[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fzrtSi1OiNyvrv1pyl1KKIrqGN0P7h_QPUrupOZ9ohpI":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},3692,"Juudas","Haarla, Lauri",1890,1944,"3692-haarla-lauri-juudas","3692__Haarla_Lauri__Juudas","Nelinäytöksinen draama","naytelma",[],[],"fi",1925,null,16930,116780,false,77945,[23,24],"Finnish drama -- 20th century","Historical drama",[],[],197,"Neliosainen historiallinen draama sijoittuu 1700-luvun lopun kustavilaiseen Suomeen. Näytelmässä seurataan Yrjö Maunu Sprengtportenin ja Juhana Antti Jägerhornin poliittisia toimia sekä itsenäisyyspyrkimyksiä Ruotsin vallan loppuvuosina.","Lauri Haarlan 'Juudas' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3692. E-kirja on\npublic domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta\nmitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","JUUDAS\n\nNelinäytöksinen draama\n\n\nKirj.\n\nLAURI HAARLA\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1925.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nYRJÖ MAUNU SPRENGTPORTEN.\nANNA ELISABETH, Seestan rouva.\nJUHANA ANTTI JÄGERHORN.\nHEDVIG MARIA, Nynäsin rouva.\nBEATA KRISTIINA.\nISAURA.\nKAARLE HENRIK KLICK.\nKUSTAA III.\nSEBASTIAN VON OTTER.\nJUHANA ALBERT EHRENSTRÖM.\nSTEN BIERKEN.\nJEAN MARIE HIERTA.\nKUSTAA BJÖRNRAM.\nHENRIK ARGILLANDER.\n\nTapahtuu Suomessa kustavilaisena aikana.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nKustavilaistyylinen huone Seestan kartanossa. Oikealla (katsomosta\nkäsin) pieni pelipöytä tuoleineen. Taempana oikealla ovi muihin\nhuoneisiin ja tämän vieressä pieni tarjoilupöytä. Oikealla takanurkassa\nmuuri ja tämän lähettyvillä kaappikello ja pari tuolia. Takaseinän\novesta näkyy osa pientä salonkia siroine huonekaluineen. Taka-alalta,\nhieman vasemmalta, nousevat pimeähköt kierreportaat vinttikerrokseen.\nPortaitten edusta ja vasen nurkkaus ylempänä muuta permantoa. Tällä\nkorokkeella kaappi ja seinän viereen työnnetty pöytä. Vasemmalla\nkorkea ikkuna ja tämän lähettyvillä sohva ja pöytä parine tuoleineen.\nVasemmalla kaapin päällä kolmihaarainen kynttilänjalka, jonka\nkynttilöitä ei vielä näytöksen alussa sytytetä, ja katossa kattokruunu.\n\nUlkona hämärtyvä myöhäiselokuun ilta. Kierreportaat ja vasemmanpuolinen\nnurkkaus jäävät tiheään varjoon.\n\nEnsimmäisessä ja toisessa näytöksessä käyttävät herrat aikansa\nsiviilipukuja ja peruukkeja. Viimeksimainittuihin nähden tekevät\nkuitenkin poikkeuksen Jägerhorn ja Klick, joilla on omat hiuksensa,\nedellisellä ruskeat ja tuuheat, jälkimmäisellä musta, sileä\nleikkotukka. Eversti von Otterilla on koko ajan yllään sotilaspuku.\nNaiset käyttävät ajalle ominaisia ylhäisönaisten pukuja: värikkäitä ja\nlaajahameisia \"rastisilji\"-, \"triumfantti\"- ja \"peaudesoire\"-pukuja\nkireine kureliiveineen ja runsaine koristeineen.\n\n\nI KOHTAUS.\n\n_Henrik Argillander_, lihava pappi, istuu vasemmalla, sohvalla,\npiippua polttaen, edessään pikari ja liköörikannu. _Beata Kristiina_,\nkirkkoherran kasvatti, sytyttää viimeisiä kattokruunun kynttilöitä.\n\nBEATA KRISTIINA (kirkkoherralle; lähestyen, niiaten arasti).\nRukoilemalla rukoilen kasvatusisää, ettei hän juopuisi tänä iltana\nliikaa. Olemme _vieraina_ jalosukuisen everstin ja ritarin kartanossa,\nja armollinen emäntämme pahastuisi, jos...\n\nARGILLANDER (keskeyttäen; muhoilevan leppoisasti). Siveän tyttäreni\npitäisi muistaa, että siellä Kuopion puolessa saa pappiparka juoda\nsakat ehtoolliskalkista. Täällä on boolimaljat kiinalaisesta\nporsliinista ja hopeasta kannut... eletään kuin Herodeksen hekumassa...\nSiellä kyttyräselät ja kaatuvatautiset!\n\nBEATA KRISTIINA Mutta isäntämme itse on matkalla Gammelbackasta\ntänne ja Tukholmaan suurissa asioissa. Teidän tehtävänne koko Savon\npapiston edusmiehenä menee tyhjiin, jos... juhlitte liian aikaisin.\n(Yhä hätäisempänä; katsahtaen portaisiin.) Ja mitä sanoisi nuori herra\nJägerhorn, jonka ankarista hyveistä on maine levinnyt ylhäisten ja\nalhaisten pariin.\n\nARGILLANDER (nauraa hohottaen). Vai sieltäpäin sen piikaisen kenkää\npuristaa. Eikös olekin päivät päästään konverseerattu ja replikeerattu,\npuistokäytäviä koreasti kepsuteltu ja elokuisessa hämärässä...\namyseerattu...\n\nBEATA KRISTIINA (syvästi loukkaantuneena). Kasvatusisä...\n\nARGILLANDER (leppoisasti). Nää... nää, tarkoitin vain sanoa, että minun\nheikko lihani taitaa olla täällä pienemmässä kiusauksessa kuin Eevan\nluonto... rippilapsessani. Mutta — palatakseni asiaan — en kiellä\nkieltäymyksen suurta arvoa, jos se on ikäänkuin tulevaisen nautinnon\ntalteen panemista.\n\nBEATA KRISTIINA (ottaen kannun pöydältä). Saanhan siis kantaa tämän\npois?\n\nARGILLANDER (ojentaen pikarinsa; pyytävästi). Vie, tyttäreni, vie...\nMutta... vielä lohdutuksen pisara... (Beata Kristiinan täyttäessä\npikaria.) Lihallekin on sanottava hyvästit säädyllisellä tavalla.\n(Nousten.) Juon maljan Savon jumalan, Yrjö Maunu Sprengtportenin,\nkunniaksi. (Juo maljan.) Ja sinun pitää niiata. (Istuutuu jälleen.)\n\nBEATA KRISTIINA (leikillään niiaten; iloisesti). Niiaanpa mielelläni...\nolen valmis uhraamaan ajallisen onneni ja... sieluni autuuden\npatrioottien alttarilla...\n\nARGILLANDER (varoittavasti). So-soo, mamselli! (Karkeasti.) Etkös\ntiedä astuvasi avioon lihallisen poikani, pitäjänkirjuri Argillanderin\nkanssa? Sinun säädyllesi on sopimatonta kuherrella täällä sydämillä ja\nautuuksilla. Mene nyt ja ojenna tapasi.\n\nBEATA KRISTIINA (puoliksi itsekseen). Menen, mutta sydän on minun\nomani... (Kääntyy oikeanpuolista ovea kohti.)\n\n\nII KOHTAUS.\n\n_Juhana Albert Ehrenström_, nuori vänrikki, tulee peräovesta kädessä\n\"Siunattu Painovapaus\".\n\nEHRENSTRÖM (jo ovelta). Posti Tukholmasta! Viimeinen numero \"Siunattua\nPainovapautta\". \"Spartacus\" paljastaa hoviherrain vehkeet. (Lukee.)\n\"Aatelius on kauppatavaraa. Viisikymmentätuhatta plootua maksaa\nonnenonkijalle paroonius. Kahvilakeikarit tulevat majureiksi ja\neversteiksi, sillä lahjuksilla ja parisilaisilla näyttelijättärillä\nrakennetaan valtakunnan armeijaa...\" Niin kirjoittaa \"Spartacus\" ja\nvertaa kuningasta Eerik Pommerilaiseen. Rohkea poika! Ja tiedättekö,\nkuka hän on?\n\nBEATA KRISTIINA. Kukas muu kuin Valhallan mestari, jalosukuinen\nJägerhorn...\n\nEHRENSTRÖM. Eipäs Olekaan, vaan miettiväisten muusain palvelija\nValhallassamme. Odottakaa!\n\nBEATA KRISTIINA (istuutuu oikealle).\n\nEHRENSTRÖM (mennen portaitten juureen; kutsuen). Spartacus! Tule\ntuomiolle... (Kääntyen jälleen Beata Kristiinan puoleen.) Jägerhorn on\nveljesseuramme profeetta ja omatunto, mutta runoniekkamme on Kaarle\nHenrik Klick.\n\nARGILLANDER. Mutta, nuori herra, jos keltanokat hoitavat rovastin\nja piispan virkaa, millä istuimella sitten istuukaan teidän\nhierarkiassanne eversti Sprengtporten?\n\nBEATA KRISTIINA. Kun olin äitivainajani keralla pienenä tyttönä\nBrahelinnassa, oli hän mielestäni kuin nuori ruhtinas...\n\nEHRENSTRÖM (yhä innostuneempana). Generalissimus! Suurempi ruhtinaita\nja kuninkaita... Washington ja... ja Engelbrekt, tyrannien karkoittaja!\n\n\nIII KOHTAUS.\n\n_Kaarle Henrik Klick_ tulee portaista, papereita kädessä.\n\nKLICK (jo portailta; sukkelasti). Kuulkaas nyt, kirkkoherra, tuossa\non syy, että aateli on pakanallisesti lakannut käymästä kirkossa.\n(Viitaten Ehrenströmiin.) Me olemme oppineet itse saarnaamaan.\n\nARGILLANDER (merkitsevästi). Tosi on, että sielunpaimenen on nykyaikana\nhelppo hoitaa jalosukuiset sielut taivaaseen. Jos vielä pääsisimme\nostamasta aatelisherroilta papinvirkoja, kiittäisimme Sallimusta\ntyhjistä kirkonpenkeistä... (Naurahtaa tyytyväisenä.)\n\nKLICK (kumartaen; iroonisesti). Huomaan, että kirkko _valistuu_ meidän\nmukanamme rienauksen jaloissa opeissa. Mutta... mehän tuhlaamme aikaa!\nEverstimme tulojuhlaan on ohjelma valmistamatta. (Antaen kumartaen\nyhden papereista Beata Kristiinalle.) Neiti Beata, tässä on teille...\nproloogi tämäniltaiseen näytelmään.\n\nBEATA KRISTIINA (nousten; silmäten paperiin). Laulu, minulle? En\nrohkene laulaa niin korkealle seuralle.\n\nKLICK. Te säestätte ja vänrikki Ehrenström laulaa. Ja näyttelijöiksi\nmolemmat korkeat rouvat ja herroista Hierta ja Bierken. Mitäs sanotte?\n\nBEATA KRISTIINA. Minulle on suuri kunnia olla osaltani valmistamassa\niloa Seestan kuuluisalle herralle.\n\nEHRENSTRÖM (tarjoten käsivartensa). Neiti Beata, suvaitsetteko...\n(Poistuvat taka-ovesta; taustalta, näkymättömistä alkaa pian kuulua\nhetken kestävä, hiljainen säestely.)\n\nARGILLANDER (on lähestynyt Klickiä; tuttavallisesti). Näin neljän\nsilmän välillä: taivutan Savon papiston ja kansan oikean asian\npuolelle, jos sangen arka omatuntoni sopivasti rauhoitetaan ja Herran\npalvelijain luonnolliset edut otetaan huomioon.\n\nKLICK. Savon kansa on liittynyt lujalla uskollisuudella jo ennen\npapistoa, Brahelinnan ajoista alkaen, everstiimme, hyväntekijäänsä. Se\nei ole pettävä patrioottien noustessa.\n\nARGILLANDER (leveästi hymyillen; itsetietoisesti). Tämä kansa on\nveisannut aina paimentensa suulla, (hyrähtäen nauramaan) sillä meillä\non helvetin piina sanojemme suolana.\n\n\nIV KOHTAUS.\n\nTaka-ovesta tulevat _Hedvig Maria_, Nynäsin rouva, nuori, vilkas\nja kaunis nainen; _Anna Elisabeth_, noin 40-vuotias, väsyneen ja\nlempeän näköinen Seestan rouva, ja näiden jäljessä luutnantti _Jean\nMarie Hierta_ ja vänrikki _Sten Bierken_. Edellinen on ulkomuodoltaan\ntyypillinen kustavilaisen ajan kahvila- ja hajuvesisankari, jonka\nkasvoilla on houna ja pikkutärkeä leima ja jonka korea pitsikoristeinen\npuku todistaa kiireestä kantapäähän turhamaista muotikeikaria.\nJälkimmäinen on nuori, kalpeatko mies, jonka eleet ovat hermostuneita\nja katse levoton ja synkkä.\n\nHEDVIG MARIA. Yllätys! he sanovat. Näytelmäkö?\n\nKLICK (kohteliaasti, rakastuneesti; antaen yhden rooleista). Tässä\nteille, pakeneva Psyke, toivottomalta Erokselta...\n\nHEDVIG MARIA (samassa läheisessä sävyssä). Leikkiä vaiko totta?\n\nKLICK. Niin paljon leikkiä kuin puuttuu uskallusta paljastamaan\ntoivotonta sydäntä.\n\nHEDVIG MARIA. Ja niin paljon kai totta kuin leikki sallii?\n\nKLICK (kuiskaten). Niin paljon kuin itse näytelmässä rakastatte\nonnellista kreiviä, niin paljon toivon minä teiltä.\n\nHEDVIG MARIA. Katsotaanpa... (Lukee \"roolistaan\":) \"Kuningattaren\nensimmäinen hovineiti...\"\n\nKLICK (kääntyen Anna Elisabethin puoleen, joka on istuutunut vasemmalle\nja vaihtanut muutamia sanoja Argillanderin kanssa). Ja tässä...\nkuningattarelle. Tosin vähemmän lempeä kuin kuningatar Seestan\nhovissa... (Ojentaa \"roolin\" kumartaen.)\n\nANNA ELISABETH (lempeän leikillisesti). Pelkään, etten osaa näytellä\nmuuta kuin sairasta mieltä ja murheellista muotoa; tottumus on toinen\nluonto.\n\nKLICK. Pieni muutos virkistää, armollinen rouva.\n\nANNA ELISABETH (nyökkää hymyillen).\n\nKLICK (Bierkenille; antaen \"roolin\"). Sinut, veljeni Bierken,\nnimitän drabanttien kapteeniksi. (Kääntyen samassa Hiertan puoleen;\nliioittelevasti.) Mutta Jean Marie Hierta on itse kuningas. (Ojentaa\nHiertalle \"roolin\".)\n\nHIERTA (tarttuu asiaan yksinkertaisen innokkaasti). Jaa, jaa, siinäpä\nosasit oikeaan. Kuulun isoäitini kautta Bonde-sukuun ja tämän kautta\nHorneihin, myös kreivilliset Posset ja Sparret ovat koristaneet\nsukupuutani, niin että... ma foi! eräissä pikkuserkuissani on melkein\nkuninkaallista verta. — En vérité! Karaktääriini sangen sopiva...\n(Siirtyy innokkaana taka-alalle, ryhtyen lukemaan osaansa.)\n\nKLICK (laskien leikkiä Hiertan kustannuksella; toisille ikäänkuin salaa\nHiertalta). Vain hän tuo näyttämölle oikeata hovitapaa: pitsinenäliinat\nhajuvettä täynnä ja kyyneleistä kosteat lemmenkirjeet — tyhjissä\ntaskuissa. Todellakin: Gustave le roi!\n\nHIERTA (kääntyen Klickin puoleen). Mais mon Dieu! Täällähän kuningas\nriitelee mustasukkaisena kuningattaren kanssa? Miten porvarillista!\n\nKLICK (nokkelasti). Rauhoitu, veljeni! Kuningas ei ole mustasukkainen\npuolisostaan, vaan kreivistä hovineidille, jota kreivi rakastelee\nkuningattaren lisäksi. Eikä kuningatar ole mustasukkainen kuninkaasta,\nvaan rakastajastaan tämän rakastajattarelle, mikä tapa, tietääkseni, on\njuuri hienoimmissa piireissä comme il faut.\n\nHEDVIG MARIA. Mutta näytelmän juoni? Kertokaa...\n\nKLICK. Vain pieni hoviskandaali.\n\nHIERTA (innostuen). Ooh, skandaali...\n\nKLICK. Tapahtuu Drottningholmissa, aamuyöllä. Kun verho nousee, on\nedessämme hovineidin ja kreivin lemmenkohtaus. (Hedvig Marialle.)\nTunnustan, rouva Hedvig, että olen itsekkäästi riistänyt kreivin\nosan itselleni. (Kaikille.) Toisessa kohtauksessa palaa hovineiti\nkreivinsä luota emäntänsä huoneisiin. Välttääkseen käytävässä seisovia\nvahtisotilaita hiipii hän — tapansa mukaan drabanttisalin kautta,\njossa komentava upseeri viettää yönsä. Mutta hän kompastuu kynnykseen,\nhänen pieni kenkänsä singahtaa hurmaavasta jalasta ja kierii vuoteen\nalle, jolla nukkuva kapteeni herää ja anastaa kengän. Sukkela upseeri\nsanoo kiusoitellen: Kun huomenaamuna näytän tämän suloisen kengän\nhoville ja kuningattarelle, saan palkaksi majurin arvon, sen takaan.\nHovineiti rukoilee hädissään armoa, polvistuu hänen vuoteensa ääreen ja\nnyyhkyttää suloisesti. Kapteeni kuiskaa: \"Ma chère, jos sallitte saman\nsuosion minulle kuin kreiville viime yönä... kolme suudelmaa, on kenkä\nteidän jälleen.\"\n\nANNA ELISABETH (hymyillen). Julma mies...\n\nHEDVIG MARIA. Mitä tekee hovineiti?\n\nKLICK. Neiti ilostuneena maksaa tuon lunastussumman kolmin kerroin, saa\nkengän ja palaa kuningattaren suojiin.\n\nHEDVIG MARIA. Uskomatonta!\n\nKLICK. Tukholman hovissa ei ole mikään lankeemus mahdotonta.\n\nHIERTA (nauraa hekottaa taka-alalta Klickin väitteelle).\n\nKLICK. Mutta eräs kapteenin hylkäämä kamarineitsyt mi kateus\nsydämessä seurannut tuota tapahtumaa, ja aamulla se on koko hovin\nja kuningattaren tietona. Syntyy myrskyinen kohtaus, joka kuitenkin\npäättyy kaikkien yhteiseksi parhaaksi, sillä kuningatar ilmoittaa, että\niloinen perhetapaus on odotettavissa, ja kuningas lyö kreivin ritariksi\nhaaveellisin menoin.\n\nHIERTA. Mikä nerokas spectacle!\n\nANNA ELISABETH (hymyillen). Minua melkein arveluttaisi olla tässä\nhäijyssä ivassa mukana, jollen tietäisi herra mieheni tulevan tästä\nhyvälle päälle. (Sydämellisesti.) Viihdyttääksemme hänet viipymään\nSeestassa olemme tänään iloisella mielellä kaikki. (Leikillisesti,\niloisesti.) Te nuoret saatte mielin määrin vihata noita kruunupäitä...\ntänään tahdon pysyä mukana, vaikka yksinäisyydessäni olenkin usein\nihmetellyt tuota vihan katkeraa oppia.\n\nKLICK (kohteliaasti). Tähän hyvän sydämen ihmettelyyn vastaa\nparhaiten veljeni Ehrenström laulullaan. (Kääntyen peräovea kohti.)\nPrologi alkaa! (Läsnäoleville.) Se on laulu nykyajan naurettavista\npikkutyranneista. (Istuutuu taka-alalle).\n\n\nV KOHTAUS.\n\nEhrenström tulee takaovesta kädessä nuottivihko.\n\nEHRENSTRÖM (sirosti kumartaen; lausuu laulun nimen). \"Les tyranneaux\nridicules.\" (Esittää seuraavan laulun karrikoivin ilmein säestyksen\nkuuluessa taustalta.) [Säestys voi tapahtua pianolla, kitaralla tai\nluutulla.]\n\n    Sansonin Charles on rikkain Ranskan pyöveleistä,\n    ja köyhin kuudestoista on Louis.\n    Mut tää jos tyhjä penningeistä,\n    Charles vippaa, mutta — hioo veistä,\n    ja riemuitsee Paris.\n\n    Taas Tanskanmaassa Kristian on morfinisti,\n    ja prinssi Fredrik kantaa kyttyrää.\n    Siell' leski vanha maan on risti.\n    Ja ken on myrkkyspesialisti,\n    hän arvoon kiipeää.\n\n    Mut nokkelimmat arvat kolmas Kustaa heittää:\n    Hän naist' ei lemmi, mutta pojan saa,\n    hän viinan kieltää — viinat keittää,\n    hän tanssein pirunsorkan peittää\n    ja kahlein armahtaa.\n\n\nVI KOHTAUS.\n\nLaulun kestäessä tulee portaista _Juhana Antti Jägerhorn_ kantaen\nkädessään kolmihaaraista kynttilää. Hänen tullessaan kynttilän valo\nheittää portaitten vasempaan seinään hänen varjonsa, joka pysyy hetken\npaikallaan, ennenkuin hän itse tulee näkyviin. _Bierkenin_ ja _Hedvig\nMarian_ huomio kääntyy varjoon, ja jälkimmäinen huomauttaa siitä\nhiljaa kuiskaten ja kädellä viitaten Anna Elisabethille. Viimeisten\nsäkeitten ajan Jägerhorn seisoo viimeisellä porrasaskelmalla ankarana,\nmutta rauhallinen ilme kasvoillaan, ja heti laulun loputtua nousevat\nherrat, paitsi Argillander, kunnioittavina kuin päällikön edessä.\n_Beata Kristiina_ ilmestyy heti säestyksensä lopetettuaan peräovelle ja\nistuutuu ovipieleen.\n\nJÄGERHORN (rauhallisen ylevästi). Meidän on ylennettävä mielemme\nhyveen harjoituksin eikä matkittava riettaan hovin turhamaista elämää.\n(Asettaa kynttilänjalan vasemmalle kaapin päälle.)\n\nKLICK (kunnioittavasti, mutta iloisesti). Mitä käskee Valhallan päämies?\n\nJÄGERHORN. Miten on puolustanut karhunkämmenkilpeänsä Kustaa Björnram?\n\nEHRENSTRÖM. Kypärin Walfauderina voin vakuuttaa, että hänen\nmiekkailutaitonsa ja kykynsä kestää ruumiillista tuskaa ovat\nmoitteettomat.\n\nHIERTA. Minut hän vei eilen illalla huoneeseensa ja teki satanistisia\ntemppuja: sammutti kynttiläin valot kaukaa, huoneen toisesta päästä, ja\nsytytti ne taas miten tahtoi. Ja sitten... minulla oli kunnia lainata\nhänelle kaksi dukaattia. Sacre Dieu! miten meillä oli hauskaa.\n\nJÄGERHORN (Bierkenille ja Ehrenströmille). Veljemme Turnausmarsalkka ja\nWalfauderi saattakoot proselyytin tänne tavalliseen tapaan. (Bierken ja\nEhrenström poistuvat peräovesta).\n\nJÄGERHORN (kaikille). Veljeskuntamme kokous alkaa. (Siirtyy oikealle\netualalle; läsnäolevista poistuvat eri ovista _Argillander_, saattaen\n_Anna Elisabethia_, ja _Klick_, saattaen _Hedvig Mariaa; Hierta_\njärjestää korokkeen kokousta varten: asettaa esille pöydän ja tälle\nlaajan, mustan verhon, jonka ottaa kaapista; sytyttää kaapin päällä\nolevan toisenkin kynttilähaarukan ja asettaa tämän, paperit ja musteen\nhanhensulkineen pöydälle, touhuten koko ajan innokkaana ja tärkeänä.)\n\nJÄGERHORN (Beata Kristiinan aikoessa poistua viimeisenä\noikeanpuolisesta ovesta). Neiti Beata... (Beata Kristiinan\nlähestyessä.) Olen ajatellut teitä... tuolla kammiossani.\n\nBEATA KRISTIINA (arastuen). Tulen melkein hämilleni... (Hätäisesti.)\nOlen varmaan häirinnyt... (koettaen leikillä peittää hämmennystään)\nlentämällä kuin utelias kana kuulemaan tuontuostakin herrojen\nkeskustelua. Mutta... minulla kun ei koskaan ennen ole ollut onnea...\n\nJÄGERHORN. Ajattelin niitä vaikeuksia, joihin kohtalo on teidät\nvienyt...\n\nBEATA KRISTIINA. Se lienee orvoksi jääneen tavallinen kohtalo... joutuu\nkaukaisten sukulaisten...