[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffobFWhCLkfRT2UQaq6jQVTsQNRPTmchH8PuENvderRw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},3550,"Hellas ja helleenit","Inha, I. K.",1865,1930,"3550-inha-i-k-hellas-ja-helleenit","3550__Inha_I._K.__Hellas_ja_helleenit","Piirteitä nykyisestä Kreikasta ja sen muinaismuistoista","tietokirja",[],[],"fi",1897,null,32279,230195,false,76347,[23,24],"Greece -- Description and travel","Greece -- History",[26,27],"History - European","Travel Writing","\"Hellas ja helleenit : Piirteitä nykyisestä Kreikasta ja sen muinaismuistoista\" by I. K. Inha is a travelogue and historical account written in the late 19th century. It combines on-the-spot reportage from Greece with vivid reflections on classical ruins, the character of modern Hellenes, and the nation’s long arc from antiquity through Ottoman rule to renewed statehood in the shadow of a recent Greco‑Turkish crisis. A journalist-narrator observes landscapes, cities, and people while revisiting the myths and monuments that shaped European civilization. Expect reflective travel scenes interleaved with accessible history and cultural portraiture, not a single continuous plot.  The opening of the work sets the terms in a brief preface: the author is a newspaperman offering impressions from a short stay in Athens, with antiquities as a main focus. It begins on Acrocorinth, contrasting glowing temple ruins and noble figures of poor shepherds with a sweeping evocation of Greece as Europe’s cultural cradle. A long, compressed survey follows: from Roman-era decline through barbarian raids, Byzantine shifts, Slavic, Saracen, and Norman incursions, Venetian depredations (including the Parthenon’s ruin), and the rise of European philhellenism. The narrative then recounts the Greek War of Independence—Ottoman oppression, klepht and armatole fighters, atrocities on both sides, philhellenic volunteers (notably Byron), naval heroes, Ibrahim Pasha’s onslaught, Mesolongi’s stand, and great‑power intervention leading to independence. Finally it turns to contemporary tensions with Turkey over Crete and irredentist aims, before shifting into the author’s own journey south from Finland to Corfu during wartime excitement, where he records early front reports and first impressions of the Mediterranean world. (This is an automatically generated summary.)",[],345,"Toimittaja I. K. Inhan matkakuvaus 1890-luvun lopun Kreikasta. Teos yhdistelee havaintoja nykyajasta ja muinaismuistoista sekä katsauksia maan historiaan ja vapaustaisteluun.","I. K. Inhan 'Hellas ja helleenit' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3550.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten \nmme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","HELLAS JA HELLEENIT\n\nPiirteitä nykyisestä Kreikasta ja sen muinaismuistoista\n\n\nKirj.\n\nI. K. INHA\n\n\n\n\n\nHelsingissä\nKustannusosakeyhtiö Otava\n1897.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n      Alkusanat.\n   I. Akrokorintholla.\n  II. Hävityksen ajat.\n III. Yapaudentaistelu.\n  IV. Kreikka ja Turkki.\n   V. Klassillisiin maihin.\n  VI. Atheena sodan aikana.\n VII. Taiteilija sotapolulla.\nVIII. Uusi Atheena.\n  IX. Nykyiset helleenit.\n   X. Akropoliilla.\n  XI. Raunioiden Atheena.\n XII. Matka Länsi-Kreikassa.\nXIII. Suomalaisten seikkailu.\n XIV. Jäähyväiset Hellaalle.\n\n\n\n\nALKUSANA.\n\n\nLukijoille, etenkin kriitillisille tekijä pyytää saada huomauttaa, että\nhän on sanomalehtimies. Hänen tuttavuutensa Kreikkaan perustuu kahden\nkuukauden oleskeluun Atheenassa, Uuden Suomettaren kirjeenvaihtajana,\npariin matkaan maaseuduilla, ynnä kirjallisuuteen. Tekijä on tahtonut\nkertoa ne ylimalkaiset vaikutukset, jotka hän lyhyen tuttavuutensa\najalla on saanut. Muinaismuistot, jotka yhä ovat Kreikan suurin\nviehätys, ovat kuvituksen pääosa. — Kreikkalaiset itse nimittävät\nkirjallisuudessa maataan Hellaaksi ja itseään helleeneiksi, ja sen\nvuoksi on näitä nimityksiä käytetty vaihdellen tavallisten rinnalla.\n\n_Tekijä_.\n\n\n\n\nI.\n\nAKROKORINTHOLLA.\n\n\nAurinko, joka lähenee laskuaan, valaa kultaansa vanhoille\ntemppelinraunioille, joiden ikivanhoista pilareista toiset vielä\nkantavat päänsä päällä mahtavia marmoripalkkeja, toiset taas makaavat\nversoovain myrttipensaitten keskellä, kappaleiksi katkenneina.\nMurtunutta jaloutta, hävinnyttä kauneutta!\n\nHelleeni paimentaa lammaslaumaansa tuolla vaaran rinteellä, käskien\nälykkäitä koiriaan. Hän on reipas, päivän paahtama, parrakas mies,\npuettuna ryhdikkääseen kansallispukuun, kädessä pitkä paimensauva.\nKarua lammaslaidunta on nyt maasi, joka muinoin kukoisti niin\nkauniisti! Paimeneksi, joka kiertelee vuoristoita, ovat kovat kohtalot\nsinut tehneet. Ne ovat opettaneet sinut ensimmäiseksi tarttumaan\nkädellä pistooliin, tai isoon väkipuukkoon, joita kannat aina\navonaisessa vyötärlaukussa.\n\nRaunioitten välitse kiertelevää polkua astuu nainen, joka päänsä päällä\nkantaa saviruukkua. Repaleinen on hänen pukunsa, likainen, mutta\nvartalo ja astunta ovat jumalattaren! Ja likaisen huolimattomuuden\nalta hämärtää noista piirteistä vielä se sulous, joka helleeniläisissä\nkuvapatsaissa lumoo katsojan.\n\nOrjuuden jäljet eivät ole ennättäneet teistä kadota, mutta ei ole\nvuosituhansienkaan sorto voinut teistä hävittää jalouden leimaa.\n\nVanha Hellas leviää tässä ympärilläni. Katseeni mittailee klassillisia\nmaisemia, poimien kymmeniä rusottavia vuorenkukkuloita, joiden nimet\nolen jo piennä oppinut, etsiskellen kypressipuistoja, jotka osottavat\nentisten historiallisten kaupunkien tilaa.\n\n[Kuva: Temppelinrauniot Korinthossa.]\n\nKaikkialla kohtaa silmääni hävitys! Raskaasti on se vyörynyt ylitsesi,\nHellas, musertaen alleen temppelit, kastellen maan kansalaistesi\nverellä. Ei liene maailmassa toista maata, joka olisi niin pitkällistä\nja julmaa vainoa kokenut, kuin sinä! Mutta hävityksen suuruus on paras\ntodistus muinaisesta suuruudestasi.\n\nKuinka surulliseksi teet mielen, mutta samalla, kuinka herätät\ninnostusta. Te maat, jotka ihanin piirtein leviätte allani, meret jotka\nulotatte atsurinsinisiä ulapoitanne molemmin puolin Istmon kannaksen,\nrunsaat muistot valtaavat mielen edessänne, te kasvatatte ajatuksille\nsiivet, joilla lentää yli vuosituhansien!\n\nKreikasta on Europan historia alkanut, Hellas on sivistyksemme\nkehto. Ja miten kunniakas alku! Helleenit kehittivät inhimillisen\nhengenviljelyksen niin korkealle, että heidän tuloksensa vielä ovat\nalituisena palaamisen lähteenä. Kuinka monta kertaa vuosisatain\nkuluessa on sieltä yhä uudelleen ammennettu henkisen kehityksen\nalkeita! Hellaassa kukoistivat tieteet ja taiteet keskellä vanhan\najan raakuutta, ja vapaudesta tehtiin yhteiskunnallisen järjestyksen\nperuskivi.\n\nOltuasi puolentoista vuosituhatta sorrettuna ja unhotettuna olet\nHellas saanut takaisin vapautesi ja päässyt alkamaan uutta elämää.\nKiitollinen ja muinaisuuteesi ihastunut Europa kiiruhti auttamaan\nuljasta vapaudentaisteluasi. Hellyydellä, jota ei ole minkään muun\nkansan osaksi tullut, on se tukenut horjuvia vaiheitasi. Monasti olemme\npakottaneet vallanpitäjät luopumaan itsekkäistä pyyteistään ja sinun\nponnistuksiasi auttamaan.\n\nNiinkuin aina hemmotellut lapset, niin et sinäkään ole ollut\npettymyksiä tuottamatta. Mutta muistakaamme tuomitessamme entinen kova\nonnesi.\n\n\n\n\nII.\n\nHÄVITYKSEN AJAT.\n\n\nNe suuret sodat, joita Makedonian hallitsijat kävivät Aasiassa,\nheikonsivat ja hajoittivat Kreikan kansaa ollen alkuna sen häviölle.\nSen parhaat sotilaat riensivät laumoittain etsimään onneaan vierailta\nmailta. Atheenasta siihen aikaan hävisi sukupuuttoon vanhoja perheitä.\nMaa menetti voimakkaimman osan väestöstään, ja sen vastustusvoima oli\nsuuresti heikontunut raakalaiskansain alkaessa hyökkäyksensä.\n\nRoomalaiset kohtelivat kreikkalaisia verraten lempeästi. Parempaa\ntodistusta siitä kunnioituksesta, jota he tunsivat helleenejä vastaan,\nei voi olla kuin Ciceron tunnettu varotus Kreikkaan lähtevälle\nQuintiukselle: \"Muista Quintius, että hallitset kreikkalaisia,\njotka ovat sivistäneet kaikki kansat, opettaen niille lempeyttä ja\ninhimillisyyttä, ja joille Rooma on velkaa oman valistuksensa\". Kun\nGermanicus tuli Atheenaan, niin hän riisui yltään kaikki vallan merkit\nja astui kaupunkiin vaan yksi liktori edellään. Eipä Roomassa pidetty\noikein sivistyneenä miehenä, ken ei ollut käynyt Atheenassa.\n\nRooman keisareista osottivat varsinkin Augustus, Hadrianus, ynnä\nAntoninus Pius ja Marcus Aurelius suurenmoista hyväntahtoisuutta\nKreikkaa kohtaan. Mutta se kuva, jonka Kreikka tarjoo Rooman\nkeisarivallan ajalla, on ainoastaan pinnalta valoisa. Syvemmälle\nsilmättäessä kohtaa rappeutuminen jo kaikkialla. Ylellisyys ja\nhekkuma olivat tylstyttäneet kansan, siveellinen ryhti bii hävinnyt,\naineellinen varallisuus vähentynyt, ja jo toisen vuosisadan lopulla\noli maan ja väestön voima sotain ja hallitsevain sorron kautta\nnäännytetty. Suurin osa pelloista oli autiona, kukoistavain lakeuksien\nsijalla näkyi autioita aroja. Leivätön maarahvas tulvasi köyhtyväin\nkaupunkien rasitukseksi. Kauppa ja laivaliike alenivat sitä myöden,\nkuin tuotantokin ehtyi, ja keisari Nervan aikana oli Atheena jo niin\nköyhä, että melkein kaikki sen porvarit olivat velassa. Muukalaiset\nkoronkiskurit kiertelivät maata ja koettivat riistää omaisuuden\nniiltäkin harvoilta perheiltä, jotka vielä olivat pysyneet varoissa.\nSemmoisiksi kuvasivat Plutarkhos ja Dion Krysostomos oloja toisella\nvuosisadalla.\n\nPitkin roomalaisvaltakunnan pohjoista rajaa oli sillä välin kokoontunut\nsuuria raakalaiskansoja, jotka ahnain silmin katselivat veltostuvia\nvanhoja kulttuurimaita, odottaen vaan soveliasta tilaisuutta niihin\nhyökätäkseen.\n\nJo kolmannen vuosisadan keskivaiheilla alkoivat eoottilaisten,\nskyyttain ja muiden raakalaisten retket. Ensi aikoina heidän\nhyökkäyksensä tavan takaa torjuttiin, mutta raakalaiset eivät väsyneet,\nvaan uudistivat ne kahta rajummin.\n\nSkyyttalaiset ryöstivät keisari Gallienuksen ajalla Makedoniaa,\nherulit kävivät Korinthossa, Argoossa ja Spartassa asti. Goottilaiset\nhävittivät Atheenaa, jota eräs vanha kirjailija vertasi uhrieläimeen,\njonka liekit ovat kuluttaneet, jättäen ainoastaan luut jäljelle.\n\nKeisari Julianuksen aikana koitti kuitenkin vielä kerran rauhan aika\nja hävitetyt maakunnat pääsivät uudelleen vaurastumaan, mutta lyhyeksi\nkävi tämä heiastus entisestä loistosta. Julianuksen seuraajat eivät\nenää yhtä suuressa määrin suosineet Akhaiaa. Rooman keisareita harmitti\nse kovapintaisuus, jolla kreikkalaiset yhä pitivät kiinni vanhasta\npakanallisesta uskostaan. Papit ja piispat saivat hävittää temppelit,\ntai muuttaa ne kirkoiksi. Raakalaisia vastaan ei hankittu suojaa, vaan\nhe saivat ryöstöretkillään yhä enemmän kiiruhtaa helleenien kansan\nperikatoa. Kuudennella vuosisadalla käski keisari Justinianus sulkea\nAtheenan filosofikoulut, jotka olivat viimeinen jäännös pakanuuden\najoilta.\n\nGoottilaiset, jotka hunnien ahdistamina tunkeutuivat yhä kauemma etelää\nkohti, olivat roomalaisilta saaneet osan Dakiaa asuakseen. Sieltä\npyrkivät he kuitenkin yhä etenemään, ja Alarikin sotajoukot levisivät\nyli koko Peloponneson. Spartankin täytyi aseitten ja taistelijain\npuutteessa antautua. Hurjan hävityshimon valtaamana hajosi Alarikin\narmeija yli Peloponneson muiden maakuntain, hävittäen loputkin sen\nikivanhoista kaupungeista. Raakalaisten mukana kulki likainen joukko\nmuukalaisia munkkeja, jotka kiihottivat hävittäjäin himoa hurjaksi\nuskonvimmaksi.\n\nTällä retkellä hävitettiin Eleusiin kuuluisa mysteriotemppeli.\nPeloponnesolla joutui luultavasti suurin osa Olympian temppeleitä\nryöstön ja perikadon omaksi. Thebe ja Atheena säilyivät kuitenkin\nlinnoitustensa kautta. Alarik ei voinut ruveta Atheenaa piirittämään,\nvaan tyytyi suuriin lunnaisiin. Taru kertoo valloittajan säikähtyneen,\nkun hän lähestyessään Atheenaa oli nähnyt itse jumalatar Pallas\nAtheenen uhkaavan linnan harjalta, ja Akhilleen seisovan sen muureilla.\n\n[Kuva: Diskoskiekon heittäjä.]\n\nViidennen vuosisadan alussa oli Kreikka ylt'yleensä raunioiden ja\nhautain peitossa. Pitkiin aikoihin ei se kyennyt uudelleen virkoomaan,\netenkin kun bysantsilaiset keisarit pitivät siitä huonoa huolta.\nGoottilaiset tosin lähtivät matkoihinsa, samoin myöhemmin kuningas\nGenserik vandaaleineen, mutta sillä ei hädästä eikä kurjuudesta tullut\nloppua. Heidän perästään tulivat bulgaarit. Kuudennen vuosisadan\nkeskivaiheille saakka ja vielä sen ohikin kesti yhtämittaista\nkansainhyökkäystä. Historiankirjoittaja Procopius lausuu: \"Siitä\npitäen, kuin Justinianus on valtakuntaa hallinnut, ovat Thrakiaa,\nKhersonnesoa, Kreikkaa ja kaikkea sitä maata, joka on Konstantinopolin\nja Jonian meren välillä, joka vuosi hävittäneet bulgaarit ja hunnit.\nEnemmän kuin kaksisataatuhatta roomalaista on jokaisella ryöstöretkellä\ntapettu, tai viety vankeuteen, ja ne maat, jotka mainitsin, ovat nyt\nskyyttain erämaitten kaltaisia.\" Mitä raakalaisilta jäi, sen hävittivät\nmaanjäristykset ja tulvat. Rutto teki puolen vuosisataa tuhoaan\npitkin koko Europaa, ja se tempasi Kreikastakin mukaansa suuren osan\neloon jääneestä rahvaasta. Mitä apua oli enää linnoituksista, joita\nJustinianus alkoi rakentaa, kun ei ollut sotilaita niitä puolustamaan.\nHänen legioonansa eivät enää kelvanneet mihinkään, ja rahalla täytyi\nhänen torjua viholliset omasta pääkaupungistaan.\n\nHunnien ja bulgaarien jälkeen alkoivat slaavit retkensä. Procopius\nkertoo näistä slaaveista, etteivät he totelleet ketään yliherraa,\nvaan jo vanhastaan ratkaisivat kaikki asiansa yhteisesti, jakaen\nkeskenään sekä menestykset että vastoinkäymiset. He eivät asuneet\nkaupungeissa eivätkä kylissä, vaan matalissa majoissa, maakuopissa,\nmuutellen sinne tänne. He kunnioittivat uhreilla useita jumalia,\nmutta eivät tunnustaneet kohtalolle mitään valtaa. Harjoittaen mitä\nkamalinta julmuutta slaavilaiset ensinnä tunkeutuivat Illyriaan ja\nThrakiaan, ynnä sieltä Hellaaseen. Asukkaat raastettiin mukaan orjiksii\ntai saivat raakalaisten lyhyistä keihäistä surmansa. Useita kertoja\nkävivät nämä rosvot Hellaassa asti ilman että bysantsilaiset keisarit\nsaattoivat heitä vastustaa. Justinus II kutsui apuun avaarit, entiset\nvihollisensa, mutta niistä taisteluista, joita sen jälkeen syntyi, ei\nole mitään luotettavia tietoja. Luullaan, että siihen aikaan, siis noin\nv. 580 j.Kr. helleeniläisten maahan saapui ensimmäinen slaavilainen\nasutus, joka ei liene kohdannut sanottavaa vastarintaa, autiota maata\nkun oli riittävästi. Uudet tulokkaat mukautuivat helleenien tapoihin,\nomistivatpa heidän kielensäkin.\n\n[Kuva: Muinainen hautapatsas Atheenassa.]\n\nJustinianuksen ajalla lakkasi Akhaia olemasta yhtenä maakuntana ja\njaettiin moneen piiriin. Silloin Atheena, joka kaikista Kreikan\nkaupungeista oli vähimmin kärsinyt raakalaisten hävitysretkistä,\nmenetti loputkin vapaasta hallitusmuodostaan. Jo aikoja oli viidensadan\nneuvosto, areiopaagi, vanhat tuomioistuimet, arkontit ja polemarkit\nlakanneet virkailemasta. Lopulta ei Atheenan väestöllä ollut muuta osaa\nvaltiollisesta elämästä, kuin että sai valita kaupungin tai keisarin\npalkkaamat sofistat, rhetorit ja grammatikot. Vaali oli kuitenkin\nvallanpitäjäin vahvistettava, Tämäkin oikeus kävi mitättömäksi, kun\nJustinianus lakkautti julkisten opettajain virat ynnä kielsi julkiset\nnäytännöt, jotka olivatkin vähitellen alenneet aivan arvottomiksi.\nVanhat temppelit muutettiin kristityiksi kirkoiksi ja saivat\nmarttyyreistä nimensä. Ainoastaan muutamissa etäisimmissä kolkissa\npysyi pakanallisten jumalain palveleminen voimassa aina yhdeksännen\nvuosisadan loppupuoliskolle saakka.\n\nKahdeksannella vuosisadalla alkoi uudelleen saapua slaavilaisia\nsiirtokuntia Pelopomiesoon, jossa vuorilla, laaksoilla ja maakunnilla\nvielä tänä päivänä on heiltä perittyjä slaavilaisia nimiä. Tuo siirto\nantoi aihetta tappeluihin, joista historia ei kuitenkaan ole mitään\ntietoa säilyttänyt.\n\nNäihin aikoihin ilmestyi itäisen Välimeren rannoille uusi vihollinen,\nsaraseenit, jotka ahdistivat Rhodosta ja Kyproa sekä saivat jalansijaa\nKretassa. Sieltä he harjoittivat merirosvoutta pitkin Aigeian meren\nrannikoita. Turhaan koettivat bysanttilaiset keisarit heitä karkoittaa,\nKeisari Leo Filosofi pani heitä vastaan toimeen suuren sotaretken,\njossa kreikkalaiset ja vastatulleet slaavit olivat mukana.\n\nSaraseenien kadottua näyttämöltä ilmestyivät Italiasta käsin normannit,\njotka perin pohjin ryöstivät Theben ja Korinthon, sekä veivät mukanaan\nsuuren joukon niiden perheistä Italiaan, silkinkutomista opettamaan.\nNormannien täytyi väistyä venetsialaisten edestä.\n\nKuta enemmän bysantsilainen keisarikunta rappeutui, sitä kovemmaksi\nkävi taas Kreikan kohtalo. Keisarit kykenivät tuskin itseään\npuolustamaan, mitä sitten etäisiä maakuntia. Niin kehnoksi kävi\nkeisarien tila, että Isaak II Angelos oli puoliväkisin nostettava\nvaltaistuimelle, ja että hänen edeltäjänsä Andronikos I salaa karkasi,\nmutta saatiin kiinni ja hirtettiin jaloista.\n\nNäitä kurjia oloja käyttivät venetsialaiset hyväkseen valloittaakseen\nKonstantinopolin, jossa Flanderin kreivi Balduin v. 1204 valittiin\nkeisariksi. Siten sai alkunsa tuo lyhytikäinen latinalainen\nkeisarikunta.\n\nLänsimaisen tavan mukaan annettiin valtakunnan maakunnat läänitykseksi\nranskalaisille ja italialaisille ylimyksille, jotka tottelivat\nkeskushallitusta sen verran vaan, kuin kulloinkin hyväksi näkivät.\nVillehardouinin Gottfried perusti itselleen Korinthoon, ja\nburgundilainen Otto de la Roche Atheenaan ruhtinaskunnat, jotka\nlevittivät valtaansa joka suunnalle. Edellinen kutsui itseään Akhaian\nherttuaksi. Jokainen ritari, joka vaan kykeni ympärilleen kokoomaan\nmiesjoukon, anasti jonkun kaupungin tai vuoren, josta hän mukavasti\nsaattoi harjoittaa vanhaa totuttua rosvonammattiaan. Raa'assa\nylimielisyydessä tekivät he väkivaltaa ihmisille ja omaisuudelle,\nvieläpä maan taideteoksillekin. Heihin liittyi kaikenlaisia länsimaiden\nseikkailijoita, jotka saalista hakien pyrkivät keisarin tai hänen\nläänikerrainsa palvelukseen.\n\n[Kuva: Lysikrateen muistomerkki Atheenassa.]\n\nKolmannentoista vuosisadan toisella puoliskolla pääsi Mikhael\nPalaiologos ja hänen kauttaan kreikkalainen hallitsijasuku uudelleen\nKonstantinopolin valtaistuimelle. Hänen kuollessa asettuivat\nVähään Aasiaan ensimmäiset osmaamt, joista koitui perikato koko\nbysanttilaiselle keisarikunnalle.\n\nNeljännellätoista vuosisadalla Atheenan herttuakunta joutui Sisilian\nkuninkaalle, joka hallitsi sitä maaherran kautta, kunnes hänen täytyi\nluovuttaa se florentiineille, joilla jo oli hallussaan Korintho,\nArgos ja Vostitza, Seuraavan vuosisadan keskivaiheille riideltiin\nKreikan maakunnista ja kaupungeista vaihtelevalla onnella, ilman että\nbysantsilaiset keisarit kykenivät sekaantumaan asiaan. Ainoastaan\nThessalia ja Epiros jäivät keisarillisille prinsseille palkkamaiksi,\nkunnes osmaanit, jotka olivat tulleet Hellesponton poikki Europan\npuolelle ja tehneet Adrianopolista pääkaupunkinsa, alkoivat niitä\nhätyyttää. Todistuksena siitä hädästä, joka näiden uusien vihollisien\nsaapuessa valtasi kreikkalaiset maakunnat, lienevät Atheenassa erään\nvanhan muurin jätteet, jotka piirittävät Akropoliin pohjoispuolella\nolevaa kaupunginosaa. Tämä muuri on nähtävästi suuressa kiireessä\nrakennettu, se on koottu temppelien ja muiden rakennusten raunioista,\narkitraaveista, tuoleista, alttareista, pilareista ja kaikenlaisista\nmuista esineistä, mitä vaan on käsillä ollut. Vaikka se onkin Atheenan\nmuinaisrakennuksille ollut niin tuhoisa, niin on siitä ollut se\nhyötykin, että siinä on meidän päiviimme säilynyt paljon semmoista,\njoka ehkä muutoin olisi joutunut häviön omaksi.\n\nTurhaan rukoili keisari Johannes Palaiologos länsimaitten apua\nyhä uhkaavammaksi käyvää turkkilaisvaaraa vastaan. Säästäen\nKonstantinopolin viimeiseksi sulttaanit valloittelivat sen ympäriltä\ntoisen maan toisensa perästä, ja etenivät etelässä Peloponnesoon\nsaakka. Kun Timur Lenk samaan aikaan alkoi Vähässä Aasiassa ahdistaa\nturkkilaisia, niin viipyi Kreikan lopullinen valloitus vielä kotvasen\naikaa. 1451 Konstantinopoli vihdoin joutui turkkilaisten haltuun, 1460\nhe valloittivat Peloponneson, ja samana vuonna, Atheenan viimeisen\nherttuan kuoltua, hänenkin maakuntansa yhdistettiin osmaanilaiseen\nvaltakuntaan. Turkkilaiset säästivät kuitenkin Atheenaa, kunnioittaen\nsen vanhoja muistoja. Miten paljon huonommat heitä venetsialaiset\nolivat, sen saamme vasta nähdä.\n\nNiin olivat siis helleeniläiset maat joutuneet osmaaneille, joiden\nvalta on tuottanut syvintä alennusta niille kansoille, jotka ovat\nsen alle joutuneet. Mutta eivät turkkilaisetkaan saaneet rauhassa\npitää valloituksiaan, venetsialaiset koettivat seuraavain vuosisatain\nkuluessa tavan takaa niitä anastaa. Turkki ja Venetsia kävivät\nkeskenään sotia vaihtelevalla menestyksellä. Useita rauhoja tehtiin,\nmutta yhtä usein ne rikottiin. Helleeniläiset maat saivat yhä edelleen\nankarasti kärsiä sodan rasituksia.\n\nSulttaanit tekivät Kreikasta turkkilaisen maakunnan. Alussa voitetut\nsaivat pitää jonkinlaisen kunnallishallinnon, mutta pian tämä oikeus\nsupistettiin, tai jäi merkitystä vaille. Turkkilaiset virkamiehet\nnylkivät maata ankarasti, ottivat lahjoja, sekä käyttäytyivät kaikin\ntavoin mielivaltaisesti. Virkamiesten alituinen vaihteleminen tuotti\nsietämättömiä oloja. Suurin osa maaomaisuudesta joutui turkkilaisten\nkäsiin. Ainoastaan saaret pysyivät jotakuinkin itsenäisinä, kunhan vaan\nmaksoivat vuotuisen veronsa sulttaanille.\n\nVenetsialaiset valloittivat sitten uudelleen Peloponneson vv. 1687—99,\nja pitivät sitä hallussaan vuoteen 1718 saakka, jolloin se uudelleen\njoutui turkkilaisille. Venetsialaisia kiitetään siitä, että he tällä\nlyhyellä ajalla ennättivät monenmoisilla rakennuksilla, maan, viinin\nja silkin viljelystä edistämällä ynnä säännöllisellä hallinnolla\nsaada maata melkoisesti toipumaan. Mutta samalla he harjoittivat mitä\nkovinta sortoa, joka on Kreikassa jättänyt jälkeen kirotun muiston.\nUskonnollisella alalla varsinkin oli sorto sietämätön. Kreikkalaiset\nkirkot suljettiin, kreikkalaisia pappeja kiellettiin virkaansa\ntoimittamasta ja ripittämästä kuolevia. Eivät kyynelet, eivätkä\nrukoukset auttaneet, heitä pakotettiin käymään roomalaiskatolisissa\nkirkoissa. Kun samat maat uudelleen joutuivat turkkilaisen vallan\nalle, niin kreikkalaiset puolestaan kostivat sillä tavalla, että\nsaivat turkkilaiset tuomitsemaan latinalaiset papit kaleereihin ja\nkaiken heidän omaisuutensa otetuksi takavarikkoon. Ranskan lähettilään\nvälityksellä papit tosin pääsivät kaleerirankaistuksesta vapaiksi,\nmutta heidän täytyi vuorostaan luopua uskostaan ja tunnustaa\nkreikkalaisen kirkon opinkappaleet. Paavilaisuus ei ole sen koommin\npäässyt Kreikassa päätään nostamaan.\n\nVenetsialaiset, joita pidettiin Italian sivistyneimpänä rahvaana,\nhävittivät mitä häpeällisimmin Kreikan muinaismuistoja. He ampuivat\nraunioiksi Akropoliin, joka oli raakalaisilta ja turkkilaisilta\nsäilynyt. Piirittäessään Atheenaa v. 1687 he kuljettivat patterinsa\nPnyksin kunnaalle, joka on melkein Akropoliin vieressä, ja\npommittivat siitä kuudella tykillä ja neljällä mörssärillä Perikleen\nikimuistomerkkejä, Propyleitä ja Minervan temppeliä. Yksi pommi rikkoi\nParthenonin katon, sytytti ruutitynnörit, joita siinä talletettiin,\nja räiähytti rakennuksen ilmaan. Ihmeellistä, on, kuinka niin äärestä\nammuttaessa näinkin paljon on säilynyt meidän päiviimme.\n\nViisitoista sorron ja hävityksen vuosisataa olivat perinpohjin\nkukistaneet Kreikassa muinaisen sivistyksen ja muinaiset muistomerkit.\nHelleenien maa oli vaipunut unhotukseen, ainoastaan joku yksinäinen\ntiedemies muisteli sitä silloin tällöin vuosisatain vieriessä.\n\n\"Oi inhimillisten asiain kurjia kohtaloita! Oi inhimillisen vallan\nsurullista muuttumista! Kaupunki, joka muinen oli mainio muuriensa,\nlaivainsa, rakennustensa, aseittensa, rikkautensa, miestensä,\njärkevyytensä ja kaikenlaisen viisautensa vuoksi, on nyt kukistunut\npieneksi kauppalapahaseksi, jopa kyläksi. Se joka ennen oli vapaa ja\neli omain lakiensa nojassa, on nyt joutunut raaimman ikeen orjuuteen.\nMatkusta Atheenaan ja näe suurenmoisimpain rakennusten sijalla\nainoastaan surkeita, hajonneita raunioita! Ellös, ellös koskaan\nluottako liiaksi omiin voimiisi, vaan Häneen luota, joka sanoo: Minä\nHerra teidän Jumala.\"\n\nNiin valitti uuden ajan alussa muuan sveitsiläinen oppinut Atheenan\nkohtaloa.\n\nEräs ranskalainen kirjailija vakuutti samaan aikaan, että Atheena oli\nvaan pieni kylä, jota ketut ja sudet ryöstelivät; ja muuan saksalainen\ntiedemies taas huudahtaa: \"Oli muinen Kreikka, oli Atheena; mutta nyt\nei ole Kreikassa Atheenaa, eikä itse Kreikkaa.\"\n\nSeitsemännentoista vuosisadan lopulla alkoi Kreikka ja etupäässä\nAtheena herättää länsimaisen maailman huomiota. Useat oppineet\nmatkustelivat sinne ja laativat sen raunioista piirustuksia ja\nkertomuksia, jotka ovat Kreikan muistomerkkien tuntemiselle arvokkaat,\nkoska paljon niistä rakennuksista, jotka silloin kuvattiin, myöhemmin\nvielä on hävinnyt.\n\nRanskan lähettiläs Nointel antoi v. 1674 piirustaa Parthenonin\nbasreliefit, jotka sitten suurimmaksi osaksi hävisivät, kun\nvenetsialaiset räjähyttivät temppelin ilmaan. Vielä tärkeämmät ovat ne\ntarkat tutkimukset ja muistiinpanot, joita ranskalainen Spon, hienosti\nsivistynyt Lyonin lääkäri, sekä englantilainen Wheler v. 1675 ja 1678\ntekivät. Nämä molemmat tiedemiehet olivat viimeiset, jotka näkivät\nParthenonin ehjänä.\n\nSeuraavalla vuosisadalla ovat varsinkin englantilaiset Stuart ja\nChandler julkaisseet Kreikan muinaismuistoista ansiokkaita tutkimuksia.\nSaksalainen paroni Riedesel matkusti Morean läpi kolme vuotta sen\njälkeen, kuin venäläinen retkikunta kävi siellä ja albaanit olivat\nsen pois ajaneet; hän kertoo nähneensä, kuinka Spartassa, Argoossa ja\nMegalopolissa oli verekseltä hävitetty useita muistomerkkejä.\n\nRooman keisarit olivat riistäneet Kreikan kaupungeilta niiden\nkauneimmat veistoteokset koristaakseen niillä pääkaupunkiaan; kun\nKonstantinopoli perustettiin, niin sai Hellas antaa sille samanlaisena\nverona mitä roomalaiset olivat jättäneet; venetsialaiset ja\nflorentiinit ottivat, mitä irti saivat. Viime vuosisadanvaihteessa\nkävivät vihdoin englantilaiset käsiksi maan kiintonaisiinkin\nmuistomerkkeihin, raastaen, murtaen pois niistä kaikki raunioissa\nsäilyneet veistoteokset, mitä pitivät British Museumin arvoisena. Tämä\nlordi Elginin teko herätti suurta suuttumusta Europassa, ja Byron\ntuomitsi sen hehkuvalla harmilla.\n\nYllä mainittujen tutkimusretkien ja muiden matkakertomusten kautta\nheräsi Europassa Kreikkaa kohtaan yhä suurempi myötätuntoisuus, jonka\nleviämiselle kahdeksannentoista vuosisadan humanistiset harrastukset\nolivat niin suotuiset. Oppineen maailman huomio kääntyi yhä enemmän\nniihin jäännöksiin, joita vielä oli muinaisesta Hellaasta säilynyt, ja\nvalistuneessa yleisössä heräsi lämmin sääli maata ja kansaa kohtaan,\njonka menneisyys oli ollut niin kunniakas, vaan joka oli niin syvälle\nsortunut. Nämä vaikutukset sytyttivät sen filhelleenisen liikkeen, joka\nsitten tämän vuosisadan alussa niin voimakkaasti auttoi uushelleenien\nvapaudentaistelua, pakotti diplomaatit muuttamaan heidän hyväkseen\npolitiikkansa ja teki Kreikasta itsenäisen valtakunnan.\n\n[Kuva: Nuori parikunta Peloponnesosta.]\n\n\n\n\nIII.\n\nVAPAUDENTAISTELU.\n\n\nVapautuksen toivo tapaa olla yhtä vanha kuin sortokin, ja aikaisin\nkreikkalaisetkin himoitsivat sen alentavan ikeen alta, joka oli heidät\nkukistanut. Mutta monta vuosisataa pettivät ne toivon kipinät, joita\nsilloin tällöin välähti heidän kohtalonsa pimeydessä. Puolikuu näytti\nainaiseksi kukistaneen itämailla ristin.\n\n[Kuva: Arkaadilainen maisema.]\n\nKerran se lopulta nousi kuitenkin vapautuksen aurinko heillekin, mutta\nverisenä ja pysytellen kauan matalalla, ikäänkuin epäröiden, kohotako,\nvaiko laskea uudelleen. Länsimaailma on puolen vuosisataa katsellut\nnäitä kamalia aamuruskoja itäisellä taivaalla.\n\nPitkällinen oli vapaudentaistelu ja sydäntä särkeviä ne tuskan kuvat,\njoita se on säilyttänyt historialle, mutta suunnattoman kalliilla\nhinnalla Hellas lopulta lunasti itsenäisyytensä.\n\nOsmaanit antoivat kristittyjen alamaistensa tuntea sorron koko\nkatkeruuden. Mielivalta ja ylenkatse olivat rajattomat, yhtä rajattomat\nkuin niiden synnyttämä vihakin.\n\n\"Rajahiksi\", karjaksi, nimittivät turkkilaiset kristittyjä maakuntiaan.\nEajahin asukkaat olivat' orjain luvussa. Heidän maansa jaettiin\nvalloittajain sotilaille läänitykseksi, heidät suljettiin kaikesta\nvallasta, heidän uskontoaan sorrettiin, sivistyspyrinnöitään\npoljettiin. Kenpä voisi luetellakaan kaikki rajahin kärsimykset. He\neivät saaneet pitää aseita suojakseen, eivät rakentaa uusia kirkkoja,\neivätkä vanhoja korjata. Turvallisuutta ei ollut omaisuuden, eikä\nhengen puolesta. Pashat ajoivat takaa jokaista penniä, joka vilahti\nalamaisten kourassa, ja rikkaus tuotti alituiset hengenvaarat.\nTurkkilainen herra piti jokaisen naisen, joka hänen himoaan hiveli,\nja niin täytyi kreikkalaisten naittaa tyttärensä niin nuorina kuin\nsuinkin, pelastaakseen heidät häväistyksestä. Virkamiehet, jotka\nitse ostivat virkansa esimiehiltään, nylkivät niiden hinnan takaisin\nalamaisiltaan monenkertaisesti. Oikeudenkäynti oli niin vaarallista,\nettä jutut tavallisesti päättyivät kummankin asianomistajan häviöllä.\nRikosjutuissa kristitty ei kelvannut todistajaksi mohamediläistä\nvastaan. Rajahin täytyi puvussaankin erottaa itsensä osmaaneista. Se\nei saanut oppia arapilaista kirjoitusta, eikä omia kirjojaan käyttää.\nKamalimpia rasituksia oli poikavero, jonka kautta kansalta riistettiin\nsen paras toivo. Joka viides vuosi kiertelivät maakuntia kylästä kylään\npienet joukot turkkilaista sotaväkeä. Asukkaat poikineen koottiin,\nja nuorisosta otettiin viides osa, lahjakkaimmat ja voimakkaimmat,\nsulttaanin orjiksi ja kasvatettaviksi mohamedin uskoon. Joka tällä\ntavalla vietiin kotoa, oli ainaiseksi menetetty.\n\nMitä huolta olisi turkkilaisen tapainen hallitus pitänyt maan\nvaurastumisesta? Ei mitään tehty sen elinkeinojen hyväksi,\nsivistyslaitoksista puhumattakaan. Teiden puutteessa kävi liike eri\nmaakuntain välillä vaivalloiseksi. Maanviljelys oli niin huonossa\ntilassa, että suurin osa maata oli autiona. Kauppaa rasittivat\nkaikenlaiset hankaluudet.\n\nHelleeniläinen kansanluonne, joka on niin altis vaikutuksille, oli\nvuosituhansien koettelemuksissa turmeltunut. Kun ei väkivallalla\nvoitu vastustaa sortoa, niin opittiin pettämään. Viekkaudessa olivat\nkreikkalaiset jo vanhastaan olleet mestareita, nyt tuli tästä\nominaisuudesta kansallinen avu taistelussa olemassa olon puolesta.\n\"He pelkäävät aina tulevansa petetyiksi\", lausui helleeneistä eräs\nvenetsialainen kirjailija. \"Kaikki herättää heissä epäluuloa, mutta\neivät hekään puolestaan ajattele muuta kuin petosta. Hyöty kaupoissa\non isän ensimmäinen opetus pojalleen.\" Valheellisuudella, juonilla,\neripuraisuudella, julmuudella panivat he sitten monta kertaa\nlänsimaiden myötätuntoisuuden kovalle koetukselle, mutta heidän asiansa\noli toiselta puolen niin oikea, että siltä ei voitu kieltää kannatusta,\nheidän esi-isänsä niin kunniakkaat; ja ne monet urotyöt, joita nämä\npalikaarit tekivät, ihastuttivat loistolla, joka muistutti muinaisia\nhelleenejä.\n\nVuoristot ovat karuja luonnon taimia kasvattamaan, mutta vapaus on\nniillä ikimuistoisista ajoista viihtynyt paremmin kuin lihavimmilla\nlakeuksilla. Vuorissa pääsi kreikkalaistenkin itsenäisyys voimakkaaksi\nvarttumaan.\n\n[Kuva: Ryhmä jumalia Parthenonin friisistä.]\n\nPaimentolaiselämä alkoi vapautensa vuoksi olla elinkeinoista paras.\nPaimenien luo pakeni vuoristoihin vähitellen yhä enemmän miehiä, jotka\nolivat riitaantuneet turkkilaisten kanssa; mutta kun ei karjanhoito\nvoinut kaikkia elättää, niin ruvettiin rosvoiksi. Näistä \"klefteistä\",\nrosvoista, sai vapaudentaistelu sitten parhaat sotilaansa. He\ntottuivat kestämään kaikkia rasituksia, kärsimään nälkää ja janoa,\nnopeasti marssimaan ja ampumaan tarkkaan. Vuorilla oppivat he tuohon\nsissisotaan kivien ja puiden suojasta, joka sitten kävi turkkilaisille\nniin tuhoisaksi. Sorrettu rahvas ihanteli kleftejä turkkilaisten\nväkivallan kostajina. Talonpoika piti itseään turvallisempana, kun\nhänellä oli joku poika kleftien joukossa. Verikoston laki lisäsi\nvääryyttä tehtaissa nopeaan heidän lukuaan. Ihanasti on kreikkalainen\nkansanrunous laulanut näistä urhoista, joita harvoin odotti muu kuin\nväkivaltainen kuolema. Jos turkkilaiset saivat heidät käsiinsä, niin\nheillä oli edessään kamalat kidutukset. Klefteissä kehittyi harvinainen\nkestävyys ja kuolonhalveksiminen. Vaikka rosvoja, niin ylläpitivät he\nkeskenään monta ritarillistakin tapaa, jotka lisäsivät heidän elämänsä\nromanttisuutta. He saattoivat ampua oman päällikkönsä, joka tahtoi\npitää vangiksi joutuneen turkkilaisen naisen. Mutta myös oli heissä\npaljoa julmuutta, johon turkkilaiset olivat hyvät opettajat. Kleftien\nhirmutyöt vapautussodan aikana kehotti mohamediläisiä vielä kamalampiin\nrikoksiin.\n\nPortti ryhtyi jo aikaisin toimiin kleftiläisyyttä vastaan. Se jakoi\nmaakunnat armatolikeihin, piireihin, joiden miesväki sai aseet\nvuorelaisten kurissa pitämiseksi. Armatooleilla, s.o. aseellisilla oli\nsittemmin tärkeä osa Kreikan vaiheissa. Ei viipynyt kauaa, ennenkuin he\nensinnä salaa ja sitten julkisesti liittyivät klefteihin turkkilaisia\nvastaan, ja vapaudentaistelijain luku sen kautta melkoisesti karttui.\n\nHelleeneillä oli vanha taru, että heille pohjoisesta tulisi pelastaja,\nja aikaisin kiintyi heidän toivonsa Venäjään, joka Turkin kanssa kävi\nniin kovat sodat. Uskonnonkin yhteys viehätti heitä tämän mahtavan\npuoleen, ja Venäjällä taas kehittyi varahin halu tulla uskonveljille\navuksi.\n\nJo Pietari Suuri hautoi mielessään uuden kreikkalaisvaltakunnan\nperustamista, ja Katharina II:sen ajalla sai bysantsilainen aate\nalkavasta filhelleenisyydestä uutta virikettä. Voltaire kehotti\nkeisarinnaa pelastamaan helleenejä, ja korkeat henkilöt ajoivat\nVenäjällä lämpimästi heidän asiaansa. Uuden sodan syttyessä Turkkia\nvastaan pantiinkin tuuma toimeen. Kronstadtista lähetettiin Välimerelle\nsotalaivasto, ja ruhtinas Orlov vei v. 1770 venäläisen armeijan\nPeloponnesoon, joka mahtavan liittolaisen saapuessa innolla nousi\nkapinaan. Mutta kauhean lopun sai tämä ensimmäinen yritys, joka samalla\npitkäksi aikaa lannisti kreikkalaisten luottamuksen Venäjään.\n\nTurkki turvautui kamalaan keinoon, jota se menestyksellä on sekä ennen\nettä jäljestäpäin käyttänyt. Se kutsui Albaniasta mohamedinuskoiset\nshkipetaarit kurittamaan kapinallisia, ja nämä saaliin ja verenhimoiset\njoukot täyttivät Peloponneson äärettömällä viheliäisyydellä.