[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fQ6CH9guyZjcHG4j9hhxSRYRXfyIJm2_cGDnEue06Hgc":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":25,"gutenbergDownloadCount":26,"aiDescription":27,"preamble":28,"content":29},3663,"Isä ja tytär","Tarvas, Toivo",1883,1937,"3663-tarvas-toivo-isa-ja-tytar","3663__Tarvas_Toivo__Isä_ja_tytär","Näytelmä 4:ssä näytöksessä","naytelma",[],[],"fi",1908,null,15621,83975,false,77399,[23],"Finnish drama -- 20th century",[],[],121,"Nelinäytöksinen näytelmä sijoittuu 1900-luvun alun Helsinkiin. Teos alkaa vähävaraisesta kellarituvasta, jossa tytär surree kuollutta äitiään. Tarina kuvaa maalari Valtosen ja hänen tyttärensä elämää sekä heidän kohtaamiaan sosiaalisia haasteita kaupunkiympäristössä.","Toivo Tarvaksen 'Isä ja tytär' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3663.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","ISÄ JA TYTÄR\n\nNäytelmä 4:ssä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nARMAS TOIVO TARVAS\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1908.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n\nVALTONEN, maalari.\nLEILA, hänen tyttärensä.\nVIRSELLI, rappari, Valtosen toveri.\nEMBLUNDSKA.\nNANNA, hänen tyttärensä.\nETOLEENSKA, pesijätär.\nROUVA HYKÄRINEN.\nADOLF PAHLMAN, senaatinvahtimestari.\nULLA, hänen vaimonsa.\nALBERT (AAPE), heidän poikansa.\nURHO SAVANDER, ylioppilas.\nFIINA, palvelijatar.\nMARTO, lääkäri.\nPOLIISI N:o 1 ja N:o 2.\nKUKKAKAUPAN TYTTÖ.\nRUUMISKUSKI.\nHautajaisvieraita y.m. kansaa.\n\nTapahtuu Helsingissä; aika nykyinen.\n\n\n\n\nI NÄYTÖS.\n\n\nNÄYTTÄMÖ. Pienehkö kivijalkahuone, tapeetilla ja katossa kosteuden\naikaansaamia outoja kuvioita, perällä ovi ei aivan keskellä seinää,\noikealla nurkassa suuri, vastavalkaistu tiilinen uuni, oikealla\nsyrjäseinällä ruokakaappi, jolla on astioita, ruuanjätteitä ja tyhjiä\nolutpulloja; vasemmassa nurkassa piironki koruineen, peräseinällä\nsänky, keskellä vasenta seinää pieni akkuna, josta tulee heikosti\nvaloa, sen edessä pöytä, jolla on karsittu myrtti ja tyhjiä\nolutpulloja; keskellä lattiaa kahdella tuolilla yksinkertainen\naikaihmisen ruumisarkku, kansi on sulettu. Huoneessa on hämärä! —\n\n\n1 kohtaus.\n\n    Leila (noin 16 vuotias tyttönen, huonosti puettu,\n    pää valkoisessa siteessä).\n\nLEILA (Tulee hiipien käsivarrellaan pieni havuseppele):\n\nNanna, rakas Nanna, älä nyt pelkää, tule vaan, odotas kun minä\nsaan vähän tulta! (Etsii tikkuja kaapin päältä ja sytyttää pienen\nlamppupahasen): Nanna tule nyt, sieltä ovesta tuulee, lasi menee rikki\n(ovesta tulee pesutuvan höyryä). Voi tule nyt, no, ovi kiinni!\n\n\n2 kohtaus.\n\n    Leila ja NANNA (Nanna saman ikäinen hyvin puettu).\n\nNANNA (Eteisestä):\n\nEn minä oikein tiedä, en minä, ei, ei — minä en — uskalla!\n\nLEILA\n\nNo, mutta hyvä Nanna sehän on minun äitini, ainahan se sinulle oli niin\nhyvä, mitä pahaa hän nyt tekisi!\n\nNANNA (Oviaukolla):\n\nMutta täällä niin haisee, en minä —\n\nLEILA\n\nHyvänen aika Nanna, sehän on vaan kirstun musta maali, joka — —\n\nNANNA\n\nVaikka, minä en uskalla.\n\nLEILA\n\nEi se mitään pahaa tee!\n\nNANNA\n\nJuu, mutta se on — ruumis.\n\nLEILA (Tuo Nannan hellästi sisään):\n\nRakas Nanna, etkö sinä näe, että kansi on kiinni (nostaa lamppua) katso\nnyt, sinun mammasi ruuvasi nuo ristiruuvit oikein lujaan, ettei rotat\npääsisi sinne, ajattele meillä on niin paljon suuria rottia, vaikka\nPikku niitä aina tappaa! Kuule Nanna! —\n\nNANNA\n\nNo!\n\nLEILA\n\nAjatteles, kun minä yhtenä yönä maatessani tuossa lattialla heräsin\nsiihen, että suuri rotta puri minun päätäni!\n\nNANNA (Kiljasee):\n\nHyi, jos niitä taas tulee meidän päälle! (Nousee pallille.)\n\nLEILA\n\nÄlä pelkää, ei ne uskalla, rotta pelkää ihmisiä!\n\nNANNA\n\nMutta sanoithan sinä, että ne tuppaa tuonne kirstuun!\n\nLEILA\n\nJaa mutta se on kuollut!\n\nNANNA\n\nPelkääkö rotat eläviä ihmisiä?\n\nLEILA\n\nJuu!\n\nNANNA\n\nMutta ei kuolleita!\n\nLEILA\n\nEi!\n\nNANNA\n\nMutta minä en pelkää eläviä ihmisiä!\n\nLEILA\n\nNo, mitäs sinä kuolleitakaan pelkäät!\n\nNANNA\n\nSe on totta, eihän kuollut voi rottaakaan hätyyttää! (Nauraa\nhillitysti).\n\nLEILA (Istuutuu pienelle pallille kaapin eteen ja alkaa poimia kaapista\nrohtopulloja, joita heittää rikkaämpäriin):\n\nNanna, sinä et voi uskoa kuinka monen markan eestä se meittin äiti\nryyppäs troppia, aij, aij — se otti niin, että kerran isäkin sanoi:\n»se tappaa ittensä paljailla tropeilla!»\n\nNANNA\n\nMutta kuinkas se sitten otti kun se jo oli niin heikkona?\n\nLEILA\n\nNo, tietysti minä sille annoin, minä tunnen joka pullon vaikka\npimeässä, kas tuo potti tossa — se on kanferttililjementtiä, äitin\nkädet tuppas aina niin paisumaan, ai kun ne väliin olivat tursistuneet,\nmutta kun sillä oikein hiero, niin kyllä ne hetkeks laski, ja tämä\ntässä on slaakivettä, kattos se on klaaria kun viina; ajatteles, kerran\nisä meinas ottaa siitä pullosta, se luuli —, mutta mitäs se —se nuusti\npulloa ja nakkas sen hyllylle! (Nauraa hillitysti.)\n\nNANNA\n\nMutta miksi sinä steetaat?\n\nLEILA\n\nEnkö jo sanonut sitä sinulle, että tänään meittin äiti haudataan, niin\nkello 12 lähdetään Malmille! (Nyyhkyttäen):\n\nKattos, Jumala tahtoi meittin äitin taivaaseen Jeesuksen morsiammeksi,\nniin sanoi kerran äiti!\n\nNANNA\n\nJeesuksen morsiammeksi, mutta eikös teittin mamma ollut teittin papan\nkanssa naimisissa?\n\nLEILA\n\nJuu, juu — mutta se on toinen asia, kattos tuota myrttiä tuolla\npöydällä, minä leikkasin siitä kaikki oksat ja laitoin äitille kruunun,\nse on niin kaunis, että —\n\nNANNA\n\nAi, saako vähän nähdä!\n\nLEILA\n\nEi voi, sillä teittin mamma ruuvas niin lujaan kannen, ja sinähän\npelkäät kuolleita!\n\nNANNA\n\nLeila!\n\nLEILA\n\nNo!\n\nNANNA\n\nKuule, mimmoinen on kuolema?\n\nLEILA\n\nEn minä tiedä!\n\nNANNA\n\nLeila!\n\nLEILA\n\nNo!\n\nNANNA\n\nMitenkä ihminen kuolee?\n\nLEILA\n\nEn, — en minä sitä tiedä!\n\nNANNA\n\nMutta näithän sinä kuinka teittin mamma kuoli!\n\nLEILA\n\nEn minä!\n\nNANNA\n\nMutta olithan sinä sisällä kun teittin mamma kuoli!\n\nLEILA\n\nOlin kyllä!\n\nNANNA\n\nNo, kerro sitten, kyllä sinä tiedät!\n\nLEILA\n\nJaa — — en minä oikein tiedä, mutta se oli näin: — Äitillä oli kauheat\ntuskat, ai, ai kuinka hän valitti, huusi ja rukoili — Leilani, pikku\nLeilani, anna minulle taas sitä troppia, sitä, sitä — minä en kestä,\nminä kuolen, rakas Leila! — Vaikka tohtori oli kieltänyt antamasta niin\nusein sitä nukuttavaa troppia — tästä pruunista pullosta, niin kaasin\nminä kumminkin jonkun tipan kuppiin veden kanssa ja annoin sen äitille,\nhetken päästä hän rauhoittui ja pannen kädet ristiin, sanoi — Leila,\ntule tänne, taivaallinen Isä vielä sinua palkitsee, minä rukoilen isää,\nsitten hän luki tämän värsyn, jonka hän oli tehnyt nuorena:\n\n    Isä, lapsiesi suoja,\n    turvan, kodin, hoivan tuoja\n    meitä helmassasi kanna,\n    meille lohdutusta anna!\n\nSitten sanoi hän, hiljaa nyt lapseni, minä koetan vähän nukkua! Minä\nistuin hiljaa kakluunin edessä, tällä pallilla ja katselin pimenevää\nhiillosta, oli jo ilta ja aivan pimee! Pikku hyrräsi minun sylissäni,\noli oikein hiljaista, minä kuuntelin äitin hengitystä — ai kun silloin\noli hiljaista! Pikkukin nukkui, ja vihdoin torkahdin minäkin, ajatteles\nNanna, se oli jo viides yö kun minä olin yhtäperää valvonut! — Huh,\nyhtäkkiä lensi ovi auki — —\n\nNANNA\n\nHyi!\n\nLEILA\n\nMinä pelästyin ja hyppäsin ylös. — Iltaa, kuului tuttu ääni, se oli\nteittin mamma, jaa, jaa täti Emblund, joka sanoi, että pimees'kö täällä\nmökötetään, tulin vähän kattomaan kuinka Valtoska jaksaa! — Kiitos hän\nnukkuu, — sanoin minä! No, mutta otappas nyt vähä tulta hyvä laps,\nsanoi täti, ja minä sytytin ton lampun. Lamppu jo palo, kun täti\nlähestyi sänkyä ja kirkas! — Jessus — nyt Valtoska kuolee, kuolee,\npian lamppu tänne, senhän on jo kädet kylmänä, ja jalat — vallan kuin\njää, lapsi raukka nyt mammas kuolee! Hän nosti lamppua, ja samassa\näitin silmä välähti, se näki minut, ja sitten se ei enään liikkunut,\n— kuollut — sanoi täti ja vetäsi kakluunin pellit auki, niin, että\npamahti! (Leila ja Nanna alkavat itkeä.)\n\nNANNA (Hetken päästä):\n\nMiksi?\n\nLEILA (Nyyhkyttäen):\n\nEttä henki vois mennä Jumalan tykö, ja sitten pani teittin mamma ton\nkellon seisomaan.\n\nNANNA\n\nMiksi?\n\nLEILA\n\nKatsos meittin äitin aika oli pysähtynyt, niin sano täti Emblund!\n(Äänettömyys.)\n\nNANNA (Nousee):\n\nKuule!\n\nLEILA\n\nNo!\n\nNANNA\n\nJos sinä annoit liikaa sitä troppia, ajatteles, jos teittin äiti vielä\neläisi.\n\nLEILA (Kiihtyen):\n\nSe ei ole totta!\n\nNANNA\n\nMutta, kun se silloin heti kuoli!\n\nLEILA\n\nVaikka, vaikka!\n\nNANNA\n\nMutta näitkö sinä sen kuoleman?\n\nLEILA\n\nEn, ei kuolemaa ole.\n\nNANNA\n\nOnpas, veipä se teittinkin mamman!\n\nLEILA\n\nEipä, sen vei Jumala!\n\nNANNA\n\nTaikka ne tropit!\n\nLEILA\n\nNanna, älä ole paha, se ei ole totta, ensin minäkin luulin, että. —\nmutta se on mahdotonta! Nanna, kuules nyt minä kerron jotain kauheata!\n\nNANNA\n\nAij, aij, älä vaan —\n\nLEILA\n\nNanna, se oli nyt sillä lailla, että minä makasin yön tuolla toisella\npuolella täti Etoleenin tykönä, tässä on vaan lautaseinä välissä.\nMinä olin itkenyt ja ajatellut, että eläisiköhän äiti vielä, ellen\nminä olisi antanut niitä troppia, ja minä itkin niin ja sitten minä\najattelin sitä asiaa monta tuntia ja nukuin vihdoin sille kostealle\ntyynylle, mutta yhtäkkiä heräsin minä ja pelästyin, — Nanna, se on\naivan totta — täältä meittin puolelta kuului niin pitkä valitus, minä\nherätin täti Etoleenin ja sanoin: täti, meittin äiti elää, se huutaa\nniin! — »Mitä tyhmyyksiä, sanoi täti, nuku nyt vaan lapsi, sinä olet\nkiihoittunut», — mutta samassa kuului niin pitkä valitus. Täti Etoleeni\nnousi istumaan ja sano — »mitä, oliko se, — no eihän se voi olla\nmahdollista johan tässä on kolmas yö menossa», mutta taas kuului huuto,\nai kun se oli pitkä, niin valittava! —»No, hyvä Jumala, pikku Leila\nrauhotu nyt», sano täti, »sehän on teittin Pikku, joka on jäänyt sisään\nja naukuu, nuku nyt lapsi». Mutta Pikku naukui niin kauvan, ja minä\najattelin kauvan, että eläisiköhän se äiti vielä, mutta sehän on vallan\nmahdotonta! — — —\n\n\n3 kohtaus.\n\n    Emblundska. Leila ja Nanna.\n\nEMBLUNDSKA (Käsivarrellaan juurikori):\n\nKas, täälläkö te lapset, se on kiltisti, auta nyt Nanna Leilaa\nsteedaamisessa! Höh, höh, kun tuli kuuma kun kävin asioilla, — no mutta\nenemmän valkeeta, ei nyt tänään passaa säästää!\n\nLEILA\n\nKatsokaa täti, isä maalasi kakluunin valkoiseksi äitin kunniaksi!\n\nEMBLUNDSKA\n\nSe oli kauniisti tehty Valtoska — vainaata kohtaan, hän piti niin\npaljon puhtaasta!\n\nLEILA\n\nTäti!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo!\n\nLEILA\n\nMitä tädillä on korissaan?\n\nEMBLUNDSKA\n\nNiin, ajatteles tyttö, tapasin Valtosen, isäsi, kadulla, hän pisti\nkakskymmenmarkkasen kouraani ja sano — ostakaa nyt vähän viiniä ja\nkonfehetia vainaan kunniaksi!\n\nLEILA\n\nMutta äiti ei olisi tahtonut viiniä!\n\nEMBLUNDSKA\n\nOl' vait' nyt, ethän sinä tiedä mitenkä maahanpaniaisissa pruukataan!\nKas tässä on tusina meittin spitsklaseja, eihän teillä niitä taida olla!\n\nLEILA\n\nOn kolme ehjää!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, ehjäthän ne vaan kelpaavat! (Nannalle): Meppäs tuolta naapurista\nlainaamaan tuolia ja puolitusinaa kaffekuppia ja prännäri! — Ai, ei\ntaittekkaan prännäriä, minä ostinkin valmiiksi poltettua! ja jauhettua\n(Nanna menee.)\n\n\n4 kohtaus.\n\n    Emblundska ja Leila.\n\nEMBLUNDSKA\n\nMutta lapsi, ei se sovi, että sinulla on tuo trasu päässäsi\nhautajaisissa! Se täytyy ottaa pois!\n\nLEILA\n\nNiin, mutta se vuotaa niin verta!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, kerrohan nyt kerrankin mikä siihen tuli!\n\nLEILA (Vältellen):\n\nMinä putosin!\n\nEMBLUNDSKA (Katsoo Leilaa tiukasti):\n\nSe ei ole totta!\n\nLEILA (Häpeissään):\n\nVaan en minä sittenkään sano!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, ole sanomatta, paha tyttö, so peseen spitsklaseja!\n\nLEILA (Epäröiden):\n\nKyllä minä sanosin, mutta minä en kehtaa!\n\nEMBLUNDSKA\n\nSoo, soo pieni raukka, kyllä minä jo arvaan! Ei, kyllä sinun pitäs\npäästä täältä pois, koulukin nyt taas loppuu niin, että minä hommaan\nsinut kesäksi johonkin limonaatimyymälään myyjäksi!\n\nLEILA (Niijaa):\n\n\nKiitos täti!\n\n\n5 kohtaus.\n\n    Emblundska, Leila, Nanna ja Etoleenska.\n\nETOLEENSKA (kuppien kanssa):\n\nTulin itse tuomaan ja kysymään, jos apua tarvitaan!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, ei nyt Etoleenska itteään meittin takia kiusaa!\n\nETOLEENSKA\n\nJa vielä mun mitä, — sanokaa vaan!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, ja teitin hellas siis keittää sen kaffeen ja sieltä sitten tänne\ntuoda?\n\nETOLEENSKA\n\nHerrajestas, Emblunska nyt vaan sanoo, kyllä minä — —\n\nEMBLUNDSKA\n\nJos Etoleenska tahtoo hoitaa sen kaffee-puolen, minä kun vähän tässä\nopp'passaisin!\n\nETOLEENSKA\n\nHerrijee, no tietysti! (Kuuluu melua.)\n\n\n6 kohtaus.\n\n    Emblundska, Etoleenska, Leila, Nanna, Valtonen ja Virselli.\n\nVALTONEN (Juovuksissa):\n\nTul' sisään vaan, no mitäs siellä, ethän sinä ruumiita pelkää, tul'\ntul' — —, ahaa akkaväkee kun pesutuvassa, ketäs täällä nyt pestään?\n\nEMBLUNDSKA\n\nValtonen ei nyt viitsi lasten takia kun on ruumiskin talossa — —\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, palttua minä ruumiille, ruumis mulla ittellänikin on, — no\nhittooks' sinä siellä naljailet, tul' vaan, noh —\n\nVIRSELLI (Juovuksissa):\n\nKu' moron frouvat, saaks' tulla sisään, ku' moron!\n\nEMBLUNDSKA\n\nTulkaa vaan, ei se meitä häi — —\n\nVALTONEN (Keskeyttäen):\n\nOsch! tul' vaan, ei meillä akat rejeeraa, vassakuu, istu tohon —\n(Leilalle):\n\nLeila, oitis kolme pottia oltta, kas' tossa! (Antaa rahaa):\n\nSassin ny', Virsellillä on jano! (Leila ja Nanna menevät.)\n\nEMBLUNDSKA\n\nMutta Jumalan tähden, ettehän te aijo tässä kun on ruu — —\n\nVALTONEN (Keskeyttäen):\n\nSuu poikki feutorovna, nyt juodaan peijaisia! (Aivastaa):\n\nHuh, täällä haisee ruumiille! (Aivastaa.)\n\nETOLEENSKA\n\nEhkä minä menen sitä kaffeeta keittämään.\n\nEMBLUNDSKA\n\nNiin menkää vaan, johan nyt jo on aikakin, sillä tunnin päästä kait ne\nvieraatkin tulevat! (Etoleenska menee.)\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, johan tänne yks' on tullut, mutta keittäkää te vaan sitä\nkaffeeta, sitä akat vaatii! — — Kuules Virselli, se on juuttaan hyvä\njuttu kuulua hautausapurenkaaseen, juuttaan hyvä, meittinkin akka\nsiihen kuulu, ja nyt on miehellä repsest' satamarkkaa taskussa.\n\nEMBLUNDSKA (Pisteliäästi):\n\nOnkos se vielä — taskussa!