[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fBNUttScleEvJSHaF-rmD074ZdIRqYypHXwDMoNiLfWc":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":25,"gutenbergDownloadCount":26,"aiDescription":27,"preamble":28,"content":29},3654,"Savolaisia sutkauksia ja letkauksia","Puustinen, Juudas (oik. Hämäläinen, Johannes)",1874,1934,"3654-puustinen-juutas-savolaisia-sutkauksia-ja-letkauksia","3654__Puustinen_Juutas__Savolaisia_sutkauksia_ja_letkauksia",null,"novelli",[],[],"fi",1929,24394,154579,false,77306,[22,23],"Dialect literature, Finnish","Finnish literature",[],[],193,"Kokoelma savolaisia kaskuja, sutkauksia ja murrepitoisia lyhytproosatekstejä useilta eri kirjoittajilta. Tekstit sisältävät huumoria, anekdootteja ja kuvauksia savolaisesta elämänmenosta sekä mielenlaadusta.","Juutas Puustisen et al. 'Savolaisia sutkauksia ja letkauksia' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 3654. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","SAVOLAISIA SUTKAUKSIA JA LETKAUKSIA\n\nKirjoittaneet ja koonneet\n\nJuutas Puustinen ja Ernst Lampén\n\n\n\n\n\nKuopiossa,\nKustantaja: Savonseura,\nPohjois-Savon Kirjapaino Oy,\n1929.\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nKirjelmä Imppa Ryynäseltä, kirj. Juutas Puustinen.\nJoulurauha, kirj. Juutas Puustinen.\nTappavatko kansakoulut Savon murteen ja savolaiset sutkaukset.\n   kirj. Ernst Lampén.\nMaltiton, kirj. Kaarlo Hemmo.\nSaimaan vesillä yöllä, kirj. Juutas Puustinen.\nIhmeellisiä taikoja, kirj. Tatu Pekkarinen.\nPikku-kaupunki-kuvauksia, kirj. Kaapro Jääskeläinen.\nKalakukko ja talakkuna, kirj. O. Räisänen.\nSiellä vuan, kirj. O. Räisänen.\nKaksi leskee, kirj. O. Räisänen.\nYsti, kirj. Alb. Sonninen.\nPolitiikasta, kirj. Juutas Puustinen.\nSanasutkauksia, kirj. Ernst Lampén.\nKervisen koira, kirj. Tiitus.\nLetkauksia, kirj. Ernst Lampén.\nOnnentoevotusraketti heähe, kirj. Kaarlo Hemmo.\nOamupuhteella, kirj. O. Räisänen.\nValitus runo, kirj. Tatu Pekkarinen.\nKun ratijovehkeitä syvämmoalle laitettiin, kirj. Veikko Korhonen.\nRautatielaitoksemme, kirj. Juutas Puustinen.\nTarkastaja O.A.F. Lönnbohm, kirj.. Juutas Puustinen.\nKiho Vauhkosen Tietosanakirja, kirj. Juutas Puustinen..\n\n\n\n\nKirjelmä Imppa Ryynäseltä (s. 25.3.1836, k. 14.8.1912).\n\n\nHyväksyn toljotoksenne. Onhan koottu arvoitukset ja sananlaskut,\nmiksikä ei sitten kokoiltaisi savolaiset sutkaukset ja letkaukset.\nKerätkää vain! Mitä minun rumasta suustani on aikoinaan irronnut\nsutkauksia, niihin lupaan kokoelman laatijoille täyden käyttöoikeuden.\n\nHaluaisitte kuvanikin kirjaanne. Potrettimaakarissa ei minun tullut\nkäydyksi, joten kuvaani ei jäänyt sinne maankamaralle. Mutta\nmuistaakseni joku Halosen veljeksistä sanoi kerran, että minun\nnaamatauluni on aivan jonkin Gambetan kuvan näköinen Jos siis haluatte\nminut heimolleni ja muillekin ihmisille oikein kuvin esittää, niin\nrätkäättäkää kirjaan mainitun miehen kuva. Mutta etteivät ihmiset\nImppa-hyväkkäästä paljon erehtyisi, niin antakaa vaikka Sonnisen\nTaavetin viimeistellä kuvaa ennen julkipanoa.\n\nMitenkäkö muuten jaksan? Lokosahan täällä on oleksia, ei vaivoja,\nei vastuksia vähääkään. Ahtaat olivat kyllä veräjät tänne päästä.\nPyhä-Pietari oli avaimella otsaani mojauttaa, mutta ukko-Paavo\nRuotsalainen tuli avukseni.\n\n- Minä tunnen savolaiseni, vakuutti ukko-Paavo. - Joskin ne\nsutkauttelevat ja letkauttelevat käännellen hyvät ja pahat ylös\nalaisin, on tuon kaiken pohjalla kuitenkin lapsen herkkä mieli ja\nlähimmäistään kohtaan lämmin sydän.\n\nTällaisen lausunnon antoi ukko-Paavo heimolaisistaan, joiden\nosastopiällysmieheksi hänet on täällä serafien salissa asetettu. Ja\nniin pääsin minäkin sisäpuolelle.\n\nÄlkää siis, heimolaiseni, antako maailman tuiverrusten jäykistää\nleikkisää luontoanne ja vetreitä leukapieliänne! Mutta ennen kaikkea,\nälkää antako lapsellisen herkän luontonne kamaroitua ja lähimmäistä\nkohtaan lämpöisen sydämenne kovettua!\n\nSävähtäkööt siis edelleenkin leikkipuheet savolaisten suupielissä,\nmutta on välttämätöntä, että painaudutte tuon tuostakin ukko-Paavon\npariin. Niin minäkin mielessäni ja kaikessa hiljaisuudessa tein,\nennenkuin nahkat lopullisesti silmilleni lumpsahtivat.\n\nOlisihan näistä asioista paljonkin puhumista, mutta ukko-Paavo tuntuu\npotuuttavan meitä savolaisia kirkkokuoron harjoitukseen − − −\n\nImppa Ryynänen.\n\nAlkuperäisen kanssa yhtäpitäväksi todistaa:\n\nJuutas Puustinen.\n\n\n\n\nJoulurauha.\n\nVuodelta 1908.\n\n\n- Mikä olisi tämä maailma ja mitä maailman meno ilman joulua? Erämaa\nilman yhtään virkistävää kosteikkoa; ampiaispesä täynnänsä vihaa\nsurisevia, myrkyllisiä pistiäisiä. Mutta kerran vuodessa, jouluna,\nmaailman kiivas ja kiukkuinen meno taukoaa, ja ihmiset tuntevat\nmielessään rauhan ja sovinnon sulomakua.\n\nPuoluepukarit, jotka pitkin vuotta ovat säiläänsä tulisesti\nheilutelleet, milloin kohtisuoraan vastustajan päätä hätäistä aikoneet,\nmilloin salakavalasti syrjäpistoja yritelleet, pistävät jouluna kuin\nyhdestä tuumasta miekkansa tuppeen, ojentaen toisilleen rauhan lämpimän\nkämmenen.\n\nPuhdasta jälkeä tekevät rauhan luudat sanomalehtien palstoilla. Pois\novat hävinneet viikingit ja kalmukit, pois susilistit, mokraatit\nja puol'suomalaiset. Kuin maan sisään ovat painuneet kaikki\nsuomettarelaiset ja sijaan on ilmestynyt vanhoja suomenmielisiä ja\ngamla-fennoja. Ei lyödä jouluna löylyä vuoden 1850 kieliasetuksen\nkiukaille eikä työnnetä ruotsalaisia Pohjanlahden kylmiin aaltoihin\ntahikka haudata maahan, niinkuin täällä meidän puolessa on tapana.\nKaikki ryssän kätyrit ovat sukupuuttoon kuolleet, kaikki hännät\nlaanneet heilumasta ja pääskyset laulelemasta. Hävinneet ovat\nverenimijät, luunpurijat ja mukanansa vieneet huligaanit, ryöväri- ja\nrosvoliigat samaten kun niiden valmistuslaitoksetkin.\n\nJouluna on porvareissa paljon sellaisia, joilla on aina ollut lämmin\nsydän työväestöä ja sen harrastuksia kohtaan. Työväen vaatimukset\ntäysin tunnustetaan ajan ja olosuhteiden vaatimiksi.\n\nKansallisen Suomen tulevaisuus näyttää jouluna hyvin valoisalta, sillä\non vaan pienen ajan kysymys, että taas molemmat suomalaiset ryhmät\nyhtyvät, muodostaen puolueen, joka ottaa johdon käsiinsä ja lain ja\noikeuden pohjalla asiain kulun ohjailee.\n\nVanhoja suomenmielisiä nyt hyvin ymmärretään ja myönnetään\nheidän toimineen vakaumuksensa mukaan eikä mistään alhaisista\nsyrjävaikuttimista, niinkuin sitä tiimmellyksen kuumuudessa, tuli,\npahasti kyllä, usein sanotuksi.\n\nNäin vallitsee rauha ja sovinto poliittisessa maailmassa, ja hartaasti,\ntäysin rinnoin lauletaan yhteisesti \"Enkeli taivaan lausui näin!\"\n\nJa siihen samaan virteen kaikki muutkin yhtyvät.\n\nMyrskyistä on ollut seurakunnat linenkin elämä. Ajan, pahuus ja\nsosialistien villitys on aiheuttanut, että Matti-pastorin saarnatessa\non tulinenjärvi usein tavallista kuumemmaksi varistanut, samalla\nkun taivaan tie on perin ahtaaksi ja mutkaiseksi koukistunut. Mutta\njouluna taas kaikki muuttuu hyväksi. Tuonne takalistoon Matti-pastori\njoulusaarnassaan tulisenjärven työntää, mutta taivaan hän maalaa niin\nihmeen ihanaksi ja kirkkaaksi ja tien sinne tasoittelee ja oikoo, että\nsuurinkin syntinen tuntee itsensä mahdolliseksi sinne sisälle pääsemään.\n\nRauhan joulu kouluihinkin tuo. Ei kuulu nyt luokilla karjuminen,\nlyönnin läiske eikä ulinaa, vaan raikkaat joululaulut siellä\nhelähtelevät ja rakennuksia tärryttää piiritanssin riehakas ryske.\nTyhmistä aaseista ja pässeistä on joulurauhan taikasauva tehnyt kilttiä\noppilaita, joita opettajat naurussa suin puhuttelevat, poskille\ntaputtelevat ja tanssissa pyörittävät. Ei myöskään ole joukossa ruttuun\nkuivettuneita, kiukkuisia \"vanhojapiikoja\" eikä kaljupäitä \"apinoita\",\nvaan hyviä ja hauskoja opettajia, joista niin hirveän paljon pidetään.\n\nKodeissa sentään joulurauhan kauneimmat ja tuoreimmat kukkaset\npuhkeavat. Riitaisimmatkin pesät muuttuvat hauskoiksi ja suloisiksi\nkuin huvimajat ennen Eedenin yrttitarhassa. Rauhantuoksuisa öljy\nruosteisimmatkin sielunsaranat vetreiksi voitelee, ärtyneet mielet\nlammasnahkaisiksi lauhduttelee ja jähmettyneet sydämet sulattelee\npehmoisiksi kuin laskiaispullan.\n\nPois ovat kodeista kaikonneet kaikki juopporatit, toraavat akat ja\nkiuskavat kakarat. Rakas isä se nyt armaan perheensä keskuudessa iltaa\niloiten viettää. Ja hauskasti kuluukin ilta isältä, joka ei muulloin\nkotona olisi vaikka nuorittaisi.\n\nTuo muulloin jo vanhahko ja ryppyinen Saaransa näyttää hänestä nyt\nniin kovin nuorekkaalta ja pullakalta ja äänessäkin on hänellä niin\nherttainen sävy. Lasten riehunta ei myöskään tuskastuta hirveästi,\npäinvastoin riemua lisää. Ja vaikka niitä onkin jo aika kasa, ei olisi\nmikään hirmuinen asia, jos herra sallisi heitä vielä pari kolme lisää.\n\nNoin hiljallensa eteenpäin on menty Saarankin mielestä. Onhan Aabrahami\ntullut joskus myöhäänkin kotiin ja ollut hiukan liikutettukin, mutta\nei hetikään niin usein kuin monet muut ukot. Ja toisekseen, pitäähän\nmiehille, jotka ovat kovassa työssä, suoda vapauttakin. Aabrahami\nraukka, joka saa ollakin aina niin kovilla, elättää suurta perhettä,\nriehua puoluetaisteluissa, siihen lisäksi lankeavia vekseleitä ja\nmonta muuta murhetta! Eikä hän Saaran mielestä nyt yhtään raihnaalta\nnäytä. Nuo muutamat hopeahapset parrassa - muulloin harmaat takut\nleuvassa olevassa turvelossa - tekevät miehen vain juhlallisemman ja\narvokkaamman näköiseksi Ja tarkemmin katsoen näyttää kaljussa päässäkin\norastavan kuin uuden villan alkua.\n\nNäin vallitsee joulurauha kaikkialla; siitä nauttikaamme ja sitte taas\nvirkistynein voimin aloitamme vanhat - riidat.\n\nJuutas Puustinen.\n\n\n\n\nTappavatko kansakoulut Savon murteen ja savolaiset sutkaukset.\n\n\nEi millään sivistyslaitoksella ole niin voimakasta vaikutusta\nympäristöönsä kuin kansakoululla. Jos kansakoululle asetetaan jokin\npäämäärä, niin totta toisen kerran se sen suorittaa. Mutta jos\najattelemme, että oppilaat kansakouluissa ovat juuri siinä iässä,\njolloin lapsi ja nuorukainen janoamalla janoo tietoja, jolloin hän\nniitä jaksaa ahmia vaikka mitä myöten, jolloin hänen sielunsa on kuin\nsavimöhkäle odottamassa muovailijaa, niin eihän ole ihme, jos lapsi\nkansakoulussa muuttu siksi, miksi opettaja hänet tahtoo muovata.\n\nParhaita esimerkkejä tähän kansakoulujen mahtavaan vaikutukseen\ntarjoaa meille Värmlannin savolaisten historia. Vuonna 1580-90 alkoi\nheidän siirtymisensä tähän kaukaiseen maahan. Papit vaativat heiltä\nruotsinkielen taitoa, sillä sitä ilman eivät he päässeet rippikoulusta\neivätkä saaneet solmia kristillisiä avioliittoja. Savolaiset oppivat\nkatkismuksen ulkoa ruotsinkielellä, mutta eivät ymmärtäneet siitä\nsanaakaan. Näin tätä kirkon opetusta kesti yli 200 vuotta, mutta\nruotsia suomalaiset eivät oppineet muuta kuin sen verran, että\nläpäisivät rippikoulunsa. Gottlund tapasi Gräsmarkin pitäjässä v. 1822\nsavolaisen, joka ei ymmärtänyt ruotsia sanaakaan. V. 1925 en tavannut\nyhtään henkilöä Gräsmarkissa, joka olisi ymmärtänyt suomea. Kansakoulut\nolivat vajaassa sadassa vuodessa tappaneet suomenkielen, joka ei\n250:ssä vuodessa ollut rahtuakaan muuttunut. Gräsmarkilaiset sanoivat\n\"mänöö\" ja \"tuloo\", niinkuin savolaiset muinoin sanoivat ja niinkuin\nnurmekselaiset vielä nytkin sanovat ja niinkuin juvalainen Gottlund\naina kirjoitti sata vuotta sitten, mutta nyt he eivät tiedä muuta,\nkuin että ovat suomalaisten jälkeläisiä. Se on kansakoulujen työtä,\njotka eivät ole olleet vaikuttamassa muuta kuin ehkä 80 vuotta, ensin\nmuutamina harvinaisina ilmiöinä siellä täällä maakunnassa, vähitellen\nlisääntyen tiheäksi verkoksi, joka koulupakon avulla muutti asukasten\nkielen kuin taikasauvalla ikään.\n\nVielä tapaa suomenkielen taitoisia Värmlannin syrjäseuduilla muutaman\n100 henkilöä, nekin hautaansa kallistuvia, sellaisia, jotka eivät ole\nkansakoulua käyneet. Ne puhuvat nuhteetonta Savon murretta. Tuntevat\nsananlaskut ja arvotukset. Kysyin Miina Oinoselta Östmarkin sydänmaassa:\n\n- Kuule Miina! Mikä on seuraava arvotus? \"Musta kun pappi, ei oo pappi;\nkiiltää kun nappi, ei oo nappi; lentää kun lintu, ei oo lintu; tonkii\nkun sika, ei oo sika.\"\n\nMiina hiukan mietittyään: \"Kah, sitsontiainen.\"\n\nArvotus oli 1585 viety Savosta Värmlantiin, ja vuonna 1925 se vielä\ntunnettiin siellä. Mutta Miina Oinonen ei ollut käynyt ruotsalaista\nkansakoulua ja puhuikin paremmin suomea kuin ruotsia.\n\nVuonna 1922, siis 7 vuotta sitten, kuoli samoilla seuduilla kansakoulua\nkäymätön vanha akka. Kun ruotsalainen pappi antoi hänelle hengen\nlähtiäisiksi ehtoollista, ei akka ymmärtänyt papin puheita. Piti kutsua\ntulkki.\n\nParin kymmenen vuoden kuluttua, kun ikäihmiset ovat vaipuneet\nhautoihinsa, ei suomea ymmärrä muut kuin Olli Vilhunen, joka on käynyt\nSuomessa terästämässä suomenkielen taitoaan. Hänkin taitaa paremmin\nruotsia kuin suomea, sillä ruotsi on hänen koulukielensä. Se oli sama\nmies, joka kysyi minulta, käyttävätkö savolaiset vielä kirosanaa\n\"juutas\"? Johon minä vastasin, ettei savolainen milloinkaan kiroa,\nnoituu harvakseen, mutta silloin hän aina sanoo: \"juutastako sinä siinä\nrunkloot!\" ja \"juuttaan näkönen!\" Nyt Ollille lähetetään tämä kirja,\njotta hän saa nähdä, että tämän kirjan kokoojakin on Juutas.\n\nEi Savon murteella hätää ollut, niinkauan kun papit hoitivat\nkansanopetusta. Sillä usein olikin niin, että Savossa syntyneet papit\nsaarnasivat paksuimmalta Savon murteella. Eivät ne somistelleet\nkieltään raamatun käännöksien mukaan koleaksi länsi-Suomen murteeksi.\nMeillä oli Kuopion lyseossa matematiikan opettaja, entinen pappi\nKarl Arnold Therman, joka luki rukoukset selevällä Savon murteella.\nNäin kuului \"Isä meidän rukous\" hänen kielellään: \"Isä meijän, joka\nout taivaissa, pyhitetty olokoon sinun nimesj, lähestulokoon sinun\nvaltakuntasj, tapahtukoon sinun tahtosj, niin moassa kuin taivaissa,\nanna meille tänä päivänä meijän jokapäiväinen leipämme, eläkä johata\nmeitä kiusaukseen, vaan piästä meitä pahasta j.n.e.\"\n\nNyt tapahtui se ihme, että meitä lyseolaisia nauratti tämä murteellinen\n\"Isä meitä\", vaikka me aina keskenämme käytimme juuri samaa murretta\nja vaikka savolaiset ylioppilaat aina keskenään puhuvat murretta.\nMutta meillä oli se ajatus, ettei Savon murre oikein pyhää kieltä\nollutkaan, vaikka se muuten olikin meille hyvin rakas. Ja niinhän se\nonkin, että jos meidän murteella ruvetaan pyhistä asioista haastamaan,\nniin väkiseltäkin siihen säkeytyy jokin arkipäiväinen sutkaus. Ja\nsutkauksethan ovat hyvin harvinaisia raamatussa. Englantilaiset\nväittävätkin, että raamattu olisi muuten mainio kirja, mutta\nvalittavat, että siitä puuttuu tykkänään leikinlaskut.\n\nMutta kun Iisalmen rovasti, edesmennyt Th. Brofeldt, Juhani Ahon\nisä, sutkautti saarnastuolista: \"Elekee työ iisalamelaiset luulla,\nettä sinne taivaaseen niin vuan kepulkaupoilla piästään\", niin eikö\nse hieman tuoksahda _sutkaukselta_. En ainakaan minä olisi sitä\nhymyilemättä kuunnella saattanut. Mutta onhan niitä raamatussa kohtia,\njoita ei itse Brofeldtkaan rohjennut kääntää Savon murteelle. Ei\nhänkään uskaltanut sanoa: \"Oi Jumalan vuona\", vaan sanoi aina: \"Oi\nJumalan karitsa\". Karitsoita ei Savossa ole muuta kuin _yksi_. Kaikki\nmuut ovat vuonia. Mutta eiväthän ne ole pyhiä.\n\nKaikki aitosavolaiset rovastit osasivat seuraavan ihmeellisen taidon.\nHe lukivat postillastaan, joka oli laadittu kirjakielelle, sivu\nsivulta nuhteettominta Savon murretta. Ei erehdyksessäkään heiltä\npäässyt kirjakielen muotoa, vaikka se oli kirjakielelle präntätty.\nSe minut aina ennen muinoin täytti sekä ihmetyksellä että koko\nruumista hykäyttävällä hymyn halulla. Se minua myös hymytti, että\nrovastit aina muuttivat vanhan roomalaisen maaherran Pilatuksen nimen\nsavolaisvoittoiseksi. He saarnasivat: \"piinattiin Pontius Pilaatoksen\naikana\". Eräs Oulun puolelta kotoisin oleva rovasti taas säännöllisesti\nsanoi oman murteensa mukaisesti: \"ja kansa katui tomusa ja tuhuvasa\".\n\nMutta niin kait papit muuallakin Suomessa saarnasivat oman murteensa\nmukaisesti. Ainakin eräs emäntä Kaavilla, joka oli syntyisin Lammin\nEvolta, luki aina \"Isä meilän\", meidän suureksi riemuksemme. En epäile\nollenkaan, että Lammin rovastit saarnasivat samaan tapaan.\n\nKaikesta tästä näemme, että Savon papit eivät ole pilanneet\nsaarnoillaan paikallista murretta, vaan pikemminkin antaneet sille\npyhyyden leiman.\n\nToista on kansakoulujen laita. Niissä täytyy oppilaitten pakostakin\noppia kirjakieltä. Eikähän sitä saa valittaa. Niin täytyy käydäkin,\nsillä jokaisen suomalaisen tulee osata kirjakieltä käyttää suupuheessa\nja myöskin sitä kirjottaa kuta mitenkin oikein. Kyllä se myrkyn lykkää\nopettajan elämään, mutta ei siitä päästä. Eräs opettajatar valitti,\nettä hänellä oli kova urakka saadakseen oppilaansa lausumaan oikein\nhänen nimensä. Eivät tahtoneet taipua sanomaan: \"neiti Pulkkinen\", vaan\nvänkäsivät aina vain \"neiti Pulukkinen\". Kolmen vuoden harjoituksen\njälkeen he tunnilla sanoivat Pulkkinen, mutta lomatunnilla pihamaalla\nsittenkin tulla tupsahti Pulukkinen. Vielä pahempi urakka oli neiti\nDavitsaisella. Siinä piili kolme kompastuskiveä. D:ääni, pitkä a:ääni\nja ts, tavuissa vitsainen. Kun lapset tulivat kouluun, sanoivat he\nsäännöllisesti Tuavihtainen, niinkuin savolainen tuon mahdottoman\nnimen aina ääntääkin. Neljän vuoden kuluttua useimmat olivat oppineet\nsanomaan Taavitsainen, jokunen harva Daavitsainen. Koulun ulkopuolella\nse kumminkin aina kuului Tuavihtainen.\n\nSavolaisen täytyy tietysti oppia ääntämään kaikkia ääniä, myöskin\nulkomaalaisia suhuääniä. Ja mikäs on hänen oppiessa. Visupäinenhän\nsavolainen onkin. Mutta nyt on vain kysymys se, pitääkö hänen unohtaa\nmurteensa? Ei suinkaan.\n\nKyllähän murre muuttuu ilman kansakoulun opetustakin. Gottlund, joka\nkirjoitti Juvan murretta, sanoo aina: \"otak ja annak\". Mutta niin ei\nsavolainen enää sano. Sadassa vuodessa on se k. täydelleen hävinnyt\nmurteesta. Ei sitä pohjois-savolainenkaan enää paljon viljele. Sanoohan\njoskus tervek. Mutta pohjois-karjalainen vanhus sitä vielä yleisesti\nkäyttää. Hän sanoo: \"otan vielä ryypyn, jotta höyry peässä pysyisik\".\n\nKaikki maailmassa muuttuu. Ei mikään pysy paikoillaan. Ei murteetkaan\njähmety vanhoihin muotoihinsa. Isoisä puhuu toista murretta kuin\npojanpoika. Kehitykselle ei mikään mahti maailmassa mahda mitään.\nÄlkäämme koittakokaan jarruttaa sitä.\n\nTärkeintä vain on, että savolaisen lystikäs, viisasteleva ja\nsutkautteleva luonne säilyy. Se ei saa muuttua murteen mukaan. Me\ntarvitsemme tässä pilvisessä, koleassa maassamme ilon pilkettä. Kun\naurinko kahlaa pilvien kinoksissa viikkomäärittäin eikä näytä iloista\nnaamaansa, silloin meidän täytyy luoda tekoaurinko eli niinkuin\nsitä nykykielellä sanotaan _vastike_. Ja paras vastike on sutkaus\nja hyväntahtoinen letkauskin. Se kirkastaa hetkeksi murhemielen.\nOnko mokomampaa sutkausta kuultu, kuin minkä Sahan-Juakko Iisalmessa\npäästi huuliltaan, kun halla näpisteli ruispeltoa: \"jos ei tästä\nilimat parane, ei tässä monj mies ens talavena eäneen röyhtäätä (hän\nkäytti vieläkin lemuavampaa sanaa, joka tässä jääköön kirjoittamatta,\nmutta jonka vilkkaalla mielikuvituksella varustettu savolainen\nmahdollisesti arvaa), sissäänpäin se vuan suhahtaa\". Ja Saha-Juakon\nsuupielet venähtivät korvallisille asti. Hän nauroi hallalle! Se on\nsitä savolaisen \"pyhää kevytmielisyyttä\", joka on pelastanut sen satoja\nkertoja epätoivoon lankeamasta. Se on lämmittävän auringon paisteen\nvastiketta.\n\nEntä kun savolainen ukkeli meni karhunpesälle ja karhu syöksyi miehen\nkimppuun, kaatoi hänet allensa ja repäisi karvapäänahan miehen\nsilmille, luuletteko hänen parkuneen? Eikös mitä! Hän vain hoki:\n\"henkees kaapallako out karhu; henkees kaapallako out karhu\"! Se on\nvoimattomuuden vastiketta.\n\nEntä vielä. Nuori kaartilainen makasi Helsingin sairaalassa\nhenkihieverissä. Keuhkotauti oli musertanut miehen. Kutsuttiin\nsotarovasti antamaan miehelle ehtoollista. Lääkäri kuiskasi rovastille\nkorvaan, ettei pojalla enää ollut monta minuuttia jälellä. Rovasti\nlausui:\n\n- Nyt taitaa olla parasta, että heitätte sielunne Jeesuksen, Kristuksen\nhuomaan.\n\nKaartilainen käänsi kasvonsa rovastiin ja korisi sortuneella äänellään:\n\n- Eipä taitasj olla hullummaks.\n\nRovasti tyrmistyi, mutta kysyi lääkäriltä:\n\nMistä tämä nuorukainen on kotoisin?...\n\nLääkäri vastasi:\n\n- Leppävirroilta.\n\nHeti rovasti tajusi tilanteen, otti kalkin esille ja antoi kulauksen.\nPoika nielasi juoman, sai verensyöksyn ja - kuoli.\n\nEi hänen vastauksessaan piillyt hituistakaan Jumalan pilkkaa. Hän oli\nvain leppävirtalainen. Ja jumala, joka tuntee kaikkien mielen, ymmärtää\nmyös oikein leppävirtalaisen kielen.\n\nSe oli toivottomuuden vastiketta.\n\nEipä taitasj olla hullummaks, jos Savon kansan tulevatkin sukupolvet\nsäilyttäisivät isiensä leikkisän mielen ja torjuisivat luotaan\nepätoivon, ei parkumalla, vaan lyömällä murheen leikiksi. Sillä eihän\nmurhe murhetta ole, jollei ihminen sitä murheeksi omaksu. Ainakaan ei\nmurhe murehtimalla parane, \"pyhällä kevytmielisyydellä\" se hetkeksi\nhäipyy pois. Muutamille se onnistuu, ei kaikille. Ehkä savolaiselle\nuseammin kuin monelle muulle suomalaiselle.\n\nIloinen ihminen saattaa kuolemallekin päräyttää vasten kasvoja:\n\n\"Kuolema, missä on sinun otasi!\"\n\nUskonnollinen intomieli ja sutkautteleva pyhä kevytmielisyys ovat\nsisaruksia. Uskonnollinen intomieli on naisellinen piirre, pyhä\nkevytmielisyys miehekäs ominaisuus.\n\nErnstLampén.\n\n\n\n\nMaltiton.\n\n\n      Kaartilaista kaksi sairaalassa\n    Taudistansa oli toipumassa.\n      Toinen sai jo panna vaatteet ylle,\n    Mennä virkistykseks kävelylle.\n      Sairaampi kun tunsi himon piinaa,\n    Pyysi: \"Tullessas tuo, veikko, viinaa\".\n      Toinen vastas: \"Kernaastikin toisin,\n    Jos vain neuvot, kuin sen tehdä voisin\".\n      Neuvo kuului: \"Suussas viina kanna,\n    Tultuasi mulle suukko anna.\n      Silloin minä sitten viinan nielen,\n    Kiittäin kautta sydämen ja kielen.\"\n      Ohjeen mukaan lupas tehdä veikko —\n    Kunpa täyttämään ei ois vain heikko...\n      Pitkäks aika tuntui varttoessa\n    Toivossa ja toivottomuudessa.\n      Mutta vihdoin, posket pullollansa,\n    Toinen palajaapi matkaltansa.\n      \"Saitko? Toitko\"? Moiset sairas heti\n    Kysymykset esille nyt veti.\n      Mutta viina puhumisen tiellä\n    Tullehella oli suussa siellä.\n      Kun sen alas niellä kurnahutti,\n    \"Kyllä\", vastata hän paukahutti.\n      Arvataan kai, että oli nolo\n    Mieli odottajan sekä olo.\n      Maltiton hän! Miks ei hiljaa maannut,\n    Oisi suukkosen ja viinan saanut!...\n\n    Kaarlo Hemmo.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Raittiusmies_ (junassa ennen kieltolakia miehelle, jonka näkee\nkulauttavan ryypyn pullon suulta): Monellaisiahan niitä on miehiäkin,\nmutta minä en ole vielä koskaan viinaa ryypännyt.\n\n_Kulauttaja_ (iskien korkin kiinni): Etkä ryyppee nytkää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHuluhan Heikki on saanut kolme kuukautta viinankeittopuuhistaan.\nMenomatkalla laivassa utelee naapurin Ville Heikin matkan tarkoitusta.\nHeikki sylkäistä ruiskauttaa ja selittää:\n\n- Tuonne kaikemmualiman kansanopistohan se ruunu miäräs jatkokurssin\nkolomeks kuukaaveks.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSaaren Santeri Äkymäen isännälle, jonka poika on antautunut\nliikehommiin:\n\n- Teijän poika-Villellähän kuuluu olevan isot ruateet eissään.\n\n- Issoo nuottoohan se vettää, kun ei vuan perä reppiis.\n\n       *       *       *       *       *\n\nViikon päivät viinamäessä vierrettyään arvelee Isko Miettinen muutamana\naamuna:\n\n- Mikäs ihme minua nyt niin raakasoo ja väsyttää?\n\nJonka jatkoksi kaveri jorauttaa:\n\n- Johtuu kaiketi liijasta lukemisesta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nRenki on lähetetty Kuopioon heiniä viemään. Siinä kuorman päällä\nlökötellessään ja tupakkaa turostellessaan hän torkahtaa ja savukkeen\npätkä putoo heiniin. Hädin tuskin ennättää renki pudottautua hangelle\nja kietaista hevosen valjaista, mutta heinät paloivat. Palattuaan\nkotiin tiedustelee isäntä, että palovatko ne ihan kaikki.\n\n_Renki_: Eihän ne kuvalle piisanneetkaan.\n\n\n\n\nVESIKESÄNÄ.\n\n\n_Pielaveteläinen_: Mitenkäs se kesän kuluku on ollu teijän puolessa?\n\n_Suonenjokelainen_: Kärrikeliähän se on ollu koko kesä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nIISALMEN MARKKINOILLA.\n\n_Poliisi_: Mittee sinä ukko siinä kaalla koko päivän ees taas ajelet?\n\n_Ukko_: Ei käet tämmösen kaapunt rähjän katuja ossoo ryökäskää koko\npäivee ajjoo yhänne päin.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Kattaisen akka_: Tässä sanomassa lukkoo, että Korven seurakunnasta\nmuuttaa tuas pappi pois. Mikkää siellä on oikein vikana.\n\n_Kattaisen ukko_: Pelottaa kaiketi, jos sattuu vaikka sinne kuolta\nkupsahtammaa, sillä siellä kuuluu olevan kovin hallan arka haatuumua.\n\n       *       *       *       *       *\n\nRiekko Hämäläinen (Ukko-Riekko).