[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f21Ju92qm9slxthPrjmhbbt4tVMaw_rcuE12aAk_BMYg":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},3583,"Yleisatsaus äänioikeusasiaan Suomessa","Ivalo, Santeri",1866,1937,"3583-ivalo-santeri-yleiskatsaus-aanioikeusasiaan-suomessa","3583__Ivalo_Santeri__Yleiskatsaus_äänioikeusasiaan_Suomessa",null,"muistelmat",[],[],"fi",1899,6464,48057,false,76709,[22],"Suffrage -- Finland",[24,25,26,27],"Essays, Letters & Speeches","History - European","History - Modern (1750+)","Politics","\"Yleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa by Santeri Ivalo\" is a political pamphlet written in the late 19th century. The book examines the suffrage question in Finland, arguing that existing voting arrangements are unjust and outdated, and calls for broader, fairer participation in public life.  The author opens with Finland’s rapid 19th‑century progress and the ensuing “backlash,” then surveys, in turn, rural municipal elections, rural elections to the peasants’ estate, urban municipal elections, urban elections to the burghers’ estate, and church elections. He shows how property-based and weighted voting (with multiple votes tied to tax payments) lets a small, wealthy minority overrule majorities, how indirect elections dampen civic engagement, and how high tax thresholds exclude many workers entirely. He demands immediate, practical reforms within the four-estate system: extend the franchise in the countryside to all tax‑paying, reputable residents; abolish indirect elections; set a clear, low suffrage threshold; and replace all vote-scaling with equal voting—“one man, one vote.” He identifies reform of the burghers’ estate as pivotal for broader change, supports curbing wealth-based dominance in church elections, and reinforces his case with stark numerical examples showing how little of the nation truly holds power. He concludes that equal suffrage is both a question of justice and a national necessity to strengthen unity and self-government. (This is an automatically generated summary.)",[],170,"Historiallinen ja yhteiskunnallinen katsaus Suomen äänioikeuskysymyksen kehitykseen 1800-luvulla. Tekstissä tarkastellaan kansallista heräämistä, säätyvaltiopäivien toimintaa sekä pyrkimyksiä kohti laajempaa kansanvaltaa ja yleistä äänioikeutta.","Santeri Ivalon 'Yleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 3583. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan\nvapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tuula Temonen ja Projekti Lönnrot.","YLEISKATSAUS ÄÄNIOIKEUSASIAAN SUOMESSA.\n\nKirj.\n\nSanteri Ingman [Santeri Ivalo]\n\n\n\n\n\nKuopiossa,\nOsakeyhtiö Kuopion Uusi Kirjapaino,\n1899.\n\n\n\n\n\n\nSuomen historiassa tulee 19:s vuosisata ja varsinkin sen loppupuolisko\naina esiintymään loistavana esimerkkinä siitä, miten vilkasta ja\nsuurenmoista kansojen kehitys, niiden sivistyksen karttuminen, niiden\nyhteiskuntaolojen varmistuminen ja taloudellinen vaurastuminen,\nniiden lainsäädännöllinen ja sisällis-poliitillinen edistyminen,\nlyhyessä ajassa voi olla, kun nuo kansat kerran pääsevät heräämään\naikansa mukaan ja itsetietoisina rupeavat tarpeitaan valvomaan, kun ne\nsaavat häiritsemättä ja edullisissa oloissa työskennellä rauhallisen\nviljelyksensä hyväksi. Pitkäin, pimeäin vuosisatain jälkeen, joiden\nkuluessa Suonien kansa eli itsenäisyystunnetta puuttuvaa, melkeinpä\nitsetiedotontakin elämää, osaksi äärimmäisyyksiin saakka ponnistaen\nhenkensä pitimeksi sotain raivotessa, verotaakan myötään kasvaessa,\nkaikkien elinkeinojen pysyessä alkuperäisellä, matalalla kannallaan,\nosaksi unteloon umpimielisyyteen vaipuneena, josta sitä ei kukaan\nhavautellut, — näiden toimettomain vuosisatain jälkeen muuttuivat\nyhtäkkiä maamme ulkonaiset olot ja kansa sai tuon muutoksen kautta\nikäänkuin sysäyksen ruveta itse tarkemmin olojaan ja elämistään\nvalvomaan, sai ainakin osaksi kohtalonsa omiin käsiinsä. Ja siitä se\nvähitellen havahtui torkkuvasta toimettomuudestaan itsetietoiseen\nelämään. Tämä herääminen kävi verkkaseen, vaan uutterat lietsojat\neivät päästäneet kansaa vaipumaan uuteen uneen, he virittivät siinä\nitsenäisyydentunnetta, itseluottamusta ja elämänrohkeutta; ja tämän\nnyt loppumaisillaan olevan vuosisadan jälkimäisellä puoliskolla\nalkoivat tuosta oraasta jo ensi hedelmät näyttäytyä. Valistuneen\nhallitsijan suosiosta uudelleen henkiin heränneet valtiopäivät alkoivat\nvuosisatamme jälkimmäisen puoliskon alulla toimintansa ja ryhtyivät\ntoteuttamaan niitä tuumia ja tyydyttämään niitä tarpeita, jotka\nsillävälin olivat ikäänkuin salaa kyteneet ja kypsyneet. Ja niiden\ntyöstä läksi nousemaan kuin keväinen touko.\n\nMe tunnemme tämän kauniin laihon, josta osia jo on sadoksi\nkypsynyt. Mitä kauniita satoja meillä onkaan jo nähtävänä! Katsomme\ntaloudelliseen puoleen: mikä edistys maanviljelyksen ja karjanhoidon\nalalla, mikä suuremmoinen muutos on tapahtunut kulkuneuvoissa,\nmikä virkeä vilkastuminen on teollisuuden ja kaupan alalla\nmeneillään. Katsomme sivistysoloja: täydellinen vallankumous tehty\nkansanvalistuksen ja opillisen kasvatuksen aloilla, ammattitaidon,\ntaiteen ja kirjallisuuden vainioilla. Katsomme yhteiskunnallista\nkehitystä: lainsäädäntö ja oikeuslaitos on alkuperäisestä tilastaan\nmuuttumassa ajanmukaiseksi, kunnallinen elämä on vilkastunut ja\nmuodoissaan vakaantunut. Katsomme yleistä, julkista elämäämme: mikä\nrientojen ja pyrintöjen runsaus, minkä merkityksen on kansallistunto\nja äidinkielen elvyttäminen ja oikeuksiinsa saattaminen tuottanut\nyhdyselämäämme, mikä toimeliaisuus yhdistys- ja kokouselämässä, mikä\nsuuremmoinen kehitys onkaan aivan viime vuosikymmeninä tapahtunut\nsanomalehtioloissamme ja yleensä ihmisten harrastuksissa yleisiä\nasioita kohtaan.\n\nKukoistusaikaa seuraa kumminkin usein takatalvi ja se on tullut\nSuomellekin tuon lämpösen kehityskauden jälkeen. Ne perustukset, joille\nvaltiollinen edistymisemme on rakentunut, ovat ruvenneet horjumaan,\nedustuslaitokseltamme, jonka Aleksanteri II uudelleen herätti ja jonka\nhän valtiopäiväjärjestyksen kautta varmalle, pysyvälle kannalle asetti,\non riistetty tärkeä osa sen perustuslaeissa säädettyä päätösvaltaa.\nSiksi nyt huoli täyttää maamme, kansa kampoilee toivottomuutta vastaan\nja olojemme uudelleen kehittämistä tuskin uskalletaan ajatellakaan.\n\nVaan juuri tämmöisinä takatalven aikoina vaatii järkevä huolenpito\ntulevaisuudesta, että pelottomasti ja viipymättä ryhdytään korjaamaan\nsellaisia oloihin vielä jääneitä epäkohtia, jotka sisältävät vääryyttä\nosaa maan asujamistoa kohtaan, idättäen siinä tyytymättömyyttä, ja\njotka juuri senvuoksi ovat sitä vaarallisemmat. Jos sellaisia epäkohtia\nvoidaan korjata, jos pahentavia paiseita sisällisistä oloistamme\nvoidaan leikata pois, on siihen aristelematta ja uhraavalla mielellä\nkäytävä. Sillä vasta siten aikaansaadaan kansassa sitä eheyttä ja\nyhteisvastuun tunnetta, jota juuri kireät ajat meikäläiseltä kansalta\nvaativat.\n\nSellaisia epäkohtia on olemassa. Muutamia puolia kansamme\nkehityskulussa rasittaa esim. yhä vielä pahana painajaisena, sitovana\nkahleena, eräs muinaisaikainen ja muun kehityskulun rinnalla horjumaton\nepäkohta yhteiskuntaoloissamme, epäkohta, jonka poistamattomuus jääpi\nikuiseksi häpeäksi Suomen 19:nelle vuosisadalle ja joka siitä syystä\ntärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä siirtyy perinnöksi alkavan\nvuosisadan selvennettäväksi. Loppuva yhdeksästoista vuosisata ei\nole niin vilkkaasti kuin se muuten onkin ajan kehitystä seurannut,\njaksanut Suomessa tasottaa kansalaisten oikeuksia yhteiskunnassa, se\nei ole kyennyt järjestämään eri yhteiskuntaluokkain osallisuutta maan\nja kuntain yhteisten asiain käsittelemiseen, se ei ole voinut murtaa\netuoikeutettujen ja varallisuutensa vuoksi suosittujen kohtuutonta\nylivaltaa, eikä vetää alempia, köyhempiä kansanluokkia mukaan\nyhteiskuntaelämään eikä suoda heille oikeuksia siihen. Ja siksi siirtyy\nSuomessa.