\n\nVALTONEN (Äreästi):\n\nMitä se feutorovnalle kuuluu, ilman sitä, kuules Virselli, se on hyvä\nkuulua hautausapurenkaaseen, eiks' teillä rappareillakin ole semmoista,\n— ku sinäkin kuolet, niin jäähän mukuloille hautausrahat, ilman sitä,\nsaa se Leilakin minusta satamarkkaa kerran!\n\nVIRSELLI\n\nSinä tykkäät paljon tosta sun tytöstäs, koska sinä min sen eteen\nmurhetta pidät!\n\nVALTONEN (Kerskuen)'. Ilman sitä, mutta kyllä siitä kannattaakin pitää,\nonhan se komia ja pitkä vuosilleen ja terävä kuin isänsä, jaa'a minä\nsitä likkaa rakastan!\n\nEMBLUNDSKA (Ivaten):\n\nVai silloinkin kun te sitä hakkaatte ja kolhitte!\n\nVALTONEN\n\nSe on minun asiani, se ei kuulu feutorovnalle — kuules Virselli, kun\nse nyt jonkun aikaa käy koulua panen minä sen parempaan kouluun,\nsillä kyllä sitä ainoasta likastaan täytyy voida ihmisiä kouluttaa,\nilman sitä. (Ikäänkuin muistellen, yhtäkkiä: ) Mutta missäs ne muijan\nkultaset korvarenkaat ovat, ettei vaan jääneet korviin, sakkoa siitä\nsaa, jos kultaa hautaa, eikä sitä haudattavaksi asti olekkaan,\nkattotaans! (Nousee äkkiä ja alkaa vääntää arkun ruuvia.)\n\nEMBLUNDSKA (Hätääntyneenä):\n\nNo. Valtonen antaa nyt olla, no, ei huoli nyt!\n\nVALTONEN (On jo vääntänyt toisen ruuvin auki):\n\nPois tieltä feutorovna, akka oli minun eläessään ja on nyt kans'!\n(Alkaa vääntää toista ruuvia.)\n\nEMBLUNDSKA (Hermostuneena):\n\nValtonen ei nyt huoli, no, ei, ei kyllä minä ne jo pestessä pois otin,\nantaa nyt olla, ei nyt huoli!\n\nVALTONEN (Yhä ruuvaten):\n\nNo missäs ne sitten ovat, tänne ja sassiin!\n\nEMBLUNDSKA\n\nMinä annoin ne Leilalle!\n\n\n7 kohtaus.\n\n    Emblundska, Valtonen, Virselli, Leila ja Nanna.\n\nLEILA JA NANNA (Tulevat tuoden olutpulloja):\n\nKas tässä isä, tässä on takaisin! (Antaa rahaa.)\n\nVALTONEN\n\nKuules likka, missäs ne äitis korvarenkaat ovat?\n\nLEILA (Säikähtyen):\n\nKyllä ne — —, kyllä ne ovat minulla!\n\nVALTONEN\n\nOitis tänne, niinkuin jo olis, ei se sovi, että kakarat kultaa\nkantavat, hukkaavat vielä!\n\nLEILA (Rukoilevasti):\n\nRakas isä, enkö minä, — enkö minä saisi niitä äitin muistoksi?\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, — et, isä on köyhä, ei ole varaa tuhlata kultaa muistoihin,\nsassiin tänne, no, no — älä juonittele, taikka saat remmistä!\n\nLEILA (Hakee itkien peilinlaatikosta):\n\nRakas isä, äitin muistoksi — saanko?\n\nVALTONEN\n\nSo, sassiin!\n\nLEILA (Itkien):\n\nTässä isä!\n\nVALTONEN\n\nPullot auki, oitis!\n\nLEILA (Hakien):\n\nEn minä löydä ruuvia!\n\nVALTONEN\n\nOta vaikka kirstunruuvi, taikka hae se vanha rautanaula!\n\nLEILA (Tuo naulan, se on iso tamminaula):\n\nTässä! (Istuutuu Nannan kanssa kaapin luo ja itkee Nannan syliin.)\n\nVALTONEN\n\nNo, kippis Virselli, hyvää naimaonnee kans, ilman sitä —\n\nVIRSELLI\n\nSkool! Sinä olet ankara mies!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, ei sun tartte luulla, etten minä tuosta likastani tykkäis,\nhui hai, se on rakas kun silmäterä, mutta kun se on semmoinen\nfröökkinä, niin täytyy sitä vähä pitää kurissa — kuinkas se onkaan, —\nsitä Herra kurittaa jota Herra rakastaa! —\n\nVIRSELLI\n\nNo niinhän se Valtonen on kun Jumala, kippis!\n\nVALTONEN\n\nÄsch, minä vaan en viittis olla Jumala ja pitää konttorikirjaa kaikista\nihmisraadoista!\n\nVIRSELLI\n\nNo, no — vaan tuo uunipas vasta on muhkea kuin kahdeksan leivän uuni ja\nniin valkea kun paita.\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, maalarin tekoa.\n\nVIRSELLI (Imarrellen):\n\nSinussa on aina ollut vähän semmoista konstvärkkärin vikaa! Kippis!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, parasta olisikin ruveta posetiivia kelaamaan — mutta aij,\naij — tolia Leila likalla sillä vasta sitten on ääni, aij, aij se soi\nkun huilu.\n\nVIRSELLI\n\nPitäs panna laulukouluun!\n\nVALTONEN (Rehennellen):\n\nNiin se pannaankin, siitä koulutetaan vaikka mitä, tules tänne pikku\nsirkku, no älä nyt poraa, papan pieni pulu! — no tule nyt kun pappa\nvähän antaa rahaa namusiin!\n\n\n8 kohtaus.\n\n    Edelliset, Leila.\n\nLEILA (Tulee pelokkaana):\n\nMitä isä — —\n\nVALTONEN (Hellästi):\n\nTul' nyt vaan lähemmäksi, kas noin, no älä nyt ole lolli, kas tossa\nsaat vähän, anna nyt Nannallekin, no kas noin.\n\nVIRSELLI\n\nSetäkin antaa, kas ny!\n\nLEILA\n\nKiitoksia rakas isä, — mutta isä ei nyt viittis enään juoda tuota\nolutta, kohta tulevat vieraat!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, no istu ny'! (Leila istuu isän polvelle) —. No Virselli,\nmamsellin malja, kippis! (Kuuluu liikettä.)\n\n\n9 kohtaus.\n\n    Edelliset, vieraita alkaa saapua.\n\nVIRSELLI\n\nPistetään potit pois!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, no Leila korjaas vähän!\n\nPAANANEN\n\nPäivää!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, jassoo Paananen, jassoo olkaa hyvä hakekaas puuta\npainettavaksi Ahaa, frouva Hykärinen, päivää, sisään vaan!\n\nROUVA Hykärinen\n\nPäivää, vai on frouva Emblund täällä emännyydessä, — huh, huh kun\ntäällä on kuuma!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNiinhän sitä, tuo Leila on Nannan koulukaveri ja ystävä, niin täytyyhän\nsitä, ja tunsinhan minä hyvin Valtoska-vainajan, — mutta lapset enempi\ntulta, täällähän on aivan pimee, tuo akkuna kun antaa palokujaan,\nniin täytyy päivälläkin polttaa valkeeta, eihän se kello vielä ole\nkahtatoistakaan!\n\n\n10 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Etoleenska.\n\nETOLEENSKA (Tulee kantaen höyryävää kahvipannua):\n\nVähä tieltä, olkais hyvä, ysch' ku' se poltti!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nOikein kaffee tulee friskamaan, täällä onkin niin kuuma!\n\nVALTONEN (Leilalle):\n\nLeila, laitas ne viinilasit reilaan!\n\nLEILA\n\nKyllä isä!\n\nVALTONEN\n\nNo, no sassiin nyt, älä vitkastele!\n\nEMBLUNDSKA\n\nEi nyt pidä aina käydä päälle kuin hampaanmato.\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä! (Kahvia tarjoillaan.)\n\n11 kohtaus.\n\nEDELLISET; VIERAITA LISÄÄ (juhlapukuisia työmiehiä vaimoineen ja\nlapsineen).\n\nVALTONEN\n\nSisään vaan niin paljon kun mahtuu no Leila laitas tilaa! (Väki asettuu\nistumaan ja loput seisovat äänettömyys.)\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nOn surullista, kun on surullista! (Moni ääni eri tahoilta):\n\nOn — on — juu! (Äänettömyys.)\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä. (Äänettömyys, kahvia tarjoillaan.)\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, ottakaa vaan enempi, Nanna otas tuo nisuprikku, että Etoleenska\npääsee kaffeeta laittamaan! (Nanna ottaa tarjottimen, ja Etoleenska\nmenee.)\n\nROUVA HYKÄRINEN (Emblundskalle):\n\nTerveisiä frouva Pahlmannilta, tapasin hänet tänne tullessani!\n\nEMBLUNDSKA\n\nKiitoksia, kuinkas ne hyvät ihmiset jaksavat?\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nJuu, kiitos vaan, kyllähän ne, mutta aina se Ulla frouva jaksaa\nmuistella sitä tyttölastaan, joka synty kuolleena!\n\nEMBLUNDSKA\n\nVieläkö se sitä!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nNiin — aina se siitä vesissä silmin puhuu, onhan niillä se Aape poika,\nmutta mamma tarvittis kanssa lapsen!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, ottaskin ton Leila paran kasvatikseen, sillä on niin vaikeeta\ntäällä kotona.\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nJaa se ei olis hassumpaa pitäs puhua siitä frouva Pahlmannille!\n\nEMBLUNDSKA\n\nSe olis tytön onni!\n\nVALTONEN (Ylpeästi):\n\nIlman sitä, kyllä minä kakarani kasvatan ei siinä mitään frouvia\ntarvita!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nMutta kyllä se herskaappi pitäs lasta hyvin, jos − −\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, likka on minun, eikä sitä kukaan voi pitää paremmin kuin\noma isä!\n\nEMBLUNDSKA (Huokaa): Jaa, j aa!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nLeila raukka!\n\n\n12 kohtaus.\n\n    Edelliset; uusia vieraita (on jo hiukan ahdasta.)\n\nVALTONEN\n\nPirun kuuma, huh, kun ei tota ikkunaakaan saa auki!\n\nROUVA HYKÄRINEN (Innostuneena):\n\nMikä ettei!\n\nVALTONEN\n\nSe on niin tursistunut! (Äänettömyys.)\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nPaljonko tästä maksetaan hyyryy?\n\nEMBLUNDSKA\n\n20 markkaa. (Useat joukosta):\n\nKaksikymmentä markkaa! (Leila itkee.)\n\nVALTONEN\n\nOleks siitä jollottamatta, iso tyttö, ettes häpee, soh — tarjoo nyt\nviiniä!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nAij, aij ei nyt pitäs niin kovin komtierata tyttö pahaa, kun mammakin\non kuollut!\n\nVALTONEN\n\nSe mamma sen juuri pilas niin, ettei siitä mitään enään tule — se on\nlaiska!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nSo, so — tokkopa se!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, no kippis Paananen, joks' sun muijas on kuollu!\n\nPAANANEN\n\nEi vielä.\n\nVALTONEN\n\nSkoola, frouva, skoola!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nMikäs pastori tulee siunaamaan!\n\nEMBLUNDSKA (Kiireessään):\n\nKohonen, sen minä skaffasin, siitä Valtoska niin tykkäs, ja onkin se\nekta Jumalan oma. (Useat): On — on! (Äänettömyys.)\n\nVALTONEN\n\nLeila, isälle ja Virsellille lisää. (Leila tarjoilee ja itkee.) So älä\nnyt poraa!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nLapsi raukka, ei pidä hätyytellä!\n\nVALTONEN\n\nKyllä minä tiedän mitä sopii, mitä ei, se on minun rakas flikkani!\n\n\n13 kohtaus.\n\n    Edelliset, Ruumiskuski.\n\nRUUMISKUSKI (Tuoden liinoja):\n\nVaunut ovat jo tulleet, pitäs joutua, ettei myöhästytä junalta.\n\nEMBLUNDSKA\n\nJestas, no kaffeeta ensin!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, otetaan nyt ryypyt ja tullaan sitten takaisin. (Tarjoaa\nlasin ruumiskuskille):\n\nKippis! (Kaikki nousevat.)\n\n\n14 kohtaus.\n\n    Emblundska (Hätäisesti):\n\nLauletaan nyt edes virsi Valtoska vainajalle, mikäs nyt taas otettas,\nno Leila sinähän ne virret muistat, mikäs se nyt? (Useat):\n\nNo Leila!\n\nLEILA (Itkien):\n\nSe virsi 208!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, kuinkas se alkaa?\n\nLEILA\n\nSe —:\n\nKaikk' kaataa, tempaa kuolema!\n\nVALTONEN (Hermostuneesti):\n\nNo, alappas nyt likka, sassiin, kun sull' on ääntä, mutta älä nyt\njollota joka värsyä!\n\nLEILA (Alkaa heikosti, muut yhtyvät):\n\n    »Kaikk' kaataa, tempaa kuolema,\n    Niin ompi sääntö Herran;\n    Vaan harva tahtoo muistella,\n    Ett' joutuu lähtö kerran.\n    Majoja tänne teemme vaan,\n    Mut' maja kaikill' aikoinaan\n    On valmis haudassamme..»\n\nVALTONEN (On ollut hyvin levoton ja puhellut puol'ääneen Virsellin\nkanssa, aina vähä väliä yli laulun kuuluu sanat: ) Ilman sitä! (Laulu\njatkuu):\n\n    »Ei nuoruuteen voi turvata,\n    Ei terveyteen täällä!» — —\n\nVALTONEN (Ei malta enään vaan huutaa):\n\nIlman sitä, ei tuota jaksa loppuun kuulla, no pojat hihnoihin kiinni,\nsamaa tietä me kaikki mennään! (Itkee). No pojat! (Virsi jatkuu, kuusi\nmiestä käy hihnoihin ja arkku liikkuu ovea kohti; virsi yhä jatkuu.)\n\nLEILA (Etsii liinaansa):\n\nHyvä Jumala, missä on minun kranssini! (Esirippu)\n\n\n\n\nII NÄYTÖS.\n\n\nNÄYTTÄMÖ:\n\nTaustassa on suuria kivitaloja, joidenka yläkerran ikkunat ovat\nvalaistut, näkyy katu lyhtyineen perspektiivissä, etunäyttämönä on\nosa esplanaadia, jonka kulmauksessa on himmeälasinen limonaadikioski,\njota syksyn värejä kantavat vaahterat suojaavat. On ilta, katulyhdyt\npalavat, kadulla on liikettä. Leila istuu kioskissa lukien kirjaa.\n\n\n1 kohtaus.\n\n    Joukko poikakoulun yläluokkalaisia (tulee meluten\n    käsissään gummisia voimistelutossuja ).\n\nI POIKA\n\nJumaliste, minä jo pelkäsin, että se peruukki riiviö pitäisi meitä yli\najan, ajatelkaas, jumaliste niinkuin ei yhden tunnin iltavoimistelu\nolisi tarpeeksi, kello kahdeksan pannaan lafka kiinni, ja silloin on\nneiti (tekee kädellään liikkeen, joka osoittaa, että neiti on poissa).\n\nKOKO JOUKKO\n\nNiin onko se nyt sievä?\n\nI POIKA\n\nJumaliste on, on kuin ruusun nuppu!\n\nII POIKA\n\nPakanaaks' sen olet jättänyt meille kertomatta, höh, flöntti giba!\n\nI POIKA\n\nPidä kitas siellä, »Hanski» taikka saat höskiis tossusta!\n\nII POIKA\n\nTop, top — äläs nyt, vaan näytäppäs toteen, että sulla on flaksia!\n\nKAIKKI\n\nJaa, näytäs, näytäs »Löni»!\n\nI POIKA\n\nJumaliste, se on helppoa, esimerkiksi eilen join minä viisi klasia\nlimplaatia, että maha oli spännissä kuin trumpu, mutta kyllä se\nvaikuttikin! (Ääni joukosta) mahaasi! — Ei kun neitiin; se sanoi, että\nminä olen yksi hänen paraimpia kundejaan ja hymyili saframillisesti!\n\nII POIKA\n\nÄlä pirsanassa!\n\nI POIKA\n\nJumaliste, se on kaunis flikuski se Leila, kattokaas kun se lossaa\nlukee, kyllä se minut jo on tuntenut, mutta se lossaa vaan!\n\nII poika\n\nMutta menes tervehtiin ja esitä meidät!\n\nKAIKKI\n\nHyvä, hyvä — täst' tulee mojoo — —\n\nI POIKA\n\nKuules »Hanski», sinä kun aina saat niin paljon rahaa trokaamalla\npostimerkkiä, vippaas mulle yksi sjugufima huomiseksi, ostaisin röökin!\n\n»HANSKI»\n\nMiksei korkoa vastaan!\n\nI POIKA\n\nNo paljoks tahot?\n\n»HANSKI»\n\nEi muuta kun, että pressaat minut sille ensimmäiseksi!\n\nII POIKA\n\nJumaliste − juu!\n\nKAIKKI\n\nHävytön prusenttari, hävytön!\n\n\n2 kohtaus.\n\n    Leila ja I Poika.\n\nI POIKA (Lähestyy kioskia ja tervehtii Leilaa):\n\nIltaa neiti, hiukan kylmä ja vähäs pimee — —, jumaliste kuinka pimee!\n\nLEILA (Kioskista):\n\nIltaa, punastako vai valkosta?\n\nI POIKA\n\nTopp, topp — ei, kun fimalla röökiä, jos sais luvan!\n\nLEILA (Nauraen):\n\nAhaa, illalla herrakin uskaltaa, mutta jos maisteri tulis — hih — hih —\nhii — —\n\nI POIKA\n\nJumaliste, polttaisin sen nenän ja löisin nyrkillä flinttuun!\n\nLEILA\n\nMutta mikäs hihkuminen tuolla torilla!\n\nI POIKA\n\nNe ovat mun kaveria, yks' siellä on aika liksu giba, minä pressaan sen\nneidille! (Huutaa):\n\n»Hanski» hoi, tule helkkarissa, fröökynä kutsuu — »Hanski» — Jumaliste\n— »Hans» — —\n\nLEILA (Keskeyttäen):\n\nSo, so älkää nyt ulisko, enhän minä!\n\n\n3 kohtaus.\n\n    Leila, I poika ja »Hanski».\n\nI POIKA\n\nPahuuttaks' niin madosti tulit, jumaliste, mikset hiffannut paremmin,\nneiti pitää liukkaista pojista — tämä tässä on »Hanski» — no kättä kans!\n\n»HANSKI»\n\nKuinka sievä käsi!\n\nLEILA\n\nJa ilman hanskoja. (Nauraa.)\n\nI POIKA\n\nNo, no »Hanski» on siinä muutakin sievää, kattos tarkemmin!\n\nLEILA\n\nÄlkää nyt, — fyi. (Nauraa):\n\nMitäs saa luvan olla punasta vai valkosta?\n\n»HANSKI»\n\nTietysti punaista —, lemmen ja pusujen färii —\n\nLEILA (Nauraen):\n\nFyi do! (Nauraa):\n\nMutta punanokkaset herrat ne juovat vaan valkosta, jaa puhdasta suudaa!\n\nI POIKA\n\nÄläs ny' »Hanski» alota noin makeesti!\n\nLEILA (Tarjoten lasia):\n\nOlkaa hyvä »herra punanen»! (Nauraa.)\n\n»HANSKI»\n\nKiitos komplimangista!