[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fc4XQgAjAvkZRSQ3rOG6s65KAHyWGrKvC1olOtyeWdn8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3665,"Venäjänsaarelaiset","Erskine, John",1879,1951,"3665-eronen-simo-venajansaarelaiset","3665__Eronen_Simo__Venäjänsaarelaiset","Muistomerkin paljastusjuhlaan juhannuspäivänä 1923","tietokirja",[],[],"fi",1923,null,13243,94408,false,[],[],[],"Historiallinen katsaus Karjalan suojeluskuntalaisten vaiheisiin vuoden 1918 sodan alkuvaiheessa. Teos kuvaa Venäjänsaaren retkikunnan järjestäytymistä, sotatoimia Viipurin ympäristössä sekä Säiniön ja Kämärän taisteluita.","Simo Erosen 'Venäjänsaarelaiset' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3665.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VENÄJÄNSAARELAISET\n\nMuistomerkin paljastusjuhlaan juhannuspäivänä 1923\n\n\nKirj.\n\nSIMO ERONEN\n\n\n\n\n\nViipurissa,\nKarjalan Kirjapaino Osakeyhtiö,\n1923.\n\n\n\n\n\n\n      »Tässä ei kysytty montako miest' oli meitä,\n      vannottu vala vei käymähän taattojen teitä,\n      kaatua, voittaa — muuta ei määrää mitään,\n      Karjalan kalpa taas löi iskunsa itään,\n      valkeni vihdoin vapauden huomenenkoitto.\n      Säilytä, Herra, Suomelle aina tää voitto.»\n\n                              (Eero Eerola).\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAlkulause.\nTilanne kärjistyy. — Vapaussodan alkunäytös Viipurissa.\nKarjala nousee. — Suojeluskunnat kokoontuvat Hiitolaan.\nViipuriin!\nViipurissa.\nLyhyt majailu kaupungissa. — Marssi Venäjänsaareen.\nVenäjänsaaressa. — Eversti Aminoff valitaan retkikunnan johtajaksi.\nViimeiset neuvotteluyritykset. — Suojeluskunnat julistetaan hallituksen\n   sotajoukoiksi.\nLähtö Venäjänsäaresta. — Säiniön kahakka.\nKämärän taistelu.\nHiukan venäjänsaarelaisten myöhempiä vaiheita.\nVenajansaarelaistenluettelo.\n\n\n\n\nALKULAUSE.\n\n\nKarjalan miesten kunniapaikka on aina ollut vartion hoitaminen lännen\nja idän äärimmäisellä rajalla. Tämä tehtävä asettaa aivan erikoisia\nvelvoituksia, rajan vartijain täytyy pysyä alati valppaina ja vaaran\nuhatessa tulee heidän toimia nopeasti ja päättäväisesti. Hetkisenkin\nvitkastelu voi saattaa isänmaan kalleimmat edut uhatuiksi, epäröiminen\nvoi antaa aloitteen vihollisen käsiin ja silloin on taistelu jo\npuoliksi menetetty. Ei rajan vartijain auta etukäteen laskea ja\narvioida, miten heidän voimansa riittävät ja miten heille itselleen\nmahdollisesti käy. Heidän on iskettävä ensimäinen isku ja sillä\nhälytettävä koko kansa hereille. Jos he itse sortuvatkin vainolaisen\njalkoihin, ovat he joka tapauksessa tehneet velvollisuutensa. Muiden\ntehtäväksi silloin jää asettaa pysyvä sulku vainolaisen tielle, saattaa\ntaistelu onnelliseen päätökseen.\n\nNäin ovat Karjalan miehet koko historiansa ajan tottuneet vaaran\nhetkellä toimimaan. Niin toimivat he myös vapaustaistelumme\nalkutapahtumien kriitillisinä päivinä. Suojeluskuntain ylijohto ja\nsen kanssa yhteyteen asettunut sotilaskomitea olivat suunnitelleet\ntoiminnan aloitettavaksi Pohjanmaalla. Mutta tätä ennen kärjistyi\ntilanne Karjalassa sellaiseksi, etteivät Karjalan suojeluskunnat enää\nkatsoneet voivansa hetkistäkään odottaa, vaan lähtivät ensimäisinä\nliikkeelle.\n\nEnsimäisten Karjalan miesten retkelle tuli mukaan myös joukko\nsavolaisia Savonlinnan kaupungista ja sen ympäristökunnista.\nPiskuinenhan tämä retkikunta sittenkin oli, huonosti aseistettu ja\nsotilaallisesti katsoen ehkä muutenkin liian hätiköiden valmisteltu\nja uhkarohkea. Retken alkuperäinen päämäärä, Viipurin miehittäminen,\njäikin toteuttamatta.\n\nMutta tulokseton ei tämä retki siltä ollut, päinvastoin ovat sen\nsaavutukset arvioitavat hyvinkin paljon merkitseviksi. Karjalan ja\nSavon miesten vierailu Viipurissa selvitti lopullisesti tilanteen,\nse pakotti maassa isännöivät venäläiset määräämään häilyväisen\nkantansa, ja silloin tiesi myös hallituksemme toimia sen mukaisesti.\nJa ensimäiselle uskaliaalle matkalle lähteneiden miesten rohkea ja\npäättäväinen toiminta oli merkkinä yleiseen kansannousuun kautta\nKarjalan. Tämä kansannousu saavutti heti seuraavina päivinä niin\nsuuren laajuuden, että koko maakunta Vuoksen linjaa myöten saatiin\nkäden käänteessä puhdistetuksi venäläisistä ja näihin liittyneistä\nepäluotettavista aineksista. Tämä puhdistustyö oli Karjalassa suurin\npiirtein katsoen silloin loppuun suoritettu, kun suojeluskuntain\ntoiminta Pohjanmaalla alkoi. Karjalassa olivat asemansa puolesta\noivallisen Vuoksen rintaman hahmopiirteet jo selviämässä.\n\nVarmaa on, että tämä ripeä ja päättäväinen toiminta teki vaikutuksensa\nmyös punaisessa Pietarissa. Venäjän neuvostohallitus oli luullut äsken\ntunnustetun itsenäisyytemme tuhoamisen hyvin helpoksi asiaksi. Siinä\ntoivossa se oli rohkaissut punakaartejamme kapinatielle, siinä toivossa\nse oli itse varustautunut jo varmana pitämäänsä saalista korjaamaan.\nMutta nyt tulikin heti alussa ikävä yllätys, Leninin hallitus sai nähdä\nmelkein punaisen Pietarin nurkkajuurella Karjalan miesten uljaasti\ntaisteluun nousevan ja tempaavan taistelualoitteen käsiinsä. Se pani\nhätkähtämään, se aiheutti heti alusta alkaen epävarmaa haparoimista\ntoiminnassa. Se oli ensimäinen kohtalokas häviön enne.\n\nKarjalaisilla on vapaustaistelumme päiviltä paljon muitakin\nkunniakkaita muistoja. Mutta kun entiset sotatoverit toisensa\nkohtaavat, niin usein silloin ensimäisten Karjalan ja Savon miesten\nliikkeelle lähtöön — Venäjänsaaren retkeen — tarina kiertyy. Hyvin\nhoitivat nämä rohkeat miehet rajavartion tehtävän. Vaikka he olivat\nhuonosti taisteluun varustetut, niin uskollisina pysyivät heimonsa\nhistoriallisille traditsioneille, pelottomina ensimäisen iskun\niskivät, koko muun Suomen taisteluun hälyttivät. Siksi heidän työtään\nkiitollisina muistellaan.\n\n\n\n\nTILANNE KÄRJISTYY. — VAPAUSSODAN ALKUNÄYTÖS VIIPURISSA.\n\n\nVielä viimeisinäkin sortovuosina olivat Karjalan työläiset suurin\nyleispiirtein katsoen osoittaneet aivan kiitettävää isänmaallisuutta.\nTämä terve isänmaallisuus muistaen koetettiin Viipurissa ja\nKarjalan maaseudullakin viimeiseen asti saada työläisiä mukaan\nsuojeluskuntaliikkeeseen.\n\nKarjalan työväestö ei kuitenkaan ollut enää samaa tervettä ainesta\nkuin sortoaikoina, viimeisten sotavuosien suuret patterityöt Viipurin\nlinnoituspiirissä ja monin paikoin Karjalan maaseudullakin olivat\nlevittäneet syvää turmelusta. Vallankumouskesä lisäsi nopeasti tätä\nturmelusta, veljeily kunnottoman venäläisen sotilasaineksen kanssa\nsotki kokonaan käsitteet. Jo marraskuun lakon tapahtumat Viipurissa ja\nsaman lakon jälkinäytökset Karjalan maaseudulla osoittivat, että täällä\noli jouduttu pitemmälle kuin muualla.\n\nKarjalan suojeluskuntamiehet eivät kuitenkaan menettäneet vielä\nharkintakykyään, edelleen koetettiin parhaansa mukaan välttää kaikkea\nuhittelevaa esiintymistä, tehtiin mitä voitiin sisäisen kansalaisrauhan\nsäilyttämiseksi. Mutta bolshevismin ja venäläisen veljeilyn sokaisemat\npunaiset kiihkoilijat käsittivät suojeluskuntamiesten harkitsevan\npidättyväisyyden heikkoudeksi. Heidän julkeutensa lisääntyi päivä\npäivältä, Pietarista punaisille virtaavista aselähetyksistä puhuttiin\nkerskaillen, kun siihen sijaan suojeluskuntien luuloteltuja asekätköjä\nnuuskittiin ja vaanittiin herkeämättä. Tammikuun alusta 1918 saivat\nvenäläisten avustamat punaisten kapinavalmistelut kuumeisen luonteen,\nheidän surullisen maineen saavuttaneet asehankkijansa Rahja-veljekset\nPietarissa, toimittaja Latukka Viipurissa ja Pohjois-Karjalan\npunakaartien järjestäjä Aug. Vesley touhusivat herkeämättä. Yhtä\nvalppaassa toiminnassa oli punaisten rankaisuretkikuntien järjestäjä\nKaljunen, terijokelainen kuuluisuus, joka oli ennättänyt jo\nterrorisoida koko Karjalan maaseudun.\n\nKarjalan miehet ovat historiansa varrella tottuneet paljon sietämään\nja niin tämäkin vielä siedettiin. Sattui kuitenkin vihdoin tapahtuma,\njoka sai liian kireälle vedetyn jousen laukeamaan. Muuan Viipurista\nMikkelin punakaartille lähetetty asevaunu ei päässyt perille,\nvaan päätyi monen seikkailun jälkeen lopuksi tammik. 19:nnen\nvastaisena yönä Luumäen suojeluskunnan käsiin. Viipurin piirin\nrautatievirkailijain suojeluskunta, joka syksystä lähtien oli tehnyt\nkautta maan suojeluskuntaliikkeelle arvaamattomia palveluksia, oli\ntämän asekaappauksen järjestäjä, mutta viimeisenkin harkintakykynsä\nmenettänyt Viipurin punaisten johto ryhtyi etsimään syntipukkeja\nmuualta. Lappeenrannan punakaarti hälytettiin rankaisuretkelle\nTaavettiin ja Viipurin kaupungin suojeluskunnalle päätettiin myös\ntuntuvasti kostaa.\n\nPunaisten mielestä oivallinen kostotilaisuus tarjoutuikin jo samana\npäivänä. Muutamien Viipurin suojeluskuntamiesten oli silloin\nonnistunut ostaa huomattavampi asemäärä, kaikkiaan 140 japanilaista\nkivääriä, jotka oli aiottu Karjalan maaseudulle. Jo samana iltana\nveivätkin rohkeat kirvulaiset hevosmiehet ostetusta asemäärästä\n100 kivääriä, loput kuljetettiin Viipurin suojeluskunnan ja\nsamalla koko Etelä-Karjalan suojeluskuntien yhteisen keskusjohdon\nmajapaikkaan väliaikaiseen säilöön. Tämä majapaikka sijaitsi\npelottomasta isänmaallisuudestaan tunnetun tehtailija Matti Pietisen\nperustamalla, näihin aikoihin Matti Pietinen osakeyhtiön omistamalla\npuusepäntehtaalla.\n\nPunaiset olivat kai jo hyvän aikaa tietäneet tämän majapaikan\nolemassaolon, mutta jonkunlainen säädyllisyys, ehkäpä varovaisuuskin\nolivat neuvoneet heitä jättämään tämän talon rauhaan. Nyt unohdettiin\nkaikki varovaisuus. Kun kaupungilla joka paikassa hiiviskelevät\npunaisten vakoilijat luonnollisesti saivat vihiä suojeluskuntalaisten\nhommista, päätettiin heidän leirissään oitis toimintaan ryhtyä.\n\nPunaisten vahva, satakuntamiehinen saartoketju ilmestyi\ntehdasrakennuksen ympärille klo puoli 11 ajoissa illalla. Siellä\nsattui sillä hetkellä kahden säännöllistä yövartiota hoitavan\nsuojeluskuntalaisen lisäksi olemaan vain 4 muuta miestä. Mutta tämä\npiskuinen joukko oli rohkeita miehiä, jokainen eloon jäänyt heistä teki\nmyöhemmin nimensä tunnetuksi vapaustaistelussamme. Useimmat ovat olleet\nmukana myös heimokansamme vapauden puolesta taistelemassa. Vartiojoukon\njohdon otti käsiinsä jo silloin monet kiirastulet käynyt, m.m. Simon\nkuuluisassa taistelussa mukana ollut Saksan jääkäri, nyk. majuri Paul\nHenrichsson (Kalle Mata) ja ilmoitti puhelimella uhkaavasta vaarasta\nViipurin suojeluskunnan päällikölle jääkäriluutn., nyk. everstiluutn.,\nHägglundille.\n\nViimeiseen asti toivottiin piirittäjien tulevan järkiinsä ja tyytyvän\npelkkään mielenosoitukseen. Niin ei kuitenkaan käynyt, punaiset\nmurtautuivat takatietä tehdasrakennukseen ja nuuskittuaan läpikotaisin\nalakerran avarat suojat yrittivät näytevarastohallista johtavia leveitä\nrappusia myöten myös yläkertaan. Siellä oli asevarasto säilössä ja\nsitä oli vartiojoukko päättänyt viimeiseen asti puolustaa. Rappujen\nalapäähän tulvahtaneet punaiset otettiin tulella vastaan. Kaikkiaan\nehdittiin ampua ehkä kymmenkunta laukausta, punaisten johtaja kaatui,\nmuut pakenivat hätälaukauksia ammuskellen ja kuvaamatonta melua pitäen\nkiireesti koko tehdasrakennuksesta.\n\nArpa oli heitetty, nyt tiedettiin, että taistelu toden teolla alkaisi.\nPian avasivatkin piirittäjät joka suunnalta kivääritulen, joka\nvähitellen kiihtyi yhtämittaiseksi rätinäksi. Säikähtäen heräsivät\nsikeimpään iltauneensa vaipuneet kaupunkilaiset tähän rätinään. Oli\nkyllä kiväärin laukauksiin saatu jo ennenkin tottua, mutta tämä öinen\ntaistelun melske oli jotakin paljon vakavampaa, se pani jokaisen\nvavahtaen aavistamaan, että kohtalokkaan ratkaisun hetki oli lyönyt.\n\nSuojeluskunta hälytettiin piiritettyjä auttamaan, mutta avun viemisestä\nei tullut mitään. Hälytyskoneisto toimi huonosti, suojeluskunnan\nvähäisetkin aseet olivat piiloitetut mikä minnekin salaisiin\nkätköpaikkoihin. Jokaöisten ase-etsintöjen pelko oli pakottanut\näärimmäiseen varovaisuuteen, mutta nyt tämä varovaisuus koitui esteeksi\nripeälle toiminnalle. Vasta parin tunnin ponnistelun jälkeen saatiin\nkokoon nelisenkymmentä lyhyvillä aseilla varustettua miestä. Näiden\nkera yritti jääkäri Strömberg (nyk. kapteeni) murtautua piiritetylle\ntehtaalle, mutta joutui yhteenottoon kaduille tulvanneen venäläisen\nsotaväen kanssa. Kun huomattiin yritys toivottomaksi, annettiin\nsuojeluskuntalaisille hajaantumiskäsky ja piiritetyille ilmoitettiin,\nettä heidän piti pelastautua miten parhaiten taisivat.\n\nOli vain yksi pelastautumismahdollisuus, uloshyökkäys. Se ei näyttänyt\nerin lupaavalta, ulkona oli piirittäjäin joukko paisunut ainakin\n150 mieheen, joukossa paljon venäläistä sotaväkeä. Piiritetyistä\noli konttoristi Jarl Hiukka saanut kuolettavan haavan vatsaansa ja\ntoinenkin, nimittäin Toivo Pietinen oli lievemmin haavoittunut. Mutta\nuljaat miehet eivät vaaran hetkellä antaudu joutaviin laskelmiin.\nUloshyökkäys tehtiin, saartoketju hajoitettiin hetkiseksi ja kaikki\nmuut pelastuivat, vain haavoittunut Pietinen tupertui syvään\nlumihankeen ja joutui hetkisen vielä yksinään taisteltuaan vangiksi.\nVasta myöhään seuraavana aamuna punaiset, erään lääkärin jyrkästä\nvaatimuksesta, suostuivat luovuttamaan hänet pahoin rääkättynä ja\nkolhittuna sairaalaan vietäväksi.\n\nVarsin suuri ei ollut punaisten saalis puolustajien jättämällä\ntehtaalla. Paitsi jo mainittuja kiväärejä, joutui heidän käsiinsä kaksi\nvajanaista konekivääriä, joukko käsipommeja y.m. suojeluskuntalaisten\ntarpeita. Kallisarvoisin asevarasto, mauserpistoolit, oli hetkistä\nennen tehtaan piiritykseen joutumista ennätetty siirtää muuanne.\nTehtaalla oli myös erääseen seinäkomeroon kätkettynä salainen\npuhelin, jonka avulla oltiin suoranaisessa yhteydessä helsinkiläisen\nsuojeluskuntain keskusjärjestön kanssa. Tätä kätköpaikkaa eivät\npunaiset huomanneet.\n\nUlkopuolella taistelleista suojeluskuntalaisista vain yksi, insin.\nSarén haavoittui. Venäläisiä haavoittui omien väitteidensä mukaan\nuseampia miehiä. Tästä kiukustuneina he punaisten avustamina aamuun\nsaakka mellastivat pitkin kaupunkia tunkeutuen väkivalloin useihin\ntaloihin, joihin luulottelivat suojeluskuntalaisia piiloutuneen. Useita\nkymmeniä henkilöjä vangittiin umpimähkään, koko kaupunki sai elää\nkuvaamattomia kauhun hetkiä.\n\nSeuraavana yönä uusiutui samanlainen näytelmä Taavetissa. Siellä\njääkäri Lauri Pelkonen ensimäisenä saksalaisen sotakoulun käyneistä sai\nuhrata henkensä isänmaan vapaudelle.\n\n\n\n\nKARJALA NOUSEE. — SUOJELUSKUNNAT KOKOONTUVAT HIITOLAAN.\n\n\nJo levisi viesti Viipurin tapahtumista Karjalan maaseudulle. Tuskin\nolivat vielä viimeiset laukaukset Pietisen tehtaalla kajahtaneet,\nkun Imatralla, Sortavalassa y.m. paikoissa suojeluskuntain valppaat\ntiedonantajat jo saivat ensimäisen selostuksen tapahtuneesta\ntaistelusta. Varhain aamupäivällä se tiedettiin jo kaukana\nPohjois-Karjalan perukoillakin, se oli tämän talvisen sunnuntaipäivän\nainoa kuuluminen ja joka paikassa tämä kuuluminen herätti yhtäläistä\nmieltenkuohua. Oli hyökätty suojeluskuntain keskusjärjestön\nmajapaikkaan, se oli kuin avoin taisteluhaaste jokaiselle Karjalan\nsuojeluskuntamiehelle.