\n\n\n\n\nÄÄNIOIKEUSKYSYMYS\n\n\ntärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä perinnöksi 20:lle\nvuosisadalle. Ja maamme arkaluontoinen asema, ulkonainen uhka,\nvelvoittaa nousevaa vuosisataa heti ensi töikseen siihen käymään\nkäsiksi, pikaisesti korjatakseen, mitä kulunut vuosisata\nonnellisemmissa olosuhteissa laiminlöi.\n\nTätä kysymystä on Suomessa etenkin kuluvalla vuosikymmenellä paljo\npohdittu, vaan se onkin niin tärkeä, niin yhteiskuntaolojamme juuria\nsyvästi koskeva ja samalla niin monihaarainen ja laaja kysymys, että\nsiitä vielä täytyy paljo puhua, ennenkuin sen merkitys ja tärkeys\noikein painuu jokaisen kansalaisen veriin. Näissäkin »Nuoren Suomen\nvihkosissa» tullaan varmaankin vielä useammissa koskettelemaan\ntämän laajan kysymyksen eri puolia, todistamaan olevia epäkohtia\nja selvittämään pyrittäviä päämääriä. Tällä vihkosella on nyt\ntarkoituksena ainoastaan luoda yleissilmäys äänioikeuskysymykseen\nkokonaisuudessaan maassamme, sekä kunnalliseen että valtiolliseen,\nja korjattaviin kohtiin viittaamalla osottaa, millin suuntaan on\ntyöskennelty ja työskenneltävä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nÄänioikeusliike Suomessa lähti voimakkaan kansallisen, suomenmielisen\nliikkeen helmasta, joka on perustuksiltaan ja tarkotuksiltaan puhdas\nkansanvaltainen liike sekin, ja tämä puolue sitä ensiksi pääasiassa,\nsuomenkielen oikeuksien, yhteydessä ajoi, ja tämä puolue se on yhä\nvieläkin saman liikkeen kannattaja, vaikkakin nyt viime aikoina ne\nkansankerrokset ja kansalaisryhmät, joita Suomen nykyiset ääniolot enin\npolkevat ja sortavat, s.o. maan suurilukuinen työväestö ja yleensä\nvarattomat kansanluokat, yhä enemmän itse ovat ruvenneet asettumaan\ntämän liikkeen etupäähän ja täsmällisiksi selventämään ohjelmansa, jota\ntoteuttamaan pyrkivät. Tämän kehityksen seurausta oli, että ensimmäinen\nryntäys äänioikeusasian puolesta tehtiin sitä rintamaa vastaan, jossa\nhuomattiin käytännössä olevan pahimman epäkohdan, joka enin ehkäisi\nolojen kehitystä, s. o. porvarissäädyn vaalien äänimääräoloja vastaan.\nTähän onkin taistelu näihin asti pääasiallisesti kohdistunut. Mutta yhä\nselvemmin on ruvettu tajuamaan, että äänioikeusolot yleensä maassamme,\nsekä kunnalliset että valtiolliset, ovat yhtä, takaperoisella, ylimys-\nja rahavaltaisella, kohtuuttomalla kannalla ja siksi on taistelu\nmaassamme ajanmukaisemman, oikeamman äänestystavan puolesta ruvennut\nlevenemään pitkin koko rintamaa. Kaikkialla on epäkohtia, koko\njärjestelmä vaatii perinpohjaista muuttamista.\n\nOnpa senvuoksi syytä tässä silmäillä, millä kannalla äänioikeus- ja\näänimäärä-olot maassamme eri kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa\novat ja miten ne olisivat parannettavat. Mitä tähän jälkimmäiseen\npuoleen, parannusvaatimuksiin tulee, olisi siinä, jos mieli olojemme\nkehittyä täydellisesti nykyaikaiselle, parlamenttaarisen yleisen\näänioikeuden kannalle, esitettävä hyvinkin jyrkkiä ja pitkälle meneviä\nvaatimuksia, vaatimuksia, jotka edellyttäisivät nykyisen nelijakoisen\nsäätyedustuksemme muuttamista yksi- tai kaksikamarijärjestelmän\nkannalle. Mutta koska tällainen toivomus, niin yleinen ja virkeä\nkuin se maassamme jo onkin, kumminkin erinäisistä syistä, jotka\nmaan valtiollisesta asemasta riippuvat, lienee ainakin vastaiseksi\nluettava kauniiden unelmain joukkoon, ja meidän, jos mieli todellisia\nparannuksia aikaansaada, täytyy pysyä tosiolojen pohjalla, on kai\nviisainta lähimmässä tulevaisuudessa tyytyä ehdottamaan ja ajamaan\nsellaisia parannuksia, jotka nykyolojen perustuksella eivät kohtaa\nmitään voittamattomia esteitä eikä jyrkkää vastarintaa muulta kuin\nvanhoillisuuden, itsekkäisyyden ja ennakkoluulojen taholta, jotka\nmuurit onneksi aina ovat mahdolliset suistaa.\n\nLähtiessämme siis äänioikeusolojamme tarkastamaan, käännymme ensiksi\nmaaseudun vaalioloihin, kunnallisiin ja valtiollisiin, ja sitten\nkaupunkien yleisiin äänestyksiin, niiden kunnallisessa elämässä\nja niiden vaaleissa porvarissäätyyn. Senjälkeen on vielä syytä\nluoda pikainen silmäys kirkollisiin äänioloihimme, äänestyksiin\nkirkonkokouksissa ja papinvaaleissa.\n\n\n\n\nMAASEUDUN KUNNALLISET ÄÄNIOLOT\n\n\novat äsken valmistuneen, v. 1898 vahvistetun, maalaiskuntien\nuuden kunnallisasetuksen kautta hiukan entisestään muuttuneet,\nvaikka oikeastaan hyvin vähän paranneet. Äänioikeus kunnallisessa\nelämässä maaseudulla on, ainakin useimmissa ja tärkeimmissä asioissa\n[kysymyksissä sellaisissa kuin teiden ja siltain rakentamisesta\ny.m. manttaalilta menevistä rasituksista on ainoastaan tilallisilla\näänioikeus kuntain kokouksissa], jo näihin asti ollut siihen määrään\nyleinen, että kaikilla kuntalaisilla, miehillä ja naisilla, jotka\nkunnalle veroa maksavat, on ollut äänioikeus, riippumatta siitä, ovatko\nolleet maanomistajia tai eivät. Mutta kuntain vähävaraisemmilla,\nkäsityöläisillä tai itsellisillä, jotka kumminkin useimmissa\ntapauksissa omistavat saman sivistysmäärän ja arvostelukyvyn kuin\näveriäämmät tilalliset y.m., usein kyllä suuremman, on sittenkin\nollut hyvin vähän vaikutusta kunnallisten kysymysten ratkaisemiseen,\nkoska äänestykset vanhan kunnallisasetuksen mukaan ovat tapahtuneet\nsiten, että jokainen on saanut äänestää niin monella äänellä, kuin\nhänellä on veroäyrejä, s.o. kuinka suurten tulojen puolesta hän\nmaksaa kunnalle veroa. Jos veron perusteena on esim. 100 markkaa, saa\ntukkikeinottelija, jolla on tuloja vuodessa 8,000 markkaa, äänestää\n80 äänellä, mutta itsenäinen käsityöläinen, jolla ei ole tuloja kuin\n400 markkaa, hänellä ei ole kuin 4 ääntä. Hän on köyhä, siksi ei\nole ääniä, vaikka ymmärrystä ja harrastusta kylläkin olisi. Hän on\nköyhä, ei jaksa maksaa kunnallisia veroja kuin ehkä 4 markkaa, joiden\nsuorittaminen kumminkin hänelle tuntuu paljo raskaammalta, kuin tuon\ntukkihuijarin taskulle 80 markkaa. Siten on todellisuudessa tilattomain\nja yleensä vähätuloisten vaikutus kunnissa ollut hyvin vähäinen. Tämä\nrajattomain äänimääräin järjestelmä on sitäpaitse tietysti omiaan aivan\nsuuressa määrin lamauttamaan vähävaraisten kuntalaisten harrastuksen\nja osanoton yleisiin asioihin, sillä mitäpä he viitsisivät mennä\nkoko kunnankokouksiin, kun heidän sanansa ja äänensä eivät niissä\nkumminkaan mitään paina. Ainoastaan senvertainen rajoitus on tuohon\nrajattomain äänimääräin käyttämiseen pantu, ettei kukaan saa äänestää\nenemmällä kuin yhdellä kuudennellaosalla läsnäolevain yhteenlasketusta\näänimäärästä, joka rajoitus useissakin tapauksissa on aivan mitätön,\nkun näet pikkuäänisten äänet laskettuina yhteen muutamain, esim.\nparin, kolmen, suuriäänisten kanssa, eivät itse alkuperäistä suhdetta\nsanottavasti muuta. Uudessa maalaiskuntain kunnallisasetuksessa on\ntuota rajoitusta vähän kiristetty, nim. siten, ettei kukaan saa\näänestää enemmällä kuin 1/15:llä läsnäolevain yhteenlasketusta\näänimäärästä. Tämä muutos on enemmän näennäinen, kuin todellisesti\nvaikuttava. Sillä jos ajattelemme, että kuntakokouksessa on saapuvilla\nesim. yksi, jolla on 600 veroäyriä ja toinen, jolla on 500 äyriä, sekä\nsen lisäksi 8 miestä, joilla on 8 veroäyriä kullakin, ja 18 miestä,\njoilla on 4 kullakin ja 10, joilla on 2 äyriä kullakin, saa kumpanenkin\nnoista suuriäänisistä äänestää 84 äänellä ja heidän, kahden, äänet\nyhteensä (168) tekevät enemmän kuin noiden 36 vähemmän-äänisen äänet\nyhteensä (156), vaikka nämä kaikki olisivat yksimielisiä. Kaksi miestä\nvoittaa 36! Eikä mitään harvinaista ole, että maaseudulla joillakin\ntehtailijoilla ja suurtilallisilla on noin suuret veroäyrimäärät.