\nKymmeniätuhansia miehiä murhattiin, naiset ja lapset raastettiin\norjuuteen. Pappeja ja piispoja hirtettiin, kirkot, luostarit\nryöstettiin, monta kaupunkia hävitettiin perin pohjin. Lopulta Moreaa\nryösti noin 150,000 shkipetaaria ja kaikenlaista verenimijää muualtakin\nBalkanin niemeltä. Tämän ajan hirmutapauksista muistettakoon 4000\nkreikkalaisen pako Sfakterian saareen, jossa he kuolivat nälkään\nja janoon. Turkkilaiset tappoivat Larissassa 3000 kreikkalaista,\npelottaakseen heidän maanmiehiään uusista kapinayrityksistä, ja\njanitshaarit saivat huvikseen ammuskella kaupungin asukkaita.\nAlbaanit ryöstivät sitten Peloponnesoa yhdeksän vuotta, eivätkä enää\nturkkilaistenkaan käskyllä lähteneet pois, ennenkuin Hassan Ghazi,\njoka sulttaanilta sai toimekseen niemen puhdistamisen, heitä surmasi\nkymmeniä tuhansia. Hän saattoi Tripolitzan luo rakentaa 4000:sta\npääkallosta voitonpyramiidin ja lähettää 120 johtajan päät Stambuliin,\nsulttaanille lahjaksi. Peloponneso oli nyt niin lopen hävitetty, että\nsen asukasluku oli 250,000:sta vähentynyt vajaaksi 100,000:ksi.\n\nMutta verinen kosto ei enää voinut tukehuttaa vapaudenhimoa, eivätkä\nmyöskään ne monenlaiset huojennukset, joita sulttaanit viime vuosisadan\nlopulla soivat kristityille alamaisilleen. Kreikkalaisten toiveet\nsaivat voimakasta virikettä niistä tuulista, jotka siihen aikaan\npuhalsivat yli Europan Sillä aikaa kun kleftit ja armatoolit kotomaassa\nkävivät lakkaamatonta sissisotaa turkkilaisia vastaan, alkoivat ne\nmonilukuiset kreikkalaiset, joita asuskeli Europan +suurkaupungeissa,\ntäydellä todella valmistella maansa vapauttamista. Rhigas,\nkreikkalaisten vapaudenrunoilija, matkusti rakentamassa ulkomailla\nasuvain kreikkalaisten kesken laajaa salaliittoa, ja kotomaansa\nkleftejä hän kiihotti hehkuvilla runoilla, jotka pian olivat Hellaassa\njoka miehen suussa:\n\n    Kuin kanan palikaarit, kuin kauan aiomme,\n    Kuin karhut yksin käydä me rotkoiss vuortemme?\n    Kuin kauan metsiss olla ja piillä aina näin,\n    Pimeiden orjanpäiväin pelossa värjöttäin,\n    Ja vanhempamme jättää ja lapset, synnyinmaa,\n    Myös hellät mielenliitot ja tunnot unhottaa?\n    Yks hetki kallihimpi on olla vapaana,\n    Kuin tuhat vuotta raskaissa orjan kahleissa!\n\nRhigasta sanotaan kreikkalaisten vapauden ensimmäiseksi marttyyriksi.\nItävallan hallitus, joka vihasi kaikkia vapaudenpyrinnöitä, otatti\nhänet kiinni Triestissä ja antoi ilman ehtoja turkkilaisille, jotka\nammuttivat hänet. Ennen kiinni joutumistaan ennätti runoilija niellä\nsalaisen seuransa jäsenluettelon. Kuollessaan hän huudahti: \"Näin\nkuolevat palikaarit! Te olette kyllin kylväneet siementä, hetki tulee,\njolloin kansani korjaa ihanan sadon.\"\n\nViime vuosisadan lopulla kreikkalainen kansallisliike sai alkuun\nuushelleeniläisen hengenviljelyksen. Perustettiin paljon kouluja,\nja Korais laski perustuksen kreikkalaiselle kirjakielelle.\nTurkin sulttaanit, jotka nyt täydellä todella pohtivat tuumia\nkoko valtakuntansa olojen parantamiseksi, eivät näitä pyrinnöitä\nvastustaneet. Kreikkalaisten kauniit kansallisrunot herättivät\nEuropassa huomiota ja ihastusta. Monelta taholta osottivat mahtavat\nhenkilöt myötätuntoisuuttaan helleenejä kohtaan ja kallistivat korvansa\nheidän kuiskutuksilleen. Rhigas oli Wienissä pitänyt keskusteluita\nRanskan lähettilään Bernadoten kanssa, ja Venäjän keisari Aleksanteri I\noli filhelleeni.\n\nVenäjällä kudottiin uudet juonet Kreikan vapauttamiseksi. Odessan\nkreikkalaiset perustivat salaisen seuran, filikkoin hetairian, joka\npäämääräkseen pani bysantsilaisen valtakunnan uudistamisen. Hetairia\noli jaettuna moneen luokkaan ja sen jäseniä sitoivat kamalat valat; he\nolivat velvolliset heti merkin saatuaan lähtemään taisteluun. Seura\nlevisi vähitellen yli koko kreikkalaisen maailman, ja vihdoin sen johto\nuhkarohkeasti muutettiin Odessasta itse Stambuliin.\n\nSaadakseen yrityksilleen suurempaa kannatusta hetairian johtajat oikein\nkreikkalaisella viekkaudella panivat liikkeelle huhun salaisesta\nkorkeimmasta hallituksesta, joka muka seuran toimia johti, ja tällä\nylijohdolla tarkoitettiin Venäjää. Joonilaisen kreivi Kapodistrian\nollessa keisari Aleksanterin läheisimpiä luottamusmiehiä oli helppo\nsaada huhulle yleistä luottamusta; mutta keisari kerrassaan vieraantui\nhelleenien hankkeista, kun hän sai siitä vihiä. Ranskan vallankumous\noli hallitsevissa herättänyt syvän inhon kaikkia salaisia seuroja\nvastaan, olipa niillä mikä tarkoitus hyvänsä. Mutta kun huhu tuosta\nsalaisesta korkeimmasta hallituksesta tuli sulttaanin korviin, niin se\nhänessä herätti Venäjää kohtaan syvän epäluulon, jota eivät mitkään\nviralliset vakuutukset voineet poistaa, ja josta oli paljon apua\nkreikkalaisille.\n\nTurkin virallisissakin piireissä oli näillä hankkeilla salaisia\nsuosijoita. Varakkaammat Konstantinopolin kreikkalaisista\nperheistä, joita kaupunginosansa mukaan kutsuttiin fanariooteiksi,\nsaavuttivat sulttaanien hovissa monenlaisten kykyjensä kautta\nvähitellen yhä suurempaa vaikutusvaltaa, Samalla kuin he olivat\nsulttaanien luottamusmiehiä, kutoivat he monenlaisia juonia\nHellaan vapauttamiseksi. Mahtavimmat näistä fanariooteista olivat\nYpsilantiit, jotka kauan olivat Portin nimittäminä hospodaareina\nTonavan ruhtinaskunnissa. Fanarioottien päämääränä ei alussa ollut\nilmi kapina, vaan kreikkalaisten ja muiden kristittyjen vaikutusvallan\nvähitellen tapahtuva eneneminen Turkissa, kunnes tästä lopulta tulisi\nkristittyjen hallitsema valtakunta. Sulttaanien saatua vihiä näistä\naikeista menettivät he kuitenkin vallanasemansa, ja vapaudentaistelu\nsai heistäkin innokkaita osamiehiä.\n\n[Kuva: Kappale Parthenonin friisiä.]\n\nTurkki oli tämän vuosisadan alussa heikontunut onnettomain sotain ja\nmaakunnissa hallitsevain pashain niskoittelemisen kautta. Ali pasha,\njoka koetti perustaa itsenäistä valtakuntaa Albaniaan ja Epirokseen,\nnousi Porttia vastaan ilmikapinaan. Ja sulttaani pelkäsi Venäjän\nmilloin tahansa alkavan uuden sodan, eikä uskaltanut lähettää sotaväkeä\npois pohjoiselta rajaltaan. Hetki siis oli suotuisa kreikkalaisten\nyritykselle.\n\nAlussa oli sotaonni heille suosiollinen. Tosin Aleksanteri Ypsilantiin\nyritys sai onnettoman lopun, kun hän v. 1821 muutaman tuhannen\nkreikkalaisen hetairistan kanssa etelä-Venäjältä hyökkäsi Tonavan\nruhtinaskuntiin ja koetti yllyttää niitä kapinaan, mutta Kreikassa\ntaisteltiin turkkilaisia vastaan hyvällä menestyksellä, joka\nvoimakkaasti vahvisti kansan itseluottamusta ja rohkaisi kaikkia\ntarttumaan aseisiin. Kleftit ja armatoolit riensivät alas vuoriltaan,\nja ne kansalaiset, joilla ei ollut muita aseita, nousivat puukoilla,\nlingoilla ja nuijilla sortajiaan vastaan. Innostus oli niin suuri,\nettä naisetkin lähtivät liikkeelle, muonan kantajiksi taistelijoille.\nAlussa kreikkalaiset eivät uskaltaneet avoimessa tappelussa vastustaa\nturkkilaisia, mutta muutamat voitot antoivat heille pian rohkeutta.\nSota-asioihin opastuneet kreikkalaiset ja ulkomaalaiset upseerit\nalkoivat vapaaehtoisista harjoittaa säännöllistä sotaväkeä. Kootuilla\nrahoilla ostettiin aseita ja ampumavaroja, joita lahjoinakin alkoi\nsaapua kaikista maista.\n\nEuropassa vallanpitäjät olivat kapinaa kohtaan vihamielisiä. Ruhtinas\nMetternich, joka siihen aikaan johti Itävallan ja suureksi osaksi\nkoko Europan politiikkaa, oli sitä mieltä, että koska sulttaani\noli Kreikan laillinen hallitsija, niin kapina oli legitimisyyden\nloukkaus ja siis tukehutettava. Mutta yleisössä eivät semmoiset\nmielipiteet saaneet vähintäkään kannatusta. Kaikki kansanluokat olivat\nkreikkalaisten puolella. Saksassa humanistit voittivat Metternichin\ntukahuttamisyritykset, Byron sulatti englantilaisten kylmäkiskoisuuden,\nChateaubriand vertasi Kreikkaa kristikunnan Vendéehen ja taivutti\nRanskan rojalistitkin helleenien puolelle. Lopulta filhelleeninen liike\ntempasi ruhtinaallisiakin henkilöitä mukaansa.\n\nMutta äärettömän raskaat koettelemukset sai Hellas kestää, ennenkuin\nhallituksienkin oli pakko sitä auttaa.\n\nSota muuttui verisimmäksi verilöylyksi. Kummallakin puolella oli\nsilmämääränä vastustajan hävittäminen maan päältä. Ei ollut julmuutta\nniin kauheata, ettei sitä olisi tehty. Seivästys, kappaleiksi\nsahaaminen kävivät tavallisiksi surmatavoiksi. Eivätkä hurjistuneet\nkleftit antaneet turkkilaisille paljoakaan perää hirmutöissä.\n\nKapinan alussa tapettiin heti pitkin koko Moreaa noin 15,000\nmohamediläistä ja kolmisen tuhatta mohamediläistä taloa hävitettiin.\nKun Stambuliin saapui verilöylystä tieto, niin siellä pääsi\ntiikerimäinen raivo valloilleen. Sulttaanin käskystä kreikkalainen\npatriarkka pääsiäisaattona jumalanpalveluksen jälkeen erotettiin\nvirasta, potkittiin ja täydessä virkapuvussa kolmen metropoliitan\nja monen muun papin kanssa hirtettiin kirkon oven päälle. Kolmen\npäivän kuluttua ruumiit annettiin juutalaisen roistoväen haltuun,\njoka häväisten raastoi ne katuja pitkin mereen. Monta sataa rikasta\nfanarioottia ja tuhansia muita kreikkalaisia murhattiin. Pari sataa\nkirkkoa hävitettiin valtain lähettiläiden vastaväitteistä huolimatta.\n\nNämä hirmutyöt tekivät vihan sammumattomaksi. Kreikkalaiset kostivat\nne kamalasti, kun Morean turkkilainen pääkaupunki Tripolitza\npitkällisen piirityksen jälkeen lankesi heidän käsiinsä. 12,000 kleftiä\noli kokoontunut saarretun kaupungin ulkopuolelle sen antautumista\nodottamaan. Ainoastaan etevimmät turkkilaiset saivat pitää henkensä.\nKaikki muut asukkaat tapettiin ja etenkin juutalaisia kidutettiin.\nPahimmat verikoirat ajoivat takaa nälkään nääntyviä turkkilaisia naisia\nja lapsia, jotka aikaisemmin oli päästetty kaupungista pakenemaan,\nja murhasivat heistä parituhatta henkeä. Kun vanha kleftipäällikkö\nKolokotronis ratsasti kaupunkiin, niin olivat kadut niin täynnä\nruumiita, etteivät hänen hevosensa kaviot portin ja seraljin\nvälillä koskeneet maahan. Verilöyly herätti Kreikkaan saapuneissa\nfilhelleeneissä niin suurta inhoa, että esim. uljas englantilainen\nGordon jätti maan pitkäksi aikaa. Turkkilaiset kostivat Tripolitzan\nseuraavana vuonna tappamalla Khion saarella 23,000 miestä ja viemällä\n47,000 vaimoa, neitoa ja lasta orjuuteen.\n\nNämä katkerat tapaukset, joiden luettelo venyisi pitkäksi, olisi paras\nhaudata unhotukseen, elleivät ne kertoisi niin paljon, ja ellei olisi\nhyvä yhä verestellä turkkilaisvallan ansioluetteloa aikana, jolloin\nesim. Saksassa on käynyt muodiksi sitä kaunistella.\n\n[Kuva: Byronin kuvapatsas Atheenassa.]\n\nKuinka sorto rikkoo kansan luonteen, se tuli räikeästi näkyviin\nvapautussodassa, joka on kirjavin kutomus jaloa uhraavaisuutta,\nuljuutta ja samalla mitä alhaisimpia intohimoja. Samat päälliköt,\njotka vihollisia vastaan taisteltaissa tekivät ihmeteltäviä urhotöitä,\nolivat keskinäisellä eripuraisuudella saattaa isänmaansa asian\nperikadon omaksi. Kolokotronis, Mauroinikhalis, Odysseus ja muut\nmahtavat kleftikapteenit, jotka olivat kovien kokemusten opettamia,\nvaarain karkaisemia miehiä, vaan samalla raakoja, julmia, petollisia ja\nsaastaisen ahnaita, soveltuivat huonosti yhteen länsimaisen Demetrios\nYpsilantiin tai jalon ruhtinas Maurokordatoksen kanssa, jonka frakki\nja prillit heitä naurattivat. Kleftikapteenit koettivat kesken\nsotaa ryöstön ja lunnaiden kiskomisen kautta rikastua, petoksella\nkeinotella itselleen ulkomaalta lähetettyjä rahoja ja korppien tavoin\nrepiä itselleen osia niistä lainoista, jotka kalliilla hinnalla ja\nsuurimmilla ponnistuksilla saatiin ulkomailta hankituksi. Väliaikaisten\nhallitusten riidat puhkesivat lopulta kreikkalaisten kesken\nsisälliseksi sodaksi, jossa kuitenkin onneksi kului verrattoman paljon\nenemmän ruutia kuin verta.\n\nKreikkalaisten päällikköjen elämänrata kuvaa sattuvasti näitä\nräikeitä vastakohtia. Kolokotronis, etevin kapteeneista, oli vanhaa\nkleftisukua, jonka miehistä ei moni kuollut vuoteellaan. Hänen sanotaan\ntappaneen puolentuhatta turkkilaista. Hän oli mahtava, pitkä mies,\nkomea ryhdiltään, päässä vanhanaikainen kypäri, joka peitti paksuja\nmustia kiharoita. Voimansa, päättäväisyytensä ja viekkautensa kautta\nKolokotronis oli saavuttanut rajattoman vaikutusvallan Peloponneson\nvuoristoissa. Samalla kun hän oli mitä etevin sotapäällikkö, oli hän\nahnas ja juonikas, ja hänen syynsä oli pääasiallisesti tuo häpeällinen\nsota kapinallisten itsensä kesken.\n\nVielä kirjavampi elämä ja luonne oli ithakalaisella Odysseulla,\njonka klassillinen nimi ja kotopaikka ihastuttivat Europaa. Hän sai\nkasvatuksen Ali pashan hovissa Ioanninassa ja oppi siellä kaikki\nmahtavan suosijansa pahat ominaisuudet, hekkumaa, julmuutta ja\nvalheellisuutta. Hän oli petollinen ja kostonhimoinen kuin shkipetaari,\nviekas ja teeskentelevä kuin kreikkalainen. Komean ryhtinsä,\nharvinaisen voimakkaan ruumiinsa, kylmäverisyytensä ja terävän älynsä\nkautta hän oli varsin luotu sotapäälliköksi. Ali pasha nimitti\nhänet henkikaarttinsa komentajaksi, mutta siitä huolimatta Odysseus\npetti pashan. Kreikan vapautussotaan hän otti osaa ihmeteltävällä\nurheudella, mutta hänen itsekkäisyytensä ja ahneutensa oli yhtä suuri\nkuin päällikkökykynsä. Odysseus kokosi Parnassolla olevan linnoitetun\nluolan täyteen rikkauksia ja naitti tyttärensä englantilaiselle\nTrelayneylle, lordi Byronin ystävälle, joka sai tätä luolalinnoitusta\naarteineen vartioida, apen ollessa sotaretkillä. Rankaisematta\nOdysseus sai tappaa väliaikaisen hallituksen lähettiläitä. Lopulta hän\npetollisuutensa ja itsekkäisyytensä vuoksi kuitenkin suututti omatkin\npalikaarinsa ja näiden ruvetessa hänestä vähitellen luopumaan karkasi\ntuo vapaudentaistelija verivihollistensa, turkkilaisten puolelle.\nTurkkilaisella sotajoukolla hän kiristi lunnaita Atheenalta ja uhkasi\nhakata maahan kaikki sen öljypuumetsät, mutta joutui vihdoin itse\nvangiksi, kuristettiin, ja heitettiin Nike Apteran temppelin kohdalta\nalas äkkijyrkältä Akropoliilta.\n\nNäiden kirjavain luonteiden rinnalla tapaamme toisia, jaloja, puhtaita\nkuin antiikki. Semmoisia olivat meriurhot Miaulis ja Kanaris,\nedellinen Hydran, jälkimmäinen Psaran saarelta kotoisin. Loistavilla\nsankaritöillään vakaannuttivat he kreikkalaisille vallan merellä.\nUljaimpia kaikista oli tuo sulioottipäällikkö Markos Botzaris, joka\nsankarikuolemallaan Karpenisin luona on Kreikan historiassa saavuttanut\nikuisen maineen. Muutaman sadan miehen kanssa hän yöllä hiipi keskelle\nturkkilaista armeijaa ja olisi repinyt sen perinpohjin hajalleen,\njos hän muilta kreikkalaisilta olisi saanut sovitun avun. Demetrios\nYpsilantis ei ollut johtajaksi luotu, mutta upseerina ja ihmisenä hän\noli verraton.\n\n[Kuva: Herakles ja Nemean jalopeura.]\n\nNiiden ulkomaalaisten joukossa, jotka saapuivat helleenejä auttamaan,\noli onnen onkijoitakin, mutta suurinta osaa elähytti jaloin harrastus,\nja he ovat antaneet vapaudentaistelulle sen ihanteellisimmat värit.\nSuomellakin oli siellä taistelijansa, joka saavutti maineen. Myhrbergin\nurhotyöt ovat meille kaikille tutut. Moni vapaaehtoinen tosin pettyi\nkatkerasti perille päästyään, sekä käänsi vihamielisenä selkänsä\nHellaalle. Mutta vapaudentaistelu tarjosi toiselta puolen runsaasti\nsemmoisiakin piirteitä, jotka loppuun saakka pitivät vireillä\ninnostusta. Lordi Byronin harrastusta ja intoa eivät katkerimmatkaan\nkokemukset voineet masentaa. Sekä runojensa että uhraavaisuutensa\nkautta on hän ehkä enimmin kaikista filhelleeneistä vaikuttanut\nkreikkalaisten hyväksi. Hänen kuolemansa, joka tapahtui Mesolongiossa\nkeskellä piiritystä ja synkkyyttä, oli kreikkalaisille korvaamaton\nvahinko. Jalointa länsimaista verta vuoti viimeiseen saakka Kreikan\ntappotanterilla. Filhelleenit auttoivat taistelijoita sekä aseillaan,\nettä vielä enemmän moraalisella vaikutuksellaan, joka pidätteli\nkreikkalaisten alati kytevää eripuraisuutta. Heistä saivat kapinalliset\nkyvykkäitä johtajia, ja uhrauksellaan innostuttivat he kotona olevia\nmaanmiehiään antamaan aineellista kannatustaan taistelijoille.\n\nLiitossa Ali pashan kanssa kreikkalaiset maalla taistelivat\nvaihtelevalla menestyksellä, ja merellä onnistui heidän kamppailunsa\nloistavasti. Kapina levisi kaikille Aigeian meren saarille, jotka\nvarustivat kauppa-aluksensa sotalaivoiksi. Useat saaret olivat\nrikastuneet jauhokaupalla, jota ne Venäjän lipun suojassa kävivät\nMustalla merellä, eikä näitä rikkauksia nyt säästetty. Psaralaiset\npanivat alttiiksi koko olemassaolonsa. Hydran ja Spetsain\nmiljonapohatat menettivät kaiken omaisuutensa Kreikan uudesta\nsyntymisen edestä. Kun metropoliitta pääsiäisyönä messusi Psaran\nkirkossa: \"Kristus on ylösnoussut!\" niin vastasi rahvas siihen\nriemuiten: \"Hellas on noussut!\"\n\nKreikkalaiset laivat sulkivat turkkilaisilta sotaväen ja sotatarpeiden\nkuljetuksen Hellaaseen. Turkkilaisia vastaan taisteltiin\npolttoaluksilla, samalla tavalla kuin torpedolaivoilla meidän aikana.\nKuuluisin on Kanariin urhotyö, kun hän polttolaivalla hukutti Kara-Alin\namiraalilaivan ja kolmisen tuhatta miestä sen mukana. Miauliin johdolla\nopittiin vastustamaan turkkilaisia laivastoita avoimessakin taistelussa.\n\nSulttaani joutui niin ahtaalle, että hänen lopulta täytyi kutsua\nEgyptistä avukseen Mehmed Ali, vaikka hänessä asuikin syvä epäluulo\nmahtavaa pashaa vastaan. Alin poika Ibrahim esiintyi suurella\nlaivastolla ja hyvin koulutetulla armeijalla sotanäyttämölle, ja\nhänen neekeri- ja maurilaispataljonansa valloittivat melkein koko\nPeloponneson. Kreikkalaisten oli mahdoton pitää puoliaan niin suurta\nylivoimaa vastaan, he joutuivat joka puolella yhä ahtaammalle, mutta\njatkoivat taistelua epätoivon sitkeydellä. Heidän asiansa näytti jo\nolevan hukassa, kun pieni Mesolongion kaupunki uljaalla, yksitoista\nkuukautta kestävällä puolustuksellaan ja antaumisellaan sen pelasti.\nTämä puolustus oli draamallisin kaikista niistä draamallisista\ntapauksista, joista vapaudensota on niin loppumattoman rikas. Se oli\nlaajalle kaikuva, epätoivon hätähuuto, joka nostatti koko läntisen\nmaailman. Vallanpitäjäin, jotka \"etujensa\" paksun muurin takaa olivat\nkylmäkiskoisesti katselleet lähes vuosikymmenen kestävää teurastusta,\ntäytyi vihdoin mukautua ojentamaan Kreikalle avun käsi. Englanti,\nVenäjä ja Ranska tuhosivat Navarinon luona suuren egyptiläisen\nlaivaston, Venäjä julisti v. 1828 sodan Turkkia vastaan, ja kun\nsamana vuonna ranskalaiset toivat Peloponnesoon sotaväkeä, niin\ntäytyi Ibrahim pashan egyptiläisineen lähteä pois, ja Venäjä vihdoin\npakotti Adrianopolin rauhassa Turkin tunnustamaan Kreikka itsenäiseksi\nkuningaskunnaksi.\n\nJos kukaan niin varmaan Hellas on itsenäisyydestään maksanut täyden\nhinnan. Ylpeydellä voi se muistella vapaudentaisteluaan, mutta yhtä\nsuurella tyytymyksellä voi myös Europan _yleisö_ muistaa sitä osaa,\njoka sillä on tuossa taistelussa ollut.\n\n[Kuva: Euzonisotilas.]\n\n\n\n\nIV.\n\nKREIKKA JA TURKKI.\n\n\nHelleenit eivät suinkaan olleet tyytyväisiä siihen pieneen\nkuningaskuntaan, joka heille lohkaistiin Turkin ruumiista. Vielä\nkituivat miljonat heimolaiset samassa kurjuudessa, josta he olivat\npäässeet. Ennen he eivät luvanneet levätä, kuin koko kansa olisi\nyhdistetty yhdeksi ja ehkä Bysantsio valloitettu.\n\nNiin sai Turkki pienestä Kreikasta Davidin, joka alati on valmis\nlinkoomaan sen ohimoon kuolettavan kiven. Vielä harmillisemmaksi\nkuin sodanhankkeillaan Kreikka kävi alituisella pokkuroimisellaan\nsuurvaltain neuvotteluissa. Kreikkalaiset ovat vielä parempia\ndiplomaatteja, kuin sotilaita, ja kielellään, eikä miekallaan, he\nlohkaisivat Turkista irti Thessalian ja osan Epirosta.\n\nHelleenien lähimpänä päämääränä oli sen jälkeen Kretan, Makedonian\nja Epiroksen vapauttaminen, joka Turkin heikontumistaan heikontuessa\nei näyttänyt toivottomalta. Kuta enemmän sairas mies sotkeutui\nhuonoihin raha-asioihinsa, sitä enemmän' hääräsi Kreikka, uhraten\nsotavarustuksiin satoja miljoneja ulkomailta lainaamistaan rahoista.\nSiitä alkoi itämailla tulla alituinen \"levottomuuden aines\", niinkuin\ndiplomaatit sanovat, eivätkä sen pyyteet ensinkään käyneet yhteen\nheidän reseptinsä kanssa, että annettaisiin Turkin lahoomistaan lahota,\nkunnes kappaleet itsestään putoisivat odottavien syliin.\n\n[Kuva: T:ri E.J. Dillon kretalaisen munkin puvussa.]\n\nKieltämättä on valtiomiehillä syytä liikkua varovaisesti Balkanin\nniemellä, jossa he keskinäisen kateutensa vuoksi niin äkkiä voivat\nsekaantua sotaan, mutta syytä oli Kreikallakin kiirehtiä asioita.\nHuolimatta kauneista puheistaan eivät diplomaatit pääsisi pitkälle,\nelleivät teon miehet tapauksilla väkisin tyrkkisi heitä eteenpäin.\nKreeta on alituisilla kapinoillaan harjoittanut tämmöistä teon\npolitiikkaa, mutta kun pitkälliset verenvuodatukset ja hävitykset\neivät vielä näkyneet olevan riittävä ostohinta saaren vapaudelle, niin\nsekaantui lopulta Kreikan hallitus asiaan, antaakseen sille vauhtia, ja\nlähetti eversti Vassoksen pataljoonineen Kreetaan.\n\nTämä teko antoikin vauhtia tapauksille. Helleenien kesken sekä\nKreikassa, että Turkin maakunnissa ja muualla Europassa heräsi\nyleinen innostus, hetki oli tullut heidän kansallisten pyrinnöittensä\ntoteuttamiseksi. Läheltä ja kaukaa tulvasi kreikkalaisia vapaaehtoisia\nAtheenaan, odottamaan, jopa kiirehtimään tulevia tapauksia. Sodan\nvaara oli astunut jättiläisaskeleen eteenpäin, se antoi diplomaateille\nkiirettä. Kreikkaa taottiin uhkauksilla ja lupauksilla, mutta kun ne\neivät mitään auttaneet, niin saatiin aikaan keskinäisiä välipuheita,\njoiden kautta sota piti rajoitettaman. Kreikka saisi alkaa sen omalla\nLihallaan.\n\n[Kuva: Kreikkalainen pappi,]\n\nEuropan yleisössä oli jännitys suuri näiden tapauksien vuoksi, joita\ntuhannet sanomalehdet vielä liioittelivat. Eihän kenkään voinut\narvata, kuinka läheltä ne yleisen sodan vaaran vuoksi koskisivat.\nMutta vaikka Turkki vereksillä verilöylyillä keskellä höyryn ja\nsähkön vuosisataa muistutti maailmalle olemisensa laatua, niin saivat\nkreikkalaiset osakseen niukalta kannatusta, melkeinpä vaan Englannin\nvapaamielisiltä ja italialaisilta. Saksassa oltiin heille vihoissa, kun\nhe eivät maksaneet velkojaan. Ranskassa taas on lakattu itsenäisesti\najattelemasta. Ihmisillä ei ollut halua sotia, eivätkä he tahtoneet\nmuistaa itämaista kurjuutta, jonka lopettaminen on sivistyneen maailman\nvelvollisuus, ja joka antoi oikeutusta Kreikan kevytmieli.sille\nhommille.\n\nSuuret ulkomaiset lehdet olivat jo talvella lähettäneet\nkirjeenvaihtajansa liikkeelle seuraamaan läheltä tapauksia. Kuta\nsuuremmaksi mielten kuohu kävi Kreikassa, sitä etäämmältä pohjolastakin\nalkoi tipahdella Atheenaan miehiä, ja lopulta Helsingistäkin,\njossa jännitys ei suinkaan ollut pienin, lähetettiin erityiset\nkirjeenvaihtajat, omin silmin näkemiänsä kertomaan.\n\n\n\n\nV.\n\nKLASSILLISIIN MAIHIN.\n\n\nPaksulta oli vielä lunta molemmin puolin rautatietä, häikäisevän\nkiiltävät, rikkomattomat kentät, kun juna huhtik. 13 p. läksi Helsingin\nasemalta kiidättäen minua etelää kohti. Järvet olivat vahvassa jäässä,\nmelkein yhtä lujassa kuin keskitalvella. Mutta metsät olivat jo\npeseytyneet puhtaiksi kevättä odotellessaan, ja keväimen tuntu oli jo\nilmassakin. Se kasvoi, kehittyi, kypsyi nopeasti matkalla. Pietarissa\nNeva paraillaan purki jääpeitettään, ja siitä eteenkäsin maa oli\nmelkein sula. Kaiken päivää näkyi suuria sulia lakeuksia, joilla ei\nkuitenkaan ollut vielä vihannuutta. Seuraavana aamuna ajaa vilistimme\nsivu Grodnon vanhan, romanttisen kaupungin ja sen monien katolisten\nkirkkojen.\n\n[Kuva: Olympian Zeus.]\n\nKun katsoin ulos ikkunasta, niin oli maa kokonaan vihanta ympärillämme,\njoka paikassa kasvoi veres ruoho, ja laihot olivat kaikkialla\nvehmastuneet. Monissa pensaissa alkoivat lehdet olla hiirenkorvalla,\nmutta puut olivat paljaina. Ja varsinkin nukkui koivu vielä\nliikahtamatta talviunta. Sillä kannalla näytti sitten luonto pysyvän\nsen päivää. Yön aikana kiidätti höyryhepo junan poikki Venäjän ja\nItävallan rajan, sekä Mährin halki Wienin tasangolle, jossa kevät jo\noli paljon pidemmällä. Ruohon ja laihojen viheriä oli mehevämpää ja\nuseimmissa puissa lehti oli, haahmolla. Hedelmäpuut kukkivat, sää\noli lämmintä kuin kesällä. Samana päivänä, lauantain illalla astuin\nWienissä uuteen junaan, joka yön kuluessa Semmeringin yli vei läpi\nSteyermarkit, Kärnthenit ja Krainit Alppien suvipuolelle, Adrian meren\nrannalle. Siellä oli täysi kesä, ja kastanjat kukkivat. Viimeisellä\ntaipaleella oli täytynyt jo koivunkin lämmetä ja avata vastahakoiset\nnuppunsa. Pääsiäispäivänä astuin Triestissä laivaan, joka kuljetti\nminut Patraaseen, Korinthon lahden rannalle. Torstaina saapuessani\nsinne paahtoi aurinko jo kuumemmin kuin meillä sydänsuvella. Muutamassa\npäivässä oli talvi vaihtunut kypsäksi kesäksi.\n\nTriestissä sain ensimmäiset tiedot sodan alkamisesta, ja Muniessa\nviestejä ensimmäisistä tappeluista. Laivalla oli seitsemän nuorta\nkreikkalaista, jotka palasivat kotimaahan taisteluihin osaa ottamaan;\nonko ihme että uutiset ahmittiin.\n\nOli siis tosiaan syttynyt sota, tuo kauan odotettu ja pelätty. Minun,\njoka tulin rauhallisesta pohjolasta ja pitkin matkaa olin nähnyt vaan\nlevollisesti puuhailevia ihmisiä, oli vaikea päästä siihen tuntuun ja\nkäsitykseen. Laiska \"Thebe\", oivallinen kyökki ja ihana Adrian meri\neivät tahtoneet antaa mielessä valtaa sotaisille vaikutuksille.\n\nSuuri nautinto oli päästä keskeltä talvea näihin leutoihin, lämpimiin\nmaihin, antaa zefyrin hyväellä kasvojaan, vaipua syviin mietteisiin\ntuon meriveden edessä, joka oli aivan laivan ääressäkin niin sinistä,\nettä oli vaikea omia silmiään uskoa. Yöllä oli laivan vanavesi\ntäynnä säkenöiviä, sävähteleviä fosforivalkeita, ja tähdet tuikkivat\nmelkein sysimustalta taivaalta. Mutta kuinka se oli kuollutta, tuo\neteläinen meri, jonka aaltoja ennen Venetsian lukemattomat alukset\nviiltelivät ristiin rastiin. Emme nähneet ainoatakaan purjetta taivaan\nrannalla, ja aniharvat olivat ne höyrylaivat, jotka vastaamme tulivat.\nEläinmaailmaakaan ei ollut ulapoilla kuin kalalokit, jotka väsymättä\nseurailivat laivaa, noukkien tähteitä, joita siitä heitettiin mereen.\n\nKorkeat vuoristot ja monet saaret jäivät vasemmalle kädelle meidän\najaessa etelää kohti pitkin Dalmatian rannikkoa. Tiistaina katosi\nmaa kokonaan näkyvistämme, keskiviikkona ilmestyi usvain keskeltä\nAlbania korkeana ja jylhänä. Kuljimme jotenkin likeltä sen ruskahtavia\nalppirantoja, jotka jyrkästi suistuivat mereen. Niillä kasvaa\nainoastaan harvassa matalia vuoripetäjiä ja pensaita, ihmisasunnoita\nei näe juuri ensinkään. Kun saavuimme lähemmä Korfua, alkoi kuitenkin\nnäkyä kyliä korkealla vuoriston kupeilla. Kiikarilla hyvin erotti\nniiden talot, jotka kohosivat toinen toistaan korkeammalla, ynnä\nkypressit, joita yksitellen ja ryhmissä seisoi kylissä ja niiden\nympärillä. Nuo kylät olivat kuin linnoituksia, pääsemättömissä\npaikoissa. Ne herättivät uteliaisuutta. Järjestyneistä oloista\ntulevalle oli omituista nähdä yhteiskuntia, jotka ovat alituisen vainon\nalla. Miten tuolla elettiin, mitä ajateltiin? Siellä vallitsi yhä\nverikosto, sortc väkivalta lauhtumatta. Nuot kotkanpesät olivat mykkiä\nja mykkiä oli niinikään kaksi turkkilaista linnaa, jotka vielä edempänä\ntulivat näkyviin. Kaikki kiikarit kääntyivät niitä kohtaan, mutta ei\nvähinkään merkki osottanut vielä vihollisen tuhotöitä, ei ainoatakaan\nvainosavua noussut tuolta mahtavalta rannikolta.\n\nEtelätuulilla on Välimerellä ilma utuista, ja niinpa olimme jo varsin\nlähellä Korfua, ennenkuin sen piirteet selvenivät autereista. Kerkyra,\njoksi kreikkalaiset kutsuvat saarta, näyttää pohjoiselta puolen\nläkestyttäissä ihastuttavan kauniin homeerisen maiseman. Vuoristot\nkohoovat merestä plastillisin piirtein yleten kahdeksi korkeaksi\nhuipuksi, jotka vallitsevat koko saaren ja meren sen ympärillä\nkymmenien penikulmaan päähän. Kupeiden muovailu on monivaiheista,\nrikasta ja hyväsuhteista, niitä peittää jotenkin runsas vihannuus,\noliivi- ja kypressimetsät ynnä valkoiset kylät. Se oli kuin faiaakien\nmaa, jota Odysseus, kauan kierreltyään meren heittelemänä, lähestyi\nhataralla lautallaan.\n\nKerkyrassa sain nyt ensi kerran astua jalkani Kreikan klassilliselle\npohjalle. Mutta ennenkuin laivasta päästiin maihin lähtemään, oli\npaljon puuhaa kreikkalaisen lääkärin kanssa, joka tuli tutkimaan sen\nterveydentilaa. Toinen toisensa perästä matkustajat marssivat hänen\nohitseen kasvojaan näyttäen. Ennenkuin tämä komedia oli päättynyt,\noli jo kuitenkin tohtorilta suurella jännityksellä kysytty uutiset.\nTohtorin hymyilevästä naamasta saattoi päättää, että ne eivät olleet\nhuonoja.\n\nSota oli julistettu, pitkin Thessalian rajaa oli taisteltu,\nkreikkalaiset olivat joka paikassa voitolla, marssivat Epirokseen,\npommittivat Prevesaa, vahvaa turkkilaista linnaa, joka vallitsee\nArtan lahden suun. Kolme tai neljä tornia oli jo maahan ammuttu, ja\nviimeisetkin varustukset olivat lankeamassa. Huhu kertoi, että Prevesa\nsamana aamuna oli antautunut.\n\nKas siinä tukko hyviä viestejä, jotka saivat kreikkalaiset matkatoverit\nilosta säteilemään.\n\nEtelässä ovat hämärät lyhyitä, kirkasta päivää seuraa nopeaan yö.\nNiinpä tuikkivat tähdet jo tummalta taivaalta, ennenkuin olimme veneen\ntinkineet, joka vei meidät maihin. Kaupungissa sytytettiin valot\nlyhtyihin ja ikkunoihin. Muuan opas johti meitä pitkin sen kapeita,\nmutkaisia katuja torille, jonka varrella oleviin kahviloihin riensimme\nsanomalehtiä lukemaan. Suuret ihmiskimput piirittivät niitä, kuunnellen\nkun joku arvon mies luki ääneensä ja lisäsi tekstiin valaisevia\nselityksiä. Bulevardilla, joka kulki torin sivua, kuhisi vilkkaasti\nkeskustelevaa yleisöä. Suurta huomiota ja yleistä ihailua herätti\nkookas tanskalainen upseeri, joka vapaaehtoisena lähti sotaan ja nyt\nkäyskenteli edes takaisin promenaadilla.\n\n[Kuva: Korfun bulevardi.]\n\nIlta oli niin lämmin, kuin Suomessa ainoastaan lämpimimpänä kesäyönä.\nHikisenä, hattu kädessä astelin kreikkalaisen rinnalla. Kaikki osotti,\nettä nyt olin uusissa ilmanaloissa. Bulevardeilla kasvoi etelämaisia\npuita, monenlaiset tuoksut täyttivät ilman, ja ympärillämme lenteli\nloistavia kärpäsiä, jotka välkähtelivät kuin tulikipunat pimeässä.\n\nKaupungissa liekkumoitiin riemussa, mieliala oli täynnä toivoa, ja\nkaikkialla haasteltiin voitoista. Kaikki puhuivat vapaasti toisilleen,\naivan tuntemattomat ihmiset lyöttäytyivät oikopäätä keskusteluihin, ja\npian liittyi meihinkin joukko Kerkyran miehiä, jotka lisäksi rupesivat\nisänniksemme ja juottivat meille kahvia ynnä mastikalikööriä voittojen\nkunniaksi. Me puolestamme muistimme heitä pienellä puheella, toivottaen\nkreikkalaisille aseille edelleenkin menestystä, ja puhe lankesi hyvään\nmaahan.\n\nKorfun sanomalelitipahasille oli sota kasvattanut kotkan siivet.\nYhdessä tuokiossa olivat ne laajenneet jokapäiväisiksi, ja sitä paitsi\njokainen vähänkin tärkeämpi sähkösanoma sai langoista lentää suoraa\npäätä kirjapainoon ja sieltä lihavin kirjaimin lähteä poikasten käsissä\nkarkaamaan kaupungille. Pari kertaa meidän siinä istuessa saapui uusia\nlisälehtiä, Jo kaukaa kuuli niiden tulon. Sanomalehtipojat juoksivat\nkilvan, hyökkäsivät esille kuin tuuliaispää, huutaen voimainsa takaa\nlehtiään. Nämä menivät kaupan kuin kuumilla kivillä, tuskin joutuivat\nruskeat likaiset kourat keräämään pieneen nahkalaukkuun lanttiloita,\njoita joka puolelta kurotettiin, ja lehtien sisältämät tiedot joutuivat\nsitten lähtökohdaksi uusille keskusteluille ja pohteluille. Yhä saapui\nAtheenasta vaan suotuisia tietoja, eikä mikään soraääni häirinnyt sitä\ntoivorikasta mielialaa, joka kaupungissa vallitsi.\n\nEnnenkuin yön suussa pääsimme laivaan soutamaan, otti muuan hieno\nkreikkalainen herra meidät haltuunsa ja kuljetti pitkin monimutkaisia\nkatusokkeloita alas sataman ääressä olevaan kahvilaan. Nimikortista\nnäimme, että hän oli Kerkyran vapaaehtoisia vastaanottavan\nkomitean presidentti. Kuultuaan meidät filhelleeneiksi piti hän\nvelvollisuutenaan osottaa meille kohteliaisuutta. Kahvia, mastikaa,\nraitista vettä ja runsasta kaunopuheliaisuutta, kas siinä mitä hän\ntarjosi. Kahvi annettiin pienistä kupeista, joiden pohjalla oli paksu\nsakka; se oli vetelää kuin velli ja valmiiksi imellettyä. Mastika\ntaas on hartsille maistuvaa mietoa likööriä. Sekin taitaa samoin kuin\nkahvi olla alkuaan turkkilaista, mutta kreikkalaisten tapoihin niin\njuurtunutta, ettei sodasta huolimatta kukaan muistanut sen barbaarista\nalkuperää.\n\nEnsi tuttavuus kreikkalaisen kahvilan kanssa ei ollut aivan edullinen.\nSe oli perin likainen. Lattialla paksulta punertavaa multaa, jota oli\njaloissa kuljetettu, kuravettä, törkyä jos jonkinlaista, pöydällä\nlainehti vettä, mastikaa ja viiniä, tuolit ontuivat, ja tarjoilua\nhoiti repaleiseen takkiin puettu mutta kiltin näköinen garconi, jonka\nleuasta pitkä hoitamaton parransänki huusi veistä. Emme kauan istuneet,\nennenkuin ensimmäiset klassilliset kirput filhelleeniläisyydestämme\nhuolimatta tutkivat meidän säärivarsia.\n\nMutta ken tätä huomasi tuolla innostuksen hetkellä. Kerkyralaiset\npuuhasivat suurta vapaaehtoista joukkoa, jonka kiiruumman kautta\npiti lähteä Epiroon vuoriin taistelemaan. Eräs retken johtajista oli\njuuri kanssamme, hehkuva, tumma, kookas mies. Sissisodan vaaroista\npuhuttaissa hän mahtavalla paatoksella ojensi kätensä rajalle päin ja\nhuudahti:\n\n\"Parempi kuolla noilla vuorilla isänmaan edestä, kuin virua kotona\njoutilaana!\"\n\nKorfu on suosituimpia olopaikkoja kevättalvella, sen ilmanala on\nyhtä leutoa kuin Madeiran. Albanian alpit suojelevat saarta kylmiltä\ntuulilta. Kasvullisuutta kiitetään erinomaisen runsaaksi. Kaupungissa\non useita suuria hotelleja ja siellä tulee toimeen melkein vaikka millä\nkielellä. Saarella olisi ollut paljon nähtävää, muun muassa Itävallan\nkeisarinnan kuuluisa, autio huvilinna, mutta laivan kello kiirehti\nmatkaan.\n\nKorfusta saimme uusia matkatovereita, nimittäin turkkilaisen konsulin,\njoka vaimonsa, dragomaaninsa ja pappinsa kera sodan aljettua matkusti\nKreikasta pois. Hän oli pieni hienonen mies, käveli laivan kannella\nkoruommelluissa tohveleissa, kädet selän takana ristissä, fetsi\npäässä ja nenä tavallista könkösemmän näköisenä noloudesta keskellä\nkreikkalaista voitonriemua. Hän koetti lohduttaa itseään sillä,\nettä kuiskaili ulkolaisten korvaan ei ensinkään uskovansa näitä\nsotaviestejä. Pappi oli parrakas, pitkä mies, turbaani päässä ja\nroimahousut jalassa, dragomaani taas komea albaani. Rouvan satuin\nnäkemään hunnuttomana, mutta en tiedä, kumpi siitä enemmän säikähti,\nhän vai minä.\n\nSeuraavana aamuna olimme anivarahin kannella, sillä toivoimme\nkuulevamme Prevesan pommituksen. Mutta laiva ei poikennutkaan\nLeukaaseen, kuten olimme luulleet, ja Prevesa jäi meistä ison matkan\npäähän.