[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fC7NDW14G6zICZ-_kqc6B3lTRpX_TIcsVg-ecYD5Mj0c":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},3603,"Palkankoroitus","Finne, Jalmari",1874,1938,"3603-finne-jalmari-palkankoroitus","3603__Finne_Jalmari__Palkankoroitus","1-näytöksinen pila","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1910,null,3398,18632,false,76862,[24,25],"Finnish drama -- 20th century","One-act plays",[27,28],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Palkankoroitus :  1-näytöksinen pila by Jalmari Finne\" is a one-act comedic play (a farce) from the early 20th century. It satirizes the economics of matrimony in a small-town school setting, where a pay bonus for married teachers tempts a cautious bachelor to consider wedlock for financial gain.  Antti, a middle-aged schoolteacher, decides to propose to his long-time servant Juhanna after learning that married teachers earn more, and he asks his eloquent friend Jaakko the cantor to deliver the proposal. Jaakko’s florid speech moves Juhanna, who accepts, and the new couple immediately tally household plans. But when Juhanna outlines hiring a maid and budgeting for clothes, travel, and “extras,” Antti calculates the added costs exceed the bonus. He recoils, tries to back out, and Juhanna erupts in indignation, denounces him, and storms off. Jaakko returns to find the match in ruins, and Antti concludes—wryly—that the trouble lies less in marriage than in women, ending the farce on a sharp comic note. (This is an automatically generated summary.)",[],141,"Finnen yksinäytöksinen pila sijoittuu kansakoulunopettajan asuinhuoneeseen, jossa opettaja Antti ja kanttori Jaakko pohtivat naimisiinmenoa. Arkisen keskustelun ja kahvittelun lomassa suunnitelmat saavat uuden suunnan palvelijatar Juhannan myötä.","Jalmari Finnen 'Palkankoroitus' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3603.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tuula Temonen ja Projekti Lönnrot.","PALKANKOROITUS\n\n1-näytöksinen pila\n\n\nKirj.\n\nJALMARI FINNE\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nLilius & Hertzberg Osakeyhtiö,\n1910.\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nANTTI, kansakoulunopettaja.\nJAAKKO, kanttori.\nJUHANNA, palvelijatar.\n\n\n\n\nAntin asuinhuone kansakoulutalossa. Vasemmalla ikkuna. Oikealla ovi\nkouluhuoneesen. Taustalla oikealla ovi eteiseen, vasemmalla keittiöön.\n\nAntti (istuu kiikkutuolissa sanomalehteä lueskellen. Hän vilkaisee\ntuon tuostakin ikkunaan päin. Hän on lihavanpuoleinen, noin 45 vuotias\nvanhapoika, pää hiukan kalju, tukka ohimoilta harmahtava, viikset\nalaspäin riippuvat. Hän puhuu harvaan ja varmasti kuten olisi aina\nopettamassa. Hän käy hiukan keinuttaen keskiruumistaan. — Luettuaan\nhetkisen hän nousee äkkiä, menee eteisen ovelle ja seisoo siinä\nodottamassa. Eteiseen tulee Jaakko, neljänkymmenen vuotias mies. Hän on\nlaihanpuoleinen, vilkasliikkeinen, hyvin puhelias. Hänen takanaan näkyy\nJuhanna, tanakka kansannainen).\n\nANTTI. Jaha, siinä sinä olet?\n\nJAAKKO. Aivan ilmielävänä ja koreana ja hyvällä humoorilla, kuten\ntavallisesti.\n\nANTTI. Astu sisään, astu sisään. — Juhanna menisi keittämään kahvia.\n\nJUHANNA (eteisessä). No, kun kanttori tulee, niin tietysti minä parasta\nkeitän. (Menee eteisestä kyökkiin).