[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fChWsNEZJuYJA5XhtkzLMEXP7mX163RucWedqUNxi8co":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3621,"Justiina","Wuolijoki, Hella",1886,1954,"3621-wuolijoki-hella-justiina","3621__Wuolijoki_Hella__Justiina","6-kuvaelmainen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1937,null,19598,122249,true,[],[],[],"Harmaalahden kartanoon sijoittuva näytelmä kuvaa sisäkkö Justiinaa, joka on kasvattanut kartanon isännän aviottoman pojan yksin. Teos käsittelee luokkayhteiskunnan rakenteita, naisen asemaa ja moraalista selkärankaa tilanteessa, jossa menneisyyden salaisuudet kohtaavat nykyhetken.","Hella Wuolijoen 'Justiina' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3621. E-kirja\non public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia\nkirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","JUSTIINA\n\n6-kuvaelmainen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nJUHANI TERVAPÄÄ [Hella Wuolijoki]\n\n\n\n\n\nJyväskylä — Helsinki,\nK. J. Gummerus Osakeyhtiö,\n1937.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nLAAMANNI ROBERT HARMAALAHTI.\nHILDA, hänen rouvansa.\nRIIKKA, heidän tyttärensä.\nSENAATTORSKA HARMELIUS.\nJUSTIINA.\nOLAVI, hänen poikansa.\nTOHTORI STENIUS.\nVAPAAHERRA.\nVAPAAHERRATAR.\nROVASTI.\nRUUSTINNA.\nANDERSSON, oopperalaulaja.\nORAMAA, oopperalaulaja.\nPEHTORI MÄKELÄ.\nMARI.\nKAISA.\nSALMINEN.\nJOKINEN.\n\n\nTapahtuu nykyaikana Harmaalahden kartanossa. Ensimmäinen ja toinen\nkuvaelma Harmaalahden kartanon salissa. Toiset neljä kuvaelmaa kartanon\npuutarhassa.\n\n\n\n\nJUSTIINAN ESITTELYÄ\n\n\nNäin siis olen hakenut Justiinan Harmaalahden hiljaisuudesta Suomen\nnäyttämölle. Siihen oli eräs kummallinen syy.\n\nMuutamia vuosia sitten kävelin eräänä myöhäisenä syysyönä teatterista\nkotiin. Olin istunut viisi tuntia katsomassa O'Neillin valtavan\njärkyttävää näytelmää »Suru sopii Electralle». Hirveitä rikoksia ja\nmurhia tapahtui siinä perheen keskuudessa. Antiikkinen Electra-näytelmä\ntoistui yhdeksännentoista vuosisadan amerikkalaisessa perheessä.\nNäytelmä päättyi siihen, että Electra yksin jäi suremaan rikollisen\nperheensä häviötä ja hautaantui yksin suljettujen ikkunoiden ja ovien\ntaakse. Näytelmä loppui siihen, että kaikki talon ovet ja ikkunat\nsuljetaan.\n\nSydäntäni kouri, kun tulin ulos teatterista. Minun koko olemukseni\nhuusi tätä ratkaisua vastaan: Ei! ja tuhat kertaa: ei. En itsekään\ntiedä, mikä minussa sanoi ei.\n\nAntiikkisessa draamassa Antigone ja Oidipus tietävät etukäteen, että\nhe tulevat häviämään kohtalon edessä, mutta sittenkin he taistelevat\nihmisen ylpeätä taistelua kohtaloa vastaan. He kaatuvat taistellessaan.\nHeidän ylpeä taistelunsa jatkuu vieläkin vuosituhansien jälkeen.\n\nEn käsitä, miksi minun teki mieleni huutaa O'Neillin Electralle: »Älä\nsulje ikkunoitasi ja oviasi. Avua ne maailmalle, ihmisille. Tuo talosi\nei seiso tyhjyydessä. Sen ympärillä on eläviä ihmisiä, jotka myöskin\ntaistelevat olemassaolonsa puolesta. Sure kuolleitasi sillä, että\npalvelet eläviä ihmisiä! Elämäsi on tyhjää, järjetöntä, se ei herätä\nmyötätuntoa minussa. Sinä et taistele kohtaloa vastaan. Häpeä elää\nyksin surujesi kanssa rikkaassa, suuressa talossasi, ajatellen vain\nitseäsi, omaa suruasi, joka ei lämmitä ketään!»\n\nPerhe voi olla kahden ihmisen salaliitto elämän luomiseksi, mutta\nse voi myöskin olla salaliitto elämää vastaan. En muista, oliko se\nBalzac vai Anatole France, joka on kutsunut perhettä salaseuraksi,\njossa voi tapahtua minkälaisia rikoksia tahansa, mutta joka siitä\nhuolimatta ulospäin esiintyy yksimielisenä. Kirjallisuus on ruvennut\nsuurella epäilyksellä kohtelemaan suljettua perheitä, jonka kaapeista\non löydetty tarpeeksi luurankoja. Sitä ei koskaan tiedä, mikä voi olla\npeitettynä johonkin kauniiseen taloon sileännäköisen perheen kulissien\ntaakse. Joskus kaivetaan ylös lapsen ruumiita, joskus löydetään\nhyvinkasvatettu tytär kasarmista, joskus ampuu poika itsensä, joskus\n»tyrkyttäytyy» rouva, ja joskus sattumalta paljastuu rikoksia, jotka\nvavisuttavat yhteiskuntaa. Useimmiten kaikki tämä johtuu siitä, että\njoku perheen jäsenistä exploateeraa toisia, ja juuri tätä toistensa\nväärinkäyttämistä löytyy niin usein perheen puitteissa. Nykyaikana\navaa nuoriso pakostakin perheen suljettuja ovia ja ikkunoita. Nykyinen\ntalousjärjestelmä alkaa pakottaa kaikkia perheen jäseniä ansiotöihin\nja pyrkii lopettamaan keskinäisen exploateerauksen. Yhteiskunta alkaa\nkatsoa sisään perheen ikkunoista ja avaa sen ovet.\n\nSiinä talossa, jossa Justiina on, ei suljeta ikkunoita, vaan avataan\nne selkosen selälleen ihmisille. Minä lapasin hänet jo monta vuotta\nsitten. Vaatimattomana ja arvokkaana kesti hän elämänsä. Kun hänen\navioton poikansa syntyi, ei hän ajatellut itsemurhaa, vaan otti\nelämänsä käsiinsä, auttoi itseänsä ja muita. Hän oli ylpeä, ei koskaan\nsanonut, kuka oli lapsen isä. Hän ei surrut omaa elämäänsä, vaan\nvieläpä otti kantaakseen muitten suruja. Hän piti elämästä kuten\nminäkin.\n\nMiten paljon tapahtuu maailmassa! Pohjoisnavan yli lennetään, uusia\nkaupunkeja perustetaan, maailman maantiede muuttuu. Ihminen lentää ja\nnäkee läpi avaruuden tuhansien peninkulmien päähän. Suunnaton verinen\ntaistelu on käynnissä vanhan ja uuden yhteiskunnan välillä. Ja sittenkö\nmeidän pitäisi surra omia pieniä surujamme!... Löytyy ulospääsy niistä.\nEikö totta?\n\nSyyskuussa 1937.\n\n_Juhani Tervapää_.\n\n\n\nI Kuvaelma\n\n\nSuuri, vanhanaikainen sali. Keskellä takaseinää ovi verannalle,\nkummallakin puolen ovea suuret ikkunat. Vanha mahonkikalusto. Seinillä\nperhekuvia ja tauluja. Vasemmalla suuri peili ja pöytä, oikealla\nsohvaryhmä, oven pielissä palmuja. Sekä vasemmalla että oikealla kaksi\novea. Vasemmalla, lähempänä katsomoa taffelipiano, samoin oikealla\nantiikkinen piironki, jonka yläpuolella myöskin peili.\n\nMari ja sisäkkö levittävät ja kiinnittävät valkoisia käytävämattoja\nlattialle.\n\nSISÄKKÖ\n\nTämähän on liian lyhyt, eihän tämä tänne sovi.\n\nMARI\n\nSe lyhempi oli tuolla eteisessä. — Vaikkei näitä nyt enää oikein\nmuista, kun ei niitä ole niin pitkään aikaan käytetty.\n\nSISÄKKÖ\n\nMitä varten ne nyt sitten pitäisi lattialle laittaa?\n\nMARI\n\nKyllä kai Justiina tahtoo kaiken olevan niinkuin silloin, kun\nherrassyötinki täältä lähti. Vaikka laamanni se nyt jo on ja korkea\nherra.\n\nSISÄKKÖ vihjaten.\n\nOn se sitten kummallista, ettei kahteenkymmeneen vuoteen tullut\nsetäänsä tervehtimään eikä hautajaisiinkaan.\n\nMARI\n\nMitä se sinulle kuuluu? Ulkomaillahan se kuuluu olleen rouvansa kanssa.\n\nSISÄKKÖ hiljaa.\n\nKuinkahan Justiinan mahtaa käydä, kun rouva tulee taloon? Ilmankos se\non ollut hermostunut ja koko yön tuolla portaillakin istui.\n\nMARI\n\nNeljäkymmentä vuotta minä olen tässä talossa köksänä ollut enkä vielä\nole tuollaista nähnyt kuin sinä olet — ihmisten asioita nuuskimaan.\n\nSISÄKKÖ\n\nKyllä ne asiat nuuskimattakin tiedetään... Onhan se Olavi kuin ilmetty\nsenaattori vainaja. Kyllä ihmiset muistavat, milloin laamanni täällä\noli ja Justiina pojan sai.\n\nMARI\n\nVoi, voi, pidä suusi.\n\n    (Salminen ja Jokinen asettavat eteisen oven pieleen\n    koivuja, tulevat ja kurkistavat sisään).\n\nSALMINEN\n\nTuodaanko tänne sisäänkin koivuja?\n\nMARI\n\nEn minä tiedä, kysy Justiinalta.\n\nJOKINEN\n\nKai tänne sentään saa sisään kurkistaa? Kolmekymmentä vuotta minäkin\nolen talossa ollut ja ensi kerran vasta tänne sisään vilkaisen. Ja\ntäältä sentään se leipä on lähtenyt.\n\nSALMINEN\n\nEthän sinä ole kurkistanut taivaaseenkaan.\n\nJOKINEN\n\nEikä tänne päästy vilkaisemaan silloinkaan, kun tämä kaikki oli\nolevinaan meidän hallussamme. Se minua aina harmittaa, kun kapinan\naikana tulimme taloa syynäämään ja Justiina seisoi portilla eikä\npäästänyt.\n\nJUSTIINA tulee oikealla.\n\nNiin seisoi ja sanoi teille, että tämä on kansakunnan omaisuutta eikä\ntätä hävitetä, ja täällä asuu vanhoja ihmisiä, joihin ei kosketa. Eikä\nsitten koskettukaan, ja eikös ollut hyväkin näin, sillä tässä sinä,\nJokinen, vieläkin olet, etkä sorakuopassa.\n\nSALMINEN\n\nMissä se kansakunnan omaisuus nyt sitten on?\n\nJUSTIINA\n\nTässä se on vieläkin, väliaikaisesti vain lainattuna laamannille.\n\nSALMINEN\n\nHän se hallitsee, ja me seisomme taas oven ulkopuolella.\n\nJUSTIINA\n\nNiin, seisotte ulkopuolella, kunnes teillä on valta avata tämä ovi,\nmutta silloin sen yläpuolella ehkä lukee »Museo, avoinna 11—3», tai\n»Kunnallissairaala» tai »Lepokoti», joihin voitte päästä vuorokaudet\numpeensa.\n\nSALMINEN\n\nKummallista, että me aina olemme sinuun luottaneet, vaikka oletkin\nasunut tämän talon sisäpuolella.\n\nJUSTIINA\n\nKohtahan minäkin olen ulkopuolella. Lähden pian pois Harmaalahdesta.\n\nSALMINEN\n\nÄlä nyt, Justiina. Minne sinä Harmaalahdesta lähtisit?\n\nJUSTIINA\n\nTehtaille, työväentalon emännöitsijäksi.\n\nMARI\n\nVoi siunattua, eihän toki!\n\nJUSTIINA\n\nEttäs sen nyt tiedätte.\n\nJOKINEN\n\nKuinkas täällä nyt ilman Justiinaa oltaisi?\n\nJUSTIINA\n\nJustiina on saanut tarpeekseen Harmaalahdesta. — Kuule, Salminen, mene\nsanomaan pehtorille, että Matin on lähdettävä asemalle täsmälleen\nkello seitsemän ja että hän valjastaisi säällisesti eikä putoaisi\npukilta, kun on tottumaton siellä keikkumaan. Jokinen veisi muutaman\nkoivun vielä portaille ja Salminen tulisi keittiön puolelle, minä annan\npeitteen vaunuihin.\n\n    (Jokinen, Salminen ja Justiina poistuvat).\n\nMARI istuutuu lattialle.\n\nVoi jessus siunatkoon, ei suinkaan ne kehtaa Justiinaa pois ajaa. Entäs\npoika? Voi, siunatkoon sitä Justiinan elämää!\n\nSISÄKKÖ\n\nNiin, arvasinhan minä.\n\nMARI\n\nVoi jesta, kun minä muistan sen yön, jolloin senaattori herrassyötingin\najoi pois. Minä nukuin Katrin kanssa keittiökamarissa, kun vanha\nsenaattori tuli Justiinan oven taakse ja potkaisi sen irti lukosta.\nSängyssähän ne molemmat olivat olleet. Kyliä siinä oli huutoa ja\nhälinää. Keskellä yötä oli nuoren herran lähdettävä kartanosta. Minä\npelkäsin hirveästi, ja Katri sanoi, että siellä oli ammuttukin. Tuolla\npeilin takana on reikä, senaattorska muutti peilin sen kohdalle. Kyllä\nsenaattorska oli itkenyt, eikä herrassyötinki enää palannut.\n\nSISÄKKÖ\n\nKas, kun ne sentään Justiinan taloon jättivät?\n\nMARI\n\nAjettiinhan se pois, eikä sitä Ylisille kotiinkaan päästetty Se\nAlpertiina vainaja oli niin kovasydäminen, että lihallisen lapsensa\najoi pois kotoa heti, kun rupesi tuntumaan. Eikä sitä kukaan tiedä,\nmissä se sitten oli ollut, mutta Mäkelän saunassa se poikansa synnytti.\nEikä Justiina ikipäivinä ole kenellekään sanonut, kuka lapsen isä on. —\nKyllä minä tässä Lörpöttelen, mutta älä sinä, Kaisa, huoli siitä puhua\npitemmälle.\n\nSISÄKKÖ\n\nEnhän minä, mutta kun tuo Olavi on aina niin koppava, niin... ikäänkuin\nmikäkin nuori herra.\n\nJUSTIINA tulee sisään.\n\nEttekö te jo joudu tästä? Mari haravoisi vielä tuolta rapun edustalta\njälkiä, ja Kaisa panisi vettä maljakkoihin. Sano Olaville, että hän\ntoisi kukkia. (Kaisa poistuu. Mari ottaa vasaran ja viimeisen maton.)\nKuule, Mari, kyllä kai ne vanhat jutut tässä talossa jo on unohdettu?\nEi kai teidän joukossanne ole ketään, joka alkaisi kaivaa vanhoja\njuoruja ja sotkea ihmisten välejä?\n\nMARI hämillään.\n\nNiin, mitäs ne kenellekään kuuluvat. Eihän kukaan Justiinasta pahaa\npuhu.\n\nOLAVI tulee.\n\nTässä on kukkia, äiti.\n\nJUSTIINA\n\nHyvä on. (Marille:) Hae sitten harava. (Mari poistuu.) Mitä puutarhuri\nsanoi, kun sinä tuollaisen kantamuksen revit?\n\nOLAVI\n\nHaukkui. Oli muutenkin pahalla tuulella. Muijat olivat jättäneet\nharvennuskuokat lanttumaalle ja minä sain siitä haukkumiset.\n\nJUSTIINA\n\nEi sinusta puutarhuriksi ole. Ajattelin juuri sanoa sinulle, että\npääset kohta kouluun.\n\nOLAVI\n\nMinne?\n\nJUSTIINA\n\nAmmattikouluun tehtaille. Olen saanut paikan tehtailla työväentalon\nravintolassa emännöitsijänä, ja muutamme kohdakkoin sinne.\n\nOLAVI kauhistuneena.\n\nPois Harmaalahdesta? Mitä sinä tarkoitat, äiti? Enkä halua\nammattikouluun.\n\nJUSTIINA kevyesti.\n\nTarkoitan, että vihdoinkin lähdemme. Jätin hakemukset heti hautajaisten\njälkeen. Meidän on siellä parempi olla, koska tänne tulee vieraita\nihmisiä.\n\nOLAVI\n\nKuinka on mahdollista elää muualla?\n\nJUSTIINA nauraen.\n\nÄlä ole lapsellinen, Olavi. Ainahan sinä olet maailmalle tahtonut.\n\nOLAVI\n\nMikset ole aikaisemmin lähtenyt?\n\nJUSTIINA\n\nEn viitsinyt jättää senaattoria. Nyt tulee senaattorskalle tarpeeksi\nhoitajia.\n\nOLAVI\n\nMinulla ei koskaan ole ollut muuta kotia.\n\nJUSTIINA raskaasti.\n\nTyöläisen koti. Joutavia, poika, kyllä sinä työläisen kodin tiedät.\nSiellä se on, mistä hänen leipänsä lähtee.\n\nOLAVI äkkiä.\n\nÄiti, laamanni on hyvä ihminen, ei suinkaan hän meitä pois aja?\n\nJUSTIINA\n\nEmme me hänen hyvyyttään kaipaa.\n\nOLAVI\n\nÄiti, minä tahtoisin... puhua hänen kanssaan. Minä kertoisin hänelle,\nettä luen, että aion suorittaa ylioppilastutkinnon.\n\n    (Kaisa tulee tuoden kukkamaljakoita).\n\nJUSTIINA\n\nKiitos, Kaisa. (Kaisa poistuu.) Olavi, miksi sinä olet ruvennut\nkaikenlaista kuvittelemaan? Tämähän on kauheata! Hän on vieras ihminen\nmeille. Hyvä Jumala, poika, mitä sinä ajattelut?\n\nOLAVI\n\nMinulla on omat ajatukseni, eikä niitä voi kukaan minulta viedä.\nMinun kotini ei ole maailmalla. Tuolla pylväskivessä portilla on\nsukuni nyrkinsija, ja minun käteni sopii siihen. Minun mittani on sama\nkuin isäni ja iso-isäni ulko-oven pielessä. Minun on päästävä samaan\nmaailmaan, missä hekin ovat eläneet. Hänen on autettava minua, ja sinun\non puhuttava siitä hänen kanssaan.\n\nJUSTIINA\n\nOlavi, meillä ei ole hänen kanssaan mitään tekemistä. Hän ei ole\ntahtonut tietää meistä mitään. Minä olen sinut kasvattanut. Sinä olet\nminun.\n\nOLAVI\n\nEn sinun enkä hänen, äiti. Minullakin on oma elämäni ja minulla\non tekemistä hänen kanssaan, ellei sinulla olisikaan. Olen joskus\najatellut kirjoittaa hänelle.\n\nJUSTIINA\n\nSe on minun syytäni. Minä en ole opettanut sinua vihaamaan häntä.\n\nOLAVI\n\nKiitos siitä, äiti.\n\n    (Nostaa Justiinaa ja juoksee ulos, koska senaattorska\n    tulee rullatuolissa sisäkön työntämällä].\n\nSENAATTORSKA käskee sisäkköä kädenliikkeellä poistumaan.\n\nMissä minun teeni on? Tietääkö Justiina, että olen saanut odottaa\nteetäni viisitoista minuuttia?\n\nJUSTIINA\n\nAnteeksi, senaattorska. Kaikki ovat aivan sekaisin noiden valmistusten\nkanssa. Minä lähetän teetä heti.\n\nSENAATTORSKA\n\nJa, sen minä sanon Justiinalle, talon tapoihin ei tule mitään muutoksia\nniin kauan kuin minä elän, vaikka tänne kymmenen laamannia saapuisi —\nhän on saanut talon sillä ehdolla.\n\nJUSTIINA\n\nMutta sehän ei ole mahdollista!\n\nSENAATTORSKA\n\nMuuten tuolla pojalla ei ole mitään asiaa tänne.\n\nJUSTIINA\n\nEikä minullakaan. Minäkin aion lähteä.\n\nSENAATTORSKA\n\nSinä? Nehän tulevat hulluiksi, kohta kun mies lähestyy. Eikö Justiina\nenää muista, kuka hänet lapsineen haki tuosta saunasta Harmaalahden\nvinttikamariin? Kuka on tehnyt Justiinasta ihmisen? Missä Justiina nyt\nolisi ilman minua? Tuollaista kiittämättömyyttä sitä saa osakseen. Minä\nolen uskonut koko taloni Justiinalle, ja nyt, kun olen vanha ja sairas,\nnyt Justiina jättäisi minut. Sellaista se on, kun teikäläisille tekee\nhyvää.\n\nJUSTIINA\n\nHyvä Jumala, enhän minä voi jäädä... hänen rouvansa...\n\nSENAATTORSKA\n\nTuollaiset asiat on ennenkin järjestetty. Vanhat jutut ovat unohtuneet.\nEnollani, kreivi vainajalla, oli talossaan kaksi piikaa, joilla oli\nlapset, eikä kukaan puhunut mitään.\n\nJUSTIINA nauraen.\n\nSenaattorska ei ole tainnut huomata, että piiatkin ovat nykyisin vähän\nmuuttuneet?\n\nSENAATTORSKA\n\nIhmiset eivät muutu, vaikka elämän muodot muuttuvat. Miksi sinä\nlähtisit? Ei sinulla ole syytä karata.\n\nJUSTIINA nauraen.\n\nPitääkö minun odottaa siksi, kunnes minut ajetaan?\n\nSENAATTORSKA\n\nSinua ei kukaan aja pois, sinä olet minun palvelijani.\n\n\nTOHTORI\n\nHyvää iltaa, senaattorska! Hyvää iltaa, Justiina!\n\nSENAATTORSKA\n\nIltaa, tohtori!\n\n    (Ulkoa huudetaan Justiinaa).\n\nJUSTIINA\n\nAnteeksi, senaattorska, pehtori taitaa huutaa minua. (Poistuu).\n\nTOHTORI\n\nNäemmä suuret valmistukset, koivut ja haravoidut tiet. Harmaalahti\nodottaa uutta isäntäänsä.\n\nSENAATTORSKA\n\nJa tohtorikin tuli vastaanottamaan Harmaalahden uutta herraa.\n\nTOHTORI\n\nSekä rouvaa.\n\nSENAATTORSKA\n\nTohtori, tästä tulee sensaatio. Olen kauan odottanut tätä.\n\nTOHTORI\n\nKadonneen pojan paluuta. Montako lammasta on lahdattu?\n\nSENAATTORSKA nauraa.\n\nKysykää Justiinalta.\n\nTOHTORI\n\nSenaattorska, te olette kyynillisin vanha ihminen maailmassa. Sanokaa\nminulle kerrankin, mitä hän tietää Justiinasta ja pojasta?\n\nSENAATTORSKA\n\nEi mitään. Fredrik ei sallinut minun kirjoittaa hänelle. Ettekö te\nmuista. Niin kauan kuin senaattori Harmehus elää, ei saa kirjoittaa\nmiehelle nimellä Harmaalahti.\n\nTOHTORI\n\nJa sittenkin hän jätti kartanon Robertille.\n\nSENAATTORSKA\n\nSukuvika sekä Justiina. Fredrik tuli melkein normaaliksi ennen\nkuolemaansa. Pelkään nyt samoja oireita. Huomaan itsessäni suorastaan\nnormaalia uteliaisuutta Robertiin.\n\nTOHTORI\n\nJo on aikakin!\n\nSENAATTORSKA\n\nEtte ole koskaan kunnioittanut harmaita hapsiani. Siksi pidänkin teistä.\n\nTOHTORI\n\nOlen aina valittanut, ettette ole neljääkymmentä vuotta nuorempi. Miksi\nannoitte haudata itsenne Harmaalahteen?\n\nSENAATTORSKA\n\nMinä menetin koko sukuni Fredrikin mennessä senaattiin. Minulta kuten\nFredrikiltäkin suljettiin kaikki ovet. Hän ei antanut niitä koskaan\navata. Hän ei tarvinnut ihmisiä ja minä — tarvitsin vain häntä...\nRobert oli kagaali, hän uskalsi sanoa Fredrikille päin naamaa, että\nsuomettarelaiset ovat maamme kavaltajia. Minä pidin Robertista, kaikki\nnaiset jumaloivat häntä. Olen odottanut häntä.\n\nTOHTORI\n\nLuulen, että muuan toinenkin on odottanut häntä.\n\n     (Justiinan ja pehtorin äänet kuuluvat parvekkeelta).\n\n    SENAATTORSKA\n\n    On valitettavaa, jos hän on niin tehnyt. Saattakaa minut huoneeseeni,\n    tohtori. Ehkä on parasta levätä, ennen kuin he saapuvat.\n\n        Tohtori työntää senaattorskan rullatuolin ruokasalin ovelle,\n        samalla pehtori ja Justiina tulevat sisään.\n\nJUSTIINA pehtorille, joka jää seisomaan ovelle.\n\nOdottakaa, Mäkelä. Senaattori jätti minulle kaikki taloa koskevat\nasiakirjat. Olen järjestänyt ne kuntoon. (Menee piirongin luo ja ottaa\nsalkun laatikosta.) Tässä ne kaikki ovat. Hänen yksityiskirjeensä olen\npolttanut hänen toivomuksensa mukaan. Tuossa salkussa ovat myöskin\nsenaattorin kirjoituspöydän avaimet. Kaikki mitä hänestä on jäljellä\npaitsi historiassa ja meidän, naisten, sydämessä.\n\nPEHTORI\n\nTuo naisten sydän taitaa olla varmin paikka. Muuten, Justiina, miksette\nitse luovuta laamannille kaikkia näitä? Tehän kaikki paikat tiedätte.\n\nJUSTIINA\n\nMinä en jaksa, Mäkelä. Minun on päästävä pois tästä talosta.\n\nPEHTORI\n\nEi täällä kenenkään ole ollut helppoa.\n\nJUSTIINA\n\nEi ole, Mäkelä. Harmaata on ollut ja usein veden kantamista seulalla.\n\nPEHTORI\n\nKattojen paikkailemista ja nurkkien pönkittämistä. Navetan\nvälikatossakin on tuki joka lehmän kohdalla. Enkä minä ilman teitä,\nJustiina, olisi uskaltanut tuottaa nollalautoja ja vuorata muonamiesten\nasuntoja sisältä päin.\n\nJUSTIINA\n\nMutta lapset ovat sentään kasvaneet ja uusi koulutalo on tullut\nlähemmäksi. Ja työväentalolle saatiin senaattorilta tontti. Ja\nopintokerhoja on sekä ihmisillä paremmat vaatteet ja ympäristöt.\n\nPEHTORI\n\nNäin minäkin, maatalousmies, olen ollut mukana tällaisessa\njärjettömässä hommassa täällä puolet elämääni. Enkä minä ilman teitä\nolisi pysynyt tässä hassussa talonhoidossa.\n\nJUSTIINA\n\nSenaattori omisti talon. Hänellähän oli oikeus päästää joka nurkka\nmädäntymään ja jättää pellot kylvämättä. Yksityisomaisuutta, Mäkelä.\n\nPEHTORI\n\nVoi, voi, ja sitten tulee laamanni ja ehkäpä potkaisee vielä minut,\nvanhan miehen, pellolle.\n\nJUSTIINA nauraen.\n\nEi nyt sentään, Mäkelä. Viekää koko tämä yksityisomaisuus mukananne.