[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fKUz9mkzSD0ADpLCAZlpWQIpx1jX60AVN8mWhSr9YlQ8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},3629,"Koti kulta","Soini, Lauri",1875,1919,"3629-soini-lauri-koti-kulta","3629__Soini_Lauri__Koti_kulta","Kaksinäytöksinen laulunäytelmä lapsille","lastenkirja",[],[],"fi",1909,null,4157,24669,false,77085,[23,24],"Children's plays","Finnish drama -- 20th century",[26,27],"Children & Young Adult Reading","Plays/Films/Dramas","\"Koti kulta :  Kaksinäytöksinen laulanäytelmä lapsille by Lauri Soini\" is a two-act musical play for children written in the early 20th century. The play blends lively songs with a homely moral tale, focusing on charity, the temptations of roaming for treats, and the warmth and dignity of one’s own home during the winter and Laskiainen season.  The story begins in a poor cottage where Leena’s children, Lassi and Liisu, are enchanted by a jaunty mendicant boy, Marin Reitu, and beg to try “kerjuu” (begging). Their mother reluctantly lets them visit only the nearby farm, Vanhala. At the farm, amid banter with a jovial shoemaker and the gruff mistress Katri, the children boldly ask for festive food and sing a Laskiainen song; the master, Tahvo, feeds them and offers a little pork and bread. When two shivering vagrant children arrive and are turned away by Katri, Lassi and Liisu give them their own gifts—and Lassi even parts with his mother’s headscarf—prompting the shoemaker to reward Lassi with a coin and promise of apprenticeship. In the final scene, the children return home; Leena worries, then praises their kindness while gently reminding them to give only what is theirs. The play closes with a song exalting the comfort of home, underlining its themes of compassion, modesty, and the true riches of family. (This is an automatically generated summary.)",[],178,"Kaksinäytöksinen laulunäytelmä seuraa pienen mökin lapsia, Lassia ja Liisua, jotka karkottavat nälkäänsä laulamalla ja leikkimällä. Teos kuvaa köyhän perheen arkea ja lasten toiveikkuutta vastakohtana vauraamman talon kiireille.","Lauri Soinin 'Koti kulta' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3629. E-kirja on\npublic domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KOTI KULTA\n\nKaksinäytöksinen laulunäytelmä lapsille\n\n\nKirj.\n\nL. SININEN [Lauri Soini]\n\n\n\n\n\nKuopiossa,\nU. W. Telén & C:o,\n1909.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nTahvo, talon isäntä.\nKatri, talon emäntä.\nLeena, mökin vaimo.\nJaakko, suutari.\nMaija, piika.\nLassi, | mökin lapsia.\nLiisu, |\nMarin Reitu, |\nPirtun Petu, | mieron lapsia.\nPirtun Heta. |\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nMökin tupa.\n\nLeena äiti kehrää (tai kutoo sukkaa). Liisu paistaa liedellä perunoita.\nLassi istuu pankolla.\n\n_Lassi_. Eivätkö perunat ole jo pehmeät?\n\n_Liisu_. Jahkahan katson. (Penkoo hillosta, ottaa sieltä perunan,\npuristaa sitä.) Puh, kun on tulinen! (Pudottaa sen lieteen ja puistelee\nsormiaan.) Ei ole vielä pehmeä. Peitetään takaisin sinne kuumaan\ntuhkaan! (Penkoo hiilosta.)\n\n_Lassi_. Eikös lauleta?\n\n_Liisu_. Niin — mitäs laulettaisiin?\n\n_Lassi_. Lauletaan se pikkulinnun laulu, joka alkaa, että »mitäs laulat\nlintu rukka?»\n\n_Liisu_. Niin, ole sinä poika, minä olen lintu! (Hyräilee, tapaillen\nsäveltä.)\n\nLaulu n:o 1.\n\nVanha runosävel\n\n    Mitä laulat lintu rukka,\n    mitä pieni piiskuttelet?\n\n_Liisu_.\n\n    Valittelen vaivojani,\n    polopäiviä kujerran.\n\n_Lassi_.\n\n    Mikä vaiva Vienosella\n    oksallansa istuessa?\n\n_Liisu_.\n\n    Palelevi jalkojani,\n    kivistävi kynsiäni.\n\n_Lassi_.\n\n    Tule lentäen tupahan,\n    luokse lieden lampimähän!\n\n_Liisu_.\n\n    Tohi en tupahan tulla,\n    luokse lieden liihotella.\n\n_Lassi_.\n\n    Mikä turmio tuvassa,\n    mikä pelko lieden luona?\n\n_Liisu_.\n\n    Lapset luudalla hosuvat,\n    pahat vaimot vastallansa.\n\n_Lassi_.\n\n    Itse tehkösi tupanen,\n    sauna salva suojaksesi!\n\n_Liisu_.\n\n    Siellä nälkä jäytelevi,\n    tuima syttävi sydäntä.\n\n_Lassi_.\n\n    Ota aumasta jyviä,\n    rukihia riihen eestä!\n\n_Liisu_.\n\n    Siellä pyssyt paukkuavat,\n    pojat pauloja panevat.\n\n_Lassi_.\n\n    Mihin joudut, lintu rukka,\n    Mistä turvasi tavannet?\n\n_Liisu_.\n\n    Mua aina ei palele,\n    aina en ole nälässä.\n\n_Lassi_.\n\n    Konsa sulle, koito lintu,\n    päivät koittavat paremmat?\n\nLiisa.