\n\nTuota uutta kunnallisasetusta v:n 1897:n valtiopäivillä käsiteltäessä\nkoetettiin tuota äänimäärää maaseudun kunnallisissa vaaleissa saada\nrajoitetuksi samalla tavalla kuin se on rajoitettu kaupungeissa, nim.\nsiten, ettei kukaan saisi äänestää vissiä määrää useammalla äänellä,\nettä esim. 10 ääntä olisi korkein mahdollinen äänimäärä. Mutta vanhat\nennakkoluulot, itsekkyys ja aaveidenpelko vaikuttivat, ettei tällaista\nrajoitusta, joka sentään todellisuudessa jotakin merkitseisi, saatu\nhyväksytyksi. Ja nyt, kun tuo uusi asetus juuri astuu voimaan, lie\nlähimmässä tulevaisuudessa vaikea saada sitä muutetuksi. Mutta sen\nmuuttamiseen, kunnallisen äänimäärän rajoittamiseen, on kumminkin\nsekä oikeuden ja kohtuuden vaatimusten pakosta, että maaseudun\nkunnallisen elämän vilkastuttamiseksi pyrittävä ja ponnistettava.\nEnsiksi on saatava toimeen tuntuva, varma äänirajoitus ja siitä sitten\nponnistettava edelleen, kunnes kaikkien kunnan veronalaisten yhtäläinen\näänioikeus kerran saavutetaan, saavutetaan tulos: _mies ja ääni_.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSe on pidettävä päämääränä kunnallisissa äänioloissa, niinkuin se on\npidettävä valtiollisissakin. Ja näissä jälkimmäisissä, jos mahdollista,\nvielä suuremmalla syyllä kuin edellisissä. Sillä jos kunnallisessa\nelämässä, jossa kunnan taloudelliset ja rahakysymykset ovat tärkeimmät,\njonkinlaisen oikeuden varjolla voitaneekin väittää, että sillä, joka\nmaksaa kunnalle suurimmat verot, pitäisi olla enemmän sananvaltaa\nmyöskin näiden käyttämisessä, niin ei tätä väitettä ensinkään voida\nsovittaa valtiollisiin vaaleihin. Kysymykset isänmaan kohtaloista,\nlainsäädännöstä ja yhteisestä edistyskulusta, ovat näet yhtä tärkeitä\nja kalliita kaikille, niin köyhille kuin rikkaille, eikä ole näillä\njälkimmäisillä mitään järkisyillä puolustettavaa patenttioikeutta\nisänmaanrakkauteen eikä todellisen yhteishyvän valvomiseen.\n\n\n\n\nMAASEUDUN VALTIOLLISISSA VAALEISSA\n\n\ns.o. vaaleissa talonpoikaissäätyyn, vallitsee kumminkin nykyjään\nvielä paljo räikeämpiä epäkohtia, paljo pahempia ja kohtuuttomampia\nrajoituksia, kuin koskaan sen kunnallisissa äänioloissa. Sillä —\nsilmäilläksemme ensiksi äänioikeuden laajuutta — näihin vaaleihin\noikeutettu ei ensinkään ole kuin osa maalaisväestöstä, _tuskin kolmas\nosa_ maaseudun asukkaista. Ainoastaan _tilallisilla_, manttaaliin\npannun maan omistajilla, on näet oikeus valita valtiopäivämiehiä\ntalonpoikaissäätyyn, muilla, tilattomilla, itsellisillä,\nkäsityöläisillä, maalaisvirkamiehillä, kansakoulunopettajilla,\ntyömiehillä ei ole nimeksikään tätä äänioikeutta, maksoivatpa verojakin\nkuinka paljo tai vähän tahansa. Tämä seikka, joka on ilmeisessä\nristiriidassa perustuslakimme määräyksen kanssa, että »Suomen\nsäädyt edustavat koko Suomen kansaa», vaikuttaa, että suurimmalla\nosalla maamme asukkaista ei ole ensinkään edustajia valtiopäivillä,\nkoska heillä ei ole oikeutta sinne ketään valita, — vaikuttaa,\nettä valtiopäivämme eivät oikeastaan olekaan koko Suomen kansan\nedustuslaitos, vaan ainoastaan etuoikeutettujen kansanluokkien. Tämä\nkohta maaseudun valtiopäivämiesvaaleissa, joista suurin osa kansalaisia\nsiten sysätään syrjään, on sangen arveluttava asianhaara jo yksin\nvaltiopäiväimme arvon ja merkityksen vuoksi ulospäin katsoen, vaan\nluonnollisesti se on vielä arveluttavampi noiden edustusoikeutta vailla\nolevain kansalaisten oikeuden ja etujen kannalta. Sillä mikä oikeus\non siinä, että maapalanen, turve, tekee ihmisestä täysivaltaisen\nkansalaisen, mutta sen vailla olo muiden huolehdittavaksi jätetyn\nholhokin?\n\n_Äänioikeus talonpoikaissäätyyn olisi siitä syystä välttämättä ja\nviipymättä laajennettava kaikkiin maalla asuviin veroa maksaviin\nkansalaisiin ulottuvaksi._ Mitkään puolinaiset toimenpiteet, joita\non ehdotettu, kuten esim., että äänioikeus annettaisiin vain\nmuutamille erityisille kansalaisryhmille (kansakoulunopettajille,\nmaalaisvirkamiehille y.m.), eivät tässä tepsi, se on annettava\nkaikille kansalaisille, joilla on hyvä maine ja jotka itse hallitsevat\nomaisuuttansa ja maksavat valtiolle ja kunnalle veroa. Vasta silloin\nsaadaan, mikäli maaseutuun tulee, valtiopäivämme edustamaan koko\nkansaa, vasta silloin ovat tilattomatkin kansalaisia.\n\n[Ovatko pestatut palkolliset tästä luvusta, samoin kuin kaupunkien\nkunnallisista ja valtiollisista vaaleista, erotettavat, koska he ovat\ntoisen isäntä vallan alaisia, se on erikoiskysymys, johon ei ole\ntämän katsauksen puitteissa tilaisuutta syventyä. Vakinaisen sotaväen\nmiehistölle taas yleensä ei katsota voitavan äänioikeutta antaa.]\n\nPainavampia järkisyitä nykyisen järjestelmän puolesta\ntalonpoikaissäädyn vaaleissa ei ole koetettukaan esille tuoda,\nainoastaan hitaisuus ja saamattomuus ja yleinen muutosten kammo\non näihin asti estänyt parannuksiin ryhtymästä. Mutta jokainen\nmaaseutuoloja tunteva tietää, että tilattomilla useimmissa tapauksissa\non sama sivistysmäärä kuin tilallisilla, useinhan ovat he saman\nperheen poikia, eikä ole yleisten asiain harrastuksessakaan, eroa.\nSen myöntävät itse talollisetkin ja siksi ei toki tarvinne aivan\nsitkeää vastarintaa peljätäkään, kun, toivottavasti pian, käydään\ntalonpoikaissäädyn vaaleihin vaatimaan sellaista äänioikeuden\nlaajennusta, jonka kautta talonpoikaissääty olisi koko maalaisväestön\nedustus, jonka kautta tilattomatkin saisivat valtiollisen äänivallan.\n\nMutta muita yhtä pahoja ja kenties vaikeammin korjattavia epäkohtia on\ntalonpoikaissäädyn vaalioloja rasittamassa. _Vaalit ovat välilliset._\nValitaan ensiksi joka kunnasta muutamia valitsijamiehiä ja nämä vasta\nvalitsevat edusmiehen. Tämä välillisyys on suuressa määrin omiaan\nharrastusta laimentamaan, kun eivät kansalaiset ole tilaisuudessa\nsuorastaan äänestämään sitä, jonka edusmiehekseen tahtoisivat. Tämä\njärjestelmä on vanhanaikuinen eikä sitä tietääksemme enää käytetä\nmuualla kuin Norjassa ja osaksi Ruotsissa, jossa kunnat itse saavat\npäättää, tahtovatko valita välillisesti vaiko välittömästi. On väitetty\nkäytännöllisten seikkain harvaanasutussa maassamme aiheuttavan tuon\nvaalien välillisyyden. Kokemus Ruotsista on kumminkin osottanut,\nettä tuo pelko, että vaalit, jos olisivat välittömät, jäisivät\nsattuman varaan, on perusteeton. Kansalaisten harrastus ja osanotto\nkäy siitä vilkkaammaksi, kun vaalit ovat välittömät, ja yhteisistä\nehdokkaista voidaan kyllä jo etukäteen sopia, — sen parempihan\nolisi, jos valtiopäiville aikovat itse avonaisesti asettuisivat\nehdokkaiksi. _Lainsäädännön kehitystä siihen suuntaan, että vaalit\ntalonpoikaissäätyyn muutettaisiin välittömiksi, on siis harrastettava._\n\nMasentavimmin rasittaa kumminkin niin talonpoikaissäädyn vaaleja\nkuin muita yleisiä äänestyksiämme niissä käytettävä äänimäärä,\nveronmaksun määrästä riippuva, joka talonpoikaissäädyn vaaleissa\nvielä on aivan _rajoittamaton_. Ei edes senvertaista rajoitusta ole\nnäissä vaaleissa kuin kunnallisissa. Haitat tästä eivät käytännössä\ntosin niin pahasti tunnu sellaisissa paikkakunnissa, joissa tilat\novat jotenkin yhdenkokoiset ja varallisuus sekä äänimäärät siten\nmaanomistajain kesken edes vähänkään tasaisesti jaetut. Vaan\nsellaisissa paikkakunnissa, kuten Länsisuomessa, joissa on sekä\nsuurtilallisia että pikkutilallisia, joutuu näiden jälkimmäisten\nvaikutus valtiopäivämiesvaaleihin aivan mitättömäksi, muutamat\nvarakkaimmat suurtilalliset voivat ominpäin määrätä valitsijamiehet\nja siten lopullisen vaalin. Tämä seikka, supistetun äänioikeuden\nja vaalien välillisyyden yhteydessä, selittää m.m. sen, miksi\nmeillä vielä nykyjään, jolloin yleisten asiain harrastus kaikissa\nkansankerroksissa on käynyt entisestään toki paljo virkeämmäksi,\nosanotto talonpoikaissäädyn vaaleihin tilallisten keskenkin on\nniin vähäinen, kuin sen melkein kaikkialla huomaamme olevan:\nmuutamat kirkonkylän suurimmat talolliset ovat meillä osallisina\nniihin tärkeihin valtiollisiin vaaleihin, joihin osanotto muualla\nmaailmassa on niin vilkas, että harvinaisina poikkeusilmiöinä\nluetellaan ne äänioikeutetut, jotka eivät ole olleet suorittamassa\nkansalaisoikeuttaan ja velvollisuuttaan.