\n\nSyntynyt Kuopiossa 11.12.1835 ja kuollut jotenkin samoilla paikoilla\n6.2.1901. Tällä välillä ehti tehdä yhtä jos toistakin. Mieheksi\nvartuttuaan oli laivatimperinä \"Kuopio\"-nimisessä purjelaivassa,\njoka \"teki rahtia\" Välimerellä. Saimaan kanavan tultua lopullisesti\nvalmiiksi siirtyi Riekko sisävesille, käännellen milloin \"puksierin\",\nmilloin \"pasassierin\", milloin rahtilaivan ruotelia. Viimeiset kesänsä\nluotsasi ukko tervahöyry Eerikkiä.\n\nUkko-Riekolla oli \"luonnonväärät\" leukapielet. Kysyipä ukolta mitä\ntahansa, aina oli hänellä makuvastaus kuin valmiiksi varattuna. Hänen\nsutkauksensa olivatkin laivamiesten mieliravintoa.\n\nKun joku oli kerran tiedustellut mistä johtuu, että ukko aina näkee\nkaikissa asioissa hauskan puolen, oli ukko selittänyt tosissaan:\n\n- Siitä, että minnoon tottunna kahtelemmaa mualiman mennoo kuin\nsyrjäsihin kanssa, joten minä niän asjat yhtaikoo kahelta kantilta,\nnurreelta ja oikeelta puolelta.\n\nUkolla oli näet toinen silmä hiukan kiero.\n\n\n\n\nSaimaan vesillä yöllä.\n\nVuodelta 1911.\n\n\nTulla ryllistää tuas tervahöyry \"Ierikka\", kommeekylykinen kosserlaiva.\nPietarin piäkaapunnista. Ja oljpa tuas \"Iierikan\" maha täännä\ntavaroo, olj sekä ruis- että vehnäjauhoo, siihen tilikkeiks riis-\nja mannakkryyniä. Täkkilastiks olj vielä lisäks otettu Viipurista\nenkeliskatiilijä ja simenttiä.\n\nOnnellisest olj myös matka kulunna. Ronstaaseen suapuissa näätti kyllä\nmer kiehuvan vuahtpiäl laineissa, mut tapasa mukkaan ei \"Ierikka\"\nmännykkää syytä pakota merelle selekääsä suamaan, vuan pistääty\nkaavinan taa kuulostammaa asjain mennoo. Eikä siinä tarvinnukkaa kaavan\npittee siäpittoo, sillä jo seuroovan päevän iltana näätti luojai\nlaettautuvan kuin ruokalevolleen. Sillon myös \"Ierikka\" het merree ja\nniin muljaht tuas pahimmasta paikasta kuin koera veräjästä.\n\nJotennii hyvin olj piästy Saimaankanavastai läp tulemaan, vaikka siinä\nsattu useinnii selekkauksia. Pienelle-Pällille tultaessa olj kyllä\ntyssätty yhteen errään sulukavalaisen halakojullin kanssa. Ja taeshan\nhalakojulli suaha vyörkiänteeseensä emätärrääksen, koska jullin miehet\nalakovat rosessilla uhkailla. Mutta kun täkki-Poika olj kironna ja\ntarjonnu korkkiviilarista rosessia miesten piäkuoreen, niin hiljasikspa\noljvat äijät herenneet.\n\nNyt viimeks olj lähetty Puumalasta siinä puolenpäivän aikaan, ja\nvahtvuorolla olj ukko-Riekko ruotelissa, Poika kokalla uutsiikissa ja\nrukin iäressä altaalla ite massiinist. Toinen puolj pisetninkiä, s.o.\nkippar, Lasas-Antti ja apulaismassiinist, olj het Puumalasta lähettyä\npaiskaatunna makkuulleen.\n\nKippar olj kyllä ennen muotapannoossa arveltu ukko-Riekolle, että jos\nyön piälle alakas sattoo ja niin pimmeeks kovin pakata, niin puotetaan\njuakar pohjaan ja ootetaan uamua. Mutta eipä ollu ukko-Riekko ens\nkertoo reissussa, vuan osas ajjoo vaikka käskopelolta. Ja niin antokii\nukko \"Ierikan\" ryllytellä etteenpäin tääsine mahoneen.\n\nVuan annas ollakaan, kun aletaan piästä Mäkärän salameen, alakaakin\nvilikkua tulija eistäpäin. Sillon ukko-Riekonnii poskessa rupes\nmälli pyörimään ja silimät virkkamaan, sillä tieshän ukko, että\nsalamessa pittää männä siivosti kahtoin sivu päivälläkkii, suatikka\ntervapimmeellä yöllä.\n\n- Kukkaan sieltä nyt rulloo vastaan ja juur ahtaimmassa paikassa?\nmurahtelloo ukko mälliään kiännellen. - Ja missään sekkään Poika on, —\nonkoon se tuolla kokassa vai mänköön se allaalle lämmittelemään. Taitaa\nolla selevintä ehtiä se kässii aikanaa, jos vielä jottai sattus. —\nPoika hoi, ootkohan sinä siellä kokassa vai missä!\n\n- Tiällähän tuota taijan olla, - vastata jornaatti Poika kokkapuolesta.\n- Mikä sullon niinkun hätänä?\n\nUkko-Riekko: Ettoot vähä kun vorveillas; tuolla taitaa tulla rullata\nmuuvan kosser vastaan. Erotatko, onko se puksier?\n\nPoika: Ee oo, kosk'on vuan yks valakee tulj mastissa.\n\nUkko-Riekko: S'oon sitte jokkii rahtlaiva, sillä eihän tähän aikaan\npitäs minkään pasassierin vastaan tulla.\n\nPoika: Voippa niin päinnii olla. - Käänkö minä kolkattamassa sen\näijänkäähkänän (kipparin) herreelle?\n\nUkko-Riekko: Anna ruan muata, eikö tuosta selevittäne. Katastahan\npallaako meijän lantternat!\n\nPoika: (käätyään kahtomassa) Ihan pallaavat ilimi liekissä.\n\nUkko-Riekko: Millee puolella on punanen?\n\nPoika: Hakkursuaren puolella, ja ryöninen on Siämingin puolella niinkun\npittääkii.\n\nUkko-Riekko: No, sitte ei oo kellää mittää sanomista, ettei oo tarpeeks\nilimunierattu, vaikka yhteennii tärskähtäs. Kömmihän tänne komennolle,\nettoot apunanj, jos jottai sattus niinkun tapahtummaan!\n\nPoika: Suattaahan tuota tulla.\n\nUkko-Riekko: Joko erotat ryönistä?\n\nPoika: Johan tuo näkkyy äljöttävän.\n\nUkko-Riekko: Jokos niät punasta?\n\nPoika: Ei nää näkyvän.\n\nUkko-Riekko: Sitte kosser kiertee jyrree tuota Ohjasniemen kirjavoo\nreimoo. - Jahah, nyt se näkkyy jo kampeevan kurssille, koskapa\npunanennii rupes ihteesä näättämään. - Mutta mittee juutasta se niin\npaljon kiäntää, että ryöninen painaksen tykkönään piiloon ja näättää\nvuan punasta.\n\nPoika: Jos pitänöön sen korreempana.\n\nUkko-Riekko: Mutt ei tässä nyt mualiman korreus aata, sivu täss'on\npiästävä. - Mutta mikkään to lokki tuolla torkkuu ruotelissa, kun\npakkoo uhalla suoroo piätä piälle!\n\nPoika: Joss'ois vähä riävyttee riikkarilla, että herreevät?\n\nUkko-Riekko: No, älläätä häntä vähä!\n\nPoika: Sennii rasvakatit, kun ouvat tuas viäntäneet allaalla riikkarin\nraanan kiinni!\n\nUkko-Riekko: Onkoo siästäissäänhän ne aina sen kans kintieroovat.\nMutta huuva tuosta ruupartorvesta, että aakasoovat. Sano myös samalla\nmassiinistille, että on vorveillaan, sillä tässä pian tyssätään yhteen,\nellei tuo tolovana kiännä vasemmalle, sillä minä en vuan lähe varsin\nalakain pakkaatummaan tuon Hakkursuaren kivikkorannalle.\n\nKiljas Poika ruupparista rukkihuoneeseen, että aakoovat raanan,\njotta onka piäsöö kulukkutorveen asti; käski myös yksin tein\nmassiinistin pitämään olemustaan lähellä veivistaakiaan ja muita\ntupruusutus-sorkottimiaan, koska muuvan hylyky uhkoo piälle tarjoutuva.\nKiäntäen sitten huuvatushanan aak kysäs Poika vähän ajan piästä:\n\n- Vieläkö minä laalatan?\n\nUkko-Riekko: Alahan kiäntee hannoo kiinnemmä, katastetaan oljko tuosta\napua.\n\nPoika: Kyllä ne ainakii kavahtivat, koskapa tuntuvat ruppeevan\nälisemmään.\n\nUkko-Riekko: Mutteivät ne juuttaat vuan kiännä oikeelle hotulle.\n\nPoika: Taitaa olla selevintä, että aletaan rukkia seisotella.\n\nUkko-Riekko: Niin taitaa. (Koneenkäyttäjälle huutotorvesta): Eläs\nriäkkee sitä ruojoo niin kovvoo, tiällä pakkautuu muuvan ruato vastaan!\n\nKonemies: (huutaa vastaan) Mittee sinä tuas äläjät?\n\nUkko-Riekko: Sitä minä meinoon, että jos saktoosit siellä vähä!\n\nKonemies: Suat kai tätä mieles mukkaan.\n\nUkko-Riekko: Tai anna vaikka yksin tein seista koko roskan!\n\nKonemies: Häh?\n\nUkko-Riekko: Että toppoo tykkönään.\n\nKonemies: No, nyt se onnii topissa, kun Venskin ruuna.\n\nTämän kanssapuheen aikana olj Poika seuranna silimä kovana\nvastaantulijan meininkiä, julukasten sitten vakkaamuksesa:\n\n- Piälle se ruato vuan pakkooksen.\n\nUkko-Riekko: Niin tekköö, niin tekköö, heittijo. (Konemiehelle\nruupparista): Annas ryökkään rätkiä pakkia!\n\nKonemies: Häh?\n\nUkko-Riekko: Että huopoo, huopoo hiivatissa siellä altaalla, tiällä\nylläällä töyvätään yhteen!\n\nPoika: Pakiks taisivat tuollai panna, koska näkkyy seisattuvan. Kiännä\nvuan vähä koomin kun kuppeettain, niin hyvä heitäksen! Minä lähen\ntöytyyttämään korkkiviilarin välliin.\n\nJuoksoo Poika täkille ja Ukko-Riekko kampee ruorilla \"Ierikan\"\nvitalikkoon. Tysseevät laivat toisiinsa, Poika on ehtinyt viilarinnee\npahimpaan paikkaan ja huutaa:\n\n- O-jaa; ei mittää hättee ennee!\n\nUkko-Riekko: (huutaa kiukkuisasti toiseen laivaan) Mikä juuttaan pässi\nsiellä makkoo ruotelissa, kun pakkoo immeisten piälle!\n\nÄäni laivasta: So-soh, Riekko, eläpäs ynise, kun et lypsäkkää? —\nMinnekäs työ ite ootta unneuttanna ryönisen lanternan?\n\nUkko-Riekko: Kah, Koistis-Jussihan se onnii! - Ryönisenkö tulen!? Mutta\njuurhan Poika kahto tulet ja sano niihen palavan.\n\nPoika: No, ihan-ilimiliekissä. Tuo äskeinen vihurin peijakasko sen\nnyt sammutti, vaikka minä öylönnii tilikin lantternat rasselilla ja\nmönjäkitillä.\n\nJussi: No, mitteepa tuosta, tuttua väkkee. Alakoo vuan kalakuttoo\netteenpäin! Hyvästi!\n\nKippar: (töyväten unenpöpperössä täkille) Hiton rytäkkäkö tiällä —\nyhteentörmääskö?\n\nPoika: Ei mittää hättee, iliman aikojaan tässä vuan tuttuja käteltiin.\n\nJuutas Puustinen (Albert Hämäläinen).\n\n\n\n\nIhmeellisiä taikoja\n\nKirj. Tatu Pekkarinen.\n\n\nKun johtajat Perimmäinen ja Hyntty ynnä varatuomari Niljakas lähtivät\nonkimaan, oli heidän eväskorinsa ladattu runsaasti ja monipuolisesti\nkuin paremmanpuoleinen siirtomaatavarakauppa. Ettei lukija tulisi\nkateelliseksi, luettelen korin sisällöstä ainoastaan suolatut silakat\nja litranvetoisen astian sitä, minkä tehokkuus merkitään 96 %.\n\nKun oli päästy onkimapaikalle ja heitetty riipat, ehdotti johtaja\nPerimmäinen, että eikös tehdä, pojat, semmoinen päätös, jotta jokainen\nsaa sekoittaa itselleen ryypyn aina kalan saatuaan eikä kukaan ota\nyhtään ryyppyä ennen ensimmäistä kalaansa.\n\nToiset myönsivät, että mikäpäs siinä, tehdään vain niin. Mutta johtaja\nPerimmäinen kaivoi tällä ehdotuksellaan katalasti toisille kuoppaa,\nsillä hän tiesi olevansa paras kalamies koko seurueesta.\n\nSitten sylkäistiin matoihin, hujautettiin sumat veteen ja ruvettiin\nhartaasti odottamaan sitä ensimmäistä kalaa, joka toisi tullessaan\nryyppyluvan.\n\nPuolen tunnin kuluttua sanoi Niljakas, että tämä on nähtävästi\nkalojen pyhä paikka, johon ne saapuvat ainoastaan omina sunnuntai- ja\njuhlapäivinään, mutta ei silloinkaan mässäämään ja syömään, varsinkaan\nmatoja, joissa on kavala koukku sisässä, vaan harjoittaakseen jotakin\nmuuta, mitä niiden tapoihin ja menoihin kuuluu. Mutta nyt hän,\nNiljakas, aikoi koettaa muuatta taikaa, jolla tavallisissa pateissa\npitäisi tulla kaloja sen kun kerkiää veneeseen noukkia, sillä niin\ntaiottuina kalat suorastaan tappelisivat siitä, kenen vuoro kulloinkin\nolisi päästä koukkuun.\n\nSitten Niljakas kävi eväskorin ääressä laittamassa voileivän ja istui\njälleen paikalleen perätuhdolle. Mutisi siinä outoja sanoja, joita\ntuskin lienee itsekään ymmärtänyt, ripotteli leivänmuruja veteen,\npyöritti silmiään kuin sotajalalla oleva kafferineekeri ja sanoi sitten\ntoisille, että katsokaapas nyt liattujenne pohjiin ja huutakaa sinne,\nettä \"pii!\"\n\nToiset panivat hattunsa silmilleen ja huusivat: \"pii!\"\n\n- Tarkastakaa nyt visusti onkianne, - neuvoi loitsija. Itse hän riipasi\nminuutin kuluttua kalan niin, että vapa voihkaisi ja siima sanoi hiuh,\nriisui sen nopeasti koukusta, paiskasi sen veneen sameaan pohjaveteen\nja ryntäsi nuolena ottamaan naukun.\n\nJohtaja Perimmäinen ja Hyntty tuijottivat onkiinsa järkähtämättöminä\nkuin Helsingin aseman kivi jättiläiset Citypasaasin käytävään. Mutta\nse ensimmäinen kala viivytteli kuin kiusalla; missä lieneekään kutale\nkuhnastellut.\n\nNiljakas nappasi pian toisen kalan veneeseen ja siitä luvatun palkinnon\nsuuhunsa. Ja heti perästä kolmannen. Tulipa hyvälle tuulelle ja pisti\njo iloissaan lauluksikin:\n\n    Männyn lehdellä vihreällä\n    visersi kalkkunakaunoinen;\n    siitä se riemu mun rintaani nousi,\n     siitä riemu mun rintaani nousi.\n\n- Ole tuossa mylvimättä! - ärähti Perimmäinen, jonka teki äkkiä mieli\nkatkoa onkivapansa matonpiiskauskepeiksi ja sanoa jotakin, mikä ei sovi\nkoulusivistystä saaneelle ihmiselle.\n\nIkäänkuin vastaukseksi sieppasi Niljakas jälleen kalan,\njonka heitettyään veneen pohjalle säntäsi taas sekoittamaan\nnapsua \"niljakkaaseen suuhunsa\", kuten Perimmäinen kateudesta\npakahtumaisillaan ajatteli.\n\nMutta sillä aikaa, kun Niljakas pyöritteli teelusikkaa juomalasissaan,\nkopeloi johtaja Hyntty veneen pohjalta kalan käsiinsä, vihelsi pitkään,\nhymähti \"yhyy\", heitti sen takaisin ja sanoi:\n\n- Nyt ei tule kalänsaivartakaan, vaikka onkisi hopeakoukulla ja\nsilkkiäisperhosella. Ja ryypyn puuttuessa on kielenikin niin kuivunut,\netten tiedä enää, onko suussani puukapula vaiko palanen anturanahkaa.\nMinun täytyy myöskin yrittää noituutta.\n\nHyntty alkoi vuorostaan taikoa. Kävi eväskorin ääressä tekemässä\nvoileivän ja kumarsi kolme kertaa joka ilmansuuntaan, kiekaisten\nsamalla kuin kukko. Sitten istui tuhdolleen ja mumistuaan salaperäisiä\nlukuja kiskaisi kohta kalan niin, että vapa voihkaisi ja siima sanoi\nhiuh, ja sai vihdoinkin kauan odotetun ryyppynsä. Saipa pian toisen ja\nkohta kolmannenkin.\n\nNiljakas ja Hyntty vetelivät nyt kilvan kaloja. Ja sitä mukaa \"pieniä\nsuihinsa\". Ennen pitkää he istuivat keskituhdolla kaulakkain,\nvannoen toisilleen ikuista ystävyyttä ja veriveljeyttä ja lupasivat\njakaa omaisuutensa tasan ja muuttaa, perheineen asumaan yhteen.\nLopuksi rupesivat laulamaan sitä \"surullista veisua siitä höyrylaiva\nEsterpurkista, joka lähti Pyöneporin satamasta merta kyntämään\".\n\nJohtaja Perimmäinen yritti toisten laulaessa sekoittaa itselleen\nsalavihkaa napsun, mutta joutui häpeällisesti kiinni, ja toiset\nsanoivat, että pysyppä puheissasi ja ongi ensin kala ja sitten vasta\nryyppy, koska itse ehdotitkin sellaista lakia.\n\nPerimmäinen nyhjähti tuhdolleen katkeroittuneena koko maailmalle ja\nerityisesti kalamaailmalle, joka kohteli häntä kuin osatonta orpoa.\n\nJos hänen toivomuksensa olisi täyttynyt, olisivat kaikki meren\nkalat joutuneet mäskiksi survottuina \"hiiden kaukaloon\". Tätä samaa\nkai toivoi itse Hiisi-parkakin kaikesta mustasta ja paatuneesta\nsydämestään, kutjottaessaan nälkäisenä jossakin vuorenonkalossa ja\nkoukkiessaan tyhjää kaukaloaan kolmihaarukallaan.\n\nMutta lopultakin tapahtui ihme.\n\nPerimmäisen onkeen eksyi kala, jonka hän riemuiten pelasti aaltojen\nkylmästä sylistä veneeseen. Sitten hän riensi kuin janoinen peura\nlähteelle, s.o. kanisterin luo, saadakseen kaivatun naukkunsa.\n\nMutta kanisteri oli jo tyhjä.\n\nPerimmäinen ei ensi hätään osannut sanoa kuin yhden sanan, mutta\nse tulikin niin harvinaisen sisältörikkaasti korostettuna, että se\ntoi kerralla hänen tunteensa julki. Sitten hän hakkasi kanisterin\nkuhmuiseksi omaan päähänsä. Sillä siitä päästähän se alussa mainittu\nehdotus oli lähtenyt.\n\nNiljakas ja Hyntty olivat jo nukahtaneet veneen pohjalle. Onkivavat\nolivat kirvonneet heidän käsistään ja olivat joutuneet meren\nvietäviksi, jonka vuoksi Perimmäinen otti ja nosti siimat pois vedestä.\n\nSitten hän sanoi uudemman kerran sen sanan, jolla niin verrattomasti\nsai tunteensa julki.\n\nKummassakin koukussa näes riippui suolattu silakka.\n\nLikinäköisenä miehenä ei Perimmäinen ollut aikaisemmin huomannut\nloitsijoiden salaperäisiä taikatemppuja.\n\n\n\n\nHULIVILIN PUHETTA.\n\n\n    Palellutti kun jalkansa kerran\n    Hulivili-Heikki pahasti niin,\n    Että veitsellä lääkäriherran\n    Pois häitä varpahat leikattiin,\n    Haasteli silloin nauru hän suulla –\n    Kaikista kumma oli se kuulla -:\n    Nytpähän ei varvasvälit haise,\n    Kun mikä paise...\n\n\n\n\nHULLUTTELEVIA SUTKAUKSIA.\n\n\nNiitä on savolaisilla sellaisiakin sutkauksia, jotka kimpoavat kaiken\njärjenjuoksun ulkopuolelle, joissa asiat pannaan aivan päälaelleen,\nja sitten niille irvistellään. Se on jonkinlaista uudenaikaista\n\"dadaismiä\", mutta paljon sukkelampaa kuin tämän kirjallisuushaaran\nhurjistetut. Esim, seuraava:\n\nMies kertoo toveristaan, että hän oli niin laiha, niin laiha, \"että\npitj kahesti asettua auringon etteen, ennenkuin varjo lankesj.\"\n\nHämäläinen rusthollari matkusti Savon laivassa niin soukkia ja\nsukkulaisia reittiä pitkin ja niin kapeissa salmissa, että hän vihdoin\nhuomautti:\n\n- Kylläpä te savolaiset kuljette laivoissanne semmoisia reittejä, ettei\nnäissä luulisi olevan vettä tavalliselle soutuvenheellekään.\n\nSavolainen matkatoveri tokaisi:\n\n- Voi veikkonen! Myö teällä Savossa kuletaan tok laivoillamme\n_uamukasteessakin_.\n\n\n\n\nLetkaus.\n\n\nVanha maantierosvo teki hengenlähtöään. Rovasti kutsuttiin antamaan\nmiehelle ehtoollista. Rovasti kyseli mieheltä uskonnon päätotuuksia.\nMies vastaili kaikkityyni päin mäntyyn. Rovasti kauhistui ja kysyi:\n\n- Mitenkä sinä, rakas veliseni, olet läpäissyt rippikoulun, kun sinulla\non noin huonot käsitykset uskonnon peruspykälissä?\n\n- Voi veikkonen, sanoi voro, kun minä olin nuori, kah silloin _lohi\nluki ja lahna lauloi_.\n\nPappi sai lohen, lukkari lahnan.\n\nSe oli siinä 1700-luvun alkupuoliskolla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nLehtipoika tullen Savon radalla viimeiseen vaunuosastoon:\n\nJokkoon tuo oes lukutaeto tänne asti levinnä?\n\n\n\n\nPikkukaupunki-kuvauksia.\n\nVuodelta 1888.\n\n\n1. Kuopion satama ennen aikaan.\n\nEn ole koskaan moittinut sitä, mikä on hyvä, enkä pilkannut kaunista.\nSentähden aina ja kaikissa tilaisuuksissa olen ylistänyt sitä hyvää ja\nkaunista kaupunkia, jonka nimi on Kuopio ja jonka sataman suulla on\nVasikkasaari saunoineen ja myllyineen.\n\nMutta kaikki eivät ajattele minun tavallani. Erään Saimaan vesistöä\nkulkevan höyrylaivan kapteeni esimerkiksi oli niin sydämetön, että\ntässä äskettäin otti ankarasti arvostellakseen Kuopion satamaoloja —\nminun kuulteni. Enkä voi kieltää hänen puhuneen jokseenkin sujuvasti,\nvaikka ei niin sileästi kuin julkisuutta varten puhuessa on tavallista.\nVaan ehkäpä hän ei aikonutkaan puhettaan julkisuuteen.\n\n\"Kahdeksan kertaa minä olen purjehtinut tämän maapallon ympäri, mutta\nsen minä sanon, etten ole missään nähnyt semmoisia satamaoloja kuin\nKuopiossa ja Savonlinnassa\", se oli hänen loppulausuntonsa.\n\nMitä hän Savonlinnasta lausui, se ei kaikki kuulu tähän, eikä kuuluisi\nollenkaan, ellei osa samalla olisi tähdännyt Kuopiotakin. Satamalyhty\noli semmoinen, että \"kun meni hyvin lähelle ja tulitikun valossa\nsitä katsoi, näki että on siinä tuli.\" - Virrassa olevaa lyhtyä ei\nhänen tullessaan kerran ollut sytytetty; hän hiljensi vauhtia ja\nvihellytti. Mutta ei se syttynyt sittenkään. Kun laiva viimein oli\njoutunut lyhdyn kohdalle, kuului kiihkeää kahnutusta. Mies siellä\nhäämötti lyhtytynnyrin selässä, ja käsi kävi kiivaasti. Ilmaistakseen\nolemassaoloaan, äänti mies ikäänkuin itsekseen: \"Hittoko ne lie nuo\ntikut kastellut, kun ei syty!\" Ja syttymättä se jäi.\n\nKun hän ensi kerran tuli Kuopioon, oli iltapimeä. Satama oli täpösen\ntäynnä höyrylaivoja, lotjia ja halkoveneitä. Ei ollut laivan pituutta\ntyhjänä. Hän huudatti huudattamistaan ja pysähtyi viimein erään\nhalkoveneen taakse. Rannassa näytti olevan joku satamavirkamies.\n\n\"Laittakaa tilaa!\" huusi kapteeni. \"Minulla on laiva täynnä\nmatkustavaisia.\"\n\nRannalla päivitteli virkamies, että \"sanoinhan minä niille jo päivällä,\nettä pitäisi siirtyä, vaan eihän nuo näy siirtyneen.\"\n\n\"Sitte minun täytyy ruveta yöksi selälle ankkuriin ja pitää matkustajat\ntäällä yötä.\"\n\n\"Ei toki selälle... tuumataanhan... tuota...\"\n\n\"Käskekää halkoveneen siirtyä!\"\n\nVirkamies astui halkoveneeseen ja alkoi koputtaa kajuutan ovelle. Ei\nkuulu mitään.\n\n\"Taitavat jo maata..\" arveli virkamies.\n\n\"Ajakaa ylös!\"\n\nViimeinkin alkoi kajuutasta kuulua äreitä vastauksia:\n\n\"Kuka sitä yöllä... kengätkin on jo kuivamassa... ei me siirrytä.\"\n\n\"Eivät kuulu siirtyvän\", huusi virkamies.\n\n\"No minun täytyy sitte kääntää selälle.\"\n\n\"Vuottakaahan - jos täältä hyvinkin löytyisi lankonkia. Eikö teillä\nole?\"\n\n\"Ei minulla ole niin pitkää, että ylettäisi selältä asti rantaan.\"\n\n\"Selältäkö? - Eihän sitä selältä - kunhan ylettäisi tästä halkoveneen\ntakaa.\"\n\n\"Ei ole minulla niinkään pitkää.\"\n\nVirkamies viipyi jonkun aikaa pimeässä. Kuului rusketta, ja sieltä\ntuli kuin tulikin \"lankonki\", joka yletti halkoveneen yli. Sitä myöten\npääsivät matkustajat maalle. Mutta sieti siinä olla \"kieli keskellä\nsuuta\", ettei pimeässä pudonnut halkoveneen pohjalle.\n\nVielä sanoi kapteeni kiittävänsä onneaan, ettei hänelle käynyt\npahemmin. Moni ensikertalainen kuului särkeneen laivansa potkurin\nkeskellä kaupungin komeata satamaa. Paraatia paikalla satamakaarroksen\npohjassa on näet vanhan pumppulaitoksen hirret pystyssä. Kun tämä seutu\nmuutenkin on kovin matala, on se tavallisesti tyhjänä, äkkinäinen ajaa\nhurauttaa siihen kuin hyväänkin suojapaikkaan. Mutta oman puolen miehet\ntietävät välttää sitä.\n\nKoetin puolestani kapteenille selittää, mistä arvosta tämmöinen\nsatamajärjestys on strateegisessa suhteessa: kuinka vaikea vihollisen\nlaivaston on laskea Kuopion laituriin, kuinka vietteleväiset ja tuhoa\ntuottavat ovat nuo esi-isiltä jääneet pumpun pohjahirret j.n.e. Mutta\nhän ei näyttänyt tyytyvän näihin selityksiin. Sillä mitäpä Saimaan\nrauhallisilla vesillä kulkevan matkustajalaivan kapteeni ymmärtäisi\nsotatieteestä?\n\n\n2. Kuopion kadut.\n\nNe eivät ainoastaan ole suorat ja säännölliset, vaan myös sovitetut\nihmisten erilaisen paksuuden mukaan: valtakadut raatimiehiä ja\nlähiseudun rovasteja varten, sekä rännikadut uuden elinkeinolain\nalaisille käsityöläisille.\n\nEräänä tautisena keväänä, kun kirjailijoista oli suuri puute,\nnostettiin minut vähäksi aikaa muutaman kuopiolaisen sanomalehden\ntoimittajaksi. Silloin lumen lähdettyä päätin kerran - yleisöä\npalvellakseni - koetella, joko voisi liikkua kaupungilla ilman\nkalosseja. Mikäpäs siinä oli; voihan sitä, ja täytyi voida, kun ei\nottanut kalosseja mukaansa. Olihan siinä hyppimistä, jos ei tahtonut\noikein pahaan rapakkoon astua, jo senkin tähden että luonto on pitänyt\nkohtuutta lahjoittaessaan sääriä minun ruumiilliselle olemukselleni.\n\nSentähden oli oikein iloista nähdä Pekka Pehkosen levittävän hienoa\nkeltaista hiekkaa katuosalleen. Siinä oli pehmeä ja verraten kuiva\nkävellä. Kaikki kolot olivat tasoitetut ja sitte oli yltäänsä pantu\npaksu hiekkakerros. Pekka katseli teostaan ylen tyytyväisenä ja olisi\nluultavasti hymyillyt, jos hänen paksut poskensa olisivat siihen\ntaipuneet.\n\n\"Työpä tätä nyt saitta uuvistoo, toimittaja. Jokohan tuo nyt kelepoo?\"\n\n\"Mikäs sitte, jos ei tämä! Niin paljon kun panette joka vuosi\nkorotusta, niin on katu kohta räystään tasalla.\"\n\nIkkunain tasalla se jo oli.\n\n\"Kuulkeepas!\" sanoi Pekka ja alkoi puhua hiljemmin. \"Eiköhän ne nuo\npolliisit to'enkaan ou’ vähän erreyksissä?\"\n\n\"Kuinka niin?\"\n\n\"Ettäkö joutas’ sissään, niin minä selevitän.\"\n\nJousihan toki sanomalehden toimittaja, kun oli tarjona semmoinen\nmakupala, että poliisit ovat erehtyneet. Siitähän syntyy kumma\nkirjoitus lehteen.\n\nPekka ajoi hevosen pihaan ja sitte mentiin huoneeseen. Pekka aukaisi\nkaappinsa ja otti siitä esiin tyhjiä rohtoputelia, kirjan kansia\nja lopuksi aika nivakan papereita; siinä oli talonkirjoja, vanhoja\nsanomalehtiä, palotoimen luetteloita, viisuja ja jos mitä. Vihdoin\nlöysi hän sen, mitä haki. Se oli Kuopion kaupungin poliisijärjestys,\n\"vahvistettu läänin kuvernööriltä\" elokuun 18 p:nä 1876. Sitä hän\nselaili ja sitte osoitti 20 §:ää. Siinä oli luettavana:\n\n\"Talonomistaja tahi hoitaja pitäköön osansa kadusta, katuränneistä ja\nkäytävistä puhtaana.\"\n\n\"Niin, mitäpäs siinä on?\"\n\n\"Sitäpä sitä viimmestä sannoo. Mitenkäs siinä lukkoo? Pee-uu, pu,\nhoo... puhassa, eikös se sitä meinoo?\"\n\n\"Niin, että puhtaana on pidettävä katu ja...\"\n\n\"Sitäpä minä justiin!\"\n\nSitte hän kertoi, mitenkä hän oli ollut herrasväellä ennen renkinä,\n\"ennenkuin yhtyi tähän Liisaan\", jolla hänen nykyinen talonsa oli\nalkujaan ollut. Siitä kertomuksesta ei kuulu asiaan muu kuin se osa,\njossa hän kuvaili, kuinka herra ja rouva häntä aina varoittivat\npitämään puhtaana eteistä ja salia ja kaikkia huoneita.\n\n\"Ja veätinkös minä silloin hiekkakuormia huoneihin!\"\n\n\"No, se on eri asia!\"\n\nMutta Pekka intti vastaan lujasti, että se ei ole eri asiaa - \"puhas\nkuin puhas!\" - ja vakuutti, ettei katu mitenkään voi olla puhdas eikä\nkoskaan tulla puhtaaksi, jos siihen aina vaan lisätään hiekkaa.\n\nSitte hän oikein toimessaan rupesi tätä asiaa perustamaan kysymysten\nja vastausten kautta. Mistä se on tuo kura tullut? Sehän on alkujaan\nollut yhtä puhdasta hiekkaa kuin tämäkin viimeksi tuotu, mutta sitte\najan oloon jauhautunut hienoksi. Sama hiekka se sitte kesällä pöläjää\nihmisten silmiin ja korviin ja suuhun.\n\n\"Joka kuorma se on tältä'i ka'ulta syksyyn männessä immeisten\nsisalmuksissa. Ilemankos niitä ryvittää!\"\n\nSitten hän pahasti nauraen osoitti toista kohtaa samassa pykälässä. Se\noli näin kuuluva:\n\n\"Käytävälle tahi yleisen toripaikan kivitykseen sekä kadulle taikka\nkaturänniin kasvava nurmi on kitkettävä ja vietävä pois.\"\n\nTämä määräys viehätti tavattomasti Pekan pahansuopaa sydäntä. Nurmihan\nolisi erinomaisen hyvä estämään pöläjämistä, mutta se oli sakon uhalla\nkitkettävä pois. - Pekka nauroi niin ilkeästi, että minua jo melkein\nalkoi pistää vihaksi.\n\n\"Missä kohti ne poliisit sitte ovat erehtyneet?