nhuomaamattaan puoliääneen). Eipäs malttanut olla nostamatta omaa\nhäntäänsä.\n\n_Johtajatar_. Mutta Bengt, eihän hän poikkea totuudesta. Hänhän todella\nantoi minulle tämän ylevän aatteen.\n\n_Nti Lundelin_. Herra Aunio on todella innostunut asiaamme, ja hänellä\non niin herkkä mieli kaikelle hyvälle ja kauniille. (Heltyen.) Ja hän\nkirjoittaa niin ihanasti. Eikö teidänkin medestänne, tohtori?\n\n_Åkerman_. Kyllä... kyllä hän kirjoittaa kauniisti...\n\n_Nti Lundelin_. Lue edelleen, Elisabeth.\n\n_Johtajatar_. Mihinkäs minä jäinkään? Niin (jatkaa lukuaan).\n»Arvaamaton on se sato, jonka lämminsydäminen ihmisystävä kuluneen\nkahden vuoden aikana on korjannut. Monen monet ovat ne yhteiskunnan\npohjasakkaan vaipuneet surkuteltavat naisolennot, jotka hänen\nväsymätön työnsä on jälleen kunnon ihmisiksi muuttanut. Ken on ollut\ntilaisuudessa seuraamaan laitoksen toimintaa niin läheltä kuin\nme, on ilokseen ja hämmästyksekseen huomannut, miten ylentävästi\nuskonnollisessa hengessä johdettu kasvatus saattaa vaikuttaa syvällekin\nlangenneisiin. Heistä on lyhyessä ajassa kohonnut aivan uusia ihmisiä.\nLukuisat ja palavat ovat varmaan ne kiitollisuuden tunteet, jotka\nmonista jalostuneista rinnoista (koko ajan tuntunut liikutus kohoaa\näärimmilleen) nousevat »Langenneitten naisten turvakodin» hellää,\njalosydämistä johtajatarta neiti Elisabeth Huldstjärnaa kohtaan.»\n\n_Nti Lundelin_ (hänkin tavattoman liikutettuna). Oi mikä herttainen,\nherttainen mies! Aatteen mies se toimittaja Aunio! Ja onnellinen sinä,\nElisabeth, joka olet löytänyt itsellesi työalan. Toinen on minun\nlaitani, jolla ei ole muuta kuin palava harrastus kaikkeen ylevään.\n\n_Johtajatar_. Älä sano niin, Hedvig, tiedäthän sinä, miten korkealle\nminä asetan sinun apusi, sinun ja Bengtin.\n\n_Nti Lundelin_. Oi, lue loppukin, Elisabeth, siinähän on tohtoristakin.\n\n_Åkerman_ (joka lukemisen loputtua on noussut kävelemään, seisahtuen\nhämmästyneenä). Minustakin!\n\n_Johtajatar_. Tietysti. Olisi ollutkin väärin unohtaa teidät,\ntarkastuskomitean jäsenet. (Lukee.) ... »Lehtemme ahdas tila ei\nvalitettavasti salli yksityiskohtaisesti käsitellä kaikkia niitä\nsaavutuksia, jotka neiti Huldstjärna nyt jo voi ansiokseen lukea.\nKuitenkin tulkoon lopuksi mainituksi, että koko toimikauden ajan ovat\nvaltion tarkastuskomitean jäseninä johtajattarelle kallisarvoista\napuaan antaneet neiti Hedvig Lundelin, pankkivirkamies Lennart Huhtala\nja tohtori Bengt Åkerman, ollen viimemainittu johtajattaren vakuutuksen\nmukaan hänen oikeana kätenään.» — Oletko nyt tyytyväinen, Bengt?\n\n_Åkerman_ (kaksimielisesti). Erittäin, täti, vaikka minä mieluummin\nolisin pysynyt syrjässä.\n\n_Nti Lundelin_. Se on teissä erinomainen ominaisuus, tohtori. (Pieni\nkatkeruuden vivahdus äänessä.) Mutta lohduttakaamme itseämme sillä,\nettä varjoon me kaikessa tapauksessa jäämmekin Elisabethin rinnalla,\njolle on uhrattu kokonainen palsta.\n\n_Johtajatar_. Kaikki kuuluu meille yhteisesti. Suokoon Jumala vain\ntyöllemme jatkuvaa menestystä... (Ovikello soi. Eeva näkyy menevän\neteiseen johtavan oven ohitse avaamaan.) Sinulle tulee vieraita. Me\npoistumme.\n\n_Åkerman_. Vain herrat Aunio ja Huhtala. Ehkä suvaitsette jäädä\nhetkeksi.\n\n_Johtajatar_. Ei mitenkään tällä kertaa. Tahdon vain pikimmiten kiittää\nherra Auniota ja sitten menemme.\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n(Aunio ja Huhtala astuvat sisään ja kumartavat tervehdyksensä.\nHuldstjärna ja Lundelin rientävät Auniota vastaan, ehtien edellinen\ntarttua hänen käteensä ensiksi.)\n\n_Johtajatar_ (puristaen Aunion kättä kauan ja lämpimästi). Sallikaa\nminun lausua, herra toimittaja, sydämellisimmät kiitokseni\nosoittamastanne huomiosta vaatimatonta työtäni kohtaan. Te olette\nvilpittömässä innostuksessanne arvioineet aikaansaannokseni liiankin\nsuuriksi.\n\n_Aunio_ (yrittäen olla arvokas). Olen todellakin iloinen havaitessani,\nettä edes jossakin määrin olen onnistunut esilletuomaan yleisen\narvonannon ja kunnioituksen teidän jaloa työtänne kohtaan.\n\n_Johtajatar_ (kyynelissä). Oi, kiitos, kiitos, herra toimittaja! Jospa\nmaamme kaikki sanomalehtimiehet ajattelisivat yhtä ylevästi kuin te,\nniin varmasti voitaisiin siveellisyysasiankin eteen tehdä paljon\nenemmän kuin nyt. Mutta ajan turmeltunut henki ei ole voinut olla\nvaikuttamatta myöskin julkisen sanan palvelijoihin.\n\n_Aunio_ (epämääräisesti). Valitettavasti niin on asian laita.\n\n_Nti Lundelin_ (tarttuen myös Aunion käteen). Sallikaa minunkin, herra\nAunio, lausua palava kiitollisuuteni, etupäässä Elisabethin puolesta,\nsillä meidän muitten osuushan on niin mitätön.\n\n_Aunio_. Ei suinkaan, neiti Lundelin, päinvastoin aion piakkoin eri\nkirjoituksessa ottaa komitean työn tarkastuksen alaiseksi.\n\n_Nti Lundelin_ (ilostuen). Todellako, herra Aunio?\n\n_Aunio_. Se on suorastaan minun velvollisuuteni.\n\n_Huhtala_. Sen velvollisuuden voisit jättää täyttämättä.\n\n_Aunio_. Kuinka niin?\n\n_Huhtala_. No, muuten vain, mitäpähän meitä maalaisit.\n\n_Nti Lundelin_. Niin, en minäkään erityisesti välittäisi siitä, mutta\nkun herra Aunio kerran katsoo sen velvollisuudekseen...\n\n_Johtajatar_. Aivan oikein, herra Aunio, minä olen saanut osani ja\ntoisillekin on annettava oikeuden mukaan. — Mutta, hyvät herrat, nyt\nmeidän todellakin täytyy luopua hauskasta seurastanne. Hyvästi siis ja\nhauskaa iltaa!\n\n_Nti Lundelin_. Hyvästi ja tervetuloa pian luokseni, (puristaen Auniota\nkädestä) herra Aunio! Ja vielä kerran sydämellinen kiitos. (Naiset\nmenevät, Åkerman saattaa heitä.)\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n_Huhtala_ (joka on löytänyt pöydältä sikaarilaatikon ja sytyttänyt\nsikaarin). Olipa se paraadi. Taisivat ihan nuolla sinut, Aunio.\n\n_Aunio_. Melkein. Vaikka onhan se hyväkin, että joskus kiitetään.\n\n_Huhtala_. Helppoahan sinun ammatissasi on hankkia kiitosvisiittejä.\nKirjoitat vain mairitellen tyhmistä ihmisistä, niin kohta he juoksevat\nluoksesi.\n\n_Åkerman_ (joka on tullut eteisestä). Mutta minä en aio pukeutua\nfrakkiin tullakseni sinun toimitukseesi kiitoskäynnille.\n\n_Aunio_. Oliko kirjoitus sinusta sitten vastenmielinen.\n\n_Åkerman_. Suoraan sanoen, oli. Etkö sinä usko, että meillä on\ntarpeeksi kiusaa siitä mokomasta komiteasta, ilman että sinä vielä alat\njaaritella tyhmyyksiä. Oikea käsi! Mikä erinomainen kunnia minulle olla\ntuon naurettavan maailmanparantajan oikeana kätenä!\n\n_Huhtala_. Kumma, kun et minusta tehnyt vasenta kättä.\n\n_Åkerman_. Hyvä, että edes siihen pysähdyit. Minä jo pelkäsin, että\nolet lörpötellyt meidänkin lujista siveellisistä periaatteistamme.\n\n_Aunio_. No, niin pitkälle ei minulla sentään ollut oikeutta mennä.\n\n_Åkerman_. Oikeutta, siitä te sanomalehtien tuhertajat vähän välitätte.\nOman nokkanne nostaminen on teille pääasia. Aina te itse näytte\nkirjoitustenne takaa.\n\n_Aunio_. Unohdat, hyvä veli, että meillä on periaatteemme ja ohjelmamme.\n\n_Åkerman_. So, so, kovinhan sinä tänään olet pyhä. Olethan sinä ennen\nmonta kertaa tunnustanut, ettei sinulla ole mitään periaatteita eikä\nohjelmaa.\n\n_Aunio_. Jaa, mutta lehdellä on ainakin.