\nToivotaan, että tästä päivästä täällä alkaa uusi elämä. Ei minua täällä\nenää tarvita.\n\nPEHTORI\n\nNyt Justiina puhuu joutavia.\n\nJUSTIINA\n\nJärjestäkää vain konttorissanne kaikki kuntoon. He ovat ainakin tunnin\nkuluttua täällä. Ja katsokaa, että sauna laamannia varten on valmiina.\n\nPEHTORI\n\nKyllä minä sen saunan hoidan. (Poistuu).\n\n(Justiina asettelee kukat maljakkoihin, kohentelee pöytäliinoja ja\ntuoleja, pysähtyy pianon luo aivan kuin sitä silittäen, menee piirongin\nluo, katsoo itseään peilistä ja kääntyy äkkiä pois. Ottaa peilipöydältä\nison simpukankuoren ja katsoen kauas asettaa sen korvaansa vasten.\nTohtori tulee verannalta, kävelee Justiinan huomaamatta keskelle\nhuonetta.)\n\nTOHTORI\n\nMitä sieltä kuuluu?\n\nJUSTIINA kääntyy.\n\nHyvä. Jumala, miten te pelästytitte. Lääkäri-ihminen ja osaa aina\npelästyttää. Ihan sydän seisahtuu.\n\nTOHTORI\n\nNo, Justiinan sydän on niin panssaroitu, ettei sitä pienet pelästykset\npysäytä. Seisoo ja kuuntelee simpukkaa sen sijaan, että hääräisi\ntalossa. Mitäs sinä sieltä kuulet?\n\nJUSTIINA\n\nKaikkien niitten merien kohinaa, joita en koskaan ole nähnyt enkä\nluultavasti koskaan näekään. Tämä on ollut uskollisin ystäväni tässä\ntalossa.\n\nTOHTORI\n\nUskollisempi kuin minä?\n\nJUSTIINA\n\nVarmasti, se ei ole koskaan pyytänyt minua emännöitsijäksi tohtorilaan.\n\nTOHTORI\n\nPiruakos minä teen Justiinalle, kun et kerran suostu naimaan minua?\n\nJUSTIINA nauraen.\n\nJustiina tietää säätynsä. Olen saanut siinä suhteessa hyvän\nkasvatuksen. Tulen aina muistamaan, miten senaattorska löysi minulta\nteidän antamanne Yleisen Kirjallisuuden Historian ja Dostojevskin\nKaramazowin veljekset. Hän katseli niitä vähän aikaa tiukasti ja sanoi\nsitten ankarasti. Nämä kirjat ovat säätyläislukemista eivätkä oikein\nsovi Justiinalle. Justiinan on muistettava, ettei ihmisen koskaan ole\nhyvä pyrkiä säätynsä ulkopuolelle. Eikä hänellä ollut mitään sitä\nvastaan, että luin punakantisia sosialistikirjoja.\n\nTOHTORI\n\nNiin, ne säätyrajat! Unohdit sinäkin ne aikoinaan...! (Vaitiolo.) Sinä\npidit minusta kerran, Justiina.\n\nJUSTIINA\n\nPidän vieläkin — ystävänäni, sen tiedätte.\n\nTOHTORI\n\nRoskaa. Miksi vieraannuit minusta? Oliko se Robert?\n\nJUSTIINA\n\nPuhummeko nyt asiat aivan loppuun kerta kaikkiaan?\n\nTOHTORI\n\nPuhu vain. Miksi sitä pelkäät... Olet kuitenkin ollut minun.\n\nJUSTIINA\n\nTeidän... En teidän enkä kenenkään toisenkaan omaisuutta... Hyvä\nJumala, olin yksin, pidin teistä, olitte hyvä minulle... elämä meni\neteenpäin... en pidä teistä kuin miehestä, eikä mikään mahti maailmassa\nsaa minua enää teidän sänkyynne. Onko selvä?\n\nTOHTORI\n\nMiksi en minä nainut sinua aikanaan!\n\nJUSTIINA\n\nMitä se olisi auttanut? Olisin nyt jo eronnut teistä... Ollakseni\nrehellinen.\n\nTOHTORI\n\nPiru vieköön rehellisyytesi! Mitä hulluutta tuo\ntehtaillelähtö-suunnitelma on? En minä sinuun koskisi, vaikka\ntulisitkin tohtorilaan.\n\nJUSTIINA\n\nEnsiksi tohtorilassa ei ole tilaa Olaville ja toiseksi, olen ikäni\nistunut ja ikävöinyt tässä talossa sairaitten ja vanhojen ihmisten\nparissa, kuunnellut vain tuon simpukan kohinaa ja katsellut aamu- ja\niltaruskoja järvellä.\n\nTOHTORI\n\n»Istunut» on hiukan epätarkka määritelmä.\n\nJUSTIINA\n\nVaikka sitten juossut. Täällä oli hiljaista ja ehkäpä mukavaakin, kun\nmukautui toisen tahtoon ja teki pienet tehtävänsä. Olihan minulla aikaa\nlukea — ja teidän apunne. Nyt vasta käsitän, miten vähän sittenkin olen\nvarustautunut elämän varalle. Keittiöstä ruokasaliin, makuuhuoneisiin\nja jälleen takaisin keittiöön. Samaa se olisi teillä. Nyt tahdon\nihmisten keskuuteen poikani kanssa, niin kauan kuin vielä kykenen\ntekemään työtä ja ottamaan osaa elämään. Yht'äkkiä minä huomasin\nkasvaneeni ulos tämän talon puitteista.\n\nTOHTORI\n\nEttä tuo vanha konna ei jättänyt sinulle mitään, ei yhtään penniä\ntestamentissaan, eikä kouluttanut lastasi!\n\nJUSTIINA\n\nNiin lapsen kuin minunkin oli jäätävä omaan säätyymme.\n\nTOHTORI\n\nVanha narri, olkoonpa vaikka kuollutkin. Entä tuo nuorempi narri,\nRobert?\n\nJUSTIINA\n\nTohtori, ei puhuta siitä.\n\nTOHTORI\n\nJättää lapsensa oman onnensa nojaan.\n\nJUSTIINA\n\nTohtori, tähän ei kenelläkään ole asiaa. Senaattorska on tehnyt\ntarpeeksi hyväksemme. Minä vastaan itse kaikesta, mitä on tapahtunut.\nMe olemme ventovieraita ihmisiä, laamannilla ei ole minun kanssani\nmitään tekemistä. Minä lähden tästä talosta yhtä vieraana kuin tulinkin.\n\nTOHTORI\n\nOn suorastaan luonnotonta, ettei ihminen huolehdi lapsestaan. Kuules,\nJustiina, olen aina tahtonut kysyä, paljonko hän tietää pojastaan?\nOletko kirjoittanut hänelle?\n\nJUSTIINA\n\nSenaattorska on kerta kaikkiaan järjestänyt tämän asian. Minun olisi\npitänyt lähteä ennen laamannin tuloa, mutta olen odottanut tätä hetkeä\nvuosikaudet... Minun teki mieleni itse luovuttaa hänelle hänen vanha\nkotinsa... ja sitten — vielä jotakin... Nyt kun se hetki lähestyy,\nhävettää minua.\n\nTOHTORI\n\nOlen aina sinulle sanonut, panoksesi on liian suuri.\n\nJUSTIINA\n\nSilloin senaattorin avonaisen haudan ääressä tunsin kuin olisi tuon\nvanhan, raihnaisen elämän mukana arkkuun pantu suunnaton määrä kiviä\nminun elämästäni. Heitin kolmasti kourallisen multaa, jotta kajahti ja\ntuntui. Ja kuitenkin katsoessani ylös näin hämärässä vastapäätä aivan\nkuin haamun, joka oli noussut haudasta takaisin elämääni.\n\n    Verannalta lähestyvät askelet. Avonaisesta ovesta tulee\n    laamanni. Justiina peräytyy pelästyneenä. Tohtori jää paikalleen.\n\nLAAMANNI\n\nHyvää iltaa! Luulin koko talon olevan tyhjän.\n\nTOHTORI\n\nSinäkö se olet, Robert? Tervetuloa kotiin! Miten sinä niin hiljaa\nsaavuit ilman pauketta ja jyrinää? Vastahan asemallekin lähdettiin.\n\nLAAMANNI\n\nTulin bussilla ja kävelin tänne. Perheeni tulee junalla. Hauskaa nähdä\nsinua! Eihän täällä enää tunne ketään.\n\nTOHTORI\n\nEi sinuakaan enää tuntisi. Pahuksesti sinä oletkin vanhentunut.\n\nLAAMANNI\n\nMinkä sille voi, vuodet ja kova työ. (Katselee ympärilleen.) Täällä on\nkaikki samanlaista, aivan kuin olisin puoli tuntia sitten poistunut.\nAinoastaan ihmiset portilla olivat muuttuneet ja puut kasvaneet.\n\n    (Justiina seisoo liikkumattomana).\n\nTOHTORI\n\nRobert, tässä on Justiina.\n\nLAAMANNI lähestyy Justiinaa, kättelee.\n\nHyvää ehtoota!\n\nTOHTORI\n\nKai sinä Justiinan muistat? Tässä on kyllä vähän hämärä.\n\nLAAMANNI\n\nTotta kai minä sen aikaisia ihmisiä muistan, vaikka silmäni ovatkin\nvanhentuneet. Missä tätini on?\n\nTOHTORI\n\nNukahti. Parasta olla häntä häiritsemättä ennen perheesi tuloa.\n\nLAAMANNI\n\nKuinka hän voi? Hän on kai kovasti vanhentunut? Sureeko hän?\n\nTOHTORI\n\nHänen surunsa on aikoja sitten surtu. (Vaitiolo).\n\nLAAMANNI pyyhkäisten kädellään silmiään.\n\nEikö siitä ole jo toistakymmentä vuotta, kun Ala-Kämpissä tapasimme?\nSinähän olet aivan hautaantunut tänne.\n\nTOHTORI katsellen Justiinaa.\n\nKunnanlääkärin virka on maailman mukavin virka. Tekemistä on, eikä\ntarvitse hosua. Hysteerisiä akkoja vähemmän kuin muualla maailmassa,\neivätkä ihmiset hätäile elämänsä ja kuolemansa kanssa eivätkä kapinoi\nkuolemaa vastaan. Tulee kun on tullakseen. Minkä sille mahtaa.\n\nLAAMANNI nauraen.\n\nKuljet siis kauniisti käsi kädessä kuoleman kanssa.\n\nTOHTORI koettaa puhella antaakseen Justiinalle aikaa rauhoittua.\n\nNo, nätisti sovitaan. Kun tuo Hakalan Aapeli teki kuolemaa, käski hän\nviedä tohtorille kiitoksia, että kaikki kävi hyvin ja henki lähti ilman\nsuurempaa vaivaa.\n\nJUSTIINA\n\nTuonko minä kahvia heti vai odottaako laamanni illallista?\n\nLAAMANNI\n\nKiitos, eipä tässä kiirettä ole. Odotan toisia, ellei tohtori halua\nkahvia?\n\nTOHTORI\n\nMyöhemmin. Entäs sauna, Justiina?\n\nJUSTIINA\n\nSauna on valmiina.\n\nLAAMANNI\n\nSuurenmoista päästä saunaan, Harmaalahden vanhaan saunaan.\n\nJUSTIINA\n\nOlen järjestänyt laamannille vanhan huoneensa. Vai asuisiko laamanni\nmieluummin senaattorin huoneessa?\n\nLAAMANNI\n\nEn missään tapauksessa. Kiitos. Muistetaanko täällä vielä vanhaa\nhuonettani?\n\nJUSTIINA\n\nMuistetaan.\n\nTOHTORI\n\nEi kaikilla ole niin huono muisti kuin sinulla.\n\n    (Justiina poistuu).\n\nLAAMANNI\n\nHarmaalahdesta muistan melkein kaiken. Kiitos kirjeestäsi ja kaikesta,\nmitä olet hyväkseni tehnyt, veli!\n\nTOHTORI\n\nEipähän tässä juuri mitään erinomaista tehtävää ollut.\n\nLAAMANNI\n\nKai sinä käsität, etten voinut tulla hautajaisiin? Seisoa tuon\nleppymättömän ruumiin ääressä ihmisten katseltavana. Se kävi yli\nvoimieni. Sitä paitsi emme olisi Wiesbadenista ennättäneet ajoissa.\nVaimoni hoito piti sittenkin keskeyttää. Kummallista on tämä\nkotiintulo. Tahdoin ensin tulla yksin.\n\nTOHTORI\n\nVanhaa sentimentaalisuutta! En juuri odottanut sinua hautajaisiin.\nTuskinpa senaattorskakaan odotti. Mutta sitä minä olen ihmetellyt,\nettet koko aikana yrittänyt sovintoa.\n\nLAAMANNI\n\nMinä? No, ei puhuta siitä. Kävihän rouvani häntä kerran Helsingissä\ntapaamassa... tuloksettomasti.\n\nTOHTORI kävelee edestakaisin.\n\nMiksi sinä luulet hänen jättäneen talon sinulle?\n\nLAAMANNI\n\nHäpesi kai vähän. Se kai oli tuota vanhaa sukuvikaa.\n\nTOHTORI\n\nAnteeksi, Robert, mutta selkäpiitäni ihan karmii. Minä olen aivan\nräjähdyspisteessä.\n\nLAAMANNI\n\nKiittämättömyytenikö vuoksi? Sinua rauhoittaakseni — kävinhän minä\nsentään ensiksi hänen haudallaan...\n\nTOHTORI 'pysähtyy hänen eteensä.\n\nKuule, Robert, huomasitko äsken tuota naista täällä?\n\nLAAMANNI\n\nKyllä. Suunnilleen. Eihän niitä voi kaikkia muistaa. Hyvä veli, et kai\nsinä loukkaantunut, kun en ole heitä kaikkia jaksanut pitää mielessäni?\n\nTOHTORI\n\nTiesitkö sinä, kuka tuo nainen oli? Hän oli Justiina.\n\nLAAMANNI\n\nJustiina? Tädillähän oli niitä niin monta keittiössä ja sisäpiikoina.\n\nTOHTORI\n\nKuulehan, Robert, eikö sinulla sinä yönä, jolloin täältä lähdit, ollut\njotakin tekemistä erään sisäpiian kanssa?\n\nLAAMANNI raskaasti.\n\nTiina? Jumaliste Tiina! En minä tiennyt, että häntä kutsuttiin\nJustiinaksi. Saakeli! (Kävelee edestakaisin.) Tulevatko nuo vanhat\njutut eteen heti, kun oven aukaisen?\n\nTOHTORI\n\nTulevat. Sekä tyttö että poika.\n\nLAAMANNI\n\nMitä sinä tarkoitat?\n\nTOHTORI\n\nTarkoitan sekä Justiinaa että poikaasi.\n\nLAAMANNI\n\nTarkoitatko, että poikakin on täällä?\n\nTOHTORI\n\nNiin, Olavi, poikasi. Totta kai hän on äitinsä luona!\n\nLAAMANNI\n\nTämähän on mahdoton tilanne.\n\nTOHTORI\n\nTarkoitatko, ettet tiennyt Justiinan lapsineen olevan täällä? Olet kai\nsitten ainoa näillä main, joka ei sitä tiedä.\n\nLAAMANNI ravistaa häntä.\n\nTapahtuiko se sittenkin täällä? Täti lupasi huolehtia hänestä, lähettää\nhänet jonnekin hoidettavaksi ja pitää huolta lapsesta.\n\nTOHTORI\n\nSe tapahtui kuusi kuukautta lähtösi jälkeen Mukkis-Kallen saunassa,\njosta minä hänet henkihieverissä korjasin. Sehän on sangen yleisesti\ntunnettu asia.\n\nLAAMANNI\n\nHyvä Jumala!\n\nTOHTORI\n\nEtkö portilla väen joukossa nähnyt nuorta pulskaa poikaa? Rinta kuin\nhärkätaistelijalla, uimamestari ja puutarhuri. Tahdotko todellakin\nväittää, ettet tietänyt pojasta mitään? No, onpa sitten herranlahja\nsaada heti parikymmenvuotias poika.\n\nLAAMANNI\n\nTäti kirjoitti kaiken olevan järjestyksessä ja pitävänsä huolta tytöstä\n— ja lapsesta.\n\nTOHTORI\n\nKuten pitikin. Tytöstä tuli uskollinen emännöitsijä, ja poika\nkasvatettiin äitinsä säätyyn hyväksi työmieheksi. Minä hänet kustansin\nkansanopistoon.\n\nLAAMANNI\n\nHyvä Jumala, miksei hän koskaan kirjoittanut minulle? Onko se nainen\nhullu?\n\nTOHTORI\n\nEnnenvanhaan sitä kutsuttiin hienotunteisuudeksi ja häveiiäisyydeksi.\n\nLAAMANNI kävellen edestakaisin.\n\nJa tämä tuli vastaani.\n\nTOHTORI sytyttää sikaarin.\n\nOlisi hullumpaakin voinut tulla vastaasi kuin voimakas ja sangen\nluokkatietoinen poika sekä hänen arvokas ja arvovaltainen äitinsä.\n\nLAAMANNI\n\nEn edes katsonut häneen.\n\nTOHTORI kuivasti.\n\nHän oli aikoinaan hyvin kaunis, mutta emännyys Harmaalahdessa\nsenaattorin vallan alaisena on painanut leimansa niihinkin kasvoihin.\n\nLAAMANNI\n\nJätä minut hetkeksi yksin! En minä sentään ole sellainen roisto, miksi\nnäyt minua luulevan.\n\nTOHTORI\n\nNo, mitäs minun luuloistani. Mutta katso, sedälläsi oli myös luulonsa.\nKyllä se oli Justiina, joka talon sinulle toimitti, vaikkei hän itse\nsaanut pennin pyörylääkään äijältä, joka pyöritteli markkoja kolmeen\nkertaan, ennen kuin hänen palkkansakaan maksoi.\n\nLAAMANNI\n\nTämä on mahdotonta — eihän hän voi jäädä taloon. Puolen tunnin kuluttua\nperheeni on täällä. Sinun täytyy auttaa minua, Stenius.\n\nTOHTORI\n\nSaapeli, aivan oikein. Kuinka minäkään en tullut ajatelleeksi? Kuinka\nolisin voinut kuvitella, ettet tiennyt hänen täällä olostaan? Justiina\non kolmattakymmentä vuotta ollut kotonaan tässä talossa.\n\nLAAMANNI\n\nMinun täytyy ajatella. Lähetä hänet luokseni, minun täytyy puhua\nhänelle! Ole hyvä ja istu puutarhassa sillä aikaa!\n\nTOHTORI\n\nKyllä minä lähetän hänet tänne.\n\nLAAMANNI\n\nOle hyvä, mies, ja tee voitavasi.\n\n(Tohtori poistun. Laamanni istuu pää käsien varassa. Hypähtää\nkävelemään edestakaisin ja istuutuu taas. Justiina tulee hiljaa.\nLaamanni nousee äkkiä, menee ovelle, hakee vaistomaisesti\nsähkönappulaa. Justiina menee toisen oven luo, painaa nappulaa\nsytyttäen lamput ja kääntyy. Laamanni katsoo häntä tarkasti ja sanoo\nhiljaa. Tiina!)\n\nJUSTIINA\n\nJustiinaksi minua nykyään kutsutaan.\n\nLAAMANNI\n\nMinä muistan... En tiennyt sinun olevan täällä. Miksi et kirjoittanut\nmitään?\n\nJUSTIINA\n\nKirjoittanut? Minne?\n\nLAAMANNI\n\nTiina raukka! Minä tahdoin suinpäin unohtaa koko Harmaalahden ja\nentisen elämäni täältä lähdettyäni.\n\nJUSTIINA hymähtää.\n\nSäälinne on vähän myöhästynyt, laamanni. Minulla ei ole hätää.\n\nLAAMANNI\n\nMinä ymmärrän katkeruutesi.\n\nJUSTIINA\n\nEi ole mitään katkeruutta.\n\nLAAMANNI katselee häntä kiinteästi.\n\nJUSTIINA\n\nKatsokaa vain minua! Olen kuullut ihmisen kudosten uusiutuvan kerran\nseitsemässä vuodessa. Ajasta, jolloin te tunsitte minut, on kulunut\nkolme kertaa seitsemän vuotta. Minä olen aivan toinen ihminen ja\nniin olette tekin. Niistä kahdesta ihmisestä, jotka eräänä suviyönä\nerosivat, ei ole enää mitään jäljellä. Teillä on ollut oma elämänne ja\nminulla omani. Luulen, että voisimme asiallisesti suhtautua toisiimme\nilman väärää ja ahdistavaa tunteellisuutta.\n\nLAAMANNI\n\nMyöskin ilman katkeruutta?\n\nJUSTIINA\n\nMyös ilman katkeruutta.\n\nLAAMANNI ojentaa hänelle kätensä, johon Justiina tarttuu. Ei päästä\nJustiinan kättä irti.\n\nMiten suurenmoisen ihmisen elämä on sinusta tehnyt, Tiina.\n\nJUSTIINA vetää kätensä pois.\n\nKovalla alasimella, isolla vasaralla taotun.\n\nLAAMANNI\n\nElämä on ollut kova minullekin, vaikka olenkin sen ansainnut.\n\nJUSTIINA\n\nOlen tottunut katsomaan eteenpäin. Elämä menee aina eteenpäin, vaikka\nse täällä Harmaalahdessa joskus oli pysähdyksissä.\n\nLAAMANNI\n\nMutta nyt. Miten se lähtee eteenpäin tästä vyyhdestä?\n\nJUSTIINA\n\nEi ole olemassa mitään vyyhteä. Oli erehdys, että jäin tänne tuloonne\nasti, mutta tahdoin itse luovuttaa teille talon. Olen koettanut pitää\nhyvää huolta, vaikka se oli vaikeata... Kun istuu yksin harmaan\nelämänsä kanssa Harmaalahdessa, on ollut paljon aikaa kuvitella tätä\nsilmänräpäystä.\n\nLAAMANNI\n\nVastasiko se mielikuvaasi?\n\nJUSTIINA väkinäisesti nauraen.\n\nEtte kai lankea tunteellisuuteen, laamanni? Joka tapauksessa oli\ntämä ikävä erehdys puoleltani. Vasta nyt käsitän, että tästä voi\ntulla vyyhti. Minulla on paikka, ehkäpä lähden huomenna. Mutta olisi\nlöydettävä joku, joka pitää huolta talosta ja senaattorskasta, — olisi\nlöydettävä joku museonhoitaja.\n\nLAAMANNI\n\nOn epäinhimillistä ajaa sinut pois täältä, kodistasi. Mutta jos vaimoni\nsaa tietää, tulee tavaton skandaali.\n\nJUSTIINA\n\nEhkä minä lähden täältä heti?\n\nLAAMANNI\n\nMinä puhun järjettömyyksiä. Missä hän on... poikasi... — (vaikeasti) —\npoikamme?\n\nJUSTIINA selvällä äänellä.\n\nPoikani on huoneessaan.\n\nLAAMANNI\n\nHyvä Jumala, enhän voi ajaa sinua pois täältä... Minä tahdon nähdä\nhänet.\n\nJUSTIINA\n\nMe poistumme heti ennen rouvanne tuloa. Tilitykseni on pehtorin luona,\nsamaten inventaario kaikesta, mitä talossa on.\n\nLAAMANNI\n\nÄlä puhu noin, älä ole kova. Minne sinä lähtisit?\n\nJUSTIINA\n\nTehtaille. Suunnitelmani on saada poikani siellä ammattikouluun, mutta\nsittenkin... minulla on teille pyyntö... poikani vuoksi... Minua\ntukehduttaa, mutta hän tahtoo, että puhuisin kanssanne —.\n\nLAAMANNI\n\nTiina, sano, mitä minä voin tehdä.\n\nJUSTIINA\n\nPoikani kasvatettiin työläissäätyyn kuten tätinne ja setänne sanoivat.\nSain pitää hänet luonani, mutta minulla ei ollut varaa kouluttaa\nhäntä. Olen lukenut itse voidakseni opettaa häntä. Tohtori on auttanut\nminua. Olavi on sittenkin teidän poikanne. Hän on lahjakas, hänen\nmielensä tekee lukea, hän kirjoittaa... Harmaalahti on aina ollut hänen\nkotinsa... Puhukaa hänen kanssaan kerran... Hän aavistaa kaiken...\nihmiset eivät unohda... Voisitteko te auttaa häntä eteenpäin...\nsivistykseen?\n\nLAAMANNI\n\nLuonnollisesti. Tahdon puhua hänen kanssaan! Halveksiiko hän minua?\n\nJUSTIINA\n\nEn usko sitä. Olisin tahtonut hänen olevan vain minun, että hän tulisi\nkanssani työläisten joukkoon... mutta hän ei tahdo.\n\nLAAMANNI\n\nMinulla ei ole toista poikaa, vain neljätoistavuotias tytär.\n\nJUSTIINA\n\nMinä tiedän sen.\n\nLAAMANNI\n\nLuonnollisesti tulen auttamaan sinua ja poikaa kaikessa, mitä ikinä\ntarvitsette.\n\nJUSTIINA\n\nEn ole koskaan pyytänyt teiltä apua itseäni varten, enkä tule\npyytämään. Ajattelen ainoastaan Olavin tulevaisuutta.\n\nLAAMANNI\n\nOlaviko hänen nimensä on?... En tahtonut loukata sinua, Tiina, mutta\ntämä tilanne vie suorastaan järjen.\n\nJUSTIINA\n\nMinä kyllä lähden täältä vaikka heti.\n\nTOHTORI tulee Justiinan viimeisten sanojen aikana.\n\nMilla aiotte selittää talon emännöitsijän lähdön samassa\nsilmänräpäyksessä, kun rouva tulee? Vanhat asiat ovat sentään enemmän\ntai vähemmän unohduksissa, mutta siitä vasta lähtisi huhuja liikkeelle.\nJustiina ei ole milloinkaan myöntänyt pojan olevan sinun. Ja sitten\nsenaattorska, joka ei tule toimeen ilman Justiinaa?\n\nLAAMANNI\n\nMinä pyydän anteeksi, Justiina.\n\nTOHTORI\n\nSen olisit saanut tehdä jo aikoja sitten! Selvintä on, että Justiina\neroaa normaaliin tapaan luovuttaen talon toiselle.\n\nLAAMANNI\n\nSinä olet oikeassa, jos ei vain Justiinalle tule olo täällä liian\nraskaaksi. (Justiina nauraa, kääntyy ja -poistuu vasemmalle.) Äsken\nlähtiessäni portilta taloon ajattelin elämäni kerrankin kääntyvän\nrauhallisille urille. Olen tapellut velkojeni kanssa tähän asti. Olisin\nehkä saanut jotakin aikaan maailmassa, ellei aina olisi pitänyt seistä\nhattu kädessä pankkien ovilla. — Ja nyt, kun taloudellinen asemani\nhelpottuu, vielä tämä. (Pyyhkäisee kädellään silmien yli.) Miten kaunis\nnainen hän vieläkin on... arvokas ja sivistynyt ihminen. Mistä hän\nkaiken sen on saanut? Mistä tämä metamorfoosi?\n\nTOHTORI kuivasti.\n\nUlkopuoli tädiltäsi, sisäpuoli elämältä, tiedot minulta ja huumorin\npuoli Veräjän torpan vaarilta.\n\n    (Justiina työntää senaattorskan rullatuolin sisään).\n\nSENAATTORSKA\n\nRobert!\n\nLAAMANNI menee hänen luokseen.\n\nHyvää iltaa, täti! Pitkästä, pitkästä aikaa!\n\nSENAATTORSKA\n\nTervetuloa taloosi, Robert! (Katselee häntä.) Harmeliuksia olet. Missä\non vaimosi?\n\nLAAMANNI\n\nVaimoni tulee junalla. Tulin bussilla. Tahdoin kävellä kotiin.\nKuljeskelin vähän talon liepeillä.\n\nSENAATTORSKA\n\nOlemme odottaneet sinua kauan.\n\nLAAMANNI\n\nLähdin niin pian kuin oli mahdollista. Täti ei ole paljonkaan muuttunut.\n\nSENAATTORSKA\n\nOlen sairastanut kymmenen vuotta.\n\nLAAMANNI\n\nMinä tiedän. Tädin elämä ei ole ollut helppoa.\n\nSENAATTORSKA\n\nTahdon sanoa sinulle terveisiä Fredrikiltä. Hän ei saanut itse\nsanotuksi, mutta hän jätti talon sinulle, jotta hänen sukunsa jatkuisi.\nHän muuttui ennen kuolemaansa, tuli järkiinsä, ajatteli sukuaan ja oli\nhuolissaan, ettei sinulla ollut poikaa.( Laamanni, Justiina ja tohtori\nsäpsähtävät.) Hän toivoi sinun hoitavan Harmaalahtea paremmin kuin hän.