\n\nPaljon ei tarvittu, ei monta avunpyyntöä, kun Viipuriin lähtöajatus\nsytyttävän kipinän tavoin levisi kautta Karjalan. Kuka tämän kipinän\nensimäisenä ilmaan sinkosi? Viipurilainen insinööri Niilo Puhakka se\noli. Tämä mies, itse tulisielu ja valoisakatseinen ripeän toiminnan\nmies, oikean karjalaisen sankari-ihanteen perikuva, oli kuin luotu\nnostattamaan Karjalan miehiä sotapolulle. Hän oli syksystä lähtien\npaljon tehnyt Karjalan maaseudun suojeluskuntain järjestämistyössä.\nAhkerasti oli hän matkustellut Karjalan maaseudulla ja hänen sytyttävät\nsanansa, valoisa optimisminsa olivat kylväneet innostusta sielläkin,\nmissä innostusta puuttui. Hyvin hän tunsi johdettavansa, hän tiesi,\nettä Karjalan maaseudun suojeluskuntamiehet saadaan parhaiten\ntoimintaan innostumaan, kun toiminnalle asetetaan heti alussa rohkeat\nja ylevät päämäärät. Ja mikäpä olisi ollut houkuttelevampi päämäärä\nkuin maakunnan vanhan, mainehikkaan pääkaupungin turvaaminen,\njärjestyksen ja rauhan palauttaminen siellä. Se ajatus tehosi helposti\nsyttyviin karjalaisiin mieliin, Sakkolan ja Kirvun uljaat miehet\nensimäisinä ilmoittivat olevansa valmiit, Joensuun, Sortavalan y.m.\nsuojeluskunnat seurasivat näiden esimerkkiä ja Savonlinna yhtyi\nmyös Karjalan miesten jaloon kilpailuun. Puhakka selitti viipymättä\nlähettävänsä kapulan kiertämään.\n\nKun alku näytti näin lupaavalta, yhtyivät toisetkin viipurilaisen\nsuojeluskuntajärjestön johtomiehet insin. Puhakan ajatukseen. Itse\nvarovainen ja tyynesti asioita punnitseva jääkäriluutn. Hägglund\nhyväksyi sen, ja sillä olikin asia oikeastaan ratkaistu. Jo sunnuntain\naamupäivällä saatiin lyhyen neuvottelun jälkeen pääkaupungissa olevan\nsuojeluskuntain ylimmän johdon suostumus. Tämän jälkeen lähtivät\ninsin. Puhakka ja jääkäri Henrichsson Karjalan kansalaisliiton\nmenettelyvaliokunnan kokoukseen, joka aamusta lähtien oli istunut\nteollisuuskoululla neuvottelemassa tilanteen johdosta.\n\nKarjalan kansalaisliitto ja suojeluskuntajärjestö olivat vähitellen\npäässeet kiinteään yhteistoimintaan ja niinpä valiokunnan kokouksessa\nolikin mukana useita suojeluskuntamiehiä. Nämä hyväksyivät arvelematta\ninsin. Puhakan ehdotuksen. Siihen sijaan muutamat valiokunnan vanhemmat\njäsenet pitivät sitä liian uhkarohkeana. Heidän epäilynsä saatiin\nkuitenkin haihtumaan, kun osoitettiin, ettei suojeluskuntamiesten\ntähänastinen passiivinen pidättyväisyys ja varovaisuus enää voinut\njatkua. Kautta maakunnan oli mieltenkuohu ja katkeruus viimeisten\ntapahtumien johdosta niin suuri, että sen piti päästä purkautumaan\ntoimintana. Jos vielä jatkettaisiin toimettomuutta, niin se lamaisi\nkoko suojeluskuntaliikkeen, toivoton mieltenmasennus ja hajaannus\nolisi seurauksena. Eikä kuitenkaan saavutettaisi mitään, punakaartien\nja kurittoman venäläisen sotilasaineksen mielivalta vain kiihtyisi.\nRaja oli pantava, avoimen toiminnan hetki oli lyönyt. Parhaimmassa\ntapauksessa, jos saataisiin liikkeelle kyllin voimakas aseellinen\nmiesjoukko, pelästyisivät ryssät ja heidät saataisiin tästä lähtien\npysymään aloillaan. Ja jollei sitä saavutettaisikaan, niin joka\ntapauksessa oli taisteltava. Ei ollut enää muuta valintamahdollisuutta.\n\nPäätökseksi tuli, että maalaissuojeluskunnat kutsutaan kaupunkiin.\nSamalla Karjalan kansalaisliitto otti huolehtiakseen kaupunkiin\nsaapuvien suojeluskuntalaisten vastaanoton käytännöllisestä\njärjestämisestä. Niinikään pani liitto viipymättä oman\npropagandakoneistonsa toimintaan, jotta kansannousu saataisiin\nmahdollisimman eheäksi ja voimakkaaksi alusta alkaen. Se oli\nkohtalokas päätös. Karjalan kansalaisliitto oli valinnut Karjalan\nsuojeluskuntamiesten rohkean ja päättäväisen tien, oli valinnut sen\nsilloin, kun monin paikoin maassamme, kun pääkaupungissa, vieläpä\nhallitusta lähellä olevissa piireissäkin epäröitiin. Karjalassa oli\narpa heitetty, etuvartioheimo kulki isäinsä jälkiä.\n\nNyt vasta toden teolla alkoi Karjalan maaseudun nostattaminen.\nSuojeluskunnan johtomiehet toisaalla, Karjalan kansalaisliiton kanslia\nomalla tahollaan työskentelivät uupumatta. Koko seuraavan yön helisivät\npuhelimet herkeämättä ja joka suunnalta tuli varsin lupaavia tietoja.\nInnostus oli kaikkialla suuri, vain huutava aseiden puute vaikeutti\nliikkeellelähtöä. Viipurista ei tässä suhteessa voitu antaa mitään\nsitovia lupauksia, ja tämä olikin yhtenä syynä, että Viipuriin saapunut\nretkikunta jäi odotettua paljon pienemmäksi.\n\nMyös oli liikkeellelähtöaika liian lyhyt. Viipurilaisen johdon\ntarkoitus oli nopealla toiminnalla lamata kerrassaan punaiset ja\nvaikuttaa säikähdyttävästi myös kurittomaan venäläiseen sotaväkeen.\nNiin aiottiinkin ensin saada maalaissuojeluskunnat kaupunkiin jo\nmaanantaina tammikuun 21. Tästä aikeesta täytyi kuitenkin pian luopua,\naikaa jatkettiin seuraavaan päivään, mutta sittenkin se jäi liian\nlyhyeksi. Jos maaseudun suojeluskunnat olisivat olleet jo lopullisesti\njärjestetyt, olisi yllätys luultavasti täydellisesti onnistunut. Nyt se\nei onnistunut, liiallinen kiirehtiminen sai aikaan vain sen, että useat\nmukaan aikovista myöhästyivät, ja muutenkin tämä kiirehtiminen aiheutti\npaljon hämminkiä.\n\nNämä molemmat seikat, aseistuksen vajavaisuus ja liian lyhyt\nliikkeellelähtöaika, ovat otettavat huomioon, kun tarkastellaan eri\npaikkakuntien osanottoa Karjalan ja Savon miesten ensimäiseen Viipurin\nretkeen.\n\nPohjoiss-Karjalassa vaikuttivat nämä molemmat tekijät kaikkein\nhaitallisimmin. Innostus suojeluskunta-asiaan oli alusta alkaen ollut\nPohjois-Karjalassa suuri, mutta aseiden hankkiminen tänne kaukaiselle\nmaankolkalle oli vaikeampaa kuin minnekään muuanne. Niin olikin\nPohjois-Karjalan suojeluskuntain aseistus vielä kauttaaltaan hyvin\nheikko. Sen lisäksi annettiin Pohjois-Karjalan miehille, alkuperäistä\nsuunnitelmaa silmälläpitäen, lähtömääräys jo sunnuntai-iltana. Matkalle\nennätti vain Joensuun suojeluskunnan lentävä osasto, johtajinaan\njääkäri Salminen (nyk. kapteeni) ja ylioppilas Paavo Sivén (nyk.\nmajuri). Viimeisellä hetkellä tempautui mukaan myös Nurmeksessa\ntoimiva ja sattumalta Joensuussa matkalla oleva jääkäri Sihvonen (nyk.\nkapteeni). Lähtijöitä oli yhteensä 27 miestä.\n\nNurmeksessa, Pielisjärvellä ja useissa Joensuun\nympäristösuojeluskunnissakin olisi ollut paljon innokkaita mukaan\naikovia, mutta kaikki jäivät pois. Joensuussakin tapahtui lähtö niin\näkkiä, että useimmat matkalle lähtevistä olivat mitään aavistamatta\nkaupungintalolla teatterin juhlanäytännössä. Sieltä heidät kesken\nnäytännön hälytettiin suoraan junaan. Oli lähdettävä toisenlaiseen\njuhlanäytäntöön, ei ollut edes aikaa mihinkään matkavarusteluihin. Heti\nlentävän osaston lähdettyä hälytettiin kaupunkiin kaikki ympäristön\nsuojeluskunnat ja oli aikomus lähettää nämä edellä menneiden perässä\nViipuriin. Mutta kun ensimäisen retkikunnan matka sai Viipurissa niin\nodottamattoman käänteen, jäivät suojeluskunnat toistaiseksi Joensuuhun\nja toimittivat siellä ensimäiseksi työkseen aamulla tammik. 24.\nvenäläisten aseistariisumisen.\n\nSortavalan piiriin silloin kuuluvista suojeluskunnista ennätti myös\nmatkalle ainoastaan Sortavalan suojeluskunnan lentävä osasto sekä\nmuutamia yksityisiä ympäristösuojeluskuntain jäseniä, yhteensä noin 40\nmiestä. Joensuulaisten juna sivuutti Sortavalan varhain aamulla tammik.\n21. ja siihen yhtyivät mukaan täältä lähtijät. Sortavalan miesten\njohtajina olivat sahanhoitaja Br. Rancken, komissaari H. Vähäsalo ja\nmetsänhoitaja G. Rundberg.\n\nVielä yhtyi Pohjois-Karjalan miesten matkaan Elisenvaarassa 10\nKurkijoen maamiesopiston oppilasta sekä muutamia muita Kurkijoen\nmiehiä. Tämä joukko, yhteensä noin 80 miestä, saapui ensimäiseen\nkokoontumispaikkaan Hiitolan asemalle puolipäivän tienoilla tammik.\n21. Se oli kaikkein ensimäinen joukko, vähälukuinen kyllä, mutta\nkauttaaltaan valioväkeä. Ja se oli tehnyt matkansa täsmälleen\nmääräysten mukaisesti. Joukon aseistus oli sekava, joensuulaisilla\nja kurkijokelaisilla vain taskuaseita, Sortavalan miehillä kiväärit,\nenimmäkseen japanilaisia.\n\nAla-Vuoksen suojeluskunnat lähettivät matkalle alueeseensa nähden\nkaikkein lukuisimman ja parhaimmin varustetun joukon. Tässä piirissä\nolikin suojeluskuntatyö aikaisesta syksystä lähtien ollut tarmokasta.\nMarraskuun lakon jälkinäytös Pyhäjärvellä lisäsi vauhtia, aseita\nhankittiin suoraan punaisesta Pietarista ja kuljetettiin ne monia\nseikkailuja kokien hevosilla Sakkolaan, josta käsin ne jaettiin\nympäristön suojeluskunnille.\n\nKun Viipuriin lähtöhälytys saapui sunnuntaina tammik. 20., olivat\npiirin suojeluskunnat parhaillaan yhteisissä taisteluharjoituksissa,\neteläiset suojeluskunnat Suvannon jäällä, Käkisalmen\nympäristösuojeluskunnat Hevossaaren luona lähellä Käkisalmea.\nHarjoitusten alkaessa jaettiin suojeluskunnille vasta Pietarista\nsaapuneita uusia kiväärejä, ja kun sitten päivemmällä saapui viesti\nViipurin tapahtumista, kiiruhtivat miehet täynnä sotaista innostusta\nkoteihinsa Viipurin matkalle varustautumaan. Sakkolan suojeluskunta\nlähetti matkalle uljaimman joukon, 83 hyvin aseistettua miestä. Toisten\nAla-Vuoksen suojeluskuntain osanotto oli seuraava: Pyhäjärvi 30 miestä,\nKaukola 56, Käkisalmen maalaiskunta 28, Rautu 22 ja Vuoksela 9 miestä.\n\nMatkalta myöhästyivät Metsäpirtin miehet ja Räisälän hyvin varustettu\nsuojeluskunta, joka kiiruhti heti retkeläisten perässä Antreaan ja oli\nsiellä mukana kaikissa alkutapahtumissa, m.m. Antrean asemalla tammik.\n26:nen vastaisena yönä tapahtuneessa ryssien aseistariisumisessa.\nAla-Vuoksen miesten juna lähti Kiviniemestä liikkeelle jo hyvissä ajoin\nmaanantain aamupäivällä. Kun kuitenkin useilta väliasemilta tuli uusia\njoukkoja mukaan, hidastui matkanteko, niin että Hiitolaan jouduttiin\nvasta klo 5 ajoissa iltapäivällä. Koko joukko, yhteensä noin 230\nmiestä, oli aseistettu venäIäisillä kivääreillä, joihin oli runsaasti\npanoksia. Sen lisäksi oli mukana sievoinen määrä käsipommeja sekä\njohtajilla vielä taskuaseita. Näistä johtajista mainittakoon Sakkolan\nnimismies U. Seitola, maanviljelijä E. Paaso, Sakkola (kaatui myöh.),\nmaanviljelijä Antti Pärssinen, Pyhäjärvi, ylioppilas L. Vihonen,\nKäkisalmen maalaiskunta (kaatui myöh.) sekä eläinlääkäri E. Sandström,\nKäkisalmi.\n\nAla-Vuoksen miesten hyvin varustettu juna otettiin Hiitolassa vastaan\njyrisevillä eläköönhuudoilla. Asemalle oli junilla saapuneiden lisäksi\nkokoontunut myöskin paikkakunnan suojeluskunta noin 150-miehisenä\njoukkona. Niinpä tarjosikin jo asema-alue hyvin sotaisen näyn,\nkomentohuutoja kajahteli kaikkialla, hehkuva innostus kuvastui jokaisen\nmiehen katseesta.\n\nViipurista saadun määräyksen mukaan jäi retkikunta Hiitolaan\nodottamaan tulossa olevaa Savonlinnan ja Parikkalan miesten junaa sekä\nRuokolahden ja Rautjärven suojeluskuntia, joiden piti tulla hevosilla\nRautjärveltä Hiitolaan. Saapuneet joukot majoitettiin yöksi asemalle\nja nuorisoseuran talolle sekä muihin aseman lähitaloihin. Yön ajaksi\nmäärättiin joukkojen päälliköiksi jääkärit Sihvonen ja Salminen.\nVielä valittiin asemahuoneessa pidetyssä retkikunnan johtomiesten\nkokouksessa jonkunlainen esikunta sekä lähetettiin pohjoisesta päin\ntulevalla matkustajajunalla retkikunnan ensimäisenä lähettinä Viipuriin\nmetsäherra Rundberg.\n\nSavon miesten juna saapui Hiitolaan vasta myöhään yöllä. Sen lähtö\nSavonlinnasta oli jo viivästynyt ja lisäviivykkiä aiheutti Parikkalan\nmiesten matkalle odottelu. Vielä levisi Parikkalassa huhu, että\npunaiset aikoivat räjähdyttää junan ilmaan ennen Elisenvaaraan\nsaapumista. Tämän varalta vaadittiin asemapäällikköä pysähdyttämään\nSavonlinnasta tuleva postijuna ja lähettämään se suojeluskuntalaisten\njunan edellä. Kun asemapäällikkö ei tähän suostunut, nousivat\nsuojeluskuntalaiset Fagerlund ja Keskimäki postijunan veturiin ja\nkomensivat kuljettajan odottamaan retkikunnan junan lähtövalmistuksia.\nSen jälkeen lähdettiin liikkeelle, postijuna edellä ja retkikunnan juna\nperässä. Mitään attentaattia ei matkalla tapahtunut.\n\nTässä viimeisenä Hiitolaan saapuvassa junassa oli yhteensä noin 130\nmiestä, näistä noin 70 Parikkalasta, loput Savonlinnan, Sulkavan\nja Kerimäen suojeluskunnista. Joku yksityinen mies oli saapunut\nPieksämäeltä saakka. Savolaisten johtajina olivat jääkärit V. Brander\n(nyk. kapteeni) ja J. E. Sainio (nyk. luutnantti), Parikkalan miesten\njohtajina Ilmari Lindberg ja ylioppilas A. Kuikka (kaatui Kämärällä).\nSavon ja Parikkalan miesten aseistus oli varsin kirjava: venäläisiä ja\njapanilaisia kiväärejä, vanhoja berdaaneja ja graftoneja, haulikoita ja\nlopuilla taskuaseita. Vaan jos aseistus oli heikko, oli mieliala sitä\nkorkeampi. Parikkalan pojat olivat valinneet sotalaulukseen tunnetun\narkkiveisun: »Ensi päivä elokuuta vuonna neljätoista», ja sitä he\nhoilasivat ensimäisestä kukonlaulusta lahtien herkeämättä. Pian siinä\nunet karisi muidenkin silmistä ja miehissä yhdyttiin voimalliseen\nsäkeistöön:\n\n    »Suuret herrat Pietarissa näkee pahaa unta:\n    Venäjä on rajamaa ja Suomi valtakunta!»\n\nHyvin sopivat ne mielialaan, nuo kaukonäköisen runosepon tekaisemat\nsäkeet. Nyt oltiin toden perästä lähdössä Suomen valtakuntaa\nrakentamaan ja bolshevikit Pietarissa saivat katsoa, ettei vain heidän\nparatiisinsa siinä leikissä lopulta rajamaaksi joutuisi.\n\nYleisessä innostuksen humussa ehdittiin huomata, että hevosillakin\noli yön aikana saapunut lisäväkeä Hiitolaan. Kurkijoen maamiesopisto,\njonka oppilaita jo edellisenä päivänä oli 10 miestä liittynyt Joensuun\nja Sortavalan miesten matkaan, oli nyt saapunut »in corpore». Opiston\novet oli painettu kauniisti kiinni, kaikki oppilaat olivat lähteneet\nsotatielle, johtajanaan opettajansa, nykyinen opiston johtaja Viktor\nFagerström. Kaikkiaan toi opisto retkikunnan riveihin 44 miestä, niistä\nkolme hevos- ja karjanhoitokoulun oppilaita. Voiko paremmin esimerkiksi\nkelpaavaa innostusta toivoa.\n\n\n\n\nVIIPURIIN!\n\n\nViipuriin! Viipuriin! Se oli Hiitolasta lähtötouhussa yleisenä\ntunnussanana ja oudosti se mieliä vavahdutti. Siinä oli tuossa sanassa\nkuin jotakin tulossa olevien suurten tapahtumien aavistelua, ja\npaisuttavaa ylpeyden tunnetta se nostatti miesten mieliin.\n\nAamutunnit kuluivat nopeasti kuumeisten matkavalmistelujen merkeissä.\nSiinä ryhmitettiin ja järjestettiin miehiä, tarkastettiin ja jaettiin\ntasan nekin vähäiset aseet ja panokset, joita oli käytettävissä.\nAsemavirkailijat olivat kaikessa avuliaita, asemapäälliköltä saatiin\nm.m. tarkka Viipurin ympäristön kartta, jonka mukaan jo tehtiin\nvalmistelevia suunnitelmia kaupunkiin marssia varten.\n\nEnnen lähtöä saivat vielä Hiitolan punaiset tuoda sekä omat että\nmarraskuun punaisen viikon aikana suojeluskuntalaisilta anastamansa\naseet. Vasta kellon lähetessä 12 päivällä oltiin valmiit astumaan\nvaunuihin, jotka oli järjestetty kahteen junaan. Hiitolan\nsuojeluskunnasta lähti mukaan vain 12 miestä, johtajana opettaja P.