\n\nLeukaan eli Santa Mauran vuoristot jäivät vasemmalle, oikealla\nkädellä oli meillä aivan ääressämme ruskea korkea Ithaka, Odysseun\nkuulu koti. Se on kauttaaltaan perin karua, paljasta maata, ja samoin\nKefallonia, jonka korkea harjanne sitte alkoi haimentaa meriautereitten\nyläpuolelta. Se pysyi kauan näkyvissämme, syvälle Korinthon lahteen\nsaakka.\n\nKreikkalaiset matkatoverit olivat miellyttäviä ja sivistyneitä\nnuorukaisia. Kaksi, joilla oli mustiksi paahtuneet kasvot ja päässä\nisot korkkihatut, tuli Bombaysta saakka. Wienistä tuli kolme\nlääketieteen ylioppilasta, joiden aikomus oli ruveta välskäreiksi\narmeijaan. He olivat kaikki nuoria poikia. Komea tummaverinen\nlääkäri, jolla oli jättiläisviikset, saapui Parisista. Ja eräs pieni\nkyttyräselkä vihdoin oli lähtenyt Wienistä matkaan antaakseen tietoja\nperustamalleen uudelle sähkösanomatoimistolle. Korfussa, Patraassa,\npitkin matkaa hän keräsi kreikkalaisista lehdistä uutisia ja sepusti\nniistä pitkiä sähkösanomia toimistolleen. Hän oli Atheenan yliopiston\nrehtorin poika ja Itävallan keisarinnan kreikankielenopettaja.\n\n[Kuva: Vanha hautapatsas Atheenasta.]\n\nTämä seura antoi minulle alkukäsityksen nuoresta Kreikasta. He\nolivat kaikki läpeensä länsimaisia, suurkaupunkien lapsia, ja täynnä\nluottamusta siihen suureen sivistystyöhön, joka helleeneillä on\nitämailla; vilkkaita, kevytmielisiä nuorukaisia, iloissaan sodasta ja\nvoitoista. Sodan varjopuolilla ei näyttänyt heidän ajatuksissaan olevan\nmitään sijaa.\n\nMutta heidän innostuksensa ei tuntunut olevan kovin syvällä, eikä se\nmuukalaista vakuuttanut. Se päinvastoin synnytti ensimmäisen epäilyksen\nniitä hommia vastaan, joihin kreikkalaiset olivat niin suurella melulla\nryhtyneet. Eikä kukaan näistä herroista sittemmin päässyt Atheenaa\nkauemmaksi. Mutta revolverit oli jokaisella taskussa, ja ampumista\nharjoiteltiin missä vaan oli tilaisuutta.\n\nLaiva kulki sitten jotenkin läheltä Akarnanian korkeita vuoria\nKorinthon lahteen, jonka suupuolessa Patras on. Vesi, joka siihen\nsaakka oli ollut sinisen sinistä, muuttui nyt vihreäksi. Merimiehet\nsanovat värin vaihtelevan syvyyden mukaan. Aivan matalilla paikoilla\non se melkein ruskeata. Tämä vaihtelu tekee meren Kreikan rannikolla\nniin väririkkaaksi ja kauniiksi, etenkin semmoisina aikoina, kun\ntaivaalla on monenlaisia pilviä. Taivaanrannalla on vedellä violetti\nvivahdus, joka selittää, miksi Homeros kutsuu merta viininkarvaiseksi.\nPeloponneson rannikko pilviä pitävine vuorineen kohosi yhä korkeammaksi\nedessämme. Kaunis oli katsella mahtava Erymanthos, jonka suipot,\nvielä lumen peittämät huiput näkyivät rannikolla olevain vuoristojen\ntakaa. Sen rinteillä Herakles ennen vanhaan otti kiinni tuon suuren\nmetsäkarjun, josta vielä meidän päivinä puhutaan.\n\nPatraassa merimatkamme päättyi, suureksi huojennukseksi niille,\njoissa eivät italialaisen kokin laitokset tahtoneet pysyä. Kymmenet\nveneet piirittivät laivan, joka ankkuroi satamaan, joukko repaleisia\nsoutajia anasti \"Theben\" väkirynnäköllä ja kävi matkustajoihin käsiksi,\ntarjoutuen heitä maihin viemään. Veneestä vaadittiin vaan — 20 drakmaa.\nKun oli tuntikausi tingitty, niin saatiin tuo hinta vähenemään 10:ksi\ndrakmaksi eli noin 6 markaksi. Soudettavaa matkaa oli kivenheitto, ja\nhotelli, johon monen harmin jälkeen vihdoin pääsimme, oli aivan lähellä\nrantaa.\n\nPatras on Kreikan vilkkaimpia kauppakaupungeita. Se sijaitsee vienosti\nylenevällä maalla korkean vuoriston juurella. Rakennukset ovat jotenkin\nuudet. Venetsian vallan aikuisia muistomerkkejä on kunnaalla kaupungin\nlaidassa vanha linnoitus, jonka muureilta on viehättävä näköala yli\nkaupungin, Korinthon lahden ja meren. Lahti on Patraan kohdalla niin\nkapea, että sen toisella rannalla olevat vuoristot suurenmoisesti\ntäyttävät maiseman koko taustan.\n\nKaupunki on enimmäkseen hyvin rakennettu ja jotenkin siisti. Toisinaan\ntuli nenään kuitenkin hyvinkin pahoja hajuja — etelän lämpöisen\nauringon alla kaikki nopeaan pahenee — mutta silloin lohdutin itseäni\nhaistelemalla tuoksuvia _laakerinlehtiä_, joita kreikkalaiset toverit\ntaittoivat jostain pensaikoista.\n\nLämmintä alkoi jo olla melkein liiaksi. Päivällä auringon kuumentama\nmaa poltti jalkain alla, mutta iltasin oli ilma suloisen vienoa.\nPelolla ajattelin, miten kuuma kesällä tulisikaan. Kävellessäni\nkaupungilla Intiasta palanneiden kreikkalaisten kanssa, kiistelimme\nalati siitä, kummalla puolen katua käveltäisiin. Minä tietysti\ntahdoin kulkea katveessa, he — polttavassa auringonpaisteessa.\nPuolenpäivän aikaan oma varjo kävi oudon lyhyeksi, ja päivän pyörä asui\nkeskitaivaalla.\n\nVanha venetsialainen linna oli sisustettu vankilaksi. Kapeita käytäviä,\njyrkkiä portaita, hatarain, narisevain lautaovien kautta nousimme\npieneen linnanpihaan. Sen ympärillä oli joka puolella kyynärää\nkorkealla akkunoita, joissa oli harvat rautaristikot, mutta ei ruutuja.\nJokaisesta ristikon lomasta kurkisti mustanruskeita, pörröisiä naamoja,\ntarkastaen meitä uteliaasti. Vankeja näkyi elävan monta samassa\nhuoneessa, jossa ei ollut pöytiä, ei tuoleja, ei muuta kuin muurattu\npermanto. Kesäaikaan heillä ei hätää, lievä on Kreikan ilmanala, mutta\ntalvella voi heidän olonsa olla kolkonlaista, Sotamiehiä käyskenteli\nmuurien ja tornien päällä, joiden suhteet eivät olleet sen suuremmat\nkuin teaatterikulissien. Tämä vankila olisikin mainiosti sopinut\noopperanäyttämölle. Mutta Kreikan vankeinhoitolaitoksesta se ei ollut\nloistava todistus. Kreikkalaiset toverit olivat itsekin hämillään ja\nhuomauttivat, että Atheenassa kyllä on ajanmukaisempia vankiloita.\n\nNaiiveja oloja osotti ensimmäinen tuttavuuteni vankilain kanssa, mutta\nei näkynyt kulkuneuvolaitoskaan kovin monimutkaiseksi, kun seuraavana\naamuna lähdimme Patraan asemalle. Se oli pitkä, matala makasiini,\njossa pakaasihuone ja kaikki odotussalit olivat yhdessä huoneessa.\nSähkösanomaosasto ja muut virkahuoneet olivat pieniä pimeitä komeroita,\nkarkeasti rapatuin seinin. Ja Patras on kuitenkin Kreikan vilkkaimpia\npaikkoja.\n\nEnnenkuin pääsimme matkaan, täytyi meidän itsestämme karistaa joukko\nkerjäläisiä, jotka pysyivät kiinni kuin takkiaiset. Hotellin opas oli\ntoimittanut tavaramme asemalle ja siitä saanut runsaan korvauksen.\nMutta kun jo istuimme vaunussa, niin ilmestyi ovelle repaleisia miehiä,\njotka vaativat viittä drakmaa siitä, että olivat kantaneet kamsujamme.\nEnnenkuin pitkällisestä väittelystämme tuli tolkkua, soi asemankello,\nkonduktööri sulki ovet ja juna lähti liikkeelle. Mutta suuresti\nerehdyimme, kun luulimme noista roikaleista niin vähällä pääsevämme.\nHe nousivat vaunujen ulkosivuja kulkeville astinlaudoille ja ajoivat\nmukana. Kun eivät saaneet ovia auki, niin pudottivat he jollain\nkeinolla alas akkunat ja pistivät sisään hävyttömät naamansa. He\nseurasivat niinkauan, että meidän vihdoin täytyi tehdä sovinto, jonka\nhinnan saatuaan kerjäläiset hyppäsivät alas ensimmäisessä ylämäessä.\n\nEläköön vapaus! Kreikan rautateillä se elää. Konduktööri kyllä\nsadatteli noita ulkoseinillä matkailevia, joiden sivu hänen oli vaikea\nkulkea pilettejä tarkastellessaan, mutta ei hänen päähänsä pälkähtänyt\najaa heitä pois. Se preussilainen poliisijärjestelmä, joka on täytynyt\npakostakin panna muualla maailmassa toimeen, on Kreikan rautateillä\naivan tuntematon. Jokainen menee ja tulee miten haluaa. Kaupunkien\nulkopuolella odottelivat pojat ja nuorukaiset ylämaissa junaa ja\nhyppäsivät siihen niinkuin lapset Ruunan rekeen, vanhempain palatessa\nkirkolta. Samalla tavalla he saattelivat sitä pitkät matkat asemilta\nlähdettäissä. Ei kukaan viitsinyt nähdä sitä vaivaa, että olisi\nkaristellut heitä pois.\n\nPatraan ja Atheenan välinen rautatie on tärkein kaikista Kreikan\nrautateistä. Korinthoon asti se kulkee pitkin lahden rantaa, läpi\nyhtämittaisten viinitarhain, jotka levenevät ja kapenevat sen mukaan,\nkuin Peloponneson vuoret ovat kauempana tai lähempänä rantaa.\nMuutamissa paikoin rautatie kulkee jotenkin korkealla vuoren rinteellä,\nja kaiken aikaa on näköala siltä hurmaavan ihana. Missä viinimaita ei\nole, siellä leviävät laajat oliivimetsät, ja joutopaikoilla riitelevät\ntilasta monenmoiset villit kasvit, joita kotona olemme tottuneet\nruukuissa kasvattamaan, komeat myrtit, akasiat, oranssit, kypressit\nja monenmoiset kookkaat kaktukset. Lahden toisella puolella kohoo\nyhtämittainen jono korkeita vuoria, joiden juurella ovat Mesolongio,\nNaupakto, Delfis, ja joiden takaa Oita ja ikimuistettava Parnasso\nnostavat lumen peittämät lakensa. Väsymättä ihailin näitä maisemia\navoimesta akkunasta, josta pyrähti sisään milloin heinäsirkka, milloin\nmehiläinen, milloin taas joku outo, juonikas hyönteinen.\n\nTuossa alla kirkkaat aaltoset loiskivat kalliorantaa vastaan,\njohon ne vuosituhansien kuluessa olivat syöneet jos jonkinlaisia\nhuokailevia kaaria ja komeroita. Rannikolta hymyilivät maalaisten talot\nmonenlaisten tuuheiden puistojen keskeltä.\n\n[Kuva: Köyhä maalaisukko.]\n\nSatuimme matkaan samana päivänä, jona reservin viimeistä ikäluokkaa\nlähti sotaan. Kaikilla pysäkeillä ja asemilla seisoi tiheät joukot\nmaalaisia, jotka vaimojen ja kotolaisten saattamina odottivat junaa,\nAtheenaan matkustaakseen. Mahdoton on kuvata sitä kuhinaa joka\nasemilla vallitsi. Ennenkuin juna vielä ennätti seisahtua, niin\nPatraan sanomalehtipojat hyppäsivät kääröineen alas vaunuista ja\ntörmäsivät kiljuen keskelle väkijoukkoa, joka ahnaasti repi lehdet\nheidän käsistään. Auringon paahtamat, karkaistut, sitkeäjäseniset ja\nparrakkaat palikaarit hyvästelivät ystäviään ja tuttujaan. Enimmäkseen\nhe olivat puettuina kauniiseen kansallispukuunsa fustanellaan. Tähän\npukuun kuuluu ihonmukaiset kaatiot saarykset, sekä puolikengät,\njotka ovat ommellut samalla tavalla kuin pieksut; nyppylän paikalla\non iso punainen, eli tupsu. Vyötäreillä on tärkätty, monipoimuinen,\npuolireisiin ulottuva, valkoinen, hameen tapainen vaatekappale.\nLiivit ovat usein hyvin kauniisti kirjaillut. Takki on myös aivan\nomituinen, sitä pidetään tavallisesti niin että hihat riippuvat selässä\nvalloillaan. Kaulus on ommeltu \"paslikiksi\", joka sateisella säällä\nvoidaan vetää pään yli. Takki on kotokutoisesta, hyvin karkeasta\nsarasta, joko sininen tai aivan valkoinen. Usein on selkämystä ommeltu\naivan täyteen rihmoja, jotka riippuvat kuin villa. Päässä on joko\nkirjailtu litsitön lakki, tai fetsi. Kaupungeissakin näkee näitä\nkansallispukuja. Sitä käyttävät etenkin semmoiset porvarit, jotka\ntahtovat osottaa isänmaallista kreikkalaista mieltä. Soreavartaloisen\nmiehen päällä on se niin kaunis, etten ole moista nähnyt. Naisilla\non omat kansallispukunsa, nekin omituiset kuosinsa ja koristustensa\npuolesta.\n\n[Kuva: Megaralainen kansanjuhla.]\n\n\"Voitto tai kuolema! voitto tai kuolema!\" kuuli lähteväin, jotka jo\nolivat keski-ikäisiä miehiä, sanovan hyvästi jättäessään, ja se oli\njäähyväislause, jonka monikin vanha isä virkkasi pojalleen. Toiset\nlähtivät vakavina, toiset ilomielin. Koko väkijoukko näkyi pienintä\npoikaa myöden täydelleen tietävän, mitä tämä lähtö merkitsi. Rajua\ninnostusta ei tosin näkynyt, mutta kyllä halua lähteä sotaan ja\nkoettaa, mitä Hellas voi turkkilaiselle. En ainoankaan miehen silmässä\nnähnyt kyyneleitä. Mutta vaimoparat sortuivat lähdön hetkellä niin\nhaikeaan itkuun, että sitä oli sääli katsella. Vanhat, väkäleukaiset,\nmukulanaamaiset ämmät nyyhkivät niin katkerasti, että mielenliikutus\nteki heidät melkein kauneiksi, tytöt, joista muutamat olivat\noikein suloisia, käänsivät pois heltyvät kasvonsa, tai kätkivät ne\nnenäliinoihin, ja äidit ojensivat punaisin silmin lapsiaan antamaan\njäähyväiskättä lähtevälle isälle. Kodin paras raataja, ainoa turva,\n_isä_, oli melkein joka mies, joka nyt pyrki täpötäyteen junaan,\nnoudattaakseen hallituksen käskyä ja lähteäkseen rajalle.\n\nJunan liikkeelle lähtiessä ammuttiin sitten ankarasti. Mukana olevat\nsotamiehet panivat kovia patrunoita kivääreihinsä ja laukaisivat\nniitä ilmaan. Toiset ampuivat revolvereilla, pistooleilla, pojat\nreikäavaimilla. Muutamalla asemalla piti joku arvon mies — lieneekö\nollut pormestari tai muu semmoinen — jyrisevän puheen lähtijöille,\naivan Demostheneen tapaan, muistutellen loistavia esimerkkejä vanhan\nKreikan historiasta. Vaikka hänen sanatulvansa oli mitä voimakkain, ja\nvaikka hän sitä säesti rajuilla kättenliikkeillä, niin se kuitenkin\nupposi ammuntaan ja lähtöhälinään.\n\nJuna oli niin täysi, etteivät kaikki mahtuneet sisään ja vaunujen\nulkosivuja kauttaaltaan reunustivat fustanellapukuiset helleenit, kun\njuna mennä vihkasi läpi klassillisten maisemain. Oliivilehdoissa seisoi\nmaalaisryhmä katselemassa tätä menoa. Huusivat jäähyväistoivotuksensa,\nhuitoivat liinoillaan. Tuolla seisoi tyttöjä, jotka olivat sitoneet\nisot kukkaskimput keppien päähän ja ojensivat niitä ohi kiitävään\njunaan. Akkunoista kurotettiin monta kättä, mutta vauhti oli liian kova\nja ottajat liian kovakouraisia, kukkasvihot hajota tupsahtivat, ja\nkukkaset satelivat pitkin ratavallia.\n\nKorinthoon saakka uudistuivat nuo näytelmät joka paikassa, jossa\npysähdyimme; kannaksen toisella puolen oli rauhallisempaa, sieltä\nolivat nähtävästi reserviläiset jo lähteneet.\n\nKorintho, joka on Akrokorinthon juurella, kuivalla, puuttomalla\npaikalla, on päältä katsoen jotenkin vähäpätöinen kaupunki. Siitä\nalkaen maisemat kokonaan muuttuivat. Korkeita vuoria oli vieläkin\njoka puolella, mutta ne olivat melkein kokonaan alastomia, ainoastaan\nmatalia pensaita kasvoi siellä täällä. Ruohoa oli kovin niukalta, ja\nkäsittämätöntä on, millä ne suuret vuohi- ja lammaslaumat elävät,\njoita näki laitumilla paimennettavan. Lampaat ovat pitkävillaisia,\nvuohet samoin. Salamiista alkaen ulottuu meren rannalta jotenkin suuria\nlakeuksia sisämaahan, mutta ne ovat kuivia ja huonosti viljellyitä.\nLähellä Korinthoa kulkee rautatie Korinthon kanavan poikki. Tämä\nleikkaa kannaksen halki aivan suoraan, ja molemmin puolin kanavaa ovat\nseinämät sangen korkeat. Tämä rakennus, joka on kymmeniä miljoneja\nmaksanut, on täydellisesti epäonnistunut. Se ei suuresti oikaise muita\nkuin Piraion reittejä, ja se on niin ahdas, että suuret laivat eivät\nvoi sitä kulkea.\n\n[Kuva: Korintlion kanava.]\n\nKorinthon ja Megaran välillä vuoret ulottuvat mereen saakka, ja\nrautatie on täytynyt porata jyrkkiin kalliouomiin. Juna hiljentää\nvauhtiaan tuolla huimaavassa korkeudessa ja pyörtää varovaisesti\npystysuorat kallionkärjet. Tämä väli on suurenmoisin koko matkalla.\nAiginan lahden takaa, joka sinisenä vaahtoavin aalloin leviää oikealla\npuolella, näkyvät Argoliin korkeat, monikukkulaiset rannat.\n\nMegaran takana meni koneemme rikki ja sen korjausta odotettaissa\nläksimme kaikki matkustajat istumaan radan vierustalle, josta oli\nnäköala Salamiin rusapoille harjanteille ilta-auringon vienontuvassa\nvalossa. Koneenkäyttäjä istui kivelle sanomalehden kera, ja palikaarit\nkokoontuivat hänen ympärilleen kuuntelemaan sotauutisia. Toiset\nalkoivat ampua ploskuttaa rivolleillaan. Ryhmät ja ympäristö olivat\noivalliset.\n\nTapaus viivytti meitä useita tunteja, niin että oli jo ilta, kun\njouduimme Atheenaan. Kreikkalaiset matkatoverit, joiden riemu\nkuohahteli yhä korkeammalle, kuta lähemmä saavuimme, tarttuivat\näkkiä käsivarteeni, näyttivät ulos ikkunasta, ja huudahtivat\nliikutuksella: \"Akropolis!\" Laaksot olivat jo verhoutuneet yöhön, vaan\ntuolla, epämääräisten varjojen yläpuolella, punersivat viimeisessä\niltaruskotuksessa Propyleet ja Parthenon!\n\n[Kuva: Sofokles, vanha kuvapatsas.]\n\n\n\n\nVI.\n\nATHEENA SODAN AIKANA.\n\n\nEnsimmäinen vaikutukseni Atheenasta oli, että se on enemmän\nitämaalainen kuin europalainen kaupunki. Asemahuone on perin\nyksinkertainen, järjestystä ei pidetä minkäänlaista. Tuskin oli juna\npysähtynyt ja tuskin olimme saaneet vaunumme oven auki, ennenkuin jo\nmonta kymmentä repaleista miestä ja poikaa hyökkäsi kimppuumme ja\nväkisin tahtoi repiä matkalaukut käsistämme. Joka puolelta huusivat\nhotellien asiamiehet, tunkeutuen ääreemme ja kiittäen omaa majataloaan.\nMuuan dragomaani, joka sitten vei meidät väärään hotelliin, toimitti\nminut yhdessä erään saksalaisen kirjeenvaihtajan kera suuriin\nissikanvaunuihin, ja niin jätimme rautatielle meluavan joukon edelleen\nhuutamaan ja elämää pitämään.\n\nKuski sivalsi hevosia piiskalla selkään, ja täyttä laukkaa lähdettiin\nmatkaan. Toisten edellä ajavain vaunujen kanssa syntyi hurja kilpa-ajo;\nkuskit ruoskivat hevosiaan, huusivat, rinnan laukkasivat molemmat\nvaunuparit, ikäänkuin olisi ajettu aavaa pusztaa, eikä Atheenan kapeita\nkatuja. Vaunut nakkelivat kuoppapaikoissa ja katujen risteyksissä\npuolesta toiseen niin kovaa, että luulimme joka hetki lentävämme\nkapineinemme päivinemme katuojaan. Ohitsemme vilisivät talot, puodit,\nvalaistut akkunat, katulyhdyt, emme ennättäneet muuta huomata, kuin\nettä kaikkialla oli paljon väkeä ja vilkas liike. Pyssynlaukaukset,\njoita kuului tavan takaa, pitivät mielessä, mitä kaikki tämä kuhina\nmerkitsi. Eräässä kadunristeyksessä kuulimme hurjaa vihellystä\nsadoista kimakoista pilleistä ja sivulle vilkaistessamme näimme\npikimältään pölyn keskeltä pitkän saaton ihmisiä lähestyvän, Kreikan\nlippu etunenässä, laulaen ja meluten. Saaton etupäässä kirmasi satoja\npaljasjalkaisia, repaleisia, mustanaamaisia, vielä mustempitukkaisia\nkatupoikia, ja nämä säestivät laulua vihellyksillään. Tuossa näyssä oli\njotain sotaista, kiihkoista, villiä, joka teki syvän vaikutuksen.\n\nSaatuamme huoneet ja pesastuamme enimmät matkatomut kasvoista,\nja käsistä, läksimme viipymättä kaupungille, jossa odotettiin\nsuuria kirkollisia saattokulkuja. Kreikassa on vanha luku ja\nkreikkalaiskatolinen uskonto; pääsiäinen vietetään samaan tapaan\nkuin Venäjällä. Ilta oli aivan pimeä. Kaduille kokoontui yhä enemmän\nväkeä, useimmilla palavat kynttilät kädessä. Etäältä kuului lähestyvän\nsaaton messu. Verkalleen se lähestyi lähestymistään. Edellä kulkivat\nvalkoisiin puetut pojat, kantaen palavia lyhtyjä ja kullalla sekä\nhopealla kirjailtuja lippuja, joihin oli pyhimyksien kuvia maalattu.\nHeidän jäljessä astuivat papit ja kuorilaiset messuten, sekä näiden\nperässä loppumaton saatto ihmisiä kynttilöineen. Rahvas paljasti päänsä\nsaaton lähestyessä.\n\nTämä oli kirkollinen meno, mutta sodan kautta se sai toisenkin\nluonteen. Missä vaan saattoja liikkui — niitä oli monia kulussa —\nkuului pyssyjen ja pistoolien pauketta, sekä sytytettiin punaisia\nbengaalitulia palamaan. Se oli uskonnollinen mielenosotus turkkilaisia\nvastaan. Kellojen läiske ja pimputus sekaantui hälinään.\n\nKuninkaan palatsin edustalla on ensin suuri piha, sitten kaunis\nesplanaadi monenlaisine etelämaisine puineen, akasioineen, palmuineen\nja komeine, vanhoine kypresseineen. Vielä alempana on neliskulmainen\nPerustuslain tori, joka on politiikan keskusta Atheenassa. Torin ja\nStadionin kadun kulmassa on suuri kahvila, joka näihin aikoihin oli\nkaiket päivää täpötäynnä tapauksia pohtivaa ja uusia sähkösanomia\nodottavaa yleisöä. Kahvilan ulkopuolella, kadulla, näki niinikään\nalituisesti ryhmiä, Illalla oli vielä koko tori siirretty pöytiä ja\ntuoleja täyteen, niin että siinä oli väkeä tuhansia katselemassa\nsaattoja, keskustelemassa, lukemassa lehtiä mastikkalasin ja\nkahvikuppinsa ääressä. Mieliala oli virkeä, sillä yhä oli saatu\nsotatanterelta hyviä tietoja, Myöhään yöhön viipyivät atheenalaiset\ntaivasalla.\n\nPalatessani seuraavana aamuna Akropoliilta näin Aiolon kadulla\nsuuren väkijoukon, johon kiiruhti yhä uusia lisään. Joukosta kuului\nraikuvia kättenpaukutuksia. Sotilasmusiikki soitti. Rahvas kaikki\nkatsoi ylöspäin erästä balkonia kohti, jolla seisoi kreikkalaisia\nylioppilaita. Rahvas uudisti yhä uudistamistaan kättenpaukutuksensa,\nikäänkuin tahtoen jotain. Katu oli niin täynnä, että kaikki liike\nseisahtui pitkäksi ajaksi. Vihdoin ilmestyi balkonille punatakkisia\nja punalakkisia miehiä, italialaisia vapaaehtoisia. Italialaisten\nnäytettyä itsensä yltyivät kättentaputukset kahta innokkaammiksi.\nSoitettiin vuorotellen kreikkalainen ja italialainen kansallishymni.\nSivilipuvut hävisivät vähitellen balkonilta, ja yhä enemmän punaisia\nilmestyi sijaan, kunnes balkoni oli kokonaan tulipunainen. Ja kun\nvihdoin Ricciotti Garibaldi itse ilmestyi, niin paisui yleisön innostus\nyli ääriensä. Hän piti lyhyen puheen kiittäen mielenosotuksesta.\n\n[Kuva: Kuningas Yrjö.]\n\nJonkun ajan kuluttua marssivat punatakkiset italialaiset ulos\nportista, ja Garibaldi, joka oli mustassa sivilipuvussa, nousi\nkaupungin etevimpäin porvarein kanssa vaunuihin, jotka portin edessä\nodottivat. Saatossa lähdettiin sitten kulkemaan pitkin kaupunkia,\netupäässä sotilasmusiikki, ynnä Kreikan ja Italian liput, joita\nkantoivat, Kreikan lippua garibaldilainen vapaaehtoinen, Italian\nlippua kreikkalainen ylioppilas. Sitten ajoivat vaunut, joissa\nGaribaldi istui, ja viimeiseksi kulki pitkän pitkä jono yleisöä.\nSaatto kulki pitkin. Stadionin katua, joka on Atheenan suurimpia,\nbulevardi-istutuksilla kahden puolen. Paljon väkeä oli kokoontunut\nmolemmin puolin katua, balkoneille, sekä talojen ikkunoihin. Monessa\npaikoin sateli Garibaldin vaunuihin kukkasia, joita naiset heittelivät\ntrotoaareilta tai ripottelivat akkunoista, Paukkupommeja räjähteli joka\ntaholla, ammuttiin revolvereilla ja pistooleilla. Sitä myöden kuin\nsaatto eteni, uudistuivat kättenpaukutukset ja kukkasten heitot. Monen\njulkisen talon akkunoista pistettiin ulos Kreikan ja Italian liput\ngaribaldilaisten ohi kulkiessa.\n\n[Kuva: Ricoiotti Garibaldi.]\n\nAamusta varhain myöhään iltaan kuului Atheenassa nyt alituista\npaukkumista. Paukkupommit eivät koskeneet korviin kipeästi, mutta\nalkoivat ajan pitkään hermostuttaa. Kimakampi oli pyssyjen ja\nrevolverien ääni. Meillä tuommoista ampumista kaduilla pidettäisiin\nsuurimpana vallattomuutena, vaan Atheenassa se oli aivan luvallista, ja\njoka miehellä näkyi olevan ampuma-ase taskussaan. Monta kertaa pamahti\nlaukaus melkein korvan juuressa, ja kerran räjähti aivan jalkaini\nalla kellarin luukusta kova pyssynpamaus. Atheenalaiset näkyivät jo\ntottuneen tähän paukkinaan. Joskus saivat balkoneilla seisovat ihmiset\npistooleista paperitötteröitä vasten kasvoja, mutta se ei näyttänyt\nheidän huomiota herättävän.\n\nIllalla lähti osa garibaldilaisia matkaan. Yleisö hyvästeli heitä\nerittäin innokkaasti. Koko Perustuslain tori oli täpö täynnä rahvasta.\nTuo pieni vapaaehtoinen joukko, 200 miestä, tekikin varsin syvän\nvaikutuksen. Siinä oli paljon hienoja kasvoja, ja prillit, joita\nmonellakin oli nenällään, osottivat akadeemista sivistystä. Nähdä\nsivistyneitä miehiä vapaaehtoisesti univormussa, kiväärit olalla,\nlähtemässä taistelemaan vieraan maan puolesta, vapauden asian\nedestä, se on kuitenkin suurta. — Italialaiset vapaaehtoiset olivat\nsaaneet omat univormut. Punaisen takin, tai oikeammin mekon tummalla\nkauluksella, viheriäiset housut punaisilla reunanauhoilla, vaaleat\nlyhyet clamaskit, sekä punaisen lippulakin.\n\nToisen päivän illalla olivat vaikutukseni semmoiset, että Atheena oli\nkorvin kuulla paljon sotaisempi, kuin silmin nähdä. Mielenosotukset\nolivat enemmän lapsellista innostusta, kuin intohimoa. Ja tuo alituinen\npaukkuminenkin tarkoitti yhtä paljon pääsiäisjuhlaa, kuin sotaa.\n\nLauantaina huhtik. 24 p. aamupäivällä oltiin Atheenassa yleensä\nhyvin tyytyväisiä sodan käyntiin. Epiroossa edettiin nopeasti kohti\nIoanninaa, Prevesan antautumista odotettiin joka hetki, samoin\nSalonikin pommitusta, tiedettiin laivaston ampuneen Platamonaa ja\nEkaterinaa, sekä vieneen maihin sotaväkeäkin, katkaisemaan Edhem\npashan yhteyden Salonikin kanssa. Thessalian rajalla oli ollut useita\ntaisteluita, joissa kreikkalaiset enimmäkseen olivat olleet voitolla.\nJopa kerrottiin Edhem pashan kaatuneen, ja hänen armeijansa joutuneen\nkolmelta puolen saarroksiin.\n\nSitä kovemmin kohtasivat ne uutiset, joita lauantaina iltapäivällä\nsaapui. Ne iskivät alas kuin salama kirkkaalta taivaalta.\n\nOlin saapunut huoneeseeni Garibaldin soturien riemuretkeä katsomasta,\nheittäytynyt vuoteelleni hieman lepäämään, kun äkkiä hotellin harjaaja,\nhyvä umpikreikkalainen poika, astui huoneeseen, tuli viereeni ja sanoi:\n\"Turkki — Turnavo! Grecia\"... hän veti kädellään kurkkua ikäänkuin sen\npoikkileikatakseen. Hänen tuskansa oli niin suuri, että kiiruumman\nkautta riensin kaupungille, jossa ylimääräisistä lehdistä heti näin,\nettä poika oli totta puhunut. Eikä siinä kyllä, että turkkilaiset\nolivat saaneet Turnavon haltuunsa, vielä paljon pahempaa oli tapahtunut.\n\nElassonasta Larissaan vievä tie kulkee Melunan solan läpi ja\nTurnavo nimisen kylän kautta, joka on likellä vuoristoa, ja jossa\nkreikkalaisilla oli vahva etujoukko. Solassa oli raja hyvin\nepäedullinen, sillä Olympos vuoren harjanne oli turkkilaisten vallassa,\nniin että turkkilaisten asemat kaikkialla vallitsivat kreikkalaisten\nvarustukset. Hyvin tiedettiin jo ennen sodan alkamista, että\nkreikkalaisten olisi vaikea solaa puolustaa.\n\nKun sen vuoksi uutisia yhtämittaisista voitoista saapui, niin oli\nmeidän ulkomaalaisten vaikea niitä uskoa. Kysyimme kreikkalaisilta\nmatkatovereiltamme: Miten ovat asiat Melunassa? Mitä on siellä\ntapahtunut? Emme saaneet tyydyttävää vastausta. Melunassa ja sen\nlähiseudulla oli taisteltu, vaan miten nämä tappelut olivat päättyneet,\nsiitä emme koskaan saaneet oikein selvää. He eivät itse tienneet sitä?\nKun koko kreikkalainen armeija jo oli hajoitettu, ja Edhem pasha\nLarissassa, niin oli Zaharatoksen kahvila Perustuslain torin varressa\nvielä aamusta myöhään yöhön täynnä Atheenan porvareita, jotka pöydille\npiirustelivat suunnitelmia valloituksista.\n\nHallitus oli pannut toimeen ankaran sähkösanomasensuurin, ja sen\nvuoksi kului monta päivää, ennenkuin saatiin viestit niistä kamalista\nonnettomuuksista, jotka olivat Thessaliassa tapahtuneet, Turnavon\nvalloituksesta, pakoretkestä Larissaan ja Larissan jättämisestä\ntykkineen, varustuksineen. Ne saatiin melkein yhtä aikaa lukea\npostissa tulevista englantilaisista kuin kreikkalaisista lehdistä.\nKaikki tuulentuvat romahtivat maahan yhdellä iskulla, keskustelut\ntaukosivat, mielien päälle asettui raskas taakka, johon nopeaan\ntoisiaan seuraavat viestit kasasivat yhä uusia kiviä, Käsitykset\nsodasta kääntyivät kerrassaan nurin. Kun ensimmäinen masennus oli\nvähän asettunut, niin koetti rahvas lohduttaa itseään sillä, että\nhelleenit toki olivat ulkomaistenkin lehtien mukaan taistelleet\nurhoollisesti. Mutta se ilo oli lyhyt. Kun saapui tarkemmat tiedot\nLarissan pakoretkestä, niin täytyi kreikkalaisten häveten, vaieten\ntunnustaa itselleen, että he olivat — pelkureita. Vapaudentaistelun\nsankarien ja kleftien jälkeläiset pelkureita, se oli melkein vielä\nkatkerampaa, kuin hävityt taistelut. Tämä syvästi loukattu ylpeys\nselittää, miksi kenraali Smolenskista parin voiton perästä Velestinon\nluona sitten kohotettiin pilviin saakka. Tahdottiin maailmalle näyttää,\nettä helleeniläinen urhoollisuus kuitenkin vielä elää. Smolenskista\ntehtiin kansallissankari, lohdutus onnettomuudessa. Hänen muotokuviaan\nleviteltiin sadoin tuhansin, niitä näki joka puodin ikkunassa, hänen\nelämäkertojaan myytiin kaduilla, ja jos hän olisi tullut Atheenaan,\nniin rahvas olisi sokeasti seurannut häntä vaikka mihin, kapinaan,\nvallankumoukseen...\n\nRahvas kaipasi onnettomuudessaan jotakuta jumaloitavaa, mutta se\nkaipasi myöskin syntipukkia.\n\nYhtä korkealle kuin Smolenskis nousi kansan suosiossa, yhtä syvälle\nlankesi kruununprinssi, jolla ei ennaltaankaan ollut rakkautta\nkadottaa. Häntä, hänen kelvottomia esikuntaupseerejaan ja viimeisessä\ntilassa kuningasta syytettiin koko onnettomuudesta. Rallis väitti,\nettei esikunta Larissassa pitänyt muusta huolta, kuin että\nkruununprinssin kyökkikalusto pelastui. Kruununprinssi, ynnä koko\nhänen esikuntansa joutuivat pilalehtien pilkan alaisiksi. Sanomalehdet\njulkisesti kirjoittivat, että kruununprinssi pakoretkellään oli\nmenettänyt kruununsa.\n\nKuningas taas muka suosi upseeristossa kelvotonta palatsiklikkiä, mutta\njätti monta kelvollista upseeria toimettomaksi. Hänen syynsä oli, että\nsotaa oli niin huonosti valmistettu, ja tietysti sekin, että valtion\nrahastot olivat tyhjät. Pelastuakseen pälkäästä kuningas käytti vanhaa\nkoettua keinoa, hän antoi Deligianniille eron ja kutsui tyytymättömäin\njohtajan, Ralliin hallitsemaan. Edesvastuu aina vaikuttaa\nlauhduttavasti. Mutta kukistettu pääministeri koetti raivossaan kostaa,\ntekemällä paljastuksia, joiden nojalla kuningasta alettiin sanoa\nsuorastaan petturiksi. Deligiannis väitti kuninkaan pakottaneen hänet\nsotaan pelastaakseen valtaistuimensa. \"Akropolis\" sen johdosta julkaisi\nkuningasta vastaan leimuavan kirjoituksen, joka osottaa, että Kreikassa\nkirjoitetaan vapaasti. Lehti huudahtaa: \"Deligiannis ei tahtonut\nsotaa, vaan suostui siihen kuningasta pelastaakseen. Tämä tunnustus\nmuuttaa suuresti kansan mielipiteen sodasta. Sota ei siis ollut\nkansallinen, vaan kuninkaallinen. Sitä ei pantu toimeen kansallisten,\nvaan kuninkaallisten etujen hyväksi. Yleinen mielipide tahtoi sotaa, ja\nkuningas siihen suostui, koska se oli kansan tahto. Mutta pääministeri\nsuostui sotaan vaan siitä syystä, että hän ei tahtonut kuninkaalle\nvahinkoa. Hallitusta eivät siis elähyttäneet kansalliset syyt, kun se\npakotti Turkin alkamaan sodan meitä vastaan, ja sen vuoksi oli tämä\nsota rikos Kreikkaa vastaan. Hallitus suostui siihen, kun se muka oli\nvähempi kahdesta pahasta. Deligianniin mielestä on siis Larissan ja\nThessalian menettäminen vähempi paha, kunhan vaan dynastia saatiin\npelastetuksi.\n\n\"Jatketaanko sotaa kuninkaan vai kansan puolesta? Jos kuninkaan\npuolesta, niin kysymme, eivätkö uhrit jo riitä, jos kansan hyväksi,\nniin eikö kuninkaan tule tehdä uhreja? Pankoon likoon miljonansa.\nOttakoon tarjottimen käteensä, jolla hän pyytää kannatusta kansalta,\ntovereiltaan miljonapohätoilta ja muilta. Pyytäköön myös apua\nsukulaisiltaan. Julistakoon koko Kreikan yhdeksi sotaleiriksi.\nKutsukoon aseisiin joka miehen, joka kykenee aseita kantamaan.\nPolttakoon poroksi kaupungeita ja kyliä, lähteköön itse vuoristoihin ja\nrotkoihin, joissa kansan olemassaolo ratkaistaan. Kutsukoon takaisin\nkaikki upseerit, jotka ovat osottaneet itsensä kykenemättömiksi,\nantakoon vaikuttavat paikat armeijan parhaille. Pankoon toimeen kaikki,\nmitä on uhannut ja julkilausunut keskusteluissaan sanomalehtimiesten\nkanssa. Asestakoon jokaisen kauppalaivan, uskaltakoon vaarallisimmatkin\nasiat, kutsukoon koko kansan aseisiin. Nostakoon taisteluun Aigeian\nmeren asukkaat, sytyttäköön kapinansoihdun kaikkialla, missä vaan on\nhelleeni, niin taistelu on joko päättyvä meille voitoksi, taikka kaikki\non palava poroksi. Jos hän ei voi tätä kaikkea tehdä, niin rientäköön\nhän itse, jonka hyväksi Deligianniin tunnustuksen mukaan sotaan\nryhdyttiin, itse ja yksinään pyytämään valtain välitystä rauhan aikaan\nsaamiseksi. Pyytäköön hän itse sitä, ilman hallituksen sekaantumista,\nja kirjoitettakoon historiaan, että jälleen yksi kuningas on pakottanut\nkansansa sotaan kruunuaan pelastaakseen, mutta että hän tappiolle\njouduttuaan oli kyllin rohkea nöyryyttääkseen itseään ja pyytääkseen\nvoimakkailta armoa.\n\n[Kuva: Kuningatar Olga.]\n\n\"Kansa vaati sotaa, mutta vakavaa ja hyvin valmistettua sotaa. Hallitus\ntaas ryhtyi sotaan keveällä mielellä ja huonoilla valmistuksilla.\n\n\"Larissassa ei voitettu helleeniläistä armeijaa, vaan sen prinssit ja\nkomentajat. Sitä todistaa sekin seikka, ettei Edhem pasha kohta tullut\nLarissaan, koska hän pelkäsi sotajuonta. Tätä uuden hallituksen tulee\nmielessä pitää. Jos sotaa jatketaan, niin sitä on jatkettava kansan\nhyväksi ja kansan kautta. Pelastettakoon kansan kunnia ja pakotettakoon\nsyylliset johtajat juomaan nöyryytyksen malja viimeiseen pisaraan\nsaakka. Ensimmäiseksi on armeijan ylin komentaja, kruununprinssi\ntakaisin kutsuttava. Kutsuttakoon takaisin kaikki rikolliset miehet\nja annettakoon uusille miehille toimeksi puolustuksen ja hyökkäyksen\ntoimeenpaneminen.\"\n\nKirjoituksen sofistiikka on silmään pistävä. Lehti moittii kuningasta\nsiitä, että hän noudatti kansan tahtoa, joka oli niin voimakas, että\nhän muutoin olisi menettänyt kruununsa.\n\nKreikkalaisten on vaikea sulattaa sitä, että kuningas saa palkkansa\nkullassa, ja että hän tarkkuudella on koonnut itselleen suuren\nomaisuuden. Siitä viittaus hänen miljoniinsa. Epäluulo kuningasta\nvastaan oli niin suuri, että väitettiin hänen käyttäneen sotaa\nkeinotteluun kreikkalaisilla arvopapereilla. Hänen siveellisyydestään\nlevitettiin rumia juttuja. Kuninkaan suosio oli niin suuresti\nalentunut, ettei hän mielellään näyttäytynyt Atheenan kaduilla, ja\nhänen palatsinsa näytti autiolta. Häntä pidettiin pelkurina, kun hän\nei lausunut kehotuksen sanoja sotamiehille, joita joka toinen päivä\nlähetettiin armeijaan. Käydessään eräässä sotilassairashuoneessa sai\nhän kuolevalta sotilaalta kuulla katkeria syytöksiä, jotka Atheenan\nsanomalehdet julkaisivat. Vihdoin eron saanut meriministeri Levidis\nteki viittauksia maankavalluksesta, kuningas muka oli antanut\nlaivaston komentajalle salaisia vastaohjeita, jotka lamauttivat sen\ntoiminnan. Nämä syytökset eivät voi olla muuta kuin kreikkalaisten\nvilkkaan mielikuvituksen luomia. Mutta niitä uskottiin empimättä,\nja ne järkyttelivät kuninkaan valtaistuinta. Kuningas ei osannut\ntyydyttää yleistä mielipidettä; vähän suuremmalla ritarillisuudella\nja anteliaisuudella hän olisi suuressa määrin parantanut asemaansa.\nKreikkalaisiin on semmoisilla avuilla niin helppo vaikuttaa.\n\nKuva: [Deligiannis ja Edhem pasha Thessaliassa, kreikkalainen pilakuva.]\n\nNiinä raskaina päivinä, jotka seurasivat häpeällisiä pakouutisia, oli\nsuuttumus Atheenassa tietysti suuri. Pelättiin kapinaa, etenkin kun\nkaupungissa oli paljon maalaisia reservimiehiä, jotka oli kutsuttu\nsotapalvelukseen, vaan joita ei aseiden, eikä varustuksien puutteessa\nvoitu lähettää matkaan. Kadut olivat täynnä näitä paimenia ja\nmerimiehiä, jotka näyttivät odottavan sopivaa tilaisuutta. Ne kuvaukset\nmielenosotuksista, joita sähkösanomina lähetettiin pitkin maailmaa,\nolivat kuitenkin kovasti liioiteltuja. Enimmäkseen mielenosottajat\nolivat puolikasvuisia poikia, joita aina huvittaa kiljua. Huhtik. 27\npäivää sanoivat Atheenan lehdet \"historialliseksi päiväksi\", koska\nsilloin tapahtuivat suurimmat mielenosotukset, ryöstettiin asepuoteja\nj.n.e. Mutta niin kamala se ei sentään ollut kuin luulisi. Vaikka\nkaiken päivää ahkeraan liikuin pitkin kaupungin katuja — Aiolon\nkadun, jonka varrella puodit ryöstettiin, kuljin vähän ennen noita\ntapauksia kahteen kertaan edes takaisin — niin ei metelin jälkiä\nhuomannut mitään. Tosin oli paljon rahvasta liikkeellä, hyvinkin\npaljon, etenkin Perustuslain torilla ja leveällä Stadionin kadulla,\nmutta se oli sävyisää, rauhaisaa yleisöä, joskin huolestuneen näköistä.