[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fyEbjUTIHTUDfGZS6kHPoMMPv1e69MOyRWrTUR_fc9UA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},3644,"Pöllönkorven naamiaisyö","Halme, Kaarle (aka Halla, Raju)",1864,1946,"3644-halme-kaarle-pollonkorven-naamiaisyo","3644__Halme_Kaarle__Pöllönkorven_naamiaisyö","Kolminäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1920,null,10674,58650,false,77367,[23,24],"Comedy plays","Finnish drama -- 20th century",[],[],114,"Kolminäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu talviseen iltaan ja matkustajakotiin. Tarina seuraa Esa Pöllönkorven ja muiden hahmojen kohtaamisia naamiaisyön pyörteissä, joissa väärinkäsitykset ja hienostelua tavoittelevat henkilöt luovat koomisia tilanteita.","Kaarle Halmeen 'Pöllönkorven naamiaisyö' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 3644. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PÖLLÖNKORVEN NAAMIAISYÖ\n\nKolminäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nKAARLE HALME\n\n\n\n»Seuranäytelmiä» 214\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto Osakeyhtiö,\n1920.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nESA PÖLLÖNKORPI\nVILHO HÄRJÄNHEIMO\nKALLE KALJUNEN\nVILHELM FRECKSTEDT\nANNASTIINA TISSALA\nSIINA\nMAIJA\nSAARA\n\n\nOHJEITA ESITTÄJILLE.\n\nNäyttämöasustuksessa ei ole mitään erikoista. Soittokellon nappulakin\nvoi tarpeen tullen piillä jonkun oviverhon tai vaikkapa ikkunaverhon\ntakana, joten siis vain kuvitellaan sen olemassaolo.\n\nLaulu ja eläköön-huudot voidaan panna ulkopuolelta kuulumaan kerran\npari lisää, jos esittäjät niin haluavat.\n\nErinäisistä osista on huomattava:\n\nPöllönkorpi, Härjänheimo, Freckstedt ja Saara ovat samanlaiset kuin\n»Esa Pöllönkorvessa».\n\nKalle on muuttunut rohkeammaksi ja vilkkaammaksi. Tämän muutoksen on\naikaansaanut hänen liikkumisensa ihmisten ilmoilla Freckstedtin kanssa.\n\nSiina on tavattomasti herrastunut oltuaan jonkun aikaa\nravintolapalveluksessa. Esiintyy aina naurettavasti hienoutta\ntavoitellen. Sanoo kaikki sanottavansa äärettömän tärkeästä ja\nliioittelevan arvokkaasti.\n\nAnna on uusi henkilö. Hän on rivakka, reipas, rohkea ja vähän ylpeä.\nHänestä pulppuaa maalaistuoreus ja miellyttävä teeskentelemättömyys.\nIkä joitakin vuosia yli 20.\n\nMaija on tyhmänsekainen vanhapiika. Esiintymisessä on sentään\njonkinlaista vanhemmanpuoleisen naisen rohkeutta. Ikä 30 v.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nMatkustavaisten huone. Perällä, oikealla puolella ovi käytävään.\nVasemmalla sivuseinällä kaksi ovea, perempi viereiseen huoneeseen ja\netualalla oleva alakertaan. Oikealla sivuseinällä, peräalalla ovi\nviereiseen matkustajahuoneeseen ja etualalla ikkuna, jonka edessä\npöytä. Pöydällä kirjoitusvehkeet y.m. Vasemmanpuolisella peräseinällä\nsänky ja pesukaappi. Tuoleja siellä täällä.\n\nOn talvi-ilta ja huone on pimeä.\n\n_Anna_ (tulee käytävästä kynttilä kädessä). Kanna tänne tavarat! Tässä\non sopiva huone.\n\n_Kalle_ (kantaa laahustaa kahta isoa matkalaukkua). Jahah. Vai tässä on\nsopiva. (Tulee sisään.) No, mihin ryönä?\n\n_Anna_. Mikä ryönä?\n\n_Kalle_ (kallistaa päätään kummallekin puolelle). Tämä — ja tämä —?\n\n_Anna_ (sytyttää lamppua). Pidä käsissäsi!\n\n_Kalle_ (levollisesti). Jahah! Kyllä vain! (Rykii.) Vaikka eiväthän\nnämä ole höyhenillä täytetyt — ja rappusetkin olivat koko korkeat. Oli\nne toisenlaiset kuin ennen — tässä talossa. Kovin on komeaksi rustattu.\nEi vanhaa ryönää enää missään.\n\n_Anna_ (menee peittämään ikkunaa). Paljonko metri tuollaista maksaa?\n\n_Kalle_. Mitä niin? (Älyää.) Kas, kas neitosta vain! Ei sallisi\njuttuamista.\n\n_Anna_ (veikeästi). Kyllä — mutta olet niin metka mieheksi. (Menee\nsänkyä laittelemaan.) Mitä siinä töllötät?\n\n_Kalle_. Missäs minä —?\n\n_Anna_. Olet kuin vaivaispyssy Hattulan kirkolla.\n\n_Kalle_. Ei näitä enää jaksakaan. Käsivarret venyvät kohta lattiaan\nasti. (Asettaa laukut lattialle.)\n\n_Anna_. Kynnyksen edessäkö mies meinaa asustaa?\n\n_Kalle_ (virnistellen). Annan neitsykäisen viedä mihin haluttaa.\n(Alkaa sytytellä tupakkaa.) Koppaville ihmisille pitää antaa työtä. Se\nmasentaa.\n\n_Anna_ (katselee ylpeästi Kallea ja matkalaukkuja). En aio masentua\ntuosta työstä — vaikka ikänsä siinä viruisivat.\n\n_Kalle_ (hyvitellen). No, no! Ei nyt riidellä tyhjästä — mitäs tyhjistä!\n\n_Anna_. Niin — mitäs tyhjistä kapsäkeistä!\n\n_Kalle_. Sopii koettaa, ovatko tyhjiä!\n\n_Anna_. En koske, en kajoa.\n\n_Kalle_. Entä jos täytyy?\n\n_Anna_. Köyhän täytyy.\n\n_Kalle_ (ottaa matkalaukut lattialta). Niinkuin meidän molempien.\n(Heittää laukut sänkyyn.)\n\n_Anna_. Mitä sinä meinaat, mies?\n\n_Kalle_ (katselee Annaa suostuttelevasti, leveästi hymyillen). Jaa että\n— mitä meinaan?\n\n_Anna_. Mitä sinä teet?\n\n_Kalle_. Katselen kaunista tyttöä.\n\n_Anna_. Nosta heti paikalla pois!\n\n_Kalle_ (astuu jonkun askeleen poispäin). En koske, en kajoa. Antaa\nryönäin olla!\n\n_Anna_ (kiivaasti). Nostatko?\n\n_Kalle_ (kääntyy Annaan päin). Minä pidän kopeista tyttölapsista.\nNeitsykäinen on kopea, ja minä olen —\n\n_Anna_. — tyhmä!\n\n_Kalle_ (välittämättä, naureskellen). Ja minä olen samaa mieltä kuin\nPöllönkorpikin —\n\n_Anna_. Kuka? Mikä Pöllönkorpi?\n\n_Kalle_ (kuin edellä). — että kaikki naiset kyllä taipuvat, mutta että\n— kopean taipumisesta on suurempi ilo.\n\n_Anna_ (yhä uteliaampana). Mikä Pöllönkorpi?\n\n_Kalle_. Se vain, jonka kaikki tuntevat. Se alamaan mahtava rusthollari.\n\n_Anna_ (ei enää riitelevällä äänellä). Tunnetteko hänet?\n\n_Kalle_. Entäs te? Tunnetteko te?\n\n_Anna_ (puoliksi hämillään). Ehkä. (Kääntyy ympäri.) Mistäs te hänet\ntunnette? (Yrittää ajatuksissaan nostaa matkalaukkuja.)\n\n_Kalle_ (syrjäsilmällä). Ne painavat — eikö totta?\n\n_Anna_ (iloisempana). Luuletteko, etten jaksa?\n\n_Kalle_ (härnäten). Luulen. Noin heikko tyttö —\n\n_Anna_. Minäkö heikko? (Ottaa yhden laukun ja vie kevyesti seinustalle.)\n\n_Kalle_. No, enpä olisi uskonut. — Laskekaa varovasti! Kuka tietää,\nvaikka olisi rikkuvaakin. Usein on pullojakin mukana.\n\n_Anna_. Ettekö tunne omia tavaroitanne? (Tulee ottamaan toista.)\n\n_Kalle_. Ei, ei! Tasan matkassa eväät pannaan. Kyllä minä — (ottaa\ntoisen laukun) — nyt kun olemme ystäviä. (Vie seinustalle.) Nämähän\novat minun isäntäni tai eihän se niin isäntäkään — mutta kuskin\ntapainen olen. Omalla hevosellani kuljettelen häntä ympäri pitäjiä.\nMaksaa tietysti sitten —\n\n_Anna_. Tämä huone onkin kai sitten hänelle — isännällenne?\n\n_Kalle_. Niin — paroonille.\n\n_Anna_. Soo!?\n\n_Kalle_. No, ei se niin paroonikaan taida olla — mutta — minä sanon\nhäntä siksi — ja hm —\n\n_Anna_. Ja se tulee palkituksi — vai —?\n\n_Kalle_. Kyllä — erittäinkin jos saan jonkun toisen tekemään samoin. —\nNo! No? — Mitäs hemmettiä te nyt teette?\n\n_Anna_ (ottaa melkein valmiiksi laitetulta sijalta lakanat pois).\nHuomasin vasta, että lakanoita ei ole muutettu.\n\n_Kalle_. Nähkääs! Parooni sen teki.\n\n_Anna_. Teidän kiusottelemisenne sen teki, että —\n\n_Kalle_. Että minä en olisi saanut puhtaita?\n\n_Anna_. Niini (Menee nauraen alikertaan vievästä ovesta.)\n\n_Kalle_ (katselee Annan jälkeen). Veikeä tyttö! Ja kopea kuin\nmanttaalin muori. Hm! On se vain toista kuin se Mäkimatin Siina — se\nEufrosiina Härjänheimo. — Pss! (Virnistää tyytymättömänä.) Olipa onni,\nettä se juttu jäi kesken — ja että ne muutkin ovat jääneet kesken,\nsillä — sillä — (Katselee Annan jälkeen.) — sillä — olipas se koko\nmalleva tyttö. — Mitäs se siitä Pöllönkorvesta? Tuntui aivan kuin ei\nolisi tykännyt. Otanpa vielä puheeksi, kun tulee. (Menee pöydän luo\nistumaan.) Jaa, jaah!\n\n_Siina_ (tulee käytävän ovesta). Tässä olisi herralle päiväkirja.\n\n_Kalle_ (katsoo Siinaa). Mitäh? Valehtelevatko silmäni, vai —?\n\n_Siina_. Kirjoittakaa nimenne!\n\n_Kalle_. Oletpas sinä muuttunut! Tuskin enää tunnen. (Nousee.)\nTerveeksi! (Antaa kätensä.)\n\n_Siina_ (tervehtii hätipitäin). Iltaa! — Nimi!\n\n_Kalle_. Kylläpä olet hienostunut. Ellet olisi ollut kahta eri reisua\nminun heilanani, niin —. (Kumartaa epäillen.) Oletko sinä Mäkimatin\nSiina?\n\n_Siina_. En,\n\n_Kalle_. Entäs Eufrosiina Härjänheimo?\n\n_Siina_. En.\n\n_Kalle_ (ymmällä). Mikäs sitten?\n\n_Siina_. Sini Freckstedt.\n\n_Kalle_. Mutta eihän se sinusta huolinut —!\n\n_Siina_. Enkä minä huolinut sinusta. Kirjoita niinesi: Kalle Kaljunen!\n\n_Kalle_ (purskahtaa nauraa hihittämään). Huono nimi, sanoi pappi\nSikaselle. Muuttakaa edes Porsaaksi!\n\n_Siina_. Herra Kaljunen on hyvä ja kirjoittaa! Minulla on kiire.\n\n_Kalle_. Kyllä Kaljunen on hyvä. Se on niin hyvä, että se seisoo vielä\nminun hautaristissänikin — (huutaa) — ellei sitä sitä ennen muuteta\nKiljuseksi. (Ottaa päiväkirjan ja kirjoittaa.) Siinä on! (Antaa\npäiväkirjan takaisin.)\n\n_Siina_. Vihdoinkin! (Tekee lähtöä.)\n\n_Kalle_. Eihän nyt toki sellaista hoppua! Minne on kiire?\n\n_Siina_. Meillä on maskeraadi. (Lukee mennessään mitä Kalle on\nkirjoittanut.)\n\n_Kalle_. Mikä se on — maskuraati?\n\n_Siina_ (pysähtyy). Mitä hävytöntä herra tänne kirjoitti?\n\n_Kalle_. Hävytöntä?\n\n_Siina_. Aivan hävytöntä! »Parooni Freckstedt».\n\n_Kalle_ (virnistellen). Onko se hävytöntä?\n\n_Siina_. On. Sinä et ole mikään parooni.\n\n_Kalle_. En. Etkä sinä ole Freckstedt.\n\n_Siina_. Minä olen kunniallisesti muuttanut nimeni Lönruusin päivänä.\nMutta sinä et voi tulla parooniksi edes viimeisellä tuomiolla, sinä.\n(Anna tulee tuoden lakanoita.) Minä lähetän sinun niskaasi poliisin,\nniin saat nähdä. (Menee käytävän ovesta.)\n\n_Anna_. No, mitä on tekeillä?\n\n_Kalle_ (naureskellen). Ei yhtään mitään!\n\n_Anna_. Ei sentähden poliisia tuoda.\n\n_Kalle_. Ei — niin minäkin luulen.\n\n_Anna_. Otetaanpas selvä. (Aikoo ulos.)\n\n_Kalle_. Ei pidä suotta — minä selitän —\n\n_Anna_. No?\n\n_Kalle_. Tämä on vähän niinkuin perhesalaisuus. Ajatelkaas, kuinka\npaljon minä teihin luotan! — Minä kirjoitin päiväkirjaan isäntäni\nnimen. Hän tykkää siitä, että minä sen teen.\n\n_Anna_ (Kallen hyväntuulisuuden tartuttamana). Minkätähden sitten?\n\n_Kalle_. Minä kirjoitan hänet aina parooniksi.\n\n_Anna_. Miksi hän ei sitä itse tekisi?\n\n_Kalle_. Noo — jaa —\n\n_Anna_. Aijee! Hänhän ei olekaan patooni?