\n\nJÄGERHORN (keskeyttäen). Se on loukkaus sydämen vapautta kohtaan, se on\nteidän elämänne turmelemista, mitä kuulin Anna-rouvalta...\n\nBEATA KRISTIINA (kuin säikähtäen). Hänkö? Avasin hänelle sydämeni,\näitini nuoruuden ystävälle, en ajatellut, että...\n\nJÄGERHORN. Rauhoittukaa. Otin hänen luottamuksensa vastaan loukatun\nnaisen ritarina, siitä voitte olla varma. — Niin paljon kuin riippuu\nmeidän voimastamme, Seestan isäntäväen ja minun, emme salli teidän\njoutua vasten tahtoanne tuon juopottelevan kirkkoherran kehnon ja\nhuonotapaisen pojan vaimoksi. (Lämpimästi.) Tähän sanaani saatte\nluottaa, neiti Beata.\n\nBEATA KRISTIINA. Luulin... siellä maalla, että kasvatusisäni tahto\noli kova sallimus, jota vastaan oli synti kapinoida. Täällä olen\noppinut ajattelemaan. Kun luulin teidän eräänä iltana puhuvan sydämen\noikeudesta ja hyveen ylpeydestä, joka kerjurinkin vaatteissa saa\nruhtinaat kumartamaan, silloin ymmärsin, että minulla on oikeus asettua\nkasvatusisääni vastaan.\n\nJÄGERHORN. Te olette ihailtava, Beata Kristiina. Teidän sydämellenne ei\nhyveen tarvitse antaa käskyjä...\n\nBEATA KRISTIINA. Minun ei ole tarvinnut mitään muuta kuin uskoa teidän\najatuksiinne. Enkä pelkää mitään, niin kauan kuin minulla on teidän\nmyötätuntonne ja... (kuin kavahtaen omaa avomielisyyttään) ja...\nSeestan lempeän rouvan. (Iloisesti.) Kuten näette, olette jo melkein\nsuorittanut ritarintehtävänne.\n\nJÄGERHORN (myös leikkisässä sävyssä). Ja löytänyt palkinnokseni\nopetuslapsen, jonka veroista hartaassa oppivaisuudessa en ole tähän\nasti nähnytkään...\n\nBEATA KRISTIINA (ojentaen kätensä). Luulen, he tulevat...\n\nJÄGERHORN (suudeltuaan Beata Kristiinan kättä, pitäen sitä yhä vielä\nomassaan). Tulettehan hetken kuluttua takaisin. (Leikillisesti.) Meidän\non... minä luulen... muserrettava tuo inhoittava kirkko.\n\nBEATA KRISTIINA (nyökäten myöntymykseksi, poistuu oikealle).\n\nJÄGERHORN (siirtyy korokkeelle).\n\nHIERTA (kumartaen). Eh bien, kaikki on valmista... (Siirtyy oikealle\njääden seisomaan.)\n\nJÄGERHORN (jää odottavana pöydän taakse seisomaan tarkaten pöydällä\nolevia papereita).\n\n\nVII KOHTAUS.\n\n_Kustaa Björnram_, puoliksi ränsistyneeseen pukuun puettu keski-ikäinen\nmies, jonka kasvojen ilme osoittaa myrskyisiä elämänvaiheita, mutta\nmyöskin nokkeluutta ja kelmiyttä, tulee peräovesta _Bierkenin_ ja\n_Ehrenströmin_ saattamana. Kaikki herrat seisovat koko kohtauksen ajan.\n\nJÄGERHORN (Björnramille). Luutnantti ja kuninkaallinen sihteeri Kustaa\nBjörnram, kestettyänne mielen lujuudella ruumiilliset koetukset on\nteidät nyt saatettu doorilaisen temppelimme esikartanoon, voidaksenne\ntodistaa, että myöskin sieluunne on tunkeutunut Valhallan iankaikkinen\nvalo. Te seisotte nyt ihmisenä ihmisen edessä ja tuotte julki\najatuksenne miehen suoruudella, ilman vilppiä ja peittelyä. Oletteko\nvalmis?\n\nBJÖRNRAM (pälyiltyään edellisen repliikin aikana salavihkaa\nympärilleen). Jos riittänee swedenborgiaanien, narcissaanien ja\naasialaisten veljien viisaus, valistusmiesten kirjat ja...\n\nJÄGERHORN. Vastatkaa siis: Mikä on parhain valtio?\n\nBJÖRNRAM Missä on toteutettu vallan kolmijako, kuten sen oikein esittää\nMontesqieun \"L'esprit des lois\".\n\nJÄGERHORN. Kuka on tyranni?\n\nBJÖRNRAM. Ken rikkoo kolmijaon harmoniaa: vallankaappauksella,\nsananvapauden riistämisellä, kansan varoja tuhlaamalla tai huonolla\nelämällä, esimerkiksi (lyhyt paussi) _Gustave le roi_.\n\nKLICK. Selvästi sanottu!\n\nBIERKEN. Ja rohkeasti.\n\nEHRENSTRÖM. Ja oikein!\n\nHIERTA. Enkös sitä sanonut!\n\nJÄGERHORN. Miten palvelet parhaiten isänmaata, jossa tyranni hallitsee?\n\nBJÖRNRAM (tarkaten läsnäolevia, tarkasti seuraten vastauksensa\nvaikutusta). Tyrannin karkoittamalla tai (lyhyt paussi) surmaamalla.\n\nÄÄNIÄ (innostuneesti). Kuulkaas...\n\nJÄGERHORN. Mihin velvoittaa veljesvala?\n\nBJÖRNRAM. Ken luopuu maallisista eduista ja naisen lemmestä veljensä\ntähden, ken surmaa veriveljensä, ennenkuin uhraa valaveljensä, hän on\nveljeyden täyttänyt.\n\nJÄGERHORN. ken on pettureista katalin?\n\nBJÖRNRAM. Juudas Iskariot.\n\nJÄGERHORN. Ja Juudaksen osa?\n\nBJÖRNRAM. Surma ja ikuinen häpeä.\n\nJÄGERHORN. Miten vannot meille oman veljeytesi?\n\nBJÖRNRAM (nostaen oikean kätensä). Ihmisenä.\n\nJÄGERHORN. Sinäpä sen sanoit. (Tarjoten korokkeelle nousevalle\nBjörnramille oikean kätensä ja laskien vasemman hänen oikealle\nolalleen.) Olet veljemme ja Valhallan veljeskunnan, Rutger Ingenpojan\nlooshin, jäsen, ja nimitän sinut asemieheksi Kultaisen Jousen\nosastoon. (Kaikille.) Ja nyt valmistukaa kaikki vastaanottamaan\neverstiämme. (Poistuu vinttikerrokseen, vieden mukanaan pöydällä olevan\nkynttilähaarukan.)\n\n(Klick, Ehrenström ja Bierken poistuvat onnitellen käteltyään\nBjörnramia peräovesta).\n\nBJÖRNRAM (vieden viimeisenä kättelevän Hiertan etualalle). Tämä veljeys\ntaitaa olla hengenvaarallista hommaa.\n\nHIERTA (istahtaen tuolille). Non, mon frère, ei muuta kuin haukuskella\nkuningasta ja siteerata suuren Jean-Jacques'in confessioneja.\n\nBJÖRNRAM (äkkiä). Mutta kuninkaalla on — urkkijoita.\n\nHIERTA (pahasti säikähtäneenä). Fi donc... Jestas sentään... (Ottaa\ntaskustaan pienen migreeniputken, huokailee kuin sairas ja sivelee\nputkella ohimoitansa.)\n\nBJÖRNRAM (lähestyen; kujeillen). Niillä on sininen merkki röyhelön alla\nja leikarin naama.\n\nHIERTA (kääntyy tuijottamaan kauhistuneena Björnramiin, ponnahtaa ylös\nja katsoo Björnramin rintaröyhelön alle; retkahtaa jälleen istumaan\nhelpotuksesta huoahtaen).\n\nBJÖRNRAM (työntäen Hiertan luotaan). Mitä sinä, nulikka, uskallat?\n(Teeskennellen uhkaavaa.) Vaadin hyvitystä!\n\nHIERTA. Etkö sinä tiedä, että minä sairastan syvää melankoliaa, jonka\nolen perinyt äidin puolelta, ja ainaista kalvavaa elämäntuskaa...\n(Ottaen jälleen migreeniputken ja sivellen ohimoitaan.) Jollei olisi\ntätä vilvoittavaa migreenirasiaa, olisi minun jo monta kertaa käynyt\npahemmin kuin nuoren Wertherin, joka sairasti samoja tauteja ja —\nsurmasi itsensä...\n\nBJÖRNRAM (nauraen). No, olkoon sitten menneeksi. Voit hyvittää\nkunniaani esimerkiksi — viidellä dukaatilla.\n\nHIERTA (kaivaen kiireesti taskustaan rahat; nousten ja antaen ne\nBjörnramille). Parole d'honneur! Sinä olet oikea gentleman.\n\nBJÖRNRAM (laskee kätensä Hiertan olkapäälle ja vie hänet aivan\netualalle).\n\n\nVIII KOHTAUS.\n\nSamalla tulee peräovesta _Argillander_, menee tarjoilupöydän luo ja\nkaataa itselleen likööriä; ryyppää hitaasti maistellen.\n\nBJÖRNRAM (Hiertalle; urkkien). Mistä sinä saat rahaa?\n\nHIERTA. Me pelaamme! Bierken häviää minulle, minä häviän Klickille ja\neversti häviää meille kaikille. Bierken ja minä vippaamme toisiltamme\nja Jägerhornilta, joka pitää joka kerran moraalisaarnan, mutta vippaa\nkumminkin. (Kerskuen.) Me pelaamme uhkapeliä, näetkös, huimaavia\nsummia, ja Bierken on rappiolla, pelihimon uhri... Voilà l'histoire,\nmon frère.\n\nBJÖRNRAM. Mutta entäs apurahoja, noin suoralta kädeltä, kassoista,\naatteen puolesta? Majesteettirikos on kallista peliä...\n\nHIERTA (etääntyen; syvästi halveksuen). Me emme ole myöneet itseämme.\nMe olemme majureita, everstejä ja kenraaleja kohta joka poika, kun\nvain onni antaa takapotkun oikealla tavalla. (Siirtyy Argillanderin\nlähestyessä korokkeelle ja ryhtyy järjestämään sitä entiseen kuntoon.)\n\nARGILLANDER (on lähestynyt; muhoillen kohteliaasti). Herra Björnram\nei kieltäne sananpalvelijallakaan pientä heikkoutta silloin tällöin\nkorttipeliin?\n\nBJÖRNRAM (viittaa Argillanderia istumaan oikealle pelipöydän ääreen).\n\nARGILLANDER (istuutuen). Pieni istunto korttien parissa rauhoittaa\nsielun ja varjelee sen suuremmista synneistä, eritoten hyvässä seurassa.\n\nBJÖRNRAM (on istuutunut, järjestellen kortteja pöydällä; nokkelasti).\nValistuneelle hurskaudelle käy korttipakka rukouskirjasta.\n\nARGILLANDER. Ooho... tuopa kuulostaa näin evankeliuminkin saarnaajasta\nhieman lavealta sananselitykseltä...\n\nBJÖRNRAM (sukkelasti). Vain oikeaoppista lutherilaisuutta. Eikös\nantanutkin Martti herra meille venyvimmän kaikista ojennusnuorista:\nmieliala ja hurskaus ovat kaksoisia. Ne, niin sanoakseni, punnitsevat\ntoisensa. Eikö näin ollen voi Herra herättää mielemme näkemään\nherttakuninkaassa taivaallisen kuninkaan ja patakuninkaassa pimeyden\nruhtinaan, joka meidän on kaikin voimin kaadettava... (Kaataen ja\nvetäen puolelleen korttiparin.) Kas näin. Ja myöskin nujerrettava\nsydämissämme. (Ottaen erilleen kortin.) Entäs tämä musta rouva? Kukas\nmuu kuin esiäitimme Eeva, josta meidän on päästävä irti (lyöden\npöytään) kuten perisynnistä.\n\nARGILLANDER (nauraa ja kaataa rouvan). Mikähän siinä lienee, että\njumalattomat miehet ovat hauskimpia kavereita maailmassa...\n\nBJÖRNRAM. Mikäs muu voisi tarjota _papille_ virkistävää vaihtelua kuin\njumalattomuus?\n\nARGILLANDER. Mutta, herra luutnantti, näin leikin lomassa en malta olla\ntiedustamatta, onko perää siinä huhussa, että kuningas aikoo verottaa\nuudella verolla papiston kymmenyksiä. Savon papisto on siitä syvästi\nhuolissaan.\n\nBJÖRNRAM. Sellaisesta aikeesta olen kyllä kuullut...\n\nARGILLANDER. Tyrannillinen aikomus! Ja Herran palvelijoita kohtaan.\n\nBJÖRNRAM (leikillisen iroonisesti). Nähkääs, kirkkoherra, jos papin\nsäkki on pohjaton, tottakai on kuninkaan aarrearkku sekä pohjaa että\n_laitoja_ vailla. Mutta... talonpoikahan maksaa sekä kymmenykset että\nkymmenysten kymmenykset...\n\nARGILLANDER. Ehei, herra luutnantti, piru pettää peijakkaankin —\nsanotaan — mutta suomalainen talonpoika pettää sekä papit että\npeijakkaat...\n\nBJÖRNRAM (väliin tokaisten). Tai maallisella kielellä: varas varkaankin\nvarastaa.\n\nARGILLANDER (huomaamatta Björnramin ivaa). Sanokaapas muuta! Jos\nsuurennat jyvämitan, se tekee kukkurapäät latteita kuin lehmän jäljet\nkarjatiellä, en paremmin sano. Jos koetat punnuksia korjailla vaimosi\nja lastesi parhaaksi, se paiskaa vaakaan piimäistä voita ja höyryävää\nlihaa, joka painaa kuin syntisen kaulassa myllynkivi.\n\nBJÖRNRAM. Saanemme kuitenkin toivoa, että kirkkoherran syvä kokemus\nja ahneudensynnin niin sanoakseni omakohtainen tuntemus on antava\nvoimaa juurittamaan tämän paheen pois (naurahtaen ilvehtivästi) ainakin\nseurakunnassa.\n\nARGILLANDER (tuimasti). Arvon herra, tarkoitatteko te leikkiä\nminulla ja vakavilla asioilla? Olen tullut eversti Sprengtportenilta\nanomaan vainotulle Savon papistolle oikeutta kuninkaan mielivaltaa\nvastaan. Mutta jos hänen oppilaansa haastavat kunnon israeliitalle\nfilistealaisten kieltä, olen hänelle huomauttava, että haemme ennemmin\nturvaa vaikka riettaasta hovista kuin pilkkaajien leiristä...\n\nBJÖRNRAM (on katsellut valppaasti ympärilleen; Hiertalle). A-propos,\nveljeni, he harjoittelevat kiinalaisessa salongissa jotain...\nnäytelmää...\n\nHIERTA. Mon Dieu! Ja kuningas on tässä... (Poistuu suinpäin peräovesta.)\n\nBJÖRNRAM (Argillanderille; asiallisen terävästi). Arveletteko,\nettä Savon papisto liittyisi kuninkaaseen, jos se pääsee lisätystä\nkymmenysverosta ja ostamasta pastoraattejaan?\n\nARGILLANDER. Siitä panen pantiksi koko syntisen pääni ja nämä\nkatumuksessa harventuneet haiveneni.\n\nBJÖRNRAM. Entä jos suuremmille tilallisille ja pappiloille\nmyönnettäisiin jälleen viinanpoltto-oikeus?\n\nARGILLANDER (yhä innostuen). _Laillisessa_ humalassa me menemme vaikka\nhirteen kuninkaamme puolesta ja meidän perässämme koko Suomen papisto\nja kansa rusthollarista loiseen saakka.\n\nBJÖRNRAM. Siinä tapauksessa ei meidän ole vielä vannottava kummankaan\nnimeen, vaan odotettava ja harkittava.\n\nARGILLANDER. Mutta... milläs puolella te sitten oikein olette? Teidän\npatriotisminne ja...\n\nBJÖRNRAM (nokkelasti). Olen _yläpuolella_! Sellainen pitkänokkainen\nkalalokki, joka saa lennellä nälkäänsä kirkuen elämän sumeitten vesien\nyllä.\n\nARGILLANDER. Mutta asioitten punnitseminen avomielisellä selkeydellä\nja niin sanoakseni kultavaa'alla on paras tapa näin... Herodeksen ja\nKaifaan kesken.\n\nBJÖRNRAM. Suoraan sanoen: olen virkaheitto luutnantti, ja\nkuninkaallisen sihteerin arvo on kerjuupassina. Olenpa keikaroinnut\nröyhelöissä ja hetaleissa, olen kumarrellut lakeijana Pariisissa\nja manaillut henkiä näkyviin Lontoossa ja Tukholmassa. Saksalaisen\nkäherrystaidon tunnen paremmin kuin omat sormeni, jotka kuitenkaan\neivät ole koskaan luvattomasti toisen omaan koskeneet. Sanalla sanoen:\nolen saanut tuhlata jokaiseen äyriin enemmän neroutta kuin minua\ntyhmemmät hollantilaiseen dukaattiin.\n\nARGILLANDER. Tjaa, en voi kieltää, että mitä tulee hengenlahjojemme\nmaallisiin hedelmiin, olemme kumpikin vääryyttä kärsineet.\n\nBJÖRNRAM. Nyt huhutaan Tukholmassa myöskin sellaista, että\nkuningas aikoo muuttaa politiikkansa saadakseen tukea papistolta\nja talonpojilta aatelia vastaan. Ette voi olla havaitsematta, että\nsilloin tuomiorovastin liperit ja piispanhiipat vaihtavat miestä kuin\nhovikeikarit pukua, ja nokkela aatelismies ja sielunpaimen yhdessä...\nsanalla sanoen: minulle kultakala, teille Pietarin kalansaalis...\n\n\nIX KOHTAUS.\n\n_Beata Kristiina_ tulee oikeanpuolisesta ovesta neulomus kädessä ja\nistuutuu oikealle, odottavana katsahtaen portaisiin päin.\n\nARGILLANDER (silmättyään Beata Kristiinaan, nousten; peittäen\ntarkoituksensa ylimalkaiseen haasteluun). Niinpä niin... tunnustella\najan merkkejä ja niistä havaita mikä hyödyllistä on... öhöm. (Kulkee\nBjörnramin kanssa keskustellen peräovea kohti.)\n\nBJÖRNRAM (poistuu peräovesta).\n\nARGILLANDER (kääntyen Beata Kristiinan puoleen). Tyttäreni, panepa\nkokoon kimpsut ja kampsut, meidän on aika matkata jälleen sinne...\nJumalan selän taakse.\n\nBEATA KRISTIINA (nousten; säikähtyneenä). Kotiin? Näinkö pian?\n\nARGILLANDER He-hee, vai pian... Oo, te älyttömät galatalaiset ja nuoret\nnaiset, etkös tiedä, että kotipuolen sulhasilla ovat olleet nämä viikot\nkuin sarvettomat etanat... (Nauraa merkitsevästi.)\n\nBEATA KRISTIINA. Armollinen rouva on pyytänyt minua viipymään kauan, ja\nherra Jägerhorn...\n\nARGILLANDER (julmistuen). Jägerhorn!\n\nBEATA KRISTIINA (asettuen vastarintaan). Hän ei salli minua kuljettaa\nkuin karitsaa. Hän on minun _ritarini_.\n\nARGILLANDER (melkein hyvätuulisen mehevästi). Ja kantaa kai tyhjissä\ntaskuissaan mamsellin viirejä... (Tuimasti.) Paikalleen sanottuna: Se\nmies on palkaton kornetti parka, sinä olet orpo, (hurskastelevasti)\njota minun tuntoni vaatii varjelemaan aatelisherrojen vilpillisistä\nhoukutuksista.\n\nBEATA KRISTIINA. Puolustan omaa vapauttani, jonka arvo on minulle\ntäällä selvinnyt kaikkea muuta kalliimmaksi. Ja olen valmis sen teiltä\nlunastamaan kaikella mitä minulla on.\n\nARGILLANDER (rehevästi, melkein lempeästi). No, mutta... eikö minun\nrakas rippilapseni havaitse, että hän pistää päänsä pensaaseen ja\npaljastaa koko sydämensä suloisine aivoituksineen. Jollen olisi saanut\nelämän herralta ymmärtämyksen suurta lahjaa...\n\nBEATA KRISTIINA (päättävästi). Kirkkoherra Argillander, tiedän\nsangen hyvin, että vain äidinperintöäni tavoitellaan aikomallanne\navioliitolla. Olen valmis siitä luopumaan teidän hyväksenne,\nkorvaukseksi siitä vaivannäöstä, jota kasvatukseni on teille tuottanut.\n\nARGILLANDER. Kauniisti orastaa tekemäni hengenkylvö rippilapseni\nsydämessä. Sen havaitsen jalosta aikomuksestasi. Mutta niin on säätänyt\nharkitsevainen viisaus, että alaikäiset tyttölapset eivät voi määrätä\nperinnöstään muuta kuin... niin sanoakseni neitsyytensä hinnalla,\naviosäätyyn astumalla.\n\nBEATA KRISTIINA. Poikanne ja hänen isänsä kaikki matalamieliset\nalhaisuudet eivät kykene minua lannistamaan. Se tietäkää.\n\nARGILLANDER. Maailman turhuus viettelee, sen näen. Mutta... minä olen\nnaittajasi nyt ja vastedes ja kykenen kyllä pitämään huolta ajallisesta\nonnestasi. (Varoittavasti.) Tutki itseäsi, tyttäreni. (Jyrkästi.) Ja\nvalmistu huomiseksi matkalle. (Poistuu peräovesta.)\n\nBEATA KRISTIINA (seisoo hetken tuskaisen neuvottomana, katsahtaa\nportaisiin, kääntyy ja sulkee peräoven, hymyilee kuin vapautuneena ja\nrientää portaitten alapäähän; kutsuen). Herra Jägerhorn... (Katsahtaa\nlevottomana oviin päin; jälleen kutsuen.) Herra Jägerhorn...\n\n\nX KOHTAUS.\n\n_Jägerhorn_ tulee kiireesti portaita.\n\nJÄGERHORN (ottaen Beata Kristiinan molemmista käsistä, vieden hänet\netualalle). Olin tulossa teitä etsimään. En voinut olla kuulematta\nkeskusteluanne... (Saatettuaan Beata Kristiinan sohvalle ja\nistuuduttuaan itse tuolille hänen lähellensä.) Olkaa turvassa, tulin\noikeaan aikaan, kuulemaan hyveellisen sydämenne puhuvan jaloa kieltä.\nKuulin teidän äänenne värähtävän häpeästä toisen alhaisuuden tähden. Ja\ntiesin, että olin lähetetty teidän pelastajaksenne.\n\nBEATA KRISTIINA (alttiisti). Pelastus on jo täällä, sydämessäni.\n\nJÄGERHORN (sydämellisesti). Tunnen, että se sydän on minulle\nvilpittömästi avoin, kuin hiljainen puutarha taivasta kohti.\n\nBEATA KRISTIINA (puoliksi itsekseen). Se lienee kuin nurmi ja\nlaidunmaa, joka kaipaa sadetta.\n\nJÄGERHORN (vakavasti; tuskalla). Mutta, Beata Kristiina, te ette tunne\nminua, ette tiedä, olenko...\n\nBEATA KRISTIINA (hymyillen). Itseäni en taida tuntea.\n\nJÄGERHORN. Olenko luottamuksenne arvoinen? Sitä ette kysele lainkaan.\n\nBEATA KRISTIINA. Keneen luottaisin, ellen _mestariin_... minäkin,\nnähkääs, rohkenen haastaa teille opetuslasten kielellä.\n\nJÄGERHORN. Ja kuitenkin: tällä \"mestarilla\" on oma sairautensa, jota\nolen luullut parantumattomaksi ja jonka tähden minulla ei ole ollut\noikeutta tunnustaa teille sydämeni herääviä ajatuksia. Mutta nyt,\näskeisen puhtaan tekonne edessä, se muuttuisi rikoksen taakaksi, jos en\nkykene vilpittömyydessä olemaan teidän arvoisenne. Koko viheliäisyyteni\ntahdon antaa tuomittavaksenne...\n\nBEATA KRISTIINA (hymyillen). Luulen, etten jaksa tuomita, en oikein\nenkä väärin...\n\nJÄGERHORN. Teidän täytyy se kuulla, sillä teidän tulee tietää, että\nsydämestäni on vain toinen puoli vapaa ja onneen arvollinen, toinen on\nlumottu ja myrkytetty.\n\nBEATA KRISTIINA. Sen lumoojatar myrkytti... niinkö?