\"\n\nHänen käsityksensä mukaan oli erehdys siinä, että poliisit vedättävät\nhiekkaa, vaikka pykälä käskee pitämään kadut _puhtaana_. Jos _hän_\nolisi poliisina, niin käskisi yhden kymmenen vuotta tasoittaa katuja\nsillä tavalla, että niistä aina lika otettaisiin pois. Sileä se tulisi\nsilläkin tavalla.\n\nJa jos hänen turmeluksensa hiukankaan antaisi valtaa paremmille\ntunteille, niin säälisi hän sentään ihmisiä senverran, ettei vaatisi\nnyhtämään nurmea pois katuvieriltä. Mutta jos hän oikein hyvä olisi,\nniin kastelisi hän sitä vielä.\n\n\n3. Kuopion runollisuus.\n\nSamana sanomalehtimies-keväänä, josta edellä puhuin, istui eräs\ntuttavani, kuopiolainen nuori herrasmies, partaansa ajelemassa. Peilin\noli hän nostanut akkunan edessä olevalle pöydälle ja itse asettunut\ntuolille sen eteen. Varomattomuudesta, johon luullakseni hänen\nnuoruutensa oli syynä, oli hän jättänyt akkunansa verhoamatta niin\ntarkasti kuin olisi pitänyt. Uutimien väliin oli jäänyt rakoa.\n\nSiitä raosta näki hänet muuan kadulla kulkeva eukko, tavallinen\nvaimoihminen, - ei ollenkaan niitä kuuluja \"Kuopion naisia.\" Häneen\nteki syvän vaikutuksen tuon nuoren herran vaaranalainen asema:\npaljastettu kaula ja sitä kohden ojennettu välkkyvä partaveitsi, terävä\nkuin käärmeen kieli. Mahdoton sitä oli saada pois mielestään. Ja vielä\nmahdottomampi jättää sitä kertomatta tuttavilleen.\n\nMutta kuta useammin hän tätä juttua kertoi, sitä enemmän se poikkesi\nalkuperäisestä yksinkertaisuudestaan. Eukko alkoi vähitellen itsekin\nluulla oikein todenteolla nähneensä verta vuotavan pitkin kaulaa. Ja\nlopuksi hän muisteli, että partaveitsen terä oli ihan päätä myöten\nkaulassa. Hirmuista! että hänen vanhoilla päivillään piti nähdä\nsemmoista kauheutta... Nuori, kaunis herrasmies, ja sormetkin niin\npuhtaan valkoiset, tuossa kun pitelivät partaveitsen mustaa päätä. Mikä\npiti juohtua miehen mieleen? Eikö ollut hyvä elää?\n\n\"Mikä piti juohtua mieleen?\" kyseltiin muuallakin, missä tätä juttua\nkerrottiin. Velatko painoivat, vai oliko hänellä muita pahoja\nasioita? Vai olisiko joku ylpeäpovineh impi saanut hänet valtaansa ja\nsitte armottomasti hyljännyt? Monta vaiherikasta kertomusta syntyi\nitsekuhunkin suuntaan, ja liikuttavia ne olivat kaikki.\n\nMutta silloin oli itse pääasia jo saanut ihan toisen muodon.\nPartaveitseen oli väsytty ja vereen ja valkoisiin sormiin.\nNyt kerrottiin, että hänet oli nähty hyvin oudon näköisenä ja\nvähissä vaatteissa kävelevän jäälautoilla, juuri kun jäät olivat\nlähtemäisillään. Kaikeksi onnettomuudeksi oli kaukana selällä sattunut\nkaatumaan eräs talvitien viitta, ja sen kaatumisen olivat nähneet\njotkut jäiden lähdön odottajat rannalta. Se tosiasia edisti kertomusta\nsiinä määrässä, että nyt ei enää ollut yksi vaan kolme kaupungin\netevintä ja toivorikkainta nuorta herraa hukkumassa ihan keskellä\npäivää ja koko tuon sydämettömän kaupungin silmäin edessä.\n\n\"Sydämetön\" ei Kuopio kuitenkaan ollut. Sanan saatuaan oli puoli\nkaupunkia jalkeilla vähemmässä kuin viidessä minutissa. Kaikki\nkiiruhtivat rantaan. Ne jotka eivät ehtineet kuulla sinne lähdön oikeaa\nsyytä, luulivat ensimmäisen höyrylaivan olevan tulossa. Uskalsivatpa\nsanoa senkin, mikä höyrylaiva jo oli tullut. Toiset taas vartoivat,\nettä joku keisarillinen alus olisi saapumaisillaan Kuopioon, sillä\nsemmoisia arveluita oli kuulunut kaupungin korkeammista piireistä.\n\nRantaan tultua haihtuivat laivahaaveet, kun nähtiin jäätä vielä\nkaikkialla. Siellä ei kukaan enää myöntänyt koskaan ajatelleensakaan,\nettä laivat näin aikaseen tulisivat. Keisarin odottajatkin olivat\nhävinneet ihan kuulumattomiin; ainoastaan joku myöhästynyt vielä puhui\nsiitä uudesta jäänsärkijästä, joka leikkaa jäätä kuin juustoa vain.\nEikä keisarin edessä tämmöiset jäät paljoa paina, jos hän vaan on\nnähnyt hyväksi tulla Suomen sisämaan pääkaupunkiin.\n\nRohkeita miehiä läksi veneiden varassa tiedustusretkelle. Naiset heitä\nsurkuttelivat ja itkivät, että \"nyt ne taas vilustuttavat itsensä.\"\nHeidän hukkumistaan ei tarvinnut pelätä, kun heillä oli veneet mukana.\nKauas he etenivät, melkein selän toiselle rannalle, ja sitten hävisivät\nillan hämärään ja usmaan. Aikansa siellä harhailtuaan palasi venekunta\ntoisensa perästä, palasi tyhjin toimin. Jo ennenkuin viimeiset veneet\nolivat tulleet, olivat melkein kaikki katsojat lähteneet takaisin\nkaupunkiin.\n\nHyvä, juttu näytti luistavan ihan käsistä. Ja synkkä epätoivo varjosti\nkuopiolaisten rauhallisia kasvoja, kun he verkalleen astuivat\nmajoillensa. Mutta vielä kerran heidän kasvonsa kirkastuivat ja toivon\ntuli säteili silmistä. Kaupungilta päin lensi kuin siivillä heitä\nvastaan riemullinen sanoma:\n\n\"Se on jo leikkuuhuoneessa!\"\n\nArmahtakoon! Sääli sentään niin nuorta ja kaunista miestä! Puijon\nrinteeltä metsästä hänet oli löydetty hirttäytyneenä petäjän oksaan.\nVyöhönsä oli hirttäytynyt, vanhemmille menevä kirje oli ollut käteen\npuristettuna. Poliisit olivat ruumiin löytäneet.\n\nMoneen päivään ei kaupungin seuraelämässä ollut muuta niin jännittävää\nkeskusteluaihetta kuin tämä.\n\nMinä, joka tätä kirjoitan, sain ehkä kaikkein monipuolisimmat ja\ntarkimmat tiedot, pannakseni ne \"lehteen\". Ja kun en pitänyt kiirettä,\nkiroili useampi kuin yksi kuopiolainen sekä minua, saamatonta nahjusta,\nettä kaikkia lehtemme toimittajia ja koko sitä lehteä, \"kurjaa\nmatelijaa\", joka itsekkäistä syistä jättää kertomatta näin tärkeän\nasian varoitukseksi kaikelle kansalle.\n\n\"Ehkä arvoisa vainaja oli ollut herrain toimittajain hyvä tuttava ja\nhenkiheimolainen\", huomauttivat ilkeimmät. \"Ne jotka ovat toimituksen\nsuosiossa, ne saavat rauhassa tehdä vaikka mitä, vaikka hirttää\nitsensä. Mutta jos se olisi ollut toimittajain vihoissa, kyllä sitte\nosaisivat.\" - Loppupäätös oli, että joutaisivat itsekin menemään samaa\ntietä, kun eivät sen paremmin osaa yleisöä palvella.\n\nKun sitten noin viikkokauden kuluttua elävin silmin näin keskellä\nKuopion katua sen nuoren herrasmiehen, joka ennen mainitulla tavalla\noli partaansa ajellut ja josta nuo mieliä jännittävät huhut olivat\nliikkeellä, kysyin häneltä, miksikä hän ei pysynyt leikkuuhuoneessa ja\nkenenkä luvalla hän oli lähtenyt siunaamattomasta haudastaan.\n\nSilloin tulin huomaamaan, ettei hän vielä tiennyt mitään niistä\njutuista, jotka viime aikoina olivat pitäneet kaupunkilaisten mieliä\nvireillä.\n\nHän selitti jääneensä ajastaan jälelle, kun oli antanut kääntää\nkesäpalttoonsa, ja siitä syystä vähemmän liikkunut kaupungilla.\n\nKaapro Jääskeläinen (A.B. Mäkelä).\n\n\n\n\nMyllyssä.\n\n\n_Mylläri_: - Mittees se vieras kahteloo - - - meinooko ostoo toan\nlaitoksen?\n\n_Jussi Toppinen_: - Mitteepä toasta. En tuota välittännä ostoo sitä\nKymin tehastakkaa...\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Otetaampas myö Hintto ja männään naemisiin —\n\n- Phyh! Myö naemisiin - minä tämmöner ryllykkä ja sinä semmonen\nröllykkä. Mittään siitähii muka tulisj?\n\n- No, ka - semmonen pienj rellukka - -.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Missee se teijäv Villiina on siellä Helsingin peäkaapunnissa?\n\n- No niihhän se viime kirjassasa kirjotti, että hän on yhellä\nsenatyörillä serveeskana.\n\n- Mikä kana se se on?\n\n- Ehhäm minä tok' häntä niin tarkkaan tajunna, - voa ee kaet se aevaj\njonnii joutava oo. Arvoothan sen nyt siitäe ku' ensi' on se ite\nsenatyörskä, sitten oj jo serveeska eli meijäv Villiina, sitte on\nköksa ja teeterska ja sitten ee kerrassa kettääj ja sitten vasta toa\ntavallinem piika - - -.\n\n\n\n\nKalakukko ja talakkuna.\n\nSavon keyrjuihlassa 24.XI.1920 lausuttu runo.\n\n\n    Savommoassa se keör tok' o'.\n    syömäjuhla iham mahoto'\n    Tokko lienöö akkoo, ukkoo\n     jokkee sillonj syö kalakukko.\n\n    Entäs sitten toa talakkuna\n    jota keöriks ov varattuna.\n    Kuv voam pistelet \"tikkupuuroo\"\n    niim mahasj varmast' se puhtaaks kuuroo.\n\n    Kalakukko ja talakkuna\n    kokkelpiimä ja kananmuna..\n    Entäs sitten neät siallihhoo -:\n    veshän tässä jo suuhun kihhoo...\n\n    Empä tiijä em mittää muuta,\n    joka niinkää' neät härneis suuta.\n    Tätä ruokoo ku' ahtaa mahhaa'\n    niim pärjee varmasti missä tahhaa!\n\n    Keöri evväät ne lissee voemoo\n    ja harva lie, joka niitä soemoo.\n    Mut sillo halla o' huono maku\n    sen toestoo taetaa monj Pekka, Aku.\n\n    Kun nyt meellä toa keör oj just'\n    niin syyvvään kukko o niir riivatust'\n    Ja sitte kuv vielä talakkuna\n    on syöty, ihteemmö ahettuna,\n\n    ollaa' älytönnä jonku' aekoo —\n    ee se mittää, se pian kaekoo\n    poes, ja sillom myö hyviv voejaa.\n     Kun saes jo alottoo- voe voe ohoejaa - -!\n\n                           Kirj. O. Räisänen.\n\n\n\n\nSiellä voan...\n\n\n    Savommoa, Savommoa,\n     lämpimäks se mielen soa\n    Huohmanna oom monta kertoo,\n    jotta sulla ei oo vertoo\n    millääp puolem moalimoo\n     Ku ei oo, nii' ei oo.\n\n    Savommoa, Savommoa,\n     Kyl' o' aevan kummoo toa:\n    vaekka mänisin näet minne\n    aena se voav vettää sinne\n    missä linnut lauleloo:\n     kaaniimpoo ee missää oo.\n\n    Kimaltelloo siellä veet\n     kohhoo kommeet harjanteet.\n    Tuullii huojutelloo hiljoo\n    heelimöivöö pellov viljoo\n    tuota kullah hohtavoo,\n     jota kommeempoo ee oo.\n\n    Entäs sittä kalaveet,\n     kaeslarantalahekkeet!\n    Kuv voal lasket verkov vettee',\n    niin se sattui kallae' ettee,\n    jotta et kuv vassuuv veät,\n     vassuuv veät, kalloo, neät.\n\n    Siellä seon, siellä seon\n     - voempa vaekka lyyvvä veon —\n    siellä seon tok leepä makkeemp',\n    piimähii om paljo sakkeemp'\n    kuin neät missää muualla\n     miss' oon ollu ruualla.\n\n    Siellä voan, siellä vqan,\n     Savommuassa, siellä soan\n    kaekkee mittee mielenj halloo\n    yksin sittäe muikkukalloo,\n    josta nyttii hoaveilen,\n     hoaveilen iteksen...\n\n    Sinne siis, sinne siis,\n     muusta moalimasta viis.\n    Sinne pittää peästä pian,\n    siellä löötää aena sijan\n    joss’ on loohka löllöttee,\n     löllöttee, köllöttee...\n\n                        O. Räisänen.\n\n\n\n\nKaks' leskee.\n\n\n    Luttis-Jussi yksinäsä joskus tuumiskelloo:\n    täytinenköhän se minun syvänalloonj velloo.\n    Peätähii se huippoo aevan kuin sois täynnä häkkee:\n    Varsinnii jos lähettyviin sattuu vaimoväkkee.\n\n    Ei se Jussi tohtoriinkaan tämän tähe lähe;\n    rahasa voan tärveis siinä pätö vijan tähe.\n    Paras soon ku' ite sitä reistoo tohtoroija,\n    se näet soattaa pahetahhii, jos ei sitä hoija.\n\n    Koeteltuvvaan kolomesti saonoo sekä viinoo\n    Jussi laetto hakemaan sen Hartikaesen Miinoo.\n    Ku’ ee tässä aottavan näy saona eekä viina,\n    niin koetelkoon nyt konstisa toa Hartikaesen Miina.\n\n    Jussia nyt kammarissa hieroo Hartikaeska\n    eekä tässä toemessa heän ookkaan mikkääl laeska.\n    Muikeesti se mujuttelloo pitkin selekrankoo,\n    nivusija nihjuttaa ja hartijoita hankoo.\n\n    Hartikaeska hoasteloo ja kovast’ kopristelloo,\n    ihmettellöö mikä miehen syvänalloo velloo.\n    Viimmennii toan asijan heän aeval leekiks’ keäntää:\n    arveloo: soon akattommuus, joka siellä veäntää.\n\n    \"Parasta kui Jussi otat aka’ aevan pijan\n    sepä se parantoo voep' tämällaesev vijan.\" —\n    Alakaa jo Jussiai toa juttu mietityttee. —\n    Hiillokseen kum puhalletaa' - alakaa se kyttee.\n\n    \"Hoastelussasj, Hartikaeska, soattaa olla perree,\n    vietäköön tuo luonnistasj nyt multa tällä erree?\" —\n    \"Varmastihhan sinä tok' soat akam millonj tahot,\n    täytistäkös sinä tässä akatonna lahot.\"\n\n    \"Empä tästä sitten määkkää merta eimmäks' kallaan.\n    Innostusjkos Miina vielä avioliitto-allaan?\"\n    \"No, jos voa' Jussi minun kanssanj tavarasa tassoo,\n    niin mikäs tässä, kyllä kait se minulle tok' passoo...\"\n\n                                      Kirj. O. Räisänen.\n\n\n\n\nSavolaisilla vesillä.\n\n\nI\n\n_Matkailija_ (pienen sisävesilaivan kipparille): Eikö tämä laiva jo\nvoisi lähteä. Emme ehdi muuten junalle.\n\n_Kippari_: Kyllähän tämä voes lähtee, jos vuam pantas lähöks.\n\n_Matkailija_: Mitä varten sitten ette lähde.\n\n_Kippari_: Ku ee olla pyssyl luotia nii ee lähetä paakahtamalla.\nLähtökii vuatii oma aekasa.\n\n_Matkailija_: Mutta minun pitää joutua junalle.\n\n_Kippari_: Jouvutaaha tästä, monellennii junalle.\n\n_Matkailija_: Mutta ei iltajunalle.\n\n_Kippari_: Passoopa sitä sitten männä kelekutella uamujunalla.\nUamustaha se lähtö onnii mukavempoo.\n\n_Matkailija_ (suuttuu): Hirttää pitäisi tuollaiset laivamiehet.\n\n_Kippari_: Hehe... sitte ee herra piäsis ollenkaan lähtemään.\n\n\nII\n\n_Kippari_ (täkillä konemiehelle torveen): No mittee meenoot, ku et ota\npakkia?\n\n_Konemies_ (alhaalta): No eekö sinu silimäs erota, että täättä pakkia\nannan rätkittöö. Taetaa olla tuas silimäs niih harmoona, että et niä\nettees etkä taakses.\n\n_Kippari_: Oo hiljoo.. Satunj olemaa viärimpäen tässä ratissa.\n\n\nIII\n\n_Kippari_ (konemiehelle alas, laivan ollessa laiturissa): Yks akka taes\npuota järvee. Nuarooppa se poes, ku tuntuu huutoo ällittävä.\n\n_Konemies_: Nuaroo ite.. paremmij joovat.\n\n_Kippari_: No ku se alapuole hoeto kuuluukii sinu ammattiis, nii ala\nnuarata.\n\n\nIV\n\n_Matkailija_: Miksi ei tämä laiva jo lähde?\n\n_Kippari_: Massiinist män tuolta Hamelahesta hakemaa piimee, nii lie\ntuas jiännä akkaväen kans kutjastelemaa.\n\n_Matkailija_ (yrittäen ivaa): Piimän voimallako tämä laiva kulkeekin.\n\n_Kippari_: Nii voa. Tää on semmone piimäraketti. Miehet laataan\npiimällä, mut laeva kulukoo. Ymmärtääkkös herra semmosta kiertovirtoo.\n\n\nV\n\n_Kippari_ (konemiehelle alas): Minkätähe sinä nyt aiot käämäjalakoo\nkunttuuttoo?\n\n_Konemies_: No eekö se juutas niä, ku ollaa iha avolouhum piällä.\n\n_Kippari_: Näkkyypä tuossa jalaka pohjaa ylettävä jos huonost kää. Anna\nvua rätkittöö nelillä.\n\n\n\n\nYSTI.\n\n\nYsti oli maallisen tomumajan jaossa joutunut verrattain hyvälle\nosalle, mutta niiden henkisten lahjain kanssa oli vähän niin ja\nnäin. Ruumis, joka oli pituudeltaan kolme kyynärää 6 tuumaa, päättyi\ntuuheatukkaiseen, punanaamaiseen päähän, joka jyhkeiden hartiain päällä\nvaikutti hieman pienehköltä. Vaikka Ysti oli parhaissa miehuusvoimissa,\noli kasvoissa ja varsinkin niskassa tukevia ryppyjä. Vanhuutta ne eivät\ntodistaneet, mutta suuremmalla syyllä sitä, että hänen ulkomuotonsa\noli jäänyt viimeistelyä vaille eli niinkuin sanotaan työkirveellä\ntekaistuksi. Pukeutumisensa ei ollut myöskään aivan viimeisteltyä.\nTakki pyrki lyhyeksi helmasta ja varsinkin hihojen kohdalta, jolloin\ntukevat ranteet ja turpeat kädenselät pääsivät oikeuksiinsa ja\nnäyttivät varsinkin pakkasella aivan tuskanpunaselta. Käsineitä ei\nYsti käyttänyt koskaan eikä sanonut käsiään palelevan. - Kesällä\nhän käytti ehyitä kenkiä sen vuoksi, että hiekkaa menee, mikä jalat\nverille hieroo, mutta talvella sai olla kengät minkälaiset kulloinkin\nsattuivat, koska ei hiekka ollut tunkeilemassa. Kengissä pyrkivät\nterät olemaan pitemmät varsia, jotka eivät ulottuneet useinkaan\nkuin puolisääreen, näyttäen perin turvattomilta ja ujoilta pitkällä\ntaipaleella. - Näitä suuria jalkojaan ei Ysti tavallisesti ripeässä\ntahdissa muutellut, mutta sitä suurempi taival katkesi kertamuutolla\nja lovi hangessa osoitti, että aikamies oli taipaleella. Sattuipa\nkerrankin, että Ystin oli lähdettävä kaupunkiin 30 km päähän viemään\nkauppiaan suurta rahasummaa. Laivasta Ysti myöhästyikin, mutta\njokseenkin yksin ajoin hän pääsi perille kuin laivakin. Parin kolmen\npeninkulman matka oli hänelle leikintekoa.\n\nNiinpä Ysti tuumasikin, että \"tuo Jeäskelän Pekka seon kunnon mies.\nSe se ei iliman tietä. Nyttii kävin Pällikkäällä ja sain kolomet\nsikkaaria\". (Pällikkäälle oli matkaa 30 km.)\n\nYstillä oli muhkea ääni, mikä kumahteli kuin tynnörin läpi puhuttaessa\nkovalla pakkasella.\n\nKerran oli Mykkäs-Taavetti ampunut kuren ja kuivannut sen siivet\nleväälleen. Ystille sanottiin, että niillä sitä voisi lentää. Ysti\nnousi makasiinin katolle, ja ryhtyi koittamaan. Varmuuden vuoksi hän\npari kolme kertaa koitti kuinka ne kannattavat ja lausui: \"kyllä nämä\ntuntuu kannattavan\" ja samassa juoksi makasiinin harjaa pitkin, mutta\nei muistanutkaan siivillä humauttaa yhtään kertaa alas tullessaan ja\nputosi vähemmin sulavalla tavalla hiekalle niskalleen, missä alkoi\nsurkeasti panna, että: \"voi, voi\".\n\nKähkösen puotiin tullessaan huomasi Ysti jänislankaa oven pielessä ja\nlausui, \"tuossapa on huonoo jänislankoo. Se katkiaa miehen kaalassa\".\nPuotipojat sanoivat: \"annatko katkaista?\" \"No kun annatta par\nsikkaaria.\" - Sovittiin niin, että Ysti rupeaa tiskille selälleen ja\nlanka pannaan kaulan ympärille, ja toinen pojista vetää toiselta puolen\ntiskin, mutta jos liian tiukalle menee, niin Ysti ärjäsee, jolloin\notetta helpotetaan. Pojat tiskistä ponnistaen vetävät niin paljon kuin\njaksavat, mutta lanka ei katkea eikä Ysti ärjäse. - Onneksi sattuu\nkauppias tulemaan puotiin ja huomaa tilanteen. Hän sanoo pojille:\n\"johan te miehen tapatte!\" - Nyt vasta pojat huomaavat, että voihan\nse kyllä Ystikin kuolla. Samassa aletaan lankaa kiertää pois, mutta\nhätäpäissään kiertävät väärään suuntaan. - Kumminkin lanka katkesi,\nmutta Ysti paran jyhkeä ruumis ei nouse. Nyt aletaan hieroa ja pieksää\nrintaan ja hartioihin. Jopa alkaa puhaltaa ilmaa muhkeasta ruumiista\nkuin tulivuoresta, ja Ysti avaa silmänsä ja hieroo kaulaansa ja lausuu\nharvakseen ihmeissään: \"mikähän siinä lienee ollu ku minen suanna\neäneen.\"\n\nKun Ysti söi, niin ei piimä, särki ja leipä olleet omalla asiallaan,\neikä siinä tarvittu pöytä veitsiä eikä kahveleita. Sären hän väänsi\nkaksin kerroin ja laittoi nurin niskoin taipaleelle ja ryyppäsi\npiimää päälle. - Kahvia hän ei myöskään pannut sivu suun. Harvoin\nsitä tuli liian paljon, mutta useimminkin päinvastoin. Kerran hän joi\nvedon perästä 40 kupin vetoisen pannulisen aivan yhteen menoon, mutta\nviimeisiä kupillisia juodessa ei tahtonut enää kuppi kädessä pysyä. —\nTyhjäksi meni pannukin.\n\nYsti oli ammatiltaan - juoksupoika. Luultavasti ammattikuntansa\nmuhkein. Hän toimitteli ihmisten, etupäässä kauppiaitten asioita,\nkuljetti heidän tavaroitaan. Haki ja vei teurastettavia härkiä,\nsikoja y.m. Kerrankin hän haki 70 paria rukkasia sisältävän säkin 35\nkm päästä talvella ja koko matkan hän kulki säkki hartioillaan. Jos\ntalossa oli vanha kissa, vesikauhuinen tai vanha koira, niin Ysti\nne toimitti isiensä luo. Kerran oli koiria kertynyt kokonaista 13\nkpl, joilta olisi pitänyt kurja henki eroittaa eri taloksi. - Ysti\noli nämä kuljettanut Pajuharjun riiheen telkien taa ja aikoi sitten\nlähteä puimaan \"koirariihtä\". Varmuuden vuoksi otti hän apulaisia,\njotka vartioivat ovea, etteivät puitavat karkuun pääse. Ysti meni\nriiheen ja moksautti muutamaa koiraa vartaalla, mutta silloin nousikin\nsellainen rähäkkä ja melu, ettei Ysti parka arvannutkaan. Kaikki koirat\nhyökkäsivät Ystin päälle ja hän alkoi revityin vaattein juosta ympäri\nriihtä ja huutaa surkeasti oven takana: \"aakaskoo sukkelaan ov', ne\njuuttaat syöp' minut!\" Kun ovea raotettiin säntäsivät koirat reuhaten\novesta ulos ja perästä tuli Ysti housut revittynä, pitkät sääret\nverillä, surkean näköisenä, eikä yhdeltäkään koiralta saanut nahkaa,\nvielä vähemmin omistajilta tapporahoja.\n\nKerran lupasivat nuottamiehet Ystille sikaarin, jos nielee elävän\nkiiskin. Kiiski menikin alas odottamattoman helposti. Sitten arveltiin,\nettä saiskohan kiisken menemään vastahakaan. Kun luvattiin kaksi\nsikaaria, niin Ysti nielasi kiisken vastahakaan, siis häntä edeltä ja\npurematta. Suuret vesikarpalot poskilla ja tavallista punakammat posket\nilmaisivat, ettei se niin helposti käynytkään kuin oli luullut ja sillä\nkertaa ei hän useampia sikaaria ruvennut ansaitsemaan.\n\nYsti oli taitava kulkemaan yhdellä tukilla. Kerran hän lähti vedon\nperästä kulkemaan Karvalinlahden yli yhdellä tukilla. Vetokaverit\nolivat salaa lyöneet haa’an puun päähän ja siihen sitoneet lujan narun.\nKun Ysti pääsi keskelle lahtea, kiskaistiin nuorasta syrjään päin ja\nsilloin Ystin mahtava rovi moiskahti järveen. Ysti meni uudelleen\ntukille mennen vähän matkaa eteenpäin ja sama temppu uudistui vielä\npari kertaa. Ysti parka ei huomannut petosta, ihmetteli vaan, että\nmikä ihme siinä on, kun ei _nyt_ pysy tukin päällä ja muulloin on aina\npysynyt ja - hävisi vedon.\n\nKirj. Alb. Sonninen.\n\n\n\n\nSANASUTKAUS.\n\n\nKerrotaan, että kuopiolainen Tatu Nissinen kerran kohtasi tuttavan\nkadulla, joka näytti kovin masentuneelta. Tatu kysäsi häneltä:\n\n- Mistä sinä noin alla päin maleksit?\n\n- Tuolta tulen _rukkoushuoneesta_. Viittasi pankkiin, josta vekseli oli\ntullut ulos takaperin.\n\n\n\n\nHULUKKOSEN RADIO.\n\n\nIhalainen kehuu naapurilleen Hulukkoselle radiolaitteitaan ja siitä\nsukeutuu sitten seuraava keskustelu:\n\n_Ihalainen_: Ohan se nyt mullae tok ratijo.. kelepoohan sitä riähkee\nkuunnella.\n\n_Hulukkonen_ (muhoillen, tarkoittaen akkaansa): Etkö luule mulla sitten\noleva. Oekee onnii kovaeänine...\n\n_Ihalainen_: He.. millonka sinä sen oot ottanna, kun ee oo mittää\nkuulunna.\n\n_Hulukkonen_: Jonnii kerraha tuo reähkä tulj otetuks.\n\n_Ihalainen_: Taetaa olla tos kuje? Itekkö laetot kuntoo?\n\n_Hulukkonen_: No on siinä kujetta kerraksee... Ja itehän minä sitä\naekanj kuluks kouhentelen.\n\n_Ihalainen_: Taitaa kuuluva hyvästi muuttii ku Lahe asemat.\n\n_Hulukkonen_: No ee siinä toeset asemat sua suuv vuoroo, ku se ruppee\nholoventammaa ja huutamaa.\n\n_Ihalainen_: Syökö tuo mitev virtoo. Minur ratijon on hyvi näkysä\nvirralle.\n\n_Hulukkonen_: Jo tok kolome kertoo päevässä ottaa aeka lastin.\n\n_Ihalainen_: (muhoillen) Jopa minä nyt sinur ratijos arvoon. Sinullo\nkaksjalakane ratijo. Voi häekköläene sun ratijotas.\n\n_Hulukkonen_: Siinä sitä onnii ratijota, eekä lopu ohjelma eekä virta.\nKyllä sen kans kuiluu aeka hupasesti, hehe.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHämäläinen sanoo tulta valkeaksi. Savolaisella valkea aina merkitsee\nvain valkoista väriä.\n\nKysyy hämäläinen Kaavin savolaiselta:\n\n- Anna valkeata piippuuni.\n\n- Ei minulla muuta valakeeta oo kuin _paita_.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Rahat tai henkii kiljasee kiertolainen syyshämärässä maantietä\ntallustelevalle vanhahkolle vaimolle.\n\n- Voi hyvä ystävä kum mullei oo pennin pyörylätä ja henkennii haisoo\nniin pahalle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJunassa kulkiessa pari Karttulan isäntää kehuu peltojensa voimaa ja\nväkevyyttä. Tuota rellestämistä ei malta enää muuan pielaveteläinen\nkuunnella, vaan älähtää:\n\n- Elekee työ puhuva jonnii joutavia peltojenne voimasta. Enempi kun\nteijän pellossanne tuota lantatavaroo on meijän tuva lattijallae.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPari savolaista on tilannut muutamassa Helsingin ravintolassa\nvasinkanliha-annokset. Kun niitä ei ala ilmestyä näkösälle, kysäsee\ntoinen:\n\n- Missee ne paistokset oikee viipyyvät, vai tokkoon se vasikka on ies\nsyntynykkää, jota meijän pit tässä ruveta järsimää?\n\nPalvelija, joka myös sattuu olemaan kotoisin tuolta Pielaveden\npuolelta: - Voi tok jos se oissii jo syntynnä, mikä hätä tässöiskaa,\nmut kun vasikan issäi on jo toista vuotta ollu karkuteillä.\n\n\n\n\nPolitiikasta.\n\nVuodelta 1908.\n\n\nLähes tieteellisenä varmuutena on näihin asti pidetty, että meidän\nmaassamme olisi kaikkein enin - unta ja nälkää. Mutta jos tämän\nkansallisen rikkautemme runsaus onkin valtava ja tyhjentymättömältä\nnäyttävä, täytyy meidän kuitenkin totuudessa pysyäksemme sanoa - niin\nhaikealta kuin se monestakin voi tuntua - että se on enemmyys-arvostaan\nnäinä aikoina painunut toiseen sijaan, ja etualan on anastanut —\npolitiikka. Sitähän on nyt kaikkialla. Siitä saarnataan kirkoissa ja\nkokouksissa, puhutaan pappiloissa ja partureissa. Politiikka se määrää\nvirkoihin niin senaattorin kuin urunpolkijankin. Se rakentaa ja rikkoo\nnaimiskaupat. Se mittaa ihmisen viisauden ja tyhmyyden, taiteilijan\nkyvyn ja kauppiaan kätevyyden.\n\nMitä oli haukkuminen ja tappeleminen ennenvanhaan! Paljasta\nmaitovelliä! Politiikka sitävastoin on edelliseen hionut\nhenkevyyden ja vihlovan terävyyden samoinkuin se tappeluunkin\nantaa rientoisan vauhdin. Ei mikään pullauutuus ilmesty, ellei\nsen luomistyöhön jollakin tavalla olisi koskettanut politiikan\naina ojolla oleva sormi, puhumattakaan nimen antamisesta kissalle\ntai koiralle, joka toimitus on ehdottomasti politiikan kontrollin\nalainen. Kerrotaanpa erään kellahtavan perustuslaillisen, joka ennen\npolitiikkabasillin ilmestymistä maahamme oli vierustoverikseen ottanut\ntavallisen suomalaisen maatiaisihmisen, kiihkeällä jännityksellä\nodottaneen avionsa kukoistuksen kuorestaan puhkeamista, nähdäkseen,\nosoittaisivatko tulokkaan ulkoiset tuntomerkit hänestä tulevan\nperustuslaillisen tai suomettarelaisen.\n\nAnnappa sitten maamme politiikasta ja siihen yhdistetyistä eri\naatevirtauksista kuvaus! Ohhoh!