[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fZ-bASFI18QOFgJ0bRj_6meFKKhi03lfr2NCTq9NjDkY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":16,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":32,"gutenbergTranslators":33,"gutenbergDownloadCount":34,"aiDescription":35,"preamble":36,"content":37},3557,"Seinä väliä","Wuori, Martti",1858,1934,"3557-wuori-martti-seina-valia","3557__Wuori_Martti__Seinä_väliä","Yksinäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[14,15],"huumori","rakkaus",[],"fi",1894,null,5353,29913,false,76568,[25,26,27],"Comedy plays","Finnish drama -- 19th century","One-act plays",[29,30,31],"Humour","Plays/Films/Dramas","Romance","\"Seinä väliä :  Yksinäytöksinen huvinäytelmä by Martti Wuori\" is a one-act comedic play written in the late 19th century. It centers on a noise feud between a young piano student and her studious neighbor that unexpectedly rekindles an old romance. The piece pokes gentle fun at domestic nerves, artistic ambition, and propriety, while turning a thin wall—and what passes through it—into a catalyst for reconciliation.  Maikki Peron practices tirelessly for music studies, to the irritation of the new neighbor, a scholar who complains through the house staff and then blasts a hunting horn in retaliation, frightening Maikki’s anxious aunt, Neiti Filander. Maikki writes a polite appeal, and the neighbor arrives—revealed as Ville Karén (now calling himself Verho), Maikki’s former suitor, determined to finish his exams and secure a post. After awkward apologies, a comic interrogation by the aunt, and a softening song that wins her over, the couple reconcile. With Iida’s bustling help and jokes about opening a door in the wall, peace is restored: the piano will move to an inner room so study and music can coexist, and the evening closes with a cheerful toast and a promise of future happiness. (This is an automatically generated summary.)",[],139,"Musiikkiopiston oppilas Maikki harjoittelee ahkerasti flyygelin ääressä, mikä ärsyttää seinän takana asuvaa maisteri Verhoa. Yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu Helsinkiin ja seuraa naapurusten välistä sanailua sekä musiikin aiheuttamia koomisia väärinkäsityksiä.","Martti Wuoren 'Seinä väliä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3557.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SEINÄ VÄLIÄ\n\nYksinäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nMARTTI VUORI\n\n\nNäytelmäkirjallisuutta N:o 5.\n\n\n\n\n\nKuopiossa,\nU. W. Telén & C:o,\n1894.\n\n\n\n\n\n\nNÄYTELMÄN HENKILÖT:\n\nMAIKKI PERON, musiikkiopiston oppilas.\nNEITI FILANDER, hänen tätinsä.\nMAISTERI VERHO.\nIIDA, palvelustyttö.\n\nTapahtuu Helsingissä.\n\n\n\n\nSali. Perällä kaksi ovea, joista toinen vie eteiseen toinen\nsisähuoneisin. Toisella sivuseinällä, jossa on kaksi ikkunaa, on sohva,\npöytä, tuoleja, kukkia; toisella flyygeli ja nuottihylly. Ilta. Lamppu\npalaa pöydällä ja flyygelin nuotinkannattimen kummallakin puolella\nkynttelit.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Maikki, sitte Iida.\n\n_Maikki_ (soittaa sormiharjoituksia, lukien itsekseen tahtia).\n\n_Iida_ (tulee sisältä ja seisattuu Maikin taakse): Ryökynä!\n\n_Maikki_ (tahtoen soittaa loppuun): Yks', kaks', kolm', nelj', — yks',\nkaks', kolm', nelj'.—\n\n_Iida_: Ryökynä, hoi! —— Kuulkaas, Maikki ryökynä!\n\n_Maikki_: — Yks', kaks', kolm', nelj'... (lopettaa ja pyörähtää ympäri\nsoittotuolillaan.) Ka, mitä nyt?\n\n_Iida_: Antakaa anteeks', että ryökynää häiritsen, mutta — — —\n\n_Maikki_: Mutta mitä?\n\n_Iida_: Niin kun minä päivällä ihan unhotin ryökynälle sanoa, kun\nryökynä tuli kotiin sieltä musiikki-instituutista, että täällä kävi\ntuon Plummin rouvan Loviisa...\n\n—_Maikki_: Kuka? Kenenkä?\n\n_Iida_: Loviisa— — tuon Plummin rouvan neitsyt, joka asuu tässä\ntoisessa päässä pytinkiä.\n\n_Maikki_: No?\n\n_Iida_: No, ja se Loviisa sanoi, että heille toissa päivänä muutti uus'\nmaisteri, joka asuu tässä seinä väliä tämän suojan kanssa.\n\n_Maikki_: Mitäs se sitte minuun kuuluu?\n\n_Iida_: Niin, nähkääs, se maisterihan se oli sille Plummin rouvalle\nvalittanut, ett'ei hän saa yhtään mitään luetuksi, kun meillä — niin\nhän oli sanonut — yöt päivät soittaa rämpytetään.\n\n_Maikki_: Rämpyt...? (Pyörähtää takaisin pianon eteen ja selailee\nvihaisesti nuotteja.) Mitäs minä sille mahdan, että minun\nsormiharjoituksia soittaa pitää.\n\n_Iida_: Sitähän minäkin Loviisalle sanoin, ett'eihän meidän ryökynä\nsille mitä mahda, että hänen soittaa pitää. — Ja sitte se Loviisa vielä\nspraakasi, että se maisteri oli Plummin rouvalle jutellut, että hänen\njo kahdesta paikasta oli pitänyt pois muuttaa: toisessa kun soitettiin\nyläällä, toisessa sekä yläällä että alaalla ja vieressä vielä laulaa\nhoilotettiin. Ja nyt hän, sanoo, oli varten vasten muuttanut tänne\nHökperin kadun päähän etemmäksi siitä musiikki instituutista, että\nsaisi rauhassa lukea, sillä kun kuuluu olevan niin hirveän paljon\ntenttaimia, — vai mitä se Loviisa sanoi, — luettavana.\n\n_Maikki_ (hermostuneesti): Olkoon! Yhtä paljo on mullakin soittamista.\n\n_Iida_: No jaa, tietystikin. — Vaan sitte se oli maisteri, kuulen ma,\nvielä sanonut, että ihan täällä jo hulluksi tulee, ja Plummin rouva oli\nollut hyvin pahoillaan, kun hän oli lopulta uhannut muuttaa pois koko\npaikasta.