\n\nMeillä ei ole näistä talonpoikaissäädyn äänimääräolojen seurauksista\nkäytettävissä numeroita, vaan esimerkkejä voisi siitä paljonkin esille\ntuoda, miltei samanlaisia kuin ylläoleva, kunnallisia äänioloja\nkoskeva. Ne samat seuraukset, joita suuret äänimäärät yleensä tuovat\nmukanaan, kuten että vähemmistöt pääsevät määräämään valittavat\nluottamusmiehet (valitsijamiehet), ovat tässäkin huomattavat ja\nvaikuttavat katkeruutta ja välinpitämättömyyttä voimattomiksi\ntuomituissa vähä-äänisissä.\n\n_Äänimäärän rajattomuus olisi senvuoksi talonpoikaissäädyn vaaleista\nvälttämättä poistettava_ ja, ellei muuta sopivampaa perustusta\nlöydetä, olisi kunnallisen verotuksen perustuksella määrättänsä\njoku alin raja, veroperuste, ja siihen nojautuva n.s. valtiollinen\nvaalisenssus, joka oikeuttaisi kaikkia maalaisia ottamaan osaa\nvaltiopäivämiesvaaleihin. Tuo äänioikeutta myöntävä veroraja on\nehdotettu sopivimmin asetettavaksi 200—400 markan tulojen vaiheille,\nkoska tämä summa vastannee vähävaraisempainkin itsenäisten maalaisten\nvuotuista tulomäärää, — onhan yleensä vastaiseksi edellytettävä, että\näänioikeuden nauttijan on jotakin veroa maksettava. Mutta tämän rajan\nyläpuolelle ei myöskään mitään ääniasteikkoa tarvita, kaikki, jotka\ntuon ehdon täyttävät, olkoot yhtäläisesti oikeutetut valtiopäiville\nedusmiehiä valitsemaan. Sillä kaiken sen lisäksi, mitä on kaupunkien\nvarallisuusääniasteikkoa vastaan lausuttu, ja johon myöhemmin vielä\ntulemme, on näet maaseutuun nähden huomattava, että asteikko siellä\non vielä kohtuuttomampi ja sopimattomampi, koska maaseudulla väestön\nsivistyskannassa yleensä ei ole hetikään niin suuria eroituksia\nkuin kaupungeissa ja asteikko siis tulisi antamaan vielä enemmän\nvaltiollista valtaa yksistään rahalle, ilman että edes asian\nkaunistamiseksi voitaisiin puhua suuremmasta valtiollisesta kyvystä ja\nyleisten asiain harrastuksesta.\n\nSuuri puute äänioikeusasian ajamisessa, mikäli maaseudun vaalioloihin\ntulee, on se, ettei ole olemassa minkäänlaista tilastollista selontekoa\nniistä osottamassa, kuinka räikeät siellä epäkohdat todellisuudessa\novat. Jos sellainen selvitys olisi olemassa, niin se, täytyypä sanoa,\nkauhistuttavassa määrässä osottaisi, kuinka harvoilla todellakin\nmaassamme valtiollinen ja yhteiskunnallinen sananvalta on, nim.\nsellainen sananvalta, joka jotakin merkitsee, ja kuinka pelottavan\nharvainvaltaiselle pohjalle olomme perustuvat. Sellaisen tilastollisen\nselvityksen täytyy jo olla aivan huomispäivän tehtävän ja epäilemättä\non juuri se osuttava, etteivät olomme parane, ennenkuin oikein suurella\npuukolla käydään perinpohjaisia muutoksia toimeenpanemaan.\n\nKun senvuoksi talonpoikaissäädyn vaalioloja kerran ryhdytään\nmuuttamaan, vaatii tässä kohden kaikkinainen oikeus ja terve järki,\nettä kerrassaan täysi askel astutaan ja määrätään\n\n\n\n\nJOKAISELLE ÄÄNIVALTAISELLE ÄÄNI MIEHEEN,\n\n\nei enempää eikä vähempää. Tämä on sääntönä kaikissa\nkansanedustuslaitoksella varustetuissa maissa, — paitsi Belgiassa,\njossa on koetteeksi säädetty n.s. sivistysasteikko, josta jälempänä\nvielä, tulee puhe — ja siihen meidän vielä Suomessakin täytyy päästä.\n\nNe muutokset, joita maaseudun vaalioloihin siten on vaadittava, ovat,\nkuten näkyy, varsin suuret ja perinpohjaiset, vaan vaaliolomme ovat\njääneet niin vanhanaikaiselle kannalle, että ne eivät enää vähemmällä\nkorjaannu. Siis:\n\nÄänioikeus talonpoikaissäädyn vaaleihin on laajennettava kaikkiin\nmaaseudulla asuviin, veroa maksaviin, hyvämaineisiin kansalaisiin\nulottuvaksi. Vaalien välillisyys on poistettava. Sekä valtiollisista\nettä kunnallisista vaaleista on maaseudulla rajaton äänimäärä\nhävitettävä ja, varman vaali-sensuksen asetettua, toteutettava kaikkien\näänivaltaisten yhtäläinen äänioikeus. _Mies ja ääni!_\n\n       *       *       *       *       *\n\nSiirrymme nyt tarkastamaan _kaupunkien vaalioloja_. Niistä on meillä\nviime vuosikymmenenä julkisuudessa ollut paljo enemmän puhetta kuin\nmaalaisvaaleista, syystä että nämä kysymykset, kaupunkien nykyisiä\nvaalioloja koskevat epäkohdat, ovat olleet niin aivan läheisessä\nyhteydessä niiden suurten puolueryhmitysten, kielipuolueiden, kanssa,\njotka ovat anastaneet eturinnan julkisen elämämme kysymyksistä.\nÄänioikeusliikkeellä on tässäkin suhteessa, välikappaleena\nkansan suuren enemmistön kielellisten ja kansallisten oikeuksien\nsaavuttamiseksi, äärettömän suuri merkitys. Mutta siitä riippumattakin,\npuhtaan kansalaisoikeuden kannalta, vaativat kaupunkienkin sekä\nkunnalliset että valtiolliset vaaliolot perinpohjaista ja pikaista\nkorjausta, jos ei edustuselämä Suomessa mieli jäädä harvainvaltaiseksi\nja etuoikeutettujen varakkaimpain yksinoikeudeksi.\n\n\n\n\nKAUPUNKIEN KUNNALLISIIN ÄÄNIOIKEUSOLOIHIN\n\n\nsaatiin valtiopäivillä v. 1897 pieni parannus toimeen, mikäli\näänioikeuden laajuuteen tulee, ja sen on myös hallitus sen jälkeen\nhyväksynyt. Kaupunkien kunnallisasetuksen eräiden pykäläin ahdas\nrajoitus ja senlisäksi epäselvyys, joka antoi kaupunkien maistraateille\nliian paljo tilaisuutta mielivaltaiseen, ahtaaseen tulkitsemiseen,\nvaikutti, että useissa kaupungeissa, kuten Tampereella ja Porissa,\nsuljettiin kaiken kunnallisen elämän osallisuudesta pois suuret määrät\nitsenäisiä, riippumattomia kansalaisia, nim. kaikki tehdastyömiehet,\njopa työnjohtajatkin, yleensä kaikki, joita jollakin tavalla voitiin\nselittää »toisen palveluksessa oleviksi.» Tämä ilmeinen vääryys\nvapaita työmiehiä kohtaan, suurta osaa kohtaan kuntain jäsenistä,\nherätti vihdoin niin paljo ja yleistä paheksumista, että yksin senkin\npuolueen, joka yleensä maassamme vastustaa kaikkia, äänioikeusolojemme\nparannuksia, täytyi suostua sellaiseen mainittujen pykäläin\nselventämiseen, että äänioikeudesta jäivät poissuljetuiksi ainoastaan\n»pestatut palkolliset isännän ruoassa», ei enää itsenäiset työmiehet.\n\nTämän lainselvennyksen kautta ovat nyt kaikki kaupunkien veroamaksavat\njäsenet, miehet ja naiset, — palkollisia ja sotaväen miehistöä\nlukuunottamatta — äänioikeutetut kaupunkien kunnallisessa elämässä.\nMutta työväen ja yleensä vähävaraisemman väestön vaikutus on siltä\nvielä äärettömän vähäinen, niin kauan kuin\n\n\n\n\nKUNNALLISET ÄÄNIMÄÄRÄOLOT KAUPUNGEISSAKIN\n\n\novat sillä kannalla, että suuriääniset voivat ääntövaltaansa käyttää\naina 25:teen ääneen saakka, siten äänestäen kumoon.