\n\nLEILA (Närkästyneesti):\n\nMikäs möplemanki minä olen, te olette hävytön, en minä vielä mikään\nvanha kaappi ole, vaikka istunkin kaapissa —, mutta kas tuollahan tulee\noikein plutuuna väkeä!\n\n\n4 kohtaus.\n\n    Leila ja pojat.\n\n»HANSKI»\n\nNeiti ymmärsi minut väärin!\n\nII POIKA\n\nMutta »Löni» ymmärsi meidät väärin, kun et huutanut, niin tultiin,\nsillä ei meillä ole meininki jäädä tohon espikselle märkäneen!\n\n»HANSKI»\n\nSuus, simppu — meh' mereen fyllingiksi äläkä sivistyneitä ihmisiä\nriivaa!\n\nII POIKA\n\nOh, höh kuinka se limonaatista on paisunut, joks' sait korot\nsjugufimastas, — kosk'ette esitä niin itse sen teen — Kohonen,\nkonventin puheenjohtaja!\n\nLEILA (Nauraen):\n\nKiitos, prinssessa tornissa, joka odottaa ritariaan!\n\nKAIKKI\n\nSe on vitsikäs — bravoo — — bravoo —.\n\nLEILA\n\nMitä herrat tahtovat — punasta — vai — —\n\nII POIKA\n\nPunast, sinist' mustaa — pruunii!\n\nLEILA\n\nMitä?\n\nKAIKKI\n\nPunast'!\n\nLEILA\n\nBrr----r älkää kiljuko, poliisi voi tulla!\n\nI POIKA\n\nJumaliste, jos te blaskaatte minut ja Leilan ja kiljutte niin, että\npollari tulee, niin jumaliste, tosta tulee turpaanne, että soi —!\n\nII POIKA\n\nSoo, soo, mutta mikäs monopooli sulla on fröökynään?\n\nLEILA (Veikeästi):\n\nNiin ikävää, täällä on vaan yksi tooli, ja sille istuu meittin itte,\nmuille ei riitä!\n\nI POIKA\n\nEikö mullekkaan!\n\nLEILA (Jakaen laseja):\n\nTässä vassakuu, kuiva suu! (Pojat juovat.)\n\nI POIKA\n\nEikö mullekkaan?\n\nLEILA\n\nMitä?\n\nI POIKA\n\nVastatkaa nyt, siitä tuolista!\n\nLEILA\n\nJassoo, no, juu, juu, kuiva suu! (Nauraa.)\n\nPOJAT (Juovat, meluavat, nauravat, hihkuvat):\n\nEläköön neiti Leila, eläköön, eläköön —!\n\n\n5 kohtaus.\n\n    Leila, pojat ja poliisi.\n\nPOLIISI (Juosten paikalle):\n\nHuut vasikat, huut pellolle, pois täältä ärjymästä, pois, pois, so\n— vai tahdotteko te lain nimessä maistaa tupesta, so, huut, so, so!\n(Pojat livistävät tiehensä ja jättävät limonaadinsa maksamatta.)\n\nI POIKA\n\nI Poika (Juostessaan):\n\nJumaliste, te siat blaskasitte minut ja neidin! (Poliisi ajaa häntä,\npysähtyy äkkiä ja palaa Leilan luo.)\n\n\n6 kohtaus.\n\n    Leila ja poliisi.\n\nLEILA (Huutaen):\n\nNe menivät maksamatta, se on teidän vikanne, oikeus harjoittaa\nvääryyttä!\n\nPOLIISI\n\nNo, no pikku lapsi ei nyt huuda taikka minä vien teidät sieltä pois!\n\nLEILA (Äkäisesti):\n\nNiin pois minä täältä tahtoisinkin, täällä kuolee ikävään, ei tänne\nenään päivä paista, ei syksy kylmässä kukaan juo!\n\nPOLIISI\n\nJoisin, jos antasitte! (Nauraa.)\n\nLEILA (Antaa lasin):\n\nTäällä ei tapahdu muuta kuin ikäviä asioita, väliin ajetaan jonkun\nkoiraraasun yli taikkapa ihmisenkin, huuh se on kauheata!\n\nPOLIISI\n\nSopiihan lukea!\n\nLEILA\n\nLukea, kyllä vaan, jo minä olen lukenut kaiken maailman sadut ja\nkertomukset, mutta ikäviä ne vaan ovat, se »Soittolehti» se olis\nhauska, mutta kun se ilmestyy niin harvoin!\n\nPOLIISI\n\nPitääkö neiti soitosta?\n\nLEILA (Innostuen):\n\nJuu, juu niin kovasti, minulla oli kantelekin, mutta isä istui sen\npäälle juovuspäissään!\n\nPOLIISI\n\nJuoko teidän isänne?\n\nLEILA (Kainosti):\n\nJuo!\n\nPOLIISI\n\nElääkö äitinne?\n\nLEILA (Nyyhkyttäen):\n\nEi, hän kuoli keväällä ja nyt ei meillä enään ole kotia!\n\nPOLIISI\n\nNo missä te asutte?\n\nLEILA\n\nIsän luona!\n\nPOLIISI\n\nMutta onhan se koti!\n\nLEILA\n\nEi, jei — kun äiti eli, oli se sentään koti, isä sai lämmintä ruokaa ja\npuhtaita vaatteita, nyt ei saa sillä minä olen kaiket päivät täällä,\nisä ei enään rakasta kotia!\n\nPOLIISI\n\nKuinka niin?\n\nLEILA\n\nNykyään on hän usein yötkin ulkona, toissa iltanakin löysin minä\nhänet 12 jälkeen aivan juovuksissa Punavuorenkadulta, minä talutin\n(nyyhkyttäen) juopuneen isäni kotiin!\n\nPOLIISI\n\nSe oli hyvin tehty muutoin olisi hän joutunut putkaan!\n\nLEILA\n\nMitä heikon lapsen hyvyys merkitsee, ellei Jumala hyvyydessään auta!\n(Itkee.)\n\nPOLIISI\n\nAi, täytyy mennä, tulee vaihdos! (Menee.)\n\n\n7 kohtaus.\n\n    Leila, Emblundska ja Nanna.\n\nEMBLUNDSKA (Kori käsivarrellaan):\n\nIltaa lapsi, täällähän sinä vielä istut, aij, aij, sinä et näytä oikein\nterveeltä, ethän sinä vaan liikaa latki tuota voimatonta vettä?\n\nLEILA\n\nEn, täti, en! Mutta täällä on niin kauhean ikävää, niin, että —\n\nNANNA (Keskeyttäen):\n\nOnnellinen Leila, älä sano, että on ikävä, älä; ajatteles kun tänäänkin\noli koulussa niin hurjan vaikeat koelaskut, ja sinun ei tarvitse laskea\nkuin rahoja; ajatteles Hulda Väänänenkään ei osannut laskea yhtään\noikein, jaa, ne olivatkin niin kieroja, ettei niitä tahtonut saada\nlöysättyä ei niin millään!\n\nLEILA (Innostuneesti):\n\nNiinkö, kuules Nanna, mitä uusia lauluja te nykyään laulatte? (Kuuluu\nautomobiilien tärähdyksiä.)\n\nNANNA\n\nHyh, aina sitä samaa »Syksy on tullut ja myrskyelee», ajatteles ensi\nsopraanot ovat tulleet niin epävarmoiksi kun sinä et enään ole mukana!\n\nLEILA\n\nEipä!\n\nNANNA\n\nOikein totta, se on totta, sinähän lauloit aina toisten yli!\n\nLEILA\n\nNiinkö, vai niin, sitä syksyäkö te laulattekin, sitä minäkin täällä\nvankeudessani laulan, et voi uskoa Nanna kuinka nuo vaahterat tässä\ntakana toisinaan valittavat, tänään lensi yksi vaahteranlehti tästä\nluukusta sisään se oli tulipunainen — —\n\nNANNA (Innostuneesti):\n\nSe on minun värini!\n\nLEILA\n\nKas tässä, minä prässään sen muistoksi tästä päivästä, sillä minulla on\nollut taas niin ihmeellinen oltava, minua on niin itkettänyt!\n\nEMBLUNDSKA\n\nLeila raukka, vieläkö sinä itket äitiäsi, ei totisesti kyllä tämä on\nsinulle huono paikka, joku parempi sun tarttis saada; ajatteles Leila,\nmeittin pappa on saanut paikan sinaatissa!\n\nLEILA (Ihmetellen):\n\nMitä, eihän toki, eihän kukaan nyt ole sieltä eronnut!\n\nEMBLUNDSKA (Nauraen):\n\nHerranjestas, ei tietystikkään, mutta vahtimestarin paikan nääts, sen\nfrouva Pahlmannin herra sen meittin papalle toimitti, niin!\n\nLEILA\n\nOnko se hyvä paikka?\n\nEMBLUNDSKA\n\nJessus juu, etkö sinä tiedä, että nyt me ollaan herrasväkee, herrijee,\njos sinä näkisit kun Emblund panee formun päällensä, se on sitten\nniin koree kuin keisari itte! — Ai, odotas hiukan! (Hakee korista: )\nTässähän se onkin meittin itte, se on pruuvikortti, olin juuri sitä\nhakemassa, eiks' ole vaan näkönen?\n\nLEILA\n\nHyvä ihme, kuinka kaunis, kuinka ko —\n\nEMBLUNDSKA (Keskeyttäen):\n\nNiin, se on meittin pappa! Me ollaankin ruvettu niin paljon pitämään\nyhtä sen Pahlmannin herrskaapin kanssa, ne sopii niin hyvin meittin\nsäätyyn, Nannakin lopettaa nyt joululta koulunsa!\n\nLEILA\n\nMiksi?\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, tietysti pitää panna tyttö frouasväentyttökouluun, eihän se sovi,\nettä vaan kansakoulua käy, kun on parempain ihmisten lapsi!\n\nLEILA\n\nNiinkö, onnellinen Nanna!\n\n\n8 kohtaus.\n\n    Edelliset ja eräs työmies.\n\nTYÖMIES (Tulee työntäen lapsenvaunuja):\n\nPuntti Porsströmmin kaukaassiaa! Olkaa hyvä!\n\nLEILA\n\nTässä — Kiitos! (Työmies poistuu.)\n\n\n9 kohtaus.\n\n    Leila, Emblundska ja Nanna.\n\nNANNA\n\nKuule Leila, jos sinä vaan tahdot ja ehdit, niin opetan minä sinua aina\nsunnuntaisin!\n\nLEILA\n\nKiitos vaan, hyvä Nanna, mutta ei siitä sentään tule mitään, minä en\nehdi, pyhänä on aina niin suuri liike, mutta, jos sinä tahtoisit aina\njoskus tulla laulamaan niitä uusia lauluja, joita koulussa opit, niin\nolisi se niin hauskaa!\n\nNANNA (Vakuuttavasti):\n\nNo, tietysti, rakas Leila!\n\nLEILA\n\nAi, mutta eikö täti ja Nanna jois vähän limonaadia, minä laittaisin\noikein sakosta, panisin kaksi mittaa pohjaketta!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, kiitos vaan, mutta saatko sinä noin vaan laskea vettä ilmaiseksi?\n\nLEILA\n\nOnhan minulla lupa päivässä juoda itse kymmenen lasia taikka myydä ne\nomaan laskuuni!\n\nEMBLUNDSKA\n\nJassoo, jassoo — no jos häntä nyt jois!\n\nLEILA\n\nAjatelkaas kun tänään joukko poikia taas teki minulle tappion,\nhävyttömät vekarat! (On antanut lasit Emblundskalle ja Nannalle.)\n\nEMBLUNDSKA (Juoden):\n\nOh, hoh, kylläpä se on läskaavaa, oh, höh, kah kun nokkaan semmoisen\nlystin sauhun nostaa, oh-hoh —, onkos sun pappaas näkynyt?\n\nLEILA (Kiireisesti):\n\nKyllä joskus!\n\nEMBLUNDSKA\n\nEi, kyllä' sinun pitäs päästä tosta kaapista paremmille markkinoille! —\n— Vieläkö se juo?\n\nLEILA (Heiluttaen kättään):\n\nKas vaan, kas tuolla tulee tuttuja, Etoleenska se on, oi jestas kun\nsillä on selässään suuri nyytti! (Huutaa: ) Etoleenska ho, hoi, tulkaa\njuomaan, tulkaa, täällä on tuttuja, ho, hoij!\n\n\n10 kohtaus.\n\n    Etoleenska ja Edelliset.\n\nETOLEENSKA (Kantaen suurta valkosta vaatenyyttiä olallaan, huohottaen):\n\nHyh, huh, — hiki tuli, kun tuon kapteenskan pyykki osaa painaa, mutta\nsitten se hien nostaa kun sitä nyrkkien välissä pitää väkeltää, huh,\nhuh — kas Emblunska ja fröökinä! Iltaa!\n\nEMBLUNDSKA (Lyhyesti):\n\nIltaa, ei kyllä pitäs tästä lähteäkin, sinaatinkin istunto kohta\npäättyy!\n\nETOLEENSKA (Ihmetellen):\n\nNo mitäs sillä on menemisen kanssa —\n\nLEILA\n\nEttekö te tiedä, Emblund on nykyään sinaatin vahtimestari!\n\nETOLEENSKA\n\nJassoo, vai niin, jopa nyt — —\n\nEMBLUNDSKA (Keskeyttäen). Ei, kyllä me nyt mennään, hyvästi lapsi\nhyvästi (silmäilee halveksivasti Etoleenskaa ja maksaa mahtavasti) —\nkahdelta!\n\nLEILA\n\nEihän nyt! (Emblundska viittaa kieltävästi kädellään.) No, kiitoksia\nvaan, hyvästi hyvästi!\n\nNANNA\n\nTerve, terve! (Menevät.)\n\n\n11 kohtaus.\n\n    Leila ja Etoleenska.\n\nETOLEENSKA\n\nVai on Emblundska nyt herrasväkee, ilmankos sillä oli hattu ja niin\nkatsoa muljotti työjamakkaa!\n\nLEILA (Nauraen):\n\nNiin, Nannakin pannaan frouasväentyttökouluun!\n\nETOLEENSKA (Painolla):\n\nJassoh!\n\nLEILA (Ojentaa lasin):\n\nKas tässä hiukan juotavaa!\n\nETOLEENSKA (Juo sen yhteen rupeamaan):\n\nKiitos kiitos hyvä lapsi, minun täytyy joutua! (Menee.)\n\n\n12 kohtaus.\n\n    Hykärinen, rouva Ulla Pahlman ja Leila. (Molemmat rouvat\n    seisahtuvat kadunkulmaan taaempana, Leila lukee kirjaa.)\n\nROUVA HYKÄRINEN (Näyttäen kädellään):\n\nTuossa pöntössä se istuu, sievä se on raukka ja niin pleiki!\n\nULLA\n\nVoi voi, viidentoista vuotias sanoit sinä, saman ikäinen olis minunkin\ntyttöni!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nJos sinä sen ottasit, niin vissisti sillä tekisit Jumalalle\npalveluksen, se on niin kärsinyt!\n\nULLA\n\nOnko se?\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nOn, sen isä kuuluu olevan niin kummallinen, se lyö ja rakastaa.\n\nULLA\n\nVoi, voi — sanoitko sinä, että sillä on laulunääntä?\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nOn, olen itte kuullut, väliin se kuuluu hyräilevän aivan omia uusia\nlaulujakin!\n\nULLA\n\nHerra ääretön, niin kait se minunkin tekis, sillä Aape on niin\nsoitannollinen!\n\nROUVA HYKÄRINEN\n\nMitäs siis epäilet? (Tulevat lähemmäksi.) Mennään ohi, niin saat nähdä\nminkä näköinen se on! (Menevät ohi kioskin, Leila huomaa rouva H: n,\nnousee ja tervehtii, menevät.) No mitäs pidit?\n\nUlla\n\nHerra ihme, tuolla tulee Aape, joudu nyt! (Katoavat).\n \n \n13 kohtaus.\n\n    Leila ja Albert Pahlman.\n\nALBERT (Nuori kaunis, pitkätukkainen, taiteellisesti puettu,\ntummaverinen mies):\n\nHyvää iltaa neiti Leila, kuinka kauppa hurisee?\n\nLEILA\n\nKiitos, ei oikein hyvin!\n\nALBERT\n\nSepä ikävää, no kuinkas jaksetaan?\n\nLEILA\n\nKiitos ei oikein — —\n\nALBERT (Keskeyttäen):\n\nSepäs vielä ikävämpää! Saanko vähän tulta! (Leila sytyttää papyrossin.)\nKiitos, mutta Herra Jumala teidänhän pieni kätenne on aivan sininen,\neikö nyt jo voi sulkea kioskia ja mennä kotiin?\n\nLEILA\n\nEi vielä, vasta kello kahdeksalta!\n\nALBERT\n\nNo, sepä nyt kaikkein ikävintä, mutta kuulkaa neiti Leila, minun täytyy\npuhua teille eräästä ikävästä asiasta!\n\nLEILA (Nauraen):\n\nMutta teillähän on vain ikävää ja ikävää! (Nauraa.)\n\nALBERT\n\nNähkääs minun täytyy varoittaa teitä eräästä asiasta!\n\nLEILA (Uteliaana):\n\nNoh!\n\nALBERT\n\nEn minä oikein tiedä, kuinka sen nyt sanoisin niin hienotunteisesti,\netten teitä loukkaisi!\n\nLEILA\n\nHyvä Jumala mitä se sitten on?\n\nALBERT\n\nRauhoittukaa neiti, no niin —, tehän tunnette sen herra Savanderin!\n\nLEILA\n\nKyllä, entäs sitten?\n\nALBERT\n\nHän on minun ylioppilastoverini, ja lukee kaunotieteitä ja harrastaa\nmusiikkia!\n\nLEILA (Kärsimättömästi):\n\nKyllä minä kaiken tuon tiedän, mutta mitä se tähän kuuluu?\n\nALBERT\n\nMinä vaan sanon, että tunnen hänet hyvin!\n\nLEILA\n\nSepä hauskaa, kyllä minäkin tunnen häntä aika paljon, hän on hyvin\nhauska — —\n\nALBERT\n\nHän käy siis täällä usein?\n\nLEILA\n\nNiin, joka päivä, ja juo hyvin!\n\nALBERT\n\nEikö hän tee muuta kuin juo?\n\nLEILA\n\nTietysti, hän puhuu paljon, hauskasti ja kauniisti ja maksaa hyvin\njuomarahaa!\n\nALBERT\n\nMinä varoitan teitä, olkaa varuillanne häneen nähden!\n\nLEILA (Naivisti):\n\nMiksi?\n\nALBERT\n\nHän nähkääs ei ole hieno, minä tunnen hänen mielipiteensä ja\ntarkotuksensa!\n\nLEILA (Loukatusti):\n\nFyi, se ei ole totta, minä pidän paljon hänestä enkä kärsi häntä\nsätittävän, te olette ilkeä, herra Albert!\n\nALBERT\n\nVoi olla, mutta hän ei ole hieno!\n\nLEILA (Innostuneesti):\n\nOhoh, eikö hänellä ole muka yhtä uudet ja fiinit vaatteet kuin\nteilläkin, melkein joka päivä on hänellä uusi kravatti!\n\nALBERT\n\nVoi, voi hyvä neiti, noinko te minut ymmärsitte?\n\nLEILA\n\nÄlkää pahastuko, mutta mihinkä te oikein tahdotte tulla?\n\nALBERT\n\nNeiti Leila, minä vakuutan kautta kunniani, että tarkoitan teidän\nparastanne! (Leila antaa tulta.) Kiitos, tarkoitan, etten soisi teille\nmitään pahaa!\n\nLEILA\n\nNiin, kyllä minä tiedän, että te olette kovasti hieno, ja niin hyvä,\nmutta nyt en minä teitä ymmärrä!\n\nALBERT (Päättäväisesti):\n\nNo niin, sanon sen yksinkertaisesti, olkaa varovainen herra Savanderiin\nnähden, sillä minä tunnen hänet paremmin kuin te, en suotta eilen\nillalla kuunnellut hänen puheitaan ja aikeitaan, hän puhui paljon\nteistä ja tästä illasta! Tehkää minulle mieliksi, luvatkaa neiti Leila,\nluvatkaa nyt!\n\nLEILA (Ymmällään):\n\nKyllä minä lupaan, mutta en minä nyt oikein ymmärrä mitä minä lupaan!\n\nALBERT\n\nVarovaisuutta neiti Leila, — ei, mutta hyvästi nyt, tuolla näkyy\ntulevan isäni! Hyvästi! Minä pidän silmällä teitä, teidän hyväksenne!\n(Menee kiireisesti.)\n\n\n14 kohtaus.\n\n    Leila ja Savander.\n\nSAVANDER (Ajaa pyörällä ohi Leilan kioskin ja huutaa):\n\nMinä tulen myöhemmin, vien vaan pyörän kotia! (Heiluttaa nenäliinaa,\nLeila vastaa.) Terve näkemiin!\n\nLEILA (Huutaa):\n\nTerve hauska Urho, sinä olet aina vitsikkäämpi kuin Albert herra!\n(Heiluttaa nenäliinaansa.)\n\n\n15 kohtaus.\n\n    Leila ja Adolf Pahlman.