\n\nJAAKKO. No, mitäs veljelle on tapahtunut, kun minua tänne haetti.\n\nANTTI. Olisihan hiukan keskusteltavaa ja tuumittavaa. Istutaan nyt\nensin. Istu tuonne sohvaan. (Äänettömyys).\n\nJAAKKO. Nyt on kuuma ilma.\n\nANTTI. Kuuma on.\n\nJAAKKO. Oikein palava.\n\nANTTI. Oikein palava. (Äänettömyys).\n\nJAAKKO. Ja se asia? Mikä se on?\n\nANTTI. Istutaan nyt ensin, kyllähän siitä vielä ehditään puhua. Eihän\nsinulla näin arkipäivänä ole kiirettä.\n\nJAAKKO. Ei ole. Eikä sinullakaan, koska on kesä.\n\nANTTI. Koska on kesä. — Ja niin kaunis kesä.\n\nJAAKKO. On niin kaunis, että tulee oikein runolliselle tuulelle.\nVarsinkin illalla. Silloin kaipaa.\n\nANTTI. Niinhän sitä kaipaa.\n\nJAAKKO. Ja tulee ajatelleeksi yhtä ja toista.\n\nANTTI. Niin, varsinkin yhtä.\n\nJAAKKO. Hm. Niin, että olisi pitänyt mennä naimisiin.\n\nANTTI. Jaa — ah! Sitä siis sinäkin?\n\nJAAKKO. Niin, noin vain ohimennen.\n\nANTTI. Minulla se ei ole ohimennen, se on jo pyörinyt jonkun aikaa.\nOnhan avioliitto sentään se suuri ja pyhä asia, jota kaikkien on\nedistettävä.\n\nJAAKKO. Edistettävähän sitä olisi.\n\nANTTI. Ehdottomasti.\n\nJAAKKO. Jollei se tulisi niin kalliiksi.\n\nANTTI. Kallistahan se meille kansakoulunopettajille oli ennen, mutta\nnyt on sen asian laita hiukan toisin.\n\nJAAKKO. Kuinka niin?\n\nANTTI. Nythän naineella kansakoulunopettajalle on 500 markkaa enemmän\npalkkaa.\n\nJAAKKO. Niinhän se on.\n\nANTTI. Ja silloin minä olen ajatellut vähän niinkuin täyttää\nkansalaisvelvollisuuteni ja mennä naimisiin.\n\nJAAKKO. Siihen kutsuu ihmistä veren ääni.\n\nANTTI. Ja tuo summa.\n\nJAAKKO. Ja tuo summa.\n\nANTTI. Ja se summa. Viisisataa markkaa opettajan palkkaan on suuri lisä.\n\nJAAKKO. Tuntuva lisä.\n\nANTTI. Ja paitsi sitä rahallista etua, niin onhan avioliitosta aina\njotain iloakin.\n\nJAAKKO. On kai.\n\nANTTI. Kun vaan löytää sopivan vaimon.\n\nJAAKKO. Joko sinä olet katsellut ketään.\n\nANTTI. Olenhan minä ajatellut tuota Juhannaa.\n\nJAAKKO. Vai Juhannaa?\n\nANTTI. Onhan Juhanna pulska nainen. On kyllä. Ja sitten hän on ollut\ntalossa niin kauvan, että tuntee kaikki asiat ja olot. Ja ruokaa hän\nosaa keittää. Ja millaista ruokaa! Ennen hänen tuloaan minä olin laiha\nkuin silakka, mutta nyt olen oikein pulska. Ja kun hän on vaimoni, ei\nmitään suurta muutosta tapahdu. Tulee vain säästöä sen kautta. Ensin\ntuo 500 markkaa, ja sitten ei tarvitse palkkaa suorittaa hänelle.\nKymmenen markkaa kuukaudessa on iso summa. Sehän on vuodessa 120\nmarkkaa.\n\nJAAKKO. Onhan se siltä kannalta hyvä asia, mutta millainen hänellä on\nluonnon laatu?\n\nANTTI. No, se on aivan erinomainen. Hän on niin lempeä ja hyvä. Ja\nkomea hän on katseitakin. Sellainen tukeva ruumis, näkee, että on se\nterve.\n\nJAAKKO. Joko sinä olet hänelle puhunut?\n\nANTTI. Enhän minä vielä. Minä tahdoin ensin neuvotella jonkun kanssa.\nSiksi minä sinua lähetin hakemaan.\n\nJAAKKO. Jos mielesi tekee naimisiin, niin mene, herran tähden.\n\nANTTI. Eihän se naiminen niin kovasti houkuttele, mutta kun sen kautta\nsaa huolettomamman elämän, niin olen sitä ajatellut. Se naiminen on\nitsessään vaarallinen asia, voi niin helposti valita väärin. Mutta\nkun Juhanna on jo viisi vuotta ollut täällä ja me olemme tottuneet jo\ntoisiimme, niin voisihan sitä yrittää.\n\nJAAKKO. Hm! Jollei passaa, niin ei passaa. Helpostihan sitä voi sitten\nerota.