[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fWF23UOv6SgUTUzT3LWpxyvQOkwXdIJHEm_cArddLKW8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":16,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":32,"gutenbergTranslators":33,"gutenbergDownloadCount":34,"aiDescription":35,"preamble":36,"content":37},3572,"Kun Kyöpelin kellot ne soivat","Luomanen, Aadolf",1886,1949,"3572-luomanen-aadolf-kun-kyopelin-kellot-ne-soivat","3572__Luomanen_Aadolf__Kun_Kyöpelin_kellot_ne_soivat","Yksinäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[14,15],"huumori","rakkaus",[],"fi",1916,null,3788,22096,false,76527,[25,26,27],"Comedy plays","Finnish drama -- 20th century","One-act plays",[29,30,31],"Humour","Plays/Films/Dramas","Romance","\"Kun Kyöpelinkellot ne soivat :  Yksinäytöksinen huvinäytelmä by Aadolf Luomanen\" is a one-act comic stage play written in the early 20th century. The work lampoons village matchmaking, spinsterhood, and gender expectations, following a rural household’s lively name-day gathering where courtship schemes collide and resolve.  The story centers on Kaisa, a capable but aging farmer’s daughter, her practical mother, a widower butcher who fancies her, and the simple, pliable bachelor Heikki. The butcher first teases Kaisa about spinsterhood and dangles Heikki as a suitor, while a gaggle of young guests arrives for Kaisa’s name day, flirting, joking, and trying folk divinations about marriage. Heikki shuffles in, awkward and hopeful. The butcher then tricks everyone outside with talk of a wondrous sky to get Kaisa alone, drops the ruse, and proposes sincerely; she accepts. When the others return, the engagement is announced, Heikki blusters in protest, and the evening ends in laughter, song, and a celebratory dance. (This is an automatically generated summary.)",[],142,"Yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu talonpoikaistupaan, jossa vietetään Kaisan nimipäiviä. Tarina rakentuu humoristisen sanailun ympärille, kun vanhapiika ja leskimies väittelevät naimattomuudesta ja ihmisarvosta juhlavieraiden saapuessa.","Aadolf Luomasen 'Kun Kyöpelin kellot ne soivat' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 3572. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUN KYÖPELIN KELLOT NE SOIVAT\n\nYksinäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nAADOLF LUOMANEN\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1916.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Talon emäntä_.\n_Kaisa_, talontytär, vanhapiika.\n_Lahtari_, keski-ikäinen leskimies.\n_Heikki_, lyhyt, hassahtava vanhapoika.\n_Vappu_ |\n_Sanna_ |\n_Maiju_ | Kaisun nuoria nimipäivävieraita.\n_Tuppu_ |\n_Ville_ |\n_Jaska_ |\n\n\nNÄYTTÄMÖ:\n\nHyvin kalustettu talonpoikaiskamari.\n\n\n\n_Kaisa_ (istuu pöydän luona, ompelee ja hyräilee).\n\n    Pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka\n    kullalta ruskotelkoot.\n    Toiveet on turhia, vaikka ne kuinka\n    onnea uskotelkoot.\n\n_Lahtari_ (tulee tuvasta kamariin, varsisaappaissa, piippu huulillaan\nja tupakkamassiaan reisiinsä lyöden). No mutta missä nyt kaikki ihmiset\novat — kun ei niitä löydä tuvasta ei kamarista. Ja minä olisin itikkain\nostopäällä.\n\n_Kaisa_ (hymähtäen). No enkö sitä minä nyt sitten olekaan ihminen?\n\n_Lahtari_ (naurahtaen ja tupakkamassiaan saapasvarteen lyöden). Etpä\nole enää — ikävä kyllä.\n\n_Kaisa_ (päätään kääntämättä). No miksi en sitä enää olisi. (Hymyilee\nitsetietoisesti.)\n\n_Lahtari_ (kävelee Kaisan nenän eteen). No siksi sinä et enää sitä ole,\n— kun sinä olet vanhapiika ja jo kohta siitä korkeimmasta päästä.\n\n_Kaisa_ (samoin). No eivätkö vanhatpiiat sitten ihmisiä olekaan?\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). Eivät ole — ikävä kyllä — yhtä vähän kuin\nvanhatpojatkaan. Miehetöin nainen on kuin hännätöin koira.\n\n_Kaisa_ (hymähtäen). Vai niin. No minkälainen sitten akatoin mies on...?\n\n_Lahtari_. Jaa — no se kai on sitten niinkuin koiratoin häntä.