\n\nLAAMANNI\n\nHyvä on. Ei puhuta siitä enempää. Minäkään en ole syytön. (Justiina\npoistuu.) Kuinka täti antoi haudata itsensä tänne? Miksette koskaan\ntullut kaupunkiin?\n\nSENAATTORSKA\n\nEi näistäkään asioista puhuta. Me jouduimme pois elämän sivuteille.\nMeidät unohdettiin tänne takamaille. Me katselimme täältä ja pidimme\nvanhasta kiinni.\n\nTOHTORI\n\nKeisari vainajan syntymäpäivänä pukeutui senaattori univormuun ja istui\npäivällispöydässä kaikkine kunniamerkkeineen.\n\nLAAMANNI\n\nSen minä uskon.\n\nTOHTORI\n\nItsenäisyyden hän kyllä tunnusti, mutta Svinhufvudia vihasi kagaalina.\n\nJUSTIINA sisään.\n\nLuulen rouvan juuri ajavan kujalta rappujen eteen.\n\nLAAMANNI\n\nJustiina, jos tämä on teille vastenmielistä ja raskasta...\n\nJUSTIINA katsoo häneen kylmästi.\n\nTämä kuuluu työhöni. Olen aina täyttänyt velvollisuuteni tässä talossa.\n(Menee ulos).\n\nSENAATTORSKA\n\nRobert, Justiina on tämän talon palvelija. Hän ottaa vaimosi vastaan\nkuten palvelijan tulee.\n\nLAAMANNI\n\nTäti, miksi ette kirjoittanut minulle mitään heistä?\n\nSENAATTORSKA\n\nMinä ilmoitin sinulle huolehtivani tytöstä ja lapsesta ja sen olen\ntehnyt. Sentimentaalisuutta ei näissä asioissa tarvita. Harmeliuksen\nsuvussa ei tähän asti ole kiinnitetty huomiota sellaisiin asioihin.\n\nLAAMANNI\n\nOlin unohtanut talon tavat.\n\n(Kuuluu miten hevoset ajavat rappujen eteen sekä ääniä ulkoa. Tohtori\nmenee ulos. Laamanni seisoo liikahtamatta takan vieressä. Ensiksi\ntulevat Justiina ja sisäkkö, sitten Matti tavaroita kantaen. Heidän\njäljessään laamannitar ja Riikka sekä oopperalaulajat Oramaa ja\nAndersson, viimeksi tohtori.)\n\nROUVA\n\nOn tämä taloon tuloa! Ei ihmistä missään. Vain tuo kuski, jolta ei\nhohtimillakaan saa sanaa suusta.\n\nRIIKKA\n\nTäällä on ihanaa!\n\nANDERSSON\n\nHieno talo! Oikein fiiniä!\n\nLAAMANNI\n\nHilda, tässä on täti Agnes.\n\nROUVA\n\nVai olet sinäkin siellä, Robert? Hyvää päivää, senaattorska. Voi\nRobert, eikä mitään vastaanottavaisia omassa kartanossaan! Jaaha,\nsaanko minä esittää, senaattorska, oopperalaulajat Andersson ja Oramaa.\n\n    Herrat tervehtivät senaattorskaa).\n\nLAAMANNI\n\nRiikka, tässä on täti. Täti, näin suuri tyttö minulla on. Sellainen\nvillivarsa.\n\nSENAATTORSKA\n\nTule tänne, Riikka! Tervetuloa vanhan isotädin luokse!\n\n    (Riikka katsoo senaattorskaa ja suutelee häntä äkkiä).\n\nROUVA\n\nAnteeksi, senaattorska, että tulemme näin myöhään, mutta Robertilla oli\nniin kiire tänne, ettei suostunut jäämään aamujunaan. Hauskaa, tohtori,\nnähdä teitä täällä! Onpa edes yhdet tutut kasvot. Talo on aivan kuin\nmuseo.\n\nORAMAA on mennyt taffelipianon hio ja avaa sen.\n\nTässähän on suorastaan spinetti. Kuule, Andersson! (Soittaa.) Voi,\nkuinka liikuttavaa!\n\nROUVA\n\nToivottavasti kaikki huoneet eivät ole näin museomaisia. Voi, Oramaa,\nmikä kauhea kapine!\n\nJUSTIINA\n\nTahtoisiko rouva tulia katsomaan huoneita?\n\nROUVA\n\nEikö Robert ole järjestänyt meille edes huoneita? Onko täällä\nkylpyhuonetta... suihkua? Junassa oli hirvittävän kuuma.\n\nJUSTIINA\n\nTalossa ei ole kylpyhuonetta, mutta sauna on lämmitetty.\n\nROUVA\n\nTämähän on keskiaikaa! En voi kärsiä saunaa. Sulkekaa ovet ja ikkunat,\ntäällä on hirveä veto. Kurkkuni on jo käheä.\n\nRIIKKA\n\nÄiti, älä toru! Täällä on niin ihanaa! Aivan kuin sunnuntai!\n\n    Matti ja Olavi tulevat tavaroita kantaen.\n    Olavi tervehtii. Laamanni katselee häntä.\n\nORAMAA\n\nSauna on suurenmoista!\n\nROUVA Olaville.\n\nVarovasti, nuori mies, siellä ovat lääkepulloni.\n\n    (Laamanni nojaa tuoliin, katselee Olaviin kiinteästi).\n\nSENAATTORSKA\n\nJos Justiina järjestäisi herrasväen heidän huoneisiinsa.\n\nROUVA\n\nTekö olette emännöitsijä?\n\nJUSTIINA\n\nKyllä, rouva.\n\nROUVA\n\nLaamannittareksi minua sanotaan.\n\nJUSTIINA\n\nKyllä, laamannitar.\n\nROUVA\n\nNo, emännöitsijä, nyt sitä tuli komentoa taloon! Vaikka kyllä minusta\nkaikki palvelijat pitävät. Minä tuon niille aina puserokankaita\nmatkoilta palatessani.\n\nLAAMANNI\n\nMutta, Hilda... Me olemme täällä tädin vieraina.\n\nSENAATTORSKA\n\nMinä olen vanha, sairas ihminen. Rouvasi on oikeassa. Komento talossa\nkuuluu rouvallesi. Minä muutan pian Alataloon Fredrikin toivomuksen\nmukaan.\n\nLAAMANNI\n\nTätiä ei tästä talosta karkoiteta.\n\nROUVA\n\nVoi, en minä pahaa tarkoittanut. Mutta minä vaadin täsmällisyyttä\ntaloudessani, vaikka olenkin taiteilijatar. Mieheni puuro pitää aina\nolla valmiina kello 8 ja kaksi kahden minuutin munaa, ymmärrättekö te —\nkahden minuutin...\n\nSENAATTORSKA\n\nJustiina, ohjaa herrasväki heidän huoneisiinsa. Tohtori, auttakaa\nminut pois. Olen väsynyt. Tulen myöhemmin kanssanne illalliselle.\n(Senaattorska poistuu tohtorin työntämänä).\n\nROUVA\n\nSangen tiukkasilmäinen ihminen tuo senaattorska. Mammani varoitti,\nmutta kyllä minä tässä talossa ohjakset käsiini otan.\n\nORAMAA ja ANDERSSON\n\nHyvä, hyvä! Uusi aika!\n\nORAMAA\n\nKuulkaa, tuo museo-senaattorska on peloittava.\n\n    (Olavi ja Matti kantavat suurta matkalaukkua sisään).\n\nOLAVI\n\nMinnekä tämä viedään?\n\nROUVA\n\nMinun huoneeseeni. Kuulkaa, emännöitsijä, ottakaa nämä tavarat\nmukaanne. Robert, tule näyttämään meille taloa.\n\nLAAMANNI on katsellut Olavia.\n\nKyllä.\n\n    (Olavi ja Matti poistuvat).\n\nROUVA\n\nKuka tuo mukavan näköinen nuori mies on?\n\nJUSTIINA\n\nMinun poikani.\n\nROUVA\n\nVai niin. Oletteko naimisissa? Asuuko teitä koko perhe täällä?\n\nJUSTIINA\n\nAinoastaan minä ja poikani.\n\nROUVA Anderssonille, joka on soittanut jazzia pianolla.\n\nHyvä Jumala, mikä kamala laatikko. Lakatkaa, Andersson! Robert, tule.\nKolkolta tuntuu. Sanoinhan minä, että olisi parempi myydä talo heti.\n\nORAMAA\n\nTe olette kuin luotu kartanonrouvaksi, Hilda rouva. Tästä tulee ihana\ntanssisali.\n\nROUVA\n\nKyllä, kun vain saamme tänne flyygelin. Mitä sinä tuijotat, Robert?\n(Laamanni katselee ikkunasta ulos.) Aivan kuin haamuja näkisit. Kyllä\nminä tätä paljon komeammaksi kuvittelin. Harmaalahden kartano! Eihän\ntämä ole kuin suurenpuoleinen talonpoikastalo.\n\nTOHTORI palaa.\n\nJos minä lähtisin kotiin päin. Tervetuloa Harmaalahteen ja tervetuloa\ntohtorilaan käymään!\n\nLAAMANNI\n\nJäähän illalliselle. Olethan sinä aina ollut täällä kuin kotonasi.\n\nTOHTORI\n\nTeillä on paljon tekemistä tänä iltana. Palaan huomenna.\n\nROUVA huutaa.\n\nRobert!\n\nTOHTORI\n\nMene vain!\n\nLAAMANNI\n\nHyvää yötä sitten! (Lähtee, ovessa tulee Justiina häntä vastaan.)\nJustiina! (Aikoo sanoa jotain, mutta poistuu).\n\nTOHTORI Justiinalle.\n\nNoh, miltä tuntuu? Tule pois tohtorilaan. — Ehdot saat itse sanella. —\nHänen makunsa naisiin nähden on mennyt alaspäin.\n\nJUSTIINA\n\nMinusta se on pysynyt muuttumattomana.\n\nTOHTORI\n\nÄlä tee vääryyttä itsellesi.\n\nJUSTIINA\n\nEn puhu itsestäni, vaan tuosta typerästä Tiinasta.\n\n    Tohtori poistuu Justiinan kanssa. Riikka palaa\n    vähän ajan kuluttua. Olavi tulee peitteitä kantaen).\n\nRIIKKA\n\nKuka sinä olet?\n\nOLAVI\n\nMinä olen Olavi.\n\nRIIKKA\n\nOnko Justiina äitisi?\n\nOLAVI\n\nOn.\n\nRIIKKA\n\nTiedätkö sinä yhtään linnunpesää täällä? Onko niitä puutarhassa?\nHangossa ei ollut linnunpesiä. En ole koskaan eläissäni nähnyt\nlinnunpesää, tuollaista suloista, pehmeätä pesää, jossa on pieniä munia.\n\nOLAVI\n\nKai minä löydän neidille jonkin pesän.\n\nRIIKKA\n\nEihän niiden päälle saa hengittää, eikä saa puhua, kun niitä katselee.\nEikö niin? Muuten lintu hylkää pesän.\n\nOLAVI\n\nEn tiedä... niin sanotaan... (Lämpöisesti.) Minä haen monta linnunpesää\nneidille.\n\n    ESIRIPPU\n\n\n\n\nII Kuvaelma\n\n\nSeuraavana aamuna. Rouva tulee puutarhasta elegantissa kesäleningissä,\nhattu kädessä. Laamanni tulee hänen perässään.\n\nROUVA\n\nNavettaan ja talliin en lähde. Sen ihanuuden haisevan puolen saat\npitää itse. Jo riittää, että olen tässä kuumuudessa juossut kanssasi\npuistossa ja kuunnellut maisterimuistojasi.\n\nLAAMANNI\n\nHilda, pehtori odottaa meitä siellä.\n\nROUVA\n\nSinne sinä et minua saa. (Aukaisee pianon kannen, alkaa soittaa ja\nlaulaa).\n\nLAAMANNI huutaa.\n\nRiikka, tuletko mukanani navettaa katsomaan?\n\nRIIKKA vasemmalta.\n\nTulen isä. Se on hauskaa! (Viitaten äitiinsä hiljaa.) Anna hänen olla.\n\n(Laamanni ja Riikka poistuvat. Rouva soittaa ja laulaa Sibeliuksen\nTrianonia. Verannan ovelle tulee Olavi arkana suuri ruusukimppu\nkädessä. Jää kuuntelemaan. Rouva kääntyy ja keskeyttää laulunsa.)\n\nOLAVI\n\nEn ole koskaan maailmassa kuullut niin kaunista laulua. Laamannitar on\nsuuri laulajatar.\n\nROUVA huvittuneena.\n\nVai niin, miellyttääkö lauluni tämän vanhan laatikon säestyksellä?\n\nOLAVI\n\nMinä pyydän anteeksi. Puutarhuri lähetti kukat, jotka rouva oli\npyytänyt. Ei kai rouva pahastu, että jäin kuuntelemaan? Se oli kovin\nkaunista!\n\nROUVA\n\nSoitatko sinä itse?\n\nOLAVI\n\nKuka minua olisi opettanut! Olen vain puutarhatyössä. Joskus on\nkirkossa ja seuratalolla ollut konsertti ja äiti on vienyt minut sinne,\nmutta teidän laulunne on paljon kauniimpaa.\n\nROUVA\n\nMikä sinun niinesi on?\n\nOLAVI\n\nOlavi.\n\nROUVA\n\nTeitkö itse tämän kukkavihon?\n\nOLAVI\n\nKyllä.\n\nROUVA\n\nSinulla on taiteellisia taipumuksia. Puutarhuriksiko sinä aiot?\n\nOLAVI\n\nEn. Tahtoisin lukea ja päästä yliopistoon ja paljon muuta.\n\nROUVA\n\nMitä se paljon muuta on?\n\nOLAVI\n\nTahtoisin nähdä elämää, ihmisiä, maita, meriä! (Olavi kumartaa ja\npoistuu).\n\nTOHTORI tulee.\n\nHyvää huomenta, Hilda rouva! Huomenta, Olavi! No, laamannitar, miltä\ntuntuu Harmaalahdessa? Eivät kai Harmaalahden haamut häirinneet untanne?\n\nROUVA\n\nVierasta tämä on, tohtori. Talo täynnä vanhaa rämää ja kaikki niin\nomituisen jäykkää. Pehtori kuin puusta veistetty, mamseli tehty\nmarmorista. Puutarhapoika lienee ainoa ihminen, joka on ihastunut\nmusiikkiin ja minuun. Ainoa ihailijani tähän asti.\n\nTOHTORI\n\nHm, lahjakas poika.\n\nROUVA\n\nOnhan talo kaunis, mutta se yksinäisyys. Roberthan aikoo erota\nvirastaan ja jäädä tänne. Minähän kuolen ikävään täällä! Puhukaa te\nhänelle järkeä.\n\nTOHTORI\n\nNo, no, rouva, onhan täällä seuraakin. Nimismies ja apteekkari\nskruuvaavat, eläinlääkäri soittaa kitaraa, Yli-Lehtisen isännällä\non saxofoni, Saarentaustan vapaaherra puhuu lapsenruokkojuttuja\nja ruustinna soittaa Ukko-Noaa taffelipianolla, rovasti harrastaa\nlukusijoja ja pitäjän nuoriso pyytää teitä varmasti esiintymään\nkesäjuhlissaan.\n\nROUVA\n\nÄlkää laskeko leikkiä, tohtori. En aio antaa haudata itseäni tänne.\nMinä tarvitsen kaupunkia, ihmisiä, valoa ympärilleni, tarvitsen\nhaltioitunutta yleisöä, ihailevia miehiä.\n\nTOHTORI\n\nHyvänen aika, rovastia en voi taata, mutta me muut tulemme yrittämään\nparastamme. Ainakin, mitä minuun tulee.\n\nROUVA\n\nTe vanha syntinen! Minä esiinnyin viime talvena Pariisissa lähetystön\nitsenäisyysjuhlassa. Se oli huumaavaa. Ajattelen syksyllä tehdä\nkonserttimatkan Saksaan ja minun pitää harjoitella sitä varten, vaikka\nmieheni ei ensinkään pidä näistä matkoista. (Lyö muutaman akordin.) Voi\ntätä vanhaa rämää!\n\nLAAMANNI tulee pehtorin kanssa. Pehtori jää ovelle.\n\nSe olisi taas kallis matka minulle. Älä häiritse sunnuntairauhaa,\nHilda. Päivää, Stenius! Istukaa tänne, pehtori!\n\nTOHTORI\n\nPäivää! Tuletpa sinä sopimattomaan aikaan. Me täällä harjoitamme\nensiluokkaista flirttiä.\n\nROUVA\n\nEi Robert siitä välitä. Hän ei ajattele muuta kuin taloa. Mutta minäkin\ntahdon jotain lystiä. Robert, sinun pitää ostaa auto. Mitä hyötyä tästä\nperinnöstä muuten on? Pehtori, onko teillä ratsuhevosta? Millä minä\nmuuten saan aikani täällä kulumaan?\n\nPEHTORI\n\nEi täällä ole maailman sivu kukaan hevosen selässä istunut, paitsi\nnuo pikkupojat hevosia hakaan kuljettaessaan. Eikä täällä ole yhtään\nselkähevosta.\n\nROUVA\n\nEntä vaunuhevosia? Onko muita kuin nuo kaakit, jotka eilen lähetitte\nvastaan?\n\nPEHTORI\n\nEi ole, kun senaattori vainaa niin harvoin ajeli. Työhevosia meillä\nvain on.\n\nROUVA\n\nRobert, sinun täytyy ostaa kunnollisia hevosia.\n\nLAAMANNI\n\nNo, no Hilda, tässä on niin monta muuta tärkeämpää rahanläpeä.\n\nPEHTORI\n\nSe on nyt sillä tavalla, että se navetan välikatto on ihka ensiksi\nlaitettava, kun talvella piikakin putosi ylisiltä. Sitten kun ei\nvaljaista eikä ajokaluista ole tietoakaan.\n\nTOHTORI\n\nJaha, nyt se alkaa se maatalouden ihanuus.\n\nROUVA\n\nEnkö minä sanonut, pois koko roska. Minun tekisi niin äärettömästi\nmieleni Välimerelle. Ajatelkaa, suuressa valtamerilaivassa ylhäisten\nihmisten seurassa. Sanoin heti Robertille, että myy tämä talo ja ota\nrahat. Tarvitsemmeko me näitä huolia? (Menee ruokasalin ovelle ja\nhuutaa.) Emännöitsijä, tuokaa meille whiskyä ja soodavettä.\n\nTOHTORI\n\nMikä ihana ajatus tässä kuumuudessa.\n\nROUVA\n\nTalo myydään ja ostetaan huvila Hangosta, joka on tämän maan ainoa\nmondeeni paikka.\n\nLAAMANNI\n\nHilda, taloa ei myydä... Sitä paitsi tädillä on oikeus asua täällä\nelinikänsä.\n\nROUVA\n\nJätä hänelle asuinoikeus, mutta myy. (Panee kätensä laamannin\nkaulalle.) Mutta kyllä me tämän hoidamme. On sitä ennenkin hoideltu\nitsepäisiä miehiä.\n\n    (Justiina tulee tuoden whiskylaseja ja sooda-pulloja).\n\nLAAMANNI ei huomaa häntä.\n\nKatsos, tohtori, tuolla lailla niitä miehiä hoidellaan ja pidellään.\nMinkäs heille voit?\n\nTOHTORI\n\nKyllä huomaan, että Hilda rouva osaa miehiä käsitellä.\n\nLAAMANNI\n\nVaro vain sinäkin! (Justiina tarjoaa whiskyä kivettynein kasvoin.\nLaamanni ei huomaa häntä. Sanoo nauraen pehtorille.) Varokaa vain,\npehtori, tätä meidän rouvaamme, hän on tottunut kesyttämään karhujakin.\n(Laittaa itselleen whiskyä.) Niillä on tullut tavaksi Helsingissä,\nmilloin joltakulta ministeriltä tarvitaan määrärahoja, panna rouvani\nministerin viereen istumaan ja kyllä lähtee. (Katsahtaa äkkiä ylös\nJustiinan kivettyneisiin kasvoihin ja hätkähtää).\n\nROUVA\n\nNe hemmottelevat minua, tohtori. Kyliä minä tavallisesti saan mitä\ntahdon. Jos ei muu auta, laulan vähäsen, katson silmiin ja sitten ne\nsulavat.\n\n    (Justiina tarjoaa).\n\nPEHTORI\n\nEi rouvan nyt sentään pitäisi ajatella talon myymistä, kun se kerran on\nvanha sukutila.\n\nLAAMANNI\n\nEi millään, Mäkelä, mieluummin ostetaan tilalle ratsuhevoset.\n\nROUVA\n\nKyllä minä saan mitä tahdon, olen aina saanut. Miehet vähän aikaa\npyristelevät vastaan, mutta sulavat sitten kuin vaha, kun heitä oikein\nosaa käsitellä.\n\nPEHTORI\n\nAijai!\n\nTOHTORI\n\nOikein!\n\nROUVA\n\nEivät miehet ole kuin suuria lapsia. Pysyvät hyvällä tuulella,\nkun heidän kanssaan leikkii ja jurnuttavat saaden kaikenlaisia\npäähänpistoja, kun heidät jättää yksin. Kun miehiltä jotain haluaa,\npitää auttaa heitä eikä odottaa sitä, milloin he itse keksivät. Mies\nitse ei keksi mitään.\n\nLAAMANNI\n\nKuuletko, tohtori?\n\nTOHTORI\n\nKuulen ja ihailen.\n\nROUVA\n\nKyllä minä miehet hoidan, kun heitä vain on. Ja lysti heitä on hoitaa.\n\nTOHTORI\n\nAijai, hän on vaarallinen! Kuinka meidän vielä käy, pehtori?\n\n    (Justiina aikoo poistua).\n\nROUVA\n\nJoko me pian saamme kahvia? Ja muistakaa, miehelleni pitää aina olla\npaahtoleipää kahvipöydässä.\n\nJUSTIINA\n\nKyllä, laamannitar. (Poistuu).\n\nROUVA\n\nEn eläissäni ole nähnyt noin jäykkää ihmistä. On kuin mikäkin haamu.\n\n    (Tohtori ja laamanni katsovat muualle).\n\nPEHTORI yskäisee.\n\nKyllä Justiina mukava ihminen on. Senaattori piti hänestä. Kukaan muu\nei kelvannut hoitajaksikaan, ei hänelle eikä senaattorskallekaan.\n\nROUVA katsoen laamanniin.\n\nOnko hän nyt niin luotettava, että hänelle voi uskoa kaikki tavarat?\nHänellähän on ollut tilaisuus viedä vaikka mitä.\n\nPEHTORI\n\nVoi, voi!\n\nLAAMANNI\n\nHilda hyvä, Justiina on ollut talon varmuuslukko.\n\nROUVA\n\nKyllä ne lukot tunnetaan. Kun niillä ei ole minkäänlaista silmälläpitoa.\n\nPEHTORI nousee kiusaantuneena.\n\nLaamanska hyvä!\n\nTOHTORI\n\nJustiina on kaiken epäilyksen yläpuolella.\n\nPEHTORI\n\nSiellä rakennusmestari odottaa. Saanko lähettää Olavin tuomaan\npiirustukset tänne?\n\nLAAMANNI\n\nHyvä on.\n\n    Pehtori poistuu. Oramaa ja Andersson tulevat).\n\nORAMAA\n\nMikä julma otus siinä oli?\n\nROUVA\n\nOn se pehtori. Mikäkin tomppeli. Meidän täytyy saada sellainen pehtori,\njolla on hienot ratsusaappaat ja jonka kanssa minä voin ratsastaa\nkirkonkylään. Robertista ei ole ratsastajaksi.\n\nANDERSSON\n\nIhastuttavaa! Siltalan pehtoori. Minä lähden maanviljelyskouluun ja\nHippodromiin.\n\nORAMAA\n\nJa minä kirjoitan operetin. Harmaalahden pehtoori. (Alkaa soittaa).\n\nTOHTORI verannan ovella.\n\nHiljaa nuoret herrat. Pitäjän moraalitarkastus saapuu.\n\nROVASTI tulee ruustinnan kanssa.\n\nSaako tulla? Häiritsemmekö?\n\nLAAMANNI\n\nHyvää päivää, tervetuloa, rovasti! Tämäpä oli ystävällistä! Päivää,\nruustinna! Tässä on rouvani.\n\n    Ruustinna ja rovasti tervehtivät ensin rouvaa ja tohtoria,\n    sitten Oramaata ja Anderssonia, jotka livistävät.\n\nROVASTI\n\nHerran rauhaa. Kuljimme tästä ohi Amandan kanssa ja ajattelimme,\nettä mennäänhän vanhan ystäväni poikaa tervehtimään. Kuulimme, että\nsaavuitte eilen.\n\nROUVA\n\nOlkaa hyvä ja istukaa.\n\nRUUSTINNA\n\nEn ollut tässä surutalossa hautajaisten aikana. Ne hautajaiset\ntoimitettiinkin sellaisessa hiljaisuudessa.\n\nLAAMANNI\n\nValitettavasti emme ennättäneet ajoissa ulkomailta kotiin.\n\nRUUSTINNA\n\nMe kyllä kuulimme. Oli kovin surullista, että vieraat kädet saattoivat\nystävämme hautaan. Mutta Martin puhui hänen haudallaan niin\nsydämellisesti, että koko kirkkokansa itki.\n\nROVASTI\n\nOn siitä pitkä aika, kun laamanni viimeksi oli näillä mailla. Kovin\nyksinäistä tässä talossa on ollut, kun Fredrik vainaja oli niin\nvieraantunut kaikesta.\n\nLAAMANNI\n\nNiin, omalaatuisensa erakkoluonne hän oli aina.\n\nRUUSTINNA\n\nJa laamannitarhan ei ole koskaan ollut näillä main?\n\nROUVA\n\nNiin, kun mieheni oli niin kovin turhanpäiväisestä seikasta\nriitaantunut setänsä kanssa.\n\nROVASTI yskäisee.\n\nRakas Fredrik oli niin raskas luonne. Ikävintä oli hänen vihamielinen\nsuhtautumisensa kirkkoon ja seurakuntaan viimeisinä aikoina.\n\nRUUSTINNA\n\nEi hän viime vuonna suostunut pitämään lukusijojakaan talossaan.\n\nTOHTORI\n\nRuustinna hyvä, sairas ihminen.\n\nROVASTI\n\nNiin, ehkäpä nämä maalliset asiat olivat jo kaukana hänestä.\n\nJUSTIINA tulee ovelle. Laamannitar, kahvi on valmista.\n\nROUVA\n\nTullaan kohta.\n\n    (Justiina poistuu).\n\nRUUSTINNA tohtorille hiljaa.\n\nVieläkö tuo ihminen on talossa?\n\nTOHTORI samaten.\n\nRuustinna, muistakaa evankeliumia.\n\nRUUSTINNA ääneen.\n\nTuo nainen, joka ei päästänyt Martinia antamaan sairaalle viimeistä\nehtoollista.\n\nTOHTORI\n\nRuustinna hyvä, minun määräyksestäni.\n\nRUUSTINNA\n\nVai niin, eipä ollut ensimmäinen kerta, kun riistitte kirkon\nlohdutuksen kuolevalta.\n\nTOHTORI\n\nMinä uskallan olla vähän eri mieltä tästä lohdutuksesta.\n\nRUUSTINNA\n\nSenhän me kyllä olemme kokeneet.\n\nTOHTORI rouvalle.\n\nRuustinna ei pidä minusta. Hän ei hyväksy minua. Varoitan teitä jo\netukäteen. Meillä on vanhaa kaunaa.\n\nRUUSTINNA\n\nTohtori liioittelee.\n\nTOHTORI\n\nVanhaa vihaa, rajariitoja hengen ja ruumiin valtakunnan välillä.\n\nROVASTI\n\nTohtori on tunnettu rienaaja, mutta kärsivällisyytemme on suuri.\n\nROUVA\n\nSaanko pyytää kahville? (Avaa ruokasalin oven).\n\nOLAVI tulee ulko-ovelle piirustukset mukanaan.\n\nLAAMANNI toisille.\n\nOlkaa hyvä, käykää kahville. Minä katselen ensin näitä pehtorin\nlähettämiä navetan piirustuksia, sillä rakennusmestari odottaa.\n(Kaikki muut menevät ruokasaliin. Laamanni ottaa piirustukset ja istuu\ntuolille. Olavi seisoo oven luona katsellen. Laamanni on katselevinaan\npiirustuksia, sanoo yht'äkkiä.) Tule lähemmäksi, Olavi! (Olavi lähestyy\nja seisahtuu pianon luo. Hiljaisuus.) Onko äitisi puhunut sinulle?\n\nOLAVI\n\nEi ole.\n\nLAAMANNI\n\nMutta sinä tiedät kuitenkin?\n\nOLAVI\n\nTiedän. Ihmiset ovat silloin tällöin vihjailleet.\n\nLAAMANNI\n\nEtkö ole kysynyt äidiltäsi?\n\nOLAVI\n\nEn.\n\nLAAMANNI\n\nMiksi et ole?\n\nOLAVI\n\nEi sellaisesta puhuta.\n\nLAAMANNI\n\nOletko kovin katkera minulle?\n\nOLAVI\n\nEn ole. Näin sitä kai usein maailmassa tapahtuu.