\n\nMutta jos tekaistaisiin pieni asia, pieni perhenäytelmä. Jos\nPohjanmaalla, Pukarin pitäjässä olisi suomalais-syntyinen Saara\nroidellut halolla \"hurrisukuista\" Aabrahamiaan niin rotevanlaisesti,\nettä rytäkässä olisivat kintut katkenneet, niin emmeköhän kohta saisi\nlukea seuraavanlaisia selityksiä:\n\n_U.S._ \"- - - - - kansallisuusasiassamme. Teko on tietysti raaka eikä\nsuinkaan esimerkiksi suositeltava suomalaisuuden voittoon viennissä.\nKuitenkaan emme luule erehtyvämme, jos otaksumme tämänkin edellä\nkerrotun tapauksen johtuvan siitä luonnottomasta tilasta, joka meidän\nmaassamme on vallinnut s.o. että kourallinen ruotsalaisia ylimyksiä\nja rahapohatoita on sortonsa alla pitänyt suurilukuista suomalaista\nväestöä, jota se vielä tänäkin päivänä nuorsuomalaisten avulla tekee.\"\n\n_N. Pressen_: \"- - - - - ja ettei kenkään meistä germaaneista,\njotka historiallisten tapausten kautta olemme joutuneet tähän\nraakalaismaahan, unohtaisi asuvansa barbaarien, vandaalien ja\nkoirankuonolaisten seassa, siitä on tämä tapaus vereksin muistutus.\"\n\n_Vaasa_: \"- - - - - Tapaus kuvaa erinomaisesti meidän suomalaisten\nsuhdetta ruotsalaisiin 'hurreihin'. Meitäkin, samoinkuin tuota\nvaimoa, ovat 'hurrit' kiusanneet ja orjuudessa pitäneet, mutta siitä\nkaikesta on koitunut oikeutettu kosto. Ja niinkuin tuo vaimo, nouskoot\nsuomalaiset kostoon yli maan. Pois 'hurrit' rantakiviä myöten!\n\n\"Herää Suomi, valveudu leijona!\"\n\n_Hbl_: \"- - - - - Jyrkkään eristäytymiseen hunneista ja mongooleista,\nsiihen tämäkin tapaus meitä entistä kiivaammin kehoittaa; ero koko\nlinjalla, se olkoon tunnussanamme. Älköön kukaan pitäkö heitä työssään.\nPois kaikki samojeedilainen palvelusväki syöpäläisineen ruotsalaisten\ntaloista. Kavaltaja on se nainen tai miesnuorikko tai leski, joka\nantautuu lemmenkauppoihin ostjakkien kanssa. Ainoastaan, jos on\ntilaisuus rahallisesti perinpohjin nuolaista, olkoon jonkunlainen\nyhteisyys sallittu.\"\n\n_Työmies_: \"Luut ruskaa, veri purskaa, - - - - - rääkkää sosialistia,\nsillä mikäli tiedämme, on mies meikäläisiä ja akka suomettarelainen.\nMutta rääkätkööt, iskekööt hampaansa lihaamme ja imekööt vertamme, sitä\npikemmin vain tulee se päivä, jolloin porvarien haiseva yhteiskunta\nluhistuu omaan mätäänsä.\"\n\n_Hels. San._: \"Niin jokapäiväiseen menoon kuin tuollaiset tapaukset\nkuuluvatkin, on siinä kuitenkin U.S:lle kyllin aihetta sivellä\nnuorsuomalaisia keltavärillä. Pettymystä myöskin tuntisimme, el Veivät\nruotsalaiset lehdet sotkisi asiaan mongooleja ja germaaneja samoinkuin\nTyömies mätää porvarillista yhteiskuntaa.\"\n\n_Kansan Lehti_:\"- - - - - Miksi sitten mies taipuu tuollaisen\nsyöjättären kanssa yhdessä elämään? kysynee joku yksinkertainen. Siksi,\nettä meillä on kirkko, joka kahlehtii ihmiset yhdessä elämään, vaikka\ntoinen toisensa palasiksi repisivät. Meillä on rasvaisia pappeja,\njoiden tehtävänä on sokaista ihmisten järki, että ne taipuvat kirkon\nikeen alle. Porvaritkin hyvin kirkon ikeen painon tuntevat, mutta ne\nkuitenkin sitä ylläpitävät. Viikon köyhälistöä nyljettyään, antaa\npappi taas kaikki anteeksi ja lupaa, kun vaan kymmenyksen kiltisti\nheille suorittaa, pääsön taivaaseen. Siinä niksi, miksi porvarit\nkirkkoa suosivat. Mutta sosialistit sitä laitosta vihaavat ja entistä\nvoimakkaammin karjasevat:\n\n\"Alas kirkko, vaikka olis s-a!\"\n\n_Kansakoulun Lehti_: \"- - - - - eikä tapaus kuulukaan niihin asioihin,\njoita me harrastamme, mutta kun tuollaista sivistymättömyyttä\nilmaantuu, panee se meidät surulla kysymään, koska vaikenee\nrusopuhtoinen päivä, jolloin tuollaisia tekoja saamme silmäillä\nvain historian lehdiltä? Koska leviää eteemme ne sivistyksen\nikivihreät tasangot, joiden suloutta eivät mitkään epäsoinnut\nhäiritse? Ja vastauksemmekin on siihen valmis. Vasta silloin,\nkun kaiken sivistymättömyyden pohjasyy on poistettu s.o. kun —\nkansakoulunopettajain palkat ovat korotetut.\"\n\n_Aamul._: \"- - - - - on selvästi tämän aikaansaanut sosialistien valama\nmyrkky, sama väkihappo, jolla kunnioitus uskontoa ja kirkkoa kohtaan\nkansasta syövytetään, pyhät avioliiton siteet rikki ratkotaan ja koko\nhistoriallisesti kehittynyt yhteiskuntalaitos, esi-isien työn tulos,\nraadellaan.\"\n\n_Sotahuuto_: \"Kiitos oi Herran!\n\n\"Vihdoinkin on toteutunut kauvan vireillä ollut aije perustaa osasto\nPukarin pitäjään. Hiljan siellä sattunut tapaus on sitä jouduttanut\nniin pitkälle, että luutnantti Baryton ja korpraali Kitara läksivät\neilen sinne.\n\n\"Herran haltuun! Halleluja!\"\n\n_Vartija_: \"- - - - - Antikristuksen valta paisuu; vaimo pieksänyt\nmiehensä puolikuoliaaksi Pukarin pitäjässä. Mitä ennustavat tällaiset\ntapaukset, mihin viittaavat myös teot sellaiset, että käärme maalataan\nkirkon kattoon sille sijalle, jossa raamatun mukaan pitäisi olla\npyhähenki kyyhkysen muodossa, ja alastomia poikia paikoille, josta\nrukoukseen polvistuneen uskovaisen korviin pitäisi kuulua enkelien\nsiipien suhina. Mihin viittaa myös se, että kirkon ja teatterin\nvälimaaksi jätetään vain 20 metriä? Niin - ne kaiketi viittaavat\nsiihen, että viimeiset ajat ovat käsillä. Kristiveljet ja sisaret!\nOnko lampuissanne öljyä?\"\n\n_Velikulta_: \"Kautta maan valitetaan nyt halkojen kallistumista, mutta\nkummakos se on, kun niitä Pukarin pitäjässäkin on ruvettu käyttämään\nvälineenä perhesolmuja selvitellessä. Muuan muija kuuluu näet\nkopiloineen halolla herraansa ja lopuksi - rikkoneen sääriluut.\n\n\"Mikään uutuus asia ei ole, sillä aina maailman alusta on ollut\navioliittoja, niissä sattuneita solmuja ja sykkyröitä sekä niiden\nselvityksiä. Tavallisimmin ovat solmut selvitetyt saivariston\njauhamisella tai korvatillikoilla. Kun on kättä pitempää tarvittu, on\nkäytetty luutia, kattiloita ja vähemmässä määrässä halkoja, puntareita\nja kirveitä. Vallan tarpeetonta on meistä Pohjanmaalla halkoja käyttää,\nkun siellä muutenkin on puutavara vähissä ja kun Kokkolastakin niin\nhelposti saa hyvää kotimaista tervanarua. Huonosti harkittua on meistä\nmyöskin lyödä säärille niin, että ne katkeavat, syystä, että sääriä\ntarvitaan kulkuvälineenä joka päivä, ja vielä sitä tarpeettomampaa, kun\nkerran luonto on vartavasten kasvattanut nimenomaan erikoisen paikan\nsellaista toimitusta kuin selkäänantamista varten.\"\n\nJuutas Puustinen.\n\n\n\n\nReissusälli oamiaene.\n\n\n    Savolaene tietä astu sälli,\n    Kilometritehtaelija kuluki,\n    Nälännäevettymältä se näytti,\n    Kuluneelta sekä kuehtuneelta.\n    Varsin ryysyset olj yllä voatteet:\n    Paekon ihon paljaan vilikku pinta,\n    Kurkistel myös varpaat kengistäkkii.\n    Ihhaillaksee luontoo sekä ilimoo.\n    Vastaa tulemaa ku sattu vanahus,\n    Keppi käissä ukko kompuroeva,\n    Tievustella alako sälli tältä:\n    \"Voesitteko laenaks antoo veistä,\n    Että murkinoejja saesin einnee?\"\n    Kuppeeltasa ukko kopeloejje\n    Tupestasa ojens puukkotyngän.\n    Sukas vyöltää sälli remmin vettee\n    Sekä uuvve reijjä kaevo siihe,\n    Vinnate sen tiukkaa vyötäesillee,\n    Suolet ettei voenna yhtää soejja —\n    Ilimotella leivä ikävyyttä.\n    Vei te antaissasa vanahukselle,\n    Sälli sitten lausu tällälaella:\n    \"Kiitos laennasta. Nyt toas mun kelepoo\n    Tietä myöte eespäe tallustella,\n    Syyvvä ku saen tässä oamiaese\".\n    Alako sitte jällee astuksella,\n    Renkkuvirttä hauskoo rallatella.\n\n                         Kaarlo Hemmo.\n\n\n\n\nSanasutkauksia.\n\n\nShakespeare, maailman monipuolisin kirjailijanero, oli intohimoinen\nsanasutkauttaja. Tämä hänen niin usein esiintyvä leikillinen tapansa\non hankkinut harmaita karvoja hänen teostensa kääntäjille. Sillä\neihän sanasutkaus ole käännettävissä toiselle kielelle. Sanasutkaus\nriippuu yksinomaan jostakin leikillisestä sanan merkityksen tai äänen\nväärentämisestä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHelsingissä Ison-Roopertin kadulla sijaitsi muinoin kolmannen luokan\nkahvila. Se oli siihen aikaan kuin ravintoloissa tarjoiltiin väkeviä.\nEmäntä oli ottanut uuden tarjoilijattaren, vasta Maaningalta kaupunkiin\nmuuttaneen tytön. Tämä oli tielle tulematon suupaltti. Kun tarjoilu\niltasilla loppui, kerääntyi emäntä ja palveluskunta tytön ympärille\nkuulemaan hänen sutkauksiaan ja letkauksiaan. Kaikesta oudosta minkä\nsuuressa kaupungissa näki ja kuuli, oli hänellä leikki valmiina. Se\nhäntä enin ihmetytti, että tytöt Espiksellä iltasilla \"_aituuttivat_\"\ntuntemattomia miehiä. Ei niin Maaningan kirkolla.\n\nTuli kerran humalainen mies kahvilaan. Istuutui pöytään ja komensi\näreällä äänellä viinaa itselleen. Tyttö riuskasi vastaan:\n\n- Ei teällä kellekään viinoo anneta.\n\n- Mitäs teillä sitten tarjotaan?\n\n- Ei kun kahvia.\n\n- Minä en teidän sumpistanne huoli. Eikö teillä parempaa tavaraa ole?\n\n- On _tietä_.\n\n- Tietä, tietä, tietä, vatkutti humalainen. Minä en teidän\nkuravesistänne huoli.\n\nSilloin maaninkalainen tyttö muka oli kimmastuvinaan ja huusi kovalla\näänellä:\n\n- No, jos ei _tie_ kelepoo, niin kelepoohan _katu_.\n\nSamassa tyttö kiepsahti ovesta pellolle, vihelsi poliisin ja ja mies\nnakattiin kadulle.\n\nHuhu kertoo, että mies tästä sukkeluudesta ihastui niin\nmaaningattareen, että rupesi selvänä latkimaan sekä teensä että\nkahvinsa hänen kahvilassaan. Esiintyi aina selvänä, kosi ja vei\nmaaningattaren vihille.\n\nKäyttääkö aviovaimo miestään silloin tällöin kadulla siitä ei huhu enää\nvirka sen enempää.\n\nKulin kerran laivassa Karjalankoskelta Kuopioon. Meitä oli joukko\nturisteja muilta seuduilta, joku ulkomaalainenkin. Muuten laiva täynnä\nrupattelevia alkuasukkaita.\n\nTultiin muutamaan laivalaituripahaseen, joka vanhuuttaan jo näytti\ntutisevan ja jota jokainen suuri aalto hieman heilutteli. Sellaisia on\npaljon Savon vesillä ja niihin laiva laskee täyttä kyytiä ollenkaan\nsurkumatta sen heikkoa rakennetta. Mutta se vain kestää, sillä se\nymmärtää kimmoavasti väistää ja matkustajat ovat myöskin tottuneet\nylläpitämään tasapainoa odottaessaan laiturilla.\n\nSieltä tuli mökistä mies rallatellen ja lähestyen laiturille. Hän\noli yöllä saapunut mökille ja aamutuimaansa ryypännyt joitakin\npuolikuppisia. Linnut puissa laulelivat ja mies hikkasi: \"hih pihlaja\nja muita puita lisäks\". Jalat olivat niin ihmeen irti maasta ja punaset\npieksut loistivat aamuauringon säteissä. Tuli sillalle ja teki nousuaan\nlaivaan. Silloin kapteeni, joka kainosteli hienoja matkustajia,\nkurkotteli kaiteen yli ja lausuu arvokkaasti ja varmasti:\n\n- Me emme voi ottaa teitä laivaan, te olette nauttinna.\n\nViimeinen sana sittenkin ilmaisi, että hän oli savolainen. Silloinpa\nmies kimmastui, hyppäsi kahenjalan ja huudahti:\n\n- Minäkö humalassa! Haistak!\n\nHyvin hieno sana Savossa, aina ilman lisäyksiä ja aina k. lopussa.\nTosinhan siinä vähän parfyymiä on, mutta hyvin epämääräistä, kun ei\nsanota mitä.\n\n- Oon tok' jo aikoja sitten heittännä naattimiset hiiteen. Enhän minä\nennee naati sen kun häthättään _kansalaisluottamusta_.\n\nMeidän välityksellä mies laskettiin laivaan, sillä eihän tuollaisia\nsukkeluuksia joka mies laskettele. Englantilainen Shakespearekin\nhymähti haudassaan. Ei hänkään kykene sitä omalle kielelleen kääntämään.\n\nPienet poikasetkin Savossa harjoittavat sanansutkauksia. Iinalammen\ntalossa Rantasalmella oli muinoin majatalo. Siellä oli kyytipoika,\njoka oli kuulu liukkaista vastauksistaan. Kerran otti eräs vanha\nrouva, joka oli hyvin huono suomenkielessä, kyydin majatalosta ja\npoika pantiin ajamaan. Sattui olemaan korskuva ori majatalossa ja se\npantiin aisoihin. Ori hirnui ja peppuroi, peruutti rekeä ja korskui.\nPäästiin vihdoinkin liikkeelle. Silloin rouva kysäisi parhaimmalla\nsuomenkielellään pojalta:\n\n- Onko tema hevonen eksy? (Tarkoitti: äksy).\n\nPoika katsahti rouvaan ja virnisteli ja sanoi:\n\n- Eihän tuo nyt hitto vie _eksyne_ keskeltä maantietä.\n\nMetsässähän sitä eksyy, jos eksyäkseen, mutta kuka sitä nyt\nvallanmaantieltä eksyy, tuumaili muka poika.\n\nProfessori Theodor Homén, Savolaisen osakunnan inspehtori, oli huono\nsuomalainen vaikka Pieksämäellä syntynyt. Laivan seistessä eräässä\nlaiturissa halonoton takia kauemman aikaa, lähti professori hieman\njaloittelemaan. Tapasi maantiellä lapsenlikan, joka kantoi lasta\nsylissään. Tyttö oli savolaiseen tapaan punakka ja pullakka, niin että\nprofessori päätti häntä puhutella. Asian aluksi hän kysäsi tytöltä\nlapsen sukupuolta:\n\n- Onko tuo _yks_ poika? (Ruotsalainen sanoo näin: yks poika).\n\nTyttö katsoo kauan professoriin, hymähtää hieman ja sanoo:\n\n- _Yks_ on.\n\nLukemattomat ovat ne ruotsalaisten ja muukalaisten nimien väännökset,\njotka kansa lausumisen helpottamiseksi, ovat sepittäneet. Tässä muutama\nesimerkki:\n\n    Saxbäck ja Göös = Kapsäkki ja Kiessit\n    Gyllenbögel = Kylänpyöveli\n    Kammarjunkare = Tupalurjus\n    Orbinsky = Piiska\n    Sprengtporten = Römpätti.\n\nEräässä kylässä oli kaksi Bernhard nimistä poikaa. Toista sanottiin:\nPienhaartti ja toista Suurhaartti.\n\nFischkuchen eli Fischkucken, saksalainen sana, joka merkitsee kalakakku\neli kalaleivos, on muuttunut Savossa sanaksi _kalakukko_.\n\nTällaisia sanasutkauksia on loppumattomiin.\n\nPieni lapsikin saattaa sutkauttaa ehkäpä vasten parempaa tahtoaan.\n\nEräs täti Helsingissä kysyi pieneltä rantasalmelaiselta kerran:\n\n- Matkustatko suvella Rantasalmelle?\n\n- Suellako, kysyi poika. En suella, en suella, hevosella, hevosella.\n\n- Lännessä ja etelässä kesä on suvi, joka taipuu muutamissa muodoissa\njokseenkin kuin susi.\n\nErnst Lampén.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Alapetti_ (Joosepille, jonka on yhyttänyt kokemassa omaa rysäänsä):\nEtköö oo nuapur nyt erreyksessä, kuv viet kalat minun pyyvyksestänj?\n\n_Jooseppi_: Enkä oo.. nua kalatpa tuassa ovat erreyksessä männeet sun\npyyvyksees, vaekka oovat minun kalojan.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Tuariainen_ (Jauhiaiselle) Sinäkö kuulut hierova erroo akastasj?\n\n_Jauhiainen_. Niinhän minnoon hieronna, mut eehä tuosta taho valamista\nruveta syntymää.\n\n_Tuariainen_: No mikä siinä on hankoomassa, ettee seleviä?\n\n_Jauhiainen_: No ku sitä torroo piisoo aena, että ee ennätä toene eekä\ntoene lähtemää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKaksi ylioppilasta, toinen Yrjö Kiljander ja toinen sittemmin\nHeinäveden rovasti Mielonen, ajoivat kyydillä Helsingistä Kuopioon.\nKiljander oli hyvin hermostunut ja riiteli Mieloselle siitä, että hän\nsinutteli kyytimiehiä. Se ei muka sopinut sivistyneelle miehelle.\nHän piti pitkät saarnat tästä majataloissa, joissa kaikki rekikunnat\nylioppilaita aterioivat yhdessä.\n\nSattuipa kerran niin, että Kiljanderin ja Mielosen kyytipoika kaatoi\nreen ja Kiljander kupsahti syvään hankeen. Kiljander vimmastui ja\nhaukkui kyytipojan pahanpäiväisesti. Vihapäissään sinutteli poikaa.\n\nKun sitten majatalossa kaikki ylioppilaat yhdessä aterioivat, sanoi\nMielonen hienotunteisesti:\n\n- No, _yhtypä_ se Yrjökin kerran _veljeensä_.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOnko tänne perästätulevia! huusi Kinkuvan Kusti, kun kaivoon putosi.\n\n\n\n\nKERVISEN KOIRA.\n\n\nKervisen talo on maantien varrella Savossa. Tunnemme sen kutakuinkin.\nVielä paremmin tunnemme Kervisen koiran.\n\nSe on - tai oikeammin oli - pahimpia räyskiä mikä ikänä on\nvaltamaantien varrella räkyttänyt ohikulkijoita ja hätyyttänyt\npolkupyöräilijöitä. Ja kun siitä valitettiin ukko Kerviselle, niin\nukko tietysti puolusti sitä, vieläpä ylpeilikin siitä, että hänellä\noli sellainen koira. Taivaan isä on, rangaistakseen ohikulkijoita\nheidän synneistään, asettanut semmoisia Kervisiä juuri maantien varteen\nasumaan.\n\nKervisen koira väijyi ohikulkijoita, maaten portinpielessä taikka\nsaunan nurkan takana, mistä sitten kamalasti rähisten hyökkäsi esiin.\nHevosella ajajia se haukkui turvallisen välimatkan takaa, sillä\najajalla saattoi olla piiska, jonka kipeätä siimaa Kervisen koira\nuseammankin kerran oli joutunut maistamaan opikseen vaikkakaan ei\nhuvikseen. Jalankulkijoita täytyi myöskin varoa, sillä ellei niillä\nollut keppiä, niin olivat ne kovin kähveliä koppaamaan kiven ja\npaiskaamaan sillä.\n\nMutta turvattoman pyöräilijän kimppuun se hyökkäsi kuin peto, koittaen\nkäydä hampainkin kiinni housunlahkeeseen tai hameenliepeeseen. Nykyajan\npyöräilijätyttöjen hameenhelmaan se tietysti ei ylettynyt - se ei\nymmärtänyt niillä hametta olevankaan - mutta se koitti puraista suoraan\nnilkkaan.\n\nJa Kervistä se vain nauratti. Sen täytistäkö ne lakkaamatta\nrahtautuvatkin edes takaisin tietä pitkin hänen talonsa ohi!\n\nRaivokkaimmin haukkui Kervisen koira autoja.\n\nSe haukkui niitä henkensä uhalla. Se vihasi niitä rajattomasti eritoten\nsiitä syystä, ettei voinut niitä säikyttää eikä puraista, ja että\nsen piti varoa jäämästä niiden häikäilemättömien pyörien alle, kun\nne ylimielisesti ja ylpeästi suhahtivat Kervisen talon ohi. Tietysti\nvihasi ukko Kervinenkin autoja, joille ei hänen koiransakaan pystynyt\nhäiriötä tekemään.\n\nMutta jollei Kervisen koira autoille muuta voinutkaan, niin kyllä se\nniitä ainakin haukkui, haukkui koko keuhkojensa ja kitansa voimalla,\njuosten vimmastuneena perästä kunnes oli menehtyä.\n\nKerran tapahtui sille kuitenkin aivan odottamaton sutkaus:\n\nTiet olivat kuravellillä.\n\nKauppias Hämäläisen auto tuli hyvää vauhtia kaupungista päin.\n\nKun se oli päässyt Kervisen kaivonvintin kohdalle hyökkäsi tunnettu\nkoira täysin voimin sitä vastaan.\n\nKoira pysähtyi ikenet irvissä ja karvat pörhössä tien viereen ja avasi\nkitansa, päästääkseen sieltä sapekkaimman sadatustulvansa.\n\nSitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Ei nyt eikä koskaan. Kervisen koira\nvaikeni, vaikeni kuin muuri.\n\nSamassa silmänräpäyksessä auton vasen etupyörä näet löi hirmuisen\nkura-annoksen juuri päin Kervisen koiran kuonoa.\n\nKervisen koira oli hetken aikaa aivan sokaistu. Sen silmät,\nkorvat ja sieraimet olivat täynnä lokaa. Ja mikä pahempi, se oli\ntukehtumaisillaan. Sen suu oli niin täynnä rapaa, että henkeä salpasi.\n\nKervisen koira yski, päristeli, sylki ja kakisteli. On omituista\nnähdä koiran sylkevän, ja sitä juuri ohi kulkeva Hirvolan renki, jota\nKervisen koira vanhastaan vihasi kaikesta mielestään ja kielestään,\nnauroi kauheasti.\n\nTämä nauru se lopullisesti murti Kervisen koiran sydämen. Kun se oli\ntullut vähän tolkuilleen, loi koira Hirvolan hohottavaan renkiin sanoin\nselittämättömän vihan, häpeän ja epätoivon katseen ja hiipi saunan\ntaakse.\n\nSen erän perästä ei sitä olisi enää tuntenut samaksi koiraksi. Se\nluihuili levottomana milloin missäkin ja pysytteli poissa maantieltä.\n\nVihdoin se, niinkuin sanotaan, otti ja kuoli, suruksi ja kaipaukseksi\nKerviselle, joka epäili myrkytystä.\n\nTurha epäluulo! Kuoleman syynä oli murtunut sydän. Silläkin oli näet\nsittenkin ollut sydän.\n\nTiitus (Ilmari Kivinen).\n\n\n\n\nLetkauksia.\n\n\nLetkaukset ovat pistosanoja, enemmän tai vähemmän hyväntuulisia.\nNaiset osaavat letkauttaa purevammin, niinkuin narttukoiratkin ovat\njulmempia toisilleen, miehet taas letkauttelevat enemmän ojentaakseen\ntoista kuin häntä loukatakseen. Savolainen akkahan on maailman paras\nkertoja - mahdollisesti ryssän maatushkaa lukuunottamatta - mutta ei\nhänkään valitse humoristisia aiheita. Mies se sutkauksia latelee,\nnainen on vain se lipevä kertoja. Savon akka varmasti voittaa\nkaikki sisarensa ainakin siinä, että hän puhuu niin koreaa kieltä.\nHän syytämällä syytää suustaan runollisia kaunistuksia, niinkuin\nalku- ja loppusointuja kaikkein arkipäiväisiimpiinkin asioihin.\nNiinkuin Miina Möykky Rantasalmella, joka tapasi- pienen näpistelijän\npensaaseen piiloutuneena. Hän tarttui poikaa niskasta kiinni ja mörisi\nmatalalla alttoäänellään: \"käy känkkyrä käräjiini\". Taikka se vanha\nakka Varkaudesta, nimeltään Ursin ja syntyjään Afleck, joka näin\nkorealla lauseella pyysi almua: \"raottakeepa hyvä herra armonne ovvee\nja pistäkee penni vanhan vaivasen kohmettuneeseen kopraan.\" Mikä\nalkusointujen helinä, mikä loistava vertaus armon oven raottamisesta!\nSeuraa miehen letkaus:\n\nPekka Kansanen, mahtava pomo Leppävirroilta oli Savonlinnassa\nkylpemässä. Samoihin aikoihin hoiti terveyttään kylpylässä Ilmajoen\nprovasti Heickel. Heickel oli pitkä, lihava mies niinkuin Kansanenkin.\nTulivat joka päivä vastatusten kylpylän käytävillä. Kansasta vaivasi\nuteliaisuus saadakseen tietää, kuka tuo outo vastaantulija oli. Eräänä\npäivänä hän rohkaisi mielensä, seisautti rovastin ja kysäsi:\n\n- Suapko luvan kysästä, mistee kaukoo se vieras on kotosin?\n\n- Minä olen Ilmajoelta.\n\n- Kettee sieltä?\n\n- Minä olen Ilmajoen provasti.\n\n- Vai rovast, vai rovast. Sitähän minnäi tuolle Antille sanoin, että\nrovast se on, kun sillä on niin suur maha.\n\nHeickel oli kuuluisa sanavalmiudestaan ja tokaisi vastaan:\n\n- Oletteko tekin provasti, kun teillä on noin suuri maha?\n\n- Enhän minä mikä rovasti ou, muuten oun vuan _laiska mies_.\n\nErnst Lampén.\n\n\n\n\nOnnentoevotusraketti häehe.\n\n\n    Sotaurroot peästyväsä\n    Tappeluje makkuu,\n    Rauha-aekanae myös lähtöö\n    Kamppaeluje hakkuu:\n    Jos ei muuta, niin ne ryhtyy\n    Rakkavuuve sottaa,\n    Syvämmiä vallotelle\n    Ihan täyttä totta\n\n    Eivätkä ne silloin liiku\n    Miekkae, pyssye kansa:\n    Silimäelykset, valssit, polokat\n    Ouvat asseinansa —\n    Lopuks impyve ne sitte\n    Sylliisä voan koppoo,\n    Niinku kuularueskulla ne\n    Saukkosia loppoo.\n\n    Ja jos hätähuuvoks impi\n    Suuta tahtoo aukoo,\n    Suukkosruesku estää sen ku\n    Ampuu se ja laukoo —\n    Sitte nielöö kumpasennii\n    Lemmenvirrannielut:\n    Kahe siinä yheks muuttuu\n    Syvämmet ja sielut.\n\n    Samallaene tapahtunna\n    Tässäkii on tiisa:\n    Ratsumestärj uljas valtas\n    Neiti Anna-Liisan:\n    Monin kiertoliikkei keäräs\n    Tytö lemmentaekaa,\n    Sotasoalii voettamalla\n    Syvän rauhan aekaa.\n\n    Eikä sitä seälittännä\n    Aenuvata kukkoo\n    Talon ottoo, siskoseta\n    Jättee veikkorukkoo...\n    Mut on johosta tään tempun\n    Kaekki ilomieli:\n    Siunavuksi onnitelle\n    Syvämmi ja kieli.\n\n    Niinku myös on oltavakkii,\n    Laen ku käsky suurin –\n    Rakkavuus - on yhistännä\n    Kaks toas yhtee juuri:\n    Kuenka onkaa onnellista\n    Sekä suurenmoesta\n    Olla ite rakastettu,\n    Rakastoo myös toesta.\n\n    Teijjä vastavihittyje\n    Onnel ei ou meäree!\n    Voan jos lissee toevottaa, ei\n    Sekkää liene veäree:\n    Sikspä raketin nyt lasken\n    Onnentoevotukse:\n    Onni Teille suurimpasa\n    Avatkoompa ukse.\n\n    Lemminkäene Kyllikkisä\n    Otti ryöstämällä\n    Ja olj lähtö kiireine ja\n    Ja mänö kova halla.\n    Mut tää herra ratsumestärj\n    Ajakoo voan hiljoo,\n    Varotelle kulettakkoo\n    Pientä valakoliljoo.\n\n    Uutee kottii huonekuriks\n    Nimessä ei missää\n    Ratsupiiskoo soaha ottoo,\n    Eikä tuuvva sissää!\n    Luuta toas jos asseeks sattuu,\n    Lyyvä luutapuolla:\n    Luut ei säry, eikä myöskää\n    Hoavoo synny tuolla.\n\n    Paras keino kuetennii on\n    Käyttö suukkorueskun,\n    Hellä sylleely ja lämmin\n    Antamine mueskun:\n    Ku voan aena toene toestaa\n    Syyttää suuvvelmilla,\n    Elo niin on herttaesta ku\n    On se keijusilla.\n\n    Kotikii on silloin kirkas\n    Sekä aurinkoene,\n    Hapannoama, murnotuskaa\n    Ei ies siin ou loene —\n    Yks on toevo, usko, lempi,\n    Niinku yks on sänky,\n    Eikä myrskyt tunnu, vaekka\n    Muuvvalla ne mänkyy.\n\n    Ja ku ympärille nousoo\n    Pikku enkeleitä\n    Jumaloemaa, rakastammaa\n    Vanahempijjaa - Teitä,\n    Niitä sekä isänmoata\n    Rakastaissa aena\n    Ellee lerotelkoo sitte\n    Oekee onnekkaena!\n\n        Kaarlo Hemmo (Kaarlo Tiihonen).\n\n\n\n_Soinis-Jussi_ (pankkiin tultuaan): Onkoon piärovast kotosalla?\n\n_Pankkivirkailija_ (osottaen johtokunnan huoneeseen): Tuolla se\nsakastin puolella.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTukkipomolta, jonka nimi on Boman, tiedustelee Sarkaharjun Taavetti:\n- Mitenkä kaavan sitä pittää palavella virmoo, jotta piäsöö oikein\nPuumanniks?\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Automyyjä_ (innokkaalle hevosen kasvattajalle): Myykää vain se oriinne\npois ja ostakaa auto. Autoa ei tarvitse ainakaan joutilaana tallissa\nruokkia.\n\n_Isäntä_: Kyllähän se voorti kulukusa puolesta mänis, mut se hänen\nties, miten sitä meijän varsantekijät suvahteis.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEnsi kerran autolla ajettuaan selvittää Tuusjärven ukkeli: - Soon sitte\nhurjoo männöö tuolla aatolla kulukiissa, ihan siinä partai juoksoo\npiklankana perässä.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Vankilan pastori_: Mistäs rikoksesta te olette tänne joutunut?\n\n_Vanki_: Söinpähän kerran uuvispuuron kanssa leipee.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Isäntä_: Kyllä tuollaisella ruumiilla passois työtä tehä, eikä talosta\ntalloon kuleksia ja tuvan penkillä pötkehtijä.\n\n_Laiska-Lassi_: Voi hyvä isäntä, kun minä tekisinnii mielelläni työtä,\njos sei veis niin paljo aikoo.\n\n       *       *       *       *       *\n\nRupesipa kerran Itämerellä ukko-Riekko vahtivuorolta päästyään syömään.\nMutta samassa heilahtelee laiva pahan kerran paiskaten ukon kanssin\nlattialle istuilleen ja leivät, kala- ja voipunkat syliin, jolloin ukko\nmurahtaa:\n\n- Luulookkoon se nyt, että minä syön kaikki yhellä kertoo.