\n\nYleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa suuret määrät pieniäänisiä ja\nmääräten vaalien tulokset. Tämä 25:den äänen asteikko on kaupunkien\nkunnallisasetuksessa säädetty yhteiseksi kaikille maamme kaupungeille\neikä sitä missään kaupungissa saa muutetuksi tai alennetuksi, ellei\nlainsäädännöllistä tietä, kunnallisasetusta muuttamalla, valtiopäiväin\navulla. Tuo nurinkurinen ilmiö, että toinen, usein samalla, usein\nkorkeammalla sivistyskannalla oleva, äänestää 1:dellä tai 2:della\näänellä, toinen 20:llä tai 25:llä, tulee siis kaupunkikunnissa\nvallitsemaan niin kauan, kunnes puolueolot maassamme saadaan siksi\nmuutetuiksi ja järjestetyiksi, ettei raha- ja ylimysvalta enää\nyksinomaan määräile edustuslaitoksemme toisessa puoliskossa, kunnes\nponnistelemalla on saatu valtiopäiväin porvarissäätyyn vapaamielisempi\nja kansanvaltaisempi varma enemmistö.\n\nMutta siihen mennessäkin täytyy päämäärän äänirajoituksen ystävillä\nolla selvän. Varallisuuteen perustuvaa asteikkoa, pientäkin, on vaikea\noikeuden kannalta puolustaa, yhteiskuntaa ei varsinkaan meikäläisissä\noloissa, ja jos säilytetään veroperuste, senssus, joka nykyjään myöntää\näänioikeuden vasta 400—800 mkan tuloista maksetusta verosta, mikään\nvaara uhkaa, jos koko asteikko poistetaankin. Siksi täytyy pyrintönä\njo alunpitäin ja selvästi olla, _saada ääniasteikko kaupunkienkin\nkunnallisista äänestyksistä poistetuksi ja »mies ja ääni»-periaate\ntoteutetuksi._\n\n       *       *       *       *       *\n\nKuten yleisesti tunnetaan ja kuten edellisestäkin selviää, on, jos\nmieli perinpohjaisia kansanvaltaisia muutoksia saada aikaan mihinkään\nosaan äänioikeusoloistamme, valtiopäiväimme porvarissääty ensiksi\nsaatava luonteeltaan ja kokoonpanoltaan muutetuksi. Sinne on saatava\nenemmistö vapaamielisempiä ja kansanvaltaisempia aineksia, jotta\nvaltiopäivämme, tuo vanhanaikainen, 4-osainen säätyedustus, voisi\nsaada mitään äänioikeudellisia parannuksia aikaan, aina törmäämättä\ntuohon murhaavaan kariin: kaksi säätyä kahta vastaan. Tätä muuria\nvastaan, porvarissäädyn äänimääräoloja vastaan, on siitä syystä\näänioikeusasian ystäväin päähyökkäys jo kauan sitten kohdistunut ja\nsen tulee niin kohdistua yhä edelleen, sillä juuri porvarissäädyn\nnykyiset äänimääräolot ehkäisevät tervettä ja ajanmukaista kehitystä\näänioikeusasiamme kaikilla aloilla.\n\nNiin usein on sanomalehdistössä, puheissa, aikakauskirjoissa\nja kirjasissa meillä jo tehty selkoa porvarissäädyn nykyisistä\nvaalioloista ja niitä rasittavista epäkohdista, että nämä seikat jo\nsuurellekin yleisölle epäilemättä ovat tutummat kuin muut vaaliolomme.\nPorvarissäädyn vaalit perustuvat valtiopäiväjärjestyksen määräykseen,\njoka säätää, että ne kaupunkikuntain täysi-ikäiset miehiset jäsenet,\njotka eivät muuhun säätyyn ole äänioikeutetut, jotka maksavat\nkaupunkikunnalle veroa ja itse hallitsevat omaisuutensa eivätkä ole\ntoisen palveluksessa, saavat valita edusmiehiä porvarissäätyyn; ja\nsaavat kaupunkikunnat itse määrätä, mikä näissä vaaleissa on oleva\nveroperusteena ja kuinka monella äänellä kukin, veroäyriensä mukaan,\nsaa äänestää, onko tuo äänimäärä oleva aivan rajaton ja mikä on\nkorkeimpana luvallisena äänimääränä käytännössä oleva.\n\nMitä ensiksikin tulee\n\n\n\n\nÄÄNIMÄÄRÄN LAAJUUTEEN\n\n\nporvarissäädyn vaaleissa, merkitsee tämä käytännössä sitä, että\nsamoin kuin kaupunkien kunnallisissa äänestyksissä voidaan\nvaltiopäivämiesvaalejakin varten ääntölistoja tehdessä lukea toisen\npalveluksessa ja siis äänioikeutta vailla oleviksi suuri määrä\nitsenäisiä työmiehiä, kauppapalvelijoita ja muita, jotka veronsa\nkunnalle maksavat ja kaikin puolin ovat omintakeisia kansalaisia. Jo\nsiitä kysymyksestä, saatetaanko edes varsinaisilta, pestatuilta ja\nisännän ruuassa olevilta, palkollisilta kieltää äänioikeus, jos he\nmuuten vaadittavat ehdot täyttävät, voi olla eri mieltä ja varsinkin\nkaupunkeihin nähden tällaisen kiellon kohtuus on epäilyttävä, koska\nniissä palkollisetkin tavallisesti ovat jonkunvertaisen sivistysmäärän\nsaavuttaneet; voihan rengillä olla varsin itsenäiset, vapaat\nmielipiteet valtiollisista kysymyksistä. Mutta ainakin tulisi lain\ntässä kohden olla niin selvän, ettei missään tapauksissa itsenäisiltä,\nveroamaksavilta kansalaisilta voitaisi valtiollista äänivaltaa riistää.\n\n\n\n\nVAALISENSSUS\n\n\non useimmissa suurimmissa kaupungeissamme liian korkea, estäen se\njo suorastaan ja yksinään hyvin suurta, kaikkein suurinta osaa\nvähätuloisimmasta työväestöstä nauttimasta äänioikeutta, kunnallista\ntai valtiollista. Kun äänioikeuden, s.o. yhden äänen, saa — senssuksen\nollessa 400 nukkaa — vasta ensimmäiseltä maksetulta veroäyriltä eli\n800—1,200 markan tuloilta, eivät useimpain työmiesten tulot nouse\nedes tähän alimpaan määrään saakka, he eivät saa edes yhtään ääntä.\nSiinä on pahin syy, miksi meillä niin suuri osa työväestöstä on aivan\näänioikeutta vailla. Tosin tähän tulokseen on työmiehissä itsessäkin\nsyytä, kun näet eivät ilmoita itseään verotettaviksi, vaikka heillä\nyhden äyrin edestä tuloja olisikin, ja se on valitettava seikka, koska\nhe niin ollen eivät ollenkaan joudu valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin\nharrastuksiin mukaan. Mutta epäilemättä on itse veroperustekin liian\nkorkea, liian rahavaltainen, ja vaatisi alentamista. Kuinka vähäiseksi\ntuo veroperuste kaupunkien valtiopäivämiesvaaleissa olisi laskettava,\nsen seikan määrääminen riippunee ainakin osaksi paikkakunnallisista\noloista, mutta niin alhaiseksi se kaikissa tapauksissa olisi\nalennettava, ettei kukaan työstään ja tuloistaan elävä kansalainen\npelkän vähätuloisuutensa vuoksi jäisi valtiollista äänivaltaa vaille.\nNoin 400—600 mkan tuloista maksetun veron pitäisi jo äänivaltaan\noikeuttaa. Ja sitäpaitse olisi joku sopivampi, veroperuste määrättävä\nkuin kunnallinen veroäyrijärjestelmä on, josta valtiollisen\näänioikeuden perusteet olisivat aivan erotettavat. Nämä perusteet\nolisivat vakinaisiksi määrättävät. Sillä eihän ole asianmukaista, että\nkunnat, jotka eivät kunnallisia, ääniolojaan saa ominpäin järjestää,\nvoivat asetella ja muutella niin tärkeätä kansallista oikeutta, kuin on\nvaltiollinen äänioikeus.\n\nSiis: _kaikki rajoitukset, jotka riistävät valtiollisen äänioikeuden\nkaupunkien täysikäisiltä, veroamaksavilta jäseniltä, olisivat\npoistettavat ja vaalisenssus, joka olisi kunnallisesta veroäyristä\nerotettava, olisi alennettava, jottei kukaan työstään elävä jäisi\nvähätuloisuutensa vuoksi äänivaltaa vaille._\n\nVaan sittenkin, jos nämäkin parannukset saataisiin aikaan, jäisi\nporvarissäädyn vaalioloihin vielä pahin epäkohta jälelle, nimittäin\n\n\n\n\nÄÄNIASTEIKKO,\n\n\njoka, kuten tunnettu, toisissa kaupungeissa vielä on kokonaan\nrajoittamatta ja jonka ylin raja vielä useimmissa on niin\nkorkealla kuin 25:ssä; ainoastaan muutamissa varsinkin pienemmissä\n(suomalaisissa) kaupungeissa se on alennettu 10:neen.\n\n[Aivan rajoittamatta on ääniasteikko vielä seuraavissa kaupungeissa:\nUusikaupunki, Heinola, Kaskinen ja Kristiinankaupunki. Korkeimpana\näänimääränä on Pietarsaaressa 50 ja 25 seuraavissa: Helsinki, Viipuri,\nVaasa, Turku, Pori, Naantali, Raahe, Kokkola, Hämeenlinna, Kotka,\nRauma, Hamina, Hanko, Tammisaari, Loviisa, Tornio, Uusikaarlepyy,\nMaarianhamina ja Porvoo. Kemissä oli viime valtiopäivillä 13 ääntä\nkorkeimpana äänimääränä. Äänimäärä on rajoitettu 10:neen seuraavissa:\nKäkisalmi, Sortavala, Savonlinna, Oulu, Tampere, Jyväskylä, Mikkeli,\nKuopio, Iisalmi, Joensuu ja Kajaani. Sitä alemma ei ole vielä missään\nkaupungissa päästy.]\n\nTällaisen ääniasteikon räikeät, luonnottomat seuraukset ovat monet.\nMuutamat harvat suuriääniset ovat tilaisuudessa äänestämään kumoon\nkaikki muut äänioikeutetut. Muutamat numerot ovat tässä valaisevia.