\n\n_Åkerman_. Se on eri juttu. Mutta kaikessa tapauksessa: sinä olet\nvalmistanut mieluisen korkeanveisun tädilleni ja minun on osoitettava\nsinulle siitä kiitollisuutta.\n\n_Aunio_. Sen voit kernaammin jättää tekemättä.\n\n_Åkerman_. En sanoilla, (soittaa) vaan aineellisessa muodossa, sillä\nminä olen materialisti, enkä ihanteitten palvelija kuten sinä. —\nSallinet minun tarjota lasin viiniä?\n\n_Huhtala_. Siitä ei Aunio koskaan kieltäydy.\n\n_Aunio_. Aivan oikein, siinä suhteessa minulla ainakin on lujat\nperiaatteet.\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n_Eeva_ (tulee ).\n\n_Åkerman_. Eeva tuo viiniä.\n\n_Eeva_. Heti paikalla, herra tohtori. (Menee.)\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n_Huhtala_. Peevelin nätti tyttö tuo. En koskaan havainnut sitä\nlaitoksessa.\n\n_Aunio_. No, siinä talossa ei kiinnitetä erityistä huomiota naisten\npukuasioihin.\n\n_Huhtala_. Pitäisi esittää johtajattarelle, että hän pukisi hoidokkinsa\nparemmin, jotta niitä kehtaisi katsella.\n\n_Aunio_. Ehkä sinä tarkastuskomitean jäsenenä nostat siitä kysymyksen.\n\n_Huhtala_. Eikö sinun paremminkin sopisi kirjoittaa siitä lehdessäsi.\n\n_Aunio_. Ei kiitoksia, minun lehteni ei ole sinun yksityisten halujesi\ntyydyttämistä varten.\n\n_Huhtala_. Voisithan tehdä siitä periaatteellisen kysymyksen.\n\n_Åkerman_. Ei maksa nyt kiistellä siitä. Ehkäpä Lennartille\ntulevaisuudessa tarjoutuu tilaisuus käyttää naispukimien suhteen\nkouliintunutta makuaan.\n\n_Huhtala_. Kiitos tunnustuksesta. Ehkä minä joskus pääsen johtajattaren\noikeaksi kädeksi.\n\n_Åkerman_. Mielelläni minä ainakin suon sinulle sen ilon.\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n_Eeva_ (tuo pulloja ja lasit). Otin arviolta. Minä en tunne lajeja.\n\n_Huhtala_. Oijoi, Bengt, kylläpä sinä olet huonosti kasvattanut\nemännöitsijäsi.\n\n_Åkerman_ (katsahtaen hieman äkäisesti Huhtalaan). Ei näissä asioissa\nerikoista tuntemusta tarvita. Kyllä ne ajan kanssa selviävät. — Eeva\nsaa nyt mennä, minä en toistaiseksi tarvitse mitään muuta. (Eeva menee.)\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\n_Åkerman_ (kaataen laseihin, minkä jälkeen lasit useamminkin\nkeskustelun kuluessa täytetään ja ryyppääminen tapahtuu pitkin matkaa).\nNo, pojat, terveydeksi!\n\n_Huhtala_. Tuota... Bengt, kun turvakoti, meidän silmäterämme, on nyt\nkaksivuotias, niin eikö sitä tapausta voisi juhlia hiukan väkevämmällä.\nEsimerkiksi konjakki sopisi paremmin meille aatteen palvelijoille.\n\n_Åkerman_. Järjestys kaikessa. Menemme ulos illalliselle ja se\nupotetaan väkevämmällä.\n\n_Huhtala_. Sinulla on vielä järjestyksesi. Minä olen jo aikoja\nsitten tullut huomaamaan, että räjähdyksen vaikutus on aivan sama\nriippumatta siitä, missä järjestyksessä ladataan. Eikä veli Aunionkaan\nihanteellinen pää taitaisi panna pahakseen vähän tukevampaakaan...\n\n_Aunio_. Eipä toki. Mutta onhan tässä aikaa odottaakin. — Muuten,\noletteko kuulleet, että tänään on turvakotiin tullut koko joukko uusia\nhoidokkeja?\n\n_Huhtala_. Älä hitolla! Ovatko komeitakin?\n\n_Aunio_. Johtajatar vain soitti. Hän ei, ikävä kyllä, kuvaillut\ntulokkaitten ulkomuotoa. Mutta ehkä Bengt tietää?\n\n_Åkerman_. En ole käynyt laitoksella pitempään aikaan, kuulin vain\näsken tädiltä sivumennen asiasta.\n\n_Huhtala_. Vahinko, ettei johtajatar osaa liikettään reklameerata,\netkä sinäkään, Aunio, häntä siinä suhteessa auta. Epäilemättä olisi\nyleisölle eduksi, jos sanomalehdessä lyhyesti mainittaisiin neitien\nikä, ulkomuoto ja miksei myöskin — taksa. (Herrat nauravat.)\n\n_Åkerman_. Sinä olet parantumaton.\n\n_Aunio_. Eikö sinua, Lennart, muuten enemmän huvita tieto siitä, että\npiakkoin lasketaan laitoksesta kolme täysin parantunutta vapaalle\nlaitumelle?\n\n_Huhtala_. Milloinka se tapahtuu?\n\n_Aunio_. Kyllä kai johtajatar siitä juhlallisesti ilmoittaa komitean\njäsenille. Sehän on vanha tapa, vai mitä, Bengt?\n\n_Åkerman_ (joka on alkanut olla enemmän omissa ajatuksissaan). En\ntiedä, enkä pidä väliä.\n\n_Aunio_ (tehden merkin Huhtalalle). Katsos, katsos vaan! Niin se mies\nmuuttuu, kun saa vakituisen emännöitsijän.\n\n_Åkerman_. Jättäkää tuo ja puhukaa jotakin muuta. — Kyllä kai te itse\nparhaiten tiedätte, että minä olen ainakin vähemmän pitänyt lukua\ntätini laitoksesta uloslasketuista kuin te.\n\n_Huhtala_. Myönnetään. Eihän meidän iällämme enää voida olla\nitserakkaita. Mutta on meilläkin joskus ollut nuoruus ja kuuma veri\nrakkauden lunnaina... Kas niin, veli Aunio, ryypätään tätä makeata\nvettä — paremman puutteessa. — Isäntämme on vielä nuori ja hänellä on\nvaraa valita.\n\n_Åkerman_. Mutta olenkohan minä sentään teitä parempi?\n\n_Huhtala_. Varjelkoon, se vielä puuttuisi! Tarkasti ottaen olet sinä\nmeitä huonompi, sillä sinä petät, kun taas me käymme rehellistä\nkauppaa. Mutta emme mekään sillä kerskaile. Meillä on sama synti\ntakanamme ja kernaasti uusisimme sen, jos vain olisi mahdollista...\nSanopas nyt, millä kannalla sinun asiasi ovat tytön kanssa?\n\n_Åkerman_. Älä joutavia kysele.\n\n_Huhtala_. Oletpa sinä tänään. Sinuahan voisi luulla poikanulikaksi,\njoka kainostelee puhua ensimmäisestä rakkaudestaan. Etkö sinä arvaa,\nettä meitä huvittavat tämänkaltaiset asiat, ne verestävät vanhoja\nmuistoja. Sano nyt suoraan, joko _se_ on tapahtunut?\n\n_Åkerman_. Ei, ei vielä.\n\n_Aunio_. Kummallista — ja tyttö on jo ollut luonasi pari kuukautta.\n\n_Huhtala_. Et sinä, Aunio, ole tainnutkaan olla oikeata lajia. Etkö\nsinä tiedä, ettei petokaan heti surmaa saalistaan. Kaikkein suurin\nnautinto on tietoisuus siitä, että tuon minä voin ottaa ojentamalla\nkäteni, mutta minä en ojenna.\n\n_Åkerman_. Minä voisin suuttua sinuun, Lennart, jollen niin hyvin\ntuntisi sinun — kuinka sanoisin — maailmankatsomustasi.\n\n_Huhtala_. Huonon sananpa löysit. Maailmankatsomus on aivan liika koru\nmeikäläiselle. Vain Auniolla se täytyy olla tarvittaessa toimituspöydän\nlaatikossa.\n\n_Aunio_. Se onkin siellä hyvässä tallessa.\n\n_Huhtala_. Sitä parempi sinulle. — Mutta mikä on tämän illan ohjelma?\nMinun mielestäni on jo aika käydä vakavasti asiaan.\n\n_Åkerman_. Lähdemme heti... (miettien). Tai... menkää te edellä\n»Astoriaan», tilatkaa illallinen, minä tulen heti. Minulla on muuan\nasia suoritettavana.\n\n_Aunio_ (viitaten sivuoveen). Tuollako?\n\n_Åkerman_. Ei, tärkeämpi.\n\n_Huhtala_. Ehkä sentään alkuvalmistuksia lopullista hyökkäystä varten,\npiiritystä on kestänyt tarpeeksi kauan. No, omapahan on asiasi. (Hän ja\nAunio hankkiutuvat lähtemään.) Toivottavasti sentään selviydyt pian.\n\n_Åkerman_. Neljännestunnin kuluttua olen luonanne.\n\n\nYHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n_Åkerman_ (joka on saattanut toisia eteiseen, palaa pian takaisin,\nastuu pöydän ääreen ja aikoo soittaa kelloa, mutta luopuu aikeestaan.\nAstuu tuumiskellen ja hitain askelin sivuovelle, avaa sen ja huutaa:)\nEeva!\n\n_Eeva_ (tulee, pysähtyy ovenpieleen). Vieraat ovat menneet jo?\n\n_Åkerman_. Juuri poistuivat... Minä menen myös, mutta minun täytyi\nnähdä sinut, Eeva, ennen lähtöäni... Onko sinun ikävä yksin kotona?\n\n_Eeva_ (hymyillen). Miksi tohtori sitä kysyy? Ei kai sellaisia asioita\ntavallisesti tiedustella palvelijoilta?\n\n_Åkerman_. Etkö sinä ole huomannut, että minä kaikessa annan sinulle\nvapaat kädet, enkä lainkaan tahdo orjuuttaa sinua palvelijan asemaan?