\n\nLAAMANNI\n\nÄitisi tahtoo lähteä pois täältä.\n\nOLAVI\n\nMinä kyllä ymmärrän sen.\n\nLAAMANNI\n\nJa sinunkin pitäisi lähteä.\n\nOLAVI\n\nOnhan sitä tilaa maailmalla. Minun on pidettävä huolta äidistäni.\n\nLAAMANNI\n\nMutta ellet sinä lähtisikään, vaan jäisit tänne?\n\nOLAVI\n\nÄiti tahtoo, että menisin teollisuuskouluun.\n\nLAAMANNI\n\nMutta jos jäisit tänne? Riikalle tulee kotiopettaja, lukisit\nylioppilaaksi hänen johdollaan tai tulisit Helsinkiin kouluun?\n\nOLAVI\n\nEttä minä pääsisin lukemaan! Että saisin jäädä tänne! Entäs äiti?\n\nLAAMANNI\n\nÄiti kyliä suostuu siihen. Hän lähtee pois. Sinä jäisit tänne ja\nlukisit.\n\nOLAVI\n\nEttä minä pääsisin lukemaan! (Kyyneleet silmissä.) Ajattelin kuitenkin\nlukea, vaikka teollisuuskoulun jälkeen. Olen nähnyt unta siitä. Kun\nvain jaksaisin lukea työajan jälkeen!\n\nLAAMANNI\n\nEi sinun tarvitse tehdä muuta työtä. Sinä tulet asumaan täällä talossa.\nTuolla Riikan huoneen viereisessä kulmahuoneessa.\n\nOLAVI\n\nMinäkö?\n\nLAAMANNI kävelee edestakaisin.\n\nAion ottaa sinut talooni ja kouluttaa kaikessa hiljaisuudessa.\n\nOLAVI\n\nEntäs äitini?\n\nLAAMANNI\n\nHän tulee olemaan mielissään siitä. Mutta tästä ei saa tulla\nskandaalia. Sinä et koskaan saa ilmaista, missä suhteessa olet minuun.\n\nOLAVI\n\nEntäs rouvanne?\n\nLAAMANNI\n\nTulen sanomaan hänelle, että aion antaa sinun opiskella, koska olet\nlahjakas poika.\n\nOLAVI\n\nOlen uneksinut joskus... (Hiljaisuus. Äkkiä.) Saanko näyttää teille,\nmitä olen kirjoittanut?\n\nLAAMANNI\n\nLuonnollisesti. Kaikki, mitä olet kirjoittanut ja tehnyt. Sinä jäät\nluokseni ja saat kaiken, mitä tarvitset. Otan sinut mukaani kaupunkiin\nensi viikolla. Hankimme sinulle parempia vaatteita.\n\nOLAVI\n\nEttei teidän tarvitse hävetä minun takiani?\n\nLAAMANNI\n\nMinä tiedän, ettei minun tarvitse hävetä sinun takiasi. Olethan sinä\nJustiinan poika.\n\nOLAVI kädet silmillä.\n\nSaanko minä... saanko minä...? Se on niin lapsellista... Olen joskus\nkuvitellut, että luen omin voimin, pääsen yliopistoon ja luen\ntuomariksi. Sitten tulisin luoksenne ja sanoisin: isä. Olisinhan\nminä lukenut paljon enemmän, mutta olen pienestä asti työskennellyt\npuutarhassa ja iltaisin aina niin väsynyt, että olen nukkunut melkein\npaikalleni. Aamuisin olen noussut aikaisemmin ja lukenut. Talvisin\npiilotin kynttilän äidiltä, kun äiti pelkäsi, etten nukkuisi tarpeeksi.\n(Hiljaisuus.) Saanko minä koskaan sanoa: Isä?\n\nLAAMANNI nousee ja ravistaa häntä olkapäästä.\n\nKahden kesken, poikani. Eihän se kuulu kenellekään muulle.\n\nOLAVI\n\nIsä... On niin kummallista! Olen lukenut kaikki teidän kirjoituksenne,\nkaikki teidän puheenne, kaikki mitä teistä on ollut lehdissä.\nÄidillähän on kaikki teidän kirjoituksenne ja kirjanne. Emme ollenkaan\nhyväksy teidän mielipiteitänne, mutta äiti on aina lukenut kirjojanne.\n\nLAAMANNI\n\nVai ette hyväksy? Taidatte olla sosialisteja molemmat?\n\nOLAVI\n\nNiin olemme, me kuulumme työväenluokkaan. Mutta minulle on isä aina\nollut vähän kuin Jumala.\n\nLAAMANNI kääntyy poispäin, kävelee ovea kohden, palaa.\n\nSinä et siis ole vihainen minulle?\n\nOLAVI\n\nEn, eikä äitikään ole. Sellaista on elämä, sanoo äiti. On meillä\nvälistä ollut hauskaakin äidin kanssa. Saanko minä kertoa tästä äidille?\n\nLAAMANNI\n\nSaat, ja sano, että minä pidän sinusta.\n\nOLAVI nielaisee.\n\nKyllä minä sanon.\n\n    (Toisesta huoneesta huudetaan. »Robert»).\n\nLAAMANNI -pyyhkäisten silmiään.\n\nVie nämä piirustukset pehtorille, tehköön mitä tahtoo. Näkemiin, Olavi.\n(Poistuu. Justiina tulee ruokasalin ovessa häntä vastaan.) Minä pidän\nOlavista, Tiina. (Menee ruokasaliin. Justiina nojautuu seinään).\n\nOLAVI hiljaa.\n\nÄiti, ja minä pidän hänestä. Minä jään tänne Harmaalahteen hänen\nluokseen. Luen ylioppilaaksi, pääsen yliopistoon. Äiti! (Nostaa\nJustiinan ylös.) Minä saan sanoa. »Isä» kahden kesken.\n\nJUSTIINA\n\nÄlä hulluttele, Olavi, päästä minut. (Hervottomana.) Sinä siis jäät\ntänne.\n\nOLAVI\n\nNiin, jään tänne, äiti. Saan huoneen Riikan huoneen vierestä.\n\nJUSTIINA\n\nHyvä on, kun sitten vain muistat käyttäytyä hyvin.\n\nOLAVI\n\nMinä käyn sinua katsomassa — aina.\n\nJUSTIINA hymyillen.\n\nTotta kai. (Kokoaa viinilaseja tarjottimelle.) Mene nyt, Olavi. Tulevat\nkohta tänne.\n\n(Olavi juoksee ulos piirustuksia heilutellen. Justiina luhistuu\nseisoessaan pöydän ääressä, aivan kuin ei jaksaisi nostaa tarjotinta.\nNyyhkytys vavisuttaa hänen ruumistaan. Rouva ja ruustinna tulevat\nruokasalista.)\n\nROUVA Justiinalle.\n\nJustiina veisi vielä kuumaa kahvia herroille. Ruustinna on hyvä ja\nistuu tänne mukavampaan tuoliin.\n\n    (Justiina poistuu).\n\nRUUSTINNA\n\nKiitos, laamannitar. Täällä on paljon viileämpää. Niin, minulla olisi\nvähän asiaa laamannittarelle.\n\nROUVA\n\nAntaa miesten jutella siellä. Meillä on täällä paljon mukavampaa.\n\nRUUSTINNA vilkuillen ympärilleen.\n\nJoko tuo ihminen lähti?\n\nROUVA\n\nJaa, tämä meidän emännöitsijämmekö?\n\nRUUSTINNA\n\nNiin, tuo kamala ihminen. Minä arvasin, ettei laamannitar taida\nollenkaan olla selvillä tämän talon tapahtumista.\n\nROUVA\n\nEn vähääkään. Miehenikin on ollut poissa täältä kaksikymmentä vuotta.\n\nRUUSTINNA\n\nNiin on ollut. Eikä hän siis ole kertonut laamannittarelle mitään?\nMutta, rakas laamannitar, tämä mitä nyt kerron, on ainoastaan meidän\nkeskeinen asia. Tiedän, ettei teillä ole täällä muita ystäviä kuin\ntohtori, ja pidän niin kuin kristillisenä velvollisuutenani selvitellä\nteille eräitä kiusallisia ja suurta pahennusta herättäneitä seikkoja\ntässä yhdyskunnassa. Erikoisesti tuon ihmisen suhteen, joka täältä\näsken lähti.\n\nROUVA\n\nVai niin, minä arvasin ensi silmänräpäyksessä, että tässä on koira\nhaudattuna, koska tuo emännöitsijä on niin vapaasti saanut hallita\nkaikkea täällä. Oliko hänellä ehkä jonkinlainen erikoinen suhde mieheni\nsetään?\n\nRUUSTINNA\n\nVoi, voi, laamannitar, tuolle ihmiselle on kaikki mahdollista.\nAjatelkaa, hän ajoi Martinin ulos täältä, kun Martin olisi tullut\nlohduttamaan vanhaa ystäväänsä hänen kuolinvuoteelleen. Ja samaten hän\nei laskenut ketään ihmistä senaattorskan puheille. Ajattelin, että\nkyllä minun velvollisuuteni on avata laamannittaren silmät.\n\nROUVA\n\nHänellähän on myös poika?\n\nRUUSTINNA\n\nNiin, eikö laamanni ole kertonut mitään?\n\nROUVA\n\nEi kerrassaan mitään, vaikka olen kysellytkin.\n\nRUUSTINNA\n\nNiin, kyllä sen arvaa. Ikäväähän se on kovasti, mutta maailmassa on\nniin monenlaisia suhteita.\n\nROUVA\n\nHyvänen aika! Minä vähän ajattelin poikaa katsellessani, että hänellä\non kuin vähän säätyläispiirteitä. Ei suinkaan hän vain ole sedän? Sehän\nolisi kauheata!\n\nRUUSTINNA\n\nNiin, on sitä vähän puhuttu vanhaan patruunaankin, ja kuka tietää,\nminkälaista elämää täällä on vietetty? Mutta totta puhuakseni — asia on\nvielä ikävämpi.\n\nROUVA\n\nRuustinna hyvä, puhukaa vain.\n\nRUUSTINNA\n\nKuka nyt niitä kaikkia ihmisten juttuja tietää, mutta... (katselee\nympärilleen) ... kyllä kai minun velvollisuuteni oli selittää\nlaamannittarelle... Ei kai laamannitar aio jättää tuota ihmistä taloon?\n\nROUVA\n\nTohtori ja mieheni suosittelevat häntä.\n\nRUUSTINNA\n\nVoi, hyvä Jumala, kyllä tämä on skandaali. Että tuo ihminen jäi taloon,\nkun laamannitar tuotiin tänne. Mitähän koko pitäjä sanoo?\n\nROUVA\n\nRuustinna puhuu vain selvemmin, mitä ruustinna tarkoittaa.\n\nRUUSTINNA katselee ympärilleen, melkein kuiskaten.\n\nEikö laamanni ole kertonut, miksi hän riitaantui setänsä kanssa?\n\nROUVA\n\nHyvä Jumala! Ei suinkaan vain... Minullekin pisti sydämeen, kun\nkatselin poikaa... ei suinkaan vain...?\n\nRUUSTINNA nyökkää päällään.\n\nNiin, laamannitar raukka, kyllä se taitaa olla niin. Vanha senaattori\noli löytänyt heidät yhdessä eräänä yönä ja siitä hän suuttui\nlaamannille iankaikkisesti. Senaattorska otti sitten tytön lapsineen\ntaloon ja täällä hän on sitten hallinnut kuin mikäkin rouva.\n\nROUVA\n\nJa tuo ihminen on talossani, ja mieheni jättää hänet taloon äpäränsä\nkanssa. Tämä on kauhistuttavaa!\n\nRUUSTINNA\n\nVoi laamannitar raukka, minä tiedän, se on kovaa, mutta velvollisuuteni\nkristittynä ihmisenä oli ilmoittaa teille, jotta skandaali välttyisi.\nEi kai teidän miehenne tuota ihmistä taloon jättäisi, mutta tuo\ntohtori, hänhän se on, joka sitä täällä pidättää. Puhutaan, että\ntohtorikin on vähän... ymmärrättehän...?\n\nROUVA\n\nMinkälainen nainen talossani? Uskomatonta, että mieheni on tuonut minut\ntällaisen katon alle. Silmänräpäyksessä on hänen täältä lähdettävä!\n\nRUUSTINNA\n\nRauhoittukaa, laamannitar, rauhoittukaa! Kyllä tästä hyvää tulee.\nKaikki on tohtorin vehkeilyä.\n\nROUVA\n\nTämä on kirottu talo — voi aavistukseni!\n\nRUUSTINNA\n\nHerrat tulevat tänne päin. Jumala auttakoon teitä kärsimään tämän\nkaiken. Minä neuvoisin, ettei laamannitar näyttäisi tietävänsä\nmitään, etteivät herrat huomaisi. (Tohtori, laamanni ja rovasti\ntulevat.) Martin hyvä, laamannin herrasväellä on vielä varmasti paljon\nkatseltavaa ja nähtävää. On jo aika meidän lähteä.\n\nLAAMANNI\n\nSaako vielä olla sikari, rovasti? Oli hauskaa taas kuulla paikkakunnan\njuttuja. Mitä kiirettä herrasväellä olisi?\n\nRUUSTINNA\n\nMartinilla on vielä ristiäiset kotona tänään. Eerolan nuori isäntä\ntulee poikaansa kastamaan. Herran haltuun, rakas laamannitar, toivon\nnäkeväni teidät myös pian pappilassa! No, Martin!\n\nROVASTI\n\nNiin, kyllä tässä jo vähän kiire olisi kotiin. Iloitsen seurakuntani\npuolesta teidän saapumisenne johdosta. Näkemiin, laamannitar, näkemiin\nlaamanni!\n\n    (Rovasti ja ruustinna, hyvästelevät ja poistuvat.\n    Tohtori kumartaa. Laamanni saattaa vieraat ulos ja palaa).\n\nROUVA seisoo yhteenpuristetuin huulin.\n\nMinä tahtoisin puhua kanssasi, Robert. Tohtori, olkaa hyvä ja jättäkää\nmeidät kahden.\n\nLAAMANNI\n\nMiksi sinä olet niin juhlallinen? Mitä nyt on tapahtunut?\n\nROUVA\n\nSen tulet kohta näkemään.\n\nTOHTORI\n\nLähden senaattorskan luo. — Taitaa ruustinna olla puhunut uutisia.\nArvasinhan minä, kun hänellä oli niin kiire. (Poistuu).\n\nROUVA\n\nKyllä hän on puhunut. (Juoksee ympäri huoneita.) Kuinka monta äpärää\nsinulla on Harmaalahdessa?\n\nLAAMANNI\n\nAinoastaan yksi.\n\nROUVA\n\nJa sinä et voinut puhua siitä minulle... ja tuot minut saman katon alle\ntämän naisen kanssa?\n\nLAAMANNI\n\nPuhua? On niin paljon, mistä emme ole puhuneet toisillemme.\n\nROUVA\n\nJos sinä nyt samalla tunnustaisit, paljonko sinulla niitä on. Ja\nniillekö sinun rahasi ovat menneet?\n\nLAAMANNI\n\nAhaa! Kyllä minun rahani ovat kaikki menneet sinulle. Tätini on pitänyt\ntästä naisesta huolen.\n\nROUVA\n\nNiin, sinullahan näkyy olevan rouvia enemmänkin. Minä kai olen tässä\ntalossa aivan tarpeeton.\n\nLAAMANNI\n\nTurhaa on kai sinulta odottaa inhimillistä sääliä, Hilda. Tämä oli\nonnettomuus nuoruudessani. En ollut tietoinen siitä, että Justiina\nja poika olivat täällä. En koskaan tiedustellut heidän kohtaloaan.\nLuulin, että tätini maksoi heille eläkettä. Tyydyin tähän halpamaisena\npelkurina... koetin vain unohtaa...\n\nROUVA\n\nJa sinä nait minut, viattoman tytön, kertomatta mitään\n\nLAAMANNI\n\nViattoman? Ohh!!!\n\nROUVA\n\nMinulla ei ollut äpäriä.\n\nLAAMANNI\n\nEi, sinulla oli hyvä lääkäri.\n\nROUVA\n\nSinä... Sinä uskallat?\n\nLAAMANNI\n\nNiin, minä uskallan tällä kertaa.\n\nROUVA\n\nJa sinulle minä olen ollut uskollinen, vaikka miehet ovat polvillaan\nrukoilleet minulta rakkautta!\n\nLAAMANNI\n\nNo, no, Hilda, parempi olla puhumatta näistä asioista.\n\nROUVA\n\nTämä nainen käyttäytyy kuin mikäkin rouva talossa... ja tuo\nsenaattorska-tätisi on meistä päärouva... Aiotko sinä jättää tuon\nnaisen taloon? Aiotko sinä tehdä tästä talosta haaremin? Entäs tuo\npoika?\n\nLAAMANNI\n\nMinä aion kouluttaa pojan... Hänen äitinsä lähtee pois.\n\nROUVA\n\nAiotko ehkä ottaa pojan perilliseksesi? Hävittämään lapsesi omaisuutta?\n\nLAAMANNI\n\nLain mukaan hän tulee kuitenkin perimään osan omaisuudestani.\n\nROUVA itkien.\n\nTämä on kuulumatonta! Minä tahdon heti pois täältä. Sinun täytyy\nmyydä talo. Heti paikalla! Minun täytyy puhua asianajajan kanssa.\nTämä on kauheata! Mitä hyötyä koko perinnöstä on? Minä sain luopua\noopperaunelmistani sinun vuoksesi, koko laulajatarurani... mikä minä\nnyt olen? Sinun huushollerskasi. Hyvä Jumala, aiot heittää omaisuutesi\npiikojen pojille. Sinä olet tullut mielipuoleksi. (Juoksee itkien\nympäri huonetta).\n\nLAAMANNI\n\nHuutosi on aivan turha. Sinä et tahtonut enempää lapsia. En tule\nhylkäämään poikaani.\n\nROUVA\n\nKoko maailmalle tulen huutamaan, miten sinä olet kohdellut minua.\n\nSISÄKKÖ tulee.\n\nAnteeksi, laamanni. Saarentaustan vapaaherra ajoi juuri rappujen eteen\nja kysyy, ottaako herraväki vastaan. Rouvakin on mukana.\n\nROUVA\n\nKäske sisään! Hyvänen aika! (Kasaa liinansa ja hattunsa sohvalta.) Vie\nnämä pois ja sano, että kunnostavat teepöydän. (Järjestelee hiuksiaan\npeilin edessä.) Herranen aika, minne käsilaukkuni jäi? (Laamanni\nojentaa käsilaukun. Rouva puuteroi nenäänsä taskupeiliin katsoen.)\nMahtaako sisäkkö edes osata serveerata teetä?\n\nLAAMANNI katselee häntä pilkallisesti hymyillen.\n\nKyllä kai Justiina osaa ottaa vieraita vastaan tässä talossa.\n(Vapaaherra ja vapaaherratar tulevat.) Hyvää päivää! Tervetuloa.\n\nVAPAAHERRATAR\n\nHyvää päivää! Emme suinkaan häiritse? Kävimme pappilassa, ja Adolf\ntahtoi välttämättömästi poikkeamaan Harmaalahteen toivottaaksemme\nteidät tervetulleiksi pitäjään.\n\nVAPAAHERRA\n\nOli hauskaa, että laamanni palasi vanhalle sukutilalle. Että tuo vanha\nFredrik sentään loppujen lopuksi tuli järkiinsä.\n\nROUVA\n\nHyvää päivää, vapaaherratar. Tapasimmehan muutama vuosi sitten\npresidentin kutsuissa. Muistan vieläkin vapaaherrattaren ihastuttavan\nmustan samettipuvun.\n\nVAPAAHERRATAR\n\nAivan oikein, nyt minäkin muistan. Adolf oli oikeassa väittäessään,\nettä olin tavannut teidät. Adolfilla on erinomainen muisti.\n\nVAPAAHERRA\n\nAinakin naisten suhteen.\n\nROUVA\n\nOlkaa hyvä ja istukaa.\n\nVAPAAHERRATAR\n\nEn ole ollut Harmaalahdessa moneen vuoteen. Miten senaattorska voi?\n\nLAAMANNI\n\nVerrattain hyvin, mutta hän on lepäämässä ja näyttäytyy harvoin.\n\nVAPAAHERRA\n\nNiin, Fredrik vainaja hautasi itsensä sekä rouvansa. Suuri originaali!\nTiedättekö, että viime vuonna täällä käydessäni hän uhkasi testamentata\ntalonsa kodittomien koirien kodiksi. Mutta taisi veri sentään olla\nvettä paksumpaa.\n\nLAAMANNI\n\nVai kodittomien koirien kodiksi?... se sopii...\n\nVAPAAHERRA nauraen.\n\nDe mortuis nihil... Hänellä oli päähänpistonsa! Puimakone taisi olla\nainoa kone, jota hän talossaan kärsi, ja ruista taidettiin leikata\nsirpillä.\n\nLAAMANNI\n\nNiin, minä kuulin pehtorilta.\n\nROUVA\n\nEi autoa, ei traktoria, ei ratsuhevosta talossa ja aataminaikaiset\nvaunut.\n\nVAPAAHERRA\n\nMutta kumma, kun hän sen väkensä kanssa tuli toimeen. Kun meillä\nkaikilla on ollut rettelöitä torpparien ja muonamiesten kanssa, on\nHarmaalahdessa aina ollut rauha. Mutta se kai johtui siitä, että hän\nerotti torpat jo ennenkuin laki tuli voimaan, ja muonamiehet saivat\ntehdä täällä, mitä tahtoivat. Se oli luultavasti pääasiassa tuon\nmamsellin, Justiinan ansiota.\n\nVAPAAHERRATAR\n\nVieläkö Justiina mamselli on täällä?\n\nROUVA\n\nVielä, mutta ei kauan.\n\nVAPAAHERRA\n\nTuollaiset museokapineet käyvät kai ajan oloon vähän epämukaviksi?\nMutta oletteko kuulleet, mitä täällä kapinan aikana tapahtui?\n\nLAAMANNI\n\nEmme vielä.\n\nVAPAAHERRA\n\nSiitä on juttuja vaikka kuinka paljon! Kun punaiset tulivat kartanoa\nryöstämään, seisoi Justiina portilla ja sanoi, etteivät he pääse sisään\nennen kuin portilla on kirjoitettuna. »Museo, avoinna 11—3», eivätkä he\nsisään tulleetkaan, ja kaikki täällä säilyi, vieläpä itse Fredrikkin,\njoka kuulemma aina makasi pyssy vierellä.\n\nVAPAAHERRATAR\n\nKyllä siitä juttuja on. Mutta, rakas laamannitar, aiotteko nyt jäädä\ntänne kokonaan? Entä musiikkinne?\n\nROUVA silmäillen laamanniin.\n\nTulemme vain kesäisin asumaan täällä. Sitä paitsi on minulle syksyksi\nsuunniteltu konserttimatka Saksaan.\n\nVAPAAHERRATAR\n\nMiten ihastuttavaa, Adolf, laamannitarhan laulaa hurmaavasti. Meillä\non parin viikon päästä suuret päivälliset Adolfin syntymäpäivänä.\nToivomme, että laamannitar on niin ystävällinen ja ottaa nuottinsa\nmukaan. Veljeni tulee mielihyvin säestämään. (Keskustelevat keskenään).\n\nVAPAAHERRA\n\nFredrik vainaja oli viimeinen originaali näillä mailla, kun Aliojan\nkapteeni ja Tourun patruuna Argillander kuolivat. Siinä sitten oli\nerinomainen pari. Voi niitä juttuja, kun Argillanderistakin kerrotaan.\nNimismies Collander vainaja kertoi minulle, että he olivat jakaneet\npitäjän Pitkälampea myöten kahtia. Oli nimittäin sovittu, että kaikki\nlehtolapset Pitkälammen oikealla rannalla ovat Argillanderin ja\nvasemmalla rannalla Kutunojaa myöten kapteenin. Eikä niistä sitten\npaljon käräjöity, kukin maksoi lapseneläkkeet omalla puolellaan. Mutta\nsitten oli tuolla vasemmalla puolen kerran puute piioista ja Collander\nvalitti, että pitäjän asiat menivät vallan sekaisin, kun ei papoista\nsaatu selvää ja käräjille uhkasi tulla eläkejuttuja. Collanderin piti\nkutsua papat luokseen ja järjestää rajat uudelleen.\n\n    (Vapaaherra ja vapaaherratar nauravat, myöskin\n    laamanni ja rouva yrittävät nauraa).\n\nLAAMANNI\n\nTaisin minä sedältäkin tuon jutun kuulia.\n\nVAPAAHERRA\n\nNiin, mutta sille Collanderillekin tapahtui vahinko. Sattui\nnätinpuoleinen emännöitsijä ja miesparka lankesi ja vihdoin tuli\nhäät, vaikka ukko olikin siinä kuudenkymmenen korvilla. Kun hän\nsitten häitten jälkeen tuli käymään meillä, utelin, kuinka veljen nyt\nnoin hullusti kävi. Collander sanoi. enhän minä aikonut ympätä jaloa\nverta pitäjän yhteiseen kansaan, mutta sattui vahinko. (Vapaaherra ja\nvapaaherratar nauravat, laamanni ja rouva yrittävät hymyillä.) Niin,\nnämä ovat niitä pitäjän juttuja, mutta täytyyhän laamannnin kotiutua.\nToivottavasti te aiotte ruveta oikein viljelemään tilaanne? Jos saan\nolla avuksi neuvoillani, teen sen mielelläni.\n\nLAAMANNI\n\nSuuri kiitos, olenhan minä tässä kokematon, eikä juridiikkani paljon\nauta, mutta pehtori Mäkelä tekee luotettavan vaikutuksen.\n\nVAPAAHERRA\n\nSallikaa minun antaa teille yksi opetus. lannoittakaa, lannoittakaa,\nlannoittakaa, ettei tarvitsisi lakki kourassa Jumalalta sadetta\nrukoilla.\n\nLAAMANNI\n\nKaikesta päättäen on peruslannoitus maanviljelijäin kallishintaisin\nintohimo.\n\nVAPAAHERRA\n\nNiin, rahaa se tulee nielemään. Mutta noblesse oblige, omistus\nvelvoittaa meitä suurtilallisia, vaikka se olisikin rahan kaivoon\nheittämistä. Kortti tuo ja kortti vie, mutta maanviljelys ei kannata.\n\nROUVA\n\nVoi, vapaaherra, puhuisitte mieluummin järkeä miehelleni. Ei hänestä\nmaanviljelijäksi ole. Hänhän on tiedemies ja juristi, ja istuu ainakin\nkuudessa valtion komiteassa.\n\nRIIKKA juoksee sisään huutaen.\n\nIsä, saanko minä lähteä Justiinan ja Olavin kanssa viemään kukkia\nisosedän haudalle?\n\nROUVA\n\nRiikka, hiljaa, etkö sinä näe, että täällä on vieraita? Vapaaherratar,\ntässä on tyttäreni, joka jo on ennättänyt maalla villiintyä. Riikka,\netkö sinä tervehdi vieraita?\n\nRIIKKA niiaa vieraille.\n\nIsä, saanko minä mennä?\n\nLAAMANNI\n\nRiikka, et sinä saa tällä tavoin hyökätä sisään.\n\nRIIKKA\n\nTohtori-setä sanoi, että Justiina lähtee pois täältä. Sinä et saa antaa\nhänen mennä pois.\n\nVAPAAHERRATAR\n\nJaha, se on juuri tämä vanhan senaattorin kuuluisa Justiina. Hän on\nvarmasti tullut kovin itsevaltiaaksi.\n\nROUVA\n\nHän on aivan mahdoton olemaan talossa.\n\nRIIKKA\n\nHän on hieno ihminen. Isä, sinä et saa antaa hänen mennä. Hän näytti\nminulle kaikki ihmeelliset vanhanaikaiset kukat ja kertoi, miten minun\npiti niitä hoitaa, ja kaikki tädin vanhat arkut ullakolla. Ja hänellä\non tallessa vaarin ylioppilaslakkikin, isä, ja piippu, jonka vaari sai\nSnellmannilta. Ja hän sanoi minulle, että minun piti aina muistaa, että\nalakerran kulmahuoneessa on asunut Sprengtporten, joka ensimmäisenä\najatteli Suomen itsenäisyyttä. Etkä sinä, isä, ole koskaan minulle\nsiitä kertonut.\n\nROUVA joka on turhaan koettanut keskeyttää Riikkaa.