\n\nPAHLMAN (Noin 50 korvissa oleva senaatin vahtimestari kantaa\nnahkahihnasta salkkupinkkaa, kaukaa huutaen):\n\nIltaa, iltaa neiti, lasi valkosta, uh — huh — kuuma on, ei silti, että\nminun tarvittis noita kantaa, kyllä kruunu vosikatkin pistoovais, mutta\nmitäs hittoo, kyllä kait minä ne jaksan kantaa, jos herra sinatööri\naikoo jaksaa ne lukea! (Nauraa kräkistää: ) Huh, huh. (Juo.) Tämä menee\naivan jalkoihin, oikein tekis mieli hikkasta kuin ennen maalaisukot\nlimplaatia juodessaan! (Hihkuu leikillä ja nauraa.)\n\nLEILA (Nauraen) Aij, jai ei pidä, poliisi tulee ajamaan pois niinkuin\ntaanoin erään poikalauman!\n\nPAHLMAN (Rehentelevästi):\n\nOhoh, ei ne pitkätuppiset koske kiiltonappiseen, kyllä minä tunnen\nHänen Majesteettinsa parakraafit paremmin kuin pitkätuppiset! (Nauraa.)\nHik — vielä yksi se maistuu, uh, huh ei ole enään pitkä matka\nsenaattoriin.\n\nLEILA\n\nTunteeko herra Pahlman erään vahtimestari Emblundin? Se on minun\ntuttujani!\n\nPAHLMAN\n\nVai niin, kyllä minä sen tunnen, minähän siitä tein keisarin\nvirkamiehen!\n\nLEILA\n\nAi, se on totta, Emblundska siitä puhu!\n\nPAHLMAN\n\nAivan oikein, me ollan kanssakäymisessä sen herrasväen kanssa! (Nauraa.\nLeila yskii.) Onkos tuolla kylmä?\n\nLEILA\n\nKyllä vaan, täällä on jäitä lattian alla, jotta vesi pysyisi kylmänä,\nai kuinka ne jäät huokuvat kylmää, vaikka lattialla onkin trasumatto!\n\nPAHLMAN (Osaaottavasti):\n\nOi, joi, neidillä on yskänalku, ettei vaan noin nuorella ijällä lyö\nkeuhkotaudiksi! (Kadulta kuuluu juopon rullatusta.)\n\nLEILA (Kuunnellen):\n\nMissähän poliisi nyt mahtaa olla, kun sitä tarvittas?\n\nPAHLMAN (Yhä entisestä asiasta):\n\nTyttö parka, kyllä te olette liiaksi heikko tuolla jäiden päällä\nistumaan, parempaankin paikkaan noin sievä tyttö voisi päästä!\n\nLEILA\n\nJaa, mutta kun on köyhä! (Hoilotus lähenee.) Taas juopuneita, oi, minä\nniin pelkään niitä, ne ovat niin ilkeitä!\n\nPAHLMAN\n\nEi hätää mitään, kyllä minä ainakin tällä kertaa suojelen\nhävyttömyyksiltä! (Katselee: ) Kas tuolla ne tulla ketkottavat\nkäsikädessä, suoraa päätä vaan tänne!\n\nLEILA (Pistää päänsä ulos mahdollisimman paljon kioskista ja silmäilee\nlevottomasti ensin yhteen, sitten vastaiseen suuntaan, kiljaisee ja\nvetäytyy sisälle):\n\nHyvä Jumala!\n\nPAHLMAN\n\nNiinhän neiti meni kuin näkki kuoreensa, ei hätää, ei hätää, no miksi\nnyt noin vavista.\n\n\n16 kohtaus.\n\n    Valtonen ja Virselli sekä edelliset.\n\nVALTONEN (Hoiperrellen, tullen vasemmalta ja pitäen Virselliä\nkäsikoukusta):\n\nTul' tul' ystävän minun kanssani tanssimaan — —\n\nLEILA\n\nJumalani, se on minun isäni!\n\nPAHLMAN\n\nNo, älkää nyt noin pelästykö, ihanhan olette kalpea kuin posliini, onko\nteidän isänne paha?\n\nLEILA (Hätäisesti):\n\nEi, ei — hyvä Jumala, hän on taas niin kovin humalassa!\n\nPAHLMAN\n\nEi hätää, kyllä minä — — (Pui nyrkkiä.)\n\nLEILA (Keskeyttäen):\n\nEi, ei — hän on kuitenkin minun isäni!\n\nVALTONEN (Lähellä Virsellin kanssa):\n\nTul' tul' ystävän, minun kanssani juo-maan! Kyllä meittin likka\npistoovaa ilmaseks' suutaa!\n\nPAHLMAN\n\nTuo on häpeemätöntä!\n\nLEILA\n\nEi, ei — se on minun isäni!\n\nVALTONEN (Laulaa):\n\nKun meirän kaivosta vesi loppuu, niin torin reunas on lähre vaan,\nfrali-lali, laa — —\n\nVIRSELLI (Laulaa). — Älä orjajoukko halppa — — —\n\nPAHLMAN\n\nMissä nyt kaikki poliisit ovat, ei tuommoinen kadulla sovi!\n\nLEILA\n\nEi, ei hyvä herra Pahlman!\n\nVALTONEN\n\nEhtoota, päivää, lyös tohon tiskiin suutaa, on niin saamarin jano,\nno, no Virselli tul' vaan kyl' meirän likka kustantaa! Ehtoota herra\npastori — —tämä on minun rakas likkani johonka minä mielistyin, — ilman\nsitä, — no sassiin ny'!\n\nPAHLMAN\n\nÄlkää räysätkö, ei se sovi!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, kukas tässä räysää!\n\nLEILA (Tarjoten lasia):\n\nJuokaa isä, olkaa hyvä, Virselli!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, mutta mitäs pastori täältä hakee, se on minun likkani!\n\nPAHLMAN (Äreästi):\n\nEn mitään, olkaa huutamatta ja kohdelkaa lastanne paremmin!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, kyllä minä siitä likasta vaan tykkään yhtä paljon kun\npastori lapsistaan! (Juo.) Kippis Virselli! Vesikin on joskus saamarin\nhyvää!\n\nLEILA (Kurottaa päänsä ulos luukusta). Menkää hyvä herra Pahlman, ettei\ntulisi riitaa, ne ovat niin — — —\n\nPAHLMAN\n\nNo hyvästi sitten! (Menee.)\n\nVALTONEN\n\nKuules Virselli, minä pirän paljon tosta likastani, vaikka se toisinaan\ntuppaa sturskiksi, ilman sitä, mutta sen vian saa pois remmillä, siltä\nfeutorouna-vainaalta peri se pahan sisun, ilman sitä, mutta kyllä sillä\nsittenkin on minun hyvä luontoni! (Juovat.) Kippis, ilman sitä, mutta\nminulta se on perinyt pirun hyvän laulun — äänen ja pulskan naaman!\n(Nauraa ja hikkaa.)\n\nVirselli (Rallattaen):\n\n»Pappa hyvä ja tyttö hyvä ja molemmat ne hyvät». (Juo.) Kippis, kyllä\nsen näkeekin viisas ihminen, että sinä tykkäät tosta likastas, ja se on\noikein se! (Leila on kaiken aikaa hiljaa silmät maahan luotuina.)\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, mutta mennäänks taas —\n\nVirselli\n\nÄläs ny, kun juon, noh!\n\nVALTONEN\n\nMennään vaan, mua janottaa, äsh ei vesi auta, se pitää olla sitä kahren\nhevosen kaljaa, ilman sitä, mutta voinks' minä jättää mun likkani tonne\nklasikaappiin, Virselli se on minun oma likkani, ilman sitä! (Poistuvat\nkulkien käsikoukussa ja puhuvat ja laulavat sekasin.)\n\nVirselli\n\nTrakst kommer vi paakast me kaks valkosta hevosta!\n\n\n17 kohtaus.\n\n    Leila ja poliisi.\n\nPOLIISI (Tulee juosten, on ollut vaihdos):\n\nMikäs melu täällä taas, kas vaan hampuusia! (Leilalle ohimennessään: )\nNeiti seurustelee liian tuttavallisesti hampuusien kanssa!\n\nLEILA (Häveliäästi ja pidätellen itkua):\n\nNiin minun täytyi! (Poliisi juoksee juopuneiiten jälkeen.)\n\n\n18 kohtaus.\n\n    Savander ja Leila.\n\nLEILA (Itkee pää pöytään painuneena):\n\nIsä, isä — —\n\nSAVANDER (Tulee viheltäen, hienosti puettu, kaunis nuori mies): ohoh,\njokos menekki alkaa olla niin hyvä, että neiti on ruvennut itse\nprykäämään silmillään limonaadia? (Keikailee: ) No eikö kraanavesi\nenään riitä? (Nauraa.) Aij, jai! (Vakavammin: ) No, mitäs saamaria,\nvettä tulee kuin kukkakannusta! (Äänettömyys.) Pieni Leilani, älä nyt\nnoin, mikä sinulla on, elämäni ruusu, sano? (Silittää Leilan hiuksia.)\n\nLEILA (Nostaa äkkiä päätä, tiukasti):\n\nEi mitään, jättäkää minut rauhaan! (Painaa, päänsä.)\n\nSAVANDER\n\nVai sillä lailla yleisöä palvellaan! (Kylmästi: ) Lasi punasta\nlimonaadia!\n\nLEILA (Lyhyesti):\n\nTässä!\n\nSAVANDER (Hellemmin):\n\nNeiti hyvä, enhän vaan minä ole teille mitään pahaa tehnyt, sanokaa toki\n\nLEILA\n\nEi!\n\nSAVANDER\n\nNo, mutta miksikä minulle noin yrmivästi?\n\nLEILA (Lempeämmin):\n\nNo, enhän minä, älä nyt viitsi Urho teititellä minua, se kuuluu niin\nhassulta!\n\nSAVANDER (Nauraen):\n\nOlenko minä hassu!\n\nLEILA (Nauraen):\n\nEi, kun kissan tassu!\n\nSAVANDER (Juoden) Jossa ei ole kynsiä!\n\nLEILA\n\nJossa on kynnet, mutta piilossa!\n\nSAVANDER (Nauraa hohottaa täyttä kurkkua).\n\nLEILA\n\nMitä siinä on naurettavaa?\n\nSAVANDER\n\nEi mitään\n\nLEILA\n\nHullu tyhjälle nauraa!\n\nSAVANDER (Nauraen):\n\nSiis minä olenkin hassu eikä mikään kissan tassu: (Molemmat nauravat.)\n\nLEILA (Vakavasti):\n\nMinulla on suru!\n\nSAVANDER\n\nNoh!\n\nLEILA\n\nEi sitä kaikkea voi eikä viitsi kertoa!\n\nSAVANDER\n\nNo, mutta antaa tulla edes osa!\n\nLEILA\n\nJuu, joukko poikakölliä joi minun laskuuni?\n\nSAVANDER\n\nEikö sen pahempaa, kyllä minä maksan!\n\nLEILA\n\nEn minä siksi!\n\nSAVANDER\n\nSama se, kas tässä! (Antaa rahaa.)\n\nLEILA\n\nKiitos kiltti Urho! (Nauraa, mutta, tulee yhtäkkiä vakavaksi.)\n\nSAVANDER\n\nNo, mikäs nyt tuli?\n\nLEILA\n\nSuru!\n\nSAVANDER\n\nKerrohan nyt pieni Leila ehkä minä voin auttaa!\n\nLEILA (Kainosti):\n\nEt voi, sillä sitä ei ihminen voi auttaa!\n\nSAVANDER\n\nNiinkö?\n\nLEILA\n\nNiin!\n\nSAVANDER (Osaaottavasti):\n\nKoskeeko se yksinomaan sinua?\n\nLEILA\n\nEi, ei — enemmän isääni!\n\nSAVANDER\n\nOliko hän täällä?\n\nLEILA\n\nOh, juovuksissa, onneton isäraukkani, minä häpesin herra Pahlmannin\ntakia!\n\nSAVANDER\n\nAlbertinko³\n\nLEILA\n\nEi, kun hänen isänsä takia, muut voivat ylpeillen osoittaa, tuossa\nmenee minun isäni, minä punastun tai kalpenen häpeästä!\n\nSAVANDER\n\nSe on heikkoutta!\n\nLEILA\n\nNiin onkin, ja itseäni häpeän eniten, — mutta se tuska, kun ei voi\ntehdä mitään nostaakseen isäänsä!\n\nSAVANDER\n\nRakastaa ja kunnioittaa!\n\nLEILA\n\nKunnioittaa, ei — — ei, se on mahdotonta, rakastaa, niin kyllä minä\nrakastan, mutta se rakkaus on hänelle kahle!\n\nSAVANDER\n\nEn ymmärrä sinua!\n\nLEILA\n\nKatso, minun rukoukseni ja pyyntöni rajoittavat hänen vapauttaan!\n\nSAVANDER (Lyöden kaikki leikiksi):\n\nNiinhän sinä rajoitat kaikkien vapautta! (Nauraa.) Minäkin olen sinun\nvankisi, pieni Leila!\n\nLEILA (Teeskennellen):\n\nSe ei ole totta!\n\nSAVANDER\n\nNo mutta, olenko unohtanut sinulle sanoa, että minä rakastan sinua?\n\nLEILA (Veikeästi):\n\nE— — e — t, mutta se ei ole totta!\n\nSAVANDER\n\nKautta koko limonaadikioskin, se on totta! (Kuuluu matala palotorven\ntärähdys, se toistuu, väkeä alkaa rientää vasemmalle.)\n\nLEILA\n\nNyt on tulipalo, paljoko on kello, — kiitos minä menen sitä katsomaan!\n\nSAVANDER\n\nSaanko minä tulla mukaan, minä saatan sinut sitten kotia! Kuule Leila,\nsaanko tulla sinne kioskiin, korjattas yhdessä pikemmin kaikki pois!\n(Kuuluu etäistä jyryä ja palotorven tärähdyksiä, väkeä juoksee yli\nnäyttämön samaan suuntaan.)\n\nLEILA\n\nEi, kiitoksia, tänne ei mahdu muuta kuin yksi ihminen, varsinkin, jos\ntahtoo liikkua ja järjestää!\n\nSAVANDER\n\nRakas Leila, saanko tulla, saanko, se olisi niin hauskaa katsella miltä\nmaailma näyttää lasitornin luukusta, saanko?\n\nLEILA\n\nEt, no — anteeksi nyt, minä lasken luukun! (Laskee sen.)\n\n\n19 kohtaus.\n\n    Savander yksin.\n\nSAVANDER\n\nSaablari, mitäs toi nyt on, äsh, hyvät humalat mäkeen ajaa! (Kiihtyy\nja kävelee kioskin oven edessä: palotorvi yhä soi, ihmiset rientävät,\nkaikki samanne.)\n\nLEILA (Aukaisee kioskin oven):\n\nNo, nyt olen valmis! (Samassa kiskasee Savander oven auki ja työntää\nulosaikovan Leilan sisään ja menee itse sisälle, sulkee oven, äkkiä\nkioski pimenee, kuuluu liikautettuja huutoja; äkkiä kioski taas tulee\nvalaistuksi, ja himmeällä lasilla näkyvät kiivaasti taistelevat varjot,\nhyllyiltä putoilee esineitä; kamppailu käy kiivaammaksi, huutoja,\nkaiken aikaa on palotorvi törähdellyt).\n\n\n20 kohtaus.\n\n    Albert yksin.\n\nALBERT (Tulee hänkin juosten samanne kuin muut ihmiset, kädessä, on\nhänellä keppi. Äkkiä huomaa hän Leilan kioskin valaistuksi):\n\nMitä, Jumalan tähden, mitä! (Huomaa kamppailevat varjot ja raivossaan\niskee kepillään ruudun rikki huutaen yli pauhun): Minä aavistin tuota,\nsinä peto! (Esirippu.)\n\n\n\n\nIII NÄYTÖS.\n\n\nNÄYTTÄMÖ. Pienen porvariskodin sali. Mustapuiset huonekalut, joidenka\npäällinen on punasta shaggia, paljon mauttomia rihkamakoristeita\npöydillä ja korokkeilla, kukkia (fiikus, palmu j.n.e.) Seinällä\nmuutamia suuria valokuvia, suuri Wagnerin muotokuva ja joitakuita\nhuonoja öljymaalauksia, katossa sähkökruunu, se on tavallinen\nruokasalin lamppu, johonka on liitetty hehkulamppuja; ovi perällä\neteiseen, ovi vasemmalla, ovi oikealla; huomattavin huonekalu on suuri\nflyygeli, jonka vieressä seisoo mustalla pilarilla korkeajalkainen\nsähkölamppu, jolla on suuri punasilkkinen kaihdin. On ilta, kruunu on\nsytytetty. Sohvapöydällä palaa öljylamppu.\n\n\n1 kohtaus.\n\n    Ulla yksin.\n\nULLA (Lihava, kiukkusen näköinen noin 45 vuoden vanha, harmaa-tukka\nnainen, puku löysä ja koristeltu):\n\nFiina, Fiina — Herra ääretön, etkös tule, lamppu höyryy kuin\ntehtaan piippu — Fiina, — äsh! (Nousee kiivaasti ja vääntää liekin\npienemmäksi.) Jos siellä kyökissä taas on se »kulttu», niin minä nykin\nsiltä Fiina-letukalta joka hiuskarvan päästä, Fiina — Fiina, Herra ihme\nsitä flikkaa!\n\n\n2 kohtaus.\n\n    Ulla ja Fiina.\n\nFIINA (Nuori palvelustyttö):\n\nTässä frouva, tässä, mitä frouva tahtoo?\n\nULLA (Äreästi lyö kädellä kämmeneensä ja sylkee):\n\nPihkaa, niin, juuri pihkaa. Herra ihme, ellet sinä muuta tapojasi, niin\nminä heitän raketin häntääsi, ja sitten saat lentää vaikka kuuhun, niin!\n\nFIINA\n\nAnteeksi frouva, minä en kuullut kyökkiin kun vesi kraana niin lotisi!\n\nULLA\n\nTietysti, mitäs sitä kuulis kun pusut ploiskaa vintintrappusissa kuin\nkaturännit, ja synti soi korvissa kuin posetiivi, niin se on!\n\nFIINA\n\nEnhän minä, en — —\n\nULLA\n\nVait, oitis teekyökkiä laittamaan, ja kattokkin, että sulla on parempi\nförkkeli päälläsi, ettei tartte frouva Emblundia hävetä, soh! (Polkee\njalkaa. Fiina menee.)\n\n\n3 kohtaus.\n\n    Ulla yksin.\n\nULLA\n\nTsjaa, frouva Emblund, hyh, mikäs frouva se oikeastaan on, ensin on\nollut karjapiika, sitten pesujamakka, ja nyt — — tsjaa, — kiittäköönkin\nPahlmannia, joka paikan hankki, — — (Äänettömyys.) Noh, onhan se\nEmblund nyt sentään sinaatin vahtimestari, vaikkakin semmoinen\nkeltanokka siinä »keltaisessa linnassa».\n\n\n4 kohtaus.\n\n    Ulla ja Pahlman.\n\nPAHLMAN (Vasemman puoleisesta ovesta ilman takkia, on pukemispuuhissa):\n\nUlla, Ulla saaks sisään tulla, ota esiin finkerbori sekä lankarulla!\n(Nauraa räkistää.) Tule, tule kullannuppu, mitä tahdot?\n\nPAHLMAN\n\nNeulos eukko toi takanappi!\n\nULLA\n\nOdotas kun haen neulaa ja lankaa! (Hakee.)\n\nPAHLMAN\n\nKyllä se sittenkin on sitä hemmettiä, ettei koko sinaatissa ole\nainoatakaan vahtimestaria, joka osaisi fiinisti ylöspassata! (Nauraa.)\n\nULLA\n\nSo, soh — äläs nyt hytki, pahaaks' sinä aina noita nappeja irti kiskot!\n\nPAHLMAN\n\nSilloinhan se präksähti, kun minä viime kerran paraatiformussani\nolin ja kumarsin suurella ovella ministeri valtiosihteerille, brr-r\nvonkui se vaan ja putosi helisten kivilattialle kuin pennin lantti!\n(Nauraa!) Jaa, silloin minä häpesin enemmän kun sinä silloin, kun sinua\nensikerran pussasin! (Nauraa.) Neulokkin se niin, että se pitää!\n\nULLA\n\nNo, tyst' nyt, että saan neulottua, mutta mihinkä sinä nyt noin ittees\ntälläät?\n\nPAHLMAN\n\nNo, sanoinhan minä, ettei koko sinaatissa enään ole ainoatakaan, joka\nosaa fiinisti ylöspassata!\n\nULLA (Nenäkkäästä):\n\nNo, entäs sinä!\n\nPAHLMAN\n\nSe on toinen asia, niin paitsi minua ei ole ainoatakaan, tänä iltana on\nsinaatissa ylimääräinen täysi-istunto, ja minä tietysti olen määrätty\npassaamaan ovella, sillä Hänen Ylhäisyytensä itse johtaa puhetta!\n\nULLA\n\nNo, kyllä se nyt pitää, vaikka pääsi permantoon löisit, mene nyt,\nfrouva Emblund voi tulla koska tahansa, no hyss sika mettään! (Työntää\nmiestään edellään, Pahlman nauraa räkistää.)\n\n\n5 kohtaus.\n\n    Ulla ja Fiina.\n\nULLA\n\nFiina, Fiina — pöytää kattamaan — — — Fii —!\n\nFIINA (Ampasee kyökistä):\n\nJo, jo mitä frouva vaatii!\n\nULLA\n\nSanoko se Emblundin frouvan fröökynä, että frouvalla olis minulle asiaa!