\n\nANTTI. Samaa minäkin olen ajatellut. (Äänettömyys). Koska sinäkin olet\nsitä mieltä, niin parasta kai olisi panna asia alulle. Olisi hyvä\nviettää häät ennen lukukauden alkua. Silloin syksyllä on aina niin\nkiire.\n\nJAAKKO. Niin, ja sittenhän ehtii viettää hiukan kuherrusaikaakin.\n\nANTTI. Niin, no. Se nyt on pieni asia. Tuskin tässä paljoa talon\ntavoista muuttuu. Pysytään niinkuin ennenkin.\n\nJAAKKO. No, no, vaimo on aina vaimo.\n\nANTTI. Onhan se, mutta kun on jo näin vanha, kuin minäkin olen, jo 45\nvuotias, niin mitä sitä suotta kuhertelisi.\n\nJAAKKO. Ei sitä ihminen tiedä, mitä tekee, kun luvan saa.\n\nANTTI. Eihän sitä tiedä, tottahan se on, ja heikkohan ihminen on — no,\nsamahan se on, sittenhän on siihenkin aikaa.\n\nJAAKKO. Sinä tarkoitat siis, että jo tänä päivänä.\n\nANTTI. Niin, tänä päivänä. Minä en niiden naisten kanssa osaa puhella,\nsinä saisit niinkuin panna sen asian alulle.\n\nJAAKKO. Kyllähän sinä itsekin —\n\nANTTI. Ei, ei, sellaista ei saa tehdä niinkuin lehmän kauppaa. Siinä\npitää olla hiukan runollisuutta, näetkös. Ja sinä sen osaat niin hyvin\ntuoda esiin. Minä pelkään sekaantuvani tällaisessa asiassa, kun en ole\ntottunut.\n\nJAAKKO. Mikäs tottunut minä sitten olen?\n\nANTTI. Olet sinä ainakin vieras asiassa, etkä siis hätäänny. Kyllä minä\nsen sitten jotenkin sinulle korvaan.\n\nJAAKKO. Ainahan sitä tilaisuuksia tulee.\n\nANTTI. Ainahan niitä tulee.\n\nJAAKKO. Pääsen kai lastesi kummiksi?\n\nANTTI. Kummiksi? No, ei niistä lapsista niinkään tiedä. Voihan niitä\ntulla — mutta voi olla tulemattakin. Saa nähdä, kuinka nyt passaa.\n\nJAAKKO. Alotetaan sitten toimitus.\n\nANTTI. Aloitetaan vaan.\n\nJAAKKO (kyökin ovella). Tulisko Juhanna vähän tänne!\n\nJUHANNA (kyökistä). Jokos kahvihammasta pakottaa? Kyllä minä tulen,\njuuri olen tulossa.\n\nJAAKKO. Sillä on kaunis ja iloinen ääni.\n\nANTTI. Äänessä ei ole mitään vikaa. Ja sellainen se on kokonaan, ihan\nkokonaan.\n\nJAAKKO. Niin sitä nyt sinäkin sitten onnesi löydät.\n\nANTTI. Niin, onhan ne 500 markkaa kaunis summa.\n\nJAAKKO. Ja sellainen iloinen vaimo.\n\nANTTI. Niin, tärkeä asia sekin on. (Äänettömyys).\n\nJAAKKO. Kyllä se nyt jo saisi tulla.\n\nANTTI. Tulisi, jos tietäisi.\n\nJAAKKO. Nainenhan hänkin on. Tulisi, jos tietäisi.\n\nJUHANNA (hyvin punakka, lihava, pystynokkainen noin 35 vuotias nainen\ntulee kantaen kahvitarjotinta). Tässä sitä nyt on herroille.\n\nANTTI. Pianhan se Juhanna sen kahvin keittikin.\n\nJUHANNA. Kun oli kuumaa vettä, niin hätäkös silloin. Ottakaa nyt!\n(Tarjottuaan aikoo mennä).\n\nANTTI. Jos Juhanna jäisi tänne.\n\nJAAKKO. Me tahtoisimme niinkuin puhella Juhannan kanssa.\n\nJUHANNA. Saattaahan tuota jäädä, vaikka olisihan siellä kyökissä työtä.\nTiskuuta ja —\n\nANTTI. No, annetaan sen tiskuun nyt olla.\n\nJAAKKO. Eikös Juhannalla itsellään olekaan kahvia?\n\nJUHANNA. Minä juon sitten, jos pannusta riittää.\n\nANTTI. Juhanna menisi nyt vaan ottamaan itselleenkin.\n\nJUHANNA (Menee kyökkiin).\n\nJAAKKO. Sillä on tanakka käynti.\n\nANTTI. On sillä, ei sitä juuri tuuli kaada.\n\nJUHANNA (tulee kahvikuppi kädessään, aikoo istua perälle).\n\nANTTI. Juhanna tulee vaan tänne peremmälle, onhan täällä tilaa.\n(Juhanna tulee etualalle oikealle istumaan. Harras kahvinjuonti. Pitkä\nvaitiolo).\n\nJAAKKO (kahvin juotua). Joko sitä nyt —?\n\nANTTI (Hiljaa). Jos jätettäisi sentään koko asia.