\nRäkköläinen. Aseiden puute pakotti muut jäämään kotiin ja sitäpaitsi\nkatsottiin tämän tärkeän risteysaseman vartioimisen vaativan runsaasti\nväkeä.\n\nRautjärven ja Ruokolahden suojeluskunnat, joiden piti Hiitolassa\nyhtyä matkaan, myöhästyivät ja joutuivat Hiitolaan vasta pari tuntia\nretkikunnan junien lähdettyä. Kiirettä pitäen olisivat ne vielä voineet\nsaavuttaa edellä menneet, mutta tällä välin oli Hiitolaan alkanut\nsaapua varsin hälyttäviä tietoja ympäristön punaisten hommista. Niin\nsai Rautjärven ja Ruokolahden miesten johtaja luutnantti E. Astola\n(nyk. kapteeni) Viipurista määräyksen jäädä toistaiseksi Hiitolaan\nturvaamaan retkikunnan selkäpuolta. Tammik. 24. siirtyi hän täältä\nAntreaan tullen miehineen ratkaisevaksi tekijäksi kaikissa Vuoksen\nrintaman alkutapahtumissa.\n\nMutta kauas taakseen on retkikunta jo jättänyt Hiitolan. Edellä kulkee,\nvahva vartiosto mukanaan, yksinäinen veturi »tietä avaamassa». Niin ei\ntarvitse pelätä mitään ikäviä yllätyksiä, miesten mieliala on reipas,\njokaisesta vaunusta kuuluu laulua. Jääkärit kulkevat pitkin junaa,\nopettavat ensikertalaisille kiväärin käyttöä. Niitä onkin mukana\npaljon tällaisia kokemattomia, ovat vasta matkalle lähtiessään tai\nmatkalla saaneet kouraansa kiväärin ja oudolta tuntuu aluksi pidellä\nkäsissään tätä kauan unelmoitua asetta. Sattuu siinä kokeilussa joku\nvahingonlaukauskin, mutta siitä päästään pelkällä säikähdyksellä.\n\nNiin sivuutetaan Ojajärvi, sivuutetaan Inkilä. Sairalassa on hiukan\npitempi pysähdys, sieltä tulee mukaan reipas joukko Kirvun miehiä.\nNe ovat odottaneet asemalla edellisestä illasta lähtien ja joka\nmiehellä on aseena hyvä japanilainen kivääri. Ne joutuivat Kirvuun\nviime tingassa, vasta asemalla ne lähteville miehille jaettiin, mutta\npanoksia ei ollut mistä jakaa. Miehet lohduttelivat itseään sillä,\nettä Viipurista otetaan panokset, jahka sinne joudutaan. Johtajina\non kirvulaisilla tilanomistaja H. Chatelain ja maanviljelijä Nestor\nInkinen.\n\nAntreassa seisovat retkikunnan junat pitemmän aikaa. Sielläkin on\nkoolla runsaasti suojeluskuntalaisia, mutta vain mitätön määrä aseita.\nAntreassa majailevilla venäläisillä tiedettäisiin niitä olevan\nrunsaasti, mutta kun ei vielä olla virallisesti »sodassa ryssän\nkanssa», niin jätetään heidän varastonsa tarkastamatta. Antrealaiset\nsaavat jäädä kotiin vartioimaan Vuoksen rautatiesiltaa.\n\nKun on Viipuriin tehty ennakkoilmoitus retkikunnan tulosta, jatketaan\nmatkaa edelleen. Sivuutetaan hyvää vauhtia Hannila, Kavantsaari\nja Karisalmi, pysähdytään Taliin. Siellä asemakonttorissa herrat\npelkäävät, että on ehkä vaarallista ajaa lähemmäs kaupunkia. On\nlevinnyt huhu, että punaiset ovat väijyksissä Tammisuon lähistöllä,\nuhkaavat ampua siellä retkikunnan junat seulaksi. Huhusta ei välitetä,\nvaikka se paneekin miesten mielet hiukan jännitykseen. Kaiken varoiksi\nkuljetaan Tammisuon ohitse taisteluvalmiina, kiväärit panostettuina,\nmuutamissa vaunuissa heittäytyvät miehet vatsalleen lattialle. Turha\nvarovaisuus, punaisia ei kuulunut. Pilvinen tammikuun päivä on\nmuuttunut sakeaksi iltahämäräksi, mutta jopa alkavat illan pimeästä\nnäkyä vanhan Torkkelin kaupungin valot.\n\nRetkikunnan junat pysähtyvät klo 5 ajoissa illalla Loikkasen\nylikäytävän luona. Siinä oli vastassa Viipurin suojeluskuntapäällystö\nmukanaan pieni valiojoukko kaupungin suojeluskuntalaisia.\n\n\n\n\nVIIPURISSA.\n\n\nViipurissa olivat sekä suojeluskunnan johtomiehet että Karjalan\nkansalaisliiton valiokunnat sunnuntaista lähtien olleet\nherkeämättömässä työssä. Yhtäkaikki jäivät maalaissuojeluskuntain\nvastaanottoa tarkoittavat valmistukset lyhyen ajan vuoksi varsin\npuutteellisiksi ja keskeneräisiksi.\n\nNäin jäivät nimenomaan sotilaalliset valmistukset. Olisi ennen muuta\nvaadittu tarkoin laadittua toimintasuunnitelmaa, kun kerran niinkin\nhuomattava määrä sotilaallisesti järjestettyjä suojeluskuntajoukkoja\naiottiin kaupunkiin kutsua. Vaikkapa liekin ajateltu, että nämä voimat\npelkällä näyttäytymisellään tekisivät toivotun vaikutuksen, niin\nsittenkin olisi pitänyt olla varma toimintasuunnitelma.\n\nValitettavasti tällaisen suunnitelman laatimiseen pystyviä voimia oli\nViipurissa hyvin vähän, vain muutamia miehiä, ja ratkaisevina hetkinä\nmeni näiden muutamien miesten aika enimmäkseen yhteyden ylläpitoon\nlaajan maaseudun kanssa. Liikkeellelähtö nostatti luonnollisesti suuren\nhälinän kaikkialla maakunnassa. Siinä oli soittelemista nääntymykseen\nasti, kun piti opastaa matkalle lähteviä, kun piti toisaalla tyynnyttää\nhermostuneita mieliä, kun piti selvittää tilannetta ja vastata joka\nsuunnalta sateleviin, välistä vallan aiheettomiinkin tiedusteluihin.\n\nEi ennätetty varustaa edes kaupungin omaa suojeluskuntaa retkeläisiin\nyhtymään. Edellä on jo tullut mainituksi, että maaseudun\nsuojeluskuntalaisia vastassa oli vain pieni joukko, kolmisenkymmentä\nmiestä, viipurilaisia. Nämä oli viime tingassa kokoon haalittu. Toisten\npiti saamiensa määräysten mukaisesti kokoontua sovittuihin paikkoihin\nollakseen kaupunkia tuntemattomien maaseudun miesten opastajina,\ntiedoituspaikkojen hoitajina, patrulleina y.m. tehtävissä. Mutta kukaan\nei yleisessä hälinässä ennättänyt näiden määräysten täytäntöönpanoa\ntarpeellisella pontevuudella valvoa. Seuraus oli, että kaupungin oma\nsuojeluskunta näinä kriitillisinä hetkinä osoittautui odottamattoman\nheikoksi, ei voinut olla sanottavaksi avuksi hätäkutsun saaneille ja\ntätä kutsua epäröimättä noudattaneille maalaisille.\n\nJos toiminta alusta pitäen olisi ollut määrätietoista ja varmaa, niin\ntämä vapaustaistelumme ensimäinen näytös olisi saattanut muodostua koko\njoukon toisenlaiseksi kuin se nyt muodostui.\n\nTilanne suojeluskuntain kaupunkiin saapuessa ei ollut niinkään\nepäedullinen. Punaisten keskuudessa oli hämminki tavattoman suuri,\nkaupungissa liikkui monin kerroin liioiteltuja huhuja Viipuria kohti\nliikehtivistä suojeluskuntalaisten voimista ja punaiset uskoivat näitä\nhuhuja yhtä herkästi kuin valkoisetkin.\n\nMyös kaupungissa majaileva venäläinen sotaväki uskoi niihin, odotti\nKarjalan ja Savon miesten Viipuriin saapumista kaikkea muuta kuin\nrauhallisena. Tämän ryssien hermostuneen levottomuuden saattoi hyvin\ntodeta, kun Karjalan kansalaisliiton lähetystö — arkkitehti L.\nIkonen, varatuomari Hj. Hellström ja eversti A. Aminoff — tiistain\niltapäivällä, hetkistä ennen maalaissuojeluskuntain kaupunkiin\nsaapumista, kävi 42:sen armeijakunnan komiteassa tekemässä selkoa,\nmitä varten suojeluskuntia oli kaupunkiin kutsuttu. Tapansa mukaan\nesiintyivät komitean jäsenet kyllä hyvinkin suurisanaisesti, mutta ei\nollut vaikea huomata, miten neuvottomia ryssät suurisanaisia uhkauksia\nladellessaan todellisuudessa olivat.\n\nLyhyesti sanoen psykolooginen tilanne suojeluskuntain esiintymiselle\noli suotuisa, punaiset ja heidän venäläiset apurinsa oli vallannut\njoukkopaniikin tapainen hämminki. Kunpa vain suojeluskuntain johto\nolisi kyennyt käyttämään tätä hämminkiä hyväkseen.\n\nSiihen ei kuitenkaan kyetty, heti alussa jouduttiin neuvottomaan\nepävarmuuteen, kun huomattiin kaupunkiin saapuneita\nmaalaissuojeluskuntalaisia olevan paljon vähemmän kuin oli odotettu.\nNiin todella oli asianlaita, että viimeiseen hetkeen saakka oli\nsaapuneiden ennakkoilmoitusten perustalla luultu tulossa olevien\nmaalaisten lukumäärä todellista paljon suuremmaksi.\n\nTämä oli ensimäinen kolahdus, joka paljasti liian hätäisten\nvalmistelujen tulokset. Ei voinut ajatellakaan näin vähäisillä voimilla\nkaupungin kaikkien tärkeimpien laitosten miehittämistä, niinkuin\noli ensin ajateltu. Viipurilaisten vastaanottajain ja retkikunnan\njohtomiesten kesken pidettiin ennen joukkojen kaupunkiin marssittamista\nlyhyt neuvottelu, jonka tuloksena oli, että päätettiin toistaiseksi\nmiehittää vain rautatieasema. Muut joukot vietäisiin tennishalliin\nlevähtämään ja tyydyttäisiin lähettämään vain patrulleja eri osiin\nkaupunkia.\n\nMiehistö oli todellakin levon tarpeessa, sillä useat olivat lähteneet\nkotoaan liikkeelle jo kaksi vuorokautta takaperin ja matkan varrella\nsatunnaisissa pysähdyspaikoissa oli lepääminen jäänyt sivuasiaksi.\nEivätkä nämä joukot olleet vielä tottuneet pitkien yhtämittaisten\nmatkojen rasituksia kestämään. Rauhantoimista olivat nämä nuoret miehet\nyhtäkkiä tulleet sotatielle temmatuiksi, ei voinut vaatia, että he\nensi hetkestä olisivat olleet karaistuneita sotilaita, vaikka mieliala\nolikin joukoissa kauttaaltaan reipas ja hyvä.\n\nVielä täytyi ennen kaupunkiin marssimista toimittaa joukkojen hätäinen\njärjestely komppanioihin: l:sen komppanian päällikkyyden sai jääkäri\nSihvonen, 2:sen komppanian jääkäri Salminen, 3:nen jääkäri Brander ja\n4:nen rautatievirkailija Arvid Uljas. Sihvosen komppaniaan tulivat\nkirvulaiset ja pääosa Ala-Vuoksen miehiä, Salmisen komppaniaan\npohjoisesta tulleet, Branderin ja Uljaan komppanioihin Savon\nradalta tulleet sekä loput Ala-Vuoksen miehiä. Sihvosen komppania\noli lukumäärältään vahvin ja sen aseistus oli myös paras. Se sai\ntehtäväkseen aseman miehittämisen ja vartioinnin.\n\nMarssi kaupunkiin sujui häiriöittä. Kaduilla oli kyllä väkeä liikkeellä\nkohtalaisen runsaasti, mutta kaikki näyttivät elävän vielä suuren\nyllätyksen lumoissa. Kiihkomielisimmät punaiset ainekset hiiviskelivät\npelästyneinä katuvierillä tai kurkistelivat porttikäytävissä. Viime\nvuorokausina pahan painajaisen alla eläneet valkoiset tunsivat\nkuin suuren taakan hartioiltaan pudonneen ja tervehtivät hiljaisin\nihastuksen huudahduksin tulijoita pelastajinaan. Olikin todella suurta,\nmieltä kohottavaa, kun saatiin ensimäisen kerran nähdä vanhan Torkkelin\nkaupungin kaduilla suojeluskuntajoukkojen ryhdikästä marssia. Tapahtui\njotakin historiallista tällä hetkellä. Sen tajusi jokainen, siksi tämän\ntalvisen illan tunnelma oli niin syvä ja voimakas.\n\nYksinpä katuvierillä siellä täällä maleksiviin venäläisiinkin näkyi\nsuojeluskuntajoukkojen marssi tekevän vaikutuksensa. Heidän täytyi\nnyt ensi kerran huomata, etteivät he olleet kaikkivaltiaita isäntiä\ntässä maassa, vaan että oli nousemassa toinen mahti, joka uskalsi jo\njulkisesti astua näyttämölle tätä isäntävaltaa itselleen vaatimaan.\nEhkä se pani yhden ja toisenkin venäläisen hiukan hätkähtämään.\n\nJospa vain näitä joukkoja olisi ollut enemmän. Jospa vain valmistukset\nolisivat olleet hiukankaan täydellisemmät ja johtajat täysin tehtävänsä\ntasalla.\n\nSuojeluskuntain marssiessa kaupunkiin istui kaupunginvaltuusto\nparhaillaan koolla kauppaneuvos Alfthanin asunnossa. Oli katsottu\ntarpeelliseksi luovuttaa virallisesti järjestyksenpito kaupungissa\nmaakunnan eri kulmilta kokoontuneiden suojeluskuntajoukkojen käsiin.\nVakava oli tunnelma tässä valtuusmiesten istunnossa, jokainen käsitti\ntämän askeleen merkitsevän ratkaisevaa kannanottoa kauas tulevaisuuteen\nnähden.\n\n\n\n\nLYHYT MAJAILU KAUPUNGISSA. — MARSSI VENÄJÄNSAAREEN.\n\n\nEivät aavistaneet Karjalan ja Savon miehet Viipuriin marssiessaan, että\nheidän majailunsa tässä kaupungissa muodostuisi niin lyhyeksi kuin se\ntodellisuudessa muodostui. Ja kukapa muukaan olisi voinut sitä aavistaa\nensi hetken voimakkaan vaikutelman jälkeen. Ihmiset antautuvat niin\nhelposti hetken vaikutelmien valtaan, kun nämä vaikutelmat vain ovat\nmieluisia ja toivottuja. Niin tekivät nyt viipurilaiset. Nekin, jotka\neivät olleet näkemässä retkeläisten kaupunkiin marssimista, kiiruhtivat\nnyt kaduille katsomaan edes suojeluskuntalaispatrulleja. Eivät\nolleet nämä samanlaisia kuin punakaartilaiset, joiden ryhdittömään\nvetelehtimiseen ja röyhkeään esiintymiseen kaduilla oli jo tarpeeksi\nsaatu tottua. Ei, nämä olivat ryhdikkäitä miehiä, vaikka useat vielä\naivan nuorukaisia, ja ystävällisen, reippaan vastauksen sai heiltä\nkysymykseensä. Niin, kukapa olisi voinut aavistaa, että nämä reippaat\nmiehet jo hetkisen kuluttua häviäisivät Viipurin kaduilta palatakseen\ntakaisin vasta monen, monen pitkän kuukauden perästä.\n\nHuolettomia oltiin tennishallissakin, Karjalan ja Savon miesten\nyhteisessä majapaikassa. Kun oli kiireimmän kautta haukattu\nkaupunkilaisten tuota pikaa toimittamia eväitä, painuivat pojat levolle\nmajapaikan kovalle permannolle, kenellä päällystakki, kenellä vain\nkäsivarsi päänalaisenaan. Jo alettiin totutella kenttäelämään, otettiin\nunet siinä, missä hetkisenkin tilaisuus siihen vain tarjoutui.\n\nKomppanianpäälliköt jäivät miehistönsä luo, muut retkikunnan\njohtomiehet lähtivät jääkäriluutnantti Hägglundin esikunnan kanssa\nyhteiseen neuvotteluun. Monta kertaa oli tämä esikunta näinä päivinä\nsaanut majapaikkaansa muuttaa, lakkaamaton puhelimen käyttö kavalsi sen\npian punaisten urkkijoille ja silloin oli puhelinkeskuksen avuliaiden\nneitosten vihjauksesta viipymättä lähdettävä toiseen taloon. Tänä\nkohtalokkaana iltana oli majapaikaksi valittu Kauppapankin talossa\noleva hammaslääkäri Kulvikin asunto.\n\nAluksi sinne tuli hyviä uutisia. Ilmoitettiin kaupungin\nsuojeluskuntalaisia olevan aika runsaasti koolla sovituissa\nkokoontumispaikoissa.\n\nRautatienasemalla vartiota hoitava Sihvosen komppania oli tisuria\nhoitavien virkailijain vihjauksesta ensi töikseen takavarikoinut erään\nvenäläisten kiväärilähetyksen. Siitä saatiin 75 kappaletta uusia\njapanilaisia kiväärejä ja varsin runsaasti panoksia. Se oli tervetullut\nlisä retkikunnan heikkoon aseistukseen, onni näytti rupeavan\nretkeläisiä suosimaan.\n\nMutta pian se kääntyi, alkoi saapua toisenlaisiakin uutisia. Punaiset\nja ryssät rupesivat tointumaan ensi hetken säikähdyksestään. Niin\nkävi, kun ei ensi hetken vaikutelmaa kyetty tehostamaan ripeällä ja\npäättäväisellä toiminnalla. Sellaista toimintaa punaiset olivat kai\nodottaneet, avonaista hyökkäystä tunnetuimpiin pesäpaikkoihinsa.\nSen pelossa oli heitä joukottain paennut venäläisten kasarmeihin\nturvapaikkaa hakemaan. Mutta kun odotettua hyökkäystä ei kuulunutkaan,\npalasi heidän rohkeutensa. Kaduille alkoi tulvata epäilyttävän näköisiä\naineksia, siellä täällä keskikaupungillakin kuului jo yksinäisiä\nlaukauksia ja kaupungin syrjäisemmissä osissa tärisivät kiväärit\nyhtenään.\n\nJa yhä hälyttävämpiä tietoja tuli tulvimalla. Useat hätääntyneet\ntiedonantajat ilmoitelivat kilpaa punaisten uhkaavasta liikehtimisestä\nesikaupungeissa, Pietarin tien seuduilla ja Kolikkoinmäen rinteillä\njärjestettiin jo punakaartilaisten ketjua. Oli nähtävästi aikomus\nsulkea kaupunkiin saapuneilta suojeluskuntajoukoilta paluutiet.\n\nVaikea oli päätellä, mikä tässä tiedoitusten sekamelskassa oli\ntotta, mikä liioittelua. Joka tapauksessa oli varmaa, että punaiset\nsuurella touhulla valmistautuivat toimintaan ja oli siis yön aikana\nodotettavissa vakavia yhteenottoja. Ja mikä pahinta, näytti myös runsas\nmäärä venäläistä sotaväkeä aikovan leikkiin yhtyä, ehkä päällikköjensä\nkehoituksesta, ehkä omasta aloitteestaan. Kadulle ilmestyi yhä enemmän\nvenäläistä sotaväkeä, kaikkialla ajeli jo täpötäyteen ahdettuja\nsotilasautoja kovaa melua pitäen.