\nEi pahaa sanaa, ei vihaista silmäystä, eikä tavallista suurempaa\nääntä. Kymmenkunta sanomalehtipoikaa oli yhä edelleen täydellisesti\n\"ääntäantavana\" osana yleisöä. Ehkä väjyi kapina kuitenkin tuon\ntyyneyden alla, ehkä se olisi voinut tulla äkkiä ja odottamatta kuin\nmaanjäristys.\n\nKiihtyneitä keskusteluja kyllä huomasi siellä täällä. Pari kolme\nhenkilöä oli joutunut sanakiistaan, tietysti soodasta, mulkoilivat\ntoisiaan, jotta silmät olivat päästä pullistua, huitoivat käsillään\nja papattivat kreikkaansa niin nopeaan, että muukalaisen oli mahdoton\nsanaakaan käsittää heidän väittelystään. Väittelijäin ympärille\nkokoontui yhä enemmän rahvasta, joka tyvenesti, vaikka tarkkaan\nkuunteli sanakiistaa. Perustuslain torilta siirtyi muuan ryhmä vähän\nkorkeammalle, sen hotellin kulmaan, jossa asuin. Siihen vähitellen\nkokoontui pari kolme sataa henkeä, suureksi osaksi maalaisia.\nJonkun ajan kuluttua tästä erosi ryhmä, muutama kymmen henkeä, joka\nvähitellen siirtyi kuninkaallisen linnan edustalle. Tuohon ensimmäiseen\nkimppuun keräytyi verkalleen yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, useimmat\narvatenkin uteliaisuudesta, odottamaan, mitä tapahtuisi. Ensimmäisinä\nolivat katupojat. Linnan edustalla oli kaksi komeata vahtisotamiestä\neuzonien puvussa, Nämä eivät näyttäneet olevan rahvaasta milläänkään,\nkeskustelivat sen kanssa vapaasti, naureskelivat, seka päästivät jonkun\nnousemaan linnan portaille, jopa tunkeutumaan etehiseen saakka.\n\nKauan seisoin joukossa, odottaen jotain tapahtuvaksi, mutta turhaan.\nJoku upseeri näytti yhdessä kohdassa rahvaalle selittävän sodan\nvaiheita. Nyt linnan portailla syntyy vähän vilkkaampi liike, ja\ntunkeudutaan miehen ympäri, joka kiihkeästi huitoen pitää kansalle\npuhetta. Se on Gennadios, eräs huimapää yllyttäjä. Puhe ei ollut pitkä,\nympärillä seisojat huusivat lyhyen eläköön-huudon sen päätyttyä.\n\nPerustuslain torilla eräs herrasmies nousi issikan vaunuihin ja piti\nkansalle puheen. Yleisö vastasi puheeseen hyvällä \"Zitoo\" (eläköön)\nhuudolla. Se oli Petropulakis, joka kehotti rahvasta maltillisuuteen.\nSamalla sain kuulla, että Aiolon kadulla oli puoteja ryöstetty. Riensin\nsinne, mutta silloin oli jo koko ilo ohitse, kaikki rauhallista, vaikka\ntosin useimmat puodit vielä olivat suljettuina. Poliiseja ei näkynyt\nmissään liikkeellä. Pari asekauppiasta oli tosin kärsinyt suuren\nvahingon, mutta muut pelastuivat oikein kreikkalaisella sotajuonella.\nHe pitivät rahvaalle isänmaallisen puheen, surkuttelivat maan kohtaloa,\nvakuuttivat omaa uhraavaisuuttaan ja kehottivat valitsemaan lähetystön,\njoka ottaisi soveliaita aseita heidän puodistaan. Niin tapahtuikin,\nhe pääsivät pälkäästä verraten hyvin hyvällä hinnalla, ja vielä\npidettiin rosvojen puolesta puhe, jossa kiitettiin heidän osottamaansa\nisänmaallista mielialaa. Rahvas, jota voidaan puheilla pitää aisoissa,\nei ole kovin vaarallista.\n\nSemmoisia olivat Atheenassa ne mielenosotukset, jotka saivat Europassa\naikaan niin suurta levottomuutta. Niissä ei vuotanut tippaakaan verta,\nja mielenosottajat olisi luultavasti voinut hajoittaa hyvällä ruiskulla.\n\nYleisö nopeaan menetti sotaisen harrastuksensa, kun sotaonni kääntyi\nvastaiseksi. Se kiihkoisa mieliala, joka ensi iltana löyhähti\nvastaamme, lannistui pian. Yhä laimeammaksi kävi harrastus, jolla\nsotatanterelle lähtevää sotaväkeä ja vapaaehtoisia hyvästeltiin.\nSuunnitelmain teko ja tuulentupain rakentaminen alkoi kahviloissa\nmenettää kaiken viehätyksen, kuta todennäköisemmin ne alkoivat johtaa\nsiihen, että Edhem pasha vielä juo aamukahvinsa Akropoliilla, jos sotaa\njatketaan. Sanoilla vaan ei tahdottu vielä ilmaista tuota mielialaa.\nSe isoviiksinen tohtori, johon olin laivalla tutustunut, ja joka yhä\naikaili Atheenassa, vaikka isänmaa olisi niin kipeästi kaivannut hänen\nkäsivarttaan, jyrisi valtain välityksestä puhuttaissa: \"Hellas ei\nnöyrry, se murtuu! Me taistelemme viimeiseen mieheen, niinkuin suuret\nsankarimme! Kun turkkilaiset saapuvat Thermopyleen, niin Miltiadeen\nja Leonidaan haamut nousevat haudoistaan heitä karkoittaakseen!\"\nSanomalehdet joka päivä uhkuivat samanlaista onttoa kerskausta.\nMutta sisässään jokainen toivoi, että seikkailusta niin pian kuin\nsuinkin tulisi loppu. Zaharatoksella oli mieliala samanlainen kuin\npörssipaniikin jälkeen jonkun suuren rahalaitoksen apua odoteltaissa.\n\n[Kuva: Kenraali Smolenskis, rahvaankuva.]\n\nAtheenan sanomalehdillä ei luultavasti olisi mitään sitä vastaan,\nvaikka joka vuosi olisi sota. Sotavuosi oli niille leipävuosi. Ne\nleviävät enimmäkseen irtonaisnumerojen myynnin kautta, mutta se onkin\nhyvin järjestetty. Sitä varten on oikea armeija paljasjalkaisia,\nruskeanaamaisia katupoikia, joilla on ääni kuin peijakkailla.\nHuvittavaa oli nähdä, kun tämä armeija \"Akropoliin\" iltapainoksen,\n\"Esperinin\" kanssa kävi yleisön kimppuun, joka Perustuslain torilla\niltapäivin keskusteli valtiollisista asioista. Kaikki hyökkäsivät\nyht'aikaa, suurella huudolla taajimpaan ihmisjoukkoon, lehdet korkealla\nilmassa ja laukaten niin paljon, kuin vaan pääsivät. Hyökkäys\noli vastustamaton. Olisi voinut luulla noiden lehtien sisältävän\nsähkösanoman, että maailman loppu oli tulossa, ja jokainen kiiruhti\nlehden ostamaan. Monta kertaa juoksin alas hotellistani hattu ja keppi\nkädessä luullen, että oli vallankumous tai muuta semmoista tekeillä,\nkun sanomalehtipojat tekivät tavanmukaisen päällekarkauksensa.\n\n\"Akropolis\" ja \"Asty\" (kaupunki) ovat suurimmat Atheenan lehdet.\nEdellistä painettiin sodan aikana 18,000 kpl — sen oman ilmoituksen\nmukaan. Nämä ovat molemmat vapaita lehtiä, ja se vapaus merkitsee,\nettä ne koettavat saada valtiossa aikaan niin suurta sekaannusta\nkuin suinkin. Molemmat valehtelivat yhtä paljon. Etenkin kuningas,\nprinssit ja kuningaskunta oli niissä alituisen hammastelun alainen.\n\"Akropolista\" ilmestyi iltalehti, \"Asty\" antoi iltapäivillä näin\nsodan aikaan aina lisälehtiä. Muita lehtiä mainittakoon \"Efimeris\"\n(Päivälehti), Kreikan vanhin ja kuningasmielisin lehti, \"Palingenesia\"\n(Uudesta syntyminen), \"Embros\" (Eteenpäin), \"Soteria\" (Pelastus),\nsosialistilehti \"Skrip\", ynnä muuta \"skrääpiä.\" Ne ovat kaikki\nhuonolle paperille ja huonosti painetut, ja epäluotettavia. Suurimpia\npuutteita Kreikan valtiollisessa elämässä on, ettei maassa tosiaan ole\nainoatakaan kunnollista sanomalehteä.\n\nAtheenan lehdet painoivat ja painavat totena jokaisen huhun, minkä\nvaan saivat kuulla. Niiden kertomukset sotatapauksista olivat perin\nvääriä. Turkkilaiset kuvattiin pelkureiksi, kreikkalaiset sankareiksi,\nomista tappioista sodan alussa ei hiiskuttu sanaakaan, mutta pienetkin\nmenestykset huudettiin maailmalle suurina voittoina.' Kun kaikki jo\noli menetetty, niin koetettiin hurjalla kerskauksella tehdä vaikutusta\nEuropaan, jonka välitys kävi välttämättömäksi, mutta samalla annettiin\nkreikkalaisille itsilleen aivan väärät käsitykset tapauksista. Lehdet\nuskottelivat, että turkkilaiset olivat menettäneet kymmeniä tuhansia\nmiehiä, ja että kreikkalainen armeija piankin olisi tasavoimainen\nja kykenisi turkkilaiset maasta karkoittamaan. Kun kreikkalainen\narmeija jo oli aivan hajoitettu ja peräytynyt Lamiaan, niin koetettiin\nvielä luulotella, että kaikki oli mitä parhain päin ja peräytyminen\nvaan sotajuoni. — Pienestä ranskankielisestä lehdestä, jossa vilisi\npainovirheitä, saattoivat muukalaiset seurata Kreikan asioita.\n\nKaikilla suurimmilla Lontoon lehdillä oli Kreikassa kirjeenvaihtajansa,\neikä niitä ollut yksi tai kaksi, vaan jopa puolen kymmentä\nkullakin. \"Daily Telegraphilla\" esim. oli kirjeenvaihtaja\nturkkilaisen pääarmeijan mukana, pari kolme kreikkalaisten puolella,\nkirjeenvaihtajia eri osissa Kreikkaa, sekä yksi pääkirjeenvaihtaja\nAtheenassa, t:ri Dillon, joka on meidänkin maassa tuttu; hän edusti\nlehteään Helsingin penitentiärikongressissa ja on englantilaisiin\naikakirjoihin kyhännyt useita kirjoituksia Suomesta. \"Timesin\"\nkirjeenvaihtajalla Atheenassa oli viisi kuusi \"sihteeriä\", jotka\njuoksivat pitkin kaupunkia urkkimassa tietoja, sekä käänsivät hänelle\nkreikkalaisten lehtien sisällyksen. Reuterin toimistolla oli niinikään\nuseita kirjeenvaihtajia. Kun suoranaisia tietoja Atheenassa ei saatu\njuuri muilta kuin ministereiltä, niin voipi käsittää, että näillä\nmiesparoilla ja etenkin pääministerillä oli täysi työ jo siitä, kun\njoka päivä antoivat itseään moneen kertaan \"veivata\".\n\nNämä kirjeenvaihtajat lähettivät joka päivä tuhansien, jopa kymmenien\ntuhansien markkain edestä sähkösanomia kukin. Heillä oli mitä parhaat\nsuhteet. Niin pienessä maassa kuin Kreikka on esim. \"Timesin\"\nkirjeenvaihtaja mahtava mies. Viranomaiset olivat hänelle niin\navullisia, kuin suinkin olot myönsivät, ylhäiset kreikkalaiset kävivät\nhäntä etsimässä, kertoakseen tietonsa, Englantilaisilla lehdillä olikin\npaljon tarkemmat ja nopeammat tiedot kaikista tapauksista kuin itse\nkreikkalaisilla, T:ri Dillon pääsi Ralliin ollessa pääministerinä\ntämän yksityiseksi sihteeriksi ja sai vapaasti olla läsnä ministerien\nneuvotteluissakin. Se oli luottamus, jonka hän tunnollisuutensa kautta\ntäysin ansaitsi. Muiden maiden lehdet eivät likimainkaan voineet\nvaikutuksen, eivätkä tietojen puolesta kilpailla englantilaisten\nkanssa, vaikka kynäniekkoja tietysti oli tullut kaikista maailman\nääristä. Niin monen kynän kilpaillessa asiat väkisinkin paisuivat,\ntulivat katsotuiksi isonnuslasilla, Jos Atheenassa katupoika nakkasi\nkiven upseerin jälkeen, tai sylkäsi kuninkaan muotokuvaa, niin\nlähetettiin siitä sähkösanomia ympäri maailman.\n\n[Kuva: Kruununprinssi esikuntansa kanssa matkalla Farsalaan,\nkreikkalainen pilakuva.]\n\n\n\n\nVII.\n\nTAITEILIJA SOTAPOLULLA.\n\n\nJaloin osa sodan toimista oli naisilla, jotka suurenmoisella\nalttiudella koettivat parantaa, mitä miehet olivat rikkoneet.\nKuningatar Olga ja ylhäisimmät vallasnaiset etupäässä, naiset\nhoitivat rakkaalla kädellä haavoitettuja, jotka, sitä myöden kuin\noli mahdollista, lähetettiin sotaleirin huonosta hoidosta Atheenan\ntilaviin ja puhtaisiin sairashuoneisiin. Kävely näiden sairashuoneiden\nläpi oli pikemmin viihdyttävä kuin masentava, he näyttivät nyt niin\ntyytyväisiltä oloonsa nuo kovaa kokeneet miehet, joista moni oli\nelinajakseen menettänyt jonkun jäsenensä tai kykynsä. Sodan hirmukuvain\njälkeen oli kahta suloisempaa olla naisellisen hempeyden piirittämänä.\n\nRouva Syngros mainitsi kuljettaissaan minua sairashuoneensa läpi,\nettä hänellä oli sairaana nuori ruotsalainen taiteilija, joka oli\npalannut Larissasta aivan rauskana. Hän makasi yksinään huoneessa,\nkiharatukkainen, kaunissilmäinen, hienopiirteinen nuorukainen,\nmutta heti ensi silmäyksellä huomasi, ettei hän ainakaan ollut\nnälkätaiteilija. Hän oli tavattoman lihava, ja kummastella täytyi,\nmiten niin hyvinvoipa gentlemani oli lähtenyt vaivalloiselle\nsotaretkelle.\n\nHänen kasvonsa elonhaluisine silmineen suuressa määrin muistuttivat\nDionysos eli Bakkus jumalaa, ja jos hänen kiharille hiuksilleen olisi\npannut seppeleen viiniköynnöksiä ja viinirypäleitä, niin olisi tuo\npää, kelvannut vaikka patsaaksi Dionysoksen temppeliin — kuitenkin\nainoastaan pää, sillä muu osa ruumista oli liian laaja sopiakseen\njumalalliseksi esikuvaksi.\n\nHuono ruoka oli hänet sotaretkellä sortanut. Sitä paitsi olivat\nhänen pehmeät jalkansa täynnä suuria rakkoja, jotka olivat tehneet\nmarssimisen mahdottomaksi. Volossa oli mies parka otettu sairaiden\njoukkoon ja tuotu Atheenaan, jossa hän nyt oli viikkokauden\nmaannut. Hän oli nähnyt parempia päiviä, sen huomasi kaikesta,\ntullut Kreikkaan rahakkaana miehenä, mutta menettänyt kaikki, jopa\nkultakellot, sormuksetkin. Nyt oli hänen koko rahastonsa vähennyt\npieneksi nikkelikasaksi, muutamaksi kymmeneksi leptaksi, jotka\nolivat pinossa pöydällä hänen vuoteensa ääressä. Hän oli saanut\nreput ylioppilastutkinnossa, lukenut Saksassa kemiaa, ruvennut\noopperalaulajaksi, kiertänyt koko Europan laulamassa. Seikkailuja,\nseikkailuja ja yhä seikkailuja alkoi kuulua jos minkälaisia,\nrakkausjuttuja, kaksintaisteluita arpineen, retkiä Egyptissä,\nSomalimaassa ja nyt lopulta Kreikassa.\n\n[Kuva: Volo.]\n\nEn voinut jättää näin merkillistä miestä tutkimatta, ja hän laatikin\nminulle alla olevan kertomuksen sotaseikkailuistaan. Vaikk'eivät\nsiinä kaikki yksityisseikat kävisikään täsmälleen umpeen, niin on se\nkuitenkin värikäs kuvaus Thessalian sotatapauksista. Suuremman vapauden\nvuoksi siirryimme sairashuoneesta hotelliin, jonka ruokapöydässä\ntuli ilmi, että sairas vatsa toimikin oivallisesti! Hauska keksintö\nasianomaiselle. Hänellä oli yllään jonkinlainen ihmeellinen, musta\nsotilaspuku, toisenlainen kuin kaikkien muitten, sillä hän tahtoi\nmuodostaa oman legionan. Tuossa puvussa hänen ruumiillinen laajuutensa\nvasta oikein pääsi vaikutukseen. Palvelusväki ei alussa tahtonut\ntätä omituista ilmiötä oikein kunnioittaa, mutta pian sai se tuta\nmestarinsa. En unhota, millä ylhäisellä alentuvaisuudella hän pani\nportierin sytyttämään sikariaan, astuttuaan oivallisen päivällisen\njälkeen hotellin portaille säätä silmäilemään.\n\nTuttavani sairashuoneesta kertoi:\n\n\"Tulin tänne kolmen ruotsalaisen kera. Minun Atheenaan saapuessa olivat\nkaikki rykmentit pari päivää aikaisemmin jo lähteneet rajalle. Ilma oli\ntäynnä 'zito polemosta', sotaa. Sanomalehdet sanoivat: Jahka olemme\nlöylyyttäneet Turkin, niin käykööt Europa sitte kimppuumme, tappelemme\nviimeiseen veripisaraan asti.\n\n\"Meidän innostuksemme jotenkin pian laimeni lähemmin tutustuttuamme\nkreikkalaisten luonteeseen. Me pohjolaiset olemme oppineet ensin\najattelemaan ja sitten puhumaan, mutta kreikkalaiset eivät ajattele,\nvaan ainoastaan puhuvat.\n\n\"Saatuamme univormut ja varustukset läksimme sitten Voloon, joka oli\ntäpö täynnä Larissaan matkustavia sotamiehiä. Sinne pyrimme mekin.\nSamassa junassa läksivät armeijan luo ratsuväki- ja tykistörykmenttien\nupseerit, jotka olivat erittäin kohteliasta väkeä. Suurin osa heistä\noli opiskellut Ranskassa.\n\n\"Larissa oli sinne saapuessamme niin täpötäynnä väkeä, ettei ollut\nkyyhkysen pesääkään joutilasta meille kortteeriksi. Upseerit makasivat\nkäytävissä ja sotamiehet turkkilaisten tuvissa — Larissa on hyvin\nturkkilainen kaupunki. Kaupungin ulkopuolella on tosin kasarmi, johon\nmahtuu noin 80,000 miestä, mutta se oli niin kaukana kaupungista, että\nmeitä ei haluttanut sinne lähteä — eikä muitakaan.\n\n\"Alkoi sitten pitkä, yksitoikkoinen odotus, tulisiko siitä sotaa, vai\neikö. Aamusta iltaan pelattiin korttia ja juotiin 'usua' (rahvaan nimi\nmastikaliköörille). Ruoka oli perin huonoa — keitettyä lampaanlihaa\nöljyssä ja öljyä keitetyssä lampaanlihassa, siihen ajan pitkään\nkyllästyy.\n\n\"Ja ravintoloihin oli yhtä turha yrittää, kuin väkirynnäköllä\nvalloittaa taivasta. Ja ne, jotka sisään pääsivät, eivät näkyneet siitä\npaljoakaan kostuneen.\n\n\"Eräänä iltapäivänä vihdoin kuului omituista kuisketta siitä, että\nsota alkaisi. Kaikki katsoimme toisiimme, mutta ei kukaan tiennyt sen\nenempää. Sinä iltana huudettiin tavallista enemmän 'zito polemosta'\n(eläköön sota). Kreikkalaiset sotamiehet olivat humalassa aamusta\niltaan. Edhem pasha kuuluu sittemmin lausuneen, että kolmesta\nvangitusta kreikkalaisesta oli aina kaksi humalassa.\n\n\"Ennustus ei ollut väärä. Mutta sota alkoi siitä huolimatta niin,\nettei sitä kukaan aavistanut. Turkkilaiset kävivät rajan poikki\nkreikkalaiselle alueelle ja alkoivat luoda varustusta. Euzonit\n(kreikkalainen kansalliskaartti) olivat silloin vahdissa, ja heidän\nmielestään oli tämä toki hieman kummallista. He kiinnittivät painetit\nkivääreihinsä ja käskivät vieraita tiehensä. Kun turkkilaiset eivät\nkäskyä totelleet, niin antoivat euzonit heille äkkilähdön, ja sota oli\nalkanut. Kreikkalaiset riemuitsivat. Mutta Edhem pasha lupasi juovansa\nensi kahvit Larissassa ja toiset Akropoliilla Atheenassa. Mutta\nkreikkalaiset luulivat, että tämä pikku voitto pelottaisi Edhem pashan\nja saisi hänet tuumansa sikseen heittämään.\n\n\"Jo ani varhain seuraavana aamuna marssi yhdestoista jalkaväkirykmentti\nTurnavoon, ja päivän kuluessa seurasi sitä rykmentti toisensa perästä.\nMyrskyisellä riemulla tervehdittiin Konstantinon rykmenttiä, lieneekö\nsitten syynä innostukseen ollut sen sotainen kunto, vaiko se seikka,\nettä se oli ainoa, jolla oli — soittokunta etunenässä. Illalla saapui\nuusia rykmenttejä Volosta, ja nämä marssivat suoraa päätä Trikkalaan,\njosta ne seuraavana aamuna saivat palata, marssien viisitoista\ntuntia yhtä mittaa, lepäämättä. Ei kukaan näet tiennyt, minne heidän\noikeastaan oli määrä mennä. Meistä alkoi tämä tuntua vähän kummalta,\nkun ei tietty minne ensimmäiset rykmentit sijoitettaisiin. Kahdeksan\ntuntia levättyään saivat ne marssia Turnavoon.\n\n\"Seuraavana aamuna kuului kummia. Taivas oli selkeä, mutta etäältä\nkuului ukkosen jyrinää. Olimme silloin vielä Larissassa. Kiiruhdimme\nvalleille katsomaan. Tuolla Matin luona alkoi leikki.\n\n\"Ensimmäisten joukossa, jotka rajalle lähtivät, oli muukalaislegiona,\njonka etupäässä reippaat skandinaavit, uljaan tanskalaisen luutnantti\nLangen komentamina, marssivat.\n\n\"Tykkien jyrinää kuului nyt lakkaamatta. Minä olin jäänyt\nmuukalaislegionasta jäljelle Larissaan. Torstaiaamuna lähdin muutamain\ntoverien kanssa matkaan Larissasta ambulanssivaunuilla, ja meillä oli\nilo 10 minuutia kuluttua kaatua kaikkinemme päivinemme syvään hautaan\n— kuskimme kelvottomuuden vuoksi. Kuski oli kreikkalainen lääketieteen\nkandidaatti, joka oli opiskellut Wienissä. Olimme liian hartaasti\nkeskustelleet hänen kanssaan iloisesta wieniläiselämästä. Kuperkeikassa\nyksi hevonen taittoi jalkansa, ja me olimme vähällä henkemme menettää.\n\n\"Tultiin sitten Turnavoon, jonne juuri kannettiin 26 haavoitettua.\nSiellä tapasin tanskalaisen kirjeenvaihtajan, joka edusti 'Kristligt\nDagbladia'. Hän oli jättiläinen ruumiiltaan, mutta ei rohkeutensa\npuolesta. Lähdimme heti paikalla yhden osaston kanssa Mätiin, jossa\nparaillaan taisteltiin. Muut jäivät erään pienen talonpoikaistalon\nviereen, jonne haavoitetut tuotiin suojaan. Minä hain joukon\nvapaaehtoisia, jotka olivat asettuneet eräälle vuorenharjanteelle Matin\nluoteiselle puolelle. Allamme oli kreikkalaisia jalkaväkirykmenttejä\nvuoriston rinteillä. Illalla turkkilainen ratsuväki teki kolme\nepäonnistunutta yritystä murtaa kreikkalaisen rintaman, mutta surkeasti\nheidät ajettiin peräytymään.\n\n\"Turkkilaisen ratsuväen peräydyttyä hälveni taistelu. Ei tapahtunut\nmitään kummempaa. Seuraavana päivänä alkoi ammunta jo k:lo 1/2 4\naikaan aamulla. Kreikkalainen tykistö ampui erinomaisen tarkkaan ja\nkiivaasti. Päivän kuluessa se tukki kolmen turkkilaisen patterin suun,\nerään yhdellä ainoalla granaatilla, joka räjähti keskellä turkkilaista\npatteria ja hävitti ympäriltään kaikki. Patterin miehistöstä ei\nkukaan hengissä pelastunut. Puolipäivän aikaan kuljin toisen kerran\ntaistelulinjan poikki. Silloin toin mukanani toisella puolella oleville\nystävilleni hyvän lelun — olin Turnavosta löytänyt ison pullon\nkonjakkia, joka nyt veljellisesti jaettiin.\n\n\"Meitä oli käsketty käymään seuraavana aamuna k:lo 7 aikaan\nturkkilaisten patterien kimppuun. Tuli sitten ruokakäsky, ja tuokiossa\nolimme kaikki kuppinemme jalkeilla, saadaksemme osamme tuosta öljyssä\nkeitetystä lampaanlihasta. Mutta meidän siinä seistessä alkoi kuulua\nihmeellistä mutinaa, ja siellä täällä voimakkaampi ikäänkuin harmin\nilmaus. Se läheni, kulki rivistä riviin: God damn! Diavolo! Parbleu!\nDonnerwetter! ja viimeksi Fanden! Perhana! — nyt olemme saaneet käskyn\nkiiruumman kautta marssia tiehemme. Ei edes jouduttu syömään, vielä\nvähemmin juomaan. Kreikkalaiset väittivät, että turkkilaiset olivat\npestanneet venäläistä ratsuväkeä, pitivät muuta samanlaista hurjaa\npuhetta, pelottelivat toisiaan miehestä mieheen.\"\n\n[Kuva: Kreikkalainen saarilta.]\n\n\"Me muukalaiset olimme peräydyttäissä takajoukkona. Lange komensi:\n'Eteenpäin ja pitäkää suu kiinni!' Liikkeelle lähtö oli niin kaikin\npuolin mallikelpoinen ja sotilaille sopiva, kuin suinkin.\n\n\"Liikkeelle oli vaan lähdettävä, yön pimeyteen Thessalian rajattomalle\nlakeudelle, jota palavat kylät valaisivat hohteellaan. Pitkät, mustat\njonot pyrkivät mutkaillen Turnavoa kohti. Marssi kävi yhä kiivaammaksi\nja kiivaammaksi. Edellämme kulkivat italialaiset. He alkoivat jo väsyä.\nLuutnantti Lange kantoi jo kahta heikäläistä kivääriä olallaan ja ajoi\nväsyneitä edellään. Ei kukaan silloin aavistanut, mitä se yö vielä oli\nmukanaan tuova. Väsymys oli muuttuva epätoivoksi.\n\n\"Turnavossa jo paloi muuan talo. Eräs vanha ämmä oli kuullut, että\nturkkilaiset olivat tulossa, hän oli päättänyt sytyttää rakennuksen\njo heille valmiiksi ja riensi nyt kiiruumman kautta pakoon valkeansa\näärestä.\n\n\"Erosin muista kuivuneen virran yli vievän sillan luona, kulkeakseni\nkentän poikki sairashuoneelle, mutta sieltä olivat jo kaikki matkaan\nlähteneet. Ainoastaan sairashuoneen vanha päällikkö ja eräs nuori\nlääkäri oli jäänyt jäljelle. Eräästä huoneesta kuului kuitenkin\nkolinaa, ja kun lupaa kysymättä astuin sisään, niin näin siellä\nsyötävän illallista kaikessa rauhassa. Siellä istui tanskalainen\nkorpraali Jörgensen, eräs punanenäinen tanskalainen kirjeenvaihtaja,\n'Kristligt Dagbladin' kirjeenvaihtaja, eräs ranskalainen\nkirjeenvaihtaja, joka oli saanut ilkeitä ratsastushaavoja, sekä makasi\nkuumetta sairastaen lattialla. Suuressa viheriäisessä damashanissa oli\nvielä vähän viiniä, huolimatta siitä, että nuo herrat olivat parhaan\nkykynsä mukaan koettaneet sitä tyhjentää. Tähteet joutuivat minun\nosakseni, ynnä yksi kovaksi keitetty muna ja leivän kannikka.\"\n\n[Kuva: Maisema pohjois-Thessaliasta.]\n\n\"Sattumalta kävin ulkona ja keksin pihassa vaunut, jotka juuri olivat\nlähtemäisillään. Ne heti otin haltuumme, ja nyt tuli vaan siitä tenä,\nmiten ne keskenään jakaisimme. Kirjeenvaihtajat kuljettivat tapansa\nmukaan kerallaan kapsäkkejä ja paljon kaikenlaisia kamsuja, joiden\nnyt piti ajaa herroiksi vaunuissa. Minä sitä sadattelin, mutta mitä\nse auttoi. Lopulta sanoin: 'Ellette nyt heti nouse vaunuihin, niin\nsaatte, hitto vieköön, käydä jalan Larissaan.' Se tepsi!! Ulos hyökkäsi\n'Kristligt Dagblad', punanenä, laahaten perässään suurta iljettävää\nkeltaista kohverttia, jonka hän pönkitti kuskipukille, ja viimeiseksi\nlinkutti mäelle ratsastushaavoja saanut ranskalainen. Jörgensen ja\npunanenä päättivät ratsain pyrkiä Larissaan, muut nousimme vaunuihin,\nja sitten lähdettiin matkaan. Mutta pian temmattiin vaunujen ovi auki,\nja eräs majuri kiipesi sisään, sekä komensi kuskia kiirehtimään.\nMutta helpompi oli käskeä, kuin kiiruhtaa, sillä nyt oli maantielle\nkeräytynyt kosolta kuormastovaunuja, pakolaisten kalustovaunuja,\naaseja ja karjaa, jota paitsi rykmenttien piti sitä myöden kulkea.\nVerkalleen, askel askeleelta pääsimme etenemään. Mutta äkkiä alkoi\nankara ammunta- 'Turkkilainen ratsuväki hyökkää päälle', huudettiin.\nUlos vaunuista hyppäsimme aika kyytiä, ensinnä majuri, joka oli\nennättänyt kadota, ennenkun vielä sain nokkaanikaan ulos ovesta. Pistin\npatruunan kivääriin ja aprikoin, mikä tästä tästä lopulta tulisi. Ei\nnäkynyt mitään muuta kuin joka taholla kiväärien tulta, joka valaisi\nyön pimeyden. Tomua oli tiellä polvia myöten, pöly ja savu lensivät\nkurkkuun, niin että olimme vähällä tukehtua. Melu oli kerrassaan\nhuumaavaa. Naiset ja lapset huusivat, tuhannet lampaat, aasit ja\nhevoset äänsivät, kuului kirouksia ja haavoitettujen hätähuutoja,\nkaikki oli yhtenä suunnattomana sekamelskana. Ratsastajat lensivät\nhevostensa selästä metriä korkealle ilmaan.\n\n\"Tykistö pyrki jalkaväen ohi. Sekasorto oli täydellinen ja\nkauhistuttava. Inhimillistä tunnetta ei ollut rahtuakaan. Kaikki\nryntäsivät eteenpäin kuin villipedot. Talonpojat käyttivät ahkerasti\npuukkoa. Vaunuja kaatui, ja ne jotka alle joutuivat, olivat kuoleman\nomat. Tuolla pisti käsivarsi esille pyöräin välistä, täällä sääri.\nApu oli mahdoton. Tungoksessa ei ollut sitä ajatteleminenkaan. Usein\nliikkui eteenpäin pitkiä matkoja tuntematta maata jalkainsa alla. Ja\nkesken kaikkea jatkui ammuntaa taukoomatta. Rykmentit olivat kerrassaan\nhajallaan. Trumpetinpuhaltajat torahuttelivat kokoontumissignaalia, ja\nkutsumusta totteli noin 400 miestä, joiden joukossa oli jos jotakin\naselajia. Tuntikauden seurasin tämän ryhmän mukana. Ei ketään ollut,\njoka olisi komentanut. Alakuloisina marssimme silloin eteenpäin pitkin\nlakeutta, ei kukaan ajatellut edemmä kuin seuraavaa silmänräpäystä.\n\n\"Alkoi sitten kuulua ammuntaa kaukaa edestä päin, ja luulimme,\nettä turkkilainen ratsuväki oli meidät kaikki piirittänyt. Vihdoin\nsaavuimme toki Larissan luo pieneen kaupunginpuistoon, mutta ei\nkenkään uskaltanut kulkea sen läpi vievää oikotietä, puistossahan\nsaattoi turkkilainen ratsuväki lymytä, hyökätäkseen pimeän suojassa\nkimppuumme. Kuljettiin mieluummin ahdingon mukana jotakin valtatietä.\nKauhistus oli nyt vähän pienempi, kun tuli tiedoksi, että tie\nLarissaan vielä oli auki. Astuimme alas suureen hautaan, joka erottaa\näkseerauskentän kaupunginpuistosta, ja sitä pitkin marssimme kaikessa\nrauhassa eteenpäin. Jos olisimme turkkilaisia tavanneet, niin olisimme\nampuneet luodin heidän päänsä läpi, sitten saivat meille tehdä, mitä\ntahtoivat, s.o. olisimme kallistuneet viimeiseen lepoon, ja se olisi\nollut melkein suloista kaiken tämän kurjuuden perästä. Sillan poikki\npäästiin paremmin kuin olimme voineet toivoakaan. Tungos ei ollut\nniin kamala, kuin olimme odottaneet. Mutta syynä siihen lienee ollut,\nettä talonpojat oli pakotettu pysähtymään sillan taakse kamsuineen,\nkarjoineen. Nyt tuli selville, että se ei ollutkaan turkkilainen\nratsuväki, joka oli meitä takaa ajanut, vaan pakeneva kreikkalainen\nratsuväki, jota kreikkalainen jalkaväki oli ampunut. Heitä oli kolme\nkertaa käsketty pysähtymään, mutta kun vastausta ei saatu, niin ammunta\nalkoi.\"\n\n[Kuva: Kuorma-aaseja.]\n\n\"Kaikki ihmiset olivat menehtymäisillään uupumuksesta. Sotamiehet\nmakasivat katukivillä ja nukkuivat. Upseerit olivat kahviloissa, ja\nheitä makasi niin taajassa, kuin silakoita tynnyrissä. Torilla tapasin\npari tanskalaista, joiden kera läksimme erääseen kahvilaan. Kahvilassa\nistui pari muukalaislegionan miestä, jotka olivat tungoksessa vammoja\nsaaneet. He olivat koettaneet päästä sairashuoneeseen, mutta heitä\nei otettu vastaan, sillä yön kuluessa piti sairaalat siirrettämän\nVoloon. Minkä vuoksi? Ei kukaan sitä arvannut. Saatoin heidät erääseen\nsairashuoneeseen, jonka lääkärit tunsin. Mutta siellä oli juuri\nsaatu kaikki valmiiksi lähtöä varten. Lattialla makasi kaksi äsken\nhaavoitettua, joiden luona lääkärit puuhasivat. Muut sairaat oli jo\nviety asemalle. Mitä merkitsi tämä kuumeentapainen kiire!? Larissaahan\noli puolustettava viimeiseen mieheen. Rautatietähän saatettiin kaikessa\nrauhassa kuljettaa sairaat meren rannalle. Kysellen ja kummastellen\njätimme toverit lääkärien haltuun. K:lo oli silloin 1/2 5 aamulla;\nlähdimme kortteeriini. Se oli aivan täpösen täynnä sairaita y.m.,\njotka hirmupaosta pelastuttuaan nyt makasivat lattialla ja valittivat.\nLaskeusimme ääneti levolle muiden joukkoon ja makasimme kaksi tuntia.\nHerätessämme oli tupa tyhjä, kaikki olivat lentäneet tiehensä, mutta\nvasten tavallisuutta vallitsi kaikkialla epäjärjestys. Arkut, kapsäkit,\nkannet selällään, vaatteita hujan hajan joka puolella. Joka sorkka\noli mennyt matkoihinsa. Sitten astui sisään luutnantti Certos, joka\nmuutoin aina oli niin iloinen, heitti lakkinsa tuolille ja päästi\nsyvän huokauksen. Turha oli häntä nyt puhutella. Nousin ylös, herätin\ntoverini, ja lähdimme yhdessä kaupungille. Hän astui kasarmille,\nminä taas läksin etsimään erästä toveriani, josta edellisenä iltana\nolin eronnut. Mutta häntä oli mahdoton löytää. Syyn sain kuulla\nVolossa. Hän oli henkensä menettänyt. Luoti oli lopettanut tuon\niloisen, kelpo pojan. Mutta sodassa ei se ole merkillinen tapaus,\neikö niin? Läksin turhan etsimiseni jälkeen vanhan ystävämme Paterran\nluo, joka oli väkijuomain kauppias. Siellä ei ollut ketään ihmistä.\nLöysin perunasäkin, pistin sen pääni alle ja laskeusin rauhallisesti\nnukkumaan. Tuskin olin ennättänyt nukahtaa, ennenkuin Paterra suurella\nmelulla ja elämällä hyökkäsi sisään. Kädessä hänellä oli säkki. Hän\navasi rahakaappinsa ja alkoi tulisella kiireellä kaappia kokoon\nmaallista omaisuuttaan, sekä rupesi sen tehtyään vietävästi potkimaan\nsääriäni. Karjasin hänelle 'Diavolo', mutta se ei auttanut. Mitäs muuta\nneuvoksi, tartuin kivääriini ja juoksin hänen kanssaan ulos kadulle.\nSiellä ei näkynyt ainoatakaan ihmistä, kaikki puodit olivat kiinni.\nLyhyt pieni Paterra ukko juoksi niin, että rahat helisivät säkissä.\nOikein täytyi nauraa, sillä muutoin hän oli kaikista laiskoista\nlaiskin. Ja niin tulin pääkadulle. Siellä ei näkynyt kuin viisi\naliupseeria, Kysyin heiltä, mikä nyt oikeastaan koko maailmaa riivasi,\nja vaikka minä en osannut kreikkaa, eivätkä he taas mitään muuta, niin\nsen verran kuitenkin ymmärsin, että kreikkalainen armeija oli lähtenyt\nLarissasta, ja että meidän täytyi kiirehtiä asemalle. Ei kukaan ihminen\nkäsittänyt, miten oikeastaan kaikki oli tapahtunut. Kaikki oli ollut\nikäänkuin kamalaa unta vaan.\n\n\"Kävelin pitkin autioita katuja. Eräässä kadunkulmassa seisoi viiden\npienen lapsen kera nainen, joka itki. He olivat Turnavosta. Nainen ei\nosannut asemalle, lapset eivät jaksaneet kävellä. Ja lisäksi vaimo\nriepu tahtoi kuljettaa talouskapineensakin kanssaan. Minä kyllä en\nosannut kreikkaa, mutta koetin kuitenkin parhaan taitoni mukaan hänelle\nhuomauttaa, että oli kerrassaan mahdotonta laahata mukanaan tuommoista\nkalukuormaa. Pistin hänelle kainaloon tyynyn ja kaksi peitettä, sekä\nannoin rattaille semmoisen potkun, että ne lensivät nurin. Otin sitten\nkolme lapsista hoitooni, kaksi käsivarrelle, ja kolmas, poika sai\njuosta sivullani. Ämmä huuti ja tahtoi rattaatkin mukaan, mutta minä\nen siitä välittänyt, vaan astuin edellä. Hänellä ei silloin ollut\nmuuta neuvoa, kuin tulla perässä kahden jäljelle jääneen lapsensa\nkera, mutta hiton äkäinen hän oli kiitokseksi ja ulvoi kuin susi. Kun\nolimme tulleet niin lähelle asemaa, että saatoin sen hänelle näyttää,\nniin jätin hänet oman onnensa nojaan, viiden lapsen kera, saatettuani\nheidät ensinnä odottavain pakolaisten joukkoon. Minä läksin edellä\ntuolle surullisen kuuluisaksi tulleelle Larissan asemalle. Siellä\nvallitsi hirveä sekasorto. Pakolaisia oli tuhansittain, ja he toivat\nmukanaan jos jonkinlaista kalua, joka tietysti oli kaikki muka saatava\nmatkaan. Eräs vanha ruma akka raahasi kanssaan peiliä, joka oli kaksi\nkertaa pitempi, kuin hän itse. Mutta äkkiä vihlasi kerrassaan läpi\nsydämen. Muuan halvautunut miesparka koetti raahata itseään asemalle.\nHän oli lisäksi kuuromykkä. Kun kauhu alkoi hänet kokonaan vallata,\nniin kieritteli hän itseänsä eteenpäin pitkin hiekkaa, päästäen mitä\nkamalimpia tuskan huutoja. Mitä tehdä? Auttaa emme voineet, emme\nmillään keinolla.\n\n\"Asemalla oli sekamelska hirveä. Upseerit vetivät sotamiehiä ulos\nvaunuista, sotamiehet vuorostaan vaimoja ja lapsia. Se oli inhottava\ntaistelu, se näytti pelkurimaisuuden peittelemättömimmässä muodossaan,\nja voi niitä, jotka siitä kerran saavat vastata!\n\n\"Yksi vaunu oli vielä tyhjä. Siihenhän sopivat naiset ja lapset. Mitä\nvielä! Kapsäkit ja jalkaväen upseerit olivat tärkeämmät pelastettavat.\nSyntyi katkera viha, joka myöhemmin junan kulkiessa tuli näkyviin.\n\n\"Uupuneina, väsyneinä aloimme vaikean marssimme Velestinoon, itkeviä,\nrukoilevia naisia ja lapsia ympärillämme, jota vastoin pelkurimaiset\nupseerit, joiden olisi pitänyt viimeisinä lähteä, hyvinvoinnista\nloistaen istuivat junassa, eivätkä vielä olleet haistaneetkaan\nruudinsavua. Ihanaa oli nähdä, kun eräs vanha kreikkalainen majuri\nastui alas junasta, antaen paikkansa vaimolle ja kolmelle lapselle,\nsekä itse lähti jalan astumaan. Nostimme kunnioittaen lakkiamme tälle\nvanhukselle, ja jos turkkilaiset olisivat tulleet, niin paremman\ntoverin kanssa emme olisi voineet kuolla. Aurinko paahtoi polttavana\npilvettömältä taivaalta, pöly pyrysi kinoksiksi. Syrjäteiltä alkoivat\ntalonpojat meitä sitten ampua, ja ne kahdeksan tuntia, jotka tiemme\nkävi rinnan tuon toisen tien kanssa, kuljimme alituisessa tulessa.\nTuskin olimme astuneet kolmea kilometriä, ennenkuin pieneltä\nseitsenvuotiaalta pojalta, jota äiti kädestä talutti, luoti lävisti\npään, ja hän vaipui kuolleena äitinsä viereen, jonka valtasi\nmielipuolen epätoivo. Tämmöiset kohtaukset seurasivat toinen toistaan,\nniinkuin seuraavasta näkyy.\n\n\"Larissa oli perin siveellinen yhteiskunta, ja irstaus kukoisti siellä\nmitä vähimmässä määrin. Yksi niitä harvoja sulottaria, joita siellä\noli, oli myös lähtenyt alas asemalle, pelastaakseen henkirievun ja\nlisäksi vähän maallistakin hyvyyttä. Juna oli täynnä hänen entisiä\nihailijoitaan, mutta näistä ei kukaan tahtonut hänelle luovuttaa\ntuumaakaan anastamastaan paikasta, saattaakseen oman kalliin\nhenkensä vaaran alaiseksi. Hänen täytyi lähteä jalan astumaan. Eräs\nkreikkalainen herra muutti hänelle kilometrit kreikkalaisiksi mitoiksi,\nja kun hän sai tulokset kuulla, niin vihastui hän siitä niin kovasti,\nettä upotti kyntensä juureen saakka hänen kasvoihinsa. Tämä taas\nei herran mielestä ollut ensinkään hauskaa, ja hän antoi naiselle\nsemmoisen tönäyksen, jotta hän lensi nurin. Sitten syntyi taistelu,\njota ei voi sanoin kuvata, mutta varmaa on, että se oli enemmän\nkoomillista kuin surullista katsella.\n\n\"Ja sitten jälleen lähdettiin rannattomalle thessalialaiselle\nlakeudelle.\n\n\"Tulipa tuossa tyttö mukanaan pieni koira, jonka kanssa hän varsin\nlapsellisesti leikki, aavistamatta mitään vaaraa. Mutta sitten tuli tuo\nkuuluisa 'sankarijuna'; kaikki ihmiset juoksivat alas ratavallilta,\nmutta huolimatta kutsumisesta ei koira tahtonut tulla alas. Juna sen\nkatkasi keskeltä, ja tyttöriepu oli hyvin onneton, juoksi kuollutta\npäätä silittelemään.\n\n\"Kreikkalainen luonne on itsessään vastenmielinen, mutta varsinkin\ntällä surullisella pakoretkellä sen ilettävyys oikein selvästi tuli\nnäkyviin. Eräälle niistä korkeista silloista, jotka veivät maantien\npoikki, oli paljon naisia sulloutunut. Äkkiä alkoivat sotamiehet\nhuutaa: Turkkilaiset tulevat! Sillalla tietysti heti syntyi kauhea\ntungos, ja naisia putoili, saaden pahoja vammoja. Ei kellään ollut\naikaa, eikä halua toistaan auttaa, jokainen sai itseään auttaa parhaan\ntaitonsa mukaan. Eteenpäin vaan tahtoi kukin. Kiväärit vaakasuorassa\nasennossa täytyi meidän ajaa naisia edellämme. He tahtoivat jättää\nlapset, laahatakseen mukanaan vanhoja matrasseja.