\nSen vuoksi minä en soittanutkaan, sillä minä tahdoin hävittää\nviimeisenkin jäljen tuosta palvelijakäsitteestä. Sinun pitää tuntea\nitsesi emännäksi talossa, Eeva.\n\n_Eeva_. Herra tohtori, te olette liian hyvä.\n\n_Åkerman_ (alkaen tulistua). Sinä ansaitset sen, Eeva. Sinä olet nuori\nja kaunis! Sinun ei sovi turmella käsiäsi liialla työllä. Minä hankin\nsinulle apulaisen.\n\n_Eeva_. Ei, tohtori, ei tarvitse, minä tulen aivan hyvin toimeen\nyksinkin.\n\n_Åkerman_. Kuten tahdot. (Ottaa Eevaa kädestä.) Minä olen sinun\npalvelijasi. Minä teen, mitä tahdot. (Tarttuu Eevan toiseenkin käteen.)\nMinä olen monta kertaa halunnut puhua sinulle, mutta jokin tuntematon\nvoima on minua siitä pidättänyt. Olen luullut, että pelkäät minua,\nEeva, että minä olen sinulle... Sano minulle, Eeva, olenko minä sinusta\nvastenmielinen?\n\n_Eeva_ (katsoen Åkermania suoraan ja luottavasti silmiin). Ette, ette,\ntohtori... mutta...\n\n_Åkerman_. Älä jatka, Eeva, minä tiedän, mitä aiot sanoa. Sinä tahdot\ntaas vedota isännän ja palvelijan suhteisiin, mutta minä en salli sitä.\nSinä olet minun kotini haltijatar, eikä sinua kukaan saa palvelijaksi\nnimittää.\n\n_Eeva_. Mutta tohtori...\n\n_Åkerman_. Ei sanaakaan, Eeva, tai minä suljen sinun suusi suudelmalla.\n(Eeva painaa päänsä alas.) Olisiko sinulla mitään sitä vastaan?\n\n_Eeva_ (vaitiolon jälkeen nostaa hitaasti päänsä ylös, katsoo Åkermania\nsuoraan silmiin, vakaasti ja verkkaan): Ei.\n\n_Åkerman_ (sulkee kiihkeästi syliinsä Eevan, joka ei vastusta.\nSuutelo). Nyt sinä olet minun, Eeva. Me nautimme täällä kahden\nonnestamme. (Hitaammin ja salaisella tarkoituksella.) Ainoastaan\nkahden, emme usko kenellekään salaisuuttamme, sillä meidän onnemme on\nvain meitä varten. Ethän puhu kenellekään, Eeva, etkä osoita muitten\nläsnäollessa.\n\n_Eeva_. Minä teen niinkuin tahdotte.\n\n_Åkerman_. Minun ei tekisi nyt mieleni lähteä luotasi, Eeva kulta,\nmutta tulin luvanneeksi. Minä palaan kohta. Mene sinä levolle, minä\ntulen myöhemmin luoksesi.\n\n_Eeva_. Mutta...\n\n_Åkerman_. Taas on suusi suljettava — kas näin (suutelee). Me nautimme\nonnestamme. Sinä olet minun kokonaan, meillä on oikeus kaikkeen —\nrakkauden oikeus... Mutta nyt minun täytyy mennä... sitten saamme puhua\nenemmän.\n\n_Eeva_ (rientäen eteiseen tuoden sieltä Åkermanin päällystakin ja hatun\n).\n\n_Åkerman_. No, olkoon menneeksi, tämän palveluksen minä otan sinulta\nvastaan niinkuin rakastavalta naiselta. (Pukeutuu.) Hyvästi, Eeva\nkulta, älä ikävöi, minä tulen pian. (Hyväily.) Palaan omaan yhteiseen\npesäämme. (Kääntyen ovelta.) Minä tulen sinun luoksesi, Eeva.\n\n_Eeva_ (joka on seurannut Åkermanin jäljessä muutaman askeleen,\nhymyilee kirkasta, hellää hymyä ja nyökäyttää huomaamatta päätään.\nÅkermanin poistuttua Eeva yhä sama onnellinen hymy huulilla lähenee\nhitain askelin pöytää, suutelee sillä olevaa ruusukimppua, ja jää\nkukkien keskelle Åkermanin kuva kädessään.)\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nENSIMMÄINEN KOHTAUS.\n\n(Sama huone kuin edellisessä. Aamupäivä. Edellisen näytöksen\ntapauksista on kulunut kolmatta kuukautta.)\n\n_Åkerman_ (istuu työpöytänsä ääressä kirjoituspuuhissa. Hän hakee\njotakin kirjasta, sitten kirjoittaa).\n\n_Eeva_ (astuu sisään vasemmalta. Hän on kalpea ja jonkin verran\nkuihtunut, entinen avoin ja luottava hymy on väsynyt. Hän näyttää\naikovan sanoa jotakin, mutta vaikenee ja ikäänkuin odottaa, että häntä\npuhuteltaisiin)..\n\n_Åkerman_ (kääntyy työstään, hieman ärtyneesti). No, mitä nyt?\n\n_Eeva_ (arasti). Haluaisin tietää, syöttekö tänään päivällistä kotona.\n\n_Åkerman_. Miksi sitä kysyt?\n\n_Eeva_. Viime aikoina olette ollut niin harvoin kotona ja monta kertaa\nolen saanut turhaan odottaa.\n\n_Åkerman_. Ohoh, jopa jotakin! Alatko sinä vaatia, että minun on\nkysyttävä lupa sinulta päästäkseni kaupungille asioilleni.\n\n_Eeva_. En suinkaan, tohtori, kuinka minä sellaista voisin vaatia.\n(Hetken vaiti, sitten taas arasti.) Mutta ennen te olitte enemmän\nkotona (vielä aremmin) ja sanoitte viihtyvänne hyvin. — Älkää\nkäsittäkö minua väärin, en minä teitä moiti, eikä minulla ole siihen\noikeuttakaan, mutta väliin haluttaisi keventää sydäntään...\n\n_Åkerman_. ... ja sinä olet valinnut minut sitä kevennystä kuulemaan.\nNo, täytyy kai sitten ottaa luottamustoimi vastaan. — Mitä sinulla nyt\non sydämelläsi: eikö sinun ole hyvä olla luonani, puuttuuko sinulta\njotakin?\n\n_Eeva_. Ei mitään. Minulla on kaikkea, mutta minusta tuntuu, että te\nolette muuttunut minua kohtaan... Minun on niin vaikea sanoa, minä\npelkään...\n\n_Åkerman_. Miksi minä sitten olisin muuttunut?\n\n_Eeva_. Minä huomaan, ettei teidän suhteenne minuun ole sama kuin\nennen. Meidän välillemme on tullut jotakin, jota minä en osaa selittää,\nmutta joka minua ahdistaa ja painaa.\n\n_Åkerman_. Älä puhu joutavia, Eeva. Pitäähän sinun toki ymmärtää, etten\nminä voi uhrata koko aikaani sinulle. Minulla on niin paljon muutakin\najattelemista. Sinulla on täällä toimesi ja taloushuolesi. Ennen ne\nsinua tyydyttivät, mutta nähtävästi eivät nyt enää...\n\n_Eeva_ (joka vähitellen alkaa tulla hiukan rohkeammaksi). Oi, kyllä\nne tyydyttävät, enkä minä siinä suhteessa valitakaan. Mutta ennen te\nolitte minua kohtaan niin hellä ja huomaavainen, aina... päivälläkin.\nMinä saatoin niin vapaasti ja luottavasti keskustella teidän kanssanne,\npelkäämättä että häiritsen. Nyt ei minulla ole siihen tilaisuutta,\nsillä te olette enimmäkseen poissa kotoa, ja kotona minä taas aina\nhäiritsen.\n\n_Åkerman_. Sinä olet lapsellinen, Eeva, sinä kuvittelet.\n\n_Eeva_. Ei, en minä kuvittele. Minä tunnen sen tarpeeksi katkerasti...\nMinä olen jo kauan aikaa halunnut puhua teidän kanssanne, mutta niinä\nhetkinä, joina vielä olette ollut luonani, en ole uskaltanut... Ne\nhetket ovat nykyisin olleet niin virallisia...\n\n_Åkerman_. Niin... näetkös... ihmiset aina vähitellen rauhoittuvat. Se\non välttämättömyys, josta ei pääse mihinkään.\n\n_Eeva_. Ehkä, mistä minä tiedän, minähän olen niin nuori ja\noppimaton... Mutta minä en voi enää kestää; minun täytyy nyt sanoa,\nmikä sydäntäni painaa.\n\n_Åkerman_. No, sano pois, niin saan minäkin kuulla, onko asia todella\nvakavaa laatua.\n\n_Eeva_ (rukoillen). Mutta minä pyydän teitä, älkää suuttuko minuun,\nminä olen niin onneton ja yksinäinen...\n\n_Åkerman_. Mitä sinä turhia... jätä esipuheet ja sano suoraan!\n\n_Eeva_ (suurella vaivalla). Minun... laitani ei ole oikein... Minä olen\ntulemassa... tulemassa (tuskin kuuluvasti) äidiksi.\n\n_Åkerman_ (hypähtäen ylös). Eeva, mitä sinä sanot! Oletko siitä varma?\n\n_Eeva_ (vaipuen tuoliin). Kyllä...\n\n_Åkerman_ (kävellen edestakaisin). Oh, tämä vielä puuttui! Kaunis\njuttu! (Pysähtyen Eevan eteen.) Mutta ehkä sinä sentään olet erehtynyt?\n\n_Eeva_. Kukaan nainen ei siitä erehdy — kokemattominkaan.\n\n_Åkerman_ (hermostuneena). Miksi sinä et ole sitä ennen sanonut?\n\n_Eeva_. Minä en voinut. Te olette viime aikoina vain pikimmiltään\npistäytynyt luonani... ja niin harvoin. Minä en uskaltanut, pelkäsin\nteidän suuttuvan ja poistuvan... kenties... kenties ainaiseksi...\n\n_Åkerman_ (voittaen itsensä). No, asia on autettavissa...