\n\n_Maikki_: Muuttakoon! Yhtä hyvä hyyryläinen olen minä kuin hänkin, —\nsano sinä sille Blommin rouvan Loviisalle niin. Enkä minä voi heidän\nhyyryläistensä takia soittamistani jättää.\n\n_Iida_: Eihän se Loviisa sitä mitä omasta itsestään sanomaan tullut.\nSehän se oli maisteri ensin kuitenkin käskenyt häntä nöyrimmästi\npyytämään, että eiköhän olisi edes näin iltaisin mahdollista...?\n\n_Maikki_: Eikä oo...\n\n_Iida_: Sen kun täytyy muutenkin yötkin valvoa...\n\n_Maikki_: Jopas niillä on vaatimuksia! Ja lukekoon viisaammaksi, ett'ei\ntoista kertaa tällaista röyhkeätä pyyntöä tee. Ei. Anna minun olla,\nanna minun soittaa rauhassa. (Käy jälleen soittamaan.)\n\n_Iida_ (menee, kotvasen seisottuaan).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Maikki, sitte neiti Filander.\n\n_Neiti Filander_ (vanhanpuoleinen, lihavanläntä nainen, leu'aasa\nharvoja partahapsia, tulee sisältä; oikean käden kainalossa kantaa\nhän pientä sylikoiraa, jolla on kulkusia kaulassa ja punainen täkki\nselässä; vasemmassa kädessä on hänellä nuuskarasia, iso kirjava\nnenäliina ja kirje): Maikki! — Maikki kulta!\n\n_Maikki_ (lopettaa soittonsa ja kääntyy): Täti?\n\n_Neiti Fllattder_ (istuu sohvaan ja ottaa koiran syliinsä): Kas tässä\ntuli kirje! Otas, kultaseni, ja lue!\n\n    (Iida näkyy vähän aikaa, tämän kohtauksen\n    alussa, kuuntelevan oven takana).\n\n_Maikki_ (ottaa kirjeen): Vaan kellekä se on? Tässähän ei ole mitään\npäällekirjoitusta.\n\n_Neiti Filander_: Minulle varmaan, koska se tänne tuotiin. (Hyväilee ja\nsuutelee koiraansa.)\n\n_Maikki_: Keltäs se on? Kukas sen toi?\n\n_Neiti Filander_: Iida sanoi että sen just'ikään toi Blommin rouvan\npiika.\n\n_Maikki_: Blommin rouvan piika?! (Avaa kirjeen ja säpsähtää,\nitsekseen.) Mitä?! Ihan kuin Villen käsiala. Vaan ei. Se ei ole\nmahdollista. Ja toinenhan tässä on nimikin.\n\n_Neiti Filander_: No? — Luehan! Miks'et sinä lue kovaan?\n\n_Maikki_: Niin vainkin. — Kyllä. — Minä luen. — Minä tahdoin ensin vaan\nitsekseni... (Lukee.) \"Koska minun tämän päiväistä nöyrää pyyntöäni ei\nole suvaittu ottaa kuuleviin korviinkaan, niin on minun vastenmielinen\nvelvollisuuteni edeltä päin ilmoittaa, että minä, ellei nytkään mitään\nmuutosta tapahdu, olen pakoitettu ryhtymään toimenpiteisin, jotka\nehkä tulevat olemaan yhtä harmilliset teille, kuin teidän lakkaamaton\nsoittonne on minulle. — Kunnioituksella V. Verho.\"\n\n_Neiti Filander_: Herra Jesus siunatkoon! Mitäs se nyt oli? Ymmärsitkös\nsinä mitä? Minä en käsittänyt siitä tään taivaallistakaan. (Nuuskaa\ninnokkaasti.)\n\n_Maikki_: Eikös Iida sitte ole tatille mitään puhunut?\n\n_Neiti Filander_: Ei... Mitä? Jokos se on taas jotakin tärkeätä\nunhottanut?\n\n_Maikki_: Että eräs tuon Blommin rouvan hyyryläinen, maisteriko vai\nmikä? — Verho näkyy nyt hänen nimensä olevan — oli tänään päivällä\nlaittanut pyytämään, ett'en minä muka soitollani häiritsisi hänen\nlukujaan. Ajatelkaahan, täti, semmoista!\n\n_Neiti Filander_: Hän oli laittanut sitä pyytämään?! Hä? — No?\n\n_Maikki_: Niin no. Ja nyt hän kirjoittaa ja uhkaa jotakin tehdä — en\ntiedä mitä — ell'en minä lakkaa soittamasta.\n\n_Neiti Filander_: Uhkaa? Siis uhkauskirje? Kas niin! Se vielä puuttui!\nSe minun vielä piti vanhoilla päivilläni saada! Herra Jesta varjele!\nVähä vielä, ettei kaduilla enää saa siivosti rauhassa kulkea; — etkö\nmuista, Maikki, mitä me hiljattain Hufvudstadsbladetissa lu'imme, että\neräs hieno herra oli Katajanokalla ryöstänyt eräältä vanhanpuoleiselta\nrouvasihmiseltä kädestä hänen ridikyylinsä? — Niin. Ei. Vähä vielä\nsitä. Nyt sitä ei saa enää rauhassa kotonaankaan istua. (Nuuskaa taas\ninnokkaasti.)\n\n_Maikki_: Rauhoittukaa, täti hyvä! Ei se ole mitään. Ei hän mitään\nuskalla tehdä.\n\n_Neiti Filander_: Kuinka se ei ole mitään?! Kuinka sinä voit niin\najattelemattomasti puhua, Maikkiseni?! Etkö sinä vielä sen paremmin\nmiehiä tunne?! (Vapisevalla äänellä): Oo... Oo... Oo! Minä heidät kyllä\nhyvin tunnen. Itsekkäitä, itsekkäitä kapineita ne ovat, eikä mitään\nmuuta. Heidän tähdensä, heitä varten pitäisi meidän, naisraukkojen,\ntehdä kaikki, uhrata kaikki, kaikki, viimeiseen tippaan saakka. Oo...\noo... oo! Minä olen vakuutettu, että tuo nytkin tuolla on valmis vaikka\ntuon ohuen seinän murtamaan ja... ja... ja...\n\n_Maikki_: Täti hyvä, eihän nyt toki!\n\n_Neiti Filander_: Niin, niin. Ja mitä me hänelle voimme, me neljä\nheikkoa henkeä, Prisse, sinä, minä ja Iida. — Iida!! — Iida!!\n\n    (Soittaa pöydällä olevaa kelloa.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Edelliset ja Iida.\n\n_Iida_ (tulee): Mitä ryökynä...?\n\n_Neiti Filander_: Iida katsoo, onko tambuurin ovi oikein lukossa? —\nOnko avain kaks' kertaa kierretty?\n\n_Iida_: Paninhan minä sen. (Menee eteiseen.)\n\n_Maikki_: Täti, jos täti niin pelkää, niin minä lakkaan soittamasta.\nSillähän asia on autettu.\n\n_Neiti Filander_: Mutta, Herranen aika, Maikkiseni, mitäs varten sinä\nsitte olet Helsinkiin tullut?\n\n_Maikki_: Niin, kyllä, mutta...\n\n_Iida_ (palaa): Kyllä se on hyvästi kiinni.\n\n_Neiti Filander_: Ja reegelit kanssa?\n\n_Iida_: On ne. (Menee sisälle.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Neiti Filander ja Maikki.\n\n_Neiti Filander_: Niin. Mitäs varten sinä sitte olet Helsinkiin\ntullut? Ja siinä sen nyt näet. Köyhä tyttökään, joka on tullut tänne\nhankkiakseen itselleen tulevaisuuden varalle toimeentuloa elämässä,\nhänkään ei saa enää rauhassa opintojaan harjoittaa, vaan on heidän,\nmiesten, tiellä.