\n\nRiikka, tämä on sopimatonta!\n\nVAPAAHERRA\n\nTuollaiset vanhat talonlukot tietävät paljon tarinoita. Aivan oikein,\nSprengtportenhan on ollut täällä piilossa.\n\nRIIKKA\n\nHarmaalahti on aina ollut Justiinan koti.\n\nROUVA\n\nRiikka, ole hyvä ja mene huoneeseesi. Lapset eivät saa sekaantua\ntällaisiin asioihin. Anteeksi, vapaaherratar, että tyttäreni on näin\nhuonosti kasvatettu, mutta te käsitätte, — ainoa lapsi.\n\n    (Laamanni seisoo liikkumattomana katsellen ovelle).\n\nVAPAAHERRA\n\nKyllä minä ymmärrän. Sellaisesta talonlukosta on sangen vaikeata\npäästä, mutta pieni eläkehän heitä tavallisesti lohduttaa.\n\nVAPAAHERRATAR\n\nLaamanittarella on varmasti paljon tekemistä ja järjestämistä\nkodissaan. Pistäydyimme vain silmänräpäykseksi.\n\n    (Kaikki nousevat).\n\nROUVA\n\nMutta kuppi teetä?\n\nVAPAAHERRATAR\n\nEi millään muotoa, mutta tervetuloa Saarentaustaan niin pian kuin\nolette päässeet selville Harmaalahdesta. Olemme niin iloisia, että\nolemme saaneet sellaisen intresantin lisän seurapiiriimme.\n\nVAPAAHERRA\n\nJa muistakaa, laamanni, tulen mielelläni neuvomaan kaiken mitä voin.\n\n    (Yleinen hyvästeleminen, laamanni ja rouva saattavat\n    vieraat ulos. Riikka jää yksin, istuu nyrkit silmillä).\n\nROUVA palaa.\n\nSinä menet huoneeseesi etkä tule sieltä ennen huomisaamua. (Riikka\npoistuu).\n\nLAAMANNI on tullut sisään.\n\nMiksi sinä rankaiset Riikkaa? Siksikö, että hänellä on hyvä sydän?\n\nROUVA\n\nRobert, ole hyvä ja soita kelloa!\n\nLAAMANNI soittaa.\n\nMitä sinä tarkoitat?\n\nJUSTIINA tulee sekä tohtori.\n\nLaamannitar soitti?\n\nROUVA\n\nOlkaa hyvä ja korjatkaa tavaranne ja lähtekää tässä silmänräpäyksessä\ntalostani yhdessä äpäränne kanssa.\n\nLAAMANNI\n\nJustiina on jäänyt tänne minun pyynnöstäni auttamaan sinua ensi\npäivinä. Hänellä luonnollisesti ei ole mitään halua jäädä tämän katon\nalle minuutiksikaan. Mutta minä sanon sinulle, Hilda, hänen poikansa\njää tänne ja koulutetaan kuten oma lapsemme. Tämä on viimeinen sanani,\njota ei tule muuttamaan minkäänlainen hysteerinen kohtaus sinun\npuoleltasi. Ja jos sinä yrität tehdä elämän pojalle sietämättömäksi,\ntulen minä vetämään siitä johtopäätökseni.\n\nROUVA menee vasemmanpuoleiselle ovelle. Kylmästi.\n\nSinä et hävennyt tuoda minua saman katon alle rakastajattaresi kanssa.\nTätä en ikinä tule antamaan sinulle anteeksi. (Paukahduttaa oven\nkiinni).\n\n    (Justiina seisoo ovella puhumatta, silmät kiinni).\n\nTOHTORI\n\nJustiina, autoni on täällä, vien sinut tohtorilaan.\n\nJUSTIINA\n\nKiitos, voin hyvin kävelläkin. Minä valitan, laamanni, taloon\njäämistäni. Se oli aivan järjetön teko. Minä ymmärrän rouvaanne ja\nkäsitän myöskin, ettei poikani voi jäädä tänne.\n\nLAAMANNI\n\nMinä sanon myöskin sinulle kerta kaikkiaan, että minun poikani jää\ntänne ja minä tulen huolehtimaan hänestä ja vastaan, että häntä tullaan\nkohtelemaan hyvin tässä talossa. Minä pyydän, ettet mainitse Olaville\ntästä kohtauksesta.\n\nJUSTIINA\n\nMinkälaiseksi tulee hänen elämänsä tässä talossa?\n\nLAAMANNI\n\nMinä kyllä vastaan siitä.\n\nJUSTIINA sammuneella äänellä.\n\nHän pitää Harmaalahdesta ja isästään... se on sitä romantiikkaa.\n\nLAAMANNI\n\nAnna anteeksi, Justiina. Mikään muu ratkaisu ei ole mahdollinen. Minun\non vältettävä skandaalia. Tuleehan Olavi käymään luonasi... Anna minun\npitää huolta sinustakin.\n\nJUSTIINA yksinkertaisesti.\n\nSe on tarpeetonta. Hyvästi.\n\nTOHTORI\n\nMinä vien sinut tohtorikaan, Justiina.\n\nJUSTIINA menee piirongin ohi.\n\nKiitos. Sittenkin, laamanni. Minulla on tässä eräs vanha ystävä,\nsallitteko minun ottaa sen mukaani? (Ottaa simpukankuoren ja asettaa\nsen korvaansa vasten.) Minun mereni kohina...\n\nLAAMANNI\n\nLuonnollisesti, Justiina, sinä voit ottaa tästä talosta mukaasi kaiken,\nmistä pidät.\n\nJUSTIINA katselee ympärilleen ja vihdoin laamanniin.\n\nKaiken, mistä pidän... kaiken... (Menee ovelle).\n\nSENAATTORSKA tulee rullatuolissa Justiinaa vastaan. Mari, joka on\ntuolia työntänyt, poistuu.\n\nMinnekäs Justiina tuon muschelin vie? Se on aina ollut tuolla\npiirongilla. Pane se takaisin!\n\nLAAMANNI\n\nOlen antanut sen Justiinalle. Täti, Justiina lähtee pois.\n\nSENAATTORSKA\n\nJustiinako? Ei Justiina täältä minnekään lähde. Minä tarvitsen\nJustiinaa.\n\nROUVA joka on kuunnellut oven takana, hyökkää sisään.\n\nMinä ajan tämän naisen äpärineen pois. Heidän on lähdettävä heti\npaikalla.\n\nSENAATTORSKA jääkylmästi.\n\nMinä arvasin... sinulla ei näy olevan huumorintajua... Olen vanha ja\nsairas, en tule kauan olemaan tiellänne. Minä tarvitsen Justiinaa,\nkukaan toinen ei osaa hoitaa minua. Robert, sinä et voi jättää minua\nilman hoitajaa. Hän ei tule olemaan tiellänne. Minä muutan kuitenkin\nAlataloon.\n\nJUSTIINA\n\nSenaattorska, minä en voi jäädä.\n\nSENAATTORSKA\n\nEikö Fredrik vainaja sanonut Justiinalle, ettei Justiina jättäisi\nminua? Robert, minun elämäni ei enää kärsi muutoksia. Tämän lyhyen ajan\nsaatte kestää.\n\nROUVA\n\nKuinka te, vanha ihminen, voitte vielä sietää tuollaista skandaalia?\nRobert, jos tämä nainen ei lähde, lähden minä, ja heti paikalla.\n\nLAAMANNI menee ulko-ovelle ja avaa sen molemmat puolet. Rauhallisesti.\n\nOle hyvä, Hilda, ovi on auki!\n\nJUSTIINA\n\nLaamanni, herrantähden — minä lähden!\n\nROUVA\n\nMitä? Sinä... sinä... (Tukehtuen.) Sinä aiot ajaa minut ulos talostasi,\njotta saisit jäädä tänne tuon naisen kanssa. En lähde täältä ilman\nsinua. Siksipä tahdoit, etten olisi tullut tänne mukaasi. Nyt minä\nymmärrän. Ja että tekin, vanha ihminen, kehtaatte sietää tällaista\nepäsiveellisyyttä. Enkä lähde, Robert hyvä, en lähde ikinä.\n\n    (Justiina seisoo liikahtamatta katsellen laamannia).\n\nSENAATTORSKA\n\nTjaah! Tämä oli sensaatio! Justiina ja tohtori, viekää minut\nhuoneeseeni.\n\n    (Justiina laskee simpukankuoren takaisin paikoilleen ja menee tohtorin\n    työntämän senaattorskan jäljessä ulos).\n\nESIRIPPU\n\n\n\n\nIII Kuvaelma\n\n\nNoin kuukautta myöhemmin. Näyttämön taustassa Engel-mallisen kartanon\npäärakennuksen julkisivu. Mahtavat portaat pylväineen. Portaitten\nedessä hyvin hoidettu puutarha. Keskellä suihkukaivo, vasemman- ja\noikeanpuoleisissa kulmauksissa lehtimajat penkkeineen. Esiripun\navautuessa Olavi istuu parvekkeen kaiteella pylvääseen nojaten. Sisältä\nsalista kuuluu soittoa, ja laulua. Kaunis kesäilta.\n\nRIIKKA tulee oikealta, pysähtyy suihkukaivon kohdalla.\n\nOlavi, mitä sinä siellä istuskelet? Tule väentupaan! Siellä on pehtorin\nnimipäivätanssit,\n\nOLAVI\n\nEnkä tule. Ja pikkutytöt lähetetään nukkumaan.\n\nRIIKKA\n\nEttäs viitsitkin kuunnella tuota äidin liritystä kaiket illat!\n\nOLAVI\n\nOlen kuullut niin vähän musiikkia, ja äitisi laulaa hyvin.\n\nRIIKKA\n\nTule sinne väen joukkoon, siellä sinä olet ennenkin ollut!\n\nOLAVI\n\nMinun on vaikeata olla heidän kanssaan. Sinä et minua käsitä.\n\nRIIKKA\n\nSinä vain koetat olla äidin mieliksi.\n\nOLAVI\n\nÄlä puhu roskaa!\n\nRIIKKA\n\nEi äiti kuitenkaan sinusta pidä, vaikka hän onkin niin olevinaan. Olavi\nedessä ja Olavi takana.\n\nOLAVI\n\nRiikka, älä kiusaa minua.\n\nRIIKKA\n\nÄitisi valvoo tädin luona jo kolmatta yötä ja päivää.\n\nOLAVI\n\nTiedän.\n\nRIIKKA\n\nMikset mene häntä katsomaan?\n\nOLAVI\n\nEn minä nyt mene.\n\nRIIKKA\n\nMinä pidän äidistäsi, Olavi. Hän ymmärtää kaikkia. Kyllä minä sellaista\näitiä tottelisin.\n\nOLAVI tulee alas.\n\nSinä et tottele ketään.\n\nRIIKKA\n\nÄitisi silmät ovat niin surulliset, niin surulliset, että minua ihan\nitkettää...\n\nOLAVI\n\nÄlä puhu noin! Vai onko äiti valittanut jotakin?\n\nRIIKKA\n\nHassua! Hänkö muka valittaisi! Minä niin soisin, että hän menisi\nnaimisiin tohtorin kanssa.\n\nOLAVI\n\nKylläpä kehtaatkin puhua kaikenlaisia Marien juoruja.\n\nRIIKKA\n\nÄlä ole olevinasi, vaikka oletkin Olavi! Kyllä minä tiedän kaikki\nasiat. Voi, voi, kun sinä viitsit puhua laamannista ja laamannin\nrouvasta ja olet olevinasi vieras. Aivan kuin en tietäisi, että olet\nveljeni.\n\nOLAVI\n\nRiikka, pidä suusi kiinni taikka minä tukin sen!\n\nRIIKKA\n\nTuki vain. Ja mamma nyt aivan ui jaloudessa, kun suostui ottamaan sinut\ntaloon.\n\nOLAVI\n\nKuinka sinä puhut äidistäsi. Häpeä vähän!\n\nRIIKKA\n\nEnkä häpeä. Kyllä minä ne äidin konstit tunnen. Varo sinäkin! Ei niin\nsen vertaa hän pidä sinusta eikä minustakaan. Hän pitää vain tuosta\nHilda Harmaalahdesta.\n\nOLAVI\n\nHyvä Jumala, missä sinä olet tuollaiseksi tullut?\n\nRIIKKA\n\nMillaiseksi? Minä vain näen kaikki asiat sellaisina kuin ne ovat.\nIsäkin näkee, mutta hän ei tahdo nähdä. Mutta minä tahdon ja sinun\näitisi tahtoo. Hän ei pelkää niin kuin sinä.\n\nOLAVI\n\nJätä äitini rauhaan! Kuulehan, Riikka, miksi sinä nuuskit ja pidät\nsilmällä äitiäsi? Hän on jalo ja suuri taiteilijatar.\n\nRIIKKA\n\nHerra jesta sinun sokeuttasi! Sinä olet samanlainen kuin nuo pojan\nnulikat tuolla. (Viittaa saliin päin).\n\nROUVA tulee parvekkeelle.\n\nMitä te taas riitelette siellä, Olavi ja Riikka?\n\nOLAVI\n\nEmme me riitele. Riikka vain kiusaa minua väentupaan tanssimaan\npehtorin nimipäiville. (Kaukaa kuuluu hanurinsoittoa).\n\nRIIKKA\n\nOlavi, tule pois, siellä on paljon hauskempaa. Talli-Matti opettaa\nminulle polkkaa. Tule, Olavi, se on paljon lystimpää kuin tuo jatsi.\n(Juoksee pois).\n\nROUVA huutaa hänen jälkeensä.\n\nRiikka, sinä et saa. Varjele sitä tyttöä! (Sisältä alkaa kuulua laulua\nja soittoa.) Voi, jos rovasti ja ruustinna vihdoinkin lähtisivät.\nRuustinna alkaa käydä hermoilleni.\n\nOLAVI\n\nSaamarin käärme. Minua hän nyt tituleeraa nuoreksi herraksi, vaikka on\niänkaiken kutsunut Olaviksi.\n\nROUVA\n\nVoi, minä kuolen ikävään täällä. Jutella nyt pitäjän juoruja ruustinnan\nja apteekkarskan kanssa, kun kaikki miehet sillä välin istuvat\nskruuvipöydässä. Minä, joka olen minä. Muistan, miten John Forssell\nlauloi minulle yli kuohuvan samppanjalasin viime vuonna tähän aikaan.\nLaulaessani Pariisin lähetystössä kokoontui hurmaantunut yleisö\nympärilleni... ja täällä ruustinna puhuu koko iltapäivän virkatuista\nlapsenkoltuista ja nimismiehen rouva sikansa kuudestatoista porsaasta,\nja miehet pelaavat korttia. Robert kävelee pelloilla pehtorinsa kanssa,\nja Riikka tirkistelee minua häijyillä silmillään. Minä olen yksinäinen\nnainen, jonka elämä on haudannut Harmaalahteen.\n\nOLAVI\n\nTiedätkö, ketä sinä muistutat? Eino Leinon Teodoraa. Luin sitä viime\nyönä.\n\nROUVA\n\nOletko sinä koskaan rakastanut, Olavi?\n\nOLAVI\n\nEn. Ketä minä olisin voinut rakastaa?\n\nROUVA\n\nSilloin sinä et vielä tiedä, mikä on ihaninta elämässä, Olavi.\n\nOLAVI\n\nÖisin herään ja kuuntelen, laulatko sinä. Et tiedä, miltä tuntuu, kun\näkkiä koko elämä on avoinna.\n\nROUVA ottaa Olavia käsi-koukusta.\n\nSinä olet nuori ja voimakas... Eikö ole ihanaa olla nuori? Minäkin olin\nkerran nuori... Onko sinun kylmä?\n\nOLAVI\n\nEi. Sinä tulet aina olemaan nuori.\n\nROUVA\n\nImartelija!\n\nORAMAA ja Andersson tulevat oikealta.\n\nOlen tanssinut karjapiikojen kanssa. Olemukseni on navetanhajun\nmyrkyttämä.\n\nANDERSSON\n\nValtaistuin kymmenestä tipasta Eau de verveinea. Hylätkää nuori\nbarbaari! Leijailkaa syliini sieppaamaan, jumalallinen Hildiinamme!\nSieluni janoaa kulttuurinne raffinemangia.\n\nOLAVI\n\nKarjapiikamme peseytyvät ja uivat, eivätkä pyhävaatteissa haise\nnavetalle. — Ei herra Oramaan tarvitse virnistellä.\n\nORAMAA\n\nAndersson, väistetään nuorta barbaaria.\n\nROUVA nauraen.\n\nSitä hän on.\n\n    (Tohtori ja vapaaherra tulevat verannalle).\n\nOLAVI\n\nMenen hakemaan Riikkaa. (Poistuu).\n\n    (Rouva palaa verannalle).\n\nTOHTORI\n\nKuka siellä hakkailee Hilda rouvaa? Tämä on hurmaava yö.\n\nROUVA\n\nJonka herrat viettävät vain kortinpeluussa.\n\nLAAMANNI tulee verannalle.\n\nMutta meillä oli ihana peli. Kaksi isoslammia perätysten.\n\nTOHTORI\n\nSinulla on ollut onnea eikä järkeä.\n\nLAAMANNI\n\nJos minä puhuisin kaikki sinun maalauksesi jollekulle järkevälle\nihmiselle, et ikipäivinä näkisi enää ainoatakaan potilasta,\nlukuunottamatta tuota kuuluisaa Rantalan muoria, jossa ei ole mitään\nvikaa.\n\nTOHTORI\n\nEikä tämä syntinen sakki kuullut laamannittaren ihanaa laulua, vaikka\nkyllä minun musiikintuntemukseni rajoittuu Ukko-Noaan ja Ruusuun\nlaaksossa.\n\nVAPAAHERRA\n\nHilda rouva ei saa olla loukkaantunut. Kirkonkylän musikaalinen\nkasvatus on ankarasti laiminlyöty. Ehkä asiat paranevat, jos saamme\nteidät pitemmäksi ajaksi keskuuteemme, koska laamanni kerran aikoo\nasettua Harmaalahteen.\n\nROUVA\n\nMikä, ei suinkaan merkitse sitä, että minä asettuisin Harmaalahteen,\nHarmaalahti on Sant Helenani.\n\nLAAMANNI\n\nAlituisen riidan aihe. Hän ei vieläkään tahdo käsittää, että olen vanha\nmies, joka haluaa rauhaa Harmaalahdessa.\n\nTOHTORI\n\nLähdötkö tosiaankin huomenna kaupunkiin?\n\nLAAMANNI\n\nLähden ja annan sille potkut, otan eron virastani.\n\nTOHTORI\n\nKas, kas!\n\nVAPAAHERRA joka on keskustellut rouvan kanssa.\n\nMutta nyt, Hilda rouva, laulakaa meille vielä ja sitten tanssitaan.\nLaulakaa vanhalle sydämelleni Schubertin »Serenaadi»!\n\nROUVA\n\nAinoastaan teille, parooni.\n\n    (Kaikki paitsi laamanni menevät sisään.\n    Riikka ja Olavi tulevat).\n\nLAAMANNI\n\nMistä te tulette, lapset?\n\nRIIKKA\n\nAlhaalta tuvasta. Siellä oli ihanaa tanssia!\n\nLAAMANNI lyö kädellään Olavia olkapäälle.\n\nNo, Olavi, mikä sinua vaivaa? Olet viime aikoina käynyt merkillisen\nalakuloiseksi. Valvot varmaan liian kauan. Sinulla palaa aina lamppu\nhuoneessasi.\n\nRIIKKA\n\nOlavi lukee kuin hullu.\n\nLAAMANNI\n\nEt saa kiirehtiä liikaa!\n\nOLAVI\n\nEi minua mikään vaivaa, laamanni.\n\nRIIKKA\n\nHerra Jumala, sano, isä! Ja olet sinäkin naurettava, laamanni.\nIkäänkuin en minä tietäisi.\n\nLAAMANNI\n\nRiikka on oikeassa. Se käy naurettavaksi ja tympäisee minuakin.\n\nRIIKKA\n\nTule pois, Olavi! Hyvästi, laamanni! (Juoksee sisään).\n\nROUVAN ÄÄNI ylhäältä.\n\nSulkekaa ovet ja ikkunat, en voi laulaa muuten.\n\nLAAMANNI\n\nTahdotko sinä mennä sinne sisään?\n\nOLAVI\n\nEn, isä.\n\nLAAMANNI\n\nOlen väsynyt, Olavi. Elämäni kulkee väärään suuntaan. Aion oikaista\nsen. Elämäni on muuttunut koneelliseksi velvollisuuden täyttämiseksi.\nOlen tullut virasto-puunukeksi.\n\nOLAVI\n\nKummallista, juuri näitä sanoja käytti äiti kerran sinusta, kun\nkatselimme erästä kuvaasi, missä istuit maaherrana virallisessa\nvastaanotossa.\n\nLAAMANNI\n\nIstuin kuin puujumala ja kertasin korulauseita.\n\nOLAVI\n\nTuo kuva on vieläkin äidin »Seitsemän veljeksen» sisässä.\n\nLAAMANNI\n\nTerveellistä seuraa puujumalalle. Äidilläsi on huumoria.\n\nOLAVI\n\nHän kykenee vieläkin hymyilemään tälle »tilanteelle», kuten\nsenaattorska sanoo.\n\nROUVAN ÄÄNI huutaa.\n\nOlavi!\n\nLAAMANNI\n\nMene vain sisään. (Olavi lähtee ylös. Laamanni istuutuu\noikeanpuoleiselle penkille. Justiina tulee oikealta, kulkee laamannia\nhuomaamatta hänen ohitseen ja istuutuu vasemmalle. Justiinalla on\nyllään valkoinen sairaanhoitajatarpuku, hän istuu silmät kiinni.\nLaamanni katselee häntä vähän aikaa ja menee sitten vasemmalle hänen\nluokseen sanoen.) Justiina!\n\nJUSTIINA avaten silmänsä.\n\nHyvää ehtoota, laamanni.\n\nLAAMANNI\n\nArvasinhan minä, että tuo valkoinen haamu oli Justiina. Eikö ole kaunis\nsuviyö.\n\nJUSTIINA yrittää nousta.\n\nHyvää iltaa!\n\nLAAMANNI\n\nJustiina, istu vain... Tuo valkoinen puku sopii hyvin olemukseesi,\nsairaanhoitajatar.\n\nJUSTIINA\n\nSenaattorska ei tunne itseään sairaaksi, ellen pukeudu\nsairaanhoitajattareksi. Mutta parin viikon kuluttua ehkä pääsen\npois täältä, kun senaattorska näkyy vihdoinkin suostuvan erääseen\nhoitajattareen kunnansairaalasta. (Hymyillen.) Silloin tämä »tilanne»\nloppuu.\n\nLAAMANNI\n\nNiin Olavikin sanoo, että sinä vieläkin kykenet hymyilemään tälle\n»tilanteelle». Mutta sinulla on sittenkin kiire pois täältä.\n\nJUSTIINA nousee.\n\nIhmettelettekö sitä? (Vaitiolo.) Kuuntelin äsken hanurinsoittoa\nalhaalla tuvassa, kävelin sitten tänne kuulemaan pianonsoittoa ja\nlaulua. Siellä alhaalla oli sittenkin hauskempaa. Tämä on kovin\nvierasta minulle.\n\nLAAMANNI\n\nVieras olen minäkin täällä.\n\nJUSTIINA\n\nSe on mielikuvitustanne. (Vaitiolo).\n\nLAAMANNI istuu hänen viereensä.\n\nMiksi minä en koskaan tapaa sinua, kun käyn tätiä katsomassa?\n\nJUSTIINA\n\nEn tapaa turhaan ihmisiä, joilla ei ole mitään asiaa minulle.\n\nLAAMANNI\n\nTotta kai minulla on asiaa poikani äidille.\n\nJUSTIINA\n\nPoikanne satunnaiselle äidille.\n\nLAAMANNI\n\nOn oikein, että vihaat minua. Minä jo pelkäsin, ettei sinussa ole\nvihaakaan.\n\nJUSTIINA\n\nPelkään, että senaattorska herää. Minun on lähdettävä.\n\nLAAMANNI\n\nTiina, aion tunnustaa Olavin pojakseni ja antaa hänelle nimeni.\nVaimoni on suostunut siihen, että Olavi jää taloon ja koulutetaan\nkustannuksellamme.\n\nJUSTIINA\n\nSe on aivan tarpeetonta. Ja rouvanneko suostuisi siihen?\n\nLAAMANNI\n\nMinä saan hänet suostumaan.\n\nJUSTIINA ivallisesti.\n\nEikö se tavallisesti käy päinvastoin? Eikö se ole hän, joka saa miehet\ntekemään mitä hän tahtoo? Te avasitte kerran erään oven, ja hän sai sen\ntaaskin sulkeutumaan. Se oli unohtumaton näky. Melkein teatteria.\n\nLAAMANNI\n\nOlen ollut naimisissa seitsemäntoista vuotta... ja tottunut teatteriin.\n\nJUSTIINA\n\nTe aloitte aikoinaan kirjoittaa laajaa tutkimusta uusista rikoslain\nperiaatteista. Minä luin kirjoituksianne siitä... Miksi ette jatkanut?\n\nLAAMANNI\n\nEi ollut aikaa. Piti ruveta asianajajaksi ansaitakseni ja maksaakseni\nvelkojani — sitten jouduin virkamieheksi — ja sitten se oli myöhäistä.\n\nJUSTIINA\n\nKun luin kirjoituksianne, huomasin, että te uskalsitte olla rohkea,\nolla sama kuin olitte nuoruudessanne. Olin hyvilläni, että edustitte\ninhimillistä kantaa surunvuonna —18.\n\nLAAMANNI\n\nMeillä olisi koko ihmisikä puhumista.\n\nJUSTIINA\n\nMinusta tuntui täällä yksinäisyydessäni, että olitte jotakin velkaa\nnuoruudellenne ja minulle... ja iloitsen, että olette jotakin siitä\nsuorittanut.\n\nLAAMANNI\n\nOlen sinulle ennen kaikkea velkaa Olavin elämän.\n\nJUSTIINA\n\nMinä pyysin vain, että te antaisitte Olaville mahdollisuuden lukea.\nEn välitä nimestänne, hänellä on minun nimeni. Olen tehnyt hänelle\ntilaa omassa maailmassani. Te viette hänet minulta toiseen maailmaan,\neikä suinkaan parempaan. — (Hiljaa.) Hän ei ole käynyt luonani moneen\npäivään, vaikka Riikka ilmoitti hänelle, että tahtoisin nähdä hänet.\nJospa hän vain tulisi takaisin luokseni.\n\nLAAMANNI\n\nMinä jätin sinut yksin, antaessani sinulle pojan ja jätän sinut taas\nyksin, viedessäni hänet sinulta.\n\nJUSTIINA\n\nEtte te häntä minulta vie. Mutta jotakin hänessä on väärää, en tiedä\nitsekään mitä se on. Tuo kauneuden ja antautumisen kaipuu.\n\nLAAMANNI\n\nMe olemme molemmat vähän samanlaisia, Tiina. Silloin kun löysimme\ntoisemme, olimme aivan sokeita. Sinä et ajatellut silloin enkä minäkään.\n\nJUSTIINA\n\nMinulla on ollut aikaa unohtaa.\n\nLAAMANNI\n\nKaikki, mikä silloin oli, tuli kuin ryöppy vastaani täällä. Toissa\nyönä istuin pienessä huoneessasi... aamulla kävin suokalliolla,\njossa makasimme kerran eräänä sunnuntaiaamuna auringossa. Kuinka oli\nmahdollista että jätin sinut!\n\nJUSTIINA\n\nKuinka te uskallatte muistuttaa minulle sitä? Nuo ihmiset ovat\nkuolleet aikoja sitten. Ei ollut väärin, että jätitte minut, mutta se\noli väärin, että otitte minut, typerän tytön, jolla ei ollut teille\nmuuta annettavaa kuin oma nuori ruumiinsa. Sen hetken nuori ruumis.\nTuollaisia on koko kylä täynnä.\n\nLAAMANNI\n\nSinä olit kaunein ja suloisin kaikista!\n\nJUSTIINA\n\nEn ollut mitään, en yhtään mitään! Minulle ei ollut häpeäksi, että te\ntulitte minulle epäjumalaksi. Te olitte sivistynyt, kehittynyt ihminen,\njoka siihen aikaan oli valmis panemaan elämänsä alttiiksi tämän maan ja\nkansan puolesta. Olisin voinut antaa elämäni edestänne. Kantaa häpeätä\nlapsenne vuoksi oli minulle siihen aikaan ainoastaan iloksi. Mutta tuo\ntyttö kuoli sinä yönä, kun hän synnytti lapsensa yksin savusaunassa.\n\nLAAMANNI\n\nMinä olin roisto, Justiina!