\n\nJAAKKO. Jätettäisi! No, niinkuin on tahtosi!\n\nANTTI. Mutta ne viisisataa! Kuule, en minä sentään jätä. Ala nyt!\n\nJAAKKO (nousee, Antti samoin, kohta sen jälkeen Juhanna. Juhlallinen\näänettömyys). Neiti Juhanna, tämä minun ystäväni Antti on pyytänyt\nminua edestuomaan teille hänen asiansa.\n\nJUHANNA. Voi, hyvänen aika!\n\nANTTI. Hän on liikutettu!\n\nJAAKKO. Hän on sellainen vakaa ja hiljainen ihminen —\n\nJUHANNA. Niin on!\n\nJAAKKO. Joka ei paljoa puhu, mutta syvästi tuntee.\n\nJUHANNA. Voi, voi!\n\nJAAKKO. Ja hän on jo kauvan hartaasti toivonut, että se hyvä suhde,\njoka teidän välillänne on ollut, tulisi vieläkin paremmaksi.\n\nJUHANNA (huokaa syvään). Ah!\n\nJAAKKO. Hän on huomannut, että ihmisen ei ole hyvä yksinänsä olla, että\nhän tarvitsee kotinsa sulostajan, olennon, joka lempeänä enkelinä —\n\nJUHANNA. Voi, voi!\n\nJAAKKO. Lempeänä enkelinä liitelee kodin seinien sisällä kylväen rauhaa\nja rakkautta elämän orjantappuraiselle polulle. Niin, sellainen hän on,\nja sellaisena hän teidät näkee.\n\nJUHANNA. Voi, hyvänen aika!\n\nJAAKKO. Jumala on avioliiton määrännyt. Kauvan on ystäväni Antti tätä\nsääntöä vastaan sotinut, mutta nyt on kouluylihallitus myöntänyt 500\nmarkkaa —\n\nJUHANNA. Minä tiedän sen.\n\nJAAKKO. 500 markkaa palkanlisäystä kaikille naineille opettajille.\nYht'äkkiä selvisi Antille hänen pyhä velvollisuutensa elämää kohtaan.\nSuurina laineina vyöryivät tunteet hänen rinnassaan, korkealle ne\nkohosivat ja olivat hänet aivan tuhota, mutta silloin hän uskalsi tehdä\npäätöksensä, uskalsi lausua vapauttavan sanan. Ja se sana oli: Juhanna.\n\nANTTI. Se on totta, Juhanna! Kun se kouluylihallituksen päätös tuli ja —\n\nJAAKKO. Juhanna! Juhanna! huusi se hänen sielussaan kuten suloinen\nsävel, joka sielun lumoo ja hurmaa. Juhanna! hän se on se, joka minulle\non opettava elämän suuren, pyhän salaisuuden. Juhanna! hän on minulle\nkuiskaava rakkauden arat lauseet korviini.\n\nJUHANNA. Voi, voi!\n\nJAAKKO. Ja hän rakensi tuota ainoata varten sieluunsa pyhätön, jossa\nhän, tuo yksi ainoa, oli ainaisena kuningattarena. Niin on minun\nystäväni Antti ajatellut. Katsokaa, arkana ja ujona hän seisoo odottaen\nteidän huuliltanne sitä ihanaa viestiä, joka ilmaisee hänelle uuden\nelämän alkaneen. Mitä te vastaatte?\n\nJUHANNA. Voi, voi!\n\nJAAKKO. Mitä te vastaatte? Katsokaa nyt miten hän vavisten odottaa.\n\nJUHANNA. Voi sentään —\n\nANTTI. Juhanna ei siinä huokaile, vaan vastaa.\n\nJAAKKO. Hänen koko elämänsä on nyt teidän käsissänne.\n\nJUHANNA (niiaten syvään). Kiitoksia!\n\nJAAKKO. Asia on siis selvä. Ystäväni Antti, minä onnittelen sinua!\n(Kättelee).\n\nANTTI. Kiitos!\n\nJAAKKO. Ja teitä, Juhanna.\n\nJUHANNA. Kiitos!\n\nJAAKKO. Ja nyt jätän teidät keskustelemaan onnestanne! (Menee\nkouluhuoneesen, oikealla etualalla olevasta ovesta. Äänettömyys. Vähän\najan kuluttua kuuluu harmoniumilla soitettavan: \"Sun haltuus rakas\nisäni.\")\n\nANTTI (virren loputtua). Niin se nyt on, Juhanna.\n\nJUHANNA. Vai sellaista se opettaja aikoo?\n\nANTTI. Kyllä Juhanna nyt saa sanoa minua Antiksi.\n\nJUHANNA. Että se Anttikin vielä vanhoilla päivillään —\n\nANTTI (hiukan loukkaantunena). Mikä vanha minä olen? Mies paraimmillaan.\n\nJUHANNA. Enhän minä sitä tarkoittanut. Ei Antti nyt suutu. Minä vaan\narvelin, kun Antti niin kauvan on pysynyt naimattomana, niin kuinka\nsitä nyt yht'äkkiä sitten —\n\nANTTI. Kun se palkkakin kohosi sen tähden.