\n\n_Kaisa_ (hymähtäen). Tallella ikä elettynä ja (naurahtaen) kaikki\nvanhat ovat kunnianarvoisia, ja vanhatpiiat ja -pojat kuuluvat\nikäaateliin.\n\n_Lahtari_ (lyöden massiaan saapasvarteen). No arvonsahan sitä toki on\nnoilla kyöpelielukoillakin — mutta ihmisarvoa ei niillä ole.\n\n_Kaisa_ (puolikiivaasti). No miksi ei ole?\n\n_Lahtari_. No siksi — että he panevat kynttilänsä vakan alle (nauraa)\nja tästä seuraa Korkeimman lahjomaton tuomio. (Kävelee.) Ja sitäpaitsi\nhe ovat joutavia loiseläjiä yhteiskunnassa ja aivan hyödyttömiä sille.\n\n_Kaisa_ (Samoin.) Mitävarten lahtarit ovat aina niin raakoja?\n\n_Lahtari_. (naurahtaen). Ja verenhimoisia.\n\n_Kaisa_. Niin.\n\n_Lahtari_ (naurahtaen ja lyöden tupakkamassiaan saapasvarteensa). No se\nkuuluu heidän ammattiinsa. (Kävelee.)\n\n_Kaisa_ (katsoen Lahtariin). No ikääpä sitä näyttää olevan\nlahtarillakin — ja ihmisestä silti käy.\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). No tietysti, tietysti — mutta enhän olekaan\nmikään vanhapoika, vaan kunniallinen leskimies — sen todistavat viisi\npahankurista lapsi-vekaraani. (Kävelee.)\n\n_Kaisa_ (hymyillen). Kuinka niin, että pahankurista?\n\n_Lahtari_ (ottaa piipun huuliltaan, sylkäisee). No kun se vanhin poika\nkatkaisi naapurin kissalta hännän, ja vanhimmasta kolmas lähti karvarin\nvanhaltapojalta silmät päästä repiä.\n\n_Kaisa_ (samoin). No siinä ei nyt suurta vahinkoa olisi tullut; eipä\ntuo taida enää silmiä tarvita.\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). Niinkö ajattelet. (Kävelee, miettii.) Mutta\nminä olen tässä ajatellut, että teistä tulisi varsin onnellinen ja\nlapsirikas pariskunta.\n\n_Kaisa_. En minä välitä miehestä, ellen parempaa saa — olen ilman.\n\n_Emäntä_ (tulee tuvasta kamariin). No mitäs se lahtari on nyt näin\nillalla kulkeella?\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). Kosimismatkoilla — nyt kun on miesten\nkarkausvuosi. (Kävelee.) Ja sivuasianani oli tulla katsomaan, olisiko\nteillä nautakarjaa yli oman tarpeen.\n\n_Emäntä_ (kynsii päätään). No odota, kun ukko tulee naapurista, niin\nvoitte tuumata.\n\n_Kaisa_ (emännälle). Katsokaa vähä sitä kahvipannua siellä tuvan\ntakalla. (Emäntä menee tupaan.)\n\n_Lahtari_. Kyllä sinun, Kaisa, olisi jo pidettävä vähä kiirettä, sillä\nikäsi nousee kuin lämpömittarin hopea.\n\n_Kaisa_ (kovaäänisesti). No ei minun ikäni nyt vielä niin kovin\nkorkealla ole, ettei siihen kurottamalla uletu.\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). Voi, hyvä Kaisa — kallis sielu — kyllä sinun\nikäsi tiettään! Koko pitäjä puhuu siitä ja ihmettelee sitä — ja sinun\nkestävyyttäsi.\n\n_Kaisa_. Mistä ne sen tietävät, ja mitä minun ikäni syrjäisiä liikuttaa?\n\n_Lahtari_ (lyöden massillaan saapasvarteen). No hyvin näkyivät ikäsi\ntietävän, ja onhan sitä kuulutettu kuin sirkusiltamaa. (Nauraa.)\n\n_Kaisa_ (hymähtäen). Miten kuulutettu?\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). No siitä oli ilmoitus Rinkisen kauppiaan\nmakasiininseinässä jo kohta viikon päivät. (Emäntä tulee tuvasta\ntakaisin.)\n\n_Emäntä_ (katsahtaa Kaisaan ja lahtariin). No mitä asioita teillä on,\nkun noin kovin olette juhlallisia?\n\n_Lahtari_ (emännälle silmää iskien). Ilmoitin vain tässä Kaisalle\n— joka luulee, ettei hänen ikäänsä tiettäisi — että siitä seisoi\nvasikannahan kokoinen ilmoitus Rinkisen makasiininseinässä. (Nauraa).\nJa ikävuosi 35 oli asetettu laakeriseppeleen sisään. (Emäntä ja lahtari\nnauravat.)\n\n_Kaisa_ (puolikiivaasti). Mitä minun ikäni syrjäisiä liikuttaa — itse\nminä ikävuoteni kannan.\n\n_Emäntä_ (hymähtäen). No kyllä minäkin sen sanon, jotta kyllä Kaisalla\nolisi jo aika tehdä vaikkapa huonompikin valinta — homehtuuhan sitä\nihminen tähänkin.\n\n_Lahtari_. Se on totta, se. Elettyjä vuosiaan ei enää saa takaisin —\nvanhuus tulee kuin lautapää härkä — ei väisty — löi tai potki. (Kävelee\nhymyillen ja emäntään vilkuillen.)