\nNiissä kaupungeissa, joissa korkein äänimäärä oli 25, oli v. 1884\n8,232 valitsijaa. (Suhteet ovat vieläkin pääasiallisesti samat.)\nHeistä oli 1,400 eli 17 % yksiäänisiä, mutta näillä 17 %:lla oli\nääniluetteloon otetuista äänistä ainoastaan 1,91 %; toisin sanoen,\nhiukan vähemmän kuin 60 25-äänista valitsijaa saattaa meidän\nkaupungeissamme äänestää kumoon 1,400 valitsijaa. Yksiääniset ovat\ntällaisessa vaalijärjestyksessä, niinkuin on sanottu, äänettömiä\npuukuvioita valtiollisessa ilvenäytelmässä. Eikä ole tätä alinta\nluokkaa lähinnä olevain luokkain asema sanottavasti parempi. Noin\n1/5, tarkemmin 21,83 %, valitsijoista äänestää kaupungeissamme kumoon\nkaikki muut valitsijat. Niin on esim. maamme pääkaupungissa monien\nvaltiopäivävaalien laita ollut se, että 21—25-ääniset valitsijat\novat saattaneet äänestää kumoon kaikki muut. Tämähän varsin selvästi\nosottaa, ettei nykyisen vaalioikeuden vallitessa vaaleista käy ilmi\nvalitsijain mieli, vaan heidän — äänilukunsa. Ja vain hiukkasen\nvaloisammat ovat olot niissä kaupungeissa, joissa korkein äänimäärä on\n10. Niissä omistavat 9—10-ääniset yksin 72 prosenttia kaikista äänistä,\ns.o. he voivat lähes kahteen kertaan äänestää kumoon kaikki 1—8\n-ääniset, joita miesluvulta on koko joukko enemmän kuin 9—10 -äänisiä.\n\nSitenpä onkin aivan tavallista kaupungeissamme se, mikä muualla\nmaailmassa pidettäisiin suurimpana, naurettavimpana luonnottomuutena,\nettä vähemmistöt määräävät vaalit. Niinpä on esim. Viipurissa aivan\nsääntönä, että vähemmistöt määräävät edustajat porvarissäätyyn, jopa\nniin pienet vähemmistöt, että valituksi tullutta usein on äänestänyt\nainoastaan 160—180 miestä, kun sitä miestä, joka ei kumminkaan ole\npäässyt edustajaksi, on äänestänyt 340— 360 miestä, — taikka siinä\nsuhteessa. Helsingissä valittiin v. 1890 henkilö, joka sai ääniä 489\näänestäjältä, mutta valtiopäiville ei tullut hänen vastaehdokkaansa,\njolla oli 649 valitsijan äänet. Mutta myöskin niissä kaupungeissa,\njoissa 10 on korkeimpana äänimääränä, olemme nähneet vähemmistön\nehdokkaita tulleen valituiksi. Niistä kaupungeista taas, joissa\näänimäärä on aivan rajoittamaton, ei tässä kannata puhuakaan, niissä\nyksi tai kaksi miestä voi muista välittämättä lähettää eduskuntaan\n»kansan luottamusmiehet».\n\nVieläkö selvemmin on tarvis osottaa, minkälaisen epäkohdan nykyiset\nkaupunkiemme ääniasteikko-olot sisältävät? Jokainen käsittää,\nmissä määrin moiset olot ovat omiaan riistämään vähempiäänisiltä\näänioikeutetuiltakin kaiken valtiollisen harrastuksen ja tekemään\nmitättömäksi sen kasvattavan vaikutuksen, mikä vaaleilla muuten\nkansalaisiin on. Tilastotiedoilla on osotettu se, mikä muutenkin on\nluonnollista, että näet suuremmat äänimäärät antavat suuremman halun\nottaa vaaleihin osaa — ja päinvastoin. Niinpä eivät 1—5-ääniset\nvalitsijat v. 1890 kaupungeissamme ottaneet osaa vaaleihin kuin 27\n%:lla koko äänimäärästään (v. 1884 25,8 %:lla), kun sitä vastoin\n25-äänisten vastaavat prosenttimäärät nousivat 63:een ja 69:ään. Tämä\nsuhde on vielä viime aikoinakin ollut jotenkin muuttumaton. Pääsyynä\ntähän on se voimattomuus, johon nykyinen vaalijärjestelmä tuomitsee\nvähempivaraiset valitsijat.\n\nNe syyt, joita on esilletuotu ääniasteikon alentamisen ja poistamisen\nvaatimuksia vastaan, ovat, kuten jo olemassaolevain epäkohtain räikeys\nosottaa, kestämättömät, ovat »katumattomain estelyjä» ja riippuvat ne,\nsanokaamme se suoraan, yksinomaan ruotsinmielisten pelosta kadottaa\nvaikutusvaltansa eduskunnassa. Heidän asiallisin vastaväitteensä\non, että jos ääniasteikko kokonaan poistettaisiin, vaikutusvalta\nvaltiollisissa asioissa liian suuressa määrin siirtyisi vähävaraisille\nja yhteiskunnan pienimmille, jotka tavallisesti muka seisovat\nalhaisemmalla sivistyskannalla. Tuo väite on itse asiassa kumottu sen\ntosiasian kautta, ettei suurempi varallisuus ja veronmaksukyky suinkaan\naina tuota suurempaa valtiollista kypsyyttä eikä asianharrastusta\neikä millään tavalla edellytä korkeampaa sivistystäkään. Onhan\nuseimmiten 2—3,000 markan tuloilla olevalla pikkuvirkamiehellä,\nkansakoulunopettajalla, käsityöläisellä tai sanomalehtimiehellä yhtä\npaljon sivistystä ja enemmän yleisten asiain harrastusta kuin 8—10,000\nmarkan tuloilla olevalla halkokauppiaalla tai asioitsijalla tai\nvoinvälittäjällä. Mutta sitäpaitse on tilastollisesti osotettu, että\nnykyiset pikkuääniset, 1—5-ääniset, eivät ääniasteikon poistettuakaan\nkumminkaan saisi kovinkaan ratkaisevaa sananvaltaa vaaleissa, joskin\nhe olisivat yhtä mieslukuisasti kuin varakkaammat tilaisuudessa,\nottamaan vaaleihin osan. Ainoastaan noin 1/3 kaikista äänistä nuo\nvähävaraisimmat omistaisivat. Mutta he eivät kumminkaan, vaikka heillä\nyhtä suuri äänimäärä olisikin kuin äveriäämmillä, voisi niin tehoisasti\nkuin nämä ottaa vaaleihin osaa, sillä työmiehet y.m. köyhät ovat usein\ntyöpaikkainsa, taloudellisten ahdinkojen y.m. asianhaarain pakosta\nestetyt vaalitilaisuuteen saapumasta. Vaan vaikkapa niinkin olisi\nlaita, että nuo köyhimmät ja vähimmin sivistyneet saisivat ratkaisevan\nvallan vaaleissa — joka ei koskaan voi tapahtua, sillä vähemmin\nsivistyneet seuraavat aina edistyneempäin johtoa — ei siitä ainakaan\nmeidän edustuselämällemme olisi mitään vaaraa, koska — edellyttäen\nsenkin vielä, että talonpoikaissäädynkin edusmiehet tulisivat\nvähävaraisten määrättäviksi — nelijakoisilla valtiopäivillämme aina\nkumminkin olisi kaksi ylimys-, varakkuus- ja sivistysluokkia edustavaa,\nsäätyä (pappis- ja aatelissäädyt), jotka täydellisesti kykeneisivät\ntorjumaan ne kenties liian pitkälle menevät kansanvaltaiset pyyteet,\njoita kolmas ja neljäs sääty muka osoittaisivat. Mutta tuollaisia\nmahdollisuuksia ei meidän oloissa voi olettaakaan; vaikka sekä\nääniasteikko että kaikki senssuskin poistettaisiin, jota viimemainittua\nei tahdotakaan poistaa, tulisivat sittenkin kieltämättä kolmas ja\nneljäs sääty kokoonpantaviksi jotenkin samalla kannalla sivistyksessä\nja varallisuudessa olevista miehistä kuin nykyjäänkin, mielipiteiltään\nvaan ehkä vähän vähemmin rahavaltaisista ja vanhoillisista. Mihinkään\npienimpäänkään pelkoon ei siis ääniasteikon poistaminen antaisi aihetta.\n\nMutta tuo epäilys, että alhaisimmalla sivistyskannalla olevat\nkumminkin saisivat »liian suuren» vaikutusvallan, on sentään pannut\nuseat parannuksen ystävät ja nykyisen järjestelmän hylkääjät\nmiettimään jotakin muuta pienempää asteikkoa. Monet puolustavat vielä\npysähtymistä 10:neen ääneen ainakin vastaiseksi. He ovat kumminkin\nsangen epäjohdonmukaiset, sillä taistellessaan rahan määräämisvaltaa\nvastaan puolustavat he itse rahan määräämisvaltaa, vaikka vähän\ntoisessa muodossa. Kuten edellä nähtiin, tulisi siinäkin tapauksessa\nvaikutusvalta vaaleihin hyvin epätasaisesti jaetuksi, sama vääryys,\nsama katkeruus jäisi jälelle. Ja yleensä aivan samat seikat voidaan\nhuomauttaa 10:tä ääntä vastaan kuin 25:tä. — Toiset taas ovat\nhaaveksineet varallisuusasteikon sijaan jonkinlaista toista asteikkoa\nsiihen belgialaiseen tapaan, johon jo edellä viittasin, että näet ikä,\nsivistys, perhe- ja varallisuusolot tuottaisivat jonkun lisä-äänen,\njoten saataisiin n.s. sivistysasteikko. Mutta jo itse sen syntymämaassa\non huomattu, ettei sekään asteikko ole täydellisesti oikeudenmukainen,\nnuo yllämainitut seikat eivät semmoisinaan anna valtiollista kypsyyttä\neikä itsenäisyyttä, yhtä vähän ikä ja perheolot kuin täyteläinen\nkukkaro tai suoritetut yliopistotutkinnot. Tuollaisen asteikon merkitys\nolisi sitäpaitse hyvin vähäinen. Ja sivistyneillä on muutenkin aina\nniin paljo enemmän vaikutusvaltaa kuin oppimattomilla, ettei sitä\ntarvitakaan.