\n\n_Kalle_ (tyhmän vakavasti). Kuinkas moni tässä maailmassa on sitä miksi\nnimitetään. En minäkään ole kalju vaikka Kaljuseksi sanotaan — mutta\ntykkään sentään nimestäni. — Arvelen, että samasta syystä Freckstedt\ntykkää paroonista. (Iskien silmää.) Ja meille sanojille se maksaa\nvaivan.\n\n_Anna_. Kaljuselle kai erittäin?\n\n_Kalle_. Joskus ryypyn — joskus juomarahaa.\n\n_Anna_ (virnistellen). Ja joskus poliisin. (Menee laittamaan sänkyä.)\n\n_Kalle_ (miettien). Jaa — no ei suinkaan se nyt sentään — ja sillähän\noli niin kiirekin — sanoi että on — on — mikä se onkaan siellä — masku\n— masku —\n\n_Anna_. Naamiaiset.\n\n_Kalle_. Vai sellaiset! Semmoisen sanan olen kyllä ennenkin kuullut.\nMiksi sitä sitten maskutellaan —?\n\n_Anna_. Kaljunen juttelee mielellään?\n\n_Kalle_ (viekkaasti, iskien silmää). Se on niin eri tavalla, se. Toisen\nkanssa jutellaan — toisen ei.. Jos tykkää, niin —\n\n_Anna_. Ja nyt Kaljunen tykkää?\n\n_Kalle_ (pyyhkii suutaan). Voi, voi sentään —!\n\n_Anna_ (tiukasti). Ettäkö — mitä?\n\n_Kalle_ (kohteliaasti). Mikäs se olikaan neitsykäisen nimi?\n\n_Anna_. Anna.\n\n_Kalle_. Anna on kovin nätti nimi. Ja ehkä liikanimikin nätti?\n\n_Anna_. Ei ole. Mutta en vain muuta.\n\n_Kalle_. Mitä se hyödyttäisi! Eihän tyttölasten tarvitse, muuttuuhan se\nkuitenkin.\n\n_Anna_. En muuta, vaikka ei muuttuisikaan.\n\n_Kalle_. No, se on oikein, se! Narrit nimillään reistailevat. Niinkuin\ntuokin — Sini-piika.\n\n_Anna_. Tunnetteko hänet?\n\n_Kalle_. Ehkä — sanoi tässä muuan Pöllönkorvesta. Vaikka ei\ntuntenutkaan.\n\n_Anna_ (avoimesti). Eikö? — Vaikka on ollut kolme vuotta talossa!\n\n_Kalle_. Kolme? — Olitteko viime kesänäkin?\n\n_Anna_. Pyhäinmiesten päivään asti.\n\n_Kalle_. Mutta minähän Juhannuksen jälkeen kyyditsin isäntää — tai\npatruunaa — häntä taas pitää sanoa patruunaksi — vaikka ei olekaan\n— kyyditsin patruunaa kotia. (Tarkastelee Annaa.) Enkä minä muista\nnähneeni\n\n_Anna_ (ivallisesti). Silloin — naimareisultaan —\n\n_Kalle_. Niin — Härjänheimosta. Lysti mies! Jutteli hauskasti koko\nmatkan. Naisista tuntui puhuvan kovin mielellään.\n\n_Anna_ (tekeytyen välinpitämättömäksi). Kenestä puhui?\nHärjänheimolaisesta morsiamestaan kai?\n\n_Kalle_. Ei se oikein siitä. Tuntui karttelevan.\n\n_Anna_. Karttaa kai vieläkin — koska ei ole valmista tehnyt.\n\n_Kalle_. Kun pitkistyy, niin sitkistyy, sanotaan. — Saara onkin vanhaa\ntekoa, ja — ja Pöllönkorvella oli mielessä joku hätimpi — mutta —\n\n_Anna_. Kukahan mahtoi olla?\n\n_Kalle_. Joku, jota ei voi naida.\n\n_Anna_. Niinkö sanoi?\n\n_Kalle_. Valitteli sellaista.\n\n_Anna_. Miksi ei voinut?\n\n_Kalle_. Ylpeys esti. Multa-aatelin ylpeys —\n\n_Anna_. Siitähän se usein puhui.\n\n_Kalle_ (viekkaasti). Vai puhui?\n\n_Anna_. Ne ovat nyt keksineet sellaisen arvopuntarin itselleen. Ei\nriitä enää manttaalimiehet, eikä rusthollarit, eikä —\n\n_Kalle_ (innostuen). Heidän kanssaan ei sitten mikään piisaa. — Kun\nvain tietäisi missä se raja on.\n\n_Anna_. Mikä raja?\n\n_Kalle_. Raja heidän ja meidän välillämme. Raja multa-aatelin ja — ja\nkuinka sanoisin —\n\n_Anna_. Niinkuin esimerkiksi Kaljusen välillä.\n\n_Kalle_. No — esimerkiksi.\n\n_Anna_. Eivätköhän ne ole pellot ja niityt ja —\n\n_Kalle_. Ei ole. Ei! Naihan Härjänheimokin Eräpellon Ellin, jolla\nei ollut yhtään mitään. Mutta taas Rajalan Kustaa ei kelvannut\nkosiomieheksi Tyynelle, vaikka Kustaa oli koonnut tukkihommissa\npaljon rahaa ja ostanut koko Lohtalan kylän. Kamaristaan Härjänheimo\nkäännytti miehen ympäri — ei päästänyt edes sisarensa puheille. Ja\nniinhän se Pöllönkorpikin oli valmis ottamaan Saaran ja — ja jättämään\nmielitiettynsä. Eikä Saaralla kuitenkaan ole —\n\n_Anna_. No, nyt on kunnossa.\n\n_Kalle_. Joko Anna nyt lähtee?\n\n_Anna_. Jo. Tännekö te —!\n\n_Kalle_. Eiköhän tässä nyt vähän vielä juteltaisi — olen vähän niinkuin\ntarttunut kiinni —\n\n_Anna_. Mihin sitten? (Tekee lähtöä.)\n\n_Kalle_. No, tuota — älkäähän nyt — eihän sitä nyt niini kiireessä\nkeksi sanojakaan — tahtoisin Annalle —\n\n_Anna_. Minulleko olisi jotain sanottavaa?\n\n_Kalle_. Ai, ai kun olisi, jos olisi —\n\n_Anna_ (naureskellen). Jos olisi miestä — niinkö?\n\n_Kalle_ (rohkaistuneena). Jos vain Annalla olisi aikaa kuunnella.\n(Siina tulee käytävän ovesta Kallen selän takaa.)\n\n_Kalle_. Minä en ole koskaan kenenkään naisen seurasta niin pitänyt\nkuin —\n\n_Anna_ (on huomannut Siinan). — kuin Siinan. Niinkö?\n\n_Kalle_ (innokkaasti). Siinanko? Siinan kanssa minulla ei ole mitään\ntekemistä. Mistä sen saitte päähänne? Mokoman herrastuneen hupakon —\n\n_Siina_ (polkee jalkaa). Kalle! Hävytön! Parjaaja!\n\n_Kalle_ (kääntyy ympäri). Ai, ai, ai!\n\n_Siina_. Älä sinä puhu mitään mistään tekemisistä minun kanssani! Sen\nsaa Annakin tietää, että kaksi kertaa minä —, olen —\n\n_Kalle_ (nostaa molemmat kätensä). Sss! Sss!\n\n_Siina_ (parkaisemalla). — antanut sinulle rukkaset —\n\n_Kalle_. — ja tumput ja villaset sukat. Kyllä, kyllä!\n\n_Anna_ (naureskellen). Tehän olette kovin hyviä ystäviä keskenänne.\n\n_Kalle_. Minä en ole koskaan ollut, mutta tämä Siinahan se on\ntuppautunut —\n\n_Siina_ (suurenmoisesti). Luuleeko herra Kaljunen, että minä olen — oho\n— (Menee nopeasti pois.)\n\n_Kalle_ (nolona). Kas tuota ryönää, kun — kun —\n\n_Siina_ (aukaisee jälleen oven). Parooni tekee niin hyvin!\n\n_Freckstedt_. Jaha, jaha! Vai tämä on huoneeni. (Tulee sisään.)\n\n_Siina_. Olkaa hyvä! (Menee.)\n\n_Anna_ (niiaa). Jos herra parooni jotakin tarvitsee, niin sopii soittaa.\n\n_Freckstedt_. Ehkä neiti odottaa. (Katselee ympärilleen.) Ei tämä nyt\noikeastaan — mihin nuo kaikki ovet johtavat?\n\n_Anna_ (osottaa molemmanpuolisia sivuovia perällä). Nuo viereisiin\nnumeroihin. (Osoittaa vasemmanpuolista alaovea.) Ja tuo vie alakertaan.\n\n_Freckstedt_. Ja ikkuna —!\n\n_Anna_. On pihan puolelle.\n\n_Freckstedt_. Eikö teillä ole huonetta kadun puolelle? Tämä ei ole\njuuri muutenkaan —\n\n_Anna_. Tämä viereinen olisi. (Avaa oikeanpuolisen oven.) Siellä on jo\nsähkövalokin kunnossa. (Menee oikealle.)\n\n_Freckstedt_. Katsotaanpas! (Menee oikealle.)\n\n_Kalle_ (menee ovelle). No, sehän onkin paljon hienompi.\n\n_Freckstedt_ (oikealla). Tämän minä otan. Merkitkää tämä minulle!\n\n_Anna_ (oikealla). Hyvä on. (Tulee.)\n\n_Freckstedt_ (oikealla). Minun täytyy peseytyä. Kalle, tuo matkalaukut\ntänne!\n\n_Kalle_ (panee oven kiinni). Ryönä tulee aivan heti. (Iskien silmää\nAnnalle.) Kun hän on poistunut, niin — niin —\n\n_Anna_. Hyvää yötä! (Aikoo mennä.)\n\n_Kalle_. Ei, ei! Minä meinaan, että emmekö me Annan kanssa muuta\nsinnekin — toisia lakanoita?\n\n_Anna_. Minä luulen, että lähetän sinne Siinan.\n\n_Kalle_ (nolona). Siina? Mäki-Matin Siina! Hm! Teki tepposet. Tuppautui\npuun ja kuoren väliin kuin toukka. — Ai, ai, sitä tyttöä — tuota Annaa!\n(Kävelee.) Tekipä se minut kevyeksi. (Pysähtyy.) Jos tykkää tytöstä,\nniin kantapäät nouseskelevat ihan itsestään — sen olen pannut merkille.\nJa jos ei tykkää, niin — niin liikkuu kuin jyväsäkki selässä — senkin\nolen pannut merkille.\n\n_Freckstedt_ (oikealla). Kalle!\n\n_Kalle_. Jahah! Ryönä tulee jo. (Ottaa toisen matkalaukun ja vie\noikealle.)\n\n_Siina_ (avaa ulko-oven). Tänne — tehkää hyvin!\n\n_Pöllönkorpi_ (tulee). Kas, kas! Jo valaistu ja valmis kuin joulupirtti!\n\n_Siina_. Sopiiko tämä?\n\n_Pöllönkorpi_. No, miksei sopisi! Onhan tässä lattia ja katto —\n\n_Kalle_ (tulee). — ja reikäiset seinät, että sisään pääsee.\n\n_Siina_ (nyrpistää nenäänsä Kallelle). Pyh! (Menee.)\n\n_Pöllönkorpi_. Eikös se ole —?\n\n_Kalle_. On kyllä — ehtoota! (Menee tervehtimään.)\n\n_Pöllönkorpi_. Terveeksi! Mitäs sinä täällä —?\n\n_Kalle_ (menee ottamaan toisen matkalaukun). Minä vain tätä kapsäkkiä —\n\n_Pöllönkorpi_. Taidat olla talonväkeä täällä —\n\n_Kalle_. Enkä — minä vain sen paroonin — (Aikoo oikealle.)\n\n_Pöllönkorpi_. Asuuko Prekka-Ville siellä?\n\n_Kalle_. Sss!\n\n_Pöllönkorpi_. Minä tapasin hänet äsken tuolla alhaalla.\n\n_Kalle_ (hiljaa). Tulen heti. (Kovemmin.) Vien tämän ensin paroonille.\n(Menee.)\n\n_Pöllönkorpi_. Vie, vie! (Ottaa taskustaan -pienen peilin ja silittelee\nviiksiään.) He, he, he! (Istuu kirjoituspöydän ääreen.)\n\n_Siina_ (tuo päiväkirjan). Herra on hyvä ja kirjoittaa tähän nimensä!\n\n_Pöllönkorpi_. Vai nimi, vai nimi! (Kirjoittaessaan.) Neitokainenko\nminua täällä passailee?\n\n_Siina_. Kyllä — minäkin.\n\n_Pöllönkorpi_ (kirjoittaessaan). Maanviljelijä — — ko—rpi —\n\n_Siina_. Koko nimi — Pöllönkorpi.\n\n_Pöllönkorpi_. Mitä? (Katsoo Siinaa.) Tunnetteko minut? (Antaa kirjan.)\nEikös se ole ompelijatar — Kallen morsian — tai vaimo —? (Kalle tulee.)\nKalle! Täällähän on sinun vaimosikin.\n\n_Kalle_. Ei ole minun —\n\n_Siina_. Eikä tulekaan.\n\n_Kalle_. Eikä ole koskaan ollutkaan —\n\n_Siina_. Luuletko, että olen aikonutkaan — oho —! (Heittää niskojaan ja\nmenee alikertaan vievästä ovesta.)\n\n_Pöllönkorpi_. He, he, he! Ai, ai kuinka huono kotikuri! Ai, ai!\n\n_Kalle_ (nauraa). Aika epeliksi näkyy muuttuneen.\n\n_Pöllönkorpi_. Äksyn muijan olet saanut. Vai onko vielä morsian?\n\n_Kalle_. Ei ole kumpikaan — jumalan kiitos!\n\n_Pöllönkorpi_. Viime kesänähän sinä olit niin vakavassa —\n\n_Kalle_. Kyllähän me sitä yritimme, mutta — kun se ei passannut\nniinkuin ennen, niin — jätimme sikseen. — Eihän patruunakaan ole vielä\ntotta tehnyt —?\n\n_Pöllönkorpi_ (nousee ja rykii). Ei ole tullut vielä — ei ole — (Menee\ntoiselle puolelle.)\n\n_Kalle_ (veitikkamaisesti). Kyllähän, sen — (yskäisee) — ymmärrän —\n\n_Pöllönkorpi_. Minkä sitten?\n\n_Kalle_. Kun niinkin kauan pitkittyy, niin tekisi mieli — (Tekee\nkädellään pyyhkimistä osoittavan liikkeen.)\n\n_Pöllönkorpi_ (uteliaana). Mitä meinaat, että — tekisi mieli?\n\n_Kalle_ (tekee saman liikkeen). Noin vain —\n\n_Pöllönkorpi_ (tuttavallisesti). Ettäkö — (tekee saman liikkeen) — noin\nvain —?\n\n_Kalle_. Juuri niin! Jättää juttu sikseen.\n\n_Pöllönkorpi_ (raapii korvallistaan). Mutta siinäpä se juuri onkin,\nettä se ei käy noin vain — kädenkääntämällä —\n\n_Kalle_ (nauraa itsetietoisesti). Kyllä käy.\n\n_Pöllönkorpi_. Helppo sinun on puhua. Sinulle se käy — mutta ei minulle.\n\n_Kalle_. No, mikäs estää? Mies kuin mies, ja —\n\n_Pöllönkorpi_. Ei, ei! Ei ole mies kuin mies. Siinä on, katsos, suuri\nero. Asioilla on rajansa, näetkös —\n\n_Kalle_. Ja ihmisillä on rajansa?