\n\nJUHANNA. Niin, onhan se hyvä asia. Naineilla on aina suuremmat menot.\n\nANTTI. Minä arvelin, että nyt —\n\nJUHANNA. Niin, ne tavallaan kyllä pienenevät, mutta suurenevat myös.\n\nANTTI (vitkaan). Vai niin!\n\nJUHANNA. Minä olen heti alusta alkaen pitänyt paljon Antista —\n\nANTTI. Kas, kun en minä huomannut.\n\nJUHANNA. Minä salasin sen aina. Mutta enhän minä muuten niin pienellä\npalkalla olisi pysynyt. Kymmenellä markalla kuukaudessa, ja kaupungissa\nmaksetaan kaksikymmentä tottuneelle keittäjättärelle. Niinhän se on,\nmutta kun se rakkaus tuli väliin. Se rakkaus! (Lähestyy Anttia).\n\nANTTI. Juhanna pysyy vaan sillä puolen huonetta.\n\nJUHANNA. Voi, voi, kuinka se Antti on arka. Eihän sitä nyt, kun\nkihloissa ollaan, tarvitse niin kaukana seisoa.\n\nANTTI. Ei juuri, mutta —\n\nJUHANNA. Ja sen vuoksi. (Lähestyy taas).\n\nANTTI. Jos Juhanna nyt sentään pysyisi tuolillaan istumassa, että me\nsaisimme keskustella.\n\nJUHANNA. Kyllähän minä — (Istuu näyttämön oikealle 'puolen).\n\nANTTI. Hm! — Mitä minä aijoinkaan sanoa?\n\nJUHANNA. Koska me häitä vietämme?\n\nANTTI. Mitä sitä suotta, viivyttelee. Parasta, kun panemme heti\nkuulutuksiin.\n\nJUHANNA. Sitä minäkin. (Äänettömyys).\n\nJUHANNA (Huokaa).\n\nANTTI (on vaiti).\n\nJUHANNA (huokaa uudelleen).\n\nANTTI. Mitä se Juhanna nyt?\n\nJUHANNA. Kun ei se Antti vielä —\n\nJAAKKO (näkyy kuuntelevan oven raossa).\n\nANTTI. Mitä niin?\n\nJUHANNA. Onhan se kihlattujen tapana.\n\nANTTI. En minä tiedä, mikä on tapana, enhän minä ennen ole ollut —\n\nJUHANNA. No, voi, voi, kun se Antti nyt osaa olla —\n\nANTTI. Juhanna sanoo nyt suoraan, mitä tästä puuttuu?\n\nJUHANNA. Enhän minä ilkeä sanoa?\n\nANTTI. Mistä minä sen tiedän sitten?\n\nJUHANNA. Antti koettaa ajatella. .\n\nANTTI (mietittyään). En minä tiedä.\n\nJAAKKO (viittailee hänelle oven raosta ja venyttää huuliaan).\n\nANTTI (huomaa sen). Aha! Vai se! Nyt minä tiedän! (Rohkaisee mielensä\nja lähestyy Juhanna, joka myöskin lähestyy). No, Herran nimeen sitten.\n(Suutelee häntä).\n\nJUHANNA. Antti! (Molemmat seisovat vieretysten. Jaakko on kadonnut\noven raosta. Luokkasalista kuuluu harmoniumilla virsi: \"Koko mailma\niloitkohon!\")\n\nANTTI. Juhanna istuu taas paikalleen. Meidän täytyy tässä keskustella.\n(Istuvat eri puolilla näyttämöä). Meidän pitää ajatella, miten me tässä\nkaikki järjestämme.\n\nJUHANNA. Kyllä minä jo sitä olen ajatellut.\n\nANTTI. Joko jo?\n\nJUHANNA. Niin, arvasinhan minä, että kai se näinpäin menee.\n\nANTTI. Kuinka Juhanna sellaista voi ajatella?\n\nJUHANNA. Kun se palkankorotuskin tuli, niin ajattelin, että tyhmä se\nmies on, jollei se minua ota.\n\nANTTI. Vai niin!\n\nJUHANNA. Minä olen jo ajatellut, miten me mööpelitkin asetamme.\n\nANTTI. Se nyt on helppoa, mutta ne raha-asiat. Juhanna sanoi äsken,\nettä avioliitto tulee kalliiksi.\n\nJUHANNA. Mitä se tekee, jos se hiukan kalliimmaksi tulee, kun se 500\ntulee lisäksi.\n\nANTTI. Se on nyt se hyvä asia.\n\nJUHANNA. Mutta onhan sitä aina ylimääräisiä menoja —\n\nANTTI. Juhanna arvelee sitten myöhemmin, kun perhe —\n\nJUHANNA. En minä nyt sitä heti, mutta noin muuten ylipäänsä.\n\nANTTI. Parasta on kai kun me teemme oikean tilin siitä. Juhanna\nodottaa, kun minä haen paperia ja kynää.