\n\nOn siis ainoa johdonmukainen, suora ohjelma, ainoa oikeuden mukainen\nratkaisu se, että porvarissäädyn vaaleissakin pyritään\n\n\n\n\nKAIKESTA ÄÄNIASTEIKOSTA POIS,\n\n\nja työskennellään _kaikkien yhtäläisen, yhtä suuren_ äänioikeuden\ntoteuttamiseksi.\n\nSiitä taistelusta, jota jo on käyty luonnottoman korkeaa ääniasteikkoa\nvastaan maassamme, sietäisi vieläkin monta valaisevaa kohtaa esittää,\nvaan ei mahdu pitempää esitystä tämän kirjotuksen puitteisiin.\nIlahduttavana ohjelman selvityksenä olemme viime aikoina voineet\nhuomata, että mielipiteet ääniasian ystävissä yhä enemmän ovat\nruvenneet kallistumaan tuon selvän päämäärän, »yhden äänen»\nsaavuttamiseen, joten on toiveita, että ääniasian ajajista vähitellen\nkeskenäinen erimielisyys vaatimusten määrästä häviää pois ja että\nyhteinen taistelu käy sitä tehoisammaksi.\n\nPääryntäys on näihin asti suunnattu porvarissäädyn vaalioloja\nvastaan. Se onkin tuiki tarpeellista, sillä vasta tämän säädyn\nvaaliolojen muututtua, vasta sen jälkeen kuin kolmanteen säätyyn\non saatu enemmistö uudistukseen taipuvia jäseniä, voi suurempien\nparannusten toimeenpaneminen vaalioloihimme yleensä saavuttaa säätyjen\nenemmistön ja päästä voimaan. Onnellista on, vaikka se oikeastaan\nonkin epäjohdonmukaista, että kaupunkikunnat valtiopäiväjärjestyksemme\nmukaan itse saavat ääniasteikkoansa alentaa ja siten suoda enemmän\nvaikutusvaltaa varattomammille, — siinä on tie porvarissäädyn\nvalloittamiseen ja sitä varten on eri kaupungeissa väsymättä\ntyöskenneltävä, yhä uusista tappioista säikähtämättä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nValtiollisesta äänioikeudesta riippuu kansaneduskunnan kokoonpano.\nTuo kokoonpano on, kuten tiedämme, meillä hyvin vanhanaikaisella\nkannalla ja mikä pahempi, se on aivan epäoikeutetulla kannalla siihen\nnähden, että oikeastaan niin pieni osa kansasta on tilaisuudessa\nvaaleihin vaikuttamaan, että suuret kansalaisryhmät, korkeallakin\nsivistyskannalla olevat kansalaiset, ovat siitä aivan poissuljetut ja\nettä köyhemmällä väestöllä niin kaupungeissa kuin maalla on ainoastaan\nnäennäinen äänioikeus. Sitenpä, niin vaikeaa kuin se onkin, täytyy\nmyöntää olojemme antavan aihetta itäisten pilkkaajain väitteisiin,\nettä Suomen edustuslaitos ei todellisuudessa edusta koko Suomen\nkansaa, niinkuin sen valtiopäiväjärjestyksen mukaan oikeastaan pitäisi\ntehdä, vaan ainoastaan erästä joukkoa varakkaampia etuoikeutettuja.\nKäytännöllisissä tosioloissa on tosin edustuslaitoksemme\naina edustanut Suomen kansaa kokonaisuudessaan, ja kaikki,\nhuono-osaisimmatkin yhteiskuntaluokat, ovat sen valmiit tunnustamaan.\nMutta kieltämätöntähän on, että suuri osa maan asujamistosta ei ole\nsuoranaisessa vuorovaikutuksessa edustuslaitoksen kanssa. Missä määrin\ntämä on totta, näkyy seuraavista numeroista:\n\nV:na 1890 oli (eikä suhteet ole senjälkeen juuri muuttuneet) Suomen\nväestöstä 29,64 prosenttia valtiopäivillä edustettuna, mutta 70,36\nprosenttia eli enemmän kuin 2/3 oli aivan ilman itsehallintoa. Niistä,\njotka olivat valtiollisesti »täysikäiset» kuului aatelissäätyyn\n2,978 henkeä, pappissäätyyn 6,867 henkeä, porvarissäätyyn 174,000\nhenkeä, talonpoikaissäätyyn 622,312 henkeä. Pappissäätyyn on silloin\nmyös luettu koulunopettajat perheineen, porvarissäätyyn kaikki\nkaupungeissa vaalioikeutta nauttivat perheineen ja talonpoikaissäätyyn\nne maaseuduilla, joilla on oikeus ottaa osaa valtiopäivämiesvaaleihin.\nValtiollisesti täysikäisiä Suomen kansalaisia oli siis 785,601 henkeä,\nvaltiollisesti alaikäisiä 1,674,539. Alaikäisiin kuuluvat kaikki\nvirka- ja palvelusmiehet maalla, kansakoulunopettajat, lukkarit,\nkäsityöläiset, kauppiaat, torpparit, itselliset, työmiehet, merimiehet,\npalkolliset y.m.\n\nMiespuolisia henkilöitä, jotka ovat lain mukaan täysikäiset, siis 21\nvuotta täyttäneet, oli näistä valtiollisesti täysikäisistä 785,601:stä\naatelissäädyssä 700, pappissäädyssä 1,600, porvarissäädyssä 21,000,\ntalonpoikaissäädyssä 164,000. Noista valtiollisesti alaikäisistä\n1,674,539:stä oli taas lain mukaan täysikäisiä, 21 vuotta täyttäneitä\n399,000. Jos näistä viimemainituista 110,000 onkin vakinaista sotaväkeä\nja vaivaishoitolaisia, niin on kuitenkin vieläkin 288,000, joilla ei\nole itsehallintoa.\n\nNäitä lukuja kannattaa lähemmin tarkastaa. Ne sanovat, että Suomen\nkansaa hallitsevat edusmiesten kautta 187,000 kansalaista ja maassamme\non 2 1/2 miljoonaa ihmistä. Ne sanovat vielä enemmänkin. Jokaisella\nsäädyllä on yhtä suuri sananvalta, mutta kun aatelissäädyssä\nistuu 700:n edustajat ja papistossa 1,607:n edustajat, niin istuu\ntalonpoikaissäädyssä 164,000:n edustajat. Talonpoikaissääty yksin\nedustaa seitsemän kertaa niin monta kansalaista kuin muut säädyt\nyhteensä ja 240 kertaa niin monta kuin aatelissääty. Ja vielä enemmän!\n700 aatelismiestä säätää edustajain kautta lakia, mutta 289,000\nkansalaista löytyy, joilla ei ole mitään sananvaltaa.\n\nMutta ääniasteikot talonpoikais- ja porvarissäädyissäkin vaikuttavat,\nettä niistäkin, jotka näissä vaaleissa ovat äänioikeutetut, on\nsuurimmalla osalla ainoastaan näennäinen vaikutusvalta eduskunnan\nkokoonpanoon, todellisuudessa ei vähävaraisempain pienet äänet merkitse\njuuri mitään, koska harvat suuriääniset voivat äänestää kumoon\nkokonaiset laumat pieniäänisiä, (jotka siis nekin oikeastaan ovat\nalaikäisiksi luettavat), ja tahtonsa mukaan määrätä edusmiehet. Siten\ntodellisuudessa ainoastaan sangen, sangen harvat — numeroita siitä ei\nvoi esittää — ovat maassamme valtiopäivillä edustetut, sangen pieni\nprosentti Suomen asujamistosta. Suuri, suuri enemmistö katselee päältä.\n\nTämän seikan täytyy suuressa määrin heikentää edustuslaitoksemme\nmerkitystä sisältäpäin ja pitää vireillä katkeruutta laajoissa\nkansankerroksissa, joille isänmaan kohtalo ei ole yhdentekevä.\nMutta — ja se on, kuten jo huomautimme, yleiseltä kannalta varsin\narveluttavaa, — se alentaa valtiopäiväimme arvoa myöskin ulospäin ja\nantaa pahansuoville pilkkaajillemme alituista tilaisuutta yhä uusiin\nhyökkäyksiin. _Sen vuoksi on äänioikeusolojemme parantamista pidettävä\nei ainoastaan tärkeänä pyrintönä kansalaisoikeuksien tasoittamisen\nkannalta, vaan sitäpaitse suurena, isänmaallisena tehtävänä. Suomen\nkansallisen olemassaolon ja itsehallinnon turvaamiseksi._ Sitä on\npidettävä pyhänä taisteluna, jota ei kukaan saa kylmänä katsella.\n\nSitä muistakaa, kansalaiset, kun teille niin usein puhutaan\näänioikeusasiasta, että se väliin melkein tuntuu käyvän\nyksitoikkoiseksi. Siitä on puhuttava vielä useammin, huudettava joka\nnurkkaan ja joka korvaan. Ja ennen kaikkia on toimittava.\n\n       *       *       *       *       *\n\nValtiollisten ja kunnallisten äänioikeusolojen rinnalla on\n\n\n\n\nKIRKOLLISILLA ÄÄNIOIKEUSOLOILLA\n\n\nverrattain vähäinen ja rajoitettu merkitys. Mutta parantamista nekin\ntottatosiaan kaipaavat, sillä tuiki vanhettuneella kannalla ovat nekin.\n\nKirkollisia äänestyksiä on meillä huomattavana kolmenlaisia, nim.\nvaalit kirkolliskokouksiin, papinvaalit ja äänestykset seurakuntain\nkirkonkokouksissa. Näistä ovat maallikkoedusmiesten vaalit\n\n\n\n\nKIRKOLLISKOKOUKSIIN,\n\n\nnoihin joka 5:s vuosi palaaviin, luterilaisen kirkon yleisiin\nlainvalmistuslaitoksiin, meikäläisiin muihin vaalioloihin verraten\nvarsin ajanmukaisella ja vapaamielisellä kannalla. Nämäkin vaalit\novat tosin, samoin kuin talonpoikaissäädyn vaalit, välilliset\nsiten, että useammista seurakunnista valitaan valitsijamiehiä,\njotka sitten valitsevat tuon maallikkoedusmiehen, ja se seikka on\nluonnollisesti tässäkin omiaan osanottoa vaaliin laimentamaan. Mutta\nnoita valitsijamiehiä valittaessa ovat kaikki seurakuntalaiset\nyhtäläisesti äänioikeutetut, kellään ei ole enempää kuin yksi ääni ja\njokaisella kirkollismaksuja maksavalla seurakuntalaisella on tuo yksi\näänensä. Yhden äänen periaate on siis näissä vaaleissa toteutettu.