\n\nEi oltu valmistauduttu tällaisen mahdollisuuden varalta. Kun kerran\nensi hetkenä, jolloin vastustaja oli säikähdyksen lamaama, oli luovuttu\naktiivisesta toiminnasta, niin myöhä oli nyt enää sellaista ajatella.\nYölliseen taisteluun antautuminen huonosti kaupunkia tuntevilla\nvoimilla olisi ollut vähintään uhkapeliä ja sitäpaitsi se taistelu\nolisi voinut koitua varsin tuhoisaksi kaupungille ja sen asukkaille.\n\nEi, parempi oli näin epäsuotuisissa oloissa vetäytyä nopeasti\ntakaisin samaa tietä, jota oli tultukin. Pysähdyttäisiin Karjalan\nradalla jollekin Viipurin lähiasemalle odottamaan, kunnes\nmaaseudulta ehdittäisiin nostattaa lisävoimia. Silloin voitaisiin\nparemmin menestyksen toivein ryhtyä toimintaan Viipuria vastaan,\nja näin menetellen jäisi myös vastustaja siihen luuloon, että\nkaupungissa käväisseet suojeluskuntalaiset olivat vain etujoukkoja,\ntiedustelijoita. Huhu Viipurin ympärille keräytyneistä suurilukuisista\nvalkoisten voimista pysyisi edelleen liikkeellä ja se oli toistaiseksi\ntärkeätä.\n\nPäätettiin toimia ripeästi, tennishallissa parhaaseen iltauneensa\nvaipuneet miehet hälytettiin jalkeille, kaupungille lähetetyt patrullit\nhaalittiin pois ja niin marssittiin takaisin asemalle. Mutta kun siitä\nyritettiin rautatien ylikäytävän kautta Papulan puolelle, huomattiin\ntie suljetuksi. Papulan kasarmilla majailevat ryssät olivat asettaneet\nylikäytävän Papulan puoleiseen päähän konekiväärejä, tie olisi ollut\ntaistelulla avattava.\n\nSiihen ei antauduttu. Varovainen ja tyynesti asioita harkitseva\nHägglund, mies, joka kriitillisinä hetkinä osaa toimia myöskin\nripeästi, pyörsi joukot ympäri ja marssitti ne takaisin urheilukentälle.\n\nSiellä järjestyttiin marssirivistöön ja niin painuttiin Pantsarlahden\nrannasta merenjäälle. Sillä puolen oli tie vielä avoinna ja sitä oli\nkäytettävä viivyttelemättä, jottei vastustaja ennättäisi huomata, mitä\noli tekeillä.\n\nLähtö kaupungin rannasta tapahtui klo 10 ajoissa illalla. Se\nonnistui hyvin, ei punaisilla, ei venäläisillä, eipä edes monella\nkaupunkilaisellakaan ollut aavistusta, minne suojeluskuntajoukot\nolivat niin odottamatta hävinneet. Asemalta poistuttaessa tapahtui\nvain valitettava väärinkäsitys, josta oli seurauksena, että pari kolme\nSihvosen komppanian ryhmää unohtui lähtökiireessä sinne. Nämä ryhmät,\nuljaita Sakkolan miehiä, oli Sihvonen asemalta poistuessaan jättänyt\nvartioimaan vielä jakamatta jääneitä ryssiltä anastettuja aseita.\nHän oli siinä luulossa, että hänen jälkeensä tulisi asemalle vielä\ntoisia joukkoja, jotka vapauttaisivat hänen miehensä vartiopaikaltaan.\nKetään ei kuitenkaan tullut, miehet unohtuivat asemalle ja uskollisina\npysyivät he vartiopaikallaan toisten toveriensa poistuessa. Aamuyöllä,\nkun punaiset ja venäläiset valtasivat aseman, joutui useita näistä\nmiehistä vangiksi ja kovia kohtaloita he saivat myöhemmin kokea.\n\nMutta kaukana öisellä merenjäällä marssivat jo toiset. Tie on kurjassa\nkunnossa, vetinen lumisohju upottaa, niin että miehet saavat kahlata\nsiinä lähes polviaan myöten. Se koettelee ennestäänkin lopen väsyneiden\nmiesten voimia, siinä saavat antaa Karjalan ja Savon ensimäisinä\nliikkeelle lähteneet urhot ensimäisen, ankaran marssinäytteensä. Yksi\nja toinen jo pyrkii tien viereen uupumaan, mutta hammasta purren hän\nterästää tahtonsa, puristaa lujemmin rakasta kivääriään ja niin tarpoo\nedelleen upottavassa sohjussa.\n\nEikä päämäärästä ole tietoa. Kauas taakse ovat jo jääneet kaupungin\nvalot, ryssien tykinlaukaukset vanhasta Viipurin linnasta viimeiseksi\njäähyväiseksi kumahtivat. Olisi niin mielihalusta tahdottu taistella\nnoiden vieraiden röyhkeilijäin ja heidän suomalaisten apuriensa,\noman maansa ja kansansa pettäjien kanssa. Mutta ei ollut aika vielä\ntaistelun alkaa, pois piti vetäytyä, työ tekemättä jättää ja siitä\non miesten mieli katkera. Mitä nyt on edessä? Vain öinen meren jää,\ntuntematon tulevaisuus ja sen kovat koettelemukset. Mutta ei auta\nmasentua, se on sotatielle lähteneiden miesten kova laki, ja miehiä\nolla tahdotaan, tulkoon mitä tulkoon.\n\nJohtajat olivat aikoneet marssittaa joukot Majaniemen ja Kotaniemen\nhuviloihin. Siitä aikeesta kuitenkin luovuttiin, kun eräs oppaana oleva\nviipurilainen ehdotti Venäjänsaarta. Siellä oli kauppaneuvos Sellgrenin\ntilava huvila, johon ensi hätään koko retkikunta voisi hajaantumatta\nmajoittua. Lisäksi se oli tarpeeksi kaukana kaupungista, joten\nretkikunta siellä oli turvassa odottamattomilta yllätyksiltä, saattoi\nrauhassa varustautua vastaisia tehtäviään varten.\n\nNiin jouduttiin puoliyön tienoissa Venäjänsaareen. Varsin\nvieraanvaraista majapaikkaa ei kylmillään oleva huvila tosin tänä\nensimäisenä yönä voinut tarjota. Uunien lämmitysyritykset antoivat\nhuonoja tuloksia, eikä ulkosallekaan voitu nuotioita virittää, jottei\nretkikunnan majailupaikka olisi heti viholliselle paljastunut. Niin\nsaatiin värjötellä kurjassa talvisäässä jalkineet likomärkinä, kaikki\njäsenet kohmettuneina. Ja nälkäkin ahdisti, sillä eväitä ei monella\nollut. Se oli kova yö, koettelemusten yö.\n\nAnkara oli se yö Viipurissakin. Punaiset ja ryssät mellastivat\nkaduilla, kiivasta ammuntaa jatkui aamuun asti. Osaksi se aiheutui\nkai pelkästä ilkeämielisyydestä, osaksi puolalaisten ja ryssien\nkeskinäisestä kahakoimisesta. Puolalaiset, joita Viipuriin oli\nmajoitettu muutamien tietojen mukaan nelisensataa miestä, olivat\nparikin kertaa tarjonneet apuaan suojeluskunnalle, mutta heidän\navuntarjouksensa evättiin. Yhtäkaikki tuli puolalaisia tänä kauhun yönä\nrunsaasti kaduille, ajelivat vinhaa vauhtia omilla sotilasautoillaan ja\nampua paukuttelivat ryssiä, missä vain tapasivat. Hyvä tarkoitus, mutta\nse vain lisäsi sekasortoa öisessä kaupungissa. Mahdoton oli tietää,\nmissä tapasi ystävän, missä vihollisen. Useat henkilöt saivat surmansa,\nvielä useampia raahasivat punaiset vangikseen.\n\nVielä yritettiin neuvottelujakin tänä yleisen sekasorron yönä.\nAloitteen tekijöinä olivat venäläiset, heidän korkein sotilasjohtonsa\nnähtävästi yhä edelleen kovin pelkäsi oman nahkansa turvallisuutta.\nSekä armeijakunnan komitea että linnoituksen komendantin esikunta,\nkumpainenkin omalla tahollaan, koettivat päästä yhteyteen\nsuojeluskunnan johtajien kanssa, siinä kuitenkaan onnistumatta.\nSotilaskomitea sai lopulta rautatieasemalla käsiinsä eversti Aminoffin\nja vähän myöhemmin myös eversti Värnhjelmin. Viipurin linnaan meni\nneuvottelemaan Karjalan kansalaisliiton lähetystö, johon kuuluivat\nherrat L. Ikonen ja K. N. Rantakari, tulkkina tarkastaja A. Sadovnikov.\n\nMolemmissa paikoissa esittivät ryssät jyrkkiä uhkavaatimuksia,\nlupasivat pommittaa koko kaupungin raunioiksi, jolleivät suojeluskunnat\nviipymättä poistuisi kaupungista. Linnassa oli mukana myös punakaartin\nedustajia. Nämä tietysti säestivät venäläisten vaatimuksia, koettaen\ntämän ohessa koko ajan ärsyttää venäläisiä suojeluskuntain ja näiden\ntakana olevan Karjalan kansalaisliiton kimppuun. Keskustelujen kulusta\nsai kuitenkin sen vaikutelman, että ryssät yhä epäröivät, heidän\nkorkein sotilaallinen johtonsa ei ainakaan virallisesti ollut vielä\nyhtynyt sotaliittoon punakaartin kanssa.\n\nKuvaavaa on muuten näille neuvotteluille, ettei kukaan niissä mukana\nolleista tiennyt suojeluskuntain poistumisesta. Sanomatta on selvää,\nettei mitään tuloksia saavutettu. Ryssien uhkaukset kaupungin\npommittamisesta jäivät pelkäksi suunpieksämiseksi. Jälkeenpäin saatujen\njotakuinkin luotettavien tietojen mukaan ryssät eivät olisi siihen\nkyenneetkään, heillä kun sillä haavaa sattui Viipurissa olemaan\ntykinpanoksia varsin niukasti. Tämä ehkä osaltaan selittää, minkä\nvuoksi heidän sotilaallinen johtonsa koko ajan oli niin tavattoman\nhermostunut.\n\n\n\n\nVENÄJÄNSAARESSA. — EVERSTI AMINOFF VALITAAN RETKIKUNNAN JOHTAJAKSI.\n\n\nVaikea oli ensimäinen yö Venäjänsaaressa, vaikea oli vielä ensimäinen\npäiväkin. Kaupungissa ei vielä aamupäivällä tiedetty retkikunnan\nmajailupaikkaa, niinpä ei sieltä päin saatu mitään ruokavaroja. Se\nvähän, mikä saatiin läheisistä Kotaniemen taloista ja muutamalta\nhaileja kuljettavalta Koiviston tai Johanneksen mieheltä, ei paljoa\nmerkinnyt niin suurelle miesjoukolle.\n\nVähän saatiin muitakaan viestejä ja ne vähätkin olivat kaikkea muuta\nkuin lohdullisia. Tiedettiin vain se, että Viipurissa olivat nyt\npunaiset ja ryssät täydellisesti tilanteen herroina ja terrorisoivat\nkoko kaupungin väkivallallaan. Oli tapahtunut joukottain vangitsemisia\nja murhia. Mitä muualla maakunnassa tapahtui, heidän jokaisen\nkotiseudullaan? Siitä ei tiedetty mitään, mutta masentunut mielikuvitus\npyrki maalaamaan olot sielläkin lohduttomiksi.\n\nNiin, mielten masennus pyrki nyt todella saamaan joukossa vallan. Oli\nvielä kestetty kuluneen yön koettelemukset, näännyttävä marssi meren\njäällä, vilu ja nälkä tänne perille saavuttua. Miehuullisesti oli ne\nkestetty, mutta kun ei nytkään näyttänyt tulevan käännettä parempaan\npäin, kun kaikki näytti niin toivottamalta, niin eipä kumma, jos\nnuoret, kaikille vaikutuksille herkät mielet masentumaan pyrkivät.\nJo tapahtui muutamia karkaamisia, jo kuului ehdotuksia yleisestä\nhajaantumisesta. Nämä ehdotukset eivät sentään saaneet yleisempää\nkannatusta, johtajat koettivat rohkaista masentuneimpia, ja niin\npäätettiin jäädä odottamaan tapahtumain kehitystä.\n\nKäytännöllinen askartelu on paras lääke masentuneelle mielelle ja\nsellaiseen askarteluun vähitellen innostuttiin. Sahattiin ja pilkottiin\nhalkoja, kokeiltiin huoneiden lämmittämistä ja alettiin siinä myös\nvähitellen onnistua. Komppaniainpäälliköt järjestivät vahtivuoroja,\nyrittivät jo harjoituksiakin ja majoituskysymys koetettiin ratkaista\nmahdollisimman tasapuolisesti, jotta jokaiselle saataisiin edes\njoku kolkka, mihin nukkumaan käydessään päänsä kallistaisi. Korkein\npäällystö sai asunnokseen päärakennuksen yläkerrassa olevan\nkauppaneuvoksetar Sellgrenin huoneen: 1:nen komppania, joka oli\nkaikkein mieslukuisin, sai pitää muut yläkerran huoneet; 2:nen, 3:as\nja 4:äs komppania sullottiin osaksi päärakennuksen alakertaan, osaksi\nvanhaan huvilaan ja tilavaan saunarakennukseen. Hiitolan miesten\nryhmä, joka kuului 1:seen komppaniaan, sai kaikkein mukavimman asunnon\npuutarhurin huonemiehinä. Tätä onnen potkausta kaikki toiset näiltä\nmiekkosilta kovasti kadehtivat.\n\nMutta jopa rupesi muutenkin valkenemaan. Keskiviikon iltapäivällä\nsaapui Viipurista ensimäisenä viestintuojana urheilukauppias Uno\nTuomela. Eikä hän tullut tyhjin käsin, vaan toi mukanaan kuormallisen\nsuksia, huopikkaita y.m. retkeläisille ylen tarpeellista tavaraa. Ja\nmikä parasta, hän toi hyviä uutisia: retkeläisten olinpaikka oli nyt\nViipurissa saatu tiedoksi ja pian tulisi sieltä myös ruokatarpeita,\njoita saarella toistaiseksi kaikkein kipeimmin kaivattiin.\n\nJo samana iltana saapuivatkin ensimäiset muonalähetykset ja seuraavana\npäivänä oli aamuvarhaisesta alkaen Viipurin liikenne täydessä\nkäynnissä. Herra Tuomela pysyi edelleenkin sen tarmokkaimpana\nvälittäjänä. Teiden varsilla vaanivista punaisten vartijoista\npiittaamatta hän kuljetti kuorman toisensa perästä suksia ja muita\nsotilaille välttämättömiä varustarpeita, joukossa myös aseita ja\nammuksia. Innokkaita ja rohkeita Viipurin liikenteen välittäjiä\nolivat myös maanviljelyslyseon yläluokkien oppilaat sekä muutamat\nmuutkin koulupojat. Useat tukkukauppiaat antoivat auliisti hevosiaan\nVenäjänsaaren liikennettä varten, toiset tekivät lahjoituksiä\nretkikunnan varustarpeisiin.\n\nTorstaina alkoi myöskin maaseudulta tulla ruokatavaraa. Koiviston ja\nJohanneksen suojeluskuntamiehet, jotka vaikeiden olosuhteiden vuoksi\nolivat muuten voineet olla vähemmän mukana suojeluskuntatyössä,\nantoivat tällä tavoin osuutensa yhteisen asian hyväksi. Rikkolan\nja Horttanan hoveista, edellisen omistaja kauppaneuvos Sellgren,\njälkimäisen konsuli Aapro ja maanviljelijä Lagerström, tuotiin myös\npaljon ruokatarpeita, kuten valmiiksi leivottuja leipiä, jauhoja, lihaa\ny.m. Muonituskysymys tuli näin vähitellen tyydyttävästi ratkaistuksi.\nMajoitusolot parantuivat niinikään huomattavasti, kun 1:nen komppania,\nHiitolan miesten ryhmää lukuunottamatta, siirrettiin Venäjänsaaresta\nsalmen toisella puolella oleviin Kotaniemen taloihin, omistajat M. ja\nA. Pystynen, Katri Auvinen ja A. Syrjäläinen.\n\nViipurin ja Venäjänsaaren välinen liikenne tapahtui osaksi suoraan\njäitse, osaksi Rikkolan hovin kautta. Kun Venäjänsaaressa ei\ntalvisaikaan ollut puhelinta, asetettiin Rikkolaan yhdysmiehet ja parin\nryhmän suuruinen vartiosto puhelintietoja välittämään. Tämän vartioston\npäälliköksi määrättiin jääkäri Salminen ja hänen paikalleen tuli 2:sen\nkomppanian päälliköksi komissaari Vähäsalo. Rikkolassa majailevat\nmiehet kävivät välistä ruokailemassa myös K. Jyllin omistamassa Ramssin\nhovissa.\n\nTorstaina aloitettiin jo aamusta lähtien säännölliset harjoitukset.\nKun päivemmällä saapui tieto Sortavalan ja Joensuun venäläisen\nvarusväen aseistariisumisesta sekä yhä laajenevasta kansannoususta\nKarjalan maaseudulla, antoi se uutta innostusta miehille. Varmoina\nja voimakkaina kajahtelivat jääkärien komentosanat jäällä saaren\nympärillä, miehet tekivät hikihatussa työtä oikeata saksalaista\nsotakomentoa oppiakseen. Eloisaa sotaleiriä alkoi elämä saarella\nmuutenkin muistuttaa. Vartiopatrulleja hiihteli ympäristössä, lähettejä\nkulki yhtenään Venäjänsaaren ja Rikkolan välillä. Viestejä saatiin\nja lähetettiin, Viipurista tuli uusia miehiä yhtyäkseen retkikunnan\nriveihin. Ei ollut nyt enää kysymys retkikunnan hajaantumisesta, nyt\ntoden perästä valmistauduttiin ratkaiseviin sotatoimiin, maksamaan\nmoninkertaisesti se nöyryytys, mikä Viipurissa oli saatu kokea.\n\nYhtä vain puuttui, retkikunnalla ei ollut tehtäviensä tasalla olevaa\nylipäällikköä. Jääkäriluutnantti Hägglund, joka oli marssittanut\nretkikunnan Viipurista Venäjänsaareen, oli jo keskiviikkoiltana\npalannut takaisin kaupunkiin. Torstaiaamuna hän oli Helsingin kautta\nsaanut Vaasasta valtuudet, joiden nojalla hänen piti toistaiseksi ottaa\nkoko Karjalan suojeluskuntain nostattaminen ja johtaminen huolekseen.\nHän ei siis enää voinut palata takaisin Venäjänsaareen. Retkeläisten\nesikunnassa taas ei ollut ainoatakaan miestä, joka olisi omannut\ntarpeeksi sotilaallista kokemusta asettuakseen joukon johtoon.\n\nMutta ilmestyipä silloin torstai-iltana Venäjänsaareen mies, jolla oli\nkaikki tarpeelliset johtajaominaisuudet. Tämä mies oli eversti Adolf\nAminoff Viipurista, harmaantunut sotaurho, vaaran hetkellä pelkäämätön,\nreipas ja eloisa toiminnan mies, koko olemukseltaan kuin luotu\nsotatielle lähteneiden Karjalan miesten etunenässä kulkemaan. Ihailevaa\nkunnioitusta herätti hän heti ensi hetkestä retkeläisten keskuudessa,\noli itsestään selvää, että hänen piti tulla retkikunnan päälliköksi.