\n\nJUHANNA. Eihän sitä nyt heti kihlauspäivänä. Emmeköhän joisi ensin\nkihlajaiskahvia. Toisen kupin.\n\nANTTI. Ei, ei. Puhutaan ensin tämä asia selväksi. Minä pelkään\ntuollaisia odottamattomia menoja.\n\nJUHANNA. Niinkuin Antti tahtoo. Kyllähän se kahvi hellalla kuumana\npysyy. Ehdimmehän sitä sitten myöhemmin juoda.\n\nANTTI (on etsinyt paperia ja kynää, istuu laskemaan). Tämän naimisen\nkautta tulee minulle tuloja lisää 500 markkaa.\n\nJUHANNA. Niin.\n\nANTTI. Ja vielä sen lisäksi Juhanaan palkka, 120 markkaa. Voitto on\nsiis 620 markkaa.\n\nJUHANNA. Sen 120 markan laita on hiukan toisin.\n\nANTTI. Kuinka niin? Eihän Juhanna minun rouvanani suinkaan palkkaa\nvaadi?\n\nJUHANNA. En toki, mutta ei minun sovi rouvana palvelijattarenakaan\nolla. Koko kylähän sille nauraisi.\n\nANTTI. Ajatteleeko Juhanna sitten ottaa meille palvelijattaren?\n\nJUHANNA. Se on selvä asia. Minä olen jo puhunut Siltalan Hilman kanssa\nsiitä. Kyllähän Antti Hilman muistaa, joka kaksi vuotta sitten pääsi\nkoulusta.\n\nANTTI. Milloinka Juhanna hänen kanssaan on puhunut?\n\nJUHANNA. Jo kevättalvella.\n\nANTTI. Eihän. Juhanna silloin vielä tietänyt minun aikeistani?\n\nJUHANNA. Arvasinhan minä, minnepäin se kääntyy.\n\nANTTI (nolona). Vai niin!\n\nJUHANNA. Ja Hilma lupasi tulla. Se on rivakka ja hyvä tyttö.\n\nANTTI. Ja se tahtoo tietysti palkkaa?\n\nJUHANNA. Tietysti.\n\nANTTI. Kai paljokin?\n\nJUHANNA. Minä lupasin 5 markkaa kuussa.\n\nANTTI. Se on vuodessa 60 markkaa.\n\nJUHANNA. Niin on, 60 markkaa ensi aluksi.\n\nANTTI. Eikö se siihen sitten lopu?\n\nJUHANNA. Seuraavana vuonna hän kai pyytää lisää, ja täytyy antaa.\nPalvelijat ovat nykyään niin kalliita.\n\nANTTI. Siis 60 markkaa. Juhannan palkasta jää puolet säästöön.\n\nJUHANNA. Mihin säästöön. Tarvitseehan tyttö ruokaa.\n\nANTTI. Heti alussa yksi suu lisää!\n\nJUHANNA. Hän syö noin 5 markan edestä kuukaudessa.\n\nANTTI. Riittääkö se?\n\nJUHANNA. Saa riittää!\n\nANTTI. Mutta ei hän silloin paljoa saa.\n\nJUHANNA. Mitä sitä nuori ihminen paljoa tarvitseekaan. Tulkoon\nvähemmällä toimeen.\n\nANTTI. Hänen ruokansa nousee siis 60 markkaan vuodessa. Se on yhteensä\npalkan kanssa täsmälleen Juhannan palkka.\n\nJUHANNA. Niin on!\n\nANTTI. Jäähän se 500 markkaa sentään säästöön.\n\nJUHANNA. Täytyyhän minun saada siitä osa.\n\nANTTI. Mitä varten?\n\nJUHANNA. Vaatetukseen ja muihin menoihin.\n\nANTTI. Eihän Juhanna nytkään ole tarvinnut?\n\nJUHANNA. Onhan minulla ollut palkkani sitä varten.\n\nANTTI. Se on totta, se.\n\nJUHANNA. Ja tarkkaan se aina on mennytkin.\n\nANTTI. Siis 120 markkaa Juhannan menoihin.\n\nJUHANNA. Tuskin se riittää.\n\nANTTI. Riittihän se tähänkin asti.\n\nJUHANNA. Mutta silloin olin palvelijatar. Nyt, kun tulen opettajan\nrouvaksi, tarvitsen vähän enemmän.\n\nANTTI. Eiköhän ole parasta, että Juhanna heti sanoo, paljoko tarvitsee,\nniin minä sitten tiedän senkin.\n\nJUHANNA. Eihän sitä kaikkea yht'äkkiä muista, mutta minä koetan.\n\nANTTI. Juhanna alkaa vaan, minä kirjoitan samalla ylös.\n\nJUHANNA. Kai minä kaksi uutta hametta vuodessa tarvitsen!\n\nANTTI. Vallan kaksi.\n\nJUHANNA. Niin, toisen keväällä, toisen syksyllä.\n\nANTTI. Eikö yksi riittäisi?\n\nJUHANNA. Eihän nyt sentään.\n\nANTTI. Eikö niitä entisiä voisi korjata?\n\nJUHANNA. Kyllähän voisi, ja tietysti ne korjataankin. Eihän sitä\nkahdella hameella tule toimeen.\n\nANTTI. Ja paljoko nuo hameet sitten maksavat?