\n\n    Kerta kun kesä tulevi,\n    konsa päivät lämpenevi,\n    saa sulaksi ruokoranta,\n    ruokoranta, heinälehto,\n    leikit lyödähän lehossa,\n    maitovelli keitetähän,\n    talkkuna taputetahan,\n    voita silmäksi sisähän.\n\n_Lassi_ (hetkisen jälkeen). Minulla on nälkä!\n\nLiisa. Odota nyt veikkonen, kunnes perunat pehmenevät!\n\n_Lassi_. Minä tahtoisin päästä mäkeen, koettamaan uutta hyppyäni!\nSinähän et ole sitä vielä nähnytkään, noin korkealta (näyttää\nkädellään) kasasin siihen lunta. Siinäkös se suksia leiskauttaa, kyllä\nsyntyy laskiaisena huhkia!\n\n_Liisu_. Ja ottaa akkoja!\n\n_Lassi_. Ei niitä niin vain akkoja, toinen poika huiskahtaa suin\npäin nietokseen eikä tämä. Jokohan terva on suksissa kuivanut, jotta\npääsen näyttämään? (On hypähtänyt alas pankolta ja menee uunin viereen\nkatsomaan, jossa tervatut sukset ovat pystyssä.) Kyllä niillä jo\nhuitelee täydelleen!\n\n_Liisu_. Odota nyt laskiaiseen, laske sitten ja uudista mäkesi!\n\n_Lassi_. Suksia tarvitsee hangella liukastaa tervan jäleltä. Ja\nsitten ne täytyy vielä rasvata. Montakos päivää sinne vielä onkaan\nlaskiaiseen?\n\n_Liisu_. Äiti, torstaihan nyt on?\n\n_Leena_. Niin on.\n\n_Liisu_. Niin, torstai yks, perjantai toinen, lauantai kolmas, pyhä\nneljäs, maanantai viides — ja tiistaina on laskiainen. Viisi päivää\nenää!\n\n_Lassi_. Minun pitää joutua liukastamaan suksiani. — Äiti, anna minulle\nvoikakku!\n\n_Leena_. Hyvät lapset odottavat. Ja sanotaan, että köyhäkin malttaa\nkeittää, mutta ei jäähdyttää...\n\n_Liisu_. Mutta minkästähden, äiti, sitten sanotaan, että rikas ei malta\nkeittää, mutta jäähdyttää malttaa?\n\n_Leena_. Se nyt on sellainen sananparsi. Taitaa tarkottaa\nkokonaisuudessaan, että köyhä syö heti minkä saa, rikas kokoaa ja\nkahmii varastoonsa kalua kaikenlaista.\n\n_Lassi_ (on mäenlasku-innoissaan touhutessaan sattunut menemään ikkunan\nääreen, josta katsoo ulos). Marin Reitu tulee suksineen, pussi selässä!\n(Tirkistelee tarkasti.) Ja sillä on uudet porkkasauvatkin! Pitääpä\nlähteä katsomaan! (Juosta tölmähtää ulos ovesta.)\n\n_Leena_. Älä taas juokse avojaloin sinne pakkaseen! (Kun Lassi on jo\nulkona.) Sekös joutaisi kuulemaan! Sillä tavalla juostaan, ja sitten\nyskitään!\n\n_Liisu_ (on juossut polvilleen penkille ikkunan ääreen). Kuinka sen\npojan pussi on pullollaan!\n\n_Leena_. Liisu, katsopas niitä perunoita, etteivät pala hiiloksessa!\n\n_Liisu_. Äsken juuri katsoin.\n\n_Leena_. Taisit koettaa reunalta, keskellä hiilestä palavat.\n\n_Liisu_. Nyt hän huiskuttaa sauvallaan. Ah, hän laulaa ja lyö tahtia.\nSillä taitaa taas olla uusia lauluja!\n\n_Leena_. Aina kai niitä kylillä oppii. Mutta katso nyt perunoita.\n\n_Liisu_. Kyllä, äiti! (Menee hiiloksen luo, koettaa muuatta perunaa.)\nPehmeitä ovat jo! (Seuraavan aikana kaivaa liedestä perunoita ja poimii\nne esiliinaansa.)\n\n(Lassi juoksee ensin sisälle, perästä tulee Marin Reitu huolettoman\nreippaasti.)\n\n_Reitu_. Päivää taloon! (Jää hieman vierastellen oven suuhun ja\nkopistelee kenkiään yhteen.)\n\n_Leena_. Jumal' antakoon! Onkos siellä ruvennut Reitun jalkoja\npalelemaan?\n\n_Reitu_. Ei tuo vielä tee puoltakaan hätää!\n\n_Leena_. Eiköhän vain, ei nuo taida jalkineet niin häävit olla. Tule\nsieltä istumaan ja riisu kenkäsi pois!\n\n_Reitu_ (tulee kerkeästi penkille istumaan ja alkaa riisua kenkiään).\nEiväthän nuo lapatossut niin pulskat ole, etteivät pulskemmatkin olla\nsaisi. Mutta eivät sieltä sentään aivan perunatkaan paista pakkasen\npopsittavaksi.\n\n_Liisu_ (lieden luota). Eivätkö varpaasi ole koskaan paleltuneet?\n\n_Reitu_. Eivät ne niin ole maidosta ja päistäristä, että noin vaan\nturtuisivat!\n\n_Lassi_ (ihaillen). Ei se Reitu ole hätäpoikia!\n\n(Reitu on riisunut kenkänsä, menee lieden luo, josta Liisu on juuri\nlähtenyt perunoineen, ja lämmittelee käsiään.)\n\n_Leena_. Pane, Liisu, perunat kuppiin ja tuo ruokaa! (Liisu ottaa\nleipää, kalaa ja voita kaapista uunin läheltä.)\n\n_Reitu_ (laulaa käsiään lämmitellessään):\n\nLaulu n:o 2.\n\nSuomal. kansansävel.\n\n    Äitini minut synnytti\n    ja maailmalle laittoi,\n    hei himpula pila pila, tuomen oksan\n    käteheni taittoi.\n\n    Tietä mä kuljen ja rallattelen\n    ja havut mun päätäni harjaa,\n    hei himpula pila pila, sudet ja karhut\n    on kerjupojan karjaa.\n\n    Minä olen pikkunen kerjupoika\n    ja pussi on seljässäni,\n    hei himpula pila pila, leikkilaulut\n    helkkyvät kielelläni.\n\n    Pankolla syön minä illallista\n    ja uunin kolkalla makaan,\n    hei himpula pila pila, makeampaa\n    unta ei herroillakaan.