\n\n_Emäntä_. Sitä tulee nuoruudessaan oltua liian luuloinen ja suurellinen\n— mutta katumus usein sauttaa — suuret unelmat ovatkin tuulentupia ja\nturmelevat elämän ja onnen ennen pitkää. (Istuutuu tuolille.)\n\n_Lahtari_. Niin, kyllä useimmiten sattuu, että kun aikansa valitsee,\nniin lopulta jää tohlo kouraan. (Kävelee Kaisan luo.) Että kun hyvistä\nei huoli ja huonoja ei saa, niin...\n\n_Kaisa_ (hymähtäen). Eikös juuri päinvastoin...\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). Niin juuri — päinvastoin oli tarkoitus — mutta\nhalusin olla Kaisalle kohtelias sanoissani, — äsken kun olin niin\nlahtarimaisen raaka.\n\n_Emäntä_. Sen karvarin Heikin Kaisa saisi verkkoonsa punoa — onhan\nse kunnon mies — joskin hiukan oikoinen (silittää otsaansa) — mutta\nlaihinsa kutakin hassuttaa.\n\n_Lahtari_ (huomaa \"Naisten Äänen\" Kaisan pöydällä). Oho, tuleepa sille\nKaisallekin tuo vanhainpiikain äänenkannattaja \"Helmiä syvyydestä\".\n(Naurahtaa.) Ai, anteeksi — minä erehdyin, \"Naisten Ääni\" se olikin.\n\n_Kaisa_ (kiivaana). Pilkka sattuu omaan nilkkaan — se on hyvä ja\noikea lehti, jota kannattaisi lahtarinkin lukea — niin että osaisi\neroittaa ihmisen ja itikanoston toisistaan. (Emäntä tarkastelee Kaisan\nompeluksia.)\n\n_Lahtari_ (lyöden massillaan reiteensä). No olipahan miten oli — mutta\nme miehet olemme siinä käsityksessä, että se lehti on vanhainpiikain ja\nkevytmielisyytensä vuoksi onnettomiin naimisiin joutuneitten rouvain\näänitorvi. (Emäntä menee tupaan.) Ja sitäpaitsi naisille olisi paljo\narvokkaampaa olla hyvä perheenäiti — kuin kulutella aikaansa \"Naisten\nÄänen\" selailulla.\n\n_Emäntä_ (ovenraossa). Voi voi nyt, kun tuo kahvipannu kuohuu takkaan —\nriivatun kana... senkin... (Kiirehtää tupaan pannun luo.)\n\n_Lahtari_ (naurahtaen emännälle). Kynsikää muuria. (Kävelee Kaisan luo.)\n\n_Kaisa_ (hymyillen). Minun nimipäiväni on tänään, ja tänne taitaa tulla\nvieraitakin. (Panee ompeluitaan kokoon ja vie kaappiin).\n\n_Lahtari_. Jaa-ah — nimipäiviäsi sinä vietät, mutta syntymäpäivistäsi\net ole tietävinäsi. (Naurahtaa.) No mutta nythän se sopiikin — minä\nkäväisen puhumassa sille karvarin vanhalle mörököllille, niin voidaan\nsamassa juhlatilaisuudessa julkaista yksi kaunis kihlaus. (Kävelee\nhymyillen ja massiaan heilutellen.)\n\n_Kaisa_ (nousee seisaalleen.) Ei se sovi.\n\n_Lahtari_ (Kaisaan katsahtaen). Miksei sovi?\n\n_Kaisa_. Siksi, että minä en aio mennä naimisiin — ja kaikkein vähimmin\nhänen kanssaan.\n\n_Lahtari_. No mutta onhan hän siivo ja kiltti mies — ja luontoa ei\nsiitä pykätä. (Naurahtaen.) Saisit olla hänen kanssaan aivan kuin itse\nhaluat.\n\n_Kaisa_. Minä en välitä kilteistä en huonoista miehistä. Vaan siivoista\nmiehisistä kunnon miehistä.\n\n_Lahtari_. Jaa — mutta kyllä tästä kiltistä automaattisesta\nvanhastapojasta voisi tulla hyvä miehinen mies — jos hän sinut\nvaimokseen saisi. (Hymyilee ja kävelee, massiaan heilutellen.)\nOvathan vanhatpiiat siksi tanakoita ja vaativaisia, kun ensin alkuun\npääsevät... ja erittäinkin juuri (lyö Kaisaa harteille) Kaisa — Kaisa\nkultainen.\n\n_Kaisa_ (siistii kamaria). Minä en nyt ymmärrä oikein lahtaria.\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). Eipä ole tarviskaan. Mutta ajattele ja ymmärrä,\nmiten elämä on onnellista ja täydellistä silloin, kun saa olla äiti —\noman rakkaan lapsensa äiti — ja rakastaa ja olla itse rakastettu. Vasta\nsilloin voi ymmärtää elämän todellisen arvon.\n\n_Kaisa_ (haaveksivana — istahtaa tuolille). Niin — eihän sitä tiedä —\nkun ei ole kokenut. (Painaa päänsä alas pöytää vasten). Taitaa se niin\nolla. (Huokaisee.) Ooh-hoi! (Nousee.) Odottakaa nyt, niin saatte kupin\nkuumaa. (Lähtee tupaan.)\n\n_Lahtari_ (tarkastaa Kaisaa kiireestä kantapäähän, tämän tupaan\nlähtiessä. Kävelee, raapii korvallistaan.) Mutta saakeli soikoon\n(pyörähtää) — tuo Kaisa kannattaisi kyllä pitää itsekin! (Kävelee,\nseisahtaa kasvot yleisöön.) Totta totisesti kannattaisi pitää itsekin\n— vaimonhan minäkin tarvitsen. (Sylkäisee.) Ellei tuo karvarinvanhus\nkykene omin voiminsa akkaa hankkimaan, niin tyytyköön tuskaansa...