\n\n_Pöllönkorpi_. Niin — tietysti —\n\n_Kalle_. Jaa, jaa — kun on multa-aatelia —\n\n_Pöllönkorpi_ (hyväntahtoisesti). Niin, niin — (kävelee) — kun on\nmulta-aatelia.\n\n_Kalle_ (vilkkaasti). Sanokaas nyt, patruuna, missä on se ero sitten —\nse raja — multa-aatelin ja — meidän muiden välillä.\n\n_Pöllönkorpi_ (itsetietoisesti myhähdellen). Se on siinä, että, että —\nkuinka nyt sanoisin — että me olemme multa-aatelia, ja te muut olette —\nmuita ihmisiä. (Menee istumaan kirjoituspöydän ääreen.)\n\n_Kalle_ (virnistellen happamesti). Ja muu ihminen on —\n\n_Pöllönkorpi_ (ottaa lompakon taskustaan ja alkaa laskea rahojaan).\nNiin on — se on muu ihminen —\n\n_Freckstedt_ (tulee). Kuuleppas, Kalle! — Ahaa! Patruunakin on\nasettunut tänne — naapuri siis — hauskaa — hauskaa. — Menehän, Kalle,\ntuohon Mikkoseen — vastapäätä! Tuot sieltä tilaamani — hm — sano vain —\ntilaamani —\n\n_Kalle_. Minkä?\n\n_Freckstedt_. Kyllä hän tietää mistä on kysymys.\n\n_Kalle_. Jaha! Kysyn vain ryönää, jonka parooni on tilannut. (Menee.)\n\n_Freckstedt_. Vaikkapa niinkin. (Pöllönkorvelle.) Saanko istua hetkeksi\n— hetkeksi —?\n\n_Pöllönkorpi_. Tehkää hyvin. (Aikoo nousta tuolia ottamaan.)\n\n_Freckstedt_. Ei, ei! Kiitoksia! Kyllä saan. (Ottaa tuolin lähelle\npöytää.) Aa — häiritsenkö? Patruuna on, näen mä, konttoritöissä —\nlaskee matkakassaa —\n\n_Pöllönkorpi_. He, he, he! Eihän sitä tällaisia matkakassoja — myin\nmetsää tässä — vähän verran. (Yskäisee.)\n\n_Freckstedt_. Vähänkö? Näkyy, että paljon —\n\n_Pöllönkorpi_ (leveästi). Vähänlännän kappaleen — takamaalta —\nviidenkymmenentuhannen palasen.\n\n_Freckstedt_. Onnittelen — onnittelen. Hyvä kauppa tietysti. — Ja kun\nkaupassa pääsee alkuun, niin se jatkuu itsestään. Nyt kai patruuna\nostaa minulta uudenaikaisia peltokaluja — kaikenlaisia — olen asiamies\n— olen aikonut tulla patruunan luo — kartanoon — olen juuri matkalla\nsinnepäin —\n\n_Pöllönkorpi_. Hm! Jaa! Eipä meiltä juuri mitään puutu —\n\n_Freckstedt_. Aina puuttuu — parhaimmastakin paikasta aina puuttuu\njotakin. — — Mutta — janokin tässä — soittaisimmeko — jos sallitte.\n(Siina tulee, tuoden lakanoita alakerrasta. Freckstedt nousee.) Ahaa\n— neiti — kuulkaapas — (Nähtyään Siinan jää seisomaan paikalleen ja\nkatsoo tuijottaa sanaakaan sanomatta.)\n\n_Siina_. Mitä herra —? (Tunnettuaan Freckstedtin jää seisomaan suu\nauki. Freckstedt hetkisen kuluttua viittaa veltosti Siinaa menemään,\ntaivuttamalla vasemman käden sormiaan sisäänpäin. Siinä keikauttaa\npäätään ja menee keikailevasti ylvästellen Freckstedtin huoneeseen.)\n\n_Freckstedt_ (kääntyy tyhmistyneenä Pöllönkorpeen). Mikä tuo oli? Mikä\n— mikä —?\n\n_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään hymyilevänä). Eiköhän se ollut, vanha\ntuttu.\n\n_Freckstedt_. Tuttu? Niin — tutulta näytti.\n\n_Pöllönkorpi_. Entinen Eufrosiina Härjänheimo.\n\n_Freckstedt_ (vielä nolona). Niin — joku sellainen, jota — jonka olen —\njota olen —\n\n_Pöllönkorpi_ (nauraen). Joskus kosinut —\n\n_Freckstedt_. Äsh! Erehdyksestä silloin — täällä vanhalla\nseurahuoneella — äsh!\n\n_Pöllönkorpi_. Hänellä on nyt toinen nimi —\n\n_Freckstedt_. Mitä se minua liikuttaa — äsh! — Tämä ei ollut millään\ntavalla hauskaa — äsh!\n\n_Pöllönkorpi_. Ehkä toinen piika — jos soittaisi. (Nousee.)\n\n_Freckstedt_ (aivan masentuneena). Niin — toinen — toinen piika —\n\n_Pöllönkorpi_ (painaa sähkökellon nappulaa). Katsotaanpas —\n\n_Freckstedt_ (istuu Pöllönkorven paikalle pöydän ääreen). Äsh!\n\n_Pöllönkorpi_ (tulee etualalle). No, ei nyt pidä suotta. — Emmeköhän\npistäytyisi alas hotellin puolelle!\n\n_Freckstedt_ (vilkastuen). Niin — alas — siellä on maskeraadi — sinne\nolenkin aikonut — olen tilannut kauhtanankin — sellaisen —\n\n_Pöllönkorpi_. Tiedän — tiedän — olen nähnyt — veljelläni maisterilla\non sellainen.\n\n_Freckstedt_. Emmekö sitten lähdekin sinne? Ovat kai jo alkaneet.\n\n_Pöllönkorpi_. Voiko sitten vain näin?\n\n_Freckstedt_. Kyllä — patruuna voi aivan mainiosti tulla tuossa\npukimessa. — Siksi mahtava mies —\n\n_Pöllönkorpi_. He, he, he! No, saa kai miehen tunteakin, jos sikseen on.\n\n_Anna_ (tulee). Herrat soittivat —? (Tulee etualalle.)\n\n_Pöllönkorpi_. Kuules, neitonen. — (Kääntyy Annaan. Hämmästyy ja jää\nsanattomana seisomaan.)\n\n_Anna_. Mitä herra —? (Tuntee Pöllönkorven ja jää liikkumattomana\ntöllöttämään. Pöllönkorpi hetken kuluttua viittaa oikean käden\npeukalolla peräovelle päin Annaa menemään.) Vai niin? — Patruuna\nPöllönkorpi kutsui vain nähdäkseen — entisen karjakkonsa. — (Purskahtaa\nnauramaan ja menee peräovesta.)\n\n_Pöllönkorpi_ (kääntyy nolona Freckstedtiin päin). Mikä — mikä —?\n\n_Freckstedt_ (nauraa vahingoniloiseen). Eiköhän se ollut vanha tuttu?\n\n_Pöllönkorpi_. Tuttuko?\n\n_Pöllönkorpi_. Jotakin se puhui. Ehkä oli joku — joka on — jota olen —\n\n_Freckstedt_. Ennen kosinut —\n\n_Pöllönkorpi_ (tyhmän valittavalla äänellä). No, ei nyt juuri kosinut —\nmutta — mutta —\n\n_Freckstedt_ (nauraen). Sinnepäin — sinnepäin —\n\n_Pöllönkorpi_. Päin ja päin! (Kimmastuen.) Päin mäntyä tämä on!\n\n_Freckstedt_. Mitä nyt joutavista! (Nousee.) Soitetaanpa! Ehkä joku\nkolmas —\n\n_Pöllönkorpi_ (hämmentyneenä). Ei, ei! Ei soiteta! Jumalako sen tietää,\nkuka sieltä vielä voi tulla.\n\n_Freckstedt_ (hymyilee). Niin — kukapa sen tietää.\n\n_Pöllönkorpi_ (älyää sanoneensa tarpeettoman paljastuksen ja lyöttäytyy\nleikilliseksi). Eikö totta? Siellähän voi tulla ketä vain — (näpäyttää\nFreckstedtiä salaisella ymmärtämyksellä olkapäähän) — vaikka koko\nsyntiluettelo.\n\n_Kalle_ (tulee, tuoden pienen käärön). Tällaisen ne antoivat.\n\n_Pöllönkorpi_ (on nopeasti kääntynyt). Sinäkö? Luulin jo — —. Tuliko\nsinua vastaan joku nainen?\n\n_Kalle_. Tuli tuossa — ja nauroi.\n\n_Pöllönkorpi_. Ai, ai! Vai nauroi! Paha merkki, kun nainen nauraa.\n\n_Freckstedt_ (Kallelle). Annahan tänne! (Pöllönkorvelle.) Minun\nmielestäni sopii naiselle nauru parhaiten.\n\n_Pöllönkorpi_. Hm! Miten milloinkin.\n\n_Freckstedt_. Mennäänpäs nyt minun huoneeseeni koettamaan. (Menee\nedellä huoneeseensa.)\n\n_Pöllönkorpi_ (mennessään, Kallelle). Tunsitko sen — sen —? (Viittaa\nulko-oveen.)\n\n_Kalle_. Kyllä kai isäntäkin — patruunakin?—\n\n_Pöllönkorpi_ (menee). Kyllä — kyllä. (Maija kurkistaa käytävän ovesta\nsisään.)\n\n_Kalle_. Etsittekö jotakin? (Maija ei liikahda eikä vastaa, kurkistaa\nvain.) Tulkaa sisään vain!\n\n_Maija_. Eikö se tullutkaan —?\n\n_Kalle_. Ei tullut.\n\n_Maija_. No, minne se —?\n\n_Kalle_. Kuka?\n\n_Maija_. En minä hänen nimeään tiedä.\n\n_Anna_ (kurkistaa vasemmasta vierashuoneesta). Tuliko se tänne?\n\n_Kalle_. Ei tullut — mutta tulossa on.\n\n_Anna_. Kuka?\n\n_Kalle_. En minä tiedä — mutta tuolla oven raossa on joku.\n\n_Anna_ (tulee sisään). Kas, sielläkö sinä? Tule sisään! Ajattelin jo,\nettä —.mihin ihmeeseen sinä hukuit.\n\n_Maija_ (tulee sisään). En tietänyt mitä ovea meinasit — kurkistin\ntänne.\n\n_Kalle_. Sokkosillakos te olette — vai —?\n\n_Anna_. Siina ja minä menemme naamiaisiin, ja Maija tuli tänne\netulaiseksi. (Maijalle.) Katsos nyt, Maija! Tämä huone tässä — tuo\ntuossa vasemmalla ja tuo oikealla kuuluu sinulle. Tässä asuu yksi\nherra. Tuossa vasemmalla asuu toinen herra, ja tuo oikeanpuolinen on\ntyhjä —\n\n_Maija_. No, mitäs tyhjästä —\n\n_Anna_. Se on tilattu — telefoonilla tilattu. Kun tulee, niin päästä\nsisään! Kaikki on kunnossa.\n\n_Maija_. Mitäs minä muuta teen?\n\n_Anna_. Teet aina sen mukaan kuin sinua pyydetään.\n\n_Maija_. Tämänkö huoneen kautta noihin kuljetaan? (Osoittaa\nsivuhuoneita.)\n\n_Anna_. Eikä. Käytävässä on ovi kumpaiseenkin. Ja tuota tietä pääset\nlyhyintä tietä alikertaan.\n\n_Maija_. Missä minä oleilen?\n\n_Anna_. Käytävässä. Mutta jos tulee kylmä, niin — jossakin täällä.\nKaikki ovat kuitenkin aamuun asti alhaalla. Nyt se on kai selvä?\nMinulla on kiire. Tule nyt riisumaan hattusi ja —\n\n_Maija_. Johan nyt — uusi hattuni — vielä varastaisivat —\n\n_Anna_. No, tee kuinka tahdot! Tule nyt!\n\n_Kalle_. Onpas nyt kiire. — Eikö —?\n\n_Maija_. Tämäkö se tässä asuu?\n\n_Anna_. Se on erään matkustavaisen kyytimies. (Aikoo mennä.)\n\n_Kalle_. Kuulkaahan, Anna! Ei, ei! Kyllä Maija saa mennä.\n\n_Maija_. Pääseepä tästä. (Menee käytävään.)\n\n_Anna_. Mitä sitten?\n\n_Kalle_. Meneekö Anna sinne maskunaamiaisiin?\n\n_Anna_. Tietysti.\n\n_Kalle_. Tulisinko minäkin — ehkä —?\n\n_Anna_ (nauraa). Mikäs estää! (Menee peräovesta.)\n\n_Kalle_. Ei, ei! Minä meinaan, että yhdessä. (Ryntää Annan perässä.)\n\n_Freckstedt_ (tulee Pöllönkorven seuraamana). Kauhtana on aivan\nsopimaton. Liian lyhyt ja liian laaja. Ei sitä voi käyttää.\n\n_Pöllönkorpi_. Tuo naamarihan tekee ihan tuntemattomaksi. Olisipa\nminullakin!\n\n_Freckstedt_. Sieltä saa ostaa. — Jos minäkään viitsin tätä käyttää.\n(Panee silkkinaamion taskuunsa.) Saammehan nähdä.\n\n_Pöllönkorpi_ (kiertelee viiksiään). Tämä on kovin jännittävää, tämä.\nJoko menemme?\n\n_Freckstedt_. Kai sitten! (Menevät.)\n\n_Kalle_ (tulee ovessa vastaan). Jaha — joko parooni menee?\n\n_Freckstedt_. Menemme tuonne alas.\n\n_Kalle_. Eikö parooni käytäkään sitä ryönää, joka Mikkosessa pantiin\nkääröön?\n\n_Freckstedt_. En käytä.\n\n_Pöllönkorpi_ (nauraa). Kalle saa käyttää sitä.\n\n_Freckstedt_ (nauraa). Niin, Kalle saa jos tahtoo. (Menevät peräovesta.)\n\n_Kalle_ (yksin). Anna juoksi vain ja nauroi — huu — paha merkki kun\nnainen nauraa, sanoi Pöllönkorpi. Hm! Sillä oli niin kiire sinne.\nEntä jos minäkin! Kalle saa käyttää, sanoi Freckstedt. Mitä jos —!\nKatsotaanpas! (Menee Freckstedtin huoneeseen ja tuo sieltä mustan\ndominon.) — Jahah! tällainen — ja rätti silmillä oli heillä myös — sen\nnäin tuolla alhaalla — no se saadaan! (Ottaa nenäliinan taskustaan ja\nmenee pöydän ääreen leikkaamaan siihen reikiä.) Tämä ei oikein puukolla\n— mutta näinhän minä sakset. (Menee Freckstedtin huoneeseen.)\n\n_Siina_ (kurkistaa alakerran ovesta. Kun ei näe ketään, niin tulee\nsisään. Hänellä on domino käsivarrellaan ja naamio kädessä. Menee\nkäytävän ovelle. Huutaa hiljaa.) Maija! — Maija!\n\n_Maija_ (ilmestyy ovelle). Mikä hätänä?\n\n_Siina_. Onko siellä käytävässä ketään?\n\n_Maija_. Ei ketään.