\n\n_Reitu_ ja _Lassi_ (joista jälkimäinen on kuunnellut hörössä korvin,\nyhä enemmän ihastuneena, kertaavat yhdessä lopun):\n\n    Hei himpula pila pila, makeampaa\n    unta ei herroillakaan!\n\n_Lassi_. Siellä taitaa olla hauskaakin kerjuulla?\n\n_Reitu_. Siellä se vasta onkin. Toiset pojat ne pankolla tuhkassa\nähräävät eikä tämä. Tämä poika huitelee talosta taloon, katselee\nmaailmaa ja etsii parasta yösijaa.\n\n_Leena_. Jos sattuu saamaan. — Mutta käydään nyt syömään. — Tule,\nReitukin, niin saat täältä perunoita, tottahan leipää on itselläsikin?\n\n_Reitu_. Tottahan vain, aika kannikan jynkäleitä, vieläpä kokonainen\nleipäkin. Ja kalaa on myös, ja lihaakin!\n\n_Lassi_. Lihaakin!\n\n_Leena_. Kuka niin hyvä oli, että lihaakin antoi?\n\n_Reitu_. Sipukan emäntä toi ison käärön suolasärkiä, sitten vielä toi\nraavaan sääriluun ja käski viedä äidille luuvelliin. Mutta siinä on\nvielä lihaakin, kun jyrsii.\n\n_Lassi_. Äiti, meillähän ei olekaan lihaa!\n\n_Leena_. Kiittäkäämme hyvää isää, kun on leipää, kalaa ja perunoita,\nvieläpä omasta lehmästä saadaan piimää ja voitakin!\n\n_Lassi_. Niin, voita! Reitu, sinullapa ei olekaan voita!\n\n_Reitu_. Ei tällä kertaa. Mutta minulla on herneitä, joita sain\nRökkilästä, sitten on vasikan päitä ja sorkkia, että syntyypä vain\nkeittää, Soukarin emäntä antoi sian sorkat laskiaiseksi ja Niemelän\nminiä nokareen sianlihaakin!\n\n_Lassi_ (kateellisesti huokasten). Ah!\n\n_Liisu_. Äiti, meillähän ei olekaan sianlihaa laskiaiseksi?\n\n_Leena_. Kenties isä tuo, kun lauantai-iltana tulee tukkimetsästä.\n\n_Reitu_. Ja sitten minulla on kuivattuja kuoreitakin, joita sain\nKonttilasta.\n\n_Leena_. Kiitä Jumalaa, kun olet saanut!\n\n_Lassi_. Missä sinä olit yötä?\n\n_Reitu_. Konttilassa olin viime yön, olikin niin hyvä ja lämmin maata\nuunilla isolla pärekasalla.\n\n_Leena_. Ja sieltä asti jo vihkaissut, kolmisen virstaa.\n\n_Reitu_. Täytyy viedä evästä äitimuorille. — Konttilaan muuten menen\npian taasen. Siellä on hyvä talo, ja se on koko lokas ukko se Konttilan\nukko. Illalla nosti pöydältä suuren summattoman kupin piimävelliä\neteeni ja käski paljastaa siitä pohjan, muuten en muka saisi tulla\ntoista kertaa. No, teinhän minä työtä käskettyä, huitelin velliä\nväärällä varrella. Mutta kyllä tahtoi ruveta napa ritisemään, ennenkuin\nkupin pohja otti paistaakseen. Ei sentään jäänyt velaksi, tyhjäksi meni\nkuppi ja huoletta saan mennä taloon toistekin.\n\n    (Toiset nauravat.)\n\n_Lassi_ (äkkipäätä). Äiti, emmekö mekin saa Liisun kanssa lähteä\nkerjuulle?\n\n_Liisu_ (nopeasti, kahdenvaiheella). Ole nyt —!\n\n_Leena_ (katsoo nauraen poikaansa).\n\n_Reitu_ (ottaa pussistaan leipää, kalaa ja isonlaisen luun). Kyllä se\nniin on, että (laulaa hyräilee):\n\nLaulu n:o 3.\n\nSuomal. kansansävel.\n\n    Mieron pojalla maailmassa\n    ei ole hätää eipä;\n    mieron pojalla maailmassa\n    on niin laaja leipä.\n\n    Ja vaikkapa pieninä murusina\n    on leipäni maailmassa,\n    niin huolettomalla luonnolla\n    mä käyn sitä hakemassa.\n\n(Jyrsii luusta lihaa ja katsoo odottavasti toisiin, jotka ovat alkaneet\nsyödä.)\n\n_Leena_. Tule nyt täältä ottamaan paistinperunoita!\n\n_Reitu_ (noutaa perunat). Suurkiitosta, Jumalapa teille — (Syödä\njauhattelee.)\n\n_Lassi_ (yhä enemmän kiintyneenä Reituun, menee voileipineen Reitun luo\nja seuraa tarkoin silmillään tämän syöntiä). Sulla on kylän kakkua,\nonko se makeaa?\n\n_Reitu_. Menee mukiin. Tekeekö mielesi?\n\n_Lassi_. Jos vaihdettaisiin. Saat tämän voikakun.\n\n_Reitu_. No, eipä hullumpaa. Tuosta saat! (Antaa leipäkannikkansa ja\nottaa Lassin voileivän, pannen sen penkille viereensä.) Saat vähän\nlihaakin. Haukkaa tuosta, siinä näyttää olevan paksuimmalta. (Pitelee\nluuta käsissään, Lassi tarttun myös siihen ja jyrsii kovalla touhulla.\nLeena katsoo nauraen, Liisu mielitekoisillaan. Sitten panee Reitu luun\npussiinsa ja molemmat jauhattelevat kakkujaan.)\n\n_Lassi_ (katsellen uteliaasti pussia). Näytäpäs niitä siansorkkia!\n\n_Reitu_. Sellaisiahan ne ovat kuin pitääkin, syksyllä uunissa\nkärvennettyjä. Mutta mikseikäs! (Pussiaan penkoen.) Vasikan päitä\nja sorkkia siellä on kosommalta. Tuossa ovat siansorkat, on niissä\nsyömistä kerrakseen.\n\n_Lassi_. Näytäs sianlihaakin!\n\n_Leena_. Lassi, mitä sinä —! Tuletko pois!\n\n_Lassi_ (anovasti). Saanhan katsoa?