\n\n_Eeva_ (kyyneleissä, kuulematta). Minuun vaikutti hän pelottavasti\nteidän viimeaikainen kylmyytenne. Minusta tuntuu kuin olisi minulla nyt\nkaksinverroin oikeutta rakkauteen ja hyväilyihin, mutta minä en enää\nmilloinkaan kuule sellaisia sanoja kuin ennen...\n\n_Åkerman_ (joka on täydellisesti saavuttanut mielen tasapainon).\nJättäkäämme tämä turha keskustelu kylmyydestä ja hellyydestä. Nyt on\ntoimittava, sillä näin ei saa kauemmin jatkua. Tilasi ei saa kehittyä\npitemmälle.\n\n_Eeva_ (luoden hämmästyneen katseen Åkermaniin). Minä en ymmärrä...\n\n_Åkerman_. Sinun on vapauduttava tilastasi.\n\n_Eeva_. Kuinka se on mahdollista?\n\n_Åkerman_. Minähän olen lääkäri. Tänään vielä saat lääkkeen.\n\n_Eeva_ (kauhistuen). Mutta tehän olette isä!... Mitä te ajattelette,\nkuinka te voitte? Kuinka voisi isä surmata lapsensa?\n\n_Åkerman_. Sillä ei ole vielä henkeä ja sen vuoksi on otollisin aika\nsiitä juuri nyt päästä. Minä tuon sinulle lääkkeen. Ehkä sinulla on\njoku tuttava vanhempi nainen, jonka luokse voit mennä muutamiksi\npäiviksi. Kohta on taas kaikki hyvin ja sinä palaat takaisin uutena...\n\n_Eeva_ (kyynelissä). Minä en voi...\n\n_Åkerman_. Sinun täytyy! Pitemmälle kehittynyt tilasi herättäisi\nhuomiota ja sitten... enhän minä voi sinua pitää talossa lapsen kanssa.\nTämä on ainoa tie.\n\n_Eeva_ (hetken vaitiolon jälkeen nousee itsensä voittaneena ). On\ntoinenkin. Minä menen enkä palaa. Minun on raskasta lähteä täältä,\nmutta niin täytyy käydä... Ei ole valinnan varaa...\n\n_Åkerman_ (helpottuneena). Kuten tahdot... Sinä voit tietysti vapaasti\npäättää tulevasta kohtalostasi. Minä vain esitin oman mielipiteeni,\nehkä sinäkin myöhemmin huomaat, että se olisi ollut parempi...\n(Ovikello soi.) Joku tulee, sinun on mentävä avaamaan. Myöhemmin voimme\npuhua tarkemmin. Ehkä sinä vielä huomaat minun ehdotukseni sopivammaksi.\n\n_Eeva_ (mennessään). Minä olen jo ilmoittanut teille päätökseni, siinä\npysyn. (Ei palaa enää huoneeseen, vaan näkyy menevän eteisen oven\neditse.)\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n_Huhtala_ (tulee eteisestä). Terve mieheen!\n\n_Åkerman_. Terve, terve. Kuinkas sinä tähän aikaan päivästä olet\nliikkeellä.\n\n_Huhtala_. Onko se nyt niin ihmeellistä? Tarvitseehan minunkin joskus\nsairastaa. Näetkös, minä olen nyt sairas, vaikken minä tullut sinulta\nlääkärintodistusta hakemaan. Hyvät ihmiset uskovat muutenkin, semminkin\nkun asianomainen on siveyskomitean jäsen.\n\n_Åkerman_. Oh, jätä tuo!...\n\n_Huhtala_ (keskeyttäen). No, no, veliseni. Sydämen kyllyydestä\nsuu puhuu. Ja minun sydämeni on tänään täynnänsä jaloja aatteita\nihmiskunnan kohottamiseksi alennustilastaan, kuten ainakin miehen,\njolla on ollut kova krapula, mutta joka on saanut pahimpaan hätään\nvastamyrkkyä.\n\n_Åkerman_. Ja siksi sinä et ole mennyt pankkiin...\n\n_Huhtala_ (taas keskeyttäen). ... vaan tullut tänne aateveljen luo\nsuunnittelemaan uusia keinoja langenneitten naisten ylösrakennukseksi.\n\n_Åkerman_. Älä viitsi nyt lörpötellä siitä, sillä minä en ole\nsellaisella tuulella.\n\n_Huhtala_. Sepä vahinko! Minä päinvastoin olen sillä tuulella,\nettä voisin vaikka ottaa yhden langenneen enkelin omakohtaiseen\nhuolenpitooni... pitemmäksi tai lyhemmäksi aikaa, riippuen asianomaisen\nulkonaisista edellytyksistä.\n\n_Åkerman_. Älä nyt kiusaa. Usko kerrankin, että minulla on muuta\najattelemista.\n\n_Huhtala_ (joka on lähennyt Åkermanin kirjoituspöytää ja katsonut hänen\ntyötään). Älähän mitä! Ja kumminkin, jollen minä aivan pahasti erehdy,\non sinulla parhaillaan tekeillä jokin suunnitelma neiti tätiäsi varten.\n\n_Åkerman_. Niin, täti kyllä osaa puristaa minulta milloin minkinlaisia\nsuunnitelmia. Minä en voi kieltäytyä, sillä...\n\n_Huhtala_. ... raha on poikaa, ja sitä jää tädiltäsi sinulle.\n\n_Åkerman_. Sinä et tänään anna minun lainkaan puhua. — No, olkoon,\nonhan se syy sekin.\n\n_Huhtala_. Ja aivan riittävä... Mutta miksi sinä tänään olet niin\nhermostunut? Olitko eilen ulkona? Ja jos olit, niin miksi et tänään tee\nniinkuin minä: pure petoa sen omilla hampailla.\n\n_Åkerman_. Täällä kotona on vähän ikävyyksiä.\n\n_Huhtala_. Kotona? Eipä uskoisi, nuori mies, jolla on sievä\nemännöitsijä...\n\n_Åkerman_ (mutisten). Sitä sattuu välistä kaikenlaista.\n\n_Huhtala_. Vai joko nuorikko kyllästyttää? Jos niin on laita, niin\nsiihen kyllä keino keksitään.\n\n_Åkerman_. En tiedä, voinko sen sinulle sanoa. Sinä näyt tänään olevan\nsellaisella tuulella, ettei...\n\n_Huhtala_. No, kyllähän sinä minut tunnet. Minä kyllä olen vähän höllä\nsuustani, mutta jos asia on vakava, niin koetetaan olla totisia.\n\n_Åkerman_. Asia on vakava, ainakin se minua hermostuttaa, sillä minulle\nei ole ennen sellaista sattunut... Sinä puhuit minun emännöitsijästäni,\nhän on... hän on... raskaana.\n\n_Huhtala_. Älä hemmetissä! Sinulla on siis tiedossa perillinen\ntuleville rikkauksillesi.\n\n_Åkerman_. Joko taas! Suotta minä sinulle rupesin puhumaan, sinä\nvirnistelet kaikelle.\n\n_Huhtala_. Älähän hätäile, veli Bengt, uutinen on sangen suuri, ja\nkaikkeen pitää tottua. Ja siksi toiseksi, kai minä toki saan lausua\nihmetykseni, sillä monikaan meistä, jotka olemme jääneet poikamiehiksi,\nei taitaisi kyetä saamaan itselleen perillistä... No niin, asia on kai\nalussaan?\n\n_Åkerman_ (nyökäyttää myöntävästi).\n\n_Huhtala_. No sitten kai lääkärinä tiedät, miten on meneteltävä?\n\n_Åkerman_. Mutta hän kieltäytyy...\n\n_Huhtala_. Soo... Miten hän siis aikoo kysymyksen ratkaista?\n\n_Åkerman_. Hän aikoo poistua minun luotani.\n\n_Huhtala_. Taakkoineen?\n\n_Åkerman_. Niin.\n\n_Huhtala_. Hm! Entä sinä, mitä sinä neuvoit hänelle?\n\n_Åkerman_. Minä tarjosin hänelle lääkettä ja käskin mennä jonkun\nvanhemman naishenkilön luokse — luultavasti hänellä on joku sellainen\ntuttava — ja sitten tervehdyttyään palata takaisin.\n\n_Huhtala_. Ja hän ei suostunut?\n\n_Åkerman_. Ei.\n\n_Huhtala_. Koettakaamme hänelle vielä selittää.\n\n_Åkerman_. Tuskinpa se maksaa vaivan. Minun luokseni hän ei missään\ntapauksessa enää palaa.\n\n_Huhtala_. Onko se sinusta hyvin harmillinen juttu?\n\n_Åkerman_. Ei suinkaan, mutta minä toivoisin hänen selviävän tästä\nilman seurauksia. Hänen tulevaisuutensahan on kokonaan pilalla, jos hän\nsaa lapsen.\n\n_Huhtala_. Hän lähtee sinun luotasi kaikessa tapauksessa, sanot sinä.\nOlisiko sinulla mitään vastaan, jos hän siirtyisi minun luokseni?...\nKun hän nyt kerran on sillä polulla... Jos hän vain selviää sinun\nperillisestäsi, niin ei minusta ole vaaraa. Sitäpaitsi ei minulla enää\nole varaa kyllästyä häneen. Olenhan minä jo siinä iässä... Siis jos hän\nsuostuisi?...\n\n_Åkerman_ (naurahtaen hiukan väkinäisesti). Ole huoleti, en ole\nmustasukkainen... Mutta eikö ole sentään rikos tyttöä kohtaan kuljettaa\nhäntä kädestä käteen?\n\n_Huhtala_. Se seikka olisi pitänyt huomata ennen kuin sinä otit hänet\ntänne, tai ehkä vielä ennen, kuin hän tuli tätisi hoitolaan. Mutta\nantaa hänen itsensä valita.\n\n_Åkerman_. Kuten tahdot, minä suostun.\n\n_Huhtala_. Anna tänne lääke, ehkä hän ottaa sen minulta.\n\n_Åkerman_. Minulla ei vielä sitä ole, mutta minä menen hankkimaan.\n\n_Huhtala_. Hyvä on. Jätä minut kahdenkesken tytön kanssa ja odota\n»Astoriassa».