[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fFc5zKgFFYr609qIKkw_6OVKEbDbmnPqy6Yr1vIpcVlA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":18,"yearPublished":19,"yearPublishedTranslation":20,"wordCount":21,"charCount":22,"usRestricted":23,"gutenbergId":24,"gutenbergSubjects":25,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":33,"gutenbergTranslators":34,"gutenbergDownloadCount":35,"aiDescription":36,"preamble":37,"content":38},3540,"Morgue kadun kauhu","Poe, Edgar Allan",1809,1849,"3540-poe-edgar-allan-morgue-kadun-kauhu","3540__Poe_Edgar_Allan__Morgue_kadun_kauhu",null,"novelli",[14],"rikos",[16,17],"amerikkalainen","klassikot","fi",1841,1920,8992,60071,false,76496,[26,27],"Detective and mystery stories","Dupin, C. Auguste (Fictitious character) -- Fiction",[29,30,31,32],"American Literature","Classics of Literature","Crime, Thrillers and Mystery","Short Stories","\"Morgue kadun kauhu\" by Edgar Allan Poe is a short story published in 1841. In Paris, two women are found brutally murdered in a locked room—one with her throat cut, the other strangled and stuffed up a chimney. Witnesses heard two voices but cannot agree on the language spoken. Amateur detective C. Auguste Dupin investigates the baffling crime, discovering clues that suggest something shocking: the killer may not be human at all. (This is an automatically generated summary.)",[],177,"Pariisiin sijoittuva kertomus on yksi varhaisimmista salapoliisitarinoista. C. Auguste Dupin ratkaisee loogisella päättelyllään raa'an kaksoismurhan, joka on tapahtunut lukitussa huoneessa ja vaikuttaa poliisista täysin selittämättömältä.","Edgar Allan Poen 'Morgue kadun kauhu' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3540. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tuula Temonen ja Projekti Lönnrot.","MORGUE KADUN KAUHU\n\nKirj.\n\nEdgar Allan Poe\n\n\nSuomennos\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Ahjo,\n1920.\n\n\n\n\n\n\nEdgar Allan Poe.\n\n\nTämän kertomuksen tekijä jos kukaan on niitä suuria henkiä, jotka\nomille aikalaisilleen vieraina — mittasuhteiltaan liian suurina —\nsaavat tyhjentää pohjaan saakka sen traagillisen marttyyriuden ja\nelämänkurjuuden kalkin, jonka oma-aika niin kärkkäästi nostaa sen\nhuulille, joka ei sopeudu sen henkisiin kapaloihin. Lieneekö koskaan\nesiintynyt armoitettua runoilijaa, jonka harvinaiset lahjat siinä\nmäärin kuin Edgar Allan Poen herättävät yhtä suurta ihastusta kuin\nhänen elämänsä hätä ja kurjuus nostattavat syvää sääliä. Hänen\nmaineensa kasvaa vuosi vuodelta, rinnan hänen teostensa levikin kanssa,\nhänestä on tullut maailmankirjailija, jonka omaperäinen nerokkuus on\npannut suuret sivistyskansat toivottelemaan että hän olisi syntynyt\nheidän keskuudessaan — missä hän jo eläessään nautti suuren runoilijan\ntunnustusta — ennemmin kuin käytännöllisessä, hänen ihmeellistä\nhenkeään tajuamattomassa Amerikassa, jossa hän ennen aikojaan sortui\ntuen ja ymmärtämyksen puutteeseen.\n\nEdgar Allan Poe oli vanhaa irlantilaista sukua ja syntyi Baltimoressa\n19.2.1809. Hänen molemmat vanhempansa kuolivat pojan nelivuotiaana\nollessa, jolloin hänen kumminsa, rikas ja lapseton mr Allan otti\npojan hoitoonsa ja teki hänestä jonkinlaisen korun upeaan kotiinsa.\nKasvatusisänsä illallisvieraille sai pieni, kuvankaunis Edgar lausua\nrunoja, ja häntä lelliteltiin tuossa rikkaassa talossa tavalla,\njoka hänen myöhemmälle kehitykselleen oli haitallista. 7-vuotiaana\nhän sitten pääsi kasvatusvanhempainsa mukana Euroopanmatkalle,\nja pantiin erääseen englantilaiseen poikain koulukotiin, missä\nvietti viisi onnellista lapsuusvuotta. Tässä laitoksessa sai hän\nperustan klassillisille opinnoilleen, joiden puolesta hän eroaa\namerikkalaisista ammattiveljistään ja jotka ovat tärkeänä tekijänä\nhänen runoutensa muotokauneuden täydellisyydessä. V. 1821 palasi\nPoe takaisin Amerikkaan, missä joutui Richmondin korkeampaan\nkouluun. Poen myöhemmille kouluvuosille luo merkillistä hohdetta\nihanteellinen ystävyyssuhde erään toverinsa äitiin, joka harvinaisella\nymmärtämyksellä osasi suhtautua hänen eloisan, fantastisiin\nkuvitelmiin taipuvaisen mielenlaatunsa ilmauksiin. Tämän naisen\nkuoltua kerrotaan nuoren Poen tunteneen itsensä niin yksinäiseksi ja\nhyljätyksi, että hän öisin monet kerrat kävi ystävättärensä haudalla\nja täällä luultavasti unelmoi noita synkkiä kalman ja kauhun näkyjään,\njotka muodostavat hänen useimpain teostensa merkillisen, kaamean\nviehätysvoiman. Ylioppilasaikanaan omaksui Poe eräitä tottumuksia ja\nelintapoja, jotka myöhemmin riistivät häneltä aikalaisten arvon ja\nkunnioituksen. Hänestä tuli alkoholin nauttija ja pelaaja. Myöhempi\ntutkimus on kyllä puhdistanut Poen alkoholin ylenmääräiseen käyttöön\nnähden osoittamalla ettei hän voinut olla varsinaisesti juoppo, sillä\nhänen ruumiinrakenteensa, johtuen kai eräästä sydäntaudista, ei\nsietänyt alkoholia kuin aivan vähissä määrin. Nämä paheet kuitenkin\nmatkaansaattoivat m.m. välien kylmenemisen kasvatusisän kanssa, joka\nlopulta, mentyään uusiin naimisiin, kokonaan ajoi Poen luotansa\nja teki hänet perinnöttömäksi. Tällävälin oli Poe jo aloittanut\nkirjailijatoimintansa, kuuluen eräiden aikakauslehtien toimituksiin.\nKotimaassaan Amerikassa ei hän kuitenkaan saanut juuri minkäänlaista\ntunnustusta, eikä hänellä liioin ollut aineellista hyötyä siitä, että\nhänen tuotteensa Euroopassa otettiin ihastuksella vastaan ja saivat\njo hänen eläessään laajan levikin m.m. ranskankielisinä käännöksinä;\nRanskassa hänen tuotannollaan olikin teräväkynäinen ja lahjakas\npuolustaja, runoilija Charles Baudelaire.\n\nPoe meni, suhteiden kasvatusisään purkaannuttua, naimisiin serkkunsa\nVirginia Clemmin kanssa ja olisi yhteen aikaan voinut elää onnellisena\nrunoilijatuotannollaan, elleivät vaimon kivuloisuus ja hänen omat\ntavantakaa uudistuvat ylempänä mainitut hairahduksensa olisi\nvaikuttaneet, että pohja elämältä murtui. Vaimon kuoltua keuhkotautiin\nPoe lopullisesti joutui kirjalliseksi kulkuriksi ja olisi kai\nsortunut paljoa aikaisemmin kuin tapahtui, ellei vaimovainajansa\njalosydäminen äiti olisi uhrautunut hänen puolestaan niin täydellisesti\nettä itse myöhemmin kuoli kurjuudessa. Vielä kerran yritti onni\nhymyillä sairaalle runoilijalle hänen uudelleen tavatessaan nuoruuden\nrakastettunsa, jonka kanssa suunnitellusta avioliitosta aikanaan\nköyhyyden vuoksi ei tullut mitään. Tämä oli nyt varakas leski eikä\nmitään esteitä heidän avioliitolleen enää ollut olemassa. Poe oli\nmatkalla Richmondista Newyorkiin lunastamaan itselleen takaisin\nviimemainitun kaupungin läheisyydessä ollutta entistä kotiaan. Hän\ntunsi pahoinvointia ja nousi junasta Baltimoressa, missä tavattiin\nhetkistä myöhemmin tajuttomana kadulla. Tuntoihinsa tulematta hän\nsairaalaan vietynä kuoli aivohalvaukseen lokakuun 7 p. 1849.\n\nOn jo mainittu mikä osa fantastisilla kauhukuvitelmilla on Poen\ntuotannossa. Sekä hänen runoissaan että kertomuksissaan ne ovat\nhallitsevana piirteenä. Kertomuksensa Poe punoi kokoon harvinaisella\nloogillisella johdonmukaisuudella ja verrattomalla tyylitaituruudella,\nnäin saaden kuvitelmiinsa ihmeellistä tenhoa ja uskottavuutta.\nKaameimmat näkynsä hän kertoo nähneensä unenhorteessa pitkinä öinä\nvaimovainajansa sairasvuoteen ääressä. Hänen suosituin ja kuuluisin\nrunoelmansa The Raven (Korppi) vaikutti aikalaisiin semmoisella\ntenholla, että Amerikan jopa Englanninkin hienostopiireissä\nyhteen aikaan sen johdosta korppia pidettiin miltei jonkinmoisena\nkansallislintuna. — Valitettavasti ei tästä enempää kuin Poen\nmuistakaan, ylen vaikeasti käännettävistä runoista ole kunnollista\nsuomennosta olemassa.\n\nLaajan ja monille aloille ulottuneen lukeneisuutensa avulla Poe\nsaattoi teoksissaan vaivattomasti käsitellä mitä moninaisimpia\nasioita ja ilmiöitä. Milloin kohotti hän katseensa ylös tähtitarhojen\nkorkeuteen luoden niin sanoaksemme matemaattisia utopioja kaikkeuden\nelämästä ja tapahtumista, milloin upotti sen pyramiidien ja muumioiden\nmysteerioihin. — Tärisyttäviä vaikutelmia loihtii hänen kynänsä esiin\nmilloin hän, kuten \"Morgue kadun kauhussa\", ohjaa mielikuvituksensa\nrikostapausten alalle. Koko nykyaikainen n.s. salapoliisikirjallisuus\njuontaa juurensa Poen tästä ja eräistä muista rikoskuvauksista.\nPsykologisena rikoskertomuksena \"Morgue kadun kauhu\" pysynee\nvoittamattomana.\n\n\n\n\nMorgue kadun kauhu.\n\n\nKevään ja osan kesääkin vuonna 18-- oleskelin Pariisissa ja tutustuin\nsiellä herra Auguste Dupiniin. Tämä nuori herrasmies polveutui tosin\narvossapidetystä, jopa suorastaan ylhäisestä suvusta, mutta kokonainen\nodottamattomien onnettomuuksien sarja oli sortanut hänet niin suureen\nköyhyyteen ja puutteeseen, että hänen luontainen tarmonsa taipui niiden\nalle. Hän ei enää viitsinyt taistella maailman pyörrettä vastaan eikä\nliioin etsinyt tilaisuutta päästä tarttumaan käsiksi johonkin onnen\nsattumaan. Hänen velkojansa olivat toki olleet niin inhimillisiä,\nettä olivat jättäneet hänelle pienen osan hänen isänsä perinnöstä, ja\ntämän tuottamilla koroilla hänen onnistui, äärimmäistä säästäväisyyttä\nnoudattaen ja kaikesta ylellisyydestä kieltäytyen, hankkia itselleen\nelämän välttämättömimmät tarpeet. Vain kirjat olivat ainoa ylellisyys\nmitä hän itselleen soi, ja niitä sai Pariisissa helposti.