[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fz25WaAvMkfd9SwAyAlBHqKX1RswzUvC8Xw2eNyjoJfw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},3579,"Valekuollut","Wuori, Martti",1858,1934,"3579-wuori-martti-valekuollut","3579__Wuori_Martti__Valekuollut","3-näytöksinen ilveily","romaani",[],[],"fi",1913,null,14480,88055,false,51419,[23],"Hungarian fiction -- Translations into Finnish",[25,26],"Historical Novels","Novels","\"Valekuollut: Romaani\" by Mór Jókai is a historical novel written in the early 20th century. The story is set in a monastery where a group of Jesuit fathers engages in a heated discussion about sending a tutor to a troublesome young noble. The main character introduced is Siegfried, a novice monk who learns he has been chosen for this daunting task, setting the stage for his complex journey into the world of nobility, education, and potential danger.  The opening of the novel presents the Jesuit fathers in secret deliberation, with the character Johannes eavesdropping. Johannes discovers that the wealthy Domicella seeks a tutor for her mischievous son, causing amusement and concern among the monks. We meet Siegfried, who is portrayed as humble but earnest, and who ultimately faces the challenge of going to the castle to educate the young noble. The tone of the narrative is filled with both comedic elements and a sense of foreboding as Siegfried contemplates the responsibilities thrust upon him, hinting at conflicts that will arise from his new role and the personalities he will encounter in the noble household. (This is an automatically generated summary.)",[],249,"Unkarilaiseen aiheeseen perustuva kolminäytöksinen ilveily sijoittuu 1900-luvun alun Helsinkiin ja seuraa kirjailijoiden Eero Lehmuksen ja Ilmari Kalvan elämää. Teos käsittelee humoristisella otteella taiteellisia vastoinkäymisiä, taloudellisia huolia sekä kirjailijapiirien keskinäisiä suhteita.","Martti Wuoren 'Valekuollut' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3579.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VALEKUOLLUT\n\n3-näytöksinen ilveily\n\n\nKirj.\n\nMARTTI WUORI\n\n\n\nHelsingissä,\nKirjapaino Gutenberg Boktryckeri,\n1913.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nEERO LEHMUS, kirjailija.\nILMARI KALPA, kirjailija.\nARMI KANERVA, kirjailijatar.\nVÄINÖ TURPAINEN, arvostelija.\nNESTOR NOKKONEN, uutisten kerääjä.\nEMMA NEMLANDER, leskirouva.\n\nTapaus Helsingissä nykyaikaan.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Eero Lehmuksen vuokrahuone leskirouva Nemlanderin asunnossa. Oikealla\nleveä ikkunasyvennys kirjoituspöytineen ja kiikkutuolineen. Etualalla\nsamalla puelella leposohva ja tupakkapöytä, perällä kirjakaappi.\nVasemmalla ovi rouva Nemlanderin puolelle, keskellä uuni, ja samassa\nseinässä taempana verhoilla varustettu vuodekomero. Peräseinässä ovi\npieneen eteiseen, johon eri sisäänkäytävä portailta. Ovesta vasemmalle\nvälisuojuksen takana pesulaite. Seinillä muutamia tauluja ja pari\nkuivettunutta laakeriseppelettä nauhoineen).\n\nEERO LEHMUS (Istua, pää vasemman käden varassa, kirjoituspöydän\nääressä, lukien sanomalehteä). Murhaavaa! Masennettu kokonaan! (Viskaa\nhermostuneesti sanomalehden pois, sytyttää paperossin ja ryhtyy\nkirjoittamaan. Kotvasen mietittyään hän viskaa kynänkin pöydälle.) Ei.\nEi suju. (Nousee ylös ja lähtee kävelemään edestakaisin huoneessaan.)\n\nEMMA NEMLANDER (kolkuttaa vasemmalle vievälle ovelle). Saako tulla\nsisään?\n\nLEHMUS. Sisään, sisään!\n\nEMMA. Huomenta, Eero!\n\nLEHMUS. Huomenta, täti. Mitäs kuuluu?\n\nEMMA. Kiitos. Mitäs itsellesi?\n\nLEHMUS. Vielä häntä kysytte! — Mikäs lasku tuo on kädessänne?\n\nEMMA. Pesusi tuotiin Elfsjön pesulaitoksesta.\n\nLEHMUS. Tuotakoon se tänne sitte!\n\nEMMA. Tyttö ei sano jättävänsä, ellei saa maksua.\n\nLEHMUS. Maksakaa, täti! Tehän olette minun rahastonhoitajani.\n\nEMMA. Mutta, Eero hyvä, minä en voi enää.\n\nLEHMUS. Enkä minäkään. Vieköön tyttö pesun takaisin sitte!\n\nEMMA. Eihän tämä nyt ole laitaa. Juurihan oli uuden näytelmäsi\nensi-ilta.\n\nLEHMUS. Jolloin minut tapettiin täydellisesti.\n\nEMMA. Vaan saithan näytelmästäsi kuitenkin tekijäpalkkion?\n\nLEHMUS. Se on jo aikoja sitte syöty.\n\nEMMA. Ja sinä lupasit, kun näytelmäsi oli esitetty, suorittaa minulle\nvuokravelkasi, jota jo kolmatta kuukautta olen odottanut.\n\nLEHMUS. Odotin prosentteja näytännöistä. Mutta toiveet pettävät, täti\nkulta, — meitä kirjailijoita varsinkin useimmiten.\n\nEMMA. Ymmärräthän kuitenkin, poikaseni, etten ajan pitkään enää voi\nolla sinun tyhjän rahastosikaan hoitajana?\n\nLEHMUS. Vaikeatahan se taitaa olla.\n\nEMMA. Sillä eläähän minunkin pitää ja vuokrat maksaa myös.\n\nLEHMUS. Niin, täti kulta, ei tässä nyt ole edessä muu kuin kuolla\nruumiillisestikin. Kuolkaamme sitte yhdessä! Sehän on aina helpompi —\nhyvässä seurassa.\n\nEMMA. Mitä sinä nyt, kultaseni, tuolla lailla leikkiä lasket vakavista\nasioista? (Perällä soi eteisen kello.)\n\nLEHMUS (menee ja aukaisee oven. Eteisessä.) Terve mieheen!\n\nILMARI KALPA (tulee). Terve, terve!\n\nLEHMUS (palaten huoneeseen.) Käy sisään!\n\nKALPA (riisuu päällystakkinsa eteiseen). Taisin tulla häiritsemään?\n(Astuu sisään.)\n\nLEHMUS. Et ollenkaan. Parahiksi tulit pelastajana. Täti tässä minua on\nkarhuamassa.\n\nEMMA (on aikonut poistua, mutta seisoo vielä huoneessa, käsi oven\nrivassa). Niin, ehkä herra Kalpa on niin hyvä ja auttaa ystävätään,\nkoska satuitte parahiksi tulemaan?\n\nKALPA (katellen rouva Nemlanderia). Huomenta, täti! Että täti kehtaakin\nahdistella köyhiä nuoria miehiä ja näin varhain aamusella!\n\nEMMA. Teitä, herra Kalpa, minä kehtaankin, sillä tehän saitte tuhat\nmarkkaa valtion palkintoa viimeisestä romaanistanne.\n\nKALPA. Sillä ei pitkälle pääse. Mutta jos hankitte Eerolle ja minulle\nvaltion eläkkeen, silloin lupaamme maksaa kaikki saatavanne.\n\nLEHMUS. Niin, täti, pankaa parhaat voimanne liikkeelle, niin on\nelämämme pelastettu.\n\nEMMA. Tuomoiset miehet, kuin te, joutavat siinä tapauksessa pikemmin\nkuolemaan. Sillä jos te eläkkeen saisitte, niin tuskinpa viitsisitte\nenää mitään kirjoittaakaan. Nälkä se teitä vielä pakoittaa työtä\ntekemään. Semmoisia te olette. (Poistuu vasemmalle.)\n\nKALPA. Kuulitko mitä hän sanoi?\n\nLEHMUS. Olikohan siinä vähän tottakin, hänen puheessaan?!\n\nKALPA. Hän taitaa olla filosoofi, tämä sinun tätisi.\n\nLEHMUS. Kuule! Onnistuitkos mitään hankkimaan?\n\nKALPA. Tietysti. Tuossa ne viisisataa, (ottaa lompakostaan rahat ja\nantaa Lehmukselle) jotka toivoit saavasi.\n\nLEHMUS (kätellen) Oletpas sinä koko kelpo takoja, seppo Ilmari!\n\nKALPA. Katoakin sitte täältä maalle uutta näytelmääsi viimeistelemään,\nniinkuin halusit!\n\nLEHMUS. Mistäs sinä nämät rahat hommasit?\n\nKALPA. Mitä se sinua liikuttaa? Vai kadehditko vielä hyvää nimeäni?\n\nLEHMUS. Siis vekselillä. No, sama se sitte. — Vaan voinhan nyt jäädä\ntännekin viimeistelemään.\n\nKALPA. Itsehän valitit mielesi niin masentuneeksi, ettet sanonut\nkykeneväsi enää mitään aikaan saamaan. Siksipä arvelin, että sinun\npitäisi päästä pois täältä vähän haihduttamaan synkkämielisyyttäsi. Ja\nsamalla pääset karhujasikin näkemästä.\n\nEMMA (tulee, tuoden pärekorissa Lehmuksen pesun). Tässä...\n\nKALPA. Tuostakin!\n\nLEHMUS. No, mitä nyt? Tätihän tuo ne sittenkin.\n\nEMMA. Minä nyt vielä tämän viimeisen kerran maksoin Eeron pesun.\n\nLEHMUS. Ihanko totta? Olettepa te kovin kiltti sittenkin, täti. Ihan\nminun pitää saada pussata teitä. (Halailee Emmaa).\n\nKALPA. Ja minä sitte myös. Yhdyn siihen täydestä sydämestäni. (Halailee\nEmmaa toiselta puolen).\n\nEMMA. Menkää matkaanne, senkin roikaleet! (Sysää heidät luotaan).\n\nKALPA. Noin kiittämätön!\n\nEMMA. He! No, ota sitte, Eero, ja korjaa paitasi tästä korista, että\ntyttö saa sen takaisin!\n\nLEHMUS. Pankaa ne tuonne vuoteelle! Ei minulla nyt ole aikaa, vieraan\nläsnäollessa, niitä korjata.\n\nEMMA. Vai vielä sekin minun pitää tehdä?! (Ottaa pesun korista ja\nsijoittaa vuoteelle). Olettepas te kohteliaita, hyvät nuoret herrat!\n\nLEHMUS. Anteeksi nyt, täti, mutta minä olen niin epäkäytännöllinen\ntalouden toimissa.\n\nKALPA. Eikö täti ymmärrä, miksei Eero tahdo antaa koria tädille? Sehän\nruotsalaisilla merkitsee rukkasien antamista. Ja Eerohan niin syvästi\ntätiä rakastaa. (Emmaa taputellen).\n\nEMMA.(joka on sillä välin saanut pesun sijoitetuksi vuoteelle). Menkää\njo tiehenne, sanoin minä!\n\nKALPA. Ai, ai, nyt täti taisi suuttua?!\n\nLEHMUS. Ole jo vähemmällä, seppo!\n\nEMMA. Minä tässä parastani koetan...\n\nKALPA. Kuulkaa, Rouva Nemlander, paljonko se Eeron pesulasku teki?\n\nEMMA. Neljä markkaa yhdeksänkymmentä penniä.\n\nKALPA. No, sen minä maksan, koska olette noin herttainen ja kiltti\nvuokralaistanne kohtaan. Kas tässä! (Ottaa lompakostaan viisimarkkaa).\nKymmenen penniä saa jäädä asiatytölle.\n\nEMMA (joka ihmeissään ja hieman epäröiden ottaa Kalvalta setelin). En\nminä uskonut, että herra Kalpa olisi näin hyväsydäminen.\n\nLEHMUS. Mutta siinä sen näitte nyt.\n\nEMMA. Oikein minun vuorostani pitää saada herra Kalpaa suudella\n— (Heittää kätensä Kalvan kaulaan ja suutelee häntä). täydestä\nsydämestäni.\n\nKALPA. Menkää hiiteen, sanon minä! (Sysää Emman luotaan).\n\nLEHMUS. Noin kiittämätön!\n\nKALPA. Ja minä tahdon samalla varoittaa tätiä yhdestä asiasta.\n\nEMMA. Minua? Mistä?\n\nKALPA. Täti ei saa enää karhuta Eeroa vuokrasta, ennenkun hän itse\ntulee maksamaan.\n\nLEHMUS. Mikä ehkä tapahtuu hyvinkin pian.\n\nKALPA. Lupaakos täti sen?\n\nEMMA. No, jos se niin on, kuin Eero sanoo?...\n\nLEHMUS. On, on.\n\nKALPA. Täti saa nyt mennä jo!\n\nEMMA (leppoisasti). No, no! No, no! (Peräytyy ovelle.) Hyvästi sitte,\nmokomatkin...!\n\nLEHMUS. Niin, anteeksi nyt, täti! Minä tulen toiste puheellenne\nasioissamme.\n\nEMMA (pyörähtää ympäri ja poistuu vasemmalle).\n\nLEHMUS. Ihanhan sinä isännöit täällä kuin omassa talossasi. Täti raukan\nmelkein ajoit ulos.\n\nKALPA. Sen se raha tekee. Sinä saat kuitenkin vielä jäädä.\n\nLEHMUS. Vielä?\n\nKALPA. Kunnes minä lähden. Tahdoin ensin kuulla, mitä sanot Turpaisen\nviimeisestä arvostelusta.\n\nLEHMUS Sen juuri tässä äsken luin. — Sika!\n\nKALPA. Kuin aina. Ilman edesvastuun tunnetta kokonaan, se mies.\n\nLEHMUS. \"Täytyy olla olemassa sellaisiakin lurjuksia.\"\n\nKALPA. Tuo alkaa jo olla liikaa suvaitsevaisuutta meikäläisiä\narvostelijoita kohtaan. Kun toinen valheella ja parjauksella, ilman\nminkäänlaisia todisteita, riistää toiselta kunnian ja maineen...\n\nLEHMUS. Ja leivän.\n\nKALPA. Niin siitä jo haastettaisiin kaksintaisteluun muualla maailmassa.\n\nLEHMUS. Vaan ei meillä.\n\nKALPA. Siinä olisi kuitenkin saatava aikaan muutos meilläkin.\n\nLEHMUS. Millä keinoin? Vastalauseilla ei asia parane eikä oikeudessa,\nlauman silmissä maine puhdistu. Se on parjaustahra, joka ainoastaan\naikaa myöten voi kulua pois. Ei auta muu kuin kuolla tahi ampua\nparjaaja kuoliaaksi.\n\nKALPA. Ja sitte kirjailla Tuonentuvilla tahi tiilenpäitä lukiessa.\n\nLEHMUS. Ainakaan ei tarvitsisi kummassakaan paikassa vuokrasta eikä\nruumiin ravinnosta huolehtia. (Eteisen kello soi.)\n\nKALPA. Joko taaskin karhu on luoksesi tulossa? Älä aukaise! Sano, ettet\nole kotona!\n\nLEHMUS (menee eteiseen). Kuka siellä.\n\nARMI KANERVA (ulkoa.) Ole huoleti! Minä se olen.\n\nLEHMUS (huoneeseen päin). Se onkin Armi. (Aukaisee oven.)\n\nKALPA (syrjään). Mielitietty! Tulee myötätuntoaan osoittamaan, hänkin.\n\nARMI (eteisessä). Häiritsenkö?\n\nLEHMUS. Käy sisään vain! Ei täällä ole muita kuin Ilmari.\n\nKALPA. Joka lähtee kohta pois.\n\nARMI (joka on riisunut päällysvaatteensa, tulee sisään ja tervehtii).\nMinun puolestani on hauskempi, jos ette pidä kiirettä, ellei siihen\nmuuten pakkoa ole.\n\nLEHMUS. Vapailla hengen lapsilla ei ole mitään pakkoa. — Sijoitelkaa\ntomumajojanne, ellette seisoa suvaitse!\n\nKALPA. Siinä tapauksessa saanen suitsuttaa hiukan pyhää savuakin\nteille, neiti Kanerva? (Ottaa paperossin tupakkapöydältä.)\n\nARMI. Tehkää niin hyvin, herra Kalpa, koska minua niin jumaloitte!\n— Ja minä käyn tähän (istuutuu rentonaan leposohvalle) kuuntelemaan\nmielipiteitänne. Kuka haluaa ensin lausua ajatuksensa?\n\nLEHMUS (ottaa tuolin, johon käy ratsain istumaan). Niistäkö hengen\nvaltakunnan teloittajista, Jumalan armosta, kirjallisuuden vainion\nrikkaruohojen kitkijöistä?\n\nARMI. Juuri niistä... henkisesti köyhistä...\n\nKALPA. Ja usein henkisen konkurssin tehneistä kirjailija-aluista.\n\nLEHMUS. Hyvät ystävät, tiedättekös mitä?\n\nARMI ja KALPA (yht'aikaa.) No? No?\n\nLEHMUS. Minäkin ai'on nyt ruveta arvostelijaksi.\n\nKALPA. Niin surkeaan tilaan en luullut sinun vielä joutuneen, Eero\nLehmus.\n\nARMI. Pelkään, Eero, kuitenkin, että sinut hyvin vähällä riemulla\notettaisiin vastaan siihen seurakuntaan. Tuskinpa mikään sanomalehti\nsinusta huolisikaan palstantäyttäjäksi — ei edes senttimetripalkalla.\n\nLEHMUS. Millä perustelet tuomiosi?\n\nARMI. Et ole tarpeeksi häikäilemätön väärinkäyttääksesi julkista sanaa\npyövelin piiluna.\n\nKALPA. Etkä osaa mahtailla tiedoillasi uhrisi kustannuksella.\n\nARMI. Et osaa filosofoida hänen mitättömyydestään oman suuruutesi\nrinnalla niin hämärästi, ettei kukaan lukija sitä ymmärrä.\n\nKALPA. Etkä osaa panna arvosteluusi tarpeeksi omiasi.\n\nARMI. Et osaa ivan nuolilla ampua uhriasi kuoliaaksi.\n\nKALPA. Sanalla sanoen: sinulla ei ole kynsiä.\n\nARMI. Eikä hampaita.\n\nKALPA. Eikä sarvia.\n\nARMI. Ja niin edespäin.\n\nLEHMUS. Joka oli todistettava.\n\nARMI. Ja on todistettu juuri niillä arvosteluilla, jotka viimeistä\nteostasi ovat kohdanneet. Eihän tuo Turpaisraukka selostele edes\nrehellisesti kappaleesi sisällystä. Ja pitäisihän ainakin se tehdä.\nNiin yli- ja kevytmielistä arvostelua en muista koskaan lukeneenikaan.\n\nLEHMUS. Ja kuitenkin saa se mies vielä käydä vapaana kaduilla.\n\nKALPA. Entäs H.H. sitte. Hänhän puhuu asioista, joita näytelmässäsi ei\nollenkaan ollutkaan. Melkein voisi vannoa, ettei hän itse ole ollut\nsitä katsomassa. Ei ole vähääkään viitsinyt syventyä kappaleesesi.\nVai eikö ole ymmärtänyt? Vai onko se tahallista, persoonallista,\npuolueellista?\n\nLEHMUS. Kaikkihan on mahdollista tässä maassa.\n\nARMI. Ja suurien perässä juoksevat sitte pienet täällä ja pitkin\nmaaseutua, haukkuen samaan äänilajiin.\n\nLEHMUS. Tuo muistuttaa vähän sitä, että kun joku koira alkaa kadulla\nhaukkua, niin lähtee porteista juoksemaan liuta muitakin koiria, jotka\nhaukkuvat vain haukkuakseen tietämättä itse mille.