\n\n\"Kahdeksan tuntia yhtä mittaa marssittuamme tulimme Zagliin lähelle\nVelestinoa. Silloin olivat voimamme lopussa. Vettä ei ollut missään,\nja rievulla pyyhkimme suusta, jopa kurkusta saakka tomua ja hiekkaa,\njoka uhkasi tukehuttaa meidät. Ne olivat surullisia aikoja. Asetuimme\nratavallille ja odotimme junaa, viimeistä, jonka kreikkalaiset\nlähettivät turkkilaisten käsiin joutuneesta Larissasta. Vihdoin tuli\njuna. Se oli täpötäynnä. Katot uhkasivat painua lysään, väkeä seisoi\npuhverteilla, istui höyrypannullakin — vaikka kuuma siinä lienee ollut\n— mutta mukaan meidän piti päästä, ja mukaan me pääsimmekin.\" [Kuva:\nKruununprinssi Konstantin.]\n\n\"Kun saavuimme Volon lähellä olevaan vuoristoon, niin kone ei jaksanut\nvetää mäen päälle, vaan juna läksi takaperin mennä huristamaan keskellä\nyön pimeyttä. Tämä tietysti antoi aihetta uuteen peljästykseen. Saimme\nsitten tuntikauden istua ja odottaa, kunnes apukone ennätti saapua ja\nviedä meidät Voloon.\n\n\"Volossa oli tungos sietämätön. Huonetta ei ollut missään saatavana.\nMakasin yötä eräässä puutarhassa vapaaehtoisten kanssa. Kaikki\nodottivat turkkilaisia, ja makasimme kiväärit kädessä. K:lo 1/2 5\naikaan oli taas joka mies jalkeilla, ja puhuttiin, niin että ilma\noli aivan täynnä lorua. Kerrottiin mitä ihmeellisimpiä juttuja\nedellisten päiväin tapauksista ja valehdeltiin oikein kreikkalaiseen\ntapaan. Väki hurrasi vielä tulevain voittojen kunniaksi. Suuri syy\noli kreikkalaisilla sanomalehdillä, jotka eivät ilmaisseet, miten\nepätoivoinen asema tosiaan oli, vaan yhä puhuivat kultaisista voitoista.\n\n\"Legiona oli nyt hajaantunut joka taholle. Minä olin joutunut yhteen\nerään itävaltalaisen, belgiläisen ja kahden englantilaisen kanssa.\nLange oli saanut tanskalaisensa mukanaan Parsalaan. Jalat olivat\n115 kilometriä pitkästä marssista niin rikki menneet, että nahka\nlohkeili mukaan vetäissämme sukkia jalasta, kengät olivat veriset\nja hikiset, sekä selkämme kuin piesty. Kävimme aamulla uimassa, ja\nse hieman virkisti voimiamme. Kaikki mitä olimme 54 viime tunnin\nkuluessa eläneet, pyöri yhtenä sekamelskana päässä ja esti unta\nsaamasta. Odotimme turkkilaisia kaiken päivää, mutta heitä ei kuulunut,\nSain kuulla, että seuraavana päivänä lähtisi laiva Atheenaan k:lo\n1 j.pp. Olin jo k:lo 9 aamulla rannassa, ja silloin oli laiva jo\nniin täpötäysi, ettei kannellakaan enää ollut makuusijaa saatavana.\nPääsinhän kuitenkin kyökkiin ja sain istua siellä sohvalla. Synkkää\noli ajatella, että pitäisi istua 33 tuntia tässä ahdingossa, ilman\nruokaa ja taukoomattomassa melussa ja lasten huudossa. Meri oli\nkauan ollut tyvenenä, mutta nyt Herra vielä kurjuuden lisäksi päästi\nmyrskyn valloilleen. Oli sekä surkeata että hullunkurista katsella\nnuoria neitosia, kun he niin elegantisti kuin suinkin koettivat\nmaksaa pikkuveronsa kaloille. Ponnistus puserti kyyneliä monenkin\nsilmistä, ja nyyhkytykset ilmaisivat, että hyvinvointi ei ollut oikein\nkiitettävä. Laattioilla, kannella, kaikkialla makasi rahvasta. Tuon\ntuostakin vihlasi varottava huuto läpi ilman, ja muut, jotka olivat\nonnellisemmassa tilassa, säestivät sitä naurullaan. Salongin pöytä\noli kaikkien bebeitten, pikkulapsien yhteinen vuode, ja minulle on\nkerrassaan arvoitus, miten asianomaiset mammat saivat pikku vesansa\nloukkaantumatta ja vaihtumatta pelastetuksi tästä muurahaispesästä.\nMinä seisoin ja makasin kiväärini nojalla. Sohvani olin luovuttanut\neräälle naiselle, joka oli niin sairas, että Jobin kärsimykset olivat\nlapsenleikkiä sen rinnalla, mitä hän sai kestää. Uimatta ollen koetimme\nvedellä ja konjakkitilkalla lohdutella itseämme joka kerta, kun joku\nasettui istumaan marssin väsyttämäin jalkainime päälle.\n\n\"Riemastuksella tervehdimme seuraavaa aamua tämän tuskallisen yön\njälkeen, ja pian olimme kiivenneet erääseen pelastusveneistä, johon\nrauhassa tungokselta valmistimme itsellemme oikean pikku paratiisin.\nSeuralaisena meillä oli eräs ranskalainen tai italialainen lääketieteen\nkandidaatti, joka oli sodassa käynyt Charlottan nimellä. Hän oli\noikea pilantekijä parasta laatua. Huvikseen hän teki kiusaa kaikille\nsaksalaisille laulamalla parodiaa 'Wacht am Kheinistä', eikä hän\nkoskaaan laiminlyönyt tilaisuutta, milloin vaan saattoi esittää\nsitä jollekin \"Das grosse Vaterlandin\" asukkaalle. Näiden viimeksi\nmainittujen luona hän sen vuoksi oli vähemmässä suosiossa.\n\n\"K:lo 1/2 7 illalla löi pelastuksen hetki. Saavuimme Piraioon, ja\nolimme onneksi ensimmäisiä, jotka saimme veneen ja pääsimme maihin.\nKreikkalaisparat, joita heidän omat lehtensä ovat niin surkeasti\npetelleet, olivat repiä vaatteet paältämme kuullakseen uutisia.\nMinä olin niin sairas, että minut vietiin Evangelismos hospitaliin,\njossa jonkun aikaa makasin. H.M. Kuningatar kävi sairashuoneessa\nja voitti hienolla yksinkertaisuudellaan ja ystävällisyydellään\nsairaiden sydämet. Hän on siunaus Kreikalle, ja saakoon hän vielä\nkauan harjoittaa siunausta tuottavaa hyvyyttään. Eräänä päivänä astui\nsairashuoneeseeni herra, puhui ruotsia, oli hiton ystävällinen, sekä\nteki viineillä, sikareilla ja ystävällisellä kohtelulla elämäni\nvaloisemmaksi. Kertomukseni on nyt lopussa, ja kun loppu on hyvä, niin\non kaikki hyvin.\"\n\n\n\n\nVIII.\n\nUUSI ATHEENA.\n\n\nOlen maininnut, että Atheena teki itämaisen vaikutuksen tulijaan\nsen sekamelskan vuoksi, joka vallitsi asemalla. Totta on myös, että\nrahvaan, erittäinkin kaupungissa oleskelevain saarelaisten puvut,\nturkkilaiset piiput, joita näkee porvarien imevän kahviloissa, ynnä\nuseat muutkin pikkuseikat muistuttavat itämaitten läheisyyttä. Mutta\nmitä itse kaupunkiin tulee, niin on siitä itämainen leima kerrassaan\nkadonnut. Kreikkalaiset pitävät kunnianasianaan hävittää kaikki,\nmikä muistuttaa turkkilaisvallan aikoja. Tämän vuosisadan alussa oli\nAtheenassa turkkilaisia moskeioja, ja solakat minareetit kohottelivat\nvarsiaan huonerakennusten joukosta, kilpaillen huomiosta ikivanhain\npilarien ja temppelien kanssa; mutta nämä on nyt kaikki lopen\nhävitetty, ei ainoatakaan ole enää näkyvissä. Kaikkialla koetetaan\nmuuttaa kaupungin ulkomuotoa toiselta puolen niin länsimaiseksi\nkuin suinkin, ja toiselta puolen uudet loistorakennukset järjestään\nkaavataan vanhaan klassilliseen tyyliin, jotta nykyinen Atheena\nsaataisiin niin suuressa määrin kuin suinkin entistä muistuttamaan.\n\n[Kuva: Yliopisto.]\n\nKun Kreikka verisen vapautussotansa jälkeen pääsi itsenäiseksi, niin\noli Atheena vain pieni kyläpahanen, jossa lienee ollut kolmisen sataa\ntaloa. Siinä asui köyhä, puoleksi albaanilainen väestö, liike, kauppa,\nteollisuus, kaikki oli lamassa. Kreikan kuningaskuntaa perustettaissa\nehdottivat ulkomaalaiset sen vuoksi pääkaupungiksi esim. Korinthoa,\njolla kauppa- ja liikeasemansa puolesta oli paremmat menestymisen\nedellytykset, mutta siihen eivät kreikkalaiset suostuneet. Ylpeinä\nAtheenan muinaisuudesta tahtoivat he sen sijalle rakentaa uuden\npääkaupunkinsa, ja kokemus on osottauut, että he menettelivät oikein.\nAtheena on kasvanut erittäin nopeaan, muinaismuistojensa kautta on se\njoutunut itämaalaisen matkailijaliikkeen pääpaikaksi, ja Akropolis,\njoka muinen kaupunkia suojeli, on kyllä nytkin sen paras turva\nraakalaisia valloittajia vastaan. Huoleti voipi vakuuttaa, että\nniinkauan kuin Faleroniin ui europalaisia sotalaivoja, niinkauan\nkuin Parthenon Akropoliilla seisoo pilaristoineen, ja niinkauan kuin\nEuropassa on valistunut yleisö, ei Atheenaa kohden tykkiä tähdätä.\n\nNopeaan on Atheena sen jälkeen kasvanut. 1870 siinä jo oli 44,500\nasukasta, kymmenen vuotta myöhemmin päälle 60,000, ja tämän kymmenluvun\nalussa kaupungin asukasluku oli kasvanut kymmenisen tuhatta toiselle\nsadalletuhannelle.\n\nKaupungin vanhin osa on aivan Akropoliin juurella, uudet kaupunginosat\ntaas ovat vähitellen kasvaneet sille viettävälle maalle, joka\nAkropoliin juurelta kohoo Lykabetton kukkuloita kehti.\n\nKaupungin vanhemmassa osassa ovat kadut kapeat ja väärät, mutta\nmyöhemmin on sen läpi avattu muutamia suoria ja leveitä valtakatuja,\njotka muodostavat kolmikulmion. Joka tämän kolmion mieleensä painaa,\nse helposti osaa Atheenassa kulkea minne hyvänsä. Kuninkaallisesta\nlinnasta ja Perustuslain torista laskeutuu Hermeen katu Akropoliin\nohi sille valtatielle, jota Piraioon kuljetaan. Tämä 'katu muodostaa\ntuon suorakulmaisen kolmion aseman, molempina kylkinä ovat Piraion\nja Stadionin kadut, ja yläkulmasta, jossa on Yksimielisyyden tori,\nkulkee kolmion asemaa, Hermeen katua kohti Atheenan katu, ynnä sen\nkanssa yhdensuuntaisesti Aiolon katu, jonka varrella useimmat Atheenan\npuodeista ovat. Tämän kolmion ulkopuolella on kaupungin uusin osa,\njossa kadut ovat suoria ja korttelit säännöllisiä.\n\nNykyinen Atheena on uusi kaupunki ja tarjoo sen vuoksi vähän\nmerkillistä nähtävää. Rakennukset ovat tavallista uudenaikaista mallia.\nTalot eivät ole korkeita. Suurin osa yleisistä rakennuksista on tehty\nyksityisten kustannuksella. Merkillisen yksimielisesti ovat kaikki\nne helleenit, jotka pitkin maailmaa kaupalla ja liikkeellä itselleen\nomaisuutta kokoovat, käyttäneet varojaan Atheenan koristamiseksi.\nValtion rakennukset ovat vähäpätöisiä, mitättömiä, ne rakennukset\nsitä vastoin, joita nuo kreikkalaiset miljonapohatat ovat teettäneet,\nsuurenmoisia.\n\nAtheenan yliopisto on yksityisillä rahoilla aikaan saata. Se\nrakennettiin 1837 tanskalaisen arkkitehdin, Hansenin piirustusten\nmukaan. Sen etusivua koristaa joukko joonilaisia pylväitä ja\nmoniväriset maalaukset.\n\nYliopiston vieressä kohoo toinen rakennus, jossa on koetettu\nklassillista rakennustaidetta noudattaa, niin paljon kuin se\nuudenaikaisessa rakennuksessa yleensä on mahdollista; tämä on paroni\nSinaan kustannuksella rakennettu Akademian talo, joka on kaunein\nuudenaikainen muistomerkki. Se on kauttaaltaan marmorilla päällystetty.\nKoreita joonilaisia pilareita on runsaasti käytetty, friiseissä on\nvarta vasten veistettyjä marmorisia kuvasarjoja, niinkuin vanhoissa\ntemppeleissä; ja kahdella jättiläispylväällä, jotka on pystytetty\nkahden puolen rakennuksen keskiosaa, seisovat Pallas Atheenen ja\nApollon kuvapatsaat, kohoten koko muuta rakennusta korkeammiksi.\nPortaitten edessä taas on Sokrateen ja Platon marmoriset muistopatsaat\nistuvassa asennossa. Tässäkin rakennuksessa on marmorin kohennukseksi\nkäytetty sekä knltausta että värejä, etenkin pilareitten kapiteeleihin\nja friisien pohjustaan. Rakennus tekeekin suurenmoisen komean\nvaikutuksen. Jahka se ennättää vähän vanheta ja saada sen viinin, jopa\nkullan keltaisen värin, jonka Pentelikonin marmori saa vanhettuaan,\nniin rakennus käy vielä kauniimmaksi. Nyt se Kreikan kirkkaan auringon\nalla on niin häikäisevän valkoinen, että tuskin sietää katsella. Tässä\nolisi tieteille upea koti, kunhan vaan saataisiin — tiedemiehiä. Mutta\nniitä on Kreikassa vielä harvanlaisessa.\n\n[Kuva: Akademia.]\n\nAkademia on yliopiston yläpuolella; saman kadun vieressä on\nalapuolella kirjastorakennus, niinikään marmorinen. Sen etusivua\nkohentavat doorilaiset pilaristot. Tämä talo on vielä keskeneräinen,\nVallianos-veljesten rahoilla rakennettu. Siitäkin tulee miljonatalo,\njommoisia kaikki yllämainitut ovat.\n\nKaupungin uusimmassa osassa, joka nopeaan leviää Akropoliista\npohjoiseen päin, tapaamme kaksi suurenmoista miljonarakennusta,\njotka niinikään ovat yksityisten varoilla aikaan saadut. Toinen on\nPolytekneion, jonka rakentamiseen muutamat rikkaat kreikkalaiset ovat\nvaroja antaneet, toinen taas Kansallismuseo, jonka on rakennuttanut\nPietarissa asuva kreikkalainen pohatta Bernardakis.\n\nPolytekneionissa on historiallinen ja kansatieteellinen museo,\nkokoelmia ynnä kouluja. Kansallismuseoon taas kootaan Kreikan\nmerkillisimmät muinaismuistot, s.o. ne, jotka saadaan kaivospaikoilta\npois kuljetetuiksi. Kreikkalaiset käsittävät oivallisesti sen\nmerkityksen, mikä heidän muinaismuistoillaan on, ne jotka eivät niistä\nhistorian kannalta välitä, älyävät sen sijaan asian käytännöllisen\npuolen. Yhä vastahakoisemmin sallitaan maakunnissa löydettyjen\nmuinaiskalujen ja erittäinkin veistoteosten kokoomista Atheenaan.\nMistä syystä? Niitä käy katsomassa paljon muukalaisia, ja muukalaiset\ntuovat rahaa. Sen vuoksi on rnerkillisemmille kaivospaikoille\nperustettu erityiset museot. Siitä huolimatta on suuri osa löydetyistä\nmuinaiskaluista kuitenkin tuotu Atheenaan, jossa ne Kansallismuseon\navaroissa saleissa ovat saaneet oivallisen kodin.\n\n[Kuva: Kansallismuseo.]\n\nKansallismuseossa on 23 salia kaikenlaisia muinaislöytöjä varten, ja\nnämä salit täyttyvät nopeasti. Suurinta huomiota herättää mykeenalainen\nsali täynnään Schliemannin kaivostöitten runsaita tuloksia, muun muassa\nhautoja samassa asussa, kuin ne olivat löydettäissä. Kymmenkunta salia\non täynnä kuvanveistoksia sekä kaikkein vanhimmilta klassillisilta,\nettä erittäinkin roomalaisvallan ajoilta. Kaikenlaisia saviastioita on\nloppumattoman runsaat kokoelmat, toisissa saleissa taas lasivitriinit\novat täynnä pronssi- ja muita metallikaluja. Teoksia kreikkalaisen\nkuvanveistotaiteen parhaimmilta ajoilta on museossa verraten vähän, ja\nnekin enimmäkseen pahasti ajan hampaan kuluttamia, sillä kaikki maan\nkauneimmat muinaiskalut on kuljetettu pois.\n\n[Kuva: Zappeion.]\n\nKaupungin eteläisessä syrjässä on suuri Zappeion niminen\nnäyttelyrakennus, joka on Zappas-veljesten kustantama. Sekin on\nvalkoisesta marmorista kokoon saatu. Tämä rakennus avattiin 1888\nyleis-kreikkalaisella näyttelyllä. Zappas-veljesten tarkoitus oli,\nettä rakennuksesta tulisi pysyväinen koti alituiselle kreikkalaisen\nteollisuuden näyttelylle. Se näyttely, joka siellä nyt oli, muistutti\nsuuressa määrin meidän kotimaista teollisuutta. Etenkin kankaat ja\nryijykutomukset, sillä täälläkin näytti kutomateollisuudella olevan\nsuuri sija. Kipsiteoksia, jäljennöksiä vanhoista veistoksista sekä\nuusiakin oli myös koko joukko nähtävänä, vaikkei tämä teollisuus\nmielestäni ole Kreikassa kovin pitkälle ennättänyt. Puusepän teoksia\nei voi kiittää; miten olisikaan puusepänteollisuus voinut edistyä\nmaassa, jossa puuta löytyy niin vähän kuin Kreikassa. Metalliteollisuus\nnäyttää olevan vielä kerrassaan kapalossa. Mutta viinin ja väkiviinan\nvalmistuksen alalla tehdään suuria edistyksiä, ja epäilemättä olivat\nnäitten tavarain sekä tupakan osastot näyttelyn parhaat. Kreikkalaista\ntupakkaa kiittävät oivalliseksi kaikki polttajat.\n\nYleensä antaa näyttely kreikkalaisesta teollisuudesta sen käsityksen,\nettä se vielä haparoi ensi askeliaan. Tehtaita on maassa vähän, ja\nkäsiteollisuuteen ei ole halua.\n\nAtheenassa tapaa kuitenkin erittäin hyviä suutareita ja hyvää nahkaa.\n\n[Kuva: Kirjasto.]\n\nUusi teaatteri, joka tietysti on yksityisillä varoilla rakennettu,\non suurenlainen, vaikka köyhästi koristeltu. Pörssi, joka sijaitsee\nlähellä sitä, on vankka ja hyvä rakennus.\n\nKaikki ne julkiset rakennukset, jotka Atheenassa on valtion\nkustannuksella aikaan saatu, ovat verraten vähäpätöisiä niitten\npalatsien rinnalla, joita yksityiset ovat rakennuttaneet.\nEdustajakamari, joka sijaitsee Stadionin kadun varrella pienellä\ntorilla, on verraten yksxnkertamen rakennus. Ministerivirastot\neivät ensinkään herätä huomiota. Kirkot ovat yleensä vähäisiä ja\nvähäpätöisiä, katedraalikaan, joka on rakennettu tämän vuosisadan\nkeskivaiheilla monen kymmenen pienen kirkon raunioista, ei erityistä\nmainitsemista ansaitse. Yksityisistä rakennuksista ovat komeimpia\nhotellit, joita Atheenassa on kymmeniä.\n\n[Kuva: Kuninkaallinen linna ja puisto.]\n\nKuninkaallinen linna rakennettiin 1830-luvulla, kun saatiin kuningas.\nSe on kolmenkertainen ja valkoisesta marmorista rakennettu, mutta\nmarmori on, tuhmaa kyllä, maalattu keltaiseksi, ikäänkuin se\nei luonnostaan saisi parempaa väriä. Linnan ulkopuoli on köyhä\nkoristuksista, ja sisäpuolesta sanotaan samaa.\n\nLinnan takana on laaja kuninkaallinen puisto, joka Otto-kuninkaan\naikana perustettiin aivan karuille maille. Se on ainoa suurempi puisto,\nmitä Atheenassa on, ja osottaa, mitä ihmeitä Kreikan taivaan alla\nsaa menestymään, kun vaan kastamisesta huolta pidetään. Puuttomassa\nAttikassa on se kuin keidas erämaassa. Ne olivat nautintorikkaimpia\nhetkiä, mitä Atheenassa vietin ne hetket, jotka käyskentelin tämän\npuiston siimeksessä. Puisto on kuuluisa komeista palmuistaan, joitten\nvarsia rehevät köynnökset peittävät paksuun tuppeen. Käytäviä risteilee\nsinne tänne, milloin paartaen pientä allikkoa, jonka rannoilta\nkilpikonnat säikähtäen mukeltavat veteen, milloin syventyen tummaan\nkypressimetsään, tai nousten jollekin pienelle kallionnyppylälle,\njosta tarjoutuu puitten lomitse näköala joko siniselle, korkealle\nHymettokselle, jonka seinä vallitsee koko kaupungin, taikka merelle,\njoka ulapoineen, vuoriniemineen ja laivoineen siintää Faleronin takaa.\n\nPuiston takana kohoo kaupungin laidassa kruununprinssin uusi palatsi,\njoka vielä on keskentekoinen. Sekin on valkoista marmoria ja\nkoristettu veistoteoksilla, jotka kuitenkaan eivät ole kovin kauneita.\nTämä palatsi on tikkuna kreikkalaisten silmissä. Tähän saakka on\nkruununprinssi asunut Perustuslain torin vieressä verraten hyvinkin\nhauskan näköisessä talossa, jota kreikkalaiset pitävät semmoiselle\nherralle aivan riittävän hyvänä; mutta hän on asunut — hyyryllä. Sen\njälkeen kuin hän vaimokseen sai Saksan keisarin sisaren, piti hänelle\nrakennettaman uusi palatsikin.\n\nEnsimäinen työ pohjoismaalaiselle, joka Atheenaan saapuu, ja\nkeväämmällä sen katuja kuljeksii, on sinisten silmälasien hankkiminen.\nIlman niitä eivät heikot silmät kestä. Kadut eivät ole kivestä, vaan\njonkinlaisesta kivivierrosta, joka kulkijain jaloissa ja vaunujen\npyörissä vähitellen rikkoontuu hienon hienoksi valkoiseksi pölyksi.\nKun aurinko alkaa paistaa koko terällään ja keskitaivaalta, niin\nkoskee kadusta heiastuva valo silmiin niin kipeästi, että ilman laseja\ntuskin sietää niitä raollaan pitää. Kuta kauemmaksi kevät ennättää,\nsitä sietämättömämmäksi tulee valo. Kun sataa, niin liukenevat kadut\nvalkoiseksi liisteriksi, joka tarttuu anturoihin niin vietävän kovaan,\nettä se pitää teräaseella kaappia irti. Se tahraa kaikki, mihin\nvaan sattuu. Kuivalla säällä ja tuulella pöly taas lentää yhtenä\npilvenä, tukkien sieraimet, silmät, narskuen hampaissa, peittäen\nkaikki vaatteet vaalealla harsolla. Mutta jos siitä kulkijoille onkin\nhaittaa, niin on tuosta pölystä hyötyäkin toisille. Sillä elävät ne\nlukuisat saappaanpuhdistajat, joita Atheenassa on joka kadun kulmassa\nansaitsemassa viisistä leptoista ensimmäistä miljonaansa. Perustuslain\ntorin yläsyrjään saattaa harjamiehiä otollisina päivinä kokoontua\npari kymmentä yhteen riviin. Jokaiselle ohikulkijalle he koputtavat\nharjalaatikoitaan, huutavat ja viittovat, kääntääkseen ohimeneväin\nhuomiota puoleensa.\n\nLaskiessamme Perustuslain torilta syvemmälle kaupunkiin kuljemme,\nensinnä pitkin Hermeen katua, jonka varrella suurimmat muoti- ynnä muut\nkorutavarain kaupat ovat. Sen varrella asustavat myöskin kultasepät.\nMutta enimmäkseen Hermeen kadun varrella kaupitellaan ulkomaisia\ntuotteita, jotka Atheenassa korkeain tullien ja halpa-arvoisen rahan\nvuoksi ovat sangen kalliita. Aiolon kadun varrella, joka leikkaa\nedellistä, saattaa taas ostaa useimmat semmoiset tuotteet, joita\nAtheenassa itsessään valmistetaan. Sen varrella ovat Atheenan monet\nja hyvät suutarit. Stadionin katu on taas varrelleen saanut Atheenan\nuseimmat pankit.\n\nNäiltä valtakaduilta ei tarvitse astua kuin yhden askeleen syrjään,\nniin olemme kohta syrjäkaduilla, joilla mitä kansanomaisin elämä\nvallitsee. Puodit muuttuvat äkkiä pieniksi ja vaatimattomiksi, ja\nyleisö on sen mukaan. On muutamia kataja, joitten varrella myydään\nainoastaan lahdattuja elukoita. Teurastajat ripustavat aikaisin\naamulla tapettujen lehmäin, lampaiden ja vuohien veriset ruumiit\nriippumaan puotinsa edustalle ja leikkelevät niistä ostajille\nkappaleen semmoisen, kuin kukin tarvitsee. Veri valuu elukan kuonosta\nmaahan, valuu pienenä purona katuojaan muun veren sekaan. Koko katu\nhohtaa punaiselta. Tässä käyvät emännät ja isännät koppiensa kanssa\ntunnustelemassa ja valitsemassa, mutta minä koetan kiiruumman kautta\npäästä vastenmielisestä näytelmästä erilleni.\n\nHauskempia kuin teurastajain myymälät ovat hedelmäpuodit, joita on\ntuhkatiheässä. Vesi tulee suuhun, kun ajattelee niitä aarteita, joita\nsiihen on kasattuna ja joita muutamalla pennillä voi ostaa enemmän\nkuin syödä jaksaa. Appelsiinit ovat niin herkullisia, ettei meillä\npohjolassa ole siitä aavistustakaan, ja niin tuoreita, että niitten\nuhkuvaa mehua saattaa melkein juoda, kun on kuoren avannut. Valkoista\nsipulia, jota pidetään palmikkokimpuissa, rakastavat kreikkalaiset\nkovasti, ja se onkin hedelmäkauppiaan päätavaroita. Kirsikat,\nsitruunat, viikunat, aprikoosit, kukapa voi nimittää kaikki ne\ntuotteet, joita täällä on runsaat kasat...\n\nMuutoin on Atheenan pienemmillä kaduilla elämä samanlaista kuin\netelämaissa yleensä. Sateen jälkeen toisjalkainen suutarirahjä pistää\nulos nokkansa ahtaasta verstaspahasestaan, tuoli toisessa kourassa,\nkenkä toisessa, katsastaa ilmaa ja siirtyy sitten trotoaarille\nneulomaan. Pörröpäinen oppipoika kantaa pöydän kaikkine moninaisine\nsuutarinvehkeineen ja pikinatturoineen perässä. Samalla lailla tekevät\nkaikki muut suutarit, sillä hauskempi on pistellä ja neuloa, kun saa\nsamalla vaihtaa sanan naapurien ja ohikulkevain tuttavain kanssa. Ne\nkäsityöläiset, jotka eivät voi verstastaan kadulle siirtää, avaavat\nkaikki ovet ja akkunat saadakseen raitista ilmaa. Tuossa heiluttaa\nseppä moukariaan lyöden hehkuvaa rautaa, jotta säkenet sinkoilevat\nkadulle, tässä vääntää vaunumestari pyöränvannetta paininpuuhun,\ntaikka sovittelee liimattuja puita pihteihin. Läkkisepät räiskyttävät\nrämiseviä peltejään, ja tähän elämään sekaantuu maalaisten ääni,\nkun he huutelevat kaupunkilaisille tavaraansa, mikä maitoa, mikä\nviiniä, mikä jotain muuta, seisahdellen tuon tuostakin ja katsellen\nakkunoihin, eikö sieltä joku emäntä, taikka soma palvelustyttö merkillä\nosota hänen tavaraansa haluavansa. Jokainen kauppias, joka aasineen\nverkalleen liikkuu eteenpäin, on oikea Stentori. \"Hyvää maitoa!...\nHyviä appelsiineja!... Valkoisia löökkejä!\" j.n.e. hän huutaa jylhän\nvoimakkaalla äänellä ja venytellen tavuita. Taajassa on kahviloita,\nmutta millä kaikkien näiden kahvilain omistajat elävät, se on minulle\narvoitus. Tokko ainakaan voitoillaan? Atheenalainen juo kupin kahvia,\nmaksaa siitä kymmenisen leptaa, ja lopun päivää tyytyy hän veteen.\nJuomarahaa hän ei anna ensinkään kurjan näköisille viinureille, jotka\nlennättelevät pöytiin pieniä kahvikupposia. Varmaan kahvilain isännät\npitävät liikettä vaan huvikseen, sillä heidän tienestinsä ei voi olla\nsuuri. Huvia se kyllä on, kun saa aamusta iltaan kuunnella politiikkaa,\njosta kreikkalaiset, niin vakuutetaan, voivat keskustella vaikka\ntuomiopäivään saakka.\n\nTurkkilaisen vallan ajalla oli Atheenassa basaari, jossa kaikenlaista\nkirjavaa itämaan tavaraa pidettiin kaupaksi, mutta tämä on nyt\nsuurimmaksi osaksi hävitetty. Tuskin saa enää ostaa tuota kaunista\nkirjavaa kansallispukuakaan, taikka edes niitä punatupsuisia pieksuja,\njoita matkailijat niin halusta vievät muistona kotimaahan.\n\nAtheena on jo siksi suuri ja laaja kauptinki, että uudenaikaiset\nkatukulkuneuvot siellä alkavat kannattaa. Useimpia pääkatuja pitkin\nkulkevat raitiotiet, joitten vaunuja pienet, mutta sitkeät hevoset\nvetävät. Issikoilla on landau-vaunut ja kaksi hevosta. Hallitus\noli ottanut kaikki hyvät hevoset sotatarpeiksi, ja surkeita,\nsäälittävän huonoja kaakkeja oli jäänyt niitten sijaan. Useimmilla\noli polvet köytetty nahkoilla, jotteivät kompastuessa menisi rikki.\nMuutamat hevoset olivat niin heikkoja, että ainoastaan alituisella\npiiskaamisella saatettiin pitää: niitä hiljaisessa juoksun\nhölskytyksessä. Kreikkalaisilla ei näy olevan sen enempää kuin\netelämaalaisilla yleensäkään sääliä eläimiä kohtaan. Aasien selkään\nsälytetään kuormaa niin paljon kuin suinkin mahtuu, ja lisäksi usein\najaja itse vielä nousee kuorman päälle, jotta pieni juhta notkuvin\njaloin teputtelee tietä pitkin. Pojat kantelevat jaloista eläviä hanhia\nkaiken päivää ajattelematta, että tämä luonnoton asema on linnulle\ntuskallinen.\n\nNämä olisivat pääpiirteitä uuden Atkeenan ulkomuodosta. Liike\nsen katuloilla vaihtelee paljon vuodenaikain ja päivän tuntien\nmukaan. Muukalaiset matkailijat saapuvat enimmäkseen talvella ja\nkeväällä; kesällä on kuumuus niin ylenpalttinen, että se on itse\nmaanasukkaillekin kiusallinen. Heinä- ja elokuussa on Atheenassa\nkeskilämpö noin 26° C. Silloin atheenalaiset panevat puolipäivän\njälkeen nukkumaan, riisuvat oikein vaatteet päältään ja makaavat ohi\nkuumimman osan päivää. Illan suussa, kun aurinko alkaa laskeutua yhä\nlikemmä Parnes vuoriston kauniita kukkuloita, ja läntinen taivas\nkellastuu ja kuparoituu, purkautuu joka talosta väkeä kaduille,\njotka tuokiossa ovat mustanaan pakinoivaa ja seurustelevaa rahvasta.\nKahviloista kannetaan Perustuslain tori täyteen tuoleja ja pieniä\npöytiä, joitten ääreen kansalaiset ryhmittyvät. Toiset lähtevät\nkävelemään esplanaadille, joka linnan sivu vie Zappeionille ja\nOlynrpieionin ihanille temppelin raunioille, vaikkapa Akropoliille, jos\nmieli vielä kauemmaksi kulkea.\n\nMolemmin puolin esplanaadia, jota toisella puolena kuninkaallinen\npuisto komeine puineen reunustaa, toisella piiolella taas\nlähettiläitten ja kruununprinssin palatsit, käy leveät trotoaarit\nja akaasiakujat, joitten hennot vihannuudet ilahuttavat silmää.\nEsplanaadilla näkee nyt Atheenan nuoren maailman, nuorukaisia ja\nneitosia viehättämässä toisiaan. Sieviä univormuja ja koreita\ntoaletteja liikkuu siinä kirjavanaan, ja helmat liehuttelevat ilmaan\nkeveitä pölypilviä. Tässä on hyvä tilaisuus tutkia kaupunkilaisia.\nMiehet ovat enimmäkseen helpposen näköisiä, ja melko lailla pettyy\nse, joka odottaa täällä näkevänsä naisten kesken noita helleeniläisiä\nkauneusihanteita, joita olemme tottuneet veistoksista ihailemaan. Ei\nliene niitä vanhoinakaan aikoina joka oksalla istunut, ja nyt ne ovat\nkäyneet vielä harvinaisemmiksi. Maaseuduilla näkee useammin noita\njumalattaren vartaloita ja säännöllisiä kasvoja, jotka ehdottomasti\nvetävät puoleensa. Kaupungeissa taas näkee paljon slaavilaisia\ntyyppejä, niinkuin luonnollista onkin, koska nykyisiin kreikkalaisiin\non niin paljon slaavilaista verta sekaantunut.\n\nAtheenan ympäristöistä vielä sananen. Niitä nähdäksemme nousemme\nAkropoliille, tuolle uljaalle linnavuorelle, joka vallitsee koko\nkaupungin. Parthenonin itäisellä puolella on pieni puoliympyrän\nmuotoinen belvederi, josta koko Atheena näkyy kuin kartalla allamme.\nKuninkaallinen linna ja monet muut rakennukset loistavat vastaamme.\nHauska on näin päältä päin katseella seurata Aiolon katua vilkkaan\nliikkeensä kera, ynnä sen jatkoa, joka puurivineen kahden puolen jatkuu\nkaupungista yhtä suoraa Attikan lakeudelle. Vastapäätä Akropolista,\nkaupungin toisella puolella näkyy toinen vielä korkeampi kukkula,\nLykabettos, jolla kreikkalaisen luostarin valkoiset muurit kimaltelevat\npäiväpaisteessa. Luoteessa rajoittaa näköpiiriä Parnesin mahtava\nvuoristo, koillisessa taas Pentelikon, joka jo vanhasta ajasta saakka\non tunnettu marmorilouhoksistaan. Näin kauas loistavat valkoiselle\nnuo louhokset, joitten historiallisesta kivestä kaikki Atheenan jalot\nmuinaisaikaiset rakennukset melkein järjestään on rakennettu, suuri\nosa sen kuvapatsaista veistetty. Kaakon puolella valtaa kaupungin koko\ntaustan harmaan punertava Hymettos, jonka rinne näyttää olevan aivan\nvieressä, vaikka sinne kestää tuntikausia astua.\n\nVielä kauniimpi luonnon puolesta on näköala merelle päin, jota\nnauttiaksemme siirrymme joko Propyleitten siiville, taikka johonkin\nErehteionin kukistuneitten marmoripatsaitten tyvelle istumaan. Näköalaa\nSalamiin saarelle ja Korinthoon kiitetään väriensä puolesta, että se on\nmaailman kauneimpia. Ensi päivinä, jotka Atheenassa oleskelin, peitti\nsinervä auer etäisyydet, masentaen värit lakeudella ja merellä. Vaan\ntuli sitten muutamia päiviä, joina sää oli kirkasta ja läpikuultavaa,\nja silloin en voinut kyllin ihailla sitä vivahdusten hienoutta ja\nrikkautta, joka eteeni levisi.\n\nAttika on kuivaa maata, se ei näytä voimakkaan vihantoja pintoja. Mutta\nvaikka värit ovat kuivia, niin ovat ne sen sijaan sitä hienompia.\nÖljypuumetsät antavat lakeudelle vaalean viheriäisen pohjavärin,\njohon viinitarhat taikka kypressilehdot ja vainiot sekottavat omia\nvivahduksiaan. Laakson vihannasta pohjasta alkavat vähitellen\nkohota vuorien kaltaat, joille ei kastelu eikä viljelys vielä ole\nennättänyt vihannuutta levittää. Ne hohtavat ruskealle, sillä aurinko\nalkaa jo kuumalla terällään polttaa ruohon, jota niukalta kasvaa\nniitten rinteillä. Korkeammalla täplittävät pensaikot niiden kupeita\ntummemmalla värillä. Muutamissa kohdin näkyy mäntymetsiäkin, mutta ne\novat hyvin harvinaisia.\n\nMeren puolella on Faleron noin kuuden kilometrin päässä, mutta\nnäyttää olevan paljon lähempänä. Sen edustalla makaa ankkurissa kuusi\nulkomaalaista sotalaivaa, jotka on lähetetty kuningasta suojelemaan\nkapinaa vastaan. Tässä rauhallisessa maisemassa tuo varokeino tuntuu\nniin joutavalta. Laivoilla on alati höyry vireillä, sillä Faleronin\nankkuripaikka on kovin epävarma, se kun ei lainkaan suojaa eteläisiä,\neikä kaakkoisia tuulia vastaan. Jos näiltä ilmansuunnilta myräkkä\nnousee, niin on koneet heti pantava käymään, jotteivät laivat\nankkurineen aja rannalle. Oikein kovalla tuulella ei auta muu, kuin\nlähteä merelle, taikka hakea jostain saarien suojaa. Faleronin vieressä\nvälkkyy oikealla puolella Piraio, jonka vilkkaasta liikkeestä ovat\ntodistuksena suitsuvat tehtaan tornit, sekä tavan takaa kiitävät junat.\nPiraio on Kreikan suurin sekä kauppa- että tehdaskaupunki. Näiden\ntakaa silmä kohtaa Salamiin ruskeat vuoristot, ynnä sinisen meren,\nja kaikkien etäisimpänä Peloponneson vuoret, jotka epämääräisinä\nhäämöttävät esille autereista. Etelää kohti aukenee laaja Aigeian\nmeren ulappa, jolla höyrylaivoja menee ja tulee, sekä maalaisia\nveneitä risteilee punaisine purjeineen. Atheenasta pääsee Piraioon\nsekä rautatietä että höyryraitiotietä, mutta hauskempi on kulkea\nensinnä höyryraitiotietä Faleroniin ja sieltä joko purjehtia, taikka\njalan astua Piraioon. Raitiotiejuna möyryää kaiken päivää Atheenan\nkaduilla, kauan ei tarvitse odottaa uutta junaa, jos sattuu yhdestä\nmyöhästymään. Ensinnä ajaa huristetaan pitkin kaupungin katuja,\npitkin akäasiaesplanaadia, ohi kuninkaallisen puiston, Zappeionin ja\nOlympieionin, jossa kerran seisoi Kreikan suurin temppeli, mutta nyt\nainoastaan jättiläispilareita, joitten vahvat varret ja korinttilaiset\nkapiteelit herättävät kaikkien matkustajain ihastusta. Tästä lomasta\nnäkyy uuden stadionin pää. Tämä rakennus, jossa pari vuotta takaperin\nolympiläisiä leikkejä koetettiin uudistaa, alkaa nyt lähestyä\nvalmistumistaan. Averov, tuo rikas Aleksandriassa asuva kreikkalainen\npohatta, on sitä varten jonkun miljonan lahjoittanut. Leikeiksi se ei\nennättänyt valmiiksi saada, marmoripeitos jäi tekemättä. Nyt on kaikki\nalemmat portaat tuossa avarassa avoteatrissa päällystetty marmorilla,\njota vastoin ylemmät portaat tehdään muusta halvemmasta kivestä.\nAverovin kuvapatsas on rakennuksen päähän asetettu.\n\n[Kuva: Miljonapohatta Averov.]\n\nKaupungin laidasta alkaa heti tuo karu attikalainen maaperä, jossa\nei mitään näy kasvavan. Ne laihot, joita siihen on kylvetty, eivät\nsängestä päättäen ole runsasta satoa antaneet, ja öljypuut ovat\nhuonomman näköisiä kuin muualla. Suureksi osaksi lienee tämä hoidon\npuutetta, ja keinotekoisella kastelulla voisi luultavasti paljon aikaan\nsaada. Ilissos joki, jonka uoman yli lyhyt silta vie, on kokonaan\nkuivunut. Sanotaan, että uomaan kaivettuihin kuoppiin kuitenkin heti\nilmaantuu vettä. Varmaan on Kreikka ennen, kun metsiä ei vielä oltu\nnäin lopen hävitetty, ollut paljon tuoreempaa maata, ja ehkä saataisiin\nmetsiä istuttamalla maan ilmanala uudelleen kostumaan. Attikan lakeuden\nlävitse juoksee toinenkin joki, Kefissos, jonka uomassa ei myöskään\npaljon vettä näy. Mutta se on kuivana toisista syistä. Sen vedellä\nkastellaan nimittäin suurta öljypuumetsää, joka peittää lakeuden\nkeskiosaa. Pieniä kanavoita myöden johdetaan vesi puitten juurille,\njoita ympäröi matalat mutavallit, ja salvataan siinä seisomaan, kunnes\nahnas maa vetää sen sisäänsä juurille ravinnoksi.\n\nParikymmentä minuuttia kestää matka Faleroniin, jonka hiekkarantaa\nvastaan Aigeian meren aallot säännöllisessä tahdissa murtuvat. Faleron\non atheenalaisten huvittelupaikka. Kesällä saavutaan sinne viileämpään\nilmaan, huolimatta siitä, että paikka ei olekaan terveellinen, siinä\nkun liikkuu paljon kuumeita. Faleronissa on muutamia suurenlaisia\nhotelleja ja kesäteatri, joka kuitenkin oli sodan vuoksi suljettu.\nKaksi suurenlaista uimalaitosta on rannikolla. Kreikkalaisten mielestä\nvesi vielä oli liian kylmää, vaikka se oli noin 20 astetta! Se oli\nniin suolaista, että silmissä kirventeli, ja ruumis peittyi ohuella\nsuolakerroksella, jos sai vapaasti kuivaa. Faleron ei vielä ole\nsanottavasti viihdykäs paikka, mutta varmaan se aikain kuluessa paljon\nvoittaa. Siellä on tuo sama puuttomuus, joka Kreikassa kaikkialla\nherättää kaipauksen tunteita. Viime vuosina on aljettu puita istuttaa,\nja kun nämä istutukset ennättävät kasvaa, niin on Faleronissa kyllä\nvarjoa ja vihannuutta.\n\nFaleronista on pari kilometriä matkaa Piraioon. Jos Faleron on\nhiljainen paikka, niin on Piraio sitä vastoin liikkeen, metelin ja\nhyörinän pesä. Sen satama tarjoo erinomaisen vilkkaan ja värikkään\nkuvan. Siellä näkee aluksia kaikista Aigeian meren maista ja saarista,\nkirjavia pukuja, ja monenlaista naamaa.\n\n\n\n\nIX.\n\nNYKYISET HELLEENIT.\n\n\nTiedemiesten kesken on ollut monta ja osasta kiivastakin väittelyä\nsiitä, ovatko Kreikan nykyiset asujairuet ensinkään vanhain helleenien\njälkeläisiä. Tämä kiista näkyy päättyneen kreikkalaisten eduksi. Vaikka\nmonet valloittajakansat, etenkin slaavilaiset ja albaanit ovat heihin\nvertaan seisottaneet, niin otaksutaan kuitenkin, että helleeniläinen\nrotu on sakotuksessa pitänyt puoliansa.\n\nPaljon luonteenomaisia helleeniläisiä kasvoja näkeekin, etenkin\nmaaseuduilla, jota vastoin kaupungeissa on runsaammin sekanaamoja.\nMutta helleeniläisestä perijuurestaan huolimatta ovat nykyiset\nkreikkalaiset monessa suhteessa huonontunutta rotua. Mitenpä muuten\nvoisikaan olla niin pitkäin ja kovain koetteluksien jälkeen. Kovan\nonnen aikoina ovat varsinkin luonteen huonot puolet päässeet\nkehittymään. Rahvas joka niin usein on saanut kärsiä raa'an ylivallan\nsortoa, kunnioittaa älykästä viekkautta yli kaiken. Kreikkalaisen\nmielestä on ihmisen ensimmäinen vika tuhmuus.\n\n[Kuva: Diskoksen heittäjän pää.]