\n\nJÄGERHORN. Kävin kolme vuotta sitten Tukholmassa. Olin tehnyt\ntyötä koko nuoruuteni innolla Savon rajamailla kenttäosastoissa,\nja esimiesteni suositusten piti taata minulle Tukholmassa upseerin\nvaltakirja tuotapikaa. Mutta siellä olivat kuninkaan suosikit, tuhlari\nArmfelt etunenässä, panneet käyntiin häpeällisen valtakirjain ja\nvirkojen kaupittelun. Ja he vaativat lahjuksia eli akordisummaa, joksi\nhe häpeänsä hinnan olivat hienosti nimittäneet. Kokemattomuudessani\nolisin ehkä tuon laittoman veron suorittanut, mutta minulla ei\nollut tarvittavaa summaa. Ja parin viikon kuluttua sain kylmän\nilmoituksen, että ansioni eivät riittäneet vakinaiseen virkaan. Olin\njo kokenut tarpeeksi häpeätä paetakseni kotiin. Mutta... isävainajani\nnuoruudentuttavuuden nojalla olin saanut pääsyn erään ylhäisen\nvaltaneuvoksen perheeseen, jonka nuori tytär vangitsi sydämeni\nkokonaan. Nyt hän lienee hovin juhlituimpia kaunottaria, mutta\nsilloin hän oli vielä liian nuori tuon hovikarusellin vietäväksi,\nja ihmeellisin neitseellinen kauneus oli kuin ruusuköynnös hänen\nvyötäröillään. Hän oli kuin Jeanne d'Arc ilman sotisopaa, kuin\nuudestisyntynyt Heloise... niin hän kuunteli ja vastasi, kun vietimme\niltoja hänen isänsä puutarhassa. Sen yökasteisilla nurmikkoaukeamilla\nme tapasimme toisiamme salaa. Ja kun aamukylmä vavahdutti meidät\ntakaisin maailmaan, me erosimme, ja minä palasin yksinäiseen asuntooni\nautuaasti riutunein jäsenin ja aivoissa lähtemätön kuutamon valo.\n\nBEATA KRISTIINA (viehtyen mukaan). Ja se nainen nukkui\nneitsytkammiossaan... eikä nukkunut kuitenkaan.\n\nJÄGERHORN. Eräänä iltana, kun valtaneuvoksen kartanossa vietettiin\njuhlaa, oli onneni korkeimmillaan. Illan näytelmässä näytteli\nrakastettuni haltiatarta, joka pelastaa Rinaldon viettelijätär Armidan\nnoidanlumoista. Hän ratsasti valkoisella hevosella. Hänen käsivartensa,\njotka olivat minua onnellista — ja onnetonta — syleilleet, olivat\nverhottomat, ja hänen vyötäisillään säteili timanttiketju. Minä sain\nnäytellä Rinaldoa ja seurata hänen ratsuaan. Ja huumaavien applodien\nvaiettua saatoin hänet näyttämöltä pukusuojaan, jossa yhteisen ilomme\nhurmiossa vannoimme toisillemme ikuista uskollisuutta, (katkerasti\nlisäten) todellakin: uskollisuutta... Seuraavana aamuna astuin\nvaltaneuvoksen eteen, kosimaan korkean herran tytärtä, minä — viraton\nkornetti, ylhäisiä suhteita vailla. Vanha herra julmistui. Hänen,\nvaltaneuvoksen, perheen ja maalaisaatelisten Jägerhornien kesken eivät\nmitkään sukulaisuussuhteet voineet tulla kysymykseen. Niin hän pauhasi,\nja minä läksin talosta. Mutta ehdotin Magdaleenalle, rakastetulleni,\nettä pakenisimme Suomeen. Kuvasin hänelle pakomatkan hurmaavia\nvaiheita, Suomen erämaita, sen kultaisia maanteitä ja ratsuani, jolla\nminä — Rinaldo muka — pelastaisin haltiattareni, niinkuin hän oli\nnäytelmässä pelastanut ritarinsa.\n\nBEATA KRISTIINA. Ja hän? Mitä hän sanoi?\n\nJÄGERHORN. Puhuin, riemuitsin, avasin hänelle sylini ja olin valmis\nhäntä kantamaan, ajattelematta muuta kuin pyhää kantamustani. Mutta\nhän, nyt hän avasi sokaistuneet silmäni. Hän naurahti lyhyesti ja\nkylmästi, silitti hetken päätäni säälivästi hymähtäen: \"Poika parka...\"\nJäykistyin sanattomaksi. Hän helähti nauramaan siristävin silmin:\n\"Galanteriaa vain, hyvä herra. Lemmenleikki on aina sallittu tulevalle\nhovinaiselle... Vain Suomen Sysmässä on, kuulema, aatelisjunkkareita,\njotka syöksyvät suoraa päätä isäukkojen luo tankkaamaan huonolla\nkielellä lemmenvalojansa. Galanteriaa! Ajanvietettä ja — harjoitusta,\nkukaties! Oppikaa toki tapoja, hyvä herra.\" En ymmärtänyt muuta,\nsyöksyin ulos, ja kun yötuuli herätti minut kauheasta unestani, tunsin\nmelkein nautintoa, olin kuin pelastunut tyhjyyden noidan, Armidan,\nsaarelta.\n\nBEATA KRISTIINA. Ja niinhän pelastuittekin! Se oli vain heräämistä\noikeaan aikaan.\n\nJÄGERHORN. Enkä pelastunut kuitenkaan. Täällä, kotona, tuo nainen\npalasi muistoihini. Se syöpyi vereeni, paloi houkuttelevana tulena,\nyllätti häpeänä, joka tulvahdutti veret kasvoihin. Usein se hiipi\nmieleeni väsymyksenä ja uuvutti minut kuin keuhkotauti tuomitun miehen.\nSe kalvoi vähitellen loppuun koko nuoruuteni ilon, ja minä tuijotin\npian kamarini akkunasta elämää kuin tylynharmaata seinää.\n\nBEATA KRISTIINA (nousten; kiivaasti). Minä vihaan sitä naista! Hänellä\noli kyllälti tämän elämän antimia. Ja jalkojen juuressa puhtaan\nnuorukaisen rakkaus, ja sen hän polkee häpeään... kuin kurtisaani\nlaihan kukkaron katulokaan.\n\nJÄGERHORN (väsyneesti). Miten helppo teidän on tuomita.\n\nBEATA KRISTIINA (hiljentyen; katuen). Ei, ei! Unohtakaa mitä sanoin. Se\nlienee ollut vain unohdetun ja orvon katkeraa mieltä...\n\nJÄGERHORN Mutta... jos olenkin häntä ikävöinyt kuin vanha kerjäläinen\nlapsuutensa päiviä, olen tuon tunnottoman kuvan edessä myös rukoillut\nyhtä ainoata ruhtinuuden päivää, jolloin hänen täytyisi polvistua\neteeni. Mikä saatanallinen riemu: kokea hänen näyttelevän nöyryyttä\nedessäni ja nähdä hänen valheensa läpi. Pitää kämmenellään, tuossa\nkourassa hänen henkeään ja... ruumistaan...\n\nBEATA KRISTIINA (vavahtaen tuskasta, loitoten; puoliksi itsekseen).\nNiinkö paljon te häntä rakastatte? (Koettaen puhua luontevan iloisesti,\nmutta hätääntyen.) Miten minä viivynkään... Menen auttamaan armollista\nrouvaa juhlavalmistuksissa. (Aikoo poistua.)\n\nJÄGERHORN (on noussut; kiihkeästi). Jääkää! Kaikki mikä kuuluu teille,\non vielä sanomatta.\n\nBEATA KRISTIINA (kahden vaiheilla). Hän on iloinnut jo viikkoja\nherransa ja miehensä saapumisesta. Sillä voimalla hän nousi\ntautivuoteelta. Hänen heikko sydämensä, joka on saanut niin monta\nkertaa pettyä, sykkii ja iloitsee jälleen. Enkö kiirehtisi...\n\nJÄGERHORN (pettyneenä). Tekin? Teidän minä uskoin kestävän armotontakin\ntotuutta, siksi juuri, että se on vilpitöntä.\n\nBEATA KRISTIINA (kylmähkösti). Miksi vaivaatte mieltänne hetkeä varten?\nMinähän matkustan huomenna ja...\n\nJÄGERHORN (pidättäen hänet; ehdottomasti). Siksi juuri. Nyt on\npuhuttava koko elämää varten. Tulkaa... (Vie Beata Kristiinan istumaan;\nistuutuen hänen lähellensä.) Beata Kristiina, tämän saman, ramman\nsydämen rohkenen tarjota teille...\n\nBEATA KRISTIINA (katsomatta Jägerhorniin). Jalosukuinen ritari, suotte\nminulle arvaamattoman kunnian. Mutta... kuulittehan, kasvatusisäni\njyrkkä vastarinta...\n\nJÄGERHORN. Pelkäättekö? Ettekö usko tekään, että sydämellä yksin on\noikeus ratkaista ruumiistamme ja sielustamme?\n\nBEATA KRISTIINA. Minä en pelkää mitään. Sillä minä rakastan teitä.\n(Lähestyen, antaen molemmat kätensä Jägerhornille.) Olen rakastanut\nensimmäisestä päivästä saakka. Mutta en tahdo peittää niitä uhrauksia,\njoita orvon-kohtaloni vaatii ritariltani.\n\nJÄGERHORN (ihastuneena). Mitä suuremmat ne ovat, sitä onnellisempi\nolen. Me tarvitsemme vain kestävyyttä, emmekä luonnottoman pitkäksi\najaksikaan. Sillä jo on lähestymässä se hetki, jolloin aloitamme\ntaistelun vierasta tyranniutta vastaan. Sen vapauden ihmeen, jonka\nWashington näytti maailmalle, me toteutamme, niin totta kuin\nveljesvalamme sen käskee. Ja kuka voi meidän liittoamme silloin estää?\n\nBEATA KRISTIINA (taipuen Jägerhornin puoleen). Ei kukaan, ei mikään,\nsen tiedän... (Hetken vaitiolo; äkkiä, huolehtivasti.) Mutta oletko\nvarma veljistäsi?\n\nJÄGERHORN (levollisesti). Kuin itsestäni. Vala veljeni Kaarle Henrik on\nTyrtaioksemme. Maan kaikilla puolilla on meillä uskaliaita tovereita.\nEi puutu kolmenkymmenen tyrannin murhaajia, jos tarvitaan. Ja minä\ntahdon olla veljilleni omatunto, hellittämätön ja vakaa. (Vetäen Beata\nKristiinan puoleensa.) Mitä voi tämän kaiken keskellä rakkaudellemme\naika?\n\nBEATA KRISTIINA (melkein leikkiä laskien). Aikaa en pelkää, jollei se\nrumenna minua sinun silmissäsi.\n\nJÄGERHORN Nyt on hyvä olla. (Levittää käsivartensa.) Sinä ojensit\npuhtain käsin parantavan lääkkeen.\n\nBEATA KRISTIINA (lähestyen). Synnintunnustus sen teki, en minä, heikko\nnainen, joka kaipaan suudelmaa, vain suudelmaa... (On vaipumaisillaan\nJägerhornin syliin, mutta kavahtaa erilleen, sillä oikeanpuoliseen\noveen koputetaan.)\n\n\nXI KOHTAUS.\n\n_Anna Elisabeth_ tulee, oveen koputettuaan, oikealta. Hänellä on toinen\navattu ja toinen suurikokoinen, suljettu ja sinetöity kirje kädessään.\nHän on itkettyneen näköinen ja kävelee väsyneesti; ojentaa huoahtaen\nsuljetun kirjeen Jägerhornille ja vaipuu tuolille, vasemmalle.\n\nJÄGERHORN (siirtyy taka-alalle lukemaan kirjettä).\n\nBEATA KRISTIINA (lähestyen Anna Elisabethia). Armollinen rouva,\noletteko sairas?\n\nANNA ELISABETH (puhjeten kyyneliin). En kestä enää...\n\nBEATA KRISTIINA. Miksi itkette, hyvä rouva?\n\nANNA ELISABETH (kärsivänä; kiihkeästi). Hänen levotonta henkeänsä. Se\nvaeltaa kuin jättiläisvarjo vieraita rantoja. Miksi hän ei koskaan\nväsy, että saisin häntä kerran hoitaa kuin omaani. Ei, hän ajaa takaa\nvaltaa ja kunniaa ja kolkuttaa ruhtinasten ovilla.\n\nBEATA KRISTIINA Mitä on tapahtunut... onnettomuusko?\n\nANNA ELISABETH. Herrani ei tulekaan kotiin. \"Tärkeät asiat\", hän sanoo,\nestävät. (Katkerasti.) Ne ovat estäneet aina. Hän lupasi viettää täällä\nviikkoja. Minä käskin sydämeni lyömään tasaisesti ja nuorentumaan.\nTahdoin viihdyttää hänet jäämään luokseni pitkäksi aikaa. Ja nyt,\nohi oman kotinsa ja vaimonsa, suoraan Porvooseen ja Tukholmaan ja\nHollantiin. Ei päivää hän välittänyt minulle uhrata.\n\nJÄGERHORN (joka on lukenut kirjeen, lähestyen, innostuneena). \"Savon\njumala\" ei riitä enää. \"Suomen jumala\" on oleva hänen kunnianimensä.\n(Erikoisesti Beata Kristiinalle tarkoittaen.) Mitä äsken ennustin, sen\ntäyttää everstimme tällä kirjeellään. Nyt joka miehelle kylkirauta. Tie\non auki. (Rientää kiirein askelin peräovesta, jättäen sen jäljessään\nauki.)\n\nBEATA KRISTIINA (Anna Elisabethille). Jotain iloista on tapahtunut!\n\nANNA ELISABETH. Kuulitko hänen ääntänsä? Se merkitsee kapinaa ja\nvaaroja niille, joita rakastamme. En ole mitään niin hartaasti\nrukoillut kuin lepoon pääsemistä ennen sen... kauheimman tuloa. Tämä\nrikkinäinen sydämeni tuntuu kyllä tietävän, että se on kuultu. —\nSaata minut huoneeseeni. (Nousee Beata Kristiinan auttamana; pysähtyy\nkeskinäyttämölle.) Ken antaa meistä rakkautensa suurelle miehelle,\nhän saa valmistua uhraamaan itsensä pala palalta. Tämä on sinulle,\nkasvinsisareni tytär.\n\nBEATA KRISTIINA (intomielin). Ja jos sellainen rakkaus minut tuhkaksi\npolttaisi, kiittäisin Jumalaa osastani...\n\nANNA ELISABETH. Lienet oikeassa, tyttäreni. Kärsimyskin voi olla,\nmeille naisille, armon järjestystä. Me tunnemme sen neitseinä, ehkä...\nnäemme sen selkeästi, kun vajaa meissä lakkaa ja täydellinen tulee.\n(Kääntyy, poistuu oikealle Beata Kristiinan saattamana.)\n\n\nXII KOHTAUS.\n\nAlkaa kuulua taustalta äänten sorinaa, ja herrat tulevat peräovesta\ninnokkaasti keskustelevana joukkona. Ensin _Björnram, Bierken_ ja\n_Hierta_, sitten _Klick_ ja _Ehrenström_. Tämän jälkeen _Jägerhorn_,\njoka kulkee kirje yhä kädessä korokkeelle.\n\nJÄGERHORN (korokkeelta). Lyhyesti, veljet: Itävallan ja Alankomaitten\nkesken on syttymäisillään sota. Everstimme maine on saattanut\nOranian prinssin kutsumaan hänet palvelukseensa. Hän saa johtoonsa\nmonituhantisen legioonan, jonka hän aikoo järjestää Savon-brigadin\ntavoin kevyeksi jalkaväeksi sekä ratsuosastoiksi. Hänellä on myös\noikeus täyttää kaikki upseeripaikat. Ja nyt hän, joka on meidät\nsotilaiksi kasvattanut, kutsuu tässä kirjeessä meitä todistamaan\nkuntomme.\n\nHIERTA. Entä... meidän asemamme dans légion? Eversti ei ole voinut\njättää sitä järjestämättä ansioittemme mukaan... (Osa herroista\nliikahtaa uteliaana.)\n\nJÄGERHORN (jyrkästi). Meillä ei voi olla kenelläkään mitään ansioita,\nsillä työ on vasta edessä. Jo huomenna on meidän aloitettava\nsuomalaisien värväys.\n\nKLICK. Suomalaisten? Hollannin sotaan?\n\nJÄGERHORN. Juuri niin. Eversti ilmoittaa, että kuningas on\nvärväysoikeuden häneltä kieltänyt. Meidän on siis suoritettava se\nsalassa.\n\nEHRENSTRÖM ja BIERKEN (huudahtaen). Sehän on ilmeistä kapinaa!\n\nJÄGERHORN. Se on kapinan _valmistamista_ ja ainoa tie.\n\nKLICK. Ja oikea tie. Ainakaan Savon miehet eivät ole unohtaneet Savon\njumalan nimeä.\n\nJÄGERHORN. Juuri suomalaisten on muodostettava legioonan kantajoukko.\nYksinäisinä palkkasotureina vieraalla maalla emme merkitse mitään\nisänmaan asialle. Mutta palatessamme sodan päätyttyä suomalaisten\nveteraanien etunenässä on arpa heitetty, Pohjolan Rooma on säikähtävä,\nja kansa on nostettavissa aseisiin.\n\nEHRENSTRÖM (vilpittömästi). Nyt minä ymmärrän! Suomalaiset Galliaan! Ja\npalattuamme on Kymijoki tuleva kuuluisaksi kuin Rubicon...\n\nJÄGERHORN (tinkimättömästi). Ken epäröi, hän nouskoon ja erotkoon\nmeistä. Nyt on kaikki yhden kortin varassa.\n\nKLICK (toisten puolesta). Epäilisimmekö, päästessämme kärventämään\nTukholman kahvilasankareitten hienoa hipiää!\n\nJÄGERHORN. Hyvä. (Klickille.) Sinä veljeni pidät huolen siitä, että\nveljeskuntamme haaraosastot saavat käskyn värväyksen aloittamisesta.\nLisäksi: yhden teistä on noustava ratsulle ja tavoitettava eversti\nPorvoossa, ennenkuin hän ehtii purjehtia satamasta.\n\nBJÖRNRAM. Veljeskunnan alimpana asemiehenä osoittanen parhaiten intoani\ntarjoomalla nämä koetellut koipeni ratsun selkään ja itseni suuren\neverstimme palvelijaksi.\n\nJÄGERHORN. Saat suosituksen oitis. (Muille.) Ja te muut, huomenaamuksi\nvalmiita matkalle. (Poistuu portaisiin.)\n\nBIERKEN. No, hitto vieköön! Kaikki yhden kortin varaan! Se on minun\npelitapaani se, ja kerran se vetelee. (Kääntyen toisten puoleen.)\nPojat, tämä yö pelataan, \"bostonia\". (Argillanderin ilmestyessä\nperäovelle.) Ja mukaan pappi ja pohjaton säkki.\n\n\nXIII KOHTAUS.\n\n_Argillander_ astuu sisään.\n\nARGILLANDER (Bierkenille; nauraen). Sellaisesta tarjouksesta ei\nhengenmiehen sovi kieltäytyä, sillä valvomaan on meitä käsketty...\n(Siirtyy Björnramia kohti.)\n\nEHRENSTRÖM. Pojat, juhlasaliin! Ja booli kuntoon.\n\nBIERKEN (herrojen kääntyessä poistumaan). Kaksi boolia! (Poistuu\nKlickin, Ehrenströmin ja Hiertan seurassa peräovesta.)\n\nBJÖRNRAM. Kirkkoherran monien hengellisten lahjain joukossa lienee myös\narmolahja selittää unennäköjä? Vai luetaanko se teologiassa synniksi?\n\nARGILLANDER. Mitä kauemmin olen tutkistellut synnin olemusta, sitä\nsopuisammaksi ovat mielestäni käyneet synti ja hurskaus. Summa summarum\ntheologiae...\n\nBJÖRNRAM. Miten selitätte siis tämän tapauksen, joka on ihmeellinen\nkuin uni? Kuningaskala ja patrioottien leijonanharjainen otus syöksyvät\nparhaillaan samaan nieluun ja kiiskenpoikaset perässä...\n\nARGILLANDER. Virranmutkaan painun ja jökötän kuin ahven kivellä.\n\nBJÖRNRAM. Oikein. Minä kierrän lokkina, tarkaten oikeaa hetkeä...\n\nARGILLANDER. Niinpä niin, etsikkoaikaa... Ja vanha ahven hotkaisee\nsilloin maaruunsa kiiskenpoikasen toisensa perästä... yhteiseksi\navuksi...\n\nBJÖRNRAM (tarjoten kätensä). Siihen mennessä...\n\nARGILLANDER (lyöden kättä). Kuin ahvena kivellä. (Kulkevat taka-alaa\nkohti.)\n\n\nXIV KOHTAUS.\n\n_Jägerhorn_ tulee rappusista kirje kädessä.\n\nBJÖRNRAM (jää seisomaan odottavana taka-alalle).\n\nARGILLANDER poistuu peräovesta.\n\nJÄGERHORN (ojentaen Björnramille kirjeen). Muuten... seuraat everstin\nmääräyksiä. (Kulkee Björnramin ohitse oikealle.)\n\nBJÖRNRAM (kumartaa syvään, aikoo sanoa jotain, mutta vaikenee ja\npoistuu havaitessaan Jägerhornin aikovan poistua).\n\nJÄGERHORN (avaa oikeanpuolisen oven, katsoo etsien sivuhuoneeseen,\nkääntyy takaisin näyttämölle).\n\n\nXV KOHTAUS.\n\n_Beata Kristiina_ tulee oikealta.\n\nBEATA KRISTIINA (lähestyen). Miten käy meidän?\n\nJÄGERHORN (vakavan riemullisesti). Me olemme nousseet mitättömyyden\nhaudasta. (Ojentaen kätensä.) Tule... (Kääntää Beata Kristiinan\nkatsomaan vasemmalle akkunaan.) Katso, miten elokuun hämärä tihenee ja\ntummenee. Yhdessä-olomme viimeinen yö on meidän ensimmäisemme. Eikä se\nole koskaan loppuva...\n\nBEATA KRISTIINA (painuen Jägerhornin puoleen). Sinun on viimeinen ja\nensimmäinen hetki...\n\nJÄGERHORN (kuumasti). Puutarha on kuin kypsä jättiläishedelmä. Me\nolemme kaksi elävää siementä sen kosteassa maailmassa. Lähtekäämme...\n(Kietoo käsivartensa Beata Kristiinan vyötäisille ja saattaa hänet\nkiirehtien peräovea kohti.)\n\nVäliverho.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nNäyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä; on helteisen heinäkuun\niltapäivä.\n\n\nI KOHTAUS.\n\n_Jägerhorn_ istuu vasemmalla lukien kirjaa; _Klick_ istuu taka-alalla\novenpielessä kirjoitellen muistikirjaansa.\n\nJÄGERHORN (laskee kirjan pöydälle, punnitsee miettien hetken, silmää\nvielä kirjaan; Klickille, tähän katsomatta). \"Valloitus ei sido enempi\nkuin varkaus.\" Mitä sanot siitä Raynalin ajatuksesta?\n\nKLICK. Ken riistää meiltä sen, minkä luonto itse on lahjoittanut, ja\nvaivamme hedelmät, hän on varkaana tuomittava.\n\nJÄGERHORN. Riistää? sanoit. Pitäisi siis olla: Valloitus ei sido enempi\nkuin varkaus ja ryöstö.\n\nKLICK (hieman hajamielisesti; kirjoittelunsa lomassa). Ehkäpä niin.\n\nJÄGERHORN (ponnistellen yhä jyrkempään tulokseen). Mutta ryöstäjä, joka\ntarpeen tullen, omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa, vaatii omaisuutemme\nja henkemme? Hänhän ei ole muuta kuin ryöstömurhaaja, kuolemaan vikapää.\n\nKLICK. Tuo ei ole mikään uusi totuus. Valhallan veljesvala sisältää\njokaiseen tyranniin nähden saman tuomion.\n\nJÄGERHORN (nousten, ottaen kuin ajatuksissaan kirjan pöydältä;\npainavasti). Niin, ja velvoituksen sen _täytäntöönpanoon_. Siinäpä sitä\nollaan. Me vannomme, mutta valaa emme täytä. Me puhumme liian paljon ja\nteemme liian vähän.\n\nKLICK. Minkä teimme me sille, että Wienin ja Haagin diplomaatit saivat\nsodan estetyksi, ja meidän rekryyttivärväyksemme lakkasi alkuunsa.\nTäytyy odottaa uutta tilaisuutta, ei auta.\n\nJÄGERHORN. Tilaisuus on aina olemassa niille, jotka eivät epäile, kuten\nme. Me vietämme painajaisöitä. Ja käsivartemme? Ne vain pyyhkivät\ntuskanhikeä. Ja tyranni elää ja vallitsee... (Itsekseen punniten.)\nAjatella... On kaksi samankaltaista tekoa: toinen katala murha, toinen\nsankarityö, mutta kummassakin rikoksen leima...\n\nKLICK (leikillisen iroonisesti). Taaskin kyselet, muilta ja itseltäsi.\nNäyt lukeneen Suomen kansan katkismusta. \"Mitä se on?\", \"Mitä tämä\nmerkitsee?\" seisoo siellä jokaisen käskyn jäljessä. Piispallista\nsaivartelua, moraalista hapatusta!\n\nJÄGERHORN (istuutuen jälleen). Olet oikeassa. Siitä täytyy päästä.\nSillä isänmaan kohtalo ei odota. (Puoliksi itsekseen.) Ja meillä\nkaikilla on kiire, sangen kiire...\n\nKLICK (nousten; nauraen). Hirsipuuhun vai mestauslavalle?\n\nJÄGERHORN. Veljeni, kohta vuoden on minua odottanut nainen, joka on\nantanut minulle kunniansa.\n\nKLICK (ihmetellen). Mitä tarkoitat?\n\nJÄGERHORN. Beata Kristiina odottaa kasvatusisänsä luona. Lupasin hänet\nnoutaa palattuani voittajana, kuten luulin. Kun aikeemme raukesi, olen\nmiettinyt tuhansia keinoja. Kysymysten sokkeloissa olen piinannut\nitseni melkein uuvuksiin. En ole _voinut_ lähteä tyhjin käsin. Ahnetta\npappia ei masenneta pelkillä kosimisilla...