\n\nKALPA. Juuri niin. Mutta semmoinen arvostelu vaikuttaa \"laumaan\", jolla\nitsellään ei ole arvostelukykyä.\n\nARMI. Harva on, joka itse viitsii muodostaa mielipiteensä.\n\nLEHMUS. Ja vielä harvempi uskaltaa lausua julki eroavan mielipiteensä.\n\nKALPA. Siksipä moni jo sanoo ei enää viitsivänsä arvosteluja lukeakaan.\n\nARMI. Ja on vihdoin ostamatta kirjallisuuttakin.\n\nLEHMUS. Ja loppujen lopuksi on kirjallisuutemme vaipuva mitä\nviheliäisimpään alennuksen tilaan. Aamen. (Kaikki ovat vaiti ja\ntuijottavat synkkinä eteensä.)\n\nARMI (hetkisen äänettömyyden jälkeen). No, miksi olette vaiti?\n\nKALPA (nousee). Minä lähden pois.\n\nLEHMUS. Niin. Kyllä se asia on auttamattomasti hukassa.\n\nARMI. Teillä siis ei ole mitään neuvoa?\n\nKALPA. Ei minulla. Kysykää arvostelijoilta, niin ehkä saatte jonkun\nneuvon.\n\nARMI. Heiltäkö? Joista juuri olemme sanoneet, että ovat järjettömiä\nelukoita.\n\nLEHMUS. Heidän neuvonsa tietysti on hyvin yksinkertainen. Sanovat:\nkirjoittakaa paremmin, niin saatte paremmat arvostelut!\n\nKALPA. Johon me voimme tokaista vastaan: kirjoittakaa te ja näyttäkää,\nmiten on hyvin kirjoitettava!\n\nLEHMUS. Johon he tietysti sanovat: me emme yritäkkään olla\nkirjailijoita. Se ei siis ole meidän asiamme.\n\nARMI. Osoittakoot sitte siivoissa arvosteluissa, miten heidän\nmielestään olisi kirjoitettava. Opastaa kai on oikean arvostelun\ntehtävä eikä mikään muu. Mutta siihenpä tarvitaan pystyviä miehiä.\nNuoret, tyhjänpäiväiset tuulenpieksijät siihen eivät kelpaa.\n\nKALPA. Siinä se mätäpaise onkin. \"Something is rotten\", sanoi jo\nHamlet-vainaja.\n\nLEHMUS. Jonka jo olemme kauan tietäneet, niinkuin senkin, ettei siitä\npäästä yli eikä ympäri.\n\nKALPA. Ja siksi minä nyt taas lähden. (Eteisen kello soi.) Kukas nyt?\n\nLEHMUS. Katsokaamme! (Menee ja aukaisee eteisen oven.)\n\nNESTOR NOKKONEN (astuu eteiseen). Nimeni on Nokkonen.\n\nLEHMUS. Lehmus. (Kättely.)\n\nNOKKONEN. Olettekos, herra kirjailija, puhuteltavissa?\n\nLEHMUS. Niinkuin näette. Käykää sisään vain!\n\nNOKKONEN. Minä tarkoitan: kahden kesken.\n\nKALPA. Minä poistun. Olin juuri lähdössä.\n\nARMI. Ja minä siksi aikaa voin mennä rouva Nemlanderin luo.\n\nLEHMUS (Armille ja Kalvalle). Minä pyydän: jääkää! (Nokkoselle.)\nMinä tahdon ensin tietää, mistä on kysymys. Minulla ei ole mitään\nsalaisuuksia, joista ette voisi puhua ystävieni läsnäollessa.\n\nNOKKONEN. Jos sallitte, riisun päällystakkini?\n\nLEHMUS. Sanoinhan: käykää sisään vain. Se tarkoitti siis, että riisutte\npäältänne niin paljon kuin luulette voivanne.\n\nNOKKONEN (riisuttuaan päällysvaatteensa astuu huoneeseen). Olen \"Uuden\najan\" toimituksessa uutisten kerääjänä.\n\nLEHMUS. Luulen tietäväni sen ja nähneeni teidät (Esittää.) Neiti\nKanerva, herra Kalpa. (Tervehdys.) Tehkää hyvin. (Tarjoo istuinta.)\n\nNOKKONEN (käymättä istumaan). Kiitän. — Minulla on puolestani\ntoimitettava luonanne, herra Lehmus, asia, jota varten pyytäisin saada\nkutsua sisään myöskin ne kaksi vierasta miestä, jotka tulivat mukanani\nja ovat tuolla ulkona portailla.\n\nLEHMUS. Olen aivan ymmällä. En käsitä yhtään mitään. Selittäkäähän\nensin vähän tarkemmin!\n\nKALPA (Lehmukselle). Mitä hittoa! Oletko sinä, miesparka, varkaissa\nkäynyt?\n\nARMI. Tuntuu ihan kuin kunnianloukkausjuttu olisi tulossa.\n\nLEHMUS (Nokkoselle). Niin. Suu puhtaaksi! Kenen puolesta puhutte, jos\nsaan luvan kysyä?\n\nNOKKONEN. Olen tullut \"Uuden Ajan\" teatteriarvostelijan, Maisteri Väinö\nTurpaisen puolesta.\n\nLEHMUS, ARMI ja KALPA (purskahtavat yht'äkkiä sydämelliseen nauruun).\n\nNOKKONEN (nolona). Minä pyydän, minä pyydän! Saanko minä kutsua vieraat\nmiehet sisään?\n\nLEHMUS (nauraen). Ette saa vielä.\n\nKALPA (samoin). Ei, mutta tämähän on mainiota.\n\nARMI (samoin) Alkaa kuulostaa kovin hauskalta, todellakin.\n\nLEHMUS. Istukaahan toki, herra Nokkonen!\n\nNOKKONEN. Pyydän ensin saada sanoa, että Neiti Kanerva on oikeassa.\nMaisteri Turpainen katsoo, että kirjailija Lehmus on loukannut hänen\nkunniaansa ja — —\n\nLEHMUS, KALPA ja ARMI (purskahtavat jälleen, kovaan pitkään nauruun).\n\nLEHMUS. Minä?! — Turpaisen kunniata?\n\nARMI (Lehmukselle). Kaksintaisteluko, todellakin? Toivotan onnea, Eero!\n\nKALPA (taputtaen Lehmusta olkapäälle). Cherchez la femme! Cherchez la\nfemme! (Nokkoselle.) Rakkauden pohjalla, tietysti, eikö niin?\n\nNOKKONEN (joka naurusta yhä enemmän on nolostunut ja kääntynyt jo\nikäänkuin pois lähteäkseen vihastuu, mutta hillitsee itseään). Minä\npyydän vieläkin, että vieraat miehet saavat tulla sisään.\n\nLEHMUS. Asia siis on aivan vakava?\n\nNOKKONEN. Minua kummastuttaa, että te, herra kirjailija — —\n\nLEHMUS. Anteeksi! Siinä tapauksessa pyydän minä teitä puhumaan minun\nvieraitten miesteni, herra Kalvan ja Neiti — —\n\nKALPA. Minä kyllä olen vieras mies.\n\nLEHMUS. Olen sen verran lakijuristi, että tiedän Neiti Kanervankin\nkelpaavan vieraaksi mieheksi, vaikka hän suffragetti onkin.\n\nARMI (naurusuin.) Kyllä, kyllä.\n\nNOKKONEN. Minulla ei ole valtuutta — muitten läsnäollessa —\n\nLEHMUS. Mutta minun vieraitten miesteni läsnäollessa teidän nyt on\nvelvollisuus puhua suunne puhtaaksi.\n\nNOKKONEN. Velvollisuuteni siinä tapauksessa on poistua. (Aikoo mennä).\n\nLEHMUS. Herra Nokkonen, minä pyydän.\n\nKALPA. Älkää hiidessä menkö! Lystihän loppuu kesken.\n\nARMI. Odottakaahan! Me poistumme sitte. Minä ainakin.\n\nNOKKONEN (jääden). Jos suvaitsette.\n\nARMI. Tulkaa tekin herra Kalpa! Menkäämme siksi aikaa rouva Nemlanderin\npuolelle!\n\nKALPA. Mitäs arvelet, Eero menemmekö?\n\nLEHMUS (puolikovaa Armille ja Kalvalle). Menkää! Kyllä minä hänen\nkanssaan yksinkin toimeen tulen. (Tekee käsillään semmoisia eleitä\nikäänkuin hän aikoisi nyrkkivoimalla ajaa Nokkosen pellolle.) Parasta\nonkin, että se tapahtuu ilman vieraita miehiä.\n\nARMI. Hyvä, hyvä.\n\nKALPA (taputtaen jälleen Lehmusta olkapäälle; leikillisesti). Ai, ai!\nKyllä sinä oletkin ollut pahoissa pauloissa, kun et ilkiä enää ihmisten\nja ystäviesi kuullen asioitasi selvitellä.\n\nLEHMUS. Jaa, jaa! Kaikkeen sitä joutuu tässä matoisessa maailmassa.\n\nARMI ja KALPA (poistuvat nauraen vasemmalle).\n\nLEHMUS. Siis?...\n\nNOKKONEN. Siis saanen nyt pyytää vieraat miehet sisään?\n\nLEHMUS. Kuulkaa, herra Nokkonen, sanokaa minulle ensin: onko se herra\narvostelija, jonka puolesta olette luokseni tullut, ihan, tuota, kuinka\nminä sanoisin... (tekee sormillaan otsansa kohdalla liikkeitä ikäänkuin\nosoittaakseen, ettei tarkoitettu henkilö ole aivan täysijärkinen).\n\nNOKKONEN. En ymmärrä oikein, mitä tarkoitatte?\n\nLEHMUS. Minä kysyn sitte: tehän sanoitte, että minä muka olisin\nloukannut sen miehen kunniata?\n\nNOKKONEN. Niin hän väittää.\n\nLEHMUS. Ja millä perusteilla, sallikaa kysyäni?\n\nNOKKONEN. Teidän omille sanoillenne olen juuri tullut saamaan\nvahvistusta todistajain läsnä ollessa.\n\nLEHMUS. Minun sanoilleni?\n\nNOKKONEN. Maisteri Turpainen väittää teidän eräälle henkilölle, jonka\nolette kadulla tavanneet, sanoneen hänen, nimittäin Maisteri Turpaisen,\n\"Uudessa Ajassa\" epärehellisesti arvostelleen teidän viimeistä\nnäytelmäänne.\n\nLEHMUS. Aa! Nyt minä ymmärrän. Kysymys on siis eräästä lyhyestä\nsananvaihdosta, joka minulla sivumennen oli Kirjailija Jorma Heinäsuon\nkanssa toissa päivänä Aleksanterinkadulla.\n\nNOKKONEN. Saanko minä ehkä nyt vierasten miesteni läsnäollessa kuulla\nteidän myöntävän tuon väitteenne oikeaksi, jotta asia voidaan jättää\njoko sovinto-oikeuden kautta tahi jollakin muulla lailla ratkaistavaksi?\n\nLEHMUS. Ette, sanon minä.\n\nNOKKONEN. Mitä sillä tarkoitatte?\n\nLEHMUS. Etten minä myönnä noita sanoja oikeiksi. Jorma on väärin\ntulkinnut sanani.\n\nNOKKONEN. Te siis kiellätte mitään sellaista sanoneenne? Saanko sen\nkuulla vierasten miesten läsnäollessa.\n\nLEHMUS. Ette sitäkään. Sillä minä en tahdo olla missään tekemisissä\nherra Turpaisen, en hänen lähettinsä enkä hänen vierasten miestensä\nkanssa.\n\nNOKKONEN. Onhan tuo selvää kieltä kyllä. (Tekee lähtöä).\n\nLEHMUS. Se olikin tarkoitus. Sillä väkevämpiä keinoja minun tässä\ntapauksessa ei tarvinne käyttää?\n\nNOKKONEN. Ooho! Vieläkö uhkaus minulle?\n\nLEHMUS. Ymmärtäkää kuinka tahdotte! Sillä tämä on jo liikaa. Ja\nsanokaa terveiset herra Turpaiselle, että hän, päinvastoin, on minulta\nriistänyt kunnian ja maineen, enkä minä hänen kunniaansa loukannut.\n\nNOKKONEN. Johon voin siis lisätä teidän väittävän kirjailija Heinäsuon\nlevittäneen teistä väärän huhun.\n\nLEHMUS. Ette. Omianne ette saa siihen mitään panna. Minä sanoin\nJorma Heinäsuolle että \"Uuden Ajan\" arvostelija Väinö Turpainen on\nkevytmielisesti selostanut ja ylimielisesti arvostellut viimeistä\nnäytelmääni, vaan että hän sen olisi tehnyt _mala fide_, sitä en ole\nsanonut, ja siinä on ero, jopa suurikin. Sat sapienti! Ne sanat voitte\nlevittää vaikka koko maailmalle. Ja nyt saatte mennä!\n\nNOKKONEN. Te siis ajatte minut suoraan ulos ottamatta vastaan vieraita\nmiehiä, joiden kanssa olen luoksenne tullut selvitystä saamaan?\n\nLEHMUS. Minun mielestäni olisi Turpainen itse voinut tulla tuosta\nkunnianloukkausjutusta kanssani puhumaan, niin olisimme saanet nähdä\ntoinen toisemme silmästä silmään ja puhua toisillemme suut puhtaiksi\neikä lähettää parlamenttääriä ilvettä pitämään.\n\nNOKKONEN. Onko minun siis ilmoitettava hänelle, että teidän\ntoivomuksenne ja ehkä aikeenne on saada puhutella häntä itseään?\n\nLEHMUS. Ei. Sanoinhan teille jo...\n\nNOKKONEN. Minä luulen siis, ettei asia tähän näin vain pääty.\n\nLEHMUS. Luulkaa, mitä tahdotte!\n\nNOKKONEN (kumartaa kohteliaasti). Hyvästi! (Menee eteiseen ja pukeutua).\n\nLEHMUS (hänen jälkeensä). Minä puolestani luulen, että herra\nTurpaisella nyt ainakin on sen verran järkeä, että hän tietää, mitä\nhänen ei ole tehtävä, jos hän on oikeasta kunniakäsitteestä selvillä.\n\nNOKKONEN (joka sillä välin on pukenut päällystakin ylleen, kumartaa\nvielä kerran eteisessä, sanoen kohteliaasti) Hyvästi!\n\nLEHMUS (lyhyesti, kuivasti). Hyvästi!\n\nNOKKONEN (Menee ulos).\n\nLEHMUS (Kävelee muutaman kerran hermostuneesti huoneessa edestakaisin).\nKaikkia sitä pitää maailmassa kuullakin. Kaikkia sitä pitää kuullakin.\n(Purskahtaa sitten nauramaan). Hah-hah-hah-hah!\n\nKALPA (Kurkistaa ovesta oikealta). Joko se on tapahtunut?\n\nLEHMUS. Tulkaa sisään vain!\n\nKALPA ja ARMI (tulevat).\n\nARMI. Sehän kävi niin siivosti, ettei kuultu yhtään mitään kolinaa.\n\nLEHMUS. Mikä niin?\n\nKALPA. Se pellolle ajaminen.\n\nARMI. Niin.\n\nLEHMUS. Te olette kuunnelleet?\n\nKALPA. Tietysti. Pitihän meidän olla varalla sinua auttamassa, jos\nolisit apua tarvinnut.\n\nLEHMUS. Mitäs nyt sanotte?\n\nKALPA. Minä en mitään. Olen mykkä.\n\nARMI. Ihmettelen vain tämän maailman menoa.\n\nLEHMUS. Sen ääretöntä nurinkurisuutta. Eikö niin? Onkos koskaan\nkummempia kuultu, kuin tämä kunnianloukkausjuttu?\n\nKALPA. Mutta mitäs itse nyt aiot tehdä?\n\nARMI. Niin. Sillä ei Turpainen sitä siihen jätä.\n\nLEHMUS (hiukan mietittyään). Aion — kuolla.\n\nKALPA. Häh?!\n\nARMI. Valekuoleman, tietysti. Lähtemällä pois maalle, niinkuin olet\ntahtonut, hermojasi lepuuttamaan ja jos jaksat, uutta näytelmääsi\njatkamaan.\n\nLEHMUS (iloisesti). Kuuleppas, Armi, sinäpä annoit minulle todellakin\noivan ajatuksen. Mitäs jos minä todenperään ottaisin ja kuolisin?\nOlisin valekuollut olevinani?\n\nKALPA. Ai, saamari! Se on oiva kepponen.\n\nARMI. \"Elävä ruumis\" à La Tolstoi.\n\nLEHMUS. Lähden pois ihmisiä pakoon, tapan itseni ja saan sanomista\nlukea, mitä jälkimaailma ja arvostelijat varsinkin minusta sitte\nsanovat.\n\nKALPA. Että olit pelkuri, sen Turpainen tietenkin tulee ihan\nensimäiseksi sanomaan sen asian jälkeen, jossa vast'ikään olemme\nvieraina miehinä olleet.\n\nARMI. Se voi päinvastoin olla traagillinen syy Eeron kuolemaan.\nTuommoinen ihmisettömyyshän syvästi koskee tuntehikkaaseen\nrunoilijaluonteeseen.\n\nLEHMUS. Luuletko ehkä, että Turpainen siitä saa omantunnonvaivoja?\n\nARMI. Mahdollisesti hän kirjoittaa sinusta kauniinpuoleisen nekroloogin.\n\nLEHMUS. Hyvähän se olisi sekin; osoittaisihan se hänessä kääntymystä\nparempaan päin.\n\nKALPA. Hirteen hän ei ainakaan mene sinun kuolemasi tähden, siitä saat\nolla varma.\n\nARMI. Mutta varoitukseksi ja ojennukseksi se kenties voi olla hänelle\nja kumppaneille. Ehkäpä aletaan meitä paremmin ymmärtää ja kohdella,\nkun yksi kuolee puolestamme.\n\nKALPA. Jos todellakin aika vaatii uhria, niin puhkaise tuo mätäpaise!\nEhkä alkaa sitte tässä maassa uusi _aera_.\n\nLEHMUS. Se on päätetty. Minä kuolen.\n\nKALPA. Kuten näet, emme me, sinun virkaveljesi, itke sinua lainkaan.\n\nARMI. Minä kyllä lasken kolmen markan seppeleen haudallesi.\n\nLEHMUS. Ne minä kiellän, kuten kaikki suuret miehet ainakin. Mutta\nhautapatsaan saatte kymmenen vuoden perästä juhlallisesti pystyttää\ntomulleni.\n\nKALPA Ja mitä siihen on kirjoitettava?\n\nLEHMUS. \"Vihattu, vainottu.\"\n\nARMI. Eläessään, niin, mutta paremmin ymmärretty kuoltuaan.\n\nLEHMUS. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Joka tapauksessa\nkiitos myötätunnostasi, Armi!\n\nKALPA. Tässä taitaa alkaa hellät jäähyväiset, niin että minun\nlopultakin täytyy lähteä.\n\nLEHMUS. Yksi sana vielä! Voinko teidän vaitioloonne luottaa?\n\nARMI ja KALPA (nostaen oikeat kätensä). Pyhästi lupaamme ja vannomme.\n\nLEHMUS. No, niin! Olen kohta valmis matkalle — Tuonen tuville. Pesuni\nsain juuri. Vaatteet ja käsikirjoitukseni ynnä muut vehkeet paiskaan\ntuota pikaa matkalaukkuuni. Ja ensi junassa katoan Helsingistä.\n\nKALPA. Joko minä saan alkaa laulaa \"Tuonen viita, rauhan viita\"?\n\nLEHMUS. Älä laske leikkiä, Ilmari! Tämä on vakava hetki. Näetsen, että\nkaikki hyvin onnistuisi.\n\nARMI (hellästi). Kirjoitathan ainakin, minne pysähdyt lopullisesti\nasumaan?\n\nLEHMUS (samaan sävyyn). Tietysti. Ole huoleti!\n\nKALPA (syrjään). Se on sittenkin vähän kamala, tuo eron hetki, kahdelle\nlempivälle sydämelle.\n\nLEHMUS. Ensi työkseni minun täytyy maksaa täti Nemlanderille yhden\nkuukauden vuokra, ettei hän ainakaan ole huolissaan minusta.\n\nKALPA (ojentaa kätensä). No hyvästi nyt sitte ja terveisiä kaikille,\njotka ovat ennen meitä sinne mennet.\n\nLEHMUS (halaillen Ilmaria). Hyvästi, seppo Ilmari! Kiitos rahoista! Ja\njos tarvitsen lisää, niin toivon, että niitä hankit yhtä auliisti kuin\ntähänkin saakka.\n\nKALPA. Koeta nyt kuitenkin olla säästäväinen äläkä juo liian paljon,\nvaikka siellä hiukan kuuma tulisikin!