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKala-Taavetti saattelee herrasväkeä järven yli. Tuulee navakasti ja\nkeskellä järveä alkavat kyydittävät kiljua:\n\n- Vene kaatuu, kaatuu tuossa paikassa ja kohta ollaan järvessä.\n\n_Kala-Taavetti_: No, kesäinen ves, ei siinä vilustu...\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Montako sullon hevosta nykyjään?\n\n- Se ensimäinenpä se on vuan yksinlukkiin.\n\n- No, eipä, eipä sitä juuri sen vähempee kehtoo isäntämies pitteekkää.\n\n\n\n\nOamupuhteella.\n\nKirj. O. Räisänen.\n\n\n    Akka herree, tuler roapii,\n    lieteen pistää pannun, koapii\n    pohjospuoltaa, haakottelloo,\n    siristellen sihtoo kelloo,\n    toata räekkee, naksuttajjoo:\n    neljästä on hintiv vajjoo - —\n\n    Soap jo viimmenj jaahot pannuun.\n    Vilikasoo ukko-Jannuun,\n    joka vielä vettää unta,\n    niinkuin muuhii tupa-kunta.\n    Sikiöitä siellä teällä,\n    lattialla, penkkiin peällä.\n    Uunin kuppeella om piika,\n    peite potkittuna poes, kul liika\n    lämmin tullunna on tälle\n    lihavalle ryllykälle - -.\n\n    Havahtuupa viimmenj ukkoe,\n    haakotuttaa häntäe: hohhoe!\n    Kämpii siitä lattialle\n    katastaa jo pihasalle —\n    koapii siinä kaenaloetaan,\n    mulukuiloo kakaroetaan.\n    Herättääpä ylös piijjan\n    murahtaen piener riijan:\n    - niinkuh hako siinä - makkoo, —\n    kello viijettä jo hakkoo —\n    koko päevee passoom muoata — —\n    Piika ihan säekäht, toata,\n    tormasj ylös, voatteet vetj\n    peällesä ja aeva' hetj\n    hävisj, männen navetalle.\n    Ukkoe siitä pihasalle\n    pistäätyy - näet nurkan taa — —\n    Eiline' om poskessaa’\n    aeka mälli, sitä siirtää. —\n    Keltaviiruh hankeem piirtää - —\n\n    Palloo toaisj jo tuppaan siitä,\n    kylymä kun selekpiitä\n    karmii. Akka kuppiij jo\n    koataa kahvin, sannoo: no\n    toassa kaete toata oes' —\n    luirua - ka, hörppee, poes - — —\n\n    Hörppee. Kaevaa piippuvärkit,\n    näköjäsä oekeen tärkit\n    kapistukset. Kessujasa\n    polttaa siinä istuissasa,\n    eekä mietij justiim mittää —\n    totta huokastahhii pittää —\n    kerkiää tok vähemmälläe\n    ohha aekoo päevemmälläe − — —\n\n    Piikae tulloo navetasta\n    elikoeta ruokkimasta.\n    Sannoo niinkuih hättäessäsä:\n    - Torstikki on touhullansa.\n\n    - Sitäkö se pittiim myyvä\n    härkä, sekä rahat syyvvä, —\n    akka äkäsenä mannoo.\n    Sylykäsöö ukko, sannoo:\n    - Mikäs toassa nyt on hätä —\n    jotta iham mannoot tätä. —\n    Löyskäv Ville lupasj härkee\n    silloinj ku' on tarve tärkee − − −\n\n    Piika lähtii siitä pija'\n    tormuuttammaa Torstikkija - — —\n\n\n\nEhkä ensimmäisiä vääränrahantekijöitä maassamme olivat Talviainen ja\nTurpeinen. Ainakin he olivat maailman kaikkein huumorintajuisimpia\nväärentäjiä. Kun heidän piti kirjoittaa nimensä siihen kohtaan, mihin\npankinjohtajatkin sen piirtävät, ei heidän mielestään Talviainen ja\nTurpeinen olleet kyllin hienoja nimiä. He koettivat saada nimiinsä\nhiukan ruotsalaista väritystä ja kirjoittivat: \"Dalviainen ja\nDurbeinen.\" Mutta ei sillä hyvä. He painattivat seteleihin sitä paitsi\nseuraavan sutkauksen:\n\n\"Suomen pankki _ei_ maksa tästä setelistä kymmenen markkaa!\"\n\nOikeastaan miehet eivät olleet muodollisesti syypäät rikokseen.\nEnsiksikin he käyttivät omia nimiään seteleissä, joten itsekullakin\noli tilaisuus arvostella heidän lunastuskykyään miten tahtoi. Eivät\nsiis väärentäneet kenenkään nimeä. Toiseksi: he suoraan lausuivat\njulki, ettei Suomen pankki niitä suinkaan lunasta. Olivatpahan vain\nsavolaisia, leikillisiä sutkauttelijoita, jotka ottivat sutkauksistaan\nhyvän maksun, ehkä paremman kuin moni suuri kirjailija.\n\nSuomen laki ei tajua huumoria. Mikäli tiedetään joutuivat Dalviainen\nja Durbeinen tiilejä laskemaan Kakolaan tai muuhun yhtä epämukavaan\nvankilaan.\n\n\n\n\nValitus runo\n\nylitzen caiken tyhmyden / Ahdas-Mielisyden / ja Noituden harioituxen /\nquin Ihmisildä käytetän vielä Nyky-Päivinä. Suomenkielen siteitä\n\n        TATU PECKARISELDA\n        cocon ja Pränttin pandu\n\n\n    Ah quinga cauhisdus / tusca / nöyrän Mielen valda /\n    Tutkeisan Mailman meno nijn Yldä / quin aida.\n    See päänäns pahutt ombi ia Synnin lica /\n    Quin rabacoss rypeisän yx riedas Sica.\n\n    Nytt ylpiydest pullisdu Ihmis-Sucu aivan /\n    Hee röyckiäst hallitt pyydä Maan ja Taivan\n    Nytt Luonon laeist ia Laitoxist eij pijta cucan /\n    Vaan väärisdät ia falskat ne tyhmän iärges mucan.\n\n    Hee Velhoin Osvijtall ylös-löysit glasi-putket /\n    Nijll cuuda / Auringota muca läpitz tutkeit.\n    Hee falskeill consteilans fangitzit Pitkäisen Blicxtin /\n    Glasi-pottijn sen pistit / ja cutzut valox Electritzin.\n\n    Eij maasa mateleman enän Ihmis-parca tyty /\n    Noituden toimituxin on heilä yx kijren hyty.\n    Hee Aeroplani-Coucon sijvill räpisdät ilmass /\n    Gans Turiain ja Yököin hee lendelet kilvass.\n\n    Heill Authomobijlit muca Bentzin-Voimall lijcku /\n    Vaick vissist itz Beelzebub nijss pyörisä kijcku.\n    See culkeisans pärisdä / ja ilkiän haisun lyckä sisäst.\n    Å Ihminen / Se Bentzin käy ulgos Synnin Isäst.\n\n    Hee luulet cuulevans Taivan ilon maalisill corvill /\n    Quin Rienaia heit skoiia Rathiio-Torvill.\n    Hen Cinemathographeit seinill muca elävix teke /\n    Eij quingan nijss Hengi löydy / sen vijsas näke.\n\n    Quin porsat hee Ravindotans nuuskit ja tongit.\n    Cuulema jongilaist Vitaminij hee ruastans ongit\n    Josco hee minkän löysit / en usco Minä sitä.\n    On surket quin tyhmys viel nyky-Mailmass itä.\n\n    Näin turhuden / Synnin toimiss hee aigans huckat /\n    Guin räknat ja tutkit ja Machinoidans ruckat.\n    Taincaldaist meno hee cutzut _Kehityxex_ muca /\n    Vaick tacaperin hee culget / sen havaitze ios cuca.\n\n    Tätäkän kirioidust hee tuskin ymmärdä mahdat /\n    Quin iärgens siat heill pääsäns on lian ahtat.\n    Opix ja oiennuxex heill quingin tämä tulcan.\n    Nytt corvatan taca Murhell pistän Kynä-Sulcan.\n\n\n\n\nKu ratijovehkeitä syvämmualle laitettiin.\n\n\nKu tässä Savo heemojulukasussa hoastetaa vissii kaekista ihmeasijoista,\nniin eehä tuo taetas pahhoo tehä, jos muutamalla sanalla sannoo\nlivvaattas tästäe asijasta, ku niitä ratijorakkineita alako ilimestyä\ntännehhii Savommuaha ja tännekkii Mäläklahe kylälle.\n\nSe yritti olla kummdo aekoo... Siitä kun niät muutamissa paekossa\npitivät iha ihtesä piäjuavelin - joka siihe syntii immeestä keekuttaa\nja nytkyttää - keksintönä. Kyllähä tua miesväk paremmi käsitti, että\nnykyaeja viisaus ja se tekniikkaha tässä pelloo, mut akkojen järk\ntahto sakkeentuva siinä asijassa. Oljha nuita semmosijakkii akkoja\nvarsinnii nuoremmissa, jotka muutamissa paekossa oekee ruihnasivat\nlaettamaa ratijota, mutta semmoset vähä vanahemmapuoleiset akat eevät\nymmärtännä tämä ratijom piälle kerrassaa mittää, tekivätpä sitten\nmyöhemmi hankaluuttakii koko asijassa. Niinpä minunnii toespuoleisenj\nsäksätti hirveesti ku kuul, että minä meenoon lähtee ratijota hakemaa\nkirkonkylästä. Panj kelevoto rahakukkaronniip piiloo, vua minä naaroo\nhöksötim mokomalle ..hehe.. ja pistin ruuna aesoe ja ajjoo huilautin\nkirkonkyllää, ja oljpa tuota Mikko Tolose luona sev verra luottoo,\nettä anto velaksii. Tiesihäm minä, että ku eukko soap kuulla yhe illa\nratijota, nii antaa kukkaro jo iha lemmessä poekkee ja pittää muutennii\nhyvänä, iha kaalastapittäe...\n\nNii sitte toen ne ratijovehkeet ja voe taetamato, mite eokko älämens,\nku rengit alako laitella antennimastoja pystyy. Olj sitä sillo\nyhenkerra iäntä Myhkyrimäellä, mut ratijo vua laetettiin paekollee, ja\nkohta alettii sitä sitten vinguttoo. Vinkuha se kelevoto ensi ku sijan\nporsasta oes aeja raassa vinguttanna ja se pist akannii vielä enemmä\nvihaks.\n\nEehäm myö ensaluks osattu niitä annootia ja mukkulaattoria vissiinkää\nkytkee oekeella tavalla, koskapa pahhuus pit niim pahhoo elämee ja\nvuoroo sano jonnii sanannii, pistpä vällii vähä rysseekii. Monta\niltooha sen mokoma kans män tuhratessa ja se lisäs akalle intoo. Kyllä\nsiinä Myhkyrimmäk raeku ku uamusta iltaa paahas näetä nykyaeja vehkeetä\nja hullutuksia, ja nii olj iha ku äkääntynyt kana, että ee tahtonne\nyöpuulleenkaa asettuva, vua mourus vielä sängystäännii. Eehä siihe\nsängy lähelle ollunna ietimistäkää minulla sillo, vua makkailinpa\nsaanassa niin kaava, ku suatii vehkeet reelaa ja piästii eukom pahhoo\ntuulta sillä laahuttammaa.\n\nTämä kuntoon suant kest kuitennii nii kaava, että eukko rukka mänetti\nkokonaa malttisa.\n\n- Siinä sen kans joka ilta puolee yöhö tuhrootte ja poltatte kallista\nöljyvä ilima-aekojaa ja päevällä ee tule töistä mittää, älämes ja ku\ntoeset vielä alako suotta-aekojaa mokomata härnäilemmää, nii eekös\nkelevoto ottanna korentata ja hujjaattanna koko värkkiä nuri.\n\nPisthän tuo vähä vihaks, mut aattelin, että etpä toesta kertoo tie\nsitä, etkä aenakaa yletä antennia hujjaattoo lattiaa, on se siks\nkorkeella. Kävin hakemassa uuve värki ja sepä alakokii kohta laaloo ja\npanna kaekinpuolim parastaa.\n\nJo eukkokii tukkes suusa ja seol hyväm merkki. Ku sitte pantii\npyhäoamuna kirkkotoemitus kuulumaa, nii sillo jo euko syväala sulj\nkokonaa ratijota kohtaa. Siihe tulj muihe jookkoo istumaa ja ihmeessää\nnäätti oleva. Kun siihe sattu muitae kylä eukkoja, nii kilivan siinä\nsitte kehuvat ja rijostivat ratijota, että ku ee tarvii ennee lähtee\ntästäpittäe kirkkoo kulukee rutkittammaa.\n\nEekö ollut eukko iha sillälaella asija?\n\nHe... oljha se...\n\nJa siitä se sitte läks alaku niihe laettamissee Mäläklahe kylälläkkii\nniinku muuvallakkii. Oljha sitä taenna olla samallaesta kähäkkätä\nmuuvallae ee vua meellä, koskapaha Holopaise eukkokii olj nii\ntuskaantunna ens alussa siihe vinkumissee ja turisemissee, ku ee\nnekkää käenkiänteessä soanna vehettä kuntoo, että olj herja koatanna\npiimävellijä koko ratijoluatiko täätee ja äkässynnä, että siino ruokoo,\nettä jaksat vielä kovemmi huutoo ..hehe..\n\nNii että mittee minum pit sannookkaa..\n\nNii siitä, että nyt tämä ratijolaetos on tullunna meille jo nii\nmieleeseks, että ee hennottas siitä erota millää. Enne minnäe hyvästä\nhevosestanj vaekka luopusi ku tästä ratijosta. Tämä ku on niät meelle\nmoalaesille semmone sivistyslaetos, ettee sitä korvoo mikkää.\n\nSoaha kuulla esitelmiä kaekista tärkeestä asijoesta ja sitte vällii\nmussiikkia - elekee naaroo, kyllä minä mussiikkia ymmärrän, vaekkoon\nvähä tolohon näköne - ja laaluva jos minkä sorttista. Entäs sitte, kun\nee tarvihe pyhästä uamupäiveesä ilima-aekojaa istuva nököttee, vua ku\nsuap ensim mahasa täätee ja ruokalevot piälle, nii siinä alakaa urut\nsoeja höröttee iha korva juuressa. Tämä kirkkotoemitus tekköö oekee\nmukavoo, ku sua joka pyhä olla kotonaan kirkossa, eekä tarvii lähtee\ntuiskuu ja vessatteesee.\n\nEntäs sitten kuv vällii soahaa kuulla mukavia juttuja ja tanssipelinnii\nlirraatosta. Sehä se on nuorev väe mielee, eevätkä sillo pakkoo kyllee\njuoksemaa ja jootavassa aekoosa ja voimijaa kuluttammaa. Ja jos sattuu\nolemaa oekee tanssinkitka nuorilla, nii soavatpa siinä pyörähteekkii\nmielesä hyvikkeeks, että oovat sitten virkumpia tuas työhönnii käämää.\n\nJa monta muuta hyvvee puoltaha tällä ratijolla on jokkaeselle, mut\nmeelle mualaesille varsinnii. Ja tyytyväesijä on oltu ohjelmiinnii.\n\nJoka niistä männöö kirjeellä taekka muute marisemmaa, on iha taetamatom\npölöhö. Kun kerra viisaat ja oekeet immeeset on tyytyväesijä näehi\nohjelmii, nii pitäs sillo joutavii oekkuilijoehe pittee suusa korreesti\nkiini, eekä tyhjee lööhästellä. Sitä mieltä myö ollaa siellä Mäläklahem\npuolla ja eekö liene samat mielet joka paekassa, näetä muutamia\nhoohakkeeta lukkuun ottamata, jotka on kun pahaset musikat, että kun on\njo vehnästä nenän alla, nii pitäs vielä soaha sokerleepee.\n\nOhan tuota kuultu siellä Mäläklahem puolla semmostakkii, että tässä\nratijohommassa pitäs muka ruveta mullistelemaa ja muuttelemmaa\nniät siihe suoattae, että valtijom pitäs muka ottoo koko tämä\nratijohuusholli hotteellee.\n\nMut siihe sanom minä ja kaekki muuttii mualaeset, että siitä ee tule\nkerrassaa mittää. Kyllä sillä ukkovaltijorukalla on hikkee asti\nhiäreemistä muussae, että ee tarvihe ennee lissee laettoo pyyvyksiä\nsen niskaa. Sittehä täällä ee kuulla muuta kuv valtijollisiä asijoeta\nja puoluvejuttuja, joita myö suahaa iha tarpeeks sanomalehistäkkii.\nKyllä sillä valtijolla on työtä siinäe, ku koettaa suaha virkarenkijää\npysymää paekollaa, ee siinä tarvii ennee ratijota vastuksina.\n\nHyvähä tämä ra ti jo pakana on. Kuv vua suavat hyvvee ohjelmoo ja\nsittev vällii aena oekee raelakoeta poloka hykääksiä.\n\nV. K-nen (Veikko Korhonen).\n\n\n\nIstua torjottaapa Hisko-suutari tupansa penkillä muutamana\nmaanantai-aamuna kohmelon kutkeissa. Tulee \"Sepeli\"-koira tervehtimään\nisäntäänsä. Hisko silittää \"Sepeliä\" ja juttelee: - Miten hyvä koeralla\non ollakkaa, kun sei juo viinoo, eikä tarvihe pittee kohmeloo.\n\n_Emäntä_: Kylläpoes sullae jo aika ruveta koeraks..\n\n       *       *       *       *       *\n\nAlkoivatpa Sonkajärven sepän perunat lähteä kävelemään kuopasta ilman\nlupaa. Jäipä seppä kerran vahtimaan nähdäkseen rosvon naamasta naamaan.\nRosvo tulikin ja painautui perunakuoppaan ja seppä laskeutui kohta\nlyhty kädessä perästä. Voro hätkähtää, mutta seppä alkaa rauhoittaa:\n\n- Kah! Naapurin Pekkahan se onnii ja minä kun luulin rosvon tiällä\nkäävän perunaverolla.\n\nKun Pekka rupes säkkiään tyhjentämään, jutteli seppä edelleen totisena:\n\n- Anna vuan olla perunat pussissaes tai pistä vaekka vähä lissee,\njottei reissus ihan vätyksellee lörrää. Mut muista panna kuopan suu\nhyväst kiini lähtiissäs.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Tuolla naapurissa oljvatte tappaneet sen mahottoman suuren sijan.\n\n- Vai nii - kukkaa tuosta hengen otti?\n\n- Ei kuulu kelevannee kellekkää - ilimaan oljvatte vuan piästäneet.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKorven Mikko Lienalleen: Tules pitelemmää tuan ruuna jalakoo, jotta\nsuan kengän kiini isketyksi.\n\n- Mut jos se potkasoo...?\n\n- No, riäkäsemällähän siitä piäset.\n\n\n\nKINKERILLÄ.\n\n\n_Rovasti_: (ajellen perästä parempaan elämään pääsyn vaikeutta) Voiko\nkukaan sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle tässä maailmassa?\n\nKun ei vastausta ala keltään irrota, rupeaa hän heruttelemaan Niskalan\nIisakkia, joka, vaikka olikin tunnettu sutkauttelija, ei ollut vieras\nparemmillekaan asioille. - No, Iisakki, onhan sinun suupielissäsi\nennen tuulta puheen juureksi piisannut, vai joko löi tuo kysymys aivan\nölleröksi. Etkö osaa sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle?\n\n_Iisakki_: (jota ei ahdisteleminen oikein miellyttänyt) Kirnun\nnuoleminen, kun ei mahu piä eikä yletä kiel.\n\n_Rovasti_: Ja niin saisit vaan vesi suussa kirnuun katsella, ellet\nälyäisi vanteita irti kopsautella.\n\nNiin sai sitten rovasti hyvän aiheen alun puhua Iisakille kuten\nmuillekin synnin vanteista ja taivaallisista herkuista. Ja toimituksen\nloputtua niin rovasti kuin kinkeriväki tunsi päässeensä entistään\nläheisempiin suhteisiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Siinolj tuas naala ruumiskirstuis, tuumi savolaissälli tarjottuaan\nryypyn kaverilleen.\n\n- Niinpä iske yksintein toinennii, kerran kun on vasara käessäsi tuumi\nkaveri.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSakari on poikineen Kumpulassa korjaamassa nuottaa. Kun poika\nihmettelee, ettei heille annettukaan päiväkahvia kun yks kuppi\nkummallekin, jorauttaa Sakari:\n\n- Kaiketi on toinen kuppi särkynnä.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Jolla paljon on, sille enempi annetaan._\n\n\n_Joro_ (suuren lumituiskun jälkeen): Tais sitä tuota lunta tulla siellä\nteijännii kylässä?\n\n_Jere_: Eihän sitä sitäkää kaikille yhenverran anneta, vuan jollon isot\nmua-alat, se suap enemp ja pienpalstaset vähemp.\n\n       *       *       *       *       *\n\nIhatsunlahteen tulee reisusälli ja pyytää ruokaa maksua vastaan.\nSyötyään tiedustelee hän maksun määrää. Kun hän pitää hintaa liian\nkalliina, arvelee isäntä puolestaan:\n\n- Jos piet hintoo kalliina, nii alota uuvestaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Tuosta pojasta mies tulee, arveli lääkäri, kun hän leikkasi\nkolmivuotiasta naskalia ja poika horroksissa lauleli:\n\n- Mittä minä taitin tellaiten heilan, jolloit tuhantia tatkutta. Viit\nminä hänen lemmettäin, ei te kaavan kettä kumminkaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Syytä \"jiävätä\"_.\n\n\n_Tuomari_: Onko vastaajalla mitään syytä jäävätä todistaja-Oikarista?\n\n_Vastaaja_ (silmäillen Oikarisen puolen metrin pituisia takapassaria):\nMikä toista ja tuollainen on, jolla kulukiissa takapuol muata viistää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nYstävä, jolta Pettäin Lassi, vanhapoika kohmelossa elämätään surkeillen\nja vaivojaan valitellen kärttää päänparannusta:\n\n- Kyllä soon nyt Lassi sillä lailla, että ellet sinä tie kiännettä\nelämääs ja ota eukkoo, nii sulle ei kunnian kukko laala.\n\n_Lassi_ (oltuaan hetkisen aatoksissaan): Voishan se olla hyväks sekkii,\nmut misteepähän sen eukon nyt tähän tuskaan tempoo...\n\n       *       *       *       *       *\n\nLeppävirtalainen kehuu hevostaan: - Ja siinon sitten otus, jottei oo\njokkaisen turvelon tallissa. Kato sen rintoo, eikö se oo kun ryövärillä\nja silimäile sen reisijä, eikö ne oo kun joulumakkarat. Ja jos ajat,\nniin joka jouh soip erj iänellä.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Eukko_ (tulee sianporsaita talosta ostamaan): Onko nämä nyt sitä\näkkiviäree lyhytkärsärotuva?\n\n_Isäntä_: No nii äkkiviärän lyhyttä, jotta pittää lusjkalla syöttee,\nkun ohta yltää altaan pohjaan ennen kärsän-piätä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nLassilassa on välikäräjät ja käräjäherrat pitävät muutamana yönä talon\nhalkaisevaa remua asuntopuolellaan.\n\n_Emäntä_ (heräten kesken makeinta untaan): Herra jee! Mikä metelj ja\nhuuto tuolla herrain puolella oikeen on?\n\n_Isäntä_ (kääntää kylkeään ja vetäisee nahkasten lievettä\nkorvuksilleen): Soon vuan sitä lainhuutoo.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Vieläkö se Villiina ossoes - Jos niinku yritettäsj -?\n\n- Voe voe - toata nyt toammosta kuj jenkkoo - pyh! Minusta tok' lähtöö,\nku' oekeeh heruttelloo, vaekka ihteesä vinteriskoo!\n\n       *       *       *       *       *\n\nTurun puolen mies Kuopion ajurille: Tieräks' mist' sais potin viinaa?\n\n_Ajuri_: Mistees minä sellaisija tietäsin, mutt - istukeehan tuonne\nrekkeen, jos tuolla ruunalla ois jottain kiikarissaan!\n\n       *       *       *       *       *\n\nVille oli lähdössä laskiaisajelulle, mutta aikoikin jäädä pois, kun\nei ollut daamia. Joku kehoitti häntä ottamaan pitkän Eveliinan, johon\nVille lausui:\n\nEnpä arvannu ottoo takarekkee.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Hämäläinen souvaripoika_: (tarkastellen kaverinsa pukeutumispuuhia)\nEikö sinulla Iikka ole paitaakaan päälläsi?\n\n_Savolais-Iisakki_: Mittee sitä paijalla kerran kun on simpsetti\nkaulassa.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Valokuvaajalla._\n\n\n- Nyt vähän aikaa hiljaa - hymyilkää kauniisti - vielä enemmän. Vetäkää\nalahuulenne kijnni ylähuuleen, isäntä!\n\n- Sepä ku' ee mää − − −.\n\n- Kuinka niin?\n\n- Kun toa mälli tulj hintiv verral liijan suur' - -.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Vihillä._\n\n\n_Rovasti_: \"- - - Ken ei jaksa itseänsä hillitä, niin naikoon,\nsillä — - -\"\n\n_Sulhasmies Lipponen_: Rovast voal lukkoo raahassa loppuu' ast' - ee\ntässä nii hättee oo...\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Mikäs siinä._\n\n\n- Yhä sinä vaan sairastat − − −?\n\n- Mikäpä toassa lie sairastaessa, jos vuan toassae terveyvessä\npyssyy — —.\n\n       *       *       *       *       *\n\n\n_Varmuuden vuoksi._\n\n- Tuota... sitähäm minä läksiv varmuuvev vuoks' tievustammaa\nkirkherralta, jotta oeskoon siellä kirkonkirjassa minun kontollanj\nvielä sev verran tyhjee paekkoo, jotta voesj yhe’ immeisealum merkitä,\njos näet sattuu tässä vielä ilmestymään...?\n\n- Kyllähän niitä aina kirjoihin sopii - mutta mitäpäs Hilarus nyt enää\nsellaisia hommia - vanha mies. Pois jo sais jättää nuorempien asiaksi...\n\n- Niihhän sem puusta kahtoin luulis... voaj jottaehan sitä joutessaan\nnäpeksii... minä ku' oon ne muut talon hommat jo jättännäe - — —\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Sairaus._\n\n\n- Mitenkäs se Alapreetti jaksaa?\n\n- Huono on. Ee se ennee jaksa hoastellakkaa. Pyysin, jotta sanoppas\npöytä. Ee se kun kahto voa'. Sitte pyysin, jotta sanoppas kello. Ee\ntoaiskaan muuta kun kahto voa'. Vieläe pyysin, jotta sanoppas putelj, —\nniin sillonj kysy, jotta: \"onkoon siinä putelissa ennee mittää -?\"\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Syvimmässä Savossa._\n\n\n- Sulta se akka kuolj\n\n- Niin tek. Kylymilleenj jäe sänky - -.\n\n- Meenootko ottoo uuvven?\n\n- No eehän sitä Himankaa' - kun siihen rutjaan kerkis tottua — —\n\n- Niij - ja on se niin sypäkkätä, ku’ on akka - -.\n\n- Joo - ja paremmin se toa vanaha immeine tarkenoo, ku' on nahkasissa\ntuplalämmin.\n\n- Joo! —\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Laivarannassa Iisalmella._\n\n_Täkkimies_, irroitettuaan laivan puhelinlangan laivan lähtiessä: - Nyt\nne toais noa tiplomaattiset välit katkes' - -.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Oekee koera._\n\n\n- Ostootev vallesmanni yhen kerra' oekee koera!\n\n- Onko sillä jokin sukupuu?\n\n- Jottako onko jokkii erityinen puu? Ee ee! Siitä tämä justiisa onnii\nhyvä, jotta se sihhoataa - oljpa mikä puu hyvvääsä - - -.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Viisastelevia sutkauksia._\n\n\nSuonenjoen poika siinä 18 v. iässä oli kupsahtanut jäihin. Peppuroi\nsiinä tuntikaupoilla. Huusi kuin halvattu. Tuli viimein apumiehiä.\nNostivat pojan lujalle jäälle. Poika värisi jäällä vaatteet jo\nhilseissä. Ei virkkanut mitään, tuijotti vain eteensä. Miehet kysyivät:\n\n- Mitä se poika siinä aprikoi?\n\n- Sitä tässä mietin, että unohtupa se kerran tyttö mielestä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nUkko Pöllänen on tullut Helsinkiin tytärtänsä katsomaan. Matkalla hän\non tullut sairaaksi, ja menee kaupunkiin tultuaan lääkäriin.\n\n- Milläs kohtaa se kipu alkoi tuntumaan? —\n\n- No,- siellä se muistooksenj - Selämpeähäm peästessä - — —\n\n       *       *       *       *       *\n\nVeipä torppari kerran vesikesän viljoja pappilaan. Rovasti kourii jyviä\nja arvelee, että kovin pehmeitä nämä ovat, johon torppari jorauttaa:\n\nPehmeenpuoleisiapa nuo alakaavat olla errään papin suarnattii.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSattuipa pastori sairasmatkoillaan kulkemaan Sivulan töllin ohi ja\nnähdessään Matin hääräävän pihasalla, alkaa rivakasti tiedustella sen\nvoinaulan kohtaloa, joka murikka on vielä pappilaan tuomatta. Matti\nkoittaa selitellä, että ainoasta lehmästä ei heru papille asti tuumalla\nmillään, kun lehmä on vielä miltei maho.\n\n_Pastori_: Kyllä papin osa pitää herua vaikka hännästä.\n\n_Matti_: Kiertäkee sitte hännästä!\n\n       *       *       *       *       *\n\nJuokseepa mies asemalle, mutta juna ennättää lähteä juuri nenän edestä.\nKuivaillen hikeä päivittelee mies:\n\n- Voi sen ryökäs kuitennii, kun vähä myöhästyn.\n\n_Irvake_: Oljpa onni, ettet enempee myöhästynyt.\n\n\n\n\nRautatielaitoksemme.\n\nVuodelta 1908.\n\n\nMikä on rautatie tai oikeammin: mikä on meidän rautatiemme?\n\nKysymys äkkiotteeltaan ei näytä juuri olevan suorasyisimpiä, mutta\nasiaan painautuen saa pian käsiinsä sen punaisen johtolangan, joka\njuoksee läpi rautatielaitoksemme aina sen alkuvaiheista viimeiseen\nvihellykseen saakka. Kun siitä siimasta vetää, tulla köllöttää\nkohta vastaukseksi alussa tehtyyn kysymykseen: rautatiemme on eräs\nsallimuksen, ruotsalaistemme edustaman länsimaisen sivistyksen ja\nsuomalaisen tyhmyyden yhteistyön sorjimpia aikaansaannoksia.\n\nSallimus näet johdatteli, että entisille valtiopäiville keräytyi sieltä\ntäältä ympäri maatamme hevosmiehiä ja entisiä lautamiehiä. Kun nämä\nkaikkia asioita pyrkivät höystämään markkinakaskuilla ja lehtolasten\nruokkojutuilla, täytyi heistä muodostaa oma valiokuntansa ja jättää\nsallimuksen varaan, mitä he mahdollisesti aikaan saisivat. Mutta annapa\nollakaan! Eräänä päivänä ilmausi valiokunnasta lähettiläitä kuhunkin\nsäätyyn esittäen, että maahamme on rakennettava rautatietä. Asia\npunnittiin sekä länsimaisen sivistyksen että suomalaisen tyhmyyden\npuntarissa, ja seurauksena näiden kolmen voiman toisiinsa kosketuksesta\noli kuin olikin - rautatie.\n\nMuistoksi annettiin valiokunnalle nimeksi rautatievaliokunta,\nja kenessä on vähinkin ollut hevosmiehen vikaa, sen pääsy tähän\nvaliokuntaan on ollut varma.