\n\n_Reitu_. Tuossa se on nokare. Eihän sitä leivisköittäin, mutta saa\nsiitä laskiaisena rasvarieskan, jotta menee ujakammin alas mäestä. Ja\nsuksetkin luikuvat livakammin, kun vähän voitelee suutaan.\n\n_Lassi_. Näytäpäs herneitä ja kuoreitakin!\n\n_Leena_ (lujemmin). Tule heti sieltä syömään ihmisiksi paikoillasi!\n\n(Lassi huokasee, katsoo hartaasti pussiin ja menee äänetönnä pöytään.)\n\n_Liisu_ (salavihkaan). Anna minullekin kylän kakkua!\n\n_Lassi_ (murtaa kanturasta palan polveaan vasten ja antaa Liisulle).\nTuossa, se maistuu paremmalle voittakin!\n\n_Liisu_ (salavihkaan, vähän kateissaan). Niin, kun sait lihaakin!\n\n_Lassi_ (salavihkaan). Lähdetään mekin!\n\n_Liisu_ (samoin). Ei se äiti päästä...\n\n_Lassi_. Pyydetään!\n\n_Liisu_ (huoaten). Niin...\n\n_Leena_ (lempeästi nuhdellen). Nytpäs siinä supatus alkoi syödessä!\n\n(Kotvan äänettömyys.)\n\n_Lassi_ (arastellen). Äiti! —\n\n_Leena_. No?\n\n_Lassi_. Emmekö me — mekin... saisi lähteä...\n\n_Leena_. Mihin nyt?\n\n_Lassi_. Sinne... ker... kylään yöksi!\n\n_Leena_. No, kaikkea tässä —!\n\n_Liisu_ (rukoillen). Äiti...!\n\n_Leena_. Sinäkin! (Katsoo tutkivasti, melkein nauruaan pidätellen\nlapsiin.) Ihanko te tosiaankin —? Oletteko aivan tulleet hassuiksi?\n\n_Lassi_. Mutta, äiti, jos saataisiin siansorkkakeitto laskiaiseksi...\n\n_Liisu_ (rukoilevalla äänellä). Niin, ja sianlihaakin, että saataisiin\nrasvarieska...\n\n_Lassi_. Ja herneitä ja kuoreita ja...\n\n_Liisu_. Ja kylän kakkua maistimiksi...\n\n_Leena_. No, nytpä ollaan ihmeissä! (Vakavasti.) Jollette nyt herkeä,\nniin...\n\n(Lassi ja Liisu vaikenevat surkeannäköisinä.)\n\n_Reitu_ (on syönyt voikakkunsa ja pannut kengät jalkaansa. Ottaa pussin\nselkäänsä ja lähtee.) Hyvästi nyt ja kostjumala!\n\n_Leena_, Hyvästi!\n\n_Lassi_. Hyvästi, milloinka tulet taas?\n\n_Reitu_ (ovessa mennessään). Kylläpähän pian poiketaan.\n\n(Lassi ja Liisu menevät ikkunasta katsomaan. Lassi huiskauttaa ulos\nkättään jäähyväisiksi.)\n\n_Lassi_. Lumi vain savuna pölähtelee, kun poika menee pussineen.\n\n_Liisu_. Niin, nyt on jo metsän reunassa... peittyy lumisten kuusten\ntaa...\n\n_Lassi_. Kuinka kuuset huurottavatkin valkovilloissaan! Aivan\nläpinäkymätöin lumiseinä...\n\n_Liisu_. Metsän takana on kylä...\n\n_Lassi_ (huoaten). Niin, kylä!\n\n_Lassi_ ja _Liisu_ (puhkeavat laulamaan ikkunan ääressä).\n\nLaulu n:o 4.\n\nVerkkaan.\n\n    Metsän taa,\n    metsän taa,\n    mieIeni mun kaihoaa!\n\n    Sieltä paljon nähdä saisi,\n    mistä mieli riemahtaisi.\n\n    Metsän taa,\n    metsän taa,\n    mieleni mun kaihoaa!\n\n    Avarat\n    maisemat\n    metsän takaa aukeevat.\n\n    Siell' on kylät, suuret pellot,\n    siellä soivat iltakellot.\n\n    Avarat\n    maisemat\n    metsän takaa aukeevat\n\n_Lassi_. Äiti!\n\n_Leena_. No!\n\n_Lassi_ (rukoillen). Emmekö me sentään...?\n\n_Liisu_ (samoin). Niin, emmekö sentään saisi...?\n\n_Leena_. Yhäkö vaan?\n\n_Lassi_. Menisimme vain Vanhalaan...\n\n_Leena_. Parhaaseen kitupiikkilään!\n\n_Liisu_. Mutta kun se on niin lähellä...\n\n_Lassi_. Ja siellä olemme niin usein olleet... kesällä viikottainkin,\nkun äiti oli siellä työssä isän kanssa...\n\n_Leena_. Silloin maksettiin ruokostanne. Mutta kun kerjuupussinenne\nmenette...\n\n_Lassi_. Pyydämme siansorkkia laskiaiseksi...\n\n_Liisu_. Ja vasikansorkkia, että saadaan sorkkakeitto...\n\n_Lassi_. Äiti, saammehan mennä!\n\n_Liisu_. Saammehan, äiti!\n\n_Leena_ (äkkipäätä). Menkää sitten!\n\n_Liisu_ (riemahtaen, samalla epäröiden). Oikeinko todella, äiti!\n\n_Leena_. Menkää koettamaan, sittenpähän näette! Kyllä routa porsaan\nkotiin ajaa...\n\n_Lassi_ (juosten riemuissaan siskonsa kanssa panemaan kenkiä\njalkaansa). Hih, me päästään! Reitu vain ennätti mennä!\n\n_Leena_. Ette te hänen kanssaan olisi saaneet mennäkään. Kahden saatte\nmennä koettamaan, jotta pääsisitte hassuudestanne, — ja ainoastaan\nVanhalaan, sillä onhan mökkimme heidän maallaan ja se on siis\nisäntätalomme. Saatte olla yötä, jos pitävät, muuten palaatte suoraa\npäätä kotiin.\n\n(Lassi ja Liisu sukivat sillä välin hätäpikaa kenkiä jalkaansa.)\n\n_Lassi_ (heittää vielä hattureuhkansa päähänsä). Nyt minä olen valmis!\n\n_Leena_, Tuollaanko? Ei, lapsi kulta! Ensiksikin saat ottaa\nvillahuivini päähäsi. (Ottaa huivin.) Tule tänne, niin laitan! (Sitoo\nhuivin hatun yli korville.) Sitten saat vielä ottaa isäsi vanhan takin\nyllesi. (Ottaa ison takin, johon poika peittyy melkein kokonaan;\nnenänipukka vain näkyy, takin hihat viistävät lattiassa.) Sinä, Liisu,\nsaat ottaa vielä minun nuttuni. (Liisu pukeutuu itse.)