\n\nLEHMUS. Sano sinä parhaat terveiseni ystävilleni ja vihamiehilleni,\nlukijoilleni ja arvostelijoilleni, koko teatteriyleisölle, joka on\nkappaleitani katsoessa joko itkenyt tahi nauranut, käsiään paukutellut\ntahi selkäni takana panetellut minua, kaikille ruokarouville,\njoiden luona olen asunut, Osmolalle, Ekbergin kahvilalle, josta\nminulta on kaksi paria kalossia viety, Kansallis-Pankille ja muille\nsaamamiehilleni, suutari Ahoselle, joka paikkasi saappaani viimeisen\nkerran, ja räätäli Kettuselle, jolle housuni jäivät korjattaviksi\nj.n.e., kaikille, kaikille, koko maailmalle, joka iloita mahtakoon\nedelleenkin niinkuin se on tehnyt tähän saakka! Amen!\n\nKALPA. Kiitos jäähyväispuheestasi. Se oli tosin hieman pitkä, mutta\nliikuttava. (Puristaa Lehmuksen kättä.) Näkemiin siis — toisessa\nmaailmassa!\n\nLEHMUS. Se on ainakin varma, että siellä kerran tapaamme toisemme\nkaikki.\n\nKALPA (ojentaen kättä Armille). Näkemiin, Neiti Kanerva!\n\nARMI. Toivottavasti vielä tällä puolen Tuonelan jokea?\n\nKALPA (vakuuttavasti). Kyllä. Minä tulen ankarasti pitämän teitä\nsilmällä, että pysytte uskollisena Eerolle vielä hänen kuolemansakin\njälkeen.\n\nLEHMUS. Niin, seppo, ole hyvä ja käy vähän Armia tervehtimässä, jos\njoudat!\n\nKALPA. Jos suvaitsette? Albertinkatu... mikäs se olikaan taas?\n\nARMI. Minä aionkin muuttaa tänne Eeron huoneeseen. (Lehmukselle). Eihän\nsinulla ole mitään sitä vastaan?\n\nLEHMUS. Päinvastoin. Sehän sopii mainiosti.\n\nARMI. Olen jo kauan ollut tyytymätön asuntooni siellä. Niin että\ntervetuloa vain tänne, herra Kalpa!\n\nKALPA (paatoksella). Oi, täällä, näiden rakkaiden seinien sisällähän\nmeidän tulee niin hauska yhdessä muistella rakasta vainajata.\n(Puristaen Armin kättä). Kiitos kiitos, minä käyn täällä hyvin usein\nja niin mielelläni, niin kovin mielelläni. (Lehmukselle). Vielä kerran\nkätesi, Eero!\n\nLEHMUS (katellen). No, mene jo! Hyvästi!\n\nKALPA. Aa! Minä tunnen jo, että alat kylmetä, kätesi on kuin jää.\nMelkein jo ruumiin haju pistää nokkaani. (Peräytyy, kauhun ilme\nkasvoissa, eteiseen ja poistuu).\n\nARMI ja LEHMUS (huiskuttavat nauraen hänelle käsiään jäähyväiseksi).\nHyvästi, hyvästi!\n\nLEHMUS. Minä luulen todellakin, että tästä tulee peevelin hauska juttu.\n\nARMI. Oikea huvinäytelmän aihe. Ajattelepas sitä siellä maalla, ehkä\nsaat kokoon oikean kassakappaleen.\n\nLEHMUS. Aihehan on sinun keksimäsi. Sinun pitää siis olla yhteistyössä\nkanssani edelleenkin.\n\nARMI. Tietysti. Minä johdan toimintaa täällä, sinä siellä. Teemme työtä\nkukin tahollamme ja olemme kuitenkin yhteistyössä. Siten valmistamme\nomankodin perustamiskassan.\n\nLEHMUS (taputtaen Armia molemmin käsin poskille). Aa! Vai sitä se\nkassakappale tiesikin? Kuuleppas, Armi, sinä olet oikein nerokas\nkirjailijatar. Sinun pitää saada kunniadiploomi, koska varat eivät\nriitä rahapalkinnoksi. (Suutelee Armia). Kas tuossa!\n\nARMI (väistellen). Nenän päähän! Hyi, sinua! (Pyyhkien nenäänsä).\n\nLEHMUS. Miksikäs painoit kasvojasi alaspäin? — Muutenhan nenä on\nihmiskasvojen korkein ennätys. Ja minä rakastan ylänköjä, huippuja,\nniinkuin tiedät, joista ihmishenki voi vapaasti liidellä yli maailman\nalhaisuuden.\n\nARMI. Runoilija! Missä on matkalaukkusi? Minä autan sinua matkalle.\n\nLEHMUS. Loiskis! Minä kyllä laitan sen itse. Nyt käyn pikimältäni täti\nNemlanderin luona.\n\nARMI. Mutta älä hiisku hänelle mitään vielä siitä, että minä muutan\ntänne!\n\nLEHMUS. Johan nyt! Minä lunnollisesti katoan täältä kenenkään\naavistamatta. Polta paperossi sillä aikaa! (Menee vasemmalle).\n\nARMI (vetää oven hänen jälkeensä kiinni ja aikoo mennä kirjoituspöydän\nluo. Samassa soi eteisen kello. Miettii hetken, mennäkö aukaisemaan, ja\njuoksee sitte eteiseen avaamaan).\n\nVÄINÖ TURPAINEN (ilmestyy eteiseen). Vai niin! Pyydän anteeksi! Eikö\nherra Lehmus ole tavattavissa?\n\nARMI. Ei ole.\n\nTURPAINEN. Mutta hän lienee kuitenkin kotona? Ainakin kuuluu hän vielä\näsken olleen kotona.\n\nARMI. Sopii katsoa huoneeseen.\n\nTURPAINEN (astuu askeleen huoneeseen ja katsoo ympärilleen).\n\nARMI. Niinkuin näkyy, olen täällä vain minä.\n\nTURPAINEN. Ja myöskin minä.\n\nARMI. Tuon röyhkeyden tunnen kyllä ennestään. Ja kuitenkin toi kai\ntoimittaja Nokkonen jo Lehmuksen vastauksen?\n\nTURPAINEN. Mutta minä tulin sittenkin, sillä minulla oli syytä otaksua,\nettä se oli toisen henkilön innoittama.\n\nARMI. Mikä kuitenkin on suuri erehdys.\n\nTURPAINEN. Kuulin, ketä oli täällä, ja siitä tein johtopäätökseni.\n\nARMI. Parasta on olla tekemättä mitään johtopäätöksiä.\n\nTURPAINEN. Minä huomaan, että puheemme käy aivan personattomasti ja\nettä vältetään kaikkia nimiä.\n\nARMI. Niitä on jo kauan vältetty ja syystä.\n\nTURPAINEN. Ja kuitenkin olemme ennen olleet koko joukon likempänä\ntoisiamme.\n\nARMI. Onko siis viittaus tuohon jonkinlainen avain koko tähän juttuun?\nSiinä tapauksessa olisi ollut parempi välttää myöskin personallista\nkohtausta kanssani ja jättää kokonaan käynti täällä.\n\nTURPAINEN. Syy käyntiini ei ole kuitenkaan enää mikään salaisuus.\nMinulla lienee toki oikeus puolustaa kunniatani?\n\nARMI (nauraa pilkallisesti). Tämä on todellakin jo kovin naurettavaa.\nMinä ymmärrän mainiosti, miksi tällä lailla sekä sanoin että teoin\nolette käynyt Eero Lehmuksen kimppuun. Mutta kaikki tuo on liian\nhalpamaista. Minä en ole koskaan ollut millään lailla sidottu\nteihin. Ja että ystävyyteni Eero Lehmuksen kanssa on vienyt teitä,\narvostelijana ja julkisen sanan palvelijana suorastaan kostoon, se\non... se on — en tiedä mitä sanoa — enemmän kuin inhoittavaa. Hyi!\nMenkää tiehenne!\n\nTURPAINEN. Kyllä, minä menen. Mutta minä tulen takaisin... ja jo\nhuomenna. Sillä minä tahdon tavata vain herra Lehmusta. Hänen tähtensä\ntulinkin tänne enkä kenenkään muun. Hyvästi! (Poistuu).\n\nARMI. Hyvästi! Hyvästi! Menkää! Menkää! (Riennättää Turpaisen ulos\nja sulkee oven hänen jälkeensä). Oo! Onpas nämä oloja tässä meidän\nrakkaassa Suomenmaassamme! Personallista, puolueellista kaikki, kaikki!\nKateutta, kostoa, panettelua, parjausta, vihaa, vainoa vain, — hyi,\nkuinka inhoittavaa! Suoruus, rehellisyys, puhtaus, — niin hengen kuin\nruumiin, — kaikki on mennyttä, kuin pois pyyhitty hyveiden joukosta!\nRiekaleissa vain rehentelee kansamme henki ulkonaisen rikkinäisyytensä\nohessa. (Heittäytyy istumaan kirjoituspöydän ääreen, pää käsien\nnojassa).\n\nLEHMUS (tulee vasemmalta). Kas niin! Nyt sekin asia on selvä. — No?\nMitäs sinä niin olet siihen mietteihisi vajonnut?\n\nARMI (heittäen päätään taaksepäin). Ah! En tiedä pitääkö itkeä vai\nnauraa?\n\nLEHMUS. Nauraa, tietysti. Maailmassa pitää kaikelle nauraa, kaikkein\nsurullisimmallekin, niin on helppo elää, ainakin helpompi. — Mutta\nmitäs oikeastaan on tapahtunut? Siitäkö olet pahoillasi, etten sallinut\nsinun taannoin matkalaukkuani valmistaa?\n\nARMI. Minun pitäisi sinulle, Eero, ehkä tehdä pieni tunnustus ennenkuin\nlähdet.\n\nLEHMUS. Ja se on?\n\nARMI. En tiedä oikeastaan, mikä olisi parempi, puhuako vai olla vaiti.\n\nLEHMUS. Sano suoraan vain, kuinka paljon tarvitset. Minä annan niin\npaljon kuin liikenee. Ja jos pitää, niin pyydän tädiltä takaisin, minkä\nhänelle juuri vein.\n\nARMI. Äsh! Joutavia!\n\nLEHMUS. Tuo sinun maailmantuskasi on kiusoittava. Jos olet\nsynnytyspoltteissa, niin pane runosi paperille läsnäolostani vähääkään\nvälittämättä!\n\nARMI. No, niin, minä puhun sittenkin.\n\nLEHMUS. Tulee kai jotakin kauheata?\n\nARMI (nousee). Tule tähän leposohvalle viereeni istumaan! (vetää\nLehmusta kädestä viereensä).\n\nLEHMUS (yhä edelleen leikkisästi). Ihan sinä, Armi, pelotat minua.\n(Istuutuu.)\n\nARMI. Minä tahdoin sanoa sinulle, että minä oikeastaan olen syypää\ntuohon juttuusi Turpaisen kanssa.\n\nLEHMUS (peräytyy). Sinä? Millä lailla?\n\nARMI. Näetkös, vuosi sitte, kesällä me tutustuimme toisiimme\nPunkaharjulla.\n\nLEHMUS (mielenkiinnolla). Alku on lupaava. — Ja rakastuitte toisiinne?\n\nARMI. Minun puoleltani ei mitään semmoista ollut, sen tunnen nyt.\n\nLEHMUS. Kunko olet minuun rakastunut?\n\nARMI. Älä viitsi! Odotahan nyt!\n\nLEHMUS. Mutta silloin sitä semmoista kuitenkin oli — hänen puoleltaan,\nniinkö?\n\nARMI. Otaksun, — koska hän minua kosi.\n\nLEHMUS. Mutta sai rukkaset?\n\nARMI. Muuta hän ei voinutkaan saada.\n\nLEHMUS. Miesparka! En olisi tahtonut olla hänen sijassaan.\n\nARMI. Ja siitä tietysti johtuu! tuo hänen kiukkunsa meitä ja\nkirjallista tointamme kohtaan.\n\nLEHMUS. No, nyt minä olen selvillä! Mustasukkaisuutta, kateutta,\nkostoa, — kun me olemme löytäneet toisemme.\n\nARMI. Se on niin, Eero, olkoonpa kuinka paha tahansa otaksua tuommoisia\nsyitä. Mutta nuo intohimot ovat niin inhimillisiä ja siksi niin\noikeutettuja, jos niitä sillä voi puolustaa.\n\nLEHMUS. Sinä olet jalo vihamiestäsikin kohtaan. Mutta kuinkas minun\nsilloin käy poissa ollessani? Kun en vain saisi Kalvalta toiseen\nmaailmaan mustareunaista kirjettä ilmoituksella, että minut sittenkin\nolet hyljännyt Väinö Turpaisen tähden?\n\nARMI (viekkaasti). Sen saat sitte nähdä.\n\nLEHMUS (katsoen pitkältä Armiin ja viivytellen repliikkiään). Vaimo,\nsinun nimesi on — kavaluus.\n\nARMI. Ei puhuta siitä, nyt sen enempää. Sanon vain vielä kerran: sen\nsaat sitte nähdä.\n\nLEHMUS. Aivoissani alkaa päivä sarastaa. Sinä aioit jollakin lailla\nkäyttää hyväksesi tuota vanhaa rakkautta.\n\nARMI. Sinun luvallasi vain, ei muutoin.\n\nLEHMUS. Hyvä! Minä annan luvan. Minä luotan sinuun, Armi.\n\nARMI (Suutelee Lehmusta). Tuossa sinetti! Ja nyt ei enempää siitä\nasiasta. (Nousee.) Minäkin nyt lähden. Ja sinä saat sonnustautua\nmatkalle.\n\nLEHMUS (katsoen kelloaan). Kello yksi ja kymmenen lähtee minun junani.\nMinulla on vielä tunti ja viisi minuuttia jälellä. Ja valmistautuminen\nei vie kuin neljännes tuntia aikaa.\n\nARMI. Siis — kuulumisiin ensin, niin pian kuin suinkin? (Molemmista\nkäsistä Lehmusta pidellen).\n\nLEHMUS. Kuolleenakin pidän sinua _au courant des affaires_. (Suutelee\nArmia).\n\nARMI (eteisessä). Hyvästi! Onnistukoon matkasi hyvin. (Poistuu).\n\nLEHMUS. Iloksi ja huviksi koko maailmalle — tämä varsin harvinainen\nkepponen! Niin toivon. (Sulkee oven Armin jälkeen ja palaa huoneeseen.\nHän näpäyttää iloisesti sormiaan, viheltää, vetää vuoteen alta\nesille matkalaukkunsa, sulloo siihen sikin sokin vaatteitaan ja\nkäsikirjoituksiaan ja häärää kiireesti toimissaan, milloin lievästi\nkiraisten, milloin nauraen omille ajatuksilleen).\n\nEMMA (oven takana vasemmalla, kolkuttaen). Saanko minä häiritä vieläkin?\n\nLEHMUS. Tulkaa sisään vain, täti!\n\nEMMA (tulee). Minä tahdoin vain kysyä, kuinka kauan Eero viipyy\nmatkallaan?\n\nLEHMUS. En tiedä mitään, täti. Ehkä tulen hyvinkin pian, mutta ehkä en\ntule koskaan enää.\n\nEMMA. Taivas varjelkoon! Ei nyt saa tuolla lailla puhua!\n\nLEHMUS. Mistä sen tietää, täti? Kuolevaisiahan olemme kaikki.\n\nEMMA. Se on kyllä niin. Mutta jos elää?\n\nLEHMUS. Niin tulen jokatapauksessa heti, kun rahat ovat loppuneet.\nSilloin saa täti minut varmasti takaisin.\n\nEMMA (hiljaisesti). Sen minä kyllä luulen.\n\nLEHMUS. Eikös se ole hauskaa, se? Ja minä kun luulin, että täti ottaa\nminut avosylin vastaan.\n\nEMMA. Mutta jos Eeroa kysytään, mitä minun on sanottava?\n\nLEHMUS. Sanokaa vain, että \"otti ja lähti sanomatta minne ja miten\npitkäksi aikaa. Ei kukaan tiedä minne hän on matkustanut, eivät edes\nhänen läheisimmät ystävänsä.\"\n\nEMMA. Nyt Eero laskee leikkiä. Eikös Eero maininnut mitään niille\ntovereilleenkaan, jotka vast'ikään olivat täällä?\n\nLEHMUS. Herran tähden, täti, niitähän minä juuri pakoonkin lähden, kuin\npahimpia karhujani. Ystäväthän ne aina hädässä hylkäävät, kun taas\npahimmat vihamiehet siinä aina ovat mukana puulla päähän lyömässä, jos\nhiukankin yrittää päätään ylös nostaa.\n\nEMMA. Eerohan nyt on kovin katkeralla ja synkällä tuulella.\n\nLEHMUS. Sen luontoinen minä pohjaltani oikeastaan olenkin, vaikka vain\nsuottailen surustani ja olen iloinen olevinani, täti kulta. (On saanut\nlaukkunsa valmiiksi).\n\nEMMA (silmiään pyyhkien ja Eeroa hyväillen). Rakas Eero! Et saa puhua\nnoin! Minun käy sinua jo kovin sääliksi.\n\nLEHMUS (irroittautuen hänestä). Joutavia, täti! Hyvästi nyt! Ei ole\naikaa enää. (Pukeutuu eteisessä).\n\nEMMA. Onnea nyt matkallesi, Eero kulta!\n\nLEHMUS. Kiitos, täti! Ja terveisiä koko maailmalle, kaikille ihmisille,\nniin hyville kuin pahoille! Pilvien tuolla puolen näemme toisemme\njälleen! (Menee).\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä).\n\nARMI (tulee vasemmalta). Minä saan siis asua tässä huoneessa niin kauan\nkuin herra Lehmus on poissa?\n\nEMMA (joka tulee hänen jäljessään). Samahan se minulle on, kuka tästä\nvuokran maksaa.\n\nARMI. Eikös herra Lehmus pidättänyt tätä itselleen palatakseen?\n\nEMMA. Kyllä, — tavallaan. Mutta hän oli niin omituinen lähtiessään,\n— puhui niin ristiin ja sekaisin. Nähtävästi koetti hän teennäisellä\niloisuudella peittää synkkämielisyyttään.\n\nARMI. Niinkö? Ihanko totta?\n\nEMMA. Eikös teistäkin sitte siltä näyttänyt, neiti? Tehän olitte\nmyöskin täällä vähää ennen hänen lähtöään?\n\nARMI. Ehkä vähän. Mutta minä olen jo niin tottunut hänen\nomituisuuksiinsa.\n\nEMMA. No, eikös hän teille mitään maininnut siitä, kuinka kauan aikoi\nviipyä poissa?\n\nARMI. Tuossa kuukauden vaiheille hän arveli tarvitsevansa työtään\nlopettaakseen jossakin maalla, rauhassa, kenenkään häiritsemättä.\n\nEMMA. Sillä aikaahan neiti kyllä ehtii löytää itselleen toisen sopivan\nasunnon. Niin että jääkää vain sitte toistaiseksi tähän huoneeseen,\nniinkuin sanoin.\n\nARMI. Olen jo aikoja sitte sanonut itseni irti nykyisestä huoneestani.\nMinä siis lähden noutamaan tavarani tänne heti paikalla.\n\nEMMA. Tehkää niin hyvin, tehkää niin hyvin! — Niinkuin näette: huone on\njo siivottu ja laitettu siihen kuntoon, jossa se olla voi.\n\n    (Eteisen kello soi).\n\nARMI. Mitäs vieraita tänne nyt on tulossa?\n\nEMMA. Kai entisen vuokralaisen tuttavia, jotka eivät tiedä hänen\nmatkustaneen pois. (Menee ovea aukaisemaan).\n\nNOKKONEN (astuu eteiseen). Eikös kirjailija Lehmus ole kotona?\n\nEMMA. Ei ole.\n\nNOKKONEN. Saanko kysyä: onko hän kaupungilla ja kaupungissa, vai...?\n\nEMMA. Ei. Hän on matkustanut maalle.\n\nNOKKONEN (tullen huoneeseen). Anteeksi! Koska näen Neiti Kanervan\nolevan täällä, niin pyydän saada kysyä, tietääkö Neiti mitään\nkirjailija Lehmuksen olinpaikasta?\n\nARMI. En, en mitään. Mutta kuinka niin, jos saan luvan kysyä?\n\nNOKKONEN. Minä pyydän, että kysymyksiini suhtauduttaisiin ihan\nrauhallisesti.\n\nARMI (pelästyvinään). Onko siis jotakin tapahtunut?\n\nEMMA (pelästyen tosi teossa). Herra Jumala! Mitä on tapahtunut?