\n\n_Siina_. Tulehan sitten tänne!\n\n_Maija_. Tulenhan toki. (Tulee sisään.) Mikä on?\n\n_Siina_. Autahan tätä levättiä minun ylleni!\n\n_Maija_. Kyllä autan. Mikä se on tällainen kasukka?\n\n_Siina_. Paneppas nyt tuo paslikka niin ettei tukka pörröty! Nosta\nnätisti — niin —\n\n_Maija_. Meneekös se Siinakin tuonne herrasväen peliin?\n\n_Siina_ (ylpeillen). Tuttavia siellä vain on — hyviä tuttavia. Kiitos!\nHyvä on! Mene nyt vain taas käytävään! — Niin kuules, tuo huone on\ntilattu —\n\n_Maija_. Minä tiedän.\n\n_Siina_. Se tilattiin telefoonilla Härjänheimosta. Kun tulevat, niin\nota vastaan.\n\n_Maija_. Kyllä otan.\n\n_Siina_. Eikä mitään muita huoneita ole sitten vapaina.\n\n_Kalle_ (kurkistaa ovesta). Ahaa! Se on Anna. Kyllä minä... (Vetäytyy\ntakaisin.)\n\n_Siina_. Jos joku tulee kysymään, niin neuvo muualle!\n\n_Maija_; Mihin?\n\n_Siina_. Mihin tahdot. Raittiushotelleihin ja yömajoihin.\n\n_Maija_. Kyllä ohjailen.\n\n_Siina_. Jos tarvitset apua, niin ilmoita kassaan! Anna tai minä\ntulemme sitten.\n\n_Maija_. Minä menen sitten —\n\n_Siina_. Mene vain!\n\n_Maija_ (katselee Siinaa ja hihittää). On teillä metkut! (Menee\nperäovesta. Siina ottaa pesukaapin yläpuolelta peilin ja tuo sen\npöydälle. Istuu tuolille ja rupeaa asettelemaan naamiota. Kalle tulee\nhiljaa. Hän on puettu dominoon ja nenäliinasta tehtyyn naamioon.\nYskäisee.)\n\n_Siina_ (on saanut naamion paikoilleen). Onko se Maija?\n\n_Kalle_. Ei ole.\n\n_Siina_ (kääntyy katsomaan, parkaisee). Sus siunatkoon!\n\n_Kalle_. Älkää pelätkö! Minähän olen vain samallainen kuin tekin.\n\n_Siina_. Kuka te olette?\n\n_Kalle_. Tuntematon — olemme tuntemattomia molemmat. Olen äveriäs herra\ntuolta salista. Ja te olette kukkasien kuningatar.\n\n_Siina_ (hyvillään, keimaillen). Ah! — Minä kuulen, että te olette\nhieno herra.\n\n_Kalle_. Vain tomua ja tuhkaa. Mutta te olette kuin potaatin kukkanen\ntupakkapellossa — kuin — saanko istua tähän viereenne?\n\n_Siina_. Oi — istukaa! — Ellemme mene alas — toisten seuraan.\n\n_Kalle_ (istuu). Tietysti menemme — jahka ensin olemme tulleet\nystäviksi — hyviksi ystäviksi.\n\n_Siina_. Tulemmeko me ystäviksi?\n\n_Kalle_. Ikuisesti.\n\n_Siina_. Te vain sanotte niin.\n\n_Kalle_. Minä sanon mitä ajattelen.\n\n_Siina_. Ettehän te tunnekaan minua.\n\n_Kalle_. Tunsin heti teidän vartalonne — heti kun näin —\n\n_Siina_. Olenko minä ennen nähnyt teidät?\n\n_Kalle_ (siirtyy lähemmäksi). Olette, olette —\n\n_Siina_. Herra vain puhuu pilkatakseen —\n\n_Kalle_. En, peijakas vie, puhukaan. Näin vakavaa kieltä en ole koskaan\nkäyttänyt.\n\n_Siina_ (nousee). Herrat vain pettävät kauniilla puheillaan. (Menee\nnäyttämön toiselle puolelle.)\n\n_Kalle_ (on noussut). Mutta minä en ole sellainen herra, että minä\npettäisin. Minä olen rehti mies.\n\n_Siina_. Kuka sen tietää.\n\n_Kalle_. Minä tiedän. Voi kirkkoveisu ja pyhäin miesten päivät...\n(Ottaa Siinaa vyötäisiltä.)\n\n_Siina_. Mitä nyt? Miksi meluat?\n\n_Kalle_. Kun tykkään. Saako tykätä?\n\n_Siina_. En tiedä —\n\n_Kalle_. Ja kun tykkää — niin tekee kovin mieli —\n\n_Siina_. Mitä sitten?\n\n_Kalle_. Uskaltaakohan — saakohan —?\n\n_Siina_. Mitä nyt vielä?\n\n_Kalle_ (pyytäen). Saako pussata?\n\n_Siina_ (kallistaa päänsä). Ei saa!\n\n_Kalle_. Yhden kerran vain —\n\n_Siina_ (kääntää suunsa Kalleen päin). Ei saa!\n\n_Kalle_. Mutta minä saan vain — yhden kerran — (suutelee) — yhden\nkerran — (suutelee) — yhden kerran. (Ovat ottaneet toistensa naamiosta\nkiinni, nähdäkseen kasvot.)\n\n_Härjänheimo_ (tulee peräovesta). Herrasväki antaa anteeksi, mutta —\n\n_Siina_ (parkaisee). Oih! (Irtautuu ja peräytyy.)\n\n_Kalle_ (samoin). Ai — saakeli! (Molemmat jäävät jähmettyneinä\nseisomaan vastakkain.)\n\n_Härjänheimo_ (tulee hitaasti heidän keskeensä). Älkää häiriintykö.\nHauska nähdä, että vanha rakkaus ei ruostu. Minä vain haen tämän\nhuoneen asukasta.\n\n_Siina_ (Kallelle). Senkin — moukka! (Syöksyy alikerran ovesta.)\n\n_Kalle_. Tämähän meni päin hemmettiä. (Sylkäisee.) Tpfyi!\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nSama paikka ja samat asemat.\n\n_Härjänheimo_ (nauraa). Miksi mies seisoo noin nolona? Minunko tähteni\n—?\n\n_Kalle_. Enkä. Mutta kun pudota läiskähtää niin korkealta näin\nmatalalle. (Kyykistyy vähän.)\n\n_Härjänheimo_ (huviteltuna). No, mistä putosit sitten?\n\n_Kalle_ (parkaisten). Eihän minun häntä pitänyt pussata.\n\n_Härjänheimo_. Eikö?\n\n_Kalle_. Ei — erästä toista minä — Ja olipa se ihme — etten sitä heti\nmaistanut — tpfyi!\n\n_Härjänheimo_. Tuntuuko nyt —' jälkimaku?\n\n_Kalle_ (tointuen). Minä olen mieluummin puhumatta siitä. (Menee\ntervehtimään.) Terveeksi!\n\n_Härjänheimo_. Iltaa, iltaa! — Sanottiin, että tämä on Pöllönkorven\nhuone.\n\n_Kalle_. On tämä.\n\n_Härjänheimo_. Koko talo on aivan täysi. Tuon huoneen tuossa vieressä\nsain naisille, mutta itse olen ilman. Ajattelin jos tässä passaisi —\nkoturina —?\n\n_Kalle_. Pitää ilmoittaa vain Pöllönkorvelle.\n\n_Härjänheimo_ (menee istumaan pöydän ääreen). Sen ovat jo tehneet. Minä\nrupean tässä odottelemaan. — No, ajeletko vielä Freckstedtin kanssa?\n\n_Kalle_. Kauppamatkustajina kuljemme. Freckstedt asuu tuossa.\n\n_Härjänheimo_. Vai niin. (Hymyilee.) Aivan tuttavien keskuuteen tässä\njoutuu.\n\n_Kalle_ (riisuu dominon yltään). Minä luulen, että vien tämän mekon —\n\n_Härjänheimo_. Eikö huvita enää?\n\n_Kalle_ (pudistaa päätään). Ei huvita. — Tahtooko isäntä —?\n\n_Härjänheimo_ (nauraa). En. En välitä.\n\n_Kalle_. Parasta se onkin, sillä eihän sikaakaan säkissä osteta. (Menee\nFreckstedtin huoneeseen.)\n\n_Freckstedt_ (tulee käytävänovesta sangen hyväntuulisena hyräillen).\nSumppa ralla, ralla lallaa —! Terve, terve, isäntä — ja tervetuloa!\nSiellä alhaalla on rajattoman lystiä — jumalallista!\n\n_Härjänheimo_ (nousee). Niin kai, niin kai! Oliko Pöllönkorpi siellä?\n\n_Freckstedt_. Tietysti. Häntä etsittiin, mutta hän lähetti minut. Hän\njuo samppankaljaa siellä kaupungin herrojen kanssa, eikä — eikä sanonut\nehtivänsä. Mutta eikö isäntä tule sinne alas?\n\n_Härjänheimo_. Kyllä — mutta aioin ensin sopia tästä huoneesta hänen\nkanssaan. Talo on ihan täynnä.\n\n_Freckstedt_. Tiedän, tiedän. Tämähän käy mainiosti. Sänky lisää —\nsiinä kaikki.\n\n_Härjänheimo_. No, sitenhän tässä sitten pärjätään.\n\n_Freckstedt_. Kyllähän miehet aina — mutta entäs naiset? Ovipoika\nkertoi, että teillä on naisiakin mukana. Kolme kappaletta. Missä —?\n\n_Härjänheimo_. Asuvat tuossa.\n\n_Freckstedt_. Ketä naisia — tunnenko minä — jos saan luvan?\n\n_Härjänheimo_. Pari vanhaa tuttavaa — viime kesästä —\n\n_Freckstedt_. Ai, ai! Älkää puhuko siitä ikävästä jutusta! Mutta\nse kolmas? Kuka se on? Minulla on aina niin ääretön harrastus\ntuntemattomia naisia kohtaan. Tunnenko hänetkin?\n\n_Härjänheimo_. Tuskin. Se on vaimoni koulutoveri — muuan savolainen.\n\n_Freckstedt_. Nätti tyttö tietysti, kuten vaimonnekin?\n\n_Härjänheimo_ (naureskelee). Kyllä — hyvin nätti.\n\n_Freckstedt_. Ja rikas? — En voi kuvitella nättiä, köyhää tyttöä.\n\n_Härjänheimo_. Hyvin rikas — voi sanoa; pohatta.\n\n_Freckstedt_ (ottaa peilin taskustaan ja sivelee viiksiään). Ai ihmettä\nsentään! Ai ihmettä! Nuori, kaunis tyttö — ja pohatta. (Panee peilin\ntaskuunsa.) Saan kai kunnian tulla tuttavakseen —?\n\n_Härjänheimo_. Kyllä — sopivassa tilaisuudessa.\n\n'Freckstedt. Ja savolainen. — Ai, ai! Mikä ihmeellinen harrastus\nminussa herää! — Te olette erinomainen mies — teistä en eroa koko\niltana.\n\n_Härjänheimo_. Ettekö? — No, ehkä siirrymme sitten alakertoihin.\n\n_Freckstedt_. Mennään vain! Mennään heti!\n\n_Härjänheimo_. Käykää vain edellä. Pistäydyn tuolta naisten kautta.\nNäkemiin! (Menee vasemmasta sivuovesta.)\n\n_Freckstedt_ (yksin). Nuori — kaunis — pohatta — savolainen. Sumppatu\nriiatu rallalla lei. (Menee.)\n\n_Kalle_ (tulee). Mitä ihmettä minä nyt — mistä minä sitä Annaa menisin\netsimään —!?\n\n_Anna_ (kurkistaa peräovesta puettuna dominoon ja maskiin). Maija!\n\n_Kalle_. Häh!\n\n_Anna_. Onko Maija siellä?\n\n_Kalle_. Kuka Maija?\n\n_Anna_. Etulainen. Maija Savolainen.\n\n_Kalle_. Jaa — tuo — porstua-Maija —\n\n_Anna_. Äsh! (Vetäytyy takaisin.)\n\n_Kalle_. Eiköhän se ollut tuo — ryhti ja vartalo — ja — ääni — ja —.\n(Aikoo perässä.) Mutta jos taas pettyy — paha paikka —\n\n_Anna_ (tulee sisään, puhuu käytävään). Hyvä on — Maija! (Aikoo\nalakerran ovelle.)\n\n_Kalle_. Odottakaas!\n\n_Anna_. Siellä on Maija.\n\n_Kalle_. Minä viis Maijasta. (Astuu lähemmäs.) Teitä minä tahdon\npuhutella.\n\n_Anna_ (on pysähtynyt). No? Mitä asiaa?\n\n_Kalle_. Tuota — ettekös te ole —?\n\n_Anna_. En ole.\n\n_Kalle_. Olettepas!\n\n_Anna_. En tunne teitä.\n\n_Kalle_ (hädissään). Älkää nyt viitsikö! Tuntekaa pois vain, kun\nkumminkin tunnette. Ja minä tunnen teidät. Te olette Anna. Ja minun\nrakkauteni voima nousee niin ankaraksi, että —\n\n_Anna_ (keimaillen). Rakastatteko minua?\n\n_Kalle_ (pyytäen). Ottakaa pois tuo nokilappu silmiltänne! Enhän voi\npuhua teille, kun en näe ihmistä. Tunnen itseni kovin turvattomaksi.\nOlen aivan kuin alasti. Minua hävettää ihan kuin Aatamia paratiisissa.\n\n_Anna_. Ettepäs Siinaa hävennyt.\n\n_Kalle_. Se ryönä petti minut. Joko hän ehti kertomaan?\n\n_Anna_. Jo — kertoi olleensa kuin tupakkakukkanen perunamaassa. — Vai\npetti poikasen? Se oli oikein! Miehet ovat luodutkin petettäviksi.\n\n_Kalle_ (kiihkeästi). Ei pettänyt. Minä itse petyin. Luulin Annaksi —\njota rakastan — ihan vissiin rakastan — ottakaa pois tuo rätti, niin\nminä näytän teille —\n\n_Anna_ (veikistellen). Mitä te näytätte?\n\n_Kalle_ (surunvoittoisesti). Minä olen vakava mies — ja puhun\nvakavasti —\n\n_Anna_. Ei nyt olla vakavia — nyt on iloa pirtissä. (Menee nopeasti\nalakerran ovesta.)\n\n_Kalle_ (nolona). Oi, oi, kuinka tuollainen nainen nostattaa sitä\nrakkauden ryönää — eikä sääli yhtään, nauraa vain — nauraa ja menee —\nei se kai ole minun kylkiluustani.\n\n_Pöllönkorpi_ (tulee perältä hyväntuulisena). Minne se nyt joutui?\n\n_Kalle_. Katosi.\n\n_Pöllönkorpi_. Minne?\n\n_Kalle_. Ilopirttiin.\n\n_Pöllönkorpi_. Mitä tietä sitten? Mistä ovesta?\n\n_Kalle_ (ikäänkuin heräten). Häh?\n\n_Pöllönkorpi_. Vastaa nyt toki!\n\n_Kalle_. Kyllä.\n\n_Pöllönkorpi_. No!?\n\n_Kalle_. Mitä — no!?