\n\n_Maikki_: Kyllähän minä mielelläni muuttaisin toiseenkin paikkaan,\nett'ei täti tarvitsisi pelätä, mutta...\n\n_Neiti Filander_: Niin. Minnekä sinä muutat? — Vaan enpä minä\nsinua läskisikään. — Ja näet sinä: se on pelkkää miesten kateutta,\nMaikkiseni, usko minua, pelkkää kateutta! He kadehtivat sitä, että\nnaiset nykyään pyrkivät ja pääsevätkin yhtä kauas, kuin he, jopa\nsieppaavat heiltä paikkojakin nenän edestä ja... ja... ja... ja eivät\nheistä enää huolikaan, kun tulevat omillaan toimeen. Se onkin ihan\noikein. Rukkaset pitäisi heille joka ikiselle antaa, niin saisivat\nnähdä, mimmoista se on naisitta eläminen. Sekin oli ihan paraaksi, että\nsinä annoit rukkaset tuolle, — mikäs hänen nimensä olikaan?\n\n_Maikki_: Karén.\n\n_Neiti Filander_: Niin juuri — Karénille\n\n_Maikki_: Pappahan se vaan oli sitä asiaa vastaan.\n\n_Neiti Filander_: Saman tekevä. Ja pappa tiesi, että naida ne miehet\nkyllä osaisivat, vaan sitä eivät kysy, kykenevätkö itseään ja\nperhettään elättämään. \"Hankkikoon Karén ensin itselleen viran ja\ntulkoon sitte tytärtäni vaimokseen pyytämään,\" kirjoitti hän minullekin.\n\n_Maikki_: Sen hän kyllä olisi hankkinutkin.\n\n_Neiti Filander_: Jumala ties' milloin!\n\n_Maikki_: Kun olisi tutkintonsa suorittanut.\n\n_Neiti Filander_: Siinäpä se on, Maikkiseni, ett'ei tiedä, koska hän\nsen olisi saanut suoritetuksi, kun hän aikansa vaan laulamiseen ja\nkurtiisiin, kulutti.\n\n_Maikki_: Täti! Miksi täti nyt noin...?! Ja tuolla samalla luulollahan\npappakin Villeä pahoitti.\n\n_Neiti Filander_: Sillä pappasi tahtoi nähdä, rakastiko herra Karén\nsinua toden perään. Sen tautta hän teidät eroitti. \"Jos tuo nuori mies\nMaikkiani oikein rakastaa, niin hän kyllä laittaa niin, että ansaitsee\nhänet saadakin\", se oli pappasi tuuma vaan, lapsukaiseni. Vaan nyt on\njo — — Kuinkas pitkä aika siitä nyt onkaan?\n\n_Maikki_: Kunko me erosimme?\n\n_Neiti Filander_: Niin, niin.\n\n_Maikki_: Yksitoista kuukautta ja — ja kymmenen päivää.\n\n_Neiti Filander_: M—h—h! Sinäpä näyt sen tapauksen melkein\ntunnilleenkin muistavan. Niin, no. Kohta vuosi. Sillä aikaa hän jo\nolisi ehtinyt jotakin tehdäkin, jos olisi oikein sinua... oikein\ntahtonut.\n\n_Maikki_: Lukenut hän on, siitä olen varma.\n\n_Neiti Filander_: Hedelmiä vaan ei ole vielä minkäänlaisia hänen\nlu'ustaan näkynyt.\n\n_Maikki_: Joulun aikaanhan ne useimmat tutkintonsa vasta lopettavatkin.\nEhkäpä sitte kohta saamme nähdäkin hänen nimensä sanomissa.\n\n_Neiti Filander_: Jospa hän niissä hommissa olisi, niin kyllä kai\nhäntä kaupungissa olisi näkynyt. Ja varsinkin, jos hän sinua oikein\nrakastaisi, niin kyllä hän olisi sinut jo etsinyt.\n\n_Maikki_: Eihän hän tiedä, että minä nyt Helsingissä olenkaan.\n\n_Neiti Filander_: Niin, niin, kultaseni. Mutta kun oikein rakastaa,\nniin löytää rakastettunsa vaikka mistä. Koirakin löytää vainullaan\naina rakastetun isäntänsä. Vaan oo! Niin uskollisia ei ne miehet ole.\n(Hyväilee koiraansa.) Eikö niin, eikö niin, sinä minun ainoa, armas,\nrakas Prisseni?!\n\n_Maikki_: Ei, täti, ei. Villestä en sitä usko. Minä tiedän, että hän\nminua rakastaa vieläkin. Minä tiedän sen, minä olen varma. Hän ei ole\nminua unhottanut.\n\n_Neiti Filander_: No, no, Maikkiseni; Ei puhuta enää siitä. Ja miksi\naloimmekaan taas? Se on kipeä kohta sinulle, minä tiedän sen. Sillä\nse koski sinuun kovasti tuo teidän eronne. Ja sen tautta, sinua\nviihdyttääkseen, pappasi laittoikin sinut tänne Helsinkiin. Hän\najatteli, että ehkä soitto-opinnoillasi saat rakkauden huolesi hiukan\nhaihtumaan.\n\n_Maikki_ (näyttäen kirjettä, joka hänellä on ollut koko ajan\nkädessään): Vaan tässä ne nyt on häiritty nekin.\n\n_Neiti Filander_: Herra jesta! Niin, tuo kirje! Senkin nyt vielä piti\ntulla, kun muutenkin jo olet kaikesta niin hermostunut.\n\n_Maikki_: Ole huoleti, täti! Ei se ole mitään. Kyllä minä ehkä jollain\nlailla...\n\n_Neiti Filander_: Niin, jollain lailla. Täytyyhän sinun saada soittaa.\nEihän tämä käy laatuun. Täytyyhän sinun saada soittaa ja yhtä hyvä\noikeuskinhan sinulla on soittaa omassa huoneessasi, kuin hänellä lukea\nhuoneessaan.\n\n_Maikki_: Tietysti, täti. Ja mitä voi hän tehdä? Se on vaan turhaa\npelottelemista tuo hänen uhkauskirjeensä.\n\n_Neiti Filander_: Mutta jos hän tekeekin, niin kyllä hän\nedesvastaukseen siitä joutuu, sen saamme nähdä. Kyllä minä sen\njunkkarin opetan, kutsun poliisin ja... ja... ja... Annas mulle\ntuo kirje, minä sen säilytän todisteeksi. Ja käy sinä, Maikki, nyt\nsoittamaan vaan, käy!\n\n_Maikki_: No koska täti sen sallii... (Menee piaanon ääreen.)\n\n_Neiti Filander_: Iida!! — Iida!! (Soittaa kelloa.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Edelliset ja Iida.\n\n_Neiti Filander_: Onko Prissen illallinen jo valmis, Iida? Sen on jo\naika syödä ja sitte käydä maata.\n\n_Iida_: Paikalla laitan.\n\n_Neiti Filander_: Mitäs sulla siellä on Prisselle?\n\n_Iida_: Jäihän siellä päivällisestä kaksi lihapullaa ja vähä\npotaattimuussia.\n\n_Neiti Filander_: Entä omenasoppa?\n\n_Iida_: Ei sitä jäänyt.\n\n_Neiti Filander_: Herra Jesta! Jaksoikos Iida sen kaikki syödä? Sitähän\noli soppaskooli enemmän kuin puolillaan.\n\n_Iida_: Eihän mulla mitä ollut muuta syötävää, kuin lihapullatkin\ntäytyi koiralle säästää.