\n\n_Lassi_ (suu vähän väärällään). Nämä hihat!\n\n_Leena_. No, käännetään niitä vähän ylös, noin! Laitetaan vielä vyö,\nettä tulet oikein markkinamiehen näköiseksi.\n\n_Lassi_. Minä lähden suksella!\n\n_Leena_. Juoskaa vain molemmat, jottette palellu!\n\n_Liisu_. Nytkö me saamme mennä?\n\n_Leena_. No, menkäähän nyt sitten, hupelot. Kokenutpahan kaikki\ntietänee.\n\n_Lassi_. Nyt sitä mennään! Hei, nyt sitä mennään!\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nENSIMÄINEN KUVAELMA.\n\nTalon tupa.\n\nOvi perällä. Vasemmalla pöytä pitkin seinää, seinästä irrallaan,\nniin että pöydän ja seinän välillä olevalla penkillä voi istuakin.\nPöydänpään vieressä näyttämön etualalla on hieman matalampi pöytä,\njolla on suutarin työkaluja.\n\n(Jaakko, suutari, lystikkään näköinen mies, istuu pöydän edessä\nolevan rahin nenällä työkalujensa ääressä, ottaa työkalujensa päältä\nkengäntekeleen, katselee sitä, panee sen pois, ottaa piippunsa ja\npistää tupakaksi.)\n\n(Katri emäntä liikuskelee lattialla jotakin puuhaillen.)\n\n(Piika-Maija tulee ulkoa, tuoden tullessaan sylyyksen halkoja, jotka\npanee pystyyn uuninnurkkaan.)\n\n_Katri_ (nuristen). Jokos vihdoin, kuhnustelija, sait lehmät ruokituksi?\n\n_Maija_. Eivät ne niin kädenkäänteessä ole hoidetut parikymmentä päätä,\nkun ei ole muita kuin yksi ihminen puuhassa.\n\n_Katri_. Yksi ne on siellä ennenkin hoitanut.\n\n_Maija_ (aivan kuin sanojaan niellen). Hoitaa missä hoitaa, vaan ei\njoka talossa.\n\n_Katri_ (menee äreästi ynähtäen pöydän luo, kaatelee useampien kuppien\npohjasta perunasekaista lientä muutamaan kuppiin ja sysää leipäkannikan\nja kalakupin sen luo.) Siinä on, syö nyt! Muut ovat jo syöneet ja\nmenneet työhönsä.\n\n_Maija_. Ja minä saan kuppien pohjasta tähteet. (Menee ja maistaa\nlusikalla velliä.) Ja ihan kylmää vielä sekin. (Panee lusikan pöydälle,\nottaa leipää ja pienosen kalan kala-astiasta; ruotii kalaa veitsellä ja\ntaittaa pään pois; alkaa syödä haluttoman näköisenä.)\n\n_Katri_ (on tuimasti tarkastellut Maijaa). Kokonaan ne on tässä kalat\nsyöty itsekin; eiköhän tuo vielä kerran nälkä neuvo sinutkin! Olihan se\nentinen piikakin ollut sippusuu, oli kalat ruotinut ja päät heitellyt\npitkin nurkkia kuleksimaan —\n\n_Suutari_ (joka on koko ajan seurannut virnistellen ja Maijalle\nsalavihkaan matkien emännän eleitä; hiljaa Maijalle). Tikkujaloilla,\nkuten entisen isännän märänneet sillit...\n\n_Katri_. Mutta emäntäpä olikin kalanpäät, hännät ja ruodat kerännyt\nkaikki talteen —\n\n_Suutari_ (salavihkaan Maijalle). Ja haudannut maahan aarteen...\n\n_Katri_. Sitten oli piikatyttö joutunut naimisiin, laittanut kasan\nlapsia ja kärsi kurjuutta. Kerjäten tuli entiseen palvelustaloonsa,\nrukoili itkusilmin apua. Emäntä silloin nouti entiset kalanpäät,\npyrstöt ja ruodat, toi ne entiselle mamsselille ja hän sai ne syödä\nmakeina paloinaan.\n\n_Suutari_ (salavihkaan Maijalle). Olisi sietänyt panna se emäntä itse\nsuolaan — kuten tämäkin...\n\n_Katri_ (huomaa suutarin jotakin puhuneen). Mitä sanoit?\n\n_Suutari_ (kääntyy emäntään; koomillisella jymyllä). Ja silloin kuului\nhirveä jyrähdys, maa aukesi ja nieli pitkävillaisen, armottoman emännän.\n\n(Katri seisoo ensin kuin typertyneenä, vilkasee tuiterasti suutariin,\närähtää jotakin yksikseen ja tellertää ulos.)\n\n_Maija_. Suurkiitosta, kun läksytit hieman mokomaa!\n\n_Suutari_. Kyllä ne sellaiset kitupiikit sietääkin. (Kopistaa piippuaan\nja tarttuu työhönsä.)\n\n_Maija_ (nousee korjaillen pois tyhjiä astioita). Eiväthän nämä piian\npäivät käy kateeksi missään, mutta tällaisten saiturien piian käyvät\nvieläkin vähemmän.\n\n(Lassi ja Liisu tulevat tuokion kuluttua ja seisottuvat hieman\nujostellen oven suuhun. Kun Piika-Maija tuo sylissään astioita\npankolle, sanovat molemmat »hyvää päivää», toinen niiaten, toinen\nkumartaen, samoin suutarille, kun tämä kääntyy heihin päin.)\n\n_Suutari_ (tähystelee lystikkäästi Lassia altakulmiensa). Kenenkäs\npoikia tämä tyttö on?\n\n(Lassi ja Liisu katselevat epätietoisina vuoroon toisiinsa, vuoroon\nsuutariin.)\n\n_Liisu_. Aapelin Liisuhan minä olen.\n\n_Suutari_, En minä sinua tarkottanut, vaan tätä toista tytön tössikkää.\n\n_Lassi_. En minä ole tyttö! (Topakasti.) Minä olen Aapelin Lassi!\n\n_Suutari_. Oohoo — vai se! Vai sen poikia! Kyllä minä isäsi tunnen. —\nMihinkäs se nyt on matka?\n\n_Lassi_ (katselee hieman epätietoisena Liisuun, sitten suutariin;\nnaurusuin). Kerjuullehan me...\n\n_Suutari_ (tarkastaa lystikkäästi Lassia). Että mihin?