\nja... ja... huiskuttakoon — no niin — ei puhuta liikoja. (Kävelee ja\nlyö massiaan reiteensä.) Saakeli soikoon — jos ei nyt — niin ei sitte\nkoskaan. (Hymähtää.) Yhdet rukkaset Kaisa kylläkin on minulle jo\nantanut — mutta hän olikin vielä silloin tyttö — eikä (panee suunsa\nrumasti kieroon) vanhapiika. (Naurahtaa.) No Heikkiä käytetään aasina —\njolla kynnetään oma peltonsa — saakeli soikoon. Tahdonpa ensin nähdä,\nkelpaisiko hän.\n\n_Kaisa_ (tulee kamariin kahvitarjotin kädessä). No — juokaa. (Tarjoaa\nlahtarille)\n\n_Lahtari_ (Kaisaa silmiin katsoen). Juotatko minun kameelinikin...\n(Ottaa kupin ja juo.)\n\n_Kaisa_ (Punastuen). Juotan kaiketi. (Naurahtaa.)\n\n_Lahtari_. No kai minä saan luvan puhua asian halki ja suun puhtaaksi\nsille karvarin Heikille... (Vilkaisee Kaisaa silmiin.)\n\n_Kaisa_ (hymähtäen). No tehkää kuin haluatte. (Lahtari panee kupin\ntarjottimelle ja sytyttää piippunsa. Kaisa miettii ja haaveilee. Emäntä\ntulee kamariin, istuutuu tuolille, asettaa silmälasit ja tarkastelee\n\"Naisten Ääntä\".)\n\n_Lahtari_. Jaa — no — eipä tässä taida sitten olla muuta kuin lähteä\nmatkalle. (Lähenee Kaisaa ja taputtaa tätä hartioille.) Niin se on,\nhyvä Kaisa, Luojan laki, ettei ihmisen ole hyvä olla yksinään — vaan\nhän kaipaa apua, joka on hänelle sopivaa. (Katsoo emäntään.) Ihminen\nei kykene taistelemaan Korkeimman tahtoa vastaan, vaan hänen on\nmukauduttava siihen.\n\n_Emäntä_ (ottaa nuuskarasian taskustaan ja nyysää ja aivastelee).\nNiin se on — niin se on. (Vilkaisee Kaisaan, tämän ilman aikojaan\nkahvikaluja kalistellessa ja miettiessä.)\n\n_Lahtari_. Ja vasta sitten löytää ihminen onnensa — jota jotkut\npaatuneet aikovat karttaa ja elää onnettomina ja yhteiskunnalle\nhyödyttöminä syrjäisinä.\n\n_Kaisa_ (allapäin hymyillen). No mutta mihin sen lahtarin raakuus nyt\nkatosi, kun noin puhuu?\n\n_Lahtari_ (huitaisten tupakkamassillaan reiteensä). Jaa, en minä\ntodellisuudessa ole raaka mies, vaikka joskus piloillani niin oletan\n— todistaahan sen jo sekin, että olen ollut naimisissa. (Naurahtaen.)\nKyllä minulla on silti sydän oikealla paikalla — vaikka olenkin lahtari.\n\n_Emäntä_. Niin, mitäs se siihen kuuluu, vaikka onkin lahtari.\n(Hymyilee.) Eihän sitä ihmisille tarvitse samaa tehdä kuin eläimille.\n(Kaisa on liikutettuna, allapäin ja siinä hiljaisesti kahvikaluja\ntarjottimella helistellen.)\n\n_Lahtari_. Onnetonta on yksinäisen ihmisen elämä, ja kunniaton on sillä\nkuolemakin: häntä ei jää kukaan kaipaamaan, vaan päinvastoin ilkkuen ja\nilakoiden se hautaankin saatetaan. (Kaisa on yhä liikutettuna, ja pää\nkallellaan kuuntelee emäntäkin.) Yksinäistä on sillä elämä ja samoin\nkuolema.\n\n_Emäntä_. Ja tuota — kun ei ole tullut merkille pantua, niin saavatko\nne edes täydellistä hautaustakaan...\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). Hmh — mitä vielä — pari kertaa pilalla\nhuitaistaan kellonlaitaan, siinä kaikki. Kohdellaan kuin koiria.\n\n_Kaisa_ (hymähtäen). No älkää nyt niin kovin alas painako.\n\n_Emäntä_ (huomaa huivinsa lattialla, Kaisan jalkain alla). No mutta\netkö sinä Kaisa viheliäinen näe, että tallaat huiviani! (Nousee ja\nhakee huivinsa.)\n\n_Kaisa_ No, mikä sen lattialle on...\n\n_Emäntä_. No sinä itse — on taas siinä silmät harmaina, ettei eteensä\nnäe...\n\n_Lahtari_ (katselee hymyillen Kaisaa, huivia ja emäntää). No eipä\nsitten muuta kuin jääkää Herran haltuun. (Lähtee.)\n\n_Kaisa_ (kiirehtää lahtarin perään, huutaen ovelta). No tuokaa nyt\nsitten se karvarin Heikki — ja tuokaakin se sitten varmasti! (Tulee\ntakaisin pöydän luo, istuutuu tuolille ja laskee päänsä pöydän päälle.\nEmäntä menee huulet pitkällä tupaan. Kuuluu kolinaa, nuorisoa tulee\nmetelöiden tupaan. Kaisa kuulee hälyn ja nousee äkisti ylös, tarkastaa\nja siistii hätäisesti paikkoja kuntoon ja astuu ovelle, aukaisten sen\nselälleen.) No — iltaa, iltaa. Tervetuloa, tervetuloa. (Astuu yli\nkynnyksen tuvan puolelle.) No mihinkäs Maiju jäi?