\n\n_Neiti Filander_: No, on se Iida, Jumalan kiitos, terve, koska sillä\nniin hyvä aptiitti on. — Antaa Prisselle sitte maitoa, mutta katsoo,\nett'ei se kovin kylmää ole.\n\n_Iida_: Eihän se mitä kylmää oo. Kaapin hyllyllähän se on aamusta\nseisonut.\n\n_Neiti Filander_: No, ottaa Prissen sitte! Hyvää yötä nyt, kultaseni,\nhyvää yötä! (Suutelee Prisseä ja antaa sen Iidalle. Iida menee sisälle.)\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Neiti Filander ja Maikki.\n\n_Neiti Filander_: Mitä sinä nyt ai'ot soittaa, Maikki?\n\n_Maikki_: Tämä Chopinin valssihan minun pitäisi saada ihan puhtaasti\nkäymään.\n\n_Neiti Filander_: Onko se se minun favoriittivalssini?\n\n_Maikki_: On, täti.\n\n_Neiti Filander_: No, soita nyt sitä, ja jätä tän'iltana jo nuo\nsormiharjoitukset.\n\n_Maikki_: Tämä on niin vaikea, että siihen tarvitseisin kyllä paljonkin\nenemmän sormiharjoituksia. (Alkaa soittaa.)\n\n_Neiti Filander_ (nuuskaa ensin, asettautuu sitte mukavasti istumaan\nsohvan nurkkaan, jossa, silmät kiinni ja kiikutellen päätään ja\nruumistaan kuuntelee soittoa.)\n\n    (Kun Maikki on kotvan aikaa soittanut, kuuluu seinän\n    takaa räikeitä, epäsointuisia jahtitorven törähdyksiä.)\n\n_Maikki_ (hypähtää säikähtyneenä paikaltaan).\n\n_Neiti Filander_: Oih, mitä se on?! Mi... mi... mi... mi...?? (On\nmyöskin ensin hypähtänyt ylös.) — — — ää... ää... ää! (Tarttuu\nkäsillänsä sydämensä kohdalle ja vaipuu pyörtyneenä takaisin sohvaan.)\n\n_Maikki_ (juoksee tätinsä luo): Täti! Täti!! — Rauhoittukaa!... Voi,\nHerra Jumala!... Iida!! Iida!! (Soittaa kelloa.) Vettä! Vettä!\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Edelliset ja Iida.\n\n_Iida_ (tulee juosten sisään, kädessä lautanen jonka, ovessa\nkompastuessaan, pudottaa lattialle): Jesta varjele! — — Mitäs tämä on?\n\n_Maikki_: Vettä! Pian, pian!\n\n_Iida_ (juoksee takaisin ja tuo lasin vettä).\n\n_Maikki_: Rauhoittukaa, täti! — Ei se ole mitään. Se oli hän. Hän\npuhalsi vaan jahtitorveen. Siinä se nyt oli hänen uhkauksensa. — Kas\ntässä, juokaa, täti, vähän vettä! Juokaa! Noin. Ei se ole mitään. Elkää\npelätkö.\n\n_Neiti Filander_ (tointuu, herpoutuneena); Oih!! — — Oih!! — Oih!!\n\n_Maikki_: Iida tuo vielä minun toaletti-etikkani! Sieltä piirongin\npäältä! Pian. Se pieni kristallikarahviini.\n\n_Iida_ (juoksee sitä hakemaan).\n\n_Maikki_: Kas niin, täti. Elkää pelätkö. Ei se ole mitään.\n\n_Neiti Filander_: Oih! — Sitä hävytöntä! Oikein — — olin — — saada — —\nslaagin.\n\n_Maikki_: Täti haistaa vähä tätä etikkaa.\n\n_Neiti Filander_ (syrjäyttää sen kädellään): En, en huoli. (Ottaa\nnuuskarasian ja nuuskaa.) Tämä virkistää paremmin. Kas niin!\n\n_Iida_ (keräten lattialta lautasen palaset ja lihapullat): Pakana!\nSiihen ne nyt meni Prissen lihapullat. (Menee).\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Neiti Filander ja Maikki.\n\n_Maikki_: Siinä se nyt oli, täti. Vaan mitäs minä nyt teen? (Kävelee\nmiettien lattialla.)\n\n_Neiti Filander_: Mitäkö teemme? Minä luulen, että löytyy kuitenkin\nlakipykälä, joka määrää rangaistuksen ihmisten kotirauhan\nrikkomisesta.. Ja rangaistuksen tuo junkkari ansaitsee saada mitä\nankarimman. Onkos tuo nyt laitaa? Tehdä noin törkeän teon, jolla oli\nminun, vanhan ihmisen, ihan kuoliaaksi pelästyttää.\n\n_Maikki_: Maksaakohan se vaivaa kuitenkaan tehdä tästä afääriä?\n\n_Neiti Filander_: Kuinkas ei? Ja sillä lailla sitä ei saa jättää, ei.\nEntä sinun soittosi? Pitääkö sinun se sitte jättää? Vai mitäs sinä\nsitte tekisit, mitä?\n\n_Maikki_: Minä luulen, että jos häntä kauniisti pyytäisi...\n\n_Neiti Filander_: Ja mitä vielä!! Siitä ei tule mitään.\n\n_Maikki_: Jos kirjoittaisi ja selittäisi ja kauniisti sopisi keskenään.\nParempihan on sopia, kuin tehdä kiusaa toisilleen.\n\n_Neiti Filander_: Hänhän se sulle kiusaa tekee, vaan et sinä hänelle.\n\n_Maikki_: Niin no. Sehän se on hänelle selvitettäväkin, täti.\n\n_Neiti Filander_: Kyllä. No, kuinka tahdot.\n\n_Maikki_: Ja sitte, että hän näin pahasti säikäytti tätiä. Onhan siinä\nsyytä kylliksi. Ehkä se auttaisi.\n\n_Neiti Filander_: Koeta, koeta sitte! Kirjoita, jos tahdot; minä en\nsitä tee. Saat ehkä vielä hävyttömän kirjeen vastaukseksi.\n\n_Maikki_: Mitäs minä sitte teen, täti kulta? Joko täytyy minun muuttaa\ntoiseen paikkaan tahi jättää opintoni ja lähteä kotiin. Eihän tämä voi\nnäinkään jatkua. Ja emmehän me voi häntä poiskaan ajaa väkisin.\n\n_Neiti Filander_: Niin no. Kirjoita sitte. Ethän sinä siitä pahemmaksi\ntule.\n\n_Maikki_: Niin, täti. Enhän minä siitä pahemmaksi tule, jos hänelle\nkauniisti kirjoitan ja selitän, että niin ja niin.\n\n_Netti Filander_: Tietysti. — Lähetäpäs Iida samalla vähä tänne.\n\n_Maikki_: Hyvä on, täti. (Menee sisälle.)\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Neiti Filander, sitte Iida.\n\n_Neiti Filander_: Maikki parka! Minun on oikein sääli tyttöä. Niin\npaljon kuin hän on saanut kärsiä rakkautensa takia, jota hän ei voi\nunhoittaa! Sitte tuo alituinen hermostuttava soitto ja nyt vielä tämä\nkaikki. Pelkään pahoin, että hän lopulta sairastuu. — Mutta sitä ei\nolekaan niin helppo unhoittaa tuota ensimmäistä rakkauden puuskaa, sen\ntiedän minäkin. (Huoahtaa.) Hoh—hoi! Useinpa se seuraa meitä katkerana\nmuistona hautaan saakka. Sillä kaikkihan olemme kerran olleet nuoria,\nkaikkihan olemme ainakin kerran rakastaneet.