\n\nJUHANNA. Syksyhame noin 50 markkaa, ja keväthame 40 markkaa.\n\nANTTI. Yhteensä 90 markkaa!\n\nJUHANNA. Niin, eikä sillä vielä mitään hienoja saa.\n\nANTTI. Tyydytään nyt vaan me yksinkertaisiin. Siis 90 markkaa!\n\nJUHANNA. Yksi miehen puku maksaa sen!\n\nANTTI. Mutta sitten se kestääkin monta vuotta.\n\nJUHANNA. Ei se ole sanottu. — Ja 90 markan hameisiin ei juuri saa\nmitään karnityyriä.\n\nANTTI. Saavat ollakin poissa.\n\nJUHANNA. Ja sitten päällysvaatteet.\n\nANTTI. No, niitä ei kai tarvita kaksia?\n\nJUHANNA. Talvipalttoollako minä siis kesällä kuljen?\n\nANTTI. Ja mitä ne maksavat?\n\nJUHANNA. Talvipalttoo 70 ja kesäkappa 30 markkaa.\n\nANTTI (parkaisten). Yhteensä 100 markkaa!\n\nJUHANNA. Ei siitä kannata huutaa.\n\nANTTI. Mutta 100 markkaa päällysvaatteisiin, ja sitten vielä\nalusvaatteisiin lisää.\n\nJUHANNA. Niihin ei mene paljoakaan. Noin 30 markkaa.\n\nANTTI. Johan minä merkitsin niitä varten 90 markkaa.\n\nJUHANNA. Niin, mutta ne, jotka ovat niiden alla.\n\nANTTI. Kuinka paljon tavaraa siellä sitten on, kun niihin menee 30\nmarkkaa vuodessa.\n\nJUHANNA. No, ei Antti niitä nyt vielä tiedä. Antti kirjoittaa sinne\nvaan 30 markkaa. Kyllä Antti sitten näkee, kun häät ovat olleet.\n\nANTTI. Eikö Juhanna nyt sentään voisi hiukan lähemmin —?\n\nJUHANNA. Voi, voi, sitä Anttia, kun se nyt on utelias. Eihän sitä nyt\nsovi tässä yht'äkkiä. Ja kun vieraitakin on talossa. Kyllä sitten, kun\nkanttori —\n\nANTTI. En minä sitä tarkoittanut. Mitä Juhanna vielä tarvitsee?\n\nJUHANNA. Jaa! Mitäkö vielä? Hattuja.\n\nANTTI. Eihän Juhannalla' ole tähänkään asti ollut muuta kuin huivia.\n\nJUHANNA. Mutta kun tulee opettajan rouvaksi, niin silloin täytyy.\n\nANTTI. No, ne hatut eivät mahda paljoakaan maksaa.\n\nJUHANNA. Kyllä ne sentään maksavat. Ainakin 20 markkaa vuodessa menee\nniihin.\n\nANTTI (Huokaa). 20 markkaa!\n\nJUHANNA. Jaa, en minä sitten tiedä juuri mitään muuta.\n\nANTTI. No, taivaalle kiitos, että loppu jo tuli!\n\nJUHANNA. Kai me joka kesä matkustamme jonnekin. Minulla on sisaria\npitkin maata. Ja täytyyhän sitä kesällä nauttia luonnon ihanuudesta.\n\nANTTI. Onhan sitä ihanuutta täälläkin.\n\nJUHANNA. Mutta pitäähän katsella ympärilleen.\n\nANTTI. Mennään kesällä yhdessä marjaan, niin siitä on huvia ja hyötyä.\n\nJUHANNA. Nyt se Antti laskee leikkiä.\n\nANTTI. Kyllä minä puhun täyttä totta.\n\nJUHANNA. Leikkiä se on, kyllä minä ymmärrän. Olla mansikoita\npoimimassa. Aivan kuin herrasväen leikeissä.\n\nANTTI. Missä leikeissä?\n\nJUHANNA. Panttileikeissä. Hihi! Se Antti onkin aika velikulta. Kyllä\nminä ymmärrän Antin meiningit.\n\nANTTI. Paljoko niihin matkoihin sitten menisi?\n\nJUHANNA. Pannaan sata markkaa!\n\nANTTI. Häh!\n\nJUHANNA. Kyllä se menee, kun yhdessä matkustamme.\n\nANTTI. Tämä on jo —\n\nJUHANNA. Ja sitte noin 50 markkaa joululahjoihin.\n\nANTTI. Kenelle niin paljon?\n\nJUHANNA. Tietysti minun omalle Antilleni.\n\nANTTI. Vai niin! Voisinhan ininä silloin itsekin ne ostaa.\n\nJUHANNA. Mutta eiväthän ne sitten olisi mitään lahjoja.\n\nANTTI. Vieläkö Juhanna nyt tietää jotain?\n\nJUHANNA. En muista mitään varmaa, mutta pannan 10 markkaa kuukaudessa\nylimääräisiin menoihin.\n\nANTTI. Kyllä se on paljon.\n\nJUHANNA. Ei se ole paljoa, eihän sitä tiedä, mitä sattuu eteen.\n\nANTTI. Mutta kyllä kai se nyt jo siihen päättyy. Tästä tulee, huomaan\nminä suuri summa.