\n\nFIINA\n\nNiin se sano!\n\nULLA (Itsekseen):\n\nMitähän se mahtais olla — —\n\nFIINA (Keskeyttäen):\n\nEn minä vaan tied — —\n\nULLA (Kiivaasti):\n\nVait, en minä sitä sinulta kysynyt so teepöytää duukkaamaan!\n\nFIINA\n\nKyllä, kyllä — (Menee.)\n\n\n6 kohtaus.\n\n    Ulla yksin.\n\nULLA (Äkäisenä):\n\nHerra ääretön, kuinka tuo flikka osaa olla äärettömän nenäkäs ja\nnahjus, ush, se menee niinkuin sillä olis vettä polvessa! (Ovikello\nsoi.)\n\n\n7 kohtaus.\n\n    Ulla ja rouva Emblund.\n\nROUVA EMBLUND (Fiinan saattamana):\n\nNo ehtoota, ehtoota, siellä vähän tuulee kylmästi!\n\nULLA\n\nEhtoota, istuhan, kohta tulee kuumaa, ai Herra ihme, täytyy sanoa\nPahlmannille, että se tietää panna villapaidan alle! (Aikoo mennä.)\n\nROUVA EMBLUND\n\nMitä, meinaako Pahlman mennä johonkin?\n\nULLA (Huolettomasti):\n\nSinaatissa on tänään täysi-istunto!\n\nROUVA EMBLUND\n\nMutta ei Emblund siitä mitään puhunut!\n\nULLA (Teeskennellyn hellästi):\n\nNo mutta, rakas Liina, etkö sinä jo opi!\n\nROUVA EMBLUND\n\nNo mitä sitten?\n\nULLA\n\nHerra ääretön, oleks' sinä vallan pöhkö?\n\nROUVA EMBLUND (Äreästi):\n\nEn, totisesti en, sanoppas se vielä toinen kerta!\n\nULLA (Rauhoittavasti):\n\nSo, soh, rauhoituhan nyt, nääts meittin pappa on määrätty tämän illan\ntisuuriksi. Hänen Ylhäisyytensä itte vie puhetta!\n\nROUVA EMBLUND (Purren huultaan):\n\nVai niin, sepä hauskaa!\n\nULLA (Menee vasemmanpuoleiselle ovelle ja huutaa):\n\nFrouva Emblund sanoo, että ulkona tuulee kylmästi, älä unohda\nvillapaitaasi! (Emblundskalle: ) Mutta Herra ihme sitä Fiinaa kun se\ntaas viipyy, se on kolmatta päivää vasta talossa, ja sitä täytyy niin\njohtaa! (Huutaa: ) Fiina!\n\n\n8 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Fiina.\n\nFIINA (Kantaen teekannuja ja teekojeita):\n\nTässä frouva, tässä! (Laskee ne pöydälle ja poistuu.)\n\n\n9 kohtaus.\n\n    Ulla ja rouva Emblund.\n\nULLA\n\nKost' Jumala, nythän sitä voi edes alkaa, rakas Liina ole hyvä, no\nsokuria enempi — sinullahan oli asiaa!\n\nROUVA EMBLUND\n\nKiitos vaan, no eihän se nyt mitään ollu, piti vaan kertoa sinulle\nvähän. (Katselee ympärilleen):\n\nEihän Leila ole kotona?\n\nULLA\n\nEi!\n\nROUVA EMBLUND\n\nMistäs tämä pieni leipä on, se on niin suurta?\n\nULLA\n\nTuosta vastapäätä paakari Savanderista, sen poika on ylioppilas ja\nmeittin Aapon toveri! Mutta kuinkas se Nanna voi?\n\nROUVA EMBLUND\n\nKiitos, kyllähän se, se on nyt viimeisellä luokalla, frouasväen\ntyttökoulussa, siihen se lopettaakin, ei se aijo stutenttiin asti\nlukea, mutta nyt on se ollut koko päivän kotona se kun toissa ehtoona\nnyrjäytti nilkkansa siellä reaalilyseon tanssiaisissa.\n\nULLA\n\nAij, jai, ei sunkaan se makaa?\n\nROUVA EMBLUND\n\nJa vielä mun mitä, vähän vaan klinkkaa, siinä kaikki, lupasi se tulla\ntänne Leilaakin kattomaan!\n\nULLA\n\nJaa, mitäs sinä kysyitkään Leilasta — no ota nyt lisää leipää, — niin\nse ei ole kotona, olisko sinulla sille asiaa?\n\nROUVA EMBLUND\n\nEi, vaan piti vaan kertoa sinulle, että nyt sen isä, se maalari\nValtonen, on jo oikein rantahampuusi, meittin pappa sen näki\ntorinrannassa toisten sakissa!\n\nULLA\n\nOi, oi, Herra ääretön kun se Leila raukka taas porais, jos se sen\nkuulla sais, mutta kyllä se on salassa pidettävä, voi, voi, kuinka se\nLeila osaa itkeä jollottaa niinkuin paha lapsi, vaikka ei sitä sovi\nsanoa— —\n\nROUVA EMBLUND (Keskeyttää):\n\nNiin, niin —\n\nULLA\n\nEttei se olisi meille hyvä ja kiitollinen. Lauluopistossakin menee\nkaikki niin hyvin! Viime vuonna se siirrettiin priimuksena toiselle\nluokalle!\n\nROUVA EMBLUND\n\nMitä, priimus — opetetaanko siellä keittämäänkin, sinne Nannakin olis\npantava!\n\nULLA (Äreästi):\n\nÄsh, rakas Liina, priimus on sama kuin ensimmäinen!\n\nROUVA EMBLUND\n\nSitähän minäkin meinasin!\n\nULLA (Myrkyllisesti):\n\nVai niin!\n\nROUVA EMBLUND\n\nNiin, se Valtonen kuuluu jo kauvan olleen hampuusi!\n\nULLA\n\nJaa, jaa, Leila raukka. Se on niin närvöösi!\n\nROUVA EMBLUND\n\nNo, onkos se ihme, semmoinen lapsuus! Milloin se isä osas piiskata sitä\nlastansa remmillä ja vaikka millä niin, että pari kertaa sen minäkin\nolen sen kynsistä pelastanut, ja toisen kerran se taas sitä kantoi\nja pussas ja syötti sille makeisia, se rakastaa niin hullusti sitä\nlastaan, mutta sillä on niin kumman sorttinen luonto, ja kun se nyt\nkerran on niin ylenannettu niin voi se sitä juovuspäissään piiskata\nniin, että lihat lohkee — —\n\nULLA\n\nOijoi, lopeta nuo kamalat kuvaukset!\n\nROUVA EMBLUND\n\nJaa, — jaa mutta sanottakoon mitä hyvänsä, niin se Valtonen sittenkin\nrakastaa vallan rajusti tyttöänsä, sen sanoi kerran se juoppo\nVirsellikin, että aina se Valtonen juovuspäissään pröystäilee tytöstään\nja puhuu sen tulevaisuudesta! Jaa jaa!\n\nULLA\n\nRakastaa, jaa tavallaan, mutta, jos joku rakastaa, niin on se Leila\nraukka, väliin on oikein vaikeata, kun minä tässä eräänä aamuna menin\nsen huoneeseen oli siellä jokseenkin viileätä, minä sanoin — aij, jai\ntulta tänne täytyy panna sinä vilustut, mutta silloin se tillahti\nitkemään ja sanoi, kyllä minulla on lämmintä, mutta minun isäraukkani\npalelee, ja ei siitä lämmittämisestä tullut sillä kertaa mitään!\n\nROUVA EMBLUND\n\nNiin, niin kyllä ne vaan ovat oudon sorttista sukua!\n\nULLA\n\nKerran pappa anto Leilalle rahaa ja käski sen ostaa itselleen uuden\nhatun!\n\nROUVA EMBLUND\n\nJaa!\n\nULLA\n\nNo, mitäs siitä tuli, — hattua vaan ei näkynyt!\n\nROUVA EMBLUND\n\nEihän se vaan — —\n\nULLA\n\nJuu'u aivan oikein, itkien se tunnusti, kun minä kysyin, että oli rahat\nantanut isälleen, kun tämä tuli häntä vastaan risasissa vaatteissa!\n\nROUVA EMBLUND\n\nJaa mutta kyllä se on ihmeellistä!\n\nULLA\n\nSanoppas se Leilalle, se sanoo, että se on luonnollista ja hänen\nvelvollisuutensakin!\n\nROUVA EMBLUND\n\nNo, onhan siinäkin jotain totta!\n\nULLA\n\nSaaks olla lisää?\n\nROUVA EMBLUND\n\nJuu, kiitos, puol kuppia! Mitenkäs se Aape jaksaa?\n\nULLA\n\nKiitos, mikseikäs se jaksa, se vaan spelaa ja spelaa ja laittaa\nlauluja, se onkin jo ulosoppinut speliniekka, se aikoo mennä ulos\nMynsseniin vai mikä sen paikan nimi oli, juu, juu Mynsseniin, se nyt\nvaan odottaa Leilaa, kunnes se pääsee ulos opistostaan, sitten ne\nyhdessä menevät, jos vaan rahoja riittää!\n\nROUVA EMBLUND\n\nNo, kyllä niitä teillä aina sen verran on!\n\nULLA\n\nJaa, onhan sitä koitettu säästää. Se Aape osaa laittaa oikein kauniita\nlauluja, tässä taanoinkin laittoi se yhden oikein kauniin laulun, ja\nLeila lauloi sen suoraa ulos paperista!\n\nROUVA EMBLUND (Ihastellen):\n\nNo, kyllä teillä mahtaa olla ihanaa kuin taivaan ilossa, kun aina vaan\nveisataan ja pelataan!\n\nULLA\n\nJuu, juu — vaikka kyllä se toisinaan tuppaa maksalle kun ne aina\nmeluavat ja hoilaavat!\n\n\n10 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Pahlman.\n\nPAHLMAN (Tulee puettuna täydelliseen vahtimestarin galauniformuun,\nkädessään punaisessa nauhassa riippuu mitali, ja kainalossaan salkku):\n\nIltaa frouva, iltaa! (Nauraa.) Pistäppäs Ulla tuo prenikka kaulaani!\n\nULLA\n\nNo, eks' sitä itte saanut? (Ottaa mitalin ja alkaa sitä ripustaa\nPahlmannin kaulaan, mutta ei tahdo oikein onnistua.)\n\nPAHLMAN\n\nNo, halssaa nyt vaan rohkeasti, älä ollenkaan häpee, kyllä frouva\ntietää, että sinä ennenkin olet kaulassani kieppunut! (Nauraa.)\n\nULLA\n\nTystny' — no kas noin, lasi teetä Aadolf!\n\nPAHLMAN\n\nJuu, juu, mutta mull' on kiire! (Nauraa, asettaa salkun pianon päälle.)\nTotisesti se oli vaikea juttu, minä en tiennyt kumman rahan minä olisin\nottanut kaulaani, sen keisarivainaan rahanko vai sen toisen!\n\nULLA\n\nNo, oli siinäkin vaivaa!\n\nROUVA EMBLUND\n\nHerra Pahlmannilla on siis monta mitalia!\n\nPAHLMAN\n\nNo, onhan niitä, ja useampiakin olis, ellen joskus olisi ottanut niitä\nkäyvässä rahassa!\n\nROUVA EMBLUND\n\nNo, eiks' ne kaikki ole sitten rahoja?\n\nULLA\n\nOon, on, Jessus on, mutta pappa meinaa, että hän mitalin asemesta\njoskus on ottanut puhdasta rahaa, huomaaks' Liina oikeeta rahaa!\n\nROUVA EMBLUND\n\nJuu, niinhän mekin otettas! Mutta mitenkäs niitä saa keisarilta?\n\nULLA\n\nTäytyy olla fiini käytös!\n\nPAHLMAN\n\nNiin, eikä sitä konstia ilmaiseks saa, minä olin silloin 24 vuotta —\n\nULLA (Keskeyttäen):\n\nEipäs, kun 23 ja puoli vuotta — —\n\nPAHLMAN\n\nVait! ny' — no, niin 23 ja puoli vuotta kun minä reisasin\nministerivaltiosihteeri Hagenin kanssa Tyskanmaalle; voi, voi niitä\naikoja — —\n\nULLA (Innostuneena):\n\nJaa, jaa — —\n\nPAHLMAN\n\nVait' ny' — ethän sinä mukana ollut, no niin, yhdessä me ministerin\nkanssa kuljettiin kaikissa Perliinin museoissa!\n\nROUVA EMBLUND (Ihmetellen ):\n\nKaikissa!\n\nPAHLMAN\n\nNo, ei nyt tietysti kaikissa pienimmissä — —\n\nROUVA EMBLUND (Keskeyttäen):\n\nJuu, juu niin minäkin meinasin!\n\nPAHLMAN\n\nJa kyllä me kattottiin jos jotkin paikat, voi voi niitä punaposkisia\nflikkoja! (Nauraa ja hykertää käsiään.)\n\nULLA (Häveliäästi):\n\nAadolf, se ei sovi, fyi!\n\nROUVA EMBLUND (Tyhmänä):\n\nNo mitä nyt?\n\nPAHLMAN\n\nEi mitään, akka tulee vaan aina mustasukkaiseksi kun minä vaan kerron,\nettä siellä Perliinissä oli yksi flikka nätimpi kuin Ulla! (Nauraa.)\n\nULLA\n\nFyi Adolf, se ei sovi, soh!\n\nPAHLMAN\n\nNo, no älähän nyt happane elämäni siirappi — no niin, siellä sitä oppi\ntapoja ja siellä minä näin kuinka oikein ylöspassataan ja sen veisun\nmuistoksi minä keisarivainaalta sain ensimmäisen rahani!\n\nROUVA EMBLUND\n\nVoi, voi otittekos te sen rahan?\n\nULLA\n\nTietysti, ei sunkaan ensimmäistä sovi ruoka ja ryysyrahoiksi ottaa!\n\nROUVA EMBLUND\n\nJuu, juu niinhän meittinkin tekis!\n\nPAHLMAN (Katsoen kelloa):\n\nMutta sapperment, minähän istun tähän akkojen kanssa leuvoistani kiinni\nja unohdan Hänen Ylhäisyytensä! Hyvästi nyt, minun täytyy joutua, kello\non paljon. (Nauraa.) Ulla, sano nyt lapsille, etteivät ne saa kauvaa\nvalvoa ne niin siitä hermostuvat, hyvästi frouva! (Nauraa, poistuu\nunohtaen salkkunsa.)\n\nROUVA EMBLUND\n\nEi, kyllä minäkin nyt lähden, Nannakin ikävystyy!\n\nULLA\n\nMutta eikös se Nanna luvannut meille tulla?\n\nROUVA EMBLUND\n\nJaa, ei se nyt vissiin sitä sanonut! Ei, kyllä minä nyt!\n\nPAHLMAN (Ovelta):\n\nTulkaa mukaan niin pääsette samassa troskassa minun kanssani!\n(Nauraa ja vilkuttelee silmillään: ) Ai, ai Ulla, älä vaan tule\nmustasukkaiseksi! (Nauraa.)\n\nULLA\n\nPhyt, minä teittin roskillenne!\n\nROUVA EMBLUND\n\nNo, hyvästi nyt min sööta!\n\nULLA\n\nHyvästi, kiitos nyt, jos näät Leilan niin sano, että tulis heti kotia,\nminulla olisi hiukan asiaa, mutta en jaksais koko yötä valvoa!\n\nROUVA EMBLUND\n\nJuu, juu! (Eteisestä):\n\nÄlä unohda meittiä!\n\nPAHLMAN\n\nSynda ny! (Nauraa.)\n\n\n11 kohtaus.\n\n    Ulla yksin.\n\nULLA\n\nOn sekin frouva tuo entinen Emblunska, vanha mako, joka ei\nymmärrä hienon päälle, en minä totisesti sen kanssa viittis olla\nkanssakäymisessä ellei Aadolf tahtoisi, mutta täytyyhän sitä miehensä\ntahtoa noudattaa! (Haukottelee.) Herra ääretön, kuinka se Leilakin osaa\nviipyä, aina sitä yhtä ja samaa repeteeraamista! (Haukottelee.)\n\n\n12 kohtaus.\n\n    Ulla ja Leila.\n\nULLA\n\nKas siellähän se onkin, no rakas lapsi, kuinka laulutunti meni?\n\nLEILA (Tulee nuottisalkku kädessään):\n\nHyvin, täti kulta, oikein hyvin, minulla on vaan hiukan päänsärkyä!\n\nULLA (Hellästi):\n\nAij, ai — juo teetä, kas tässä se ehkä friskaa!\n\nLEILA\n\nKiitos, en minä nyt —, onko setä kotona?\n\nULLA\n\nMeni kallaformussa sinaattiin Hänen Ylhäisyytensä itse — — —\n\nLEILA (Keskeyttäen):\n\nJassoo, — mutta miksi täti on niin vakavan ja juhlallisen näköinen?\n\nULLA\n\nNo, mitäs minä peittelen, olethan sinä jo aika tyttö —\n\nLEILA\n\nNo mitä?\n\nULLA\n\nSe on nyt sillä lailla, että se kävi taas täällä meillä sinua hakemassa!\n\nLEILA (Hätääntyneesti):\n\nKuka, Jumalan tähden — kuka?\n\nULLA\n\nNo, se — — — se —\n\nLEILA (Kiihkolla):\n\nKuka — — — isäkö?\n\nULLA\n\nEi, vaan se — se toveri —\n\nLEILA (Purskahtaa helpoituksesta nauruun):\n\nJassoo se juoppo Virselli! Ja täti käski tietysti tulemaan toisten?\n\nULLA\n\nEn, — Herra ihme kun minä pillastuin, minä ramppasin permantoa kuin\nsinkerin masiinaa ja huusin ulos, ulos — hampuusi!\n\nLEILA (Nauraa hermostuneesti):\n\nMutta mitäs me hänestä, — eikö Aape ole tullut?\n\nULLA\n\nEi!\n\nLEILA\n\nTäällä on ollut vieraita!\n\nULLA\n\nNannan mamma, Nanna lupas ittekin tulla!\n\nLEILA (Hajamielisesti):\n\nVai niin! Mitä täti Emblund tiesi kertoa?\n\nULLA (Teeskennellen huolettomuutta):\n\n— Eipä juuri mitään muistiinpantavaa! — Ei, mutta nyt menen minä maata,\nolen vähän väsynyt, kutsu Fiina korjaamaan nuo teekojeet äläkä nyt\nkauvaa valvoo, setä kielsi!\n\nLEILA (Suutelee Ullaa):\n\nHyvää yötä täti, koitan totella! (Ulla menee.)\n\n\n13 kohtaus.\n\n    Leila ja Nanna.\n\nNANNA (Tulee päällysvaatteissa sisälle):\n\nIltaa Leila, eikö meidän mamma ole täällä?\n\nLEILA\n\nHuh, kuinka sinä soittamatta pääsit?\n\nNANNA\n\nOvi oli auki, viimeksi kulkenut sen kai on auki jättänyt!\n\nLEILA\n\nSe olin minä, — ei kyllä täti Emblund oli täällä mutta hän meni jo\nennenkuin minäkään ehdin kotia!\n\nNANNA\n\nIhmeellistä kun et tullut minua vastaan!\n\nLEILA\n\nSinä olet sairas!\n\nNANNA\n\nJaa, tuo jalka vähän juonitteli, mutta ei se mitään (Äänettömyys.)\nSinäpä vasta olet kalpea!\n\nLEILA\n\nNo, kun täti Ulla taas minut pelätti sillä Virsellillä, se kävi minua\ntapaamassa!\n\nNANNA\n\nHyvänen aika!\n\nLEILA\n\nAjatteles, eilen tapasi isäni minut kadulla, hän oli aivan juovuksissa,\noi kun neiti von Holten häpesi ihmisten tähden, sillä isä oli niin\nrisoissa ja äänekäs. Hän piti taas sen tavanmukaisen esitelmänsä\nrakkaudestaan minuun, mutta neiti von Holten veti minut pois, sillä\nihmisjoukko töllisteli meitä!\n\nNANNA\n\nVoi Leila raukka!\n\nLEILA\n\nIsä pyysi rahaa ja hävisi sitten, mutta eihän raha nosta. — Toisinaan\nsyyttää omatuntoni minua siitä, etten ehkä ole tehnyt kaikkea\nnostaakseni onnetonta isääni!\n\nNANNA\n\nMutta ethän sinä voi!\n\nLEILA\n\nNiin, en voi, en voi! (Äänettömyys.) Mutta ei hän ole yksin syypää\nonnettomuuteensa, perinnöllisyys; seura ooh (tekee inhoa ilmaisevia\nliikkeitä) ja yhteiskunta, joka antaa heikoille tilaisuuksia turmella\nitsensä!\n\nNANNA\n\nJaa, jaa isäraukkasi!\n\nLEILA (Kiihtyen):\n\nMutta ehkä minäkin olen siihen syypää, ehkä häntä liiaksi vähän\nrakastan, hellyyttä hän kaipaa!\n\nNANNA\n\nVoi hyvä Leila, kyllä sinä rakastat häntä enemmän kuin hän sinua!\n\nLEILA\n\nTiedätkö Nanna, että hänen rakkautensa on myrkkyä toisinaan minulle, se\non tappavaa — mutta voiko rakkaus olla myrkkyä?\n\nNANNA\n\nEi, ei hieno, mutta toreilla ja kujilla torvea toitottava rakkaus se on\n— murhaavaa!\n\n\n14 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Fiina.