\n\nJUSTIINA\n\nEn ole katkera. En jäänyt avuttomaksi. Kun heräsin tainnoksista\nja sokeasta huumauksestani, huomasin, etten ollut yksin. Meitä\noli paljon samanlaisia. Melkein joka talossa oli muutamia naisia,\njoiden lasten isä ei seisonut heidän tuskanvuoteensa ääressä, eikä\nottanut rakkaudella vastaan elämää, joka heille tarjottiin. Näin\naviovaimojakin, joiden miehet eivät tahtoneet katsoa lapseensa,\nkoska se toi yhden nälkäisen suun lisää heidän perheeseensä. En minä\nyksin ollut lapseni isän hylkäämä. Meitä oli paljon, eikä ainoastaan\naviottomia. Emmekä saaneet apua muilta kuin toisilta köyhiltä. He\neivät hylänneet minua, nuo ihmiset, jotka todellakin tahtovat auttaa\nja muuttaa maailman sellaiseksi, että jokainen ihmiselämä otettaisiin\nrakkaudella ja huolenpidolla vastaan. Ei elämä siitä parane, että vain\nminua yksistään hyvitetään.\n\nLAAMANNI\n\nEn syytä yhteiskuntaa, syytän itseäni. Minun olisi pitänyt mennä\nnaimisiin sinun kanssasi. Minussa oli kylliksi uskallusta sanoa se\nsedälleni ja seisoa hänen revolverinsa edessä ja kestää hänen vihaansa\nkolmattakymmentä vuotta. Mutta minussa ei ollut miestä tehdä mitä\nsanoin, Luhistuin, niin kuin aina olen luhistunut.\n\nJUSTIINA\n\nNaida minut, sivistymättömän, arvottoman piikatytön? Jossa ei ollut\nmitään, mikä olisi kiinnostanut teitä, sivistynyttä ihmistä. Johon\nte olisitte kyllästynyt muutamassa kuukaudessa. Ehkäpä siitä olisi\ntullut samanlainen avioliitto kuin nykyisenne. Ja nyt minä sanon teille\njotakin, laamanni Harmaalahti. Häpeän sitä, että rakastuin mieheen,\njoka voi rakastua sellaiseen naiseen kuin tuo piikatyttö Tiina. Haitte\nvain ruumista ja sen olette saanut. Pitäkää hyvänänne. Oli väärin, että\notitte minut, ei se, että minut hylkäsitte.\n\nLAAMANNI\n\nTämä oli komeata puhetta, Justiina. Ei se ollut väärin silloin, eikä\nse olisi väärin nytkään. Kadutko sinä, Justiina, meidän välillämme\ntapahtunutta?\n\nJUSTIINA\n\nEn kadu, koska en voi katua, että olen antanut elämän Olaville. (Kädet\nsilmillä.) En kadu hetkeäkään, en antaisi niitä päiviä elämästäni.\n(Yrittää nousta. Laamanni estää häntä.) Antakaa minun mennä.\n\nLAAMANNI\n\nOn aivan keinotekoista ja turhaa, että yrität sanoa minulle, te.\nJustiina, salli minun ottaa Olavi pojakseni. Minä eroan virastani ja\njään maalle hoitamaan tilaa. Olavi saa lukea maataloutta. Vaimonikin on\nsuostunut tähän järjestelyyn. Häntä nähtävästi huvittaa näytellä jaloa,\nloukkaantunutta aviovaimoa.\n\nJUSTIINA\n\nOlavi ei saa unohtaa, että hän on syntynyt saunassa.\n\nLAAMANNI\n\nHänen täytyy unohtaa se.\n\nJUSTIINA\n\nMinä olen kasvattanut hänet taistelijaksi, ihmisten yhteyteen, ihmisten\ntoveruuteen. Te viette hänet yksinäisyyteen. Hän jumaloi teitä, koska\nhänellä on pää täynnä romantiikkaa tuosta ylhäisestä isästä, joka\nyht'äkkiä osoittaa hänelle hyvyyttään. Minun olisi pitänyt kasvattaa\nhänet vihaamaan teitä. En voinut.\n\nLAAMANNI\n\nSinä, vihaamaan minua? Muistan pehmeät, ruskeat käsivartesi kaulallani.\nMuistan, miten iloitsimme toisistamme, Tiina.\n\nJUSTIINA hypähtää ylös.\n\nLAAMANNI\n\nMinä puhun sille entiselle Tiinalle.\n\nJUSTIINA\n\nOsoitteenne on väärä, häntä ei enää ole. Harmaalahdessa on tuollaisia\npiikatyttöjä nytkin tusinoittain. Ettekö käsitä, että loukkaatte minua?\n\nLAAMANNI\n\nEn uskalla puhua sille nykyiselle Tiinalle. Eikä se vanha ole kuollut.\n\nJUSTIINA\n\nMitä varten keskustella? Jos kaikki on vain siksi, että luovuttaisin\nOlavin sinulle, on se tarpeetonta. Hän ratkaisee itse kohtalonsa. Sinun\npuolellasi ovat nimi ja sivistyksen suomat mahdollisuudet, ja olen\nnähtävästi kasvattanut hänet niin huonosti, että nämä tekijät ovat\nmäärääviä.\n\nLAAMANNI\n\nSinä tiedät vallan hyvin, ettei kysymys ole ainoastaan pojasta.\n\n    (Musiikki salista ja alhaalta kuuluu yhtäaikaisesti).\n\nJUSTIINA\n\nSekä Ylätalo että väentupa soittavat yhtäaikaisesti. Kauheata tuo\nepäsointu... koko elämä täällä on täynnä sitä...\n\nLAAMANNI\n\nMeillä molemmilla on kuitenkin oma soittomme, Justiina. Sinä olet\nrauhani. (Tarttuu hänen käsiinsä.) Justiina, anna meidän elää sitä\nelämää, jota emme ole eläneet... edes sadussa... Jää minulle saduksi...\nen kykene ottamaan sinua mukaani todellisuuteen.\n\nJUSTIINA\n\nTätäkö varten olen tehnyt itsestäni ihmisen... ollakseni sinun satusi,\nelääkseni taas vain sinussa... sinä taas viet minut.\n\nLAAMANNI\n\nJotta jaksaisin kärsiä elämää...\n\nOLAVI tulee verannalta, pysähtyy laamannin ja Justiinan eteen.\n\nÄiti... Isä...\n\nLAAMANNI\n\nMe kolme...\n\nJUSTIINA\n\nNiin, me kolme...\n\nLAAMANNI\n\nEnsi kerran elämässä...\n\n    (Vaitiolo).\n\nJUSTIINA\n\nJumalan tähden, puhukaa jotakin!\n\nOLAVI polvistuu Justiinan eteen, ottaa hänen vyötäröstään kiinni.\n\nÄiti...\n\nLAAMANNI lähtee hitaasti oikealle, seisahtuu.\n\nROUVAN ÄÄNI verannalta.\n\nOlavi, tule tanssimaan!\n\n    ESIRIPPU\n\n\n\n\nIV Kuvaelma\n\n\nSeuraavana päivänä. Sama näyttämö kuin edellisessä.\n\nSENAATTORSKA tulee Riikan työntämänä.\n\nEi niin nopeasti, Riikka. Minne sinulla on kiire?\n\nRIIKKA\n\nUimaan.\n\n    (Olavi tulee verannalta kirja kädessä).\n\nSENAATTORSKA\n\nOlavi, tule tänne! (Riikalle.) Saat juosta uimaan, Olavi kyllä vie\nminut kirjastoon. (Riikka juoksee pois. Olaville.) Täällähän on kovin\nhiljaista tänään. Missä oopperaseurue on?\n\nOLAVI\n\nLuultavasti uimassa.\n\nSENAATTORSKA\n\nEntäs isäsi?\n\nOLAVI\n\nIs... Laamanni on huoneessaan.\n\nSENAATTORSKA\n\nKas, sinä olet erittäin korrekti! Tule tänne! (Olavi seisahtuu hänen\neteensä. Senaattorska katselee häntä kiireestä kantapäähän.) Tjaah, käy\nlaatuun!\n\nOLAVI\n\nMitä senaattorska minua mittailee?\n\nSENAATTORSKA\n\nKatselen Harmaalahden perillistä. Ei hullumpaa!\n\nOLAVI\n\nEn tahdo itseäni mittailtavan, mittailtavan teidän mitoillanne.\n\nSENAATTORSKA\n\nKreivi Ehrenstrandkin adopteerasi äpäränsä kuninkaan lupakirjalla.\nSellaista on suvussamme ennenkin tapahtunut. Ja sinä tanssitkin hyvin.\nKaikki Harmeliukset ovat nuorena olleet erinomaisia tanssijoita.\nMetsästämässä olet käynyt pienestä saakka, satulassa istut varmaan\nmainiosti. Harmeliukset ovat aina olleet hyviä ratsastajia ja hyviä\nrakastajia.\n\nOLAVI\n\nMutta ellen minä tahtoisikaan olla Harmelius? Minua tympäisee kaikki\ntuo mittaileminen siitä, olenko minä tarpeeksi hyvä. Olen mitä olen\nja miksi äitini on minut tehnyt. Joka hetki tarkastellaan käytöstäni,\nikäänkuin minä olisin tullut jostakin villien maasta, kun olen kasvanut\ntyöläisten joukossa. Mieluummin lähtisin pois äitini kanssa. Te olette\nvanha itsekäs ihminen, kun kidutatte äitiäni luonanne. Vaatimalla\nvaaditte häneltä kiitollisuutta ja tiedätte kuitenkin, että äitini\npitää teistä ja säälii teitä eikä lähde sen vuoksi. Minä en ole\nkiitollisuudenvelassa teille. Olen maksanut työlläni kaiken, minkä olen\nsyönyt. Minä lähden pois äitini kanssa.\n\nSENAATTORSKA\n\nAivan kuten isosetäsi ja isäsi. Aina valmiina heittämään kaiken pois,\njos heillä on vastoinkäymisiä, ja mörköilemään sitten elämänsä loppuun,\nmuka haavoittuneina, käyköön toisten miten tahansa. Tule tänne, Olavi!\n(Olavi tulee lähemmäksi.) Katsos, Olavi, minä nyt olen mikä olen, mutta\nminä pidin isästäsi ja pidän sinustakin, vaikka olenkin itsekäs ja\ntarpeeton vanha akka.\n\nOLAVI\n\nAnteeksi senaattorska. Minähän pidän Harmaalahdesta... Te olette ollut\nhyvä minullekin, mutta...\n\nSENAATTORSKA\n\nSano. Grande tante.\n\nOLAVI\n\nGrande... enkä... Täti minä sanon.\n\nSENAATTORSKA\n\nMutta ranskaa sinun kuitenkin on luettava. Saata minut Alataloon!\n\n    (Olavi työntää tuolin oikealle).\n\nRIIKKA tulee vastaan sanoen Olaville.\n\nTule pian takaisin.\n\nLAAMANNI tulee matkapuvussaan verannalle.\n\nMissä äitisi on?\n\nRIIKKA\n\nJossakin rannalla niitten poikien kanssa. Voi, isä, mikset sinä aja\nsitä sleeppiä pois täältä?\n\nLAAMANNI\n\nKuinka sinä puhut, tyttö? Äitihän saa aikansa kulumaan heidän kanssaan.\nMinulla on niin tavattomasti työtä. Muuten, missä sinä olet ollut koko\naamupäivän?\n\nRIIKKA\n\nJustiinan ja tädin luona, ja käyttäydyin siivosti. Justiina neuloi ja\nminä luin heille. Minä pidän Justiinasta.\n\nLAAMANNI\n\nPidätkö sinä Olavista?\n\nRIIKKA\n\nTotta kai minä Olavista pidän, vaikka hän onkin olevinaan.\n\nLAAMANNI\n\nOnko Olavi käynyt tapaamassa Justiinaa?\n\nRIIKKA\n\nEi ole, ja Justiina on hyvin surullinen. Mitä se poika pelkää? Minusta\ntuntuu, että hän pelkää jotakin. Mikset sinä sano kaikille, isä, että\nOlavi on veljeni?\n\nLAAMANNI\n\nMinä tulen sanomaan sen. Aion julkisesti tunnustaa Olavin pojakseni,\nantaa hänelle nimeni.\n\nRIIKKA heittäytyy laamannin kaulaan.\n\nMinä pidän sinusta, pappa! (Juoksee itkien uimarantaa kohti).\n\nOLAVI tulee häntä vastaan.\n\nMitä sinä itket, Riikka? Mikä nyt on?\n\nRIIKKA vetää häntä laamannia kohden ja pyörittää häntä käsistä kiinni\npitäen.\n\nOle sinä, iso poika, kohtelias pikku siskollesi ja tule aina uimaan\nkanssani, että ihmisellä olisi jotain hyötyä veljestään.\n\nOLAVI\n\nÄlä hulluttele, Riikka!\n\n    (Riikka juoksee pois).\n\nLAAMANNI\n\nTahdon puhua kanssasi, Olavi. On kai parasta, että saat sekä isän että\nisän nimen. Jos suostut siihen? Aion tunnustaa sinut virallisesti\npojakseni, äitisi luvalla.\n\nOLAVI\n\nIsä, eikö se tuota vaikeuksia? Tiedän, että äitini sydämessään ei halua\nsitä.\n\nLAAMANNI\n\nMutta se helpottaa elämääsi, ja tässä on sittenkin sinun tulevaisuutesi\nkysymyksessä. Muuten, tahtoisin erota virastani ja jäädä Harmaalahteen.\n\nOLAVI kiusaantuneena.\n\nMinunko vuokseni sinä eroaisit? Häpeätkö kaikkea tätä?\n\nLAAMANNI\n\nEn.\n\nOLAVI\n\nOnhan olemassaoloni tuottanut niin paljon häiriötä elämääsi.\n\nLAAMANNI\n\nJoutavia. Mutta sinun on puolestasi tehtävä työtä ja opiskeltava, jotta\nvoisit jatkaa siitä, mihin minä lopetan, poika.\n\nOLAVI hermostuneena.\n\nOlen tahtonut sanoa sinulle jotakin jo pitkän aikaa. Ehkei ole hyvä,\nettä olen täällä. Tiedän, etten osaa käyttäytyä. Elämä täällä on\nvierasta minulle, tämä on eri maailmaa kuin elämäni äidin kanssa\ntyöihmisten joukossa. Ehkä minun olisi parempi lukea jossakin muualla\ntottuakseni. Sinun ei pidä ajatella, että olisin kiittämätön. Emmehän\nme voi kaikki yhdessä olla Harmaalahdessa.\n\nLAAMANNI\n\nOnko vaimoni ollut sinulle epäystävällinen? Onko sinua loukattu?\n\nOLAVI\n\nEi missään tapauksessa. Hän yrittää olla ystävällinen minulle.\nMahdollisesti minä itse en osaa olla kuten pitäisi. Tunnen sen usein,\nja ihmiset katselevat kummastellen. Anna minun lähteä — täältä, lähetä\nminut Helsinkiin lukemaan!\n\nLAAMANNI\n\nJoutavia, Kaikki muuttuu kyllä, kun olet virallisesti tunnustettu\npojakseni. Silloin loppuvat kaikki kuiskuttelut.\n\nOLAVI\n\nMinua ahdistaa täällä jokin. Anna minun lähteä pois. Harmaalahti on\ntullut meille kaikille vankilaksi. Miksi me kaikki olemme täällä\nyhdessä? Jotakin täytyy tehdä, jonkun täytyy lähteä.\n\nLAAMANNI\n\nEn jaksa lähteä, olen vihdoinkin saapunut kotiini. Sen on lähdettävä,\njoka on vieras tälle talolle.\n\nOLAVI\n\nMutta jos hän ei lähde... jonkun on tästä lähdettävä, me tulemme kaikki\nmielipuoliksi. Harmaalahti kasvaa meidän ylitsemme.\n\nLAAMANNI\n\nSinä et ole se, joka lähtee, eikä äitisikään. Teillä on enemmän\noikeutta olla täällä kuin kenelläkään muulla.\n\nOLAVI\n\nMinun vuokseni on teidän kaikkien elämä mennyt sekaisin.\n\nLAAMANNI\n\nMene käymään äitisi luona ja sano terveisiä minulta. Minä yritän ottaa\nelämäni käsiini.\n\nROUVA tulee oikealta.\n\nJoko sinä olet lähdössä?\n\nLAAMANNI\n\nAuto on jo valmiina. Riikka tulee minua saattamaan. Pehtori lähtee\nmukaan maanviljelyskaluja ostamaan. Olavi, mene katsomaan, onko hän\nvalmis, ja huuda samalla Riikkaa.\n\n    (Olavi poistuu).\n\nROUVA asettuu vasemmalle leposohvalle, kädet pään alla.\n\nSinulla on siis vakava aikomus jatkaa hullutteluasi?\n\nLAAMANNI\n\nNiin on. Olen väsynyt. Sukuni on asunut täällä vuosisatoja. Talo\non rappiolla, tahdon panna sen taas kuntoon ja tehdä työtä omalla\nmaallani. On aivan turhaa keskustella asiasta, sillä minä olen sen\npäättänyt.\n\nROUVA\n\nJää minullekin vapaa päätösvalta.\n\nLAAMANNI\n\nNiin jääkin... Sen olen aikaisemminkin sanonut. Sitten vielä eräs asia.\nTulen julkisesti tunnustamaan Olavin pojakseni ja antamaan hänelle\nnimeni. (Rouva hyppää ylös kiihtyneenä.) En voi menetellä toisin.\n\nROUVA\n\nSiis julkinen skandaali? Tämä nyt vielä puuttui?\n\nLAAMANNI\n\nHän tulee joka tapauksessa perimään osan omaisuudestani. Pyydän sinua\nsuhtautumaan asiaan inhimillisesti, ja ihmiset tulevat kunnioittamaan\nsinua.\n\nROUVA\n\nTuo nainen ei ole koskaan kenellekään sanonut, että poika on sinun.\nEtkä sinä ollut kihloissa hänen kanssaan. Kyllä sinä voit hänet\nvähemmälläkin kuitata, jos vain tahdot.\n\nLAAMANNI\n\nOlet oikeassa. Minä en tahdo.\n\nROUVA\n\nMinä ymmärrän, mihin sinä pyrit! Sitä vartenko tuo nainen luuraa\ntalossa? En ole niin typerä, etten käsittäisi, että kaikki järjestetään\nvain minun poisajamisekseni. Mutta minä en mene, Robert hyvä, en mene,\nvaikka minä joutuisin koko elämäni viettämään tämän museon nurkissa.\n\nLAAMANNI\n\nÄlä kiihoita itseäsi hysteriaan, Hilda. Meidän on sovittava olemaan\ntäällä ja sinun on käyttäydyttävä niin, ettei se käy meille liian\nraskaaksi. Minä vaadin sinulta suurta uhrausta, mutta minun täytyy\nhyvittää ja sovittaa tekoni.\n\nROUVA\n\nMiksi minun on kärsittävä seuraukset? En minä ole syypää siihen, että\nolet viettänyt kevytmielistä elämää nuoruudessasi.\n\nLAAMANNI\n\nTärkeimmän osan elämästäni olen kuluttanut ansaitakseni tarpeeksi\nrahaa ylläpitääkseen sinulle kotia. Olen jättänyt kaikki unelmani\ntieteellisistä töistä ansaitakseni sinulle rahaa kotiasi varten,\nkalliita matkojasi varten, päästäkseni sinun valitusvirsistäsi,\npitääkseni kiinni edes jonkinlaisista yhteiskunnallisen elämän\nvaatimuksista. Pääasiallisesti olen elänyt vain siksi, että sinä saisit\nlaiskotella, lauleskella ja hakkailla muita miehiä.\n\nROUVA maailmannaisen kyynillisyyttä tavoitellen.\n\nMutta, Robert hyvä, sen hyvän minkä olen saanut, olen maksanut sängyssä.\n\nLAAMANNI\n\nOikein. Olen ylläpitänyt itselleni vakinaista porttoa, joka sattumalta\nsai yhden lapsen eikä enempää tahtonut.\n\nROUVA\n\nHyvä. Ja tulet edelleenkin ylläpitämään minua, sen minä takaan.\n\nLAAMANNI\n\nOn niin kirkas päivä, näkyvät kaikki limaiset pohjakivet. Voiko mikään\nmaailmanmahti sinua enää muuttaa?\n\nROUVA\n\nMuuttaa! Minun on erittäin hyvä olla sellaisena kuin olen. Minusta\npidetään seurapiireissä, sinusta ei pidä kukaan.\n\nLAAMANNI\n\nMinä puhuin kerran nuoruudessani kutsuntaa vastustavassa kokouksessa,\njossa sadat vakavat miehet puristivat kätensä nyrkkiin ja minä\najattelin, miten kannattaisi elää ja kuolla tämän kansan kanssa,\nhengittää yhdessä sen kanssa, tehdä ihmeitä tuollaisen kansan kanssa.\nSitten minä olen uskollisesti selvitellyt tuon kansan varkaus-, riita-\nja puukotusjuttuja, istunut puujumalana sen maaherrana ja koettanut\nylläpitää ja oikeuttaa olemassaoloani, olen skruuvannut ja joskus\nryypännytkin sen kansan hyväksi... ja maannut sängyssä sinun kanssasi.\n\nROUVA\n\nEnkö ole sanonut sinulle, että sinun olisi pitänyt jäädä asianajajaksi\ntahi ruveta pankkiherraksi. Tiedät, kuinka paljon sinun toverisi ovat\nansainneet pankinjohtajina. Heidän rouvansa asuvat omissa palatseissaan\nja matkustelevat aina Intiaan saakka.\n\nLAAMANNI\n\nTähän kehykseen täällä et sinä sovi, nainen.\n\nROUVA\n\nÄlä höpise. Puhu niin, että minäkin ymmärrän. Mitä sinä katsot minua?\nKuinka kauan olenkaan saanut kärsiä sinun ilkeätä tapaasi puhua\nylitseni. Mitä sinä minusta tahdot? Olen mitä olen.\n\nLAAMANNI\n\nOlet mitä olet ja ruumiillasi olet hallinnut.\n\nROUVA\n\nAhaa, hyvä, että myönnät. Sen minä osaan. Kyllä sinä olet kiittämätön.\nMutta vielä kaikki ihmettelevät, miten hyvin minä, taiteilijatar,\nhoidan talouttasi. Konserttimatkoiltakin olen kirjoittanut kotiin\nKaisalle, että hän muistaisi aamupuuroasi. Elnakin sanoo, että minä\nhemmottelen sinua.\n\nLAAMANNI inholla.\n\nMinä lähden nyt.\n\nROUVA heittäytyy lepotuoliin nauraen.\n\nTulet kyliä takaisin.\n\nRIIKKA verannalta.\n\nIsä, tuletko sinä jo? Pehtori odottaa.\n\nLAAMANNI\n\nJättää sinut tähän taloon!\n\nROUVA venyttelee itseään lepotuolissa.\n\nNiin, otakin mieluummin minut mukaan. Olisi ihanaa syödä aamiaista\nKappelissa ja illallista Kaivohuoneella! En ole käyttänyt\nvielä Wiesbadenista ostamaani ihanaa punaista iltapukuanikaan.\nSitten samppanjaa! Kuulitko muuten siitä Ellmanien skandaalista\nKaivohuoneella? Irma kirjoitti minulle.\n\nLAAMANNI katsoo häneen täynnä inhoa.\n\nPaljonko sinä tahdot avioerosta?\n\nROUVA\n\nSitä minä odotin. Vaikka antaisit minulle koko Harmaalahden ja kaiken,\nmitä omistat, en sittenkään jätä sinua sille naiselle. Robert hyvä,\nminusta et pääse. Minne sinä menetkin, seuraan mukanasi ja sellaisen\nskandaalin teen, että siitä vielä miespolvien jälkeen koko maa puhuu.\n\nLAAMANNI\n\nHyvä, minä eroan virastani ja muutan Harmaalahteen. Saat asua täällä\nelämäsi loppuun, mutta minun kanssani ei sinulla ole mitään tekemistä.\n\nROUVA ottaa kylmästi suklaarasian ja kirjan.\n\nEn kuule sitä ensi kertaa.\n\n    (Laamanni -poistuu ylös. Justiina tulee oikealta,\n    pysähtyy ja katselee taloon päin).\n\nROUVA lepotuolissa.\n\nMitä te tahdotte? Mitä te siellä vakoilette?\n\nJUSTIINA\n\nOlisin hakenut senaattorskan sisään. Hänen ruoka-aikansa lähenee.\n\nROUVA nousee ja lähestyy Justiinaa.\n\nMinä en halua teidän kuljeskelevan ja vaanivan talon lähellä. Mutta\nkoska kerran olette täällä, tahdon puhua kanssanne.\n\nJUSTIINA\n\nOlkaa hyvä, rouva, mutta kai te tiedätte, etten minä mielelläni tule\nteidän talonne lähelle.\n\nROUVA\n\nMinä tahtoisin sanoa teille erään asian. Teidän täytyy käsittää, että\nolette luovuttanut poikanne minulle ja miehelleni Poikanne kasvatetaan\ntässä talossa, eikä teillä ole enää asiaa hänelle. Minä olen ottanut\nhänet hoitaakseni.\n\nJUSTIINA kylmästi.\n\nTekö?\n\nROUVA\n\nNiin, minä. Hän tulee opiskelemaan täällä käyttäytyäkseen tässä talossa\nsivistyneen ihmisen tavoin. Emmekä, mieheni ja minä halua, että hän\nkävisi luonanne liian usein. Koska olette hänen äitinsä, on teidän\nuhrauduttava hänen puolestaan ja hänen parhaakseen.\n\nJUSTIINA huvittuneena.\n\nOnko miehenne todellakin samaa mieltä?\n\nROUVA\n\nOn kyllä. Jos tahdotte poikanne parasta, on teidän väistyttävä hänen\nelämästään. Hän lukee ylioppilaaksi, menee yliopistoon, ja kai te\nkäsitätte, että hänen on unohdettava ne olot, joista hän on lähtöisin.\nMieheni ja minä kyllä ymmärrämme, että tämä on suuri uhraus puoleltanne.\n\nLAAMANNI tulee työntäen senaattorskan tuolia vasemmalla, matkalaukku\nkädessä.\n\nROUVA\n\nKun kerran minä olen uhrautunut ottamaan vieraan lapsen talooni, niin\nvoisitte tekin puolestanne uhrautua.\n\nJUSTIINA huvittuneena.\n\nMinä en ole vaatinut mitään uhrautumista, rouva. Poikani on\ntäysi-ikäinen ja hän päättää itse, luopuuko hän minusta vai eikö. Minä\nen voi kutsua häntä väkisin luokseni, ettekä te voi häntä väkisin\nluonanne pidättää.\n\nLAAMANNI\n\nJustiina, mitä tämä ihminen on puhunut sinulle?\n\nJUSTIINA\n\nHän on ilmoittanut minulle, että te molemmat aiotte viedä poikani\nminulta.\n\nRIIKKA huutaa verannalta.\n\nIsä, tuletko sinä jo?\n\nLAAMANNI hyvin selvällä ja kovalla äänellä.\n\nSinä tiedät, Justiina, että minä rakastan sinua.\n\nJUSTIINA lyö kädet silmilleen.\n\nMinä en jaksa enempää! (Juoksee pois).\n\nROUVA\n\nRobert, sinä unohdat, että minäkin olen täällä.\n\nLAAMANNI\n\nEn unohtanut sitä.\n\nSENAATTORSKA nauraa hihittää.\n\nSensaatio! Harmeliuksia!\n\n    (Laamanni ottaa kapsäkkinsä).\n\nRIIKKA huutaa oikealta.\n\nIsä!\n\nLAAMANNI\n\nMinä tulen. (Poistuu oikealle).\n\nROUVA huutaa hänen jälkeensä.\n\nVaro itseäsi, Robert, tämän sinä saat maksaa. Minullakin on keinoja.\n(Juoksee oikealle).\n\nSENAATTORSKA\n\nKeinoja... keinoja... mitä se minulle kuuluu... Näin he jättivät minut\nkaikki... kuten minäkin jätin kaiken... Riikka! Mari! Justiina! Olavi!\n\nSALMINEN tulee arkana.\n\nKuinka senaattorska on jätetty yksin?\n\nSENAATTORSKA\n\nKuin hautaan. Olen minäkin jättänyt toiset yksin. Kuka sinä olet?