\n\nNOKKONEN. Varmaan ei tiedetä mitään ja sen tautta juuri tulin tänne\nsaadakseni tiedon joko todetuksi tahi kumotuksi.\n\nARMI. Minkä tiedon?\n\nEMMA. Niin, minkä tiedon? Puhukaa!\n\nNOKKONEN. Pyydän, rauhoittukaa, hyvät naiset! Asia on yksinkertaisesti\ntämä. Olin juuri Uutistoimistossa. Sinne tuli Tammisaaresta\nsähkösanoma...\n\nEMMA (Armille). Hän lähti siis sinnepäin.\n\nNOKKONEN. ... sähkösanoma, että rautatiesillan kohdalta oli löydetty\nmuutamia käsikirjoituslehtiä, joista yhdessä oli kirjailija Lehmuksen\nnimi.\n\nEMMA. Voi, taivas!\n\nARMI. Entä sitte? Entä sitte?\n\nNOKKONEN. Ja koska järvestä löytyi miehen leveälierinen hattu, jonka\njoku matkustaja tunsi kirjailija Lehmuksen hatuksi, hän kun oli nähnyt\nhänet junassa...\n\nEMMA. Enkös minä aavistanut jo jotakin semmoista?\n\nARMI. Sehän olisi kamalata! Mutta eihän se ole sanottu, että se oli\njuuri hänen?\n\nNOKKONEN. Sepäs se on, että kirjailija Lehmus oli sille matkustajalle\nsanonut olevansa matkalla Hankoon, mutta kun häntä sitte ei junassa\nollutkaan, niin otaksutaan, että joku tapaturma todella olisi\ntapahtunut.\n\nARMI (ottaa nenäliinansa, kääntyy poispäin ja pyyhkii silmiään).\n\nEMMA. Voi, neiti hyvä! Voi, neiti hyvä!\n\nNOKKONEN. Huomatkaa, hyvät naiset, että minä sanoin: otaksutaan. Sehän\nei vielä merkitse mitään varmaa.\n\nEMMA. Mutta hyvin mahdollista se kyllä on.\n\nNOKKONEN. Saanko luvan kysyä: millä perusteilla rouva niin luulee?\n\nEMMA. Hänhän oli niin kovin synkkämielinen täältä lähtiessään, niin\näärettömän masentunut ja alakuloinen.\n\nNOKKONEN. Todellakin? Todellakin? Sehän jotakin viittaisi sinnepäin\nmyös.\n\nEMMA. Hänhän melkein puhui kuin olisi ollut valmis kuolemaan.\n\nARMI. Ei rouva Nemlander, se ei voi olla totta, se ei voi olla totta!\n\nNOKKONEN. Mutta tietäähän Neiti Kanerva syyn tuohon synkkämielisyyteen?\nTunnettehan asian, joka koski herrojen Lehmuksen ja Turpaisen välejä?\n\nEMMA. Minkä asian? Kertokaa!\n\nARMI Oi, joutavia! Siitä ei maksa puhua.\n\nNOKKONEN. Minun mielestäni se ei ole joutava. Päinvastoin luulen, että\nsiinä syy mahdollisesti piileekin.\n\nARMI. No, jos niin todellakin on, niin on se kurja teko herra Turpaisen\npuolelta.\n\nEMMA. Minä en ymmärrä mitään.\n\nNOKKONEN. Anteeksi, neiti, ja malttakaahan mielenne! Liian aikaista on\nvielä ruveta ketään tuomitsemaan. Niinkuin sanoin, niin on tämä kaikki\nvielä pelkkää otaksumista vain.\n\nARMI. Mitäs te sitte, herra Toimittaja, tuommoisia \"ankkoja\" laskette\nliikkeelle, ennenkuin olette asiasta varma?\n\nEMMA. En mitään ymmärrä.\n\nNOKKONEN. Anteeksi, neiti, että pyydän teitä hiukan hillitsemään\nkiukkuanne. Minä olen tänne tullut, niinkuin sanoin, saamaan\nvalaistusta tälle asialle. Ja sitä olen saanut jo osaksi. Ensiksi\ntiedän nyt, että herra Lehmus on matkustanut kaupungista pois, ja\ntoiseksi, että hän lähtiessään on ollut kovin synkkämielinen, niinkuin\nrouva Nemlander voi todistaa.\n\nEMMA. Sen voin, vaikka valallani.\n\nNOKKONEN. Ja siinä on koko lailla tukea otaksumisille tuon surullisen\nsähkösanoman johdosta.\n\nARMI. No niin. Minä en kiellä. Päinvastoin pyydän nyt, että jos jotakin\nvielä saatte kuulla, niin heti paikalla tuotte tiedon minulle.\n\nEMMA. Niin, niin! Olkaa niin hyvä!\n\nARMI. Sillä minä tulen asumaan täällä.\n\nNOKKONEN. Niinkö?\n\nARMI. Juuri tässä huoneessa. (Emmalle.) Lähden nyt siis vain hakemaan\ntavarani. Näkemiin siis, rouva Nemlander! (On mennä eteiseen).\n\nEMMA. Neidin vaatteet jäivät sinne minun puolelleni.\n\nARMI. Se on totta. Minähän tulin sitä kautta. Menenkin siis sitä tietä.\n(Poistua vasemmalle).\n\nNOKKONEN. Anteeksi, rouva Nemlander, minä pyytäisin nöyrimmästi,\näskeisten sanojenne johdosta, vielä saada haastatella teitä.\n\nEMMA. Tehkää niin hyvin! Olen itsekin kovin utelias kuulemaan jotakin\nlisää tästä asiasta.\n\nNOKKONEN. En ole vielä tullut esitelleeksi itseäni: nimeni on Nokkonen.\n\nEMMA. Tehkää hyvin ja istukaa, herra Nokkonen! (Istuutuvat.) Kuulin,\nettä olette sanomalehdentoimitlaja?\n\nNOKKONEN. Niin, \"Uuden Ajan\" toimituksesta.\n\nEMMA. Minä pyytäisin vain, hyvä herra Nokkonen, ettette minua\nmainitsisi lehdessänne, ettette ainakaan mitään pahaa minusta puhuisi.\n\nNOKKONEN. Varjelkoon! Ei se ole tapani. Eikähän ole vähintäkään syytä.\n\nEMMA. Ei vähääkään, sen voin vakuuttaa. Mutta sanomalehdet kun niin\npian nimiä mainitsevat ja kaikellaisia \"ankkoja\", niinkuin sanotaan,\nlevittävät, niin...\n\nNOKKONEN. \"Uusi Aika\" ei sitä tee. Virkaveljillemme se kyllä usemmiten\nsattuu.\n\nEMMA. Niin no, kun sen lupaatte... Minkä sanojeni johdosta, äsken\ntarkoititte?\n\nNOKKONEN ottaa esille muistikirjan ja lyijykynän. Sanoitte että\nkirjailija Lehmus oli kovin synkkämielinen lähtiessään, — masentunut ja\nalakuloinen.\n\nEMMA. Niin, niin oli, — kovin, kovin.\n\nNOKKONEN. Sanoiko hän olevansa valmis kuolemaan?\n\nEMMA. Hänen viimeiset sanansa olivat: \"Pilvien tuolla puolen näemme\ntoisemme jälleen\".\n\nNOKKONEN. Niinkö? (Kirjoittaa.) Nämä sanathan todellakin ovat paljon\nmerkitseviä.\n\nEMMA. Ne ovat todellakin hirvittäviä.\n\nNOKKONEN. Muistatteko ehkä vielä joitakin muita hänen lauseitaan?\n\nEMMA. Sanasta sanaan en. Mutta jotakin sinnepäin hän puhui, etteivät\nhänen läheisimmät ystävänsäkään tiedä, minne hän matkustaa ja kuinka\npitkäksi aikaa, että ystävät kyllä hädässä aina hylkäävät, mutta että\nvihamiehet silloin aina muistavat ja lyövät puulla päähän ja... ja ...\nNiin, en minä todellakaan muuta muista. Mutta kovin eriskummainen ja\nsynkkämielinen hän vain oli lähtiessään.\n\nNOKKONEN (joka sillä aikaa myös on tehnyt muistiinpanoja). Anteeksi:\nhän siis vain lähtiessään oli eriskummainen?\n\nEMMA. Niin, niin. Ennen en minä ainakaan ollut mitään semmoista\nhuomannut. Päinvastoin hän oli aina hyvin iloinen ja hauska.\n\nNOKKONEN. Tämä on myöskin kovin tärkeä seikka. Se selvittää myös paljon\ntätä tekoa, sen motiiveja oikeastaan.\n\nEMMA. Kuinka niin, herra Nokkonen? Minä olen myös kovin utelias\nkuulemaan. Teidän äskeisistä sanoistanne olin huomaavinani, että\njotakin oli tapahtunut, joka... Enkö minä, vuorostani, nyt saisi vähän\nteitä haastatella? Olen niin kovin utelias kuulemaan.\n\nNOKKONEN. Se nyt on vain eräs syrjäinen tapaus, joka voi olla\nyhteydessä tämän asian kanssa. Mutta koska sitä ei ole täydellisesti\nselvitetty, niin minun todellakin on vähän vaikea...\n\nEMMA. Joku rakkausjuttu, eikö niin?\n\nNOKKONEN. Ei, ei. Ei, ei.\n\nEMMA. Sanokaa suoraan vain! Tietysti se on niin. Minä olen varma siitä.\n\nNOKKONEN. Mutta minä vakuutan. Ainakaan en minä tiedä mitään sellaista.\n\nEMMA. Mitäs sitte? Selittäkäähän! Parempihan on, ettei ruveta mitään\nvääriä huhuja levittämään.\n\nNOKKONEN. Niitä tietysti on vältettävä jo sanomalehtien oman arvon ja\nkunnian vuoksi.\n\nEMMA. Voittehan sen nyt minulle sanoa, herra Nokkonen — näin meidän\nkesken. Minä lupaan, etten puhu kenellekään. Minä pyydän. No! No!\n\nNOKKONEN. Lyhyesti sanoen: eräs... kirjallinen jupakka erään toisen...\nkirjailijan kanssa eräästä kirjallisesta asiasta.\n\nEMMA. Mitä se on? Minä en oikein ymmärrä. Kirjallinen tupakka? Mitä se\non?\n\nNOKKONEN. Jupakka! Jupakka! Erimielisyys...\n\nEMMA. Riita siis jonkun kanssa?\n\nNOKKONEN. Niin, mutta hyvin kunnialle käypä.\n\nEMMA. No, että se herra Lehmus viitsikin sitä niin sydämelleen ottaa!\nJa minä jo luulin jotakin pahempaa siinä olevan. Meillähän, Jumala\nparatkoon, on riitaa ja erimielisyyttä joka päivä ja joka paikassa\nja joka ainoasta asiasta, jopa hyvinkin kunnialle käypää, niin että\nolisihan sitä jo pitänyt siihen tottua. Jos kaikki kunniansa tähden\njärveen juoksisivat, niin ei, totta tosiaan, montakaan henkeä meidän\nmaassamme enää kuivalle maalle jäisi. (Eteisen kello soi hyvin\nkiireesti ja monia kertaa peräkkäin) Kas niin! Joko se Neiti Kanerva\nehti takaisin?\n\nNOKKONEN (hyvästellen). Pyydän siis saada kiittää tiedoista. (Kello soi\njälleen monta kertaa.)\n\nEMMA. Silläpäs nyt on kiire! (Rientää eteiseen.) Minä tulen\naukaisemaan, minä tulen. (Aukaisee oven.)\n\nKALPA (hätääntyneenä, tulee). Hyvä päivää, rouva Nemlander! Onko Neiti\nKanerva täällä?\n\nEMMA. Ei ole enää. Hän kävi taannoin, mutta läksi taas.\n\nKALPA. Sepä nyt ikävä! Tiedättekö, minne hän meni?\n\nEMMA. Kotiaan... asuntoonsa.\n\nKALPA. Mutta minähän tulen juuri sieltä. Ei häntä kotona ollut.\n\nEMMA. Sitte olette ehkä kulkeneet ristiin. Hän sanoi vain käyvänsä\ntavaroitaan hakemassa.\n\nKALPA. Hän siis tulee takaisin?\n\nEMMA. Hän muuttaa tänne asumaan kokonaan.\n\nKALPA. Sitte minä odotan häntä. (Riisuu päällysvaatteensa eteiseen).\n\nEMMA. Tehkää niin hyvin, herra Kalpa. Täällä on toinenkin vieras, joka\nvoi kertoa teille uutisia, vaikka...\n\nKALPA (tulee sisään ja tervehtii Nokkosta).\n\nNOKKONEN. Ikävä kyllä — ikäviä.\n\nKALPA. Te siis jo tiedätte?\n\nNOKKONEN (pöyhkeilevästi). Kuinkas?... Mehän elämme aina muista edellä.\n\nKALPA. Entäs Neiti Kanerva?\n\nNOKKONEN. Hänkin.\n\nEMMA. Mutta kuinka se on mahdollista, herra Kalpa? Kuinka se on\nmahdollista?\n\nKALPA. Minun on vaikea selittää. Se on aivan käsittämätöntä. En olisi\nuskonut.\n\nEMMA. Niin minunkin. En minäkään.\n\nNOKKONEN. Onko teillä, herra Kalpa, siis ehkä varmoja tietoja asiasta?\nOlen iloinen, että sain tavata teitä täällä. Sillä tulin juuri\ntarkistamaan Uutistoimiston saaman sähkösanoman todenperäisyyttä.\n\nEMMA. Niin, herra Kalpa, olisiko sittenkin siinä joku onneton\nrakkausjuttu alla?\n\nKALPA. Ei alla eikä yllä. Olkaa nyt huoleti, rouva Nemlander! Ja\nanteeksi, että pyytäisin saada puhua muutaman minuutin kahden kesken\nherra Nokkosen kanssa.\n\nNOKKONEN. Niin, minäkin pyytäisin.\n\nEMMA. Tehkää niin hyvin! Minä menen. Minä menen. (Menee vasemmalle).\n\nKALPA (saattaen Emman ovelle). Anteeksi nyt ja kiitos! (Nokkoselle.)\nMinä tunnen jo saamanne sähkösanoman sisällyksen.\n\nNOKKONEN. Mitäs arvelette? Onko ehkä syytä epäillä sen todenperäisyyttä?\n\nKALPA. Valitettavasti ei. En uskoisi sitä, ellen itse tänään olisi\nsaanut kirjettä ystävältäni.\n\nNOKKONEN. Saanko ehkä tietää...?\n\nKALPA. Kernaasti. Hän ilmoittaa suoraan, ettei jaksa kauempaa tätä\nilvettä kestää. \"Kun luet nämä rivit\", kirjoittaa hän minulle, \"niin\nolen jo Vellamon neitojen oma\".\n\nNOKKONEN. Ei siis tapaturma, niinkuin olisi voinut olettaa sähkösanoman\nmukaan, vaan itsemurha?\n\nKALPA. Sellaiseen epätoivon tekoon en todellakaan olisi luullut hänen\nryhtyvän.\n\nNOKKONEN. Se on kovin surullinen tapaus, tosiaankin.\n\nKALPA. Niin, mutta mikä siihen on syynä, sen te, herra Nokkonen,\ntiedätte yhtä hyvin kuin minä.\n\nNOKKONEN. Tekin luulette siis, että se kunnianloukkausjuttu...?\n\nKALPA. Tietysti! Mikäs muu? Siinä sen näette, ettei saa laskea leikkiä\nvakavilla asioilla. Minäkin luulin, että ystäväni otti kaikki vain\nkevyesti kuin leikin kannalta, mutta nyt sen näen, kuinka syvästi\nkaikki häneen oli koskenut. Hän ei jaksanut tuota häväistystä ja\nparjausta enää kestää.\n\nNOKKONEN. Voinko siis olla ihan varma siitä, että hän todellakin on\npäättänyt päivänsä?\n\nKALPA. Varma? Kuinka te voitte minulta semmoista kysyä?\n\nNOKKONEN. Niin, tuota, — te pidätte sen ainakin mahdollisena,\ntodenmukaisena?\n\nKALPA. Se on aivan toinen kysymys. Päinvastoin pyytäisin teitä niin\npian kuin suinkin hankkimaan lisää tietoja. Varmoja voimme olla vasta\nsitte kun runoilijan ruumis on löydetty.\n\nNOKKONEN. Aivan oikein. Niitä tietoja Uutistoimisto juuri odottaakin\njoka hetki.\n\nKALPA. No niin! Olkaa siis te niin hyvä ja ilmoittakaa minulle, mitä\nsaatte kuulla, heti paikalla! Tiedättehän, kuinka kallis tämä asia on\nminulle. Lehmushan oli maamme eturivin kirjailijoita, vaikka häntä\nniin väärin ymmärrettiin. Hän oli minun paras ystäväni. Minun on siis\nensi tilassa, kun tieto on saatu, lähdettävä pitämään huolta hänen\nmaallisista jäännöksistään.\n\nNOKKONEN. Kyllä, kyllä. Minä lupaan sen. (Aikoo mennä perälle. Eteisen\nkello soi).\n\nKALPA. Varmaan neiti Kanerva. (Menee aukaisemaan ovea.)\n\nARMI (tulee, vetäen perässään juurikoria). Te, herra Kalpa?\n\nKALPA. Kävin ensin turhaan tapaamassa teitä Albertinkadun varrelta,\nkiirehdin sitte tänne ja päätin odottaa, kun kuulin teidän palaavan.\n\nARMI. Hyvin teitte (tullen sisään.) Aa! Toimittajakin on täällä.\n\nNOKKONEN. Sanon nyt samalla hyvästi, saatuani herra Kalvalta uutta\nvahvistusta tuolle surulliselle asialle.\n\nARMI. Silmänräpäys, minä pyydän.\n\nNOKKONEN (jää ovensuuhun odottamaan).\n\nKALPA. Kuulin, Neiti Kanerva, että olette jo selvillä kaikesta. Eikös\nse ole kauheata?\n\nARMI. En tiedä mitä sanoa! En sanoja löydä.\n\nKALPA. Jos se nyt vain on ihan varma?\n\nARMI. Kuinka niin? Mitä epäilemistä siinä enää on? Minä juuri sain\nviestin, että hän on löydetty.\n\nKALPA. Kuuletteko, herra Nokkonen? Ruumis on löydetty.\n\nNOKKONEN. Nyt ei siis ole epäilemistä enää mitään. Se on varma. Se\noli tärkeä tieto. Minun täytyy kiirehtiä, pyydän anteeksi. Nöyrin\npalvelijanne. Sulkeudun suosioonne. (Kumartaa, pyörähtää ympäri ja\nrientää pois).\n\nKALPA (katsellen pitkään Armiin). Te näytätte niin kummalliselta?!\n\nARMI (joka heittäytyy leposohvaan, kädet pään alle). Te olette saaneet\nkirjeen — myöskin?\n\nKALPA. En olisi uskonut, että Eero tekisi toden tästä leikistä.\n\nARMI. En olisi uskonut, että te piditte tätä hänen leikkiään totena.\n\nKALPA. Mitä sanotte?\n\nARMI. Hänen kirjeensä teille oli tietysti vain pilaa.\n\nKALPA. Saakelin veitikka!\n\nARMI. Mutta kun hän sen jo oli pannut postiin, niin hän tuli\najatelleeksi, että ehkä se vaikuttaa teihin kovinkin pahasti....\n\nKALPA. Niinkuin se on tehnytkin.\n\nARMI. Ja niin kirjoitti hän heti minulle ja pyysi selittämään...\nSitä paitsi hän pelkäsi, että voitte vielä panna poliisiviranomaiset\nliikkeelle ja pilata koko asian.\n\nKALPA. No, entäs Nokkonen sitte? Hänhän jäi siihen uskoon, että...\n\nARMI. Sehän oli tarkoituskin. Olette vastoin tahtoanne hyvin näytellyt\nosanne.\n\nKALPA. Mutta te, kuinka te voitte sanoa, että hän on löydetty?\n\nARMI. Minä en sanonut että ruumis oli löydetty. Sen lisäsitte te ja\nNokkonen uskoi sen heti.\n\nKALPA. Kyllä te olette koko kavalaa sukua!\n\nARMI. Vastoin tahtoanne toimitte ihan niinkuin piti.\n\nKALPA. Minä alan jo vähän pelätä koko tätä juonta. Siitähän voi johtua\nikäviä seurauksia, kun asia joutuu sanomiin.\n\nARMI. Mitä seurauksia? Ei mitään muuta kuin että vihamiehemme tulevat\naikalailla nolatuiksi.\n\nKALPA. Nyt minä sitten jätän jo edesvastuun kokonaan teidän\nniskoillenne.