\n\nKerran alkuun päästyä on rautatieasia näiden kolmen voiman\nvaikutuksesta ripeästi kehittynyt. Sallimus on säätänyt tuon tuostakin\nhallavuosia, vesikesiä, pakkastalvia j.n.e.; suomalainen tyhmyys\npuolestaan on puutteen uhatessa kehottanut nousemaan uunille ja\nhuutamaan valtiota avuksi; länsimaisella sivistyksellä ei taas ole\nollut sopivampaa lievennyskeinoa kuin esittää rakennettavaksi uusi\nrautatie.\n\nNiin sitä on vähitellen menty eteenpäin ja rata toisensa perästä saatu\nvalmiiksi.\n\nMihin suuntaan radat rakennettaisiin, siitä näyttää olleen eri\nmieliä. Tuntien hyvin kansamme kiivaan ja kiukkuisen luonteen sekä\nidän ja lännen heimojen keskinäisen tappeluhalun, oli sallimus jo\nluonut raja-aidoiksi pitkin maata rahkasuoselänteitä ja vesijaksoja,\nja nähtävästi on sallimuksen tahto ollut, että radatkin kulkisivat\nainoastaan pitkin maata, eikä olisi mitään riitoja ja tappeluita\naiheuttavia poikkiratoja. Länsimainen sivistys on taas ollut\npoikkiratojen harras kannattaja. Tästä onkin ollut seurauksena, että\nradat etelässä juoksevat pitkin ja poikki, mutta pohjoisemmaksi kohoten\nja länsimaisen sivistyksen vaikutuksen heiketen poikkiradatkin käyvät\nharvinaisemmiksi, kunnes radat suomalaisen tyhmyyden kannattamina\nvihdoin kulkevat pitkin maata - sallimuksen varassa.\n\nHartaasti toivomme, että sallimus saa edelleenkin pitää määräämisvallan\nratasuuntiin maamme pohjoisosissa, niin että ne tulevat kulkemaan\nrinnan toinen toistaan häiritsemättä aina Pohjois-Jäämeren rantaan\nasti. Joku sydämikkö kemijärveläinen voi tosin kiukkuilla, kun hänen\ntäytyy matkustaessaan Rovaniemelle kulkea etelä-Suomen kautta. Mutta\nonhan meillä luojan kiitos aikaa ja, kun on hiukan hatussa, rahaakin!\nSitä paitsi jo yksistään kulku läpi länsimaisen sivistyksen kehdon on\nsuomalaiselle tyhmyydelle suuri kunnia, puhumattakaan sen sivistävästä\nvaikutuksesta.\n\nRautateitä rakennettaessa on ollut perusajatuksena tulla toimeen niin\nvähällä kuin mahdollista ja tehdä kaikki hyvin pientä ja vaatimatonta.\nTämän kyllä sanotaan tulevan ajan kuluessa hyvin kalliiksi, —\nmutta -sanoaksemme toveri Huoposen lailla - mitäs me olemme turhan\nnuukia silloin, kun me voimme kansalliset hyveemme, kainouden ja\nvaatimattomuuden puhtaina ja laittamattomina säilyttää. Ja kun me\nkuljemme taas samaa rataa vuosi viitisen perästä sen jälkeen, kun se\nliikenteelle avattiin, ja näemme kaikki ne uudistukset, laajennukset\nja parannukset, jotka sitte ensinäkemämme on tehty, kuinka hyväksi\nmielemme herahtaakaan huomatessamme, miten suureksi voi pieni alku\npaisua.\n\nRautatielaitokseen sanotaan kuuluvan sekä kiinteää että liikkuvaa\nkalustoa. Edelliseen luetaan ratalaitokset rakennuksineen ja\njälkimmäiseen vaunut, veturit ja rauta tiehenkilökunta. Vaikeata\non kuitenkin tarkkaa rajaa vetää, sillä hyvin epätietoista on,\nkumpaiseenko ryhmään kuuluvat esim, pohjoisratojen - sekajunat.\n\nTekniikka ei myöskään ole vielä päässyt täysin selville, kuuluuko\nrautatiehallitus kiinteään vai liikkuvaan kalustoon. Me puolestamme\nrohkenemme otaksua sen kuuluvan kiinteimistöön - ainakin toisinaan.\n\nHenkilökunta jakaantuu kahteen tarkasti erotettuun kastiin,\nvirkamiehiin ja palvelusväkeen - edelliset luonnollisesti ovat\nsitä varten olemassa, että olisi ketä palvellaan, ja jälkimmäiset\nketkä palvelevat. Sallimus suomalaisen tyhmyyden kanssa huolehtii\npalvelijoista, länsimainen sivistys on taas kireästi pitänyt kiinni\noikeudesta saada yksin määrätä virkamiesasiat ja virkamiehet. Tähän\nonkin luonnolliset syynsä. Hienoihin ruotsalaisiin perheisiin alkoi\nnäet kasaantua hiin paljon murhelapsia, ettei heille mitenkään enää\nriittänyt tilaa kadettikoulussa, sähkölennätinlaitoksessa, postissa\nja Evossa. Että länsimainen sivistys on tästä oikeudesta tuntenut\nvastaavaa velvollisuuden tuntoa, sitä ei sovi kieltää. Se ilmenee esim,\nsiinä tunnollisuudessa, millä virkamiehiä on toimeensa valmistettu,\nsillä melkein säännöllisesti ovat virkamies-alut saadakseen\nperusteelliset pohjatiedot opiskelleet kaksi vuotta luokallaan maamme\noppilaitoksissa.\n\nSuomalainen tyhmyys on kyllä tyrkytellyt poikiaan rautatielle\nvirkamiehiksikin, mutta siitä on vain seurannut riitaa ja on valitettu,\nettä tuollaiset ilmiöt ovat omiaan alentamaan rautateittemme arvoa.\n\nKieliasiassa on rautatiellä noudatettu järkähtämätöntä tasapuolisuutta\nja ratkaistu asia siten, että palvelijain virallisena kielenä on suomi\nja virkamiesten ruotsi. Tätä sopusuhtaisuutta on tosin suomalainen\ntyhmyys pyrkinyt tavan takaa häiritsemään vaatimalla - törkeästi\nkyllä - että suomea olisi virkamiesasioissakin käytettävä, mutta nämä\ntungettelemiset ovat länsimaisen sivistyksen taholta näihin asti\nloistavasti torjutut. Kumoamattomasti on todistettu, että yleinen\nhäiriö ja liikkeen seisahtuminen olisi heti seurauksena, jos esim,\nkaavakkeet muutettaisiin suomenkielisiksi. Virkamiesten keskinäinen\nkieli on jo taas siitä yksinkertaisesta syystä oleva ruotsi, että\njos esim, junan lähdöstä ilmoitetaan toiselle asemalle, niin siinä\nilmenevää ajatuksen syvyyttä tulkitsemaan ei ole suomenkielessä\nvastaavia käsitteitä eikä sanoja. Tässä asiassa on sallimus vetänyt\nyhtä köyttä länsimaisen sivistyksen kanssa, sillä niin pian kun\nsuomalainen tyhmyys on asiaan puuttunut, on seurannut - kuten on\nselitetty - rautatieonnettomuus.\n\nJunat kulkevat höyryn voimalla, mutta koko rautatielaitoksemme\nkäyttövoimina ovat - kiertokirjeet ja reklementit. Niitä laatii\nrautatiehallitus. Perusreklementti on: Älä koskaan hätäile! Tästä\njohtuukin se perinpohjaisuus ja pienimpiinkin yksityiskohtiin\nkaivautuva tunnollisuus ja tarkkuus, joka rautatielaitoksemme johdossa\nilmenee. Niinpä voi sattua, että vasta kymmenvuotisen tarkimman\ntutkimuksen jälkeen on tultu täysin selville, ettei joku henkilö\nolekaan riittävän kompetentti työtänsä tekemään. Silloin tietysti\nannetaan käsky, että toimi on heti jätettävä toisiin käsiin. Ja kun\npäätös kerran on tehty, ei se siitä parane. Sallimus kyllä sattuessaan\nleikkisälle tuulelle voi asetella, että tekeillä oleva työ onkin niin\ntärkeä, ettei sitä voi jättää kompetenttien heteille. Silloin täytyy\nhallituksen odottaa eroittamiselle soveliaampaa tilaisuutta.\n\nUsko reklementtien voimaan on hallituksessa horjumaton ja pian se\nmuissakin virkamiehissä vakaantuu, varsinkin, jos saa niin opettavan\nläksytyksen, kuin eräs nuorukainen kerran sai. Hän oli näet hautonut\njotain parannushanketta ja esitti sen eräälle ylemmistä, tukien\ntuumaansa vielä sillä, että Ruotsissa on myös jotain sen suuntaista jo\ntehty.\n\n\"Ystäväni\", sanoi ylimmäinen laskien kätensä hänen kiireellensä,\n\"huomaan teissä siinneen harha-ajatuksia. Mikään parannus ei\nlaitokseemme voi tulla sieltä alhaalta, vaan täältä ylhäältä. Pidätte\nRuotsin rautatielaitosta parempana kuin meidän, mutta luokaa silmänne\ntuohon nurkkaan, niin huomaatte kiertokirjepinon, joka on ainakin pari\nvaaksan mittaa paksumpi kuin Ruotsin.\"\n\n\"Lukekaa vielä uskonne vahvistukseksi meidän reklementtikirjamme\npykälät. Jo yksistään veturinkuljettajille annettu reklementti sisältää\nkokonaista 47 eri pykälää, kun itse Englannissakin on vastaava luku\nvähäpätöistä 20. Voitteko vielä minkään maan rautatietä pitää meille\nesikuvaksi soveliaana? Menkää herran rauhaan!\"\n\nKiittämättömyys on kuitenkin maailman palkka, ja niinpä\nrautatiehallitustakin pyritään tuon tuostakin näykkimään; Milloin\nvalitetaan vaunujen puutetta, milloin mitäkin, vaikka Jyväskylänkin\nradalla jo vallitsee sellainen ihannetila, että matkustavaisilla on\nkullakin - vaunu mieheen.\n\nSuurta ääntä on myös pidetty siitä, ettei maamme koskien voimaa\nkäytetä rautatien liikenteeseen. Sallimus on kylläkin antanut meille\nkosket, mutta niin kauvan kun sallimus ei saa suomalaisen tyhmyyden\nja länsimaisen sivistyksen kannatusta, ei asiasta tule munia eikä\npoikasia. Ja suomalainen tyhmyys pitää sulana järjettömyytenä luopua\nhöyryn käyttämisestä, ennenkuin metsämme ovat kaikki poltetut.\nLänsimaisella sivistyksellä on kyllä jo kauvan ollut asiata koskevia\najatuksia hautumassa, mutta vielä ei ole voitu saada hankkeelle\ntarpeeksi tukevata perustusta. Toisarvoinen asia on näet se, millaisia\nlaitoksia pitäisi rakentaa, jos koskien kehittämä sähkö otetaan\nliikevoimaksi. Pääasia on saada selville koskivoiman pysyväisyys.\nKoskikomitea on kyllä saanut selville, että koskia meidän maassamme\non varmuudella ollut jo Juhana herttuan aikana, ja että ne siis ovat\nlaadultaan jotenkin pysyväisiä. Mutta ratkaisevan päätöksen on komitea\nsanonut voivansa antaa vasta sitten, kun on päästy varmuuteen, että\nniitä on ollut jo silloin, kun - Sammon ryöstö tapahtui.\n\nJuutas Puustinen..\n\n\n\nIisalmen rovasti vainaja, Th. Brofeld, Juhani Ahon isä, oli täydelleen\nomaksunut savolaisen kielen ja lausumistyylin.\n\nHän puhui totisia asioita ainoastaan saarnastuolista, mutta\nnekin savolaiseen malliin. Kun hän sai kuulla, että poikansa\nJuhani oli otettu kielensiivoojaksi iät päivät istuvaan\nraamatunsuomennos-komiteaan, lausui hän ystävilleen:\n\n- Niinpä, niin! Kun se Hanne oli kasvavana nuorukaisena, ei sitä\nhevillä saatu raamattua sellailemmaa. Mutta Herralla, sillä on omat\nkeinonsa. Nyt se näet on pannunna Jussin lukemaan raamattua oikein —\n_päiväpalakoilla_.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Kyllä se on nyt sillälailla, Rikkina, että myö lähetään ens viikolla\ntuon meijän possun kansa Kuopion muanviljelysnäättelyy.\n\n_Emäntä-Rikkina_ (luoden yleisilmäyksen tavallista ihraisempaan\nVilhelmiinsä): Sitä täätistäkö työ siellä molemmat tiettä?\n\nPäästyään palkinnoille, menee Vilhelmi possuneen valokuvaajalle, joka\nihmetellen kyselee, että kummastako se kuva otetaan.\n\n_Vilhelmi_: Säikäytetään vuan meijät molemmat sammaan kuvvaan, sillä\nyhessä meijät mainittiinnii.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSunnuntai-iltana palautuu jänismiehiä Kuopioon, tullen junaan mikä\nmiltäkin pysäkiltä. Kuten tavallista ainakin, tiedustellaan kunkin\ntulijan tai sakin saalispuolta.. Niinpä Metsolan miehet tiedustavat\nKurkimäeltä tulevilta:\n\n- Mitenkä asia lykästi?\n\n_Kurkimäeltä tuleva_: Olisihan huonomminkin voinut käävä - vähällä pit,\nettei oo viis \"Jussia\" pussissa.\n\n- Elä valehtele...!\n\n- Ei valetta karvankaan vertoo, sillä jos se ois suatu, jokkolj\nylläällä ja vielä toinen, niin kolome vuan viijestä puuttus.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Eukko_: Tuas oot juonna ihtes ihan sikahumalaa.\n\n_Ukko_: Ke... kennen... kä mu... muun minnoisin juonna.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPoika sieltä Karjalan puolelta tuli Kuopioon lyseoon. Kun opettaja teki\nkysymyksen, viittasi poika heti, mutta kun opettaja yrkäili kysymään\npojalta, laski hän äkkiä kätensä alas. Tätä jatkui pitkät ajat. Lopuksi\nopettaja närkästyneenä kysäsi:\n\n- Viittaako Karjalainen, vai eikö Karjalainen viittaa? Karjalainen\nvastasi kuin pyssyn suusta:\n\n- Konsa viittoen, konsa en.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJukarainen ja Jakarainen tapaavat vuosikymmenisen perästä toisensa.\nSiinä toistensa elämänvaiheita tiedustellessa kysäisee Jukarainen\nmuutamakseen:\n\n- Vieläkö sun eukkos on pysynnä nuoruuven pulskuuvessaan.\n\n_Jakarainen_: Johan siit’on paikka paikoin luuti kulunna, mut vielä se\nsilton tääs tuntonen immeinen.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Sekö kuul toais mestarilta emäntä kuolleen?\n\n- Niin tek'. Neljääs ol toa jo − − −\n\n- No vieläkö otatte viijennen?\n\n- Empä taejak ennee viihtiä, - ku' ee just oo jootanha muuhun kuh\nhaotaestem pittoon. Ja se kun näätäksen siltä, jotta nei noa nykyiset\nnaes-eläjät kestä suutarin leikkiä, nii' olokoon - - -.\n\n       *       *       *       *       *\n\nRovasti tapaa Asikaisen.\n\n- Oliko Asikainen kirkossa viime sunnuntaina?\n\n- Jo jo -.\n\n- Kuunteliko Asikainen minun saarnani aivan loppuun asti?\n\n- Jo jo -.\n\n- Eikös se ollutkin hyvä saarna?\n\n- Jo jo. - Oes' voan soanna olla hintiv verran er laesemp, kun ne\nentiset - - -.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Tuota - sekum multa eokko kuelj - nij jotta jos niinku ilimotus\nlehteen. Tuliskoon tuo hyvin kalliiks?\n\n- Se riippuu siitä kuinka pitkä se on-.- - − Niij jotta pitkäkö? Ee se\nniim pitkä oo, voal levveyttä sillä on ihan sylen tääveltä - - -.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPari herrasmiestä äykkäröi Kuopion rannassa moottoriveneessä kiertäen\nkampia vuoronperään, eivätkä saa konetta käymään kuin pari kolme\nrykäsyä kerrallaan. Suu maareissa seuraa takkukarvainen maalainen\nherrojen edesottamusta. Kiukuissaan jo moottoriinsa on herroista\npäältäkatselija aivan liikaa. Toinen kammin kiertäjöistä kiljaiseekin\nhikeä kuivaillessaan:\n\n- Ryökästäkö sinä siinä toljotat, vai onko muutai asiata!?\n\n- Oishan mulla muutai...\n\n- Mitä sitten, pura ulos ja äkkiä!\n\n- Sitä vuan aattelin kysyvä, että oottako työ lähössä vae tulossa...\n\n       *       *       *       *       *\n\nUisteleepa kesävieras kala-Ollin ohi, joka onkii.\n\n- Syökö kala Ollin onkea?\n\nKala-Olli katastaa muljauttaa kysyjää, syläistä ruiskauttaa ja murahtaa:\n\n- Mikä syö, mikä ei.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSavolainen ylioppilas oli joutunut putkaan liiallisesta äänenpidosta\nkadulla ynnä perinpohjaisesta juopumuksesta. Seuraavana aamuna seurasi\ntutkinto poliisikomisaariuksen edessä. Komisaarius kysyy: - Mikä\nammatti?\n\nEi tullut vastausta.\n\n- Oletteko työmies?\n\nEi vastausta.\n\n- Oletteko kirjaltaja?\n\n- En.\n\n- No, mikä te sitten olette?\n\n- Oiskoon tuo paljon, jos pantasj _herraks_?\n\n       *       *       *       *       *\n\n- No, ne sinun kaksoisesi ovat tietenkin yhtä vanhat?\n\n- Jokseenkin. Kerkesin siinä sentään hörpätä kupin kahvia välillä − − −\n\n       *       *       *       *       *\n\nApteekkari Pulliainen ja maisteri Hornborg (Sarvela) matkustivat\nsamassa reessä Pielavedeltä Kuopioon. Molemmat olivat hyvin pyyleviä\nherrasmiehiä. Viimeisen majatalon kyytipoika kääntyi apteekkariin päin\nja kysäsi:\n\n- Suapko luvan kysyä, kettee työ ootte?\n\n- Apteekkari Pulliainen Pielavedeltä.\n\n- Niin voan, niin voan.\n\nHän odotti, että maisteri Hornborgilla ilman lisäkyselyjä olisi älyä\nesitteleidä. Mutta Hornborg vaikeni kuin muuri ja punotti siinä reessä\nkuin laskiaispulla, kiiltävänä ja punakkana. Poika ajoi parisen\nkilometriä. Vihdoin hän kääntyi Hornborgiin ja tokaisi:\n\n- Taijatte olla _yksiä Pulliaisia_.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOvatpa kaverit ruvenneet illalla nukkumaan mustan maan aikana, mutta\naamulla herättyään huomaa toinen lunta satavan taivaan täydeltä, johon\nhuomauttaa, että näättääpä siltä kun tulis talav..\n\nSiristeleepä sitten toinenkin silmillään ulkosalle arvellen puolestaan:\n\n- Nuista tarpeistahan soon talav tehty ennennii.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Tuomas Kääräkäinen_: Onkoon tuo tohtorj kotosalla?...\n\n_Lääkäri_: (nuorenpuoleinen, hintelä mies) Kyllä - minä se olen.\n\n_Tuomas_: Oo tok poeka narroomata vanahoo miestä... Määhhän ja käske\nisäsj tänne!\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun savolainen huomaa, että veitikalla on veitikka todistajana, joka\nkoettaa peitellä toverinsa rötökset, sanoo hän yksivakaisesti:\n\n- Tuppurainen Tappuraisella _takkuumiehenä_.\n\n\n\n\nTarkastaja O.A.F. Lönnbohm.\n\n\nAntti-tarkastaja oli tosihumoristi. Hän vastasi sutkaukseen\nsutkauksella. Hän särvinteli niin tieteellistä ja taiteellista kuin\ntavallista arkikeskustelua aina asianhaarojen mukaan. Mutta vieläkin\nenempi: hänellä oli lahjat ja taito selvittää elämäntaipaleella eteen\nkiertyvät sekä pienemmät että suuremmatkin sykkyrät vapauttavan\nhuumorin avulla.\n\nJa jos kenen, niin juuri kaupungin kansakoulun tarkastajan eteen\nkiertyy joka päivä toinen toistaan kierosyisempiä sykkyröitä.\n\nMuistan erään tapauksen, jossa kuvastuu, millä lailla Antti-tarkastaja\nniitä selvitteli.\n\nTulinhan seminaarista päästyäni opettajaksi Kuopion kaupunkiin.\nSiis aikana, jolloin olin perin viisas ja oppinut herra. Eikä\nsyyttä, sillä olinhan lukenut ja opiskellut kaikki tieteet loppuun,\naivan viimeiseen aameneen asti. Kun tämän inhimillisen viisauden\nlisänä oli vielä vuoren vankka usko, ettei yhteiskunnan suuressa\nruumissohjossa ole yhtään valuvikaa, ei sisällisen taudin aiheuttamaa\nraihnaisuutta, eikä historiallisen kärrinpyörän hankausjälkeä, joita\nei voisi kansakoulunopettaja parantaa, saivatkin pojat tuntea kohta\npääkuoressaan, ellei sen sisäpuolelle alkanut opetukseni upota ja\nuskoni pesiytyä.\n\nSattuipa kerran seuraava tapaus:\n\nOli voimistelutunti. Komensin \"asentoon\". Mutta juurikun olin saanut\nkarjutuksi rivit suoraan, alkoikin pari poikaa tapella, että höyhenet\npölisivät. Ehätin kolmanneksi. Kahmasin toista tukasta, mutta toisen\npääkamarassa eivät kynteni pysyneet, sillä hän oli \"kulipää\". Hän sai\npuolestaan korvuksilleen. Se, joka sai tukkapöllyn, näytti tyytyvän\nosaansa, mutta kopsaukset saanut läksi huutain parkuin koulusta\nkotiinsa.\n\nTunnin loputtua läksin koulusta ja tarkastaja tuli vastaani. Kerroin\nhänelle asian kulun yksityisseikkoineen.\n\nJahah! No, ei pojalta rikkunut jäseniä?\n\n- Tuskinpa, vaikka pitkälleen kaatui.\n\n- Mutta jalat eivät katkenneet?\n\n- Omillaan näytti kävelevän.\n\n- Entä kädet?\n\n- Molemmilla piteli korvuksiaan.\n\n- No, niin... kaipa tuo selvinneen... tavallisesti tulee isä tai äiti\nminun luokseni selvittämään.\n\nJo saman päivän iltana oli pojan äiti tullut juuri julmana huutamaan\nmillaisia petoja täällä kansakoulussa on opettajina. Kuulin myös miten\ntarkastaja oli sykkyrän selvittänyt.\n\nAnnettuaan ensin pojan äidin pahimman äkänsä huutaa kaiken maailman\nilmoille oli Antti ruvennut selvittämään:\n\n- Katsokaas nyt, emäntä, silloinkuin kaikkien pitäisi olla niin\nsiivosti ja liikkumatta rivissä, ettei evä heilahda, alkaakin pari\nnaapurusta mukiloida toisiaan sen kun kerkiää. Silloinhan menee koko\nhoito sekaisin. Minä kyllä kuulin, että tuo opettaja on pöläyttänyt\nsitä Miettisen poikaa saivaristosta ja taas teidän Lassille antanut\npari kopslaakia. Eikö se teidänkin mielestänne ole tehty jotenkin\ntasapuolisesti, sillä yksi \"mylly\" vastaa aina kaksi \"kopslaakia\"...\nvai mitä emäntä arvelee?\n\n- Voihan tuo olla niinkin, mutta eihän opettajalla ole oikeutta\nkopslaakata enemmän kuin myllytelläkään.\n\n- Ei olekaan, mutta nähkääs, asia on niin, että tuota samasta opettajaa\nitseään on juuri samassa koulussa sukanaan sekä myllytetty että\nkopslaakattu omasta mielestään paljon enempi kuin oli ansainnut, joten\nhän maksaa tavallaan kuin vanhoja velkojaan.\n\nTähän tapaan oli keskustelu jatkunut\n\nJa niinkun tämän syhkyrän ja satoja muita paljon äreämpiä\nAntti-tarkastaja paineli siloiseksi huumorin villavalla kintaalla.\n\nJuutas Puustinen.\n\n\n\nIisalmen-Ylivieskan rautatietä rakennettiin. Tehtiin töitä\nKiuruvedellä. Muutamassa talossa asui rautatieinsinöori. Pyysi\nemännältä lauantaina saunaa. Emäntä vastasi auliisti:\n\n- Suaphan sitä tok saunoo lauvantaina.\n\nLähetti punaposkisen palkkapiikansa saunottajaksi maan tavan mukaan.\nInsinööri ei malttanut, vaan suudella nappasi tyttöä. Tyttö närkästyi\nja juoksi kaipaamaan emännälle. Emäntä suutahti myöskin tätä\nsaunapyhyyden loukkausta. Näin ei savolainen insinööri koskaan tee.\nTämä oli Helsingistä kotosin.\n\nKun insinööri seuraavana lauantaina taas pyysi saunaa, vastasi emäntä:\n\n- Kah, suaphan sitä saunoo, mutta tällä kertoo minulla ei ou sen\nmakkeempoo saunottajjoo kun Renk-Pekka.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Koni-Jussi_ on myynyt rovastille hevosen. Viikon perästä hevonen otti\nja kuoli. Kun Jussi tuli pappilassa käymään, alkaa rovasti kovistella\nJussia hevoskaupasta. Jussi puolestaan alkaa pestä käsiään:\n\n- Mut näkhän rovast ite, miten riski ruuna olj ostaessa.\n\n_Rovasti_: Virkultahan se näytti, mutta kun minä menin muutaman päivän\nperästä talliin, niin hevonen jo horjahteli ja katselikin minua niin\nsameasti ja sittepä se yöllä oli kuollut.\n\n_Jussi_: Vae kahtelj se ruuna oikee rovastia - no, oljpa se hyvä asja,\njotta ruuna ies eht ennen kuolemoosa papin nähä...\n\n       *       *       *       *       *\n\nMustalais-Santtu makaa sairaana jotenkin henkihieverissä, eikä ole\nsyönytkään moneen vuorokauteen. Kysyipä Santun muija aamuna muutamana:\n\n- Ai kultaseni, kun sinä käyt huonoksi...! Etkö sinä sois ies\nleipäressuva, jos laettasin?\n\n_Santtu_: Leipäressua...! Ai, Santraseni... voiko nyt kukkaa immeinen\nolla niin kippee, ettei kävis syönt leipäressuva!\n\n       *       *       *       *       *\n\nKuopion markkinoilla sikeytyi kerran tappelun jytäkkä, jossa Santun\npoika pieksettiin aivan lapialla nosteltavaksi. Luullen poikansa\nkuolleen voivottaa Santtu:\n\n- Voi surkeutta, mikä pit tulla...! Tuolla lailla se nyt poojalle käv,\njotta ihan kuel... Kyllä minnää oon reuhanna ja tapellu aikanan satojai\nkertoja, mut en oo vuan millonkaa kuollu...\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Kappas kun luonto pakkookse talavpukkuusa, sano Puusniekan\nTopi-poika, kun tunsi parran alkua leuvassaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKolmekymmentä vuotta taaksepäin oli naisilla hyvin \"kireä\" aika, sillä\nsilloin koittivat naiset korsettien avulla antaa syntiselle ruumiilleen\nampiaisen muodon. Tulipa siihen aikaan Suurusharjun emäntäkin, joka\npainoi noin 130 kg kaupunki-ompelijattaren luo leninkiä teettämään. Kun\nompelijatar kysyi, että minkä mallinen puvusta tehtäisiin, tuumiskeli\nemäntä:\n\nTyköistuvahan se pitäs olla mullekkii.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKaljaman Kusti, pienoisen palstatilan asuja, on pappilassa käymässä\njutellen rovastin kanssa kireästä ajasta. Kun rovasti kuvailee alkavan\ntalven ankaruutta, vakuutellen johtopäätökseksi, että nyt on elettävä\nsäästin mukaan kaikkien, niin rikkaiden kuin köyhempienkin, julkaisee\nKusti puolestaan kuin vakaumuksenaan:\n\n- Siästin mukkaahan siton vaelluksesa viittilöitävä kaikkii, jopa\npohatoehennii... Ja voeppa se kööhäe seästee jossei muuta nii ies\nmahhoosa.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Jahvetin Justiina_: ... ja sitte huuvetaa ja hoilataa siästä,\nsiästä... ryökästäköhän tässäe tönössä sitte siästää...?\n\n_Justiinan Jahvetti_: - Kyllä vuan sinnäi voesit siästee, jos\npiävärkkis pitäs kutiaa.\n\n_Jahvetin Justiina_: - Mittee täätistä?\n\n_Justiinan Jahvetti_: - Siästäsit vaekka tuota suutas.\n\n_Jahvetin Justiina_: - Atuulaa... vae suutanj.. Mikä leivän lisä sitte\nsulle tuostois?\n\n_Justiinan Jahvetti_: - Siästyshän mun korvanj samalla kertoo.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMuutamassa maaseudun kahvila-ruokalassa on pari naapuripitäjän miestä\ntilannut pullakahvit. Nähdessään naapurinsa nyrpistelevän nokkaansa\npullatavaroille arvelee toinen:\n\n- Jottako meinoot niihin olevan ku ylivuotisia.\n\n- Joshan nyt ei aevan niinkään, mut pieniä nämä näättäävät kuitennii\nolevan ikkäisikseen.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Kuvernööri_ (odotellessaan kievarin pihalla hevosta) - Annappa äijä\ntulta sikariini!\n\n_Verkko-Heikki_: Suathan tuata...\n\n_Kuvernöööri_: Miten sinä niin tyhmästi sanot, etkö sinä tiedä, että\nminä olen kuvernööri!\n\n_Verkko-Heikki_: No, suathan tuata tulta sitteennii.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNähdessään poikansa suupielessä savukkeen roikkuvan arvelee Jyskyn ukko:\n\n- Eiköön sullekkaa ennee piippu passoo, ku pittää olla oikee\npastilliertupakoita.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKuopion sairashuoneella on laulukuoro käynyt uudenvuodenpäivänä\nsairaille laulamassa. Kuoron mentyä kyselee sairaanhoitajatar\nmuutamalta mummolta, että mitä hän niinkuin piti laulusta.\n\n_Mummo_: Mänhän tuo muun vaivan lisänä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVierailipa muutamana syyskesänä halla Kuopion ympäristöllä parina\nyönä peräkkäin. Kyselipä toisen hallayön jälkeisenä aamuna joku\nVehmersalmen mies Kuopion kauppatorilla Pulloniemen isännältä, miten\nperinpohjaisesti halla Kehvolla vieraili.\n\n_Pulloniemen isäntä_ (jonka viljelyksillä oli halla tehnyt aivan\npuhtaan pelin): Toissyönä pit kirjutuksen ja viime yönä huutokaupan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuonenjoen Iivanainen: (joka kuulee allakan myyjältä, että hintaa on\npuolella petrattu, maksaen vuoden 1930 allakat 2 markkaa kappale) Jopa\nkerrankin on ahvier tarjolla ja vielä näen hiljaseen aekaa. Juokseppa\npoeka makasiinista kahtomaa paljoko meillon vielä entistä varastoo\njälellä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nÄrjyn Aaron ovat iltamissa puukotelleet vallan seulaksi. Paikalle\nhaettu lääkäri alkaa haavoja lähemmin tarkastella ja samalla vähän\nsurkutellakin huomattuaan rintakehässä olevan kymmenkunta läpeä. Tuohon\nrätingintekoon herää Aarokin horroksistaan ja torahtaa:\n\n- No, ei aenakaan nyt sitte pitäs hengen pahast rintoo ahistoo.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Viina-Mikoltahan ne oljvatten kaappaystäväsä meinanneet viime\nviikolla hengen ottoo.