\n\n_Pöllönkorpi_ (katselee Kallea ja rupeaa nauramaan hyvänsävyisesti).\nTässä sen nyt näkee, että sinä et ole multa-aatelia.\n\n_Kalle_. Jaa — kun hän nauroi minulle?\n\n_Pöllönkorpi_. Sinä olet tyhmä — siitä sen näkee.\n\n_Kalle_. Nyt minä jo kohta kimmastun. Mitä patruuna nyt oikein tahtoo\nminusta?\n\n_Pöllönkorpi_. Ai, ai, ai! Sitähän minä olen aina sanonut, että ihmiset\novat täällä päin kauhean tyhmiä.\n\n_Kalle_. Sitäkö se asia koski?\n\n_Pöllönkorpi_ (korostaen sanoja). Minä kysyin: tuliko tänne eräs musta\nnainen?\n\n_Kalle_ (samaten). Ei — mutta vaalea tuli.\n\n_Pöllönkorpi_ (lauhtuen). Kuka se oli?\n\n_Kalle_. Kuka sen sitten piti olla?\n\n_Pöllönkorpi_ (taas tuskastuen). Oliko se Tiina Tissala?\n\n_Kalle_. Ei Tiina — vaan Anna.\n\n_Pöllönkorpi_. Niin, oikein — Annastiina Tissala.\n\n_Kalle_. Kuka hän on?\n\n_Pöllönkorpi_ (tuttavallisesti). Hän oli minun — on ollut minun —\n\n_Kalle_ (suuresti hämmästyen). Teidänkö?\n\n_Pöllönkorpi_. No, mitä ihmettä siinä nyt olisi —?\n\n_Kalle_ (lyyhistyy kuin iskusta). Hei vain! Tuli kuin tilsa kaviosta —\ntänne sydämen päälle. Ja niin ankara nousu kuin sillä jo oli —\n\n_Pöllönkorpi_ (säälitellen). Millä sitten?\n\n_Kalle_ (surullisesti valittaen). Sillä rakkaudella.\n\n_Pöllönkorpi_ (ymmärtäen). Tiinaanko sinä —?\n\n_Kalle_ (valittaen). Annaan ja Tiinaan ja Annastiina Tissalaan.\n\n_Pöllönkorpi_. Äläpäs poikanen! Semmoiset hommat saat jättää.\n\n_Kalle_. Niin kai, niin kai — koska hän on ollut teidän —\n\n_Pöllönkorpi_ (äkäisesti). Minun karjakkoni hän on ollut! Älä siinä\nrupea panettelemaan kunniallisia ihmisiä!\n\n_Kalle_ (lähtee). Vai karjakko! Vai karjakko! — Kyllä ymmärrän.\n(Valittaa.) Hai—ai—ai! (Menee peräovesta.)\n\n_Pöllönkorpi_ (yksin). Ei totisesti ole ollut muuta kuin karjakko —\nmutta sehän se onkin pahinta! Olla vain karjakko — ja niin muhkea.\nEi tuollakaan juhlassa ainoakaan vedä hänelle vertoja. — Ja Saara!\nVoi, voi kun jouduin pahaan pihtiin sen Saaran kanssa. Olen koettanut\nirtautua — ja irtautua — mutta kun tuli se sana annetuksi — se sana\n— ja minun sanani on yhtä paljon kuin kirjat ja lorut — ja papin\nsanat — ja kaikki yhteensä. Pöllönkorven sanan pitää olla tukeva kuin\nmaailmanluominen. (Raapii korvallistaan.) Ja kyllä se onkin — onkin\n— sano — ei kai tässä muu peri kuin — kuin — pitää hankkia itselleen\nlepopäivä — silloin tällöin. (Katselee ympärilleen.) Kun löytäisi sen\nTiinan. (Lämpimästi.) Tiina!! Olisipa Tiinalla sen verran rahoja —\nettä kehtaisi naida — ettei alustalaiset pitäisi vertaisenaan. Olisipa\nvain rahoja! (Miettii ja koettaa povitaskuaan.) Hm! — Minulla on liian\npaljon taskussa — kuka tietää mitä sellaisessa väen mylläkässä voi\ntapahtua. (Ottaa lompakon taskustaan ja katselee ympärilleen.) Kun\nolisi jokin sopiva paikka — ahaa, sänky! (Menee sängyn luo, katselee\nensin ympärilleen ja pistää sitten lompakon peitteen alle). Noin — nyt\non vapaampi — ja lystimpi.\n\n_Freckstedt_ (kurkistaa perältä). Hohoi!\n\n_Pöllönkorpi_. Hoi, hoi! Mitä nyt?\n\n_Freckstedt_ (tulee sisään). Eikö Härjänheimo ole täällä?\n\n_Pöllönkorpi_. Onko hän täällä?\n\n_Freckstedt_. Sitähän juuri kysyn.\n\n_Pöllönkorpi_. Miksi kysyä — ellei hän ole täällä.\n\n_Freckstedt_. Mutta hän oli äsken juuri — ja lupasi tulla alas.\n\n_Pöllönkorpi_. Soo — vai on hän kaupungissa. (Raapii korvallistaan.)\nKun ei vain kertoisi — jos jotakin —\n\n_Freckstedt_ (toimessaan). Teille voin sanoa — olettehan jo melkein\nnaimisissa —\n\n_Pöllönkorpi_ (huokaa). Niin —\n\n_Freckstedt_. Tässä talossa asuu muuan nuori, kaunis ja rikas — pohatta\n— oikea pohatta savolainen tyttö — joka — jonka — jota kohtaan minulla\non kauhean suuret harrastukset — ja — ja Härjänheimo —\n\n_Härjänheimo_ (tulee naisten huoneesta). Iltaa, miehet!\n\n_Freckstedt_. No, siinähän te vielä olettekin. Tulin jo hakemaan.\n\n_Pöllönkorpi_. Terve, terve! Olipa lystiä, että sinäkin —. (Laulua\nkuuluu alhaalta.)\n\n_Freckstedt_. Kuulkaas! Nyt siellä soitetaan ja lauletaan. Lähdetäänpäs\nnyt sinne!\n\n_Härjänheimo_ (Pöllönkorvelle). Saanko jakaa huoneen kanssasi ensi\nyöksi?\n\n_Pöllönkorpi_. Saat, saat — saat vaikka sängynkin, sillä minä aion nyt\npitää lystiä.\n\n_Kalle_ (tulee, on hyvin masentunut). Milloin täältä lähdetään?\n\n_Freckstedt_. Lähdetään? Hupsuko sinä olet? Nythän on yö — ja\nmaskeraadit ja —\n\n_Härjänheimo_. Älä sure, Kalle! Mies se on hävinnytkin. Koeta uudestaan.\n\n_Kalle_. Nämä ovat herraskaista peliä nämä — eivät ne minulle sovi —\n\n_Pöllönkorpi_ (menee taputtamaan Kallea olalle). Kyllä ne sopivat — kun\nvain ei mene kalastelemaan toisten vesille.\n\n_Kalle_. Mistäpä sen köyhä tietää, mitä vesiä milloinkin ovat. Teillä\nmulta-aatelilla on niin laajat kalastuspaikat. (Huokaa.) Ja niitten\npaikkojen laajuudesta kai se multa-aateluuskin riippuu.\n\n_Pöllönkorpi_ (nauraa tyytyväisenä). Niin kai, niin kai - ja niinhän se\nRekolan Arvikin sanoi — silloin, kun keksi tämän —\n\n_Kalle_. Minä en ole sitä niin ymmärtänyt - minä olen tuumaillut, että\nvähän syvemmällä —\n\n_Freckstedt_. Kalle on niin syvämietteinen mies —\n\n_Härjänheimo_. Ja onkin osunut aivan oikeaan.\n\n_Kalle_ (ihastuen). Olenko?\n\n_Härjänheimo_. Olet, olet.\n\n_Kalle_. Mitenkä sitten?\n\n_Freckstedt_ (nauraen). Hyvä, hyvä! Mikä sitten on multa-aatelia?\n\n_Pöllönkorpi_. Minä olen — ja —\n\n_Freckstedt_. Ja Härjänheimo —- se on selvä, se —\n\n_Kalle_. Ei se ole selvä, että sanotaan: se on ja se ei ole. Miksi\ntoinen on — ja minä olen vain muu ihminen? Ellei sitä määrää raha ja\npellot ja — ja — (Katsoo Pöllönkorpeen.) — ja kalavedet — ja —\n\n_Härjänheimo_. Kalle on oikeassa. Ne eivät määrää.\n\n_Kalle_. Eikö isäntä sanoisi minulle — selvittäisi —\n\n_Härjänheimo_. Arvi sanoi, että —\n\n_Pöllönkorpi_. Mitä Arvi syvällisiä ymmärtäisi — joka aina on iloinen\nja — ja aina nauraa —\n\n_Härjänheimo_ (nauraen). Ihme kyllä — ei uskoisi miehestä, joka aina on\nhyvällä tuulella ja aina nauraa, mutta —\n\n_Freckstedt_. No, mitä hän sanoi?\n\n_Härjänheimo_. Hän sanoi, että: multa-aatelia on jokainen kansalainen,\njoka voi sivistyä — herrastumatta. (Äänettömyys.)\n\n_Kalle_. Ai — pentele —\n\n_Pöllönkorpi_. Jopas —\n\n_Freckstedt_. Jaa, jaa — jaa, jaa! (Äänettömyys.)\n\n_Kalle_. Sivistyy — herrastumatta — vaikka ei olisi rahaakaan — niinkö?\n\n_Härjänheimo_. Tietysti — vielä suuremmalla syyllä silloin.\n\n_Kalle_ (kovemmin, melkein hartaasti). Ai — pentele —\n\n_Härjänheimo_. Arvellaan, että se on suurin kunnia, minkä suomalainen\nmies tai nainen voi saavuttaa.\n\n_Kalle_ (vielä kovemmin). Ai — sun pentele —\n\n_Pöllönkorpi_. Ja joka herrastuu sivistymättä on —\n\n_Kalle_ (erityisesti Pöllönkorvelle). Se on nauta, se! Sehän on\nvallan selvä asia, se! (Menee perältä ulos. Härjänheimo ja Freckstedt\nnauravat.)\n\n_Pöllönkorpi_ (vähän nolona). He, he, he! — Nauta kai — mikäpä se\nmuukaan voisi olla — he, he, he! (Kuuluu hurraamista.)\n\n_Freckstedt_. Ai, ai! Nyt siellä jo tapahtuu mitä tahansa — ja ilman\nmeitä —\n\n_Härjänheimo_. No, mennäänpä katsomaan.\n\n_Pöllönkorpi_. Niin — mennään — nyt on lystin aika.\n\n_Freckstedt_. Ha, ha, ha! Oikein — te multa-aateliset —\n\n_Härjänheimo_ (hymähtää). Hm! Se on sellainen arvo, ettei siihen juuri\nuskalla sanoa kuuluvansa, sillä — (Taputtaa Freckstedtiä olalle.) — se\nei ole perinnöllistä. (Menevät perältä ulos.)\n\n_Kalle_ (palaa hetken kuluttua ja avaa peräoven). Mennään tänne — Maija\ntulee tänne vain — menevät kaikki alakertaan — käytävä on kylmä —\n\n_Maija_ (tulee). Onhan siellä kylmä istua — toimettomana istua.\n\n_Kalle_. Toimettomana tulee aina vilu. Istutaan täällä — lämpöisessä.\n(Asettaa toisen tuolin sen lähelle, jolla Freckstedt istui ensi\nnäytöksessä, pöydän ääressä.) Näin on hyvä. Maija tuohon — ja minä\ntähän. (Istuvat.) Me molemmat hyljätyt —\n\n_Maija_. Onko Kalle hyljätty?\n\n_Kalle_. Eihän minun tee mieleni sinne alas — ei nyt ainakaan, kun sain\nMaijasta seuralaisen. Mutta ellei Maijaa olisi — niin olisin hyljätty.\n\n_Maija_. Kai Kallella niitä omaisia —?\n\n_Kalle_. Ei sitten minkään sorttisia.\n\n_Maija_. Ainapa niillä pojilla on tyttönsä kullakin.\n\n_Kalle_. Minä olen kuin taivaan lintu.\n\n_Maija_. Ihanko se Kalle tosissaan?\n\n_Kalle_ (surunvoittoisesti). Kukapa minusta välittäisi!\n\n_Maija_. No, jo toki — noin pulskasta pojasta — jos oma tyttö olisi,\nniin kyllä välittäisi.\n\n_Kalle_. Mutta kun ei ole.\n\n_Maija_. Pitää ottaa.\n\n_Kalle_. Eihän sitä vain niin voi —\n\n_Maija_. No, kun ei voi — niin tielle kyllä sattuu sellainen tyttö,\njoka itse ottaa.\n\n_Kalle_ (hymyillen). Niin — minutko?\n\n_Maija_. No, ihan iltikseen.\n\n_Kalle_ (katselee Maijaa tutkivasti). Maija on herttainen tyttö.\n\n_Maija_ (kainosti). Enkä —\n\n_Kalle_. Ihan vissiin — kovin herttainen.\n\n_Maija_. Olisipa somaa, jos olisin. Kallekin on vallan toisenlainen\nkuin muut miehet.\n\n_Kalle_ (itserakkaasti). Olenko?\n\n_Maija_. Vielä häntä kysyy — vallan toisenlainen — aivan oikea mies —\nvakava ja lempeä. Minä en kenenkään muun kanssa voisi näin rauhallisena\ntarinoida — vieraassa paikassa, keskellä yötä — enkä ole koskaan\ntarinoinut —\n\n_Kalle_. Eikö —?\n\n_Maija_. En koskaan. Olen aina kartellut miehiä.\n\n_Kalle_. Mitä varten?\n\n_Maija_. Olen odotellut sitä oikeata. — Kas, kun paidan nappi on\nirroillaan — tuossa Kallen leuvan alla. (Ottaa rintamuksestaan neulan,\njossa on valkeata lankaa.) Se pitää kiinnittää — muuten se putoaa.\n\n_Kalle_ (koettelee nappia). Kas, kun onkin — noh! siihen se nyt lähti.\n(Ojentaa napin Maijalle.) Mutta ei suinkaan Maija viitsi —?\n\n_Maija_. Tottapa tietenkin — ei suinkaan sitä nyt nappia päästetä\nhukkumaan. (Nousee ja alkaa ommella.)\n\n_Kalle_. Kovin on Maija herttainen.\n\n_Maija_. En ole muille ollut.\n\n_Kalle_. Miksi minulle —?\n\n_Maija_. En ymmärrä — on sattunut tielle sellainen —\n\n_Kalle_ (panee kätensä Maijan uumalle). Joka tarvitsee apua —\n\n_Maija_. On muutenkin sattunut — vallan erikoinen. Tuntuu kuin ikäni\nolisin tässä ommellut.\n\n_Kalle_. Kyllä minustakin tuntuu vähän omituiselta — pampattaa niin\ntuolla liivin alla.\n\n_Maija_. No, nyt ei putoa ensi hätään.\n\n_Kalle_. Kiitoksia, Maija! (Ottaa päästä kiinni ja suutelee.)\n\n_Pöllönkorpi_ (tulee perältä). Ai, ai, ai!