\n\n_Åkerman_ (valmistautuu lähtemään). Sovittu.\n\n_Huhtala_. Jaa, tosiaankin, olin vallan unohtaa, mikäs tytön nimi\non? Meikäläinen niin harvoin kiinnittää huomiota naisten nimiin.\nTavallisesti ei heidän kanssaan joudu niin pitkällisiin tekemisiin.\n\n_Åkerman_. Eeva.\n\n_Huhtala_. Yhyh!\n\n_Åkerman_. Toivotan onnea. (Menee.)\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n_Huhtala_ (ottaa taskupeilin ja sukii siihen katsoen muutaman kerran\nhiuksiaan, hymähtää itseivallisesti). Ei sinusta enää ole naisten\nhurmaajaksi. Hiero vain kauppaa ja selvitä asiasi mahdollisimman pian.\n(Painaa soittokelloa pöydällä.)\n\n_Eeva_ (tulee vasemmalta, hän on itkettyneen näköinen. Hämmästyy\nnähdessään Huhtalan yksin).\n\n_Huhtala_. Älkää peljästykö, ei ole syytä. Tohtori meni hiukan asialle\nja jätti minut hetkeksi teille seuraa pitämään.\n\n_Eeva_. Teidät... minulle...\n\n_Huhtala_. Aivan niin. Minä olen tohtorin vanha ystävä ja otin\ntehtäväkseni auttaa häntä... Niin, käydäkseni suoraan asiaan... teille\non sattunut pieni vahinko.\n\n_Eeva_. Kuinka niin?\n\n_Huhtala_. No, sellainen... joka on hyvin tavallinen... tavallinen\nnuorille ihmisille...\n\n_Eeva_. Mitä te tarkoitatte?\n\n_Huhtala_. Tiedättehän te sen itse. Teillä lienee hiljan ollut siitä\npuhetta tohtorin kanssa. Ellen erehdy, niin juuri tänä aamuna.\n\n_Eeva_ (purskahtaen itkuun, parahtaen). Oh!\n\n_Huhtala_. No, ei pidä ottaa asiaa niin sydämelleen. Pikku juttu,\njosta on helppo selvitä. Monellehan se sattuu nuoruudessaan sellainen\nkompastus. (Eeva yhä itkee nojaten ovenpieleen.) Rauhoittukaa toki!\nEihän se mitään merkitse.\n\n_Eeva_ (tointuu vähitellen ).\n\n_Huhtala_. Kas niin, nyt voimme puhua järkevästi.\n\n_Eeva_ (oudoksuttavan jyrkästi). Meillä ei ole siitä mitään puhuttavaa.\n\n_Huhtala_. Kuinka niin? Olenhan minä...\n\n_Eeva_ (puoleksi itsekseen). Miksi, miksi hän menetteli sillä tavoin!\n\n_Huhtala_. Tällainen tapaushan on niin tavallinen suuressa maailmassa.\nSanokaapa minulle, ihanko te tosissanne kieltäydyitte tohtorin\nehdottamasta keinosta?\n\n_Eeva_. Onko hän siitäkin puhunut teille?\n\n_Huhtala_. Miksikäs ei, näin ystävien kesken.\n\n_Eeva_ (tuskissaan). Kauheata! Kauheata!\n\n_Huhtala_. Mitä joutavia. Asiahan on niin yksinkertainen. Minä\nneuvoisin teitä itsenne takia suostumaan tohtorin ehdotukseen.\n\n_Eeva_ (vaikeroiden). En voi, en voi...\n\n_Huhtala_. Muuten, sanokaapa, onko totta, että te aiotte muuttaa pois\ntohtori Åkermanilta.\n\n_Eeva_. On.\n\n_Huhtala_. Siinä tapauksessa teidän on etsittävä itsellenne uusi\ntyöpaikka. Mitenkähän olisi (Ankeliina näkyy pistävän päänsä vasemmasta\novesta, kumpikaan keskustelijoista ei häntä huomaa ja hän peräytyy\nkohta jälleen oven taakse, mutta ovi jää raolleen), jos te muuttaisitte\nminun luokseni. Minulla ei ole ennen ollut emännöitsijää, mutta teidän\nvuoksenne voisin järjestää... Taikka ehkä, jos te itse kernaammin\nhaluatte, voisin ottaa teille asunnon jossakin toisessa paikassa,\nyksityisen huoneen... Minä tietysti maksaisin ylläpitonne...\n\n_Eeva_. Mitä te tarkoitatte? Kuinka voi emännöitsijä asua toisessa\npaikassa ja kuinka...?\n\n_Huhtala_. No, ehkä nyt ei Eevaa juuri voisi sanoa emännöitsijäksi,\nmutta sehän on samantekevää... Minä sitten pistäytyisin Eevan luona,\ntai Eeva minun luonani... kuten kulloinkin sopisi.\n\n_Eeva_ (joka nyt vasta ymmärtää Huhtalan tarkoituksen, tuijottaen\nhäneen kauhistuneena). Jos minä olen teidät oikein ymmärtänyt, niin\nei minulla ole muuta vastausta kuin poistua heti paikalla (yrittää\nvasemmalle).\n\n_Huhtala_. Odottakaa hetkinen! Tietysti teette kuten itse tahdotte,\nmutta jos sattuisitte muuttamaan mieltänne, niin voitte kääntyä\npuoleeni. Mutta luonnollisesti ainoastaan sillä ehdolla, että suostutte\nsitä ennen seuraamaan tohtorin neuvoa.\n\n_Eeva_ (inholla). Menkää, menkää!\n\n_Huhtala_. Siis näkemiin! (Pois perältä.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n(Eevalta on viimeinen kohtaus vaatinut suunnatonta voimain ponnistusta,\nhän vaipuu väsyneenä nojatuoliin.)\n\n_Ankeliina_ (pistää vähän ajan perästä jälleen päänsä ovenraosta ja\nhuomattuaan, että vieras on mennyt, astuu sisään hiipivään tapaansa.\nKuiskaten). Joko se haaska meni? (Eeva, joka ei ole huomannut\nAnkeliinan tuloa on vähällä syöksähtää pystyyn.) Älä säikähdä\nkyyhkyseni, minä se vain olen. Et suinkaan pane pahaksesi, vaikka vähän\nistahdan rupattelemaan kanssasi?\n\n_Eeva_. En, en, Ankeliina, luulenpa melkein odottaneeni teitä. Minun\ntäytyy saada puhua jonkun kanssa.\n\n_Ankeliiina_ (ollen tietämättä mitään). No, jopa sinä nyt jotakin...\nentä herrasi?\n\n_Eeva_. Minä en voi puhua hänen kanssaan enää.\n\n_Ankeliiina_. No, johan nyt... Eikös hän ollut sinulle niin kovin\nystävällinen?\n\n_Eeva_. Oli... ennen...\n\n_Ankeliiina_. Eikä muka enää. Mikäs ihme häneen on mennyt?\n\n_Eeva_. Oh, Ankeliina. Kaikki on lopussa. Minä lähden täältä enkä\npalaja enää.\n\n_Ankeliiina_. Älähän nyt mitä! Lähdet täältä ihan hyötähyviäsi? Oletko\nsinä aivan täydessä järjessäsi?\n\n_Eeva_. Olen, olen... te ette tiedä, mitä täällä on tapahtunut.\n\n_Ankeliiina_. Asiat eivät todellakaan näy olevan oikealla tolalla.\nMutta mitä sitten on tapahtunut? Onko hän kenties lyönyt sinua?\n\n_Eeva_. Ei, ei sellaista...\n\n_Ankeliiina_. Sellaistakin kyllä saattaa tapahtua. He ovat olevinaan\nhienoja ja sivistyneitä, mutta eivät silti karta laskemasta kättään\nnaisen päälle, varsinkin sellaisen, joka ei ole heidän vertaisensa. —\nOnko hän ehkä ajanut sinut pois?\n\n_Eeva_. Ei, minä lähden itse.\n\n_Ankeliiina_. Ja mitä varten sinä hankkiudut lähtemään?\n\n_Eeva_. Ankeliina hyvä, minun on niin vaikeata sanoa sitä, semminkin\nkun hän aina on vakuuttanut minulle, etten minä kertoisi kenellekään\nmeidän suhteistamme.\n\n_Ankeliiina_. Luuletko sinä, että hän itse on ollut kertomatta?\n\n_Eeva_ (kuin havahtuen). Ei, ei, hän on kertonut. Juuri teidän tulonne\nedellä minä sain siitä tiedon.\n\n_Ankeliiina_. Kaikki hänen tuttavansa sen tietävät. Tällaiset asiat\novat niillä aina yhteisiä. Meistä keskustelevat he kuin tavarasta,\njota ostetaan ja myydään miten haluttaa. (Eeva tuskissaan). Rauhoitu\ntyttöseni, täytyyhän sinun kuitenkin lopulta tietää totuus. No, ja\nmiten on sinun laitasi?\n\n_Eeva_ (hiljaa). Minä olen... minä olen... minun laitani ei ole\noikein...\n\n_Ankeliiina_. Yhyy, kyllä arvaan, sinä olet... Tietääkö hän siitä?\n\n_Eeva_. Tietää, tänään sain sen sanotuksi hänelle.\n\n_Ankeliiina_. Entä hän?\n\n_Eeva_. Lupasi antaa jonkin lääkkeen, mutta minä kieltäydyin sitä\nottamasta ja uhkasin lähteä pois.\n\n_Ankeliiina_. Ehkä se on parasta. Mutta lääke sinun pitää ottaa.\n\n_Eeva_. Minä en voi, se on rikos...\n\n_Ankeliiina_. Rikos! Olkoon! Mutta mitä varten meikäläisen pitää\nvälttää rikoksia, kun eivät hekään niitä karttele. Johan nyt, että\nsinä rupeaisit tuon heittiön lasta mukanasi laahaamaan. Ja mikä siitä\ntulisi? Sama kuin sinustakin, jos on tyttö. Ja pojasta myöskin katujen\nmittaaja ja lopulta kuritushuoneen asukas.\n\n_Eeva_. Mutta onhan se kuitenkin minun lapseni.