\n\nKLICK (istuutuen Jägerhornin lähelle). Sinä rakastat... Silloin\nymmärrät minuakin... Niin toisin tavoin kuin rakkaus on tullutkin minun\nosakseni.\n\nJÄGERHORN (hämmästyen). Sinun?\n\nKLICK. Juuri minun, lemmenrunoja kyhäilevän tuulihatun! Minulla\non salainen onni, joka herättää minut joka aamu kuin haltiattaren\nkosketus, sillä minä tiedän näkeväni jo aamulla hänen kasvonsa.\n\nJÄGERHORN (yhä enemmän kummissaan). Täälläkö...?\n\nKLICK. Lähellä ja kaukana, avioliiton kahleissa, käteni yltämättömissä,\nmutta... minä olen tehnyt hänen kauneudestaan itselleni viheriöitsevän\nristin...\n\nJÄGERHORN. Toisen miehen vaimo...\n\nKLICK (nousten). Sinun sisaresi, Nynäsin rouva. Vaadi hyvitystä tai\nojenna kätesi. Kumman teetkin, en tahdo sitä enää salata.\n\nJÄGERHORN. Ja sisareni?\n\nKLICK. Olin hänelle jo aikaisemmin tuhlannut mitättömän ihastuksen\nsanoja, käsittämättä niiden alla nukkuvaa rakkautta. Mutta kun\nonnettoman emäntämme sairauden aikana valvoin öitä hänen avuksensa,\nkohosi hän silmissäni saavuttamattomaksi kauneudeksi. Hän oli\nkuin laupeudentyönsä pyhittämä. En rohjennut lähestyä, en kyennyt\npakenemaan. Mutta kuoleman katveessa ei ihminen nähtävästi kykene\npeittämään itseänsä. En minäkään. Eräänä yönä tunnustin hänelle\nrehellisesti kaiken. Ja hän salli sen tapahtua. Hän ei luvannut mitään,\nenkä minä häneltä lupauksia pyytänyt. Mutta sen tiedän, että minulla on\noikeus kantaa hänen värejänsä.\n\nJÄGERHORN (ojentaen Klickille kätensä; lämpimästi, mutta\nmurheellisena). Sinä olet onnellisempi minua.\n\nKLICK. Luulin äsken...\n\nJÄGERHORN (istuutuen). En sanonut vielä kaikkea. Tuskin itselleni\nrohkenen tunnustaa, että hänen kasvonsa ovat ikäänkuin vierasten\najatusten haalistamat. En voi sille mitään. Hänen pitäisi olla\nlähelläni. Välimatkan tyhjyyttä me emme kestä. — Olen kyllä\nkirjoittanut. Mutta hänen kirjeensä harvenivat, ja — nyt ne ovat\nlakanneet. Onko hän unohtanut minut, vai asetetaanko hänelle esteitä?\n(Nousee, ryhtyen levottomana kävelemään.)\n\nKLICK (vakavasti). Mitä seisoneekin vastassamme, sitä älä unohda, että\nveljeytemme teräskilpi on nyt kirkkaampi kuin koskaan ennen.\n\n\nII KOHTAUS.\n\n_Hedvig Maria_ tulee mustaan pukuun puettuna oikealta.\n\nHEDVIG MARIA. Saamme vieraita. Kaksi ratsua ajoi portista. Saanemmeko\nvihdoinkin tietoja everstistä.\n\nKLICK siirtyy katsomaan akkunasta.\n\nHEDVIG MARIA (Jägerhornille). En ole lakannut sitä suremasta, ettei hän\nkiirehtinyt vaimonsa kuolinvuoteelle, ei maahanpaniaisiin, ehkäpä hän\najaa vaunuissa ohi vaimonsa haudankin...\n\nJÄGERHORN (Hedvig Marialle). Sinä vilpitön sydän! (Lähestyen;\nlämpimästi.) Sinun tulee tietää, että luotan siihen mieheen, kenelle\nsen annoit.\n\nHEDVIG MARIA (sydämellisesti). Myös minä toivon olevani jalon veljeni\narvoinen.\n\nKLICK (akkunan luota). No, totta vieköön... itse eversti von Otter\nlaveassa persoonassaan. (Hedvig Marialle.) Lähtekäämme vastaan.\n\nHEDVIG MARIA tarttuu tuottavasti Klickin käsivarteen; poistuvat\nperäovesta.\n\n\nIII KOHTAUS.\n\nBierken tulee portaista, kulkee peräovelle ja todettuaan toisten\npoistuneen lähestyy Jägerhornia.\n\nBIERKEN (röyhkeästi). Tarvitsen rahaa.\n\nJÄGERHORN. Taasko pelivelka?\n\nBIERKEN. Ja kunniavelka.\n\nJÄGERHORN. Sinä olet lurjus!\n\nBIERKEN. Olkoon menneeksi, jos saan kolmesataa täysipainoista dukaattia.\n\nJÄGERHORN. Hiertalleko olet ne taas velkaa?\n\nBIERKEN (naurahtaen). Sille narrilleko kunniavelkoja? Ehei, tämä on\nmiehelle, jolle täytyy pitää sanansa tai... (Tekee kuvaavan liikkeen\nohimoaan kohti.)\n\nJÄGERHORN. Että Hierta on yksinkertainen, sen olen tietänyt, mutta että\nBierken on luonteeltaan alhainen, sen havaitsen nyt vasta.\n\nBIERKEN (kautta rantain). Tietääkös Valhallan valtias, mikä on\nilmiantaja — (Jägerhornin kääntyessä kuin inhoten poispäin) se on\nsellainen mies, joka saa kymmenen kertaa suuremman summan, jos\nvihjaisee kuninkaan suosikeille äskeisestä värväyksestä ja eräistä\nmuista...\n\n\nIV KOHTAUS.\n\n_Klick_ ilmestyy edellisen repliikin loppupuolella peräovelle.\n\nJÄGERHORN (käännähtää Bierkeniin, huomaa Klickin; syvästi\nkuohuksissaan). Tuossa on petturi!\n\nBIERKEN näyttää hätkähtävän, jäykistyy pelokkaan kyräilevään asentoon.\n\nKLICK (lähestyen; Jägerhornille). Mitä käsket?\n\nJÄGERHORN. Jollei hän kykene itse lävistämään kurjaa päätänsä, saa\nhän taistella minua vastaan. Siihen mennessä: arestiin. (Viittaa\nyläkertaan.)\n\nKLICK (Bierkenille). Lähde. (Poistuu Bierkeniä saattaen portaisiin.)\n\nJÄGERHORN (on kääntänyt kärsivän näköisenä Bierkenille selkänsä;\ntoisten lähtiessä, puoliksi itsekseen). Hänestäkin on minun omatuntoni\nvastuussa...\n\n\nV KOHTAUS.\n\n_Ehrenström_ tulee peräovesta, matkapuvussa.\n\nEHRENSTRÖM (reippaasti). Suuria uutisia!\n\nJÄGERHORN (synkkänä). Onko tyranni surmattu? Ovatko valtiopäivät\ntuominneet Armfeltin ja muut suosikit mestauslavalle? Pienemmät uutiset\neivät ole enää suuria.\n\nEHRENSTRÖM (yhä iloisesti). Onpa Seestan filosofi, näen mä, tuimalla\npäällä. Mutta kirkastuupa kohta naamasi, sen takaan. — Onko Björnram jo\nsaapunut?\n\nJÄGERHORN (lyhyesti). Saapui yöllä. Tietoja Sprengtportenille.\n\nEHRENSTRÖM. Kuninkaallisia tietoja! Everstimme ajaa parhaillaan Porvoon\ntietä neljän hevosen vetämissä vaunuissa kuin kuningas Eriksgatallaan,\nja kuningatar, pohjolan kaunein nainen, istuu hänen vierellään.\n\nJÄGERHORN. Onko aikomuksesi vähentää kunnioitustani opettajaani\nkohtaan? Luuletko, etten häpeäisi hänen puolestaan, jos hän\ntähänastiset laiminlyöntinsä aviomiehenä kruunaisi vielä —\nrakastajattarilla.\n\nEHRENSTRÖM (kiusoittelevan leikillisesti). Syytä ennemmin itseäsi!\nTiedätkö, kenestä Sprengtportenin jälkeen puhutaan eniten Tukholman\nhovissa? — Juhana Antti Jägerhornista, Valhallan kuuluisasta\nmestarista. Etenkin naiset! Juuri niin, teidän harvinaisuutenne...\n\nJÄGERHORN. Kuka on tuo nainen?\n\nEHRENSTRÖM. Isaura.\n\nJÄGERHORN. Harvinainen nimi ja... kummallinen. Mitä sukua?\n\nEHRENSTRÖM (leikillisesti). Kuningattaret eivät käytä sukunimeä...\n\n\nVI KOHTAUS.\n\n_Hedvig Maria_ ja eversti _von Otter_ univormuun puettuna tulevat\nperäovesta. Jälkimmäinen on oikea miekan, maljan ja naisen rehevä,\nmutta jo ohi loistopäiviensä elänyt ritari.\n\nHEDVIG MARIA (aikoen poistua oikealle). Emännän velvollisuudet...\n\nv. OTTER. Sukkela keino päästä lentoon. (Kaikille.) Katkera sallimus,\nnuoret veljeni. (Viitaten punoittavaan nenäänsä.) Mitä loistavammaksi\nkäy tämä maallinen majakkani, sitä nopsemmin lentävät ohitseni elämän\nperhoset.\n\nEHRENSTRÖM. Ne pelkäävät kuolemaa jättiläisliekissä!\n\nHEDVIG MARIA (hymyillen veikeästi). Hetkiseksi, herra eversti. (Poistuu\noikealle.)\n\nv. OTTER. Tulivuoressa! Siitä saakka, kun tapahtui Lissabonin\nmaanjäristys, olen verrannut itseäni kraateriin, jolle nainen on\nonnellinen tilaisuus maanjäristyksen järjestämiseen.\n\nEHRENSTRÖM. Ja nainen joutui pakokauhun valtaan.\n\nv. OTTER (taputtaen Ehrenströmiä olalle). Ei aina, ei aina, nuori mies.\n(Lyöden kättä Jägerhornille.) Mutta, nuori ystäväni, teiltä tulin\nkysymään, miten käy sotamiehen, jolta puuttuu ruuti ja ammukset.\n\nJÄGERHORN (hymyillen). Hänen selkäpuolensa saa ottaa kuulat vastaan.\n(Viittaa v. Otteria istumaan ja itsekin istuutuu vasemmalle.)\n\nv. OTTER. Parbleu! Oikein vastattu. (Istuutuen.) Ja siihen tilaan on\nnyt joutunut koko pataljoonani. Mitä meidän on tehtävä? Kysyn sitä koko\nupseeristoni puolesta. Sotahuhut vahvistuvat...\n\nEHRENSTRÖM. Älkää surko, herra eversti. On olemassa mies, joka osaa\nhankkia kultaista ruutia ja sillä sekä lyijyä että kuoleman mustaa\nruutia.\n\nv. OTTER. Kuningasko, se lurjus, joka keskellä katovuotta juoksi\nhovista hoviin, ihaili Roomaa, metsästi Neapelissa ja tanssi\nVersailles'issa, parbleu, tanssi sotakassan tyhjäksi? Se tyhjähousuko...\n\nEHRENSTRÖM. Kuningasko? Ehei. — Ettekö ole kuulleet, että hän\nperusti Tukholmaan pelihelvetin ja rakentaa sen tuloilla parhaillaan\nhullujenhuonetta...\n\n\nVII KOHTAUS.\n\n_Klick_ tulee portaista edellisen repliikin aikana.\n\nKLICK (tarttuu keskusteluun). Itselleen vanhuuden turvaa! Hän _tietää_\nsiis olevansa hullu, siinä on jo jotain neroutta.\n\nJÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Mitä useampi mielenvikainen Ruotsin\nvaltaistuimella, sitä enemmän meillä isonvihan kauhuja.\n\nEHRENSTRÖM. Tämäkö Euroopan tyhjätaskuisin tyhjäntoimittaja? Ei, pojat,\ntarkoitin Yrjö Maunu Sprengtportenia, joka aloittaa kohta Suomen sodan\nRuotsia vastaan.\n\nKLICK (nauraen). Kuulkaapa, herrat, veljemme Ehrenström on ajanut\nhovikarusellissa itsensä pyörryksiin.\n\nEHRENSTRÖM. Eipä niinkään. Aioin vain säästää erään uutisen everstin\nitsensä sanottavaksi. Mutta koska asia on julkinen salaisuus ja koska\nmeidän on otettava hänet vastaan kuninkaallisesti, olkoon sanottuna,\nettä Björnramilla on kuninkaan käskykirje, jolla everstimme nimitetään\nSuomen armeijan ylipäälliköksi.\n\nv. OTTER (nousten). Triomphe! Parbleu!\n\nJÄGERHORN (on noussut). Silloinhan olisi... isänmaa pelastettu!\n\nKLICK (Ehrenströmille ). Kerro miten tapahtui tämä ihme.\n\nEHRENSTRÖM (istuutuen). Everstin palattua Hollannista Tukholmaan\nkerääntyi hänen ympärilleen loistava seura. Venäjän lähettiläs\nkumarteli kultaisin lupauksin, kuninkaan veli, herttua Kaarle, kuunteli\nmielellään hänen kuvauksiaan Suomen itsenäisestä kuningaskunnasta...\n\nJÄGERHORN (äkkiä; kiinteästi). Kuningaskunnasta?\n\nEHRENSTRÖM. Se oli vain diplomatiaa. Samalla aikaa hän esiintyi\nvaltiopäivillä ja lisäsi kannattajiaan päivä päivältä. Ooh, se oli\nloistava näytelmä, jota Suomen nerokkain ylimys johti tahtonsa mukaan.\n\nKLICK. Mutta sitten? Tämähän oli kaikki kuningasta vastaan.\n\nEHRENSTRÖM. Hän saartoi ja piiritti kaikilta puolilta, kunnes kuningas\nantautui ja etsi sovintoa. He keskustelivat kauan, kuningas, Armfelt ja\nhän. Silloin tuli sanoma armollisen rouvamme sairaudesta ja lähdimme\nmatkaan. Mutta ylipäällikön valtakirja jäi kansliaan valmistettavaksi.\nBjörnram sai käskyn purjehtia suoraan Pohjanlahden yli ja ratsastaa\nyötä päivää. Me olemme voittaneet!\n\nJÄGERHORN. En voi enää epäillä. Tämä on kunnianpäivä. Mitä teemme,\nveljet?\n\nEHRENSTRÖM. Suomen leijona liehumaan!\n\nv. OTTER. Pojat, suihkulähteestä tehdään jättiläisbooli!\n\nJÄGERHORN. Tänään on armahdettava raskainkin rikos. (Klickille.) Vie\nsana Bierkenille.\n\nKLICK (poistuu portaisiin).\n\nEHRENSTRÖM. Nyt, pojat, kenraalia vastaan!\n\nv. OTTER. Seis! Koko pataljoona mukaan. Minä komennan ja parbleu, minun\nviinabassoni tekee rumpalin virkaa hurratessamme.\n\n\nVIII KOHTAUS.\n\n_Klick, Hierta, Bierken_ ja _Björnram_ tulevat portaista.\n\nKLICK (kiireissään ). Tieltä kuuluu vaunujen jyrinä.\n\nv. OTTER. He, kaikki aselajit. Eteenpäin, mars! (Poistuu peräovesta\njäljessään _Klick, Hierta_ ja _Bierken_.)\n\nJÄGERHORN (vetää luokseen mukana aikovan Björnramin). Minkä näköinen on\nse nainen, joka saapuu tänne everstimme seurassa?\n\nBJÖRNRAM. Miten kuvaisinkaan... arvoitusta? Hänen kasvonsa ovat\npakanalliset ja — hurskaat. Joku hurja haave, aie näyttää vaivaavan\nhänen mieltään, kun hän kyselee sinusta, tuon tuostakin...\n\nJÄGERHORN (kavahtaen). Minusta? Tunteeko hän minut?\n\nBJÖRNRAM. En tiedä. Mutta silloin hän tarttuu käsivarteen ja huoahtaa\nkärsimättömästi.\n\nJÄGERHORN. Olisiko hän tasavaltalaisten lähettämä... asioissa?\n\nBJÖRNRAM. Mahdotonta tietää. Joka tapauksessa: kaunis nainen. Hänen\nvartalonsa! Kuin elämänhalun jumalattarella...\n\nJÄGERHORN (rypistäen kulmallisiaan; äkkiä). Pidä kirje valmiina...\n(Siirtyy vasemmalle, jää katsomaan ikkunaan.)\n\nBJÖRNRAM (kumartaa, poistuu peräovesta).\n\n\nIX KOHTAUS.\n\n_Isaura_, upeasti puettu ylimysnainen, tulee oikealta Jägerhornin\nhuomaamatta. _Hedvig Maria_ tulee jäljessä saattaen.\n\nHEDVIG MARIA osoittaa ääneti Jägerhornia, ikäänkuin aikoisi ruveta\nesittelemään.\n\nISAURA panee sormen huulilleen, viittaa Hedvig Mariaa vetäytymään\ntakaisin.\n\nHEDVIG MARIA näyttää huvitetun hämmästyneeltä, nyökkää sitten\nymmärtävästi ja poistuu hiljaa oikealle.\n\nISAURA (kevyen iloisesti). Minulla oli saattajana uskoton ritari.\n\nJÄGERHORN kääntyy, jää tyrmistyneenä tuijottamaan Isauraa.\n\nISAURA (yhä nauraen). Hän läksi katumusretkelle pyhälle haudalle,\nsovittamaan syntejään, luulen. Ja niin minä jäin vaunuihin yksin. Tosin\noli minua portilla vastassa kokonainen pataljoona kavaljeereja, mutta\nminä olin puolestani uskoton heille. (Vakavammin.) Sillä minäkin olen\npyhiinvaellusmatkalla. No, mykkä ritari, enkö tehnyt somasti?\n\nJÄGERHORN (liikahtaa kuin satutettuna; kääntyy katsomaan poispäin.)\n\nISAURA. Todellakin, profeetathan ovat katkeria naisille! Luulenpa\nmelkein voittaneeni riidan, joka syntyi hiljan emäntäni Sofia\nAlbertiinan luona juorutessamme Seestan nuoresta erakosta. Prinsessa\nsanoi: \"Hän lienee henkiennäkijä, joka loihtii öisin Suomen koivut\nhameisiin ja huntuihin!\" Toiset väittivät: \"Rinaldo hän on, suomalaisen\nkorven ristiritari, jonka pellavapäinen paimenetar on lumonnut\nvuosisadaksi!\" Silloin huudahdin minä: \"Ei, ei, hän on Tristan!\"\n\nJÄGERHORN (sekaisin tuntein; syyttävästi ja hämmentyneenä).\nMagdaleena...\n\nISAURA (lähestyen; hiljentyen). Katuva Magdaleena...\n\nJÄGERHORN (tukahduttavan vihan vallassa). Rietas!\n\nISAURA (hätkähtäen, mutta voittaen itsensä, kylmähkösti hymyillen). En\nymmärrä, tarkoitin sanoa: minullekin lie aika tullut tavata katumuksen\nkirjaa...\n\nJÄGERHORN (hillityn purevasti; siteeraten Magdaleenan sanoja).\n\"Galanteriaa, ajanvietettä ja — harjoitusta, kukaties.\" Tulitteko\nnäyttämään, kuinka pitkälle harjoitukset ovat edistyneet?\nKehnoon suuntaan luullakseni. Ennen te tyydyitte kevytkenkäiseen\nkuhertelukieleen. Mutta nyt: ensi sanoiksenne teitä huvittaa häväistä\nsitä hautaa, jossa lepää Seestan emäntä vainajana. Ja astutte vieraana\nsamaan taloon. Sellaistako on nykyisin se hovimuoti ja... galanteria?\n\nISAURA (suloisesti nöyrtyen). Jalon ritarin tavoin ja oikein te\nrankaisette minua tyhjistä sanoistani. — Mutta yhtä ritarillista ei ole\nmuistuttaa kuusitoistavuotiaan tytön sanoista, jotka elämä kyllä on\nminulle jo tarpeeksi karvaasti kostanut.\n\nJÄGERHORN (kylmästi). Valitan. En kuitenkaan ymmärrä teidän\nvierailuanne täällä.\n\nISAURA (äkkiä; kerkeästi). Muistatteko tarinaa nuoresta Tristanista,\njoka saapui valepuvussa, narrina, linnaan saadakseen tavata\nnuoruudenrakastettunsa, joka nyt eli mahtavan linnanherran\npuolisona. Linnan valtiatar tunsi hänet valepuvun alta. Mutta hän\nei paennut narrin mukana vieraisiin maihin, vaikka Tristan oli sitä\nvarten saapunut. Valtiattaren ylhäinen elämä oli himmentänyt hänen\nnuoruudenrakkautensa. Ja narri poistui katkerin ivanauruin, sydän\nsärjettynä. Kuitenkin: Tristanin lähdettyä tulvahti rakkaus hänen\nsydämeensä äärettömällä voimalla, ja hän tunnusti sen ankaralle\npuolisolleen. Tämä pieksätti hänet alastomana linnan portailta ja\nportista kedolle, jossa rengit ja orjat häpäisivät hänen ruumiinsa,\nkunnes hän heitti henkensä kuiskaten Tristanin nimeä. — Juhana Antti\nJägerhorn, minulle on käynyt vielä onnettomammin: en edes tuntenut\nTristaniani hänen valepukunsa alta. Kuinka olisin ymmärtänyt paeta\nhänen mukanaan.\n\nJÄGERHORN (peittäen levottomuutensa). Tuo saattaisi liikuttaa minua,\njos en tietäisi sitä... runoudeksi.\n\nISAURA (herkästi, vakuuttavasti). Vasta lähdettyäsi, pettymysten\navattua silmäni, ymmärsin sinua rakastaneeni. Sinun kömpelö\nkumarruksesi, kankea puheesi, mitätön asemasi, niin — koko sinun itkevä\nnuorukaisrakkautesi silloin minut nopeasti kylmensi. Olin tottunut\nisäni kodissa haaveilemaan siroudesta ja ylhäisestä loistosta. En\nosannut nähdä pintaa syvemmälle, en tuntenut kuka olit. Nyt tiedän:\nminun unelmieni Tristan oli sekoittanut nimensä kirjaimet, niin että\nse särähti kuin \"narri Tantris\", ja minä petin sinut ja itseni. — Tämä\nminun täytyi tulla sinulle sanomaan.\n\nJÄGERHORN. Olen yhä yhtä köyhä, yhtä kömpelö ja kieleni on vielä\nkarkeampi, sillä olen tottunut puhumaan kovaa totuutta kauniittenkin\nkasvojen edessä. Niinpä lienen minäkin — vastaukseksi äskeiseen\ntarinaanne — pienen tunnustuksen velkaa. (Kuin pahoittaen\nitseään.) Minulla ei ole lupa sitä edes ymmärtää, sillä minulla on\nvelvollisuuksia naista kohtaan, joka on uskonut minulle kunniansa, jos\nlie hovikielessä tämänkaltaisia sanoja...\n\nISAURA (koetellen, sanojensa vaikutusta tarkaten). Siellä puhutaan\nkunniasta ja velvollisuuksista vasta sitten, kun rakkaus on _sammunut_.\n(Lyhyt paussi; lähestyen, vakavasti.) Lieneekö täällä toisin?\n\nJÄGERHORN (painuu sanojen satuttamana viereiselle tuolille; puoliksi\nitsekseen). Luulin toisin olleen... (Isauran laskiessa kätensä hänen\nhartioilleen, avuttomana katsoen.) Tähän saakka luulin!\n\nISAURA (hyväillen hänen päätänsä; liikutettuna). Olet poika, sama\ntotinen poika...\n\nJÄGERHORN (onnen ja tuskan ilmeet lientyvät masennukseksi). Sitäkö\nvarten join lääkettä toisen kädestä, jotta, terveeksi tultuani,\nmenettäisin sinut toisen kerran?\n\nISAURA (istuutuen Jägerhornin lähelle). Mitä liekin oikeuksia sinuun\nmuilla enemmän kuin minulla, yksi on meillä yhteinen ajatus, jonka\nrinnalla muut oikeudet ja velvollisuudet saavat ainakin odottaa...\n\nJÄGERHORN (tarttuen Isauran käsiin). Odottaa? Niin, nehän voivat odottaa\n\nISAURA. Tiedätkö, etten tullut luoksesi ainoastaan rakkautta tuntien,\nvaan myöskin vihaa?\n\nJÄGERHORN katsoo kummastuneena.\n\nISAURA. Samaa vihaa kuin sinäkin.\n\nJÄGERHORN. Minä vihaan vääryyttä ja petosta.\n\nISAURA. Minä vihaan sitä miestä, joka teki väärin minulle naisena ja\nsukuni jäsenenä; minä vihaan häntä, ketä _useimmat_ vihaavat...\n\nJÄGERHORN (nousten). Kuningasta?\n\nISAURA. Kustaa kolmatta ja hänen hoviansa.\n\nJÄGERHORN. Sano, miten on sinua loukattu!\n\nISAURA (epävarmasti; lyhyin paussein). Ei, älä kysele. Selitän\ntarkemmin... tuonnempana. Luottanet minuun?\n\nJÄGERHORN. Ken vihaa tyrannia, hän on rehellinen. Ken vahvistaa minua\naikeissani, hän on luottamukseni arvoinen.\n\nISAURA (nousten; lähestyen). Oletko jo jotain aikonut ja sitten... ehkä\nluopunut?\n\nJÄGERHORN. Olen miettinyt, ja tarpeeksi kauan...\n\nISAURA Sinulle asetetaan koreannäköisiä ansoja. Jos sota syttyy Venäjän\nkanssa, kutsutaan sinut ylipäällikön ajutantiksi, sillä sinä olet\nvaarallisin.\n\nJÄGERHORN. Sitä lähemmäksi pääsen päämajaa ja kuningasta.