\n\nEnsi kerran tapasimme toisemme eräässä vaatimattomassa kirjakaupassa\nMontmartren varrella, jossa se merkillinen sattuma, että etsimme samaa\nharvinaista kirjaa, vei meidät yhteen. Sen jälkeen tapasimme toisiamme\nusein. Pieni perhetarina, jonka hän minulle kaikkine sivuseikkoineen\nsangen avomielisesti kertoi — kuten ranskalainen niin mielellään\ntekee, milloin vain hänen oma minänsä on jutussa mukana — oli minusta\nerittäin mielenkiintoinen. Hänen suunnaton lukeneisuutensa minua\nsuorastaan ällistytti, ja hänen mielikuvituksensa kiehtova voima ja\nelävä raikkaus sytytti sieluni palamaan. Niiden tarkoitusten kannalta,\njoiden vuoksi silloin Pariisissa oleskelin, tuntui minusta, että tämän\nmiehen seura oli minulle mitä suuriarvoisinta, ja tämän minä usein\nsanoin hänelle itselleenkin. Ja niinpä lopulta kävi, että päätimme\nasettua yhteen asumaan minun kaupungissa-oloni ajaksi, ja kun minun\nvarallisuussuhteeni olivat hituista suotuisammat kuin hänen, myöntyi\nhän siihen, että vuokrasin erään romahtamaisillaan olevan, ränstyneen\nja rakennustavaltaan karkean talon Fauborg St. Germainin hiljaisimmassa\nosassa; tämä talo oli kauan seissyt tyhjänä ihmisten taikauskoisesti\nsitä pelätessä, ja meidän onnistui kalustaa se niitä synkkiä ja jonkun\nverran fantastisia kuvitelmia vastaavaksi, jotka meille kummallekin\nolivat luonteenomaisia.\n\nJos maailma olisi tuntenut elintapojamme, olisi se pitänyt meitä\nvähintään seinähulluina, — joskaan ehkä ei aivan vaarallisina. Me\nvietimme täysin eristettyä elämää ottamatta ketään vieraita vastaan.\nMinä huolellisesti vältin ilmaisemasta kenellekään entisistä\ntuttavistani nykyistä piilopaikkaani, ja Dupinilla puolestaan ei\nenää moniin vuosiin ollut Pariisissa ainoatakaan tuttavaa. Me elimme\nkokonaan itseämme varten.\n\nYstäväni kummallisuuksia oli muun ohessa se, että hän rakasti yötä ja\nsen pimeyttä niiden itsensä takia, ja tämän rakkauden synnyttämiin\ntoimenpiteisiin minä alistuin, niinkuin hänen kaikkiin muihinkin\nmielitekoihinsa, rauhallisesti ja täydellä antaumuksella. Pimeyden\njumalatar ei tosin ollut meille uskollinen kuin puoli vuorokautta,\nmutta me osasimme keinotekoisesti kutsua hänet luoksemme. Aamun\nsarastaessa me suljimme vanhan talomme kaikki raskaat ikkunaluukut\nja sytytimme pari vahvasti parfymoitua vahakynttilää, joiden\nlepattavat liekit levittivät ympärilleen vain heikkoa valon\nkajastusta. Niiden valossa meidän sielumme vaipuivat uinailuihin —\n— me luimme, kirjoittelimme tahi keskustelimme aina siihen saakka\nettä kello ilmaisi luonnollisen pimeyden verhonneen maailman. Silloin\nme läksimme käsitysten kaduille ja kävellessämme jatkoimme jonkun\nkeskusteluaiheemme käsittelyä, tahi kuljeksimme aina myöhäisiin\nyön hetkiin saakka ulkona ihaillen noita kirkkaitten valojen ja\nsyvien varjojen vastakohtia, joita suuri, väkirikas kaupunki tarjoaa\nnähtäväksi, ja jotka tuottavat rauhalliselle katselijalle erinomaista\nhenkistä kiihoitusta ja nautintoa.\n\nTuollaisina hetkinä minä usein ihailin Dupinin harvinaista kykyä\nyhdistellä ilmiöiden ja ihmisluonteiden eri tekijöitä ja tehdä\njohtopäätöksiä. Tämäntapaiset aivojenharjoitukset näyttivät tuottavan\nhänelle aivan erikoista tyydytystä ja huvia. Minä muistan kuinka\nhän minulle nauraen sanoi että hänestä jokaisella ihmisellä on\nkeskellä rintaansa ikkuna, ja tätä väitettään hän tavan takaa\nesimerkein valaisi, hämmästyttävällä tarkkuudella kertoen minulle omia\najatuksiani. En malta olla esittämättä esimerkkiä, joka parhaiten\nosoittaa hänen kykyään.\n\nKerran kuljimme yöllä pitkää, lokaista katua Palais Royalin\nläheisyydessä. Kun molemmat olimme mietteisiimme vajonneet, ei\nkumpikaan meistä liene neljännestuntiin virkkanut mitään. Mutta äkkiä\nDupin puhkesi puhumaan:\n\n\"On kyllä totta, että hän on hyvin pieni mies ja sopisi paremmin\nThéâtre des Varietés'iin.\"\n\n\"Niin, siitä ei ole vähintäkään epäilystä\", vastasin minä viipymättä,\nheti huomaamatta, — siinä määrin oli ajatuksiin vaipuneena — kuinka\nihmeellisellä tavalla Dupin oli sekaantunut ajatusteni kulkuun. Mutta\nsilmänräpäystä myöhemmin heräsin ja hämmästykseni oli tavaton.\n\n\"Dupin\", sanoin vakavasti, \"tuo menee yli minun horisonttini. En\nhalua ollenkaan kieltää olevani hämmästynyt ja että tuskin uskon\nomia ajatuksiani. Sanokaapa kuinka on mahdollista että tiesitte\nminun ajattelevan juuri —?\" Tässä pysähdyin, päästäkseni varmuuteen\ntarkoittiko hän todellakin samaa henkilöä kuin olin ajatellut.\n\n\"— Chantillyä\", sanoi hän. \"Miksi keskeytitte lauseenne? Tehän juuri\ntulitte siihen tulokseen että hän pienikokoisuutensa vuoksi ei sovellu\nmurhenäytelmiin.\"\n\nJuuri tätä olin ajatellutkin. Chantilly, entinen suutari Rue St\nDenis'ltä oli tullut teatterikuumeeseen ja kokeillessaan Xerxeen osassa\nCrébillonin samannimisessä näytelmässä saanut yleisön hillittömästi\nnauramaan.\n\n\"Selittäkää minulle taivaan tähden menettelytapa\", huudahdin, —\n\"jos teillä sellaista on — jonka avulla olette noin täydellisesti\ntunkeutunut ajatusmaailmaani.\"\n\nOlin oikeastaan paljon järkyttyneempi kuin uskalsin myöntää.\n\n\"Sehän oli hedelmäkauppias\", vastasi ystäväni, \"joka sai teidät\npäättämään, ettei suutari ole kyllin iso esiintyäkseen Xerxeen osassa.\"\n\n\"Hedelmäkauppias! — mitä kummaa te tarkoitatte? — en tunne koko\nmaailmassa ainoatakaan hedelmäkauppiasta!\"\n\n\"Se mies, joka juoksi teitä kohti tullessamme tälle kadulle — tuskin\nviisitoista minuuttia takaperin.\"\n\nNyt muistui mieleeni, että todellakin muuan omenakoria päänsä päällä\nkantava hedelmäkauppias oli ollut törmäämäisillään minuun tälle kadulle\npoiketessamme. Mutta en saattanut käsittää mitä hänellä oli Chantillyn\nkanssa tekemistä.\n\nDupin, jota ei ylpeyden pahe hituistakaan vaivannut, sanoi: \"Tahdon\nselittää kaiken, ja jotta saisitte kaikesta tarkan selon, menemme\nnyt ajatuksissanne taaksepäin, siitä hetkestä alkaen kun äsken aloin\npuhua, aina siihen saakka kun yrititte törmätä yhteen mainitun\nhedelmäkauppiaan kanssa. Ajatusketjunne tärkeimmät renkaat ovat —\nChantilly, Orion, Epikuros, Stereotomie, katukivi, hedelmäkauppias.\"\n\nOn olemassa vain vähän henkilöitä, jotka eivät jolloinkin elämässään\nolisi huvitelleet seuraamalla aste asteelta jonkun ajatustuloksensa\nkehitystä. Tällainen työskentely on usein hyvin mielenkiintoa\nherättävää, ja se, joka siihen ryhtyy, hämmästyy ajatusjaksonsa alku-\nja loppunivelen rajatonta erilaisuutta. Kuinka suuri siis olikaan\nhämmästykseni, kun tuon ranskalaisen suusta kuulin nuo sanat ja olin\npakoitettu tunnustamaan, että hän haastoi puhtainta totuutta. Hän\njatkoi:\n\n\"Mehän, mikäli muistan, puhuimme hevosista juuri kun poikkesimme\nC-kadulta. Se oli viimeinen keskusteluaiheemme. Kun poikkesimme tälle\nkadulle, tuli vastaamme hedelmäkauppias suurta koria päänsä päällä\nkantaen ja sysäsi teidät katukiviläjää vasten, kiviä kun oli koottu\nsiihen jalkakäytävän korjaamista varten. Te astuitte muutaman lohkareen\npäälle, mutta lipesitte ja nyrjäytitte hieman nilkkaanne, näytitte\nnärkästyvän ja suuttuvan, murahditte itseksenne pari sanaa, käännyitte\ntaaksenne katsomaan kiviläjää ja kuljitte vaieten eteenpäin. Minä en\njuuri erikoisesti tarkannut teitä, mutta jo kauan aikaa on käynyt niin,\nettä itsekään huomaamattani teen havaintoja kaikesta.\n\n\"Te katselitte maahan — ja silmäilitte uhkaavin ilmein kivityksen koloja\nja halkeamia, (mistä päättelin teidän yhä ajattelevan kiviä) kunnes\npääsimme pienelle poikkikadulle, jolla on nimensä Lamartinen mukaan ja\njoka kokeeksi on laskettu tiilenmuotoisiksi lohkotuilla kivillä. Täällä\nteidän katseenne kirkastui, ja kun huomasin teidän huultenne liikkuvan,\ntulin vakuutetuksi, että mutisitte itseksenne sanaa 'stereotomie',\njolla vähemmän harkitulla nimellä tätä lajia katukivitystä mainitaan.\nTiesin ettette voinut lausua sanaa stereotomie johtumatta samalla\najattelemaan atoomia ja tästä taas Epikuroksen oppia, ja koska me\nhiljattain olimme keskustellut tästä aineesta, jolloin minä viittasin\nsiihen kuinka hämmästyttävällä tavalla, vaikkakin siihen vielä on vain\nvähän huomiota kiinnitetty, tämän jalon kreikkalaisen rohkeat otaksumat\novat viimeaikaisten nebularikosmogenian alalla tehtyjen huomioiden\nkautta toteutuneet, niin tulin vakuutetuksi että tulisitte luomaan\nkatseenne ylös Orionia ja sen tähtisumua kohti ja odotin varmasti niin\ntapahtuvan. Te katsahditte ylöspäin, ja nyt minä tiesin, että olin\noikein seurannut teidän jälkiänne. Mutta 'Musie' lehden eilisessä\nChantillyä koskevassa pilakirjoituksessa huomautettiin ivallisesti\nkuinka suutari heti koturneille noustessaan lausui väärin nimensä,\nlatinalaisen värsyn mukaan, josta olemme usein puhelleet. Tarkoitan\nsäettä\n\n    \"'Perdidit antiquum litera prima sonum.\n    [Ensimäinen kirjain kadotti vanhan sointinsa.]\n\n\"Olin teille sanonut, että tämä koski Orionia, joka ennen kirjoitettiin\nUrioniksi, ja kun tämä yksityiskohta oli vielä muihin esiinpistäviin\nseikkoihin punoutunut, niin ajattelin tietysti, ettette vielä ollut\nsitä unohtanut, ja minusta oli selvää, että te ajatuksissanne\nyhdistäisitte Orionin ja Chantillyn. Hymystänne huomasinkin, että\ntodella teitte niin. Te ajattelitte suutari paran siveellistä tappiota.