\n\n- Liekköö suaneet?\n\n- Ruumiin vuan... henk olj piässy karkuun.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Iltamassa._\n\n\n_Oskar_: Tuolla ikkunan kohalla istuu ryökäleen korree tyttölaps.\nPitäisi sitä tanssittoo, mut en ilikii oikee, kun en oo tuttu... Ootkos\nsinä, Asko?\n\n_Asko_: En sen enempee, mut ammu käsvaralta... kyllä se jatsatessa\nkessyyntyy!\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Vuokralainen_: Joshan eijoo kallis vuokrae, mut tällaiset rottelot..\nja nii kosteettii, että seinänraat kasvoo törröttäävät sammalija.\n\n_Talonisäntä_: Taetas pittee sitte eto vuokraa oikee ruusunkukkija\nkasvoo.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Pääkaupunkilainen liikemies_: Mitenkäs ne liikemiehet voivat nyt\nsiellä Savon puolessa?\n\n_Savolainen_: Kae samallalaella, kun muuvallae, että uamupäivän\njärjestellöövät vekseliijää ja iltapäevän oovat kylymissä kiäreissä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeppäsen isäntä tulee pappilaan sopimaan aitaosuuksista. Astu saliin,\nistua röhähtää sohvaan ja kopistelee piipustaan perskat lattialle.\nRovasti katselee tätä siivontekoa happamen näköisenä eikä malta olla\nhuomauttamatta:\n\n- Ei se meidän ruustinna oikein tykkää siitä, että piipun porot\nkopistellaan lattialle.\n\n_Isäntä_: Sitähän se morisoo meijännii eukko, mutt enpä minnoo siitä\ntietäkseenkään.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Nilsiäläinen_: Mitenkäs siellä Muaningalla on suhtaavuttu tuoho\nkieltolakkii?\n\n_Maaninkalainen_: Onhan sitä suhtaavuttu sielläe.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Jokelainen lotjakippari_ (Saimaan kanavassa): Lousi, lousi, Pekko\nsielt vyörit ja tule ahterille ähkämään (vetämään köydestä).\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Isäntä_: Kää vierassii pöytää, jos vuan ruoka suustasj maestaal\n\n_Kulkija_: Eipä mun suun ja mahan oo ennen kalakukkoo vierastanna.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Souvaripoika_: Eipä sun pieksusp ohjista ooö paljo tietoo.\n\n_Kulkuri_: Oonpa tullu siihe kokemuksee ja vakkaamuksee, että pieksut\nrupeevattii sitte vasta oikee kestämäännii, kun niiston pohjapuolet\ntyyten kuluneet.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Rovasti_: \"... niin että... ei siellä taivaassa rakenneta raatateitä,\neikä aaloppia, eikä huuveta hiijoppia...\"\n\n_Tuakki_ (jonkun aikoo arveltuaan): Vuan siellei sitte kaeketi kule\nsekkää topparoekka.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Lovelan Lassi_: Voe ryökkään ryökäs kun minuva harmittaa tuo viime\nviikkonen markkinareissu!\n\n_Ystävä_: Joet ihtes humalaa...?\n\n_Lassi_: Sinäpä sen sanot...\n\n_Ystävä_: Ja jouvut putkaa ja suat maksoo muuntaman satasen\nhuvverroo... sekö sinuva leikkelöö?\n\n_Lassi_: Vähin sekkii, mut vieläe enemp mun peätän vannehtii se, että\nkun minnoon pitännä tarkkoo kirjanpittoo kohta kuukaaven päevät, niin\nmillekkä tilille sen ruljanssin mänöt kaekkine pehkupolstarinnee ja\nhuvveroneen oekee merkkoes... Sano sinä!\n\n_Ystävä_: Jaahah... jäahah... niinpä niin... pehkut ja muut\nryvetökset... mut annappa ollakkaa ku aattelen... veisköön tuo ettäälle\nasjasta, jos ne kaekki merkihteisit sikalantilin mänöpuolelle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJoku herrasmies on seisauttanut autonsa kirkonkylän apteekin eteen\npyörähtäen itse putiikkiin. Auton ympärille keräytyy ukkoja tekemään\nasiasta ulosvetoja.\n\n- Mikäs sen tuohon uuvutti?\n\n- Lienöö juoksutin loppunna, kun käävä hyrrittää eikä kuluku kelepoo\nkuitenkaan..\n\n- Se joskus tuokii rakkine kirnuvaa kylymiltäännii.\n\n- Mutt kyllä se kohta irtoo, sillä tuolla näkkyy jo atteekissa isäntäsä\ntyöntävän takataskunsa \"sitä ihteesä\".\n\n       *       *       *       *       *\n\nVääräänlahteen on tullut musiikkiopistolainen kesävieraaksi. Nähdessään\nnuottikirjan levällään tuumii ukko Taavetti:\n\n- Onpas tuossa herneitä huasiapuilla.\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Viipurin satamassa._\n\n\n_Sulkavalainen lotjapoika_: Isä, piisookos kappa ryynijä kahen miehe\nhutuks?\n\n_Isä_: Elä sinä nyt kärseis riäkkee, kuopiolainen kuuloo ja vielä\nnaaraa...! Jossei piisoo, nii syyvä leipee lisäks.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJuurikkaniemen Tuomaalla on pahakurisia sikoja, jotka tuon tuostakin\nkäväisevät naapurin Matin perunamaata tonkimassa. Matti kärmeytyy\nlopulta, tulee Tuomaan pakeille ja uhkaa ampua sikoja. Tuomas kyhni\nkorvuksiaan, siristelee silmiään ja niin aikansa arveltuaan tuumii:\n\n- Mut jos sinä ammut niitä sikoja, nii ne vielä kuoloo.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPitele kovast, mut piä kyntes erillään, sano Kasurinen eukolleen\njakkarata tehhessä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nRiekkolan Ville on käväissyt pääkaupungissa. Naapurit utelevat\nkuulumisia ja joku tiedustelee sitäkin, että: \"miten nuo vaemväk\noljvatten ku vuatteesa puolesta niissä iltamapaekossa\".\n\n_Ville_: No, eipä niihe vuotteista ollu paljokaa tietoo..\nmillolj piällään vuan jonkullaeset kartiinit... mikolj tuas ihan\nsalusiinisillaan ja oljpa joukossa sellaesijaa, ettolj ympärillä vuan\npelekästää rokluurihmoja.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- No, teijän \"Nallehan\" se kuuluu lähtenee karkuteille?\n\n- Se kaet sen mielee lienöö juolahtanna, kun ei oo ilimaatunna\nkotosalle.\n\n- Et oo ilimottanna sanomissa?\n\n- Turhoo käet se oes, sillä eihän se \"Nalle\" ossoo lukkee kuitenkaa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nRustaapas mies uutta rakennusta. Muudan ohikulkija seisahtaa\nvärtieroomaan miehen pykäyksiä ja kysäsee:\n\n- Montako huonetta mies meinoo rustata?\n\n- Yks tupa vuan tähän tulloo.\n\n- No, eipä sitä juur kehtoo aikuinen mies sen vähempee tehhäkkään.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Mite se vanha silmällä tekke, sanoi Nylander tohtori Savolan\nmummolle, joka meni hänelle näkimiään näyttämään ja parannusta\npyytämään.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEipoo päivettynnä, sano Nykäs-ukko, kun kahteli kipsikuvvoo heinäkuussa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVoi riähkee, kun riäkyy korreesti, sano iisalamelainen posiveevarille.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEläpä huonompoos jätä, sano petunpurija kokkelille.\n\n\n\n\nKiho Vauhkosen Tietosanakirja.\n\nKirj. Juutas Puustinen.\n\n\n_A_ on ensimäinen tienviitta kohti oppia ja sivistystä. Äänne syntyy\nmonellakin tavalla, mutta puhtaimpana ja alkuperäisimpänä saa sen\nesille, kun kietaisee lähimmäistään nyrkillä vasten kuonoa niin, että\nruokasalin kalusto alkaa tehdä majanmuuttoa.\n\nÄänne esiintyy suomen kielessä lyhyenä ja pitkänä, lyhyenä esim,\nsanassa \"asia\", pitkänä esim, sanassa \"aasi\". Jälkimäisessä tapauksessa\nkehitetään äänne seuraavan menettelyn mukaan: aa sano aa, pitkä aa, aa.\n\n_Aatami_. Rippikoulutieteen mukaan leipoi Herra Aatamin\nenglantilaisesta savesta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen.\nEdenin yrttitarhaan rakensi Herra Aatamille talvihuvilan (kahdeksan\nhuonetta, keittiö, kylpyhuone, V.C., kellari ja sauna). Täällä\nmajaili Aatami syöden viikunia ja marakatin reittä aina siihen asti,\nkun kehvelti kiellettyjä omenia. Silloin sai hän Eevoineen lähteä\nlaputussakkiin.\n\nEsi-isämme jälkeen on kyllä tehty Aatamia paljonkin ja ne ovat\nvarastaneet omenia hehtolitrottain, mutta ne eivät ole saaneet\nläheskään niin mullistavia aikaan kuin kunnianarvoisa esi-isämme.\n\n_Aatamin pala_, ks. Viinakuppi.\n\n_Aatamin kylkiluu_. Siitä rakensi Herra Aatamille Eevan. Aatamin silta,\nks. Laiskan suoni.\n\n_Aapiskukko_ on niitä harvoja koiraksia, jotka synnyttävät. Sanotaan\nkyllä sonninkin poikivan, kun tiukan näkee, mutta näihin asti ei tiede\nole antanut asiasta loppulausuntoaan, joten se on vielä avonainen.\nAapiskukon kotipaikka on aapisen kannessa ja se munii kilteille\nlapsille namusia.\n\n_Aalberg, Ida Emilia_, nerokkain tähänastisista suomalaisista\nnäyttelijättäristä, syntyi Leppäkoskella jo hyvin nuorena. Draamattisia\nlahjoja ilmeni hänessä harvinaisen varhain. Jo vuoden vanhana osasi\nhän heittäytyä äkäpiikkiin, näytellä kieltään ja alaleuan etuhampaita.\nVarsinaisen taiteilijauransa alkoi hän 15 vuoden vanhana. Siitä päivin\nhän näytteli sekä koti- että ulkomaiden näyttämöillä, esiintyen\nenimmäkseen naisosissa. Raskaan ja kunniakkaan taiteellisen työnsä\nohessa hän oli puolitoista kertaa naimisissa.\n\n_Aaria_ on oopperaan kuuluva itsenäinen, piirteeltään laajahko, yhden\nlaulajan esitettävä laulukappale, jossa laulajalla on tilaisuus\ntuoda taitonsa esille mitä moninaisimmilla lirkutuksilla. Oopperassa\n\"Avioliitto\" laulaa aariat vaimo ja tavallisesti sen jälkeisenä aamuna,\nkun mies on illalla tavannut \"vanhan koulutoverin\".\n\n_Aasia_ on maapallon suurin ja syntisin maanosa. Pinta-ala on niin\ntavattoman laaja, että se ulottuu kaikkiin neljään ilmansuuntaan.\nMiten paksu Aasia on, siitä ei ole vallan tarkkoja tietoja, mutta\nmerenpinnan yläpuolelle kohoo Aasian korkein kohta aina 8,800 m 5,5\ncm asti. Aasiaan on meiltä hyvin pitkä matka tai tarkalleen sanoen\naivan yhtä pitkä kuin sieltäkin tänne. Matkan pituudesta johtuu, että\nsuomalaiset voivat matkustaa sinne vain valtion myötävaikutuksella.\nEnnen oli matkustajaliike Siperiaan hyvin vilkas, sillä ukko-ruunu\nkustansi vapaan matkan jokaiselle kunnon kansalaiselle syntyperään\nkatsomatta, joka nitisti hengen lähimmäiseltään sopivalla tavalla tai\nosoitti heltiämätöntä tarmokkuutta toisen tavaran kehveltämiseen.\nSaadakseen nyt vapaan matkan, tarvitaan taipumusta kieliin tai ylhäisiä\ntuttavuuksia. Aasia on myös Europan suurvaltain paras lypsylehmä.\n\n_Aamu_ on se vuorokauden aika, jolloin talonpoikaiset ihmiset nousevat\nunitiloiltaan ja sivistyneet menevät unitiloilleen. Aamulla pesevät\nmyös koululaiset päänsä siltä puolen, jossa on silmät.\n\n_Aamunairut_ oli eräs aikakauslehti, joka sikisi ja syntyi viinan\npaljoudesta ja kuoli viinan vähyyteen.\n\n_Aamurusko_ on sana, jota nuoret runoilijat käyttävät mielellään\nkehuessaan helluaan.\n\n_Aamuruskon siivet_, paljon käytetty yksitasoinen lentokone Vanhan\nTestamentin aikana.\n\n_Aasi_ on hevosen köyhä sukulainen. Aasiksi tituleerataan myös ihmistä,\njolla on synnynnäinen taipumus lyödä kirveensä kiveen.\n\n_Aasin leukaluu_. Sillä sammutti Simson ruokahalun tuhannelta\nfilistealaiselta.\n\n_Aasinpää_, ks. Möllykkä.\n\n_Aate_ on ylevä, korkealentoinen ajatus. Aatteet ovat ikäänsä nähden\nkolmenlaisia, s.o. sellaisia, jotka ovat olleet olemassa, ja sellaisia,\njotka ovat parastaikaa sekä sellaisia, jotka tulevat vastedes.\nVanhin aate on ruumiin ruokkimis-aate ja heti sen perästä sielun\npelastamis-aate. Molemmat tulevat myös varmasti aina esiintymään\nihmisten keskuudessa, joten niitä voisimme nimittää penis-aatteiksi eli\noikeammin sanoen napa-aatteiksi, sillä kaikki se hyörinä ja pyörinä,\njota nimitetään ihmis-elämäksi, kiertää äsken mainituita napoja.\nJokaisen muun aatteen arvo riippuu siitä, miten tarkoituksenmukaisesti\nse palvelee napa-aatteita. Jos jokin aate asettuu napa-aatteisiin\nnähden vastahakaan tai kuluu käyttökelvottomaksi, saa se armotta\nväistyä syrjään. Tätä alituista aatteiden vaihtelua sanotaan\nedistykseksi. Suppeammin määriteltynä olisi siis edistys ihmisten\nluontoperäinen pyrkimys keksiä sieluun nähden toinen toistaan\npelastavampia ja vatsan suhteen toinen toistaan ruokaisampia aatteita.\n\n_Aatteellinen_ on sellainen ihminen, joka on herkkä kaikenlaisille\naatevaikutuksille.\n\n_Aatteenounailija_ on taas sellainen otus, joka on haistelevinaan\naatteita, vaan ei viitsi ryhtyä niitä toteuttamaan. Se vain niitä\nounailee kuin Mannisen sika taivaanmerkkejä, pääsemättä puuhun tai\npetäjään.\n\n_Aatevirtaukset_, valtiollisten puolueiden yleisempiä iskusanoja.\n\n_Aatesielu_, ks. Tyhjäntussuttelija.\n\n_Aatteen vastustaja_ kokee vastustaa jonkin aatteen toteutumista.\nAatteen vastustaja on esim, poika, joka kynsin hampain pitelee\nhousujaan ja rimpuilee saadessaan selkäänsä.\n\n_Aatteen uhri_ oli esim, se mustalaisen hevonen, joka kuoli, juurikuin\noli oppinut syömättä elämään.\n\n_Aatesankari_, esim. Nummisuutarin Esko.\n\n_Aatelisääty_, ks. Museotavarat.\n\n_Aavasaksa_ on vuori, jossa juhannusyönä joukko tyhjäntoimittajia\ntöllistelee aurinkoa.\n\n_Aavistus_ on hämäristä syistä herännyt luulo eli tunnelma, että\njoku määrätty asia on tapahtuva. Jos esim, nuori makasiinimies menee\nkauppaneuvoksen puheille ja ilmaisee jo kauvemmin aikaa viljelleensä\nsellaisia ajatuksia, että hän voisi niinkuin ottaa talon ainoan\ntyttären, ja kauppaneuvos potkaisee hänet eteisen permannolle, niin\ntällaisessa tapauksessa herää hänessä aavistus, että mahdollisesti\nkauppaneuvos käsitti hänet jossain suhteessa väärin. Joskus esiintyy\naavistus selittämättömän voimakkaana. Jukolan Timossa, joka palasi\nKarkkulan vinttikamarista kolmipäiväiseltä ryyppyretkeltään,\nheräsi aavistus vaimonsa Venlan tarjoamista \"voinsuolaisista\" niin\nvoimakkaana, ettei hän uskaltanut tupaan mennä, ennenkuin oli latonut\npinosta suuren sylyyksen halkoja ottia tuota niinkuin lepykkeeksi.\nSaattaapa ihminen joskus aavistaa niinkin voimakkaasti, että se\nsuorastaan toteutuu. Niinpä eräs poika, joka oli tervannut uudet\nmolskihousunsa, aavisti, että hänen pohjoispäälleen tapahtuu jokin\nvahinko kotona. Ja niin kävikin: poika sai selkäänsä.\n\n_Afriikka_ on maanosa, jonne europpalaiset levereeraavat viinaa,\nkiväärejä ja kristinuskoa, ja josta viedään muihin maihin timanttia,\nnorsunluuta ja orjia.\n\n_Afrodite_, rakkauden jumalatar, jonka takstuolit olivat niin\nkuivuneet, ettei ole osattu sanoa, oliko hän teeri vai matikka.\n\n_Agamonoecia_, perhe, jossa on setämiehiä.\n\n_Agent provocateur_ = provokaattori on eräs tärkeämpiä hammasrattaita\nvaltiollisissa koneistoissa.\n\n_Agentti_, asiamies, kärkkyjä, on eräs suurempaan heimoon kuuluva\nloiselävä. Voidakseen elää agenttina, pitää ihmisellä olla\nluontoperäinen hävittömyys, leuat yhtä paria ja venyvä, hyvin koulittu\nomatunto.\n\n_Agglutineeraavat kielet_ = liitävät kielet, ks. Puhemiehet ja\nnaimiskauppojen hierojat.\n\n_Agio_ = keinottelu, ks. Ammattirosvot.\n\n_Agitaattori_, ks. Akutaattori.\n\n_Agronoomi_ on viattomuuden tilassa oleva maanviljelijä.\n\n_Agraariasiat_, ks. Maatalouskysymykset.\n\n_Agraarikomitea_, valtion, suurlakon jälkeen asettama komitea, joka\nvihdoinkin sai selville, että meidän maassamme on myös maataviljelevää\nväestöä.\n\n_Agraaripuolue_ on puolue, joka on harrastavinaan maanviljelijäin\netuja. Vaalin aikana ovat meidän valtiolliset puolueemme kaikki\nagraaripuolueita, eivätkä ne silloin rakasta niin lämpimän liikuttavasi\nketään muita kuin itsellisiä ja loisia.\n\n_Agrikola_, Mikko, meidän ensimmäinen lutherilainen piispamme ja\nsuomalainen kirjallisuuden pappa, oli onkimiehen poika Pernajasta.\nEnemmän kuin kukaan kuolevainen on Agrikola poikiamme pieksättänyt. Hän\nnäet teki ensimmäisen aapisen. Suurin ansio siitä, että karjalaisilla\non niin sakea tukka ja hämäläisillä tuumaa paksu selkänahka, tulee\nAgrikolalle. Kiitokseksi hyvän opetuksen edestä ovat poikamme\npystyttäneet Mikolle muistopatsaan Viipuriin.\n\n_Ah_ on sana, jota käytetään silloin, kun tunnustetaan rakkautta. Ah\nsanaa käytetään joskus myös s-nan asemasta tai sen yhteydessä silloin,\nkun on kysymyksessä liikavarpaille polkeminen. Silloin on sanalla\nteräskirkas sointu.\n\n_Ahaa!_ purkautuu puutarhan omistajalta tarttuessaan omenan varasta\ntakajalkaan. Samoin sanoo sokea, kun saa kirpun kiinni.\n\n_Ahab_ oli Israelin kuningas. Hänen aikanaan panivat israelinlapset\nJehovan viralta, ottaen jumalakseen Baalin.\n\n_Ahasveerus_, ks. Jerusalemin suutari.\n\n_Ahava, Pekka_, kauppias, Kuusamossa, oli Vienan karjalaisten\nkantakirjalaisia.\n\n_Ahdin_, köysi, jolla laivan raakapuuta käännetään ja jonka pätkällä\nkapteeni jouduttaa laivapojan kehittymistä merimieheksi.\n\n_Ah, hah_, sanovat taas ne, jotka saavat kosiessa rukkaset. Muuten on\nah, hah sanojen käytöllä useita poikkeuksia. Ah, hah! sanoi esim, ennen\nAurenin akka, kun hänet laskettiin hautaan.\n\n_Ahlberg, Axel_ oli aikanaan maamme etevin rakastaja. Siinä\nkahdenkymmenenkolmen vuoden nurkissa pihkautui hän ensi kerran erääseen\nJulia-nimiseen italialaistyttöön suomalaisen teatterin lavalla.\nSiitä saakka hän tuskin muuta teki kuin rakasteli. Väliin hän kyllä\nkuolikin, ei kuitenkaan luonnollisella tavalla, s.o. luojan taudin\ntappamana, vaan Axel-paralta henki hierottiin myrkyllä, puukolla tai\nhirttonuoralla. Mutta huolimatta siitä, että hänet kymmeniä, jopa\nsatojakin kertoja niin pahoin pehmitettiin, että häntä tuskin voitiin\nliikutellakaan kuin lapiolla, liehui hän taas parin päivän perästä\nentistä norjemmin lemmen kiemailussa. Rakkaus-asioissa Axel ei ollut\nranttu ruuvilleen enemmänkuin mustalaisen hevonen. Tänään hän voi\nseikkailla kuninkaan tyttären kanssa ja vannoa hänelle taivaan ja maan\nkautta rakastavansa ensimäistä ja viimeistä kertaa, mutta huomenna\nhän naurattelee taas paimentyttöä samoilla valeilla. Väliin hänellä\noli heilana mammantyttö, väliin leski, olipa joskus toisen eukkokin.\nAxelilla oli kyllä hauska ammatti, hauskempi vielä kuin leipurisällillä\ntai olutkuskarilla, mutta joka pojan ei siltä pidä ruveta ensimäiseksi\nrakastajaksi, siihen tarvitaan jotain muutakin kuin avara sydän ja\npusuhuulet.\n\n_Ahlgren, Kust Riekko_, rengin poika, joka jätti kuollessaan 700,000\nmarkkaa niinkuin ei mitään. Sitä ei tee moni papinkaan poika. Mutta\nlienee Kust Riekkokin eläissään molemmatkin kellot huikkinut.\nOmaisuutensa hän testamenttasi yleishyödyllisiin tarkoituksiin.\n\n_Ahlgrenin rahaston_ korkovaroilla hankittiin ennen Tampereen\nympäristöpitäjien köyhemmille kansakoulu-oppilaille kenkiä, vaatteita\nja taskukelloja.\n\n_Ahlman, Ranssi, Vertinantti_, etevä kielimies. Hänellä oli\nkyllä vain yksi lihallinen kieli, mutta hän osasi käyttää sitä\nuseampaankin \"sorttiin\". Hänen kirjallisista töistään mainittakoon\n\"Ruotsalais-suomalainen sanakirja\" ja \"Ruotsinkielen alkeiskirja\" eli\n\"Alkeisjussi\", kuten sitä koululaiset ennen nimittivät. \"Alkeisjussin\nhautajaiset\" oli ennen tavanmukainen kevätjuhla Jyväskylän seminaarin\nkolmasluokkalaisilla.\n\n_Ahlström, Antti_, oli eräs maamme etevimpiä tukkimiehiä,\ntukinuittajana, metsänlukijana, mutta varsinkin rahojen yhteen\nkasaan kerääjänä. Suunnattoman omaisuutensa kanssa menetteli hän\nosin taitavasti osin tyhmästi. Edellisellä tavalla käytti hän ne\nrahat, jotka hän sijoitti liikelaitoksiin ja jakoi yleishyödyllisiin\ntarkoituksiin ja jälkimäisellä ne, jotka hän antoi talollisille\nmaksuksi metsistään. Talolliset ovat näet järjestään tuhrutelleet\ntukkirahansa konjakkiin, pullakahviin ja ulkolaiseen rihkamatavaraan.\n\n_Ahlqvist, Aukusti_, tiedemies ja runoilija. Hänen syntyessään oli\nihmisillä yleisesti ja Kuopion akoilla erikseen sellainen vakaumus,\nettä nallikka tuli maailmaan ilman asiaa. Vasta kauan jälkeen päin tuli\nselville, että Aukustilla taisi sittenkin olla jonkun verran syytä\ntulla maailmaan. Hänen ja syntymisensä on muuten peräti hämärä historia\nvieläkin. Tietosanakirjassa ei mainita hänen äidistään sanaakaan,\nlieneekö ollut ollenkaan, ja ilman Kuopion akkoja tuskin hänelle olisi\nsaatu isääkään. Mutta huolimatta Aukustin sekavasta esille astumisesta,\nja aikalaistensa juorupuheista, paisui hänestä mies, josta oli paljon\nhyötyä ja kunniaa kansalleen. Mutta vaikka Aukustin oma maailmaan\ntulo oli jotenkin vapaamielinen ja hänen elämäntyönsä kauttaaltaan\nuusia uria aukova, osottautui hän siinä perin vanhoilliseksi, että\nhän kurikoi jotenkin homeisella nuijalla Aleksis Kiven radikaalit\nkirjallisuus-lapsukaiset henkihieveriksi. \"Kapa ei muista tuoreena\nollessaan\", soveltuu siis häneenkin.\n\n_Ahkeruus_ on mitta, jolla arvioidaan palvelijain henkiset lahjat.\n\n_Ahmatti_ on sellainen, joka tuppaa syömään saaliinsa yhdellä kertaa.\n\n_Ahlman, Pekka_. Ollessaan säätyvaltiopäivillä, oli hänen\nvelvollisuutenaan tärkeiden asioiden esillä ollessa esittää\nvapaamielisten isänmaallinen kanta navetan ikkunasta katsottuna.\n\n_Ahneus_ on eräs elollisten luontokappalten parhaita hyveitä. Jos\nluoja tuon ominaisuuden ottaisi yht’äkkiä pois, seisahtuipa maailman\nmeno jotenkin puoliltapäivin. Silloin lakkaisivat siat lihomasta,\nkanat munimasta, papit kantamasta voita ja jyviä, asianajajat ajamasta\nihmisten asioita; henkivakuutusasiamiehissä kuivuisi lähimäisen\nrakkaus mitättömiin ja kauppiaissa samoin halu palvella yleisöä;\npelastusarmeijalaiset lakkaisivat pelastamasta, parturit kaapimasta\nleukapieliä, tiedemiehet tutkimasta, lukkarit laulamasta j.n.e.\n\n_Ahteri_ on se pää laivasta, joka on kulkiessa jälkimäisenä.\n\n_Ah tii turakki!_ karjasee ryssä kun tapaa sopassa torakan.\n\n_Ahti_ oli ennen vanhaan vesien herra. Hänellä oli komea\nkristallipalatsi syvimmällä meren pohjassa. Ahti oli mahdottoman\nrikas. Kaikki kalat ja muut vesi-moukeiset olivat hänen omiaan. Jos\nihminen aikoi niistä murusenkin nipistää, piti hänen koreasti pyytää\nAhdilta tai hänen akaltaan, Vellamolta. Sivutoimenaan harjoitti Ahti\nlaajaa meriliikettä ja hyötyi siitäkin suunnattomasti. Mutta hänpä\nei sekotellutkaan ahvieriansa millään \"valtion avuilla kotimaisen\nlaivaliikkeen elvyttämiseksi\" eikä \"uhrauksilla matkustajien mukavuutta\nsilmällä pitäen\" tai muilla nykyajan konsteilla. Liikkeensä hoiti\nhän kahden liike-elämän peruspykälän mukaan, jotka ovat oma ahneus\nja toisten tyhmyys. Kun ihmiset tyhmyyksissään läksivät tuulella\nvesille, varautui Ahti jonkun salaisen karin kupeelle vahtiin. Kun\nlaiva tuli lähettyville, johdatteli hän sen karille, jotta se meni\ntuhannen nuuskaksi. Asiat tälle pohjalle järjestettyään sujui loppu\nkuin itsestään. Yksinkertaisemmalla tavalla Ahti korjasi tavarat\nhaltuunsa, sillä kauppatuttavilla oli silloin jotain muuta tekemistä,\nkun jaaritella \"ahtaista oloista rahamarkkinoilla\", \"raaka-aineen\nvaikeasta saannista\", \"työvoiman kallistumisesta\", \"yhä lisääntyvästä\nkilpailusta\" j.n.e. Kun ristinusko tuotiin maahamme, alkoi Ahdinkin\nvalta ja mahti vähitellen raueta. Lopulta vaati Luoja pappien\nvälityksellä äijän asetettavaksi vararikkotilaan. Luovutettuaan\nomaisuutensa häntä mahtavammalle ei ukkoparalla ollut muuta neuvoa kuin\nvetäytyä istukkaaksi salokulmille ja siellä hän taitaa vielä nytkin\nelää kitkutella. Mutta laivoja hän ei enää kykene kaatelemaan, tuskinpa\nruuhtakaan. Jos nyt laiva hukkuu, tapahtuu se siitä syystä, että\nlaivan omistajalla on pienen rahan puute tai sitten \"iliman aikojaan\",\nniinkuin Saimaan vesillä.\n\n_Ahrain_, ase, jolla ennen tuulastettaissa kutkuteltiin hauvin\nniskapieliä. Sen jälkeen kun alettiin kaloja tappaa suurrysällä ja\ndynamiitilla, on ahrain jäänyt vanhan-aikaisena pois muodista. Nykyisin\nkäytetään ahrainta vain kirveen ja puukon ohessa huvituskapineena\nmaalaishäissä.\n\n_Ahven_, kala, jonka pojat särjen ja kiiskin ohella oppivat ensin\ntuntemaan. Sen päähyve on ahneus, josta syystä se onkin onkimiehestä\nihannekala. Luonteeltaan on ahven töykeä; ei liehittele ketään, eikä\nliioin salli itseään hyväiltävän. On jyrkkä perustuslaillinen ja pitää\nperäänantamatta kiinni oikeudestaan: ottaa onkeen silloin, kun tahtoo.\n\nAhven on päässyt jotenkin varoihinsa, sillä sen päässäkin on enemmän\nrasvaa kuin köyhän miehen aitassa. Ahven kutee silloin, kun on\nmäähnässään.\n\n_Aho, Juhani_, Suomen etevimpiä kirjailijoita. Hän syntyi Lapinlahden\npappilan sänkykamarissa täysin lain ja evankeliumin mukaisessa\njärjestyksessä, joten aikalaistensa ei ole tarvinnut hänen syntymistään\nhävetä eikä jälkimaailman punastellen peitellä hänen vanhempiaan.\nMullikkana ollessaan oli Aho pahimpia puskureita. Kaikkein kiivaimmin\nrynkytteli hän pappeja ja poroporvareita. Mutta antoipa hän joskus\nhiehoille ja kellokkaillekin aika tussosia, niin ritarillinen kuin\nhän pohjaltaan olikin. Aina hän kuitenkin sarviensa jälkiä silitteli\nvillaisella. Sen jälkeen kun hänet yleisesti hyväksyttiin ja merkittiin\nkantakirjaan, hän esiintyi rauhan miehenä. Ahon kirjallinen työ on\nhyvin runsas. Lastuja hän veisteli lapiokaupalla. Paraimmat niistä ovat\n\"Mullikka\", \"Hula\" ja \"Sasu Punanen\". Romaaneista ovat suurimmat \"Panu\"\nja \"Kevät ja takatalvi\" ja paraimmat \"Rautatie\", \"Yksin\" ja \"Juha\".\nTäyttäessään viisikymmentä vuotta sai Aho kauttaaltaan yksimielisen\ntunnustuksen kirjailijana ja suomenkielen kehittäjänä. Sanomalehdissä\nja juhlapuheissa tehtiin Juhanin ruumiista, sielusta, mielestä,\nkielestä ja munaskuista läpileikkauksia tuhanteenkin eri suuntaan,\nja useimmat tulivat lopuksi siihen tulokseen, että Aho on sisimmältä\npohjaltaan ja perustukseltaan tunnelmarunoilija. Mutta kuinka\nkummallinen onkaan ihmisluonto! Juuri \"Juhassaan\" oli Aho oikeilla\npohjillaan, antaen itsestään parasta, mitä hänessä oli. Mutta miten\nperin harvat nauttivat \"Juhan\" sinä herkullisena tunnelmatalkkunana,\njoksi Aho oli sen aikonut. Useat maiskuttelivat suutaan vakuutellen sen\nolevan aika hyvää, mutta että se olisi ollut vieläkin parempaa, jos\ntuossa talkkunassa olisi ollut paikallista puurotuntua tai viipaleita\nsuomalaisen sonnin reidestä tai rusinoita j.n.e.