\n\nEversti Aminoff ei ollut siinä mielessä Viipurista lähtenyt, oli\naikonut vain pikimmältään käväistä Venäjänsaaressa tutustumassa\nretkikunnan oloihin ja järjestelyyn, nähdäkseen mitä saarella kipeimmin\ntarvittaisiin. Niin ei hän lähtiessään ollutkaan tehnyt mitään\nmatkavarusteluja pitempiaikaista oleskelua, vielä vähemmän sotatielle\nlähtöä varten.\n\nMutta perjantaiaamuna esikunta pyysi eversti Aminoffia ottamaan\njoukon päällikkyyden. Pyynnön esittäjät selittivät tämän olevan\nkoko retkikunnan yksimielisen toivomuksen, ja silloin ei eversti\nAminoff katsonut voivansa kieltäytyä. Hänen terävä sotilaan silmänsä\noli yön aikana ehtinyt huomata retkikunnan johdossa vallitsevat\npuutteet. Komppanianpäälliköt hoitivat tehtävänsä hyvin ja myöskin\nnäiden valitsema alipäällystö oli oivallista ainesta, mutta ylempi\njohto oli jo monipäisyytensä vuoksi heikko ja hapuileva. Edessä oli\nkenties hyvinkin suuria vaikeuksia, kun lähdettäisiin retkikunnan\nnykyisestä olinpaikasta pyrkimään muiden Karjalan suojeluskuntain\nkokoontumispaikoille. Vanhana suomalaisena sotilaana katsoi eversti\nAminoff velvollisuutensa vaativan, että hän uskaltautui näihin\nvaikeuksiin, koetti johtaa tämän joukon sinne, missä se voisi muodostua\nnousemassa olevan Karjalan valkoisen armeijan ydinvoimaksi.\n\nEversti Aminoffin suostumus otettiin vastaan yksimielisellä\nhyväksymisellä ja kaksinkertaisella innolla alkoi nyt varustautuminen\nedessä olevia tehtäviä varten. Jo aikaisemmin suoritettu komppaniajako\nvahvistettiin, vain 3:as komppania sai tuntuvan lisän. Siihen\nliitettiin kaikki Viipurista Venäjänsaarelle tulleet miehet,\nnelisenkymmentä reipasta miestä käsittävä valiojoukko, joka kohotti\ntämän komppanian taistelukuntoisuuden ensiluokkaiseksi. 4:äs komppania\noli sekä miesluvultaan että aseistukseltaan heikko. Sen päälliköksi\nnimitettiin nyt jääkäri Sainio, entinen päällikkö rautatienvirkamies\nUljas tuli hänen apulaisekseen. Eversti Aminoff antoi johtoonsa\nottamalleen joukolle nimen »Savo-Karjalan jalkaväkirykmentti»; sen\nyhteiseksi tunnusmerkiksi otettiin sininen nauhanpala, jonka joka mies\nkiinnitti rintapieleensä. Vaatimaton oli se merkki, mutta suurimpana\nkalleutenaan venäjänsaarelaiset jälkeenpäin säilyttävät tuota\nnuhriintunutta nauhanpalasta. Ei mikään kunniamerkki ole sen arvoinen,\nsillä se kertoo yhteisistä sankarimuistoista, joita ei kaikkien\nsotatielle lähteneiden ole suotu elää. Mitään muita arvomerkkejä, jotka\nolisivat eroittaneet päällikön tavallisesta rivimiehestä, ei ollutkaan.\nEi komeillut tämä joukko ulkonaisilla arvomerkeillä, mutta sitä liitti\nalusta lähtien yhteen luja sankarihenki.\n\nEversti Aminoff ryhtyi heti järjestämään myös rykmenttinsä\nsaniteettioloja. Jo ennen häntä oli saapunut Venäjänsaareen\nsairaanhoitajatar-veteraani neiti Alma Iversen mukanaan sairaanhoito-\nja sidetarpeita. Alkutyöt tehtyään palasi neiti Iversen kyllä jo\nperjantaina takaisin kaupunkiin valmistautuakseen sieltä lähtemään\nmuodostumassa olevalle Antrean rintamalle. Hänen tilalleen tuli\nVenäjänsaareen sairaanhoitajattareksi neiti Ikävalko. Myös saatiin jo\nVenäjänsaareen lääkäri, tohtori Pergament Viipurista, ja seurasi hän\nretkikuntaa sen matkalla Heinjoelle saakka palaten sieltä takaisin\nkaupunkiin. Ensimäisen saniteettiosaston johtajaksi tuli Kurkijoen\nopistolainen Frans Ahman, joka sittemmin koko sota-ajan toimi\nylisanitäärinä Muolaan rintamalla.\n\nPerjantaipäivänä alkoi miehestä mieheen kulkea elähyttävä tieto,\nettä nyt kai pian lähdetään liikkeelle. Tästä asiasta oli kyllä jo\nedellisenä päivänäkin retkeläisten esikunnassa neuvoteltu, mutta\nmihinkään päätökseen ei oltu päästy. Mutta nytpä olikin ohjaksissa\nmies, joka johtaisi joukon minkä vaikeuksien läpi hyvänsä. Sitä ei\nkukaan epäröinyt. Sitäpaitsi tapahtumain kehityskin alkoi kiiruhtaa\ntoiminnan alkamista. Viipurissa olivat kaikki neuvotteluyritykset\npunaisten kanssa rauenneet tuloksettomiksi. Myös tiedettiin venäläisen\nsotaväen nyttemmin virallisesti päättäneen asettua punaisten puolelle\nja olivat ryssät esittäneet oikein uhkavaatimuksen, että retkeIäisten\noli poistuttava nykyisestä olinpaikastaan.\n\nEi tämä uhkavaatimus kuitenkaan retkeIäisiä säikähdyttänyt. Eivät\nyleensäkään Viipurin tapahtumat niin paljon eversti Aminoffin joukon\nliikkeellelähtöä kiiruhtaneet. Ne olivat toiset tekijät, tapahtumain\nkehitys Karjalan maaseudulla. Perjantai-iltana kävi eversti Aminoff\nRikkolan hovissa ja oli hänellä sieltä käsin puhelinneuvottelu\nViipurissa olevan jääkäriluutnantti Hägglundin kanssa. Viimemainittu\nilmoitti valinneensa Antrean rautatieaseman kaikkien sotajalalle\nnousevien Karjalan suojeluskuntajoukkojen keskityspaikaksi. Sinne oli\njo huomattavia voimia kokoontunut ja toisia oli tulossa maakunnan eri\npuolilta. Kansannousu oli kaikkialla Karjalassa hyvässä vauhdissa ja\nvoidakseen tapahtumain kulkua turvallisemmin valvoa aikoi hän itse jo\nsamana iltana lähteä Viipurista Antreaan. Sinne olisi myös eversti\nAminoffin joukkoineen lähdettävä pyrkimään niin pian kuin mahdollista.\n\nEversti Aminoff ilmoitti olevansa valmis lähtemään seuraavana aamuna.\nSovittiin, että hän koettaisi murtautua Viipurin—Pietarin radan poikki\nSäiniön aseman kohdalta.\n\nSillä oli asia ratkaistu. Eversti Aminoff palasi Venäjänsaareen ja\nilmoitti joukolleen, että huomisaamuna oli oltava marssikunnossa.\n\n\n\n\nVIIMEISET NEUVOTTELU YRITYKSET. — SUOJELUSKUNNAT JULISTETAAN\nHALLITUKSEN SOTAJOUKOIKSI.\n\n\nEnnenkuin ryhdymme selostamaan venäjänsaarelaisten liikkeellelähtöä,\non meidän luotava lyhyt katsaus näiden päivien tapahtumiin Viipurissa.\nSiinä samalla tulee myös valaistuksi muutamia muita seikkoja, jotka\nratkaisevasti vaikuttivat hallituksen lopulliseen kannanottoon ja\nvapaustaistelun alkamiseen kautta koko maan.\n\nEdellä tuli jo mainituksi, että Viipurissa yritettiin vielä\nnäinä päivinä viimeisen kerran neuvotteluja punaisten kanssa.\nNeuvottelualoitteen teki hallitus ja sitä varten saapuivat\nHelsingistä Viipuriin senaattorit Louhivuori ja Enckell. Näiden sekä\nmaaherran kehoituksesta suostuivat niin hyvin punaiset kuin Karjalan\nkansalaisliittokin torstaiaamuna tammik. 24. lähettämään edustajiaan\nyhteiseen kokoukseen. Karjalan kansalaisliiton edustajina olivat herrat\nIkonen, Rantakari ja Hellström. Myös venäjänsaarelaisia oli kehoitettu\nlähettämään neuvotteluun edustajansa ja saapuivatkin muodon vuoksi\nkeskusteluja seuraamaan nimismies Seitola ja herra U. Serenius.\n\nKoko torstaipäivän näitä neuvotteluja käytiin, ensin poliisikamarilla,\nsitten lääninhallituksessa maaherran puheenjohdolla. Hallituksen\nedustaja teki monenlaisia sovintoehdotuksia, mutta punaiset eivät\nniistä ainoatakaan hyväksyneet. Todellisuudessa punaiset eivät\npyrkineetkään mihinkään sovintoon, heidän tarkoituksenaan oli vain\najan voittaminen. Heidän oman yltiöpäisyytensä vuoksi oli taistelu\nKarjalassa puhjennut liian aikaisin, ennenkuin heidän valmistuksensa\nolivat läheskään täydelliset. Nyt täytyi näitä valmistuksia jouduttaa,\nheidän johtomiehensä Helsingissä työskentelivät kuumeisella innolla\nsaadakseen kaikkivaltiaan armeija- ja laivastokomitean virallisesti\nyhtymään heidän asiansa kannattajaksi. Neuvottelut sopivat\nerinomaisesti näiden hommien peittelyyn.\n\nVenäjänsaarelaiset olivat oikeastaan yhdeksi edustajakseen\nneuvotteluihin valinneet tuomari Jonas Castrénin. Hän oli näinä\nkohtalokkaina päivinä aivan sattumalta joutunut Viipuriin, oli tullut\ntänne perustamaan jo kauan unelmoimaansa Karjalan kulttuurirahastoa ja\njoutui täällä näyttelemään huomattavaa osuutta sodan ratkaisevissa\nalkutapahtumissa.\n\nTuomari Castrén ei kyllä suostunut lähtemään samaan kokoushuoneeseen\npunaisten kanssa, mutta sitä tarmokkaammin hän työskenteli toisaalla.\nHän otti ajaakseen sotatielle lähteneiden Karjalan ja Savon miesten\nasiaa hallituksen luona, ja tällaista asianajoa kipeästi tarvittiin.\nHallituksella, samoin kuin yleensä Helsingissä, oli väärä käsitys\nKarjalan tapahtumista. Näytti siltä kuin pääkaupungissa ei Karjalan\nkansannousua olisi pidetty minään erikoisen vakavana ilmiönä, johon\nolisi kannattanut luottamuksella suhtautua. Yhtenään tapahtuneissa\npuhelinkeskusteluissa toistelivat hallituksen jäsenet vaatimusta, että\nVenäjänsaaressa majailevain suojeluskuntajoukkojen oli hajaannuttava\nja mentävä kotiinsa. Sillä tavoin oli koko selkkaus parhaiten\nkuitattavissa, rauha palautettavissa ainakin toistaiseksi.\n\nTuomari Castrén vastusti tätä vaatimusta jyrkästi. Hän osoitti,\nettä jo tällaisen hallituksen käsityskannan saattaminen Karjalan\nsuojeluskuntain tietoon olisi mitä kohtalokkain erehdys. Siitä\nsaattaisi todella olla seurauksena ei vain Venäjänsaaressa majailevain,\nvaan kaikkien muidenkin Karjalan suojeluskuntain hajaantuminen ja\nyleinen mieltenmasennus. Karjalassa oli kansannousu saavuttanut jo\nniin laajat mittasuhteet, että siihen täytyi suhtautua vakavasti.\nHallituksen tehtävänä oli tämän kansannousun kannustaminen ja\nparhaana keinona tämän saavuttamiseksi oli suojeluskuntain viipymätön\njulistaminen hallituksen sotajoukoiksi. Se nostaisi uutta innostusta,\nkokoaisi uusia miehiä lippujen alle, ja niitä miehiähän joka\ntapauksessa pian tarvittaisiin. Hallitus yhä epäröi, ei tahtonut vielä\nottaa ratkaisevaa askelta. Mutta ratkaisu tuli, jo torstai-iltana\nsaatiin Viipurissa kaapatuksi pääkaupungista lähetetty sähkötieto,\njossa venäläinen armeija- ja laivastokomitea ilmoitti viipurilaiselle\narmeijakomitealle punaisten ja venäläisten yhtymisestä. Viipurissa\nmajailevia joukkoja käskettiin seuraavana yönä yhdessä punaisten kanssa\nhyökkäämään valkoisten kimppuun ja riisumaan näiltä aseet.\n\nHyökkäyksestä ei sanottuna yönä tullut mitään, mutta seuraavana\naamuna vahvistui punaisten ja venäläisten yhtyminen virallisesti.\nViipurilainen armeijakomitea esitti maaherran välityksellä\nvenäjänsaarelaisille jo edellä mainitun uhkavaatimuksen, että näiden on\nriisuttava aseensa ja hajaannuttava.\n\nAsema oli nyt selvinnyt, punaiset eivät luonnollisesti halunneet\nenää jatkaa neuvotteluja ja hallitus myös ryhtyi toimimaan ripeästi\nja päättäväisesti. Jo samana päivänä lähetettiin maaherroille tieto\nsuojeluskuntain julistamisesta hallituksen sotajoukoiksi. Venäläisille\nsotilaskomiteoille sekä Helsingissä että Viipurissa esitettiin jyrkkä\nvaatimus, että näiden on pysyttävä syrjässä Suomen sisäisistä asioista.\nMaamme itsenäisyyden tunnustaneita ulkovaltojakin pyydettiin tässä\ntarkoituksessa tekemään huomautuksensa neuvostohallitukselle.\n\nViipurissa elettiin näinä päivinä yhä kiihtyvän terrorin alaisina.\nPunaisten ja venäläisten vankiloissa virui jo joukottain syyttömiä\nihmisiä, uusia vangitsemisia tapahtui yhtenään. Kesken neuvottelujen\nsaatiin torstaina neuvottelupaikkaan tieto Terijoella tapahtuneesta\nkahden rautatievirkailijan murhasta. Seuraavana yönä murhattiin\npetomaisella tavalla venäläisellä keskuskasarmilla asemapäällikkö\nKylmänen. Hänen oli nähty suojeluskuntajoukkojen marssiessa kaupunkiin\nkulkevan tukeva keppi kourassaan näiden etunenässä asemalle. Tämä\nlähinnä lie aiheuttanut hänen vangitsemisensa ja kaamean kohtalonsa,\nhänen kai uskottiin näytelleen tärkeätä osuutta suojeluskuntain\nkaupunkiin hommaamisessa. Myös kauppaneuvos Sellgren, jonka huvilaan\nkaupungista poistuneet suojeluskuntalaiset sattumalta majoittuivat,\njoutui ankaran vainon alaiseksi ja täytyi hänen aluksi paeta erään\nEnglannin alamaisen turviin. Jääkäriluutnantti Hägglundin esikunta,\njoka perjantai-iltaan saakka viipyi Viipurissa, oli niinikään\nyhtenäisen vainon alaisena. Sen täytyi alituiseen muuttaa majapaikkaa\nja vain keskusaseman puhelinneitosten valpas avuliaisuus sen\nmonta kertaa pelasti viime tingassa punaisten kynsistä. Karjalan\nkansalaisliiton kanslialle kävi huonommin. Sen henkilökunta vangittiin\nja liiton tarmokas sihteeri maisteri Väinö Puhakka sai vihdoin keväällä\nsurmansa Viipurin lääninvankilassa toimeenpannussa verilöylyssä.\nSamassa verilöylyssä murhattiin myös tehtailija Matti Pietinen ja\narkkitehti Leander Ikonen. Viimemainittuun kohdistui punaisten\nviha erikoisesti sen vuoksi, että hän viimeisissä näiden kanssa\nkäydyissä neuvotteluissa koko ajan horjumattomaila asiallisuudella ja\nterävyydellä arvosteli kapinatielle lähteneiden punaisten toimintaa.\n\nPerjantaina poistuivat hallituksen jäsenet Viipurista. Samana\niltana pidettiin kaupungin terveydenhoitolautakunnan huoneistossa\nKarjalan kansalaisliiton miesten ja valtuuston jäsenten yhteinen\nneuvottelukokous, jossa tuomari Jonas Castrén oli myös saapuvilla.\nKokouksesta esitettiin puhelimella joukko toivomuksia hallitukselle.\nTärkeimmät näistä, suojeluskuntain julistaminen hallituksen\njoukoiksi ja ulkomaisen väliintulon pyytäminen, ovat jo edellä\ntulleet mainituiksi. Hallitus ilmoitti näiden toivomusten mukaisiin\ntoimenpiteisiin jo ryhdytyn ja lupasi muutenkin voimiensa mukaan tukea\nKarjalan miesten esimerkin antavaa, isänmaallista toimintaa.\n\nKarjalan miesten kulkema tie oli huomattu oikeaksi. Jo seuraavana\npäivänä pakeni osa hallituksen jäseniä Pohjanmaalle, sillä\npääkaupungista käsin ei alkaneen vapaustaistelun johtaminen enää ollut\nmahdollista.\n\n\n\n\nLÄHTÖ VENÄJÄNSAARESTA. — SÄINIÖN KAHAKKA.\n\n\nLauantaina tammik. 26. ollaan Venäjänsaarella aamuvarhaisesta alkaen\nvilkkaassa touhussa. On lähellä lähdön hetki, miehet varustautuvat\nparhaansa mukaan pitkän marssin varalta. Tuntuu siinä vähän lievää\nlähtökuumettakin, sillä hyvin todennäköistä on, että matkalla saadaan\ntapellakin, ennenkuin tie on selvä Antreaan. Olihan jo viime yön\naikanakin tullut hälytys, muuan hätäinen lähetti oli lennättänyt\nviestin punaisten hyökkäyksestä Rikkolaan. Se nostatti aika hälinän,\njääkäri Sihvonen lähetettiin kahden joukkueen kera vihollista\ntorjumaan, mutta tapasikin Rikkolassa Salmisen miehineen makaamassa\nmakeimpia uniaan. Aiheeton hälytys siis kokonaan, mutta se jätti\nlevottomuutta mieliin ja lähdön hetkellä se levottomuus vaikuttaa\nhermoja kiihoittaen.\n\nPian on sentään kaikki kunnossa, kuormastokin. Jo oli näet joukolle\nkarttunut maallista hyvyyttä niin paljon, että oikein kuormasto\nvoitiin siitä muodostaa, monta hevosta perätysten, reet ahdettuina\nkaikenlaista kilua ja kalua täyteen. Siellä korkeimman kuorman nokalla\non päällimäisenä »rykmentin tytär», hyvä hanuri, jonka joku asioita\nhoksaava miekkonen oli lähettänyt Viipurista ja joka oli tuottanut\npaljon mielen virkistystä saarella majaillessa.\n\nEversti Aminoffin marssisuunnitelma on: Horttanan ja Nuoraan kylän\nkautta Korpelaan, sieltä Pietarin radan poikki Säiniön aseman\nkohdalta. 3:as komppania, jossa ovat teitä tuntevat viipurilaiset,\nsaa lähteä etujoukkona ja vallata Säiniön aseman, jossa vihollisen\nvastarinnan ei uskota tulevan varsin ankaraksi. Komppanian mukaan\nliittyy jääkäri Strömberg, jolla on salainen erikoistehtävä.