\nSiihen asti olitte kävellyt hieman kumarassa, mutta nyt huomasin teidän\nojentautuvan täyteen pituuteenne. Nyt oli varmaa, että te ajattelitte\nChantillyn pienuutta. Tässä minä keskeytin ajatuksenjuoksunne\nhuomauttaakseni että kun tämä Chantilly todella on sangen pieni mies,\nhän paremmin sopisi Théåtre des Varieté'hin!'\n\n\"Ei kauaa tämän jälkeen kiinnitti huomiotamme seuraava uutinen 'Gazette\ndes Tribunaux'ssa':\n\n\"_Selittämättömän merkillisiä murhia_. — Tänä aamuna klo 3 heräsivät\nQuartier St. Rochen asukkaat jatkuviin kauhistuttaviin hätähuutoihin,\njotka tuntuivat kuuluvan erään Morgue kadulla olevan talon neljännestä\nkerroksesta, jossa tiedettiin asuvan ainoastaan erään m:me l'Espanayen\ntyttärensä m:lle Camille l'Espanayen kanssa. Hetken viivytyksen\njälkeen, mikä johtui siitä että, turhaan yritettiin päästä huoneustoon\ntavallista tietä, murrettiin talon ovet murtoraudoilla, ja kahdeksan\ntai kymmenen naapuria sekä pari santarmia astui sisään. Samaan\naikaan huudot lakkasivat, mutta kun ihmiset juoksivat ensimäisiä\nporrasaskelmia ylöspäin, kuului kahden tahi useamman olennon raakoja\nääniä, ikäänkuin kiihkeässä riidassa, talon yläosasta.\n\n\"Kun päästiin toiseen kerrokseen, lakkasivat nämäkin äänet kuulumasta,\nja kaikki oli täysin rauhallista. Naapurit jakautuivat nyt eri ryhmiin\nja rupesivat tutkimaan huoneita. Kun he saapuivat erään neljännessä\nkerroksessa olevan suuren perähuoneen luo, (sen ovi oli lukittu ja\navain oli reiässä sisäpuolella, minkävuoksi se täytyi murtaa auki)\nnähtiin näky, joka jokaisen läsnäolijan täytti yhtäpaljon kauhulla ja\ninholla kuin ihmetykselläkin.\n\n\"Huone oli mitä hurjimmassa epäjärjestyksessä — huonekalut olivat\nrikotut ja palaset kaikkiin suuntiin viskellyt. Huoneessa oli vain yksi\nsänky, ja siitä olivat makuuvaatteet otetut pois ja keskelle lattiaa\nheitetyt. Eräällä tuolilla oli verinen partaveitsi. Uunin edessä\nvirui pari kolme pitkää ja paksua harmaata hiuspalmikkoa, nekin veren\npeittäminä ja nähtävästi juurineen päästä reväistyinä. Lattialta löytyi\nneljä kultarahaa, topaasikorvarengas, kolme suurta ja kolme pienempää\nhopealusikkaa sekä kaksi kukkaroa, jotka sisälsivät kultarahoina\nmelkein neljätuhatta frangia. Nurkassa seisovan piirongin laatikot\nolivat auki ja näyttivät pengotuilta, vaikkakin niihin oli jätetty\npaljon esineitä. Pieni rautainen rahalaatikko löytyi sänkyvaatteiden\nalta. Se oli auki, avain oli vielä reiässään. Siinä ei ollut muuta kuin\npari vanhaa kirjettä ja muutamia muita merkityksettömiä papereita.\n\n\"M:me l'Espanaye'stä ei ollut jälkeäkään huoneessa, mutta kun uunin\nedessä oli paljon karissutta tuhkaa, niin tutkittiin uuni, ja (kauheata\nkertoa) sieltä vedettiin esiin pää alaspäin tyttären ruumis, joka oli\ntungettu ahtaasta uuniaukosta sangen korkealle uunin sisään. Ruumis\noli vielä aivan lämmin. Kun sitä tutkittiin, huomattiin siinä useita\nloukkautumia, jotka varmaankin olivat syntyneet sitä väkivaltaisesti\nuuniin työnnettäessä ja sieltä pois otettaessa. Kasvoissa oli\nuseita naarmuja ja kaulassa suuria mustelmia sekä syvät sormen- ja\nkynnenjäljet, ikäänkuin olisi vainaja kuristettu.\n\n\"Tutkittuaan tarkoin, mutta mitään muuta löytämättä, koko talon, meni\njoukkue kapeaan, kivityksellä laskettuun pihaan talon takana, ja sieltä\nlöydettiin vanhan rouvan ruumis, jonka kaula oli niin täydelleen\nkatkaistu, että pää putosi erilleen kun koetettiin ruumista kohottaa.\nRuumis, samoinkuin pääkin, oli hirvittävästi ruhjottu, ensinmainittu\nsillä tavoin että sitä tuskin saattoi enää ihmisruumiiksi nimittää.\n\n\"Tähän kauhistuttavaan salaisuuteen ei tietääksemme vielä ole saatu\nvähintäkään valaistusta.\"\n\nSeuraavana päivänä lehti kirjoitti:\n\n\"_Morgue kadun murhenäytelmä_. Monia henkilöitä on tätä salaperäistä\nja kauheaa tapausta tutkittaessa kuulusteltu, mutta tähän saakka ei\nole ilmennyt mitään mikä loisi valoa ja selvyyttä asiaan. Julkaisemme\nseuraavassa pääkohdat todistajain lausunnoista.\n\n\"Pauline Dubourg, pesijätär, kertoo tunteneensa molemmat vainajat\nsen kolmen vuoden ajan, minkä hän oli pessyt heidän vaatteitansa.\nVanha rouva ja hänen tyttärensä näyttivät elävän hyvin hyvässä\nsovussa keskenään; he olivat hyvin hellät toisilleen. He maksoivat\ntyöstä aina heti. Heidän elintavoistaan ei todistaja tiennyt mitään,\nmutta luuli, että m:me l'Espanaye ansaitsi toimeentulonsa korteista\nennustajana. Luultiin hänen panneen säästöön rahoja. Tod. ei ollut\ntalossa käydessään koskaan tavannut siellä vieraita henkilöitä. Tiesi\nvarmuudella, ettei naisilla ollut palvelijaa. Koko talossa ei näyttänyt\nolevan muita kalustettuja huoneita kuin neljännen kerroksen huoneet,\njoissa m:me l'Espanaye tyttärineen asui.\n\n\"Pierre Moreau, tupakkakauppias, kertoo noin neljän vuoden aikana\nmyyneensä pieniä eriä nuuskaa m:me l'Espanayelle. Tod. on syntynyt\nnaapurustossa ja aina täällä elänyt. Vainaja tyttärineen asui jo\nseitsemättä vuotta talossa, jossa heidän ruumiinsa löydettiin. Ennen\nheitä siinä asui eräs juveloitsija, joka oli vuokrannut ylemmät huoneet\nmuille. Talon omisti m:me l'Espanaye. Hän tuli tyytymättömäksi sen\njohdosta että vuokralainen käytti taloa väärin, ja muutti siihen itse,\nantamatta siitä mitään osaa vuokralle. Vanha rouva oli jo tullut\nhieman lapsekkaaksi. Tod. oli nähnyt tytärtä viisi tai kuusi kertaa\nkuuden vuoden aikana. Molemmat viettivät hyvin eristettyä elämää,\nja heitä pidettiin varakkaina. Tod. oli kuullut naapurien kertovan\nettä m:me l'Espanaye harjoitti ennustajan ammattia, mutta ei ollut\nsitä uskonut. Ei ollut koskaan nähnyt kenenkään menevän talon ovesta\nsisälle, lukuunottamatta vanhaa rouvaa tyttärineen, paria kantajaa sekä\nkymmenkunta kertaa käynyttä lääkäriä.\n\n\"Useat muut naapurit antavat samansuuntaisia todistuksia. Ei voitu\nmainita ketään, joka olisi käynyt talossa. Ei edes tiedetty oliko\nnaisilla seurustelupiiriä ja tuttavia ollenkaan. Ulkoluukkuja\nikkunain edessä oli harvoin avattu. Sisäluukut olivat aina suljetut,\nlukuunottamatta suuren perähuoneen ikkunoita neljännessä kerroksessa.\nTalo oli hyvässä kunnossa eikä kovin vanhakaan.\n\n\"Isidore Musét, santarmi, kertoo, että hänet kutsuttiin taloon kello\nkolmen tienoissa aamulla ja että hän talon oven edustalla tapasi 30—40\nhenkilöä, jotka koettivat päästä sisälle. Hän mursi oven pistimellään,\nei murtoraudalla. Tämä ei ollutkaan vaikeata, sillä ala-, enempää kuin\nyläovessakaan ei ollut salpoja. Huudot sisällä lakkasivat oven auettua.\nNe tuntuivat yhden tahi useamman henkilön hätähuudoilta, ne olivat\näänekkäitä ja pitkiä kuin kuolemanhädässä, ei lyhyitä tahi äkillisiä.\nTodistaja ensimmäisenä pääsi sisään. Saapuessaan ensimmäiseen\nkerrokseen kuuli hän kahden äänen kovasti ja kauheasti riitelevän —\ntoinen oli karkea ääni, toinen kimeähkö, erittäin merkillinen ääni.\n\n\"Edellisen puheesta hän erotti muutamia ranskankielisiä sanoja. Hän\noli aivan varma, ettei se ollut naisen ääni. Hän saattoi erottaa sanat\nsacré ja diable. Kimeä ääni oli muukalaisen ääni. Tod. ei voinut\nvarmuudella päätellä oliko se miehen vaiko naisen ääni. Ei myöskään\nvoinut matkia sen sanoja, mutta luuli että ne olivat espanjaa. Huoneen\nja löydettyjen ruumiiden tilan kuvasi todistaja niin kuin me eilen\nesitimme.\n\n\"Henri Duval, eräs naapureista, ammatiltaan hopeaseppä, kertoo olleensa\nyksi niistä, jotka ensimmäisinä menivät taloon. Vahvistaa ylipäänsä\nMusét'n kertomuksen. Heti kun olivat päässeet sisälle, sulkivat he oven\njälkeensä, estääkseen kansanjoukkoa, joka aikaisesta ajasta huolimatta\npaikalle keräytyi, sisälle tulemasta. Kimeä ääni oli todistajan arvelun\nmukaan jonkun italialaisen. Oli varma, ettei se ollut ranskalaisen.\nEi voinut varmuudella sanoa oliko se miehenääni; se saattoi olla\nnaisen. Ei ymmärrä italiankieltä. Ei voinut eri sanoja erottaa, mutta\nkorostus tuntui hänestä italialaiselta. Tod. tunsi m:me l'Espanayen\nja hänen tyttärensä; oli usein puhellut heidän kanssaan. Todistaja on\nvakuutettu, ettei kimeä ääni ollut kummankaan vainajan.\n\n\"Odenheimer, ravintoloitsija. Tämä todistaja oli itse ilmoittautunut.\nKoska hän ei puhu ranskaa, otettiin hänen todistuksensa vastaan tulkin\nvälityksellä. On syntynyt Amsterdamissa. Kulki talon ohitse ja kuuli\nhätähuudot. Ne kestivät noin kymmenen minuutin ajan. Ne olivat pitkiä\nja venytettyjä — sangen kammottavia ja hirveitä. Todistaja oli yksi\ntaloon sisälle menneistä. Vahvisti edellisen todistuksen, yhtä seikkaa\nlukuunottamatta. Oli varma että kimeä ääni oli miehen ääni — ja vieläpä\nranskalaisen. Yksityisiä sanoja ei voinut erottaa. Ne oli lausuttu\näänekkäästi ja lyhyesti — nähtävästi sekä vimman että pelon valloissa.\nÄäni oli raaka — ei niin kimeä kuin raaka. Toinen, matala ääni lausui\nuseita kertoja sacré, diable ja kerran mon Dieu.\n\n\"Jules Mignaud, pankkiiri, Mignaud & Pojat yhtiön omistaja,\nDeloraine-katu. On vanhempi Mignaudeista. M:me l'Espanayella oli jonkun\nverran varallisuutta. Kahdeksan vuotta takaperin oli antanut asiansa\nhänen hoitoonsa. Toi hänelle usein pieniä summia talletettaviksi. Kolme\npäivää ennen kuolemaansa nosti tililtään 4000 frangia kullassa, jotka\neräs lähetti vei hänelle kotiin.\n\n\"Adolphe Lebon, Mignaud & Poikain lähetti, kertoo, että hän tuona\npäivänä puolen päivän tienoissa seurasi m:me l'Espanaye'ta tämän\nkotiin, mukanaan 4000 frangia, kahdessa kukkarossa. Kun ovi avautui,\nilmaantui m:lle l'Espanaye ja otti hänen kädestään toisen kukkaron,\nsamalla kun vanha rouva otti toisen ja meni ylös. Hän poistui silloin.