\n\nISAURA (ihailevasti). Et ole turhaan Valhallan mestari! (Lähestyy,\nsuutelee häntä itse; Jägerhornin aikoessa painaa hänet syliinsä\nirtautuu sulavasti.) Kun on annettu ylpeä isku, saat hyljätä minut tai\npitää luonasi.\n\nJÄGERHORN (aikoo kuitenkin lähestyä).\n\nÄÄNET (ulkona). Hurraa, kenraali! Hurraa, hurraa!\n\nISAURA (siirtyen oikealle; oven luota). Hetkiseksi... odotan sinua.\n(Poistuu oikealle.)\n\nJÄGERHORN katsoo hetken sulkeutuvaa ovea, kääntyy kasvoilla yhä\nselkenevä ja varmistuva onnellisuuden ilme, siirtyy voimakkain elein\nvasemmalle ja jää odottamaan saapuvia.\n\n\nX KOHTAUS.\n\n_Yrjö Maunu Sprengtporten_, puettuna matkapukuun, tulee peräovesta,\njäljessään _v. Otter, Ehrenström, Klick, Bierken, Björnram_ ja _Hierta_.\n\nSPRENGTPORTEN (lyöden kättä Jägerhornille; loistavalla tuulella).\nNo, Seestan ankara Cato, Pyrrhos on tullut Adrian yli etsimään\nkuningaskuntaa.\n\nJÄGERHORN (iloisena). Pyrrhos sai surmansa kivenheitosta. Toivottavasti\nei historia tällä kertaa toistu.\n\nSPRENGTPORTEN. Totisesti ei, sillä meillä on kruununanojia joka\nsormelle, vaikka kivitettäviksi, kun vain on valtakuntamme valmis.\n\nv. OTTER. Kun Suomi on vapaa, tarvitsemme vain kenraalin sitä\nhallitsemaan, ei prinssejä eikä herttuoita.\n\nKLICK (nopean kohteliaasti). Suomalainen aatelismies on ennenkin\npainanut päähänsä kruunun.\n\nHIERTA (kumartaen syvään). L'état, c'est moi... Sen kuningasajatuksen\nkykenee vain herra kenraali toteuttamaan.\n\nJÄGERHORN (lujasti, mutta yhä valoisassa sävyssä). Täälläpä kumarretaan\nkruunulle, vaikka sitä ei ole vielä edes taottu. Muualla kruunuja\nsärjetään. Emme suinkaan täällä ryhdy niitä valamaan kuin savenvalajat\nkannuja? Varsinkin kun olemme tähän saakka vannoneet _tasavallan_\nnimeen.\n\nSPRENGTPORTEN (istuutuen ja samalla viitaten herroille, joista\npari noudattaa kehoitusta). Hyvät herrat, päivä kerrallaan, kun on\nkysymys suurista asioista. Kruunusta tai konsulintoogasta nyt ei ole\naika keskustella. Mutta armeijasta, joka meidän on luotava. Savon\nkevyet joukot on saatettava jälleen kuntoon. Pohjanmaan miehistä\non harjoitettava iskujoukot, jotka viiltävät vihollisen rintamaa\nkuin puukko rintaa. Ja Hämeen ruodut, nuo uskolliset miehet, jotka\neivät osaa perääntyä eikä pettää, heistä tehdään linnoituksiin\nvankkumaton varusväki ja rajoille ylikäymätön muuri. Tämän suunnitelman\ntoteuttaminen vaatii ankaraa työtä. Mutta me teemme sen.\n\nv. OTTER (innostuneena). Par la barbe... siitä pantiksi ainakin\nSebastian von Otterin kunnia ja henki!\n\nSPRENGTPORTEN (puoliksi itsekseen). Ja senjälkeen: tämä kuningas parka,\ntämä mielenvikaisen Kaarlen salonkiapina, joka keinottelee parhaillaan\nitselleen — hänkin Norjan kruunua, haikailee Puolan kuninkuutta ja\nheristelee naisellista nyrkkiään Venäjän eukolle, hän on silloin\nkäsissämme. Hän luulee antaessaan minulle ylipäällikön valtakirjan,\nettä riistän Suomesta rautaisin kourin muonaa ja miestä, hankin\nhänelle sotateatteria varten veriset laakerit. (Nauraa halveksuvasti.)\nPäinvastoin. Siinä seikassa juuri hän ja hänen korea Armfeltinsa\nmenivät ansaan. Kun he ovat tarpeeksi näytelleet sankaria sekä länteen\nettä itään, joutuvat he pakosta sotaan. Ja silloin käykin tämä maa\n_omin päin_ sotaa.\n\nEHRENSTRÖM. Omaa vapauttansa varten!\n\nv. OTTER (ylenpalttisessa innostuksessa). Tahtoisinpa juoda tuhannen\nmaljaa ja ammuttaa rykmentillä pilvet hajalle... tämän hetken\nkunniaksi! (Innokasta äänten sorinaa.)\n\nSPRENGTPORTEN (äänten sorinan yhä jatkuessa; Jägerhornille). Missä on\nBjörnram?\n\nJÄGERHORN (muille). Vaietkaa. (Hiljaisuus.)\n\nSPRENGTPORTEN. Avatkaamme tuo kuninkaallinen onnenlehti.\n\nBJÖRNRAM (on lähestynyt ja ojentaa kumartaen kirjeen).\n\nSPRENGTPORTEN (avatessaan kirjettä; hyvätuulisen ivallisesti).\nMajesteetin omakätisesti vahvistama Kustaa paran kuolemantuomio...\n(Alkaa lukea, hymyilee ensi lauseita silmäillessään, käy äkkiä\ntarkkaavaksi, lukee rypistynein kulmin, jatkaa yhä kiihkeämmin,\npuristaa paperin kouraansa, ponnahtaa ylös, astuu raivokkain askelin\npari kertaa edestakaisin, pysähtyy; puoliksi itsekseen.) Minulta\nriistettiin kokonainen valtakunta... (Vaitiolo.)\n\nJÄGERHORN (toisten seisoessa jännityksestä mykkinä). Mitä on tapahtunut?\n\nSPRENGTPORTEN (vaimennetuin äänin, mutta raivokkaasti).\nJuudas-suudelma, kavallus... (Ojentaa kirjeen Jägerhornille;\nheittäytyen istumaan vasemmalle.) Mikä häväistys...\n\nJÄGERHORN (silmää nopeasti kirjeeseen). Armfeltin käsialaa... (Antaa\nkätensä vaipua; toisille, jotka ovat keräytyneet tiheänä joukkona\nhänen ympärilleen.) Kuningas on luopunut aikeestaan. Peruutus.\nYksinkertaisesti: aiotun valtakirjan peruutus.\n\nKLICK (ottaa kirjeen).\n\nJÄGERHORN (kääntyy synkkänä etunäyttämölle päin.)\n\nSPRENGTPORTEN (Jägerhornille). Vaimoni sairaus sen teki. Prinssit,\nherttuat, valtiopäivät ja Katariinan lähettiläs olivat puolellani. Hän\npelkäsi kapinaa. Hän ei uskaltanut kieltää minulta ylipäällikkyyttä,\nniin kauan kuin olin siellä.\n\nJÄGERHORN (jyrkästi). On tehty virhe. Seurustelu Venäjän lähettilään\nkanssa herätti liiaksi epäluuloja kuninkaassa.\n\nSPRENGTPORTEN. Siinä ei ollut virhettä, vaan juuri sydämessä. Tahdoin\ntäyttää vaimoni viimeisen toivon. Ja päästin viholliseni viime hetkenä\nsaarroksista. (Naurahtaen katkerasti.) Valtaherrain shakkipelin voittaa\nvain laskumestari eikä \"viimeisen toivon ritari\". (Jää tuijottamaan\nsynkkänä eteensä.)\n\n100\n\nKLICK (äkkiä). Jägerhorn! (Lähestyen kirje kädessä Jägerhornia, toisten\nupseerien seuratessa.) Oletko lukenut loppuun? Täällä sanotaan:\nValhalla ja kaikki maassa toimivat veljesseurat aiotaan hävittää\nsodanvaaran uhatessa Venäjän taholta.\n\nJÄGERHORN (ottaen kirjeen). Valhalla? (Silmäten kirjeeseen; puoliksi\nitsekseen.) He löivät siis itse viimeisen naulan. (Lähtien koroketta\nkohti.) Hyvä. (Korokkeelta; lyhyin paussein.) Veljet! Ketkä\novat valmiit yhtymään salaliittoon kuninkaan — _surmaamiseksi_?\n(Vaitiolo; kukaan ei vastaa; hämmästyneenä.) Ette vastaa? Pelkäävätkö\nValhallan ritarit, walfauderit ja jaarlit totella valaansa, vaikkapa\nmestauslavalle saakka?\n\nKLICK (astuen esiin). Olen valmis.\n\nJÄGERHORN. Entä muut?\n\nv. OTTER (muristen itsekseen). Parbleu... (Kääntyy poispäin kynsien\nkorvallistaan.)\n\nHIERTA (pelästyy, hätääntyy). Mon Dieu... (Siirtyy taka-alalle.)\n\nBIERKEN (tuijottaa synkkänä eteensä).\n\nBJÖRNRAM (on vetäytynyt erikseen oikealle).\n\nEHRENSTRÖM (katkaisten vaitiolon; epävarmana). Eversti ratkaiskoon...\n\nSPRENGTPORTEN (nousee kuin tehden ratkaisevan päätöksen; kylmästi,\nhymyillen). Everstikö? Kenraali edelleen, jos suvaitsette. Pettymykset\nja sotataito ovat opettaneet minua turvaamaan myös selkäpuolen.\n(Siirtyy vasemmanpuolisen pöydän luo.) Niin, herrat puhuivat — jos\nkuulin oikein — kuninkaan kuolemasta. En kiellä sen miellyttävyyttä.\nMutta minua ei huvita olla mukana pienessä hommailussa. Niinpä\ntarjoankin teille toisen taistelun ja koston tien, loistavan ja\nrikkaan... Suvaitkaa. (Vetää esille useita rahapusseja; heittäen niitä\npöydälle.) Dukaatteja, tarkkaan punnittuja, ja kultaruplia, jokainen\nviisitoista hopearuplaa... Jakakaa keskenänne.\n\nBIERKEN (jäljessään _Björnram, v. Otter_ ja _Hierta_ lähestyvät pöytää\nahneina).\n\nJÄGERHORN. Odottakaa. (Sprengtportenille.) Mistä ovat nämä rahat ja\nmitä varten ne ovat aiotut?\n\nSPRENGTPORTEN (nauraen). Suuren Katariinan myötäjäislahja Suomen\nylimyksille. Me olemme tervetulleet Venäjän hoviin. Minulle on\nvakuutettu kenraalimajurin arvo keisarinnan armeijassa. Ja minä\npuolestani takaan jokaiselle teistä arvonylennyksen upseerina.\nTulkaa mukaan. Keisarinna on nyt helposti kiihoitettavissa sotaan.\nMe marssimme hänen armeijansa etunenässä tänne, lyömme ruotsalaiset\njoukot ja nostamme kansan aseisiin, mihin kaikkeen yksin ollen emme\nkykene. Vallankumouksia ei saada aikaan ruusuvedellä, vaan lyijyllä ja\nkullalla. — Täällä on, hyvät herrat.\n\nBIERKEN (mukana _v. Otter_ ja _Hierta_ lähestyvät jälleen).\n\nJÄGERHORN (jäätävän ivallisesti). Onko Suomen aateli todellakin noin\nrappiolla? Ja sen vanhemmatkin jäsenet? Te, jotka olitte jo silloin\nsyntyneet, kun saman Venäjän keisarinna silpoi tämän kansan kahteen\nosaan. Oletteko nyt, kun irstaan Katariinan ruokahalu vaatisi siitä\nloputkin, valmiit palvelemaan juomarahoista tsaarittaren pöydässä?\n\nv. OTTER. Nuori mies, aiotteko loukata vanhan soturin kunniaa?\n\nHIERTA. Ma foi, emmekö ole ritareita sans peur et sans reproche?\n\nBIERKEN (siirtyy keskustelemaan Ehrenströmin ja Björnramin kanssa).\n\nSPRENGTPORTEN. Rakas Brutukseni on ollut aina hyveen harjoituksessa\nmestari. Mutta ensimmäinen myös sen sokeudessa. — Olla hyveellinen\nRuotsin herrain parissa on samaa kuin käydä lampaana susien seurassa.\nVai miten ovat Ruotsin kuninkaat tällä vuosisadalla maksaneet\nvelkojansa? Miljoona livreä silloin tällöin Ranskan Ludvigeilta.\nMillä on rakennettu Ruotsin laivasto? Ranskan lahjuksilla. — Ja nyt,\nkun Ludvigin raha-arkku on tyhjä, on Kustaa valmis myömään Suomen\nruplista ja kopeekoista, jos vain Venäjä suostuu heittämään Norjan\nsuojattomaksi. Samaan aikaan hän ottaa vastaan almuja Turkin rahassa.\nJa juuri sillä, muhamettilaisella kullalla, hän palkkaa meitä varten\npyövelin, jollemme ajoissa saa taaksemme voimaa. (Istuutuu.)\n\nJÄGERHORN. Mitä turmeltuneempia ovat Ruotsin herrat, sitä varmemmin\nvoittavat lahjomattomat miehet.\n\nKLICK. Kumpikaan herroista ei näytä huomaavan, että liittymällä\nVenäjään tehdään laskuvirhe. Te unohdatte, että tällä kansalla on\noma sielu ja sydän, josta se ei voi hetkessä luopua. Sen tuhannet\npakomatkat korpeen, takanaan risteilevät kasakkalaumat, ovat syöpyneet\nkauhukuvina sen vereen. Piilopirteissä vietetyt pitkät päivät ja\npelonalaiset yöt ovat jättäneet sen mieleen tuijottavan vihan. Eivätkä\nvoi suomalaiset miehet unohtaa raiskattujen kotiensa raunionäkyjä,\nei tässä polvessa eikä vielä tulevissakaan. Hekö ottaisivat avosylin\nvastaan itärajalta marssivat — \"_vapauttajat_\"?\n\nSPRENGTPORTEN (ylpeänä). Rohkeneeko täällä joku väittää, että Savon\nkansa on unohtanut Brahelinnan everstin, hyväntekijänsä, rohkenen\nsanoa? Ja onko muussa Suomessa jo haalistunut se kunnia, jonka se\nsai erään nuoren upseerin nostaessa Kustaa kuninkaan mitättömyydestä\nvaltaan? En usko. En saata uskoa.\n\nKLICK. Kaikki hyvät työt muuttuvat tämän kansan mielestä rikoksiksi\nsinä hetkenä, kun niitten tekijä on liittynyt sen periviholliseen.\n\nJÄGERHORN (täydestä sydämestä; tuskassa). Emmekä me, Seestan herran\nkiitollisimmat oppilaat, kykene ymmärtämään, kuinka hän voi muuttua\ntasavaltalaisesta tsaarittaren palvelijaksi.\n\nSPRENGTPORTEN (pilkallisesti). Ja lisäksi sama mies, joka oli\nnuorukaisena rojalisti. Ette, sillä te näette vasta viitan, jota\nmies kulloinkin kantaa, ette viitan kantajaa, jonka täytyy vastata\nvuosisadasta. — Hyvät herrat, sallinette minulle tuon pienen huvin:\nhieman kiirehtiä historian etanaa.\n\nJÄGERHORN. Luulen ymmärtäväni tuon tarinan viitoista ja etanasta, jonka\ntuntosarvet näyttävät hamuilevan itää. Mutta tämänpä tähden juuri: vain\nratkaiseva teko, joka yhdistää meidät kuin rovion huimailtava liekki\nsulkee marttyyrit samaan syliin...\n\nSPRENGTPORTEN (keskeyttäen; käskevästi). Ratsuni!\n\nBIERKEN poistuu täyttämään käskyä palaten nopeasti takaisin.\n\nJÄGERHORN (jatkaa ajatustaan). Vain sellainen teko on itsenäisyytemme\nalku. Jokainen luopumus tasavalta-ajatuksestamme on tänä hetkenä rikos.\n\nSPRENGTPORTEN (Ehrenströmille; surumielisyys sanojensa alla). Juhana\nAlbert, sinä nuorin oppilaistani, satutko muistamaan, mitä olen joskus\nsanonut totisesta patriootista?\n\nEHRENSTRÖM. Sen muistan ikäni: \"Ken ei tee kaikkea, ei tee mitään\nisänmaan puolesta\", ja se on ollut meille kaikille pyhänä käskynä.\n\nSPRENGTPORTEN (nousee; Jägerhornille, tähän katsomatta). Juhana Antti\nJägerhorn, ymmärrätkö: siihen \"kaikkeen\" kuuluu myöskin _rikos_. Lähden\nVenäjälle, \"luopumuksen\" häpeälliselle tielle. Jollen sieltä käsin\nkykene luomaan tähän maahan valtakuntaa, on \"rikokseni\" sen ainakin\npelastava joutumasta _erämaaksi_, jollaista suojamuuria Pietarissa\nkyllä suunnitellaan rakennettavaksi Ruotsia vastaan. Jo tämäkin\nriittäisi lohdutuksekseni kuolinvuoteellani. — Hyvät herrat, lupasin\nteille äsken loistavaa kostoa. Nyt näette: sillä on myöskin musta\nvarjonsa. Ratkaiskaa.\n\nEHRENSTRÖM (intomielisesti). Päällikköni, jokainen ajatus, joka on\npolttanut mieltäni, on teidän antamanne. Ketä seuraisin, ellen teitä,\nvaikkapa... rikokseen?\n\nJÄGERHORN. Koko se voima, jolla olen vääryyttä vihannut, on nyt kypsä\ntyrannin surmaamaan. Se rakkaus, jolla olen teitä, veljet, Valhallassa\nrakastanut, on nyt Spartacuksen rakkautta kohtaloveljiinsä. Minäkin\nkutsun teidät rikokseen, mutta rikoksista tahrattomimpaan. — En voi\nolla tänä hetkenä kiittämättä kohtalon jumalaa, joka on antanut tänään\nminulle takaisin kaiken nuoruuteni voiman, juuri nyt, kun rikoksista\njaloin meidät vaatii omakseen. — En epäile siis minäkään sanoa:\nvalitkaa.\n\nSPRENGTPORTEN. Ken seuraa minua, lähteköön oitis, ken jää, hän\nhoitakoon täällä... hautoja (mitaten silmillään läsnäolevaa seuraa,\njoka, lukuunottamatta oikealle jäänyttä Björnramia, on siirtynyt\nJägerhornin edellisen repliikin aikana lähemmäksi koroketta) ja\nhaudoilla... vaivaiskoivuja. (Tekee tervehtivän liikkeen, poistuu\nperäovesta.)\n\nKLICK on noussut Sprengtportenin viime sanojen aikana korokkeelle ja\nantaa lujin puristuksin kätensä Jägerhornille.\n\nJÄGERHORN (nousee portaisiin).\n\nKLICK (seuraa hänen jäljessään).\n\nEHRENSTRÖM (katsahtaen kysyvästi jäljelle jääneisiin; äkkiä). Minä\nseuraan Suomen ylpeintä ylimystä! (Poistuu peräovesta.)\n\nBIERKEN (lähestyy etualan pöytää; päättävästi). Kunniavelka on\nmaksettava. (Ottaa pöydältä pari rahapussia; työntäen toisen v. Otterin\nkouraan.) Siinä on, sinä vanha pukki. Voit maksaa kaikki lemmenvelkasi\nsummamutikassa. (Poistuvat peräovesta.)\n\nHIERTA (on tullut pöydän luo ja siepannut yhden rahapusseista; lähtien\ntoisten jälkeen, Björnramille). En voi sietää heitettävän rahoja\nhuonoihin käsiin... au revoir. (Poistuu peräovesta.)\n\nBJÖRNRAM vetää peräoven kiinni, katsahtaa oikealle ja portaisiin,\nsyöksyy äkkiä pöytää kohti, ryhtyy kahmimaan rahapusseja taskuihinsa,\nkasvoilla varkaanahne ilme.\n\nVäliverho.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nYlipäällikön teltta Husulan leirillä. Teltta on korkeahko ja\nkauttaaltaan tummansinisestä kankaasta. Peräseinässä käytävä\ntaustalle, jota ei kuitenkaan näy, sillä verhot muodostavat aukon,\njosta ajatellaan nähtävän viistoon vasemmalta oikealle, mutta ei\nsuoraan taustalle. Vasemmalta taka-alalta ja oikealta etualalta käynti\nteltan toiseen osaan ja ulos. Oikeassa takanurkassa on sinikeltainen\nRuotsin lippu. Keskellä näyttämöä on mustalla verholla peitetty laaja\npöytä, jolla on papereita ja karttoja, sekä lähettyvillä tumma,\nkorkeaselustainen nojatuoli. Teltan permanto on hieman epätasainen.\nVasemmalla etualalla on ryhmässä pari kiveä ja laaja kanto, jotka on\npeitetty istuimiksi tummalla kankaalla.\n\n\nI KOHTAUS.\n\n_Bierken, v. Otter, Björnram_ ja _Hierta_ tunkeilevat uteliaina ja\nliikehtivät _Klickin_ ympärillä, joka ei näytä saavan suunvuoroa.\n\nHIERTA (kävelee touhukkaana etualalla). Charmant, charmant...\n\nv. OTTER (keskellä seisovasta ryhmästä). Par la barbe... parbleu...\n\nBIERKEN (v. Otterille). Lakkaa siitä murisemasta.\n\nBJÖRNRAM (terävästi). Antakaa hänen kertoa! Missä on kuningas?\n\nBIERKEN. Mitä aikoo herttua ja laivasto?\n\nKLICK (istuutuen nojatuoliin; hengästyneenä). Odottakaa...\nHeinäkuisessa helteessä...\n\nv. OTTER (on kaatanut taskumatistaan pieneen pikariin ryypyn). Ryyppy,\nveli hyvä.\n\nHIERTA. Mepä olemme jeevelinmoisia poikia, charmant.\n\nKLICK (otettuaan ryypyn). Yötä päivää ratsulla, kurkussa tomu ja\nsieraimissa Suomenlahdelta ruumiitten haju...\n\nBIERKEN. Näitkö Suursaaren sankaria?\n\nKLICK. Herttua ei ole Suursaaren jälkeen tehnyt mitään, laivasto\nmakaa Viaporissa, ja kapina kiertää kulovalkeana laivalta laivalle.\nHuhuttiin, että kuningas aiottiin vangita ja kutsua kansakunnan kokous\npäättämään itsenäisen Suomen hallitusmuodosta. Toiset kannattavat\nJägerhornia ja tasavaltaa, toiset ovat valmiit antamaan Suomen kruunun\nKaarle herttualle, jos hän nousee veljeänsä vastaan. Ja kuningas kulki,\nkuulema, höperönä laivan kannella ja tuhersi itkua.\n\nHIERTA (muiden nauraa hohottaessa). Qu'elle bagatelle!\n\nBIERKEN. Mutta me olemme kuulleet, että kuningas on jättänyt laivaston\nja on matkalla maa-armeijaan?\n\nKLICK. Niin on, sillä herttua on Juudas eikä sankari. Hän ei nosta\nmiekkaa veljeänsä vastaan, mutta jättää hänet meidän käsiimme. Hän\non luvannut kuninkaalle lähettävänsä täksi illaksi saarilaivaston\nHaminanlahteen tukeakseen muka meidän hyökkäystämme ensi yönä Haminaa\nvastaan. Mutta samalla hän on antanut sanansa kapinallisille, ettei\nlaivasto tule ampumaan laukaustakaan joukkojemme hyökätessä. Herttua,\nnähkääs, odottaa, että me suoritamme työn ja hän saa \"tahrattoman\"\nkruunun. (Nousee.) Mutta siinä hän erehtyy.\n\nBJÖRNRAM. Vasta hiljan saapuneena en ole oikein varma, mitä veljet ovat\ntäällä suunnitelleet. Loistavia tekoja, luulen?\n\nBIERKEN. On kyllä aiottu jos jotakin. Mutta mitä tehdä täällä keskellä\nHusulan soita. Miehistö sairastelee ja...\n\nKLICK. Sitä parempi. Sillä meistä, vain meistä riippuu nyt Suomen\nkohtalo. (Lähestyen, melkein kuiskaten.) Vai ettekö tiedä, että\nkuningas on matkalla tänne, Husulaan.\n\nv. OTTER. Parbleu, hän juoksee kuin jänis surmanpensaaseeni\n\nKLICK. Hän on käsissämme. (Siirtyy vasemmalle taka-alalle, jää\nodottavana katsomaan taustalle päin.)\n\nHIERTA (pelästyneenä). Mi-mi-missä on Jä-Jä-Jägerhorn?\n\nBIERKEN (epäluuloisesti). Siitä asti, kun hänet korotettiin\nylipäällikön ajutantiksi, näyttää hän viihtyvän huonosti seurassamme.\n\nBJÖRNRAM (viekkaasti). Älkäämme ihmetelkö, veljet. Kuka meistä ei\nnauttisi suosiota, jos sitä meille tippanenkin pirahtaisi.\n\nKLICK (lähestyen; tuimasti). Mitä täällä uskalletaan? (Björnramille.)\nPyrittekö kylvämään keskuuteemme epäröintiä ja kateutta? (Kaikille.)\nJägerhorn ratsastaa parhaillaan Anjalan tietä kuninkaan edellä, ja\nkuningas ajaa vaunuissa omaa kuolemaansa takaa. Joka leiriin hän kylvää\nkapinaa, ja joka pysähdyspaikassa ottaa kuninkaan vastaan mykkänä\ntuijottava joukko. Kuoleman silmät tuijottavat, kuningas näkee sen,\nmutta hän ei uskalla palata, sillä Haminan valloitus on hänen ainoa\npelastuksensa. Odottakaa ja totelkaa.