\n\nARMI. Sen otan mielelläni, olkaa huoleti, ja johdan toimintaa\nedelleenkin. Mutta teidän täytyy vain auttaa minua — vaitiololla\netupäässä.\n\nKALPA. No, jos ei muuta tarvita, niin kernaasti. Nyt minun tekisi jo\nkuitenkin vähän mieli ruveta nauramaan.\n\nARMI. Sen saatte jättää tekemättä. Päinvastoin teidän pitää olla niin\nsurullisen näköinen kuin suinkin. Nyt olemme vasta huippukohdalle\npääsemässä. Muistattehan, että Turpainen uhkasi tulla tänään tänne?\n\nKALPA. Oh yes, sanoi englantilainen.\n\nARMI. Mahdollista on että hänkin jo on saanut tiedon Eeron\nvedenpinnalla kelluvasta leveälierisestä hatusta.\n\nKALPA. Epäilemättä. Mutta ehkäpähän sen vuoksi ei enää tulekaan.\n\nARMI. Minäpä olen aivan varma, että hän tulee juuri sen tähden. Jos hän\ntietäisi, että Eero tahallaan meni ulos vaunusta ja viskasi muutaman\njoutavan käsikirjoituslehden tuulen viedä, jolloin samalla hänen\nhattunsakin joutui tuulen uhriksi, sekä sitte, ostettuaan Tammisaaressa\nlakin, matkusti yöllä Lohjalle...\n\nKALPA. Semmoinenko se hänen katoamisensa sitte olikin?\n\nARMI. Semmoinen... Niin silloin Turpainen ehkä ei tulisi. Mutta nyt\nhän on jo Nokkoselta kuullut minun muuttaneen tänne, — meillähän\nHelsingissä huhut leviävät salaman nopeudella, — niin... (Eteisen kello\nsoi). Enkös minä sanonut?\n\nKALPA. Olisiko todellakin hän?\n\nARMI. Minä pyydän saada yksin ottaa vieraani vastaan.\n\nKALPA. Minä poistun siksi aikaa Rouva Nemlanderin luo.\n\nARMI. Sanokaa, että olen jo täällä. Mutta olkoon sydämenne kaipuuta\ntäynnä, muotonne kuin surullisen haahmon ritarin ja kielenne puhukoon\nvain parasta lingottua hunajaa! (Uusi soitto.) Näkemiin!\n\nKALPA. Te olette nero, Neiti Kanerva. (Menee vasemmalle).\n\nARMI. Todellakin, mitähän tästä lapsesta on vielä tuleva? (Juoksee\navaamaan eteisen ovea).\n\nTURPAINEN (tulee). Toivon, ettei tuloni ole aivan odottamaton?\n\nARMI. Päinvastoin.\n\nTURPAINEN. Niin. Minähän eilen uhkasin tänään käydä täällä.\n\nARMI. Aivan oikein.\n\nTURPAINEN. Sen jälkeen ovat kuitenkin asiat paljon muuttuneet.\n\nARMI. Paljon.\n\nTURPAINEN. Saanko näin ollen sittenkin tulla sisään?\n\nARMI. En kiellä.\n\nTURPAINEN (riisuttuaan polttoonsa eteiseen, tulee huoneeseen).\nSuvaitsetteko, että istumme?\n\nARMI. Voimme tehdä niinkin. (Istuu).\n\nTURPAINEN (istuu myös). Olen kuullut toimittaja Nokkoselta mitä on\ntapahtunut.\n\nARMI. Sen arvasin.\n\nTURPAINEN. Ehkä siis näyttää hieman kummalliselta, että kuitenkin tulin\ntänne?\n\nARMI. Minua ei kummastuta mikään.\n\nTURPAINEN. Olen kuitenkin kovin pahoillani...\n\nARMI. Se todellakin minua hieman kummastuttaa.\n\nTURPAINEN. En olisi luullut, että asia ottaisi tämmöisen käänteen.\n\nARMI. Tuo surunvalitus on kovin liikuttavaa.\n\nTURPAINEN. Tuon pisteliäisyyden tunnen kyllä entuudestaan.\n\nARMI. Minä sitävastoin olen kaikki unhottanut.\n\nTURPAINEN. Naiset puhuvat usein kuitenkin vastoin parempaa tietoaan.\n\nARMI. Minä tunnen vain yhden ja voin vastata hänen puolestaan.\n\nTURPAINEN. Mutta että he osaisivat salata suruaan yhtä paljon kuin tämä\nyksi, sitä en minä usko.\n\nARMI. Myönnän että siihen tarvitaan harvinainen sielun voima, mutta\nsittenkin on tuo ylistys sen kunniaksi tällä hetkellä aivan liikaa.\n\nTURPAINEN. Enkö minä siinä tapauksessa — tällä hetkellä voisi jollakin\nlailla olla hyödyksi?\n\nARMI. En tullut ajatelleeksi että se saattoi olla käyntinne tarkoitus —\ntänään.\n\nTURPAINEN. Kentiesi se nyt sitte voisi todistaa, etten olekaan niin\ntunnoton kuin miltä olen saattanut näyttää.\n\nARMI. Itseään kohtaan ei yksikään ihminen ole tunnoton.\n\nTURPAINEN. Itsekkäisyys on suurin siinä tunteessa, joka on pyhin.\n\nARMI. Jopa siinä määrin, ettei se kunnioita toisen tunteen pyhyyttä\nlainkaan.\n\nTURPAINEN. Jos se on kunnioituksen puutetta, että kerran sen kaiun\nkuultuaan, tilaisuuden tultua, huutaa sille uudelleen saadakseen\nvastauksen.\n\nARMI. Tämäkö siis olisi se tilaisuus?\n\nTURPAINEN. Otaksuin niin olevan.\n\nARMI. Otaksukaamme sitte, että se on oikein valittu.\n\nTURPAINEN. Mitä olisi silloin minun tehtävä!\n\nARMI. Mitä tahtoisitte silloin tehdä?\n\nTURPAINEN. Langeta eteenne.\n\nARMI. Se lankeemus olisi suuri.\n\nTURPAINEN. Ei liian suuri sovitukseksi.\n\nARMI. Vaan sittenkin liian vähäinen voittaaksenne, mitä tarkoitatte.\n\nTURPAINEN. Ehtojen määrääminen on siis teidän vallassanne.\n\nARMI. Ja ne suostutte täyttämään?\n\nTURPAINEN. Koetan, elleivät ne ole ylivoimaisia.\n\nARMI. Millä voi sovittaa toiselta riistämänsä kunnian.\n\nTURPAINEN. Minultako sitä kysytään?\n\nARMI. Otaksukaamme: — a priori.\n\nTURPAINEN. Antamalla kunnia takaisin. Kelpaako se?\n\nARMI. Miten siinä tapauksessa vaatisitte teitä kohtaan menettelemään\nsen, joka on teiltä kunnian riistänyt?\n\nTURPAINEN. Puhdistamalla minut julkisesti, tietenkin.\n\nARMI. Taikka myös kaksintaistelulla: europalaisella tahi\namerikalaisella? Taikka harakirilla?\n\nTURPAINEN. Vaikkapa niinkin.\n\nARMI. Kunniannehan on sitte jo pelastettu.\n\nTURPAINEN. Kunniallinen mies on siitä aina hyvillään.\n\nARMI. Jalous on aina ihailtavin, kun uskaltaa uhrata elämänsä.\n\nTURPAINEN. Osaan kyllä sille antaa arvoa.\n\nARMI. _De mortuis nil nisi bene_. Puhdistakaa nyt sitte vainajankin\nmaine!\n\nTURPAINEN. Jos sillä voin tehdä vähäisen palveluksen.\n\nARMI. Ja täyttää velvollisuutenne.\n\nTURPAINEN. Siinäkö siis ehtonne?\n\nARMI. Elleivät ne tule täytetyiksi vilpittömässä mielessä, omantunnon\nmukaisesti, niin käännän teille selkäni.\n\nTURPAINEN. Epäilettekö minun tähän saakka menetelleen toisin julkisen\nsanan palveluksessa?\n\nARMI. Erehtyminen on inhimillistä. Jätän sen mietelauseen\nsuosiollisesti harkittavaksenne.\n\nTURPAINEN. Vilpittömästi olen aina erehdykseni tunnustanut.\n\nARMI. Kun on ollut pakko. Se on siis tehtävä nytkin.\n\nTURPAINEN. Ehdoissanne näkyy siis olevan tarkat määritelmät.\n\nARMI. Päinvastoin hyvin vapaat rajat. Kirjoittakaa vain huomiseen\nlehteen vainajasta rehelliset muistosanat!\n\nTURPAINEN. Rehelliset?\n\nARMI. Niin juuri. Rehellisyyden rajat ovat aina vapaimmat. Niiden\nsisällä ei tarvitse luikerrella, ei kierrellä eikä kaarrella, eikä\naitojen yli loikkia.\n\nTURPAINEN. Viittauksenne ovat kokolailla loukkaavia minulle.\n\nARMI. Taaskin päinvastoin. Kun tämmöisen luottamustoimen teille annan,\nniin todistaa se, että uskon rehellisyyteenne täydellisesti.\n\nTURPAINEN. Mutta voinkos minäkin puolestani uskoa ja luottaa...?\n\nARMI. Kummallinen kysymys! Milloinkas naiseen on voinut luottaa?!\n\nTURPAINEN. Tuo oli ainakin rehellisesti lausuttu.\n\nARMI. Kunnioituksenne minua kohtaan ilahuttaa minua suuresti.\n\nTURPAINEN. Ette liene epätietoinen siitä, että minussa on teitä kohtaan\npaljon enemmänkin kuin kunnioitusta, paljon syvempiäkin tunteita.\n\nARMI. Vakuutuksenne nyt ainakin täydentää sen, mikä tiedoissani\nmahdollisesti vielä on ollut puutteellista.\n\nTURPAINEN. Ja sen tähden lupaan koettaa täyttää pyyntönne.\n\nARMI. Pyyntöni on, että tekonne myös tyydyttää minua täydellisesti.\n\nTURPAINEN. Minun toivomuksenihan te sen kautta olette luvannut\ntyydyttää. Jos minä siitä voin olla varma, niin voitte tekin olla\nvarma, että tulette tyydytetyksi.\n\nARMI. Varman vastaukseni saatte huomenna, kun kirjoittamanne\nmuistosanat olen lukenut.\n\nTURPAINEN. Kiitos siitä lupauksesta jo... Saanko sanoa: Armi, kuin\nennen.\n\nARMI. Sen myönnytyksen voin tehdä näin kahden kesken.\n\nTURPAINEN. Tunnen, että jo alkaa sulaa jää sydämeltäsi. (Tavoittelee\nArmin kättä).\n\nARMI. (vetää kätensä pois) Anteeksi, etukäteen minä kuitenkaan en anna\nniin paljoa.\n\nTURPAINEN. Olet sama omituisen oikullinen kuin ennenkin.\n\nARMI. Kaikki pysymme, näen mä, jossakin määrin muuttumattomina,\noikeammin kehittymättöminä, tapoihimme nähden.\n\nTURPAINEN. Sinun rinnallasi voi minussa kuitenkin paljon muuttua...\n(Yrittää istuutua likemmäksi Armia)... likempänä, vieressäsi ollen.\n\nARMI (väistyen etemmäksi). Anteeksi: me emme nyt ole Punkaharjulla.\n\nTURPAINEN. Niitä aikoja olisin kuitenkin tahtonut muistella.\n\nARMI. Täällä Helsingissä, tässä ympäristössä, on liian runotonta sitä\nvarten.\n\nTURPAINEN. Sinun seurassasi saa mikä ympäristö tahansa kuitenkin\nihmeellisen tenhoavan runohohteen. Silloin unohtaa kaikki, kaikki.\n\nARMI. Se on kovin varomatonta.\n\nTURPAINEN. Kärsimyksensä, loukkauksensa, niin hyvin entiset kuin\nnykyiset, ja mieli lekottelee perhosena toiveiden kultaisessa\npäivänpaisteessa.\n\nARMI. Se oli tosirunoilijan arvoinen runokuva.\n\nTURPAINEN. Suottailuun tahdot peittää sieluni sisimmät sykähtelyt,\nArmi. Mutta uskon sittenkin, että ne vielä tapaavat oikean kaikupohjan\nsinunkin sydämessäsi. Ja siksi toivon, että oikein olet arvioiva nämä\nvilpittömät tunteitteni ilmaisut.\n\nARMI. Sen teen. Sen lupaan. Sillä todellakin olen tällä hetkellä\nnähnyt, kuinka syvällä ne piilevät ja ovat piilleet.\n\nTURPAINEN. Ja sitä olet sinä voinut tähän saakka epäillä?\n\nARMI. Syy ei ole minun. Todisteet ovat olleet niin... niin\nkieltoperäiset.\n\nTURPAINEN. Mutta nyt olet näkevä toisellaiset... huomenna jo.\n\nARMI. Sen toivon vakavasti nyt minäkin.\n\nTURPAINEN. Oi, Armi, salli, salli minun edes puristaa kättäsi, ellen\nsitä suudella saa. (Tavoittelee jälleen Armin kättä.)\n\nARMI. Tiedäthän, etten rakasta mitään orjuuden merkkejä. Minun mieheni\nei saa myöskään olla herrani. Hänen on oltava samalla tasolla kuin minä.\n\nTURPAINEN. Minä siis kumarran sinulle ja sanon: sinä olet nero.\n\nARMI. Tuopa oli jo hauska kuulla — arvostelijaltaan. Virkaveljiltään\nsen kyllä saa kuulla toisinaan, vaikka harvoin heiltäkin. Ojennan siis\nkäteni. Tuossa!\n\nTURPAINEN (tarttua siihen intohimoisesti ja painaa sitä huulilleen).\nMinun täytyy, — minun täytyy.\n\nARMI. Sittenkin — tottelematon! (Vetää kätensä pois). Se oli kovin\nvaromaton teko.\n\nTURPAINEN. Ihmisen onnellisimmalla hetkellä on hänelle paljon anteeksi\nannettava.\n\nARMI. Oli hyvä, ettei herra Kalpa sattunut tänne tulemaan. Hän on\ntuolla Rouva Nemlanderin puolella.\n\nTURPAINEN. Hänelle olisin kyllä tahtonut onneni näyttää.\n\nARMI. Mutta hänen tähtensä on meidän nyt erottava heti.\n\nTURPAINEN. Poistun käskemättäkin.\n\nARMI. Niin, meidän on molempien nyt huomiseksi oikein kunnollisesti\ntuuletettava sielujamme, rakas ystävä.\n\nTURPAINEN. Siinä tunteessa yhtyvät nyt sielumme. Näkemiin, rakas\nystävä! (Poistuu perälle).\n\nARMI jää Turpaisen mentyä keskelle huonetta seisomaan ja korottaa\nristiinpannut kätensä taivasta kohti. Mikä hölmö, mikä hölmö! Herra\nsuo hänelle anteeksi, sillä hän ei tiedä mitä tekee! (Menee sitte ja\naukaisee vasemmalle vievän oven.) Herra Kalpa! Saatte tulla!\n\nKALPA (tulee). Olipas se pitkä istunto.\n\nARMI. Ja tulinen.\n\nKALPA. Vaikka kaikki kävi kuin haudan hiljaisuudessa. Täältähän ei\nkuulunut muuta kuin kaukaista kuisketta vain.\n\nARMI. Niinhän ne todelliset diplomaatit keskustelevatkin.\n\nKALPA. Te näytätte, Neiti Kanerva, niin omituiselta. Kun ei vaan teidän\nolisi käynyt hullusti?\n\nARMI. Te olette todellakin, herra Kalpa, huonosti valvonut minua Eeron\npoissa ollessa.\n\nKALPA. Joko sittenkin lankesitte viettelijän verkkoihin?\n\nARMI. Minun on teille se tunnustus tehtävä.\n\nKALPA. Ei ole vielä sulhasenne haudattu, niin jo ehditte antautua\ntoiselle!\n\nARMI. Mitäpä sitä ei tee rakkaan vainajan kunniata puolustaakseen.\n\nKALPA. Niin ylevässä tarkoituksessa on pieni harha-askelkin anteeksi\nannettava. Mitä olette sillä sitte voittanut?\n\nARMI. Väinö Turpaisen sydämen ainakin täydellisesti.\n\nKALPA. Siis kihlausilmoitus huomisessa lehdessä?\n\nARMI. Päinvastoin muistosanat vainajan kunniaksi.\n\nKALPA. Sehän oli Napoleonin voitto teille.\n\nARMI. Ja Pyrrhon voitto on tämä oleva Turpaiselle.\n\nKALPA. Ellei ystävämme sitä ennen herää kuolleista.\n\nARMI. Se olisi kauheata. Se on meidän nyt kaikilla tavoin estettävä,\nherra Kalpa. Eero on oleva kuollut kunnes Turpaisen muistosanat ovat\npainetut \"Uudessa Ajassa\".\n\nKALPA. Minä kyllä teen voitavani tappaakseni hänet. Mutta jos Turpainen\npettää teidät, Neiti Kanerva? Kuinkas silloin käy?\n\nARMI. Millä lailla?\n\nKALPA. Kirjoittamalla murhaavat muistosanat Eerosta.\n\nARMI. Sitä en ole hetkeäkään edes ajatellut.\n\nKALPA. Olette siis niin varma asiastanne?\n\nARMI (miettien). Kyllä. Niin. Minä olen varma.\n\nKALPA. Mietitte sitä mahdollisuutta kuitenkin?\n\nARMI (varmasti). En. En mieti. Meidän naisten sydän ei erehdy koskaan\nnäissä asioissa.\n\nKALPA. Noin varmoja emme me, miehet, koskaan ole teistä. Sentähden\nolemmekin epäilijöitä.\n\nARMI. Sillä me voitamme sydämillämme.\n\nKALPA. Tahi kauneudellanne.\n\nARMI. Te taas voimallanne, joko henkisellä tahi ruumiillisella. Mutta\nkun se kerran on jalkaimme juuressa, niin ovat aivonne pimitetyt,\nsilmänne so'aistut...\n\nKALPA. Miesraukkoja!\n\nARMI. Ja silloin emme epäile enää. Miehet ovat valmiit vaikka mihin.\n\nKALPA. Teillä on kuitenkin — pieneksi lohdutukseksi aika hyvä ajatus\nmiehistä ylimalkaan, päättäen kysymyksessä olevasta esimerkistä.\n\nARMI. Tahdoitteko sillä ehkä sanoa, että ainoastaan me, naiset,\nkykenemme tällä lailla pettämään kuin minä?\n\nKALPA. Kyllä minä tahdoin, mutta minä olin niin hienotunteinen, etten\nsitä sanonut.\n\nARMI. Kysymyksessä olevassa tapauksessa olette varmaan kuitenkin\nmeidän, naisten, puolella — pieneksi lohdutukseksi minulle?\n\nKALPA. Olen — kokonaan. Jopa ihaelen suuruuttanne.\n\nARMI. Kiitän kunniasta.\n\nKALPA. Toivotan vain täydellistä menestystä.\n\nARMI. Mutta jos epäonnistun, kuten pelkäsitte?\n\nKALPA. Silloin pesen käteni, kuin Pilatus.\n\nARMI. Siinä olette sitte koko mies, kuin miehet ainakin!\n\nKALPA. En ole uhkapelaaja. Antaa tahrata ystäväni muutenkin syyttä\ntahrattua nimeä olisi, lievimmin sanoen kevytmielistä.\n\nARMI. Niin kevytmielinen olen kuitenkin minä, että sydänverelläni\ntahdon puhdistaa ystäväni tahratun nimen.\n\nKALPA. Siinä mielessä kyllä kunnioitan aiettanne.\n\nARMI. Vaan jos se epäonnistuu, jota en luule, niin osaan kyllä uhrata\nelämäni hänen hyväkseen vielä toisellakin lailla.\n\nKALPA. Rakkauttanne, Neiti Kanerva, Eeroon, tunteenne pyhyyttä ja\nsyvyyttä en ole koskaan epäillyt. Loimutkoon se elämänne loppuun asti!\n(Kolkutus ovelle vasemmalla).\n\nEMMAN ÄÄNI. Neiti Kanerva! Herra Kalpa!\n\nARMI. Tulkaa sisään vain, rouva Nemlander!\n\nEMMA (tulee hätääntyneenä, kädessä painettu sähkösanoma). Tässä on\nsähkösanoma, — kaduilla juuri myydään. Voi minun päiviäni!\n\nARMI. Mitä siinä on?\n\nKALPA (ottaa ja lukee). \"Adrianopoli kaatunut. — Runoilija Eero\nLehmuksen ruumis on, saamiemme erikoistietojen mukaan, löydetty.