\nTuohon aikaan hän ei nähnyt kadulla ketään. Morgue on hyvin hiljainen\nsyrjäkatu.\n\n\"William Bird, räätäli, sanoo olevansa yksi niistä, jotka tunkeutuivat\ntaloon. On englantilainen ja asunut kaksi vuotta Pariisissa. Oli\nensimmäisiä portaille tultaessa. Kuuli riitelevät äänet. Matala ääni\noli ranskalaisen. Ymmärsi muutamia sanoja, joita kaikkia ei kuitenkaan\nenää voinut muistaa. Kuuli selvästi sanat sacré ja mon Dieu. Samalla\nsyntyi melua, aivan kuin olisivat useat henkilöt painineet keskenään,\nkuului rähisevää ryminää. Kimeä ääni oli sangen voimakas, paljon\nvoimakkaampi kuin korkea. Todistaja vakuuttaa, ettei se voinut olla\nenglantilaisen ääni. Hänestä se tuntui saksalaiselta. Se saattoi olla\nmyös naisen ääni. Ei ymmärrä lainkaan saksaa.\n\n\"Neljä edellämainituista todistajista kutsuttiin uudelleen\nkuulusteltaviksi, jolloin he vakuuttivat että sen huoneen ovi,\njossa m:lle l'Espanayen ruumis löydettiin, oli sisäpuolelta lukittu\nsilloin kun joukkue tuli sinne. Kaikki oli täysin hiljaista, ei\nkuulunut minkäänlaista melua eikä valitusta. Kun ovi avattiin, ei\nsisäpuolella ollut ketään. Sekä perä- että etuhuoneen ikkunat olivat\nkiinni, mutta eivät suljetut. Etuhuoneesta käytävään johtava ovi oli\nsuljettu ja avain oli sisäpuolella. Pieni huone talon etuosassa,\nneljännessä kerroksessa, käytävän päässä, oli avoinna, ovi raollaan.\nTässä huoneessa oli kasattuna vuoteita, vanhoja laatikoita y.m.s.\nTämä kaikki siirrettiin syrjään ja tutkittiin. Ei tuumankaan ala\nkoko talossa jäänyt tutkimatta. Uunit tutkittiin työntämällä\nniiden sisään pitkävartisia harjoja sekä ylös- että alaspäin. Talo\noli nelikerroksinen ja oli siinä lisäksi vinttihuoneita. Katolla\noleva laskuovi oli lujasti kiinni naulittu, sitä ei näytty avatun\nvuosikausiin. Ajan, joka kului siitä kun kuultiin riitelevät äänet\nsiihen saakka kun huoneen ovi murrettiin auki, arvasivat todistajat eri\npitkäksi. Muutamat väittivät sen kolmeksi, toiset vähintään viideksi\nminuutiksi. Ovi saatiin helposti auki murretuksi.\n\n\"Alfonzo Garcio, haudankaivaja, kertoo asuvansa Morgue kadulla.. On\nsyntyisin espanjalainen. Kuului taloon tunkeutuneeseen joukkoon, mutta\nei kulkenut portaita ylös. On kivuloinen ja pelkää kiihtymyksiä. Kuuli\nriitelevät äänet. Karkea ääni oli ranskalaisen. Ei voinut kuulla\nsanoja. Kimeä ääni oli hänen mielestään varmasti englantilaisen.\nTodistaja tosin ei ymmärtänyt englantia, mutta tekee päätelmänsä\näänenpainosta.\n\n\"Useat jälleen esiinkutsutut todistajat vakuuttivat, että neljännen\nkerroksen huoneiden kaikki savupiiput ovat niin ahtaat, ettei\nniiden kautta mikään inhimillinen olento voi talosta poistua. Siitä\nhuolimatta, kuten kerrottu, työnnettiin pitkävartinen harja talon\nkaikkien savupiippujen läpi. Ei ole olemassa mitään takakäytävää, jota\npitkin kukaan olisi päässyt talosta poistumaan sillä aikaa kun naapurit\npitivät portaat miehitettynä. M:lle l'Espanayen ruumis oli niin lujasti\ntungettu uuninpiippuun, että se saatiin ulos vasta kolmen tahi neljän\nläsnäolevan voimilla.\n\n\"Paul Dumas, lääkäri, kertoo että hänet kutsuttiin paikalle noin\npäivänkoiton tienoilla toimittamaan ruumiidentarkastusta. Ne makasivat\nsilloin molemmat vuoteella siinä huoneessa, josta m:lle l'Espanayen\nruumis löydettiin. Nuoren tytön ruumis oli hirveästi pahoinpidelty\nja runneltu. Se seikka että ruumis oli työnnetty uuniin, riitti\nkyllä tämän selvitykseksi. Kurkku oli tiukasti yhteenpuserrettu.\nAivan leuan alla oli useita naarmuja ja kaikkialla kaulassa sinisiä\ntäpliä, jotka silminnähtävästi johtuivat sormien puserruksesta. Kasvot\nolivat väriltään kauhistuttavat ja silmät ulospullistuneet. Kieli oli\npuoleksi poikkipurtu. Toinen runneltu kohta oli keskiruumiissa, se oli\nnähtävästi syntynyt polven painannasta. Herra Dumas'n mielestä m:lle\nl'Espanaye oli yhden tai useamman henkilön kuoliaaksi kuristama. Äidin\nruumis oli hirveästi ruhjottu. Oikean olkavarren ja käden kaikki luut\nolivat enemmän tai vähemmän murskaantuneet. Kuolleen pää oli todistajan\nsen nähdessä erillään ruumiista ja niinikään sangen pahoin murskattu.\nPää oli todennäköisesti leikattu irti jollain teräaseella kuten esim.\npartaveitsellä.\n\n\"Alexandre Etienne, kirurgi, oli herra Dumas'n mukana ruumiita\ntarkastamassa. Hän vahvistaa herra Dumas'n todistuksen ja otaksumat.\n\n\"Muuten ei tullut mitään tärkeää ilmi, vaikka vielä useita henkilöitä\nkuulusteltiin. Ei koskaan tätä ennen ole Pariisissa tapahtunut näin\nsalaperäistä, kaikkine sivuseikkoineen niin täydelleen käsittämätöntä\nmurhaa, — mikäli se todella on murha. Poliisi on aivan ymmällä — mikä\ntällaisissa asioissa harvoin sattuu. Ei selityksen häivettäkään ole\nilmaantunut.\"\n\nLehden iltapainos kertoi, että koko Quartier St. Rochessa vallitsi yhä\nvielä mitä suurin kiihtymys, että kyseenalainen huoneusto oli uudelleen\nhuolellisesti tutkittu, että todistajia oli yhä uudelleen kuulusteltu,\nmutta kaikki tuloksetta. Kuitenkin mainittiin jälkikirjoituksessa, että\nAdolphe Lebon oli pidätetty ja viety vankilaan — vaikkei, esitettyjen\ntosiasiain ohella, mitään raskauttavaa häntä vastaan ilmaantunut.\n\nDupin näytti seuraavan tämän jutun kulkua aivan erikoisella\nmielenkiinnolla — niinkuin luulin voivani hänen käyttäytymisestään\npäätellä, sillä hän ei puhunut asiasta sanaakaan. Vasta kun\nilmoitettiin että Lebon oli vangittu, kysyi hän minun ajatustani\nasiasta.\n\nMinä saatoin vain olla koko Pariisin kanssa yksimielinen siitä, että\nse oli ratkaisematon arvoitus. En nähnyt mitään keinoja murhaajain\njäljille pääsemiseksi..\n\n\"Älkäämme tehkö päätelmiä pintapuolisten tutkimusten nojalla\",\nsanoi Dupin. \"Pariisin poliisi, jonka terävä-älyisyyttä niin usein\ntoitotetaan, on viekas, mutta ei sen enempää. Se ei työskentelyssään\nnoudata minkäänlaista muuta järjestelmällisyyttä kuin sitä, minkä\nkukin silmänräpäys sen eteen asettaa. Tällöin se kyllä tuo esiin koko\njoukon sääntöjä, mutta hyvin usein nämä vastaavat sitä tarkoitusta,\njohon pyritään, niin vähän, että tekee mieli ajatella herra Jourdainia,\njoka ojennutti itselleen yönuttunsa — pour mieux entendre la musique\n[paremmin kuullakseen musiikkia]. Tulokset, joihin nämä miehet\njohtuvat, eivät niinkään harvoin ole hämmästyttäviä, mutta niihin\nvoidaan useimmiten päästä vain toimeliaisuuden ja ahkeruuden avulla.\nMissä näitä ominaisuuksia ei ole, siellä jäävät he pulaan. Vidocq\nesimerkiksi oli neuvokas ja kestävä. Mutta kun häneltä puuttui\nsivistystä ja ajatusten syvyyttä, niin eksyi hän alinomaa, liian\ninnokkaasti työskennellessään tutkimuksissaan. Hän menetti oikean\nsilmämäärän, sillä hän piti esinettä liian lähellä. Yhden tai pari\nyksityiskohtaa hän silloin saattoi nähdä tavattoman selvästi, mutta\nsamalla hän välttämättömästi kadotti asian kokonaisuuden näkyvistään.\nSaattaa olla myös liian tarkka eikä totuus toki aina ole kaivosta\notettavissa.\n\n\"Mitä nyt näihin murhiin tulee, niin tahdommepa tehdä asiassa muutamia\nhavaintoja aivan itseämme varten, ennenkuin muodostamme siitä omaa\nmielipidettämme. Lähempi tutkiminen tulee tuottamaan meille hupia\",\n(tämä sana tällä kohden käytettynä tuntui minusta sangen kummalliselta,\nmutta en kuitenkaan sanonut mitään), \"ja sitäpaitsi on Lebon kerran\ntehnyt minulle palveluksen, enkä minä ole kiittämätön. Lähtekäämme ja\ntutkikaamme taloa omin silmin. Minä tunnen poliisiprefekti G:n, joten\nmeidän on helppo saada tarpeellinen lupa taloon päästäksemme.\"\n\nTämän luvan me saimmekin, ja ennen pitkää läksimme Morgue kadulle,\neräälle noita kurjia poikkikatuja Richelieu- ja St. Roche-katujen\nvälissä.\n\nSaavuimme perille myöhään iltapäivällä, sillä tämä kaupunginosa on\nkaukana asunnostamme. Talon löysimme helposti, sillä sen edustalla\nparveili yhä vielä joukko uteliaita, jotka tarkkaavasti tähystelivät\nsen suljettuihin ikkunaluukkuihin. Se oli tavallista pariisilaista\nmallia porttikäytävineen ja sen vieressä olevine portinvartijan\nasuntoineen. Ennenkuin astuimme sisään, kuljimme pitkin katua ylös,\npoikkesimme eräälle sivukadulle ja seisoimme sitten, vielä uudelleen\nsivulle käännyttyämme, vastapäätä talon takaosaa. Dupin katseli\nkaiken aikaa naapurustoa ja itse taloa erittäin huolellisella\ntarkkaavaisuudella, jonka perusteita en ymmärtänyt.\n\nSitten palasimme jälleen takaisin, saavuimme talon eteen, soitimme ja,\nesitettyämme valtuutemme, pääsimme viranomaisten ohi sisään. Menimme\nylös portaita — huoneeseen, jossa m:lle l'Espanayen ruumis oli löydetty\nja jossa molemmat ruumiit vieläkin olivat. Huoneen epäjärjestys oli\njätetty, kuten tapa on, entiselleen. Minä en nähnyt mitään mitä ei\n\"Gazette des Tribunaux\" jo olisi esittänyt. Dupin tutki kaiken sangen\ntarkasti — teurasuhrien ruumiit muun mukana. Sitten menimme toiseen\nhuoneeseen ja sieltä pihalle, koko ajan santarmin seuraamina. Tätä\ntutkimustamme kesti pimeän tuloon saakka, jolloin palasimme takaisin.\nKotimatkalla poikkesi toverini hetkiseksi erään päivälehden toimistoon.\n\nOlen jo maininnut että ystävälläni oli monenlaisia ominaisuuksia ja\nettä minä mukauduin niihin. Tällä kertaa hänen kummallisuutensa ilmeni\nhalussa välttää kaikkea keskustelua näistä murhista, — aina seuraavan\npäivän pävällisaikaan saakka. Silloin hän kysyi minulta, olinko\nhuomannut mitään erikoista tapahtumapaikalla.