\n\n_Ääniä_. Perässä tulee, perässä tulee. (Jaska, Tuppu, Ville, Sanna,\nVappu ja Maiju ryntäävät yht'aikaa ovesta, jotta ahtautuvat oviaukkoon.)\n\n_Sanna_. No älkää nyt kaikki yht'aikaa tupatko.\n\n_Vappu_. Niin — näettehän ettei tästä mahdu — senkin riiviöt.\n\n_Jaska_. Mahtua pitää. (Koettaa vaikeuttaa läpipääsyä.)\n\n_Tuppu_. Niin, kun kerran on kutsuttu. (Pääsevät sisälle.)\n\n_Ville_. Eihän tässä kutsumattomina tulla. (Hakevat istuimia,\nistuutuvat.)\n\n_Jaska_ (istuutuu Kaisan sohvalle). Tästä en lähde — vaikka aamu tulisi.\n\n_Tuppu_. Oho, kylläpä on miehekkäät tuumat.\n\n_Maiju_. Kukas se on joka itkee ja lähtee.\n\n_Kaisa_ (tulee tuvasta kamariin). No viitsitte vain lähteä, tällä\nrapakolla.\n\n_Jaska_. No minun matkojani ei ainakaan voi estää ei tuulet ei sateet,\n(naurahtaen) vaikka satais ämmiä äes selässä.\n\n_Tuppu_. Ja minä lähdin sisäisestä kutsumuksesta.\n\n_Vappu_ (naurahtaen Tupulle). Vai siitä paikasta sinua puristi.\n\n_Ville_. Ja minä lähdin hyvän tavan mukaan nimipäiville, ja huonot\ntiet, huonot ilmat ovat minulle sivuasioita. (Pojat sytyttelevät\npaperossejaan.)\n\n_Maiju_ (nousee ja menee kukkaisvihko kädessään Kaisaa tervehtimään).\nNo, onnellista nimipäivää. (Asettaa kukat pöydällä olevaan maljakkoon.)\n\n_Kaisa_ (hymyillen). No, sata kiitosta.\n\n_Tuppu_. Mutta yhdeksänkymmentäyhdeksän takaisin. (Vieraat ovat iloisia\nja leikkisiä.)\n\n_Jaska_. Kas, emmehän me vielä ole edes onnitelleet. (Nousee.)\n\n_Vappu_ (nousee ja tekee samoin kuin Maijukin). No, onneksi olkoon ja\nhauskaa nimipäivää. (Antaa nimipäivä-kortin Kaisalle.)\n\n_Kaisa_ Kiitos, kiitos. (Naurahtaen.) Vai oikein lahjoja.\n\n_Sanna_ (nousee ja tervehtii Kaisaa kädestä, samalla kortin ojentaen).\nOnnellista nimipäivää ja vielä monta uutta päivää.\n\n_Kaisa_ (tarkastaa Sannan antaman postikortin kuvaa, nauraen.) Kiitos,\nkiitos — kylläpä siinä on hellä kohtaus. (Tytöt nauravat.)\n\n_Jaska_. No kai sitä nyt on jo meidänkin vuoromme. (Tervehtii Kaisaa.)\nOnnellista elämän jatkoa ja hauskaa kesän loppua.\n\n_Tuppu_ (nousee ja lähtee Kaisan luo).\n\n_Ville_ (nousee ja kiirehtii Tupun edelle). Älä sinä, Tuppu, vielä, —\nminä ensin. Tuppu ja Vappu on nimien loppu. (Tervehtii kädestä Kaisaa.)\nOnnellista, onnellista — minulla ei ole tarita kukkia ei korttia —\nmutta onpa lämmin sydän. (Kaikki nauravat.)\n\n_Vappu_. Älä sinä, Ville — Vappu on kaunis nimi!\n\n_Tuppu_. Niinpä on — eikä Tuppukaan ole pilalle ruma. (Menee Kaisaa\ntervehtimään.) Näin sitä pitää tervehtiä ja onnitella. (Koettaa tehdä\nkohteliaita liikkeitä.) Eikä siinä turhaa suukolinaa pitää.\n\n_Ville_. Älä matki parempiasi — kömpelösti käy karhulta tanssiminen.\n\n_Kaisa_. No pitäkää nyt itsellenne niin hauskaa kuin vain osaatte. Minä\ntuon teille kupit kuumaa. (Lähtee tupaan.)\n\n_Maiju_ (Vapulle ja Sannalle). Ettepäs tiedä, kuinka monen vuoden\nkuluttua minä menen naimisiin.\n\n_Jaska_. No silloin kun sika lentää ja kärpänen märehtii. (Kaikki\nnaurahtavat.)\n\n_Maiju_ (Jaskalle). Sinä saat puhua silloin kun sinulta kysytään.\n\n_Vappu_. No sano nyt sitte — mistä me sen arvaamme!\n\n_Sanna_. Korttiakkako sitä ennusti — ei ne mistään tiedä. (Pojat\nkuiskivat toisilleen.)\n\n_Maiju_. Eei — se oli meidän omaa taikaamme. Kun sikolätin seinään\npotkii harvakseen — ja kuinka monta kertaa ehtii potkaista ennenkuin\nsika vastaa — niin niin monen vuoden kuluttua joutuu naimisiin.\n\n— _Vappu_. Niin — kyllä minä tuon taian tunnen.\n\n_Sanna_. Olen minäkin sen kuullut.\n\n_Ville_. No kukas ei tuota taikaa tuntisi!\n\n_Tuppu_. No mitä se sika ennusti?\n\n_Jaska_ (ivallisesti). Siat niille ennustavat — eivätkä korttiakat.\n\n_Maiju_ (pojille). Mitä te meidän asioihimme takerrutte!\n\n_Jaska_. No totta me nyt saamme sekautua siinä kuin siatkin.\n\n    (Kaikki nauravat.)\n\n_Maiju_ (tytöille). Ensin kun potki Toiskan Lempi, niin sika vastasi\nvasta kymmenennelle potkaisulle. (Tytöt naurahtavat.)