\"\n\nEMMA. Se on siis ihan varma sittenkin?\n\nARMI. Minä en epäillyt sitä enää vähääkään.\n\nKALPA. Hyvin vähän oli minullakin jälellä toivoa.\n\nEMMA. Poika parka! Ja eilen tähän aikaan oli hän tässä vielä iloisena\nkeskellämme. (Pyyhkii silmiään).\n\nARMI. Se on maailman meno.\n\nKALPA. \"Tänäpänä sinä, huomenna minä\", niinkuin virsikirjassa lauletaan.\n\nEMMA. Niin, niin, kaikkien on meidän sinne kerran mentävä eikä kukaan\nsieltä koskaan palaa.\n\nKALPA. Tulee mies merentakainen, vaan ei tule turpeenalainen, sanoo\nsananparsi.\n\nARMI (Emmaa lohdutellen). Ei nyt pidä kuitenkaan noin itkeä, Rouva\nNemlander! Säästäkää toki kyyneleitänne ja silmiänne.\n\nKALPA. Jäikös Lehmus vielä paljon velkaa rouva Nemlanderille?\n\nEMMA (hiukan rauhoittuneena). Kaikeksi onneksi sain häneltä yhden\nkuukauden vuokran. Toiselta hän lupasi maksaa palattuaan.\n\nKALPA. No, sen hän kyllä tekeekin. Tuota, ihanhan minä olen päästä\nsekaisin. Minä sen kyllä maksan, olkaa huoleti.\n\nARMI. Niin, olkaa nyt ihan huoleti vain. Kyllä me asiat selvitämme.\n\nEMMA. No, no, enhän minä mitään kiirettä pidä. Tiedänhän minä saavani.\n\nKALPA. Nyt vain on niin paljon muita menoja ensin, välttämättömiä.\n\nEMMA. Tiedänhän minä, tiedänhän minä. Hautajaiset ja muut sen semmoiset.\n\nARMI. Herra Kalvan on nyt ihan ensimmäiseksi lähdettävä pitämään huolta\nvainajan tänne tuomisesta.\n\nKALPA. Tietysti. Ensi junassa lähden.\n\nEMMA. Ei suinkaan hän tänne minun luokseni tuoda?\n\nARMI. Ei, ei, olkaa huoleti, rouva Nemlander.\n\nKALPA. Patoloogiseen laitokseen tietysti.\n\nARMI. Ja minun on lähdettävä surupukua itselleni tilaamaan.\n\nEMMA. Voi, teitä raukkoja! Kuinka paljon onkaan huolia ja puuhia, kun\nihminen kuolee. Niin, niin! Niin, niin! (Poistuu vasemmalle).\n\nARMI. Siltä puolen on siis asia varma.\n\nKALPA. Herra Nokkonen on jo aika lailla polttanut näppinsä. (Eteisen\nkello soi).\n\nARMI. Mikäs nyt? (Menee aukaisemaan oven. Pikku tyttö tulee eteiseen\nsanomalehteen kääritty kukkavihko kädessä ja kysyy \"Neiti Kanervaa\").\nMinä olen. Kiitos. (Sulkee oven ja tulee huoneeseen).\n\nKALPA. Pelästyin jo kovin.\n\nARMI (repien paperin pois). Katsokaas tätä!\n\nKALPA. Mitä ihania ruusuja!\n\nARMI. Tätä vain odotinkin.\n\nKALPA. Mitä tarkoitatte?\n\nARMI (ojentaa hänelle mukana seurannutta korttia). Lukekaa!\n\nKALPA (lukee). \"Armilleni — armaalleni. Väinö.\"\n\nARMI. Sh! Hiljaa! Ette saa nauraa. Ette saa nauraa!\n\nKALPA. Siinä tapauksessa minä vain istuudun hämmästyksestä. (Vaipuu\ntuolille).\n\nARMI. Eikö tämä ole suuremmoista todellakin?\n\nKALPA. Mainiota! Mainiota!\n\nARMI. Vieläkö nyt epäilette aikeeni onnistumista, herra Kalpa?\n\nKALPA. Nyt olen yhtä varma sen onnistumisesta kuin te.\n\nARMI. Ja tämä ihana ruusukimppu, tiedättekös mitä sillä teen?\n\nKALPA. Ettehän toki sitä uuniin viskaa?\n\nARMI. Johan nyt! Sen lasken Eero Lehmuksen tomulle hautajaispuhetta\npidettäessä hänen arvostelijansa, herra Väinö Turpaisen puolesta.\n\nKALPA. Minä olen mykkä hämmästyksestä.\n\nARMI. Teidän on kuitenkin siitä heti toinnuttava ja lähdettävä vainajaa\nhakemaan, niinkuin oli aikomuksenne.\n\nKALPA (nousten). Mutta mistä? Tiedämmekö, mistä hän on löydetty ja\nlöydettävissä?\n\nARMI. Sen hän itse minulle kirjeessään ilmoitti: Lohjan aseman\nläheisimmästä majatalosta.\n\nKALPA. Ensi junassa olen matkalla.\n\nARMI. Ja huomenna tuotte hänet tänne. Mutta muistakaa tehtävänne on\nmitä arkaluontoisin! Ei kellään saa olla vähintäkään aavistusta asiasta\nennenkuin hän on täällä omassa asunnossaan taas.\n\nKALPA. Toimi, jonka minulle annatte, neiti Kanerva, tuottaa minulle\nsuurta kunniaa ja minä koetan parastani tyydyttääkseni korkeimmatkin\nvaatimuksenne, mutta minun täytyy tunnustaa, että minua koko lailla\npelottaa matkustaa valekuolleen seurassa.\n\nARMI. Sitä suurempi on teidän ja meidän kaikkien ilo oleva, kun hän\nherää kuolleista jälleen. Siis näkemiin!\n\nKALPA. Näkemiin, te suuri... suuri nero!\n\n    Rientää eteisen kautta ulos.\n\nARMI (pysähtyen haltioissaan). Minä voisin melkein jo itse luulla, että\nolen nero.\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n(Sama huone kuin edellisissä näytöksissä).\n\nARMI (istuu pöydän ääressä, juoden kiireesti aamukahvia. Lopetettuaan,\nhän menee eteiseen oven luo katsomaan, mutta palaa heti takaisin).\nEi vieläkään! Missä ihmeessä se \"Uusi Aika\" tänään viipyy? (Kävelee\nhermostuneesti edestakaisin huoneessa). Jos sittenkin olisi jotakin\ntielle tullut? (Pysähtyy.) Silloinhan minä olisin nolattu ja oikein\nsurkealla tavalla. (Kävelee taas ja pysähtyy, kotvan kuluttua\nperäovelle kuuntelemaan). Nyt siellä joku juoksee portailla. Varmaan\nsanomalehtipoika. (Kuuntelee.) Hän! Hän! (Sanomalehti putoaa ra'osta\neteisen lattialle). Siinä se on. Vihdoinkin! (Sieppaa lehden,\njuoksee takaisin huoneeseen ja aukaisee lehden vapisevin käsin).\nOo! Tuossa! Jumalan kiitos! (Istuutuu leposohvalle ja silmäilee\nkiireesti, huudahtaen silloin tällöin, hypähtäen palkaltaan ja\nosoittaen kaikin tavoin iloisuutta). Ei ole hullumpaa! — Tietysti! —\nMainiosti! — Erinomaisesti! Totta kai! — No. No! — Ihan paikalleen!\n— Suuremmoisesti! — Se nyt vielä puuttui! — \"Ei kukaan ole ennen\nkuolemaansa onnellinen\" — juuri niin, juuri niin. — (Vasemman\npuoliselle ovelle kolkutetaan). Sisään. Sisään.\n\nEMMA (tulee). Kuulin, että jo kauan olette ollut ylhäällä, Neiti\nKanerva.\n\nARMI. Niinkuin näette, rouva Nemlander, on huoneeni jo siivottu ja\nkahvinikin ehdin juuri juoda. Eipä muuten ole paljon nukutuksikaan\ntullut. Tuossa vain sohvalla olen loikonut koko yön.\n\nEMMA. Voi voi! Arvaahan sen, neiti kulta, semmoisen odottamattoman\ntapauksen jälkeen.\n\nARMI. Niin, paljon olen miettinyt sitä asiaa. Ajatukset ovat pyörineet\npäässäni oikeana pyörremyrskynä.\n\nEMMA. Kun en minä tullut teille eilen Valerianaakaan tarjonneeksi.\nMutta ehkä minä nyt saan tuoda 30 tippaa? Se rauhoittaa niin sydäntä.\n\nARMI. Ei, kiitos, rouva Nemlander. En minä välitä. Kahvi tekee minuun\nsaman virkistävän vaikutuksen.\n\nEMMA. No, kuinka vain. Mutta te näytätte niin kalpealta ja väsyneeltä,\nneiti. — Onkos muuten jo lehdissä mitään mainittu tuosta tapauksesta?\n\nARMI. On. — tässä pitkät muistosanat vainajasta.\n\nEMMA. Mitäs niissä sanotaan?\n\nARMI. Hyvää, paljon hyvää, pelkkää hyvää.\n\nEMMA. Tietysti. Mitäs muuta voisikaan. Semmoinen herttainen mieshän hän\noli.\n\nARMI. Ja etevä kirjailija.\n\nEMMA. Niinkö siinä sanotaan?\n\nARMI. Niin... tietysti.\n\nEMMA. Sen minä kyllä uskon. Vaikka en ole lukenutkaan hänen teoksiaan.\nSilmäni ovat viime aikoina yhä enemmän heikontuneet. En jaksa kaikkia\nlukea, neiti hyvä, enkä ostaa.\n\nARMI. Kukapa sitä jaksaisikaan nykyään kaikkea kirjallisuutta seurata.\n\nEMMA. Niin, neiti, kun sitä ilmestyy niin äärettömän paljo ja niinkuin\nsanomalehdet arvostelevat, semmoista roskaa, semmoista roskaa! Minä\nen suinkaan puhu vainajasta, enkä herra Kalvasta, enkä teistä, neiti.\nTehän myöskin olette kirjailijatar, minä tiedän sen.\n\nARMI. Läsnä olevat kuuluvat aina poikkeuksiin.\n\nEMMA. Niin. — Matkustikos herra Kalpa sitte hakemaan ystävänsä ruumista?\n\nARMI. Tietysti. Häntä nyt odotankin tahi ainakin tietoja häneltä niin\npian kuin suinkin. (Telefooni soi rouva Nemlanderin puolella).\n\nEMMA. Anteeksi! Siellä kuului telefoni soivan. (Rientää vasemmalle).\n\nARMI. Jokohan olisi minulle? Mutta mistäpäin? (Kävelee odotellen\nedestakaisin).\n\nEMMA (palaa) Neiti Kanervaa pyydetään telefoniin.\n\nARMI. Minua? (Aikoo juosta vasemmalle mutta pysähtyy.) Kysyittekö,\nrouva Nemlander, kuka se on?\n\nEMMA. Se on mieshenkilö. Hän sanoi: Turpa, Turpa...\n\nARMI. Sanokaa sitte, etten ole kotona... etten ole tavattavissa, etten\nnyt voi tulla puhelimelle.\n\nEMMA. No! Hyvä on. Minä sanon. (Menee jälleen vasemmalle).\n\nARMI (iloisesti lyöden kätensä yhteen). Turpainen! Sulhasmies! Jo näin\nvarhain aamusella! Ei malta odottaa! Varmaan ei ole hänkään nukkunut\nkoko yönä.\n\nEMMA (palaa). Herra Turpa pyytää kuitenkin vielä kysyä, milloin hän\nsaisi neitiä tavata, — tulla neidin luo?\n\nARMI. Milloin? En minä osaa sanoa. En minä tiedä.\n\nEMMA. Niin no, mitäs minä sitte hänelle sanon?\n\nARMI. Sanokaa... sanokaa: päivemmällä... silloin kuin muutkin ihmiset\nkäyvät toistensa luona.\n\nEMMA. Mikä tunti se on? Eihän meillä täällä Helsingissä mitään\nvisiittiaikaa ole.\n\nARMI. Onpas. Kyllä hän tietää, jos sanotte hänelle vain, että hän olisi\nniin hyvä ja tulisi tavalliseen visiittiaikaan.\n\nEMMA. No, voinhan sen sanoa sitte. Neidilläpä on omat omituiset\ntapansa! Näkemiin nyt sitte, neiti Kanerva!\n\nARMI. Näkemiin, rouva Nemlander!\n\nEMMA. Minun on vielä torillakin käytävä. (Menee vasemmalle).\n\nARMI. Tässä alkaa todella korvia vähän kuumottaa. (Taputtaa molemmin\nkäsin korviaan). Mitenkähän tässä lopulta oikein selviydytään? (Yrittää\nottaa sanomalehden). (Eteisen kello soi). Jokohan he ovat siinä?\n(Juoksee avaamaan ovea).\n\nNOKKONEN (ilmestyy eteiseen hyvin hätääntyneenä). Hyvää huomenta, neiti\nKanerva! Anteeksi, että teitä vaivaan näin kovin varhain! Saisinko minä\nteitä vähän puhutella?\n\nARMI. Tehkää niin! Käykää sisään!\n\nNOKKONEN (heitettyään päällystakkinsa eteiseen). Pieni silmänräpäys\nvain!\n\nARMI (istuutuu). Istukaa, olkaa niin hyvä! Mistä on kysymys?\n\nNOKKONEN (istuutuen myös). Olkaa niin hyvä ja selittäkää minulle se\neilinen uutinen kirjailija Lehmuksen kuolemasta!\n\nARMI. Mitä tarkoitatte?\n\nNOKKONEN. Nähkääs, kun Uutistoimisto tähän saakka ei ole saanut,\nhuolimatta kyselyistään, mitään varmaa tietoa siitä, että kirjailija\nLehmus olisi löydetty.\n\nARMI. Mutta levittihän lehtenne siitä eilen erikoissähkösanoman.\n\nNOKKONEN. Se tapahtui juuri teidän tiedonantonne nojalla, neiti Kanerva.\n\nARMI. Sehän oli sitte kovin varomatonta teiltä levittää semmoinen\nkuolinuutinen tarkistamatta sitä.\n\nNOKKONEN. Mutta, hyvä neiti, sitähän juuri kävin tarkistamassa teidän\nluonanne.\n\nARMI. Mutta, hyvä herra, minähän en ole mikään uutistoimisto.\n\nNOKKONEN. Sehän olisi kamalata, jos tässä todellakin olisi tapahtunut\nerehdys.\n\nARMI. Päinvastoinhan se erehdys olisi kovin ilahduttava.\n\nNOKKONEN. Ehkä teille, vaan ei minulle, ei lehdellemme. Sehän olisi\nkauhea skandaali.\n\nARMI. Eivätkös muut lehdet sitte tiedä siitä tapahtumasta mitään.\n\nNOKKONEN. Siinähän se on, että ne ivallisesti kertovat meidän vain\nlevittäneen tuon erikoissähkösanoman Adrianopolin kaatumisesta ja\nkirjailija Lehmuksen kuolemasta.\n\nARMI. Ovatko molemmat tiedot sitte väärät?\n\nNOKKONEN. Ainakin on jo edellinen peruutettu.\n\nARMI. Toivokaamme sitte hartaasti, että jälkimäinenkin vielä\nperuutetaan.\n\nNOKKONEN. Tämä häpeähän joutuu sitte kokonaan minun niskoilleni.\n\nARMI. Niin, ei suinkaan minun.\n\nNOKKONEN. Mutta tehän olitte niin varma saamastanne tiedosta, neiti\nKanerva. Mistä lähteestä se sitte oli kotoisin?\n\nARMI. Aivan yksityisestä, jota minulla ei ole oikeus enkä tahdo\nilmaista. Sen luotettavaisuutta en voinut tarkistaa, mutta epäillä sitä\nen saattanut missään tapauksessa.\n\nNOKKONEN. Näin ollen ei auta muu, kuin jäädä odottamaan lisätietoja.\n\nARMI. Niinkuin sanoin: odottakaamme parasta!\n\nNOKKONEN. Ja lehtemme arvostelija kun jo ehti kirjoittaa muistosanatkin\nkirjailija Lehmuksesta!\n\nARMI. Siitä kiittäkää puolestani Herra Turpaista vilpittömästi! Niin\nkauniisti ei hän ole koskaan vielä kirjoittanut.\n\nNOKKONEN. Olen varma, että hän suuttuu silmittömästi, jos kirjailija\nLehmuksen kuolema osottautuu perättömäksi.\n\nARMI. Sen uskon minäkin. Kunpa hän ei vain tekisi itsemurhaa!\n\nNOKKONEN. Sen tapaista on minulla itsellänikin edessäni.\n\nARMI. Älkää nyt toki, herra Nokkonen! Sehän olisi korvaamaton vahinko\nsanomalehdistöllemme.\n\nNOKKONEN. Kyllä tämän jälkeen sanomalehtimiesurani on katkaistu, se on\nvarma.\n\nARMI. Joutavia! Tuommoisia \"ankkojahan\" sanomalehdet laskevat lentoon\nmelkein joka ikinen päivä. Kun ne ovat aikansa lentäneet, niin ne\nunhottuvat. Toivon, että niin käy tässäkin tapauksessa. Älkää sitä siis\nniin sydämelle ottako, herra Nokkonen!\n\nNOKKONEN. Kiitän teitä myötätunnostanne, neiti Kanerva, mutta rauhaa\nminä en saa ennenkuin asia on selvä. (Nousee.) Pyydän vielä kerran\nanteeksi, että näin varhain tulin vaivaamaan.\n\nARMI. Ei mitään. Minä pyydän päinvastoin vieläkin, että jos jotakin\nsaatte tästä asiasta kuulla, niin tuokaa tieto minulle heti. Olette\ntervetullut mihin aikaan päivästä tahansa.\n\nNOKKONEN. Ja jos te, arvoisa neiti, saatte joitakin lisäuutisia, niin\nvoisinko minä...? Vai kuinka olisi minun meneteltävä saadakseni heti ne\ntietooni?\n\nARMI. Voisittehan kyllä soittaa rouva Nemlanderin puhelimeen. Mutta\nnäin arkaluontoisessa asiassa...\n\nNOKKONEN. Tietysti, tietysti! Minä kyllä hyvin mielelläni käväisen\ntäällä personallisesti milloin tahansa, kun niin suvaitsette.\n\nARMI. Tehkää niin hyvin!\n\nNOKKONEN. Kiitoksia hyvin paljon! Näkemiin, neiti!\n\nARMI. Näkemiin, herra Nokkonen!\n\nNOKKONEN (poistuu kiireesti).\n\nARMI. Poika parka! Minun on häntä ikäänkuin vähän sääli. Hän on\nkuitenkin tehnyt niin suuren palveluksen minulle, että minä kyllä\nmielelläni otan kaiken syyn niskoilleni, jahka aika tulee. (Ottaa\njälleen sanomalehden, heittäytyy leposohvalle ja alkaa sitä lukea kovin\nhilpeällä mielellä. Kotvan kuluttua soi jälleen eteisen kello.) Siinä\nhe ovat! Nyt se on varma. (Juoksee ovea avaamaan).\n\nKALPA (tulee, matkalaukkua kantaen, eteiseen). Huomenta! Terveisiä\nTuonelasta!\n\nARMI. No? Löytyikö kuollut?\n\nKALPA (tulee palttoo päällä sisään). Tietysti! Elää ja voi hyvin.\n\nARMI. Minnekäs hänen jätitte?\n\nKALPA. Tuolla istuu valtaoven edessä ajopelissä kuomin peitossa. Enhän\nminä uskaltanut, — te kun eilen niin ankarasti varoititte, — tuoda\nhäntä tänne, ennenkuin olin käynyt katsomassa, saako hän tulla vai ei.\n\nARMI. Jos olisitte tulleet muutamia minuutteja aikaisemmin, niin\nolisitte törmänneet yhteen täällä Nokkosen kanssa.\n\nKALPA. Täälläkö hän kävi? Näin hänen kadulla juoksevan kuin hullu.\n\nARMI. Tieto Eeron kuolemasta alkaa näyttäytyä perättömäksi. Mutta\nvoitto on meidän. Tuossa on \"Uusi Aika\" ja risti Eeron muistosanojen\nyläpuolella.\n\nKALPA. Siinähän saadaan sitte paikalla tuliaiset!\n\nARMI. Ja hyvät! Käykää hakemassa hänet pian tänne!\n\nKALPA. En. Se on teidän tehtävä.\n\nARMI. Minun? Kuinka niin?\n\nKALPA. Teidän, teidän. Se sopii teille paremmin. Menkää, menkää!\nJoutuun!