\n\n_Iida_ (tulee): Tahtoiko ryökynä mitä?\n\n_Neiti Filander_: Jokos Prisse on syönyt?\n\n_Iida_: Söihän se lihapullat ja maidon, vaan potaattimuussista ei\nhuolinut.\n\n_Neiti Filander_: Anna sen sitte käydä maata sänkyni jalkopuoleen.\n\n_Iida_: Siinähän se jo rötköttää, kuin ainakin.\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    Edelliset ja Maikki.\n\n_Maikki_ (tulee, pannen kirjettä koteloon): Tässä se nyt on. Iida\nviskaa shaalin hartioilleen ja menee viemään tämän kirjeen.\n\n_Neiti Filander_: Mitä sinä kirjoitit? Luehan, niin minäkin saan kuulla.\n\n_Maikki_: Jos täti tahtoo.\n\n_Neiti Filander_: Iida menee sill'aikaa ottamaan shaalinsa ja saa\nsitte mennä täältä tambuurin oven kautta. Se on sinne Blommin rouvan\nkortteeriin vietävä.\n\n_Iida_: Hyvä on. (Menee sisälle.)\n\n_Maikki_: Näin minä kirjoitin (lukee): \"Kunnioitettava herra...!\"\n\n_Neiti Filander_: No kunnioitettava hän ei ainakaan ole sen jälkeen,\nmitä hän on tehnyt.\n\n_Maikki_: Mutta parempihan on olla kohtelias, täti, niin se tekee\nparemman vaikutuksen.\n\n_Neiti Filander_: No, no.\n\n_Maikki_ (lukee): \"Olen pakoitettu kirjoittamaan teille muutaman\nsanan, Sillä teidän, lievimmin sanoen, ajattelematon tekonne on\npahasti, jopa pyörtymään asti, säikäyttänyt vanhan, kivulloisen tätini.\nPyydän siis nöyrimmästi: elkää, Jumalan tähden, sitä enää uudistako!\nJa minä toivon, että kunnian tunnosta ette tulekaan sitä tekemään,\nkoska olen vakuutettu, että varsin hyvin käsitätte minun olevan\nmahdotonta pyyntöänne täyttää, kun kuulette että harjoitan opintoja\nmusiikkiopistossa enkä siis millään lailla tahallani tahdo lukujanne\nhäiritä. Ollen tästä pahoillani, toivon, että nyt osaatte antaa\nkullekin sen arvon mikä hänelle on tuleva. Maikki Peron.\"\n\n_Iida_ (on, shaali yllä, palannut viimeistä lausetta luettaessa).\n\n_Neiti Filander_: Sehän on koko hyvin kompponeerattu, Maikki.\n\n_Maikki_: Ei, täti, ei se ole hyvin. Mutta minä en paremmin osannut.\n(Kastelee kotelon reunoja huulillaan ja panee sen kiinni.)\n\n_Neiti Filander_: Vielä sille mitä paremmin. Se oli liiankin\nkohteliaasti...\n\n_Maikki_: Iida vie nyt tämän kirjeen sille Blommin rouvan Loviisalle...\n\n_Iida_: ... ettäkö hän antaisi sille maisterille?\n\n_Maikki_: Niin, niin — sille.\n\n_Iida_: Juu, minä ymmärrän. Siinä paikassa lennätän.\n\n_Neiti Filander_: Mutta elä jääkään sinne nyt Loviisan kanssa\npraataamaan.\n\n_Iida_: Jesta varjele, ryökynä! Ymmärränhän mä sen, ett'ei se nyt\npassaa... (Menee eteisen kautta.)\n\n\nYhdestoista kohtaus.\n\n    Neiti Filander ja Maikki.\n\n    _Maikki_ (jää, Iidan mentyä, keskelle lattiaa miettimään).\n\n    _Neiti Filander_: No, mitä sinä nyt niin fundeeraat, Maikki?\n\n    _Maikki_: Ajattelen, että olikohan se nyt oikein, että hänelle\n    kirjoitin.\n\n    _Neiti Filander_: Kas niin. Tuskin on Iida ehtinyt kirjeen viedä, niin\n    sinä jo kadut.\n\n    _Maikki_: Tädin tähdenhän minä sen oikeastaan vaan tein. Mutta ehkä\n    olisi minun pitänyt vielä odottaa huomiseksi.\n\n    _Neiti Filander_: Mitäs se olisi huomiseksi parannut. Entä sinun\n    soittosi? Ethän sinä olisi voinut enää soittaakaan. Sen tauttahan minä\n    ajattelin, että ehkä on hyvä, että kirjoitat.\n\n    _Maikki_: Senkö tähden, täti? Voi, voi! Jos se todellakin sittenkin oli\n    paha, että minä alennuin kirjoittamaan miehelle, joka sillä lailla...?\n\n    _Neiti Filander_: Mitä sinä nyt turhaan rupeat omaatuntoasi vaivaamaan.\n\n    _Maikki_: Taikka ehkä olisi minun pitänyt olla arvokkaampi kirjeessäni?\n    Ettei hän voisi luulla mitään pahaa minusta...?\n\n    _Neiti Filander_: Odotahan nyt ainakin, niin saamme nähdä seuraukset.\n    Mitä sinä nyt ennen aikojasi...?\n\n    _Maikki_: Hs!... Sielläpä se taitaa jo Iida tullakin takaisin. Kuulin\n    rappusilta kolinaa. (Katsoo eteiseen.) Se se onkin. No? On juossut\n    niin, että puhkii kuin höyryveturi.\n\n\n    Kahdestoista kohtaus.\n\n    Edelliset ja Iida.\n\n_Iida_ (tulee, kovasti läähöttäen).\n\n_Maikki_: No?\n\n_Neiti Filander_: Sanottiinko sulle siellä mitä?\n\n_Iida_ (hengästyneenä): Voi, voi!... Juoksin niin... ett'en tahdo...\nsaada sanaa...suusta... kun... sydän kur... kurkussa hyppii...\n\n_Maikki_: Mitä sitte sait kuulla?\n\n_Iida_: Että hän... tulee tänne... koht'sillään.\n\n_Neiti Filander_(yht'aikaa): Tännekö?\n\n_Maikki_ (yht'aikaa): Maisteriko?\n\n_Iida_: Niin. — Kun Loviisa oli vienyt sen preivin sille maisterille,\nniin hän sanoi, että se maisteri oli ollut niin mielissään, kun se oli\nsen preivin lukenut ja oli heti kysynyt, että vieläkö se on Iida siellä\nkyökissä, ja kun Loviisa sanoi, että on, niin se tuli heti kyökkiin\nminun luokseni ja sanoi, että vie terveisiä ja sano, että minä tulen\nkoht'sillään itse teille.\n\n_Neiti Filander_: Tulee itse meille?! Kas niin! No, se nyt vielä\nlopuksi puuttui! Herranen aika! Se siitä nyt oli vielä seuraus!\n\n_Maikki_ (syrjään): Mielissään, kun oli lukenut kirjeen? Mitäs jos se\nsittenkin olisi hän? Se Ville! Sillä oli ennenkin noita tuollaisia\nkujeita!\n\n_Neiti Filander_: Eikös Iida sitte sanonut, ett'ei me voida vastaan\nottaa, ett^ei me olla kotona tahi että jo ollaan makuulla?\n\n_Iida_: E... enhän minä nyt niin kouraan tuntuvasti kuitenkaan osannut\nvalehdella, kun just'ikään hänelle Maikki ryökynältä kirjeen vein.