\n\nTavassa, jolla hän lausui sanan \"erikoista\" oli jotain mikä minut, en\ntiedä miksi, pani kauhusta värisemään.\n\n\"En, en mitään erikoista\", vastasin, \"en ainakaan mitään, mitä emme\nsanomalehdistä jo tietäisi.\"\n\n\"Gazette ei ole, niin pelkään\", vastasi hän, \"kylliksi korostanut teon\nharvinaista julmuutta. Minusta näyttää että tätä arvoitusta pidetään\nratkaisemattomana juuri niiden seikkain takia, joiden nopeimmin pitäisi\njohtaa sen ratkaisuun — tarkoitan sitä mikä meidän kannaltamme itse\nmurhain suorituksessa on niin villiä ja liioiteltua. Poliisi ei voi\nymmärtää sitä seikkaa ettei näillä murhilla ole mitään varsinaista\naihetta — eikä niiden kauhistuttavaa suoritusta. Sitäpaitsi on se\nantanut sen seikan johtaa itseänsä harhaan, että kuultiin riiteleviä\nääniä, mutta ei tavattu ketään muita kuin murhattu m:lle l'Espanaye,\neikä murhaajilla liioin ollut mitään keinoa päästä poistumaan portaita\nylös rientäväin ihmisten heitä huomaamatta. Huoneessa vallitseva\nepäjärjestys, jalat edellä uuninpiippuun sullottu ruumis, vanhan\nrouvan kauheasti ruhjottu ruumis, — nämä seikat yhdistettyinä jo\nesittämiini ja muihin asianhaaroihin, jotka kohta esitän, riittivät\nlamauttamaan poliisiviranomaisten voimat, sillä ne johtivat heidän\nkehutun vainuamistaitonsa täydelleen harhateille. He ovat tehneet\ntuon yhtä karkean kuin tavallisen erehdyksen, että ovat sekoittaneet\nharvinaisen ja salaperäisen keskenään. Semmoisissa tapauksissa kuin\ntämä ei pitäisi kysyä: 'mitä on tapahtunut?' vaan ennemminkin: 'eikö\njotain tavatonta ole tapahtunut?' Näin tehden olen minä aivan helposti\nlöytänyt ratkaisun tälle arvoitukselle, joka Pariisin poliisin mielestä\non täysin ratkaisematon.\"\n\nMinä tuijotin puhujaan sanattomana hämmästyksestä.\n\n\"Minä odotan nyt\", jatkoi hän oveen kääntyen — \"erästä henkilöä, joka,\nvaikkakin on syytön näihin kauheuksiin, kuitenkin on ottanut niihin\nosaa jollain tavoin ja jonka toivon selittävän meille salaisuuden.\nOdotan tätä miestä tulevaksi joka hetki — tänne, tähän huoneeseen.\nOn kyllä mahdollista että hän ei tule, mutta luultavinta on että hän\ntulee. Jos hän tulee, niin meidän on pidätettävä hänet. Tässä ovat\npistoolit, ja mehän tiedämme molemmat kuinka niitä on käsiteltävä, jos\nsattuisimme tarvitsemaan niiden apua.\"\n\nOtin pistoolin, vaikka tuskin tiesin mitä tein tahi kuulin, samalla\nkun Dupin, ikäänkuin itsekseen, jatkoi puheluaan. Olen jo maininnut\nkuinka merkillinen ja unohtautunut hän tuommoisina hetkinä saattoi\nolla. Hän puhui minulle, mutta hänen äänessään oli, vaikkei se ollut\nlainkaan kova, sellaista painoa, jollaista käytämme kun puhumme\njollekin pitemmän välimatkan päähän. Hänen silmänsä tuijottivat miltei\nilmeettöminä seinään.\n\n\"Todistajain lausunnoista kävi ilmi, että riitelevät äänet eivät\nvoineet olla noiden naisten. Tämä vapauttaa meidät täydelleen sitä\nmahdollisuutta huomioonottamasta, että vanha nainen olisi murhannut\nensin tyttärensä ja sitten itsensä. Tästä mainitsen ainoastaan\njärjestelmällisyyden vuoksi, sillä m:me l'Espanayen voimat eivät\nvarmaankaan olisi riittäneet tunkemaan hänen tyttärensä ruumista tuolla\ntavoin uuninpiippuun, eivätkä hänen oman ruumiinsa haavat ja ruhjeet\nanna vähintäkään tukea millekään itsemurhan arvelulle. Kysymyksessä\non siis jonkun kolmannen henkilön tekemä murha, ja tämän kolmannen\nhenkilön äänen on kuultu riitelevän. Nyt tahdon paljastaa sen — en\ntuoda täydellistä todistusta näistä äänistä — vaan sen, mikä niitä\nkoskevissa todistajain lausunnoissa oli _omituista_. Huomasitteko te\nniissä jotakin erikoista?\"\n\n\"Huomasin sen, että samalla kun kaikki todistajat yksimielisesti\nsanoivat karkean äänen omistajan olleen ranskalaisen, he kaikki olivat\neri mieltä kimeästä äänestä.\"\n\n\"Niin kyllä, mutta omituisuus ei ole vielä siinä\", sanoi Dupin.\n\"Te siis ette huomannut mitään silmäänpistävää. Ja kuitenkin oli\nlausunnoissa jotain erikoisen merkillistä, Kimeään ääneen nähden ei\nomituisuus ole siinä, että todistajat olivat siitä erimieltä, vaan\nsiinä, että he kaikki, pitäen sitä joko italialaisen, espanjalaisen,\nenglantilaisen, hollantilaisen tahi ranskalaisen äänenä, olivat yhtä\nmieltä siitä että se oli vieraan ääni. Jokainen väittää jyrkästi, ettei\nse voinut olla hänen maanmiehensä ääni. Jokainen vertaa sitä — ei\nmaanmiehensä ääneen — vaan ranskalainen pitää sitä espanjalaisen äänenä\nja olisi kai muutamia sanoja erottanut, jos ymmärtäisi espanjankieltä.\nHollantilainen tulee siihen tulokseen että ääni oli ranskalaisen, mutta\nmehän saamme lukea, että tämän todistajan lausunto otettiin vastaan\ntulkin avulla, koska hän ei osaa ranskaa. Englantilainen pitää sitä\nsaksalaisen äänenä eikä osaa sanaakaan saksaa. Espanjalainen on varma,\nettä ääni oli englantilaisen, mutta päättelee sen vain äänenpainosta,\nsillä hän ei puhu englanninkieltä.\n\n\"Me olemme nähneet\", jatkoi Dupin, \"kuinka eri tavalla todistajat\novat käsittäneet 'kimeän' äänen alkuperän. Kuinka ihmeellisen\nvierassointisen pitääkään siis todellisuudessa olla tuon äänen, josta\ntällä tavoin on voitu todistaa — jonka soinnissa Europan pääkansojen\nviisi jäsentä eivät voineet huomata mitään tuttua! Te sanotte, että\nvoihan se olla jonkun aasialaisen tahi afrikkalaisen ääni. Pariisissa\nei ole monta aasialaista enempää kuin afrikkalaistakaan, mutta tätäkään\nmahdollisuutta hylkäämättä tahdon nyt johtaa huomionne kolmeen\nseikkaan. Eräs todistaja sanoo äänen olleen enemmän raaka kuin kimeä.\nKaksi muuta sanoo sitä äkilliseksi ja epätasaiseksi. Mitään sanoja —\ntai edes sanojen kaltaisia ääniä — todistajat lausuntojensa mukaan\neivät kuulleet.\n\n\"Minä en tiedä\", jatkoi Dupin edelleen, \"minkälaisen vaikutuksen\nesitykseni tähän asti on teidän mieleenne tehnyt, mutta minä uskallan\nväittää, että oikein perustellut seuraukset, jotka todistajain\nlausuntojen tästä osasta voidaan arvata — jo itsessään riittävät\nherättämään arvelun, joka oli omiaan antamaan arvoituksen ratkaisun\njatkuvalle työskentelylle uuden suunnan. Ja minä puolestani olen\ntältä perustalta jatkanut, mutta vielä en tahdo sanoa, minkälainen\ntämä arvelu on. Toivon teidän vain huomaavan, että se oli kyllin\npätevä antamaan tutkimuksilleni tuossa huoneessa määrätyn muodon,\nmäärätyn suunnan. Menkäämme ajatuksissamme takaisin tuohon huoneeseen.\nMitä siis etsimme ensin? Keinoa, jonka avulla murhaaja on voinut\npoistua. Meidän tietenkään ei tarvitse mainitakaan, ettemme kumpikaan\nusko yliluonnollisiin ilmiöihin. Henget eivät ole murhanneet m:me\nl'Espanayea eikä hänen tytärtään. Murhantekijät olivat sangen\nruumiillisia olentoja ja poistuivat ruumiillisina. Mutta millä tavoin?\nTutkimme kutakin poistumistien mahdollisuutta erikseen. On selvää että\nmurhaajat, joukkion alkaessa kiivetä portaita ylös taloon, olivat joko\nsiinä huoneessa missä tyttären ruumis tavattiin, tahi sen viereisessä\nhuoneessa. Niistä kahdesta huoneesta meidän siis on uloskäytävä\netsittävä. Poliisi on perinpohjin ja joka suuntaan tutkinut lattiat,\nkatot ja seinämuurit. Heidän silmältään ei kätketyinkään salakäytävä\nolisi jäänyt huomaamatta. Mutta kun en oikein luottanut heidän\nsilmiinsä, niin käytin vielä omianikin. Tosiaankaan ei salakäytäviä\nollut olemassa. Molemmat huoneista käytävään johtavat ovet olivat\nlujasti lukitut ja avaimet olivat sisäpuolella. Katsokaamme sitten\nuuninpiippuja. Nämä ovat tosin aivan pesän yläpuolella kahdeksan tai\nkymmenen jalan levyisiä, mutta heti ylempänä ne kapenevat niin, ettei\nedes isompi kissa voisi niiden kautta kulkea. Kun siis niitä käytäviä\nmyöten, joista nyt olemme puhuneet, oli mahdotonta päästä pakoon,\non meidän nyt ruvettava tutkimaan ikkunoita. Etuhuoneen ikkunoista\nei kukaan olisi voinut paeta heti joutumatta kadulle kerääntyneiden\nkansanjoukkojen huomion esineeksi. Senvuoksi murhaajien on täytynyt\npaeta perähuoneen ikkunasta. Kun nyt näin vakuuttavalla tavalla olemme\npäässeet tähän loppupäätelmään, niin emme, ajattelevina järkiolentoina,\nsaa luopua siitä näennäisten mahdottomuuksien esiintyessä. Ja\nmeille jää vielä todistettavaksi, etteivät nämäkään näennäiset\n'mahdottomuudet' todellisuudessa ole olemassa.\n\n\"Huoneessa on kaksi kohottamalla aukeavaa ikkunaa. Toisen eteen niistä\nei ole kasattu huonekaluja ja on se siis täysin näkyvissä. Toisen\nalempaa osaa peittää, aivan kiinni työnnettynä, sängyn pääpuoli.\nEdellisen huomattiin olevan sisäpuolelta lujasti suljettu. Se vastusti\nvoimakkaimpiakin ponnistuksia kun sitä koetettiin kohottaa. Vasemmalla\npuolen oli sen kehykseen näverretty reikä ja siihen oli lyöty melkein\nkantaansa myöten paksu naula. Toista ikkunaa tutkittaessa havaittiin\nsiinäkin samanlainen laitos ja ponnistukset saada sitä auki päättyivät\nyhtä huonosti. Nyt oli poliisi täydelleen vakuuttautunut siitä,\netteivät murhaajat olleet voineet paeta tätä tietä. Ja tästälähtien\nolisi pidetty liiallisena virkaintona, jos joku olisi kiskonut naulat\nulos ja tahtonut avata ikkunat.\n\n\"Minun tutkimukseni menivät hieman pitemmälle yksityiskohtiin, ja\nainoastaan siitä syystä että tässä oli juuri se kohta, missä noiden\nnäennäisten mahdottomuuksien täytyi todellisuudessa osoittautua\nolemattomiksi.