\n\n_Maija_ (hihkaisee ja juoksee alakerran ovesta). Hih!\n\n_Pöllönkorpi_. Oletpa sinä koko peijakas!\n\n_Kalle_. Oliko tämäkin patruunan kalavesiltä?\n\n_Pöllönkorpi_ (nauraa hyväntahtoisesti). Ei ole, ei ole! Pidä hyvänäsi\nvain!\n\n_Kalle_ (nousee). Kyllä minä olen siinä mies kuin toinenkin.\n\n_Pöllönkorpi_. Annoit tuollaisen vanhanpiian ottaa itsesi noin vain.\n\n_Kalle_. Ottaa? Aivan kuin minä en olisi voinut ottaa — yhtä hyvin.\n\n_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään). Ne ovat eri miehiä, jotka ottavat.\n\n_Kalle_. Sen näköinen siitä silloin tulikin.\n\n_Pöllönkorpi_. Minkä näköinen —?\n\n_Kalle_. Sen Saaran näköinen. (Menee perälle.)\n\n_Pöllönkorpi_ (yksin kävelee tyytymättömänä). Saaran näköinen — niin\n— sehän se on ristitikku, se Saara — mutta mitäs minä tulinkaan — ai,\nne rahat — pitää joskus kurkistaa. (Aikoo sängyn luo. Siina tulee\nalakerran ovesta puettuna dominoon ja naamioon. Pöllönkorpi pysähtyy\npaikalleen.) Ai — neitokainen. (Siina pysähtyy paikalleen, ei sano\nmitään.) Etsiikö neitokainen jotakin — vai —? (Siina pudistaa päätään.\nPöllönkorpi kääntelee viiksiään.) Tuota — tuota — (Yhtäkkiä pälkähtää\nhänen päähänsä.) Tervetuloa! (Itsekseen.) Se on vissiin Tiina.\n(Katselee tutkien.) Ihan vissiin. (Hyökkää hänen luokseen.) Minä tunsin\nsinut heti.\n\n_Siina_. En usko.\n\n_Pöllönkorpi_. Näetkös — äänestäsikin — siitäkin tunnen — vaikka en ole\ntavannut sitten viime kesän. Mutta minä en ole hetkeksikään unohtanut\nsinua. Kaivannut olen — aina kaivannut — ja aina muistellut — nytkin\nolen koko illan hakenut sinua jokapaikasta.\n\n_Siina_. Mitä tahdotte minusta?\n\n_Pöllönkorpi_. Tahdotte? Miksi teititellä? Älä viitsi leikitellä\ntuntematonna.\n\n_Siina_. En ole tuttavakaan.\n\n_Pöllönkorpi_. Älä nyt tekeydy, kun kuitenkin tiedät — tule tänne\nistumaan. (Osoittaa tuoleja.)\n\n_Siina_. Sinä tahdot pettää minua.\n\n_Pöllönkorpi_. Minäkö? Tiedäthän, etten eläissäni ole ketään pettänyt\n— en muita enemmän kuin sinuakaan. (Vetää Siinan istumaan.) Kas noin\n— tässä tulemme ensin hyviksi ystäviksi — ja sitten menemme alas.\nKuulehan, ei sinun sovi olla täällä ravintolassa palvelijana.\n\n_Siina_. Miksi ei sovi?\n\n_Pöllönkorpi_. No, saakeli soikoon — tästä tulee tosi käteen — ihmiset\nsitten kertovat —\n\n_Siina_. Täytyyhän ansaita — ja täällä ansaitsee —\n\n_Pöllönkorpi_. No niin — tähän asti — tähän asti — eihän sitä enää voi\nauttaa — mutta nyt minä otan ohjakset käsiini, minä määrään, katsos —\n\n_Siina_. Minkätähden sinä niin määräät?\n\n_Pöllönkorpi_ (nauraa). Älä nyt ole noin tyhmä! Minähän rakastan sinua.\nJa kun minä rakastan, niin siitä on leikki kaukana — sen saat uskoa.\n(Kiertelee viiksiään.) Rakastathan sinäkin minua — rakastathan —?\n\n_Siina_ (kallistuu Pöllönkorpeen päin). Oih!\n\n_Pöllönkorpi_ (syleilee Siinaa). Sinä olet se oikea — sinä olet\nmulta-aatelia, vaikka sinulla ei ole karjaa eikä kalua — olet köyhä,\nmutta silti —\n\n_Siina_. Päästä minut!\n\n_Pöllönkorpi_. Miksi päästäisin? Minä en päästä sinua enää koskaan.\n(Kuiskaten.) Miksi tahdot päästä —?\n\n_Siina_. Minä näen sinun silmistäsi —\n\n_Pöllönkorpi_. Mitä sitten? Mitä sinä näet?\n\n_Siina_. Että sinä tahdot — suudella minua —\n\n_Pöllönkorpi_ (hyvätuulisesti). Kas, lempoa! Joko se halu silmiinkin\nehti! No, niin tahdonkin.\n\n_Siina_. Ei saa. (Kääntää suutaan Pöllönkorpeen päin.) Ei saa.\n\n_Pöllönkorpi_. Saapas! (Suutelec.) Saapas! (Suutelee) Saapas! (Kalle\ntulee Freckstedtin huoneesta. Frecksledt tulee peräovesta. Härjänheimo\ntulee naisten huoneesta.)\n\n_Kalle_. Oikea pieksusaapas!\n\n_Freckstedt_. Patruuna, patruuna!\n\n_Härjänheimo_. Ai — saakeli!\n\n_Siina_ (parkaisee ja aikoo paeta). Aih!\n\n_Pöllönkorpi_ (pitää häntä kädestä ja estää). Älä mene! Ei tarvitse\nmennä!\n\n_Kalle_. Kukahan siellä nyt on verkossa?\n\n_Pöllönkorpi_. Se on nyt se oikea. Löysin löytökäiseni. Kyllä oikea\nmies naamarinkin takaa omansa ottaa. Ota pois, tyttö, naamarisi!\nKyllä sinua kelpaa katsella. Ota pois vain! Saavatpas hämmästyä\nminun mestari-leikkaustani. (Taputtaa Freckstedtiä olalle.) Minä se\nolen se oikea don Juhannes! Paljasta poskesi, tyttö! Älä seiso kuin\nturkkilainen! (Siina paljastaa kasvonsa.)\n\n_Kalle_ (purskahtaa nauramaan). Siina, minun kaksiotteinen helluni!\n(Pöllönkorvelle.) Kun annoittekin tuollaisen vanhan piian ottaa itsenne\nnoin vain!\n\n_Härjänheimo_ (nauraen). Onnea vain!\n\n_Freckstedt_ (nauraen). Saako onnitella?\n\n_Pöllönkorpi_ (puolikuolleena noloudesta). No — jo sinä Siina nyt\nmyrkyn lykkäsit minulle!\n\n_Siina_ (keikahuttaa päätään). Pilkkaatteko te minua? Luuletteko,\nettä minä olen —? Oho! (Kiepsahtaa alakerran ovesta. Toiset nauravat.\nPöllönkorpi raapii korvallistaan, naama virnissä.)\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nSama paikka ja samat asemat.\n\n_Pöllönkorpi_. Jopa nyt kohtalo kieroon kurkisti —jopa taas kurkisti.\n\n_Härjänheimo_ (kovin huvitettuna). Aika kujeilija se kohtalo — kun\naikoi työntää teille kaikille kolmelle yhteisen akan.\n\n_Kalle_. Ei, ei! Eri aikoina sentään.\n\n_Freckstedt_ (yrittää hymyillä). Niin — eri aikoina —. Ja nyt me\nlahjoitamme hänet ystävällemme Pöllönkorvelle — ilman kateutta — eikö\nniin?\n\n_Pöllönkorpi_ (istuu masentuneena). Älkää nyt hyvät ihmiset! Älkää\nherran tähden! — Tämähän oli vain pieni naamiaiskepponen. (Ottaa\npäästään ja valittaa.) Oi, oi, oi!\n\n_Freckstedt_. No, no, no! Ei nyt sentään noin saa surra! Leikkiähän me\nvain.\n\n_Kalle_ Niin — ja kompastuuhan hevonenkin neljältä jalalta.\n\n_Pöllönkorpi_ (nousee). Mutta Pöllönkorven sana! Missä on sitten enää\nmulta-aatelia tässä maassa!\n\n_Freckstedt_. Mennään alas ja sammutetaan samppanjaan koko juttu.\n\n_Pöllönkorpi_. Jos vain siitä on apua, niin se saa virrata kuin\nkeväinen puro.\n\n_Freckstedt_. Se on oikein! Pitää sanoa: nyt elää vapaus, nyt on\nnaamiaisyö.\n\n_Pöllönkorpi_ (nousee innostuneena). Pöllönkorven naamiaisyö — niin se\npitääkin ottaa — juuri niin. (Hyvitellen Härjänheimolle.) Kuulehan,\nVilho! Minä ostan ne osakkeet sinun meijerissäsi — päätetty. (Lyö\nkättä.) He, he, he! Tämä on — oli tietysti miesten kesken, tämä.\n\n_Freckstedt_. Tietysti — tietysti! — Hyvä keksintö! Pikkukaupat vievät\najatukset toisaalle. Mekin voimme —\n\n_Pöllönkorpi_. Me voimme päättää sen riihikaupan —\n\n_Härjänheimo_. Minkä —?\n\n_Pöllönkorpi_. Minä ostan sellaisen masiina-riihen.\n\n_Freckstedt_. Tuhat viisisataa.\n\n_Pöllönkorpi_. Sovittu! Tuohon käteen! (Lyövät kättä. (Kalle yskii\nherättääkseen huomiota. Pöllönkorpi huomaa lupaustensa koomillisuuden,\nrykäisee ja katsoo vinoon Kallea.) Hm! Hm! (Nauraa hyväntahtoisesti.)\nHe, he, he! — Kalle saa torpanmaan.\n\n_Kalle_ (huokaa). Taivaassa. Kiitoksia.\n\n_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Ei — vaan Pöllönkorvessa. Kyllä niitä\nmeillä on — tule vain sinne.\n\n_Kalle_ (ihastuen). Oikeanko torpan — sellaisen, jossa ei päivätyöt\nnylje nahkaa selästä —?\n\n_Pöllönkorpi_. No, torpan kuin manttaalin talon — kahdelle hevoselle\nja kahdeksalle lehmälle — sen saat kun sanon — sillä — sillä — (ei\ntiedä kuinka sanoisi) — sinä et ole niitä tyhmimpiä — (nauraa ja katsoo\ntoisiin) — tämän paikkakunnan ihmisiä —\n\n_Freckstedt_ (nauraa mielittelevästi). En ota loukkaantuakseni — sillä\nminä olen sentään yleismaailmallinen.\n\n_Pöllönkorpi_ (taputtaa häntä olalle). Niin — niin! Ainahan sitä on\nkaikenlaista joutavaakin väkeä tässä mailmassa — mutta joukon jatkona\nmenee mukiin kaikenlaiset maailmallisetkin miehet — he, he, he! — No,\nmennään siis!\n\n_Freckstedt_. Mennään, mennään! (Lähtee.)\n\n_Härjänheimo_. No, Kalle! Tule mukaan!\n\n_Kalle_. En suinkaan minä — maan mahtavien seuraan — minulla on paidan\nnappikin vähän väärässä paikassa — kiristää kurkkua.\n\n_Pöllönkorpi_. Ota paroonin kauhtana yllesi, niin luulevat sinua\nkreiviksi — vaikka ei olisi paitaa ollenkaan. (Nauraa.)\n\n_Kalle_. No, kyllä sitten, mielelläni. (Menee Freckstedtin huoneeseen,\nhyräillen mennessään.) »Näin, näin minä laivan seilaavan, kolme kreiviä\nlaivassa...»\n\n_Pöllönkorpi_. Ethän kerro mitään —?\n\n_Härjänheimo_.\n\n_Pöllönkorpi_.\n\n_Härjänheimo_. Kenelle?\n\n_Pöllönkorpi_. Naisille — ja —\n\n_Härjänheimo_. En kerro.\n\n_Pöllönkorpi_. Etkä Saaralle?\n\n_Härjänheimo_ (nauraa). Mitäpä minä — sinä kyllä paljastat itse itsesi\nhänelle.\n\n_Pöllönkorpi_. Äläpäs luule, lukkari! Äläpäs luule! (Menevät.)\n\n_Anna_ (tulee alikerran ovesta puettuna dominoon, ilman naamiota,\nkirje kädessä). Minäpä tahdon sanoa hänelle jotakin — sille mahtavalle\nPöllönkorvelle. Puhua en hänen kanssaan viitsi — mutta kirjeellisesti.\n— Mitä varten hän käyttäytyi minua kohtaan aivan kuin olisi tahtonut\nminut emännäksi? Sitten meni kihloihin härjänheimolaisen kanssa — ja\nselitti, että aivan pennitön tyttö ei kelpaa suuren kartanon emännäksi.\nSanonpa hänelle muutaman selvän sanan. (Heiluttaa kirjettä kädessään.)\nMinne minä tämän panisin, että hän sen varmasti löytäisi —? (Katselee\nympärilleen.)\n\n_Siina_ (tulee alikerrasta, on omassa puvussaan). Oletko jo tavannut\nhäntä?\n\n_Anna_. Minä en tahdokaan tavata häntä.\n\n_Siina_. Mutta lupasithan! Ajatteles, kuinka hävyttömästi hän minuakin\nkohteli.\n\n_Anna_ (katselee yhä ympärilleen). Kyllä tiedän — johan sen kerroit.\n\n_Siina_. Häpäisi minut juuri tässä paikassa — kaikkien ihmisten edessä!\n\n_Anna_. Miksi sinä rupesit hänen häväistäväksensä?\n\n_Siina_. On niin helppo sanoa — miksi. (Melkein kuin itsekseen.) Mutta\nmiehen kosketuksella on niin valtava voima — aivan siihen — ihan siihen\npaikkaan tupertuu.\n\n_Anna_ (nauraen). Ole vaiti, vanha höynä! Kyllä sitä sitten tupertua\nsaisi — kaikkien kosketuksista.\n\n_Siina_ (kimmastuen). Kaikkien? Älä yhtään oleile! Sanoithan, että olet\nhäneen rakastunut..\n\n_Anna_. No, jos olenkin, niin eihän sinun silti tarvitse häntä rakastaa.\n\n_Siina_ (kiivaasti). Minä en rakastakaan. Minä vihaan häntä — kai sen\nhyvin ymmärrät.\n\n_Anna_ (välinpitämättömästi). Kyllä — kyllä! Kun hän häpäisi sinua.\n\n_Siina_ (itku kurkussa). En minä siksi — viis minä siitä välittäisin —\nmutta — mutta —\n\n_Anna_. Miksi siis?\n\n_Siina_ (purskahtaa parkumaan). Kun hän — kun hän — (Parkaisemalla.) —\npussasi niin, että oli henki mennä. (Menee peräovesta.)