\n\n_Neiti Filander_: Niin no. Sano nyt sinä itse sitte, Maikki, mitä\nmeidän pitää tehdä. Minä en ainakaan tiedä, minä en ainakaan tiedä.\n\n_Maikki_: Mitäs muuta, täti kulta, että annamme hänen tulla ja\nkauniisti otamme hänet vastaan.\n\n_Neiti Filander_: Mutta oletkos sinä hullu, oletkos sinä hullu? Sen\nparemmin en osaa sinulle enää sanoa.\n\n_Maikki_ (syrjään Iidalle): Minkäs näköinen hän on? Iidahan näki hänet.\nOnko hän pitkä?\n\n_Iida_: Oo ja. Oikea hongankolistaja. Mutta muuten sievä poika.\nVilkkaat silmät, kaunis pruuni tukka, sievät viikset ja lyhyeksi\nleikattu leukaparta.\n\n_Maikki_: Leukaparta? Sitä hänellä ei ennen ollut. Mutta muuten kuin\nhän. (Ääneen neiti Filanderille.) Elä nyt, täti, ole huolissasi! Ehkä\nhän on hyvinkin siivo mies ja tahtoo vaan tulla anteeksi pyytämään.\n\n_Neiti Filander_: Kas niin! Sinä siis jo pidät hänen puoliansa! Sinnekö\npäin se jo tuuli kääntyi? Oikea tuuliviiri sinä olet! Et malta pidättää\nsydäntäsi noista — pöksyläisistä. Ja ehkä luulet jo, että se on sinun\nVillesi?! Siivo mies?! Tuollainen tungeskelija, joka vaan tilaisuutta\nvaanii päästäkseen ihmisten kanssa tuttavuutta tekemään, Jumala tiesi\nmissä aikeissa. Semmoista se oli mennä hänelle kirjettä kirjoittamaan.\nNyt sitä istutaan ihan pääsemättömissä mokoman kanssa.\n\n_Maikki_: Laitetaan sitte sana, ett'ei hän voi tänään tulla. Sillähän\nsiitä päästään, täti hyvä.\n\n_Neiti Filander_: Vai laitetaan sana? Ja sinä luulet todellakin, että\nhän on niin siivo mies, ett'ei tule. E—hei! Hän tulee sittenkin.\n\n_Iida_: Tuollapa se jo kuuluu tulevankin.\n\n_Neiti Filander_: Herra Jesta! Eikös Iida pannut ovea lukkoon?\n\n_Iida_: Kun minä sen ihan unhotin... kiireessä.\n\n_Neiti Filander_: Elä päästä sisään, Iida! — Sammuta lamppu, Maikki!\n(Puhaltaa kynttelit sammuksiin.) Puh! Sano, että ollaan jo pantu maata!\nPuh, puh! Sano, ett'ei voida ottaa vastaan!\n\n_Maikki_ (joka ei sammuta lamppua): Elä huuda niin, täti kulta!\nKuuleehan hän, että me ollaan valveella. Ja johan hän näki, että me\nollaan yläällä.\n\n_Neiti Filander_ (vetäen Maikkia takaperin hameesta sisähuoneesenpäin):\nTule, tule, tule! — Sano, ett'ei voida ottaa vastaan... ett'ei voida,\nIida!... Ei voida... ei voida.\n\n_Maikki_ ja _Neiti Filander_ (peräytyvät sisähuoneesen, jonka ovesta\nMaikki tahtoo kurkistaa, mutta neiti Filander estää häntä siitä,\nvetämällä häntä pois).\n\n\nKolmastoista kohtaus.\n\n    Iida ja maisteri Verho.\n\n(Ensin eteisessä, josta sitte, Iidan peräytyessä, tulevat salin oven\nsuulle )\n\n_Iida_: Ei, ei. Ryökynät ei voi ottaa vastaan... Ryökynät ei ole\nyläällä...\n\n_Verho_: Mutta kuulinhan minä ..\n\n_Iida_: Mutta ryökynät menivät just'ikään maata.\n\n_Verho_: Mutta minähän näin, että Maikki neiti just'ikään oli täällä.\n\n_Iida_: Mutta vanha ryökynä on sairas. Hän ei voi ottaa vastaan.\nMaisteri on hyvä ja tulee huomenna.\n\n_Verho_: En minä vanhasta välitäkään. Ja koska nuori \"ryökynä\" on\nkotona, ei ole sairas eikä makaa, niin Iida on hyvä ja kysyy, eikö ole\nmahdollista, että minä silmänräpäyksen vaan saisin puhutella häntä. Jos\nhän itse kieltää, niin — se on toinen asia.\n\n_Iida_: Voi, voi tokisen! Mitä minä nyt...? Ihanhan ne suuttuu. Mutta\ntäytyy kai mun, täytyy kai mun Sitte... (Katsoo pitkästi Verhoon ja\nperäytyy koomillisen peloisasti sisähuoneesen).\n\n\nNeljästoista kohtaus.\n\n_Verho_ (yksin). Ha, ha, ha! \"Oi sä, viattomuuden suoja!\" — tahtoisin\nlaulaa, kuin Faust Margaretan asunnon edustalla. — Mutta onpa tämä nyt\nomituinen sattuma todellakin, että näin jälleen saan tavata Maikkini.\nJeekuli vaan, kun harmittaa, että tuli tuo tuhmuus tehdyksi. Mutta\nilman sitähän ei olisi tullut mitään. Jahtitorveni se lintuseni lentoon\npyrähytti. Vaan hermot, syytetään niitä! Nehän ne nykyaikaan kaiken\npahan alku ja juuri ovat. Pyytäkööt ne nyt anteeksikin. Ja tulematta\ntänään anteeksi pyytämään en olisi voinut lukea enkä maata rauhassa.\nSaas nähdä, saanko vaan Maikkiani tänään nähdä?' Mutta kas, tuossapa\nhän tulee kuitenkin!\n\n\nViidestoista kohtaus.\n\n    Verho ja Maikki (tulee).\n\n_Verho_ (ojennetuin käsin Maikkia kohti): Maikki!\n\n_Maikki_ (seisottuen hämmästyneenä ovelle): Ville! Sinä!\n\n_Verho_ (tarttuu toisella kädellä Maikin käteen, toisen kiertää hänen\nvyötäistensä ympäri): Minä, Maikki. Hämmästyt kai näin odottamatta\nminut nähdessäsi?\n\n_Iida_ (on kurkistanut ovesta samalla, kun Verho on Maikin käsivartensa\nsuojaan ottanut, ja paiskaa sen taas hämmästyneenä kiinni).\n\n_Maikki_: Tietysti. Sinun kujeitasiko ne nämä olivat sittenkin,\nhulivili!?\n\n_Verho_: Oi, tuo jahtitorveni! Sydämeni on pakahtua sekä mielipahasta\nettä samalla ilosta. Mutta toivon, että sinä kyllä...?\n\n_Maikki_ (puristaen Verhon kättä): Tietysti.\n\n_Verho_: Ja tätisi myöskin...?\n\n_Maikki_: Se on pahempi pykälä. Mutta saat koettaa parastasi.\n\n_Verho_: Sen teen. Toivoisin, ett'ei hänkään ole leppymätön. Sallithan\nminun tunnustaa hänelle rakkauteni, vai?\n\n_Maikki_ (vetäen Verhoa kädestä sohvaan istumaan): Mutta varovasti. —\nKuulehan! Entä tuo uusi nimesi? Mitäs se sitte merkitsee?\n\n_Verho_: Se merkitsee sitä, että olen muuttanut nimeni.\n\n_Maikki_: Elähän mitä!\n\n_Verho_: Etkö sitä sitte sanomalehdistä ole nähnytkään? Oli se\n\"virallisissa\". Mutta eihän niitä virattomat luekaan, se on totta\nse, tahi ehkäpä niinkin, että virattomat viranhakijathan niitä vain\nlukevatkin.