\n\n_Lassi_ (urhakasti). Kerjuulle vaan!\n\n_Suutari_ (tähystelee edelleen, nauraen). Ja se näyttää olevan lystiä\nverekseltään...?\n\n(Tahvo isäntä tulee ulkoa, kädessään kirves, jota istuutuu hiomaan\nsuutarin pöydältä ottamallaan kovasimella; kohta hänen jälestään tulee\nKatri emäntä).\n\n_Katri_. Ka, Aapelin lapsetkos täällä... menkää tuosta istumaan, että\nsopii ovesta kulkemaan. — Mitäs teillä olisi asiaa?\n\n_Suutari_. Ne ovat lähteneet kerjuulle — ja oikein sylirysyssä!\n\n_Katri_. Kerjuulle! (Nuristen.) Joko nämäkin... ikäänkuin kerjäläisiä\nei ennestäänkin olisi kylliksi tähän aikaan! Ja eipä teillä pitäisi\nolla puutetta... eikös heillä ole meiltäkin ottamatta palkkajyviään?\n\n_Tahvo_. On vielä ainakin nelisen tynnyriä...\n\n_Katri_ (pauhaten). Ja sittenkin kehtaavat lähettää mukulansa kyliä\nkiertämään!\n\n_Tahvo_. Onko isänne kotosalla?\n\n_Lassi_. Ei, se on tukkitöissä!\n\n_Katri_. Äiti siis lähettänyt...\n\n_Liisu_ (kainosti). Ei äiti lähettänyt...\n\n_Katri_. Kukas sitten?\n\n_Lassi_ (tarttuu touhuissaan selittämään). Ei äiti lähettänyt, kielsi\nkiven kovaan, mutta kun oikein pyydettiin, niin sitten laski ja sanoi\nettä menkää koettamaan ja että kylläpähän routa... (Vaikenee äkkiä.)\n\n_Suutari_ (nauraen). Niinkö, että kylläpähän routa porsaan kotiin ajaa.\n— Se on sitä Aapelin Lassin lossotosta!\n\n(Tahvo ja Katrikin nauravat.)\n\n_Suutari_. Ihanko tosiaankin olette lähteneet oman nokkanne vetäminä...\nniin että olette nyt vähän niinkuin sellaisella huvimatkalla?\n\n_Lassi_ (topakasti). Ei, me olemme kerjuulla!\n\n(Naurua.)\n\n_Tahvo_ (myhäillen). Mitä te sitten tahdotte?\n\n_Suutari_. Niin, että mitä vieraille saisi luvan olla?\n\n_Lassi_ (ladellen yhteen jonoon). Kylän kakkua, siansorkkia\nlaskiaiseksi ja sianlihaa rasvarieskaan ja kuivia kuoreita ja lihaisia\nluita ja herneitä ja...\n\n(Liisu on hätäisesti nykinyt Lassia käsipuolesta koettaen saada tätä\nvaikenemaan; toiset nauravat ääneen.)\n\n_Suutari_ (nopeasti, matkien). Ja voita ja juustoa ja sokeria ja...\n\n_Lassi_ (lujasti). Ei voita!\n\n(Äänekästä naurua.)\n\n_Suutari_ (naurusuin). Eikö voita? Miksei sitä sitten?\n\n_Lassi_. Eiväthän muutkaan saa!\n\n_Suutari_. Ketkä muut — nekö, jotka panevat navetassa: muu?\n\n_Lassi_. Marin Reitu ja... ja...\n\n_Suutari_. Ja... ja... ja...\n\n(Lassi vaikenee neuvotonna.)\n\n_Liisu_ (on koko ajan ollut kovasti hämillään, koettaa parannella).\nEmmehän me kaikkia, jos saataisiin vasikan päitä ja sorkkia...\n\n_Katri_. Ei meillä ole, pari lehmää on vasta poikinut, ja olemme itse\nkeittäneet.\n\n_Lassi_ (topakasti). Siansorkkia sitten!\n\n_Suutari_. Niin, etteihän sillä väliä!\n\n_Katri_. Ei riita niitäkään. Kaksi sikaa syksyllä tapettiin, toisen\nsorkat keitettiin kynttelinä, toiset tarvitaan itse laskiaiseksi.\n\n_Lassi_ (terhakasti, mutta anovalla äänellä). Antakaa, hyvä emäntä. Me\nlaulamme laskiaislaulunkin!\n\n_Suutari_. Niin, että tehdään pois kaupat!\n\n_Lassi_. Meillä kun ei ole sianlihaakaan, ja jos ei isä tuo lauantaina,\nniin ei saada rasvarieskaa...\n\n_Suutari_. Millainen se sitten on, se laskiaislaulusi?\n\n_Lassi_ (katsoo kysyvästi vuoroon isäntään ja emäntään). Laulammeko?\n\n_Tahvo_. Laula nyt pois! Voithan saada ainakin leivän lukkarin\nsaataviksi.\n\n_Lassi_ (joka alottaa) ja Liisu (laulavat yhdessä).\n\nLaulu n:o 5.\n\nKansansävel.\n\n    Kun laskiainen valkenee,\n    on silloin lysti\n    ne suksillansa liitelee\n    kuin lintu tuulta,\n\n    sillä ras, ras, ras,\n    sillä ries, ries, ries,\n    sillä ras, sillä ries,\n    sillä rasvarieskat syödään,\n    ja rasva tekee työtään.\n\n    Lumella sukset liukkahat\n    ne rasvan lailla luistaa,\n    ja noita pitkät pellavat\n        (Lassi levittää sylensä)\n    ne poikasilla huiskaa!\n\n    kuin vai, vai, vai,\n    kuin pel, pel, pel,\n    kuin vai, kuin pel,\n    kuin valkopellavia\n    ne harjaa nietoksia.\n\n    Ja itikoista kesällä\n    jos tahtonet sä päästä,\n    niin suutas saunan jälestä\n    sä laskiaisna säästä!\n\n    Ei ään, ään, ään,\n    ei kään, kään, kään,\n    ei ään, ei kään,\n    ei ääntäkään saa päästää,\n    niin itikat sun säästää.\n\n_Suutari_. Niin sitä vedellään! Lukkari siitä pojasta taitaa tullakin.\n\n_Katri_ (kiehentää pöydällä vellivatia). Tulkaa nyt tänne syömään, että\njaksatte mennä toiseen taloon.\n\n_Liisu_ (kainostellen). Ei meillä nälkä ole, lähtiessä juuri syötiin.\n\n_Suutari_. Nämä kerjäläiset pitävät vieraskoreuttakin...