\n\nFIINA\n\nNeiti, joko saa ottaa pois?\n\nLEILA\n\nJo, Fiina ottaa vaan, ai mutta Nanna sinähän ehkä joisit?\n\nNANNA\n\nEi kiitoksia, kyllä minä nyt menen, ehkä mammakin jo on kotona!\n\nLEILA\n\nNo, Fiina ottaa vaan!\n\nFIINA\n\nKyllä neiti! (Menee.)\n\n\n15 kohtaus.\n\n    Nanna ja Leila.\n\nNANNA\n\nMiksi olet sinä niin synkällä tuulella tänään?\n\nLEILA\n\nNiin, onhan tänään vuosipäiväkin!\n\nNANNA\n\nMikä vuosipäivä?\n\nLEILA\n\nNeljä vuotta sitten oli juuri näihin aikoihin tulipalo, niin, sinä\nmuistat?\n\nNANNA\n\nNiin, niin!\n\nLEILA\n\nSe oli kauheata, oo kuinka minä vieläkin vihaan sitä Savanderia!\nMinä olin aivan uupunut, minä olin huutanut ääneni käheäksi, minä en\njaksanut enään vaan olin antautua, silloin sälähti ruutu, oi Albert\nsävelten ritari, Aape, oi, Aape!\n\n\n16 kohtaus.\n\n    Edelliset, Albert Pahlman.\n\nALBERT (Pistää päänsä saliin eteisestä tulevasta ovesta): Kutsuitko\nsinä minua, Leila?\n\nLEILA\n\nFyi, kuinka minä pelästyin, en, kerroin vaan Nannalle kuinka sinä\npelastit kerran minut, silloin kun kaikki pimeni, ei, ei, kun valkeni,\nsillä neljä vuotta sitten minä heräsin tässä valoisassa kodissa ja\nsitten olen herännyt joka aamu näiden hyvien ihmisten luona!\n\nALBERT\n\nNiin, niin Leila, aika kuluu!\n\nNANNA\n\nJaa todellakin, kyllä se kuluu, minäkin unohduin tähän koko illaksi!\n\nLEILA\n\nNo, älä nyt vielä!\n\nJuu, juu terve nyt vaan, hyvästi! (Menee.)\n\n\n17 kohtaus.\n\n    Albert ja Leila.\n\nALBERT (Innostuneena):\n\nOi, Leila, sinä et voi uskoa kuinka elämä on ihanaa!\n\nLEILA\n\nOnko, en minä tiedä, — mutta kuinka niin, selitä!\n\nALBERT (Enemmän innostuen):\n\nMinä olen kävellyt kokonaista kaksi tuntia tuolla Kaartin kallioilla,\nsiellä on niin pimeää, Gråharan majakkatuli yksin valvoo, sillä taivas\non pilvessä, siellä tuulee vinhasti, syksyn merituulet riehuvat — —\n\nLEILA (Innostuneesti):\n\nNiin, niin, istu!\n\nALBERT\n\nKiitos, ei — kuule nyt — —, Suomenlahden aallot löivät vaahtoisina\nvasten tummia rantakallioita, syksyinen meri lauloi valtavasti, sen\npauhu oli kuin elämäntuskan moniääninen huuto, oi se huuto lauloi\nsielussani, se soi kuin aallot, minä kuulin jokaisen kuohukuplankin\nheikon halkeamisen, ja minun sielussani syntyi uusi sävellys, sen nimi\non:\n\nElämän meri, siinä on niin paljon semmoista, jota voi vain Suomenlahden\npauhuista saada, joka vain Suomen pojan rinnassa voi pauhata — —\n\nLEILA (Nousten seisomaan, innoissaan):\n\nOi, Aape hyvä, soita se nyt heti minulle! (Juoksee aukaisemaan\nflyygelin.) Aape — no!\n\nALBERT\n\nEi, ei vielä, katso (näyttää käsiään) minun sormeni vapisevat sielun\nliikunnoista, meren aaltoilu niissä kuvastuu, mutta, jos minä nyt\nsoittaisin, soittaisin minä väärin (äänettömyys) sillä minä olen\nväsynyt! Ymmärrätkö?\n\nLEILA (Hiljaa):\n\nKyllä! Tai — ehkä!\n\nALBERT (Hellästi):\n\nKiitos Leila!\n\nLEILA\n\nAlbert! (Äänettömyys.)\n\nALBERT\n\nNo, kerro nyt, Leila pikkunen jotain, mutta muistakkin (leikillisesti)\njotain hauskaa ei vaan sitä tuttua surullista!\n\nLEILA\n\nMitäpä hauskaa minä!\n\nALBERT\n\nNo kerro nyt sinä olet varmasti taas jotain luonut, sen näkee jo\nkatseestakin!\n\nLEILA (Ihmetystä teeskennellen):\n\nMinäkö luonut, minä heikko nainen!\n\nALBERT\n\nNiin sinä, herkkä, tunteellinen nainen!\n\nLEILA\n\nAape, mitenkäs se taas olikaan sen sinun luomisrunosi alku?\n\nALBERT\n\nNo mitäs siitä?\n\nLEILA\n\nEi, ei — auta nyt!\n\nALBERT\n\nNo, kas näin:\n\nTuntea se ompi elää — — —\n\nLEILA (Painolla):\n\nNiin!\n\n    Tuntea se ompi elää — —\n    luoda vaan voi tuntemalla,\n    mutta hiomishetkin helää\n    vieno ääni, jossa alla,\n    piilee kylmä tuskan halla, —\n    sit' ei tiedä ihmiset!\n\nALBERT\n\nNiin, eikö se ole totta?\n\nLEILA\n\nOi, on, on — —\n\nALBERT\n\nMistä sinä sen tiedät?\n\nLEILA (Innostuneesti):\n\nHyvä Jumala, olenhan minäkin joskus luonut!\n\nALBERT (Nauraa):\n\nKas nyt, sanoinhan sen, antaudu nyt vaan, olet ansassa!\n\nLEILA (Nauraa):\n\nNo niin, viime yönä minä sen kirjoitin!\n\nALBERT\n\nMinä värisen uteliaisuudesta!\n\nLEILA\n\nSe on runo, sen nimi on — Isä!\n\nALBERT\n\nMutta miksi niin surullinen aihe, sillä sinä voit kirjoittaa isästä\nvaan surullista? (Äänettömyys.)\n\nLEILA\n\nJaa, mutta ehkä se onkin rukous!\n\nALBERT\n\nMutta miksi sen nimi on — Isä?\n\nLEILA\n\nSe aihe on kauvan sielussa soinut, se tahtoi vihdoinkin tulla esille,\nse on jatkoa, siihen äitivainajani alkamaan!\n\nALBERT\n\nLuetko sen minulle?\n\nLEILA\n\nEn!\n\nALBERT\n\nNo, mutta Leila! (Tarttuu häntä käteen.)\n\nLEILA\n\nSaat sen itse lukea! (Etsii sitä nuottisalkustaan: ) Kas tässä, lue,\nole niin hyvä!\n\nALBERT\n\nSaanko minä lukea sen omassa huoneessani?\n\nLEILA\n\nKuten tahdot! (Albert poistuu.)\n\n\n18 kohtaus.\n\n    Leila ja Fiina.\n\nFIINA (Tulee juosten ja hälyten):\n\nNeiti, neiti, missähän mahtaa olla se herran portföljy — voi, voi on\nkiire, se mies odottaa siellä kyökissä, sanoi, että on kiire, sillä\nHänen Ylhäisyytensä — —\n\nLEILA (Ankarasti):\n\nHyi, Fiinapa nyt on pahanilman lintu, no tuossahan se on tuolilla, voi,\nvoi sitä setääkin kuinka hän nyt voi unohtaa salkkunsa, no joutuin!\n(Fiina menee.)\n\n\n19 kohtaus.\n\n    Leila yksin (ovelta Fiinan jälkeen.)\n\nLEILA\n\nKyllä Fiinakin on ajattelematon, meluaa ja huhtoo kuin olisi tuli irti,\nmitätön asia! (Nousee kävelemään, äänettömyys.)\n\n\n20 kohtaus.\n\n    Albert ja Leila.\n\nALBERT (Tulee paperiliuska kädessään):\n\nLeila, pieni Leila, se on mainio, se on ihana, syvä — — Leila,\nsiitä tulee vielä aaria, tai ballaadi, tai sonetti taikkapa aluksi\nmelodraama! Joudu Leila pian lausumaan, minä improvisoin pianolla, se\nteki minuun niin valtavan vaikutuksen — se on rukous!\n\nLEILA\n\nEihän toki, en minä!\n\nALBERT\n\nÄlä nyt Jumalan tähden estele, se soi sielussani, sinun täytyy — soitan\nniin että voit pausseiksi vuorotellen laskea 6, 4 tahi 2 tahtia!\n\nLEILA\n\nMutta ensiksi minä tahdon lämpimämmän valaistuksen, tämä on niin\nkoleata, vasta sitten minä voin sen lausua — —\n\nALBERT (Keskeyttäen, kiihtyneemmin):\n\nSama se, yhdentekevää, vaikkapa pimeässä, no, mutta joudu nyt Leila\npieni!\n\nLEILA (Sytyttää flyygelin vieressä seisovan punakaihtimisen sähkölampun\nja sammuttaa kruunun):\n\nNo nyt olen valmis! (Albert alkaa soittaa ja Leila lausuu):\n\n    Isä, lapsiasi suoja\n    turvan, kodin, hoivan tuoja,\n    meitä helmassasi kanna,\n    meille lohdutusta anna! —\n\n    Isä, lastes turva yössä,\n    vitso meitä synnin työssä,\n    mutta kiroistasi säästä\n    vihas salamoista päästä!\n\n    Isä, rakkautes tähden\n    älä vitso kaikkein nähden,\n    iske yössä, iske salaa\n    haava rintaan, joka palaa!\n\n    Isä, lapsiasi suoja\n    turvan, kodin, hoivan tuoja\n    emme pyydä sulta lisää,\n    siunaamme vaan omaa isää!\n\nSäestys on ollut aluksi salaperäisen\nharvatahtista ja uskonnollinen sävyltään, keskiosassa se kohoaa\nkiihkoisaan forttissimoon ja joluu viime värsyyn päästäessä utuisena\npianissimona, väreilevät akordit kuvaavat rauhallista aaltoliikettä;\n— äkkiä ponnahtaa Albert seisomaan, tarttuu Leilaa vyötäisille ja\nsuutelee häntä kiihkeästi.\n\nALBERT (Kuiskaten):\n\nRakastan, Leila, rakastan sinua!\n\nLEILA (Heittäytyy Albertin syliin):\n\nOi Aape! (Äänettömyys.)\n\nALBERT\n\nSydämeni hehkuu punavaloa niinkuin tuo lamppu isäni kodissa! (Taluttaa\nLeilan sohvaan.)\n\nLEILA\n\nOi rakas Aape, rakas Aape, miksi mainitset sanan isä elämäni\nonnellisimpana hetkenä, se sana tuo aina mieleeni elämäni tuskan!\n\nALBERT (Suudellen kättä):\n\nOi anteeksi, anteeksi, — Jumala, kuinka minä olen kömpelö hänellekin,\njota rakastan, rakas ei puhuta, sillä sanat välittävät huonosti\ntunteita, kuunnellaan vaan kahden sielun sointuvinta soittoa!\n(Suutelee.)\n\nLEILA (Kuiskaten.) Aape!\n\nALBERT\n\nLeila, mikä arpi on sinulla otsallasi, minä suutelen sitä!\n\nLEILA (Kiljahtaa):\n\nHyvä Jumala se koski!\n\nALBERT\n\nRakas, rakas — mikä, Jumalan tähden!\n\nLEILA (Tyynemmin):\n\nSe arpi!\n\nALBERT\n\nMistä olet sen saanut? (Leila vaikenee):\n\nEikö sitä voi minullekkaan kertoa?\n\nLEILA (Kuiskaten):\n\nVoi!\n\nALBERT (Hellästi):\n\nEn ole utelias, mutta, jos voit niin —\n\nLEILA (Keskeyttäen):\n\nSe on sinulle tuskallista kuulla!\n\nALBERT\n\nEi, sillä elämähän on vain joko onnea tai tuskaa, ja useimmiten ne\ntoisiinsa yhtyneinä!\n\nLEILA (Tummalla äänellä):\n\nMinä olin silloin 4 ja puoli vuotta nuorempi kuin nyt olen, asuin\nvanhempieni kanssa siinä pesutuvan takaisessa huoneessa, josta olen\nsinulle kertonut, sama huone, jossa äitini kuoli! — Oli ilta, äitini\nmakasi vuoteellaan kalman kylmät helmet otsallaan. Isä raukka tuli\nsinäkin iltana juovuksissa kotiin sen Virsellin kanssa, ja vaikka äiti\noli niin heikko tahtoi isä olutta, ja sitten ne joivat kaiken iltaa.\n— — Juopuneiden keskustelu oli jo kohonnut kovaäänisyydessä huippuunsa\nja taas laskeunut entiseen matalaan uomaansa, Virselli makasi lattialla\nja kuorsasi, — isäni istui yksin ja — joi! — Minä istuin pallilla\nlähellä äidin vuodetta ja torkuin väsymyksestä. Äkkiä kuulin isän\nhuutavan: »Täällä on kuuma kuin helvetissä!» Heräsin täydellisesti,\nsillä jokin kova esine löi otsaani, ja musta, lämmin vaate peitti pääni.\nIsäni oli riisunut takkinsa ja heittänyt sen minua kohti. Minä nousin\nja ripustin sen tuolin selustalle, mutta samassa huomasin, että kuuma,\npunainen veri valui pitkin poskeani valkoiselle esiliinalleni, minä\naloin itkeä peljästyksestä ja — —\n\nALBERT (Keskeyttäen):\n\nMikä siihen kävi?\n\nLEILA (Painolla):\n\nSuuri, rautainen tamminaula, joka oli isän takin taskussa!\n\nALBERT\n\nHän aikoi murhata sinut!\n\nLEILA\n\nEi, Aape, älä sano niin, rakas ei niin, sinä et tiedä — hän teki\nsen vahingossa, tietämättänsä! — Albert — ajattele, äitini heräsi\nkuumeisesta unestaan ja näki minun vuotavan verta, hän sulki äkkiä\nsilmänsä, risti kätensä ja minä kuulin, että hän rukoili!\n\nALBERT\n\nRakas!\n\nLEILA\n\nMinä olen paljon kärsinyt, sentähden minun silmissäni on syksyn\njääkaihi! (Albert suutelee.)\n\nALBERT\n\nRakas, rakas, minä olen tasoittava sydämmessäsi surujen syvät uurteet,\nminä rakastan sinua Leila, kuuletko sinä, eikö rakkaus ole elämän\npunaisin kukka, eikö rakkaus ole sielun sointuvin sävel, minä suutelen\nsäröiset sydämesi kielet ehjiksi! (Suutelee.) Minä säestän kahden\nsielun sointuvinta lemmenlaulua! (Taluttaa Leilan flyygelin luo,\nistuutuu sen eteen, Leila istuu Albertin polvella ja kietoo kädet\nhänen kaulaansa, Albert soittaa surullista, onnensekaista, väräjöivää\nelegiaa, Leila kuuntelee silmät ummessa.)\n\n\n21 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Fiina.\n\nFIINA (Ryntää meluten sisälle):\n\nJessus, neiti hyvä — ai (peräytyy) neiti täällä on kyökissä yksi!\n\nLEILA (Kiljasee ja ponnahtaa seisomaan):\n\nYksi mikä?\n\nFIINA\n\nYksi juopunut hampuusi, joka sanoo, että hän on —\n\nLEILA (Keskeyttäen):\n\nMitä hän on?\n\nFIINA\n\nHän on neidin isä!\n\nLEILA (Kiljasee):\n\nIsä! (ja vaipuu pyörtyneenä Albertin syliin; Albert kantaa hänet\nsohvaan.)\n\nALBERT\n\nFiina hyvä, vettä, vettä, pian!\n\nFIINA (Tuo lasin):\n\nTässä, voi, voi, tämä on kauheata! (Valelee itkien neidin ohimoita.)\n\nALBERT (Polkee kiihtyneenä lattiaa):\n\nFiina, aja se roisto heti ulos, heti, heti, — — heti! (Fiina menee.)\n\n\n22 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Valtonen.\n\nVALTONEN (On juovuksissa, ryysyinen, kädessään sikaarilaatikko, jossa\non rihkamaa ja jonka reunoilla, riippuu kellonvitjoja):\n\nIlman sitä, ai, jäi kuinka koree huone, ilman sitä!\n\nALBERT (Raivoten):\n\nUlos roisto, ulos!\n\nLEILA (Tointuen):\n\nSe on hän, se on Albert, ei, ei niin — — se on — — — minun — —\ni — − säni!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, aivan oikein, oikeassa paikassa, täällähän se minun likkani\non, johon minä mielistyin! (Hikkaa.)\n\nALBERT (Kiivaana):\n\nMinä vien hänet ulos!\n\nLEILA\n\nEi rakas, ei — — hän on minun isäni!\n\nVALTONEN (Hikkaa ja hoipertelee):\n\nIlman sitä!\n\nLEILA ( Rukoilevasti):\n\nJätä meidät hetkeksi kahden kesken!\n\nALBERT\n\nEt sinä kestä!\n\nLEILA\n\nKyllä, kyllä, mene nyt rakas!\n\nALBERT\n\nHuuda minua, jos hän tekee sinulle pahaa!\n\nLEILA (Katkerasti):\n\nPahaa, voiko minulle enään tehdä pahempaa kuin särkeä elämäni\nonnellisimman hetken, sitäpaitsi hänhän on minun isäni! (Nousee\nreippaasti.) Minun isäni! (Albert menee.)\n\n\n23 kohtaus.\n\n    Leila ja Valtonen.\n\nLEILA (Kylmästi):\n\nIsä on tullut minua tapaamaan, isä on hyvä ja istuu!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, fiiniähän täällä on kuin herraskaisissa, taitaa fröökynäkin\njo olla herraskainen, (hikkaa) maalarin likka!\n\nLEILA (Hellemmin):\n\nIsä hyvä, istukaa nyt, te olette niin sairas ja väsynyt!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, mööpelit kuluu!\n\nLEILA (Kylmästi):\n\nIsällä oli kait asiaa, koska isä tuli katsomaan!\n\nVALTONEN\n\nJaa, ilman sitä, ostaaks fröökinä vähän kalsonkin — nappia, sais\ntuttavan kaupalla! (Hikkaa.)\n\nLEILA (Nyyhkyttäen):\n\nÄlkää nyt, rakas isä, olko ilkeä, puhukaa nyt mitä te tahdotte, minä\nautan voimieni mukaan! — Isä!\n\nVALTONEN (Purskahtaa itkuun, istuutuu):\n\nIlman sitä, minun vaan tuli ikävä ainokaista likkaani, ilman sitä —\n— minä vaan tahdoin nähdä omaa pientä Leilaani, minä olen niin yksin\nmaailmassa, siellä rannassa on niin kylmä, siellä niin tuulee!\n\nLEILA (Itkien ja silittäen isänsä partaa):\n\nPieni, onneton isäni, itkekää, itkekää onnettomuuttanne, rukoilkaa\nJumalan apua noustaksenne, teidän onneton Leilanne on rukoileva\npuolestanne!\n\nVALTONEN (Yhä itkien ja hikottaen):\n\nIlman sitä, Leila tyttöni, sinuun minä mielistyin! (Hikkaa.) Minä\nen ole tahtonut olla sinulle paha en — — ilman sitä, minä vaan niin\nrakastan sinua, rakastan omaa ainokaista lastani!\n\nLEILA (Lankee polvilleen maahan ja syleilee ja suutelee isäänsä):\n\nIsä! — — (Äänettömyys.)\n\nVALTONEN\n\nSinusta tulee ihminen, hyvä ihminen, parempi kuin minä olen — —\nparempi; — ilman sitä! (Itkee tyrskien.)\n\nLEILA\n\nIsä, rakas isä, jättäkää huono elämänne, nouskaa, kyllä Jumala auttaa!\n\nVALTONEN (Nousee):\n\nIlman sitä, — »nyt sinä Herra, lasket palvelijasi rauhaan\nmenemään»,—ilman sitä! (Hoipertelee.) Hyvästi Leila, hyvästi ainoa\nlapseni, — — annappas vanhalle isällesi viisimarkkaa — ilman sitä!\n\nLEILA (Etsii itkien rahaa kukkarostaan):\n\nTässä, kas tässä, rakas isä —, raha ei meitä voi nostaa, Jumala nostaa!\n\nVALTONEN\n\nIlman sitä, — — nyt voi taas maata Botsmannin-kadun yömajassa ja saa\npotin oltta murheeseen, ilman sitä!\n\nLEILA (Epätoivoisena, kurottaen käsiään isänsä jälkeen): Isä, rakas\nisä, teillä ei ole enään kotia, käskekää, lausukaa toivomus, niin minä\ntulen luoksenne ja hoidan kotia, sillä me kuulumme yhteen!