\n\n_Ville_. No siitä tulee sitten varmasti vanhapiika.\n\n_Maiju_ (pojille). Mitä te puhutte joka asiaan. (Tytöille.) Ja sitte\nkun viimein minä potkaisin yhden kerran, niin (nauraa) sika röhkäisi\naivan yhteen ääneen. (Kaikki nauravat.)\n\n_Tuppu_. No sinä Maiju Juhantytär Alamäki siis joudut tänä vuonna\nnaimisiin...\n\n_Jaska_. Sille pitkälle Kaapolleko sinä aiot?\n\n_Ville_. Eei Maiju sille, vaan Korpi-Hermannille emännäksi.\n\n_Maiju_ (Villelle). Ei niille kummallekaan — vaan sinulle.\n\n_Ville_ (Maijulle). Minä en sinusta todellakaan huoli. (Kaikki\nnauravat.)\n\n_Maiju_ (ivallisesti). Soo-o — vai et. — Noo — täytyy kärsiä.\n\n_Kaisa_ (tulee kahvitarjottimen kanssa, laskee tarjottimen pöydälle,\nkaatelee pannusta kupit täyteen). No, tulkaa nyt saamaan — että\nlämpiätte. (Naurahtaen.) Kaadoinkin oikein kukkurakupit.\n\n_Jaska_. No se olikin jotakin, — minulle saisi kaataa aluslautasenkin\ntäyteen.\n\n_Ville_. Samoin minulle — nuo tytöt kun ovat niin kovin kylmiä\ntovereita, että on tulla sydänvilu.\n\n_Tuppu_. Ja minun lähti panna jo halla.\n\n_Sanna_ (Tupulle). Sinä kun olet niin hallanarka. (Kaikki naurahtavat.)\n\n_Vappu_. No juodaan sitten — ei kannata passauttaa.\n\n_Maiju_. Niin, kahvit on kalliita.\n\n_Jaska_. No tuumasta toimeen. (Nousee.)\n\n_Ville_ (Jaskalle). Älä nyt vielä — naisilla on etuoikeus tässä kovin\nmatoisessa maailmassa.\n\n_Kaisa_ Tai minä otan ja tarjoan — istukaa paikoillanne. (Ottaa\ntarjottimen ja alottaa, ensin äärimäisenä istuvalle Maijulle.)\n\n_Ville_. Niin, Kaisa, arvonsa jälkeen — ensin Maijulle, sitten minulle\nJa kaikista viimeiseksi Tupulle.\n\n_Tuppu_. Kyllä Kaisa tietää itse parhaiten — älä sinä rupea ihmisarvoja\npuntaroimaan.\n\n_Kaisa_ (naurahtaen). Aivan siinä järjestyksessä kuin istutte. (Pojat\npaikkailevat alkupäähän. Vieraat alkavat juoda kahvia. Emäntä tulee\novelle, kuiskaisee Kaisalle. Kaisa lähestyy emäntää, puhuvat hiljaa.)\n\n_Emäntä_ (vieraille ovelta). Täällä tulee lisää vieraita. (Heikki —\nlyhyt, lyhyet housut, samoin takki, ja paksu villakaulahinen kaulassa\n— kurkistelee ujostellen ovelta. Kaisa kävelee ovelta punehtuneena,\nlähemmä vieraitaan. Emäntä vetäytyy takaisin tupaan.)\n\n_Tuppu_ (Heikille). Kuka siellä? (Koomillisena.) Kuka riivattu? (Toiset\nnauraa höröttävät.)\n\n_Ville_. Astele sisälle — tai me rupeamme sinua pelkäämään. (Vieraat\novat huvitettuja.')\n\n_Heikki_ (pitkäveteisesti). Mitäs te naauratte... (Vääntelee huuliaan.)\n\n_Jaska_. Jassoo — siellä on itse Heikki — astu sisään. (Vieraat iskevät\nsilmää toisilleen.)\n\n_Ville_. Saapuukos Heikki oikein kutsuvieraana (naurahtaen) vaiko\nomalla passillaan vain?\n\n_Tuppu_. No tietysti kutsuttuna.\n\n_Kaisa_ (vakavana ja punehtuen). Kyllä Heikki kutsuttuna tulee.\n\n_Heikki_ (hyvin tomppelin näköisenä, puhuu aina pitkään). Mutta mitäs\nte naauratte? (Vääntelee huuliaan.) Eei saa naauraa. (Tytöt salaa\npitelevät nauruaan, Kaisan istuessa vakavana.)\n\n_Ville_. No kukas tässä nyt on nauranut — astu sisälle vain ja ole kuin\nkotonasi. (Iskee toisille silmää.)\n\n_Jaska_. Älä ujostele — ole kuin vävy talossa. (Vieraat vilkuilevat\ntoisilleen, mutta Kaisa on punainen ja totinen.)\n\n_Heikki_. Naaurattepas te. (Vääntelee huuliaan) Vai luuletteko etten\nnääe. (Vieraat tuprahtelevat nauramaan väkiselläkin.)\n\n_Tuppu_. Ei me sinulle naureta — mutta jos et tule sisälle, niin\nrupeamme nauramaan.\n\n_Ville_. No, Heikki — älä siellä seiso kuin myrskynmerkki — astu\nsisälle, taikka... (Nousee ja hakee käsipuolesta Heikin sisälle ja\nasettaa istumaan.) Istu ja juttele mukavia.\n\n_Jaska_. Niin — ja ole kuin mekin.\n\n_Tuppu_. Niin juuri — ei tässä nyt yhtä miestä tuntikausia passata ja\npyydellä. (Vilkaisee Kaisaan.) Kaisa tuo kahvia sinulle kuten meille\ntoisillekin. (Heikki hymyilee huulet pitkällä.)\n\n_Kaisa_ No istu nyt. (Salaa tunteitaan) Minä haen uutta kahvia. (Lähtee\ntupaan kahvitarjottimen kanssa. Heikki pujahtaa perässä.)\n\n_Ville_ (nauraen.) No nyt se tepakka livisti Kaisan perään.