\n\nOlkoon niin, mutta silloin on käsite laajennettava niin, että\nkreikkalaiset itsekin pääsevät siitä osallisiksi, kerskaileminen,\nsuuret luulot, epäluotettavuus ja mitä suurin kevytmielisyys on\nluettava luonteen tuhmuuteen. Kreikkalaisissa ei näytä olevan järjen\ntuhmuutta ensinkään, mutta näitä muita vikoja sitä enemmän.\n\nKerskaukseen, joka nykyisissä kreikkalaisissa ensimmäiseksi herättää\nhuomiota, on, paitsi luontaisia taipumuksia, syynä Europan imartelu\nja tuo muinaisajan historia, jota ei väsytä ihailemasta. Helleenit\nvetoovat kaikissa puheissaan ja kirjoituksissaan vanhan ajan\nsankareihin, pitävät itseään Leoniclaan, Themistokleen, Miltiadeen\njälkeläisinä, melkeinpä pojan poikina. Atheenan ja Spartan historia\non heidän historiansa, he kuvailevat omistavansa samat avut, kuin\nnuo vanhat sankarit, kuvailevat maataan vielä nytkin samanlaiseksi\nsivistyksen ja valistuksen kodiksi ja etuvartijaksi, kuin vanha Kreikka\noli. He ovat helleenejä, turkkilaiset barbaareja. Siitä ihailusta,\njota ulkomaat omistavat heidän maalleen ja ihanille muistomerkeilleen,\nhe anastavat suuren osan. He eivät muista, että vanhan ja nykyisen\nKreikan välillä on parin vuosituhannen kuilu, jonka kuluessa kansa\non kokonaan vieraantunut entisyydestään, jonka ajalla he eivät ole\nvoineet mitään näkyväistä aikaan saada. Noiden kaikkein vanhimpain ja\nuusimpain rakennusten välillä ei tosiaan ole muistomerkkejä, kuin joku\nvenetsialainen linna tai turkkilainen minareetti.\n\nViime sota on osottanut, minä onnettomuutena kreikkalaisille ovat\nheidän suuret luulonsa. He tosiaan elivät siinä vakuutuksessa, että\nmenettäisivät hyvän tilaisuuden, elleivät sotaa alkaisi. He luulivat,\nettä Turkki ilman suurta vaivaa nytistettäisiin. Hämmästys oli suuri,\nkun kävikin päin vastoin. Mutta on hyvin mahdollista, että opetus jo on\nunohdettu.\n\nKreikkalaisilla on laajat kansalliset pyrkimykset, niinkuin\nsanomalehtien kertomuksista on näihin aikoihin tullut kaikkien\ntiedoksi. He tahtoisivat yhdistää kuningaskuntaansa kaikki Turkin\nmaakunnat, joissa on helleeniläinen väestö, sekä vihdoin valloittaa\nitse Bysantsion ja tehdä siitä helleeniläisen valtakunnan pääkaupunki.\nOlisiko Itämaille onneksi, jos niin kävisi? Siinä kysymys, johon ei\nvoida ehdottomasti myöntää, vaikka turkkilaisvaltakunnan loppu onkin\nniin hartaasti toivottava. Jos kaksi miljonaa kykenee niin suurta\nhäiriötä aikaan saamaan Itämailla, niin mitä onkaan odotettava neljältä\ntai kuudelta miljonalta? Pyyteet kasvaisivat sitä myöden kuin valtakin.\nEikä kreikkalainen kansa ole niiden vuosikymmenien kuluessa, jotka\nkuningaskunta on pystyssä ollut, osottanut itsellään olevan kykyä\nitseään hallita. Tiedämme vereksistä kokemuksista, kuinka sen yleiset\nasiat kaikki ovat rappiolla. Helleeneillä ei ole koskaan ollut sitä\nkykyä, että olisivat voineet perustaa suuria pysyväisiä valtakuntia.\nVanhaan aikaan oli pieni Kreikka jaettuna yhtä moneen valtakuntaan,\nkuin siinä oli kaupungeita. Tosin ei silloin ollut samanlaista\nkansallisliikettäkään kuin meidän aikana.\n\nNiin mielellään kuin Europa kannattaisikin helleenien kansallisia\npyrinnöitä, niin on asialla toiselta puolen vaaransa ja vaikeutensa.\nHelleeniläinen kysymys on pulmainen asia, joka jää tulevaisuuden\nratkaistavaksi. Sodan jälkeen ovat kreikkalaiset etenkin raha-asiainsa\nsortumisen vuoksi joutuneet semmoiseen heikkouden tilaan, ettei heidän\npuoleltaan liene ensi aikoina mitään pelättävää, vaikka rohkeutta ja\nyritteliäisyyttä ei puuttuisikaan.\n\nOlympon asukkailla oli vielä tämän vuosisadan alussa vanha taru, että\ntaivas ja maa ennen yhtyivät heidän vuorellaan, vaan että ihmiskunnan\nhuononnuttua jumalat olivat paenneet äärettömään azuriin. Hämärät\nmuinaistarinat ja pakanallinen taikausko, joka itsepintaisesti on\nsäilyttänyt muutamia tapoja kaikkien vaiheiden läpi, ne ovat ainoa\nhimmeä muisto, mikä rahvaalla oli mainehikkaasta entisyydestään.\nHelleenien nimityskin oli unohtunut ja kansa kutsui itseään\nromaijilaisiksi, roomalaisten valloittajain mukaan.\n\nMutta herättyään ja päästyään itsenäisiksi ovat kreikkalaiset\nkirjallisista lähteistä nopeaan korvanneet muistinsa unhotuksen.\nKaikilla aloilla koetetaan palata klassillisuuteen ja hävittää\nniitä jälkiä, joita sortajat ovat jättäneet. Olen jo maininnut,\nmiten turkkilaiset minareetit on revitty Atheenassa. Turkkilaisilta\non kuitenkin jäänyt hyvin vähän rakennuksia, ja sillä alalla on\nrepimisen työ sen vuoksi ollut helppoa. Sitä enemmän he ovat jättäneet\njälkiä kieleen, jonka puhdistaminen on tuottanut helleeneille suurta\npäänvaivaa. Sillä vähäpätöisinkin nurkka-asianajaja tahtoo nyt,\nkuten muuan kirjailija lausuu, puhua yhtä puhdasta kieltä, kuin itse\nIsokrates, eikä ole sitä sanomalehtimiestä, jolla ei olisi Thukydideen\nhistoria käsillä, kun hän kirjoittaa kertomusta vaaleista. Siitä hän\ntuon tuostakin ammentaa vahvistusta.\n\nSeuraus näistä harrastuksista on, että rahvaan miehen on työläs\nymmärtää kirjakieltä. Samalla kun kieltä on koetettu palauttaa\nklassillisiin malleihin, on sitä koetettu rikastuttaa uusilla\ntekosanoilla, jottei tarvitsisi lainata länsimailta. Helleenit tahtovat\ntulla omillaan toimeen. Tämä vaikeuttaa muukalaiselle melkoisesti\nesim. sanomalehtien ymmärtämistä. Hänen täytyy sanakirjasta perätä\nsemmoisetkin sanat, jotka tapaavat olla nykyisillä sivistyskielillä\nyhteisiä. Niinpä sanovat kreikkalaiset ministereitään \"ipurgoiksi\",\npääministeriään \"prothipurgoksi\", amiraali on \"navarkos\", eversti\n\"sintagmatarkis\", j.n.e. Tykki on \"tilevolon\", s.o. etäälle heittäjä,\nrevolveri \"polikroton\", s.o. monasti paukkuja, nenäliina \"rinomaktron\",\njoka merkitsee liinaa nenän pyyhkimistä varten. Housuillekin, jotka\neivät ennen kuuluneet kreikkalaisten pukuun, on täytynyt keksiä uusi\nnimi, \"periskelis\", s.o. se mitä on säärien ympärillä, ja korsetista\non tehty \"stithodesmos\", rinnanpuristin. Mutta on koko joukko\nsivistyssanoja, joita kreikkalaiset ovat voineet lainata hyvällä\nomallatunnolla, jopa ylpeydellä, nimittäin kaikki ne, jotka on tehty\nkreikkalaisista aineksista, telefoonit, telegraafit ja monet muut.\n\nKreikan kielimiesten kesken on kaksi suuntaa, toinen koettaa palauttaa\nkieltä klassillisuuteen, toinen taas kehittää romaijilaisesta kielestä\nkirjakieltä, jota kaikki voisivat ymmärtää. Nykyään on edellinen suunta\nehdottomasti voitolla, mutta ei ole takeita siitä, eivätkö asiat\ntulevaisuudessa muutu.\n\nMuuan oppinut kreikkalainen, Johannes Psikhari, jolla on etevän\ntiedemiehen maine muuallakin kuin kotimaassaan, on koettanut saada\nhalveksittua romaijin kieltä kunniaan. Tuosta epämuotoisesta ja\ntutunomaisesta murteesta, joka on monivaiheisen historian tulos,\nkielestä, jonka mustalaisoikut saattavat oppineet epätoivoon,\njoka tsherkessien ja kurdilaisten kielten kanssa on luettu niihin\nsiansaksoihin, joita ei ole sovelias kirjoittaa, siitä hän tahtoisi\ntehdä kirjakielen. Väsymättömällä uutteruudella ja oppineimmalla\nterävyydellä on hän esittänyt ne tieteelliset todistukset, joitten\nkautta hän luulee saavuttavansa opilleen tunnustusta. Hän on pienessä\nmatkakertomuksessa koettanut kirjoittaa romaijin kieltä.\n\n\"Saattaisi häntä ehkä moittia\", lausuu Gaston Deschamps, jota se\nviehättää kauniiseen kuvaukseen koko maasta ja kansasta, \"että hän\non liian uskollisesti matkinut oliivin syöjäin ja rakin juojain\nmurretta. Voisi sanoa, että hän koreilee rahvaan sananparsilla, samoin\nkuin hänen vastustajansa juhlallisella ja hienolla kielellä. Useat\nhänen puheenparsistaan näyttävät siltä, ikäänkuin ne ihmettelisivät,\nettä ovat tulleet painetuiksi. Vakavimmatkin ajatukset saavat\ntuolla kielellä hieman lapsellisen ja naiivin värin, murteessa on\nikäänkuin jotain sammaltavaa. Mutta samalla kuin siinä on jotain\nviekottelevaa, niinkuin aikaisin kypsyneissä pähkinöissä, on siinä\nkarvas outo maku, niinkuin nuorissa hedelmissä, joitten happo koskee\nhampaisiin. Sen uutuus ei tosin ole suloutta vailla, mutta siinä ei\nole kyllin voimaa. Sen vapaudella on nuoruuden viehätys, mutta myös\ntoisinaan poikamaisuuden vallattomuus. Mutta järjetöntä olisi moittia\nkirjoittajaa aivan uuden kielen epävarmuudesta, vanhetessaan se varmaan\non kypsyvä.\n\n\"Kuitenkin kaikitenkin on tuo kirja sille, joka on elänyt\ntutunomaisessa kanssakäymisessä palikaarien kanssa, miellyttävää\nluettavaa. Se herättää hauskoja mielikuvituksia ja mietteitä, ei niin\npaljon sen kautta, mitä se sanoo, vaan enemmän sen tavan kautta, millä\nasiat sanotaan. Se tuoksuu vereksille oliiveille, vuohenjuustolle ja\nsuolatulle kalalle. Noilta lehtilöiltä tapaa kreikkalaisen rahvaan\npuhetavan ja koko jokapäiväisen elämän, sen heränneen vilkkauden, sen\npaatoksen, joka on täynnä kujeellisuutta, sen epäluulon, innostuksen,\nrattoisan mielialan, jota eivät kamalimmatkaan kohtalot ole voineet\nkukistaa, sen filosofisen halveksivaisuuden tilapäisiä valloittajia\nkohtaan, jotka ovat istuttaneet telttansa sen perintömaille, sen\nylpeyden muinaisuudestaan ja iloisen luottamuksen tulevaisuuteen.\nTulee ajatelleeksi maaseudulla tekemiään matkoja, jutteluita\nvanhain kippareitten kanssa, jotka iskivät silmää alleviivatakseen\npilapuheitaan, ja jotka käsissään pitivät ambrasta tehtyä rukousnauhaa,\nikäänkuin ajanvietoksi. Johtuu mieleen agogiaatin, muulin ohjaajan\npuheet ahtailla poluilla, kuivilla vuorenrinteillä, joilla niukka\nkanerva kukoistaa, tulee uneksineeksi vuoristokhaaneja ja niitten\nhartsille maistuvaa viiniä. Kuulen kaiun kleftiläisistä lauluista,\npitkäveteisiä venytyksiä, jotka ovat rikkaita nenä-äänistä,\ntaidokkaita, sulavia tremoloita, kohdalleen pantuja, haihtuvia\npianissimoita. Se on omituista musiikkia, jolla juhlapäivinä\nfustanellapukuiset rakastajat viehättävät liikutettuja morsiamiaan.\nLukija näkee, vaikkei kirjassa sitä erityisesti huomauteta, ennen\nkaikkea luonnon ihmeteltävän komeuden, ihanan taivaan, hiljaiset\nvalot, jotka vienosti verhoovat monihampaisten vuorten harjanteita,\nlevollisten vetten loistavat siniset pinnat, Arkipelagin kaikit, jotka,\nlevittäen kaikki purjeensa liukuvat yli hymyileväin vetten kuin suuret\nlinnut, etäiset saaret, jotka hohtavat malvan, seljan taikka amethystin\nsinelle; valon väikkymiset säteilevänä päiväpaisteella, ruusunkarvaiset\nhämärät, tähtikirkkaitten öitten selkeyden, koko tuon ihanan maan,\njossa kaikki kutsuu riemuun, iloon ja suruttomuuteen.\"\n\nTämä kirjanen, niin viattomalta kuin se näyttääkin, herätti kuitenkin\nkiivaita vastaväitteitä ja antoi aihetta vilkkaisiin kiistoihin.\nSanomalehdet kirjoittivat artikkeleita Psikharin kirjasta, pilalehdet\nvääntelivät hänen naamaansa ja koettivat matkia hänen kieltään.\nKuningaskunnan kouluissa on hänen teoksensa julistettu pannaan.\nAinoastaan runoilijat mieluummin käyttävät tuota rahvaan kieltä, jolla\nhe voivat vapaammin laulaa surujaan ja ilojaan, kuin keinotekoisella\nkirjakielellä.\n\nKaikilla muillakin kuin kielen aloilla on kreikkalaisten täytynyt\nalkaa alusta. Kun otamme huomioon heidän vilkkautensa, tottumuksensa\nvallattomaan vapauteen, joka ei tiedä säännöllisen esivallan\nsiteistä, heidän juonikkaisuutensa ja sen vapaan parlamentaarisen\nhallituskoneiston, jonka he äkkiä saivat hoidettavakseen, niin on\nselvää, miks'eivät he ole valtiollisella alalla pitkälle joutuneet.\nVirkamiehet pitävät yleisiä varoja ominaan, ja puolueriidat ovat\nKreikassa ainakin yhtä kiivaita kuin missään muualla. Kuinka\nintohimoisesti vaaleihin otetaan osaa maaseuduillakin, siitä olkoon\ntodistuksena seuraava kirje, jonka muuan Triandafyllos Argyropulo\nHerran vuonna 1891 kirjoitti kuninkaalle kotipaikallaan tapahtuneen\nvaalin johdosta:\n\n \"Majesteetti!\n\n Rosvo Uzulis, hallituksen ehdokkaan Panagopulon vaaliasiamies, on\n neljän rikostoverin kanssa väkivallalla raastanut seuraavat henkilöt\n vuoristoon: Konstantin Siametiin, Johannes Siametiin, Basilios\n Episkopoksen, Khristos Dinoksen, Konstantin Konbiunin, Konstantin\n Loritiin, Dimitri Siametiin. Muutamia päiviä ennen hän oli ryöstänyt\n vangikseen Georgios Zikaan. Nämä onnettomat, jotka kaikki ovat\n valtiollisia ystäviäni, ovat kotoisin Karakatzanasta. He tahtoivat\n äänestää puolestani. Mutta rosvo ei päästänyt heitä vapaiksi,\n ennenkuin hän oli saanut tiedon kilpailijani Panagopulon voitosta.\n\n Sama rosvo on vaalipäivän aattona vienyt vuoristoon paimenet\n AthanasioS Karakitzun, Dimitri Karakitzun ja viisi pukkia. Hän uhkasi\n tappaa paimenet, heidän perheensä ja koko karjansa, jos he lähtisivät\n alas kaupunkiin ottamaan vaaliin osaa. Ja siten olen menettänyt\n heidänkin äänensä, ja kun luen nämä yhteen yllä mainittujen ystäväini\n äänten kanssa, niin tekee se kaikkiaan kahdeksantoista ääntä. Ja kun\n ajattelen, että Panagopulo on voittanut minut vaan kolmellatoista\n äänellä!\n\n Ja Panagopulon hyväksi on vielä Ferain demoksesta Volon maakunnasta\n kutsuttu tänne Almyroon Stetano Giannopulo, Nikolaos Dimopulo ja\n Georgios Konstantatopulo. Nämä henkilöt on samalla kirjoitettu Ferain\n ja Almyron vaaliluetteloihin. Viime vaaleissa he äänestivät Feraissa,\n niinkuin arkistoihin lähetetyistä pöytäkirjoista näkyy.\n\n Minä vielä lisään, että Theodor Metropulo ja Giannakis Sutis ovat\n äänestäneet vastustajani puolesta, vaikka he ovat kuolleet. Samoin\n on Dimitri Konstantin, joka istuu vankeudessa, äänestänyt minua\n vastaan ystävänsä, erään Dimitri Nikolaan välityksellä. Niin ovat\n siis kuolleet ja rikoksentekijät saaneet äänestää hallituksen\n ehdokkaan puolesta. Kun lasken yhteen kaikki, niin olisi minun pitänyt\n voittaa vastustajani kahdeksalla äänellä, Minä vaadin kuninkaallisen\n komissaarin lähettämistä ja selitän tämän vaalin mitättömäksi ja\n lainvastaiseksi.\n\n Minulla on kunnia, Majesteetti, vastapuolen onnettomana ehdokkaana\n Almyron vaalissa piirtää\n\n Triandafyllos Argyropulo.\"\n\nNiinkuin yllä olevasta näkyy, on rosvoillakin vaikutusta Kreikan\nvaltiollisessa elämässä. Kleftiläisyys ei ole kadonnut, vaikka sortajat\nonkin karkoitettu. Omasta maasta ovat kreikkalaiset tosin saaneet\nrosvoilun melkein kukistetuksi käyttämällä ahkeraan giljotiinia, niin\nettä siellä voipi matkustaa jotenkin huoletonna. Mutta ne, joita tämä\nammatti huvittaa, lähtevät rajan taakse Rumiliaan. Siellä uskottomain\nsaastuttamassa maassa on lupa tyhjentää täpötäysiä kukkaroita\nmenettämättä siltä paratiisin osuutta. Kleftiläisyys on säilyttänyt\nvaltiollisen luonteensa. Nuo rosvot eivät koskaan unhota edistää työnsä\nohella helleeniläisyyden kansallisiakin tarkoituksia.\n\nKerrotaan kuuluisasta rosvopäälliköstä Athanasioksesta, \"Thanasista\",\njoka kerran oli ampua vangiksi saadun juutalaisen, että hän säästi\nraukan hengen ja vielä hyvittikin häntä, kun juutalainen passillaan\ntodisti olevansa Kreikan alamainen.\n\nRosvot seuraavat suurimmalla mielenkiinnolla kotimaansa vaiheita\nja palaavat aina miehissä ottamaan vaaleihin osaa. He menettelevät\nniin viisaasti, että saavat äänestyksen viisarin kallistumaan\nsille puolelle, joka on heille edullinen. Kun kleftit ovat saaneet\nehdokkaansa valituiksi, niin he melutta jälleen jättävät kotopaikat ja\nlähtevät työmailleen Rumiliaan.\n\nNuori kuningaskunta ei vielä ole kunnossa, mutta kuitenkin on se\nkaikkien helleenien ylpeys, kleftien, samoin kuin miljonapohattainkin,\njotka ovat maailman suurkaupungeissa ansainneet itselleen suunnattomat\nomaisuudet.\n\nPuolueriidat ja suurpoliittiset seikkailut ovat ehkäisseet maan\nkehitystä. Rautatieverkko on jäänyt pieneksi, ja sekin tärkeä linja,\njonka pitäisi yhdistää Atheena ja Larissa, ja josta viime sodassa olisi\nollut niin paljon apua, on jäänyt lyhyeen pätkään ja saanut ruohoittua\numpeen. Elinkeinojen hyväksi ei ole mitään tehty, maanviljelys on\njäänyt alkuperäiselle kannalle. Jotenkin hyvä maantieverkko on\nkuitenkin saatu aikaan, vaikka monet kylät vielä saavat tyytyä\naasin polkuihin. Metsänistutukset, joista Kreikalle voisi olla niin\narvaamaton hyöty, ovat juonien vuoksi rauenneet tyhjiin, vaikka eräs\nsaksalainen yhtiö olisi ottanut ne toimekseen. Miten huonolla kannalla\nraha-asiat ovat, sen olemme jo maininneet. Kultaa ei näe liikkeessä\nensinkään ja hopeaa vaan nimeksi. Pienet vaihtorahat ovat kuparia,\ndrakmat ja sitä suuremmat rahat paperia. Kun drakma nykyään on noin\n60 pennin arvoinen, niin maksetaan Kreikassa 60 pennin seteleillä.\nAhkerasta käytännöstä ovat nämä setelit niin kuluneet ja likaantuneet,\nettä niiden arvoa ei erota mistään muusta kuin koosta. Kirjoitusta ei\njoskus hämärräkkään sen rasvaisen saastaisuuden alta, joka seteliä\npeittää, ja joka tekee sen nahkeaksi kuin pergamentti. Mutta niitä\nolisi kai siltä hyvin vaikea väärentää, sillä en tiedä, millä muulla\ntavalla paperia voisi sillä tavalla liata, kuin näitä satain tuhansien\nhyppysissä kulkeneita seteleitä. Kymmenen drakman setelit saa leikata\nkahtia, ja kumpainenkin puolisko käy viidestä drakmasta.\n\nMiten vallanpitäjät joutaisivat pitämään huolta maan hyödystä, kun\nheidän kaikki voimansa kuluu vastapuolueen juonien torjumiseen, ja kun\njokaisen uuden hallituksen ensimmäinen huoli on tehdä tyhjäksi, mitä\nedellinen on alkanut?\n\nKreikkalaisten on nyt onnettoman sodan jälkeen täytynyt tyytyä Europan\nholhouteen. Vaikka tämä on alentavaa, niin ei sitä voi pitää muuta kuin\nsekä oikeutettuna että hyödyllisenä. Valtakunnat ovat tietysti samoin\nkuin yksityisetkm velvolliset pitämään sitoumuksensa.\n\nMonta katkeraa nöyryytystä on sota tuottanut helleeneille. Heidän\nurhoollisuutensa maine on vararikon partaalla. Sodan jälkeen tulee\nesille yhä uusia seikkoja siitä pelkuruudesta, jota sotamiehet\nja varsinkin upseerit ovat osottaneet. Miten on kansa, joka\nvapaudensodassa taisteli niin uljaasti, voinut menettää niin paljon\nkunnostaan? Kreikkalaiset ovat herkkiä vaikutuksille. Nykyinen\nsukupolvi, jonka ei enää ole tarvinnut elää alituinen kalma silmäinsä\nedessä, niinkuin esi-isäin, on menettänyt kuolonhalveksumisensa.\nKaupunkien asukkaiden luonne on varsinkin päässyt pehmenemään. He ovat\nenimmäkseen kauppiaita, liikemiehiä ja ammattilaisia, rahvasta, joka on\njokapäiväisessä seurustelussa mammonan kanssa. Mutta pahaksi onneksi\novat juuri upseerit lähteneet tämän liikkuvamman väestön keskuudesta,\njoka paremmin kuin maalaiset on voinut pitää varansa ja hankkia\nitselleen edullisia paikkoja.\n\nKaikista arimmaksi on tietysti niiden helleenien nahka käynyt,\njotka ovat ulkomailla hankkineet itselleen suuria rikkauksia, vaan\nkuitenkin pitivät velvollisuutenaan tulla vapaaehtoisina sotaan.\nAtheenan hotellissa, jossa asuin, oleskeli sodan aikana puolen tusinaa\nMarseillen kreikkalaisia, jotka olivat tulleet isänmaan edestä\ntaistelemaan. Pari viikkoa olivat he kaikessa rauhassa oleskelleet\nhotellissa, vaikka kreikkalaiset taistelivat huonolla onnella sekä\nThessaliassa että Epiroksessa, syöneet, juoneet, hakkailleet neitosia\nja puhuneet ranskaa. Kreikka näet oli kaikesta helleeniläisyydestä\nhuolimatta heille liian moukkamaista kieltä. Nämä nuorukaiset olivat\nnättejä ja sieviä kuin vahanuket. Kun alkoi kuulua huhuja sodan\nloppunaisesta, niin oli heidän ensimmäinen ajatus panna toimeen\nilotulitus. Ja eräänä aamuna nuo hienot herrat ilmestyivät hotellin\nseurustelusaliin puettuina ihka uusiin vapaaehtoisen univormuihin,\njotka tietysti olivat kaupungin parhaalla räätälillä teetetyt, ja\njoiden istumista tutkittiin sekä edestä että takaa. Muutamat olivat\nottaneet punaisen ristin käsivarteensa. Näin sipsuttivat he sisään\nmammain, sisarten ja flammain ihailtaviksi. Ylösrakentava näky!\nKun tieto valtain sekaantumisesta oli aivan varma, niin vaihtoivat\nhe vapaaehtoisten hamppu-univormut muukalaislegionan somempaan\nviheriäiseen verkaunivormuun. He kävivät harjoituksissa, puhuivat\npainettiäksiisistä, ammunnasta y.m. ja olivat muka juuri tekemäisillään\nsotaan lähtöä, vaikka koko maailma tiesi, että sota oli lopussa, eikä\nheillä ollut vähintäkään aikomusta lähteä matkaan.\n\n[Kuva: Megaralaisia tyttöjä.]\n\nNäillä ulkomaiden helleeneillä alkaa muutoin jo olla omat\nkansalaisoikeutensa. He vilkastuttavat suuressa määrin Atheenan\nseuraelämää. \"Nuo rikkaat kreikkalaiset\", lausuu eräs matkustaja,\n\"jotka ovat hakeneet onneaan pitkin maailmaa, ja vihdoin sen löytäneet\nMarseillessa, New Yorkissa, Manchesterissa tai Kalkutassa, nauttisivat\nvaan puoleksi dollareistaan, ruplistaan tai louisdoreistaan, elleivät\nsaisi hiukkasen kilistellä niitä korvaan kotimaahan jääneille\nhelleeneille, jotka politikoitsevat ja syövät raakoja porkkanoita.\nAtheenalla ei ole syytä valitella heidän isänmaallisuuttaan. Sillä\nkokonaiset kadut somine palatseineen ja huviloineen ovat noiden\nkomeutta rakastavain rahamiesten rakentamia. Kun tämä bojaarien\nmaahan muutto alkoi, niin köyhät ja ylpeät atheenalaiset tekeytyivät,\nikäänkuin he halveksisivat kaikkea tuota tuhlaavaisuutta, tekivät\nsalaviittauksia Artakserkseen lahjoihin, Harpaloksen kultaan,\nKimonin puutarhoihin, sekä jankkasivat joka päivä, että Aristides\noli oikeamielinen ja Fokion moitteeton. Katupojat haukkuivat\nvastatulleita 'Khrysokanthareiksi', se on kultaperhosiksi. Yliopiston\nprofessorit nimittivät heitä 'heterokhthoneiksi', muualla syntyneiksi,\nja edusmiehet laativat lainkin, jossa julkiset virat ja niiden\nnaurettavan pienet palkat vakuutettiin yksinomaan 'autokhthoneille',\ns.o. maassa syntyneille. Rahamiehiä tämä ostrakismi tosin alussa\nloukkasi, mutte he eivät siltä menettäneet rohkeuttaan. Ainoa keino\nrauhoittaa noita purevia politikoitsijoita oli, niin he päättivät,\nhankkia heille tilaisuutta tupakoimiseen, syömiseen ja tanssiin. He\nkalustivat salonkeja, laittoivat kuntoon tupakkahuoneita, kattoivat\npöytiä kylmillä paisteilla, linnunpasteioilla ja viineillä, jotka\nolivat Parnesin, Marathonin tai Dekeleian tuotteita mieluisemmat.\nAtheenalaiset tulivat. Ensimmäiset, jotka näissä pidoissa kävivät,\nsynnyttivät toisissakin halua. Ja niin on muutama kuppi teetä\nsulattanut säädyt ja kotiljongin vuorot, jotka ovat saattaneet puolueet\nläheisempään kanssakäymiseen, laimentaneet luokkavihaa.\"\n\nKreikkalaisten kansallisluonnetta arvostellaan hyvin eri tavalla,\nja arvostelun erilaisuus näyttää usein olevan rotujen mukaan. En\nole kuullut kenenkään saksalaisen kreikkalaisia kiittävän, jota\nvastoin ranskalaiset ovat heitä kohtaan järjestään myötätuntoisia.\nSaksalaisten vastenmielisyys tuntuu melkein vihalta, joka ei enää näe\nasioita puolueettomasti. Kreikkalaiset ovat taitavia kaupankävijöitä\nja vaarallisia kilpailijoita saksalaisille, jotka koettavat saada\nitämaista kauppaa haltuunsa. Sama lienee syy, miksi kreikkalaiset ja\njuutalaiset ovat verivihollisia.\n\nHyvin monessa suhteessa kreikkalaiset muistuttavat meidän karjalaisia,\novat yhtä vilkkaita, iloisia, sukkelia ja teräviä, ynnä taipuvaisia\ntieteisiin ja taiteisiin. Mutta orjuuden ajalla, jonka kumpainenkin\nkansa on saanut kestää, on heidän viisautensa muuttunut viekkaudeksi,\nalituinen pelko on opettanut heidät teeskenteleviksi. Samoin kuin\nkarjalaiset ovat helleenitkin enemmän taipuvaisia kaupankäyntiin,\nkuin mihinkään muuhun, se ei ole työtä, vaan huvitusta. Ja kaupassa\nvarsinkin ovat kaikki keinot luvallisia, henkilöt, jotka yksityisinä\novat kunnon miehiä, ovat kauppiaina suuria pettureita. Maine heidän\npetollisuudestaan on kuitenkin liioiteltu. Helleenien parhaita\nominaisuuksia on tyytyväisyys, säästäväisyys, toimeentulo vähällä\nja sitkeys. He evät lempeäluonteisia ja ystävällisiä, eikä heillä\ntunnu olevan verenvuodatukseen tai julmuuteen ensinkään luontaisia\ntaipumuksia, kuten esim. italialaisilla. Ne julmuudet, joita\nvapaudentaistelussa niin viljalta harjoitettiin, olivat kamalien\nkärsimyksien kostoa. Helleeneissä on muutamia hyvin omituisia puolia,\njoita kaikki matkustajat ovat ihmetelleet. Niinä päivinä, jolloin\nAtheenassa odotettiin vallankumousta, olivat kadut täynnä kansalaisia,\njoiden levolliselta huolestukselta muukalainen ei aavistanut mitään\npahaa. Mutta tyvenen pinnan alla saattoi kuohua tulivuori, joka millä\nhetkellä tahansa olisi voinut puhjeta purkaukseen. Heissä on paljon\ntulisuutta, mutta samalla paljon flegmaa. Harvoin he menettävät selvän\ntietoisuuden teoistaan, vallan itsensä yli ja kylmän tasaisuutensa.\nHe keskustelevat levollisesti, ja kuitenkin vilkkaasti. Heistä ei\naavistaisi, että pikaisuuden rikokset ovat Kreikassa tavallisimmat.\nTavat ovat yksinkertaisia, siveellisyys kiitettävä.\n\nKovat opetukset ehkä helleeneistä vähitellen kuluttavat pois niitä\nominaisuuksia, jotka ovat heidän pyrinnöilleen suurimpana haittana,\nja syventävät kansan luonnetta. He ovat kieltämättä erittäin\nsivistyskykyistä rahvasta, ja kun Turkissa kerran pääsee valtaan\nsiedettävät olot, niin ovat kreikkalaiset ensimmäiset levittämään\nsiellä länsimaista kulttuuria. Mutta kyky hallita itseään ja muita\nheiltä vielä puuttuu.\n\n\n\n\nX.\n\nAKROPOLIILLA.\n\n\nHälvene nykyisyys huolinesi, kehnoine sotinesi, jää taakseni\njokapäiväinen ympäristö turhine homminesi minun kohotessa jumalten\nasunnoihin! Tuhatvuotiset temppelit kutsuvat luokseen tuolta\nlinnavuoren laelta. Kuinka viihdykästä on hetkeksi muusta erota ja\nnousta maailmaan, jonka ylevyys on kestänyt kahdenkymmenen vuosisadan\nmyrskyt, Siellä on yhä vielä Hellaan suuruus ja maine.\n\n[Kuva: Praksiteleen Hermes.]\n\nJa kuitenkin lähenin Akropolista epäillen. Se joka mielikuvituksessamme\nympäröi noita klassillisia paikkoja, tuottaa joskus pettymystä\nseistessämme todellisuuden edessä. Ja kaikesta maineestaan huolimatta\nvoi antiikki meidän aikalaista kyllästyttää. Se kohtaa meitä\nkaikkialla, mutta juuretonna ja hajalleen hakattuna. Näemme sitä\njäljennettynä, sekoitettuna, sovitettuna, yhden jäsenen siellä, toisen\ntäällä vieraassa ympäristössä, siitä on tullut yleisaines, jota usein\nitsenäisten ajatuksien puutteessa mätätään umpimähkään kaikkialle.\nSiinä syy välinpitämättömyyteen.\n\nMutta Akropoliilla näkyi vanhain helleenien taide omana itsenään,\nkokonaisena, ja kasvaneena yhdestä maasta ja kansasta kuin laiho\nvainiosta. Joka piirre muuttui siellä eläväksi. Minulle kävi, niinkuin\nniin monelle ennen minua, minä siihen ihastuin ja rakastuin.\n\nKreikkalaiset ovat nimittäneet \"Filhelleenien tieksi\" sen bulevardin,\njoka vie Atheenan laidasta Akropoliin juurelle. Se on heidän puoleltaan\nkohtelias tunnustus länsimaille, sillä tie on Atheenan kuuluisin.\nSen varrella ovat Olympieionit, Dionysoksen teatrit, Asklepieionit,\nHerodes Attikuksen Odeionit, sanalla sanoen kaikki merkillisimmät\nmuinaisjäännökset. Siltä vihdoin nousee, viimeksi mainittujen\nraunioiden takaa, tie itse Akropoliille. Linnavuori on kaikille muille\npuolille jyrkkä ja sen laki varustettu pystyillä muureilla, mutta\nlännen puolelta on pääsy verraten helppo. Leveä ajotie nousee suurissa\nmutkissa aina Propyleitten juurelle saakka, jossa se päättyy pyöreään\nvaunupihaan. Minkä sille voi! Matkailijan täytyy nykyaikana tyytyä\nsiihen, että hänen parhaimmatkin vaikutuksensa hämmennetään. Tuolla\nalhaalla on kadunlakaisija ohi astuessani löytävinään vanhanaikuisen\nrahan, ja maksan hänelle arvottomasta jäljennöksestä monenkertaisen\nhinnan. Täällä ylhäällä käy kimppuuni kokonainen lauma kaikenlaisen\nrihkaman, postimerkkien, valokuvain ja muistoesineiden kauppiaita,\njoita turhaan koetan itsestäni karistaa. Onneksi on näitä kiusanhenkiä\nkuitenkin kielletty astumasta raunioalueelle, Propyleitten portista\nsisään astuttuani saan olla rauhassa.\n\nMiten kuvaisin ensi vaikutukseni Akropoliilla? Ilman määrättyjä\najatuksia nousin pitkiä marmoriportaita Propyleihin ja ihmettelin\nsuunnattomia marmoripalkkeja, jotka olivat pudonneet pilarien päästä ja\nkatkenneet kappaleiksi.\n\n[Kuva: Parthenon, itäinen pääty.]\n\nKatsoin oikealle ja vasemmalle, nähden säilynyttä ja rauniota. Toisista\npilareista oli vaan tynkiä jäljellä, mutta toiset olivat melkein ehjiä.\nSiellä täällä näkyi korjauksen jälkiä, uudempia marmorikappaleita\nvanhain seassa, joku rautavanne tai pönkkä, ja muutamassa kohden näytti\nkokonainen seinä olevan rakennettu uudesta, vanhoista kappaleista. Sen\nnäki siitä, että keskellä seinää oli neliskulmaisista rakennuskivistä\nlohkeillut pois kulmat. Nämä ovat tiedemiesten töitä, joiden tarkoitus\non palauttaa Akropolista niin paljon kuin suinkin alkuperäiseen\nkuntoonsa. Propyleitten pilaristosta astun avaralle kentälle, joka on\naivan täpötäynnä historiallisia marmorikappaleita, lohkare lohkareen\nvieressä ja tiedemiehen käden järjestämiä. Siitä avautuu eteeni\nParthenon koko mahtavuudessaan. Mittailen kunnioituksella temppelin\npiirteitä, ja harhaillen sinne tänne marmorikappalten keskellä lähenen\nsitä vaistomaisesti. Kuta likemmä tulen, sitä suurenmoisemmiksi\nkehittyvät sen suhteet. En ole tuntematta liikutusta, kun vihdoin astun\nsen juhlallisiin pilaristoihin. Oi säälimätön hävitys, et ole säästänyt\nkauneintakaan, mitä ihminen on rakentanut! Kaikki veistoksesi,\nkoristuksesi on riistetty pois, ja sen mitä on jäljelle jäänyt, on\najan hammas kuluttanut melkein muodottomaksi, saleistasi on katto\nsortunut, seinistäsi jäljellä vaan tähteitä, joilla bysantsilaisten\nkirkkomaalausten jäljet tuntuvat melkein pyhyyden häpäisemiltä.\nKymmenkunta pilaria makaa maassa pitkänään, ikäänkuin kaskeksi\nkaadettuina. Niiden doorilaiset kapiteelit, jotka läpileikaten ovat\nmiehen korkuisia, on kaavattu verrattomalla taidolla, kaaret ovat\nmoitteettomat, joka piirre on yhtä väsymättömällä huolella veistetty.\nMinussa herättää ihmettelyä se mestaruus ja rakkaus, jolla kaikki on\ntehty.\n\nSeuratessani tutkiskellen pilarin vartta, joka on kaatunut temppelistä\nulospäin, joudun lähelle toista pyhäkköä, joka herättää huomiotani.\nTuo oli Atheena Parthenoksen, s.o. neitseellisen Pallas Atheenan\ntempli, tämä toinen, Erehteion, oli muinen pyhitetty Atheena Poliaalle,\nkaupungin suojelijattarelle. Nimensä on se saanut Erehteuksestä, joka\noli Atheenan ensimmäisiä kuninkaita harmaimmassa muinaisuudessa, ja\njonka sanotaan rakentaneen tälle paikalle alttarin. Tuossa edellisessä\nvallitsi doorilainen juhlallisuus, tässä taas kaikki on joonilaista\nsiroutta. Pilarit kohoovat alustoiltaan solakoina kuin kukanvarret\nja kantavat keveästi päänsä päällä marmorikattoa. Kaikki on ollut\nmitä runsaimmin koristettuna. Vaikka aika on paljon kuluttanut, niin\nei se kuitenkaan ole voinut hävittää täydellisyyden leimaa noista\nmarmoriveistoksista. Koristeiden vaihtelevaisuus, rikkaus ja sulava\nsovittelu hämmästyttää. Tarkemmin katsellessani yksityiskohtia huomaan,\nettä aiheet ovat kaikki tuttuja, olen tavannut ne meidänaikuisissa\nkoristemaalauksissa. Mutta kuinka niillä on tässä toinen merkitys!\nSe joka on ne sommitellut, on niin täydelleen ollut vakuutettuna\nsiitä, tuntenut, mitä hän tekee, että tämä kaikki tuntuu kuin eilen\nvalmistuneelta. Ajatus, ihanne on vielä melkein lämpöinen tekijän\njäljiltä, vaikka aine on syöpynyt äärettömästä iästään.\n\n[Kuva: Näkymä Akropoliilta.]\n\nJokainen huomio, minkä teen, lisää harrastustani, vilkastuttaa\nympäristöäni. Pilarinkappaleet, joita makaa sikin sokin, temppelin\novi hienosti veisteltyine lehtineen ja muine koristeineen, jotka\nmuistuttavat hopeasepän työtä, muuttuvat kuin eläviksi. Luova henki\npuhuu vastaani joka puolelta.\n\nKariatiidit, kuusi marmoriin veistettyä neitoa, jotka päänsä päällä\nkantavat pienen paviljongin siroa kattoa, vihdoin liikahuttivat\nsijaltaan välinpitämättömyyden kiven rinnassani. Olen nähnyt paljon\njäljennöksiä helleenien kuvanveistoksista, parhaimmistakin, ne ovat\njättäneet minut kylmäksi. Mutta nämä raukat immet, joilta on armotta\nkatkottu kädet, lohkottu nenät, ne nostivat minussa lemmen. Ylevyys\nniiden asennossa, se sulous ilman rajoja, joka yhä vielä lepäsi\nmarmorin rauenneella pinnalla, valtasi minut. Hetki niiden edessä toi\nmuinaiset helleenit lähemmäksi minua kuin kaikki opinnot.\n\nInnostukseni edessä kirkastui Parthenon, kun uudelleen käännyin sen\npuoleen. Pilarit, jotka lähtevät välittömästi alustasta ja kantavat\ntemppelin yläosaa yksinkertaisilla, vakavilla kapiteeleilla, ovat\nkuin se äärettömyys, joka erottaa maan taivaista. Mikä jumalallinen\nmahtavuus! Mikä ikuinen ylevyys ja sopusointu! Parthenonia\nkatsellessani olin kuulevinani urkujen soittoa, mahtavaa, syvää,\niankaikkista säveltä. Temppeli pilareineen, päätyineen, alustoineen\noli puhdas kuin duuriakordi. Siinä on rakennustaidon sanaton uskonto,\njoka herättää hartautta kaikissa uskontunnustajissa, lohduttaa, tekee\nonnelliseksi.\n\nKuinka paljon Akropoliilla on hävitetty, ja kuinka paljon kuitenkin on\njäljellä! Häviössä on noiden temppelien aatteellinen, ihanteellinen\npuoli kuin kirkastunut. En ole koskaan nähnyt mitään, joka olisi niin\nkauttaaltaan jaloa, ylevää, kuin nämä rauniot. Käsitän, miksi niiden\nmaine on kuolematon, kuinka se on voinut uhmaten kestää kaikkien aikain\nhyökkäykset.\n\n[Kuva: Erehteion, kariatiidit.]\n\nAkropoliin kaikki rakennukset ovat helleenien suuruuden, mediläissotain\njälkiajoilta, jolloin verekset voitot barbaarien yli antoivat\nriennoille voimakasta lentoa. Se oli taiteen parhaan kukoistuksen\naika, jolloin Iktinos kehitti rakennustaiteen, Fidias kuvanveiston\ntäydellisyyteen. Suurenmoisia rahasummia käytettiin Atheenan ja\nvarsinkin sen linnavuoren kaunistamiseen. Ei yksin Atheena, vaan kaikki\nsen liittolaisetkin ottivat osaa näihin töihin, jotka Kimon pani alkuun\nja Perikles päätti.\n\nKimonin ensi työ oli uudelleen muodostella koko Akropoliin laki, joka\nsiihen saakka oli epätasainen ja epämukava suuremmille rakennuksille.\nMuurit vietiin vuoren uloimmille äyräille saakka ja rakennettiin niin\nkorkeiksi, että niiden harja nousi vuoren ylimpien kohtain tasalle.\nSyvennykset ja onkalot täytettiin niillä raunioilla, joita kukkula\noli persiläisten hävityksen jälkeen täynnä. Kokonaisia temppeleitä,\njoita raakalaiset olivat häväisseet, käytettiin osaksi muuriin, osaksi\ntäytteeksi, muinaistutkijat ovat kaivaessaan löytäneet pilarinpätkiä,\nmarmoripalkkeja, triglyfejä, metooppeja y.m. temppelinosia. Näiden\ntasotusten kautta saatiin laaja, oivallinen piha, jolle Kimon alkoi\nuutta temppeliä rakentaa. Se jäi kesken, Perikles sen purki ja käytti\nkeskeneräisen rakennuksen täytteiksi. Ja Perikles rakensi sen tilalle\nsuurenmoisemman, komeamman temppelin, jonka rauniot ovat meidän\npäiviimme säilyneet.