\n\nVALTONEN (Vakuutuksella):\n\nIlman sitä, tul' vaan, mutta minä tahdon minun vapauteni! (Itkee.)\n\nLEILA\n\nTietysti, rakas isä, vapaus hyvään, mutta huonosta teidän täytyisi\nkoettaa luopua!\n\nVALTONEN\n\nSe on minun asiani! (Hikkaa.)\n\nLEILA (Rukoillen):\n\nOi, rakas, kallis, pieni isä, luvatkaa!\n\nVALTONEN\n\nTulin Leilaani kattomaan, en rippisaarnaa kuulemaan, — ilman sitä!\n(Poistuu hitaasti.)\n\nLEILA (Hänen jälkeensä):\n\nIsä — —, isä — — isä! (Itkee.)\n\n\n24 kohtaus.\n\n    Leila ja Albert.\n\nALBERT\n\nHän siis meni!\n\nLEILA (Itkien):\n\nJumalani, kuinka kurjaa, kurjaa! (Miltei huutaen):\n\nOi, vihlovaa Jumala, (nousee) oletko sinä olemassa? (Repii hiuksiaan.)\n\nALBERT (Kuiskaten):\n\nLeila!\n\nLEILA\n\nOi isäni, isäni — sinä menit, vaikka me kuulumme yhteen, sinä rakastat\nminua, elämäni väreilevimmällä hetkellä sinä minua rakkaudessasi etsit\n— oi punainen uneni katosi, minä näin elämäni tuskan! (Itkee rajusti.)\n\nALBERT\n\nVoi Leila rauhoitu! (Silittelee hänen hiuksiaan.)\n\nLEILA (Kävellen kiihkeästi):\n\nOi, minun punainen unelmani vielä palaa takaisin, sillä lempeni on\nvielä kehdossaan, mutta sinun onnesi, isä, ei palaa koskaan — ei\nkoskaan — koskaan! (Pysähtyy äkkiä: ) Miksi näytti elämä suurimman\nonnenhetkellä suurimman onnettomuuden, (kävelee väristen ja pysähtyy)\nniin siksi, että onni on särkyvä kupla!\n\nALBERT\n\nLeila!\n\nLEILA\n\nNiin!\n\nALBERT\n\nHän meni Minä en mennyt!\n\nLEILA\n\nNiin!\n\nALBERT\n\nSärkyikö jotain?\n\nLEILA (Nyyhkyttäen):\n\nSärkyi! (Juoksee Albertin kaulaan): Mutta rakkaus sittenkin elää!\n(Esirippu.)\n\n\n\n\nIV NÄYTÖS.\n\n\nNÄYTTÄMÖ:\n\nAuditoriosali yliopistossa. Salissa on kateederi oikealla, seinällä,\npenkkiä kuulijoita varten ja tuoleja. Kolme suurta akkunaa\nperäseinällä, akkunoiden välissä seinällä kuvia, jotka esittävät Forum\nromanumia y.m. anttiikin aikuisia paikkoja. Vasemmalla seinällä ovi,\njoka vie voimakkaasti valaistuun solennitettisaliin, samalla seinällä\novi, joka vie korridooriin, oven vieressä vaatenaulakko, vielä on\nhuoneessa pienipöytä vesikaraffineen; on ilta, sähkölamput palavat.\n\n\n1 kohtaus.\n\n    Ulla ja Fiina.\n\nULLA (Tulee puettuna suureen kappaan, Fiina kantaa musiikkisalkkua ja\npientä käärettä):\n\nFiina panee nuo nyt tolle tuolille ja auttaa minun päältäni!\n\nFIINA\n\nHeti frouva! (Auttaa Ullan päältä ja ripustaa kapan naulakkoon. Ulla on\npuettuna, mustaan yksinkertaiseen silkkipukuun, päässä on hänellä musta\npitsibaretti.)\n\nULLA\n\nFiina avaa ton paketin, ettäs saan peilin, minun tarvittee hiukan\nitteeni ställätä! Mutta mitäs se kello on? (Katselee kelloaan: ) Herra\nääretön — jo 20 vailla kahdeksan, pian se Leilakin tulee —, voi, voi,\njos se nyt vaan menis hyvin!\n\nFIINA (Avaten käärettä):\n\nKyllä se menee frouva hyvin!\n\nULLA (Äreästi):\n\nVait flikka, sinä et ymmärrä mitään, et niin mitään, kattokkin, että\nsen paketin avaaminen menee hyvin, — no pian se peili, mulla on kiire!\n\nFIINA (Ojentaa peiliä):\n\nTässä, hyvä frouva!\n\nULLA (Siepaten sen):\n\nNo menes nyt sinne Aleksanterinkadun puoliselle ovelle vahtamaan ja\nkattokkin, että olet nopsa auttamaan fröökynää kun hän vaunulla tulee!\n(Fiina menee.)\n\n\n2 kohtaus.\n\n    Ulla yksin.\n\nULLA\n\nVoi, voi, kuinka minua pelottaa, se Leila paha on ollut taas niin\nihmeen närvöösi, Herra ääretön, kuinka se osas taas viime yönä porata\nniin, että minä jo luulin siltä äänen painuvan, sillä on hiukan\nkranttu kurkku, vaikkakin kova ääni, mutta on sitä vahvemmatkin äänet\nsortuneet, — Herra ihme (peilailee) eikö se jo tule, voi, voi se tulee\nviime tingassa ja tulee sitten niin närvöösiksi! (Menee peräovelle ja\nkurkistaa siitä saliin: ) Oo — hoh, johan sali on vallan puolellaan\nväkeä, saa nähdä, niin muutaman minuutin perästä se on vallan täys, —\nHerra ihme, sitä flikkaa!\n\n\n3 kohtaus.\n\n    Ulla ja Emblundska.\n\nEMBLUNDSKA (Kurkistaa vasemmanpuolisesta ovesta sisään):\n\nAi, jai, saanko tulla sisään, Ullahan on täällä vallan yksin?\n\nULLA (Ystävällisesti):\n\nKas Liina, Herra ihme, sehän hauskaa, tule vaan, mutta kuules Liina,\nkyllä sun sitten täytyy mennä, kun Leila tulee, ettei se kävis\nnärvöösiksi!\n\nEMBLUNDSKA\n\nJuu, juu, minä vaan tulin kattoon mimmoinen se Leilan kleninki on!\n\nULLA\n\nJaa, Leila ei ole vielä tullut, minä jo olen oikein levoton!\n\nEMBLUNDSKA\n\nMiksi niin?\n\nULLA\n\nNo, Herra ihme, se myöhästyy ja sitten se fieskaa koko konsertin!\n\nEMBLUNDSKA\n\nEikä fieskaa, johan sillä on tottumusta!\n\nULLA\n\nNiin, onhan se totta, siellähän se Mynssenissä lauloi hienoissa\nherrasväissä ja olihan sillä omakin konserttinsa, ja lehdet kiitti\nvallan ihmeesti, mitenkäs se taas olikaan kun se Mynssenin soittolehti\nsanoo — — juu: heti ensi laulusta huomasi, että esiintyjä on tosi\ntaiteilija, ääni on vahva ja taipuisa, forttepianot olivat utuiset,\näsh, ei se nyt juuri niin ollut, — — juu, pianissimot olivat utuiset,\nlaululinnuista rikas Suomi on taas lähettänyt kuultavaksemme yhden\nparhaimmista laulajistaan ja — —\n\nEMBLUNDSKA (Keskeyttäen):\n\nRakas Ulla, älä nyt viitti, johan minäkin kohta osaan ulkoa tuon värsyn!\n\nULLA (Nenäkkäästi):\n\nOsaa, osaa, mutta et ainakaan tämän illan ohjelmaa osaa ulkoa, minä sen\nolen kuullut senkin seitsemän kertaa!\n\nEMBLUNDSKA (Pisteliäästi):\n\nSitäpä varten minä ostinkin pilotin, että edes kerran kuulisin, vaikka\nolisi se Leila voinut antaa yhden friipiletin vanhalle tuttavalleenkin!\n\nULLA\n\nNo, no, ensin suvulle ja sitten tuttaville!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, eipä se suku nyt ole niin häävi ja ääretön!\n\n\n4 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Fiina.\n\nFIINA (Kiireellä):\n\nNyt neiti tuli, nyt se tuli!\n\nULLA (Emblundskalle):\n\nMene nyt, ettei se tule närvöösiksi!\n\nEMBLUNDSKA\n\nKyllähän minä, mutta, jos hiukan sais nähdä sitä leninkiä läheltä!\n\nULLA (Armolllisesti):\n\nNo, sama se, katto vaan, mutta älä kajoo!\n\n\n5 kohtaus.\n\n    Edelliset, Albert ja Leila.\n\nLEILA (Tulee puettuna komeaan oopperakappaan Albertin seuraamana):\n\nVoi onko se pikku täti jo tänne ehtinyt, aina sama hyvä täti! (Huomaa\nEmblundskan: ) Iltaa, rouva Emblund, hauskaa tavata, joko Nanna on\ntullut kotia ulkomailta?\n\nEMBLUNDSKA (Niiaa):\n\nKiitos kyllä, kiitos hyvin! (Niiaa):\n\nAi kun koree kapp — — (Ulla varoittaa sormellaan.)\n\nALBERT (Auttaa Leilan päältä ja antaa kapan Fiinalle, joka ripustaa\nsen naulaan; Leila on komeassa, Valkosessa dekolleteratussa\nkonserttipuvussa):\n\nKas niin!\n\nEMBLUNDSKA (Lyö käsiä yhteen):\n\nJessu ku' fiini, ai, jai! (Aikoo koskea, mutta Ulla varoittaa, ja\nnäyttää salaa sormella ovea, Emblundska poistuu pälyen jälkeensä.)\n\n\n6 kohtaus.\n\n    Leila, Albert, Ulla ja Fiina.\n\nLEILA\n\nJos Fiina nostais vähän tuota kiharaa tuolla niskassa, — kiitos, ja\npitäs vähän peiliä, tuo on tuosta vähän pahasti! (Fiina auttaa.)\n\nALBERT (Selaillen nuottia salkussa):\n\nLeila, pelkäätkö sinä?\n\nLEILA (Nauraa hermostuneesti):\n\nMitäpä minä pelkään, kun sinä rakas säestät!\n\nALBERT (Eräät nuotit kädessään):\n\nKuule Leila, muista nyt, että siinä ensimmäisen osan viime numerossa,\nsiinä aariassa minä ennen nousua säestän hiukan ritardando\nvaikkei nuoteissa oikeastaan niin ole, mutta kuten olen sanonut\nminun käsitykseni on se, että tremolot siten sen jälkeen tulevat\nvaikuttavimmiksi!\n\nLEILA (Yhä järjestäen itseään):\n\nJuu, juu, — mutta muista Aape, jos minä sattuisin sen unohtamaan, niin\nmuistakkin, että olet tarkkaavainen ja säestät minun kanssani samassa\ntempossa!\n\nALBERT\n\nLuvataan!\n\nULLA (On istunut levottomana kaiken aikaa ja usein yrittänyt puhua\nväliin):\n\nNo, vihdoinkin, onkos nyt kaikki temput selvillä?\n\nLEILA (Ystävällisesti):\n\nOn täti pieni, on! — Mutta eikö täti mene jo salonkiin? (Fiinalle: )\nAi, Fiina katsoo vähän tuosta oven raosta, huomaa vaan raosta, miltä\nsali näyttää!\n\nFIINA (Ovella):\n\nHerranen aika, se on aivan täys, naama naaman vieressä!\n\nULLA\n\nSh Hikka, ei sovi sanoa naama kunniallisten ihmisten kasvoista,\nkissalla on naama, ihmisellä on kasvot, kasvot, muistakakkin se!\n(Oven yläpuolella oleva sähkökello alkaa päristä, Ulla säpsähtää ja\ntöllistelee tyhmän näköisenä.)\n\nALBERT\n\nNyt on siis kello tasan kahdeksan, taikka neljänneksen yli (katsoo\nkelloaan) kahdeksan, ei vielä kiirettä!\n\nULLA\n\nMikäs ovikello se on?\n\nALBERT (Nauraa):\n\nSe on normaalikello, äiti, se soi joka koko tunti ja aina neljänneksen\nyli eli akadeemisen kvartin jälkeen!\n\nULLA\n\nSe on ikävä kello! (Albert ja Leila nauravat.) Kuka sen lyönnit ehtii\nlaskea?\n\nALBERT (Leilalle):\n\nVoitko hyvin?\n\nLEILA\n\nVoin, kuten näet!\n\nALBERT (Ojentaa nuotteja):\n\nKatsoppas vielä hiukan noita ensimmäisen aarian alkutahteja, älä vaan\nnosta alussa, sillä salin ollessa täynnä ihmisiä on akustiikka aivan\ntoinen kuin tänään aamupäivällä harjotuksessa!\n\nLEILA (Pitelee nuotteja ja hyräilee):\n\nSen minkä minä kirjoitin sen minä kirjoitin!\n\nALBERT\n\nBravoo! (Taputtaa käsiään.)\n\n\n7 kohtaus.\n\n    Edelliset ja eräs pieni tyttö\n\nTYTTÖ (Kädessään kukkavihko):\n\nOnko neiti Leila Valtonen täällä?\n\nLEILA (Iloisesti):\n\nOn, pikku enkeli, on — Aape, anna vähän juomarahaa tälle keijulle!\n(Albert antaa.)\n\nTYTTÖ (Niiaa):\n\nKiitoksia, hyvä herra! (Poistuu Fiinan kanssa.)\n\n\n8 kohtaus.\n\n    Leila, Albert ja Ulla.\n\nLEILA\n\nNo kiitos nyt rakas, kuinka kauniita, kiitos Aape! (Suutelee Albertia\notsalle.)\n\nALBERT\n\nNo onneksi olkoon, vaan nyt on lähdettävä! (Ottaa nuotit.) Marsh mamma\nsalonkiin toista tietä! (Leilalle):\n\nRohkeutta Leila! (Menevät peräovesta.)\n\n\n9 kohtaus.\n\n    Ulla yksin.\n\nULLA\n\nHerra ääretön, kun minua pelottaa, en minä vaan mene sisälle, en, se\nvoi Leilaa vaan närveerata, voi, voi, kun nyt alku vaan olis hyvä, niin\nkyllä kaikki olis hyvin. (Kuuntelee: ) Kas nyt ne klaputtavat, no ei se\nnyt vallan kovalta kuulu! (Nousee: ) Jos menis vähän kuulemaan!\n\n\n10 kohtaus.\n\n    \n    Ulla ja Pahlman.\n\nPAHLMAN (Tulee vasemmanpuolisesta ovesta puettuna redingottiin):\n\nTäälläkös sinä, minä kun kattelin salissa sinne meittin paikoille,\nmuttei sinua näkynyt, samassa se Leila tulla lopsahti sisään, ja\nihmiset rupes räpyttämään käsiään, no enhän minä mitenkään enään\niljennyt siinä seistä töllistellä, vaan juoksin tänne!\n\nULLA\n\nSe olikin parasta pappa, kyllähän me ne laulut jo osataan ja parasta\non, ettei sukulaiset istu siinä aivan nokan alla, se kuuluu niin\npiinaavan!\n\nPAHLMAN\n\nNo niin, voihan se olla totta, ja ollaanhan me kuin omaiset!\n\nULLA\n\nSepä se!\n\nPAHLMAN\n\nOliko tyttö peloissaan?\n\nULLA\n\nJa vielä mun mitä, kun Aape kysy, niin se vaan nauraa kikatteli!\n\nPAHLMAN\n\nSillä tytöllä on jo tottumusta, vaikkakin se täällä Helsingissä nyt\nesiintyykin ensikerran kaksivuotisen opintomatkansa jälkeen! (Nauraa.)\n\nULLA\n\nTyst ny', se kuuluu saliin!\n\nPAHLMAN\n\nEikä kuulu, ei me nyt kirkossa olla, — luuletko, että tämä ilta tuottaa\nmeille kunniaa?\n\nULLA\n\nHerra ääretön, kaikkia se kysyy — tietysti, kuinkas se Mynssenin\nsoittolehti sano: heti ensi laulusta huomasi, että esiintyjä on tosi\ntaiteilija — —\n\nPAHLMAN (Keskeyttäen):\n\nPtruu, akka — riittää, riittää, tuon minäkin osaan, mutta mitä luulet\nmeikäläisten arvostelijain sanovan?\n\nULLA (Nenäkkäästi):\n\nJaa se on heittin asiansa!\n\nPAHLMAN (Nauraa):\n\nNo, no, Ulla, älä ny' pillastu kun olet juhlapuvussakin! (Nauraa,\nsähkökello pärisee, Pahlman ei ole huomaavinaankaan sitä.)\n\nULLA\n\nTiedäks mikä toi on?\n\nPAHLMAN (Välinpitämättömästi):\n\nNormaali kellon yhteydessä oleva sähkökello!\n\nULLA (Nolona):\n\nJa mitäs se löi?\n\nPAHLMAN\n\nAkadeemisen kvartin yli kahdeksan!\n\nULLA (Nöyränä.) Kyllä pappa on viisas!\n\nPAHLMAN\n\nUlla!\n\nULLA\n\nNoh!\n\nPAHLMAN (Matalalla äänellä):\n\nTiedätkö, minä näin tuolla koritoorissa yhden kreksun, joka oli aivan\njuovuksissa, se puheli kaikkien ihmisten kanssa, minä luulen, että se\noli — —\n\nULLA (Keskeyttäen):\n\nHerra ihme, kuka?\n\nPAHLMAN\n\nEttä se oli Leilan oikea pappa!\n\nULLA\n\nVoi, voi, jos se oli niin, älä vaan sano sitä Leilalle, silloin se\ntulee närvöösiksi!\n\nPAHLMAN\n\nNo, enhän minä edes tiedä oliko se, mutta kun se puheli sen frouva\nEmblundin Nannan kanssa.\n\nULLA\n\nJassoo, kyllä se oli, voi, voi sitä ukko rähjää! Vois se nyt kanssa\njoskus jättää sen tytön rauhaan!\n\nPAHLMAN\n\nVait ny'! (Kuuntelee: ) Nyt ne siellä räpyttävät!\n\nULLA\n\nEhkä se meni hyvin, voi kuinka hauskaa!\n\nPAHLMAN\n\nMeni kuinka meni, mutta minä olen niin levoton, en itsekkään tiedä mikä\nmua riivaa!\n\nULLA\n\nAij, jai Aadolf — onkos se sinun vattas taas hullusti, unohditko sinä\nvillapaidan?\n\nPAHLMAN\n\nÄsh, mitä sinä paidoista ja vattasta huolit, se nyt on sydämmessä se\nlevottomuus, ymmärrätkö!\n\nULLA\n\nEn, se on vattassa!\n\nPAHLMAN (Polkee lattiaa ja ampasee kävelemään):\n\nVait akka!\n\nULLA\n\nJassoo, pappa aikoo laittaa täällä konsertin, vai tiatteriako sinä\ntahdot pelattavan? (Lyö kämmeniään yhteen):\n\nOhoh, en itkis tässä huoneessa vaikka mikä olis, en, en —\n\nPAHLMAN (Nauraa):\n\nNo mutta, kylläpä sinäkin olet hermostunut, pilasta pillastut! (Nauraa.)\n\nULLA (Tyynemmin):\n\nNo mitäs, kiusaat! (Kuuntelee: ) Nyt ne taas siellä klappaavat!\n\nPAHLMAN (Taputtaa Ullaa olalle):\n\nMamma, mennäänkös me sitten nuorten kanssa ulos syömään ehtoollista,\nmitä?\n\nULLA\n\nJaa, saa nyt nähdä!\n\nPAHLMAN (Nauraa):\n\nMennään nyt, mamma, vaan kerranhan on Leilalla konsertti!\n\nULLA\n\nHerra ihme, oleks pöhkö, ei suinkaan se siihen lopeta, ei!\n\nPAHLMAN (Nauraa):\n\nTietysti minä meinaan, että vaan kerran sillä on ensimmäinen\nkonserttinsa täällä!\n\nULLA\n\nJaa, — — kattos se on toista!\n\nPAHLMAN\n\nMennäänks mamma? (Äänettömyys.)\n\nULLA (Miettiväisesti):\n\nJaa, — jos sinä lupaat, ettes juo kun pari totia!\n\nPAHLMAN (Nauraa):\n\nNo, mitäs niistä pienistä nyt!\n\nULLA (Tiukasti):\n\nEi, juuri niistä nyt on sovittava, muuten sinä häpäset minut ja ittes!\n\nPAHLMAN (Kiihkeästi):\n\nKoska minä olen sinua hävässyt, häh?\n\nULLA\n\nKas, kas — — en vaan minä yksin ole närvöösi, hihkut kuin olisi\nnahassas potti konjakkia.\n\nPAHLMAN (Nauraa):\n\nNo, enhän minä, no me siis mennään!\n\nULLA\n\nNo, olkoon sitten!\n\n\n11 kohtaus.\n\n    Edelliset, Leila ja Aape.\n\nPAHLMAN (Kun perä-ovi avautuu, kuuluu voimakkaita kättentaputuksia,\nLeila tulee iloisena Albertin saattamana):\n\nKas, tuossahan tulee laululintuseni! (Nauraa.)\n\nLEILA (Iloisesti):\n\nNiin, setä, tässä se tulee, nyt minä olen laulanut itseni lämpimäksi!\n\nULLA (Tarjoaa shalettia):\n\nAij, jai ota nyt toi liina harteillesi, ettet vilustu! (Leila ja Albert\nvaihtavat hymyilevän katseen.)