\n\nSALMINEN\n\nSalminen minä vain olen. Olin tuolla puutarhassa salaojan suuta\nkorjaamassa.\n\nSENAATTORSKA\n\nOnko Salminen kauan ollut Harmaalahdessa?\n\nSALMINEN\n\nOnhan tässä jo oltu vuosia kolmattakymmentä.\n\nSENAATTORSKA\n\nOnko Salmisella vaimo ja lapsia?\n\nSALMINEN\n\nOnhan mulla akka ja on niitä lapsiakin aika liuta, seitsemän ja\nkahdeksas alussa. Pojat jo aika renkejä.\n\nSENAATTORSKA\n\nKas, kun en minä ole koskaan huomannut Salmista?\n\nSALMINEN\n\nKaikkihan me samannäköisiä ollaan, mistä meitä erottaa... ollaan miehiä\nvaan... ja onhan senaattorska aina ollut sisällä ja sairaana.\n\nSENAATTORSKA\n\nOnko Salmisen koskaan ollut ikävää ja yksinäistä?\n\nSALMINEN\n\nVoi, voi, mitä senaattorska nyt puhuu. Kuinkas nyt meikäläisen voisi\nolla ikävä, kun ei päivä piisaa. Halotkin on talveksi varattava, kun\ntyöstä tulee, eikä se särvin järvestä työttä lähde. Varsinkin kun on\nsitä joukkoa niin paljon.\n\nSENAATTORSKA\n\nOliko Salminenkin mukana kapina-aikana, kun meidät täältä aioitte ajaa\nulos?\n\nSALMINEN\n\nVoi, voi, mitä senaattorska nyt sellaisia muistelee. Olihan miehet\nvähän niinkuin sekaisin, vaikken minä oikein mukana ollut, kun tuo\nKatri kielsi.\n\nSENAATTORSKA\n\nSepä vahinko, Salminen. Olisitte ajaneetkin meidät ulos, sinnepähän\nmekin joutuneet ihmisten pariin. Piiskaa minä ja senaattori olisimme\ntarvinneet. Kirjoja täällä oli, mutta ei ihmisiä... Nähkääs, Salminen,\nme vain katselimme... Tietääkö Salminen, mikä sensaatio on?\n\nSALMINEN\n\nEn tiedä sellaisia vieraskielisiä...\n\nMARI tulee juosten hengästyneenä.\n\nAnteeksi, senaattorska, Justiina käski minun tulla hakemaan\nsenaattorskaa. Mitäs tuo Salminen täällä?\n\nSENAATTORSKA\n\nMari hakisi tänne kahvia Salmiselle ja minulle. (Mari seisoo suu auki.)\nEikö Mari kuule?\n\n    ESIRIPPU\n\n\n\n\nV Kuvaelma\n\n\nSama puutarha. Samana päivänä. Myöhäinen ilta. Salin ikkunat ovat\nvalaistut, sisältä kuuluu soittoa ja laulua. Olavi makaa lepotuolilla\nkädet pään alla.\n\nRIIKKA tulee oikealta.\n\nOlavi, puutarha on täynnä kiiltomatoja. Tule katsomaan, alhaalla\nrannassa niitä on rivittäin. Tule poimimaan niitä kukkavihkoon! Minä en\nuskalla koskea niihin. Ihania, pieniä Jumalan lyhtyjä.\n\nOLAVI\n\nEn minä nyt tule. Anna minun kuunnella musiikkia.\n\nRIIKKA\n\nSinä et tule koskaan, kun pyydän. Mitä hyötyä minulla on veljestäni?\nMitä sinä siellä teet?\n\nOLAVI\n\nLuen ja kuuntelen musiikkia.\n\nRIIKKA\n\nEt sinä enää näe mitään lukea, tule vain mukaani. Tule nyt! Mikä sinua\nvaivaa? Kaikkia teitä vaivaa jokin. Isotäti on ainoa, jota ei mikään\nvaivaa, mutta hän onkin halvattu.\n\nOLAVI\n\nRiikka, voi Jumala, kuu minun tekisi mieleni ravistaa jotakuta!\n(Kääntyy toisaalle.) Mene pois, Riikka.\n\n        (Tohtori tulee kantaen senaattorskan rullatuolia\n        portaita alas. Olavi juoksee vasemmalle).\n\n    RIIKKA huutaa.\n\n    Olavi!\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Minne se Olavi joutui?\n\n    RIIKKA\n\n    Karkasi, ja minäkin karkaan. (Juoksee pois).\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Olavi on alkanut omituisesti eristäytyä tämän talon seurapiiristä.\n\n    TOHTORI\n\n    Hän halveksii tyhjäntoimittajia.\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Siltä näyttää. Maailma on sekaisin, tohtori. Minun aikanani ihmiset,\n    jotka olivat onnistuneet pääsemään parempaan säätyyn, häpesivät\n    alkuperäänsä. Ainakin olivat puhumatta siitä. Mutta tässä Olavi\n    ylpeilee, aivan kuin olisi jotakin parempaa ihmisrotua.\n\n    TOHTORI nauraa.\n\n    Ehkä hän onkin. Kohta saatte hävetä vapaaherrallista\n    syntyperäänne, senaattorska.\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Siltä tuntuu. Tässä talossa alkaa muuten olla vähän liikaa sensaatiota.\n    Hyvästi Dumas, Balzac, Zola, minä olen siirtynyt kirjoista elämään.\n    Tohtori, minun tekisi mieleni laulaa mukana refrängia. Täällä tapahtuu\n    jotain. Täällä on ukkosta ilmassa. Tuoksuu myrskylle. Tekee oikein\n    hyvää. Minä nuorennun, tohtori. Jalkojanikaan ei ole särkenyt pariin\n    yöhön. Jos olisin alle seitsemänkymmenen, rakastuisin Robertiin.\n\n    TOHTORI\n\n    Minä huomaan, että kaikki naiset ovat hullaantuneita häneen. Mitä\n    täällä oikein tapahtui ennen Robertin lähtöä?\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Eikö hän puhunut mitään?\n\n    TOHTORI\n\n    Ei, hän tuli vihurina tohtorilaan ja pyysi minua pitämään taloa\n    silmällä.\n\n    SENAATTORSKA nauraa.\n\n    Hi hi hii. Sekin on miesten tapa. Kääntää ensin talo\n    ylösalaisin ja sitten lähtee matkaansa suututettuaan ensin molemmat\n    naiset. Hän teki rakkaudentunnustuksen Justiinalle rouvansa\n    läsnäollessa. Pakottaakseen rouvansa eroamaan.\n\n    TOHTORI\n\n    Hemmettiä! Minusta tuntuu, ettei hän ole oikein perillä Justiinasta.\n    Keksikö hän kutsua Justiinan mukaansa ja lähteä Harmaalahdesta\n    Justiinan kanssa?\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Senlaatuinen keksintö ei kuulu Harmeliusten tapoihin.\n\n    TOHTORI\n\n    Niin, hän tavoittelee molempia, sekä taloa että Justiinaa. Mitä\n    Justiina sanoi?\n\n    SENAATTORSKA nauraen.\n\n    Sanoi...? Justiinasta on tullut kivipatsas.\n\n    TOHTORI\n\n    Onko hän Alatalossa? Tahtoisin puhua hänen kanssaan. Saanko minä viedä\n    senaattorskan Alataloon?\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Ei, Jättäkää minut tänne. Minäkin tunnen itsessäni aktiivisuuden\n    puuskan.\n\n    TOHTORI\n\n    Näkemiin, senaattorska. (Poistuu).\n\n    SENAATTORSKA hymyillen.\n\n    Näkemiin. (Soittaa kelloansa).\n\n    ROUVA tulee verannalle.\n\n    Eikö tohtori vienytkään tätiä Alataloon?\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Ei. Tulisitko sinä tänne alas vähän puhelemaan kanssani?\n\n    ROUVA\n\n    Mielelläni. (Tulee alas, ottaa pöydältä suklaarasian. Tarjoaa\n    senaattorskalle).\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Kiitos ei. Eikä se suklaa sinullekään hyvää tee.\n\n    ROUVA\n\n    En voi elää ilman Fazeria. (Heittäytyy leposohvalle.) Minä kuuntelen.\n\n    SENAATTORSKA sytyttää savukkeen.\n\n    Mehän olemme molemmat maailmannaisia, eikö niin?\n    Siis käyttäytykäämme kuin maailmannaiset. Miehet ovat mitä he nyt ovat,\n    mutta osaamme me naisetkin puoliamme pitää. Etkö sinä sentään antaisi\n    eroa Robertille? Erohan on nykyään muodissa. Etkä sinä ole vielä\n    kertaakaan eronnut.\n\n    ROUVA\n\n    Siitä on turhaa keskustella, täti. Olen kärsinyt nöyryytyksen,\n    jollaista ei mikään nainen kykene antamaan anteeksi. Minä tulen sen\n    kostamaan.\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Sinähän olet moderni nainen. Eikös sinulle ole samantekevää, tämä mies\n    tai joku toinen? Robert varmasti maksaa sinulle hyvän eläkkeen. Et\n    suinkaan sinä aio väittää minulle pitäväsi Robertista?\n\n    ROUVA\n\n    Täti saa olla huoleti, minä kyllä osaan pitää kiinni miehestäni. Tämä\n    ei ole ensimmäinen kerta, jolloin hän on halunnut eroa. Saanko minä\n    savukkeen, täti?\n\n    SENAATTORSKA tarjoten.\n\n    Ole hyvä. Tjaah, onko tämä nyt yhtä laatua hysteriaa vai\n    puhdasta häijyyttä?\n\n    ROUVA\n\n    Olen oppinut käsittelemään miehiä.\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Kadehdittava taito. En ole koskaan osannut sitä, mieheni hoiti minua.\n\n    ROUVA\n\n    Eroa hän ei tule saamaan ja minä olen siellä, missä hänkin. Minusta on\n    hauskaa olla laamannitar Harmaalahti ja Harmaalahden kartanon rouva.\n\n    SENAATTORSKA soittaa kelloa.\n\n    Voin kokemuksestani vakuuttaa, että erehdyt sen\n    hauskuuden suhteen. Oikeastaan sinä olet sangen vanhanaikainen\n    nainen. Tuollaisiahan me olemme olleet vuosituhansia, mutta minusta\n    tuntuu, että minä olen tulossa uudenaikaiseksi. (Soittaa vielä kelloa.)\n    Missä on ystäväni nuorimies Salminen? Suosittelen sinullekin hänen\n    tuttavuuttaan. — Hänen aktiivinen elämänkatsomuksensa on vaikuttanut\n    minuun sangen terveellisesti. Muuten, Hilda, oletko sinä koskaan\n    kuullut mainittavan, että ihmisen pitäisi olla hyvä?\n\n    ROUVA\n\n    Kysykää sitä Robertilta.\n\n    SENAATTORSKA\n\n    Minä odotin sitä vastausta. Kaisa! (Kaisa tulee vasemmalta, Oramaa ja\n    Andersson verannalta.) Vie minut Alataloon, Kaisa!\n\n        (Kaisa työntää hänet -pois. Rouva sytyttää\n        savukkeen     ja heittäytyy leposohvalle.)\n\nORAMAA\n\nOi, kaunis Diana, me tukehdumme kuumuuteen...\n\nROUVA\n\nLähtekää uimaan.\n\nANDERSSON\n\nVesi on armoton, kylmä... Me lähdemme laulamaan, kunnes armollinen\nrouva suostuu antamaan meille teetä.\n\nROUVA\n\nLaulakaa itseksenne. En viitsi liikahtaa.\n\nORAMAA\n\nMadame, te olette hurmaava tänä hurmaavana iltana!\n\nROUVA\n\nOlen väsynyt. Laulakaa minulle samppanja-aaria.\n\nANDERSSON polvistuen.\n\nSuokaa minulle kaunis kätenne!\n\n    (Olavi tulee oikealta).\n\n    ORAMAA\n\n    Varo, Andersson, sieltä tulee talon nuori herra, nuori barbaari.\n\n    OLAVI lähestyy.\n\n    Mitä te sanoitte?\n\n    ANDERSSON\n\n    Hän sanoi Ajax, Hector...\n\n    ORAMAA\n\n    Älä, se oli Akilles, joka vartioi kaunista Helenaa.\n\n    OLAVI\n\n    Hieronko minä teidän nenänne yhteen! Vahinko, ettei teillä ole kaulusta\n    eikä niskassanne lihaksia.\n\n    ANDERSSON\n\n    Oramaa, paetkaamme raakaa voimaa! (Molemmat juoksevat pois).\n\n    ROUVA\n\n    Älkää lähtekö karkuun. Voi, miksi et tarttunut niiden niskavilloihin ja\n    heittänyt kaaressa tuonne santaan?\n\n    OLAVI\n\n    Kyllä minä niistä vielä selvän teen.\n\n    ROUVA\n\n    Ikävöin härkätaistelua. Verta, santaa, mylvintää, ihmisten huutoa,\n    kuumuutta, kauhua, intohimoa... minä muistan... Etelä-Ranskassa...\n    kerran...\n\n    OLAVI\n\n    Kuinka paljon sinä oletkaan nähnyt!\n\n    ROUVA\n\n    Ja kokenut. — On niin tukahduttavan kuuma. Istu tänne, minä koetan,\n    miten viileä sinä olet. (Olavi lähestyy vastahakoisesti. Rouva koettaa\n    hänen käsivarttaan.) Sinä olet kylmä kuin jää.\n\n    OLAVI\n\n    Siellä on hauskaa uida pimeässä.\n\n    ROUVA\n\n    Kohta tulee ukkonen, pelkään!\n\n    OLAVI\n\n    Mikset mene nukkumaan?\n\n    ROUVA\n\n    Odotin sinua saliin.\n\n    OLAVI\n\n    Minä vihaan noita nulikoita. Kuinka sinä viitsit olla heidän kanssaan?\n\n    ROUVA\n\n    Minä tarvitsen ympärilläni miehiä, jotka ihailevat minua, eikä vain\n    kivipatsaita kuten isäsi ja sinä.\n\n    OLAVI\n\n    Minä en ole mitään, enkä tiedä mitään.\n\n    ROUVA\n\n    Kuule, Olavi, oletko sinä koskaan käynyt tyttöjen luona aitassa?\n    Siellähän pojat kuuluvat käyvän.\n\n    OLAVI\n\n    En. Tytöt kutsuvat minua nuoreksi herraksi. Minä vihaan heitä.\n\n    ROUVA\n\n    Sinä et siis tiedä, mitä on rakkaus?\n\n    OLAVI\n\n    En. Enkä halua tietää.\n\n    ROUVA\n\n    Oletko koskaan pitänyt tyttöä sylissäsi?\n\n    OLAVI\n\n    En.\n\n    ROUVA\n\n    Et siis tiedä, Olavi parka, mikä on suurin autuus maailmassa?\n\n    OLAVI\n\n    En tiedä. Enkä tahdo tietää.\n\n    ROUVA\n\n    Ilman rakkautta ei kannata elää. Minut on luotu rakkautta varten.\n    Tiedätkö, että rakkaudesta voi kuolla?\n\n    OLAVI\n\n    Tiedän.\n\n    ROUVA\n\n    Käsivartesi ovat voimakkaat ja nuoret. (Olavi nousee ja leikkii\n    nojatuolilla.) Minnekä sinä menet?\n\n    OLAVI\n\n    Menen lukemaan. (Pysähtyy ja katsoo häneen).\n\n    ROUVA\n\n    Etkö sinä vielä mennytkään?\n\n    OLAVI\n\n    En.\n\n    ROUVA\n\n    Olenko minä kaunis, Olavi?\n\n    OLAVI\n\n    Olet.\n\n    ROUVA\n\n    Miksi seisot siellä kaukana? Tule luokseni, Olavi, olen yksin ja\n    onneton. Minut jätetään tänne vankilaan, en pääse koskaan siihen\n    maailmaan, jossa voin hengittää ja jonka sinäkin kerran saat nähdä.\n    Olavi, tule tänne. Minä kerron sinulle, minkälaista on maailmalla.\n\n    OLAVI\n\n    Minä turmelen teidän kaikkien elämän.\n\n    ROUVA\n\n    Et sinä sille mitään voi. Isälläsi on kunniakäsitteensä. Minun elämäni\n    ei merkitse mitään.\n\n    OLAVI\n\n    Minä tulen hulluksi tästä kaikesta. Milloin jaksan lukea kaiken,\n    kielet ja muut, minkä te tiedätte, ettei isän tarvitse hävetä minua?\n    Olen tuottanut häpeää äidilleni ja nyt tuotan sitä isälleni. Arvaatko\n    miltä tuntui, kun isä osti minulle uudet vaatteet? Kaikki, mitä\n    äiti oli minulle ostanut, sain antaa muonamiehille. Tuntui kuin\n    olisin antanut pois senkin, mikä niissä vaatteissa oli ollut. Näissä\n    uusissa vaatteissa ei ole vielä mitään, ei muuta kuin kummallista\n    levottomuutta. En voi lähteä äitinikään luo.\n\n    ROUVA\n\n    Ei sinulla sinne enää ole mitään asiaakaan. Hän on luovuttanut sinut\n    isällesi.\n\n    OLAVI\n\n    Tekisi mieleni lyödä, juosta. Juoksin eilen maantiellä kymmenen\n    kilometriä. Taisin juosta ennätyksen. Tekisi mieleni iskeä noiden\n    nulikkain naamat yhteen, ettei niistä jäisi muuta kuin puuroa.\n\n    ROUVA nauraa.\n\n    Olavi, istu tänne. Sinä suuri, tyhmä poika. (Ylhäältä kuuluu\n    laulua. Olavi istuu vastahakoisesti lepotuolille.) Minä tiedän, mikä\n    sinua vaivaa.\n\n    OLAVI pää kätten varassa.\n\n    Et sinä tiedä.\n\n    ROUVA panee kätensä hänen olkapäälleen.\n\n    Sinä kaipaat rakkautta. (Olavi aikoo hypätä ylös.) Ei sinun\n    tarvitse sitä hävetä. Toiset kaipaavat\n    korttipeliä, toiset samppanjaa tai rakkautta ja ottavat sen. Tiedätkö,\n    mitä rakkaus on? Se on kuin tulimeri, johon heittäydytään, että liekit\n    lyövät yli pään. Siiloin ei mikään merkitse mitään. Minä opetan sinua\n    rakastamaan. Suutele minua, ota minut syliisi. (Vetää Olavin luokseen ja\n    suutelee häntä).\n\n    OLAVI\n\n    Sinä olet niin kaunis. En ole koskaan nähnyt niin kaunista. Suutele\n    minua.\n\n    RIIKKA tulee oikealta, pysähtyy kädet jäykkinä.\n\n    Olavi... Äiti... Inhoittavaa... Olavi, sinä inhoittava... sinä inhoittava... Voi, isä...\n    Olavi... Häpeätä... häpeätä...\n\n    OLAVI nousee, horjuu, seisoo puun nojalla, katsoo ympärilleen kuin mielipuoli\n    ja juoksee vasemmalle.\n\n    ROUVA nousee istumaan raskaasti hengittäen.\n\n    Mitä sinä huudat, Riikka? Mikä\n    sinun on tullut? Minä tein sovinnon Olavin kanssa, koska minut kerran\n    siihen pakotetaan.\n\n    RIIKKA hyökkää vasemmalle.\n\n    Sinä inhoittava... Olavi... Olavi.\n\n    ROUVA\n\n    Oletko sinä hullu, Riikka? Sinä et ymmärrä mitään.\n    Riikka, tule tänne.\n\n    RIIKKA huutaa kauempana.\n\n    Olavi... Olavi...\n\n    ROUVA heittäytyy lepotuoliin, venytteleikse.\n\n    Äsh... Olavi... Olavi... (Leikkii jalkansa kanssa ja pistää suklaan suuhunsa. Oramaa ja Andersson\n    juoksevat verannalta).\n\n    ORAMAA\n\n    Mitä se Riikka huusi? Onko nuori barbaari lähtenyt?\n\n    ROUVA\n\n    Riikalla on niitä omia kohtauksiaan. Ette ole harjoitelleet yhtään\n    tänään. Pitääkö minun ruveta ankaraksi opettajaksi?\n\n    ANDERSSON juoksee ylös.\n\n    Tule säestämään.\n\n    (Miehet juoksevat molemmat ylös. Avonaisesta salin ovesta alkaa kuulua\n    Anderssonin laulua. Rouva hyräilee mukana. Kaukaa alkaa kuulua melua.\n    Ihmiset juoksevat ja huutavat).\n\n    SISÄKKÖ juoksee huutaen ohitse.\n\n    Olavi hyppäsi järveen... Meni pohjaan... Hän on\n    loukkaantunut. Pää halki... Justiina, Justiina...\n\n        (Rouva hyökkää ylös, näyttää ensin pelästyneeltä, hymyilee\n        sitten. Sisäkkö juoksee eteenpäin. Mari tulee huutaen).\n\nMARI\n\nVoi herra jesta, hän hyppäsi rantakalliolta pää edellä matalaan veteen.\nPehtori tuli järveltä ja näki, ja Riikka neiti. Sillä on pää halki,\neikä ole elonmerkkiä. Voi, voi, pehtori meni soittamaan tohtorille.\n\nROUVA\n\nMissä Riikka on?\n\nJOKINEN juoksee paikalle.\n\nAntakaa matrassi. Me kannamme hänet sisään. Missä Justiina on?\n\n    (Sisäkkö juoksee sisään patjaa hakemaan).\n\nMARI\n\nVoi, missä Justiina on? Kuinka sen nyt sanoo Justiinalle?\n\nPEHTORI tulee.\n\nTohtori tulee kohta. Vie pyyheliinoja sinne.\n\nMARI juoksee.\n\nJustiina. Senaattorska sanoi, Justiina lähti tohtorilaan.\n\nPEHTORI\n\nAnna hantuukit tänne.\n\nROUVA\n\nMissä Riikka neiti on?\n\nPEHTORI\n\nRiikka istuu Olavin luona. Pian tänne hantuukit! (Sisäkkö heittää\npyyheliinat verannalta. Pehtori poistun).\n\nMARI\n\nVoi, rouva hyvä, mitä Justiina nyt sanoo... ja laamanni...? Oliko se\npoika hullu? Eihän kallion alla ole vettä kuin pari jalkaa... pitihän\nsen se tietää. Mutta se juoksi aivan kuin hullu... oikein kaaressa\nheittäytyi... Ja Riikka neiti juoksi perässä ja huusi...\n\nSISÄKKÖ\n\nJumalan kiitos, hänessä on elonmerkkejä. Nyt ne tuovat hänet tänne.\n\nROUVA juoksee ylös verannalle.\n\nEi saa tuoda tänne. Kaikilla likaiset jalat. Viekää sinne senaattorskan\nluokse Alataloon.\n\n    ESIRIPPU\n\n\n\n\nVI Kuvaelma\n\n\nSama puutarha kolme viikkoa myöhemmin. Mari tulee työntäen\nsenaattorskaa vasemman lehtimajan luokse.\n\nSENAATTORSKA\n\nTalohan on aivan kuin kuollut. Ei ihmistä missään.\n\nMARI\n\nKaisa sanoi, että kaikki pakkaavat.\n\nSENAATTORSKA\n\nNiin, taitaa olla yleinen lähtö. Mitä suurempi talo, sitä vähemmän\nihmisiä sinne mahtuu.\n\nMARI\n\nVoi, voi, senaattorska, niin se on. Järvisen mökissä on vain yksi\nhuone, ja sinne mahtuu yhdeksän henkeä. Kas, kun sinne täytyy mahtua.\n\nSENAATTORSKA\n\nNiin, ja tuossa on yhdeksäntoista huonetta eikä sinne mahdu neljää\nihmistä, ei millään.\n\nMARI\n\nVoi, voi, se herrasväen mahtuminen on niin erilaista kuin köyhän kansan.\n\nSENAATTORSKA\n\nNiin on, Mari. Talossa on liikaa tilaa. Ehkä me mahtuisimme paremmin,\nellei talo olisi niin suuri... Mene vain, Mari, kai tänne ilmestyy\njoku, joka vie minut takaisin.\n\nMARI poistuu.\n\nSENAATTORSKA jää istumaan yksin taloon katsellen.\n\nROUVA tulee parvekkeelle, puhuu ylhäältä.\n\nHyvää päivää, täti. Kuinka täti voi? Täti ei ole pitkään aikaan ollut\ntalon puolella. Kuulimme, että tätikin on ollut vähän kipeänä.\n\nSENAATTORSKA hyvin kylmästi.\n\nOnhan tässä ollut vähän selkäsärkyä. Onko Robert sisällä?\n\nROUVA\n\nRobert pakkaa. Me lähdemme iltajunalla. Minulla on jo kaikki pakattuna.\nRobert on vihdoinkin päättänyt lähteä ja jättää tämän kamalan talon.\nMeidän elämämme tulee taas mukavammaksi kaupungissa. Olen antanut\nanteeksi Robertille.\n\nSENAATTORSKA\n\nErinomaisen jaloa! Onnea matkalle! Voisitko pyytää Robertia tänne?\n\nROUVA tulee senaattorskan luo, hiljaa.\n\nKuinka tuo poika jaksaa?\n\nSENAATTORSKA\n\nHyvin.\n\nROUVA\n\nOnko hän... kertonut mitään...? Mitenkä tuo onnettomuus tapahtui?\n\nSENAATTORSKA terävästi.\n\nHän ei ole kertonut. Mutta ehkä sinulla olisi jotakin kertomista.\n\nROUVA\n\nKuinka niin minulla? Mikä tutkinto tämä on?\n\nSENAATTORSKA\n\nNoh!\n\nROUVA\n\nMiksi täti katselee minua? Onko täti tullut pitämään poliisikuulustelua?\n\nSENAATTORSKA\n\nSinä pelaat korkeata peliä. Olen aliarvioinut sinut.\n\nROUVA\n\nHyvä, että käsitätte, että minäkin aion olla olemassa, ettei minua noin\nvain pois puhalleta.\n\nSENAATTORSKA\n\nNäemmä ei. Ja näytät osaavan viedä tuon miehen takaisin kaupunkiin.\n\nROUVA\n\nNiin osaan. Minä osaan ne miehet.\n\nSENAATTORSKA\n\nNiin näemmä osaat.\n\nRIIKKA juoksee parvekkeelta.\n\nIsotäti, isotäti! Kuinka Olavi voi? Voi, miksei täti ole käynyt täällä?\n\nSENAATTORSKA\n\nOlavi kävelee ja lukee.\n\nRIIKKA\n\nTäti, me matkustamme tänään. Minä tahtoisin nähdä Justiinaa ja Olavia.\nMiksi minä en saa tavata heitä? Emmehän me voi matkustaa tällä tavoin.\n\nROUVA\n\nRiikka! Sinä olet vaiti.\n\nSENAATTORSKA\n\nJustiina ei jaksa, eikä Olavi tahdo nähdä ketään. Tohtorikaan ei salli\nhänen vielä tavata ketään.\n\nTOHTORI tulee oikealta.\n\nAivan niin. Hyvää päivää, laamannitar. Senaattorska on näemmä jo\nseikkailemassa Alatalon rajojen ulkopuolella. Olenko minä sallinut sen?\nMitenkä on valtimonne laita? (Tarttuu senaattorskan ranteeseen.) Taitaa\nsenaattorska olla sotapolulla. .\n\nSENAATTORSKA\n\nOlen. Viekää minut Alataloon, tohtori. Potilaanne odottaa. Tulen\nmyöhemmin tapaamaan Robertia.\n\nTOHTORI\n\nOnko Robert huoneessaan? Minäkin lähden hänen puheilleen. (Työntää\nsenaattorskan oikealle).\n\nRIIKKA on istunut penkillä synkkänä.