\n\nBJÖRNRAM. Mikään ei ole minulle mieluisampaa kuin totella mestariamme.\nMutta en ole tosiaankaan täysin varma mitä sanovat sotamiehet _meidän_\nleirissämme asiasta, lähes puolet ruotsalaisia ja...\n\nv. OTTER. Jaa, pojat, taistelevatko ne vihollista vastaan vielä\nsittenkin kun...\n\n\nII KOHTAUS.\n\n_Isaura_ tulee näkyviin vasemmalta.\n\nISAURA (erikoisesti v. Otterille). Toivon, etteivät kavaljeerit ole\njoutuneet pelon valtaan? (Ojentaa kätensä v. Otterin suudeltavaksi.)\n\nKAIKKI (kumartavat).\n\nHIERTA (sopertaen). Mademoiselle, quelle beauté...\n\nv. OTTER (mielihyvästä palaen; tankaten). Jalosukuinen neiti, vain\nhieman harkintaa, ansaitaksemme... Pohjolan kauneimmasta kädestä...\n(Kykenemättä jatkamaan kohteliasta lausettaan; suuriäänisesti.) Suoraan\nsanoen: hurmaavasta sydämestä tarjoo Sebastian von Otter vaikka joka\npäivä tämän syntisen päänsä.\n\nISAURA (on istuutunut nojatuoliin). Herroille lienee turvallista\nkuulla, että eversti Hastfehr on valmis marssimaan Savon-joukkoineen\navuksemme heti, kun Suomen pelottomimmat ritarit ovat antaneet\narvoisensa iskun.\n\nKLICK. En ole epäillyt hetkeäkään, että myös sisämaan joukot ovat\nyhtyneet meihin, ennenkuin huomisaamu on valjennut.\n\nBJÖRNRAM. Olisi kuitenkin hyvä tietää suunnitelmasta jotain muutakin\nkuin...\n\nHIERTA (keskeyttäen). Oh, suunnitelma! (Kumartaen Isauralle.) Emmekö\nole ritareita, jotka iskevät sidotuin silmin, kun...\n\nv. OTTER (työntäen Hiertan syrjään). Kylläpä kai. (Isauralle\ntarkoittaen.) Mutta jos täällä joku kiistää kunniasta ansaita\nensimmäisenä... (Hiertaa tyrkäten.) Ymmärrätkös?\n\nBIERKEN. Ja mitä tässä enää jauhetaan tyhjiä akanoita. Kaikki yhden\nkortin varaan ja... kuningas lautaan.\n\nBJÖRNRAM (taka-alalta). Ratsuja...\n\nKLICK. Ketähän? (Siirtyy oviaukon luo.)\n\nISAURA (nousee).\n\nBIERKEN. Jägerhorn!\n\nKLICK (oviaukolta). Niitä on kaksi! (Katoo taustalle.)\n\nISAURA. Hyvät herrat, olen iloinen, että olette hetken lähestyessä\nvalmiit mieleltänne. (Björnramille; äkkiä.) Paitsi te, herra...\n\nBJÖRNRAM (nokkelasti; viitaten Hiertaan ja v. Otteriin päin). Sidotuin\nsilmin lentävät sokot ja päätä vailla kukot. En ole kumpiakaan...\n\nISAURA (poistuu vasemmalle).\n\n\nIII KOHTAUS.\n\n_Jägerhorn, Klick_ ja _Ehrenström_ tulevat taustalta.\n\nJÄGERHORN (tuoden Ehrenströmin etunäyttämölle). Katsokaa, nuorin\nveljemme on palannut! Ei tuhlaajapoikana, vaan hyvänä ennusmerkkinä.\n\nKLICK (ihmeissään). Mistä tulet? Yli rajanko vai...?\n\nJÄGERHORN. Kerro heille. Sinä todistat parhaiten, että juuri me\nvalitsimme oikean tien.\n\nEHRENSTRÖM (istuutuen vasemmalle). Uskossani kenraaliin petyin\nkatkerasti. Hän juhli maatiloillaan kuin ainakin ryssäläinen pajari,\nhovissa hän mielisteli Katariinaa kuin kätyri ja näytti unohtaneen\nkokonaan patrioottien asian. Kun rohkenin hänelle tästä huomauttaa,\njulmistui hän kuin pahin satraappi ja uhkasi toimittaa minut\nSiperiaan...\n\nKAIKKI (ihmeissään mumisten). Siperiaan...\n\nEHRENSTRÖM. Niin, Siperiaan, minut, joka olin jumaloinut häntä\npoikaiästä asti. — Silloin pakenin. En kyennyt kumartamaan ryssäläiseen\nmalliin. Kotimaassa olen vaeltanut kurjana paikasta toiseen.\nKuninkaalta ei minulla, karkurilla, ole armoa odotettavissa. Jos\nastun hänen eteensä, lyöttää hän minut rautoihin tai lähettää suoraan\nmestauslavalle. Jägerhorn ja te, veljet, olitte ainoa toivoni.\n(Jägerhornia tarkoittaen.) Tapasin hänet Liikalassa, ja hän otti minut\nvastaan kuin kaivatun veljen...\n\nv. OTTER. Oikein tehty. Nyt vanhat hautaan, ja tänä iltana annetaan\nmiehen kädestä.\n\nJÄGERHORN (kaikille). Tunnette siis tilanteen?\n\nERI ÄÄNET. Olemme valmiit!\n\nJÄGERHORN. Kuulkaa tarkasti. (Upseerien kokoonnuttua tiheäksi ryhmäksi\nhänen eteensä.) Kun kuningas saapuu seurueineen, astumme kaikki hänen\nvaunujensa luo. Minä, kreivi Possen ajutanttina, johdan hänet tänne,\nilmoittaen, että kreivi on tulossa etuasemilta ja pyytää kahdenkeskistä\nkeskustelua selostaakseen joukkojen asemat ja hyökkäyssuunnitelman.\nKuninkaan astuttua telttaan asetutte te, Bierken ja Ehrenström,\nvartijoiksi kummallekin ovelle. Ja te muut johdatte seurueen von\nOtterin telttaan ja tarjoatte herroille tulomaljoja nopeassa tahdissa.\nJos saan sopivan tilaisuuden, tulen itse antamaan teille merkin,\njonka jälkeen poistutte seurasta yksi erältänne ja siirrytte tänne.\nJos en ole tullut viimeistään neljännestunnin kuluttua, siirrytte\nsamoin, ilman kutsuani. Kukin tarkastakoon ajoissa pistoolinsa. —\nKeräännyttyämme kuninkaan ympärille lausun keskustelun kuluessa\nkuuluvalla äänellä sanan tasavalta ja tähtään. Ymmärrättekö?\n\nKAIKKI (nyökkäävät).\n\nBJÖRNRAM on vetäytynyt ryhmästä erilleen ja aikoo hiipien kadota\ntaustalle.\n\n\nIV KOHTAUS.\n\nSamassa astuu Björnramia vastaan Isaura, estäen hänen aikeensa.\n\nISAURA. Kavaltaja.\n\nBJÖRNRAM (vetäytyy vasemmalle etualalle, näytellen hämmästynyttä).\n\nMUUT (ympäröivät hänet samassa puoliympyrän muotoiseen kehään).\n\nISAURA. Hän aikoi hiipiä kuningasta vastaan ja myödä teidät hyvästä\nhinnasta.\n\nBJÖRNRAM. Olen kyllä havainnut olevani armollisen neidin epäsuosiossa.\n\nISAURA. Jo Tukholmassa hän herätti epäluulojani. Hän näytti päässeen\nArmfeltin suosioon nopeammin kuin hänen ansionsa edellyttävät...\n\nHIERTA (kopeloi nokkelasti Björnramin rintapieliä ja vetää esiin\nsinisen merkin). Voilà Sininen merkki! Hän on kertonut tästä\nminulle... Urkkijain merkki, voilà!\n\nBIERKEN (tarttuen pistooliin). Kuolema.\n\nJÄGERHORN. Seis. Ei mitään melua nyt. (Osoittaen oikealle.) Viereiseen\ntelttaan, sitokaa lujasti.\n\nBIERKEN (ottaen Björnramia käsivarresta). Ja lukko hampaisiin, kyllä\nosataan. (Vie Björnramin oikealle.)\n\nJÄGERHORN (kuohuksissaan). Te muut? Oletteko vannoneet?\n\nKLICK. Rauhoitu, veli, sinä tiedät voivasi meihin luottaa.\n\nJÄGERHORN. Niin, niin, siirtykää teltan edustalle ja tuokaa ajoissa\nsana.\n\n(Klick, v. Otter, Ehrenström ja Hierta poistuvat taustalle).\n\nISAURA (lähestyen; kuiskaten). Rakkain...\n\nJÄGERHORN Minä vapisen...\n\nISAURA. Sinä? Kuinka...\n\nJÄGERHORN (katkonaisesti). Minä vapisen... ja silmäni ovat pimeässä.\n\nISAURA (hoivaa Jägerhornin nojatuoliin istumaan). Lepää hetkinen,\ntoivut kyllä.\n\nJÄGERHORN (yhä katkonaisesti). Tiedäthän... kun metsässä tarttuu\notsaasi hämähäkin verkko, tarttuu toinen, kolmas... peittävät silmäsi,\ntunkevat huultesi väliin kuin katkera tomu. Sinulla on kiire heittää ne\npois. Et pääse niistä eroon. Ne tuntuvat kasvoilla yhä, vaikka olet ne\npyyhkinyt menemään. Luulen, että Juudaksen kämmenellä oli tuollaista\nnihkeää verkkoa, kun hän antoi kättä, ja huulilla tuollaista kitkerää\ntomua antaessaan suudelman... Petturin käden kosketuksesta minä nyt\nvapisen.\n\nISAURA (rauhoittaen). Tiedän... olet oikeassa.\n\nJÄGERHORN (sisäisessä hädässä; melkein kuiskaten). Ja minusta tuntuu,\nkuin nyt odottaisin hänen suudelmaansa.\n\nISAURA (suutelee äkkiä Jägerhornia; kääntäen leikiksi). Siinäs sait.\nMaistuiko katkeralta? Vai kitkerältäkö?\n\nJÄGERHORN (yhä ristiriitaisessa mielentilassa). Polttavalta...\n\nISAURA (nauraen). Eikö miltään muulta?\n\nJÄGERHORN. Ikäänkuin kaukaiselta... (Äkkiä, kuin löytäen oikean\nlangan.) Niin, juuri sellainen olet sinä minulle. Sinun suudelmasi on\nkuin tummanpuhuva rypäle, joka jostain lasketaan huulilleni. Mutta\nsinä, sinä itse et ole lähellä. Sylisi on avoinna, mutta kuitenkin\nloittonet...\n\nISAURA. Vain tähän päivään ja tähän tummansiniseen telttaan saakka.\n\nJÄGERHORN (melkein uhkaavasti). Viime aikoina on minun yhä useammin\ntäytynyt pysähtyä ajattelemaan sinua ja minua.\n\nISAURA. Ota pistoolisi esiin, tarkasta se ja koettele onko käsivartesi\nvakaa. Nyt älä mieti muuta, jos aiot onnistua.\n\nJÄGERHORN. Juuri sitä parhaillansa teen. (Vaativasti.) Mitä\nrehellisemmin avaat nyt sydämesi sitä vakaammin tähtää käsivarsi.\n\nISAURA (epävarmana). Tarkoitin... tuotat itsellesi turhaa kärsimystä.\n\nJÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Suuren teon edellä lie Getsemanensa\njokaisella. Minulla oli jo Juudas ja jäljellä olet — sinä.\n\nISAURA. Minä?\n\nJÄGERHORN (nousten). Sinun salaisuutesi!\n\nISAURA. Muistat kai sanoneeni, että vihaan kuningasta, koska hän\nhäpäisi minut sukuni edessä, ja hovia, koska siellä turmeltui nuori\nelämäni.\n\nJÄGERHORN. _Miten_ sinut häväistiin? Miten turmeltui elämäsi? Näiden\nkysymysten alla juuri on salaisuus.\n\nISAURA. Sanoit luottavasi minuun...\n\nJÄGERHORN. Nyt voit näyttää, että olet luottamukseni arvoinen.\n\nISAURA. Etkö muista, ken lähestyy? Onko nyt tunnustusten aika...\n(Äkkiä.) Ja kestätkö sen, oletko varma?\n\nJÄGERHORN (jäykästi; miettivästi). Minun täytyy kestää tilinteko\nsinun kanssasi ja itseni kanssa... juuri nyt. (Kiihkeämmin.) Mitään\nepäselvyyttä, salaisuutta, jonka alla voi piillä kylmyys, kierous,\npetos, ei saa jäädä tänä hetkenä välillemme. (Hiljaisesti.) Sekin\nlienee Getsemanesta osa...\n\nISAURA (pieni uhma äänessä). Kuule siis... (Istuutuu nojatuoliin.)\n\nJÄGERHORN nojaa viereiseen pöytään tai nojatuoliin.\n\nISAURA. Pian eromme jälkeen pääsin hoviin. Luulin tulleeni onnellisten\nvaltakuntaan. Minulle tuhlattiin siroja kumarruksia ja sieviä sanoja.\nVieläpä prinssi Fredrik anoi suosiotani. Jos joskus muistuit mieleeni,\nhymähdin säälivästi itsekseni. Mutta... sitten rakastuin.\n\nJÄGERHORN (katkerin hymyin). Et tietenkään toivottomasti?\n\nISAURA. En, vaan syvemmin kuin olisi sopinut hovin galanteriaan, ja\nlisäksi mieheen, joka oli aikeissa mennä avioliittoon toisen naisen\nkanssa.\n\nJÄGERHORN. Siis keneen?\n\nISAURA. Häneen, jonka lemmenseikkailut ulottuvat Neapelista Tukholmaan,\nprinsessoista kamarineitsyt-tuttavuuksiin saakka. Ja hänen häitänsä\nvalmistettiin, näytelmiä harjoitettiin ja karuselli rakennettiin\nkaupungin kokoiseksi...\n\nJÄGERHORN. Niinpä niin...\n\nISAURA. Ja ne tulivat, tulivat. Mikään ei voinut niitä estää, sillä\nniin oli kuninkaan tahto. Mutta minua, minua hän rakasti... Sen tiesin,\nvaikka hän ei voinutkaan sitä sanoilla sanoa...\n\n129\n\nJÄGERHORN (naurahtaa katkerasti).\n\nISAURA. Vai luuletko, että rakkauteen tarvitaan sanoja?\n\nJÄGERHORN. En, en, en!\n\nISAURA. Vihkimisyönä hän ryösti minut, vei maakartanoonsa, ja minusta\ntuli hänen rakastajattarensa. Oo, miten minä kostin tuolle vihitylle\nvaimolle, joka armollisesti oli suvainnut suudelmalla kiittää\nminua, hänen häittensä tanssijatarta. Kuulitko? Minusta tuli hänen\nrakastajattarensa.\n\nJÄGERHORN (melankoolisen katkerasti). Miten sopivaa; Armfelt on hovin\nmaître des plaisirs (halveksivasti) ja sinä — maîtresse.\n\nISAURA. Enkä sitä keneltäkään salannut. Paljastin suhteeni uhmamielin\nkoko hoville ja itketin nuorta rouvaa. Niin tein... (masentuen)\nkunnes havaitsin, että olin kaikkien halveksima, kurtisaani, jolle\nkeikarit alkoivat salaa tarjota lemmenkohtauksia. Havahduin, katsoin\nympärilleni. Olin kuin tuo Tristanin rakastettu, kedolle ruoskittu,\nmutta itseni häpäisemänä, en toisten.\n\nJÄGERHORN (raskaasti). Ja sitten... minä kelpasin pelastajaksi.\n\nISAURA. Ei, olit ainoa, joka koskaan olit ollut minulle oikea ritari.\n(Nousten.) Siispä: kosta puolestani, eikä kukaan voi antaa itseänsä\ntoiselle sen rehellisemmin kuin minä itseni sinulle. — Kun tallaat\nkuninkaan hautaan, syökset samalla hänen suosikkinsa kunniasta\nkurjuuteen, maanpakolaiseksi, mitättömäksi. Tahraa verellä hänen koreat\nkasvonsa, jotta voin ne unohtaa... kokonaan.\n\nJÄGERHORN (kuin näkisi allaan kuilun). Et siis...? Kuinka? Et ole\nunohtanut? Olet hänen, yhä hänen...\n\nISAURA. En, en. — Ne vain katselevat kuin... itsetyytyväinen\nviettelys...\n\nJÄGERHORN. Tulit lääkettä hakemaan. Mikä mielenvikainen sattuma! Mitä\nsanonkaan... sattumako? Ei, ei... Helvetillinen harmonia! — Niinhän\ntein minäkin. Hain parannusta toisen sylistä. Sinä haet minulta.\nTahdoin syövyttää sinun kuvasi olemattomiin toisen avulla. Sinä aiot\npestä sen verellä, joka minun tulee vuodattaa. Samaa maata, samaa.\nNainen on vain julmempi miestä. Viisaat ovat tainneet olla oikeassa.\n\nISAURA (hiljaisesti). Tiesin astuvani tuomarin eteen.\n\nJÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Korvata toinen toisella, rakkaus\npienemmällä rakkaudella. Kenties julman elämän armeliasta viisautta?\nMutta voi sitä, joka joutuu korvaamaan!\n\nISAURA. Etkö sitä itse sanonut, että olemme joutuneet samaan\nonnettomuuteen. _Elämän_ edessä ovat pahat tekomme ja kärsimyksemme\nyhtä. Eikö se juuri meitä sovita ja lähennä?\n\nJÄGERHORN (valoisammin). Niin, minä, itse vikapää, en ole oikea mies\nsinua tuomitsemaan. Sen sanoo oikeudentuntoni. (Joutuen jälleen\nkärsimyksen valtaan.) Mutta... minusta tuntuu, että yksityiset\nvihantunteemme tahraavat sen jalon rikoksen, jonka on minulta\noikeutettu vaatimaan... yksin isänmaa. (Syyttävästi.) — Sinä toit\npienen koston siihen, missä piti olla vain puhdasta velvoitusta...\n\nISAURA (vakuuttavasti). Alentuuko jalon tekosi arvo siitä, että\ntyrannin surmaamalla voit puhdistaa myös sen rakkauden, joka\nkokemattomuuteni tähden tahrautui. Ei, siitä se kirkastuu.\n\nJÄGERHORN on kävellyt hetken, pysähtyy Isauran sanojen satuttamana ja\nistuu miettien vasemmalle.\n\nISAURA (lähestyen; hyväillen Jägerhornin päätä; houkutellen). Elämä\nkaivaa hautoja joka päivä. (Kumartuen yhä lähemmäksi.) Me luomme ne\nomalta osaltamme umpeen...\n\n\nV KOHTAUS.\n\n_Klick_ ilmestyy hiljaa taustalta telttaan, jää odottavana taka-alalle.\n\nJÄGERHORN (kuin löytämäisillään pelastavan ajatuksen). Mitä sanoitkaan?\nMolemmat ovat jaloja tekoja? Toinen ei kiellä toista...\n\nISAURA. Ne vaativat toinen toisensa. Voitko sanoa rikostasi jaloksi,\njos et astu siihen kantapäilläsi jalo lupaus myös avuttoman naisen\npuolesta?\n\nJÄGERHORN (mieleltään kirkastuen). Nyt tuntuu selkeämmältä...\nTarkoitat? Jos kieltäisin vaativani hyvitystä loukatulle naiselle...\n\nISAURA. Nuoruutesi rakastetulle...\n\nJÄGERHORN. Saisin kilpeeni tahran jo ennen taistelua.\n\nISAURA (painautuen Jägerhornin lähelle). Etkö tunne: liittämällä\nsuureen kohtaloosi pienen katumuksentekijän koroitat mieltäsi oikealla\nhetkellä, juuri nyt, suurimman tuokion kynnyksellä...\n\nJÄGERHORN (nousten; onnellisena). Sinäpä sen sanoit! — Salaisuutesi oli\ntehdä näiden hetkien koettelemuksen ylivoimaiseksi. Mutta... oikeaan\naikaan sinä osasit myöskin avata Getsemanen portit. (Koskettaen Isauran\nhiuksia; lempeästi.) Magdaleena...\n\nKLICK (kuin peläten häiritsevänsä). Veljeni... luulimme kuulevamme...\n(Kuuluu kaukaa taustalta yksinäinen torventoitotus.)\n\nJÄGERHORN (toitotuksen vaiettua). Oikeinpa kuulit. (Iloisen varmasti.)\nNyt on kaksin verroin silmä tarkka ja käsivarsi vakaa. (Poistuu\ntaustalle.)\n\nKLICK (Isauralle; nopeasti). Pyydän saattaa teidät toiseen telttaan.\n\nISAURA. En tahdo. Tehtäväni on täällä.\n\nKLICK. Tehtävä on meidän! Sitäpaitsi... (Alkaa kuulua ulkoa pysähtyväin\nhevosten korskahtelua ja voimakasta äänten sorinaa.)\n\nISAURA. Olen teille avuksi, en vahingoksi, siihen saatte luottaa. Ja\nnyt... kukin paikalleen.\n\nKLICK (katsahtaa taustalle; lähestyy). Jos kuningas näkisi teidät\ntäällä...\n\nISAURA (ylpeästi). Mitä te pelkäätte? Eikö teillä ole panoksia? Ettekö\nosaa tähdätä?\n\nKLICK. Osaamme kyllä. (Kääntyy; poistuu.)\n\nISAURA. Tahdon nähdä läheltä, vierestä, miten kosto täyttyy... (Siirtyy\ntaka-alalle, katsoo oviaukosta viistoon oikealle, kuuntelee ulkona\nliikkuvan seurueen ääntensorinaa; tämän äkkiä lakattua hätkähtää,\nkatsahtaa vielä kerran oviaukosta ja poistuu vasemmalle.)\n\n\nVI KOHTAUS.\n\n_Kustaa III_ ja _Jägerhorn_ tulevat taustalta.\n\nKUNINGAS (mennen suoraan kohti pöytää, silmäten sillä oleviin\npapereihin). Noo, nuori herra, käyttäkäämme aikamme hyvin ennen\nkreivin saapumista, jotta hän voi ruveta miettimään teille nopeaa\narvonylennystä, jonka — tietääkseni — hyvin ansaitsette.\n\nJÄGERHORN (kylmästi, kohteliaasti). Pyydän käskyjänne, majesteetti.\n\nKUNINGAS. Piirrokset, kartat!\n\nJÄGERHORN (viitaten nojatuoliin; kumartaen jäykästi, mutta\nkohteliaasti). Suvainnette istahtaa, käyn noutamassa. (Aikoo poistua\ntaustalle.)\n\nKUNINGAS (epäluuloisena; äkkiä). Seis!\n\nJÄGERHORN palaa jälleen kuninkaan eteen ja katsoo tyynesti häntä\nsilmiin.\n\nKUNINGAS (katsottuaan hetken tutkivasti, jälleen rauhoittuen). Niin,\nnoutakaa.\n\nJÄGERHORN kumartaa, poistuu.\n\nKUNINGAS ottaa pöydältä käteensä jonkin piirroksen, istuu nojatuoliin\nja levittää paperin polveaan vasten ja ryhtyy sitä silmäilemään.\n\n\nVII KOHTAUS.\n\nIsaura tulee oikealta, lähestyy hitaasti kuningasta, joka ei häntä\nhuomaa.\n\nISAURA (laskien hiljaa kätensä tuolin selkänojalle). Kumma piirros,\nteidän majesteettinne.\n\nKUNINGAS (katsahtaa; hätkähtäen). Neiti... (Ponnahtaa tuolista;\nihmeissään.) Haamu, luulen...\n\nISAURA (synkästi). Vain maanpakolainen.\n\nKUNINGAS (tointuen hämmennyksestä; taitavan kohteliaasti). Ja\nhaamunakin poikkeus! Asiaan kuuluvaa rumuutta vailla. Todellakin... yhä\nvain \"la plus jolie\".\n\nISAURA. Juuri tuosta innostelevasta herjausnimestä, jonka hovinne\nkavaljeerit minulle antoivat, tulin vaatimaan hyvitystä teidän\nmajesteetiltanne.\n\nKUNINGAS (kylmähkösti). Suvainnette sitä ennen selvittää mistä saitte\nrohkeutta unohtaa käskyni, joka tarkoitti parastanne.\n\nISAURA (kohteliaan ivallisesti). En ole hetkeäkään unohtanut, että\nteidän majesteettinne karkoitti minut Quedlinburgiin, korkean sisarensa\nhoviin, jotta minun rakkauteni lakkaisi häiritsemästä Hedvig de la\nGardien aviollista onnea.\n\nKUNINGAS (yhä ankarammin). Jos ette siis unohtanut, rikoitte sen\ntahtoen ja tieten.\n\nISAURA. Arvelin teidän majesteettinne antavan armon käydä oikeudesta,\nkun on kysymyksessä vain naisellinen uteliaisuus.\n\nKUNINGAS. Olen tullut käymään sotaa, en ratkaisemaan hovinaisteni\narvoituksia. Puhukaa suoraan.\n\nISAURA (kiihkeästi). Oliko Hedvig de la Gardie paljonkin ylhäisempi ja\npaljonkin kauniimpi, ollakseen minua arvollisempi tulemaan Kustaa Mauri\nArmfeltin puolisoksi?\n\nKUNINGAS (naurahtaen). Hänellä oli onni tutustua teitä aikaisemmin\ntuohon... Alkibiades parkaan.\n\nISAURA. Tutustuttuaan minuun hän pyysi teidän majesteettianne purkamaan\nkihlauksensa, sen pyynnön te hylkäsitte. Onnettomana hän rukoili\nedes häiden lykkäämistä, te torjuitte rukouksenkin, sillä köyhä\nkuningas tarvitsi suosikkinsa ylläpitämiseksi valtakunnan rikkaimman\nperijättären...\n\nKUNINGAS (keskeyttäen; tuimasti). Keskustelumme on päättynyt, jos\nsuvaitsette.