\n\n_Ankeliina_. Vähät siitä! Meikäläisellä ei ole varaa laittaa lapsia,\njoitten kohtalo jo edeltäpäin on määrätty. Soisitko sinä oman tyttäresi\nsamoille jäljille, joilla itse nyt olet ja joita sinun äitisikin jo on\nkulkenut?\n\n_Eeva_. Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!\n\n_Ankeliiina_. Sellainen on totuus, joka meidän kaikkien täytyy\nymmärtää. Sinulla on elämä alussa ja monta taistelua edessä, mutta\nniistä kyllä selviät, kunhan opit pitämään varasi.\n\n_Eeva_. Mutta eiväthän kaikki miehet voi olla samanlaisia?\n\n_Ankeliiina_. Ehkä eivät, mutta ne toisenlaiset eivät satu meidän\ntiellemme. Me olemme kauppatavaraa. Sinustakin jo tehdään kauppaa,\nystävä myy ystävälleen. Etkö sinä huomannut, että tohtorisi on valmis\nluovuttamaan sinut Huhtalalle?\n\n_Eeva_ (inholla). Huomasin, Ankeliina. (Hetken vaiti.) Mitä minun siis\non tehtävä?\n\n_Ankeliiina_. Tule minun luokseni.\n\n_Eeva_. Laitokseenko? En koskaan!\n\n_Ankeliiina_. Ai, tosiaankin, unohdin sanoa, etten minä enää ole\nsiellä. Minulla on nyt oma asunto ja minun luonani ovat Karoliina ja\nDora. Mennään yhdessä... mutta ota lääke tohtorilta. Suostutko?\n\n_Eeva_ (hiljaa mutta varmasti). Suostun.\n\n_Ankeliiina_. Menkäämme siis keittiöön odottamaan tohtorin tuloa.\n(Samassa kuuluu liikuntaa portaissa ja ovissa). Tohtori taitaa tulla.\nMinä odotan sinua. Ole nyt luja! (Menee keittiön ovesta. Eeva jää\njäykkänä seisomaan.)\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n_Åkerman_ (joka on riisuutunut eteisessä, tulee sisälle ja huomaa tovin\nkuluttua jäykistyneen Eevan.) Onko sinulla minulle jotakin asiaa?\n\n_Eeva_ (jäykästi ja kylmästi). On... Minä menen heti.\n\n_Åkerman_. Etkö aio palata?\n\n_Eeva_. En.\n\n_Åkerman_. Kuten tahdot.\n\n_Eeva_. Mutta antakaa lääke tänne. Se on minulle tarpeen.\n\n_Åkerman_ (ottaa liivintaskustaan pienen, tumman pullon).\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n(Vaillinaisesti kalustettu huone. Perällä ovi, joka johtaa porstuaan,\nsamoin oikealla toiseen huoneeseen vievä. Peräoven vieressä ikkuna,\njoka on yksinkertaisella ruusunpunaisella verholla peitetty. Keskellä\nlattiaa, hieman sentään vasemman seinän puolella pöytä. Vasemmalla\nnäyttämön yläsyrjässä peitteetön puusänky. Huoneessa epäjärjestys,\nnaisten vaatekappaleita siellä täällä tuoleilla ja sängyn päässä.)\n\n(Yö. Huonetta valaisee himmeästi kattolamppu, joka on verhottu\npunaisella paperilla. Sen valossa on vaikeata erottaa henkilöitten\nkasvoja. Pöydällä viinipullo, muutamia hedelmiä ja iso, leikkuuveitsen\ntapainen ase. Edellisen näytöksen toiminnasta on kulunut kaksi\nkuukautta.)\n\n(Karoliina ja Dora istuvat pöydän ääressä maistellen viiniä ja\nhedelmiä, joita huolimattomasti kuoritaan isolla veitsellä. He ovat\nhuolettomasti puettuja, ja viini on heihin jonkin verran vaikuttanut.)\n\n_Dora_. Äsh... ikävä... ikävä!\n\n_Karoliina_. Ota tuikku murheeseen, äläkä inise. On sinullakin metkut,\nmokomalla prinsessalla. Koskaan et ole tyytyväinen. Aina vain (matkien)\nikävä, ikävä. Kiitä kauppojasi, että saat näin vapaana elää. Mitähän\nsitten mankuisit, kun ruununkyydillä kuljettaisivat Hämeen Heikkilään.\nTämä elämä sentään kelpaa, sillä ämmä pitää huolen, että poliisi sulkee\nsilmänsä.\n\n_Dora_. Kylläpä hän siitä hyvästä osaa meiltä maksunkin ottaa.\n\n_Karoliina_. Kukapa nyt ei omaa etuansa katsoisi? Mutta jäähän sinulle\nsentään omiin menoihisi, eikä viinistä ole ollut puutetta.\n\n_Dora_. Entä kun tulee vanhuus?\n\n_Karoliina_ (purskahtaa rentoon nauruun ). Kappas tanttia, kun jo\nvanhuuttaan pelkää! Enhän tässä vielä minäkään voivottele, vaikka olen\nuseammat tuulet soutanut. Kylläpähän pitävät huolen. Taikka peritään\nämmän ammatti ja otetaan nuorempia täysihoitoon.\n\n_Dora_. Ei ole kaikista siihenkään virkaan.\n\n_Karoliina_. No, ei kai tuohon nyt kovin suuria kouluja tarvita.\n(Maistaa viiniä.) Juo sinäkin, äläkä murjota!\n\n_Dora_ (torjuen). Anna olla, ei maita nyt... ikävä...\n\n_Karoliina_. Mitä sinulla nyt sitten on ikävä?\n\n_Dora_. Väliin muistuu mieleen entinen elämä... Se oli niin kaunis ja\nhelläluontoinen nuori ylioppilas, ja se osasi puhua niin mukavasti ja\nminä pidin siitä niin paljon. Missähän lie nyt se poika? Se toisinaan\nitki ja vakuutteli...\n\n_Karoliina_. Niin ne kaikki tekevät, nuoret ylioppilaat varsinkin. Ne\naina itkevät ja poraavat meidän surkeuttamme, mutta älä silti usko,\nettä ne jättävät meidät käyttämättä.\n\n_Dora_. Niin, mutta se minun ylioppilaani oli nuori ja puhdas...\n\n_Karoliina_. Tietysti, niinhän ne ovat kaikki. Olen minäkin niitten\nkanssa ennen itkeä tihustanut, mutta enpä itke enää. Tehköön tehtävänsä\nja maksakoon, siinä kaikki... Jätä se ylioppilaasi, ei niistä ole\nvieraaksi muuta kuin syksyllä, kun ne tänne kodeistaan saapuvat.\nSilloin niillä on edes rahaa.\n\n_Dora_ (melkein vihaisesti). Ole vaiti ja anna toki ihmisen muistella\nparempia päiviään. En minä silloin rahaa kysellyt, minä rakastin...\n\n_Karoliina_. Niinhän se on, ensi kerta aina menee polusta.\n\n_Dora_ (kimmahtaen). Sinä et semmoisia asioita ymmärrä, lutka!\n\n_Karoliina_ (päästäen leveän naurun). Mikäs sinä itse sitten olet?\nÄläpähän tätä, kun noin suuttuu ylioppilaansa puolesta. Eipä luulisi\nkannattavan. Vedä naamaasi tuosta kupillinen, se on parasta lääkettä.\nJos ei yksi auta, niin laita toinen perään, mutta älä vanhoja asioita\njauha!\n\n_Dora_. Niinpä taitaa olla, ei kannata menneitä muistella. (Pieni\nvaitiolo. Dora juo kupistaan.) Hiljaistapa taas on tänään. Missähän se\npoikakin viipyy, tokkohan lie saanut ketään permeensä?\n\n_Karoliina_. Mene tiedä, huono on aika. Vaikka tuo ämmä tuleekin niin\nkalliiksi, ei ole varaa valita. Niillä on kuulemma nykyään niin ankarat\nlait, jotta kadulta joutuisi helposti koukun kynsiin. (Peräovelta\nkuuluu kolinaa.) Jaska varmaankin.\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n(Jaska tulee. Hän on keskenkasvuinen, huonosti puettu, tukka otsalla ja\nkaulaan solmulle sitaistu liina, tavallinen esikaupunkien katutyyppi.)\n\n_Karoliina_. No, onko sinulla edes hyviä uutisia? Saitko kiinni ketään?\n\n_Jaska_ (joka muuten on luonteeltaan vilkas, tällä kertaa ynseällä\ntuulella). Piruja kans. Nykyisin se ei ole niinkään helppoa.\nKustantaisitte edes paremmat vaatteet, että pääsisi ravintoloihin.\nLuuletteko, että kadulta niin vaan sulhasia saa?\n\n_Karoliina_. Milläs tässä kustannat? Puhu akalle, sehän meistä enimmän\ntienaa.\n\n_Jaska_. Akka ei uhraa penniäkään. Sanoo vaan, että te olette nuoria ja\nkykenette ansaitsemaan. Toista se on hänen vanhan ja vaivaisen.\n\n_Karoliina_. Kyllä se vanha ja vaivainen jo on meitä tarpeeksi\nkyninyt. Saisi tässä niin paljon kokoon, että kykenisi itse hankkimaan\nlaitoksen... No, löysitkö ketään?\n\n_Jaska_. Kyllä, kolme herraa. Ne lupasivat tulla yhden jälkeen. Minä\nmenen niitä vastaan ravintolan edustalle.\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n_Ankeliiina_ (tulee oikealta). Poika on täällä jo. Saitko ketään\nverkkoosi?\n\n_Jaska_. Pitäisi niitä tulla kolme kappaletta. Minä lähden tästä niitä\nvastaan. Mutta minä tahdon palkkani kans.\n\n_Ankeliiina_. Eikö siinä ole tarpeeksi, kun saat ruokasi minulta. Ime\nherroilta lisää!