\n\nARMI (ihmeissään). Minkäs yllätyksen te nyt olette minulle valmistaneet?\n\nKALPA. Minkä kuollut valmistaa voi. Ei muuta. Joutuun nyt vain!\n\nARMI (heittää nopeasti jotakin päälleen). Ettehän te vain minulle\nkonnankoukkuja laita? Varokaa silloin teitänne! (Rientää perälle).\n\nKALPA (hänen jälkeensä). Tuokaa mies tänne nyt pian! (Ottaa,\nriisuttuaan päällysvaatteensa, sanomalehden, jota silmäilee, ja\npurskahtaa hillittyyn nauruun.) Niin sitä on kirjoitettava! — Sen minä\nymmärrän! — Turpaisestahan on tullut Eeron paras ystävä.\n\nARMI (tulee juosten takaisin, molemmin käsin painaen suutaan naurua\npidättääkseen).\n\nEERO (seuraa hänen jälessään. Hän on puettu homsuiseksi vanhaksi\ntädiksi, jolla on vanhanaikuinen hattu päässä, kasvot harson peitossa\nja puuhka kädessä). Saakeli vieköön tätä reisua!\n\nARMI (käsiään paukuttaen ja räjähtäen nauruun). Mainiosti! Erinomainen!\nSuurenmoinen!\n\nKALPA. Olkaa toki hiljemmällä, kun on kuollut talossa!\n\nARMI (hoksaa yht'äkkiä, juoksee vasemmalle, katsoo sisälle ja panee\nsitte oven lukkoon). Ei ole hätää. Emäntä meni torille. Katsokaa, herra\nKalpa, onko eteisen ovi oikein kiinni!\n\nKALPA (tekee niin). Kiinni on.\n\nEERO (Armille). Tämmöinen naamiaistäti minä nyt olen sinun armostasi.\n\nARMI. No, terve tuloa, rakas täti! Oikein minun täytyy suudella sinua.\n(Heittäytyy Eeron kaulaan ja suutelee häntä).\n\nEERO. No, sainhan minä nyt ainakin palkinnon vaivoistani.\n\nKALPA (syrjään). Mutta minä taisin jäädä ilman?\n\nARMI (Eerolle). Annas, kun minä ihaelen sinua oikein joka puolelta!\n(Pyörittelee Eeroa ja kiertää itse hänen ympärinsä).\n\nEERO. Tämä taideteos on kuitenkin seppo Ilmarin ansiota.\n\nARMI. Niinkö? No, ihanhan minun pitäisi sitte teitäkin...\n\nEERO. Suutele nyt kerta häntäkin!\n\nKALPA. Niin, suudelkaa vain!\n\nEERO. Pikimältään! Minä käännyn pois. (Kääntyy).\n\nARMI (suutelee Kalpaa). Noin! Te olette ansainnut tämän palkinnon,\nherra Kalpa.\n\nEERO (kääntyy takaisin). Joko se on tehty?\n\nKALPA. Sepä maistui! Kovin lyhyt vain.\n\nARMI. Mutta kuulkaa nyt, rakkaat lapset. Nyt alkaa vyyhden\nselvittäminen.\n\nEERO. Sen saat sinä tehdä.\n\nARMI. Ja teenkin.\n\nKALPA. Sillä me olemme tehtävämme tehneet. Näin vaivaloista matkaa ei\ntässä maailmassa tehdä.\n\nARMI. Saatan uskoa. Mistä tuon oivallisen puvun saitte?\n\nKALPA. Jaa-a! Sanokaas muuta!\n\nEERO. Kaikki on omaani, joka rimpsu. Seppo on ne minulle lahjoittanut.\n\nKALPA. Ja minä ne ostin. Tuossa Tuonelan majatalossa oli viime kesänä\nasunut eräs vanha täti. Hän oli todellakin kuollut ja ylisille oli\njäänyt tämä hänen juhlapukunsa. Sanoin tarvitsevani sen maatilalleni\nvariksenpelättimeksi ja se myytiin minulle heti. Tänä aamuna pimeän\nollessa, Eero, siihen puettuna, katosi ennen minua majatalosta ja\nsuoritettuani laskun, seurasin minä häntä asemalle. Kukaan ei ole\nluullut muuta, kuin että minä matkustan vanhan fasterini seurassa. Ja\nnäin saavuimme onnellisesti tänne, hänen komeutensa ja minä.\n\nEERO. Hänen komeutensa olen minä.\n\nARMI. Minun täydellinen hyväksymiseni teille molemmille!\n\nEERO. Joka merkitsee, että saan riisua yltäni tämän komeuden?\n\nARMI. Ei vielä, ei vielä. Ennenkuin poistun saadaksesi muuttaa pukua,\non meidän luettava tämän päivän \"Uusi Aika\", se on omistettu sinulle,\nEero. (Ottaa lehden).\n\nKALPA. Ehdin jo vilaista siihen ja näin, että nimesi ja maineesi\ntodellakin vihdoinkin ovat asetetut oikeaan arvoonsa.\n\nEERO. Todellako? Sen en olisi uskonut tapahtuvan kuoltuanikaan.\n\nARMI. Mutta nyt saat sen vielä kuulla eläessäsikin omin korvin.\n\nEERO. Lue se sitte, Armi! Seppo ja minä muodostamme taiteellisen ryhmän\nviereesi.\n\nKALPA. Ja kuuntelemme mitä suurimmalla hartaudella.\n\nARMI (ottaa tuolin ja istuutuu keskelle lattiaa, Eeron ja Kalvan\nasettuessa kummallekin puolen häntä). Tässä on risti kuvasi yllä, Eero.\n\nEERO. Minä huomaan sen. Tämä on ylen harvinainen tapaus.\n\nKALPA. Totta tosiaan ei tapahtu monelle ihmiselle, että itse saa kuulla\ntässä maailmassa, mitä jälkimaailma hänestä arvelee.\n\nARMI. Vaiti nyt! Minä alan. (Lukee) \"Surullinen velvollisuutemme\".\n\nKALPA. Kuuletko, Eero?\n\nEERO (rykäisee). H-öm!\n\nARMI. \"... surullinen velvollisuutemme on tänään piirtää risti sen\nnimen päälle, jonka tässä luemme\".\n\nKALPA. Nenäliinat esille!\n\nARMI. \"Aivan odottamatta tulee meille tieto, että nerokas.\"\n\nEERO. Älä hiidessä!\n\nARMI. Siinä sen kuulit!\n\nKALPA. Alku on jo kovin lupaava.\n\nARMI. \"... että nerokas kirjailijamme Eero Lehmus eilen on muuttanut\nmanalan majoille\".\n\nKALPA. Kukas olisi uskonut!\n\nARMI. \"Tämä kuolinsanoma on sitä valitettavampi, kun on syytä epäillä,\nettä hän itse on päättänyt päivänsä\".\n\nKALPA. Eikös olekin mainio tyyli?!\n\nARMI. \"... vieläpä elämänsä ja kirjailija-uransa parhaimmillaan,\nkukkeimmillaan ollessa\".\n\nKALPA. Kuinka liikuttavan kaunista!\n\nEERO. En todellakaan olisi luullut Turpaista noin helläsydämiseksi.\n\nARMI \"Vainaja oli syntynyt...\"\n\nEERO. Älä viitsi tuota lukea! Senhän tiedämme kyllä, milloin ja niissä.\n\nKALPA. Ja sinun curriculum vltaesihän kyllä tunnemme.\nYlioppilastutkintoa etemmäksihän et ole ehtinyt.\n\nARMI. Minä hyppään sitte niiden tietojen yli. Mutta tässä on joukossa\nhauskakin uutinen. Muudan sinun isoäitisi serkku kuuluu nuoruudessaan\nkirjoittaneen runoja ja hänestä otaksutaan runoilijalahjan sinuun\nperiytyneen.\n\nEERO. Kylläpäs Turpainen ottaa asian oikein perinpohjaisesti!\n\nARMI. Kun hyvä arvostelija ainakin!\n\nKALPA. Joka saa maksun palstamitalta!\n\nARMI. Myöskin todistaa se arvostelijan suurta rakkautta vainajaa\nkohtaan, mikä ilmenee vielä seuraavasta. Kuulkaa! (Jatkaa lukemista).\n\"Vainajan ensimäinen runokokoelma 'Hiirenkorvia', joka ilmestyi hänen\ntuskin vielä koulupenkiltä päästyään, osoittaa kyllä jossakin määrin\nkypsymättömyyttä, — eihän voikaan niin nuorelta runoilija-alulta\ntäydellisyyttä odottaa. —\"\n\nKALPA. Eipä tietenkään!\n\nARMI. \"... mutta sittenkin ilmenee siinä jo niin paljon todellista,\nomaperäistä runollisuutta, syvää, väärentämätöntä tunnetta ja niin\nihmeteltävä muodon hallitsemiskyky...\"\n\nEERO. Ooo-ho?!\n\nKALPA. Aivan toista, mitä hän tätä ennen on sinusta sanonut.\n\nARMI. \"... että yksin tästä teoksesta päättäen saattoi Eero Lehmukselle\nennustaa suurta tulevaisuutta\".\n\nKALPA. Mikä jo on toteutunut.\n\nARMI. \"Esimerkkinä mainitsemme tuon viehättävän pikku runon\n'Kissankellot', jonka sydämeen käyvät sanat suurimman säveltäjämme\nsiivestäminä...\"\n\nEERO (rykäisee). H-öm!\n\nKALPA. Oivallinen tyylikukkanen!\n\nARMI \"... kaikuvat jokaisen kansalaisen huulilta\".\n\nEERO. Tuo lause kuulostaa niin ihmeen tutulta!\n\nKALPA. Älähän toki! Minusta se kuulostaa niin tavattoman\n\"omaperäiseltä\", — tämä sana alleviivattuna.\n\nARMI. Kuulkaas nyt! (jatkaa). \"Ei vähemmän onnistunut...\"\n\nKALPA. Onko se ruotsia?\n\nARMI. Siltä kuuluu.\n\nEERO. Turpainenhan on käynyt Kuopion ruotsalaisen yhteiskoulun.\n\nARMI. \"Ei vähemmin onnistunut ollut Eero Lehmuksen ensimäinen\nnovellikokoelma 'Kuusen juurella'.\"\n\nEERO. Jonka Turpainen itse aikoinaan pani pataluhaksi.\n\nKALPA. _Tempora mutantur_ eli suomeksi: niin ajat muuttuvat.\n\nARMI. \"Mutta erittäin on muistettava hänen näytelmäesikoisensa 'Vipusen\nvatsassa', jossa tekijä astuu aivan uusia uria ja aukoo kauas-kantavia\nnäköaloja vanhalle, ränstyneelle näytelmätaiteelle\".\n\nKALPA (Eerolle). Mitäs virkaveli siihen sanoo?\n\nEERO. Sanon vain: sillä lailla!\n\nARMI. Turpaisparka siinä suorastaan kieltää vapahtajansa. Hän, joka\ntähän saakka on ollut tuon uuden suunnan verivihollinen!\n\nEERO. Entä sitte? Uteliaisuuteni ei ole enää pysyä aisoissakaan.\n\nARMI (jatkaa). \"Seurasi sitte erittäin sukkela ja henkevä huvinäytelmä\n'Lorujen loppu', joka on käynyt jo klassilliseksi ja jäänyt\npysyväiseksi Kansallisteatterimme ohjelmistoon...\"\n\nKALPA. Nyt maalataan jo kohta nimesi Aleksis Kiven ja Minna Canthin\nrinnalle Kansallisteatterin katsomon katonrajaan — näkymättömälle\npaikalle.\n\nEERO (Armille). Annas tulla, annas tulla!\n\nARMI (jatkaa). \"Mainitussa näytelmässä tekijä mitä purevimmalla\ntavalla, satiirin hienolla attikalaisella suolalla, ruoskii...\"\n\nKALPA. \"Ruoskii — suolalla\"! Jopas tuli pikkunen kömpelyys!\n\nEERO. Kompastuuhan hevonenkin neljältä jalalta!\n\nARMI. \"... ruoskii omituisia, mädänneitä kotoisia olojamme, antaen\nansion mukaan, mutta silti kiitettävän ulkokohtaisesti, sekä oikealle\nettä vasemmalle...\"\n\nEERO. Siitä tunnustuksesta kiitän sydämeni pohjasta.\n\nKALPA. Nyt puhutaan romaaneistasi.\n\nARMI \"Tämän lisäksi on vainaja kansalleen lahjoittanut.\"\n\nKALPA \"Se on totta. Tekijäpalkkiosi on suhteellisesti ollut kovin\nvähäinen.\"\n\nARMI \"... kansalleen lahjoittanut koko joukon mieltäkiinnittäviä\nromaaneja...\"\n\nEERO. Ennen niitä sanottiin pitkäpiimäisiksi.\n\nARMI \"... joiden aiheet ovat valitut mitä erilaisimmilta yhteiskunnan,\nsanottakoonpa suorastaan elämän aloilta, niin rikkaita ovat ne sekä\nsisällykseensä, että mielikuvituksen valtavuuteen nähden\".\n\nKALPA. Kuulittekos, hyvät ihmiset?!\n\nEERO. Tuntuu kuin yht'äkkiä köyhästä suomalaisesta salokylän pojasta\nolisin muuttunut amerikkalaiseksi miljardööriksi.\n\nARMI. \"Kaikkia suuren vainajan...\"\n\nEERO (rykäisee jälleen). H-öm!\n\nKALPA (nopeasti). Kaupunginvaltuustolla tulee olemaan kova työ edessä\nlöytääkseen sopivan paikan muistopatsaallesi, jota varten yli maan\nulottuva kansalliskeräys viipymättä pannaan toimeen.\n\nARMI. Minä kiellän herra Kalvalta puheenvuoron. Te sitä väärinkäytätte.\n\nKALPA. Minä olen vaiti. Olen puhunut.\n\nARMI. Minä jatkan. — \"Kaikkia suuren vainajan teoksia on tässä mahdoton\nluetella, niin pitkä on niiden sarja: mainitsemme kuitenkin todellisina\nmestariluomina, 'standard works'.\"\n\nEERO. Sitä vastasi ennen sana: \"diletanttitekele\".\n\nKALPA. Juu!\n\nARMI. \"... romaanit 'Kädestä kärsään' ja 'Suu säkkiä myöten' sekä\nviimeisen näytelmän 'Kuperkeikka', joka valitettavasti...\"\n\nEERO. Juuri arvostelijain armosta teki kuperkeikan.\n\nARMI. \"... yleisön puolesta ei saanut osakseen sitä ymmärtymystä, jonka\nse olisi ansainnut...\"\n\nKALPA. Jesuiitta!\n\nARMI. \"... mihin osaksi lienee ollut syynä myöskin se, vastoin\ntavallisuutta, puutteellinen esitys, jonka todistajina me, ikävä kyllä,\nKansallisteatterissa saimme olla.\"\n\nEERO. Voiko loistavammalla tavalla kumota kaikki, mitä ennen on sanonut?\n\nARMI. \"Toivottavasti on jälkimaailma korjaava tämänkin vainajaa\nkohdanneen vääryyden\".\n\nKALPA. Siitä olen jo vakuutettu.\n\nARMI. \"Eläessään harvoin oikein ymmärretään suuret nerot\".\n\nEERO. Joko taas?!\n\nKALPA. Nyt se taitaa vähän liioitella.\n\nARMI. \"Ei kukaan ole ennen kuolemaansa onnellinen. -ö -nen\".\n\nKALPA. Se on niin paljon kuin: Väinö Turpainen.\n\nEERO. Tuo viimeinen lause ainakin sisälsi äärettömän totuuden.\n\nARMI. Mutta viimeisen edellisessä hän todellakin ampui hiukan yli\nmaalin. Se tekee kiusallisen vaikutuksen.\n\nKALPA. Se voi vaikuttaa, että yleisö alkaa epäillä koiruutta tämän\ntakana.\n\nARMI. Sen johdosta olisin valmis antamaan Turpaiselle rukkaset.\n\nEERO. Mitä sanoit?\n\nARMI. Eikös herra Kalpa ole sinulle puhunut, miten olen saanut\nTurpaisen kirjoittamaan sinusta nämä muistosanat?\n\nEERO. Ei.\n\nKALPA. Minä olen noissa asioissa kovin varovainen.\n\nARMI. Kun olit kuollut, kosi Turpainen minua silmänräpäyksessä ja minä\nlupauduin...\n\nEERO. Myöskin silmänräpäyksessä?\n\nARMI. Kun asia ei sietänyt lykkäystä. Ehdolla, että hän asettaa nimesi\nja maineesi oikeaan arvoonsa.\n\nKALPA. Mikä on nyt tavallaan tehty.\n\nEERO. Mutta kuitenkin niin, että hänen täytyy saada rukkaset.\n\nARMI. Siihenhän on kaksinkertainen syy. Kuolleista heräämisesi\nensimäinen.\n\nKALPA. Se kai hyvinkin pian jo tulee yleisön tietoon?\n\nARMI. Nokkonen onkin jo käynyt tänään täällä lehtensä uutista\ntarkistamassa. Oli kuin tulisilla kekäleillä, kun oli syytä epäillä,\nettä oletkin vielä elävitten joukossa.\n\nEERO. Sitte kai on Turpainenkin kohta täällä.\n\nARMI. On jo kerran soittanut ja pyytänyt päästä morsiamensa puheille.\nHän tulee.\n\nEERO. No, Armi, nyt en minä tahtoisi olla sinun housuissasi!\n\nKALPA. Enkä minä!\n\nARMI. Olkaa huoleti, kyllä tästä selviydymme. Ensimäiseksi on kuitenkin\nrouva Nemlanderille selvitettävä, ettet olekaan kuollut.\n\nEERO. Joudu, joudu sitte!\n\nARMI. Sen saat itse tehdä. Minä pyydän hänet tänne.\n\nEERO. Hulluko sinä olet?! Hänhän säikähtyy niin, että kuolee minun\nsijassani.\n\nKALPA. Sen minäkin uskosin.\n\nARMI. Kuule nyt, Eero! Sinähän et olekaan sinä, vaan oma fasterisi tahi\nmusterisi niinkuin matkalla olit herra Kalvan.\n\nEERO. Voi, sun ilvettäsi!\n\nARMI. Harso silmillesi vain! Rouva Nemlanderhan lisäksi on hiukan\nheikkosilmäinen. Hän kai on jo torilta palannut. (Avaa vasemmalle\nvievän oven.) Me tulemme heti. (Menee vasemmalle.)\n\nEERO (valmistaikse). Tämmöistä ilveilyä minä en ole koskaan vielä\nnähnyt!\n\nKALPA. Saatikka semmoista itse näytellyt!\n\nEERO (istuutuu vakavasti). Olla noiden naisten kanssa tekemisissä!\n\nKALPA. Jopa narrattavana! — Taitavat tulla. Istu paikoillasi nyt.\n\nEERO. Istunhan minä.\n\nKALPA. Ja koeta, osaatko vanhaa tätiä niin näytellä, että saat hyvän\narvostelun huomisissa lehdissä!\n\nARMI (palaa, vetäen rouva Nemlanderia kädestä perässään). Tulkaa,\ntulkaa, rouva Nemlander! Herra Kalpa on jo palannut.\n\nEMMA (tullen sisään). Hyvää huomenta, Herra Kalpa!\n\nKALPA (tervehtien). Huomenta, rouva Nemlander! Ja terveisiä paljon!\n\nARMI. Ja tässä pyydän saada esittää herra Lehmuksen tädin, joka tuli\nherra Kalvan kanssa. (Esittää). Neiti Hyppönen — Rouva Nemlander.\n\nEMMA ja EERO (kättelevät toisiaan, Eeron niiata hypähdellessä,)\n\nEMMA. Terve tuloa, neiti... Mikä se oli?\n\nEERO (muuttuneella äänellä). Hyppönen, Hyppönen.\n\nEMMA. Neiti Hyppönen... Olkaa hyvät ja istukaa!\n\nARMI. Niin, tehkää hyvin ja istukaa, hyvät vieraat.\n\nKAIKKI (istuutuvat).\n\nEMMA. Te olette siis herra Lehmuksen täti, neiti Hyppönen?\n\nEERO. Niin, rasteri eli täti isän puolelta.\n\nEMMA. Niin läheinen sukulainen! Yhtäläisyyttä on paljon äänessä.\n\nEERO. Ihanko totta?\n\nEMMA. Näköni on hiukan heikko, mutta minusta tuntuu, kuin sukulaisuutta\nhuomaisi ulkomuodossakin paljon.\n\nEERO. Sehän on kovin hauska kuulla. Minä olen kuitenkin jo vanha.\n\nKALPA. Sitä ei suinkaan voi sanoa. Eikö totta, rouva Nemlander?\n\nEMMA. Ei, ei juuri.\n\nARMI. Kauneus on Neidillä säilynyt oikein hyvin.