\n\n_Lassi_ (halukkaan näköisenä syömään). Eikä me mennä toiseen taloon,\näiti lupasi tulla vain tänne...\n\n_Tahvo_ (myhäillen). Niinkö!\n\n_Katri_. Tulkaa nyt vaan!\n\n_Lassi_ (vetäen Liisua hihasta). Tule nyt! (Syövät hyvällä halulla.)\n\n_Tahvo_. Ja anna niille leipä, että saavat »kylänkakkua». Tuo nokare\nsianlihaakin, jotta saavat rasvarieskaa, sillä eiväthän ne laskiaisena\nmuuten sukset luista eikä mäestä saa »noita pitkiä pellavia»!\n\n(Katri menee yksikseen mukisten.)\n\n_Tahvo_. Mutta kun ei tarvis pakota kylän kululle lähtemään, niin\nparasta on, että vasta olette tyytyväiset kotileipään. Sillä kotonaan\non mies korea, vaikka ilman istukoon, sanovat vanhat. Monet lapset\neivät toivo parempaa kuin että riittäisi kotona, jottei tarvitsisi\ntoisten vastuksiksi lähteä. Niin, kun olette syöneet, menkää kotiinne.\n(Panee kovasimen -pois ja menee kirveineen.)\n\n_Suutari_ (katsoo Lassiin). Vai sinä se olet se Aapelin Lassi. Topakka\npoika!\n\n(Lassi vilkasee suutariin, jatkaen syöntiään.)\n\n_Suutari_. Etkös rupea suutarin oppiin?\n\n_Lassi_. Rupean minä!\n\n_Suutari_. Silloin kuletaan suutaroimassa talosta taloon, saadaan aina\nkylän kakkua, mestarimiehille annetaan voitakin joka aterialla ja\nkahvit pari kertaa päivässä. Eikös vetele suutariksi ruveta?\n\n_Lassi_. Rupean minä, jos vain isä ja äiti laskevat.\n\n_Suutari_. Tuumitaan heidän kanssaan.\n\n_Katri_ (tulee leipä ja pieni paperikäärö toisessa kädessä; tuo ne\nja panee pöydän nurkalle lasten lähelle.) Tässä on nyt sitten; mutta\nalkakaakin suoriutua kotiinne!\n\n(Lassi ja Liisu lakkaavat syömästä lähtevän näköisinä.)\n\n(Pirtun Petu ja Pirtun Heta tulevat ulkoa ryysyissään, palelevan\nnäköisinä ja itkuun puhkeamaisillaan.)\n\n_Heta_ (surkeasti). Antakaa emäntä meidän vähän lämmitellä. (Menee\nlieden luo ja lämmittää käsiään, Petu samoin.)\n\n_Katri_. Mitäs väkeä te olette?\n\n_Heta_ (rukoillen). Me olemme Pirtun lapsia, emäntä olisi niin hyvä ja\nantaisi vähän leipää.\n\n_Katri_. Montako teitä on lasta?\n\n_Heta_. Kaksi nuorinta jäi kotiin.\n\n_Katri_, Neljä lasta vain, — ja nuori pari, kylläpä pitäisi jaksaa\nelättää.\n\n_Heta_. Meillä on ollut kotona vain jäkäläleipää, mutta nyt ei saa\njäkälöitäkään, kun on tullut lunta niin paksulta, ja sitten äiti...\n\n_Katri_. Tehän muuten kuulutte toiseen huutoon, ei meidän kylä ole\nvelkapää elättämään muiden köyhiä.\n\n_Heta_. On niin kylmäkin, jos emäntä olisi niin hyvä ja antaisi vanhoja\nvaatteita...\n\n_Katri_. Laittakoon äitisi, ja maatkoon vähemmän!\n\n_Petu_ (silmät suurina). Mut äitihän on tailat!\n\n_Heta_. Äiti on ollut kipeänä monta viikkoa, ei voi liikkuakaan.\n(Puhkeaa itkuun, Petu perästä.)\n\n_Katri_. Menkää sitten vaivaistaloon tai kerjätkää omasta kylästänne.\nOn meillä täällä tarvitsevaisia kylliksi.\n\n(Heta ja Petit itkevät kiihkeämmin. Lassi ja Liisukin nyökyttävät.)\n\n_Katri_ (sieppaa pienen kannikan pöydältä). Tuossa on! (Lähettää\nkannikan Hetalle.)\n\n_Heta_. Suurkiitosta!\n\n_Katri_. Ja menkää nyt siitä ulisemasta!\n\n_Heta_. Emäntä kulta, antakaa meidän vielä pikkuriikkusen lämmitellä.\n(Hierovat hätäisesti käsiään liedellä.)\n\n_Katri_. Pian sitten!\n\n_Lassi_ (kuiskaa kyynelsilmin Liisun korvaan. Tämä nyökkää innokkaasti\npäällään. Molemmat hymyilevät kyyneltensä lomasta. Lassi vie emännältä\nsaadun leivän ja paperikäärön ja pistää sen äkkiä Hetan kainaloon).\nTässä, viekää äidillenne!\n\n_Katri_ (pikastuneena). Mitä, senkin pohatta, toinen kerjäläiskakara!\nUlos siitä kaikki tyyni ja heti paikalla. Ja tulkaapas vain toinen\nkerta!\n\n_Lassi_ (sieppaa huivin päästään ja antaa Hetalle). Tuossa on tuokin!\n\n_Liisu_. Oih!\n\n_Katri_. Ulos siitä!\n\n_Liisu_. Äidin huivi! Mitä äiti sanoo?!\n\n_Suutari_. Oikein, poika — nyt et olekaan enää tyttö! — Tules tänne,\nniin saat (katselee kukkarostaan sopivaa rahaa, nauraen) — suutarin\nmarkan!\n\n_Katri_. Korjaatteko luunne!\n\n(Toiset lapset luikkivat ulos, Lassi juoksee suutarin luo, sieppaa\nrahan, sanoo kiireesti »kiitos» ja juoksee toisten jälkeen).\n\n_Suutari_ (huutaa jälkeen). Sano terveisiä vanhemmillesi, minä tulen\npyhänä tuumimaan siitä oppiin lähdöstä!\n\n\nTOINEN KUVAELMA.\n\nMökin tupa.\n\n_Leena_ (rukkinsa ääressä). Ei vain ala kuulua lapsia! Missähän\nlienevät, lapsiraukkani? Kun vain eivät paleltuisi tiellä, muun\nvaaran tuon nyt ei luulisi tällä taipaleella uhkaavan. Tulinkin\nlaskeneeksi heidät sinne löyhkää kyyditsemään, omiksi huolikseni!