\n\nROUVA\n\nRiikka, mitä sinä siellä jurnutat? Joko kaikki tavarasi on pakattu?\n\nRIIKKA\n\nOn. Älä kysy minulta, äiti. Älä puhu minulle mitään.\n\nROUVA\n\nHermosi ovat aivan pilalla. Lähetämme sinut Brysseliin luostarikouluun.\n\nRIIKKA nyyhkyttää.\n\nMinä en tahdo sinne! Äiti, matkusta pois! Anna isän jäädä tänne Olavin\nja Justiinan kanssa! Minäkin lähden mukaasi enkä koskaan jätä sinua. Te\nette sovi yhteen, sinä ja isä. Äiti, minä tulen aina pitämään sinusta,\njos annat isän mennä. Enkä tule kenellekään kertomaan, mitä sinä olet\ntehnyt.\n\nROUVA\n\nMitä sinä tarkoitat? Mitä minä olen tehnyt? Sinä et ymmärrä mitään.\nMutta minä sanon sinulle, jos sinä uskallat avata suusi ja kertoilla\nkuvitelmiasi äidistäsi... Hyvä Jumala, sinä et ymmärrä mitään.\nHysteerinen, hullu poika.\n\nRIIKKA\n\nSinä et saa mainita hänen nimeään!\n\nLAAMANNI tulee parvekkeelle, huutaa.\n\nHilda, ruustinna on tullut jäähyväisille.\n\nROUVA\n\nVoi onnetonta!\n\nLAAMANNI\n\nKoeta päästä hänestä! Mikä Riikkaa vaivaa?\n\nROUVA\n\nEi mikään. Kuule, minä sanon ruustinnalle, että olen lähdössä\nSaarentaustaan jäähyväisille ja kutsun hänet mukaan. Ei hänestä\nkuitenkaan muuten pääse. Pyydä pehtoria ajamaan auto portaitten eteen.\nTulethan sinäkin, Robert?\n\nLAAMANNI\n\nEn tule.\n\nROUVA\n\nParooni odottaa varmasti meitä molempia. (Tarttuu hänen käsivarteensa.)\nRobert, hän on ollut meille niin ystävällinen. Tule mukaan.\n\nLAAMANNI\n\nEn minä jaksa, Hilda, mene yksin. Soitan pehtorille, että hän\nlähettäisi auton tänne. — Riikka, tule pakkaamaan kirjojani.\n\nROUVA\n\nAnna Riikan olla ja jurnutella. (Poistuu).\n\nTOHTORI tulee oikealta.\n\nRobert!\n\nLAAMANNI parvekkeelta.\n\nOdota vähän, minä tulen kohta. (Menee sisään).\n\nTOHTORI Riikalle.\n\nKuka siellä on?\n\nRIIKKA\n\nRuustinna, hyeena!\n\nTOHTORI\n\nNuori neito, minne saan piilottaa syntisen ruumiini? Mutta neitoseni,\nhillitse vähän kieltäsi!\n\nRIIKKA\n\nMutta sanoohan tohtori-setä itsekin heitä tiikereiksi.\n\nTOHTORI\n\nKuule, eikö isäsi ole opettanut sinulle erästä latinalaista\nsananpartta. quod licet Jovi jne. eli toisin sanoen. mikä sopii\nvanhalle tutisevalle tohtorisedälle, ei sovi nuorelle Riikka-neidolle.\n\nRIIKKA\n\nTohtori-setä, minä en ole enää nuori. Minä tiedän niin paljon.\n\nTOHTORI\n\nPikku tytöt eivät saa puhua joutavia, eivätkä he tiedä mitään.\n\nRIIKKA\n\nKyllä minä tiedän. Tohtori, jos minä puhuisin teidän kanssanne,\nsittenkin, vaikka elämä menisi. Enhän minäkään nuku, kuuntelen joka yö,\nkuinka isä kävelee edestakaisin huoneessaan. Eikä Justiina nuku eikä\nOlavikaan. Ainoastaan tuo nainen nukkuu.\n\nTOHTORI\n\nKuule, Riikka, kenestä sinä puhut? Äidistäsikö?\n\nRIIKKA\n\nMinä en tahdo, että hän on äitini.\n\nTOHTORI\n\nTeillä kaikilla on hermot pilalla. Mitä joutavia sinä puhut? Todellakin\non jo aika, että pääset säännölliseen koulutyöhön, pois kotoa.\n\nRIIKKA\n\nEn tahdo jättää häntä yksin isän kanssa.\n\nTOHTORI\n\nHyvä Jumala, lapsi!\n\nRIIKKA\n\nMahdotonta, että isä matkustaisi täältä ja jättäisi Justiinan ja\nOlavin. Jos Justiina vain suostuisi puhumaan isän kanssa, ja Olavi...\n\nTOHTORI\n\nEhkäpä se tekisi hyvää kaikille.\n\nRIIKKA\n\nEn tahdo lähteä Harmaalahdesta. Minä en voi puhua sedälle, vaikka\nmieleni tekisi. Minä en voi puhua... en kenellekään maailmassa... eikä\nOlavikaan voi puhua... Hyvä Jumala, me emme voi puhua... (Itkee kädet\nsilmillä).\n\nTOHTORI\n\nMitä sinä tyttö tarkoitat? Mitä se on? Mitä sinä tiedät?\n\nRIIKKA\n\nTiedän, miksi Olavi hyppäsi kalliolta, mutta en voi sanoa sitä... en\nkenellekään maailmassa... minä en voi. Muuten minäkin hyppään. (Juoksee\npois).\n\nLAAMANNI tulee parvekkeelle.\n\nTOHTORI\n\nPäivää, Robert. Kuule, tuon lapsen hermot ovat aivan epäkunnossa.\n\nLAAMANNI\n\nKuten meidän kaikkien. Ehkä me parannumme kaupungissa.\n\nTOHTORI\n\nAiotko todellakin matkustaa tänään?\n\nLAAMANNI\n\nIltajunalla. Kävin, katsoin ja tulin voitetuksi.\n\nTOHTORI\n\nMiksi olet niin katkera? Eihän sinun elämässäsi ole oikeastaan mikään\nmuuttunut.\n\nLAAMANNI\n\nAivan niin. Tarkoitat, että minä tulin ilman poikaa ja poistun ilman\npoikaa. Olet oikeassa.\n\nTOHTORI\n\nMiksi et jää Harmaalahteen ja ota eroa virastasi?\n\nROUVA ja RUUSTINNA ilmestyvät parvekkeelle.\n\nLAAMANNI viittaa kädellään heihin.\n\nSiksi...\n\nROUVA tulee ruustinnan seurassa alas. Ruustinna tervehtii tohtoria\nhyvin kylmästi.\n\nRobert, minä, lähden sittenkin jäähyväiskäynnille Saarentaustaan, ja\nruustinna lupasi tulla mukaan.\n\nRUUSTINNA\n\nVoi, niin mielelläni. (Tohtorille.) No, mitenkä potilaanne voi?\n\nTOHTORI\n\nErinomaisen hyvin. Minun potilaani voivat aina hyvin.\n\nRUUSTINNA rouvalle.\n\nMutta kyllä on omituisia ihmisiä. Mieheni oli niin suunniltaan tästä\nhirveästä tapahtumasta, että meni sen pojan äitiäkin lohduttamaan,\nvaikkei sitä ole kymmeneen vuoteen kirkossa nähty. Mutta tuo nainen oli\nsuorastaan häikäilemätön. Sanoi vain, että hän ei jouda rovastin kanssa\njuttelemaan, koska hänellä on niin paljon työtä, ja pyysi rovastia\nrukoilemaan, että Justiinalla aina olisi paljon työtä.\n\nLAAMANNI pysähtyy kävelyssään ja kääntyy poispäin.\n\nTOHTORI\n\nHyvä, hyvä!\n\nROUVA keskeyttäen.\n\nMinä luulen auton olevan valmiina, ruustinna.\n\nTOHTORI\n\nMikä vahinko. Ruustinnalla on aina jotain mielenkiintoista puhuttavaa —\nkanssaihmisistä.\n\nRUUSTINNA\n\nHyvästi, rienaaja!\n\nROUVA\n\nNäkemiin, tohtori. Antaisitteko päänsärky-pulverin Robertille, hän ei\nvoi ollenkaan hyvin.\n\nTOHTORI kumartaen.\n\nVarmasti.\n\nLAAMANNI hyvästelee ruustinnaa sanaakaan sanomatta. Rouva ja ruustinna\npoistuvat vasemmalle.\n\nTOHTORI\n\nSiis vielä... miksi sinä lähdet?\n\nLAAMANNI\n\nSiksi, ettei vaimoni lähde täältä ilman minua. Onko nyt selvää?\n\nTOHTORI pilkallisesti.\n\nAiot siis uhrautua? Säilyttääksesi omaisuutesi ja yhteiskunnallisen\nasemasi.\n\nLAAMANNI\n\nJa työni.\n\nTOHTORI\n\nLuonnollisesti työsi. Sitä tulee suuresti edesauttamaan vaimo, joka\nsinulle on annettu.\n\nLAAMANNI\n\nMikä rippi-isä sinä olet?\n\nTOHTORI\n\nAivan puhtaasti lääketieteellinen tiedonhalu. Minä sinun sijassasi\nottaisin Justiinan ja pojan ja lähtisin maailmalle.\n\nLAAMANNI\n\nMinun iässäni ei enää hypätä maailmalle. Voisitko sinä lääkärinä\nselittää, miksi Olavi ja Justiina eivät tahdo nähdä minua? Ennen\nkaikkea Olavi? Olen käynyt tätini puheilla, mutta hänkään ei puhu\nmitään.\n\nTOHTORI\n\nOlen tehnyt voitavani. Puhuin kyliä eilen illalla.\n\nLAAMANNI\n\nKuinka Olavi voi?\n\nTOHTORI\n\nHän istuu parvekkeella, kävelee huoneessaan, lukee paljon, mutta\nkiihtyy silminnähtävästi, jos uskallan mainita sinun nimeäsi.\n\nLAAMANNI\n\nMinä kirjoitin Justiinalle uudelleen eilen illalla. Hän vastasi kuten\naina, ettei meillä ole mitään puhumista keskenämme.\n\nTOHTORI\n\nMinä soisin teidän puhuvan.\n\nLAAMANNI\n\nEnhän voi murtautua hänen huoneeseensa. Olen kävellyt kaikki yöt\ntuskissani talon ympärillä, mutta hän ei edes öisin tule ulos. Kävelee\nrajusti edestakaisin. Sano suoraan, tekikö Olavi sen tahallaan. Hänhän\ntiesi veden kallion alla olevan aivan matalan. Minä itse soudin hänen\nkanssaan pari päivää aikaisemmin kallion alta, ja veneemme tarttui\nkiveen kiinni. Herra Jumala, minä olin kerran itse syöksyä samalta\nkalliolta!\n\nTOHTORI\n\nÄlä kiusaa itseäsi. Minä teen viimeisen yrityksen. Odota täällä, koetan\npyytää Justiinan tänne.\n\nSENAATTORSKA tulee Riikan työntämänä.\n\nTOHTORI senaattorskalle.\n\nTäällä on ilma selvä. Minä koetan saada Justiinan tänne.\n\nSENAATTORSKA\n\nEn usko teidän onnistuvan, mutta koettakaa.\n\nTOHTORI poistuu oikealle.\n\nSENAATTORSKA Riikalle.\n\nJättäisitkö minut kahdenkesken isäsi kanssa? Minulla olisi hänelle\nvähän puhuttavaa.\n\nRIIKKA katselee heitä kiihtyneenä.\n\nTe kaikki puhutte ilman minua ja minä... tiedän... (Juoksee oikealle).\n\nLAAMANNI\n\nRiikka!\n\nSENAATTORSKA\n\nAnna hänen olla. Hän on hyvin hermostunut lapsi.\n\nLAAMANNI\n\nEikä ihmekään.\n\nSENAATTORSKA\n\nRakas Robert, minä tulin sanomaan sinulle, että minäkin aion poistua\nHarmaalahdesta.\n\nLAAMANNI\n\nSinäkin? Vai niin. Entäs pehtori ja Mari ja muonamiehet?\n\nSENAATTORSKA\n\nHe ovat niitä tarpeellisia, Robert hyvä. Ainoastaan tarpeettomat\nlähtevät. Justiina ja Olavi eivät voi jäädä taloon. Minä käsitän, kuten\nsinäkin, että olen paljon velkaa Justiinalle. Ei se ole talo, vaan\nihmiset, jotka ovat pidättäneet minua Harmaalahdessa. Minulla on enää\nlyhyt aika jäljellä. En aio viettää sitä vieraitten ihmisten seurassa.\n\nLAAMANNI\n\nTäti on koko elämänsä ollut Harmaalahdessa. Sehän on mahdotonta.\n\nSENAATTORSKA\n\nJuuri siksi minun onkin aika lähteä. Minä jäin tänne Fredrikin vuoksi,\nminua ei sitonut mikään muu... ei sido hänen hautansakaan. Voitko sinä\njärjestää minulle eläkkeen kaupungissa, jotta voin pitää Justiinan ja\npojan luonani? Minun puolestani saat vaikka myydä Harmaalahden.\n\nLAAMANNI.\n\nMe kaikki lähdemme täältä. Ihmiset ilman osoitetta...\n\nSENAATTORSKA\n\nSuomen postilaitos kuuluu olevan erinomaisen tarkka, ja minun\nosoitteeni tulee pian olemaan sangen pysyväinen... siellä Fredrikin\nvieressä pitäjän hautausmaalla.\n\nLAAMANNI\n\nMiksi täti ja Justiina eivät voisi jäädä tänne, jos kerran minä lähden?\n\nSENAATTORSKA kartellen.\n\nOlavi ei voi jäädä tänne, ja hän ehkä tarvitsee silmälläpitoa vielä\njonkin aikaa.\n\nLAAMANNI\n\nTäti, mitä täällä tapahtui?\n\nSENAATTORSKA\n\nMinä en tiedä — kysy muilta — asianosaisilta.\n\nJUSTIINA ja TOHTORI tulevat.\n\nLAAMANNI\n\nJustiina!\n\nJUSTIINA rauhallisesti.\n\nHyvää päivää.\n\nSENAATTORSKA tohtorille.\n\nMinusta tuntuu, tohtori, että meitä ei tarvita täällä.\n\nJUSTIINA\n\nMinulla ei ole mitään salaisuuksia laamannin kanssa.\n\nSENAATTORSKA\n\nSinulla on — ainakin yksi salaisuus, Olavi. — Tohtori, viekää minut\npois. (Tohtori työntää hänet oikealle).\n\nLAAMANNI\n\nMiksi piileskelet minua, miksi en saa nähdä Olavia?\n\nJUSTIINA\n\nTe kuulitte tohtorilta, ettei Olavi tahdo, ei voi nähdä teitä.\n\nLAAMANNI\n\nMistä syystä? Justiina, oliko se itsemurhayritys? Mitä täällä tapahtui?\n\nJUSTIINA\n\nOlen oppinut, että myöskin Olavin elämä on hänen yksityisasiansa.\nMeillä ei ole oikeutta kysellä.\n\nLAAMANNI\n\nSinä tiedät, että tahdoin menetellä oikein hänen suhteensa.\n\nJUSTIINA\n\nSinä menettelit niin kuin sinä pidit oikeana.\n\nLAAMANNI\n\nOlen koettanut päästä tuosta naisesta. Olen tehnyt kaiken voitavani.\nHän ei anna minulle eroa. Aion poistua täältä, koska tuo nainen ei\ntäältä muuten lähde. Näin voitte täti, sinä ja Olavi jäädä tänne.\n\nJUSTIINA\n\nKiitoksia tarjouksestanne, laamanni. Tahdotteko te sanoa, että\njäätte asumaan kaupungissa rouvanne kanssa, jotta me voisimme\nasua kartanossanne. Tämä on meidän mielestämme liian kallis hinta\nHarmaalahden kartanosta.\n\nLAAMANNI\n\nMaailmalla on tilaa. Minä tiedän sen. — Vaaditko sinä, että minä\nheittäisin yhteiskunnallisen asemani ja työni ja pakenisin tätä naista\njonnekin maailmalle sinun kanssasi? Tahdotko sitä, Justiina?\n\nJUSTIINA\n\nEn. En halua ottaa vastuuta sinun elämästäsi, koska et vieläkään kykene\najattelemaan loppuun saakka.\n\nLAAMANNI\n\nSenkö vuoksi Olavi ei tahdo nähdä minua? Justiina, sano minulle, miksi\nhän tahtoi kuolla! Sinä tiedät sen.\n\nJUSTIINA\n\nEhkä minä tiedän. Jatka rauhassa tähänastista elämääsi. Sulje elämäsi\nikkunat. Jatka sitä tähänastista kaameata salaliittoa elämää vastaan,\njota on ollut tähänastinen kotisi. (Aikoo poistua kädet silmillä).\n\nLAAMANNI ottaa hänet syliinsä.\n\nJustiina, rakas!\n\n    (Päästää Justiinan vapaaksi. Justiina nojautuu puuta vasten,\n     kun parvekkeelle ilmestyvät rouva, ruustinna, vapaaherra ja\n     vapaaherratar).\n\nROUVA huutaa.\n\nRobert, tule tänne! Vapaaherra ja vapaaherratar olivatkin tulossa\nmeille. Kaisa toisi kahvia tänne verannalle.\n\nVAPAAHERRA\n\nPäivää, laamanni! Mitä minä kuulin matka-aikomuksistanne?\n\nROUVA on sillä välin huomannut Justiinan.\n\nMikä intresantti vieras sinulla on? Kummallista, niin pian kuin selkäni\nkäännän, on heti naisia mieheni kimpussa. Poistukaa sieltä!\n\nVAPAAHERRA\n\nMutta, laamannitar, rauhoittukaa! Tämä on kiusallista.\n\nLAAMANNI pidättää Justiinaa.\n\nJustiina, jää tänne.\n\nROUVA\n\nKyllä sitä nykyään on tekemistä säilyttääkseen miehensä itselleen —\nväkisin vievät. Poistukaa heti!\n\nLAAMANNI\n\nMinun täytyy pyytää anteeksi vierailtani vaimoni käytöstä.\n\n    (Tohtori ja senaattorska sekä Mäkelä ja Mari tulevat vasemmalta).\n\nSENAATTORSKA\n\nHildalla alkaa hysteerinen kohtaus. Ruustinna hyvä, hakekaa hänelle\nlasi vettä!\n\nROUVA\n\nTämä ihminen vaanii täällä poikansa kanssa...\n\nRIIKKA tulee huutaen.\n\nJustiina! Se ei ole totta! Sinä et saa loukata Justiinaa. Minä en kestä\nsitä, äiti, en kestä...\n\nVAPAAHERRATAR\n\nAdolf, ehkä me poistumme.\n\nRUUSTINNA puhuu hänelle hiljaa.\n\nROUVA\n\nMene pois, Riikka!\n\nRIIKKA huutaa.\n\nMinä en kestä... Isä... Justiina... se oli hän, joka saattoi Olavin\nkuolemaan... hän suuteli Olavia... minä löysin heidät yhdessä... Minä\nnäin heidät ja huusin heille. Olavi syöksyi pois kuin mielipuoli. Olavi\nhäpesi, hän ei voinut enää elää...\n\nRUUSTINNA\n\nHyvä Jumala!\n\nROUVA\n\nRiikka, sinä olet hullu! Sinä hävytön tyttö!\n\nRIIKKA\n\nSinä olet murhaaja, minä pelkään sinua! (Syöksyy laamannin luo kiertäen\nkätensä hänen kaulaansa.) Olavi pitää sinusta, isä. Olavi rakastaa\nsinua ja minäkin rakastan sinua... Olavi häpesi, hän on hyvä poika,\nminun veljeni. Olavin täytyy puhua sinulle. Hän ei tahdo nähdä sinua,\nmutta hänen täytyy. (Hyökkää Justiinan luo.) Justiina, anteeksi,\nJustiina.\n\n    (Laamanni seisoo kivettyneenä).\n\nROUVA\n\nRiikkahan on hullu, ja samanlainen on tuo poika. Minkä minä sille voin,\nettä hän hyökkäsi käsiksi minuun kuin villi. Minä makasin vain täällä,\nja poika hyökkäsi kimppuuni yrittäen suudella minua. Ja nyt siitä\ntehdään tällainen juttu!\n\nVAPAAHERRA\n\nLapsi on hermostunut.\n\nRIIKKA juoksee pois huutaen.\n\nOlavi... Olavi...\n\nLAAMANNI lähestyy raskain askelin parvekkeen rappuja.\n\nTulen tappamaan sinut kylmäverisesti ja nautinnolla. Ei ole muuta lakia\ntuollaista murhaajaa vastaan.\n\nROUVA juoksee takaisin parvekkeelle.\n\nSinä olet hullu! Se on valhetta! Auttakaa!\n\nVAPAAHERRA tarttuu rouvaan.\n\nJUSTIINA hyökkää portaille rouvan eteen.\n\nEt sinä koske tähän naiseen.\n\nTOHTORI yrittää estää laamannia.\n\nOletko sinä menettänyt järkesi, Robert?\n\nLAAMANNI ravistaa tohtorin irti.\n\nPois tieltä, Justiina. Hän tulee myrkyttämään kaikkien elämän, joihin\nhän koskee. Tulen tekemään harkitun murhan ja pelastamaan ihmiskunnan\ntästä naisesta.\n\nROUVA takertuen vapaaherraan.\n\nKuulkaa kaikki, hän aikoo murhata minut. Pelastakaa minut!\n\nJUSTIINA\n\nEt sinä pelasta ihmiskuntaa murhaamalla.\n\nLAAMANNI\n\nEi ole muuta rangaistusmahdollisuutta.\n\nJUSTIINA\n\nRangaistusta sinä vain ajattelet ja kostoa. Minä olen syyllisempi kuin\ntämä nainen. Koko tuo väärä romantiikka minussa... miksi, kasvatin\npoikani ihailemaan sinun ja tämän naisen maailmaa?\n\nLAAMANNI\n\nMinä en osannut tehdä tilaa sinulle ja pojallesi omassa maailmassani.\nOsaan tehdä johtopäätökseni. Hävitän sekä tuon naisen että itseni.\n\nROUVA\n\nHän tappaa minut!\n\nVAPAAHERRA\n\nRauhoittukaa!\n\nJUSTIINA\n\nHän ei tapa teitä.\n\nLAAMANNI\n\nPoistu, Justiina, minä olen tuomari sekä pyöveli.\n\nROUVA vapaaherrattarelle.\n\nHän on hullu!\n\nVAPAAHERRATAR\n\nAdolf, tulkaa pois.\n\nJUSTIINA\n\nJos tahdot rangaista, silloin rankaise oikeata rikollista, sitä\nmaailmaa, joka tuon naisen on kasvattanut loiseläimeksi. Ei ole hänen\nsyytään, ettei hän ole oppinut muuta kuin keimailemaan ja elämään\ntoisten kustannuksella. Sanoit itse, että hän osaa ottaa miehiä. Hävitä\nse maailma, joka tuollaisia raajarikkoisia ihmisiä luo.\n\nLAAMANNI\n\nJustiina, älä sotke yksityistilejäni tämän naisen kanssa. Minä menetän\njärkeni. En voi enää elää. Minun on tehtävä tilaa pojalleni.\n\nROUVA\n\nHän tappaa minut!\n\nOLAVI ja RIIKKA tulevat.\n\nJUSTIINA\n\nSinulla on aina vain ollut yksityistilejä elämän kanssa. Jos tahdot\nkostaa poikasi puolesta, tule ja auta meitä taistelemaan sellaisen\nyhteiskunnan puolesta, jossa ei tuonlaatuisella ihmisellä enää tule\nolemaan valtaa toisten yli. Me olemme täysijärkisiä ja vastuunalaisia,\neikä tuo nainen. Tiedän, että sekä sinulla että pojallani on rohkeutta\nkuolla. — Jos minä jaksaisin antaa teille sitä rohkeutta elää, jota\nminulla on ollut, ja rohkeutta alkaa alusta. Kuolkaa, jos haluatte, te\nmolemmat, joita rakastan... minä lähden palvelemaan eläviä ihmisiä,\nauttamaan ja järjestämään heidän elämäänsä. Jos te jätätte minut yksin,\naukaisen minä elämäni ikkunat selkosen selälleen yhteiskunnalle.\n\nLAAMANNI pyyhkäisee kädellään yli silmien.\n\nMistä sinä olet saanut tuollaisen rohkeuden, Justiina?\n\nJUSTIINA\n\nKun sinun lapsesi kasvoi ruumiissani, opin rakastamaan kaikkea, mikä\nliikkuu, kasvaa ja elää... Meillä on niin paljon tekemistä, Robert.\n\nLAAMANNI\n\nNiin on, Justiina. — Tämä oli elämän evankeliumia. — Lähden mukanasi,\nvaikka harmain hiuksin ja paljain jaloin.\n\nROUVA\n\nMinkä minä sille voin, että tuo hysteerinen poika hullaantui minuun.\nSamanlainen hän on kuin isänsäkin. Ja nyt olen minä kaikkeen syypää.\n\nLAAMANNI\n\nSinä et ole yhtään mitään...! Ei yhtään mitään! Olit vain tippa\nhuumausainetta.\n\nROUVA\n\nHänhän on hullu! Hän voi murhata minut! Kyllä minä lähden ja otan eron.\nMutta vähällä et pääse, saat maksaa, niin että tuntuu.\n\n    (Itkee. Vapaaherratar ja ruustinna lohduttavat häntä.)\n\nVAPAAHERRATAR\n\nTulkaa mukaamme, laamannitar. Me viemme teidät Saarentaustaan.\n\nROUVA\n\nKiitoksia, vapaaherratar! (Laamannille.) Älä luule, että minulla on\nmiehistä puutetta. Minä vien vielä poikasikin.\n\nOLAVI\n\nEtte te minua vie. Myöskin minulla on paljon tehtävää maailmassa.\n\nSENAATTORSKA\n\nParas olla kehumatta, poika. Naiset ovat Harmeliusten vanha sukuvika.\n\nROUVA ryntää sisään, ruustinna ja vapaaherratar seuraavat häntä.\nSisältä kuuluu rouvan ääni.\n\nKaisa, vie kapsäkkini autoon.\n\nVAPAAHERRA lähestyy laamannia.\n\nNäkemiin, laamanni. Olkaa aivan rauhallinen. Kyllä minä pidän hänestä\nhuolen, en päästä häntä kaupunkiin, ennen kuin asianajajanne on käynyt\nsopimassa hänen kanssaan.\n\nLAAMANNI\n\nMinä kiitän teitä.\n\n    Vapaaherra poistuu. Sisällä huudetaan ja paukutellaan ovia.\n    Kuuluu auton törähdys ja lähtö. Kaikki seisovat liikkumattomina\n    ja jännittyneinä kuunnellen).\n\nJUSTIINA on istuutunut penkille pää käsien varassa.\n\nSENAATTORSKA hiljaisuuden tultua.\n\nVihdoinkin!\n\nOLAVI seisoo katsellen laamanniin.\n\nIsä, pääni oli rikki, mutta järkeni on eheytynyt.\n\nLAAMANNI laskee kätensä Olavin olkapäälle.\n\nYksityistilit elämän kanssa johtavat kuolemaan, poikani. Ehkä on\nparasta, että me kuljemme äitisi tietä taistelevien ihmisten yhteyteen.\n\nRIIKKA vetää Olavia hihasta.\n\nTule, Olavi!\n\n    (Molemmat juoksevat parvekkeen kautta sisään ja avaavat\n    ovet ja ikkunat).\n\nLAAMANNI istuutuu Justiinan viereen penkille.\n\nSENAATTORSKA tohtorille ja pehtorille.\n\nTaidamme tässä vielä kaikki jäädä kotiin. Jos vain varmasti tietäisi,\nettä Järvisen perheessä säilyy sopu, pyydettäisi laamannilta Alataloa\nJärvisen perheelle, kun minä taidan muuttaa Ylätaloon takaisin.\n\nTOHTORI\n\nVoi, senaattorska, muuttaisitte yhtä kyytiä tohtorilaan, koska ei\nJustiinasta enää ole toivoa.\n\n    (Tohtori vie senaattorskan oikealle. Heidän perässään poistuvat pehtori\n    ja Mari).\n\nLAAMANNI\n\nKaikki on vain pahaa unta. Istuimme eräänä sunnuntai-iltana Harmaasuon\nkivelle ja nukahdimme. Nukuimme kaksikymmentäkaksi pitkää vuotta.\n\nJUSTIINA\n\nEi ole totta, Robert. Emme nukahtaneet. Me kannamme nämä vuodet\nmukanamme. En luovuta yhtään ryppyä kasvoistani, en yhtään hetkeä\nelämästäni. Emme unohda mitään ja kuitenkin katsomme eteenpäin elämään.\n\nLAAMANNI\n\nNyt sinä jäät kotiin, Justiina.\n\nJUSTIINA\n\nMuseonhoitajaksi, Robert. Meidän täytyy hoitaa se hyvin, muuten meillä\nei ole oikeutta pitää sitä hallussamme.\n\n    VÄLIVERHO\n\n\n\n"]