\n\nSe oli Parthenon. Meidän aikalaisten tiedemiesten tutkimukset ovat\nosottaneet, millä verrattomalla nerolla Iktinos on sen suunnitellut,\nsaadakseen vaikutuksen mitä valtaavimmaksi. Jos huolellisesti\ntarkastamme temppelin tasapintojsi, niin huomaamme ne hieman kuperiksi,\njos tutkimme seiniä ja pilareita, niin näemme, että kaikki pystysuorat\nlinjat lankeevat hieman yhteen, niin että ne tarpeeksi pidennettyinä\nkohtaisivat toisensa avaruudessa. Tällä tavalla tahdottiin joko\nvälttää suorien viivain kuivuutta ja jäykkyytä, taikka ehkä korjata\nnäköhairahdusta, joka vääntää liian pitkät suorat viivat. Näillä\nkeinoilla ja taitavasti punnituilla suhteilla saatiin rakennus\nnäyttämään vielä suuremmalta, kuin se olikaan. Parthenoniin käytettiin\nPentelikonin paras marmori, ja huolta, millä rakennustyö suoritettiin,\ntodistavat muun muassa pilarien liitokset. Jotta ne saatiin tarkoiksi,\ntasoitettiin kappalten päät ensinnä taltalla niin huolellisesti kuin\nmahdollista, ja kierrettiin niitä sitten päälletysten heittämällä\nväliin vettä ja hienoa hiekkaa, kunnes ne sopivat yhteen niin visusti,\nettei olisi hiuskarvaakaan väliin mahtunut. Tätä työtä katsellessani\nalan halveksia meidän aikaamme, joka kaikesta edistyksestään ja\ntehtaistaan huolimatta ei ole näin täydellistä aikaan saanut.\n\nAtheenan etevimmät kuvanveistäjät saivat, Fidiaan ylijohdolla,\ntoimekseen veistellä temppelin molemmat otsikot, friisin, joka\nkulki pilarien sisäpuolella ympäri koko rakennuksen seinän, ja\nmetoopit, jotka koristivat pilarien kannattamaa, kapeaa yläseinää.\nSe oli suurenmoinen työ, sillä oli valmistettava 92 metooppia, 50\notsikkopatsasta ja 150 metriä friisiä lukemattomine henkilöineen.\nFidias itse laati jumalatar Pallas Atheenan kuvapatsaan, joka\nasetettiin temppelin sisäpuolelle. Se oli 12 metriä korkea ja\nvalmistettu kullasta ja norsunluusta. Tästä kuuluisasta kuvapatsaasta,\njoka kallisarvoisten ainestensa vuoksi oli ensimmäisiä joutumaan\nhäviön omaksi, on Atheenassa löydetty metrin pituinen marmorinen\njäljennös, joka antaa heikon käsityksen alkukuvan ylevästä kauneudesta.\nTeokseen liitetty kuva on tästä jäljennöksestä otettu. Kuvapatsaassa\narvostellaan olleen 40 talentin eli noin 4 miljonan markan edestä\nkultaa ja saman verran norsunluuta. Se lienee Justinianus keisarin\najalla kuljetettu Konstantinopoliin ja sai ehkä siellä koristaa\nhippodromia yhdessä Olympian Zeun kanssa, joka, niinikään Fidiaan\ntekemä kullasta ja norsunluusta, oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä.\n\nParthenonin muista veistoksista ovat molemmat otsikot mainioimmat.\nItäisessä päädyssä oli kuvattuna jumalatar Atheena vastasyntyneenä,\nynnä hänen ilmestymisensä jumalten joukkoon, läntisessä taas Pallas\nAtheena ja Poseidon, jotka taistelevat keskenään Attikan omistuksesta.\nMetoopeissa on jäännöksistä päättäen käsitelty giganttitappelua ja\nkentauritaisteluita. Kuuluisa friisi taas esitti panatheneeijuhlan\nkulkuetta, kun se nousee linnavuorelle antamaan jumalattarelle Atheenan\nimpien kutomaa juhlavaatetta. \"Tässä kulkueessa yhtyi\", lausuu Lubke,\n\"kaikki mitä Atheenassa oli kaunista ja ihanaa, neitojen jalo kukkeus,\nvoimistelussa varttuneiden nuorukaisten raikas uljuus ja kansan\nvalitsemain hallitusmiesten juhlallinen arvokkaisuus.\"\n\nKuvista, joita on piirretty Parthenonista ennen sen hävitystä, saamme\nkäsityksen näiden kuvanveistosten verrattomasta runollisuudesta.\n\"Läntisessä otsikossa, jossa Poseidon ja Pallas Atheena taistelivat\nAttikan maan isännyydestä, nähtiin oikeastaan ratkaisun jälkeinen\nhetki. Merenvaltias oli väkevällä kädellä survaissut kolmihankonsa,\njosta suolalähde norahti esiin Akropoliin kukkulalta. Mutta aivan\nvierestä antoi Atheena pyhän öljypuun vesan nousta ja oli sitten,\nollen suuremman hyvän tekijä, saanut maan valtoihinsa. Taiteilija\noli sommitelmalleen valinnut sen tuokion, kun voittanut jumalatar on\nvaunuihinsa astumaisillaan, odottavain ystäväinsä iloisesti häntä\ntervehtiessä, samalla kun voitettu Poseidon ankarassa vihassa astuu\npitkän askelen kääntyen toisaalle, missä häntä odottaa puolisonsa\nseurueineen. Äärikulmiin sijoitti taiteilija toiseen Kefissos, toiseen\nIlissos virran haltijan ynnä Kallirhoen lähdettären virumaan pitkänään,\nsiten merkitäkseen maata Attikaksi.\"\n\n\"Itäpäädyssä, templin oven yläpuolella oli Atheenan syntyminen, tahi\noikeammin sen jälkeinen hetki kuvattuna. Tapauksen paikaksi on meidän\najatteleminen Olymppi. Epäilemättä nähtiin tässä Atheena, kun hän\nensi kerran ilmestyi jumalien joukkoon. Iris, taivaan airut julistaa\nmaailmalle ilosanoman jumalattaren synnystä. Vastapäätä toisella puolen\nrientää voiton jumalatar, Nike Atheenan luokse.\" Akropoliin museossa on\njäännöksiä Hefaistosta, joka kirveellä iski reiän Zeun päähän. Muita\nhenkilöitä oli Demeter ja hänen tyttärensä Kora ja heidän joukossaan\nlepäävä nuorukainen, jota arvellaan Dionysoksi, seka toisia, joiden\nnimistä ei ole varmuutta. \"Jos nämä jäännökset on verrattoman hyvin\ntilan suhteen sommiteltu, on taiteilija myös ihmeen kauniisti ja\nsyvämielisesti käyttänyt äärimmäisiä kulmia. Toisessa nähdään Selene,\nKuutar valjakkoineen sukeltavan mereen, toisessa auringon jumala Helios\nkorskuvine hevosineen nousee aalloista, ikäänkuin lohdullisesti luvaten\nsitä uutta päivää, joka Atheenan syntymästä maailmalle valkenee.\"\n\n\"Täydellisimmän käsityksen saamme friisistä, josta suurin osa ön\nsäilynyt, vieläpä verraten hyvässä kunnossa, koska se oli katoksen\nalla. Se on melkein kaikki kuljetettu muualle, ja kreikkalaiset saavat\nfyytyä kipsijäljennöksiin.\n\n\"Juhlakulkueen etupää on juur'ikään saapunut templille; lähinnä\nseisovat ryhmät, arkhontit ja julistajat, vartovat tyynesti jutellen,\nosa sauvoihinsa nojaten, juhlamenon loppua. Heihin liittyy kummaltakin\npuolen atheenalaisia neitoja, yksitellen ja parvittaan, useat kantaen\nkannuja tai muita kapineita käsissään.\"\n\n[Kuva: Hermes.]\n\n\"Ne ovat jaloja, kainoja henkilöitä, yllään monipoimuiset juhlapuvut,\nesiytyen vakavina ja vilpittöminä ja ikäankum uhlanviettoon\nvaipuneina. Hartaalla ihastuksella silmä katselee sitä tyhjenemätöntä\nmonivaiheisuutta, millä näissä luontevissa olennoissa perusaine\nyhtenään vaihtelee. Hauskana vastakohtana näille rauhallisille ryhmille\novat etelä- ja pohjoisseinän friisissä uhrieläimet, upeita härkiä ja\noinaita, jotka milloin siivosti astua lykyttävät, milloin tuimasti\nvastaan tenästävät, niin että vankat kuljettajat töin tuskin saavat\nniitä hillityksi. Sitten seuraa astuvia miehiä ja vaimoja, sitten\nhenkilöitä, jotka kantavat uhrilahjoja, leipiä laakeissa kopissa,\njuomia erimuotoisissa astioissa, sitten huilun ja kitaran soittajia,\njoita seuraa kilpa-ajajat komeine nelivaljasvaunuineen. Jonon päissä\ntulee tulista laukkaa ajaen ratsumiehet, jalot ja vapaat, Atheenan\nmiesnuorison valiojoukko, nekin verrattoman vaihtelevasti esiteltyinä.\nVihdoin länsisivulla nähdään toisia nuorukaisia, jotka juuri hankkivat\nlähtöä, yhtyäkseen kulkueeseen, mitkä suitsittaen raisuja ratsujaan,\nmitkä hilliten noita ylväkkäästi pystyyn karkaavia, mitkä koetteeksi\nsuistellen hillittyjä somiin kierroksiin. Näin on siis taiteilija\nylevässä viisaudessa liittänyt jonon alun, jatkon ja lopun yhdeksi\nainoaksi, saman läpikäyvän aatoksen yhdistämäksi kokonaissommitelmaksi,\nja väsyttävän eepillisen yhtäläisyyden asemesta teostansa elähyttänyt\ndraamallisen toiminnan hengellä, sekä vihdoin jumalankuvissaan\nilmoittanut tämän hilpeän juhlakomeuden ideaalisen tarkoituksen. Ja\nniinkuin tässä ihanassa friisikuvajonossa Atheenan kansan kauneus ja\nihanuus lakastumatonna loistaa, niin loistaa siinä myös Fidiaan nero\nkuolematonna.\"\n\nParthenon pysyi kauan ehjänä, niinkuin olen jo kirjan toisessa luvussa\nmaininnut. Roomalaiset ja raakalaisetkin kunnioittivat sitä, mutta\nkuudennella vuosisadalla kristityt muuttivat sen Jumalan äidin kirkoksi\nja tekivät siihen tätä tarkoitusta varten suuria muutoksia. Itäiseen\npäätyyn tehtiin pronaoksen päälle bysantsilainen kappeli, läntiseen\npäähän piispan, ynnä muita kirkollisia virkahuoneita. Temppelin\nseinille maalattiin pyhimyksen kuvia, joiden jälkiä vielä näkyy.\nViidennellätoista vuosisadalla Parthenon muutettiin mohamediläiseksi\nmoskeaksi ja lounaiseen kolkkaan rakennettiin minareetti, jonka\nportaat vielä ovat olemassa. Seitsemännellätoista vuosisadalla Ranskan\nlähettiläs Nointel antoi Carreyn piirustaa Parthenonin veistoteokset,\njotka silloin vielä olivat jäljellä, ja vähän myöhemmin Spon ja Wheeler\nsitä tutkivat. 1687 venetsialaiset piirittivät Atheenaa ja ampuivat\nParthenoniin pommin, joka sytytti siellä säilytetyn ruudin, niin\nettä koko templi räjähti kahtia. Päästyään voitolle Morosini jatkoi\nAkropoliilla hävitystyötä, jota sota ei enää vaatinut. Hänen käskystään\notettiin toisesta otsikosta irti Atheena jumalattaren hevoset ja\nvaunut, jotka olivat niin hyvästi säilyneet, että kaikki matkustajat\nylistivät niitä innostunein sanoin. Tämä työ suoritettiin niin\nkehnosti, että koko ryhmä putosi ja meni kalliota vastaan kappaleiksi.\nViime vuosisadan lopulle saakka säilyi Pallas Atheenan templi sitten\njotakuinkin enemmältä hävitykseltä, kunnes ranskalaiset veivät yhden\nkappaleen sen friisistä Parisiin, ja siitä englantilainen lordi Elgin\nsai hyvän verukkeen rosvoukseensa. Hän irroitti ja lähetti Lontooseen\nenemmän kuin 200 jalkaa tuota kuuluisaa friisiä, ynnä melkein kaikki\notsikkokuvat, mitä oli jäljellä. Työ suoritettiin niin huonosti, että\nmetooppeja vahingottui ja trigiyfejä hakattiin rikki.\n\nItäinen otsikko, jossa oli kuvattuna Atheenan syntyminen Zeun päästä,\non melkein kokonaan hävinnyt. Keskiosa heitettiin maahan, koska se oli\ntuon hysantsilaisen kappelin tiellä, räjähdys ja lordi Elgin veivät\nloput. Kuvapatsaista ei ole jäljellä kuin muutamia päitä kummallakin\nreunalla, kaksi niistä neljästä hevosesta, joilla Helios ajoi ilmoille\npäivää tuoden ja yksi Kuuttaren hevosista, joka sukeltaa aaltoihin.\nNämäkin jäännökset ovat kovin huonossa kunnossa. Läntisessä otsikossa\non pari typistettyä, istuvaa henkilöä, niinkuin kuvasta tarkkaan\nkatsoen näkyy. Erehteion on joonilaisen rakennustaiteen kaunein\njäljelle jäänyt muistomerkki. Se oli Atkeenan pyhin temppeli, siellä\nkun säilytettiin jumalattaren ikivanhaa taivaasta pudonnutta puukuvaa,\njonka Atheenan immet joka vuosi verhosivat kallisarvoisella vaipalla.\nSitä paitsi oli temppelissä pyhä oliivipuu ja lähde, jotka Atheena ja\nPoseidon loihtivat kalliosta, kiistellessään Attikan vallasta. Yksi\ntemppelin saleista oli pyhitetty Pandrosokselle, Kekropsin tyttärelle,\njoka oli Atheena jumalattaren ensimmäinen naispappi. Persiläiset\nhävittivät v. 480 e.Kr. Erehteionin kokonaan, mutta se rakennettiin\nsotain jälkeen uudelleen entistä ehommaksi. Taru kertoo, että pyhä\nöljypuu, jonka raakalaiset olivat polttaneet, kasvoi uuden oksan yhtenä\nainoana yönä, atheenalaisten palattua voittajina kaupunkiin. Erehteion\nmuutettiin samaan aikaan kuin Parthenon bysantsilaiseksi kirkoksi\nja turkkilaiset tekivät siitä haremin. Kreikan vapautussodan aikana\nturkkilaiset ampuivat raunioiksi osan temppelin pohjoista puolta, Lordi\nElgin riisti pois erään kariatiideistä, vaikka niiden kannattama katto\nsiitä uhkasi sortua. Tällä vuosisadalla ovat vihdoin maanjäristykset\nrunnelleet tuota hentoa rakennusta, Ranskalaiset ovat koonneet\ntemplin pirstaleistaan niin ehjäksi, kuin on ollut mahdollista, ja\nenglantilaiset ovat lähettäneet poltetusta savesta tehdyn jäljennöksen\nsiitä immen patsaasta, jonka he olivat ottaneet. Noita toisia on\ntäytynyt osaksi paikkailla perästäpäin kankeasti veistetyillä\nkappaleilla.\n\nParthenonin miehuullisen vakavuuden ja juhlallisuuden rinnalla on\nErehteion naisellisen hempeä ja hento. Se ei vaikuta katsojaan mahtavan\nvoimakkaasti, vaan sen piirteet ja muodot hyväilevät lempeästi silmää,\nse täyttää hänen mielensä onnella ja valoisilla tunnelmilla, vaivuttaa\nhänet keveihin kuviin, suloiseen haaveksimiseen.\n\nEnsimmäinen Akropoliin rakennuksista, se jonka tuttavuuden\nlinnavuorella kävijä ensimmäiseksi tekee, ovat Propyleet. Niiden\nupeutta vanhaan aikaan yleisesti ihailtiin, ja moni piti niitä vielä\nParthenoniakin etevämpinä. Propyleet, joita ruvettiin rakentamaan v.\n437 e.Kr. Mnesikleen suunnitelmain mukaan, maksoivat lähes 12 miljonaa\nmarkkaa. Ne ovat loistava todistus siitä rikkaudesta ja vallasta,\njonka Atheena oli saavuttanut. Paljaaseen upeuteen voitiin uhrata\nnoin suunnattomat summat. Sen jälkeen kuin Atheena oli piiritetty ja\nyhdistetty Piraioon pitkillä muureilla, ei Akropolista enää pidetty\nlinnana, vaan se pyhitettiin yksinomaan jumalille. Linnavuoren porttia\nei sen vuoksi tarvinnut enää suojella varustuksilla, vaan sille voitiin\nasettaa loistorakennus, joka kaikille kävijöille antoi heti korkean\nensi käsityksen atheenalaisten nerosta ja mahtavuudesta. Propyleilla\nei tiedemiesten vakuutuksen mukaan ollut sotaista tarkoitusta, eikä\nniitä käytetty temppelinä. Mnesikles oli mestarillisesti yhdistänyt\nniissä doorilaisen ja joonilaisen tyylin toisiinsa. Niissä oli keskellä\npilariston takana viisi porttiaukkoa ja pronssiset portit, joista\nkeskimmäinen oli suurin. Kahden puolen oli siipirakennukset, joista\nvasemmanpuolisessa muinaisuudessa säilytettiin mainioita maalauksia.\nAtheenalaiset olivat yhtä taitavia maalareita, kuin kuvanveistäjiä,\nvaikka värisepustuksista ei ole mitään säilynyt meidän päiviimme.\n\nPropyleet ovat nyt kovin hävinneessä tilassa, sillä nekin ovat saaneet\nkovia kokea vuosisatain vieriessä. Neljännellätoista vuosisadalla\nAtheenan herttuat luultavasti ryhtyivät niitä muuttelemaan,\nvarustaakseen niistä linnan. Pohjoista siipirakennusta korotettiin\nuusilla kerroksilla, eteläinen siipi osaksi hävitettiin ja sen sijalle\nrakennettiin korkea torni, joka näkyy useissa vanhoissa Akropoliin\nvalokuvissa, ja joka v. 1875 purettiin. Turkkilaiset rakensivat\npilarietehisen ja porttien päälle ase- ja ruutivaraston, jonka v.\n1656 salama sytytti. Etehisen katto räjähti ilmaan, marmoripalkit,\nmarmoritiilet lentelivät joka taholle, ja suuri osa arkitraaveista,\njotka olivat parinkymmenen jalan mittaisia marmoripelkkoja, putosi\nmaahan ja katkeili. Niitä ihmettelee nyt matkamies ensimmäiseksi\nAkropoliille noustessaan. Hävitystä on sitten ihmiskäsi jatkamistaan\njatkanut, ja pilareistakin on nyt suuri osa murtunut ja hävinnyt pois.\n\nVihdoin aivan lähellä Propyleita, äkkijyrkänteen partaalla on\naivan pieni siro pyhäkkö, joka muinen oli pyhitetty siivettömälle\nvoitonjumalattarelle, Nike Apterolle. Se oli jo kerran hävitetty\nmaan tasalle, mutta tunnolliset muinaistutkijat ovat rakentaneet sen\nuudelleen aineksista, jotka löydettiin turkkilaisesta patterista. Sekin\non saanut maksaa lordi Elginille veronsa, ja mustat, savesta valetut\njäljennökset ovat nyt entisten marmorifriisien sijalla.\n\nVaeltajalle, joka on kaiken tämän hävityksen nähnyt, jää kuitenkin\nyksi lohdutus, se hellyys nimittäin, jolla kaikkien kansain oppineet\novat noita raunioita hoitaneet, nuuskineet vanhat kirjat, tietoa\netsiessään, missä kunnossa tämä kaikki on alkuaan ollut, udellen maasta\nja kalliosta pienintäkin merkkiä entisistä pilareista ja alttareista,\narvellen, sovitellen, etsien, kootessaan uudelleen jotain sortunutta\nseinää, kaivellen maaperästä kaikista vanhimpia muistoja, jotka ovat\nhelleenien ensi ajoille luoneet niin runsasta valoa. Samalla on\nheidän huolenaan ollut purkaa ja kantaa pois kaikki, mitä myöhempäin\naikain raakalaiset ovat vanhain ikimuistomerkkeihin lisänneet.\nSen puhdistuksen kautta on matkailijan nautinto nyt sekottumaton.\nKorjauksia on tehty vaan se, mikä on aivan välttämätöntä, ja se on\nhyvä, sillä uudistukset tuntuvat kömpelöiltä vanhan marmorin rinnalla.\nNykyaika ei ole enää yhtä taitava käsittelemään tuota ainetta.\nParthenonissa paraillaan toimitetaan tärkeätä korjaustyötä, kun\nvaihdetaan uusiin muutamia pilarien päällä olevia marmoripelkkoja,\njotka uhkaavat murtua alas.\n\nSemmoisella avulla säilynevät Parthenon, Propyleet, Erehteion ja\nNike Apteron temppeli vielä kaukaiseen tulevaisuuteen, monien\nsukupolvien ihailtaviksi, todistaen vastaisillekin ajoille kauneuden\nkuolemattomuutta. Ne eivät tunne sitä vihollista, pakkasta, joka\nmeidän pohjolassa murentaa suuret vuoret kovinta graniittia. Ikuisen\npäiväpaisteen taivas kaartelee niiden yli, ja etelän vieno ilma säälii\nniiden pintoja.\n\nSen ihmeteltävän taiteen alkeista ja juurista, joka on Akropoliilla\npuhjennut täyteen kukoistukseen, ei viimeiseen saakka ole ollut mitään\ntietoa. Mutta suuret löydöt äsken kuluneilla vuosikymmenillä ovat äkkiä\nluoneet arvaamattoman runsaan valon Attikan taiteellisen kehityksen\naikaisimpiin vaiheisiin. Nuo löydöt osottavat, ettei täydellisyyttä ole\nsaavutettu ilman pitkällistä työtä ja uutteraa pyrkimystä.\n\nV. 1863 saivat muutamat satunnaiset löydöt aavistamaan, että Akropoliin\ntäytetyt vuorenonkalot salasivat suuria aarteita, mutta vasta v. 1882\nryhdyttiin täydellä todella niitä esille kaivamaan. Akropoliin museon\nsalit ovat täyttyneet näistä löydöistä. Maailmalle paljastettiin\nrunsaat kokoelmat arkaijista, s.o. kaikkein vanhinta taidetta, joka\nselvästi on saanut vaikutuksensa itämailta. Kuvapatsaiden asennot\novat kankeat, kädet kyljissä kiinni, jalat suorina, ja suupielissä\non sama ikuinen hymy, silmät ovat soikeat ja hiukset säännöllisissä\nkiehkuroissa. Ruumiin veistämisessä on kuitenkin jo osotettu paljon\ntaitoa ja tuntemusta. Aineena käytettiin vanhimmissa veistoksissa\nkalkkikiveä, jonka pinta maalattiin loistavilla väreillä, myöhemmissä\nmarmoria, jota osaksi vielä maalattiin. Useat kolossikuvat, muun\nmuassa sortunut jättiläishärkä, jota kaksi jalopeuraa alkaa\nraadella, osottavat muotonsa ja sovituksensa kautta, että ne ovat\nolleet otsikkoina niissä temppeleissä, joita Akropoliilla oli ennen\nParthenonia ja persiläissotia. Askel askeleelta voi näissä kokoelmissa\nseurata Attikan taiteen tasaista kehitystä täydellisyyteen ja vapauteen.\n\nNiistä lukemattomista kuvapatsaista, jotka myöhemmin kaunistivat\nAkropoliin lakea, ei sitä vastoin ole mitään säilynyt. Atheenalaisten\noli tapana kuvapatsailla tai maalauksilla muistella kansalaisia,\njotka olivat saavuttaneet suuria ansioita, ja tätä kunniaa pidettiin\nniin suurena, että suurten valtakuntain hallitsijat, yksin Rooman\nkeisaritkin sitä tavoittelivat. Jumaltenkuvia oli linnavuorella\nmonituisia, toiset niistä tunnettuja mestariteoksia. Niistä kaikista\nei ole muruakaan jäljellä. Hävinnyt on tuo kuuluisa, Fidiaan tekemä\nAtheena Promakhoksen pronssipatsaskin, joka seisoi Parthenonin,\nErehteionin ja Propyleitten välillä, kohoten kolmanneksen Parthenonia\nkorkeammalle ja näkyen niin kauaksi, että jumalattaren kullattu\nkeihäänkärki ja kypäränharja kimaltelivat Sunionin niemelle saakka.\n\n[Kuva: Apollon templi Arkadian Figadiassa.]\n\n\"Päivän alentuessa mailleen kultaavat viistot säteet Parthenonin\nvakavan fasaadin punertavalla valolla. Erehteion kohottaa\npurppuroituvaa taivaanrantaa vastaan korkeat ja solakat pilarinsa. Ja\ntuolla, aivan muurin äärimmäisellä partaalla, niin lähellä reunaa,\nettä pelkäisi sen suistuvan alas äkkijyrkänteeltä, loistaa pienenä\nkuin kappeli ja sirona kuin korulipas siivettömän voitonjumalattaren\ntempli. Verkalleen aurinko laskee liekehtivällä taivaanrannalla,\nsirottaa kimaltelevia tähtösiä Faleronin ja Piraion taloille, valaa\nleveitä, häikäiseviä valojuovia Saronin merenlahdelle. Salamis\nui orvokinsinisenä kullassa ja purppurassa. Epämääräisenä näkyy\nmeren peilin takaa Morean rannikko. Attikan laakso verhoutuu\nverkalleen sinertyvän Parneksen juurella syviin varjoihin. Mutta\nitäisellä puolella sitä vastoin hohtaa mahtavana, leveänä ja\nruusunkarvaisena Hymettos; vaan turha olisi koettaa pidättää tuota\nkeveätä värivivahdusta, tai kiinnittää sitä kankaalle; nyt se jo on\nseljankarvainen, sitten malvan värinen ja vihdoin orvokkisininen. Ja\nvivahdukset katoovat, värit raukeavat, heiastukset kuolevat... aurinko\nsammuu viileään Okeanoon.\"\n\n... Istuin kauan kaatuneen pilarin tyvellä ja katsoin sen jälksen.\nIstuin surumielin. Selene, joka hiljaisena ajoi valjakkonsa taivaalle\nja lempeästi valaisi nousevain usvain hopeisia vöitä, tapasi minut\nvielä siinä istumassa. Parthenonin urkusävel oli vienontunut\nilmakanteleen värinäksi, ja kuutamon hopeoitsemasta Erehteionista\nkuului kuin harppujen helkytys. Tämä ihannemaailma oli minut vallannut,\nse oli avannut itselleen tien syvälle rintaani. En olisi tahtonut\nlähteä pois kadottamaan vaikutuksiani. Mielikuvitukseni loitsi esille\nnoita ihania impiä, jotka jumalallisina astuivat Atheenan alttarille\nuhria viemään, niiden haamut liikkuivat ohitseni, kääntyivät puoleeni\nja hymyilivät. Harhakuvia! Tuo kauneuden aika on ollutta ja mennyttä,\neikä koskaan palaa.\n\n\n\n\nXI.\n\nRAUNIOIDEN ATHBENA.\n\n\nSiihen voimakkaaseen vaikutukseen, jonka Atheenan rauniot tekevät, ei\nole syynä ainoastaan niiden verraton kauneus, vaan myös se seikka,\nettä ne niin selvästi eroovat uudenaikaisen kaupungin yksitoikkoisesta\npohjasta. Vanhan ja uuden Atheenan välillä ei ole mitään keskiaikaisia\nmuistomerkkejä, jotka riitelisivät huomiosta. Ne pienet bysantsilaiset\nkirkot, joita seisoo siellä täällä, vieläpä keskellä katujakin,\neivät tee matkailijaan suurta vaikutusta, hän siirtyy Atheenassa\nnykyisyydestä välittömästi muinaisuuteen.\n\nAtheenan kauneimmat muinaisjäännökset ovat Akropoliilla, missä ilmenee\nhelleeniläinen taide puhtaimpana, ja ne ovat myös parhaiten kestäneet\naikain vaiheet. Ne rakennukset, joita on itse kaupungissa ollut, ovat\nosasta hävinneet jättämättä mitään jälkeä, revitty muureihin, joita on\ntuon tuostakin täytynyt rakentaa raakalaisia vastaan, taikka korjattu\nroomalaisella ajalla uusia taiteellisia periaatteita noudattaen.\nVanhimpain helleeniläisten rakennusten paikkaakaan ei ole edes voitu\naina määrätä.\n\nMuinaistutkijat olivat itsepäisimpiä vastustamaan vastasyntyneen\nKreikan pääkaupungin sijoittamista Atheenaan. He aavistivat, että se\nsuuressa määrin vaikeuttaisi, rajoittaisi heidän työtään. Vaikka alusta\npitäen säädettiin, että linnavuoren läheiset seudut säilytettäisiin\nrakentamatta kaivostutkimusten varalle, niin ei tätä periaatetta ole\nvoitu toteuttaa, vaan uusi Atheena on suureksi osaksi rakennettu vanhan\nAtheenan päälle. Se peittää ehkä paljonkin muinaismuistoja, joita ei\nenää voida esille kaivaa, ja monikin huvittava historiallinen kysymys\njää ehkä ratkaisematta. Laki tosin määrää, että jokainen rakennustyö\non seisautettava, jos perustuksia kaivettaissa löydetään minkäänlaisia\nvanhoja jäännöksiä, mutta tämä säännös tavallisesti antaa aihetta\nniin pitkällisiin riitoihin, että se useinkin jää käyttämättä. Paljon\nsemmoista, joka tiedemiehille olisi etsimisen arvoista, on siten\nehkä ikipäiviksi hautaantunut nopeasti kasvavan uuden Atheenan alle.\nMuinaistutkijat vielä valittavat, että rakennusaineitten lohkomisen\nkautta alkuperäinen maapinta on muuttunut niin paljon, että käy yhä\nvaikeammaksi sen merkkien mukaan etsiä paikkoja, joilla muinaiset,\nrakennukset ovat olleet.\n\nKreikka ei olisi kyennyt omin voimin toimittamaan niitä suurenmoisia\nkaivostöitä, joita on sekä Atheenassa että muualla klassillisen\nhelleeniläisyyden alueilla suoritettu tämän vuosisadan kuluessa. Siltä\nolisi puuttunut rahoja, mutta myös kykeneviä tiedemiehiä. Tässä työssä\nvarsinkin on länsimaiden apu ollut suurenmoinen, niiden harrastus\nehtymätön. Ranskalaiset ensimmäisinä perustivat Atheenaan varsinaisen\n\"koulun\", jonka jäsenten päätehtävä oli kotomaasta saaduilla varoilla\ntutkia kreikkalaisten muinaisuutta itse paikoilla ja kaivaa niitä\nesille unhotuksesta. Ranskalaisten esimerkkiä noudattivat saksalaiset,\nenglantilaiset ja amerikalaiset, ja niin ei ole näiltä harrastuksilta\npuuttunut varoja, terävintä oppia eikä innostusta.\n\nTila ei salli meidän kosketella niitä oppineita kysymyksiä, jotka\ntämän työn kestäessä ovat esille tulleet, emmekä siihen kykenisikään.\nTahdomme tällä kertaa vaan matkailijan tavoin tehdä lyhyen\nkiertoretken, antaaksemme lukijalle nopean käsityksen muinaisen\nAtheenan näkyväisistä jäännöksistä.\n\nTuskin mikään Atheenan raunioista herättää niin suuressa määrin\nmatkustajain huomiota, kuin Olympieion, jonka jättiläispilarit\nAkropoliille mentäissä jäävät vasemmalle kädelle. Maisema itse on\nmitä viehättävin: Akropolis näkyvissä, Hymettoksen mahtava vuoriseinä\ntaustana, hautausmaiden kypressimetsät, uusi stadioni ja Ilissos joen\nrunollinen laakso. Ja sitä paitsi ovat nuo pystyyn jääneet pilarit\nsuurimmat ja komeimmat, mitä Kreikassa on olemassa. Tämän temppelin\nperustukset ovat Atheenan vanhimpia, tiranni Pisistratos alkoi sitä\nrakentaa jo v. 530 e.Kr., kun Parthenonia ei vielä oltu ajateltukaan,\nmutta se oli niin suureksi suunniteltu, ettei kukaan kyennyt sitä\nvalmistamaan. Vasta Rooman keisari Hadrianus sai toisella vuosisadalla\nj.Kr. templirakennuksen päätetyksi, ja Zeus pääsi muuttamaan\npyhäkköönsä, jonka valmistumista hän oli odottanut enemmän kuin puolen\nvuosituhatta. Vanha maailma ihmetteli sen suurenmoisuutta. Pilarit,\njoita oli kaikkiaan 120, olivat 17 metriä korkeat ja yli puolentoista\nmetriä paksut. Koko temppeli eteisineen oli lähes kolmeneljännestä\nkilometriä ympäri mitaten. Sen sisässä oli Zeun kuvapatsas kullasta\nja norsunluusta, ynnä Hadrianuksen kuvapatsas. Pilareista on enää\n16 pystyssä, Alkuaan oli temppeli suunniteltu doorilaiseksi, mutta\nroomalainen arkkitehti muutti sen korinttilaiseksi. Olympieionin\nvaiheista ei tiedetä mitään. Keskiaikana, jolloin se jo oli raunioina,\nkerrotaan erään pylväspyhimyksen asuneen kahden pilarin välisellä\narkitraavilla. Hänen koppinsa oli vielä tällä vuosisadalla tallella,\nkunnes hirmumyrsky v. 1852 kaatoi toisen kannatuspilareista.\nKeskiaikana käyttivät atkeenalaiset temppeliä kivilouhoksenaan.\n\nAlkaissamme kiertokulkumme juomme näiden jättiläispilarien juurella\naamukahvit, jotka voimme tilata läheisestä kahvilasta, ja istahdamme\npienille tuoleille, joita tähän on varattuna. Vaikka tämän temppelin\ntyyli ei olekaan yhtä puhdas, kuin noiden, jotka linnavuorella ovat\nsäilyneet, niin ovat jäännökset kuitenkin huomattavat suurenmoisuutensa\nja runsaan koristuksensa vuoksi. Paikka on viehättävä ympäristönsä\nvuoksi, ja siinä tapaakin sen vuoksi melkein aina istujoita, joko\nulkomaalaisia matkailijoita Baedekereineen, tai atheenalaisia, jotka\novat lähteneet kaupungista raikkaampaa ilmaa nauttimaan.\n\nKeisari Hadrianus oli Atheenan ja koko Kreikan hyväntekijä,\nHän koetti harrastuksillaan elvyttää uudelleen kukoistukseen\nhelleenien taiteita, rakensi Akropoliin itäpuolelle kokonaisen uuden\nkaupunginosan, josta Hadrianuksen kaaren kirjoitukset todistavat.\nSen luoteisella, Akropoliiseen päin käännetyllä puolella seisoo:\n\"Tässä on Theseun Atheena, vanha kaupunki\", mutta kaakkoisella\npuolella, joka on käännetty ääressä olevan Olympieionin puoleen, on\nkirjoitus: \"Tässä on Hadrianuksen, eikä suinkaan Theseun kaupunki\".\nMutta kaikista ponnistuksista huolimatta osottavat nämä roomalaisten\naikuiset rakennukset jo huonontunutta taideaistia. Niissä on ruvettu\nsekasin käyttämään kaaria ja pilareita, pylväät muuttuivat useinkin\noleellisista rakennusosista paljaiksi koristeiksi. Rakennuksista hävisi\nse orgaaninen kokonaisuus, jota helleenien temppeleissä ihailemme, joka\nantaa jokaiselle jäsenelle oman luontevan tehtävänsä. Roomalaisten\narkitehtuuri tuntuu melkein raa'alta kreikkalaisen rinnalla; sen\nhuomion varmaan jokainen tekee, joka laskeutuu Akropoliilta ja kulkee\nkeisarivallan aikana rakennetun Herodes Attikuksen odeionin ohi,\njoka ensimmäisenä tervehtii häntä linnavuoren juurella alaisista\nrakennuksista.\n\n[Kuva: Tuulien torni, Atheena.]\n\nUseimmat muinaisrakennukset ovat aivan Akropoliin juurella.\nMerkillisimpiä niistä on Dionysoksen teatri, joka on linnavuoren\nkaakkoisessa kolkassa, ja joka tällä vuosisadalla on kokonaan kaivettu\nilmoille. Viinin jumalan palvelukseen kuuluivat monenlaiset näytännöt\nkuoroineen, ja jumalan ylin pappi Atheenan mahtavimpain henkilöiden\nkanssa oli läsnä Aiskyloksen, Sofokleen, Euripideen ja Aristofaneen\nkappaleita näyteltäissä. Pahaksi onneksi ei esille kaivettu\nteatri, jonka näyttämö on sortunut maata myöden, mutta marmoristen\nistumapenkkien laaja puoliympyrä-penger sitä vastoin melkein\nkokonaan säilynyt, enää ole sama, jolla helleenien näytehnätaiteen\nkukoistus saavutti voittonsa. Näyttämö varsinkin on moneen kertaan\nmuutettu, viimeiseksi Hadrianus keisarin ajalla. Se humoristinen\nfriisi sileneineen, joka on kirjaseemme kuvattuna, on osaksi\nmakedoonilaiselta, osaksi Hadrianuksen ajoilta.\n\nAsklepioksen vanhasta temppelistä, joka on kaivettu esille Dionysoksen\nteatrin vieressä, ei ole jäljellä kuin perustuksia, ei myöskään\nsiitä pilarikäytävästä, joka oli tämän templin vieressä, ja jota\narvellaan Pergamon kuninkaan rakentamaksi. Näitä pilaristoita,\njoita kreikkalaiset sanoivat stoaksi, oli vanhassa Atkeenassa monta\nja suurenmoista. Niitä käytettiin kansankokouksiin, luentoihin,\nkaupantekoon tai enimmäkseen vaan kävelypaikoiksi, joissa kansalaiset\nsaivat sateelta ja päivänpaahteelta suojassa keskustella asioistaan.\nSiirtyessämme linnavuoren eteläistä sivua länteen päin tapaamme sitten\nHerodes Attikuksen odeionin, josta ylempänä on mainittu. Herodes\noli kreikkalainen pohatta, Marathonista kotoisin, ja hänen sanotaan\nrakentaneen teatrin vaimonsa muistoksi, jonka kuolemasta liikkui\nrumia huhuja. Nämä odeionit, jommoisen jo Perikles rakensi Akropoliin\nkaakkoiseen kulmaan, Dionysoksen teatrin viereen, olivat soitannollisia\nesityksiä varten rakennetut. Herodeen kustantama varsinkin oli\nsuurenmoinen ja erittäin runsaasti koristettu; suunnitelmasta päättäen\non sitä myös käytetty näytelmäin esittämiseksi. Nämä viimeksi mainitut\nmuistomerkit näkyvät teokseen liitetyssä kaksoiskuvassa. Herodeen\nodeioni on helppo tuntea holvatuista akkunoistaan, jotka muistuttavat\nRoman Kolosseumia.\n\nHerodeen odeionilta jatkamme vaellusta pitkin Filhelleenien tietä,\njolla tuuliaispää kierittelee klassillisia pölypilviä. Vasemmalla\nkädellä tiestä on kolme kukkulaa, jotka ovat täynnä kaikkein\nvanhimpain asuinrakennusten perustuksia. Niiden vanhuutta todistaa\nse seikka, että haudat ovat lähellä asuinrakennuksia; Kimonin\nja Perikleen aikuisessa Atheenassa oli tämä tapa terveyssyistä\nkielletty. Ensimmäisellä kukkulalla, Museionilla, seisoo jäännöksiä\nFilopappoksen muistopatsaasta, joka on roomalaisvallan aikakaudella\npystytetty runsaskätiselle lahjoittajalle. Kukkulan juurella on vuoreen\nkaiverrettu muutamia luolia, joiden suut on ristikoilla suljettu. Yhtä\nkutsutaan Kimonin haudaksi, toista Sokrateen vankilaksi, vaikkei näille\nnimityksille ole muuta perustetta kuin tarina.\n\nTien oikealla puolella on Areiopaagi, soma vuorenkukkula, jolla\nAtheenan korkein tuomioistuin ennen piti kokouksiaan, jonka Areksen\ntemplistä ei ole mitään säilynyt. Areiopaagin alla näemme mäenrinteessä\nikivanhoja kaupunginperustuksia, joita on aivan viime vuosina suurella\nhuolella esille kaivettu. Raunioista näkyy, että helleenien vanhimmat\nasunnot ovat olleet yksinkertaiset ja ahtaat, päin vastoin kuin\njulkiset rakennukset, joihin tuhlattiin niin määrättömät varat.\n\nPnyksillä, joka on toinen kukkula tien vasemmalla puolella, on löydetty\nikivanhoja alttarin perustuksia, mutta tiedemiehet ovat eri mieltä\nsiitä, onko paikka sama, jolla atheenalaiset ennen vanhaan pitivät\nkansankokouksiaan. Nymfien kunnaalla, joka on kolmas järjestyksessä,\nkohoo nykyään observatoori. Kaikki nämä paikat, samoin kuin Akropoliin\nkoko eteläpuoli, ovat nykyään autioina.\n\nFilhelleenien tie päättyy linnavuoren luoteisella puolella avaralla\ntantereella, jonka syrjässä muuan temppeli jo kaukaa on herättänyt\nhuomiotamme. Se on merkillisen hyvin säilynyt, paljon pienempi kuin\nParthenon, mutta kaikesta päättäen kreikkalaisen rakennustaiteen\nparhaimmilta ajoilta, puhtainta doorilaista tyyliä. Pienestä koostaan\nhuolimatta se etäältä katsoen näyttää hyvinkin suurenmoiselta ja\non paras todistus siitä, kuinka yksinkertaisilla keinoilla vanhat\nrakennusmestarit osasivat aikaan saada suurenmoisen vaikutuksen.\nKenelle Theseion oli pyhitetty, siitä ovat tiedemiehet paljon\nkiistelleet, ja kiistelevät vielä, mutta yleisin lienee se otaksuma,\nettä se rakennettiin Atheenan kansallissankarin Theseun haudaksi. Siitä\nsen nimi. Tämän temppelin luullaan valmistuneen kolmekymmentä vuotta\nennen, kuin Parthenon. Kristityt tekivät siitä kirkon, ja turkkilaiset\nolisivat seitsemännellätoista vuosisadalla sen repineet, ellei\nsulttaani erityisellä firmaanilla olisi sitä kieltänyt. Theseionin\nkuvanveistokset ovat kovasti kärsineet aikain kuluessa. Metoopeissa\noli kuvattu Theseun ja Herakleen urhotöitä, pronaoksen friisi on niin\nhuonossa kunnossa, ettei voi päättää edes mitä taistelua se esittää,\nopisthodomin friisissä taas näemme lapiithien tappelun kentaureja\nvastaan, joka oli Attikan taiteilijain mieluisimpia aiheita.\n\nPohjoispuolella Atheenan kaupunki ulottuu aivan linnavuoren juurelle,\nvieläpä se kiipeää ylös sen rinteillekin. Kaikki ne muinaismuistot,\njoita sillä puolen on säilynyt, ovat sen vuoksi uusien rakennusten\nkeskellä.\n\nAtheenalaisten vanhasta torista, agorasta, jota lukuiset\nkuvanveistokset, pronssipatsaat ja pilarikäytävät kaunistivat, ei ole\nmitään jäänyt, tuskinpa voidaan enää edes sen paikkaa määrätä. Siitä\npilaristosta, jonka Pergamon kuningas Attalos rakensi atheenalaisille\nmarkkinapaikaksi, on 1870 luvulla kaivettu esille seiniä, perustuksia\nja pylväänjuuria. Nämä, ynnä monet muut jäännökset, ovat menettäneet\nmuotonsa niin lopen, että ne voivat ainoastaan muinaistutkijalle\ntarjota viehätystä.\n\nKaksi rakennusta, jotka ovat kirjaamme kuvattuina, on meidän kuitenkin\nvielä mainitseminen. Molemmat ovat tässä osassa kaupunkia ja verraten\nhyvin säilyneet.\n\nToinen on Lysikrateen muistomerkki, pieni ja soma torni, joka on mitä\npuhtainta korinttilaista tyyliä. Sillä on omituinen tarkoitus, se on\nnäet rakennettu kunniaksi Lysikrateelle, jonka kuoro voitti eräissä\nDionysoksen kunniaksi toimeen pannuissa kilpailuissa. Arkitraavissa\non seuraava kirjoitus: \"Lysikrates, Lysitheideen poika, Kinynnan\ndemoksesta, oli kuorinisäntä. Akamantideen heimo sai voiton nuorten\npoikain kuorojen kilpailussa, Theon puhalsi huilua. Lysiades Atheenasta\nopetti kuoron. Evainetos oli arkhontti\". Rikkaiden atheenalaisten\nhuolena oli kuorien ylläpito, ja tällä tavalla kunnioitettiin heidän\nansioitaan. Vanhat kirjailijat mainitsevat, että \"Kolmijalkain katu\",\noli Atheenan kuuluisimpia. Voittajille annettiin pronssinen kolmijalka\npalkinnoksi, ja näille pyhille esineille alustaksi rakennettiin nuo\nmuistomerkit, joiden mukaan kokonainen katu sai nimensä. Lysikrateen\non ainoa, joka on meidän aikoihin säilynyt. Sen friisi, joka on\nerinomaisen hienoa tekoa, kuvaa Dionysos jumalaa, joka rankaisee\ntyrrheniläisiä rosvoja muuttaen ne delfineiksi. Jumala on kuvattu\nnuoreksi mieheksi, joka istuu maassa, sivullaan pantteri ja satyreja.\n\nToinen taas on Tuulien torni, Akropoliin juurella, Aiolon kadun päässä.