\n\nJUHANNA. Sanoinhan minä, että avioliitosta on menoja.\n\nANTTI. Juhanna on nyt vähän aikaa hiljaa, kun minä lasken.\n\nJUHANNA. Antti laskee vaan. (Äänettömyys).\n\nANTTI. Jahah!\n\nJUHANNA. Paljoko se tekee?\n\nANTTI. Summa summarum 510 markkaa.\n\nJUHANNA. Aijail\n\nANTTI. Jaa-ah! 510 markkaa! Siihen ne rahat menevät sitten.\n\nJUHANNA. Siihen ne menevät.\n\nANTTI. Kaikki tyyni!\n\nJUHANNA. Kaikki tyyni! Mutta entäs itse naiminen. Jäähän Antille\nnaimisen ilo.\n\nANTTI. Kyllä sen ilon laita on vähän niin ja näin silloin, kun rahat\novat loppuneet.\n\nJUHANNA. Kuinka Antti niin sanoo?\n\nANTTI. Minä puhun sitä, mitä ajattelen.\n\nJUHANNA. Ei suinkaan Antti aijo tehdä takaperoa.\n\nANTTI. Eihän tässä sellainen tule kysymykseenkään.\n\nJUHANNA. Sitähän minäkin.\n\nANTTI. Sillä eihän tässä ole vielä mitään alettukaa. On vain puhuttu,\nja kun ei sovi, niin ei sovi.\n\nJUHANNA. Herrajestas, kumminkin! Eikö tässä jo ole alettu, kun on\nlaskettu menoja ja suudeltukin?\n\nANTTI. Se ensimäinen oli kyllä minun tahdostani, mutta toiseen on\nJuhanna syypää.\n\nJUHANNA. Vai minä, vai minä?!\n\nANTTI. Ja kun — ja kun — ja kun se raha — se viisisataa — tulee —\n\nJUHANNA. Mitä siitä?\n\nANTTI. Kun se tulee vasta sitten, kun saamme lapsia, niin —\n\nJUHANNA. Niin mitä?\n\nANTTI. Eiköhän anneta kauppojen raueta?\n\nJUHANNA (kimmastuen). Nyt minä kysyn, mitä tällä kaikella on\ntarkoitettu? Minä kysyn vaan. Pilkata viatonta ja lempeää naista. Sitä\ntässä on tahdottu. Ja tässä minä olen odottanut pitkät ajat ja ollut\nlempeä, niin lempeä, että oikein kaduttaa. Luuleeko Antti, ettei se\nsellainen voimia kysy. Ja sitten saa tällaisen kohtelun omakseen!\nMutta minä en viivy tuollaisen saiturin, tuollaisen kitupiikin\nluona, joka ei tahdo vaimolleen antaa edes vaatteita. Luuleeko Antti\nelävänsä paratiisissa. Tuollaisia miehiä ei sinne päästettäisi sisään\npääsymaksustakaan. Ja tuollaista minä olen miehekseni ajatellut. Hyi!\n(Kävelee kiivaasti edes ja takaisin). Kuinka sen asian laita nyt on?\nTuleeko siitä naimisesta mitään?\n\nANTTI (joka sanatonna on kuunnellut Juhannan puhetulvaa). Nyt minäkin\ntahdon puhua. Ja se on: ei, ei, ei!\n\nJUHANNA. Hävytön mies!\n\nANTTI. Olenko minä hävytön?\n\nJUHANNA. Roisto?\n\nANTTI. Olenko minä roisto?\n\nJUHANNA. Kelmi?\n\nANTTI. Olenko minä kelmi?\n\nJUHANNA. Kelmi, roisto. Kaikki pahat yhdessä. Hyi! Ja nyt minä menen.\nMinä jätän tällaisen talon. Hyvästi! (Menee kyökkiin).\n\nANTTI. Minä jo melkein luulen olevani naimisissa, kun kuulen tuollaista\npuhetta.\n\nJAAKKO (Tulee kouluhuoneesta). No, joko kyyhkyset ovat kuhertaneet?\n\nANTTI. Sano haukat.\n\nJAAKKO. Mitä sinä puhut?\n\nANTTI. Oikea emähaukka tuo on. Se äsken iski kyntensä minuun.\n\nJAAKKO. Ja missä hän nyt on?\n\nANTTI. Kokoaa kai tavaroitaan.\n\nJAAKKO. Mitä on tapahtunut?\n\nJUHANNA (tulee sisään ja menee pöydän luo). Tämä kahvikuppi on minun.\nMinä olen sen omilla rahoillani ostanut. Ja minä vien sen pois.\nTuollaiset suut kuin tuolla, ja (osoittaen Jaakkoa) tuolla toisella,\neivät ole kelvollisia siitä hörppimään. (Menee).\n\nJAAKKO. Mitä on tapahtunut?\n\nANTTI. Paha riivaa naista. Ei tässä muuta ole tapahtunut. (Katsovat\npitkään toisiinsa).\n\nJAAKKO. Sellaista se on, kun tahtoo mennä naimisiin.\n\nANTTI. Sellaista se on. — Ei naimisissa ole vikaa, mutta kyllä naisissa.\n\n\n\n"]