\n\n_Jaska_. Luuletteko, että ne ovat sen anteliaampia kuin tekään. Minä\nlähden tästä toiseen souviin, jolleivät hankkeet parane. Mistä sitten\nsaatte minun veroiseni? Kuinka monta kuntia minä jo olen teille\ntoimittanut? Ettekä te edes hommaa vaatteita päälleni.\n\n_Ankeliiina_ (suostutellen). No, älä nyt intoile, poika, kyllä minä\nsinulle suoritan, kunhan liike rupeaa menemään paremmin. Nuo tytötkin\novat sellaisia vanhoja lutkia. Nyt kun tuli tämä uusi, rupeaa ehkä\nsaamaan enemmän vieraita. Mene sinä nyt vaan, poikaseni. Kylläpähän\nsitten sovitaan.\n\n_Jaska_ (nyrpeänä). Kyllä minä menen, mutta muistakaa, että tämä on\nviimeinen kerta, jollei leipä levene. (Menee.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n_Karoliina_ (ärtyneenä). Vai vanhoja aletaan olla rouvan mielestä? Kuka\npentele tässä nuorena pysyy, kun ei edes kunnon ruokaa saa. Mokoma\nvanha haaska, vielä kehtaa puhuakin. Sylkäisen minä tuommoisen perään!\n\n_Ankeliiina_ (koettaen hillitä kiukkuaan). Ettet häpeä mokomaa puhua!\nMihinkä sinä kelpaisit, jollen minä hyväntahtoisesti pitäisi sinua\nluonani. Joku juopunut täällä vielä sinuun suostuu, mutta kadulla\nolisit kohta poliisin hoivissa.\n\n_Karoliina_ (yhä ärtyen). Itse te joutuisitte poliisin kynsiin, jos\nminä suuni aukaisisin. Keljunkonstilla olette koko elämänne läpäissyt.\nSanoisinpa minä vain, miten te laitoksessa menettelitte. Emännöitsijä\nmuka! Hyh! Meille sinne miehiä kuljetutti ja sitten itse tulot näpisti.\nMikähän teidät siitäkin perisi?\n\n_Ankeliiina_ (antaen hetkeksi kiivaudelleen vallan). Menepähän\nsanomaan. Itse olet pahemmin läikissä. Sinä siellä suuna päänä riehuit\nja toisia hiljaisempia riivasit. Ja tämä muka sitten kielimään!\n\n_Karoliina_. Vielä enemmänkin minä tiedän. Enkelinteosta teidät kiinni\nsaan, jos haluan. Mitä te teitte Eevalle, joko olette sen unohtanut?\nTappaa olitte tyttö raukan ja sitten loppujen lopuksi pyydystitte hänet\ntänne.\n\n_Dora_ (joka tähän saakka on istunut sängyn laidalla omissa\najatuksissaan). Älkää viitsikö riidellä. Syytehän teillä on molemmilla.\nTurhaa on padan kattilaa soimata.\n\n_Ankeliiina_ (leppyen). Dora on oikeassa. Mitäpä me tyhjän tautta\nriideltäisiin? Ainahan minä koetan teidän parastanne, vaikka te ette\ntahdo minua ymmärtää.\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n_Eeva_ (tulee sivuovesta väsyneenä ja alakuloisena). Täälläkö te yhä\nistutte? Minä taisin nukkua tuolla sisällä, mutta heräsin kovaääniseen\npuheluun. Oletteko te taas riidelleet? Kumma kun eivät ihmiset osaa\nelää sovussa. (Hiljaisuus, kaikki ikäänkuin kaihtavat Eevaa.) Voi,\nmiten minä olen väsynyt! Pääni on raskas kuin lyijyharkko. Minä en totu\ntähän elämään, en koskaan. Minua kammottaa hiljaisuus täällä päivisin,\nmutta vielä enemmän pelkään minä öistä melua.\n\n_Ankeliiina_. Mutta kultaseni, sinun täytyy koettaa tottua. Minähän\nolen ollut sinulle mahdollisimman hyvä. Olenko minä edes milloinkaan\npakottanut sinua herrojen seuraan?\n\n_Eeva_ (keskeyttäen). Oh, älkää puhuko siitä! Kyllähän minä tiedän,\nmitä varten minä täällä olen, mutta minä sittenkin häpeän joka kerta,\nkun te ilmoitatte, että minua tahdotaan seuraan. Minä tahtoisin karata\njonnekin, mutta minnekäpä minä menisin...\n\n_Ankeliiina_. Minnekäpäs sinä... Sinulla on ollut kompastuksesi\nelämässä, ja mihinkäpä kerran sortunut naisihminen menisi... Kiittäisit\nminua, että pahimmasta selvisit. Minne sinä onneton olisit lapsen\nkanssa joutunut?\n\n_Eeva_ (tuskaisesti). Älkää muistuttako minua siitä! Se on muutenkin\nyhä vain mielessäni... Kannattaneeko minun teitä kiittääkään, sillä\ntuskinpa häpeäni olisi lapsenkaan kanssa ollut suurempi. Ehkä siitä\npäinvastoin olisi ollut iloa minulle synkkinä hetkinä.\n\n_Karoliina_ (joka Doran kanssa on ollut syrjemmässä, keskeyttää). Ole\nhupsimatta. Etkö sinä itse ole sortunut juuri sen vuoksi, että olet\nyksinäinen penikka. Olisiko sinun vielä pitänyt jatkaa samaa onnetonta\nsukua? — Ankeliina, antakaa viiniä, maksua vastaan, ja juo sinäkin,\nEeva, juo ja unohda! Sinä kuljet vain sitä tietä, jota olet määrätty\nkulkemaan.\n\n_Ankeliiina_ (hyvitellen). Ehkä Eeva tosiaankin ottaisi lasin viiniä,\nse tekee hyvää.\n\n_Eeva_ (joka on tuijottanut eteensä, kuin jostakin kaukaa). Antakaa\nsitten vaikka viiniäkin. Ehkä se kuuluu tähän elämään. Lievitystä se\ntuskin antaa. Voi, miksi minä tänne palasin!\n\n_Ankeliiina_. Tietysti sinä palasit, lapsi kulta. Sinä olisit silloin\njo voinut jäädä suorastaan, mutta sinä yritit uhmata kohtaloasi ja\nhakea työtä... ikäänkuin sinä mistään työtä saisit, sinä, joka olet\nollut Huldstjärnan laitoksessa. Siellä meidät lopullisesti pilataan.\nMeistä tehdään leimattuja naisorjia, joille on vain yksi ura avoinna\nmaailmassa. Ennen siinä laitoksessa oloamme me kenties vielä voisimme\nsaada työtäkin oudolla paikkakunnalla, mutta emme sitten enää.\nSanoinhan minä jo sinulle, että sinä kärsit äitisi syyn tähden. Olisi\nsinun vielä pitänyt hommata lapsi kärsimään samalla tavalla...\n\n_Eeva_. Mutta sehän oli murha...\n\n_Ankeliiina_. Mur... ole nyt! Älä toki leikilläsikään päästä sellaista\nsanaa suustasi... Kaikkea vielä, milläs hengettömän tappaa? Äläkä sinä\nnäistä kenellekään hiisku, se on parasta meille molemmille.\n\n_Eeva_. Mutta minun tuntoani soimaa, minä en saa rauhaa, minä tunnen,\nettä olen tehnyt väärin.\n\n_Ankeliiina_. Joutavia! Eikö sinulle ole tehty suurempaa vääryyttä?\nTehtiinkö siinä oikein, että sinut teljettiin sellaiseen laitokseen? Ja\noliko se mielestäsi aivan kohdallaan, että sinut jätettiin sen nuoren\ntohtorin valtaan? Ja eikö siinä ollut mitään paheksuttavaa, että tuo\nmies itse antoi sinulle lääkkeen? Oletko sinä edes niinkään syyllinen\nkuin hän? (Lähtöä tehden.) Mietihän näitä asioita, niin aivosi\nselkenevät... Jos minä nyt lähden hakemaan sitä... (Ovelle koputetaan.)\nKas, nyt tulee vieraita. Menepäs sinä, Eeva, tuonne sisälle. Minä tulen\nkohta ja otamme yhdessä pienet... Sinä, lapsi kulta, tarvitset, olet\nniin räätyneen näköinen. Mene nyt, minä järjestän ensin asiat täällä.\n(Eeva menee sivuhuoneeseen. Samalla uusi koputus ovelle.)... Tullaan,\ntullaan. Niiliäpä nyt on hätä. (Avaa ulko-oven, josta tulee sisälle\nkolme herraa, ovella näkyvät he suorittavan maksun Jaskalle, joka\npoistuu.)\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n(Åkerman, Huhtala ja Aunio ovat tulleet sisälle. He ovat, varsinkin\nHuhtala ja Aunio, hiukan hutikassa.)\n\n_Åkerman_ (vielä ovella). Kas vaan poikaa, maksunpa sieppasi\npalveluksestaan.\n\n_Huhtala_ (samoin). Tietysti. Otathan sinäkin maksun potilailtasi.\nKukin elää ammatillaan.\n\n_Ankeliiina_. Tarvitsevatko herrat jotakin?\n\n_Huhtala_. Kyllä kai me jotakin tarvitsemme, mutta aluksi meillä on\ntäällä itsellämme. (Vetää taskustaan konjakkipullon ja panee sen\npöydälle.)\n\n_Ankeliiina_. Sitten minä saanen poistua...\n\n_Huhtala_ (kyynillisen kohteliaasti). Tehkää niin, arvoisa kaunotar.\n\n_Ankeliiina_ (menee päätään keikauttaen ja väkinäisesti naurahtaen.\nVaikka huoneessa on hämärää, on hän tuntenut herrat. Mutisee\nmennessään). Sekö nuo nyt tänne toi... Vaikka välipä tällä...\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n_Huhtala_ (joka on lähellä pöytää). Ehkä arvoisat neidit suvaitsevat\ntehdä meille seuraa tästä hiukan myöhäisestä hetkestä huolimatta?