\n\n_Anna_ (huutaa hänen jälkeensä nauraen). Tekikö niin kipeätä?\n\n_Siina_ (huutaa oven raosta). Et sinä ymmärrä — niitä — niitä — (Ei\ntiedä kuinka sanoisi, keksii vihdoin.) — niitä paratiisin iloja!\n(Paiskaa oven kiinni.)\n\n_Anna_ (nauraa). Herra varjelkoon ihmistä kyöpelistä! (Katselee taas\nympärilleen.) Mutta tämä kirje —? (Jää tähystämään sänkyä.) Ai — jee!\nSänky! Panen peitteen alle — sieltä löytää varmasti. (Menee sängyn\nluo.) Mainiota! (Nostaa peittoa ja huomaa Pöllönkorven lompakon,\nhämmästyy.) Mitä erinomaista —? Rahalompakko! Olisiko hän pudottanut —?\nMutta eihän peitteen alle voi pudottaa! Onkohan tämä hänen? (Aukaisee.)\nOn. Tuossa on nimi — Esa Pöllönkorpi. (Kauhistuu.) Ja rahaa näin\njumalaton määrä! Siunatkoon! Mitä ihmettä minä nyt —? (Ajattelee.) Jos\nnyt olisi älyä, niin voisin vissiin tehdä jotakin — tehdä semmoisen\ntepposen, että —. (Saa äkkinäisen päähänpiston. Panee lompakon nopeasti\npaikallensa ja kiiruhtaa kirjoituspöydän luo.) Paperia —! Ja kynä —!\n(Istuu kirjoittamaan.) Noin! (Naureskelee.) Juuri noin! (Pistää entisen\nkirjeen taskuunsa.) Nyt tätä ei tarvita. (Taittaa kirjoittamansa\npaperiliuskan, menee sängyn luo, etsii lompakon, ottaa siitä setelit\nja panee paperilapun tilalle sekä sulkee lompakon.) Tulipa ohuemmaksi.\n(Panee lompakon peiton alle ja silittää peitteen entiselleen.) Ja nämä\ntaskuun. (Pistää setelit taskuunsa.) Onpa varottava, etteivät pääse\nputoamaan. — (Tyytyväisenä hymyillen.) Nyt sen kai jo päältäkin näkee,\nkenestä Pöllönkorven emäntä tulee.\n\n_Siina_ (tulee perältä). Minulleko vielä virnistelet! — Tirsku mitä\ntirskut, mutta kaikki ihmiset eivät ole niin luodut, että ne — että —\n\n_Anna_ (ajatuksissaan). Eivät ole.\n\n_Siina_. Mitä eivät ole? Mistä sinä tiedät, mitä minä meinaan?\n\n_Anna_ (naurahtaen). En tiedäkään.\n\n_Siina_. Et — sinä et tiedä yhtään mitään. Sinä et tiedä paratiisista,\netkä taivaan mannasta.\n\n_Anna_. Minä en ole niin paljon reistaillut kuin moniaat.\n\n_Siina_ (kiivaasti ja korskeasti). Häpeä! Luuletko sinä, että minä olen\nmikään — oho! (Menee niskojaan heitellen alakerran ovesta.)\n\n_Anna_ (nauraa ja viittoo kädellään hänen jälkeensä). Minä en luule\nkenestäkään ihmisestä yhtään mitään! (Menee peräovelle.) Maija! — Maija\ntulee tänne!\n\n_Maija_ (tulee). Nyt ne vissiin veivät senkin sinne juomaan — mukanaan\nveivät.\n\n_Anna_. Kenen?\n\n_Maija_. No, hei! Kallen! Kenenkäs muun!\n\n_Anna_. Mitä se Maija Kallesta välittää? Menipä mihin tahansa!\n\n_Maija_. Minä kun niin rupesin tykkäämään siitä pojasta.\n\n_Anna_. Vai jo Maijakin ehti —!\n\n_Maija_. Kauankos siihen — ne ovat luonnon asioita.\n\n_Anna_ (naureskellen). No, jos Kallekin tykkää, niin tulee kyllä\ntakaisin. Jos menee, niin on mennäkseen.\n\n_Maija_. Ei, ei! Jos niin ajattelee, niin — kaikki menevät. Mies on\nkuin tuuli, joka tulee ja menee, ellei —\n\n_Anna_. Ellei mitä?\n\n_Maija_. Naisen pitää asettua seinäksi tielle.\n\n_Anna_. Mihin tielle?\n\n_Maija_. Sen miehen tielle, jonka haluaa pidättää itselleen.\n\n_Anna_ (tarmokkaasti). Seinäksi tielle — oikein — niin pitääkin.\nKiitoksia, Maija! Ja kuulkaahan nyt! Istukaa tässä huoneessa, ja\nkatsokaa, ettei ketään vieraita pääse tänne! Jos näitä tunnettuja\ntulee, niin voitte siirtyä tuohon Härjänheimoon huoneeseen — se on myös\naivan tyhjä — ja tulette taas takaisin —\n\n_Maija_. Käytävä onkin kylmä. Täällä istuin äskenkin — Kallen kanssa —\ntässä näin. (Istuu.) Minä istuin tässä — ja Kalle tuossa.\n\n_Anna_. No, hyvä on — istukaa sitten vuorotellen kummallakin tuolilla\nsiksi, kunnes se vieraan valtakunnan vieras prinssi tulee noutamaan.\n(Nauraa ja menee alikertaan.)\n\n_Maija_. Niin, niin — niin siinä iässä — prinssejä vain uneksitaan —\nmutta ei niitä ilmesty — tyytyy siihen kun tulee — ja jättää sitten\nvasta — jos parempi tulee. (Alkaa riisua hattuansa.) Jos ottaisi —\nja riisuisi. (Katselee mielihyvällä uutta hattuaan, joka on sangen\nriemunkirjavasti koristettu.)\n\n_Freckstedt_ (tulee perältä). Nainen! Kukahan se on? Hauska sattuma!\nMutta pitää esiintyä varovasti, sillä minä olen pyhittänyt itseni —\nsavolaiselle pohatalleni —, eikä voimia saa hajoittaa. (Yskäisee.)\n\n_Maija_ (pelästyy). Aih! (Nousee seisomaan.)\n\n_Freckstedt_. Anteeksi! Hyvää iltaa! Pyydän, tehkää hyvin ja istukaa!\nÄlkää mitenkään antako häiritä itseänne!\n\n_Maija_. Enhän minä.\n\n_Freckstedt_. Se on oikein! Istukaa siis! Minäkin istun tähän hetkeksi.\n\n_Maija_. En tiedä.\n\n_Freckstedt_. Te ette tiedä, sopiiko ventovieraan kanssa — nimeni on\nFreckstedt, Vilhelm Freckstedt —\n\n_Maija_. Vai niin.\n\n_Freckstedt_. Niin on — ja te — teidän nimenne on?\n\n_Maija_. Minä ehkä menen tuonne — tuonne Härjänheimon huoneeseen.\n\n_Freckstedt_ (itsekseen). Nyt sen tiedän — hän on minun prinsessani.\n\n_Maija_ (itsekseen). Oi, kuinka hieno mies —!\n\n_Freckstedt_. Ettekö suvaitse viettää pikku hetkeä minun seurassani?\nKun kerran ette ole viihtynyt siellä alhaalla.\n\n_Maija_. En — minä en ole...\n\n_Freckstedt_. Minä pakenin sieltä yksinäisyyteen — ja kohtaloni toi\nminut suoraan teidän luoksenne. Ettekö suvaitse hetkeksi istua, neiti —\nneiti — ää — kuinka olikaan nimenne?\n\n_Maria_. Maria Savolainen.\n\n_Freckstedt_ (itsekseen). Arvasinhan.\n\n_Maija_. Vaikka minua sanotaan Maijaksi.\n\n_Freckstedt_. Tietysti — lyhennyksen vuoksi — ja Maija on — on kaunis\nnimi — sellainen lempi-nimi. Istukaa, minä pyydän!\n\n_Maija_ (istuu). Herra on niin ystävällinen.\n\n_Freckstedt_ (istuu). Saanko sanoa neiti Maijaksi? Se on\ntuttavallisempaa — niin sanoakseni kotoisempaa — ja muutenkin teistä\nvirtaa sellainen kotoinen lämpö — teidän kanssanne ei voi olla\nvieraalla kannalla — enkä suvaitse, että minunkaan kanssani — vieraat\nkyllä sanovat minua parooniksi.\n\n_Maija_. Oh! Te olette parooni —\n\n_Freckstedt_. Mutta minä en pidä siitä, että minun ystäväni tekevät\nsiten.\n\n_Maija_. Mutta — herra parooni —\n\n_Freckstedt_. Älkää — minä pyydän — se tekee niin kolean vaikutuksen —\neikä sovi ollenkaan teidän rakastettavaan persoonaanne, josta virtaa\nherttaisuutta ja ystävällisyyttä.\n\n_Maija_. Hyvä herra —\n\n_Freckstedt_. Vilhelm — sanokaa Vilhelm!\n\n_Maija_ (kainostellen). Eihän sitä voi.\n\n_Freckstedt_. Silloin täytyy voida, kun kohtalo itse on niin määrännyt.\n\n_Maija_. Kohtaloko?\n\n_Freckstedt_. Tai sallimus tai — miksi vain tahdotte sitä nimittää —\nminä sanon sitä kohtaloksi.\n\n_Maija_ (ihmetellen). Mitä se on sitten määrännyt?\n\n_Freckstedt_. Se on pannut meidät täällä tapaamaan toisemme.\n\n_Maija_. Mitä varten?\n\n_Freckstedt_. Ettekö aavista, miksi kohtalo usein järjestää kaksi\nihmistä tapaamaan toisensa — aivan sattumalta. (Siirtää lähemmäksi\ntuoliaan.) Oi kuinka kauniit — kuinka naiselliset — kuinka herttaiset\nsilmät teillä on.\n\n_Maija_ (hämillään). Onko — olisiko — vaikka usein olen kuullut\nsanottavan että — Maijalla on niin tyhmät silmät.\n\n_Freckstedt_ (-puolustaen). Kuka sellaista on sanonut?\n\n_Maija_. No, ainakin kotipihan naiset.\n\n_Freckstedt_. Naiset, niin — sen arvasin — se on kateutta —\nnaiskateutta — siksi että teillä on sellainen miettivä, syvä katse —\nsyvä ja sytyttävä — niin että sydän parkani aivan vapisee.\n\n_Maija_ (siirappimaisesti mielistellen). Herra vain tekee pilkkaa.\n\n_Freckstedt_. Kuinka uskaltaisin — jos teitä pilkkaisin, niin silloin\npilkkaisin kohtaloakin — ja kumpikin olisi yhtä suuri synti — kun\n— kun kerran kohtalo ei tee mitään ilman tarkoitusta — ilman pyhää\ntarkoitusta.\n\n_Maija_. Mitä tarkoitusta?\n\n_Freckstedt_. Tähän asti olen kulkenut kylmänä kymmenien naisten ohitse\n— olen ollut kuin panssaroitu sotalaiva kaikkia lemmennuolia vastaan —\nmutta nyt kun kohtalo itse järjesti — kun se oikea tuli —\n\n_Maija_. Mikä tuli?\n\n_Freckstedt_. Oi, te kyllä tiedätte, te olette niin viisas — niin\nhienotunteinen — te kyllä ymmärrätte minun runollisen kieleni — minä\nolen löytänyt elämän onnen.\n\n_Maija_. Minkälaisen onnen?\n\n_Freckstedt_ (kiihkeästi). Teitä minä tarkoitan — teidät minä olen\nlöytänyt — teidän huostaanne tahdon antaa kaiken ajallisen onneni ja\npyydän saada muruja teidän rikkautenne —\n\n_Maija_. Siunatkoon! Minä olen aivan köyhä ihminen.\n\n_Freckstedt_ (itsekseen). Kas, kas, kun tekeytyy — mutta ei meitä\npetetä! (Ääneen.) Vaikka olisitte köyhempi kuin kurjin kerjäläinen,\nniin — se ei olisi mikään este — minä ansaitsen kyllin meille\nmolemmille — ja vaikka olisitte harmaatukkainen, niin —\n\n_Maija_ (nasevasti). Minulla ei ole ainuttakaan harmaata karvaa —\n\n_Freckstedt_. Ei ole — ei tietysti — se oli vain noin vertauksellisesti —\n\n_Maija_ (nousee, sydän kurkussa). Mitä te sitten oikeastaan minusta\ntahdotte?\n\n_Freckstedt_ (nousee — juhlallisesti). Ratkaiseva hetki on tullut —\nminä pyydän teitä vaimokseni —\n\n_Maija_ (putoo istumaan). Sus siunatkoon!\n\n_Freckstedt_. Älkää pelästykö — nykyinen edistyksen aikakausi on rikas\nnopeista käänteistä — nyt ei enää mietitä mitä tehdään — nyt päätetään\nja pannaan täytäntöön — ja minä olen toiminnan mies.\n\n_Maija_ (ihan sekaisin). Mikä ihme tässä nyt. — Kallekin äsken —\nluulen, että hänkin meinasi vakavasti.\n\n_Freckstedt_. Mikä Kalle? Minunko kyytimieheni?\n\n_Maija_. Se kai se —\n\n_Freckstedt_ (itsekseen). Kas, peijakasta! Aikoipa veitikka ruveta\nrahaa lapioimaan. (Ääneen.) Hassutusta! — Ymmärrättehän sen itsekin.\nMinkä aseman hän teille voisi tarjota? Ei mitään. Minä tarjoon teille\naatelisrouvan arvoisan paikan. (Istuu.) Mitä arvelette? (Tarjoaa\nkättänsä.) Eihän teillä ole sydäntä murskata minun onneani?\n\n_Maija_ (yhä hämillään). Minä en ollenkaan tiedä —\n\n_Freckstedt_ (siirtyy ihan viereen). Ei pidä antaa aivojen puhua —\nkylmien aivojen — annetaan tunteitten tehdä ratkaisu.\n\n_Maija_. Ei ole tunteita.\n\n_Freckstedt_. Ne on herätettävä! Eikö niin?\n\n_Maija_. Niin kai sitten.\n\n_Freckstedt_. Niin — tietysti. (Panee kätensä Maijan vyötäröille).\nSallitteko?\n\n_Maija_. Että mitä?\n\n_Freckstedt_. Että puhumme tunteitten kieltä. (Suutelee.)\n\n_Maija_ (melkein kirkaisten). Oi, voi sentään —\n\n_Freckstedt_. Mitä — mitä —?