\n\n\"Päättelin siis näin a posteriori [havaintojen perusteella]. Murhaajat\npakenivat jommankumman ikkunan kautta. Tämän huomioonottaen ei\nikkunoita oltu voitu sulkea uudelleen sisäpuolelta, mutta siitä\nhuolimatta ne tavattiin suljettuina. Tämä huomio sai poliisin kokonaan\nluopumaan enemmistä tutkimuksista tällä taholla. Ja ikkunat olivat\ntodellakin suljetut. Niiden täytyi siis voida sulkeutua itsestään,\nsiitä ei voinut olla epäilystä. Astuin kokonaan näkyvissä olevan\nikkunan ääreen, vedin naulan ulos, mikä oli jonkun verran vaikeata\nja koettelin saada ikkunaa auki. Mutta se vastusti minun kaikkia\nponnistelujani. Siispä täytyi olla olemassa näkymätön vieteri, vaikkei\nse vielä selittäisikään naulojen arvoitusta. Huolellisesti etsittyäni\nlöysinkin vieterin. Painoin sitä, ja kun tämä keksintö sinänsä tyydytti\nminua, en avannut ikkunaa.\n\n\"Nyt löin naulan jälleen kiinni ja tarkastelin sitä huolellisesti. Jos\njoku henkilö on mennyt tästä ikkunasta ulos ja lyönyt sen mennessään\nkiinni, on vieteri saattanut sulkea ikkunan, mutta naulaa, joka on\ntäytynyt irroittaa, ei hän voinut enää saada paikoilleen. Nyt oli\njäljellä vain se loppupäätelmä, että murhaajien oli täytynyt poistua\ntoisen ikkunan kautta. Jos nyt otaksuttiin, että vieterit olivat\nmolemmissa ikkunoissa samanlaiset, niin täytyi joko naulojen, tahi\nniiden kiinnitystavan olla erilaiset. Nousin sängyn patjalle ja\ntarkastelin sängynpään yli toista ikkunaa. Kurotin käteni ja löysin\npian vieterin, jota painoin. Se oli, kuten olin otaksunutkin, aivan\nsamanlainen kuin toisessakin ikkunassa. Nyt katsoin naulaa. Se oli\nyhtä paksu kuin tuo äskeinenkin naula, ja näytti olevan samalla tavoin\nkiinnitettykin — melkein kantaa myöten sisäänlyöty.\n\n\"Te ehkä luulette, että nyt olin voitettu, mutta kaikkea muuta, sillä\ntähän saakka olivat kaikki päätelmäni olleet oikeat. Olin tutkinut\nsalaisuuden sen viimeistä niveltä myöten, ja tämä nivel oli tuo naula.\nVaikka se oli tarkalleen tuon toisen naulan näköinen, sanoin itselleni\nkuitenkin: 'Tämän naulan laita ei voi olla niinkuin pitäisi'. Tartuin\nsiihen, ja kanta sekä noin neljännestuuma itse naulaa jäi käteeni.\nMuu osa naulasta jäi näverinreikään, jossa se oli katkennut. Katkeama\noli jo vanha (sillä sen reunat olivat ruostuneet) ja oli ilmeisesti\nsyntynyt siten, että naulaa oli lyöty vasaralla liian kovasti. Panin\nnyt kädessäni olevan naulankappaleen huolellisesti reikäänsä takaisin,\nja kas, siinä oli näköjään mitä ehjin naula, sillä eihän sen katkeamaa\nnäkynyt ollenkaan. Nyt painoin vieteriä ja kohotin ikkunaa muutaman\ntuuman. Naula jäi rauhallisena paikalleen, se oli niin katkennut että\njäljlläoleva osa seurasi ikkunan mukana. Suljin ikkunan jälleen, ja\nkaikki näytti olevan mitä parhaimmin paikoillaan.\n\n\"Tähän asti olin nyt ratkaissut arvoitusta. Murhaaja oli paennut sängyn\nedessä olevasta ikkunasta. Hänen ulos päästyään sulkeutui ikkuna\nuudelleen joko itsestään tahi vieterin ponnahduksesta. Ja tätä vieterin\ntehtävää sulkea ikkuna pitivät poliisit naulan ansiona, — ja niin\ntäytyi heidän luopua enemmistä tutkimuksista.\n\n\"Nyt kysytään lähinnä, kuinka murhaaja pääsi alas pihalle. Tästä olin\npäässyt selville kävellessämme yhdessä talon ympäri. Noin 5 1/2 jalan\npäässä mainitusta ikkunasta kulkee pitkin seinää kaasuputki. Tämän\nputken kohdalta olisi kenen tahansa mahdotonta ylettyä ikkunaan,\npuhumattakaan sisälle tulosta. Huomasin kuitenkin että neljännen\nkerroksen ikkunain luukut ovat tuota omituista lajia, jota Pariisin\nkirvesmiehet nimittävät sanalla 'ferrades'. Tässä tapauksessa\novat luukun puolikkaat 3 1/2 jalkaa leveät. Kun me niitä talon\ntakapuolelta katselimme, olivat ne kumpikin puoliksi avoinna, s.o.\nne muodostivat seinän kanssa suoran kulman. On todennäköistä että\npoliisiviranomaisetkin tutkivat talon takapuolelta, mutta kun he\nnäkivät vain näiden luukkujen kapeimman pinnan (ja kuinkapa muuten\nolisi voinut ollakaan), niin eivät he ehkä huomanneet niiden leveyttä,\nvaan päättivät voivansa olla ottamatta niitä laskuissaan lukuun. He\nolivat kerta kaikkiaan vakuutettuja, ettei tätä tietä kukaan ollut\nvoinut poistua, ja sen vuoksi jäi heidän tutkimuksensa pintapuoliseksi.\nMutta minulle selvisi heti, että kun luukku painetaan aivan seinää\nvasten, niin se ulottuu kahden jalan päähän kaasuputkesta. Oli siis\nilmeistä että erinomaisen uskalias ja notkea henkilö voi putkea\ntukikohtana pitäen luukun avulla heilauttaa itsensä ikkunan luo.\nTarttumalla luukkuun sen yläreunasta, potkaisemalla luukun painumaan\nikkunaa kohti ja samalla itse seuraten mukana sai hän jalkansa\nsijoitettua seinää vasten ikkunan alla samalla käyttäen luukkua\ntukenaan. Ja jos ikkuna oli auki, heilautti hän itsensä helposti\nhuoneeseen.\n\n\"Nyt tahdon, että pidätte sitä, mitä olen maininnut erinomaisesta\nuskaliaisuudesta ja notkeudesta, ehdottoman välttämättömänä\nedellytyksenä koko tämän tavattoman rohkean ja vaikean teon\nsuorittamiselle. Tahdon osoittaa teille, kuinka asia mahdollisesti voi\nolla tapahtunut, mutta toivon teidän ennen kaikkea panevan pääpainon\nsille seikalle että murhaajan kätevyyden ja notkeuden on tässä\ntapauksessa täytynyt olla miltei yliluonnollista laatua. Rinnastakaa\nnyt nämä kaksi seikkaa: tämä suunnaton notkeus ja kätevyys toiselta ja\ntuo omituinen kimeä tahi raaka tahi epätasainen ääni toiselta puolen,\njonka omistajan kansallisuudesta ei ollut kahta yksimielistä arvelua\nja jonka äänteissä eivät todistajat voineet erottaa ainoatakaan selvää\ntavua.\"\n\nTässä kohden syntyi aivoissani epämääräinen, vain puolikypsä mielikuva\nsiitä mitä Dupin mahtoi tarkoittaa. Minusta tuntui että olin\nymmärtämäisilläni kaiken, mutta en voinut ajatella asiaa selvyyteen\nsaakka, kuten ihminen usein on pääsemäisillään ajatustyössään\ntulokseen, mutta lopuksi ei kykenekään johtamaan sitä päämäärään\nsaakka. Ystäväni jatkoi:\n\n\"Menkäämme nyt sisälle huoneeseen. Katselkaamme miltä siellä\nulkonaisesti näyttää. On sanottu että piirongin laatikoista oli\nvarastettu, vaikkakin monia arvoesineitä oli jätetty ottamatta. Se on\nväärä päätelmä.\n\n\"M:me l'Espanaye ja hänen tyttärensä\", jatkoi Dupin, \"viettivät hyvin\neristettyä elämää, eivät koskaan kutsuneet vieraita luokseen ja\nmenivät harvoin ulos, joten heillä ei ollut syytä hankkia itselleen\nrunsaasti monia erilaisia vaatetustarpeita. Esillä olleita vaatteita\noli juuri sellainen määrä kuin voi arvella noiden naisten tarvinneen.\nJos murhaaja olisi niistä jotain varastanut, niin miksei hän ottanut\nniistä parhaita, miksei hän ottanut suorastaan kaikkea. Sanalla sanoen,\nminkävuoksi hän jätti 4000 frangia paikoilleen ottaakseen vaatepussin\nkuormakseen? Mutta kulta oli koskemattomana. Melkein koko pankkiiri\nMignaud'lta nostettu summa oli kukkarossa vuoteen jalkopäässä. Tämän\nvuoksi ette enää lainkaan tarvitse ottaa huomioon poliisin päätelmiä ja\ntoimenpiteitä niiden todistajain lausuntojen johdosta, jotka kertoivat\ntuon rahasumman tuodun taloon. Ihmeellisempiä sattumia kuin tämä (että\nnimittäin joku henkilö tulee surmatuksi kolme päivää senjälkeen kun\non saanut rahoja) tapahtuu joka päivä kymmenittäin, meidän vähääkään\nhämmästymättämme. Tässä tapauksessa merkitsisi, jos rahat olisivat\nolleet poissa, se tosiasia, että ne oli kolme päivää takaperin tuotu\ntaloon, enemmän kuin sattumaa. Se vahvistaisi tuota poliisin otaksumaa\nmurhan vaikutteista. Mutta asian todelliseen laitaan katsoen meidän\ntäytyy, jos tahdomme pitää kultaa tämän hirveän teon vaikuttimena,\nsamalla pitää selvänä, että murhaaja oli perin auttamaton hulttio\nluopuessaan samalla kertaa sekä kullasta että vaikuttimestaan.\n\n\"Nyt pyydän teitä lujasti painamaan mieleenne nuo seikat, joista äsken\nhuomautin — tuon ihmeellisen äänen, tuon yliluonnollisen kätevyyden ja\nnotkeuden sekä täydellisen vaikuttimien puutteen näin kauheaan murhaan,\nja katselkaamme tapausten menoa sellaisenaan. Tässä näemme naisen,\njoka on paljain käsin kuoliaaksi kuristettu ja sitten työnnetty jalat\nedellä ylös uuninpiippuun. Tavalliset murhamiehet eivät menettele\ntällä tavoin. Kaikkein vähimmin he käsittelevät ruumista tällä tavoin.\nTeidän täytyy myöntää, että tavassa millä ruumis oli tungettu uuniin,\non jotakin mitä me ranskalaiset sanomme _excessivement outré'ksi_\n[ylenmäärin liialliseksi], jotakin mitä emme voi sovittaa tavalliseen\najatuskuvaamme ihmisellisen olennon menettelytavasta tässä suhteessa,\nvaikka asianomainen olisi ollut rappeutunein heittiö mitä kuvitella\nsaatamme. Ottakaa lisäksi huomioon, millä hirvittävällä voimalla ruumis\noli uuniin tungettu — tarvittiinhan monen miehen voimat ennenkuin se\nhädin tuskin saatiin vedetyksi sieltä takaisin!\n\n\"Kääntäkää nyt huomionne muihinkin ihmeellisiin voimannäytteisiin.\nHuoneesta löytyi paksuja — hyvin paksuja — harmaita hiuspalmikkoja.\nNe olivat reväistyt päästä juurineen. Te voitte koettaa mitä\nvoimainponnistusta tarvitaan edes parinkymmenen hiuksen yhtaikaa\njuurinen nyhtäisemiseen. Tehän näitte nämä palmikot niinkuin minäkin.\nHiusten juurien mukana (mikä inha näky!) oli irronnut myös päänahan\nkappaleita — ja tämä osoittaa millä hämmästyttävällä voimalla nuo\ntuhannet hiukset ovat yhtaikaa juurinen päästä reväistyt. Vanhan\nnaisen kurkku ei ainoastaan ollut poikki, vaan koko pää oli miltei\nkokonaan ruumiista irtileikattu, — ja välineenä oli vain partaveitsi.\nAjatelkaahan, minä pyydän, koko tämän menettelyn hurjaa petomaisuutta.