\n\n_Karoliina_. Kyllä he suvaitsevat, mutta parasta on jättää leukailu\nomia naisianne varten. Täällä me ymmärrämme toisiamme ilman sellaisia\nmetkuja.\n\n_Huhtala_. No, no, mademoiselle, taidatte olla hiukan kielevä. Se ei\nsovi teidän naisellisuuteenne. Mutta kai tässä arvoisassa instituutissa\non laseja.\n\n_Dora_ (hakee kolme lasia). Tottahan toki meillä sellaiset välineet on.\n\n_Huhtala_ (joka on riisunut päällystamineensa). Jääkäämme sitten\ntaloksi — toistaiseksi. (Asettuu pöydän ääreen naisten kanssa.)\nSallikaa minun kaataa teille tervetuliaismalja. (Kaataa konjakkia\nkaikkiin laseihin ja kuppeihin.) Mutta veljet, aiotteko edelleen\npysyä liikekannalla, vai miksi ette riisu yltänne? Jaloista juomista\nja kauniista naisista ei sovi nauttia palttoo päällä. (Aunio riisuu\nnopeasti päällysvaatteensa, Åkerman hidastellen.)\n\n_Dora_. Kylläpä te, herra Huhtala, olette nyt imelä...\n\n_Huhtala_. Mistä te minut tunnette? Tietääkseni olen tässä paikassa\nensi kertaa.\n\n_Dora_. Ehkä... Mutta eräässä toisessa paikassa olemme kyllä\ntavanneet...\n\n_Karoliina_ (jatkaen). ... vaikka siellä me olimme hiukan toisessa\nasemassa.\n\n_Huhtala_ (muistaen). Ai saakeli!... Tulehan tänne lähemmäksi, Bengt.\nKatsokaapa, arvoisat virkaveljet ja siveyden apostolit, meidän työmme\non kantanut hyviä hedelmiä. (Auniolle, joka on istunut pöytään.) Sinä,\nkynäritari, et ole suotta teräksistä peistäsi heilutellut...\n\n_Aunio_ (keskeyttäen). Ole vaiti!\n\n_Huhtala_. Voitko vielä suurempaa kiitosta toivoa... (Nousee ylös\nja hakee estelevän Åkermanin lähemmäksi.) Sinun tädin laitokselle\nlaatimaasi ruokalistaan ei muistaakseni kuulunut konjakki, mutta\nvoithan toki sinä ottaa lasin yhteisten kasvattiemme kunniaksi.\n\n_Åkerman_ (tarttuu hermostuneena lasiinsa ja kumoaa sen pohjaan, toiset\nsamoin). Älä tunge turmeltunutta viisasteluasi joka paikkaan, Lennart!\nMinua se jo kyllästyttää, samoin kuin tämä tällainen elämä.\n\n_Huhtala_. Herra varjelkoon, sinusta taitaa tulla ihan uskonpuhdistaja.\n(Hoitelee »edeskäyväm» virkaa. Åkerman vetäytyy sivulle ja liikehtii\nsiellä.) Me kai olemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, ettei ryypyn\nääreen saa vanheta... (Nautiskelevat hiljalleen, naiset ilakoivat.)\n... Tohtorista on tullut filosoofi, hän kiertää ikuista ympyrää...\nHarrastakaamme mekin filosofiaa, elämän filosofiaa, jonka oleellisena\nosana on tämän aineen viljeleminen. Kippis! (Maistavat). ... Mitä, eikö\nkipeitten kaitsijalle todellakaan maistu?\n\n_Åkerman_. Minä olen täällä liikaa, sananmukaisesti viidentenä pyöränä\nvaunussa.\n\n_Karoliina_. Eikö mitä, kyllä tänne sopii. Älkääkä peljätkö, me\nemme kerro vieraistamme. Siinä suhteessa me olemme kai maailman\nrehellisimpiä naisia. (Muistaen äkkiä.) ... Mutta jos te haluatte,\nniin... meillä on vielä yksi...\n\n_Åkerman_. Ei ole väliä.\n\n_Karoliina_. Kyllä, kyllä toki. (Toisille.) Poistukaamme toiselle\npuolelle!\n\n_Aunio_. Kuinka vaan, mutta meidänhän on täällä hyvä olla.\n\n_Karoliina_. Siellä on yhtä hyvä. Menkäämme, niin tohtori saa omansa,\n(Viimeisessä sanassa omituinen paino, jota kuitenkaan kukaan ei huomaa.)\n\n_Aunio_. Samapa tuo minun puolestani. (Nousee lähteäkseen.)\n\n_Huhtala_. Tämä ihmisen elämä on yhtämittaista tulemista ja menemistä.\n(Menevät kaikki neljä pulloineen sivuovesta. Mennessään Åkermanille.)\nNäkemiin ja onnea vaan!\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n(Aluksi Åkerman yksin, sitten Eeva sivuovesta. Huoneessa vallitsevan\nhämäryyden vuoksi ei kauempana seisova Åkerman heti voi tuntea Eevaa,\njoka jää seisomaan ovelle keveästi pihtipieleen nojaten. Pitempi\nvaitiolo.)\n\n_Åkerman_ (puoleksi itsekseen). Minkähänlainen kana tuo mahtaa olla?...\nMiksi minä tänne lähdinkään?... Tulkaa lähemmäksi!\n\n_Eeva_ (joka ei ole tuntenut Åkermanin tavallista erilaisempaa ääntä).\nKuka käskee!\n\n_Åkerman_ (jossa ääni on herättänyt ikäänkuin epäselvän muiston,\npuoleksi itsekseen). Mitä ihmettä... Ei, kai se on erehdys.\n(Tavallisella äänellään.) Ettekö te täällä ole tottuneet kuulemaan\nkäskyjä?\n\n_Eeva_ (hätkähtäen äänen kuullessaan). En minä... (Syöksähtää pöytää\nkohti, jota Åkerman on myöskin lähennyt).\n\n_Åkerman_. Eeva! (Pitkä sanattomuus.) Oletko... sinä... täällä?...\n\n_Eeva_. Täällä... kuten sinäkin.\n\n_Åkerman_ (hetken perästä). Minä en olisi odottanut... Kuinka se on\nmahdollista?\n\n_Eeva_. Kysytkö sinä sitä minulta?... Kysyisit tädiltäsi, joka sulki\nminut laitokseensa... Oliko se muka tämän parempi paikka?... Ei,\nhuonompi vielä, sillä täällä ei toki teeskennellä. Ja kysyisit\nitseltäsi... Nyt minä vasta ymmärrän kaiken... nyt minä ymmärrän...\n\n_Åkerman_. Ei, Eeva... minä en olisi uskonut, että sinä vaivut näin\nalas.\n\n_Eeva_. Alas!... Olenko minä sen alempana kuin sinäkään?... Minä olen\ntäältä lähtenyt... ja palannut jälleen kotiini... Sinä olet huonompi\nminua... Sinä olisit voinut kulkea toista tietä, mutta sinäkin tulet\ntänne. Minä olen taistellut, mutta sinä antaudut vapaaehtoisesti.\n\n_Åkerman_ (koettaen tarttua Eevan sanoihin kuin oljenkorteen). Oletko\nsinä etsinyt kunniallista työtä?\n\n_Eeva_ (hysteerisesti naurahtaen). Kunniallista työtä!... Meikäläiselle\nei ole olemassa kunniallista työtä... Sinä annoit minulle työtä, mutta\nse juuri vei minun kunniani... Ja koko kunnia on valhetta. Se lankeaa\nsille, joka kykenee maksamaan. (Puhjeten itkuun ja lyhistyen tuolille\npöytää vasten.) Me emme siihen milloinkaan pysty, me syntymästä\nleimatut naiset... Mutta mitä varten tämä taakka on annettu juuri\nminulle... ja miksi sinä kohtelit minua sillä tavoin?...\n\n_Åkerman_. Itsehän sinä lähdit luotani, Eeva.\n\n_Eeva_ (nostaen päänsä, mutta edelleen pöytää vasten). Niin, minä\nlähdin, mutta mitä olet sinä tehnyt minulle?... Kuka on murskannut\nminun elämäni, tahrannut nuoruuteni... surmannut minun lapseni?...\nSinä sen olet tehnyt, sinä!... (Kiihtyen yhä enemmän.) Oletko sinä\nnyt valmis tilille?... Ymmärrätkö, että sinä olet velkaa kahdesta\nelämästä?... (Hänen kätensä sattuu pöydällä olevaan suureen veitseen.)\nSiispä suorita velkasi! (Nostaa veistä Åkermannia kohti, joka kohottaa\nhitaasti päätään ikäänkuin valmiina vastaanottamaan iskua.) Ei, mitä\ntyhjää! (Raukeaa voimattomuuteen ja veitsi putoaa pöydälle. Hiljaa.) Ei\nse sillä olisi maksettu.\n\n_Åkerman_ (vaitiolon jälkeen). Miksi sinä et iskenyt Eeva? Se olisi\nollut ratkaisu.\n\n_Eeva_ (joka on täydellisesti voittanut itsensä, hitaasti ja\nvakavasti). Eikö mitä. Sinun tuhosi ei riitä... Sukupolvien vääryyttä\nei korvata yhdellä elämällä... Kaikki teidät pitäisi tuhota, teidät ja\nteidän maailmanne.\n\n_Åkerman_. Minä olen syyllinen...\n\n_Eeva_. Olet kyllä... mutta ellet sinä, niin joku toinen... Se on meitä\nsynnystä seuraava rautainen laki. Se kuuluu kirjoittamattomana osana\nteidän maailmanne oikeusjärjestykseen.\n\n_Åkerman_. Mutta onhan toki sovitus. Miten minä voin sen saada?\n\n_Eeva_. Ainoastaan auttamalla oman maailmasi häviötä!\n\n(Keskustelu on tapahtunut hyvin hitaasti. Sen kestäessä Eeva ikäänkuin\nsuurtuu ja kirkastuu. Åkerman painuu ja musertuu.)\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\n"]