\n\nISAURA. Olen sanottavani sanonut. Tahdoin vain teidän majesteettinne\ntietävän, että myös loukatun naisen katkeruus liittyy siihen Suomen\naateliston vihaan, jonka tulessa se palaa parhaillaan lyijyisiä\npunnuksia Kustaa III:n elämänvaakaan...\n\nKUNINGAS (kammahtaen). Elämän?\n\nISAURA. Ja kuoleman.\n\nKUNINGAS (hätääntyy, astuu kiivaasti pari askelta taka-alalle, kuin\npakoon lähtevä).\n\nISAURA (pysähdyttäen kuninkaan). Turhaa, teidän majesteettinne.\n(Siirtyy vasemmanpuoliselle oviaukolle.) Kummankin oven takana on\nsalaliittolainen pistooli vireessä.\n\nKUNINGAS (on siirtynyt etualalle, näyttää tarmokkaasti miettivän, kuin\npelastusajatusta etsien).\n\nISAURA. Herrasmies ei kiirehdi pyöveliä.\n\nKUNINGAS (kumartaen, niukasti; iroonisesti hymyillen). Niinpä niin, \"la\nplus jolie\".\n\nISAURA (kuulosteltuaan). Hänen kannuksensa helisevät...\n\nKUNINGAS (halveksivan käskevästi; kädellä viitaten). Au revoir!\n\nISAURA (tehden syvän hoviniiauksen). Hieno mies... pyöveliksi, teidän\nmajesteettinne. (Poistuu vasemmalle.)\n\n\nVIII KOHTAUS.\n\nEversti _v. Otter_ tulee taustalta.\n\nKUNINGAS (ottaa pöydältä jonkin paperin, seisoo selkä tulijaa kohti,\nodottaa jännittyneenä).\n\nv. OTTER (lähestyy hitaasti; vaivautuneesti). Teidän majesteettinne...\n\nKUNINGAS (näytellen iloisesti yllätettyä). Ahaa, eversti von Otter!\n(Taputtaen tuttavallisesti olalle.) Vanha tuttava! Muistatteko\nkuusi vuotta sitten — noita mainioita manööverejä Parolan kentällä?\nVeljeni, herttua, ylisti teidät maasta taivaaseen. Ja tottakin: teidän\npataljoonanne kantoi päivän helteen ja ansaitsi laakerinsa.\n\nv. OTTER (röyhkeästi). Pojilla olikin vielä silloin ruutia, millä\nkorventaa, ja ehjät anturat tömistää tannerta. Mutta sodan tullen on\nruutisarvi tyhjä ja panoksena tappuratukkoja, puhumattakaan tääppäistä\nja töppösistä, joissa ruotuni seisovat kuin spitaaliset haaskat.\n\nKUNINGAS. Se on oikean patriootin puhetta. Paljon ovat suuret herrat\nlyöneet laimin. Arvottomia on koroitettu ja arvokkaita miehiä\nunohdettu... Suureksi hämmästyksekseni sain vasta kuulla, että teillä,\neversti, on yhä vain pataljoona käskettävänänne eikä rykmenttiä, joka\nteille olisi kuulunut jo aikoja sitten. Hallitsijansanani: ensi yön\nhyökkäyksessä komennatte rykmenttiä. (Ojentaen kätensä.)\n\nv. OTTER (sopertaen). Teidän majesteettinne... (Suutelee kömpelösti\nkuninkaan kättä.) En voi kieltää, että uskollinen palvelukseni...\n(Köhittyään, yskittyään; ottaen ryhdikkään asennon, sotaäänellä.)\nUskollinen nyt ja vasta, parbleu...\n\nKUNINGAS. Luotan teihin, eversti. — Teidän äänenne on komeudessa pian\nkenraalin arvoinen, saammepa nähdä.\n\n\nIX KOHTAUS.\n\n_Ehrenström_ tulee taustalta, kalpeana ja vakavana; jää odottavana\ntaka-alalle.\n\nKUNINGAS (edelleen v. Otterille; leikillisesti jälleen olalle\ntaputtaen). Pelkään vain, että liian paljon myöskin naissydämiä särkyy\nsen voimasta. Niin, niin, herra eversti, hovinaiseni, jotka ovat paljon\nteistä kuulleet, sanovat teitä Falstaffiksi.\n\n144\n\nv. OTTER (nauraa höröttävästi ja ylenpalttisesti hyvillään).\n\nKUNINGAS (kääntyen äkkiä Ehrenströmin puoleen; ankarasti). Vänrikki\nEhrenström, minkälaisia terveisiä lähetti kuninkaalleen tuo luopio...\nSprengtporten?\n\nEHRENSTRÖM (synkästi). Minulla ei ollut kunnia tuoda myötäni viestejä...\n\nKUNINGAS. Joitain suosituksia hän kai antoi holhokilleen, joka oli\njumaloinut opettajaansa enemmän kuin isänmaata ja kuningastaan?\n\nEHRENSTRÖM. En häneltä suosituksia pyytänyt (uhmaavasti) enkä niitä\nenää tarvitse keneltäkään.\n\nKUNINGAS (kääntyen lempeäksi). Tiedän, nuori mies, te seurasitte häntä\nKiovaan saakka, ja Katariina näytteli teille Potemkinin kulisseja\nryssäläiseen tapaan. (Liikuttavasti.) Mutta teidän nuorukaissydämenne\noli vielä puhdas. Valhe ei päässyt sinne pesimään. Te kauhistuitte\nvierasta loistoa, muistitte kotoiset rannat ja pakenitte,\npelastaaksenne sen ainoan, mitä teillä enää oli jäljellä: vilpittömän\nsydämen.\n\nEHRENSTRÖM (liikutettuna). Majesteetti...\n\nKUNINGAS. Ja te pelkäsitte astua kuninkaanne eteen. Teille oli\nkuvattu häntä tyranniksi, joka himoitsee nuorukaisten päitä kuin\nintiaanipäällikkö päänahkoja. Te unohditte, että sama parjattu kuningas\non poistanut kidutuksen ja lieventänyt julmia lakeja...\n\nEHRENSTRÖM. Minulla ei ollut oikeutta armonpyyntöön, eikä siihen\ntuntoni käskenyt.\n\nKUNINGAS. Koska ette muistanut, että tunsin teidän jalon isänne, jonka\ntähden otan hänen poikansa vastaan kuin tuhlaajapojan, en kuninkaana\nvaan ystävänä... (Ojentaa kätensä.)\n\nEHRENSTRÖM (sortuu kyyneliin; polvistuu kuninkaan eteen; tukahtuneella\näänellä). Näin suurta jaloutta en luullut olevan... maailmassa...\n\nKUNINGAS. Nouskaa!\n\nv. OTTER (pyyhkii liikutettuna kyyneleen silmäkulmastaan).\n\nKUNINGAS (kävelee hetken levottomasti, huolimattomuutta teeskennellen).\nVoitteko sanoa, missä viipyy tuo... teidän Valhallanne mestari...\n\nv. OTTER ja EHRENSTRÖM hätkähtävät, katsahtavat toisiinsa ja\ntaka-alalle levottomina.\n\n\nX KOHTAUS.\n\n_Bierken_ tulee oikealta ja melkein samalla hetkellä _Hierta_ taustalta.\n\nKUNINGAS (katsahtaa saapuviin; Ehrenströmille). No, niin, olette tästä\nalkaen luutnantti isänmaanne armeijassa. (Bierkeniä tarkoittaen, v.\nOtterille.) Ja nuori Bierken, hän nouskoon samaan arvoon, jos vain\nhänen esimiehensä todistaa hänet pelottomaksi mieheksi? (Kävelee\njälleen taka-alalle v. Otterin puhuessa.)\n\nv. OTTER. Pirunmoinen tappelupukari, mutta ei ole pirulle sieluansa\nmyönyt, sillä pelissä hän häviää... (nauraen) kuin Kroisos.\n\nKUNINGAS (palaa etualalle; Bierkenille). Ai, ai, ja pelivelat tekevät\nyhteensä rahapulan, vai kuinka?\n\nBIERKEN (töykeästi). Kuin naulan kantaan, majesteetti.\n\nKUNINGAS (puoliksi leikillisesti). En voi kuninkaana sietää, että\narmeijani luutnanteilla on maksamattomia pelivelkoja. Noutaessanne\nluutnantin valtakirjanne voitte nostaa käsikassastani pyörein luvuin\ntarvittavan summan...\n\nBIERKEN (seisoo neuvottomana ja kömpelönä).\n\nv. OTTER. Kumarra, senkin juupeli, kuninkaista armollisinta...\n\nBIERKEN (kumartaa hämmästyneenä ja tyytyväisenä).\n\nHIERTA (on lähestynyt ja kumartaa samalla kuninkaan edessä). Un coeur\nde roi — jalomielisin kaikista sydämistä...\n\nKUNINGAS. \"Pohjantähti\" mustine nauhoineen vai puolalainen sininauha\nvastaisi toiveitanne parhaiten?\n\nHIERTA (kumartaen). Oo, Puolan naiset ja puolalaiset tanssit... ja\nPohjolan tähtitaivas...\n\nKUNINGAS (hymyillen; lähtien kävelemään). En epäile teidän ansaitsevan\njompaakumpaa.\n\nHIERTA (kumartaa).\n\nKUNINGAS (siirtyy jälleen taka-alalle, palaa pöydän luo, upseerien\nryhmittyessä oikealle etualalle ja katsahtaessa toisiinsa jännittyneinä\nsekä vaihtaessa keskenään repliikkejä kuiskaten hätäisesti).\n\n\nXI KOHTAUS.\n\n_Jägerhorn_, kädessä kokoonkääritty paperi, ja _Klick_ tulevat\ntaustalta.\n\nJÄGERHORN (käyden suoraan kuningasta kohti). Majesteetti, olemme\nvalmiit.\n\nKUNINGAS (huolettomasti; iloisen kohteliaasti). Jättäkäämme kartat\nja paperit. Herroille lienee mieluisempaa kuulla, että olen tullut\nylentämään ja palkitsemaan...\n\nJÄGERHORN (viitaten vieressään seisovaan Klickiin; lyhyesti,\nkohteliaasti). Meillä ei ole mitään ansioita ylentyäksemme teidän\nmajesteettinne suosiosta.\n\nKUNINGAS (lyhyt vaitiolo). Olen ollut kauan utelias kuulemaan jotain\nteidän Valhalla-seuranne opeista ja menoista. Jos olen aavistanut\noikein, lienevät swedenborgiaanit ja...\n\nJÄGERHORN (jyrkästi). Sen opit ovat salaoppeja, sen menot ovat\nmysteerioita, maallikon silmään näkyvät vain sen hedelmät.\n\nKUNINGAS Sitä miellyttävämpää: oppia hedelmistä tuntemaan sen\nkasvuvoima ja kauneus!\n\nJÄGERHORN (vaimennetuin äänin, kohtalokkaasti). Suurin niistä on\nkypsynyt tänään.\n\nKUNINGAS (ylpeästi). Alamainen ei voine kieltäytyä näyttämästä sitä\nkuninkaalleen.\n\nJÄGERHORN (avaa kädessään olevan kartan, levittää sen pöydälle).\nSuvainnette katsoa: tarkka kartta armeijain liikkeistä ja asemista.\n\nKUNINGAS (lyhyen käskevästi). Tuon kaiken saa selostaa minulle kreivi\nPosse saavuttuaan.\n\nJÄGERHORN. Tämän hetken tilanne on _patrioottien_ selvitettävä, ei\nmuiden. Saanen siis kiinnittää hetkisen huomiotanne, majesteetti?\n(Kuninkaan synkkänä vaietessa.) Täältä — Viipurista käsin — lähestyy\nparhaillaan huomattavia vihollisvoimia Haminan avuksi. Samassa\ntarkoituksessa etenee Lappeenrannan tietä vihollisosasto, samalla\naikoen katkaista Hastfehrin savolaisjoukoilta tien etelää kohti.\nHaminanlahteen on saapumassa saarilaivasto tukeakseen hyökkäystämme\nmaihinnousujoukolla ja tykkitulella... (Edellisen repliikin kuluessa\novat upseerit siirtyneet Jägerhornin luo, joka seisoo pöydän\nvasemmanpuolisessa päässä, joten kuningas on jäänyt yksin seisomaan\npöydän vastakkaiseen päähän.)\n\nKUNINGAS (kärsimättömästi). Tuon tiedämme kyllä...\n\nJÄGERHORN. Mutta uutta lienee, että laivue ei tule ampumaan\nlaukaustakaan eikä laskemaan maihin ainoatakaan miestä.\n\nKUNINGAS (hetken tyrmistyneenä vaiti oltuaan). Ja mikä on siihen syynä?\n\nJÄGERHORN (painavasti) Valhalla.\n\nKUNINGAS (tarttuu vimmastuneena tuolin selkänojaan, mutta hillitsee\nitsensä puristetuin huulin ja vaikenee).\n\nJÄGERHORN. Täkäläisillä joukoilla voitaisiin kuitenkin Hamina ensi yönä\nhelposti valloittaa. Teidän majesteettinne sotakunnia olisi Ruotsin\nsilmissä pelastettu. Rauhankeskustelut saattaisivat alkaa. Ja tämä\nlaiton sota olisi saatettu...\n\nKUNINGAS (keskeyttäen). Rohkenetteko te...\n\nJÄGERHORN. Mekin toivomme rauhaa, mutta emme sotaonnea Ruotsille ja\nsen kuninkaalle. Sillä se lujittaisi jälleen ruotsalaisten vallan\nsorretussa Suomen maassa. Tästä vallasta ja jokaisesta kuninkaasta on\nValhalla päättänyt pelastaa isänmaamme... (paussein, joiden aikana\nvetää esiin pistoolinsa nostaen tämän tähtäysasentoon \"tasavalta\" sanan\nkohdalla) ja... luoda sen itsenäiseksi... Suomen... _tasavallaksi_!\n(Pistoolin kohotessa on _Bierken_ tarttunut estäen Jägerhornin\nkäsivarteen, joten se laukea viistosti ylös vahingoittamatta\nkuningasta; samalla Bierken riistää aseen ampujan kädestä. Heti tämän\njälkeen on _Klick_ siirtynyt etualalle aikoen vetää pistoolinsa\nesiin, mutta _Ehrenström_ tekee sen mahdottomaksi tarttuen hänen\nkäsivarteensa.)\n\nEHRENSTRÖM (estäessään Klickiä). Teemme väärin! Hän on armelias ja\njalo...\n\nKUNINGAS (siirtyy taka-alalle).\n\nBIERKEN (Jägerhornille). Tyhmyyksiä...\n\nv. OTTER. Sebastian von Otterista ei saateta sanoa...\n\nJÄGERHORN (lyyhistyy nojatuolia vastaan; toivottomana). Ja he pettivät!\n\nKLICK (masentuneena ja Ehrenström seisovat vasemmalla etualalla. Muut\nupseerit ovat oikealla ympäröineet Jägerhornin, joka hetken kuluttua\nnousee seisomaan. Ulkoa alkaa kuulua kiihkeää äänten sorinaa ja\nkiireesti lähestyviä askelia).\n\n(Hetken vaitiolo).\n\nKUNINGAS (taka-alalla; nostaen kätensä estävästi oviaukon luona;\nvoitollisen rauhoittavasti). Rauhoittukaa, hyvät herrat. Vain\nvahinkolaukaus! Saavumme oitis. (Lähestyy hitaasti upseeriryhmien\nväliin; hymyillen.) Kuten kuulette, seurueeni herrat käyvät\nrauhattomiksi. He ovat varmaan käyttäneet niin innokkaasti hyväkseen\nisäntiemme kestiystävyyttä, etteivät osaa enää erottaa leikkisotaa\n— kuningasmurhasta... Herra Jägerhorn, osoittaakseni, etten ole\nvaromattomuudestanne pahasti säikähtänyt, huomautan, että ette ole\nenää ylipäällikön ajutantti vaan — kuninkaallinen kenraaliajutantti.\nSeuratkaa, herrat... (Kulkee kohti oviaukkoa, kaikki, paitsi Jägerhorn\nja Klick, seuraavat innokkaan nöyrinä kuningasta, joka kuitenkin palaa\njälleen etualalle; Jägerhornille.) A-propos, teidän luonanne vierailee\nhovini kaunein nainen... pyydän, tuokaa hänet juhlamme emännäksi.\n(Poistuu taka-alalle kumartelevien upseerien editse, jotka seuraavat\nhäntä.)\n\n(Jägerhorn ja Klick tuijottavat toisiansa sanattomina).\n\n\nXII KOHTAUS.\n\n_Isaura_ tulee vasemmalta; jää taka-alalle.\n\nJÄGERHORN (pieni toivonväre äänessään). Magdaleena...\n\nISAURA (kovasti; ratkaisevasti). Sinun edessäsi oli kaksi kuvaa. Sinun\npiti toinen tuhota ja omasi kaunistaa Tristanin näköiseksi. Et kyennyt\nsiihen. (Alla katkera suru kaiken menetyksestä.) Niinpä oletkin jälleen\nvain kömpelö ja avuton narri Tantris... (Kääntyy hitaasti, poistuu\ntaustalle.)\n\nJÄGERHORN (naurahtaa, Klickin puoleen kääntyen, lyhyesti ja\nilmeettömästi).\n\nKLICK (lähestyy; kiihkeästi). Paetkaamme Savoon Hastfehrin joukkojen\nturviin. Sprengtportenin veteraanit ovat valmiit meitä auttamaan, kuten\ntiedät. Ja muukin Savon rahvas on nostettavissa. Juuri siinä olemme\ntehneet virheen, että olemme unohtaneet kuninkaaseen tyytymättömän\nrahvaan.\n\nJÄGERHORN (jäykkänä eteensä tuijottaen; puoliksi itsekseen). Nämä\nvalansyöjät, nämä Juudakset...\n\nKLICK. Etkö muista, ken on odottanut siellä turhaan...\n\nJÄGERHORN. Suomen aateliston itsemurha...\n\nKLICK. Beata Kristiina...\n\nJÄGERHORN (kuin havahtuen). Beata Kristiina, niin, nyt hän on lakannut\nolemasta minulle lääke... (Viitaten taustalle; katkerasti.) Minut\nparansi kurtisaani, joka laski tarkkaan suudelmansa kuin Juudas\nhopeapenningit. (Kuin läheltä puhutellen.) Beata, me olemme lakanneet\nkorvaamasta rakkautta meitä kylmemmille. Nyt olemme me kahden...\nrakkaus itse. (Hetken vaitiolo; muuttautuu valoisasta näystä synkkään\nnykyhetkeen.) Kuitenkin: hän kestäköön vielä hetken ajan...\n\nKLICK. Täällä on asiamme menetetty.\n\nJÄGERHORN (äkkiä; käskevästi, osoittaen pöytää ja tuolia). Istu ja\nkirjoita. Juudaksille on punottava hirttonuora. (Klickin seisoessa\nepäröiden.) Istu.\n\nKLICK (istuutuu, ottaa eteensä paperia).\n\nJÄGERHORN. Kirje Venäjän eukolle. Päällekirjoitus: \"Kaikkein nöyrin\nmemoriaali.\" Ano nöyrästi rauhaa. Lupaa hänelle koko Suomen aatelisto.\nSano, että se kaipaa hänen armonsa paistetta. Allekirjoituksia kyllä\nsaadaan. Nuo herrathan myövät itsensä ja pettävät veljensä pienestä\nrahasta, muutamasta nauhasta ja hyvästä ryypystä. Kavaltajien tulee\nmyöskin näyttää kavaltajilta! Minä todistan heille, että Juudaksillakin\non Juudas. (Lyöden nyrkkinsä pöytään, tuimasti.) Kirjoita.\n\nKLICK (ottaa pöydältä kynän käteensä, katsoen Jägerhorniin kuin\nhypnoottisen voiman alaisena).\n\nVäliverho.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nSavolaisen kirkon sakaristo, syvä huone, jonka takaseinässä on tukeva\nkaksiosainen ovi ja tämän yläpuolella kaariakkuna. Tästä näkyy lehdistä\npaljastuneen puun mustia oksia. Ovi on permantoa korkeammalla, joten\npari porrasaskelmaa on kynnyksen edessä. Oikealla on kaksi korkeata\nkaariakkunaa ja vasemmalla kaksi kirkkoon vievää ovea. Seinät ovat\nkalkitut, rapistuneet ja vanhuuttaan vihertävät. Koko huone tuntuu\nautiolta ja tyhjältä. Oikealla etualalla on pöytä, jolla on hopeapikari\nja hiekkalasi. Vasemmalla ovien välissä korkea kaappi ja sitä vasten\nnojallaan ryhmyinen kävelysauva. Ulkona marraskuun kolean kirkas ilma.\n\n\nI KOHTAUS.\n\n_Jägerhorn_ ja _Klick_, molemmat puettuina mustiin ratsuviittoihin,\ntulevat peräovesta. Jägerhorn avaa ensiksi oven, silmää huonetta,\nkatsahtaa taakseen, astuu sisään, jättäen oven puoliksi auki. Etenee\nkeskinäyttämölle, seisahtaa hetkeksi. Siirtyy etualan ovelle, avaa\ntämän, kuuntelee hetkisen.\n\nARGILLANDER (saarnaa kirkossa). Mutta erinomattain, rakkaat\nsanankuulijani, on meidän tutkisteltava ja sydämiimme painettava...\nevankeliumimme viimeinen tapaus...\n\nJÄGERHORN painaa oven kiinni, jolloin saarna lakkaa kuulumasta; jää\nseisomaan eteensä tuijottaen, kuin miettien, mitä olisi tehtävä.\n\nKLICK (tulee näkyviin portailla, tarkastelee taakseen kuin\ntakaa-ajettu, astuu sisään ja vetää oven puoliskot kiinni; lähestyy\nkiireisin askelin Jägerhornia; kiihkeästi). Tämä on mielettömyyttä!\nEn aio enää tällä tavalla jatkaa. Vai vaatiiko sinun mielestäsi\nvalaveljeys seuraamaan sinua hullujenhuoneeseen saakka?\n\nJÄGERHORN (ärtyneenä). Kavaltajat ovat parempia kuin heikkouskoiset\nystävät.\n\nKLICK. Loukkaa, mutta anna myöskin hyvitys. Vyölläsi on ase, minulla\nmyös. Olen valmis kuolemaan kerallasi, mutta en nääntymään häpeään.\n\nJÄGERHORN (melkein onnellisena; puoliksi itsekseen). Häpeä tulee\nmaistumaan meistä rieskalta ja hunajalta vielä tänä päivänä ja tällä\npaikalla.\n\nKLICK (vakuuttavasti; pyytävästi). Olen seurannut sinua uskollisesti\nkirkolta kirkolle. Marraskuun routa on lyönyt veriin ratsujemme kaviot.\nKansa tuijottaa meihin kuin aaveisiin, ja sinä luulet sen kuuntelevan\nmeitä...\n\nJÄGERHORN. Eikö ole kuunnellut? Etkö muista viime sunnuntaiaamua\nMäntyharjun kirkonmäellä? Kuulijajoukosta räjähti huutoja: \"mies\ntalosta!\" \"Ruotsin herroista irti!\" Ja puhuttuani tulivat kirkkoväärti\nja kuudennusmiehet kiittämään koko seurakunnan puolesta.\n\nKLICK. Mutta ei pappi. Ja kirkosta palattuaan tuo sama rahvas hajaantui\nkuin tuhka tuuleen.\n\nJÄGERHORN. Sanot tuntevasi tämän kansan etkä muista, ettei se ole\nvielä koskaan herännyt yhdessä päivässä. Se epäröi vielä. Mutta kun se\nhuomaa valheiksi pappien lupaukset, nousee sen raivo kymmenkertaiseksi.\n— Entä Ristiinan kirkolla? Veteraanit hurrasivat, kun mainitsin\nSprengtportenin nimen...\n\nKLICK. Mutta muu kansa murahteli. Sekin yritys jäi keskeneräiseksi.\nJa Brahelinnan entisillä mailla, saman kansan keskuudessa, joka risti\neverstimme \"Savon jumalaksi\".\n\nJÄGERHORN. Ja ken neuvoi minua kääntymään kansan puoleen ja sen sylistä\netsimään uutta voimaa? Kuka oli tuo mies?\n\nKLICK. Minä, ja neuvoni oli oikea. Mutta sinun kostosi pettureille\nkävi meille kalliiksi. Siihen menetettiin aikaa. Ja mikä pahinta:\nVenäjänmatkalla tahrasit nimesi.\n\nJÄGERHORN. Mitä kavaltajille tein, sen vaati oikeudentuntoni. Se oli\ntilinteko eikä voi estää aiettamme täällä. Myönnän, että kansannousu\nei ole vielä alkanut. Lumivyöry ei voi syntyä tasankomaalla tai vuoren\njuurella. Se alkaa huipuilta, alpeilta alaspäin. Tunnen hengessäni,\nettä kärsimysteni askeleet ovat nyt minut tuoneet ylimmälle kalliolle.\nTämä on Beata Kristiinan seurakunta, ja minä aion tänä päivänä olla sen\npappina. Hänen läsnäolonsa — nyt jo sen itsessäni tunnen — on lainaava\nsanoihini voiman, joka herättää jäyhimmänkin mielen. Täältä minä nostan\nkantajoukon ja täältä lähtien sen ympärille pitäjän toisensa jälkeen...\n\nKLICK (tinkimättömästi). Merkitseekö mielestäsi veljeytemme myöskin\nsitä, että sinunkin on joskus taivuttava minun tahtooni.\n\nJÄGERHORN nyökkää myöntävästi.\n\nKLICK. Hyvä! Tähän saakka olen totellut sinua kuin asemies mestaria.\nSitä et voi kieltää? Nyt vaadin minä puolestani sinulta: _seuraa minua_!