\nM:me l'Espanayen ruumiin ruhjoutumista en tahdo puhuakaan. Herra Dumas\nja hänen arvoisa avustajansa herra Etienne ovat lausuneet että ne\nolivat jonkun tylsän aseen aikaansaamia, ja siinä nämä herrat ovatkin\noikeassa. Mutta tuo tylsä ase oli pihan kivitys, sillä ruumis oli\nheitetty tuosta avautuneesta ikkunasta pihalle. Tämä mahdollisuus, niin\nyksinkertainen kuin se onkin, ei juolahtanut poliisien mieleenkään\nsamasta syystä mistä he jättivät ikkunaluukkujen leveydenkin\nhuomioonottamatta — koska nimittäin näköjään yhtä lujasti kiinni olevat\nnaulat saivat heidät hylkäämään sen mahdollisuuden, että ikkunoita\nkoskaan olisi avattu.\n\n\"Kun nyt näitä tapahtumia ajattelette rinnastettuina huoneen tavattoman\nepäjärjestyksen kanssa, niin olemme päässeet niin pitkälle, että voimme\nyhdistää seuraavat käsitteet: hämmästyttävä notkeus ja kätevyys,\nyliluonnolliset voimat, petomainen julmuus, murha ilman vaikuttimia,\nkauhuteoissa piehtaroiminen, jollainen tuntuu ihmisolennon teoksi\nmahdottomalta, ja ääni, joka eri kansojen edustajien korvissa kuului\nvieraalta ja josta puuttuu alkeellisempiakin sanoiksi muodostettavia\ntavuja. Mihinkä lopputulokseen tulemme tästä kaikesta? Minkä mielikuvan\novat todisteluni teidän sielussanne synnyttäneet?\"\n\nTunsin sisäistä kauhua Dupinin asettaessa tämän kysymyksen\nvastattavakseni. \"Tekijä on mielipuoli\", sanoin minä, \"raivohullu, joka\non päässyt karkuun jostain läheisestä hullujenhuoneesta.\"\n\n\"Teidän päätelmänne ei ole niinkään kehno\", vastasi hän.. \"Mutta\nmielipuolten äänet eivät heidän hurjimminkaan raivotessaan vastaa\nsitä ääntä mikä kuultiin portaissa. Mielipuolet kuuluvat toki aina\njohonkin kansaan, ja vaikkei heidän puheessaan sanoilla olekaan mitään\nkeskinäistä yhteyttä, niin voi siinä kuitenkin erottaa määrättyjä\nyhteenkuuluvia tavuja. Sitäpaitsi ei mielipuolille kasva sellaisia\nhiuksia kuin ovat nämä tässä kädessäni. Irroitin tämän tupsun m:me\nl'Espanayen lujasti sulkeutuneesta kourasta. Sanokaapa minulle nyt,\nmitä ajattelette!\"\n\n\"Dupin!\" huusin ininä äärimmilleni kiihtyneenä, \"nämä hiukset ovat\neriskummallisia — ne eivät ole ihmisen hiuksia!\"\n\n\"Sitä en ole väittänytkään\", vastasi hän. \"Mutta ennenkuin ratkaisemme\ntämän seikan, soisin teidän katsahtavan tätä pientä piirrosta, jonka\nolen tehnyt. Se on tarkkaan otettu jäljennös niistä mitä todistajat\nlausunnoissaan sanoivat tummiksi täpliksi ja syviksi kynnenjäljiksi\nm:lle l'Espanayen kaulalla ja mitä taas toiset todistajat sanoivat\nsarjaksi mustelmia, jotka silminnähtävästi olivat sormilla painetut.\n\n\"Te näette heti\", jatkoi ystäväni levittäen paperin pöydälle eteemme,\n\"että piirros osoittaa lujaa ja varmaa otetta, jossa ei huomaa\npienintäkään muutosta. Jokainen sormi on — luultavasti teurasuhrin\nkuolemaan saakka — pysynyt siinä hirvittävässä otteessa, johon se\nkuristuksen alkaessa kaivautui. Koettakaapa nyt sovittaa sormianne\nsillä tavoin kuin murhaajan sormet ovat olleet uhrin kurkussa.\"\n\nKoetin sitä turhaan.\n\n\"Kenties ei kokeemme ole kyllin tarkka\", sanoi Dupin. \"Paperi on tässä\ntasaisella pinnalla, mutta ihmiskaula on lieriön muotoinen. Tässä on\npuurulla, joka on suunnilleen kaulan vahvuinen. Kiertäkää paperi sen\nympärille ja koettakaa uudelleen.\"\n\nKoetin, mutta onnistuin vielä huonommin kuin äsken. \"Se ei ole\nihmiskäden jälki\", sanoin.\n\n\"No niin, lukekaapa nyt tämä kohta Cuvier'n teoksesta\", vastasi Dupin.\n\nSe oli tarkka, sekä anatoominen, että kuvaileva esitys suuresta\nruskeanpunertavasta Itä-Intian saarten orangutangista. Näiden eläinten\ntavaton väkivaltaisuus, hämmästyttävät voimat ja notkeus, petomainen\njulmuus ja jäljittelykyvyt, joiden nojalla alkuasukkaat väittivät,\nettä ne ovat opettelematta puhumaan ainoastaan siitä syystä että\nvälttyisivät joutumasta työhön ja orjuuteen, ovat riittävästi tunnetut.\nNyt minulle yhdellä kertaa selvisi murhain täysi kaameus.\n\n\"Kuvaus sormentapaisista kynsistä\", sanoin lukemisen lopetettuani,\n\"soveltuu täydelleen tähän piirustukseen. Näen, ettei mikään muu\neläin kuin orangutangi voi jättää sellaisia jälkiä kuin nämä. Tämä\nruskeanpunertava karvatukko soveltuu myös tarkalleen Cuvier'n kuvauksen\ntämän eläimen karvapeitteestä. Mutta kuitenkaan en vielä saata ymmärtää\ntämän pelottavan, salaperäisen tapauksen kaikkia yksityiskohtia.\nKuultiinhan esim. kahden henkilön riitelevän, joista toinen todettiin\nranskalaiseksi.\"\n\n\"Aivan niin, ja tehän muistatte erään tämän henkilön huudahduksen,\njonka melkein kaikki todistajat esittivät: 'mon Dieun' [oi, Jumalani].\nTämä on näissä olosuhteissa selitettävä kuten eräs todistajista\naivan oikein sanoi, varoitus- ja valitushuudahdukseksi. Mutta näihin\nkahteen sanaan olen minä pääasiallisesti asettanut toivoni arvoituksen\nlopullisesta ratkaisemisesta. Eräs ranskalainen tietää tästä murhasta.\nOn mahdollista — onpa suorastaan enemmän kuin todennäköistä, ettei\nhän ole siihen lainkaan osallinen. Luultavasti on häneltä karannut\norangutangi. Hän on kenties seurannut karkulaista tuohon huoneeseen\nsaakka, mutta hirveiden tapausten aikana, jotka silloin seurasivat, hän\nluultavasti ei ole onnistunut vangitsemaan eläintä uudelleen. Eläin\non siis edelleen vapaudessa. Mutta näitä rohkeita otaksumiani, sillä\nsellaisinahan niitä on pidettävä, en nyt huoli pitemmälle jatkaa, sillä\nsiitä voi syntyä vain soutamista ja huopaamista. Jos tämä ranskalainen\non todella syytön näihin hirmutekoihin, kuten otaksun, niin on tämä\nilmoitus johdattava hänet pian tänne. Pistin sen eilen paluumatkallamme\nLe Monde lehteen, joka ajaa laivastoasioita ja jota kaikki merimiehet\nlukevat.\"\n\nHän ojensi minulle lehden ja minä luin:\n\n\"Kiinniotettu — Boulognen metsässä aikaisin — — p:n aamuna (murhan\njälkeisenä aamuna) sangen suuri ruskeanpunertava orangutangi-apina\nBorneo saaren lajia. Omistaja, jonka täytyy kuulua johonkin\nmaltalaiseen laivaan, saa oikeutensa riittävästi toteennäyttämällä ja\nmaksamalla pyydystys-, hoito- ja ruokintakulut, eläimen haltuunsa. — —\nkatu N:o — — Faubourg St. Germain. Kolmas kerros.\"\n\n\"Mutta kuinka on mahdollista\", kysyin, \"että voitte tietää miehen\nolevan merimies ja kuuluvan johonkin maltalaiseen laivaan?\"\n\n\"En minä tiedäkään sitä\", sanoi Dupin. \"En ole varma siitä. Mutta tässä\non kuitenkin pieni nauhanpalanen, jonka muoto ja rasvaisuus minulle\nselvästi ilmaisee, että sitä on käytetty sitoessa hiuksia merimiesten\ntapaan palmikolle. Sitäpaitsi on siinä solmu, jollaista eivät juuri\nmuut kuin merimiehet osaa tehdä. Tämän nauhan sieppasin pihamaalta\nkaasuputken alta. Se ei ole voinut kuulua kummallekaan murhatuista. Ja\nvaikka erehtyisinkin päätelmässäni nauhan johdosta, nimittäin että se\nkuuluisi jollekin maltalaisen laivan merimiehelle, niin ei se, mitä\nilmoituksessa olen sanonut, haittaa mitään. Jos se on erehdys, niin\nasianomainen olettaa, että minut on johtanut harhaan jokin seikka,\njota hän ei viitsi tarkemmin tutkia. Koska tuo ranskalainen tietää\njotakin murhasta, vaikkapa onkin itse syytön, niin hän tietysti\nensin harkitsee, voiko hän ilmoituksen johdolla hakea orangutanginsa\ntakaisin. Hän sanoo itselleen: — 'Minä olen viaton, minä olen köyhä,\nminun orangutangini on kallisarvoinen — minun asemassani olevalle\non sen hinta kokonainen omaisuus — miksi siis pelkän pelon takia\nmenettäisin sen? Voin saada sen takaisin. Se on löydetty Boulognen\nmetsästä — sangen kaukana hirmuyön tapahtumapaikasta. Kukapa koskaan\nsaattaa epäillä, että järjetön eläin on voinut sellaista tehdä.\nPoliisi seisoo kuin vuoren edessä; tähän saakka se ei ole saanut\nmitään johtosuuntaa toiminnalleen asiassa. Ja jos se joutuisi eläimen\njäljille, niin olisihan mahdotonta todistaa minun olleen murhasta\ntietoinen ja sen johdosta tuomita minut. Mutta minuthan tunnetaan jo.\nIlmoitushan jo mainitsee minut eläimen omistajaksi. Enkä voi tietää\netteikö minusta tiedetä enemmänkin. Jos luovun vaatimasta takaisin\nnoin kallisarvoista omaisuutta, joka jo tiedetään omaisuudekseni, niin\nsilloinhan juuri johdan epäluulot puoleeni. Tahdonpa siis noudattaa\nkehoitusta, ottaa apinan takaisin ja pitää sitä kiinni siihen saakka\nkunnes koko juttu on joutunut unohduksiin'.\"\n\nSamassa kuulimme askeleita porraskäytävästä.\n\n\"Pitäkää pistoolinne varalla\", sanoi Dupin, \"mutta älkää käyttäkö\nälkääkä näyttäkökään sitä ennenkuin minä annan merkin.\"\n\nTalon ulko-ovi oli ollut auki, joten tulija oli kolinaa herättämättä\npäässyt sisään ja astunut useita porrasaskelmia ylöspäin. Äkkiä hän\nkuului pysähtyvän. Sitten kuulimme hänen astuvan portaita alas jälleen.\nDupin meni nopeasti ovelle; silloin kuulimme hänen taas palaavan.\nToista kertaa hän ei kääntynyt takaisin, vaan astui päättäväisin\naskelin ovemme eteen ja kolkutti.\n\n\"Sisään!\" huusi Dupin iloisella, voimakkaalla äänellä. Mies astui\nsisään. Hän oli ilmeisesti merimies, — kookas, vahvalihaksinen mies,\njonka kasvoilla asusti määrätynlainen julkea ja peloton ilme, mikä ei\nkuitenkaan tuntunut epämiellyttävältä. Hänen ahavoituneet kasvonsa\nolivat puoliksi viiksien ja poskiparran peitossa. Kädessään hänellä\noli tukeva tammikeppi, mutta muuten hän näytti olevan aseeton. Hän\nkumarsi vähän sivuttain vasemmalle puolen ja toivotti hyvää iltaa mitä\nselvimmällä pariisilaisnuotilla.