\n\n_Maikki_: Ja minä jo luulin, että se oli kujetta sekin. Käsialaasi\nhiukan epäilin, kun tuon kauhean ankaran kirjeesi sain, mutta tuota en\nosannut aavistaakaan.\n\n_Verho_: Niin, mehän emme ole koskaan toisillemme kirjoittaneetkaan,\nkun vaan siellä maalla aina yhdessä flaneerattiin. Ja, näet, kun sitte\npapaltasi rukkaset sain, niin arvelin, että ehkä kelpaan hänelle\nparemmin, kun kauniimman nimen otan.\n\n_Maikki_ (nauraen): Puhut ikään kuin olisit pappaani kosinutkin, etkä\nminua. Sinä, Ville!\n\n_Verho_: Hänenhän se on syynsä, että minusta vihdoinkin alkaa mies\ntulla ja pääasiallisesti, että saamme tois... saamme nyt toisemme\ntavata, tahdoin sanoa.\n\n_Maikki_: Sinä siis toden perään olet täällä lukuhommissa?\n\n_Verho_: Syksystä jo. Kahdessa paikassa olen istunut kotona,\nkuin myyrä, ja kahdesta paikasta on minut musiikin kanssa pois\najettu. Ja nyt minä tentteeraan... oikein armottomasti. Ja olen\njo lopettamaisillanikin. Tuo iänikuinen latina on vielä jälellä\nja botaniikki. Sitte pankkiuralle. Kansallisosakepankissa mulle\non jo luvattu pieni portfölji. Ja sitte naimisiin, niin pian kuin\nmahdollista. — Entä sinä? Sinä olet täällä musiikkiopistossa, myöskin\n— naimisiin päästäksesi niin pian kuin mahdollista, eikö niin? Sehän\npassaa, kuin porsaan pää aidan rakoon, vai?\n\n_Maikki_ (puristaen Verhon kättä): Luuletko, että olisin sinut niin\npian unhottanut?\n\n_Verho_ (kiertää toisen kätensä taas Maikin vyötäisten ympäri): Maikki!\nSinä siis vielä... todellakin...?\n\n_Maikki_: Ja sinä... ja sinä??\n\n_Verho_: Saanko... saanko näyttää, kuinka kovin? (Aikoo suudella\nMaikkia, kun Iida samassa tulee sisään.)\n\n\nKuudestoista kohtaus.\n\n    Edelliset ja Iida.\n\n_Iida_ (ovelia): Hm!... hm!... Ryökynä!\n\n    (Maikki ja Verho hypähtävät molemmat ylös).\n\n_Maikki_: No? — — Hä? — — Iida! — — mitä?\n\n_Iida_: Tuota... vanha ryökynä...\n\n_Maikki_: Herranen aika! Täti, täti! Hänet kokonaan unhotinkin.\n\n_Iida_: ... käski ryökynää vähä sisään...\n\n_Maikki_: Tulen, tulen. Heti paikalla.\n\n    (Iida ja Maikki menevät sisään).\n\n_Verho_: Pyydä nyt tätiäsi tänne, Maikki, että saamme tutustua.\n(sisähuoneen ovella.) Tulkaa, tulkaa nyt, täti. Elkää minun tähteni\nkruusatko! Enkä minä niin hirveä ole, kuin täti ehkä voi luulla.\n\n\nSeitsemästoista kohtaus.\n\n    Verho, Maikki ja neiti Filander.\n\n_Maikki_ (vetäen neiti Filanderia kädestä sisään): Täti tulee nyt, niin\nminä saan esitellä.\n\n_Neiti Filander_: Hupsuko sinä olet, tyttö?! Hupsuksiko te olette\nkaikki tulleet?!\n\n_Maikki_: Tässä on herra Verho ja tätini, neiti Filander.\n\n_Verho_: Minun täytyy alkaa sydämmeni pohjasta pyytämällä tädiltä\nanteeksi, että...\n\n_Neiti Filander_ (kiivaasti koko ajan): Mutta minun täytyy alkaa\nsydämmeni pohjasta antamalla herra munshöörille aika läksyn...\n\n_Verho_: ... jonka tiedän varsin hyvin ansaitsevani ja kiitollisuudella\notan vastaan...\n\n_Neiti Filander_: Vaan ensiksikin minä en ole herra munshöörille mikään\ntäti. Ja millä oikeudella uskallatte...\n\n_Maikki_: Täti kulta, se on Ville Karén, minun sulhaseni.\n\n_Neiti Filander_: Sinun sulhasesi? Siinä tapauksessa minä en ole sinun\ntätisi. Sillä minä en tahdo antaa sinua sellaiselle miehelle, jolla ei\nole sen enempää kunnioitusta kaunista sukupuolta kohtaan, — joka voi\ntehdä semmoista...\n\n_Verho_: Jos minä olisin tietänyt, jos minä olisin osannut aavistaa,\nettä te ja Maikki...\n\n_Neiti Filander_: Vai niin, vai niin?! Jos te olisitte pelästyttäneet\nkuoliaaksi jonkun toisen, kuin Maikin tahi minun, niin ette olisi\ntulleet anteeksikaan pyytämään, niinkö? Niinkö?\n\n_Verho_: Ei suinkaan, ei suinkaan, en minä sitä...\n\n_Neiti Filander_: Sitä enempi, sitä enempi ansaitsette saada rökkiinne\nja oikein aika lailla.\n\n_Verho_: Mi... mi... mi... minä myönnän. Mutta minä pyydän: saanko\nsanoa sanan? Saanko hiukan selvittää asiata?\n\n_Neiti Filander_: Näin raskaan asian voi ainoastaan oikeus selvittää.\n\n_Verho_: Suvaitkaa toki lieventävänä asianhaarana ottaa huomioon\nkiireiset lukuni, kiihtyneet hermoni ja... ja...\n\n_Neiti Filander_: Mutta millä oikeudella, millä oikeudella sitte\ntungette, herra munshööri, melkein keskellä yötä kahden nuoren...\nkahden naimattoman neiden hiljaiseen asuntoon? Millä, sanokaa, jos saan\nluvan kysyä?\n\n_Verho_: Rakkauden — jos saan luvan tunnustaa sen suoraan.\n\n_Neiti Filander_: Jassoo!! Rakkauden?! (Yht'äkkiä tyynesti): Istukaa,\nnuori mies! Ja selittäkää sananne paremmin! (Istun sohvaan, itsekseen.)\nHän näkyy ainakin olevan avosydämminen poika, tuo.\n\n_Verho_ (istuu tuoliin).\n\n_Maikki_ (jää seisomaan).\n\n_Verho_: Neiti Maikki selitti jo puolestani osaksi, sanoessaan minua\nsulhasekseen...\n\n_Neiti Filander_: Jota kuitenkaan en minä eikä neiti Maikin pappakaan\nole hyväksynyt.\n\n_Maikki_: Mutta, täti, herra Verho suorittaa parast'aikaa\nkandidaatti-tutkintoansa ja toivoo kohta jo saavansa paikankin.\n\n_Verho_: Toivon siis myöskin mielen muutosta ja koetan parastani\nvoittaakseni neiti Maikin sukulaisten luottamuksen ja — rakkauden.\n\n_Neiti Filander_: No, no. Ei hätäillä. Se ei tule nyt niinkään\nyht'äkkiä, kun entisyys on huono ja tulevaisuus ei taida olla juuri\npaljoa parempi. Mutta katsotaan, — katsotaan, mikä mies olette ja mikä\nmies herra munshööristä voi tulla. Sillä minä en ole enää tuollainen\ntyttö hupakko, joka uskoo teikäläisten ensimmäisiä liverryksiä. E—hei.