\n\nJÄGERHORN. Minne?\n\nKLICK. Pakoon kuninkaan kätyreitä, jotka risteilevät pappilasta\npappilaan ja kiertävät ympärillemme puhkaisemattoman verkon. Olen siitä\nvarma.\n\nJÄGERHORN. En voi... Vaadit minua kieltämään itseni. Kirkosta alkaa\nvaimeana kuulua, niin ettei keskustelu lainkaan häiriinny, saarnan\nlopettajaisvirsi: Juhana Cajanuksen virrestä (Uusi Virsikirja N:o 395)\nlauletaan tarpeellinen määrä seuraavia säkeistöjä:\n\n    1. Etkös ole, ihmis-parka, aivan arka, Ettäs itket\n       yli öit', Ettäs suret suuttumatta, puuttumatta,\n       Kouwon mustan murhatöit'.\n\n    3. Syöksee, haastaa, särkee, sortaa, mullaks'\n       murtaa, Hirmu-kourilla kowill', Ei ol' toivoo\n       toiwotuksiss', woiwotuksiss', Parkusuilla\n       pelkureill'.\n\n    7. Lennä lintu, minkäs lennät, Et sä lennä\n       Kowan kuoleman käsist', Saa se linnun lentä-\n       wänki, rientäwänki Tempaa tuulettelemast'.\n\n    12. Ei niin wähää wäetöntä, woimatonta, Jota\n        surma säästänee, Ei niin wahwaa wäellistä,\n        woimallista, joka käsiss' kestänee.\n\n    14. Kerran kääntyy kääntymästä, wääntymästä,\n        Kääntyy kääntymättömäks', Kääntyy käs-\n        kyllä kowalla Kaikkiwallan, Tyhjäksi,\n        turwattomaks'.\n\n     20. Mik' on ilo rikastua, rakastua, Kaupungissa\n         katoowass'? Mik' on ilo oleskella, asuskella\n         Tässä turhassa tilass'.\n\n    23. Kosk' ei koskaan kuolemata, katoomata,\n        Sinne täältä tulla tait', Sydän sull' on, syntis-\n        parka, aiwan arka, Ettäs suret surman töit'.\n\nKLICK. Vain pelastamaan itsesi.\n\nJÄGERHORN. He tulkoot. Miesvoimaa on kohta takanani. — Kuule,\nlopettajaisvirsi! Minun saarnani alkaa sen jälkeen.\n\nKLICK (toivonsa menettäneenä etenee pöydän luo). Niinpä on minulla\nenää vain yksi tehtävä. Harhailen täältä Nynäsin kartanoon, ottamaan\nsisareltasi viimeiset hyvästit. Muistatko sitä kuusien tummentamaa\ntietä, joka kiertelee kartanosta sen ulommaiselle portille. Sitä myöten\non sisaresi saattava toivotonta pakolaista. Me kuljemme äänettöminä.\nSanathan eivät meitä auta. Mutta tuolla pienellä portilla... hetkeksi\nseisahdumme. Hän on toisella puolen, minä ulkopuolella. Silloin katson\nviimeisen kerran hänen silmiinsä ja luen niistä vielä kerran sen\nlupauksen, jonka täyttymistä emme kumpikaan ole uskaltaneet elämältä\npyytää. Mutta minä näen, minä katson, kuinka se paistaa hänen silmänsä\nkosteasta kalvosta kuin päivän kuvajainen syvästä merestä. (Kääntyy\nJägerhornin puoleen; pyytävästi.) Veljeni, olen erämaahan kääntyvä\nmies, tahdon nähdä meren kerran vielä...\n\nJÄGERHORN. Lähde, veljeni. En jää tänne yksin. (Avaten sylinsä.)\nHyvästi. (Syleilevät; Klickin kääntyessä lähtemään.) Vältä valtateitä...\n\nKLICK (pysähtyy; kääntyy). Pääsen kyllä perille. Senjälkeen on\nyhdentekevää, harhaileeko varjoni vieraalla maalla vai taluttavatko\npyövelinrengit sen rattailleen. (Nostaa kätensä jäähyväisiksi; poistuu\nkiireisesti peräovesta.)\n\nJÄGERHORN seuraa hänen jäljessään portaille.\n\n\n11 KOHTAUS.\n\n_Argillander_ tulee papillisessa puvussaan vasemmalta taka-alan ovesta,\nkädessä kirja, keskinäyttämölle, panee kirjan kaappiin, avaa viittansa\nja panee tyytyväisen näköisenä kädet housuntaskuihin, lähestyy pöytää\nja ottaa hopeapikarista aimo kulauksen.\n\nJÄGERHORN lähestyy taka-alalta.\n\nARGILLANDER (kääntyy tulijaan päin pikari yhä kädessä; ihmeissään).\nÖ-höm... vanhoja tuttavia... Noo, koukistetaanpas tulomalja Herran\nnimeen...\n\nJÄGERHORN (torjuvasti). Tulen tärkeissä asioissa.\n\nARGILLANDER. Ja levottomalla mielellä, näen ma...\n\nJÄGERHORN (kärsimättömästi; lyhyesti). Kuinka lienee... Asiallani on\njoka tapauksessa kiire...\n\nARGILLANDER (muhoillen). No, sakramentti! Viini on rauhattomalle\nsielulle puolet rippiä, etten sanoisi... tärkeämpi puoli.\n\nJÄGERHORN. Haluan puhua kirkkorahvaalle isänmaan asiasta.\n\nARGILLANDER (epäilevästi; istuutuen samalla nojatuoliin). Tjaa — hm...\nisänmaan asiasta...\n\nJÄGERHORN. Puhun joka tapauksessa, mutta... mieluummin teidän\nluvallanne.\n\nARGILLANDER. Täällä erämaassa emme oikein tiedäkään miten ovat tällä\nhetkellä asiat siellä maailman turulla...\n\nJÄGERHORN. Nyt on rauta kuuma, aika on takoa.\n\nARGILLANDER. Joopa-joo, mutta... onpa aikoja vierinyt vierailustani\nautuaasti nukkuneen Anna-rouvan luona, ja jo silloin olivat käynnissä\nsekä palkeet että moukarit. Sitkeätä rautaa, tarkoitan...\n\nJÄGERHORN. Kuonaa oli liian paljon. Suomen aatelilla oli etsikkoaika.\nMutta se kykeni vain pettämään, ei kestämään, sillä se sairastaa\nkuolemantautia. Se ei pysty enää koskaan tekemään tämän maan historiaa.\nKansan itsensä on otettava sen kohtalot käsiinsä. (Seurakunnan\nvirrenveisuu lakkaa.)\n\nARGILLANDER. Papiston ja kansan, tarkoitatte kai sanoa. Mutta... nyt on\njälkikuulutusten aika...\n\nJÄGERHORN (estäen; jyrkästi). Ne kuulutukset kuulutan minä: olen\nnostamassa Savon rahvasta aseisiin.\n\nARGILLANDER. Ohhoh, nuori mies. Mitäs sanoo kuningas sellaisesta?\n\n\nIII KOHTAUS.\n\n_Björnram_, samoin ratsuviittaan puettuna, on tullut peräovesta\nJägerhornin edellisen repliikin aikana, toisten häntä huomaamatta;\njättää oven jäljessään auki.\n\nBJÖRNRAM (tarttuen edelliseen repliikkiin). Sellaisen teon kuningas\nrankaisee kuolemalla. Mestari Jägerhornin asemiehet ajavat tällä\nhaavaa vankikyydillä kievarista kievariin. Ruotsissa rakennetaan\ntuomioistuinta ja pyövelinlavaa. Odotetaan Tukholman toista verilöylyä.\n\nJÄGERHORN. Jos seikkailija Björnram on tullut minuakin vangitsemaan,\nhän ottakoon huomioon, että tuo vaikeneva kansa osaa erottaa\npatriooteista kätyrit. (Poistuu vasemmalle kirkkoon.)\n\nBJÖRNRAM (Jägerhornin jälkeen raikuvasti nauraen; Argillanderille).\nTuolla tavalla käy, kun ostaa ruutia ja ampuu kuninkaan pään yli\nharakoita. Sille annettiin tosin nimeksi \"vahinkolaukaus\", asia,\nnähkääs, aiottiin painaa villaisella... Mutta sitten: tuo sama mies,\njoka oli vannonut ja vannottanut tasavallan nimeen, lähti kihlaamaan\nitselleen lihavaa tsaaritarta ja saikin, kuulema, jalokivisormukset\nja, kukaties, muutakin kalua luvattoman lemmen merkiksi. Siitäpä\ntempusta vasta joutuivat patrioottiparat kiipeliin. Nyt on toisilla\nkruununkihlat ja mestari — henkipattona.\n\nARGILLANDER (hieroen käsiään). Tjaa, mutta... minä taidan pestä käteni.\nPiru sen tietäköön, kumpi teistä on valheen Barrabas ja kumpi —\nhyödyllisen sanoman tuoja...\n\nBJÖRNRAM (ojentaen Argillanderille paperin). Kuninkaan\nvangitsemismääräys. Lukekaa.\n\nARGILLANDER (silmää paperia; tutkii läheltä sinettiä). Laillinen\nsinetti... No, sakramentti, kuningas on voitolla ja kalalokit lentävät\nmyötätuuleen... Mutta kuinkas sitten päästitte henkipaton rienaamaan\nkansaa?\n\nBJÖRNRAM. Saalistan nykyisin verkolla enkä iskemällä suoraan...\n\nARGILLANDER. Njaa, mutta... pitäjäni talonpoikain tyytymättömyys on\nkasvanut tänä aikana selväksi villitykseksi. Sota on tyhjentänyt\nvilja-aittamme. Rehut ja heinäleiviskät on ajettu muonituspaikkoihin\nja lisäksi menetetty viimeisetkin hevosluuskat sotaväelle, jotta\nakat saavat vetää auraa, ja joka talosta ovat kasvukapatkin velkana\npitäjän viljamakasiiniin. Seurakuntani on epätoivoisessa tilassa ja\nvalmis mihin tekoon tahansa, eikä vähemmän sen paimen, joka ei saa\nkiristämälläkään vähiä saataviaan ja saa maksaa tyhjästä laittomat\nkymmenykset kuninkaan elättiherroille.\n\nBJÖRNRAM. Kuningas on luopunut noista kymmenyksistä ja lakkauttanut\npastoraattien myönnin. Lisäksi on hän, pitäen silmällä sekä pappien\nettä talonpoikain hyötyä, myöntänyt jälleen viinanpoltto-oikeuden\nsuurimmille tilallisille. Näistä asioista on mukanani kuninkaan\nkuulutukset. (Antaa papereita Argillanderille.)\n\nARGILLANDER (ottaen kuulutukset; innostuneena). Siinä tapauksessa...\n\nBJÖRNRAM. Nämä kuulutukset ja lisäksi kuninkaan julistus, joka lupaa\npikaista rauhaa, on teidän luettava rahvaalle julki heti sen jälkeen,\nkun on lopettanut saarnansa tuo Valhallan ylimmäinen pappi.\n\nARGILLANDER. No, sakramentti! Olettepa, totta vieköön, tulevaisuuksien\nnäkijä, herra Björnram. Ettekös ennustanutkin taannoin, että meidän\nuskollisuutemme kuningasta kohtaan on säilyvä järkkymättömänä tämän\nvainonajankin myrskyissä. (Menee pöydän luo ja ottaa maljan käteensä.)\nKuninkaan ja uskollisten alamaisten malja!\n\n\nIV KOHTAUS.\n\n_Jägerhorn_ tulee kirkosta voitollisen näköisenä.\n\nJÄGERHORN (lähestyen Argillanderia; rauhallisesti). Kirkkoherra,\nlähetin hakemaan kasvattitytärtänne, joka lienee ennättänyt poistua...\n\nARGILLANDER (peitellen asiain todellista tilaa). Hän käy harvoin\nsanaa kuulemassa... Monet emännänhuolet, koettelemukset ja pienet\nkatkeruudenkin pisarat... Ymmärrättehän?\n\nJÄGERHORN (puoliksi itsekseen; itsesyytöksenä). Liiankin hyvin sen\ntajuan. (Argillanderille; valoisan varmasti.) Siispä tietäkää jo ennen\nhänen tuloaan, että olen tullut häntä hakemaan lupaustani noutaen ja\nerään elokuisen illan oikeudella. Mitä omasta syystäni ja levottomain\naikain tähden olen laimin lyönyt, sen olen nyt tullut hänelle\nkorvaamaan... Olen tullut noutamaan hänet vaimokseni...\n\nARGILLANDER (räjähtää nauramaan). Kummalliset, totisesti\nkummanmuotoiset ovat nuoren miehen jäljet neitseen tykö!\n\nBJÖRNRAM (yhtyen nauruun). Tähän herraan nähden: heiluriliikettä!\nKurtisaanin maalatuilta huulilta uskollisen siveyden helmaan. Se on\nsitä Valhallan kuuluisaa hyveen harjoitusta!\n\nJÄGERHORN (kylmän uhmaavasti). Säästäkää naurunne, hyvät herrat. Tätä\npäivää ette sillä kuittaa. (Argillanderille.) Teidän seurakuntanne\nsiirtyy tänä hetkenä... kirkonmäelle, jossa äsken aloittamaani\npitäjänkokousta jatketaan. Se ei ehkä tuota teille paljon kunniaa,\nsillä seurakuntalaisenne eivät näytä teitä suurestikaan rakastavan...\n(Kääntyy Björnramin puoleen.)\n\nARGILLANDER (käyttää tilaisuutta hyväkseen ja poistuu paperit kädessä\nkirkkoon.)\n\nJÄGERHORN (Björnramille). Ja te, uskollinen varjoni, ottakaa huomioon,\nettä satakunta raavasta miestä kerääntyi jo kirkossa ympärilleni. Ne\novat aseistetut ennen iltaa. Näytte unohtaneen, että tämä patrioottien\nja urkkijain tilinteko tapahtuu lähellä valtakuntain rajaa...\n\nBJÖRNRAM (ivaa täynnä). Todellakin... melkein korkean suosijattarenne\njalkojen juuressa...\n\nJÄGERHORN. Iltaan saakka riittää kyllä teitä ja teidän käskyläisiänne\nvastaan sata suomalaista puukkoa.\n\nBJÖRNRAM (lähestyen; tarkastaen hävyttömän julkeasti Jägerhornin\nkäsiä). Mutta... mitä näenkään? Uskotonko hänellekin? Missä on tuo\nkuuluisa jalokivisormus? Sormet ovat tyhjät! Ai, ai, uskoton niin\nkorkealle morsiamelle... (Peräytyy vasemmalle etualalle oven luo;\ntarttuen kädensijaan, irvokkaan häijysti.) Vai hävettääkö? (Avaa äkkiä\noven ja poistuu kirkkoon.)\n\nJÄGERHORN (rientäen tuimasti samaa ovea kohti, tarttuu jo kädensijaan,\nmutta pysähtyy äkkiä).\n\n\nV KOHTAUS.\n\nSillä samalla aikaa ilmestyy taustan portaille _Beata Kristiina_. Hän\non nyt muuttunut entisestään kokonaan. Kasvot ovat käyneet luiseviksi,\nkelmeän kalpeiksi ja koviksi. Etuhampaista on yksi poissa, mikä tekee\nkasvojen ilmeettömyyden avuttoman säälittäväksi. Vartalo on laihtunut\nja kutistunut. Hän on puettu? kansannaisen löysään röijyyn ja huonosti\nsopivaan hameeseen. Päässä on tumma liina. Koko pukukin on musta,\nvihertävän haalistunut, vieläpä rikkinäinen.\n\nJÄGERHORN (kääntyy katsomaan tulijaa Beata Kristiinan ollessa vielä\nportailla, ojentaa molemmat kätensä häntä kohti, astuu pari askelta\nhäntä vastaan, mutta pysähtyy äkkiä kuin hämmästyneenä).\n\nBEATA KRISTIINA (astuu hitaasti kynnyksen yli, kääntyy seljittäin\nkatsomoon ja vetää tarkasti ovenpuoliskot kiinni; asettuu sitten\novenpieleen seisomaan).\n\nJÄGERHORN (perääntyy, Beata Kristiinan kääntäessä kasvonsa häneen,\nmelkein kauhuissaan ja painautuu vasemmanpuolista kaappia vasten,\ntukahtuneesti). Kuka te...? — Tuletteko?... Ethän!...\n\nBEATA KRISTIINA (välinpitämättömällä, jokapäiväisellä, melkein\nkarkealla äänellä). Hoputtivat tulemaan, tänne muka...\n\nJÄGERHORN (astuu askelen lähemmäksi; melkein kuiskaten). Beata... (Kuin\nhätähuutona.) Tunnetko minua?\n\nBEATA KRISTIINA (hieman vaivautuneesti). Eipähän siitä... tuhottomia\naikoja.\n\nJÄGERHORN (astuu yhä lähemmäksi). Olet paljon muuttunut... (Äkkiä.)\nOletko sairastanut?\n\nBEATA KRISTIINA (jäykästi; raskaasti). Tautiako lie ollut. Vai muuta...\ntätä jokapäiväistä kurjuutta.\n\nJÄGERHORN (hädässä; ratkaisevasti). Sano mikä raskas onnettomuus on\nsinua kohdannut.\n\nBEATA KRISTIINA (kuin äkkiä elostuen; astuu askelen kohti Jägerhornia,\njoka askel askelelta peräytyy hänen edellään etualalle saakka;\nkiinteän syyttävästi). Onnettomuusko? (Jälleen eteenpäin astuen.)\nRaskas? (Naurahtaen.) Jokos se on muistosta mennyt? (Jälleen edeten;\nhyökkäävästi; lyhyin, äkkinäisin paussein.) Sitä se on ollut... juopon\nmuijana vapisemista. Joka toinen yö lyöty mustelmille, joka toisena\npakosalle, navettaan tai naapuriin. Perintörahat on juotu ja nälkää on\nnähty. Mutta... onpa tuo viime aikoina heittänyt vähemmälle... sitä\nhakkaamista.\n\nJÄGERHORN (on peittänyt kasvonsa; tukahtuneesti). Minä kurja... oman\nitseni Juudas... (Tuskaisen äänekkäästi.) Tuo pitäjänkirjuriko,\nArgillanderin poika?\n\nBEATA KRISTIINA. Milläs sitä muuten naisihminen häpeänsä peittää... Vai\nolisiko pitänyt kehruuhuoneeseen, huorien sekaan?\n\nJÄGERHORN (on peittänyt korvat käsillään viime sanojen särähtäessä;\nkooten koko voimansa, syyttävästi). Et ilmoittanut minulle mitään!\n\nBEATA KRISTIINA. Tyhmyyksiä. Oli muka sellainen luulo... uhrata itsensä\njalolle herralle. Ja eikös luvattu tulla noutamaan vai...\n\nJÄGERHORN (lähestyen, ottaen Beata Kristiinan kädet omiinsa;\npäättävästi). Minä vien sinut mukanani. Minä hoidan sinut terveeksi.\nMitä on elämästäni jäljellä, sen olen velkaa sinulle...\n\nBEATA KRISTIINA (särkevästi). \"Mitä voi meidän rakkaudellemme aika\"...\nha-ha-ha... Se on korea lause, ja täydestä se silloin meni kuin väärä\nraha. Mutta ei niillä lanteilla enää mitään makseta.\n\nJÄGERHORN (tuimasti). Sinun täytyy lähteä. Vien sinut rajan yli.\nRuotsin laki ei siellä meitä estä... Käy hakemassa lapsesi...\nlapsemme...\n\nBEATA KRISTIINA. Komeljantit ja leikaritkin meitä nauraisivat. Edellä\nhieno herra, perässä ruma akka ja vierellä raajarikko poika...\n\nJÄGERHORN (tuskin enää ymmärtäen). Poika? Raajarikko? Minä...\n(Heittäytyy nojatuoliin, painaa ohimoita käsillään, kuin kärsien\nruumiillista kipua.) Minä kaikkien Juudas, itseni Juudas, tulevaisten\npolvien Juudas...\n\nBEATA KRISTIINA (jokapäiväisen tunteettomasti). Se heittiö heitti sen\njuovuspäissään kehdosta permantoon kuin penikan ikään. Ei tuntenut,\nnähkääs, omakseen, ja sillä kun on sen verran herrasperuja, että osaa\nsairastaa mustasukkaisuutta...\n\nJÄGERHORN (äärimmilleen kärsivästi). Lopeta, lopeta...\n\nBEATA KRISTIINA. Siitä se kyttyrä sai alkunsa. Ja nyt se kasvaa,\nkasvaa...\n\nJÄGERHORN (venyttäen jokaista tavua). Lo-pe-ta...\n\nBEATA KRISTIINA. Se leviää kuin lehmänsieni (joutuen äkkiä itkevän\ntuskan valtaan) ja törröttää pienessä selässä... (Vaitiolo, jolloin\nJägerhornin pää on painunut pöytää vasten ja Beata Kristiina pyyhkii\nliinankulmalla kyyneleen silmistään, jälleen rauhallisesti.) Mutta\nleppoisampi se on ollut siitä lähtien poikaa kohtaan...\n\nJÄGERHORN (katkerasti hymähtäen). Tyydyt vähään, vaimo.\n\nBEATA KRISTIINA (kuin häveten). Vähään, vähäänhän minä...\n\nJÄGERHORN (nousee hitaasti, koskettaa Beata Kristiinan olkapäätä;\nhiljaisesti). Beata, seuraathan minua...\n\nBEATA KRISTIINA (työntäen käden pois; kovasti). Joutavia. Mitäs tässä\nvielä kolmatta kärsimään. (Asettuu hänen eteensä.) Vai rakastatkos\nminua kuinkakin paljon? Onkos sinulla silmää sellaista valhetella?\n(Jägerhornin vaietessa ja kääntyessä poispäin.) Katsopas nyt, herra,\nmitä voi rakkaudelle... se aika.\n\nJÄGERHORN (avomielisen rehellisesti). Kuka meistä tietää, mikä on\nrakkaus. Sekö oli rakkautta, mikä meillä oli. Vai tämäkö tuska, joka\nsäälistä itkee? En tiedä... Mutta yksi on varma: sinä olet onneton\nnainen, ja viaton raukka on olemassa. Minun työni on teidät pelastaa ja\nteitä hoivata. — (Kuin muistaen sen, mikä on ulkona.) Ja minullahan on\nsiihen voima! Odota. (Kulkee päättäväisin elein kohti peräovea.)\n\n\nVI KOHTAUS.\n\nOvi avautuu, ja häntä vastaan astuu _Björnram_. Melkein samaan aikaan\ntulee vasemmalta taka-alalta _Argillander_.\n\nBJÖRNRAM (viitaten taakseen). Sopii katsoa: kirkonmäki on miesteni\nvartioima. Te olette vankini.\n\nARGILLANDER. Niin, mestari, seurakunta kuuli enemmän kuningastaan ja\npaimentaan kuin henkipattoa miestä.\n\nJÄGERHORN (seisoo hetken jäykkänä, kunnes näyttää kuin katkeavan ja\nmurtuvan).\n\nBEATA KRISTIINA (siirtyy seinäviertä peräoven luo ja jää seisomaan sen\noikealle puolelle).\n\nJÄGERHORN (lähestyy Björnramia, panee kätensä hänen olalleen, vieden\nhänet mukanaan etualalle; melkein kuin herttaisena vanhuksena).\nMutta, veljeni Juudas, ymmärräthän toki... En jouda vielä pyövelin\nkäsiin. Katsos, minulla on vieläkin tekemättä eräs sankarityö. Ihan\nhiljainen, vaaraton, melkein näkymätön... (Nopeasti kuiskaten.) Paitsi\nsormusta sain eukolta viisisataa dukaattia kullassa. Saat ne kaikki\nja sormuksen myötä, jos päästät minut rauhassa lähtemään rajaa kohti.\n(Ottaa rahapussin taskustaan, työntää sen Björnramille käteen; tämän\ntyönnettyä sen taskuunsa.) Kas niin, sinä kaimani Juudas, möit vain\naikaa, kaikille yhteistä tavaraa, jota muilla on liiaksi ja minulla\nliian vähän, sillä Juudas-sielun kurittaminen ihmisen sieluksi...\nse, se vasta vie aikaa. (Kääntyen toistenkin puoleen.) Hyvät herrat,\nnäettekö selkäpuolellani merkillistä kyttyrää? (Havaitsee kaapin luona\nseisovan kepin.) Kirkkoherra ei kieltäne minulta matkasauvaa? (Hakee\nkepin.) Minun pitää, nähkääs, lähteä sitä kyttyräparkaa kantamaan,\npitkälle taipaleelle... (Lähestyen Beata Kristiinaa, pannen kätensä\nhänen olkapäälleen.) Beata Kristiina, ei suotu minun sinulle edes\nlääkettä antaa. Mutta me odotamme... odotamme, että se kerran sataa\nylitsemme, laulaaksemme kaukanakin toisistamme: Mitä voit nyt meidän\nrakkaudellemme, aika... (Nousee kynnysportaalle, kääntyy vielä kerran;\nmurheellisesti.) Olen syyllinen mies. Mutta, hyvät herrat, ajatelkaas,\nmiten paljon konnia tarvittiin, ennenkuin syyni kasvoi ja kasvatti\nkyttyrän, joka törröttää pienessä selässä... (Kääntyy, astuu kynnyksen\nyli, lähtee laskeutumaan portaita alas, toisten tuijottaessa hänen\njälkeensä.)\n\nVäliverho.\n\n\n\n"]