\nViipurista käsin on luvattu järjestää hänen käytettäväkseen Säiniölle\nveturi ja muuan vaunu. Niillä hänen pitää painaa Kaivolaan ja tuhota\nsiellä oleva rautatiesilta, joka on suurin koko Viipurin—Pietarin\nvälisellä rataosalla. Tätä siltaa varten oli jo aikaisemmin varattu\nräjähdysaineet Kaivolaan sähköttäjä Niemannin säilytettäviksi, mutta\npunaiset olivat päässeet varastosta perille. Niemann ja terijokelainen\ntoverinsa Laitinen joutuivat pari päivää takaperin Kaljusen uhreiksi,\nräjähdysainevarasto menetettiin. Nyt saa Strömberg yrittää uudestaan,\nlähtöä tekevän 3:nen komppanian miesten reppuihin sälytetään runsas\nmäärä sillan tuhoamiseen tarvittavia aineita.\n\nKomppanianpäällikkö, reipas jääkäri Brander tanssii jo maltitonna\nsuksillaan, kirota räiskyttelee sorahtavalla kielellään, hoputtaa\nmiehiään joutumaan. Hänen reippautensa tarttuu toisiinkin, jo joudutaan\nvalmiiksi, jo painuu komppania jäälle, lähtee Horttanaa kohti\nhiihtämään. Ilma on lauhkea, keli kohtalaisen hyvä, mielikseen miehet\nsuksilla taivalta tekevät. Pääjoukko lähti matkalle hiukan myöhemmin,\nlähempänä puoltapäivää. Marssijärjestys oli seuraava: 1:nen, 2:nen ja\n4:äs komppania. Matka Horttanan ja Nuoraan kautta sujui häiriöittä,\nvälillä pidettiin joku pienempi levähdyshetki. Ken oli lähtökiireessä\nmuistanut varata taskuunsa tai reppuunsa voileipiä, haukkasi niitä.\n\nEtujoukkona menevä 1:nen komppania joutui Säiniölle iltahämärissä.\nPunikit olivat etukäteen saaneet tietää joukon tulosta, olivat\nkaikessa kiireessä varustautuneet vastaanottoon. Ensin keskellä\nkylää, jonka kautta tie veti asemalle. Sieltä vihollinen kuitenkin\npian vetäytyi ratapenkereen suojaan ja koetti siinä itsepintaisesti\njatkaa vastarintaansa. Meikäläiset olivat aukealla pellolla, mutta kun\niltahämärä alkoi jo muuttua pimeäksi, käytiin sen suojaamina rohkeasti\npäälle ja karkoitettiin punaiset asemistaan. Juuri sillä hetkellä ajoi\nViipurista päin juna, jossa valot olivat sammutetut. Juna liukui meidän\nmiesten ohi ja kuultiin sen pysähtyvän asemalle. Hetkisen perästä tuli\nsieltä eräs virkailija ja ilmoitti, ettei Viipurista saatua määräystä\noltu voitu täyttää, asemalla ei ollut junaa varattuna Kaivolaan lähtöä\nvarten. Mies kehoitti hyökkääjiä kiireesti poistumaan, sillä juuri\nasemalle saapunut juna oli täpötäynnä ryssäläisiä matruuseja, jotka\nolivat Helsingistä kotimaahansa Venäjälle matkalla. Oli parasta olla\nniitä ärsyttämättä, sillä voisivat vielä sekaantua tappeluun ja silloin\nkävisi näin pienelle joukolle ohraisesti.\n\nKun tapahtumat olivat saaneet tällaisen käänteen, katsoivat Strömberg\nja Brander viisaimmaksi vetäytyä takaisin. Sitä ennen lähetettiin\nkuitenkin junasta valoisalle asemasillalle laskeutuneille matruuseille\nmuutamia lämpimiä tervehdyksiä, jonka jälkeen joukko lähti pimeän\nsuojassa hiihtää sujuttamaan takaisin Korpelaan vievää tietä. Takaa\nkuului ryssien ja punaisten kiivasta ammuntaa, mutta siihen ei enää\nryhdytty vastaamaan.\n\nKahakassa menetti komppania yhden kaatuneen ja yhden haavoittuneen.\nKaatunut oli Parikkalan mies Juho Pitkänen, ensimäinen uhri, jonka\nvenäjänsaarelaiset saivat antaa riveistään. Myöhemmin niitä tuli paljon\nlisää.\n\nPääjoukko oli tällä välin ennättänyt sivuuttaa Korpelan hovin.\nSäiniöltä peräytyvä komppania tapasi sen kärjen pari kilometriä\nKorpelasta Säiniölle päin. Kun saatiin kuulla läpimurron Säiniöllä\nepäonnistuneen, päätettiin yöpyä Korpelaan. Siltä varalta, että\nvihollinen yrittäisi takaa-ajoa, järjestettiin 1:nen ja 2:nen komppania\naluksi taisteluvalmiiksi tien kahden puolen. Takaa-ajajia ei kuitenkaan\nkuulunut ja niin vedettiin joukot hoviin lepäämään. Tielle jätettiin\nvain kenttävahti ja Säiniölle päin lähetettiin tiedustelupatrulli\nottamaan selvää vihollisen hommista. Patrulli palasi parin tunnin\nkuluttua matkaltaan ja ilmoitti Säiniöllä nukuttavan kaikessa rauhassa,\nei ollut pelkoa, että sieltä päin kukaan tulisi meikäläisten yölepoa\nhäiritsemään.\n\nYön aikana laadittiin uusi marssisuunnitelma. Sen mukaan päätettiin\nseuraavana päivänä tehdä läpimurto Kämärällä, ja käytäisiin tällä\nkertaa hyökkäykseen kaikilla voimilla. Hyvin luultavaa näet oli, että\nvihollinen tämänpäiväisen kahakan jälkeen oli varuillaan ja kokosi\nkaikille asemille puolustusjoukkoja, minkä vain ennätti kiireessä\nkokoon haalia. Ne joukot oli kuitenkin hajoitettava, isku annettaisiin\nniin voimakas, että tie avautuisi.\n\nLäpimurtoa avustamaan päätettiin lähettää kaksi räjähdyskomennuskuntaa.\nToisen, johtajinaan jääkärit Strömberg ja Salminen, oli mentävä radalle\nKämärän pohjoispuolelle ja rikottava tie, niin ettei Viipurista päin\nvoitaisi viholliselle apuvoimia lähettää. Toisen, johtajanaan jääkäri\nHämäläinen, oli tehtävä sama työ Kämärän ja Äyräpään asemien välillä.\n\nHämäläisen komennuskunnalla oli toinenkin tehtävä. Sen piti radan\nrikkomisen jälkeen Kämärän lähistöllä jatkaa matkaansa päämääränään\nKaivolan sillan tuhoaminen, kun Strömbergin Kaivolaan lähtöyritys oli\nepäonnistunut. Hämäläisen komennuskuntaan tuli noin 30 valittua miestä,\njoukossa m.m. nimismies Seitola ja ylioppilas P. Sivén. Myöhemmin\nvapaussodan aikana tämä joukko, tosin kokoonpanoltaan huomattavasti\nmuuttuneena, sai »Hämäläisen lentäväin» nimellä suuren kuuluisuuden.\nSe tuotti monta unetonta yötä varsinkin Viipurin—Pietarin rataosaa\nvartioiville vihollisosastoille.\n\n\n\n\nKÄMÄRÄN TAISTELU.\n\n\nRäjähdyskomennuskunnat lähtivät jo aamuyöllä liikkeelle. Varhain oli\npääjoukkokin lähtövalmiina. Oli näet edessä pitkä taival — Korpelasta\nkarttuu Huumolan kylän kautta Kämärälle matkaa runsaasti 25 kilometriä.\n\nIlma oli lauhkea, pitemmän aikaa taivalta tehdessä melkein hiostavan\nlauhkea. Suksi sujui sentään tiellä ja se helpotti suuresti matkan\ntekoa. Marssijärjestys oli: 3:as, 1:nen, 2:nen ja 4:äs komppania.\nViimeisen komppanian miehistä oli paras osa ilman suksia, ja näille oli\nmarssi luonnollisesti raskainta.\n\nValkoisia taistelukaapuja ei vielä ollut. Jotta joukko sentään saisi\nyhtenäisen ulkonäön, käärittiin valkoiset nenäliinat lakin ympäri.\nSe oli ensimäinen vaatimaton alku valkoiseen lumipukuun ja hyvin se\nparemman puutteessa kelpasi tunnusmerkiksi taistelun tuoksinassa.\nKylien kohdalla ihmiset uteliaina ja ihmetellen tarkastelivat tämän\nvalkopäähineisen joukon taivallusta.\n\nMatkalla pidettiin useampia lepohetkiä, syötiin evääksi varattuja\nvoileipiä ja taas taipaleelle painuttiin. Välistä pistivät pojat\nreippaaksi lauluksi, jotta taival huvemmin katkeaisi, mieltenjännitys\nhiukan laukeaisi. Eihän se jännitys pelkoa ollut, mutta oudolta\nkuitenkin kaikitenkin tuntui olo. Varmasti tiedettiin, että ilman\nyhteenottoa ei Kämärällä selviydyttäisi, ja ensimäiseen tulikasteeseen\nmennessään tuntee aina rohkeinkin mies mielialansa hiukan oudoksi.\n\nMutta jopa on jouduttu lähelle matkan päämäärää, kuljetaan\nvarovaisesti, kärkijoukko edellä. Miehestä mieheen kulkee viesti: 3:as\nkomppania asettuu ketjuun kahden puolen tietä, 2:nen komppania menee\nketjuun vasemmalle, 1:nen oikealle. Pyssyt valmiiksi panostettuina,\nvarmuus päällä! Sukset on mukana pidettävä, hiihdettävä niin kauan kuin\nmahdollista!\n\nItse eversti Aminoff, »ukko eversti», niinkuin pojat ovat häntä jo\nensi päivästä alkaneet nimittää, ajaa reessä joukkonsa keskessä, 1:sen\nja 2:sen komppanian välissä. Muu kuormasto on kauempana häntäpäässä;\nsiellä on myös lääkäri, sairaanhoitajatar ja sanitäärit valmiina\ntyöhönsä.\n\nEnsimäiset vihollisen laukaukset kajahtivat kärjen ollessa noin 1 1/2\nkm matkan päässä Kämärän asemalta. Vihollisen kaksoisvartio se antoi\ntämän ensimäisen hälytyksen, sen perästä nähtiin miesten kiireesti\npakenevan Kämärän kylään päin ja pian alkoi sieltä yhtenäinen kiväärien\nrätinä.\n\nKuulien vinkuessa heittäytyvät miehet vaistomaisesti pitkin tietä\nmaahan, 3:as komppania jo järjestyy tien kahden puolen ketjuun.\nSihvonen juoksee tietä pitkin, hyppelee vieri vieressä maassa olevien\nmiesten yli ja komentelee komppaniaansa painumaan metsään oikealle.\nVähäsalo vie jo omia miehiään vasemmalle. Myötäinen mäenrinne helpottaa\nhänen liikettään, miehet laskevat sitä myöten alas suksillaan kuulien\nviheltäessä. Siihen sijaan on Sihvosen komppanialla edessään ankara\ntyö sakeassa metsässä, joka on lisäksi hiukan vastamaata. 4:äs\nkomppania jää aluksi taistelureserviksi tielle. Eversti Aminoff jakelee\ntiellä määräyksiään. Rauhallisesti hän tepastelee siinä, ei välitä\nhituistakaan kuulien viuhumisesta ympärillään, ja siitäpä saavat\nmiehetkin rohkaisua. Kas tuolla tavoin se ihailtu »ukko eversti»\nkäyttäytyy tappelussa, mitäpäs tässä silloin muutkaan joutavan vuoksi\nhätääntymään ja hermostumaan!\n\nTiukimman vastaanoton saivat 3:as ja 2:nen komppania. Kylässä oli 3:nen\nkomppanian edessä vihollisketju, ja toinen ketju oli asemalta hiukkasen\npohjoiseen radan poikki kulkevan ylikäytävän luona radan viereen\nluotujen lumikinosten suojassa. Sieltä tuiskusi radalle pyrkiviä\nVähäsalon miehiä vastaan kuulia aivan ryöppynään.\n\nTaistelu oli alkanut hiukan ennen klo 2 päivällä. Juuri kun Vähäsalon\nkomppanian siipi läheni rataa, kuului Viipurista päin radalta ankara\npamahdus. Lyhyt hetkinen sen jälkeen ajoi sieltä päin kovalla vauhdilla\njuna, jossa oli veturin perässä kaksi vaunua. Se oli avuksi kiiruhtava\nvihollisjuna, Strömberg ja Salminen olivat joutuneet radalle liian\nmyöhään. Ennättivät kyllä häthätää asettaa räjähdyspanoksensa, mutta se\nräjähti vasta vihollisjunan yli pyyhkäistyä. Vähäsalo miehineen antaa\nohi menevälle junalle ensimäisen lämpimän tervehdyksen ja nähdään sen\npysähtyvän asemalle.\n\nTällä välin on 1:nen komppaniakin päässyt sakeasta metsästä aukean\nlaitaan. Siinä on edessä avonainen pelto tai niitty ja sen takana\nrautatie. Asema ja kylä ovat vasemmalla, sieltä lennähtää vain silloin\ntällöin joku yksinäinen kuula tänne päin. Sihvonen valmistautuu aukean\nyli rynnäkköön. Silloin ilmestyy hänen viereensä jääkäri Sainio,\nmukanaan muutama ryhmä oman komppaniansa miehiä. Reservi on komennettu\nmyös mukaan ja Sainio jakoi suksimiehensä kahtia, lähetti Uljaan toisen\nosan kanssa vasemmalle ja tuli itse loppujen kera Sihvosen sivustalle.\n\nSainio ja Sihvonen menevät syöksyttäin aukean yli. Lähempänä rataa\non syvä kuoppa, joka suo hiukan suojaa, ja niinpä pienoinen joukko\nmiehiäkin rohkenee seurata uljaita päälliköitään. Vihollinen on\nnähtävästi jo huomannut asemansa toivottomaksi, hetkinen sitten\nasemalle saapuneen junan huomataan valmistautuvan kiireesti\npakomatkalle. Veturi puhisee jo lähtövalmiina, miehiä juoksee vaunuihin\nsen minkä ennättää. Sainio ja Sihvonen koettavat jouduttautua\nradalle estääkseen junan lähdön, mutta melkein heidän nenänsä edestä\nse pyyhkäisee matkaansa. Ennätettiin ampua siihen vain muutamia\nlaukauksia. Nyt kohdistavat Sihvonen ja Sainio radan vieressä lojuen\ntulensa asemalle ja halkopinojen suojassa siellä täällä piileskeleviin\nyksinäisiin miehiin, jotka eivät ennättäneet pakenevaan junaan.\n\nMutta Vähäsalokin on jo tällä välin aseman pohjoispuolella päässyt\nradalle ja hajoittaa tarkalla tulellaan lumivallien suojassa\npiileskelevän vihollisketjun. Keskustasta kuuluu Branderin miesten\neläköönhuutoja, ne hyökkäävät kylään ajaen edellään pakenevaa\nvihollista. Taistelu on päättynyt, hajalle lyödyt punaiset pakenevat\nsuinpäin mikä millekin suunnalle. Vain muutamia saadaan vangituksi,\nmutta vihollisen haavoittuneet jäävät taistelukentälle. Voittajat\nkokoontuvat asemalle, kaatuneet ja haavoittuneet tuodaan myös sinne,\nlääkäri aloittaa työnsä, sekä omat että vihollisen haavoittuneet saavat\nhoitoa ilman eroitusta.\n\nKun joukot on järjestetty aseman edustalle, pitää eversti Aminoff\nniille lyhyen puheen, kiittää suoritetusta työstä, jossa kaikki olivat\nosoittaneet suurta sankaruutta. Tällainen joukko voi vielä paljon\ntehdä isänmaansa ja vapauden hyväksi, nyt oli sille tie avoinna\nlähimpään matkansa määrään, Antreaan, jossa toiset toverit jo ikävöiden\nvenäjänsaarelaisia odottivat.\n\nIlman uhreja ei Kämärän voittoa saavutettu, Branderin ja Vähäsalon\nkomppaniat saivat antaa raskaimman veron. Niistä kaatui aseman\nvalloitukseen päättyneen taistelun ensi vaiheen aikana 4 miestä,\nsavonlinnalaiset Jonas Karvinen ja Pekka Pärnänen, sekä Parikkalan\nmiehet ylioppilas Aatto Kuikka ja Emil Repo. Taistelussa saamiinsa\nhaavoihin kuolivat myöhemmin savonlinnalainen ylioppilaskokelas Einar\nNissinen ja Kurkijoen opistolainen Ilmari Laurell. Näiden lisäksi\nkaatui taistelun ensi vaiheessa Sakkolan mies Simo Pitkänen. Lievemmin\nhaavoittuneita oli 6—7 miestä. Taistelussa joutui vielä muutamia miehiä\nkadoksiin. Näistä punaiset seuraavana päivänä saivat kolme vangiksi,\nnimittäin Parikkalan pojat Matti Paakkisen ja Aarno Jantusen sekä\nkirvulaisen Heikki Kuisman. Heidät kidutettiin petomaisella tavalla\nkuoliaaksi. Näin palkitsivat punaiset sen, että meikäläiset heidän\nhaavoittuneitaan Kämärällä hyvin kohtelivat ja päästivät vangit\nkuulustelun jälkeen vapaaksi. Alusta alkaen näyttivät punaiset,\nmillaista heidän sodankäyntinsä tulee olemaan.\n\nKun joukot olivat jo järjestäytymässä lähtöön asemalta, tuli Äyräpään\nasemalta ilmoitus, että sieltä päin oli tulossa perättäin kaksi junaa,\ntoinen täynnä suomalaisia punaisia, toinen ryssän matruuseja ja olivat\nne matkalla Viipuriin. Junille päätettiin järjestää lämmin tervehdys\nKämärällä: Jääkäri Brander sai tehtäväkseen rikkoa radan noin 400\nmetriä asemalta etelään olevan pumppuhuoneen kohdalta ja Sihvosen\nkomppania määrättiin menemään ketjuun radan varteen ottamaan sieltä\ntulellaan vastaan vihollisjunia. Muut joukot lähtivät taipaleelle,\nensimäisenä matkan määränä Kämärän hovi, jossa odotettaisiin jälelle\njääneitä. Yleisessä lähtötouhussa tempautui kuitenkin‘menijöiden mukaan\nmyös suurin osa Sihvosen komppaniaa, vain yksi joukkue jäi jälelle ja\ntämän kiidätti Sihvonen kiireimmän kaupalla ketjuun radan varteen.\nSiinä se syviksi kaivetuista lumikuopista otti tulellaan vastaan\nratarikkoutuman luo pysähtyneet vihollisjunat, jotka olivat hyvin\nvalaistut ja sopivat siis erinomaisesti maalitauluksi pimeän peitossa\nharvassa ketjussa makaaville miehille. Tuhoisaa jälkeä teki kiivas\ntuli, mutta kun Sihvonen pelkäsi panosten pian loppuvan, koetti hän\nkomentaa miehiään syöksyyn vallatakseen junat rynnäköllä, ennenkuin\nvihollinen ehtisi tointua ensi säikähdyksestään.\n\nRynnäköstä ei kuitenkaan tullut mitään, koko päivän marssineet ja jo\nyhden taistelun suorittaneet miehet olivat liian väsyneitä, eivät\njaksaneet enää kunnolla kohota syvistä lumikuopistaan. Tämän nähtyään\nSihvonen käski miestensä jatkamaan harvaa tulta ja lähti itse asemalle\nnähdäkseen eikö siellä olisi enää ketään jälellä. Sääli oli hänen\nmielestään jättää näin oivallista saalista käsistään. Jospa olisi ollut\nedes pienempi apujoukko, tai edes lisäpanoksia ja muutamia käsipommeja.\nSilloin olisi asia ollut selvä, vihollisjunat olisi saatu vallatuksi.