\n\n_Maija_. Kun se maistuu suloiselta! (Kietoo kiihkeästi kätensä\nFreckstedtin kaulaan ja suutelee. Härjänheimo ja Kalle tulevat perällä.\nSiina tulee alikerran ovesta.)\n\n_Härjänheimo_. Oh — peijakas!\n\n_Kalle_. Mitä tulimmaista!\n\n_Siina_. Oh — hoo!\n\n_Maija_ (irtautuu). Huh — huu! (Sieppaa hattunsa ja juoksee peräovesta\nulos.)\n\n_Kalle_ (hämmästyneenä). Maija!\n\n_Härjänheimo_ (toimittaakseen Siinan pois tieltä). Kuulkaahan, neiti!\nTuossa naisten huoneessa tarvittaisiin teitä. Saara kyseli äsken.\n\n_Siina_ (katselee syvällä ylenkatseella Freckstedtiä). Olettepa te\nsiveetöntä väkeä, mokomat —!\n\n_Freckstedt_. Vaiti, tyttö! Hän oli minun kihlattu morsiameni.\n\n_Siina_. Luuletteko minua niin tyhmäksi — oho! (Menee naisten\nhuoneeseen.)\n\n_Härjänheimo_. Vai morsian?\n\n_Kalle_. Maijako?\n\n_Freckstedt_ (sytyttää tupakan). Kuten ennestään hyvin tiedätte — minä\nolen toiminnan mies — ja — ja — näin se sitten käy —\n\n_Härjänheimo_ (nauraen). Niin näkyy — käyvän.\n\n_Kalle_ (nolona). Ja Maija jo mulle napinkin neuloi. (Korjaa kireätä\npaidankaulustaan.) Ilmankos se sattui väärälle paikalle.\n\n_Freckstedt_ (nousee naureskellen). Kyllähän Maija naureskeli Kallen\npäättömille meiningeille.\n\n_Kalle_ (suutahtaen). Vai naureskeli? No naureskelkoon sitten ikänsä!\n\n_Freckstedt_. Onnitelkaa minua, Härjänheimo! Tässä näette oikean don\nJohanneksen, kuten Pöllönkorpi sanoo.\n\n_Härjänheimo_ (nauraen). No, onneksi vain! Eihän sitä tiedä, mistä\nkukin onnensa löytää.\n\n_Freckstedt_. Ja nyt alas — kihlajaisille — tehkää hyvin! Kaikki\nmukaan! Kyllä siellä Kallenkin suru haihtuu. (Avaa peräoven.) Tehkää\nhyvin! Minun kannattaa!\n\n_Härjänheimo_ (lähtee). Pitää kai sitten —\n\n_Freckstedt_ (taputtaa Härjänheimoa olalle). Täällä on nyt useampiakin\n— pohatoita! (Menevät.)\n\n_Kalle_ (huokaa). Meni, kun oli mennäkseen. (Menee.)\n\n_Saara_ (tulee naisten huoneesta). Jos täällä on lämpöisempi, niin\nsiirryn hetkeksi tänne.\n\n_Siina_. Saara neiti ei sitten mene enää alas?\n\n_Saara_. Menkää te alas! Etsikää patruuna Pöllönkorpi, ja sanokaa että\n— (korostaen sanoja) — neiti Härjänheimo tahtoo puhutella häntä,\n\n_Siina_. Kyllä sanon.\n\n_Saara_. Ei Saara-neiti — vaan neiti Härjänheimo!\n\n_Siina_. Kyllä. (Menee peräovesta.)\n\n_Saara_ (kohauttaa tyytymättömänä olkapäitään). Saara! Pyh! Eivät\nedes osaa puhutella ihmisiä. (Menee istumaan pöydän ääreen. Anna\ntulee alakerran ovesta, katselee uteliaasti jälkeensä.) Mitä sinne\ntirkistelet?\n\n_Anna_ (huomaa Saaran). Ah! Neiti Härjänheimo! Tämähän sattui hyvin!\n(Tulee Saaran luo.) Tahdotteko pienen naamiaisseikkailun? Sieltä tulee\njoku minun perässäni kohta. (Antaa Saaralle naamion.) Ottakaa tämä,\nniin teitä ei tunneta.\n\n_Saara_. Minä en halua —\n\n_Anna_. Olkaa sitten ilman! Tehkää mitä tahdotte! — Minä ainakin\npoistun — koska huone ei ollut tyhjä. Miksi istutte vieraissa\nhuoneissa? (Livahtaa naisten huoneeseen.)\n\n_Saara_. Ei tämä ole vieras — tämä on sulhaseni huone. (Mutisee.)\nHävytön piika! (Pöllönkorpi avaa hiljaa alakerran oven, kantaa\nsaappaitaan käsissään ja kurkistelee taakseen. Saara on huomannut\nPöllönkorven temput. Aikoo ensin suuttua ja hyökkää ylös, mutta panee\nsitten nopeasti naamion silmilleen ja istuu rauhallisena.)\n\n_Pöllönkorpi_ (huomaa Saaran). Jaha, jaha! Olet jo täällä. (Kurkistaa\nvielä ovesta ulos.) Ei kukaan nähnyt. Tein kuten käskit — riisuin\nmyöskin saappaani. (Tulee Saaran luo.) Vihdoinkin tapasin sinut!\nSellainen veitikka! Ei anna rauhassa jutella kanssaan. (Istuu ja\nasettaa saappaat viereensä.) Tiedä, että nyt en sinua enää laske! Minä\nrakastan sinua vahvasti ja vakavasti ja sinusta tulee Pöllönkorven\nemäntä.\n\n_Saara_ (heittäytyy Pöllönkorven kaulaan). Oi, Esa, Esa! Sitähän minä\nvain olen odottanut. Miksi olet pitkittänyt näin kauan ja kiusannut\nminun ensilempeäni.\n\n_Pöllönkorpi_. So, so, so! Älä nyt valittele enää!\n\n_Saara_ (pusertaa häntä kaulasta). Oi, Esa kultani!\n\n_Pöllönkorpi_, So, so, so! (Suutelee häntä. Härjänheimo, Freckstedt ja\nKalle tulevat perällä. Anna tulee naisten huoneesta.)\n\n_Härjänheimo_. No, no — Pöllönkorpi!\n\n_Freckstedt_. Ai, ai, sitä don Juhannesta!\n\n_Kalle_. Kylläpäs täällä pussaillaan.\n\n_Saara_ (on irtautunut). Meillä on siihen oikeus.\n\n_Pöllönkorpi_. Niin — meillä on siihen oikeus — tämä on minun kihlattu\nmorsiameni — kaikki meni sellaista vauhtia, että —\n\n_Kalle_. Niin näkyy — kyllä se vauhtia on ollutkin, koska saappaatkin\novat lähteneet.\n\n_Saara_. Esan jalkoja rupesi pakottamaan.\n\n_Kalle_ (naureskellen). Vai niin! Minun aina pakottaa sydäntäni —\ntuollaisissa —\n\n_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Minua ei pakota mistään paikasta, sillä\nminä olen nyt onnellinen mies — tässä on morsiameni — Tiina Tissala.\n\n_Saara_. Mitä?\n\n_Toiset_. Kuka?\n\n_Pöllönkorpi_. Annastiina Tissala.\n\n_Saara_ (vaipuu tuolille). Ooh!\n\n_Kalle_. Nyt hän kuolee.\n\n_Pöllönkorpi_ (hätääntyneenä). Mitä nyt? Mitä tämä on? (Irroittaa\nSaaran naamion.) Häh? (Jää tuijottamaan Saaraan.)\n\n_Freckstedt_. Tämähän on Saara —\n\n_Härjänheimo_ (hymyillen). Nyt kai tuli tästä asiasta selvä peli —\n\n_Saara_ (valittaen). Minun ensilempeni — ensilempeni!\n\n_Pöllönkorpi_ (ottaa kiinni päästään molemmin käsin). Voi minua\nTurmiolan Tommia! Voi Esa-riepua, voi!\n\n_Kalle_ (osaaottavasti). Nyt vissiin sai multa-aateli pahan\nloksahduksen.\n\n_Härjänheimo_ (hymyillen). Eikö mitä. Tämä oli paras päätös näille\nmolemmille.\n\n_Pöllönkorpi_. Voi, Tiina, Tiina! Miksis minut työnsit tähän tuliseen\npätsiin?\n\n_Anna_ (joka on pysytellyt muitten huomaamattomana peräalalla, tulee\nesiin). Mikäs vaivaa, isäntä? Sehän on teidän morsiamenne!\n\n_Pöllönkorpi_ (kääntyy ihastuneena). Tiina! (Toimessaan toisille.) Tämä\non se, jota — jota — minä meinasin —\n\n_Anna_ (keimaillen). Mutta kun oli köyhä tyttö, niin ei passannut.\n\n_Pöllönkorpi_. Mutta nyt passaa —\n\n_Kalle_. Ei multa-aatelin sovi sentään —\n\n_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Ei oikean multa-aatelin sovi rikkauksista\nrehennellä. Paina se mieleesi, Kalle! Jos joksikin aiot tulla tässä\nmaailmassa. (Saaralle.) Hyvästi nyt, Saara! (Ottaa Saaraa kädestä.)\nHyvästi nyt! Ja kiitoksia vain! (Kääntyy reippaana Annaan.) Ja nyt,\nTiina!\n\n_Saara_ (höristää korviaan). Aikooko se tuon — piian —?\n\n_Pöllönkorpi_. Sanos nyt, Tiina, haluatko tulla emännäksi Pöllönkorpeen?\n\n_Saara_ (vaipuu taas hervottomana tuoliinsa). Ooh!\n\n_Kalle_ (rientää Saaran luo). Mihin paikkaan koskee? (Lohduttelee\nSaaraa.)\n\n_Anna_ (keimaillen). Ei ole köyhästä rikkaitten seuraan.\n\n_Pöllönkorpi_ (tyytymättömänä). Köyhähän sinä olet, mutta —\n\n_Freckstedt_ (pistelevästi). Mutta ei Pöllönkorpi sanaansa syö —\n\n_Pöllönkorpi_. No, no! Ei tässä nyt tarvita alvukaateja —\n\n_Anna_ (peläten Pöllönkorven perääntyvän). Ei tarvitakaan! (Vetää\ntaskustaan setelitukon.) Ja tässä on köyhän tytön papinkirja!\n\n_Pöllönkorpi_. Mitä se on?\n\n_Anna_. Viisikymmentä tuhatta.\n\n_Toiset_. Mitä? Mitä ihmettä!\n\n_Pöllönkorpi_. Häh! Viisikymmentä tuhatta! (Menee sängyn luo, ottaa\nlompakkonsa ja avaa sen.) No sun —! (Ottaa sieltä Annan paneman\npaperilapun, lukee itsekseen.) »Rikkaus on katoavaista. Lompakkosi voi\ntyhjentyä, mutta minä täytän sydämesi rakkaudella, joka ei katoa.»\n\n_Härjänheimo_. Katseletko laskustasi, riittääkö summa?\n\n_Pöllönkorpi_ (viekkaasti). Katselen. (Katsoo syrjäsilmällä Annaa.) Ja\nse summa riittää — ihan pennilleen. (Menee Annan luo.) Parempaa emäntää\nei Pöllönkorpeen olisi mistään saatu. Tämä on siunattu naamiaisyö —\ntämä on Pöllönkorven naamiaisyö.\n\n_Saara_. Ooh!\n\n_Freckstedt_. Tpruu! On tämä muittenkin! Eikö Härjänheimo olisi hyvä ja\npyytäisi minun morsiantani tänne?\n\n_Härjänheimo_. Kyllä! (Menee peräovelle.) Maija! Parooni kutsuu.\n\n_Freckstedt_ (Pöllönkorvelle). Minä saan pohatan. (Hieroo käsiään.)\n\n_Maija_ (tulee). Kuule, Anna, siellä on matkustavaisia.\n\n_Anna_. Etkö sanonut —?\n\n_Maija_. Sanoin, ettei meillä ole enää huoneita.\n\n_Freckstedt_ (ottaa Maijaa kädestä). Tässä on minun morsiameni, Maria\neli Maija Savolainen.\n\n_Siina_ (tulee naisten huoneesta). Se savolainen neiti tahtoo puhutella\nHärjänheimoa.\n\n_Freckstedt_ (kiivaasti). Mikä savolainen?\n\n_Härjänheimo_ (levollisesti). Muuan vaimoni tuttava, rikas savolainen.\n\n_Freckstedt_ (osoittaa Maijaa). Tämä?\n\n_Maija_. Minäkö?\n\n_Kalle_. Sehän on porstua-Maija!\n\n_Freckstedt_ (aivan ymmällä). Mikä?\n\n_Anna_. Meidän etulaisemme.\n\n_Freckstedt_ (kiukkuisena). Maija! Mikä sinä olet?\n\n_Maija_. Köyhä vaimoihminen, jonka Kalle ja te tahdotte naida —\nperätysten —\n\n_Freckstedt_. En koskaan —\n\n_Pöllönkorpi_ (ivallisesti). Eihän Freckstedt sanaansa syö!\n\n_Freckstedt_ (aivan suuttuneena). Ei silloin, kun antaa sen —\nvertaisilleen!\n\n_Pöllönkorpi_ (osoittaen Siinaa). Tuossa on vertainen, tuossa\nSini-piiassa.\n\n_Kalle_. Niin — ja hänellähän on jo valmis nimikin — Sini Freckstedt.\n\n_Freckstedt_ (valitellen). Olen minäkin seuraan joutunut!\n\n_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään tyytyväisenä). Seurapa onkin sitä\nparasta multa-aatelia — mutta minkäs sille voi, kun ei mies ole\nsellainen — (nauraa tyytyväisenä) — sellainen don Juhannes kuin minä.\n(Taputtaa Annaa poskelle.)\n\n_Freckstedt_ (ei tiedä mitä sanoisi). Herrastunut — ja — ja\nsivistymätön ihminen on — on —\n\n_Kalle_ (rivakasti). Se on nauta, se! (Kaikki nauravat.) Freckstedt.\nTääl — täällä on — on — liian monta nautaa — ja — ja — minä poistun.\n(Menee peräovesta.)\n\n_Kalle_ (huutaa perään). Väheneehän luku sillä tavallakin! (Toiset\nnauravat.)\n\n_Maija_. Kalle! Se jätti minut nyt.\n\n_Kalle_. Niin sinäkin minut jätit!\n\n_Siina_. Luuletteko tekin olevanne miehiä — oho!\n\n_Saara_. Sanos muuta! Kuka nyt suojelee minun — ensilempeäni — kuka\nturvaa minun neitseelliset askeleeni?\n\n_Kalle_ (arkaillen). Olisinhan tässä — minäkin —\n\n_Saara_. Oi — siunattu mies!\n\n_Härjänheimo_ (kättelee Annaa ja Pöllönkorpea). Onnea sitten teille\nmolemmille!\n\n_Freckstedt_ (avaa peräoven ja huutaa). Tämä oli täysin teidän\narvoisenne — (Ivallisesti.) — Pöllönkorven naamiaisyö!\n\n_Pöllönkorpi_ (huutaa). No, johan sen äsken sanoin. (Naurua.)\n\n    Väliverho.\n\n\n\n"]