\n\nEERO. Kuinka neiti nyt imartelee! Kiitoksia nyt joka tapauksessa\nkomppelimangista! (Nousee ja niiaa).\n\nKALPA. Ainakaan ei nyt voi huomata yhtään ainoata ryppyä.\n\nEERO (korjaten harsoa silmiensä eteen). Onneksi niitä ei olekaan.\nElämäni kun tähän asti on ollut niin surutonta.\n\nEMMA. Mutta nyt sattui semmoinen surullinen tapaus hyvä neiti Hyppönen.\n\nKALPA. Meillä on kuitenkin mukanamme hiukan rauhoittavia uutisia, rouva\nNemlander.\n\nEMMA. Mitä uutisia? Minkälaisia?\n\nARMI. Rouva Nemlander ei ole vielä kuullut, ettei tuo \"Uuden Ajan\"\nlevittämä tieto olekaan aivan luotettava.\n\nEMMA. Kuinka niin? En ole kuullut.\n\nEERO. Siinä on varmaan tapahtunut joku ikävä erehdys, rouva Nemlander.\n\nEMMA. Olisiko se mahdollista? Sehän olisi kovin suuri ilosanoma.\n\nARMI. Niinkö? Olisiko rouva Nemlander tyytyväinen, jos herra Lehmus\npalaisi vielä takaisin?\n\nEMMA. Hyvin, hyvin tyytyväinen. Minä rakastin sitä poikaa niin paljon.\nNiin herttainen, hyväluontoinen, kunnon poika!\n\nEERO. Sehän on minun kovin hauska kuulla, rouva Nemlander.\n\nARMI ja KALPA. Ja meidän myös, rouva Nemlander.\n\nEMMA. Tosin hän oli hieman huolimaton raha-asioissaan, mutta sen minä\nkyllä annoin anteeksi.\n\nEERO. Semmoisiahan ne kirjailijat taitavat vähän olla kaikki, eikö\nniin? (Kääntyen Kalvan ja Armin puoleen).\n\nARMI. Usein olojen pakosta.\n\nKALPA. Minä luulisin, että se on panettelua.\n\nEMMA. No, no, eivät ehkä kaikki. Sen minä myönnän. Herra Kalpa on\nkoettanut tovereitaankin auttaa.\n\nKALPA. Niin että rouva Nemlander ottaisi herra Lehmuksen luokseen\njälleen, jos...?\n\nEMMA. Tietysti, tietysti... avosylin. Vieläpä suutelisinkin häntä\npäälle päätteeksi.\n\nEERO (nousten ylös ja paljastaen kasvonsa). Tehkää niin! Tässä hän on.\n\nEMMA (kirkaisten). Taivas siunatkoon! Mitä ilvettä tämä on? Mitä tämä\nmerkitsee?\n\nARMI. Suudelkaa nyt ensin niinkuin lupasitte!\n\nEMMA. No, sen minä teen. (Halailee ja suutelee Eeroa). Terve tuloa\ntakaisin!\n\nKALPA. Tämä on se suuri sanomalehtiankka ja elävä esimerkki sielujen\nvaelluksesta.\n\nEMMA. Kylläpä ne sanomalehdet todellakin jo osaavat liioitella ja panna\nomiaan!\n\nEERO. Kärpäsestä tekivät härkäsen! Siitä, että tuuli vei minun hattuni\njärveen, olivat heti jo valmiit hautaamaan minut.\n\nEMMA. Mutta minkäs tähden Eero sitte on tuollaisessa puvussa?\n\nARMI. Tämä kaikki on oikeastaan minun ansioni, rouva Nemlander. Mutta\nnyt on minulla niin monta rautaa vielä tulessa, että sen selittäminen\nteille on jätettävä toiseen kertaan. (Eteisen kello soi.) Kas niin!\nSiinä onkin varmaan jo vieras, jota odotan.\n\nKALPA. Ehkä minä näin ollen saan tulla teidän puolellenne, rouva\nNemlander, siksi aikaa kuin neiti Kanerva ottaa vastaan vieraansa?\n\nEMMA. Tehkää niin hyvin!\n\nARMI. Herra Kalpa saakin sitte kertoa teille kaikki, mitä tietää tästä\nasiasta. Sehän ei ole enää mikään salaisuus.\n\nKALPA. Hyvä on! Mennään, rouva Nemlander! (Menee vasemmalle).\n\nEMMA. Mennään! Mutta eikös neiti Hyppönen tule myös?\n\nARMI. Ei. Neiti Hyppönen saa jäädä.\n\nEMMA. Herra Jesta! Sehän onkin Eero. Olen tässä jo ihan sekaisin.\n(Menee myöskin vasemmalle. Uusi, voimakkaampi soitto eteisessä).\n\nARMI. Sillä on kiire. Mutta odottakoon!\n\nEERO. Entäs minä? Minnekäs minut panet?\n\nARMI. En minä enää viitsisi sinua tätinä esittää.\n\nEERO. Eikä ole aikaa mulla pukuakaan muuttaa.\n\nARMI. Mene tuonne vuoteellesi loikomaan! Minä vedän verhot eteen.\n\nEERO. Se on ainoa keino. Näkemiin! (Tekee niin ja Armi vetää verhot\neteen).\n\nARMI. Noin! Ole hiljaa kuin hiiri siellä nyt, vaikka kuulisit mitä\ntahansa! (Juoksee aukaisemaan eteisen ovea.) Anteeksi, rakas ystävä!\n\nTURPAINEN (tulee eteiseen). Ellen olisi kuullut olevasi kotona, olisin\njo mennyt pois. (Riisuu päällysvaatteensa).\n\nARMI. Minulla oli täällä niin kiire laittaa kaikki kuntoon. Sisään,\npyydän!\n\nTURPAINEN (joka on puettu pitkään mustaan takkiin, kukka napin lävessä,\nja jolla on silkkihattu sekä hansikkaat kädessä, tulee sisään). No,\nhyvää huomenta!... (Kättelee Armia ja kurottaa samalla päätään kuin\nsuudellakseen häntä).\n\nARMI (Kääntää päänsä syrjään). Sittemmin! Vähä myöhemmin!\n\nTURPAINEN. Taaskin! Oletko tyytymätön?\n\nARMI. Päinvastoin. Erittäin tyytyväinen.\n\nTURPAINEN. Miksikäs sitte? Ajattelin, — kun en tuonut kukkasia tänään?\n\nARMI. Ai, kiitos niistä! Ne eilisethän ovat vielä ihan tuoreina tuolla\nvesikannussa. — Istukaamme! (Istuutuu leposohvalle).\n\nTURPAINEN (panee hattunsa pois ja istuu Armin viereen). En malttanut\nolla soittamatta sinulle. (Aikoo tarttua Armin käteen, mutta tämä vetää\nsen pois ja väistyy etemmäksi.) Miksikä olet noin omituinen, Armi kulta?\n\nARMI. Rouva Nemlander voi tulla. Ja kihlauksemmehan ei ole vielä\njulaistu. Niin, minä en mitenkään silloin voinut tulla puhelimelle.\n\nTURPAINEN. Olisin niin mielelläni jo varemmin tullut luoksesi.\nSaadakseni sitte ajan kulumaan menin ensin parturille.\n\nARMI. Onkos mitään kuulumisia ulkoa? Herra Nokkonen kun on ollut niin\nhädissään tuon eilisen tapauksen johdosta.\n\nTURPAINEN. En ole kuullut enkä tavannut ketään. Onko Nokkonen käynyt\ntäällä?\n\nARMI On. Uutistoimisto kuuluu epäilevän, tokko \"Uuden Ajan\"\nlevittämässä tiedossa ollenkaan on perää.\n\nTURPAINEN (hypähtää istualtaan). Se ei ole mahdollista! Se ei ole\nmahdollista! (On kovin hämmästyneen ja nolon näköinen.) Ei, ei. Sinä\nlasket leikkiä, Armi. Eikö totta? Sinä vain turhaan pelottelet minua.\n\nARMI. En, en. Päinvastoin iloitahan meidän pitäisi siitä, jos\nmeidän nerokas, suuri kirjailijamme, joksi häntä kirjoittamissasi\nmuistosanoissa nimität, vielä olisi hengissä ja voisi lahjoittaa\nkansalleen monta mielenkiintoista teosta.\n\nTURPAINEN (on pitkän aikaa kuin mykkä aivan). Totta puhuen, minä en\ntiedä, mitä sanoa. Sinä olet kovin myr... tuota, leikkisällä tuulella\ntänään, Armi. Sehän on mahdotonta. Nythän minä muistan: \"Uuden Ajan\"\nerikoissähkösanomahan perustui juuri sinun antamiisi tietoihin.\n\nARMI. Sehän se on huolestuttavaa, jos ne ovat näyttäytyneet\nperättömiksi.\n\nTURPAINEN (aivan suunniltaan). Silloin... silloin... silloinhan on\nkaikki mennyttä, Armi?!\n\nARMI. Paitsi Eero Lehmuksen elämä ja kirjailijanimi, jotka ovat\npelastetut.\n\nTURPAINEN (hätääntyneenä). Minä, minä... Minun täytyy mennä. Minun\ntäytyy käydä kuulustelemassa. (Ottaa hattunsa.) Minä tulen niin pian\nkuin suinkin takaisin. (Eteisen kello soi).\n\nARMI. Siinä on varmaan herra Nokkonen.\n\nTURPAINEN. Häneltä kai saamme nyt kuulla asian oikean laidan.\n\nARMI. Niin, niin. Odottakaa! (Menee aukaisemaan eteisen oven). Niin\nonkin! Herra Nokkonen!\n\nNOKKONEN (tulee palttoo päällä sisään). Hyvänen aika, hyvänen aika,\nneiti Kanerva! Herra Lehmus elää! Herra Lehmus on elossa!\n\nARMI. Jumalan kiitos!\n\nTURPAINEN. Piru hänet periköön!\n\nARMI (Nokkoselle). Mistä te sen tiedätte?\n\nTURPAINEN. Niin onko se nyt sitte varma? Senkin uutisten laittaja!\n\nNOKKONEN. Ikävä kyllä se on varma. Henkilöt, jotka häntä tuntevat ja\njoihin voi luottaa, ovat nähneet hänet ilmielävänä vielä tänä aamuna\nLohjalla, jossa hän kuuluu olleen, luultavasti, karhujaan paossa, koska\noli valepukua käyttänyt.\n\nTURPAINEN. Seitsemän kertaa sitte piru hänet periköön!\n\nARMI. Anteeksi, anteeksi, hyvät herrat, minun täytyy ehdottomasti\nruveta puolustamaan herra Lehmusta.\n\nNOKKONEN. Sallikaa minun, neiti Kanerva, ensin tehdä teille pieni\nkysymys.\n\nARMI. Tehkää hyvin!\n\nNOKKONEN. Tehän ensin annoitte minulle tuon varman tiedon, että herra\nLehmus oli löydetty.\n\nARMI. Kyllä. Sitä en kiellä. Siinä pysyn vieläkin.\n\nNOKKONEN. Kuinka niin? Mitä se merkitsee?\n\nTURPAINEN. Mitä? Mitä? Nyt en minä ymmärrä mitään. Olisiko sittenkin...?\n\nARMI. Ehkä minä nyt saan kutsua herra Kalvan todistajaksi tässä\nasiassa, herra Nokkonen? Hänhän oli läsnä täällä, kun eilen kävitte\nminua haastattelemassa. Hän on täällä rouva Nemlanderin puolella\nparastaikaa.\n\nNOKKONEN. Olkaa niin hyvä! Pyytämällä pyydän!\n\nTURPAINEN. Hauska tulee olemaan todellakin kuulla.\n\nARMI (menee ja aukaisee vasemmalle vievän oven). Herra Kalpa, olkaa\nhyvä ja tulkaa tänne!\n\nKALPA (tulee ja kumartaa).\n\nTURPAINEN ja NOKKONEN (vastaavat kumarrukseen).\n\nARMI. Herrathan tuntevat kaikki toisensa?\n\nKALPA, TURPAINEN ja NOKKONEN. Kyllä, kyllä, kyllä.\n\nARMI. Pyydän saada kysyä teiltä, herra Kalpa: minähän vakuutin eilen\nherra Nokkoselle, että kirjailija Lehmus on löydetty.\n\nKALPA. Aivan niin. Kieltääkös herra Nokkonen sen?\n\nNOKKONEN. En suinkaan.\n\nARMI. Kuitenkin käsititte te, herra Kalpa, sekä teidän jälessänne herra\nNokkonen sanani niin, kuin herra Lehmuksen ruumis olisi löydetty.\n\nKALPA. Minä tunnustan väärinkäsitykseni.\n\nNOKKONEN. Mutta te ette sitä väärinkäsitystä oikaissut, neiti Kanerva?\nEttehän?\n\nARMI. En.\n\nNOKKONEN. Ja miksi ette?\n\nARMI. En ehtinyt, teillä kun oli niin kauhea kiire saada kirjailija\nLehmus hengiltä.\n\nTURPAINEN. Mikä katala juoni!\n\nNOKKONEN. Oikea skandaali!\n\nARMI. Jos teitä haluttaa, hyvät herrat, niin kernaasti saatte\nsyyttää minua. Minä otan niin kovin mielelläni tuon väärinkäsityksen\nniskoilleni.\n\nTURPAINEN. Mutta tämähän ei ole viaton väärinkäsitys enää, vaan\ntahallinen rikos.\n\nARMI. Kutsukaa sitä miksi tahansa! Te, herra Turpainen, yrititte hakea\nmuka loukatun kunnianne takaisin siltä, jonka nimi ja maine teidän\nkynänne kautta oli tahrattu. Minun on kuitenkin onnistunut saada teidät\nasettamaan Eero Lehmuksen nimi ja maine oikeaan arvoonsa ja siitä\npalveluksesta teitä kiitän vilpittömästi.\n\nKALPA. Siihen minä sydämestäni yhdyn.\n\nNOKKONEN. Mikä katala juoni!\n\nTURPAINEN. Oikea skandaali!\n\nNOKKONEN. Ja tämäkö minun piti saada palkinnoksi siitä uutisesta, jonka\ntänään juuri Senatista sain ja jonka ai'oin teille kertoa?\n\nTURPAINEN. Mikä se on? Mikä se on?\n\nNOKKONEN. Että hallitus on päättänyt tehdä korkeimpaan paikkaan\nesityksen kolmentuhannen markan eläkkeen myöntämisestä kirjailija\nLehmukselle.\n\nARMI ja KALPA. Aaa!\n\nTURPAINEN. Se vielä puuttui!\n\nEERO (joka on puoleksi riisuutunut naispuvustaan, vetää verhot auki,\nseisoen vuoteella, josta sitte hyppää maahan). Siitä uutisesta en malta\nolla tulematta itse teitä kiittämään, herra Nokkonen.\n\nNOKKONEN ja TURPAINEN (peräytyvät hämmästyneinä toiselle puolen\nhuoneita, tehden toisilleen vihaisia eleitä).\n\nEERO (ojentaa kätensä Nokkoselle, joka ei tartu siihen, vaan kätkee\nmolemmat kätensä selän taa). No, sallikaa teitä sitte kiittää, herra\nTurpainen, kauniista muistosanoistanne. (Ojentaa kätensä Turpalselle,\njoka myöskään ei tartu siihen, vaan kätkee kätensä selän taa.) Vai\nniin?! Minä tarjoan sovinnon kättä, mutta... taitaapa sittenkin vielä\nolla odotettavissa kunnianloukkausjuttu.\n\nTURPAINEN (katkeran pilkallisesti). Sekin olisi jo teille, herraseni,\nnyt liian suuri kunnia. (Kääntyy poispäin).\n\nKALPA (iloisesti nauraen). Victoria!\n\nARMI (joka sillä välin on noutanut vesikannusta Turpaisen hänelle\nantaman kukkaskimpun, ojentaa sen Eerolle). Päinvastoin, Eero,\nsovinnoksi on herra Turpainen tuonut nämä ihanat ruusut, jotka minä\npyydän saada hänen puolestaan ojentaa sinulle onnitellakseni sinua\ntänä suurena ilon ja riemun päivänä. (Tekee samalla syvän, siron\nkumarruksen).\n\nEERO (ottaa juhlallisesti kukat vastaan). Minä kiitän sydämestäni\nonnittelusta, mutta nämä ihanat ruusut pyydän saada kunnian palauttaa\nniiden jalomieliselle tuojalle. (Tekee samalla syvän, siron kumarruksen\nja ojentaa kukat Turpaiselle).\n\nTURPAINEN (sieppaa ne häneltä). Olisi todellakin vahinko jättää ne\ntänne. Sillä luuletteko te, että muut kuin itserakkaat kirjailijat\nuskovat todeksi sen, mitä noissa ennenaikaisissa muistosanoissa\nkirjoitin. (Pilkallisesti nauraen Armiin päin). Hah-hah hah-hah!\nPelkkää ivaa se oli, ei muuta. — Kun sen nyt olen saanut sanotuksi,\nniin lähden. (Nokkoselle). Tulkaa!\n\nNOKKONEN (nauraen). Se oli hyvin! Mennään. (Marssivat eteiseen).\n\nARMI (eteisen ovella Turpaisen jälkeen). Ja luuletteko te, että kukaan\nrehellinen ihminen enää uskoo tuommoista julkisen sanan palvelijaa kuin\nte olette. Menkää! (Osoittaa ulos. Naurua).\n\nEERO. Ja te, herra Nokkonen, julaiskaa heti lisälehti siitä, että minä\nelän! (Uusi naurun rähäkkä).\n\nTURPAINEN ja NOKKONEN (poistuvat eteisestä, paiskaten ulko-oven kiinni).\n\nARMI ja KALPA (iloiten Eeron ympärillä). Victoria! Victoria! Voitto on\nsittenkin meidän.\n\nEERO. Voineekohan vain tuohon Nokkosen uutiseen nytkään luottaa?\n\nKALPA. Odotas! Minä soitan Kirkollisasiaintoimituskuntaan ja kysyn.\n(Juoksee vasemmalle).\n\nARMI. Kyllä se on varminta.\n\nEERO. Olisi se onnenpotkaus meille, jos se olisi totta.\n\nARMI. Ja kunnia Kaunokirjailijaliitolle, joka tuon esityksen teki.\n\nEERO. Ja samalla meidän aatteittemme voitto viheliäisistä\narvostelijoistamme. Jos vain lopulta Senatin esitys saa vahvistuksen\n\"korkeimmassa paikassa\", niinkuin sanotaan?\n\nARMI. Ethän sinä \"Voima\"-liitossa ole mukana ollut tahi muuten\nvaltiollisesti ole epäluotettava?\n\nEERO. En, tietääkseni, — ikävä kyllä.\n\nKALPA (palaa). Totta on! Totta on! Ei ole epäilemistä enää.\n\nEMMA (tulee hänen jälessään). Mikä ihmeen ilo täällä on? Herra Kalpa\nsanoi, että tulisin sisään.\n\nARMI. Niin, tulkaa ja iloitkaa kanssamme!\n\nKALPA. Onnitelkaa neiti Hyppöstä! Hän saa valtion eläkkeen.\n\nEERO. Niin, täti, kaksisataa viisikymmentä markkaa kuussa, Eikös se ole\nhyvä?\n\nEMMA (halaillen Eeroa). Valtionko eläkkeen? Niinkö paljon?! No,\ntoivotan onnea. Sydämestäni iloitsen.\n\nARMI. Hallitus näkyy välistä käsittävän asiat paremmin kuin jotkut muut.\n\nKALPA. Kost' Jumala sitte sillekin ansion mukaan!\n\nEERO (ottaen Armin kainaloonsa). Siellä yläilmoissa, nähkääs,\naavistettiin, että meillä oli aikomus perustaa Tuusulan järven rannalle\noma koti.\n\nEMMA (taputellen Armia ja Eeroa). No, onnea, onnea! Ja pitkää ikää!\nEero tulee varmaan elämään sadan vuoden vanhaksi, koska hänet näin jo\nelävänä tahdottiin haudata.\n\nKALPA. Mutta, minnekäs minä raukka joudun? Ei rouva Nemlander taitaisi\nminusta huolia?\n\nEMMA. Olkaa vaiti! Minä, vanna leski.\n\nKALPA. Sitähän minäkin! Minä olen niin huono vuokranmaksaja, ettei\nminusta olisi teille kunnolliseksi vuokralaiseksikaan.\n\nARMI. Herra Kalpahan on maksanut vuokraa täällä Eeronkin puolesta.\n\nEERO. Senpä tähden viemme sinut, seppo, sinne Tuusulaan ottopojaksemme.\n\nARMI. Ja kirjailemme siellä ahkerasti kaikki yhdessä.\n\n    (Esirippu).\n\nLoppu.\n\n\n\n"]