\n\nTieltä oli eversti Aminoff todellakin lähettänyt Sihvosen avuksi\njääkäri Sainion, joka sai mukaansa käännytetyksi muutaman ryhmän\nmiehiään. Näiden kanssa hän joutui taistelupaikalle sillä aikaa,\nkun Sihvonen oli asemalla. Juuri tällöin alettiin vihollisjunista\npyytää neuvottelijoita, ja miten ollakaan, meni radalle kirvulainen\nNestor Inkinen ja hetkinen hänen jälkeensä metsäherra Rundberg,\njoka oli omasta komppaniastaan jäänyt seuraamaan taistelun kulkua.\nNeuvottelijoilta riisuttiin aseet ja ennen vaunuihin viemistä sidottiin\nheiltä silmät, nähtävästi siitä syystä, etteivät huomaisi, miten\ntuhoisaa jälkeä meikäläisten tuli oli aikaansaanut.\n\nVaunussa saivat Inkinen ja Rundberg tietää, että etumaisen junan\njohtajina olivat itse Jukka Rahja ja toimittaja Latukka. Heitä\nuhkailtiin ankarasti ja alkoi jo näyttää siltä, ettei heitä\nlaskettaisikaan takaisin omiensa luo. Mutta silloin tuli vaunuun\nperässä olevasta junasta muuan ryssäläinen upseeri, joka kaiken\nlisäksi sattui vielä olemaan Rundbergin tuttava. Hänen vaatimuksestaan\npäästettiin neuvottelijat lähtemään, vieläpä sovittiin niin, että\ntunnin perästä jatketaan neuvotteluja. Rundberg ja Inkinen lupasivat\nhankkia itselleen paremmat valtuudet esikunnaltaan, joka muka oli\nasemalla.\n\nTätä tunnin väliaikaa käytettiin hyväkseen, ketjussa makaavat\nmiehet vietiin pimeän suojassa Kämärän hoviin johtavalle tielle,\njosta jääkäri Sainio lähti niitä marssittamaan edelleen. Sihvonen,\nRundberg ja Inkinen palasivat vielä kerran asemalle, kokoilivat sieltä\nlähtökiireessä jääneet sukset, lainasivat lähellä asemaa olevalta\nkauppiaalta hevosen ja veivät suksikuorman mukanaan. Taistelun\njälkivaiheen aikana kaatunut Sakkolan poika Simo Pitkänen jätettiin\nkauppiaan aittaan, kun sitä ei voitu mukana kuljettaa.\n\nJuuri kun Sihvonen tovereineen oli päässyt tielle, aloittivat punaiset\nja ryssät kiivaan ammunnan. Aselevon aika oli kulunut loppuun ja ehkäpä\nvihollinen ympärillään vallitsevasta hiljaisuudesta jo oli hoksannut,\nettä sitä oli vedetty sievästi nenästä. Kiväärituleen yhtyi pian\ntykistökin, jonka vihollinen tällä välin oli saanut taistelukuntoon.\nTämä tykkien jylinä säesti poistuvien matkaa Kämärän hoviin asti.\n\nMutta sinne alkoi jo tulvata Heinjoelta ja Ristseppälästä hevosmiehiä\ntulijoita vastaan. Oli saatu viesti venäjänsaarelaisten liikehtimisestä\nja kilvan heille apua kiidätettiin.\n\nPäättynyt oli vaiherikas Viipurin matka, voitollisella taistelulla\nvenäjänsaarelaiset sen päättivät. Vihollisen tappiot taistelussa olivat\nhyvin suuret, vaikkakaan niistä ei tarkempia numeroita ole jälkeenpäin\nsaatu. Joka tapauksessa Kämärän taistelu tulee aina säilyttämään oman\nmaineensa vapaussodan historiassa. Se oli vapaussodan ensimäinen\nhuomattavampi taistelu, ja kun taistelussa punaisten lisäksi oli mukana\nrunsaasti venäläisiäkin, oli vihollisen Kämärällä kärsimän tappion\nmoraalinen vaikutus sekä Viipurissa että punaisessa Pietarissa varsin\nvoimakas.\n\nKun venäjänsaarelaiset olivat Heinjoella ja Ristseppälässä hiukan\nlevähtäneet, jatkettiin matkaa Antrean kirkolle. Siellä muodostumassa\nolevalla Karjalan rintamalla odottivat venäjänsaarelaisia uudet\ntehtävät. Sielläkin oli tällä välin ripeästi toimittu, Sortavalan ja\nJoensuun jälkeen oli myös Antrean asemalla ja Vuoksenniskalla ryssät\nriisuttu aseista sekä otettu aimo sotasaalis, m.m. 12 konekivääriä,\n6 tykkiä ja suuret määrät ammuksia. Vapaustaistelu oli alkanut,\nvenäjänsaarelaisten antama esimerkki oli saanut koko Karjalan\nnousemaan ikivihollisiamme ryssiä ja näihin liittyneitä kotimaisia\nkapinoitsijoita vastaan.\n\n\n\n\nHIUKAN VENÄJÄNSAARELAISTEN MYÖHEMPIÄ VAIHEITA.\n\n\nAntrean rintamalla tuli venäjänsaarelaisista Karjalan armeijakunnan\n1:sen pataljoonan kantajoukko. Tämän pataljoonan toiminta-alueena oli\naluksi Pullilan-—Näätälän—Kääntymän rintamasivusta. Myöhemmin, kun\nsotatoimet levisivät pitkin Vuoksen vartta Laatokkaan asti, siirtyi\n1:nen pataljoona Kuusaan rintamaosalle avustaen sen ohessa pitkin\ntalvea tehokkaasti sotatoimia myöskin Valkjärven—Raudun rintamaosalla.\n\nMutta eivät läheskään kaikki venäjänsaarelaiset saaneet jäädä 1:seen\npataljoonaan. Kavantsaaren ja Ahvolan ensimäisten taistelujen\nkriitillisinä päivinä lähetettiin Antrean kirkolta useampaan kertaan\napuvoimia Hannilaan, Kavantsaarelle ja Ahvolaan. Nämä joukkolähetykset\njäivät tavallisesti sille tielleen ja niin tuli sievoinen määrä\nvenäjänsaarelaisia vähitellen liitetyksi Ahvolan rintamaosalla\ntaisteleviin joukkoihin. Vielä kauemmaskin venäjänsaarelaisia joutui:\nJoutsenon rintamaosalle, yksityisiä miehiä Savoon ja Pohjanmaalle asti.\nSankarillisesti he kaikkialla paikkansa täyttivät, Hauhianmäellä,\nPullilan ja Noskuan taisteluissa, Raudussa miesten monien\nsortumasijoilla, kukkulan 56 valtauksessa Hannilassa, joka paikassa\nhe taistelivat eturintamassa ja raskaan veron isänmaan vapaus heidän\nriveistään vaati, monta kaatunutta, haavoittuneista puhumattakaan.\n\nVoisimme mainita monta nimeä, jotka ovat saavuttaneet unohtumattoman\nmaineen, joita jokainen mukana ollut vieläkin ihaillen muistelee.\nMainitsemme vain Hauhianmäen konekivääripäällikön Georg Stubbin,\nmainitsemme vain kukkulan 56 valtauksessa sankarikuoleman saavuttaneen\nJaska Kiljusen, joka ennen kaatumistaan oli jo ennättänyt haavoittua 6\nkertaa. Vieläkö mainitsisimme joensuulaisen Arvi Hallbergin, Sakkolan\nuljaan pojan Eemeli Paason, viipurilaisen Eero Turusen, kirvulaisten\nmainehikkaan Hauhianmäen joukkueen. Voisimme jatkaa luetteloa aika\npitkälle, mutta silloin joutuisimme yksin tein selostamaan kaikkia\nKarjalan rintaman kuumimpia taisteluja.\n\nSe ei ole tällaisessa suppeassa julkaisussa mahdollista. Siihen sijaan\nliitämme julkaisumme loppuun venäjänsaarelaisten nimiluettelon, mikäli\nsellaisen laatiminen osittain puutteellisena säilyneen ainehiston\nperustalla on ollut mahdollista. Venäjänsaarelaiset lähtivät niin\npäistikkaa sotatielle, ettei lähtökiireessä miehistöluettelojen\ntekeminen kenenkään mieleen juolahtanut. Jälkeenpäin ovat muutamat\nsuojeluskunnat sellaisia koettaneet laatia, mutta toisaalla se on\nollut suorastaan mahdotonta, kun lähtijöiden joukkoon tempautui monta\nsellaistakin, jotka eivät vakinaisesti asuneet kyseessäolevalla\npaikkakunnalla. Niin esim. Sortavalan joukon mukana oli useita\nseminaarilaisia ja muitakin, jotka sittemmin ovat hajaantuneet\nmikä minnekin ympäri Suomen. Myöhemmin Venäjänsaaressa majaillessa\nlaadittiin kyllä jonkunlainen miehistöluettelo, mutta tämä on\njoutunut hukkaan. Sitäpaitsi se luettelo ei ollutkaan enää läheskään\ntäydellinen: Viipurissa oli kymmenittäin retkeläisiä joutunut vangiksi\ntai muuten eksynyt matkasta, kun useita kaupungille lähetettyjä\npatrullejakin unohtui lähtökiireessä sinne.\n\nTähän liitettyä luetteloa laadittaessa on noudatettu sitä periaatetta,\nettä kaikki matkalle lähteneet on otettu mukaan ja merkitty sen\npaikkakunnan luetteloon, josta matkalle lähtivät. Nykyisiä osoitteita\nei ole siis otettu huomioon, paitsi niissä tapauksissa, jolloin on\nollut mahdotonta ratkaista, mistä kyseessä oleva henkilö on matkaan\nliittynyt. Muutamilta paikkakunnilta ovatkin nimiluettelot aivan\ntäydelliset, niin esim. Joensuusta, Savonlinnasta, Sakkolasta ja\nKaukolasta. Jokseenkin täydellisinä voinee pitää myös Parikkalan\nmiesten ja kirvulaisten luetteloita.\n\nKaikki henkilötiedot puuttuvat yleensä jokaisesta luettelosta.\nMuutamissa tapauksissa niiden hankkiminen ei olisi kyllä tuottanut\nerikoisia vaikeuksia, mutta yhdenmukaisuuden vuoksi on tyydytty\nmerkitsemään vain kaikkein tärkeimmät maininnat, kuten kaatuminen ja\nsotilaalliset arvoylennykset vapaustaistelun kestäessä tai jälkeen.\nToisiin ei ole näitäkään tietoja voitu merkitä, kun käytettävissä\nolevat asianomaisten suojeluskuntain toimintakertomukset ovat niissä\nkohdin kovin vajanaisia ja olisivat voineet aiheuttaa harhaanjohtavia\ntiedonantoja.\n\nVaikka siis luettelo onkin monissa suhteissa epätäydellinen, antaa\nse kuitenkin suunnilleen oikean kuvan eri paikkakuntien osanotosta\nensimäisten Karjalan ja Savon miesten sotatielle lähtöön. Tässäkin\nkohden ovat järjestään kaikki näihin saakka ilmestyneet sotahistoriat\njulkaisseet harhaanjohtavia numeroita.\n\n\n\n\nVENÄJÄNSAARELAISTEN LUETTELO.\n\n\nHIITOLA:\n\n     1. Räkköläinen, Pekka. Harjoitusleirin johtaja, suojeluskuntaupseeri.\n     2. Autio, Vladimir. Rautatievirkailija.\n     3. Granström, Uno. Liikemies.\n     4. Hänninen, Juho.\n     5. Kemppinen, Antti:\n     6. Kojo, Einar.\n     7. Ovaska, Matti.\n     8. Sikiö, Matti.\n     9. Siren, Toivo. Liikemies. Kaatui Kääntymällä 5.3.18.\n    10. Sainio, Sulo.\n    11. Toro, Jaakko.\n    12. Viinanen, Herman.\n\nJOENSUU:\n\n     1. Salminen, Aarne. Jääkärikapteeni.\n     2. Sihvonen, Urho.\n     3. Sivén, Paavo. Majuri.\n     4. Airanne, Arvo.\n     5. Grönberg, Oskar.\n     6. Hallberg, Arvi, Varavänrikki. Kaatui Kuusassa 3.4.18.\n     7. Helin, Paavo. Luutnantti.\n     8. Hirn, Rudolf.\n     9. Hämäläinen, Erkki.  Kaatui Seitsolassa 30.3.18.\n    10. Hämäläinen, Lauri.  Vankina Viipurissa.\n    11. Huttunen, Juho.\n    12. Jungström, Emil.\n    13. Kervinen, Emil.\n    14. Kosunen, Anders.\n    15. Kosunen, David.\n    16. Kupiainen, Olli.\n    17. Keijonen, Toivo.\n    18. Kerkkänen, Vilho.\n    19. Mustonen, Emil.\n    20. Lund, J. B.\n    21. Parviainen, Pekka.\n    22. Pitko, Erkki.\n    23. Pitko, Jussi.\n    24. Pitko, Toivo.\n    25. Sairanen, Toivo.\n    26. Tahvanainen, Yrjö.\n    27. Turunen, Lauri T.\n\nKAUKOLA:\n\n     1. Kiiski, Juho.\n     2. Rantalainen, Matti.\n     3. Rantalainen, Simo.\n     4. Rouhiainen, Simo.\n     5. Räihä, Edvard. Kaatui Antrean rintamaila 11.2.18.\n     6. Pirhonen, Antti.\n     7. Puputti, Viljo. Kaatui Antrean rintamaila 19.3.18.\n     8. Montonen, Simo.\n     9. Kiiski, Matti.\n    10. Haikonen, Heikki.\n    11. Ruuska, Ilmari.\n    12. Rouhiainen, Mikko.\n    13. Siira, Väinö.\n    14. Inkinen, Matti.\n    15. Ruuska, Tuomas.\n    16. Repo, Eino. Kaatui Antrean rintamaila 13.2.18.\n    17. Korte, Heikki.\n    18. Inkinen, M. Juhonp. Kaatui Antrean rintamalla 11.2.18.\n    19. Heikkonen, Ville.\n    20. Asikainen, Juho.\n    21. Ullgren, Antti. Kuollut vapaussodan jälkeen.\n    22. Meronen, Voitto.\n    23. Haikonen, Pekka.\n    24. Savolainen, Simo.\n    25. Korte, Matti.\n    26. Korte, Yrjö.\n    27. Paavilainen, Toivo.\n    28. Paavilainen, Pärtty.\n    29. Korte, Toivo.\n    30. Kuisma, Simo. Kuollut vapaussodan jälkeen.\n    31. Paavilainen, T. Antinp.\n    32. Kuisma, Toivo.\n    33. Paavilainen, Matti.\n    34. Pessi, Eino.\n    35. Kuha, Toivo.\n    36. Raami, Emil.\n    37. Rantala, Erik.\n    38. Pirhonen, Juho. Kaatui Kämärällä 27.1.18.\n    39. Paukkunen, Heikki.\n    40. Puputti, Emil.\n    41. Lukkarila, Johan.\n    42. Teräväinen, Eino.\n    43. Arponen, Ville.\n    44. Poskiparta, Matti.\n    45. Korte, Juho.\n    46. Paavilainen, Toivo Simo.\n    47. Pessi, Juho.\n    48. Puputti, Antti.\n    49. Hiiri, Ville.\n    50. Jyrkiäinen, Väinö. Kuollut vapaussodan jälkeen.\n    51. Kuuppo, Matti.\n    52. Suutari, Antti.\n    53. Iivonen, Heikki.\n    54. Pessi, Antti.\n\nKIRVU:\n\n     1. Chatelain, Henry, Kirvu.\n     2. Akkanen, O, Kirvu.\n     3. Anttonen, Juho, Lahdenmaa. Kaatunut Raudussa 3.4.18.\n     4. Apunen, Matti, Virola.\n     5. Erkkilä, Malakias, Tietävälä.\n     6. Hatakka, Yrjö, Ylikuunu.\n     7. Hatakka, A.\n     8. Hauhia, Lauri.\n     9. Hauhia, Tuomas, Kirvu.\n    10. Herttuainen, Janne, Kirvu.\n    11. Hyväkkö, Juho, Lahdenmaa.\n    12. Hämäläinen, Edv. Vehkapää.\n    13. Hämäläinen, Johannes, Tietävälä.\n    14. Hämäläinen, Martti.\n    15. Huusman, Johannes.\n    16. Huusman, Vilho.\n    17. Inkinen, Armas, Ylikuunu.\n    18. Inkinen, Johannes, Ylikuunu.\n    19. Inkinen, Juho. Kaatunut.\n    20. Inkinen, Heikki, Kirvu. Murhattu Viip. lääninvankilassa.\n    21. Inkinen, Nestori, Kirvu.\n    22. Inkinen, Toivo, Kirvu.\n    23. Jaakonsaari, Antti, Apula. Kaatunut.\n    24. Jaakonsaari, Juho, Ylikuunu.\n    25. Jantunen, Adam, Hauhiala. Kaatunut\n    26. Jantunen, Antti, Karvassalmi.\n    27. Juvonen, Juho, Inkilä.\n    28. Kaija, Antti, Vehkapää.\n    29. Kaija, Lauri, Virola.\n    30. Kaija, Vilho.\n    31. Karjalainen, Pärtty.\n    32. Kiuru, Nestori, Tietävälä.\n    33. Koljonen, Tuomas, Virola.\n    34. Kuisma, Antti, Hauhiala.\n    35. Kuisma, I.\n    36. Kuisma, Heikki, Hauhiala. Murhattu Kämärällä.\n    37. Kuisma, Matti, Karvassalmi.\n    38. Kymäläinen, Pietari, Tietävälä.\n    39. Kymäläinen, Yrjö,\n    40. Käkönen, Kalle, Kirvu.\n    41. Lankinen, Juho, Tietävälä.\n    42. Lankinen, Matti, Tietävälä.\n    43. Lankinen, Mikko.\n    44. Lankinen, Toivo, Tietävälä.\n    45. Mansikka, Tahvo, Ylikuunu.\n    46. Meronen, Tuomas, Ylikuunu.\n    47. Minkkinen, Aarne, Inkilä.\n    48. Montonen, Juho, Hauhiala.\n    49. Naatti, Simo, Ylikuunu.\n    50. Niukkanen, Paavo, Apula.\n    51. Ollikka, A.\n    52. Ollikka, Heikki, Vorneala.\n    53. Ollikka, Matti, Hauhiala.\n    54. Ovaska, Juho, Tietävälä.\n    55. Ovaska, M. vanhempi.\n    56. Ovaska, M. nuorempi.\n    57. Ovaska, Simo, Kirvu.\n    58. Ovaska, Yrjö, Kirvu.\n    59. Pekkonen, Heikki, Hauhiala.\n    60. Pentti, Antti, Tietävälä.\n    61. Pentti, Toivo, Tietävälä.\n    62. Pirhonen, Matti, Tietävälä.\n    63. Potinkara, P.\n    64. Potinkara, Simo.\n    65. Puusniekka, Paavo, Torajärvi.\n    66. Raije, Jaakko. Maanmit. insin. Kirvu. Joutui Ahvolassa\n        punaisten vangiksi.\n    67. Rampa, Mikko.\n    68. Rantalainen, Antti, Ylikuunu.\n    69. Ravantti, Reino\n    70. Salonen, Väinö, Kirvu.\n    71. Sutinen, Jaakko Nestori, Tietävälä.\n    72. Toivonen, Edvard.\n    73. Veijalainen, Matti, Tietävälä.\n    74. Velin, Frans Aleksander, Kirvu. Kaatunut Ahvolassa 11.2.18.\n    75. Velling, Tahvo, Ylikuunu.\n    76. Verta, Pietari, Tietävälä. Kaatunut.\n    77. Virolainen, Toivo, Virola.\n    78. Virolainen, Väinö, Kirvu. Kaatunut Raudussa 5.4.18.\n\nKURKIJOEN MAAMIESOPISTO:\n\n      1. Fagerström, Viktor. Nykyinen opiston johtaja.\n      2. Alanen, Viljo Nikolai, Tyrvää.\n      3. Ahlgren, Toivo, Viipuri. Vänrikki.\n      4. Appelberg, Kaarlo R. Hämeenlinna. Haavoittui Kämärällä.\n      5. Enberg, Erik Anselm, Helsinki. Luutnantti.\n      6. Ertman, Erik, Uusikaupunki.\n      7. Forsten, Bror, Hattula.\n      8. Gummerus, Torsten Ilmari, Ruokolahti.\n      9. Dillström, Aristides, Kurkijoki.\n    10. Heinonen, Onni, Rautalampi.\n    11. Heinonen, Kaarlo Nikolai.\n    12. Heinänen, Erkki, Teisko.\n    13. Helle, Jalmari, Suomusjärvi.\n    14. Hermunen, Nestor, Kurkijoki.\n    15. Holmberg, Fjalar, Lahti.\n    16. Holopainen, Eero, Viipuri.\n    17. Kolehmainen, Aarne, Karttula.\n    18. Knuutila, Eino Johannes, Karku.\n    19. Kurenniemi, Niilo, Taipalsaari.\n    20. Lahtinen, Martti Johannes, Pori.\n    21. Lappalainen, Eino Henrik, Liperi.\n    22. Laurell, Ilmari, Lammi. Haavoittui Kämärällä, kuoli myöh.\n        sairaalassa.\n    23. Lensu, Oiva, Luumäki.