\nJa käytännössä on tämä »yleinen ja yhtäläinen äänioikeus» osottanut,\nettei siitä suinkaan ole mitään vaaroja pelättävissä siinä suhteessa,\nettä köyhimmät vallattomasti käyttäisivät sitä vaikutusvaltaansa, joka\nheillä on yhtäläinen kuin rikkailla. Siitä pitäisi jo arimpainkin\nhuomata, ettei yhden äänen periaate voi muissakaan vaaleissamme olla\npeljättävä eikä vaarallinen.\n\nMutta jos vaalit kirkolliskokouksiin ovatkin verrattain vapaamieliset,\novat muut varsinaiset ja tavallisimmat kirkolliset ääniolot, sellaisina\nkuin ne ilmestyvät\n\n\n\n\nPAPINVAALEISSA JA ÄÄNESTYKSISSÄ KIRKONKOKOUKSISSA,\n\n\nsitä rahavaltaisemmat ja vanhoillisemmat. Näissä äänestyksissä saa\nnäet kukin käyttää äänivaltaa koko sen määrän puolesta markoissa\nja penneissä laskettuina, millä hän ottaa osaa seurakunnan\npapinpalkkaukseen, siis aivan, pennittäin suuremman tai pienemmän\nveronmaksukykynsä, s.o. varakkuutensa mukaan. Se vain on rajoituksena,\nettä enemmällä kuin yhdellä kuudennellaosalla koko seurakunnan\nyhteenlasketusta äänimäärästä älköön kukaan äänestäkö. Kuinka mitätön\ntämä rajoitus on meidän harvaanasutuissa seurakunnissa, joissa ei\nmilloinkaan taikka ei ainakaan muuta kuin poikkeustiloissa voi\nkirkonkokouksiin saapua kuin aivan pieni osa seurakuntalaisia, sen\nhuomaa jokainen; kaikki vaikutusvalta jää kirkonkylän muutamille\näveriäämmille ja niidenhän tiedämmekin niissä isännöivän. Mutta\nkumminkin juuri tällaisissa äänestyksissä, kuten papinvaaleissa,\njoissa omantunnon vakaumus ja uskonnollinen hartaus tulee kysymykseen,\npitäisi köyhimmälläkin olla sama äänimäärä kuin rikkaimmalla, sillä ei\nkukaan toki väittäne, että varakkuus tuottaa suurempaa uskonnollista\nharrastusta taikka hartautta: onpa kokemus (esim. pääkaupungissamme)\npäinvastoin osottanut, että juuri vähävaraisimpain osanotto näihin\nvaaleihin on suurin ja vilkkain.\n\nTasottamista, rahalle myönnetyn määräämisvallan supistamista, tarvitaan\nsiis tässäkin kohden, jotta seurakuntalaiset itse saisivat valita\npappia ja omistaa puhevallan, eikä, niinkuin nyt, heidän »markkansa\nja penninsä». Kirkollisen äänimäärän rajoittamista onkin meillä jo\nkauvan ja sangen yleisesti vaadittu. Jo viisikolmatta vuotta sitten\nehdotettiin kirkolliskokouksessa edes senvertainen rajoitus käytäntöön\notettavaksi, ettei kukaan saisi kirkonkokouksissa eikä papinvaaleissa\näänestää enemmällä kuin 1/6:lla läsnäolevain yhteenlasketuista\näänimääristä, mutta tätäkään muutosta ei ole kirkkolakiin aikaansaatu.\nNykyään on taas muutoksia tekeillä puheenaolevain kirkollisten\nääniolojen korjaamiseksi ja useampia, jyrkempiä ja maltillisempia,\nehdotuksia on parastaikaa käsiteltävänä. Vaan yhdessäkään niistä ei ole\nuskallettu astua sitä täyttä askelta, jonka kumminkin varsinkin näissä\nkirkollisissa vaaleissa ja äänestyksissä pitäisi olla luonnollisimman,\nnim. että kirkollinen äänivalta tasotettaisiin yhtäläiseksi kaikkien\nseurakuntalaisten kesken, aivan markkoihin ja penneihin katsomatta,\nettä siis, samoin kuin on laita valitsijamiehiä valittaessa\nkirkolliskokoukseen, jokaisella olisi _yksi ääni_ eikä kellään sitä\nenempää. Tehdyistä ehdotuksista ovat toiset, (joilla näyttää olevan\nenin menestyksen toivoa), sangen monimutkaisia, semmoisia, että niiden\nmukaan talokunnan isännälle myönnettäisiin yksi ääni »kunkin hänen\nhuonekuntaansa kuuluvan tai hänen isäntävaltansa alaisen seurakunnan\njäsenen puolesta» ja sitä paitse, jos hän maksaa papistolle palkkaa\nmuutakin kuin henkilömaksua, »yksi ääni kultakin täydeltä maksamaltaan\nmarkalta aina kymmeneen asti». Tämän ehdotuksen mukaan tulisi\näänioikeus papinvaaleissa vielä olemaan vähän erilainen kuin muissa\nkirkonkokouksien äänestyksissä, joissa noita lisä-ääniä isännille\nmyönnettäisiin »aina viiteentoista asti». Papinvaaleissa olisi korkein\näänimäärä siten rajoitettu 20:neen, muissa äänestyksissä 25:teen.\n\nTätä muutosehdotusta on, jos todellisia parannuksia tarkoitetaan,\nvielä pidettävä liian kapeana ja arkana, markoille vieläkin liikaa\nvaltaa myöntävänä, ja sitäpaitse se on aivan, sopimaton sen puolesta,\nettä se myöntäisi joillekuille henkilöille, isännille, oikeuden\nkäyttää ääniä toistenkin huonekuntaansa kuuluvain henkilöjen puolesta,\nsellaistenkin (renkien y.m.), jotka itse suorittavat henkilömaksunsa\npapinpalkkaukseen. Tämän järjestelmän mukaan ei voitaisi välttää,\nettä isäntä usein tulisi äänestämään vastoin näiden holhottavikseen\nlaskettujen täysikäisten kansalaisten tahtoa ja vakaumusta ja sellainen\njärjestelmä on siis ehdottomasti epäoikeudenmukainen ja hyljättävä.\nEikähän ole mitään, mikä tällaista järjestelmää aiheuttaisi,\nsillä osanneehan jokainen täysijärkinen ja täysi-ikäinen, joka\npapille palkkaa maksaa, myöskin mieleistään pappia anoa ja yleensä\n»henkirahansa» puolesta puhua. Jos tästä ehdotuksesta nyt syntyisi\nlaki, olisi siis yleisen äänioikeuden ystäväin Suomessa pysähtymättä\nedelleen työskenneltävä tämänkin äänimääräjärjestelmän muuttamiseksi\noikeudenmukaisemmalle ja vapaammalle kannalle.\n\nToinen ehdotus, paljo yksinkertaisempi, paljo käytännöllisempi ja\npaljo oikeudenmukaisempi, on myös nykyjään olemassa, niin, että\nkäytäntöön otettaisiin kirkollisissa äänestyksissä sama äänestämistapa,\nmikä useiden kaupunkien valtiopäivämiesvaaleissa jo on käytännössä,\nettä näet, kuten ehdotus kuuluu, »kukaan älköön papinvaaleissa eikä\nkirkonkokouksissa äänestäkö kymmentä ääntä korkeammalla äänimäärällä».\nSiitä siis saataisiin aluksi mutkaton ja selvä kymmenen äänen asteikko\nkirkollisia äänestyksiä varten, asteikko, josta sitten ajan oloon\nvoitaisiin pyrkiä yhä alemmas, supistamalla tuota korkeinta äänimäärää\nvielä pienemmäksi, kunnes kaikkien yhtäläinen äänioikeus näissäkin\näänestyksissä kerran saavutettaisiin. Miten tahansa nyt parhaillaan\nkäsiteltävinä olevat muutosehdotukset lähimmässä tulevaisuudessa\nratkaistaneekin, mielipiteitä on kaikissa tapauksissa, tulevaisuutta\nsilmälläpitäen, valmistettava tätä ehyttä, ainoata johdonmukaista\ntarkoitusperää varten, jota ääniolojemme lopullisen korjaamisen\nyhteisenä päämääränä on pidettävä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNe kuvat, joita tässä olemme esittäneet Suomen nykyisistä äänioloista,\novat synkät, masentavat, ja niiden perinpohjaisten parannusten\naikaansaamiseen, joihin olemme viitanneet, tuntuu taival vielä olevan\nepätoivoisen pitkä ja vaikea. Onko Suomen kansalla oleva tarmoa\nja rohkeutta käydäkseen kukistamaan noita nykyisiä vanhettuneita\njärjestelmiä, jotka sisältävät niin suuren vääryyden ja sen kautta\nilmeisen kansallisen vaaran, ja onko sillä kestävyyttä ponnistaa\nääniolojen aikaansaamiseksi, jotka perustuisivat oikeuden ja ihmisyyden\npohjalle? Ovatko kansan eturivin miehet, joilla siihen tilaisuus on,\nhuomaavat, mitä ajan tarve tässäkin kohden vaatii?\n\nLähimmän tulevaisuuden äänioikeustaistelu on tähän kysymykseen\nvastauksen antava. Suomen kansa on kulussa kohden kohtaloita, joista se\nei itse voi kaikista määräillä. Mutta meillä on nyt ehkä enemmän syytä\nkuin ennen toivoa, ettei se, mitä se itse sisällisissä oloissaan voi\neheytensä lujittamiseksi vaikuttaa, jää tekemättä.\n\n\n\n"]