\n\n_Tuppu_. Ja herttaisesti hymyillen kuin hevonen. (Kaikki nauravat\nhiljaa.)\n\n_Jaska_. Mutta — peeveli soikoon (naurahtaen) minä en nyt oikein\nymmärrä — mutta eihän tuo Kaisa ole vain heittänyt viimeistä toivoaan\ntuohon Heikki-jukuraan?\n\n_Maiju_ (nauruaan pidätellen). So so, pojat — hiljaa pitää olla.\n\n_Sanna_. Jos niin olla sattuisi — niin tietäkää, ettette loukkaa\ntoisten tunteita. (Nauravat hiljaa)\n\n_Vappu_ (naurahtaen). No kyllä minä sen Nurkan lahtarinkin ennen\nottaisin kuin tuon hölmön.\n\n_Maiju_. Onhan se lahtari joku vuosi sitten kosinutkin Kaisaa...\n\n_Jaska_. Mutta tyhjän sai...\n\n_Ville_. Se oli silloin...\n\n_Sanna_. Se sama lahtarihan tuota Heikki-hömppänää nyt Kaisalle kuuluu\nlaittavankin.\n\n_Tuppu_. No kyllä tuo olisi jo enempi kuin ihmeellistä, jos Kaisa\ntuollaiseen ahdistuisi. (Tytöt ovat miettiväisinä.)\n\n_Jaska_. Olisipa vain — ja niin komeita kosijoita kuin Kaisalla jo on\nollut, ja nekin hylännyt.\n\n_Ville_. Jaa, ne ovat olleet siihen aikaan kun Kaisa oli vielä nuori ja\nkukkeimmillaan. (Tytöt hymähtelevät ja ovat ajattelevaisina.)\n\n_Jaska_. Hukkuva tarttuu vaikka oljenkorteen. (Nauraa.)\n\n_Tuppu_ (tytöille). Niin se on, tytöt — nyt sen omin silmin näette,\nmitä siitä tyttöin kopeudesta heille itselleen seuraa.\n\n_Jaska_. Niin, tytöt — siitä seuraa elämän yksinäisyys, vanhapiikuus —\ntai sitten luonnoton naimiskauppa ja naisasian ihanteet.\n\n_Maiju_ (hymähtäen). No en minä tuollaista miestä ainakaan ottaisi —\nvaikken ikinä sitä oikeata omaani löytäisi. (Kaikki hymyilevät.)\n\n_Kaisa_ (tulee kahvitarjotin täydessä lastissa). No nyt on taas\nlämmintä ja märkää. (Asettaa tarjottimen pöydälle.) No ottakaa\nitse siitä ja (naurahtaen) siinä järjestyksessä kuin kukin ehtii.\n(Heikki tulla tepakoi kamariin, huulet onnellisessa hymyssä, istuutuu\näskeiselle tuolilleen.) Ja sinä, Heikki, ota samoin kuin toisetkin ja\nole kuin toisetkin. (Heikki hymyilee huulet pitkällään, hieroo käsin\npolviaan, samalla huiskutellen ruumistaan.)\n\n_Maiju_. No aina sitä vain juodaan — toista toisen perään. (Kaikki\njuovat, paitsi Heikki yhä huojuttaa yläruumistaan.)\n\n_Kaisa_. No mitä sinä, Heikki, käsketät!\n\n_Ville_. (Heikille). Ei tytöt pidä siitä miehestä, Jota noin kovin\npyydellä pitää. (Heikki huulet pitkällä hymyillen ottaa kuppinsa ja juo\npuhallellen ja ryystäen ja silloin tällöin yskien.)\n\n_Kaisa_. Varasin tänne itsellenikin (ottaa kupin tarjottimelta) kupin,\nettä saan juoda teille seuraksi. (Hymyilee ja juo.)\n\n_Maiju_ (on juonut kupillisensa ja astuu kamarin nurkassa olevan\npyöreäkantisen haarukkajalkapöydän luo, alkaen sitä kolutella).\n\n_Sanna_. No joko sinä nyt joit?\n\n_Maiju_. Joo, joka pikimmin juo kahvinsa, se joutuisimmin menee\nnaimisiin. (Kaikki naurahtavat, paitsi Heikki pitkäveteisesti hymyilee.)\n\n_Ville_. Jaa — mutta joka kahvinsa hotkii, se akkaansa potkii — etkös\nsitä ole kuullut? (Heikki keskeyttää juontinsa, vilkaisee Kaisaan\nleveästi hymyillen.)\n\n_Vappu_ (Villelle). Joo, kyllä tiettään — mutta se koskeekin vain\nmiehiä.\n\n_Maiju_ (naurahtaen). Tuleppa nyt sinä. Vappu, tänne — pöytää\npokkoottamaan. (Vappu menee, Kaisa katselee sitä.)\n\n_Vappu_ (nostaa päänsä ja katseensa ylös). Ilmoittakaa henget, monenko\nvuoden kuluttua Vappu Erkintytär Mäkelä menee naimisiin. (Maiju ja\nVappu laskevat kätensä pöydän kannelle ja alkavat vaaputtaa).\n\n_Maiju_ (lukee koluutukset). Yksi, kaksi, kolme — no eikö enää!\n(Nauravat.) Kolmen vuoden kuluttua.\n\n_Sanna_ (tulee pöydän luo). No nyt minulle. (Sanna ja Maiju laskevat\nkätensä samoin pöydänkannelle.) Ilmoittakaa henget, monenko vuoden\nkuluttua Sanna Kustaantytär Korpela menee naimisiin.\n\n_Maiju_ (lukee kolahdukset). Yksi — mitä, no voi nyt ilonpäivät — yhden\nvuoden kuluttua!\n\n_Heikki_ (hymyillen). Voi, koettakaa minullekin. (Panee huulensa\npitkälle.)\n\n_Maiju_. Joo — nyt Heikille. (Heikki nauraa ääneensä.) Vastatkaa\nhenget, monenko vuoden kuluttua Heikki Abrahaminpoika Karvari menee\nnaimisiin. (Kaikki hiljaa nauravat, paitsi Kaisa hiukan punehtuu.)