\n\nALBERT\n\nNo, miltäs tuntuu, Leila! Se loppu meni oikein brilljant!\n\nLEILA (Veikeästi):\n\nNo, ei se suotta ollutkaan minun bravuuriaariani!\n\nALBERT (Kuunnellen):\n\nEi, kyllä sinun nyt täytyy mennä kiittämään! (Avaa oven, kuuluu\nsuosionosoituksia, Leila menee.)\n\n\n12 kohtaus.\n\n    Ella, Pahlman ja Albert.\n\nPAHLMAN\n\nNo, laulaako se Leila tänään hyvin? (Nauraa.)\n\nALBERT\n\nNiinkuin enkeli!\n\nULLA (Viisastellen):\n\nNo, niinkuin ei enkeleitäkin olis hyvä- ja huonoäänisiä!\n\n\n13 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Leila.\n\nLEILA (Tulee iloisena):\n\nNe ovat niin ystävällisiä, jaa aivan varmaan kiitollisempia kuin\nMynchenissä!\n\nALBERT (Innostuneesti):\n\nNiin minustakin!\n\nLEILA\n\nEnsin kun minä astuin sisään notkahtelivat polveni ja minä kumarsin\ntietysti kömpelösti, sitten löysi katseeni salin perältä erään\nsuurmiehemme kuvapatsaan. —\n\nPAHLMAN (Keskeyttäen):\n\nSe on Snellmanin kuva!\n\nLEILA\n\nJohonka minä katselin koko ajan kun lauloin, se näytti niin\nrauhalliselta ja kuuntelevalta!\n\nALBERT\n\nNiinkö, ajatteles minä olin heti kun olin istuutunut vaan silmää,\nkorvaa ja sormia, sillä minä tahdoin säestää con amore!\n\nLEILA (Lyöden Albertia olalle):\n\nJa kyllä sinä säestitkin rakkaudella! (Kuuluu kolkutusta.)\n\nALBERT\n\nSisään! —\n\n\n14 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Savander.\n\nSAVANDER (Frakissa ja kukkavihko kädessään):\n\nSaako tulla!\n\nLEILA (Hiukan horjahtaen):\n\nAah, — Te!\n\nSAVANDER (Ojentaen kukkavihkoa):\n\nPyydän nöyrimmästi, kunnioittavimmin saada lausua Teille sen\nsanomalehden, jonka musiikkiarvostelija minä olen, toimittajien\npuolesta onnentoivotuksemme! (Ojentaa kukkavihkoa, Leila peräytyy.)\nHuomisessa lehdessämme olette neiti lukeva hymnin kritiikin paikalla,\nolkaa hyvä!\n\nLEILA (Kylmästi, purren huuliaan):\n\nAlbert hyvä, pane se tuolle tuolille!\n\nSAVANDER (Hämmästyneenä):\n\nMinä vakuutan neiti, että kritiikin sijalla on oleva hymni Teille!\n\nLEILA (Pirullisesti):\n\nVai niin, Te kirjoitatte nykyään runoja?\n\nSAVANDER\n\nEn, muuten kuin toisinaan kun tulee inspiratsiooni kuten tänä iltana\nlupaa tulevan!\n\nLEILA\n\nOnnittelen syntymättömän hymninne johdosta! (Kääntyy selin ja kulkee\nkateederia kohti.)\n\nALBERT (Lyhyesti):\n\nKiitoksia!\n\nSAVANDER (Kumarrellen):\n\nAinoastaan ansion mukaan, hyvästi! (Menee.)\n\n\n15 kohtaus.\n\n    Ulla. Pahlman, Leila ja Albert.\n\nLEILA (Nousee kateederiin):\n\nHyvä, että meni, sillä minä aijoin nousta tälle viisauksien istuimelle\nja julistaa kritiikkeri Savanderille, että hän luultavasti, jos\nDante olisi tietänyt hänen syntinsä, tullaan helvetissä paistamaan\npronssisessa viulun kopassa, ikuisella pianon säestyksellä, ja liemenä\non oleva kaikkien konsertinantajien suolaiset kyyneleet, (innostuen)\nsuolaiset, kirpelät, polttavat, tuliset — —\n\nALBERT (Keskeyttäen):\n\nVaiti, rakas Leila, miksi sinä nyt kiihdytät itseäsi, älä nyt viitsi!\n\nLEILA (Nauraa ja viittoo käsillään):\n\nVaiti, sillä professori Miinos lukee tuomionsa! (Nauraa aivan\nhillittömästi ja vaipuu kateederin penkille istumaan.)\n\nALBERT\n\nNo, oletpa sinä hermostunut! Leila so, kas tässä vettä, juo nyt, so älä\nnyt viitsi!\n\nLEILA (Nauraa):\n\nEn minä nyt vielä vettä tarvitse!\n\nULLA\n\nLeila, so, älä nyt, ääni menee pilalle!\n\nPAHLMAN (Ankarasti):\n\nSo, so tyst ny'!\n\nALBERT (Katsoen kelloa):\n\nLeila, Leila, on aika mennä sisälle! No rauhoitu nyt! (Leila nousee,\nlopettaa naurunsa ja järjestää pukuaan, Ulla pitää peiliä.)\n\nLEILA\n\nNo, nyt taas mennään! (Nauraa. Albert- ja Leila menevät.)\n\n\n16 kohtaus.\n\n    Ulla, Pahlman, Emblundska ja Nanna.\n\nEMBLUNDSKA\n\nJo se tuli taas sisään, jeess kun ne leipoo, meitin sinatuurska kuiskas\ntyttönsä korvaan hun sunker mykky praa, minä kuulin sen ohi mennessäni!\n\nULLA (Mahtavasti):\n\nKyllä mee se tiedetään sanomattakin. (Huomaa Nannan, jolla on\norvokkikimppu kädessään.) Jassoo, Nanna, ehtoota, kuinka fiini\nja kauniita kukkasia!\n\nNANNA\n\nLeilallehan minä ne aijoin!\n\nULLA (Hyvillään):\n\nSe oli fiinisti ajateltu, se niin ilostuu niistä, äsken se juuri sai\nnoi siltä Savanderi roistolta, mutta tietysti se pillastui!\n\nEMBLUNDSKA\n\nVai kehtas se sika?\n\nULLA\n\nNiin, sanos muuta, kehtas ja lupas kehua, phyt!\n\nPAHLMAN\n\nVait, ei niin kovaa!\n\nEMBLUNDSKA\n\nJa Pahlman antoi sen sian, en minä paremmin osaa sanoa, olla täällä,\nvaikka on vahtimestari!\n\nULLA (Ivaten):\n\nTietysti, se meittin pappa on aina ilman miestä!\n\nPAHLMAN (Kiivaasti):\n\nVai niin, mutta minä en olekkaan mikään vahtimestari kapakan ovella,\njoka heittää ihmisiä niskasta kadulle, en totisesti en, minä olen\nsinaatin ensimmäinen vahtimestari, jaa!\n\nEMBLUNDSKA\n\nMutta olis sitä sittenkin sopinut heittää!\n\nPAHLMAN\n\nJassoo, jos heittämistä kaipaatte, niin teidät minä ensimmäiseksi\nheitän ulos! (Kiihtyen):\n\nMutta mitäs hittoa teillä onkaan täällä tehtävää, jumalavita, ulos\nsenkin vanha harppu, mitä te täältä haette — —\n\nULLA (Keskeyttäen):\n\nSo, shsh, pappa, etkö näe että Nannalla on — —\n\nPAHLMAN\n\nJaa, se ei kuulu tähän, mutta mitä hittoa tuo lohikäärme täältä hakee.\n\nEMBLUNDSKA (Täydessä kiukussa):\n\nVai lohikäärme, mitäkö tekee. (Lyö käsiään yhteen ja rehentelee: ) Juu,\nlohikäärme tuli kertomaan, että myrkky on myrkkyä. −\n\nPAHLMAN (Miltei huutaen):\n\nParasta pitää myrkyt maksassaan!\n\nEMBLUNDSKA (Kirkuen):\n\nJassoo, mutta nytpä se ei pysy, kerron kiusallakin vaikkein aikonut,\nLeilalle kerron oitis, kun se tulee — —\n\nULLA (Koettaen rauhoittaa):\n\nHerra ihme, se kuuluu sisään, mutta Jumalan tähden, mitä sinä Liina\nmeinaat!\n\nEMBLUNDSKA (Nenäkkäästi):\n\nEi mitään, myrkkyä vaan!\n\nPAHLMAN (Rauhoittuneempana ja uteliaana):\n\nNo, mitäs se myrkky nyt olis, antaas spruutata vaan!\n\nEMBLUNDSKA (Kiukussa yhä):\n\nJassoo, ei se nyt teitä tapa, mutta sille teittin fiinille fröökinälle\nse sopii oikein hyvin!\n\nULLA (Istuen):\n\nHerra ääretön, mitä sinä Liina meinaat!\n\nEMBLUNDSKA\n\nEi mitään, ei niin mitään, odotan vaan Leilaa!\n\nNANNA (Joka on kaiken aikaa ollut hermostunut ja kuunnellut korva salin\novessa):\n\nMamma ei nyt huuda, se kuuluu salonkiin!\n\nEMBLUNDSKA\n\nKuulukoon vaikka — —, minä puhun! Puhun! (Lyö käsiään yhteen.)\n\nPAHLMAN (Rauhallisesti istuutuen):\n\nNo puhukaa sitten!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo, — Leilan oma pappa haki Leilaa!\n\nULLA\n\nJessus!\n\nPAHLMAN (Nousee):\n\nSe on estettävä!\n\nEMBLUNDSKA\n\nNo mihinkäs nyt? (Rauhallisesti):\n\nSe istuu salissa!\n\nULLA\n\nVoi, voi, ettei Leila vaan sitä näkis, se tulee närvöösiksi!\n\nEMBLUNDSKA (Sävyisästi):\n\nEi siitä pelkoa se istuu sen komean kultatoolin takana, joka on vähän\nton tapanen. (Näyttää kateederia):\n\nEi Leila sieltä voi huomata!\n\nULLA\n\nJumalan kiitos, mutta rakas Liina, ethän sinä aijo pilata tytön\nkonserttia, ethän!\n\nEMBLUNDSKA (Sävyisästi):\n\nNo, eihän se ollut alun pitäenkään meininki, minun vaan piti tulla\nsiitä sinulle kertomaan, mutta kun herra Pahlman osas niin minut\npuhaltaa ylös semmoiseen ploosinkiin!\n\nPAHLMAN\n\nAnteeksi nyt, rouva Emblund, mutta kun sitä niin osaa hermostua. — Jos\nnyt kaikki vaan menis hyvin ohi!\n\nULLA\n\nJaa, jaa, suokoon Jumala!\n\nNANNA\n\nOnko Leila hermostunut!\n\nULLA\n\nHerra ääretön — on!\n\nNANNA\n\nPahastikin!\n\nULLA\n\nNo kyllä vaan!\n\nPAHLMAN\n\nTyst! Nyt ne taas räpyttävät!\n\n\n17 kohtaus.\n\n    Edelliset, Leila ja Albert.\n\nLEILA (Tulee, aploodeja):\n\nOh, hoh, kun tuli kuuma, siellä oli niin kuuma, että minä pelkäsin\npyörtyväni!\n\nALBERT\n\nNo, no, älä nyt rakas liiottele!\n\nLEILA\n\nKauvankos sinä taas olit Pariisissa?\n\nNANNA\n\nKahdeksantoista kuukautta!\n\nLEILA\n\nAi, kyllä minä olin kauvemmin Mynchenissä, kuinkas se nyt olikaan Aape?\n\nULLA JA ALBERT (Yhtaikaa): 23 kuukautta!\n\nLEILA\n\nNiin!\n\nALBERT\n\nMutta mene nyt kiittämään, eivät ne anna rauhaa! (Leila menee.)\n\n\n18 kohtaus.\n\nALBERT\n\nNo Leila!\n\nLEILA\n\nJaa rakkaani!\n\nALBERT\n\nNyt tulee se konsertin paras numero, kuule Leila, laula vaan aluksi\nharvaan ja tummasti, hyvin tummasti, se vaikuttaa silloin enemmän\nuskonnolliselta!\n\nLEILA (surunvoittoisesti):\n\nKoetan — koetan — Nanna, onko sinulla neulaa?\n\nNANNA\n\nOn, kas tässä!\n\nLEILA\n\nTahdotko sinä kiinnittää nuo orvokit sydämeni kohdalle! (Nanna\nkiinnittää ne keskelle rintaa.)\n\nULLA\n\nHerra ihme, eihän sydän siinä ole, vasemmalla puolellahan se, kas\ntässä! (Näyttää omaa rintaansa.)\n\nALBERT (Veitikkamaisesti):\n\nAij, jai, sitä pikku mammaa, on kerran ollut rakastunut eikä tiedä\nmissä sydän on, sehän on keskellä rintaa, hiukan vasemmalle kallellaan!\n\nULLA (Vakavasti):\n\nEipäs, se ei ole totta, tuossahan se lyö!\n\nALBERT\n\nSe on suuri verisuoni, joka siinä hakkaa!\n\nLEILA (Nauraen):\n\nSama se missä se pieni sydän raukka on, pääasia on se, että se on\nolemassa ja on terve!\n\nPAHLMAN\n\nNiin samaa minäkin. (Nauraa.) Tässä hiljan luin lehdestä, että se\neräällä akalla oli vattassa! (Nauraa. Kaikki yhtyvät.)\n\nLEILA\n\nSiellä sen paikka olisikin, tuntisi ehkä silloin vähemmän!\n\nULLA\n\nKyllä Aadolf tietää, että vattakin tuntee! (Kaikki nauravat.)\n\nALBERT (Katsoo kelloa):\n\nEi, mutta nyt on taas aika lähteä!\n\nKAIKKI\n\nOnnea, onnea vaan viime osalle! (Leila ja Albert menevät.)\n\n\n19 kohtaus.\n\n    Pahlman, Ulla, Emblundska ja Nanna.\n\nEMBLUNDSKA\n\nEi, kyllä minäkin nyt menen kuulemaan!\n\nNANNA\n\nJa minä!\n\nPAHLMAN\n\nMitäs, jos minäkin vähän kurkistaisin, miltä se sali näyttää!\n\nULLA\n\nJaa, menkää te vaan, minä en uskalla, enkä jaksa, minä jään tänne!\n(Haukottelee, menevät.)\n\n\n20 kohtaus.\n\n    Ulla yksin.\n\nULLA\n\nMutta montakohan pukettia ja kranssia se on mahtanut saada, tietysti\nne ovat siellä forttepianon päällä, mitenkäs ne näkisi (Menee ovelle\nja kurkistaa avaimen reijästä: ) Tos on yksi liljapuketti, Herra\nääretön, kun ne ovat kauniit, ne pannaan salissa siihen ekyptiläiseen\nkukkapottaan. Herra ihme, kun niitä on paljon — äsh, kun siitä vetää,\nei uskalla enään katsoa, saa vielä naarannapin silmäänsä! (Tulee\ntakaisin: ) Jumalan kiitos, kohta tämä jännitys on ohi, kyllä me\npapan kanssa ollaan ansaittu hyvä illallinen! (Istuu.) Kyllä minunkin\npitää ottaa klasi portviiniä, minäkin olen niin heikko, höh, höh.\n(Haukottelee: ) Kyllä konsertit sentään ovat ikäviä, jaa taikka\nhauskojakin, jos istuu sisällä, mutta enhän minä jaksa aina kuunnella\nsitä samaa jollottamista ja rämpytystä! (Haukottelee, on äänettömyys,\näkkiä kuuluu kimakka heikko kiljahdus.)\n\n\n21 kohtaus.\n\n    Ulla, Albert ja Leila.\n\nALBERT (Tulee kiireisesti kantaen Leilan, joka on pyörtynyt, kalpea):\n\nMamma, Jumalan tähden, vettä!\n\nULLA\n\nHerra ihme, mikä nyt tuli, voi, voi, no missä se pappakin on, oi, oi!\n(Salista kuuluu sorinaa ja melua. Albert tempaa oven kiinni ja valelee\nLeilan ohimoita.)\n\nALBERT\n\nOi, Herra Jumala, se oli kauheinta mitä koskaan olen elänyt!\n\nULLA (Kiihkolla):\n\nMitä, mitä — voi, sano mitä?\n\n\n22 kohtaus.\n\n    Edelliset ja Pahlman.\n\nPAHLMAN (Vasemmasta ovesta pidellen päätään):\n\nOo, oo, hyvä Jumala, kuinka kauheata, kauheata, raakaa, voi — —\n\nULLA\n\nMiten, voi, voi mitä?\n\nLEILA (Herää, heikosti):\n\nIsä — — i—sä!\n\nULLA\n\nMenikö se laulu — »Isä» huonosti?\n\nPAHLMAN JA ALBERT (Yhtaikaa):\n\nEi — — meni!\n\nULLA\n\nOletteko pois järjiltä, kertokaa!\n\n\n23 kohtaus.\n\n    Edelliset, Emblundska ja Nanna\n\nEMBLUNDSKA (Itkien):\n\nVoi taivas, se oli petomaista!\n\nNANNA (Istuutuu, itkee):\n\nEnnen kuulumatonta!\n\nULLA\n\nLauloko se niin huonosti?\n\nALBERT\n\nNanna hyvä, hae Fiina ja käske noutaa lääkäriä! (Nanna menee itkien.)\n\nOi Leilani, pieni Leilani! (Valelee vedellä.)\n\nULLA\n\nKertokaa nyt. Jumalan nimessä. Aadolf, etkö sinä enään osaa puhua — —\nLiina, missä sinun kielesi on, voi, voi, voi — —\n\nALBERT (Tulee Ullan eteen):\n\nRouva Emblund, hoitakaa te Leilaa hetkinen! — Rakas mamma, se oli näin!\nSe oli niin kauheata, ajatelkaas, konsertti oli jo niinkuin voiton\npuolella, minä istuin ja soitin parhaani mukaan, se oli se laulu —\nIsä — mamma muistaa se Leilan ja minun laulu, oi kuinka Leila lauloi\nsen ihanasti värsy värsyltä —, yleisö oli aivan hiljaa, se kuunteli\nhenkeään pidätellen, sitten tultiin siihen vienoon paikkaan siihen\nsuloiseen värsyyn, jossa lauletaan:\n\n    Isä rakkautes tähden.\n    älä vitso kaikkein nähden\n    iske yössä, iske salaa\n    rintaan haava, joka palaa!\n\noli niin utuisen vienoa, niin suloista, minä aivan värisin\nliikutuksesta ja onnesta, sillä Leila lauloi niin hyvin, mutta — —\n\nULLA (Kiihkolla):\n\nMutta!\n\nALBERT\n\nSilloin nousi rehtorin kateederin takaa eräs juopunut, risoissa oleva\nmies ja huusi yleisölle hiljaisuuden vallitessa: »Ilman sitä, se on\nkumminkin minun rakas likkani, johonka minä mielistyin!» Leila kirkasi\n— »isä» ja kaatui pyörtyneenä minun syliini!\n\nULLA\n\nKauheata, ääretöntä! (Itkee.)\n\nPAHLMAN\n\nRaakalaisen teko!\n\nLEILA (Heikosti):\n\nEi, ei — sillä lailla, rakkaudessaan hän sen teki, — — hän — — on —\nmi—nun i—sä—ni! (Vaipuu horrokseen.)\n\n\n24 kohtaus.\n\n    Edelliset, lääkäri ja Nanna.\n\nNANNA\n\nTapasin tohtori Marron eteisessä.\n\nLÄÄKÄRI\n\nIltaa, se oli kait ankara säikähdys!\n\nPAHLMAN\n\nNiin, ettei vaan vikaantunut!\n\nLÄÄKÄRI\n\nKaatuiko hän lattialle?\n\nALBERT\n\nEi, minä sain vastaan! (Lääkäri tutkii, kuuntelee ja pudistelee\npäätään, äänettömyys.)\n\nULLA JA ALBERT ( Yht'aikaa):\n\nMitä?\n\nLÄÄKÄRI\n\nHyvin hermostunut, sydän lyö kiihoittuneesti ja — —\n\nALBERT\n\nJa mitä?\n\nLÄÄKÄRI\n\nJa äänijänteet ehkä hiukan väsähtäneet!\n\nLEILA (Matalalla, tummalla äänellä):\n\nIsä, sinä et tiennyt, että rakkauskin — voi tappaa!\n\nLÄÄKÄRI\n\nOlisi varovaisinta viedä sairas kotia suljetussa vaunussa, sillä ääni\nvoisi olla vaarassa!\n\nALBERT (Tyrmistyen):\n\nNiin, voisiko se olla mahdollista?\n\nLÄÄKÄRI (Rauhoittavasti):\n\nTosin sattuu joskus, että joku peljästyksestä ja rasituksesta alkaa\nänkyttää —\n\nALBERT (Epätoivossa):\n\nEi, jei, ei —\n\nLÄÄKÄRI\n\nRauhoittukaa, toivottavasti ei tässä ole siitä kysymystäkään!\n\nALBERT (Itkien):\n\nSiis ääni on mennyt!\n\nLÄÄKÄRI\n\nSitä ei ole kukaan sanonut, rauhoittukaa toki!\n\nALBERT (Langeten äitinsä kaulaan itkien):\n\nÄiti, suuri ääni on sortunut!\n\nULLA\n\nÄlä nyt, tohtorihan sanoo, ettei se ole totta!\n\nLEILA (Matalalla, soinnuttomalla, äänellä):\n\nRakkaus antaa — — rakkaus anastaa — — kaikki, — kaikki otti i—sän\nrakkaus!\n\nPAHLMAN\n\nIsän viha!\n\nLEILA (Heikosti):\n\nEi, niin, ei — — se oli i — sän rak-kaus!\n\nALBERT (Itkien):\n\nKoskaan ei soi särkynyt sävel! (Esirippu.)\n\n\n\n"]