\nSen rakensi muuan syrialainen ensimmäisellä vuosisadalla e.Kr. ja siinä\noli taidokas aurinko- ja vesikello. Sen päällä oli viiri, joka aina\nosotti sen tuulen kuvaa, joka kulloinkin puhalsi. Tuulet oli kuvattu\nkahdeksankulmaisen tornin ulkoseinille somilla veistoksilla, ilmassa\nlentäen. Tämä pikkurakennus on samoin kuin edellinenkin oivallisesti\nsäilynyt.\n\nVoisi vielä mainita muutamia jäännöksiä, joita on entisistä\nrakennuksista säilynyt, mutta ne ovat jo kokonaan kadottaneet muotonsa,\nne eivät huvita muita kuin tiedemiehiä. Aurinko on kiertomatkallamme\njo ennättänyt keskitaivaalle, uneliaisuus ja raukeus kehottaa meitä\npalaamaan majataloomme ja vaipumaan päiväsydämeksi unen helmoihin.\nKun päivä on pyörinyt lähemmä taivaanrantaa, sää raikastanut ja\nkadut uudelleen täyttyneet pörisevää rahvasta, niin lähdemme jälleen\nliikkeelle.\n\nEmme voi päättää kiertomatkaamme paremmilla vaikutuksilla kuin käymällä\nKerameikossa, jossa vuosituhansien murien peitteestä on esille\nkaivettu muinaisatheenalainen kalmisto. Luullaan, että Sulla Atheenaa\npiirittäessään loi tälle paikalle korkean vallin, joka on suojellut\nnäitä muistomerkkejä joutumasta saman kadotuksen omaksi, joka on\nkaikkea maan päälle jäänyttä kohdannut. Ne veistoteokset, joita tällä\nhautausmaalla tapaamme, eivät tosin ole helleeniläisten parhaita;\nne päin vastoin osottavat, että mestarien rinnalla oli huonompiakin\ntaiteilijoita, ehkä ovat ne tavallisten käsityöläisten veistämiä. Mutta\nsitä elävämmin ne todistavat siitä käsityksen jaloudesta, joka oli\nAtheenan koko kansalle yhteistä.\n\nHautakivien kuvat, joita olemme pitkin kirjasta julkaisseet, antavat\nselvän käsityksen näiden muistomerkkien luonteesta. Vainaja on\nuseimmissa esitetty jäähyväisiä jättäen omaisiltaan, toisissa on\njoku hänen urhotöistään ylistetty. Niissä kaikissa ilmenee se mieltä\nliikuttava lempeys ja vienous, joka on Kreikan vanhalle taiteelle niin\nomituinen, ja joka ei kuolemankaan edessä kadota runollisuuttaan.\n\nNäin olen pikaisesti vaeltanut läpi sen, mitä muinaisesta Atheenasta on\nnäkyväistä jäänyt jäljelle. Se on ollut minulle koko kasvatus, vaikka\nsäilyneet jäännökset ovat vaan pieni osa kaikesta, mitä helleenien\npääkaupunki ennen sisälsi. Kuinka monet temppelit, julkiset rakennukset\nja muistomerkit, joiden maine oli levinnyt yli koko sivistyneen vanhan\nmaailman, ovat rauenneet murusiksi, joita ei taitavinkaan käsi enää voi\nkokonaiseksi koota!\n\n\n\n\nXII.\n\nMATKA LANSI-KREIKASSA.\n\n\nSuomen osanotto Kreikan viime taisteluun ei ollut vähäpätöinen maan\npienuuteen nähden. Se lähetti sekä vapaaehtoisia, sairaanhoitajia,\nlääkäreitä että kirjeenvaihtajia liikkeelle. Vapaaehtoisista lienee\nvaan yksi joutunut tappelun hälinään, ja sanotaan hänen kunnialla\npitäneen suomalaisten urhoollisuuden vanhaa mainetta yllä; kahden\nmielestä kävi äkseeraileminen Atheenassa liian pitkäpinnaiseksi, he\nsanoivat jäähyväiset kasarmille, jossa jo oli ennätetty Kreikan lipulla\nvannottaa, ja olivat hyvin vähällä päästä linnaan; muuan neljäs taas,\njoka oli tullut suurilla aikeilla, ei ehtinyt sen pidemmälle kuin saada\npitkän sapelin, joka muutamia päiviä kalisi pitkin Atheenan katuja, —\nsota loppui kesken, mistä on tosiaan onnitteleminen turkkilaisia. Mitä\ntaas sanomalehtimiehiin tulee, niin katson viisaimmaksi vaieta heidän\nurotöistään. Mutta jos sairaanhoitajat ja lääkärit eivät työtä saaneet,\nniin ei syy tosiaan ollut heidän, vaan kreikkalaisten, jotka eivät\nosanneet käyttää hyväkseen tarjottua apua ja — turkkilaisten, jotka\neivät tehneet kylliksi haavoitettuja.\n\nPotilaita oli niin vähän ja parantajia niin paljon, että eri maiden\nlasarettien välillä syntyi oikea kilpailu sairaista. Jos olisi sattunut\nmuutamia oikein suuria ja verisiä tappeluita ja tullut työtä kosolta,\nniin olisi kai, synti kyllä, ilo ollut Atheenan lääkärimaailmassa siitä\nsuuri. Niin ei onneksi kuitenkaan käynyt, ja suomalaiset, jotka tulivat\nviimeisinä kaikista, saapuivat liian myöhään. Kaikki oli jo leikattu,\nkatkottu, neulottu, sidottu valmiiksi! Työtä saadakseen he kääntyivät\nsotaministerin puoleen, pyytäen päästä lähemmä rajaa. Sotaministeri\nlupasikin lähettää heidät Artan lahden rannalle Karvassaraihin, lähelle\nEpiroksen sotatannerta, jossa oli äsken tapeltu, ja sanoi laittavansa\nheidän mukaansa kokonaisen komennuskunnan saniteetisotilaita, vieläpä\nvarustaa heille oman sotilaslasaretin mainittuun pikkukaupunkiin. Ja\nkun tämä kaikki vahvistettiin asianomaisilla papereilla ja suurilla\nsineteillä, niin saattoi suomalainen parannuslähetystö olla tyytyväinen\npuuhainsa alkuun.\n\nAsemalla tosin näytti oudolta, kun ainoastaan yksi saniteetisotilaista\noli tullut matkaan. Hän oli Turkin sulttaanin lääkärin poika,\nChristpaul nimeltä, hyvä ja rohkea poika. Christpaul oli karannut\nkotoaan, lähtenyt ensinnä Kreetaan kapinallisten riveihin ja sieltä\nsodan syttyessä tullut Atheenaan palveluksiaan tarjoomaan. Hän puhui\nranskaa ja vähän saksaakin. Patraassa saatiin odottaa yksi päivä\nnoita luvattuja saniteetisotilaita, ja sähkösanomilla ne vihdoin\nsaatiin tulemaan. Kun toukok. 19 p. lähdettiin Patraasta Korinthon\nlahden poikki Missolonghiniin, ei heitä ollut laivalla mukana, eivätkä\nlääkärimme sen koommin heitä nähneet.\n\nLaiva laskee noin penikulman päähän Missolonghista korkean vuoren\njuurelle, josta rautatie vie ensinnä tähän mainittuun kaupunkiin\nja sitten edemmä Agrinioon saakka, josta on hevosella ajettava\nKarvassaraihin.\n\nRautatiematka kului mukavasti ja hupaisesti. Onneksi olimme ottaneet\nsekä evästä että viinejä mukaamme, sillä ravintolat ovat tämän\nrautatien varressa sen laatuiset, että sivistynyt vatsa huokauksella\nkääntyy pois niistä, ja viini n.s. resineerattua, kamfertin makuiseksi\ntehtyä, tiesi millä keinoilla. Sitä pitää kauan juoda, ennenkuin\nsiihen tottuu, eikä mielemme tehnyt tottua siihen ensinkään. Mutta\nkreikkalaiset kiittävät sitä terveelliseksi.\n\nMissolonghi, niin kuuluisa Kreikan vapaudentaistelusta, on huonosti\nrakennettu, likainen, niinkuin useimmat Kreikan kaupungit. Maat sen\nympärillä ovat huonossa viljelyksessä, vaikka ne varmaan voisivat\nkasvattaa mitä jaloimpia tuotteita. Lammaslaumoja vaan näkyy\nkaikkialla. Siellä täällä on kuitenkin alkuun pantuja viiniviljelyksiä.\nKaikesta näkyy, että ei vielä ole varsin monta vuosikymmentä vierinyt\nsiitä, kuin turkkilaisvallasta näissä maissa tehtiin loppu.\n\nMissolonghin ja Agrinionin välillä ovat maisemat erittäin kauniita,\nJonian meren puoli Kreikkaa näyttää olevan kosteampaa ja tuoreempaa,\nkuin Aigeian meren maat. Niinpä näimme tällä välillä sekä vihantia\nlaitumia, komeita tammimetsiä, suuria myrttilehtoja ja varsin\nvedekkään Akeloos joen. Viljelyksen joutuessa tulee näistä seuduista\nmitä ihanimmat maat. Rautatien vieressä olivat ojat täynnä vettä ja\nlukemattomia kilpikonnia. Komeat vuoristot rajoittavat joka puolella\ntasankoa, jota juna mennä vilistää.\n\n[Kuva: Kankaankudonta.]\n\nAgrinion, johon rautatie päättyy, on pieni likainen kaupunki. Nyt\nse oli täpötäynnä rahvasta, sodasta palaavia vapaaehtoisia ja\nitalialaisia punatakkisia. Jälkimmäiset panivat iltasella jo toimeen\npienen tappelun. Saimme yösijan eräässä ravintolassa, jonka nimi oli\n\"Unen majatalo\", mutta huonommin soveltuvaa nimeä tuskin saattaa\nmajatalolle antaa, sillä kovin vähiin jäivät unemme. Huono ilma ja\nlukemattomat kirput, jotka ovat Kreikassa maanvaiva, tekivät nukkumisen\nmahdottomaksi. Ruuan puolesta ei sitä vastoin niinkään puutetta ollut,\nsaimme joka lajia, hyviä viinejä ja mehukkaita appelsiineja. Tosin ei\npuhtaus ollut ruokapöydässä kiitettävä, mutta siinä subteessa olimme jo\noppineet melkoisesti vaatimuksistamme tinkimään. Söimme yläkerrassa,\npalaavain vapaaehtoisten kera, joiden joukossa oli sivistynyttäkin\nväkeä, alakerrassa söi yhteinen rahvas ja italialaiset, ja siellä\nyhdessä huoneessa juotiin, syötiin, keitettiin ja oven suussa —\nlahdattiin.\n\nAgrinionista ajoimme kaksilla vaunuilla Karvassaraihin, jonne\noli matkaa 60 kilom. Välillä tuli vastaamme yhä enemmän palaavia\nvapaaehtoisia, kävellen alakuloisen näköisinä, pitkin lokaisia teitä,\nyhtämittaisessa sateessa, tai ajaen vaunuilla, joiden edessä pienet\nlaihat hevosparat näyttivät juoksevan viimeistä taivaltaan. Ne olivat\nkamalan näköisiä rikki ajettuine olkapäineen ja sivuineen, joihin\nvetonuorat olivat kaivaneet tuuman syvyisiä avonaisia haavoja. Nämä\nvapaaehtoiset, joita atheenalainen hammaslääkäri komensi, kertoivat\njännittäviä juttuja sotaretkestä, jonka he olivat tehneet Artan lahden\nsuussa olevaa Prevesaa vastaan, katkaistakseen sen yhteyden maankin\npuolelta. Hammaslääkäri itse oli käynyt valepuvussa turkkilaisten\nlinnassa, pienellä tykillä oli sitä pommitettu, mutta kreikkalaisten\nverekset tappiot Epiroksessa olivat saattaneet heidät kahden tulen\nväliin, ja veneisiin pelastuakseen oli heidän täytynyt yöllä kahlata\npenikulmia kaulaa myöden meressä.\n\nVälillä saimme kuulla, että Epiroksessa oli tehty parin viikon\naselepo. Siinä menivät lääkäreiltä työn toiveet. Syöttöpaikassa\nkohtasimme eversti Manoksen, joka oli erotettu Epiroksen armeijan\nylipäällikkyydestä ja palasi Atheenaan. Hän oli vanha ukko, istui\nsynkän näköisenä vaunuissaan ulos astumatta.\n\nKarvassaraissa vihdoin odotti sairaanhoitajattariamme ja lääkäreitämme\nsuuri pettymys. Hallituksen ylilääkäri vakuutti, ettei hänellä ollut\nminkäänlaisia varustuksia antaa heille, puhumattakaan kokonaisesta\nlasaretista, ja kreikkalaisen punaisen ristin lääkärit olivat liian\nkateellisia omia sairaitaan luovuttaakseen, jotka muutoin sivumennen\nsanoen jo olivatkin hoidetut. Karvassarai oli likainen, saastainen\nkyläpahanen, täpötäynnä haavoitettuja ja muuta väkeä. Asuntoa olisi\nollut mahdoton saada, ja sen vuoksi ei ollut muuta neuvoa, kuin\nnoudattaen kreikkalaisten lääkärien neuvoa jälleen palata Atheenaan.\nNyt kuljimme kuitenkin toista tietä, nimittäin pienellä punaisen\nristin laivalla Artan lahden eteläistä rantaa Vonitsaan, jonka kautta\nhaavoitettuja kuljetettiin Atheenaan. Vonitsassa toivoivat lääkärit\nvielä saatavan työtä, mutta sekin toivo petti.\n\n[Kuva: Epidauron teatri.]\n\nVonitsasta näimme, Venezian vallan aikuisen linnan muureilta Prevesan,\njoka on jotenkin lähellä. Kiikarilla ei erottanut minkäänlaisia\nvahingoita sen varustuksissa, vaikka kreikkalaiset väittivät melkein\nkaikkia torneja maahan ammutuiksi. Artan lahden ympäristö on mitä\nkomeinta maisemaa. Lahti on tosin niin leveä, ettei rantaa näy toiselta\npuolen, mutta sen sijaan näkyy rannan takaa joka puolelta pilviä\npitävät korkeat alpit. Niiden solissa oli äskettäin kreikkalaisten ja\nturkkilaisten välillä ollut niin kiivaita tappeluita.\n\nVonitsassa näimme vielä Elena Konstantinidiin, nuoren, Kaukasiasta\ntulleen vapaaehtoisen kreikkalaisnaisen, josta kuvamme antaa paremman\nkäsityksen, kuin kynä. Hän oli palannut Artasta, sanottiin hänen\nolleen eräässä tappelussa mukana, vieläpä ampuneen kaksi turkkilaista.\nVonitsassa hän seisoi lahden rannalla, tietysti sotilaspukuun puettuna,\nja ampui tuntikauden ilmaan nähdäkseen, kauanko luoti viipyy, ennenkuin\nputoo alas veteen.\n\n\n\n\nXIII.\n\nSUOMALAISTEN SEIKKAILU.\n\n\nAamulla läksimme Vonitsasta jalan Zaverdaan, t:rit B. ja P. ynnä\ntämän kirjoittaja, koska vaunuja ei ollut saatavana. Neidit ynnä t:ri\nF. tulivat myöhemmin vaunuilla, jotka kreikkalaisen punaisen ristin\nlääkäri Vonitsassa antoi heidän käytettäväkseen.\n\nTie oli varsin hauska. Paimentolaismaisemia joka puolella, siintävine\nvuorineen, laitumineen, joilla liikuskeli koirain haukkumina\nlammaslaumat, ynnä puuryhmineen. Vuorilla kasvoi monessa kohden\ntammia, oliivipuita y.m., tietä varjostivat toisin paikoin ikivanhat\njättiläisplataanit. Kreikassa, jossa metsät ovat niin harvinaisia,\nlisäävät ne sitä enemmän maisemain viehätystä.\n\nOli ihana päivä, tuore ja lämmin. Vulkharion järvi lepäsi kirkkaana\nkuin peili vihantain rantainsa keskellä, ja mereltä, joka näkyi taivaan\nrannalla, tuli silloin tällöin vieno tuulahdus vilvoittamaan hikisiä\notsiamme. Kuta pitemmälle aamu ehti, sitä tuntuvammasti huomautti\nmeille tosiaan aurinko, että se oli eteläistä ilmaa, jota hengitimme.\nMyrttipensaikosta kukkui käki. Sen helkytteleminen yhdessä kukantuoksun\nkanssa täytti mielen keväisellä tunteella; se kyllä oli kevättä, mutta\neteläistä kevättä.\n\nTiellä kohtasimme kymmeniä kreikkalaisia jauhokuormia, joita vietiin\nVonitsaan ja sieltä etemmä Artaan. Ummehtuneelle ja happamelle\nhaiskahtivat ne jauhot, mutta ilmankos oli juutalainen mukana,\nratsastaen aasilla, koukkunenäinen ja pitkään kauhtanaan puettu. Hän se\noli urakkamies, ja tietysti jauhot siis haisivat.\n\nItalialaisia vapaaehtoisia, joita edellisenä iltana oli saapunut\nmuutamia satoja Vonitsaan, alkoi jo aamusella olla tiellä liikkeellä.\nHeidän punaisia paitojaan loisti nurmikosta, missä he loikuivat\nlepäämässä lirisevän puron partaalla ikivanhan plataanin siimeksessä.\nVetivät siinä uniaan, jotka edellisenä yönä olivat tainneet jäädä\nvähiin.\n\nZaverda, johon saavuimme kolmisen tuntia astuttuamme, on pieni\nsatamapaikka Akarnanian länsirannalla. Siitä kulkee Vonitsaan tie,\njota suurin osa Epiroon armeijan tarpeista sodan aikana hevosella\nkuljetettiin, jopa kivihiiletkin, joita kolme Artan lahdessa olevaa\nkreikkalaista tykkivenettä kulutti. Suureksi riemuksemme näimme\nsatamassa kaksi höyrylaivaa, joista toisen piti kuljettaa Berthetin\njoukon Piraioon, toisen taas haavoitettuja kreikkalaisia sotilaita\nKorfuun. Saimme ensiksi mainitussa paikat ja nautimme täysin määrin\njälleen niitä mukavuuksia, joita kulttuuri hyvillä ruuilla ja\nsiisteillä paikoilla tarjosi. Kaiken sen likaisuuden jälkeen, jonka\nkeskellä olimme matkustaneet, oli tämä nautinto sangen suuri.\n\nLaivat olivat ankkuroineet vähän matkan päähän rannikosta. Myöhemmin\npäivällä saapuivat neidit ynnä Iira F. Ostimme kaikki piletit ja\naloimme odotella lähtöä, jonka piti illalla tapahtua.\n\nOdotellessamme kävivät neidit ja lääkärit katselemassa sairaita, jotka\noli majoitettu rannalle huonoihin makasiineihin. He makasivat lattialla\nja näyttivät olevan hyvin huonossa kunnossa. Kummako se! Ainoastaan\nyksi sotamies oli jätetty heitä hoitamaan, ja osa sairaista oli jo\nkolmisen päivää ollut ilman muuta ruokaa kuin leipä. Lääkäri, jonka\nolisi pitänyt heitä hoitaa, oleskeli huoletonna Vonitsassa.\n\nSatamaan oli sillä välin kokoontunut yhä enemmän italialaisia\npunatakkisia. Käväistessäni laivalla oli eversti Berthet jo siellä,\nisomahainen, pitkäpartainen herrasmies, joka jotenkin epäkohteliaasti\nilmoitti minulle, että meillä ei ollut oikeutta laivalla matkustaa,\nkoska sotaministeri oli antanut sen hänen ja hänen joukkonsa\nkäytettäväksi, ja koska hän upseereineen tarvitsi kaikki ensi luokan\npaikat. Mitäs muuta, lähdin maihin ilmoittamaan tätä seurallemme, ja\nseisoimme satamassa keskustelemassa, mitä olisi tehtävä. Ei ollut\nmuuta neuvoa, kuin siirtyä kreikkalaisen punaisen ristin laivaan ja\nlähteä sen kera minne pääsisimme, niin arvelimme. Laivakulku oli aivan\nepäsäännöllinen, ja Zaverdaan oli meidän vaikea jäädä odottamaan.\n\nKylän rannassa on jonkinlainen tori ja sen ääressä talonpoikainen\nlikainen kahvila. Torin laidasta pistäysi mereen kymmenkunnan\nsylen mittainen kivinen laivasilta, jonka kylkeen oli kytkettynä\nkreikkalaisia jaaloja ynnä pienempiä aluksia. Sillalta vievä tie jatkui\ntorin kylkeä pitkin kylän pääkaduksi. Kylän yläsyrjässä on suurehko\ntalo mäen päällä, josta näkee koko sataman.\n\nMeidän seistessä sillan korvassa saapui luoksemme muutamia\npunatakkisia, esittäen itsensä italialaisiksi upseereiksi ja kysyen\nkohteliaasti, mitä eversti oli laivalla sanonut. Sen kuultuaan\nlausuivat he haikean paheksumisensa, sanoivat päällikköään\npuolihulluksi ja kehottivat meitä jäämään laivaan, he kyllä pitäisivät\nhuolta siitä, että saisimme pitää paikkamme. Samalla he selittivät\neverstin tahtovan mennä Brindisiin, jota vastoin upseerit ja miehistö\nkaikin mokomin tahtoivat päästä Piraioon ja sieltä Thessaliaan, jos\nehkä sota alkaisi uudelleen. Laivan kapteeni ilmoitti saaneensa käskyn\nviedä joukon Brindisiin, mutta hän ei luvannut sitä totella, ennenkuin\nsaisi kreikkalaista sotaväkeä laivaan suojakseen.\n\nYmpärillämme oli nyt joka puolella punatakkisia italialaisia.\nMieliala heidän kesken näytti olevan jotenkin kiihtynyt, luultavasti\nolivat he saaneet juoda. Tuossa äkkiä syntyy mellakka. Italialainen\nkarkaa toisen italialaisen kimppuun, kreikkalainen menee erottamaan,\nhyökätään hänen päällensä, yksi mies mukeltaa mereen, italialainen\nupseeri syöksyy järjestystä palauttamaan, saa pyssyn perästä niin\nkovan iskun sydänalaan, että koukistuu siihen paikkaan, lyöjä otetaan\nkiinni, huudetaan ammuttavaksi, riuhtasee itsensä irti, asettuu itse\nmuuria vastaan, huutaa uhmaten: ampukaa! Tämä kaikki tapahtui yhdessä\ntuokiossa, yhtä nopeaan kuin nyt olen sen kertonut. Mereen pudonnut\nitalialainen nousi ylös vettä valuen kuin koira, mutta vihaisena ja\nvalmiina tappelua jatkamaan.\n\nLaivan kapteeni kehotti meitä lähtemään satamasta ja saatteli\nseurueemme erään pienen kahvilan edustalle, joka oli torin ylälaidassa.\nMutta kauvan emme saaneet olla siinä rauhassa. Italialaiset soturit\nseurasivat mukana, ja vähitellen olimme jälleen punaisen muurin\nympäröiminä. Muutamain upseerien käytös alkoi olla sangen sopimatonta.\nHuolimatta naisten läsnäolosta alkoivat he juottaa sotamiehille\nkonjakkia. Eräs upseeri, joka kaiken iltapäivää oli keikaillut\nkantaen elävää karitsaa olkapäällään, huiskutti konjakkipulloa, niin\nettä liemi lensi ympärille, jopa meikäläisten vaatteille, sekä alkoi\nsitten kaataa pullosta suoraan suuhun miehille, jotka vuoron perää\nsiirsivät ammoittavat kitansa konjakkikosken alle. Tämä oli olevinaan\nleikkiä, jonka tarkoitus oli meitä huvittaa, mutta se alkoi olla\nhyvin vaarallista leikkiä. Konjakki vaikutti tulisiin italialaisiin,\nikäänkuin öljy palavaan tuleen. Tuossa tuokiossa syntyi uusi tappelu.\nKaksi italialaista hyökkäsi vastatusten kuin villipedot, paljastetut\nja teräväksi hiotut painetit kurotettuina taaksepäin hirveään iskuun.\nYhtä nopeaan hyökkäsivät heidän kimppuunsa toverit, mikä syleillen\nheitä vyötäisistä, mikä tarttuen kaikin voimin iskua varten ojennettuun\nkäsivarteen, ja syntyi kaksi kamppailevaa ryhmää, joista nuo molemmat\ntappelupukarit kaikin voimin koittivat kiemurrella itseään vapaiksi.\nHeidät saatiin erotetuksi, toinen vietiin alas rantaan, toinen istahti\neteemme penkin päähän, puhaltaen kuin raivostunut härkä, mulkoillen\nsilmillään ja kieritellen painettinsa kärkeä maata vastaan. Hän oli\naivan kuin vihainen sonni, joka laskettuna areenalle kuopii maata ja\nmölisee.\n\nSeura alkoi käydä ylen vastenmieliseksi. Laivan kapteeni koetti saada\nmeitä pois lähtemään, ja aloimmekin vähitellen siirtyä syrjään pitkin\nmeren rantaa. Emme kuitenkaan ennättäneet kulkea kuin sata askelta,\nennenkuin syntyi uusi tappelu, ja nyt suurempi ja yleisempi kuin mikään\nedellisistä. Tuokiossa jakaantui pari sataa punatakkista kamppaileviin\nryhmiin, joista näkyivät ojennetut kädet painettineen ja toverit,\njotka takkiaisen tavoin takertuivat tappelijoihin estääkseen iskun.\nUpseerit hääräsivät revolverit ja ruoskat kädessä tappelevain keskellä.\nTuossa yksi mies vihasta puhkuen astuu rantaan upseerin revolverin\nedessä ja nakkaa painettinsa kauvas mereen. Äkkiä kuuluu laukaus,\nse on paha ääni, kuuluu vielä toinen, kahvilan edustalle hyökkää\nitalialaisia; nuori kreikkalainen sairaanhoitosotilas Christpaul, joka\noli lääkäreillemme annettu apulaiseksi, syöksyy luoksemme ja huutaa:\nPaetkaa pian, tulkaa perässä, kreikkalainen ammuttu, maanmieheni\njuoksivat pyssyjä hakemaan, tuodaan sotaväkeä, ammutaan, pois! pois!\nMinun oppaani kiiruhtaa toiselta puolen, sanoo saaneensa meille kylässä\nturvallisen kortteeripaikan, pyytää seuraamaan. Alammekin siirtyä\nsyrjään, mutta huomaamme, että t:ri B. on poissa. Hän näkyy istuvan\nlaivasillan kaidepuulla kaikessa rauhassa, jalkojaan heilutellen ja\nkatsoen tappelua. T:ri P. taas tahtoo, että menisimme laivaan, ja hänen\nneuvoaan seuraten lähdimme laivasillalle, astuaksemrne siltä veneeseen.\n\nÄkkiä muuttui näytelmä, kaikki italialaiset kokoontuivat isoon,\npunaiseen ryhmään ja heidän vastapäätä nousi kuin maasta toinen,\nmusta ryhmä, nimittäin suuri joukko kreikkalaisia, jotka joka taholta\nkiiruhtivat esille ottaakseen osaa tapauksiin. Uhkaavana seisoivat nämä\nryhmät hetkisen vastakkain, kunnes kuului pamaus, toinen, useampia,\nja punatakkiset alkoivat juosta, mitkä rakennuksien taakse, mitkä\nalas laivasillalle, jolla mekin vielä olimme. Ampuminen yhä kiihtyi,\nluoti luodin perästä kiiti ilkeästi vingahtaen ylitsemme ja ohitsemme.\nYleisessä paossa pääsimme sillalta kreikkalaiseen jaalaan ja siitä alas\nlaivan veneeseen, joka oli sen ääreen kytkettynä. Pidimme oikeutenamme\npaeta näytelmästä, johon meillä ei ollut mitään syytä, mutta\nitalialaiset eivät olleet samaa mieltä. He huusivat, kirkuivat meille,\nmutta emme ensinnä käsittäneet, mitä he oikeastaan tarkoittivat. Mutta\nhe alkoivat nakella suuria kiviä ja huusivat jotain ampumisesta. Eräs\njo korotti pyssynsä lauaistakseen, kun saimme, vaikka vaivalla, veneen\najoissa pysähtymään. Aikeessa lähteä huomasimme t:ri F:n, joka oli\nhypännyt laivasillan pään taa suojaan ja huusi, että ottaisimme hänet\nmukaan. Meloimme hänen luokseen, vaikka veneen kokka, jossa neiti B. ja\nt:ri P. olivat, siten jäi aivan suojatta, t:ri F. sai kokkaan kiinni\nja hyppäsi veneeseen, putosi mereen, mutta pääsi kuitenkin keulan yli\nkömpimään alukseen. Hänen perässään hyppäsi useita punatakkisia, ja\nheitä olisi epäilemättä tullut niin paljon, että vene olisi kaatunut,\nja kaikki olisimme mereen joutuneet, ellemme ajoissa olisi saaneet\nvenettä irti sillasta. Luoteja lensi nyt niin tiheään, että ei ollut\najattelemistakaan lähteä matkaan, sillä jos punatakkien kera olisimme\nlähteneet soutamaan laivaan, niin olisi meidät varmaan ammuttu.\nKoetimme sen vuoksi pysytteleidä matalan jaalan suojassa, kyyristyen\nveneeseen niin syvälle kuin suinkin. Kun ammunta vähän harveni, niin\nhaimme itsellemme turvallisemman paikan, kapusimme kiireesti jaalan\nlastiruumaan, jossa hiekkalastin päällä jo istui kreikkalaisia ja\nitalialaisia hyvässä sovussa. Siellä olimme verraten hyvässä turvassa.\n\nNeiti B., joka oli veneen kokassa ollut suurimmassa vaarassa, kertoi\nerään nuoren italialaisen väkisin painaneen alas hänen päänsä,\nheittäneen takkinsa hänen ylleen ja itse asettuneen hänen eteensä\nsuojaksi luoteja vastaan. Sama poika istui nyt ruumassa hänen ääressään\nja kysyi minulta, oliko neiti B. naimisissa, ja oliko joku meistä\nhänen miehensä. Hän kääntyi t:ri B:n puoleen kysymyksellään, ja kun\ntämä, joka sitä ei ymmärtänyt, nyökkäsi päätään myöntävästi, niin\nnäytti hän tyytyvän, vaikka huokauksella. Tämä episoodi ei ollut ilman\nromanttisuuttaan.\n\nAmpuminen taukosi, nostimme päätämme ja näimme pahasti haavoitetun\nitalialaisen, jota kannettiin alas laivasillalle. Hänen nähtyään\nlääkärit ja sairaanhoitajattaret eivät enää voineet levottomuuttaan\npidättää, vaan juoksivat ulos ruumasta laivasillalle apuaan tarjoomaan.\nTuokiossa oli ruumis riisuttu ja tohtorit tarkastivat haavaa. Luoti oli\nläväissyt toisen käsivarren, sekä koko yläruumiin., Arveltiin, että\nkeuhkot olivat vikaantuneet. Italialaiset huutivat, itkivät, puristivat\nnyrkkiä ruumiin ympärillä, sadattelivat kreikkalaisia salamurhaajia,\nvaikeuttaen suuressa määrässä lääkärien työtä. Kuului yksi pamaus, ja\nkohta alkoi ammunta uudelleen. Huolimatta luodeista, joita vinkui joka\npuolella, tehtiin haavoitetulle kuitenkin mitä voitiin, ja sitten vasta\nperäydyttiin ruumaan. Viimeisenä jäi haavoitetun viereen neiti B.,\njoka ei millään muotoa tahtonut häntä jättää. Ammunnan yhä kiihtyessä\njuoksi t:ri P. esille aluksesta ja puoliväkisin veti neiti B:n mukanaan\nsuojapaikkaan. Naisten rohkeus näytti tekevän syvän vaikutuksen\nitalialaisiin, vaistomaisesti nämä tottelivat - heidän ohjeitaan.\n\nMerellä ajelehti muuan isonlainen alus täynnä punatakkisia. Heillä ei\nollut airoja, vaan tuuli kuljetteli sitä syrjään päin. Joku luoti näkyi\nsilloin tällöin molskahtavan veteen aluksen vieressä, mutta en nähnyt,\nsattuiko niitä itse alukseen. Laivasta huomattiin punatakkisten avuton\ntila ja lähetettiin pari venettä hinaamaan alusta laivan luo.\n\nAmmunta taukoili ja alkoi uudelleen, en varmaan tiedä miten monta\nkertaa, mutta ainakin neljästi. Yksi asia meitä rauhoitti, se\nnimittäin, ettei tapaukseen näyttänyt olevan syynä mieskohtainen viha,\nvaan se oli enemmän peljästystä, Sillä jos se olisi ollut oikeata\nrotuvihaa, niin olisivat italialaiset kyllä surmanneet kreikkalaiset\nlaivamiehet, ynnä nuoren Cnristpaulin, joka oli kanssamme. Sitä eivät\nhe kuitenkaan tehneet, vaan sekä italialaiset että kreikkalaiset\nlymysivät rauhallisessa sovussa.\n\nTunti tai pari, miten paljon lienee kulunut, kun ampuminen taukosi.\nLaivasta soudettiin maihin översti Berthet, joka upseereineen tuli\nmiehiä tyynnyttämään ja aselepoa rakentamaan. Levittäen kätensä\nlevälleen merkiksi siitä, ettei heillä ollut aseita, ynnä huiskien\nvalkoisilla nenäliinoilla astui kymmenkunta upseeria kreikkalaisten\nluo, jotka nyt kokonaan herkesivät ampumasta. Läksin heidän perässään\nja kuljin ristiin rastiin läpi kylän. Kadunkulmain takana seisoi\nkyläläisiä ja maalaisia ryhmissä, mutta en huomannut, että heillä\nolisi ollut kiväärejä. Kreikkalaiselta taholta kuitenkin vakuutetaan,\nettä ne olivat talonpoikia, jotka ampuivat. Mutta sen sijaan näin\nkaduilla monta kreikkalaista sotamiestä, joilla oli kiväärit kädessä,\nja minun vakuutukseni on, että nämä sotamiehet olivat ampuneet. Pari\nkreikkalaista upseeria oli myös näkyvillä, ja luulen, että he olivat\nampumaan käskeneet. Kyselin kylässä, olivatko italialaiset mitään\nryöstäneet, mutta sain kieltävän vastauksen. Menomatkalla sitä vastoin\nolivat he tehneet väkivaltaa, ja sen vuoksi oli nyt jo ajoissa kaikki\nkaupat suljettu. Italialaisia oli ammuttu osaksi kostoksi, osaksi sen\nvuoksi, ettei saatu heitä muutoin laivoihin astumaan.\n\nSähkölennätintoimisto oli täpötäynnä rahvasta, joka huolestuneena\nodotteli, mitä tapahtuisi. Käydessäni alas rantaan olivat maanmieheni\njo soutaneet veneellä laivaan, vieden haavoitetun italialaisen\nmukanaan. Tapasin rannassa oppaani, joka kehotti minuakin kiiruumman\nkautta poistumaan, koska muka maantiellä oli tulossa toisia\npunatakkisia, joilla vielä oli pyssyt, ja koska odotettiin uutta ja\npaljon suurempaa tappelua. Mutta emme saaneet ketään, joka olisi\nsoutanut meidät laivaan. Palasimme kylään, jossa laivan kapteeni oli.\nHän ei luvannut laivaan lähteä, ennenkuin oli saanut kreikkalaista\nsotaväkeä, jota hän jo oli pyytänyt. Hän antoi minulle veneensä, jolla\npääsin italialaiseen laivaan.\n\nSiihen ei kuitenkaan loppunut levottomuutemme. Mieliala laivassa oli\nkamala.\n\nSe oli kuin vihan, kiihkon ja himojen tulivuori. Ei kukaan tiennyt,\nmillä hetkellä se puhkeaisi kapinaan, verilöylyyn. Humalaiset\nsotamiehet iskivät raivossa painettinsa laivankanteen pystyyn.\nUpseerit olivat nakanneet hyteistä ulos tavaramme, huolimatta päivällä\nantamistaan lupauksista, ja olimme kovin huolissa etenkin naisten\npuolesta, emmekä syyttä. Pian selvisi, että meidän tuli päästä pois\nniin nopeaan kuin suinkin. Kului kuitenkin kotvanen, ennenkuin saimme\nkokoon hajalle nakatut tavaramme, ja sillä välillä vaati muuan\nitalialainen upseeri kiivaasti selontekoa siitä, miksi lähdimme\npois. Toiset heistä olivat kuitenkin avullisia, eversti antoi meille\nveneen ja kaksi soturia soutamaan. Ja niin pääsimme kuin pääsimmekin\niltahämärässä matkaan. Kyynelsilmin hyvästelivät italialaiset\nupseerit meitä. He sanoivat, ettei- vät itse näkisi enää Italiaa,\nehkei huomispäivääkään. Pe- lättiin kapinan syttyvän vielä sinä yönä.\nUseimmat sanoi- vat hyvin käsittävänsä, ettemme sen jälkeen, mitä\noli ta- pahtunut, tahtoneet heidän luokseen jäädä. Punaisen ris- tin\nlaivaan ei ensinnä tahdottu meitä laskea, kun molem- mat punatakkiset\nolivat mukana, mutta kun tulkkimme oli selittänyt, mitä väkeä olimme\nja millä asialla, niin las- kettiin laivan portaat alas ja pääsimme\nsinne nousemaan. En voi sanoilla kuvata, mikä helpotuksen tunne\nse oli meille. Ympärillämme oli siellä kaikki levollista, ihmiset\nystävällisiä, kapteeni herttainen.\n\nIllalla kapteeni soudatti laivaan haavoitetut sotilaat, jotka niin\nkauan olivat saaneet hoitoa odottaa. Lääkärimme valvoivat heidän\nasettelemistaan, ja kaikki saivatkin laivalla mukavat tilat. Meille\nannettiin parhaat tilat mitä suinkin oli, ja maksutta saimme kulkea\nPiraioon asti. Kapteenilta saimme kuulla, että pelko uusien kahakkain\nsynnystä oli turha. Aseellisia italialaisia ei ollut enään tulossa,\nkaikilta oli jo Artassa hallituksen käskystä riisuttu aseet, koska he\nolivat monella tavalla harjoittaneet ilkeyttä ja väkivaltaa. Muutamia\npyssyjä oli kuitenkin jäänyt ja useimmille painetit; arvatenkin olivat\nhe osanneet ne piilottaa.\n\nIllalla matkaan lähdettyämme keksimme laivassa kummaksemme punatakkisen\nitalialaisen. Hän kertoi olleensa se, joka oli ensimmäisen laukauksen\nampunut. Hän oli upseerina lähtenyt välittämään, estääkseen\nitalialaista lyömästä kivellä puhki erään kreikkalaisen päätä. Kun ei\nsotamies muutoin totellut, niin oli hän revolverilla ampunut häntä\nja maanmiestensä kostoa välttääkseen lähtenyt kreikkalaiseen laivaan\npakoon.\n\nKapteeni kertoi, että hänen laivamiehensä, joilla kaikilla oli pyssyt,\nmyös olivat tahtoneet ottaa osaa taisteluun ja ampua italialaisia,\nmutta hän oli sen estänyt. Jos he olisivat saaneet tehdä, mitä\naikoivat, niin olisimme olleet aivan suojatta kahden tulen välissä.\n\n\n\n\nXIV.\n\nJÄÄHYVÄISET HELLAALLE.\n\n\nLJaakereita ei leikattu viime kevännä Kreikassa. Kreikkalaisten omat\nlaakerit iäivät Olympon kukkuloille turkInkisten jalkoihin, ja harva\noli se muukalainen, joka toi uneksimansa sylenkantamuksen kunniaa\nkotimaahansa. Niiden harvain joukkoon ei kuulunut näiden rivien\nkirjoittajakaan, sen hän itse selvästi tunsi. Kirjeenvaihtajan ammatti\noli oikeastaan hyvin epäkiitollista. Vaivata henkilöitä, jotka jo\nennaltaan ovat liian vaivaantuneita, saaneet valvoa yöt aamuun saakka,\npusertaa tietoja ihmisiltä, joiden kaikki asiat menevät nurinkurisesti,\nse ei ole hauskaa. Jokainen kysymys on kuin uusi kivi heidän\nkuormaansa. Ja jos lisäksi edustaa pientä nurkkamaata, jonka olemassa\nolostakaan asianomaisilla tuskin on aavistusta . . .\n\nHuoleen enemmän kuin aikaan saamiseen kuluivat sen vuoksi Atheenassa\npäiväni, ja lähtöhetki tuntui todella vapautuksen hetkeltä. Sota,\nhävitys, etenkin turha ja kevytmielinen ei tunnu huvittavalta kuin\netäältä katsoen. Kuta lähemmäksi tulet, sitä enemmän se kadottaa\nviehätystänsä, sitä enemmän sen raakuus pistää silmään, ja sitä\nankarammin tulee punninneeksi syitä, joilla verenvuodatus on aljettu.\nKreikkalaisten oma ajatteleminen ja se, joka oli ensimmäisen\nlaukauksen ampunut. Hän oli upseerina lähtenyt välittämään, estääkseen\nitalialaista lyömästä kivellä puhki erään kreikkalaisen päätä. Kun ei\nsotamies muutoin totellut, niin oli hän revolverilla ampunut häntä\nja maanmiestensä kostoa välttääkseen lähtenyt kreikkalaiseen laivaan\npakoon.\n\nKapteeni kertoi, että hänen laivamiehensä, joilla kaikilla oli pyssyt,\nmyös olivat tahtoneet ottaa osaa taisteluun ja ampua italialaisia,\nmutta hän oli sen estänyt. Jos he olisivät saaneet tehdä, mitä\naikoivat, niin olisimme olleet aivan suojatta kahden tulen välissä.\n\n\n\n\nXV.\n\nJÄÄHYVÄISET HELLAALLE.\n\n\nLaakereita ei leikattu viime keväänä Kreikassa. Kreikkalaisten omat\nlaakerit jäivät Olympon kukkuloille turkkilaisten jalkoihin, ja harva\noli se muukalainen, joka toi uneksimansa sylenkantamuksen kunniaa\nkotimaahansa. Niiden harvain joukkoon ei kuulunut näiden rivien\nkirjoittajakaan, sen hän itse selvästi tunsi. Kirjeenvaihtajan ammatti\noli oikeastaan hyvin epäkiitollista. Vaivata henkilöitä, jotka jo\nennallaan ovat liian vaivaantuneita, saaneet valvoa yöt aamuun saakka,\npusertaa tietoja ihmisiltä, joiden kaikki asiat menevät nurinkurisesti,\nse ei ole hauskaa. Jokainen kysymys on kuin uusi kivi heidän\nkuormaansa. Ja jos lisäksi edustaa pientä nurkkamaata, jonka olemassa\nolostakaan asianomaisilla tuskin on aavistusta...\n\nHuoleen enemmän kuin aikaan saamiseen kuluivat sen vuoksi Atheenassa\npäiväni, ja lähtöhetki tuntui todella vapautuksen hetkeltä. Sota,\nhävitys, etenkin turha ja kevytmielinen ei tunnu huvittavalta kuin\netäältä katsoen. Kuta lähemmäksi tulet, sitä enemmän se kadottaa\nviehätystänsä, sitä enemmän sen raakuus pistää silmään, ja sitä\nankarammin tulee punninneeksi syitä, joilla verenvuodatus on aljettu.\nKreikkalaisten oma ajatteleminen ja tunteminen lamautti senkin\nmyötätuntoisuuden, joka oli heidän asiaansa kohtaan olemassa.\n\nJos olisin lähtenyt pois jostain muusta maasta, kuin Hellaasta, niin\nolisi iloni lähdön hetkellä ollut sekottumaton. Mutta Kreikasta erosin\ntosiaan kaipauksella. Se oli minussa herättänyt monta harrastusta,\njotka jäivät tyydyttämättä. Kuinka mielelläni olisin palkannut\nitselleni aarniopalikaarin, joka aasinsa selässä olisi kuljettanut\nminut läpi noiden maiden, poikki vuoristoiden, halki maakuntain, joissa\ntavan takaa eteeni avautuisi historiallisia paikkoja, jäännöksiä\nkunniakkaista ajoista.\n\nOlisin matkustanut Tirynsiin ja Mykenaan, joissa Schliemann on kaivanut\nilmoille Homeroksen aikuisia linnanrakennuksia ja hautoja runsaine\nmuinaisaarteineen. Olisin käynyt Olympiassa, jossa ahkerat tiedemiehet\novat paljastaneet maailmalle helleenien muinaiset leikkipaikat\nja yhteiset temppelit, joiden vaikutusvalta oli niin suuri, että\nne merkitsivät jumalanrauhaa koko maassa. Olisin nähnyt Delfiit,\njonka aarteet on paljastettu maan povesta, Spartat, Epidaurokset\nteatriraunioineen, Apollon templit Arkadian Figadiassa, ja monen monet\nmuut paikat, jotka olisivat yhä elävämmiksi elvyttäneet mielessäni\nhelleenien ihmeaikoja. Olisin matkustanut Aigeian meren saarille,\njoissa kansa on pysynyt puhtaampana kuin muualla, tutustunut tuon\nmerkillisen maan kaikkiin nähtävyyksiin. Mutta sanomalehtimies on\nsotamies. Päälliköltä lyhyt sähkösanoma: \"Tule kotiin, tarvitsemme\"...\nSeuraavana aamuna oli matka-arkkuni jo lähtökunnossa.\n\nJa niin jätin taakseni orastavat harrastukseni, heitin katsomatta\nmonet paikat, jotka viehättivät maineellaan ja muistoillaan. Tahtoisin\nhuudahtaa: \"Näkemään asti!\" mutta se olisi toivomus ilman asiallista\nperustusta. Ehk'en näe sinua enää koskaan, Hellas, mutta mainettasi\nkiitän yhä uudelleen jokaiselle! Matkailijalle en tiedä maata, jonka\ntaivas olisi suloisemman sininen, vuoret sopusuhteisemmat, kukkulain\nrusotus kauniimpi auringon laskiessa, meret värikkäämmät. Jos olisin\ntaiteilija, niin jalompaa koulua en taipumuksilleni saisi.\n\n\n\n"]