\n\nVälitöikseen teki Aho hevosajoja ja suomenteli raamattua ja huvikseen\nonki lohia.\n\nMutta musiikkimies ei Aho ollut vähääkään. Tokko lienee eläissään muuta\nmusiseerannut kuin yhden virren. Ja tuskinpa olisi sekään purkautunut\nulos, elleivät Lampén'in pojat olisi ruvenneet reessä tappelemaan.\n\n_Ahriman_, Zoroasterin uskonopin pahahenki. Olemukseltaan on se\nmelkein samanlainen kuin meidän vihtahousu. On lakkaamattomassa\nriidassa hyveiden jumalan kanssa, ja kuten meilläkin, on niidenkin\nkesken ihminen ainaisena riitakappaleena; molemmat tahtovat saada\nihmisen palvelijakseen. Ahriman ei, ikävä kyllä, ole lähettänyt meille\nvalokuvaansa, mutta luultavasti ei se paljon eroa ulkomuodoltaankaan\nmeidän vihtahoususta. Akkain ja lasten mielestä on se siis tuollainen\nlyhyillä mullikkasarvilla ja pukinsorkilla varustettu, pitkäkorvainen\nmies, joka asustaa ullakolla, hautausmaalla, leikkuuhuoneessa,\nmurhapaikoilla j.n.e. Miehistä se lienee taas tuollainen pumaatalle\ntuoksuva epeli, jolla on paljon sanovat lantiot, pienet jalat, hoikat\nnilkat, pullakat pohkeet, kysyvä povi ja herkulliset huulet.\n\n_Ahvenanmaan saaristo_ on Turun ja Tukholman välillä ja jotenkin\nsillä kohdalla, jossa Turun kautta ulkomaille valtion apurahoilla\nmatkustavat agronoomit, insinöörit y.m. alkavat saada, \"mielipiteitä\"\nja puhua \"pienen tunnustuksen antamisesta erittäin lahjakkaille\nkyvyille\". Ahvenanmaan saariston vedet ovat hyvin kalaisia ja kalat\nerittäin lihavia. Se johtuu siitä, että sekä Turusta että Tukholmasta\nlähtevillä matkustajilla on tapana saariston kohdalla \"nylkeä pukki\".\nSaariston asukkaat ovat ruotsalaisia. Kesäisin oleskelee siellä paljon\nsuomalaisia oppimassa ruotsia ja muutenkin irtauttamassa suomalaista\nmoukkaa itsestään, sillä heillä on vakaa aikomus käydä joskus\nsivistyneestä ihmisestä.\n\n_Aidas_, halaistu, parin sylen pituinen puu, jolla Hämeessä kuritetaan\nhevosta. Toisen aidassa olevat aidakset ovat mainioita polttopuita,\nvarsinkin loisista ja itsellisistä.\n\n_Aidaskoitunut_, sana, jota käytetään määritellessä teoltaan ja\nväriltään vähemmän onnistunutta naamanahkaa.\n\n_Aie_ eli _aikomus_ merkitsee tahtomista, jonka takana on selvä\nkäsitys tahdotun teon seurauksista. Laadultaan ovat aikomukset perin\nkirjavia. Niitä on synnillisiä ja synnittömiä, puolueellisia ja\npuolueettomia, tärkeitä ja turhanpäiväisiä, akkamaisia ja miesmäisiä\nj.n.e. Mutta vieläkin vaihtelevampia kuin itse aikomukset ovat niiden\ntoteuttamistavat. Samaan päämäärään voidaan pyrkiä tuhansilla eri\ntavoilla. Esim, aikomusta rikastua; kuinkahan monella eri tavalla\nsitäkin yritetään toteuttaa! Muutamat uneksivat hyviä talonkauppoja,\ntoiset etsivät rikasta akkaa, useat uskovat rikastuvansa sikoja\nporsittamalla tai kanoja munittamalla. Onpa sellaisiakin houkkioita,\njotka luulevat pääsevänsä pohatoiksi pelkällä suoravartisella työllä.\nUsein voi jo eleistä päättää, mikä aikomus lähimmäisellä on mielessä.\nJos rintalapsi itkee, tietää äiti hyvin, että se haluaa saada suuhunsa\nerään määrätyn nappulan. Jos näkee kaksi poikaa kyyräilevän noin\nsyrinkarin ja keskustelevan \"sisaren sukista\" tai \"akkain kengistä\",\nvoi olla aivan varma, että siinä on vakaa aikomus koitella, kenen\npaidassa kaulus kestää. Kun taloon ilmaantuu joskus vanhempi mies\njonkun mullikkapojan kanssa, molemmat sunnuntaivaljaissa, ja vanhempi\nmies alkaa puhua mullikkapojan suuresta talosta, hyvälypsyisistä\nlehmistä, villaisista lampaista ja komeista porsliiniastioista, jolla\naikaa mullikkapoika kyhnii niskaansa, kohauttaa housujaan ja hypistelee\nkellonsa periä, ymmärtää talonväki hyvin, että mullikkapojalla\non eukon tarvis. Tai jos häissä kohotaksen vanhemman puoleinen\nkansakoulunopettaja seisaalleen oikaisten liivinsä suoraksi ja\nkakistellen kuin ruoto olisi kurkkuun tarttunut, saa olla vakuutettu,\nettä \"hänellä on tällä ylevällä juhlahetkellä äsken avioliittoon\nyhdistettyjen vanhana opettajana muutama vakava sana julkituotava\".\n\n_Aihe_ on niin paljon kuin syy eli vaikutin, josta jokin teko aiheutuu.\nJos esim, virkamies siistii itsensä, panee \"padan valtiksi\" ja menee\nylimpänsä puheille, esiintyen selkä vääränä, oikein ajattelevana\nkansalaisena, jolla on niin ja niin paljon avuja, niin aiheutuu\ntuollainen menettely siitä, että hänen kanssahakijansa johonkin virkaan\novat häntä etevämpiä ja ansiokkaampia. Aiheista puhutaan paljon myös\ntaiteilijoiden keskuudessa. Tositaiteilijat ovat huolissaan siitä, että\nheillä on niin paljon aiheita, etteivät he niitä ehdi toteuttaa, vaikka\nsaisivat kolmenkin ihmis-ijän ajan työskennellä. Tusinataiteilijat\nsurevat taas sitä, etteivät he löydä aihetta, jossa he voisivat kykynsä\ntäydessä loistossa esittää.\n\n_Aika_ on jotain, jota emme voi nähdä, kuulla, tuntea, haistaa tai\nmaistaa, vaikka olemmekin sen kanssa yhteydessä lakkaamatta, yötä\npäivää. Aika voi olla pitkä ja lyhyt, mutta ei paksu eikä korkea.\nSamoin on aika kallis, helppo, raskas, huono ja hyvä, mutta ei\nmakea, hapan eikä lihava. Aika on pitkä esim, silloin, kun anoppi on\nvieraisilla, eikä sen lähdöstä näytä tulevan tuon taivaallisempaa.\nPitkä on aika myös siitä, joka odottaa palkan korotusta, helluaan kadun\nkulmassa tai viinan hakumiestä. Rikkaiden sukulaisten elinaika on myös\nmelkein poikkeuksetta liian pitkä. Sitävastoin on aika lyhyt esim,\nsiitä, jolla on vekseli pankissa tai eukko matkoilla. Koululaisista\novat lupapäivät hyvin lyhyviä samoin rengeistä pyhäpäivät ja\nmustalaisista markkinat. Lyhyviä ovat myös postitoimistojen ja pankkien\naukioloajat ja sakkotunnit klupeissa. Aika on huono kauppiaasta\nsilloin, kun rojutavara ei mene hyvin kaupaksi, ja maalaisesta silloin,\nkun perunat maksavat 30 markkaa hehto. Kun ihmiset maksavat velkansa\nja veronsa ryöstämättä, on asianajajilla ja nimismiehillä huono aika.\nAika on kriitillinen silloin, kun suurvaltojen kesken tulee kinaa\njonkun maan rosvoamisesta. Kireä on aika talonhuijareista silloin kun\nmuutama \"liikekumppani\" on jonkun vähemmän onnistuneen kaupan johdosta\nlähetetty \"Säkkijärvelle sukulaisiinsa\" ja toisia yhtiötovereita\nröykytetään kilstuvassa. Kun sattuu vesikesiä, hallavuosia tai rutto\nraivoo tai sota riehuu, sanotaan olevan raskaat ajat. Joskus voi aika\nheittäytyä kevytmieliseksi vieläpä riettaaksikin. Sellainen on aika\nesim, rovastin mielestä silloin, kun seurakunnan keskuudessa ilmaantuu\nlehtolapsia yli kohtuullisen määrän tai kun juodaan ja tapellaan\ntavallista ravakammin. Jos rouva sattuu tulemaan keittiöön silloin, kun\npalvelijan sulhanen on parast'aikaa sukimassa kupuunsa herkkupaloja,\ntapahtuu rouvan tulo vallan sopimattomaan aikaan. Rikkaan appiukon\nkuolema taas ei koskaan tapahdu sopimattomaan aikaan, enemmän kun\nlihavan sivutoimen saaminenkaan.\n\n_Aikamuoto_ on asia, jonka uskotaan uppoavan kansakouluoppilaan\npäähän ja myös siellä pysyvän. Tavallisen järjen mukaan kuuluisi asia\ntiedemiesten työpiiriin.\n\n_Aikamies_, koiraspuolinen ihminen, jonka nenän alle ilmestyneestä\nlisäkasvusta ei yleisesti enää ole eri mieltä onko se karvaa vai\nuntuvaa. Ennen aikamieheksi pääsemistään nimitetään koiraspuolista\nihmistä nulikaksi, lopiksi j.n.e. Aikamiehellä on kaikenlaisia\noikeuksia, jotka puuttuvat nulikalta. Aikamies saa polttaa tupakkaa\nmuuallakin kuin nurkan juuressa ja käymälöissä ja mälliä hän saa\npitää poskessaan vaikka kirkossa pelkäämättä selkäsaunaa. Aikamies\nsai ennen viinaa viinakaupasta ja hänellä on oikeus juoda itsensä\nhumalaan ja pitää humalan jälkeen kohmelo. Nykyisin ovat nämä oikeudet\njonkun verran eräänkaltaisella lailla rajoitettu. Aikamiehellä on\nvapaus pyydystää luvallisilla keinoilla itselleen heila, vaihtaa niitä\nmielensä mukaan, kunnes tapaa mieleisensä. Aikamies saa myös lähteä\nkävelylle mielensä mukaan ja tulla kotiin, koska haluttaa. Poikkeuksen\nalaisia ovat kuitenkin sellaiset miehet, joilla on housut takaperin\ns.o. tohvelisankarit.\n\n_Aikaihminen_ eli _aik'immeinen_. Ellei ihmisen nenän alla\nkahteenkymmeneen ikävuoteen päästessä näyttäydy mitään lisäkasvua,\nkatsotaan lopullisesti selvinneeksi, että hän on heikompaa sukupuolta\nja häntä aletaan nimittää aikaihmiseksi. Kuten aikamiehelläkin, on\naikaihmiselläkin kaikenlaisia etuoikeuksia. Aikaihminen saa esim,\nmäärätä hameensa pituuden, hänellä on oikeus polttaa hiuksensa\nkippuraan kuumalla raudalla ja kun hiukset murenevat, saa hän käyttää\npässin villoja täytteenä hiuslaitteessaan. Sitävastoin ei aikaihminen\nsaa kunniansa menettämisen uhalla viettää öitään kapakassa, ei\nnäyttäytyä juovuksissa, ei ottaa jotain miestä \"kiinni\" kadulla j.n.e.\nAikaihminen ei myös pääse papiksi, ei lukkariksi, ei tuomariksi, eipä\nedes lautamieheksikään. Tämä johtuu siitä, että aikamiehet vakuuttavat\nluojan sanoneen aikaihmisillä olevan heikomman järjen juoksun kuin\naikamiehillä. Tähän puheeseen nojaten ovat aikamiehet pidättäneet\nitselleen yksinomaisen oikeuden päästä lihavimpiin virkoihin ja\nmuutenkin muokanneet maailman mieleisekseen sekä alistaneet aikaihmisen\norjakseen. Todellisuudessa on aikamies edellä aikaihmisestä vain siinä,\nettä hän on ruumiinvoimiltaan väkevämpi ja sielultaan sisukkaampi sekä\nheti valmis vahvistamaan puheensa ja tekonsa järkevyyden - nyrkillään.\nTätä käsitystä tukee se joskus havaittava ilmiö, että milloin vaan\nperheessä on vaimo miestään väkevämpi ja sisukkaampi, on asioita\nohjaava järkikin vaimon eikä miehen päässä.\n\n_Aiheeton_ on teko, joka on johtunut joko perin mitättömästä tai\nlaadultaan koomin kuin huonoista vaikuttimista. Aiheettoman vastakohta\non aiheellinen. Jos tutkitaan ihmisten tekojen aiheellisuutta ja\naiheettomuutta suurpiirteisesti, nimitetään sitä tieteelliseksi\ntyöksi, mutta pienin piirtein liikuskellessa nimitetään sitä\nrollimyllyn pyörittämiseksi. Henkilöitä, jotka tutkivat esillä olevien\nvaltiollisten tekojen aiheellisuutta ja samalla itsekin ottavat\nsamallaiseen työhön osaa nimitetään politiikoiksi. Mutta jolleivat\nhe itse ota työhön osaa, ovat he vaan politikoitsevia kansalaisia.\nJälkimäisiä on hyvin paljon ja ne ovat poikkeuksetta viisaampia kuin,\npolitiikot.\n\n_Aikakauppa_, tavaroiden myyminen ja lupaaminen toimittaa ne määrätyn\najan kuluessa. Suurimpia humoristia aikakaupoissa ovat suutarit ja\nräätälit, sillä ne eivät edes valevihjaksi valmista tilausta määrätyn\najan kuluessa.\n\n_Aikakauslehti_, säännöllisesti ilmestyvä lehti, joka ilmestyy\nharvemmin ja johon kirjoittajat pitävät selostamiaan asioita tavallista\ntärkeämpinä. Laadultaan ne ovat joko hengellisiä tai maallisia.\nMolempia kuolta keikahtaa tuon tuostakin ja taas perustetaan uusia.\nUusi hengellinen aikakauslehti saa useinkin alkunsa siitä, että on\nlöydetty joku ennen tuntematon oikopolku taivaaseen, joka polku on\nvaltion kartteeraamaa valtaväylää hauskempi tai suorempi. Maalliset\naikakauslehdet taas palvelevat jotain aatesuuntaa tai ammattia. Jos\neroitamme pois kupparit, akutaattorit ja taskuvarkaat, on jotenkin\nkaikilla muilla ammattilaisilla oma äänenkannattajansa.\n\n_Aikakautinen lisäkasvu_, asia, josta vain metsäherrat ovat selvillä.\nKoiraspuolisen ihmisen päälaella ja leukapielissä ilmenevästä\naikakautisesta lisäkasvusta ovat taas paraiten perillä parturit.\n\n_Aika maha_ ks. Ihramaha eli talivatsa.\n\n_Aikataulu_ on järjestyslista, jonka mukaan junien ja laivojen pitäisi\ntulla ja lähteä. Aikatauluihin ei kuitenkaan ole oikein luottamista,\nsillä junat ja laivat tulevat ja lähtevät vain jotakuinkin niihin\naikoihin, mitkä taulukkoihin on merkitty. Ainoa, joka ehdottomasti\npitää paikkansa, on sisävesiemme talvi-aikataulu. Junien aikatauluja\ntekevät henkilöt, joilla matkustavan yleisön mielestä on jonkun verran\neräänkaltaista ymmärrystä käsittää vuodenaikoja, päiviä ja tunteja,\nmutta joilla, ei ole kaukaisin takaan aavistusta siitä, milloin minkin\nmatkustajan paraiten sopisi lähteä matkalle. Tästä onkin seurannut\npaljon nurinaa, eikä se lopu ennenkuin aikataulujen laatijat ovat\nkehittyneet sille asteelle, että he jo aikataulua tehdessään arvaavat,\nmilloin ihmiset saavat vekseliasiansa järjestetyiksi, koska selviävät\nhumalastaan ja muutoinkin ovat valmiita taipaleelle.\n\n_Aine_ on ollut pahimpia riitakapuloita tiedemiesten keskuudessa. Jo\nvanhoista ajoista on aineesta kiistetty, että onko se mitään, vai eikö,\nja jos aine on jotain, niin mitä se sitten on? Ainetta on myllätty ja\njyllätty, punnittu ja mitattu, käsitetty ja ymmärretty, ja kun ymmärrys\non loppunut, niin usko on alkanut. Niinpä sitten onkin muodostunut\nmonta eri uskoa aineesta. Ahtaammassa merkityksessä käsitetään\naineella jotain \"kouraan tuntuvaa\", josta tai johon jotain toista\nainetta yhdistämällä voidaan jotain tehdä. Niinpä jos esim, jauhot,\nvesi, hiiva, halot ja vaimoihminen sopivalla tavalla yhdistetään, on\ntuloksena - leipä. Samoin, jos parkittu lehmän vuota, kyläsuutari,\npiki, naskali, rihma ja sianharjas yhdistetään, muodostuu yhdistelmästä\nlapikkaat ei pieksut. Aina ei aineyhdistelmistä muodostu olemukseltaan\nniin valmista kuin leipä ja lapikkaat. Niinpä jos yhdistää omenan\nkahteen poikaan, niin tulee siitä vain tappelu. Väliin supistuu tulos\nvieläkin vähempään. Faraon unessa näkemät laihat lehmät nielivät\nlihavia lehmiä kuin purasnuijia eikä karva tullut sen kiiltävämmäksi,\nlieneekö edes märehtimään pannut.\n\nAineita voi yhdistellä, paitsi toisiin aineisiin, myös pelkkiin\njärkikäsitteisiin. Jos esim, mies yhdistetään johonkin virkaan, on\ntuloksena virkamies. Sama on seurauksena silloinkin, kun miehen\nasemasta käytetään naista, nainen muuttuu virkamieheksi, kuitenkaan\nkadottamatta sukupuolisia ominaisuuksiaan. Joskus muuttuu aine tai\naineröykkiö vallan toiseksi aivan itsestään. Niinpä voi viskaali\nmuuttua kuvernementin sihteeriksi, lautamies herrastuomariksi,\nmaanviljelijä kunnallisneuvokseksi, jukopää hovineuvokseksi, ilman\nmitään sekotuksia.\n\n_Aineellinen_ on olento, jonka pääharrastuksena ovat aineelliset\nasiat. Aineellisen vastakohta on henkinen. Aineellinen on esim, sika,\njonka henkinen harrastuspiiri on verrattain suppea. Aineelliseksi voi\nmyös helposti muuttua talonomistaja kaupungissa, koroillaan eläjä ja\nsyytinkiläinen.\n\n_Ainekirjoitus_ on pahimpia loukkauskiviä ylioppilastutkinnossa\nsyystä, että siinä on hankalampi \"luntata\" kuin muissa aineissa.\nAinekirjoituksessa ei käsitellä ainoastaan kouraantuntuvia aineita,\nvaan yleisesti sommitellaan äidinkielellä kirjoitelmia mitä kulloinkin\nmieleen johtuu. Ainekirjoituksen opetus aljetaan jo kiertokoulussa ja\nsitten sitä jatkuu läpi kaikkien koulujen paitsi rippikoulun. Luoja\nitse on kyllä lähestynyt ihmisiä kirjallisesti, tehnyt kirjalliset\nsopimukset y.m., mutta ihmisten kanssa ei hän ryhdy kirjeenvaihtoon.\nVihtahousu on sitä vastoin tehnyt ihmisten kanssa molemmin puoliset\nsopimukset kirjallisesti. Varsinkin silloin, kun joku ennenvanhaan\näkkiä rikastui, tiedettin hänen myyneen sielunsa vihtahousulle\n\"urkkomissa\" ja kirjoittaneen kauppakirjan omalla verellään. Nykyisin\nkäyttää vihtahousukin jo valmiiksi painetuita kaavakkeita, sen kun\ntökkää vaan nimensä alle.\n\n_Aineen korjaus_ eli \"pukitus\" on opettajista kaikkein kuitimpia\ntehtäviä.\n\n_Ainevihko_, vihko, johon ainekirjoitus kirjoitetaan. Alemmilla\nluokilla on oppilailla tapana käyttää ainevihkoa myös nenäliinanaan.\n\n_Aineen jäsennys_ tarkoittaa sitä, kun opettaja purustaa kirjoitettavan\naineen määrättyihin märepaloihin ja nielettää ne oppilailla. Uudemman\nopetusmenettelyn mukaan annetaan oppilaille vain asia, josta saa itse\nkukin kirjoittaa aineen kykynsä mukaan. Kun oppilaille näin menetellen\nannetaan tilaisuus itse pureksia ruokansa, otaksutaan henkisten\nhampaiden paremmin karkenevan.\n\n_Aineenvaihdoksella_ ymmärretään sitä, kun elollinen olento muuttaa\nerinäisiä aineita oman olemuksensa rakennustarpeiksi samalla hyljäten\nehtimiseen ne kudososat, jotka ovat kuluneet kelvottomiksi. Niitä\naineita, joita elolliset olennot käyttävät, sanotaan ravinto-aineiksi.\nKasvit saavat ravintonsa maasta ja ilmasta, eläimet syövät taas kasvia\nja toisia eläimiä. Aineenvaihdos ei ole yhtä vilkas samanlaisillakaan\nluontokappaleilla. Ihmisistä on vilkkain vaihdos lapsilla ja\nkulkureilla. Siinä syy, minkätähden kulkureilla on aina nälkä ja\nminkätähden lapset varnuavat lakkaamatta kakkua. Kun eläin ahtaa\nsisäänsä ravinto-aineita enemmän kuin hän tarvitsee, muuttuu liha-aines\nrasvaksi ja kasautuu erityisiin paikkoihin. Sialla on rasvamakasiini\nlevinnyt ympäri ruumiin. Ihminen on taas vuokrannut liikarasvalleen\nsäilytyspaikan vatsalta. Sellaisia ihmisiä, jotka harrastavat rasvan\nkartuttamista laajaperäisemmin, haukkuvat laihat talivatsoiksi, itra-\nja mätimahoiksi.\n\n_Aino_, Joukahaisen sisar, joka ennen juoksi järveen, kun meni vaimoksi\nVäinämöiselle, ikälopulle ukonkupekselle. Aino-runo on Kalevalan\nkauneimpia. Se on antanut aihetta moneen taideluomaan. Eräs niistä\nGallén-Kallelan maalaama Aino-taulu herätti aikoinaan kovan jupakan.\nTaiteilija oli maalannut Aino-neidon alastomaksi ja sekös rikkoi vatsan\nmonelta. Useimmat kirkuivat, että taulu on roviolla poltettava ja\nsen sijakin Ateneumin seinällä kataiteltava, muutoin luoja rankaisee\nhallavuosilla, ruttotaudeilla j.n.e. Maltillisimmat eivät tahtoneet\nhävittää taideteosta, mutta esittivät, että eräs paikka Ainossa on\npeitettävä viikunan lehdellä, ikäänkuin ihmiset eivät sen alle olisi\nkurkistelleet, kuten eräs irvihammas viikunanlehtimielisille huomautti.\n\n_Ainoa vekseli_ eli solovekseli, ei merkitse sitä, että henkilöllä,\njoka sen on hyväksynyt, on vaan yksi vekseli pankissa hautumassa,\nvaan sitä, että vekseliä on laadittu vain yksi kappale. Vekselit ovat\njoko vääriä tai oikeita. Vääränä pidetään sellaista vekseliä, johon\non pistetty nimiä asianomaisilta lupaa kysymättä. Väärät vekselit\novat varmimpia arvopapereita, sillä verrattain harvoissa tapauksissa\nne lasketaan menemään protestiin. Oikeita vekseleitä on useamman\nlaatuisia, kuten maisterivekseleitä, apuvekseleitä, lankkuvekseleitä,\ntalonkauppa-vekseleitä j.n.e. Viimeksimainituita käyttävät\ntalonhuijarit ja niiden arvo on hyvin vaihteleva.\n\n_Ala-arvoinen_, aine tai asia, jonka hyvät ominaisuudet eivät kohoa\nyleisesti hyväksyttyyn määrään. Ala-arvoinen maito on sellaista,\njohon on lirautettu vettä tavallista runsaammin. Laissa on tarkkaan\nmäärätty, miten paljon prosenteissa määrättynä maidon pitää sisältää\nravinto-aineita ennenkuin sitä saa julkisesti kaupata. Jos vettä on\nkolautettu liiemmalta saa sakkoa niin, että rapisee. Ala-arvoinen\npaperi esim, osakekirja, jolla ei ole muuta kuin korean paperin arvo.\nRahamiehillä ja romukauppiailla on sellaisia papereita kaikkein\nrunsaimmin.\n\n_Airollinen_, soutaja. Sisävesillä käytetään tavallisesti soutajana\nnaista, sillä kansalla on sellainen luulo, että jos nainen on perässä,\nniin kalavedet pilautuvat.\n\n_Airot_, veneen soutuvehkeet.\n\n_Airut_ oli ennenvanhaan ylhäisen henkilön juoksupoika.\n\nNykyään nimitetään airueiksi juhlien ohjaajia. Niiksi valitaan\ntavallisesti paikkakunnan koreimpia poikia.\n\n_Aisankannattaja_, aviomies, jolla on \"housut takaperin\" jalassa.\nAisankannattaja on myös jokin vähäpätöinen henkilö jotain työtä\ntehtäessä ja asiaa ajettaessa.\n\n_Aisanpätkä_, eräs käytännöllisempiä tappeluaseita.\n\n_Aisat_, ajoneuvojen vedinpuut. Parhaat reen aisat saadaan toisen\nmaalla kasvavasta pihlajasta.\n\n_Aistillinen puku_, naisen puku, jossa naiselliset sulot paljastuvat\ntavallista enemmän miesten ihaltavaksi.\n\n_Aistilliset liikkeet_, ks. Kansainväliset kintunvilkiittajat.\n\n_Aistinhairahdus_ on havaintoerehdys. Ne ovat todellisia ja\nteennäisiä. Jälkimäiseen ryhmään kuuluvia on esim, jos henkilö ei näe\nhalpa-arvoisempaa kadulla tai muulla yleisellä paikalla. Hyvin paljon\ntapahtuu aistinhairahduksia sanomalehdissä. Pitkät polemiikit eli\nriitakirjoitukset rakentuvat pääasiallisesti aistinhairahduksille;\nvastustaja on tappelutoverinsa kirjoituksessa joko nähnyt jonkun\nkohdan väärin tai käsittänyt sen päinvastoin kuin olisi pitänyt j.n.e.\nUseissa tapauksissa ei riiteleviltä aistinhairahdukset loppuisi, ellei\ntoimitus auttaisi asiaa oikealle tolalle sitomalla kummankin riitelijän\n\"viimeisen sanasen\" yhteen nippuun ja pistäisi sen - paperikoppaan.\nPaperikopassa tapahtuu enää verrattain harvoin enemmän näkö- kuin\nymmärryshäiriöitäkään.\n\nPuolueiden toimeenpanemissa väittelykokouksissa erehtyy taas\nväittelijöiden korvat hyvin herkästi. Todelliset aistinhairahdukset\novat myös jotenkin tavallisia ilmiöitä. Juopuneet näkevät pikku-ukkoja\nja kärpäsiä, sunnuntaimetsästäjät näkevät linnun istuvan aivan väärässä\npaikassa ja yhden jäniksen asemasta viisi rinnan juosta vilistävän.\nLasten ja naisten näkemät kummitukset ullakolla, hautausmaan aidalla ja\nkirkonseinustalla ovat kaikki aistinhäiriöitä. Mutta kaikkein enimmän\ntapahtuu aistinhäiriöitä seuranäytelmätekeleissä ja roskaromaaneissa.\nNe ovatkin rakennetut aistinhairahduksille ja kuvitelluista\naistinhairahduksista nauttivien ihmisten tyhmyydelle. Ennen uskottiin\nhyvinkin lujasti - ja paljon sitä on vielä nytkin - että on sellaisia\nihmisiä, jotka voivat kääntää silmät. Markkinoilla varsinkin käärivät\nkaikenlaiset konstmestarit rahaa kokoon lapiokaupalla. Kuuluisia\nsilmänkääntäjiä meidän maassamme on ollut Kiho Vauhkonen. Vieläkin\nkansa kertoo suurella ihastuksella Kiho Vauhkosen mainetöistä. Niinpä\nvoi Kiho nousta takaperin sileää seinää katolle, syödä yhdellä\naterialla lehmänreiden, puolitusinaa leipiä ja kukkuran nelikon\nperunoita.\n\nSellainen temppu kuin järveen pujahtaminen ja sinne jääminen kävi\nKiholta kuin leikillä. Markkinoilla ei Kiho koskaan tinkinyt hevosta\nostaessaan, maksoi mieluummin muutaman kympin yli pyydetyn hinnan,\nmutta muutaman ajan perästä olivat Kihon antamat setelit muuttuneet\npaperiliuskoiksi.\n\n_Aistit_, elimet, joiden avulla ihminen ja eläin tekee kaikenlaisia\nhavaintoja. Aistia on viisi: näkö, kuulo, tunto, haju ja maku.\nNykyajan viisaat väittävät niitä olevan useampiakin, mutta eivät\nole vielä keksineet niille sopivaa nimeä, et varmaa olinpaikkaa\neikä tehtävää. Aikasemmin kehittyy ihmisellä tunto-aisti ja se on\nlapsilla herkin huulissa. Kihloissa olevat ihmiset luottavat myös\nparaasta päästä huuliinsa tunnustellen niillä toisiaan. Vihkimisen\njälkeen luottaa nainen enimmän kynsiinsä ja hampaisiinsa ja mies\nnyrkkiinsä. Korkeimpana aistina pidetään näköä ja kuuloa. Tässä tehdään\nkuitenkin tunnolle ilmeinen vääryys, sillä ilman pääkamarassa sekä\nnaama- ja peränahkassa olevaa tuntoa ihmisestä ei koskaan kasvaisi ja\nkehittyisi kunnon kansalaista eikä taivaanvaltakunnan perillistä, ei\nainakaan suomalaisesta. Tunto on kyllä levinnyt yli ruumiin, mutta\nlasten kasvattajat ja kuhnijat antavat suurimman arvon peränahkassa\nolevalle tunnolle. Haju- ja makuaistit on ihmisellä verrattain hyvät.\nHajuaistin hyvyys ei kuitenkaan riipu nenän koosta eikä nenän muodosta,\neikä maun tarkkuus kielen ketteryydestä. Hajuaistinsa pitää ihminen\nherkkänä nuuskan avulla ja makunsa taas mällin, kahvin ja viinan\nmyötävaikutuksella.\n\n_Aistiton_ eli mauton on ihminen, joka työntää päälleen kaiken maailman\nkorut ja helyt. Ja olipa mitä hyvänsä, jossa vain liikanainen koristelu\nrikkoo sopusoinnut, on se aistiton.\n\n_A la bonne heure_, ranskalainen puheenparsi, joka merkitsee suomeksi\njotakin siihen suuntaan kun: an roihuta!\n\n_A la daube_, alatooppi, alatoo, hyytelöksi keitettyä, kylmänä\npopsittava kala- tai liharuoka. Sen käyttö on meidänkin maassamme jo\nniin yleisesti levinnyt, että melkein jo kaikissa maalaishäissä ja\nhautajaisissa tarjotaan munanpuolikkailla ja appelsiinin kuorilla\nkoristettua alatoopia.\n\n\n\nSusiahon Ville hieroo pastorin kanssa kaurakauppaa. Villen mielestä on\npastorin tarjooma hinta halpa. Hän alkaakin nureksia, ettei nykyisin\nmaanviljelystuotteista makseta juuri mitään. Pastori puolestaan\nalkaa selitellä siihen suuntaan, että taivaan isästä se riippuu\nmaanviljelijäin työtulokset ja niin niiden hinnatkin, johon taas Ville\njatkoksi:\n\n- Voihan se olla niinkin päin, vaekka tuntuu minusta siltä, että\npastuor nyt kaarojen hinnan värtieringissä aattas taivaan issee.\n\n       *       *       *       *       *\n\n- Sannoovat, jotkon nähneet, että kovin matalakaplaesen eukon sinnoot,\nJuoso, sieltä etelänpuoIestä kotiis tuonna.\n\n- _Juoso_: Eehän silloo ne takapassarit pitkän pitkät, mut kun hellalle\nnousoo, niin hyvin ylettää peätään ruopija.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun Impalta halpautui toinen puoli ruumiista ja sitä käytiin\nsurkuttelemässä, arveli hän:\n\n- Laaki on kuitennii siitä hyvä taat, ettei siinä ruumista pakota.\n\n\n\n"]