\nSiis: ensiksikin muutamia tietoja su'ustanne. Nimi —- Karén? Eikö niin?\n\n_Verho_: Oli. Nyt se on Verho.\n\n_Neiti Filander_: Siis fennomaani. No... no! Eihän se nyt juuri ole\nnaimaeste. — Kukas sitte herra munshöörin pappa on, koska niin hänen\nnimeänsä halveksitte?\n\n_Verho_: Pappi hän oli — nyt hän on kuollut —; halveksimisesta ei siis\nvoi olla puhettakaan.\n\n_Neiti Filander_: Kas sitä! — Ja mamma? Omaa sukua...?\n\n_Verho_ (syrjään): Tämäpä on ylimääräinen tenttaami, jota en ole\ntietänyt odottaakaan. (Ääneen): Liljeblad hän on syntyisin.\n\n_Neiti Filander_ (osoittaen sormellaan Verhoa kohti): Liljeblad!\nLiljeblad! Lilli Liljeblad?!\n\n_Verho_: Ihan jämtilleen.\n\n_Neiti Filander_: Oskar Liljebladin sisar. (Nuuskaa. Syrjään): Hän on\nsievä poika, tuo. Ihan enonsa näköinen. (Ääneen): Saanko tarjota...\n(Tarjoo nuuskaa Verholle.) Se virkistää.\n\n_Maikki_ (Verhon korvaan): Se on hyvä merkki, Ville, kun täti nuuskaa\ntarjoo. Sitä hän ei kaikille tee.\n\n_Verho_ (ottaen nuuskaa): Tunsiko... tunsiko täti enoni?\n\n_Neiti Filander_: Oskar liljebladin? Josko minä tunsin Oskar\nLiljebladin? Ehkä vähä paremmin kuin herra... herra Oskar Liljebladin\nsisarenpoika itse. Ky... ky... kyllä. Sillä nähkääs: minäkin olen\nollut kerran maailmassa nuori ja kaunis. Ja perhosia liihotteli siihen\naikaan minunkin ympärilläni, kuin lempeän kirkkaana kesäpäivänä niityn\nkirjavalla heinämatolla. Ja hän, hänkin oli yksi niitä: solakka,\nsievä! Sisaren pojastaan eno kyllä voiton vei. Vaan silloin minä olin\nhupsu. Liian paljon kuuntelin hänen sireenilaulujaan. Sillä hän lauloi\ntodellakin hyvin. Oli ollut ensimmäisessä ylioppilaskaksitoistikossa\nmaata kiertämässä. Niin, minä olin hupsu ja annoin lumota itseni. Ja\nhän oli oikea perhonen: lensi kukasta kukkaan ja toiseen — tarttui.\nJa minä jäin syksyn kolkossa kylmässä yksin kitumaan, kuihtumaan.\n(Kyynelöitsee.)\n\n_Maikki_: Täti kulta, miksi sinä nyt noin? Elä nyt ole noin pahalla\ntuulella.\n\n_Verho_: Minun on paha mieleni, että minun läsnä oloni...\n\n_Neiti Filander_: Ei, ei. Ei se ole mitään... (Nousee ylös ja menee\nsisähuoneesen päin.)\n\n_Maikki_: Täti, täti, minne sinä menet?\n\n_Neiti Filander_: Odota! Minä tulen kohta takaisin. (Menee.)\n\n— Kahdeksastoista kohtaus.\n\n    Maikki ja maisteri Verho.\n\n_Verho_: Tuopa nyt oli ikävä todellakin.\n\n_Maikki_: Tiedätkös mitä, Ville?\n\n_Verho_: No?\n\n_Maikki_: Täti rakastaa hyvin paljon laulua, niin kuin kuulit. Mitäs\njos sinä laulaisit jonkun noista vanhoista lauluista, \"Hurtti-Ukon\" tai\n\"Viikingabalkin\" tai jonkun muun? Ehkä se saisi hänet oikein hyvälle\npäälle.\n\n_Verho_: Mitäs minä? Eihän minun laulunikaan ole mitään enoni lauluun\nverraten. Ja ehkä se päin vastoin pahentaa asian.\n\n_Maikki_: Ei, ei. Tule pois! Minä säestän. Mutta pian, ennen kuin\ntäti tulee sisään. (Vetää Verhoa kädestä pianon luo.) No? Mitä tahdot\nlaulaa? (Sytyttää kynttelit.)\n\n_Verho_: Otetaan \"Hurtti-Ukko\" sitte.\n\n[Näyttelijä saa tietysti valita jonkun toisenkin sopivan laulun.]\n\n_Maikki_: Hyvä. Se onkin reipas eikä senttimenttaali. Ja sen sinä\nlaulatkin oikein hyvin.\n\n_Verho_: Aletaan sitte. (Laulaa.)\n\n\nYhdeksästoista kohtaus.\n\n    Edelliset, neiti Filander ja Iida.\n\n_Neiti Filander_ (tulee kohta laulun alussa sisään, istuu ja kuuntelee\nihastuneena).\n\n_Iida_ (tulee vähä myöhemmin, tuoden tarjoimella punssikarahviiniä ja\nlaseja, jotka panee pöydälle ja asettuu sitte oven suuhun kuuntelemaan.)\n\n_Neiti Filander_ (menee, laulun loputtua, ja suutelee ensin Verhoa\notsalle ja sitte Maikkia.)\n\n_Verho_ (suutelee neiti F:ia kädelle.)\n\n_Neiti Filander_: No! — no! — no! Herra Oskar Liljebladin sisaren\npoika! Olkoon! Minä annan teille vielä tämän kerran anteeksi...\n\n_Verho_: Minä toivon, että se on oleva viimeinen, samoin kuin se on\nensimmäinenkin kerta.\n\n_Neiti Filander_: Ja laulunne tähden tahdon tarjota teille\nsovintomaljan, — lasin punssia.\n\n    (Kaataa laseihin.)\n\n_Maikki_ (suudellen tätiään); Täti! Täti! Kuinka sinä olet hyvä!\n\n_Neiti Filander_: Niin, niin, olenpa minä nyt hyvä, kun tämä näyttää\nihan kuin sinä itse varten vasten olisit koko juonen keksinyt. No,\nskål! (Kilistävät.)\n\n_Maikki_: Mutta pääasiahan on, täti, että kaikki loppuu näin hauskasti.\n\n_Neiti Filander_: Jumalan kiitos! Onpa sitä jo ollut kylliksi tässäkin.\n\n_Maikki_: Katsos Iida, tässä on nyt minun sulhaseni.\n\n_Verho_: Toistaiseksi vielä vaan entinen.\n\n_Iida_: Jas—soo! No varmaan sitte tulevakin. No, minä saan kunnian\ngratuleerata. (Syrjään.) Onpas se sukkela konsti päästä naimisiin.\nRupee vaan seinän takana soittaa rämpyttämään, niin heti sulhanen\nlähtee. (Neiti Filanderille.) Kuulkaas, ryökynä, minä luulen, että\ntuossa on seinässä tapettien alla ovi. Eiköhän sitä nyt voisi avata.\n\n    (Muut nauravat.)\n\n_Neiti Filander_: E—hei, hyväseni. Ei sitä niinkään seiniä säretä.\nSiihen tarvitaan vielä lupa muualtakin. (Nuuskaa.)\n\n_Maikki_: Mutta tiedätkös, täti, mitä teemme? Huomenna muutamme\nflyygelini tuonne sisähuoneesen, niin Ville saa lukea rauhassa ja minä\nsaan soittaa. Ja sitte... ja sitte... ja sitte!!! (Tarttuu Verhoon\nmolemmin käsin ja pyörii hänen kanssaan muutaman kerran ympäri.)\n\n    Esirippu alas.\n\n\n\n"]