\n\n\"Istukaahan, hyvä ystävä\", sanoi Dupin. \"Te tulette kai sen apinan\ntakia. Totisesti, oikeinpa kadehdin teitä sen eläimen tähden; se on\nerinomaisen kaunis kappale ja epäilemättä hyvin kallisarvoinen. Kuinka\nvanhan luulette sen olevan?\"\n\nMerimies hengähti syvään — kuin mies, jolta suuri taakka putoaa\nsydämeltä, ja vastasi sitten reilulla äänellä: \"Sitä en osaa tarkalleen\narvata — mutta luulen ettei se voi olla viittä vuotta vanhempi. Onko se\nteillä täällä?\"\n\n\"Ei ole. Emme voineet säilyttää sitä täällä. Se on eräässä\nvuokratallissa Dubourg kadun varrella täällä lähellä. Sieltä voitte sen\nnoutaa huomenna. Mutta tietysti te voitte antaa minulle siitä tarkan\nkuvauksen?\"\n\n\"No kyllä vaan, herra!\"\n\n\"Minun on oikein vaikea erota siitä\", sanoi Dupin.\n\n\"Enhän toki vaadi, herra, että olette saanut nähdä kaiken tämän vaivan\nilmaiseksi. Kernaasti maksan teille eläimestä löytöpaikkaa — kohtuuden\nmukaan.\"\n\n\"Hyvä\", vastasi ystäväni, \"se on oikean miehen puhetta. Antakaas kun\nkatson — mitähän nyt vaatisinkaan? Ahaa, jo tiedän. Teidän tulee kertoa\nminulle kaikki mitä tiedätte noista Morgue kadun murhista.\"\n\nNämä viimeiset sanat sanoi Dupin hiljaisella äänellä ja hyvin\nrauhallisena. Niinikään hän samassa levollisin askelin meni ovelle,\nsulki sen ja pani avaimen taskuunsa. Senjälkeen hän veti pistoolin\npoveltaan ja asetti sen pöydälle lähelleen.\n\nMerimiehen kasvot muuttuivat tummanpunaisiksi aivan kuin olisi hän\nollut tukehtumaisillaan. Hän hyppäsi pystyyn ja tarttui keppiinsä,\nmutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän vaipui tuolilleen takaisin,\nkoko ruumis vavisten ja kasvoiltaan kuolonkalpeana. Hän ei saanut\nsanaakaan suustaan. Minun tuli häntä kovasti sääli.\n\n\"Hyvä ystävä\", sanoi Dupin ystävällisesti, \"te olette huolissanne\naivan tarpeettomasti — ihan varmaan.. Me tarkoitamme vain parastanne.\nAnnan teille kunniasanani, ettemme tahdo teille mitään pahaa. Minä\ntiedän aivan varmasti että te olette täydelleen syytön Morgue kadun\nhirmutekoihin. Kuitenkin neuvoisin teitä myöntämään, että olette\njollain tavoin sekaantunut juttuun.\n\n\"Tästä mitä nyt juuri olen sanonut, voitte huomata että minulla on\nkeinoja, joilla pääsen asian perille, keinoja, joista ette osaisi\nuneksiakaan. Asiat ovat nyt sillä tavoin. Mutta tehän ette ole tehnyt\nmitään mitä ette voisi tunnustaa, mitään mistä teitä voitaisiin syyttää.\n\n\"Te ette ole edes\", rauhoitti Dupin, \"ryöstänyt mitään, vaikka\nolisitte rankaisematta voinut sen tehdä. Teidän ei tarvitse salata\nmitään. Toiseltapuolen velvoittaa kunnianne teitä tunnustamaan kaiken\nmitä tiedätte. Tällä haavaa on viaton mies vangittuna, syytettynä\nrikoksesta, jonka tekijän te voitte osoittaa.\"\n\nMerimies oli Dupinin puheen aikana melkoisesti rauhoittunut, mutta\nhänen käytöksestään oli äskeinen varmuus tyyten hävinnyt.\n\n\"Niin totta kuin Jumala minua auttakoon\", sanoi hän hetken\näänettömyyden jälkeen, \"tahdon kertoa teille kaiken mitä tiedän\nasiasta, — mutta en voi odottaa että te uskoisitte siitä puoltakaan —\nolisin hullu jos sellaista odottaisin. Mutta viaton minä olen, ja asia\non minun saatava pois sydämeltäni, vaikkapa tähän paikkaan kuolisin.\"\n\nHänen kertomuksensa oli suunnilleen tämmöinen:\n\nHän oli hiljattain purjehtinut Intian saariston kautta. Joukko, johon\nhänkin kuului, nousi maihin Borneossa ja tunkeutui eräällä huviretkellä\nsaaren sisäosiin. Hän ja eräs toverinsa olivat pyydystäneet\norangutangin. Tämä toveri kuoli, ja silloin jäi eläin kokonaan hänen\nomaisuudekseen. Eläin tuotti hurjan villeytensä vuoksi hänelle paljon\nvaivaa kotimatkalla, mutta lopulta onnistui hänen kuitenkin saada se\nkunnialla asuntoonsa Pariisissa, johon hän sen huolellisesti kytki,\nvälttääkseen naapuriensa uteliaisuutta siihen saakka kun se paranisi\nvammasta, jonka se oli saanut jalkaansa laivalla. Hänen aikomuksensa\noli myydä apina heti sen jälkeen.\n\nMutta sinä yönä tahi paremminkin sinä aamuna, jona murha tapahtui,\nsaapui merimies kotiin eräästä juhlasta ja tapasi orangutangin\nirrallaan omassa makuuhuoneessaan, jonne se oli murtautunut viereisestä\nhuoneesta, missä se oli ollut lujasti kiinnikytkettynä. Apina istui\nleuka huolellisesti saippuoituna ja partaveitsi kädessä tuolilla\npeilin edessä ja matki parturin eleitä. Kauhistuneena nähdessään niin\nvaarallisen esineen villin eläimen kädessä ei merimies muutamaan\nsilmänräpäykseen osannut ryhtyä mihinkään. Tähän saakka hänen kuitenkin\noli aina onnistunut saada eläin ruoskan avulla rauhoittumaan, ja tähän\nkeinoon hän nytkin turvautui. Ruoskan nähdessään orangutangi äkkiä\nhypähti ulos ovesta, kiisi saman tien alas portaista ja pääsi ulos\nkadulle eräästä käytävän ikkunasta, joka onnettomuudeksi sattui olemaan\nauki.\n\nRanskalainen seurasi sitä epätoivoisena. Apina, partaveitsi yhäti\nkädessään, pysähtyi silloin tällöin ja teki takaa-ajajalleen\nkaikellaisia eleitä, kunnes tämä oli sen saavuttamaisillaan. Silloin\nse pakeni taaskin. Tällä tavoin kesti takaa-ajoa kauan aikaa. Kaduilla\noli aivan hiljaista, sillä kello oli lähes kolme yöllä. Eräällä\npienellä sivukadulla Morgue kadun takapuolella veti karkulaisen huomion\npuoleensa valo, joka loisti m:me l'Espanayen avonaisesta ikkunasta\nhänen talonsa neljännessä kerroksessa. Kun eläin juoksi taloa kohti,\nkeksi se kaasuputken, kiipesi sitä pitkin käsittämättömällä taidolla\nylös, tarttui ikkunaluukkuun, joka oli aivan seinää vasten ja heilautti\nitsensä sen avulla ikkunasta sisään tullen suoraan ikkunan edessä\nolevaan sänkyyn. Tämä tapahtui minuuttia lyhyemmässä ajassa. Luukun\nsysäsi apina sisään mennessään jälleen seinää vasten.\n\nTämä tapaus sekä ilahdutti että säikähdytti merimiestä. Nyt sai hän\ntoivoa voivansa jälleen vangita eläimen, koska loukusta, johon se nyt\noli mennyt, tuskin oli muuta uloskäytävää kuin kaasuputki, jonka alla\nhän seisoi valmiina ottamaan eläimen kiinni sen palatessa. Toiselta\npuolen oli pelättävissä että se saattoi matkaansaattaa talossa pahoja\nikävyyksiä. Tämä ajatus pakotti miehen seuraamaan apinaa. Merimiehen\nei ole vaikea kiivetä kaasuputkea pitkin, mutta kun hän oli saapunut\nikkunan korkeudelle, ei hän päässytkään pitemmälle, sillä ikkuna oli\nhänestä liian kaukana vasemmalla. Hän saattoi ainoastaan taivuttautua\nniin paljon että voi nähdä sisälle huoneeseen. Mitä hän siellä näki,\nsaattoi hänet melkein hellittämään otteensa putkesta. Oli juuri\nse hetki, jolloin kauheat huudot keskellä yötä kaikuen herättivät\nMorgue kadun asukkaat. M:me l'Espanaye ja hänen tyttärensä, molemmat\nyövaatteisiinsa pukeutuneina, olivat nähtävästi olleet järjestämässä\neräitä papereita rautaiseen raha-arkkuun. Arkku oli avoin, ja sen\nsisältö oli nostettu peitteelle vuoteen jalkopäähän. Uhriparat lienevät\nolleet selin ikkunaan, ja ajasta joka kului apinan sisääntulosta\nkauhunhuutoihin, on kai pääteltävä, etteivät he sitä heti huomanneet.\n\nKun merimies katsoi sisään, oli iso eläin tarttunut m:me l'Espanaye'ta\nhiuksista (jotka riippuivat palmikkoina, arvatenkin koska vanha\nnainen oli aikeissa kammata ne yöksi) ja teki hänen kasvojensa edessä\npartaveitsellä parturin eleitä. Tytär makasi pitkänään lattialla\nsäikähdyksestä tainnoksissa. Vanhan naisen huudot ja ponnistelut\n(joiden aikana peto kiskaisi häneltä hiukset päästä) saivat aikaan,\nettä apinan aluksi kai rauhalliset aikomukset muuttuivat vihan ja\nraivon töiksi. Vain kerran se painalsi partaveitsellä vanhan naisen\nkaulaa, mistä seurasi että pää melkein täydelleen irtautui ruumiista.\nVeren näkeminen kiihdytti sen raivoa vielä enemmän. Hampaitaan\nkiristäen ja silmät kipinöitä suitsuttaen se lennähti tytön ruumiin\nkimppuun ja kaivoi hirveät kyntensä sen kaulaan, kunnes uhri kuristui\nkuoliaaksi. Nyt osui sen hurjana harhaileva katse isäntänsä kauhusta\njähmettyneisiin kasvoihin ikkunan takana. Eläimen raivo — se kai\nmuisti ruoskan — muuttui silmänräpäyksessä peloksi ja tuskaksi.\nTietäen ansainneensa rangaistuksen näytti se toivovan voivansa peittää\ntekonsa jäljet ja alkoi nyt, ikäänkuin sisäisen levottomuuden ja hädän\npakoittamana, juosta ympäri huonetta. Tällöin se sysäsi huonekaluja\nkumoon, särki niitä ja kiskoi vuodevaatteet sängystä. Lopuksi apina\ntarttui tyttären ruumiiseen ja tunki sen uuninpiippuun siten kuin\ntiedetään, sitten vanhan naisen jäännöksiin, jotka se muitta mutkitta\nviskasi ikkunasta ulos.\n\nKun apina, silvottu ruumis sylissään, läheni ikkunaa, alkoi merimies\nkauhun valtaamana laskeutua takaisin putkea pitkin, ja sittenkun hän\noli pikemmin liukunut kuin laskeutunut sitä pitkin maahan, kiiruhti hän\nniin nopeasti kuin saattoi kotiinsa — hirveästi peloissaan tapahtuman\nseurauksista, ja jätti tässä mielentilassa orangutangin pyydystämisen\nsikseen. Sanat, jotka portaita ylös rientävät ihmiset kuulivat, olivat\nranskalaisen kauhun huudahduksia ja haukkumasanoja, sekoittuneina pedon\nkauheaan karjahteluun.\n\nPaljoa ei ole enää lisättävänä. Orangutangi oli paennut kaasuputkea\npitkin hetkistä myöhemmin kuin isäntänsä. Mennessään se oli lyönyt\nikkunan kiinni. Myöhemmin sai omistajansa sen kiinni ja möi sen kelpo\nhinnasta eläintarhaan. Sittenkun merimies oli toistanut kertomuksensa\npoliisiprefektille, jonka ällistys sen johdosta ei ollut vähäinen, ja\nDupin oli siihen liittänyt tutkimuksensa tulokset, vapautettiin Lebon\nviipymättä vankilasta.\n\n\n\n"]