\n\n_Vappu_. No minä luen. — No — no mitä, eikö...\n\n_Sanna_. No ei...\n\n_Maiju_ (nauraen). No jo tänä vuonna — koska ei kuukahda kertaakaan.\n(Heikki nauraa ääneensä, samalla Kaisaan salaperäisiä silmäyksiä\nheittäen; Kaisa on punakkana, vieraat virnuilevat.)\n\n_Ville_. Antakaapas kun minä koetan, milloin Tuppu menee naimisiin.\n(Hyökkää pöydän luo.)\n\n_Tuppu_ (nauraen). Ei sinusta ole ennustajaksi.\n\n_Ville_ (alkaa kolauttaa pöytää lattiaan). Yksi, kaksi, kolme, neljä,\nviisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen. (Nauraa.) Vasta\nkymmenen vuoden kuluttua.\n\n_Tuppu_. Johan sanoin, ettei sinusta ole ennustajaksi.\n\n_Lahtari_ (tulee kiireellä kamariin; hengästyksissä). Voi ihmeen\npäiviä, kun pohjantaivas komeasti leimuaa ja tähdet lentelevät kuin\nrakeet ilmassa! (Vieraat ällistyen ja ihmetyksissään rientävät\nulos, Heikki samaten. Mutta Kaisan, joka aikoo ulos, nyppää lahtari\ntakaisin, ja he jäävät kahden kamariin). Niin, Kaisa — se oli vain\nsotajuoni minulta. (Nauraen.) Ei taivas pane kuinkaan ja tähdet\npysyvät paikoillaan kuin naulatut. (Ottaa Kaisaa kädestä, Kaisa on\nhämmennyksissä.)\n\n_Kaisa_. Mitä tarkoitatte...?\n\n_Lahtari_. No, minä ajattelin ja ajattelin ajattelemasta päästyänikin,\nettä sinä Kaisa olet liian järkevä tuolle tyhmälle Heikille — josta\nsaisit ikuisen häpeän ja mieliharmin. Tunnethan hänen omituisuutensa...\n\n_Kaisa_ (punastuen). Tunnenhan hyvinkin...\n\n_Lahtari_. Niin minä ajattelin, että ihmisten puheen ja naurun aihetta\nvoisit välttää paljo paremmin minun kuin tuon Heikin vaimona. Minulla\nkun on jo kokemusta — että minä jo osaan antaa vaimolle sen kunnian\nkuin sille kuuluu.\n\n_Kaisa_ (pää alas painuneena). Niin — taitaisipa se niin olla.\n(Nojautuu lahtaria vasten.) Minä olin teille ynseä silloin...\n\n_Lahtari_ (istuutuu tuolille, vetäisee Kaisan syliinsä). No se vanha on\nsiis sovittu ja uusi päätetty, ja minulla on taas rakas vaimo ja emäntä\nkodissani! (Vieraat tulevat rähinällä kamariin takasin.)\n\n_Ville_ (jo ovelta). Meitä juksattiin! (Vieraat katsovat ällistyen\nlahtaria ja Kaisaa, Kaisa koettaa tempautua irti sylistä, mutta\nlahtari ei laske.) Mikäs merkillinen (katselee rakastuneita)\nhaaksirikkoistenpatsas siinä on! (Kaikki hymyilevät, mutta Heikki on\naivan ihmettelystä haleta.)\n\n_Lahtari_. Niin, nuoret iloiset ja onnelliset tytöt ja pojat — me\njulkaisemme nyt vähä viivästyneen kihlauksemme. (Ottaa liivintaskustaan\nsormuksen ja pistää sen Kaisan sormeen.) Voitte onnitella. (Päästää\nKaisan irti, nousee hymyillen.)\n\n_Heikki_ (hyökkää jalkaa polkien lahtarin eteen). Kaisa on minun.\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). Ee-i, kyllä Kaisa on nyt minun.\n\n_Heikki_ (katselee lahtaria ja Kaisaa, painaen huulensa pitkälle\nja kovaäänisesti karjaisten). No mutta — mitäs varten te sitten\nmiinua rupesitte härnäämään! (Vieraat kuiskivat ja hymyilevät, Kaisa\ntarkastelee pää alhaalla sormustaan.)\n\n_Lahtari_ (naurahtaen). Emme tahtoneet sinua härnätä — vaan puhaltaa\nelimiisi elävää henkeä. (Kaikki nauravat.)\n\n_Heikki_ (katselee ympärilleen, kävelee näyttämön reunalle yleisöön\nkatsoen). Älkää naaurako — kaikki te olette samanlaisia! (Lähtee\nsuutuksissaan kamarista, mennessään lyöden oven lujasti kiinni.)\n\n_Ville_ (kohottaen kätensä ylös). No onneksi olkoon. (Toisetkin\nyhtyvät yhteisonnittelu-huutoon ja ympäröivät Kaisan ja lahtarin,\nkäyden käsikädessä heidän ympärillään piiritanssia kiertämään, samalla\niloisesti laulaen.)\n\n    Rakkauden tiellä eksynyt olen,\n    ystävätäni pettänyt olen;\n    tule luokseni — älä jää,\n    oma armaani olet sää!\n\n(Tanssijat pyörähtävät ympäri, samalla huikahtavat, alkavat uudelleen\nkäsikätisen kiertotanssinsa.)\n\n    Ja voi niitä kauniita ruusunkukkia,\n    joita tuuli on varistanut,\n    ja voi niitä aikoja entisiä,\n    joita en ole unhoittanut!\n\n\n\n"]