\n(Nousee, menee katsomaan ikkunasta.) Ei näy, ei kuulu! Lumi vain\nkyynäräin korkuisena peittää maat ja mannut. (Kuuluu rusahdus.) Ja\npakkanen paukkuu nurkissa! (Menee takaisin rukkinsa ääreen ja polkasee\nrukinratasta muutaman kerran ympäri.) Kunhan vain, kunhan jo eivät\npaleltuisi tielle! (Nousee taasen levotonna ja menee ikkunaan.)\nEi näy, ei kuulu hiiren hiiskausta! (Kävelee ympäri huoneessa,\nkapsehtien yhtä ja toista, mihinkään erikoisemmin ryhtymättä.) Jollei\npitäne lähteä jälkeen katsomaan, etteivät vain ole kohmettuneet ja\njääneet taipaleelle? (Vilkaisee taasen ikkunaan.) Vai laittaisinko\ntulta uuniin, että saavat lämmitellä tultuaan? (Menee ja kohentelee\nhiilosta.) Vielähän tuossa on tulinen tuhka ja hehkuvia hiiliäkin.\nKunpa vain tulisivat! (Vilkasee taasen ikkunasta.) Jo tulevat! (Juoksee\niloissaan rukkinsa ääreen.) Pitääpä tässä oikein mököllään ottaa heidät\nvastaan! (Tekeytyy kylmän ja ankaran näköiseksi).\n\n(Lassi ja Liisu tulla tömistävät häthätää.)\n\n_Lassi_ (itkusuin, kädet korvilla). Paleltaa!\n\n_Leena_ (nousten, hätiköiden). Mistä, jalkojako paleltaa?\n\n_Lassi_. Ei jalkoja, vaan korvia!\n\n_Leena_. Missäs huivi?\n\n_Lassi_. Kipristelee niin, aivan kuin polttaisi!\n\n_Leena_. Suliahan oli huivi korvillasi. Missä se on? Oletteko sen\nhukanneet?\n\n_Lassi_. Voi, korvat!\n\n_Leena_. Hierotaan lumella, minä käyn hakemassa.\n\n_Liisu_. Kyllä minä haen, äiti! (Juoksee ulos).\n\n_Leena_. Riisutaan kengät sillaikaa. (Vetää kenkiä).\n\n_Liisu_ (palaa, lunta kourassaan). Tässä, äiti!\n\n_Leena_. Pitää aina lumella hieroa lämmetessä, niin ei tule kylmän\nvihoja. Mitenkäs sinun on laitasi, Liisu?\n\n_Liisu_. Ei minua palele.\n\n_Leena_. Miltäs siellä nyt tuntui?\n\n_Liisu_. Äiti, emme me enää koskaan pyri kerjuulle!\n\n_Leena_. No, ettekö saaneetkaan mitään?\n\n_Liisu_. Saimmehan me, leivän ja sianlihaakin, mutta —\n\n_Leena_. No, mutta —?\n\n_Liisu_. Sitten tuli kaksi kerjäläislasta, niitä paleli eikä niillä\nkuulunut olleen kuin jäkäläleipää ja sekin oli loppunut ja äiti kuului\nolevan kovasti kipeänä, ja kun Vanhalan emäntä oli niille vihainen eikä\nantanut mitään, niin me annoimme heille ne. Ettehän toru, äiti!\n\n_Leena_ (lempeästi). Niinkö? En toru, en, en, lapsi kullat!\n\n_Lassi_ (tarttuu rukoillen äitiinsä sylin). Äiti rakas, antakaa\nanteeksi!\n\n_Leena_. No, mitä nyt?\n\n_Lassi_. Sen huivin, minä annoin senkin...\n\n_Leena_. Kerjäläislapsilleko?\n\n_Lassi_. Niin, kun niitä niin paleli, niillä oli vain ryysyjä ja\nVanhalan emäntä ajoi pois...\n\n(Leena katsoo liikutettuna poikaansa.)\n\n_Liisu_ (rukoillen). Äiti, elkää olko vihainen, ei Lassi tehnyt sitä\npahalla.\n\n_Lassi_ (hätäisesti rukoillen). Äiti, ettehän ole vihainen. Minä haen\nvitsan heti valmiiksi, jos sitten ette piiskaa!\n\n_Leena_ (purskahtaa herkkään, sydämelliseen nauruun). Voi sinua pikku\nhassua!\n\n_Lassi_ (vähän toivehikkaampana, mutta levotonna). Ettehän piiskaa,\näiti!\n\n_Leena_. En, en, hupakkoni! (Sieppaa Lassin syliinsä, ja Liisu\npainautuu toiseen kainaloon. Pyyhkii Lassin silmiä ja salavihkaan\npyyhkäsee omaansakin.) Teit, kuten hyvän lapsen tuleekin tehdä. Muista\nvain, että vasta annat mikä on omaasi, etkä anna toisen huivia!\n\n_Lassi_. Kyllä, äiti! (Lassi kiepsahtaa äitinsä kaulaan; Liisu katsoo\niloissaan ja mielissään eikä tiedä miten hyväilisi äitiään.) Ja\ntiedätkös, siellä oli suutari ja se antoi minulle suutarin markan\n(näyttää sitä), ja sanoi ottavansa minut suutarin oppiin. Menenkö minä,\näiti?\n\n_Leena_. Sitä voidaan tuumia, kun isäsikin tulee kotiin. Mutta kovinhan\ntuota vielä olet lapsi, kyllä ehdit, kunhan vähän kynnelle alat kyetä.\n\n_Liisu_. Minä en lähde koskaan pois kotoa äidin luota.\n\n_Lassi_. En minäkään!\n\n_Leena_. Suokoon hyvä isä, ettette tarvitsisi lähteä! Mutta nyt me\nlaulamme sen Kantelettaren kauniin kotilaulun, että oppisitte sen\noikein hyvin!\n\nLaulu n:o 6.\n\nRunosävelmän tapaan.\n\n    Lämmin paita iiinanenkin\n    oman äidin ompelema;\n    vilu vaippa villainenkin\n    vaimon vierahan tekemä.\n\n    Lämmin on emosen sauna\n    ilman löylyn lyömättäkin;\n    kylmäpä kyläinen sauna,\n    vaikka löyly lyötäköhön.\n\n    Koria kotoinen leipä,\n    jos on täynnä tähkäpäitä;\n    Vihavainen vieras leipä,\n    vaikka voilla voituohon.\n\n    Villainen emosen vitsa,\n    joskon viikon virpokohon;\n    vitsa vierahan verinen,\n    vaikka kerran koskekohon.\n\n    Ohoh kultaista kotia,\n    armasta ison eloa!\n    Jos on leipeä vähempi,\n    lempeä on viljemmältä.\n\n\n\n"]