\n    24. Leppänen, Martti, Sysmä.\n    25. Lind, Aksel, Kuopio.\n    26. Lindstedt, Armas, Jokioinen.\n    27. Mäkinen, Niilo. Haavoittui Kämärällä.\n    28. Pelkonen, Toivo Erik, Räisälä.\n    29. Pennanen, Oskar, Kesälahti.\n    30. Pomoell, Börge, Pernaja.\n    31. Rinta, Lauri Jaakko, Ylistaro.\n    32. Sainio, Eino Aleksander, Sahalahti.\n    33. Sihvola, Väinö Villiam.\n    34. Sipilä, Lauri, Orimattila.\n    35. Steffanson, Ivar Henrik, Kaarina.\n    36. Stenius, Helmer, Helsinki.\n    37. Tammisto, Paavo, Valkeala. Kaatui Pullilassa.\n    38. Trompari, Viljo Johannes.\n    39. Vikman, Bertil, Kurkijoki.\n    40. Vaissi, Osmo Lennart, Kuru. Kaatui Tampereella.\n    41. Yli-Pohja, Kaarle, Ruovesi.\n    42. Ahman, Frans, Kuopio.\n    43. Öhrling, Ivar.\n\nMuita kurkijokelaisia:\n\n    1. Suvanne, Väinö. Rintamakomendantti. Kaatui Naulasaaressa 29.4.18.\n    2. Karrakoski, Frans.\n    3. Kiiski, Pekka.\n    4. Lind, Yrjö, Kurkijoki.\n\nKÄKISALMEN MAALAISKUNTA:\n\n     1. Vihonen, Lauri. Varavänrikki. Kaatui Kauksamolla 15.4.18.\n     2. Pärssinen, Yrjö, Norsjoki.\n     3. Kähönen, Pekka, Näpinlahti.\n     4. Kähönen, Yrjö\n     5. Velling, Toivo.\n     6. Puukka, Juho, Hirvisaari.\n     7. Tiira, Juho, Hirvisaari.\n     8. Vuohelainen, Matti Juhonp. Vuohensalo.\n     9. Javanainen, Pekka, Vuohensalo.\n    10. Vuohelainen, Matti Heikinp. Vuohensalo.\n    11. Vuohelainen, Tuomas Matinp. Vuohensalo.\n    12. Vuohelainen, Jaakko, Vuohensalo.\n    13. Kuronen, Matti\n    14. Virolainen, Heikki, Vuohensalo.\n    15. Orpana, Pekka, Pörtsykkä.\n    16. Kandelin, Eino, Pörtsykkä.\n    17. Tiira, Aleks., Pörtsykkä.\n    18. Leppänen, Heikki, Puusti.\n    20. Pelkonen, Heikki, Puusti\n    21. Kaikkonen, Pekka, Puusti\n    22. Luukkonen, Tuomas, Marjalanniemi.\n    23. Haikonen, Heikki; Marjalanniemi.\n    24. Haikonen, Heikki Heikinp.\n    25. Komonen, Sulo, Tenkalahti.\n    26. Komonen, Pekka, Tankalahti.\n    27. Kuutti, Antti A. Suotniemi.\n    28. Sandström, Einar. Eläinlääkäri. Käkisalmen kaupunki.\n\nPARIKKALA:\n\n     1. Ahokas, Matti, Syväoro.\n     2. Anttonen, Johannes, Tiviä.\n     3. Anttonen, Juho\n     4. Anttonen, Toivo\n     5. Anttonen, Mikko\n     6. Anttonen, Mikko, Syväoro. Kaatui Pullilassa 19.2.18.\n     7. Anttonen, T. M.\n     8. Asikainen, Heikki, Simpele.\n     9. Hallonblad, Valdemar, Parikkala.\n    10. Hasselqvist, Toivo, Parikkala\n    11. Hämäläinen, Aleks., Särkisalmi.\n    12. Hämäläinen, J. Simpele.\n    13. Fagerlund, Yrjö, Parikkala. Komppanianpäällikkö,\n        suojeluskuntaupseeri.\n    14. Jantunen, Aarne, Parikkala. Murhattiin Kämärällä.\n    15. Joronen, Juho, Särkisalmi.\n    16. Jääskeläinen, Matti, Syväoro.\n    17. Kaljunen, M. J., Simpele.\n    18. Kaukoranta, Niku, Parikkala. Kaatui Raudussa 5.4.18.\n    19. Kettunen, Johannes, Särkisalmi. Kaatunut.\n    20. Kokkonen, Adolf.\n    21. Kokkonen, Matti, Simpele.\n    22. Kosonen, Pekka, Särkisalmi. Kaatunut.\n    23. Kosonen, Väinö, Syväoro.\n    24. Kuikka, Adolf, Särkisalmi. Kaatui Kämärällä 27.1.18.\n    25. Lempiäinen, Juho, Simpele.\n    26. Lindberg, Ilmari, Parikkala. Suojeluskuntaupseeri.\n    27. Löppönen, Matti, Särkisalmi.\n    28. Matikainen, Heikki.\n    29. Nenonen, Eevertti, Simpele.\n    30. Nenonen, Juho, Parikkala.\n    31. Neuvonen, Olavi, Särkisalmi.\n    32. Olkkonen, Matti, Simpele.\n    33. Paajanen, Kalle, Kaalamo.\n    34. Paakkinen, Matti, Särkisalmi. Murh. Kämärällä.\n    35. Peippo, Antti, Simpele.\n    36. Peippo, Heikki, Simpele.\n    37. Peippo, Yrjö. Luutnantti.\n    38. Pitkänen, Juho, Syväoro. Kaatui Säiniöllä 26.1.18.\n    39. Pääkkönen, Olli, Särkisalmi.\n    40. Pääkkönen, Paavo, Särkisalmi.\n    41. Reinikainen, Oskari, Simpele.\n    42. Repo, Emil, Simpele. Kaatui Kämärällä 27.1.18.\n    43. Repo, Juho, Simpele.\n    44. Roiha, Juho, Parikkala.\n    45. Roiha, Mikko » Suojeluskuntaupseeri. Hukkui Salmissa 9.10.22.\n    46. Riikonen, Hannes, Simpele.\n    47. Räsänen, Heikki, Parikkala.\n    48. Saukkonen, Pekka, Parikkala.\n    49. Saikkonen, Heikki, Särkisalmi.\n    50. Siitonen, Adolf, Syväoro.\n    51. Sikiö, Heikki Matinp., Syväoro.\n    52. Sikiö, Heikki Simonp., Syväoro.\n    53. Silvennoinen, Pekka, Särkisalmi.\n    54. Sinkkonen, Ilmari, Syväoro.\n    55. Sinkkonen, Iivari, Syväoro.\n    56. Soikkeli, Antti, Särkisalmi.\n    57. Soikkeli, Olli, Kaukola.\n    58. Sonni, Eero, Särkisalmi.\n    59. Sonni, Olli, Syväoro.\n    60. Sonni, Toivo, Särkisalmi.\n    61. Tiainen, Adolf\n    62. Tiainen, Lauri\n    63. Tiainen, Petter, August, Särkisalmi.\n    64. Tiainen, Juho, Parikkala.\n    65. Tiitta, Heikki, Simpele.\n    65. Terävä, Oskari, Simpele.\n    67. Tuunanen, Pekka, Parikkala.\n    68. Valkeapää, Toivo, Särkisalmi.\n    69. Vento, Antti, Simpele.\n    70. Vilska, Juho, Simpele.\n    71. Vilska, Petter Juhana, Särkisalmi.\n    72. Keskimäki. Vuokraaja, Parikkala.\n\nPYHÄJÄRVI:\n\n     1. Pärssinen, Antti Juhonp. Varavänr. Kaatui Aunuksessa 1919.\n     2. Falin, Matti. Kersantti.\n     3. Inkinen, Paavo.\n     4. Kähkönen, Villiam.\n     5. Kerminen, Aapro. Vankina Viipurissa, haav. lääninvankilassa.\n     6. Lappalainen, Albert. Vankina Viipurissa, haav. Patterinmäellä.\n     7. Lappalainen, Janne Heikinp.\n     8. Leinonen, Pekka.\n     9. Nokelainen, Juho Juhonp.\n    10. Nolo, Antti. Vankina Viipurissa.\n    11. Pelkonen, Paavo. Vankina Viipurissa Patterinmäellä.\n    12. Pusa, Juho Heikinp. Noitermaa.\n    13. Pärssinen, Yrjö.\n    14. Rautiainen, Juho. Vankina Viipurissa Patterinmäellä.\n    15. Silvennoinen, Pekka. Kuollut.\n    16. Sirkiä, Matti.\n    17. Sipponen, Matti, Noitermaa.\n    18. Toivainen, Villiam. Suojeluskuntaupseeri.\n    19. Vanhanen, Pekka, Yläjärvi.\n    20. Vuotilainen, Aleksander. Vankina Viipurissa.\n    21. Äikiö, Aapram, Ivaska. Vankina Viipurissa.\n    23. Inkinen, Antti Antinp.\n    24. Ijas, Juho Juhonp. Kaatui Raudussa 5.4.18.\n    25. Jankko, Esko. Farmaseutti. Haav.\n    26. Kaasalainen, Antti. Kaatui Pullilassa 22.2.18.\n    27. Nokelainen, Heikki.\n    28. Salmi, J.\n\nSAKKOLA:\n\n     1. Seitola, Urho. Kapteeni.\n     2. Aarnio, Valter.\n     3. Elenius, Lauri.\n     4. Hynnä, Väinö Jaakonp. Vankina Viipurissa.\n     5. Huuska, Ville Juhonp. Vankina Viipurissa.\n     6. Hiiri, Väinö Pekanp.\n     7. Hynnä, Juho Simonp.\n     8. Hännikäinen, Albert Alenp.\n     9. Jääskeläinen, Oskari Aapronp.\n    10. Karonen, Adolf.\n    11. Karonen, Emil Mikonp.\n    12. Koppanen, Matti Tuomaanp.\n    13. Kekki, Juho Alenp.\n    14. Kekki, Ville Juhonp. Vankina Viipurissa, haavoit.\n    15. Kekki, Ville Matinp.\n    16. Käppi, Juho Antinp.\n    17. Kallonen, Juho Joonaanp.\n    18. Kiuru, Salamon Pekanp.\n    19. Klink, Ilmari. Murhattu Viipurin lääninvankilassa.\n    20. Koiranen, Salamon Tuomaanp.\n    21. Koiranen, Arvid Juhonp.\n    22. Kuisma, Salamon Eskonp.\n    23. Kuisma, Tobias Juhonp.\n    24. Koponen, Salamon Juhonp.\n    25. Käppi, Yrjö Mikonp.\n    26. Käppi, Matti Mikonp.\n    27. Karvonen, Juho Matinp,\n    28. Kiiski, Niilo Matinp.\n    29. Kiiski, Mikko.\n    30. Kekki, Väinö.\n    31. Luostarinen, Juho Samulinp.\n    32. Laamanen, Armas Mikonp.\n    33. Loponen, Mikko Martinp.\n    34. Leinonen, Emil Yrjönp. Vankina Viipurissa.\n    35. Leinonen, Toivo Yrjönp.\n    36. Luukko, Juho Tuomaanp.\n    37. Makkara, Juho Juhonp.\n    38. Naskali, Ville Tuomaanp. Vankina Viipurissa.\n    39. Naskali, Emil Mikonp.\n    40. Naskali, Tuomas Matinp.\n    41. Naskali, Heikki Juhonp.\n    42. Naskali, Juho Matinp. (Lapinlahti).\n    43. Naskali, Matti Vilponp. (Lapinlahti).\n    44. Naskali, Juho Matinp. (Arkuntanhua).\n    45. Naskali, Maunu Tahvonp. Vankina Viipurissa.\n    46. Naskali, Väinö Gaabrenp.\n    47. Naskali, Matti Vilponp. (Pannusaari).\n    48. Naskali, Tuomas Yrjönp.\n    49. Pajari, Juho Tuomaanp. Vankina Viipurissa.\n    50. Pitkänen, Yrjö Matinp.\n    51. Pitkänen, Simo. Kaatui Kämärällä 27.1.18,\n    52. Pitkänen, Antti Juhonp.\n    53. Pitkänen, Juho Antinp.\n    54. Paaso, Eemeli Juhonp. Varavänrikki. Kaatui Ahvolassa 7.3.18.\n    55. Paaso, Aleks. Antinp. Murhattu Viipurin lääninvankilassa.\n    56. Pitkänen, Manu Juhonp.\n    57. Pitkänen, Juho Pekanp.\n    58. Partanen, Aleks. Vankina Viipurissa.\n    59. Pettinen, Niilo.\n    60. Paussu, Juho.\n    61. Pitkänen, Maunu Juhonp. Vankina Viipurissa.\n    62. Repo, Matti.\n    63. Ruuna, Väinö Alenp. Vankina Viipurissa.\n    64. Ruuna, Albert Antinp. Vankina Viipurissa.\n    65. Rämö, Edvard\n    66. Rahkonen, Matti.\n    67. Silvasti, Yrjö Juhonp.\n    68. Sipiläinen, Matti Salamoninp.\n    69. Sipiläinen, Yrjö Pekanp. Vankina. Murh. Perkjärvellä.\n    70. Salakka, Toivo.\n    71. Suvanne, Hannes Salamoninp.\n    72. Söder, Villiam Salamoninp. Murhattu Viipurin lääninvankilassa.\n    73. Santala, Kalle. Vankina Viipurissa.\n    74. Sikanen, Aleks. Paavonp. Vankina Viipurissa.\n    75. Savolainen, Simo.\n    76. Toiviainen, Arvid.\n    77. Turkkinen, Matti Pekanp.\n    78. Taivainen, Eino.\n    79. Tatti, Väinö Martinp.\n    80. Tuokko, Juho Simonp.\n    81. Valtonen, Matti Juhonp.\n    82. Vuotilainen, Hjalmar Aaponp.\n    83. Virolainen, Väinö Matinp.\n\nSAVONLINNA:\n\n     1. Brander, Viljo. Jääkärikapteeni.\n     2. Sainio, J. E. Jääkäriluutnantti.\n     3. Bagge, Erkki. Ylioppilas.\n     4. Forss, Karl. Vääpeli.\n     5. Gyllenberg, Jarl.\n     6. Hantvargh, A. Kapteeni.\n     7. Helle, Emil J. Luutnantti Viron armeijassa.\n     8. Karvinen, Jonas. Kaatui Kämärällä 27.1.18.\n     9. Kotilainen, Torsti. Luutnantti.\n    10. Koistinen, Thure.\n    11. Koikkalainen, Paul.\n    12. Kiljunen, Jaska. Komppanianpäällikkö. Kaatui Hannilassa 13.4.18.\n    13. Karhula, Eino.\n    14. Laakso, Lennart.\n    15. Luukkainen, Kalle.\n    16. Muukkonen, Arvi. Ylioppilas, luutnantti.\n    17. Nissinen, Einar. Koululainen. Kaatui Kämärällä 27.1.18\n    18. Palonen, Leo.\n    19. Pokki, Lauri. Luutnantti.\n    20. Pärnänen, Pekka. Kaatui Kämärällä 27.1.18.\n    21. Repo, Eino.\n    22. Turtiainen, Taavi. Kuollut\n    23. Turtiainen, Taito. Ylioppilas. Kaatui Ahvolassa.\n    24. Turtiainen, Väinö. Koululainen. Kaatui Pullilassa.\n    25. Turunen, Tauno.\n    26. Vihervuori, Jalmari.\n    27. Viljakainen, A. J.\n    28. Österberg, Kristian.\n\nSavonlinnan ympäristö:\n\n     1. Uljas, Arvid, Pieksämäki. Komp. päällikkö. Kaatui\n        Kaislahdella 27.4.18.\n     2. Vartiainen, J. V., Mikkeli. Vänrikki.\n     3. Alasoini, Atte, Sulkava.\n     4. Kankkunen, K., Sulkava.\n     5. Kykkänen, Otto.\n     6. Hämäläinen, Lauri, Sulkava.\n     7. Ruottinen, Kaarlo, Sulkava.\n     8. Turunen, Iivari.\n     9. Vright, S., Sulkava.\n    10. Putkonen, H., Kerimäki.\n    11. Silvennoinen, H.\n    12. Herttainen, Otto.\n    13. Hyttinen, Esaias, Varkaus.\n    14. Käyhkö, Jalmari.\n    15. Kosonen, Emil, Kulennoinen.\n    16. Laamanen, Martti.\n    17. Laamanen, P.\n    18. Muhonen, Matti.\n\nSORTAVALA:\n\n[Henkilötiedot puutteelliset.]\n\n      1. Aarnio, Paul, koululainen.\n      2. Alopaeus, Thor Fr. Lennätinrevisoori. Kaatui Kuusassa.\n      3. Ahvo, V.\n      4. Gajevsky, H.\n      5. Hallikainen, Armas. Seminaarilainen.\n      6. Jokinen, Uljas. Koululainen.\n      7. Karvinen, Yrjö Tauno.\n      8. Kosonen, O.\n      9. Lehtomaa, Heikki. Kansakoulunopettaja.\n     10. Leino, A.\n     11. Lindqvist, Paul Volter. Kirjakauppias.\n     12. Luoma, O.\n     13. Mähönen, H. Seminaarilainen.\n     14. Mikkonen, V.\n     15. Nissinen, J.\n     16. Nissinen, Ilmari. Konttoristi. Haav. Kämärällä.\n     17. Musovski, J. Koululainen.\n     18. Pesu, D.\n     19. Pesu, V. Koululainen.\n     20. Pitkänen, E.\n     21. Pulli, A.\n     22. Puska, A.\n     23. Raunio, Lauri. Koululainen.\n     24. Rautiainen, Toivo. Vänrikki.\n     25. Rundberg, G. Metsänhoitaja.\n     26. Rancken, Br. Sahanhoitaja. Varavänrikki.\n     27. Saikkonen, V. Koululainen.\n     28. Salo, G.\n     29. Sihvo, Maunu.\n     30. Sorsa, Eino.\n     31. Sjöman, Valdemar. Kauppamatkustaja.\n     32. Ström, Fritiof. Metsätyönjohtaja.\n     33. Suominen, Oskari.\n     34. Tiensuu, Seppo. Tehtailija.\n     35. Tolonen, Eino.\n     36. Uimonen, P.\n     37. Valtonen, P.\n     38. Vahäsalo, Heikki. Komisario, komppanianpäällikkö.\n     39. Viitasalo, Jussi. Kansakoulunopettaja.\n\nVIIPURI:\n\n      1. Aminoff, Adolf. Eversti.\n      2. Hägglund, Voldemar. Jääkärieverstiluutnantti.\n      3. Henrichsson, Paul. Jääkärimajuri.\n      4. Hämäläinen, Viljo. Jääkärikapteeni.\n      5. Strömberg, Väinö. Jääkärikapteeni.\n      6. Vakkilainen, Hannes. Jääkäriluutnantti. Kuollut.\n      7. Ahlgren, Onni.\n      8. Gevert, J. Vänrikki.\n      9. Grönroos, Topi.\n     10. Heiskanen, I.\n     11. Järveläinen, Otto Ilmari. Luutnantti.\n     12. Kainuvaara, Kalle. Kapteeni.\n     13. Kauranen, Olavi.\n     14. Kekki, Aulis. Vänrikki.\n     15. Kotilainen, Torsti.\n     16. Koivula, T. Kuollut.\n     17. Levänen, I.\n     18. Lounamo, Leo.\n     19. Lorentz, R. Luutnantti.\n     20. Makkonen, Pekka. Kaatunut Ahvolassa 1.3.18.\n     21. Mether, Sune.\n     22. Nikoskelainen, Vilho J. Kapteeni.\n     23. Nissinen, Kalle.\n     24. Nyman, Arne.\n     25. Paavola, Vilho.\n     26. Puhakka, Erland.\n     27. Piispanen, Armas. Nyk. Amerikassa.\n     28. Rantala, Armas.\n     29. Salonius, A. H. Dosentti. Vänrikki, konekivääripäällikkö.\n     30. Sairanen, Sulo.\n     31. Seppälä, Aarne. Vääpeli.\n     32. Simelius, P.\n     33. Stenberg, Ilmari.\n     34. Stubb, Georg. Vänrikki. Kaatui Ahvolassa 22.3.18.\n     35. Talvenheimo, Niilo. Vänrikki.\n     36. Tirkkonen, Lauri. Vääpeli.\n     37. Tamminen, Alpo Sakari. Koululainen. Kaatunut Aunuksessa.\n     38. Turunen, Eero Olavi. Vänrikki. Kaatui Jänhiällä 5.4.18.\n     39. Valtonen, P.\n     40. Vestergren, I.\n\nVUOKSELA:\n\n     1. Hinkkanen, Paavo.\n     2. Junttila, Emil.\n     3. Karonen, Aleksanteri. Vankina Viipurissa.\n     4. Karvonen, Nuutti.\n     5. Komonen, Johannes. Murhattu Viipurin lääninvankilassa.\n     6. Käppi, Juho.\n     7. Tiinus, Viktor. Vankina Viipurissa.\n     8. Varvas, S.\n     9. Vepsä, Juho.\n\nRAUTU:\n\n[Tiedot kaatuneista puuttuvat.]\n\n     1. Hinkkanen, Kalle.\n     2. Hinkkanen, Pekka.\n     3. Ihalainen, Jalmari.\n     4. Junni, Simo.\n     5. Junni, Ville.\n     6. Jäske, Juho.\n     7. Joro, Toivo.\n     8. Kerminen, Väinö.\n     9. Kosonen, Heikki.\n    10. Kosonen, Juho.\n    11. Kotti, Jalmari.\n    12. Kuparinen, Heikki.\n    13. Kytö, Väinö.\n    14. Kärkkäinen, Jalmari.\n    15. Loponen, Albert.\n    16. Spiridonoff, Nikolai.\n    17. Turkulainen, Emil.\n    18. Valkonen, Antti.\n    19. Valkonen, Matti.\n    20. Valkonen, Mikko.\n    21. Valkonen, Simo.\n\nERI PAIKKAKUNNILTA:\n\n    1. Laine, Kalervo, Imatra.\n    2. Serenius, Uno, Imatra.\n    3. Jägermalm, Fr., Helsinki.\n    4. Helenius, Vilho, Helsinki.\n    5. Mustonen, Hannes, Kuopio.\n    6. Vepsä, Juho, Lappeenranta.\n\n\n\n"]